Zephyr - RPGs

Carmis » Ruohoniitty » Tanssikaamme kanssa tuulen

Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 6, 2007, 16:20

Oli aurinkoinen, mutta tuulinen päivä Andriaanan saarella. Puut huojuivat hiljalleen niitynlaidassa, puhurin keskittyessä mieluummin avoimeen ruohoniittyyn. Kovastipa pitkät heinänkorret heilahtelivatkin, muodostaen aaltomaisia liikkeitä aukion poikki. Näky toi vahvasti mieleen meren laineineen, joskin kovin vihreät sellaiset. Moisen ilmiön pani paikalle saapunut susikin huvittuneena merkille.
Kulmiaan kohottaen ja ivallisesti hymyillen katseli harmaaturkkinen uros aukiota yksinäisen tammen viereltä, kunnon metsikön jäätyä jo taakse. Eihän siitä ollut montakaan päivää, kun Zephyriksi ristitty hukka oli päättänyt omaehtoisen merimatkansa kivikkoiselle rannalle. Sinimaski oli ollut varsin yllättynyt reissun hankaluudesta, hän kun oli hyväuskoisesti ajatellut pakopaikaksi soveltuvan saaren löytyvän hyvinkin helposti. Mutta ei, tunti toisensa jälkeen oli näkyville sattunut vain kimmeltävää merta, joka oli pikku hiljaa alkanut yököttää. Mutta kuten niin monet muutkin, oli valkovatsa ollut onnekas ja laskenut tassunsa viimein Andriaanan rannikolle.

Sen kummempia tuota typerää kokemusta ajatellen heilautti susi muhkeaa harjastaan pois silmiensä edestä ja lähti kepeästi tassuttelemaan halki niityn. Pitkät ruohonkorret kutittivat vatsaa, mikä sai Zephyrin hymyilemään itsekseen entistä leveämmin. Mikäs tässä näytti olevan uutta asuinpaikkaa tutkiessa.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 6, 2007, 16:50

Pitkien kasvistojen sekaan oli piilottautunut keskikokoinen, varsin nuori narttu. Kellahtanut vain matkallaan selällään tuijottamaan taivasta ja heiluvia korsia ja horsmia, jotka tupruttelivat valkeita tuppoja tuulen mukaan. Keltaiset silmät sulkeutuivat ja koira paranteli koukistettujen kirkkaanpunaisten tassujensa asentoa. Hetken vielä voisi olla siinä vain ja miettiä maailmaa.
Missähän Fiore ja Graphite olivat? Karmiinilla oli hieman jo ikävä, se oli pakko myöntää. Redseligiä tai Vegaa sillä ei ollut ikävä. Paljoa muita se ei tuntenutkaan. Orenjiiron, mutta ei se oikeastaan osannut sitä ikäväksi sanoa. Orenjiiron näkemisestä ei ollut niin pitkä aika, vaikka olihan se sinänsä pitkä aika kun ajatteli miten Karmiini oli varttunut nopeasti viimeisiä kasvunsa hetkiä sen jälkeen ja saanut pennun muotojen tilalle jo siromman ja turkki oli pidentynyt ja tuuheutunut. Kaulakorun seuraksi se oli aikansa kuluksi pujottanut toisen helminauhan kylästä. Valkoisen sulankin oli mennyt lähes nenänsä väriseksi lotrailemaan väripurkeissa. Kaulakoruista kuului kiva ääni kun päätä ravisteli ja mustat ja punaiset helmet vastakkain helisivät.

'Fiorella mahtaa olla jo ikävä.'
Punatukka mietti mielessään, samalla kun huokaisten nousi ylös ja puisteli maan roskia turkistaan ja tukastaan. Häntä kierähti selän päälle punaiseksi keräksi ja harjas asettui lainehtimaan nätisti kaulaa ja otsaa pitkin. Karmiini lähti kävelemään, se vuorostaan niityn laitaa kohden. Sinne missä vieras oli, vaikkei Karmiini sitä osannut havaitakaan. Tuuli ei ollut sille suotuisa eikä nuorukainen vielä muutenkaan osannut olla varuillaan, vaikka Fiore niin oli aina korostanut, että pitäisi tarkkana olla vieraitten suhteen ettei kukaan pääsisi yllättämään. Karmiini oli kaiketi oikean äitinsä ja oikeastaan isänsäkin geeneistä perinyt pinttymyksen tehdä kaiken aina kantapään kautta. Redseligin elämä olikin mennyt hyvin alamäkeen sillä tyylillä eikä Isterilläkään nyt niin mahtavasti pyyhkinyt.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 6, 2007, 17:19

Zephyrin jatkoi sipsutteluaan, joka sivumennen sanoen näytti varsin epämiehekkäältä, mikäli asiaa niin tahtoi ajatella. Yksin ollessaan ei uros kuitenkaan jaksanut kiinnittää asiaan huomiota, vaan antoi katseensa kiertää maisemaa vailla sen kummempia ajatuksia. Seurassa hukka ei olisi huoletonta kävelytyyliään esitellyt, mutta eihän tuo totta puhuakseen tiennyt koko saarella edes asuvan ketään. Sen sijaan oli harmaa leikitellyt ajatuksella koko paikan yksinvaltiudesta, mikä kuulosti toki varsin miellyttävältä ajatukselta. Voisi huoletta unohtaa menneet virheet ja leveillä tuoreemmilla saavutuksillaan. Ah, siinäpäs vasta suunnitelma! Sitten vain haalisi jostakin nimettömästä kolosta kasan kannattajia ympärilleen ja suuri johtaja pääsisi taas oikeuksiinsa.
...Tosiasia kuitenkin oli se, ettei harmaa enää laumaa tulisi perustamaan. Viimeisin yritys kalvoi mieltä vielä liiaksi, vaikkei hukka sitä myöntänytkään edes itselleen. Oli kuitenkin helppo uppoutua sievään kuvitelmaan, varsinkin kun ei ollut ketään kiskomassa sieltä takaisin ankeaan todellisuuteen.

Koikkelehtiminen niityllä kuitenkin pysähtyi, kun vihreät silmät havaitsivat jonkin väriläiskän nousevan ylös nurmikosta. Hetkisen Zephyr vain katseli punakuvioisen olennon liikehdintää jokseenkin ymmällään, kunnes tuo lähti kulkemaan kohti suden olinpaikkaa. Sitten uros vasta oikeasti tajusi, ettei ollutkaan löytänyt maailman hylkäämää loukko ja että paikassa asuva olento oli tulossa häntä kohden. Tuuli kantoi mukanaan hajuja, jotka kertoivat lisäksi kovin iloisia uutisia: asukas oli naaras! Tieto tuosta sai nuoreen elikkoon liikettä korvien noustessa tarkkaavaisiksi pään päälle ja hännän alkaessa heilahdella ilahtuneesti. Silmiinkin syttyi aivan toisenlainen kiilto uroksen jatkaessa kävelyään tuota vierasta kohti.
"Heipä hei vaan!", huudahti Zep toivoen huolettoman kuuloisen äänensä kantavan yli tuulen. Vaikkei vielä ollutkaan sitä edes huomannut, oli sosiaalinen elikko alkanut käydä yksinäiseksi näiden muutaman saarella vietetyn päivän aikana. Seura tuntui nyt todellakin mukavammalta kuin pitkiin aikoihin!

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 7, 2007, 23:41

Mustat korvat höristyivät ja Karmiini hätkähti. Kuono kohosi ylöspäin ja katse kohdistui sitten suteen. Puolentoista vuoden tietämillä keinuva, varsinainen teini siis, narttu kallisti päätään ilme muuttuen uteliaaksi. Vieras kuulosti siltä, että tuota voisi huolettomasti lähestyä, vaikka kuinka Fiore oli kasvattilastaan valmentanut toiseen. Kirjava pinkkinenä keinahteli nurmikko kahahdellen lähemmäs ennen kuin itse alkoi tuulta uhmaamaan puheella.
"Hei!"
Mitään pitkää tervehdystä ei tällä kertaa saatukaan, Karmiini tuntui hiukan ujoltakin alkuun. Punaiset tassut pysähtyivät paikalleen. Tuuli tuuppi kasvistoja vasten jalkoja ja se kutittelikin hieman. Karmiini hymähti ja heilautti häntäänsä varovaisesti.
"En huomannutkaan sinua heti. Kuka olet?"
Carmislaisen puhe oli ystävällissävyistä ja varsin kirkasta ja ihan nättiäkin. Yllättävää miten viehättävä tulos saattoi syntyä kun risteytti Redseligin ja Isterin. Hämmästyttävää.

Katse mittaili varsin empien ja tottumattomasti toista, yrittäen piilotella tutkailua, Karmiinista se tuntui jotenkin ilkeältä toisia katsella liiaksi, vaikka ihan yleinen tapahan se oli. Narttu nosti hymyn uudelleen huulilleen ja hakeutui katseellaan uroksen silmiin takaisinpäin. Oli erilainen tämä kuin Orenjiiro tai Graphite. Siinä taisi olla Karmiinin tuntemat urokset, vähänpä oli niitä.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 8, 2007, 0:19

Iloisen kuuloisasti toisen vastaus kantautui tuulen mukana Zephyrin korviin, mikä sai uroksen hetkeksi hymyilemään niin, että hampaat välkkyivät. Moista pepsodenthymyä kyllä kelpasikin esitellä, ei siinä mitään. Muutenkaan ei hukka ollut lainkaan hassumman näköinen ilmestys hoikan olemuksensa kanssa, päälaen harjaksen keinuessa tuulessa. Sen sijaan vastaantulija näyttikin jo jokseenkin eksootisemmalta, naaraasta kun löytyi kovasti tuota hassua räikyvän punaista väriä. Ei toinen rumalta vaikuttanut, ei lainkaan, mutta silti moinen kirkas väritys sai sinikasvon hymyn muuttumaan hivenen vinommaksi. Zephyrillä kun ei ollut koskaan ollut tapana oikein ymmärtää tai arvostaa minkään sortin erilaisuutta, jopa rasistiseksi häntä olisi voinut joissain tilanteissa haukkua.

Päästessään muutaman metrin etäisyydelle varsin nuoren näköisestä naaraasta muutti Zep kävelytyyliän hittaamman arvokkaaksi, narttumaisen loikinnan unohtuessa kauas pois. Vihreät silmät tutkivat toista huomattavasti häikäilemättömämmin vieraan ulkomuotoa, joka ei hassua väriä lukuun ottamatta ollut lainkaan hullumpi. Nätti harjas hulmusi jännästi tuulessa, samaan tahtiin pinkin sulan kanssa. Hetken ihmetteli hukka, mikä ihmeen lintu tuon väristä höyhenpukua mahtoi kantaa, ennen kuin käänsi katseensa nuorikon silmiin.
"Zephyriksihän nuo ovat tavanneet sanoa.", vastasi harmaaturkki huolettomasti heilauttaen jälleen harjastaan sivummalle. Pian tuokin pysähtyi paikoilleen heinikkoon, kaksivärisen hännän heilahdellessa puolelta toiselle. Samalla eläin pani merkille toisen selän päälle kiertyvän heiluttimen. Ah, koira siis, ei susilla tuollaista ollut. Valitettavaa kyllä naaraan pisteet laskivat saman tien muutamalla asteella, mutta ei sitä ulospäin huomannut. Edelleen näytti valkovatsa yhtä välittömältä ja tuttavalliselta kuin aiemminkin, korvien värähtäessä tuulen aiheuttaman kutinan ansiosta.

"Vaan miksikäs sitä suloista neitiä sopisikaan kutsua?", tiedusteli uros kallistaen päätään hurmaavasti. Toinen vaikutti ensialkuun hivenen ujolta, katsettaan koetti piilotella ja kaikkea. Sepä ei kuitenkaan tätä herraa pidätellyt, vaan sai hänet vain kovemmin yrittämään saada toistakin hilpeälle tuulelle.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 8, 2007, 1:19

Zephyrzephyrzephyr. Nimeä yritti kovasti pieneen päähänsä painaa neitinen ja nyökähti sitten hymy hetkeksi kadoten. Kiva nimi oli, mutta ei Karmiini tohtinut siitä mitään virkkoa.

Suloista neitiä. Ei ollut ennen aikuisikää kohti hiljalleen siirtyvä pentunen moisia kuullut ja pieni huvittunut hymähdys käväisi naamalle ylettyen aina kellertäviin silmiin saakka. Noita sanoja se ei vähään aikaan unohtaisi, vaikka ne saattoivat olla ihan yleinenkin tapa.
"Karmiini."
Punavalkorusehtava otus esittäytyi reippaaseen sävyyn. Oli ainakin selkeä nimi ja ihan ymmärrettävä jos jotain hajua oli mihin karmiini viittasi. Nimestään se piti, vaikka nimen antajaa halveksui ja pelkäsi. Niimpä niin, Redseligiä kohtaan ei herunu mitään arvostusta. Fiore se oikea äitihahmo oli. Redselig luultavasti jätti melkoisen pitkät traumat alkoholista ja hylätyksi tulemisen tunteesta nuorelle eikä Karmiini unohtaisi sitä ikinä. Ei siitä olisi kostamaan, mutta ei se unohtaisi niitä viiltoja. Redselig purki huonon olonsa alkoholiin, pentuihinsa ja raivosi Herransa nimeen. Karmiini oli onneksi elossa ja voimissaan säilynyt silti pahansisuiselta angstaajaäidiltä.

Koiraeläin karisti nopeasti, lähes tehostaen ajatusmaailman tapahtumia todellisia päänpudistuksella, ajatukset todellisesta äidistään. Voisi vielä aukoa vähän suuta siihen nimen esittelyn perään. Sillä tavoin mitän oli asiat Fiorelta ymmärtänyt.
"Mhhh. Olen Carmiksesta."
Narttu lisäsi vielä kaiken varulta, todetessaan mielessään ettei tuo uros ainakaan samaa laumaa ollut, vaikka alueella heiluikin. Eikä alueet nyt paljoa kertoneet siitä mihin kuului, oli niin vaeltelevaa kansaa tässä saaressa.
"Oletko sinä laumassa?"
Karmiinille tuntui laumoissa olevan jotain erityistä. Eivät ne rajanneet mitään, mutta oma lauma oli... oma lauma. Omaa yhteiskuntaa, vähän kuin perhe mutta laajempi. Karmiini olikin paljon laumahenkisempi kuin monet muut saarella eikä se edes tiennyt miten välinpitämättömiä suuri osa olikaan laumajärjestelyille.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 9, 2007, 15:04

Häntäänsä edelleen hiljakseen heilutellen käänsi Zephyr päänsä toiseen suuntaan kallelleen, samalla nuolaisten tuulessa kuivuneita huuliaan. Tuokin hymyili niin, että syvänvihreät silmät painuivat viiruun hulmuavan harjaksen takana.
"Nätti nimi nätillä neidillä.", tuo totesi huomattuaan, että Karmiini tuli edellisestäkin kohteliaisuudesta kovin onnellisen näköiseksi. Helppo miellyttää tämä nuorukainen, mutta ei uros olisi ehkä nyt mitään vaikeita tapauksia jaksanutkaan. Sellaisista olisi voinut tulla ikävästi mieleen Fizzy, tuo vaikeistakin vaikein tuittupää, jota uros ei todellakaan halunnut nyt muistella. Toisaalta punaturkki oli onneksi niin pirteä, ettei muistuttanut myöskään hillittyä Raquelia, joka myös saisi rauhassa painua jonnekin muistojen syvimpiin syövereihin. Eipä ollut Zep kovin fiksusti tainnut elää, kun piti muistojaan noin kovin pakoilla, olisi joku voinut todeta. Sen sijaan susi itse oli sitä mieltä, että menneet ongelmat olivat kaikki jonkun muiden syytä, hän itse oli elellyt ihan mallikelpoisesti.

Uroksen huomatessa toisen silmistä yllättäen paistavan jonkin sortin synkkyyden, laski tuo päätään alemmas ja katseli toista alta kulmien. Hymykin painui pienemmäksi noin niinkuin myötätunnon eleenä. Ennen kuin hukka kuitenkaan ehti sanoa asiasta mitää, pudisti nuorikko mietteet päästään ja jatkoi rupattelua. Uros kohotti päänsä takaisin pystyyn, korvien jäädessä hivenen vinoon. Eipä toisen tarvitsisi asiasta puhua, sillä jos totta puhutaan, ei urosta edes kiinnostanut.
Sen sijaan sanat 'Carmiksesta' ja laumoista saivat suden kohottamaan kulmiaan.
"Öh... Laumasta?", tuo vastasi yllättyneenä äänen värähtäen hassusti. Mitenkäs tämä nyt hoidettaisiin? Tuskin hän voisi enää esitellä itseään laumansa johtajanakaan, kun kerran hänet oli väkivalloin pullautettu ulos. Ja se kaavailtu, uusi laumakin oli vasta ajatusasteella. Mutta entäpäs tuo Carmis sitten, olisiko siitä uhkaa hänen superlaumalleen?

Hymyillen vinosti katsahti susi toisen takana häämöttäviin puihin, vastatessaan sitten hiukan pahoittlevaan sävyyn.
"Pelkäämpä, että taidan olla tällä hetkellä laumaa vailla." Ai että ottikin päähän moinen tilanne! Taitavasti elikko kuitenkin peitti tyytymättömyytensä, kääntäen nopsaan katseensa takaisin naaraan silmiin.
"Onkos se Carmis mukava lauma? Tai suuri?", kyseli valkovatsa huolettomasti, koettaen kuitenkin todellisuudessa ottaa selvää uudesta kilpailijastaan.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 9, 2007, 23:15

Karmiini hivenen laski päätään ja hymähti jokseenkin ujon oloisesti. Huomasi kyllä ettei ikää ollut karttunut kovinkaan. Mitäs se osaisi sanoa kun toinen noin kohteliaisuuksia lateli? Kyllähän Fiorekin oli kaikkea kivaa jaksanut aina suoltaa, mutta se oli eri asia kun äiti jotain virkkoi.

"Nhi."
Karmiini myönnähti toisen yllättyneen oloiseen vastaukseen laumaan liittyen, kylläpäs toinen hassusti reagoi. Narttu nyökähtikin. Kylläkyllä, laumasta hyvinkin.
"No, etköhän sinäkin lauman löydä."
Nuori narttu hymähti varsin energisen ja myötätuntoisen oloisesti.
"Mukava on. Ja minusta ihan suuri. Kaikki ovat ystävällisiä. Turkin värin mukaan katsotaan pääseekö."
Karmiini selitteli. Se oli melkein mainita että alfa oli sen kasvattanut, mutta mietti sitten että parempi oli varmaan tästä kasvatti-isästä mainita. Edera voisi toista enemmän liikuttaa?

"Minut kasvattanut uros kylläkin on upseerina Ederassa."
Narttu lausahti ja virnisti.
"Ja Edera on paljon isompi."
Se lisäsi vielä kun muisti mikä seikka oli äsken Zephyriä kiinnostanut. Puhetta tuntuikin tuttuun tapaan Karmiinilta alkavan irrota, kun se vauhtiin pääsi. Puheenaihekin sille meni ihan hyvin, kun se laumoista tykkäsi. Tosin ei laumojen välisistä kahnauksista, mutta ne eivät olleet suuren suuret, kilttejä lapsia oltiin kovin. Sen koiranalku kuitenkin tiesi, että laumojen alueita oltiin valtailtu. Edera oli valtaillut. Sen takia muissa laumoissa saatettiin Ederaa nyrpeästi katsella. Karmiini lähinnä ihailevasti ajatteli. Vahva johtaja mahtoi se Kheiron olla.
Johtajanvaihdoksesta ei Karmiini tietoinen ollutkaan. Melko pimentoon oli narttu jäänyt asioissa, kunhan Carmiksesta tiesi reippaasti.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 11, 2007, 1:18

Oooi kuinka suloisesti toinen laski katseensa hämmentyneen oloisesti pikkuisesta kohteliaisuudesta. Hassu, kokematon nuorikko toinen oli, mutta eipä se Zephyriä ainakaan haitannut, muutoin kun oli ihan mukavan oloista seuraa tuo. Päättipä uros korviaan höristäen jalosti opettaa toista ottamaan kohteliaisuuksia vastaan hivenen itsevarmemmin, sillä itsevarmuutta elämässä tarvittiin aina. Ja sitäpaitsi oli mukavaa olla tunnettu kauniiden sanojensa ansiosta.

Hiljaa uros hymähti Karmiinin koettaessa vakuutella, että uros vielä lauman turviin pääsisi. Olisihan se kovin turvallista ja helppoa kuulua johonkin valmiiseen laumaan, mutta sittenhän suden oivat johtajantaidot jäisivät ihan kokonaan käyttämättä! Maailma parka heittäisi hukkaan näin oivan mahdollisuuden, eihän se käynyt päinsä.
Vaikka kuinka uros tuollaisia itselleen vakuutti, pisti sydämessä silti ilkeästi edellisen, mönkään menneen yrityksen lipuessa taas mieleen. Sitäpaitsi hukkahan oli luvannut tästä lähin elää vain itselleen, joten olisikohan se johtaminen sittenkään ihan niin fiksu ajatus?
"Vai että turkin värin?", totesi valkovatsa hieman hajamielisen kuuloisesti ajatusten koettaessa vilistää päässä miten sattuu. Päättäväisesti uros kuitenkin tunki mietteet takaisin koloonsa, tutkisi niitä sitten paremmalla ajalla. Jos tutkisi.

Keskittyen taas käsillä olevaan tilanteeseen keskitti Zep huomionsa jälleen punakuvioiseen hymyn levetessä oikeinkin maireaksi.
"Eipä taida siihen laumaan sitten näin vaatimattomalla värityksellä päästä. Mahtavat olla laumalaisesi koreaa katseltavaa, jos tuolta kaikki näyttävät.", leperteli uros nyökäten kohti valkomaskista narttua. Tsöh, vai että värin perusteella, kaikkea sitä. Mitähän kumman merkitystä turkin värin kanssa oli yhtään millään, ajatteli susi paljastamattaan ajatuksia kuitenkaan nuoremmalleen. Maassa maan tavalla, vaikkei tavoista pitäisikkään.

Sittenpä vaihtui puheenaihe toiseen paikalliseen laumaan, Ederaan. Vai oli neiti ihan upseerin kasvatti? Ei kuitenkaan tytär, pani susi toki merkille korviaan heilauttaen, muttei maininnut asiasta mitään. Jos yhtään osasi laske yksi ynnä yksi, saattoi päätellä tuommoisella sanamuodolla olevan jotakin tekemistä ikävien muistojen kanssa. Ja sellaiset olisi parempi jättää Zephyrille kertomatta, ei tuo osannut kovin myötätuntoinen sellaisten suhteen olla. Eikä häntä sitäpaitsi edelleenkään kiinnostanut pätkän vertaa.
"Taitaapas olla useitakin laumoja näillä main. Millaisia alueita niillä on?", kysyi sininaama samalla istuutuen sirosti pitkään heinikkoon. Eipä tästä nyt mikään kiire olisi pois ja pelkkä tönöttäminen vaikutti pitkän päälle varsin naurettavalta. Sitäpaitsi aihe oli mielenkiintoinen, seurankin kelvatessa paremmin kuin hyvin. Kepeästi kiepautti Zep häntänsä jalkojensa peitoksi, etukoipiin sidottujen heittoveisten heilahtaessa liikkumisen ansiosta.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 12, 2007, 23:38

"Niin."
Nuorukainen nyökähti. Sen mielestä siinä ei mitään ihmeellistä ollut, että väritys vaikutti. Yhteinen tunnistusmerkki toi selkeyttä ja yhtenäisyyttä. Olihan sitä monilla eläinlajeilla syrjintää pahasti erivärisiä kohtaan, yhtenäisyyttä samanvärisiin.
Karmiini ei tiennytkään mitään ulkomaailmasta, sille Andriaanan säännöt ja tavat olivat selkeästi tiedossa päähän juurtuneina ja Fiore ja Graphite olivat parhaansa mukaan yhteiskuntakelpoista pennusta koulineet. Siihen ei olisi Redselig kyennyt. Mokoma vain oli pahaa mieltään osannut purkaa Karmiiniin ja murjotella päivät pitkät pullon äärellä. Eijei. Pääsisiköhän Redselig koskaan yli kuolleesta vaimostaan? Lahkosta ei ainakaan. Ja voi Karmiini-parkaa, Karmiini-parkaa. Molemmat vanhemmat olivat lahkolaisia ja vaikka Redselig oli kovasti yrittänyt Karmiinin siltä säästää, ei pentu voinut mitään sisällään piilevälle, vielä uinuvalle Herran palvelijalle.

Karmiini kohotti ihmeissään kulmia. Mites tuo tuollaista puhui? Vaatimaton? No, se kyllä oli totta, ettei Zephyr carmislaisesta kävisi. Mutta ei toinen vaatimaton ollut, vaan todella mielenkiintoinen ja tunnistettava väritykseltään.
"Ei sinun värisi ole nyt niin vaatimaton. Minun kasvattajaisänikin on yhtä harmaata vain. Se on hieno väri."
Paitsi että harmailla ei ollut asiaa kuin Ederaan tai Djalaan.
"Carmiksessa useat ovat ruskeita."
Koiraeläin selvensi vielä myöntävästi. Eivät kaikki toki samanvärisiä kuin Karmiini olleet, Karmiini oli ihan omanlainen ihmetapauksensa leiskuvan punansa kanssa. Orenjiiro oli kyllä ollut melko punertava otus kanssa ja se oli pennusta ollut kivaa silloin.

Karmiinin piti miettiä kysymystä, pyöritellä ja sittenkin se oli hieman vaivautunut ja yritti ratkaista mitä sen pitäisi sanoa ja miten ja mikä sininaamaista sutta kiinnostaisi. Ei tiennyt hän.
"Ederalla on ö... iso talo? Kartonn... Kartano. Ja ne ovat vallanneet jotain niittyä ja meidän metsän. Tämä on Carmiksen niitty. En minä oikein... tiedä. En ole ikinä käynyt Afuelin tai Befalasin alueella. Djala on melko samannäköistä kuin tämä seutu. Djalalla on hienoin hiekkaranta."
Olipas siinä asiantuntevaa selitystä kerrakseen, Karmiini koetti urheasti virneen vääntää huulilleen ja mallia seuraten sekin istuutui, melkein puolittain rehevään kasvistoon kadoten kun ei mittavista mittavin ollut.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 14, 2007, 1:44

Toisin kuin Karmiinilla, ei Zephyrillä ollut koskaan tullut mieleenkään, että turkin värillä olisi mitään tekemistä laumajaon kanssa. Sen sijaan uros oli aina luottanut lajeihin pohjaavaan erittelyyn, eikä hän oikein ymmärtänyt sekalaumojen ideaa. Sehän olisi kuin rahvas ja ylemmistö olisi kulkenut koko sakki samassa porukassa, yh.
Jospa hukka olisikaan tietänyt yhtään enemmän Andriaanan laumojen johtajien välittömästä tyylistä, olisi elikko voinut kääntää selkänsä ja uida saman tien seuraavalle saarelle. Harmaaturkilla kun oli varsin erilaiset käsitykset siitä, kuinka ylempiarvoisiaan tulisi kohdella ja kunnioittaa. Kyllähän täälläkin johtajia toki pidettiin arvossaan, mutta sininaaman ajatusmaailma vastasi lähinnä muinaisen Kiinan(ko?) Kielletyn kaupungin kaltaista johtamistyyliä. Ja kas, siinäpä se perimmäinen syy johtajaksi haluamiseen taisikin olla. Zep kun ei ollut mitenkään pompoteltavaksi sopivaa luonnetta, niin siinä tapauksessahan kannattaisi olla se, joka pompottelee muita.
Vaikka uros ihannoikin moista luokkayhteiskuntaa, olisipa hän siitä saattanut itsekin lipsua tuon tuosta. Ei susi nimittäin ollut koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka yksinäistä huipulla loppujen lopuksi olikaan.

Palatkaamme kuitenkin takaisin tuuliseen iltapäiväämme. Hyvin olivat näemmä ottovanhempansa punaisen neidon kasvattaneet, tuumasi Zephyr hymähtäessään ilahtuneesti, kun Karmiini hänen turkin väriään kehaisi. Itsetyytyväisen oloisena uros vilkaisi rintaa pöyhistäen itseään; no, eipä hän tosiaan hullummalta näyttänytkään. Pian katse suuntautui kuitenkin takaisin nuoreen neitiin, joka näytti lähinnä humpsahtaneen istuessaan heilahtelevan nurmen sekaan. Suloista, niin suloista.
"Kiitos vain kovasti kehuistasi. Ruskeakin, punaisesta nyt puhumattakaan, on oikein sievä väri. Sopii erinomaisesti näteille tytöille.", visersi hukka silmäänsä Karmiinille vinkaten. Olkoonkin kuinka räikeä tahansa, oli suden myönnettävä, että jollakin tavalla räiskyvä väri puki nuorikkoa.

Karmiini näytti kovin vaivautuneelta, kun Zeppo oli laumojen alueista erehtynyt kysymään. Päätään kallistaen uros hetken joutu pohtimaan, mistä moinen saattoi johtua. Toisen jo puhuessa tajusi mustatassu kuitenkin, ettei toinen lyhyen elonsa aikana ollut tainnut juuri kotikonnuilta lähteä. Vaikea oli uroon sitä silti käsittää, hän kun oli veljensä keralla ollut aina syöksymässä suin päin seikkailusta toiseen. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun vanhemmat olivat heitä hiukan turhankin kaukaa joutuneet etsimään.
Rohkaisevasti Zep kuitenkin hymyili toiselle, silmänsäkin hetkoseksi sulkien, kun noin kiltisti oli edes yrittänyt auttaa.
"Sinähän hyvin tiesit. Minä olen vasta nähnyt tätä niittyäkin ympäröivää metsää sekä kivikkoisen rannan, jolle tulin aikani uituani. Oletko muuten koskaan uinut meressä?", kysyi elikko sitten koettaen piristää hivenen epävarmaksi muuttunutta toveriaan.

Samalla valkovatsa painoi tiukasti mieleensä laumat, joita naaras oli luetellut. Vai oli Edera ihan valtauspuuhissakin onnistunut, vai niin vai niin. Pitäisipäs joskus ottaa tarkemmin selvää mokomasta laumasta.
Huomaamattaan, kenties Karmiinin puheiden johdattelemana, alkoi Zephyr todellakin ajatella laumoja toiseltakin kantilta, kuin kilpailijoina. Millaistahan elämä tosiaan olisi, kun ei tarvitsisi huolehtia muista ja olla aina suuna päänä joka paikassa? Ehkä se olisikin kokeilemisen arvoinen kokemus.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 16, 2007, 1:37

Kylläpä Zephyr takertui Karmiinin sanoihin, pohti punatukka. Se itse takertui mielessään tarkoin tilanteeseen, tässä oli selkeästi joku muodollinen kuvionsa, joka saattaisi olla hyödykästä tuntea paremmin tulevaisuutta ajatellen.
'Hän toistelee itseään?'
Narttu totesi mielessään alkaessaan yhdistää ilmauksen nätti tyttö kohteliaaksi muodoksi puheessa. Nyt tuo otti sen jo vienolla, ei enää niin ujostelevalla ja kainostelevalla hymyllä vastaan. Kaipa alkoi Karmiiniinkin pureutua nämä hiljakseen uudemmalla tavalla. Vielä se ei osannut tuollaisiin leikkiin mukaan ryhtyä sentäs. Ihmetteli vain, miten toinen noin tuollaisia sanoja sisältään pulpautteli. Ei kai se nyt niin erityisen nätti voinut olla? Karmiini ei oikein tiedostanut minkäkaltainen se oli kokonaisuutena ulkonäöllisesti, Fiore ja Graphite olivat antaneet kovin erilaisen koiran ulkonäkömallin ja tottumuksen. Välillä tuli tuijotettua ihmeissaan omia hullunpunaisia tomaattikinttuja. Ei kellään ollut samanlaisia näkynyt. Karmiini oli toisinaan pelännyt jopa syrjintääkin sen takia että oli niin erilainen ja jalatkin vielä niin hapsukkaat, mutta kasvattivanhemmat kyllä olivat saaneet sen itsetunnon kohdilleen ja hymyn naamalle.

"Meressä? Olen minä. Vesi kyllä maistuu pahalle. Tykkään enemmän vesiputouksen lammikosta."
Karmiini puheli. Samalla sille alkoi kunnolla valjeta että hei, toinenhan oli uinut tänne? Pitkä matka, ainakin kun narttu oli katsellut rannalta ei se ollut vastarantaa nähnyt missään.
"Eikö se ole aika vaarallista uida meren yli?"
Nuorukainen kyseli uteliaaseen sävyyn. Redseligin tavoin senkin olotilat heiluivat minkä kerkesivät, nyt oli vaivautuneisuus taas tiessään ja keltaisissa silmissä paistoi läheisyys ja kiinnostuneisuus. Syvemmälle ei Karmiinin silmiin pystynyt porautumaan, pinnalliset tuntemukset kyllä pystyi lukea varsin hyvin. Ja kyllä ne syvällisemmätkin vielä, kun elämänsä alussa oleva narttu ei ollut mitään näyttelemisen lahjoja oppinut. Valeitakaan tuskin suusta kuulisi, viaton kaunokainen.
"Kalat on hyviä. Osaatko sinä kalastaa?"
Se oli niitä taitoja, mitkä eivät lukeutuneet pinkkinenäisen omiin varastoihin. Seuraillut kyllä oli toisten kalastamista.
'Kyllä minäkin vielä joku päivä kalan saan!'

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 17, 2007, 1:22

Jos Zephyr olisi ollut ihminen, olisi hän ajatuksissaan antanut pienet taputukset Karmiinin nopealle oppimiselle. Mutta koska otus oli sudeksi syntynyt eikä koskaan kuullutkaan moisesta tavasta osoittaa suosiotaan, tyytyi uros hymyilemään itsetyytyväisesti punakuviota katsellen. Niin kivasti tuo alkoi oivaltaa tämän kohteliaisuuskoulutuksen idean, että uros tunsi jutun olevan suorastaan hänen oivien opettajankykyjensä ansiota. Mukavia tällaiset helpot oppilaat, pääsivät opettajan lellikiksi ja kaikkea.
Kyllähän se totta oli, ettei Karmiini ehkä kaikkein kaunein olento maan päällä ollut, ainakaan Zepin silmistä katsottuna. Ei sellainen hoikka ja naisellinen, vaan värikäs ja karvainen. Tosin moiset puutokset varmasti paikkaantuisivat vielä iän myötä, mutta ei harmaa jaksanut niin pitkälle ajatella. Kauneushan oleilee siellä katsojan silmissä, ja katsoja nyt vain sattui tällä kertaa olemaan yksinkertainen mies.

"Vai vesiputouksen? Onko täällä jossain sellainenkin?", kysyi hukka sitten hivenen jopa aidosti hämmästyen. Kulmat nousivat kysyvästi tuulessa heiluvan harjaksen takana, jota uros muuten ohimennen jälleen heilautti sivuun. Hän oli nähnyt vain pieniä luiruputouksia elonsa aikana, kuullut tosin juttuja isommista hivenen epäluotettaviltakin tahoilta. Mutta saisikohan hän nyt ihan oikeasti nähdä kunnon The Putouksen? Olisipas se vänkää.
Samassa Karmiini näytti tajuavan jotakin, ja ilmaisipas nuorikko aatteensa ilmoillekin saman tien. Oh, niin, merimatka. Suden korvat nousivat höröön hymyn muuttuessa samalla hiukan vaimemammaksi, jotenkin etäisemmäksi. Uros oli nimittäin itsekkin hoksannut juuri jotakin: Hänhän oli tavallaan eräänlainen sankari, kun oli moisesta matkasta niin näppärästi selvinnyt ja kaikkea! Uuh aah että osasi eläin paisua ylpeydestä.
"No, eihän se nyt ihan vaaratonta tai helppoa ole. Mutta kun vain pysyttelee rohkeana ja muistaa päämääränsä, niin kyllähän moinen onnistuu. Ei tosin ehkä kaikilta, mutta joiltakin ainakin." Ohhoh kun nousi pisu hukalla pääkoppaan. Varsinainen sankari tämäkin.

Zephyrin pörhistellessä kuin paraskin lintu, siirtyi naaras jo seuraavaan aiheeseen. Valkovatsan ilme palaili hitaasti jokseenkin normaalimmaksi, vain hivenen itserakkaan näköiseksi. Vähän jäi lyhyeksi valokeilassa paistattelu, mutta ei se oikeastaan haitannut. Olipahan uros saanut jo yhden asian listalleen, millä voisi porukassa kehuskella. Ei elikko nimittäin osannut ajatella, että suurin osa saaren asukkaista oli saapunut paikalle nimen omaan uimalla. Ja hei, eihän sinikasvo edes tiennyt oleilevansa saarella! Piti paikkaa vain loputtomana maaplänttinä. Voisi olla ihmetys vastassa, kun muutamaan kertaan päätyisikin tarpeeksi kuljettuaan aina uudestaan meren rantaan.
"Kyllähän minä kaloja narrata osaan. Voisinkin joskus pyydystää sinulle pari.", heitti uros leppoisasti hyvin tietoisena siitä, ettei ollut eläessään kalastanut. Eihän tuo nyt niin vaikeaa voinut kuitenkaan olla?

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 19, 2007, 0:32

"On. Ja sen luona on siisti lampi, jossa menee paljon kalojakin."
Karmiini nyökkäili iloisen oloisesti, melkein ylpeänäkin Andriaanan kivoista alueista.
"Se on varmaan suosikkipaikkojani. En tiedä tarkalleen, kun en ole kovin laajalle ehtinyt tutkia alueita. Carmiksen alueista."
Carmiksen alueilta kuitenkin ylivoimaisesti oli vesiputous ykkönen. Siinä oli kaikki tarvittava pienellä alueella. Aukeaa, metsikköä, uimapaikka, nätti putous maisemana, kalastusmahdollisuudet, kunnon vettä. Mitään merivesiähän ei juomiseen tueta niin. Narttu hymähti selittelyilleen ja sitten hiljeni kuuntelemaan aidon kiinnostuneena ja molemmin korvin Zephyrin tarinaa meren ylittämisestä. Ymmärtäväisesti nuorukainen nyökkäili, vaikkei se selkeästikään tiennyt asiasta kaikkea tai pystynyt ymmärtämään miltä se oikeasti tuntui olla keskellä vesialuetta mitään näkemättä, aaltojen työnnellessä virtojen mukana ja jalkojen väsähtäessä kunnolla raskaan matkan aikana.
"Minä en varmaan lähtisi täältä uimaan sinne..."
Hapsuturkki soi jo pienen naurunkin päästä kuuluville. Harmi, ei pääsisi ikinä näkemään mistä ne kaikki aikuiset oikein tulivatkaan. Ei se kyllä Karmiinia ihan hirveästi loppujen lopuksi kiinnostanutkaan. Sen sydän oli nauloilla kiinni Andriaanassa eikä kukaan saisi koiraa lähtemään. Herrakin varmasti tahtoisi pitää sen saarella tulevaa varten.

"Tosiaan?"
Keltasilmäinen narttu oli varsin vau-fiiliksessä nyt vaihteeksi. Pentumaisen vedätettävissä. Vielä sekin viattomuus ja hyvän uskominen särkyisi, kerrassaan. Redselig oli sen kyllä osittain jo särkenyt, mutta eihän se nyt ensiviikot ja kuukausi mieleen kovinkaan jääneet enää kun oli vartuttu. Painajaisunien muodossa lähinnä tuppasi esiintymään ja Redselig-nimi varmasti olisi kylmät väreet saanut aikaan.
"Minä haluaisin joskus oppia. En ole kait tarpeeksi kärsivällinen."
Vaivautunut virne, mutta silti selkeästi halukas oppimaan senkin taidon. Karmiini tahtoi olla moniosaaja, menevä nainen. Menestyjä.
"Millaista siellä oli mistä sinä tulit?"
Karmiini kysäisi, sitten, varsin jäljessä muistaen miten epäkohteliasta kysymyksillä liian likelle tungettelu saattoikaan olla. Pitäisi nopeasti korjata varmaan, oijoij.
"Jos haluat kertoa."

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 19, 2007, 1:41

"No kylläpä sinä vielä tutkia ehdit enemmän kun tarpeeksi, noin nuori kun olet.", tokaisi Zephyr ehkä jopa hiukan lohduttavan oloisesti, kun Karmiini nyt ihan myönsi, ettei oikein asuinseutujaan vielä tuntenut. Uroon korvat painuivat leppoisan oloisesti sivuille päin, kuin olisi ollut liian vaivalloista pidellä niitä enää pystyssä.
"Minulla taitaa olla vielä enemmän tutkittavaa, jotta kaikki hienot paikat täältä löydän." Hienoja paikkoja Andriaanalla riittikin, olisi niissä Zepille ihmeteltävää vielä pitkäksi aikaa. Paljon mahdollista, että erään rakennuksen eräästä tietystä kellarista muodostuisi harmaaturkin oma suosikkipaikka aikaa myöten. Sen verran perso oli hukka kaikelle, minkä vähänkään saattoi ajatella aiheuttavan jotakin mieltä ylentävää. Seurauksista viis, luonnollisesti.

Susi ei kommentoinut toisen lähtöpuheisiin juuri mitään, kohautti vain lapojaan ja kallisti päätään 'Juu selvä en tiedä asiasta' -eleenä, hymyä kuitenkaan unohtamatta. Eihän uros oikein osannut vielä ajatella, millaiseen paratiisiin olikaan sattunut rantautumaan. Tuskin hänkään täältä lähtisi, ellei sitten onnistuisi jälleen töpeksimään pahemman kerran.
Puheen kääntyessä kalastukseen heilautti uros koipiensa päälle kietaistua häntäänsä ilahtuneena. Vai vaadittaisiin touhussa kärsivällisyyttä, pohti olennon mieli kuitenkin huolettoman maskin takana. Voisipa olla siinä tapauksessa, että jäisi touhu sudelta näyttämättä, mutta mitäpä tuosta. Ainahan voisi sepitellä lisää hienoja selityksiä ja luikerrella tilanteesta ulos, jos nyt joskus pitäisi lupausta ryhtyä lunastamaan.
"Opetan toki oikein mielelläni joskus sinua.", valehteli eläin vailla minkäänlaisia tunnontuskia.

Samalla alkoi muotoutua mielenkiintoinen idea Zephyrin mieleen. Toinen ei varmasti olisi mikään metsästystaidon huippu muutenkaan, joten siinäpä olisi urokselle taas pienoinen tilaisuus loistaa, sekä samalla järjestää hiukan hupia. Kun kyllähän tässä oli ihan kiva toki jutellakin, mutta voisihan sitä aina jotain toiminnallisempaakin kehitellä. Hiukan liian kauan taisi hukka kuitenkin suunnitelmaansa pohtia, sillä Karmiini oli nopeampi ja lausui kysymyksensä ilmoille. Vai että millaista muualla oli?
"Voinhan minä kertoa, mutta ei se kovin ihmeellinen paikka ollut.", vastasi valkovatsa päätään keikutellen. Samapa se, jos toinen nyt siitä ilahtuisi.
"Siellä oli paljon metsää, sellaista tummaa, ei niin kuin tämä tässä ympärillä. Ei mitään hienouksia, kuten vesiputoukset, mutta järviä kylläkin. Aika isojakin, jos niin nyt voi sanoa. Ja... No, sellaista tavallista." Loppuun oli harmaa meinannut turista jotakin ihmisistä, mutta päättikin jättää aiheen sivuun. Moinen kun olisi voinut kiinnostaa naarasta liiaksi, eikä hukka olisi saanut esitellä erikoisia metsästystaitojaan.

Niinpä sinikasvo vaihtoikin puheenaiheen takaisin aikomilleen urille.
"Kuules, vaikkei tässä nyt olekkaan mahdollisuutta opetella kalastamaan, niin tahtoisitko muuten oppia jotakin metsästämisestä?", kysäisi Zep kuin edellistä puheenaihetta ei olisi koskaan ollutkaan.
"Niitty kun näyttää oikein oivalta jänismaalta.", jatkoi eläin houkuttelevaan sävyyn samalla antaen katseensa kiertää lainehtivassa heinikossa, kuin pupujusseja jo bongaten.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 20, 2007, 1:25

"Niinpä taitaa", Karmiini myönteli ja siristi hetken silmiään muistellessaan mahdollisimman tarkkaan kaikkea näkemäänsä. Se muisti yhä hyvin kuinka oli juossut kartanolta Redseligin karjunnan saattelemana hädissään korua mukanaan raahaten kylään ja törmännyt erääseen tiettyyn pariskuntaan. Se tapaaminen olikin ollut melkoinen onni pikkupennulle, olisihan sille voinut tapahtua ties mitä, liian pieni oli ollut yksin selviytyäkseen. Kylässä olisi moinen napero varmaan vain kääriytynyt jonnekin pieneen nurkkaan itkemään ja sinne nälissään lopulta nääntynyt ilman auttajaa.
"Kyläkin on aika mielenkiintoinen."
Narttu hymähti hieman. Paljon kauniita koruja. Ihania, kiilteleviä koruja. Nättejä silkkinauhoja, helmiä, renkaita, huiveja, ketjuja... Siinä olikin neidillä kiinnostuksen kohde. Tuleva keräilykohde, kyllä vain.

Lämpimän, leveän hymyn sai Zephyr vastaukseksi opettamisen lupailulleen. Kyllä Karmiinille kelpaisi moinen yhteinen touhuaminen. Toisaalta sitä pelotti hieman kärsivällisyyden riittäminen. Narttu ei tuntunut kestävän tuhansia yrityksiä ja toisteluja asioiden oppimiseen. Kaiken piti olla heti nyt tai mahdollisimman pian eikä pitkän harjoituksen jälkeen. Hetkessä elämistä, hetken onnen hakemista. Kaiketi olisi voinut se alkoholistakin pitää kovasti, ellei olisi menneisyydessään traumoja saanut viinalle haisevasta haisuliäidistä.
Karmiini kohotti taas katseensa sen hetken harhailtua urokseen ja kuunteli, vaikka eipä paljoa yllättävää kuulunutkaan edellisen asuinseudun selitykseksi.
"Varmaan ihan hyvää seutua elää."
Miksihän Zephyr oli lähtenyt? Toisaalta Karmiini ei paljoa sitä miettinyt, kun sille itselle monesti iski kova hinku tutkia uutta ja tehdä kaikenmoista, vaikka sitten vaihtaa maisemaa. Ei kyllä enää niin paljoa, kun alkoi ystävyyssuhteita kehkeytyä. Aina sitä silti saattoi haaveilla ja kuvitella. Karmiini ei tiennyt miten suuri saari Andriaana oli joten kuvitelmatkin olivat varsin laajaa ympäristöä verrattuna todellisuuteen.

Keltaiset silmät katsoivat hetken ympärilleen niitylle, sitten innostus jo levisi valkealle naamalle.
"Metsästäminen on hyödykkäämpää kuin kalastaminen", lausahti koiraeläin tietäväisen oloisesti ja hymähti.
"Käy minulle mainiosti!"
Pitihän se vielä kunnolla vastaus todeta. Aina olisi kiva jotain uutta oppia ja eri tyylejä. Niityllä ei ollutkaan Karmiini ikinä yrittänyt saalista saada, pentuna toki oli jäniksiä ihan leikiksi jahdattu, mutta eihän niitä hampaisiinsa ikinä napannut. Pienehkö karvaturrikka nousi jaloilleen, jotta paremmin tähyillä pystyisi, vaikka vastahan puheen asteella oltiin tässä uudessa aiheessa oltu. Karmiini kuitenkin oli selkeästi täysillä mukana ja jo melkein menossa, vaikka se halusi kuulla Zephyrin joka sanan ja olla mahdollisimman täydellinen oppilas. Eniten varmaan pelkäsi maailmassa narttu, että sille käännettäisiin selkä ja torjuttaisiin. Oma äiti teki niin, niin se sattui pitkään. Nyt halusi Karmiini lähes epätoivoisestikin toisinaan miellyttää toisia ja olla mukana, tulla pidetyksi ja pitää itsekin muista.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 20, 2007, 21:54

"Varmasti.", tokaisi uros lyhyesti toisen kommentille kylästä. Vai olisi täällä sitten ihmisiäkin jossakin, päätteli hukka nerokkaana poikana. Taitaisi Zephyr kyllä luulonsa tähden pysytellä varsin kaukana vanhoista hökkeleistä, eipä kaksijalkaisista ollut ikinä mitään hyötyä ollut. Vain haittaa, jonka uros tahtoi tiiviisti sulkea pois ajatuksistaan. Mokomat olivat tappaneet hänen laumalaisensa, luultavasti vielä ilman syytä. Zep ei edes tiennyt oliko Raquel mahtanut olla selviytyneiden joukossa, ei hän ollut sekavassa tilanteessa saanut sen vertaa selvää murtuneesta Fizzystä.
Päätään heilauttaen heitti harmaa aatoksensa tuulen mukaan, minne ne joutivatkin ihan mainiosti.
"Olihan siellä ihan kodikasta, mutta enköhän minä tännekin totu.", sanaili uros sitten huolettomasti, hymyillen leveää hymyään nuorelle punaturkille. Mutta nyt saisi mennyt elämä väistyä ja elo tässä uudessa, tutkimattomassa paikassa alkaa! Nyt olisi aika metsästää.

"Hyvä, hienoa!", haukahti Zephyr ehkä liiankin innokkaan kuuloisesti toisen suostumukselle pompaten hänkin pystyyn. Korvat nousivat taas tarkkaavaisina pystyyn, kun uros vielä venytteli itseään tuulen pörhöttäessä jo ennestään muhkeaa harjasta. Silmät sirrillään valkovatsa haukotteli, ennen kuin suorastaan loikkasi ensimmäisen askeleen kohti niityn keskustaa.
"Mennäänpäs sitten etsimään pupujusseja, neiti hyvä.", luikautti Zep ohittaessaan Karmiinin varsin läheltä. Keveästi jatkoi elikko jolkotteluaan hymyssä suin, samalla niittyä arvioivasti tähyten. Ei mustatassu ehkä kaikkeen lupaamaansa pystynyt, mutta kaniinin metsästyksessä hän oli varsin kykenevä yksilö.
"Tällaisilla niityilla asuu jäniksiä, jotka pysyttelevät usein tiukasti koloissan. Metsien rusakoilla ei ole koloja ja ne ovat nopeita juoksijoita. Näiden nappaamiseen taas tarvitaan nopeuden lisäksi älyä, sillä koloihin ei mahdu isompi eläin tunkeutumaan.", selitti uros asiantuntevasti pään kääntyillessä sopivaa väijymispaikkaa etsien. Pian eloisat, vihreät silmät kiinnittivät huomionsa minikokoista laaksoa muistuttavaan alenemaan, josta voisi hyvinkin löytyä oiva väijymisen kohde. Huuliaan nuolaisten käänsikin Zep kulkunsa sitä kohden.

Mitä lähemmäs kohdepaikkaa tultiin, sitä varovaisemmaksi kävivät uroon askeleet, korvien kääntyillessä tarkkaavaisesti suunnasta toiseen.
"Jäniksillä on erinomainen kuulo, joten kannattaa pysytellä mahdollisimman hiljaa. Lisäksi tuulta kannattaa käyttää hyväkseen mahdollisimman paljon.", opasti susi madalletulla äänellään. Laskipa tuo päänsäkin jo alemmas, etteivät pitkäkorvat niin helposti huomaisi liikettä ruohikossa.
Yhtäkkiä uros kuitenkin pysähtyi 'laakson' reunalle ja katseli hetken ympärilleen, tarkasti ilmaa haistellen.
"Tässä on hyvä.", hän sitten kuiskasi nuoremmalleen ja kävi istumaan heiluvien korsien keskelle. Tarkkaavaisuuden tieltä kadonnut hymy palasi nopeasti sinikasvon huulille, kun katse kääntyi välillä vilkaisemaan Karmiinia.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 22, 2007, 0:14

Valkonaama horjahti hivenen taaksepäin, kun susi yhtäkkiä lähti liikkeelle ja vieläpä oikein likeltä. Että pupujusseja.
"Sinä olet varmaan metsästänyt usein näin."
Nuorukainen puhui ehkä hivenen kateelliseen ja haaveilevaankin sävyyn. Se ajatteli Zephyrin melkeinpä maailmanmestariksi ja olisi kyllä ihan pesusienenä oppeja ottamassa vastaan. Ehkä se pääsisi Miss Niittypupumetsästäjäksi?

Karmiini kohdisti katseensa kunnolla urokseen ja seuraili toisen joka liikettä matkiskellen hieman. Pää kääntyili ja tähysteli Zephyrin tavoin, vaikka ei Karmiini oikein tiennyt mitä pitäisi nähdä. Ei pupuja ainakaan näkyvissä, kapu.
Narttu kuunteli molemmilla korvillaan tarkkaavaisena. Nopeutta ja älyä, sitähän löytyisi! Melkein. Älyä tuskin heti ensimmäisellä kerralla, mutta yritystä ainakin. Ja virheistä ja yrityksistä oppii, niinhän sitä sanotaan. Karmiini ainakin oli ihan luottavaisin ja avoimin mielin liikenteessä, ei sitä haittaisi jos ei onnistuisi lähellekään. Se nautti tekemisen ilosta, mikä olisi sinänsä ihan hyvä asia elämässä. Kaikki eivät sellaiseen kyenneet. Joitain kävi sapettamaan toden teolla pienikin epäonnistuminen tai vastoinkäyminen.
Karmiini huomasi toisen askeleissa muutoksia, vaikka jalat peittyivätkin varsin huomattavalta osin kasvien sekaan. Se itse alkoi hiljellennellä kanssa hapsujalkojen hankaamaa kahinaääntä ja töminää. Zephyr puhui jälleen ja mustat korvat höristyivät kuuntelemaan, mitä uros kertoi. Narttu nyökkäili, lähinnä itsekseen ja paineli sanoja mielensä syövereihin. Mahdollisimman hiljaa, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman älykkäästi.

Kun Zephyr sitten pysähtyi ja istahtikin, Karmiini hilautui tuon vierelle ja katsahti itseään kookkaampaan urokseen kulma kohoten.
"Mitä me nyt tehdään?", kuiskaili narttu urokselle ja vilkuili sitten ympärilleen. Päätä laskettuaan se sai todeta maiseman muuttuvan jännäksi, kun korsien lomasta tiiraili. Tuli suojaisampi olo. Se tuntui oikealta tavalta olla nyt ja Karmiini päätti pysytellä kyyryssä nyt jatkossakin, ellei uros pitäisi sitä vääränä tapana. Mutta olihan toinenkin laskenut päätään alemmas kulkiessaan. Karmiini hymähti varovaisesti, ja odottavaisen jännittyneesti.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 22, 2007, 0:57

"Mmh-h.", Zephyr äännähti samalla nyökäten Karmiinin pohdinnoille. Jäniseläimillä hukka oli yksin ollessaan lähinnä elänytkin, joten nyt ei tarvinnut edes valehdella omista kyvyistään. Lauma-aikoihin oltiin yhteisvoimin aina joskus jotain peuraakin saatu, mutta Zep oli yleensä pysytellyt niistä hommista hivenen kauempana. Hirvieläimet olivat liian isoja ja arvaamattomia, voimakkaitakin. Äkämystyneet kaniinit sen sijaan eivät pahimmillaankaan saaneet kovin pahaa jälkeä aikaan, kun vastustavana osapuolena oli susi. Hyvää riistaa myös aloittelijoille, jos sen niin tahtoi ajatella. Peurilla tuntui olevan ihan liikaa tahtoa pysytellä hengissä.

Sittenpä kaksikko hipsutteli sinne aleneman reunalle kykkimään. Korvaansa punakuvion suuntaan kallistaen uros kuunteli, kun tuo uteli jonkin sortin toimintaohjeita. Jälleen nuolaisi hukka huuliaan, ennen kuin kuiskuttaen vastasi naaraalle.
"Nyt me väijymme." Vielä hetkisen tuijotti harmaa intensiivisesti aleneman pohjalle, jonne oli semmoinen kiva kymmenisen metriä matkaa. Olisi suorastaan ihme, ellei pari pitkäkorvaa olisi tuonne asettunut asumaan.
Lopulta hukka käänsi heinikon suojissa päänsä Karmiinia kohden ja kuiskutti suoraan tämän korvaan.
"Jänikset ovat siitä hassuja eläimiä, että ne eivät huomaa sinua, jos et ääntele, haise tai liiku. Eivät, vaikka seisoisit muuten ihan näkösällä." Sanansa supistuaan kumartui Zep kohti etujalkaansa ja tottunein liikkein irrotti kevyen heittoveitsen vasemmasta jalastaan. Ottaen tarkasti tukevan otteen veitsen kahvasta käänsi susi virnistelevän naamansa takaisin nuorikkoon.
"Tahdotko nähdä jotain vänkää? Nouse hitaasti takajaloillesi ja ole iihan hiljaa..."

Kuin mallia näyttääkseen nosti Zephyr etujalkansa irti maasta ja nojautui istumisen kaltaisessa asennossa takajalkojensa varaan. Hitaasti eläin kohotti itseään ylemmäs ja ylemmäs, lopulta pönöttäen keskellä ruohikkoa itsekin hiukan pupujussilta näyttäen. Tarkkaavaisesti vihreät silmät seurasivat pienimpiäkin korsien heilahduksia alenemalla, korvien ollessa samaten tiukasti kohti kohdepaikkaa. Tuuli oli heitä vastaan, joten jänisparat eivät saisi pienintäkään merkkiä väijyjistään. Paitsi tietysti, jos Karmiini päättäisi tehdä jotakin typerää ja yksinkertaiset eläimet havaitsisivat liikkeen liian aikaisin. Nyt oli vain odotettava.
Kului noin minuutti, kunnes sinikasvon oletukset osoittautuivat oikeiksi ja pienikokoinen, ruskea pallero näytti ilmestyvän tyhjästä aleneman keskelle. Tyhmä jänis oli tullut kolostaan ruokailemaan kotinsa nurkille, kuten Zep oli toivonutkin. Voitonhimoinen virne levittäytyi uroksen huulille; näin helppoa taistoa hän ei tulisi häviämään. Hitaasti, sentti sentiltä käänsi valkovatsa päätään sivulle, kuin joustaan virittäen. Sitten lähes silmää nopeammin sinkosi susi aseen liitämään ilmojen halki kohti pahaa-aavistamatonta eläintä. Aseen kahvaan köytetty nauha sai tuulessa aikaan pienen viuhahtavan äänen, mutta jäniksellä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta ehtiä siihen reagoida. Sekunnin murto-osassa kaikki oli ohi ja elikko makasi verisenä raatona kolonsa vierellä.

// Anteeksi, toivottavasti en autohitannut liikaa. ^^' //

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 26, 2007, 0:19

[[EIjeij et.]]

"Miten voin olla haisematta?", oli Karmiinin siinä samassa pakko kysäistä urokselta ja se katsoi kun toinen otti jännän teräaseen jalastaan. Ei ollut koira tuollaisia ikinä nähnyt ja vaikeuksia oli irroittaa katse siitä ja kuunnella toisen sanoja huolella. Jännä kapine. Mitenhän sitä käytettäisiin tässä hyödyksi? Ei vastausta keksinyt nuori neitinen.
Punatassu lipaisi kielellään huuliaan ja sitten hitaanlaisesti se nousi ylös hakien tasapainoa takajaloiltaan, joiden liikkeet eivät nuorella ehkä ihan niin hallittuja olleet. Muutenkaan ei ollut punatukka ikinä tällaista harrastellut. Pentuna nyt huvin vuoksi sählättiin ties mitä, mutta niitä tuskin laskettaisiin nyt. Nousipa hyvin kuitenkin, ei ihan yhtä korkealle kuin Zephyr vierellänsä, mutta kiitettävästi silti siihen nähden miksi noustiin. Vaikeuksia sitten tuottikin pysyä siinä ja enemmän keskittymiskykyä tuhlaantui itse takajaloilla pysyttelemiseen kuin ympäristön tarkkailuun.
Karmiinilla kesti hieman kauemmin huomata se mitä susi oli huomannut, mutta älysi sekin sitten, oikeastaan melko lailla siitä miten silmänurkastaan havaitsi Zephyrissä muutoksen.

Keltaiset silmät tuijottivat tarkkaavaisesti pupujussikkaan ja pinkkinenä höristi tummia korviaan ja häntäkin nousi uteliaan oloisena ylemmäs kippuraan. Jänis ei tosiaan näyttänyt huomaavan mitään. Karmiinin olisi niin tehnyt mieli siitä jotain mainita, mutta älysipä mielessään ettei järkevää olisi laisinkaan se. Mitähän nyt mahtaisi tapahtua? Hiljaisuus oli vaikeaa, mutta Zephyr soi sille lopun terän liitäessä suhahtaen ilmassa. Tarkasti se tuohon eläimeen osuikin ja hämmästynyt ilme levisi nartun kasvoille.
'Miten se tuon teki?'
Enää se ei kyennyt olemaan hiljaa, sanat lähtivät pulppuilemaan suusta.
"OHOH VAU!"
Karmiini nauroi iloisesti ja heilautti häntäänsä.
"Sinä olet taitava! Minulla menisi varmaan monet metrit huti."
Narttu hymyili iloisesti ja varovaisesti, se ei ollut aivan varma saiko vielä möykätä. Jos jatkettaisiinkin vielä parit puput ennen kuin tutkittaisiin tuloksia. Koira painoi päätään hivenen alemmas hienoisen alistuvan oloisesti. Helppoa oli Karmiinia johtaa, vaikka siltä saattoi lipsahtaa opit ja tavat välistä pois.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 27, 2007, 4:43

Hetkeksi pysähtyi Zephyrin katse tuijottamaan Karmiinin eloisia kasvoja. Oliko toinen tosissaan? Nopeasti hukka kuitenkin palasi aseensa pariin ja pyöräytti ruohikon turvin silmiään. Voi hyvää päivää, ei narttua oltu taidettu kovin suurilla älynlahjoilla siunata. Tai päättelykyvyllä ja muistilla. Alistuen jälleen opettajan rooliinsa Zep kuitenki selitti hajuttomuuden salat, vain pienoista kärsivyyttä äänestä kuultaen.
"Tuuli. Pysyttelet sellaisessa paikassa, ettei tuuli kuljeta hajuasi saaliseläimille."'Tai sitten käyt usein pesulla.', olisi urosta huvittanut lisätä. Näyttävän esityksen onnistuminen olisi kuitenkin vointu vaarantua liiasta jutustelusta, joten sanansa niellen palasi Zep tarkkailemaan alankoa.

Sitten jänis ilmestyi näkösälle, jolloin heittoveitsi suhahti halki ilman ja lopetti typerän ruohonpurijan elämän lyhyeen. Itsetyytyväinen ilme nousi suden kasvoille tuon huomatessa, että kaikki tuntui menneen aivan nappiin. Uros aikoi juuri ehdottaa punakuviolle vielä toisen samanmoisen väijymistä, mutta naaraan kimakkana äänenä ilmennyt innostus suorastaan säikäytti hiljaisuutta odottaneen harmaaturkin. Pelästyen uros luimisti korvansa kuin melulta suojautuen ja mulkaisi hiukan liiankin terävästi nuorikkoa. Tokihan kehut olivat sinikasvolle enemmän kuin tervetulleita, mutta olisi toinen voinut vähän vielä intoaan hillitä. Nopeasti käänsi Zep katseensa kohti alankoa, eikä odotetusti tavannut sieltä katseellaan mitään muuta liikettä, kuin tuulen heiluttelemat ruohonkorret.
Hetkisen tunsi valkovasta vielä jonkinlaista harmistuneisuutta, mutta jätti pian asian taakseen lapojaan kohauttaen. Kyllähän kaksi solakkaa olentoa hetken yhdelläkin pupujussilla pärjäisi. Eikä saalistus ruokinnallisessa mielessä ollut muutenkaan ollut jutun perimmäinen idea, joten eipä tämä nyt niin huono tilanne ollut. Hiukan liian myöhässä oli Karmiinikin muistanut näemmä taas koettaa pysytellä aloillaan, joten pahoillaan mulkoilemisestaan käänsi uros hymyilevät kasvonsa kohti naarasta. Hyvin tuo oli osannut olla, joten ei tässä olisi mitään hätää.

"Noh, kyllä tätä onkin kauan joutunut harjoittelemaan.", lausahti elikko normaalilla äänellä merkiksi siitä, että puhuminen oli taas sallittua. Samalla tuo keikautti itsensä takaisin kaikille neljälle jalalle ja lähti jolkottelemaan kohti saalistaan. Katsotaas nyt, miltä päivällinen näyttää.
"Jos ei olisi aseita, pitäisi odottaa, että jänis tulee kauemmaksi pesäkolosta. Muuten se ehtii pujahtaa piiloon, ennen kuin ehdit hyökätä.", jatkoi hukka opastustaan kävelyn lomassa. Heilauttaen harjastaan sivummalle pysähtyi uros sitten punaiseksi värjäytyneen länti, saaliin, kohdalle. Silmät tutkivat nopeasti elikkoa, joka oli jo kuollut kuin kivi. Terä oli viiltänyt olennon kylkeä ja selkää, eikä onneksi osunut vatsaan ja levittänyt suolia pellolle, mitä susi oli hieman pelännyt. Näky ei olisi ollut ollut kovin kaksinen.
"Oikein hienoa.", tokaisi mustatassu onnellisena, kääntyen sitten haeskelamaan veistään lähimaastosta. Siinäpä se lojuikin, noin metrin päässä uhristaan, maahan iskeytyneenä. Vinosti hukka virnisti ja otti sitten parit askeleet aseistuksensa luokse.
"Ota sinä vaikka se pupu, jooko?" Samassa iski uros leukansa veitsen kahvaan ja kiskaisi sen näyttävässä kaaresa irti maassa. Ah että oli kiva esittää khuulia.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Dec 31, 2007, 3:20

Karmiini vain hymyili kepeästi, tietämättä lainkaan mitä toinen ajattelikaan mielessään. Ai niin, tuuli, kolkutti hieman päässä ja Karmiini nyökkäili tajuavasti. Kyllähän se varmaan olisi tietyllä tapaa osannut jos olisi ollut yksin ja keskittynyt huolella asiaan. Keltasilmä kohotti katsettaan taivaalle ja hetken testaili mistä suunnasta oikein nyt mahtoi tuulla.

Suurelta huojennukselta tuntui nuoremman päässä, kun Zephyr alkoi puhumaan. Hetken se oli jo ehtinyt pelätä, että oli mennyt mokaamaan jotain suurempaa. Punatassu lähti astelemaan nurmikko kahisten suden jäljessä, kuunnellen samalla mitä toinen puhui. Kuulosti aika jännältä tuo niittyjänisten metsästys ilman aseita, vaikealtakin itse asiassa. Pitäisi muistaa monta asiaa.
"Kuulostaa aika vaikealta. Sitä ei taida oppia ihan heti?"
Karmiini yritti puhua kysymyksensä varsin nätin asialliseen ääneen ja pitää täyttä pentumaisuutta pois puhetyylistään. Se kun meinasi aina välillä lipsahtaa kun pääsi innostumaan ja todella kiinnostumaan asioista ja Karmiini oli jo alkanut itse kiinnittää huomiota asiaan.
"Saalistaminen taitaa olla aika epävarmaa loppujen lopuksi? Eihän paraskaan voi aina onnistua?"
Karmiinista tuntui, ettei se itse osaisi mitään ja narttu oli ihan huojentunut ettei sitä ainakaan sillä hetkellä oltu pupujahtiin komentamassa. Tuskin puput olisivat heti esiin tulleetkaan, oli tässä jo sen verran ääntä pidetty.

Uteliaana katsoi pörheäturkkinen koiraeläin aseen kautta kuollutta karvakasaa. Hetken vain toljotteli typeränä, kun Zephyr puheli jo pupun ottamisesta. Punatukka nyökähti hajamielisen oloisesti ja vielä melko vaisunlaisesti äännähti myöntävästi astellen sitten vielä viime askeleet kuolleen jänön luo ottaen tuota varsin varovaisen ja neitimäisen näköisesti kiinni selän ja niskan välimaastosta. Karmiini kohotti saaliin maasta ja kääntyi katsomaan Zephyriin lisäohjeita senhetkiseltä valtiaaltaan odottaen. Ei se edes itseään typeräksi tuntenut siinä orjallisesti kökkiessään ja urosta ihailevasti katsellessaan. Ei sentään fanitus mennyt niin pitkälle, että Fealicyn tavoin oltaisiin nimmareita oltu pyytämässä.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Dec 31, 2007, 4:26

Vilkaisten hulmuavan harjaksensa takaa Karmiinia hymyili Zephyr tälle kepeästi. Askeleet kulkivat kuin itsestään kohti kuollutta niittyeläintä, joten silmät ja mieli saattoivat keskittyä juttukumppaniin.
"Eihän sitä, niin kuin ei oikein mitään muutakaan. Mutta kyllä sen sitten harjoittelemalla tajuaa, älä siitä huoli." Niin, eipä tainnut juuri maailmasta saalistustaidotonta koiraeläintä löytyä. Tai ainakaan sellaista, joka villinä oli elonsa viettänyt. Kotikoirat olivat vähän eri juttu, mutta ainakin Zepin mielestä mokomat eivät kuuluneet hänen kanssaan edes samaan eliölajiin. Ja nätistihän neiti Punatukka oli kuunnellut, joten eiköhän tuo ohjeita hyväksi käyttelemällä oppisi aika nopeastikin.
Lähempänä kuollutta jänistä uros käänsi päänsä takaisin menosuuntaan, kuitenkin toiselle vielä huolettoman kuuloisesti vastaillen.
"Onhan tuo, jos nyt niin tahtoo ajatella. Mutta voihan sitä aina löytää jo valmiiksi kuolleita, jos oikein epätoivoiseksi menee." Ainaiseen onnistumiseen susi ei sanonutkaan sitten mitään, hän kun tahtoi edelleen vaalia kuvaa täydellisestä itsestään, jonka kaikki epäonnistumiset olivat muiden aikaansaannosta.

Noukittuaan teräaseensa heinikosta silmäili harmaaturkki sen nopeasti läpi, ettei ollut mitenkään vahingoittunut maahan törmätessään. Kunnossa vaikutti veitsi olevan, joten susi käänsi katseensa saaliin noukkineeseen naaraaseen. Hassun tottumattomasti toinen ateriaa piteli, ei ollut todellakaan juuri tainnut itse saalistaan joutua hommaamaan. Nyt olisi kuitenkin aika oppia, joten saisi nuorikko nyt ihan itse lihamöltin raahata syötäväksi.
"Kyllä siitä voi ihan kunnolla pitää kiinni, ettei putoa.", kehotti valkovatsa vinosti hymyillen toisen arkailulle. Oli toinen niin suloinen kaikessa kokemattomuudessaan, että saisi kyllä olla varovainen vastaantulijoiden aikeiden kanssa. Ties mitä moiset saattaisivat hyväntahtoiselle nuorikolle tehdä. Ikävästi välähtivät suden silmät, kun tuo moista ajatteli, mutta samassa uros lähtikin jolkottelemaan ylös alenemasta. Syömään nyt, syömään.

Tuuli kävi yhä entiseen malliin tasaisemmalla alustalla, kuopantapaisessa se oli tuntunut jokseenkin vaimeammalta. Nopeasti vilkaisi uros ympärilleen valiten sitten suunnan, johon kaksikko lähtisi kulkemaan. Kun kerran tässä nyt keskellä niittyä oltiin, niin ei nyt jaksettaisi metsään asti mennä. Sen sijaan mustatassun tanssahtelevat askeleet suuntautuivat kohti länttiä, jossa ei aivan niin pitkää heinikkoa kasvanut. Tiedä vaikka olisi jokin kokouspaikka tai muu yleisemmin käytössä oleva, mutta saisi nyt toimittaa keittiön virkaa. Yhä asettaan suussaan pidellen loikkasi uros pidemmän ruohikon päätyttyä kaljummalle alueelle, istahtaen sitten sirosti alueen reunamille. Tarkemmin katsottuna vaikutti siltä, että aluetta olivat laiduntaneet jotkin suuremmat kasvinsyöjät, peurat tai muut. Vihreät silmät kääntyivät lempeinä kohti Karmiinia, korvat heilahtelivat tuulessa.
"Tässä voisi olla hyvä paikka syödä, vai mitä luulet?" Odottamatta vastausta laski susi veitsensä sivuun, ettei olisi ikävästi syömisen ja puhumisen tiellä. Ehtisi tuon myöhemmin sitoa takaisin jalkaan. Heilauttaen harjastaan käänsi elikko sitten katseensa taas nuorikkoon, hymyn levitessä huulilla.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Jan 1, 2008, 18:58

Karmiini nyökähti, kyllähän se valmiiksi kuolleet tiesi, kun niitä hyödynsi aina jos syötäväksi kelpaava raato vastaan tuli. Olikohan se sitten epätoivoista elämää elämässä? No, ei narttu halunnut sitä Zephyrille myöntää, kun toisen mielipiteen mielessään kärjisti äärimmäiseksi syrjinnäksi näitä raadonsyöjiä kohtaan. Itse se olisi kyllä syönyt varmaan kaikkea mahdollista mitä joku tarjoaisi, niin sinisilmäinen osasi punatukka olla. Yadanethin jo ties keille tarjoilemat toukat olisivat varmaan nekin menneet, kun tarjoaja olisi hyvät sanat mainospuheessaan käyttänyt. Voi tätä pennun viatonta elämää. Pennun, joka ei edes tiennyt olevansa sisimmässään jo Lahkoonkin kahlittu. No, vielä joku päivä pitäisi aloittaa ihan uusi koulu Herran opetuksessa.

Karmiini olisi takaisin jotain yrittänyt tokaista, mutta ei se osannut sommitella sanoja tuon jäniksen kanssa. Korvat kuitenkin kallistuivat hieman taaksepäin kuin olisi pienoisesti tulistunut neiti mielessään huomautuksesta. Hieman se nytkäytti päätään pupu keikahtaen paremmin ja uudesta kohtaa otteeseen, mutta yhä oli kantotyyli selkeää Karmiinin omaa designia.
Lähtipä astelemaan se susiuroksen jäljessä yrittäen päätään pystyssä pitää, vaikka pupunen painoi tällaiseen tottumatonta narttua. Yleensä se vain söi heti siinä paikalla missä jotain sai tuurilla kiinni.

Paljoa ei ympäristöä jäljessä tuleva koiranuorukainen [[ämgs, tajusin että roolin Karmiinia pakkomielteisesti koirana vaikka Ister mokoma onkin koirasusi x___x Ehkä osaan joskus toisissa ropeissa.]] kun keskittyi Zephyriin ja saaliiseen. Pupun karvat kutittelivat kieltä ja kitalakea hauskasti ja pinkkinenä näytti muutenkin varsin hyvätuuliselta. Lopulta sitten tultiin jännälle alueelle, jossa ei tarvinnutkaan tapella hapsujalkojen ja rehevän kasviston kanssa. Zephyr pysähtyi ja Karmiini väisti sivusta kulkien toisen vierelle. Hetken se yritti vastata jotain jänis suussa, mutta epämääräiselle muminalle sitten otsaansa rypisti ja tipautti enempiä ajattelematta pitkäkorvan alas.
"Joo", narttu lausahti ja hymähti. Mitään se ei alkanut tehdä syödäkseen, oli Fioren ja Graphiten kanssa tottunut aikuisten jaottelevan ruokaa ja olivatpa joskus maininneet arvojärjestyksestä syödessä. Molemmat vanhemmat olivat johtohahmoja olleet niin jopas siinä olikin arvojärjestelyä.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Jan 2, 2008, 2:05

// Minä ainakin roolin Sumulla koirana ihan tarkoituksellisesti, koska uros ei tajua omaavansa suden verta eikä edes näytä pätkääkään sudelta. Samat asiathan pätevät oikeastaan Karmiiniinkin. n_n //

Edelleen hymyili Zep vinoa hymyään Karmiinille, joka ei tainnut oiken hänen kehotuksestaan pitää. Kulmaansa kysyvästi uros kohotti tajutessaan, että naaraasta saattaisi sittenkin löytyä jonkinasteista omapäisyyttäkin tuon ikiystävällisen ulkokuoren takaa. Tiedä sitten oliko moinen vain nuoruuden itsenäistymisvaiheen aikaansaannosta, vai kehittyisikö myöhemmin enemmänkin pinnalle pyrkiväksi piirteeksi. Tyytyväisenä susi kuitenkin nyökäytti päätään, kun punakuvio otti paremman otteen saaliseläimestä ja lähti astelemaan vanhempansa perässä. Hyvä tyttö.

Jälleen nyökäytti uros hyväksyvästi sinikuvioista kuonoaan, kun nuorikko oli samaa mieltä ruokailupaikan kelvollisuudesta. Eipä harmaa ollut kyllä uskonutkaan, että toinen vastaan olisi alkanut vängätä. Ja mikä tässä, paikka kun oli erittäin hyvä. Olihan Zephyr sen omakätisesti valinnut.
Hetken susi katseli Karmiinin aikomuksia jäniksen suhteen, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, että hänen odotettiin tekevän aloite. Ihan hienoa sinänsä, että narttu tajusi paikkansa kaksikon keskeisessä arvojärjestyksessä. Huomasi kyllä, että toinen oli lauma-asioihin kasvatettu. Asemansa todentamisesta tyytyväisenä virnuillen kumartui uros sitten kohti ruskeakarvaista elikkoa, hetken tuota tutkaillen ja haistellen. Eipä jänö mikään suursaalis ollut, muttei valkovatsan ollut onneksi kovin nälkäkään. Syökööt kirjava kumppani suurimman osan.

"Taidampa tämän koiven tästä ottaa...", mutisi Zep napatessaan osan elikosta hampaidensa väliin. Muutama tarkkaan kohdistettu puraisu, ja jäniseläin oli yhtä takajalkaa köyhempi. Korviaan höristäen nosti uros päänsä takaisin yläilmoihin, silmänsä Karmiiniin suunnaten.
"Sinä saat loput.", lausahti hukka lihakimpale suussaan vakuutellen, että toisen olisi ihan oikeasti luvallista syödä muu osa riistasta. Vielä heilautti mustatassu otsalla heiluvaa harjastaan, ennen kuin asettui makuullen ja alkoi järsiä osuuttaan ruohonpurijasta.
Varsin maukkaan elikon oli kaksikko saanut, totesi susi tyytyväisenä koipea kalutessaan. Hienostuneesti uros pureskeli ruokansa liikaa mussuttamatta, jottei aivan idiootilta näyttäisi. Enemmän tai vähemmän veristä puuhaa tämä villieläinten ruokailu aina oli, mutta ei sitä puolta tarvinnut korostamaan ruveta.

Aikansa mutustettuaan käänsi Zephyr katseensa taas kirjavaan naaraaseen. Pari kertaa heilahti suden kaksivärinen häntä, kun tuo koetti taas jotakin keveämpää jutustelua aloitella.
"Onko sinulla paljon ystäviä, Karmiini?", kysäisi mustatassu kuin säästä olisi keskustellut. Välillä elikko naukkasi taas pienen palan lihaa suuhunsa, ennen kuin jatkoi.
"Kun olen vasta tänne saapunut, niin en katsos porukkaa oiken tunne. Ajattelin vain, että jos joitakin tutustumisen arvoisia henkilöitä osaisit mainita." Jälleen puraisi uros lihapalasen irti luusta, joka oli joskus jalan virkaa toimittanut. Alkoi olla kohta loppuun syöty tämä. Mutta mikäs siinä, kuten mainittua, ei sudella ollut juurikaan nälkä ollut.
Kepeästi naurahtaen kaartui uroksen suu kiusoittelevaan hymyyn, kun tuo edelleen jatkoi kyselyään nuorikolta.
"Tai onkos neidillä jo poikaystävää, kun noin siro ilmestys on ja kaikkea?"

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Jan 2, 2008, 23:40

[[Vau, helpotit huono omatuntoani :'DD Mie varmaan vain toivon niin lujasti päässäni että Karmiini on koira ja kun ei siitä yhtään edes huomaa suden verta niin sekoaa aina. : s]]

Karmiini katseli tyynen tottuneen oloisena kuinka uros saalista käsitteli, mutta sen ilme muuttui hämmästyneeksi kun uros oli jakonsa loppuun tehnyt. Noinko vähän se mies nyt tuosta ottaa, hei hetkinen, eihän se ollut reilua. Narttu räpäytti keltaisia silmiään ja yritti niellä ihmetystään.
"Aika vähän otit", narttu huomautti tuijottaen vain hetken ajan korvat hörössä toista, vaikka ihan tosissaan tuo oli pelkkää koipea ottamassa. Hitaasti narttu lähemmäs nyhjäisi sille osoitettua osuutta.
"Saanko tosiaan tuon kaiken? Sinähän sen saalistitkin?", Karmiini oli hämmentynyt mutta samalla myös varsin liikuttunutkin. Aijaij, kyllähän sillä nälkä oli, pakko se oli myöntää ja sen taisi nähdä hyvin tuon valkealta naamaltakin jos osasi ilmeitä lukea. Zephyr olikin nuoren neidin mielestä varsinainen herrasmies.
Kyllähän se sitten viimein uskoi ja alkoi syödäkin, samaan tyyliin kuin oli saalista kantanutkin. Varsin hennonlaisesti, ei kovin tehokkaan näköisesti.

"Ei paljoa."
Se mietti mitä sanoisi. Osaisiko Zephyr arvostaa samanlaista väkeä kuin se itse.
"Orenjiiro oli mukava. Hänellä on kanssa punertava turkki", koira kertoili siinä sitten ja koetti pohtia. Ei, ei se oikeastaan osannut muita todella kivoja mainita.
Seuraava kysymys hieman hämmensi. Ei se vielä ollut uskaltanut kenellekään urokselle mistään suhteen aloittamisesta vihjaista tai edes erityisemmin flirttiä heittää, lähinnä sellaisia mielessä kuviteltuja juttuja jotka olisivat saaneet posket punertumaan, jos se olisi ihminen ollut. Nytkin tuntui hetken lämpö heilahtavan poskille ja Karmiini hymähti pienesti.
"Ei, ei nyt vielä."
Se muisteli Fioren valistaneen jotain näistäkin asioista. Graphite se oli huvittuneemman oloisena seurannut oppitunteja ja jotain kevennystä aina väliin heitellyt ettei pentu olisi vallan ahdistunut tiukoista ja romaanin mittaisista opeista.
"Ehkä kohta. Onko sinulla ollut joku joskus? Tai siis... onko se oikeasti niin hienoa?"
Karmiini tunsi valahtaneensa kyselevän pennun tasolle nyt, mutta minkäs sille voi, eihän se nyt vielä ollutkaan paljoa missään mielessä aikuinen.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Jan 3, 2008, 14:07

// Ehahah, sain hienon mielikuvan Fiore-tädin valistustunneista. XD //

Jäniseläimen koipeen syventynyt susi käänsi katseensa Karmiiniin, kun tuo epäröivästi lausui mietteitään saaliin jaottelusta. Ainainen virne oli pyyhkiytynyt pois Zepin huulilta, minkä viimeistäänkin luulisi osoittavan uroksen olevan tosissaan.
"Hmm, juu juu, ota vaan. Ei minun ole kova nälkä.", vakuutteli hukka päätään nyökytellen. Olisipa eläin voinut lisätä, että hän saisi varsin helposti saalistettua lisääkin niin tahtoessaan, mutta sen päätti harmaa jättää välistä. Turha toisen itsetuntoa oli käydä lannistamaan. Söisi nyt vain kunnolla, niin olisi voimissaan koettaessaan sitten joskus hankkia itse lisää. Jos oikein nälkäisenä saalistamaan ryhtyi, olivat tulokset usein aika heikot, kun kärsivällisyys ei enää oikein siinä vaiheessa riittänyt.

Vielä viimeisiä lihanmurusia luistaan kaluten kuunteli uros tarkkaavaisesti neidin ystävyysasioita.
"Kuuluuko hänkin sitten siihen... Carmikseen?", kysyi Zephyr jälleen lauma-asioita mieleensä palautellen. Olihan se ihan järkevää, että varsinkin nuoremmat elikot viettivät aikaansa vain laumalaistensa seurassa, mutta päättipä hukka vielä varmistaa asian lähinnä keskustelua ylläpitääkseen. Pitäisipä kyllä oikein oikeasti ryhtyä ottamaan selvää tästä alueen politiikasta, niin tietäisi paremmin missä sopii olla ja missä ei, ja kenen kanssa. Mutta se olisi tulevaisuuden huolia se, pitäisi etsiä joku vanhempi ja kokeneempi juttukumppani tällaisia asioita varten.

Kepeästi naurahti harmaaturkki sitten toisen hiukan nolostelevan kuuloiselle vastaukselle seurusteluasioista. Harjastaan sivuun heittäen vilkaisi susi naarasta vihreinä säihkyvillä silmillään, joihin aihe tuntui tuovan hiukan erilaista eloa.
"Noo, kyllähän sitä vielä ehtii.", lohdutteli uros nuolaistessaan viimeisetkin makupalat irti kellanvalkeista luista, joita piteli etukäpäliensä välissä. Mystiseltä vaikuttava hymy nousi sinisille suupielille punakuvion seuraavan kysymyksen myötä, silmien vilkkuessa harjaksen takana välillä katseensa Karmiiniin suunnaten, välillä saaliin puhtaaksi kaluttuja luita tutkien.
"Se nyt vähän riippuu mitä siltä odottaa.", vastasi uros lapojaan kohauttaen. Zephyr kun arvosti parisuhteessa varmasti hyvin eri asioita, kuin vielä ruusunpunalle vivahtavissa kuvitelmissa elävä nuorukainen.
"Ja onhan minulla noita ollut, suhteita. Toiset enemmän kokemisen arvoisia kuin toiset, ketään kuitenkaan vähättelemättä.", luikautteli susi ympäripyöreästi, samalla jänöjussin luita jaloistaan pois potkien. Katse käväisi vierellä loikovassa heittoveitsessä. Voisi tuonkin kohta kiinnitellä takaisin.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Jan 6, 2008, 1:32

Kaipa tuo tiesi niin mitä teki, vaikka mielellään olisi Karmiini jakanut paljon tasavertaisemmin. Mielellään se kuitenkin söi, vaikka hieman nuorukaista häiritsi kun isompi oli hetkessä päässyt oman osuutensa loppuun kun sillä oli vielä paljon jänistä. Tuntui häiritsevältä ajatella että se itse söi kun joku muu ei syönyt, vaikka Zephyrillä yhä jäniksen piskuiset takakoiven luut käsiteltävänä olikin. Pitäisi sellaisiinkin tilanteisiin tottua.
"Joo, Carmikseen", Karmiini totesi takaisin ja lipaisi huuliaan jatkaen sitten taas jäniksen nysvertelyä. Kirkkaanpunaisissa puuhkatassuissa ei veri väriltään erottunutkaan pahemmin heh. Jotain iloa niistäkin. Keltasilmä koetti pitää katsettaan mahdollisimman paljon ruuassaan, se ei oikein tiennyt mitä noista suhdeasioista jutusteli. Ne kiinnostivat kieltämättä todella paljon, mutta ei Karmiini nyt sitä halunnut täydessä kiinnostuksessaan näyttää Zephyrille. Ei se uskonut, että uros ymmärtäisi. Voivoi, teki taas suoria johtopäätöksiä enempiä ajattelematta päässään.
"Mmmm...", mumisi ymmärtäväisen oloisesti pinkkikuono toisen toteamuksille. Ei se tiennyt mitä odotti joten eipä tuohon voisi enempää paneutua. Ei voinut tietää mitä Zephyr itse odottaisi moisesta asioista ja sen osasi oikeastaan nyt miettiessä Karmiini itsekin tajuta. Muuten se olisi varmaan kysymystä asiasta laukonut, sellainen kun tuppasi luonteeltaan olemaan.

Susiuroksen sanat saivat ajatukset taas kulkemaan uusille urille, jatkamaan eteenpäin juttua. Sitten piti miettiä miten kehittelisi asiansa ääneen sanottavaksi, tällaiset ajattelukeskustelut eivät olleet Karmiinille ihan niin helppoa kun se olisi mieluummin kaikkea yksinkertaista ei niin tärkeää höpissyt mitä sylki suuhun tuo-tyylillä eikä ajattelen mitä sanon-tyylisesti.
"Ne kaikki puheet joissa sanotaan että olisi yksi 'se oikea' eivät taida olla loppujen lopuksi sillä tavalla suoraan totta. Kai kaikki rakkaus on todellista ja sen voi kokea montakin kertaa?"
Punatukka nosti katseensa Zephyriin ja piti taukoa koko ajan vähenemään päin olevan pupusen kanssa.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Jan 8, 2008, 0:50

Hiukan vastahakoisesti näytti Karmiini edelleen suhtautuvan saaliin epätasaiseen jaotteluun, mutta ei Zephyr siitä kuitenkaan sen enempää käynyt virkkomaan. Syödään nyt vain, niin siitäkin päästään. Sitäpaitsi saalis oli erittäin maukas, nauttisi naaras nyt vain ihan vapaasti, tuumi lihojaan mutustava hukka. Välillä silmät kävivät punakuviossa, aina kuitenkin lihakimpaleeseen palaten. Häntä kääntyili rennosti, korvien tähytessä ympäristön tapahtumia.
"Vai niin.", totesi susi yksinkertaisesti jälleen lauma-asioihin viitaten, jahka ateria oli jo huomattavissa määrin huvennut kaksikon tassuista. Eipä hän aiheeseen oikein osannut mitään fiksua kommentoida, mitään kun ei käytännössä vielä tosiaankaan tiennyt.
"Hyvä, että on kavereita.", jatkoi uros vielä yhdentekeviä sanoja suustaan luikautellen, keskustelua ylläpitääkseen.

Sivusilmällä vilkuili Zep Karmiinin empiväistä ja jokseenkin hermostunutta suhtautumista rakkausasioihin. Eipä toinen ollut varmaankaan asioista oikein kenenkään kanssa puhunut, korkeintaan emonsa, tai oikeammin kasvattajansa, jos nuorikon puheista oli oikein ymmärtänyt. Vaikeita asioitahan moiset olivat, mutta välitön Zephyr oli niitäkin lakannut ujostelemasta aikapäiviä sitten. Toinen asia olisikin sitten se, jos omista tunteistaan olisi pitänyt ruveta rupattelemaan, mutta niin kauan kun pysyttiin yleisellä tasolla oli asia pihvi.
Samalla kun liehulettinen punakuvio koetti asetella ajatuksiaan sanoiksi kävivät menneisyyden asiat jälleen piinaamassa harmaaturkin mieltä. Vihreät silmät katselivat hetken utuisen näköisinä kohti taivaalla lipuvia pilviä, hymyn pysyessä vain tottumuksen ansiosta naamiona kasvoilla. Raquel, mahtoiko keltaturkki enää olla elossakaan? Jos jotakin olisi elämästään täytynyt katua, olisi susi nimennyt oman hätäisyytensä viimeisessä keskustelussa Fizzyn kanssa. Moni asia oli jäänyt selvittämättä, vaille vastauksia. Moisen takia oli nyt mustatassun sitten kannettava syyllisyyttä ystäviensä kuolemasta, vaikkei sitä myöntänytkään. Sydäntä kuristavaa tunnetta oli silti mahdoton olla tuntematta.

Lopulta sai Karmiini sanaisan arkkunsa auki, jolloin Zep palasi takaisin maanpinnalle päänsä narttuun kääntäen. Hymy palasi aidompana huulille, silmien saadessa eläväisen kiiltonsa takaisin. Miettiväisesti uros huokaisi, ennen kuin vastasi jonkinlaista hellyyttä äänessään toisen pohdintoihin.
"Tjaa-a, kai se on vähän niin, että kukin saa uskoa niin kuin tahtoo. Mutta kylmä totuushan on se, että rakkaus jakautuu epätasaisesti maailmassa. Jotkut eivät rakastu koskaan, joillakin se saattaa tulla vastaan useitakin kertoja. Kaippa niitä "ainoita oiketakin" on, mutta tuskin kaikille." Zephyr ei uskonut koskaan olleensa rakastunut, eikä koskaan myöskään rakastuvansa. Hänen suhteensa perustuivat paljon heikommalle pohjalle, eikä niitä oltu luotu kestämään. Lisäksi kestävät suhteet taisivat olla muutenkin liian työläitä, joten ei susi edes tuntenut pysyvää rakkautta kaipaavansa. "Yksi yö, vailla sitoumuksia" sopi sinikasvoiselle urokselle paremmin. Paljon paremmin.

"Mutta kyllä, kaikki rakkaus on todellista. Kesti se sitten päivän (lue: yön) tai viisi vuotta. Ei sitä missään ole määrätty.", luennoi valkovatsa harjastaan silmiltä heilauttaen. Eivät suhteet suinkaan aina rakkaudelle perustuneet, mutta ei nuoren olennon sitä ihan vielä tarvinnut tietää. Saisi joskus kenties itse huomata, miten maailma todellisuudessa toimii.
Samassa Zep nappasi sivulleen viskaamansa heittoveitsen tassuihinsa ja tökki sitä eteensä pitkin nurmea. Silmät katsoivat hetken veistä ja sitten suloisen vetoavasti Karmiinin keltasävyisiä silmiä.
"Kuule, auttaisitko minua saamaan tämän takaisin paikoilleen? Yksin kun se on vähän vaikeaa.", luritteli hukka häntäänsä heilutellen ja sievästi hymyillen. Tottahan se oli, että solmun tekeminen oman tassunsa ympärille ei ollut aivan helppoa hommaa, mutta oli uroksella muutakin mielessään. Tules tänne vain, kiltti, sievä tyttö.

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by tucci on Jan 11, 2008, 0:50

Karmiini nyökkäili, samalla kun teki lujaa vauhtia selvää pupusesta. Parhaat palat oli nälkäisenä saatu syötyä, vaikka kuinka olikin tehottomalta nysvertämiseltä syöminen osannut näyttää.
'En halua kuulua niihin jotka eivät rakastu koskaan', narttu pohti välittömästi mielessään ja painoi korviaan hivenen alemmas. No, kyllä Andriaanassa olisi varmasti edes joku sitä varten. Mitään ei ääneen virkkonut nuorukainen, mutta jätti selkeästi kaikki ajatustensa pintaan vellomaan ja kuunteli tarkkaavaisesti. Pupu loppui, oikeastaan. Luitahan nyt jäi nysverrettäväksi ties millä mitalla.
Mielessään pohti vielä lausahdusta siitä, että rakkaus voisi kestää yhdenkin päivän. Vau, kuulosti aika kiintoisalta. Pystyisiköhän sitä tietoisesti hyödyntää? Ei kai. Pitäisi kokeilla. Ei ymmärtänyt Karmiini yhden yön juttuja, eivät kuuluneet läheskään Fioren opetussuunnitelmiin. Tai no sillä tavalla, että tuo oli varoittanut hirveästi uroksista, jotka lieroilivat hyväksi vain käyttääkseen ja sitten jättääkseen. Se lause ei kyllä ollut täysin auennut. Nyt sekin tuli mieleen. Taisi liittyä rakkauteen kanssa? Enempää ei osannut Karmiini tätä 1+1-laskua.

Noissa ajatuksissa tuli Zephyrin puhelut soman hymyn ja hännänheilutuksen kanssa itse asiassa hetken shokkina. Karmiinin naama venähti melkoisesti ja tuo kallisti toista korvaansa. Se katsoi veitseä.
"E-en minä osaa", narttu henkäisi. Fiore ei olisi sitä paitsi tykännyt jos se menisi vieraille, siltä Zephyr hetkellisesti tuntui, uroksille aseita nilkkoihin solmimaan. Eikä Karmiini halunnut opetella solmujen tekoja nyt.
Jos se olisi ihmistyttönen ollut, olisi naama ollut kirkkaanpunainen. Koirat ne eivät vain punastelleet, niin sepä siitä.
"Anteeksi, Zep. Anteeksi! Nähdään!"
Punatukka nousi hitaasti, toista tarkkaillen melkein saaliseläimen näköisenä ja otti askeleita taaksepäin, rehevämmän nurmikon sekaan, käännähti ja lähti juoksemaan tuhatta ja sataa. Ei se oikeastaan tiennyt mikä siihen meni. Kymmenet tunteet pyrkivät pintaan, jopa pieni ihaileva ihastuskin, eikä Karmiinilla ollut mitään halua niitä alkaa kokoamaan. Eniten sitä taisi nolottaa. Ei enää Fioren oppien takia, vaan sen takia miten töykeästi oli mennyt olemaan.

[[Ahemh, räväkkä poislähtö nyt, Karmiini lähtee seuraavaan peliinsä. Aloitellaan me sitä Aza/Zeppoa?]]

Re: Tanssikaamme kanssa tuulen
Post by hitodama on Jan 11, 2008, 11:55

Vetoava katse muuttui hämmästyneeksi ja yllättyneeksi, kun naaraan käytös muuttui kertarysäyksellä aivan erilaiseksi. Zephyrin kulmat kohosivat kysyvästi, pään kääntyessä kallelleen.
"Kyllä minä kerron, miten se tehdään.", vakuutteli uros vielä häntäänsä pyöritellen, hymyn pysytellessä iloisena naamiona kasvoilla. Antamastaan vaikutelmasta huolimatta susi kyllä tajusi, mitä Karmiinin pieneen mieleen oli saattanut pujahtaa, ja että peli taitaisi olla sitä myöten menetetty. Hitsi, jäisivätpäs uudet opit nyt näyttämättä. Eikä hukka nyt ajatellut mitään solmuihin liittyvää.

Nuorikko nousi hitaasti pystyyn ja harmaaturkki seurasi perässä. Nopeasti sai mustatassu itsensä seisovilleen ja hetken harkitsi, nappaisiko punakuvion hampaisiinsa ja näyttäisi kuka täällä määrää. Tuhahtaen uros kuitenkin pyyhki moiset ajatukset mielestään; ei hän vielä niin alas ollut vajonnut. Ei susi kuitenkaan voinut, tai kenties vain halunnut, peitellä pettynyttä ja hieman halveksivaakin ilmettä, jolla perääntyvää naarasta katseli. Samat tunteet kuulsivat selvänä valkovatsan äänestä, kun tuo vastentahtoisesti päätti päästää koiraelikon menemään.
"No hei nyt sitten vain, punakoipi.", lohkaisi hukka loukkauksenomaisen toisen kadotessa lainehtivan ruohikon sekaan. Huokaisten noukki Zep veitsensä maasta, lähtien se suussa jolkottelemaan kohti metsikköä, Karmiinin menosuuntaan edes vilkaisematta. Typerä kakara, ajatteli sinimaski todella kuitenkaan ihan noin tuntematta. Olihan sulkakorua kantava pikkuneiti ihan hauskaa seuraa ollut ja näin, mutta silti. Jälleen pettynyt huokaus pääsi karkaamaan suden huulilta, kun tuo katosi metsän puiden varjoon. Taisivat jäädä nyt tanssit tanssimatta.

// Jeh, sinne sekin sitten luikahteli. Aloitellaan me toki seuraavaa peliä. Minä voin aloittaa, ellet sinä sitten erityisesti halua? Sinne kartsan pihallehan se oli. //