Trezésira Diora - RPGs

Djala » Lato » Vanhaa suolaa

Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 25 Sept, 2012, 22:33

Mereltä tuuli kylmästi jopa niin kauas sisämaahan, että hitaasti eteenpäin iltahämärissä nilkuttava Trezésira Diora uskoi kuulevansa ladon lahojen lautojen narinan jo kauan ennen kuin hän näki koko hökkeliä puiden seasta. Vaikka oli onnistunut jokusen viikon levolla saamaan toisen etujalkansa kävelykuntoon ja toinenkin oli käärittynä turvallisesti merkillisen lasikuituputkilon suojiin, oli matka Femorista Djalan keskustaan ollut niin kovin uuvuttava, että yleensä tyystin tunteeton lahkolainen oli liki liikuttunut tajutessaan olevansa viimein lähellä kotia - mikäli hän kodiksi nyt saattoi jotakin paikkaa ylipäätään kutsua. Se oli kuitenkin tullut selväksi, ettei koti ainakaan nuorikon äidin Miradan hoivissa ollut, sillä vaikka punaturkki oli loukkaantunutta tytärtään huoltanutkin, ei kertaalleen jo itsenäistynyt Zésira jaksanut sietää vanhempansa seuraa yhtään pidempään kuin oli tarve. Niinpä hän oli häipynyt maisemista ainakin toistaiseksi heti kun jalkansa vain oli kantanut.

Ja näinpä Zésira oli nyt Djalan ladolla, tuijotteli itse asiassa aavistuksen hengästyneenä sen avointa oviaukkoa. Vaikka rakennuksen suoja näyttikin äärimmäisen kutsuvalta, hillitsi raitaturkki halunsa syöksyä suin päin sen suojaisaan hämärään ja eteni siten aistit valppaina ja hampaat ruoskan puista vartta puristaen. Sitä ei koskaan tiennyt kehen täällä saattoi törmätä.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 26 Sept, 2012, 11:00

Ister oli majaillut ladolla hyvin tiiviisti. Se oli käynyt ulkopuolella oikeastaan vain tarpeillaan, metsästämässä ja juomassa. Satunnaiset ohikulkijat pitivät sille seuraa, oli suojaisaa nukkua ja muuta ajanvietettä lihava uros ei oikeastaan tarvinnutkaan. Sen oli epämukavaa liikkua kaikessa hyllyvässä ihraisuudessaan paikasta toiseen, ystäviä ei ollut juuri nimeksikään ja saalistusretket yksissään olivat huonokuntoiselle djalalaiselle niin uuvuttavia, ettei se niiden lisäksi juuri muuta tarvittukaan.
Lato oli myös kaikessa suojaisuudessaan loistelias piilopaikka Ederan rikkurille, jota nykyään jahdattiin paitsi puolikuulaisten, myös Ederan susien toimesta.

Suurin syy uroksen ladossa viihtymiseen oli kuitenkin se, että Djalan alfojen tiedettiin viettävän siellä paljon aikaa. Ister viihtyi Yelenhan seurassa, ja toivoikin kaksikolle mahdollisimman paljon yhteistä laatuaikaa. Kovin paljon se ja kermaharjainen narttu eivät tosin koskaan jutustelleet, vaan keskittyivät paljon enemmän lihallisen ilon luomiseen toisilleen.
Se riitti Isterille vallan mainiosti. Nyt alfoista (kummastakaan, vaikkei Ister niin kovin Serenhasta välittänytkään) ei ollut kuulunut pitkiin aikoihin mitään.

Valtavan kokoinen uros oli levinnyt homeisille heinille. Se inahteli unissaan levottomasti ja nytkähteli kömpelösti jonkinlaista juoksua esittäen. Iltahämärän mukana saapuneessa unessa ederalaiset poistuivat mailtaan Djalan alueille tappamaan urosta. Tilanne oli tosielämässä melko mahdoton, sillä Ister tuskin oli susien silmissä niin suuren vaivan arvoinen tapettava.
Zésiran aiheuttamat äänet tempaisivat Isterin kuitenkin hereille unimaailmastaan. Reaktio oli voimakas, ja liikehdinnän äänistä säikähtänyt uros poimi unisen kämpelösti maassa levänneen keihään suuhunsa alkaen räpiköidä pystyyn. Isterin kaltaiselle valtavan lihavalle yksilölle se ei kuitenkaan ollut erityisen helppoa, ja paniikkireaktiossaan ylös pyrkivän uroksen keihäänheitto kohti tulijaa oli äärimmäisen epäonnistunut - ase kalisi heinille puolen metrin päähän koirasudesta itsestään samalla, kun Ister kellahti olemukseensa sotkeutuneena kyljelleen heinille. Kertakaikkisen surkea näky.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 26 Sept, 2012, 16:27

Varovaisuus ei ilmeisesti ollut aivan liioiteltua, sillä Zésiran konkatessa oviaukkoon kuuli hän ladon sisältä rymyämistä ja silmiensä alkaessa tottua hämärään myös näki, kuinka valtava koiraeläin yritti kammeta itseään hätäisesti pystyyn. Raitaturkki, jolla oli minkäänlaisia pitkäaikaisempia tuttavia yhden tassun varpailla laskettava määrä, tunnisti kyllä puolikasvoisen koirasuden jo tämän heittäessä keihäänsä harvinaisen nolosti halki ilman. Naaras ei kuitenkaan nauranut lahkolaistoverinsa noloilulle, ei ystävällismielisesti eikä edes ivallisesti, vaan jäi ainoastaan tuijottamaan ilmeettömänä sininauhaista asetta. Kuinka ironista, ettei koirasusi ollut luopunut koristeesta edes valta-asemansa menetettyään.
"Sihtisi on pielessä, Ister", nuorikko tokaisi sävyttömästi, nosti katseensa jälleen urokseen ja jatkoi kolmijalkaista askellustaan sisemmälle latoon.
"Jos mielit ajaa minut ulos tästäkin rakennuksesta, saat luvan yrittää hieman kovemmin." Vaikkei äänensävynsä edelleenkään osoittanut erityisiä merkkejä tunteellisuudesta, painuivat Zésiran korvat paljonpuhuvasti luimuun samalla, kun hienoinen ryppy painoi silmäkulmansa katkeraan kurttuun. Nuorempana hän olisi voinut väittää Isteriä jopa jonkinasteiseksi ystäväkseen, mutta sen jälkeen kun mokoma läski oli ajanut hänet kylmästi ulos Ederan kartanolta, olivat asiat mutkistuneet melkoisesti. Naaras ei tiennyt mitä olisi toisen seurasta nyt ajatellut, mikä tosin johtui paljolti siitä, ettei hän tajunnut mitä puolikasvoinen vastaavasti hänestä itsestään tuumasi.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 26 Sept, 2012, 20:14

Ister tunnisti äänen ennen kuin sai katseensa kohotettua takaisin tulijaan. Hieman huohottaen uros kohdisti ainoan silmän Zésiraan ja tuijotti tätä hämmästyneenä.
Kun narttu linkkasi sisemmäs, se puhahti koettaessaan keksiä vasta-argumenttia.
"Kävelys on pielessä."
Puolikasvoinen murahti vaimeasti ja äärimmäisen epäkohteliaasti, sen parempaa keksimättä. Nartun ryhtyessä kiukkuamaan, kurtisti uros hämmästyneenä kulmiaan. Se ei ensi alkuun muistanut koko kellariepisodia, eikä itse olisi varmasti osannut edes kantaa kaunaa niin vanhasta asiasta.
"Se ei liene tarpeellista."
Uros ähkäisi ja kampesi itsensä melko työlään oloisesti istumaan. Ei tuntunut hyvältä vain retkottaa turhanpäiväisesti heinillä kuin mikäkin syöttöporsas. Se zoomasi katseensa Zésiraan, joka ei selvästikään ymmärtänyt mitään arvoasemista tai lauman hierarkiasta.
"Ederassa miut ois saman tien potkittu pois kaartinjohtajan paikalta. Sinne ei tuoda vieraita, eikä varsinkkaa juoteta niille Ederan kartanon viinejä."
Hupaisaa kyllä ei ollut menyt kauaakaan, kun Ister oli syösty alas virastaan ja sen päälle oli langetettu tappotuomio.
"Djalassa... no, täällä miulla ei oo sen enemppää velvoollisuutta tai oikeutta ku kellään muullakaa laumalaisella."

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 26 Sept, 2012, 20:46

Kolmijalkakävelyn kommentoiminen sai Zésiran kohauttamaan lapojaan ja vilkaisemaan rumaa putkiloa, joka oli sidottu murtuneen koiven ympärille hämmentävällä ja jokseenkin kömpelöllä narukyhäelmällä.
"On ollut pahemminkin pielessä", naaras kuitenkin vain kommentoi välittämättä kertoa tapaturmastaan sen enemmälti. Niinpä hän vajosi hetkelliseen hiljaisuuteen antaessaan uroksen selitellä mielensä mukaan aiempia tapahtumia, jotka tämä laittoi ilmeisesti silloisen asemansa piikkiin, ja keskittyi itse asettelemaan ruoskaansa lähintä heinäpaalia vasten. Taisi nimittäin olla niin, ettei raitaturkki tosissaan osannut pelätä Isterin ryhtyvän häntä ainakaan väkivalloin ulos ladosta heittämään.
"Taidetaan sitten omata yhtäläiset oikeudet täällä olemiseen", Zésira vastasi toisen antaessa ymmärtää liittyneensä Djalaan, johon nuorikko itsekin oli jo hyvän aikaa kuulunut. Ajatus laumatoveriudesta vanhan tuttavan, vaikkakin hieman ristiriitaisen sellaisen, kanssa oli yllättävää kyllä jollain tapaa levollisuutta herättävä seikka.
"Mutta en minä toki häiritä aio. Jos haluat jatkaa nukkumista niin jatka", koirasusi aseesta luovuttuaan lupasi ja jäi tutkailemaan Isterin reaktiota omasta mielestään varmasti hyvinkin huomaamattomasti kulmiensa alta vilkuilemalla. Todellisuudessa komerossa kasvatettu raitaturkki oli niin läpinäkyvä että heikompi olisi nauranut seuratessaan, kuinka tämä selvästi etsi vinkkiä siitä mille etäisyydelle lajitoveristaan itse etsiytyisi takamustaan lepuuttamaan.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 27 Sept, 2012, 9:39

Zésira kuului niin ikään nykyään Djalaan. Ei ihme kylläkään, olihan tuolla korut ja kaikki, Djalalla sopimut Lahkon kanssa ja elämä kaikin puolin auvoisaa tässä laumassa. Ister itse ainakin tarvitsi lauman tukea selviytyäkseen, joten se ymmärsi kyllä hyvin.
Nartun ehdottaessa, että puolikasvoinen voisi vaikka jatkaa uniaankin, hörähti koirasusi laimeasti.
"Sen mahdollisuuden sie taisit viedä tänne tullessas."
Se totesi. Eipä sillä, Isteriä ei juuri nyt kutkuttanut vajoaminen Edera-aiheisten painajaisten maailmaan. Ennemmin sitten vaikka jutustelua lahkotoverin kanssa keskellä yötä (tai tässä tapauksessa iltaa, mutta no niin).

Raitaturkkinen oli käyttäytynyt koko lyhyen tapaamisen ajan kerta kaikkisen oudosti. Ister luokitteli moisen kyräilyn ja epävarmuuden luokkaan nartut. Miksei voinut vain kysyä suoraan, jos oli joku ongelma? Huoh.
"Mitä?"
Uros äyskähti turhautuneena moiseen akkamaisuuteen.
"Jos siulla on jottain sanottavaa niin sano! Et sie tuollasella pääse kovin pitkälle."

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 27 Sept, 2012, 13:42

Jälleen joutui Zésira toteamaan, ettei tässä maailmassa näemmä saavutettu hienovaraisuudella yhtään mitään Isterin sen vallan selkeästi ilmaistessa. Vaan vaikka oli perimmiltään samaa mieltä toisen kanssa, oli raitaturkki totta tosiaan kuitenkin naaras joka olisi ihan mielellään elänyt maailmassa, jossa urokset tajusivat kaikki vaikeat asiat ilman että niitä oli tarvis sanoa ääneen. Niinpä puolikasvoisen ärähtäessä kärsimättömästi värähti Zésira loukkaantuneena askeleen taaksepäin, ennen kuin sai itseään niskasta kiinni ja pureutui tilanteeseen sillä suorasukaisuudella, joka hänelle kaikkein ominaisinta olikin.
"Vihaatko sinä minua?" nuorikko kaikessa töksähtävyydessään kysyi, eikä vaivautunut peittelemään aavistuksen syyttävää sävyä äänestään. Välttelevä katseensakin unohti omistajansa aikaisemmat toimintakäskyt ja hailakansiniset, suoraan Miradalta perityt silmät porautuivat tiiviisti heinillä rötköttävän ihrakasan kasvoihin melkein yllyttäen toista vastaamaan myöntävästi.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 27 Sept, 2012, 20:22

Kysymys yllätti Isterin täydellisesti.
Se ei voinut käsittää, mistä ihmeestä narttu oli saanut moisen ajatuksen päähänsä. Vihaaminen oli ylipäätään niin hirveän voimakas termi, ettei Ister voinut oikeastaan myöntää vihaavansa kovinkaan monia lahkotovereitaan. Toisiin, kuten vaikkapa Zésiran äitiin Miradaan, sillä oli hyvin ristiriitainen suhde kaikessa toimeen tulemattomuudessaan. Puolikuulaisia se vihasi, ja niitä ederalaisia jotka olivat tehneet sille pahaa. Mutta Zés... mitä?
"Mitä... en!"
Puolikasvoisesta takuula paistoi puhdas hämmästyneisyys kilometrien päähän.
"Mistä sie tuon oot nyt saanu päähäs? Eihän myö olla ees nähty tai tehty mittää."

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 27 Sept, 2012, 21:33

Kuullessaan esitetyn kysymyksen näytti Ister Zésiran mielestä aidosti äimistyneeltä, mutta naaras oli oppinut olemaan luottamatta liikoja valheenpaljastustaitoihinsa. Olihan puolikasvoinen vaikuttanut hänen silmiinsä aivan yhtä vakuuttavalta muun muassa ajaessaan häntä pois kartanolta, joten mistäpä tässä nyt tiesi sitten mihin olisi pitänyt uskoa? Joskus tulevaisuudessa uros saattaisi ihan hyvin paljastaa puhuneensa palturia vain siksi, että he kuuluivat samaan laumaan tai olivat lahkolaisia tai olivat kahden kesken samassa ladossa tai tuhannesta muusta syystä.
"No en minäkään voi tietää mitä ajattelet, jos en kysy", nuorikko puolustautui vetoamalla samaan seikkaan, jota Ister itse oli vastikään käyttänyt hyväkseen. Ja vaikkei edelleenkään tiennyt uskoiko toista vai ei, yhdestä asiasta Zésira ymmärsi olevansa varma: hän halusi Isterin puhuvan totta.
"Sitä paitsi monet vihaavat. Tosi monet", raitaturkki lisäsi samalla, kun hän epäilyksistään huolimatta viimein lähti askeltamaan kohti urosta asettuakseen heinäpaalille jonnekin tämän lähettyville.
"Ei sillä että välittäisin useimmista, tosin. En vain ehkä pitäisi siitä, jos sinäkin olisit yksi niistä."

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 28 Sept, 2012, 10:45

Ister muljautti keltaista silmäänsä nartun "ei voi tietää jos ei kysy"-kortille. Joo joo, mutta eniten kiinnosti, mistä moinen ajatus ylipäätään oli lähtöisin.
"Vihaavat vai?"
Uros sanoi edelleen varsin kummastuneena keskustelun saamasta suunnasta. Tuollainen angstailu ei ollut kovin arkista Isterin elämässä, vaikka okei, Zésira ehkä kaksikon viimekertaisella tapaamisella vähän moiseen taipuvainen oli ollutkin. Narttu oli kuitenkin näköjään vakuuttunut siitä, ettei Ister tällä kertaa aikonut ajaa sitä ulos ladosta ja uskalsi tulla hieman lähemmäs.
"Sithän myö ollaan varsin samassa veneessä. Tosin eipä tuo lie ihmekään, jos lahkolaisena saa vihat niskoilleen."
Ister virnisti koko keltaisen hammasrivistönsä voimin lahkolaisläpälleen. Se ei ehkä ihan tajunnut nartun viha-angstien syvyyttä, kun oli itse niin tottunut siihen, että aina oli joku hinkumassa päätä pölkylle.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 10 Oct, 2012, 15:26

Zésira ei katsonut tarpeelliseksi toistaa sanojaan, joten Isterin ihmetellessä raitaturkin keräämää vihollisjoukkoa kohautti naaras toiselle vain lapojaan. Samalla hän keskittyi nilkuttamaan eteenpäin ja päästyään lopulta haluamansa heinäpaalin luokse ryhtyi kiskomaan itseään sen päälle. Operaatio ei ollut järin sulokasta nähtävää, mutta kaikeksi onneksi se oli nopeasti ohitse ja nuorikko saattoi asettua makaamaan vatsalleen lihavan koirasuden vierelle.
"Viittaat kai puolikuulaisiin?" Zésira kysäisi uroksen vitsiksi tarkoitetun heiton jälkeen äänensävyllä, josta kävi harvinaisen selväksi kuinka tehokkaasti murjaisun huumoriarvo oli mennyt totisen naaraan kanssa hukkaan.
"Minä puhuin toisista Herran palvelijoista. Mutta ei kai sen väliä, en minä tosiaan välitä. Ei heillä ole merkitystä", hän jo toistamiseen vakuutti niin itselleen kuin Isterillekin. Silmistään paistoi kuitenkin annos epäilystä, joka selvästi pyrki varsin itsepintaisesti esiin. Nuorikko vain ei tiennyt, miten asian oikein olisi voinut ilmaista.
"Olisihan se nimittäin huonon lahkolaisen merkki, jos, tuota... Jos ei Herran välittämisessä olisi tarpeeksi. Niinhän se on?"

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 16 Oct, 2012, 10:35

Ister seurasi nartun varsin vaivalloista kapuamista heinille. Se ei voinut olla ihmettelemättä, missä tuo oli itsensä telonut moiseen kuntoon. Yleensä se oli uros itse, joka oli liikuntakyvytön tai vähintäänkin haavoittunut jostain kohden.
"Mmm-mmm."
Lihava uros nyökkäsi nartun varmistaessa puolikuulaiskysymystä. Tietysti vihollisia oli muitakin, mutta Isterin oma kokemus oli laajimmin tämän nimenomaisen klaanin puolelta.

Tuntui omituiselta, että Zésira makasi niin lähellä urosta. Ister ei ollut tottunut siihen, että sen lähistöllä oikeasti haluttiin viettää aikaa muuten kuin metsästäen tai vastatusten jutustellen. Poikkeuksen tekivät tietenkin sen lukuisat naaraat, jotka tosin harvoin jäivät enää lepäämään sen seuraan.

Tilanne oli Isterin kannalta kiusallinen. Vaikka se oli vanhemmiten löytänyt itsestään aivan uusia puolia aina isällisestä huolenpidosta tytärtään Karmiinia kohtaan pieneen mustasukkaisuuteen valitsemiensa narttujen kohdalla, ei se ollut tottunut keskustelemaan tällaisista asioista.
"Sikskö sie liityit Djalaan?"
Uros kysäisi. Saattoihan olla, että raitaturkki haasteli vain laumaan kuulumisesta, eikä suinkaan noista nartuille kuuluvista perhe- ja parisuhdelässytyksistä.
"Tää on ehkä hitusen huono lauma olla huonoissa väleissä muiden lahkolaisten kanssa. Sopimukset, Lahkon laiva... ne ramppaa täällä joka päivä."
Puolikasvoinen muistutti. Tosin ehkä Zésira oli suututtanut vain muutaman lahkolaisen, jotka eivät harrastaneet laivaa tai muitakaan normilahkolaisten huvituksia.
Hetken aikaa uros oli hiljaa, liikahti vaivaantuneesti paikoillaan ja selvitteli kurkkuaan.
"Mie en koskaan oo erityisemmin välittäny olla sidoksissa Herraan sen enempää kun on pakko. Sen teen, mitä täyttyy, mutta noin muuten. Saman, minkä missä tahansa laumassakin. Ellet oo tähän päivään mennessä huomannu, moni lahkolainen kuuluu myös laumoihin. Niillä on perheitä, ties mitä sukulaissuhteita ja sellasta. Ei kukaan elä vaan Herralle tällä saarella. Tai jos ellää, niin siinä vaihessa soppii olla aika lailla sosiaalisesti häiriintyny."

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 7 Nov, 2012, 17:08

Zésira ei tajunnut vieläkään tarkkailla Isterin elehdintää ollenkaan, eikä hän siten huomannut tämän vaivautuneisuutta, vaikka uros niin kovin selvästi liikehtikin ja jopa selvitteli kurkkuaan kovin epäistermäisellä epävarmuudella.
"Jos joku lahkolainen minulle päättää kostaa, niin se on Herran tahto. Ei sillä ole väliä missä laumassa satun olemaan", hän sentään selitti Djalaan kuulumiseensa liittyen.
"Sitä paitsi en minä muuallekaan pääsisi. Väärän värinen pohjoisen laumoihin, Carmis on täynnä puolikuita ja Edera..." Noh, Ederasta ei ollut tarpeen sanoa mitään, sillä täälläolostaan päätellen Ister kyllä tiesi mikä oli tilanne kyseisessä laumassa. Femorista taasen naaras itse ei tahtonut keskustella, kiitos äitinsä aseman sillä suunnalla.

Vasta Isterin alkaessa puhella pidemmät pätkät omista näkemyksistään Herran kanssa toimimiseen liittyen käänsi Zésira kunnolla huomionsa kohti urosta ja kuunteli suorastaan kulmat keskittymisestä kurtussa. Tuntui hullulta kuulla jonkun, jota raitaturkki piti (luoja ties mistä syystä) fiksuna ja hyvänä lahkolaisena ajattelevan noin! Toisen sanat kun sotivat naaraan mielestä kaikkea sitä vastaan, mitä hänen omaan päähänsä oli taottu. Vaan nimenomaan puolikasvon viimeinen tokaisu iskeytyi niin kovasti vasten koirasuden kasvoja, että tämä suorastaan vavahti.
"Minä... En haluaisi olla sosiaalisesti häiriintynyt", Zésira hetken kuluttua vaimeasti myönsi Isterin hienoja sanoja toistellen.
"Mutta en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En osaa olla muuta kuin mitä olen."

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 19 Nov, 2012, 10:57

Ister ei voinut muuta kuin ihmetellä nartun lahkolaisfanaattisuutta. Herra sitä, Herra tätä, Herran tahto ja blaablaa. Olivatko kaikki syntyperäiset lahkolaiset tuollaisia? Luojan kiitos, että uros itse oli liittynyt kerhoon vasta saarelle rantauduttuaan.
"Voit aina kieriskellä tuhkassa ja päästä Befalasiin."
Lihava uros virnisti leveästi. Se ei itse ollut koskaan juurikaan kyseiselle laumalle lämmennyt, vaikka nykyisellään se varmasti olisi ollut lahkolaiselle likimain yhtä hyvä lauma kuin Djala konsanaan. Loppupeleissä suhteet alfoihin olivat kuitenkin päättäneet sen, minne Ister oli ensimmäisenä Edera-ongelmiensa jälkeen suunnannut.

"Hyvä."
Puolikasvoinen totesi. Se tunsi itsensä varsin uudella tavalla aikuismaisen holhoavaksi, mikä kieltämättä hieman häiritsi sitä itseään. Ei se käynyt tällaisia keskusteluja, joten miksi se vaivautui juttelemaan aiheesta Zésiran kanssa?
"Oisin sanonut, että ota mallia perheestäs, mut äitis ei liene kovin kaksinen roolimalli."
Koirasusi pohti ääneen. Se ei uskonut suvun olevan kovin yhtenäinen noin muutenkaan, ainakaan mitä oli äidin ja tyttären menoa sivusta seuraillut.
"Mut mitä sitä nyt muilla ylleensä on. Ystäviä, lauma, perhe, puoliso... pentuja."
Se luetteli.
"Tai äh, mikä mie oon tästä puhumaan, kun ei noista nyt oo pahemmin kokemusta."
Uros turhautui.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 20 Nov, 2012, 19:31

Zésira näytti todella harkitsevan hetken Befalasiin ujuttautumista, sillä vaikkei hän todellisuudessa laumaa ollutkaan vaihtamassa, oli sitä aina hyvä pitää vaihtoehdot mielessä.
"En usko että se toimisi pitkän aikaa. Olisi nimittäin aika hankalaa, jos laumakokous pidettäisiin sateessa", naaras totesi niin vakavana, että se oli oikeastaan jo huvittavaa - jopa hänen omasta mielestäänkin, minkä saattoi havaita hänen ironisessa hymynpuolikkaassa käväisevästä suupielestään. Ele vastasi raitaturkin tapauksessa suurin piirtein naurusta lattialla kieriskelemistä.

Äidistään puhuminen oli kuitenkin ehkä maailman tehokkain keino huumorimielen karkottamiseen, eikä Zésira muutenkaan näyttänyt turhan vapautuneelta punaista taistelukoiraa pohdiskellessaan.
"Sanguinaria Mirada, tuota... Äitini on opettanut vain sen, että vihollisen on liian helppo käyttää läheisiä hyväksi. Vaikka itse kestäisi mitä vaan, tekevät muut sillä tavoin heikoksi", nuorikko mutisi omia varpaitaan tuijotellen ja mietti häveten sitä, että itse asiassa Mirada oli ollut näin väittäessään oikeassa. Sillä vaikka oli yrittänyt kaikin voimin kiintymystä vältellä, tajusi lahkolainen jo langenneensa asiaa oikeastaan huomaamattaan sen ansaan: jos puolikuulaiset kiristäisivät häntä Isterin tai vaikkapa Zecorin hengellä, olisi naaraan mahdoton asettaa kylmin sydämin uskoaan tuttaviensa hyvinvoinnin edelle. Onneksi Isterin loppukaneetti antoi raitaturkille kuitenkin hieman jotakin muuta ajateltavaa.
"En taida ymmärtää", raitaturkki kysymyksenomaisesti aloitti ja kallisti varovaisen ymmällään päätään.
"Jos et elä ainoastaan Herralle, eikä sinulla kuitenkaan ole perhettä tai muita niistä mitä sanoit, niin mitä sitten?"

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 2 Jan, 2013, 0:44

[[Miksi olemme näin lagisia apua :'D]]

Ister naurahti Zesiran sanoille. Voi kun tuo raitaturkki ei koskaan ymmärtänyt huumoria sitten minkään vertaa.
"Ei sinun tarvitse osallistua laumakokouksiin."
Uros totesi takaisin, koettaen keskustella aiheesta kovinkin sivistyneesti. Huonosti onnistui.

"Hmh, totta tietysti."
Ister myönteli. Se ei voinut olla muistelematta taannoista selkkausta Djalan ja Ederan välillä, jossa nimenomaan pennuilla oli kiristetty alueita.
"Toisaalta en usko, et meil kummallakkaan on sen suhteen sen suuremmin hättää. Mie en voi väittää olevani tässä laumassa kovin kaksisessa asemassa, enkä usko että siekään voit niin sanoa."
Se virnisti. Siinä missä Ederan vartiokaartin johtajan paikalla se oli saanut pomottaa muita, oli sen vallasta suistamiseksi myös kehitelty juonia. Djalassa harvat tunsivat sitä, eikä kovin montaa kiinnostanut yhden lihavan puolikasvoisen koirasuden olemassaolo.
Täällä oli turvallista.

Hetken aikaa uros joutui miettimään nartun kysymystä, mutta virnisti sitten varsin itseriittoisen näköisenä.
"Mie ite."
Se totesi. Ister ei kovin usein toden totta ajatellut muita kuin itseään, mikä oli ajanut sen varsin ystävättömään ja perheettömään asemaan. Se ei suostunut myöntämään, että välitti myös Karmiinista, jota kohtaan tuntemansa isälliset tunteet se oli säikähtäneenä sullonut niin syvälle kuin mahdollista.
Entisiä heilojaan kohtaan sillä oli lähinnä omistusside, muut eivät saaneet koskea Isterin omaisuuteen.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 2 Jan, 2013, 18:17

// En tiedä, olemme kai liian vanhoja ja heikkoja. =C //

Vaikkei sanonut enää asiaan liittyen mitään, mulkaisi Zésira laumakokouksista pinnaamista ehdottanutta Isteriä niin järkyttyneeseen sävyyn, ettei paremmasta väliä. Ilme kertoi kaikkia maailman sanoja paremmin sen, ettei tunnontarkaksi kasvatettu naaras voisi vapaaehtoisesti edes harkita moista vaihtoehtoa.

Puolikasvoisen seuraava toteamus jättikin onneksi vähän enemmän varaa harkitsemiselle ja sai siten Zésiran jopa kallistelemaan päätään mietteliäästi. Se oli tietysti mahdollista, että joku tyhmä puolikuulainen kiristäisi ketä tahansa rivilahkolaistakin niin päättäessään, mutta ei se kieltämättä kauhean todennäköistä ollut. Nyt kun Hjéresatiaakaan ei enää ollut, ei Zésira tosiaan ollut niin merkittävä henkilö, että ketään olisi hänen uhkailemisensa pitänyt kiinnostaa - ei edes Femoriin liittyvissä asioissa. Mikäli kiristäjä olisi nimittäin tehnyt taustatyönsä, pitäisi tämän tietää ettei nuorikolla ollut mitään valtaa johtajaäitinsä tekemisiin.
"Niinpä", raitaturkki siis tokaisi lopulta suorastaan oivaltavaan sävyyn. Hän ei ollut koskaan tajunnut, miten kiva olikaan olla se täysin turha ja nimetön rakki, jollaisena häntä oli perheessään muutenkin jo pitkään kohdeltu!

Uudesta vapaudestaan äärimmäisen äimistyneenä otti Zésira vastaan Isterin itsekkään elämänasenteenjulistuksenkin suoranaisena tarjouksena. Hänhän voisi itsekin elellä aivan yhtä hyvin ihan vain itseään ajatellen - tietysti Herran tarpeista oli välillä huolehdittava - vailla enää sitä jatkuvaa pohdintaa siitä, mitä äitinsä kaikesta olisi mieltä. Sen kun paheksuisi tytärtään, jos kerran tahtoi! (Raitaturkki tosin unohti puolitahallaan sen, että hän oli tehnyt tämän päätöksen monta kertaa aikaisemminkin, eikä se koskaan ollut tuottanut sanottavasti tuloksia.)
"Kuulostaa hyvältä", omalla ilmeettömällä tavallaan jo lähes innokkaalta vaikuttava Zésira myönsi.
"Osaisinpa minäkin. Kun, hmm... En taida edes tietää mistä aloittaisin", hän tosin joutui jatkamaan kääntäessään kysyvät silmänsä kohti Isteriä.
"Olen aina vain tehnyt mitä joku on käskenyt. Mitä sinä sitten teet silloin, kun Herralla tai kenelläkään muulla ei ole sinulle tehtäviä? Mitä tekisit esimerkiksi nyt, jos saisit päättää?"

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 2 Jan, 2013, 18:39

Ister oli suorastaan hämmästynyt siitä, kuinka se näinkin yksinkertaisella elämänfilosofialla oli onnistunut piristämään Zésiraa. Narttu tosin oli kerta kaikkisen omituinen tapaus muutenkin, mutta kaipa tämä todisti sen, että kaksikolla natsasi jollain omituisella tavalla varsin hyvin yhteen.
Jos uros olisi harrastanut ystäviä, olisi se varmaan pian voinut lukea raitaturkin sellaiseksi. Mutta Isterin maailmassa ei pahemmin kamuleita ollut, saati sitten pelkkää ystävyyttä uroksen ja nartun välillä. Eikä varsinkaan Miradan tyttären.

"Eikös."
Ister myönteli. Olipas se nyt viisaasti keksinyt ratkaisun tilanteeseen!
"Herralla tehtäviä..."
Koirasusi nauroi. Herra ei ollut varmaan ikinä vaatinut sitä tekemään mitään. Jonkun rusakon uhraamaan, ja se siitä.
"Ei Herra pyydä miulta mittään. Ederassa mie olin vartiokaartin johtaja, joten muut sai passata minnuu ja mie vaan laitoin toiset tekemään omatki hommani."
Se paljasti keltaiset hampaat välkkyen. Voi vitsit, se olikin ollut melkoisen mainiota aikaa!
"Mut nyt... jos saisin ite päättää niin..."
Puolikasvoisen mielen täyttivät kuvat lähinnä helposta ruuasta ja Yelenhasta. Sellainen yhdistelmä sopisi mainiosti! Alkupaloiksi hieman pelehtimistä nartun kanssa, sitten lounastauko ja lepäilyn jälkeen jälkiruokaa... kyllä vain, se olisi aika hienoa.
"Voisin vaikka syyä jonkun toisen saalistamaa ruokaa ja viettää aikkaa narttujen seurassa."
Se totesi pukien mietteensä hieman siveellisempään muotoon. Ister ei toki tajunnut lainkaan, että moinen virke voisi loukata Zésiraa, joka niin ikään oli narttu itsekin.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 2 Jan, 2013, 19:13

Zésira räpäytti hämmästyneenä silmiään kuullessaan, ettei Herra juurikaan vaatinut mitään Isterin kaltaiselta olennolta, jonka nuorempansa oli jostain syystä aina mieltänyt hyvinkin oivaksi lahkolaiseksi. Olihan tämä kuulunut Hjéresatiin ja ollut suuren Misery Mustan kaveri ja kaikkea. Ristiriita jäi kuitenkin vaille syvällisempää käsittelyä, kun uros jatkoi juttuaan kertomalla miten hän oli suorastaan jopa hyötynyt vanhasta asemastaan Ederassa, mikä taasen oli raitaturkin elämänkokemuksen valossa sulaa hulluutta.
"Voitko todella tehdä silloin niin?" hän varmisti silmät suurina, vaikkei suoranaisesti toverinsa sanoja epäillytkään. Kaikkien muiden Zésiran tuntemien korkea-arvoisten koiraeläinten elämä vain oli ollut aina silkkaa työtä ja vastuuta, mutta toisaalta, noh... Ehkä juuri tuollaisen kestämättömän johtamistyylin takia puolikasvo ei enää kaartinjohtaja ollutkaan.

Vaan kun Ister Zésiran toivomuksen mukaisesti kertoi tarkemmin vapaa-ajanviettotavoistaan, tunsi naaras pettyvänsä. Muiden hakemaa ruokaa ja seuraa - siinäkö todella kaikki? Raitaturkki kun ei nähnyt silotellun ilmaisun taakse ja vaikka olisi sen tehnytkin, ei hän ainakaan loukkaantua siitä olisi osannut. Pikemminkin saanut vain yhä enemmän ihmeteltävää pienelle mielelleen.
"Ai jaa", nuorikko siis neutraaliin sävyyn totesi. Vaikka äänensävy sitä ei paljastanutkaan, näki koirasuden normaaliin jähmeyteen palaavasta olemuksesta, että hän oli odottanut jotakin muuta.
"Harmi etten minä tunne oikein ketään sellaisia naaraita, joiden kanssa haluaisin olla", Zésira jatkoi ja loihti toteamuksestaan jokseenkin kaksimielisen täysin sitä itse tajuamattaan.
"Enkä ketään sellaistakaan, joka saalistaisi minulle", hän vielä huokaisten lisäsi. Taisi jäädä hurja onnellisuuden tavoittelu nyt aika heikolle pohjalle.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 2 Jan, 2013, 21:03

Ister nyökkäsi.
"Toki."
Sitten sen mieleen muistui muinainen viinikellariepisodi, jonka myötä kaksikko oli aikoinaan joutunutkin vähän huonoihin väleihin keskenään.
"Paitsi tietty jos on jotkut ylemmät kattomassa. Oikeilla hetkillä pittää vaan osata nuoleskella oikeitten henkilöitten varpaita, niin voi sit ottaa ilon irti asemasttaan. No jaa, tääl sitä on varmaan turha muistella kyllä."
Ister kohautti olkapäitään niin, että koko sen uhrainen olemus hytkähti.

Puolikasvoinen ei voinut olla nauramatta nartun jutuille. Ei hitto, miten typerä ja tietämätön nulikka toinen osasikaan olla! Eikä Zésira ollut enää edes mikään pikkukakara, joten kyllä sen pitäisi tietää, mitä urokset ja nartut yleensä toisiltaan halusivat.
"No siun tapauksessa pitäs olla uroksia."
Ister totesi.
"Ellet sitten tykkää olla narttujen kanssa... läheisemmin?"
Se vihjaisi varsin leikillisesti. Uros ei uskonut hetkeäkään, että Zésirassa olisi mitään lepakkoainesta. Ister ei itsekään oikein välittänyt sellaisesta, ellei sitten saanut itse osallistua touhuun. Tyhjänpäiväistä moinen.
"Ja muutenkin, siun pitää keksiä ne omat juttus. Mistä sie pidät?"

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 2 Jan, 2013, 22:24

Zésira ei tullut edes ajatelleeksi enää välikohtausta, joka vielä tämän tapaamisen alussa häntä oli kaivellut niin kovasti. Vasta Isterin ottaessa asian kauttarantain puheeksi muisti naaras tapauksen, mutta hän kykeni ohittamaan sen nyt pelkästään lapojaan kohauttamalla. Olihan uros jo kertaalleen perustellut silloisen käyttäytymisensä, eikä raitaturkki ollut sitä naarastyyppiä, joka olisi tykännyt kaivella vanhoja asioita niiden kerran selvittyä. Kuten toinen totesi, oli koko juttua enää turha muistella.

Isterin naurunrämäkkä sen sijaan oli vähän vaikeammin nieltävä ele, sillä vieläkään ei Zésira meinannut millään päästä kärryille siitä, mitä toinen oikein yritti selittää. Vasta liikutellessaan molempia aivosolujaan sai naaras laskettua yhteen sen, millaiseen läheiseen kanssakäymiseen hän olisi tarvinnut urosta ja puolikasvoinen taas naarasta. Samaa sukupuolta olevien suhteista raitaturkki ei taasen tiennyt hönkäsen pöläystä, mutta hän laittoi sinne suuntaan viittaavan heiton pelkästään Isterin kummallisen huumorintajun piikkiin.
"Ai jaa. Sinä puhuit kyllä pelkästä ajanvietosta", nuorikko vastasi hieman syyttävästi ja onnistui, yllättävää kyllä, kuulostamaan jopa vähän nolostuneelta.
"Enkä minä sitä paitsi tahdo pentuja", hän vielä ikään kuin itseään puolustaen lisäsi.

Vaan niin, mitäpä ihmettä Zésira sitten itse halusi? Kysymys oli ehkä vaikein, minkä robottimaiselle koirasudelle saattoi esittää.
"En ole varma. Tai siis halusin minä esimerkiksi olla isälleni mieliksi, tulla vahvaksi ja kuuliaiseksi, mutta... En tiedä. Ehkä minä todella pitäisin siitä, jos minua arvostettaisiin?" naaras ehdotti ja haki epävarmasti katseellaan asialle vahvistusta Isteriltä.
"Mutta kun ei se onnistu! En minä osaa mitään, miksi saisin keneltäkään arvostusta."

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 2 Jan, 2013, 22:33

Vihdoin ja viimein Zésirakin pääsi kärryille siitä, mistä nyt puhuttiin.
"Sillä tavoin mie voisin viettää aikkaani."
Uros virnisti. Totta vieköön, viime kerrastakin oli kamalasti aikaa! Harmi, ettei Djalan narttutarjonta ollut kovin kaksinen. Tai ainakaan Ister ei ollut päässyt tutustumaan sellaisiin mukaviin yksilöihin.
"Ei siitä pentuja tuukkaan... aina."
Koirasusi lausahti mietteliäästi. Sillä itsellään oli muutama soma äpärälapsi saarella. Tai oikeastaan se ei tiennyt, olivatko ne enää edes hengissä tai missä päin maailmaa. Ei oltu tavattu aikoihin. Vaikka Ister Karmiinista pitikin, ei se juuri osannut ikävöidä tätä.

"Arvostettaisiin."
Ister toisti hieman typertyneenä. Jopas oli tytöllä toiveet! Isterille itselleen riittivät yksinkertaiset pienet asiat, ja jos se sai omat tarpeensa tyydytettyä, niin hyvä. Toki se nautti myös muiden yläpuolella olemisesta, mutta vähäksi aikaa uros oli saanut siitä lajista tarpeekseen.
"No vaikka...... tapella?"
Ister ehdotti. Jos Zésira oli lahkolaisena selvinnyt tähän asti kuolematta, oli sen pakko osata edes puolustautua.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 2 Jan, 2013, 22:55

Ensimmäistä kertaa Zésira tajusi katsahtaa Isteriä jokseenkin mietteliäästi, kenties jopa vähän epäileväisesti. Kun nyt ynnäämisen makuun oli päässyt, tuli nuorikko nimittäin ajatelleeksi mahtoiko Ister haluta viettää sellaista aikaa jopa hänen kanssaan, naaras kun sattui olemaan. Mutta tuskinpa sentään, sillä ei puolikasvoinen ollut sanonut mitään siihen viittaavaa - ei ainakaan niin suoraan, että toverinsa olisi sitä ymmärtänyt. Pelkkä irstas virnuilu kun ei kertonut vielä mistään mitään varmaa.
"Jos voisikin jotenkin varmistaa ettei pentuja tule. Naaraille se ei nimittäin ole niin helppoa, ja vielä vähemmän helppoa jos on lahkolainen. Herra luultavasti vaatii kaikkia pentuja kasvatettavaksi", päätyi raitaturkki täysin teoreettisesti siis jatkamaan. Viimeisin päätelmänsä oli oikeastaan vain puoliksi hänen omansa, sillä Mirada olisi aikoinaan tahtonut jättää ainoastaan yhden jälkeläisistään eloon ja listiä loput. Sen verran oli varmaa, mutta tyttärensä ei ollut koskaan saanut kuulla miksei punaturkki ollut näin sitten toiminutkaan. Herran väliintulo tuntui aika loogiselta vaihtoehdolta.

Arvostus ei ilmeisesti ollut ihan sitä mitä Ister oli odottanut kuulevansa, kuten eivät olleet aikaisemmin olleet uroksen omat ilonaiheet Zésirallekaan. Vaikka tilanne oli ollut aika helposti ennustettavissa, käänsi raitaturkki jälleen kerran nolostuneena katseensa pois uroksesta. Lisäksi hänestä alkoi tuntua että päänsä oli tulossa kipeäksi kaikista näistä tunnevaihteluista, joita syvällinen keskustelu näytti aiheuttavan.
"Osaan minä taistella, mutta en tarpeeksi hyvin. Olen liian pieni. En yksinkertaisesti voi mitään vaikka isoimmille puolikuulaisille, se on nähty. Tiedätkö, joku aika sitten meitä oli kolme koiraeläintä, eikä me saatu silti yhtä niistä klaanilaisista edes satutetuksi. Se ei päästänyt ääntäkään, vaikka iskin aseeni piikin sen reiteen ja revin sen sitten ihan eri asennossa irti", naaras muisteli toivotonta taisteluaan Ardantea vastaan.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 2 Jan, 2013, 23:14

"Mniin."
Ister mukaili. Se ei itse hirveästi välittänyt siitä, monetko pennut oli siitostellut ympäriinsä. Joskus sattuivat vastaan ja se ei sitten ollutkaan niin kivaa, mutta mitä vähemmän se itse tiesi, sen parempi.
"Kaipa sitä jottain rehuja on millä sen voi estää. Tai mistäpä hitosta minä sen tietäsin, kun en oo narttu taikka parantaja."
Se vähän turhautuikin jo aiheeseen. Aikuislajien mietiskely alkoi lähinnä ärsyttää, jos aktiviteettia ei päässyt itse harjoittamaan.

"No puolikuulaiset onki ihan hulluja."
Ister totesi kuultuaan tarinan niinkin eeppisestä ja uljaasta yksilöstä, jota ei edes reiden runnominen ollut pysäyttänyt.
"Mieti nyt vaikka: mie oon tapellut ties miten monttaa sellasta vastaan ja... no, en tappanu kovinkaan montaa."
Tosiasiassa se ei ollut tappanut kuin imeväisiä pentuja, mutta sitä ei nyt laskettu. Kuulosti paljon paremmalta, että pystyi vihjailemaan tappaneensa edes jokusen. Kovin moni ei tosin Isterin nähtyään tuotakaan tarinaa uskoisi, se kun ei kovin atleettiselta taistelijalta näyttänyt. Eikä kyllä sen puoleen olltukaan.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 6 Jan, 2013, 13:36

Zésira ei ollut koskaan tullut hankkineeksi alkeellisimpiakaan tietoja kasviparannuksen saloista, sillä sellaisista ei oltu hänen perheessään kuunaan edes keskusteltu, joten Isterin jakama tiedonjyvä ehkäisystä sai nuorempansa kohottamaan hämmästyneenä korviaan.
"Ai. En tiennyt minäkään", hän uroksellekin tokaisi ja jäi sitten pohtimaan asiaa toviksi itsekseen. Ihan jännä että tuollainen asia oli onnistunut pysymään ilmeisesti verrattain pienen piirin salaisuutena kun mietti, kuinka paljon siitä olisi monille nartuille ollut hyötyä. Tosin vain sellaisille jotka kiinnostivat uroksia, ei sellaisille kuin raitaturkki itse.

Sitten päästiinkin keskustelussa takaisin aiheeseen, joka oli kahdelle lahkolaiselle huomattavan paljon tutumpi ja yhteisempi: puolikuulaisten haukkuminen. Mokomat hullut kun olivat sellaisia tappomasiinoita, ettei edes Ister kuulunut saaneen montaa niistä hengiltä asti. Zésira pudisti ajatukselle toivottomana päätään.
"Aikoinaan toivoin että löytäisin sen yhden puolikuulaisen, joka... Tappoi Tartaroksen. Sen jolla on eriväriset silmät ja kirves. Mutta mitäpä minä sille voisin tehdä? Jos isä ei voittanut sitä, ei sitä voita kukaan. Ei ainakaan yksin", lahkolainen huokasi ja koetti aiheesta huolimatta pitää muistot kauan sitten käydystä taistelusta poissa mielestään.
"Onko sinulla niiden joukossa ketään sellaista, jonka haluaisit voittaa? Ihan erityisesti", hän siis Isteriä taas kerran katsahtaen uteli.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 8 Jan, 2013, 11:20

Ister tunsi niskakarvojensa nousevan pystyyn kun Zésira kuvaili kirvestä kantavan puolikuulaisen. Niinpä niin, juurikin tämä yksilö oli se, jonka kanssa puolikasvoinen ei tullut millään muotoa toimeen.
"Monia."
Se murahti hampaidensa välistä.
"Tuo kirvesyksilö. Se uros, joka vei miun naaman. Luppakorvanen narttu, joka vei silimän. Se, joka repi käpälän."
Ister luetteli. Sillä ei ollut mitään kuolonkaunoja puolikuulaisia kohtaan, mutta erinäisten ruumiinosien menettäminen oli melko karua sekin. Ei yhtään mukavaa!
"Sen naamanrepijän eukon ja pennut mie tapoinkin melkeen kaikki, kun satuin pesälle."
Koirasusi säesti sanojaan sadistisella virnistyksellä.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 13 Jan, 2013, 22:26

Jostakin syystä Zésiran mielialaa kohotti tieto siitä, ettei myöskään Ister ollut hyvissä väleissä juuri sen kirvestä kanniskelevan puolikuulaisyksilön kanssa. Kieltämättä olisi ollut kiintoisaa lisäksi kuulla mistä uroksen ja kyseisen naaraan keskinäinen kauna johtui, mutta jo ajatuskin siitä, että kaksikko voisi vaikkapa keskenään käydä näyttämässä sille miten lahkolaisia tuli kohdella, oli tarpeeksi hieno. Niinpä raitaturkki ei takertunut siihen, vaan päätti huomauttaa pariin tämän erityistuntomerkein varustettuun sukulaiseen liittyen jotakin hieman konkreettisempaa.
"Silläkin oli roikkuvat korvat, jota vastaan minä taistelin. Se, joka ei valittanut ollenkaan, vaikka vuosi paljon verta, mutta se oli kyllä uros. Kuulemma kuitenkin joku toinen lerppakorva, joka kuuluu Puolikuuhun, johtaa nykyään Carmista. Luulisin, että se on narttu", nuorikko juorusi. Ilmeisesti siitä oli sittenkin ollut jotakin iloa, kuinka hän oli joutunut lojumaan parantelemassa koipiaan tiedonkeruumasiinaäitinsä luona!

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 18 Jan, 2013, 10:42

"Vai on Carmiksessa puolikuulaisjohto..."
Ister yllättyi kuulemastaan. Ei tiennyt hyvää, jos lahkonvastaisuus saisi lisää jalansijaa saarella. Uros itse oli niin selkeästi merkattu lahkolaiseksi, ettei se halunnut olla missään tekemisissä kaikkein fanaattisimpien lahkonvastustajien kanssa. Djala ja Carmis olivat vielä kovin lähekkäin sijoittuneita, joten riski joutua tekemisiin carmislaisten kanssa oli suorastaan suuri.
"Lisääntyvät, pirulaiset. Tiedä vaikka se siun luppakorvas ois sen lerppakorvasen johtajan pent--- hetkinen."
Vasta nyt Ister ymmärsi kiinnittää huomiota siihen, että alfan paikalla istui nimenomaan luppakorvainen narttu. Luppakorvapuolikuita ei ollut sen tietämän mukaan kovinkaan paljon, joten oli melko todennäköistä, että tämä yksilö olisi urokselle ennestään tuttu.
"Hittolaine! Jos nyt oikein veikkaan, niin se johtopallilla istuva narttu on just se sama, jonka takia miulla on tää."
Uros osoitti käpälällään puolivillaisesti lasisilmäänsä, joka oli isketty kiinni kaihisen tilalle.

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 20 Jan, 2013, 23:03

Eipä ollut ihmekään, että Ister yllättyi kuullessaan Carmiksen viimeaikaisista johtajamuutoksista. Niin oli nääs tehnyt Zésira itsekin, mikä ei tosin ollut mitään verrattuna kihisevään kiukkuun, joka Miradan oli vallannut Diegon vasikoidessa hänelle tapahtumista. Pelkkänä viestintuojana toimineella harjasudella oli siinä tilanteessa ollut oikeasti syytä pelätä henkikultansa puolesta.
"Niinpä. Onneksi ne ovat sen värisiä, ettei ne voi tehdä samaa monen muun lauman kohdalla", narttu myötäili eikä tullut ollenkaan miettineeksi, että niinkin perustavanlaisia sääntöjä, kuin laumojen alkuperäisiä värirajoituksia, voitiin aina muuttaa. Samassa Ister lisäksi tajusi johtoon kivunneen koiraeläimen olevan kenties yksi hänen eniten vihaamistaan puolikuulaisista, mitä raitaturkki juuri olikin yrittänyt vihjata ottaessaan asian puheeksi.
"Luultavasti se on. Harmi vaan se tarkoittaa sitä, ettei siihen johtajaan varmaan nyt pääse käsiksi millään. Eiköhän se pidä useita sukulaisia aina lähellään siltä varalta, että joku lahkolainen yrittäisi jotakin", Zésira puolestaan jatkoi ja vilkaisi samalla varovaisen kiinnostuneena Isterin sameaa tekosilmää. Se oli näin läheltä tarkasteltuna oikeastaan aika hurjan näköinen eikä nuorikko osannut edes arvailla, miten kipeää sen paikoilleen survominen oli mahtanut tehdä.

// Pitäiskö nää heivata vaikka nukkumaan että voitas pelata niillä joskus jotain vähän paremmin nykypäivään sijoittuvaakin? ='D Kun minä ainakin meinaan koko ajan unohtaa mitä ne minkäkin lauman tilanteesta nyt tietää ja arh. //

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 21 Jan, 2013, 10:26

[[Vois! Vaikka Ister tietysti ei oo pahemmin tietojaan päivittänytkään tässä välissä, mutta kuitenkin :'D]]

"Niin. Ja ne nyt on muutenkin niin pessiytyneitä sinne Carmikseen, ettei ne varmasti haluis ees erota armaasta suvustaan hetkeksikään."
Uroksen äänestä kuulsi pilkansekainen halveksunta. Puolikuulaiset olivat ihme sukukinkeröijiä, tunsivat aina toisensa ja juorusivat jutut eteenpäin sellaista vauhtia, että jäi moni kerrostalon tirkistelijämummo kakkoseksi.
"Eipä meidän varmaan kannattaisi pelkkää yksittäistä johtajaa lähttee tappamaankaan."
Se pohti haukotellen samalla leveästi. Hieman väsytti.
"Listitään kerralla koko porukka, jos siihen kerran ruvetaan... onhan meitä paljon enemmän ku niitä."

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on 21 Jan, 2013, 18:26

Puolikuulaiset todella olivat nyt aika kivasti yhdessä kasassa Carmiksen mailla, joten vaikka se tekikin tällä hetkellä kyseisen alueen lahkolaisten kannalta hyvin vaaralliseksi, saisi koko joukon ehkä jonakin päivänä lahdattua niille sijoilleen. Samaa taktiikkaahan ne ruojat olivat itse käyttäneet Lahkon laivalle hyökätessään.
"Se tekisi kaikesta niin kovin helppoa. Tietysti jostakin löytyisi aina joku joka ymmärtämättömyyttään vastustaisi Herraa, mutta Puolenkuun klaanin poistaminen tekisi lopun järjestäytyneestä vastarinnasta ja ainaisesta vaarasta", Zésira haaveili ja painoi jopa silmänsä toviksi kiinni moista ihannemaailmaa kuvitellessaan. Harmi vain hän ei ollut mitenkään mainittavan hyvä maalailemaan moisia utopioita mieleensä, joten hetken yrittämisen jälkeen painoi naaras päänsä etutassujensa päälle ja luovutti. Isteriäkin näytti haukotuttavan.

"Taidan jäädä tänne latoon nukkumaan täksi yöksi", raitaturkki aihetta vaihtaen totesi ja katsahti ovista pilkottavaan pimeään yöhön. Ulkona tuskin liikkui tähän aikaan enää juuri ketään, ellei joku sitten yrittänyt yllättää saalista - yhden- tai toisenlaista sellaista - valottomuuden turvin.
"Olenko tiellä tässä? Voin siirtyä kauemmaksikin", hän vielä yksinomaan käytännöllisyyttään uteli.

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on 24 Jan, 2013, 11:31

"Niin."
Uros myönteli. Sitä inhotti ajatella, että ne perhanan puolikuulaiset lisääntyivät kuin rusakot tuolla jossain, ja aivopesivät penikkansa lahkonvastaisiksi tappokoneiksi. Tuo kuulosti jo ajatuksena jokseenkin karmaisevalta.
Tosin samaa saattoivat normikansalaiset ajatella lahkolaisista, mutta se näkökulma ei luonnollisestikaan Isterin mieleen tullut.

"Onhan täällä tilaa."
Puolikasvoinen myönteli asettuen itsekin hieman ähkäisten mukavampaan asentoon heinille. Oli vaikeaa liikutella niin valtaisaa ruhoa, kuin minkä uros itse omisti.
Zésiran kysyessä oliko tämä tiellä Ister katsoi narttua kuin idioottia. Ööö mikä kysymys tuo nyt oli?
"Voit olla siinä."
Se lupasi jalomielisesti. Niine hyvineen koirasusi painoi päänsä homeisille heinille ja uinahti.

[[Mraa otetaanko me erä kaksi heti perään vai tehdään jotain muuta välissä? Nää varmaan kohtaisi taas uudelleen kun Ister on välissä ehtinyt paneskella sitä Amoakin? :--D]]

Re: Vanhaa suolaa
Post by hitodama on Yesterday at 13:39

Zésira sai isokokoiselta toveriltaan luvan jäädä niille sijoilleen, joten sen ihmeempiä hyviä öitä toivottelematta oikaisi raitaturkkikin itsensä heinäpaalille Isterin viereen ja ryhtyi odottelemaan unen tuloa. Tovin kuluttua kaksikko sitten tuhisikin siinä somasti (tai oikeastaan vähemmän somasti) nukkumisen merkiksi.

---

Vaikka valvominen oli venyttänyt iltaa varsin pitkäksi, heräsi Zésira aikaisin ja luikerteli mahdollisimman huomaamattomasti pois uroksen viereltä, jottei häiritsisi tämän unta. Hän poimi ruoskansa ja lähti nilkuttamaan omille teilleen, sillä eipä uros taatusti olisi toivonut tulevansa herätetyksi vain jonkun turhan "moi meen nyt" -tokaisun tähden.

Käppäillessään poispäin ladolta tuli naarasta vastaan kuitenkin näky, jota olisi hänen jalkavammaisessa tilanteessaan voinut verrata vähintäänkin lottovoittoon: jonkinlainen kyyhkypoikue oli levittäytynyt metsänpohjalle ja yritti epätoivoisesti päästä ilmeisesti ensimmäistä kertaa kokeilemaan siipiään. Puoliksi lentokyvyttömät otukset olivat niin naurettavan helppoja napattavia, että koirasusi sai yhden niistä listityksi ennen kuin lintujen vanhemmat edes tajusivat mitä oli tapahtumassa. Loppujen siivekkäiden sitten häivyttyä jäi lahkolainen miettimään, mitä hän saaliilleen tekisi: hänen oli vähän nälkä ja Herrakin vaikutti olevan sitä mieltä, ettei uhraaminen olisi ollenkaan huono idea. Vaan syytä sille, miksi Zésira päätyi lopulta palaamaan omia jälkiään ladon ovelle ja jättämään linnun muiden saalistamasta ruoasta nauttivalle Isterille, ei niin vain tavallisella logiikalla enää selitettykään. Mutta eipä monikaan eläväinen normaalia järkeilyä häneltä ollut koskaan odottanutkaan.

// Zéssin pitää ainakin yks peli (toivottavasti nopea) käydä vetämässä tässä välissä, mut sen jälkeen voidaan heti ruveta kahtelemaan että mitä tapahtuis seuraavaksi. ='D Tattis kuitenkin tästä yksilöstä nytten! //

Re: Vanhaa suolaa
Post by lara on Yesterday at 14:09

[[Joo! paiskaa vaiks yksällä kun on seuraavien treffien aika >: )]]

Ister heräsi yksin.
Se ei yllättynyt siitä, että Zésira oli jatkanut matkaansa. Nartut tekivät sitä usein uroksen seurassa. Niinpä koirasusi heräsi rauhassa, nousi ylös ja poimi keihään mukaansa.
Sen huomion kiinnitti kuitenkin linnunraato lattialla. Mustaturkkinen seisahtui, tuijotti saalista hetken aikaa tyhmänä ja kumartui nuuhkimaan sitä.
'Zésira.'
Narttua ei kuitenkaan näkynyt myöskään ladon ulkopuolella, vaikka Ister miten yritti katsella. Se kohautti olkapäitään, tipautti keihäänsä lattialle ja valahti veltosti heinille vaivautumatta sen suuremmin etsimään parempaa ateriointipaikkaa. Helppo ateria heti aamutuimaan aloitti päivän paremmin kuin hyvin. Ajatustakaan se ei uhrannut sille, miksi Zésira kenties oli halunnut tuoda linnun urokselle.
Siispä Ister söi ja lähti sitten suorittamaan henkeviä päivittäisiä tehtäviään jossain päin saarella.