Aamunkajo - RPGs

Befalas » Niitty » Kultaa sateenkaaren päässä?

Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Aug 10, 2010, 3:34

Oli varsin harmaa iltapäivä Befalasin niityllä, jolle raskaina roikkuvat pilvet langettivat taivaan halki lipuessaan suuria, synkeitä varjoja. Maiseman hämärästä yleisilmeestä huolimatta laulelivat linnut lähitienoon havumetsissä tarmokkaasti, sillä ne vaikuttivat tietävän sateisimpien aikojen olevan jo siirtymässä kohti mennyttä aikaa: edellisenä päivänä vettä oli nimittäin tippunut varsin runsaalla kädellä, mutta uuden aamun koitettua olivat sateet alkaneet menettää tehoaan ja pilvilautat osoittaa merkkejä rakoilemisesta. Nyt, kun päivä oli jo suhteellisen pitkällä, pääsi jopa märkää maisemaa valaiseva aurinko silloin tällöin kurkistamaan maankamaraa paksuihin verhoihinsa auenneista lomista.

Aivan kaikki eivät kuitenkaan olleet vielä vapaita nauttimaan poutaantuvan sään iloista. Vaikka sade oli ainakin toistaiseksi lakannut tyystin, kärsi eräs niityllä majaa pitävä koiraeläin nimittäin yhä merkittävästi sen vaikutuksista.
Aamunkajoksi kutsuttu kojoottikoira oli kaivanut aukean pehmoiseen maahan itselleen pesäkolon, mutta edellisenä yönä oli vesi saanut osan onkalon katosta romahtamaan, mikä oli saattanut pesässä suojaa pitävän naarasparan hetkeksi varsin klaustrofobisiin tunnelmiin. Hän oli kuitenkin selvinnyt tilanteesta säikähdyksellä ja onnistunut mönkimään ulos kaivannosta, mikä ei tosin muuttanut sitä tosiasiaa, että hänen asumuksensa oli kärsinyt tilanteen takia huomattavia vahinkoja. Niinpä nuorikko joutui tällä hetkellä kuluttamaan aikaansa kuopimalla sisään tulvinutta maa-ainesta ulos ja koettamalla parhaansa mukaan tiivistää kolon seinämiä aiempaa kestävämmiksi. Homma ei ollut mitenkään helppoa kovin vähäväkiselle Kajolle, joka läähätti kuuluvasti potkiessaan takajaloillaan multakikkareita pois rakkaan kotinsa sisuksista. Että pitikin tällaisen tapaturman sattua kojoottikoiralle juuri nyt, kun hänellä olisi ollut niin paljon muuta tekemistä - muuta ajateltavaa - kuin toimittaa myyrän virkaa omassa pikku yksiössään!

// Yoshi & Isla hoi! //

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Aug 10, 2010, 11:40

Islaksi nimetty nuori koirasusi oli päättänyt tulla kotilaumansa niitylle nauttimaan viimeinkin poutaantumaan alkavasta säästä. Naaraan mieliala ei kuitenkaan tällä hetkellä ollut kovinkaan poutainen. Islaa harmitti kauheasti se, ettei hän ollut nähnyt parasta ystäväänsä hetkeen. Vaikka tuo hetki ei todellisuudessa ollut muutamia päiviä käsittävää ajanjaksoa juurikaan pitempi, tuntui se ruskeankirjavan mielestä ikuisuudelta. Islaa ketutti se, ettei hän ollut vieläkään päässyt yli ihastuksestaan Saslakiin. Naarasta ärsytti myös se, että asiaa oli pakko vetvoa lähes joka ikinen päivä. Moisten mietteiden kanssa sitä tunsi toisinaan ajavansa itsensä hulluksi. Isla vihasi sitä yksinäisyyden tunnetta, joka hänen mieltään kalvasi. Olihan naaraalla runsaasti ystäviä, vieläpä oikein hyviäkin sellaisia, mutta juuri tuolta eräältä ystävältään Isla olisi kaivannut hieman syvempää rakkautta osakseen.

Koirasusi oli juuri sortumaisillaan vuodattamaan muutaman kyynelen, mutta tuo havaitsikin äkkiä, ettei ollut niityllä yksin. Isla ryhdistäytyi ja tunnusteli vieraan koiraeläimen tuoksua kirsussaan. Pian vaaleansiniset silmät havaitsivatkin suoraan edessäpäin jonkun tummaturkkisen puuhailevan jotain, joka näin kaukaa näytti sangen mielenkiintoiselta. Uhkaavalta tuo maata kaivava otus ei ainakaan vaikuttanut. Ehkäpä siitä saisi kivan juttukaverin. Ainakin Isla saisi hetkeksi ajatuksensa muualle.

Naaras lähti lähestymään toista häntäänsä sen merkikis heilutellen, että ystävällisissä aikeissa oltiin liikkeellä.
"Moro! Mitäs sä siellä turpeessa oikein duunailet?" Isla kysyi ja pysähtyi tarkastelemaan uutta tuttavuutta.
Kovin syvällisiä analyysejä koirasusi ei toisen naaraan ulkonäöstä vielä kyennyt tekemään, sillä tuo oli puoliksi koloonsa kaivautunut.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Aug 18, 2010, 18:19

Kajo oli niin kovin syventynyt omiin puuhiinsa, ettei hän kuullut tai muutoin havainnut alkuunkaan laumatoverinsa lähestymistä. Olihan se toki ainoastaan loogista, että näin kivalla niittyalueella törmäsi silloin tällöin muihinkin mukavaa maisemaa arvostaviin kulkijoihin, mutta siitä huolimatta sai Isla säikäytettyä pörröisen kaivinkoneen pahanpäiväisesti äkkinäisellä tervehdyksellään. Vieraasta äänestä hätkähtävä kojoottikoira yritti vaistomaisesti kohottautua kunnolla pystyyn, mikä sai hänen otsansa tömähtämään vasten kolon kattoa.
"Auh!" naaras kivahti ja pudisteli pikaisesti päätään, ennen kuin tajusi lähteä peruuttamaan ulos kaivannostaan. Eihän hän täältä käsin edes nähnyt kuka hänelle oli tullut juttelemaan.
"Äh, korjaan koloani, jonka eilinen sade sai sortumaan. Tai ei se onneksi kokonaan tuhoutunut, mutta vaatii kyllä melkoisia paikkailuja nyt", keltamerkkinen (joskin nyt kovin multainen) nuorikko selitti.

Päästyään kokonaan ulkoilmaan pysähtyi Kajo aivan ensimmäiseksi ravistelemaan enimpiä tomuhiukkasia pois turkistaan. Melkoinen pölypilvi lähtikin leijailemaan naarasta ympäröivään ilmatilaan, mutta kaikeksi onneksi leuto tuulenvire kuljetti sen pian mukanaan muille maille.
Saatuaan itsensä hitusen edustavampaan kuntoon jäi kojoottikoira tasailemaan hengitystään ja tutkailemaan juttukaveriaan avoimen uteliain ja kysyvin katsein. Hän ei ollut varma oliko toisella jotakin tiettyä asiaa vai oliko tämä tullut vain hakemaan seuraa, mutta hengästyneelle nuorikolle kelpasi kumpi tahansa yhtä hyvin. Kyllä kiva keskustelu kivalta näyttävän ruskeaturkin kanssa aina mullassa mönkimisen voitti.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Aug 20, 2010, 15:18

Islan tervehdyksestä hätkähtänyt naaras sai ilmeisesti kivuliaan iskun otsaansa.
"Sori", Isla pahoitteli, muttei voinut mitään suupieltä pienesti nykivälle virneelle.
Ruskeankirjava katsahti tarkemmin kaivantoa, josta tumma laumatoverinsa oli tullut esiin. Kyllä se etäisesti pesäkolota näytti, mutta vaurioita se oli selvästi saanut osakseen.
"Tartteeksä korjausapua tai jotain?" naaras kysyi ja soi toiselle ystävällisen katseen.
Vaikkei remonttihommat ehkä olleetkaan kaikista mielekkäintä ajanvietettä, joutuisi se kahdelta varmasti nopeammin, ja homma saattaisi hyvällä juttuseuralla varustettuna olla ihan kivaakin.

"Oon muuten Isla. Mikä sun nimi on? Säki taidat olla Befalasista, jos sulla kerran on oma kämppä tässä", koirasusi sanoi ja heilautti häntäänsä uudemman kerran.
Tummaturkkisen ravistellessa turkkiaan tuon korujen helähtelyt saivat Islan kiinnittämään huomionsa noihin lukuisiin somisteisiin. Niitä näytti olevan melko runsaasti, tai ainakaan Islan kotiseuduilla pohjoisessa naaras ei ollut nähnyt kenelläkään yhtä paljon koruja. Veikeiltä näyttivät myös keltamerkkisen tupsukärkiset korvat, kuvioinnit ja harjas.
"Hei vähän nättejä koruja", koirasusi tokaisi ikätoverilleen.
"Mistä sä tollasia oot löytäny?"
Vaikka Islan saarelle saapumisesta olikin ennättänyt jo vierähtää jonkin aikaa, tuntui naaraasta vieläkin käsittämättömältä, miten paljon erilaisia tyyppejä täällä saattoi kohdata. Se oli Islan mielestä älyttömän hieno juttu, sillä kotikonnuilla kaikki olivat näyttäneet kutakuinkin samanlaisilta. Maailma oli ehkä sittenkin suurempi ja monikulttuurisempi kuin Isla oli ajatellut.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Aug 21, 2010, 10:39

Mönkiessään ulos kärsineestä kotikolostaan jäi Kajolta huomaamatta Islan huvittunut virnuilu, jonka hänen pääntakomisensa oli saanut aikaiseksi. Myös vieraan pahoittelu meni häneltä hieman ohi korvien, mutta tämän seuraavan tarjouksen aikana keltamerkki oli jo saanut päänsä kokonaan ulkoilmaan, mistä syystä lausutut sanat saivat kojoottikoiran hymyilemään kiitollisena. Miten ystävällismielinen sielu toinen olikaan!
"Voisin tarvitakin, kiitos vain. Mutta pieni lepotauko tekisi ennen tuonne palaamista terää", naaras selitti yhä väsyneesti läähättäen. Tauon merkiksi hän päätti jopa istuutua aloilleen ja nyökäyttää kehottavasti kohti maata, kutsuen siten vieraan naaraan liittymään seuraansa.

Islan kertoessa nimensä henkäisi Aamunkajo lyhyesti ja näytti hieman pahoittelevaa naamaa, koska ei ollut tajunnut itse ryhtyä esittelyosuutta vetämään mukaan keskusteluun. Hän oli vain tuppisuuna jämähtänyt tuijottamaan toista, minkä oli varmasti täytynyt näyttää jokseenkin merkilliseltä.
"Ah, aivan, hauska tavata. Ja kuulun kyllä Befalasiin, kuten arvelit..kin." Lauseen loppuun pujahtanut lyhyt tauko johtui siitä, että kojoottikoiran oli pysähdyttävä arvioimaan uuden tuttavuuden ikää ja sitä, pitikö toista sen ansiosta teititellä. Isla ei kuitenkaan vaikuttanut Kajoa itseään vanhemmalta, joten naaras päätti olla vaivaannuttamatta toista turhilla muodollisuuksilla.
"Koko nimeni on Aamunkajo, Kuutuulen tytär, Tasangon heimosta ja Befalasin laumasta, mutta pelkkä Kajo riittää ihan hyvin", nuorikko sitten vastaavasti esitteli itsensä ja heilautti pitkää häntäänsä vasten maata.
"Ja koruni ovat sieltä, mistä minäkin: Tasangon heimon luota, kaukaa tältä saarelta. Andriaanassa en ole kellään muulla tällaisia nähnyt, joten ei niitä kai täältä oikein saa mistään", Kajo jatkoi ja nosti vasemman etutassunsa koruineen paremmin näkösälle. Jokaisella korulla oli kerrottavanaan ihan tietty tarina kantajansa elämästä, mutta moisen selittäminen olisi ollut näin keskustelun alkumetreillä varsin pitkäveteistä, joten naaras pysytteli asiasta vaiti. Omien juttujensa penkomisen sijaan hän tahtoikin nyt kuulla jotakin juttukaveristaan.
"Entäs sinä sitten? Minä jo kerroinkin mistä olen kotoisin, mutta oletko sinä ihan syntynyt Andriaanalla?" kojoottikoira uteli päätään kiinnostuneesti kallistaen.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Aug 22, 2010, 18:47

Kehotusta noudattaen Isla laski takamuksensa maahan ja istuutui toisen naaraan vierelle. Koirasusi joutui todella keskittymään uuden tuttavuuden esitellessä itseään. Miltään lyhyeltä ja helpolta tuon nimi ei tosiaankaan kuulostanut, mutta ruskeankirjava sai onnekseen huokaista helpotuksesta toisen ilmoittaessa pelkän Kajon kelpaavan. Olisi ollut vähän noloa, jos ei olisi sitten muistanutkaan toisen nimeä oikein.

"Tasangon heimo?" Isla toisti samalla ihaillen Kajon ojennettua etukäpälää somistavaa korua.
"Vau. En oo kyllä mäkään kellään tollasia ikinä missään nähny", nuorukainen tuumasi yhä korua tiiviisti silmäillen.
Eipä ollut naaras koskaan Tasangon heimostakaan mitään kuullut. Olikohan se jokin samantyylinen lauma, kuin Islan vanha kotilauma?


"En oo. Tulin tänne aika pitkältä kanssa. Pohjosesta. Siellä oli aikalailla samanlaiset olosuhteet ku tääl Befalasissa", naaras selitti.
"Mites sä tänne sitte oikee eksyit? Ihan vaa huvikses lähit kattelemaan mestoja ja päädyit tänne, vai?"

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Aug 27, 2010, 17:04

Kun Tasangon heimo tuli puheeksi, pani Kajo nopeasti merkille Islan kysyvän sävyn tämän toistaessa kyseisen lauman nimeä. Kojoottikoira nyökäytti kuonoaan hyväksyvästi ja laski samalla ilmassa keikuttamansa tassun takaisin maahan.
"Jep, sepä se. Se on sellainen aika iso lauma, joka... Noh, sen reviiri on suurten ruohotasankojen keskellä, mistä se nimikin johtuu. Kaikilla heimolaisilla on tällaisia koruja ja joillakin vielä paljon enemmänkin, kuin minulla", naaras kertoili hymyssä suin. Nuorikon tuntema rakkaus kotiseutuaan ja sen tapoja kohtaan tuntui paistavan kuin konkreettisina valonsäteinä suoraan hänen utuisista silmistään, kun hän tapitti niillä kohti juttukumppaninsa kasvoja.

Islan sitten kertoillessa vastaavasti omista synnyinmaistaan käänsi Kajo katseensa jonnekin kohti niityn pohjoispuolella kasvavia havupuita. Hetken verran hän näytti siltä, kuin olisi yrittänyt nähdä toisen kuvailemalle alueelle siitä huolimatta, että se sijaitsi jossakin hyvin kaukana horisontin takana.
"Ai jaa?" nuorikko totesi koirasuden vaiettua.
"Sitten täällä tuntuu sinusta varmaan aika kotoisalta. Minä kun en meinaa vieläkään tottua noihin metsiin, kun ei kotona ollut sellaisia ollenkaan. Siksi kaivoin kolonikin tänne niitylle, vaikka puut antaisivat varmaan paremmin suojaa, eikä sitten kävisi... Näin." Viimeisen myrskytuhoviittauksen aikana luimisti kojoottikoira hitusen korviaan. Vaikkei hän osannut luonnonvoimille vihainen olla, tuntui tällainen tapahtuma kuitenkin melko epäoikeudenmukaiselta ja yksinkertaisesti muutenkin vain kurjalta.
"Mutta ei, en minä silti ihan huvikseni vain lähtenyt... Mestoille", Kajo hetkosen kotinsa kohtaloa harmiteltuaan jatkoi ja toisti hieman takellellen Islan käyttämän erikoisen slangi-ilmauksen, joka ei ollut hänelle järin tuttu.
"Muualle vaeltaminen kuului yhteen heimoni perinteeseen. Minä tulin tänne kokemaan kaikenlaista, oppimaan enemmän elämästä. Saamaan uusia ystäviä ja... Ja rakkaita." Etenkin rakkaiden ajatteleminen sai kojoottikoiran hymyn levenemään entisestään ja katseensa painumaan häveliäästi jonnekin tassujensa suunnalle. Vaikka olisi yrittänytkin, ei Kajo osannut ollenkaan peitellä sitä tosiseikkaa, että hän oli vastikään mennyt ihastumaan ensimmäistä kertaa elämässään.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Sept 2, 2010, 8:49

Koirasusi kuunteli mustaturkkisen toverinsa juttua vilpittömällä mielenkiinnolla. Hieman naaras nyökkäili osoittaakseen, että kuunteli.
"Noi korut on siis joku teiän heimon ihan oma juttu", Isla tokaisi lähinnä itselleen kerratakseen, eikä niinkään varmistaakseen asiaa Kajolta.
"Mä en ookaan koskaa nähny mitää isoja ruohotasankoja. Isoin on varmaan tää niitty", ruskeankirjava naurahti.
Ei Islan kotiseuduilla ollut juuri muuta ollutkaan kuin metsää, lähinnä havupuista koostuvaa sellaista. Ja talvisin niin sankat nietokset lunta, että toisinaan siihen tuntui suorastaan hukkuvan.

"Mm-hm. Kyl tääl aika kotosalta on alkanu tuntumaan. Varsinki nyt ku mun paras kaveri, joka siis asu kans siellä, tuli äskettäin mun perässä tänne. Vähän hävetti nähdä sitä ekaa kertaa ku... Noh, se mun lähtö sieltä johtu sellasesta pienestä välikohtauksesta sen kaverin kanssa, mut onneks kaikki on nyt ihan ookoo. Kai..." naaras selitti.
"Mä en taas osais elää ilman puita. Mut harmi tosiaan toi sun kotisi. Pannaan se kohta kuntoon", naaras sanoi toiselle ja soi tuolle rohkaisevan hymyn.

Ruskeankirjava ei voinut olla huomaamatta Kajon suupielien kohoavan sangen reippaasti tuon mainitessa tulleensa Andriaanalle rakkaita etsimään.
"Awww... Noh, onkos ketään kivaa löytyny vielä?" Isla kysyi virnistellen.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Sept 7, 2010, 13:18

Kajo nyökytti myöntävästi hymisten päätään Islan korutoteamukselle, mutta avasi varsinaisesti suunsa vasta niittyaukean tullessa puheeksi.
"Eipä se kovin paljoa tältä kummemmalta näytä se minun kotitasankonikaan, paitsi että se on vain hirmuisen paljon suurempi. Ja tiettyyn vuodenaikaan aika kuiva, jolloin ruoho tapaa kellastua", kojoottikoira kuvaili ja tuli vasta nyt oikeastaan mielessään ihmetelleeksi sitä, mikseivät Andriaanan niityt käyttäytyneet samoin. Ehkä se liittyi saari-ilmastoon tai muuhun vastaavaan jotenkin.

Kun Isla sitten kertoi ystävänsä saapumisesta saarelle heilutti Aamunkajo innokkaasti häntäänsä. Hän oli hyvä myötäelämään toisten tunteita, joten koirasuden kohdalle sattunut onni teki hänet todellakin hyvin iloiseksi.
"Ihana kuulla! Varmasti aika harvalla käy noin hyvä tuuri. Minä en ole esimerkiksi tavannut useimpia saarella kohtaamianikaan olentoja kahteen kertaan, saati että olisin tavannut jonkun minulle jo ennestään tutun henkilön täällä", naaras päivitteli. Hän oli niin keskittynyt tarinan onnelliseen puoleen, ettei osannut jäädä murehtimaan Islan epävarmaa sävyä jutun loppupuolella: koska toinen oli kerran myöntänyt kaiken olevan nyt hyvin hänen ja ystävänsä välillä, tahtoi nuorikko siihen myös uskoa.
"Mutta hei ei tuolla kololla ole mikään kiire nyt, kun ei enää näytä tulevan uutta sadetta tai mitään", Kajo hetken kuluttua toppuutteli Islaa. Suoraan sanottuna kojoottikoira oli nimittäin niin innoissaan saamastaan juttuseurasta, että olisi voinut unohtaa koko kaivannon olemassaolon, elleivät sieltä peräisin olevat multaköntit olisi lojuneet aivan hänen jalkojensa juurella.

Aina vain enemmän unholaan sai tuhoutuneen pesän korjaus kuitenkin jäädä, kun Isla huomasi udella Kajon vaaleanpunaisia sydämiä hehkuvan virnistelyn takana piileviä syitä.
"Hih, ehkä", nuorikko vastasi ja raaputti etutassunsa kynsillä maata, kuin ei olisi osannut olla asiasta puhuessa täysin paikoillaan.
"Tai en oikein tiedä. Tai tiedänpäs, mutta se ei ole ihan tavallinen juttu, minkä takia en oikein osaa sanoa onko se edes mahdollista", kojoottikoira jatkoi ja käänsi katseensa hieman epäröiden kohti puhekumppaniaan.
"Katsos kun... Tai älä nyt säikähdä kun kerron tällaisia, mutta vaikutat viisaalta tyypiltä ja voisit tietää jotain asiasta. Rakastan nimittäin erästä ystävääni vähän enemmän kuin vain ystävää, mutta en tajua miten se on mahdollista, kun hän... Tuota, hänkin on naaras. Revontuli nimeltään."

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Sept 15, 2010, 14:10

Isla hymyili Kajon iloiselle reaktiolle.
"Nii, mulla kävi kyllä aikamoinen mäihä. Silloin ku lähin paineleen kotoa, en ois ikinä uskonu törmääväni Saslakiin enää. Mut onneks kävi sitte näin, nimittäin mulla ois tullu ihan älytön ikävä sitä. Tai siis kyllähän mulla tulikin, mutta nyt sentään voidaan nähdä useemmin. Ollaan samasta laumastaki, niin ei tässä mitää suurempia mutkia kyllä sinänsä oo."
Islasta tuntui vaikealta käsittää, miten juuri hänen kohdalleen oli sattunut näinkin hyvä tuuri. Kyllähän menneisyyden tapahtumat yhä hieman nakersivat mieltä, mutta sentään Islan ei ollut tarvinnut lupua Saslakista kokonaan.
Koirasusi katsahti hymähtäen ensin surkeassa kunnossa olevan pesäkolon suuntaan ja sitten tummaturkkista uutta toveriaan.
"Okei, no sano vaan sitte heti ku haluut ruveta hommiin", Isla sanoi.

Virne ruskeankirjavan naaraan huulilla vain leveni tuon huomatessa, kuinka vaivautuneesti Kajo rapsutteli maata kynsillään. Juttu kuulosti sangen mielenkiintoiselta.
"Anna tulla vaan, sisko", naaras hoputti toista kertomaan.
Isla oikein höristi korviaan enemmän etukenoon ollen näin valmiina kuulemaan mehevän jutun. Kajon sitten saatua sanottavansa sanotuksi ei Isla voinut olla repeämättä lämpimään, leveään hymyyn.
"Voi kuules kaveri, ei voi olla totta! Mehän ollaan ihan samassa tilanteessa sitten!" koirasusi hihkaisi ja heilautti häntäänsä.
Islasta oli erittäin huojentavaa kuulla, ettei hän ollut ainoa asian kanssa kamppaileva. Toki naaraiden tilanteet olivat siinä mielessä kovin erilaiset, että Isla oli jo pitkään ollut varsin tietoinen omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Hyvään ystävään ihastuminen puolestaan saattoi aina olla hieman kinkkinen tilanne.
"Se voi kuules olla ihan hyvinkin mahdollista! Se on ihan normaalia. Mäkin ihastuin siihen mun ystävään, joka siis on myös naaras, ja sen takia mä sitte sieltä lähinkin meneen, ku se ei sitte taas tuntenu mua kohtaan mitään ystävyyttä syvempää", naaras selitti.
"Millanen se sun Revontuli oikein on? Kerro jotain", koirasusi uteli tyttömäinen virne yhä naamallaan.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Sept 28, 2010, 14:57

// Hei olisikohan muuten btw ideaa laittaa Zephyr ja Jeremy tapaamaan toisensa taas jonakin päivänä, koska Ederan ja Djalan välinen reviirikiista toisi varmaankin aika ikäviä (mutta kiintoisia) mutkia kaksikon toveruuteen? =D //

Aamunkajo hykerteli yhä onnesta kuunnellessaan Islan turinaa ystävästään. Kun toinen vieläpä mainitsi Saslakin kuuluvan Befalasiin, tuntui kojoottikoira suorastaan hyppäävän istuallaan innosta.
"Ah, hänkin on siis befalaslainen?" nuorikko varmisti korviaan höristäen.
"Ehkäpä minäkin tapaan hänet sitten joskus, mikä olisi oikein mukavaa. Lauman kokouksessa vaikkapa", naaras jatkoi toiveikkaaseen sävyyn. Sama positiivinen asenne loisti hänen kasvoiltaan myös hänen vilkaistessa koloaan, joka saattoi Kajon ilmeestä päätellen ottaa ja korjata koska tahansa itse itsensä.
"Joo sanon, mutta eihän tässä mikään hoppu ole", hän toisti.

Vaikka Kajo tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi kertoessaan kinkkisestä tilanteestaan Islalle, riitti toisen suupielille nouseva virne poistamaan leijonanosan hänen häpeilystään taivaan tuuliin. Kun koirasusi vieläpä paljasti heidän olevan suorastaan järisyttävän pitkälti samassa veneessä, muuttui keltamerkkisen ilme kertaheitolla äärimmäisen helpottuneeksi.
"Ai normaalia... Se, se on tiedätkö tosi huojentava kuulla. Etten olekaan ainoa, jolle on käynyt näin. Minä kun vähän pelkäsin, että asia voi olla niinkin, sillä en ole koskaan aikaisemmin tavannut ketään... Samanlaista", naaras soperteli yhä jokseenkin hämmentyneenä ja huokaisi sanojensa päätteeksi syvään, kuin olisi siten saanut puhkuttua konkreettisesti mieltään kalvaneita tummia pilviä ulos. Jollakin tavalla se taisi hänen oloaan helpottaakin, sillä seuraavat sanansa virtasivat huomattavasti aiempia sulavammin ilmoille.
"Revontuli, noh, tutustuin häneen tällä samalla niityllä, kun olin vasta kaivanut itselleni tuon kolon. Hän lohdutti minua, kun minulle oli tapahtunut yksi ikävä juttu, vaikka ei oikein edes tuntenut minua vielä silloin. Minä taas autoin äskettäin häntä, kun hänellä oli vaikeaa. Hänet nimittäin pakotettiin mukaan sellaiseen Lahkoon. Joskus silloin tulin ajatelleeksi, että haluaisin olla hänen kanssaan aina, ihan sillä lailla, niin kuin yleensä... Puolison kanssa."

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by yoshi on Nov 9, 2010, 10:36

//Pahoitteluni ja mitä nöyrin anteeksipyyntöni epäaktiivisuudestani, sekä suuri kiitos kärsivällisyydestä!
Ja oikein mainiolta idealta kuulostaisi Sepon ja Jeremiaksen treffaaminen. (; En oikein tiedä, miten tämä hiljaiseloni jatkuu, mutta eipä Jeremy tällä hetkellä edes ole vapaana. Jossain vaiheessa sitten voisi alkaa suunnittelemaan.


Isla nyökkäsi vienosti hymyillen. Tuntui jotenkin oudolta ja samaan aikaan vähän typerältäkin puhua Saslakista kuin ihastunut idiootti. Sitähän Isla yhä taisi olla, vaikkei hän tahtonut sitä itselleen myöntää. Naaraan olisi jo korkea aika oppia päästämään irti.
"Joo, varmasti tapaat", ruskeankirjava myötäili.

Islasta oli hauska havaita, kuinka Aamunkajo puhuessaan sai lisää varmuutta ja rohkeutta ääneensä. Koirasusi riemuitsi yksin mielessään, sillä oli ollut mukavaa helpottaa toisen olotilaa. Mitään Isla ei kuitenkaan asiasta viitsinyt mainita, virnuili vain toisen puhuessa ihastuneena.
"Aika söpöä hei", naaras tuumasi. "Ootko nähny sitä sun tyttöäs nyt useinkin tässä lähiaikoina? Tietääkö se... Revontuli... mitä sä siitä aattelet?"
Lahkosta Isla ei viitsinyt mainita mitään. Se hieman särähti naaraan korvaan, mutta koirasusi ei viitsinyt kaivaa sitä uudestaan esiin, kun Kajo sen niin ohimennen vain mainitsi. Tummaturkki ei varmastikaan suhtautuisi kovin myönteisesti Herran palvelijoihin.

Re: Kultaa sateenkaaren päässä?
Post by hitodama on Nov 14, 2010, 20:55

// Ei haittaa, ei haittaa. n__n Ja katsotaan joo sitä poikien peliä sitten, kun joskus pääset hiljaisuuskautesi ylitse. //

Kajo päästi lyhyen tyttömäisen kikatuksen ja jatkoi turkkinsa sisällä vääntelehtimistä, kun Isla meni kutsumaan kojoottikoiran tarinaa söpöksi. Naaras ei selvästikään näyttänyt osaavan päättää minne oikein asettaisi etutassunsa, sinne tänne harhailevasta katseestaan nyt puhumattakaan.
"Niinkö sinusta?" hän uteli turkkinsa alla punastellen.
"Mutta ei, en usko että Revontuli tietää. Katsos kun enhän oikein tiennyt itsekään vielä silloin, kun näimme viimeksi. Tai, tai siis... En uskaltanut sanoa mitään varmaa, kun en tosiaan tiennyt onko tällainen yhtään normaalia", nuorikko sepusti. Hiljalleen hän alkoi kuitenkin itsekin tajuta, kuinka sekavalta ja hassulta vaaleanpunaisia sydämiä tihkuva lörpöttelynsä oikein kuulosti. Seikan huomioiminen ei karkottanut hänen leveää hymyään minnekään, mutta se sai hänet ainakin katsahtamaan juttukumppaniaan jokseenkin pahoittelevaan sävyyn.
"Ah, taidan toistaa jo itseäni ja ties mitä. Olen pahoillani, olen vain niin innostunut juuri nyt. Ja se on kokonaan kyllä sinun ansiotasi, Isla", Kajo totesi ja piti lyhyen tauon, ennen kuin jatkoi häntäänsä leveässä kaaressa heilutellen;
"Kiitos."

--

Tämän jälkeen Aamunkajo ehdotti heidän voivan tarttua viimein tuumasta toimeen ja palata sortuneen kolon uudistamisen pariin. Sotkuisesta urakasta huolimatta tunnelma olisi tuskin voinut olla mukavampi, sillä onhan se tunnettu tosiasia, että seuran laatu on yhteisen tekemisen mielekkyyttä paljon tärkeämpi asia. Ja Islan seurasta kojoottikoira nautti niin paljon, että ennen illan saapumista kolo tuntui jo valmistuneen kuin itsestään, jolloin nuorikko saattoi pujahtaa sen suojiin mietiskelemään kaikkia päivän aikana kuultuja juttuja. Ne mielessään hän jäi innolla vartomaan sitä, että saisi jälleen tavata Revontulen ja kertoa tälle - voih - kuinka syvästi hän oikein tuota sakemanninsukuista suklaasilmää rakastikaan.

// Jeh, eiköhän tämä peli ole seisonut nyt niin kauan, että rykäisin sen tälleen loppuun. n__n' Kiitosta seurasta! //