Aamunkajo - RPGs

Befalas » Havumetsä » I sense there's something in the wind

I sense there's something in the wind
Post by mitsuko on Aug 7, 2009, 21:52

// hitodama ja Aamunkajo mukaan //

Synkkä metsä veriharjaisen nartun ympärillä tuntui niin kovin kotoiselta. Se oli varttunet samankaltaisessa paikassa ja tunsi lämpimien muistojen tulvivan mieleensä. Muistoja sen vanhemmista, laumastaan sekä kuolleesta sisarestaan. Suden katse nousi käymään synkissä puissa, sen huokaisten hivenen. Pysähtyneet askeleet jatkuivat, narttusuden kääntäessä valppaan, terävän katseensa eteenpäin.

Vaikka se tunsikin olonsa kotoisaksi tässä saaren osassa se ei ollut kotona. Se oli isoveljensä kanssa muutama päivä aiemmin rantautunut saarelle ja saanut kuulla muutamia tietoja Lack-nimiseltä urokselta. Nyt Tomoe oli eronnut veljestään tutkiakseen saarta, mutta ei tuon tahdosta. Narttu oli nimittäin lähtenyt ikään kuin salaa veljensä valvovan silmän alta ja vaeltanut pidemmälle kuin oli ehkä tarkoitus. Se kunnioitti veljeään, mutta tunsi, että Nuadan rauhallinen tutkiskelu eteni liian hitaasti. Oli siis aika ottaa asioista itse selvää. Nyt se tunsi nälän kurisevan vatsassaan ja saatuaan kevyen vainun saaliseläimestä susi ei tahtonut enää kääntyä takaisin. Jos se saisi saalistakin niin ehkä se lepyttäisi taakse jääneen Nuadan mieltä. Toinen kun ei ollut Tomoen tavoin oikein saanut muuta syödäkseen kuin niitä paksunahkaisia kaloja, joiden syöminen alkoi jo sisarusten mielestä maistumaan puulta. Muuta ravintoa oli siis saatava.

Siispä aistinsa valppaina pitäen susinaaras asetteli askeleitaan varovasti. Se haistoi, ettei ollut yksin ja tieto siitä, että saarella eli laumoja huolestutti hivenen narttua. Tosin oli ollut veriharjaisen oma päätös lähteä matkaan yksin, joten jos sille sattuisi jotakin niin Tomoe saisi syyttää vain siitä itseään.

Re: I sense there's something in the wind
Post by hitodama on Aug 8, 2009, 23:38

Siinä missä Tomoe tunsi synkässä metsässä olonsa kotoisaksi, vaikkei kotiseudullaan varsinaisesti ollutkaan, tunsi toinen metsässä vaeltava naaras tyystin päinvastoin. Varovaisin, hiljaisin askelin ravasi suhteellisen pienikokoinen kojoottikoira tuuheiden havupuiden seassa, oranssisten silmiensä vilkuillessa tuon tuostakin hieman hermostuneina ympäristöä. Vaikka tuo Aamunkajoksi ristitty tummaturkki olikin kuulunut jo ihan mukavan aikaa kyseiset metsät omistavaan Befalasin laumaan, ei hän uskonut koskaan tyystin tottuvansa taivaan peittävien puiden läsnäoloon. Hän oli kotoisin aukeilta niityiltä, Tasangon heimoksi itseään kutsuneesta laumasta, joten tällainen puiden paljous tuntui hänestä melkeinpä luonnottomalta ja vähintäänkin pelottavalta. Jutussa oli kuitenkin se juju, että suuri osa Befalasin alueen riistasta tuntui viihtyvän nimenomaan metsässä, joten pelkoaan uhmaten oli nuorikonkin aika ajoin sen uumeniin astuttava.

Aistit valppaina Kajo olikin jo jonkin aikaa koettanut parhaansa mukaan paikantaa jotakin saaliiksi kelpaavaa, mutta tällä erää ei onni ollut tuntunut suosivan etsijää. Etäämmällä naaras oli saanut suorastaan houkuttelevan vainun pienestä peuralaumasta, mutta ei edes keltamerkkinen sentään niin optimisten ollut, että olisi kuvitellut moisen eläimen yksin kaatavansa. Sen sijaan erilaiset jyrsijät ja kanalinnut olivat hänen kokoiselleen koiraeläimelle jo mitä mainioin saalis, eikä kojoottikoiralla ollut varaa ylenkatsoa valmiiksi kuolleita raatojakaan. Piti osata tulla sillä toimeen, mitä luonto suojatilleen soi.

Pian nuorikon nenään kuitenkin kantautui haju jälleen jostakin aivan muusta, kuin mitä hän oli ollut etsimässä: tuoksu toisesta koiraeläimestä. Havainto sai Kajon pysähtymään paikoilleen, mutta pian väistyi hetkeksi pintaan työntynyt varautuneisuus pois uteliaisuuden tieltä. Vaikkei kojoottikoira ollut yhäkään päässyt täysin yli erään uroksen (joka itse asiassa oli Tomoellekin jo tuttu) aiheuttamista traumoista, oli hän jo hyvää vauhtia palautumassa aurinkoiseksi itsekseen, joka tahtoi tutustua niin moneen lajitoveriin, kuin vain oli mahdollista. Niinpä naaras lähtikin kipittämään puukorut toisiaan vasten kopisten vieraan tuoreita jälkiä pitkin tämän perään. Ei olisi epäilystäkään, etteikö toinen kuulisi hänen lähestymistään, jota Kajo ei edes yrittänyt millään tavoin peitellä - miksi ihmeessä olisikaan, sillä ystävällismielisissä aikeissahan hän oli matkassa.

Re: I sense there's something in the wind
Post by mitsuko on Aug 11, 2009, 18:28

Punaharjaisen nartun korvat kääntyilivät, tuon astellessa nyt jo hivenen epävarmemmin eteenpäin. Se ei missään tapauksessa voisi jäädä paikalleen, sillä silloin voisi törmätä johonkin vihamieliseen tai vähemmän vihamieliseen otukseen. Mutta toisaalta, sen ei tarvinnut pelätä, sillä veriharjainen narttu oli jo kokenut taistelija.
Siispä susi suoristikin ryhtinsä taas sille tyypillisenomaisen ylvääksi ja se tunsi olemuksensa heräävän ikään kuin henkiin. Korvat kääntyivät taaksepäin Tomoen kuullessa kuinka joku lähestyi sitä. Susi tuhahti ja käänsi viskinsävyisten silmiensä katseen tulijaan päin, jota ei kyllä aivan vielä näkynyt.

Joko toinen luuli yllättävänsä hänet ja ei osannut liikkua maastossa tai sitten tulija ei aikonutkaan peittää olemassaoloaan. Jotenkin veriharjainen narttu kallistui sen puoleen, ettei tulija tahtonut pysyä näkymättömän. Tomoe Noran koko olemus muuttui vaivautuneemmaksi, sen ympärillä olevan ilman ikään kuin kylmentyen parilla asteella. Narttu tunsi maan selvänä ja tukevana sen isojen, mutta siropiirteisten tassujen alla, harjapäisen hakien tukevaa asentoa. Korvat kääntyivät tulijaan päin, tuon askelten sekä niihin sekoittuvan oudon kalistelevan äänen lähentyessä selvästi Tomoen olinpaikkaa. Toinenhan tuli sitä nähtävästi aivan päin jos susi nyt oikein kuuli. Aistit terävöityivät entisestään.

Silmien jokseenkin kylmä katse haki tulijaa ja susi murahti jokseenkin varoittavasti. Tulisit nyt näkyviin ja pysähtyisit!

Re: I sense there's something in the wind
Post by hitodama on Aug 13, 2009, 17:34

Pitämättä suoranaista kiirettä Aamunkajo kipitti pitkin metsänpohjaa, seuraten helposti hajuaistinsa avulla vain jonkin matkan päähän hänestä ehättänyttä vierasta. Toinen oli selvästikin naaras, mutta lajiaan ei kojoottikoira osannut pelkän tuoksun perusteella eritellä. Keltamerkkinen itse oli saanut kasvaa niin kovin sekalajisissa ympyröissä, mistä kieli jo hänen erikoinen ulkomuotonsakin, ettei kyseinen seikka hänelle tosin edes suurempia merkinnyt. Hän ei ymmärtänyt miksi joillekin tuntui olevan ensiarvoisen tärkeää seurustella vain omanlajistensa olentojen kanssa - ei kai sellaisella ollut mukavan jutustelun kannalta oikeasti mitään merkitystä? Vaan maassa maan tavalla, tapasivat vanhemmat ja viisaammat sanoa, ja kyseistä sanontaa oli naaras pyrkinyt parhaansa mukaan noudattamaan. Tosin Andriaanalla tavat tuntuivat olevan jokaisella koiraeläimellä erilaiset, mikä teki kieltämättä kanssakäymisestä toisinaan hieman konstikasta.

Hajujäljen alkaessa tuntua huomattavan voimakkaalta alkoi Kajo tähyillä etsivästi ympäristöään. Tupsukärkiset korvansakin koettivat kaikin tavoin paikantaa vierasta toveria, mutta mitä ilmeisimmin toinen pysyi liikkumattomana paikoillaan, tuottamatta sen suurempia ääniä. Pian läheisten puiden takaa kuitenkin kuului varoittava murahdus, joka sai tummaturkkisen nuorukaisen pysähtymään hieman hölmistyneenä paikoilleen. Katseensa kääntyi kohti ääntä, mutta tummat havupuut estivät näkyvyyden oikein tehokkaasti. Nuorikko oli selvästi löytänyt etsimänsä, mutta... Olisiko hänen viisasta lähestyä henkilöä, joka jo ennen tapaamista antoi itsestään jokseenkin epäystävällisen kuvan?

Hetken korvia luimistellen asiaa pohdittuaan päätti Kajo kuitenkin ottaa riskin ja ujuttaa itsensä puiden välistä toisen näkyville. Jos ei mitään yrittänyt, ei mitään ikinä saavuttanutkaan.
"Ah, hei vaan..?" kojoottikoira tervehti kysyvä ja ystävällisen alistuva ilme kasvoillaan, kun sai tummaturkkisen naaraan näköpiiriinsä. Kovin lähelle ei nuorikko olisi tohtinut toista mennä, vaikka olisi päässytkin; kävi kuitenkin niin ikävästi, että edetessään yksi hänen hännästään roikkuvista nahkanauhoista sotkeutui kiinni puun pisteleviin neulasiin. Huomatessaan asian naaras pysähtyi paikoilleen tuuheiden puiden väliin, muttei uskaltanut kääntää katsettaan pois vieraasta. Ei siis auttanut muu, kuin yrittää vaivihkaisesti nykiä häntää vapaaksi samalla, kun koetti pitää keskustelua yllä.
"Olin hakemassa saalista, mutta päädyinkin teidän jäljillenne. Ettehän pistä pahaksenne, jos liityn hetkiseksi seuraanne?" Kajo kyseli niin ystävällisesti, kuin vain ikinä taisi.

Re: I sense there's something in the wind
Post by mitsuko on Aug 17, 2009, 17:28

Hivenen viskiin vivahtavien silmien tiivis katse pidettiin askelten suunnassa, nartun valmistautuen siihen, että vieras saattaisi hyvinkin olla vihamielinen. Se ei ollut tavannut kuin yhden saaren asukin ja tapaaminen oli sujunutkin jokseenkin hyvin. Mutta se oli täysin varma siitä, etteivät kaikki tällä saarella olleet ystävällisiä.
Askeleet pysähtyivät aivan lähelle, susinartun hetkeksi päätä vasten painuneiden korvien noustessa hitaasti takaisin pystyyn. Korvat kääntyilivät koittaen napata pienenkin äänen, vieraan lähtien taas liikkeelle. Tomoe astui pari askelta taakse päin, vilkuillen oksien välistä ilmestynyttä kummallisen näköistä lajitoveria kylmästi, mutta samalla jokseenkin varovasti. Tuliharjainen narttu ei tiennyt mitä sanoisi ja huomasi nopeasti ettei uusi tulokas, joka oli hänen elämänpolulleen eksynyt, ollutkaan vihamielinen. Ei, pikemminkin tuon toisen nartun koko olemus kertoi ystävällisyydestä ja jonkinlaisesta uteliaisuudestakin Nora-klaanin jälkeläistä kohtaan.

Siispä susinarttu rentoutuikin silminnähden, pitäen kuitenkin tiukan, varovaisen katseensa uudessa tuttavuudessa.
”…Hei. Ei se kai minua haittaa..”
Vastattiin kirkkaan pehmeällä äänellä, Tomoen pitäen erikoisen näköistä otusta tiukasti silmällä. Se yritti poimia joitakin merkkejä, jotka kertoisivat tuon todellisista aikeista, mutta huomasi ettei niitä tosiaankaan ilmennyt. Ei toisen kehonkielessä tai puheessakaan. Tämä tuttavuus ei halunnut hänelle pahaa. Ehkä Tomoekin voisi yrittää käyttäytyä ystävällisemmin, sillä ei se tahtonut antaa itsestään tuolle toiselle mitenkään vihamielistä kuvaa. Vaikka se oli luultavasti sellaisen jo toisen mieleen luonut aikaisemmalla käytöksellään.

Punaharjaisen salliessa pienen, pahoittelevankin hymyn käymään kuonollaan, kun se henkäisi terävästi.
”Anteeksi käytökseni, en tarkoittanut käyttäytyä huonosti teitä kohtaan. Olen uusi ja sen vuoksi hivenen varuillaan. Mutta, sanoitte, että olitte saalistamassa? Niin nimittäin minäkin.”

Re: I sense there's something in the wind
Post by hitodama on Aug 19, 2009, 16:53

Tarkkaan koetti Aamunkajo seurata uuden tuttavuutensa ilmeitä, ja helpotuksekseen hän huomasi toisen hetken kuluttua hivenen rentoutuvan. Siitä rohkaistuneena päätti naaras hymytä punaharjaksiselle vielä astetta leveämmin, kuin vakuutellen, ettei hän todellakaan aikonut tehdä mitään pahaa. Vaikkakin tuntui hieman hassulta edes ajatella, että pienestä kojoottikoirasta olisi ollut minkäänlaista vaaraa harmaalle sudelle; pikemminkin tilanne olisi voinut olla toisin päin. Sitä nuorikko kieltäytyi kuitenkaan edes pohtimasta, sillä eihän vieras ollut varsinaisesti käyttäytynyt millään tavoin uhkaavasti. Kirkasta ääntänsäkään ei keltamerkkinen osannut järin vaarallisena pitää.
"Hienoa", Kajo vastasi kiitollisena siitä, ettei toinen jokseenkin välttelevänoloisesta myöntymisestään huolimatta ajanut häntä pois.

Vieraan sitten jatkaessa puhumistaan uskalsi Kajo viimein vilkaista nopeasti taakseen ja sai ikäväkseen huomata, että häntäänsä kiedottu nauha näytti olevan melkoisessa takussa havupuun alimpien oksien seassa. Kieltämättä hän oli mokoman koristuksen tähden nyt vähän nolossa tilanteessa, mutta siitä huolimatta naaras koetti parhaansa mukaan pitää kohteliasta keskustelua yllä.
"Ei, ei se mitään", kojoottikoira vastasi kepeästi naurahtaen ja kääntäen katseensa taas punaharjaa kohden.
"Varovaisuus on aina viisasta, eikä sitä tulisi koskaan lukea paheeksi kenellekään", hän jatkoi päätään sirosti kallistaen, osoittaen selvästi, ettei varovaisuus ainakaan häntä vaivannut.

Vaan kuuluipa toinen olevan hänen itsensä tavoin vieläpä saalista hakemassa, mikä sai Aamunkajon tupsukärkiset korvat kohoamaan kiinnostuneina päälaelle.
"Kaksi saalistajaa toimisi toki paremmin, kuin yksi. Tuota, sallisitteko minun metsästää kanssanne?" naaras tiedusteli peittelemättömän uteliaana. Hän ei itse ollut kummoinenkaan saalistaja, joten harmaaturkin apu tulisi kyllä tarpeeseen.
"Vaan niin, ensin olisi kai tarpeen esittäytyä" nuorikko jatkoi nopeasti, lähes yhteen putkeen sanansa lausuen.
"Minä olen Aamunkajo, Kuutuulen tytär, Befalasin laumasta ja Tasangon heimosta..." Ja samassa hän käänsi aavistuksen häpeileväksi muuttuneet kasvonsa kohti kiinni jäänyttä häntäänsä.
"...joista viimeksi mainitun korujen tähden taidan olla vähän... Pulassa." Osoittaen mistä oli kyse, tempaisi nuorikko häntänsä ylös, jonka mukana nousi myös nauhaan kiinni takertunut oksa.

Re: I sense there's something in the wind
Post by mitsuko on Aug 19, 2009, 21:42

Nartun silmät seurasivat vieraan katsetta, Tomoen lihasten jännittyessä hetkiseksi. Oliko vieraalla joku toinenkin siellä? Se haisteli pikaisesti ilmaa. Ei, se ei haistanut ketään toista lähettyvillä ja tuliharja oli melko varma siitä, että oli kuullut vain yhdet askeleet. Siispä narttu vilkaisi tiukasti toista narttua, yrittäen sulkea ajatuksen mielestään. Se huokaisi itsekseen. Miksi siitä oli tullut saarella näin vainoharhainen? Tietenkin se oli aina ollut varautunut uusia kohtaan, mutta toinen ei ollut vihamielinen. Ehkä se johtui siitä, ettei se tuntenut tätä paikkaa, mutta kyllä tässä vielä ehtisi tutustua ja katsella ympärilleen.
Katse taas vieraaseen ja nartun kasvoille suli pieni, mutta aito hymy.
”Niin kaiketi.. Uskon että se johtuu tästä uudesta paikasta. Saavuin vasta vähän aikaa sitten..”
Se jätti mainitsematta veljestään.

Katse muuttui hivenen huvittuneemmaksi, suden seuratessa kuinka toisen olemus alkoi näyttää innostuneemmalta. Tomoe mietti hetken mitä vastaisi, tyytyen sitten nyökkäämään.
”Kyllä se minulle kävisi. ”
Tomoe mietti hetken ajan veljeään, päättäen viedä tuolle tuliaisiksi kuitenkin jotakin saalista. Ei se voisi Nuadaa syömättömäksi jättää. Varsinkin kun oli sillä tavalla hävinnyt toisen näköpiiristä. Veli oli taatusti huolissaan..

”Tomoe Nora, laumaton”
Vastattiin, vaikka laumattomaksi julistautuminen pistikin punaharjaisen nartun sydämeen. Se ei ollut laumaton, mutta ei uskaltanut kertoa omaa laumaansa, sillä pelkäsi, että sana siitä olisi saattanut jo kuulua tänne. Oli parempi sanoa vain nimi. Vaikka klaanin nimen kuullut osaisikin yhdistää nartun melko varmasti salamurhaajaklaaniin ja siten tuon laumaankin.
Tuliharjainen hymähti ja astui epävarman askeleen eteenpäin.
”…autanko sinut irti?”

Re: I sense there's something in the wind
Post by hitodama on Aug 24, 2009, 17:02

Murehtiessaan häntänsä kohtaloa meni Kajolta täysin ohi Tomoen epäluuloinen vilkuilu kojoottikoiran taakse, minkä ansiosta nuorikko vain jatkoi lämmintä hymyämistään toiselle.
"Voi, muistan kyllä, millaista oli olla uusi täällä. Minne päin saarta te rantauduitte?" naaras tiedusteli viattomasti päätään kallistaen. Hänen oma saapumisensa oli ollut varsin hankala, nuorikon osuessa maihin Befalasin jyrkkien kallioiden luona. Siinä olikin ollut tekemistä, kun hän oli jo muutenkin täysin uupuneena kavunnut kiviä pitkin ylös, jottei olisi tyystin kylmettynyt hyisessä meressä.

Kaikeksi onneksi Tomoe näytti pienen miettimisen jälkeen lämpenevän ajatuksella kaksinsaalistamisesta, mikä sai Aamunkajon vastaavasti jopa naurahtamaan ilahtuneesti.
"Kuinka mukavaa", nuorikko totesi aurinkoisesti, ja tuli sitten miettineeksi aiemmin vainuamaansa peuralaumaa. Pienellä kojoottikoiralla ei olisi ollut mitään mahdollisuutta niin isojen sorkkaeläinten suhteen, mutta ehkä Tomoe voisi onnistua paremmin. Kajo ei tosin keksinyt, miten hän itse voisi varsinaisesti olla niiden metsästämisessä avuksi, mutta ainakin hän voisi osoittaa jäljen suuremmalleen.
"Tiedätkös, haistoin pienen lauman jonkinlaisia peuroja vasta hetki sitten. Luuletko, että voisimme yhdessä saada yhden sellaisen kaadetuksi?" hän ehdotti tuomatta julki epäilyjään omien kykyjensä suhteen. Kyllä hän ainakin yrittäisi parhaansa, jos vain siten pääsisi toisen mukaan metsälle.

Kajon ilme muuttui kuitenkin jokseenkin yllättyneeksi, kun Tomoe kertoi nimensä ja julisti samalla itsensä laumattomaksi. Vaan niin tietysti, ei kai toinen ollut ehtinyt vielä mihinkään laumaan liittyä, jos kerran vasta oli Andriaanalle saapunut.
"Hauska tutustua, Tomoe Nora", kojoottikoira kuitenkin tervehti jokseenkin muodollisesti ja koettaen peittää hämmästyksensä. Jotenkin hän oli kaiken aikaa olettanut toisen kuuluvan hänen itsensä tavoin Befalasiin, varsin tumman turkin tuo kun omisti ja kyseisen lauman alueilla liikkui. Vaan kauan ei hän ehtinyt aihetta enää pohtia, ennen kuin toinen ystävällisesti tarjoutui pelastamaan hänen häntäraukkansa pinteestä.
"Tuota, niin. Jos mitenkään voisitte..?" Kajo pyysi korviaan nolona luimistaen, ja kiskoen häntänsä mahdollisimman paljon esille oksiston seasta.

Re: I sense there's something in the wind
Post by mitsuko on Sept 1, 2009, 0:24

Ei, toinen narttu ei näyttänyt tuntevan heidän klaaniaan, mikä oli vain hyvä asia. Tai ainakaan Aamunkajo ei sitä antanut ilmi. Ehkä se sallisi itsensä ottaa tänään rennommin, mikä oli kylläkin hankalaa, sillä narttu oli pienestä pitäen kasvanut sotilaallisessa ympäristössä. Mikä oli oikeastaan hyvä asia, sillä ainakin Tomoe pystyi hillitsemään itsensä jos tilanne niin vaati.

"Hiekkarannalle, mutta vaelsimme jonkin aikaa veljeni kanssa. Lepäsimme laitureilla kaikessa rauhassa ja nyt päätin lähteä vähäksi aikaa pois hänen luontaan"
Punaharjainen kuuli selittävänsä. Hienoa, nyt toinen narttu tiesi ettei se ollut yksin. No mutta ainakin se jätti mainitsematta Nuadan heikosta tilasta. Sen pitäisi napata jotakin kotimatkalla, tai eihän niillä kotia ollut, jotta veli saisi nopeammin voimansa takaisin.

Viskinsävyiset silmät omaava susinarttu nosti päänsä ylemmäs ja haisteli ilmaa hetken. Se pohti toisen kysymystä saalistamisesta ja vilkaisi toista narttua tarkasti. Tuo oli melkoisen pieni ja hento, mutta kai se onnistuisi. Ainakin ne voisivat yrittää. Ei sillä, Tomoe oli saanut voimiaan takaisin jo merimatkan jäljiltä, vaikka se ei täysissä voimissaan vielä ollut. Nuadan tila kuitenkin vaikutti olevan vielä pahempi kuin sen sisaren.
Siispä tuliharjainen nyökkäsi.
"Uskon, että se onnistuu. Ainahan sitä voi ainakin kokeilla."

Kevyt hymähdys kuului suden suusta, tuon vilkaistessa nopeasti toista silmiin ennen kuin astui tuon vierelle ja alkoi varovasti irrottamaan Aamunkajon häntää puusta, tai oikeastaan puunoksista. Siinä menikin tovi, mutta lopulta häntä oli vapaa ja Tomoe astui hivenen kauemmas toisesta, heilauttaen päätään jotta saisi punaisen harjan laskeutumaan paremmin.

Re: I sense there's something in the wind
Post by hitodama on Sept 4, 2009, 22:00

Aamunkajon tupsukärkiset korvat kavahtivat tarkkaavaisina pystyyn, kun Tomoe mainitsi ohimennen veljensä, jonka kanssa hän oli kaiketi Andriaanalle yhdessä saapunut. Nopeasti ehti kojoottikoira jo vilkuilla ympärilleen, ennen kuin toinen sanoi olevansa tällä hetkellä kuitenkin yksin matkassa. Niin tietysti, kai nuorikko nyt olisi urossuden jo ehtinyt haistaa, jos tämä olisi lähipuskissa paraikaa lymyillyt?
"Olette kulkeneet sitten jo varsin pitkän matkan", keltamerkkinen vastasi kääntyessään takaisin keskustelukumppaniaan kohti. Hän toivoi kovasti, ettei Tomoe ollut huomannut hänen hieman hätääntyneeltä vaikuttavaa pälyilyään.
"Olemme nyt nimittäin Befalasin alueella, melko pohjoisessa siis", naaras jatkoi muistaessaan, ettei punaharjaksinen välttämättä ollut vielä tullut kovin tutuiksi saaren alueiden kanssa.

Koettaen valaa itseluottamusta mieleensä nyökäytti Kajo tarmokkaasti kuonoaan, kun Tomoe myönsi peuran nappaamisen olevan mahdollista. Tosin keltamerkkistä harmitti juuri nyt melkoisesti se, että hän oli lähtenyt heimonsa luota varsin nuorena: hän ei ollut koskaan ottanut osaa suurriistan metsästämiseen. Vaan ehkä viimeinkin oli aika saada oppia sitten siltäkin saralta.
"Voin näyttää paikan, missä huomasin niiden jäljet. En usko, että ne ovat ehtineet vielä kovin kauas", nuorikko lupasi ja oli jo heilauttamassa häntäänsä innokkaana toiselle, kunnes muisti missä tilassa kyseinen ruumiinosa nauhojensa takia oli.

Lopulta tuli kuitenkin aika päästää pitkä häntä taas vapaaksi, ja kärsivällisesti Kajo antoi Tomoen näperrellä oksiin kiinni jääneiden nahkanauhojen kanssa. Tuntui varsin epäkohteliaalta vain seisoa itse toimettomana paikoillaan, joten naaras päätti tehdä hyvitykseksi sitä, mikä häneltä yleensä muutoinkin sujui: pitää keskustelua yllä.
"Ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy näiden nauhojen takia. Yleensä se tosin on ollut toinen korvakoruistani, joka on ollut pensaissa kiinni", nuorukainen muisteli sivusilmällään suden työskentelyä seuraten.
"Mutta minkäs teet, en minä näitä poiskaan aio ottaa. Nämä korut, katsos, ovat osa heimoni perinteitä." Samassa kojoottikoiran mieleen juolahti jotakin etäisesti asiaan liittyvää. Ehkä Tomoe oli Andriaanalla ollessaan laumaton, mutta oliko asia aina mahtanut olla niin?
"Kuuluitteko te mihinkään laumaan, ennen kuin tulitte tälle saarelle?" hän kysyi viattomasti, aidon kiinnostuksen kuultaessa selvästi heleästä äänestään.

Samassa Kajon hännän ympärille kiedotut nauhat irrottivat otteensa kuusen tuuheista oksista, ja onnellisena vapaudestaan naaras otti muutaman loikan kauemmaksi puista. Hän soi kiitollisen hymynsä punaharjaksiselle hukalle, ja katseli tätä silmät säihkyen; siihen ei todellakaan tarvittu kovin paljoa, että onnistui ansaitsemaan kojoottikoiran kunnioituksen omakseen.

// Tämä on valitettavasti seisonut nyt jo liki kaksi kuukautta, joten nykäisen Kajon pois pelistä. Sovitaan vaikka, että se eksyy saalistusmatkalla Tomoen kelkasta?
Kiitosta kuitenkin seurasta! ^^ //