Cinderpaw's stories

“Emo! Emo! Mikä on?” kyseli Tuhkapentu ja kiersi kärsimättömästi mustan naaraan ympärillä. Pikimusta koitti vältellä pentujensa kysymyksiä, mutta he eivät olleet luovuttaakseen.
“Koko klaani käyttäytyy oudosti, kerro mitä on tapahtunut!” vaati Sykkyräpentu samalla kun heilutteli punaruskeaa häntäänsä puolelta toiselle hermostuneena.
“Liittyykö se jotenkin siihen uuteen parantajaoppilaaseen? Siihen jonka Yksisiipi löysi leirin ulkopuolelta?” Hiillospentu kysyi, ja Tuhkapentu oli huomaavinaan välähdyksen emonsa silmissä ennen kuin tämä käänsi katseensa poispäin pennuista. Kilpikonnakuvioinen naaras yritti kiertää taas emonsa kasvojen puolelle, mutta pentutarhan toiselta puolelta kuuluva ääni vei hänen huomionsa:
“Tiedän että olette hyvin kiinnostuneita, mutta juuri nyt olette vielä hieman liian pieniä kuulemaan mistä on kyse. Saatte varmasti tietää sitten kun olette vanhempia”.
Pikimusta huokaisi ja asettui makuulle, edelleen kuitenkin jännittyneen oloisena.
“Kiitos Pihkakäpälä”.
Kilpikonnakuvioinen kuningatar katsoi mustaturkkista naarasta lempeästi, ja alkoi sitten pesemään oranssia käpäläänsä. Hänen pentunsa, Sumupentu, tassutteli Tuhkapennun luokse ja tuhahti:
“Ei meillekään kerrota mitään. Kysyimme Huomenpennun kanssa aamulla jo Narsissikedolta ja Kaikusielultakin”.
Tuhkapentu istahti maahan turhautuneena. Pikimusta kurottautui nuolaisemaan pentunsa päälakea, mutta naaras vain tuhahti emolleen ja väisti tämän kieltä.
“Me ollaan jo ihan tarpeeksi vanhoja”, yritti Sykkyräpentu vielä, mutta vastauksen sijaan musta kuningatar vain huokaisi ja heilautti häntäänsä.
“Menkää vaikka leikkimään hetkeksi, se on joka tapauksessa hauskempaa kuin tarinoiden kuuntelu”, totesi Pihkakäpälä lempeällä äänellään.
“Kaikusielu on ulkona vahtimassa Peurapentua, Lummepentua sekä Kaislapentua, voitte varmasti liittyä heidän seuraansa”.

Tuhkapentu raahasi jalkojaan lumessa pentutarhan ulkopuolella. Hiillospentu käveli sisarensa vieressä hiljaa mietteliään näköisenä, kun taas Sykkyräpentu ja Sumupentu loikkivat kaksikon ympärillä yrittäen samaan aikaan seurata heitä, sekä töniä toisiansa leikkimielisesti.
“Hei, tulkaa nyt vain leikkimään, kyllä me myöhemmin saamme tietää. Pihkakäpälä sanoi että meille kerrotaan kun olemme hieman vanhempia, joten ehkä jo huomenna!”
Sykkyräpentu sanoi yrityksenä piristää sisartaan. Tuhkapentu huokaisi pettyneenä. Hän halusi tietää jo nyt, miksi klaanilaiset käyttäytyivät epätavallisesti. Miten hän oikein saisi tiet-
Tömps.
“Hei! Sumupentu, mitä sinä-” naaras koitti sanoa, ennen kuin hänet maahan taklannut kolli työnsi tassunsa hänen suuhunsa hiljentääkseen hänet. Tuhkapentu koitti työntää raidallista kollia pois päältänsä, ja lopulta onnistui näykkäistyään tämän tassua pienesti. Sumupentu vinkaisi, vaikka kilpikonnakuvioinen naaras ei ollutkaan puraissut kovaa.
“Tuhkapentu! Meidän piti leikkiä!” Kolli naukaisi näreissään, samalla kun kilpikonnakuvioinen naaraspentu koitti sylkeä tämän harmaata karvaa pois suustansa.
“Ei ole sinun tapaistasi olla yhtä hiljainen kuin Hiillospentu, puhumattakaan siitä että raahaat itseäsi eteenpäin kuin olisit klaaninvanhin!”
Tuhkapentu ravisteli turkkiaan, ja oli jo valmis aloittamaan Sumupennun kanssa riitelyn, mutta Hiillospentu ehti keskeyttämään hänet.
“Klaaninvanhimmat!” musta kolli sanoi hiljaisella mutta innostuneella äänellä, ja käänsi punertavat kasvonsa kohti muita. Hänen siniset silmänsä olivat apposen auki, ja
Tuhkapentu alkoi hiljalleen tajuta mistä oli kyse. Naaraan korvat nousivat pystyyn ja hänen ryhtinsä parani silmänräpäyksessä. Sumupentukin, joka äsken oli vielä vaikuttanut äreältä, näytti taas iloiselta. Sykkyräpentu alkoi loikkimaan veljensä ympärillä innoissaan.
“Hiillospentu olet nero!” punaruskea naaras hihkaisi ja heilutteli häntäänsä, samalla kun musta kolli veti korviaan taaksepäin hieman hämillään. Vaikka Hiillospentu muiden pentujen leikkeihin joskus osallistuikin, hän yleensä jäi hieman reunemmalle vain katselemaan eikä ollut tottunut olemaan huomion keskipisteenä, vaikka kyseessä olikin vain kolme pentua. Tuhkapentu huomasi veljensä näyttävän hieman epämukavalta, joten hän nappasi Sykkyräpentua kevyesti hännästä saadakseen tämän huomion.
“Mennään jo”, tumma kilpikonnakuvioinen pentu sanoi, ja osoitti hännällään kohti klaaninvanhimpien pesän suuaukkoa. Punaruskea juovikas naaras lopetti veljensä ympärillä pyörimisen, ja nyökkäsi iloisena. Pennut kääntyivät takaisin kohti vatukkapensaita joiden luota olivat tulleetkin, ja suuntasivat kohti pentutarhan vieressä olevaa klaaninvanhimpien pesää.
“Minäkin tulen mukaan”, kuului pehmeä ääni juuri ennen kuin Huomenpentu astui esiin pensaiden vieressä olevan pienen lumikasan takaa. Tuhkapentu katseli hämmästyneenä toista kilpikonnakuvioista pentua, miettien miten kukaan heistä ei ollut huomannut tätä.
“Kuinka pitkään Huomenpentu oli tuolla?” Sykkyräpentu kuiskasi Tuhkapennun vieressä olevalle Sumupennulle, mutta kolli näytti olevan ihan yhtä hämmentynyt kuin kaikki muutkin. Huomenpentu kääntyi muiden tavoin kohti klaaninvanhimpien pesän suuaukkoa, ja lähti tassuttamaan eteenpäin jättäen pienoiset tassunjälkensä lumeen.
“No? Tuletteko te?” pentu huikkasi kääntymättä edes katsomaan muita, ja Tuhkapentu ravisteli nopeasti itseään ennen kuin lähti loikkimaan tämän perässä vatukkapensaita kohti. Vaikka naaras ihmettelikin miksi Huomenpentu oli piileskellyt sen sijaan että olisi liittynyt muiden seuraan, oli tämä kuitenkin tällä hetkellä toissijaista. Tuhkapentu ei malttanut odottaa pääsevänsä kuulemaan mitä klaanissa oli meneillään, jo pelkkä ajatus sai hänet tuntemaan itsensä tärkeämmäksi osaksi klaania. Tietämättömänä hänestä vain tuntui ulkopuoliselta, ja siltä etteivät muut ajatelleet hänen olevan tarpeeksi tärkeä tietämään asioista.

“Oi, pentuja! Mukavaa saada teitä vieraiksi”, vaaleanharmaa naaras, Huomenkukka, totesi iloisesti kun Tuhkapentu ja muut astuivat sisään klaaninvanhimpien pesään. Hänen vieressään oleva Varjokorppi haisteli hetken ajan ilmaa, ja räpäytti sitten sinisiä, hieman sumean näköisiä silmiään.
“Hei Huomenpentu. Toit näköjään ystäviäsi tällä kertaa”, musta kolli totesi rauhallisella, hieman monotonisella äänellä. Tuhkapentu ei ollut aiemmin huomannut että Huomenpentu kävisi usein klaaninvanhimpien luona, mutta toisaalta hän ei kiinnittänyt muutenkaan paljoa huomiota siihen mitä muut pentutarhan asukkaat tekivät, ellei tekeminen jollain tapaa kiinnostanut häntä itseään. Tuhkapentu katseli kuinka Usvajalka nousi ylös ja tuli nuolaisemaan Huomenpennun päälakea, tämän hymyillessä ja kiehnätessä vanhaa naarasta vasten.
“Meillä olisi kysyttävää”, aloitti Sumupentu, mutta pesän perällä makoileva Mustakynsi tuhahti ja keskeytti pennun.
“Tietenkin pennut tulevat tänne vasta kun heillä on kysyttävää, muutenhan heitä ei voisi vähempää kiinnostaa me vanhukset”, savunmusta kolli valitti, ja heilutteli samalla hännänpäätään ärtyneesti. Tuhkapentu laski häntäänsä ja katsahti Sumupentua, joka näytti hieman säikähtäneeltä.
“Mustakynsi, älä viitsi olla noin tyly”, Huomenkukka sanoi ennen kuin kolli jatkaisi valittamistaan enempää.
“Mistä halusitte kysyä?”
Tuhkapentu vilkaisi hermostuneesti Mustakynttä, joka tuijotti pentuja kiivaasti sanomatta kuitenkaan mitään.
“Me… Taisiis… Se uusi parantajaoppilas…” naaras änkytti koittaessaan saada järkevää lausetta ulos suustaan. Klaaninvanhimpien pesän ilmapiiri vaihtui nopeasti, ja nyt muutkin kuin Mustakynsi vaikuttivat hermostuneelta. Tuhkapentu vaihteli painoaan tassulta toiselle jännittyneenä.
“Miksi koko klaani vaikuttaa oudolta?” naukaisi Sykkyräpentu sisarensa vierestä, ja heilautti juovikasta häntäänsä kömpelösti. Huomenkukka ja Usvajalka katsoivat toisiaan hiljaa, ja edes Mustakynsi ei sanonut mitään. Kaikista jännittyneimmältä vaikutti Varjokorppi. Tähän asti hiljaa pysytellyt Kivivirta avasi suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta pysähtyikin hetkeksi ja sulki suunsa uudelleen. Koko klaaninvanhimpien pesä oli kuolonhiljainen, ja Tuhkapentu astui vaivihkaa lähemmäksi Sykkyräpentua, sanomatta kuitenkaan mitään. Kukaan ei uskaltanut rikkoa hiljaisuutta joka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka tosiasiassa aikaa ei kulunut pitkään ennen kuin Kivivirta huokaisi ja avasi suunsa toistamiseen.
“Olette oikeassa, se liittyy uuteen parantajaoppilaaseemme. Vesitassu…” tumma kolli sävähti, keskeytti lauseensa hetkeksi, ja katsoi muutaman silmänräpäyksen ajaksi poispäin pennuista, kuin miettiäkseen mitä sanoisi seuraavaksi. Kääntäessään keltaiset silmänsä takaisin Tuhkapentua ja muita kohti, hän jatkoi lausettaan:
“Vesitassu on sukua eräälle entiselle klaanikissalle. Hänen isoisänsä ei ole kovin pidetty keskuudessamme”.
Monet klaaninvanhimmista heiluttelivat häntiänsä hermostuneesti. Tuhkapentu oletti uuden hiljaisuuden laskeutuvan, mutta Mustakynsi nousikin yhtäkkiä seisomaan ja katsahti
Kivivirtaa pelottavimmalla katseella jonka Tuhkapentu oli ikinä nähnyt.
“Kautta Tähtiklaanin! Vai ei se yksi särjenmielinen luopio ole pidetty keskuudessamme? Ihme että Valkotähti hyväksyi tuon kauhistuksen klaaniimme, samanlainen sammakonläjä siitä tulee kuin isoisästään, heillähän on vielä sama nimikin!” Mustakynnen savunmusta turkkki oli noussut pystyyn, ja tämä oli painanut esille vetämät kyntensä kiinni maahan. Yleensä iloiset ja leikkisät pennut olivat kaikki nyt hiljaisina, jännittyneinä, ja painautuneina hitusen lähemmäs maata kuin he olivat äsken olleet. Ainoa poikkeus oli Hiillospentu, joka seisoi jähmettyneenä paikalleen siniset silmänsä säikkyneen näköisenä ammollaan.
“Mustakynsi…” Huomenkukka aloitti varovasti. Musta kolli hengitti raskaan näköisesti, kuin yrittäen rauhoittaa itseään.
“He ovat vasta pentuja. En usko että kuningattaret arvostavat sinun käyttävän tuollaista kieltä heidän edessään”, vaaleanharmaa naaras jatkoi, ja nousi sitten hitaasti istumaan.
“Ja nuori on Vesik… Vesitassukin. Emme voi millään tietää tuleeko hänestä samanlainen kuin isoisästään”.
Tuhkapentu katsoi Mustakynnen suuntaan, ja valmistautui jo siihen että kolli suuttuisi Huomenkukalle äskeisen lauseen jälkeen. Musta kolli oli kuitenkin onnistunut laskemaan niskakarvansa melkein tasaisiksi, ja vastasi viimeisen lauseensa ennen kuin kääntyi poispäin muista kissoista:
“Raidallinen kissa ei raidoistaan pääse, sanokaa minun sanoneen. Näyttääkin ihan Vesikauhulta”.
Tuhkapentu katsahti Huomenkukkaa, joka näytti nyt jännittyneen sijaan enemmänkin surulliselta. Kun vaaleanharmaa naaras huomasi pennun tuijotuksen, kohensi hän nopeasti olemustaan, ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tuhkapentu seisoi hetken paikallaan, eikä ollut oikein varma pitäisikö hänen lähteä vai jäädä, ja Sumupennun ei-niin-huomaamattomasta pesän suuaukolle vilkuilusta naaras päätteli tämän miettivän samaa.
“Mustakynsi”, kuului ääni ja keskeytti epämukavan hiljaisuuden.
“Ymmärrän että olet tuohtunut, mutta koittaisitko muistaa että pentutarha on aivan vieressä. En haluaisi pentujeni kuulev-” Tuhkapentu tunnisti emonsa äänen ja kääntyi juuri sopivasti nähdäkseen emonsa järkyttyneet silmät tuijottamassa vuoronperään jokaista pennuista. Pikimusta ei jatkanut lausettansa loppuun, ja Mustakynsi vain murahti kääntymättä edes katsomaan kuningatarta kohti.
“Olen pahoillani Pikimusta”, sanoi Huomenkukka ja katsoi kuningatarta anteeksipyytävästi. Musta naaras pudisti päätään ja huokaisi.
“Ei se mitään Huomenkukka. Jos sopii, niin ottaisin nyt pentuni mukaani. Sumupentu, Huomenpentu, tulkaa tekin”.
Tuhkapentu lähti vaimeasti emonsa perään, mutta pikkuhiljaa piristyi ja kun hänen tassunsa koskettivat taas maassa olevaa lunta, olivat kaikki säikähdyksen ja epämukavuuden rippeetkin karisseet pois hänestä. Loputkin hänen pesätovereistaan vaikuttivat taas normaaleilta, eikä mennyt kauaakaan kun Sumupentu juoksi jo kauempana leikkivien Lummepennun, Kaislapennun ja Peurapennun luo.
“Emo?”, naukaisi Tuhkapentu kysyvästi. Pikimusta pysähtyi ja katsoi sinisillä silmillään kohti Tuhkapentua näyttäen hieman ärsyyntyneeltä, mutta kilpikonnakuvioinen naaras tiesi ettei ärtymys ollut kohdistettu häneen.
“Niin, pikkuinen?”
“Mitä tarkoittaa särjenmielinen?”
Tuhkapentu katsoi kuinka hänen emonsa veti syvään henkeä, ja mulkaisi pikaisesti klaaninvanhimpien pesää kohden.
“Se tarkoittaa petturimaista ja julmaa kissaa. Hyvin ilkeästi sanottu, vaikka se joitakin kissoja kuvaakin” musta naaras vastasi ja heilautti valkeaa korvaansa.
“Toivoisin ettet käyttäisi sitä, varsinkaan aiheetta”.
Tuhkapentu mietti hetken, ja katsahti sitten vieressään istuvaa Hiillospentua. Sykkyräpentu ja Huomenpentu olivat jo lähteneet Sumupennun perään
“Onko Vesitassu petturimainen ja julma?”
Pikimusta oli hetken hiljaa, ja katseli kohti parantajan pesää.
“Hän on vielä nuori, ei paljoa teitä vanhempi. En usko että kukaan noin nuori voi olla julma, vaikka olisikin Vesikauhun jälkeläinen” musta naaras vastasi, ja katsoi sitten takaisin pentujaan kohti.
“Todellisuudessa vain Tähtiklaani tietää. Mutta haluaisin uskoa että ei, ei ole”.