Aamunkajo - RPGs

Djala » Hiekkaranta » Maailmaan mä avaraan

Maailmaan mä avaraan
Post by hitodama on 7 Jan, 2013, 18:55

// Tämän juonikaaren viimeisen pelin kunniaksi otsikko Lintu-nimisestä kipaleesta, jota olen aina pitänyt Kajon tunnusbiisinä. Messiin tietysti Kaamos ja Revontuli! //

Djalan pitkällä hiekkarantakaistalella oli hämärää ja hiljaista. Tunnelma oli suoraan sanottuna uninen, mutta eipä se mikäpä ihme ollutkaan, kun itse aurinkokin uinui yön jäljiltä vielä horisontin takana. Pari koiraeläintä oli kuitenkin herännyt tänään erityisen aikaisin, sillä kyseessä oli heille huomattavan tärkeä päivä. He aikoivat uhmata julmaa merta ja paeta pois Andriaanalta.

Sirka Aamunkajo, Kuutuulen tytär, Tasangon heimosta ja Befalasin laumasta, istui jännitystään pidätellen melkein vedenrajassa. Vaikka hän oli aina tiennyt tämän päivän tulevan ennemmin tai myöhemmin, tuntui se silti jollain tapaa yllättäneen hänet. Oliko naaras todella valmis palaamaan kotiinsa ja viemää puolisonsa mukanaan, pois tämän omilta synnyinmailta? Toivottavasti oli, sillä valmistelut matkaa varten oli jo tehty: kaksikko oli raahannut Befalasin ja Djalan rajamaille rantaan ajautuneen puisen levyn, jonka ympärille oli kiedottu jokunen köysi tukea antamaan. Lautan päällä ei kenties mahtunut matkustaman, mutta ainakin siitä pystyi ottamaan tukea väsyn iskiessä.
"On niin kovin hiljaista... Ihan kuin koko maailma odottaisi auringon nousemista", kuiskasi nuori kojoottikoira rakkaalleen, jonka saamia haavoja he olivat yhteistuumin viimeiset viikot parannelleet, jotta tämä jaksaisi selviytyä rankasta matkasta.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by mira on 7 Jan, 2013, 20:42

.: Snif nyyh! :.

Nyt oli se hetki ennen aamunsarastusta, utuinen hetki jolloin jokainen itseäänkunnioittava otus veteli sikeitä. Ikävä kyllä erään koirasuden elämä oli mennyt ihan sekaisin pimeyden vallitessa niin öin kuin päivinkin, enää ei Revontuli nähnyt taivaan tähtiä tai Befalasin huurteisia ruohonkorsia pakkasyön jälkeen. Ei enää havupuista putoilevia helmiäishohteisia vesipisaroita, ei tummia aaltoja niiden piiskatessa kalliomuodostelman alla olevia kiviä. Ei enää puolisonsa kasvoja, Reppanan elämä oli muuttunut radikaalisti - se muodosti nykyisin maailmaansa hajujen ja äänien sekä kosketuksen avulla.

Revontuli tunsi kasvaneensa ihan kiinni Kajoon. Alkuaikoina Reppana ei suostunut poistumaan mihinkään pesältä ilman Kajoa, mutta päivien kuluessa oli saksanpaimenkoiransukuinen kerännyt enemmän itseluottamusta ja uskalsi jo pyöriä pesää ympäri - nyt oli kuitenkin Kajo johdattanut kumppaninsa Djalan rantaan, ja Revontuli seisoi tassut vedessä kuunnellen meren kohinaa.
Reppana nuuhkii ilmaa ja nautti tyynestä vireestä turkissaan ja kuullessaan puolisonsa puhuvan, Reppana käänsi sokeaa päätään äänen suuntaan. Lila huivi peitti yhä vain toisen puolen, mutta Revontuli ajatteli että sen voisi sitoa siten, että peittäisi molemmat silmät. Mutta ei vielä. "Eikö se ole vielä noussut? Näyttääkö horisontti siltä, että kohta nousee?" narttu kysyi aavistuksen surumielisellä äänellä, mutta hippunen innostuneisuutta ja jännitystä äänessään. Vatsanpohjassa kipristeli, ja narttu tajusi seisovansa viimeistä kertaa Andriaanalla. Ajatus oli lohdullinen, mutta myös surullinen ja täytti koirasuden jo nyt koti-ikävällä.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by hitodama on 8 Jan, 2013, 19:11

Aina välillä Aamunkajon onnistui unohtaa se, ettei puolisonsa kyennyt enää tarkastelemaan maailmaa silmiensä kautta. Niin kävi tälläkin kertaa, kun Revontuli kysyi oliko auringonnousu jo alkamassa, johon nuorikko vastasi kurtistamalla kummastuneena kulmiaan. Muistikatkos oli ohi käytännössä saman tien, mutta se sai kojoottikoiran silti häpeämään typeryyttään. Onneksi - voi onneksi! - Reppana tuskin oli kyennyt huomaamaan hänen kysyvää ilmettään.
"Kyllä näyttää. Odotetaan vielä vähän", koristeltu naaras kuiskasi takaisin ja pyrki taas keskittymään vain tähän odottavaan hetkeen. Jostakin syystä hänelle oli ollut erittäin tärkeää, että kaksikko lähtisi matkaan juuri auringon noustessa. Olihan se tietysti myös käytännöllistä, sillä näin heillä riittäisi valoa mahdollisimman pitkään, mutta se ei ollut kuitenkaan asian tärkein puoli. Enemmänkin sillä oli jotakin tekemistä sen kanssa, että alkujaan Andriaanan löytäessään oli keltamerkki saanut saaren näkyviinsä juuri aamuauringon ensimmäisten säteiden valossa. Tuntui ainoastaan oikealta myös jättää paikka taakseen samanlaisen hetken vallitessa.

Niinpä erikoinen pari odotti hiljaa toinen toiseensa nojaten. Minuutit kuluivat, ja horisontti muuttui ensin oranssiksi ja sitten suorastaan palavan punertavaksi. Lopulta auringon kirkas kehrä puhkaisi tiensä meren ja taivaan väliin, mikä nostatti haikean hymyn Kajon huulille.
"On aika", hän huokaisi tunteista käheällä äänellä ja kohotti kuononsa nuolaistakseen rakkaimpansa leukapieliä.
"Tunnetko? Vaikka auringonsäteitä ei ole monta, ne lämmittävät heti ilmestyttyään", nuorikko jatkoi ja painautui vielä viimeisen kerran tiukasti vasten paimenkoiranpuolikasta.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by mira on 8 Jan, 2013, 19:19

Revontuli nyökkäsi mietteissään ja odotti. Narttu totutteli elämään ikuisessa pimeydessä - joskus narttu kuvitteli erottavansa jotain valoeroja mustuudessaan, mutta ehkä se vain kuvitteli ja se oli sen toiveikkaan mielen tepposia. Alistuneena kohtaloonsa sudensukua oleva narttu valmistautui lähtöön. Sitä vähän pelotti tuleva, ylittää meri uiden ja vieläpä sokkona. Mutta kojoottikoira olisi sen tukena, siitä ruskeasävyinen koirasusi oli varma.

Reppana nojasi pehmeästi Kajoon ja nautti puolisonsa lämmöstä ja rauhasta, Kajon nuolaistessa Reppanan leukapieliä narttu pyrki vastaamaan hyvilyyn parhaansa mukaan. Heti Kajon sanottua Reppanan terästyneet aistit tunsivat auringon ensisäteiden lämmön, nartun kasvoille nousi harvassa ollut hymy. "Tunnen" narttu henkäisi onnellisena ja hengitti rauhallisesti, häntä hiukan heiluen jännityksestä. "Sanothan, kun on aika?" narttu sanoi ja nautti vielä hetken hiekkarannasta tassujensa alla, Andriaanan metsien hyminästä vireessä. Se ei tuntisi tai näkisi tätä koskaan enää - odotus kipristeli vatsanpohjassa.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by hitodama on 14 Jan, 2013, 17:30

Aamunkajon sydämeen tulvahti lämmin onnentunne, kun rakas puolisonsa hymyili hänelle. Hymy oli ymmärrettävistä syistä ollut viimeaikoina hyvin harvassa, ja ilmeen näkeminen muistutti siten nuorikkoa hyvin konkreettisesti siitä, miksi he olivat tälle matkalle lähdössä. Kaikki vaiva olisi kyllä kokemisen arvoista, mikäli kaksikko voisi löytää jälleen yhteisen onnen jostakin merten takaa.

Vielä viimeisen kerran kävi Kajo mielessään lävitse listan, jossa mainitut asiat hän oli tahtonut hoitaa ennen lähtöään. Kyllä, he olivat tehneet pennuilleen kauniin haudan Befalasin niitylle; kyllä, kojoottikoira oli käynyt hyvästelemässä johtajan heidän molempien puolesta. Samaten keltamerkki oli yrittänyt löytää joitakin harvoista ystävistään jättääkseen heille jäähyväiset, mutta ketään hän ei ollut tavannut. Naaras ei rohjennut kuin toivoa, että ehkä he olivat päätyneet tahoillaan samanlaiseen päätökseen jo aikaisemmin ja purjehtineet Andriaanalta kohti parempia maita.
"Nyt voimme lähteä", Kajo viimein lauttaa katseella tutkailtuaan totesi. Puisen hökötyksen löytyminen oli hänen mielestään ollut viimeinen merkki siitä, että lähtöpäätös oli oikea, ja yhä nytkin nuorikko tunsi samoin. Niinpä hän alkoi hitain askelin kävellä kohti lauttaa, aikeenaan johdatella sokea Revontulikin turvallisesti sen luokse.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by mira on 14 Jan, 2013, 19:37

Revontuli kuuli Kajon sanovan, että nyt oli aika - narttu otti askeleen eteen, mutta lopulta Kajon kulkiessa lautan luo Revontuli seurasi puolisoaan. Sakemanninsukuinen työnsi lauttahökötystä kohti merta, se tunsi missä meri oli. Revontuli oli puolisoaan voimakkaampi, mutta eipä lautan työntäminen kamalasti voimia vaatinutkaan. Lopulta Reppana oli rintaansa myöten vedessä, se vielä käänsi sokean päänsä kohti takanaaan avautuvaa jylhää maisemaa ja kuiskasi:
"Hyvästi" ja koetti vaistota Kajon lähellään - jännitys oli muuttunut peloksi, selviäisikö se? "Pysythän siinä" koirasusi vielä pyysi, ja lähti lopulta uimaan suolaiseen veteen, tuntien veden ympärillään ja auringon turkillaan. Vesi oli yön jäljiltä vielä viileää, mutta Revontulta se ei haitannut.

Niin Revontuli jätti Andriaanan yhdessä rakastettunsa Kajon kanssa.

.: Vähän autohittaamista, mutten usko että vedät palkokasvia nenääsi :'D
Noin se sitten lähti! Kiitos koko höskästä :3 :.

Re: Maailmaan mä avaraan
Post by hitodama on 14 Jan, 2013, 19:53

Kaksikko pääsi lautan luo ja ryhtyi hilaamaan sitä suolaisen meren aalloille, joiden mukana se oli tälle rannalle matkustanutkin. Kajosta tosin ei ollut tehtävässä paljon hyötyä, vaan hän teki parhaansa lähinnä pysyttelemällä poissa itseään paljon vahvemman Revontulen tieltä. Kojoottikoiran hyödyttömyydestä huolimatta hoitui työ niin nopeasti, että yhä matkaa jännittävän nuorikon olisi tehnyt mieli vielä keksiä jotakin, mikä olisi pitkittänyt jäähyväisiä edes vähäsen. Mitään sellaista ei kuitenkaan enää ollut; lähtö odotti väistämättömänä edessä.

Niinpä, kahlaten ja lopulta vettä polkien Revontulen vierelle tarttui Sirka Aamunkajo yhteen lautan köysistä ja kääntyi kohti horisonttia.
"Pysyn", hän lupasi painokkaasti ja lähti lauttaa puolisonsa kanssa vetäen uimaan. Päättäväisyytensä karisi kuitenkin jo muutaman kymmenen metrin kuluttua, ja keltamerkin oli käännyttävä vielä kerran kohti pari vuotta kotinaan toimineen saaren rannikkoa.
"Hyvästi, Andriaana! Kiitos kaikesta hyvästä, mitä annoit!" kojoottikoira huusi, ikään kuin saari todella olisi kuullut hänen viimeiset haikeat hyvästinsä.

Aamuauringon kultainen valo värjäsi koko maailman siveltimellään, kun kaksi toinen toistaan tukevaa koiraeläintä kaikkosi hitaasti rannikon luota ja katosi viimein ulapan syliin.

// Ei haittaa autohitti! Mutta voah, sinne poistui minulta eka hahmo ikinä. ;___; Kiitos pelistä, niin tästä kuin muistakin näillä höpönassuilla pelatuista! <3 http://www.youtube.com/watch?v=WgJ-C08ty_E //