Pohjantähti - RPGs

Befalas » Havumetsä » Epätoivon esseet

Epätoivon esseet
Post by kawaii on 8 Jan, 2013, 23:43

Tähkä oli jälleen lähdössä uudelle seikkailuretkelleen. Koirasusi oli herännyt varhain ja kun uni ei vain ollut tullut, oli hän päättänyt lähteä pienelle kävelylle. Pieni kävely oli kuitenkin hiukan venähtänyt. Päivä oli jo venähtänyt puoleen ja koirasusi oli maleksiessaan kerennyt Befalasin puolelle. Lumikerros oli vähentynyt ja vähentynyt, kunnes sen tilalle oli tullut maakerros. Pudonneita havunneulasia ja aluskasvillisuutta. Lumi oli paljon mukavampaa! Täällä oli kamalan tylsää ja Tähkä kaipasi tekemistä.
Harmi vain, että tylsä havumetsä oli tylsä. Koirasusi harkitsi jo takaisin kääntymistä, mutta tasangollakaan ei tainnut olla mitään tehtävää. Oli vain taas niitä päiviä, että Tähkä halusi kokeilla jotain aivan uutta ja ihmeellistä! Jotain mahtavaa!

>> ihan liian vaivalloista miettiä jotain hienoa otsikkoa. hitooo! <<

Post by hitodama on 13 Jan 2013 at 23:07

Loikka, loikka, väistö, hurja spurtti seuraavaan pensaikkoon. Tahoilleen vauhkoina vilkuilevat silmät, hengenhädässä äärimmilleen pingottuneet lihakset. Aivan liian läheltä kantautuvat tömähdykset ja läähätys, joka veti ajatukset teräviin hampaisiin ja nälkäiseen suuhun. Loikka, käännös, vielä uusi syöksy kaatuneen puun ylitse. Kuolema, kuoleman henkäys niskassa!

Tällaisista aatoksista saattoi koostua muuan suurikokoisen rusakon paniikin valtaama ajatusmaailma, kun valkoturkkinen paimenkoira Pohjantähti juoksi kohteeseenhakeutuvan ohjuksen tavoin sen perässä. Vaikka nuori narttukoira alkoi olla jo väsynyt hurjan jahdin jäljiltä, ei hän suostunut antamaan periksi. Viimeaikoina afuelilainen kun oli havainnut itsessään niin jännittävän kyvyn, ettei hän olisi ehkä kyennyt luopumaan takaa-ajosta vaikka olisi tahtonutkin: hän kykeni aivan melkein aavistamaan saaliinsa liikkeet etukäteen! Tunne kyvyn hitaasta kehittymisestä aina vain paremmaksi oli niin huumaava, että saalistuksesta oli tullut muutenkin siitä nauttineelle Tähtikselle suoranainen intohimo. Niinpä hän nytkin säntäsi muun maailman ulkopuolelle sulkeneena rusakkonsa perässä yhä lähemmäksi Befalasin pohjoisenpuoleista rajaa.

Sprintti, loikka, loikka, väistö. Miksei tämä ikinä lopu? Miksei tuo lihansyöjä vain lopeta ajoaan? JA MITÄ SUUREN PORKKANAN NIMESSÄ TUO TUOSSA TEKEE?!

Kummankaan sitä ajoissa tajuamatta juoksivat pitkäkorva ja keskenkasvuinen paimenkoira suoraan kohti Tähkän olinpaikkaa. Vain hieman ennen törmäystä iski uuden vihollisen äkännyt rusakko jarrut päälle, mutta saaliin takalistoon silmänsä liimannut Pohjantähti sen kun jatkoi menoaan. Törmäys näytti, sanotaanko, jokseenkin todennäköiseltä.

Post by kawai on 14 Jan 2013 at 23:28

Tähkä pyöriskeli tylsistyneenä metsässä, mutta mistään ei ilmestynyt tekemistä! Taivaasta ei tipahtanut ihmettä. Mitään ei yksinkertaisesti tapahtunut. Koirasusi oli jo luovuttamassa ja palaamassa Afueliin, kunnes kuuli lähestyviä askelia. Metsästä rymisteli jotain valkoista ja jotain pienempää. Huraa, tekemistä! Tähkä hypähtelikin lähemmäs eikä lainkaan osannut aavistella pilaavansa jonkun jahtia. Kun sinisilmän päässä välähti, että valkoinen läntti oli tulossa kohti ja vieläpä nopeasti, hidastui Tähkän vauhti.
"Huiii!", koirasusi huusi, kun ei väistääkään älynnyt. Afuelilaiset törmäsivät toisiinsa ja Tähkä lensi komeassa kaaressa kumoon.
"Huhhuh! Sattuko suhun?", valkoinen kysyi siinä maassa maatessaan. Tähkä tuntui itse olevan aika kunnossa, mutta jos toiselle valkoiselle olisi sattunut jotain, ehkä uroksen pitäisi tehdä asialle jotain.

Post by hitodama on 21 Jan 2013 at 00:10

Pohjantähden kasvoille ehti levitä voitonriemuinen virne hänen luullessaan jarruttavan jäniksen antaneen periksi, mutta sitten maailma heitti yhtäkkiä volttia niin että taivaasta tuli maa ja puusta lirisevä puro. Kaikki meni aivan sekaisin, eikä narttu tajunnut mitä oli tapahtunut hänen mätkähdettyään päin valkoista ikätoveriaan ja puoliksi lennettyään ja puoliksi kierittyään tämän ylitse merkillisellä kuperkeikalla selälleen lähimmän männyn juurelle. Jos moista temppua olisi yrittänyt tarkoituksella toistaa, ei se taatusti olisi onnistunut.
"Aiaiaiai..." paimenkoira valitti ennemminkin hämmennyksestä kuin kivusta, kun joku kuului hetken kuluttua utelevan hänen vointiaan. Samassa nuorikko kuitenkin muisti jahtinsa, jätti uikuttamisen sikseen ja räpiköi yhtenä jalkojen sekasotkuna pystyyn.
"Pupu! Missä se, minne se..?" kiljui hän ympärilleen vilkuillen, mutta rusakko oli jo paennut. Koko kilometrien mittainen jäljitys oli ollut siis ihan turhaa! Nyt paikalla oli vain tuollainen... Valkoinen poikakarvakerä, jota ei taatusti voinut syödä!
"Ääää hitsinpimpula, olin justiin saamassa sen pupun kiinni. Se oli isoin mitä olen niinku ikinä nähnyt! Mistä sä siihen tielle pölähdit?" pettynyt Pohjantähti jatkoi ja pyllähti muukalaista pentumaisen tuttavallisesti tarkastellen takaisin istumaan.

Post by kawai on 29 Jan 2013 at 21:33

>> en kyllä tykkää havumetsästä kun on niin paljon pelejä, että tämä ihan hukkuu. >: ( <<

Tähkä ravisteli päätään, kuin koittaen ymmärtää kaikkea sitä informaatiota. Luppakorvayksilö haikaili pupun perään. Kuulosti siltä, että täplänaama oli saanut ennenkin loikkijoita kiinni. Koirasusi oli ehkä hiukan vain kateellinen. Totta kai sekin saisi jäniksiä kiinni, jos halusi... Sitä ei nyt vaan sattunut huvittamaan.
"Ai mitä, ootko saanu muitaki kiinni! Tai siis niinko lisää pupuja!", Tähkä huudahti epäuskoisesti. Miten muka, metsästäminenhän oli vaikeaa! Miten tuommoinen tyttö muka saattoi saada eläimiä kiinni, jos Tähkä ei saanut? Koirasusihan oli sentään alfan sukulainen, kyllähän silloin olisi eläinten kuulunut jäädä maahan makaamaan ja tappaa itsensä.
"Mä oon Tähkä ja Afuelista", koirasusi esittäytyi ylpeästi. "Alfan pojanpoika", se vielä lisäsi iloisesti.
"Mut nii! Jäniksiä! Osaatko metsästää?", valkoinen vaati tietää. "Mä en kauhean hyvin."
Kauhean hyvin, joopa joo. Tähkä ei osannut metsästää ollenkaan missään muodossa. Hyvä kun erotti koiran ja jäniksen hajujäljen toisistaan.

>> hehe väsylaatu <<

Post by hitodama on 5 Feb 2013 at 21:36

// Ahhahah mielikuvani siitä, kuinka rusakot vetää harakiriä Tähkän jalkojen juuressa! X''D //

Pohjantähden jokseenkin murjottava ilme muuttui lähinnä kysyväksi, kun ikätoverinsa uteli jotain ihan käsittämätöntä jäniksiin liittyen. Miten niin oliko täplänaama muka saanut niitä enemmän kiinni? Jestas, eihän koira edes osannut laskea niin moneen, että olisi osannut kertoa montako pitkäkorvaa hän oli elonsa aikana jo napannut - puhumattakaan tällaisista vähältäpiti-tilanteista, joissa saalis oli lopulta vetänyt pidemmän korren.

Hiljainen ihmetyskään ei tosin kestänyt kasvoilla pitkään, sillä uroksen esittäytyessä levisivät toisen afuelilaisen silmät silkasta ihailusta. Apua, hänen edessään oli ihan oikea Fealicyn sukulainen! Johon Pohjantähti oli mennyt törmäämään, jestas sentään!
"Oijoi, iih! Hauska tavata, mä olen Pohjantähti ja kuulun kanssa Afueliin", narttu häntää innosta heiluttaen kihersi ja pomppasi sitten taas kerran seisomaan neljän koiven varaan. Ei taatusti ollut nimittäin kohteliasta retkottaa johtajan perheen edessä miten sattuu, vaikka olisikin ollut vähän uuvuksissa saalistusretkestä.
"Ja joo, mä olen opetellut ihan hirmuisen paljon metsästämistä ja osaan jo aika tosi melko hyvin. Olen saanut monta pup-- Jänistä kiinni ja ihan hirmuisesti hiiriä ja pari lintua. Niin joo, ja kuulun meidän lauman metsästysryhmäänkin!" muisti nuorikko lopulta rintaansa röyhistäen mainita.
"Haluatko, että saalistan sulle jotakin? Se on meidän metsästysryhmäläisten tehtävä, nimittäin. Hankkia ruokaa kaikille afuelilaisille ja varmaan ihan erityisesti johtajan suvulle."

Post by kawai on 10 Feb 2013 at 15:58

Tähkä ei olisi edes huomannut Pohjiksen (joksi se lyhensi Pohjantähden automaattisesti, hirveän pitkä nimi) etikettivirhettä, joten se ajatteli nartun olevan vain tavattoman nopea palautumaan. Olivathan nuoret sitkeitä ja Tähkä ainakin ikiliikkuja, jonka oli hankala olla liikkumatta; tai ainakin huutamatta.
"Oho wau!" pörrökasa kiljaisi, kun Pohjis luetteli eläimiä, joita oli saanut kiinni. Ihan hurjasti. Tosi siistiä. Tähkä katsoi valkoista ihaillen ja heilautti häntäänsä.
"En mä tiedä, on mulla ehkä vähän nälkä", koirasusi totesi. Ruoka olisi ehdottomasti mukavaa eikä edes tarvitsisi etsiä ketään, jolta ruinata sitä.
"Mut hei mulla on parempi idea", Tähkä kuitenkin kiirehti sanomaan. Se oli keksinyt omasta mielestään aivan huikean idean. "Koska oot niin hyvä metsästämään, voitko opettaa mua?"
Pohjis voisi olla aluksi innoissaan, mutta kun huomaisi, että Tähkän keskittymiskyky oli melkoisen olematon, voisi narttu olla vähemmän innostunut. Tähkästä idea kuitenkin oli mahtava eikä se lainkaan muistanut omia huonoja puoliaan. Eikä sitä, että oli todennäköisesti huutanut niin lujaa, että kaikki eläimet olivat kadonneet kauas pois.

Post by hitodama on 13 Feb 2013 at 22:13

Pohjantähti punasteli tuuhean turkkinsa takana ylpeydestä, kun Tähkä ihasteli avoimesti hänen taitojaan. Olivathan Ari-isä ja Ottikin aina sanoneet että hän oli synnynnäinen saalistaja, mutta silti vierailta (Korkea-arvoisilta sellaisilta, huom huom!) tullut kehu tuntui aina monin verroin arvokkaammalta. Vaan kun laumatoveri sitten lisäksi keksi miten metsästysryhmäläinen voisi olla hänelle ihan erityisesti avuksi, kirkastui nartunkin katse entisestään ja hän ryhtyi vispaamaan innokkaasti häntäänsä puolelta toiselle.
"Voi jehna, vau, totta kai mä opetan!" Tähtis vastasi pätkääkään empimättä. Hänen nuoreen mieleensä kun ei edes pälkähtänyt, ettei opettaminen käynyt kuin nappia painamalla, vaan vaati pitkällistä vaivannäköä. Koira uskoi vakaasti, että iltaan mennessä poika olisi melkein yhtä hyvä jahtihirmu kuin opettajansakin.

Koska tahtoi heti päästä projektiin käsiksi, asteli Pohjantähti kohteliaisuussäännöt taas kerran unohtaen pää pystyssä Tähkän rinnalle ja läimäisi sitten etutassunsa painokkaasti vasten maata.
"Okei, oppitunti numero yksi: jäljitys. Että voi napata saaliin, pitää se tietty ensin löytää. Aloitetaan vaikka niinku jonkun hiiren tai myyrän etsimisestä, sillä aina pitää edetä pienestä isompaan päin", täplänaama selitti ja turvautui samaan puolitotuuteen, jota Ardante oli käyttänyt selittäessään, miksei kasvattipentunsa saanut saalistaa yksikseen peuroja ja hirviä ja muita jättiläisiä.
"Kuono siis maahan ja haistelemaan! Etsi niin tuore jälki kun vaan mahdollista", narttu jatkoi ja ryhtyi myös itse mallia näyttäen nuuhkimaan aluskasvillisuutta.

Post by kawai on 15 Mar 2013 at 19:17

>> :'D eh sori taas kestoa! mutta nyt muistin jopa bookmarkata tämän niin ehkä muistan jopa vastailla. Anteeks! <<

Tähkä nyökkäsi innostuneena ja nieli myös Ardanten puolitotuuden. Sillä ei ollut mitään syytä kyseenalaistaa suuren mestarinsa oppeja.
"Okei, hiiriä tai myyriä siis! Löytyyköhän täältä sopuleita?", Tähkä jutteli samalla ja koetti haistella maasta jälkiä. Sopulit olivat mukavia otuksia, niitä oli valkoinenkin saanut kiinni. Olivathan ne ehkä hiukan ärhäköitä, mutta tuskin kukaan halusi kuolla Tähkän vuoksi. Koirasudesta oli nimittäin kiva heitellä kuolleita sopuleita ja yrittää saada koppia. Elävät saattoivat purra, hyi sentään.
Hetken haisteltuaan ja pysyteltyään lähinnä samalla kohdalla Tähkä kohotti päätään.
"Äh", uros puuskahti. Ilmekin oli hyvin turhautunut. Onneksi Afuelilla oli metsästysryhmä, niin Tähkä ei kuollut nälkään. "Ei täältä mitään löydy!"
Ei varmaan, kun valkoturkki huusi siihen malliin.

Post by hitodama on 15 Mar 2013 at 23:08

// Höhöö ei haittaa, mutta hyvä kun nyt kirjanmerkkeilit kuitenkin! //

Sen sijaan että olisi vain tehnyt mitä käsketään, heittäytyi Tähkä opettajansa epäonneksi saman tien uteliaaksi kysymällä, mahtoiko näiltä main löytyä myös sopuleita. Tähtis teki kaikkensa näyttääkseen vastatessaan mahdollisimman itsevarmalta, mutta jos yhtään tarkemmin tämän eleitä seurasi, tajusi kyllä ettei hänellä ollut hajuakaan oikeasta vastauksesta.
"Hmm, tuota, voipa hyvinkin olla! Sopulit, ääh, viihtyy monenlaisissa paikoissa", paimenkoira etutassujaan väännellen selitti.
"Jos satut löytämään, niin nekin käy kyllä saaliiksi! Ellei ne justiin ole niinku ihan tosi tosi isoja yksilöitä", hän vielä varmemmaksi vakuudeksi jatkoi ja jätti sitten asian pikaisesti siihen.

Vaan sitten oli aika lähteä jäljittämään! Tai niin Pohjantähti ainakin luuli, mutta ennen kuin koko juttu oli oikeastaan edes alkanut, heittäytyi oppilaansa jo epätoivon valtaan. Vähintäänkin useiden minuuttien yritykseen valmistautunut nuorikko kohotti äimistyneenä päänsä ja suuntasi kysyvän katseensa kohti Tähkää.
"Täh, no ei tietenkään ihan tästä! Onhan kaikki syötävät elukat jo kuullut että me ollaan täällä, ja ne on varmaan lähtenyt lipettiin. Tule nyt vaan, meidän pitää mennä kauemmas!" täplänaama patisti ja lähti jälleen kerran omalla toiminnallaan esimerkkiä näyttäen hölkkäämään pikkuiselta aukiolta kohti sankempaa metsää. Viimetingassa hän kuitenkin muisti vielä yhden jutun ja pysähtyi äkkiä jakamaan sen oppipoikansa kanssa.
"Ai joo, ja nyt pitää sitten tietty puhua hiljaa, ettei kauempanakin olevat saaliit kuule meitä", narttu kähisi jokseenkin kuiskauksenomaisesti toverilleen.

Post by kawai on 1 May 2013 at 20:11

>> eeh sori taas kestosta! oon vaan mukamas niin kiireinen ja antiaktiivinen ja vaikka lagaan koko ajan foorumilla. <<

Tähkä nyökkäsi sopuliasialle ymmärtäväisesti ja virnisti vinosti. Ei tainnut Tähtis olla sopuliasiantuntija. Eipä sillä, ei ollut uroskaan. Silti toisen vääntely oli hauskaa katsottavaa eikä lainkaan vakuuttavaa. Tähkä ei kuitenkaan sanonut mitään. Se tiesi, miltä tuntui, kun ei tiennyt mitään asiasta, vaikka ei asiaa ikinä myöntäisikään.
Vaan asiaa ei tarvinnut puida enempää, kun siirryttiin muihin aiheisiin.

"Aijaa", Tähkä totesi ja mutristeli huuliaan. Olipas se ollut ajattelematon. Kyllä se nyt osaisi paremmin!
Tähkä seurasi lammasmaisesti Pohjantähden perässä. Jos narttu olisi ollut katala noita, olisi se voinut johdattaa sinisilmäisen uroksen vaikka suonsilmään ja jättää sinne. Tällä hetkellä karvakasa ei kyseenalaistanut opettajansa tekoja tai ohjeita. Onneksi Tähtis oli hyvä tyyppi.
Paitsi että Tähkä meinasi hölkätä täplänaaman päälle, kun narttu yllättäin pysähtyi.
"Jaaa!" Tähkä ilmaisi ymmärryksensä. "Eiku aaaaa", se totesi vielä perään paljon hiljaisemmalla äänellä ja virnisti pahoitellen.

Tähkä lähti jatkamaan matkaa ja koetti jopa liikkua hiljaisin askelin. Hirveää edistystä sen tavanomaiseen rymistelyyn.
"Millon me voidaan taas ettiä elämää?" se kysyi kuiskaten. Toivottavasti kohta. Muuten olisi ihan tylsää.

Post by hitodama on 11 May 2013 at 22:21

// No jaa, samasta vaivasta tässä tuntuu kärsivän itse kukin. ='D //

Vaikkei muilta ominaisuuksiltaan ehkä ihan esimerkkitason oppilas ollutkaan, tajusi Tähkä sentään olla osoittelematta sormella opettajansa tietämättömyyttä, mikä helpotti Pohjantähden oloa suuresti. Niinpä hän saattoikin nopeasti jättää sopulijutut sikseen ja käydä ohjastamaan toveriaan paremmille saalismaille.

Kun kaksikko sitten oli taivaltanut jonkin matkaa eteenpäin, uteli uros taasen seuraavan oppitunnin perään, jolloin täplänaamainen nuorikko puraisi huultaan mietteliäästi ja vilkuili samalla ympärilleen.
"No vaikka nyt. Täältä voi hyvinkin löytyä jo vaikka mitä", hän tovin mietittyään kähisi vastaukseksi. Linnut kuuluivat laulelevan aika vapautuneesti puissaan ja niin pois päin, joten ehkä täkäläinen eläimistö ei ollut ihan niin perillä saalistajien läsnäolosta kuin äskeisellä aukiolla.
"Nenä maahan sitten!" narttu siis hihkaisi ja toimi myös itse oman ohjeistuksensa mukaisesti.

Ja jestas millainen onnenpotku kaksikolle olikaan nyt luvassa! Hetken nuuskuteltuaan Pohjantähti nimittäin havaitsi, että hänen aiemmin jahtaamansa rusakko oli pakoon päästyään suunnannut kulkunsa juuri tälle samaiselle suunnalle.
"Hei, hei Tähkä! Tule tänne, yritä seurata tätä jälkeä", koira häntäänsä innosta heiluttaen komensi. Valmiiksi väsyneen pitkäkorvan jahtaaminen oli juuri sellainen haaste, mistä he taatusti selviytyisivät ihan leikiten!

Post by kawai on 2 Jun 2013 at 13:53

Tähkä koetti haistella kovasti kaikkia hajuja. Niistä ei ainakaan ollut puutetta; hajuja vain löytyi. Niitä oli paljon. Niin paljon, että se oli ihan hämmentävää. Tähkä ei tiennyt, mihin keskittyä. Tuosta oli mennyt joku, mutta se oli jo vanha jälki. Kasvit haisivat. Niitä ei voisi tappaa.
Onneksi Tähkän ei tarvinnut itse etsiä mitään. Se olisi huokaissut helpotuksesta, ellei Tähtis olisi katsonut. Se ei halunnut vaikuttaa laiskalta tai innottomalta oppilaalta, mutta ei myöskään paljastaa osaamattomuuttaan.
"Okei", koirasusi myöntyi iloisesti ja heilautti myös häntäänsä. Se painoi kirsun maahan. Valmiiksi osoitetun hajujäljen seuraaminen oli paljon helpompaa kuin niiden etsiminen. Olisipa aina joku, joka sanoisi, että mene tästä. Tai ehkä niiden jänisten pitäisi suoraan kuolemisen sijasta jättää jotain jälkiä. Oi suuri Tähkä, seuraa nuolta, niin löydät jäniksen! Se kuulosti hyvältä. Harmi, että niin tuskin tulisi käymään.
Vaikka oli sen hajun seuraaminen hidasta. Ainakin paljon hitaampaa kuin kokeneella konkarilla. Tähkä koetti kulkea hitaasti, mutta jotenkin tassut vain pitivät ääntä. Paljon pienempää ääntä se oli, kuin normaalisti.

Tarpeeksi kauan seurattuaan hajujälkeä se vaan voimistui. Tähkä heilutteli häntäänsä innoissaan. Se löytäisi rusakon! Ensimmäinen oikea saalis! Kohta olisi aika siirtyä seuraavaan oppituntiin, kun jäljestäminen oltaisiin jo käyty.

Post by hitodama on 13 Jun 2013 at 18:47

Pohjantähti suorastaan kihisi jälleen innosta, kun Tähkä tuli kuuliaisesti osoitetun jäljen luokse ja ryhtyi tutkimaan, minne se kertoisi jänöjussin oikein vipeltäneen. Heidän lähtiessään liikkeelle narttu itse ei vaivautunut juurikaan käyttelemään nenäänsä, sillä hänellä ei tullut mieleenkään, että hajujäljen osoittamalta tieltä voisi päästä eksymään. Nuuskuttelemisen sijaan paimenkoira jättäytyi siis askeleen verran uroksesta jälkeen, piti päänsä korkealla ja tutkaili ympäristöä näköaistinsa avulla. Niinpä hän olikin kaksikosta ensimmäinen, joka lopulta jäljityksen päätteeksi sai puun juurelle painautuneen rusakon silmiinsä.
"Uah, siellä se on!" nuorikko kivahti tukahdutetusti, mutta silti vahingossa sen verran äänekkäästi, että pitkäkoipi höristi epäluuloisena korviaan. Tajutessaan mokansa Tähtis suoraan sanottuna pudottautui littanaksi maahan, jottei saalis näkisi häntä.

Kuulosteltuaan muutaman sekunnin verran ettei rusakko lähtenyt ainakaan ihan saman tien pakosalle, ryömi Pohjantähti niin hiljaa kuin vain kykeni kohti Tähkää ja kurottautui kuiskaamaan seuraavat ohjeet tämän korvaan.
"Näitkö, se jänis on ihan lähellä! Me voidaan saartaa se, tai siis mennä sen lähelle eri suunnista. Jos se tulee mun luo, mä pelotan sen takasin sua kohti, niin että voit napata sen", täplänaama supatti silmät jännityksestä loistaen.

Post by kawai on 17 Jun 2013 at 15:18

Pohjantähti huomasi rusakon ja kiljaisi. Tähkä kohotti päänsä ja näki myös eläimen; hurjaa! Saman tien narttu kuitenkin kävi maahan makaamaan ja kuuliainen oppilas tiputtautui perässä. Ilmeisesti kasvillisuus peitti koiraeläimet näkyvistä, kun rusakko ei ainakaan vielä juossut suin päin karkuun. Tähkä virnisti innostuneesti.
"Joo tehdään niin", Tähkä myöntyi Tähtiksen toimintasuunnitelmaan. Koirasusi heilautti häntäänsä ja mietti hetken; mitä piti tehdä? Toisen varmaan pitäisi lähteä toiseen suuntaan. Tähkä oli niin jännittynyt, että se ei olisi kestänyt vain odottaa paikalla. Se halusi hypätä pois puskasta ja juosta saaliinsa perässä, mutta se ei nyt ollut suunnitelma.
"Minä kierrän tuonne", koirasusi ilmoitti ja lähti ryömimään kasvillisuutta pitkin toiselle puolelle. Se koetti liikkua hiljaa, nopeasti mutta matalana. Hirveän hankalaa, mutta ainakaan rusakko ei vielä ollut nähnyt sitä.

Post by hitodama on 28 Aug 2013 at 19:35

Pohjantähti nyökytti innokkaasti päätään Tähkälle, joka lähti kuuliaisesti saman tien mönkimään puun vierellä nököttävän jänöjussin toiselle puolelle. Kun tämä sitten hetken kuluttua katosi aluskasvillisuuden sekaan, käänsi narttu puolestaan huomionsa kohti rusakkoa. Valkoturkki yritti nähdä tulematta itse nähdyksi kurkkimalla mitä saaliseläin oikein puuhasi ja pitämällä samalla kirjaa siitä missä ruohonkorret heiluivat Tähkän etenemisen merkiksi. Vaan kuten uros itsekin oli tuumannut, oli paikallaan odottaminen tällaisessa tilanteessa ihan mahdottoman vaikeaa; niinpä Tähtis päätyi kiekkaamaan aloillaan sen verran malttamattomasti, että rusakko kävi lopulta kestämättömän epäluuloiseksi ja lähti varovaisin liikkein loikkimaan toisaalle.
"Voi pihkana sentään!" narttu ulahti tajutessaan mokanneensa. Nyt ei auttanut enää pysytellä piilossa, vaan pistää viimeinkin haisemaan!

Päätettyään siis suoran toiminnan olevan tarpeen syöksähti Pohjantähti viimein ulos pusikosta ja säikäytti peloissaan jo valmiiksi olleen rusakon liki sydänkohtauksen partaalle. Pitkäkorva ei ehkä ollut ihan parhaissa mahdollisissa asemissa Tähkän olinpaikkaan nähden, mutta onneksi ensikertalaisen metsästyskumppani sattuikin olemaan paimenkoira! Rusakon pinkaistessa niin ikään juoksuun ryhtyi täplänaamainen narttu siis ajamaan tätä tarmokkaasti oikealle suunnalle, suoraan päin paikkaa missä Tähkän piti oleman, toivoen uroksen loikkaavan mahdollisimman pian mukaan jahtiin.