Aamunkajo - RPGs

Befalas » Puro » Tie joka johtaisi perille

Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Aug 22, 2011, 19:02

][ hito ja Aamunkajo! ][

Tuskallinen päivä alkoi vihdoinkin kääntyä yöksi Befalaksen havumetsässä. Emotionaalinen, sekä fyysinen kipu tahtoi pitää uupuneen, pensaiden varjossa lepäävän koiraeläimen hereillä. Monenlaisien yrttikasvien piirittämänä tuo surkea, veren tahrima eläin imi sisäänsä viileää iltailmaa, eikä haavoistaan huolimatta kyennyt niistä itse huolehtimaan. Koko päivän se oli viettänyt kerätessään erilaisia tuntemiaan yrttejä, joita olisi voinut haavoilleen laittaa niiden parantumisen takaamiseksi. Tummaturkki ei tahtonut sen likaisen dobermannin aiheuttamien vammojen tulehtuvan. Se ei kuitenkaan enää jaksanut tehdä mitään asian eteen. Olihan se jo tarpeeksi yksin yrittänyt luovuttaakseen.
Vierellä soliseva puro oli huuhtonut mukanaan suuren osan kojootin vuotavasta verestä, mutta takaraajoihin särki yhä, eikåä kyyneleitä enää tullut.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Aug 22, 2011, 20:03

Toisellakaan puron lähistöllä liikuskelevalla elikolla eivät viimeaikojen tapahtumat olleet menneet tyystin putkeen. Pelottavan susikaksikon ivalliset puheet kirvelivät yhä nuoren naaraan mieltä, vaikka hän pyrki parhaansa mukaan työntämään ne syrjään. Se oli kuitenkin vaikeaa, sillä urokset eivät olleet todellakaan säästelleet sanojaan: he olivat kutsuneet keltamerkkiä kääpiöksi, hänen puolisoaan saastaiseksi rakiksi ja kuvailleet kaksikon parisuhdetta luonnottomaksi. Ehkä kaikkein kurjinta oli, ettei Aamunkajon nimellä siunattu nuorikko kyennyt ainakaan viimeisintä väittämää tyystin kumoamaan, sillä kahden naaraan välinen suhde oli toden totta hieman luonnonvastainen, mikäli asiaa etenkin jälkikasvun kannalta ajatteli. Mutta oliko sellainen suhde samalla sitten väärin?

Mutkikkaat pohdinnat mielessään suuntasi Kajo metsän siimeksestä hämärän metsän keskellä solisevan puron rannalle. Vaikka olikin mietteissään, tunkeutui vieno veren haju pian nuorikon tajuntaan ja sai hänet katselemaan korvat luimussa ympäristöään hieman tarkemmin. Eipä aikaakaan, kun hän huomasi jonkun makaamassa kauempana rantatörmällä.
"Hei?" kojoottikoira huikkasi varovaisesti ja koetti venyttää kaulaansa pidemmäksi nähdäkseen tumman muukalaisen paremmin. Lähemmäksi kun hän ei toistaiseksi uskaltautunut etenemään.
"Onko kaikki hyvin?" hän vielä jatkoi olettaessaan, että veren haju liittyi jotenkin toiseen koiraeläimeen.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Aug 29, 2011, 16:27

Jonnekin unen ja todellisuuden rajamaille ehtinyt, uupunut kojootti heräsi kuullessaan suurilla korvillaan askeleita. Se avasi silmänsä rivakasti, mutta ei tehnyt sen enempää eleitä merkiksi valpastumisestaan. Urosta pelotti. Utu ajatteli, että nyt lahkolaiset palaisivat, tekisivät siitä pilkkaa ja hakkelusta. Pakkoliittäjien kasvot piirtyivät befalaslaisen mieleen tämän ajatellessa aiempia tapahtumia. Usko kaikkeen oli mennyt jokseenkin päälaelleen. Miten tummaturkin muka kuului elää tästä eteenpäin? Tietynlainen tunne Herran läsnäolosta, sen uros selvästi tunsi jo nyt, pelotti kojoottia suunnattomasti. Tämä ei tiennyt kuinka kykeni harjoittamaan omia perittyjä, ikivanhoja uskojaan ja tätä uutta, sisäänsä pakotettua pahaa samanaikaisesti. Pitäisikö uroksen hylätä vanhat tapansa? Nestettä keränneet silmät kykenivät jälleen vuodattamaan kyyneleen.

Vihaisen, julman äänen sijaan Utuilta kuulikin varovaisen ja ehkä asteen huolestuneenkin äänen kutsuvan sitä, kysyvän sen vointia. Befalaslainen makasi liikkumatta, tuntien kuitenkin pelon ja tunteiden myllerryksen aiheuttamien kyynelten yhä vuotavan sen avonaisista, vaaleista silmistä, jotka kirkkaina hohtivat pensaikon pimeydestä.
Hetken uros koetti ottaa selkoa, minkä näköinen koiraeläin sitä oikein kutsui, mutta ei saanut sumeilla silmillään tältä etäisyydeltä toisesta juuri mitään selkoa. Vain nartun hento tuoksu levisi ympäristöön tulijan mukana, eikä tummaturkki kyennyt vastaamaan tälle.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Sept 11, 2011, 13:31

Aamunkajo odotti hyvän tovin, että muukalainen vastaisi tai reagoisi edes jotenkin hänen sanoihinsa, mutta vastakaikua ei vain ottanut kuuluakseen. Närkästyksen sijasta hiljaisuus nostatti ainoastaan naaraan tunteman huolen aivan uusiin mittoihin ja sai hänen kulmansa kurtistumaan sekä korvansa pakenemaan vasten niskaa. Ei kai toinen ollut tajuton tai peräti... Kuollut? Ajatus moisesta mahdollisuudesta repi nuorikkoa kahteen suuntaan: toisaalta häntä olisi haluttanut paeta paikalta, mutta vastuullinen puolensa sai hänet lopulta päinvastaisesti hiipimään varovaisesti mahdollista raatoa kohden. Keltamerkin päästessä lähemmäksi sai hän tosin onnekseen huomata olevansa tekemisissä elävien kirjoissa olevan lajitoverin kanssa, sillä yhdenkään kuolleen silmistä ei olisi voinut loistaa sellaista pelkoa ja ahdistusta, mitä hän tumman uroksen sielunpeileissä näki.
"Oh..." Kajo henkäisi kääntäessään katseensa kojootin kasvoista tämän muuhun ruumiiseen, joka paljasti hetken tutkailemisen jälkeen sen, mistä veren haju oli ollut kotoisin. Näytti siltä, että vieras oli tavalla tai toisella onnistunut murjoutumaan varsin ikävään kuntoon.
"Tuota, kuule, sinuunhan on sattunut aika pahasti. Älä pelkää, minä haluaisin vain vähän auttaa sinua. Tiedän jotain haavojen hoitamisesta nimittäin, olen parannellut usein pieniä naarmuja. Niin, ja yhden isommankin, jota ei oikein naarmuksi enää voinut sanoa", naaras puhui edetessään rauhoittelevalla äänellä vain jotakin sanoakseen, toivoen äänensävyllään tekevänsä vaarattomat aikeensa mahdollisimman selviksi.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Sept 14, 2011, 23:19

Muukalaiselle säälittävästi alistuen antoi tummaturkki toisen lähestyä itseään. Ei rikki revityille jaloille tehnyt mieli noustakaan, eikä pelko ja ahdistus antanut periksi päästääkseen uroksen liikkeelle. Jos toinen oli lahkolainen tai jonkinlainen lahkolaisten ystävä, liitoksissa niihin paholaisiin, joihin Utu oltiin pakottamalla pakotettu liittymään, tunsi kojootti pelinsä lopullisesti menetetyksi. Sen tulisi nuolla maata nartun alla, palvoa sitä ja julistaa Herraa, vaikka befalaslainen ei edes tiennyt, millainen tai mikä Herra oikeastaan oli. Jumaluus, paha sellainen, joka ei tuntunut tekevän mitään hyvää, vaikka olikin ainakin tummaturkin toiveiden mukaan tämän toistaiseksi laiminlyönyt käskyiltään. Ei vuoristolainen halunnut palvella lahkolaisten uskoa vaan omaa perinneoppiaan. Uroksen oli jatkettava Vaellustaan, eikä nysvättävä tässä ahdistuksessa ja pelossa, mutta säikähtänyt sydän ei antanut.

Kylmä aalto pisteli Utuillan halki tämän kuullessa lähestyvän seuralaisensa äänen. Rauhallinen, rauhoitteleva nartun ääni ei kuulostanut uhkaavalta. Toisen äänessä oli itsessäänkin ehkä jonkinlainen vivahde säikähtäneisyydestä. Tummaturkki ihmetteli tätä, vaikka samanaikaisesti ahdistuikin toisen lähestymisestä vain enemmän. Tulokas oli ilmeisesti halukas koskemaan urokseen, tämän haavoihin, mikä ei ajatuksena befalaista ollenkaan miellyttänyt. Aikaisemmin häntä oltiin useasti jo viilletty samoihin haavoihin, eikä kojootti tosiaan tahtonut nartun satuttavan sitä yhtään lisää.
"..ä-älä.."
Vaimea, vapiseva ääni inahti pensaikon varjoista tummaturkin hitaasti liikuttaessa etutassujaan loitommaksi tulijasta, johon kojootti ei kunnolla uskaltanut kääntää vetisiä, kirveleviä silmiään narttua katsoakseen. Etutassujensa mukana Utu nyhti huomattavaa yrttipinoaan, joiden hyödyntämisessä vuoristolainen oli kuitenkin pahoin epäonnistunut haavojen huonon sijainnin takia.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Sept 26, 2011, 16:08

Kajo ei ollut varma oliko juttelemisensa saanut varsinaisesti mitään hyvää aikaiseksi, mutta ainakin se kirvoitti yhden lyhyen sanan tummaturkin huulilta. Vaimea käsky sai naaraan pysähtymään aloilleen ja jäämään paikoillaan seisten seuraamaan, kuinka murjottu kojootti näytti yrittävän ryömiä hänestä poispäin. Liikkuessaan uros onnistui tönimään kasalle kerättyjä kasveja, joiden huomaaminen sai keltamerkkisen kurtistamaan entisestään kulmiaan: pinossa oli ratamoja ja muutamia muita kasveja, joiden hän ymmärsi olevan taatusti samassa läjässä tarkoituksellisesti. Ei tuollaisia parantavien yrttien varastoja ilman syytä metsän pohjalla lojunut!
"Ei sitten, ei sitten, älä pelkää. En koske jos et halua", nuorikko myöntyi, vaikka olisikin tahtonut kovasti päästä penkomaan kasveja ja utelemaan mistä ja miten ne olivat loukkaantuneelle päätyneet. Vielä sitäkin tärkeämpää hänestä kuitenkin näytti olevan, ettei uros yrittäisi nyt liikkua tuon enempää eikä ainakaan paeta häntä, joten kaiketi hänen oli vain koetettava käyttäytyä vieläkin rauhallisemmin ja edetä tyystin kojootin ehdoilla.

Osoittaakseen, ettei ollut aikeissa rikkoa lupaustaan ja ruveta yhtäkkiä sörkkimään muukalaisen vammoja, kävi Kajo hitain liikkein istumaan. Hän koetti parhaansa mukaan keksiä uutta puheenaihetta, mutta mieleensä näytti nousevan pelkkiä uroksen vaivaiseen tilaan liittyviä aiheita. Lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen kojoottikoira päätti aloittaa kanssakäymistilanteen niin alusta, kuin vain taisi.
"Minun nimeni on Aamunkajo, Kuutuulen tytär, Tasangon heimosta ja Befalasin laumasta", esitteli koristeltu eläin itsensä.
"Voisitkohan kertoa kuka sinä olet?"

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Oct 3, 2011, 0:14

Nartun pysähtyessä tummaturkkikin antoi itsensä levätä jälleen helpotuksen lipaistessa varovasti uroksen sisintä. Pelko kuitenkin oli yhä sitä vahvempi, mutta väsynyt ja säryistään jokseenkin lamaantunut kojootti ei yhäkään kyennyt enempään itseään toiselta suojatakseen. Narttu puhui jälleen ja vieläpä kovin lohduttavia sanoja. Nyt vuoristolaiseen ei koskettaisi ellei tämä niin haluaisi. Niin toinen lupasi, mikä helpotti tummaturkin sisälle kasaantunutta pelkoa ja stressiä toisen läsnäolosta. Niin kauan kuin kojoottiin ei koskettaisi, olisi kaikki toistaiseksi todella hyvin.

Befalaslainen uskalsi taas hengittää seuralaisensa osoittauduttua odotettua lievemmäksi pahaksi, jos pahaksi ollenkaan. Tietyllä tavalla toisen olennon läsnäolo ja yleinen kanssakäyminen uuvutti särkyilevää tummaturkkia enemmän, mutta nartun lohdullinen olemus toi tälle myös rauhaa. Toisen käydessä hitaasti vielä istumaan, sai kojootti lisää vakuutuksia seuralaisensa hyvyydestä. Ehkä Andriaana ei ollutkaan täysin lahkolaisten täyttämä, vaikka viimeisimpien kokemuksien ansiosta jokainen rapsahduskin tuntui automaattisesti merkiltä vaanivasta lahkolaisesta.
Suurilla korvillaan Utu kuunteli, kuinka toinen esittäytyi Aamunkajoksi. Samassa esittäytymisen yksi osa kuitenkin särähti uroksen korvaan aivan uskomattomalla, merkittävällä tavalla ja sai arpisen kojootin katsomaan nyt ensimmäisen kerran kunnolla narttuun. Toinen oli monin koruin koristettu, kojootinsukuinen tummaturkki. Todellinen Tasangon heimolainen, joista Utu oli vuoristolaisena tietenkin kuullut.
"U-utuilta.. Ikiusvan poika, Vuoriston heimosta ja Befalasin laumasta", uros sai sanottua yhäkin hyvin hämmentyneenä kohtaamastaan heimolaisesta. Ei Utun kaltaisia kuulunut olla täällä. Mitä ihmettä tasankolainen oikein teki Andriaanassa?

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Oct 4, 2011, 12:40

Kojootti vaikutti rentoutuvan hieman Kajon luvattua pysytellä kiltisti omalla paikallaan, mikä sai naaraan huolentäyteisen ilmeen lientymään parilla asteella. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuisi, jos hän vain pelaisi korttinsa oikein! Kenties uros todella jopa päästäisi hänet jossain vaiheessa tutkimaan tuota mystistä yrttipinoaan ja käyttämään kasveja tämän vammojen parantamiseksi.

Kaikki rohtoihin liittyvät ajatukset kuitenkin katosivat kuin taikaiskusta, kun Aamunkajo sai murjotun koiraeläimen esittelemään itsensä. Jos Utu oli hämmästynyt kuullessaan naaraan nimilitanian, niin sen teki totta vie kojoottikoirakin tajutessaan heidän olevan kotoisin samoilta seuduilta! Nuorikko veti äimistyneenä henkeään ja antoi oranssinsävyisten silmiensä levitä teevadin kokoisiksi.
"Vuoriston heimosta?" hän toisti vaimeasti, vaikka olikin varma kuulleensa oikein. Ja kun hän nyt toista oikealta kannalta osasi katsoa, tuntui kaikki vieläpä täsmäävän sen kanssa, mitä hän vuoristolaisista oli kuullut: uros oli sentään tumma kojootti, jolla oli Maan lakia kunnioittaville ominaisia merkkejä kehossaan. Aiemmin ei naaras ollut tajunnut eritellä vanhoja arpia uusista haavoista, mutta selvästi tietyt viillot oli nääs aseteltu paikoilleen muussa tarkoituksessa, kuin kojootin vahingoittamiseksi.
"Voi veljeni, kuinka pitkä siitä onkaan, kun tapaan ketään muuta heimoihin kuuluvaa!" Kajo henkäisi ja alkoi innostua epätodennäköisestä kohtaamisesta siinä määrin, että ryhtyi nostelemaan etutassujaan vuoron perään ilmaan - seisomaan kun hän ei rohjennut toisen säikäyttämisen pelossa nousta.
"Mikä sinut oikein on tänne tuonut ja... Mitä sinulle on sattunut?" hän jatkoi päätyen lopulta kuitenkin taas aiheeseen, jota oli parhaansa mukaan yrittänyt välttää.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Nov 28, 2011, 21:18

Hämmästys tuntui tarttuvan tasankolaiseenkin tuon kuullessa tummaturkkisen alkuperän ja nartun toistaessa vuoristolaisen heimon nimen, nyökkäsi Utu vahvistavasti, vaikkakin kivuistaan johtuen kovin varovaisesti. Suorastaan euforinen huojennuksen ja helpotuksen aalto täytti uroksen sen älyyn iskeytyessä, millainen enkeli siihen tällaisellä epätoivon hetkellä oli törmännyt. Jos kojootti olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisi sekin kenties reagoinut samalla tavalla hillityn innostuneesti kuin Aamunkajo itse. Nyt se ei voinut kuin suoda kivuliaan hymyn pelastajattarelleen ja hieman koettaa kohentaa ryhtiään ja olemustaan, jotta olisi paremmin läsnä.
"Minä.. Minä näin Vaelluskutsun", befalaslainen ryhtyi selittämään vaivalloisesti tasankolaiselle. Utu tiesi nyt, ettei sillä ollut mitään syytä piilotella nartulta mitään tai piilotella. Tasangon heimolaiset noudattivat Maan lakia yhtä lailla kuin vuoristolaisetkin, joten mitään hätää ei ollut.
"Päädyin tänne, Andriaanalle, ja.. Eilen.."
Muistot tapahtuneesta tuntuivat pahoilta ja pelottavilta. Lahkolaiset tosiaan olivat niin vääriä olevia kuin se narttu, Hene Surusilmä, oli tummaturkille koettanut vakuuttaa. Ja nyt uros oli itse yksi heistä. Ajatus tuntui niljakkaalta, vastenmieliseltä ja kouristi piikikkään kauhan lailla kojootin sisintä joka puolelta.
"Ne pakottivat minut liittymään Lah.. Lahkoon", vuoristolainen sai sanottua ääni vavahdellen. Saatuaan sanat suustaan Utuun iskeytyi pelko siitä, mitä kanssaheimolainen siitä nyt ajattelisi. Olisiko tummaturkki nyt Vääryyteen kajonnut petturi? Aamunkajo ei tietenkään surmaisi befalaslaista, sen uros ymmärsi, mutta ei tiennyt pystyisikö elämään häpeässä, jonka joutuisi kokemaan heimolaisen todetessa sen hajautuneen väärille teille, sellaisille, joilta ei heimolainen enää itseään saattanut pelastaa.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Nov 30, 2011, 17:18

Aamunkajo nyökytti huomattavasti tuskissaan olevaa kojoottia tarmokkaammin kuonoaan kuullessaan, mikä toisen oli oikein Andriaanan saarelle ajanut. Vaelluskutsun käskemänähän nuorikko itsekin oli näille main päätynyt ja hänen olisi kovasti tehnyt mieli kertoa siitä Utuyölle, mutta olisi ollut kerrassaan typerää häiritä urosta nyt, kun tämä viimein tuntui pääsevän myös asian ytimeen: häntä kohdanneisiin vaikeuksiin, joiden takia tummaturkki oli nyt noin murjotussa kunnossa. Ja ongelmatpa olivatkin suoraan sitten sitä pahinta mahdollista laatua, laatua nimeltä Lahko.
"Voi... Voi ei", kojoottikoira huokaisi vastaukseksi ja painoi katseensa edessään olevaan maahan. Kaikki se into, jolla hän olisi kotikontulaisensa tahtonut ottaa vastaan, kääntyi silkaksi ahdistukseksi toisen kokeman vääryyden takia. Juuri tuota kohtaloa naaras itsekin oli pelännyt, sillä Lahko ja sen kummallinen Herra pakottivat pauloihinsa jääneet koiraeläimet toimimaan pahemman kerran Maan lain vastaisesti. Tilanne ei siis ollut missään nimessä helppo, mutta minkäänlaista halveksuntaa tai karsastusta Utuiltaa itseään kohtaan ei keltamerkkisestä nuorikosta kuitenkaan huokunut.
"Tiedän millaista se on. Minun puolisolleni tehtiin samoin. Voin sanoa ettei Lahkon kanssa ole helppo elää, mutta on se silti mahdollista", hän jatkoi niin toiveikkaasti kuin vain kykeni, vaikka suoranaisen hyviä puolia ei sentään Kajokaan tästä tilanteesta tainnut kyetä löytämään.
"Ihan ensin pitäisi kuitenkin saada nuo sinun haavasi kuntoon! Vaikka minulla ei ole kuin alempi yrttitietomerkki, niin tiedän aika paljon juuri tuonkaltaisten vammojen parantamisesta. On kertynyt... Kokemusta."

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Dec 8, 2011, 14:27

Tasankolaisen reaktio meinasi saada uroksen kyynelehtimään uudelleen, mutta tummaturkki joko osasi pitää itsensä tällä erää kasassa tai oli jo itkenyt kaikki mehunsa pihalle, sillä hankalasta olostaan huolimatta minkäänlaista kyynelvirtaa ei ilmestynyt sen silmiin sumeuttamaan näkymää. Voi ei, tosiaan. Ei kai siihen paremmin voinut sanoa, jos tiesi millaiset elämänohjeet oltiin kojooteille kotona annettu. Pieni jännitys ja pelko yhä piteli itseään Utun sisällä, sillä keltaharjaksisen ensireaktio ei antanut mitään kuvaa siitä, hylkäisikö se befalaslaisen vai ei. Kojootti ei tahtonut jäädä yksin, eikä varsinkaan toisen heimolaisen hylkäämäksi.

"Puolisollesi?"
Aamunkajo ei siis ainakaan hylkäisi urosta, mikäli kykeni katselemaan lahkolaisuutta omassa puoliskossaankin. Utu oli asteen helpottuneempi, mutta myös pahoillaan nartun puolesta. Mahtoi tosiaan olla hankalaa, kuten se oli itse sanonut.
Enää kojootti ei vastustellut tasankolaisen tarjotessa apuaan, vaan nyökkäsi varovaisesti. Befalaslainen osasi kohdata kipua, olihan sen kotopuolessa arpeuttamisella iso rooli koko yhteiskunnan toiminnassa. Haavoihin kuitenkin kirveli melkoisesti, eikä Utu tahtonut päästää niitä tulehtumaan.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Dec 21, 2011, 17:34

Utuillan kysymyksenomainen tokaisu nostatti sievän hymyn Aamunkajon huulille, mutta katseensa pysyi yhä välttelevästi maaperässä. Hän oli vastikään saanut kuulla varsin karuja sanoja parisuhteeseensa liittyen, mutta ei nuorikko voinut siitä huolimatta valehdella tai salata asioita heimotoveriltaan. Kertominen sai kuitenkin kojoottikoiran vatsan kipristymään jännityksestä.
"Niin, puolisoni Revontuli. Hän on joutunut kärsimään paljon, mutta kyllä me silti olemme selviytyneet. Ja ihan kun pakkolahkolaisuudessa ei olisi tarpeeksi, joutuu hän nyt sietämään vielä pennuttomuuttakin, vaikka hän haluaisi niin kovasti jälkeläisiä. Kun, katsos kun me..." Vaikka keltamerkki kuinka halusi jakaa oman taakkansa kojootin kanssa, meinasivat sanat takertua hänen kurkkuunsa. Ei ollut elo helppoa yhdelläkään Maan lakia kunnioittavalla heimolaisella, joka oli kasvanut tykkänään vapaana lahkolaisuuden tai poikkeavien seksuaalisten suuntaumusten kaltaisten asioiden mutkikkaista kiemuroista.
"Revontulikin on naaras", Kajo lopulta huokaisten kuiskasi, ennen kuin hän nousi seisomaan ja lähti hitaasti lähestymään uroksen keräämää yrttipinoa. Vaikkei kojoottikoira uskonut toisen torjuvan jo kertaalleen hyväksymäänsä apua tämän seikan takia, luikerteli moinen mahdollisuus kaikesta huolimatta hänen mieleensä. Nuorikko koetti kuitenkin olla välittämättä siitä ja syventyä vain tutkailemaan kasvivalikoimaa, jonka hän uskoi pikaisen vilkuilunsa perusteella riittävän vallan hyvin ensiavun antamiseen. Hän ei tosin rohjennut tehdä mitään konkreettista, ennen kuin saisi kuulla edes jonkinlaisen reaktion uroksen suunnalta.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Jan 4, 2012, 16:12

Utu kuunteli rauhassa, kuinka Aamunkajo kertoi lisää puolisostaan, Revontulesta. Kojootin epäilykset eivät kummemmin heränneet, vaikka narttu puhuikin pennuttomuudesta. Tummaturkki muisteli, että sen omassa heimossakin oli aikoinaan esiintynyt jonkinlaista pennuttomuutta. Pentuja ei vain tullut, syystä tai toisesta. Joskus niin vain kävi.
Narttu-asia tuli kuitenkin nopeasti, vaikkakin hyvin hiljaa ilmi, ja aiheutti melkoisen myllerryksen vuoristolaisen päänsisällä.
'Naaras?' Utu toisti kysyvästi mielessään. Mahdollisuus kahden nartun keskenäiseen suhteeseen ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt kojootilla mielessäkään. Ei tuollaista oltu harjoitettu heimojen keskuudessa, ei koskaan ikinä. Tahdikas uros ei kuitenkaan muuttanut kärsivää ilmettään sen kummastuneemmaksi vaan jätti pohdintansa omaan päähänsä. Ajatus oli totta tosiaan todella eriskummallinen ja uusi tummaturkille, eikä se tiennyt kuuluiko sen suhtautua siihen hyvin vai huonosti. Mitä Maan laki tähän asiaan sanoi? Heimon vanhimmat? Kaksi naarasta ei kyllä kyennyt keskenään pentuja hankkimaan, sehän oli päivän selvää. Kyllä Utu sen sentään ymmärsi, mitä paritteluun kuului, ja se itsessään olikin jälkikasvuineen ja muine rakastavine rituaaleineen befalaslaiselle hyvin pyhää ja tärkeää, joten miten Aamunkajo kykeni luopumaan siitä? Luopumaan kaikesta? Mitä heimolaiselle muka jäisi jäljelle ilman mahdollisuutta hankkia perhettä ja levittää tietojaan?
Utu oli kuitenkin vasta tavannut nartun, eikä sallinut itsensä käydä kyselemään toiselta moisia. Eihän asia tummaturkille kuulunut, vaikka utelias ja ymmällään kojootti toki oli.
"Jos tekin olette selviytyneet, niin enköhän minäkin. Kiitos, Aamunkajo", befalaslainen päätyi sanomaan. Narttu ei ollut hylännyt sitä lahkolaisuudesta, joten ei Utukaan hylkäisi heimotoveriaan naaraspuolisosta. Ainakaan toistaiseksi.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Jan 21, 2012, 17:13

Utuillan hienotunteinen suhtautuminen sai Kajon hiljakseen taas rentoutumaan, ja kun tämä lopulta päätyi vain kiittämään heimotoveria tuesta, uskalsi naaras viimein vilkaista ujosti hymyillen uroksen kasvoja.
"Varmasti", keltamerkkinen lupasi sydämellisesti, ennen kuin noukki yhden yrttipinon hampaisiinsa ja asteli se mukanaan aivan kojootin vierelle. Kun toisen haavoja nyt katseli lähemmin, eivät nämä onneksi vaikuttaneet hirmuisen syviltä ja ainakaan siitä syystä vakavilta, joten kunnon hoidolla ne saattaisivat parantua jopa kokonaan arvettomiksi. Seikka oli huojentava, sillä nuorikko epäili sen olevan varsin tärkeä vuoristolaiselle, jonka kehossa olevat ylimääräiset jäljet voisivat sotkea ikävästi rituaalisten arpien hienostunutta merkkikieltä.
"Puhdistan nyt nämä ja laitan sitten kasvit paikalleen. Voisitko... Jos vain haluat, ei ole toki pakko, kertoa minulle vähän sinun heimostasi? Minä kun en ikinä käynyt vuoristossa", Kajo kehotti, ennen kuin istuutui aloilleen ja ryhtyi mahdollisimman hellästi nuolemaan etenkin toisen takajalkojen vammoja puhtaiksi.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Feb 7, 2012, 20:54

][ En lagaa tai yhtäään : D vähän imi voimia pokeropen yp-maratoonini ][

Utuilta huomasi, kuinka Aamunkajon olemus rauhoittui sen vastauksen myötä. Ei uros ollut halunnut mitään kohtausta aiheuttaakaan, joten toisen reaktio oli oikein hyvä. Rauhallisena kojootti makasi paikoillaan, antaen keltaharjaksisen tutkailla haavojaan.
"Toivottavasti ne paranevat", tummaturkki hymähti nartun tuodessa yrttipinon sen luokse ja ryhtyessä sitten pienen toivomuksen kera lipomaan haavoja puhtaiksi. Kosketus kirveli, mikä sai kojootin liikauttamaan takajalkojaan aavistuksen alkuun, mutta Utu pyrki nielemään kivun ja pitelemään koipiaan aloillaan, jotta puhdistaminen olisi Aamunkajolle helpompaa.
"Eivät ne mitään salaisuuksiakaan ole, ainakaan toiselle heimolaiselle", vuoristolainen myöntyi toisen toivomukseen ja tuumaili hetken, mitä nartulle heimostaan kertoisi. Tummaturkki ei ollut aivan varma, mitkä asiat heitä yhdistivät ja mitkä eivät. Ainakin niin sanotut merkintätavat poikkesivat, kun vertasi kojootin arpia ja toisen helymäärää.
"En oikein tiedä, mitä kertoisin. Vanhemmat heimolaiset opettavat pennuille Maan lain ja Vala-asiat kuten teilläkin. Meillä kaikenlaiset merkinnät hoidetaan arvin, kuten kai tiedätkin. Olen kuullut teistä tasankolaisista aika paljon tarinoita. Vanhempani pitivät siitä, että minua ja sisaruksiani sivistettiin kaikin mahdollisin tavoin. Kävin aika lähellä teidän alueitannekin Verinimeäni etsiessäni."

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Feb 15, 2012, 19:28

// No lol minä olen vihoviimeinen ihminen jolla olisi tällä hetkellä varaa valittaa lagauksesta, joten eipä siis mitään! ='D //

Kajo keskittyi kuuntelemaan ja puhdistelemaan kojoottiparan haavoja ilman, että olisi heitellyt mitään turhia välikommentteja toisen puheiden keskelle, vaikka mielensä olisi kovasti tehnytkin. Vaan kun uros viimein vaikeni hetkeksi ja nuorikko sai samaan aikaan jalan haavojen nuolemisen tehdyksi, käänsi hän taas katseensa kohti toisen kasvoja ja hymyili tälle vienon innostuneesti.
"Kuulostaa kovin hienolta, ja niin... Kotoisalta", keltamerkki tokaisi ja heilautti häntäänsä lyhyesti. Mikäli Utuilta oli ollut matkallaan puoleksikaan niin kauan kuin Aamunkajo omallaan, hän saattoi varmasti ymmärtää mitä naaras tarkoitti.
"Mutta olen aina miettinyt, että eikö se tee kauhean kipeää, kun merkit tehdään arpien avulla? Toki se on sinänsä hienon pysyvä merkitsemistapa, että korut voivat aina rikkoutua, mutta silti. Eikö se ole etenkin pennuille vaikeaa?" kojoottikoira jatkoi ja noukki samalla kokoon kerättyjä yrttejä suuhunsa ja ryhtyi asettelemaan niitä haavojen päälle.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Apr 2, 2012, 8:40

][ Pyydän silti jälleen anteeksi ajhhahsahd : D ][

Utuilta alkoi jo hissuksiin rentoutumaan Aamunkajon hellän käsittelyn armoille. Heimokojoottina se uskalsi luottaa toisen heimokojootinkin olevan yhtä harras Maan Lain noudattaja kuin se itse, ja luonnollisesti Lakia noudattaessaan naaras ei tekisi sille mitään pahaa ilman syytä. Befalaslainen oli vain viattoman haavoittuneena makoillut tässä, joten miksipä tasankolainen olisi siihen hampaansa iskenyt. Syitä ei ollut ainuitakaan, ei ainakaan sellaisia, jotka eivät olisi olleet äärimmäisen kaukaa haettuja.
"Kyllä se alkuun kirvelee", vuoristolainen myönsi helyin koristellun naaraan kysyessä vuoriston heimon arpeuttamismenetelmistä. "Kipukynnys kuitenkin nousee, enkä muista viimeisimpien arpieni tehneen juuri ollenkaan kipeää. Pennutkin ottavat arvet kunnia-asiana, ovathan vanhimmat ja viisaimmat kojootit heimossamme melkoisen arpimäärän peitossa. Oletan, että teillä käy korujenne kanssa vähän samaan tapaan."
Kuvitellessaan yltä päältä korustettua kojoottia ei mustaturkki voinut olla hymyilemättä aavistuksen huvittuneesti. Tapa oli sen tottumuksiin sen verran kummallinen, että sen mielestä valtava arpikasa näytti paljon vaikuttavammalta kuin kahdenkymmenen kilon edestä koruja kantava koiraeläin.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Apr 4, 2012, 16:05

// Nou hätä edelleenkään. ='> //

Kajon asetellessa yrttejä paikoilleen kertoi Utuilta vielä lisää heimonsa suhtautumisesta arpeuttamiseen, ja jutun edetessä nuorikko alkoi tuntea itsensä hiukan lapselliseksi. Onneksi toinen ei ollut kuitenkaan suuttunut kojoottikoiran suhtautuessa niin höpsösti pyhiin rituaaleihin, joissa pienen kivun kestäminen oli tietysti pelkkä sivuseikka. Tasankolaisella olikin ollut aina sellainen käsitys, että vuoristossa asuvat heimotoverinsa olivat jokseenkin kovapintaista sakkia, joiden parissa pennutkin kai sitten kestivät moisen kohtelun ihan hyvin. Naaras itse kyllä uskoi, että olisi pelännyt ja huutanut pikkuisena ihan hurjasti jos ihonsa oltaisiin tahallaan puhkottu terävällä veitsellä, huh sentään.
"Joo, niinhän se menee", naaras tokaisi hymyilevälle urokselle ja tunsi jostakin syystä pienoista tarvetta puolustaa omia tapojaan ja osoittaa, etteivät nekään olleet kuitenkaan mitään pelkurien vaihtoehtoja.
"Me haemme korumme yhdeltä tietyltä ihmisryhmältä, joka antaa meidän ottaa niitä. Se on kuitenkin aika vaarallista, sillä matka on pitkä ja joskus paikalla on kuulemma ollut sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole pitäneet meistä yhtään", Aamunkajo selosti ja lätkäisi samalla viimeisenkin kasvin paikoilleen haavojen peitoksi. Samassa lempeä ilmeensä kävi aiempaa totisemmaksi, ja hän kääntyi katsomaan Utua silmiin.
"Siitä olen tosin aika varma, ettei kaikista lukuisista tarinoista ja tiedoista huolimatta meidän heimossa kukaan ole ikinä edes kuullut Lahkosta. Onko... Onko Vuoriston heimossa kuultu siitä?"

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Jun 12, 2012, 22:58

][ Hyvää syntymäpäivää tälle pelille :'''D! ][

"Ahaa, ihmisiltä. Mielenkiintoista. Tekevätkö he koruja varta vasten teille, vai kuinka?"
Kojootista ihmiset tietynlaisena välikätenä heimon tapojen toimittamiseksi oli aika kummallinen valinta, mutta eipä se vuoristolaiselle kuulunut. Olihan siinä ehkä jonkinlaista kiehtovaa lajien välistä yhteiseloakin, mitä ei kojootteihin syvästi keskittyneellä, puumien kanssa yhtenään riitelevillä vuoriston heimolaisilla taasen ollut.
Tummaturkki pyrki makaamaan mahdollisimman aloillaan saatuaan nyt kaikki hoitavat rehut haavojensa peitoksi. Sen tulisi olla tässä kasvien peittämänä kyllä hyvän aikaa, että teho olisi mitenkään merkittävä, joten Aamunkajo olisi hyvin ystävällinen jos jäisi pitämään suojaa ja seuraa urokselle.
Koirakojootin sanoille befalaslainen pudisti päätään kevyesti. "En minäkään koskaan kuullut Lahkosta ennen Andriaanalle tuloa.. En oikein uskalla edes ajatella mahdollisuuksiani palata enää takaisin elämään heimoni kanssa, nyt kun tämä.. Lahko-asia on tapahtunut minulle. Olen kuullut Lahkosta niin paljon pahaa, niin paljon kaikkea, mikä ei mene Maan Lain kanssa millään tapaa yhteen.."
Tummaturkki alkoi kuulostaa jo aavistuksen epätoivoiselta. Sitä hieman pelotti jopa avautua tällä tavoin Aamunkajolle, mutta Utuilta ei kyennyt olemaan liian yksinkään pakkoliittämisasiansa kanssa. Vain toinen heimolainen kykeni ymmärtämään, miten tärkeitä ja arvokkaita asioita Lahko voisi pistää uroksen rikkomaan.

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Jun 14, 2012, 0:32

// NO JOOOO nyt kuule jos reviteltäisiin tämä silkalla sisulla jotenkin loppuun, koska adjdskkjfgzjd! ='D Minun puolesta voitaisiin esim jättää ne vaan jutustelemaan jonkin ajan kuluttua kivasti keskenään, koska en osaa kuvitella että ne nyt kuitenkaan ihan äkkiä toistensa seurasta eroaisivat. //

Aamunkajo ei ollut varma olisiko pudistanut vai nyökyttänyt päätään vastaukseksi kojootin kysymykseen heimonsa koruista, sillä totuus taisi olla jotakin myöntämisen ja kieltämisen väliltä. Niinpä hänen elehdintänsä jäikin joksikin varsin epämääräiseksi pään kallisteluksi, jota oli yhteisen hyvän nimissä selvennettävä sanoin.
"Meille ja itselleenkin. He antavat koruja myös omanlajisilleen", naaras selitti. Todellisuudessa kyse oli toki lähinnä kaupankäynnistä, mutta nuorikko ei ollut koskaan itse nähnyt toimitusta niin tarkoin että olisi osannut niin hyvin siitä kertoilla.

Keskustelun palatessa ikävämpiin aiheisiin asteli Kajo varovaisesti pois Utuillan haavojen luota ja laskeutui toisen vierelle makuulleen. Hänenkin ilmeensä kävi jokseenkin vaikeaksi, sillä vaikka naaras oli joutunut käsittelemään Lahkoon liittyviä asioita jo mitä huomattavimmissa määrin päässään, oli niistä puhuminen yhä vaikeaa. Missään nimessä hän ei kuitenkaan pakkovalan vannonutta vuoristolaista tahtonut syyllistää mistään, mitä tämä oli kokenut ja - mikä ehkä vieläkin pahempaa - mitä jatkossakin joutuisi vielä käymään lävitse.
"Niin, se on valitettavasti ihan totta. Vaikka Revontulikin yrittää elää niin normaalia elämää kuin vain kykenee, vaatii lahkolaisuus häntä joskus uhraamaan jotakin elävää. Siksi... Siksi se on hyvä tehdä vapaaehtoisesti. Tai siis jos siitä kieltäytyy kokonaan, Herra pakottaa, eikä silloin voi aina edes kontrolloida sitä mitä uhraa ja miten", kojoottikoira selitti etutassujaan tuijotellen ja kykenemättä pysäyttämään puistatusta, joka sai hänen kehonsa värisemään.
"Se ei ole oikein, mutta miten Laki voisikaan käsitellä jotakin sellaista, mistä se ei tiedä? Toisaalta, vaikka olenkin iloinen niiden heimoveljiemme puolesta, joiden ei tarvitse tällaisista mitään tietää, toivoisin siis että voisimme jakaa tiedon itseämme vanhempien ja viisaampien kanssa. Ehkä he keksisivät jonkin ulospääsyn jutusta, jossa ei ole kuin vääriä vaihtoehtoja."

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by tahmis on Sept 2, 2012, 15:09

][SORI MUTTA NYT AUTOHITTAAN JA TEEN VAAN NÄIN:][

Molemmat heimokojootin rupattelivat niitä näitä useamman tunnin, pääosin heimoihinsa, tapoihinsa, sääntöihinsä ynnä muihin elämälle oleellisiin aiheisiin liittyvistä asioista. Aamun koittaessa huomasi kaksikko nukahtaneensa rupattelun ohella ja Utuilta oli saanut hienosti pidettyä hoitavat yrtit haavoillaan monen monta tuntia yön ja juttelun halki. Näinpä se uskaltautui aamusella nousemaan ja pienen pelokkaan irvistelyn jälkeen tunsi kojootti olonsa jo kohonneen ja yrttien tehneen tehtävänsä. Uros kiitti Aamunkajoa syvästi tämän avunannosta ja toivoi, että kaksikko tapaisi samanmoisissa mukavissa merkeissä tulevaisuudessakin. Lahkolaisasioitaan selvittääkseen se kuitenkin joutui hyvästelemään heimokojoottitoverinsa tältä erää ja lähtemään sumuisen aamumetsän sekaan etsimään vastauksia.

][ Näin loppui! :'D kiitos pelistä! ][

Re: Tie joka johtaisi perille
Post by .hitodama on Sept 6, 2012, 20:37

Kaksikon juteltua itsensä uuvuksiin ja herättyä aamulla hieman eilistä paremmilla mielin, uskaltautui Kajo luottamaan antamiinsa yrttihoitoihin sen verran, ettei katsonut välttämättömäksi pidätellä Utua tämän enempää aloillaan. Niinpä hän hyvästeli lämpimästi heimoveljensä ja lähti itse luovimaan tietään puolisonsa luokse.

// Tämä juuri hyvä näin! ='D Tattista joo jee höö! //