Haltija on yleisnimitys olennolle, yleensä ihmismäiselle miehelle tai naiselle, joka huolehtii jollain tapaa ympäristöstään tai mahdollisesti hallitsee jotakin elementtiä. Haltijoista voidaan puhua myös nimityksellä väki, jolloin esimerkiksi tulen haltijoista puhutaan tulen väkenä. Väellä voidaan kuitenkin myös tarkoittaa vain taianomaisia voimia, esimerkiksi kalman väellä kuolleiden ruumiiden voimaa.
Ulkonäöltään haltijat ovat tyypillisesti ihmismäisiä, mutta keskivertoihmistä lyhyempiä. Haltija voi kuitenkin esiintyä myös vain esimerkiksi heinäkasasta huokuvana voimana. Jonkinlainen ruumis haltijalla on aina. "Elementistään" riippuen haltijalla voi olla hallinta-alueensa paljastavia ulkoisia ominaisuuksia.
Taikavoimia haltijoilla voi olla monenlaisia. Tunnettuja ovat esimerkiksi kyky fyysiseen voimakkuuteen ja nopeuteen, kutistuminen, ympäristön voinnin aistiminen ynnä muu. Kun haltijalle uhrataan jotain tai eritoten jollekin haltijalle puhutaan olematta suoraan kontaktissa haltijaan, pystyy haltija kuulemaan tai muutoin aistimaan samaansa uhrauksen ja sanat. Myös erityisesti maan haltijat voivat tuntea, mikäli heidän hallitsemallaan tontillaan käyskentelee joku vieras. Jonkin elementin hallitseminen tietyissä rajoissa on myös joillekin haltijoille ominaista.
Kaltoinkohdeltu haltija voi myös sairastuttaa loukkaajansa tai muutoin aiheuttaa tälle harmia. Haltijan voiman, eli väen, aiheuttamaa tautia kutsutaan yleisesti vihaksi. Kalman väki voi myös tartuttaa kalman, josta lisää tietoa täällä. Saadessaan taudin uhri yleensä säikähtää tai kokee pelästyksen selittämättömästi, mikä altistaa hänet haltijan voimille. Haltija tarttuu uhriin jollain tapaa ja viha tulee hänen ylleen. Vihan oireita voivat olla muun muassa pahoinvointi, kouristukset ja kuume, mutta myös halvaantuminen on mahdollista.
Yllättäen luonnonhaltijan kohtaava voi saada myös kohtauksen, joka voi tarkoittaa äkillistä pahoinvointia, kuumetta tai muuta tautisuutta.
Maan haltijat
Maan haltija on kodin ja sen ympäristön haltija. Maan haltijoita ei tule sekoittaa maan väkeen, eli maahisiin. Joillekin tuttu termi kotitontusta on myös maan haltijalle liki halveeraava, eikä kuvasta oikeaa maan haltijaa vaan eräänlaista toista taruolentoa.
Kotia hallitsevat haltijat ovat aina ihmismäisiä miehiä tai naisia. Mieshaltija on yhdistetty tilan hevosten menestykseen ja naishaltija karjan menestykseen. Parhain yhdistelmä tilan kannalta on siis haltijapariskunta.
Alun alkujaan jokaisia maita hallitsivat tietyt haltijat, mutta jatkuvan maanmuokkaamisen ja ympäristön kehittymisen myötä on tilanne muuttunut, haltijasuvut muuttaneet toisaalle tai jopa itsenäistyneet elämään ilman kenenkään palvelemista.
Nyky-yhteiskunnassa pidempään tiettyä tonttia palvelleella maan haltijalla on puoliso ja jälkikasvua, kuten tavallisellakin ihmisellä. Haltijat vastaavat itse omasta vapaudestaan, ja näin nuoret haltijat yleensä luopuvat synnyintontistaan ja hakevat asuinsijaa toisaalta, haltijattomalta tilalta. Tilojen vähentyessä kelpaavat haltijoille myös omakoti- ja rivitalot, kunhan haltijalle itselleen on sijaa asunnossa.
Hallitsemassaan kodissa on haltijalla nykyisin joko oma erillinen rakennuksensa, aitta esimerkiksi, tai pelkkä huone. Haltija ei yleensä näyttäydy päiväsaikaan vaan hoitaa tehtävänsä illasta yöhön. Tehtäviin kuuluu muun muassa tontin vartiointi, hyvän onnen ja menestyksen takaaminen, ja enteiden näyttäminen. Jos tonttia ei vartioi maan haltija, on se vaarassa joutua pahan väen, esimerkiksi maahisten asuttamaksi. Nykyaikana maahisuhka on kuitenkin vähentynyt ja maan haltijoiden tarve pienentynyt, jolloin moni maan haltija on siirtynyt elämään omaa elämäänsä oman omaisuuden kanssa, palvelematta ketään.
Maan haltijaa tulee kunnioittaa, jotta se huolehtii tontista. Jopa laki oikeuttaa maan haltijan tekemään työnsä huonosti tai jopa jättämään tonttinsa, mikäli tontin omistajat eivät kunnioita ja huolehdi haltijasta. Haltijalle tarjotaan ruokaa ja perinteisissä piireissä myös säännöllisesti uhreja hyvän palvelun takaamiseksi.
Uhrauspaikkana toimii pyhä puu, joka kullakin haltijalla on omansa. Uhrauksen helpottamiseksi tämä elättipuu on järkevintä istuttaa tontin pihaan tai omistaa yksi jo tontilla oleva puu haltijan pyhäksi puuksi. Uhraamisen voi poikkeuksellisesti suorittaa myös elättieläinten kautta.
Uhreina käytetään niitä aineksia, joita tontin asukkaat itsekin syövät ja nauttivat. Esimerkiksi Mikkelinpäivänä on lammastilallisten ollut tapana uhrata haltijalleen lammas, jotta haltija takaisi onnen lampaiden kanssa jatkossakin. Haltijalle voi myös lausua loitsuja, joilla haltijaa lepytellään tai esimerkiksi pyydetään lupaa muuttaa tontille. Myös tontin alueelle nukkumaan käyvä vieras voi lausua loitsun itsensä suojelemiseksi maan haltijalta. Vieras tai uusi asukas, joka on liian ylpeä tervehtiäkseen haltijaa loitsulla, saa todennäköisesti haltijan vihat niskaansa. Sanoman mukaan tällainen asukki "ei sen jälkeen tervettä päivää nähnyt!"
Metsän haltijat
Metsän haltijat eli metsänpitäjät huolehtivat viljelemättömästä maasta ja metsistä.
Metsän haltijoilla on oma arvojärjestyksensä, jossa ylimpänä ovat Tapio tai Tapiotar, metsän kuningas/kuningatar, sekä tämän emäntä Mielikki. Kaikki Tapion alaisuudessa toimivat metsän haltijat kuuluvat Tapion väkeen, Tapion renkiin ja piikoihin, metsän tyttäriin ja poikiin. Lisäksi on erikseen riistan haltijoita, jotka huolehtivat metsästäjien saalisonnesta ja metsän eläimistä.
Käytännössä Tapio/Tapiotar ja Mielikki ovat jumaluuksia, eivätkä ilmene ruumiillisina olentoina. Vain metsän haltijat toimittavat metsän huoltamiseen liittyviä tehtäviä ja näyttäytyvät ihmisille. Jos esimerkiksi metsästäjä ei metsässä kulkiessaan kehunut Mielikin ja metsän tyttärien kauneutta, eli metsän kauneutta, tai muuten laulellut imartelevasti, saattaa metsästäjän kohdata huono saalisonni.
Metsän haltijoita on metsässä ollessa hyvä muistaa, ellei halua metsän haltijan vihoja niskaansa. Metsän haltijaa muistetaan uhraamalla muurahaispesälle, esimerkiksi poimimiaan marjoja voi jättää pesän juurelle. Metsästäjän tulisi jättää saaliistaan suolet tai ainakin pyyhkiä ansaan joutunut saalis ennen vapauttamista puun oksilla, jolloin metsän haltija saa siitä osansa.
Jos metsän haltijan tahtoo nähdä, tulee muurahaispesälle uhrata hopeaa, viinaa tai verta sormestaan. Tällöin näyttäytyvä haltija tuo mukanaan myös enteen, sillä koruttomasti pukeutunut metsän haltija lupaa huonoa saalista tai jopa onnettomuutta, ja koristellusti pukeutunut sekä miellyttävästi elehtivä ja äänehtivä haltija taas hyvää saalisonnea. Metsän haltijan kohdatessa tulee pysytellä hiljaa kunnes haltija itse aloittaa puheen.
Metsää kaltoinkohdellut tai muuten kunnioittamattomasti käyttäytynyt kulkija voi saada haltijalta vihan ylleen tai joutua metsänpeittoon, eli tulla haltijan eksyttämäksi. Metsänpeittoon voi joutua myös kulkijan esineistöä, jolloin niitä ei välttämättä enää löydä. Haltijoiden kykyä kadottaa esineitä on voitu myös hyväksikäyttää niin, että haltija on pistetty hävittämään esine, joka kuuluu jollekin toiselle, loihtimalla:
Maa peitä, karkea kadota,
minun toiste löytääkseni!
Metsän haltijoilla on myös kyky ilmestyä ja hävitä taas kuin tyhjästä, mutta varsinaiseksi teleportaasiksi tätä ei voi nimittää. Haltija voi ilmestyä myös kutsumatta, jolloin se saattaa aiheuttaa kohtaajalleen kohtauksen, tai päinvastoin hyvää onnea. Esimerkiksi metsänkulkijan tulille eksynyttä metsänpiikaa pidetään hyvänä enteenä, erityisesti linnustajille.
Nykypäivänä metsän haltijat asuvat tyypillisesti jonkinlaisissa asumuksissa metsässä tai sen lähistössä. Uutelon katukuvassakin metsän haltijoita näkyy, vaikkakaan he eivät tyypillisesti välitä kaupungillistumisesta, sillä kaupunkien tieltä on jouduttu jyräämään heidän omaa hallinta-aluettaan ja rakasta maataan pois. Metsän haltijat ahkeroivat pitämässä Uutelon metsiä kauniina ja puhtaina, sekä huolehtivat niiden eläimistä ja pitävät ikävät metsää loukkaavat kulkijat tiessään. Mielikin jumaluudesta on haltijoilla voima parantaa loukkuun jääneiden eläinten haavojakin.
Veden haltijat
Veden haltijat ilmenevät paljon monituisemmissa muodoissa kuin muiden elementtien haltijat yleensä. Veden haltijoista, eli veden väestä, puhuttaessa voidaan tarkoittaa veden neitoja, vesihiisiä, vetehisiä, näkkejä ja muita veteen liittyviä olentoja. Myös veden voimaa ylipäätään voidaan kutsua veden väeksi.
Kaikkia veteen liittyviä olentoja yhdistää kyky hallita vettä tai esimerkiksi kalansaantia jollain tapaa. Suurin osa veden olennoista yhdistetään pahoihin asioihin ja niiden pelätään aiheuttavan sairauksia ja hukkumista, mutta veden väkeä usein myös loitsitaan avustamaan kalaonnen kanssa. Toisaalta vettä pidetään myös kuoleman vastavoimana, ja veden väkeä käytetään esimerkiksi kalman karkoitukseen.
Kalaonnen takaamiseksi ja veden väen vihojen välttämiseksi on veden haltijoille tyypillisesti uhrattu ensimmäinen kalasaalis tai rahaa taikka hopeaa.
Uskomuksen mukaan metsän väki toimii veden vastavoimana, ja veden väki "pilaantuu", mikäli esimerkiksi kalasaalis laitetaan yhteen metsäsaaliin kanssa tai samalla reissulla käydään sekä metsästämässä että kalastamassa. Veden väen vihat on myös helppo saada niskaansa, mikäli tuo metsän väkeä veden alueelle tai jollain tapaa yhdistelee näitä voimia.
Muut haltijat
Suomen muinaisuskossa kaikki luonnossa oleva on ollut jumalaista ja väkeä on nähty kaikessa olevassa. Periaatteessa joka elementillä on omat haltijamaiset olentonsa, mutta yllä olevat ovat näistä tunnetuimpia. Lisäksi mm.
Tulen haltijat liittyvät tulen tuhoavaan voimaan, mutta myös kuuman ilman parantaviin ominaisuuksiin (höyryhengitys).
Raudan haltijat on yhdistetty kykyyn muokata rautaa ja seppien tällaista kykyä on pidetty pyhänä lahjana.
Ilman haltijat (myös ukkosen- ja tuulen haltijat yms) menevät osittain ristiin Ukon voimien kanssa, mutta erityisesti tuulen nostatusta on loihdittu nimenomaan tuulen haltijoilta.
Vuoren haltijoilta eli vuoreisilta, jotka elävät mäkien ja kallioiden sisuksissa, on voitu pyytää voimakkuutta ja hyvää terveyttä.
Kuolemaa haltijoivat kalmiston- ja kalman haltijat, joista tietoa toisessa bulletinissa.
Comments