Reliam & Crew - RPGs

DIROKONIJÂ » Radiotorni » Paikka joka ei näy kartalla

Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Feb 24, 2013, 1:41am

Jestas sentään miten kummallinen paikka Dirokonijâ olikaan! Tokihan sen nyt jokainen eläväinen tajusi, ettei moisessa madonreiän sivukujalle pudonneessa paikassa voinut olla kaikki kunnossa, mutta silti ainakin Reliam hämmästyi asiasta joka kerta täällä käydessään. Tällä kertaa mesta olikin sylkenyt kaikki outoudet hänen eteensä saman tien, sillä pyörätuolimiekkosen saavuttua noin tunti sitten epämiellyttävän teleporttimatkan jälkeen kaupunkiin oltiin hänelle jo ehditty kaupata ennustamista, paikkaa sirkuksesta sekä uutta pokémonia, joka oli nuorukaisen mielestä ollut kuitenkin ihan vain pelkkä tavallinen kivi. Niinpä hän oli ostanut etsimänsä mahdollisimman nopeasti pienestä kioskista ja häipynyt ihmisten luota kohti rauhalliselta vaikuttavaa metsää.

Päästyään omaan rauhaan levitti Reliam sitten ostamansa lehden auki syliinsä ja jatkoi matkaa lykkien pyörätuoliaan hiljakseen eteenpäin lyhyessä ruohikossa. Samalla hän silmäili ohutta lehteä, joka itse asiassa esitteli lyhyesti joitakin juuri tällä alueella asustavia pokémoneja; miekkonen kun oli päättänyt tahtovansa vahvistaa tiimiään jonkinlaisella psyykepokémonilla, joita ikävä kyllä löytyi vain Dirokonijâsta. Vaan millaisella, kas siinäpä se pulma olikin! Tutkien keskittyneesti erilaisia vaihtoehtoja stuckaldilainen siis rullaili itseään niinkin pitkälle kaupungista, että itsekseen hassusti suriseva radiotorni tuli häntä vastaan ja pysäytti hänen matkantekonsa.
"Varmaan ainoa normaali vempele koko tässä paikassa..." partaveikko jupisi itsekseen, ennen kuin jämähti lukemaan esitettään tällä kertaa paikoilleen.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Feb 24, 2013, 3:30pm

Palattuaan Zaumlan vuorilta Stuckald Cityyn Kathleen Reed oli päättänyt etsiä käsiinsä kartan, jolla löytäisi turistien puheenaiheena olevan piilotetun kaupungin. Onneksi hänen ei ollut tarvinnut kysellä kauaa - itse asiassa eräs mies oli varsin kyllästyneesti kertonut hänelle, mistä sellaisia karttoja sai. Ilmeisesti Dirokonijâ oli omituisuudestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen takia - kohtalaisen suosittu matkakohde.

Jokin tässä paikassa kammoksutti Kathleeniä, vaikka hän olikin jo päässyt turvallisesti pois muiden ihmisten läheisyydestä. Samaan aikaan tyttöä kuitenkin kiehtoi Dirokonijân salaisuus - mistä se oli ilmestynyt, miten koko teleportaatio oikeastaan oli edes mahdollista muille kuin pokemoneille. Kulkiessaan ruohikon poikki ei tyttö edes huomannut lähestyvänsä korkeuksiin kohoavaa radiotornia ja sen lähistöllä oleskelevaa miestä pyörätuolissaan.

Tyttö päätteli alueen suhteellisen turvalliseksi ja päästi viimein pokemoninsa tutkimaan sitä. Nocturn-poochyena ja Lorcan-niminen deino, jonka ruutumekkoon pukeutunut nuori nainen oli vastikään napannut, nuuhkivat vierasta ilmaa kummissaan. Ujompi Lorcan arasteli hieman ruohokenttää jalkojensa alla mutta alkoi pian tassutella alustalla luottavaisemmin, iloisesti yllättyneenä sen pehmeydestä. Nocturnille ruohossa ei riittänyt ihmettelemistä, ja tämä oli jo kääntänyt nokkansa kohti surisevaa tornia ja pyörätuolimiestä. Kathleen seurasi hyeenanpennun katsetta ja hoksasi viimein tuon toisen henkilön. Toistaiseksi hän ei kuitenkaan ollut kovin innoissaan menemässä jutustelemaan vieraalle, ellei tämä itse huomaisi häntä. Katse kääntyi takaisin seurailemaan tiimiläisten touhuja.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Feb 27, 2013, 10:56pm

// Voi aivopieru, onnistuin näemmä jotenkin olemaan huomaamatta että olit jo vastannut tähän. ='D //

Reliam syventyi lukemaan parista kiintoisalta ja voimakkaalta vaikuttavalta pokémonista niin intensiivisesti, että hän oikeastaan sitä tajuamattaan nosti lopulta lehden käsiinsä ja tunki naamansa melkein kapistukseen kiinni. Niinpä niin näkökenttänsä kuin ajatustoimintansakin oli kokonaan tekstin pauloissa, kun toinenkin matkustavainen sattui saapumaan radiotornin lähettyville, eikä miekkonen näin ollen huomannut koko juttua. Vasta toisen päästäessä tiimiläisensä ulos palloistaan kiinnitti toimituksesta kuuluva tuttu ääni nuorukaisen huomion ja sai hänet nostamaan katseensa tummatukkaiseen tyttöön ja tämän pokémonkaksikkoon. Likka vaikutti lyhyen silmäyksen perusteella kaikin tavoin ihan tavalliselta, mutta dirokonijâlaisia jo kertaalleen paennut kaupunkilainen ei viitsinyt jättää mitään sattuman varaan.
"Terve! Sattuuko teikä olemaan täkäläisiä?" Reliam aavistuksen epäileväiseen sävyyn siis kysäisi ja kallisti mietteliäänä päätään samalla, kun tuli vilkaisseeksi tarkemmin myös muukalaisen seuralaisia. Molemmat pokémonit olivat ulkonäkönsä puolesta partaveikolle jotenkuten tuttuja, joten hän tajusi ettei niistä kumpikaan edustanut meediotyyppiä; yhä uusi todiste siitä, ettei mekkotyttö ehkä kuulunut paikallisiin kummajaisiin.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Feb 27, 2013, 11:42pm

[ Heh, eipä tuo mitään. :'D ]

Eipä Kathleenin tarvinnut tehdäkään aloitetta keskustelun suhteen, kun mies jo puhui hänelle. Tyttö otti muutaman askeleen lähemmäksi vierasta ja pudisti päätään.
"En, olen vain visiitillä", hän vastasi tutkaillen toista katseellaan. Kysymyksestä päätellen tämäkään ei ollut dirokonijâlainen, sillä nämä varmaan tunsivat kaikki toisensa ainakin jotenkuten. Pyörätuolistaan huolimatta toinen näytti kohtalaisen nuorelta ja voimakkaalta eikä varmaan kaipaisi huomautuksia tai apua sen suhteen, joten Kathleen päätti olla kiinnittämättä tähän erikoisuuteen sen enempää huomiota, oli miten utelias tahansa.

Huomattuaan kouluttajansa puhuvan vieraalle Nocturnkin uskalsi lähestyä tätä. Häntä pienesti heiluen poochyena tassutteli lähemmäs miestä, istahti ehkä metrin päähän tästä ja katsoi vierasta pää kallellaan, hieman epäilevästi.
"Nocturn, älä kiusaa häntä", Kathleen sanoi nopeasti nolostuen pokemoninsa tuttavallisesta käytöksestä. Eiväthän kaikki suinkaan pitäneet pokemoneista. Vihreäsilmä katsahti mieheen pahoittelevasti.
"Et taida sinäkään olla täältäpäin?" hän sitten kysyi.

Lorcan-deino oli tunnustellut tiensä Kathleenin jalkojen taakse piiloon ja katsoi jonnekin vieraaseen päin kykenemättä tietenkään näkemään, mistä matala ääni tuli. Kerrankin tuoreen tiimiläisen ujoudesta oli hyötyä, tosin Kath ei voinut olla miettimättä, miten deino tulisi pärjäämään otteluissa. Jotain hän oli sen kanssa harjoitellut, ja ainakin Lorcan oli totellut hyvin ja alkanut tytön selostuksen avulla ymmärtää, mikä otteluiden idea oli.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 1, 2013, 4:14pm

Reliam oli oikein tyytyväinen saadessaan vahvistuksen sille, ettei muukalainen ollut mikään hämy dirokonijâlainen hiippari, joka olisi seuraillut häntä kaupungista tänne saakka. Näin ollen hänen varovainen ilmeensä korvautui nopeasti tuttavallisella hymyllä, kun hieman aralta vaikuttava tummatukka asteli lähemmäksi ja toi samalla pokémoninsa mukanaan. Etenkin koiramainen harmaaturkki, jollaisia mies oli aina silloin tällöin nähnyt lemmikkeinä kotikaupungissaan, vaikutti uteliaalta uuden tuttavan suhteen.
"Eihän se mitään kiusaa", Reliam vakuutti otuksen kouluttajan huolestuessa siitä, mitä partaveikko tuumaisi lähelle tunkevasta pokémonista. Sanojaan painottaakseen hän kumartui kyyryyn ja kurotti rauhallisesti kätensä kohti pimeyspokémonia, tarjoten näin sormiaan tälle haisteltavaksi. Jostain syystä hän oli aina tykännyt juuri tuon sorttisista piskeistä paljon enemmän kuin monista muista samantyylisistä, mikä osaltaan kannusti usein hieman välinpitämättömästi pokémoneihin suhtautuvaa nuorukaista käyttäytymään tällä tavoin.

Kun hyeenanpoikasen omistaja sitten uteli vuorostaan tietoja Reliamin taustasta, veti miekkonen kouransa takaisin ja heilautti likalle äsken tutkailemaansa lehtistä.
"Joo en tosiaan. Itse asiassa meikä on täällä pyydystämässä pokémonia. Meediotyypin otuksia kun ei harmi vaan löydä muualta kuin Dirokonijâsta, niin oli pakko tulla käymään senkin uhalla, että teleportti sylkisi matkalla johonkin ulkoavaruuteen tai kaupunkilaiset yrittäisi häätää meikästä demonia tai mitä ne nyt ikinä muukalaisille tekevätkään", stuckaldilainen puolitosissaan kertoi, ennen kuin käänsi katseensa taas tyttöä kohden.
"Nimi on muuten Reliam", hän esitteli itsensä ja jäi odottamaan, josko toinen tekisi kenties samoin. Olihan se nääs aina kiva tietää kenen kanssa oikein oli juttusilla.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 1, 2013, 8:28pm

Helpottunut hymy laskeutui Kathleenin kasvoille vieraan kumartuessa tarjoamaan kättään Nocturnille. Ilmeisesti otus ei ollut ainakaan onnistunut suututtamaan uutta tuttavuutta tai mitään sellaista. Poochyena näytti hieman yllättyneeltä eleestä mutta nuuhkaisi miehen sormia varovaisesti, heilautti häntäänsä jälleen ja palasi hetken päästä kouluttajansa luo tyytyväisen oloisena. Ainakin mies oli saanut Noxin hyväksynnän.

Miehen selittäessä pokemoninnappaussuunnitelmastaan huomasi Kathleen taas mahdollisesti päätyvänsä todistamaan uuden tiimiläisen hankintaa. Ei sillä että se olisi häntä haitannut. Tyttö naurahti miehen selittäessä avaruudesta ja demoneista, ja hänen olemuksensa muuttui hieman rennommaksi.
"Ahaa, hienoa. Minullakin on varmaan joskus meediopokemonin hankkiminen edessä, mutta ei ihan vielä. Nyt tulin lähinnä tätä paikkaa ihmettelemään", Kathleen selitti ja päätyi vielä lisäämään toisen huumoripitoisen puheen rohkaisemana: "Tosin kieltämättä kuvittelin ulkoavaruuden vähän erilaiseksi." Kömpelö heitto, mutta tyttö oli ylpeä saatuaan sen suustaan. Häntä kun tuppasi aina jännittää vieraiden seurassa, eivätkä sanat tahtoneet muotoutua kielelle silloin niin kovin helposti.
"Minä taas olen Kathleen", vastasi tuo hetken päästä esittäytymiseen, Reliamin esimerkin mukaan vain etunimellä. "Ja poochyenani Nocturn tai Nox. Tuo ujo otus on Lorcan."

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 1, 2013, 10:13pm

Reliam soi pikaisen hymyn hänen sormiaan nuuhkaisevalle poochyeenalle, sillä kieltämättä miehen mielessä oli käynyt sekin mahdollisuus, että saattaisihan otus yrittää tutkimisen sijasta vaikka purra häntä. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan näyttänyt olevan niin pahansisuinen otus, joten tutustumisesta selvittiin sen suuremmitta välikohtauksitta.

Ihan yhtä hyvin vaikutti sujuvan alkuunpääsy ihmistenkin kesken, sillä partaveikon helpotukseksi ujolta vaikuttanut tyttö naurahti hänen hölmöille jutuilleen ja vaikutti vieläpä sen seurauksena laskevan hiukan varautuneisuusmuuriaankin alemmaksi. Reliam nimittäin ei ollut ollenkaan hyvä tulemaan toimeen liian arkojen tai tuppisuisten tyyppien kanssa, joten oli hyvä että Kathleeniksi tovin kuluttua itsensä esittelevä nuorikko edes yritti parhaansa.
"Ulkoavaruutta tai ei, niin ihmettelemistähän tässä mestassa kyllä riittää", stuckaldilainen puolestaan hörähti suunvuoron saatuaan.
"Olen esimerkiksi miettinyt, että mitähän mahtaa tapahtua, kun kulkee tarpeeksi kauas tuosta kaupungista. Ei sillä että lähtisin kyllä itse katsomaan tippuuko sieltä alas vai katoaako johonkin sumuun ikiajoiksi, mutta on se silti kiinnostava ajatus", hän yltyi vielä pohtimaan.

Kathleenin sitten esitellessä pokémonseuralaisensakin Reliamille, käänsi nuorukainen katseensa aiemmin häneltä lähes huomaamatta jääneeseen lohikäärmepokémoniin. Otus vaikutti omistajansa tapaan vähän aralta tapaukselta, mutta siitä huolimatta se oli sentään lohikäärme; kyllä siitä vielä treenin kanssa kunnon monsteri kasvaisi. Niinpä, koska seurakaan ei ollut ikinä pahitteeksi, päätti miekkonen ryhtyä läimimään useampia kärpäsiä yhdellä iskulla littanaksi.
"Huvittaisikohan teikää ja tiimiläisiäsi lähteä messiin, kun etsin jotain pyydystettävää? Meinaan, että löytyisi täältä taatusti samalla noillekin jotain harjoitusvastustajia", Reliam siis Noxia ja Lorcania osoittaen ehdotti.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 1, 2013, 11:12pm

Kathleen oli helpottunut miehen rennosta jutunheitosta, sillä hän ei ollut mitenkään lahjakas keksimään puheenaiheita tyhjästä, jos toinen oli hänen tapaansa hiljaisenpuoleinen vieraiden kanssa. Niinpä tyttö säilytti hymyn kasvoillaan Reliamin pohdiskelua kuunnellessaan.
"Kieltämättä kiintoisa ajatus", mustatukka myönsi. "Ties mitä ihmeellisiä teorioita tästäkin paikasta liikkuu. Tuollaisia miettiessä alkaa epäillä koko paikan turvallisuutta, ehkei olisi pitänyt tullakaan..." Pieni virnistys kuitenkin kertoi, ettei tyttö lausunut toteamustaan ihan tosissaan. Niin kuin hän nyt olisi ottanut jalat alleen, kun juttu muuttui vähän mysteerisemmäksi.

Reliamin pyytäessä Katheeniä seurakseen nappaushommiin ei tytön tarvinnut kauaa miettiä. Hän vilkaisi tiimiläisiään, katse viipyi erityisen pitkään vielä hieman säälittävässä deinossa. Se tosiaan kaipaisi harjoitusta, ja Nox nyt oli aina valmis ottelemaan villipokemoneja vastaan.
"Mikäs siinä!" tyttö siis vastasi reippaasti. "Meidän pitäisikin vähän treenata, että joskus pääsisin ensimmäisen salin haastamaan. Kunhan ei tosiaan mennä etsimään Dirokonijân reunoja."
Kathleen oli itsekin ällistynyt puhemäärästään ottaen huomioon sen, että hän oli tavannut tämän hepun vasta muutama minuutti sitten, ja toki senkin, että tämä sattui olemaan miespuolinen, joiden kanssa jutustelu sattui olemaan tytölle vieläkin vaikeampaa. Varmaan tämä yllättävä rohkeus oli pokemonien antaman turvan aikaansaamaa, niin sen täytyi olla. Tai ehkä hän vain oli kasvanut kotoa lähdettyään.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 5, 2013, 6:35pm

Jälleen virnisti Reliam takaisin Kathleenille tämän vitsaillessa Dirokonijân kaltaisen ihmepaikan turvallisuudesta. Tai ainakin miekkonen uskoi ettei tyttö ollut tosissaan, mutta siltä varalta että tämä olisi kuitenkin vähän säikähtänyt keskustelukumppaninsa juttuja, päätti stuckaldilainen pelata varman päälle.
"Nääh, eiköhän täällä pärjää, kun vaan vähän katsoo missä kulkee", Reliam siis vakuutti ja heilautti tyynnyttelevästi kättään. Olisi ollut nimittäin aika sääli jos ainoa toinen täysijärkinen ihminen näillä main olisi lähtenyt saman tien karkuun ja jättänyt pyörätuolipotilaan taas yksin dirokonijâlaisten kynsiin.

Vaan häipymisen sijasta Kathleen innostuikin onneksi lähtemään mukaan villipokémonmetsälle, mikä sai Reliamin nyökäyttämään tälle päätään lupauksena siitä, etteivät he lähtisi liian kauas sivistyksen parista. Se lieni hyvä idea ihan jo siitäkin syystä, että minkäänlaiset navigaattorivempeleet tuskin toimivat täällä lainkaan, joten eksyminen olisi enemmän kuin todennäköistä.
"Joo, pysytään vaikka näköetäisyydellä tuosta tornista, niin tiedetään missä päin mikäkin on", partaveikko lisäksi totesi radiotornia vilkaistessaan. Sitten hän kääntyi kuitenkin pyörätuolinsa takaosassa olevan repun puoleen ja ryhtyi kaivamaan sen sisältä tarmokkaasti jotakin.
"Nyt tarvitaan kuitenkin joku etsimään niitä pokémoneja, ei tästä muuten mitään tule. Bron on vähän hidas juuri nyt ja nuo kaksi, äh... Taitaa olla Saramun hommia", nuorukainen pohdiskeli puoliksi itsekseen ja poimi lopulta liki tavanomaiselta pokepallolta näyttävän sport ballin hyppysiinsä.
"Toivottavasti et pelkää isoja otuksia!" Reliam vielä puoliksi leikillään varoitti, ennen kuin päästi pallon asukin materialisoitumaan nurmelle. Punaisen hohteen kadottua paljastui pokémon parimetriseksi scizoriksi, joka jäi ilmeettömänä seisomaan aloilleen ja katselemaan sille vieraita tyyppejä tarkkaavaisesti.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 5, 2013, 7:24pm

Nyökkäys toimi vastauksena Reliamin rauhoitteluun. Kun mies sitten ehdotti heidän pysyvän näköetäisyydellä radiotornista, vilkaisi Kathleen itsekin hökötystä hyväksyvästi.
"Hyvä ajatus", tyttö totesi. Katse seuraili Reliamin puuhia tämän tonkiessa itsekseen höpisten reppuaan. Miehen mainitsemat nimet eivät sanoneet Katleenille mitään, mutta mitäpä muita otuksia kuin pokemoneja normaalin ihmisen repusta nyt olisi löytynyt.
"Enhän minä..." Kathleen vastasi Reliamin leikilliseen varoitukseen. Punaisen valon piilottaessa pallosta materialisoituvan pokemonin hetkeksi naisenalku mietti kuitenkin, kuinka ison olennon mies olikaan päästämässä vapaaksi. Pokemon paljastui pian scizoriksi, jollaista mustatukka ei koskaan ollut nähnyt oikeassa elämässä. Ne olivat vielä paljon suurempia kuin hän oli kuvitellut - hän joutui todella taivuttamaan niskaansa nähdäkseen pokemonin kasvot paremmin. Pelon sijasta Kathleen kuitenkin katsoi hyönteistä haltioituneena. Tämä Reliam ei tainnutkaan olla mikään ihan turha kouluttaja!
"Vau", pääsi nuoren suusta, ja hän heitti pienen hymyn pyörätuolihepulle. Katse siirtyi pian takaisin hyönteispokemoniin. "Hei vain sinullekin."

Nocturn taisi tuntea olonsa varsin pieneksi scizoria katsoessaan. Poochyena perääntyi hieman kauemmas hyönteispokemonista muttei ärissyt tai muuta vastaavaa, pelkästään katsoi toista tarkkaavaisesti. Sen oli varmaan vain hetki kerättävä ylpeytensä rippeitä kasaan niin suuren otuksen edessä! Lorcan sen sijaan oli vasta haistanut koko otuksen, eikä se toistaiseksi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta vieraan pokemonlajin ja -yksilön kanssa.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 7, 2013, 3:44pm

Saramu tyytyi vain seurailemaan sille vieraita henkilöitä - ihmistä ja kahta pokémonia - silmillään, kunnes ensin mainittu vaikutti tervehtivät sitä huomattavan pirteästi. Hyönteinen oli tottunut herättämään muukalaisissa yleensä pelonsekaista kunnioitusta, joten tytön asenne sai sen yllättymään iloisesti. Niinpä scizor painoi silmänsä puoliumpeen, nyökäytti Kathleenille päätään ja siritti tälle vastaukseksi.
"Heh, ötökkä taitaa moikata takaisin", Reliam käänsi ja yritti olla kuulostamalta turhan ylpeältä. Sillä vaikka hän yhä piti omista kasvateistaan ylivoimaisesti eniten Bronista, oli hän alkanut tykätä siitäkin, kuinka hämmästyneitä reaktioita ison scizorin omistaminen ihmisissä tuppasi herättämään. Se tosin oli Kathleenin kunniaksi sanottava, ettei tämä totta vie kavahtanut hyönteistä millään tapaa, toisin kuin vaikkapa Charlotte, joka sentään oli tuntenut otuksen jo iät ja ajat. Seikka sai Reliamin pitämään nuoren tummatukan seurasta yhä enemmän.

Juuri kun Saramu oli sitten siirtämässä huomionsa poochyeenaan tehdäkseen tuttavuutta sen kanssa, napsautti kouluttajansa kuitenkin pari kertaa sormiaan ja sai ötökän katsahtamaan itseään kohti.
"No niin Saramu, maa kutsuu! Seurustelu sikseen, teikän tarvisi etsiä täältä meille jotain villipokémoneja. Jos ne on meediotyyppiä, aina parempi", partaveikko ohjeisti. Scizor soi vielä pikaisen, kaipaavan katsahduksen Kathleenin tiimiläisiin, mutta lähti sitten tottelevaisena olentona käskyn mukaisesti kävelemään aistit valppaina eteenpäin.
"Eiköhän mekin mennä sitten", Reliam puolestaan tokaisi virnistäen Kathleenille, ennen kuin hän käänsi pyörätuolinsa kohti pokémonin valitsemaa suuntaa ja lähti rullailemaan pitkin tämän heinikkoon jättämää polkua.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 7, 2013, 6:35pm

Kathleen vain hymyili innoissaan Saramun suodessa hänelle melko omanlaisensa tervehdyksen. Otus oli varsin mahtipontisen näköinen ilmestys, muttei tyttö käsittänyt, mikä siinä olisi loppujen lopuksi pelottavaa ollut. Scizor vaikutti kuitenkin aika hyväntahtoiselta. Vähän ajan päästä Nocturnkin olisi varmaan rohkaistunut lähestymään teräsötökkää. Reliam katkaisi kuitenkin Saramun ja muun porukan tutustumisen lyhyeen käskyttämällä tätä etsiskelemään villipokemoneja. Kathleen siirsi huomionsa takaisin uuteen ihmistuttavuuteensa ja nyökkäsi tälle.
"Joo, mennään."

Pieni jännityksenkipinä oli syttymässä havusilmäisen sisällä. Tuuli kantoi mukavaa tuoksua, eikä ilmassakaan ollut mitään valittamista. Mustatukka ei olisi malttanut odottaa, että he löytäisivät etsimänsä. Heidän kävellessään/rullatessaan Saramun perässä Kathleen vilkaisi taakseen pitäen huolta, etteivät he eksyisi turhan kauas radiotornista villejä otuksia metsästäessään.
"Onko tuo ollut sinulla kauankin? Scytheristä asti?" tyttö sitten kysyi Reliamilta ja nyökkäsi kohti punaista hyönteispokemonia. Häntä olisi kiinnostanut kovasti nähdä miehen muutkin pokemonit, mutta hän ei kehdannut kysyä. Sitä paitsi heillä oli nyt muuta tekemistä, kenties tärkeämpää. Niinpä Kath vangitsi uteliaisuutensa ja tyytyi talsimaan ruoholla sovittaen askeleensa Reliamin rullauksen tahtiin.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 8, 2013, 5:01pm

Reliam päästi Saramun melko kauaksi heidän edelleen ja keskittyi itse lähinnä katselemaan seesteistä, joskin armottoman tylsää maisemaa. Missään ei näkynyt juuri muuta kuin puita ja erilaisia kukkasia, joita täkäläinen nurmi tuntui olevan täynnänsä, joten etsintäretken tämä osa jätti kouluttajille ilmeisesti hyvin aikaa leppoisalle rupattelulle.
"Joo, on se. Aluksi se oli suoraan sanottuna aika surkea tapaus eikä siitä ollut paljon mihinkään", miekkonen siis lyhyesti naurahtaen muisteli, kun Kathleen uteli häneltä scizorin alkuperää, "mutta kyllä se nyt on jo ihan kelpo otus. Tottelevainen ainakin muidenkin pokémonieni edestäkin." Tällä välin punakuorinen hyönteinen oli ryhtynyt ravistelemaan keskikokoista puuta, josta pyrähti pari säikähtänyttä natua lentoon. Saramu osoitti pakenevia tirppoja kädellään ja äännähti kysyvään sävyyn, minkä Reliam uskoi uteluksi siitä, kelpasivatko vihreät linnunpallerot hänelle.
"Nääh, anna niiden mennä. Liian ruipeloita", kouluttaja kuitenkin huikkasi kasvatilleen. Ei hän tuollaisia tiiminsä jatkeeksi huolisi.

Kun Saramu sitten kääntyi jatkamaan edelleen etsimistä, suuntasi Reliam huomionsa puolestaan Kathleenin pokémoneihin.
"Entäs teikän omat sitten?" hän tasapuolisuuden nimissä uteli.
"Nuo ei kai ole olleet treenauksessa vielä kovin kauaa, vai mitenkä?" miekkonen jatkoi muistaessaan tytön puhelleen aikaisemmin jotakin ensimmäisen salipäällikön haastamisesta. Jos toisen taival kohti pokémonliigaa oli vielä siinä vaiheessa, ei tämä nääs luultavasti ollut matkannut pokémoniensa kanssa vielä kovin pitkään.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 8, 2013, 5:51pm

Kathleenin oli vaikea uskoa Reliamin sanoja Saramun hyödyttömyydestä, kun samalla näki reippaasti etenevän scizorin. Ylipäätään tyttö ei ollut pitänyt scythereita tai ötökkätyyppejä muutenkaan heikkoina, niin kuin monet tekivät. Hän ei kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan miehen tuomiota vaan tyytyi hymähtämään vastaukseksi. Huomio kääntyi jälleen Saramuun, joka oli ilmeisesti jo löytänyt jotain, mutta tytön pieneksi yllätykseksi Reliam tyrmäsi löydön. Etsintä saisi siis jatkua vielä jonkin aikaa.

Reliam kyseli sitten Kathleenin omista tiimiläisistä. Tyttö vilkaisi pimeyspokemonejaan ja naurahti hieman.
"Ei tosiaan. Sain Nocturnin ehkä kuukausi sitten, mutta varsinaisen treenaamisen aloitin vasta ihan tässä viikon sisällä, kun tulin tänne Unovasta. Lorcanin nappasin pari päivää sitten."
Tyttö jäi odottamaan ehkä jonkinlaista reaktiota tai lisäutelua omasta alkuperästään. Hän ei tiennyt, kuinka paljon Misreassa tiedettiin hänen kotialueestaan, mutta nimen ainakin luulisi olevan useimmille tuttu. Hetken verran Kathleenin päässä kierteli ajatus, että Nocturnin olisi tietenkin voinut laittaa Saramun avuksi etsimään villipokemoneja, mutta toisaalta scizor varmaan pärjäisi paremmin, vaikka jostain yhtäkkiä putkahtaisi vahvakin vastus. Poochyena oli kyllä rohkea ja peräänantamaton, mutta turha otuksen kykyjä oli yliarvioida.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 9, 2013, 8:47pm

Saramu eteni yhä kauemmaksi kouluttajastaan ja tämän seuralaisista, mutta siitä eivät niin hyönteinen kuin tämän omistajakaan liiaksi välittäneet. Scizor kun oli enemmän kuin tottunut toimimaan omin päin, ilman nuoren ja toisinaan hyvin tyhmänkin Reliamin neuvoja, kun taas partaveikko itse oli toisaalta alkanut hiljalleen luottaa enenevässä määrin kasvattinsa selviytymiskykyyn. Sitä paitsi olihan otuksella paremmat mahdollisuudet löytää jotakin näkemisen arvoista, kun ihmiset eivät olleet aivan takana säikyttelemässä villipokémoneja äänillään.

Ja niinpä Reliam siis saattoi keksittyä näyttämään yllättyneeltä, kun Kathleen paljasti olevansa todellakin aivan tuore tulokas kouluttajuuden saralla, minkä lisäksi tämä oli sitä paitsi ulkomaalainen!
"Oho, no Unovahan onkin iso paikka!" suurkaupunkien hälinästä pitävä miekkonen ensitöikseen totesi. Lisäksi hän olisi toki voinut kertoa olevansa itsekin syntyperäisesti kotoisin jostakin ihan muualta kuin Misreasta, mutta koska hän oli perheineen muuttanut näille main jo Reliamin ollessa pikkulapsi, ei nuorukainen tullut useinkaan - ei edes nyt asian ollessa puheenaiheena - ajatelleeksi koko asiaa. Sen sijaan häntä kiinnosti enemmänkin kuulla lisää juttukumppaninsa taustasta.
"Mikä teikän sitten tänne toi koulutusta aloittelemaan? Meinaan, kun kyllähän sitä kai voisi Unovassakin reissata, jos ihan vaan siitä tykkää", pyörätuolipotilas siis toista kulmaansa kysyvästi kohottaen uteli.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 9, 2013, 9:37pm

Kathleen oli salaa iloinen toisen ihmetyksestä ja hymyili tälle mielissään.
"Niin, onhan se aika iso", hän vaatimattomasti myöntyi. "Etenkin kotona Nimbasa Cityssä on kyllä kaikenlaista puuhaa, huvipuistoa sun muuta."
Reliamin seuraavaan kysymykseen olikin mietittävä vastausta vähän pidempään, sillä mustatukkainen ei ollut koskaan edes liiemmin ajatellut asiaa. Miksi hän olikaan pienestä pitäen tahtonut lähteä toiselle alueelle seikkailemaan? Hän rakasti Unovaa ja sen monia kaupunkeja, pieniä ja isoja, ja kyllähän sielläkin olisi seikkailtavaa riittänyt. Jokin, ehkä uteliaisuus, oli kuitenkin vetänyt häntä muualle, pois äidin helmasta, pois pikkuvelimuistojen luota.
"Hmm... En oikein ole varma, minä kai tahdoin nähdä kokonaan uusia paikkoja. Misrea nyt vain sattui kiinnostamaan, etenkin kun täällä on niin paljon erilaisia pokemoneja." Tyttö oli hetken hiljaa ja tuijotti tyhjää ajatustensa vietävänä.
"Ei ehkä maailman paras syy, mutta toistaiseksi en ole katunut", naisenalku sitten virnisti. Hän oli tosiaan ehtinyt kokea jo kaikenlaista, vaikka taipaleensa olikin vasta ihan alussa. Kunnianhimoisena Kathleen ajatteli tulevaisuutta suurena köytenä, jossa tasaisin väliajoin oli pieniä kilikelloja, välietappeja, ja päässä kaikista suurin palkinto. Kärsimättömästi tyttö hilasi köyttä itseään kohti tavoitellen palkintoa, joka tällä hetkellä oli liigamestaruus mutta joka saattaisi myöhemmin olla jotain aivan muuta - köysi kun ei koskaan loppunut.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 15, 2013, 2:21pm

Reliam naurahti päätään pudistaen, kun Kathleen vähätteli väittämällä kotimaansa kokoa "aika isoksi". Jestas sentään, etenkin Unovan pääkaupunki oli kooltaan sitä luokkaa, että jopa stuckaldilaiset olisivat voineet tuntea hukkuvansa rakennusten ja ihmisten muodostamaan massaan!
"Oho, ja Nimbasa citystäkin vielä! Jestas, muistan kun joskus kauan sitten jotkut tutu pääsi seuraamaan siellä jalkapallon mm-kisoja. Kun onhan siellä se iso pelistadionikin ja kaikkea, eikö?" miekkonen vinosti virnistäen muisteli. Toki myös huvipuisto oli varmasti melkoinen vetonaula, mutta entisenä pelimiehenä pyörätuolipotilas oli oppinut tuntemaan paikan lähinnä palloilulajien Mekkana. Harmi vaan hän ei ollut kuitenkaan itse koskaan päässyt matkaamaan niin kauas, kiitos vanhempiensa töiden ja ulkomaanmatkojen hintavuuden.

Vaan kun Reliam sitten uteli juttukumppaninsa motiivia Misreaan saapumiselle, ei hän yllätyksekseen saanutkaan mitään selkeää vastausta. Olisi luullut että noin kauas kotoa lähdettäessä olisi ollut syynä jokin muukin kuin pelkkä uteliaisuus, mutta ilmeisesti niin ei ollut asian laita.
"Joo, no onhan täälläkin sinänsä kaikkea ihan kiinnostavaa... Kai. Vähän vaikea sanoa, kun itse on jo niin tot--"
"Scii-scizoor!" Saramun jostakin kaukaisuudesta kajahtava huuto sai kuitenkin partaveikon jättämään niin lauseensa kuin ajatuksensakin kesken, ja kääntämään silmät innosta kiiluen katseensa eteenpäin.
"Ötökkä on taatusti löytänyt taas jotain! Käydään tsekkaamassa", hän kehotti ja lähti saman tien jatkamaan matkaansa entistä vauhdikkaammin.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 16, 2013, 11:16am

Tytön vähättely kotimaastaan vaikutti hiukan huvittavan Reliamia, joten Kathleen tyytyi virnistämään ja kohauttamaan olkiaan. Ehkä hän oli tosiaan turhan vaatimaton. Hassua oli kuitenkin, että suurkaupungin kasvatti piti enemmän hieman pienemmistä, maalaisemmista paikoista. Hän oli tajunnut sen heidän asuttuaan jonkin aikaa Icirrus Cityssä. Eihän sekään maailman pienin paikka ollut, mutta luonto ympäröi kaupunkia suunnilleen joka puolelta.
"On kyllä. Isäkin tykkäsi käydä siellä, kun olin pieni", vastasi Kathleen miehelle.

Naisenalku jäi kuuntelemaan Reliamin hieman epäröivää vastausta Misrean kiinnostavuudesta ja valmistautui vaivaantuneena kommentoimaan jotain, mutta ajatus katkesi kesken Saramun huutaessa kauempaa. Kathleenin sydän rupesi hakkaamaan tiheämmin innostuksesta, ja katse kääntyi uteliaasti eteenpäin. Ötökkäpokemon oli kuitenkin ehtinyt melkoisen välimatkan päähän kaksikosta ja tytön tiimiläisistä. Reliam lähti yllättävän vikkelästi rullaamaan laitteellaan, ja mustatukan oli kiristettävä tahtiaan pysyäkseen tämän perässä.
Nocturn sai helposti uudesta vauhdista kiinni, mutta hitaampi Lorcan jäi vähän jälkeen, joten Kathleen pysähtyi ja nosti lohikäärmeen varovasti syliinsä.
"Täältä tullaan, täältä tullaan!" tyttö naurahti ja kiri taas miehen vierelle. Toivottavasti scizor olisi tällä kertaa löytänyt jotain huomionarvoista!

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Mar 17, 2013, 3:34pm

Reliamin kiihdyttäessä itsensä vauhtiin huomasi hän hetken kuluttua kiiruhtavansa kahdestaan eteenpäin poochyeenan kanssa. Niinpä hän käänsi katseensa taakseen, jolloin sokean lohikäärmeensä syliin nostanut Kathleen juuri lähtikin juoksemaan edelle rientänyttä joukkoa kiinni. Miekkonen vastasi tytön sanoihin yksinkertaisella hymyllä, ennen kuin hän käännähti taas kohti menosuuntaa ja jatkoi innokkaana matkaansa.

Joukkion edettyä harvan metsän halki pienelle, kukkien erityisen sankasti kansoittamalle aukealle, löytyi Saramu saaliineen helposti. Tai noh, saalis-sanan käyttö taisi olla huomattavan kaukana totuudesta, sillä sirkka itse asiassa seisoi jokseenkin hämmentyneenä aloillaan ja katseli, kuinka joukko pieniä pokémoneja pyöri kaikessa rauhassa sen jaloissa.
"No nyt alkaa vaikuttaa jo joltakin!" Reliam riemuitsi tunnistaessaan äsken lukemansa lehtisen perusteella paikallisten otusten lajeja.
"Noiden parin kikkarapään nimi taitaa olla mime jr. Mutta nuo kaksi muuta, ne on ainakin ihan varmasti abra ja se.. Se, tuota, meditite! Joo, niistä kumpi vaan kelpaa kyllä meikäläiselle", hän päätti hiljentäessään viimein vauhtiaan, jottei jyräisi kulkupeleineen suoraan keskelle ihmisiä kohti katseensa kääntänyttä pokémonkasaa. Saramu tuijotti kouluttajaansa ilmeisesti lähinnä helpottuneena, kun taas villien tovereidensa silmistä paistoi niin varovaisuus kuin myös uteliaisuuskin. Ne vaikuttivat siltä, ettei niiden eloa ollut juuri ihmiskansa aikaisemmin häirinnyt.
"Jos haluat treenata noita omia otuksiasi, niin meikän puolesta saat tehdä miimikoille mitä tahdot", partaveikko pysähdyttyään lupasi Kathleenille. Nuorukainen itse puolestaan ryhtyi kaivamaan reppuaan, sillä hänenkin taisi olla aika ottaa uusia pokémoneja esiin. Ei meedioita nääs tietenkään ilman heikentämistä kannattanut yrittää napata!

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by spiegel on Mar 17, 2013, 4:15pm

Saramu oli kuin olikin onnistunut löytämään heille jotain vastusta tai napattavaa, joskin kaksikon silmien eteen aukeava näky oli odotettua huvittavampi. Suuri ötökkäpokemon pienten meediotyyppien ympäröimänä ei ollut välttämättä sellaista, mitä joka päivä tuli nähtyä. Pokemonopuksensa lukeneella Kathleenilläkään ei ollut hankaluuksia tunnistaa löydöksien lajeja, joten hän nyökkäsi hyväksyvästi Reliamin lueteltua otuksien nimet. Tyttö ei voinut olla hymyilemättä suloiselle abralle – täytyisi vain toivoa, ettei se teleporttaisi pois Reliamin nenän edestä.

Mustatukka hidasti hänkin vauhtinsa pysähdyksiin ja laski deinon maahan. Hän silmäili hetken vauvaklovneja. Eivätköhän nuo olisi sopivan helppoja vastuksia hänen pimeyspokemoneilleen, etenkin kokemattomalle Lorcanille.
"Selvä juttu!" Kathleen siis vastasi Reliamille ja laskeutui kyykkyyn juttelemaan tiimiläisilleen. "Lorcan, sinun pitää odottaa vähän aikaa. Nox, aja nuo mime jr:t kauemmaksi muista, että meillä on tilaa otella."
Poochyena väräytti korviaan ja alkoi lähestyä varovasti pokemonjoukkion hattupäitä. Nocturn yritti käyttäytyä rauhanomaisesti, ettei säikäyttäisi kaikki otuksia tiehensä saman tien, tarkoituksena kun ei ollut muuta kuin ottaa hieman etäisyyttä miehen tiimiläisehdokkaisiin. Miniklovnit olivat noloa kyllä hieman hyeenanpenikkaa suurempia, minkä otus itsekin huomasi kiertäessään näiden taakse ja siten paimentaessa mime junioreita kauemmaksi toisista.

Re: Paikka joka ei näy kartalla
Post by hitodama on Yesterday at 9:03pm

Reliam hymähti hyväksyvästi Kathleenille, joka ryhtyi jakelemaan pokémoneilleen neuvoja lähestyvään ottelutilanteeseen liittyen. Kaivettuaan repustaan esiin sinisävyisen dive ballin nuorukainen itse taasen kääntyi kohti Saramua, joka näemmä yritti pitää kahta paikalleen jääväksi määrättyä naperoa aloillaan sillä välin, kun Nox lähti paimentamaan mime junioreja toiseen suuntaan. Pikkuiset tottelivat suhteellisen helposti, ikään kuin joku olisi opettanut ne toimimaan kuten vanhempansa käskivät, joten pelkäämättä oikeastaan minkäänlaisia ongelmia vapautti mies sitten scizorin seuraksi yhden tämän tiimitovereista: suurikokoisen, siropiirteisen Calypso-miloticin. Ulkomuodostaan huolimatta merikäärme oli itse asiassa vielä aika kokematon ottelija, joten kouluttajansa päätteli sen saavan tästä arvokasta treeniä taitojensa tueksi.
"Okei, ruvetaanpa hommiin! Saramu, teikä matsaa sen abran kanssa ja Calypso ottaa medititen. Nappaan lopuksi sitten sen joka näyttäisi olevan tehokkaampi ottelija", Reliam ohjeisti. Hänen saamansa vastaus oli varsin vaisu, sillä hyönteinen ei olisi moraalisyistä tahtonut otella selvästi itseään heikompien pokémonien kanssa, kun taas miloticia huoletti lähinnä paikalla olevien muukalaisten suuri määrä. Se vilkuilikin vastuksensa sijasta aluksi lähinnä Kathleenia ja tämän kumppaneita kulmat syvässä kurtussa, kuin koettaen päättää mitä mieltä näistä oikein pitäisi olla.

Reliam oli kuitenkin liian innoissaan piitatakseen pokémoniensa vastahakoisuudesta, joten seuraavassa hetkessä hän laittoi pyörät vihdoin pyörimään.
"Saramu, lähdetään slashilla ja Calypso, tee water pulse!" Komento sai scizorin pyöräyttämään itsekseen silmiään samalla, kun se astahti pois medititen luota ja viittasi abraakin tulemaan kauemmaksi. Tilanne soi miloticille mahdollisuuden hyökätä, joten arkaillen se syöksi pienen annoksen vettä yksin jääneen sipulipään niskaan. Koska meditite ei ollut osannut odottaa mitään tällaista, lensi se iskun voimasta mukkelis makkelis nurmelle. Abra näytti selvästi säikähtävän tapahtunutta, joten olettaen tämän nyt ainakin tietävän mitä oli tulossa, töytäisi Saramu sitä viimein false swipella - ei todellakaan millään slashilla, kuten Reliam oli typerästi käskenyt, mutta silti isku riitti kaatamaan tämänkin otuksen rähmälleen maahan.

Post by Spiegel on 22 Mar 2013 at 19:48

Mustatukan huomio herpaantui hetkeksi pokemoneistaan ja edessä olevasta ottelusta, kun Reliam päästi miloticin ulos pallostaan. Hetken kaunista vesiotusta ihasteltuaan Kathleen kuitenkin palautti itsensä maan tasalle. Eihän tästä mitään tulisi, jos hän jäisi tuijottamaan miehen puuhia! Yrittäen parhaansa mukaan olla vilkuilematta toisaalla käytävää otteluntapaista tyttö laskeutui jälleen kyykkyyn Lorcanin viereen. Nocturn oli saanut mime juniorit paimennettua riittävän kauas scizorista, miloticista ja meedipokemoneista, joten matsi voisi alkaa.
”Lorcan, haistat varmaan nuo kaksi pokemonia edessäsi. Käytä toiseen niistä Tacklea nyt ensiksi.”
Deinoa oli ohjattava alkuun melko reilusti, sillä se ei oikein osannut vielä ajatella taistelutilanteissa vaan törmäili ja louskutti leukojaan joka suuntaan. Kathleenin ohjeistamana lohikäärme lähti kuitenkin parhaansa yrittäen kohti toista miimikoista ja pukkasi tätä kylkeen. Mime jr. horjahti yllättyneenä iskusta ja jäi hetkeksi tuijottamaan Lorcania kuin pohtien, lähtisikö juttuun mukaan vai ei.

”Nox, aloita sinä Sand-Attackillä!” ohjeisti vihreäsilmä puolestaan poochyenaa, joka oli jäänyt toisen juniorin taakse väijymään. Käskyn kuullessaan hyeenanpenikka kuopaisi meediopokemonia päin irtomaata ja ruohoa. Mime jr. jäi hieromaan silmiään ja kääntyili suuntaan jos toiseenkin yrittäessään nähdä, mistäpäin isku oli tullut. Paikannettuaan Nocturnin se lähti kuitenkin hieman ärsyyntyneen oloisena poochyenaa kohti, kädet valmiina – mutta tekemään mitä?

Post by hitodama on 24 Mar 2013 at 22:50

Reliamin aloitus sujui mitä mainioimmin, joten hänelle jäi aikaa vilkaista pikaisesti Kathleeninkin tilannetta. Myös tämän pokémonit näyttivät kuitenkin pärjäävän ilman mitään ongelmia, joten tyytyväisenä hymähtäen kääntyi partaveikko hetken katseltuaan taas oman tiiminsä puoleen.
"Jep, sama uudestaan! Turha sitä on toimivaa strategiaa muutella", hän kehotti, mikä sai hieman jo rohkaistuneen Calypson purskauttamaan uuden vesipulssin päin medititen näköä. Otus otti jälleen osumaa, mutta sen jälkeen se vaikutti ymmärtäneen jutun juonen: päätään pudistellen pokémon nousi seisomaan ja heilautti pienet käsivartensa päättäväisesti viholliseksi osoittautunutta merikäärmettä kohden. Psyykkiset voimansa käyttöön ottanut meditite heivasi ilmojen halki väreilevän aallon, confusionin, joka osui miloticia kylkeen. Calypso säpsähti ja värähti erikoislaatuisesta iskusta, mutta pikkuinen vastuksensa oli sen verran heikkotasoinen, ettei sen tuottama vahinko ollut kuitenkaan järin merkittävää.

Myös Saramu yritti tahollaan uutta false swipea, mutta abralle oli yksi isku ollut jo tarpeeksi. Päättäen olla ottamatta vastaan enempää lyöntejä teleporttasi se siis näennäisesti lihastakaan väräyttämättä pois scizorin tieltä, mikä sai pakostakin hyönteisen iskemään harhaan. Pari kertaa se yritti uudestaan, mutta ilmeetön meedio sen kun siirsi itsensä aina muutaman metrin päähän alkuperäisestä olinpaikastaan.
"Jaa, se tekee tuollaista... No vaihda sitten quick a--" yritti Reliam neuvoa, mutta jostakin sivustaltaan kantautuva ääni keskeytti hänet siihen paikkaan.
"Thý jin uju'yynks!" huusi kirkas, selkeästi raivoissaan oleva naisääni, joka sai partaveikon melkein hyppäämään ulos nahoistaan. Kääntyessään katsomaan kuka heille oikein kiljui, sai miekkonen yllättyä kuitenkin aina vain pahemman kerran: kyseessä ei ollutkaan ihminen, vaan itse asiassa jynx-niminen pokémon! Se osoitteli kiivaasti sormillaan kouluttajia ja näiden pokémoneja, selitti jotakin melkein ihmismäisellä kielellään ja lipui jatkuvasti lähemmäksi pyörätuoliveikkoa.
"Ksi'i ju? Ju ju?!" olento mesosi, eikä Reliam tajunnut kuin tuijottaa äärimmäisen hölmistyneenä ja suoraan sanottuna ehkä jopa vähän kauhistuneenakin, kuinka jynx seisahtui hänen vierelleen kaiketi kyselemään jotakin, minkä sisällöstä miehellä ei ollut harmainta aavistusta.

Post by Spiegel on 25 Mar 2013 at 10:34

Nocturnia vastaan asetetun mime jr.:n hyökkäys osoittautui Tickleksi: otus rupesi kutittamaan sormillaan poochyenan vatsaa, rintaa ja minne nyt ulottuikin saaden kohteensa kihertämään ja rimpuilemaan. Lajikumppaninsa sen sijaan suuntasi Confusionin deinoa kohti, mutta liikkeen osoittautuessa aika lailla hyödyttömäksi pimeyspokemonia vastaan se alkoi kyhätä jonkinlaista suojaavaa muuria eteensä.
”Äh”, mutisi Kathleen aavistuksen turhautuneena. ”Lorcan, Focus Energy! Nox, jatka Tacklella, nyt kun se on lähelläsi!” Poochyenan hyökkäysteho oli toki laskenut kutituksen myötä, mutta meediotyypin otteesta pyristeltyään sai hyeenanpentu kuitenkin taklattua mime juniorin. Lorcan jäi Focus Energyn jälkeen odottamaan lisäohjeita kouluttajaltaan vastustajansa piilotellessa suojamuurin takana.

Vilkaistessaan Reliamia päin sai tyttö huomata abran alkaneen todellakin teleportata ympäriinsä, mutta kauaa ei hän ehtinyt menoa tuijotella. Mustatukka niin ikään säikähti lähistöltä kuuluvaa mekkalointia ja ehti jo luulla jonkun dirokonijâlaisista tulleen heitä komentamaan, mutta tämä arvaus osoittautui aivan vääräksi. Kyseessä oli punahelmainen jää- ja meediopokemon jynx, joka yritti kiivaasti selittää tai kysyä heiltä jotakin. Kathleen oli kuin puulla päähän lyöty, mutta alkusäikähdyksestä selvittyään hän komensi pokemoninsa pitämään tauon ottelusta ja lampsi lähemmäs Reliamia ja jynxiä.
”Mitähän ihmettä se yrittää sanoa?” kysyi havusilmä toveriltaan puoliääneen. ”Eikö se halua meidän ottelevan?” Se oli villi veikkaus, muttei mekkopukeinen keksinyt muutakaan syytä mokomaan mesoamiseen. Hän oli onnellinen Reliamin seurasta, koska yksin tuollaisen vihaisen pokemonin kohtaaminen olisi ollut melko karmivaa.

Post by hitodama on 26 Mar 2013 at 23:46

Jynxin tultua esiin puiden seasta jätti Saramu hyödyttömän hyökkäilynsä saman tien sikseen ja jäi katselemaan, mitä hänen kouluttajaansa kiivastuneena lähestyvä meedio oikein aikoi. Noissa otuksissa kun oli se ikävä puoli, ettei niiden tuottamaa puhetta kyennyt kunnolla ymmärtämään kuin toinen samaan lajiin kuuluva yksilö, joten scizor oli lähestulkoon yhtä hämillään jääotuksen käyttäytymisestä kuin ihmisetkin.

Ja hämillään ainakin Reliam totta vie oli! Onneksi Kathleen tajusi tulla hänen luokseen, sillä vaikka toinen olikin vain nuori likka josta tosipaikan tullen ei olisi kai juuri mitään apua, kykeni tämä ainakin näemmä ehdottamaan miten puhua pälpättävän pokémonin voisi saada rauhoittumaan. Miekkosella itsellään ei ollut mitään sen parempiakaan ideoita, joten hetken tuumattuaan hän nyökäytti päätään tummatukalle.
"Öö, ehkä sitä pitäisi kysyä siltä", nuorukainen myönsi ja käänsi jokseenkin varuillaan katseensa taas kohti jynxiä.
"Ottelu! Haluatko otella meidän pokémoneja vast--" hän koetti sanansa mahdollisimman selkeästi ja hitaasti ääntäen udella, mutta joko pokémon ei ymmärtänyt tai sitten se ei tykännyt siitä, kuinka ihmismies näytti pitävän sen käsityskykyä jokseenkin rajoittuneena. Niin tai näin, katkaisi jynx puheen yksinkertaisesti läimäyttämällä Reliamia avokämmenellä poskelle niin että raikasi.

Sanattomaksi järkytyksestä mennyt kouluttaja ei ehättänyt muuta kuin nostamaan kätensä pahoinpidellyille kasvoilleen, kun ottelun huumasta kiinni saanut ja jynxin läsnäolosta siten piittaamaton Calypso syöksi jälleen yhden water pulsen medititeä päin. Kolmas perättäinen isku taisi olla pienokaiselle liikaa, sillä sen jälkeen se jäi liikkumattomana maahan makaamaan - ja sekös sai puolestaan jynxiin liikettä!
"Jái yyjèn y'yyyyy!" otus kirkui, heilutti molempia käsiään vauhkosti ilmassa ja lähti juoksemaan hädissään kohti medititeä.

Post by Spiegel on 27 Mar 2013 at 16:22

Jynx ei vaikuttanut pitävän Reliamin ehkä hieman väheksyvästä lähestysmistavasta, ja rauhoittumisen sijaan se päätyi antamaan miehelle kunnon korvapuustin. Kathleen haukkoi henkeään säikähtäneenä ja odotti otuksen ehkä käyvän hänenkin kimppuunsa, mutta meediopokemon kiirehti jo siinä vaiheessa Calypson iskusta pyörtyneen medititen luokse.
”Jestas”, mutisi Kathleen. Hän kääntyi Reliamin puoleen silmäillen tämän läimäytettyä poskea. ”Oletko kunnossa?” Sentään naispuolinen olento ei ollut käyttänyt mitään erikoisliikettä mieheen, siinä olisi voinut käydä pahemminkin.

Jynx oli nostanut medititen syliinsä ja katseli nyt yhä myrkyllisimmin ilmein kaksikkoa. Kathleen nielaisi. Kouluttajansa ahdingon nähneenä Nocturn jätti vahtimansa mime jr.:n ja jolkotti vikkelästi naisenalun eteen. Pieni ärinä karkasi poochyenan kurkusta sen tuijottaessa jääpokemonia uhkaavasti. Ele tuskin helpottaisi tilannetta, mutta mustatukka oli silti kiitollinen hyeenanpentunsa urheudesta ja sen tuomasta turvasta.
”Se ei ehkä halua meidän ottelevan noita pikkuisia vastaan”, arveli Kathleen Reliamiin vilkaisten. ”Mutta miksei?” hän vielä ihmetteli. Jalat kantoivat tyttöä hieman lähemmäs vauhkoa pokemonia, varovasti, mahdollisimman rauhanomaisesti. Taisi olla hänen vuoronsa yrittää puhutella jynxiä.

Post by hitodama on 29 Mar 2013 at 22:30

Reliam jäi hieroskelemaan poskeaan jynxin häipyessä kauemmaksi ja Kathleenin udellessa, oliko hän kunnossa.
"Öh, kyllä kai..." nuorukainen totesi, ollen selvästi yhä jokseenkin pyörällä päästään. Eipä nimittäin ollut koskaan ennen yksikään miekkosen tapaama pokémon käyttäytynyt näin merkillisesti, joten hän näytti unohtaneen jopa suuttua medititeä hoivaamaan lähteneelle jynxille.

Pian oli Kathleen jälleen viemässä asioita eteenpäin ryhtymällä pohtimaan sitä, mikä jäämeedion oikein sai käyttäytymään tuolla tavoin, jolloin myös Reliam näytti saavan hiljalleen ajattelukykynsä takaisin. Hän kurtisti kulmiaan mietteliäästi ja kääntyi kohti nuorikkoa ja tämän poochyeenaa, joka vaikutti tulleen suojelemaan omistajaansa.
"Äh, mistä sitä tietää? Ei tuosta sen mussutuksesta ota selvää", kaupunkilainen hetken asiaa pohdittuaan joutui kuitenkin myöntämään, mikä kenties osaltaan yllytti Kathleenia yrittämään ottaa asiasta selvää jynxiä lähestymällä. Reliamista veto ei ehkä ollut se kaikkein turvallisin, joten ennen kuin otus tekisi taas jotain yllättävää, heilautti hän kättään scizorille.
"Saramu, katso ettei se jynx rupea vaaralliseksi kenellekään", mies ohjeisti, ja hyönteinen nyökäytti vaitonaisena päätään myöntymisen merkiksi. Kouluttajansa tavoin se jäi katselemaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Saatuaan medititen käsivarsilleen oli jynx ryhtynyt paijaamaan sitä edestakaisin ja hymisemään sille jonkinlaista rauhoittavaa, hiljaista melodiaa. Samassa abra teleporttasi itsensä jääpokémonin vierelle, eivätkä kauempana olevat mime junioritkaan voineet olla katselematta pientä ryhmää kaipaavin silmin. Ilmeisesti ne olisivat myös halunneet liittyä joukon jatkoksi.
Kun jynx sitten huomasi sitä lähestyvän ihmistytön, kurtisti se Kathleenille kulmiaan ja nosti etusormensa huuliaan vasten.
"Shhh ji'e ksiiy snkh", vaaleahiuksinen olento kuiskutti varoittavasti.

Post by Spiegel on 29 Mar 2013 at 23:14

Kerran aloitettuaan ei Kathleen enää voinut kääntyä takaisin, joten hän asteli vielä hieman edemmäs ja pysähtyi sitten jynxin varoituksen ymmärtäneenä. Mutta mikä ihmeen lastenhoitaja oli jääpokemonista tullut? Kaikki pienet meediot näyttivät tosiaan kaipaavan naisolennon huolenpitoa tämän laulaessa tajunsa menettäneelle medititelle. Juttu alkoi mennä yhä merkillisemmäksi.
”Anteeksi, rouva jynx”, tyttö kuiskasi hiljaa, jottei saisi liilanaamaisen vihaa niskoilleen. ”Me emme tahdo mitään pahaa mutta emme oikein ymmärrä, mitä yrität sanoa.”
Jynx ravisti päätään ja hyssytteli häntä uudestaan, mikä sai pokemonia puhutelleen tytön turhautumisen tason kasvamaan. Kathleen vilkaisi Reliamiin, joka oli jäänyt seuraamaan tilannetta kauemmaksi. Ele oli ehkä tarkoitettu hiljaiseksi avunpyynnöksi, vaikkei naisenalulla suoraan sanoen ollut mitään ideaa, miten Reliam olisi voinut häntä auttaa. Jynx oli jo osoittanut tuohtumuksensa miestä kohtaan varsin selkeästi, eikä mustatukkainen halunnut nähdä sellaista uudestaan. Niinpä hän kääntyi takaisin jääpokemonin puoleen ja tyytyi vain otsa rypyssä katselemaan tätä.

Tällä välin Lorcan, joka ei ollut saanut pitkään aikaan mitään ohjeita, alkoi hämmentyä tilanteesta. Se rupesi omalla hitaan hoippuvalla tyylillään lähestymään jynxiä tuijottavaa vastustajaansa uudestaan, ehkä matkallaan Kathleenin luokse, ja siinä menossaan sattui törmäämään tähän, sillä meediotyyppi oli vetänyt Barrierin syrjään. Mime jr. käännähti takaisin deinoa kohti ja hohti hetken verran vaaleaa valoa. Tämän jälkeen hattupää ryntäsi nopeasti hidasta lohikäärmettä kohti ja töytäisi tätä samalla tavalla! Deino jäi Copycatista hämmentyneenä paikoilleen ja taivutti päätään alemmas.

Post by hitodama on 29 Mar 2013 at 23:58

Kathleenin parhaasta yrityksestä huolimatta ei tämä tuntunut saavan jynxistä irti mitään sellaista, mikä olisi auttanut ymmärtämään tilannetta. Se tosin alkoi Reliamin mielestä näyttää ilman selittelyjäkin selvältä, että aikuinen meedio toimi jonkinlaisena huoltajana nuoremmilleen, mutta syytä moiselle käytökselle ei kaksikko ehkä ikinä saisi tietää. Kenties jynx ei kyennyt saamaan omia jälkeläisiä tai jotain vastaavaa.

Vaan mitä pidempään merkillinen tilanne jatkui, sitä vähemmän Reliamia oikeastaan huvitti edes kaivella tietoja sen taustoista. Niinpä, kun Kathleen kääntyi hänen puoleensa jokseenkin neuvottomalta näyttäen, päätti miekkonen saaneensa tutkijanurasta tarpeekseen.
"No jestas, antaa olla sitten! Meikä vaan pyydystää sitten tuon abran, joten tehkööt jäämuija pökertyneellä medititellä mitä ikinä haluaa", hän huikkasi nuorikolle, mutta tajusi sentään uutta korvapuustia pelätessään puhua melko matalalla äänellä. Näin ollen jynx ei tainnutkaan ihan kuulla mihin sävyyn ihmismies kehtasi siitä taas kerran puhua.

Kaiken lisäksi pokémon sai uutta miettimistä, kun oman onnensa nojaan jätetty Lorcan jatkoi oikeastaan vahingossa otteluaan mime jr:n kanssa. Aiemmin saman itsekin tehnyt Calypso nyökytti hyväksyvästi päätään deinolle ja kuulosti jopa hurraavan tälle, kun taas jynx viittilöi kieltävästi käsillään tappelijoille. Toivoen Kathleenin pärjäävän hetken yksin (tai tilanteen vaatiessa Saramun tuella) jätti Reliam siinä vaiheessa tilanteen seuraamisen sikseen ja ryhtyi kaivamaan esiin tyhjää palloa, johon hän voisi uuden tiimiläisensä napata.

Post by Spiegel on 30 Mar 2013 at 00:24

Tilanne oli tosiaan ylittänyt jonkinlaisen rajan, ja Reliamin luovuttaessa jynxin suhteen Kathleen nyökkäsi ja vastasi jotakin myöntyvään sävyyn miehelle. Helpointa olisi ehkä vain jättää jääotus hoivaamaan medititeään. Tällä hetkellä jynx näytti olevan kahden vaiheilla sen nähdessä deinon jatkaneen otteluaan mime juniorin kanssa, mutta medititen tuudittelu näytti vievän voiton, sillä pokemon tyytyi vain ääntelemään tuohtuneena.
"Eivät ne toisiaan tapa", vakuutti Kathleen jynxille vaimealla äänellä. "Ne vain vähän niin kuin leikkivät, joten sinun ei tarvitse huolehtia."

Lorcan oli saanut pärjätä omillaan hetken aikaa vielä mime jr.:n uuden hyökkäyksen jälkeenkin, mutta alkuhämmennyksestä toinnuttuaan se pääsi taas hortoilemaan ympäriinsä Tacklen voimin. Calypson hyväksyvä ääntely oli ehkä hieman rohkaissut lohikäärmettä, tai sitten se alkoi päästä vähitellen otteluiden makuun. Joka tapauksessa meediopokemon vaikutti olevan hieman alakynnessä, vaikka se kovasti vastaan pistikin.
Kathleen vetäytyi hiljalleen kauemmas jynxistä, samoin teki poochyenansa. Ei kai auttanut muu kuin jatkaa ottelua. Tyttö komensi Noxin menemään takaisin toisen mime jr.:n luokse mutta päätti antaa pokemoniensa pärjätä pääasiassa yksin tällä kertaa ja jäi jonnekin Reliamin ja jynxin välimaastoon. Tästä hän pystyisi tarkkailemaan niin abran nappaamista, jynxiä kuin omien tiimiläistensä otteluita, siltä varalta että jotakin yllättävää tapahtuisi jälleen.

Post by hitodama on 1 Apr 2013 at 18:20

Jynx tyytyi mulkaisemaan pahasti Kathleenia, joka vain yritti ystävällisesti selittää sille mitä deino pienten meediopokémonien kanssa teki. Joko jäänoitakin antoi kuitenkin kouluttajien tavoin periksi kommunikaatioyritysten suhteen tai sitten se luotti siiten, etteivät Lorcan ja Nox todellakaan teurastaisi sen suojatteja, sillä mitään se ei enää sanonut. Kunhan silitteli sylissään hiljakseen heräilevää medititeä ja seurasi tapahtumia edessään istuvan abran kanssa.

Reliam puolestaan kaiveli yhä reppuaan, kunnes hyppysiinsä osui jonnekin kaiken muun kaman alle hautautunut punertavansävyinen pallo, jonka avauspainikkeen ympärille oli kuvattu tyylitelty sydän. Mies kohautti olkiaan ja otti pallon esiin: yhtä hyvin hän voisi käyttää sen kuin jonkun muunkin poképallon. Ällöhempeä pallo oli löytynyt aikoinaan Zaumlassa olevasta hylätystä mörskästä, mutta (hieman laiskoista) yrityksistään huolimatta Reliam ei ollut saanut selvitettyä mikä pallon virallinen nimi oli. Niinpä nuorukainen oli päätellyt sen olevan ehkä ihan tavallinen poképallo, jonka joku neropatti oli vain koristellut mielestään nätiksi.
"No niin, tästä lähtee", kouluttaja huokaisi tähdätessään aika kaukana olevaa abraa kohden ja sinkauttaessa sitten todellisuudessa heart ballina tunnetun erityispallon matkaan. Abra käänsi päänsä lähestyvää esinettä päin, mutta se ei ehtinyt liikauttaa lihastaankaan ennen kuin pallo oli jo aivan sen kohdalla.

Teleporttaaminen ei kuitenkaan vaadi lihasvoiman käyttöä.

Ennen kuin Reliam ehti tajuta mitä oikein tapahtui, oli abra siirtänyt itsensä pois pallon tieltä, jolloin heart ball osui suoraan otuksen takana olleeseen jynxiin. Jäänoita kiljaisi kauhuissaan muuttuessaan punaiseksi energiaksi ja pudottaessaan medititen nurmelle. Partaveikon katsellessa hölmistyneenä pokémon imeytyi palloon, heilutti sitä sisältä käsin vähän aikaa ja jäi sitten heart ballin vangiksi.
"...mitä?" oli kaikki mitä tilanteen taas kerran hämmentämä pyörätuolipotilas sai sanotuksi.

Post by Spiegel on 1 Apr 2013 at 19:04

Lorcan ja mime jr. jatkoivat toistensa taklaamista melko tasavertaisina, mutta ennen pitkää tilanne kääntyi fyysisesti voimakkaamman lohikäärmeen voitoksi. Deino vaikutti melko hämmentyneeltä viimeisen iskunsa tehtyään ja töytäili vielä vähän aikaa sinne tänne ennen kuin tajusi vastustajansa kuukahtaneen maahan lopen uupuneena. Nocturn puolestaan oli vielä taistelun tiimellyksessä, sekin turvautui Tackleen mime junioria vastaan, joka puolestaan yritti läpsiä poochyenaa sinne tänne aina tilaisuuden salliessa.

Kathleen sen sijaan oli niin keskittynyt seuraamaan Reliamin pokemoninnappausoperaatiota, ettei huomannut omien kasvattiensa toimia. Mies oli kaivanut repustaan jonkin erikoispallon, jonka tämä nyt heitti kohti jynxin edessä oleskelevaa abraa. Kaikki näytti sujuvan hyvin, eikä meediopokemon ehtinyt pois alta – vaan ehti sittenkin. Mustatukka tuijotti kummastuneena, kuinka pallo avautui ja sulki jynxin punaisen valon sisään. Hetken tyttö ehti toivoa, ettei jynx jäisi palloon, mutta hetken päästä se lakkasi liikkumasta ja jäi maahan möllöttämään kuin ilkkuen.

Kathleen katsoi Reliamiin yhtä häkeltyneenä kuin mieskin näytti olevan. Jostain kumman syystä vihreäsilmää alkoi naurattaa kauheasti, mutta hän puski tunteen sisälleen ja totesi vain hivenen huvittuneella äänellä: "Taisi mennä vähän huti." Hän ei nimittäin tiennyt, kuinka vakava tilanne Reliamin mielestä oli. Ilmeisesti tällä oli nyt tiimissään sydämellä koristeltuun palloon napattu jynx. Oli miten oli, ei Kath onnistunut löytämään tilanteesta muuta kuin naurunaiheen.

Post by hitodama on 2 Apr 2013 at 20:57

Vaikka tilanne totta vie ulkopuolisen silmin olikin harvinaisen hauska, ei Reliamia naurattanut juuri nyt pätkän vertaa. Kun hän hiljalleen tajusi tuhlanneensa pallon häntä valmiiksi vihaavan jynxin vangitsemiseen, olisi hänen tehnyt lähinnä mieli repiä hiukset päästään. Ihan kuin yksi ikikiukkuinen pokémon tiimissä ei olisi muka riittänyt!
"Ääh, eikä, ei meikä tuota totta vie halunnut!" miekkonen lopulta kädellään maassa lojuvaa palloa osoittaen tuskaili. Kaikeksi onneksi hän oli edelleen sen verran äimänkäkenä, ettei hän tullut ollenkaan huomioineeksi selkeää huvittuneisuutta Kathleenin sanojen takana, vaan kääntyi itse asiassa mulkaisemaan typerää abraa suu mutrussa. Mokomakin teleportteri, kun kehtasi pilata hyvin laaditun nappaussuunnitelman tuohon tapaan!

Vaan koska ei toistaiseksi oikein muutakaan voinut, huokaisi Reliam syvään ja lähti noutamaan jynxin sisäänsä sulkenutta palloa takaisin. Vasta tajuihinsa palannut meditite kohotti hieman peloissaan päätään ja kääntyipä ongelmallinen abrakin katsomaan pokémonien olinpaikkaa lähestyvää miestä, mikä sai Saramun terästäytymään. (Calypso puolestaan sen kun kannusti edelleen Kathleenin tiimiläisiä näiden otteluissa.) Pokémonit eivät kuitenkaan suoranaisesti liikkuneet minnekään, ennen kuin itsekseen jupsieva kouluttaja kumartui kahmaisemaan sydänpallon kouraansa.
"Olisi se nyt ollutkin, jos tämä joskus olisi mennyt niin kuin piti..." mies ehti harmitella, ennen kuin ilmeisesti haluttomana luopumaan jynxistä teleporttasi abra suoraan Reliamin eteen. Nuorukainen hätkähti lähelle tullutta meediota näkyvästi, ja syytä olikin, sillä se ojensi samassa kätensä ilmeisesti jonkinlaiseen lyöntieleeseen valmistautuen. Tällä kertaa Saramu oli kuitenkin valmiina ja syöksyi nyt oikean slashin tehden päin abraa. Omaan hyökkäykseensä keskittynyt luiseva otus ei päässyt väistämään, vaan lensi scizorin iskun voimasta nurmelle ja pökertyi saman tien.
"Minä... Tulin juuri siihen tulokseen, etten todellakaan pidä Dirokonijâsta", hädin tuskin uudelta mukiloinnilta välttynyt Reliam henkäisi silmät pyöreinä.

Post by Spiegel on 2 Apr 2013 at 21:41

Kathleen sai pian huomata, ettei Reliam tosiaankaan nähnyt tilannetta yhtä hauskana kuin hän. Tyttö ei missään nimessä tahtonut suututtaa uutta tuttavuuttaan, joten hän pakottautui vakavoitumaan ja siirsi katseensa viimein omiin pokemoneihinsa. Siinä vaiheessa Nocturnkin oli jo päässyt niskan päälle ja naisenalun siinä katsoessa poochyena ulvoi autuaasti ja lähti sitten viimeisen kerran kohti vastustajaansa. Kummatkin olivat jo melko uupuneita, mutta peräänantamaton Nox sai vielä yhden Tacklen perille. Mime jr. tömähti maahan tajunsa menettäneenä, eikä mennyt kauan, kun poochyena itsekin joutui istahtamaan ruohikolle raskaasti läähättäen.

Mutisten jotakin osaaottavaa Reliamille Kathleen kävi äkkiä nostamassa hyeenanpenikan syliinsä ja kehotti edelleen hämmentynyttä deinoa seuraamaan häntä, kehujen jälkeen tietenkin. Takaisin pyörätuolimiehen luokse päästyään hän kuunteli hetken toisen tuskastunutta jupinaa. Mies oli noukkinut jynxin pallon käteensä, eikä nyt kuvioinnin paremmin näkevä tyttö voinut olla miettimättä sen tarkoitusta. Pidemmälle hän ei ajatuksissaan kuitenkaan ehtinyt, kun abra jo oli teleportannut Reliamin eteen ja valmistautunut lyömään tätä. Tytön rinnassa jysähti säikähdyksestä.
"Varo---!" ehti Kathleen huudahtaa, mutta samassa Saramu pelasti tilanteen ja abra päätyi sekin tiedottomana maahan. "Ohhoh."
Kieltämättä tytön omatkin tunteet kaupungista olivat ristiriitaiset, ja hän tyytyi vain pudistelemaan päätään. Kaikkea sitä saattoikin tapahtua pokemonjahdissa. Hetken asioita pyöriteltyään mustatukka kääntyi jälleen Reliamin puoleen.
"Öh... Pitäisikö sinun kutsua se vielä ulos pallosta ja yrittää puhua sille?" hän ehdotti varovaisesti, tunnustellen. Ties vaikka jynx olisi rauhoittunut vähän palloon päädyttyään. Kathleen ei halunnut ajatella toista mahdollisuutta eli sitä, että otus olisi tullut yhä vihaisemmaksi ihmisen uskaltaessa vangita sen pallon sisään. Johonkin tästä oli kuitenkin päästävä.

Post by hitodama on 8 Apr 2013 at 21:02

Kun pökertynyt abranpenikka mätkähti tovereidensa tavoin nurmelle, jäi Saramu tuijottamaan sitä vakavana ja tulipa Calypsokin viimein katsomaan tapahtumia lähemmin. Sirkka oli aikaisemmin pelännyt satuttaa nuorta meedioa, mutta kun se oli käynyt uhkaamaan hänen kouluttajaansa, oli tilanne muuttunut kertaheitolla toisenlaiseksi. Oikeastaan ötökkä huomasi olevansa aika iloinen siitä, ettei Reliam ollut saanut abraa kiinni: noin halpamaisiin konsteihin turvautuvaa pokémonia ei tiimissä kyllä kaivattu.

Sillä välin sai Reliam puolestaan pulssinsa taas kutakuinkin tasatuksi, joten Kathleenin ryhtyessä puhumaan saattoi hän kääntää huomionsa tätä kohden. Tyttö piteli näemmä Noxia sylissään, mikä laittoi nuorukaisen epäilemään oliko se loukkaantunut tai jotakin, mutta polttavammaksi puheenaiheeksi nousi kuitenkin lopulta hänen oma uutuusmoninsa. Niinpä, jättäen poochyeenan kanniskelemisen omaan arvoonsa, kohotti Reliam pinkin pallon jälleen tarkasteltavaksi.
"Äh, tuota... Ei kyllä yhtään tekisi mieli eikä se kuitenkaan mitään ymmärrä, mutta pakko se kai on siitä huolimatta yrittää. Meinaan, kun ei sitä kai pallossa voi ikuisesti pitää", kouluttaja päätään kallistellen arvioi. Viimein hän nosti vastentahtoisin ilmein heart ballin korkealle ilmaan ja tähtäsi sillä mahdollisimman kauas itsestään, sekä painoi pallon keskellä olevaa nappia.
"Tässä sitä sitten mennään!" hän varoitti, kun punainen energiasäde sinkoutui jokusen metrin päähän nurmelle.

Jynxin materialisoiduttua esiin katseli se hetken silmiään räpytellen ympäriinsä. Se kyllä huomasi päihitetyt kasvattinsa ja suuntasi näihin lähinnä murheellisen silmäyksen, mutta aiemmasta käytöksestään poiketen ei se enää sännännyt niiden luokse. Sen sijaan pokémonin huomio kiinnittyi hetken kuluttua Reliamiin, joka sen huomattuaan näytti jännittyvän melkoisesti.
"Hei kuule ensiksikin, meikän tarkoitus ei ollut saada teikää siihen palloon! Se oli vahinko, joten älä rupea taas riehumaan. Okei?" mies kiirehti selittämään, ja hänen hämmästyksekseen jynx nyökäytti rauhallisesti päätään. Samassa se lähti lisäksi astelemaan kohti uutta kouluttajaansa, ja vaikkei sen käytös vaikuttanut erityisen uhkaavalta, jatkoi partaveikko nopeasti puhettaan.
"Eikä nuo pikkupokémonit ole tosiaan kuolleet tai mitään semmoista, voit mennä itse katsomaan! Ei niillä ole mitään hätää, kunhan lepäävät vähän", hän sepusti ja viittoili kohti meedioita, jotta jynxin huomio kiinnittyisi muualle. Se ei kuitenkaan edes kääntänyt katsettaan, vaan talsi suoraan kouluttajansa luokse ja ojensi kädet määrätietoisesti tätä kohden.
"Hei, mitä hittoa-- Lopeta, päästä irti! Älä koske!" yltyi Reliam lähes kiljumaan, kun pokémon sitten kaikista vastusteluista huolimatta veti miekkosen itseään vasten tiukkaan halaukseen.

Post by Spiegel on 9 Apr 2013 at 16:12

Reliamin vapauttaessa jynxin taas pallostaan Kathleen seurasi epämiellyttävän jännittyneenä, miten se suhtautuisi uuteen kouluttajaansa. Hän laski väsähtäneen poochyenan maahan ihan kaiken varalta. Pallosta materialisoiduttuaan jynx ei kuitenkaan näyttänyt olevan niin suunniltaan kuin äsken, ja Reliamin sanatkin vaikuttivat menevän jääotuksen päähän tällä kertaa. Tilanne sai vielä omituisemman käänteen, kun jynx sitten kädet ojossa kulki Reliamia kohti. Ehkä se ei sittenkään ollut antanut anteeksi suojattiensa hakkaamista. Tyttö oli jo menossa apuun, kun silmien eteen piirtyvä näky pysäytti hänet. Jynx nimittäin sulki vastahakoisen Reliamin halaukseen, ei millään lailla vihamieliseltä vaikuttavaan sellaiseen.

Jos Kathleenillä äsken oli ollut hieman vaikeuksia ymmärtää jääpokemonin järjenjuoksua, nyt hän putosi täysin kärryiltä.
"Mihin palloon sinä sen oikein pyydystit?" mustatukka sai viimein suustaan. Hän ei osannut tehdä muuta kuin seistä siinä paikoillaan ehkä maailman omituisinta näkyä katsellessaan. Edes nauru ei tällä kertaa pyrkinyt nuoren vatsanpohjasta ylös, vaan se oli jäätynyt jonnekin hämmennyksen keskelle. Vai oliko jynxin käytös sittenkin esitystä, ja koristaisivatko punaiset jäljet pian taas partaveikon poskia? Mikään vaihtoehto ei vaikuttanut enää tässä tilanteessa epätodennäköiseltä.

Post by hitodama on 16 Apr 2013 at 01:06

Nähdessään kuinka jynx suorastaan runttasi vastahakoisen Reliamin syliinsä, kohottivat niin Saramu kuin Calypsokin huomattavan äimistyneinä katseensa kouluttajaansa. Tällä kertaa milotic vaikutti olevan kaksikosta se, jota näky närkästytti huomattavasti enemmän. Se ei selvästikään tykännyt, kun joku vieras pokémon kävi likistelemään sen ikiomaa kouluttajaa tuohon tapaan!

Reliam puolestaan yritti yhä parhaansa mukaan vapautua jynxin otteesta, mutta vähäisestä pituudestaan huolimatta otus osoittautui yllättävän vahvaksi, eikä päästänyt miekkosta liikkumaan juuri mihinkään.
"No ei hajuakaan!" partaveikko vastasi tilannetta sivusta seuraavalle Kathleenille, joka kuului olevan kiinnostunut vahinkopyydystyksessä käytetystä poképallosta.
"Luulin että se on vaan koristeltu näyttämään erikoiselta, kun se löytyi muiden turhien keräilykamojen joukosta yhdestä mökistä", hän jatkoi. Samassa nuorukainen sai kuin saikin toisen kätensä irti voimahalin pauloista, joten siihen turvautuen päätti hän nakata love ballin tummatukkaiselle tytölle. Ties vaikka tämä tietäisi sen ominaisuuksista enemmän, kun oli kerran osoittanut olevansa siitä kiinnostunutkin.
"Ota! Oletko muka ikinä nähnyt tämmöisiä kaupoissa? Ajattelin, että joku on maalannut--" Reliam aloitti, muttei saanut koskaan sanojaan lausutuksi loppuun. Samaan aikaan kun hän keskittyi puhumaan Kathleenin kanssa, ojensi jynx nimittäin kasvonsa hiljalleen lähemmäs uutta kouluttajaansa ja muiskautti lopulta huulet vasten tämän poskea. Pokémonin psyykkiset kyvyt aktivoituivat, ja lovely kiss sai miehen saman tien vaipumaan syvään uneen ja retkahtamaan hervottomaksi.

Nähdessään kouluttajansa ilmeisesti menettävän tajuntansa saivat Saramu ja Calypso uuden syyn hätkähtää tapahtumien saamaa käännettä.
"Skii! Skiitsoor!" punakuorinen hyönteinen kivahti ja viittilöi kiivaasti jynxiä menemään kauemmaksi Reliamista, mutta sillä ei näkynyt olevan mitään vaikutusta jäänoitaan. Muuta scizor taasen ei uskaltanut tehdä, jottei merkillinen pokémon satuttaisi Reliamia, joten toiveikkaana se käänsi huomionsa vuorostaan kohti Kathleenia.

Post by Spiegel on 17 Apr 2013 at 17:50

Kathleen kuunteli Reliamin selitystä löytämästään pokepallosta ja kurtisti kulmiaan mietteliäänä. Jos mies oli kerran löytänyt pallon jostain mökistä, ei sen todellisesta alkuperästä oikein voinut tietää. Ties vaikka olisi jonkun hullun pokemonprofessorin tieteellisiä kokeiluja. Kuka pallon oli mökkiin jättänytkin, ei tällä ainakaan järki pakottanut päätä, tai sitten kokeiluissa oli mennyt jokin pahasti pieleen.
Miehen saatua kätensä vapaaksi tyttö ojentui nappaamaan tämän heittämän esineen kouriinsa. Hän käänteli palloa ympäri ja tutki siihen tehtyä sydänkoristetta. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa pallosta sen enempää kuin Reliamkaan. Neuvottomana mustatukka kääntyi kuuntelemaan pyörätuoliveikon puhetta, mutta sillä hetkellä jynx päätti antaa uudelle kouluttajalleen suukon poskelle – ja päätyi samalla nukuttamaan tämän.

Epätoivoinen huokaus pääsi havusilmän suusta samalla, kun Reliamin pokemonit alkoivat protestoida suuntaa, johon tilanne oli ajautunut. Kun jynx ei vaikuttanut reagoivan Saramun kehotuksiin siirtyä pois miehen läheltä, kohdisti ötökkä katseensa Kathleeniin ilmeisesti avun toivossa. Tyttö vilkaisi palloa kädessään – onneksi Reliam oli sattunut heittämään sen hänelle – ja asteli lähemmäs.
"Ehkä minun kannattaa kutsua se takaisin", nuori mutisi sen verran hiljaa, ettei kyseessä oleva jääpokemon kuulisi. Mitään muita vaihtoehtoja ei vaikuttanut olevan, sillä Reliamia ei näköjään saisi pois meedion halauksesta muilla keinoin. Niinpä Kathleen pysähtyi nukahtaneen miehen lähettyville ja ojensi kättään, suunnaten suurennetun sydänpallon kohti jynxiä.

Post by hitodama on 24 Apr 2013 at 23:07

Jynxiä ei voinut vähempää kiinnostaa mitä merkillisen kiihtynyt scizor sille oikein viittilöi, joten jättäen Saramun täysin huomiotta keskittyi se yhä lähentelemään nyt mukavan helpoksi uhriksi muuttunutta nukkuvaa Reliamia. Miehen retkottaessa tolkuttomana kulkupelinsä päällä kietoi meedio kätensä paremmin tämän ympärille ja ilmeisesti valmistautui nostamaan tai ainakin raahaamaan ihmistä johonkin. Ennen kuin pokémon kuitenkaan ehti lähteä kuljettamaan kouluttajaansa arceus ties minne, singahti kaikeksi onneksi punainen valonsäde sitä kohti ja sulki otuksen Kathleenin vuorostaan käyttelemän sydänpallon vangiksi.

Kun jynx ei ollut enää häntä tukemassa, valahti Reliam saman tien naama edellä heinikkoon. Lovely kissin voima sai miekkosen vielä siinäkin vaiheessa pysymään unten mailla, mutta kivuliaalta moinen mätkähtäminen siitä huolimatta näytti. Siitä syystä niin Saramu kuin Calypsokin lähtivät kiivaasti äännellen äkkiä kouluttajansa tueksi.
"Sciizoor scii!" huuteli punakuorinen hyönteinen tavallista suurempaan ääneen kyykistyessään miehen vierelle ja ryhtyessään töykkimään tätä varovasti saksikädellään hereille. Milotic puolestaan ei aikonut olla yhtä hienovarainen, vaan heti miehen luokse päästyään se alkoi kietoa käärmemäistä kehoaan suojelevasti, joskin huomattavan tukahduttavasti, tämän ympärille. Ikävä kyllä Calypso kun oli oikeastaan aika kookas ja vahva pokémon, vaikka mielensä vielä kuuluikin nuorelle poikaselle.

Post by Spiegel on 26 Apr 2013 at 17:53

Helpottuneena siitä, että oli onnistunut saamaan jynxin palloonsa ilman suurempia ongelmia, pienensi Kathleen pallon ja laittoi sen toistaiseksi viereensä maahan nököttämään. Täytyi vain toivoa, ettei otus oppisi tulemaan pallosta pois omia aikojaan. Tyttö ei täten ehtinyt hätiin Reliamin mätkähtäessä maahan vailla jääpokemonin tukea ja irvisti toisen varmasti unessaan tuntemaa kipua myötäeläen.
"Äh, anteeksi", hän kiirehti sanomaan, vaikkei mies todennäköisesti mitään kuullutkaan. Mekkopukeinen seurasi hätääntyneitä pokemoneja ja kyykistyi Reliamin vierelle. Calypso näytti yrittävän suojella miestä kietomalla käärmekehonsa tämän ympärille, mutta Kathleenin makuun ote vaikutti varsin tiukalta. Hän puri huultaan ja katsoi miloticiin.
"Öö... Calypso? Älä vain purista häntä liian tiukasti, muuten voi käydä hullusti. Ehkä voisit sen sijaan yrittää herättää häntä pienellä vesisuihkulla kasvoille?" Mustatukka epäröi hetken miloticin nimen kohdalla mutta muisti Reliamin puhutelleen pokemonia aikaisemmin kyseisellä nimellä. Vihreät silmät seurailivat Saramun yritystä tökkiä kouluttajaansa hereille. Kylmä vesi voisi olla tehokkaampaa, mutta Reliam olisi itse tuskin innoissaan asiasta herättyään. Oli kai sekin silti parempi kuin jynxin suukot.
Maahan laskettu, uupunut Nocturnkin hiippaili hiljakseen lähemmäs tilannetta tutkimaan. Se nuuhkaisi nukkuvaa miestä ja ojensi kielensä nuolaistakseen tämän sormia kevyesti. Lorcan sen sijaan jäi jynxin eriskummallisen pokepallon luokse kökkimään.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 18:34

Reliam sen kun pysyi unessa, vaikka melkein kaikki paikallaolijat kerääntyivät yksi toisena jälkeen hänen ympärilleen ja vaikka kaatuminen näytti tuottaneen hänen otsaansa punertavan, naarmuille raapiutuneen läntin. Saramu nousi tilaa tehden takaisin seisomaan Kathleenin astellessa paikalle ja ehdottaessa Calypsolle, ettei hengiltä rutistaminen ehkä ollut tässä tilanteessa ihan niitä parhaita ajatuksia. Merikäärme puolestaan näytti sanat kuullessaan ensialkuun lähinnä siltä, kuin olisi pelännyt tytön yrittävän punoa jotakin juonta napatakseen kouluttajan miloticilta, mutta mitä tarkemmin se asioita pienillä aivoillaan ajatteli, sitä enemmän ainakin vesisuihkua ehdottavassa osassa tuntui olevan järkeä. Niinpä kirjava otus höllensi Kathleenia tarkkaan katsellen hieman otettaan ja alkoi liruttaa viileää vettä partaveikon naamalle.

Myös Nocturnin tehdessä parhaansa nuolemalla ihmismiehen kättä alkoi Reliam viimein palailla elävien kirjoihin. Heti tämän tajutessaan oli mies tosin varma siitä, että hän olisi mieluummin jatkanut nukkumista: hänet oli rutistettu merkilliselle mykkyrälle, hänen naamansa oli likomärkä, hänen sormiaan yritettiin syödä ja maailma oli lyönyt häntä suoraan otsaan.
"Khöh... Shanoinkho jo... Köhh, etten thykkää yhtään tästä Dirokonijâsta?" nuorukainen yhä jokseenkin tokkurassa köhi ja työnsi toisella kädellään Calypson pään kauemmaksi, jotta otus lopettaisi hänen uittamisensa.
"Mitä hittoa oikein tapahtui? Missä se hullu jääakka on?" hän lyhyen tovin kuluttua jatkoi muistaessaan missä kohtaa filminsä oli yhtäkkiä katkennut. Jynxiä ei nimittäin näkynyt enää missään, joten hyvällä tuurilla koko otus oli kai vain juossut metsään ja häipynyt sinne pysyvästi.

Post by Spiegel on 26 Apr 2013 at 19:21

Kathleen nyökkäsi Calypsolle hyväksyvästi sen otettua tytön ehdotuksen ainakin jossain määrin huomioon. Hetken päästä vesi näyttikin auttavan Reliamia virkoamaan, ja tämän kättä nuolevan poochyenan katse kirkastui. Se vetäytyi hieman kauemmaksi heräilevästä miehestä, joka tosin ei näyttänyt kauhean ilahtuneelta tilanteesta – yllätys.

Maassa edelleen polvillaan oleva mustatukka pudisti päätään harmittelevasti Reliamin saadessa suustaan ulos jotain sellaista, mitä tämä oli jo päivän aikana pariin kertaan todennutkin. Vähän tämän jälkeen mies tiedusteli nukahtamisen jälkeisiä tapahtumia, ja Kathleen veti syvään henkeä.
"No tuota, se jynx onnistui ilmeisesti nukuttamaan sinut, niin kuin varmaan huomasitkin. Minä sitten otin sen palloon, se on tuolla noin", kertoi hän osoittaen viimeisten sanojensa kohdella taakseen deinon suuntaan, jossa pienennetty sydänpallo edelleen lepäsi nurmella. "Jynx oli ehtinyt ottaa sinut jotenkin puolittain syliinsä, joten, no, kun se katosi palloon, sinä tipuit pyörätuolilta maahan. Anteeksi, etten ehtinyt auttamaan. Calypsoa voit kiittää herättämisestäsi."
Tämän selityksen päätteeksi Kathleen jäi hieman hermostuneena katsomaan Reliamia peläten tämän reagoivan tähän kaikkeen jotenkin negatiivisesti. Jynxin aiheuttama välikohtaus tuskin oli parantanut miehen mielipidettä päivän tapahtumista, ja vaikkei Kathleen itse ollutkaan mitään pahaa tehnyt tai aiheuttanut, oli hän ainoa paikalla oleva toinen ihmisolento, jolle asiasta valittaa.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 23:53

Calypson epämukavassa halausotteessa parempaan asentoon itseään väännellen käänsi Reliam parhaansa mukaan katseen kohti nurmikolle jätettyä heart ballia, kun Kathleen selitti ratkaisseensa äskeisen tilanteen kutsumalla sittenkin jynxin takaisin pallon sisään. Ilmeisesti pokémonin päästäminen ulos ei ollut ollut kovin hyvä idea alunperinkään, mutta mistäpä sitä siinä vaiheessa olisi voinut tietää?
"Jaahas", miekkonen tokaisi hieman pettyneeltä kuulostaen. Tosiasiassa hän ei kuitenkaan nyrpistellyt nuoren tytön toimille, vaan vain omalle pettymykselleen siitä, ettei jääpokémon ollutkaan häipynyt lopullisesti omille teilleen.
"No jaa, kiittäisin kyllä vielä kovemmin jos se päästäisi irti. Oikeasti, mato, mene muualle siitä! Meikän selkä napsahtaa ihan justiinsa poikki", nuorukainen sitten jatkoi tummatukan selostettua loputkin miehen missaamista tapahtumista. Saadessaan näin epäkiitollisia sanoja osakseen veti Calypso kasvoilleen huomattavan murheellisen ilmeen ja todella luikerteli silmät kyynelistä kiiltäen pois kouluttajan ympäriltä. Reliam ei äkämystyksissään miloticin pahaa mieltä edes huomannut, joten jäi Saramun huoleksi astella nuoren merikäärmeen luokse ja yrittää vakuuttaa sitä siitä, ettei tyhmä mies tarkoittanut olla sille ilkeä.

Miloticin madeltua syrjemmälle sai Reliam järjestettyä raajansa jälleen ojennukseen, jonka jälkeen hän jäi vielä hetkeksi nurmelle istumaan pudistellakseen viimeisiä unenrippeitä (ja vesipisaroita) pois päästään.
"Meikälle alkaa suoraan sanottuna riittää tämä seikkailu tältä erää. Missä päin se radiotorni on? Mennään takaisin sen luo", jalaton ehdotti sukiessaan lopuksi vielä kastuneet hiuksensa jonkinlaiseen järjestykseen.

Post by Spiegel on 27 Apr 2013 at 11:52

Vaikkei Reliam ruvennutkaan suoranaisesti kiittelemään tytön tilanteenhallintataitoja, oli hän huojentunut, ettei ainakaan saanut hirveitä toruja osakseen. Kathleen sävähti hieman miehen tiuskaistessa miloticille, mutta hän jätti meriotuksen lohduttelun Saramulle. Mitäpä asia hänelle kuului, ja sitä paitsi Reliamin äksyily oli siinä tilanteessa varsin ymmärrettävää.

Nähdessään miehen kömpivän pystyyn mustatukka katsoi voivansa itsekin nousta ylös maasta. Mekkoaan puisteltuaan hän käveli kauemmaksi ja noukki heart ballin ylös maasta. Kun tyttö palasi Reliamin luokse, teki tämä ehdotuksen, johon Kathleen ei voinut kuin myöntyä. Hänelläkään ei ollut enää liiemmin mielenkiintoa tutkia tätä kummallista kaupunkia, nyt kun tiimiläisensäkin olivat saaneet tarpeeksi harjoitusta ja hämmennystä sille päivälle. Ja jos seuralainenkin oli lähdössä, ei havusilmää todellakaan huvittanut jäädä yksin kaikkien enemmän ja vähemmän vihamielisten meediopokemonien armoille.
"Hyvä ajatus", Kath siis myönsi. Hän kiersi katsettaan ympäristössä ja viimein paikallisti, onneksi, edelleen paikallaan seisovan radiotornin. Naisenalku ojensi kätensä osoittamaan kauempana häämöttävän tornin suuntaan. "Tuollahan se vielä on."
Katse laskeutui toiseen kouraan, jossa hän edelleen piteli tuota omituista heart ballia. Hän ojensi palloa miehelle myötätuntoisesti hymyillen.
"Tässä tämä... jynx."

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 22:26

Reliam ei omaa ankeuttaan voivotellessaan tullut juuri kiinnittäneeksi Kathleenin tekemisiin huomiota, joten tämän lähtiessä noutamaan jynxin kovaonnista palloa ei miekkonen vaivautunut edes miettimään mihin likka oli menossa tai miksi. Kunhan tämä vain oli samaa mieltä siitä, että reissu Dirokonijâan oli nyt tulossa päätökseen, niin kaikki oli hyvin.
"Ihme ja kumma", nuorukainen sentään tuhahti toisen osoittaessa, ettei radiotorni ollut kadonnut näkyvistä. Päivän teemaan kun olisi sopinut vallan mainiosti, että torni olisi juuri nyt sattunut kaatumaan ja jättämään samalla ulkopaikkakuntalaiset vaille mitään keinoa löytää tietään takaisin sivistyksen pariin.

Kathleenin sitten tullessa takaisin oli Reliam saanut jo niin tukkansa kuin ajatuksensakin vähän entistä parempaan kuosiin, joten ivallisesti virnistäen hän otti heart ballin vastaan tytöltä ja tunki sen taskuunsa piiloon.
"En kyllä käsitä sitä otusta", hän samalla päätään pudistaen päivitteli.
"Voiko joku poképallo muka vaikuttaa niin hurjasti noiden otusten tekemisiin? Meikä kun on luullut, että erityispallojen ominaisuudet yleensä vaan helpottaa tietynlaisten pokémonien nappaamista", miekkonen jatkoi mietteliäänä. Samalla hän tuli kääntäneeksi katseensa kohti taemmaksi jäänyt pyörätuoli ja kiskoi hetken asiaa harkittua vempeleen luokseen. Eiväthän he nimittäin pääsisi yhtään mihinkään, ennen kuin mies olisi jälleen "jaloillaan", joten hieman kömpelösti mutta temppuiluun silti tottuneesti kampesi Reliam itsensä takaisin rullatuolille.

Post by Spiegel on 28 Apr 2013 at 15:02

Kathleenkin pudisti päätään Reliamin päivitellessä jälleen kerran jynxin käytöstä. Asia oli hänelle ihan yhtä mystinen kuin miehellekin.
"Hmm, niin minäkin olen ajatellut. Tosin kyllähän kai esimerkiksi se, mikäs se nyt on, luxury ball? Se saa pokemonin nopeasti pitämään kouluttajastaan, mutta sillä ei ole tietääkseni mitään tekemistä tuollaisen käytöksen kanssa. Tiedä mitä se vielä keksii. Sinun kannattaa varmaan viedä tuo jynx jonkun asiantuntijan luokse, jos se jatkaa samaan malliin", pohdiskeli mustatukka, päästäen samalla ilmoille itsestäänselvyyden yrittämättä kuulostaa mitenkään pätevältä.

Reliamin saatua itsensä takaisin pyörätuoliin Kathleen otti väsyneet pokemoninsa palloihin ja lähti kävelemään verkkaisesti kohti radiotornia. Mikä onni, että he eivät olleet päästäneet sitä liian kauas näkyvistä, koska melko kehnon suuntavaistonsa kanssa ei ainakaan tyttö itse olisi välttämättä löytänyt heti takaisin varsinaiseen kaupunkiin.
"Olisi ehkä sittenkin pitänyt tyytyä niihin natuihin", hän huomautti nähdessään kauempana oletettavasti sen puun, josta Saramu oli säikäyttänyt linnut ilmaan.

Post by hitodama on 5 May 2013 at 21:52

Reliam kurtisti mietteliäänä kulmiaan Kathleenin huomauttaessa luxury ball -nimellä kulkevan pallon kieltämättä omaavan jotain vähän samankaltaisia ominaisuuksia, kuin millaisia ihmiset olivat päätelleet jynxin pallossa kenties olevan. Ehkä joku pöhköpää oli mennyt kotikonstein muokkaamaan juuri tuota kiintymystä kasvattavaa palloa ja maalannut aikaansaannoksensa pinkiksi, jonka tuloksena oli miekkosen hylätystä mökistä löytämä love ball? Kai sellainen mahdollista oli, jos sattui tietämään mitä teki.
"Niin, niin kai se täytyisi", nuorukainen edelleen päätään pudistaen myönsi asiantuntijalausunnon hankkimiseen liittyen. Eivätpä he nääs arvailemalla tulleet hulluja hurskaammiksi, joten kai asia olisi pakko jättää tältä erää sikseen.

Kathleenin päästäessä pokémoninsa palloihin lepäämään kääntyi Reliam puolestaan omien kasvattiensa puoleen ja tuli viimein huomanneeksi, kuinka pahasti aiempi tiuskimisensa oli saanut Calypson masentumaan. Se roikotti edelleen päätään kyyneleet silmissä, vaikka Saramu yritti parhaansa mukaan silittää sen suomuista ihoa saksikädellään.
"Jestas sentään", miekkonen jupisi itsekseen ja puri ärtyneenä hampaansa yhteen. Hänen olisi tehnyt mieli vain tunkea kaksikko saman tien palloihinsa, mutta jos milotic seuraavan taistelutilanteen koittaessa olisi vielä yhtä allapäin, ei siitä olisi yhtään mihinkään. Niinpä nuorukainen kaivoikin repustaan esiin yhden rare candyn, jonka hän nakkasi silmiään pyöräyttäen merikäärmeelle.
"Hei, ota tuosta äläkä murjota enää", kouluttaja tokaisi näennäisen karskisti, mutta ehkä myös hippurikkisen katuvaisena. Anteeksipyyntö näytti kelpaavan Calypsolle, sillä nenäänsä niiskaisten se mutusti karkin suuhunsa ja soi syötyään omistajalleen pienen hyväksyvän hymyn. Sen nähtyään oli kaupunkilainen tyytyväinen ja saattoi viimein palauttaa molemmat pokémoninsa pallojen suojiin.

Kun otuksista nyt viimein oltiin päästy, käänsi Reliam pyörätuolinsa kohti puiden takana häämöttävää radiotornia ja suuntasi huomionsa puolestaan kohti matkakumppaniaan.
"Olisi voinut olla joo hyvä idea", hän tokaisi Kathleenin muistuttaessa heidän aiemmin kohtaamistaan natuista.
"Ainakaan ne ei olisi olleet niin isokokoisia että olisivat saaneet aikaan näin paljon ongelmia."

Post by Spiegel on 5 May 2013 at 22:10

Kathleen hymähti itsekseen Reliamin lepytellessä miloticia karkilla. Näemmä mies ei ollut niin kovasydäminen kuin ehkä antoi muiden ihmisten olettaa. Tyttö ei uskaltanut arvailla miehen taustoja sen paremmin, mutta mahtoi pyörätuolissa kulkeminen olla rasittavaa noinkin nuorelle, joka ei mitä todennäköisimmin puoliksi jalattomana ollut syntynyt. Näitä ajatuksia hän ei kuitenkaan pyörittänyt kuin hetkisen, sillä partaveikko oli hänelle vielä melko tuntematon eikä tyttö näin ollen olisi todellakaan uskaltanut kysyä asiasta.

"Tosin yhtä lailla rasittava olisi varmaan sellainenkin pikkulintu, jos se käyttäytyisi niin kuin tuo jynx", tyttö jatkoi keskustelua puuta edelleen silmäillen. "Olettaen, että pallolla oli tosiaan jotain vaikutusta sen käytökseen."
Näemmä hän alkoi tosissaan pelätä Dirokonijân kehittelevän heidän varalleen vielä lisää vähemmän mukavia metkuja, kun radiotornikin tuntui nuoren mielestä lähestyvän niin hitaasti. Muutaman kerran sydän ehti tykyttää normaalia nopeammin, ennen kuin havusilmä tajusi vain kuvittelevansa. Kyllä he hitaasti mutta varmasti saavuttivat tuota mokomaa korkeuksiin kohoavaa pylvästä. Kathleenistä tuntui oudolta kävellä ilman pokemonejaan, joten hän tyytyi vilkuilemaan ympäriinsä siltä varalta, että näkisi vaikkapa jotain erityisen valokuvauskelpoista. Sillä hetkellä tyttö tahtoi kuitenkin vain päästä radiotornin luokse, takaisin outouksien hallitsemaan kaupunkiin ja sieltä pois.

Post by hitodama on 5 May 2013 at 22:38

Haluttomana itsekään pitämään yllä turhan hidasta vauhtia lähti Reliam rullailemaan eteenpäin Kathleenin vierellä. Siinä missä tummatukkainen tyttö vilkuili kiinnostuneena maisemia piti miekkonen kuitenkin katseensa kutakuinkin naulittuna radiotorniin, sillä hänkään ei yhtään luottanut siihen, etteikö Dirokonijâ olisi voinut halutessaan johtaa heidät jollain ikävällä konstilla harhapoluille, elleivät he olisi varuillaan.
"Mmh, totta", nuorukainen tyytyi vielä tokaisemaan, ennen kuin jätti natujen miettimisen sikseen. Turhapa sitä nimittäin oli enää haikailla menetetyn pyydystysmahdollisuuden perään. Täysin tuppisuiseksi matkakumppaniksi ei mies siitä huolimatta aikonut sentään heittäytyä.
"Meinaako teikä muuten vielä jäädä sinne varsinaiseen kaupunkiin kun täältä metsästä päästään?" hän siis silmäkulmastaan Kathleenia pikaisesti vilkaisten uteli.
"Tai siis meinaan, että onko teikällä siellä joku hotellihuone varattuna tai jotain? Kun meikä ainakin suuntaa ihan saman tien vaan sinne teleportille, niin ajattelin että onko meillä sama matka vai kuinka", partaveikko vielä kysymyksensä tarkoitusta selventäen jatkoi.

Vaikka oman aikansa se todella otti, alkoi radiotorni viimein piirtyä yhä korkeampana matkustavaisten edessä sen merkiksi, ettei sen luokse ollut enää pitkä matka. Mitä lyhyemmäksi välimatka kävi, sen enemmän tunsi Reliam voivansa jälleen rentoutua ja kun tornin tuottama sähköinen huminakin alkoi viimein kantautua heidän korviinsa, oli mies jo melko varma ettei maamerkki voisi enää millään ilveellä haihtua savuna ilmaan. Ehkä tämä seikkailu saisi siis sittenkin onnellisen lopun osakseen.

Post by Spiegel on 5 May 2013 at 22:52

Reliamin vähäsanaista vastausta seuraili kysymys, johon tytöllä ainakin oli varsin selvä vastaus.
"Nääh, kyllä minäkin suunnittelin meneväni takaisin teleportille. Että on meillä sama matka", Kathleen kertoi miehelle, liittäen sanojen loppuun pienen Reliamiin päin suunnatun hymyn. Hotellihuone Dirokonijâsta, mitä luksusta varmaan.
'Onkohan siellä jynxejä hovimestareina?' mustatukka pohti ajatuksesta huvittuneena.
"Kieltämättä niitä kummallisia kauppoja tekisi vähän mieli tutkia, mutta ehkä sitten joku toinen kerta, jos tänne vielä uskaltaudun", hän jatkoi pohtivaan sävyyn. "Nyt ei oikein huvita enää."
Tyttö oli totisesti saanut sen päivän annoksen omituisia tapahtumia, eikä hän halunnut enää joutua tekemisiin näiden eristäytyneiden, matkalaisille mitä erilaisimpia juttuja tyrkyttävien asukkaiden kanssa sen enempää kuin oli pakko.

Huminan tosiaan löytäessä tiensä matkalaisten korviin saattoi Kathleenkin huokaista mielessään helpotuksesta. Radiotorni oli ja pysyi paikoillaan, joten ainakaan se ei heitä vastaan kääntynyt. Tietenkin teleportti saattoi aina lakata toimimasta, sillä sen toimiminen itsessään oli jo sellainen mysteeri. Mutta ehkä kaksikkoa, tai ainakin sitä miehistä osapuolta, oli koeteltu tarpeeksi sille päivälle. Lähelle päästessään Kathleen hidasti hieman vauhtiaan ja silmäili korkeaa tornia miltei kiitollisena.

Post by hitodama on 5 May 2013 at 23:56

Kun Kathleen kertoi olevan tulossa itsekin teleportin suunnalle, soi Reliam tälle nyökkäyksen lisäksi ilahtuneen hymynpuolikkaan. Seurahan nyt ei ollut nääs ikinä pahitteeksi, ei etenkään näin kummallisessa ja vieraalta tuntuvassa paikassa, josta ei tiennyt oliko se samalla planeetallakaan muun Misrean kanssa.
"Hah, no se on kyllä ymmärrettävää", mies naurahti myös tytön todettua saaneensa päivän kummallisuuskiintiön täytetyksi.
"Sitä paitsi ei ne nyt niin kamalan jänniä ole, ne täkäläiset kaupat. Meinaan, kun kerran yhdessä niistä järkättiin joku pokémonien kauneuskilpailujuttu ja ihan huvikseen rahtasin Calypson sinne. Olihan siellä kaikkea kummaa kamaa, mutta en kyllä usko että puolillakaan niistä teki oikeasti yhtään mitään", yltyi nuorukainen sitten muistelemaan. Olihan kisasta kieltämättä jo lähemmäs vuosi aikaa, mutta tuskin merkillinen kauneuskauppa oli sen jälkeen ehtinyt valikoimaansa kauheasti uudistaa muuten, kuin alati päivittyvien muotiasusteiden suhteen. Kyseiset romppeet olivat kuitenkin miekkosen mielestä vähintään yhtä tarpeellisia, kuin demoninkarkotuspillerit ja muu höttö, mitä kaupasta olisi voinut hankkia.

Viimein kaksikko saavutti radiotornin, jota Reliam silmäili kiitollisena pysähtyessään toviksi sen ympärillä olevalle pienelle aukealle. Ihmiset huomatessaan loikkasi tornista ilmaan pikkuinen emolga, joka liiteli lähimpien puiden oksille suojaan tunkeilijoiden katseilta, mutta muuten lähistöllä oli yhtä hiljaista kuin viimeksikin. Ilmeisesti torni ei ollut mikään yleinen vierailukohde täkäläisten parissa.
"No niin, täällä ollaan", partaveikko huokaisi Kathleenin puoleen kääntyen.
"Tahdotko levätä vähän vai jatketaanko suoraan kaupunkiin?"

Post by hitodama on 6 May 2013 at 00:56

Reliam naurahti uudemman kerran Kathleenin ollessa samaa mieltä siitä, kuinka käyttökelpoisia osa Dirokonijân erikoiskaupoissa myytävistä tuotteista luultavasti oli.
"Todellakin! Uskoisitko, että ne oikeasti mainosti sitä kaupassa ollutta kisaakin hyvillä palkinnoilla, ja arvaa mitä voittaja sai: jotain suomuja, jotka syömällä muka voi hengittää vedessä! Kuka hullu sitäkin sitten menee testaamaan että toimiiko ne vai ei", mies hörötti muistellen huojennustaan siitä, kun Calypso ei ollut sijoittunut kisassa ensimmäiseksi. Ei kouluttajansa nimittäin tiennyt yhtään mitä olisi moisilla "kidussuomuilla" osannut tehdä. Luultavasti hän olisi vain heittänyt ne pettymyksissään lähimpään roskikseen.

Jäädessään seuraamaan Kathleenin pohdintoja levon tarpeellisuudesta hillitsi Reliam kuitenkin huvittuneisuutensa ja jätti nauramiset sikseen. Hyvä niin, sillä hetken kuluttua olikin nimittäin hänen vuoronsa näyttää mietteliästä naamaa, kun teleportista kulkemisen jälkeiset suunnitelmat tulivat puheeksi.
"Enpä ole oikeastaan hirveästi miettinyt asiaa, mutta taidan suunnata ennemminkin Lemidaen puolelle. En kyllä kaupunkiin asti millään ehdi enää tänään, mutta sitten isken teltan jonnekin niitylle pystyyn", hän päätti oikeastaan sitä mukaan, kun päästi sanat suustaan. Toki nuorukainen olisi voinut suunnata yhtä hyvin kotiinsa Stuckald cityyn, mutta jostain syystä ajatus siitä ei tänään houkuttanut häntä sitten yhtään. Vaan sepä pokémonkouluttajuudessa juuri hienoa olikin: sai mennä minne tahtoi ja tehdä mitä itse lystäsi.
"Entäs teikä sitten?" mies vastineeksi uteli samalla, kun ryhtyi rullailemaan pyörätuoliaan kohti muutamien puiden ja pienen ruohoniityn takana häämöttävää Dirokonijân kaupunkia.

Post by Spiegel on 6 May 2013 at 00:19

Kathleen kohotti kiinnostuneena kulmiaan Reliamin mainitessa, että oli joskus käynytkin jossain Dirokonijân kauneuskaupassa. Ja kisoissakin vielä.
"Niinkö! No joo, kaikkea krääsäähän niissä varmaan enimmäkseen myydään", hän myönsi pienen virnistyksen kera. Rahaakin säästyi, kun ei päätynyt ostohuumassa nappaamaan mukaansa kaikkea hauskannäköistä mutta sitäkin turhempaa tavaraa selkärepussa painamaan. Tytöllä kun ei ollut mitään paikkaa, johon olisi nämä heräteostokset vienyt hyllyille nököttämään, vaan hänen oli kannettava kaikki selässään, ja se kävi aika raskaaksi pidemmän päälle. Ainoa mahdollisuus oli jättää tavarat hetkiseksi pokecenteriin säilytykseen, kuten hän oli nytkin tehnyt.

Heidän pysähdyttyään hetkiseksi radiotornille päästyään Reliam tiedusteli, tahtoiko naisenalku lepäillä ennen teleportille suuntaamista. Silmänsä tornista kääntäen Kathleen pohti asiaa hetken.
"Minun puolestani voidaan kyllä mennä suoraan kaupunkiin", hän päätyi vastaamaan. Ainahan sitä voisi levätä sitten takaisin Stuckald Cityyn päästyään, jos sattui löytämään sopivan yöpymispaikan. Iltapäivä oli kuitenkin jo melko pitkällä, joten ajankin puolesta mahdollisimman pikainen paluu tuntui tytön mielestä järkevältä vaihtoehdolta.
"Oletko jäämässä Stuckaldiin sitten vai matkaatko vielä jonnekin muualle?" Kath kyseli mieheltä.

Post by Spiegel on 6 May 2013 at 10:38

Reliamin kertomus sai Kathleenin uudestaan kohottelemaan kulmiaan ihmeissään.
"Oho. Minä en ainakaan uskaltaisi kokeilla, noista ei koskaan tiedä", hän kommentoi. Tyttöä hieman kammotti pitkään veden alla oleminen ja ajatus hukkumisen mahdollisuudesta, joten hän ei todellakaan menisi vetelemään vettä henkeensä vain saadakseen huomata suomujen toimivan. Kiehtovaahan se varmaan olisi, jos ne oikeasti hoitaisivat asiansa, mutta sopisivat varmasti paremmin jollekin turkooseissa vesissä uiskentelevalle harrastajalle.

Kathleen nyökkäili Reliamin suunnitellessa matkaavansa kukkaniittykaupunkia kohti. Hän naurahti hieman toisen puheille teltasta.
"Minä ajattelin jäädä Stuckaldiin yöksi", kertoi tyttö sitten omista suunnitelmistaan ja lähti uudelleen kävelemään partaveikon pyörätuolin vierellä. Radiotornin luota ei onneksi ollut kaupunkiin kovin pitkä matka.
"Siitä eteenpäin en sitten tiedäkään. Ehkä suuntaan itsekin Lemidaeen jossain vaiheessa", mustatukka puheli. Siellä hän ei ollut vielä varsinaisesti käynytkään. Mitään hän ei ollut lyönyt lukkoon salihaasteen vastaanottamista lukuun ottamatta, joten tie veisi minne veisi, vähän sellaiseksi hänen matkansa oli Misreassa muodostunut. Lemidaehan oli lähellä Zaumlaa ja ensimmäistä salia, joten kaupunkiin matkaaminen tulisi varmaan lähiaikoina ajankohtaiseksi senkin kannalta.

Post by hitodama on 12 May 2013 at 00:49

Kuullessaan, ettei Kathleenilla ollut vielä kovinkaan paljon pitkän tähtäimen suunnitelmia, ryhtyi Reliam sen suuremmin asiaa miettimättä kertomaan mitä Lemidaella voisi tytölle olla tarjottavana.
"Kyllä siellä kannattaa joskus käydä, on se nimittäin ihan nätti paikka, jos joki- ja järvimaisemista yhtään piittaa. Puhumattakaan tietty siitä, että Lemidaesta löytyy Misrean ainut Pokéathlon-sali! Siellä on aika usein kaikkia kisoja, joissa kumpikin teikänkin pokémoneista voisi varmaan ihan hyvin pärjätä", miekkonen liki mainosmaisen innokkaasti selosti. Vaan minkäs teit, sillä kotikaupunkinsa Stuckald cityn jälkeen juuri Lemidae oli partaveikon mielestä se mesta, jossa hän olisi tarvittaessa kyennyt viettämään enemmänkin aikaa. Olivatpa he jokin aika sitten jopa vitsailleet kaverinsa Charloten kanssa, että he voisivat jonakin päivänä muuttaa yhdessä kämppäkavereina kyseiseen kaupunkiin asumaan.

Vaan koska kaksikko siinä puhellessaan lähestyi vääjäämättä samalla Dirokonijân asutuskeskusta, palautuivat Reliamin ajatukset hetken kuluttua koittavaan teleporttimatkaan ja siihen, kuinka Kathleen sen jälkeen lähtisi omin päin kohti Stuckaldia.
"Muuten", hän siis aavistuksen arkaillen jatkoi, "osaako teikä kuinka hyvin liikkua siellä Stuckald cityssä? Kun ajattelin, että siltä varalta että eksyt tai joudut johonkin muihin hankaluuksiin siellä, niin voisin antaa tietty meikän numeron teikälle. Meinaan, kun olen kuitenkin itse kotoisin sieltä, niin voisin sitten syöksyä avuksi tai jotain." Kieltämättä miehestä tuntui vähän nololta ja kenties jopa tungettelevalta tyrkyttää puhelinnumeroaan tähän tapaan, mutta jotenkin Kath vain vaikutti sen verran nuorelta ja aralta neitokaiselta, että olisi aika kamalaa kuvitella tätä yksin harhailemassa maan suurimmassa asutuskeskuksessa, vailla ketään jonka puoleen kääntyä hätätilanten sattuessa.

Post by Spiegel on 12 May 2013 at 11:36

Reliamin kertoilut Lemidaesta saivat Kathleenin aika lailla vakuuttuneeksi siitä, että hänen pitäisi kaupunkiin jossain vaiheessa suunnistaa. Miehen sanoihin oli helppo luottaa, kun tämä niin asiantuntevaan ja innokkaaseen sävyyn puhui paikasta. Jopa niin, että tyttöä vähän nauratti. Luontoa rakastavana nuori tulisi varmasti pitämään mainituista maisemista, ja hän oli kuullut että Lemidae oli useimmiten aurinkoinen, vihreä ja lämmin, toisin kuin vaikka Zaumla.
"Kuulostaa hyvältä", hän totesi. "Niitä kisoja voisi kyllä olla mielenkiintoista kokeilla." Hän mietti pokepalloissa oleskelevia tiimiläisiään. Lorcanille tekisi hyvää saada uudenlaisia kokemuksia, että se vähän rohkaistuisi. Ja kieltämättä hänen omaan jännitykseensäkin kisat varmaan auttaisivat.

Miehen ehdottaessa numeronsa antamista hätätilanteiden varalta Kathleen hymähti.
"Osaan minä vähän siellä liikkua, mutta kieltämättä se on vähän vieras vielä, kun se on niin iso. Että olisi kyllä ihan helpottavaa, jos olisi jonkun numero." Kouluttaja oli toistaiseksi luottanut vain samoihin oppimiinsa reitteihin pokemonkeskuksen läheisyydessä, mutta hänellä oli vaikeuksia erottaa katuja ja rakennuksia toisistaan. Sanojensa vahvistukseksi mustatukka kaivoi pokegearinsa esiin, valmiina ottamaan Reliamin numeron talteen.
"Voin tietysti antaa omanikin sitten", hän vielä sanoi. Mies vaikutti sen verran luotettavalta, ettei Kathleen ruvennut epäilemään uuden tuttavuutensa motiiveja numeroiden vaihtamisen suhteen. Vaikka äiti olisi varmaan saanut slaagin, jos olisi kuullut tyttärensä vaihtaneen numeroita pian jo kahden itseään vanhemman miehen kanssa. Eihän hän mihinkään pääsisi, jos ei uskaltaisi luottaa mukavilta ja rehellisiltä vaikuttaviin kouluttajiin.

Post by hitodama on 13 May 2013 at 01:51

Koska oli itse melkoisen innokas pokéathlonissa kisaaja, hymyili Reliam tyytyväisesti Kathleenin todetessa, että tämä voisi itsekin joskus kokeilla hallilla käymistä.
"Suosittelen!" mies vakuutti jo siitäkin syystä, että olihan se kiva päästä näkemään tuttuja aina välillä juuri tällaisten kilpailujen yhteydessä. Muutoin kun sitä valitettavan harvoin tuli jokaiselle kerran tapaamalleen mutta silti vallan mukavalle kaverille soiteltua tai oltua muilla tavoin yhteyksissä.

Ja kun nyt soitteleminen kerran tuli puheeksi, helpottui Reliamin aavistuksen kiusaantunut olo nopeasti, kun Kath ei näyttänyt pitävän numeroaan tarjonnutta miekkosta minään itseään tuputtavana friikkinä, vaan piti ajatusta ilmeisesti ihan järkevänä. Näin pyörätuolimiekkonen ainakin päätteli siitä, että sen enempiä arkailematta tyttö oli kohta jo ottamassa pokégeariaan esille.
"Joo, okei, kyllä se käy. Tiedänpähän sitten kuka on langan päässä, jos teikä joskus soittaa", nuorukainen luonnollisesti myös myöntyi, kun tummatukka uskaltautui jakamaan omankin puhelinnumeronsa. Saadakseen sen talteen oli Reliamin kuitenkin pysähdyttävä toviksi aloilleen, sillä pyörätuolia ei oikein voinut liikutella samalla, kun kaiveli puhelinta esille.
"No niin, onko valmista? Meikän saa siis kiinni numerosta 788, 576, 1335", hän numerot lyhyiksi jonoiksi tauottaen kertoi ja jäi sitten puolestaan odottamaan, että saisi tallentaa Kathleenin yhteystiedot pokégearinsa muistiin.

Post by Spiegel on 13 May 2013 at 12:30

Nähdessään miehen pysäyttävän liikkeensä pokegearin kaivamisen ajaksi Kathleenkin pysähtyi ja valmistautui painelemaan kuulemansa numeron.
"Valmista on", hän ehti tokaista, ennen kuin Reliam rupesi luettelemaan. Huolellisesti kuunnellen ja näppäillen tyttö otti numeron ylös ja tallensi sen osoitekirjaan. Oli lohduttavaa saada melko onnettomaan listaan lisää nimiä, hänellä kun ei ollut kuin vanhempansa, muutaman unovalaisen kaverinsa ja tuttunsa Dehaan numerot.
"Laitanko vain Reliam vai...?" hän hieman leikkisästi kysäisi tajutessaan, ettei tiennyt miehen sukunimeä. Tuskinpa hän useampaan Reliamiin tulisi Misreassa törmäämään, mutta kuitenkin.

Koska toinen ei ollut vaikuttanut mitenkään vastustelevan numeron ottamista, Kathleen sulki laitteensa ja palautti mieleen oman numeronsa tallennettuaan miehen yhteystiedot.
"Okei, eli minun numeroni on 198, 560, 953. Kathleen Reed." Katsellen ihan lähellä kohoilevaa kaupunkia kouluttaja odotteli, että Reliam saisi numeron talteen ja he pääsisivät matkaamaan teleportin luokse. Juuri nyt tyttö olisi kyllä mieluummin päätynyt jonnekin muualle kuin keskelle Stuckaldin melskettä, mutta eipä hän toisaalta olisi muuallekaan jaksanut lähteä tarpomaan.

Post by hitodama on 29 May 2013 at 23:38

Kathleenin tullessa pohtineeksi millä nimellä tuttavansa numeron oikein kirjaisi ylös, kohotti puheen kohteena oleva miekkonen katseensa tyttöön ja raaputti partaista leukaansa mietteliäänä, mutta yhä silti toiselle hymyillen.
"Jaa-a, miten vain itse tykkäät. Väännä siitä joku lempinimi tai lisää Miraka perään tai käytä sellaisenaan", nuorukainen vastasi kipaten toisen eteen kokonaisen joukollisen vaihtoehtoja. Tulipa siinä samalla tuo tuntemattomaksi aikaisemmin jäänyt sukunimikin paljastettua, kun taas esimerkiksi Charloten käyttämän hölmön kutsumanimen Relikopterin kaupunkilainen jätti kokonaan mainitsematta. Jos Kathleen tykkäisi punapään tavoin väännellä toisten nimiä uuteen uskoon, saisi tämä luvan ainakin kehittää itse omat muunnelmansa.

Kun tuli Reliamin vuoro kirjata ylös Kathleenin puhelinnumero, nyökytti hän puolestaan ymmärtäväisesti päätään ja merkkasi numerosarjan lisäksi pelkästään tytön etunimen ylös. Eipä hän nimittäin juuri piitannut läheisempienkään kavereidensa sukunimistä mitenkään erityisesti, joten mitäpä sitä näppäimistöä kuluttamaan moisten kirjoittamisella.
"Jep, kiitti, muistissa on", pyörätuoliveikko tovin kuluttua tokaisi ja napsautti pokégearin läpän kiinni.
"Saa meikälle toki sitten heittää muutenkin viestiä, vaikkei missään elämää suuremmassa pulassa olisikaan. Meinaan, että jos joskus tulee muuten vaan kauhea ikävä tai jotain", miekkonen vielä vinosti virnistäen kiusoitteli, ennen kuin lähti jälleen työntelemään kulkupeliään eteenpäin. Kaupungin laidalla olevalle teleportille ei itse asiassa tainnut olla enää juurikaan matkaa, joten kääntäen katseensa määränpäätä kohti ryhtyi miekkonen tiirailemaan josko värkki olisi jo heidän näköpiirissään.

Post by Spiegel on 30 May 2013 at 18:09

Kaiken varalta Kathleen liitti miehen etunimen perään sukunimen, jonka tämä puheensa lomassa mainitsi. Lempinimien keksimistä hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, mutta Reliamin tarjotessa sen vaihtoehdon rupesi kouluttajan mielessä aivan kuin automaattisesti pörräämään erilaisia ideoita. Hieman niille hymähtäen mustatukka nosti katseensa laitteestaan.
"Jaa, no voisinhan minä tänne jonkun Remun laittaa, mutta en varmaan muistaisi myöhemmin, kuka on kyseessä", hän pokegearin pois laitettuaan vielä naurahti.

Pyörätuolihepun sitten saatua vuorostaan nuorempansa numeron tallennettua kannusti tämä vielä tyttöä ottamaan halutessaan yhteyttä muutenkin kuin hätätilanteissa. Kathleen tirskahti jälleen miehen kommentille ikävöimisestä, aivan kuin he olisivat tunteneet jo pidempään. Mutta eipä havusilmä mitenkään pahakseen pannut uusien tovereiden löytämistä, ja ehkä hän tosiaan joskus uskaltautuisikin pitämään yhteyttä. Viestiä laittaessa sai sentään rauhassa tapailla oikeita sanoja, eivätkä ne kuulostaneet niin vaivaantuneilta kuin puhelimessa.
"Joo, samat sanat", nuori vastasi laukkuaan olallaan kohentaen. Hän tarkasteli Dirokonijân kaupunkia, silmiin osui monenlaisia puoteja ja niiden eteen aseteltuja tuotteita, ostoksia tekeviä ja toisilleen kuka ties mistä puhelevia ihmisiä. Lähinnä katse kuitenkin haki Reliamin tapaan teleporttia. Kathilla oli melko kehno suuntavaisto, mutta yksin kulkiessaan hän oli sentään viitsinyt kiinnittää huomiota ympäristöönsä tavallista paremmin. Niinpä tyttö uskoi olevansa melko varma paikasta.
"Eikös se ole tuolla?" hän osoitti suuntaan, jossa teleportti oletettavasti oli kaikessa omituisuudessaan.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 21:17

Vaikka Kathleen ilmeisesti heittikin keksimänsä lempinimi-idean täysin piloillaan ilmoille, jäi Reliam lyhyesti naurahdettuaan miettimään, että itse asiassa nimessä oli tiettyä tyyliä. Remu toi hänen mieleensä jonkin vanhan tarinan, joita hän oli käynyt lävitse miettiessään aikoinaan nimeä Jericolle ja sittemmin myös Calypsolle, mutta tarun sisältö ei tältä istumalta kuitenkaan putkahtanut hänen mieleensä. Oli nimen taustalla silti taatusti jotakin hienompaa kuin vaikkapa Relluhellun, jonka keksimisestä oli kiittäminen Charloten veljeä Lucasta.
"Ehkä pitäisi ruveta käyttämään sitä, niin sitten se jäisi ainakin mieleen", miekkonen totesi puolivakavissaan, kunnes naurahti uudemman kerran ja pudisti itsekseen päätään. Eipä lempinimiä voinut kai noin vain päättää, vaan ne tarttuivat mukaan jos olivat tarttuakseen. Harmi vaan juuri siitä syystä kaikki ne typerimmät keksinnöt jäivät usein elämään.

Pokégearien kadottua takaisin taskuihin ja kaksikon sovittua voivansa pitää yhteyttä toiseensa jos tylsyys iskisi, suuntasi Reliam Kathleenin ohjeistamana huomionsa suuntaan, jossa teleportaatiovehje todellakin sijaitsi. Se oli sen verran merkillinen kapistus, että sen ulkomuodosta tuskin saattoi edes näin kaukaa erehtyä.
"Näköjään! Ellei näillä sitten ole täällä muitakin teleportteja, jotka johtaa ties mihinkä", tuli nuorukainen kuitenkin epäilleeksi, mikä sai hänet vilkaisemaan kaupungin ihmisiä huomattavan epäluuloisesti. Onneksi kukaan ei kuitenkaan katsellut heitä pahantahtoisesti tai ovelasti, mikä partaveikon mielestä olisi ollut selvä merkki jonkinlaisesta hurjasta salajuonesta, jolla heidät lähetettäisiin vähintäänkin kuuhun.
"Ei kun ei, kyllä tuo on se oikea. Muistan nyt, että meikä tuli tämän kaupan ohi aiemmin", hän järkiinnyttyään korjasi ja katsahti Kathleenia pahoittelevasti kuin toivoen, ettei tämä ollut pelästynyt hänen hurjia puheitaan.

Post by Spiegel on 2 Jun 2013 at 21:41

Kathleen seurasi huvittuneena Reliamin reaktiota hänen leikillään ehdottamaansa Remu-lempinimeen. Ehkäpä hän voisi ihan vain kiusakseen käyttää sitä joskus, vaikka eipä nimi tosiaan pahimmasta päästä ollut. Tytöllä ei tietenkään ollut aavistustakaan pyörätuolimiehen muista, ehkä vähemmän katu-uskottavista kutsumanimistä, eikä hän sillä hetkellä ruvennut niistä kyselemään tai sellaisia kehittelemään. Sen sijaan kouluttaja vain hymähti, ennen kuin suuntasi huomionsa taas tutkailemaan ympäristöä.

Päästessään yhä lähemmäksi teleportiksi olettamaansa kapistusta Kathleen oli entistä varmempi siitä, että se oli oikea. Muiden teleportaatiovempeleiden olemassaolo ei ollut tullut hänelle mieleenkään, ennen kuin Reliam keksi epäillä asiaa. Innostuksenpoikainen laimeni hieman mustatukan ruvetessa miettimään asiaa, mutta hetken kulmia kuristeltuaan hän päätti luottaa omiin tuntemuksiinsa.
"Ei kai niillä ole muita... En ole ainakaan kuullut", tyttö vakuutteli heille kummallekin. Ei kai Dirokonijâ niin kuollut tai kieroutunut paikka ollut, etteivät asukkaat haluaisi päästää vierailijoita lähtemään näiden kerran kapistuksesta materialisoiduttua. Luulisi tänne pukkaavan turisteja tämän tästä, kaiken uhalla. Ihmiset olivat uteliaita, ja juuri uteliaisuus oli Kathinkin tänne ajanut.
"Sitä minäkin", unovalainen siis hivenen huojentuneena vastasi Reliamille tämän tullessa siihen tulokseen, että laite oli oikea. Ei hän ollut ehtinyt kunnolla säikähtää, mutta oli kuitenkin mukavampi tuntea olonsa varmaksi. Häntä ei todellakaan olisi huvittanut päätyä mihinkään kummalliseen unimaailmaan tai meediopokemonien rakentamaan todellisuuteen. Naisenalku jatkoi suhteellisen reipasta asteluaan kohti teleporttia, Reliamin lähistöllä kuitenkin pysytellen, ja odotti hieman kauhulla kapistuksen kohta imaisevan hänet jälleen kitaansa ja putkauttavan ulos Stuckald Cityn suolle.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 22:21

Jättäen itsekin nimiasiat ja muut jutut sikseen keskittyi Reliam lopulta pelkästään siihen, että he molemmat pääsisivät viimein pois tästä merkillisestä paikasta. Vaikkei sitä myöntänytkään, hermostutti häntä nimittäin melkoisesti ajatella yhtään syvemmälti sitä, missä koko Dirokonijâ mahtoi oikeastaan sijaita ja miten teleportti sinkoaisi matkustajansa sieltä ajan ja avaruuden lävitse takaisin Stuckaldin soille, mikäli nyt sattuisi toimimaan oikein...

Kieltäytyen tiukasti ajattelemasta lapsena kaveriporukoissa pyörineitä huhuja teleporttiin kadonneista ihmisistä kiihdytti miekkonenkin siis vauhtiaan, kunnes hän tovereineen viimein pääsi mystisen masiinan luokse.
"No niin, nyt se taitaa olla sitten menoa ja silleen", nuorukainen aavistuksen kireästi virnistäen tokaisi Kathleenille ja vilkaisi vielä viimeisen kerran erikoista kaupunkia, joka piti kokemuksesta päätellen sisällään vieläkin erikoisempia ihmisiä.
"Nähdään toisella puolella!" hän tovin rohkeutta kerättyään jatkoi, ennen kuin kääntyi kohti laitetta, jonka kaukosiirrinlevylle kaksikko mahtuisi vaivatta yhtä aikaa. Puristaen tiukasti pyörätuolinsa renkaita Reliam työnsi itsensä laatalle ja tunsi samassa tutun vatsaa vääntävän tuntemuksen hyökyvän ylitseen, kun laite lähetti hänet silmänräpäyksessä puoliksi suohon uponneen vastakappaleensa luokse.

Post by Spiegel on 2 Jun 2013 at 23:35

Heidän lopulta päästyään teleportin luokse kääntyi Kathleen itsekin vielä vilkaisemaan Dirokonijân kaupunkia ja sen ilmeisen "normaalia" menoa. Kauneuskaupat ja muut saisivat nyt jäädä tutkimatta ja uudet meediopokemonit nappaamatta. Tyttö oli jo aiemmin räpsäissyt pari kuvaa kaupungista, ennen kuin oli ehtinyt joutua ihmisten piirittämäksi, joten kameransakin hän piti visusti laukussaan. Itse asiassa hän vielä tarkisti, että olkalaukku oli kunnolla kiinni ja läppä paikallaan. Ei olisi mukavaa huomata menettäneensä teleportaation yhteydessä tavaroitaan jonnekin rajamaille, joista niitä ei voisi koskaan saada takaisin. Saati pokemoneja palloissaan!
'Se on nyt menoa tosiaan.'

Näiden ajatusten myötä mustatukka puristi laukkuaan tiukemmin astuessaan pyörätuolissaan istuvan Reliamin vieren laatalle.
"Joo, nähdään toivottavasti!" Kathleen ehti huikata miehelle, ennen kuin jokin näkymätön voima vetäisi hänet otteeseensa ja heilautti suolle, josta hän oli kaupunkiin löytänytkin. Tai ainakin päällisin puolin kaikki näytti samalta, joten tyttö päätti uskoa heidän tulleen oikeaan osoitteeseen. Havusilmä haki katseellaan Reliamia ja paikansi tämän läheltään hiukan hankalan näköisessä tilanteessa. Omatkin jalkansa olivat jossain määrin vetiseen maahan uponneet.
"Taisimme päästä perille", havusilmä tyytyi toteamaan hieman epäuskoisella äänellä, aivan kuin olisi pelännyt teleportin sittenkin heittäneen heidät jonnekin rinnakkaistodellisuuteen.

Post by hitodama on 3 Jun 2013 at 00:02

Tiedä sitten johtuiko epämiellyttävä kuristus vatsassa pelkästä teleportaatiomatkasta vai Kathleenin viimeisiksi jääneistä ja huomattavan pahaenteisistä sanoista, mutta kun Reliam sitten tovin kuluttua huomasi nököttävänsä osittain limaisessa (mutta onneksi matalassa) vedessä, nyrpisti hän kasvojaan inhosta ja pahoinvoinnista.
"Yh, joo, onneksi... Kai. Jos tänne tulemista nyt onneksi voi väittää", mies vastasi ja siirsi katseensa mahdollisimman pikaisesti maasta muuhun ympäristöön.
"Mutta jep, ainakin me ollaan siellä missä pitääkin. Tämä on tuttu paikka", hän hetken kitukasvuisia puita ja jokusia tutulta näyttäviä kiviä katseltuaan totesi. Vaikkei Reliam kovin montaa kertaa itse Dirokonijâssa ollutkaan vieraillut, oli hän kavereineen toki käynyt pikkupoikina silloin tällöin katsomassa hurjaa teleporttia. Niiltä retkiltä maisema oli kyllä tullut ihan tarpeeksi tutuksi, jotta nuorukainen kykeni sen tunnistamaan.

Kun karmivasta matkasta kerran oltiin nyt selvitty ehjin nahoin, päätteli Reliam siirrinlaatalta poistumisen olevan mitä mainioin idea. Niinpä hän koetti pyöräyttää renkaansa pyörimään, mutta tahmea suoneste piti kiinni niin tiukasti, että hän sai tehdä tovin tosissaan töitä päästäkseen siitä irti. Lopulta muta päästi maiskauttavan äänen ja irrotti otteen uhristaan, mikä sai partaveikon toistamaan aiemman yh-äänteensä entistä inhoavampaan sävyyn.
"En kyllä tajua yhtään miksei kukaan kaiva tätä vekotinta kunnolla esiin tuolta limasta", hän lisäksi jupisi työntäessään itsensä lähellä kulkevalle polulle. Nuorukaisen kasvoilla oli selvästi vihertävä sävy ja hän näytti muutenkin huomattavan kovasti siltä, että maiseman pikainen vaihtaminen tekisi hänelle terää.

Post by Spiegel on 6 Jun 2013 at 17:55

[ Mitenkäs unohdin tähän vastata :'o ]

Olo ei tosiaan ollut kovin mahtava, ja jostain matkan varrelta oli Kathleenille tarttunut mukaan kova nälkäkin. Olisi paras suunnata mitä pikimmiten kaupungin puolelle ja pysähtyä nappaamaan jotain syötävää kaupasta ennen pokemonkeskukselle suuntaamista. Tavarat pitäisi hakea sieltä ja etsiä sen jälkeen jonkinlainen yöpymispaikka, vaikka kaupungin laitamilta joku kolo teltalle jos ei muuten.
"Niinpä niin. Ja joo, kyllähän tämä jossain määrin tutulta näyttää", tyttö vastasi mietteliäästi ympäristöään silmäillen. Dirokonijân-reissu oli ollut ensimmäinen kerta, jolloin hän oli päätynyt Stuckald Cityn suolle, mutta ei paikasta kai pahemmin voinut erehtyä.

Havusilmä katseli kulmat kurtussa, kuinka Reliam kamppaili pyörätuolin vanginnutta mönjää vastaan. Hän oli jo menossa auttamaan, mutta mies ehtikin vapautua karuin ääniefektein mudasta ja rullailla kohti polkua. Kathleenkin irvisti astellessaan toisen perään tahmeassa ja vetisessä maastossa, joka ei kyllä järin hellinyt hänen kenkiään. Sukat alkoivat tuntua jälleen kosteilta.
"Joo, aika hullua tuo on", kouluttaja vastasi ja suuntasi kasvonsa kosteaa tuoksua kuljettavaan heikkoon tuulenvireeseen saadakseen oloaan virkeämmän tuntuisemmaksi teleporttauksen jäljiltä. Kävellessään hän tähyili kauempana kohoavien rakennusten suuntaan. Hän ei oikein hahmottanut, millä puolella soista kaupunkia he olivat ja missä Lemidae oli siihen nähden, joten katsoi parhaakseen tiedustella asiaa Reliamilta.
"Tuletko sinä siis kuitenkin tuonne varsinaiseen kaupunkiin asti, vai pääseekö tästä Lemidaen suuntaan jotenkin kätevästi?"

Post by hitodama on 1 Aug 2013 at 23:14

// Kiitos kun olet ollut ihan tuhottoman kärsivällinen pelikumppani! ^^' Nyt viimein otan ja laitan tämän pelin kuitenkin pakettiin, niin pääsee kaksikko suuntaamaan kohti uusia tuulia. //

Päästyään irti itsepintaisesta mutavellistä käänsi Reliam huomionsa kohti Kathleenia, joka näytti paraikaa vilkuilevan puiden yläpuolella taivasta vasten piirtyvien pilvenpiirtäjien silhuetteja. Näky oli miekkosesta sen verran kotoisa, että lyhyen tovin verran hän jopa harkitsi muuttavansa aiempia suunnitelmiaan, kun toverinsa uteli minne päin hän olisi seuraavaksi kulkunsa suuntaamassa. Hetken itsensä kanssa kamppailtuaan partaveikko kuitenkin päätti, ettei antaisi noin vain periksi silkalle laiskuudelle ja etsiytyisi vanhempiensa nurkkiin nukkumaan, vaan todellakin menisi nyt sinne Lemidaeen ja sillä hyvä.
"Ei, kyllä meikä lähtee ihan suoraan kaakkoa kohden tästä näin. Sillä välttää turhat mutkittelut ihan kivasti", nuorukainen siis selitti ja heilautti kättään summittaisesti kohti polunhaaraa, joka veisi hänet halajamalleen suunnalle.
"Stuckald city taas on tuolla päin, joten tämän pidemmälle me ei yhdessä oikein päästä. Mutta hei, kuule", hän lisäksi jatkoi ja pyrki parhaansa mukaan pitämään äänestään poissa haikeuden, joka hyvästelytilanteissa aina tapasi ikävästi tunkea mielen päälle, "oli kiva tavata! Toivottavasti satutaan näkemään vielä joskus jossain toiseenkin kertaan, ehkä jopa vähän vähemmän seikkailullisissa merkeissä."

Ja jottei lähtö olisi venynyt kiusallisen pitkäksi, veti Reliam sen enempiä sanojaan tuhlailematta syvään henkeä ja ryhtyi kohtapuoliin lykkimään pyörätuoliaan eteenpäin. Ennen kuin käänsi kuitenkaan lopullisesti selkänsä Kathleenille, soi hän tälle vielä väsyneenpuoleisen virnistyksen ja heilautti sormiaan tapaan, jota saattoi hädin tuskin pitää vilkutuksena.
"Moikka sitten", miekkonen viimeisteli, ennen kuin lähti toden teolla taivaltamaan vaivalloisen suomaaston halki kohti vehreämpiä niittyjä.

// Kiitti oikein mukavasta seikkailusta! n__n //

Post by Spiegel on 2 Aug 2013 at 20:46

[ Eipä mitään, kiva vain, että olet taas palaillut ^__^ Ja kuin myös kiitokset hauskasta pelistä! ]

Kenkiensä mutaista kuntoa hiljaa itsekseen tuskaillen Kathleen seurasi katseellaan Reliamin viittomista. He siis eroaisivat jo tässä. Hän ei oikein tiennyt, millaisia tuntemuksia se aiheutti - mies tuntui jotenkin vetävän puoleensa kummallisia tapahtumia, mutta toisaalta tämän seura oli ollut ihan mukavaa. Niinpä tytön huulilla viipyi jokseenkin ristiriitainen, empivä hymy miehen alkaessa tuottaa jonkinlaisia hyvästejä. Saatuaan oikean suunnankin mustatukka siristi hetkeksi silmiään piirtääkseen sen muistiinsa ja kääntyi sitten kohtaamaan pyörätuolimiehen vielä.
"Samoin, toivottavasti tosiaan vielä nähdään!" unovalainen vastasi nyt jo iloisemmin hymyillen ja jäi hetkeksi katsomaan, kuinka Reliam lähti pyörittelemään itseään oikeaan suuntaan. Kathleen vastasi toisen vilkutuksentapaiseen omaa kättään reilusti heilauttamalla.
"Hei hei!" hän huikkasi miehen loittonevan selän perään, veti ilmaa sisäänsä ja kääntyi sitten itse kohti korkeita rakennuksia kaupungin keskukseen suunnatakseen. Kunpa loppupäivä vain sujuisi jouhevasti.