idk its already pretty much all there but i might format and translate this one day

Eräs vanha, aivan Hallahampaiden alkuajoista asti juurensa johtava, shamaanien sukulinja oli hyvää vauhtia kuihtumassa kasaan. Sukunsa viimeisiin kuuluva Sorinpii ja tämän puoliso Piurama olivat jo pitkään yrittäneet saada pentuja, mutta onnea ei vain tuntunut olevan. Ne rukoilivat Akkaa ja koettivat niin amuletteja kuin loitsujakin, ja vihdoin jumalat olivat suopeita ja Piurama tuli tiineksi. Vaan onnea ei kestänyt kauaa. Raskaus oli vaikea, ja Piurama tuntui heikkenevän silmissä, eikä Sorinpii voinut tehdä mitään muuta kuin katsella vierestä rakkaan puolisonsa kuihtumista. Lopulta synnytys käynnistyi aivan liian aikaisin ja muutenkin kaikki mikä vain saattoi menne vikaan, tuntui niin tekevän. Heikolle Piuramalle rasitus oli liikaa ja se menehtyi vain muutaman tunnin synnytyksen jälkeen. Pennuista selvisi hengissä vain yksi heiveröinen naaras. Surun murtama Sorinpii kuskasi pennun kiireen vilkkaa eräälle juuri pentuja saaneelle tuttavalleen, ja rukoili tätä auttamaan häntä ja pelastamaan hänen lapsensa. Tuttava otti hentoisen pennun imetettäväkseen omien pentujensa joukkoon, ja niin se selvisi elonsa alkuhetkistä. Sorinpiin hätä ja tarve pelastaa pentunsa hälveni kuitenkin nopeasti, kun menetys varsinaisesti valkeni sille. Se oli ollut hyvin läheinen puolisonsa kanssa ja rakastanut tätä suuresti, ja nyt tuo ruipelo pentu oli mennyt ja tappanut hänen rakkaansa. Sorinpii otti kyllä pentunsa takaisin huostaansa heti kun se vaan selvisi ilman maitoa, mutta oli vaikeaa muistaa rakkautta lastaan kohtaan, kun joka kerta tämän nähdessään näki myös kuolevan Piuraman, ja tajusi että ilman pentua naaras olisi vielä elossa. Pentu kasvoi ja vahvistui kaikesta huolimatta, ja neljän kuukauden iässä se sai nimekseen, Sorinpiin isoisoisoisän mukaan Urmapii. Sukunsa tapaan ja isänsä jalanjäljissä Urma ryhtyi opettelemaan shamaaniksi, ja ystävystyi oppilasaikoinaan muunmuassa Riite Kuunkastama -nimisen uroksen kanssa. Riitteen kautta se tutustui myös tämän siskoon, Valoon, josta se piti jopa enemän kuin shamaanikaveristaan. Niinkin paljon enemmän, että Urma meni suin päin ihastumaan. Minkäänlaista aloitetta se ei uskaltanut tehdä, ei uskaltanut edes toivoa, että Valolla olisi voinut samanlaisia tunteita olla. Vaan kun Urma rupesi viettämään aikaa myös kahden Valon kanssa, oli tämän puheissa toisinaan niin selkeää flirttiä, ettei Urma tiennyt miten sen olisi pitänyt suhtautua. Aluksi se oli aivan varma, että toinen naaras pilaili sen kustannuksella, tai oli jotenkin Urman huolellisesta piilottelusta huolimatta saanut selvää tämän ihastuksesta ja yritti nyt saada Urmaa myöntämään sen ääneen pilkatakseen tätä tai jotain muuta yhtä ikävää. Mitään sellaista ei kuitenkaan käynyt, vaan lopulta kävi selväksi, että tunteet olivat molemminpuoleisia, eikä kyseessä ollut pilkka tai jippo. Vaikka kukaan muu ei suhteesta missään nimessä saisikaan tietää ja siksi yhdessä olo muuttui yhdeksi salailuksi, olivat naaraat hetken onnellisia yhdessä. Vaan Valo ei ollutkaan ainoa, joka Urmasta oli kiinnostunut. Myös Riite oli tähän iskenyt silmänsä, eikä Urma jälleen tiennyt miten sen olisi kuulunut uroksen flirttailuun reagoida. Tällä kertaa sillä ei ollut ystävyyden lisäksi minkäänlaisia tunteita toista kohtaan, mutta ei se uskaltanut tätä suoraan sanoakaan, siinä pelossa että Riite saisi tietää kenelle sen sydän oikeasti sykkikään. Kai kuitenkin olisi turvallisempaa olla herättämättä turhia epäilyksiä ja olla tyrmäämättä urosta suoraan, vaikka se tuntuikin valheelliselta ja satutti niin Urmaa itseään kuin Valoakin. Ikävästihän siinä lopulta kävi. Mikään ei tuntunut olevan erilailla kuin ennen ja Urma oli aivan yhtä huolellinen kuin aina hankkiutuessaan salaiseen tapaamispaikkaan Valon kanssa. Mutta jotenkin Riite onnistui seuraamaan sitä Hallametsään, näki kaiken ja räjähti sekä kävi Valon kimppuun. Säikähtänyt, järkyttynyt ja täysin häpeissään Urma ei saanut sanaakaan sisarusten rähinän väliin. Sillä ei jäänyt aikaa tehdä minkäänlaista toimintasuunnitelmaa tulevaisuudesta ja kuinka tästä kammottavasta tilanteesta pääsisi kunnialla kuiville, koska ensitöikseen Riite marssi kertomaan suvulleen tapahtuneesta. Valo marssi perässä, puhui suunsa puhtaaksi, pilkkasi vielä jumalia ja sillähän soppa sitten olikin jo selvä. Valo erotettiin suvustaan ja laumastaan, ja nimettiin uudelleen pilkkanimellä Herja, eikä Urma voinut tehdä asialle mitään. Totuus oli tullut julki, eikä minkäänlainen vahingonvalvonta enää auttaisi. Valo yritti saada Urmaa jättämään lauman kanssaan, mutta kuinka Urma olisi voinut niin tehdä? Se oli elänyt koko ikänsä suojattua elämää Hallahampaiden keskuudessa, ei se selviäisi erämaassa yksin Valon kanssa kahta viikkoakaan. Sitä paitsi se oli vihainen myös Valolle, joka oli mennyt vahvistamaan Riitteen syytökset ja pilannut niin oman kuin Urman elämän huutamalla ja kiljumalla totuuksia koko sukunsa ja koko lauman kuullen. Urma jäi siis häpeästään huolimatta Hallahampaisiin ja kielsi että sillä koskaan mitään tunteita Valoa kohtaan oli ollutkaan. Koko juttu oli ollut pelkkää nuoruuden hölmöyttä ja kokeilua, joka oli mennyt liian pitkälle. Urmahan vihasi ja halveksi Herjaa enemmän kuin kukaan muu, olihan tämä jumalanpilkkaaja ja hylkiö, joka oli lähestulkoon saattanut Urmankin huonoille teille! Sisimmässään Urma kuitenkin oli vain äärimmäisen kipeä, ja vaikka se kuinka yritti väittää niin itselleen kuin muillekin vihaavansa Valoa, ei sen rakkaus haipunut mihinkään. Tapahtumien jälkeen Urma koetti parhaansa mukaan palata normaalielämään, vaikka sitä vaikeutti myös Hallahampaiden yli pyyhkäissyt kulkutauti joka nitisti Urmaa lukuunottamatta viimeisetkin Piin suvun jäsenet mukaanlukien Sorinpiin, jonka kanssa Urman välit olivat jo pitkään olleet hyvin viileät, eikä skandaali niitä suinkaan ollut auttanut. Huoli yksinelävästä Valosta oli kova, mutta Urma ei yrittänyt etsiä tätä käpäliinsä. Se oli omistautuvinaan shamaaniopinnoilleen, opetteli uusia esirunoja, joita se ei koskaan käyttänyt ja suorastaan erakoitui niin sanotusti rukoillessaan ja meditoidessaan.