Ikaros - RPGs

Erikoispelaaminen » K-18 » Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää

Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 15 Dec, 2012, 17:38

>> hieno ismo alanko-otsikko! lol nope hitsQ ja Ikke ja Seraffffi tappamaan 8))) <<

Renea oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Susi oli kohonnut hierarkiassa oikeaksi tassuksi ja tavannut monta hienoa tyyppiä. Kaiken lisäksi valkoinen oli saattanut tuntea itsensä hyödylliseksi. Hän oli liittänyt tyyppejä Afueliin ja katsonut Pihkan pentujen kasvamista. Vaikka itse susinaaraan pelastaminen ei ollutkaan onnistunut (se oli ollut selvää jo alusta asti), pennut olivat terveitä ja hyväkuntoisia.
Afuelin alueilla oli hyvin tavanomainen, hiukan pilvinen ilta. Aurinko oli laskemassa ja oli jo hämärää. Renea oli hölkkäämässä kohti vuoria jokea pitkin. Hän oli tyytyväinen, vaikkakin hiukan väsynyt. Kaikki oli hyvin.

Re: Aika kuolla 
Post by hitodama on 16 Dec, 2012, 13:17

// Yhyy tulee otsikosta vaan mieleen Miseryn kuolinpeli. XD //

Ilmeisesti Renea-rukka ei ollut kuullut sanontaa, jonka mukaan suurimmat onnettomuudet iskivät aina silloin, kun ilo oli elämässä ylimmillään. Siltä vähän alkoi näyttää nimittäin nytkin, kun kaksi harmaankirjavaa sutta juoksenteli toisiaan puolitosissaan jahdaten yhä syvemmälle Afuelin lumisille maille. Kaksikon matka koko Andriaanan saaren halki oli ollut melkoisen tapahtumarikas, kiitos muiden laumojen ederalaisia kohtaan tunteman inhon, mutta juuri sitä piinallisiin kotioloihinsa kyllästynyt Serafi oli reissulta toivonutkin. Kartanolla kaikki oli kuorrutettu sairaudella ja synkkyydellä, rajojen lähistöllä vastaan tunki väistämättä Ederan prinsessan perään aivottomasti kuolaava Law, eikä missään saanut siis olla rauhassa. Niinpä vaalea naaras oli napannut serkkunsa Ikaroksen mukaansa ja vaihtanut toviksi tykkänään maisemaa.

Kylmästä piittaamatta laukkasi myös sukulaispari tällä hetkellä pitkin jäätyneen joen rantoja. Afuelin autiot maat eivät olleet tarjonneet juurikaan juttuseuraa, joten kun paikalliselta näyttävä hahmo sitten osui heidän silmiinsä, lähtivät he saman tien juoksemaan entistä tarmokkaammin tämän perään.
"Afuelilainen!" huusi römeä-ääninen Ikaros Renealle.
"Hoi valkoisten maiden asukki! Pysähdypä aloillesi!"

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 16 Dec, 2012, 14:28

>> Ai hitsi tuleeko! :'D hitto minä ku katoin koopuolen tarkkaan et ei oo mitään tämmöstä, aarghgghhg, minäpä vaihan tään niin ei tuu mitään sekaannuksia. Kiitti ilmotuksesta hahah! <<

Renea kuuli komennon, jota hän totteli. Kaksikko ei näyttänyt eksyneeltä, mutta ehkä he kaipasivat jotain seuraa. Jostain syystä Ren oletti, että kumpikaan ei halunnut liittyä laumaan, vaikka toinen olisikin Afueliin kelvannut.
Kohti juokseva, vaaleampi susista näytti tutulta. Harmaakarva taas ei näyttänyt millään tapaa tutulta. Renea vilkaisikin uudemman kerran vaaleaturkkista naarasta, mutta ei jäänyt mitenkään töykeästi tuijottamaan. Se ei olisi hänen arvolleen sopivaa, herranjestas!
"Hei", naaras tervehti hiukan ääni värisen, kun hän tunnisti valkokarvaisen. Kevätkatseen myötä Renean mieleen tulvi muistot Jeremystä. Hän kun luuli, että oli jo päässyt yli nolosta, lapsellisesta ihastumisestaan!

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by hitodama on 16 Dec, 2012, 15:05

// Höhöö se ei ollut koopuolella. ; D Eihän tuota toki olisi tarvinnut vaihtaa, mutta nyt se on ainakin oma ja yksilöllinen itsensä jee! //

"Kah, sehän oikein totteli!" Ikaros hihkaisi voitonriemuisesti serkulleen huomatessaan, että vaalea otus todella seisahtui aloilleen ja kääntyi katsomaan luokseen juoksevia hukkia. Serafi tuhahti harmaaturkin typerälle ilolle, mutta vakavoitui huomattavasti sitä mukaan kun he pääsivät lähemmäksi eriparisilmäistä otusta, joka näytti hämmentävällä tavalla tutulta. Vasta kun tämä kajautti ilmoille arkailevan tervehdyksensä, tajusi nuorikko kuitenkin missä oli mokoman pullovarkaan silloisine kavereineen tavannut.
"Jopas jopas... Ympäri käydään ja yhteen tullaan, vai mitä, rajarikkuri?" tikaria suussaan puhumisen mahdollistavaan asentoon pyöräyttävä Serafi tokaisi, kun hän ja Ikaros viimein seisahtuivat jokusen metrin päähän Reneasta.
"Viimekerrasta on kieltämättä aikaa, mutta eivät sellaiset rikokset oikeastaan vanhene. Lisäksi tällä kertaa määrällinen ylivoima näyttäisi olevan minun puolellani. Missä raidallinen poikaystäväsi nyt on, vammasilmä?" nuorikko jatkoi kerrassaan myrkylliseen sävyyn.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 16 Dec, 2012, 15:19

>> Joo haha vähä sitäki ajattelin :---D mutta joo minua ois todennäkösesti kaivanu se koko loppuelämän (tai ainaki kaks seuraavaa päivää) niin oli pakko vaihtaa höhhö. <<

Renea ei osannut sanoa vaalean puheisiin mitään. Totta kai naaraan sanat satuttivat, rajarikkuri ja vammasilmä, poikaystävästä nyt puhumattakaan. Valkoinen olisi halunnut kääntyä ja jatkaa matkaa (mikä olisikin ollut huomattavasti turvallisempi vaihtoehto) mutta semmoinen ei nyt tullut kysymykseen. Ehkä asiat voitaisiin selittää jotenkin.
'Harmi vain, että älyllisestä ylivoimasta ei voi sanoa samaa', naaras totesi ajatuksissaan. Renillä ei tulisi koskaan olemaan tarpeeksi pokkaa, jotta hän saattaisi sanoa moisia loukkauksia ääneen. Ei ainakaan nyt, kun kevätkatse näytti kantavan edelleen kaunaa yhden pullon vuoksi.
"Missä lie, ei ainakaan täällä", Renea vastasi kuitenkin toisen kysymykseen paljon kuuluvammalla ja myös reippaammalla äänellä.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by hitodama on 19 Dec, 2012, 18:18

Serafin ivallinen hymy sen kun levisi Renean koettaessa parhaansa mukaan kuulostaa ja näyttää itsevarmalta nuorempiensa edessä.
"Ei ole ei, mutta sinäpä olet. Samoin me, mistä syystä tämä onkin jokseenkin kiinnostavaa", nuorikko naurahti heleästi. Sananvaihto sai Ikaroksenkin mielenkiinnon heräämään niin paljon, että hän astahti itseään pienempien lajitoveriensa väliin ja käänteli kysyvää katsettaan näiden välillä.
"Hei kuulkaas, ettekö te muka tiedä ettei ole kohteliasta jättää minua tähän tapaan jutun ulkopuolelle? Serkku rakas, kerropa siis mistä sinä tämän afuelilaisheitukan oikein tunnet?" uros uteli, mikä sai toverinaa tuhahtamaan ja pudistamaan halveksuvasti päätään.
"Älä toki ole mustasukkainen, Ikaros. Tuo kummajainen vain tunkeutui kerran kartanolle, ja olin sattumoisin silloin vielä sen verran nuori, etten saanut sitä ja poikakaveriaan pysäytetyksi. Nyt on kuitenkin takaisinmaksun aika."

Viimeisimmät sanat saivat Ikaroksen silmät kiilumaan varoittavasti, kun hän käänsi jälleen kerran katseensa kohti Reneaa. Tällä kertaa hän kuitenkin tuijotti toista kovin ahnaasti, jopa nälkäisesti.
"Ai jaa. Kostojutut ovatkin minun makuuni. Kirjaimellisesti."

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 23 Dec, 2012, 19:21

Vai että heitukka. Ren luimisti korviaan paheksuen ja muljautti silmiäänkin vielä. Jos afuelilainen oli heitukka, mikähän Ederan neiti sitten oli?
"Hieno homma", naaras totesi sarkastisesti. "Valitettavasti minulla on parempaakin tekemistä, kuin kuunnella teidän syytöksiänne tai mieltymyksiänne."
Renea teki näin ilmoituksen lähdöstään ja kääntyi kohti vuoria. Kylmän rauhallisesti susi nytkähti liikkeelle.

>> lol kiinnostuksen kivivyöry renealle pelaamiseen :'D <<

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by hitodama on 23 Dec, 2012, 20:07

// Noo, pitkään et ole enää hahmosta kärsimän! >8D //

Rumasilmäinen hukka ei näyttänyt piittaavan järin paljon nuorempiensa huulenheitosta, vaan uskalsi jopa kääntää selkänsä kaksikolle. Serafi tuhahti halveksuvasti, käänsi korvansa luimuun ja porasi mitä murhaavimman katseen toisen selkään. Jos nuorikko olikin ollut aikeissa vain kiusoitella tuota harmitonta mutta tyhmää olentoa, ei hän enää sellaiseen tulisi tyytymään. Afuelilainen saisi luvan maksaa rikoksistaan ja etenkin siitä, että kehtasi jättää Ederan prinsessan tähän tapaan vaille huomiota!
"Ikaros, kaada se!" valkoturkki siis sähähti myrkyllisesti huuliensa välistä lähtiessään juoksemaan Reneaa kiinni. Serkkunsa tuli vain vähän naaraan jäljessä ja laukkasi pian jopa tämän ohitse niin, että hanki vain pöllysi. Päästyään lähemmäksi kohdettaan loikkasi uros päin afuelilaista tarkoituksenaan käskyn mukaisesti taklata toinen kumoon, jotta Serafi pääsisi puolestaan tekemään mitä ikinä tahtoisikaan. Ja se, mitä tikarinkantaja tahtoi, oli upottaa kolmipiikkinen teräaseensä suoraan kiusankappaleen herkkään vatsanahkaan.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 27 Dec, 2012, 17:21

Renea ei tosissaan ottanut Ederan prinsessan sähähtelyitä, vaikka ne hyvin kuulikin. Kaiketi naaras oletti, että Ikaros olisi kaikesta huolimatta kunniallinen nuori uros ja älyäisi pitää tassunsa erosta hienosta naaraasta. Väärin oletettu ja niimpä Ikaros sai Renean taklattua todellakin helposti. Lumi katosi tassujen alta ja Renea rähähti osittain närkästyneenä, säikähtäneenä mutta myös hyvin vihaisesti. Grr! Hän tuijotti harmaaturkkia hyvin murhaavasti ja jäätävästi. Ikarosin onni, että Renea ei osannut tappaa katseellaan.
"Hemmetin limakasa irti minusta!", kiljahti naaras. Toffeetassu ei kiinnittänyt mitään huomiota Serafiin, joten prinsessan olisi helppo tehdä ihan mitä ikinä huvittaisi.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by hitodama on 29 Dec, 2012, 17:55

Ikaros tömähti voimalla vasten afuelilaisnaarasta ja kirvoitti tästä ilmoille ilmeisen vihaisen murahduksen, joka vain lisäsi uroksen tyytyväisyyttä itseensä. Sama vaikutus oli myös sanoilla, joilla Renea koetti ilmeisesti saada hyökkääjänsä perääntymään, mutta jotka todellisuudessa saivat harmaaturkin vain nauramaan römeästi.
"Hahaha, uuh, ihanhan tässä pelottaa!" hukka hirnui ivallisesti, ennen kuin serkkunsa ennätti tapahtumapaikalle. Serafi huomasi jääneensä jälleen vaille huomiota, mistä entistäkin kimpaantuneempana syöksyi hän valkeankirjavan salaman lailla kohti selälleen kiepautetun vastustajan vatsaa. Aikomuksenaan oli tehdä tikarillaan pitkä, syvä viilto naarassuden alavatsaan päästääkseen tämän näkemään, miltä omat suolensa oikein mahtoivat näyttää.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by kawaii on 2 Jan, 2013, 21:55

Renea ei kerennyt enää sanoa mitään nokkelaa, kun hän tunsi vatsansa revittävän auki. Jos hän oli kuvitellut silloin sen kamalan lahkolaisnaaraan haavojen satuttavan, tämä oli paljon kivuliaampaa. Heti, kun tikari lävisti herkän vatsanahan, karkasi Afuelin oikealta tassulta hyvin tuskainen, korviariipivä ja kimeä kiljuminen, jos sitä saattoi niin kuvailla. Se oli hyvin alkukantainen ääni, jota Renea ei osaisi varmastikaan toistaa ilman vastaavaa tilannetta. Sattui, sattui, sattui eikä susi saattanut estää kyyneliä kihoamasta silmiinsä.

Re: Luulimme ikuisuuden olevan jotain kestävää
Post by hitodama on 6 Jan, 2013, 11:58

Kun Serafi riipi afuelilaisen vatsanahan auki ja teon uhri päästi hirmuisesta kivusta kielivän huutonsa, nousivat Ikaroksen niskakarvat jäykästi pystyyn. Kasvojaan koristi lisäksi huomattavan mielipuolinen virne, joka kertoi hänen selvästi nauttivat naaraan tuskasta mitä suurimmissa määrin.
"Hahahaha, katsotaas mitä täältä löytyy!" uros hetken tilanteen kauneudessa kylvettyään hihkaisi, astahti Renean vierelle ja pyrki painamaan toisen etutassunsa tämän rinnalle, jottei valkoturkki pääsisi pakenemaan.
"Älä ole liian kovakourainen. En halua, että se kuolee ihan vielä", Serafi puolestaan varoitti kävellessään jokusen askeleen päähän kaksikosta. Hän kun ei halunnut liata kaunista turkkiaan saastaisen tunkeilijan vereen tämän enempää.
"Joo joo en", Ikaros lupasi, vaikka Renean kannalta nopea kuolema olisikin ollut varmasti autuainta. Nyt nimittäin juttu eteni niin, että harmaa hukka kumartui kohti "potilaansa" vatsaa, painoi kuononsa kohti tämän haavaa ja suunnitteli vetävänsä yhä kantajassaan kiinni olevan suolenpätkän kunnolla esiin piilostaan.

Post by kawaii

Henki tuntui salpautuvan kivun vuoksi, eikä paino rintakehällä yhtään helpottanut sitä. Renea vetikin henkeä hyvin nopein, katkonaisin ja pinnallisin vedoin. Susi koetti ymmärtää, miksi näin tapahtui? Eikö kukaan kuullut hänen huutoaan? Toisaalta, voisiko kukaan kahdelle hirviösudelle mitään?
'En halua, että se kuolee ihan vielä' ei varsinaisesti auttanut yhtään. Renea nyyhkäisi hiljaa. Tämä ei ollut kivaa, ei yhtään. Hän ei halunnut kuolla, ei nyt. Hän oli juuri saanut elämänsä kuntoon, mutta nyt kaikki meni päin mäntyä.
Vaikka Afuelissa ei edes ollut mäntyjä.
Ikaros tunki kuononsa haavaan ja sen koskettaminen ei tuntunut lainkaan mukavalta. Itseasiassa, voimakkaasti sykkivästä kivusta tuli suorastaan räjähdysmäinen ja Renea ulisi voimatta tehdä mitään. Voimaton sätkiminen jaloilla ei varmaankaan edes horjuttanut Ikarosia.

Post by hitodama

Itse asiassa Renean holtiton pyöriminen kyllä sai myös kiduttajansa horjumaan; ei niin paljon että suurikokoinen hukka olisi kaatunut, mutta kuitenkin sen verran, että haavaan työntynyt kuononsakin nyki sinne tänne yhä vain lisää kipua tuottaen. Lopulta Ikaros kuitenkin sai iskettyä hampaansa johonkin, jolloin hän veti veren kauttaaltaan kasteleman naamansa pois valkoturkin vatsasta. Leukojensa välissä oli suolenmutka, jonka molemmat päät olivat vielä kiinni kantajassaan.
"Katshos tätä, heitukkha! Ei shitä joka päivä omia shishälmykshiään pääshe näkemään!" Ikaros ilkkui ja kiskoi veristä suolta yhä enemmän esille.

Sivummalta näytelmää seurannut Serafi asteli pian takaisin näyttämölle, mutta kiersi tällä kertaa tarkasti vatsasta lennelleet veriroiskeet väistäen Renean pään luokse. Täysin rauhallisin ilmein hän katseli lajitoverinsa kivun vääristämiä kasvoja, ennen kuin laskeutui makaamaan niin, että sai oman kuononsa aivan afuelilaisen pään tasalle. Tikari oli yhä nuorikon hampaissa, joten jos rajarikkuri yrittäisi mitään, olisi ederalainen heti puolustusvalmiudessa.
"Katsopa todella. Katso ja paina mieleesi, sillä nämä alkavat olla viimeiset asiat, joita koskaan tulet näkemään", Serafi sanaili ja ikään kuin sanojaan tehostaakseen iski tikarin suoraan kohti Renean toista silmää, tarkoituksenaan lävistää tuo parinsa kanssa yhteensopimaton kuvatus kerralla käyttökelvottomaksi.

Post by kawaii

Renea ei toivonut kuolemaa. Naaras halusi kivuttoman lopun. Valitettavasti susi arvasi, että ederalaistoverit eivät päästäisi sitä helpolla. Kostonhimoiset nulikat! Kunniattomat, pahat olennot! Ei tuommoista tekoa voinut tehdä kenellekään. Ikaros kiskoi suolta esiin ja Renea vinkui säälittävästi. Ei, ei, ei, tämä oli sairasta.
Serafi laski päänsä Renean pään tasolle, mutta afuelilainen ei olisi tosiaankaan uskaltanut tehdä mitään. Se pelkäsi kipua, jota liikkuminen aiheutti ja jota armahat lajitoverit aiheuttivat.
"L-lop..!", susi aloitti, mutta ei saanut huutoaan loppuun. Huuto vaihdoi tuskaiseksi kirkumiseksi. Kirkumiseksi juurikin; ääni oli särkynyt, mutta korviavihlovan kimeä. Tikarin terä oli osunut maaliinsa ja upposi epämiellyttävästi.

Post by hitodama

Ikaros suorastaan tanssahteli ympäriinsä Renean suolilla leikkien. Harmi vaan afuelilainen itse kiinnitti huomionsa piakkoin enemmänkin Serafiin kuin tämän serkkuun, sillä tuo todellakin survaisi tikarin suoraan uhrinsa silmään. Puhkeava silmämuna päästi litsahtavan äänen ja pullautti suuret määrät verta ja lasiaisnestettä ulos, sekä sai omistajansa huutamaan kuin viimeistä päivää (harvinaisen kirjaimellisesti vieläpä). Molemmat kiduttajansa luimistivat korviaan särkyvän kiljunnan takia, mutta siinä missä Ikaros kyllä olisi sen kestänyt hupia jatkaakseen, ei Serafi piitannut pitkittää inhottavaa möykkäämistä tämän enempää. Rajarikkuri oli kyllä jo varmasti ymmärtänyt, kuka tällä saarella Ederan kartanon kulkuoikeuksista päätti.
"Hyvää yötä, vammasilmä", Serafi sähähti ja tarttui uudelleen silmästä työntyvään tikariin, puristi sen varren hampaidensa väliin sekä keräsi voimansa koettaessaan työntää terää yhä eteenpäin. Kun se viimein lävistäisi hukanhupakon aivot, loppuisi tämän hirveä huuto varmasti aika lyhyeen.

Post by kawaii

Tikari tosiaan tunkeutui läpi pään ja lävisti vielä aivotkin, eikä Renealla ollut enää mitään mahdollisuutta selvitä. Eipä sillä, naaras olisi varmaan kuollut verenhukkaan tai jäätynyt kuoliaiksi, ellei Serafi olisi ystävällisesti (tai vähemmän ystävällisesti, kohteliastahan se olisi ollut antaa virheet anteeksi, mutta Serafia tuskin kiinnosti etiketti) tunkenut hopeaa tikaria Renean pään läpi.
Niin kuoli Renea. Huutaen ja sätkien ja verta valuen. Lihakset rentoutuivat ja susi jäi makaamaan lumelle.

>> Jee hienoa kiitos! jaksoin panostaa kuolemiseen mut ihan sama olet hienoin kun jaksoit tappaa Renean :'D <<

Post by hitodama

Serafi työnsi kaikin voimin, ja hiljalleen tikari tunkeutui kudosten ja vastaan hankaavan silmäkuopan lävitse aivojen syvempiin osiin. Afuelilaishukka huitoi ja nyki ja mesosi minkä kerkesi, mutta kun terä viimein pääsi tiettyyn pisteeseen, oli kaikki hetkessä ohitse. Syvääkin syvempi hiljaisuus laskeutui lumiselle tasangolle ja jätti susiserkukset katselemaan hervottomaksi hiljalleen valuvaa ruumista.
"...syödään se!" keksi Ikaros mielipuolisesti virnistäen ehdottaa, mikä sai puistatuksen kulkemaan pitkin Serafin kehoa.
"Yäh, älä nyt liioittele", nuorikko esteli kieltään toiselle näyttäen, "joku raja se täytyy kuule olla sinunkin vulgaariudellasi."

Ja koska Serafin sana oli laki, tyytyi harmaankirjava hukka riepottamaan ulos kaivamiaan suolia vielä tovin pitkin hankea samalla, kun toverinsa kiskoi aseensa ulos Renean päästä ja putsasi hyhmän pois sen kiiltävästä pinnasta. Sitten kaksikko peitteli tekojensa jäljet hautaamalla Afuelin oikean tassun lumeen ja jättämällä tämän nukkumaan ikiuntaan laumansa maille, seuranaan vain ikuisena pitkin aukeaa lakeutta puhaltava viima.

// Joo jee nysse on vainaa! Kiitos pelistä! //

13 Feb 2013 at 21:57