Darjeth Musta - RPGs

Djala » Hiekkaranta » Päivä seikkailijoina

Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Jul 5, 2010, 22:06

Laivan rantautumisesta ei ollut kulunut kauaa, mutta sen omistajakunta oli jo tehty selväksi; lahkovartiostoa pyöri katselemassa kävijöiden perään. Eritoten Flenjestä oli tullut tuttu näky selaamassa maisemaa.

Meneillään oleva päivä ei ollut tavallisesta poikkeava; aurinko pilkotti puolipilvessä luoden mukavan leudon ilmaston. Rannalla tuuli, kuten aina. Djalan ranta oli tyhjänä, mutta jälkivanoja pehmeässä hietikossa riitti aina sinne saakka, missä aallot ylettyivät kastelemaan kuviot pois. Taivaalta kuului lokkien kimakkaa huutoa.

Laivan kannelle hyppelehti sen sisuksista musta otus sellaista vauhtia, että sai hetken viuhtoa itseään takaisin tasapainoon tasaisella pinnalla. Koirasusi oli pentu vasta, suunnilleen neljän kuukauden ikäinen. Vaaleanruskeat, suuret silmät selasivat suorastaan hurjan näköisinä maisemaa ja narttu hihkaisi riemusta loikkiessaan kantta pitkin kohti sen keulaa, joka oli tukevasti keskellä pientä, kivistä saarta.
"Seikkailuun, veljet!" Vanesa Musta ulvahti innokkaasti taaksepäin todettuaan ensin Flenjen olevan jälleen vahdissa. Flenje oli jo tottunut pentujen elämöintiin joten Vanesaa ei huolettanut äänenkorotus. Mustavalkoinen uros oli heidän sukulaisensa, serkunpoika oli tainnut olla virallinen termi heidän sukulaissuhteelleen, simppeleintä siis oli kutsua pelkkänä Flenjenä. Tylsä otus Vanesan mielestä, mutta osasi kertoa ihan herkullisia juttuja silloin kun pentu itse oli väsynyt ja malttoi pysähtyä kuuntelemaan.
"Moi Harakka!" koikkelehtiva natiainen huusikin reippaasti lahkoksi ja huiskautti häntäänsä, joka oli melkoisen epämääräinen pötkylä, hirvittävän pitkä sellainen.

Ja mitä tuo kannelle tupsahtanut pentu tekikään laivalla?
Asui, niin se olisi vastannut kirkkain silmin kaikille kysyjille. Mustan perhe tosiaan oli muuttanut paattiin vastikään ja sekös oli ainakin Vanesasta ollut hulvatonta. Heillä oli myös kahden veljen kanssa vastikään aamulla saatu lupa äidiltä poistua päivällä tutkimaan Andriaanan pääsaarta keskenään.

// veljet rakkaat, ovat siis 4kk nyt ja pidetään se randommelskepeli //

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Jul 6, 2010, 1:12

Hieno sää sekä eittämättä myös vasta saatu lupa kotimaaston tutkimiselle houkuttelivat ensimmäisen mustaturkin perässä ulkosalle myös toisen koiraeläimen. Vaikkei Vanesa olisikaan huudellut seikkailuun kutsumansa uroksen ja itsensä välistä sukulaisuussuhdetta julki, olisi jotakin siihen viittaavaa osannut tyhmempikin olento päätellä kaksikon yhdennäköisyyden ansiosta - ruumasta esiin pomppaava tumma, hapsuturkkinen otus oli nimittäin ulkomuodoltaan vielä tässä ikävaiheessa melkein kuin kopio sisarestaan. Vaan vaikka turkin väristä tai ruumiinrakenteesta ei sisaruksia ollutkaan toisistaan järin helposti erottaminen, oli sekoittumisen mahdollisuus siitä huolimatta varsin pieni, kiitos Darjeth Mustaksi nimetyn uroksen syvänsinisten silmien. Niiden katse oli liikkeiltään Vanesan vastaavaa huomattavasti rauhallisempi, mutta siitä huolimatta aidon kiinnostunut ja utelias kaikkea ympärillä näkyvää kohtaan.

Havaittuaan edellä kulkevan siskonsa liukastelun laivan sileällä pinnalla, loikki Darjeth ruuman uumenista ulkoilmaan hivenen toista hillitymmin liikkein. Innostuksen uutta vapautta kohtaan ilmaisikin uroksen kohdalla pääasiassa hänen häntänsä, joka huiski vallattomalla vauhdilla pitkine jouhineen puolelta toiselle ja lakaisi mennessään moskan jos toisenkin sivuun koirasuden edetessä kohti keulaa.
"Me saatiin lupa mennä ulos ihan yksin!" nuori tummaturkki huikkasi Flenjelle siskonsa kajauttaman tervehdyksen jälkeen. Vaikka mustavalkea sukulaissetä olikin yleensä Darjethista mitä mielenkiintoisin toveri, vetivät uudet seikkailut tänään häntä niin voimakkaasti puoleensa, että pennun huomio keskittyi pikaisen luvalla ylpeilemisen jälkeen välittömästi muihin pentueen jäseniin.
"Mihin me mentäisiin ensiksi? Darjeth uteli kääntäessään katseensa kohti hiljalleen saavuttamaansa Vanesaa.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by wolf on Jul 6, 2010, 19:04

Sisarustensa perässä ruumasta loikki vielä yksi varsin mustanpuhuva koiraeläin. Tämä otus oli jo varsin helposti sisaruksistaan erottuva, susimaisemman ruumiinrakenteensa sekä huomattavasti lyhyemmän häntänsä puolesta. Sukulaisuussuhteesta ei siltikään ollut minkäänlaista kyseenalaisuutta tämän innokkaan pennun täydentäessä mukavasti mustan koirasusikolmikon.
Mesjer toteutti varsin auliisti siskonsa käskyn seikkailuun lähtemisestä. Voi kuinka rattoisaa elämä sillä hetkellä olikaan! Oli kivaa, suorastaan ratkiriemukasta, lähteä tutkimaan saarta sisarten kanssa, ja vielä luvan kanssa. Mesjer oli varmasti yhtä innoissaan kuin Vanesa ja Darjethkin.

Mesjerinkin mielestä yleensä niin kiintoisa Flenje jäi nyt toiseen arvoon sisarten mielipiteiden jälkeen. Ehti sekin silti sisarustensa jälkeen oman innostuksensa mustavalkoiselle ilmaista.
"Ihan yksin ilman äitiä ja isää!" uros selvensi vielä, jos vaikka Harakka ei olisikaan heti tajunnut. Sitten senkin katse kohdistui siskoon ja veljeen ja mielenkiinto tutkimusmatkaan.
"Mennään rannalle", Mesjer vastasi Darjethin kysymykseen vähän matkan päästä toisten takaa. Huonoksi onneksi se oli jäänyt viimeiseksi retkeilyluvan saatua, mutta onneksi sisarukset olivat aina reiluja ja odottivat sitä hitaintakin. Näin tuskin oli joka pentukatraassa.
"Odottakaa!" Mesjer kuitenkin varmisti vielä huudahduksellaan, ettei jäisi paitsi yhdestäkään hetkestä mahtavasta seikkailusta.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Jul 7, 2010, 19:25

Vahti-Flenjeltä liikeni äänekkäälle kolmikolle vino ai-kun-kiva-virne. Kai nuo natiaiset odottivat jonkinlaista riemukasta onnittelua uusista vapauksista, mutta Flenjeä yhtä kaikki vain huvitti moinen. Se oli itse kasvanut alusta saakka niin vapaana kuin vain huvitti ja tuon ikäisenä kuin nuo sukulaispenskat se oli hankkinut ruokansakin jo omatoimisesti.
Mutta lystinsä kullakin, uros totesi nyökähtäessään melskaaville otuksille ja käänsi huomionsa toisaalle. Saisivat viettää rauhassa tämän päivänsä, vaikkei Flenje oikeastaan kolmikon seuraa pahakseen laittanut. Jokainen oli jo satakertaisesti kehittyneemmällä tasolla kuin sen oma 'kasvatti', joka ei varmasti edes uskaltaisi uida tälle saaripahaselle, saatiko osaisi. Mato-Mihei pelkäsi vettä kuollakseen.

Kannella liikehtivä Vanesa käännähti nyt jo hieman hallitummalla pyörähdyksellä kohti esiin tulleita veljiään.
"Joo rantaan", narttu yhtyi Mesjerin puheisiin ja nyökäytti päätään.
Vaaleanruskeat silmät sinkoilivat yhä pitkin maisemaa, musta pentu ei tosiaankaan ollut mitään rauhallisinta luokkaa. Onneksi se sentään oli varsin velirakas.
"Mistä täältä pääsikään helpoiten alas", musta pentu pohdiskeli puolikysyvästi ja lähti jälleen sinkoileman pitkin kantta, välillä luisuen eteenpäin. Kovista etsintäyrityksistään huolimatta Vanesa suorastaan tanssi suoraan ohi kulkusillan, joka laivaa tutkineiden lahkolaisten oli onnistunut vasta jotain päiviä sitten luisuttaa ja raahata paikalleen (ja ylipäätään älytä koko metallilankun käyttötarkoitus), kulkemaan kannelta epätasaiseen kivikkoon.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Jul 7, 2010, 22:07

Vaikkei Flenje osannut riemuita ihan Darjethin toivomalla volyymillä pentujen vapaudesta, ei tämän vaitonainen olemus jäänyt sinisilmää kuitenkaan kiusaamaan. Tavanomaisessa tilanteessa pentu olisi saattanut hyvinkin pysähtyä sydän syrjällään pohtimaan, mitä hän tai sisaruksensa olivat onnistuneet tekemään moisen mykkäkoulun ansaitakseen, mutta nytpä ei onneksi mikään tavallinen tilanne ollutkaan käsillä. Murehtimisen sijasta uusi aikuismaiselta tuntuva vastuu omasta itsestään ja menemisistään saivat koko Darjethin kehon kihelmöimään ja ajatukset poukkoilemaan niissä lukuisissa tekemisvaihtoehdoissa, joita katras voisi missäkin Andriaanan osassa kokeilla.

Mesjerinkin päästessä ulkoilmaan ja huudellessa Vanesan kannustuksella rannalle menemisen puolesta, hyväksyi Darjeth ehdotuksen nyökyttämällä innokkaasti kuonoaan kaksikolle. Sinänsä ranta oli toki ainoa looginen vaihtoehto näin alkuunsa, sillä koko saaripläntti tuntui olevan joka suunnasta yhtä isoa rantaa, mutta mitäpäs sitä moisia pikkuseikkoja liiaksi pohdiskelemaan. Enemmän huomiota urospentu kiinnittikin sisarensa seuraaviin sanoihin, jotka liittyivät laivan alastulosillan paikantamiseen.
"Kuka nyt helpointa reittiä tarvitsee?" Darjeth hörähti haastavaan sävyyn ja suuntasi oman loikintansa kohti paatin laidalla olevaa kohtaa, joka oli maihin osuessaan ottanut melko pahasti osumaa ja painunut muhkuraisille lommoille. Syyllinen moiseen tuhoon oli yhä selvästi nähtävillä, sillä noin metrin hyppymatkan päässä laivan kyljestä jöpötti suuri, itsepäisenä paikoillaan pysynyt kivenjärkäle, jonka sinisilmäinen Musta oli joitakin päiviä sitten hoksannut. Typeräähän moista kiipeilyä ja pomppimista vaativaa reittiä oli käyttää nyt, kun laskusilta oltiin otettu käyttöön, mutta olihan se samalla myös suunnattomasti kiintoisampaa.
"Viimeinen maissa on lokinläjä!" uros vielä leikkisästi julisti, ennen kuin asettautui takapää heiluen mittailemaan tarvittavan hyppyvoiman määrää laidan kaidetta ympäröivien puolien väliin. Hetken rohkeutta kerättyään uros loikkasi, ja vaikkei menonsa kovin sulokasta ollutkaan, läjähti hän turvallisesti määränpäänä olleen kiven pinnalle. Siitä hän lähti kynnet lohkaretta äänekkäästi raapien kapuamaan alemmas ja alemmas, kunnes pääsi sen verran matalalle, että pystyi paikoiltaan hyppäämään maahan saakka.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by wolf on Sept 10, 2010, 23:29

[[Huonoa matskua tulee nyt muttei voi mitään : /]]

"Niin, pitäähän tässä olla seikkailun makua!" Mesjer kiljahti veljensä sanojen vahvistukseksi ja juoksi tuon perässä puoliksi rikkoutuneelle kaiteelle, mistä hyppäsi hänkin suht turvallisesti läsähtäen suurelle kivelle vähän matkan päässä. Vaan laskeutuminen ei sujunut aivan niin kommelluksitta uroksen uhkarohkeasti hypätessä alas hieman liian korkealta ja tehden muutaman ei-niin-uskomattomalta-näyttävän kuperkeikan.

"Umh.." Mesjer nousi varovasti pystyyn. Okei, kaikki raajat olivat tallella. Myös pää. Mitään ylivakavaa ei siis ollut voinut käydä ja elämää pystyi taas jatkamaan.
"Kunnossa ollaan!" uros huikkasi sisaruksilleen siltä varalta että he olivat nähneet hienot kuperkeikat ja huolestuneet. Sitten pentu juoksi avarammalle kohti rantaa nähdäkseen kuinka suuri se todellisuudessa oli. Huhuh, laiva jossa se oli tähän mennessä suurimman osaa elämäänsä viettänyt, olikin varsin pieni.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Sept 11, 2010, 18:44

// No kunhan tulee matskua ; ) //

Vanesa luimisti korviaan ja kiepahti taas ympäri katsoen kuinka veljet loikkivat kaiteen yli pois näkyvistä. Narttu kiiruhti nyt itsekin kaiteen ääreen, mutta huomasi olevansa meren puoleisessa osassa laivaa. Okei, ehkei siitä sitten, Vanesa ei niin kilpailuhenkinen sentään ollut. Katse osui tällä kertaa kulkusiltaankin. Nähtyään Mesjerin kompuroimassa hurjan näköisesti musta narttu päätti käyttävänsä virallista kulkureittiä, sama se mitä Darjeth oli sanonut. Kulkusillan kautta se voisi päästä sentään Mesjerin edelle vielä!

Kovalla vauhdilla ja kynnet lähes kirskuen kovia pintoja vasten pitkäkoipinen koiraeläin juoksi halki kannen ja loikki riemukkaan oloisena laskusillan kautta kiville ja Mesjerin tiedotushuudoista piittaamatta loikkaili mahdollisimman nopeaa tahtia kivikkomaastossa. Totta kai Mesjer oli kunnossa, eihän sitä mitään pahaa voisi sattua pelkästä vauhdikkaasta menosta... Ah tuota pennun ruusuista maailmannäkemystä. Äiti olisi varmaan huolestunutkin, sen Vanesa tiesi ja virnisti ajatukselle. Nyt ei ollut äitiä komentelemassa ja tiuskimassa koko aikaa.
"Varo vain itse ettet astu lokiläjään" narttu puuskahti Darjethin suuntaan unohtamatta veljen aiempia uhoamisia ja häntä korkeuksissa huiskien keskittyi omaan reittiinsä kohti vettä.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Sept 13, 2010, 15:59

// Tuccia kompaten. o/ //

Darjeth ehti juuri ottaa viimeisen loikan kohti maata, kun Mesjer sinkoutui hänen perässään yli laidan. Sinisilmältä jäi veljen loikan kunniakkain osuus - itse ilmalento siis - tyystin näkemättä, sillä omien tassujen asetteleminen paikoin teräväänkin kivikkoon vei niin paljon aikaa, että pentu ehti kääntää huomionsa toiseen vasta siinä vaiheessa, kun tämä heitti sarjan varsin epämukavilta näyttäviä kuperkeikkoja kovalla alustallaan. Darjethin naama venähti ja hän ajatteli pikaisesti mahdollisuutta siitä, että Mesjer satuttaisi menossa itsensä jotenkin: silloin tämän olisi kaiketi pakko palata vanhempien luo laivalle, eikä äiti päästäisi tapahtuneesta kuultuaan heitä enää ikinä seikkailemaan omin päin mihinkään.

Kun velipoika kuitenkin vakuutti olevansa kunnossa, palasi innostunut virne asteittain Darjethin kasvoille. Kunnolla takaisin kiinni menoon ja meininkiin nuorukainen pääsi kuitenkin vasta kuullessaan Vanesan toteamuksen, joka kantautui ilmoille jostain laskusillan lähistöltä.
"Jos astunkin, niin pyyhin tassuni sinun naamaasi!" uros kailotti, vaikka hän olikin oikeastaan jo Mesjerin kompuroidessa unohtanut tarkkailla aiemmin julistamansa kilpailun lopputuloksia. Kaiketi jokainen pysyi siis tällä erää ihan koiraeläimenä linnunjätökseksi muuttumisen sijasta.
Koko pentueen päästyä maihin lähti Darjeth hölkkäämään kohti merta ja antoi askelluksensa pysähtyä vasta sitten, kun pienet aallot ylsivät pyyhkimään hänen tassujaan.
"Kai me mennään toiselle puolelle asti?" uros varmisti kulmiaan kysyvästi kohottaen toisilta. Olisihan se nimittäin ihan tylsää, jos sisarukset olivatkin tarkoittaneet vain laivasaaren omaa rannikkoa - eihän täällä voinut edes tehdä mitään siistiä lyhyen uintimatkan päässä olevaan hiekkarantaan verrattuna!

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Oct 19, 2010, 0:19

// Sori Wolf nyt vedän kunnon autohitillä hahmosi ulos meiningeistä, mutta ei voi oikeasti jatkua näin. Olet saanut mahiksesi etkä käyttänyt niitä etkä edes ilmoittanut sitten ettet kerta kaikkiaan kykene pelaamaan niin ei ainakaan minulla tule liiemmin omantunnontuskiakaan nyt. Nämä pennut vain ovat liian merkittäviä melkein koko Andriaanan juonen kannalta että voitaisiin pitkittää tätä peliä vuositolkuiksi. //

Vanesa pysähtyi vesirajan läheisyyteen haltioituneen näköisenä. Se ei vastaillut Darjethin törkeänlaatuisiin uhoamisiin lokinläjien käyttötavasta, mutta Darjethin seuraava kysymys oli jo vastaamiskelpoinen.
"No tietty! Vai mitä, Naakka?" musta neiti hölisi kiivaasti ja päättäväisesti. Se piti itsestäänselvyytenä, että he menisivät aina viralliseen Andriaanaan saakka.
Mesjerin suunnalta ei kuulunut vastausta joten vaaleanruskeat silmät kääntyivät katsomaan taakse, eihän Vanesalle jätettäisi vastaamatta suoraa kysymystä!
"Ohoh", pitkäkoipi äännähti hämmästyneesti. Mesjer oli pysähtynyt tuskaisen näköisesti puolitiehen ja kohotti merkitsevästi jalkaansa pään puisteluiden kera.
Mesjer kuitenkin mutisi ettei halunnut pilata koko porukan mahdollisuuksia ja että tulisi perässä jos äiti voisi vaikka tehdä jalalle jotain. Sitten veli katosikin, kenties häpeilevänkin oloisena, takaisin laivan suunnalle kompuroimaan.

Vanesa katsahteli huolestuneen näköisenä Mesjerin perään ja sitten Darjethiin, jonka kanssa he olivat jo kahdestaan kivisen saaren tällä puolen.
"Ei se sit kait ollutkaan kunnossa", pentu totesi säikähtäneen kuuloisesti. Yhtäkkiä sankarillinen voittamattomuus oli poissa ja olo avuton ja alaston. Hehän olivatkin haavoittuvaisia? Silti mieli veti pääsaaren suuntaan...

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Oct 19, 2010, 23:38

Darjeth heilutti hyväksyvästi häntäänsä Vanesalle tämän ollessa samaa mieltä siitä, ettei kolmikko tosiaankaan jäisi tälle köyhälle kivikolle telmimään, kun kerran paremmat maisemat odottelivat vain lyhyen uintimatkan päässä. Uros ei kuitenkaan huomannut kiinnittää huomiotaan Mesjerin vaitonaisuuteen, vaan hän keskittyi haistelemaan suolaisia laineita hieman turhankin läheltä ja oli jo vetäistä vettä henkeensä, kunnes kuuli siskonsa jälleen lausahtavan jotakin. Tällä kertaa Haukka kuulosti kuitenkin niin hämmentyneeltä, että veljensä sydänalassa muljahti.
"Mitä?", sinisilmä uteli huolestuneena kääntäessään katseensa kohti sisartaan ja myös kauemmaksi jäänyttä veljeään, joista viimeisintä tuijotellessaan hän tajusi Vanesan huolen syyn. Ilmeisesti velipoika ei ollut sittenkään selvinnyt kuperkeikoistaan kolhuitta, vaikka niin oli koettanut toisille väittää.

Mesjerin pujahdettua takaisin laivalle kurtisti Darjeth kulmiaan ja puri mietteliäänä huultaan.
"Äh, niinpä", hän voihkaisi siskolleen ja koetti kuumeisesti miettiä sitä, mitä heidän nyt tulisi tehdä. Vaikka veljen loukkaantuminen oli kurja juttu, tahtoi sinisilmäkin yhä kovasti pääsaareen suuntautuvalle seikkailulleen.
"Kyllä se varmaan pärjää kuitenkin. Mennään me vaan toiselle rannalle niin kuin meinattiinkin, ennen kuin... Ennen kuin äiti saa kuulla mitä tapahtui, jolloin se varmaan hakee meidätkin kotiin." Lauseen loppuosa haipui kuiskauksenomaiseksi mutinaksi, sillä ajatuksensa ääneen lausuessaan tunsi tunnollinen penikka tasapainoilevansa jonkin säännön rikkomisen ja rikkomatta olemisen hatarassa välimaastossa. Jos he kerran nimittäin tiesivät emon haluavan heidän palaavan laivalle, olisi heidän tietysti niin pitänyt ilman eri komentoa tehdä - sen sijaan Darjeth ehdotti heidän toimivan täysin päinvastoin.
Nähdäkseen pitikö Vanesa moista suunnitelmaa kovinkin julkeana, vilkaisi Darjeth siskoaan kulmiensa alta niin syyllisen näköisenä, että hänen olisi voinut kuvitella olleen itse työntämässä Mesjeriä päin kivikkoa.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Oct 26, 2010, 20:33

[[ Vihdoinkin muistin tulla tänne. ]]

Garnet Kaukamieli oli viettänyt viimeiset tovit rentoa aikaa, jolloin se oli pyrkinyt hemmottelemaan itseään mahdollisimman paljon sellaisilla keinoilla, mitä Andriaanssa nyt oli edes saatavilla. Juuri sillä hetkellä vaaleaturkkinen neitimäinen uros makasi pitkin pituuttaan Djalan rannalla, rentoutuen ja nauttien auringosta - silloin kun aurinko nyt suvaitsi paistaa tarpeeksi, jotta se edes lämmitti. Tosin rentoutuminen ei oikein onnistunut mereltä kantautuvan tuulen ansiosta, joka mitätöi vielä paistavan auringonkin lämmön. Loppujen lopuksi Kaukamieltä rupesi kismittämään sen verran sen lokoilua haittaava sää, että puolisusi nousi pöyhkeästi ylös, mulkoillen taivaalla lainehtivia pilviä kuin pahimpia vihollisiaan.

Granaatti ei kuitenkaan kauaa jäänyt märehtimään paikoilleen. Kravaattikaula lähestulkoon tanssahteli veden rajaan, astuen varovaisesti veteen tunnustellakseen veden lämpötilaa. 'Onpas viileää', uros ajatteli pettyneenä, mutta asteli kuitenkin hiukan eteenpäin, jotta vesi kasteli sen jalat, mutta ei aivan yltänyt vatsaan asti. Garnet huokaisi itsekseen, riiputtaen muka niin surkeana päätään. Voi, kukaan ei ollut edes näkemässä sen surkeutta. Purppurasilmä katsahti tylsistyneenä ympärilleen.
"Tarvitsen ryypyn", se totesi enemmänkin Herralle kuin kenellekään muulle, koska kuka muukaan olisi sitä kuuntelemassa. Ehkäpä seuraava kohde olisikin Ederan kartano, missä se voisi nauttia hiukan alkoholia ja mielellään hyvässä seurassa, jos sellaista nyt täältä edes löytyisi. Ennen kuin puolisusi kerkesi kuitenkaan astella pois vedestä, se havaitsi hiukan kauempana rannasta olevalla saarella liikettä, siristäen hiukan silmiään nähdäkseen paremmin. Jotain siellä kyllä liikkui, joten ehkäpä pitäisi odottaa hiukan, kenties nuo elävät olennot saapuisivat rannalle. Jos ei, ainahan se kartano olisi hyvä toinen vaihtoehto.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Oct 26, 2010, 21:18

Vaaleanruskeissa silmissä pilkahti villi kapinamieli Darjethin sanat kuultuaan.
"Mennään nopeasti, mennään! Ei näin hienoa tilaisuutta saa missata yhden veljen takia!" narttu intosi vilkuillen nyt varuillaan olevan oloisena laivan suunnalle. Darjeth kenties tunsi omatunnossaan pistoksia tämän takia, mutta Vanesaa se ei haitannut ollenkaan. Neitinen kyllä pelkäsi vanhempiensa vihaa, mutta nyt kun äidin saatika isän silmät eivät olleet porautumassa sen omiin, oli paljon helpompi toteuttaa omia halujaan. Vanesa oli kuullut ihan tarpeeksi sättimisiä että uskoi voivansa kestää tällaisen rikkeen, jonka se jakaisi yhdessä velipojan kanssa eikä tyystin yksin kärsisi. Jos tätä nyt edes rikkeeksi laskettaisiin.

"Ja mehän ollaan jo isoja ja Naakka nyt vaan oli juntti", Vanesa heitti huolettomasti loikatessaan kiireellä aaltoihin. Mitä nopeammin pois pikku saaripläntiltä, sen parempi.
Veden toisella puolella hiekkarannalla liikehtivää hahmoa ei musta pentu huomannut keskittyessään kokonaan omiin toimiinsa. Se ei ollut täysin onneton uimari, toki vanhemmat olivat huolehtineet lapsosensa näin uhmakkaaseen paikkaan tuodessaan, etteivät ne niin noloja olisi etteivät osaisi uida omin avuin. Siispä solakkarakenteinen narttu kauhoi ihan mallikkaasti kohti valtavan oloista ranta-aluetta. Kun oli päässyt useamman metriä kauemmas kivikkosaaresta tuli vielä mukavat vesivirtauksetkin jouduttamaan matkaa pääsaaren suuntaan.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Oct 27, 2010, 20:49

Vaikka Vanesan into saikin Darjethin astetta luottavaisemmalle mielelle, ei se riittänyt tyystin pyyhkimään murehtivaista ilmettä hänen kasvoiltaan. Siniset silmänsä hakeutuivat kuin varkain yhä uudestaan takaisin kohti laivaa, joka vaikutti tänään jököttävän jotenkin oudon syyttävästi keskellä kivikkoa. Kaiken lisäksi nuori uros saattoi kuvitella elävästi, kuinka emonsa seisoisi samaisen laivan kannella mulkoilemassa tahtoaan uhmaavia pentuja pitkää kuononvarttaan pitkin.
"Hmm niinpä", sinisilmä vastasi selkeän empivästi, vaikka heilauttikin samalla häntäänsä merkiksi siitä, että oli yhä kiinnostunut ehdottamastaan suunnitelmasta.

Kun Vanesa sitten viimein otti ja loikkasi aaltojen vietäväksi, jäivät Darjethin mietteet kuitenkin lopulta rannalle, kun hän lähti pentumaisen kilpailuhenkisesti ottamaan toistan kiinni. Molskahtaen mäjähti veteen loikannut uros hieman sisarensa taakse ja lähti saman tien kauhomaan tarmolla tietään halki vihertävän vesitasangon. Ihan turha uimari ei tämäkään Musta ollut, mutta alati pidemmäksi kasvava turkkinsa muuttui veden painosta kuitenkin sen verran raskaaksi, että jo muutamien metrien polskimisen jälkeen alkoi uros läähättää. Samassa kaksikko tosin ehätti saapua myötävirtaukseen, joka joudutti asioita kummasti ja antoi uimareille mahdollisuuden jopa keskittyä muuhunkin, kuin pelkkään pinnalla pysymiseen.
"Hei mitä--- Hei Haukka, katso tuonne, katso!" alkoikin Darjeth kiljua selvästi hyvin äimistyneenä vilkaistuaan kohti lähestyvää vastarantaa.
"Miten tuolla voi olla... Äiti!? Sehän on laivalla", uros jatkoi silmät suurina ja tuijotti suoraan kohti Garnetia, joka tältä etäisyydeltä tosiaan näytti hämmästyttävän paljon Ileyalta - mikä taas sai Darjethin mielen epäileväisen osuuden jälleen liikkeelle. Eihän edes heidän emonsa voinut olla tällä tavoin kahdessa paikassa samaan aikaan!

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Nov 3, 2010, 21:30

Niinpä Garnet istahti paikoilleen, jääden tähyilemään saaren rannalla olevia hahmoja, mutta ei vielä kyennyt erottamaan, mitä ne otukset olisivat. Luultavasti koiraeläimiä. Ja ainahan se seura kelpaisi, oli uros sen verran sosiaalista tyyppiä. Kyllä sinne kartanolle kerkiäisi mennä tutkimaan vähän myöhemminkin. Ja ainahan noita vieraita voisi pyytää mukaan, jos tarpeeksi sopivia siihen olisivat. Näyttivät kyllä aika pieniltä, joten tuskinpa olisivat edes sopivan ikäisiä liittyäkseen Kaukamielen seuraan pienelle ryypylle. Tai no, pienelle ja pienelle. Kyllä puolisusi tunsi itsensä, tuskin se kovin pieneksi enää jäisi kun vauhtiin päästäisiin.

Hetken aikaa tummia pisteitä katseltuaan meinasi uros jo kyllästyä ja nousta seisomaan, mutta piakkoin nuo tuntemattomat eläimet näyttivät tavallaan melkein katoavan, mistä kerman värinen puolisusi sitten päätteli, että ne olivat päättäneet lähteä uimaan rantaa päin. Olivatkohan vieraat jo havainneet sen? Äänet eivät kantaneet tarpeeksi hyvin, jotta uros olisi tiennyt asiasta sen enempää, joten se päätti vain jäädä odottamaan hiljaa mieluummin kuin huutelemaan mitään vielä liian kaukana oleville vieraille. Aikaa kuluttaakseen naarasmainen uros haukotteli leveästi, venytteli hitaasti ja siirtyi sitten taas katselemaan hitaasti lähestyviä pisteitä. Garnet oli kuulevinaan jotain ääntä sieltä suunnalta, mutta ei vieläkään saanut sanoista selvää, vaikka ääni vaikuttikin varsin kovalta. Uteliaana uros kallisti päätään merta kohti, höristäen lävistettyä korvaansa äänelle. Sen teki kovasti mieli tehdä itsensä jotenkin huomatuksi, mutta päätti hetken miettimisen tuloksena kuitenkin kärsivällisesti istua paikoillaan kunnes mustat pisteet pääsisivät sopivan lähelle tai sitten kokonaan rannalle. Garnetin puuhkamainen häntä kuitenkin heilahteli uteliaana sen raitaisen selän takana.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Nov 3, 2010, 22:06

Vanesa hätkähti Darjethin yhtäkkistä elämöintiä, enimmäkseen äänensävyn vuoksi. Mikä saattoi velipojan näin järkyttää? Naaras haki ensin aallokosta veljensä näkökenttäänsä, mutta käänsi sitten sekin nopeasti kuononsa rantaa kohti, unohtaen kauhoa jaloillaan eteenpäin kuultuaan mitä veli sanoi. Mitä, äiti? Rannalla?
Vaaleanruskeat silmät levisivät naaraspennun huomattua saman.
"Äiti!" Vanesa henkäisi sekin järkyttyneenä, uiden nyt varsin töksähdellen. Eteneminen olikin lähinnä veden virtauksen ansiota.
"Se on päättänyt estää meidän seikkailupäivän", narttu jo parkui tehtyään päätelmänsä siitä mitä olisi tiedossa.
Darjethin tavoin se ei osannut suhtautua äidin näkemiseen rannalla kriittisemmältä kannalta. Vanesa saattoi hyvinkin uskoa äitinsä omaavan ihmeellisiä supervoimia, joilla se aina kykeni mitä mystisemmin kontrolloimaan pentujensa tekemisiä. Jos äiti olikin koko ajan suunnitellut tätä liikettä ja poistunut laivasta jotain muuta kautta ja lähtenyt uimaan jo ennen heitä...

Vanesa oli kääntänyt katseensa pois äidiksi uskomastaan koiraeläimestä ja tuijotti vedenpintaa edessään nyt jo ahdistuneen oloisena, uskaltamatta enää katsella rannan suuntaan. Ehkä äiti olisi poissa jos sinne olisi katselematta ja vain rantautuisi ja... niin.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Nov 3, 2010, 23:05

Siskonsa parkuna lietsoi Darjethin hämmennystä entisestään, minkä ansiosta hän painoi korvansa tiukasti vasten niskaa ja näytti hetken jopa siltä, kuin olisi aikeissa pillahtaa itkuun. Uros ei olisi suin surminkaan tahtonut seikkailunsa menevän näin pahoin mönkään, mutta vielä enemmän hänen mieltään myllersi ajatus vanhempiensa pettymyksestä, jota he taatusti tuntisivat saadessaan pennut kiinni luvattomilta teiltä. Tai noh, ihan luvallisestihan he olivat laivalta lähteneet, jos asiaa yhtään pysähtyi ajattelemaan, mutta pennun mieli ei tällä hetkellä sellaista ehtinyt tekemään.
"Miten se voi... Miten se on ehtinyt tuonne?" uros kitisi, kun uimisensa alkoi Vanesan tavoin olla varsin olematonta ja eteneminen jäi merivirtojen huoleksi. Jotenkin ajatus rantautumisen tahallisesta nopeuttamisesta kun ei tuntunut järin houkuttelevalta.

Vaan siinä missä tummaturkkinen naaras painoi murtuneen katseensa syvyyksiin, tuntuivat Darjethin silmät liimautuneet "äitiinsä" hyvinkin voimakkaasti. Vaitonaisena hän vain oli ja tuijotti vaaleaturkkista koiraeläintä, kunnes tämä kävi venyttelemään rannalla ja paljasti samalla hetkellisesti selkänsä aalloilla keikkuville penikoille. Se, mitä Darjeth tällä kertaa näkin, sai hänet suorastaan kiljahtamaan kauhusta.
"Äiti on loukkaantunut!" uros vinkaisi silmät apposen ammollaan - hän kun oli mennyt luulemaan Garnet-paran vaaleassa selässä hohtavia punaisia raitakuvioita ammottaviksi haavoiksi.
"Sen selkä on ihan veressä", Darjeth jatkoikin ja alkoi saman tien uida taas kohti rantaa niin suurella tarmolla, kuin pienet tassunsa vain antoivat myöden. Äkkiä torutuksi ja jopa rangaistuksi tuleminen kun oli alkanut tuntua täysin mitättömältä nuorukaisten elämän kutakuinkin tärkeimmät olennon raadelluksi tulemisen rinnalla.
"Äiti! Äitiii!" Darjeth alkoi huudella hädissään, kun välimatkaa hänen ja hiekkarannalla kököttävän olennon välillä ei ollut enää liian paljon sanallisen kommunikoimisen kannalta.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Nov 7, 2010, 19:07

Garnet katseli hetken aikaa kyllästyneenä tassujaan, mutta vilkaistessaan taas merelle päin se oli huomaavinaan, että lähestyvien eläinten vauhti olisi jotenkin ehkäpä hidastunut. Hiukan hämmentyneenä uros siristi silmiään. Toivottavasti toiset eivät nyt meinanneet takaisin kääntyä, olihan uros kuitenkin jäänyt niitä odottamaan. Puolisusi kallisti hiukan päätään, haukotellen puhtaasti aikansa kuluksi. Kärsimättömänä se tapitti ulapalla lilluvia mustaturkkeja.

Kaukamieli tulikin paljastaneeksi selkänsä pennuille, mikä sai Darjethiin eloa, joka kuului peräti rannalle saakka pennun kiljaisun muodossa. Hämmentyneenä vaaleaturkki kääntyi takaisin kohti vettä katseltuaan hetken aikaa takanaan olevaa metsää. Mitäköhän tuo tummaturkki noin kiljahti? Sanoista ei uros saanut vielä selvää, mutta ehkä se saisi tietää, kunhan vieraat saapuisivat lähemmäksi rantaa. Toisiin tuli vähän paremmin liikettäkin nyt, mihin purppurasilmä oli tyytyväinen. Ei sitä nyt kauaa viitsisi siinä turhan päiten istuskella. Piakkoin toiset olivatkin niin lähellä, että Garnet kykeni sieppaamaan Darjethin lahkonkieliset sanat korvillaan.
"Äiti?" Gar hämmästeli vaistomaisesti lahkoksi.
Hämmentyneenä puolisusi nousi seisomaan ja vilkaisi laajassa kaaressa taakseen. Mitä tuo nyt höpisi, eihän rannalla ollut ketään muuta kuin uros? Kaukamieli luimisti hiukan hämmästyneenä korviaan, mutta tuli siihen tulokseen, että toinen nyt kyllä sekoitti sen johonkin naaraaseen. Samalla sen mieleen pomppasi Ileya, joka oli kyllä sen verran saman näköinen, että uros kyettiin sekoittamaan siihen aika helposti aluksi. Yhdisteltyään hämmentyneessä mielessään kaikki asiat, lahkolainen kääntyi takaisin vedessä vielä oleviin pentuihin päin suu ammollaan.
"Ei kai voi olla..."

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Nov 8, 2010, 17:00

Vanesa säikähti uudemman kerran Darjethin tehtyä huomionsa äidistä ja nosti nyt sekin jälleen vaaleanruskeat silmänsä tapittamaan rannan suuntaan. Järkytys oli sen verran suuri että vilkasmielinen pentu vetäytyi sanattomaksi. Ensin veli oli loukkaantunut ja nyt äitikin!
"Älä jätä minua", narttu vinkaisi onnettomana ja lähti räpiköimään Darjethin perään huomattuaan jääneensä jälkeen. Kun kaikkialla sattui ja tapahtui jotain näin kamalaa, niin iski äkillinen halu pitää edes se viimeinen eheä läheinen lähellä. Darjeth oli aina niin tyynen ja viisaan oloinen, sellainen johon oli helppo turvautua.

Matka tuntui ikuisuudelta ja uiminenkin alkoi pelottaa. Entä jos hai tulisi ja veisi heistä jommankumman? Vanesa hengitti kiivaasti ja pälyili niin ympärilleen, veljeensä kuin äitinään pitämään olentoon. Nyt tuntui äidin hahmo vääristyvän muutenkin. Eihän tuo kaulassa oleva punainen juttu ollutkaan äidin korea valjasketjuun upotettu koristekivi. Se valui ihan liian pitkälle alaspäin... kankaisesti ja raidikkaasti. Äidin kirsukin oli vaalentunut sitten viime näkemän.
Vanesa räpytteli kuitenkin tarmokkaasti silmiään, ehkä tämä vain johtui kostuneista silmistä.
"Äiti?" pentu vielä hönkäili itsepintaisesti ja nyt sen silmät vasta sumentuivatkin kun harhakuva oli ja säilyi viallisine yksityiskohtineen.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Nov 11, 2010, 21:46

Darjeth ui ja huusi, huusi ja ui, kunnes äänensä alkoi käheytyä kurkkuun livahtavien merivesihörppyjen ansiosta. Näin tapahduttua tajusi uros lopultakin sulkea suunsa ja keskittyä pelkästään uimiseen, mikä olikin jo varsin mainio idea, sillä voimansa alkoivat käydä nopeasti vähiin. Lyhyt uintimatka tuskin olisi tehnyt heikkoakaan mikäli pentu olisi tajunnut pulikoida eteenpäin kaikessa rauhassa ja antanut virtausten tehdä osan työstä puolestaan, mutta ajatus äidin loukkaantumisesta oli lietsonut hänet sellaiseen paniikkiin, ettei hän tajunnut säästellä itseään ollenkaan.

Kun ranta alkoi olla enää muutaman kymmenen metrin päässä, alkoi Darjeth sisarensa tavoin hahmottaa hiekalla seisovan "äitinsä" yksityiskohtia paremmin, mikä ei tosin saanut urosta vieläkään hidastamaan vauhtiaan. Kuitenkin vasta, kun pienet tassunsa viimein osuivat pohjaan ja pentu saattoi jäädä syvästi hengästyneenä tönöttämään rantaveteen tuntui hän oikeastaan tajuavan, ettei hänen edessään seisonut Ileya ensinkään - ei, tuohan oli joku ihan vieras uros!
"KUKA sinä olet?!" sinisilmäinen nuorukainen huudahti järkyttyneenä, kuin muukalainen olisi tahallaan tekeytynyt pentujen emoksi ja vasta nyt riisunut naamionsa pois.
"Et ole... Et olekaan..." Darjeth yritti vielä jatkaa, mutta keuhkonsa vaativat niin kipeästi ilmaa osakseen, ettei pentu saanut lausettaan vietyä loppuun. Uuden puhumisyrityksen sijasta vettynyt karvakasa jäikin siis tasaamaan hengitystään samalla, kun lautasen kokoisiksi suurentuneet silmänsä kääntyivät pälyilemään kohti siskoaan. Epäuskoinen ilmeensä kertoi varsin selvää tarinaansa siitä, kuinka kipeästi uros kaipasi Vanesan tukea juuri nyt: kai tämäkin sentään oli samaa mieltä siitä, ettei vieras ollutkaan heidän äitinsä?

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Nov 17, 2010, 21:26

Garnet oli kerrassaan hämmentynyt, eikä oikein tiennyt miten rantaa kohti uivia pentuja pitäisi kohdella. Selvästi nuo kaksi olivat kuitenkin aluksi kovin hätääntyneessä tilassa, mikä sai uroksen mielen taaimmaisessa nurkassa kolkuttamaan jonkin epämääräisen ja tukahtutetun tunteen, ehkäpä huolestuneisuuden. Puolisusi tuijotteli hämillään mustaturkkisia pentuja, jotka nyt olivat jo niin lähellä rantaa, että vaaleaturkki kykeni ne kunnolla näkemään. Kauempaa ne eivät kyllä vaikuttaneet niin paljoa Ileyan pennuilta, joten ehkäpä tämä oli vain hassu sattuma ja pennut sekoittivat uroksen johonkin toiseen vaaleaturkkiseen naaraaseen, sekin olisi hyvin mahdollista. Purppurasilmä päätti kuitenkin jäädä tarkastelemaan tilannetta, hiukan jännittyneenä kylläkin.

Piakkoin uupuneet palleroiset saavuttivat matalan rannan ja Garnet nousi seisomaan paikaltaan, lähestymättä kuitenkaan vieraita. Eihän se nyt halunnut pelottaa mustaturkkeja poiskaan. Darjeth sai ensimmäisenä suunsa auki ja Garnet kallisti toisen huudahdukselle hiukan paheksuvasti päätään, sanomatta aluksi kuitenkaan mitään. Se tarkasteli toista hetken aikaa, todeten sitten nuorukaisen saattavan ollakin jotain sukua ainakin Koethilla, jonka se oli tosiaankin jo tavannut. Uros loi aluksi lievän huolestuneen katseen hengästyneisiin pentuihin - mikä oli oikeastaan harvinaista saada siltä, mutta pentujen mahdollinen verisukulaisuus pehmitti Granaattia. Lahkolainen päätti kuitenkin vastata parhaansa mukaan sinisilmäisen pennun ensimmäiseen kysymykseen, ainakin jossain vaiheessa.
"Ihan rauhassa. En ole äitinne, mutta olisi mukava tietää, mikä hänen nimensä on", Kaukamieli aloitti rauhoittavasti, silmäillen hillittynä mahdollisia serkkujaan. Toivottavasti nuorukaiset eivät pitäisi kysymystä liian tungettelevana. Gar voisi kyllä selittää sen myöhemminkin.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Nov 18, 2010, 0:44

Vanesa huohotti hoippuessaan veljensä perässä pehmeää hietikkopohjaa pitkin aina vain lähemmäs lopullista vesirajaa. Se oli viimein huomannut saman kuin mitä veljensä nyt huudahteli, ettei toinen ollutkaan äiti, ja hipsi sekin varsin turvaa hakevasti lähes veljeensä kiinni. Vieraaksi nyt todistettu koiraeläin ehätti puhumaan ennen kuin narttu sai mietittyä mitä olisi voinut sanoa.

Kermanvärinen uros esitti asiansa kohteliaasti, mutta Vanesa kuitenkin vilkuili yhä säikyn oloisena Darjethiin ja kallisteli korviaan taaksepäin.
Toisaalta toinen oli lahkolainen, mikä toi pientä luottamusta. Herran alaisena se ei ainakaan voisi tappaa heitä. Silti Vanesa tunsi itsensä nyt törkeästi petetyksi ja nöyryytetyksi eikä vaikuttanut osoittavan vielä mitään ilahtumisen merkkejä. Olisikin tehnyt mieli jättää toinen vaille vastausta, mutta toisaalta Vanesa mietti ettei sillä ollut äidissään mitään piiloteltavaa - äiti oli paljon paljon parempi kuin tuo huijari.
"Ileya Kermaharja", koirasusi henkäisi jokseenkin loukkaantuneen ja kohtalokkaan kuuloisena ja kuonoansa kohottaen ylväämmin pystyyn, kun se äsken oli osoittanut lähinnä varpaisiin.
"Mutta esittele sinä itsesi!" Vanesa komensi. Olihan sille toki aina teroitettu käytöstapoja, mutta se vetosi mielessään kiivaan käytöksensä perusteeksi sen miten julmasti toinen muka oli kohdellut kaksikkoa. Ja näytti äidiltä, sekin tuntui jo suoranaiselta rikokselta kun pikkuneiti oli aina palvonut äitinsä harjasta ja kaunista väriä ja pitkää häntää...

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Nov 18, 2010, 8:21

Sisarensa laahautuessa vierelleen tuntui Darjeth saavan sen verran suuren osan itsestään kootuksi, että saattoi hetken kuluttua kääntyä ilman enempiä vauhkoilemisia takaisin puhumaan pukahtavaa muukalaista kohden. Vasta kuullessaan toisen lahkokieliset sanat tajusi uros itsekin käyttäneensä aikaisemmin samaista kieltä ihan automaattisesti. Huomio sai tummaturkin nolostumaan: näinkö huonosti hän hillitsi itsensä heti, kun jotakin tavallisuudesta hitusenkin poikkeavaa sattui tapahtumaan? Ulospäin kyseinen tuntemus tosin näkyi ainoastaan yhä kovin epäileväisensävyisenä tuijotuksena ja pienten korvien epävarmana luimisteluna.
"Ja isä on Koeth Musta", päätti uros vielä heittää ylpeästi väliin Vanesan esiteltyä heidän emonsa. Vaikka äiti tässä iässä oleville pennuille olikin aivan erityisen tärkeä henkilö, tiesi nuorukainen nimittäin nimenomaan Mustarastaan olevan varsin kunnioitettu nimi muiden lahkolaisten keskuudessa. Ja sieti sitä kyllä ollakin, kun tämä joutui jatkuvasti juoksemaan Herran asioilla siellä täällä, eikä voinut puolinakaan aikoina vain viettää kivaa yhteiseloa perheensä kanssa.

Sen enempää ei Darjeth kuitenkaan osannut tähän hätään haastella, sillä sisarensa vaativa esittäytymismääräys sisälsi oikeastaan kaiken, mitä uroskin tällä hetkellä tahtoi tietää. Kenties hän olisi voinut lisäksi udella miksi muukalainen oli naamioitunut heidän äidikseen, mutta sekin tuntui vähän typerältä nuorukaisesta, joka muisti hetken asiaa ajateltuaan olleensa oikeastaan itse se taho, joka toista oli ensimmäisenä kuolettavasti loukkaantuneeksi Ileyaksi luullut. Ehkä siis oli viisainta pitää hetken aikaa nokka tukossa, mikäli tahtoi olla kiinnittämättä muidenkin huomiota uroksen tekemiin virhearvioihin.

// Örh olisi kaiketi pitänyt laittaa tuo Koken nimi käännetyssä muodossa, kun kerran lahkokielellä puhuttiin, mutta Mustarastas Musta kuulostaa vain liian oudolta. ='D //

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Nov 23, 2010, 21:08

Garnet tiedosti kyllä pentujen epäilevät ja ehkäpä loukatutkin katseet, mutta se päätti sivuuttaa ne hetkeksi. Sillä hetkellä sitä kiinnosti vain noitten palleroitten alkuperä. Pian pikkuinen naaras paukauttikin ylpeänä emonsa nimen ja Darjeth heti perään isänsä nimen. Aluksi Kaukemielen kasvoille levisi tyytyväinen hymy, mutta se ei kyennyt pidättelemään iloista naurahdustaan, mikä mahtoi kuulostaa oudolta reaktiolta. Mutta uros oli iloinen. Mikä sattuma tosiaan, se oli törmännyt juuri niihin pentuihin, mitä oli halunnutkin nähdä! Raitaselkä iloitsi hetken itsekseen, mutta päätti sitten hymähtäen vastata naaraan kysymykseen.
"Olen Garnet Kaukamieli", uros hymisi silmät tyytyväisinä purppuroina viiruina. Vaikka Gar tykkäsikin leikkiä toisilla, se päätti kuitenkin paljastaa pennuille, mikä oikeutti sen erikoisen reaktion.

"Satun tuntemaan vanhempanne", lahkolainen sanoi tukahduttaen onnellisen hykerryksensä.
"Satun myös olemaan äitinne sisaren poika, eli siis serkkunne", puolisusi jatkoi, silmäillen pentuja yllättävä kiintymys kasvoiltaan loistaen. Vaikka se ei uskonutkaan, että toiset sopeutuisivat siihen niin helposti, mutta itse se oli jo tyytyväisempi kuin pitkään aikaan. Keikarina Granaatti laskeutui ehkä liioitellun syvään kumarrukseen ja sanoi arvokkaasti:
"Ihastuttavaa tavata teitä." Tällä hetkellä nämä pennut kuuluivat yhtiin ainoista henkilöistä, jota Garnet todella kunnioitti.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Nov 25, 2010, 21:55

Vanesa katseli tuimana vierasta urosta, joka nyt kylläkin esittäytyi varsin tottelevaisesti. Silti olisi tehnyt mieli motata toista päin näköä kun kehtasi noin ilveillä mielistelevästi ja onnellisesti, aivan kuin olisi pilaillut heidän kustannuksellaan.
Garnet Kaukamieli ei sanonut Vanesalle mitään. Pennut olivat vielä melko tietämättömiä perheensä ulkopuolisesta suvustaan, Flenje vain oli pyöriskellyt kuvioissa alusta saakka.

Kermanvärinen otus jatkoi kovin salamyhkäisen johdattelevasti puheitaan, jotka lause lauseelta saivat Vanesan yhä vain enemmän hämmennyksiin. Vaikka narttu olikin erittäin vilkas niin luonteeltaan kuin ajatustoiminnaltaankin, sillä meni nyt hetki prosessoidessa asiaa ja ilme valahti melkoisen skaalan epäuskoisesta hämmentyneen riemastuneeseen.
Kävihän toisen selitykset ihan järkeen, kun katseli tuota ulkonäköä.
"Vau, hauska tavata muitakin serkkuja kuin Harakka!", Vanesa selvitteli. Eikä Flenjekään nyt virallisesti serkku ollut, mutta serkunpentu oli kivempi pyöristää serkuksi kun eivät nuo sukusuhteet niin tähdellisiä siltä kantilta olleet.
"Näytät ihan äidiltä", Vanesa huomautti tuon varmasti jo erityisen selväksi tulleen faktan, nyt vain positiivisemmassa mielessä kuin mitä aiemmat reaktiot olivat olleet.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Nov 29, 2010, 9:10

Darjethillekaan ei vieraan uroksen korealta kalskahtava nimi mitään sanonut, kun ei tuo edes lahkokieliseksi kääntynyt. Siitä huolimatta hänestä tuntui jokseenkin rohkaisevalta nähdä, kuinka Garnet oli mukisematta totellut Vanesan mahtipontista komentelua esittäytymisen suhteen - tuskin nimittäin kukaan kamala vihulainen tekisi vapaaehtoisesti juuri sitä, mitä tämän käsketään tehdä. Näin asia ainakin nuorukaisen vielä melko mustavalkoisessa mielessä toimi.

Vaan asioiden sitten alkaessa selkiytyä sukulaisuussolmujen aukenemisen myötä muuttui Darjethin kasvojen ilme nopeasti avoimen kiinnostuneeksi. Aikaisemmat murjotusmutristelut jäivät sen sileän tien unholaan nuorukaisen alkaessa käsittää, ettei hän ollut sittenkään tehnyt niin kamalan isoa virhettä pitäessään liehulettistä toveria äitinään, sillä äidin sukuahan tuo totta tosiaan oli!
"Meidän serkku!" uros hihkaisikin käytännössä yhtä aikaa sisarensa ensimmäisen kommentin kanssa ja heilautti samalla häntäänsä niin, että sen pitkät karvat heittelivät vesipisaroita iloisesti ympäriinsä.
"Kiva tavata, niin", hän hetken kuluttua jatkoi lähtiessään askeltamaan ylös rantavedestä. Vasta hännän vaivalloinen huiskuttaminen vedessä oli saanut pennun nimittäin huomioimaan sen, että hän totta tosiaan yhä pönötti vihertävässä merivedessä. Nyt, kun nätisti kumarteleva Garnet oli kuitenkin osoittautunut vaarattomaksi, ei toisen läheisyyteen siirtymistä ollut varmaankaan enää tarpeen vältellä.
"Minä olen Darjeth Musta ja tämä on minun siskoni", esitteli sinisilmäinen uros vastaavasti itsensä ja jätti ohimennen mainitsemalleen naaraalle kohteliaasti tilaisuuden lausua itse oman nimensä ilmoille.
"Meillä on vielä yksi veli, mutta se on nyt... Kotona." Viimeisimmän lausahduksen päätteeksi oli Darjeth päässyt kokonaan ylös vedestä ja jäi nyt silmät innosta hehkuen tutkailemaan Garnetia yhä tarkemmin katseellaan.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Dec 6, 2010, 15:56

Garnet huomasi, miten pentujen ilmeet muuttuivat epäluuloisista iloisiksi ja vastaanottavammiksi. Uros heilutteli tyytyväisenä puuhkamaista häntäänsä toisille. Olihan se varmaan aika yllättävää tavata serkku yhtäkkiä, mutta mustaturkkiset ottivat sen hyvin vastaan. Puolisusi oli todella tyytyväinen, eikä pystynyt peittelemään sitä - miksi se olisi halunnutkaan. Kaukamieli hymyili sukulaisilleen, mutta tukahdutti halunsa hypätä iloisesti pystyyn, tyytyen vain istumaan paikoillaan häntäänsä laajassa kaaressa heilutellen.

"Harakka?" uros tokaisi kiinnostuneena. Vanesan sanoille se naurahti hyväntahtoisesti, kiusaantuneena päätään ravistaen.
"Huomasin sen, kun tapasin hänet jonkin aikaa sitten. Oli todella hienoa löytää sukulaisia näinkin yllättävästä paikasta", Garnet selitti innostuneena, silmäillen molempia pentuja tyytyväinen hymy kasvoillaan. Se keksi niin paljon keskusteltavaa ja olisi mukava tavata vielä Ileyakin jossain vaiheessa uudestaan, vaikka pennut varmaan kerkiäisivät ennen sitä kertoa äidilleen kaiken tästä tapaamisesta.
"Kotona? Missä te asuttekaan? Olisi hauska nähdä se paikka ja tavata vielä veljennekin", puolisusi kyseli innokkaana, katsahtaen kysyvästi siihen suuntaan, mistä pennut olivat tulleet alun perinkin.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Dec 19, 2010, 15:16

// Hei mitä jos tehtäisiinkin niin että nämä lähtisivät yhdessä laivalle ja peli voisi mystisesti päättyä siihen? Vanesa ja Darjeth saisivat pelitilaa vapaaksi, kun ovat tämän pelin ulkopuolella jo parivuotiaita? //

"Joo Harakka, isän puolelta serkku", Vanesa selitteli. Se asteli nyt rohkeasti lähemmäs kermanväristä urosta, välittämättä valtoimaan vettä valuvasta turkistaan ja raskaaksi käyneestä hännästään.
"Ja minä olen Vanesa Musta", narttu selitti tajuttuaan Darjethin esittäytymisen myötä ettei itsekään ollut tosiaan esittäytynyt. Samalla tuskin jäi Garnetille selväksi suvussa vallitseva nimiteema kun nyt oli tullut esille jo niin harakat, kulorastaat, haukat ja mustarastaatkin.
"Joo tuolla laivalla", narttu hihkaisi nopeasti vastauksen serkkumiehen kysymykseen ja nyökkäsi laivan suuntaan.
"Naakka loukkasi jalkansa ja meni takaisin äidin luo", Vanesa selitti. Samalla se vilkaisi Darjethiin hieman syyllisyydentuntoisesti. He olivat tosiaan kirmanneet veljestään välittämättä seikkailuunsa. Vaikka ei se kyllä kaduttanutkaan jos muuten olisi jäänyt tämä Garnet tapaamatta!
"Me voitaisiin mennä sinne nytkin jos haluaisit, serkku!" narttu ehdottikin, vilkuillen yhä Darjethin suuntaan, eihän se tiennyt mitä veli mahtoi miettiä asiasta.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Dec 21, 2010, 3:41

// Parasta olisi joo niin tehdä. Sopisi siis mitä mainioimmin minulle! //

Kun Vanesa kävi uudemman kerran selittämään sisarusten sukulaisuussuhdetta Harakaksi nimettyyn toveriin, kurtisti Darjeth mietteliäästi kulmiaan.
"Oikeastaan", hän korjasi hieman näsäviisaaseen sävyyn ja olisi varmasti kohottanut etusormensa pystyyn, jos olisi ihmisten lajia sattunut edustamaan, "Harakka ei edes ole ihan tarkalleen serkku. Sukulainen kuitenkin ja me sanotaan sitä serkuksi." Vaikka Darjeth vielä täysi pentu olikin, nosti kiinnostuksensa historiaa ja tällaisia sukujuttuja kohtaan jo aina tilaisuuden tullen päätään. Harmi vain, että "serkkupuolen poika" oli vielä sen verran monimutkainen käsite, ettei uros sentään sitä osannut muille selittää.

Kun keskustelu palasi laivalle jääneeseen Mesjeriin, kääntyi Darjethin katse kuin varkain Garnetin tutkailemisesta kohti kotia, ja kaukana häämöttävän laivan näkeminen sai hänet pureskelemaan huultaan.
"Voitaisiin varmaan mennä joo", nuorukainen myönsi ja käänsi huomionsa nyt Vanesaa kohden. Uroksen silmiin oli palannut se sama huolestunut vivahde, joka niissä oli ollut ennen kuin he olivat puoliluvattomasti merta lähteneet ylittämään. Jos he nyt palaisivat kotiin vieläpä äidin sukulainen mukanaan, ei heille varmaankaan oltaisi kovin vihaisia, vai kuinka? Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen, minkä pentu pian sanallisestikin ilmaisi.
"Mutta miten me jaksetaan uida heti takaisin? Virtakin menee väärään suuntaan", Darjeth murehti. Samassa katseensa kuitenkin palasi lähtöpisteeseensä, eli Kaukamieleen. Mahtaisiko tuo mukavalta vaikuttava puolisusi olla halukas hieman avittamaan nuoria sukulaisiaan uintimatkan aikana?

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Jan 4, 2011, 20:37

[[ Käy minullekkin. ]]

Garnet nyökkäili aluksi Vanesalle, kun toinen selitti Flenjestä, ja sitten Darjethille uroksen selittäessä hiukan tarkemmin mustavalkoisen sukulaisuudesta. Loppujen lopuksi puolisusi ei ollut aivan varma, mitä sukua Harakka oli edes pennuille, mutta sukua kuitenkin ja se riitti vaaleaturkille. Kaukamieli kumarsi tyytyväisenä päätään, kun Vanesa esitteli myös itsensä ja kertoi siihen perään, missä heidän sisaruksensa oli. Uros vilkaisi kohtuullisen kaukana nököttävää laivaa ja kohotti sille kulmiaan. Se huomasi naaraan syyllisen katseen, mutta ei kysynyt siitä sitten enempää.
"No, toivotaan että hän on kunnossa", uros tokaisi hymyillen lempeästi. Mustaturkkisen pennun ehdotukselle puolisusi kohotti yllättyneenä kulmiaan ja levitti kasvoilleen iloisen hymyn - joka oikeastaan oli ollut siinä jo lähestulkoon koko ajan. Se käänsi myöskin kysyvästi katseensa mustaturkkiseen urokseen, joka myöntyi siskonsa ehdotukseen, vaikka vaikuttikin hiukan huolestuneelta. Ehkäpä pentujen retki oli ollut hiukan luvaton, mutta minkäs sille voi, pennut ovat pentuja. Kaukamieli hymähti Darjethin seuraaville sanoille, vastaten nuorikon katseeseen yllättävällä lempeällä sävyllä, johon se ei vielä itsekään ollut tottunut.
"Siinähän minä voin kyllä auttaa teitä. Emmehän me nyt tänne voi jäädä seisokelemaan", lahkolainen sanoi itsevarmasti ja otti jo valmiiksi pari askelta merta kohti. Kyllä se saisi pennut avitettua laivan luokse. Miten hankalaa se muka voisi olla?

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Jan 9, 2011, 13:01

Vanesa kohautti olkiaan veljensä viisasteluille ja vilkaisi Garnetiin ilmeellä aina-se-tekee-tuota. Sille itselleen riitti ihan hyvin serkkukäsite, serkkupuolen poikakin oli lopulta vähättelyä kun Flenje sattui olemaan kahden serkkupuolen keskenäinen tuotos, vaikkakin ne juonenkäänteet Flenje oli vielä jättänyt suurimmaksi osaksi hämärään, kun halusi paljastaa likaisimmat yksityiskohdat sitten kun pennut olisivat tarpeeksi viisaita ymmärtämään kaikki näkökulmat.

"Niin virta menee", narttukin totesi harmistuneena. Tännetulossa oli rankinta ollut se paniikinomainen hätätila 'äidin' vastassa nähdessään, muutenhan tuo oli ollut myötävirrassa lilluttelua, mutta takaisinmeno kieltämättä oli rankkaa aina. Ajatus tuntui vieläkin raskaammalta nyt kun seisoskeli vettä valuvana siinä maan puolella poissa merestä, olotila tuntui oikein massavalta ja voimattomalta, vaikka vedessä taas hiukan paranisi kun turkki ei olisi vaivana.
Garnetin lupaukselle koirasusi heilauttikin märkää liehuhäntäänsä ja hymähti iloisesti.
"Todellako? Sittenhän se onnistuisikin", Vanesa innostui ja vilkaisi veljeensäkin kiitollisen tyytyväisenä. Darjethan alkoi olla oikea manipuloija kun sai aina ohimennen kaikki tekemään haluamansa päätökset.

Ruskeasilmäinen koirasusi lähti sekin ottamaan askelia takaisin mereen, odottaen että velikin olisi yhtä lailla menossa mukana. Tällä kertaa ei ketään jätettäisi jälkeen.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Jan 12, 2011, 23:40

Vaikka murehtikin yhä hieman niin kotiin palaamisen seurauksia kuin rankkaa merimatkaakin, kipusi varovaisen toiveikas hymy Darjethin kuonolle Garnetin lupautuessa auttamaan sukulaisiaan. Onneksi vaalea uros oli tajunnut sinisilmän sanattoman pyynnön, jota nuorukainen itse ei ollut edes mitenkään järin johdattelevaksi tarkoittanut - kunhan oli vain mielensä sisäisesti toisen auttamishalukkuutta pohdiskellut.
"Joo, eiköhän me sitten päästä perille asti", uros myönsi häntäänsä heiluttaen samalla, kun hän käänsi katseensa kohti sisartaan. Vanesan kiitollinen olemus sai sinisilmäisen pennun hymähtämään hyväntuulisesti, sillä eipä toisen iloa voinut edes hitusen vakavanaamaisempi toveri tyystin ilmetönnä vierestä seurailla.

Muiden lähtiessä kauemmaksi rannasta vilkaisi Darjeth vielä pikaisesti kohti avaraa hietikkoa, joka jäi kuin jäikin tällä erää varsin tutkimattomaksi. Luottaen siihen, että uuden tutkimusretken aika kuitenkin koittaisi vielä jonakin päivänä, käännähti nuorukainen pian kannoillaan ja ravasi edeltä menneen kaksikon kiinni.
"Lähdetään sitten", tummaturkki tokaisi kahlatessaan aivan Garnetin vierelle, jotta tämä voisi pienempänsä voimien jossain vaiheessa ehtyessä tarjota mahdollisimman helposti sitä lupaamaansa apua.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Jan 18, 2011, 20:22

Kaukamieli hymyili tyytyväisenä pennuille, iloisena vaihteeksi siitä, että kykeni olemaan hyödyksi rakkaille sukulaisilleen. Yleensä uros ei juurikaan ollut hyödyksi kenellekään. Mutta mitäpä pienistä, eivät ne muut tyypit sitten hirveästi Garnetin omaatuntoa kolkuttaneetkaan. Lahkolainen seurasi purppuroilla silmillään Darjethin katsetta, hymähtäen hiljaa itsekseen. Toiset olivat tosiaan vielä pentuja, nopea palaaminen takaisin emon luokse ei varmasti kiehtonut aivan yhtä paljon kuin tilaisuus mennä tutkimaan vielä vieraita alueita. Vaaleaturkki käänsi ystävällisen katseensa takaisin Vanesaan ja sitten Darjethiin, joka seisahtui myös sen vierelle.

"Hyvä on", uros hymähti tummaturkkiselle pennulle. Samalla raitaselkä lähti astelemaan eteenpäin, värähtäen hiukan veden ulottuessa sen rintakehään asti. Kaukamieltä ei koskaan vesi ollut erityisemmin viehättänyt, mutta tämä oli pakollista. Ja vielä takaisinkin piti uida, huhhuh. Puolisusi pyöräytti silmiään itsekseen, mutta jatkoi matkaansa, tarkistaen sivusilmälle, että serkut pysyivät sen mukana. Piakkoin kerkesivät uroksen jalatkin jo jäämään ilman sijaa meren pohjalla, joten piti ruveta uimaan kunnolla. Tarpeellisen voimakkailla vedoilla Garnet liikkui eteenpäin, kuono kohti saarta. Se tunsi virtauksen kyljessään ja kääntyi vaistomaisesti tarkistamaan Vanesan ja Darjethin tilanteen, kannustaen niitä katseellaan. Kyllä tästä vielä mentäisiin takaisin saarelle.

Re: Päivä seikkailijoina
Post by tucci on Jan 31, 2011, 20:14

Vanesa hymyili luottavaisen oloisena kahlaillessaan toisten mukana. Heillähän alkoi olla kivan messevä suku, ei voinut muuta todeta.
Nuorukaisen katse kääntyi laivan suunnalle - matka näytti pitkältä nyt katseltuna. Ikävä tuli myötävirtauksia rantaa kohti tullessa, mutta katsahtaessaan vielä uroksiin pentu sai koottua päättäväisyyttään. Vesi ei ainakaan tuntunut yhtään kylmältä kun oli jo kerran pulahtanut. Naaras lähti kauhomaan pientä aallokkoa vastaan. Vielä ei onneksi pahalta tuntunut, mutta kaiken varulta Vanesa katsoi kaukaisen päämäärän sijaan ihan vain lähiaaltoja.

//Joo hitsku kiitos hienosta päätöksestä! Ja Saalistajalle vierailusta ja niiiiiin! //

Re: Päivä seikkailijoina
Post by hitodama on Feb 10, 2011, 18:32

Garnetin lähtiessä kahlaamaan syvemmälle veteen yritti Darjeth nielaisemalla karkottaa mieltään kaihertavaa jännittyneisyyttä, mutta hän sai huomata moisen eleen olevan teatraalisesta sävystään huolimatta varsin turha. Vatsassa kipristelevä pelko ei mennyt mihinkään, vaan pennun oli käveltävä suoraan sen syliin astelemalla raitaselkäisen sukulaissetänsä perään, jottei tämä saisi kerättyä itselleen turhan suurta etumatkaa nuorukaisiin nähden. Pieni uros koetti parhaansa mukaan olla huomioimatta nopeasti syvenevää, suolalle haiskahtavaa merivettä, ja kiinnitti katseensa oikein tiiviisti kohti aaltojen takana häämöttävää laivaa: sinne nyt vain mentäisiin ja sillä selvä.

Pohjan kadotessa tassujen alta lähti Darjeth uimaan liki Garnetin kyljessä kiinni, mutta onnekseen jännitys jättäytyi viimein taka-alalle, kun huomio oli keskitettävä suurelta osin pinnalla pysymiseen. Jossakin matkan vaiheessa uros alkoi selvästi osoittaa merkkejä väsymisestä, joten varoen hän nojautui Kaukamieltä vasten ja antoi tämän kannatella itseään, kunnes nuorukaisen voimat taas kantoivat. Yhteisvoimin matka sujuikin siihen tahtiin, että jonkin ajan kuluttua kaukaiselta haaveelta aluksi tuntunut ranta oli heidän edessään, ja pennut pääsivät sille kivuttuaan esittelemään sotasaalistaan - Garnetia - muulle Mustan perheelle. Voidako hieman heikosti alkunsa saanut seikkailu juuri sen paremmin edes päättyä?

// NO NIIN eiköhän se ollut siinä sitten viimein. ='D Kiitos ja näkemiin. //

Re: Päivä seikkailijoina
Post by saalistaja on Feb 19, 2011, 17:20

[[Joo, kiitos vain teillekin ja toivottavasti he tapaavat uudestaan vielä joskus C:]]