Emuut, eri kasvi- ja eläinlajien myyttisinä kantavanhempina pidetyt  olennot, ovat tarujen mukaan oliolajien synnyttäjiä, äitejä, jotka  kantavat vastuun oman lajinsa toimista ja huolenpidosta. Yhä tänäkin  päivänä osa metsästäjistä tapaa pyytää runomittaisen loitsun kautta  metsästysonnea sen päivän saaliiksi toivotun eliölajin edustajan  kantavanhemmalta, sillä emuiden uskotaan päättävän ketkä voivat saada  heidän lapsiaan kiinni.  Myös monilla pahoilla olennoilla tai asioilla  on kantavanhempi ja epätoivottuja olentoja toisinaan yritetään karkottaa  ikiaikaisten emojensa luokse esimerkiksi uhkailemalla, että sen  huonosta käytöksestä tullaan kantelemaan tämän vanhemmalle.  Vaihtoehtoisesta saatetaan suoraan koettaa ottaa kantavanhempaan  yhteyttä sanallisen loitsun kautta ja käskeä sitä panemaan lapsensa  kuriin.
Vanhan kansan uskon mukaan mikäli ihminen rääkkää jotakin  eläintä, ilmestyy emuu rankaisemaan häntä väärinkohdellun eläimen  hahmossa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä emuut eivät  kovinkaan aktiivisesti pyri kontaktiin ihmisten kanssa, mutta  vastaavanlaiset kertomukset ovat jossain määrin suosittu pelote  opetettaessa pienempiä lapsia kunnioittamaan kaikkea elollista.

Haltijaolentoihin  luokiteltavan emuun tunnistaa ulkonäöllisesti usein sen valtaisasta  koosta (esimerkiksi karhujen emuu on tavanomaista kontiota kaksinverroin  suurempi) ja muista poikkeavuuksista, kuten kalalajien kantavanhemmilla  tyypillisesti päässä kasvavasta sarviparista. Hämäävästi joillakin  emuilla on eläinhahmojen lisäksi myös ihmismäisempi olomuoto, mutta  vaihtelevasta ulkonäöstä huolimatta emuun ruumiissa säilyy aina läsnä  jotkin sen todellisen minän paljastavat tuntomerkit (sulkainen iho,  sarvet yms). Heidän lähettyvillään liikkuessaan tavallisempikin ihminen  voi usein aistia jotain outoa ympäristössä ja ihmismuotoisenkin emuun  kohdatessaan viimeistään tuon läsnäolon herättämä tuntemus havahduttaa  kulkijan, jos ihmismuoto ei vielä itsessään suuria kysymyksiä herätä.

Kantavanhempiin  liittyvistä ylimaallisista tarinoista huolimatta eivät kyseiset olennot  ole kuolemattomia, vaikkakin niiden tappaminen on vaikeahkoa.  Viimeistään kuitenkin vanha ikä korjaa emuun tästä maailmasta  tuonpuoleiseen, minkä jälkeen yhdestä lajin keskuuteen syntyvästä  yksilöstä kasvaa ajan saatossa näennäisellä sattumankaupalla uusi emuu  ja suojelusolento kaikille lähiseudun lajikumppaneilleen. Käytännössä  kuolemattoman, iättömän jumaluuden sijaan emuut ovatkin enemmänkin  tavallista suojelushenkeä voimallisempia olentoja, joita on olemassa  useampi yksilö jokaista. Kullakin järvellä voi siis olla aivan omat  kalojen kantaisät ja vastakkaisilla puolilla maata sijaitsevissa  metsissä omat nisäkäsemuunsa.

Kiinnostuneille tästä linkistä voi lueskella joidenkin emo-olentojen nimiä.