Othello - RPGs

Yhteiset alueet » Laiturit » Syvä vesi

Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 20:36

[[hitojee : D]]

Aurinko oli jo hieman laskenut keskipäivän pisteestään, iltaa kohden oltiin hiljakseen menossa. Ilma oli miellyttävän viileää, vaikkakin se vain ajoi itikat ja muut inhottavat hyttyset esiin näin veden äärellä. Verenimijät etsivät inisten jotain lämpöä säteilevää kohdetta, josta ravintoa itseensä imeä. Kamalia otuksia.

Suurikokoinen koirasusi makasi laiskan oloisena laiturin päädyssä. Se uitteli hiljalleen jo aikaa sitten verestä puhdistunutta keihäänkärkeään vedessä, tuijotti hiljaisena pohjaan, jossa monet leväpeitteiset kivet lepäsivät. Aiemmin päivällä uros oli hyvällä onnella saanut seivästettyä yhden mukavanoloisen riekon, mutta siihenpä oli tämän päivän ruokakiintiö jäänyt. Ei sillä, että puolikasvoinen tummaturkki olisi jotenkin nälkiintynyt ollut, päinvastoin, se oli varsin lihava otus, mutta olisi se kernaasi voinut tässäkin jotain pientä aikansa kuluksi nakerrella.

Monet ajatukset risteilivät yksisilmäisen uroksen päässä. Ei ollut riittänyt, että siltä oli aivan hetki sitten ensin rikkoutunut takajalka, jota se vieläkin ontui, eikä se, että jo valmiiksi revitystä naamasta oli kaihinen silmäkin riistetty. Nyt tilalla kimalteli sameanharmaa lasisilmä, joka heijasti auringonvaloa itsestään varsin tehokkaasti. Kaikkien noiden vastoinkäymisten lisäksi oli uros saanut tietää, että yhdestä onnellisesta hetkestä erään sulkaharjaisen naaraan kanssa sillä oli nyt äpäräpentu vilistelemässä jossain päin saarta. Vaikka saattoi se olla kuollutkin.
’Toivottavasti on.’

Redselig oli kertonut Isterille, että narttupentu kantoi uroksen olkakuvioita muassaan. Kiva, siitä kaikki sitten tunnistaisivatkin, kenen napero oli liikenteessä. Ei uros ollut koskaan itselleen pentua halunnut, ei se ollut tainnut edes tulla ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa, kun oli naaraiden kanssa peuhannut.
’En mie haluu olla isä.’

Lihava uros huokaisi, nosti keihäänsä vedestä ja katseli, kuinka vesipisarat putoilivat sen terävästä kärjestä takaisin veteen. Pian puinen ase laskeutui varsin hellästi aseteltuna vanhalle, natisevalle laiturille, joka kylän laidasta oli löytynyt. Ister hymähti, vilkaisi tikaria etujalassaan. Täältähän tuokin ruma kapistus oli kotoisin. Kylästä.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 21:10

Aringon joka säteestä nauttien loikkelehti kylän reunamilla kovin pienikokinen uroskoira. Sen kasvot tulvivat vilpitöntä iloa, jota vanhojen talojen seassa seikkailu aina tuotti. Saattoi löytää jos jonkinnäköistä tutkittavaa, mikä oli aina ruippanalle mieleen. Kauaa ei tuo kuitenkaan moiseen touhuun jaksanut keskittyä, joten nyt oli vaaleanruskea chihuahua ottanutkin suunnakseen natisevat laiturit, jotka lähtivät kurottamaan aivan kylän laitamilta kohti merta. Laiturit olivat mukava paikka seurata kaloja sun muita, jos vain jaksoi pysytellä paikoillaan. Othello-niminen koira ei jaksanut, joten ajatuksena olikin juosta laiturilta suoraan veteen ja uiskennella kalojen seurassa. Tosin kerran oli varsin isokokoinen kalankuvatus meinannut pikkiriikkisen otuksen pistää poskeensa, kun liian kauaksi rannasta oli eläin eksynyt.

Moiset kauhunhetket eivät eläintä kuitenkaan nyt piinanneet. Jos totta puhutaan, tuskin minkäänlaisia ajatuksia oli mahdollista pienestä päästä juuri nyt löytää. Ainakaan ennen kun se huomasi varsin suurikokoisen lajitoverin makoilemassa puurakennelman päällä. Häntä rupesi huiskimaan villisti Othellon pinkaistessa juoksuun hoikilla jaloillaan ja suun auetessa avonaiseen hymyyn.
"Heeei!",
tuo kimitti puolivälistä matkaa, niin että ranta kaikui. Ihmeen kovan äänen sai otus halutessaan aikaan. Ei eläimen mielessä edes käväissyt, ettei toinen ehkä edes halunnut seuraa. Sillä Othello halusi, ja vain se mahtui koiran päähän.

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 21:24

Närkästyneenä Ister huiskaisi itikoita ruskealla hännällään ja ravisteli runnottua päätään karkottaakseen korviinsa tunkevat ötökät. Se ei pitänyt noista elikoista, vaan oli turhan laiska nousemaan ja menemään kylään, missä voisi asettua yöpuulle johonkin suojaisaan talonrähjään. Itsepä ongelmansa aiheutti, oma moka.

Kaiken hiljaisuuden ja rauhan rikkoi hyttysten ininän ja veden kohinan lisäksi varsin raivostuttavan kuuloinen vinkuna, joka ilmeisesti koetti jotain tervehdystä olla. Ister luimisti korviansa ja kirosi hiljaa mielessään. Ei se halunnut tänne mitään kiljuvia ylipirteitä otuksia, ei juuri nyt. Tässä oli ollut niin mukavaa makoilla kaikessa rauhassa ja murehtia asioita, saisipa nekin puitua. Vaan ei. Eipä sitä koskaan voinut ilta kivasti mennä, ja kaiken pahan lisäksi piti saada vielä seuraakin. Varmasti vieläpä huonoa seuraa.

Huokaisten lihava uros vääntäytyi varsin työläästi katsomaan olkansa ylitse äänen suuntaan. Sen keltainen silmä bongasi oitis maisemasta jotain varsin, varsin epämiellyttävää. Joku hullu, erilaisin blingbling-koruin sonnustautunut pieni, vaaleanruskea rotta loikki sitä kohden varsin riemukkaan näköisenä. Paitsi että ei se kyllä ihan rottakaan ollut, mutta jotain hyvin lähelle.
’Joku talojen alla syntynyt jyrsijämutaatio, hyrh.’
Ei tuo ainakaan koira voinut olla, kun oli noin pieni ruikula. Ei Ister koskaan noin pikkuista otusta ollut nähnyt muualla kuin jyrsijäkannassa, joten jyrsijä se siis oli. Jep.

Puolikasvo ei vaivautunut tervehtimään mutanttirottaa, ehei. Sen sijaan se käänsi katseensa pois toivoen, että mokoma hilluisi muualle kun huomaisi, ettei sitä tosiaankaan kaivattu. Uros alkoi tutkia rumaa tikariaan kuin se olisi maailman hienoin asia. Se silmäili karkeaksi jäänyttä nahkatuppea ja rumaa, kolhoa kahvaa. Olipa siinä hieno lahja ja ystävyyden osoitus, tosiaankin.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 21:45

Jyrsijämutaatio ei liiemmin havainnut toisen haluttomuutta keskusteluun, vaan jatkoi juoksuaan kohti moninkertaisesti itseään suurempaa otusta. Jos Othello olisi tuntenut sellaisen sanan kuin kunnioitus, olisi hän varmasti liittänyt sanan isoon otukseen. Koko oli aina ollut jotakin, joka oli pikkukoiralle jokseenkin sama kuin ylväys tai mahtavuus. Suuri, musta koiraeläin oli todellakin suuri, joten tuohon olisi yksinkertaisesti välttämätöntä tutustua. Niinpä pienet jalat viipottivat hännän huiskiessa tainnuttaen liian lähelle uskaltautuneita itikoita.

Päästesään itsekin puiselle laiturille hidasti eläin vauhtiaan, ettei aivan törmäisi vieraaseen urokseen. Lähestyminen tapahtui toisen vasemmalta puolelta, joten puolikasvoitus ja lasisilmä jäivät ruipelolta näkemättä. Kaikesta päätellen vieras ei ollut kuullut tervehdystä, joten kikkana päätti olla ystävällinen ja toistaa sanomansa. Eläin veti kuuluvasti henkeä ja pani kaikkensa peliin huonokuuloisen toverinsa tähden.
"Heeeeeeeei!",
tuo kailotti suoraan mustankirjavan korvaan. Tai no, niin lähelle korvaa kuin ulottui. Häntä huiski yhä holtittomasti vieden eläimen takapäätä mukanaan suun ollessa ammollaan kuin valmiina huutamaan lisää. Silmät säihkyivät auringossa ja näyttivät siltä, kuin olisivat hetkellä millä hyvänsä valmiit pullahtamaan laiturille. Inisevät hyttysetkin tuntuivat kaikonneet uuden tulokkaan myötä. Ehkä nekään eivät kestäneet innokasta ruipeloa. Jos Ister jotain jalostuksesta olisi tiennyt, olisi hän varmasti kironnut rodun luoneet ihmiset alimpaan Helvettiin.

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 21:55

Hetkeksi vieraan olennon kailotus loppui, ja Ister oli jo miltei huokaisemassa helpotuksesta – näinkö helposti siitä päästiinkin. Ei kuitenkaan koskaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä pienet kynnet rapisivat vasten puulaituria miltei samalla hetkellä, kun uros oli antanut helpottuneisuudentunteen päästä valloilleen.
’Eiiiih.’
Tuskastuneen ajatuksen aivoihinsa kimpoilevaan päästänyt uros käänsi katseensa kohti merta, eiköhän tämä viimeistään karkottaisi vieraan.

Vaan eipä tässä näkynyt mikään auttavan. Kesken parhaan mahdollisen seurantorjuntayrityksen kajahti uroksen kokonaisen korvan juuresta sellainen aaria, että koko koirasusi nytkähti. Varsin pikaisesti Ister sai suihkaistua rujon päänsä alas, kovin lähelle hullun kailottajan naamaa. Se oli paljastanut hampaansa ja tuijotti pikkuista rottaeläintä varsin vihaisena.
”Kuulen mie hitto vähemmälläinnii!”
Lihava uros rähjäsi. Tästä ei kyllä mitenkään erityisen ihastuttavaa tapaamista tulisi, sen huomasi jo näin alkumetreillä.

”Tartte muista kuuroja tehrä…”
Ister mumisi samalla, kun kohotti päänsä ylemmäs. Se vilkaisi merelle, vilkaisi takaisin laikukkaaseen pikku kikkareeseen.
”Hittooks sie siinä vielä teet? Hus hus, alahan mennä.”
Jos kirjava uros olisi ollut reippaalla päällä, olisi se varmasti omatoimisesti kippaissut olennon mereen. Vaan kun ei näin ilta-aikaan sitä sattunut olemaan, niin säästyipä kirppu moiselta kohtelulta ainakin toistaiseksi.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 22:16

Toinen liikahti, laski päänsäkin alemmas. Oi kuinka hyvä, lopultakin sai huomiota suu-uurelta olennolta. Vielä hetken piti koira kasvoillaan onnellista ilmettään, kunnes huomasi Isterin kasvojen rumemman puolen. Häntä pysähtyi siihen paikkaan suun jäädessä edelleenkin avonaiseksi. Liiemmin ei chihu edes noteerannut puolisuden sanoja, keskittyi vain tuijottamaan arpisia kasvoja, revennyttä korvaa ja kovin hassun näköistä silmää. Ei tuota pelottanut, tuskin edes osasi eläin pelätä. Oli vain suunnattoman kiinnostunut, koska ei ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa.

Mutta sitten isokokoinen veti päänsä takaisin korkealle korkealle, kauas nuorukaisen ulottumattomista. Vain sekunnin murto-osan ehti elikko tapahtumaa harmitella, kunnes jo lähtikin viipottamaan eteenpäin laiturilla kaartaen itsensä toisen eteen, aivan laiturin reunalle. Näin se pääsi jälleen tuijottaman äimistyneenä kummallisia kasvoja. Vaikka omasikin kokoonsa nähden suunnattoman suuret korvat, tuntuivat ne menneet tilapäisesti lukkoon. Isterin sanat eivät saaneet minkäänlaista huomiota.
"Mitä naamalles on tapahtunu?",
puheli Othello nopeasti ja piipittäen, laukoen sanat suoraan itseeän kalvaneista mietteistä. Eipä löytynyt liikaa itsesuojeluvaistoa tästä elikosta.
"Näyttää aika kaamealta."
Sanat pitivät toki paikkansa, mutta tuskin kukaan halusi kuulla moista itsestään. Mutta mitenkään ei moinen tosiasia vaaleanruskeaa häirinnyt, pitihän sen nyt saada tietää!

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 22:31

Ister inhosi sitä, että sitä tuijotettiin, ihan syystäkin. Suuri, rujo uros keräsi usein katseita ja kommentteja ulkonäöstään, eivätkä ne kovinkaan usein olleet mitenkään positiivisia. Tälläkin kertaa tuota hullua otusta kiinnostivat vain uroksen riivityt kasvot, Isterin teki mieli räkäistä suoraan toisen naamaan, siinä siulle vähän kaunistusta.
”Se ny ei siulle kuulu.”
Koirasusi murahti hampaidensa välistä. Redseligille se olikin voinut puhua avoimemmin, tämä oli sentään lahkolainen ja nyttemmin uroksen pennun äiti. Naaraan kanssa Ister tuli toimeen. Se oli jo jotain.

”Oot sie muuten kuuro vai muuten vaan vähä-älyinen?”
Ister tiedusteli oikein ilkeään sävyyn, keltainen silmä varsin ilkeään sävyyn kiillellen. Varsin ihastuttavaa, kun kerrankin sai rähjätä jollekin, joka ei varmasti saisi mitään vahinkoa aiheutettua muutenkin niin kärsineelle urokselle, ja jonka voisi liiskata ihan vain viattomasti astumalla päälle.
”Mie nimittäin käskin siun häipyä.”
Kirjava uros jatkoi, vinkkasi päällään kylän suuntaan.
”Niin että kipi kipi kotias kasvamaan, mikä sitten lienetki.”

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 22:50

"Ai?",
koira kysyi todellisesti hämmästyneenä. Sen mielestä kaikki, mikä sitä kiinnosti, kuului tietenkin kertoa sille. Ilme oli avoimen hämmästelevä kulmien noustessa aina vain ylemmäs. Sitten toinen kysyi jotain pikkukoiran älykkyydestä.
"En ja en.",
vastasi tuo kuin mihin tahansa kysymykseen. Loukkaava äänensävy jäi kokonaan huomaamatta eläimen alkaessa siirrellä jalkojaan levottomasti edes takaisin. Se oli ollut jo kovin kauan paikoillaan. Jälleen käyttämättä päätöksen tekoon minkäänlaista ajatustyötä kääntyi elikko vaihteeksi tuijottamaan meressä pulikoivia kaloja, unohtaen Isterin hetkeksi kokonaan. Niinpä seuraavat sanat lipuivatkion jälleen turvallisesti ohi korvien.

Yllättäen korvat kuitenkin värähtivät mielenkiinnon siirtyessä taas takaisin toiseen ja tuon viimeisiin sanoihin. Tuo oli kysynyt, mikä koira mahtoi olla, ihan selvästi oli kysynyt! Tosin uros tulkitsi sanat hiukan omalla tavallaan ja kääntyi taas hymyilevänä päin möhömahaa.
"Minä olen Othello!"
Otus lausui nimensä aina suurta ylpeyttä uhkuen yksinkertaisesti siksi, että oli oppinut muistamaan mikä se ylinpäätään oli. Syntymänimeään ei koira ollut koskaan oppinut, mutta myöhemmin oli hänet Othelloksi nimetty. Hymyssä suin täpläturkki kysyikin vastaavasti toiselta:
"Mikäs sinä sitten olet?"

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 22:59

Ister tuhahti kirpulle. Sitä ei kiinnostanut levitellä tietojansa ympäriinsä kuin mikäkin yleinen tiedonjakaja, ei etenkään noin raivostuttavalle olennolle. Uros laski mielenosoituksellisesti päänsä käpäliensä päälle ja mökötti siinä itsekseen aikansa toivoen, että pikkunakki vain katoaisi puff ilmaan. Tästä olisi tietysti helposti voinut lähteä itsekseen poiskin hilputtelemaan, mutta tämä oli nyt periaatekysymys, eikä tästä lähdetty kun tähän kerran oltiin ensimmäisenä tultu paikalle. Saisi tuo hörökorva mennä ensiksi, mur!

No nyt tuo esitteli itsensä riemuissansa Othelloksi, aivan kuin aikoisi jäädä pidemmäksikin aikaa. Ister hautasi päänsä käpäliensä alle, ja päätti olla kuuntelematta.
”Painu_hiiteen_siitä.”
Uros murisi käpäliensä alta jokaista sanaa varsin selkeästi painottaen. Keltainen silmä tirkisti jostain valokolosta, näki keihään siinä vieressä. Hihhihhih, jos ei tuo Othellomikälie tajuaisi itse lähteä, sen voisi aina varrastaa ja käyttää kalansyöttinä. Oi, miten ihastuttava ajatus!

Oli raastavaa vetää idiootteja puoleensa. Olihan se yksi keijukaiseksi itsensä luuleva piski ihan hauska otus, vaikkakin selvästi vajaaälyinen ja mielenvikainen yksilö. No eipä siinä mitään, kun narttu oli Isterille ruokaakin tarjonnut, eikä mitenkään erityisen rumakaan ollut. Ister arvosti oikein kovasti naiskauneutta, vaikkei se sitten muuta hyvää nartuissa nähnytkään kuin omat tarkoitusperänsä. No, nyt se tuli yleisemmin paremmin toimiin naaraiden kanssa, joten jee.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 23:18

Liioitellusti veti pikkukoira kulmansa kurttuun ja suupielensä alaspäin. Ei pettymyksestä, vaikka toinen olikin päänsä haudannut käpäliinsä. Ei, hämmästyksestä se eleen teki kuullessaan uroksen vastauksen. Miten kellään voisi olla niin kumma nimi? Painuhiiteensiitä, ei kuulostanut kovin mukavalta. Vaikea ja pitkäkin oli. Ehkä juuri siksi toisen olikin pitänyt lausua nimi useassa osassa ja hitaasi? Niin, niin sen täytyi olla! Asian tajuttuaan koiran häntä rupesi taas heilumaan innokkaasti ja hymy palasi kasvoille.
"Kiva tavata!",
pentu sanoikin, kuin toinen todella olisi esitelly itsensä.

Sitten, ikään kuin vasta tajuttuaan Painuhiiteensiitän piilottaneet kasvonsa, kiersi Othello itsensä kurkkimaan uroksen tervettä silmää.
"Huhuu?",
tuo henkäisi jättimäisten tassujen alle. Mitä kummaa toinen oikein teki? Piilotteliko tuo jotain? Piilottelu ei ollut kivaa, sittenhän Othello ei saisi tietää mitä toisella oli. Ja Othello tahtoi tietää. Niinpä tuo alkoi tunkea pientä, ruusunpunaista kuonoaan Isterin paksujen tassujen väliin, yrittäen kaivaa itsensä uroksen kuonon alle. Hullu, hengellään leikkivä piski tuo oli, siitä ei päästy yli eikä ympäri.

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jun 30, 2007, 23:27

Ister voihkaisi hiljaa, kun tuo sekopäisesti räpättävä otus alkoi innoissansa tehdä lähempääkin tuttavuutta. Se, hitto vieköön, KOSKETTI urosta! Saman tien suurempi otus kiskaisi päänsä ylös, ja paljasti hampaansa mokomalle tunkeilevalle piskille. Se ei halunnut tuota hullua seurakseen, ehei. Siitä ei ollut ”kiva tavata” tuota, ja nyt se toden totta sanoisi asiansa ihan suoraan ja tekisi kantansa selväksi.

”Nyt istu alas ja kuuntele!”
Puolikasvo murahti ja tuijotti penikkaa kuin yleinen syyttäjä.
”Mie oon Ister, nytkö sie oot onnellinen? Hyvä.”
Vastaustahan isomahamies ei jäänyt odottelemaan jatkaessaan.
”Mie en halua seurustella siun kanssa, ja kun se kerran on niin vaikea ymmärtää, nii voitko olla ihastuttavan ystävällinen, ja kalppia tiehes siitä, ennen ku miun oikeesti tarttee nousta tästä ja viskata tuonne mereen tai varrastaa keihääseeni. Mikäs olis kivin vaihtoehto, häh? Voit tehä kaiken helpoks tai sitten vaan suututtaa minuu enemmän ja muuttua kalanruoaksi tai lihavartaaksi. Siinä on vaihtoehot.”
Uros selosti varsin pitkän litanian erilaisia hienoja vaihtoehtoja Othellon tulevaisuutta ajatellen. Se puhui varsin kylmään sävyyn, koettaen kuulostaa kovinkin hurjalta ja pelottavalta. Selvästi tyytyväinen uros itseensä olikin, kun sai juttunsa loppuun.
Se jäi killittämään pienempäänsä odotellen tuon reaktiota. Ai että, oli ollut hyvä puhe tuo.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jun 30, 2007, 23:43

Mitämitä, mustakuvio ponkaisi yllättäen päänsä pystyyn! Othello oli kupsahtaa nurin moisessa hötäkässä, mutta sai kuitenkin pidettyä hontelot raajansa laiturilla pysyen pystyssä. Tuskin Ister oli edes tarkoittanut pikkuista heilutella, mutta tämä koira nyt heilui vaikka tuulestakin, saati nyt ison koirasuden töytäisystä. Päästyään tasapainoon huomasi lepakonkorva ystävänsä esittelevän hampaitaan. Mikäpäs siinä, mulkosilmäkin veti huulensa erilleen, niin että minikokoiset hampaat pääsivät esittelemään itseään. Ilme kuitenkin pysyi yhä ystävällisenä korvien höröttäessä sivuilla.

Käsky. Istu. Ainut käsky, jonka tarkoituksen pikkuinen oli ihmisiltä joten kuten oppinut. Eipä sitä yleensä huvittanut totella muiden komentoja, mutta äkäisen käskevä sävy sai aikaan poikkeuksen. Ja sitten toinen yllättäen kertoikin nimekseen Ister! Pentu veti katseensa alas ja saattoi katsojan mielestä näyttää kovinkin katuvalta ja anteeksianovalta. Todellisuudessa koira mietti niin, että kaikki kolme aivosolua kihisivät. Komea saarna kaikui kuuroille korville aivojen käyttäessä koko kapasiteettinsa tämän mutkikkaan pulman kanssa. Lopulta, valkonaaman jo hiljennyttyä, kohotti Othello mietteliäänä heiveröisen päänsä takaisin ylös. Suurten silmien katse suuntautui suoraan Isterin terveeseen silmään.
"Etkö siis olekkaan Painuhiiteensiitä?"
Vaikea kuvitella, mutta koira oli täysin tosissaan.

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jul 1, 2007, 0:08

Ister sai pikkukoiran melkein kippaamaan nurin laiturilla kun kovin riehui, mutta toinen kuitenkin onnistui pystyssä pysymään. Sääli.
’Olis vaan lentäny tonne mereen…’
Olipas miehellä reiskat ajatukset tuon pikkuturrikan osalta, hoh. Mutta minkäs teit, kun tuo vaikutti varsin raivostuttavalta, vajaaälyiseltä olennolta, joka ei selvästikään ansainnut elää. Miten tuo pysyi hengissä?

Kun nassikka sitten avasi suunsa, ei Ister tiennyt, itkeäkö vaiko nauraa. Sen teki mieli hakata päätään vasten laituria.
”En.”
Se totesi keräten yhteen kaiken kärsivällisyyteni.
”Vaan Ister.”
Koirasusi piti hetken tauon siltä varalta, ettei tuo toinen osaisi käsitellä asioita nopeasti, siltä se ainakin vaikutti, kun äskeinen saarna ei mennyt perille.
”Ja nyt minä haluaisin, että sinä kuuntelisit.”
Lihavan uroon ääni oli oikein miellyttävä ja kermainen. Se luimisti korviaan ja murahti varoittavasti.
”Painu hittoon täältä!”
Ister rähisi edelleen hyvin selkeästi puhuen. Ei tuo toinen oikeasti voinut olla noin tyhmä.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jul 1, 2007, 18:25

Koira heilutteli iloisena häntäänsä toisen vahvistaessa nimensä Isteriksi. Ister. Isteristerister, pentu hoki päässään, jotta pystyisi muistamaan nimen edes hetken verran. Huomenna koko uros olisi kuitenkin jo kadonnut elikon mielestä, joten eipä sillä tosin kovin suurta väliä ollut. Sitten naamapuoli ystävällisesti pyysi pikkuista kuuntelemaan sanomaansa, mikäs siinä. Toivottavasti asia olisi lyhyt.
"Okei!",
tuo huudahtikin kuulollaolon merkiksi.

Ja varsin lyhyesti Ister asiansa esittikin. Othellon korvat painuivat sivuille epävarmasti heilahdellen, kuin otus olisi yrittänyt lentää ylisuurilla ulokkeillaan. Silmät tuntuivat suurenevan edelleen, mikäli mahdollista.
"Mutta... Muttamutta...",
koetti pikkuinen änkyttää vastalauseeksi. Lopultakin se oli tainnut (edes osittain) käsittää, mitä sen haluttiin tekevän.
"Kun minä tulin katsomaan kaloja."
Ääni oli vetoava, mutta edelleenkin korviaraastavan vikisevä. Muullaista ääntä tuo kun tuskin edes osasi tuottaa. Miksiköhän Ister ei tahtonut näin mukavaa eläintä seuraansa?

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jul 1, 2007, 19:00

Varsin vapauttava tunne oli se, kun sai tuon hullun adhd-piskin kuuntelemaan. Ister oli jälleen kerran oikein tyytyväinen itseensä, olihan se ollut melkoisen pro yksilö, kun oli tuohon kyennyt. Ah. Mikä voittajafiilis, jee. Vähitellen tuo Othellokin näytti ymmärtävän jutun jujun, ja varsin pettyneeltä vaikutti. Hahhah. Kärsikööt.

”Kaloja?”
Puolikasvo miltei sylkäisi sanat suustaan.
”No mää sit tuonne muuanne niitä kalojas kattelemaan, onhan täällä rantaa. Minen siun seuraas kaipaa, joten se siitä. Morjens.”
Lasisilmän omaava uros väläytti varsin rakastettavan tekohymyn nappulalle kellertävät hampaat esillä vilahtaen, mutta synkistyi sitten oitis takaisin samaan juroon ilmeeseen, jota se oli pitänyt yllä koko keskustelun ajan. Se ei tuollaista vinisijää seurakseen ottaisi, saisi etsiä kavereita muista tämän saaren hulluista karvapalloista.

Hetken ajan keltasilmän päässä pyörähti jo ajatuskin siitä, että se voisi uhrata tuon natikan Herralle. Se kuitenkin mahtaisi vaatia jonkinmoista liikehdintää, joten ajatus pomppi pois miekkosen päästä. Ei se jaksaisi alkaa tässä riehua, kun oli niin vaikeaa liikkua tämän jalan kanssa, eikä uroksen kokokaan tietenkään sitä mitenkään edesauttanut. Örr.

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jul 1, 2007, 19:21

Hetken näytti Othello jälleen kerran kovin mietteliäältä. Sitähän voisi oikeastaan mennäkin muualle päin rantaa, jalat kun olisivat niin kovasti jo tahtoneet viipottaa eteenpäin. Mutta toisaalta, täällä oli kovin mukavaa seuraa ja kaikkea. Niinpä penikka veti jälleen suunsa hymyyn, joka tuntui avaavan koko pään kahtia.
"Jos menen, tulethan mukaan?"
Kas siinäpä oilikin oiva ratkaisu pulmaan! Ister tulisi mukaan juoksemaan pitkin rantaa, miksei tulisi? Ei pikkukoiralla ollut mitään käsitystä siitä, että ylimääräinen paino saattaisi kummasti verottaa liikkumishalua. Mikään voima maailmassa kun tuskin olisi vähentänyt chihun aktiivisuutta.
Iloissaan alkoi nassikka jahdata häntäänsä laiturin päällä.
"Tulethan tulethan tulethan?",
se kimitti rytmikkäästi pikkuruisten kynsien rapistessa vasten puuta. Juuri nyt mikään ei voinut tuottaa otukselle suurempaa iloa, kuin Isterin varsin juro seura.

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jul 1, 2007, 19:29

Kotvasen toinen näytti jo siltä, että menisi. Ister painoi silmänsä tyytyväisenä puoliksi umpeen, odotti, että tuo otus tosiaankin menisi. Sitten se voisi torkkua laiturilla aurinkoisen illan ja häipyä yöksi jonnekkin suojaisampaan paikkaan. Ai että, miten miellyttävältä tämä ajatus tuntuikaan. Vaan milloinkas asiat menisivät niin kuin oli suunniteltu, chihun seuraavat sanat olisivat saaneet uroksen räkäisemään kahvinsa pöydälle, jos se olisi sitä sattunut jossain kuppilassa siemailemaan.
"Mukaan?"
Ister toisti varsin epäuskoisena, kuin ei olisi uskonut, että tuo häntäänsä jahtaava hullu oikeasti saattoi kysyä sellaista.

Varsin typertyneenä uros seurasi toisen ympäriinsä kieppumista. Milloin viimeksi uros oli muka nähnyt jonkun, joka jahtasi häntäänsä? Varmaan joskus kauan kauan sitten mantereella. Ister itse tuskin edes saisi taivutettua ruhoaan niin, että ylettäisi ottamaan kiinni beigen häntänsä päästä. Mutta se oli toissijainen asia, ei uros halunnut häntäänsä jahdata.
"Minä en tule mukaasi."
Puolikasvo murahti.
"Haluan olla yksin. Rauhassa."

Re: Syvä vesi
Post by hitodama on Jul 1, 2007, 21:00

Lopulta otus sai ruskeapäisen häntänsä suuhunsa ja pysähtyi voitonriemuisena. Samalla suuret silmät kääntyivät kohti toista, hampaiden luovuttaessa otteensa huiskivasta hännästä. Korvat kohosivat höröttämään ja kieli nuolaisi pinkkiä nenää.
"Ai jaa?",
tuo sitten tokaisi suurelle puhekumppanilleen. Jalat alkoivat käydä jo niin levottomiksi, että Isterin mukaan saaminen oli hetki hetkeltä enemmän ja enemmän toissijainen asia.
"No minä menen silti!",
se hihkaisikin ja otti saman tien jalat alleen. Mustakuvioinen otus oli ollut mukava, mutta aivan liian paikoillaan pysyvä kaveri. Niinpä Othello lähti sen kummempia hyvästelemättä pinkomaan pitkin kivistä rantaa, lähtien niin kuin oli tullutkin.
"Heeeeeeei heeei!"
Kalat odottivat varmasti malttamattomina pikkukoiran seuraa ja Ister pääsisi jatkamaan loikoiluaan.

// Kiitos mukavasta minipelistä! //

Re: Syvä vesi
Post by lara on Jul 1, 2007, 21:14

Viimeinkin toinen tajusi tosiaan ottaa ja lähteä. Ister hymähti tyytyväisenä ja laski päänsä lämpöiselle laiturille. No niin, nyt oli ihastuttavan hiljaista kun tuokin hullu oli lähtenyt maisemista. Itsekseen hymyillen lihava uros sulki silmänsä ja korviaan ötököiden niiden lähelle tunkiessa lupsautellen se torkahti.

Aurinko oli painunut miltei kokonaan meren taakse ja ilma viilennyt, kun Ister heräsi. Haukotellen se avasi silmänsä ja vilkaisi hämärtynyttä maisemaa. Ne olivat olleet hyvät tirsat. Varsin vaivalloisesti suurikokoinen uros punnersi itsensä pystyyn, haukotteli jälleen. Se poimi keihäänsä laiturilta ja kääntyi hieman tönkösti, olivathan sen nivelet vielä hieman jumissa kaiken nukkumisen jäljiltä. Onnahdellen uros paineli etsimään parempaa yösijaa.

[[Kiitokset seurasta tosiaan :>]]