Lajisto: Elättieläimet

Posted 6 years, 2 months ago by upui

Elättieläimet, myös haltijaeläiminä ja erityisesti noitien, shamaanien  sekä tietäjien keskuudessa apueläiminä tunnetut, eräänlaisina  lemmikkeinä pidetyt luontokappaleet eivät suoranaisesti ole kesyjä  kotieläimiä, vaan usein Suomen luonnossa villeinä tavattavien  kotoperäisten lajien edustajia. Lumikot, käärmeet, kaarneet eli korpit,  päästäiset ja kärpät ovat tavallisimpia elätteiksi otettuja eläimiä.

Pihapiiriissä  tai tuvan sisällä asuvia elättejä ajatellaan eräänlaisia kodin pieninä  jumalina, jotka oikein kohdeltuna suojelevat karjaa, tuovat onnea ja  hedelmällisyyttä viljelyksille sekä torjuvat pahoja henkiä  läsnäolollaan. Esimerkiksi rantakäärmettä on joissakin yhteisöissä  pidetty jopa auringon maanpäällisenä ilmenemismuotona mm. johtuen sen  näyttäytymisestä lähinnä aurinkoisina ja lämpiminä päivinä.
Rantakäärmettä,  kuten muutamia muitakin tavanomaisimmista elättieläiminä pidetyistä  lajeista pidetään arvossa ylimaallisiksi uskottujen voimiensa lisäksi saalistustaitojensa ansiosta; pitäen näin tilan tuhoeläinkannat  aisoissa.

Joidenkin tonttien pihalla kasvavien uhripuiden tapaan,  uskotaan elättieläimillä olevaan suora kohtalonyhteys tilan karjaan,  erityisesti lehmiin. Jos elättieläin surmataan tai sen ruokintaa  laiminlyödään, sanotaan talon karjan alkavan sairastella ja kuolla.  Joidenkin tarinoiden mukaan lehmät saattoivat alkaa lypsää jopa verta  tilan onnen kääntyessä nurinkurisuksi suivaantuneen elättieläimen  tähden. Samaan tapaan viljelyksien uskotaan nuutuvan mikäli elättieläin  ei saa arvoistaan kohtelua.

Joissakin tapauksissa  haltijaeläimellä on ollut voimakas, yliluonnollinen side pääsääntöiseen  ruokkijaansa ja jos tuolloin eläin surmattiin, sairastui myös tämän ruokkija; mahdollisesti kuolettavasti.

Elättieläinten  tyytyväisyyttä taataan niille uhraamalla talon parhaita antimia, kuten  tavataan tehdä myös uhripuille ja saman katon alla asuville haltijoille.  Sille annetaan ensimmäinen osa kaikista antimista; ensimmäinen palanen  päivän aterian jostakin raakaa-aineesta tai tilan eläinten maidosta tai  lihasta.

Tavanomaisten ihmisten yleisestä suhautumisestä eroten,  on elättieläin shamaaneille ja muille henkimaailmaan matkoja tekeville  ihmisille muutakin kuin kotinsa ja sen mahdollisen pihapiirin suojelija.  Esimerkiksi shamaani saattaa omaksua tutun apueläimensä hahmon  liikkuakseen eri maailmoissa sujuvammin(käärmeen hahmossa Tuonelaan  kuolleiden asuinsijoille jne). Taasen joidenkin kansanparantajien mukaan  heidän apueläimensä kykenevän kertomaan ja paikantamaan sairastuneen  ihmisen vaivanlähteen toisinaan kaikkein parhaiten.

Comments


No comments found.