ill translate and format this later....

Illakko Jääkide syntyi ensimmäisenä ja ainoana lapsena nuorelle jääkidenaaraalle ja tämän puolisolle. Ilman sisaruksia ei pennulla ollut juuri leikkiseuraa ja saman ikäinen serkkukin jäi etäiseksi. Pentu kuitenkin oli oikein tyytyväinen myös yksin leikkiessään, ja jo pienenä ihaili kaartissa olevia Jääkiteitä ja tahtoi isona itsekin tulla sellaiseksi. Sille tielle se myös sai lähteä, kun neljän kuukauden iässä se alkoi opiskelemaan soturiksi. Koulutus meni hyvin ja Ilo valmistui ajallaan ja ongelmitta. Se työskenteli ilolla soturina, kunnes pääsi kohoamaan metsäpalossa kärsineitä Kaarnekynsiä auttamaan lähtevän Koitto Routasydämen henkivartijaksi, kun tämän edellinen vartijan oli jo liian vanha hoitamaan tehtäviään kriisissä olevan vieraan lauman alueella. Ilo otti pestin ylpeänä vastaan ja piti koko auttamisajan tarkkaan silmällä uutta suojeltavaansa. Olisi ollut kamalan häpeällistä, jos jotain olisi sattunut, nyt kun se vihdoin pääsi todistamaan kyvykkyytensä. Sitä paitsi, Illakko oppi nopeasti välittämään Koitosta, joka ei aina tuntunut olevan tarpeeksi tarkka omasta turvallisuudestaan. Mitään ei merkittävää ei kuitenkaan Kaarnekorvessa tapahtunut, vaan kumpainenkin Hallahammas pääsi väsähtäneenä, mutta ehjin nahoin takaisin kotiin, ja vihdoin elämä tuntui olevan mahdollisuus muotoutua sellaiseksi kuin sen pitikin olla. Vain muutama päivä kotiinpaluun jälkeen Ilo ja Koitto olivat kävelyllä tunturissa, kun sateentihku yllätti ne. Ilo olisi halunnut palata kotiin ja varoittelikin Koittoa olemaan vähän varovaisempi niiden jatkaessa lopun matkaa tunturin laelle. Koitto vain nauroi iloisesti ja väitti Ilon olevan turhan huolehtivainen, ja koska sillä vaikutti olevan niin hauskaa hypähdellessään kiveltä toiselle, eikä mitään varsinaista vaaraa oikeastaan tuntunutkaan olevan, ei Ilo viitsinyt sen iloa turhaan pilata. Mutta kevyt tihuutus yltyi nopeasti kunnon rankkasateeksi ja kasteli sammaleet petollisemmaksi kuin jää ja turhan varomattomasti askeltava Koitto liukastui. Ilo ei voinut kuin katsoa vierestä, kuinka Koitto ehti vain huudahtamaan yllättyneenä sammalen antaessa myötä sen tassujen alla. Koitto lipesi jaloiltaan ja vieri kammottavana myttynä alas tunturin laitaa. Luistellessaan alas mahdollisimman nopeasti, mutta koettamatta itse liukastua myös, oli Ilo aivan varma, että Koitto oli lyönyt päänsä moneen kertaan matkan varrella ja liikkumaton kasa tunturin juurella oli varmasti jo kuollut. Mutta päästyään alas, kuuli Ilo Koiton hiljaisen valituksen ja voi, sitä iloa kun se tajusi Routasydämen olevan edelleen elossa! Ilo keräsi Koiton mahdolisimman varovasti selkäänsä ja lähti kiitämään kohti Hallakotoa. Koitto valitti koko matkan hiljaa, mutta ei tuntunut muuten tajuavan ympäröivästä maailmasta mitään. Itsesyytökset pyörivät väkkäränä Ilon mielessä sen kiiruhtaessa kotoon ja huutaessa parantajia herranen aika nyt tulemaan äkkiä! Koitto sai heti ensiluokkaista hoitoa, mutta Ilo joutui odottamaan monta tuskaista päivää, ennen kuin Routasydän oli jälleen tajuissaan ja varmasti elävien kirjoissa. Vielä hieman kauemmin meni ennen kuin Koitto tahtoi nähdä yhtään ketään, ja Ilo oli varma että Routasydän syytti sitä tapahtuneesta. Illakko joutui suvunjohdon puhutteluun, ja hetken sen kyvykkyys jatkaa Koiton henkivartijana oli tiukassa syynissä. Koiton kannalta parhaaksi kuitenkin nähtiin, ettei henkivartijaa lähdettäisi tässä tilanteessa vaihtamaan, ja Ilo sai jatkaa tehtävissään. Koittokaan ei vaikuttanut kantavan kaunaa. Ilo kuitenkin vannoi itselleen, ettei antaisi mitään tällaista tapahtuisi enää koskaan. Se tarjoutui kantamaan halvaantunutta Koittoa selässään paikasta toiseen, ja rupesi muutenkin avustamaan tätä asioissa, joita se ei itse enää kyennyt tekemään.

.