Ardante - RPGs

Carmis » Vesiputous » Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]

Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by tucci on Jul 28, 2008, 15:14

[[Cobaean ja Raukon perheen pentupelit starttaavat nyt. Toivon mukaan olette kaikki ilmoittaneet hahmonne liittiksessä, sillä muuten minä puren ja lujaa jos tänne kehtaa laittomasti tulla. Mutta niin, pelijärjestys muodostuu tulojärjestyksestänne ja jos huomaat edellä olevan jumineen yli kaksi vuorokautta, voit aivan vapaasti roolia jäämättä enempää odottelemaan. 'Pudonnut' saa sitten tulla seuraavalla kiekalla taas tai jos pitää tärkeänä pelitystään voi toki änkeä uuteen väliin, mutta siitä pitää ilmoittaa selkeästi ettei kukaan putoa kärryiltä. Kysyttävät yksällä tai offina. Eli tervetuloa vain~ Tässä hoidellaan aluksi herääminen ja voidaan hetki riekkua ja touhuta vapaasti, sitten jo aiemmin puhuttu jakautuminen tapahtuu.]]

Cobaea 'Viirusilmä' Puolikuu oli herännyt jo aamuvarhain, kuten oli sen tapa ollut jo monet vuodet. Tänä aamuna yksi aamuvirkun rutiini oli jätetty välistä, nimittäin ruuan kokoaminen isolle kasalle kiljuvia ja ympäriinsä kirmailevia nappuloita. Tai no ihan älyllisiähän olentoja he jo alkoivat ollakin. Sen takia oltiin Raukon kanssa suunniteltu tälle nimenomaiselle päivällä uusi lukujärjestys. Halusivathan he jokaisesta luoda mallikansalaisen, jokaisessä seitsemästä oli ainesta vaikka mihin ja heillä oli oikeus tietää mitä heidän ulkonäkönsä ja niitä koristavat mustat puolikuut merkitsivät.
Cobaea hymähti äidillisen ylpeästi ja seisahtui kirkkaan lammen reunamalle ryhdikkäänä ja sulavalinjaisena kuten aina ennenkin. Mitä nyt puolitoimimaton häntä roikkui onnettoman ja vinksahtaneen näköisenä ylvään kokonaisuuden pilaamassa.
Pennut saisivat tänään itse kunnolla kokeilla onnea ruokansa suhteen. Rauko toki oli luvannut tällä kertaa mukaan lähteä, eihän sitä itkemään ketään jätettäisi jos ei etsintä tuottaisi minkäänlaista tulosta.
Naaras hengähti syvään ja vilkaisi taakseen, tietyn puskamaiseman suuntaan. Aurinko alkoi paistaa kirkkaasti näinä hetkinä sinnekin, eivätköhän energiapallot siinä samassa heräisi. Eikä Raukokaan silloin jäisi kuhnimaan jos nyt sattui vielä nukkumassa olemaan. Viirusilmä oli myös mielessään vahvasti sitä mieltä, etteivät pikkuotukset jaksaisi tuhottomasti nukkua kun eilen oltiin vihjailtu mielenkiintoisesta ohjelmanumerosta.

Cobaea virnuili itsekseen ja kumartui latkimaan viileää ja raikasta lammen vettä. Korvat kuuntelivat valppaana ympäristöä, vesiputouksen lähellä kun hillui monestikin väkeä. Siitä huolimatta olivat koiranaaras ja susiuros halunneet perheensä pesän putouksen lähelle. Oivat riistamaat, vesiputous, kaikki tarvittava avautui vaivatta eikä tarvinnut tehdä hirveitä saalistusreissuja, niin kuin vaikka kylässä kasvavien kanssa. Keltaruskeasta nartusta tämä oli oikein oiva järjestelmä. Eikä Fiorekaan varmasti tulisi heitä häätämään.
Heräisivät nyt vain.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Jul 28, 2008, 15:23

Quantan ei olisi kannattanut jäädä nukkumaan ihan pusikon reunamille. Sinne aurinko iski säteensä ihan ensiksi, ja silloin pentu myös heräisi ensimmäisenä. Mutta ei Quanta ollut halunnut ahtautua syvemmällekään, siellä oli ahdasta ja inhottavaa. Oksia ja ötököitä ynnä muuta kamalaa pikkusälää, yäk! Hienona puolikuulaisneitinä ruskeaturkkinen Quanta ei tosiaankaan suvaitsisi moisia turkissaan häiritsemässä.

Ja niinhän siinä kävi, että aurinko tunki pikku-Quantan silmiin hyvinkin pian. Ensin pentu inisi kiukkuisena, silmät tiukasti umpeen puristettuina ja koetti nukkua lisää. Ei onnistunut. Narttu kohotti päätään ja haukotteli leveästi. Se vilkaisi muuta porukkaa, näkyivät nukkuvan. Oli harvinaista, että Quanta heräsi ensimmäisenä, mieluiten se yleensä nukkui niin pitkään kuin taisi. Enää ei nukkumisesta kuitenkaan tulisi mitään ja janokin oli. Toisia ei kehtaisi herättää, äiti suuttuisi siitä kamalasti. Siispä pentu nousi hiljaa ylös, ravisteli villavan turkkinsa ja tassutteli venytellen aurinkoon.

Pian Quanta hoksasikin äitinsä, joka ei tietenkään ollut kovin kaukana pesältä. Pienillä pennunjaloillaan se kipitti Cobaean luokse, olihan äiti majoittunut sopivasti rantaan, minne Quanta oli itsekin ollut menossa. Aurinkoisesti hymyillen pentu katsoi ylös äitiään kohden, siinä sen tervehdys näin unien jälkeen. Quanta kumartui varovasti juomaan matalasta rannasta, vesi oli viileää ja vei janon nopeasti.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Jul 28, 2008, 16:05

Lintujen liverrys tunkeutui puoliunessa makailevan Eyelan korviin. Pentu avasi silmiään hitusen, mutta auringon valo oli niin kirkas, että pienen naaraan oli pakko sulkea ne vielä hetkeksi. Tassut tuntuivat melko voimattomilta, joten Eyl joutui pungertamaan itsensä ylös sisarustensa joukosta.

Nuori naaras kumartui takamus pystyssä ja venytteli raukeasti. Haukotuskin kumpusi Eyelan kurkusta ja sen lopussa vihreäsilmäinen päästi pienen pentumaisen vingahduksen. Silmiään räpytellen tämä pörröturkki huomasi äitinsä ja sisarensa lammen rannalla oleilemassa. Saman tien tyttö ampaisi kömpelöön juoksuun lyhyehköillä jaloillaan ja heilutti mustakärkistä häntäänsä vimmatusti.

"Huomenta äiti!", Eyela toivotti kauniisti helähtävällä äänellään ja hymyili emolleen iloisesti.
Koirasuden pentu tassutteli pehmeästi veden rajaan ja kumartui itsekin juomaan siskonsa Quantan vierelle. Vesi tuntui ihanan viileältä nuoren naaraan mielestä. Janonsa tyydytettyään Eyl nosti päänsä ja tämän alaleuasta tipahteli pisaroita nurmikolle.
"Hei titko", tyttö sanoi hymyillen ja tökkäsi tuota hellästi pehmeällä tassullaan kylkeen. Pientä leikkiä naaraspentu haastoi ja näykkäsi juuri kasvaneilla nököhampaillaan siskonsa korvanlehteä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Jul 28, 2008, 17:30

Jossakin nuorista koirasusista koostuvan kasan laitamilla nukkui myös luppakorvainen uros, Ardanteksi vanhempiensa nimittämä nuorukainen. Kellanruskeaturkkinen eläin näytti varsin rauhalliselta ja levolliselta nukkuessaan, mutta niin hän näytti pääasiallisesti valveilla ollessaankin. Keltaiset silmät olivat tiiviisti silmäluomien taakse suljetut, pennun tuhistessa hiljaa unissaan.
Vaan aamun koittaessa oli unen ennen pitkää aika väistyä, ja tällä kertaa heräämisen aiheutti uroksen sisko Quanta äkäisen kuuloisella ininällään. Sisar ei ollut veljensä tavoin juuri mieltynyt pesäksi muodostuneen pensaikon keskellä nukkumiseen, tosin eri syistä urospennun kanssa. Naarasta ärsyttivät ötökät, kun Ardante sen sijaan ei pitänyt tiiviin pentulössin aiheuttamasta tungoksesta. Tuntoaistittoman kun oli joskus vaikea tietää mikä raaja oli oma ja mikä toisen, etenkin koko seitsenpäisen penikkalauman tuppautuessa yhteen kasaan.

Quantan äänen hiljentyessä käänsi Arda unisena kylkeään, tarkoituksenaan painua takaisin unten maille. Sisar kuitenkin kuulu kohta tassuttelevan uroksen ohitse, jolloin tämäkin raotti hitaasti silmiään vilkaistakseen, mihin toinen oli menossa. Auringon säteet pääsivät ikävästi tunkeutumaan nuorukaisen tajuntaan, työntäen autuasta unta kauemmas.
Yhä kyljellään maaten katseli luppakorva hetken hiljaisena kohti rantaa, jonne Quanta näytti tassutelleen. Äitikin oli hereillä, mutta niinhän tämä tuntui olevan aina. Ardante ei ymmärtänyt, miten emo pystyi aina heräämään niin kovin aikaisin. Nukkuminen kun oli niin kovin mukavaa puuhaa.

Pian sipsutteli uroksen ohi toinenkin nuori neitokainen, Eyelan saatua kaivettua itsensä ylös pentukasasta. Tällöin päätti Ardantekin nousta kohtaamaan uutta päivää, jolloin penikka kieräytti itsensä vatsalleen ja nousi siitä haukotellen jaloilleen. Hitaasti lähti yhä unisen näköinen uroskin kohti rantaa.
"Mmmh", ähkäisi poju tervehdykseksi muille, istahtaessaan samalla äitinsä vierelle.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Jul 29, 2008, 16:05

Idony oli nukkunut melko katkonaisesti. Välillä se oli vaipunut hyvin syvään uneen, mutta jonkin ajan päästä kuitenkin herännyt taas, jonka jälkeen nukahtanut uudelleen. Tämä oli toistunut pari kertaa nukkumisjakson aikana, ja sille oli syynsä. Pikkuinen oli pohdiskellut kovasti, mitä ihmettä vanhempansa olivat tarkoittaneet edellispäivän ohjelmanumerovihjailuilla. Asia oli tuntunut niin jännittävältä, ettei sitä voinut jättää edes nukkumisen ajaksi syrjään.

Idony oli kuitenkin onnistunut nukkumaan kyllikseen, eikä sitä väsyttänyt ollenkaan, kun se avasi kirkkaat siniset silmänsä aamuauringon alkaessa häikäistä ja häiritä kevyttä unta. Keltaturkkinen haukotteli makeasti ja katseli ympärilleen. Pari sisarusta tuntui kadonneen. Idony säikähti. Ehkä tuo suuri ohjelmanumero oli jo alkanut Idonyn vielä nukkuessa.
Kankeasti, mutta kuitenkin kiirettä pitäen nuori neiti ponnisteli seisomaan ja väisteli muita sisaruksiaan, joiden turvallisessa lämmössä oli yönsä nukkunut. Sisarusväistelyvaiheen ohitettuaan Idony lähti vauhdikkaasti taapertamaan kauemmas muista. Hätääntyä se ei ehtinyt, sillä näki äitinsä sekä kaksi siskoaan ja yhden veljensä lammen rannalla. Huh huh, mikään ei sitten varmaankaan ollut vielä alkanut. Askel hidastui, ja pentu käveli nyt paljon kevyemmin.

Lyhyt matka päättyi pian ja Idony tarkkaili pentumaisen valppaana veden ääressä istuvaa perhettään, astellen Ardante-veljen vierelle, katsellen tätä virnistellen. Tuollaiset luppakorvat olivat aina kummastuttaneet Idonya, sillä muulla perheellä oli somat pystyt korvat.
"Hihihi", kuului sinisilmäisen aamutervehdys.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Jul 29, 2008, 21:22

Corann oli ollut fiksu poika, ihan vahingossa. Se oli löytänyt nukkumapaikakseen paikan muiden seasta, minne auringon säteet eivät tunkeutuneet herättämään häntä itseään. Päinvastoin, ne saisivat muut heräämään äkäisesti, pikkupojan maiskutellessaan huuliaan vain tyytyväisenä. Pentu olikin niin syvässä unessa, ettei ensin meinannut herätä ollenkaan. Vasta, kun massa väistyi ympäriltä, päätti tuo kiero, nouseva pallokin herättää yhden nukkujista lisää. Lämmin tunne saikin pennun tuhisemaan tyytymättömänä, avaamaan silmiään ja mulkaisemaan ympärilleen. Ensialkuun pentu harkitsi vakavasti uudelleen unien jatkamista, kun pienoinen järkytys potkaisi pojan neljälle tassulle.
Hän oli melkein viimeinen! Puolikuuniskaisen pienet korvat painuivat luimuun. Corann pelkäsi, että oli menettänyt jotain tärkeää nukkuessaan.

Siksipä Mustasiipi lähtikin tassuttelemaan ulos, paikalle, missä muutkin emon luona olivat. Corannin askeleet olivat lyhyet ja nopeat ja matkustus päättyi, kun poika oli päässyt sisariensa sekaan. Hieman hölmistyneenä maskikasvo näitä katseli, kun sitten käänsi silmiensä katseen ylös, kohti emoaan. Tälle poika soi leveän virneen, ennenkuin antoi huomionsa paneutua taas ikätovereihinsa. Pikkuinen vintiö oli vauhdissaan jo! Energiaa oli kerätty ja nyt nuoren uroksen koko ruumis janosi toimintaa. Edes jano ja nälkä eivät tuntuneet häiritseviltä, sillä pikkuinen mielellään olisi paininut kilpaa tai purrut jotakuta vaikkapa korvasta. Mutta muut vain möllöttivät! Corannin häntä heilahteli, kun se etsi sopivaa uhria. Melkeinpä voisi palata takaisin pesälle. ja herättää viimeisimmät unikeot..

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Jul 30, 2008, 22:40

Dianthus

Aamu alkoi nousta ja päivästä tulisi varmasti lämmin. Pesässä oli jo kirkasta ja karvakasa alkoi huventua pikku hiljaa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Kasassa oli jäljellä enää kaksi palloa, jotka näyttivät nukkuvan vielä sikeästi. Yksi heistä nytkähti hereille, kun jokin lämmittävä tekijä poistui tämän viereltään ja tuli nopeasti kylmän kolkko olo. Kapeat ja jäätävän siniset silmät avautuivat nopeasti, mutta ne menivät melkein saman tien kiinni kirkkaan valosäteen osuessa niihin. Vaaleaturkkinen pentu liikahteli ja nousi lopulta seisomaan yhä silmät sirrissä. Aurinko oli aivan liian kirkas hänen herkille silmilleen.

Kauhukseen Dianthus huomasi olevansa melkein viimeinen, joka oli jäänyt pesään koisimaan. Hän oli jo melkeinpä yksin, eikä ketään perheenjäsenistä näkynyt jälkeäkään. Uros polki hetken paikoillaan ja mietti nopeasti, että kannattaisiko hänen herättää viimeinen nukkuva veljensä, mutta päätti vain mennä ulos katsomaan, olivatko kaikki muut siellä. Nyt äiti kyllä suuttuisi hänelle, kun oli nukkunut niin kauan. Pojalla oli jo punertavat korvat valmiiksi luimussa, hänen astellessa kirkkaalle tasanteelle. Varovaisilla askelilla puolisusi asteli perheensä luo joen rantaan. Häntä pelotti hieman oman äitinsä reaktio ja samaan aikaan pieni häpeä nousi korviin asti. Poika käveli hieman tärisevin askelin Cobaean viereen ja katsoi ylöspäin korvat päätä vasten.
"Huomenta äiti." Kuului kunnioittava ääni ja siinä samalla Dianthus yritti saada naamalleen hymyntapaisen. Tämä oli tärkeä päivä, niin vanhemmat olivat eilen sanoneet, ja hän oli melkeinpä myöhässä kaikesta. Nyt nolotti. Pentu ei uskaltanut liikkua siitä asennosta minnekään, ennen kuin äiti olisi sanonut hänelle vastauksen.

Rauko

Uros oli noussut jalkeille jo ennen auringonnousua ja tunsi itsensä pirteäksi ja onnelliseksi. Olihan hänestä tullut isä, kuvitella. Herättyään Rauko haukotteli makeasti ja katseli ympärilleen. Kaikki olivat vielä syvässä unessa. Susi hymähti itsekseen ja tassutteli äänettömin askelin ulos pesästä vetäen raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Päivästä tulisi loistava ja mielenkiintoa pursuava, olihan se tärkeä päivä hänen ja Cobaean pennuille. Rauko vilkaisi vihreillä silmillään vielä taakseen tarkistaakseen, että kaikki olivat vielä nukkumassa ja lähti lopulta nopein askelin pois pesältä. Hän haisteli ilmaa ja tarkkaili tarkoilla suden silmillään ympäröivää aluetta, jolla he olivat tällä hetkellä. Aamu näytti turvalliselta ja hiljaiselta. Toistaiseksi ei tullut vastaan ketään hälyttävää tai epäilyttävää tekijää. Ja hyvä niin. Jolkottaen onnellisena nopean jokivirran vierellä aika kului huomattavasti nopeammin, nopeammin mitä Rauko olisi kuvitellutkaan.

Susi pysähtyi erään pensaan eteen nuuhkien samalla maassa olevia jälkiä. Ne olivat varsin tuoreita jäniksen jälkiä. Tätä aamua ei tulisi pilaamaan mikään, kaikki oli näemmä heidän perheen parhaaksi. Seuratessaan hetken jälkiä, Rauko huomasi, että aurinko olikin jo noussut ja päätteli, että muut olisivat jo hereillä. Susi jolkotti takaisin pesäpaikalleen yhä kaikki aistit valppaina tarkkaillen nopeasti liikkuvaa maisemaa. Saapuessaan pesän läheisyyteen, Rauko sai nähdä ilokseen oman perheensä joen vierestä. Lopun matkaa susi käveli rauhallisesti tasatakseen sykkeensä ja hengityksensä. Päästyään Cobaean vierelle, uroksen suu kääntyi leveään hymyyn ja tervehti naarasta lipaisemalla tämän poskea.

"Eikö kukaan sanoisi huomenta isäukolle?" Rauko kiusoitteli pieniä karvapalloja yhä hymyillen. Susi katsoi pientä laumaa ja laski alitajuisesti varmistaakseen, että kaikki olisivat paikalla. Jokin oli kuitenkin vinossa.
"Missähän yksi unikeko viipyy?" Uros kysäisi Cobaealta hieman hämmästynyt ilme naamallaan. Yksi pojista oli vielä nukkumassa, Rowan. Ei tässä muu auttanut kuin odottaa viimeisen pallon saapumista ulos kirkkaaseen aamuun.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by tucci on Jul 30, 2008, 23:13

Alkoihan sitä ääntäkin kuulua, hiljaista tassuttelua joka läheni takaapäin. Cobaea kääntyi ympäri ja sai nähdä Quantan heräilleen ensimmäisenä, mikä sai naaraan kulmat jopa kohoamaan. Vaikkei sitä koskaan tiennyt seitsemästä vaihtoehdosta kuka tupsahtaisi ensinnä, ei silti Quanta sentään ollut se todennäköisin vaihtoehto mikä mielessä käväisi. Naaras hymyili takaisin pennulleen.
"Huomenta neidillekin", Viirusilmä lausahti. Eipä kestänytkään kauaa kun tuli perässä toinen neitinen, joka soman riemukkaasti huomentakin toivotti.
"No huomenta Eyela", Cobaea naurahti ja astahti nyt yhden askeleen poispäin lammen rannalta katsellen pusikkoihin. Kun nyt nämä kaksi olivat heränneet niin eivätköhän siinä samassa ainakin lähes kaikki muutkin. Se olikin näkevinään pikkuisten tuikkivien nappien tuijotuksen tuolta kotipesän seasta. Uniset, vastaheränneet pennut olivat Cobaeasta aina hauskaa seurailtavaa. Ei se osannut olla hymyilemättä Ardantenkin astellessa rantaan ja istahtaessa vielä vierellä.
"Hyvää huomenta Arille myöskin", äiti toivotteli hiljaa pojalleen ja päätti sekin istahtaa, näyttipä kaksikko nyt tyylikkäältä. Ardantesta tuli muutenkin automaattisesti pidettyä tarkemmin huolta kuin muista, ei sitä tullut enää edes ajateltua, mutta monesti jäänsiniset silmät tarkistivat ensinnä tuon uroksen sijainnin. Pojan kanssa pitäisi olla huolellinen. Cobaea ei sitä toki tuolle itselleen mennyt sanomaan, vielä, mutta puolikuumerkkisen tuntoaistittoman pitäisi olla erityisen varuillaan. Vihulaiset eivät tunteneet sääliä eivätkä vanhemmat olleet koko elämää vierellä.
Vaan niinhän oli Pinus ja moni muukin sisar kaantunut Cobin itsensä viereltä, vaikka jokainen aisti oli tallella ollutkin. Yhtä tuuria kaikki.

Vinkeän keltamusta Idonykin se sieltä saapui somaa riviä täyttämään tuijotellen veljeään huomiolle pantavasti. Cob kohotti toista kulmaansa mutta jätti asian sikseen. Siitä nuo luppakorvat olivat vallan suloiset, Bellis niistä aina mieleen tuppasi muistumaan. Omien vanhempien muisto ja ulkonäkö oli häilynyt muistiverkostoissa melko hämärään että heidän korviaan Viirusilmä ei pystynyt mielessään kuvittamaan. Nuorenahan heidät oli ihmiskoteihin myyty.
Cobaea virnisti rujolla ylähuulettomalla virneellään tyttöselle ja käänsi katsettaan pesän suuntaan. Corann tuli innokkaasti virnuillen ja Cobaea hymyili takaisin, samalla miettien mitä tuon ilkikurisen näköisen katseen takana tällä kertaa liikuskeli. Ainakin yhdellä olisi selvästi energiaa tähän päivään, mitä sitten tapahtuisikaan.

Enää ei montaa ollut tuhisemassa pusikossa, oikeastaan hämmästytti että Dianthus siellä oli ja totta tosiaan tuo kumman vaisuna ja alistuvan näköisenä sieltä asteli toiseksi viimeisenä. Cobaea yritti estää viirusilmiinsä pyrkivää pilkettä ja käänsi sen loistokkaasti pieneksi hymyksi ja hyväksyväksi nyökkäykseksi.
"Hyvää huomenta Dianthus."

Ja ilmestyihän se isompikin herra, Cobaea hymyili leveästi ja otti vastaan vallan tyytyväisen oloisena lipaisun poskelleen. Naaras hieraisi vielä urosta nopeasti kuonon alta ja naurahti.
"No, eiköhän herra Rowan kohta huomaa jääneensä yksin", koira lausahti huvittuneen kuuloisesti. Tässä sitten odoteltaisiin se. Toivon mukaan pentu tosiaan heräilisikin, eikä olisi tehnyt yön aikana jotain muuta kuin kasaillut voimia. No, ei Cobaea sitä uskonut. Hyväuninen vain taisi olla.

[[Kitsune tulet sitten siihen väliin kun tulet, kunhan saat foorumin tottelemaan. ;3 Eli jatkellaan nyt muut vain toiselle kierrokselle, ei tässä ihan vielä hätä. ]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Jul 30, 2008, 23:23

Quantan riemuksi myös Eyela oli herännyt varhain, vaikka kaikki muut vielä nukkuivat.
"Ihihiii!"
Narttupentu kiljaisi riemuissaan toisen tökätessä sitä käpälällään leikkiä haastaen. Ehtipä sisko vielä korvastakin näykkäistä, ennen kuin ruskeaturkkinen nulikka ehti loikata häntä pentumaisella innolla vispaten kohti sisartaan.
Quantasta oli hauska leikkiä, ja kaikkein mieluiten se paini sisarustensa kanssa. Juoksuleikeissä täytyi hillua ihan kamalasti, eivätkä ne ainakaan näin aamutuimaan olleet läheskään yhtä hauskoja kuin painileikit.

Innoissaan kiljahdellen ja nauraen pentu paini sisarensa kanssa rannassa samalla, kun muutkin pennut liittyivät unisina joukkoon. Quanta ei edes vaivautunut huomioimaan mokomia tylsimyksiä, sillä oli kivat leikit menossa!

Eipä pentu meinannut leikkiessään huomata isänsäkään saapumista. Vasta, kun Rauko alkoi puhua, pentu jähmettyi paikoilleen ja kääntyi silmät loistaen katsomaan isäänsä unohtaen leikit Eyelan kanssa saman tien.
"Iskää!"
Quanta kiljaisi riemuissaan ja hyppelehti innoissaan kohti sutta. Pentu kuitenkin sekosi askelissaan ja humahti kuperkeikkaa ympäri ja mäjähti selälleen nurmelle.
"Auts!"
Nuori neiti irvisti, se ei tykännyt tuollaisesta humahtelusta yhtään.
"Huomenta. Milloin me syödään?"
Narttu kysäisi isäänsä ruohonjuuritasolta katsellen. Aurinko paistoi silmiin ikävästi ja häikäisi niin, että Quantan oli pakko siristellä. Ärsytti moinen, ja pian se pyörähtikin taas jaloilleen. Tyhmä aurinko!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Jul 31, 2008, 11:10

Eyela huomasi pian muidenkin pentujen kömpivän unisina ulos pesästä. Sieltä ilmestyivät esiin ainakin Ardante, Idony, Corann ja Dianthus, mutta Rowania ei vielä näkynyt. Taisi nukkua vielä sikeästi kuin tukki, kun muut olivat jo nousseet jalkeille touhuilemaan kaikenlaista.
Naaraspentu äkkäsi Quantan ryhtyvän painileikkiin kanssaan. Pikkuinen koirasusi yrittikin napata tuon etutassusta kiinni leikkisästi vingahtaen.
"Tästä saat senk--!", Eyl yritti, mutta Puolikuulaispentu mätkähtikin samassa selälleen pehmeälle nurmelle aivan veden ääreen, niin että tämän tassunkärjet koskettivat lammen kirkasta vettä.

"Hei..!", Eyela huudahti huomatessaan siskonsa jättävän leikin sikseen ja ryntäävän isäänsä Rauko-sutta kohti, joka näytti saapuneen paikalle.
Keltaoranssiturkkinen pentu lähti juoksuun pienenpieni, mustakärkinen häntä iloisena vipattaen. Eyl ei kuitenkaan huomannut maahan kömmähtänyttä Quantaa kirkkaan auringonpaisteen takia, joka osui suoraan silmiin. Pieni tyttö joutui siristelemään silmiään juostessaan isäänsä kohti niin nopeasti kuin pikkuisista käpälistään pääsi. Epäonnisesti koirasudenpentu muksahti rähmälleen maahan siskonsa eteen ja kieri vähän matkaa isäänsä kohti. Eyela päästi suustaan hiljaista ininää ja kohotti päänsä nurmikon seasta. Tämän vaaleanvihreät silmät hiukan vetistivät, olihan kaatuminen sentään jonkin verran tehnyt kipeää.
"Aijai...", narttupentu inahteli ja kömpi horjuen pystyyn Raukon ja Cobaean jalkojen juuresta. Pikkuinen ravisteli ruohonkorsiin sotkeutuneen turkkinsa ja soi kuitenkin hymyn kasvoilleen kohottaessa katseensa kohti edessä olevia vanhempiaan.
"Huomenta isä!", tämä huikkasi hymyssä suin, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja istuutui suden eteen killittämään pentumaisen viaton ilme kasvoillaan.

Eyelan vatsa alkoi murista nälkäänsä. Pennun suu meni hiukan mutruun ja tämä kohotti katseensa äitiinsä.
"Äiti, minulla on nälkä..", tyttö valitti ja nousi tuhisten seisomaan.
Leikkisä virne palasi kuitenkin pienen koirasuden kasvoille ja tämä loikki salaperäisesti vanhempiensa taakse.
"Syön teidän hännät jos ruokaa ei tipu!", Eyl haastoi mukamas uhkaavasti ja päästi suustaan pentumaisen leikkisää murinaa.
Tyttö yritti tarrata isänsä häntään ja alkoi jäynää sitä kuin saalista konsanaan.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Jul 31, 2008, 15:11

Äidin toivotellessa huomenia vain puoliksi hereillä olevalle Ardantelle, käänsi uros keltaiset silmänsä kohti Cobaeaa.
"Huomenta", huokaisi pentu nostaen kasvoilleen ilmeen, jonka saattoi tarkkakatseinen tunnistaa joksikin etäisesti hymyä muistuttavaksi. Ilme oli pienieleinen, kuten keltaruskean pennun kaikki muutkin ilmeet, mutta sitä tehosti lyhyt huiskahdus uroksen hännän suunnalta. Kyllä, hän oli iloinen nähdessään emonsa. Sekä toki siskonsa, joilla tosin näytti olevan juuri nyt muuta puuhaa, kuin veljensä huomioiminen. Hetken nuorukainen seurasikin Quantan ja Eyelan painiottelua, kannustaen mielessään ensiksi mainittua voittoon. Sen lisäksi, että uros viihtyi yleensä hyvin Quantan seurassa, hän tiesi mikä poru siitä saataisiin aikaan, jos naaras pääsisi häviämään.

Ardanten seuratessa suurta urheilutapahtumaa oli kolmaskin sisko hiippaillut lammen rannalle, eikä uros havainnut Idonyn läsnäoloa ennen viereltään kuuluvaa hihitystä. Hivenen hätkähtäen käänsi poika katseensa kohti sisaren epäilyttävästi virnisteleviä kasvoja, kun uros tunsi yhtäkkiä olevansa täysin hereillä.
"Hei", lausahti luppakorvainen naaraalle. Hän tunsi itsensä hivenen hermostuneeksi, vaikka tuskin se juuri pääsi päälle päin näkymään. Idonylla kun tuppasi joskus olemaan mielessään erinäisiä ideoita, joista uros ei aina niinkään pitänyt. Varsinkaan, jos hän itse joutui niihin osallistumaan.
Välttääkseen joutumasta neidon koekaniiniksi Arda kumartuikin kohti lampea, alkaen lipoa vettä kitaansa varsin keskittyneen oloisesti.

Vasta Raukon saapuessa kasvattamaan rannalla oleskelevien perheenjäsenten lukumäärää uskalsi Ardante nostaa katseensa vedenrajasta. Keltaiset silmät kääntyivät tapittamaan isäukkoa, joka näytti saavan etenkin painivan kaksikon poukkoilemaan ties mitenkä. "Auts" ja "Aijai" sanoivat siskot, mitä uros ei ollut koskaan ymmärtänyt. Miksi ihmeessä kaatuessa piti sanoa "Auts"? Olivathan toiset yrittäneet sitä tuntoaistittomalle selittää, vaan ei uros silti käsittänyt.
"Huomenta isi", tervehti luppakorvakin Raukoa ja alkoi astella kohti urosta. Vaan miksei isällä ollut ruokaa mukana, kuten niin monina muina aamuina oli ollut?

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Jul 31, 2008, 19:00

Idonyn kuonolla oli sen omasta mielestä mitä suloisin virne, kuin sen mielessä ei liikkuisi mitään hurjia juonia perheenjäsenten päiden menoksi. Näin asia ei tietenkään ollut, mokoma kun sattui jatkuvasti kehittelemään erilaisia kujeita. Nytkin ajatuksissa kyti vielä aika kehno ideantynkä, mutta kyllä se siitä lähtisi laajenemaan vielä.
Quantan ja Eyelan leikkitappeluun nuori neiti päätti suhtautua välinpitämättömästi, sillä sitä harmitti olla tällä lailla ulkopuolinen, mutta se ei myöskään viitsinyt mennä nujakoimaan sisarustensa kanssa. Pyhpöh moisille! Idonylla olisi hauskaa itsekseenkin. Se vei katseensa äitikultaansa ja vastasi tämän virneeseen riemukkaalla hymyllä. Hymy ei haihtunut, vaikka oman katseensa narttu vetikin kohta veljeensä. Jotain ilkikurisuutta hymyyn kuitenkin tarttui.
"Terve, Ari", pentu tervehti ja alkoikin jo miltei heti katsella muualle. Ei se kauan jaksanut yhteen asiaan keskittyä. Kas, esille oli jo ilmaantumassa muitakin, Corann ja Dianthus. Corann vaikutti reippaalta jo heti aamutuimaan, mikä sai Idonyn innostuksen heräämään. Jos ei ollut ehtinyt leikkiin Eyelan ja Quantan kanssa, voisi kehittää oman leikkinsä Corannin kanssa.

Niinpä keltaturkki käännähti ja lähti kipittämään toista velipoikaansa kohti, haukahdellen samalla kimeästi myöhäisiä tervehdyksiä kaikille paikallaolijoille.
"Hei kaikkii! Hei! Hei! Heiiiii!" se mölisi ja melkein ehti Corannin luo, kun tuttu haju ja hahmokin ilmestyivät sen näköpiiriin ja pysähtyi kuin seinään, valuen innoissaan suorilta jaloilta vatsalleen ja kierähtäen nurmikolla selälleen ja siitä takaisin vatsalleen, nousten kohta kompuroiden ylös.
"Hei isääää, isäisää!" tervehti Idonykin. Hihi, Quanta pöllähti kuonolleen maahan, ja pian ilmaan lennähtikin pari toivetta syömisestä. Yhyy, nälkä tässä kyllä alkoi tullakin nyt kun asiasta oli mainittu. Narttu päästi suustaan hassun pihahduksen ja valui maahan takaisin vatsalleen, kun ei tiennyt, olisiko sen pitänyt mennä Corannin vai vanhempiensa luokse. Näiden ympärille kyllä alkoi kehittyä hiljalleen tungosta.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Aug 1, 2008, 15:28

// Pahoittelen myöhäistä mukaantuloani. :
Rowan oli nukkunut syvää pennununta eikä ollut havahtunut ulkoa kantautuviin ääniin. Nyt se kuitenkin availi silmiään ja haukotteli leveästi. Katselipa nuorukainen jopa ympärilleen. Kaikki muut olivat jo hereillä. Kauhistuneena Rowan rynnäköi esiin nukkumapaikastaan ja suuntasi muitten luokse.

Rowan oli varsin ärtynyt. Se ei olisi halunnut herätä viimeisenä, ei sunkaan. Omasta mielestään se oli teräskuntoinen ja virkeä, eikä käsittänyt miten oli saattanut herätä viimeisenä. Se päätti syyttää siitä muita, kun mokoma eivät olleet herättäneet. Ei se tajunnut, että se olisi suuttunut herättämisestäkin.
Vaan kun herra pääsi perheensä luokse, se oli jo unohtanut kiukkunsa ja hyppeli kömpelösti muitten luokse.
”Äiti!” Tummaturkki hihkui rymistellessään suoraan emonsa ohi kohti seuraavaa kohdettaan.
Rowan juoksi suoraan Raukoa kohti kuljeksivan Ardanten ohi. Eikä se jaksanut ihan heti ainakaan välittää muista pennuista. Ensin piti tervehtiä isää.
”Isi, isi!” Pentu vinkui innoissaan ja ryntäsi tuhatta ja sataa tämänkin ohitse.
Kaikeksi kauhukseen Rowan kompastui kiveen ja lennähti ilmaan. Ja sitä seurasikin kaunis pyllähdys maahan. Voi että nyt nolotti!
Häpeillen Rowan maleksi kohti siskojaan ja veljiään.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Aug 3, 2008, 1:28

Coraan ei edes ehtinyt sanoa huomenta äidille. Käytöstavat taisivat olla kadoksissa. Oli niin paljon katsottavaa ja ihmeteltävää, että sanat jäivät loukkuun kurkun pohjalle ja silmät uteliaana ahmivat jo tutuksi tullutta pesän lähiympäristöä. Pieni häntäkin huiskahteli innokkaasti puolelta toiselle, kun lapsenmieli hetkeksi otti siivet selkään ja vallan mielessä. Corann kuitenkin rauhoitti mielensä ja oli juuri sanomassa huomenia äidilleen, kun jokin katkaisi ajatuksen. Nimittäin Idony! Sisko rymisti kuin yleinen syyttäjä kohti, vinkumaisesti haukahdellen, kuin aikoisi tehdä pahaakin jälkeä. Tämä sai Mustasiiven luimistamaan korvansa, ilkikurisen hymyn kivutessa kuonolle kuin varkain.
Anna tulla vaan, turpaasi saat!

.. tai sitten et.
Coranninkin huomio herpaantui vaihteeksi, kun isäukko saapui paikalle. Iloisuus loisti pennun kasvoille, kun tuo innokkaasti haukahti tervehdyksen isälle.
"Hei isä! Ja äiti, myöhäiset huomiset", pentu ilmaisi hieman nolostuneena. Olisihan sen pitänyt osata avata suunsa jo vähän aikaisemminkin, kyllähän pystykorva sen tiesi.
Mutta takaisin asiaan - nimittäin leikkiin! Eipähän edes nälkä kaivertanut, kun sopiva purennan uhri makasi suojaamattomana kuonon alla! Virne levisi pikkuisen nuorukaisen kuonolle, kun terävästi räksäyttäen tuo pomppasi siskoaan, Idonya, kohti, tähdäten makaamaan tämän päälle. Siinä alkaisikin tassujen huitomisen riemuvoitto, kun Corann yrittäisi saada kiinni hampaillaan vaikkapa toisen korvasta, miksei hännästä tai niskastakin!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Aug 4, 2008, 22:55

Dianthus

Pieni karvapallo katsoi jäänsinisillä silmillään äitiään odottaen yhä hyväksymisen merkkiä. Pienen tovin jälkeen Cobaea vastasi ja hymyili tälle hieman vaisulle pennulle. Dianthuksen ilme muuttui hetkessä iloisemmaksi ja pirteämmäksi, kun sai kuulla nuo toivotut ääniaallot. Vaisusta ilmeestä kehkeytyi suloinen pennun virnistys ja siniset silmät tuijottivat sädehtien äitiään. Nyt päivä saattoi alkaa paremmin ja elämä jatkui edelleen. Puolikuupoika haukahti iloisesti ja hieraisi päätään vasten Cobaean tummaa etutassua. Sen tehtyään Dian huomasi yllätykseksi oman isänsä saapuvan ja lähti köpöttämään lyhyillä ja kömpelöillä jaloillaan tervehtimään tulijaa.

"Huomenta, iskä!" kuului kimakka tervehdys. Isot tassut eivät olleet aivan hallinnan alla, joten pennun oli tehtävä äkkijarrutus, ennen kuin olisi törmännyt isänsä mustaan käpälään. Kuului kahinaa, kun pennun suklaanruskeat sukat jarruttivat äkisti maata vasten. Dianthus sulki simänsä ja odotti jo törmäyksen tapahtuvan, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Vinot siniset silmät avautuivat hitaasti mutta varmasti katsellen mihin hänen olemuksensa oli päätynyt. Pentu näki edessään ison ja voimakkaan mustan tassun, joka kuului Raukolle. Pojan katse siirtyi varovaisesti ylöspäin ja saavutettuaan isänsä kasvot, hänen ilmeensä muuttui huolettomaksi virnistykseksi, kuin pyytäen pientä anteeksiantoa huolimattomuudestaan. Dianthus jäi istumaan paikalleen ja jäänsiniset silmät seurasivat innoissaan, mitä muualla hänen ympärillään oli tapahtumassa. Hän ei ollutkaan ainoa, joka oli melkein kompastunut tai kaatunut, sillä loput hänen sisaruksistaan olivat yhtä kömpelöitä kuten hänkin. Se oli varsin lohduttava ajatus. Kohta ympäriltä alkoi kuulua pentujen nurisevia pyyntöjä ruuasta ja Dian jäi miettimään syytä, että miksi heillä ei ollut aamiaista. Sillä tähän aikaanhan he olivat syöneet jotakin maukasta kania tai muuta sellaista. Vaalea pentu ei osannut erottaa vielä, mikä eläin oli mikäkin. Puolikuupoika nosti myös kysyvänä päänsä katsoakseen äitiä ja siirtäen katseensa vielä kerran isäänsä. Missä viipyi aamiainen?

Rauko

Uros hymyili lämpimästi Cobaean lausahdukselle ja jäi katsomaan pentujen touhuilua. Sieltä kuului ensimmäisenä neiti Quantan äänekäs tervehdys, jonka jälkeen melkein heti kyseinen neiti oli selällään kuperkeikan jäljiltä. Rauko naurahti ystävälliseen sävyyn ja katsoi salaperäinen virne naamallaan, näin vastaten tytön kysymykseen ruuan suhteen. Seuraavaksi kuului taas samanlainen 'aijai' -voihkaisu kuten jo tovi sitten. Vihreät silmät kääntyivät katsomaan mitä oli tapahtunut ja siinä suurin pirtein metrin päässä makasi toinen neideistä, kaatuneena hänkin. Eipä siinä kauaa mennyt, kun tyttönen kömpi takaisin jaloilleen ja jäi katsomaan kirkkailla silmillään molempia vanhempiaan tervehtien yhtä kimakasti kuin sisarensa.
"Huomenia, neidit." Rauko lausahti hymyssä suin molemmille sisarille. Seuraavana uroksen luo tulikin ensimmäinen velipoika, luppakorvainen Ardante. Poika oli ollut molempien vanhempien pieni huolen aihe, hänen erikoisuudestaan. Nopealla vilkaisulla Rauko päätti, että pojalla oli kaikki hyvin, vaikkakin ilme oli kysyvä ja näytti olevan myös hämmentynyt.
"Huomenta poika", uros lausui virnistäen luoden kasvoilleen oman tutun hymynsä.

Eiväthän äänet vielä siihen loppuneet, sillä pentuja oli kasassa vasta kolme. Seuraavana ja varmaan äänekkäämpänä tuli Idony ja hänen tervehdyksensä. Tyttönen ei näyttänyt osaavan päättää mihin hänen olisi tarkoitus jäädä, joten tämä jäikin vain makaamaan maahan pienen tuhahduksen myötä.
"Onpa tänään äänekkäitä suita." Rauko naurahti tarkoittaen lauseensa kaikille kuulijoille. Jokin äännähdys sai suden kääntämään päänsä kohti pesää. Sieltä kömpi viimeinen uninen herra. Rowan näytti hyvin paljon isältään ja Rauko tunsi jonkinlaista ylpeyttäkin tätä pentua kohtaan. Vaikka uros rakasti kaikkia yhtä paljon, piti joukossa oli joitakin joita saattoi kehaista enemmän kuin kerran. Herra juoksi nopeasti kohti sutta ja vinkaisi tervehdyksensä.
"Huomen--", uroksen tervehdys jäi kesken huomatessaan pojan juoksevan hänen ohitseen ja kompastuen kiveen. Jopas oli aamu, melkein kaikki olivat tähän mennessä kompuroineet tai pyllähtäneet maahan asti. Rowan oli jo tulossa takaisin ja hänen ilmeestään päätellen tapahtuma oli hävettänyt tai nolottanut nuorta pentua. Rauko hymyili tälle rohkaisevasti ja tutkaili ympäristöään etsien vielä viimeisetkin pennut.

Kauempana muista näkyi yksi veljeksistä, joka näytti haluavansa leikkiä sisarensa kanssa, ennen kuin huomasi suden ja heitti tervehdyksensä ilmoille. Heti muistaessaan käytöstavat saivat muut jäädä sivuun ja leikki saattoi taas jatkua. Rauko tyytyi vain pudistamaan päätään ja hymyili pentujen touhuille. Viimeisenä toivotuksena tuli vaalealta Dianthukselta, joka oli melkein törmätä omaan isäänsä. Uros katsoi vihreillä silmillään alas ja virnisti puolikuuotsalle.
"Ja viimeinen huomenta tälle päivälle kuuluu sinulle." Rauko sanoi rohkaisevasti ja näki pojan jäätävistä silmistä saman kysymyksen, minkä oli kuullutkin jo muiden kysyneen, nimittäin ruoka.
"Hyvä, kaikki ovat nyt koolla", uros korotti hieman ääntään, että varmasti kaikki kuulisivat.
"Te kaksi siellä! Tulkaahan tänne, niin saatte kuulla yllätyksen!" Susi huudahti leikkiville sisaruksille. Nyt oli tärkeä päivä heille kaikille, joten kaikkien oli kuultava mitä tuleman piti. Rauko käänsi katseensa Cobaeaan elehtien hänelle, että perheen äitinä tämä saisi luvan kertoa ensimmäiset sanat heidän suunnitelmastaan. Tästä tulisi kyllä seikkailua täynnä oleva päivä.


[[Jeah, minulle tulee tässä huomenna menoa, joten annan pienen varoituksen näin etukäteen. Lähden huomenna illalla kahdeksi päiväksi Heinolaan, enkä välttämättä pääse käyttämään nettiä ollenkaan, joten.... Pahoittelen tästä töppäyksestä, mutta uskoisin teidän pärjäävän kaksi vaivaista päivää? Voitte omasta puolestani hypätä pari vuoroani ylitse, mutta olenhan vielä täällä koneen takana huomenna koko päivän, joten tulkaa tökkimään ihan rauhassa, jos siltä tuntuu ^^']]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by tucci on Aug 5, 2008, 1:02

Vipinää riitti ja usea näytti alkavan vaatia ruokaa, mutta Cobaea piti vielä salamyhkäisen ovelan ilmeensa Eyelan siltä suoraan ruokaa valittaessa. Corannin jälkihuomenille naaras hymähti pienesti ja kovaa ohi pinkovalle Rowanillekin soi virneen.
Cobaea Viirusilmä suupieli venyi ilkikuriseen virneeseen sen seuraillessa tapahtumasarjaa. Kompurointia ja nahistelua, sitähän tämä oli monet päivät, joten ei narttu enää jaksanut joka mätkähdyksestä huomauttaa.
Voih Rauko jätti kaiken puhumisen vielä puolisolleen reiluna, mutta ei se mitään. Cobaea oli mestaripuhuja.
Raukon kuulutuksen jälkeen oletti Cobaea kaikkien kuuntelevan nyt edes jotenkin ymmärtäväisenä mitä seuraavaksi sanottaisiin. Jäänsiniset silmät katselivat hetken vielä odottavaisina ympärilleen, ennen kuin keltaruskea koira aukaisi suutaan.
"Toivon mukaan pikku mahanne jaksavat vielä odottaa, sillä tänään ei ruokapalvelu pelaa", Cobaea tokaisikin suoraan ja lähes haastavan kuuloisesti. Hahah. Ja nyt ei kuunneltaisi vastanurinoita, se kuulsi äitimuorin äänensävystä. Vaikka tiesihän koira että saatettaisiin tässä kaikesta huolimatta ruokapalveluksi joutua vaikka koko kasalle jos huonosti kävisi. No, onnekkaat voisivat löytää syömäkelpoisia raatojakin.
"Pääsette meinaan tähyämään itse saaliita."
Cobaea piti taas merkitsevän tauon, että sanat ehtisivät sulautua pieniin päihin. He kaikki eivät voisi yhtäaikaa rymistää metsään, mutta Cobaea oli suunnitellut tätäkin asiaa toki Raukon kanssa. Nyt se jäi tarkkailemaan miten nulikat reagoisivat ja päättäisi jaon sitten ovelasti. Tytöt ja pojat oli selkein, vaikka siihen voisi löytyä vastaansanomistakin aina. Mutta kaikkeenhan sitä löytyi.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Aug 5, 2008, 1:10

Nopeasti Quanta paikallisti lähestyvästä pentukasasta Ardanten, ja linnoittautui nopeasti lurppakorvaisen veljensä rinnalle. Narttu oli nopeasti oppinut pitämään velipojasta, joka tuntui olevan pentukatraasta ainoa, joka jaksoi kuunnella sitä ties kuinka pitkään. Useimmat kyllästyivät Quantan nurinaan heti alkuunsa.
"Isi on ihan tyhmä, kun se ei voinut vastata! Huomentelee vaan kaikille mutta kun MINÄ kysyn jotain, niin eipä tietysti voida sanoa mitään."
Ruskeaturkkinen narttu supatti veljensa korvaan närkästyneenä. Se piti kuitenkin huolen siitä, etteivät muut päässeet kuulemaan.

Cobaean alkaessa puhua Quanta kiinnitti kuitenkin huomionsa hetkellisesti äitiinsä. Ilme pennun naamalla venähti, kun narttu ilmoitti, että pennut saisivat itse etsiä ruokansa aamulla.
"Äää-ä, miks nyt heti aamulla?"
Nurisi neiti Quanta Ardantelle, kun ei kehdannut suoraan äidilleen sanojaan odoittaa. Ei se halunnut heti lähteä herättyään metsälle, tämä oli ihan pyllystä! Varmasti kaikki kuitenkin sen nurinan kuulivat.
"Vastahan me ollaan herätty ja kaikki on ihan kamalan nälkäisiä, ei siinä kukaan voi mitään saaliita tähyillä kun nälkä sumentaa kaikki aistit!"
Vaivihkaa narttu silmäili ympärilleen tarkkaillen, saisivatko sen sanat edes jonkinmoista kannatusta. Tietenkin Quanta oli aina halunnut metsälle kuten vanhempansakin, mutta ei nyt heti aamulla unisena!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Aug 5, 2008, 12:05

Eyela heilutti häntäänsä iloisesti kuullessaan isänsäkin lausuvan aamutervehdyksen. Jopa neideiksi kutsuttiin, pikkuinen naaras kikattikin tästä huvittuneena.
Kun sitten Rauko kutsui kaikki koolle, istuutui narttupentu tämän eteen ja tapitti tuota vaaleanvihreillä silmillään. Halusihan Eyela osoittaa kaiken mielenkiintonsa vanhempiensa ohjeille jotta isompana sitten olisi kaikki Puolikuulaisasiat hallussa.

Pienen tyttösen kasvoille valahti ensin hivenen pettynyt ilme Cobaean kertoessa, että vanhemmat eivät hankkisi enää ruokaa pennuille. Nopeasti keltaoranssiturkkinen naaras muutti surkean ilmeensä innostuneeksi hymyksi kuullessaan emonsa sanovan, että pentujen olisi aika hankkia itse ravintonsa.
"Kivaa!", Eyela hihkaisi välittämättä Quantan nurinoista. Cobaea antaisi varmasti kaiken huomionsa narttupennulle, joka oli kovin innostunut tulevan päivän ohjelmasta.

Kuultuaan vanhempiensa asian pikkuinen alkoi etsiä katseellaan sisartaan Idonya. Mihinköhän sekin oli kadonnut? Eyela kääntyi ja asteli hiukan sisarustensa keskellä, kunnes tungoksen keskeltä ilmestyi tämän sisko, kimpussaan Corann-veli.
"Idonyy! ", Eyl hihkaisi riemuissaan ja singahti tuota kohti. Kun tarpeeksi lähellä oltiin, tyttö kaatui kyljelleen ja kieri hurjaa vauhtia siskonsa kylkeen.
Corannkin siinä paini Idon kanssa ja keltaoranssiturkkinen puolikuupentu hymyili leveästi. Tämä oli aikeissa liittyä painiin, ja siksipä yrittikin napsaista kiinni mustasiiven hännästä. Eyela yritti myös tökkiä pienillä etutassuillaan Idonya kylkeen. Pientä, leikkisää pentumurinaa naaraspentu päästi suustaan. Kunnon painiottelu tästä kehkeytyisi.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Aug 5, 2008, 20:02

Laiskasti heilautti Ardante lyhyenläntää häntäänsä isälleen, joka hymyssä suin hänen tervehdykseensä vastasi. Vaikkei pentu ollutkaan pannut itse merkille sitä, kuinka vanhemmillaan oli tapana pitää häntä varsin tarkastikin silmällä, tuntui se hänestä kuitenkin alitajuisesti mukavalta. Se sai hänet tuntemaan itsensä toivotuksi ja tervetulleeksi muiden seuraan, mikä toi hyvää vastapainoa sille, kuinka tuntoaistin puute taas nostatti toisinaan ulkopuolisuuden tunteen pintaan. Olihan hänen maailmansa kuitenkin melko erilainen kuin muiden, jopa huimasti paljon erilaisempi, kuin hän vielä osasi käsittääkään.

Rowanin kiitäessä vauhdilla luppakorvan ohi horjahti uros hätkähdyksestä, mutta sai kuitenkin tasapainonsa kuin ihmeen kaupalla pidettyä. Jotakin hyötyä taisi ylileveistä tassuistakin siis olla. Sen kummemmin ei Arda kuitenkaan veljeään jäänyt pohtimaan, vaan käänsi katseensa häntä kohti tulevaan Quantaan. Sisaren seura sai pennun hännän jälleen heilahtamaan merkkinä ilahtumisesta.
"Joo", kuiskasi uros varsin kuuluvasti kohti siskon korvaa. Hän oli tottunut vastaamaan toisen nurinoihin myöntävästi, sillä se oli ehdottomasti paras tapa pitää toinen hyvällä tuulella. Vaikkei uros olisikaan ollut ihan samaa mieltä naaraan kanssa, niin kannatti ainakin näyttää siltä.

Raukon lopulta kohottaessa ääntään ja antaessaan puheenvuoron Cobaealle päätti Ardante istuutua. Tarkkaavaisena uros kuunteli vanhempiensa sanoja ja kallisti päätään ihmetyksestä. Näytti kestävän pienen hetken, että ymmärrys äidin sanoja kohtaan tavoitti pennun ajatukset, mutta lopulta kellanruskean uroksen ilme kirkastui.
"Ai metsästämään?" tarkensi koirasusi välittämättä Quantan valituksesta. Pian uros kuitenkin muisti, että siskon huomiotta jättäminen saattoi olla jopa varsin epäterveellistä. Vähintäänkin hän saattaisi jäädä ilman toisen seuraa, mikä olisi kovin kurja juttu.
"Ihan totta", hän myötäili, kuulostamatta kuitenkaan kovin vakuuttavalta. Sillä uros oli tosiasiassa kovin innostunut ajatuksesta päästä metsästämään, oli vuorokaudenaika mikä tahansa. Vaikka hän yleensä arvostikin kaikkea tuttua ja turvallista, sai luonnollinen, pentumainen uteliaisuus toisinaan vahvan niskaotteen uroksen mielestä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Aug 7, 2008, 16:40

Idony tuhahteli ja näki Rowaninkin viimein ryömivän esille maailmaan heittämään kuperkeikkaa. Hiukan ilkeältä näyttävä virne oli ehtinyt hiipiä jo pennun kuonolle, kun sen silmät äkisti laajenivatkin suuriksi, sillä pyörremyrskyn lailla, yhtä meluisena ja hirmuisena, syöksyi Corann hammastarha kiiluen suoraan päälle! Iik!
Narttu inahti järkyttyneenä moisesta yllätyksestä ja kivusta, kun velipoika pamahti selän päälle ja haroi hampaillaan keltaista turkkia. Äidin sanat olivat ehtineet jo haipua unohduksiin, oli tässä nyt tärkeämpääkin mietittävää kuin saaliinajo! Idony koetti tarrata kuononmitan päässä olevaan Corannin koipeen osin ärtyneenä, mutta osin myös riemastuneena, sillä oli päässyt keskelle kiihkeää nujakkaa, ja sellaisista neiti piti, etenkin, jos pääsisi lopulta niskan päälle.
Mutta äh, Eyelan yllätyshyökkäys häiritsi kovasti keskittymiskykyä. Siskon voimakas pamahtaminen päin kylkeä ei järin mieluisalta tuntunut, mutta tottahan keltaturkki ymmärsi, että leikkiähän se vain oli. Ei pitäisi suuttua eikä valittaa äidille siis. Koipea pukkasi esiin ties mistä suunnasta, ja Idony näykkäili ilmaa äristen hiljaa ja potkiessa omilla jaloillaan muita kauemmaksi. Hus pois! Tässä tarvittiin nyt omaa tilaa!

Siinähän riehuivat, mokomat, kun mamilla ja papalla oli asiata.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Aug 8, 2008, 18:30

Vasta nyt, kun asia otettiin esille, Rowan huomasi, ettei Raukolla tosiaankaan ollut mukanaan mitään syötävää. Nälkä pojalla ei ollut, mutta pieni kouraisu vatsanpohjalla kertoi jännittyneisyydestä. Metsästämään!
Ajatus metsästämisestä todellakin kutkutti Rowanin mieltä. Uuvuttava ajo jäniksen perässä, hankala ja metsäinen maasto, itsensä loppuun kuluttaminen… Kaikki kuulosti niin satumaiselta nuorukaisen korvissa. Pennun molemmat silmät tuntuivat kirkastuvan, niin sokeutunut kuin susimaisen keltainenkin.
Jäipä herra sitten siihen seisoskelemaan ja miettimään tulevaa saalistusta.

Mutta kauaa eivät mietteet kestäneet. Idonyllä oli selkeästikin jotain mielessään, Rowan suorastaan vaistosi sen. Pieni virne oli noussut siskon naamalle. Varmaan luuli olevansa viattoman näköinen.
Pah, Rowan oli nähnyt tuon virneen niin monta kertaa, että tiesi mitä se tarkoitti. Metkuja…
Niinpä tummaturkki vastasi kärkkäästi tuijottaen virneeseen, mutta silloin Idony oli jo uppoutunut taistelemaan Corannin ja Eylean kanssa.
Joukkotaistelu! Ei kun sekaan vaan.

Rowan kiihdytti pikanopeuteen ja koetti tarrata Corannin koivesta kiinni. Eylea oli pamauttanut päin Idonyn kylkeä ja Rowan muistikin, että kukaan ei tainnut tällä hetkellä pidätellä Eyleaa. niinpä Äkkipikainen tummaturkki loikkasi siskoaan kohti tähdäten tämän jalkoihin, aikeinaan kaataa sisarensa. mutta valitettavasti silloin oli irrotettava ote Corannin jalasta.
Mutta asia ei kauaa jaksanut vaivata.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Aug 11, 2008, 21:56

Corann oli niin kovin innostunut taistelusta, ettei se ehtinyt edes rekisteröidä vanhempien puheita. Puhuminen on tylsää, kun leikkiäkin voi!
Siinäpä nuo peuhasivat, tassut huitoivat ilmassa, hampaat napsahtelivat ja leikkisän ärhäkkä räksytys ja kitinä leijailivat ilmassa. Eyelan saapuminen senkun innosti Mustasiipeä ennestään! Tämä oli elämää, kun sai muksia toisia mielensä mukaan, vaikkapa kostoksi jos joku sattui edes vähän hänen omaa turkkiaan runnomaan. Kovasti oli pojalla tekemistä, kun tuo yritti alistaa molemmat siskokset. Olihan hän mies ja siksi vahvin!

Ja vieläpä kun velipoika saapui kuvoihin, alkoi Corannille tulla ongelmia! Pikkukoira ärisikin, koitti tuuppia veljeään kumoon, kenties maistaa vähän toisen pystyä korvaakin..

>Aika tyhjä viesti, hahahaha.<

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Aug 13, 2008, 22:19

Dianthus

Puolikuupoika tapitti vanhempiaan vuoronperään odottaen innolla mitä äiti mahtoi sanoa seuraavaksi. Kohta koira lausui nuo jännittävän kutkuttavat sanat, jotka saivat pojan jäätävät silmät laajenemaan innosta ja hämmästyksestä. Metsästämään? Dianthus taisi olla vielä unessa kerran kuuli näin jännittävän uutisen näin aikaisin aamusta. Hän kuuli takaa miten Quata ei kuulostanut siltä, että tykkäsi ajatuksesta ja äänensävystä päätellen tämä kaipasi jotain tukea sisaruksiltaan. Ei hän sitten lopulta saanut kannatusta oikein keneltäkään.

"Ihanko tosi?" Pyöristyneet siniset silmät vahvistivat pojan hämmästyksen äsken mainittua aihetta kohtaan. Dianthus nousi jaloilleen ja katsoi molempia vanhempiaan kysyvän innokkaalla ilmeellä. Puolikuupoika ei viitsinyt välittää takana riehuvista ja peuhaavista sisaruksista, vaan halusi päästä mitä pikemminkin matkaan kokeilemaan voimiaan. Mikään ei olisi parempaa kuin kokeilla omia rajojaan ja saada samalla hyväksyntää laillisella tavalla. Pieni vaalea pallo vinkaisi innostuneena ja katseli ympärilleen tietäen, että monet hänen sisaruksistaan tunsi samaa intoa metsästystä kohtaan kuten itse Dianthus.

Rauko

Susi katsoi karvaisten pallojen reaktiota virne naamallaan, sillä tätä hetkeä hän oli jo jonkin aikaa odottanut. Kaikki olivat hämmentyneet ja hyvin monet olivat innostaan soikeita, joka ilahdutti isäukkoa kummasti. Etualalla istuvat pennut olivat kuunnelleet tarkkaan ja harkiten emonsa sanoja, mutta muutama ei ollut kovin innoissaan metsästämisestä vaan jostakin muusta. Vihreät silmät kaventuivat, niiden katsellessa hieman kauempana riehuvaa poikuelaumaa. Tämä oli hyvin tärkeä päivä kaikille pentueessa oleville pennuille, mutta puolet viis jaksoivat välittää, joka sai katkeran pettymyksen tunteen uroksen sisällä. Rauko nousi neljälle jalalleen ja käveli kiltisti istuvien pentujen ohitse kohti riehuvaa pilveä.

"Myös teidän täytyy kuunnella tällaisella hetkellä! Leikkiminen voi jatkua myöhemmin!" Rauko haukahti varoittavalla äänensävyllä riehuvia pentuja. Uros kääntyi takaisin kilttien seuraan ja istahti omalle paikalleen edelleen hieman tuima ilme naamallaan. Pentuja piti oppia olemaan myös kurissa, se valmennutti niitä tulevia tapahtumia varten. Vaikka tiesihän Rauko, ettei moittiminen tuntunut koskaan kivalta, varsinkin, jos itse oli tehnyt jotain väärää. Uros piti pienen hiljaisen tovin odottaen pentujen rauhoittuvan edes hetkeksi.
"Tulkaa nyt aluksi kaikki tänne, niin voimme jatkaa." Susi lausui opettavaiseen sävyyn ja nousi taas jaloilleen odottavan ilmeen kera. Uskoen, että kaikki olivat kuulolla uros rykäisi hieman ääntään.
"Veljekset tulevat sitten minun mukaan." Lyhyesti ja ytimekkäästi lausuttuna isä odotti kaikkien poikien kerääntyvän hänen ympärilleen. Parempi se on aloittaa aikaisin ja varhain.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by tucci on Aug 13, 2008, 22:40

Cobaea katseli tapahtumasarjaa melko tyytymättömän näköisenä, vaikka olihan siellä kypsempiäkin vastauksia. Metsästystaidot olivat elintärkeä asia ja niiden oppiminen siis myös. Pitäisi olla asennetta hommassa, kun nyt tosissaan oltiin aloittamassa. Ardantelle se nyökähti, kyllä, metsästämään. Eyelan reagointi oli miellyttävä myös, kiva jos oli kiinnostusta, vaikka sitten tuo katosikin noiden ilmeisen kuurojen otusten sekaan yhdeksi ruskeakirjavaksi kasaksi. Quantaan ei keltaruskea katsahtanutkaan, se jotenkin saattoi ennalta arvata mitä mieltä se mötikkä oli eikä halunnut ottaa korviinsa tuollaista äänensävyä. Quantaa ei kuunneltaisi.
Naaras tuhahti kylmästi ja katseli painijoita jäätävästi, värähtämättäkään tuijotuksestaan kun Rauko puhui. Ihan hyvä vain että hoiti rauhoittamispuolen, Cobaea itse oli vallan äkkipikainen luonne ja sen komennot eivät olleet nättisanaisia silloin kun piti todella alkaa komentaa.
Rauko kuulosti niin hauskalta ja herttaiselta opettajalta, että koira hivenen jo lämpeni närkästyneestä olotilastaan.

"Ja tyttäret jäävät tänne odottamaan omaa vuoroaan", puolikuulainen lausahti sivusta tiukalla, kantavalla äänellä noustessaan ylös ja lähti astelemaan jo takaisin rantaan katsellen vesiputousta ilmeettömänä. Äänensävy kertoi vallan hyvin, että tässä tehtäisiin muutakin kuin odotettaisiin.
"Toimintaa", naaras hoputti vielä kaiken varalta siinä liikkuessaan.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Aug 13, 2008, 22:58

Quanta nyökkäsi pontevasti kuullessaan Ardanten jokseenkin myöntelevät sanat. Veli ei ehkä kuulostanut kaikkein vakuuttavimmalta, mutta sitä narttu tuskin huomasi. Pääasia, että se oli saanut kannatusta! Toiset tosin eivät oikein olleet Quantan puolella, eikä narttu voinut käsittää, miksi muut halusivat heti aamusta metsälle. Toisaalta sillä oli hirveä nälkä, joten kai se reissu sitten olisi pakko tehdä, vaikkei se kaikkein kivinta ollutkaan.

Sitten tuli ilmoitus siitä, että narttupennut jäisivät putouksille. Quantan suu loksahti auki silkasta pettymyksestä, ja se vilkaisi ympärilleen kuin hakien edes hieman kapinahenkeä muista neideistä.
"Mutta..."
Se muodosti sanan huulillaan, mutisten sen tuskin kuuluvasti ilmaan. Sen pitäisi odottaa ruokaa! Ihan tyhmää, juuri Quantahan oli ensimmäisenä pyytäny sitä saadakin. Epäreilua. Narttu vilkaisi Ardantea varsin teatraalisen kärsivä ilme naamallaan ja laahusti korvat luimussa ja häntä roikkuen äitinsä luo. Tyhmä jako.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Aug 14, 2008, 15:28

Pian joukko pentuja paini yhtenä myttynä nurmikolla. Liittyipä joukkoon myös Rowan. Eyela oli mielissään, kun kukaan ei sillä hetkellä ollut tämän kimpussa ja tyttö saisi kerrankin kunnolla pomottaa sisaruksiaan oikein olan takaa. Mutta ilo loppui lyhyeen, kun tuo ruskea veli hyökkäsikin tyttöpennun kimppuun ja piteli tätä jalasta. Pian keltaoranssiturkkinen tunsi tasapainonsa pettävän ja sen jälkeen keveä tömähdys maan kamaralle. Kaikki näkyi hetken nurinkurisena pikku-Eyelan katsellessa muita ruohonkorsien tasolta. Ärsyttävää!

"Senkin!", koirasuden pentu kiljahti ja nousi loikatakseen veljensä Rowanin niskaan, mutta päästikin irti kuullessaan isänsä Raukon puhuvan lujalla äänellä. Leikki saisi nyt jäädä sikseen ja opit olisi otettava talteen.
Niinpä Eyela nousi oitis ja lähti loikkimaan innoissaan vanhempiensa luokse, jossa muutama muukin sisarus odottelivat. Muut saisivat tulla jäljestä, taikka sitten jäädä nahistelemaan keskenään. Vanhemmat kertoisivat nyt jotain tärkeää metsästysretkeen liittyvää.
Rauko kertoi, että tytöt ja pojat jaettaisiin kahteen eri ryhmään. Tästäkös Eyl riemastui.
"Jipii!", naaras hihkui ja vikkelästi käänsi päänsä kohti siskoaan Idonya. Mukavaa kun pääsi samaan ryhmään parhaan kaverinsa ja siskonsa kanssa.

Eyela kuuli pian äitinsä hoputtelevan siskoksia tulemaan mukaansa. Salamana tyttöpentu olikin jo saapunut Cobaean luokse ja heilutti häntäänsä kunnioittavasti tuota tapittaen.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Aug 15, 2008, 21:23

Hiljaisena, mutta innokkaan odottavan Ardante käänsi katseensa vuoroin vanhempiinsa, vuoroin sivummalla nahistelevaan pentuläjään. Ai ai, eivät taitaisi äiti ja isä kovin tykätä, kun toiset tuolla lailla riehuivat tärkeän jutun keskellä. Jossakin toisessa tilanteessa olisi luppakorvakin saattanut yhtyä hauskanpitoon vaikkapa kiskomalla ulommaisia sisaruksia hännästä, keskelle tappelua hän kun ei kuitenkaan tahtonut päätyä. Vaan isän astellessa toisten luo käskevä ilme kasvoillaan haihtui pieninkin kiinnostus painiotteluun liittymisestä uroksen mielestä.

Vanhempien lopetettua nahinaporukan puuhat ja ilmoitettua joukkuejaosta nousi Arda häntäänsä heiluttaen seisomaan. Myötätuntoisesti hän katsoi vierellään äimistelevää Quantaa, joka vastusteluistaan huolimatta olisi taatusti tahtonut tulla mukaan metsälle.
"Älä huoli, minä tuon sinulle ruokaa", koetti pentu lohduttaa toista, vaikka hän oli itsekin aavistuksen pettynyt. Olisi ollut niin kivaa, jos siskokin olisi voinut tulla. Mutta minkäs sille mahtoi, ei vanhempien päätöksestä kannattanut liikaa ruveta valittamaan. Jos yksi olisi saanut etuoikeuden päättää ryhmästään, olisivat kaikki muutkin vaatineet samaa. Ja se tuskin olisi käynyt päinsä.

Quantan lähtiessä Cobaean perään alkoi Ardantekin astella kohti Raukoa. Varsin lähellä hän jo tosin olikin, joten matka ei vaatinut kuin muutaman askeleen pennun leveillä tassuilla. Nyt kun siskoa ei enää ollut lähistöllä, saattoi uroskin osoittaa kaiken kiinnostuksensa metsäretkeä kohtaan.
"Mitä me aiotaan napata?" tiedusteli pentu hymyillen ja häntäänsä huiskuttaen, keltaisten silmien tapittaessa kohti isää.
"Jotain isoa, joohan?" jatkoi luppakorva toiveikkaana. Pitäisi saada kunnolla saalista, niin Quanta saisi syödä tarpeekseen ja tulisi taas iloiseksi. Tosin koirasusi ei tullut ajatelleeksi, että ehkäpä naaras söisi mieluummin itse pyydystämäänsä saalista. Moinen logiikka oli pienille pennunaivoille näin aamutuimaan ihan liikaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Aug 17, 2008, 16:02

Idony potki hurjana sisaruksiaan ja ärähteli niille. Yllättäen vastarinnan tekeminen tuntuikin haastavammalta, vaikeammalta, eikä ihmekään: mukaan oli sekoittunut myös Rowan. Hihi, tässähän oli tappelemassa jo kamalasti kaikkia! Pentu vilautteli hampaitaan mukaan tulleelle veljelleen, varoi tarttumasta kehenkään hampaillaan. Eihän sitä voinut tietää jos vaikka johonkuhun sattuisi niin paljon, että pääsisi parku, eikä Idony halunnut, että sitä sätittäisiin.

Hupsis, sättimistä korviin kyllä yllättäen kantautuikin, vaikka hammas ei ollutkaan uponnut yhteenkään sisaruksista. Isän ääni oli varoittava, ja Idony ymmärsi, että leikki oli ohi. Äh, miten tylsää! Mustavatsainen lakkasi sätkimästä ja potkimasta ja kierähti seisomaan, karistaen pikaisesti veljet ja ruohonkorret turkistaan. Eyela olikin jo livahtanut tiehensä, ja Idonyn kulmat kurtistuivat, suu meni pohtivan ja loukkaantuneen näköiselle mutrulle.
"Tyyyyylsäää", neiti sihahti ja mulkaisi isäänsä, kävellen hitaasti ja vastaanhangoittelevan oloisesti hiukan lähemmäs vanhempiaan. Ei leikki tuntuisi enää samalta myöhemmin, tyhmää. Nytkin oli tulossa jotain tylsää. Lapset jaettiin kahteen ryhmäänkin, pojjaat ja tyttöset erikseen. Idony vilkaisi tympääntyneenä joukkoa, jonka luokse sen oli määrä jäädä. Eyelasta se kyllä piti, mutta tämä oli lähtenyt liian helposti ja nurkumatta pois nujakoimasta, mikä hiukan ärsytti temperamenttista Idonya. Quanta taas näytti erityisen harmistuneelta, mikä yllättäen sai olon tuntumaan paremmalta. Idony huiskautti häntäänsä, virnisti omahyväisesti ja tassutti pehmein, lennokkain askelin ruskeaturkkisen siskonsa luokse.
"Nössö, nössö, nössö", se supisi ja hihitti Quantan lyödylle olemukselle, siirtyen sitten vikkelästi lähemmäs Eyelaa ja äitiään, hymyillen kuin pikku enkeli.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Aug 17, 2008, 17:34

Pentujen leikki jatkui ja kaikki pyörivät yhdessä läjässä nurmikolla. Rowan oli oikein tyytyväinen, kun Eyleän ilme muuttui hieman ärtyneeksi kun uros nappasi siskoaan jalasta kiinni. Rowan vetäisi napakasti ja kaatoi siskonsa nurmikolla. Idony ehti väläyttää Rowanille hampaitaan, mutta pentu ei ehtinyt vastahyökkäykseen, kun vanhemmat siellä varoittelivat taistelijoita.

Tummaturkki oli hieman häpeissään kuullessaan vanhempiensa torut. Olihan pennuille toki aivan oleellista leikkiä, mutta silti uros tunsi itsensä hieman lapselliseksi. Osa pennuista oli osoittanut Rowanin mielestä hieman kypsempää käytöstä kuuntelemalla.
Mutta sitähän tummaturkki ei aikonut kenellekään sanoa, näytti vain hieman nyrpeää naamaa ja mulkaisi ohimennen kumpaakin vanhemmistaan. Luulkoot että oli hieman jääräpäinen tottelemaan, vaikka todellisuudessa puhkuikin intoa. Metsälle! Jälleen puolisokean pennun silmiin syttyi utuinen loiste.

Ryhmäjako meni Rowanilta ohi korvien, sille oli aivan sama kenen kanssa sitä metsälle mentiin. Uros rynnisti isänsä luokse juuri sopivasti kuullakseen Ardanten sanat ja yhtyi niihin heti.
”Joo, vaikka peura! Tai karhu!” Rowan ehdotti innoissaan. Ei raukka tiennyt että karhun kaatoon he tuskin ryhtyisivät.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Aug 18, 2008, 22:24

Leikin loppu koitti, kun kuului isän vaativa huuto lapsilauman lopettaa ylenpalttinen riekkuminen. Sekös alkuun Corannia suututti, sillä se oli vasta päässyt leikin makuun. Kuitenkin urospentujen kokoontuminen isän luokse sai Mustasiiven höristämään pieniä korviaan hieman uteliaana. Kesti hetken, ennenkuin lapsi ajatteli uudestaan, mitä oli tekeillä. Hetkinen, aivan! METSÄSTÄMÄÄN!
Corann haukahti innokkaasti loikkiessaan isänsä luokse, muiden poikien seuraan. Siskoilleen se hieman pöyheästikin pörhäytti rinnuksiaan, oikein ylevää esittäen, sillä tiesi monienkin haluavan saalistamaan. Mutta tämä jos mikä oli miesten hommaa!

Corann asettui siis isänsä lähelle, kieppui tämän jaloissa niinkuin muutkin innokkaat lähtijät. Hymy oli leveä pennun kasvoilla, mutta mitään nuorukainen ei ensiksi keksinyt sanoa. Sen häntä viuhkoi energisesti ja sydän pamppaili jännityksestä.
"Tai vaikka hirvi!" Corann lopulta ehdotti Ardanten ja Rowanin jatkoksi. Se muisti kyllä, mitä isä oli kertonut hirvistä. Suuria moukarisarvisia otuksia, ja vieläpä todella voimakkaita. Sellainen olisi hienoa raahata kotiin näytille!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Aug 23, 2008, 18:07

Dianthus

Pieni punaruskea häntä vispasi innoissaan puolelta toiselle ja tassut eivät tahtoneet millään pysyä paikoillaan. Into oli saapunut juuri korkeimmalle tasolle ja sen hallitseminen oli jo hankalaa. Kohta muu ilmapiiri hiljeni, paitsi se pieni lauma tappelevia karvapalloja. Pentu katsahti isän katsetta, joka katsoi tuota karvakasaa hieman happamasti. Nyt ei tiedä hyvää. Ja Dianthus oli oikeassa, isä tassutteli ei-kuuntelevien pentujen luo ja sanoi pari tuimaa ja kovaa sanaa. Vaalea puolikuupoika ei haluaisi olla juuri heidän tilallaan tuolla hieman kauempana. Isä palasi omalle paikalleen ja taas paikka hiljeni hetkeksi. Kohta kaikki saivat kuulla tulevien tapahtumien järjestelyistä.

Kuultuaan viimeisenkin sanan siitä lauseesta, jossa kerrottiin, että veljet ja sisaret jaettiin eri ryhmiin, vaalea pentu haukahti iloisesti ja hypähti kevyentuntoisesti jaloilleen. He olivat sittenkin menossa metsälle! Dianthus seurasi innoissaan isänsä kannoilla, vaikka pieni omatunto kertoi, että äidin kanssa olisi ollut ehkä hieman mielenkiintoisempaa kuin isän seurassa. Eipä sille voinut mitään, olihan isäkin mukava ukko, jonka kanssa pystyi leikkimään ja temmeltämään, äiti piti kuitenkin kuria kasassa. Puolikuupoika kuuli muiden veljensä ideoita ja suunnitelmia tulevaa metsästystä varten ja innostui siitä vielä enemmän.
"Aivan! Minä tykkäisin peurasta. No, ehkä se hirvikin olisi varsinainen haaste!" Dianthus yhtyi muiden juttelupiiriin yhtä innoissaan kuten muut veljekset. Mutta eivät he tietenkään tienneet, että noin suurta riistaa ei pikkuisille pennuille sovi kaataa, siinä menisi henki nopeammin kuin kerkeisi sanomaan 'ruoka-aika'.

Rauko

No nyt vihdoin räyhäävä pentulauma rauhoittui ja alkoi tulla takaisin muiden riviin kuuntelemaan päätöstä. Sanat oli sanottu, eikä vastalauseita otettu kuuleviin korviin, joten susi nousi taas jaloilleen ja lähti joen viertä pitkin ylävirran suuntaan olettaen, että pennut seuraisivat häntä. Oletus kävi toteen ja kaikki neljä veljestä seurasivat häntä innoissaan puhellen tulevasta saaliista. Rauko naurahti ääneen muiden jutulle, olipa pennuilla paljon mielikuvitusta ja jonkin verran itsevarmuuttakin löytyi. Urosta piristi se tosiasia, että veljet eivät tapelleet keskenään kesken matkan, vaan olivat keskenään hyvässä sovussa. Siitä ei tulisi mitään, jos jokainen alkaisi riitelemään, siitä muodostuisi yksi pahimmista painajaisista ikinä.

He olivat kävelleet jo aikamoisen tovin verran ja vesiputouksen solina oli kuuloetäisyyden kohdalla. Susi uskoi, että jos he kävelisivät vielä paljonkin, pennut eivät enää jaksaisi tähystää, peräti juosta saaliin perään. Ilmassa tuoksui monenmoisia tuoksuja ja jos osasi jäljittää yhden ja tietyn tuoksun, se olisi voitto. Tuosta ajatuksesta Rauko keksi pienen tehtävän veljeksille, jotta he eivät väsyisi tylsästä kävelystä. Susi pysähtyi ja kääntyi katsomaan neljän hengen rykelmää hymyn levitessä naamalle.

"Noniin. Olemme nyt hyvin otollisella paikalle, teidän ensimmäistä vaihetta varten. Tämä vaihe on oikeastaan melkein tärkein kaikista, joten kuunnelkaa tarkkaan mitä isäukko kertoo nyt." Rauko puhui hieman salaperäisellä äänensävyllä, joka saisi varmaan innostuksen nousemaan vielä korkeammalle.

"Olette varmaan minun kanssa samaa mieltä siitä, että tässä kohdassa on hyvin monta eri hajua. Nyt ensimmäisenä vaiheena toimii jäljitys. Tutkikaa ympäristönne hyvin ja kaikilla aisteilla, se on tärkeää. Tärkein on kuitenkin hajuaisti, jolla teidän pitäisi oppia seuraamaan oikeita jälkiä, joita pitkin pääsette päämäärään. Nyt saatte etsiä oikean saaliin hajua tältä alueelta ja se joka löytää oikean jäljen saa haukahtaa merkiksi. Kaikki on varmaan selvää? Ei hukata aikaa, joten ei anneta vatsojen odottaa turhaan!" Rauko haukahti viimeisen lauseensa puhtaasta ilosta ja astui pari askelta sivummalle seuraamaan pentujen touhuja. Susi tarkoituksella ei kertonut, että minkä hajua pentujen on tarkoitus seurata, vaan antoi heidän arvata oikea haju, olihan se osa heidän harjoitustaan.

[[Pahoittelen epäaktiivisuuttani ja syytän siitä koulua ja muuta kivaa menoa....]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by tucci on Aug 23, 2008, 20:59

//Lara, Kuroi, Maya voivat ilman tänne enää pelaamista jo siirtyä tänne vesiputoukselle ilmestyneeseen topickiin "Oppitunteja elämästä". Kiitokset ja saalistusonnea pojille~

Tässä pelissä siis saatte jatkella hitodama - Kitsune- Pipsu- Yuki, mikäli nyt oikein tsekkasin. Ja voitte kaiketi itse sopia pidättekö kahden päivän vastausdeadlinen vai jotain muuta. //

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Aug 24, 2008, 11:40

Valitettavasti isä ei suonut vastausta siihen, millaista saalista he olivat lähdössä hakemaan, mutta ei se Ardantea liiaksi jäänyt kiusaamaan. Sen sijaan hän kuunteli kiinnostuneena veljien pohdintoja asiasta, käännellen päätään kulloinkin puheenvuorossa olevan pennun suunnalle.
"Me ei ollakaan ikinä syöty karhua", totesi luppakorvainen Rowanille pohdiskelevaan sävyyn. Olivathan he toki juttua kuulleet ja oli isä otuksen hajunkin metsässä osoittanut, mutta silti oli vaikea kuvitella jotakin mitä ei ollut varsinaisesti nähnyt. Itse asiassa uros kuvittelikin karhun muistuttavan jotakin, mitä olisi voinut pitää hirven ja rusakon risteymänä. Olisiko sellaisen mahdollista maistua hyvältä?

Kuin huomaamatta oli perheen urosten muodostama porukka lähtenyt liikkeelle, kulkenut jo ohi putouksenkin, ennen kuin Arda varsinaisesti havaitsi heidän liikkuvan. Hän oli vain kulkenut joukon mukana sen kummempia ajattelematta ja hivenen jopa säikähti huomatessaan niin tehneensä. Hänen olisi pitänyt pitää silmällä kulkemaansa polkua, olivat äiti ja isä tiukasti opettaneet.
Nopeasti uros käänsikin katseensa kohti maata, vaikkei ihan ymmärtänytkään syytä kyseiseen tapaan. Mitä sitten, vaikka joskus muksahtaisikin nurmelle kompastuttuaan kiveen tai juureen? Ehkäpä se liittyi jotenkin siihen "Aijai" -kiljahdukseen, jota uros ei myöskään tajunnut. Omituisia juttuja kaikki tyyni.

Jonkin aikaa vielä taivalsi ruskeasävytteinen joukko eteenpäin, kunnes Rauko katsoi paikan olevan sopiva operaation seuraavalle vaiheelle. Päätään kallistaen Ardante kuunteli isänsä sanoja, välillä ymmärtämisen merkiksi nyökytellen. Hieman häntä jäivät mietityttämään sanat kaikkien aistien hyödyntämisestä, mutta jo seuraava lausahdus hajuaistin tärkeydestä pyyhki ne tieltään. Hänellä oli hyvä hajuaisti, hän kyllä haistoi ihan kaiken minkä muutkin!
Innostuneena ja itsevarmana lähti Ari nuuskimaan ympäristöä, kuten isä oli kehottanut. Nyt piti löytää jotakin, mikä haisi ruoalta. Pelkkä ajatuskin tuntui kipristävän nälkäisen pennun vatsaa. Pitäisi siis toimia nopeasti, jotta pääsisi syömään.

Tarkasti ja ilme totisena kiersi kellanruskea puolikuulaispentu läpi lähettyvillä olevia pusikoita ja kiviä ja puunrunkoja. Tuoksui paljon erilaisia lintuja, mutta ei sellaisia, mitä he olivat syöneet. Nämä olivat niitä pieniä ja äänekkäitä, joiden ääni sattui Quantan korviin. Tai ainakin niin sisko toisinaan väitti. Lisäksi löytyi koiraeläimen jälkiä, joita Ardante lähtikin epähuomiossa jäljittämään. Vasta päätyessään Corannin takajalkojen tuntumaan huomasi luppakorva virheensä ja kääntyi hieman nolona pois.
Vaan ei haissut ympäristössä karhu eikä hirvi, ei edes peura. Mitäs tässä sitten olisi pitänyt etsiä? Mietteliäänä jäi Ari tähyilemään ympärilleen miettien paikkaa, josta lähtisi seuraavaksi mystistä hajua etsimään.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Aug 24, 2008, 18:21

Rowan nyökkäili iloisesti muitten saalistus kuvitelmille ja haukahteli myöntävästi Corannin saalis ehdotukselle. Samalla innolla pentu kuunteli Ardanten toteamuksen karhunsyönnistä.
”Aivan, mutta kyllähän me voitaisiin yksi karhu tappaa! Ei ne nyt varmaan niin isoja ole.” Uros selitti veljilleen oman mielipiteensä karhuntaposta.
Tummaturkki hieman sääli siskojaan, jotka joutuivat olemaan kotosalla oppimassa ties mitä. Rowan oli varma, että metsästäminen olisi tuhat kertaa hauskempaa kuin opiskelu. Ainakin sillä hetkellä nuorukainen oli innoissaan, arvelipa jopa pian halkeavansa.

Isä kuulosti hieman salaperäiseltä, kun hän aloitti puheensa. Se kiinnitti heti Rowanin mielenkiinnon. Kerrottaisiinko heille nyt jokin suuri salaisuus? Tai jotain muuta jännää? Tummaturkki keskitti kaiken huomionsa Raukoon ja kuunteli korva tarkkana.
Ahaa, hajuja, aisteja… Tämäkö olisi siis saalistamista? Pentu nosti katseensa ja koetti näyttää oikein viisaalta ja ylväältä. Hän aikoi tehdä parhaansa ja olla kärsivällinen.

Pentu nuuskaisi isänsä osoittamaa kohtaa ja saattoi heti olla tämän kanssa yhtä mieltä monista hajuista. Hän lähtikin nopsasti jäljitys puuhiin.
Mutta kuinka ollakaan, ei sieltä mitään löytynyt. Lyhyeen päättyi se kärsivällisyys ja kiinnostus. Turhautuneisuus vei voiton. Mutta päättäväisesti Rowan jatkoi nuuhkimistaan. Ehkä sieltä jotain löytyisi…

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Aug 26, 2008, 13:27

Corann pursusi ideaa. Miten pieneen pentuun saattoikin mahtua niin paljon tarmoa ja vauhdikkuutta? Pikkueläin tiiraili ympäristöä, melkein unohti muun maailman ja vain lähestulkoon kuuli isänsä ohjeet, ennenkuin kunnolla keskitti itsensä niitä kuulemaan ja niistä oppimaan.
"Selvä, isä!" Corann haukahtikin lopulta, ohjeet saatuaan ja innoissaan se lähti kiiruhtamaan lukuisien hajujen perään. Haju, haju, haju.. nenä viisti maata ja häntä heilui, kun uros kipitteli erilaisten tuoksujen perässä. Välillä sen pää oli mennä aivan sekaisin, kun joka suunnassa tuoksui aivan erilainen asia. Onkohan tuo se hirvi? Ei, se taisi olla isi. Entäpä tuo karhu? Ei, vattupuskahan se vain.

Corannin ajatusleikki seisahtui vasta, kun pikkuinen tunsi jonkun nuuhkivan ihan hänän takatassujen läheisyydessä. Mustasiipi käänsi päätään, nähdäkseen Ardenten, joka oli selvästi erehtynyt luulemaan häntä ruuaksi. Nauru purskahti pojan suusta, kun hän huomasi veljensä nolostuneen ilmeen.
"Hahaha, jouduit harhaan!" poika naljaili pilke silmäkulmassaan, ennenkuin käänsi katseensa eteenpäin häntä heilahdellen. Tämä oli pikkuiselle hauska, energinen leikki, ei niinkään vakavaa puuhaa, mitä se tulisi vielä monta kertaa elämän aikana olemaan.

Etsintä jatkui. Nenä nuuskuttaen kulki Corann eteenpäin, anturat maata polkien. Mitään sellaista selvää hajua ei maassa ollut, mikä olisi takertunut pienen pojan sieraimiin. Itseasiassa Mustasiipeä alkoi jo touhu hieman harmittaa, kun tulosta ei syntynyt. Ja juuri kun pentu oli antamassa periksi, suuren puskan luona, sai Corann säikähtää pahanpäiväisesti. Pentu käänsi juuri katseensa rääkäistäkseen isälleen valituksen ruuan puutteestan, kun puska värähti. Pelästynyt fasaani lehahti lyhyeen ilmapyrähdykseen, siipien hakatessa ilmaa, lyöden luotimaisia pamauksia ilman täyteen. Se oli piilotellut koiraeläimiä, mutta nyt sen itsehillintä petti, kun pieni karvainen tuli noinkin lähelle. Siipien päästämä ääni kuitenkin pelästytti mustamerkkisen nuorukainen totaalisesti. Vinkaisten painoi pentu häntänsä koipien väliin, pyrähtäen sitten kauemmaksi muutaman metrin pakoon outoa otusta, joka laskeutui hieman kauemmaksi uuteen piiloonsa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Aug 26, 2008, 21:36

Dianthus

He olivat kävelleet muutaman tovin ja yhtäkkiä koko porukka pysähtyi jollekin pienelle aukiolle kuuntelemaan isäukkoa. Ennen tätä paikkaa tultua poika mietti, mitä sisaret oikein tekivät, oliko heillä yhtä kiintoisaa kuin veljillään. Jos kyseessä olisi tarinoiden kuuntelemista, Dianthus olisi ilomielellään ollut yksi kuuntelijoista. Äidin tarinat ja kertomukset olivat niitä hetkiä, joita puolikuupoika odotti ja tulee aina odottamaan. Tarinat olivat nyt heitettävä pois ja kuunneltava sen sijaan isää, joka selitti jo aistien tärkeydestä. Pentu istahti aloilleen ja kuunteli suuret punertavat korvat höröllään ja häntä ajoittain heilahtaen puolelta toiselle. Nyt oli siis saalistamisen aika, mahtavaa, ei kun hommiin!

Isän antaessa luvan mennä etsimään sopivaa purtavaa, Dianthus pomppasi kevyesti pystyyn ja vilkaisi jäisillä silmillään kerran isäänsä ja lähti nuuhkimaan maastoa tarkemmin. Muut veljekset olivat myös lähteneet etsimään yhtä innokkaasti, mutta hajuja oli niin monta, että siinä ihan kohta pyörtyisi. Hetki hetken perään, eikä mitään sopivaa hajua löytynyt, pieni turhautuminen alkoi iskeä pennun sisikuntaan. Ilkeää kuin annettiin näin vaikea tehtävä alkupalaksi. Paloista puheen ollen, mahassa oleva kurninta voimistui, eikä tällöin antanut pennun ajatuksille tilaa. Poika pudisti päätään häätääkseen ärsyttävät mielikuvat päästään ja nosti päänsä juuri parahiksi nähdäkseen jonkin linnun, joka lennähti viereisestä pusikosta. Dianthus haukahti yllättyneenä ja katsoi siniset silmät pyöreinä linnun menoa. Corann oli näemmä säikähtänyt vielä enemmän, hänen alistuneista liikkeitä päätellen. Puolikuupoika tuon nähdessään hieman hymähti, muttei nauranut, sillä olihan hänkin yllättynyt tuon linnun äkinnäisistä liikkeistä. Siitähän pentu saikin idean, juosten samalla isänsä luo.
"Isä. Oliko tuo lintu syötävä vai jokin ei-syötävä." Kuului kirkas pentuääni ja alhaalla odotti vastaajaa jäänkylmät kysyvät silmät.

Rauko

Susi istui ja katseli neljän pennun pieniä etsintäretkiä huvittunut ilme naamallaan. Hän tiesi oman kokemuksen perusteella, että tämä oli haastavaa ensimmäisellä kerralla. Hetkiä kului ja kului, eikä isä voinut peitellä haukotustaan, kun mitään ei tapahtunut. Ja taas kului hetki, mutta nyt alkoi jo tapahtua sitä, mitä uros olikin jo odottanut tapahtuvan. Liikehdintää, toimintaa. Pusikosta lennähti hyväkuntoinen fasaani, joka oli pelästynyt Corannin liikkeitä. Tästä se saalistus sai alkaa. Rauko naurahti kepeästi hämmästyneille ja yllättyneille ilmeille, kuitenkaan olematta mitenkään loukkaava. Juuri kun Rauko oli sanomassa asiansa, Dianthus loikki hänen luokseen kysyen linnun syöntikelpoisuudesta. Susi hymyili jäänsinisille silmille ja haukahti, jotta muut kokoontuisivat hänen ympärilleen.

"Hyvää työtä! Mutta ensimmäinen piste menee Corannille." Rauko kehaisi kaikkia kuiskaten, sillä fasaani oli edelleen kuuloetäisyydellä.
"Ensimmäinen osuus metsästyksestä on tältä kertaa hyvässä paketissa, joten siirrymme vaihde numero kaksi: väijytys." Susi kumartui kuiskaamaan neljälle veljelle.

"Väijytyksen tärkein sääntö on olla mahdollisimman hiljaa ja keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Nyt kun olemme löytäneet meidän elävän syötävämme, on aika saada se kiinni." Rauko hymähti taas salaperäisesti katsellen jokaista pentua vuoronperään.
"Ennen kuin edes yritämme napata tuota fasaania, kysyn muutaman hyvin tärkeän kysymyksen. Mitä hyötyä on näinkin isosta laumasta kuin me täällä?" Susi puhui jälleen ja meni hiljakseen makuuasentoon pentujen eteen.
"Osaako joku sanoa, mitä hyötyä on kyseistä laumasta, näin yleisesti ottaen?" Rauko kysyi vielä yhden kysymyksen ja päätti siitä, että veljillä menisi pari hetkeä vastata näihin kahteen kysymykseen, ei fasaani kerkeisi lähtemään pois toisesta piilopaikasta.
"Muistakaa olla aivan hiljaa, kuiskaten kiitos." Isä mainitsi vielä lopuksi vain varmistaakseen, että kaikki varmasti ymmärsivät idean.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Aug 27, 2008, 0:02

Kovin ilkeältä tuntui Corannin nauru ja huvittunut katse, kun Ardante vain ihan vähän oli sattunut osumaan harhaan jäljityksessään. Vaan eipä uros mihinkään vastahyökkäykseen katsonut tarpeelliseksi käydä, kunhan tyytyi vain mutristamaan suutaan hieman epävarman näköisenä.
"No ihan vähän vaan", koetti luppakorvainen pyristellä vaisusti vastaan toisen sanoille, ennen kuin tepsutti vaivihkaa kauemmas. Nyt kyllä nolotti aika tavalla. Olisipa ollut edes pystyt korvat, joita olisi voinut luimistella harmistuneesti.

Hetken verran ehti Arda vielä keskittyä uusien hajujen etsiskelyyn, ennen kuin Corann jo onnistuikin hätistämään jotakin äänekästä esiin pusikosta. Hiljaisen ihmetyksen vallassa tuijotti keltasilmä isoa lintua, joka räpiköi halki ilman pelon vallassa ja laskeutui johonkin kauemmas piiloon.
Pian pennun katse käväisi myös linnun löytäneessä velipojassa, joka ei enää näyttänytkään niin kovin vahingoniloiselta. Jos Ardante vain olisi ollut luonteeltaan hieman toisenlaista tyyppiä, olisi hän saattanut hyvinkin lohkaista jotakin nasevaa hänelle äsken irvailleelle Mustasiivelle. Sen sijaan uros kuitenkin kallisti päätään ja veti kasvoilleen vinon hymyn, joka oikein tulkittuna tuntui suorastaan hehkuvan hiljaista vahingoniloa.

Raukon kutsuessa katraansa koolle hipsutteli Ardante niin hiljaa kuin vain osasi kohti isäänsä. Uros oletti luvassa olevan lisää uusia ohjeita, eikä hän toki väärässä ollutkaan. Tarkasti pentu kuunteli isän neuvoja ja katsahti kohti veljiään Raukon mainitessa jotakin heidän joukkonsa suuruudesta. Sinänsä pennusta porukka ei niin kovin suurelta näyttänyt, olihan siinä vain puolet tavanomaisesta lössistä, mutta kyllä hän uskoi mitä isä ikinä sanoikaan. Vaan mitä hyötyä väenpaljoudesta sitten oikein oli?
"Me voidaan... Voidaan..." pohti poika kuiskaten varsin äänekkäästi. Hän vain ei oikein saanut puettua ajatuksiaan sanoiksi, vaikka jotakin ideaa isän suunnitelmista olisikin ollut.
"Ympyröidä se..?" jatkoi pentu edelleen sanojensa kanssa hieman haparoiden. Saartaminen olisi kenties ollut lähempänä puolikuupennun ajatusta, mutta kyseinen termi tuntui karanneen koirasuden pienestä mielestä ihan tykkänään.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Aug 28, 2008, 19:13

Rowan käännähti hätkähtäen kuullessaan faasaanin pyrähtävän lentoon. Se arvaili Corannin löytäneen saaliin, ainakin veljensä ilmeestä päätellen. Myös Ari katseli ihmetellen kullanruskeaa pulskahkoa lintua. Myös Dianthuksen jäänsiniset silmät olivat suuntautuneet tulevan saaliin suuntaan. Siinä oli pennuilla ihmettelemistä, eikä Rowan ainakaan huomannut Raukaon hilpeää katsetta, minkä isä loi pentuihinsa.
Itse asiassa urosta hieman harmitti, kun Corann oli vienyt kunnian saaliin löydöstä. Tummaturkki oli jo kuvitellut kuinka ajaisi saaliin esiin piilostaan ja lähtisi sitten perheensä kanssa sitä jahtaamaan. Uros oli olut aivan varma siitä, että juuri se löytäisi saaliin. Mutta sen veli sai tällä kertaa kunnian saaliista. No, ei aina voi voittaa, ensi kerralla sitten.
Mutta Rowan oli innoissaan, todella innoissaan. Pian se pääsisi tositoimiin, saalistamaan! Pennun silmiin syttyi hieman utuinen ja kaukainen katse. Saalistamaan!

Rowan katsoi isäänsä lähes palvovasti kuunnellessaan tämän ohjeita. Isä kuullosti niin kokeneelta ja viisaalta... Ja väijytys kuullosti jännittävältä! Minkälaista olisikaan väijyä pensaassa lymyilevää fasaania?
Rowan kuunteli tarkasti isänsä ohjeet ja jäi hetkeksi pohtimaan tämän antamaa kysymystä. Arda puhui jotain ympyröinnistä ja tummaturkki oli samaa mieltä.
"Niin, piiritetään se joka suunnasta!" Uros innostui heti.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Sept 4, 2008, 0:08

Corann oli saanut egonsa kasattua ja tuijotti fasaanin perään hieman hämmentyneenä. Kauaa ei ollut kuitenkaan aikaa äimistelyyn, kun isä pyysi veljeksiä kokoontumaan. Mustasiipi jolkotti siis isänsä luokse, kuullen oitis saaneen pisteen. Hän löysi saaliin! Ihanko totta? Hymy levisi valtaisana pojan kasvoille, hännän alkaessa heilua innokkaasti.
Voi kyllä, hän oli löytänyt linnun! Lälläslää, kuka on paras?
Mutta nyt ei ollut aikaa viisasteluun, sillä metsästys oli vasta alkanut.

Isän kysymykset saivat pennun miettimään. Pentu kallisti hieman kasvojaan, pohti ankarasti ja lopulta päätyi samaan tulokseen kuin veljensä. Piirittäminen olisi mainio vaihtoehto. Mitä muuta hyötyä isosta ryhmästä muka voisi olla? Turvaa, sen Corann tiesi, mutta että metsästystilanteessa?
"Mutta pitääkö kaikkien hyökätä, vai vain yhden?" Corann kysyi varovaisesti, äänensä matalana pitäen. Hänen lintu ei saisi karata!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Sept 5, 2008, 23:37

Dianthus

Puolikuupoika istui paikallaan ja kuunteli isänsä sanomia punertavat korvat höröillä ja jokaisen sanan painaen tarkasti mieleen. Raukon puheissa oli jotakin salaperäistä ja nämä kysymykset saivat vaalean pennun pään hieman kallelleen. Olipa tärkeän kuuluisia kysymyksiä, jotka selkeästi kaipasivat hyviä ja osuvia vastauksia. Dianthus mietti muutaman tovin katsellen edessä olevaa maata, näyttäen siltä, että sen pienillä murusilla olisi jokin hyväkin vastaus valmiina. Kuten arvata saattaa, ne olivat aivan hiljaa, mutta vierestä kuului hiljaisia ehdotuksia veljesten suista. Ne olivat varsin hyvin keksittyjä ja Dianthus ei välttämättä edes olisi keksinyt parempia vaihtoehtoja.

Ympyröidä, se oli Ardanten ajatus, mutta toinen veljistä keksi paremman ja täsmemmän. Piirittää! Aivan, se olisi paras vaihtoehto. Pentu näki jo omassa mielikuvituksessaan kuinka he kaikki viisi olivat piirittäneet lintuparan joka suunnalta ja olivat hyökkäämässä sen kimppuun. Corannin lausahdus kuitenkin rikkoi tämän mielikuvan hetkessä, sillä niin, miten se itse hyökkäys tapahtuisi? Jos kaikki hyökkäisivät yhtä aikaa, siinä voisi käydä köpelösti.
"Aivan, aivan. Piiritetään. Mutta eihän me voida hyökätä samaan aikaan, emmehän?" Dianthus kysyi varovasti mietiskellen, mutta muistaen pitää äänensä matalalla. Suklaanruskeat sukat syyhysivät jo päästä saalistamaan tuota lintua, joka varmaan vieläkin kökötti jossakin pusikossa piilossa.

Rauko

Susi katsoi virne naamallaan pentujen mietteliäitä ilmeitä ja odotti kärsivällisesti vastauksia. Ardante osoittautui nopeimmaksi vastaajaksi ja heitti ilmoille oikean kuuloisen vastauksen, mutta se ei ollut aivan oikea ilmaisu kyseiselle toiminnalle. Siitä huolimatta, että vastaus ei ollut oikeanlainen, uros hymyili rohkaisevasti luppakorvalle. Noniin, tulihan sieltä oikea vastaus Rowanin suusta, piirittäminen. Rauko nyökkäsi innostuneen sävyyn oikealle ehdotukselle.
"Oikein hyvä. Piirittäminen on meidän toisen vaiheen nimi." Rauko selitti supattaen pentulaumalle. Susi kuunteli vielä hetken hiljaa muiden kommentit loppuun ja nyökkäsi hyväksyttävästi kahdelle viimeiselle lausahdukselle.

"Oikein hyvin huomattu, te kaksi", susi jatkoi puhumistaan Dianthukselle ja Corannille. "Piirityksen jälkeen tulee itse saalistaminen ja saaliin nappaaminen. Olette molemmat oikeassa. Näin pientä saalista ei kannata ottaa yhtäaikaa kiinni. Voitte varmaan arvata mitä silloin tapahtuisi?" Susi jatkoi taas salaperäisyyttä äänessään. Oli vielä muutama puhetuokio, ennen kuin he pääsisivät aktiiviseen toimintaan.

"Mutta miksi ei vain yksi voisi vain mennä nappaamaan fasaanin suuhunsa kaikkien syötäväksi? Miksi meitä kaikkia tarvitaankin, vaikkei voida hyökätä yhtä aikaa?" Nämä hermosoluja liikuttavia kysymyksiä susi heitti ilmoille, jotta pennut saisivat lisää ajateltavaa. Sillä välin, kun oli hiljaista, Rauko kuunteli tarkoilla suden korvillaan ympäristöään, jotta voisi paikantaa fasaanin olinpaikan. Aluksi se oli hankalaa, sillä lintu ei liikkunut ollenkaan, siinä pelossa, että joku löytäisi sen. Fiksu lintu, muttei tarpeeksi kokeneelle metsästäjälle. Kohta susi paikansi linnun hieman kauempana olevassa marjapensaassa, jossa se venytteli siipeään. Hyvä, ainakaan saaliimme ei ollut vielä kokonaan lentänyt pakoon. Rauko nousi melkein ääntäkään päästämättä jaloilleen odottaen vastauksia pennuilta. Tästä osuudesta tulisi vielä hauskaa.

[[Anteeksi taas hieman hidas vastaaminen, mutta omalla koneella on nyt persoonallisuus vaihtunut viruksen jälkeen, joten sen kanssa tappeleminen on aika... tuskaista. Se ei edes päästä minua kirjautumaan tälle foorumille. Onneksi meillä on kannettava...]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Sept 6, 2008, 0:35

Ylpeänä heilautti Ardante lyhykäisemmän puoleista häntäänsä saadessaan isältä kehuja. Okei, ehkä hän ei ollut keksinyt niin hienoa termiä kuin Rowan, mutta hän oli lausunut suunnitelman perusajatuksen ilmoille ensiksi. Kyllä tämä vielä hyvin menisi, he saisivat taatusti napattua komean linnun saaliikseen, kun oli koko joukko näin fiksuja sällejä matkassa. Ja tietenkin isä, joka oli paras metsästäjä koko maailmassa.
Kuonoaan nuolaisten jatkoi luppakorva Raukon sanojen kuuntelua ja pohtimista, kun susi kertoi suunnitelman seuraavasta vaiheesta. Aavistuksen kurtistuivat uroksen kulmat, kun hän ajatteli mitä mahtaisi tapahtua, jos he kaikki kävisivät yhtä aikaa fasaanin kimppuun.
"Me törmättäisiin", totesi pentu totisena. Ainakin hän törmäisi muihin, se olisi varmaa. Hän ei uskonut voivansa keskittyä yhtä aikaa siihen missä menivät veljet ja missä meni fasaani, ainakaan kesken suuren hyökkäyksen.

Vaan pian heitti isä ilmoille jo uuden kysymyksen pohdittavaksi, ja mietteliäänä käänsi Arda katseensa kohti pusikoita, joiden suunnassa uskoi linnun piileksivän. Niin, miksei joku tosiaan voinut napata sitä yksin? Okei, se olisi ollut hirmuisen epäreilua, mutta muuten. Kai siihen jokin muukin syy täytyi olla.
Tällä kertaa ei pennun mieli putkauttanut sopukoistaan esiin mitään hienoja ajatuksia, joten uros pysytteli vaiti. Keltaiset silmät tuijottelivat vielä hetken saaliin oletettua kätköpaikkaa, kunnes kääntyivät kohti ääneti seisomaan noussutta Raukoa.
Kovin kauaa ei kellanruskea pentu jaksanut tuloksettomaan pohdintaan keskittyä, vaan päätti jättää oivallukset tältä erää muille. Lyhyesti hän pudisti päätään isälleen, ennen kuin siirsi huomionsa velipoikiin. Antaa tulla hyviä vastauksia, jotta päästään tositoimiin käsiksi.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Sept 6, 2008, 19:30

Rowan nosti korvansa ylväästi pystyyn kuullessaan itseään kehuttavan. Enää ei pentua harmittanut, että Corann oli löytänyt ruuan. Nyt uros oli saanut ihan omat kehunsa, ei haittaisi vaikka muita kehuttaisiin. Tuntien itsensä kovin tärkeäksi tummaturkki röyhisti rintaansa hullunkurisesti. Ei raukka itse tajunnut, että näytti lähinnä karvaiselta sammakolta niin tehdessään.
Uskalsipas jopa katsella hieman uhmakkaasti muita, eihän ne vain yrittäisi varastaa kunniaa?
Kuhujen lumoa tosin varjosti hieman se, että Ardante oli sen idean keksinyt, ei Rowan itse. Mutta herra oli kuitenkin tiennyt oikean sanan, kyllähän elämässä puhuakin pitäisi osata!

Dianthuksen kysymyksen kuullessaan Rowan hölmistyi. Rupesi sitten itsekseen pohtimaan tuota kiperää kysymystä, jonka veli oli esittänyt.
Niin tosiaan, he kaikkihan törmäisivät ilmassa jos loikkaisivat samaan aikaan. Siitä tulisi vain turhia kuhmuja ja kipeitä mustelmia. Se sattuisi. Ja ruoka varmaankin pääsisi siinä kaaoksen keskellä karkuun.
”Auts, se varmaan sattuisi!” Pentu kertoi mielipiteensä kaikille.
Hieman hätkähtäen Rowan tajusi mitä oli sanonut. Varovaisesti tummaturkki käänsi silmänsä Ardanteen. Mutta veli tuntui katselevan muualle, ehkei se ollut kuullut Rowanin kommenttia. Kääntäen silmänsä takaisin isäänsä uros huokaisi helpottuneena.
Rowan ei tiennyt mitä, mutta jotain outoa Ardassa oli. Veljen mielestä ”auts” tai ”aiai” Ilmaisut tuntuivat olevan niin mystisiä. Eikä Ari koskaan käyttänyt itse niitä. Sen takia pentu hieman arasteli puhua kivusta veljensä kuullen. Ettei tämä vain loukkaantuisi. Rowan ei tahtoisi loukata aina niin ystävällistä Aria.
”Mutta kuka meistä sitten nappaa linnun?” Pentu kysyi iloisesti unohtaen Ardaa koskevat ajatukset.

Tummaturkki jäi kulmat kurtussa pohtimaan Raukon esittämää kysymystä. Muutkin veljet tuntuivat miettivän kovasti. Uroksen silmät kirkastuivat, kun tämä arveli keksineensä ratkaisun isänsä esittämään kysymykseen.
”Harhautus!” Rowan supatti kiihtyneenä.
”Yksi menee ruuan eteen ja toinen taakse. Ruoka katselee edessään olevaa koiraa ja silloin takana oleva hyökkää!” Pentu esitti innoissaan teoriansa muille.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Sept 9, 2008, 22:00

>Pahoittelen omaa jumitustani. Koulu, koulu..<

Corann oli tänään kovinkin fiksu lapsi! Tosin, ainahan hän oli. Kovin oli pentu maireana, kun vielä lisää kehuja sai veljiensä ohella pikku ideastaan, jonka oli päästänyt ilmoille. Mustasiipi katseli isäänsä häntä heilahdellen, innoissaan ja itsevarmana. Kyllä hän osaisi, pentu päässään ajatteli, kunnes isukki heitti uuden kysymyksen ilmaan, mikä sai nuorukaisen innon hieman latistumaan.
Öö, joo, mitähän sitä tosiaan sitten tehtäisiin?

Pojan ilme muuttui mietteliääksi, kun nuorukainen silmäili ympäristöä kuin vastausta aluskasvillisuudesta etsien. Vaan eipä se siellä majaillut. Ei auttanut pojan kuin kääntää katse takaisin toisiin, juuri parahiksi kuullakseen Rowanin idean. Hymy palasi pennun kasvoille.
"Joo! Tuo idea kuullostaa hyvältä!" Corann hihkaisi innoissaan, katsoessaan taas isäänsä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Sept 10, 2008, 20:58

Dianthus

Pentu kuunteli tarkkaan seuraavia isänsä sanoja. Sieltä tuli kehuja! Puolikuupoika hymyili virnistäen ylpeyden ottaessa hetkeksi vallan tästä. Se oli hyvä ja puhtaan oloinen tunne, siis saada edes yksi kehu vanhemmaltaan. Pienessä päässä kuiskasi pojan pieni ääni, että äidin kehu olisi saanut hänet vielä paremmalle tuulelle, mutta tätä hän ei sanonut ääneen, loukkaisi isää vielä. Kohta virnistys muuttuikin mietteliääksi viiruksi, isän kysyessä lisää kysymyksiä. Ne olivat kaikki viisaita ja suuntaanantavia, joten niihin piti suhtautua kriittisesti. Tietysti Dianthus ei tiennyt noin sivistäviä sanoja, mutta ymmärsi asian ytimen.

Poika mietti hetken hiljaa katsellen yhä maahan. Juuri kun pentu keksi ratkaisun kysymyksiin, vierestä kuului veljeksen ääni, joka kertoi tämän ajatuksen ääneen. Dianthusta hieman kismitti se, ettei saanut vastata ensimmäisten joukossa, se vaikutti siltä, että hän olisi jotenkin hidasälyinen. Vaalea poika murjotti hetken ja näki jäätävillä silmillään, kuinka isä nousi seisomaan. Kohta tapahtuisi se seuraava vaihe! Dianthus nousi myös seisomaan ja huiskautti häntäänsä innoissaan. Siinä meni se murjotus sen sileän tien.
"Aivan! Ensin piiritetään se joka suunnalta ja sitten yksi saisi olla syötti ja toinen hyökkää takaa ja... ja." Pojan siniset silmät välkehtivät innostuksesta.
"Isä? Lähdetäänkö jo jahtiin, vatsa kurnii." Dianthus mainisti ja luimisti vielä selkeyden vuoksi punertavia korviaan. Tosiaan, hänellä oli nälkä, vaikka huomasi sen vasta nyt.

Rauko

Susi katseli raukean näköisillä silmillään pentujen mietteliäitä ilmeitä. Niitä oli aina yhtä mukava katsoa. Kehujen jälkeen kahden veljeksen reaktiot olivat näkemisen arvoisia. Toinen röyhisti rintaansa ja näytti siltä, että kohta ei saisi enää happea. Sen nähdessään Rauko hymähti ja olisi nauranutkin, mutta varoi ettei pitäisi kovia ääniä. Dianthuksen virnistys taas sai uroksen hiljaiseksi, se oli hänen virneensä. Totta, vaalea puolikuupoika näytti ja muistutti hyvin paljon äitiään ja häneltä oli periytynyt vain tuo hassu tumma läiskä. Rauko näki ensimmäistä kertaa tuon sudelle ominaisen virnistyksen, se lämmitti suuresti. Susi hymyili takaisin vihreät silmät kaaressa ja kuunteli muiden ehdotuksia.

"Kyllä, törmääminen olisi todennäköinen sattuma. Kaiken lisäksi siinä menisi myös meidän ateriamme. Siis olemme varovaisia." Rauko selitti tarkemmin pentujen sanoja, eihän tämä retki pelkästään käytännön osuutta täyttänyt. Sitten tulivatkin jo kysymyksiä, että kuka nappaisi, kuka olisi syötti ja nälkäkin mainittiin. Susi virnisti kaikille ja kumartui pentujen tasolle kuiskaamaan tärkeimmät sanat koko retkestä.
"Olette kaikki hyvin teräviä. Joten teemme seuraavan siirromme. Jotta voimme ohittaa riitelemisen tehtävistä, annan jokaiselle hänen oman tärkeän tehtävänsä", uroksen naamalla kävi taas salamyhkäinen virnistys.
"Te kaikki neljä menette hyvin hiljaa tuon marjapensaan ympärille niin, että muodostatte eräänlaisen ringin. Muistakaa tasaiset välit." Rauko selitti hiljaa, mutta painottaen jokaista sanaa. Sanomisen jälkeen susi nyökkäsi vielä selvitykseksi kohti tuota marjapensasta, jossa saalis lymysi.

"Fasaani luultavasti aistii teidät, kun piiritätte sen, joten se pysyy mahdollisimman hiljaa tai lähtee lentoon. Toista vaihtoehtoahan kukaan ei halua, joten kärsivällisyys on avainsana. Sovitaan, että Corann, joka löysikin saaliin, saa kiinnittää linnun huomion itseensä. Voisit vaikka hieman jahdata sitä, että se tulisi ulos piilostaan." Rauko katsoi metkittävästi Coranniin ja hymyili.
"Kun fasaani on ulkona piilostaan se lähtee johonkin suuntaan sattumanvaraisesti, joten kenen eteen lintu tuleekin, teidän pitää toimia nopeasti. Heti kun joku on saanut siitä kiinni, kaikki muut veljekset tulevat apuun, niin ettei linnulla ole pakomahdollisuutta." Susi yritti kuulostaa kokeneelta metsästäjältä, joka olikin jossain määrin. Suunnitelma oli heitetty, se oli vaan enää suoritettava.
"Uskon, että kaikki ymmärsivät? Ei kun käytäntöön!" Rauko haukahti hiljaa rohkaisuksi muille. Susi ei kertonut, että tämä olisi hieman kauempana arvioimassa tilannetta ja jos se alkaisi karata käsistä, tulisi hän apuun.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Sept 11, 2008, 23:26

Ardante kyllä kuuli Rowanin sanat törmäyksen aiheuttamasta kivusta, mutta ei pentu tahtonut kiinnittää asiaan mitään huomiota, varsinkaan aistiessaan veljensä katseen takaraivossaan. Kyllä hän tiesi, että muut toisinaan arastelivat hänen tunnottomuuttaan, sillä tokihan hän itsekin joskus pysähtyi sitä ihmettelemään. Tähän asti se ei tosin ollut vielä häntä liiaksi päässyt kiusaamaan, pentuna kun asiat oli niin helppo hyväksyä sellaisina, kuin ne olivat. Hän oli hieman erilainen, mutta ei se Ardaa haitannut. Sitä paitsi kaikesta päätellen kipu ei ollut edes mikään kiva juttu.

Varsin pian suunnitelma alkoi valjeta pentukatraalle, ja hyväksyvästi Ardante nyökytteli päätään veljille. Kyllä, harhautus kuulosti mitä hienoimmalta vaihtoehdolta, jolloin lintu tuskin pääsisi karkaamaan. Isäkin lieni asiasta samaa mieltä, sillä salamyhkäisenä ja ilmeisesti itsekin varsin innostuneena jatkoi Rauko toimintasuunnitelman paljastamista. Luppakorvainen uros kuunteli hiljaa, mutta häntäänsä kiihtyvällä vauhdilla heiluttaen. Mitä lähemmäs itse tapahtumaa päästiin, sitä enemmän nuoresta koirasudesta tuntui, että hän tulisi pitämään saalistamisesta kovasti.

Lopulta Rauko antoi pojilleen luvan lähteä toteuttamaan huolella laadittua suunnitelmaa, jonka ymmärtämisen merkiksi nyökäytti Ardante päätään vaimeasti hymähtäen. Uroksen alkaessa astella hitaasti ja mahdollisimman varovasti kohti isän osoittamaa pensasta pyyhkiytyi innokas hymy pikkuhiljaa kellanruskeaturkkisen pennun huulilta. Nyt oli keskityttävä täysillä, eikä lintua saanut missään nimessä päästää pakoon. Muuten jäisi nälkä kurnimaan vatsaan, ja lisäksi siskotkin taatusti nauraisivat asiasta kuullessaan. Mikä taas olisi ollut erittäin noloa.

Niin ääneti, kuin ylileveillä pennuntassuilla vain oli mahdollista, hiipi Ardante marjapensaan läheisyyteen. Lopulta uros pidätti lähes henkeään, koettaen vaivihkaa vilkuilla muiden tekemisiä. Nyt olisi Corannin vuoro toimia, joten lihakset jännitettyinä jäi tunnoton urospentu odottamaan veljensä liikettä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Sept 13, 2008, 12:23

Rowan kuunteli tarkkaavaisesti isänsä ohjeet.
Kyllä, ryhmäjako tuntui pennusta oikeudenmukaiselta, kaikille kyllä riittäisi hommia. Kaikki muutkin tuntuivat olevan varsin tyytyväisiä ja innokkaina kohtaamaan tulevan koitoksen. Vilkuillen hieman muitten toimia uros alkoi innoissaan pohtia tilannetta, vaikkei se edes olisi ollut tarpeen. Kyllä pentu muisti ilman mietteitäkin miten tulisi toimia.
Corann saisi kunnian paimentaa linnun ulos piilostaan, Rowan ei ollut kateellinen. Sen mielestä väijytys olisi varmasti paljon hauskempaa, kuin jahtaaminen. Jos kyseessä olisi ollut jänis, tummaturkki olisi mielellään jahdannut. Mutta linnuthan osasivat lentää, niiden jahtaaminen oli varmasti kamalan vaikeaa!
Muut veljekset vain asettuisivat tasaisesti marjapensaikon ympärille ja odottaisivat ruuan, fasaanin, putkahtavan esiin jostain suunnasta. Isä varmaankin vahtisi lähistöllä ja jos tulisi ongelmia, tämä tulisi apuun.
Rowanin odotukset onnistumisen suhteen olivat korkeat, ja se odotti kiihtyneenä koko saalistus retken kohokohtaa. Miten hienolta tuntuikaan ajatella, että he tulisivat isän kanssa kotiin ja veisivät siskoille ja äidille pullean fasaanin! Voi, se olisi upeaa!

Hieman kiihtyneen oloisesti Rowan hiipi Ardanten perässä pensaan luo ja otti siellä oman paikkansa. Rowan ei tuntenut epävarmuutta, se oli täydellisen varma onnistumisestaan, ja sen ajatukset pyörivät vain marjapensaan siimeksissä odottavan saaliin ympärillä.
Pentu vilkaisi taakseen nähdäkseen olivatko Corann ja Dianthuskin jo tulossa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Sept 18, 2008, 17:34

Corann kuunteli tarkkaavaisesti isänsä neuvoja, vaikka ylpeys ja energisyys kumpusivat nuoren sydämestä ruumiin jokaiseen sopukkaan. Lihakset suorastaan värisivät karvapeitteen alla. Ne eivät olleet vielä kehittyneet saalistukseen, olivat lapsekkaan heikot, mutta silti ne tuntuivat saavan ihan omanlaista, uutta voimaa, kun tilanne oli näinkin jännittävä. Ensimmäinen saalistusretki ja Corann saisi ajaa saaliin esiin. Nuorukainen ei edes ajatellut, että voisi epäonnistua.
Hän oli avainasemassa!

"Ymmärrän isä!" poika totesi ytimekkäästi ja vakavana. Sitten oli aika koitokselle. Korvat painuivat hienoisesti taaksepäin, kun pentu alkoi hiippailla kohti paikkaa, minne fasaani oli asettunut majailemaan. Häntä painuneena alaspäin, melkein viivasuoraksi selän suuntaisesti, kipitti pikkupoika maata viistäen eteenpäin. Kokemattomat tassut eivät osanneet kulkea varjon lailla, vaikka Mustasiipi tekikin parhaansa.
Lopulta kellertävä oli saanut itsensä kihnutettua lähelle pusikkoa. Se tiiraili tarkkaavaisesti pusikkoon päin, nähden liikehdintää. Fasaani varmasti toljotti pienikokoista saalistajaa silmät selällään - aivoton kun oli, Corann muisti isänsä joskus sanoneen lintujen olevan tyhmiä.

Oli aika iskeä!
Corann päästi ilmaan kimakan haukahduksen ja pomppasi eteenpäin. Liike sai fasaanin säikähtämään rajusti. Kun lintu tajusi kimittävän, töppöjalkaisen pojankoheltajan lähestyvän, otti se ohuilla koivillaan muutaman askeleen, tullen esiin puskastaan. Sitten se levitti siipensä, pomppasi ilmalentoonsa, vastakkaiseen suuntaan räksyttävän saalistajan kanssa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Oct 1, 2008, 18:47

// Valitettavasti tämä on nyt seisonut jo niin kauan, että päätin hypätä Yukin ylitse. Oletetaan, että Rauko seisoskelee kauempana ja Dianthus on myöskin asettunut pensaan läheisyyteen väijymään.
Jahka saalis on napattu, siirretään pennut mahdollisimman pian toiseen peliin, >>tänne. //

Jännitys oli käsin kosketeltava veljesten asettautuessa väijyksiin pensaan ympärille. Hieman hermostuneena, mutta erittäin innokkaana nuolaisi Ardante ruskeaa kuonoaan, asetellessaan tassujaan paremmin ruohon sekaan. Nopeasti vilkaisivat keltaiset silmät pennun molemmille puolille nähdäkseen, missä kukin oli. Keltaturkki näki Rowanin ja Dianthuksen, joten Corannin täytyi olla pensaan toisella puolen.
Pian kuuluikin viimeksi mainitun kimakka haukahdus, nuoren uroksen kääntäessä katseensa nopeasti kohti pensasta ja jännittäessä tällaiseen tottumattomat pennunlihaksensa. Pensaasta alkoi hyvin pian kuulua elämää, pienten oksien katkeillessa pakenevan fasaanin ympäriltä. Lehtiä lenteli sinne tänne ja juuri, kun luppakorvainen oli luullut varautuneensa kaikkeen mahdolliseen, syöksyi ruskeankirjava lintu suoraan häntä kohti.

Ardanten silmät revähtivät apposen ammolleen ison linnun koettaessa räpiköidä siivilleen ja ilmeisesti huomatessa nokkansa edessä odottavan koiraeläimen. Fasaani kirkaisi hätääntyneenä, mutta jatkoi matalaa lentoaan kohti kellertävää penikkaa, koettaen lisätä nopeasti korkeutta. Ei uroskaan voinut olla pientä rääkäisyä päästämättä, sen verran iso koirasfasaani läheltä katsottuna oli. Koirasusi kuitenkin tajusi, ettei hän saisi mitenkään päästää lintu pakoon, eikä hän sitä halunnutkaan. Tai ehkäpä kyseessä olikin enemmän vaiston, kuin järjen sanelema reaktio, kun tunnoton uros ponkaisi kohti saalista.
Kaikki kävi hyvin nopeasti, ja pian Arda huomasi pitelevänsä hampaillaan kiinni elikon pyrstösulista. Vaan mikä menee ylös, tulee myös alas, ja niin teki uroskin lintunsa kanssa. Fasaani räpiköi ja kirkui kohtaloaan peläten, mutta ei voinut mitään pudotessaan koiraeläimen kanssa takaisin metsän pohjalle.

Tumps vain, ja kaksikko kierähti omituisena myttynä nurmelle. Tasapaino oli kadonnut jo ajat sitten, Ardanten keskittyessä vain pitämään kiinni koko voimallaan.
"Auffakaa!" parahti luppakorvainen veljilleen tietämättä missä päin oli maa ja missä taivas. Hän ei nähnyt, kuin linnun villisti huiskivat siivet ja huitovat jalat joka puolella ympärillään, tämän yrittäessä päästä eroon henkeään havittelevasta olennosta.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Oct 1, 2008, 21:34

Rowan katseli kuinka Corann hiippaili pensaikon uumeniin. Lihaksiaan jännittäen pentu toivoi fasaanin lentävän oman nokkansa eteen, mutta valmistautui pettymykseen. Todennäköisesti lintu pyrähtäisi suoraan Ardanten syliin. Hän ja Dianthus voisivat vain auttaa. Mutta olihan sekin jo jotain. Kiinnittäen huomionsa jälleen pensaaseen tummaturkki valmistautui tulevaan koitokseen ympärilleen itsevarmasti katsellen. Isältään tuntui hakevan hyväksyvää katsetta, mutta Rauko taisikin olla toisella puolella pensaikkoa. No, ei voinut mitään, kyllä Rowan varmastikin pärjäisi, ilman iskän apua.

Pentu maksimoi keskittymisensä. Pian pensaikosta kuuluikin rapinaa kun Corann jahtasi fasaania pois piilostaan. Pian kuului pikkuinen vinkaisu, ja jossain Rowanin vasemmalla puolella vilahti suuri lintu ja Ardan kuono. Sitten kuului vaimea thumps ja räpiköiviä ääniä. Uros hieman tirskahti, ei se itsekään sille mitään syytä keksinyt. Olikohan heidän saaliinsa hieno?
”Auffakaa!” Kuuluikin veljen huudahdus.
Salamana Row oli paikalla tuijottaessaan maassa makaavaa sulkakarva kasaa. Jälleen tirskahtaen puolikuulainen hyppäsi fasaanin kimppuun hakien siitä otetta hampaillaan. Se upotti hampaansa fasaanin kaulan läpi sen lämpimään lihaan ja piti kiinni, kunnes rimpuilu oli lähes lakannut.
”Kuoliko se?” Rowan kysyi hieman typertyneenä.
He olivat saalistaneet!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by pipsu on Oct 4, 2008, 20:41

Corann nökötti paikallaan kuin pieni suolapatsas, kieli roikkuen leukojen välistä, jotka olivat täynnä pienen pennun teräviä hampaita. Huohotti ponnisteluidensa takia, kuin olisi vähintään juossut maratoonin, sydämen tykyttäessä rinnassa. Pentu oli hämmentynyt. Kaikki oli käynyt niin nopeasti! Pystykorvainen Mustasiipi räpäytti silmiään, eikä edes tajunnut, että Ardante sai linnun kiinni, saatika, että Rowan ryntäsi avuksi.
Hän oli ajanut linnun esiin!
Kyllä pieni pentu tästä ylpistyisi, sehän oli selvää.

Rowanin ääni pudotti Corannin maan päälle kipeästi. Mustasiipi puisti päätään, haki katseellaan veljensä ja kirmasi sitten näiden luokse pää viidentenä jalkana. Hymy levisi laajaksi hänen kuonolleen, silmien napittaessa liikkumatonta otusta maassa.
"Kai se kuoli", Corann tokaisi, heiluttaen häntäänsä.
"Syödään se!"

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Oct 5, 2008, 19:55

[[Pahoittelen jumittamista, mutta koeviikko hidasti koneella oloa jne. Joten kirjoitan tämän viestin ja kiikutetaan saalis tyttöjen luokse.]]

Dianthus

Puolikuupoika kyykistyi ja tuijotti hetkeämättä jäisillä silmillään pusikkoa, jonne Corann sitten suhahti. Pienen hetken päästä sieltä lehahti sekä lintu että pentu yhtenä suurena pilvenä. Dianthuksen kaikki lihakset jännittyivät ja silmät tarkkailivat tilannetta hyvin jännittyneen mielialan täyttämänä. Mitä hänen pitäisi tehdä, jos tuo suuri lintu tulisikin hänen luokseen? Onneksi sitä ei tarvinut miettiä, koska fasaani räpytteli kohtalonsa eteen, Ardanten pieneen suuhun. Veli taisteli urheasti kimakasti kirkuvaa saalista vastaan, eikä ihmekään, että hän pyysi apua muilta veljiltään.

Huuto ja mellakka sai Dianthukseen liikettä, olihan hän ollut toimeeton tähän asti. Nyt pentu pääsi itse toimimaan, se olisi kunnia. Puolikuupoika pinkaisi juoksuun kohti tappelevaa pilveä, mutta juuri kun hän olisi saavuttanut oman osuutensa saalistuksesta, tuli Rowan eteen. Dianthus joutui pysähtymään ja katsomaan tyrmistyneenä paikoillaan kuinka Rowan vei hänen kuononsa edestä ylpeyden. Veli oli puraissut viimeisen iskun linnun kaulan läpi, se ei kohta enää liikkunut. Vaalea pentu tuijotti hetken ja räpytteli silmiään. Hän ei ollut tyytyväinen suoritukseensa, hän oli pettynyt ja pahasti. Mitä äiti mahtoi sanoa kuullessaan heidän retkessään. Dianthus mätkähti istumaan ja käänsi äkäisesti päänsä sivuun katsoen maassa lojuvaa kiveä. Siihen loppui saalistuksen into. Punertavat korvat kuulivat veljesten riemunhuudahduksia, joita he olivat ansainneet. Jäänsiniset silmät kaventuivat viiruiksi, eivätkä ne suostuneet katsomaan ketään suoraan toisen silmiin, ennen kuin pentu olisi päässyt pettymyksestään yli.

Rauko

Susi oli löytänyt oivallisen piilopaikan, josta hän saattoi katsoa pentujen saalistusta. Mikä parasta, pennut eivät voisi havaita häntä sieltä. Alku meni kuten he olivat suunnitelleet ja saalistus näytti hurjalta fasaanin ollessa pentua tuplasti suurempi. Corann sukelsi pusikkoon, sieltä ilmaantui riehakas tappelupilvi, josta erkani itse saalis. Lintu räpytteli ja yritti lähteä kohtalooan pakoon, mutta turhaan. Ardanten hampaat ottivat vastaan suuret pyrstösulat ja siinä vasta oli tappelua. Raukon vihreät silmät kaventuivat ja tuijottivat tuimasti tapahtumaa. Onneksi hänen ei tarvinnut hypätä piilostaan ja tulla hätiin, veljekset osasivat toimia oikein ja järjestelmällisesti. Uros näki Dianthuksen ponkasevan liikkeelle auttaakseen veljeään, mutta Rowan oli nopeampi. Siinä samassa tappelu elämästä oli loppunut ja fasaani oli liikkumatta.

Suden naamalle ilmestyi tuttu ja turvallinen virnistys hänen hypähtäessä piilostaan onnittelemaan pentujaan. Sieltä kuuluikin jo riemukkaita haukahduksia väsyneiltä veljeksiltä. Saalistus otti varmasti koville.
"Hyvin suoritettu!" Rauko haukahti iloisesti häntäänsä heiluttaen tarkoittaen sanansa kaikille. Uros tarkkaili tilannetta ja huomasi Dianthuksen olevan hieman allapäin, joka hieman harmitti sutta. Olihan vaalea poika tehnyt töitä saalistuksen eteen, miksei sitä voinut juhlistaa iloitsemalla muiden kanssa. Rauko tiesi, ettei kannattanu tinkiä pojalta liikoja, sillä se olisi voinut johtaa johonkin, mihin kukaan ei välttämättä olisi halunnut. Joten uros jätti Dianthuksen rauhaan ja puheli sitten niin että kaikki varmasti kuulisivat.
"Voitte olla ylpeitä itsestänne! Nyt voimmekin siirtyä tyttöjen luokse ja jakaa saaliimme heidän kanssaan. Vai mitä?" Viimeinen toteamus oli tarkoitettu erityisesti Corannille, joka oli jo valmis syömään fasaanin. Suurempia selostuksia jaarittelematta Rauko suuntasi askeleensa kohti pesää olettaen, että veljekset kantaisivat saaliin yhdessä hänen perässään.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by hitodama on Oct 8, 2008, 9:16

Ilkeästi fasaani potki, riehui ja kiljui Ardanten alkaessa olla varsin nopeasti hätää kärsimässä. Kauhuissaan uros ajatteli, kuinka ennen pitkään hänen otteensa lipsuisi ja saalis pääsisi lentämään karkuun. Se olisi tässä tilanteessa varmasti pahinta, mitä saattaisi tapahtua.
Kaikeksi onneksi pian säntäsivät veljet kuitenkin apuun, helpotuksen vyöryessä luppakorvaisen ylitse tämän nähdessä jonkin ruskean käyvän kiinni linnun kaulaan. Vielä ei kyljellään röhnöttävä pentu nähnyt kuka tämä pelastava enkeli oli, mutta uros oli tälle kuitenkin hyvin kiitollinen. Nyt kaikki päättyisi varmasti parhain päin ja he saisivat viedä hienon saaliin emolle ja siskoille.

Pian fasaanin huudot vaikenivat, eivätkä sen siivet enää pieksäneet pyrstössään kiinni roikkuvaa puolikuupentua. Elämä sammui linnun silmistä, Ardanten keltaisten nappisilmien tuikkiessa senkin edestä. Hitaasti uskalsi uros irrottaa otteensa elikon pyrstösulista, kellertäväturkkisen samalla päästessä kapuamaan takaisin seisomaan. Ällistyneenä jäi pentu tuijottamaan veltoksi valahtanutta saaliseläintä sekä tämän kaulaa hampaillaan puristavaa Rowania. Kuten veljet totesivat, oli lintu tosiaan tainnut kuolla. Ihan oikeasti. Sen tajuaminen oli varsin mullistava asia nuorukaisen vielä kehityksen alla olevalle mielelle.
Hieman kulmiaan kurtistaen käänsi Arda katseensa linnun syömistä ehdottavaan Coranniin. Eihän se nyt käynyt päinsä, hän oli luvannut viedä saaliin Quantalle! Vaan onneksi isä kehotti kuskaamaan ruoan pesälle, ja uros saattoi huokaista helpotuksesta.
"Joo, viedään", myötäili pentu vielä varmistaakseen, ettei Rauko tulisi toisiin aatoksiin.

Vielä käväisi Ardanten katse Dianthuksessa, jota uros jäikin hetkeksi pää aavistuksen kallellaan tuijottamaan. Oi voi, yksi veljeksistä ei näyttänytkään olevan järin tyytyväinen. Kun asiaa nyt ajatteli, ei Diantus kyllä ollut tainnut saada järin suurta osaa saalistuksessa. Kyllä luppakorvainen ainakin tiesi, että veli olisi varmasti pärjännyt siinä missä kuka tahansa heistä, ja että tämä saisi kyllä vielä uuden mahdollisuuden osoittaa taitonsa. Tuskin he nyt kerran aloitettuaan metsästämistä tähän lopettaisivat.
"Dianthus, kanna sinä sen pää, jooko?" ehdotti uros yrittäen piristää toista edes hippusen. Se oli sinänsä ihan sivuseikka, miten suuri kunnia pääpuolen kantaminen oikeastaan oli, mutta ainakin Ardantesta se kuulosti hienommalta, kuin siivestä roikottaminen.
Itse tarttui pentu hampaillaan kiinni linnun pyrstöön, kun nyt tähän päähän oli jo saanut tottua. Itsevarmasti ja hivenen ylpeästikin lähti uros muiden avustuksella kiikuttamaan fasaania perheen neitiporukan luokse. Kyllä äiti mahtaisi olla heistä ylpeä!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kitsune on Oct 8, 2008, 22:00

Saalistus mellakan jälkeen Rowan oli varsin tyytyväinen, mutta tunsi myös pienen pistoksen. Jos tummaturkki ei olisi niin itsekkäästi rynnännyt Dianthuksen ohi, tämä olisi saanut paljon enemmän hommia ja olisihan niitä nyt hänellekin varmasti riittänyt. Luimistellen hieman korviaan pentu irrotti vikkelästi otteensa linnun kaulasta. Voitto ei juurikaan maistunut, kun Dianthus oli hieman allapäin. Olihan perhe urokselle paljon tärkeämpi kuin saalistus, tietenkin.
Niinpä uros vetäisi naamallaan pienen hymyn ja koetti tavoittaa veljensä sinisen katseen pyytääkseen anteeksi. Dianthus tuntui kuitenkin katselevan visusti muualle, eikä Rowan saanut tilaisuutta anteeksi pyytävälle katseelle.
Ei pentu jaksanut itseään onnitella linnun tappamisesta, mutta ei se voinut myösntää eitteikkö heillä ollut hauskaa. Yhdessä olo, saalistuksen suunnittele ja kiinniotto… Kaikki oli ollut juuri sellaista kuin hän oli ajatellutkin. Eli upeaa.
Mutta silti…

Corannin innostuneisuus ja isän kehut kuitenkin palauttivat Rowanin hyvän mielen. Olihan Dianthus ainakin pennun muistaakseen tiennyt monta saalistus asiaa. Se oli upeaa se! Nyt piti iloita sitä paitsi, he olivat saaneet linnun kiinni!
”Tytöillä on varmaan jo kamala nälkä.” Tummaturkkikin myönteli.
Miten siskot ja äiti olisivatkaan heistä kaikista ylpeitä! Varmasti olisivat, he olivat saaneet yhdessä kiinni suuren pullean fasaanin, siitä riittäisi syötävää kaikille. Ainakin toivottavasti.

Ardanten ehdotus kanto järjestelmästä sai heti kannatusta.
”Joo Dianthus! Pään kantaminen on varmasti loisto asia!” Rowan huudahti innoissaan ja nappasi itse lintua pyrstöstä kiinni luoden samalla kutsuvan katseen veljeensä päin. Varmasti veli nyt ilahtuisi, Ardante oli välillä hyvin kekseliäs, se osasi tällaiset asiat hyvin.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Nov 7, 2008, 21:31

[[Doodi pelaan nyt nää tytöt tänne + ovelasti hittaan Raukon zori. Tulkaa muutkin.]]

Quanta seisoi puiden alla tyhmänä eteensä tapittaen. Okei, nyt oltiin metsällä, joten missä ruoka? Kai sen jostain pitäisi esiin tulla.
"Missä täällä on ruokaa isää?"
Narttu kysyi katseensa Raukoa kohti keikauttaen. Sillä oli kamala nälkä, ja se halusi ruokaa nyt. Että saisi ilmaantua ja pian! Ei tänne oltu koko päiväksi seisoskelemaan tultu.
Quanta-parka, sillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä sen pitäisi vielä tehdä ennen kuin saataisiin sapuskaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Nov 15, 2008, 22:04

Eyela kohotti katseensa puiden latvustoihin, joiden läpi tulvi aamuauringon valoa. Säteet pilkistivät naaraan silmiin ja tämä siirtyi varjosampaan paikkaan. Metsässä oli huomattavasti viileämpää kuin avoimella vesiputouksella. Tassut olivat hivenen märät maassa ja ruohonkorsilla olevien kastepisaroiden takia. Mutta Eyelaa se ei haitannut. Tämä rakasti luonnon erilaisia puolia, kuivaa ja märkää, kylmää ja kuumaa, tuulista ja tyyntä. Neiti piti kaikesta herkästä ja kauniin rauhallisesta, eivätkä voimalajit oikein sujuneet tältä. Mutta harjoitus tekisi mestarin ja puolikuulaispentu olisi valmis näkemään sen vaivan.

Vatsaa kouristeli ilkeästi. Nälkä oli jo kamala, ja koirasusi tunsi suorastaan tuskaa kävellessään. Eyl ei ollut mikään suursyömäri, mutta arvatenkin tämä ei ollut ainoa nälkäinen pentu.
"Mitä meidän pitäisi nyt tehdä, isi?", neiti kysyi Raukolta päätään roikottaen. Oli väsynyt ja voimaton olo.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Nov 18, 2008, 21:34

Idony oli päättänyt vaihteeksi hengailla vähän kauempana siskoistaan, koska ei osannut olla kummankaan kanssa. Eikä tässä vielä tapahtunutkaan mitään, joten pystyi somasti jököttämään jossain angstinurkassa.
Kukaan ei tiennyt mitään ruoan hommaamisesta! Idony huokaisi ja tuhahti. No, ei sekään kyllä osannut sanoa, miten sapuskaa oli aina läjähtänyt nenän eteen jostakin. Jokin taitolaji tämä juttu varmaankin oli kuitenkin, ei kai sitä muuten opetettaisi kädestä pitäen.

Hohhoijjaa isukki. Keltaturkki vilkaisi läheisten puiden suuntaan aika tarkoituksettomasti. Yritti vain näyttää coolin välinpitämättömältä, vaikka oikeasti oli utelias.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Nov 19, 2008, 18:57

Rauko käveli rauhallisesti eteenpäin tietäen, että tytöt seuraisivat häntä. Susi haisteli alitajuisesti ilmaa ja päätteli kaikennäköistä ympäristöstään ja pyrki auttamaan sisaria löytämään mahdollisimman hyvän saaliin. Tytöt eivät tienneet, että hän melkein veisi heidät saaliin eteen, mutta saaliin he saisivat kyllä metsästää aivan itse. Uros tiesi, että kaikki pennut olivat hyvin nälkäisiä ja luultavasti myös voimattomia. Energiaa pitäisi siis säästää, joten saalis ei saanut olla ainakaan jänis, joka juoksee pitkillä tassuillaan kymmenen kertaa nopeammin kuin pentujen kömpelöt jalat. Mikä nyt neuvoksi? Ilma tuoksui monelle, mutta kokenut susi tiesi kunkin hajun lähteen ja osasi seurata kaikista näistä hajuista vain yhtä, jos oli tarpeen. Takaapäin alkoi kuulua pentujen kysyviä lausahduksia. Rauko hymähti itsekseen ja pysähtyi kääntäen katseensa tyttöjä kohden.

"Nyt haluaisin teidän huomionne hetkeksi." Rauko aloitti puhumisen korottaen hieman ääntään. Nyt pitäisi saada kaikki puhumiset sanottua ja jatkaa saaliin perään. Susi haisti, että lähistöllä oli jäniksen koloja, mutta empi että kannattaisiko heidän metsästää juuri niitä.
"Varmasti huomasitte, että tässä paikassa on enemmän hajuja kuin pesällämme, vai mitä? Noh, saalistukseen kuuluu muukin kuin itse saaliin nappaaminen ja sen syöminen. Jotenka, yksi tärkeimmistä osa-aluiesta onkin jäljitys. Mikä mielikuva teille tulee sanasta jäljitys?" Rauko selitti hitaasti ja painotti melkein jokaista sanaa, että ne varmasti menisivät perille. Siinä oli pari uutta asiaa, jotka varmasti pistäisivät pennut miettimään. Tässähän oli vielä hetki aikaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Nov 20, 2008, 23:09

Huokaisten Quanta kääntyi isänsä puoleen. Siis hei, eikö tämä oikeasti voinut yhtään yksinkertaisempaa olla? Se halusi jo syömään, eikä tosiaankaan miettimään mitään jälkiä!
"Jäljet."
Narttu pyöritteli silmiään ja katseli metsän suuntaan levottomana. Jo saaliin nappaaminen kuulosti liian työläältä ennen sitä syömisosiota, varsinkin, kun oli tottunut siihen että ruoka kannettiin eteen kun oli nälkä ja elämä oli helppoa.
Vaivihkaa Quanta vilkuili muita. Eyela ei sekään näyttänyt kovin innostuneelta, ja narttu oli melkein iloinen, ettei ollut ainoa, joka ei ollut pää viidentenä jalkana juoksemassa metsälle ihan hiphiphuraa. Idony sen sijaan oli melko rauhaisan oloinen. Koirasusi kallisti tuolle korvaansa. Ei voinut olla tosikaan, jos siskollakin ei ollut jo nälkä! Friikki.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Dec 1, 2008, 18:09

Rauko pyysi huomiota pennuilta ja alkoi sen jälkeen kysellä jotain sanasta "jäljitys". Ja kuten aina, Eyl oli heti kolmikon kärjessä kuuntelemassa isää korvat valppaina edessä ja silmät tapittaen. Vaikka pentu ei tiennytkään vastausta kysymykseen, tämä esitti niin kiinnostunutta kuin osasi. Mutta ovelasti neiti antoi puheenvuoron toisille siskoille, sillä Eyelan mielestä olisi todella noloa, jos vastaisi väärin.

Eyela mietti, mikä olisi helppo saalis tälle. Pentu tiesi ihan hyvin omat rajansa eikä pentu pysyisi minkään pikajuoksijan perässä. Mielessään nuori naaras selasi kaikkia näkemiään eläimiä ja päätyi sitten fasaaniin. Vaikka eihän Eyl tiennyt linnun oikeaa nimeä, mutta oli sellainen nähty putouksen yli lentämässä. Eikä se ollut mikään pikkulintukaan, joten syötävää riittäisi. Eyela oli kuolemaisillaan nälkään ja koki parhaaksi mennä makuulle kuuntelemaan.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Dec 8, 2008, 19:42

Idony mölläsi siellä missä olikaan, mutta päätti että nyt kun isällä oli asiaa, oli lähemmäs riennettävä eikä yksikseen vammailla jossain puskassa vain. Isä esittikin yllättäen aika kimurantin kysymyksen. Pentu katseli siskojaan ja totesi, että molemmat näyttivät olevan ihan yhtä pihalla jäljityksestä kuin se itsekin. Pönttöpääporukka.
Quanta oli liian nopea vastaamaan, mokoma. Idonylle ei tullut muuta mieleen kuin jäljet, eikä se halunnut sanoa samaa mitä toinenkin. Siksi se päätti yrittää keksiä jonkin muun vastauksen.
"Haju", narttu sanoi. Isä oli jo puhunut hajuista niin sieltä pystyi ovelasti varastamaan sanan, hähää.
Hajujälki.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Dec 13, 2008, 15:13

Susi katsoi kolmea sisarusta pieni virne naamallaan. Tytöt olivat huomattavasti vaisumpia kuin veljekset ennen heitä. Totta kai kaikkia nälätti ja se teki pienen pennun kehosta heikon. Nälkä ei antanut kunnolla ajatella omia ajatuksiaan, joten tämä oppitunti menisi aika lailla hieman ohitse. Ei se kuitenkaan menoa haittaisi, kyllä tästäkin retkestä nyt jotain jäisi mieleen. Quanta puhui ensimmäisenä ja osasi vastasi osittain oikein yhdellä sanalla. Eyela taas oli aivan hiljaa ja näytti antavan puhevuoronsa muille sisarilleen. Kilttiä huomioida toisetkin. Idony näytti hieman tympääntyneeltä ja vastasi lopulta kysymykseen, myöskin yhdellä sanalla. Rauko huokaisi hieman ja loi naamalleen lämpimän hymyn.
"Olette molemmat oikeilla jäljillä." Susi sanoi ja vinkkasi toista silmää melkein huomaamattomasti. Oli siirryttävä seuraavaan vaiheeseen.
"Jäljitys on jälkien sekä hajujen seuraamista, jota te kohta pääsette aivan itse harjottamaan." Rauko lausahti kepeästi ja hänen katseensa kiersi jokaisessa tytössä vuoronperään.
"Jäljitys on melkein tärkein osa saalistuksesta, sillä jos ei osaa jäljittää, ei myöskään saa saalista. Yksinkertaista." Susi jatkoi puheitaan ja oli valmis siirtymään toiselle tasolle.

"No nyt sitten te kolme hajaannutte etsimään hajuja, jotka mahdollinen saalis on jättänyt jälkeensä." Uros ilmoitti.
"Tässä tärkein opetus on juuri se, että opitte erottamaan niin monet hajut toisistaan. Ja kun joku teistä löytää saaliin hajun, antaa hän meille merkin ja me muut tulemme hänen luokseen. Eikö niin?" Rauko jatkoi ohjeitten jakelemista.
"Ja muistakaa olla hiljaa, hyvin hiljaa. Muuten lähellä oleva saalis saattaa lähteä karkuun, ettekä saa ruokaa." Susi kuiskasi vahvistaen sanansa vielä kerran. Rauko suoristi selkänsä ja otti muutaman askeleen taaksepäin antaen tytöille tilaa etsimiselle. Tärkein osuus oli alkamassa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Dec 13, 2008, 19:03

Quanta istui hiljaa ja kuunteli. Se luimisteli korviaan ja mietti, miten paljon hommaa jonkun tyhmän saaliin etsimisessä olikaan. Miksei isä voinut vaan käydä hakemassa sitä kuten aina ennenkin? Huoh, oli rankkaa elämä.
"Entäs jos me ei löydetä mitään?"
Narttu kysyi, sillä se sitä huoletti eniten.
"Tai jos joku mölyää niin paljon, että saalis karkaa? Sittenkö me ollaan koko päivä syömättä, niinkö?"
Ei mitenkään erityisen positiivisia ajatuksia saalistusretken alkuun, mutta kuitenkin. Quanta ei edes tiennyt, millaista hajua sen pitäisi etsiä. Luonnossa tuoksui niin paljon kaikkea! Mistä se muka tietäisi, mitä piti ajaa ja mitä ei? Saalistaminen oli ihan kamalaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Dec 15, 2008, 17:36

Eyela oli suorastaan näännyksissä, mutta jotenkin se jaksoi kuunnella tarkkaavaiseen tapaansa isän oppeja. Nyt asiana oli jäljitys, ja se oli Raukon mukaan erittäin tärkeä osa saalistuksessa. Pentu oli kyllä nähnyt, miten äiti ja isä lähtivät hankkimaan ruokaa kuono maassa. Eli pitäisi siis vain nuuhkia ruohossa olevia hajuja. Helppoa!

Pitemmittä puheitta isukki siirtyikin jo pääasiaan; nyt tyttöjen pitäisi sitten tarttua tuumasta toimeen ja alkaa etsimään hajuja lähistöltä. Pitäisi huikata muille, jos jotain löytyisi.
Eyela oli hyvin keskittynyt. Tämä olisi sen ensimmäinen saalistuskerta, ja pitäisi pistää parastaan. Nuori naaras lähti ensimmäisenä jäljittämään kuono maata viistäen. Hajuja oli totisesti monia, ja oli kovin vaikea valita, minkä perään lähtisi.
Eyl kiersi ympyrän, mutkitteli ruoholla ja meinasi jopa jossakin vaiheessa kaatua tiukan kurvin tullen.
'Ainiin, tästähän piti ilmoittaakin!' puolikuulaispentu muisti ja nosti hetkeksi päänsä maan tasalta.
"Hei, täällä on jokin haju!" tämä hihkaisi muiden suuntaan ja nyökkäsi vielä päällään nurmea kohti.
Tosiaan, pentu oli löytänyt kaikkien hajujen seasta yhden, tutun oloisen hajun. Taisi olla jokin lintu, Eyl arveli. Voisipa jo lähteä saaliin perään! Nuori naaras ei meinannut malttaa odottaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Dec 17, 2008, 23:40

Idony kallisti päätään. Ahaa, aika jännää oli. Quantan epäilyksille narttu pudisti reippaasti päätään, murtaen aikaisemman jäätymisensä.
"Minä en mölyä", se kiisti mahtavasti ja nosti leukaansa. Näin oli asia!

Keltaturkki vilkaisi Eyelan suuntaan, joka oli jo tarttunut toimeen. Idony mutristi suutaan. Hmm, eipä tässä näemmä tarvinnut itse käydä rehkimään kun joku muu hoiti homman jo. Siltikin, ihan vain näyttääkseen pätevältä pentu laski nenänsä maahan ja haisteli. Ruoho tuoksui ruoholta. Siinä oli kotoisa tunnelma.
Eyela alkoikin jo kiljua löytäneensä jäljen. Kivaa! Kohta pääsisi sitten ehkä syömään.
"Ei saa mölytä", Idony kuiskasi marttyyrimaisesti ja astahti pari ylvästä askelta. Vatsa kuitenkin murahti vaativasti ja rikkoi ylpeyden verhon. Koirasusi luimisti korvansa nolona ja kuikuili kulmainsa alta vuoroin isää, Quantaa ja kauempana olevaa Eyelaa.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Dec 30, 2008, 22:19

Rauko pysytteli kauempana ja katseli kolmen sisaren touhuja yhtä innokkaasti kuin oli katsellut veljesten tekemisiä. Metsästys ei tulisi olemaan mikään mallisuoritus kovan nälän takia, mutta tärkeimpiä asioita piti opetella vaikka olisi kuinka kurja olo. Siinä vaiheessa susi muisteli omaa nuoruuttaan ja muistikin yhden kohtauksen metsässä. He olivat ehkä vuoden ikäisiä, hän ja hänen velipuolensa Shan, vahvoja ja tarmokkaita. He olivat karanneet kotoa ja pysyttelivät liikkeessä monet päivät, mutta nälkä sai heidät pysähtymään. He oppivat metsästämään vain nälän ja vaistojensa avulla, sillä kukaan muu ei auttanut eikä opettanut heitä. Orpoja sudenpentuja kerran olivat olleet jo jonkin aikaa. Se oli suorasanaista selviytymistä, kukaan ei ollut vieressä opastamassa ja kertomassa mikä oli oikein tai väärin. Kaikki oli vain pääteltävä itse.
Suden ajatukset katkesivat Eyelan haukahduksen mukana. Hän oli löytänyt hajun, mainiota. Uros tuli muutamalla loikalla sisarien viereen ja painoi kuononsa maata vasten. Suden kasvoille ilmestyi virnistys.
"Hyvin tehty. Ensimmäinen osuus suoritettu. Nyt on jatkettava jäljitystä." Rauko lausahti kuiskaten ja suoristi selkänsä. Hän tiesi, että kyseessä olisi taas fasaani, mutta pienikokoisempi kuin poikien nappaama. Se ei ollut kovin kaukana, mutta haju oli mutkitteleva ja suhteellisen hankala seurattava.
"Nyt seuraatte tätä hajujälkeä niin pitkälle, että tiedätte missä tämä saalis piilottelee", susi sanoi hieman vakavampaan sävyyn.
"Sen jälkeen pysähdytte ja tulen kertomaan teille viimeisimmän ohjeen." Rauko kuiskasi ja lähti saman tien pois tyttöjen tieltä. Enää vähän matkaa ja ruoka on melkein kuin lautasella. Susi nuolaisi huuliaan ja virnisti jännityksestä.

[[Anteeksi jumitus...]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Dec 30, 2008, 23:03

Quanta tuijotti vaativasti isäänsä. Sen ilme muuttui pian vihaiseksi, tyhmä isä, vastaa! Se oli juuri alkamassa valittaa isälleen siitä, ettei tämä vastannut sen kysymyksiin, kun tyhmä Eyela katkaisi sen alkaneen lauseen möykkäämällä jotain päälle. Närkästyneenä korviaan luimistellen Quanta kääntyi sisarensa puoleen ja mulkaisi isäänsäkin vielä kertaalleen oikein pahasti.
'Ääliöt.'
Se tepsutteli kuitenkin kuuliaisesti sisarustensa perään.
"Aijaa, entäs jos se saalis ei ole missään piilossa? Ja mistä sinä tiedät milloin me pysähdytään, jos me mennään tuonne kauas metsään? Et sinä näe sinne. Etkö sinä muka voi tulla mukaan?"
Se esitti jälleen kerran kysymystulvan isälleen ärsyyntyneenä siitä, ettei edellisiin oltu vastattu ja siitä, että koko saalistushomma oli organisoitu niin hemmetin huonosti. Sitä paitsi Quanta ei edes tiennyt, mitä jälkeä sen piti seurata, joten jippii tässä sitä sitten metsästettiin. Oli vielä nälkäkin. Toivottavasti nyt joku tietäisi mitä tehdä, tai isä hoitaisi homman kotiin tai jotain muuta, ettei tarvitsisi koko päivää nälässä kärvistellä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Jan 2, 2009, 13:13

Eyela ei välittänyt Idonyn kommentista. Pentu ei ollut mölynnyt ollenkaan, pah! Pysytään sitten hiljaa koko loppureissu. No ehkei ihan..
Mutta nyt Rauko saapui paikalle ja totesi jäljityksen olevan seuraava toimenpide. Isä vaikutti todella etevältä hommassaan ja Eyela lähti jäljittämään. Nuori naaras laski kuononsa kiinni nurmikkoon ja etsi pian hajuvanan nenänsä eteen. Sitten vain seuraamaan: pentu lähti kolmikon kärjessä viipottamaan ruuan tuoksun perässä ja jarrutti kurvinomaisesti kiven tullessa vastaan, nuuhkaisi sitä ja loikkasi ylitse, jatkaen matkaansa. Ei varmaankaan enää pitkä matka. Mutta äkkiä haju katosi jonnekin. Eyl hätääntyi ja alkoi nuuskia maata kuin tehtävässä olisi jokin aikaraja. Nyt saattaisi koko jäljitys mennä piloille, eiih! Helpottuneena naaras kuitenkin sai vainun ruohosta ja Eyela lähti kävellen seuraamaan sitä. Ei olisi kiirettä enää, kun siskotkin jäivät tyystin jälkeen koko hommasta.
Eipä aikaakaan, kun eteen tuli pensaikko, kuin esteeksi matkanteolle. Puolikuupentu hiipi varautuneena lähemmäs ja nuuhki lehtiä. Fasaani saattaisi olla siellä, sillä hajujäljet eivät menneet minnekään muualle kuin pusikkoon.
"Isä! Isä! Taisin löytää!" Eyl yritti kutsua isäänsä kuiskaamalla. Jos huutaisi, saalis lähtisi varmasti karkuun ja sitten ei voisi enää mitään.
Eyela oli ylpeä itsestään. Tämä oli ensimmäisenä löytänyt hajun ja ensimmäisenä myöskin saaliin piilopaikan. Varmaan olisivat vanhemmatkin nyt tyytyväisiä.

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Jan 2, 2009, 21:44

Idony kohotti kulmaansa. Ai, ruokaa alkaisi varmaan kohta putoilla kun kerran vaihe yksi oli jo ohi. Sepä hyvä, salaman lailla iskenyt nälkä yltyi yltymistään. Nälkä sai keltaturkin aina ärtyisäksi, ja nytkin sen teki mieli vain huokailla turhautuneesti. Ruokaa ja heti!
Eyela näytti yhä osallistuvan ruoanhankintaan kaikkein aktiivisimmin, mutta sekään ei ollut tarpeeksi nopeaa toimintaa. Idony jätti Quantan kysymyspaljoudet täysin vaille huomiota, se ei halunnut jäädä jossittelemaan. Niinpä narttu lähti kipittämään Eyelan perään, pysytellen sopivan välimatkan päässä jottei häiritsisi siskoaan, käyttäen välillä itsekin kuonoaan maassa. Eipä paljoa haissut.

Matka taittui joutuisasti sisaruksen perässä hiihtämällä. Pian Eyela kuitenkin pysähtyi ja tämän olemuksesta saattoi lukea, että juttu olisi pian ohi, ellei joku nyt ryssisi tilaisuutta ja alkaisi mölytä. Toivottavasti Quanta ei tulisi kysymyksineen ja sotkisi kaikkea. Saaliin hajun saattoi toden totta haistaa.
Idony hiipi Eyelan vierelle ja virnisti tyytyväisesti. Vatsa murahti erittäin vaativasti.
"Minä olen tässä", pentu kuiskasi takaisin ja tuijotti tiiviistä pensaikon lehtiä edessään. Niiden läpi ei nähnyt mitään. "Vähät isästä. Nyt minä menen."
Idony kyyristeli vielä noin sekunnin ajan ennen kuin syöksähti pusikkoon. Oksat raapivat sen kuonoa ja poskia, mutta niistä mustavatsa vähät välitti, sillä oli hinkuva tarve saada sapuskaa heti. Puska - ei, vaan jokin lintu - huudahti ja alkoi läiskytellä siipiään, aikeenaan kadota taivaan sineen ja jättää pentuporukka nuolemaan näppejään. Idony oli kuitenkin nopea, ja sai kuin saikin paiskattua etukäpälänsä sulkakasan päälle ja iskettyä hampaansa höyhenpäällysteiseen lihaan. Fasaani körisi ja päästeli muitakin vekkuleita ääniä, jotka miltei saivat Idonyn nauramaan ääneen. Se taisteli kaikin voimin pitääkseen linnun paikoillaan ja esti tämän ilmaan nousemisen, puristaen leukojaan yhteen niin kovaa kuin jaksoi. Puska rymisi ja oksat raapivat lisää, mutta siipiveikko lakkasi lopulta rimpuilemasta. Saalis tuskin oli enää pakenemiskykyinen.
Narttu huohahti ja kierähti pois puskasta jonkinlaisella kuperkeikalla. Koirasuden sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, ja suussa oli metallinen maku. Idony pyörähti ympäri vatsalleen ja nousi seisomaan, pitäen tiukasti kiinni saaliistaan, alkaen hiljalleen tajuta tapahtunutta.
"Hih hei!" se huudahti tukahtuneesti linnun läpi. Ha haa!

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by yuki on Jan 6, 2009, 21:15

Rauko seurasi tilannetta käsin kauempaa ja uskoi kaiken menevän vielä parhain päin. Eriväriset korvat kuulivat Quantan epätyytyväiset lausahdukset ja kysymykset saaliin nappaamisesta. Uros soi vain hymyilevän virnistyksen ja jäi paikoilleen katsomaan tilannetta. Oli oltava kuitenkin hiljaa, ennen saaliin nappaamista. Eyela edistyi vallan mainiosti ja Rauko tunsi ylpeyttä rinnassaan. Hän oli tuntenut samaa katsellessa veljesten retkeä, mutta tyttöjen suhteen se oli aina hieman toisenlainen, ehkä avoimempi. Kohta Eyela hihkaisi löytäneensä linnun piilopaikan. Se oli hyvä uutinen, sillä kaikki näyttivät kuolevansa kohta nälkäänsä. Rauko liikkui lähemmäksi tyttöjä ja alkoi juuri avata suunsa kertoakseen toisesta vaiheesta, mutta jokin pieni ja kirjava oli häntä nopeampi, nimittäin Idony. Tämä ei malttanut odottaa sitten millään ja päätti rynnistää itse saaliin kimppuun. Pusikosta kuului kovaa tappelun ääntä ja Rauko katsoi sitä hieman huolissaan. Jos lintu nyt pääsisikin pakoon, hänen olisi pakko napata se ilmasta ja retki olisi sillä selvä.

Uroksen kaikki lihakset olivat jännittyneinä ja odotti oikeaa hetkeä hypätä tilanteen sattuessa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja äänet lakkasivat. Idony tuli puskasta lintu suussaan. Rauko katsoi tätä näkyä ja yritti pitää kasvonsa peruslukemilla, sillä häntä alkoi naurattaa. Nyt he saisivat syödä itsensä täyteen linnun ollessa varsin suurehko.
"Suurenmoista työtä kaikilta!" Rauko huudahti ja hymyili korvasta korvaan. Vihdoin päivän saavutus oli yhdessä paketissa ja kaikki saattaisivat mennä kotipesälle hyvällä mielellä.
"En usko, että minulla on enää mitään opetettavaa teille tänää. Viedään lintu pesälle, niin äitinnekin saa nähdä kuinka taitavia te olette! Saatte syödä sen siellä." Rauko yritti piristää nälkäisiä pentuja. Matka ei ollut kovin pitkä, joten eiköhän kaikki jaksaisi odottaa sen verran. Uros kääntyi ja lähti kävelemään kohti pesää rennoin askelin ja tietysti olettaen, että sisaret tulisivat perässä. Päivä oli vihdoin saatettu loppuun.

[[Rauko kuittaa pelinsä tällä ja kiittää teitä kaikkia tästä pelistä n__n. Nähdään sitten itsenäistymispelissä jälleen!~]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by lara on Jan 6, 2009, 21:27

Eyela kiljui löytäneensä jäljet, ja Quanta rymisteli sisarustensa perään havaittuaan, ettei isä oikeasti aikoisi kertoa sille mitään. Nartusta se oli väärin. Miksei sille kerrottu, jos se halusi tietää? Tärkeitä kysymyksiä kaikki, oli aika epäreilua pihdata vastauksia. Pitäisi varmaan kysyä äidiltä kunhan oltaisiin pesällä. Isä nyt vaan oli tuollainen epäreilu kakkapää ettei kyllä varmasti mitään irronnut vaikka miten yritti.

Pian närkästys Raukoa kohtaan kuitenkin unohtui, kun Quanta pääsi sisarustensa luokse ja Idony pani tuulemaan.
"Voi ei! Nyt se päästä kuitenkin sen linnun karkuun ja me jäädään ilman ruokaa."
Narttu ilmaisi huolestuksensa sisarelleen Eyelalle jääden itse ihan pihalle koko saalistushommasta. Ei haluttasnut rynnätä puskaan kun Idony siellä jo tappeli vaarallisen kuuloisesti. Eipä aikaakaan, kun Idony kuitenkin raahasi tipun esiin pusikosta, ja Quantankin silmät kirkastuivat.
"Sinä sait sen!"
Narttu mekasti hyppiessään häntä heiluen Idonyn luokse ja haistellessaan saalista kiinnostuneena.
"Siisti."
Quanta nyökkäsi hyväksyvästi ja sai idean.
"Minä autan kantamaan!"
Narttu kajautti ja tarrasi sekin kiinni lintuun. Niin ne sitten lähtivät kohti kotia syömään, eikä Quantaakaan enää harmittanut yhtään.

[[Nonni sekin sinne : ) Tykitetään se ikääntymispeli vauhdilla loppuun niin päästään eroon tästä keskenämme jumittelusta viimein hihi]]

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by kuroi on Jan 9, 2009, 19:05

Eyela närkästyi, kun Idony oli vienyt saaliin sen nenän edestä. Pennun olisi tehnyt mieli mennä ja repiä koko lintu itselleen. Oikeastaan, Eyl suorastaan vihasi Idonya tällä hetkellä. Se vaan kaappasi tilaisuuden tältä. Inhottavaa.
Nuori naaras melkein purskahti itkuun. Ainakin joutui nieleskelemään etteivät tunteen tulisi pintaan. Idony oli käyttäytynyt halpamaisesti. Eyela käänsi selkänsä voitonriemuiselle siskolleen ja painoi päänsä. Ihan tyhmää. Eyl jäisi metsään koko loppuelämäkseen eikä tulisi ikinä pois!
'Typerä sisko, oikea liero' pentu manasi ajatuksissaan ja puri huultaan.
Quantakin vain pyöri Idonyn ympärillä kuin mikäkin herhiläinen, vaikka Eyelahan ne jäljet oli löytänyt ja johdattanut siskonsa saaliin luo!

Eyela odotti siskojensa häipyvän ja lähti vasta sitten kävelemään. Ihan sama vaikka Eyl ei seuraisikaan niitä. Menkööt minne menevät.

//Minäkin siirryn sinne ikääntymispeliin//

Re: Keltaruskeaa pikkuväkeä [C&R pentupeli]
Post by maya on Jan 14, 2009, 21:42

Idony virnisti lintu suussaan kovin itsetyytyväisenä. Isän kaikille tarkoitetut kehut kuulostivat ihan kivalta, mutta vielä hauskempaa oli kuulla Quantan ihastelua. Quantan! Hetkessä keltaturkki unohti aiemmat tympäilynsä siskoa kohtaan ja heilautti itsekin häntäänsä.
"Joo, auta vain", Idony sanoi pirteästi, antaen toisen vastustelematta auttaa kantamisessa, vaikka siihen ei suurempaa tarvetta ollut. Kivaa oli olla sovussa.
Eyelalta ei tosin kuulunut kannustavaa sanaa ja tämä jättäytyi jälkeen. Idony kurtisti hiukan kulmiaan mutta ei jaksanut välittää. Eyela nyt oli tuollainen aina välillä, minkäs sille mahtoi. Omaa keljuuttaan sinisilmäinen ei osannut huomata, eikä näin ollen voinut edes kunnolla ymmärtää toisen tunteita.
Kotiin menivät silti kyllä riipimään vatsansa täyteen.

[[Jahuu]]