Ikaros - RPGs

Edera » Kartano » Aika velikultia

Aika velikultia
Post by hitodama on Sept 23, 2010, 20:51

Hämärä oli jo muutamia tunteja sitten laskeutunut maiseman ylle ja kietonut yksinäisenä paikoillaan nököttävän kartanon tumman viittansa alle. Useimmat tuota kauan sitten ihmisten hylkäämää rakennusta kansoittavat koiraeläimet olivat hakeutuneet nukkumaan rauhaisaa untaan, sillä he tiesivät muutaman silmäparin pitävän aina vahtia heidän levätessään - etu, jonka alati töitä tekevä vartiokaarti ederalaisille tarjosi.
Eräs laumalainen ei kuitenkaan ollut vaipunut unten maille, muttei hän niin ikään ollut hoitamassa myöskään vahtihommia, vaikka tassuttelikin ympäri kartanon alakerrassa sijaitsevia huoneita. Harmaaturkkinen hukka ei vaivautunut peittelemään kulkuaan sen kummemmin, vaan antoi kynsiensä rapista äänekkäästi vasten puisia pintoja, sillä hänen nähdäkseen hänellä ei ollut mitään syytä puuhiensa salailemiseen. Kyllähän Susiklaaniin kuuluvalla uroksella oli täysi oikeus käppäillä sukunsa tukikohdassa, vaikka vuorokaudenaika kieltämättä hieman erikoinen olikin.

Kyseinen susi oli Ikaros, joka ei ollut saanut (varsin lyhyeksi jääneestä) yrityksestään huolimatta nukutuksi ja oli päättänyt siitä syystä lähteä etsiskelemään serkkuaan Serafia. Kyseinen naaras ei kuitenkaan vaikuttanut piikkitukan huomioiden mukaan olevan tällä hetkellä kartanolla, vaan oli taitanut jäädä viettämään yötään jossakin muussa Ederan osassa. Tilanne oli epätavallinen muttei kuitenkaan täysin ennenkuulumaton, mistä syystä Ikaros ei suonut edes puolta ajatusta asiasta huolestumiselle. Sen sijaan hän ravasi nyt tutuiksi tulleiden huoneiden lävitse jonkin muun tekemisen toivossa, mutta harmikseen uros ei tuntunut löytävän mitään tarpeeksi kiintoisaa. Lopulta, kun uros oli jo liki häipymäisillään ulos, seisahtui hän kuitenkin erään suljetun oven eteen itsekseen virnuillen. Uksen takana piili kellari, johon hänen ikäisillään nuorukaisilla ei päivisin ollut asiaa, mutta joka olisi näin yön turvin suorastaan kutkuttavan vapaata riistaa.

// Kuutamo & Faynor. =3 //

Re: Aika velikultia
Post by admin on Sept 26, 2010, 23:27

Ikaros ei ollut ainoa otus joka ei tänä yönä saanut unta. Nuori susiuros kieriskeli levottomana lempihuoneessaan kartanon yläkerrassa. Se makasi selällään vanhassa, varsin ylellisesti pehmustetussa parisängyssä punaisten samettipeitteiden keskellä, ja tuijotti tylsistyneenä pimeään huoneeseen. Hemmetti kun olikin pitänyt löhötä sisällä koko päivä, nyt oli liikaa energiaa että nukkuminen olisi tullut kysymykseenkään. Huokaisten Faynor kierähti ympäri ja valui laiskasti lattialle. Vanhat lattialaudat narisivat sen tassujen alla. No, jos ei saanut unta, ihan turha sitä oli täälläkään löhöillä. Ehkäpä pieni yöllinen kävely saisi unen tulemaan paremmin, tai parhaassa tapauksessa se voisi löytää seuraakin.

Faynor oli melkein täysikasvuisen kokoinen, mutta sen hieman hontelo ruumiinrakenne ja vielä varsin niukka turkki paljastivat suden varsin nuoreksi. Uroksen olemus oli kuitenkin ikäisekseen erittäin itsevarma, se kulki pää ylpeästi pystyssä ja häntä hieman koholla, kuin se omistaisi koko paikan. No, johtajan sukuahan se olikin.

Päästyään alakertaan vieville portaille, Faynor kuuli askelia. Kappas, joku muukin oli hereillä. Korvat uteliaasti kääntyillen se lähti astelemaan alakertaan ja huomasi pian tumman hahmon kellarin oven edessä. Hämärässä huoneessa oli vaikea nähdä, mutta hajusta Faynor tunnisti kyllä veljensä. Mitä ihmettä tuo suunnitteli? Täytyihän Ikaroksen nyt tietää ettei heillä ollut asiaa tuon oven taakse. Faynor kallisti päätään, mutta ilkikurinen hymy levisi sen kasvoille. Nuorukainen lähti hiipimään kohti velipoikaansa ja pysähtyi sitten tuon taakse.
"Sinut on nähty, Ikaros. Turha yrittääkään!"
Faynor lausahti viimein, tarkoituksenaan matkia jonkun vartiokaartilaisen ääntä, ja näin säikäyttää veljensä. Reaktiosta voisi päätellä mitä tuo oli suunnitellut.

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Sept 28, 2010, 0:30

Vaikka Ikaros aluksi harkitsikin kehittävänsä jonkin hienon suunnitelman oven avaamiseksi niin, ettei hommasta syntyisi sen suurempaa meteliä, tajusi hän nopeasti elättelevänsä täysin turhia ajatuksia. Uros nimittäin ymmärsi itsekin olevansa aivan liian kärsimätön moiseen, mutta vaikka hän olisi jaksanutkin asian miettimiseen paneutua, olisi se ollut aivan liian tylsää puuhaa ollakseen kannattavaa - koko yöllisen seikkailun ideahan oli nimittäin huvittaa harmaaturkkia, ei tappaa häntä tylsyyteen. Niinpä turha varovaisuus sai painua nopeasti takaisin sinne, mistä se oli hetkellisesti onnistunut nostamaan esille rumaa päätään.

Päätettyään olla piittaamatta aiheuttamistaan äänistä alkoi Ikaros kaivella oven ja sen karmien välissä olevia rakoja pitkillä kynsillään. Hän ei ollut kovin hyvin perillä ovien sulkemismekanismeista, sillä useimmat kulkuväylät pidettiin kartanolla jatkuvasti apposen ammollaan, joten hän ei toistaiseksi hoksannut kokeilla kahvan painamista alaspäin. Eiköhän hän moista konstiakin olisi ennemmin tai myöhemmin keksinyt yrittää, mutta ennen kuin hän pääsi operaatiossaan sinne saakka, kuului hänen takaansa yllättäen varsin käskevä ääni. Faynorin epäonneksi pelotteluyritys ei saanut piikkitukkaista varsinaisesti säikähtämään, mutta kieltämättä hän oli jokseenkin yllättynyt kääntyessään katsomaan tulijaa silmästä silmään. Nopeasti Ikaroksen kasvoilta paistava ihmetys vaihtui kuitenkin tavanomaiseen virnuiluun, kun hän tunnisti muukalaisen omaksi veljekseen.
"Turha ja turha, pah. Tule auttamaan tämän kanssa, niin saadaan se nopeammin auki!" hukka komensi suomatta ajatustakaan sille, että toinen olisi voinut jotenkin paheksua hänen kielletyiksi luokiteltuja puuhiaan. Kaikista sisaruksistaan Ikaros ei olisi yhtä helposti mennyt takuuseen, mutta kun kyseessä oli nimenomaan Faynor, saattoi Ikaros uskoa voivansa luottaa toisen haluun ottaa selvää mystisen kellarin salaisuuksista sen sijaa, että tämä olisi lähtenyt kantelemaan kaksikon sukulaisille näkemästään.

Re: Aika velikultia
Post by admin on Sept 29, 2010, 14:45

Faynor ei ollut yllättynyt siitä ettei hänen veljensä oikeastaan säikähtänyt. Tuo kun ei ollut koskaan kovin moksiskaan vaikka saisi hieman toruja. Faynor itse inhosi kiinnijäämistä, eikä se ollut läheskään yhtä uhkarohkea otus kuin Ikaros. Ei se kyllä pientä jännitystä pelännyt, tai kovin orjallisesti sääntöjä noudattanut. Uros vaan piti enemmän tarkoin suunnitelluista jutuista, joissa kiinnijäämisen pelko oli pienempi.
"Oletko varma että tämä on hyvä idea, veli?"
Faynor kysyi Ikaroksen kehotettua sitä auttamaan oven avaamisessa. Kuitenkaan vastausta odottamatta se siirtyi harmaaturkin vierelle ja nousi takajaloilleen etutassuillaan kellarin oveen nojaten. Se ei halunnut vaikuttaa nössöltä pelkurilta, ja täytyi Faynorin myöntää että kellarin ovi oli aina kiehtonut sitä. Ehkä nimenomaan juuri sen takia ettei sinne olisi saanut mennä.

Faynor raapi etutassuillaan oven lahoa pintaa, ja kurtisti kulmiaan.
"Äh, miten tämä avataan?"
Se ärähti jokseenkin turhautuneena, kun sen tassut vahingossa osuivat oven kahvaan ja painoivat sen alas. Yllättyneenä henkäisten nuorukainen loikkasi taaksepäin oven yhtäkkiä ponnahtaessa auki.
"Katsos!"
Se tokaisi ylpeästi tajutessaan mitä oli tapahtunut. Uteliaana Faynor kurottautui katsomaan alas pimeyteen vieviä portaita, ja kääntyi sitten katsomaan veljeään. Uskaltaisiko tuonne oikeasti mennä? Alhaalta leijui tunkkainen haju.

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Oct 3, 2010, 0:47

Kun Faynor kävi kyseenalaistamaan Ikaroksen puuhien kannattavuutta, sai toinen veljessään aikaiseksi katumuksen tai muun järkevän tunteen sijasta vain huvittuneen naurahduksen.
"Totta munassa on, kun minä sen kerran keksin!" uros hörötti ja heilutti epäilijälle huolettomasti häntäänsä. Kukaan Ikarosta yhtään tunteva olisi tosin voinut todistaa, että juuri hänen ideansa olivat yleensä niitä kaikkein typerimpiä tai suorastaan vaarallisimpia, mutta se oli nuorukaisesta mitätön sivuseikka - kyseiset ideat kun olivat myös kiistatta niitä kaikkein kiintoisimpia, jotka tekivät tylsästä klaanielämästä elämisen arvoista.

Nopeasti kääntyi Ikaros takaisin hankalan oven pariin, kun Faynor päätti kuin päättikin ojentaa auttavan tassunsa veljelleen. Piikkiturkki jatkoi valitsemallaan linjalla ja yritti kaivaa kyntensä oven ja sen karmien väliin, mikä onnistuikin suhteellisen kiitettävästi ei-niin-hyväkuntoisena pysyneen puuaineksen takia, mutta mitään hyötyä siitä ei kuitenkaan näyttänyt olevan. Faynorin käydessä sanallisesti tuskailemaan tehtävän vaikeutta urahti nuorukainen tälle matalasti vastaukseksi ja koetti tunkea jopa kuonoaan oven rakosiin, kunnes uksi päättikin yhtäkkiä ryhtyä yhteistyökykyiseksi ja siirtyä narahtaen paikoiltaan.
"No kappas, minkä teit", harmaaturkki päivitteli kulmiaan kohottaen siirtyessään askeleen verran taaksepäin.
"Tiesin, ettet ole niin turha kaveri, kuin miltä näytät", hän jatkoi toverillisesti naljaillen ja vilkaisi virnistellen Faynoria. Pitkään hän ei veljeään kuitenkaan tuijotellut, vaan oli seuraavassa hetkessä jo loikannut kivisille portaille ja alkoi täyttä päätä kavuta alas pimeyteen.
"Katsotaanpa sitten mikä täällä on olevinaan niin kauhean salaista", hän myhäili vailla pienintäkään pelkoa siitä, mitä kiellettyyn huoneeseen murtautumisesta voisi seurata.

Re: Aika velikultia
Post by admin on Oct 19, 2010, 9:52

Faynor tuhahti nenäänsä nyrpistäen Ikaroksen kommentille.
"Hyödyllisempi kuin sinä, veliseni."
Se tokaisi ja loikkasi tuon perässä portaisiin.

Kylmä kivi tuntui ikävältä tassujen alla, ja pimeys ahdisti, mutta uros ei halunnut ruveta kitisemään veljensä kuullen. Ja nyt ei muutenkaan enää peräännytty. Tottakai Faynoriakin kiinnosti valtavasti tämän salaisen paikan sisältö. Se oli useasti nähnyt ederalaisten menevän sinne, mutta pentuja ei sisään päästetty. Nuorukainen tunsi tekevänsä jotain aikuista. Se oli varsin ylpeä tunne, eikä Faynor malttanut odottaa että pääsisi kerskailemaan kokemuksellaan sisaruksilleen.

Viimein portaikko päättyi hämärään kellarihuoneeseen. Suden tarkkojen silmien hieman totuttua hämärään, se havaitsi korkeat hyllyköt, ja seinustoille pinotut puiset laatikot. Uros kallisti päätään, ja vilkaisi Ikarosta.
"Tässäkö tämä on?"
Faynor tuhahti tuupaten etutassullaan tyhjää puulaatikkoa.
"Pelkkiä laatikoita ja vanhoja hyllyjä täynnä jotain pulloja?"

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Oct 20, 2010, 1:04

Ikaros loikki innokkaasti kylmät portaat alas asti, eikä ehtinyt jäädä murehtimaan kivisten pintojen karheutta tai edes siitä, kuinka niiden päälle tuntui tarttuneen jotakin ikävän tahmealta tuntuvaa ainetta. Harmaaturkki olisi varmasti ryhtynyt jopa tutkailemaan kellarin sisältöä oikopäätä huoneeseen päästyään, elleivät silmänsä olisi ryhtyneet protestoimaan pimeisiin tiloihin siirtymistä vaatimalla hieman aikaa tottuakseen äkisti vähentyneeseen valon määrään. Niinpä uroksen oli pysähdyttävä hetkeksi portaikon vierelle, missä hän saattoi samalla odotella askeleen tai parin päässä tulevan veljensä saapumista.

Kun Faynor sitten pääsi kellariin ja jäi odottelemaan omien silmiensä mukautumista, alkoi Ikaros jo hahmottaa ympäristöään varsin kiitettävästi. Hän näki lattialla nököttävät hyllyköt ja laatikot, joista viimeksi mainittuja kohden uros päätti lähteä suorittamaan tarkempaa tutkimusta. Samassa Faynor kuitenkin alkoi tuhahdella halveksuvaan sävyyn kellarin sisällölle, vaikka kyseinen siniturkki ei tainnut oikeastaan olla alkuunkaan tietoinen siitä, mitä oli tarkkaan ottaen mennyt juuri sanomaan.
"Pulloja?" Ikaros toisti epäuskoisesti ja kääntyi nopeasti takaisin kohti tulosuuntaansa. Näin tehdessään pani hänkin lopulta merkille sen, millaisia esineitä tylsiltä ensialkuun vaikuttaneet hyllyrivistöt oikein pitivät sisällään. Näky sai nuorukaisen huulilla karehtivan hymyn leviämään jopa hampaat paljastavaksi virneeksi.
"Voi helvetti, täälläkö niitä pidetään!? Jos olisin tuon tiennyt, olisin tullut tänne jo aikoja sitten", harmaaturkki jatkoi selvästi innostuneena ja lähti kynnet lattiaa vasten rapisten ravaamaan kohti viinihyllyjä. Päästessään niiden äärelle jäi uros häntä huiskien tuijottelemaan näkyä lähes nenä kiinni lasisissa puteleissa.
"Minä tiedän kuule mitä näissä on. Tai ainakin melkein tiedän. Näin kerran yhden laumalaisen, joka oli juonut tällaisia jossain keskikerroksen pienistä huoneista. Sillä vaikutti olevan sairaan hauskaa ja se nauroi ihan kaikelle, mitä mä sille sanoin. Sitten se väitti, että se kaikki oli tämän juoman ansiota."

Re: Aika velikultia
Post by admin on Nov 3, 2010, 20:30

Faynor kohotti kulmiaan yllättyneenä huomatessaan veljensä reaktion. Oranssit silmät kiersivät vuoroin pulloissa, vuoroin Ikaroksessa. Nuorukainen kuunteli kiinnostuneena harmaaturkin selostusta juopuneesta laumalaisesta, ja tutki katseellaan kellarin hyllyjä.

"Vai ilojuomaa, niinkö?"
Faynor virnisti ja katsahti Ikarosta ilkikurinen ilme kasvoillaan.
"Ettet olisi nyt unta nähnyt, veli? Miten muka juoma tekisi niin iloiseksi?"
Uros tokaisi epäuskoisesti naurahtaen. Aika paksua moinen, ei se ainakaan ollut koskaan törmännyt juomareihin. Se tosiasia johtui luultavimmin siitä, että mukavuudenhaluinen Faynor vietti mieluummin aikaa omassa pehmeässä pedissään kuin ravaten juttelemassa kaikille randomlaumalaisille.

Kiinnostus kyseisiä pulloja kohtaan kuitenkin nousi sen verran että uros nappasi yhden suuhunsa. Ei sillä tietenkään ollut hajua miten moinen avataan, ja se tyytyi ravistamaan pulloa hampaissaan. Turhautuneena murahtaen Faynor lopulta laski pullon eteensä ja katseli sitä päätään kallistaen. Lopulta se tajusi ruveta nakertamaan korkkia, ja ei aikaakaan kun pullo avautui päästäen vaimean poksahduksen korkin lähtiessä irti.
"Kas näin! Maistetaanpa tätä ihmejuomaasi."
Faynor lausahti ylpeänä ja nappasi pullon suuhunsa.

Susi kallisti päätään taaksepäin, jolloin neste pääsi valumaan sen kurkkuun. Mikään ei olisi voinut valmistaa Faynoria tuon juoman polttavaan, kitkerään makuun. Tajuttuaan poltteen suussaan ja kurkussaan, uros alkoi yskiä ja köhiä hillittömästi. Pullo putosi sen hampaista, kolahtaen kylmään kivilattiaan ja vierien kauemmaksi. Nyt ei kyllä ihan mennyt niinkuin elokuvissa.

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Nov 10, 2010, 19:35

Ikaros oli niin kertakaikkisen innoissaan lasisista löydöksistä, ettei hän ehtinyt jäädä loukkaantumaan veljensä epäuskoisesta asennoitumisesta hänen tarinaansa kohtaan. Ei sillä, että piikkiturkki tosin olisi muutoinkaan helposti ottanut nokkiinsa noin vähästä, sillä hän oli melkoisen paksunahkaista tyyppiä, jota eivät toisten sanomiset helposti säväyttäneet.
"Mistä minä tietäisin?" uros sen sijaan intti yhä maireasti virnistellen.
"Kokeilemallahan se selviää." Ja niine hyvineen jäi Ikaros seuraamaan, kuinka Faynor nosti yhden pullon pois paikoiltaan ja alkoi kokeilla eri metodeja nesteen saamiseksi ulos säilöstään. Korkin irrottamisessakaan ei hukka osannut olla sen kummemmin avuksi, sillä hän oli tutustunut ainoastaan jo valmiiksi avattuihin pulloihin eikä omannut siten tarkempaa tietoa siitä, miten putelit oltiin avonaiseen tilaan saatettu. Vaan onneksi veljeskaksikon sinertäväturkkisempi osapuoli oli sen verran nokkela tapaus, että sai pulman itse ratkaistuksi jopa varsin nopeaan tahtiin.

Kun oli aika napata ensimmäinen huikka viinipullosta, tunki Ikaros innosta kiiluvat silmänsä melkein kiinni veljensä naamatauluun nähdäkseen mahdollisimman tarkasti, mitä toiselle oikein tapahtuisi. Faynorin reaktio tuli siitä huolimatta harmaaturkille täytenä yllätyksenä, eikä hän voinut kuin kavahtaa irvistäen kauemmaksi toisen pudottaessa pullon lattialle ja alkaessa yskiskellä kuin mikäkin keuhkotautinen.
"Hullu!" Ikaros ärähti toivuttuaan ensijärkytyksestä ja huomattuaan, kuinka puteli vieriskeli pitkin kivistä lattiaa ja valutti ilolientä ympäri kellaria.
"Nyt koko juoma menee ihan hukkaan!" susi jatkoi lähtiessään pikaisesti loikkimaan pullon perään. Saatuaan lasiesineen kiinni nappasi uros sen kaulaosan hampaidensa väliin ja käänsi putelin niin, ettei enää yksikään pisara pääsisi valumaan ulos sen uumenista. Hetken asettelun jälkeen hän sai puoliksi tyhjentyneen pullon seisomaan omin voimin lattialla, jolloin hukka saattoi kääntää katseensa takaisin veljeensä. Jopa Ikaroksen huulten ikiaikainen hymy oli muuttunut ärtyneeksi mutristeluksi, kun hän alkoi paheksuvaan sävyyn sättiä Faynoria.
"Hittojakos siinä tuolla lailla vauhkoilet? Kai sitä nyt miehen pitää pystyä nielemään se mitä suuhunsa omasta tahdostaan laittaa."

Re: Aika velikultia
Post by admin on Nov 26, 2010, 20:59

Jonkin aikaa tuskaisesti köhittyään Faynor sai yskäkohtauksensa loppumaan ja se kääntyi mulkaisemaan Ikarosta.
"Jestas, mitä myrkkyä! Maistaisit itse veli hyvä, ennen kuin alat toisia sättimään."
Nuorukainen tuhahti nyrpistäen nenäänsä Ikaroksen pystyyn nostamalle puoliksi tyhjälle pullolle.
"Vai eikö sinulla ole munaa tehdä sitä?"
Ilkikurinen virne levisi nuoren suden huulille ja se nousi seisomaan. Mahassa tuntui oudon lämpimältä, oli sitä juomaa oikeaankin osoitteeseen mennyt vaikka keuhkotkin olivat saaneet osansa. Kuin todistaakseen että se oli veljeksistä rohkeampi, Faynor tarttui pulloon uudelleen. Uros kallisti päätään ja otti hörpyn. Tällä kertaa se tiesi mitä odottaa, eikä se enää hätkähtänyt juoman vahvaa makua. Muutamalla huikalla se oli tyhjentänyt pullon, eihän siellä enää paljoa ollutkaan kun suurin osa oli levinnyt pitkin lattioita. Tyylikkääksi lopetukseksi Faynor viskasi tyhjän pullon päin seinää, johon se hajosi tuhansiksi palasiksi kovan äänen saattelemana. Jestas kun nousi nopeasti päähän, sen verran nuori susi oli.
"Hah, pystytkös samaan?"
Faynor rehenteli.

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Dec 5, 2010, 22:06

"Thah, mikään juoma nyt noin pahaa voi olla!" ehti Ikaros jo jatkaa näsäviisaaseen sävyyn, ennen kuin kakistelun lopettanut Faynor kävi epäilemään veljensä miehuutta. Moiset väitökset saivat harmaaturkin purskahtamaan nauruun, joka päättyi vasta siniturkin saapuessa nappaamaan pullonsa takaisin haltuunsa. Ikaros ei estellyt, vaan painoi sen sijaan eturuumiinsa vasten lattiaa ja jäi kynsillään kiviä raapien tuijottamaan, kuinka toinen otti ja veteli koko pullon lopun sisällön kertaheitolla sisuksiinsa. Kun Faynor vieläpä viskasi putelin päin seiniä, sai aiheutuva ääni piikkiturkin loikkaamaan ylös paikoiltaan ja säntäilemään hyeenamaisesti hohotellen pitkin kellaria. Joku Ikarosta tuntematon olisi varmasti uskonut uroksen latkineen itsekin jo kulauksen jos toisenkin viiniä, mutta tällainen hän vain innostuessaan tapasi olla - etenkin, kun häntä kaiken lisäksi yllytettiin tekemään jotakin perin juurin kiellettyä, kuten tarttumaan veljensä tavoin iloliemipulloon.
"Helvetissä pystyn! Minä kuule sinunlaisellesi kermaperseelle jää toiseksi, sen saat nähdä!" Ikaros uhosi lopettaessaan päättömän syöksähtelyn ja jäädessään kieli suusta retkottaen seisomaan viinihyllyjen eteen. Sen kummempia valikoimatta hän tarttui yhteen puteleista ja tuhosi sen korkin huomattavasti Faynoria sotkuisemmalla ja hätäisemmällä tyylillä. Lopulta juoma oli kuitenkin vapaa vankilastaan, jolloin saattoi nuorukainen ryhtyä toistamaan velipoikansa temppua. Hän tempaisi pullon hampaisiinsa ja antoi nesteen valua kurkkuunsa, mikä oli kieltämättä kerrassaan unohtumaton kokemus. Poltteleva neste sai hukan pärskähtämään, mutta jollakin kierolla tavalla tuosta tuskasta nauttien sai hän juotua noin puolet pullosta, ennen kuin hänen oli pakko laskea se lattialle ja vetää henkeä.
"Hah! Kyllä kaikki kunnia sille taholle, joka on tehnyt vedestä tuon makuista", uros tokaisi hengästyneenä, ennen kuin kääntyi kysyvin katsein kohti Faynoria.
"No joko tuntuu iloiselta?"

Re: Aika velikultia
Post by admin on Dec 20, 2010, 16:42

Faynor seurasi pieni virne kasvoillaan veljensä taistelua pullon auki saamiseksi. Toisen kermapersekommentille nuorukainen vaan tuhahti muka loukkaantuneena. Lopulta velipoika pääsikin käsiksi itse pullon sisältöön, ja uros hivuttautui lähemmäksi, nähdäkseen paremmin Ikaroksen ilmeen. Tuo selvästi oli varautuneempi juoman mausta, kun ei pahemmin ruvennut pärskimään. Ei yllättävää, olihan uros nähnyt Faynorin reaktion.
"Katsos, osaathan sinäkin!"
Faynor naurahti Ikaroksen laskettua pullonsa takaisin lattialle.

Faynorin päässä tuntui oudolta. Oudolta, mutta hyvältä. Ei nyt suoranaisesti iloiselta.
"Ei tunnu sen iloisemmalta. Minäpä otan toisen."
Nuorukainen julisti, ja lähti kävelemään Ikaroksen ohitse. Silloin se tunsi maailman heilahtavan omituisesti, ja seuraava asia, jonka susi tajusi, oli se kuinka eräs hyllyköistä päätti käydä sen kimppuun. Faynor kopsautti päänsä hyllykön kulmaan ja älähti yllättyneenä.
"Mitäs...? Näitkös tuon veli? Sehän kävi suoraan päälle!"
Faynor mulkoili hyllykköä varsin närkästyneenä. Tuhahtaen susi nappasi uuden pullon hampaisiinsa ja tassutteli hieman epävakaan näköisesti takaisin paikalleen. Oli ehkä turhankin vahvaa tavaraa näinkin nuorille.

Re: Aika velikultia
Post by hitodama on Dec 27, 2010, 16:11

Ikaros heilutti häntäänsä innostuneena ja huohotti raskaasti pitkän hörppynsä jäljiltä jäädessään itsekin tunnustelemaan, josko tulinen juoma olisi saanut maailman näyttämään jollakin tapaa hauskemmalta. Vaan kuten Faynor asian ehti ilmaista, ei tunnelma juuri sen hilpeämpi ollut, kuin hetkeä aikaisemminkaan.
"Ehkä sitä pitääkin juoda niin paljon, että vatsa repeää", hukka pohti päätään kallistaen ja naurahti lyhyesti mielikuvalle siitä, kuinka hän ja veljensä pyörisivät pian pallomahaisina kasoina kellarin lattialla.
"Tuskin näitä pulloja nimittäin muuten olisi tänne näin paljon varast--" Harmaaturkin mietiskely katkesi kuin seinään, kun Faynor yllättäen otti ja lähti tekemään lähempää tuttavuutta hyllyn terävän kulman kanssa. Hetken piikkiturkki katsoi toisen puuhia kerrassaan hölmistynein ilmein, mutta tämän sälyttäessä syyn tapahtuneesta hyllykön niskoille, oli Ikaros heti mukana juonessa.
"Täällä mitkään huonekalut ala ryppyilemään Ederan arvokkaille klaanilaisille!" hukka ärjäisi puolitosissaan ja iski hampaansa hyllyn reunaan tätä rankaistakseen. Johan oppisi moinen puukaluste käyttäytymään!

Riivittyään muutamia puusäleitä irti vanhasta viinihyllystä tunsi Ikaros tehneensä voitavansa, ja päätti antaa lahon kalusteen jäädä toipumaan tuhoista omassa rauhassaan. Hänkin hilautui takaisin pullonsa luokse ja oli jo nappaamaisillaan sen taas suupielilleen, kun varsin veikeä ajatus ujuttautui hänen mieleensä.
"Hahah, mieti kuule kun joku Anatre ois täällä nyt", uros tokaisi ilkikurisesti virnistellen.
"Se varmaan laskisi alleen ja vaahtoaisi ihan skitsona, että me tuhotaan koko suvun maine ja kartano siinä samassa ja oi voi oi oi!" imitoi harmaaturkki kunniantuntoista velipoikaansa niin korkealla kimityksellä, kuin miksi hänen oma karkeatekoinen äänensä vain taipui.

--

Aikansa ryypättyään alkoi veljeskaksikko olla jo varsin tajuttomassa tilassa, mutta pahasti horjuen onnistuivat he kuitenkin taiteilemaan itsensä ylös kellarista aina kartanon pihamaalle saakka. Hienon päähänpiston seurauksena survoivat he vieläpä pari puhtaaksi kalutun saaliseläimen kylkiluuta lävistyksiksi Ikaroksen korvaan, mikä toimikin seuraavana (päänsäryntäyteisenä) päivänä kutakuinkin ainoana kunnon muistutuksena siitä, mitä kaikkea yöllä olikaan tullut tehtyä.

// Jea, eipä tämä tästä taida enää tämän elämän puolella jatkua, joten nappaan Ikke-miehen pois. =3 Kiitosta kuitenkin pelistä! //