Reliam & Crew - RPGs

Post by Roll on 25 Apr 2013 at 02:36

// Ja tänne mukaan - kukas muu kuin - hito ja Reliam! :'D <3 Pffft kesti sata vuotta keksiä otsikko, sori! Enkä edes lopulta keksinyt sitä itse! //

Pilvinen mutta siitä huolimatta miellyttävän lämmin kevätpäivä oli mitä otollisin pientä kävelyretkeä varten. Tai miksei lentoretkeäkin; Charlotte ja isoveljensä nimittäin olivat lennelleet Lemidaen kaupungin reunamille aina Mehabaysta saakka Lucasin uskollisen salamencen kyydissä. Miten sukkelasti matka olikaan taas lohikäärmeen selässä taittunut, se oli jopa nuoremman Lewisin myönnettävä, vaikkei Sharonin kyyti se mukavin matkustustapa edelleenkään ollut. Joka tapauksessa, tähän hätään se oli ollut paras ja oikeastaan myös ainoa vaihtoehto, sillä koko muu perhe oli jyrkästi kieltänyt tyttöä lähtemästä pitkälle pyöräreissulle omin päin tämän ilmoitettua jälleen ottavansa osaa tulevaan pokeathlon-kisaan.

No, nyt kun matka oli taitettu, Sharon taas kutsuttu turvallisesti takaisin pokepalloon ja kaupungin laitimmaiset talot tervehtivät heitä nököttämällä nätisti paikallaan, saattoi Charlotte huokaista helpotuksesta. Pian hän saisi taas viettää aikaa jonkun muun kuin uskomattoman tylsien perheenjäsentensä kanssa, joten kovin malttamattomana hän mulkaisi vierellään kaupungin keskustaa kohti kulkemaan lähtenyttä veljeään.

"Tiedätkö, pääsen minä tästä jo itsekin!" punapää tokaisi jokseenkin harmissaan tajutessaan, ettei Lucas todennäköisesti jättäisi häntä rauhaan ennen kuin saisi itsekin ainakin pikaisesti moikata Reliamia, jonka seuraan tyttö oli piakkoin lyöttäytymässä.

"Älä nyt, en ole nähnyt Relluhellua aikoihin, on jo ikävä!" mies naurahti ja heilautti kieltävästi kättään. "Siinä keskustan pokecenterin tienoillako teidän piti tavata?" hän vielä varmisteli, mutta sai sisareltaan vastaukseksi vain kyllästyneen murahduksen, mikä tosin sai hänet vain virnistelemään kahta kauheammin.

Eikä aikaakaan, kun sisaruskaksikko lopulta löysi tiensä kohtaamispaikalle, missä Charlotte heti ensitöikseen laski raskaamman olalla kannettavan, suhteellisen pienikokoisen matkalaukun hetkeksi maahan. Lucas oli kyllä tarjoutunut kantamaan sitä, mutta kun siskonsa kylki viimein oli siinä kunnossa ettei aivan jokaista liikettä enää tarvinnut varoa, oli tämä ehdottomasti halunnut kanniskella kaikki matkatavaransa itse. Toiselle olalleen hänellä jäi huomattavasti kevyempi, monessa mukana ollut olkalaukkunsa, josta hän kaivoi pokegearinsa aikaa tarkistaakseen. Lucas puolestaan jäi katselemaan ympärilleen, josko erottaisi keskipäivän ruuhkan seasta tutun pyörätuolipotilaan.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 16:31

// Höhöö joo, otsikot on aina vähän semmoisia. Vaan ai niin, koska Reliam meni tärväämään vakiotakkinsa viimepelissä, niin nykyisin sillä on sitten jotain tämänsorttista yllään. Värit on varmaan edelleen jotain mustaa ja harmaata, en tiedä vielä kauhean tarkasti. =') //

Kiireisiä ihmisiä liikuskeli sankoin määrin sinne tänne, mutta kaiken ruuhkankin keskellä oli pyörätuolillaan eteenpäin rullaileva Reliam Miraka varsin helppo erottaa joukosta. Vaan kerrankin näyttivät asiat olevan sen verran hienolla tolalla, ettei itsekseen virnuileva miekkonen edes jaksanut kiusaantua poikkeavuudestaan tai juuri mistään muustakaan. Hän oli nimittäin hyvissä ajoin liikkeellä ja pääsisi ihan kohta tapaamispaikkaan, jossa hän oli sopinut näkevänsä pitkästä aikaa ystävänsä Charloten, joka ainakin omista puheistaan päätellen kuulosti olevan jo ihan hyvässä kunnossa taannoisesta onnettomuudestaan huolimatta. Niinpä syyllisyyskään ei pistellyt partaveikon sydänalaa, kun hän odottavin mielin kääntyi Lemidaen pokémoncenterin kulman ympäri.

Vaan vaikka oli kutakuinkin ajallaan liikkeellä, näyttivät muuan mehabaylaiset punapäät onnistuneen löytämään paikalle vielä Reliamiakin aikaisemmin! Nähdessään Charloten ja yllättäen myös tämän isoveljen Lucasin levitti pyörätuolipotilas hymyään vielä aiempaakin maireammaksi, sillä tämähän näytti alkavan vielä paremmin kuin hän oli uskaltanut edes toivoa. Sillä vaikka mies oli sopinut tapaamisen nimenomaan Loten kanssa, oli hänellä oikeastaan vähän asiaa myös tämän velipojalle.
"Kappas, täältähän löytyykin Lewisejä vaikka jaettavaksi asti", nuorukainen ensitöikseen vitsaili nostaessaan kätensä tervehdyksenomaiseen heilautukseen.

Post by Roll on 26 Apr 2013 at 16:49

// Ooo hieno uusi takki on! *u* Mietinkin mitä keksit sille! Toivottavasti pian näkee väreissäkin sen. //

Charlotten vielä tiiraillessa kellonaikaa puhelimestaan, sai Lucas näkökenttäänsä kulman takaa esiin rullailevan Reliamin ja törkkäsi sisartaan oitis olkapäähän, jolloin tämäkin malttoi nostaa katsettaan pokegearinsa näytöltä. Ensin hän luonnollisestikin vilkaisi veljeensä, joka häntä oli juuri mennyt häiriköimään, mutta kun tämä vaikutti itse katselevan aivan muualle ja vielä aivan hymyssä, suin, käänsi tyttökin sitten päätään Reliamin tulosuuntaan juuri parahiksi, kun tämä jo heitti sisaruskaksikolle tervehdyksensä. Myös Charlotten kasvoille kohosi iloinen hymy, ja niinpä pyörätuolipotilasta vastassa sitten olikin kaksi virnuilevaa Lewisia.

"Moi Reliam!" nuorempi ehti ensimmäisenä hihkaista, ja äänestään kuulsi selvä jälleennäkemisen riemu, ellei se nyt ollut luettavissa jo hänen kasvoiltaankin. Hänkin kohotti kättään pienieleisesti tervehdykseen ja oli jo avaamassa suutaan kuulumisia asiaankuuluvasti kyselläkseen, kun velipoikansa meni ja kiilasi edelle.

"Terve, Rellu! Pitkästä aikaa!" Lucas tervehti yhtä lailla innoissaan. "Mitäs sulle kuuluu? Ja Bronille? Vieläkö se on shelgon?" hän jatkoi oitis nuorukaisen lohikäärmeestä udellen pitääkseen rentoa ilmapiiriä yllä, vaikka näennäisestä pirteydestään huolimatta olisi mieluusti vaihtanut muutaman vakavammankin sanan tämän kanssa. Hän kun oli puolivahingossa kuullut siskoltaan taannoisen onnettomuuden oikean laidan, ja vaikka kyllä luottikin Charlotten arvostelukykyyn Reliamin suhteen, painoi häntä silti huoli siskokullan turvallisuudesta pyörätuolimiekkosen seurassa.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 17:29

Reliam seuraili sisäisen huvittuneena sisarusten keskinäistä kanssakäymistä, joka näemmä oli yhtä ihastuttavan sydämellistä kuin aina ennenkin, ennen kuin Charlotte viimein hoksasi kääntää katseensa tulokkaan suuntaan. Miekkonen vastasi tämän lämminhenkiseen hymyyn omalla virnistelyllään, mutta tervehdykseen hän ei sitä vastoin ehättänyt sanallisesti vielä tokaista mitään, kunnes Lucas oli jo tunkemassa omine puheineen väliin.
"Heh, terve vaan molemmille", nuorukainen siis naurahti tasapuolisesti kumpaisellekin punapäälle heti kun vain ennätti, ja kääntyi sitten suosiolla toviksi sisaruksista vanhemman puoleen. Tämä kun näytti olevan melkoisen puheripulin kourissa syystä, jota hyväntuulinen partaveikko ei tajunnut edes jäädä sen kummemmin mietiskelemään.
"Ihan hyväähän meille, mitä nyt on tosin tullut vähän laiskoteltua viimeisten viikkojen aikana", Reliam selitti ja kurtisti melkein pahoittelevasti kulmiaan joutuessaan myöntämään asioiden laidan. Oikeastaanhan treeninsä ei ollut joutunut tauolle silkan mukavuudenhalun vuoksi, mutta sen syvällisempi selitys ei tuntunut tulevan tässä hetkessä oikein kysymykseen. Niinpä oli helpompi vain heittää toimettomuus laiskuuden piikkiin - ja muuan toinen seikka puolestaan Bronin syyksi.

"Joten joo, kyllä se kovapää on edelleen siinä kömpelössä kuorilomuodossa. Olen itse asiassa miettinyt, että teikä voisi joskus vähän vilkaista sitä. Meinaan, että kun olet jo nähnyt miten nuo otukset kasvaa, niin jos voisit katsoa kehittyykö se ihan normaaliin tahtiin", miekkonen siis uteli niin huolettomaan sävyyn kuin kykeni. Siitä huolimatta sanoista kuulsi pieni selittelyn tai ennalta opettelemisen maku, eikä mitenkään ilman syytä. Kärsittyään nyt hyvän tovin kaoottisesta pokémontilanteestaan oli Reliam nimittäin joutunut myöntämään tarvitsevansa apua tiiminsä asioiden setvimisessä, ja Lucas nyt vain oli kokenein hänen tuntemistaan kouluttajista. Ehkä tämä osaisi sanoa oliko Jericolla ja Aloralla mitään toivoa tulla yhteiskuntakelpoisiksi pokémoneiksi, jos miehet vain pääsisivät joskus juttelemaan asiat halki kahden kesken.

Post by Roll on 26 Apr 2013 at 17:42

Sisaruskaksikko jäi kohteliaasti kuuntelemaan Reliamin latelemat kuulumiset; ilmeisesti tämä oli Charlotten tavoin viettänyt viime aikoina paljon aikaa kotosalla. Syitä ei kuitenkaan kumpikaan jäänyt arvailemaan, vaan siskossaan nopeasti katsetta käyttäen Lucas naurahti aina yhtä hyväntuulisesti.

"No eihän laiskottelussakaan mitään vikaa ole, Lottekin on varmaan ihan samaa mieltä," vanhempi Lewis tokaisi pirteänä viitaten ennemminkin pikkusiskonsa elämäntapaan ennen kuin tämä ryhtyi pokemonkouluttajaksi, mutta valitettavasti lausahdus oli varsin helposti tulkittavissa myös tarkoittamaan viimeistä reilua kuukautta, jonka tyttö oli joutunut kaikille keskustelun osapuolille tunnetusta syystä kotosalla viettämään. Charlotte toki osasi käsittää, mitä veljensä ajoi takaa, ja reagoikin tämän sanoihin sarkastisella hymynpuolikkaalla ja mukahuvittuneella hyminällä.

"Mutta jo toki voin joskus tsekata Bronin," Lucas jatkoi huolettomasti. "Aika yksilöitähän nuo elukat on, mutta enköhän minä jotain osaa siitä sanoa. Toki jos muutkin kasvattisi kaipaavat tällaisen huippuammattilaisen arviota, olisin enemmän kuin mielelläni käytettävissäsi!" hän lisäsi yhä humoristisesti sanojaan painottaen, mutta tilanteesta täysin perillä oleva sisarensa ainakin älysi siltä seisomalta, mitä velipojalla oikein oli mielessään. Nuorempi punapää vakavoituikin pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi silminnähden, mutta koetti sitten nopeasti palauttaa pärstänsä peruslukemille, ettei Reliam ainakaan alkaisi asiaa ihmetellä.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 18:07

Kieltämättä Reliam ei osannut lukea Lucasia lainkaan niin hyvin kuin Charlotte, joten hänen korviinsa miehen tokaisu todella kuulosti ikävästi siltä, kuin tämä olisi nälvinyt sisarensa viimeisintä sairauslomaa. Väärin ymmärrettyjen sanojen epäkohteliaisuus sai partaveikon näyttämään hetken astetta totisemmalta, mutta katseensa käännyttyä kohti Lottea tajusi miekkonen ettei tyttö itse vaikuttanut ottavan juttua turhan tosissaan. Näin ollen olisi kai ollut aika outoa, jos ainoastaan Reliam olisi jäänyt jauhamaan asiasta kovin vakavamieliseen sävyyn.
"Joo, eiköhän pieni lomailu tee joskus vaan pelkästään hyvää", tyytyi hän siis jokseenkin kysyvästi tokaisemaan, ikään kuin hakien joltakin nimeltämainitsemattomalta taholta hyväksyntää keskustelun suunnalle.

Vaan olipa maailmankaikkeus asioista mitä mieltä hyvänsä, oli ainakin Reliam jo tovin kuluttua täysin tyytyväinen juttelun saamaan kulkusuuntaan. Kenties ihan vain taidoillaan leuhkiakseen, kuten Lucasilla kieltämättä joskus oli tapana tehdä, vanhempi Lewis nimittäin tarjosi tietämättään (tai näin Reliam luuli) apua myös juuri siihen asiaan, mihin nuorempi mies sitä oikeastaan tarvitsikin. Laittaen seikan sattuman piikkiin nyökäytti partaveikko hyväksyvästi päätään.
"Kiitti. Kunhan et rupea sentään mitään hurjia maksuja perimään!" hän naurahti vastaukseksi ja vilkaisi pikaisesti myös Charlottea, joka itse asiassa näytti ohikiitävän hetken ikään kuin jotenkin tyytymättömältä. Kai se oli tosin ihan ymmärrettävääkin, kun kaverinsa oli jämähtänyt vain juttelemaan isoveljen kanssa, vaikka tapaamisesta sovittaessa tytöllä oli varmaan ollut ihan muuta mielessä.
"Pitäisikö meidän vaihtaa vaikka numeroita, ettei me tässä tapeta Lotte-parkaa tylsyyteen jauhamalla koko päivää jostain lohikäärmejutuista?" nuorukainen siis omien päätelmiensä nojalla ehdotti.

Post by Roll on 26 Apr 2013 at 18:24

Reliam tuntui ottavan tarjotun avun vastaan hyvinkin kiitollisena, ja kumpikin Lewiseista vaikutti kovin tyytyväiseltä tajutessaan, ettei tämä selvästikään hoksannut epäillä jutun oikeaa laitaa. Niinpä Lucas, jolle pyörätuolipotilas vielä erityisesti sanansa osoitti, hymähti huvittuneena toisen alkaessa murehtia hänen palveluksistaan koituvia mahdollisia kuluja.

"No kyllähän lankomies aina alennusta saa," mies murjaisi, ansaiten siskoltaan lyhyen tuiman mulkaisun, mutta koska hän ei kiinnittänyt moiseen mitään huomiota, siirsi tyttö pian katseensa toisaalle kuin ei olisi ottanut juttua kuuleviin korviinsakaan. Siinäpähän letkautteli mainioita juttujaan, mokoma ääliöveli. Kyseinen ääliöveli taas tuntui silminnähden nauttivan armaan sisarensa nolosteluista, mutta Reliamin ehdottaessa puhelinnumerojen vaihtoa, malttoi hän vakavoitua ainakin pikkiriikkisen.

"Hmm, odotas," hän sanahti ja kaivoi pikaisesti reppunsa pienestä taskusta koneella kirjoitetuin tekstein koristetun paperinpalasen, jota sitten ojenteli Reliamille. "Käyntikorttini, siinä on puhelinnumero niin voit vaikka tekstata mulle numerosi jossain vaiheessa kun saat edes hetken rauhaa pikku Lottelta! Mun pitääkin itse asiassa olla menossa ihan just, niin ihan hyvä vain jos puidaan juttuja sitten ihan ajan kanssa kun sulle sopii."

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 19:01

Eipä osannut Reliamkaan pitää naamaansa täysin pokkana, kun Lucas pääsi pitkästä aikaa naljailemaan hävyttömään tapaansa hänen ja Charloten ystävyyssuhteesta.
"Melkoiset luontaisedut", hän niskaansa raapien vastasi ja koetti olla ajattelematta punastuvia korviaan, jotka tietenkin ajatustyön tuloksena ulottivat hehkunsa pienissä määrin myös miekkosen poskille. Viettäessään pidemmän pätkän Lewiseillä oli nuorukainen jo melkein tottunut toisen huulenheittoon ja oppinut jättämään sen omaan arvoonsa, mutta näemmä kyseinen taito oli päässyt ruostumaan melkoisesti.

Onneksi keskustelu ei kuitenkaan tyssännyt kertaheitolla siihen, vaan Lucas myöntyi numeronvaihtoehdotukseen ja ryhtyi kaivamaan oikein oikeaa käyntikorttia käsiinsä. Saadessaan sen itselleen kohotti Reliam hämmästyneenä kulmiaan ja tutkaili kiinnostuneena kovin viralliselta näyttävää paperia, joka sai kaikenlaiset kuulakärkikynillä sutatut ja repeilleet servetinpalaset näyttämään vielä nuhruisemmilta kuin mitä ne jo muutenkin olivat.
"Johan on fiiniä", nuorukainen ääneenkin totesi, kunnes malttoi survoa kortin taskuunsa ja kääntyä ilmeisesti lähtöä hiljakseen tekevän miekkosen puoleen.
"Mutta joo, oli kiva nähdä tällä tavoin lyhyesti tälläkin kertaa. Laitan tosiaan viestiä jossain vaiheessa tulemaan, viimeistään sitten jos satun muutenkin liikkumaan Nehdusissa päin", hän vielä jatkoi.

Post by Roll on 26 Apr 2013 at 19:17

Lucas tyytyi jatkamaan virnuiluaan tavalliseen tapaansa onnistuttuaan nolaamaan siskonsa lisäksi myös tämän ystävän, joka kuitenkin osasi sentään heittää jotain takaisinkin. Ihan liikaa ei hän kuitenkaan kehdannut toista ärsyttää, sillä rajansa kaikella - paitsi siskon kiusaamisella toki, mutta tältä erää hän arveli harrastaneensa sitäkin jo ihan riittämiin. Niinpä hän tosiaan valmistautui tekemään lähtöä jättääkseen kaksikon omaan rauhaansa.

"Pitäähän sitä nyt mainostaa tyylikkäästi kun oma pulju kerran on!" miekkonen vielä naureskeli Reliamin kummastellessa hänen virallista käyntikorttiaan. "Mutta jessöör, jutellaan sitten paremmalla ajalla; mun pitää kiiruhtaa kotiin kun on asiakastapaaminen vielä tälle iltaa. Törmäillään!" hän sanaili kääntyen sitten kättään hyvästiksi heilautettuaan poispäin nuoremmistaan ja piakkoin jo katosikin ihmisvilinään.

Heipat veljelleen hihkaistuaan Charlotte huokaisi syvään, nosti viimein matkalaukkunsa takaisin olalleen ja käänsi katseensa seuralaiseensa. Hän olisi mieluusti käynyt heittämässä ylimääräiset roippeet majatalolle vaikka saman tien ja ryhtynyt sitten suunnittelemaan jotakin tekemistä loppupäiväksi, mutta päivän ollessa vasta puolessa, ei kaksikon huone todennäköisesti ollut vielä vapautunut.

"No, mitäs nyt sitten?" punapää pohdiskeli jo astetta rennommin, välittämättä jatkaa sen enempää Reliamin ja Lucasin aloittamasta aihesta. "Tuntuupa kyllä hyvältä olla taas muualla kuin kotona," hän vielä lisäsi ja antoi aurinkoisen hymyn palata kasvoilleen. Toden totta, kotosalla oleskelu oli jo pikkuhiljaa alkanut nyppiä paitsi tyttöä, myös tämän isää pahemman kerran; kyseinen kaksikko selvästi tuli paremmin toimeen, jos eivät joutuneet olemaan tekemisissä keskenään päivittäin.

Post by hitodama on 26 Apr 2013 at 23:26

Reliam tyytyi hymähtämään Lucasin perusteltua hienoa käyntikorttiaan, sillä eipä tuohon oikein ollut vastaan sanomista. Jotenkin pyörätuolipotilas vain tapasi toisinaan unohtaa, että Lewisien vanhin lapsi oli hassunhauskasta ulkokuorestaan huolimatta itsensä elättävä yrittäjä, josta kai oli pakko löytyä asiallinenkin puoli jostakin. Käyntikortti sen todisti, jos nyt ei mikään muu.
"Jees, nähdään taas", partaveikko sitten hyvästeli, kun Lucas tosiaan kääntyi kannoillaan ja lähti astelemaan pois paikalta. Vaikka toinen oli sinänsä ihan mukavaa seuraa, oli Reliam kuitenkin sisimmissään tyytyväinen tämän visiitin lyhyeen kestoon. Jotenkin niin hän kuin Charlottekaan eivät nimittäin vain osanneet ottaa täysin rennosti Lucasin virnuillessa nenäkkäänä vieressä.

Kun "esiliinasta" oltiin päästy, käänsi Reliam niin katseensa kuin huomionsakin Lotteen, joka näytti paraikaa nostavan hälyttävän painavalta vaikuttavaa matkalaukkua olalleen. Vaikka piti yhä hymyn leveänä huulillaan, kurtistikin miekkonen tämän nähdessään melkoisen tuomitsevasti kulmiaan.
"Ihan samaa mieltä. Meikäkin kun on tosiaan tullut viettäneeksi aika paljon aikaa ihan vaan Stuckaldissa, joten pään tuulettaminen kyllä kelpaa jo taas vaihteeksi", hän aloitti, mutta ojensi heti sanojensa perään toisen kätensä kohti toverinsa kantamuksia.
"Anna nyt kuitenkin se laukku ihan ensiksi tänne. Mitä ikinä päädytäänkään tekemään, niin teikä ei kyllä tällä kertaa saa ratkoa kylkiään siinä sivussa", nuorukainen jatkoi. Äänestään kuulsi vallan selkeänä aito huoli punapään hyvinvointia kohtaan, vaikka sille tekikin seuraa myös syyllisyys siitä, miten suurelta osin miekkonen tunsi olevansa vastuussa toisen heikohkosta kunnosta.

Post by Roll on 26 Apr 2013 at 23:46

Charlotte oli vain ja ainoastaan tyytyväinen pystyessään taas melko lailla vaivatta kanniskelemaan itse omia matkatavaroitaan, joten Reliamin yllättäen alkaessa vaatia hänen painavampaa laukkuaan itselleen, kohotti tyttö toista kättään eteensä kieltävänä eleenä. Tokihan hän ymmärsi toisen olevan vain huolissaan, niinhän Lucaskin oli ollut, mutta tuntui vain niin hölmöltä olla toisten hyysättävänä.

"Älä höpötä, kyllä minä nyt sen verran lujaa tekoa olen että yksi jos toinenkin laukku menee kyllä," punapää siis vastusti ponnekkaasti, mutta koetti kieltäytymisestään huolimatta pitää äänensävynsä kaikkea muuta kuin vakavana. Ehkäpä se tehoaisi nuorukaiseenkin ja estäisi tätäkin hermoilemasta turhia; hauskaahan tänne oltiin tultu pitämään eikä se nyt saanut yhdestä matkalaukusta olla kiinni!

"Mutta hei, huvittaisiko sinua vaikka haukata jotain?" tyttö jatkoi suht sukkelasti puheenaihetta vaihtaen. "Olen syönyt viimeksi tosi aikaisin aamulla niin olisi aika kiva etsiä vaikka joku pikku kahvila ja ottaa jotain pientä välipalaa."

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 00:16

Reliamin kulmat sen kun jatkoivat kurtistumistaan, kun Charlotte päättikin miekkosen yllätykseksi heittäytyä itsepäiseksi ja pitää saamastaan vaatimuksesta huolimatta matkatavarat itsellään. Partaveikko aikoi väittää vastaan, mutta ilmeisesti ystävänsä mielenliikkeet arvaten jatkoi toinen puhettaan niin vikkelästi, ettei hän loppujen lopuksi saanut koskaan siihen tilaisuutta. Niinpä nuorukainen antoi hieman empien sormiensa laskeutua takaisin pyörätuolin käsinojalle samalla, kun hän yritti silmä kovana tarkkailla tytön olemusta hakien siitä vähäisimpiäkin kivusta kieliviä merkkejä. Niitä ei kuitenkaan löytynyt, joten hiljalleen miehen oli alettava uskoa ettei Lotte ehkä sitten ihan oikeasti kaivanut hänen apuaan.
"Hmm okei, syöminen kuulostaa kyllä hyvältä", hän lopulta myönsi näyttäessään enää huolestuneen sijasta lähinnä mietteliäältä.
"Tekisikö teikän mieli jotain erityistä? Meinaan vaan, että ruvetaanko me hakemaan hampurilaisputkaa vai jotain söpöä pientä kakkukauppaa? Meikälle on ihan sama, niin kauan kunhan sieltä vaan saa sitä itse kahvia", mies jatkoi ja itse asiassa pyöräytti rullatuolinsa liikkeelle lopullisena merkkinä siitä, ettei hän ryhtyisi tällä erää kinaamaan laukusta toverinsa kanssa. Vaan siitä sai kyllä punapää olla varma, että jos hän antaisi jossain vaiheessa siihen pienimmänkin syyn, kiskoisi kaupunkilainen turhat taakat tämän käsistä vaikka sitten väkivalloin! Sen verran vakavat valat Reliam oli itselleen vannonut toisen hyvinvoinnin takaamisesta, kun hän pari kuukautta sitten oli kiiruhtanut yksikseen halki Stuckald cityn epävarmana siitä, oliko Charlotte edes elossa vai ei.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 00:32

Charlotte kaiketi koki jollain hassulla tasolla voittaneensa jotain saatuaan kärkkäästi apuaan tarjonneen Reliamin perääntymään; hänhän ei tasan rupeaisi miksikään avuttomaksi tyttöparaksi vain siksi, että oli kuukausi-pari sitten ottanutkin pahasti turpiinsa hullulta nidorinon mokomalta. Paraneminen oli tuntunut niin hitaalta, joten nyt, kun laukun kanniskelu kerran sujui, pitihän se sitten itse myös hoitaa! Hassua sinänsä, sillä muissa olosuhteissa olisi hän hyvinkin saattanut heittäytyä laiskaksi ja antaa toisen ottaa hänen kantamuksensa. No, minkäs teet.

"Eiii kyllä ainakaan mitään hampurilaisia, ehkä joku kahvio mieluummin," punapää hetken mahdollisia välipalapaikkoja mielessään punnittuaan totesi ja lähti rauhalliseen tahtiin kävelemään seuralaisensa vierellä. "Jokin hyvä leipä ja vaikka sitä kahvia, niin hyvä tulee. Katsoo sitten illemmalla josko söisi jotain lämmintä ruokaa," hän jatkoi pohdintojaan ja keskittyi sitten keskustelun ylläpitämisen sijasta katselemaan hieman ympärilleen. Lemidaen keskusta oli hänelle jo aikamoisen tuttu, mutta siitä huolimatta oli mukavaa katsella mistä mikin liike tai maamerkki löytyi. Kaksikko tuli ohittaneeksi myös sen samaisen kirjaston, jonka lähistöllä oli lähes puolitoista vuotta aikaisemmin törmännyt toisiinsa ensimmäisen kerran. Vaikkei Charlotte ollut koskaan rakennuksessa käynytkään, jo pelkästään sen ohittaminen toi muistoja mieleen.

"Ajatella, jossakin näillä main sinä mokoma syytit minua pokemonvarkaaksi," hän toi ajatuksensa julki hyväntuulisesti naureskellen. Okei, eihän se itse asiassa aivan niin ollut mennyt, sillä ei Reliam kai koskaan suoranaisesti ollut punapäätä mistään ensitapaamisella syyttänyt, ainakaan ääneen. Mielessään kyllä ihan varmasti!

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 01:14

Jotenkin Reliam ei yllättynyt alkuunkaan, kun Charlotte sanoi ei hampurilaisille ja ilmoitti halajavansa jotain hivenen hienostuneempaa. Vaikkei toinen muuten mikään nipottajaluonne ollutkaan, oli miekkonen nääs jossain vaiheessa tullut havainneeksi että ruokailutottumuksiltaan punapää oli kyllä ehta kauniimman sukupuolen edustaja! Söi vähän eikä jättänyt salaatteja lautasen reunalle nahistumaan, toisin kuin miekkonen itse olisi ainakin halunnut tehdä. Vaan ehkäpä kaikille oli vain sallittava omat pienet... Vikansa?
"Kuulostaa suunnitelmalta. Eiköhän täältä jostain sopiva paikka löydy", nuorukainen myöntyi sen suuremmitta mutinoitta, sillä tästä asiasta hänellä ei ollut mitään oikeaa syytä käydä kinaamaan. Kunhan putiikki tarjoaisi tosiaan sitä höyryävän kuumaa kahvia - mustana, kiitos - niin mies olisi tyytyväinen.

Keskittyen itsekin sitten tovin verran ennemminkin etenemiseen kuin jutusteluun, sillä kuulumisia olisi varmasti kivointa vaihtaa kahvilaan asettumisen jälkeen, rullaili Reliam omiin ajatuksiinsa syventyneenä eteenpäin. Myös hän tunsi nämä kulmat jo suhteellisen hyvin, kiitos lukuisten pokéathlon-keskukseen tehtyjen visiittien, mutta uuden kahvilan bongaaminen toi ympäristön tutkailemiseen silti tiettyä mielenkiintoa. Vaan Charlottepa näytti löytävän uutuuksien sijasta muistoja vanhoilta ajoilta.
"...täh?" ynähti pyörätuolipotilas kääntyessään silmiään räpytellen kohti ystäväänsä. Samalla hän kuitenkin huomasi samaisen kirjaston, jonka tietämillä he olivat aikanaan ensimmäistä kertaa tavanneet, ja päätteli toisen kaiken järjen mukaan viittaavan sen päivän tapahtumiin. Siitä oli kuitenkin jo niin kauan, ettei miekkonen luottanut täysin omiin muistikuviinsa asioiden kulusta.
"Jestas, syytinkö?" hän siis naurahti ilme kirkastuen sen merkiksi, ettei hän sentään ollut enää ihan pihalla siitä mistä likka puhui. Varkaussyytöksiä hän ei kuitenkaan saanut millään mieleensä.
"Olisit kyllä ollut aika huono varas sitten. Eihän teikällä ollut kuin vasta Aala, ja kuka nyt sellaisen räkyttävän pikkupiskin olisi varastanut?" miekkonen vielä jatkoi muistellessaan, millainen yli-innokas pentu terrieri oli tuolloin ollut.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 01:31

Charlottesta oli kenties jopa hivenen hassua, ettei Reliam tuntunut aivan heti olevan kartalla mitä hänen tokaisuunsa tuli. Vaan niin kai se sitten oli, että väärinkäsitysten takia syytetyksi tullut tyttö muisti tapahtuman paremmin kuin syyttäjänä toiminut miekkonen. Mutta eipä siinä mitään, kun kumpikaan ei kuitenkaan kyseistä tapahtumaa pahalla muistellut; olihan siitä kuitenkin seurannut yllättävänkin paljon hyvää.

"No niin kai, ei kukaan täyspäinen sellaista ottaisi edes ilmaiseksi," punapää hymähti seuralaisensa muistellessa, millainen tapaus Aala oli ensitapaamisella ollut. "Enkä minä oikeastaan olisi sitä halunnutkaan, yritin sysätä sitä äitin kontolle mutta ei sekään piskiä kelpuuttanut, niin jäi sitten mokoman ruokkimiset ja muut minun huoleksi," hän muisteli varhaisimpia kokemuksiaan terrierin kanssa. Onneksi kaikki kuitenkin oli mennyt niin kuin meni, sehän oli todettu jo moneen kertaan.

Siinä jutellessaan kiinnitti Charlotte kuitenkin edelleen parhaansa mukaan huomiota myös ympäristöönsä mukavan kahvilantapaisen löytymisen toivossa. Kun kerran keskustassa oltiin, ei lopulta tarvinnut etsiä kauaakaan kun muuan kodikkaan näköinen pikku puoti osui hänen silmiinsä.

"Miten olisi tuo?" hän tiedusteli ystävänsäkin mielipidettä ja osoitti pikaisesti sormellaan kahvion suuntaan siltä varalta, ettei Reliam ollut sitä vielä äkännyt.

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 01:46

Reliam sen kun jatkoi hyväntahtoista naureskeluaan, kun Charlotte myönsi olevansa toverinsa kanssa samaa mieltä Aalan hermoja repivästä luonteenlaadusta, joka onneksi oli tasoittunut ajan kanssa melkoisesti. Se sai miehen miettimään olikohan Saramukin muuttunut vanhetessaan jotenkin fiksummaksi, sillä kouluttajuutensa alkumetreillä koko ötökkä oli vaikuttanut hänestä aivan sietämättömältä olennolta. Ehkä asia todella oli niin, tai sitten nuorukainen itse oli hioutunut seikkailujensa myötä hieman suopeammaksi - vaihtoehto, jota hän tosin ei suostunut itse edes harkitsemaan.
"Hah, mitenköhän asiat olisi menneet, jos meillä molemmilla olisi ollut joku unelmapokémon heti alusta asti? Joku perinteinen bulbasaur vaikka", partaveikko sen sijaan pohti. Kovin pitkälle hän ei kuvitelmissaan kuitenkaan ehtinyt edetä, ennen kuin Lotte jo löysikin hänelle kelpaavan kahvilan ja sai toverinsa nyökäyttämään myöntyvästi päätään. Eiköhän tuo ollut ihan hyvä paikka siinä missä joku toinenkin.

Niinpä Reliam käänsi kurssinsa kohti oikeaa rakennusta ja pian jo rullaili itsensä sisään sen etuovesta. Ulkona vallinneesta ihmisvilinästä huolimatta kuppilassa ei onneksi ollut järin suurta ruuhkaa, joten kaksikko näytti mahtuvan mukaan tyystin ongelmitta.
"Millaisen leivän haluat? Meikä tarjoaa kyllä", nuorukainen tiskiä lähestyessään uteli jalomielisesti Charlotelta.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 02:04

Sepä kieltämättä oli ihan jännä pohdiskelun aihe, miten kumpaisenkin nuoren seikkailut olisivat menneet jos heille olisi suotu jokin niin kutsutusti kunnollinen aloituspokemon. Bulbasauria ei Charlotte kyllä niin millään osannut mieltää unelmapokemoniksi, mutta oli miten oli, ei hänestä nyt jälkikäteen mietittynä lillipupissakaan ollut ollut mitään oikeaa vikaa. Eikä kyllä takuuvarmasti scytherissakaan, ainakin jos nimenomaan Saramusta oli kyse. Se oli nykyisestä hurjasta ulkokuorestaan huolimatta mitä säysein otus. Aala puolestaan oli päinvastainen; vaikka näyttikin vain harmittoman söpöltä pikku koiralta, oli se etenkin viimeisen puolen vuoden aikana "puolustanut" emäntäänsä vähän turhankin kärkkäästi jopa ihan harmittomia uusia tuttavuuksia vastaan. Sitäpä ei punapää kuitenkaan jäänyt liiaksi märehtimään, sillä nyt oli mukavampiakin asioita pohdittavana.

"En kyllä osaisi enää edes kuvitella tilannetta jossa minulla ei olisi Aalaa," hän tyytyi vain vastaamaan lyhyesti, ennen kuin kaksikko lähti etenemään määrätietoisemmin kohti tytön bongaamaa kahvilaa.

Ihme kyllä, edes lounasaika ei ollut vetänyt erityisen suurta määrää asiakkaita pikkuiseen kuppilaan - mahtoiko olla tuuria vai oliko kyseisellä paikalla kenties huono maine - mutta kun paikka näytti kertakaikkisen mukavalta myös sisältäpäin, ei ainakaan Charlotte nähnyt mitään syytä valittaa. Kun Reliam ystävällisyyttään vieläpä lupasi tarjota sapuskat, vääntyi likan suu entistä leveämpään virneeseen ennen kuin hän sitten malttoi alkaa tiirailla, mitä kaikkea valikoimista löytyikään.

"Kiitti," Charlotte kiitteli aivan ensitöikseen. "Tuota, ehkäpä otan tuollaisen, tuon missä on paprikaa, lehtisalaattia ja juustoa," hän lopulta päätti ja nappasi itselleen läheisestä pinosta tarjottimen, jolle nosti haluamansa leivän. "Juomaksi voisin kai ottaa vaikka latten. Entä sinä?"

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 02:26

Vaikkei Reliam muiden asioiden puskiessa päälle ehättänyt sitä ääneen sanomaan, tajusi hän hieman vastentahtoisesti olevansa samaa mieltä "aloituspokémonistaan" kuin Charlotte omastaan. Sen lisäksi että Saramusta oli nykyisin suuri apu yritettäessä tulla jotenkin toimeen tiimin ongelmajäsenten kanssa, oli miekkonen ehtinyt ihan puhtaasti kiintyäkin mokomaan hyönteiseen.

Mutta pokémonit sikseen, sillä kyseisiä otuksia ei ollut todellakaan kiva miettiä siinä vaiheessa, kun erilaiset sämpylät odottivat houkuttelevina tulevansa asiakkaiden valitsemiksi ja sitä myötä myös syömiksi.
"Hmm, taidanpa ottaa tuon pippurileikejutun", miekkonen päätti ja kurottautui onkimaan niin omansa kuin seuralaisensakin valikoiman leivän tarjottimelle, jonka Charlotte oli vastikään heille napannut. Vaikka partaveikko söi enemmän kuin mielellään erilaisia lihaa sisältäviä tuotteita, oli hän sen verran kaupunkilainen ettei tykännyt miettiä kovin tarkkaan mistä lihansa oli peräisin. Niinpä vieläkin tuhdimpi taurospurilainen jäi kakkoseksi mukavan anonyymille leikkelesämpylälle.
"Ja näiden lisäksi siis latte ja iso, musta kahvi", hän jatkoi suunnaten sanansa tällä kertaa myyjälle, joka ryhtyi kuuliaisesti lorottamaan tilattuja kahvilaatuja kuppeihin. Sillä välin nuorukainen kaivoi lompakkonsa esiin ja sai siten maksettua ostokset mukavan vikkelästi, kun kahvilatyöntekijä laski molemmat kahvikupit tarjottimelle.

Jättäen sapuskojen kantamisen suosiolla Charloten huoleksi kääntyi Reliam sitten kohti mukavan rauhallisia asiakastiloja ja iski silmänsä saman tien vapaaseen kahden hengen pikkupöytään.
"Mennäänkö tuonne? Tuohon mikä on ihan ikkunan vieressä?" hän ehdotti Charlotelle.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 03:09

Charlotte odotteli kiltisti tarjottimineen Reliamin maksellessa kummankin nuoren ostokset. Rahan vaihdettua omistajaa ja kahvikuppien löydettyä myös tiensä tarjottimelle, nosti tyttö sen molemmin käsin ja ryhtyi seuralaisensa tavoin etsimään mukavaa istumapaikkaa. Ikkunapöytä osui pienikokoisessa tilassa hänenkin silmiinsä melkein ensimmäisena, mutta toverinsa oli nopeampi avaamaan suunsa kyseistä paikkaa ehdottaakseen.

"Joo, mennään," punapää myöntyi ja asteli sapuskoja kanniskellen sovitun pöydän äärelle. Laskettuaan tarjottimen pöydälle ja istuuduttuaan valitsemalleen tuolille, laski hän molemmat laukkunsa pöydän alle odottelemaan ja otti sitten omat ostoksensa pois tarjottimelta, jonka tyrkkäsi pöydän vastapäiselle puolelle Reliamia varten. Varsin hyvillään siitä, että sai laukkujensa painon jälleen laskettua pois harteiltaan ja eteensä hyvää evästä, hän ryhtyi enempiä odottelematta availemaan leipänsä käärettä.

"Onpas kiva istahtaa taas alas," Charlotte huokaisi tyytyväisenä. "Mitä muuten haluaisit tehdä tänään? Tällä kertaa pystyn sentään tekemään muutakin kuin kävelemään tikkusuorassa ja varomaan jokaista liikettä," hän lisäsi ja hymähti sanojensa päätteeksi. Kaksikko kun oli pokeathlonin tiimoilta ollut Lemidaessa muutama viikko sittenkin, eikä tyttö murjottuine kylkineen ollut silloin ollut vielä välttämättä aivan parhaassa edustuskunnossa. Nytpä asiat olivat kuitenkin toisin, joten oli mahdollista keksiä muutakin aktiviteettia pokeathlonin ulkopuolella kuin pelkkä motellihuoneessa lepäily. Kaikki oli niin mainiosti, että mikään tuskin saattoi mennä vikaan!

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 21:35

Pikkuinen pöytä kuului kelpaavan Charlotelle, joten seuraten sapuskoja kantavaa toveriaan rullaili myös Reliam sen äärelle. Pakolliseen rituaaliinsa tottuneesti hän nosti toisen kahdesta tuolista pois tieltään ja jätti sen seinää vasten nököttämään, ennen kuin miekkonen asetteli pyörätuolinsa sen tilalle ja jäi katselemaan, kuinka punapää jakoi ostetut ruoat kaksikon kesken. Saatuaan sitten kaipailemansa kahvin eteensä hörppäsi nuorukainen ensitöikseen pitkän, nautinnollisen kulauksen tummaa nestettä kurkkuunsa ja alkoi vasta sitten nyppiä laiskasti muovikelmua pois leipänsä päältä.
"Se kieltämättä laajentaa vaihtoehtojen määrää mukavasti", hän vinosti virnistäen tokaisi, kun Lotte vakuutti jälleen olevansa jo tarpeeksi parantunut voidakseen ottaa osaa kaikkiin tavanomaisiin aktiviteetteihin.
"Itse asiassa ajattelin, että kun on nyt kerran kiva ilmakin ja kaikkea, voitaisiin etsiä jostain joenmutkasta joku kiva paikka ja ihan vaan hengata niillä main ainakin siihen asti, että meidän huone sieltä motellilta vapautuu. Pokémonitkin voisi tykätä, etenkin Calypso olisi varmaan ihan onnessaan jos pääsisi kerrankin uimaan", ryhtyi mies sitten selostamaan ajatustaan, jota hän oli kehitellyt matkallaan kohti kaupunkia. Samalla hän sai myös kaivettua sämpylänsä ulos kuorestaan ja saattoi siten asiansa kerrottuaan haukata leivästään mukavankokoisen palasen suihinsa.

Siinä välissä kahvilan ovi kilahti yllättäen auki ja sisään asteli muuan violettitukkainen nuori nainen, joka kuitenkin jäi selin ulko-oveen päin istuvalta Reliamilta huomioimatta. Myöskään tiskille suuntaava siro, nätisti pukeutunut neito ei kiinnittänyt toistaiseksi muihin asiakkaisiin mitään huomiota, mutta kuten asian mainitsemisesta voi päätellä, tulisi se seikka luultavasti muuttumaan ennemmin tai myöhemmin.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 21:48

Reliam vaikutti suunnitelleen ihan mukavaa ohjelmaa päiväksi, eikä Charlottella ainakaan ollut siihen pienintäkään vastaansanomista. Lemidaen rannoilla oli aina viihtyisää ja mukavan viileää, ja varmasti Aala sekä Nina Calypson tavoin nauttisivat siellä uiskentelusta, kun taas muu joukkio voisi muuten vain paistatella päivää kouluttajien tavoin.

"Sopii paremmin kuin hyvin!" punapää siis julisti riemukkaasti ja otti ensi haukkauksen leivästään, jonka oli viimein saanut vapautettua kääreestään. "Calypso voi leikkiä Aalan kanssa vedessä," hän jatkoi suunsa tyhjäksi syötyään ja kulautti seuraavaksi lämmintä kahvijuomaa kurkkuunsa. Dewott tuskin suostuisi ryhtymään leikkiin sille vielä jokseenkin tuntemattoman merikäärmeen kanssa, se kun oli varsin tarkka seurastaan. Siinä suunnitelmia pähkäillessään ja ruuasta sekä seurasta nauttiessaan ei myöskään Charlotte huomioinut hänelle tuntematonta, juuri sisään saapunutta naishenkilöä millään tavoin.

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 22:15

Reliam hymyili aurinkoisesti toverilleen, joka oli ilmeisen samaa mieltä järvi- ja jokimaisemien käyttökelpoisuudesta leppoisan loikomisen suhteen. Ja mistäpä sitä tietäisi, voisi sieltä hyvinkin löytyä vaikka jotain villipokémonejakin, jos pelkkä laiskottelu alkaisi kyllästyttää ja pieni treeni tuntua paremmalta vaihtoehdolta.
"Jees, siellähän sitten polskivat", miekkonen myönteli leipäänsä samalla mutustaen.
"Ja niin joo, Calypsohan ainakin on jostain tästä lähistöltä kotoisinkin! Tai siis ainakin uskon niin, kun eihän meikä sitä oikeastaan itse pyydystänyt. Eikös Ninakin sitten ole?" hän jatkoi muistellessaan, että molemmat pokémonit olivat päätyneet kouluttajilleen viime kesänä erityisen kuoriutumissesongin aikaan.

Sillä välin kahvilan tuorein asiakas oli saanut salaattiateriansa ostetuksi ja kääntyi hakemaan itselleen paikkaa muiden ihmisten joukosta. Suu tyytymättömässä mutrussa hän katseli etenkin paikan pienimpiä pöytiä, jotka näyttivät olevan kaikki jo käytössä... Mutta hetkinen, yhdestä niistähän löytyi vallan tuttuja!
"Reliam!" Norah Mona hihkaisi heleästi tunnistaessaan entisen poikaystävänsä ja lähtiessään sipsuttamaan korkokengät lattiaa vasten kopisten tämän luokse. Reliamin syöminen loppui siihen paikkaan ja hetken valkoiseksi kasvoiltaan valahtava mies näytti siltä, kuin häntä olisi kauniin neidon sijasta kutsunut vähintäänkin kuolema.
"Miten ihana sattuma taas kerran! Onpa hassua, ettemme me tunnu näkevän nykyään toisiamme ollenkaan enää kaupungissa, vaan aina jossain ihan muualla", nainen jatkoi pirteästi ja partaveikon luokse päästessään kietoi tuttavallisesti vapaana olevan kätensä tämän käsivarren ympärille.
"Norah, eh, moi!" oli ainoa, mitä hymyn takaisin huulilleen pakottava Reliam sai siihen hätään sanottua.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 22:30

"Niin tosiaan, niin se on," Charlotte vastasi Reliamin muisteltua Ninan olevan kotoisin samoilta tienoin kuin Calypsokin. Totta tosiaan, kunpa dewottin mokomaan ei vain iskisi samanlainen koti-ikävä kuin toiseen shinyyn kasvattiinsa, jonka hän oli lähes puolisen vuotta sitten vapauttanut Zaumlan tundralle. Vaikka siitä oli jo niin kauan, punapää muisti Roguen vapauttamisen vielä kuin eilisen, mutta enää hän ei sentään kokenut minkäänlaista tarvetta itkeskellä jäänallen perään. Se oli varmasti aivan tyytyväinen saadessaan elää lumen ja jään keskellä lajitoveriensa seurassa.

Kuullessaan yhtäkkiä jonkun kutsuvan Reliamia nimeltä, ryhtyi tyttö katseellaan etsimään äänen aiheuttajaa jokseenkin kummissaan. Pian silmiinsä osuikin heitä kohti lähtenyt, arviolta heidän ikäisensä nuori nainen, joka tarpeeksi lähelle päästyään jatkoi jutusteluaan kovin iloiselta kuulostaen ja Reliamin käsivarteen tarraten.

Charlotte ei oikeastaan yhtään tiennyt, mitä hänen olisi kuulunut sanoa vai olisiko mitään, sillä violettitukkainen neiti oli nyt selvästi yksinomaan Reliamin lumoissa. Kaksikko oli selvästi vallan hyviäkin tuttavia keskenään, mutta siitä huolimattakin punapää ei voinut olla panematta merkille miekkosen yhtäkkiä perin kummalliseksi muuttunutta olemusta. Kovin kauan hän ei siihen kuitenkaan kiinnittänyt huomiota keskittyessään mieluummin tarkkailemaan tätä Norahin nimeä kantavaa henkilöä kuin odottaen tämän omatoimisesti kertovan, mikä tämä oikein oli naisiaan.

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 22:51

Reliamin valtasi jälleen sama ikävä tunne kuin viimeksikin hänen kohdatessaan entisen rakastettunsa: hänen silmänsä tuntuivat harhailevan ihan vääriin paikkoihin ja kädet olivat jatkuvasti vain tiellä ja aivot saati kieli eivät tehneet mitään tuottaakseen ymmärrettävää puhetta. Vaikka nainen olikin viimetapaamisella onnistunut loukkaamaan miestä melkoisesti, oli murjotushalu haihtunut jo aikoja sitten sen verran, ettei partaveikko tullut koko juttua tässä välissä edes muistaneeksi.
"Mutta miten ihmeessä sinä täällä nyt sitten olet? Edelleen matkustelemassa vain päämäärättömästi ympäriinsä, vai kuinka?" Norah jatkoi suomatta edelleenkään edes vilkaisua Charloten puoleen. Reliam puolestaan olisi enemmän kuin mielellään ottanut punatukan mukaan keskusteluun, sillä ehkäpä jaettu tuska olisi vähän helpompi kestää - tai sitten se johtaisi täydelliseen katastrofiin, mutta eipä sitä tiennyt ellei kokeillut.
"Oikeastaan meikän tuli tapaamaan ystävää. Norah, tässä, tuota, tässä on Charlotte", mies siis esitteli osoittaen kömpelösti kädellään kohti punatukkaa, mikä sai viimein violettitukan katsahtamaan pää kallellaan toista naisenalkua.
"Lotte, Norah on meikän... Vanha tuttava", Reliam jatkoi selvästi jokseenkin nolona. Tämä kirvoitti puolipitkään mekkoon pukeutuneen neitokaisen huulilta heleän naurahduksen samalla, kun hän ojensi kätensä Charloten puristettavaksi.
"Vai niin! Sinähän erityinen tapaus taidat olla, jos kerran minä olen Reliamin tuttava ja sinä suorastaan ystävä", Norah huomattavan merkitsevään sävyyn totesi jäädessään tuijottelemaan punapäätä jokseenkin haastavasti pitkien silmäripsiensä takaa.

Post by Roll on 27 Apr 2013 at 23:08

// Aaahh Norah on niin rakastettava! IT IS ON. >:| //

Charlotte sen kun jatkoi sivustaseuraajan roolissaan Norahin ryhtyessä utelemaan Reliamin kuulumisia hieman kummalliseen sävyyn. Kun nuorukainen sitten lopulta vetäisi hänetkin mukaan keskusteluun esitellessään hänet violettitukalle, ei hän aluksi oikein ollut saada sanaa suustaan. Onneksi toinen osapuoli oli hieman osaavaisempaa sorttia ja tarjosi nopeasti mahdollisuutta kättelyyn, jolloin punapää hyvien tapojen mukaisesti nousti seisomaan ja puristi lyhyesti Norahin kättä.

"Moi," tyttö sai sanahdettua varovasti hymyillen, mutta siihenpä suhteellisen hyvin alkanut keskustelu jäikin, kun häntä hieman pidempi neiti päätti ottaa aivan toisenlaisen linjan. "Öh... mmm," hämmentynyt Charlotte mutisi käsittämättä ollenkaan, mistä tässä nyt saattoi olla kyse, kun toisen asenteesta oli yhtäkkiä aistittavissa jotakin jokseenkin... tympeää?

"Niin siis, ollaan... ollaan Reliamin kanssa törmäilty pokemonkoulutuksen tiimoilta ja... semmoista," hän koetti tapailla edes jotenkin fiksusti, mutta puheeseensa eksyi turhia taukoja hänen hakiessaan sopivia sanoja. Edelleen hölmistyneenä ei hän vielä kädenpuristuksen jälkeenkään hoksannut istahtaa takaisin paikalleen, vaan jäi epäluuloisena tuijottamaan Norahia silmästä silmään kuin edelleen yrittäen selvitellä, mitä tämän päässä oikein mahtoi liikkua.

Post by hitodama on 27 Apr 2013 at 23:31

// Catfight, catfight, catfight! XD //

Reliam vilkuili vuoroin molempia naisia näiden käydessä kättelemään toisiaan. Hän koetti myös arvailla paljonko Charlotte mahtoi violettitukan sanoista osata päätellä, mutta oli loppujen lopuksi melkoisen vaikea sanoa oliko Lotte vain yleisen hämmentynyt tilanteesta vai johtuiko tietynlainen tönkköytensä samasta syystä kuin Reliaminkin, eli hänen ja Norahin yhteisen menneisyyden tajuamisesta.
"Ah, vai niin! Sinäkin olet siis niitä tyyppejä", huomattavan laiskasti uutta tuttavuutta kätellyt Norah tokaisi, mikä sai partaveikon jo suorastaan raapimaan niskaansa kiusaantuneisuudesta. Äänensävystä kävi nimittäin aika selväksi, kuinka vähän Norah oikein pokémoneja tai niiden kouluttamista arvosti.
"Norah ei itse ole ikinä ollut kauhean kiinnostunut pokémoneista", tuli Reliam exänsä puolesta siis jokseenkin pahoitellen selitelleeksi.

Esittelyjen tultua hoidetuksi vetäytyi Norah jälleen Reliamin vierelle, mutta jonkin yhtäkkisen päähänpiston ansiosta hän laskikin sitten salaattinsa pöydälle ja veti miehen aiemmin syrjään siirtämän tuolin pöydän viimeiselle vapaalle sivustalle. Ikävä kyllä juttu alkoi nopeasti näyttää siltä, ettei naisesta oltu ihan heti pääsemässä eroon.
"Noh, kukin kuluttakoon aikansa miten parhaaksi näkee. Ei se minulta ole pois, jos jotkut tahtovat työskentelemisen sijasta samoilla metsissä villieläinten kanssa", nuorikko sietämättömän leveästi hymyillen huokaisi.
"Minä nyt vain pidän enemmän siitä, että kykenee käymään päivittäin suihkussa ja pukeutumaan kuin ihmiset", Norah istuuduttuaan jatkoi ja vilkaisi melkein - mutta ei aivan - kuin sattumalta Charloten ulkomuotoa vallan arvostelevasti.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 00:00

// No melkein kyllä pitäisi. >:O Saa Reliam kohta olla aikamoisen otettu kun kauniit ja vähemmän kauniit naiset tappelee siitä eikunnn... //

Charlottesta tuntui hetki hetkeltä enemmän siltä, ettei hän todellakaan pitänyt tästä Norahista himpun vertaa. 'Niitä tyyppejä' sai hänen kulmansa kohoamaan kysyvästi ennen kuin Reliam ehti selittää, mistä jutussa olikaan kysymys, mutta ennen kuin hän itse ehti asiaan mitään jaata kummempaa tokaista, oli violettitukka jo kiskaissut itselleen tuolin ja istahtanut heidän pöytäänsä kysymättä kaksikon mielipidettä ollenkaan! Tämän esimerkkiä seuraten myös Charlotte istahti takaisin paikalleen, tehden samalla muuan ikävän huomion.

Ehkä hän vain kuvitteli, mutta hänestä tuntui aivan siltä kuin tuo nenäkäs naikkonen olisi pienin lähes huomaamattomin elkein koettanut omia edelleen hieman vaivautuneelta vaikuttavaa Reliamia itselleen. Hetkinen... Jos hänen muistinsa ei nyt vallan pettänyt... Olisiko Norah voinut olla se henkilö, josta pyörätuolipotilas viime kesänä mainitsi kuin ohimennen, mutta se pienikin maininta oli jostain syystä jäänyt punapään mieleen kummittelemaan hyväksi toviksi. Nyt hän oli jo lähestulkoon ehtinyt unohtaa sen kaiken, mutta ei sen esiinkaivamiseen paljoa vaadittu. Yhtäkkiä miekkosen läheisyyteen istunut nainen tuntui entistäkin epämiellyttävämmältä.

Eikä tilanne ainakaan parantunut ollenkaan, kun violettitukka meni ja kommentoi - joskin epäsuorasti - Charlotten ulkonäköä tai vähintäänkin vaatetusta, johon tälläkin kertaa kuului tavanomaisesti tumma t-paita, vaaleansininen huppari ja simppelit, hieman kuluneet farkut. Punapää sai todella tehdä töitä pitääkseen naamansa peruslukemilla, sillä kukapa nyt olisi riemusta kiljunut tuollaisen kommentin kuullessaan?

"Ah, niin no, huvinsa tosiaan kullakin," tyttö tokaisi neutraalia sävyä tavoitellen, muttei voinut estää jonkinasteista katkeruutta kuultamasta äänestään. "Sääli että päivittäiset tököteillä läträämiset pilaa tukan ja ihon paljon nopeammin," hän ei malttanut olla lisäämättä ovelasti hymyillen. Eipähän se kummoinen vastaveto ollut, mutta jotain sentään, joten itseensä edes pikkiriikkisen tyytyväisenä hän nosti leipänsä jälleen pöydältä ja haukkasi palasen.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 00:21

// Minusta tuntuu että se purskahtaa tälle menolla ennemminkin itkuun. X) //

Reliam oli niin oman tuskansa pauloissa, että vaikka hän todella yritti seurata ja ennakoida mihin merkillinen kanssakäyminen oikein oli menossa, ei hän huomannut epäillä Charloten päänsä sisällä tekemistä päätelmistä yhtään mitään - eikä hän toisaalta tajunnut myöskään Norahin ilkeilyjen täyttä mittaa. Jokseenkin itsekeskeisenä miehenä hän kun oletti toisen vain piikittelevän hänen ulkomuotoaan, ei Loten.
"Viisainta taitaa siis olla vain pysytellä neljän seinän sisässä ja olla tekemättä mitään, jos oikeasti posliininukelta tahtoo näyttää", partaveikko molempien naisten juttuihin vastaten kuittasi. Norahin tämä sai naurahtamaan kimakasti, ikään kuin toinen olisi lausunut jonkin hyvinkin oivallisen letkautuksen.

Charloten ryhdyttyä jälleen tuhoamaan leipäänsä teki Reliam hetken kuluttua samoin, vaikka ruokahalunsa tuntuikin kadonneen ihan tykkänään jonnekin. Myös Norah avasi salaattilaatikkonsa ja ryhtyi seivästämään kurkun- ja tomaatinpalasia yksi kerrallaan haarukkaansa. Reliam ei ollut ihan varma kuvitteliko hän, mutta jotenkin hänestä näytti kuin toinen olisi kiduttanut vihanneksia teurastamalla ne mahdollisimman hitaasti ja kivuliaasti.
"No mutta, kertokaapas nyt toki minulle tarkemmin mikä tämä teidän... Juttunne oikein on. Olemmehan me nyt tunteneet jo sen verran kauan, ettei luulisi sinun Reliam unohtaneen lähettää minulle hääkutsua, jos sellaiset on jo painettu", Norah sitten suoraan asiaan pureutuen jatkoi ja sai entisen seurustelukumppaninsa punastumaan yhtä tehokkaasti kuin Lucas vasta vähän aikaa sitten.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 00:39

Toisin kuin Norah, ei Charlotte osannut ollenkaan huvittua Reliamin tokaisusta, mutta oli toki tyytyväinen että ulkonäköpohdinnat oli todennäköisesti sen myötä puitu loppuun. Koko kolmikon sitten ruvetessa edes syömään yksissä tuumin, silmäili punapää mahdollisimman huomaamattomasti vuoroin seuralaistaan, vuoroin väkisin heidän pöytäänsä ängennyttä violettitukkaa, jonka hän olisi mieluusti sysännyt jonnekin maailman ääriin huoltamaan kauniita kutrejaan, jotka kieltämättä, nyt kun hän sitä ajatteli, saivat myös Charlotten kaipaamaan omia pitkiä hiuksiaan ainakin vähäsen.

Hetken kiusaantunut porukka söi kaikessa hiljaisuudessa, mutta koska elämän saati lounastauon ei selvästikään kuulunut olla aivan niin helppoa, avasi Norah pian taas leipä- tai ehkäpä salaattiläpensä ja ryhtyi ääneen arvuuttelemaan punapään ja pyörätuolipotilaan suhdetta. Yllättäen myös Charlotten poskia kuumotti kummasti, eikä hän jälleen kerran osannut yhtään sanoa, miten Norahin sanoihin olisi pitänyt suhtautua. Hän ja Reliamhan olivat hetki sitten ilmoittaneet olevansa ystäviä; mikä siinä oli niin kamalan vaikeaa tajuta?

"No, niin kuin tuossa tuli todettua, me törmäillään pokemonkoulutuksen merkeissä ja... niin, joskus hengaillaan ihan muuten vain, niin kuin kaverit yleensäkin," tyttö lopulta mahdollisimman asialliselta kuulostaen vakuutteli, vaikka oli kieltämättä viime aikoina yhä enemmän ja enemmän kyseenalaistanut omaa suhtautumistaan Reliamiin. Sitä vain oli niin vaikeaa myöntää edes itselleen, niin mitenpä sitten jollekulle toiselle, erityisesti kun kyseessä nyt mahdollisesti oli miekkosen entinen tyttöystävä.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 01:02

Reliam näytti menettäneen jälleen kerran puhekykynsä, joten onneksi Charlotte kävi pelastamaan tilannetta toistamalla sen, minkä toverinsakin aikaisemmin oli jo todennut. Tosin kun tarkkanäköinen ja -sanainen Norah oli mukana kuvioissa, oli aina mahdollista että parhainkin auttamisyritys kääntyisi joko auttajaa tai autettavaa vastaan.
"Voih, niinkö se todella olikin?" neito vastasikin liioitellun pettyneesti ja jäi katselemaan Reliamia suorastaan säälivästi. Partaveikko puolestaan ei saanut edes vilkaistua kumpaakaan nuorista naisista, vaan upotti kaiken huomionsa kahvikuppiin.
"Olisin niin toivonut, että olisit viimein löytänyt edes jonkun. Vaikka se meidän juttumme meni niin kuin meni, niin tietysti toivon sinulle pelkästään hyvää, tiedäthän kai sen?" nuorikko jatkoi ja sai mieheltä vastaukseksi pelkästään epäsointuisan ynähdyksen, josta oli vaikea päätellä oliko se merkki myöntymisestä vai pyyntö päästää hänet tuskistaan ja tappaa nopeasti tähän paikkaan.

Takaisin salaattinsa puoleen kääntyvä Norah ei kuitenkaan aikonut edelleenkään pysytellä hiljaa, vaan tällä kertaa Charlottea silmäkulmastaan vilkuillen hän jatkoi yhä puhumista.
"Tosin ymmärtäähän sen nyt, ettei tässä maailmassa ole helppoa löytää kahta kertaa oikeaa rakkautta. Kai sitä täytyy jotakuta myötämielisempää odotellessa sitten vain... Hengailla, niinhän se oli?" nainen pirullisen imelästi hymyillen toisti.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 01:18

Charlottekin ehti jo melkein toivoa pelastaneensa tilanteen sanomisillaan, mutta se taisi olla turha toivo. Hyvin nopeasti oli käynyt harvinaisen selväksi, millainen henkilö tämä Norah oikein oli. Mitä Reliam olikaan joskus saattanut nähdä tuollaisessa ääliössä?! Nyt kun tosiaan oli jo aivan harvinaisen selvää, että tämä kaksikko oli joskus seurustellut, eikä sen seikan varmistuminen tuntunut millään muotoa hyvältä. Punapään melkein teki mieli ottaa ja tunkea naikkosen salaattihaarukka tämän kurkusta alas, kun tämä sai sekä hänet että Reliam-paran vaikuttamaan jotenkin säälittäviltä tapauksilta kertoessaan, miten oli toivonut nuorukaisen löytäneen "edes jonkun". Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja tyytyi kiukkuaan niellen kiskomaan lisää leipää kitusiinsa.

Kun violettitukka ei vieläkään ollut saanut niin maanmainiota juttuaan päätökseen, ei Charlotte lopulta enää kyennyt olemaan hiljaa. Hän laski lähes loppuun syödyn leipänsä pöydälle ja kulautti hieman kahvia kurkkuunsa, jotta sai hieman miettimisaikaa sanoilleen pyöritellen yhä päässä naisen viimeisimpiä sanomisia.

"Eikös sitä sanota ettei ystäviä voi koskaan olla liikaa?" punapää edelleen itsensä kasassa pitäen muistutti. "Etenkään hyviä ystäviä, joiden kanssa saa arkisistakin jutuista mitä hauskimpia," hän ei voinut olla lisäämättä, vaikka jälkikäteen tajusi kuulostaneensa ehkä hiukkasen nololta. Vaan niinhän se oli, että jos hän jonkun seurasta toden teolla nautti, niin nimenomaan Reliamin. Eikä hän toivon mukaan ollut väärässä arvellessaan toverinsakin ajattelevan jotakuinkin samoin.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 01:35

Norahin ryhtyessä puhumaan "oikeasta rakkaudesta" olisi Reliamin viimeistään tehnyt mieli keksiä vaikka vain jokin huonokin tekosyy ja karata pois koko tilanteesta, sillä jestas sentään miten terävästi tuollainen veitsi viilsikään! Se nimittäin oli harvinaisen totta, että aikanaan partaveikko oli pitänyt violettilettiä sinä ainoana oikeana kumppaninaan, joten mahdollisuudet samantasoisen suhteen kokemiselle olivat hänen tuurillaan todellakin aika helvetin pienet. Kyllähän mies sen toki muutenkin kai oli tiennyt, mutta sen mainitseminen ääneen tuntui silti sen verran pahalta, että nolon sijasta muuttui ilmeensä hiljalleen melko synkeäksi.

Kun Charlottekin sitten vielä heitti tahattomasti vettä myllyyn yrittämällä vakuuttaa ystävyyden olevan ihan yhtä arvokasta survoi Reliam loput sämpylästään liki väkivalloin kitaansa jotta olisi välttynyt sanomasta mitään, mitä hän myöhemmin katuisi. Norah puolestaan naurahti mukamas peitellysti ja loi sitten punapäähän samanlaisen säälivän katseen, kuin aikaisemmin entiseen sulhoonsa.
"Et ole tainnut koskaan seurustella kovin vakavasti?" hän ennemminkin totesi kuin kysyi, vaikka lausahduksessa tietty uteleva sävy olikin.
"En minä toki sitä etteikö kavereistakin olisi iloa, mutta niiden vertaaminen parisuhteeseen on vähän sama kun vertaisi niitä teidän pokémonejanne ystäviin. Tuskin sinäkään sentään väität, että koska säilytät pallossa muutamia villiotuksia, et koskaan kaipaa muiden ihmisten seuraa, eikö niin?" Norah Lottea haarukallaan osoittaen jatkoi.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 01:50

Charlotte oli niin keskittynyt päihittämään jonkinlaiseksi kilpailijakseen muuttuneen Norahin, että häneltä jäi melko pitkälti huomaamatta, millaisia ilmeitä tuskastuneen Reliamin kasvoilla kävi naiskaksikon sananvaihdon aikana. Vaan mitä tahansa punapää sanoi, aina tuo typerä neiti täydellinen tuntui löytävän hänen sanomisistaan jonkinlaisen aukon. Niin nytkin; violettitukan arvio tytön seurustelukokemuksesta osui niin oikeaan kuin saattoi. Charlotte itse ei ollut erästä lyhyttä ajanjaksoa lukiovuosinaan lukuunottamatta pitänyt seurustelua mitenkään tärkeänä osana elämää - olihan hän aina ollut varsin tyytyväinen itsekseen - mutta nyt kun toinen siinä uteliaisuuttaan kaiveli asiaa, alkoi se tuntua ehkä pikkuisen pahalta. Tai ehkä vähän enemmänkin kuin pikkuisen. Minkä punapää sille mahtoi, ettei ollut aikoinaan kelvannut sille ainoalle, jonka hän itse olisi kelpuuttanut?

"N-niin no, onhan siinä tietenkin eronsa," Charlotte joutui vastahakoisesti myöntämään ja käytti viimein katsettaan pikaisesti myös Reliamissa, joka ei selvästikään vaikuttanut tilanteeseen sen tyytyväisemmältä kuin hänkään. "Ei se nyt kuitenkaan sitä tarkoita, että elämänlaatu kärsisi jotenkin jos ei ole... hm, kumppania? Joku voi ehkä olla niin riippuvainen toisista ettei kykene elämään ilman jotakuta jossa roikkua päivittäin, mutta ei se tarkoita että kaikki olisi sellaisia," hän lisäsi, aloittaen kovin puolustelevaan sävyyn ja jatkaen siitä hieman mahtipontisemmin. Eihän hän nyt itsekään todellakaan sitä mieltä ollut, että seurustelevat ihmiset olisivat heikkoja surkimuksia jotka eivät pärjänneet ilman toista puolikastaan, mutta hänen vain oli pakko saada sanoa edes jotakin. Vaikka sitten omien ajatusten vastaista, kunhan vain jotenkin saisi kenties toista näpäytettyä.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 02:15

Reliam ei edes harkinnut tunkevansa itseään mukaan aika intensiiviseksi muuttuneeseen keskusteluun nyt, kun hänet kerran oltiin jätetty kivasti sen ulkopuolelle. Sen sijaan hän joi kahvinsa loppuun ja ryhtyi sitten myttäämään sämpylän jälkeensä jättämiä muovikelmuja mahdollisimman pieneksi palloksi kuvitellen, että siihen keskittyminen saisi ehkä hänen ajatustoimintansa ja tunteensa rauhoittumaan. Kuten arvata saattaa, juttu tuotti melkoisen vähän tulosta.

Norahkin alkoi hiljalleen päästä salaattiateriansa paremmalle puolelle, ja teurastettavien vihannesten sijasta jäljellä oli enää lähinnä salaatinlehtiä, joita ei ikävä kyllä voinut seivästellä kovin tehokkaasti. Niinpä keihäänsä lensikin lautasen sijasta yhä terävämpänä kohti ihmismaaleja.
"Ai jaa, nyt minä ymmärrän mistä tässä kiikastaa!" hän ilmeisesti jonkinlaisen oivalluksen saatuaan hihkaisi.
"Reliam, ikävä kyllä taidat olla ihan liian riippuvaisuudesta pitävää tyyppiä tälle tytölle. Harmi, sillä minä kyllä oikeastaan pidän hänestä. Mutta kun muisteleekin sitä kuinka paljon me aikoinaan liikuimme yhdessä, niin noh... Eipä taida sinulla olla juuri mahdollisuuksia näin itsenäisen ihmisen kanssa", Norah Reliamia vilkaisten naurahti, mikä sai miehen silmät vajoamaan näennäisesti yhä syvemmälle kulmakarvojensa taakse piiloon.
"Reliam nimittäin pitää siitä, kun hän saa olla ritari kiiltävässä haarniskassa. Kantaa tyttöjen laukkuja, availla ovia, viedä näitä syömään ja sen sellaista, tiesithän kai sen? Tosin jos tämäkin pieni kuppila on hänen käsityksensä kunnollisesta treffipaikasta, niin taitaapa hänkin olla hieman ruosteessa", violettitukka vielä jatkoi, ennen kuin keskittyi vetelemään loput salaatista suihinsa.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 02:29

// Norah saatana. : D Oikeasti tämä on liian hauskaa ollakseen totta! Paitsi hahmoparkojen mielestä toki. //

Charlotte uskoi ihan varmasti antaneensä tällä kertaa tarpeeksi hyvän iskun - ja syytä olisi ollutkin sen jälkeen kun hän oli käynyt periaatteidensa vastaisesti laukomaan ilmoille sellaisia asioita, joita ei varsinaisesti tarkoittanut - mutta ei! Norah oli selvästikin aivan liian taitava sananiekka päihitettäväksi, ja kun tämä kehtasikin seuraavaksi ruveta hankaamaan punapään kuvitteellisia mielipiteitä päin naamaa, kävi lyödyn tyttöparan kasvoilla hetken ajan melkeinpä hätääntynyt ilme. Eihän asia ollut alkuunkaan niin kuin violettitukkainen kamala akka sen esitti! Harmi ettei hän kyennyt enää heittämään mitään kunnollista takaisin.

"En minä...," hän ainoastaan ehti vaisusti aloittaa, kun naikkonen meni ja jatkoi omaa juttuaan kertoillen hieman muistelemiaan faktoja entisestä poikaystävästään. Eikä siinä vielä kaikki. Tämän vielä arvostellessa pyörätuolimiekkosen makua paikkavalinnan suhteen, joutui Charlotte laskemaan molemmat kätensä syliinsä pöydän alle ihan vain siitä ainokaisesta syystä, ettei lilatukka näkisi kuinka ne lähestulkoon alkoivat täristä punapään puristaessa niitä nyrkkiin. Hänen oli muutenkin vaikea enää hillitä itseään sanomasta yhtä jos toistakin valittua sanaa Norahille tai vaihtoehtoisesti juoksemasta pois paikalta niin äkkiä kuin suinkin taisi, eikä sitä varmasti ollut mitenkään vaikea tässä vaiheessa lukea hänen kasvoiltaankin.

"Tässä paikassa ei ole mitään vikaa, ruoka ainakin on tosi hyvää," hän lopulta sihahti, pakotti kätensä hiljakseen rauhoittumaan ja sanojaan tukeakseen nappasi leipänsä jämät käteensä ja tunki kurkkuunsa. Päälle hän vielä hörppäsi loput jo aika hyvin jäähtymään päässeestä lattestaan.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 02:50

// No älä muuta sano! XD //

Kun juttu sen kun kaivautui syvemmälle ja syvemmälle, harkitsi Reliamkin jo jonkinlaiseen vastaiskuun lähtemistä, mutta mitäpä hän muka olisi voinut sanoa? Perustella hänen ja Norahin tiivistä yhdessäoloa sillä, että he olivat asuneet samassa kaupungissa ja käyneet samaa koulua? Kai se olisi totuudesta käynyt, mutta silti siinä oli niin valtava selittelyn maku, että loppujen lopuksi mies tyytyi paljon yksinkertaisempaa tokaisuun.
"Anna olla jo, Norah", hän huomattavan päihitettyyn sävyyn mutisi ja vältteli edelleen katsomasta kumpaakaan pöytäseuralaistaan silmiin.

Kirvoitettuaan Reliamista kommentin jonka äänensävy kertoi paljon enemmän kuin sanojen varsinainen sisältö, tiesi Norah lopultakin päihittäneensä molemmat vastuksensa. Sillä vaikka Charloten kanssa kinasteleminen oli ollut oikeastaan aika piristävää, oli partaveikko ollut kuitenkin se varsinainen henkilö, jota hän oli tahtonut... Noh, ehkä "kiusata" ei ollut aivan oikea sana, mutta ei se kauaksi kuitenkaan heittänyt.
"Aijai, anteeksi Reliam", nainen saattoi siis pahoitella, ikään kuin merkkinä siitä kuinka jalomielinen voittaja hän oikein olikaan.
"Taisin hieman innostua enkä tajunnut, että tahtoisit selvittää itse missä olet mennyt vikaan. Mutta eikö ole kuitenkin hyvä että asioiden oikea laita selvisi jo nyt, ettei sinun tarvitse jatkaa turhaan tuota peliäsi? Voitte pysyä yhtä hyvinä ystävinä kuin me kaksi, kun et nyt mennyt nolaamaan itseäsi tämän pahemmin", Norah mitä suloisimmin totesi.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 03:07

Pitkään tuppisuuna pysytellyt Reliamkin sai vihdoin viimein jotain sanotuksi, mutta tämän pyyntö, jonka sävy herätti ainakin Charlottessa mainittavan voimakasta myötätuntoa, vaikutti valitettavasti menevän kuuroille korville. Norah kun ei - läpinäkyvästä pahoittelustaan huolimatta - yksinkertaisesti malttanut olla hiljaa. Ei, ei suinkaan; sen sijaan tämä ryhtyi tallomaan miesparkaa lyttyyn niin, että pahaa teki. Punapää ei ainakaan kyennyt niin millään käsittämään, miksi joku, joka oli joskus ollut Reliamille kenties se maailman tärkein ihminen, saattoi puhua tästä noin kamalaan sävyyn. Se oli lopulta se kimmoke, joka sai Charlottenkin lähtemään ihan kunnolla puolustuskannalle.

"Lopeta," tyttö lopulta suorastaan komensi äärimmäisen tuimin ilmein. "Ole jo hiljaa, kun et mistään mitään tiedä. Et saa... et saa puhua Reliamille noin." Ihan sama miten matalalla äänellä ja hillittyyn sävyyn hän asiansa esitti, oli äänessään niin selvä vihastunut vivahde, ettei se takuulla voinut jäädä kummaltakaan pöydässä istujalta huomaamatta. Ehkä hän nyt vain kaivoi omaa hautaansa entisestään, mutta siitä hän ei välittänyt enää tippaakaan. Tuolla hirveällä ihmisellä ei ollut mitään oikeutta puhua hänen ystävälleen... hänen Reliamilleen tuohon tapaan.

Post by hitodama on 28 Apr 2013 at 03:25

Reliam ei reagoinut oikeastaan mitenkään Norahin sanoihin, mutta se saattoi tosin johtua puhtaasti siitä, ettei hän tuntenut mielialansa voivan enää vajota juuri tämän alemmaksi. Miksi naisen olikin pitänyt onnistua löytämään hänet juuri nyt? Mutta odotas... Eikö Reliam ollut mennyt toivomaan juuri tätä silloin, kun he viimeksi olivat nähneet toisensa? Että Charlotte olisi hänen rinnallaan, kun violettitukka seuraavan kerran pääsisi levittelemään menetettyjen mahdollisuuksien luetteloa vasten miehen naamaa. Hetkeen nuorukainen ei todellakaan osannut muistaa mistä syystä hän oli mennyt moista toivomaan, mutta sitten Lotte kertoikin sen itse astumalla ihan kunnolla puolustamaan ystäväänsä.

Kuullessaan punapään sanat kohotti Reliam murheellisen katseensa varovasti tähän, kun taas Norah naurahti jälleen vieden kätensä hienostuneesti suunsa eteen. Samassa hän nousi kuitenkin myös seisomaan ja asteli taas kerran joukon ainoan miehen vierelle sekä kietoi kätensä tämän hartioille.
"Voi pikku Charlotte, minä en kyllä taida olla meistä se jonka tietämyksessä asioiden suhteen on erinäisiä puutteita", hän hykersi, ennen kuin kumartui antamaan entiselle poikaystävälleen jokseenkin pitkitetyn suukon ohimon tietämille.
"Minun täytyy alkaa tästä nyt ikävä kyllä lähteä. Minulla ja Micahilla on tänään yhteiskonsertti, johon kutsuisin kyllä mieluusti teidätkin, mutta pelkäänpä sen olevan jo loppuunmyyty. Nähdään siis taas toisen kerran, kulta", violettitukka ehti vielä kehrätä, ennen kuin hän viimein jätti ystävykset rauhaan ja asteli taakseen katsomatta ulos kahvilasta.

Kun Norahista viimein päästiin, nosti Reliam saman tien kädet otsalleen ja nojasi kyynärpäänsä raskaasti vasten pöytää. Hän ei sanonut mitään, ei tehnyt mitään, ei katsonut kohti Charlottea. Uskalluksensa ei riittänyt niistä mihinkään.

Post by Roll on 28 Apr 2013 at 03:43

Charlotte huomasi kyllä Reliamin kiinnittäneen huomionsa häneen hänen äskeisten sanojensa myötä, mutta suuremmalla mielenkiinnolla ja jopa jonkinasteisella kauhulla hän kuitenkin odotti Norahin reaktiota. Ei hän koskaan, ikimaailmassa ollut osannut arvata, mitä oli tulossa. Itse asiassa hän jo kuvitteli voittaneensa, kun nainen mitään sanomatta nousi pöydästä, mutta tämän seuraavat teot onnistuivat toden teolla iskemään punapäätä kipeämmin kuin mikään tähänastinen. Hammastaan purren tyttö sai itsensä pidettyä paikallaan sen sijaan, että olisi syöksynyt työntämään nyt jo suorastaan vihaamansa violettitukan pois Reliamin kimpusta viimeistään siinä vaiheessa kun tämä kehtasi painaa miehen ohimolle suukon. Miksi se tuntui niin hirvittävän pahalta? Miksi hän ei yksinkertaisesti kestänyt katsoa miten tuo naikkosen mokoma lääppi Reliamia? Ehkä hänen sitten vihdoin viimein oli myönnettävä se itselleen, siinä ja nyt; hän halusi olla se, joka voisi kietoa kätensä nuorukaisen ympärille. Hän halusi olla se, joka saisi olla tämän lähellä ja tälle tärkeä. Siksi. Siksi se kaikki tuntui niin kertakaikkisen sietämättömältä.

Charlotte ei kyennyt sanomaan Norahille enää mitään. Tämä oli onnistunut peittoamaan hänet niin pahanpäiväisesti, että hän olisi toivonut vain voivansa ryömiä kiven alle ja jäädä sinne ikiajoiksi. Onneksi nainen älysi lähteä omia aikojaan, eikä sanoja oikeastaan enää tarvittukaan. Violettitukan kadottua matkoihinsa, vilkaisi tyttö Reliamiin joka ei myöskään näyttänyt voivan erityisen hyvin. Aivan yhtä vaitonaisena kuin ystävänsä hän painoi katseensa alas ja risti kämmenensä estääkseen niitä tärisemästä enempää nostaessaan ne pöydälle.

Post by hitodama on 29 Apr 2013 at 17:20

Vaikkei aikaa nyt oikeasti niin hirmuisen paljon ehtinytkään kulua, tuntui Reliamista kuin Norahin lähtöä seurannut hiljaisuus olisi kestänyt parin ikuisuuden verran. Vaan minkäs sille mahtoi, kun toisaalta mies ei olisi halunnut sanoa enää ikinä yhtään mitään ja toisaalta hänellä olisi ollut niin paljon kerrottavaa ja kysyttävää, ettei hän tiennyt mistä aloittaisi. Loppujen lopuksi mielensä päälle jäi kuitenkin kaikista sydäntä viiltelevistä asioista ainoastaan yksi, jolla tuntui olevan jotakin merkitystä. Siihen miehen täytyisi saada vastaus saman tien, sillä se määrittäisi aika pitkälti... Noh, oikeastaan kaiken, mitä tuleman pitäisi.
"Onko se totta, mitä Norah sanoi?" hän lopulta aloitti kuolemanvakavaan ääneen, nostamatta edelleenkään katsettaan kohti Charlottea.
"Että olen teikän mielestä liian... Takertuva? Tai tunkeileva tai riippuvaisuudesta pitävä, vai miten se nyt asian ikinä muotoilikaan." Kieltämättä se vaikutti ikävän todennäköiseltä jo senkin perusteella, miten esimerkiksi Lotte vasta vähän aikaa sitten oli torjunut tiukasti ystävänsä yritykset tarjoutua kantamaan hänen laukkujaan. Ja tämä taasen vei väistämättä ajatukset kohti päätelmää, jonka Norahkin oli ääneen lausunut.
'Eipä taida sinulla olla juuri mahdollisuuksia näin itsenäisen ihmisen kanssa', kaikui piinaavana Reliamin mielessä. Sillä kyllä, nyt kun tiettyyn suuntaan johtanut ovi tuntui sulkeutuneen hänen edestään, nuorukainen ymmärsi entistä paremmin kuinka paljon se hänelle merkitsi.

Post by Roll on 29 Apr 2013 at 17:57

// Reliam. ;_____; <3 //

Kaksikon välinen hiljainen hetki todellakin tuntui vähintäänkin ikuisuudelta, eikä Charlotte ainakaan keksinyt niin minkäänlaista ulospääsyä siitä. Tai ehkä olisi keksinytkin, mutta mikään, mitä hän halusi sanoa, ei lopulta kuulostanut tarpeeksi hyvältä hänen päässään, ja ajatusten kasassa pitäminen tuntui sillä hetkellä muutenkin hurjan vaikealta. Norahin viimeinen tempaus kummitteli yhä päällimmäisenä punapään mielessä, eikä hän päässyt sitä pakoon sitten millään, ei ennen kuin Reliam sai aikaiseksi avata suunsa. Edelleen kovin vakavana itsekin tyttö kohotti katseensa kohti miestä kuunnellessaan, mitä asiaa tällä oli, ja kun tämä sitten vaikeni huolensa esiin tuotuaan, tunsi Charlotte yhtäkkiä kurkkuaan kuristavan. Eihän hän todellakaan ollut tarkoittanut sanomisiaan noin!

"Ei, ei, ei...," tyttö kuiskasi murtunein äänin ja vei toisen kätensä yli pöydän ja tarttui miekkosen takinhihaan saadakseen tämän edes katsomaan häneen päin. "Et ole, et missään nimessä. Minä... Minulla ei ole ikinä...," hän koetti tapailla, mutta lauseen loppuun vieminen ääneen tuntui kauhean vaikealta ja pelottavalta, ja niinpä se katkesikin kesken ennen tärkeimmän sisällön julkituloa. Minulla ei ole ikinä ollut ketään niin tärkeää ihmistä kuin sinä. Niin, niin hän olisi halunnut sanoa. Miksei hän sitten pystynyt siihen? Häneen todella sattui katsoa Reliamia tuollaisena, ja kuka ties hänen sanansa olisivat voineet piristää tätä, mutta aina oli se yksi "mitä jos"... Mitä jos hän kuitenkin oli väärässä? Jos hän oli tulkinnut nuorukaista jotenkin väärin, ja asian sanominen vain aiheuttaisi entistä kiusallisemman tilanteen? Uskaltamatta ainakaan vielä ottaa sitä riskiä, jäi hän vain siihen paikalleen tuijottamaan seuralaistaan, otteensa yhä tiukasti tämän takinhihassa.

// Fail Lotte. Failotte. ,____, //

Post by hitodama on 29 Apr 2013 at 18:29

// Yhyhy lakatkaa olemasta huonoja ja puhukaa vaan ääneen toisellenne! //

Reliamin vuodatettua huolensa ilmoille kielsi Charlotte nopeasti asioiden olevan niin kuin mies pelkäsi, mutta eivät mieleensä kertyneet murheen pilvet ikävä kyllä ihan niin helposti kaikonneet. Norah oli nimittäin useimpien sanomistensa kanssa osunut pelottavan tarkasti oikeaan, ainakin mitä entiseen poikaystäväänsä tuli, joten nuorukaisen oli vaikea uskoa että tämäkään juttu olisi ollut täysin tuulesta temmattu. Vaikka punapää sanoi mitä sanoi, eiköhän tämä nimittäin tarkoittanut asian olevan niin, että partaveikko oli ihan kelpo tyyppi kaveriksi, jonka kanssa saattoi silloin tällöin paremman tekemisen puutteessa viettää aikaa. Eihän likka koskaan ollut tosin antanut mitään aihetta toisin olettaakaan, ellei nyt sitten laskenut mukaan sitä muuan jouluöistä hempeilyhetkeä. Mutta naisethan nyt halailivat ketä sattuu ihan ilman mitään syytäkin, joten nykyisessä mielentilassaan pyörätuolipotilas kieltäytyi uskomasta senkään merkinneen yhtään mitään erityistä.

Vasta Charloten nypätessä kiinni toverinsa hihasta joutui Reliam vastentahtoisesti pudottautumaan ajatuksistaan takaisin tähän hetkeen ja vilkaisemaan punapäätä silmiin. Kieltämättä toinen näytti olevan tosissaan, mutta verille revittyine sisimpineen ei mies silti uskaltanut pettymisen pelossa olettaa yhtään mitään - ei etenkään, kun tyttö yhtäkkiä jättikin lauseensa kesken, ikään kuin olisi tullut katumapäälle sanojensa suhteen. Partaveikko puri hampaat yhteen odottaessaan hetken jännittyneenä saisiko toinen koskaan vietyä aloittamaansa puhetta loppuun, mutta sen alkaessa näyttää epätodennäköiseltä käänsi hän huokaisten silmänsä kohti tyhjää kahvikuppia.
"Ei kai sen väliä", kaupunkilainen mutisi lähinnä lausumatta jääneisiin sanoihin viitaten ja hieraisi vapaana olevalla kädellään niin silmiään kuin myös kohtaa, johon Norahin suudelma oli jättänyt kihelmöivän, näkymättömän jäljen.
"Hitto, sori kun jouduit yleensäkin mukaan tuohon äskeiseen touhuun. Norah osaa olla aika... Teräväsanainen, kun sen pään ottaa", hän sitten puheenaiheen suuntaa vaihtaen jatkoi.

Post by Roll on 29 Apr 2013 at 18:51

// Joo asd! >:'C //

Charlotte potki itseään henkisesti jänistettyään sanomisissaan niin pahanpäiväisesti, varsinkin kun Reliamin mieliala ei tuntunut vajavaisiksi jääneiden vakuuttelujen jälkeen ainakaan kohoavan, vaikka tämä pikaisesti keskustelun suuntaa hieman muuttikin. Että hän saattoikin olla tyhmä. Vaan no, vaikka se tällä hetkellä ei ehkä siltä tuntunutkaan, koetti hän kovasti vakuutella itselleen, että tästä ainoa suunta olisi ylöspäin.

"Ai 'aika'?" Reliamin hihasta viimein otteensa irrottanut punapää tuhahti spontaanin loukkaantuneesti, sillä Norah todellakin oli hänen kirjoissaan nyt maailman kamalin ihminen. Tämä oli paitsi pistänyt sanoja hänen suuhunsa - tai siltä se hänestä kovasti tuntui - myös ollut aivan uskomattoman häijy Reliamia kohtaan, puhumattakaan edelleen siitä tökeröstä suukosta, jonka muisteleminen sai Charlotten melkeinpä haluamaan vääntää naiselta nenän niskaan. Se oli aika paljon se, kun otti huomioon miten jyrkästi hän noin yleensä oli väkivaltaa vastaan. Joka tapauksessa, on kai tarpeetonta todeta, ettei punapää todellakaan pitänyt Norahista ja että jo tämän nimen mainitseminen oli jotenkin onnistunut saamaan hänet uudestaan kiihdyksiin.

"Sehän... se... se... ähh," hän yritti saada puettua ajatuksensa sanoiksi, mutta tajuttuaan ettei mitenkään saisi tuotua mietteitään julki sivistyneellä tavalla, oli hänen aivan pakko vaieta hetkeksi ja antaa pulssinsa tasaantua. "S-siis... olihan se kyllä vähän yllättävää. Sinulla on kummallisia kavereita," hän siis lopulta päätyi tokaisemaan ja koetti loihtia kasvoilleen hymynpoikasen ilmaistakseen, ettei halunnut aloittaa mitään vihanpitoa - ainakaan Reliamin kanssa.

Post by hitodama on 29 Apr 2013 at 19:14

Reliam hymähti etäisen huvittuneesti Charloten osoittaessa, kuinka pahasti toverinsa oli oikeastaan sitä edes ajattelemattaan tullut vähätelleeksi Norahin nenäkästä käytöstä. Vaan näköjään se vain oli niin, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkään nuorukainen ei pystynyt suhtautumaan violettitukkaan ilman tiettyä vaaleanpunaista höttökerrosta, joka tällä kertaa sai naisen sanomiset vaikuttamaan jopa jollain tapaa oikeutetuilta. Sillä vaikka tämä todella oli puhunut kovin kärkkääseen sävyyn, oli hän kuitenkin sanonut asiat vain niin kuin ne olivat - tai niin Reliam itselleen väitti.
"Kaveri ei oikeastaan ole varmaan ihan oikea sana", stuckaldilainen sentään lopulta päätyi korjaamaan.
"En ole edes nähnyt sitä kuin sattumalta moneen vuoteen. En sen jälkeen, kun... Noh, kun kaikki meni mönkään", hän jatkoi ja ryhtyi samalla jotain tekemistä saadakseen keräämään astioita kasaan. Palloksi myttäämänsä leipämuovit miekkonen viskasi tyhjään kahvikuppiinsa ja siirsi sitten koko komeuden tarjottimelle, jonka joko Charlotte tai joku tarjoilija saisi luvan toimittaa eteenpäin.

Vaan koska ei ymmärrettävistä syistä tahtonut jäädä keskustelemaan sen enempää parisuhteensa päättymisestä, veti Reliam taas kerran huokaisten henkeä ja johdatteli puheenaihetta yhä kauemmaksi vaarallisilta vesiltä.
"Äh, melkein harmittaa ettei kello ole vielä paljon mitään. Meinaan, kun suoraan sanottuna nyt kelpaisi kyllä joku vähän vettä väkevämpi", hän hiuksiaan haroen ja seinäkelloa jokseenkin syyttävästi mulkaisten tokaisi.

Post by Roll on 29 Apr 2013 at 19:43

Charlotte jäi Reliamia kuunnellessaan seurailemaan, miten tämä laitteli astiat ja muut roinat kasaan. Ihan kuin kurjia asioita ei olisi saatu puida tälle päivälle jo aivan tarpeeksi, kohosi punapään mieleen jälleen yksi moinen miekkosen puhellessa Norahista ja vaihtaessa sitten kiireesti aihetta. Olisiko voinut olla, että tämä haikaili edelleen exänsä perään? Sen verran pehmitetysti nuorukainen naisesta kuitenkin puhui, ja olihan violettitukka todellakin melkoisen upea ilmestys; aivan eri luokkaa kuin Charlotte, kyllähän hän nyt sen verran itsekin tajusi. Kenties ulkonäkö sitten merkitsi enemmän kuin persoonallisuus. Tai sitten Norah oli Reliamin kanssa kahdestaan ollessaan oikea herttaisuuden perikuva. Lisäksi kyseinen kaksikko oli tuntenut toisensa jo kauan, ei kai olisi ollut mikään ihmekään jos yhdellä, ellei toisellakin, osapuolella oli vielä tunteita toista kohtaan. Oli miten oli, ei punapää saanut asiaa karistettua mielestään nyt kun se kerran oli sinne asettunut.

"Joo, kieltämättä," tyttö tyytyi vastaamaan Reliamille jokseenkin poissaolevasti. "Huomenna pitäisi kyllä olla skarppina siellä kisoissa, mutta jos illalla vielä tuntuu siltä niin mennään vain jonnekin. Tällä erää tosin pitää kai tyytyä siihen rantaan, jos haluat vielä mennä. Ehkä raitis ulkoilma vähän piristäisi," hän jatkoi koettaen saada ihan mitä tahansa muuta ajateltavaa kuin Reliamin ja Norahin mystiset suhdekuviot.

Post by hitodama on 5 May 2013 at 21:29

Arvaamatta ollenkaan Charloten mietteitä nyökäytti Reliam vain yksinkertaisesti päätään päivän suunnitelmiin liittyen. Kieltämättä ulkoilma voisi vähän auttaa tuulettamaan päätä ja oikomaan solmuun menneitä ajatuksia, joten vaikka mukava joenrantaretki ei muuten kaiken masentavuuden jälkeen kovin kovasti miekkosta enää innostanutkaan, päätti hän pitäytyä aiemmin laaditussa suunnitelmassa.
"Niin, ihan totta. Mennään vaan sitten", nuorukainen siis olkiaan kohauttaen myöntyi ja työnsi itsensä pois pöydän ääreltä. Odoteltuaan, että Charlotte saisi tavaransa - etenkin painavan matkalaukun, jota partaveikko katsahti taas kerran hivenen synkästi - kasaan kääntyi Reliam kulkemaan kohti ulko-ovea ja vilkaisi sitä avatessaan jokseenkin epäloogisesti ympärilleen Norahin näkemisen pelossa. Eihän naisella ollut mitään syytä enää hengailla lähimaastossa, mutta siitä huolimatta miehen mielestä oli parempi katsoa kuin katua.

Onneksi violettitukkaista ei kuitenkaan näkynyt missään, joten jättäen kahvilan taakseen pyöräytti Reliam itsensä ulkosalle ja oli jo jäämäisillään pitämään toverilleen ovea, kunnes aiemmin käyty sananvaihto palasi hänen mieleensä. Vaikka Lotte olikin vakuuttanut ettei pitänyt pahanaan miehen vanhanaikaisia kohteliaisuuksia, ei nuorukainen tahtonut koetella onneaan. Näin ollen hän päästi oven sulkeutumaan omia aikojaan takanaan, vaikka samalla seurasikin vaivihkaisesti miten punapää kaikkine kantamuksineen uksen ohitse nyt sitten pääsisi.

Post by Roll on 5 May 2013 at 21:45

Reliamillakaan ei näyttänyt olevan mitään aiemmin sovittua ulkoilua vastaan, joskin kovin vaisu tämä edelleenkin oli. Osaamatta oikein vastata toiselle enää mitään, tyytyi Charlotte vain mitäänsanomattomasti hymyillen nyökkäämään myöntymisen merkiksi, ja kun nuorukainen sitten ryhtyi tekemään lähtöä, kumartui tyttö olkalaukkunsa olalleen saatuaan nostamaan myös matkalaukkunsa pöydän alta. Kumartelu ja painavien asioiden nostelu ei vieläkään ilmeisesti ollut järin hyvä yhdistelmä, sillä noustessaan kantamustensa kera tunsi punapää kyljessään sen kovin tutun vihlaisun; onneksi sentään paljon vaimeampana kuin vielä parisen viikkoa sitten, joten pientä puhahdusta ja nopeasti kasvoiltaan haihduttamaansa tuskastunutta ilmettä lukuunottamatta hän tunsi pärjäilevänsä vallan hyvin. Noloahan se olisi ollutkin tässä vaiheessa ruveta osoittamaan heikkouden merkkejä, kun hän niin pontevasti oli aiemmin vakuutellut jaksavansa!

Kantamuksensa kuosiin saatuaan Charlotte lähti kulkemaan Reliamin vanavedessä pois kahvilasta ja ehti kieltämättä odottaa toisen jäävän pitämään ovea auki, hänellä kun oli kädet enemmän tai vähemmän täynnä. Vaan kun kuppilan ovi sitten olikin kolahtaa hänen naamalleen, otti yllättynyt tyttö äkkiä vastaan toisella kädellään, pukkasi oven auki ja taiteili itsensä joten kuten ulkosalle. Toisin kuin seuralaisensa, oli Charlotten katse heti nauliintunut heidän oletettuun menosuuntaansa, sillä mitä pikimmin tästä nyt päästiin ajattelemaan mukavampia asioita, sen parempi! Niinpä hän lähti hymyä jälleen kasvoilleen pakottaen astelemaan rantaa kohti laiskanpuoleisesti varmistettuaan ensin miekkosen lähteneen myös liikkeelle. Hän koetti parhaansa mukaan keksiä jotakin mukavaa ja kenties turhanpäiväistäkin keskustelunaihetta, mutta jotenkin aivonsa tuntuivat nyt vain joko raksuttavan tyhjää tai palailevan vähän väliä äskeiseen Norah-episodiin. Kylläpä tämä nyt olikin vaikeaa!

Post by hitodama on 5 May 2013 at 22:56

Katsellessaan mahdollisimman huomaamattomasti Charloten kamppailua sulkeutumaan pyrkivän oven kanssa, tunsi Reliam itse asiassa jonkinlaista synkeää tyytyväisyyttä toisen ongelmien ansiosta. Lapsellista ja ilkeäähän sellainen oli, mutta mieluummin miekkonen keskittyi kuitenkin lietsomaan kyseistä tunnetta sen sijaan, että olisi kiinnittänyt huomiota samaan aikaan mielessään vellovaan haluun sännätä suin päin auttamaan punatukkaa. Olihan likka nimittäin tehnyt jo vallan selväksi, ettei hän minkäänlaista apua kaivannut.

Lähtien sitten Charloten tavoin luovimaan tietään kohti Lemidaen reunamia pysytteli Reliam pääasiassa vaiti, eikä jaksanut toisesta poiketen yrittää väkisin ylläpitää kepeää tunnelmaa. Kyllä hän ystävänsä jutteluyrityksiin vastaili eikä sinänsä murjottanut tai mitään, mutta tavanomaista vinoa hymyä ei miekkosen kasvoilla matkan aikana päässyt näkemään, minkä lisäksi hän ei juurikaan katsonut punapäätä silmiin. Omat silmänalusensa puolestaan tuntuivat tummentuneen monta astetta kahvilaepisodin yhteydessä, mikä sai nuorukaisen näyttämään tavanomaistakin uupuneemmalta. Henkisesti hän sitä kaiketi olikin.

Lopulta kaupungin hälinä jäi taakse ja tiet vaihtuivat vehreän nurmen halki kulkeviksi poluiksi, jotka johtivat kaksikon kohti kimmeltävänä liplattelevaa jokea. Kauempana häämötti myös Misrean suurin järvi, mutta suomatta sille erityistä huomiota ryhtyi Reliam etsiskelemään jokimaastosta paikkaa, jossa he voisivat muilta ihmisiltä rauhassa rentoutua ja ulkoiluttaa pokémonejaan. Mies ei kuitenkaan löytävän saman tien mitään, mikä olisi vaikuttanut erityisen houkuttelevalta.
"Sano vaan jos näet jonkun paikan johon voitaisiin pysähtyä", hän siis hetken etsittyään tokaisi ja jätti valintavastuun tällä kertaa Charlotelle.

Post by Roll on 5 May 2013 at 23:06

Matka joelle sujui pääosin hiljaisissa tunnelmissa, mikä osasi toden totta raastaa Charlotten hermoja. Miksei hän vain pystynyt jättämään kahvilan tapahtumia taakseen ja olemaan yhtä iloinen kuin tavallisestikin olisi miekkosen seurassa ollut? Ei sillä, että Reliamkaan olisi edes yrittänyt tunnelmaa keventää vähäisillä sanoillaan. Tytöstä tuntui aivan siltä kuin toinen olisi välttelyllään koettanut kertoa, ettei enää kaivannutkaan hänen seuraansa. Turhautumustaan niellen hän kuitenkin koetti päästä ikävistä ajatuksistaan viimeistään siinä vaiheessa, kun parivaljakko vihdoin ikuisuuden kestäneen matkan jälkeen pääsi joenrantaan.

"Mmh, ihan sama se minulle," punapää silti jokseenkin poissaolevana vastasi, mutta alkoi sitten kuitenkin etsiä mukavanoloista paikkaa katseellaan. Jokainen kohta tosin näytti siinä mielentilassa hänestä ihan samanlaiselta eikä millään tuntunut olevan mitään väliä muutenkaan, joten vähän matkaa joenvartta kuljettuaan hän laski laukkunsa maahan ja vilkaisi Reliamiin. "Ehkäpä tämä on ihan hyvä." Ennen kuin päätti vapauttaa kasvattejaan palloistaan, Charlotte kuitenkin istahti nurmelle ja huokaisi syvään. Pitkän matkaa laukkuja kanniskeltuaan häntä tosiaan väsytti, eikä pokemonien kaitseminen siihen päälle tuntunut järin houkuttelevalta. Vaan no, kohtapa se kai olisi edessä, sillä sitä vartenhan tänne oltiin tultu.

Post by hitodama on 5 May 2013 at 23:31

Eipä kuulostanut Charlottekaan olevan kauhean innoissaan sen kaikkein kauneimman lepopaikan metsästämisestä, mutta kiinnittämättä siihen erityisesti huomiota jatkoi Reliam mitään sanomatta matkaa. Ketäpä tässä nyt mikään olisi hirveästi enää huvittanutkaan.

Yhtäkkiä punapää vaikutti kuitenkin saavan kävelystä tarpeekseen ja iski ainakin näennäisesti kantamuksensa siihen missä nyt vain sattui sillä hetkellä seisomaan. Juttu kirvoitti niinikään aloilleen pysähtyvästä Reliamista viimein irti jonkinlaisen reaktion, sillä kulmiaan kohottaen hän katsahti ensin ystäväänsä ja sitten tämän valitsemaan maastoon. Eiköhän paikka ollut yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin, mutta ei siinä kuitenkaan mitään erityistä näyttänyt olevan.
"Selvä sitten", nuorukainen kuitenkin tokaisi ja työnteli itsensäkin polulta pidempään nurmikkoon. Hänen päästyään Charloten vierelle istahti tyttö maahan, joten hetken asiaa harkittuaan laskeutui myös partaveikko alas pyörätuoliltaan ja jäi heinikon sekaan istumaan.

Kummallakaan ei tuntunut olevan erityistä kiirettä pokémonien ulkoiluttamisen suhteen, joten Charloten huokaillessa huomattavan raskaasti raaputti Reliam mietteliäänä partaansa ja vilkaisi taas kerran toisen typerää matkalaukkua. Nopeasti nuorukainen huomasi pohtivansa, mihin naiset aina mahtoivatkin tarvita noin paljon tavaroita. Jos punapää vain olisi osannut retkeillä ilman hirmuisia kantamuksia, ei tällä olisi ollut mitään hätää! Mies nimittäin asiaa pohdittuaan päätteli osittain erheellisesti, että äkkipysähdys ja huokailu johtuivat ainoastaan Loten väsymisestä.
"Sattuuko kylkeen?" kaupunkilainen hetken hiljaisuuden jälkeen uteli, kun ei voinut enää hillitä huolestuneisuuttaan, joka teki olemassaolonsa tiettäväksi myös puheen sävyssä. Sanoista nääs kuulsi jonkinasteinen katumus... Noh, Reliam ei oikeastaan edes tiennyt minkä suhteen, mutta jotenkin hänestä vain tuntui että koko päivä oli hänen ansiostaan pilalla.

Post by Roll on 5 May 2013 at 23:50

Istuuduttuaan keskittyi Charlotte taas hyvin nopeasti puimaan jo ties miten monetta kertaa kaikkia Norahin sanomisia, joten ajatuksiinsa vaipuneena ei hän huomioinut ollenkaan Reliamia ennen kuin tämä laskeutui istumaan melkein hänen viereensä. Punapää suorastaan hätkähti hereille ajatuksistaan ja tapitti hetken miekkosta sanomatta mitään, mutta hoksasi sitten siirtää katsettaan toisaalle ja ryhtyi paremman puutteessa tiirailemaan kirkasta jokea. Edelleenkään ei tyttö tuntunut keksivän niin mitään sanottavaa joka ei tavalla tai toisella olisi liittynyt aiempaan kahvilaepisodiin, joten hän pysyi vaiti aina siihen saakka, kunnes toverinsa ilmaisi huolensa hänen hyvinvoinnistaan.

"Ei, ei satu yhtään," Charlotte vakuutti vaisusti päätään pudistellen kääntäessään kasvonsa taas ystävänsä puoleen. "Kaikki on hyvin," hän lopulta lisäsi, tarkoittaen paitsi kylkeään, myös tilannetta ylipäänsä, sillä vaikka hän hyvin tiesi ettei kaikki - tai oikeastaan mikään - ollut nyt erityisen hyvin, arveli hän voivansa muuttaa asiaa vakuuttelemalla sitä ääneen sekä itselleen että seuralaiselleen. Reliamin silmiin katsominen tuntui jotenkin hurjan vaikealta, joten hyvin nopeasti hänen katseensa hakeutui jälleen kauempana virtaavaan jokeen.

"Se... hmm, kauanko te taas olettekaan tunteneet? ... Norah ja sinä," punapää ei lopulta yksinkertaisesti voinut olla tiedustelematta ja koetti hakea mahdollisimman välinpitämätöntä sävyä ääneensä, eikä tätä vaikutelmaa tehostaakseen katsonut lainkaan miekkoseen puhuessaan. Hänhän vaikuttaisi hyvin äkkiä typerältä, katkeralta ja mustasukkaiselta jos utelisi entisen parin asioista liian innokkaasti. Mutta hetkinen, hänhän oli sillä hetkellä hyvinkin typerä, katkera ja mustasukkainen. Oli vain uskomattoman noloa myöntää moista edes itselleen, joten eipä Reliaminkaan ollut mitään syytä antaa epäillä moista.

Post by hitodama on 6 May 2013 at 00:29

Reliam kallisti hienoisesti päätään Charloten kieltäessä vanhan vammansa olevan vaivaksi, sillä miekkonen ei ollut ihan varma pitäisikö hänen uskoa toisen sanaan vai ei. Jokin nimittäin punapäätä selvästi vaivasi, ja jos se todella ei ollut murtunut kylki, oli se kaiketi jokin muu tänään sattuneista jutuista, ja sitä miekkonen taasen ei olisi mieluusti tahtonut olettaa. Vaan vaikka kuinka olisi halunnut olla miettimättä koko juttua sen enemmälti, jäi mielensä kuitenkin pyörimään sen vaihtoehdon ympärille, että likka oli oikeasti pahastunut toverinsa melkein mätkäistyä oven päin hänen naamaansa tai oltua heittämättä turhaa läppää matkalla kaupungista joelle tai tai tai... Kaikki mahdolliset tilanteet, joissa stuckaldilainen koki saattaneensa töpätä jollakin tapaa, tuntuivat yhtäkkiä kauhean merkityksellisiltä.

Lopulta Reliamin mietteet kuitenkin katkesivat Charloten kysyessä jotain, mitä miekkonen ei kieltämättä ollut osannut odottaa kuulevansa. Niinpä hän käänsikin jokseenkin yllättyneet kasvonsa toista kohden ja yritti keksiä, mitä tekemistä hänen ja Norahin tuttavuudella oli yhtään minkään kanssa.
"Öh, no, odotas kun laskeskelen..." hän samalla kulmiaan kurtistaen tapaili.
"En ole oikeastaan ihan varma. Kai me jo koulun alaluokilla toisemme ulkonäöltä ainakin tunnettiin, mutta kun sitten myöhemmin satuttiin samalle luokalle, niin molemmat taisi olla siinä kolmentoista. Jotain kahdeksan vuotta siis", sai nuorukainen ynnätyksi. Lopputulos itse asiassa hämmästytti häntä itseäänkin siinä mielessä, että kulunut aika tuntui hänestä ainakin triplasti pidemmältä. Kahdeksan vuotta; sinä aikanako kaikki muka oli ehtinyt tapahtua?

Pudistellen omat mietteensä kirjaimellisesti päästään laski Reliam hetken kuluttua kätensä taakseen niihin nojatakseen ja käänsi katseensa Charlotesta kohti jokea. Hän ei edelleenkään ollut keksinyt mitä toinen yritti saavuttaa tästä aiheesta kysymällä, mutta siltä varalta että tyttö todella ilahtuisi puhtaasta numerotietoudesta, päätti partaveikko jatkaa selostustaan.
"Meni siinä kuitenkin vielä ainakin pari vuotta, ennen kun... Noh, ennen kun meistä tuli pari. Siitä kolmen vuoden päästä kävi sitten se onnettomuus, missä meikältä meni jalat alta. Sen jälkeen meillekin kävi niin kuin kävi", hän viimein lopetti ja joutui puremaan hampaansa yhteen, jottei olisi käynyt liian tunteelliseksi kipeästä asiasta puhuessaan.

Post by Roll on 6 May 2013 at 00:52

Charlotte tyytyi näyttämään varsin neutraalia naamaa toisen yhä vain venyvää vastausta kuunnellessaan, vaikka pienessä päässään kyllä raksutti niin kovaan tahtiin että oli melkeinpä kumma ettei sitä voinut kuulla ulospäin. Siinä missä Reliam ajatuksissaan piti kahdeksaa vuotta hurjan lyhyenä aikana, olivat punapään tunteet hyvinkin päinvastaiset. Sehän oli melkein kymmenen vuotta! Niin kauan toisensa tuntenut kaksikko varmasti todellakin tiesi jok'ikisen pienimmänkin seikan toisistaan; ei kai vasta reilu vuosi sitten miekkoseen tutustunut tyttö voinut toivoakaan kykenevänsä ottamaan moista aikaa kiinni, ja sekös kismitti. Se oli ihan hirveän epäreilua.

"Hmm," Charlotte hymisi mietteliäänä nuorukaisen lopetettua selostuksensa. Hän ei oikeastaan itsekään ollut aivan varma, mitä oli tahtonut kysymyksellään saavuttaa, mutta jos vastauksesta jotain oli hänelle käteen jäänyt, ei se ollut kyllä yhtään mitään muuta kuin silkkaa harmistusta. Mutta kun hän nyt kerran oli aiheesta aloittanut, ei hän voinut jättää juttua siihen vaikka seurauksena olisi miten paljon lisää mielipahaa.

"Se on kyllä aika nätti, eikö olekin?" tyttö pohti yhä mahdollisimman epäkiinnostuneelta vaikuttaen, muttei kuitenkaan kyennyt tällä kertaa olemaan vilkuilematta seuralaiseensa nähdäkseen, millaisin ilmein tämä hänelle vastaisi jos oli vastatakseen. Hän nimittäin tahtomattaankin vertasi tässäkin asiassa itseään Norahiin, joka oli kaikin puolin upea ilmestys; pitkät violetit kutrit, kuvankauniit kasvot ja muutenkin naisellisen sopusuhtainen yleisolemus. Samaa Charlotte ei todellakaan voinut sanoa itsestään ja poikatukastaan, yhä turhan lapsekkaista kasvoistaan ja muodottomasta vartalostaan. Olipa tyhmää, eihän hän ennenkään ollut tällaisista asioista välittänyt - ainakaan kovin paljon. Nyt hän kuitenkin joutui harmikseen toteamaan, ettei koskaan ollut tuntenut itseään näin mitättömäksi jonkun toisen rinnalla. Vaikka mielensä jälleen synkkeni entisestään, teki hän edelleen parhaansa pitääkseen kurjat tuntemuksensa vain omana tietonaan.

Post by hitodama on 6 May 2013 at 01:21

Reliamin oli käytävä oman itsehillintänsä kanssa sen verran kovaa kamppailua, ettei hän ehtinyt jäädä ihmettelemään välinpitämätöntä hymähdystä, jolla Charlotte kuittasi koko saamansa pitkän selonteon. Vaikkei sitä itse tiennytkään, oli punapää nimittäin jälleen kerran ensimmäinen tyyppi, jolle partaveikko kertoi tämänkään vertaa menneestä suhde-elämästään - ihan niin kuin tämä oli ollut ensimmäinen toverinsa kohtalokkaasta onnettomuudestakin kuullut henkilö. Näin ollen asioiden sanominen ääneen oli miehelle täysin uusi ja huomattavan epämiellyttävä kokemus.

Vaan Charloten seuraavan kysymyksen päästessä ilmoille oli Reliam jo taas sen verran itsensä herraa, että hän saattoi pysähtyä kunnolla kuuntelemaan mitä toinen oikein sanoi. Ja koska, kuten juuri todettua, Reliamilla oli kuitenkin suhteellisen merkittävä kokemus naisten kanssa elämisestä ja olemisesta, tajusi hän viimein jonkin olevan totta vieköön nyt kummallisella tolalla. Kukaan tavallinen naispuolinen ihminen ei nääs halunnut kuulla kehuttavan jotain toista saman sukupuolen edustajaa kauniiksi, joten heti ensitöikseen nuorukainen puristi suunsa suppuun ja päätti olla antamatta totuudenmukaista vastausta, vaikka mikä olisi.
"Lotte hei... Mikä nyt on?" hän sen sijaan varovaisesti uteli ja käänsi nyt huomattavan tarkkaavaiseksi käyneen katseensa kohti toveriaan. Ulkoisesti tämä näytti kyllä siltä kuin kaikki olisi ollut ihan normaalisti, mutta se ei enää riittänyt suoralta kädeltä vakuuttamaan Reliamia.
"Mitä teikä oikeastaan siitä piittaa miltä Norah näyttää tai ei näytä, tai kuinka kauan meikä sen on tuntenut? Miksi se teikää kiinnostaa?" mies jatkoi ja jäi odottamaan vastausta vähintäänkin yhtä kiinnostuneena, kuin likka omaan kysymykseensä.

Post by Roll on 6 May 2013 at 01:43

Ilmeisesti oli ihan sama, miten nonshalantisti Charlotte oli ainakin yrittänyt heittää utelujaan ilmoille, sillä Reliam tuntui nyt viimein pääsevän jutusta jyvälle, tai siltä se ainakin uhkaavasti punapään mielestä vaikutti. Miehen lausumatta jäänyt vastaus ja sen tilalle esitetty vastakysymys saivat tytön ylleen pukemansa naamion vihdoin rakoilemaan; tämä katsoi Reliamia hetken melkeinpä säikähtäneenä, kunnes sai lopulta pakotettua naamansa peruslukemille.

"Ah, ei... ei kun minä vain mietin, muuten vain," Charlotte äkkiä paikkaili, vaikka äänessään oli nyt ihan uudenlainen, selvästi aiempaa kireämpi sävy jota hän ei enää onnistunut kitkemään pois. Samassa hän myös kääntyi jälleen tuijottamaan jokea ystävänsä kasvojen sijaan yrittäessään kovasti keksiä jonkinlaista pakotietä tilanteesta. Koska hyökkäys oli tunnetusti paras puolustus, avasi hän lopulta suunsa uudestaan uuden kysymyksen kera. Kysymyksen, joka toivon mukaan antaisi miehelle muuta ajateltavaa... ja johon hän sitä paitsi todella tarvitsi vastauksen.

"Sinä tuota... mmm, oletko miettinyt haluaisitko palata sen kanssa yhteen?" hän siis lopulta laukoi, vakavana ja uskaltamatta katsoa seuralaiseensa ollenkaan. Jollakin tasolla hän epäili ettei ehkä saisi vastausta tähän kuten ei äskeiseenkään, ja jos niin olisi, täytyisi hänen vain päätellä juttu itse suuntaan tai toiseen. Tällä hetkellä se todennäköisempi suunta tosin ei vaikuttanut ollenkaan hyvältä. Vastaamattomuus kun ainakin tässä tilanteessa vaikutti lähinnä myöntymiseltä.

// Aijai Lotte shh, menee vielä hermot Rellulla, byhy. >:'| //

Post by hitodama on 6 May 2013 at 02:12

// Tai sitten se saattaa jopa tajuta joskus jotakin ooh! 8O //

Charloten muuttuva äänensävy ja kohti maisemaa karkaava katse riittivät kertomaan Reliamille, etteivät hänen arvelunsa olleet ihan tuulesta temmattuja: tytön kysymysten taustalla oli jotakin muutakin, kuin silkka uteliaisuus. Enää oli selvitettävä mitä se oli, ja siinä kohtaa tulivat avuksi taasen ne pari tuskallisen tylsää vuotta, jotka miekkonen oli viettänyt kutakuinkin sohvalla maaten ja televisiota töllöttäen (sekä itseään surkutellen, mutta se ei ollut tässä asiassa olennaista). Siinä välissä oli nimittäin tullut tutuksi saippuasarja jos toinenkin, ja vaikka Lotte yleensä olikin ihan omanlaisensa tapaus, käyttäytyi tämä tällä hetkellä kuin pahaisinkin malliesimerkkihahmo Kauniista ja rohkeista. Sellainen hahmo, joka kihisee kateudesta. Ajatus olisi missä tahansa toisessa tilanteessa lähinnä naurattanut Reliamia, mutta punapään nyt nököttäessä siinä vakavana kuin kivipatsas oli asialle vähän vaikea hekotella. Saattoiko muka pitää paikkansa, että ehkä - hyvin epävarma ja kyseenalainen ehkä - Charlotte oli mustasukkainen ystävästään?

"Tokihan sitä on tullut tuumattua", Reliam hetken hiljaisuuden jälkeen aloitti vastatakseen punapään viimeisimpään kysymykseen, joka käsitteli partaveikon ja Norahin mahdollisuuksia käynnistää suhteensa uudelleen. Puhuessaan miekkonen yritti samalla kuumeisesti keksiä miten asettelisi sanansa niin, että hän saisi joko kumottua hullun ajatuksensa tai ääritapauksessa hankkisi sille vahvistuksen, joten pelatakseen itselleen aikaa puhu hän melkein piinaavan hitain sanankääntein.
"Mutta on se jo aika selvää, ettei siitä tulisi mitään. Sillä on nykyään oma elämänsä ja meikällä oma, eikä kumpikaan osaisi enää sovittautua toisensa kuvioihin. Se ei vaan toimisi", nuorukainen vakuutti ja virnisti sitten hienoisesti itsekseen. Hän nimittäin oli keksinyt millaiseen ansaan juttunsa päättäisi.
"Sitä paitsi, jos se teikän huolta yhtään hälventää, niin Norah on jo kihloissa toisen kanssa", Reliam lauseen keskiosaa painottaen tokaisi.

Post by Roll on 6 May 2013 at 02:36

// Oi fiksu poika tällä kertaa hän. : D <3 Lotte saa olla tyhmä senkin edestä. //

Reliamin toden totta alkaessa vastata hänen kysymykseensä, kuunteli Charlotte korva tarkkana tämän sanoja ja huomaamattaan antoi huolestuneen katseensa hakeutua taas miekkoseen päin. Hänen oli itse asiassa kovin vaikea päättää, miellyttikö vastaus häntä vaiko ei, vaikka nuorukainen jopa vaikutti hymyilevän hieman vakuuttelujensa päätteeksi. Hän ei kuitenkaan saanut aikaa jäsennellä ajatuksiaan tarpeeksi, kun seuralaisensa teki vielä pienen lisäyksen, jolla kieltämättä oli väliä aika moneltakin kannalta. Se, että Norah oli kihloissa jonkun muun kanssa, ei tosiaan hänen huoltaan juuri hälventänyt vai mitä Reliam nyt sitten juuri sanoikaan, sillä eihän kaipaus sellaista kysellyt. Jos mies olisi todella haikaillut exänsä perään, oli ihan sama oliko tämä jonkun muun kanssa vai ei, sillä ainakin Charlottelle vain ja ainoastaan Reliamin tunteilla oli tässä sopassa jonkinlaista väliä.

Mutta, eipä se lopulta ollut lainkaan se asia, joka eniten kiinnitti tytön huomion, sillä nuorukaisen tapa painottaa sanojansa sai hänet tuntemaan olonsa entistä ahtaammalle ajetuksi. Hän toden totta tunsi olevansa ansassa, josta enää minkäänlainen pakoyritys ei häntä pelastaisi, ja selvä ahdistus alkoi olla jo luettavissa Charlotten kasvoilta hänen pitäessään silmänsä nyt tiukasti naulittuina Reliamissa.

"Minä... miksi...," hän koetti soperrella, kunnes lopulta luovuttamisen sijaan vain kurtisti kulmiaan ja puri hampaansa yhteen. "Miksi luulet että minua kiinnostaa hiton vertaa!" hän kivahti päin toisen naamaa, kääntäen kiireesti kasvonsa tästä poispäin, kohti maata. Hän saattoi tuntea pulssinsa kohoavan ja kyynelten kirpoavan silmiinsä; miksi tämä sattui niin paljon? Miksi se oli niin vaikeaa?

Post by hitodama on 6 May 2013 at 03:04

Kuten ei juuri koskaan muutenkaan, ei Reliamin voittajafiilistä oltu tehty kestämään. Charlotte oli nimittäin yhdessä silmänräpäyksessä taas vanha kunnon Charlotte, ei se iltapäiväsarjan oikutteleva tyttönen jonka olisi tässä kohtaa pitänyt heittäytyä miehen syliin tai edes nauraa koko jutulle. Ei, vaan vastoin kaikkia miehen oletuksia likka veti kasvoilleen oikeastaan aika ahdistavan ilmeen ja katseli se kasvoillaan toveriaan niin kauan, että tämän hymynpuolikas oli taatusti ehtinyt kuolla pois huulilta.

Vaan eipä siinäkään ollut vielä tarpeeksi, sillä oikeastaan aika pitkältä tuntuneen hetken kuluttua Charlotte tiuskaisi vasten Reliamin kasvoja mitä mieltä hän miekkosen tunkeilevasta tokaisusta oikein oli. Yhtäkkinen purkaus suoraan sanottuna säikäytti nuorukaisen, joka oli luullut hallitsevansa tilanteen oikeinkin mainiosti, ja sai hänet jäämään tuijottamaan toista suu äimistyksestä raollaan.
"...s-sori?" mies paremman puutteessa henkäisi seuraillessaan, kuinka punapää kääntyi mulkoilemaan vihaisena ja samalla jollain tapaa hyvinkin haavoittuvaisena maata.
"Luulin vaan että kun teikä niin kovaa kyseli, että... Äh, että..." hän yritti selittää, mutta kaiken mentyä näin hurjalla tavalla päin mäntyä tuntui koko mustasukkaisuusajatuksen lausuminen ääneen ylivoimaisen nololta. Sitä paitsi nyt Charlotella vasta jokin hätänä olikin, eikä nuorukaisella enää ollut varastossa arvauksia siitä mitä se mahtoi olla! Seikka sai Reliamin todella huolestumaan, sillä hän ei olisi suin surminkaan halunnut nähdä toista tuossa tilassa. Hän ei kuitenkaan ollut enää yhtään varma mitä uskaltaisi tehdä punapäätä lohduttaakseen, jottei aiheuttaisi vain tahattomasti lisää vahinkoa.

Post by Roll on 6 May 2013 at 03:26

Katseensa maahan painanut Charlotte voi pahoin niin monin eri tavoin, ettei olisi enää pystynyt edes luettelemaan niitä kaikkia. Päällimmäiseksi kurjan olon aiheuttajaksi tuntui kuitenkin nousevan silkka häpeä äskeisestä, varsinkin kun Reliam-parka selvästi hämillään pahoitteli, vaikkei tällä todellakaan ollut mitään anteeksipyydettävää. Miksei hän ollut voinut keskustella asiasta kuin tavalliset ihmiset ikään? Eihän hän missään nimessä ollut halunnut loukata parasta ystäväänsä, jota hän ei kokenut enää saavansa edes katsoa äskeisen tiuskaisunsa jälkeen. Ennen kuin tyttö edes tajusi sitä, oli hän alkanut nyyhkyttää ja kasteli pian kyynelillään pitkää vehreää ruohikkoa.

Reliamin sanoja seurannut hiljaisuus tuntui jälleen kestävän ikuisuuden jos toisenkin, miehen ollessa kaiketi liian hämmentynyt sanoakseen mitään - ja aivan aiheesta - ja Charlotten yrittäessä kasailla itseään ja rohkeuttaan edes sen verran, että saisi jotenkin vietyä hirveän tilanteen päätökseen. Hän pyyhkäisi kasvojaan paidanhihaansa vähän väliä, mutta joka kerta kun hän koetti saada sanaa sanotuksi, tuntui hän aina saavan aikaan vain kahta kauheampaa nyyhkytystä ja niiskutusta, kunnes lopulta pakotti pari sanaa suustaan.

"An-anna anteeksi," oli ainoa asia jonka hän halusi sanoa, ja vaikka se vähän rikkonaiselta kuulostikin, oli se varmasti kuultavissa. Pahasti punoittavia kasvojaan hän ei kuitenkaan kääntänyt miehen puoleen edes anteeksi pyydellessään; se tuntui ihan liian pelottavalta, vaikka hän toisaalta paloikin halusta tietää, miten mies hänen kömpelöihin sanoihinsa reagoisi.

Post by hitodama on 6 May 2013 at 03:54

Reliamin vielä yrittäessä keksiä mitä ihmettä hän voisi sanoa tai tehdä tilanteen korjaamiseksi, purskahtikin Charlotte yks kaks itkuun. Jos toverinsa oli ennen sitä luullut olevansa hyvinkin hämmentynyt, ei sille kai ollut edes sanoja miten ulalla mies tunsi nyt olevansa. Hän kävi päässään lävitse yhä hurjempia kauhuskenaarioita siitä mikä sai punapään käyttäytymään näin kummallisesti, samalla kun hän joutui puristamaan kätensä tiukasti nyrkkiin ollakseen kaappaamatta murheen murtamaa tyttöä syliinsä lohdutettavaksi. Ties vaikka toinen olisi nääs lyönyt partaveikolta hampaat kurkkuun, jos tämä olisi sen mennyt tekemään, sillä sen verran hurjalta likka oli aikaisemmin häntä tuijottaessaan näyttänyt.

Lopulta Lotte sai rauhoituttua edes sen verran, että Reliam kykeni saamaan kutakuinkin selvää tämän ulos sopertamista sanoista, joiden varsinaisesta syystä nuorukainen ei ollut kuitenkaan ihan varma. Ehkä punapää pyyteli anteeksi itkuaan, ehkä aiempaa tiuskaisuaan, ehkä ihan vain yleisesti kaikkea. Ei kai sen ollut kauheasti väliäkään, sillä oli se mitä tahansa, ei nuorukainen uskonut voivansa kantaa siitä toiselle kaunaa.
"Ei se mitään", hän siis vastasi vaimeasti ja vaihtoi samalla asentoaan niin, että nojasi kätensä nurmen sijasta reisiinsä. Tällä tavoin mies toivoi pääsevänsä paremmin kurkkimaan näyttikö tyttö yhä vihaiselta vai pelkästään niin surulliselta, että toverinsa pelkäsi sydämensä halkeavan sen takia.
"Lotte kuule, kerro nyt mikä on. Oikeasti", Reliam sitten jatkoi otsa huolesta syvillä rypyillä.

Post by Roll on 6 May 2013 at 04:11

Reliam hyväksyi Charlotten anteeksipyynnön niin ehdoitta, että tyttö olisi jo yksin sen takia tahtonut vain hypätä miehen kaulaan ja hukuttaa tämän halauksiin, mutta se nyt oli helpommin ajateltu kuin tehty. Hän oli toden totta ehtinyt pelätä pilanneensa kaiken tällä naurettavalla kiukuttelullaan, mutta kun mies sen kun osoitti aitoa huolta sen sijaan, että olisi ollut vihainen, muisti punapää entistä paremmin miksi hän piti toisesta niin kovin; tämä ei koskaan, ikinä ollut jättänyt häntä yksin, eikä selvästi aikonut tehdä niin nytkään. Vielä kerran silmiään pyyhkäistyään tyttö siis viimein kääntyi hitaasti nähdäkseen hänelle niin kovin tärkeän ihmisen. Samalla hän korjasi jokseenkin kumaraan painunutta ryhtiään.

"Minä vain halusin...," Charlotte lopulta tovin vain toisen ystävällisiä mutta hurjan huolestuneita kasvoja katseltuaan aloitti. Hän oli tehnyt ja sanonut tänään niin kummallisia ja typeriä asioita, ettei seuraavankaan toteaminen lopulta edes vaatinut suuria ponnistuksia, vaikka täydestä sydämestään tyttö sen lausuikin. "K-kun minä en halua mitään muuta niin paljon kuin olla s... sinun kanssa." Alahuuli hienoisesti väristen jäi punapää odottamaan toisen vastausta, pystymättä vielä pyyhkimään ahdistuneisuutta kasvoiltaan.

// bhyhy! //

Post by hitodama on 6 May 2013 at 04:42

// Juuri tämän takia kannattaa valvoa viiteen aamuyöllä. <3 //

Saadessaan katsekontaktin Charlotteen tunsi Reliam olonsa helpottuvan edes pienen hitusen verran. Hetken toinen oli nääs ollut niin kovin tavoittamattomissa, että se oli oikeasti karminut nuorukaista. Hän ei tahtonut menettää punapäätä; sen hän oli tajunnut jo joutuessaan viimeksi pelkäämään tämän hengen puolesta. Jos koko kauheasta onnettomuudesta ei muuta hyvää ollut seurannut, niin ainakin se oli totta vie saanut stuckaldilaisen ymmärtämään miten paljon ja millä tavalla hän oikein tytöstä välitti.

Ja lopulta Reliam sai puristettua Lotesta ulos myös selityksen sille, mikä hänet oli heittänyt noin kamalan pahasti pois raiteiltaan: hän halusi olla ystävänsä kanssa. Mutta mitä hiittä se sitten tarkoitti?! Mies itse tiesi kyllä jollain tasolla hyvinkin tarkkaan mitä hän olisi toivonut sen tarkoittavan, mutta kaipa tuolla tavoin saattoi sanoa ihan vain ystävällekin ilman sen syvällisempiä merkityksiä. Ehkä punapää vain oli säikähtänyt ajatusta siitä, että jos Reliam ja Norah palaisivat yhteen, ei ensin mainittu enää ehättäisi seikkailemaan ympäri maata hänen kanssaan... Ehkä ja ehkä. Hitto vie kun kaiken piti olla niin monimutkaista! Koulun disko ja yksi "alatko oleen" oli riittänyt Norahin kanssa, mutta kuinka ollakaan Loten kanssa kaiken oli tunnuttava monin verroin mutkikkaammalta.
"Noh... Ei, tuota, ei se nyt ole ollenkaan sellainen asia, mitä kannattaisi meikän mielestä itkeä", nuorukainen yhä jokseenkin huolestuneelta näyttäen mutta nyt samalla huomaamattaan myös hymyillen vastasi. Sitten hän kurotti kätensä edelleen hieman varuillaan kohti punapäätä ja yritti painaa tämän itseään vasteen halaukseen, jonka myötä ehkä jollain maagisella tavalla selviäisi millaista "olemista" Charlotte mahtoi tarkoittaa.

Post by Roll on 6 May 2013 at 13:53

// Joo, paras syy. <3 //

Edelleen kovin hukassa olevan Charlotten oli hirveän vaikea päätellä Reliamin sanoista mitään, sillä vaikka tämä hymyilikin, olivat sanansa ymmärrettävissä monin eri tavoin. Ehkä tämä vain vähätteli tytön juuri julki tuomia tunteita tai... Pidemmälle synkkien ajatusten syövereihin ei punapää onneksi ehtinyt sukeltaa miehen kaapatessa hänet halaukseen, joka sai hänet unohtamaan kaikki pahat asiat sillä silmänräpäyksellä. Syvään henkäisten hän kietoi yhtään enempiä odottamatta kätensä nuorukaisen kainaloiden alta tämän ympärille ja puristi tämän tiukasti otteeseensa samalla, kun painoi yhä itkuiset kasvonsa hetkeksi tämän rintakehää vasten.

"Onpas," Charlotte lopulta katsettaan hieman nostaessaan sopersi myöhäiseksi vastaukseksi ja joutui myös pikkuisen höllentämään otettaan - vaan ei missään nimessä päästämään irti - jotta saattoi vääntäytyä asentoon, josta näkisi kunnolla Reliamin kasvot. "Et voi uskoa miten ihan tosi paljon olen sitä miettinyt... mutta kun en, en osannut... en uskaltanut sanoa mitään," hän nyt tunteidensa vuodatuksessa vauhtiin päästyään epävarmasti myönsi, irrottamatta enää hetkeksikään katsettaan miehen ruskeista silmistä. Hän oli jo sen verran hyvän aikaa kieltänyt tosiseikat hylätyksi tulemisen pelossa, ettei voinut nytkään tyystin pyyhkiä pois kaikkia mieleensä hiipiviä ikäviä epäilyksiä ja oletuksia seuraaviin hetkiin liittyen, mutta samalla hän tunsi helpotusta saatuaan asian viimein sydämeltään. Syteen tai saveen, tässä sitä nyt oltiin.

Post by hitodama on 7 May 2013 at 00:00

Reliamin pelko uudesta kiukunpuuskasta osoittautui onneksi täysin turhaksi, sillä hänen ryhtyessään hivuttamaan Charlottea lähemmäs itseään tarrautui likka toveriinsa saman tien kuin henkensä hädässä. Partaveikko ei sentään uskaltanut käyttää yhtä kovakouraisia otteita jottei olisi kuormittanut turhaan toisen paranemassa olevia kylkiluita, mutta kiitettävän omistushaluiseksi hänkin silti itsensä tunsi kietoessaan kätensä tiiviisti tytön ympärille. Hän antoi Loten nyyhkiä kaikessa rauhassa viimeiset itkunsa paitaansa samalla, kun miekkonen itse puolestaan laski kasvonsa toisen hiuspehkon sekaan ja hymyili hiljaa itsekseen. Näytti vähän siltä, että täydellisesti alkanut päivä, josta välillä olikin melkein tullut maailman kurjin päivä, oli palaamassa takaisin alkuperäisille raiteilleen.

Charloten sitten vetäytyessä hitusen taaksepäin hölläsi Reliamkin otettaan ja jäi toista silmiin katsoen kuuntelemaan, kuinka punatukka kertoi käymästään sisäisestä kamppailusta. Kaiken tuon valossa oli enää aika mahdotonta yrittää uskotella itselleen, että ehkä tyttö oli sanonut kaiken sanottavansa pelkkä kaverisuhde mielessään, minkä tajuaminen sai kaupunkilaisen hymyn vain levenemään entisestään. Ei se toki tarkoittanut etteikö hänkin olisi sisimmissään ollut vähän peloissaan asioiden saamasta käänteestä, mutta kieltämättä silkka onnellisuus peitti tällä hetkellä kaikki negatiiviset tunteet taakseen.
"Ai jaa? No hyvin kieltämättä pidit asian omana tietonasi, kun ei meikä kyllä tajunnut yhtään mitään. Ajattelin vaan että ei... Ettei teikä voisi ikinä..." nuorukainen puolestaan takelteli vuoron saadessaan ja joutui viimein kääntämään katseensa pois, kun korviensa suunnalta leviävä punoitus sai kasvonsa kuumottamaan ikävästi.
"Äh, vieläkin on vähän vaikea uskoa, kun siitä joulusta asti vaan mietin, että eipä meikällä olisi ikinä mitään mahdollisuuksia. Ei, kun olen vaan... Tällainen", hän lopulta huokaisi ja soi syyttävän katsahduksen jalantynkiinsä. Rampautunut entinen jalkapalloilija tuskin oli kenenkään ajatus ihannekumppanista, joten aina onnettomuudestaan lähtien mies oli yrittänyt opetella tulemaan toimeen sen tosiasian kanssa, että ilmeisesti hän joutuisi elämään koko elämänsä yksin.

Post by Roll on 7 May 2013 at 00:43

Reliamia hyvin odottavin katsein tuijottelevalla Charlottella oli suuria vaikeuksia vain pysyä paikallaan toisen vastausta odottaessaan, mutta kun mies viimein vastasi, ei tyttö kuullut tai nähnyt enää mitään muuta. Jo toisen leveä hymy oli antanut hänelle itselleenkin aihetta vetää suupieliään varovasti ylöspäin, mutta vasta tämän ryhtyessä takeltelemaan jokseenkin yhtä kömpelösti kuin hän hetki sitten, piirtyi punapäänkin kasvoille niin kovin onnellinen hymy, jota hän ei edes yrittänyt hillitä. Kuulosti nimittäin uhkaavasti siltä että Reliam oli hautonut päässään hyvin samankaltaisia ajatuksia kuin Charlotte omassaan, uskoen ettei toinen koskaan voisi olla kiinnostunut. Hän hymähti hiljaa ja oli jo vastaamassa jotain asiaankuuluvaa, kun miekkonen päätti ettei ollutkaan vielä saanut sanoa kaikkea sanottavaansa. Reliamin jatkaessa entistä vakavampana tunsi tyttö palan nousevan kurkkuunsa ja hymynsäkin haihtui huuliltaan sen sileän tien.

"Ei, älä, älä sano noin," Charlotte vastusti ja koetti parhaansa mukaan olla pillahtamatta uudelleen itkuun. "Ei sellaisella koskaan voisi olla mitään väliä. Kun sinähän olet... sinä olet justiinsa kaikista siistein tyyppi mitä tiedän," hän vakuutti kenties vähän hassuin sanavalinnoin toisen silmiin katsoen ja hymyä huulilleen palauttaen, vaikkei saanutkaan sitä kestämään kovin kauan päätettyään lisätä vielä omankin jokseenkin samanlaisen puolensa jutusta: "Kun siis tiedätkö, olet niin siisti että luulin etten ikinä voisi olla tarpeeksi hyvä... Ja kun tänään se... Norah, kun näin sen niin olin aivan varma ettei minulla olisi ikinä mitään saumaa kilpailla ainakaan jonkun sellaisen kanssa."

Post by hitodama on 7 May 2013 at 20:53

Vaikka Reliamia hävettikin se mitä hän oli sanomassa, saivat Charloten hymyävät kasvot hänetkin pitämään virneen yhä tiukasti huulillaan. Jos miehelle olisi jäänyt enemmän aikaa miettiä tekemisiään, olisikin hän voinut jättää kaikki masentavat ennakkopelot ja niiden puimisen toiseen kertaan sekä vain keskittyä nauttimaan heidän keskinäisestä onnestaan, mutta kun hän nyt oli jo alkanut purkaa sydäntään niin kai se oli vain vietävä loppuun asti. Sitä paitsi asia oli vaivannut nuorukaista jo useamman kuukauden ajan, joten ehkä se oli aikakin saada sysätyksi pois mielestä.

Kaikeksi onneksi Charlotte kuitenkin häivytti ystävänsä - Vai oliko se enää edes oikea termi? - epäilykset nopeasti sivuun, mikä sai Reliamin naurahtamaan helpottuneesti.
"Vai että siistein", hän toisti ja koetti melko heikoin tuloksin kuulostaa vaatimattomalta. Vaan sittenpä oli taas punapään vuoro selventää sitä, miten kovasti aiempi kahvilavierailu olikaan häntä kiusannut, eikä miekkonen oikeastaan voinut väittää toisen huolen olleen täysin turha. Olisihan hän kieltämättä vielä muutama vuosi sitten valinnutkin Norahin mieluummin kuin ketään muuta, mutta nykyään asiat olivat merkittävällä tavalla toisin.
"No jaa, en kyllä vaihtaisi teikää edes kymmeneen Norahiin", Reliam siis totuudenmukaisesti ja ääni tunteesta käheänä vastasi kääntäessään katseensa taas hetkeksi kohti punapään kasvoja. Vain hetkeksi, sillä pysähtymättä harkitsemaan asiaa enää sen enemmälti kurottautui hän viimein kohti Charlottea painaakseen hellän suukon tämän otsalle.

Post by Roll on 7 May 2013 at 21:58

Saatuaan Reliamin tavoin huoliaan purettua ihan ääneen, tunsi Charlotte valtavan kiven vierähtävän sydämeltään, ja tunne se kun parani hetki hetkeltä hänen tuijotellessaan miehen ystävällisiä, hymyileviä kasvoja. Kun toinen vielä selvästi sanojaan tarkoittaen totesi juuri sen, mitä hän todella oli tahtonut kuulla - mitä hänen todella oli tarvinnut kuulla - oli tytön äärimmäisen vaikea päättää miten päin olisi ollut pakahtuessaan kaikesta siitä onnesta, jonka ilmaiseminen pelkästään hymyillen tai sanoin tuntui jo melkeinpä mahdottomalta.

"Ihana kuulla," hän sai vastattua eikä Reliamin tavoin tehnyt muuta kuin tapitti toista silmiin aina siihen saakka, kunnes tämä hakeutui häntä lähemmäs ja suukotti varovasti otsalle. Punapää sulki silmänsä ja henkäisi syvään tuntiessaan koko kehonsa väreilevän yhden niinkin pienen kosketuksen voimasta. Huomaamattaan hän myös tiukensi sormiensa otetta nuorukaisen takista. Se pieni hetki tuntui yhtä aikaa kestävän sekä ikuisuuden että silmänräpäyksen, joten Reliamin viimein perääntyessä hieman oli Charlotten vaikea käsittää, paljonko aikaa oikeastaan oli kulunut. Hän avasi silmänsä ja kohdisti ne jälleen seuralaiseensa, mutta ei kyennyt saamaan sen ensimmäistäkään sanaa suustaan. Hiljalleen alkuhämmästys haihtui hänen kasvoiltaan ja muuttui pieneksi varovaiseksi hymynpoikaseksi, ja jos poskensa eivät olisi helottaneet punaisina jo kaikesta itkemisestä ja muusta tunteilusta, olisi hän sillä hetkellä varmasti punastunut aivan kiitettävästi.

Post by hitodama on 10 May 2013 at 00:46

'Itse olet ihana', lausui Reliam mielessään painaessaan huulensa vasten Charloten otsaa. Samalla hän tunsi, kuinka tyttö puristi yhä kiivaammin hänen takkinsa otteeseensa ja kuuli, kuinka tämä henkäisi toivottavasti ja oletettavasti ennemminkin ihastuksesta kuin inhosta. Ei punapää ainakaan nimittäin kavahtanut pakosalle tai mitään, joten nuorukainen oletti eleensä olevan tälle ihan ookoo.

Kun Reliam itse taasen nojautui takaisin omalle paikalleen, suuntasi hän jokseenkin kysyvänsorttisen katseen toveriinsa. Ja voi jestas miten suloiselta, suorastaan viattomalta, likkaparka näyttikään! Vaikka miehen olikin jo myönnettävä Norahin kenties puhuneen aiemmin jonkin verran silkkaa soopaa, näytti tämä olleen oikeassa ainakin sen suhteen, ettei Lotte tainnut olla kovin kokenut kaveri parisuhteilun saralla. Ei kai mokoma rääväsuu nimittäin muuten olisi niin ujoa neitiä yhtäkkiä ollut, ettei näyttänyt saavan enää edes sanotuksi yhtään mitään.

Mutta eipä sillä, että Reliaminkaan mielestä tässä olisi paljon puheita juuri nyt kaivattu. Sen sijaan hän nosti toisen Charloten ympärille kietoutuneista käsistään hitaasti ylös ja jätti sen sitten silittelemään tytön poskea, joka tuntui tunnemyräkän jäljiltä melkeinpä kuumeiselta. Punapään vaalean ihon koskettaminen sai myös nuorukaisen oman sydämen hakkaamaan entistä kiihkeämmin ja nostattipa hänen silmiinsäkin ovelan tuikkeen, jonka yllyttämänä hän tovin kuluttua laski kätensä Loten leualle. Toimien niin varovaisesti mutta silti määrätietoisesti kuin vain osasi, koetti mies vetää toista lähemmäksi itseään voidakseen tällä kertaa sulkea likan huulet ihka aitoon suudelmaan.

Post by Roll on 10 May 2013 at 01:29

// juu okei mua ei nukuta koko yönä moi!!!!11!! ;o; <3 <3<3 //

Yhtäkkisestä ujouspuuskasta kärsivä Charlotte sen kun tuijotti Reliamia hyvinkin ihastunut ilme kasvoillaan, eikä se haihtunut minnekään - päin vastoin - siinäkään vaiheessa, kun mies kohotti toisen kätensä silittelemään hänen poskeaan. Hellä kosketus sai punapään tuntemaan pulssinsa kohoavan entisestään ja nielaisemaan jännittyneenä, minkä jälkeen hän huomasikin hengittelevänsä huomattavan epätasaiseen mutta syvään tahtiin. Hyvin hiljaa ja äärimmäisen onnellisena hymisten hän antoi toisen käden sivellä poskeaan ja oli tyystin nuorukaisen vietävissä. Onneksi tämä hellistä otteistaan huolimatta tuntui todellakin tietävän, mitä teki, sillä se sai epävarman tytön tuntemaan olonsa hyvin turvalliseksi.

Miehen tarttuessa varovasti Charlotten leukaan, vilkaisi tyttö pikaisesti tämän kättä, mutta kohotti katsensa liki saman tien takaisin seuralaisensa silmiin odottaen melkeinpä kärsimättömänä, mitä oli tulossa. Hän antoi Reliamin vetää hänet lähelleen ja painaa huulensa hänen huuliaan vasten. Silmänsä jälleen kiinni painaessaan koetti hän tulla hieman toista vastaan, joskin jokseenkin kömpelösti haparoiden. Kätensä hän kietaisi entistä tiukemmin ja omistavammin miekkosen ympärille kokiessaan jotain ihan uutta, joka sai koko hänen kehonsa värisemään silkasta onnesta ja jännityksestä.

Post by hitodama on 10 May 2013 at 01:54

// Ei ei, nyt ei kyllä vietetä taas koko yötä pelaten! >=| ...vaan puoli yötä. //

Reliam ei vieläkään osannut oikein olla olematta jatkuvasti varuillaan torjutuksi tulemisen pelossa, mutta ehkäpä tunnusteleva etenemisensä oli Charloten arkuuden huomioiden pelkästään hyväksi. Näin ollen tytöllä oli nääs tarpeeksi aikaa sopeutua tilanteeseen, kun kumppaninsa ohjasi huulensa tämän suulle ja jäi nauttimaan kosketuksesta, jonka kaltaista partaveikkokaan ei ollut kokenut vuosikausiin. Se sai veren kohisemaan huumaavana hänen korvissaan samalla, kun leveä hymy pujahti kaiken keskellä hänen kasvoilleen. Nuorukainen ei nimittäin voinut olla virnuilematta sille tosiseikalle, miten hirveän onnekkaaksi hän yhtäkkiä itsensä tunsi. Minkä kaiken sotkun lävitse hän ja Lotte olivatkaan tuntemisensa aikana joutuneet rämpimään, mutta jos sen kaiken tarkoitus oli jonkin hurjan kosmisen suunnitelman mukaan ollut johtaa asiat tähän pisteeseen, olisi Reliam käynyt koska tahansa sen kaiken läpi uudemmankin kerran!
"Tiedätkö mitä", mies hetken kuluttua kuiskasi pitäessään yhä silmänsä puoliummessa ja kasvonsa niin lähellä punapään omia, että hän saattoi tuntea tämän hengityksen ihollaan.
"Lucas tulee kuolemaan nauruun, jahka se saa joskus jotain vihiä tästä", hän vaimeasti hihittäen jatkoi. Ilkikurisesta ilmeestään päätellen hän ei kuitenkaan pelännyt tilannetta, vaan päin vastoin paloi ennemminkin halusta näyttää toverinsa veljelle, ettei irvimisellään olisi heihin enää mitään vaikutusta. Sillä mitäpäs sitä vitsejä laukomaan asiasta, joka oli ihan täyttä totta!

Post by Roll on 10 May 2013 at 02:30

Reliamin jälleen erkaannuttua Charlottesta, jäi tämä silmänsä auki saatuaan hetkeksi kirjaimellisesti haukkomaan henkeään, kunnes miehen hymyilevät kasvot huomattuaan käänsi lähes huomaamattaan omatkin suupielensä yhäkin melkoisen ujonpuoleiseen hymyyn. Tovin hän vain katseli silmät tuikkien ja sydän yhä ylikierroksilla lyöden niin hurjan komeaa ja helläkätistä seuralaistaan toivoen, että he voisivat vain jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi toisiaan pitelemään ja samaa ilmaa henkimään. Vaan eipähän hänkään sitten kyennyt olemaan naurahtamatta huvittuneena miekkosen avattua jälleen sanaisen arkkunsa.

"Taatusti," punapää kuiskasi vastaukseksi. "Tyhmä Lucas, se on häiritsevän usein oikeassa," hän vielä lisäsi, mutta päätti jättää höpinät veljestään siihen ja painautui tyytyväisenä Reliamia vasten, haudaten kasvonsa jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä tämän takin rinnukseen. Kurkustaan karkasi vaimea mutta hyvinkin ihastunut hymähdys hänen koettaessaan järkeillä, mitä ihmettä hän tälläkin eleellä oli hakenut. Vaan eipä tässä kai nyt järkeä kysytty alkuunkaan, joten loppujen lopuksi tyttö ei välittänyt tippaakaan siitä että tunsi itsensä aika pahastikin pöhköksi siinä hykerrellessään.

"Minun on niin hyvä olla kun sinä olet siinä," hän lopulta totesi hiljaa mutta sitäkin tunteikkaammin kohottaessaan katseensa taas hitaasti ylöspäin.

Post by hitodama on 13 May 2013 at 01:21

Reliam tyytyi naurahtamaan ja kohottamaan kulmiaan Lucasille, joka - kuten Charlotte mainitsi - oli nähnyt siskonsa ja tämän toverin päiden lävitse jo paljon ennen kuin asianomaiset itse. Vaikka Lewisien lapset saattoivat äkkiseltään näyttää melko huonosti toisiaan sietävältä parivaljakolta, tunsi isoveli kaiketi siis nuorempansa aika hyvin voidakseen tehdä niinkin tarkkanäköisiä huomiota. Sellaisia kai ne sukulaiset vain joskus olivat: yhtä aikaa läheisiä ja tärkeitä, mutta toisinaan niin hirmuisen ärsyttäviä.

Sen enempää ei partaveikkokaan tosin suonut toisen perhesuhteille huomiota, sillä Lotte päätti jo toistamiseen kaivautua miehen syliin ikään kuin siitä turvaa hakien ja samalla kasvojaan piilotellen. Ele oli Reliamista jokseenkin hellyttävä, vaikkei hän sen tarkoitusta ehkä ihan ymmärtänytkään, joten hyvillään likan läheisyydestä nosti hän vaeltelemaan lähteneen kätensä leikittelemään tämän hiuksilla. Hän silitti ystävänsä päätä, kiersi lyhyitä kutreja sormensa ympärille ja tuijotteli ihmetyksissään sitä, miten punaiset hiukset todella olivatkaan, kunnes Charlotte kohottautui jälleen katsomaan miestä silmiin.
"Onneksipa meillä ei ole tästä kiire yhtään mihinkään", Reliam vastasi, sillä sen syvällisempään lepertelyyn hänestä ei sentään ollut. Ilmeestään ja rentoutuneesta olemuksestaan saattoi kuitenkin helposti päätellä, että myös hänen olonsa oli juuri tässä mitä mainioin.
"Tosin niin... Voitaisiinhan me samalla päästää ne pokémonitkin lopulta pihalle, eikö? Tuskin ne nyt mihinkään kauheaan pulaan itseään saa, vaikka me vaan lojuttaisiinkin ihan rauhassa täällä rannalla", tuli miekkonen hetken asiaa mietittyään tosin jatkaneeksi. Vaikkei hän sitä myöntänytkään, tunsi hän nimittäin aika suurtakin syyllisyyttä siitä, kuinka paljon hän oli joutunut viimeisten viikkojen aikana pitämään kaikkia kasvattejaan tiukasti pallojen suojissa.

Post by Roll on 13 May 2013 at 01:45

Reliamin sylissä hetkosen levähtänyt Charlotte hymisi iloisesti ja jokseenkin levollisesti miehen todettua tavallaan olevansa myös tyytyväinen tilanteeseen. Pahin tunteiden myllerrys alkoi kai olla takanapäin tytön tajutessa olevansa yllättävänkin väsynyt vaikka vasta alkuiltapäivän puolella oltiinkin. Se ei kuitenkaan pahemmin haitannut, sillä mikäpä kiire heillä tosiaan oli siitä yhtään mihinkään. Samassa tuli kuitenkin puheeksi eräs niistä alkuperäisistä syistä, joiden vuoksi kaksikko rannalle oli päättänyt lähteä; pokemonit. Punapää olisi suoraan sanottuna mieluummin vain antanut kasvattiensa homehtua palloihinsa juuri nyt, mutta tuskinpa niistä tosiaan ulkosallakaan pahemmin haittaa oli, olettaen toki ettei nyt ihan jokaista sentään päästettäisi ulkoilemaan.

"Niin joo...," Charlotte huokaisi laiskanpuoleisesti, mutta loi sitten hieman huolestuneen katseen Reliamiin. "Et kai... et kai meinannut sentään sitä... siis, Jericoa? Tai siis jos ei vain haittaa, niin ehkä se voisi olla pallossaan?" hän tapaili empien irrottaessaan vihdoin viimein otteensa seuralaisestaan kurotellakseen nappaamaan vähän matkan päähän jääneen olkalaukkunsa, jossa omat pokepallonsa olivat varmassa tallessa. Eihän hänkään aikonut kaikkia kasvattejaan juuri nyt ulkoiluttaa, joten toivottavasti tytön pyyntö pitää pelottava nidorino pallossaan ei ollut mahdottoman kohtuuton. Laukun remmistä kiinni saatuaan hän kiskaisi sen luokseen ja katsahti jälleen nuorukaiseen pahoittelevasti.

Post by hitodama on 13 May 2013 at 02:18

Reliamille ei jäänyt aikaa kuulostella kovin tarkoin mitä mieltä Charlotte oli koko pokémonien ulkoiluttamiseen liittyvästä ideasta, sillä pian myönnyttyään tyttö jo ottikin esiin yhden aivan tietyn seikan, johon toverinsa keskittyi vastaamaan melkoisen suurella tarmolla.
"En tietenkään", nuorukainen vakuutti asiaa yhtään miettimättä. Hänelle ei suoraan sanottuna olisi tullut mieleenkään päästää Jericoa enää kenties ikinä Charloten lähistölle, ei kaiken sen jälkeen mihin mokoma hullu piikkipallo oli jo syyllistynyt. Kauan sitten ystävänpäiväretkellä se oli puraissut punapäätä, viimeksi se oli melkein tallonut tämän murskaksi, ja mitäpä se yksi sanonta puhuikaan kolmannen kerran "toden sanomisesta"? Reliamia puistatti ajatellakin, mitä se tässä tapauksessa saattaisi merkitä.
"Ei teikän tarvi siitä murehtia. Voidaan muutenkin ottaa ulos vaan ne, jotka tajuaa todennäköisimmin olla aiheuttamatta ongelmia", miekkonen jatkoi ja näytti niinikään toveriaan katsahtaessaan vähän pahoittelevalta. Toki ihan jo nidorinonkin vuoksi, mutta myös siitä syystä, että tällä lausunnollaan hän hieman salakavalasti sulki ulkoilutettavien listalta pois myös jynxinsä, jonka olemassaolosta hän ei ollut häpeissään Lotelle edes kertonut.

Ja koska punapää oli jo ehättänyt hamuta olkalaukun käsiinsä, kääntyi myös Reliam ympäri ja pyöräytti rullatuolinsa niin, että hän saattoi onkia sen takaosassa olevasta repusta esiin kolme eriväristä poképalloa. Nostaen niistä ulkoisesti kaikkein tavanomaisimman ensimmäisenä käteensä vapautti nuorukainen rannalle suurikokoisen scizorin, joka materialisoiduttuaan ravisteli itseään ja jäi sitten katselemaan mihin se oli putkahtanut.
"Moi Saramu! Pääsette pihalle nyt Bronin ja Calypson ja Charloten otusten kanssa. Teikä varmaan voi pitää vähän muita silmällä, että vältyttäisiin kerrankin kaikilta katastrofeilta", kouluttaja rauhallisimmalle kasvatilleen totesi, mikä sai hyönteisen nyökäyttämään tunnollisesti päätään. Sitten, samalla kun Reliam vapautti mainitsemaansa lohikäärmekaksikkoa nurmelle, kääntyi Saramu katsomaan sille jo hyvinkin tuttua Charlottea ja heilauttamaan tälle kättään. Siitä oli todella huojentava nähdä, että tyttö vaikutti tällä kertaa olevan jo aika hyvässä kunnossa.

Post by Roll on 13 May 2013 at 02:37

Charlotten kasvoille kohosi huojentunut hymy Reliamin luvatessa jättää Jericon ulkoiluttamisen toiseen kertaan. Ei hän kai oikeastaan ollut hetkeäkään epäillyt etteikö toinen siihen suostuisi sen kurjan onnettomuuden jälkeen, mutta oli hänestä silti hieman harmillista joutua pyytämään moista. Hyvä kuitenkin, että tällä erää hänen ei tarvinnut keskittyä miettimään tapaturmaansa tai kammoksumaansa myrkkypokemonia yhtään sen enempää. Kun Reliam alkoi penkoa omien kasvattiensa palloja repustaan, siirtyi punapää vihdoin tämän välittömästä läheisyydestä hieman etäämmälle toiselle tilaa antaakseen, mutta jäi kuitenkin istuskelemaan miehen vierelle. Ensimmäisestä pallosta materialisoitunutta ja häntä pian tervehtivää Saramua hän moikkasi iloisesti hymyillen ja itsekin kättään kohottaen.

"Moikka Saramu, kiva nähdä," Charlotte puheli kookkaalle ötökkäpokemonille ja availi sitten oman laukkunsa vetoketjun. Hetken hän punnitsi mielessään, ketkä tiimiläisistään vapauttaisi ihmisten ilmoille, sillä vaikka esimerkiksi Pandora ja Aria olivat varmasti hänen parhaimmin käyttäytyvä kaksikkonsa, ei hän uskonut niiden nauttivan joenrannassa telmimisestä samalla tapaa kuin rämäpäisten Ninan ja Aalan. Niinpä pikkuisen asiaa pohdittuaan päätyi tyttö ottamaan esille viimeksi mainitun kaksikon pallot, joiden asukit sitten vapautti nurmelle jotakuinkin samaan aikaan keskenään. Aivan kuten scizor hetki sitten ulkosalle päästyään, jäivät myös terrieri ja saukko ihan ensitöikseen tutkailemaan ympäristöään ennen kuin jaksoivat kiinnittää huomiota muihin paikalla oleskelijoihin.

"Aala, Nina, tänään onkin harvinaislaatuista huvia ja seuraa tiedossa," punapää julisti kasvateilleen, jotka kouluttajaansa tervehdittyään jäivät katseellaan seurailemaan jo ajan myötä tutuksi käynyttä muuta porukkaa. Tai oikeastaan Nina jäi, Aala puolestaan ponkaisi innoissaan häntäänsä heilutellen Reliamin kimppuun ja koetti päästä nuolemaan tämän kasvoja. Piskinsä käytöksestä huvittunut Charlotte saattoi vain hymyillä aurinkoisesti, sillä oli hurjan mukavaa nähdä miten hyvin koirapokemon tulikaan toimeen miekkosen kanssa.

Post by hitodama on 30 May 2013 at 00:02

Saadessaan Charlotelta iloisen vastatervehdyksen ja kouluttajaltaan käskyn pitää nuorempia pokémoneja silmällä, siritti Saramu silmiään siristäen mielihyvästä ja taitteli sitten itsensä istumaan rantatörmälle. Siitä olikin aikaa, kun se tovereineen oli saanut vain nauttia olostaan tähän tapaan, vailla pelkoa äkisti syntyvästä tappelusta, jonka Jerico ja Alora saivat mitättömimmästäkin syystä aikaiseksi.

Sitten kävivät ihmiset kaivamaan lisää poképalloja esiin, ja kun Lotte vapautti valitsemansa riehakkaan kaksikon eteensä, oli Reliamillakin taas poképallopari käsissään. Ennen kuin hän ehätti kuitenkaan edes miettiä niiden sisällön vapauttamista, loikki Aala miehen kimppuun ja paloi ilmeisesti halusta päästä kuolaamaan hänen naamansa läpimäräksi.
"Ääh, Aala, hölmö piski! Mene kuuseen siitä", Reliam huvittuneesti naureskellen moitti terrieriä ja yritti töniä sitä kauemmaksi, vaikka oikeastaan samalla pörröttikin otuksen turkkia. Koira ei kuitenkaan ollut enää mikään pikkuinen lillipup, joten silkan intonsa voimalla se kellisti miehen puoliksi selälleen makaamaan, minkä lisäksi miekkosen ote Bronin ja Calypson palloista pääsi samalla kirpoamaan. Onneksi ranta ei ollut niin viettävä että poképallot olisivat vyöryneet omille teilleen, mutta nurmelle tömähtäessään ne vapauttivat kuitenkin asukkinsa kahleistaan. Milotic materialisoitui hassulle mykkyrälle Ninan lähistölle, kun taas bagon tupsahti aivan joen ääreen ja jäi saman tien tuijottelemaan virtaavaa vettä kuin miettien, mistä moinen oli sen eteen yhtäkkiä tupsahtanut.

Post by Roll on 30 May 2013 at 00:23

Aala tuntui hämmästyvän hieman itsekin pistäessään Reliam-paran liki kumoon niinkin vähällä vaivalla, joten innostaan huolimatta se tajusi perääntyä ja antaa toiselle vähän tilaa. Charlotte puolestaan ei voinut hillitä hymyään saati satunnaisia naurunpyrskähdyksiään miehen ja koiran touhuja katsellessaan, eikä virneensä hiipunut vielä sittenkään kun Calypso ja Bron yllättäen pölähtivät esiin palloistaan. Herdierin ja dewottin onnistui lohikäärmekaksikko tosin yllättämään; varsinkin Nina hätkähti miloticin yllättäen materialisoituessa ihan sen vierelle, ja seuraavassa hetkessä se jo säksättikin kiukuissaan otusparalle, kääntyen sitten rannan suuntaan ja jättäen mokoman käärmeen omaan arvoonsa. Aala toipui yllätyksestä ystäväänsä paremmin ja pinkaisi myös tämän perään, mutta toisin kuin saukko joka oitis hakeutui veteen polskimaan, jäi terrieri istumaan Saramun vierelle ja haukahteli sille jotakin selvästi hyvinkin tärkeää.

Pokemonien touhuja seuraamaan jäänyt Charlotte katseli otusten - etenkin omiensa - menoa vielä hetken ennen kuin päätti kaivaa laukusta vielä yhden pallon; sen ainoan, jonka erotti toisista muutenkin kuin palloon piirrettyä nimikirjainta tai liimattua tarraa katsomalla. Keltaoranssin plus ballin asukkikin pääsi ulkosalle, ja sitä pikaisesti tervehdittyään kääntyi punapää Reliamin puoleen.

"Jeanillekin tekee hyvää olla ulkona," hän hymähti ja taputti edessään hieman kummastuneena seisoskelevan shroomishin päälakea. Sienipokemon ryhtyi hyrisemään tavalliseen tapaansa ja tuijotteli tyttöä kuin kysyäkseen, mitä sen oli tarkoitus tehdä. Muihin läsnäolijoihin se ei oikeastaan sitten kiinnittänytkään huomiota ennen kuin Charlotte kohotti kätensä ja osoitteli vesirajan suuntaan.

"Katso Jean, mene leikkimään Aalan ja Ninan kanssa," kouluttaja ohjeisti ja sai Jeanin kääntämään katseensa toisiin pokemoneihin päin. Hirmuisen innoissaan se ei kuitenkaan vaikuttanut olevan saamastaan käskystä, vaikka toki lähtikin tepastelemaan osoitettuun suuntaan kuuliaisesti. Charlotte puolestaan sujautti kolmen kasvattinsa pokepallot takaisin laukkuunsa, jonka sitten laski sylistään vierelleen.

Post by hitodama on 30 May 2013 at 00:51

Saatuaan työnnettyä Aalan vähän inhimillisemmän välimatkan päähän itsestään, hillitsi Reliam viimein naureskeluaan ja käännähti katsomaan, miten palloistaan ulos putkahtaneilla pokémoneilla meni. Calypso vaikutti paraikaa koettavan oikoa monella mutkalla olevaa ruhoaan samalla, kun se uikutti kauemmaksi pyrkivälle Ninalle ilmeisen pahoittelevasti jotakin. Nopeasti milotic kuitenkin unohti tahattoman säikyttelynsä, kun se näki minne dewott oikein oli kipittänyt. Tajuttuaan olevansa veden äärellä otuksen silmät suurenivat lautasen kokoisiksi, se höristi tuntosarvimaiset ulokkeensa liki suoriksi ja mateli innoissaan mutta samalla hieman varuillaan Bronin luokse. Siihen kaksikko jäi yhdessä tuijottelemaan kimaltelevaa vettä samalla, kun Saramu puolestaan nyökytteli ymmärtäväisesti päätään vierelleen saapuneelle Aalalle. Miehellä ei ollut hajuakaan mistä toisensa jo pitkän aikaa tuntenut pokémonkaksikko mahtoi jutella, mutta tyytyväisiä ne ainakin näyttivät olevan.

Kun Charlotte sitten otti vielä yhden pokémonin esiin, suuntasi Reliam kiinnostuneena huomionsa sen puoleen ja yritti kulmiaan kurtistellen arvioida, oliko leikkimään lähetetty Jean vahvistunut yhtään sitten viime näkemän. Hän nimittäin olisi mielellään todennut tytölle lahjoittamansa otuksen olleen todella hankkimisen arvoinen, mutta eipä shroomish suoraan sanottuna vieläkään miltään voimanpesältä vaikuttanut. Onneksi Reliam oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, ettei se jaksanut häntä tällä erää ihmeemmin kiusata.
"Sinne meni koko joukko", miekkonen siis huokaisi, nosti kädet päänsä taakse ja asettui ihan kunnolla nurmelle makaamaan, kun kerran Aala hänet nyt muutenkin oli jo parhaansa mukaan kellistänyt. Poképallot hän jätti huolettomasti lojumaan sinne minne ne vain olivat sattuneet lierähtämään, sulki silmänsä ja yksinkertaisesti nautti olostaan.

Post by Roll on 30 May 2013 at 01:14

Jeaninkin päästyä turvallisesti Aalan ja Saramun luokse, ei Charlottekaan jäänyt vahtimaan otusten tekemisiä sen tarkemmin. Pokemonit näyttivät oloonsa varsin tyytyväisiltä eikä punapäällä itselläänkään ollut niin mitään valittamista, joten Reliamin esimerkkiä seuraten asettui hänkin laiskasti makuulle ruohikolle miehelle vastaukseksi lyhyesti hymähdettyään ja jäi sitten tuijottamaan taivasta ja heidän ylitseen lipuvia pilviä. Kätensä hän asetti vatsalleen ja risti sormensa löyhästi.

Siinä rennosti loikoillessaan tyttö ei voinut kuin kummastella, miten hulluksi tämäkin päivä oli välillä ehtinyt muuttua, vaan nytpä sitä jo loikoiltiin tyytyväisinä vailla minkäänlaisia murheita. Kaikkea tapahtunutta aikansa mielessään pyöriteltyään saattoi Charlotte vain hymyillä itsekseen. Hän käytti pikaisesti katsettaan silmänsä sulkeneessa Reliamissa ja palautti sen sitten seuraamaan hitaasti liikkuvia pilvenhattaroita hyväntuulisesti mutta jokseenkin väsyneesti huokaisten. Hän olisi hyvinkin voinut vaikka nukahtaa siihen paikkaan! Sitä hän tosin ei kovin mielellään olisi tehnyt, joten hän keskitti kaiken jäljellä olevan energiansa keksiäkseen jotakin hassua tai tyhmää tai nasevaa sanottavaa tilanteeseen liittyen; laihoin tuloksin. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vain tuijottaa pilviä vaitonaisena ja koettaa kaikin keinoin estää raskaiksi käyneitä silmäluomia painumasta kiinni.

Vedessä polskuttelevalla Ninalla puolestaan ei ollut niin minkäänlaista ongelmaa pysyä hereillä. Se koetti houkutella Aalaakin uimaan kanssaan, mutta terrieri vaikutti ottaneen tehtäväkseen Jeanin paimentamisen samalla, kun jatkoi leppoisaa jutusteluaan Saramun kanssa. Dewott mulkaisi mokomaa ilonpilaajasientä happamasti ja lähti sitten omine lupineen uimaan kauemmaksi muusta seurueesta heti, kun herdierin silmä vältti.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 20:30

Toisin kuin ystävänsä, ei Reliam ajatellut loikoillessaan mitään erityistä; kunhan totesi itsekseen, että kerrankin kaikki tuntui olevan ihan täydellisesti. Vasta Charloten sitten huokaistessa varsin raukeasti raotti miekkonen toista silmäänsä ja vilkaisi, mitä likka oli vallinneen hiljaisuuden aikana päätynyt tekemään. Hän totesi myös punapään ryhtyneen ottamaan rennosti, mutta huokailustaan päätellen tämä ei silti ehkä ollut vielä ihan tyytyväinen oloonsa. Niinpä asiaa pikaisesti mietittyään Reliam käänsi suupielensä puolinaiseen virneeseen ja ojensi toisen kätensä kohti tyttöä.
"Tule tänne sieltä", hän hieman kiusoittelevaan sävyyn kinusi ja koetti Loten paidanhihaa nyhtämällä saada tämän kierähtämään kainaloonsa.

Sillä välin Calypso oli päässyt yli haltioituneesta ihmetyksestään ja valunut joen reippaasti virtaavan veden syleilyyn. Suin päin uintiretkelle suuntaamisen sijasta se pysytteli kuitenkin kiltisti lähellä Bronia, joka sekin kastoi etujalkansa veteen ja urisi ystävälleen tyytyväisenä. Vaan vaikka milotic sitä innokkaasti ehdottelikin, ei painavan kuoren suojaama shelgon kaikeksi onneksi yrittänyt kahlata yhtään syvemmälle jokeen. Niinpä, varmistettuaan että se sopi Bronille, lähti Calypso tovin kuluttua etsimään leikkiseuraa jo vähän kauemmas pulikoineesta Ninasta. Rannalla yhä pysyttelevä Saramu pani kyllä tapahtuman merkille, muttei ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin merikäärme oli jo uinut saukon kanssa seuraavaan joenmutkaan. Päätellen vesipokémonien kyllä pärjäisivät hetken kahdestaan - olivathan ne nyt kirjaimellisesti omassa elementissään - scizor siis jatkoi juttelemistaan Aalan ja seuraan myöhemmin liittyneen Jeanin kanssa.

Post by Roll on 2 Jun 2013 at 21:08

Omiin, sinne tänne sinkoileviin mietteisiinsä uppoutunut Charlotte ehti juuri ja juuri havaita Reliamin kädenliikkeen silmäkulmastaan, kun jo tunsi toisen kiskaisevan häntä hihasta. Hän kohdisti silmänsä miekkoseen tämän sanojen myötä ja ensin toista kysyvästi katseltuaan epäröi selvästi hetken jos toisenkin ennen kuin lopulta antoi pienen hymyn kohota kasvoilleen. Toisen pyyntöä noudattaen sekä hiljaa hymähtäen punapää hivuttautui lähemmäs ja itselleen mukavan asennon haettuaan asettui kyljelleen makuulle nuorukaisen kainaloon. Tietämättä edelleenkään mitä sanoa tai tehdä vilkaisi tyttö seuralaistaan enää vain pikaisesti ja kohotti sitten katseensa takaisin taivaalle. Hänellä oli kaikin puolin hyvä ja miellyttävä olo, mutta saatuaan äskeisen tunteenpurkauksensa myötä tuotua julki monet mieltään painaneet asiat, jäi jäljelle enää vain jokin kummallinen ja hyvin typerältä tuntuva nolo ujouspuuska. Eihän tällainen ollut lainkaan hänen tapaistaan Reliamin seurassa, ja senpä takia se saikin Charlotten tuntemaan itsensä ärsyttävän neuvottomaksi.

Omia menojaan mennyt Nina kääntyi katsomaan takaisin vasta tuntiessaan Calypson aiheuttamat veden värähtelyt. Vaikka se ja merikäärme olivat jokseenkin samanikäisiä ja molemmat jo kehittyneitäkin, oli milotic tuntunut dewottin mielestä aina jokseenkin lapselliselta otukselta. Niinpä se nytkin katseli aluksi hieman happamasti seuraansa liittynyttä Calypsoa, mutta malttoi sentään mieleensä eikä ryhtynyt säksättämään tälle mitään ikävää. Sen sijaan se keksi ehdottaa pientä nopeuskisaa, jossa se arveli saavansa todistella ylivertaisuuttaan hassuun merimatoon nähden. Sääli että toiset olivat liian kaukana nähdäkseen, ainkaan kunnolla!

Aalakin huomasi vesiotusten katoamisen hieman Saramun jälkeen, mutta kun tarkempi tutkailu osoitti molempien olevan yhä näköpiirissä, ei terrieri lopulta viitsinyt lähteä perään varmistamaan, että kaksikko pysyisi tallessa. Sen sijaan se keskittyi pitämään kaksikkoa silmällä jutellessaan Saramulle. Jeanille se ei juuri vaivautunut pukahtamaan, sillä shroomish ei ollut mitenkään erityisen kiintoisaa juttuseuraa eikä se vastannut scizorinkaan jutusteluun muutoin kuin lyhyin, mitäänsanomattomin hyrähdyksin.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 21:58

Reliam puolestaan ei tuntenut omaa oloaan mitenkään vaivautuneeksi, vaan hän pysytteli vaiti vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettei hänellä ollut mitään erityistä sanottavaa. Charlotte kun oli kuitenkin jo niin kovin tuttu tyyppi, ettei tämän seurassa tuntunut olevan pakko puhua mistään vain mölyä pitääkseen. Niinpä, kun likka sitten hetken suostuttelemisen jälkeen kömpi partaveikon vierelle, kietoi mies kätensä tämän ympärille ja painoi uudemman kerran molemmat silmänsä kiinni. Arvaamatta ollenkaan kuinka ujoksi punapää olonsa tunsi, ryhtyi Reliam silittelemään pienieleisesti ja asiaa sen kummemmin ajattelematta tämän selkää. Hänen olonsa oli niin lämmin ja rento, että ainaiset nukahtamisvaikeudet jättivät miekkosen kiusaamisen sikseen ja antoivat hänen vajota miellyttävään puoliuneen. Hän tiesi kyllä yhä missä oli ja mitä teki - ja kuinka paljon siitä nautti - mutta aika menetti merkityksensä, lakkasi olemasta hänen ja Charloten ympärillä.

Uituaan käärmemäisesti madellen vetten halki Calypso viimein saavutti Ninan, joka ei kieltämättä näyttänyt ihan hirveän ilahtuneelta saatuaan seuraa. Milotic kuitenkin räpytti suuria silmiään ja inisi pyytävästi saadakseen liittyä toisen matkaan. Ei elehdinnästä ainakaan haittaa näkynyt olevan, sillä dewott ei käännyttänyt suurempaa vesipokémonia pois vaan yllytti tämän nopeuskisaan, joka sai Calypson heti innostumaan. Se antoi Ninalle vapauden päättää maalin sijainnista ja valmistautui itse puolestaan syöksymään kaikin voimin joen pyörteisiin, kunhan toinen vain antaisi lähtömerkin.

Saramu, joka vesiotuksia vilkaistuaan oli kääntynyt juttukumppaneihinsa päin, laittoi aluksi hieman paheksuen merkille sen, ettei Aala oikein tuntunut huomioivan Jeania puheissaan. Vaan kun shroomish tyytyi antamaan lyhyitä myöntäviä tai kieltäviä vastauksia scizorin ystävällisiin puhutteluyrityksiin, alkoi hyönteinen nopeasti ymmärtää mistä herdierin asenne oikein kumpusi. Ihmetellen mielessään miten kouluttajansa aina onnistuikin päätymään luonteeltaan mahdollisimman erikoisten pokémonien luokse, ryhtyi Saramu siis lähinnä Aalaa puhutellen kertomaan tiiminsä viimeaikaisista koettelemuksista Jericon ja Aloran kanssa.

Post by Roll on 2 Jun 2013 at 22:25

Reliamin rento, rauhallinen olemus alkoi hiljalleen rauhoittaa myös itsensä hieman eksyneeksi tuntenutta Charlottea. Siinä toisen hiljaista hengittelyä kuunnellessaan ja hienovaraisesta silittelystä nauttiessaan - se tuntui hurjan kivalta jopa hupparin läpi - sulki tyttö lopulta omatkin silmänsä ja hymyili itsekseen. Hitaasti hän vei vähän kehnosta asentovalinnastaan johtuen ainoan vapaaksi jääneen kätensä miehen ympärille ja painautui tiiviimmin tätä vasten. Mitä enemmän aikaa kului, sen uneliaammaksi kävi myös punapää, ja pian tämä lipui sitä tajuamattaan kevyeen uneen.

Nina kuikutti hyvillään Calypson hyväksyttyä sen haasteen, ja kun toinen vielä antoi sen päättää mihin olisi määrä uida, tunsi otus itsensä yhä varmemmaksi. Se vilkuili kaukaisuuteen ja lopulta hyvän matkan päässä rannalla suuren kiven huomattuaan säksätti merikäärmeelle suunnitelmansa; kaksikko uisi kivelle ja siitä vielä takaisin rantaan muiden pokemontoverien luokse. Lenkki olisi suhteellisen pitkä, mutta dewott ainakin oli täysin vakuuttunut omasta kestävyydestään. Se huikkasi kauemmas jääneelle joukkiolle aikeistaan, jottei Aala vain lähtisi sen perään ja pilaisi koko juttua, ja hoiti sitten lähtölaskennan miloticia silmällä pitäen; yksi, kaksi kolme! Kolmanteen säksähdykseen päästyään pulahti saukko oitis matkaan ja vauhditti starttiaan vielä häntänsä avulla.

Aala kuunteli Saramun kertomusta vakavana; sillä ei ollut mitään erityisen hyviä muistoja Jericosta, eikä tämä uusikaan scizorin kouluttajan tiimiläinen kuulostavan olevan mitenkään erityisen helppo tapaus. Ääneen päätyi kuitenkin pohtimaan vain nidorinoa ja sen arvaamatonta käytöstä ja koetti arvailla sen syitä. Syvälliset pähkäilyt kuitenkin jäivät toissijaiseksi Ninan kuikuttaessa rannalle jääneelle pokemonnelikolle aikeistaan. Terrieri valpastui oitis ja nousi paikaltaan seisomaan, muttei toistaiseksi ainakaan lähtenyt kilpakaksikon perään. Sen sijaan se vilkaisi Saramua ja haukahti kysyvästi; pitäisiköhän niiden seurata vesiotuksia rantaa pitkin? Se tosin epäili suuresti Bronin tai Jeanin pysyvän perässä.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 22:50

Charloten kietoutuessa paremmin toverinsa kylkeen kiinni hymähti Reliam tyytyväisenä, mutta ei antanut sen tai vähän matkan päästä kuuluvien pokémonien äännähdysten kuitenkaan saada häntä virkistymään. Ei, vaan päinvastoin miekkonen salli hengityksensä muuttua yhä vain syvemmäksi, minkä ansiosta hän oli ennen pitkää jo vähän enemmänkin kuin vain puoliksi unten mailla.

Ninan päätettyä uintikisan reitistä oli innokas Calypso jo ihan valmiinsa lähtemään matkaan, mutta onneksi saukko oli hieman huomaavaisempi ja muisti ilmoittaa muillekin minne he olivat menossa. Milotic ei lisännyt uuden toverinsa säksättäen annettuun selostukseen mitään, vaan tyytyi vain heilauttamaan muille pyrstöään merkiksi siitä, että myös se olisi hetken poissa. Sitten olikin lopulta aika valmistautua lähtöön, ja Ninan annettua lähtömerkin merikäärme sukelsi pinnan alle ja ryhtyi halkomaan virtaa pitkulaisella kehollaan. Se muisteli parhaansa mukaan sitä, miten se oli niittänyt menestystä Pokéathlonin uimakisoissa ja pyrki tekemään kaiken samoin kuin silloinkin oli tehnyt. Paha kyllä pokéathlonsuoritukset oli tehty verrattain pienissä altaissa, joten osaamatta pelätä väsymistä käänsi Calypso saman tien vauhtinsa maksimivaihteelle.

Saramu pudisteli huolestuneeseen sävyyn päätään Jericon merkillistä käytöstä pohtivalle Aalalle. Scizorin tietämyksen mukaan otuksen hyökkäilyllä oli jotakin tekemistä mahtailemisen ja ehkä jopa pelkäämisen kanssa, minkä pienen nidoranin tapauksessa saattoi vielä ymmärtää, mutta kehityttyään piikkikasa oli muuttunut yhä vain hurjemmaksi, missä ei puolestaan ollut enää paljonkaan järkeä. Sen pidemmälle ei Saramukaan tosin päässyt, kun Ninan lähtöilmoitus sai sen kääntymään uimareita kohden ja kurtistamaan herdierille kulmiaan. Myös Saramu oli sitä mieltä että yhä kauemmas ajautuva kaksikko saattaisi tarvita valvontaa, joten nousten niinikään seisomaan se ehdotti Jeanin jäävän Bronin kanssa katsomaan kouluttajien perään, kun taas scizor ja herdier voisivat lähteä seuraamaan nuorempiaan.

Post by Roll on 2 Jun 2013 at 23:08

Kuten Reliam, oli unten maille ajautunut Charlottekin tyystin tietämätön pokemoniensa tempauksista. Kaikeksi onneksi vastuuntuntoinen Saramu ja aikuistumisen myötä myös vastuun ottamiseen kykeneväinen Aala olivat vahtimassa nuorempiaan näiden innostuessa kisailemaan. Terrierin mielestä scizorin idea oli kerrassaan mainio, joten odottamatta yhtään sen enempää koirapokemon vain urahti Jeanille käskyksi pysyä paikallaan ja autuaasti uinuvia kouluttajia vilkaistuaan se singahti matkaan rantaa pitkin ja oletti Saramun seuraavan. Shroomish puolestaan jäi ihmeissään tuijottamaan herdierin perään; viimeinenkin tuttu toveri katosi pian näköpiiristä, mutta onneksi emäntä sentään oli suhteellisen lähellä. Ja Bron, vaikka sitä ei sienipokemon ihan hirmu hyvin vielä tuntenutkaan.

Heti alusta pitäen täyden vauhdin ottanut Calypso ohitti nopeasti Ninan, joka jälkeen jäädessään näytti hetken suorastaan pöyristyneeltä; eihän tämän näin pitänyt mennä! Se ei tosiaankaan suostuisi häviämään tytölle, varsinkaan jollekin noin lällylle kuin Calypso! Niinpä se kiihdytti omaakin vauhtiaan niin, että pääsi pian taas merikäärmeen rinnalle, sukeltaen välillä itsekin pinnan alle nähdäkseen vastustajansa paremmin. Vaikka dewottia inhottikin myöntää sitä, vaikutti kilpailijansa olevan muotonsa ja uimistyylinäs puolesta reilustikin sitä nopeampi, saukolla nimittäin oli täysi työ pysytellä tämän vauhdissa ja ohittaminen tuntui sillä hetkellä liki mahdottomalta tehtävältä.

Post by hitodama on 2 Jun 2013 at 23:41

Aalan suostuessa Saramun ehdotukseen teki sirkkakin kuten toverinsa, eli huikkasi Bronia pysymään Reliamin lähettyvillä. Juomassa ollut shelgon käännähti ympäri ja tajusi, että kaikki näyttivät olevan suuntaamassa johonkin muualle huvittelemaan! Tai noh, melkein kaikki, sillä toverinsa vastusteluista välittämätön Saramu lähti Aalan kanssa kirmaamaan jonnekin, mutta Jean jäi sentään aloilleen. Jättäen joen ihmettelemisen sikseen Bron taapersi siis sille aika tuntemattoman shroomishin luokse ja yritti urahdellen ottaa selvää, oliko tämä yhtä tyytymätön tilanteeseen kuin lohikäärmekin.

Kaikesta muusta tietämätön Calypso keskittyi puolestaan ainoastaan hurmionomaiseen tilaansa, jonka vallassa se liukui vetten halki ja yritti jatkuvasti kiihdyttää itsensä yhä suurempaan vauhtiin. Se ei vilkuillut sivuilleen tai yrittänyt muutoin seurata missä Nina meni, sillä koko kisa oli melkein jo päässyt unohtumaan miloticilta; niin kertakaikkisen onnellinen se oli päästyään uimaan vapaasti niin kovaa kuin vain pääsi. Ainoat häiriötekijät koituivat jokusesta vedessä piilottelevasta villipokémonista joita piti yrittää väistellä, mutta yksikään niistä ei sentään lähtenyt Calypson perään tai muuten yrittänyt estää sen kulkua. Niinpä merikäärme päästeli lopulta intonsa huumassa tykkänään ohi myös rannalla nököttävän kivenlohkareen, jonka kohdalla sen olisi pitänyt muistaa kääntyä ympäri!

Aalan kanssa juoksuun pinkaissut Saramu yritti parhaansa mukaan pitää silmällä jokea, jonka pinnalla saattoi silloin tällöin erottaa eteenpäin kroolaavan Ninan, joka piti yllä hyönteisen mielestä vallan hurjaa vauhtia. Calypsoa ei kuitenkaan näkynyt missään. Kaiken kukkuraksi parin joenmutkan takaa löytyi rannalta makailemasta jokunen slowpoke, joiden näkeminen sai Saramun sirittämään varoittavasti Aalalle. Ötökkä ei tiennyt oliko tämä sama vai eri joukko jonka kanssa Reliamin tiimi oli kutakuinkin vuosi sitten ottanut yhteen, eikä sillä ollut myöskään halua ärsyttää otuksia jäämällä ottamaan asiasta selvää.

Post by Roll on 3 Jun 2013 at 00:04

// Jeanille muuten ois hirmu kiva saada tasonen tai pari tässä. :'> Onko teikällä joku/jotkut joille erityisesti levuja kaipaat? //

Rannalle jätetyn töppöjalkaisen pokemonkaksikon nuorempi jäsen kääntyi bagonin puoleen kummissaan tämän ryhtyessä puhuttelemaan sitä. Ei sekään järin tyytyväinen tähän tilanteeseen kyllä ollut, mutta muuta se ei sitten osannutkaan sanoa, joten lyhyesti hyrähtäen se totesi vain, ettei oikein tiennyt mitä tästä kaikesta olisi pitänyt ajatella, ja käännähti sitten taas katsomaan hieman haikeasti jo kauas kadonneiden tuttujen tiimiläistensä perään. Pian sen keskittyminen kuitenkin herpaantui, kun se kuuli hyvin tutunkuuloista hyrähtelyä läheisestä pidempää ruohoa kasvavasta läntistä. Ruohikon seasta putkahtikin pian esiin toinen shroomish, joka toljotti Jeania vähintäänkin yhtä ihmeissään kuin sinisilmäinen sienipokemon sitä. Tavallisesti kovin passiivinen ja mitäänsanomaton shroomishinpoikanen lähti Bronin unohtaen tepastelemaan kohti lajitoveriaan, joka kovasti muistutti sitä vanhasta kodistaan ja sisaruksistaan. Villipokemon puolestaan ei ollut kovinkaan mielissään huomatessaan uuden tuttavuuden lähestyvän sitä, joten se pujahti takaisin pitkän ruohon sekaan piilottelemaan.

Vesipokemonkaksikko - joista ilmeisesti vain Ninaa kiinnosti enää koko kisa - saapui sovitulle kivelle jotakuinkin samaan aikaan, mutta syystä jota dewott ei todellakaan tajunnut, Calypso sen kun jatkoi matkaansa suoraan eteenpäin. Saukko itse pysähtyi kiven luokse ja katseli hetken miten merikäärme loittoni näkymättömiin, mutta sen sijaan että olisi lähtenyt oikaisemaan asiaa, myhähti Nina tyytyväisenä ja kääntyi takaisinpäin; nytpä se voisi ainakin polskia hieman rauhallisemmin voimiaan keräillen siihen saakka, että milotic huomaisi erheensä.

Aika hyvin kilpakaksikon perässä pysyttelevä - mutta koko ajan hitaasti yhä enemmän ja enemmän jälkeen jäävä - Aala silmäili Saramun tavoin alati jokea toivoen pysyvänsä nuorempiensa matkassa. Scizorin kuitenkin yllättäen varoittaessa terrieriä, hiljensi tämä hieman vauhtiaan. Saramun osoittamat otukset eivät tosiaankaan vaikuttaneet erityisen nopeilta, joten ehkäpä herdier ja scizor pääsisivät niiden ohi ongelmitta. Tai niin sopi toivoa, sillä juuri slowpokejen aluetta ohittaessaan havaitsi terrieri näköpiiristään hetkeksi kadonneen Ninan polskivan jo takaisinpäin sen ja kookkaan ötökkäpokemonin ohitse. Aala jämähti niille sijoilleen ja villipokemoneista välittämättä haukahti pontevasti dewottille Calypson olinpaikkaa tivaillen. Ihme kyllä saukko tosiaan pysähtyi, ui hieman lähemmäs rantaa ja alkoi innoissaan selittää kisasta ja siitä miten "se tyhmä käärme" oli uinut sovitun merkin ohitse ja että voitto olisi nyt varmasti Ninan.

Post by hitodama on 3 Jun 2013 at 00:40

// Hmmjaa, eipä kai - kaikki kaipaavat tasoja yhtä kipeästi. XD Katotaan siis ihan mitä tuleman pitää. //

Bron urahti tylsistyneenä, kun Jean ei näyttänyt omaavan mitään kiintoisaa mielipidettä tilanteesta, puhumattakaan hyvistä toimintaideoista. Lohikäärme harkitsi jo menevänsä kurjuuteensa tyytyen uinumaan kouluttajansa vierelle, kun yhtäkkiä Jean näytti jakautuvan kahdeksi! Tai ei, ei kai sentään, mutta joka tapauksessa shroomisheja oli nyt kaksi yhden sijasta. Sieniotukset ryhtyivät puuhaamaan jonkinlaista jahtaus- ja piilosleikkiä, mikä sai shelgonin vilkaisemaan nukahtanutta ihmiskaksikkoa melkoisen välinpitämättömästi. Ei kouluttajilla mitään hätää ollut, joten päättäen vähän venyttää saamiaan ohjeita Bron lähti hölkkäämään Jeanin ja tämän kaksoiskappaleen perään kiinnostuneena näkemään, mihin nämä olivat matkalla ja miksi.

Saramu keskittyi juuri kriittisellä hetkellä pitämään slowpokeja silmällä, joten se ei huomannut ollenkaan Ninan uiskennelleen jo kaikessa rauhassa kohti lähtöpaikkaansa, ennen kuin Aala haukahti käskien saukkoa tulemaan luokseen. Varovaisuuteen toista juuri kehottanut scizor hätkähti äkkinäistä ääntä ja niin tekivät jossain määrin slowpoketkin; ne kääntelivät päitään ja hivuttautuivat hitaasti tiiviimmäksi rykelmäksi, mikä niiden tapauksessa taisi vastata pelokasta hätiköimistä. Toistaiseksi ne eivät kuitenkaan tehneet mitään vaarallista, joten herdieriä seuraten Saramu tuli rannan tietämille kuuntelemaan, mitä dewottilla oli sanottavana - ja sen tehtyään se vasta säikähtikin! Viittoillen kohti virtaa scizor selitti pelkäävänsä Calypson eksyvän, jos se uisi lähellä olevaan järveen saakka. Sirkan mielestä Ninan piti heti unohtaa kilpailunsa, jonka toinen osallistuja näytti jo muutenkin diskauttaneen itsensä, ja lähteä ottamaan milotic kiinni.

Tällä välin Calypso todella lähestyi järven suuta uhkaavasti. Sen voimat alkoivat viimein osoittaa hiipumisen merkkejä, mistä syystä täysillä uiminen ei ollut enää niin kivaa kuin aluksi. Sitä miettiessään se tuli lopulta muistaneeksi miksi se oikeastaan oli lähtenyt uintiretkelleen, jolloin milotic kohotti päänsä hieman vedenpinnan yläpuolelle. Kisan määränpäänä olevaa kiveä ei kuitenkaan näkynyt missään, mikä sai käärmeen uikuttamaan itsekseen: miten kaukana se lohkare oikein saattoi olla? Upottuaan takaisin pinnan alle Calypso kuitenkin päätteli, että kai merkin olisi tultava joskus vastaan, jos milotic vain uisi sitkeästi eteenpäin. Näin väsyneenä se ei kyllä mitenkään voittaisi niin kovin vakavaa ja aikuismaista ja vahvaa Ninaa, mutta ainakin se näyttäisi että jaksaisi uida yhtä pitkälle kuin saukkokin. Niinpä merikäärme jatkoi yhä matkaansa.

Post by Roll on 3 Jun 2013 at 01:07

Jean pysytteli tiukasti sitä pakenevan shroomishin kintereillä, mikä lopulta väsytti tämän ja sai otuksen kääntymään ympäri kiukuissaan. Se ryhtyi ähisten ja puhisten uhittelemaan Jeanille, joka ei kerta kaikkiaan käsittänyt miksi toinen oli niin vihainen. Ymmällään se alkoi katsella ympärilleen ja yritti hyristä rauhoittavasti, mikä ei kuitenkaan tässä vaiheessa riittänyt enää tyynnyttämään toista sienipokemonia, joka selvästi ääntelystään päätellen aikoi kutsua apua paikalle huomattuaan myös kaksikkoa seurailleen Bronin saapuvan.

Nina ei ollut yhtään mielissään Saramun sille latelemista käskyistä; jos milotic oli niin pöljä ettei osannut kisata, ei se tosiaankaan ollut dewottin vika! Se teki ajatuksensa tiettäväksi säksättämällä kovaan ääneen, mutta Aalan ollessa yhtä mieltä ötökän kanssa ja komentaessa sitä varsin tuimasti ja peräänantamattomasti, oli jästipäisen saukon lopulta annettava periksi. Se tuhahti äänekkäästi ja otti määränpääkseen suunnan, minne Calypso oli hetki sitten kadonnut. Herdier puolestaan kääntyi jälleen scizorin puoleen; pitäisikö niidenkin yhä seurata Ninaa rantaa pitkin?

Post by hitodama on 2 Aug 2013 at 00:07

// Yrh, pakko sinultakin kyllä nyt jo pyytää anteeksi kun aina onnistun lagaamaan pelin jossain vaiheessa. XD Mutta jatketaanpas nyt sitten viimein ainakin sen verran, että nähdään miten pokémonien seikkailuissa käy! //

Bron pysytteli vaitonaisena taka-alalla ja tyytyi keskittymään kävelytahtinsa ylläpitämiseen sekä shroomishien kanssakäymisen seuraamiseen aina siihen saakka, kunnes etummaisena kipittänyt yksilö kääntyi ympäri ja ryhtyi tekemään jonkinlaisia uhkauseleitä lajitoverilleen. Panssarin suojaamana lohikäärmeenpuolikkaana shelgon ei osannut pitää sienipokémoneja minkäänlaisena oikeana vaaratekijänä, joten näiden kiistelystä piittaamatta se taapersi Jeanin rinnalle ja yritti tunkea keskusteluun mukaan utelemalla, mitä kesy shroomish oikein villistä toveristaan halusi. Tai pikemminkin olisi kai täytynyt sanoa tovereistaan, sillä kiihtyneen kasvipään ääntely toden totta kutsui paikalle muitakin samanlaisia, eikä aikaakaan kun puskasta esiin putkahti ensin yksi shroomish ja sitten vielä kaksi samanlaista joukon jatkoksi.

Uintimatkansa yhä vain pidetessä hetki hetkeltä huolestuneemmaksi käyvä Calypso sen sijaan tunsi olevansa surullisen yksin koko maailmassa. Missään ei näkynyt ketään jolta kysyä neuvoa, eikä pohjasta törröttänyt yhtään maamerkiltä näyttävää kiveä jonka luokse pysähtyä. Sen sijaan joki kävi kaiken aikaa leveämmäksi. Miloticin suureksi hämmästykseksi koko uoma lakkasikin lopulta olemasta ja leveni suunnattoman laajalta näyttäväksi järveksi, joka sai merikäärmeen pysähtymään hämmentyneenä aloilleen. Se ei muistanut ikinä ennen uineensa noin isossa vesistössä, joten arkaillen siniseen avaruuteen astumista se jäi surkeana joen suulle miettimään, mikä tässä nyt oli mennyt vikaan.

Saramu sai tahollaan onneksi tukea Aalalta, joten Nina saatiin lähetetyksi tehtävänsä pariin. Suoraan sanottuna hyönteinen ei kuitenkaan oikein luottanut dewotin halukkuuteen etsiä Calypsoa kaikin voimin, joten huolensa hienovaraisesti ilmaisten scizor ehdotti, että se ja herdier seuraisivat yhä perässä.

Post by Roll on 2 Aug 2013 at 00:28

// Yhy ei tarvi anteeksi pyydellä, teikäläisen laatuseuraa jaksaa kyllä aina odotella. <3 //

Jean kääntyi sen vierelle tulleen Bronin puoleen ja näytti niin hämmästyneeltä kuin ilmevalikoimaltaan jokseenkin rajoittunut sienipokemon suinkin pystyi. Se ei oikeastaan edes osannut sanoa, miksi oli lähtenyt toista kasvia seuraamaan, jotenkin siitä oli vain tuntunut kovin tutulta ja turvalliselta nähdä toinen samanmoinen. Sille ei kuitenkaan jäänyt aikaa yrittää pähkäillä parempaa vastausta tempaukseensa kolmen sieniotuksen yllättäen pöllähtäessä esiin kasvillisuuden seasta. Saatuaan kaverinsakin tueksi, otti kesypokemoneihin kyllästynyt villishroomish pari askelta kohti Jeania ja äänteli uhkaavasti. Bronia se ei tuntunut noteeraavan sillä hetkellä ollenkaan, vaan ponkaisi lopulta suoraan päin mistään mitään tajuamatonta lajitoveriaan tuupaten tämän kumoon. Pelästynyt Jean älähti kimeästi ja sai myös kolme muuta shroomishia kimppuunsa ennen kuin ehti kammeta itsensä ylös. Miten tässä nyt näin kävi?!

Loitottuaan hieman Saramusta ja Aalasta, vilkaisi Nina näihin vielä kerran ennen kuin alkoi kiihdyttää vauhtiaan huippuunsa. Kaikkeen sitä joutuikin, mokoman jättivauvan lapsenvahdiksi! Dewott sen kun jatkoi ja jatkoi matkaansa eikä voinut kuin ihmetellä, miten kauas Calypso oikein oli ehtinyt. Turhautuen hetki hetkeltä enemmän oli saukko melkein jo valmis jättämään leikin kesken uudemman kerran, kun se huomasi saapuvansa pian järvelle - järvelle, josta sillä oli jotain hämäriä muistoja. Niitä se ei kuitenkaan ehtinyt jäädä kelailemaan havaitessaan pian etsimänsä miloticin töllistelemässä järveä enää vain kivenheiton päässä. Polskimisesta väsähtänyt Nina hidasti hieman tahtiaan, mutta huuteli Calypsolle jo kauempaa kiukuissaan käskyjä kääntyä takaisin eikä lopettanut vielä sittenkään, kun lopulta saavutti tämän ja saattoi pysähtyä hetkeksi.

Aalankaan mielestä ei nuoria vesipokemoneja kannattanut jättää oman onnensa nojaan, joten istuskelun sijaan se pinkaisi taas juoksuun kehottaen Saramua seuraamaan. Ne saisivat pitää melkoista vauhtia yllä pysyäkseen vikkelien vesipokemonien perässä, mutta sillä ei nyt voinut mitään; pakkohan niin Nina kuin Calypsokin oli saada takaisin ihmisten luokse ehjinä!

Post by hitodama on 3 Aug 2013 at 00:13

Bron urisi jokseenkin tyytymättömänä Jeanille, joka ei tuntunut oikein itsekään olevan selvillä siitä, miksi se oli koko tämän tempauksen laittanut alulle. Ei tosin sillä, että myöskään shelgon olisi saanut tilaisuutta jäädä asiaa kovin pitkäksi aikaa pohtimaan, kun kavereita tuekseen saanut villishroomish jo yhtäkkiä kävikin kesyn lajitoverinsa kimppuun. Vaikka yhteenotto olikin vaikuttanut aika todennäköiseltä, säikähti Bron tapahtumien saamaa käännettä ja peruutti hätäisesti jokusen askeleen päästäkseen pois kahakan jaloista. Vasta sitten se muisti sienien olevan edelleenkin vain sieniä; kasvipokémoneja, jotka eivät saisi tehtyä panssarin suojaamalle lohikäärmeelle paljon mitään. Niinpä, päättäen olla Jeanille avuksi, veti Bron henkeä ja sylkäisi emberin kohti vihaisten shroomishien muodostamaa rintamaa. Eiköhän se takoisi mokomien otusten päihin vähän järkeä!

Jäätyään aloilleen miettimään tilannettaan vajosi Calypso hitaasti joensuun pohjalle ja sykertyi sinne päästyään tiukalle kerälle. Oman kehon suoma lohtu oli kuitenkin sen verran laiha, että Ninan säksättäessä vihdoin ja viimein paikalle syöksähti merikäärme suunnattoman huojentuneena dewottia kohden. Panematta ollenkaan merkille kuinka kiukkuinen toinen oli, yritti milotic kaapata saukon syleilyynsä samalla, kun se liitti oman äänensä kuoroon kertomalla sekavin sanankääntein eksymisestään.

Aala oli samaa mieltä Saramun kanssa matkan jatkamisesta, joten koiran pinkaistessa vauhtiin seurasi scizor tiiviisti kannoilla. Kaksikon juostua vähän matkaa käänsi scizor kuitenkin jonkin - vaiston, aavistuksen tai vain sattuman - tähden katseensa taaksepäin ja huomasi, kuinka heidän ohittamansa slowpokelauma lipui yksin tuumin veteen. Saramu ei pitänyt asiaa niin tärkeänä, että olisi keskeyttänyt matkanteon siitä mainitakseen, mutta laittoi sen kuitenkin hieman huolissaan merkille.

Post by Roll on 3 Aug 2013 at 00:34

Neljän shroomishin voimin kumoon kaadettu Jean vikisi hädissään ottaessaan ikävästi osumaa kertaheitolla sen silmissä hurjan pelottaviksi muuttuneilta lajitovereiltaan. Se koetti kieräyttää itsensä takaisin pystyyn vain saadakseen pian uuden osuman joltakin suunnalta, vaan pian tilanne kuitenkin muuttui; ilma muuttui suorastaan polttavan kuumaksi, ja pari Jeanin ja Broniin jääneistä shroomisheista otti pahasti osumaa niitä monin verroin voimakkaamman lohikäärmeen emberistä. Enempää ei mokomien kaatamiseen sitten tarvittukaan, vaan pahasti kärähtäneinä ne lakosivat maahan ja jättivät pari säikähdyksellä selvinnyttä toveriaan haukkomaan henkeään. Tässäpä Jean näkikin oman tilaisuutensa tulleen - se ei ehkä ollut koskaan ennen otellut itsenäisesti, mutta nyt se aikoi yrittää, ja itsensä pystyyn kammettuaan pöläytti ilmoille lamaannuttavan myrkkypölypilven, jota kauhusta kangistuneet vastustajansa eivät ehtineet väistää alkuunkaan. Kaveriensa tavoin nekin valahtivat maahan, eivät ehkä tajuttomina kuten toiset, mutta liikuntakyvyttöminä. Onnistumisestaan suorastaan häkeltynyt Jean vain katseli hetken tilanteesta selvästi ärsyyntyneitä sienipokemoneja, mutta kurtisti sitten tuimasti kulmiaan ja päätti maksaa äskeisen höykytyksen takaisin, päätyen kolauttelemaan näitä headbuttilla aina siihen saakka, että stun sporen vaikutus hiljalleen hiipui pois ja lyöty sienikaksikko raahautui vaivoin ja vähin äänin takaisin heinikon kätköihin. Jean puolestaan hyrähti voitonriemuisesti - sen todella saattoi kuulla sen äänestä - ja kääntyi sitten katsomaan Bronia ja tämän käräyttämiä otusparkoja. Mitäs nyt? Ottelun tuoksinassa kasvipokemon oli ehtinyt täysin unohtaa, miksi ne olivat edes tulleet tänne.

Nina totta vie häkeltyi Calypson lähinnä riemastuttua sen tulosta sen sijaan, että olisi käynyt kiukuissaan huutamaan saukolle takaisin kuten useimmilla sen tiimiläisillä olisi ollut tapana. Niinpä se ei ollenkaan älynnyt luikahtaa pakosalle miloticin kietoutuessa sen ympärille, ja vasta kun oli jo ihan liian myöhäistä se muisti jälleen, miksi sen piti vihoitella toiselle. Se ei kuitenkaan tuntunut saavan enää sanaa suustaan, joten turhautuneesti puhisten se ryhtyi kiemurtelemaan päästäkseen irti toisen pitävästä otteesta.

Aalalla oli mielessään vain yksi asia, ja se oli kauemmas kaikonneen vesipokemonkaksikon löytäminen, joten se ei jaksanut laisinkaan noteerata vedessä laiskasti lipuvia slowpokeja. Mitä haittaa moisista saamattoman oloisista otuksista voisi edes olla?

Post by hitodama on 4 Aug 2013 at 19:34

Käristeltyään pari lähinnä ollutta shroomishia maahan, ehti Bron hetken uhkua mielestään vallan oikeutettua itsevarmuutta ja näyttää siltä, että tarjoaisi kyllä muillekin rauhanrikkojille vallan samanlaisen käsittelyn. Vaan kun Jean pöläytti ilmoille myrkkypilvensä vaikutti shelgon kutistuvan silmissä. Sillä oli pahoja kokemuksia myrkyttymisestä, kiitos Jericon, joten jälleen tuli shelgonin vuoro astella hätäisesti kauemmaksi kahakasta. Vaan mikäpäs siinä, sillä hirmuisesta ylivoimasta päästyään Jean näytti oikeastaan pärjäävän ihan hyvin yksikseenkin - seikka, joka sai toista tylsämielisenä kukkana pitäneen Bronin kohottelemaan yllättyneenä kulmiaan.

Kun viimeisetkin kaksi villishroomishia raahustivat viimeisillä voimillaan takaisin pensaikon suojiin, uskaltautui Bron taas lähestymään tuttavaansa. Shelgon ei ollut sitä tyyppiä, joka olisi noin vain käynyt ylistämään ketä tahansa hyvin tehdystä työstä, mutta antoi se kuitenkin kauttarantain ymmärtää shroomishin pärjänneen aika hyvin. Tosin mitäpä muuta olisikaan voinut odottaa Reliamin omin käsin kaverilleen valitsemalta pokémonilta? Kyllä partaveikko oli selvästi tiennyt mitä teki, kuten lohikäärme kouluttajastaan selvästi ylpeänä muistuttikin. Olihan samainen ihminen saanut sen itsensäkin muuttamaan muotoaan pahaisesta bagonista komeaksi shelgoniksi.

Tilanne oli rauhoittumassa mukavasti samaan aikaan myös toisaalla. Kiitoshalinsa antamaan päässyt Calypso sai nääs purettua enimmät pelkonsa Ninalle, joka kesti merikäärmeen hellyydenosoituksen urheasti, vaikkakin samalla kiusaantuneesti kiemurrellen. Herkkänä toisten tunteille milotic pani kyllä toverinsa epämukavan olon merkille, joten heti kun katsoi sen uskaltavansa tehdä, erkani se saukon läheisyydestä. Vaan ei siinä vielä ihan kaikki: ennen kuin nousi pinnalle katsomaan mikä mahtoi aiheuttaa tömisten kaksikkoa lähestyvät juoksuaskeleet, muiskautti Calypso pelastajansa poskelle pikaisen suukon.

Post by Roll on 4 Aug 2013 at 20:13

Bronin lausuttua kiertelevän kohteliaisuuden Jeanille, oli sieniotus ehtinyt jo palautua normaaliin, ulkopuolisten mielestä varmasti hyvin tylsään tilaansa. Kauan sitä tosin ei kestänyt, sillä ennen kuin shroomish ehti edes kiitosta toverilleen hyrähtää, tunsi se jotain kerrassaan kummallista. Vaikkei sillä itsellään ollut käsitystäkään mistä moinen johtui, alkoi mysteeri selvitä kuin itsestään kirkkaan valon yhtäkkiä ympäröidessä kasvipokemonin, joka alkoi kasvaa kokoa ihan silmissä ties miten moninkertaiseksi entiseen itseensä nähden, ja kasvattipa siinä samalla itselleen hännän, kädet, pidemmät koivet ja hatun. Muodonmuutoksen ollessa valmis hälveni valo hiljalleen ja heinikossa seisoikin pikku shroomishin sijasta lähes puolitoistametrinen breloom - hyvin hämmentynyt sellainen!

Nina kiitti onneaan Calypson älytessä piinaavan pitkältä tuntuneen ajan jälkeen hellittää otettaan. Dewott päätti pyrähtää oitis takaisin pintaan, mutta miloticinmokomapa pitkitti suunnitelman toteutumista yllättävällä tempauksellaan, joka sai Ninan kiskaisemaan vettä keuhkoihinsa ja köhimään niin julmetusti, että vedenpinnalle nouseminen alkoi tuntua paitsi hyvältä idealta, myös henkiinjäämisen edellytykseltä. Saukko polskuttikin nopeasti takaisin pintaan, missä sen yskimiskohtaus jatkui sen verran pahana, ettei se edes huomannut sen ja Calypson rantaa pitkin juuri saavuttavia Aalaa ja Saramua, ennen kuin ensiksi mainittu haukahti ponnekkaan käskevästi, että jos vesipokemon ei nyt tottelisi ja lähtisi takaisin kouluttajien luo, raahaisi herdier sen vaikka väkisin!

Post by hitodama on 4 Aug 2013 at 21:07

Bronin saatua vasta muistonsa omasta evoluutiostaan muistelluksi, ryhtyi Jean hohtamaan kovin tuttua kirkasta valoa kuin viimeistä päivää. Koska oli juuri miettinyt kyseistä tapahtumaa tiesi shelgon kyllä heti mistä oli kyse, ja mieleensä tulikin vallan hurja aatos: oliko se itse saanut tämän jotenkin aikaan ajatuksen voimalla? Mistä sitä saattoi varmaksi tietää! Vaan oli miten oli, paljastui valon kaikottua Jeanin uusi ulkomuoto hurjia teorioita mielessään pyöritelleelle shelgonille ja sai sen jo kyseenalaistamaan vähän sitäkin, oliko kyseessä edes sama vanha Jean. Pienestä sienimöykystä ei nääs ollut jäljellä mitään muuta kuin pari tuttua värisävyä uuden solakan ja useita raajoja kasvattaneen otuksen yllä. Niinpä Bron, hieman epäluuloiselta näyttäen, joutuikin kysymään ääneen oliko pokémon sama yksilö kuin vielä hetki sitten.

Huomaamatta tai kenties vain huomioimatta mitenkään erityisesti Ninan entistäkin tukalampaa olotilaa, pulikoi myös Calypso joen pinnalle ja näki heti, kuinka pari onneksi ihan kivaa ja tuttua hahmoa hölkkäsi pitkin rantatörmää. Aala tosin kuulosti vähän äkäiseltä, mutta koska kiukku vaikutti kohdistuvan Ninaan eikä Calypsoon, sulki milotic myös sen mielestään ja hymyili iloisena sen vointia huolestuneena utelevalle Saramulle. Merikäärme vaikutti kaiken olevan hyvin nyt, kun kaikki olivat tulleet pelastamaan sitä ja että se oli ainakin jo ihan valmis palaamaan kouluttajien luokse. Jättäen siis sen suuremmat moitteet antamatta tyytyi Saramu vain olemaan tyytyväinen siitä, että kaikki oli sittenkin kääntynyt lopulta parhain päin. Se myös suostui siihen että uimarit palaisivat lähtöpaikkaansa vesiteitse, kuten ainakin Calypso ilmoitti tahtovansa tehdä, kunhan ne tällä kertaa vain uiskentelisivat rinta rinnan rannalla seuraavien pokémonien kanssa. Jostain kumman syystä scizor kuului nääs olevan vähän huolissaan jostakin slowpokelaumasta, jonka tämä oli herdierin kanssa aikaisemmin ohittanut.

Post by Roll on 4 Aug 2013 at 21:21

Pitkät raajat kasvattaneella Jeanilla tuntui olevan vaikeuksia jopa pystyssä pysymisessä sen käännellessä päätään - nyt kun se siihen peräti kykeni - ja kummastellessa uutta ulkomuotoaan. Se nosteli jalkojaan, ojenteli pieniä käsiään ja heilautti häntäänsä hyvin varovaisin liikkein. Bronin tutun äänen kuullessaan se heräsi viimein hämmästyksestään ja kääntyi katsomaan hetkessä ihan pikkuruiseksi kutistunutta shelgonia. Breloom hyrähti sille kovin ominaiseen sävyyn, joskin äänensä oli nyt hieman aiempaa matalampi, vakuuttaen olevansa kyllä se ja sama Jean. Samalla se tuli kysyneeksi lohikäärmeeltä, oliko tällä mitään aavistusta siitä mitä juuri oli tapahtunut.

Pahimmat yskänsä yskittyään oli Nina onneksi ehtinyt unohtaa, mikä sen kohtauksen oli juuri aiheuttanut, eikä näin ollen käynyt kiukuissaan valittamaan Calypsolle tämän äskeisestä käytöksestä, vaan sen sijaan kuunteli Aalaa hyvinkin vastaanottavaisena. Sekin halusi jo takaisin Charlotten luokse, niin kummalta kuin siitä tuntuikin mokoma seikka myöntää. Kun kaikki saatiin kivasti sovittua, lähti saukko yhtä matkaa Calypson ja rannalla kulkevien pokemonien kanssa kohti sitä joenmutkaa, minne kouluttajakaksikko oli jäänyt päiväänsä leppoisasti viettämään. Aala oli Saramun tavoin enemmän kuin mielissään koko konkkaronkan ollessa taas kasassa, eikä edes scizorin huoli slowpokeihin liittyen onnistunut hetkauttamaan sen mieltä. Kohta oltaisiin taas emännän luona terveinä ja turvassa!

Post by hitodama on 5 Aug 2013 at 13:53

Jos breloomiksi kasvaneeseen otukseen oli uskomista, oli se todella edelleen Jean muuttuneesta ulkomuodostaan huolimatta. Ilmeisesti otus itse tosin oli vielä Broniakin enemmän pihalla siitä, mitä sille oli vastikään tapahtunut. Niinpä, kun kerrankin sai tilaisuuden esittää fiksua ja hyvinkin kokenutta, selitti shelgon nuoremmalleen melko seikkaperäisesti evoluution perusteita. Lohikäärmeen kertoman mukaan shroomish oli saanut lajitoveriensa rökittämisestä niin paljon kokemusta, että sen keho koki olevansa valmis muuttumaan entistä tehokkaampaan muotoon. Sienipäästä oli siis tullut kertaheitolla entistä vahvempi ja nopeampi ja luultavasti se kykeni nyt oppimaan jotain ihan uusia taitojakin, joihin se ei shroomishina olisi päässyt käsiksi... Kirjaimellisesti.

Tarinoituaan hyvän aikaa muisti Bron kuitenkin yhtäkkiä, että he olivat olleet jo aika kauan poissa kouluttajiensa luota. Ja vaikka shelgon oli jo yhtä vahva ellei vahvempikin kuin Saramu, ei sitä huvittanut ottaa vastaan moitteita sirkalta, joka oli aika selväsanaisesti käskenyt kaksikkoa pitämään ihmisiä silmällä. Niinpä lohikäärme ehdotti Jeanille, että he lähtisivät palaamaan kouluttajien luokse - ja etteivät he lisäksi kertoisi muille mitään tästä pikku seikkailusta.

Yhteistä lähtöpaikkaa lähestyi verkkaiseen tahtiin myös jokea pitkin taivaltava nelikko, jolla ei onneksi enää ollut mitään suurempaa kiirettä. Niinpä järkytyksistään yli päässyt Calypso loiskutteli uidessaan vallan iloiseen sävyyn pisaroita sinne tänne ja purskauttipa aina välillä pieniä vesisuihkujakin yläilmoihin. Saramu sen sijaan näytti matkan taittuessa olevan yhä vain enenevässä määrin ymmällään. Slowpokelaumaa ei näkynyt missään, mikä tarkoitti otusten ilmeisesti uiskennelleen järvestä poispäin, kohti nukkumaan jääneiden kouluttajien olinpaikkaa. Scizor toivoi toden teolla, että Bron ja Jean olisivat tarpeeksi puolustamaan omistajiaan, mikäli merkilliset vesipokémonit päättäisivät aiheuttaa jotakin hämminkiä sillä suunnalla.

Post by Roll on 5 Aug 2013 at 14:16

Jeanin mielestä Bronin kertomus kuulosti lähinnä kummalliselta, mutta se päätyi kuitenkin nielemään saamansa tiedon mukisematta. Olihan shelgon breloomia vanhempi ja kokeneempi, joten kyllä se varmasti tiesi mistä puhui! Kouluttajien tullessa puheeksi muisti sienipokemon kaiken hämmennyksen keskellä todellakin kaipaavansa jo takaisin Charlotten luokse, joten myönnyttyään pitämään suunsa tukossa sen ja lohikäärmeen seikkailusta, lähti Jean varovasti astelemaan kohti paikkaa, jonne sen ja Bronin kouluttajat olivat jääneet. Lyhyisiin koipiin tottuneella otuksella tosin oli alkuun vaikeuksia pitää tasapainonsa kävellessään, ja se huojuikin puolelta toiselle mahdollisimman pieniä askelia ottaessaan ja heiluttaessaan häntäänsä vinhasti sinne tänne kulkuaan tasapainottaakseen. Lopulta se tuli siihen tulokseen, ettei kävely näillä jaloilla enää sujunut yhtä mukavasti kuten ennen, ja teki pari harjoitusloikkaa eteenpäin, huomaten yllätyksekseen sen olevan huomattavasti soljuvampi tapa liikkua. Niinpä se sitten jatkoikin matkaansa hyppien, mutta pysähtyi toki aina välillä tarkistamaan, että Bron pysyi sen perässä.

Huomattavasti toisia lyhyemmän matkan tehneenä kaksikko saapuikin yhä sikeitä vetelevien kouluttajien luokse ensimmäisenä. Jean riemastui silminnähden heti emäntänsä näkökenttäänsä saatuaan ja lähti kahta nopeammin loikkimaan tämän luokse, samalla iloisesti hyristen.

Kookkaan pokemonin pomppiessa lähemmäs maa luonnollisestikin alkoi tärähdellä siihen malliin, että jopa suhteellisen sikeään uneen päätynyt Charlotte alkoi raotella silmiään kummissaan. "Mmmhä?" oli ensimmäinen asia joka pääsi punapään huulilta karkaamaan hänen saadessaan silmiään avatuksi sen verran, että kykeni erottamaan missä oli. Hetken hämmennyksen jälkeen tyttö muisti miksi olikaan juuri herännyt Reliamin kyljestä, ja saattoi keskittyä yhä ja yhä lähenevään töminään. Äänen suuntaan vilkaistessaan räväytti hän silmänsä kertaheitolla auki, sillä näkyä oli hieman vaikea uskoa; valtava (ainakin näin maatasolta katsottuna) breloom loikki uhkaavasti suoraan heitä kohti!

Toisaalla matkaa taittavalla Aalalla ei ollut aavistustakaan emäntänsä hädästä, joten kiirehtimisen sijaan terrieripokemon tassutteli varsin rauhalliseen tahtiin joenviertä aina välillä vedessä eteenpäin polskivaa Ninaa vilkaisten. Tavallisesti vauhtia rakastava saukkokaan ei pistänyt rentoa etenemistä pahakseen, olihan se uiskennellut täyttä päätä aina järvelle asti ja rajansa oli senkin jaksamisella! Ainoa seikka joka sitä kismitti oli se, miten Calypso ei edelleenkään tuntunut osoittavan minkäänlaisia väsymyksen merkkejä. Voisiko tosiaan olla että mokoma jättivauva oli oikeasti sitä kovempi uimari?! Ei, ei kai sentään.

Post by hitodama on 5 Aug 2013 at 15:17

Jeanin testaillessa jalkojaan lähti myös Bron taapertamaan kohti lähtöpaikkaa. Se oli hyvin tyytyväinen siihen, kuinka toinen oli suostunut ilman mitään mutinoita pitämään suunsa tukossa heidän taisteluretkestään, joka hyvinkin olisi voinut saada Saramun mulkoilemaan tiimitoveriaan paheksuvaan sävyyn. Mielihyvä kuitenkin hälveni huomattavasti, kun breloom keksi itselleen ihan uuden tavan liikkua ja pääsi yhtäkkiä etenemään hirmuisen paljon shelgonia nopeammin. Kyllä Bronkin olisi mielellään tuohon tapaan hypellyt ympäriinsä tai vaikka lennellyt ilmojen halki salamencena, mutta vielä ei kai vain ollut sen aika.

Kun kuorensa hidastama lohikäärmeenpuolikas viimein pääsi Jeanin vanavedessä kouluttajakaksikon näköpiiriin, oli Charlotte näköjään jo hereillä ja Reliamkin ynisi jotain siihen malliin, että uni tuskin pitäisi häntä enää pitkään otteessaan. Vilkaistuaan ohimennen jokea, jota pitkin näemmä pulikoi varsin kookas slowpokelauma ties mitä määränpäätä kohden, suuntasi Bron kohti kouluttajia ja asennoitui näyttämään siltä, kuin olisi vain loikoillut lähimaastossa koko tämän ajan.

Toisaalla Calypso jatkoi huoletonta pulikoimistaan ja Saramu murehtimistaan, kunnes koko konkkaronkka saattoi viimein erottaa määränpäänsä kaukana edessäpäin. Scizor nosti kätensä varjostamaan silmiään, sillä siitä näytti kummasti siltä, kuin rannan tuntumassa olisi kahden ihmisen ja Bronin lisäksi ollut jokin neljäs otus, joka ei ihan tuntunut kuuluvan joukkoon. Hyönteinen huomauttikin asiasta Aalalle ja uteli samalla, saattoiko kyseessä olla joku Charloten pokémon, joka oli tullut ulos pallostaan sillä välin kun he olivat olleet juoksentelemassa pitkin maita ja mantuja.

Post by Roll on 5 Aug 2013 at 15:31

Charlotte kampesi itsensä kiireesti istumaan breloomin yhä vain lähestyessä suorastaan pelottavaa vauhtia, muttei ehtinyt enää sen kummemmin pakosalle kasvipokemonin saavuttaessa hänet ja kyyristyessä lähemmäs punapäätä. "AAAAAA MENE POIS!" tyttö parahti henkensä hädässä ja töytäisi huudosta pelästyneen pokemonin selälleen kumoon nousten samalla itse kiireesti seisomaan. "Aala, apua! Aala!" hän huhuili ja etsi lähimaastosta luottokasvattiaan, mutta turhaan. Missä ihmeessä terrierinmokoma saattoi olla juuri kun sitä tarvittiin!

Pitkänä pokemonina Saramu näki Reliamin ja Charlotten luokse huomattavasti ennen Aalaa tai Ninaa, joten hyönteisen käydessä ihmettelemään kouluttajien luona norkoilevaa isommanpuoleista pokemonia, nousi koira hetkeksi takajaloilleen nähdäkseen paremmin, mitä etäämpänä oikein tapahtui. Se näki scizorin tarkoittaman otuksen vain vilaukselta, mutta pystyi heti sanomaan ettei moinen ainakaan sen emännälle kuulunut! Siinä samassa kantautui herdierin korviin myös kouluttajansa parkaisu, joka sai sen koko olemuksen hätkähtämään. Enää hetkeäkään empimättä Aala pinkaisi juoksuun, haukahtaen mennessään toisillekin käskyn pitää kiirettä. Myös Nina oli kuullut huudon, joten väsymyksestään huolimatta se lisäsi vauhtiaan terrierin ravattua jo hyvän matkaa muita edelle.

Post by hitodama on 5 Aug 2013 at 15:56

Reliam oli kenties vielä kyennyt kääntämään kylkeään ja jatkamaan unosiaan, ellei viereltään olisi kajahtanut ihan yhtäkkiä ilmoille sellainen parahdus, joka se olisi häirinnyt jopa nukkuvaa snorlaxiakin. Niinpä, hätkähtäen kuin sähköshokin saaneena, kavahti miekkonen hätäisesti istumaan.
"Mitä, missä?!" hän korahti unesta käheällä äänellä, ennen kuin ennätti tarkentaa katsettaan ja nähdä, kuinka Charlotte töytäisi jonkin huomattavan ison ja huomattavan lähelle tunkeneen pokémonin kumoon. Vaan siinä missä likka jatkoi edelleen panikoimistaan, räpytteli toverinsa vain ymmällään silmiään ja tuijotti pahoinpideltyä kasviotusta yrittäen muistaa missä oli nähnyt ihan tuollaisen samanlaisen otuksen ennenkin. Vähän aikaa siinä kesti ja kohtausta silmät pyöreänä seuraileva Bronkin ehti mönkiä jo lähemmäksi, ennen kuin Reliam viimein huomasi breloomin reidessä olevan tatuoinnin ja tunnisti siinä samassa huimasti kokoa saaneen otuksen Jeaniksi.
"Lotte, hei Lotte, ei mitään hätää!" Reliam yritti parhaansa mukaan rauhoitella. Eleen tehoa kuitenkin söi melkoisesti se, ettei hän kyennyt kalppimaan ylös pompanneen punapään perään, vaan joutui kailottamaan sanottavansa tälle edelleen maassa istuen.
"Se on vaan Jean, se on kehittynyt! Tuollainen siitä pitikin tulla", nuorukainen jatkoi samalla, kun mielessään välähti muisto siitä, kuinka hän oli ihaillut breloomeja viime joulun edellä niiden kasvattajan luona.

Saramu taasen puri hammastaan, kun Aala kielsi tuntevansa ihmisiä piirittävää pokémonia. Ja siinä samassa selvisi, ettei sitä tainnut tuntea Charlottekaan - ei ainakaan tämän kauhistuneesta äänestä päätellen. Bronin toimettomuutta kiroten scizorkin lähti jälleen kerran juoksuun, kun taas punapään veret seisauttavaa kiljahdusta säikähtänyt Calypso katosi nopeasti pinnan alle ja seurasi tovereidensa jälkiä näitä huomattavasti hitaampaan ja varovaisempaan tyyliin.

Post by Roll on 5 Aug 2013 at 16:26

Hieman etäämmälle sekä Reliamista että maahan kumotusta ja kömpelösti ylös pyrkivästä breloomista singahtanut Charlotte ehti jo toden teolla pelätä pakokyvyttömän toverinsa puolesta, mutta kun tämä ei sitten vaikuttanutkaan tilanteesta läheskään yhtä säikähtäneeltä kuin hän, vaan oikeastaan päinvastoin, jätti hänkin hätäilyt sikseen ja käänsi katseensa juuri takaisin tolpilleen päässeen sienimonsterin sijasta häntä puhutelleeseen Reliamiin. Hän ei ollut uskoa korviaan kuultuaan mitä tällä oli sanottavanaan.

"Tä?" punapää ynähti ja vilkaisi jälleen häntä tuijottamaan jäänyttä breloomia, jonka ilme oli vähintäänkin yhtä hämmentynyt ja pelokas kuin hänenkin. Otusparka ei edes uskaltanut seisoa suorassa, vaan kyyristeli paikallaan ja katsoi sinisillä silmillään tytön omiin. Mitä pidempään Charlotte tarkasteli kasvipokemonia, sitä varmemmin hän pystyi sanomaan Reliamin olleen juuri ihan oikeassa. "Voi herranjumala... mitä... miten...," hän mutisi ja otti pari varovaista askelta kohti kasvattiaan, joka tuntui painuvan entistä pienempään kasaan tytön lähestyessä sitä. Miten pahalta hänestä yhtäkkiä tuntuikaan; hän oli juuri säikäyttänyt nuorimman, juuri kehittyneen ja varmaan siksi muutenkin herkillä olleen pokemoninsa niin pahanpäiväisesti, että se näytti oikeasti pelkäävän häntä.

"Jean, s-sori," Charlotte kuiskasi päästyään jälleen kosketusetäisyydelle ja vei jännityksestä tärisevän kätensä hitaasti kasvattinsa otsalle ja taputti varovasti. Tuttu ja turvallinen ele sai pelästyneen Jeanin kohottautumaan taas täyteen mittaansa. Kylläpä tämä nyt oli hassua, emäntä oli vielä hetki sitten ollut paljon sitä isompi, ja nyt ei kokoeroa ollut juuri nimeksikään! Breloom hyrähti kysyvästi, mikä kohotti nopeasti punapään suupieliä ylöspäin.

"Vau... siis vau, kylläpä sinä kasvoit," Charlotte hämmästeli silitellessään yhä rauhoittavasti kasvattinsa otsaa. "Olen nähnyt breloomeja joskus kaukaa mutta en kyllä tajunnut että ne on näin isoja," hän jatkoi vaikuttuneena ja vilkaisi myös Reliamia, jolle viimeisimmät sanansa oikeastaan oli enemmän osoittanutkin.

Sen enempää ei tyttö kuitenkaan ehtinyt uutta upeaa Jeania ihastella, kun kauempaa kantautui tuttu kuuluva haukku; Aala ravasi pää viidentenä jalkana kohti kouluttajia ja sai ainakin Jeanin ja Charlotten päät tehokkaasti kääntymään. Terrieri oli valmis puolustamaan kouluttajaansa tuolta hurjalta pedolta, mutta päästyään tarpeeksi lähelle se pysähtyikin hyökkäämisen sijasta kuin seinään ja vain tuijotti breloomia, joka tuoksui äärimmäisen tutulta ja tuntui olevan kerrassaan hyvää pataa emännän kanssa. Asianlaita alkoi valjeta myös herdierille, minkä seurauksena sen häntä alkoi huiskia puolelta toiselle hallitsemattomasti.

Nina puolestaan ei yrityksistään huolimatta jaksanut pitää Aalan ottamaa vauhtia yllä ja huomatessaan Calypsonkin ryhtyvän hidastelemaan, sukelsi myös dewott veden alle ja jäi taittamaan jäljelle jäänyttä taivalta merikäärmeen kanssa.

Post by hitodama on 18 Nov 2013 at 02:49

// Sopisiko, että jahka nämä tästä rannalta hipsivät toisiin maisemiin, niin lopetellaan tätä peliä siihen? Veikkaan nääs että silviisiin voisi olla ainakin minun helpompi keskittyä paremmin laivaristeilyn tuoreempiin käänteisiin. ^^' //

Rauhoituttuaan itse oli Reliamista oikeastaan jopa aika metka katsella, kuinka ensin hämmennys ja sitten lopulta myös ymmärrys taistelivat tiensä Charloten tietoisuuteen. Toki säikäytettyä Jeania kävi vähän sääliksi, mutta kylläpä sekin otus näytti jälleen pääsevän jaloilleen, kun kouluttajansa taputteli sitä vastikään esiin pompsahtaneelle päälaelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin, siis.
"Kun meikä näki noita otuksia sillä kasvattajalla jolta Jeanin ostin, niin tuumasin että se olisi teikälle tosi hyvä pokémon. Se on vielä kehityttyäänkin tuollainen metkan näköinen eikä niin iso että se, äh, pelottaisi äitiäsi tai teikää. Sitten taas on se kuitenkin sen verran kookas ja vielä taistelutyyppiä, että siitä on ihan kivasti turvaa, jos sellasta joskus sattuu tarvitsemaan", pääsi partaveikko viimein selittämään ajatuksiaan antamansa joululahjan takana.

Samassa kuitenkin niin Aala kuin tämän takana hölkkäävä Saramukin saapuivat ties miltä tutkimusmatkaltaan kouluttajakaksikon luokse, mikä sai kaikkien huomion enemmän tai vähemmän kääntymään kohti koiraa ja hyönteistä. Alkuhämmingin jälkeen nämäkin tosin saivat huomata, ettei omistajillaan ollut onneksi mitään hätää. Niinpä, vedettyään hetken henkeä, tervehti scizor ensin Bronia (jonka se autuaasti uskoi pysytelleen koko ajan ihmisten luona) ja askelsi sitten joen äärelle tiirailemaan vedessä edenneiden otusten tilannetta. Calypso näytti pysyvän edelleen tiukasti pinnan alla, joten kertoen kaiken olevan kunnossa viittilöi Saramu sitä matelemaan takaisin rannalle.

Post by Roll on 19 Nov 2013 at 21:22

// Jees tällainen järjestely sopii vallan mainiosti! Aika passelisti seikkailua ja draamua näiden iltapäivään on jo mahtunutkin. :'> <3 //

Uutukaista breloomiaan ihasteleva Charlotte ei näennäisesti kiinnittänyt mitään huomiota Reliamin pitkähköön puheeseen, vaikka kuuntelikin joka sanan siinä kertaheitolla moninkertaiseksi kasvanutta tiimiläistään päälaelle taputellessaan. Miehen vaiettua malttoi tyttö lopulta kääntää katseensa tähän, mutta paikalle tullut tuttu pokemonjoukkio vei hänen huomionsa pois tälle vastaamisesta. Hetken aikaa kasvanutta sienipäätä tuijottanut Aala intoutui lopulta loikkimaan otusta vasten kimakasti haukkuen ja häntäänsä vispaten, jolloin punapää peruutti suosiolla hieman, jotta herdier saisi itsekseen tutustua uudemman kerran ihan uudenlaisen ulkomuodon saaneeseen kaveriinsa. Breloom vaikutti häkeltyvän entisestään moisesta huomiosta ja eritoten siitä, miten sen terrieriystävä oli yllättäen kutistunut niin paljon - ihan kuten emäntäkin! Koiran innoittamana se kuitenkin lopulta ilmeisesti pääsi yli hämmästelyistään ja alkoi kaveristaan mallia ottaen hyppiä tyytyväisesti hyristen paikallaan uusien vahvojen jalkojensa voimin.

"Vau, se hymyilee!" tähän saakka niin ilmeettömän kasvattinsa eleitä seuraava Charlotte henkäisi suorastaan liikuttuneena hakeuduttuaan takaisin yhä maassa istuksivan Reliamin läheisyyteen ja istahtipa itsekin vielä takaisin nurmelle miehen viereen. Hetken vielä pokemonien ilakointia seurailtuaan käänsi hän huomionsa nuorukaiseen.
"Kiitti ihan hirveästi, se on tosi ihana," tyttö sanahti kiitollisesti hymyten. Ehkei hän ollut joulun aikaan osannut vielä arvostaa uutta kasvattiaan erityisemmin lahjan antajasta huolimatta, mutta tajutessaan miten paljon Reliam todella oli häntä ajatellut lahjaa hankkiessaan, tunsi Charlotte olevansa hyvinkin otettu ja lähestulkoon sanaton. Hienoisesti epäröiden hän kohotti kätensä ja eleen tarkoitusta selvästi vielä siinäkin vaiheessa pohtien lopulta laski sen miehen olkavarrelle. "Oikeasti, se oli niin kauniisti ajateltu," hän lisäsi aiempaa vaisummin mutta jokaista sanaa yhtä lailla tarkoittaen.

Calypson seuraksi veden alle jäänyt Nina havaitsi liikettä pinnan yläpuolella Saramun viittilöidessä sille ja kaiketi ennen kaikkea miloticille, joten se päätti lyhyen sukelluksensa töytäistyään vielä merikäärmettä rohkaisevasti mennessään. Pinnalle päästyään saukko polski enää yhtään enempiä viivyttelemättä rantaan, nousi kuivalle maalle ja ravisti pikaisesti lyhyttä, muutenkin vettä kiitettävästi hylkivää turkkiaan kuivemmaksi. Vasta sitten se hoksasi kiinnittää huomiota ihmiskaksikkoon sekä näiden läheisyydessä ilakoiviin pokemoneihin. Kotvanen siinä meni, mutta dewottin tajuttua tuon jättimäisen sienimonsterin todellakin olevan se pieni rääpäle-Jean, loksahti saukkpokemonin leuka lähestulkoon maahan saakka. Muutos veti sen niin sanattomaksi, että se tyytyi vain katselemaan herdierin ja breloomin ilakointia Saramun läheisyydestä. Lopulta se sai ajatuksensa kulkemaan sen verran, että sai kysytyksi mahtoiko scizor tietää mitä ihmettä rannalla oli uintihörhöilyn aikana tapahtunut.

Post by hitodama on 22 Nov 2013 at 22:51

Eipä voinut Reliamkaan kuin naurahtaa hieman hämmästyksensekaisen ilahtuneesti, kun totista naamaa tähän mennessä kutakuinkin koko elämänsä ajan näyttänyt Jean innostui pomppimaan Aalan kanssa kuin mikäkin vieterinukke ikään. Mielessään käväisi myös ties mistä syystä aika absurdi ajatus siitä, että mitäpä jos Jericokin viimeiseen muotoonsa kehittyessään oppisi viimein hellittämään vähän ja miettimään jotain muutakin, kuin kanssaeläjiensä telomista? Mutta jos taas ei, noh, sitten miekkosella olisi käsissään vähintään hänen itsensä kokoinen, raivohullu ja vieläpä vahvasti haarniskoitu myrkkymonsteri.

Vaan ennen kuin Reliam ehti edes harkita päähänpistonsa lausumista ääneen, palautti Charlotte puheenaiheen toverinsa vähän aikaisemmin sanelemiin sanasiin. Vaikka nuorukainen oli toki halunnutkin kuulostaa jollain tapaa ritarilliselta ostopäätöstä selittäessään, näytti punapää vaikuttuneen jutusta sen verran syvästi, että se sai partaveikon suorastaan nolostumaan.
"Ääh, minkä sille vaan voi, ettei meikä voi olla kaiken aikaa katsomassa teikän perään? Piti hankkia varamies, tai siis pokémon, pitämään puolia silloinkin kun en satu olemaan maisemissa", ryhtyi Reliam siis kelkkansa äkisti kääntäen vähättelemään samalla, kun hän punastuvia korviaan peitelläkseen keskittyi mukamas rapsuttamaan tukkaansa.

Samaan aikaan niin Saramun kuin Ninankin rohkaisemana uskaltautui Calypso viimein matelemaan ylös joesta, jolloin koko ulkoilemaan päässyt pokémonlössi oli viimein taas koolla kouluttajiensa ympärillä. Saatuaan merikäärmeen vakuutetuksi Jeanin vaarattomuudesta kääntyi Saramu tämän seurassa olleen dewotin puoleen ja kertoi tälle sen, mitä kerrottavissa oli: shroomish näytti vain vaihtaneen ulkomuotoaan, ei mitään sen vaarallisempaa. Milotic puolestaan luikerteli lämmittelemään itseään Bronin ympärille ja sai tältä hiljaiseen ääneen kuiskutetun tarkemman tarinan siitä, mikä sieniotuksen evoluutioon oikein olikaan johtanut.

Post by Roll on 23 Nov 2013 at 00:39

Taasen varsin tunteelliseksi heittäytynyt Charlotte ei osannut ollenkaan aavistaa millaisia mietteitä ystävänsä päässä ehti pyöriä erääseen pahamaineiseen myrkkypokemoniin liittyen, ja kenties hyvä niin; olipahan helpompi keskittyä iloiseen nykyhetkeen ja Reliamin kehnosti peitellyn hämmennyksen havainnointiin. Hillittynä jo hetkisen pysytellyt hymy leveni osoittamaan punapään ilmeistä huvittuneisuutta.

"No hei, en kai minä ihan niin toivoton ole!" hän liioitellun tiukkaan sävyyn tivasi, töytäisi miekkosta kevyesti tämän käsivarrelle lepäämään jääneellä kämmenellään ja vei sitten kätensä vaativasti puuskaan. Vaikka hän miten yritti pitää pärstänsä edes hetken peruslukemilla, ei se kuitenkaan onnistunut, vaan virneensä sen kun tuntui ulottuvan liki korviin saakka iloisen naurahduksen karatessa huuliltaan.
"Ei nyt sillä, ettenkö kelpuuttaisi sinua henkivartijaksi vaikka useamminkin," tyttö lopulta lisäsi sen enempiä ajattelematta, ja tajutessaan sanojensa painon - hän kun todellakin halusi nähdä miekkosta useamminkin - kepeästä ilmaisusta huolimatta, oli yhtäkkiä hänen vuoronsa häkeltyä ja näyttää hölmistynyttä naamaa. Tahattomasti hän myös kopioi seuralaisensa äskeisen eleen ja vei kätensä haromaan hiuksiaan hermostuneena. "Niin siis, ei kai siitä haittaakaan olisi?" hän koetti puolustella sanomisiaan, vaikkei ollut niinkään varma olisiko sille sen suurempaa tarvetta ollut.

Ninan harmiksi ei Saramu tuntunut tietävän rannan tapahtumista yhtään enempää kuin sekään - ainoa varma seikka oli se, että sienenruipelo todella oli ottanut ja muuttanut muotoaan! Ja vieläpä paljon isommaksi kuin dewott itse; tämähän oli anteeksiantamatonta! Aikansa itsekseen vielä kihistyään saukko jätti scizorin itsekseen ja liittyi Aalan ja Jeanin seuraan, jotka keskeyttivät ilakointinsa väliaikaisesti tiimitoverinsa havaitessaan. Breloomin iloinen hymy vääntyi vakavaksi viivaksi sen huomatessa sitä usein kiusanneen Ninan palanneen, mutta kun tämä ei nyt tavalliseen tapaansa alkanutkaan härnätä sitä vaan sen sijaan jäi höpisemään herdierille, huokaisi sieniotus helpotuksesta ja pakitti hieman omiin oloihinsa. Dewott oli ehkä nyt sitä pienempi, mutta tämän uhmakasta olemusta se ei hevillä unohtaisi.

Post by hitodama on 16 Dec 2013 at 21:03

Reliamin onneksi Charlotte heitti koko nolohkon tilanteen nopeasti leikiksi ryhtymällä muka mököttämään, ennen kuin likkaparka sitten jo käänsikin tilanteen päinvastaiseksi äskeiseen nähden ja joutui itse häpeilemään hempeitä puheitaan. Koska hänkin oli päässyt tovi sitten pälkähästä huomattavan vähällä, päätti partaveikko jättää tilaisuuden toverinsa kiusaamiseen tällä kertaa sikseen ja ryhtyä itsekseen hymyillen haalimaan vapaalla olevien pokémonien palloja mahdollisimman viileästi hyppysiinsä.
"Joo ei, mikäs siinä. Pitää vaan sitten vissiin ruveta olemaan vähän ahkerammin yhteydessä tai jotain", hän olkiaan kohauttaen tuumasi. Vaikka kaksikon tapaamisilla olikin todistetusti taipumus saada mitä merkillisimpiä käänteitä osakseen, ei vähän nykyistä tiheämpi yhdessähengailu tuntunut miekkosesta nimittäin mitenkään ikävältä idealta - päinvastoin.
"Mitä sanot, jos alotettaisiin hilautumalla takaisin ihmisten ilmoille? Meinaan, kun eiköhän tämä puronranta ole nyt, ääh, tehnyt jo tehtävänsä", Reliam vielä jatkoi ja vilkaisi viimein taas kohti Charlottea. Ottaessaan kauttarantain puheeksi kahvilaäksidentin, jonka jälkimainingeissa he tänne olivat alkujaan vaeltaneet, näytti mies itse asiassa vähän pahoittelevalta. Hän tajusi kyllä, että olisi voinut koettaa käyttäytyä epämukavan kohtaamisen aikana pikkuriikkisen fiksummin, vaikkei sitä ääneen sentään myöntänytkään. Käskeä esimerkiksi Norahin tukkia suunsa ja painella sinne missä pippuri kasvaa.

Ninan jättäessä Saramun rauhaan käänsi hyönteinen huomionsa kohti ihmiskaksikkoa. Päätellen tavasta, jolla Reliam hypisteli kolmea poképalloa käsissään, uskoi scizor heidän olevan luultavasti menossa pian jonnekin päin. Valmistautuen lähtöön asteli se siis kouluttajansa vierelle odottamaan, siinä missä Calypso ja Bron jatkoivat keskinäistä kiehnäämistään jokusen metrin päässä muusta joukosta.

Post by Roll on 13 Apr 2014 at 14:47

Puheitaan nolostelemaan jäänyt Charlotte ehti välinpitämätöntä teeskennelläkseen viedä katseensa Aalan ja Jeanin seuraan liittyneeseen Ninaan toivoen jotenkin pystyvänsä korjailemaan sanojaan. Onneksi kaksikon välinen yhteisymmärrys kuitenkin vaikutti toimivan tässäkin tilanteessa sen verran hyvin, että tytön tokaisuun liiaksi takertumatta miekkonen päästi tämän riittävän vähällä ja vaikutti vieläpä olevan ihan samaa mieltä, mitä tiiviimpään yhdessäoloon tuli. Spontaani hymy palasi äkkiä helpottuneen punapään kasvoille hänen kääntäessään huomionsa takaisin seuralaiseensa, joka kävi saman tien myös ehdottamaan maisemanvaihdosta jokseenkin erikoisten sanavalintojen kera. Charlottelta kestikin oletettavasti hieman tarkoitettua kauemmin poimia miehen toteamuksen varsinainen merkitys, mutta sen hoksatessaan ja samalla kaikista tähänastisista tapaamistaan ihmisistä ehdottomasti kamalimman muistaessaan vakavoitui hän silminnähden. Reliamkaan ei näyttänyt enää äskeiseltä iloiselta itseltään, mikä oli omiaan lisäämään tytön äkkinäistä harmistusta.

"Hmm, joo," Charlotte huokaisi syvään ennen kuin käänsi suupieliään ylöspäin kohentaakseen niin toivottavasti miekkosen mielialaa ja samaan syssyyn omaansa, "mutta hei, kyllähän tästä vain aika hyvä päivä tuli." Sanojensa ohessa tyttö viittoili kauempana kykkiviä tiimiläisiään luokseen. Aala pinkaisi hetkeäkään miettimättä pyörimään kouluttajansa ympärille, kun taas Jean yhä uuteen kehoonsa totutellen lähti loikkimaan kouluttajakaksikkoa kohti huomattavasti varovaisemmin, epäluuloinen Nina vanavedessään.
"Tai no, aika omalaatuinen myös, mutta jostain syystä minusta tuntuu siltä ettei minun pitäisi yllättyä enää mistään silloin kun me ollaan yhdessä," päätyi lausahduksensa loppua kohden jo varsin aidosti hymyilevä Charlotte vielä tokaisemaan, tarttuen samalla molemmin käsin ympärillään mesoavaan terrieriin saadakseen sen rauhoittumaan lähtöä varten. Ihme kyllä ele tehosi, ja herdier istahti häntäänsä yhä vauhkosti heiluttaen emäntänsä vierelle, jolloin tämä saattoi häiriöittä kurotella kaappaamaan maassa nököttävän olkalaukkunsa kätösiinsä kasvattiensa pallot sieltä esiin kaivaakseen.

Post by hitodama on 17 Apr 2014 at 16:58

Mitä nyt Reliam oli asiaa kykeneväinen havainnoimaan, myötäili Charloten mieliala päivän aikaisempien säätämisten tullessa puheeksi melko pitkälti hänen omaansa. Molemmille näytti käyvän vallan hyvin myös kyseisen puheenaiheen hylkääminen osaksi menneisyyttä, sillä punapään pakottaessa hymyn takaisin huulilleen pyrki partaveikko tekemään samoin.
"Totta vie! Mieti mitkä rahat saataisiin jos tehtäisiin tosi-tv-ohjelma meidän seikkailuista", Reliam hymähtäen ehdotti samalla, kun hän muutti vierelleen nököttämään saapuneen Saramun punaisena hehkuvaksi energiaksi, joka virtasi hetkessä sisään poképallon. Kutistettuaan kyseisen pallon pikkuruiseksi pyöryläksi laski nuorukainen sport ballin maahan ja jatkoi toimiaan tekemällä saman tempun yhtä aikaa niin Bronille kuin Calypsollekin.
"Tosin ei monikaan varmaan uskoisi, ettei me hankkiuduta kaikkiin kummalisiin tilanteisiin tahallaan", hän tosin olkiaan kohauttaen vielä totesi.

Palautettuaan kaikki pokémonit turvallisesti palloihinsa viskasi Reliam pallot reppuunsa ja käänsi sitten pyörätuolin ympäri kavutakseen siihen istumaan. Onneksi ranta ei kallistunut tällä kohden järin jyrkästi kohti jokea, joten vyörymättä kulkupeleineen veteen sai miekkonen ponnistettua itsensä takaisin tavanomaiselle paikalleen. Pyyhittyään vielä enimmät ruohonkorret ja muut irtomoskat pois vaatteistaan jäi hän odottamaan, josko he todella pelkän asiasta puhumisen sijaan nyt lähtisivät palaamaan kohti kaupunkia.

Post by Roll on 18 Apr 2014 at 17:37

Olipa onni, että Reliam tuntui olevan varsin halukas katselemaan tämän päivän tapahtumia - ja samalla hieman aiempiakin - vähemmän vakavasta näkökulmasta. Tämän ehdotus ikiomasta tv-sarjasta sai laukkuaan penkomaan ryhtyneen Charlotten hihittämään ajatukselle ja pudistamaan sitten huvittuneesti päätään.
"Se kyllä rikkoisi varmaan kaikki katsojaennätykset," hän pohdiskeli vino virne suupielessään vetäessään luokseen ehtineen breloomin takaisin tämän keltaoranssiin palloon, jonka oli vaivattomimmin onnistunut olkalaukkunsa uumenista bongaamaan. Likan muut pokepallot olivatkin kaikki sitten niitä tuikitavallisia punavalkeita, joten ennen kuin hän sai paikannettua seuraavan ulkoilijan asuinsijan, ehti hän pyöritellä hyppysissään niin Arian kuin Fortenkin palloja. Reliamin tarkempia pähkäilyjä äskeiseen liittyen kuunnellessaan löysi hän paitsi Aalan myös Ninan pallon, eikä kummallakaan tuntunut tavallisuudesta poiketen olevan pienintäkään vastaansanomista kouluttajan palauttaessa nämä kompakteihin koteihinsa. Ilmeisesti useamman tunnin riehuminen oli tehnyt tehtävänsä.

"Höh, ei kai kukaan nyt tosissaan luulisi että joku tieten tahtoen hankkiutuisi niin tyhmiin tilanteisiin kuin sinä aina onnistut meidät tavalla tai toisella saamaan," Charlotte haastoi kätensä sivuilleen kohottaen ja pudisti jälleen päätään ennen kuin heitti laukkunsa olalleen ja seurasi pyörätuoliinsa kavunneen miekkosen esimerkkiä hypähtämällä itsekin pystyyn. Moinen äkkiliike tosin kostautui nopeasti jo kertaalleen unohtuneen kivun yllättäen vihlaistessa punapään yhä toipumisvaiheessa olevaa kylkeä, pakottaen hänet puremaan hampaansa yhteen estääkseen itseään kiroamasta ääneen; sen sijaan kurkustaan karkasi vain vaimea tuskastunut puuskahdus kätensä hakeutuessa painamaan kipukohtaa refleksinomaisesti.

Kuten tavallista, särky hälveni ihan muutamassa silmänräpäyksessä, vaikka Charlotten itsensä mielestä aika tuntuikin siinä tilanteessa matelevan aivan liian hitaasti. Ryhtinsä korjattuaan kääntyi hän pahoittelevasti hymyillen Reliamin puoleen.
"Valmista! Eiköhän mennä!" hän ehdotti sukkelaan ja kumartui tällä kertaa huomattavaa varovaisuutta noudattaen nostamaan myös matkalaukkunsa maasta. Pitkien remmien ansiosta olisi tyttö saanut sen kyllä kannettua vaivatta olallaan, mutta päivän aiempia tapahtumia (ja vastahakoisesti myös Norahin sanoja) muisteltuaan päätti hän lopulta toisin ja ojensi laukkua sen hihnoista pitelevää kättään kohti seuralaistaan.
"Kun ihan itse tarjouduit, silloin aiemmin," Charlotte mutisi tuijottaen miekkosen sijasta omaa ojennettua käsivarttaan. "Ei nyt sillä ettenkö minäkin sen saisi kannettua, mutta jos kerran olet niin pöhkö että haluat lisälastia niin senkun otat!" hän vielä täsmensi vakavasti aloittaen, mutta toista pöhköksi haukkuessaan oli kiitollinen hymy jo ehtinyt palata hänen huulilleen. Hän olisi kyllä mieluusti näyttänyt, ettei kaivannut säälipisteitä taannoisen vammansa takia, mutta ehkäpä pointtinsa oli tullut selväksi jo aiemmin. Sitä paitsi, kyllä häntä oikeastikin väsytti jo vähän!

Post by hitodama on 23 Apr 2014 at 23:56

Reliam vain jatkoi nauramistaan kuullessaan, kuinka Charlotte sälytti kätevästi vastuun kaksikon seikkailuista tykkänään toverinsa harteille. Kieltämättä saattoi olla, että hänen luonteenlaatunsa oli aika omiaan hankaluuksien keräämisen suhteen, mutta ei punapää itsekään kyllä ollut mitään tylsään ja siistiin sisäelämään tyytyvää sorttia!
"Niinpä niin, miesten syytä aina kaikki! Teikä ei tietenkään..." ehti partaveikko jatkaa, mutta lauseensa jäi kesken Loten sähähtäessä tuskaisasti ja vetäessä kätensä suojaamaan ruhjoutunutta kylkeään. Muistutus toisen vammasta tyrehdytti naurun ja vitsailun harvinaisen tehokkaasti, vaikkakin yhtäkkiä sydänalaan kipuavasta huolesta piittaamatta Reliam pakotti sentään hymyn yhä pysymään huulillaan. Melkoisen väkinäiseltä ilme kuitenkin näytti.

Vaan Charlottepa piti reippausvaihteen edelleen silmässä, eikä jäänyt turhaan murehtimaan kipua sen hellitettyä yhtä äkisti kuin se oli alkanutkin. Näin ollen ei myöskään Reliam sanonut asiasta mitään, vaikka kielensä päällä polttelikin kasa kliseisiä kysymyksiä, kuten "oletko kunnossa" tai "jaksatko nyt varmasti". Se nääs oli käynyt hänelle harvinaisen selväksi, ettei likka arvostanut liiallista huolenpitoa saati ottanut väkisin tuputettua apua vastaan. Mutta nuorukaisen suureksi yllätykseksi myös Lotte näytti oppineen jotakin vastaavasti hänestä ja antoi toverilleen luvan auttaa itseään kantamalla samaista laukkua, joka tänään oli jo kiistaa ehtinyt aiheuttaa. Vaikka ele oli enemmänkin muodollinen kuin varsinaisen hyödyllinen, syttyivät Reliamin silmät päättäväisyydestä hänen napatessaan kapsäkin itselleen ennen kuin Charlotte ehtisi muuttaa mieltään.
"Joo, kyllä meikä sen voi kantaa edelleen ihan hyvin", hän vakuutti hieman turhankin innokkaasti. Vaan minkäs teit, sillä kuten Norah oli asian ilmaissut, mies todella nautti saadessaan silloin tällöin esittää jaloa ritaria kiiltävässä haarniskassa.

Ja niinpä kaiken sattuneen huomioon ottaen hyvin tyytyväisenä siihen millaisiksi asiat olivat lopulta kääntyneet, lähti Reliam rullaamaan pyörätuoleineen kohti Lemidaen kaupunkia Charlotte tiiviisti rinnallaan. Kai se todella piti sitten paikkansa, ettei mitään niin pahaa voinut tapahtua, etteikö siitä jotakin hyvääkin seuraisi!

// Aaand done! 8) Kiitoksia peliseurasta, vaikka homma vähän jatkoajan puolelle venähtikin, hahah! //

Post by Roll on 24 Apr 2014 at 00:06

// Pistit tämän niin nättiin pakettiin että tuskinpa meikän on enää tarpeen omaa päätösviestiä rustatakaan. Mutta niin, kiitos hirmu ihanasta pelistä! *v* ... Ja pahoittelut saamattomuudestani tässä loppupuolella ehöh. Joka tapauksessa hienoa oli ja hyvä mieli jäi! <3 Aina ihan parasta pelata kanssasi! //