Aamunkajo - RPGs

Befalas » Niitty » Niitylle käy heidän tie

Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 10, 2008, 11:24

//Kerrassaan mahtavan otsikon sitten keksin. Mutta aloitetaampas.

Auringon laskiessa Befalaksen havumetsän puut langettivat pitkiä ja tummia varjojaan kaksikon ylle. Metsässä alkoi olla jo varsin pimeää. Hieman nuoren naaraan edellä kulki virnuileva lunnikoirauros opastaen tätä kohti Befalaksen niittyä. Pian alkoi pimeys hieman väistyä, sillä suoraan edessä päin pilkotti vielä ilta-auringon viimeisiä säteitä. Aamunkajo ja Rico olivat viimeinkin perillä. Sää oli sangen miellyttävä. Ilma oli lämmin, muttei hiostavan kuuma. Kevyt ja raikas tuuli puhalsi koillisesta. Auringonlasku maalasi iltataivaan kauniin oranssiksi.

"Perillä ollaan, Aamunkajo-neiti", Rico tokaisi ja katsahti mustakeltaiseen hymyillen virnistämisen sijasta.
Pian meni uroksen naama taas kuitenkin peruslukemille, hampaatpaljastavaan virneeseen.
"Mitä pidätte?", uros kysyi askeltaen puiden suojasta avoimen taivaan alle.

Rico istahti nurmelle ja katseli viehättävää naisseuralaistaan. Tuuli tanssitti ruohonkorsia ja niityn kukkasia. Tuoksui ruoholta. Tuo tuoksu oli Ricon mielestä varsin miellyttävä. Tupsukorva pystyi mielessään kuvittelemaan, kuinka puiden lehdet olisivat suloisesti havisseet tuulessa. Mutta niinhän ne eivät tehneet, sillä niittyä ympäröi havu- eikä lehtimetsä. Uros katsahti komeaa auringonlaskua. Se loi hentoja kaniinvärisiä säteitään kaksikon ylle. Aamunkajo näytti Ricosta varsin sievältä oranssien valonsäteiden hyväillessä tämän turkkia ja koruja. Tosin nuori naaras näytti uroksen mielestä kauniilta minkälaisessa valaistuksessa tahansa.

"Olette niin kaunis, neiti", Rico tokaisi ja hymähti tyytyväisenä.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 10, 2008, 14:36

Auringonlasku oli todellakin kaunista katseltavaa, myös nuoren Aamunkajon mielestä. Hymyssä suin tuo tähyili oranssia taivasta, kun tiheän metsän jopa hivenen pelottava pimeys oli jäämässä taakse. Edessä aukeneva laaja niittytasanko oli naaraan mielestä huomattavasti mukavampaa ympäristöä, ja olihan hän tottuneempikin sellaiseen. Juurikaan puita eivät Amerikan preeriat nimittäin olleet kasvateilleen suoneet, kojoottikoira ei ollut tottunut niiden näin runsaaseen läsnäoloon. Nuorikosta suuret puut olivat kauniita ja kunnioitusta herättäviä, mutta kokonainen metsällinen niitä tuntui jotenkin painostavalta, etenkin pimeän aikaan. Kuin ne kaikki olisivat tarkkailleet sitä, joka niiden lomassa koetti huomaamattomana kulkea.

Mutta, kuten jo todettua, oli puiden valtaama alue saanut nyt väistyä niityn tieltä. Pidemmät ruohonkorret kutittelivat varsin matalajalkaisen Kajon vatsaa ja saivat hänet hymyilemään entistä lämpimämmin.
"Täällä on oikein kaunista", vastasi naaras Ricolle ja heilautti toiselle häntäänsä, mikä sai nahkanauhaan kiedotut metallikiekot helähtämään toisiaan vasten. Vieno tuuli sai myös muut korut liikahtelemaan ja puiset helmet kopsahtelemaan toisiaan vasten.
"Kiitos, kun toitte minut tänne" lausui naaras kääntäen katseensa hetkeksi ystäväänsä.

Toisen asettuessa istumaan heinien keskelle syventyi Kajo hetkeksi tutkimaan lähemmin niityn kasvillisuutta. Suippo kuono upposi korsien sekaan, kun naaras nuuhkaisi kellertävää kukkaa, joka oli jo sulkemassa terälehtiään yön varalta. Pieni naurahdus pääsi nuorikon huulilta tuon ilahtuessa siitä tiedosta, että kasvi oli samaa lajia, mitä hänen kotimaassaankin oli kasvanut. Nimeä ei naaras tuntenut, mutta tiesi kasvin juurten ja lehtien auttavan vatsakipuun.
Ricon lausuma kehu sai Kajon kohottamaan päänsä ylös kasvien seasta ja astelemaan uroksen vierelle.
"Kiitoksia." Muuta ei osannut keltamerkkinen sanoa, vaan päättipä tämä istuutua lunnikoiran vierelle. Katse kääntyi jälleen kohti taivasta, ja aurinkoa. Oli todellakin kaunis ilta.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 11, 2008, 18:02

Harmaa koira tassutteli hitaasti eteenpäin. Hänen suussa oli ase joka näytti bumerangilta.
Sininen pitkä tukka peitti hänen molemmat silmät. Suuri hattu jolla oli monia värejä heilui hieman. Tämä uros oli Kenzie. Hän tassutteli ketsoen ympäriinsä.

Pian Kenzie huomasi kaksi hahmoa. Kenzie katsahti ympärilleen ja sitten hän käänsi suunaksi noiden luokse. Kun Kenzie oli jonkun matkan päässä heidästä, hän lausahti kohteliaasti tietenkin aseensa ensin laskiessa maahan.
"Hyviä päiviä jos niinkin voi sanoa"
Uroksemme lausahti ja sitten hän istahti maahan aseensa viereen.
Uroksemme loi leveän hymyn kasvoilleen.

//Yritin tätä pidentää mahdollisimman hyvin, mutta ei se kovin onnistunut//

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 11, 2008, 18:51

//Kenzie, olisiko mitenkään mahdollista, että voisit hieman jatkaa peliäsi, kunhan pääset taas koneelle? Tästä on nimittäin hieman hankalaa jatkaa...

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 11, 2008, 19:43

// Jjjuu, samaa mieltä Yoshin kanssa. Vähän pahapa tuohon on nimittäin mitään vastata, kun ei siinä oikein mitään vielä tapahdu. => //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 12, 2008, 19:35

//Kiitos, Kenzie. Tuosta on jo huomattavasti helpompi jatkaa.

"Ei kiittämistä, kultaseni. Sanokaa vain, niin esittelen teille oikein mielelläni saaren muitakin näkemisen arvoisia paikkoja", Rico lausahti.
Oli onni, että Rico sattui olemaan oikeassa paikassa juuri oikealla hetkellä. Ilman häntä olisi nuori naaras varmasti ollut jo meren raivoavien tyrskyjen nielemä.

Rico oli vallan mielissään Aamunkajon istahtaessa tämän vierelle. Itseasiassa tunnelma oli melko romanttinen Ricon mielestä. Mitä muuta kaksikko olisi tarvinnutkaan, kuin kauniin oranssina hehkuvan auringonlaskun ja hennon tuulahduksen, joka toi mukanaan raikkaan ruohon tuoksun? Taivas oli melko pilvetön. Mitä nyt muutamia pumpulimaisia pikku-hattaroita, joiden lävitse ilta-aurinko tunki komeasti säteitään. Rico katseli tyytyväisenä nuorta kojoottikoiraa hieman silmiään ummistaen, sillä auringon säteet osuivat juuri ikävästi lunnikoiran silmiin.

Nämä romanttiset illanistujaiset kuitenkin keskeytyivät uuden uroksen ilmaantuessa paikalle, mistä Rico oli tietenkin varsin närkästynyt. Yleensäkin tupsukorva pitää muita uroksia hieman uhkaavina, varsinkin jos ne ovat tätä itseään suurempikokoisia, kuten tässä ja useimmissa muissakin tapauksissa. Rico vastasi uroksen kohteliaaseen tervehdykseen nenäänsä nyrpistäen ja äänekkäästi tuhahtaen.

"Iltaa", murahti uros sitten ja katsoi tulokasta leuka hieman pystyssä, ylpeä katse silmillään, virnettä kuitenkaan unohtamatta.
Harmaasävyisen uroksen istahtaessa kaksikon vierelle, alkoi Ricon hermoja koetella. Uros tuntui Ricosta melko tunkeilevalta. Tupsuhäntä katsahti vieraan uroksen nurmelle laskettua asetta. Rico tiesi, ettei tuolle kannattaisi alkaa aukomaan päätään, mutta se tulisi olemaan urokselel hieman haastavaa, rääväsuu kun luonteeltaan oli.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 14, 2008, 20:35

// Saanko liittyä mukaanne? D: //

Nuori, punaharjaksinen sudenpentu asteli ylös kukkulaa, apeasti päätään roikottaen. Veri oli jo kuivunut Zaigon haavoista, joita kirveli vielä hiukan.
Susipentu havaitsi näköpiirissään kaksi muuta koiraeläintä.
'Keitäköhän nuo ovat?' Zaigo ajatteli hiukan välinpitämättömästi.
Urospentu kyyristyi ruohikkoon ja alkoi hiipiä kohti pariskuntaa. Ruoho kahisi hiljaa Zaigon ryömiessä sen lomitse.
Susipentu oli noiden luona nopeammin kuin oli aavistanut ja tallasi vahingossa toisen hännän päälle.
'Voi hitto! Nyt se näkee minut!' Zaigo ajatteli ja lähti kahistellen juoksemaan pitkässä ruohossa.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 15, 2008, 1:33

// No, ei ainakaan minulla ole mitään sitä vastaan, tuskin muillakaan? Kun ei pelillä kerran ole mitään valmista juonta tai tarkoitustakaan. Kunhan pelijärjestys vain pysyy. Eli nyt siis Yoshi, Kuroi, minä, Kenzie. //

Aamunkajo tunsi pienen vaivaantuneisuuden pistoksen mielessään, kun Rico niin kovin ystävällismielisesti lupasi hänelle saarta esitellä. Naaraan kulmat kurtistuivat hivenen ja oranssihtavien silmien katse kääntyi tämä omiin keltaisiin vapaisiin.
"Kiitän kovasti tarjouksesta, Rico. Olette niin kovin ystävällinen, mutta ehkä minun on hoidettava tarkempi tutkiminen itse." Pahoitteleva hymy huulillaan vilkaisi nuorikko varovaisesti lunnikoiraa. Voi kunpa toinen ei nyt olisi pahastunut, sitä ei naaras missään nimessä toivonut. "Luulen, että minun on opittava joitakin asioita ihan itsekseni. Se on tavallaan Vaelluksen tarkoitus, katsokaas", jatkoi kojoottikoira laskien jälleen katseensa tuulen hyväilemän kasvillisuuden sekaan. Ja, vaikkei sitä sanonutkaan, tarvitsi nuorukainen aikaa ajatella rauhassa. Pohtia kaikkea tapahtunutta ja totutella ajatukseen elämästä näin kaukana kotoa.

Vielä olisi Kajo tahtonut sanoa jotakin, jolla olisi voinut korvata kurjat puheensa, mutta ei hän saanut sanoja suuhunsa. Kyllä Rico varmasti ymmärtäisi, vaikka voisikin hiukan surustua, ajatteli naaras ja käänsi katseensa jälleen kohti ilta-aurinkoa. Tuuli puhalsi lempeänä halki niityn, muutamat linnut lauloivat päivän viimeiset sävelensä. Vaikkei nuorikko osannutkaan tilannetta uroksen tavoin romanttisena pitää, oli se hänen mielestään hyvin kaunis. Sitä olisi kurja käydä nyt rikkomaan.

Hetken hiljaisuuden jälkeen näki Kajo kuitenkin sivusilmällään liikettä edessäpäin. Hiukan hämmästyneenä katsahti tummaturkki vierellään istuvaa Ricoa, mikä sai hämmennyksen vain kasvamaan entisestään. Lunnikoira ei näyttänyt lainkaan siltä, että olisi ottanut vieraan mieluusti vastaan. Moista ei ystävällinen naaras ymmärtänyt, mutta käänsi ystävästään piittaamatta hymyilevät kasvonsa kohti tulokasta.
"Hei vaan. Tulitteko tekin katselemaan auringonlaskua?" kysyi kojoottikoira urokselta, joka laski erikoisen aseensa maahan ja istahti kaksikon seuraksi. Oikein mukavaltahan vieras näytti, mitä ihmeen syytä Ricolla oli näyttää noin hapanta naamaa? Yhtä ei nuorikko kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä: miten uros pystyi näkemään mitään värikkään päähineensä ja silmille valuvan harjaksensa takaa?

Kajon pohdinnat saivat kuitenkin kokea varsin äkkinäisen päätöksen, kun jokin yllättäen astui hänen pitkän ja tuuhean häntänsä päälle.
"Iiiik!" kiljahti kojoottikoira kimeästi, kun sydän tuntui hyppäävän kurkkuun säikähdyksestä. Nopeasti hypähti nuorukainen seisovilleen ja pyörähti ympäri niin, että erinäiset korut iskivät äänekkäästi toinen toistaan vasten. Silmät suurina naaras tuijotti, kuinka talloja näytti pinkovan täyttä vauhtia pois päin.
"Mikä se oli?" kysyi Kajo hivenen hätääntyneenä, katseellaan Ricosta turvaa hakien. Koiraeläin, saalis vai jokin vieraan maailman hirviö?

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 15, 2008, 16:43

Kenzie istui siis kahden hahmon vieressä.
"Ajattelin täältä etsiä nukkumapaikkaa ja kyllä täällä onkin kaunis auringonlasku"
Kenzie sanoi ja sitten hän siirsi katseensa auringonlaskuun.

Pian Kenzie säikähti sillä hänen vieressä istuva naaras kiljahti. Kenzie nousi nopeasti ja meni hieman kauemmaksi.

//Sopii myös minulle//

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 15, 2008, 19:13

//Tottahan toki. Kuroi, olet tervetullut. :3

Aamunkajon torjuessa uroksen tarjouksen tämän suupielet valahtivat hivenen alaspäin, mutta alahuuli oli sen verran alhaalla, että hampaat olivat yhä näkyvissä. Rico oli pettynyt, sillä tähän asti Aamunkajo oli ollut vallan innoissaan uroksen ehdotuksista.
"Ymmärrän, rakas Aamunkajo-neiti", Rico sanoi hieman vaisusti.
"Mutta ettehän silti unohda urheaa pelastajaanne?", Rico lausahti naurahtaen pienen hiljaisen tovin jälkeen ja loi pienen hymyn naaraalle.

Rico oli juuri sanomaisillaan jonkin epäystävällisen kommentin urokselle, mutta Aamunkajon kimeä kiljaisu sai lunnikoiran huomion muualle siniharjaksisesta uroksesta.
"Mi-mikä hätänä?!", Rico huudahti hypähtäen itsekin seisaalleen ja katsoi hämmästyneenä nuorta kojoottikoiraa. Tupsukorva taisi pelästyä Aamunkajon kiljahdusta melkein yhtä paljon, kuin naaras itse pelästyi häntänsä päälle astujaa.
Nopeasti uros huomasi jonkin matkan päässä värähtelevät ruohonkorret ja niiden seassa pienen hahmon. Muuta uros ei hahmosta erottanut, kuin punaisen harjaksen.

Hetkeäkään epäröimättä Rico syöksyi tuon hahmon perään. Hahmo ei vaikuttanut kovinkaan isolta tai uhkaavalta, joten mustaharjaksinen olisi valmis uhmaamaan tuota hahmoa, mikäli saisi sen ensin kiinni. Rico lähestyi pakenevaa koiraeläintä, mutta juokseminen pitkässä ruohikossa oli hieman hankalaa.
"H*lvetti soikoon, pysähdy!", Rico karjaisi ja toivoi, että takaa ajamansa tottelisi.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 16, 2008, 18:10

Zaigo luimisti korvansa kuullessaan kimakan kiljaisun takaansa. Luultavasti susipentu oli tallannut juuri tuon kiljaisijan hännän päälle, sillä pian Zaigo kuulikin takaansa juoksuaskelia ja heinikon kahinaa.
'Nyt ne ajavat minua takaa..!' pentu ajatteli hädissään ja kiihdytti vauhtiaan.
Zaigo pinkoi minkä jaloistaan pääsi. Takaa-ajaja kirosi juostessaan ja urospentu säpsähti.
Pian alkaisivat voimat loppua, joten Zaigo teki hurjan u-käännöksen, kaartaen takaa-ajajan ohitse. Nyt oli päästävä pakoon, ja äkkiä!

Susipentu läähätti ja tuon tassut alkoivat jo uupua, kunnes Zaigon etutassu osui johonkin kovaan.
"Aa..!" uroksen suusta pääsi lyhyt huudahdus.
Punaharjaksinen sudenpentu kaatui nurmikkoon ja jäi niille sijoilleen makaamaan.
Tuo ei jaksanut millään nousta; jalat olivat lähes tunnottomat ja kurkkua särki, sillä Zaigo oli niin hengästynyt.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 17, 2008, 23:07

Vaikkei olisikaan tahtonut Ricon pahoittavan mieltään, ei Aamunkajo voinut olla tuntematta pientä huvittuneisuutta uroksen äärimmäisen äimistyneestä ilmeestä naaraan lausuttua ajatuksensa yksin kulkemisesta. Lohduttavasti kojoottikoira hymyili urokselle, koettaen kuitenkin pitää ilmeensä mahdollisimman neutraalina. Se nyt vielä olisikin puuttunut, että nuorukainen olisi purskahtanut nauruun toisen roikkuvan alahuulen ansiosta.
Hetken hiljaisuuden jälkeen lunnikoira näytti onneksi hivenen toipuvan, ja Kajokin saattoi naurahtaa tuon sanoille helpottuneena.
"En koskaan!" vakuutti naaras toiselle ja hieraisi kuonollaan uroksen poskea. Ei ystäviä niin helposti unohdettaisi.

Vieraan uroksen kertoessa olevansa nukkumapaikkaa hakemassa katsahti Kajo niittyä arvioivasti. Lempeä hymy ei kuitenkaan kadonnut minnekään, vaan pysytteli tiiviisti naaraan huulilla, eloisien silmien käydessä läpi hämärtyvää maisemaa.
"Kyllä tämä varmasti olisi oikein hyvä paikka yöpyä", totesi mustakeltainen ja käänsi katseensa takaisin vieraaseen. Hehän voisivat kaikki viettää yötä täällä, yhdessä! Se olisi varmasti oikein mukavaa, ajatteli nuorukainen päätään kallistaen.

Moista ei Kajolla kuitenkaan tullut tilaisuutta ehdottaa, vaan mystinen hännäntalloja veti tehokkaasti koko säikähtäneen naaraan huomion puoleensa. Asiaa vielä pahensi Riconkin pelästynyt katse, mikä sai kojoottikoiran korvat painumaan tiiviisti niskaa vasten. Mikä kamala otus mahtoikaan olla kyseessä? Ja mitä ihmettä se oli nartun hännästä tahtonut?
Ennen kuin naaras oikeastaan ehti tajutakaan, oli lunnikoira kuitenkin jo syöksynyt olennon perään ja nuorukainen jäi silmät suurina tuijottamaan tämän perään.
"Rico!" huudahti Kajo ja otti hätäisen askeleen toisen menosuuntaan. Katse käväisi taemmas vetäytyneessä vieraassa, josta ei näyttänyt olevan juuri nyt apua. Mutta entä jos olento satuttaisi Ricoa? Moista ei naaras tahtonut edes ajatella, vaan lähti pinkomaan toverinsa perään.

Hyvin pian takaa-ajo kuitenkin kääntyi päälaelleen, tuntemattoman olennon vaihtaessa suuntaa ja viuhahtaessa Ricon ohitse. Kojoottikoira jähmettyi kauhusta paikoilleen varmana siitä, että tuon aikomuksena oli käydä suoraan hänen kimppuunsa. Pelko muljahti naaraan vatsassa otuksen lähestyessä kovalla vauhdilla, kunnes tapahtui jotakin täysin odottamatonta.
Kuului vain lyhyt huudahdus ja tummanpuhuva olento katosi pitkän heinikon sekaan. Kajolta kului hetken aikaa tajuta, että vieras otus oli mitä ilmeisimmin kompastunut ja kaatunut nurmen keskelle. Hiljaisuus tuntui kaikuvan ilmassa nartun odottaessa, mahtaisiko toinen nousta ja jatkaa hyökkäystään.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja Aamunkajo lähti varovaisin askelin lähestymään vain parin metrin päässä olevaa vierasta. Toinen kuului huohottavan raskaasti yhä maassa maaten, mikä lohkaisi pois mehevän osan tämän pelottavuudesta. Mutta äärimmäisen auttavainen luonne kun oli, tunki naaraan mieleen pelon tilalle huolestuneisuus.
"Hei?" kysyi kojoottikoira lähes kuiskaten, kun oli päässyt noin metrin päähän maassa makaavasta otuksesta. Ja nytpä naaras näki senkin, että toinen oli kuin olikin koiraeläin, ei mikään tuntematon hirvitys. Vaan oliko toisella jokin hätänä, kun ei edes ylös päässyt nousemaan?

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 18, 2008, 15:55

Kenzie istui ja kuuli että täällä olisi hyvä paikka yöpyä.
"Niin, täällä on kyllä rauhallista"
Kenzie sanoi ja loi leveän hymyn kasvoilleen.

Kenzie seurasi kuinka Rico juoksi tuntemattoman olennon perässä. Kun otus teki u-käänöksen Kenzie lähti juoksuun. Kun otus pysähtyi Kenzie meni sen eteen.
"Mitä sinä juoksit pakoon?"
Kenzie sanoi Aamukajon jälkeen. Uroksemme katsahti missä oli Rico.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 18, 2008, 16:21

Rico teki äkkijarrutuksen urospennun kaartaessa ohitseen. Lunnikoirauros käännähti itsekin ja syöksyi taas pakenevan sudenpennun perään. Kieli roikkui pitkänä tupsukorvan avoimesta suusta. Rico läähätti äänekkäästi ja oli itsekin melko uupunut. Uroksen onneksi pakolainen kuitenkin kompastui ja Ricolla oli tilaisuus saada pentu kiinni. Tupsukorva hypähti maassa makaavan pennun ylle, asettaen etutassunsa tämän molemmille puolille, kuono miltei tämän kuonossa kiinni.

"Mitä v*ttua luulet tekeväsi?! Minun naaraaseeni sinä et koske! Tuliko selväksi?!", Rico huusi naama irvessä niin lujaa, kuin keuhkoista vain lähti.
Hengästyneenä uros katsahti hieman tarkemmin hahmoa, ja huomasi tämän olevan vain harmiton pentu. Hieman alkoi urosta hävettää äskeinen ärähtäminen, turhaahan tuollainen raivoaminen oli. Tupsukorva otti muutaman askeleen loitommaksi uupuneesta sudenpennusta. Rico katseli varovasti ympärilleen, tarkistaakseen, miten Aamunkajo ja siniharjaksinen uros oikein reagoisivat äskeiseen.

"Krhm... Mitä sinä oikein yritit, poika?", mustaharjaksinen lunnikoira kysyi sitten huomattavasti lempeämmällä äänensävyllä, mutta äkäistä ilmettään silti jättämättä.
"Olettehan te kunnossa, neiti?", Rico kysyi sitten ja käännähti nopeasti Aamunkajon suuntaan, vaihtaen vihaisen katseensa perusvirneeseen.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 18, 2008, 17:08

Zaigo kuuli askelia. Uros raotti hiukan pelokkaasti silmiään ja näki edessään, ylempänä siniharjaksisen koiran, jolla oli värikäs pipo päässä. "T-tuota tyyppiä.." urospentu sanoi hengästyneenä ja käänsi katseensa taaksepäin.

Yhtäkkiä Zaigo iskeytyi maahan pelosta hätkähtäen, kun koira syöksyi tuon päälle ja alkoi karjua.
Susipentu oli vaiti eikä oikein tiennyt miten reagoida tuohon raivoamiseen.
"Anteeksi." sanoi Zaigo ja nousi seisomaan, kun karjuja oli jo perääntynyt muutaman metrin kauemmas.
'Kamala huuto, ja vain sen takia, kun minä astuin tuon nartun hännän päälle..' susi ajatteli ja tutki tummansinisillä silmillään kaikkia kolmea koiraeläintä lähistöllään.

Nyt Zaigo kuuli kysymyksen.
"No en mitään, satuinpahan vaan tallaamaan tuon tyttöystäväsi hännänpäälle vahingossa." nuori susiuros vastasi hiukan hämillään.
Punaharjaksinen vastasi lunnikoiran tuimaan ilmeeseen, mulkoilemalla kulmiensa alta hiukan ujostikin.
'Neiti ja neiti.. Mikä prinsessa tuokin narttu luulee olevansa?' Zaigo ajatteli ja tarkkaili hetken aikaa kojoottikoiranaarasta.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 18, 2008, 19:25

Musta koiraeläin ei näyttänyt reagoivan Aamunkajon hentoon kuiskaukseen, mikä ei sinänsä ollut kyllä mikään ihmekään. Niin hengästyneeltä pienikokoinen olento vaikutti, ettei varmasti ollut edes kuullut koko tervehdystä. Lähemmäs ei naaras kuitenkaan uskaltanut mennä, vaan kulmat hivenen kurtistuneina tyytyi kurkottelemaan kohti toista.
Samassa siniharjaksinen vieras kuitenkin saapui kojoottikoiran vierelle ja kyseli maassa makaavalta syytä tämän pakenemiseen. Juuri ja juuri ehti punamusta olento saada vastauksen suustaan, kun kyseinen "syy" jo syöksähtikin varsin rajusti tämän päälle. Nartun oranssit silmät kääntyivät kohti raivoamaan puhjennutta Ricoa ja korvat luimistuivat vasten niskaa, kuin huudon aiheuttaman ilmavirran painamina.

"Älä, Rico!" kivahti Kajo ystävälleen, pöyristyneenä tämän käytöksestä. Toinenhan oli jo maassa, ei tuosta enää vaaraa ollut. Kuin huomaamatta hiipi pieni punakin naaraan poskille, ehkä hetkellisen kiivastumisen aiheuttamana, ehkä Ricon "hänen naaraaseensa" -julistuksen takia. Vaikka nuorukainen pitikin kovasti lunnikoirasta, ei hän pitänyt lainkaan tämän käytöksestä näitä kahta vierasta kohtaan. Sitä paitsi Kajo ei tuntenut olevansa kenenkään omaisuutta, ei ainakaan Ricon.
Ruskeavalkoiseen urokseen enää katsomatta otti nuorikko vielä pari askelta kohti tummaa vierasta, joka nousi kaikeksi onneksi seisomaan. Ilmeisesti tuolla siis ei ollutkaan suurempaa hätää.
Tummaturkin sanat saivat Kajon kuitenkin hämmentymään entisestään, ja vaivautuneena tuo painoi katseensa maahan.
"En minä... Tyttöystävä..." mutisi keltamusta hämillään. Miksi ihmeessä toinen sellaista kuvitteli?

Samassa Rico tiedusteli huolehtivaisesti nartun vointia, ja Kajo tunsi lehahtavansa tulipunaiseksi turkkinsa alla. Sanat "tyttöystävästä" ja "minun naaraastani" kaikuivat häiritsevästi nuorukaisen mielessä. Ei kai vaan Ricokin ollut kuvitellut jotakin... Sellaista?
"O-olen. Minä, tuota, säikähdin vain. Ei minuun sattunut", sopersi naaras pystymättä katsomaan toisia.
Hetken kuluttua Kajo kuitenkin saattoi vilkaista pienikokoista tummaturkkia, anteeksipyytävä ilme kasvoiltaan huokuen.
"Olen pahoillani, että aiheutin niin kovasti hämminkiä. Kuka olet?" Katse kääntyi pian myös toiseen vieraaseen, joka tuntui harmillisesti jäävän hieman ulkopuoliseksi koko jutusta.
"Niin, ja ettehän tekään ole vielä esittäytyneet?" kysyi neiti epäsuorasti toiselta.
Vasta nyt uskalsivat kojoottikoiran niskaan painetut korvatkin pikku hiljaa kohota taas pystyyn, kun vaara tuntui olevan lopullisesti ohi.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 19, 2008, 14:45

Kenzie seisoi sivummalla koska ei hän tähän kuulunut. Kenzie otti pari askelta taakse päin.
"Minä taidan mennä etsimään sopivaa yöpymis paikka"
Kenzie sanoi ja otti suuhunsa aseensa. Kenzie kääntyi hitaasti ja pian hän kuulikin kysymyksen.
"Minä olen Kenzie, entäs te?"
Kenzie sanoi laskettua aseensa maahan. Kenzie loi hymyn ja hänen silmänsä liikkui hiljaa toisesta hahmosta toiseen, mutta sitähän ei nähnyt.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 19, 2008, 18:36

Häpeää äskeisestä raivokohtauksestaan johtuen ei ainakaan lievittänyt se, että Aamunkajo oli käskenyt Ricoa lopettamaan. Kovin hätääntyneeltä ja vaivaantuneelta nuori naaras vaikutti, olisi kai parasta antaa tilanteen hieman rauhoittua.

"Älähän mulkoile siinä, sinä senkin... poikuli...", Rico murahti vaimeasti luoden tuiman katseen suoraan suden pennun silmiin. Ricoa ei lainkaan vaivannut se, että pentu oli kutsunut Aamunkajoa tyttöystäväkseen. Pikemminkin päin vastoin.

"Oh! Älkää itseänne syyttäkö, arvon neiti! Tuo nulikkahan... tai siis... minähän tämän koko sotkun aiheutin...", Rico sanoi vaimeasti, miltei nielaisten sanan minä, painaen päänsä samalla maata kohti.
Äskeinen lausahdus haukkasi suuren palan lunnikoirauroksen egosta, mutta sanoi tuon silti, jottei naaras aivan tympääntyisi tupsukorvan töykeään käytökseen vieraita uroksia kohtaan. Aamunkajo kun niin kovin näytti heistä pitävän ja koko ajan yritti olla heille ystävällinen Ricon nälvimisestä huolimatta. Mustaharjaksinen vilkaisi mustin kuvioin kehystetyillä silmillään vielä tuimasti pentuun vilauttaen samalla kulmahammastaan suupieliensä välistä.

Rico ei tohtinut esitellä itseään siniharjaksiselle urokselle, vaikka tämä kovin ystävällisesti esittelikin itsensä ja vieläpä kohteliaasti tiedusteli muiden paikalla olijoiden nimiä. Rico olisi ollut vallan mielissään, mikäli Kenzie olisi jo häipynyt etsimään itselleen yösijaa. Pitikin Aamunkajon mennä estelemään raitapipoisen uroksen lähtöä. Mutta lunnikoira uros ei näyttänyt happamuuttaan, vaan virnuili "viattomasti", peittäen ilkeät ajatuksensa.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 23, 2008, 17:26

"Äiti nimesi minut Zaigoksi.." valkotassuinen susipentu sanoi, lausuen sanan äiti hivenen vaisusti.
Väkisinkin Zaigon mieleen tulvivat muistikuvat Killer Sielunkantajasta, emostaan, joka oli sisarusten riidan takia itkien juossut tiehensä.
'Äiti.. Missä olet..? Äiti..' nuori, punaharjaksinen pentu ajatteli ja nieli kyyneleensä, vaikka yleensä tuota eivät itkettäneet kovin suuretkaan asiat.

"En minä mikään poikuli ole..! Itse olet tuollainen.. tupsukorva!" Zaigo ärähti, haastaen selvästikin hiukan riitaa.
Urospentua kutsuttiin nyt nulikaksi.
'Nulikka.. Idiootti tyyppi, kokoajan palvomassa tuota narttua..' punaharjaksinen mietti ja vilkuili hiljaa toisia.
Zaigo näki lunnikoiran vilauttavan hampaitaan. Susinuorukainen vastasi tuon irvistykseen murisemalla syvältä kurkustaan, mutta niin vaisusti, että tuskin itsekään kuuli sitä.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 25, 2008, 16:32

Aamunkajon katse kääntyi lähes hätääntyneenä siniharjaksiseen urokseen tuon kertoessa lähtevänsä yöpymispaikkaa hakemaan. Ei kai tuo oikeasti jättäisi häntä kahden edelleen toisiaan solvaavan kaksikon kanssa? Mitä naaras sitten tekisi, jos Rico menettäisi malttinsa ja kävisi uudelleen pennun kimppuun?
Huultaan purren vilkaisi nuorukainen lunnikoiraa ja sudenpentua. Ei hän voinut noita jättää, mutta jotenkin pipopäisen otuksen seura olisi ollut tällä hetkellä paljon houkuttelevampaa.
Kaikeksi onneksi vieras pysähtyi vastaamaan kojoottikoiran kysymykseen, esitellen itsensä Kenzieksi. Sisimmässään narttu huokaisi helpotuksesta; nyt hän sai hetken lisäaikaa miettiä millä saisi tilanteen rauhoittumaan, ennen kuin Kenzie todella lähtisi.

Mustan pennun esittäytyessä Zaigoksi kääntyi Kajo tätä kohden, vetäen lempeän hymyn huulilleen. Olkoonkin muutoin vielä nuori ja kokematon, oli naaras kuitenkin varsin etevä lukemaan toisten tunteita. Ei pienokaisen peitelty surukaan jäänyt nuorikolta huomaamatta, vaikka tämä pysyikin asiasta vaiti. Tuskin mustaturkki olisi nimittäin tahtonut naaraan häntä kaikkien edessä alkavan lohdutella.
Lopulta Ricokin näytti hivenen rauhoittuvan, ottipa jopa syyt tapahtumasta niskoilleen. Vaikkei Kajo ollutkaan lunnikoiraa vielä kauan tuntenut, osasi hän arvata moisen käyvän uroksen luonnon päälle varsin pahasti.
"No, ei ajatella sitä enää. Ja eihän mitään pahaa loppujen lopuksi ehtinyt edes tapahtua", lausahti naaras sovittelevasti ja otti muutaman askeleen kohti lunnikoiraa. Eiköhän tämä tästä alkanut pikkuhiljaa taas sujua, totesi nuorikko mielessään.

Päästyään hivenen lähemmäs ystäväänsä katsahti Kajo tuohon varovasti, kuin kysyäkseen oliko kaikki nyt hyvin. Sitten tuo kääntyi jälleen kohti vieraampaa kaksikkoa, kasvoillaan iloinen hymy, kuin mitään ikävää ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
"Minä olen Aamunkajo, Kuutuulen tytär", esittäytyi naaras muodollisesti ja nyökäytti päätään kumarrukseksi. Käytöstapojen puutteesta ei ainakaan tätä nuorukaista voinut syyttää. Kuten heimonsa tapoihin kuului, jätti tuo kuitenkin nimensä alkuosan, Sirkan, kertomatta. Sen käyttö oli varattu vain nimen haltijan kaikkein läheisimmille ystäville ja perheelle.
"Mutta voitte sanoa Kajoksi", lupasi narttu vilkaisten kohti Zaigoa. Noin nuori pentu ainakaan tuskin jaksaisi naaraan koko nimeä muistaa, saati sitten käyttää.
"Ja tämä tässä on Rico. Hän on lunnikoira", jatkoi kojoottikoira kääntäen oranssit silmänsä kohti ruskeaa urosta huomattuaan, ettei tuo aikoisi ilmeisesti esitellä itse itseään. Rodun lisäksi nuorikon olisi tehnyt hirvittävästi mieli mainita Ricon kuusivarpaisista tassuista, mutta jotenkin se tuntui hieman liian sopimattomalta.

"Me voisimme varmasti kaikki yhdessä etsiä jonkin nukkumapaikan, vai mitä? Ja ehkä katsella vähän auringonlaskua, se näkyy vielä vähän aikaa. Se on todella kaunis tänään", ehdotti Kajo ottaen pari kepeää askelta suuntaan, josta porukka oli aiemmin tullutkin. Kysyvästi hän katsahti Kenzietä, ja pikaisesti Zaigoakin, mutta jätti Ricon tarkoituksella huomiotta. Neiti nimittäin osasi arvata mitä mieltä kyseinen uros asiasta olisi. Hän oli kuitenkin varma, että piikkipantainen muuttaisi kyllä käsityksensä vieraista, jos he vain viettäisivät vähän aikaa yhdessä.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 26, 2008, 15:12

Kenzie seurasi edelleen tapahtumaa ja pian hän lösähti maahan makamaan. Siniharjainen uros seurasi silmillään tapahtumaa pitkän tukan takaa. Kenzie välillä heilutti tukkaa silmiensä edestä, mutta pian hiukset taas palasivat hänen silmisensä eteen. kun Kenzie kuuli tarjouksen että he kaikki etsisivät yöpymis paikkaa ja katsoisivat auringonlaskua Kenzie nousi seisomaan.
"Jos muille käy niin minullekkin"
kenzie sanoi rauhallisesti arvaten että Rico ei pitäisi ajatuksesta, olihan hän muutenkin ollut hieman outo kun knezie ja tuo Zaigo pentu ilmestyivät, tai niin Kenzie luulee.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 26, 2008, 18:16

//hitodama, aivan ylisöpö AK, awww~ Uusi avatarikin on hieno.

'No, ei ajatella sitä enää. Ja eihän mitään pahaa loppujen lopuksi ehtinyt edes tapahtua'. Ricon olisi tehnyt mieli räjähtää huutamaan, raivota ja riehua. Tuo pipopäinen uros ja punaharjaksinen sudenpentu raastoivat uroksen hermoja jo entisestään, eikä Aamunkajon yliystävällinen suhtautuminen vieraita kohtaan ainakaan yhtän lieventänyt ärsytystä. Lunnikoirauros käännähti nuoren uroksen suuntaan tämän kutsuessa Ricoa tupsukorvaksi. Rico katsoi pentua murhaavasti ja kuiskasi hampaanraostaan: "Pidä sinä vain turpasi tukossa, ellet tahdo joutua hankaluuksiin, nulikka." Rico ei tahtonut enää aiheuttaa pahaa mieltä nuorelle kojoottikoiranaaraalle, mutta tuo ärsyttävä kakara oli laitettava ojennukseen. Pitihän tuollaisten nenillehyppijöiden saada tietää, kuka täällä oikein määrää.

Rico ei kuitenkaan näyttänyt kovin iloista naamaa Aamunkajon esitellessä itsensä ja vieläpä Riconkin siinä samassa.
'No ei kyllä h*lvetissä käy minulle', lunnikoira ajatteli yhteisestä illanvietosta ja yösijan etsimisestä.
Rico päätti ottaa hankalan asenteen ja jatkoi töykeää käyttäytymistään Kenzietä ja Zaigoa kohtaan. Itsepähän olivat nokkansa tunkeneet tänne.
"Aiommeko tosiaan yöpyä täällä niityllä? Minä tietäisin paremmankin yöpymispaikan meille kahdelle, rakas Aamunkajo-neiti", Rico lausahti ärsyttävän mankuvalla äänellä, korottaen ääntään 'meille kahdelle' -kohdalla ja vilkaisten silmäkulmastaan ensin raitapipoista urosta, sitten sudenpentua.

Tupsukorva virnisti ja asteli aivan Aamunkajon vierelle, pää korkealla ja ylimielinen ilme kasvoillaan. Nuo rakit saisivat etsiä itse itselleen yösijan, Rico ei ainakaan tekisi hitustakaan noiden yöpaikan löytämisen hyväksi. Lunnikoirauros katsoi nuorta naarasta mustin kuvioin kehystetyillä silmillään. Ricon olisi tehnyt mieli tunkea kuononsa Aamunkajon kuonoa vasten ja hyväillä tätä. Nuo kaksi eivät olisi olleet minkäänlaisena esteenä, pikemminkin päin vastoin. Rico ei kuitenkaan tehnyt sitä, sillä uros ei tahtonut enää hämmentää naarasta. Sen sijaan Rico loi naamalleen hurmurihymynsä ja asettautui aivan keltamustan naaraan eteen. Rico teki niin mielistelläkseen Aamunkajoa, mutta toisaalta ärsyttääkseen kahta muuta paikallaolijaa suoden kaiken huomionsa nuoreen naaraaseen.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 26, 2008, 20:52

Zaigo alkoi haukotella, niin pitkästyttävältä kaikki tuntui.
"Juu, yösija olisi hyvä löytää.." susipentu vastasi Aamukajolle vilkaisten pipopäistä koiraa sivummalla.

Punaharjaksinen sudenpentu sai lunnikoiralta töykeän vastauksen, jossa piikkikaulapantainen uros käski pentua pitämään turpansa kiinni.
"Pidä itse, senkin narttujenmielistelijä!" Zaigo nurisi ja painoi päätään kärttyisesti. Tuo lunnikoira ärsytti sitä todella, tämä kun liehitteli koko ajan kojoottikoiranartun ympärillä, kuin mikäkin perhonen.
'Miten joku voi olla noin ärsyttävä?' pentu ajatteli ja vilkuili tupsukorvaista lunnikoiraa kulmiensa alta.
Zaigo kiristeli hampaitaan. Rico elehti varsin ylimielisesti siirtyessään tuon nartun eteen, kuin yrittääkseen saada Aamukajon huomion kohdistumaan vain ja ainoastaan itseensä.
Pentu huokasi syvään ja yritti hillitä haluaan aukoa päätään oikein kunnolla tuolle lunnikoiraurokselle. Zaigo kääntyi ja katsoi niittyjen toisella laidalla olevaan metsään, jonka taakse aurinko oli painumassa. Pian yö saapuisi tummine varjoineen ja laskeutuisi niittyjen päälle kuin hämäräksi harsoksi.
'Minun on löydettävä äiti, on ihan pakko.. Tahdon äidin luo.. Ikävöin äitiä..' punaharjaksinen pentu mietti ankarasti ja niiskautti.
Tämä kohotti toisen etutassunsa ja hieman kömpelösti pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 27, 2008, 21:54

// Kiitos Yoshi. ^^ Se on ollut valmiina jo vaikka kuinka kauan, mutta tahdoin ensin vaihtaa hahmosivujen ulkoasun, ennen kuin ottaisin tuon AK:n käyttöön. //

Iloisesti hymyili Kajo yöpymispaikan etsimiseen myöntyneelle Kenzielle, sekä katsahti päätään kallistaen Zaigoa, jonka taisikin olla jo varsin väsy. Ihmekös tuo, noin pienten olisi naaraan mielestä kuulunut olla jo nukkumassa äidin vierellä. Vaan missä olikaan pennun emo? Aavistuksen kurtistuivat nuorikon kulmat tuon yhä katsellessa pientä tummaturkkia. Toivottavasti suden emolle ei ollut sattunut mitään ikävää, ei noin nuoren kuulunut olla yksin.
Väkisinkin kojoottikoiran mielessä välähti muisto hänen omasta äidistään, joka oli menehtynyt nuorikon ollessa suurin piirtein Zaigon ikäinen. Naaras ei kuitenkaan ollut jäänyt yksin, olihan hänellä ollut niin isänsä kuin koko muu heimokin tukenaan. Nuorukainen ei voinut edes kuvitella, miten hänen olisikaan käynyt, jos hänen olisi täytynyt selvitä yksikseen suuressa maailmassa.

Aamunkajo havahtui ikävistä muistoistaan Ricon marisevaan ääneen, joka olisi varmasti tunkeutunut tajuntaan vaikka kuolleelle. Oranssihtavat silmät kääntyivät kohti lunnikoiraa, mutta korvat painuivat aavistuksen takakenoon.
"Minä kyllä pidän niitystä..." vastasi naaras vaisusti ja käänsi katseensa hivenen nolostuneena maahan. Yhtäkkiä uroksen käyttämä rakas-liite oli alkanut tuntua jotenkin ahdistavalta, eikä nuorikko olisi tahtonut kuulla sitä Ricon suusta. Hän piti lunnikoirasta niin kovasti, olisi tahtonut olla hänelle mitä parhain ystävä. Vaan entä jos pelkkä ystävyys ei riittänytkään urokselle? Ei naaras tuntenut toista kohtaan mitään muuta, eikä olisi halunnutkaan. Ei hän ollut valmis sellaiseen.

Ricon astellessa aivan kojoottikoiran eteen käänsi Kajo varovasti katseensa tuota kohden. Toinen näytti niin kiltiltä ja mukavalta, mutta äskettäin nähty toinen puoli uroksesta vaivasi narttua edelleen. Se vihainen ja huutava Rico, sitä mustakeltainen lähes pelkäsi.
"Olisi hirveän epäkohteliasta lähteä noin vain", kuiskasi nuorikko itseään hieman pienemmälle koiralle. Korvat painuivat yhä enemmän kohti niskaa, sillä ei naaras olisi tahtonut tällä tavoin väittää vastaan toiselle. Mutta ei hän voinut myöskään jättää kahta vierasta oman onnensa nojaan, ei mitenkään.
Kajo tunsi olevansa erittäin tiiviisti puun ja kuoren välissä.

Samassa hän kuitenkin huomasi sivusilmällään Ricon takana jotakin, mikä sai vaakakupin kallistumaan melkoisesti. Zaigon kömpelö yritys peitellä kyyneliään iski syvästi naaraan sydämeen, eikä tuo voinut mitään sisällään heräävälle huolehtimisvaistolle.
"Me yövymme niityllä, Rico", lausui kojoottikoira koettaen kuulostaa mahdollisimman tomeralta, vaikka ääni värisikin ja naaras tunsi pettävänsä ystävänsä luottamuksen täydellisesti.
Jotta välttäisi uroksen pyytävän tuijotuksen asteli Kajo nopeasti tämän ohi, pysähtyen kauemmaksi jääneen sudenpennun vierelle.
"Tule, mennään yhdessä etsimään sitä yöpymispaikkaa", sanoi naaras laskien päänsä toisen tasolle. Hän pitäisi huolen siitä, että pennulla olisi turvallista seuraa edes tämän yhden yön ajan.

// Btw Kuroi. Niityltä katsottuna aurinko laskee metsän ylle, ei merelle päin. (Eli ts. aurinko laskee länteen.) ^^' >klik< //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 28, 2008, 8:31

Kenzie seisoi edelleen edemällä seuraamassa tilanetta. Uroksemme huomasi pian että Rico alkoi olla äerttynen niin kenzie meni lähemmäksi kolmikkoa. Sitten hän yritti vetäistä Zaigoa kauemmaksi Ricoa.
"Ei häiritä heitä enää"
Kenzie sanoi rauhallisena äänenä yrittäen katsoa Zaigoa silmiin.
"Ja kyllä tuolaisen ison uroksen pitäisi tietää miten käytäydytään nartun ja pennun silmien näkden"
Kenzie yritti sanoa rauhallisesti katsoen Ricoa. Kenzie ei yhtään pitänyt että nartun edessä ärhytään pennulle. Sehän oli varsin ilkeää.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 28, 2008, 15:59

Rico murahti matalalla, mutta kuuluvalla äänellä Zaigolle pennun jatkaessa sanasotaa. Rico kuitenkin naurahti lopulta, sillä punaharjaksisen pennun käyttämä 'narttujenmielistelijä' kuulosti lunnikoirauroksen korvaan enemminkin kohteliaisuudelta, kuin herjalta. Lunnikoirauros käyttäytyi yhtä vastenmielisesti kaikkia uroksia ja pentuja kohtaan. Oikeastaan naaraat olivat ainoita, joita Rico sieti ja joille uros saattoi olla ystävällinen. Itsekkään ja muutenkin hankalan luonteensa vuoksi Ricolla ei oikeastaan ole ainuttakaan urospuolista ystävää. Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen oli muutenkin herralle hankalaa.

Aina Aamunkajo keksi jotain, jolla livistää tilanteesta. Rico katsoi pennun luokse tassuttelevaa naarasta kuonoaan hieman kurtistellen. Pyh, pentu kerjäsi vain nuoren naaraan huomiota, siinä kaikki. Mokomakin itkupilli. Kenzien ehdottaessa Zaigolle paikalta poistumista, Ricon ilme kirkastui ja hymy kohosi uroksen huulille. Hymy kuitenkin hyytyi Kenzien huomauttaessa Ricolle tämän käyttäytymisestä.

"Mitä?! Onko jotain valittamista? Sinuna olisin vain aivan hiljaa ja lähtisin kiltisti vetämään h*lvettiin täältä!", Rico huudahti ja otti muutaman nopean askeleen Kenzietä kohti vilautellen kulmahampaitaan, painaen korvansa luimuun ja häntänsä matalalle.
Uroksen koko olemus muuttui aina vain äkäisemmäksi ja uhkaavammaksi. Rico ei enää välittänyt Kenzien aseesta tai siitä, että tuo siniharjaksinen uros oli Ricoa itseään paljon kookkaampi. Moisille hyypiöille olisi oitis näytettävä, ettei kannata alkaa kettuilemaan. Piikkipantainen uros ei sallisi tuollaista 'pään aukomista' lainkaan. Tupsuhäntä pysähtyi muutaman metrin päähän ja painoi kaulaansa alemmas, valmistautuen hyökkäämään, mikäli Kenzie vielä jatkaisi 'suunsa soittamista'.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 28, 2008, 17:36

// Okei, hitodama. D: Korjaan vihreeni. ^^' //

Punaharjaksinen susipentu niiskautti vielä kerran ja käännähti kokonaan ympäri, tuijottaen metsikköön.
'Äiti on tuolla jossain, ihan varmasti on..' Zaigo ajatteli hivenen toiveikkaasti, mutta surullisesti.

Pentu kuuli Aamukajon sanat niityllä yöpymisestä. Se olisi hyvä idea, mutta Zaigo ei enään kauaan voinut olla paikallaan; tuo halusi tulenpalavasti löytää emonsa ja kertoa tälle kuinka ikävöi tätä. Mutta Killer Sielunkantaja oli kaukana, jossain toisella puolella lauman aluetta, ehkäpä koko saarta, ja se sai valkotassuisen pennun entistä surullisemmaksi.
Zaigo kohotti itkuisen katseensa Kajoon, joka oli saapunut tämän vierelle. Nopeasti punaharjaksinen yritti peitellä itkunsa, painamalla päänsä, harjas peittäen pennun silmät.
"O-okei.." Zaigo vastasi tuolle hiljaisesti ja kohotti päätään hivenen, jotta näkisi minne päin lähteä.

Yhtäkkiä Zaigo tunsi horjahtavansa taaemmas, kun tuo sinitukkainen pipopääkoira kiskaisi pennun sivummalle, eikä punaharjaksinen ymmärtänyt, miksi.
Pentu katsahti syvänsinisillä silmillään Kenzieen ja kuuli tuon sanat "ei häiritä heitä enään".
"Minä en häiritse..! Tuo yksi vain raivoaa minulle kuin mikäkin pomottelija!" Zaigo ärähti kuuluvasti, päästäen kiukkunsa purkautumaan hetkeksi. Mutta pentu kuitenkin nolostui nopeasti ja painoi päänsä uudelleen.
Kenzie puhui Ricosta ja tämän törkeästä käytöksestä.
'Oikein sille rähisijälle..' punaharjaksinen ajatteli katkerana ja käänsi päänsä pois Kenzien lähettyviltä.

Nyt tuo Rico alkoi ärhennellä Kenzielle. Zaigo käännähti äkisti ja huomasi lunnikoiran lähestyvän, uhkaava ilme kasvoillaan. Pentu säikähti hiukan, kun Rico painoi päänsä ja oli valmiina käymään Kenzien kimppuun minä hetkenä hyvänsä. Ei tuo saisi pipopäätä satuttaa.
Samassa punaharjaksinen, nuori susiuros oli astunut pipopään ja lunnikoiran väliin, kuin esteeksi.
"Älä.. koske.. häneen.." Zaigo mumisi rauhallisesti, hiljaa, kasvot peittyneinä tummanpunaisen harjaksensa alle.
Olisi tuon tupsukorvan viimeinen teko, jos tämä menisi satuttamaan Kenzietä.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 29, 2008, 20:04

Lempeästi hymyillen Aamunkajo katseli pikkuista Zaigoa, antoi tuon kaikessa rauhassa piilottaa surunsa, mikäli toinen niin tahtoi tehdä. Suru tosin paistoi läpi naaraankin oransseista silmistä, vaikka tuo koetti sitä hymynsä taakse kätkeä.
Jahka sudenpentu hetken kuluttua nosti katseensa ja myöntyi jälleen yhteisen yöpymispaikan etsintään, nosti kojoottikoira varovasti etutassuaan ja taputti toista hellästi olalle.
"Hyvä", huokaisi naaras hiljaa ja rauhoittelevasti. Kyllä kaikki vielä kääntyisi hyväksi, hoki nuorukainen hiljaa mielessään, vaikka siihen alkoikin olla jo hivenen vaikea uskoa.

Yhtäkkiä Kenzie kuitenkin ilmestyi kuin tyhjästä ja kaappasi Zaigon kauemmas Kajon läheisyydestä. Naaras ei ollut huomannut lainkaan toisen lähestyvän, ja yllättyneenä keltamerkki käänsikin katseensa pipopäiseen urokseen.
"Ei, ette te häiritse!" kivahti Aamunkajo lähes hätääntyneenä, korvien painuessa takakenoon ja kulmien kurtistuessa huolestuneina. Puiset helmetkin iskivät kiivaasti toisiaan vasten, kun narttu pudisteli päätään voimakkaasti puolelta toiselle.
"Rico on vain hieman... Hieman..." koetti nuorikko selitellä ja kääntyi katsomaan jälleen Zaigoa. Pettyneenä naaras joutui kuitenkin toteamaan, ettei hänellä ollut mitään hyvää selitystä ystävänsä käytökselle.

Samassa lunnikoiran ääni jo kajahtikin vihaisena ja vaativana Aamunkajon takaa, saaden naaraan lähes hyppäämään säikähdyksestä. Nopeasti nuorikko kääntyi paikoillaan, ennen kuin peruutti hätäisesti pois raivoavan uroksen tieltä. Korvat painuivat yhä tiiviimmin vasten niskaa, pitkän ja tuuhean hännän hakeutuessa pelon ajamana takajalkojen väliin. Kauhuissaan kojoottikoira katseli, kuinka Rico näytti olevan valmiina hyökkäämään pipopäisen uroksen kimppuun, ja jopa pennun tunkiessa itsensä soppaan mukaan.
"Ei ei ei..." voivotteli naaras itsekseen. Hän tunsi itsensä niin avuttomaksi ja heikoksi, mitättömäksi. Hän ei uskaltanut mennä toisten väliin, eihän hän uskaltanut edes liikkua. Epätoivo, jonka Kajo oli koko elämänsä ajan saanut jotenkin pidettyä poissa mielestään, tuntui tunkevan kylmät lonkeronsa naaraan sisimpään.
"Rico..." henkäisi Aamunkajo anelevalla äänellä, kyynelten tunkiessa nuorikon sameisiin silmiin.
"Älä."

Jos Rico olisikin ollut joku vieras, joku jota naaras ei olisi tuntenut, mutta ei. Hän oli pitänyt ruskeaturkkia ystävänään. Uros oli sentään pelastanut hänet kylmästä, kuohuvasta merestä. Ja sama henkilö oli nyt tekemäisillään avuttomasta pennusta muhennosta.
Naaras ei voinut käsittää. Hän tunsi tulleensa petetyksi.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 30, 2008, 12:52

Kenzie hätkähti hieman kun Rico alkoi rähjätä. Kun Zaigo jypähti heidän väliin Kenzienosti tassunsa ja tönäisi hellästi Zaigoa kauemmeksi.
"SInun on parasta pysyä kaukana, sillä kuka tietää mitä tuo voi tehdä!"
Kenzie huudahti Zaigolle. Uroksemme käänsi katsettaan taas Ricoon.
"Haluatko näyttää tyhmältä neitosi silmissä?! Alat huutaa vieraille ja vielä pennullekkin! Eikö sinuä hävetä"
Kenzie huudahti raivoissaan. Sitten Kenzie katsahti nopeasti Aamukajoa. Kenzie nyökkäsi pienesti pyytäen anteeksi että tällä tavalla räyhii.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 30, 2008, 14:07

"Painu sinä nyt h*elvettiin siitä, nulikka!", Rico huudahti Zaigon asettuessa kahden uroksen väliin.
Piti tuonkin mokoman tunkea itsensä joka paikkaan. Mikäli Aamunkajo ei olisi ollut paikalla, tilanne olisi varmasti ollut paljon vakavampi. Silloin Ricoa ei olisi pidätellyt mikään.

Rico käännähti kohti Aamunkajoa tämän lausahtaessa uroksen nimen. Lunnikoirauroksen naamalle levisi surumielinen ilme nähdessään kyyneleet nuoren naaraan silmissä. Mitä hän olikaan saanut aikaiseksi? Rico oli saanut Aamunkajon... itkemään. Rico tiesi, että nyt olisi viisasta lopettaa, mutta Kenzien sanat saivat lunnikoiran taas raivon valtaan.

"Kuka se täällä tyhmältä näyttää! Katso nyt, mitä olette saaneet aikaan! Jos te ette olisi ängenneet seuraamme, koko sotkua ei olisi ikinä syntynytkään!", Rico raivosi Kenzielle, katsahtaen sen jälkeen pentuun.
Rico painoi katseensa maahan. Urosta hävetti suoraan sanottuna. Hävetti Aamunkajon puolesta. Varovasti Rico käänsi katseensa maasta Aamunkajoon. Rico nosti korvansa pystyyn ja yritti hymyillä.
"A-Aamunkajo-neiti? Älä pelkää. En minä...", Rico miltei kuiskasi ja otti varovasti muutaman askeleen naarasta kohti.
"En minä tee sinulle mitään pahaa...", Rico hengähti ja katsoi nuoren naaraan sameisiin silmiin anteeksipyytävästi.

Ricon olisi tehnyt mieli purskahtaa itsekin itkuun, mutta se ei olisi ollut soveliasta. Eiväthän miehet saisi itkeä. Sen sijaan lunnikoirauros yritti koskettaa kuonollaan kojoottikoiranaarasta, toivoen tämän ottavan hellän kosketuksen vastaan, kuin pyytääkseen anteeksi tapahtunutta.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 30, 2008, 14:25

Zaigo tunsi, kuinka tuo ystävällinen kojoottikoira taputti pentua hellästi olalle. Punaharjaksinen susinuorukainen tunsi olonsa turvalliseksi nartun seurassa, tapahtui sitten mitä tahansa.

Valkotassuinen urospentu käänsi katseensa kohti Aamukajoa, jonka silmistä valuivat kyyneleet.
"K-kajo..!" Zaigo inahti, kun ei muutakaan kyennyt sanomaan. Saman tien nartun itku toi punaharjaksisen mieleen oman emonsa, joka oli itkenyt pentujen riidan takia. Miksi näin piti käydä?

Kenzie tuuppasi Zaigon kauemmas tassullaan.
'Hemmetti soikoon..' pentu ajatteli ja tunsi raivon kuohuvan taas sisällään. Pian Rico saisi tuntea punaharjaksisen hampaat kaulallaan, siitä pentu olisi varma, ellei lunnikoira lopettaisi rähisemistään.
"En minä häntä pelkää..!" Zaigo ärähti ja valmistautui hyökkäämään, jännittäen raajojensa lihakset. Mutta susinuorukaisen olisi odotettava, ja hyökättävä sitten, jos Rico alkaisi käymään Kenzien päälle.
Zaigo ei tuntenut pelkoa, vaan suunnatonta vihaa, joka saattoi peittää pelon tunteen alleen, niin raivoissaan tuo pentu oli. Mutta jotenkuten punaharjas sai kimppuunkäymisen halunsa pidettyä aisoissa.

Rico räyhäsi Zaigolle. Käski painumaan helvettiin. Nyt riitti.
"Painu itse, senkin raivohullu!" pentu karjaisi vihan purkautuessa itsestään.
"Sinä itse et osaa pitää pinnaasi kurissa, olet tuommoinen kääpiökoira muutenkin!" Zaigo kivahti, vaikka tiesi hyvin, että oli itse Ricoa pienempi. Mutta Zaigo kasvaisi tuon lunnikoiran yli jossakin vaiheessa.
Punaharjaksinen susipentu rauhoitteli itseään ja käänsi katseensa sitten Aamukajoon, joka näytti itkevän vieläkin. Zaigo vingahti hiljaa ja tunsi nartun surumielisyyden tarttuvan nyt itseensäkin. Muut ajatukset kaikkosivat hetkeksi pennun mielestä, tuon ajatellessa äitiään. Punaharjas mietti, löytäisikö tätä enään koskaan. Koskaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 30, 2008, 22:04

Jokainen uroksista huusi, Rico Kenzielle ja Zaigolle, pipopää ja pentu takaisin lunnikoiralle. Sekavat tunteet velloivat Aamunkajon päässä ja vatsassa, saaden hänet lähes voimaan pahoin. Hän olisi yhtä aikaa tahtonut niin kiljua ja itkeä, läimäyttää kaikkia päin näköä kuin juosta pakoonkin. Vaan mitään ei keltamerkkinen tehnyt, katseli vain pelosta väristen kolmikon riitaa.
Tällaiseen tilanteeseen ei kojoottikoira ollut koskaan elonsa aikana joutunut. Toki Tasangon heimossakin oli ristiriitoja ollut, mutta aina oli paikalla ollut myös joku, joka oli saanut tilanteen ratkeamaan ilman verenvuodatusta. Aina oli ollut paikalla se järjen ääni, joka oli saanut osapuolet rauhoittumaan tavalla tai toisella. Vaan nyt, kun Kajon olisi täytynyt itse näytellä tätä järkevän sovittelijan roolia, oli hän täysin jähmettynyt. Hän ei pystynyt tekemään mitään.

Jokainen uroksista tuntui vuoron perään katsahtavan säälivästi kohti Kajoa, jolloin naaras painoi murheissaan päänsä. Ei hän kaivannut sääliä, ei ehkä edes lohduttajaa. Hän olisi tahtonut toisten vain lopettavan, tulevan toimeen keskenään tai edes lähtevän sovussa eri suuntiin. Mitä tahansa, kunhan tappelulta vain olisi vältytty.
Kaikessa hiljaisuudessa putosivat kristallinkirkkaat kyyneleet naaraan kiinni painettujen silmäluomien välistä, kadoten nopeasti tuulessa huojuvan heinikon sekaan.

Vasta kuullessaan nimensä mainittavan käänsi Kajo hätkähtäen katseensa takaisin kohti kolmikkoa. Rico puhui, näytti jopa melkein katuvalta. Vaan tuo huulillaan kaartuva virne, joka aiemmin oli tuntunut lämpimän ystävällisyyden osoitukselta, näytti naaraasta nyt teeskennellyltä ja valheelliselta.
Lunnikoiran askeltaessa hitaasti kohti Aamunkajo, kyyristyi narttu mahdollisimman pieneksi, pysytellen kuitenkin paikoillaan. Hän olisi tahtonut paeta, väistää toisen kosketuksen, mutta tiesi moisen teon aiheuttavan mahdollisesti vain entistä enemmän pahaa. Urokselle olisi annettava mahdollisuus pyytää anteeksi, vaikka se tuntuikin erittäin vaikealta.

Ricon sipaistessa hellästi Kajon poskea naaras värähti ja puristi jälleen silmänsä kiinni. Hän olisi niin kovasti tahtonut purskahtaa kunnolla itkuun, mutta hänen oli pakko pysytellä vahvana. Ties mitä muutoin olisikaan vielä tapahtunut.
"Älä satuta heitä, Rico", kuiskasi kojoottikoira ääni särkyneenä väristen. Todellisuudessa se olisi tosin saattanut hyvinkin olla Rico, joka olisi tappelun syttyessä turpiinsa saanut, mutta se oli nyt mitätön sivuseikka. Sillä ei ollut merkitystä.
Lopulta nuorikko pakotti itsensä kääntämään katseensa kohti piikkipantaista urosta. Keltamerkin silmät olivat sameat ja ilme kärsivä, mutta jotenkin hän sai väännettyä kasvoilleen pienen, hennon hymyn.
"Anna olla", hän pyysi koko sydämensä pohjasta.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on May 31, 2008, 15:01

Kenzie katsoi tilannetta ja sitten hän rauhoittui.
"Zaigo, annettaan heidän olla, ei häiritä heitä enää"
Kenzie sanoi lopulta rauhallisena äänenä ja sitten hän kääntyi ja lähti kulkemaan hitaasti asetta kohti. Kenzie nosti aseensa ja käveli sitten taas hiljaa eteenpäin. Lopulta Kenzie pysähtyi ja kääntyi katsomaan tuliko Zaigo mukaan ja oliko Aamukajo tai Rico sanonut mitään.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on May 31, 2008, 18:35

Rico tunsi sydämenlyöntiensä kiihtyvän. Uros oli onnellinen siitä, ettei Aamunkajo yrittänyt pyristellä vastaan lunnikoiran kosketusta. Tupsukorva painoi silmänsä kiinni ja tunsi kirsussaan aamunkajon turkin tuoksun. Lopulta mustaharjaksinen avasi silmänsä ja katsoi nuorta naarasta pahoittelevasti.
"En, jos te niin pyydätte... Aamunkajo-neiti", Rico kuiskasi vastaukseksi kojoottikoiranaaraan pyyntöön.

'Anna olla'. Sanat ikään kuin kaikuivat uroksen mielessä. Miksi tuo naaras tahtoi olla kaikille niin ystävällinen? Miksi Aamunkajo oli niin kiinnostunut noista kahdesta vieraasta uroksesta?

Ricon vatsassa muljahti Kenzien tarttuessa aseeseensa. Uros ei kuitenkaan näyttänyt uhkaavalta. Lunnikoira oli vallan riemuissaan, pipopäähän oli tekemässä lähtöä. Hyvä. Ja vielä jos ottaisi pennun mukaansa, olisi Rico erittäin tyytyväinen. Rico katsoi siniharjaksista urosta ja pentua. Enää piikkipantainen ei raaskinut huudahtaa mitään ilkeää, sillä tilanne näytti jo hieman rauhoittuneen.

"...Älkää lähtekö", Rico sai kuitenkin syljettyä sanat suustaan, vaikka se tekikin erittäin kipeää uroksen egolle.
Nuo sanat sanottuaan lunnikoira painoi katseensa maahan. Äskeinen hävetti Ricoa suunnattomasti, mutta uros teki sen vain Aamunkajon vuoksi.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on May 31, 2008, 20:37

Punaharjas mulkoili hiljaa Ricoa tummansinisillä silmillään. Tämä teki nyt sovintoa nartun kanssa.
'Mikä kaksinaamainen törppö..', Zaigo ajatteli happamasti.
Aamukajo näytti selvästi masentuneelta. Mitäpä tässä tilanteessa voisi muutakaan tehdä, kun katsoa vierestä.

"Niin, ehkä meidän pitäisi jättää heidät kaksin..", punaharjaksinen susinuorukainen huokaisi ja kiepahti kokonaan ympäri, kääntäen selkänsä lunnikoiraurokselle.
Ei Zaigo tahtonut lähteä, eikä tämä tiennyt edes, miksi suostui Kenzien pyyntöön. Zaigo olisi tahtonut jäädä näyttämään Ricolle, kuka on kuka. Mutta turhaan, sitä oltiin jo kävelemässä mäenrinnettä alas, kohti tummanpuhuvaa havumetsää.

Susiuros oli jo kävelemässä mäkeä alas, ruohonkorret kahisten toisiaan vasten pennun pyyhältäessä näiden lävitse.
Zaigo pysähtyi kuin seinään, kuullessaan Ricon pyytävän näitä jäämään.
'Mitäh..?!', punaharjaksinen ajatteli ja kääntyi varovaisesti katsomaan Ricoon ja Aamukajoon.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on May 31, 2008, 23:30

Yhä näytti Kajo kovin kurjalta, mutta tuo huulilleen kiivennyt hymynpoikanen tuntui kasvavan aavistuksen, muuttuvan kenties aidommaksikin. Oranssit silmät katselivat lähellä olevaa Ricoa, kunnes luomet sulkivat jälleen katseen pois näkyviltä.
"Kiitos", henkäisi kojoottikoira helpotusta äänessään, kun uros lupasi olla tekemättä toisille pahaa. Hetken epäröityään painoi nuorikko otsansa vasten lunnikoiran otsaa. Toisen musta harjas sekoittui nartun auringonkeltaiseen harjakseen, kuin yö ja päivä, jotka auringonlaskussakin toisensa kohtasivat.

Hetken siinä seisottuaan kantautuivat ensin Kenzien ja pian myös Zaigon puheet Aamunkajon niskaa myötäileviin korviin, jotka sanojen ansiosta nousivat hitaasti takaisin päälaelle. Nuorikko veti itsensä askeleen verran kauemmaksi Ricosta ja avasi silmänsä, muttei pystynyt katsomaan niillä ketään paikallaolijoista.
Ehkä olisi todellakin parempi, jos kaksikko lähtisi, ajatteli naaras kaikessa hiljaisuudessa. Ei hän sitä olisi missään nimessä toivonut, mutta se saattoi olla ainoa keino rauhan säilyttämiseksi. Laiha sopu oli parempi kuin lihava riita, kuten sanottiin.

Tilanne kuitenkin koki jälleen uuden, mitä yllättävimmän käänteen Ricon pyytäessä siniharjaksista urosta sekä sudenpentua jäämään. Yllättyneenä kohotti Kajo katseensa ruskeaturkkiseen urokseen, joka näytti erittäin häpeilevältä siinä maata tuijotellessaan. Naaras toivoi, että häpeä olisi johtunut uroksen aiemmasta rähjäämisestä, vaikka sisimmässään tiesikin paremmin. Samalla hän kuitenkin tunsi pienen punan jälleen kiipeävän poskilleen; Rico oli sanonut sanansa hänen takiaan.
Hymy kasvoi jälleen asteen kojoottikoiran kasvoilla hänen heilauttaessaan häntäänsä varovan toiveikkaasti. Se kohtelias Rico oli sittenkin vielä jossakin siellä alla, vaikka näyttikin välillä jääneen jonkin pahan ja vihaisen puolen jalkoihin.

Huomatessaan Kenzien ja Zaigon siirtyneen jo hieman kauemmas, otti naaras muutaman varovaisen askeleen heitä kohden. Nuorukaisen silmistä paistoi pahoitteleva katse, kun hän katsoi vuoron perään molempia vieraita.
"Ymmärrän kyllä täysin, jos haluatte mennä, mutta..." Hieman epäröiden nielaisi naaras sanansa ja katsahti keltaisia tassujaan. "...Toivoisin, että voisitte jäädä", lausui keltamerkki hetken rohkeutta kerättyään.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on Jun 2, 2008, 10:39

Kenzie katsoi ihmeissään Ricoa joka oli sanonut että heidän pitäisi jäädä.
"Zaigo, haluatko jäädä?"
Kenzie kysyi lopulta pennulta joka oli jo lähtemässä pois.
"Minä voin kyllä toki jäädä, mutta jos Zaigo haluaa että saatan häntä niin minun pitää varmaan lähteä."
Siniharjainen koira sanoi ja hymyili pienesti.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 2, 2008, 21:02

Rico tunsi, kuinka kaikki tuijottivat häntä mitä ällistyneemmät ilmeet kasvoillaan. Miksi pitikään mennä möläyttämään jotain niin typerää? Nyt pentu ja pipopää eivät ainakaan lähtisi ikinä. Ja jos oikein huonosti kävisi, Rico joutuisi kestämään tulevan yön ja ehkä jopa seuraavan päivänkin tuota hermoja raastavaa kaksikkoa! Tupsukorva nosti varovasti päätään vilkuillen muiden suuntaan takkuisen otsaharjaksensa lomasta.

Noh, tärkeintä kuitenkin oli, että Aamunkajo oli taas onnellinen. Se sama iloinen Aamunkajo. Ricon harmiksi naaras ei kuitenkaan tainnut pitää uroksesta sillä tavalla, kuin tämä piti naaraasta. Rico tahtoi olla kojoottikoiralle tietenkin paljon enemmän, kuin pelkkä ystävä. Niin lunnikoira tahtoi aina olla kaikkien tapaamiensa narttujen kanssa. Tupsuhäntä oli kuitenkin sangen mielissään saamastaan kosketuksesta, jonka Kajo oli antanut. Naaras oli ihan itse omasta tahdostaan tehnyt niin. Ehkä Ricolla olisi vielä toivoa? Niin uros itse ainakin tahtoi uskoa.

Ruskeaturkkinen otti muutaman askeleen ja istahti naaraan rinnalle. Rico soi lyhyen ja hivenen tuiman katseen Zaigoon ja Kenzieen, mutta käänsi sitten sen mustakeltaisen naaraan puoleen. Ricon kasvoilla paistoi taas se sama tuttu hurmurivirneensä, jota tuo aina kovin mielellään esitteli kauniille neidoille.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 2, 2008, 21:54

Laskeva aurinko värjäsi havupuiden latvat oransseksi ja muutamat linnut kujersivat vielä jossakin kaukana.
Zaigo höristi korviaan, kuullessaan rapinaa läheltä. Pimeys oli laskeutunut niitylle, vain sirkat sirittivät ruohonkorsien seassa. Punaharjaksinen tuijotti edelleen vaitolaisena kojoottikoiraa ja lunnikoiraurosta, jotka olivat molemmat hieman hämillään tästä kaikesta.
Mutta eipä tämä nuori susiuroskaan kovin iloiselta näyttänyt, pikemminkin tämä oli häpeissään tapahtuneesta.
"Mutta..?", Zaigo kysyi Kajolta tuijottaen tätä toisella silmällään, toinen silmä peittyneenä punaisen harjaksen taakse.

Kenzien kysymys herätti Zaigon mietteistään. Pipopää kysyi, tahtoisiko pentu jäädä.
"E-en minä tiedä.. Tahdon vain löytää äidin.. Siinä kaikki.", mustaturkki selitti nopeasti.
Kenzie tahtoisi jäädä, mutta Zaigolla oli tilanne toinen; tämä tahtoisi niin kovasti etsiä äitinsä, vaikka toisten seura tuntuikin houkuttelevalta. Eihän se olisi mukavaa, jos pitäisi viettää yö yksin.

Hetken mietittyään Zaigo huokaisi ja lausahti hiljaa:
"Lähden sitten aamun koitteessa.. Etsimään äitiä.", pentu totesi ja kääntyi kokonaan ympäri.
Punaharjaksinen susi asteli nyt tuttaviensa luokse ja istui nurmikkoon uupuneena.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 3, 2008, 17:50

Vaikka vasta hetki sitten oli Rico tuntunut mitä pelottavimmalta ja kamalimmalta olennolta, tunsi Aamunkajo nyt olonsa hivenen itsevarmemmaksi uroksen saapuessa hänen vierelleen. Hän ei ollut yksin, ei edes tällä vieraalla saarella. Pienesti hymyillen naaras katsahtikin lunnikoiraa tämän istuutuessa, ennen kuin siirsi huomionsa taas kauempana olevaan kaksikkoon.
Kezie ilmoitti voivansa jäädä, mistä ilahtuneena kojoottikoira kallisti päätään ja sai korviinsa pujotetut helmikorut helähtämään toisiaan vasten. Zaigo sen sijaan näytti epäröivämmältä, haki hämmentyneenä katseellaan tukea naaraasta, joka nyökäytti päätään toista rohkaistakseen. Pentu saisi tehdä ihan kuten itse tahtoisi, kukaan ei rankaisisi häntä valintansa tähden. Siitä keltamerkki kyllä pitäisi huolen.

Sudenpennun sitten mainitessa emonsa löytämisestä kävi Kajon hymy tiukemmaksi, kulmien aavistuksen kurtistuessa. Naaras kyllä ymmärsi pentua, ja olisi ehkä tahtonut auttaakin tätä äitinsä löytämisessä.
"Mutta pian tulee pimeää, ja silloin etsiminen on hyvin hankalaa", lausui nuorikko totuudenmukaisesti. Sitä paitsi yöllä saattoi olla jopa vaarallista haahuilla miten sattui, varsinkin jos sattui olemaan melkoisen pienikokoinen olento, kuten vaikkapa sudenpentu.
"Ehkä voisit nyt levätä yösi hyvin ja aloittaa etsimisen aamulla, kun olet oikein virkeä?" ehdotti naaras ottaen pienen askeleen kohti Zaigoa.

Kaikeksi onneksi pentu myöntyikin, eikä jättänyt kojoottikoiraa murehtimaan takiaan, vaan asteli Ricon ja Kajon luokse. Helpottuneena huokaisten vilkaisi naaras jälleen vierellään istuvaa lunnikoiraa jokseenkin pahoittelevan näköisenä, tietäen kyllä mitä uros todellisuudessa olisi tahtonut tapahtuvan kaksikon lähtemisen suhteen. Siksi nuorikko olikin toiselle hyvin kiitollinen ja toivoi, että uros saisi pidettyä kielensä kurissa. Enempää sanasotaa ei tälle illalle kaivattu.
Hetken kuluttua kääntyi oranssien silmien katse kiertämään pitkin niittyä, lopulta taivastakin vilkaisten. Aurinko oli valitettavasti ehtinyt jo painua puiden latvojen taakse, joten tilaisuus kauniin maiseman ihailuun taisi olla tältä erää ohi.
"Mielestäni tässä olisi ihan hyvä paikka nukkua", tokaisi naaras muita kysyvästi katsahtaen. Samanlaista niittyä se oli joka puolella nelikon ympärillä, joten paikan vaihtaminen olisi voinut ollut hivenen turhaa. Sitä paitsi Kajo tunsi olevansa jo melkoisen väsynyt kaiken jäljiltä, eikä häntä juurikaan huvittanut enää kulkea pitkiä matkoja nukkumapaikkaa hakien.
Kuin väsymystään todistaen venyi naaraan suu saman tien mojovaan haukotukseen, jolloin kojoottikoirakin kävi istumaan pitkien heinien keskelle.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on Jun 4, 2008, 10:07

Kenzie kuunteli kuinka Zaigo epäröi, mutta lopulta hyväksyi jäädä tänne.
"Tässä on kyllä hyvä nukkua"
Uroksemme lausahti ja sitten hän lösähti makamaan.
"Minä jo aloitankin nukkumisen"
Kenzie sanoi ja pisti silmänsä kiini. Pian uroksemme oli jo sikeässä unessa.

//Tästä tuli lyhyt koska siskoni vinkuu vieressä//

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 4, 2008, 17:17

Ricoa ärsytti suunnattomasti. Uros kuitenkin yritti parhaansa mukaan peitellä sitä ja virnuili vain. Pennusta päästäisiin ainakin aamulla eroon. Toivon mukaan pipopääkin häipyisi siinä samassa. Toivottavasti Aamunkajo ei vain keksisi mitään tyhmää ideaa, kuten esimerkiksi sitä, että he lähtisivät nulikan mukaan etsimään tämän emoa. Tai mitään muuta vastaavaa, yhtä älyvapaata.

Ricon mielestä olisi ollut mukavampaa yöpyä niityn laidalla, puiden vierellä. Ajatus avoimen taivaan alla nukkumisesta tuntui lunnikoirasta jotenkin ahdistavalta. Toisaalta, ei tupsukorvaa edes väsyttänyt. Ei sitten tippaakaan. Vastahan he olivat kojoottikoiranaaraan kanssa ottaneet pienet torkut kalliomuodostelman huipulla. Tuskimpa Aamunkajokaan kovin väsynyt olisi. Mmh, hyvä vain. Kun siniharjaksinen ja sudenpentu nukahtaisivat, he saisivat olla taas hetken kahdestaan.

Rico katsahti jälleen naaraaseen ja tunki otsansa tämän poskea vasten, puskeakseen mustakeltaista leikkisästi. Suupielet korvia hipoen uros käännähti ja asettautui makuulleen tuoksuvalle nurmele, pitäen kuitenkin katseensa yhä naaraassa. Rico rapsutti maata kuusivarpaisella etutassullaan, juuri samalla tavalla kuin uros oli raaputtanut aiemmin päivällä kiveä kaksikon ollessa pienellä 'vuorikiipeilyllä'. Lunnikoira teki sen aivan huomaamattaan. Tajutessaan, mitä oli tekemässä, venyi uroksen suupielet vain entisestään. Tuo hassu tapa oli painautunut uroksen alitajuntaan ja tupsukorva teki sitä huomaamattaan.

//Mielestäni olisi ihan kiva pelata se yökin. Tai Rico tuskin heti nukahtaa, joten mikäli teille vain sopii, voisimme pelata yönkin, hm? Voidaanhan me pelata se sillä lailla aika nopeasti, sillä jos Kenzie ja Zaigo ovat jo nukahtaneet, ei teillä sinänsä oikein ole mitään pelaamista. Saa heittää kivillä.

///*auts* Onko näin? No, siinä tapauksessa teemme niin kuin hitodama käskee, vai? (Käskee, kamala kun saan sen kuulostamaan rumalta, anteeksi. Heitä toinen kivi.)

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 4, 2008, 17:52

Vielä viimeisetkin auringonsäteet pilkahtivat tummien havupuiden takaa, kunnes nekin katosivat metsän taakse. Pimeys laskeutui saaren ylle.
Zaigo kellahti istuma-asennosta kyljelleen, venyttäen niskaansa kohti selkäänsä. Tuntui hyvältä kun sai olla joidenkin kanssa, jotka pitäisivät huolta. Ei Ricokaan enään ollut niin inhottava punaharjaksisen susipennun mielestä. Pikemminkin tämän käytös oli muuttunut kokoaan. Zaigo oli hyvillään siitä.

"Niin, kyllä mun varmaan pitäisikin viettää yö tässä..", susipentu vastasi Aamukajon kehotukseen venytellen nyt kaikkia raajojaan niin pitkäksi kuin ne saattoivat venyä.
Väsymys alkoi jo tuntua Zaigon päässä, ja tuon silmäluomet alkoivat pikkuhiljaa valahdella kiinni. Pentu avasi suunsa valtaisaan haukotukseen ja maiskutteli suutaan sen jälkeen.
'Väsy.. En jaksa pysyä hereillä..', Zaigo ajatteli melkein puoliääneen.

Pipopäinen koirakin näytti kellahtavan Zaigon lähistölle, pitkään nurmikkoon. Sitten se nukahti.
'Kenziekin on väsynyt.. Minunkin pitäisi varmaan nukkua jo..', punaharjaksinen susiuros mietti unisesti.

Zaigo vilkaisi vielä Ricoa ja Aamukajoa, myös Kenzietä, ja antoi sitten silmäluomiensa valua hitaasti kiinni.
"Hyvää yötä..", pentu kuiskasi hiljaa itsekseen.
Zaigoa väsytti suunnattomasti, ja tuntui kerrassaan ihanan levolliselta päästä unten maille. Nyt mikään ei voisi häiritä punaharjaksista susinuorukaista.

// Jos saan kysyä, niin tuleeko tässä näiden nukkuessa sitten sellainen aikaharppaus aamuun, vai pelataanko se nukkuma-aikakin? o.o //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 4, 2008, 21:04

// Valitettavasti tämä peli ei voi enää kovin kauaa venyä, sillä käsittääkseni Kenzie lähtee kohtapuoliin kesänviettoon jonnekin, mistä ei oikein pääse pelaamaan. Olenko oikeassa, Kenzie? Siten hänen olisi hyvä saada hahmonsa pelattua pois melko pian, eihän sitä voi tännekään jättää roikkumaan.
Eli pelataan nyt sitten vaikka tätä alkuyötä vielä nopeasti viestillä tai parilla, jonka jälkeen Kenzie voi aikahypyn jälkeen aamulla vetää hahmonsa kulkemaan omia polkujaan. =3
Ja koska nukkuvilla hahmoilla on vähän paha roolia, voitte Kenzie ja Kuroi vaikka halutessanne kertoa mitä unta hahmonne näkevät.
*heittää Yoshia kivellä ihan huvikseen* //

Kenziekin saapui Zaigon tavoin lähemmäs Ricoa ja Aamunkajoa, asettuen pian makaamaan nurmelle. Vielä yhden hymyn soi naaras pipopäälle, vaikkei ollutkaan varma, pystyikö toinen sitä harjaksen ja päähineen alta näkemään.
"Öitä Kenzie", lausahti nuorikko häntäänsä heilauttaen urokselle, ennen kuin kääntyi katsomaan jo varsin unisen näköistä Zaigoa. Sääli, että noin suloinen pentu oli mennyt emonsa hukkaamaan. Ei kojootikoira voinut muuta kuin toivoa sydämensä kyllyydestä, että tummaturkki vielä äitinsä joskus tavoittaisi.

Kajon mietteet kuitenkin keskeytyivät, kun Rico tuntui yllättäen tunkevan itsensä kiinni nuorikon poskeen. Hivenen taisi naaras toista jopa säikähtää, mutta tahtomatta sitä urokselle näyttää päästi hän ilmoille vain pienen naurahduksen. Nopeasti vilkaisi keltamerkki vielä nurmelle kierähtänyttä Zaigoa, ennen kuin soisi enemmän huomiotaan sitä ilmiselvästi kerjäävälle lunnikoiralle.
"Hyvää yötä Zaigo", huikkasi narttu olkansa yli sudenpennulle.
Pian kääntyivät oranssit silmät kuitenkin takaisin Ricoon, jolla naaras hymyili päätään kallistaen. Myös hän päätti käydä makaamaan nurmelle, olihan hän nelikon ainoa enää pystyssä oleva jäsen.

Korut kilahtelivat toisiaan vasten kojoottikoiran asettautuessa heinien sekaan, tuoden pientä ääntä hiljaiseen alkuyöhön. Hetken tyytyi naaras lojumaan vatsallaan maata vasten, ennen kuin kierähti selälleen, päätyen lähes kiinni Ricoon.
Yhä lämpimästi hymyillen suuntautui nuorikon katse kohti kaukana ylhäällä kohoavaa taivasta. Yksi metsän huonoja puolia oli ollut myös se, ettei taivasta ollut puiden välistä juurikaan voinut nähdä. Se oli saanut avomaastoon tottuneen naaraan tuntemaan olonsa jotenkin turvattomaksi. Ei voinut nähdä tähtiä tai kuuta ja aurinkoa, ei mitään mistä ottaa suuntaa. Kojoottikoirasta oli tuntunut, kuin hän olisi voinut jo seuraavalla askeleella olla täysin eksyksissä, vailla mitään tietoa olinpaikastaan. Vailla tietä kotiin.

Hieman unisen näköisesti kääntyi Kajon pää kohti Ricoa. Niin, eihän hänen tarvinnut enää osata reittiä takaisin Tasangolle. Tämä saari, Andriaana, oli nyt hänen kotinsa.
"Mitä mietit?" kysyi naaras kuiskaten, irrottautuen samalla omista mietteistään. Oli jo melko hämärää, mutta lähellä makaavan lunnikoiran virne olisi erottunut kyllä vaikka pilkkopimeässä.
Jälleen venyi naaraan suu pieneen haukotukseen, jota ei tahdonvoimalla saanut poissa pidettyä. Kaikki uusi oli saanut nuorukaisen kovin väsyneeksi, vaikka hän olikin jo aiemmin päivällä lunnikoiran kanssa pienet torkut ottanut. Pian kutsuisi unten maailma myös keltamustaa naarasta, mutta sitä ennen hän voisi vielä viettää pienen hetken ystävänsä kanssa.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on Jun 4, 2008, 22:54

//olet ihan oikeassa, lähden täältä mummon luokse joka asuu Venäjällä ja tulen vasta elokuussa, joten nähdään sillin taas. taidan jo nyt vetäistä pois//

Kenzie makasi hiljaa unessa, mutta pian hän havahtui.
"Minun pitää mennä, tunnen jotakin, minä lähden"
Kenzie nousi yllättäen ja otti aseensa suuhun ja lähti nopeasti juosten pois muiden luota.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 5, 2008, 12:19

Lunnikoira vetäisi katseensa pois naaraasta siirtäen sen Kenzieen. Rico ei voinut olla hymyilemättä. Näytti siltä, että pian he saisivat taas olla aivan kahden Aamunkajon kanssa. Pentu tuskin enää roikkuisi heidän kimpussaan kun pipopääkin kerta lähti menemään. Melko outoa käytöstä Ricon mielestä, ensin ängetään väkisin seuraan ja sitten vaan lähdetään yhtäkkiä. Mutta se ei virnuilevaa lunnikoiraurosta haitannut. Uros käänsi katseensa taas takaisin keltamerkkiseen ja uros hymähti tyytyväisenä.

"Olette niin suloinen, Aamunkajo-neiti", Rico sanoi ja hymähti jälleen, antaen häntänsä heilahdella keveästi.
Hännänpäänsä mustat pitkät karvat kahisuttivat hennosti ruohonkorsia. Pieni kevyt tuulahdus raikasti ilmaa mukavasti.
"Haistatko? Mmh, ihana tuoksu", Rico lausahti ja nuuhki raikasta ruohon tuoksua.
Pian uroskin kellahti selälleen, piehtaroiden ensin nurmessa ja kääntäen sitten itsensä kyljelleen niin, että kasvonsa olivat kohti kojoottikoiranaarasta. Tupsukorva antoi päänsä painautua vasten pehmeää maata, vaikkei tätä väsyttänyt tippaakaan.

"Väsyttääkö teitä jo, neiti?", Rico kysyi Aamunkajolta tämän haukotellessa.
Ruskeaturkkinen vilkaisi olkansa yli uinuvaa pentua. Tuo näytti jo vetelevän täysillä sikeitä. Jälleen käänsi uros mustien kuvioiden kehystämät silmänsä nuoreen naaraaseen. Rico jatkoi äskeistä 'leikkiään' ja puski hellästi kuonollaan naaraan kylkeä.

//Moikka, Kenzie. Pidä hauskaa. : )

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 5, 2008, 16:05

// Heippa, Kenzie. ^_^' //

"Äiti..! Älä mene!", Zaigo karjui henkensä edestä.
Punaharjaksinen susipentu seisoi tyhjässä, mustassa tilassa.
Killer Sielunkantaja katosi pimeään tyhjyyteen.
"Äitii!", pentu huusi itku kurkussa.
Yhtäkkiä Zaigo näki itsensä tappamassa Necroa. Veri roiskui Necron kaulalta ja se toinen Zaigo katosi äkkiä. Necrokin katosi, vain verijäljet jäivät pimeyteen.
Zaigo asteli verilätäkön vierelle. Peilikuva heijastui siitä punaisesta nesteestä. Peilikuva, jossa Zaigo oli yltä päältä veressä ja haavoilla.
"Mi-mikä paikka tämä oikein on!?", punaharjaksinen karjui täyttä kurkkua.
Zaigo kuuli jonkun huutavan nimeään.
Pentu käänsi katseensa ja näki kuinka jokin musta hahmo raateli emoaan. Killerin alla oli verilätäkkö, joka kasvoi kasvamistaan.
"Ä-äitii!", pennun huuto kaikui tyhjyydessä.
Killer Sielunkantaja huusi Zaigoa nimeltä, kuin apuun, mutta pentu ei voinut hievahtaakaan. Vähitellen punaharjaksisen emon huudot alkoivat muuttua kirkunan ja rääkymisen sekaiseksi ääntelyksi.
"ZAIGO!"

"Äiti..!", Zaigo huudahti, mutta huomasi saman tien, että se oli ollut vain unta, vaikka kaikki tuntui vieläkin niin todelliselta.
Punaharjaksinen susipentu katseli ympärilleen kauhuissaan, varmistaakseen, ettei enään ollut painajaiskuvia.
Zaigon läähätti, hengitys väristen.
Kyyneleet kirposivat väkisinkin pennun silmiin ja tuo alkoi itkeä hysteerisesti. Zaigo painoi päänsä etutassuihinsa ja tuon hartijat tärisivät.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 5, 2008, 18:38

// Juu hyvää matkaa Kenzielle, ja kiitos peliseurasta! ^^
*heittää Yoshia toisellakin kivellä* Tämähän on hauskaa. => //

Hetken hiljaisuuden jälkeen Kenzie näyttikin yhtäkkiä nousevan pystyyn heinikon seasta, ja vieläpä poislähtöaikeisssa. Selällään maaten katseli Aamunkajo tuota hölmistynyt ilme kasvoillaan. Olikohan toinen edes nukkunut oikeasti, vai näytellyt vain?
"Tuota, hei nyt sitten..." lausui naaras melko vaisusti pois jolkottelevalle pipopäälle. Olikohan tuo kenties tahtonut vain saada Zaigon pysyttelemään Ricon ja Kajon seurassa sanomalla, että tahtoi itsekin olla muiden kanssa? Niin tai näin, oli siniharjaksinen jo kadonnut varsin nopeasti hämärään maisemaan. Mielessään heitti Kajo vielä pikaiset hyvästit tuolle melko omaperäiselle, mutta silti niin mukavalle koiraeläimelle.

Hetken toisen perään tuijoteltuaan käänsi naaras katseensa vierellään kellivään lunnikoiraan. Pieni hihitys karkasi nuorikon huulilta Ricon tätä jälleen kerran kehuessa.
"Olette sanoneet sen jo varsin monta kertaa, Rico hyvä", totesi kojoottikoira hymyillen. Ei hän kyllä ymmärtänyt moisia sanoja sen paremmin kuin ensimmäiselläkään kerralla, mutta otti ne toki ilolla vastaan. Oli oikein mukavaa, kun joku hänestä tai vaikkapa vain ulkonäöstäänkin piti.
Ricon mainitessa ruohon tuoksusta painoi naaraskin kuononsa vasten maata, sulki silmänsä ja veti nurmen ja maan tuoksua henkeensä.
"Melko samanlainen, kuin kotona." Vaan miksikäs sitä ruoho toiseksi muuttuisikaan, vaikka mantereelta toiselle matkattiinkin? "Niin raikas", jatkoi nuorikko vielä raukeana.

Mitään ei ehtinyt Kajo vastata Ricon tiedusteluun naaraan väsymyksestä, kunnes Zaigon hätääntynyt ääni yhtäkkiä parahti ilmoille. Salamannopeasti oli naaras jo pompannut seisovilleen, pentua hätääntyneesti katsoen. Hetkisen oli nuorikko kovin epätietoinen siitä, mikä toisen oli mahtanut tulla, mutta helpotuksesta huokaisten hän tajusi pian kyseessä olleen luultavasti vain paha uni.
Lapojaan kohauttaen katsahti kojoottikoira pahoittelevasti Ricoa, ennen kuin asteli keveästi sudenpennun vierelle.
"Noh, kaikki on hyvin", kuiskasi naaras punaharjaksiselle lohduttavasti, taputtaen tätä varovasti selkään. Olkoonkin vain vielä melkoisen nuori, ei keltamerkiltä ainakaan äidinvaistoja puuttunut.

Hetken tuntui kojoottikoira olevan kuitenkin kahden vaiheilla, katsoen vuoron perään niin Ricoa kuin Zaigoakin.
"Hyvää... Hyvää yötä Rico", lausui naaras lopulta urosta pää kallellaan katsoen. Ei tässä nyt muutakaan voinut, eihän hän voinut itkevää pentua yksin jättää!
Niinpä kävi nuorikko makaamaan tummanpuhuvan penikan vierelle, painaen kuononsa vasten tämän kyynelistä kostunutta poskea.
"Nukutaan nyt", kuiskasi naaras silmänsä kiinni painaen.

// Minun puolestani ainakin voidaan nyt se aikahyppy ottaa. Jos Rico vielä jotakin tykkää hommata niin senkun sitten, sillä tuskin tuo viitsii kuitenkaan Kajoa tulla hereille tökkimään. ^^ Ja voihan Rico olla vaikka ilkeä ja häipyä yön turvin paikalta?
Mutta ihan miten haluatte, minulle käy kaikki. //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 5, 2008, 20:31

//*auts* Teidän kanssanne on niin mukavaa pelata, että en raaskisi Ricoa ihan vielä pois viedä. Roikutan sitä nyt vielä ainakin parin viestin verran Zaigon ja Kajon kiusana.
Mitäs mieltä te olisitte siitä, jos Aamunkajo vaikkapa lätisi Zaigon mukaan etsimään tämän emoa tai muuten vaan soisi huomiotaan enemmän Zaigolle, kuin Ricolle. Tai sitten Zaigo alkaisi jotenkin ärsyttää tupsukorvaa? Rico sitten tietenkin suutahtaisi tästä ja lähtisi paikalta. Tämä siis tapahtuisi tämän aikahypyn jälkeen. Vastalauseita? Tällä kertaa en tosin enää anna heittää itseäni kivillä, mutta piiskaa saa antaa.

"Niin olen. Mutta kun te olette niin ihastuttava, että siihen ei yksi kerta riitä", Rico sanoi ja naurahti.
Rico oli juuri sanomaisillaan jotain uutta kehua naaralle, mutta punaharjaksisen sudenpennun parkaisu esti sen. Juuri kun heillä alkoi taas olla oikeasti hauskaa. Piti tuonkin nulikan aina pilata kaikki! Miten Aamunkajo edes viitsi mennä lohduttamaan moista itkupilliä, sehän kerjäsi vain ilmiselvästi huomiota. Eihän nyt mikään uni voinut niin paha olla, että itkemään piti ruveta. Omapahan oli pennun ongelma, jos oli äitinsä jonnekin hukannut. Aivan kuin se muka olisi Aamunkajon tehtävä leikkiä nulikan varaemoa. Pyh, naiset ja heidän yliäidilliset vaistonsa.

Rico nosti päänsä ja katsoi olkansa yli kyynelehtivää pentua ja tätä lohduttavaa naarasta.
"Hyvää yötä...", Rico tuhahti nyrpeällä äänensävyllä.
Uros painoi taas päänsä maata vasten. Lunnikoira oli selkä toisiin päin. Nyt alkoi kunnon mökötys. Ja sitä kestäsi niin kauan, kunnes Aamunkajo tajuaisi heivata penskan jonnekin. Naaraan huomio ei selvästikään riittänyt sekä Ricolle että Zaigolle. Se ei yksinkertaisesti näyttänyt riittävän heille molemmille. Tupsukorvan kasvoilla oli nyrpeä ilme, mutta sitä eivät pentu ja kojoottikoira nähneet. Ricoa ei väsyttänyt vieläkään, mutta silti tuo painoi silmänsä kiinni ja yritti saada unta. Pitkän tovin siinä maattuaan sai uros unen päästä kiinni ja tuo nukahti.


Aamuauringon ensisäteet tunkivat itsensä Befalaksen havumetsän ylitse. Oli vielä aikainen aamu. Linnut laulelivat jossain. Ilma oli vielä hieman viileä ja kostea, mutta päivästä tulisi varmasti vähintäänkin yhtä lämmin kuin eilisestä. Piikkipantainen lunnikoirauros heräsi. Tämä haukotteli ja maiskutteli hieman suutaan. Uros nousi seisomaan ja venytteli raajojaan. Uros katsahti vierellään olevaa naarasta ja sudenpentua. Ensin ruskeaturkkinen hymyili näitä katsoessaan, mutta sitten uros muisti eilisiltaisen. Hymy hälveni nopeasti ja tilalle tuli kurtistunut kuono ja kulmat. Pyh. Mökötys jatkuisi yhä. Rico asteli hieman kauemmaksi kaksikosta ja istahti niityn kostealle nurmelle kääntäen jälleen selkänsä Zaigolle ja Aamunkajolle.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 5, 2008, 21:02

// Voisihan tuo onnistuakin, tuo että Zaigo alkaa ärsyttää Ricoa ja se sitten häippäsee. 8o //

Kyyneleet kastelivat punaharjaksisen pennun tassut melkein kokonaan, niin paljon tuo oli painajaistaan säikähtänyt.
Pian Zaigo kuitenkin lopetti itkemisensä niiskautukseen, kuullessaan Aamukajon rauhallisen äänen.
Pentu kohotti itkuisten silmiensä katseen narttuun ja pyyhkäisi toisella tassullaan kyynelkarpalot poskiltaan.
Aamukajo siirtyi nyt Zaigon vierelle. Pentu tunsi olonsa hiukan turvallisemmaksi, kun oli joku, joka lohdutti.
Itkeminen oli uuvuttanut Zaigon kokonaan, tuo painoi siis silmäluomensa kiinni ja nukahti nopeasti sikeään uneen.


Pikkulintujen viserrys kantautui punaharjaksisen susipennun korviin, ja tuo raotti silmiään hitusen, nähdäkseen, oliko jo aamu.
Zaigon oli pakko siristellä silmiään, sillä aamuauringon valo häikäisi tuon melkein kokonaan.
Vielä unenpöppöröisenä tuo susiuros käänteli päätään nähdäkseen ympärilleen. Kaukana, niityn toisella puolen näkyi havumetsikköä, joka reunusti koko niityn.
Zaigo veti syvään henkeä, haukotellen sitten.
Ilma tuoksui todella raikkaalta, hivenen kosteahkolta myös.
Pentu vilkaisi vieressään nukkuvaa Kajoa, joka näytti olevan vielä kokonaan unessa.
'Missäköhän Rico on..?', punaharjaksinen mietti ja sai nopeasti vastauksen kysymykseensä; kyseinen lunnikoira istui kauempana kaksikosta, selkä näihin päin.
Zaigo oli unohtanut vihansa Ricoa kohtaan ja lähtikin tallustelemaan tuota lunnikoiraurosta kohti.
"H-huomenta..", pentu lausahti tuolle, pysähtyen kaiken varalta muutaman metrin päähän Ricosta.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kenzie on Jun 6, 2008, 11:12

//Tulin nopeasti käymään ja sanomaan että HYVVÖÖ KESSÖÖ kaikille! Ja kiitos peliseurasta//

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 6, 2008, 23:39

// *vilkuttaa Kenzielle* Samoin mitä mainiointa kesää teikäläiselle! n_n //

Zaigo tuntui pikkuhiljaa rauhoittuvan, kun Aamunkajo tämän vierellä hiljaa lepäsi, pennulle turvaa tuoden. Varsin nopeasti laskeutuikin hiljaisuus niityn ylle, sudenpennun vajotessa takaisin unten maille.
Toisen nukahtaessa kohotti naaras vaivihkaa päätään, Ricoa katseellaan hakien. Samalla paikalla lunnikoira yhä näytti makaavan, kuin missä oli Kajon lähtiessäkin ollut, mutta selkänsä hän oli kaksikolle kääntänyt. Hiljaa huokaisten kallisti nuorikko päätään: uros taisi murjottaa heille.
Painaessaan päänsä takaisin tumman penikan vierelle sulki keltamerkki jälleen silmänsä. Vaikkei hän voinutkaan nyt tehdä piikkipantaisen uroksen hyväksi mitään, lupasi Kajo mielessään korjata tilanteen aamun tullen. Silloin Zaigo voisi lähteä omalle retkelleen emoaan etsimään, kun taas kojoottikoira voisi viettää hetken aikaa ystävänsä seurassa.
Pian lipuivat mietteet pois naaraan mielestä, ja tämä vajosi syvään ja rauhalliseen uneen.


Aamun alkaessa sarastaa oli Kajo yhä tiiviisti unten mailla, tietämättä ympärillään alkavasta uudesta päivästä mitään. Ei riittänyt lintujen liverrys eikä aamukasteen raikas tuoksu naarasta herättämään, ei ainakaan ennen muita paikalla olevia henkilöitä.
Lopulta alkoivat kojoottikoirankin silmäluomet toki aukeilla, ja raukeana ja hyvin levänneenä antoi nuorikko suunsa venyä leveään haukotukseen. Etujalkojaan venytellessään naaras tosin huomasi, että jokin hänen viereltään puuttui. Zaigo oli poissa. Yhä venytellen nousi kojoottikoira istumaan, samalla ympäristöään tiiraillen. Ei näkynyt muuten myöskään Ricoa.
Ihmetellen kääntyi nuorukainen ympäri, huomaten onnekseen kaksikon vain vaihtaneen paikkaa. Molemmat urokset tönöttivät selin naaraaseen päin, tuskin huomaten tämän heräämistä. Niinpä soi keltamerkki itselleen vielä hetken pienoiseen aamuverryttelyyn, ennen kuin lähti kulkemaan kaksikkoa kohden.

Keveät olivat kojoottikoiran askeleet tähän aikaan vuorokaudesta; kantoihan hän sentään Aamun nimeä itsellään. Puiset helmet helähtelivät hennosti toisiaan vasten ja ruohikko suhisi vaimeasti, kun naaras enemmän loikki kuin käveli kohti Ricon ja Zaigon olinpaikkaa.
"Huomenta te kaksi!" huikkasi nuorikko päästyään kuulomatkan etäisyydelle toisista. Myös hän näytti täysin unohtaneen Ricon iltaisen murjotuksen, lähes tappeluksi yltyneestä kinasta nyt puhumattakaan. Sellaisia ei voinut uuteen päivään kantaa mukanaan, ne olivat kadonneet auringonlaskun mukana. Uuden päivän koittaessa oli hyvä tilaisuus aloittaa uudelta, puhtaalta pöydältä.

// Noh, jos siinä nyt sitten niin kävisi, että Rico jo valmiiksi suivaantuneena ottaisi nokkiinsa jostakin Zaigon sanomisista, ja Kajo kävisi sitten pentua puolustamaan. (Mielellään en Kajoa kuitenkaan veisi Zaigon emoa etsimään, sillä siitä lukeutuisi melko pitkäaikainen jopi; Killer on nääs paraikaa pelissä, jossa tulee saamaan surmansa. (Toisen hahmoni toimesta, kröhöm.) Kuolleita on paha löytää, ja jos ruumis löytyisikin, olisi Kajon sitten ryhdyttävä ihan viralliseksi keinoemoksi. ^^' Sitä en välttämättä halua.)
Mutta joo, operaatio lunnikoiran ärsytys käynnistykööt minun puolestani. //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 8, 2008, 14:59

//Anteeksi pieni jumitus. Vietin viikonloppuni hornassa, jossa ei ole tietoakaan tietokoneesta. Mutta joo, Zaigo alkakoon Ricoa ärsyttämään.

Punaharjaksisen sudenpennun huomenien toivotus keskeytti Ricon mietiskelyt. Lunnikoira käänsi päänsä pentua kohden, muttei tohtinut vastata tälle. Vaimeasti tuhahtaen käänsi piikkipantainen päänsä takaisin siihen suuntaan, jossa se oli ennen Zaigon saapumista ollutkin. Uros yritti olla suomatta pennulle minkään sorttista huomiota. Juoskoon nyt vaan takaisin sinne Aamunkajon helmaan itkemään.

Ruskeaturkkinen säpsähti kuullessaan kojoottikoiranaaraan äänen. Korvansa liikahtivat äänen suuntaan ja uroksen olisi niin mieli tehnyt vastata. Mutta niinhän Rico ei voinut tehdä. Aamunkajo oli tehnyt selväksi, että pentu oli hänelle Ricoa tärkeämpi. Tupsukorva ei kuitenkaan tohtinut olla naaraalle ilkeä. Tämä vaivautui kääntämään päänsä mustakeltaisen suuntaan ja pieni hymykin koiran suupielillä vilahti. Ehkä Rico voisi antaa Aamunkajolle vielä tilaisuuden.

Uros nousi seisomaan ja ravisteli turkistaan ruohonkorsien aamukasteen. Muutaman askeleen tuo otti kaksikkoa kohden. Nyrpeän lunnikoiran naamalla ei kuitenkaan ollut sitä iloista virnettä. Kasvot peruslukemilla tupsuhäntäinen katsahti ensin naaraaseen, sitten pentuun. Nuo näyttivät molemmat unohtaneen eilisen. Tai ainakin olivat unohtavinaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 8, 2008, 15:08

Linnut liversivät kauniisti ja kevyt tuulenvire pyyhkäisi niittyjen ylitse, heiluttaen Zaigon tummanpunaista harjasta.
Pian pentu kuulikin Kajon toivottavan hyvää huomenta molemmille.
"Huomenta vaan", punaharjaksinen urospentu sanoi ja heilautti häntäänsä iloisuuden merkiksi. Myös hymy käväisi Zaigon huulilla.
Oikein mukava aamu tästä tulisikin.

Sudenpentu odotteli Ricon toivottavan myös hyvät huomenet, mutta sai vastaukseksi vain vaimean tuhahduksen.
Zaigon suusta pääsi vaimea urahdus sen merkiksi, että pennun pinna alkoi pikkuhiljaa kiristyä. Miksei Rico voinut vastata Zaigolle ihan vain tämän mieliksi?
"Hei, vastaa jo", punaharjaksinen tokaisi ja luimisti hiukan korviaan siltä varalta, jos saisi kuulla lunnikoiran vihaisen huudon.
Pentu käveli hivenen kyyryssä Ricon sivulle, vilkuillen tätä syvänsinisillä, tapittavilla silmillään. Vastaisi nyt edes, jos osasi puhua.

//Joo, Zaigo alkaa nyt ärsyttämishommiin. x3//

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 9, 2008, 22:39

// Lol no oli Yoshi ihan hirveän sietämätön kahden päivän jumitus sinulla. ='D Minä sanoisin vasta viikkoa pidempää pelaamattomuutta kunnon the jumiksi.
Btw nätti uusi hahmo sinulla. Ronja on ihana nimi, eikä shibojakaan Andriaanassa liiemmin ole näkynyt. ^^ //

Zaigon toivotellessa huomenia katsahti iloisesti hymyilevä Aamunkajo tätä päätään kallistaen. Keveästi loikki naaras lähemmäs pentua, lopulta tämän vierelle seisahtuen.
"Nukuitko hyvin pikkuinen?" kysäisi kojoottikoira sudelta samalla, kun muutamalla hellällä vedolla suki hampaillaan toisen punaista harjasta hieman suorempaan. Oli moinen nukkumisen jäljiltä nimittäin varsin sekalaisessa järjestyksessä.

Pian kääntyi nartun katse myös edempänä istuvaan Ricoon, joka ei syystä tai toisesta ollut tervehdykseen vastannut. Kääntyipä lunnikoira kuitenkin kohti toisia, suoden pienoisen hymynkin keltamerkkiselle. Aurinkoisesti hymyili kojoottikoira takaisin urokselle, välittämättä sen kummemmin toisen vaiteliaisuudesta. Kieltämättä moinen tuntui kyllä hivenen oudolta, Rico kun ei ollut aiemmin tuntunut olevan mitään maailman hiljaisinta sorttia.

Piikkipantaisen ottaessa muutaman askeleen kohti kaksikkoa lähti Kajo tätä vastaan häntäänsä heiluttaen. Pian kuitenkin kuului naaraan takaa Zaigon ääni, tämän kehottaessa Ricoa vastaamaan johonkin. Kulmiaan ihmetyksestä kohottaen vilkaisi nuorikko ensin pentua, sitten itse Ricoa. Eihän hän ollut kuullut suden esittämää kysymystä, joten syystäkin tunsi naaras olevansa hieman ulalla.
"Mihin sinun pitäisi vastata?" kysyikin narttu lunnikoiralta, vilpitön ihmetys äänestään paistaen.

Jälleen kääntyi oranssisten silmien katse Zaigoon, kun tämä hieman kyyryssä kävellen hiippaili Ricon toiselle puolen. Aavistuksen kurtistuivat kojoottikoiran kulmat epäilyksen tunkiessa nuorikon pieneen mieleen. Eivät kai urokset aikoneet yhä jatkaa eilistä kinaamistaan?
"Vastaisit nyt", kuiskasi Kajo hivenen turhautuneena Ricolle. Kuinka toiset oikein jaksoivat? Mitä vikaa olisi ollut elää sulassa sovussa muiden kanssa, vailla jotakin naurettavaa poikien valtataistelua? Kyllä häneltä ainakin riitti huomiota ihan molemmille uroksille, ei siitä voinut olla kyse. Ei niin mitenkään.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 10, 2008, 12:14

//No kun te aina niin salamana vastaatte, niin en viitsisi tiellä pyöriskellä. 8D Kiitoksia vain, tuollainen shibatyttö syntyi siinä muutaman kahvitauon aikana että hupsis vaan. :'')

Hieman nyrpeänä lunnikoira katseli kuinka keltamerkkinen kojoottikoiranaaras suki sudenpennun harjasta. Suoraan sanottuna Rico oli kateellinen moisesta pennun saamasta huomiosta. Vieläkin parempi syy olla vastaamatta.

Tupsukorvan pää kohosi ja ilme kirkastui Aamunkajon tassutellessa urosta vastaan. Lyhyen hetken se veikeä flirttivirne käväisi lunnikoiran kasvoilla. Ricon kulmat kuitenkin kurtistuivat pennun anellessa urokselta vastausta. Uros ei sanonut nuorelle kojoottikoiranaaraalle mitään, katsoi vain pentua äkäisenä.

"Oikein ihastuttavan riemukasta huomenta vaan! Etkai nähnyt painajaisia?!", Rico lausahti inhottavan mankuvalla äänellä.
Uros teki sen tahallaan. Tuollainen mokomakin sintti. Pelkkä pennun läsnäolokin sai uroksen ärsyyntymään. Piikkipantainen asteli Aamunkajon toiselle puolelle niin, että naaras jäi kahden uroksen väliin. Rico luimisteli hieman korviaan. Uros katsoi naaraaseen anelevasti. Lunnikoira ei sanonut sitä ääneen, mutta mielesään toivoi, että Aamunkajo tajuaisi, että Rico tahtoo pennusta eroon. Eivätkö he voisi jo lähteä? Pentu kun ei itse sitä tuntunut tajuavan tehdä.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 10, 2008, 16:01

Zaigo hymyili Aamukajolle, mutta hymy hyytyi pian, kun pennun mieleen palasi se kamala painajainen jonka tämä oli nähnyt viimeyönä.
"No... Joo, kyllä minä ihan hyvin nukuin", punaharjaksinen vastasi Kajolle ja virnisti.
Narttu suki Zaigon tummanpunaista harjasta, ja se kutitti pentua hivenen.
"Hei, ei saa kutittaa!", pentu hihitteli silmät ummessa ja pudisteli päätään.

Pian Zaigo näki Ricon kärttyisen katseen ja pentu kyyristyi hiukan hyökkäysasentoon, pää kallellaan.
"Senkin äkäpussi! Nyt on aamu, eikä saa olla kiukkuinen!", pentu haastoi leikkimielistä riitaa puheillaan.
Punaharjaksinen tunnisti lunnikoiran inhottavan, ilkeän äänen. Tämä sai Zaigon olon ärsyyntyneeksi, mutta harmilliseksi.
'Miksi Ricon pitää olla koko ajan noin inhottava? Olenko minä tehnyt jotakin väärin?', pentu ajatteli ja painoi päänsä harmissaan.
Ei tämä viitsinyt sanoa vielä sanaakaan lunnikoiraurokselle, mutta Zaigon sisällä kamppaili viha, jota pentu yritti pidellä sisällään.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 11, 2008, 22:59

// Tämä on muuten ollutkin aivan hirmuisen nopeatahtinen peli. Melkein jo hengästyttää, puuh. Ei oikein meinaa jaksaa enää niin pitkää kirjoittaa. ='D //

Vaimeasti naurahtavalta Aamunkajolta jäi tyystin huomaamatta Ricon nyrpeä ilme naaraan sukiessa Zaigon pörheää harjasta. Oranssien silmien katse kun oli kiinnittynyt lunnikoiran sijasta tummaturkkiseen pentuun.
"Pysy paikoillasi, niin ei kutita", neuvoi kojoottikoira hellästi nuorempaansa, mutta antoi sitten toisen punaisten kutrien olla. Eipä niiden nyt kovin trimmatuilta tarvinnutkaan näyttää, kunhan vain eivät pääsisi pahoin takkuuntumaan.

Hetken verran loisti Ricon huulilla tuo koiralle ominainen hymy, josta Kajo niin kovasti piti. Nopeasti ilme kuitenkin haihtui tuhkana tuuleen Zaigon astellessa lähemmäs kaksikkoa. Oli enemmän kuin selvää, mitä lunnikoira nuorukaisen läsnäolosta ajatteli, eikä naaras pitänyt siitä lainkaan. Olihan toinen sentään aikuinen, jonka olisi kaiken järjen mukaan luullut osaavan edes jonkin verran käyttäytyä.
Vaan ei, ärtymys loisti uroksen jokaisesta sanasta, jonka tuo liioitellun inisevällä äänellä hukalle lausui. Kojoottikoiran kulmat painuivat entisestään ja hänen olisi tehnyt kovasti mieli potkaista Ricoa, joka kaiken lisäksi pakeni pentua naaraan toiselle puolen. Itsekin jo hivenen ärtyneenä katsoi nuorikko kohti piikkipantaista, joka näytti lähinnä anovan apua nartulta.

Zaigon leikkimielisesti Ricoa nälviessä käännähti Kajo hetkeksi kohti urospentu, hivenen korviaan luimistaen.
"Älä viitsi", lausui naaras kuitenkin rauhallisesti, vailla suurempaa torumisen sävyä äänessään. Olihan keltamerkki nimittäin samaa mieltä tumaturkin kanssa.
Katse kääntyi jälleen takaisin lunnikoiraan, jolle Kajo pettyneestä ilmeestään huolimatta heilautti sovittelevasti häntäänsä. Ei tämän nyt tarvinnut taas mennä tähän.
"Mutta Zaigo on kyllä ihan oikeassa. Et viitsisi enää murjottaa", sanoikin naaras tuoden mielipiteensä julki.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 12, 2008, 12:10

//No hei, sinun superhyperlyhyt on minun superhyperpitkä, eli elä nyt stressiä viestien pituudesta ota! 8D

Zaigon haastaessa riitaa, muttakin vain leikkimielisesti, menetti Rico malttinsa, eikä enää pystynyt pitää kieltään kurissa.
"No sitä nyt alkaa lievästi sanottuna hieman ärsyttämään, kun tuollainen nulikka vinkuu ja vikisee koko ajan nenänsä edessä!", lunnikoirauros huudahti ja murahti.

Ricon mielentila kuitenkin nousi hieman. Heheh, nyt sai pentu osakseen "toruja", niitä se olikin ansainnut oikein kunnolla. Ricon harmiksi Aamunkajo ei kuitenkaan kuulostanut kovinkaan vihaiselta, pikemminkin lempeältä. Tämä hetkellinen mielentilan kohoaminen kuitenkin laantui, sillä nyt Kojoottikoiranaaras käänsi päänsä piikkipantaista kohden. Tuo kakara ei todellakaan ollut oikeassa! Lunnikoirauros päättäisi jatkaa ärsyttävää linjaansa niin kauan, kunnes punaharjaksinen pentu olisi häipynyt.

"Minähän murjotan juuri tasan niin kauan, kuin tuo riivatun kakara pyöriskelee jaloissani!", Rico kivahti.
Lunnikoira katsoi vihaisesti pentuun, joka pää painuksissa oli kojoottikoiranaaraan toisella puolella.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 12, 2008, 12:27

Aamukajo kehotti Zaigoa pysymään paikallaan, jotta ei kutittaisi.
"Nokun kutittaa silti", pentu naureskeli hiljaa ja tökkäsi tassullaan Kajoa leikkisästi kuonoon.
Punaharjaksinen laskeutui makaamaan maahan, uninenhan tuo vielä olikin.
Kun pentu oli kiusoitellut Ricoa hiukan, naaras yhtäkkiä kääntyi kohti tummaturkkista ja kehotti, ettei tämä viitsisi enää.
"Nokun.. Rico on niin kiukkuinen..", Zaigo marisi hiljaa ja katsahti lunnikoiraan.
Tupsukorvainen näytti kovin vihaiselta ja nyrpeältä.
Kuitenkin Aamukajo hetken päästä sanoi pennun olevan oikeassa Ricon suhteen.
Punaharjaksinen käänsi tummansinisten silmiensä hämmästyneen katseen Kajoon.

Lunnikoiralta nähtävästi paloi pinna Zaigon ärsytettyä tätä, kun Rico niin vihaisesti huudahti. Tummaturkkinen suuttui hiukan ja päätti avata suunsa.
"En ole mikään nulikka, enkä vingu enkä vikise!", pentu huudahti takaisin tupsukorvaiselle.
Punaharjaksinen kiristeli hampaitaan vihasta ja luimisteli korviaan.
Nyt Rico kertoi kiukuttelevansa niin kauan kuin Zaigo tässä olisi, ja haukkuipa pentua vielä riivatun kakaraksi.
"Minä en ole mikään riivatun kakara!", susipentu karjaisi vihoissaan ja loikkasi Aamukajon ohitse kohti lunnikoiraa.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 13, 2008, 14:48

// Okei, koetan olla stressaamatta. 8D //

Jälleen katkesi Ricon pinna ja uroksen huuto sai Kajon korvat tälläkin kerralla painautumaan vasten niskaa. Nyt ei naaras tosin ollut puoleksikaan niin peloissaan kuin viimeksi, ennemminkin hän alkoi olla vihainen. Sitä ei kojoottikoira todellakaan usein ollut ikipositiivisine luonteineen, mutta nyt olivat jopa hänen hermonsa koetuksella. 'Kuka tässä vinkuu ja vikisee!', huusikin keltamerkki, mutta onneksi vain mielensä sopukoissa. Hampaansa kuitenkin kiristyivät jo ikävästi toisiaan vasten, oranssisten silmien tuijottaessa tuimina Ricoa. Kuinka toinen kehtasi käyttäytyä noin, sitä ei voinut kohtelias naaras mitenkään käsittää.

Zaigokin alkoi jälleen kuulua hiiltyvän, pennun lopulta koettaessa jopa loikata kohti lunnikoiraa. Ellei Kajo olisi arvellut pennun saavan pahemman kerran selkäänsä, olisi hän saattanutkin toisen antaa tehdä mitä ikinä mieli. Ehkäpä lunnikoiralle olisikin tehnyt hyvää saada pieni opetus samaan tyyliin, kun tottelemattomalle penikalle annettiin kasvatuksellisessa tarkoituksessa ympäri korvia.
Kaksikon tappelu olisi ollut kuitenkin aivan liian epätasaväkinen, joten nopeasti yritti naaras iskeä etutassunsa Zaigon eteen, koettaen pidätellä toista.
"Älä!" tiuskaisi nuorikko niin terävällä äänellä, ettei hän olisi uskonut itsestään edes sellaista lähtevän.

Hitaasti kääntyi nuoren naaraan katse takaisin Ricoon, ilmeensä ollessa varsin turhautunut ja pettynyt.
"Ehkä... Ehkä sinun pitäisi sitten mennä muualle, ettei tarvitse murjottaa", lausui keltamerkki jo rauhallisemmin, mutta yhä hyvin totisena. Kyllä hän toki tajusi uroksen tahtoneen jäädä kahden Aamunkajon kanssa, mutta naaras itse ei sitä juurikaan halunnut.
Valitettavasti hän joutui myöntämään itselleen, että oli tainnut olla pahasti väärässä Ricon suhteen, niin kurjaa kuin se olikin. Mieluusti olisi naaras uskonut toisen olevan kiltti ja hyvä ystävä, mutta se olisi ollut vain harhakuvaa, kuvitelmaa. Sisimmässään lunnikoira ei kai ollutkaan se olento, jonka nuorikko oli vasta eilen kalliolla tavannut.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by yoshi on Jun 13, 2008, 16:13

//Se on nyt sitten moimoi Ricolle. Kiitoksia molemmille! Oli kyllä tosi mukava peli. : ) Erittäin mielelläni pelaisin teidän kanssanne joskus vaikka uudemmankin kerran.

Ruskea-valkoturkkinen lunnikoirauros painoi korvansa tiiviisti niskaansa vasten ja paljasti komean rivistön valkeita hampaita suupielistään. Samalla tämä laski kaulaansa hieman alemmas, kurtisti kuonoaan ja kulmiaan, painoi häntänsä jalkojensa väliin, pörhisteli niskakarvojaan ja otti tukevan haara-asennon. Uros oli valmis hyökkäämään punaharjaksisen sudenpennun kimppuun minä hetkenä hyvänsä. Tuollainen pottuilu sai Ricon raivostumaan.

Matalan, mutta voimakasäänisen murinansa alta uros kuitenkin kuuli Aamunkajon sanat. Piikkipantainen lopetti uhkaavan ääntelynsä, nosti päänsä ja jopa pisti hampaat taas piiloon. Hämmästys suorastaan loisti tupsukorvaisen kasvoilla. Vaikka uroksen mielestä kojoottikoiranaaras soi enemmän huomiotaan pennulle, ei Rico olisi kuitenkaan uskonut niin lempeän ja hyväntahtoisen naaraan pyytävön poistumaan. Ricon suu kirjaimellisesti loksahti auki. Nyt olisivat kyllä kaikki mahdollisuudet menetetty. Aamunkajo oli oikeassa: Jos pentu ei suostuisi lähtemään, oli Ricon lähdettävä.

"Ehkä sitten niin...", Rico tiuskaisi, kunhan vain hämmästykseltään kykeni.
Piikkipantainen vetäisi taas kulmansa ja kuononsa kurttuun ja painoi suupielensä alas. Tupsuhäntä vilkaisi harmaaturkkista pentua, mutta siirsi pian katseensa takaisin kojoottikoiraan. Rico käännähti ja otti hitaasti pari askelta pois päin. Tämä painoi päänsä alas ja luimisti korviaan. Se vihainen ilme tosin katosi hetkeksi uroksen kasvoilta. Varovasti lunnikoira käänsi päänsä kohti kaksikkoa, katsoen keltamerkkistä naarasta silmiin.

"Minä oikeasti pidin sinusta... Mutta tunne ei tainnut olla molemminpuoleinen", uros lausahti melko lempeällä äänensävyllä verrattuna äskeiseen.
"Mutta jos tuo riesa ei suostu lähtemään, minun on tehtävä se! Hyvästi ja s*atanan rattoisaa loppuelämää teille kummallekin!", Rico huudahti.
Uros joutui miltei pidättelemään kyyneliä. Tämä painoi silmänsä tiukasti kiinni ja kiristeli hampaitaan. Koira katsahti vielä viimeisen kerran pentuun ja sen jälkeen naaraaseen. Sitten se lähti juoksemaan niityn halki, kohti havupuiden suojaa.

Vielä ennen astumistaan Befalaksen havumetsikköön käänsi uros päänsä siihen suuntaan, josta oli lähtenyt. Rico näki vain kaksi pientä tummaa hahmoa, pienemmällä punainen harjas ja hieman suuremmalla keltainen. Murheissaan uros kuitenkin käänsi katseensa taas menosuuntaan ja jatkoi matkaansa reippaasti hölkäten.

//Heha, olin kirjoittanut vahingossa "Rivo" kun piti kirjoittaa "Rico". :''''''D

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 13, 2008, 22:28

//Heippa sitten, Yoshi! 8) Oli todella mukava pelata kanssasi.//

Punaharjaksisen susipennun kurkusta kohosi matala, jokseenkin uhkaava murina.
Zaigo oli juuri loikkaamassa vielä likeemmäs Ricoa, kunnes huomasi naaraan tassun ilmestyvän eteensä.
"Mitäh?!", pentu älähti ja kohotti katseensa Aamukajoon, joka käski pentua lopettamaan.
Yhtäkkiä Kajo kehotti lunnikoiraurosta menemään muualle, jottei tämän tarvitsisi murjottaa. Susipentu oli tästä hiukan hämillään, mutta toisaalta helpottunut siitä, ettei tarvinnut enää kuunnella tiuskimista ja Ricon vihaista äänensävyä.

Lunnikoira paljasti pennulle hampaansa uhkaavasti elehtien. Zaigo hiukan säpsähti, kun tuli ajatelleeksi, jos joutuisi oikeasti itseään suuremman vastustajan riepoteltavaksi.
Urospennun oli kuitenkin pysyttävänä lujana, joten punaharjaksinen susi luimisti korvansa kiinni niskavilloihinsa, muristen hiukan äänekkäämmin.
Yhtäkkiä Rico kuitenkin lopetti räyhäämisen ja kääntyi Aamukajon puoleen. Jopa tuo äkäinen lunnikoirauros suostui nartun pyyntöön, vaikkei Zaigo niin aluksi ajatellutkaan.
Ricon olemus muuttui apeaksi ja yhtäaikaa vihaiseksi, tuon kertoessa tunteistaan Kajoa kohtaan. Lunnikoira sanoi hyvästit ja kirosanankin päästi.
Tummaturkkinen pentu alkoi yhtäkkiä tuntea omatuntonsa kolkuttelevan hiljaa sisimmässään.
"Älä mene..", Zaigo kuiskasi niin hiljaa kuin kykeni, ja tuskin Rico edes kuuli sitä, sillä tuo samainen lunnikoira vilisti jo niityn poikki kohti tummaa havumetsikköä.
Pentu tunsi yhtäkkiä jonkin valtaisan tunteen ryöpsähtävän sisältään. Punaharjaksinen parahti itkuun ja lyyhistyi maahan kuin kärsien. Mitä Zaigo olikaan saanut aikaan.

Tästä oli tullutkin harvinaisen murheellinen aamu, tosiaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 15, 2008, 19:23

Ei ollut Aamunkajo koskaan tullut ajatelleeksi, että asiat todella saattoivat hoitua joskus paremmin ääntään korottamalla. Aina oli naaras pitänyt rauhallista puhumista ja asioiden selvittelyä ratkaisuna kaikkeen, vaan nyt hänen äkäinen tiuskaisunsa näytti saavan molemmat urokset pysähtymään kertaheitolla paikoilleen. Olisiko hänen jo eilenkin pitänyt antaa tunteidensa vapautua ja huudon kaikua ilta-auringon punaamalla niityllä? Sitä ei voinut enää tietää, mutta nyt se näytti ainakin auttaneen.

Pyytäessään Ricoa poistumaan siirsi kojoottikoira hitaasti tassunsa pois Zaigon edestä. Tuskin pentu enää kokisi tarvetta toisen kimppuun käydä, eihän siinä olisi mitään järkeä.
Vakaasti lausui naaras sanansa lunnikoiralle, tämän järkyttynyttä ilmettä katsellen. Lopulta kääntyivät oranssit silmät katseineen kuitenkin kohti nuorikon keltaisia tassuja, kuin hän ei olisi enää jaksanut niillä urosta katsella. Tosiasiassa hän ei kuitenkaan pystynyt; toisen pettynyt ilme oli kojoottikoiralle liikaa. Ei hän olisi tahtonut tupsukorvalle näin tehdä, ei missään nimessä. Mutta ei naaras ollut nähnyt tilanteesta mitään toistakaan ulospääsytietä.

Lunnikoira otti muutaman askeleen kauemmas kaksikosta, mutta kääntyi vielä takaisin. Varovasti katsahti Kajo toista kulmiensa alta, näyttäen melko syylliseltä. Toisen pian kuuluvat sanat viilsivät vielä katsettakin pahemmin nuorukaisen sisintä.
"Ei, pidin minäkin sinusta - aluksi..." lausui keltamerkki ääni lähes väristen. Kiukku oli jo kadonnut, mutta ei naaras silti pystynyt katumaan tekojaan. Hän kun oli tehnyt oikein. Mutta miksi se tuntui näin pahalta?
Ricon viimeiset, huutaen lausutut sanat saivat naaraan lysähtämään istualleen ja painautumaan mahdollisimman pieneksi mytyksi. Häneen sattui, hän tunsi särkyneensä pieniksi sirpaleiksi. Kaikki oli hänen syytään. Hän oli tämän aiheuttanut.

Hiljaa istui Aamunkajo paikoillaan, näkemättä kuinka Rico juoksi pois niityltä. Vasta Zaigon parahtaessa itkuun näytti naaras havahtuvan, samean katseen kääntyessä kohti pentua. Huokaisten laski nuorikko päänsä ja painoi leukansa vasten punaharjaksista niskaa. Hiljaa, kuin varkain kihosivat kyyneleet kojoottikoirankin silmiin.
"Jos... Jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, ei hän... Ole todellinen ystävä", sopersi nuorukainen koettaen lohduttaa yhtä lailla itseään kuin sudenpentuakin.
"Muista se", kuiskasi keltamerkki kyynelten vierähtäessä kostuttamaan pennun pehmeää harjasta.

// Joo, kiitos hyvästä pelistä Yoshi! Pelaillaan toki toistekin. <3 //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 17, 2008, 12:28

Zaigo huomasi, kuinka Aamukajo siirsi käpälänsä pennun tieltä pois, Ricon mentyä matkoihinsa.
Punaharjaksinen tunsi pian, kuinka kojoottikoira yritti lohdutella susinuorukaista painamalla leukansa vasten tämän niskaa ja harjasta. Hetken aikaa yritti susipentu pidätellä itkuaan, mutta pian nyyhkytys karkasi pennun kurkusta.
Jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, ei hän... Ole todellinen ystävä. Nämä sanat lohduttivat Zaigoa hiukan, ja pentu yrittikin pidätellä itkunpurkausta. Kojoottikoiranartun kyyneleet kostuttivat uroksen verenpunaisen harjaksen kuin tihkusade.

Hetken nyyhkittyään Zaigo kohottautui Aamukajon leuan alta seisomaan ja kääntyi hiukan suruissaan katsomaan narttua.
"Minun..", urospentu ehti sopertaa, kunnes itku karkasi taas kurkusta. Zaigo ei ollut koskaan itkenyt näin paljon, mutta uros oli todennäköisesti pidätellyt itkua tilanteessa kuin tilanteessa, ja nyt se kaikki tulvi yli äyräiden yhä suurempana suruna.
".. Minun on lähdettävä.. Etsimään äitiäni", tummaturkkinen pentu kertoi ja pyyhkäisi kyyneleet poskeltaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 17, 2008, 13:10

Hetken jos toisenkin vietti kaksikko nyyhkien hiljaa keskenään, Kajon kuitenkin koettaessa parhaansa mukaan kyyneliään hillitä. Eihän siitä nyt olisi tullut mitään, jos hänkin heistä kahdesta vanhempana olisi alkanut valtoimenaan pillittää. Ei, hänen piti pysyä Zaigon tukena, antaa toisen surra kaikessa rauhassa.
Kuin itsekseen olivat oranssit silmät päässeet painumaan kiinni, vaan nyt naaras ne jälleen raolleen avasi. Katse hakeutui kohti paikkaa, jonne Rico oli hetkeä aikaisemmin juossut. Pieni, vain aavistuksen erottuva hymy nousi kojoottikoiran huulille; mitä ihmeen syytä heillä oli lunnikoiran perään surra, kun ei tuokaan varmasti surrut heitä tippaakaan, ei suonut heille enää ajatustakaan?
Vaan eipä Aamunkajo luonteelleen mitään mahtanut, ei hän osannut noin vain pyyhkiä piikkipantaista urosta mielestään. Tuntui vain hirvittävän epäoikeudenmukaiselta, että he tässä nyt nyyhkivät Ricon jo viilettäessä kohti uusia seikkailuja. Eiväthän he nimenomaan olleet tehneet mitään väärää. Miksi heidän siis piti tästä kaikesta kärsiä?

Huomatessaan Zaigon jo hieman rauhoittuneen kohotti naaras päänsä varovasti toisen niskavilloista. Punainen harjas oli kostunut nartun kyynelistä, vaikka tuo niitä kuinka oli yrittänytkin pidätellä.
Hiukan samein silmin katseli nuorikko tummaturkkista sudenpentua tuon koettaessa sopertaa sanoja lähtöaikeistaan. Hymy nousi pakotettuna hieman leveämmäksi keltamerkkisen huulilla, pään kallistuessa hyväntahtoisesti.
"...Tiedän", kuiskasi naaras hennosti. "Olen varma, että löydät hänet vielä."
Hiukan epäröiden astui Aamunkajo lähemmäs Zaigoa ja hieraisi kuonollaan tämän poskea. Voi kuinka hän toivoikaan, että olisi sanojensa suhteen oikeassa.
"Muista tulla sitten isona taas katsomaan minua", lausahti nuorikko pienesti naurahtaen. Tämä taisi nyt sitten olla jäähyväisten paikka.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 18, 2008, 12:14

Aamukajo näytti selvästikin ymmärtävän Zaigon aikeet, eikä tämä pannut vastaan, vaan kannusti avoimesti tummaturkkista lähtemään matkaan.
"Hyvä että ymmärrät", punaharjaksinen sanoi huokaisten.
'Löydän äidin vielä, ihan varmasti..', pentu ajatteli hiukan onnellisena ja itsevarmana.
Zaigo tunsi Kajon kosketuksen ja huokaisi syvään. Tällaista tukea nuori uros tarvitsikin, kun oma emo oli kateissa.
Narttu kehotti Zaigoa tulemaan vanhempana katsomaan tätä. Haikealta tummaturkista tuntuikin, mutta valinnanvaraa ei oikein ollut.
"Muistan kyllä", pentu vastasi tuolle ja hymyili iloisesti, vaikka oikeasti punaharjaksisella oli haikea ja epävarmakin olo.

Susiuros kääntyi, katsoi Aamukajoon haikeasti, ja yhtäkkiä ryntäsi tämän luokse ja painoi päänsä nartun pehmeää turkkia vasten.
"Tulee ikävä", pentu inisi hiljaa ja pidätteli itkua silmät puristettuina visusti kiinni.
Eihän Zaigon ollut vaikea erota tällaisesta kiltistä naaraasta, joka oli huolehtinut ystävällisesti pennusta, kuin omastaan.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 18, 2008, 23:47

Jälleen pääsi pieni naurahdus karkaamaan Aamunkajon huulilta. Täysin aito se ei ollut, mutta tarkoitus olikin valaa rohkeutta Zaigoon, ei riemuita oikeasti ilman mitään riemun aihetta.
"Tokihan minä ymmärrän. Läheiset ovat hyvin... Tärkeitä." Ei voinut naaras taaskaan olla suomatta ajatusta omalle emolleen, joka ei niinkään läheinen ollut koskaan nuorikolle ollut. Kyllä kojoottikoira toki häntä oli rakastanut, mutta olosuhteet olivat olleet melko hankalat äidin ainaisesta sairastelusta johtuen. Mutta oli nartulla toki ollut isänsä, ja oli yhäkin! Vaikka Kuutuuli olikin nyt jossakin kaukana, toisella puolen merta, saattoi keltamerkki yhäkin tuntea hänen huolenpitonsa kulkevan kanssaan. Hän ei ollut yksin.

Vielä painautui sudenpentu kiinni Kajon pehmeään turkkiin, kuin ei olisi uskaltanut päästää irti. Naaras kyllä ymmärsi urosta paremmin kuin hyvin; ei ollut helppoa lähteä yksin kohti tuntematonta.
"Voi, niin minunkin sinua", lausahti nuorikko etutassullaan pentua olalle taputtaen ja katseensa kohti aurinkoa kääntäen. "Mutta tiedätkö, en minä ole kaukana. Me kaksi olemme aina saman auringon alla. Niin kuin sinun äitisikin on, odottaa sinua tuolla jossakin." Hento hymy koreili keltamerkkisen huulilla, apean ilmeen hitaasti väistyessä tämän kasvoilta. Lempeä katse kääntyi takaisin punaharjaksiseen pentuun, kojoottikoiran astuessa varovasti askeleen kauemmaksi toisesta. Zaigon olisi aika mennä, etsiä äitinsä ja palata elämään tavallista pennun elämää.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 19, 2008, 13:17

Aamukajo näytti ymmärtävän Zaigon lähdön. Pentu painautui vielä tiiviimmin kiinni Kajon pehmeään ja lämpimään turkkiin, raottaen hiukan silmiään.
Tummaturkkia pelotti lähteä yksin matkaan, ja ehkäpä tämän joutuisi kiertää koko saari ympäri, jotta emo löytyisi. Eikä pentu uskaltaisi kohdata totuutta; jos Killer olisikin kuollut.

Aamukajo kertoi, ettei tämä olisi kaukana pennusta, vaan molemmat olisivat saman auringon alla. Tässä välissä Kajo taputti punaharjaksisen hartioita. Sitten naaras kertoi, että Zaigon emo odottaisi jossain tuolla. Nämä sanat lievittivät pennun pelkoa siitä, että Killerille olisi tapahtunut jotain kamalaa.
"Niin, olet oikeassa. Löydän ihan varmasti emoni", Zaigo totesi ja rohkaistui saman tien.
Tummaturkki käänsi katseensa takaisin Aamukajoon ja irroittautui tästä, peruuttaen askeleen verran taaemmas. Naaras näytti hymyilevän hiukan, kääntäen katseensa sitten pentuun. Kajokin peruutti taaksepäin.
"No..", urospentu sanoi, mutta lause katkesi kesken.
Huokaisten susinuorukainen jatkoi lausettaan:
".. Minun on kai aika mennä nyt", tämä sanoi hiljaa, painaen tummansinisten silmiensä katseen valkeisiin etutassuihinsa.

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by hitodama on Jun 22, 2008, 16:25

"Löydäthän nyt toki", vakuutteli Aamunkajo vielä Zaigoa, vaikkei ollut itsekään kovin varma sanoistaan. Tuntui toisaalta kamalalta tietää mahdollisesti valehtelevansa pienelle pennulle, mutta toisaalta taas tuntui hyvältä ja oikealta valaa tähän hieman rohkeutta. Maailma oli sitten kaksijakoinen paikka; kaikella tuntui todellakin olevan hyvät ja huonot puolensa.
Sudenpennun vetäytyessä kauemmas naaraasta päästi tämä toisen menemään, vaikka olisikin ehkä tahtonut itsekkäästi pitää tätä vielä hetken syleilyssään. Päätään kallistaen kojoottikoira katseli nuorempaansa ja nyökäytti hitaasti päätään.
"Niin, niin on", myönsi nuorikkokin vaimeasti, mutta hymyssä suin. Päivä ei ollut vielä pitkällä, joten nyt lähtiessään ehtisi pentu etsintöjensä kanssa pitkälle ennen iltaa.

Aamunkajo otti muutaman askeleen kauemmas Zaigosta, hänelläkin kun oli aikomus jättää niitty taakseen. Ei hän voisi, eikä edes tahtonut jäädä yksin tälle aukealle kököttämään. Hänellähän oli kokonainen saari tutkittavanaan!
"Hei sitten Zaigo. Kasva isoksi ja vahvaksi sudeksi", lausahti narttu pennulle hyvästiksi, kääntyessään selin tähän ja lähtiessään ylittämään vehreää niittyä.
Päästyään muutamien metrien päähän kojoottikoira huokaisi syvään ja vilkaisi vielä olkansa yli taakseen. Tokihan hän olisi voinut lähteä auttamaan pentua etsinnöissään, mutta tosiasiassa keltamerkki pelkäsi niin suurta vastuuta. Jos emoa ei olisikaan löytynyt, olisi kojoottikoiran pitänyt pitää huolta sudenpennusta. Ei hän uskonut pystyvänsä sellaiseen, ei vielä. Nyt hän saattoi vain toivoa, että tuulet olisivat nuorelle sudelle suotuisia.

Hetkeksi pysähtyi Kajo vielä korkeiden heinien keskelle ja haukahti kannustavasti Zaigolle. Sitten käänsi naaras katseensa takaisin eteenpäin ja antoi keveiden juoksuaskeltensa kuljettaa itsensä pois niityltä, tumman metsän suojiin. Hiiteen Rico, hiiteen syyllisyys ja surumielisyys, nyt olisi uusien seikkailujen aika!

// Kiitos hienosta pelistä, Kajokin meni nyt sitten. Oli oikein kivaa! n_n //

Re: Niitylle käy heidän tie
Post by kuroi on Jun 30, 2008, 12:09

Aamukajo kannusti pentua, ja Zaigo sai tästä lisää rohkeutta.
"Kiitos kun jaksat kannustaa", urospentu hymyili Kajolle hiukan iloisesti, kääntyen sitten kokonaan kannoillaan.
Punaharjaksinen roikotti päätään matalalla, kääntyen sitten vielä olkansa yli katsomaan tuohon keltamerkkiseen kojoottikoiranarttuun.

Zaigo käänsi katseensa rohkaistuneena eteenpäin ja ponnisti valkoisilla tassuillaan juoksuun. Urospentu ylitti niittyä pitkin, loikkamaisin juoksuaskelin.
Kasva isoksi ja vahvaksi sudeksi - nämä sanat Zaigo kuuli vielä Aamukajolta, juostessaan niityn poikki vinhaa vauhtia.
"Hyvä on. Hyvästi sitten, Aamukajo!", punaharjaksinen huusi vielä kaukaa tuolle.

Zaigo ravasi niittyä pitkin ja näki havumetsän kohoavan edessään tummana ja kutsuvana.
'Äiti, minä löydän sinut vielä, vannon sen!', pentu ajatteli jälleen varmana ja rohkeana.

//Kiitos myös sinulle. 8) Mukava peli oli, juu//