Yön Sumu - eksynyt menneisyytensä vanki

Nimi: Yön Sumu
Kutsumanimet: Sumu, Yö
Sukupuoli: Uros
Laji: 3/4 koiraa, loput 1/4 sutta äidin puolelta
Rotu: Suomenlapinkoiraa, harmaanorjanhirvikoiraa sekä pitkäkarvaista collieta
Ikä: Kolme ja puoli vuotta
Lauma: Laumaton
Ryhmittymät: Ei kuulu mihinkään

(Menneisyyttä lukiessa voi olla tarpeen välillä vilkaista sukupuuta, jonka linkki löytyy alempaa sivulta.)

Menneisyys:
Hämäränä, keväisenä aamuyönä tiheän metsän laitamilla erään naaraan mieliala heittelehti villisti pelosta suruun ja sen kautta epätoivoon. Miten kaikki olikin voinut mennä niin pahasti pieleen? Vielä tunti sitten hän oli ollut niin onnellinen. Hänellä oli puoliso, jota hän rakasti sydämensä kyllyydestä, he jopa olivat odottaneet yhteisiä pentujaan syntyväksi lähiaikoina. Illan saapuessa uros, Danos nimeltään, oli jättänyt puolisonsa suojaisaan pensaaseen odottamaan, että tuo hakisi heille jotakin syötävää. Uroksen vasta kadottua näköpiiristä oli naaras huomannut synnytyksensä käynnistyvän. Naaras, Säde, olisi toivonut puolisonsa olevan vierellään, mutta nyt se ymmärsi, miksi kohtalo oli vienyt uroksen pois tapahtuman ajaksi. Neljästä pennusta kahden silmät olivat erilaiset kuin toisten, vinot. Niiden turkki oli harmaankirjava ja hännänpäänsä osoittivat kohti maata. Ellei naaras olisi tietänyt paremmin, hän olisi vannonut katselevansa kahta koiran- ja kahta sudenpentua. Mahdollista tai ei, Danos ei tulisi ikinä, koskaan hyväksymään moista.

Säde kietaisi pennut riekaleiseen peittoon, nappasi nyytin hampaisiinsa ja lähti synnytyksestä lopen uupuneena juoksemaan. Matkanteko oli hankalaa eikä naaraalla ollut paikkaa minne mennä. Silti hän jatkoi päämäärätöntä juoksuaan toivoen kohtaavansa jonkun, joka voisi auttaa häntä jotenkin. Viikkojen ajan hän jatkoi salaista matkaansa tietäen Danoksen etsivän häntä kuumeisesti; joskus naaras saattoi jopa haistaa puolisonsa hajun tuulessa. Sinä aikana Säteen täytyi myös huolehtia alati kasvavista pennuistaan, joille hän antoi kullekin veteen, puhtauteen, liittyvän nimen: vaaleanharmaasta, tuimakatseisesta naaraasta tuli Taivaan Lumi, täplikkäästä uroksesta Meren Pisara. Kaksi muuta, molemmat ruskeita, tavallisen koiranpennun näköisiä uroksia, hän nimesi Valon Kasteeksi ja Yön Sumuksi.

Lopulta naaras pentuineen saapuivat aavan meren rannalle. Säde olisi huokaissut helpotuksesta, ellei hänen edelleen ennättänyt Danos olisi istunut jo odottamassa häntä. Silmänräpäyksessä uros loikkasi väsyneen naaraan niskaan kiinni varmistaen, ettei tuo enää pakenisi. Danos ei kuitenkaan purrut niin, että se olisi tehnyt kipeää, ei ollenkaan. Hän vain tahtoi tietää, miksi hänen rakastamansa olento oli kadonnut jälkeä jättämättä. Asiasta tietämätön olisi nurkkaan ajettuna ehkä esitellyt pennut isälle ja toivonut parasta. Mutta ei Säde, hän tunsi puolisonsa aivan liian hyvin. Vaikka olikin yleensä lempeä, oli Danos äkkipikainen ja vannoutunut susien vihaaja. Pieni susilauma oli aikoinaan tappanut uroksen emon raa'asti, nuoren Danoksen ja tämän sokean isän seisoessa voimattomina vieressä. Pian pentujen hätääntynyt uikutus kuitenkin jo kantautui uroksen korviin, jolloin hänen katseensa vaelsi noihin oman verensä kantajiin. Samassa Danos näki, mitä naaras oli siltä piilotellut, ja miksei olisikin! Uroksen sisällä kuohahti ja sen ote itkuisesta naaraasta muuttui tiukaksi ja pistäväksi. Samassa ote kuitenkin heltisi ja Säde avasi silmänsä vain nähdäkseen raivon vallassa olevan puolisonsa vetävän kaulallaan roikkuneen tikarinsa tupestaan. Pienet pennut katselivat sokissa kuinka ainoa niiden tuntema olento hakattiin veriseksi mytyksi maahan. Pian raivosta edelleen tärisevä koirasusi hyökkäsi myös pentujen kimppuun, purren naaraan kuoliaaksi ja heittäen täplikkään uroksen tappavan kylmään mereen.

Ulkonäkönsä ansiosta eloon jääneet Kaste ja Sumu eivät sanoneet sanaakaan, kun murhatyöt tehtyään hirvittävä uros jäi ulvomaan tuskaansa vellovan meren rannalle. Eivät pojat liioin hievahtaneetkaan, eivät he pystyneet. Yön tullen molemmat jo tärisivät kylmästä, mutteivät tehneet elettäkään asian hyväksi. Lopulta he kuitenkin nukahtivat rauhattomaan uneen, joka ei lepoa suonut. Sillä välin Danos hautasi puolisonsa hiekkakumpareelle naaraspennun kanssa. Kyynelten valuessa jätti uros verisen tikarinsa haudalle, kuin irvokkaana muistomerkkinä tapahtuneesta. Sitten se potkaisi eloonjääneet pentuparat hereille, kertoen heidän lähtevän nyt metsästämään. Hiljaisena Sumu nousi seisomaan, mutta pelokkaampi Kaste jäi kauhun vallassa makaamaan paikoilleen. Danos tunsi jälleen vihan nousevan sisällään ja karjaisi pennulle, että sen on tultava mukaan. Pentu ei kuitenkaan kyennyt edelleenkään toimimaan, joka sai ymmärtämättömän isän raivon valtaan. Tämä tarttui lastaan tuon vasemmasta korvasta tarkoituksenaan nostaa tämä ylös. Uroksen otteet olivat kuitenkin aivan liian rajut ja korva repesi irti sydäntä särkevän ulahduksen saattelemana. Veljensä tuska sai jonkin napsahtamaan Sumun päässä; se ei kestänyt enempää. Tämä hyökkäsi kiinni isänsä jalkaan purren niin kovaa kuin pienillä pennunhampaillaan jaksoi. Tuolla ei luonnollisesti ollut muuta vaikutusta, kuin että se sai uroksen potkaisemaan kiusankappaleen jaloistaan. Pentu vieri äitinsä haudalle, äitinsä veren peittämän tikarin viereen. Kuvat verityöstä nousivat taas pennun mieleen, kun tuo nosti tikarin pieniin leukoihinsa. Se suuntasi kohti hirviötä, joka edelleen karjui avuttomalle Kaste-paralle. Sumu viilsi terävällä tikarilla uroksen takajalkaan pitkän, kivuliaan viillon, mikä sai Danoksen ulahtamaan tuskasta. Uros ei tiennyt polttavan kivun lähdettä ja pyörähti katsomatta taakseen, kohtalokkain seurauksin. Sumun ojossa pitelemä tikari painautui isänsä kurkkuun, katkaisten tämän kaulavaltimon tappavasti. Danos hoiperteli hetken hämmästyneenä ja korahti kaatuessaan maahan. Noilta sijoilta ei uros enää koskaan noussut.

Tapahtumien jälkeen Kaste ja Sumu jäivät oleilemaan meren lähettyville, heillä kun ei koskaan pysyvää kotia ehtinyt olla. Sumu hautasi isänsä ja otti kantaakseen tämän tikarin, tosin vannoen koskaan sitä enää käyttämästä. Heidän onnekseen alueella riitti kesäisin pienriistaa, myyriä ja sammakoita sekä kaloja. Pojat varttuivat vaiti, lähes koskaan toisilleen puhuen. Syksyn tullen he lähtivät vaeltamaan ja päätyivät ihmisten asuttamalle kaupunkialueelle, jossa veljekset vieraantuivat toisistaan lähes kokonaan. Oli vain helpompaa, kun toinen heidän menneisyydestään tietävä ei ollut läsnä. Parin vuoden kuluttua Sumu jätti kaupungin turvan palaten muistojen täyttämälle rannalle. Jokin ääni eläimen sisällä sai tämän astumaan mereen ja lähtemään päämäärättömästi uimaan kohti auringonlaskua. Koira ui useita päiviä pakonomaisessa, lähes tiedottomassa tilassa, kunnes saapui tuntemattoman saaren, Andriaanan, rannalle.

Surullista kyllä, kummallekaan pennuista ei koskaan selvinnyt, miksi heidän sisaruksensa muistuttivat suuresti susia. Tämä johtui Säteen isästä, ympäriinsä kuljeskelleesta sudesta Rumista, jolle Sade, Säteen äiti, tuli raskaaksi vastoin tahtoaan. Isästään ei tiennyt myöskään Säde, jolle äitinsä ei tuosta koskaan kertonut. Säteellä oli itse asiassa myös sutta kovasti muistuttava veli, Viima, jota naaras ei tuntenut lainkaan. Pentujen vielä ollessa pieniä, oli Sade jättänyt urospentunsa ihmisten löydettäväksi ja kasvatettavaksi, kun ei voinut edes katsoa liiaksi isäänsä muistuttavaa urosta silmiin. Joten Säteellä ei ollut loppuviimein mitään tekemistä pentujensa "epäedullisen" ulkonäön kanssa, vaikka Danos niin todennäköisesti uskoikin.

Suku:
Äiti: Säde, koirasusi, kuollut
Isä: Danos, sekarotuinen koira, kuollut
Äidinäiti: Sade, suomenlapinkoira
Äidinisä: Rum, susi
Isänäiti: Viloy, pitkäkarvainen collie, kuollut
Isänisä: Kharo, harmaanorjanhirvikoira
Eno: Viima, koirasusi
Siskot: Taivaan Lumi, sekarotuinen koirasusi, kuollut
Veljet: Meren Pisara, sekarotuinen koirasusi, kuollut
Valon Kaste, sekarotuinen koirasusi

Luonne ja käyttäytyminen:
Menneisyytensä takia Sumu on sisäänpäinkääntynyt, epävarma ja hiljainen. Vaitonainen hän olisi luultavasti muutenkin, mutta nyt tuo piirre on hyvin korostunut; uros ei sano lähestulkoon mitään, ellei ole pakko. Tunteita tuo ei myöskään usein näytä, ei kai edes osaa niitä kunnolla ilmaista. Urosta voisi helposti luulla kylmäksi, mutta ei hän sitä ole. Sumu on vain äärimmäisen epävarma ja totaalisen kiinni menneisyydessään, joskus vaarallisessakin määrin. Mikäli jokin muistuttaa häntä liiaksi pentuajoistaan, saattaa hän "napsahtaa" samoin kuin isänsä tappaessaan. Uros ei elä luultavasti päivääkään ajattelematta, miksi sen perheelle kävi niin kuin kävi. Täten tuo on myös hyvin katkera, ei niinkään isäänsä, vaan koko elämää kohtaan. Hyvin vaikea sen on myös kehenkään tutustua.

Sumulla ei ole hajuakaan, mikä on sen paikka tässä maailmassa. Niinpä se ei pysy pitkiä aikoja aloillaan, vaan vaikuttaa jatkuvasti etsivän jotakin. Sillä ei myöskään ole oikein käsitystä, miksi isänsä vihasi sudennäköisiä pentujaan niin kovin. Tapa on kuitenkin "periytynyt", eikä eläin oikein kestä susia lähellään. Sumu pitää itseään täysiverisenä koirana, koska ei ole tietoinen suvussaan liikkuvasta suden perimästä. Uros on periaatteessa hyvä kuuntelija, mutta useinkaan se ei pyri oppimaan kuulemastaan. On tuo siis myös hyvinkin umpimielinen, periksi antamaton sekä itsepäinenkin. Varsin hankala tapaus kaiken kaikkiaan. Niin itselleen kuin ympäristölleenkin.

Ulkonäkö:
Rakenteeltaan Sumu muistuttaa lähinnä suomenpystykorvaa, vaikkei tuota rotua hänen verestään löydykään. Tämä lienee kai vain tulosta suvun moninaisten koirarotujen sekä suden geenien yhteenliittymästä. Uros on hyvin keskikokoinen ja ruumiinrakenteeltaan tiivis koira. Hänen jalkansa kuten leukansakin ovat vahvat, mutta nopeudessa ja ketteryydessä hän häviää saman kokoisille lajitovereilleen. Häntänsä kaartuu laiskanomaisesti selän ylle ja korvansa ovat pystys, kolmiomaiset. Andriaanalla eläessään on uros lisäksi saanut oikeaan takajalkaansa kolme syvää arpea, joiden tähden hän ei pysty laskemaan jalalle kovin suurta painoa.

Pohjaväriltään koira on hiukan oranssihtavan vaaleanruskea. Etujaloissaan, vasemmassa takajalassaan sekä kasvoissaan olevista siniharmaista merkeistä on Sumu nimensäkin ansainnut. Sama väri kattaa myös korvien sisäosat. Isältään perityn tikarin tuppi on punaruskeaa nahkaa ja sitä kannatteleva köysi kellanruskea. Itse tikari on vaaleanharmaata metallia ja kahvaan käärityt kangassuikaleet syvän tummanvihreitä. Tikariin on myös upotettuna erikoinen vaalean merenvihreä smaragdi. Sumun oikeanpuoleinen silmä on tummanruskea, kuten koirilla useinkin. Vasen sitä vastoin on Danoksen isältä peritty violetti. Väri on kaunis, mutta saattaa olla merkki isoisänsäkin myöhemmällä iällä sokeuttaneesta silmäsairaudesta.

Otettu pelattavaksi: 25.4.2007
Hahmohistoria: Syy hahmon luomiseen on yksinkertaisesti se, että tahdoin aloittaa roolipelaamisen. Sumu on itse asiassa luotu jo pari kuukautta ennen peleihin tuloaan, tarkemmin sanottuna 7-11.2.2007. Minä kun tein hahmon alun perin Aleksandria-roolipeliin, joka kuitenkin meni tauolle juuri, kun olin saanut tiedot kirjoitettua. Vedin hahmohakemuksen pois, sillä en tahtonut odottaa kenties kuukausikaupalla kestävän tauon loppumista. Päätin lykätä ropeilun aloitusta jonkin verran, mutta loppujen lopuksi varsin pian aloin etsiä hahmolle uutta pelipaikkaa. Lopulta sitten muistin jo aiemmin tutkailemani Andriaanan, josta päätin antaa Sumu-rassukalle kotipaikan. Sittenpä muokkasin hahmon tiedot sellaisiksi, että ne sopisivat Andriaanaan ja uusi harrastus saattoi alkaa.
Oma mielipide: Jokseenkin traaginen hahmo, jossa tykkään erityisesti myös ulkonäöstä. Rakas on, kyllä, onhan kyseessä ensimmäinen peleihin asti päässyt ropehahmoni. Pidän Sumulla pelaamisesta, vaikka toisinaan perin juurin masentuneella hahmolla onkin lähes ahdistava pelailla.

Sekalaisia faktoja

• Ensimmäinen kuva Sumusta on piirretty koulussa välitunnilla. Ulkonäkö ei ole muuttunut sen jälkeen lainkaan.
• Sumun luonteen piti alun perin olla paljon kylmempi ja muita ymmärtämättömämpi. Jotenkin se vain sitten muotoutui hieman toisenlaiseksi ja ehkä hyvä niin.
• Jostain syystä jotkut vaikuttavat piirtävän Sumun merkit violeteiksi, vaikka ne ovat siniharmaat. (Ei se minua haittaa, mutta mielenkiintoista huomata.)
• Sumulla on takajalan arpien lisäksi yksi suurempi arpi, joka tosin jää yleensä hyvin piiloon. Se nimittäin sijaitsee vasemmassa etutassussa, kulkien halki suurimman polkuanturan.
• Sumun eräänlainen tunnuskappale on Gary Julesin Mad Wold. Laulajalla on lisäksi hyvin samantapainen ääni, kuin mitä olen Sumulle kuvitellut.

Sitaatteja
"Uh, se, tuota... Ei näytä kovin vakavalta. Ei varmaan jää... Ei arpea..."
"Mikä sinun menneisyydessäsi tekee sinusta... Sinut?"
"Senkin... Senkin tyttö."
"Mikset sinä vihaa minua?! Tämä olisi helvetin paljon helpompaa, jos vain voisit vihata minua, niin kuin kaikkia muitakin!"
"Ei ei, ei kun, siis... Pentuja? Me? Siksi, kun me viimeksi... Tai siis... Tiedäthän?"