Aamunkajo - RPGs

Yleinen » K-18 Roolaukset » Ei mitään lasten leikkiä

Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jan 12, 2009, 2:02

Sievästi punasivat auringonlaskun viimeiset säteet Djalan lehtimetsää, satunnaisten pilvien lipuessa hitaasti pitkin taivasta. Linnut lopettelivat laulujaan ja asettautuivat nukkumaan, kuten moni muukin metsän suojissa piilotteleva elikko. Vaan eräs lukuisin koruin itsensä koristanut kojoottikoira jatkoi yhä kulkuaan, loikkien kevein askelin kohti nykyisen laumansa alueita, kohti Befalasin niittyä. Suupielensä olivat kääntyneet hymyyn, ja syykin moiselle oli varsin helposti havaittavissa; sirot leukansa puristivat välissään kuollutta lintua, josta riittäisi pienelle koiraeläimelle ravintoa paremmin kuin hyvin.
Aamunkajo oli ollut onnekas, ja hän oli siitä hyvin kiitollinen. Hän ei ollut järin kaksinen metsästäjä, eikä usein edes yrittänyt napata vikkeliä ja tarkkakuuloisia lintuja saaliikseen. Nyt hän oli kuitenkin sattunut saamaan eteensä siipirikon yksilön, joka ei ollut kyennyt lentämään saalistajaa pakoon. Metsästys oli sujunut ongelmitta, ja päästyään takaisin niitylle saisi naaras nauttia herkullisesta ateriastaan kaikessa rauhassa.

Nuorikon oranssit silmät vilkuilivat huolettomasti maiseman yksityiskohtia ja suipot korvansa kääntyilivät puolelta toiselle, kun jalkansa askelsivat varmoina yli kivien ja juurakoiden. Maisemaan alkoi yksi kerrallaan ilmaantua havupuita vaaleiden lehtipuiden joukkoon, mikä sai keltamerkkisen entistäkin paremmalle tuulelle. Hän alkoi lähestyä Befalasin rajaa.
Kajo ei vaivautunut juurikaan peittämään kulkunsa ääniä tai muutoinkaan pysyttelemään varuillaan, ei hän uskonut minkään itseään uhkaavan. Kaikki tuntui yksinkertaisesti olevan niin hienosti mallillaan, että olisi täysin mahdotonta kohdata sellaisia vastoinkäymisiä, jotka voisivat naaraan mielenrauhaa nyt järkyttää.

// Laxx. //

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jan 14, 2009, 22:19

Violettikarvainen häntä keikkui korkealla ilmassa rytmikkäiden raviaskelten mukaan liikehtien. Sen omistaja kipitteli varsin hilpeän näköisenä hämärtyvässä illassa. Syytä riemuun uroksella olikin. Se oli matkalla illalliselle. Kauempana metsän uumenissa, puun oksaan nostettuna nimittäin ainakin vielä jokin aika sitten oli riippunut lihakoukkuun kiinnitetty jänis. Tänä iltana lihan pitäisi olla sopivasti pehmennyttä Lackin makuun. Koira oli menossa laskemaan saaliinsa alas ja viettämään laatuaikaa ylhäisessä yksinäisyydessään raadon äärellä.

Mutta kuten yleensäkin, eivät hienosti suunnitellut asiat koskaan sujuneet ilman pienoisia muutoksia. Myös tällä kertaa Lackille tuli mutkia matkaan sen violetin kirsun havaitessa tutun hajun jostain lähistöltä. Se kuului nartulle, johon sekarotuinen oli törmännyt kerran aikaisemmin Befalasin niitylle. Kajoko sen nimi oli? Niin sen täytyi olla.
Mikään illallinen ei ollut niin hyvä, että se olisi estänyt piipahtamasta juttusille viehättävän neidin kanssa. Siispä Lack päätti hetkeksi hylätä ajatuksen saaliille menostaan ja suuntasi askeleensa kohti neiti Aamunkajoa. Ellei sen kuono valehdellut, myös toisella olisi saalista muassaan.

”Kas iltaa!”
Lack huikkasi astellessaan viehkein askelin, kaunis hymy naamallaan ja häntä korkealla keikkuen Aamunkajon näköpiiriin. Se katseli narttua violeteilla silmillään uteliaasti, lävistetyt korvat hörössä ja hymyillen, totta kai. Kuten se oli arvannutkin, jos jonkimoisin helyin somistetulla kojoottikoiralla oli kuin olikin riistaa mukanaan. Uros naksautti violettia kieltään katsellessaan nartun suussa roikkuvaa lintua arvioivan näköisenä. Sitten se nyökkäsi hyväksyvästi ja nosti silmänsä Kajon kasvoihin.
”Saalistusonnea, huomaan. Oikein hieno lintu.”
Uros kehaisi.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jan 19, 2009, 0:32

Aamunkajon keveä loikkelehdinta alkoi yllättäen hidastua, kun korvansa tuntuivat havaitsevan jotakin mielenkiintoista hämärtävän metsän keskeltä. Oranssit silmänsä alkoivat pälyillä ympäriinsä jotakin liikkuvaa hakien, eikä aikaakaan, kun eräs violettimusta ilmestys paukahti näkyviin puiden lomasta. Naaraan askeleet pysähtyivät, ja suunsa vetäytyi vieläkin leveämpään virneeseen jossakin kanalinnun sulkien takana.
"Hlac!" nuorikko hihkaisi, saaden muutaman untuvan pölähtämään huuliltaan ilmaan, mistä ne hitaasti leijailivat lyhyen ruohikon uumeniin. Lintu suussa oli ilmeisen paha puhella, joten lyhyen kikatuksen saattelemana laski kojoottikoira ateriansa jalkojensa juureen.
"Lack Sulkakorva! Oikein hyvää iltaa teillekin!" keltamerkkinen lausui ja nyökäytti siroa kuonoaan tervehdykseksi. Häntänsä huiski laajassa kaaressa puolelta toiselle, jolloin siihen nauhoin kiinnitetyt metallikiekot iskivät vaimeasti kilahtaen toisiinsa. Yksi korujen haitoista olivat todellakin niiden aiheuttamat äänet, jotka etenkin saalistusta hankaloittivat melkoisesti. Mutta minkäs teit, se hinta koristuksista oli kaiketi maksettava.

Hetken tapitti Kajo onnellisena tuttavaansa, kunnes kävi uros hänen saalistaan kehuskelemaan. Aavistuksen nolona katsahti nuorikkokin lintua, päästäen suustaan jälleen kovin tyttömäisen hihityksen.
"Kiitoksia. Minustakin se on oikein hieno", naaras myönsi. Harvoin hän sai mistään näin hienosta nauttia, usein oli nuorikko onnellinen löytäessään jo pelkkiä raatojakin. Kunhan eivät vain olleet turhan pilaantuneita, sellaisista saattaisi saada vaikka mitä tautejakin.
"Tahtoisitteko jakaa sen kanssani? Se olisi mielestäni oikein mukavaa", naaras ehdotti. Ei hän toki ollut niin itsekäs, että onnensa kokonaan itsellään olisi tahtonut pitää.
Samassa nuorikon mieleen kuitenkin tuli jotakin, mikä sai hänet katsahtamaan kulmiaan kohottaen ympärilleen.
"Oi, mutta missä Chenoa on? Eikö hän ole mukananne?" keltamerkkinen tiedusteli. Viime tapaamisella Lack oli ollut niin kovin kiinni oranssiturkkisessa naaraassa, että Kajo oli uskonut heidän olevan maailman onnellisiin pariskunta, joka viettäisi koko loppuelämänsä yhdessä. Vaan nyt näkyi Sulkakorva olevan yksin liikkeellä.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jan 19, 2009, 13:55

Ah, ilmeisesti hyvä vaikutelma edelliseltä tapaamiskerralta ei ollut haihtunut mihinkään. Kajo riemastui uroksen näkemisestä kovasti, ja se kyllä kelpasi Lackille. Uros naurahti hyväntuulisesti nartun itsensäkin hihitellessä epäonnistuneelle nimenlausunnalle jonka lintu kojoottikoiran suussa aiheutti.

Koiralle tarjottiin ateriaa. Lack ei erityisemmin tuoreesta lihasta perustanut, mutta se tiesi myös, ettei voisi kieltäytyä tästä tarjouksesta. Joten se oli pakko ottaa vastaan. Linnusta ei olisi mitenkään liiaksi kahdelle aterioijalle, ja hieman myöhemmin uroksen tekeytymässä ollut jänökin voisi saada käyttöä illan mittaan.
”Oikein ystävällinen tarjous, kiitän siitä. Liityn mielelläni seuraasi.”
Uros hymyili kohteliaasti puhuessaan ja nyökkäsi vielä päätänsäkin hitaasti, miltei kumartaen. Violeteissa silmissä oli iloinen pilke. Se kohotti hieman kulmiaan ja naksautti kieltään jälleen kerran.
”Mutta kuulehan, Aamunkajo, ei sinun tarvitse minua teititellä. Emmekö me ole ystäviä? Eivät ystävät teitittele toisiaan, eiväthän?”
Lack hymyili hunajaisesti antaen olemuksellaan selvästi ymmärtää täydellisen keskittymisensä vain narttuun itseensä.

Puheeksi tuli Chenoa. Hyvä, että Lack edes muisti sitä narttua enää! Onnekseen uros kuitenkin sai nopeasti kaiveltua senkin tuttavuuden mielensä perukoilta. Kajohan oli tosiaan pitänyt niitä kovinkin pariskuntana. Parempi olla antamatta pikkuneidin ymmärtää mitään muutakaan, vetäkööt omat johtopäätöksensä jos niin halusi.
”Voi, emmehän me toki aina yhdessä liiku. Meillä molemmilla on omat tarpeemme ja ystävämme, joiden kanssa vietämme aikaa.”
Se vastasi. Varsin totuudenmukaista, eikä Lack edes valehdellut.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jan 20, 2009, 10:39

// "Verinimeä (=Sirka) ei siis koskaan paljasteta vieraille ja läheistenkin keskuudessa sitä käytetään yleensä vain tärkeissä tilaisuuksissa"
Ignooraan nyt tuon nimijutun, koska Lack ei ole Kajon "etunimeä" koskaan edes kuullut. ='D //

Lackin suostuminen aterian jakamiseen sai aikaan jälleen yhden hännänheilautuksen, Aamunkajon todella ilahtuessa uroksen päätöksestä. Kaiketi tässä nyt ei sitten niitylle asti päästäisikään syömään, mutta eihän moinen nyt liiaksi haitannut. Kyllä hyvä seura hyvän paikan aina korvasi.
"Ihanaa!" nuorikko hihkaisikin pirteästi toisen kumarrellessa ritarillisesti. Edes teitittelyn vähätteleminen ei saanut aikaan kolausta kojoottikoiran hyvää tuulta kohtaan, naaraan vain kallistellessa päätään toiselle.
"Oi, toki me olemme ystäviä. Olenkin huomannut, ettei täällä päin oikein välitetä sellaisista kohteliaisuuksista. Siellä, mistä minä olen kotoisin, oli kuitenkin tapana teititellä kaikkia itseään vanhempia henkilöitä", naaras kertoi avoimesti.
Pian keltamerkkinen kumartui lintunsa puoleen, voidakseen noukkia tuon takaisin hampaisiinsa. Avattuaan jo suunsakin hän kuitenkin kääntyi takaisin kohti Lackia.
"Niin, ei siis sillä, että olisit mielestäni mitenkään vanha. Minua vanhempi vain. Mutta en teitittele, jos et tahdo", keltamerkkinen korjasi hitusen nolona.

Lackin puhellessa itsensä ja Chenoan menoista sai Kajokin uuden tilaisuuden poimia saaliin kitaansa, sillä tuskin he kuitenkaan aivan tähän jäisivät sitä syömään. Täysin ei naaras toisen sanojen merkitystä ymmärtänyt, mutta päätti jättää ne omaan arvoonsa. Hän ei tahtonut nolata itseään enempää jäämällä kyselemään typeriä kaksikon "tarpeista", joten kovinkin ymmärtäväisen oloisesti nuorikko vain nyökytteli toiselle.
"Shyödään josshain puun alla, jooko?" keltamerkkinen ehdotti, saaden tällä kertaa pidettyä äänensä melko ymmärrettävänä, kiitos puhetta paremmin huomioivan otteensa linnun siivestä. Katseensa alkoi nopeasti kiertää pitkin hämärtävää maisemaa, ja kun metsässä kerran oltiin, näkyi sopivia puita olevan varsin tiheässä. Melkeinhän tässä iski valinnanvaikeus päälle.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jan 26, 2009, 0:25

[[Oho! Liian monimutkaisiksi teet hahmosi voi. Etenkin kun Tuck oli se joka Kajon UI:ssä kyyläsi :'D]]

Uros nyökkäsi Kajon sanoille hymyillen.
"Niin no, tänne on ajautunut niin paljon erilaisia tyyppejä eri kulttuureista, että varmasti tuollaiset käytännöt unohtuvat aika nopeaan tällaisessa sekalaisessa porukassa."
Se pohti. Hyvin Lack varmasti oli päätellytkin, Andriaanan kaltaisessa paikassa moinen varmasti piti hyvin pitkälti paikkansa.
"Mutta niin."
Uros sanoi ja naksautti kieltään.
"Sinutellaan toisiamme. Se tekee meistä enemmän samanvertaisen kuuloisia, luulisin."
Lack virnisti vinosti Kajolle häntäänsä huiskauttaen.

Aamunkajo ehdotti aterioimista puun alla, ja Lack nyökkäsi ehdotukselle hyväksyvästi.
"Täällä niitä puita riittääkin."
Se heilautti häntäänsä iloisesti ja valikoi jonkin sopivan oloisen kivan puun lähistöltä.
"Kävisikö tuo neidille?"
Lack tiedusteli vinkaten päällään valitsemansa puun suuntaan. Se oli iso, kyömyinen puu, jolla oli laaja lehvistö joka kurkotteli kohti taivaita. Se oli ihan kivan näköinen puu se.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jan 28, 2009, 12:24

// Monimutkaisuus on... Hyve. Melkein. ='D //

Aamunkajo kallisti pohtivaisena päätään Lackin eri kulttuureista puhellessa.
"Hmm, se on varmasti ihan totta", naaras pohti. Hän ei todellakaan ollut Andriaanalla kohdannut ketään, joka olisi edes etäisesti näyttänyt omaavan mitään sellaista kulttuuriperintöä matkassaan, kuin mitä kojoottikoiralla itsellään oli. Osa porukasta toki oli saarella ihan syntynyt ja kasvanut, mutta muutoin kansa vaikutti vaeltaneen alueelle kuka mistäkin. Sinänsä erikoinen ilmiö, jota keltamerkkinen olisi voinut helposti uppoutua pohtimaan pidemmäksikin aikaa, mutta päätti päätään ravistaen palata kuitenkin takaisin nykyhetkeen.
"Sinutellaan sitten", nuorikko päätti ja nyökäytti hyväksyvästi kuonoaan, pitkän häntänsä huiskaistessa ilmaa.

Mainioita ateriointipaikkoja olisi riittänyt vaikka muille jaettavaksi, mutta kaikeksi onneksi teki Lack Kajon elämästä helppoa ja ehdotti itse sopivan näköisen puun alustaa.
"Mm-h, she shopii oikein mainioshti", naaras vastasi lintu suussaan suhisten. Keveästi lähti kojoottikoira loikkimaan kohti muutaman metrin päässä taivaisiin kurkottavaa puuvanhusta, tutkaillen samalla tämän karkean kaarnan peittämää pintaa katseellaan. Puu näytti oikein miellyttävältä ja istuutuessaan sen vierelle toivoi naaras pienen hetken ajan, että tuo olisi voinut heille puhua. Sillä olisi varmasti ollut varastoissaan jos jonkin sortin tarinaa ja juttua.
"Kauniin puun valitsit", nuorikko totesikin hymyssä suin, kun oli pudottanut linnun nurmelle tassujensa eteen.

Vielä hetken puuta katseltuaan kääntyi Kajo ensin Lackin puoleen, kumartuen sen jälkeen heidän ateriansa ylle. Siististi ja tarkasti alkoi naaras jakaa lintua kahteen osaan, samalla kuitenkin toverilleen puhellen.
"Pääsin muuten lopulta liittymään Befalasiin." Viime tapaamisellahan oli laumoista ollut puhe, ja Sulkakorva oli luvannut Befalasin johtajalle Kajosta kertoa. Mikä tosin toi naaraan mieleen hieman ikävämmän asian, jonka ajattelu sai hänen ilmeensä painumaan aavistuksen surumieliseksi.
"En tiedä oletko jo tietoinen tästä... Mutta Nivyva, Befalasin johtaja, hänhän oli sinun ystäväsi?" Ainakin niin oli uros kojoottikoiralle vakuuttanut, eikä keltamerkkisellä ollut mitään syytä tietoa kiistää.
"Hän ei ole enää johtaja, vaan hänen tyttärensä Roccio. Nivyva ei ole enää elossa." Oranssien silmien katse painui kohti lintua, sillä asiasta oli hieman hankala puhua. Vaikkei nuorikko kuolemaa kovin kamalana asiana pitänytkään, tuntui tällaisena sanansaattajana toimiminen varsin kiusalliselta.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Feb 5, 2009, 22:10

Ilmavin askelin Lack tanssi Kajon perässä puun alle. Sen korea häntä heilahteli iloisena ilmassa ja lävistetyt korvat kuuntelivat ympäristön ääniä tarkkaavaisina.
Uros antoi kojoottikoiran istuutua ensin, ja asettui sitten itsekin istumaan mukavasti vastapäätä helyin koristettua narttua. Kunnon päivällisasetelma.
”Kiitos.”
Lack virnisti Kajon kehuessa sen puuta. Sitä ei oikeastaan hirveästi kiinnostanut, mitä mieltä nuorempi narttu puusta oli. Puu kuin puu. Mutta hyvä jos kelpasi.

Pää kallellaan Lack katseli, kuinka narttu sievästi jakoi lintua kahteen osaan. Se ei katsonut asialliseksi rupatella tässä vaiheessa, parempi antaa Kajon hoitaa jako hiljaisuuden vallitessa. Olisi varmaan aika ikävää joutua vastailemaan kesken toimenpiteen.
”No mutta sehän on hienoa!”
Sekarotuinen ihasteli äänessään aidolta kalskahtavaa iloa Kajon puolesta, vaikka se nyt melko feikkiä olikin. Ei sitä kiinnostanut jonkun toisen laumaan liittyminen.
Uros oli juuri ryhtymässä selittämään jotain hienoa ”eikö olekin kivaa porukkaa befassa minä tiedän blaablaa…”-juttua, veti jo henkeäkin sitä varten, mutta sitten Kajon sanat saivat sen hiljentymään. Nivyva, Lackin ”hyvä ystävä”, joka oli tullut mainittua viime kerralla.
”Niin?”
Uros kysäisi varovasti. Kajon ilme ja ääni kielivät, ettei mitään hilpeää olisi tulossa, ja Lack sai nopeasti itsensä vaikuttamaan hieman hermostuneelta.
”Mitä?”
Uskottavan näköisesti Lack sai hymyn kuolemaan kasvoiltaan ja luimisti korviaan. Sen silmiin tulvahtivat kyyneleet ja katse vaipui maahan. Violettiharjainen veti muutaman kerran syvään henkeä ja laittoi silmänsä kiinni kuin rauhoittuakseen. Sitten se kohottautui istumaan ja katsoi Kajoa yhä varsin suruisan näköisenä.
”Tiedätkö enemmänkin? Milloin ja kuinka?”
Se kysyi hiljaa. Ei sitä oikeasti kiinnostanut, mutta olisi kai hyvä näyttää siltä, että ”hyvä ystävän” kuolema oikeasti suretti Lackia kovastikin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Feb 6, 2009, 23:43

Lintunsa parissa työskennellen hymähti Aamunkajo ilahtuneesti, kun Lack häntä uuden lauman johdosta onnitteli. Naaras oli itsekin kovin onnellinen tapahtuneesta, joskin sitä tosiaan varjostivat ajatuksen Befalasin edesmenneestä johtajasta.
"Hienoa, kyllä. Befalas vaikuttaa oikein hyvältä laumalta", nuorikko sanaili, ennen kuin siirtyi hennosti huokaisten kohti vakavampia aiheita. Vaikkei ystävän kuolemasta kertominen ollutkaan mitenkään helppo tehtävä, kojoottikoira tiesi, ettei voisi suoda itselleen rauhaa mikäli jättäisi asian tyystin mainitsematta.

Kun ikävä uutinen oli kerrottu, reagoi herra Sulkakorva kuten kuka tahansa hyvän toverin menettänyt, ja Kajo antoi toisen surra rauhassa. Naaras yritti kovasti keskittyä ateriansa paloitteluun, mutta väkisinkin karkasivat oranssit silmät tuon tuosta vilkuilemaan urosta. Keltamerkkinen ei tiennyt tarkempia yksityiskohtia kaksikon suhteesta, mutta kaikesta päätellen toisen poismeno otti kuitenkin koville. Empaattinen nuorikko kahmi taidokkaasti suuren osan surua - olkoonkin vain näyteltyä sellaista - itselleen, ja painoi tupsukärkiset korvansa tiiviisti vasten niskaa. Oli kurjaa nähdä yleensä niin eloisa violettiharja tuollaisena.
"Olen pahoillani, en tiedä. En tuntenut itse häntä, joten en tohtinut kysyä Rocciolta. Hän näytti vielä surevan äitiään kovin", nuorikko kertoi totuudenmukaisesti, ja napsaisi hampaillaan poikki viimeiset jänteet, jotka pitivät kanalinnun yhtenä kappaleena.

Varovasti kohotti Kajo päänsä, jotta saattoi tarkastella kahtia jakamaansa ateriaa. Sitten, katsomatta kohti Lackia, poimi naaras palat suuhunsa ja asteli vaivihkaa uroksen vierelle. Olemus anteeksipyytävänä istuutui kojoottikoira melkein kiinni toisen kylkeen ja laski lähes sulattomaksi kyniytyneen linnunpuolikkaan uroksen eteen. Eleen oli kaiketi tarkoitus olla jollakin tavoin lohduttava, vaikkei nuorikko ollutkaan yhtään varma sen tehokkuudesta. Syöminen ja seura kuitenkin usein auttoivat murheeseen, ja naaras toivoi keinojensa tepsivän tälläkin kertaa.
"Nivyva on varmasti paremmassa paikassa nyt", lausui pienempi koiraeläin toverilleen, kohottaen samalla hennon hymyn huulilleen. Taivaaseen ei keltamerkkinen uskonut, mutta Totuuteen kylläkin. Ja, noh, varsin likellä taivaskäsityksiä kyseinen uskomus olikin, olisi asioista enemmän tietävä voinut mainita.
Toivoen Lackin seuraavan esimerkkiään kumartui Kajo itselleen jättämänsä lihan ylle, alkaen nakertaa siitä pieniä paloja suuhunsa.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Feb 9, 2009, 18:10

Uros nyökkäsi.
"Niin varmasti. Oma äiti ja kaikkea... Toivottavasti Roccio nyt selviää, onhan se aika iso juttu tulla lauman johtajaksi tuosta noin vain."
Lack sanoi hiljaa kuin oikeasti Roccion ongelmista välittäen. Olihan se varmasti suruisaa koko laumalle, mutta djalalaista Befalasin murheet eivät kovin kiinnostaneet. Sen laumalla pyyhki hyvin ja se oli hyvä juttu. Onneksi uros ei itse ollut aikoinaan liittynyt Befalasiin, siellä oli nyt varmaan melko tasapainotonta meininkiä.

Uros niiskaisi vielä kerran vakuuttavasti ja räpytteli silmiään, jottei olisi itkenyt.
"Niin, niin hän varmasti on. Nivyva oli kuitenkin... Olisin halunnut sanoa hänelle niin paljon!"
Tosiaan, jos nyt vaikka edes olisi päässyt ihan oikeasti tapaamaankin. Lack vaikutti hetken kokoilevan itseään ja huokaisi sitten.
"Anteeksi."
Uros pahoitteli varsin vilpittömän oloisena.
"Nyt minä pilasin koko retken meiltä molemmilta."
Se heiluti häntäänsä anteeksipyytävän hitaasti samalla, kun nyökkäsi Kajolle kiitokseksi lihasta. Kiltisi Lack kumartui mutustelemaan omaa palaansa, vaikkei juurikaan osannut arvostaa tuoreen lihan makua. No, menetteli kuitenkin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Feb 12, 2009, 11:46

Lohduttavasti koetti Aamunkajo Lackille hymyillä, kun päätään kallistaen suuntasi katseensa tätä kohden.
"Olen varma, että hän pärjää. Hänellähän on sentään koko lauma tukenaan." Vaikkei naaras vielä ollut liiaksi laumalaisiinsa tutustunutkaan, hän tahtoi kovasti uskoa tuosta tummaturkkisten joukosta pelkkää hyvää. Ja mikä lauma se sellainen nyt edes olisi, joka ei pysyisi omiensa tukena vaikeina aikoina?

Kajon jo kumarruttua oman ateriansa puoleen kuului Sulkaokorva käytöstään pahoittelevan, mikä sai nuorikon nopeasti kohottamaan katseensa. Johan toinen nyt hassuja haasteli.
"Ei, ei, älä toki anteeksi pyydä. Ymmärrän kyllä. Ja itsehän minä asiasta kerroin", tokaisi kojoottikoira vilpittömästi. Häntänsä heilahti ystävällismielisesti puolelta toiselle, jääden lopuksi kuin violettiharjaista tukien tämän oman hännän verelle makaamaan.
"Eikä tämä retki ole kuin vasta alussa. Tai ymmärrän toki, jos tahdot miettiä asioita yksinäsi, mutta minun puolestani voitaisiin kyllä vielä jutella hetki. Ei olla nähty vähään aikaan." Itse asiassa Lack oli koko Andriaanalla ainoa, jonka keltamerkki oli tavannut kahteen kertaan. Varsin liikkuvaista sakkia tuntuivat koiraeläimet tällä saarella olevan.

Ennen kuin kääntyi jälleen ruokansa puoleen, vilkaisi Kajo arvioivasti kohti puiden välissä pilkottavaa taivasta. Alkoi jo hämärtää toden teolla.
"Ja voitaisiinhan me sitten etsiä joku yhteinen nukkumapaikkakin. Yhdessä on aina kivempaa, kuin yksinään", naaras totesi jo pirteämpänä. Ei haitannut, vaikkei hän nyt pääsisikään tänä iltana oman laumansa alueille, sillä saattaisihan hän levätä Djalan alueilla ikään kuin Lackin vieraana.
Vielä kohti urosta katsahtaen kävi nuorikko taas järsimään kanalintunsa puolikasta, joka alkoikin varsin huomattavalla vauhdilla jo kadota koiraeläimen sisuksiin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Feb 17, 2009, 16:02

Uros nyökkäsi suu täynnä lihaa. Niin, olihan Befalasissa varmaan Rocciollakin ystäviä, kun koko ikänsä oli siellä asunut. Ei Lack tiennyt laumoista. Muhiskoot keskenään kun kerran olivat siihen ryhtyneet.

Lack nielaisi.
"Kyllä minulla on vaikka koko loppuelämäni aikaa miettiä asioita yksinäni."
Se väänsi naamalleen hymyntapaisen.
"Sinun kanssasi voin nähdä nyt. Joten kai me voimme koettaa tarttua tähän hetkeen, kun se kerrankin on käsillä? Minusta olisi mukavaa jutella vaikka pidempäänkin, viime tapaamisesta on tosiaan pitkä aika."
Vaikkei se pitkä väli tapaamisissa Lackia harmittanutkaan, se taikoi näppärästi pahoittelevan sävyn ääneensä. Voivoi kylläpä harmitti joo.

Nukkumapaikasta tuli puhe, ja uros hymyili Kajolle jo avoimemmin.
"Toki, se olisi mukavaa!"
Se nyökkäili.
"Varmaan uni maistuukin sitten kivasti tällaisen aterian jälkeen... mutta aivan vielä ei ole pimeää, joten meillä on ihan kivasti aikaa etsiä sitä nukkumapaikkaa."
Violettiharjainen pälätti ja syventyi sitten ruokailemaan sekin. Ensin ruoka sitten uni.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Feb 23, 2009, 0:59

Ateriaansa mutustaen käänsi Kajo katseensa hieman varoen kohti Lackia, mutta varsin nopeasti levisi hennosti huulillaan kareillut hymy huomattavasti äskeistä leveämmäksi. Oli ihanaa kuulla, että uros tahtoi viettää aikaa hänen kanssaan ja tapahtumista huolimatta rupatella mukavia, kuin kunnon ystävä konsanaan. Ja ystäväksihän nuorikko Sulkakorvan oikein auliisti mielsikin.
"Totta kai, se olisi oikein hienoa. Tahtoisin kuulla tarkemmin, mitä sinulle kuuluu", keltamerkkinen vastasi päätään sirosti kallistaen, jonka jälkeen hän kumartui takaisin kanalintunsa puoleen.

Tarjous yöseurastakin näytti kelpaavan Lackille, mikä sai Aamunkajon heilauttamaan ilahtuneesti häntäänsä.
"Voidaan vaikka kävellä siinä etsiessä vähän, ja jutella sitten samalla", naaras ehdotti nuolaisten huuliaan, jotka olivat lihansyöjän ruokailutavoista johtuen kostuneet punertaviksi verestä.
"En tiedä mikä siinä on, mutta mielestäni on aina ollut kivempi puhua jos ei tarvitse seisoa paikoillaan", Kajo myönsi heleästi naurahtaen.

Kahtia jaetusta linnusta ei ihan hirmuisesti syötävää riittänyt, joten pian alkoi kojoottikoiran osuudesta olla jäljellä pelkkää luuta ja höyhentä. Suurimman osan sisäelimistäkin naaras oli pistellyt kiltisti poskeensa, sillä eihän sitä nyt sopinut jättää arvokasta syötävää haaskuulle.
Jälleen huuliaan nuoleskellen kohottautui Kajo seisomaan ja venytteli itseään uroksen vierellä seisten todettuaan, että oli saanut ateriasta irti kaiken oleellisen. Loput maatuisivat nopeasti takaisin osaksi luontoa tai päätyisivät pikkueläinten ruokapöytään.
"Oletko valmis?" nuorikko tiedusteli Lackilta, kun oranssiset silmänsä kääntyivät toista kohden. Varsin nopeasti niistä oli kadonnut tuo kaikki suru ja huoli entistä johtajaa ja Sulkakorvan ystävää kohtaan. Eihän naaras itse ollut Nivyvaa edes koskaan tavannut, ja oli hän jo aiemmin murheensa asiasta murehtinut. Kuten violettiharjaksinen koira oli sanonut, oli nyt aika tarttua tähän hetkeen ja unohtaa taakse jääneet kurjuudet.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Feb 28, 2009, 1:54

Lack nyökkäsi. Mieluustihan se jotain kertoisi, tai pikemminkin sepittäisi, koska sen elämässä ei ollut tapahtunut mitään kovin jännittävää.
"Mutta syödään ensin."
Se virnisti verisin huulin ja jatkoi ateriaansa varsin hyvällä halulla.

Mieluusti uros suostui myös Kajon ehdotukseen.
"Eipä mene aikaa hukkaan."
Se myönteli ruokailunsa lomasta. Maisemat vaihtuivat ja sitä saattoi repiä aiheita vaikka muuttuvasta ympäristöstä, jos kiusallinen hiljaisuus uhkasi iskeä. Sopi siis mitä mainioimmin, mutta ensin tosiaan se ruoka. Onneksi lintu oli pian syöty, lihaa ei ollut valtavasti. Niinpä sen tuhoamiseen ei mennyt kovinkaan kauaa ja pian kumpikin oli valmiina.

Violetti, kahteen kertaan lävistetty kieli puhdisti verta uroksen huulilta.
"Valmis."
Se nyökkäsi Kajolle vinosti hymyillen. Koira venytteli hieman selkäänsä siinä istuskellessaan, ja nousi sitten rennon oloisesti seisomaan.
"Mihin suuntaan lähdetään?"
Lack tiedusteli ympärilleen katsellen. Olisihan se ihan kiva päättää suuntakin joo.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Mar 9, 2009, 14:33

Päätään kallistellen Aamunkajo katseli, kuinka Lack nousi ateriansa jälkeen seisomaan. Hetkeksi jämähtivät nuorikon oranssinhailakat silmät tarkkailemaan toisen valkeita suupieliä, jotka olivat tällä hetkellä tosin varsin punertaviksi värjäytyneet. Kojoottikoira tunsi olevansa onnekas omatessaan tummaturkkisen kuonon, josta eivät kaiken maailman veritahrat paistaneet kilometrien päähän.
"Sitten mennään!", naaras hihkaisi toisen päästyä seisomaan, hänen itsensä kääntyessä nopeasti kohti metsikköä. Vaan uroksen jäädessä vielä tarkempaa suuntaa pohtimaan, katsahti Kajo kuitenkin vielä takaisin Sulkakorvan.
"Noh, jos mennään vaikka Djalan suunnalle. Vaikka kuulunkin Befalasiin, en ihan hirmuisesti pidä sen synkistä metsistä näin hämärän aikana", nuorikko totesi avoimesti. Eiväthän sitä nyt kaikki voineet ihan kaikesta pitää, vai kuinka?

Vaikka olikin ennen Lackin kohtaamista ollut matkalla täysin vastakkaiseen suuntaan, lähti Kajo varsin innokkaasti tanssahtelemaan takaisin lehtipuiden sekaan. Kyllä oman lauman alueet paikoillaan pysyisivät, hän voisi vaeltaa sinne vaikkapa sitten seuraavana päivänä.
"No Lack, mitä olet puuhaillut hiljattain? Minä kun jo omista jutuistani kerroinkin, enkä ole oikein Befalasiin liittymisen lisäksi mitään kummempia tehnyt." Ei sillä, että nuorukaisen elämä turhan tylsää olisi ollut, muttei siitä liiaksi kerrottavaakaan ollut kertynyt.
"Ja mitä Chenoallekin kuuluu?", kojoottikoira jatkoi, vetäen jälleen uroksen kumppaniksi olettamansa naaraan mukaan juttuun.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Mar 19, 2009, 0:13

Uros naksautti hyväksyvästi kieltään.
"En minäkään, jos niikseen tulee. Meinaan, Djalan mailla sentään näkee suurimman osan ajasta mihin on menossa. Havumetsässä on sen verran tuuheita puita, että ne tuppaavat tulemaan tielle."
Etenkin kuusten alimmat oksat osasivat olla melkoisen voimakkaita ja tuuheita, eikä Lack kovinkaan arvostanut teräviä piikkejä, jotka tunkeutuivat turkin sekaan inhottavasti. Djalan puiden oksat olivat sentään ylhäällä, poissa tieltä.

Kepein askelin sekarotuinen uros seurasi Kajoa metsän sekaan. Sen erikoinen häntä keikahteli ilmassa hilpeästi koiran liikkeiden tahdissa.
"Oh, en mitään kovin merkittävää!"
Uros ravisteli silmille tunkenutta harjaansa.
"Viettänyt aikaa laumani kanssa ja puuhastellut niitä näitä. Pelastanut erään uroksen hengen. Oli tipahtanut saalistusretkellään isoon kuoppaan, eikä päässyt sieltä omin avuin pois."
Lack rupatteli. Se jätti sujuvasti mainitsematta, että oli itse ajanut kyseisen uroksen monttuun ja kiristänyt tältä aterian ennen kuin oli suvainnut nostaa tyypin takaisin maan kamaralle.
"Chenoalle, niin. Oikein hyvää, kiitos vain kysymästä."
Tosiasiahan oli, ettei Lack ollut tavannut Chenoaa aikoihin, mutta jos Kajo halusi kuulla nartusta, niin kai sitä voisi jotain vähän sävellelläkin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Mar 21, 2009, 13:12

Naurahtaen Aamunkajo nyökäytti suippoa kuonoaan.
"Ihan totta! Minun koruni jäävät helposti kaikkiin sellaisiin oksiin kiinni. Se on aika hankalaa", naaras kertoi. Pariin otteeseen oli kojoottikoira roikkunut korviensa nauhojen takia ties missä pusikossa kiinni kuin kala koukussa, ja sellaisen sotkun selvittäminen oli todellakin melkoisen työn takana. Jälleen yksi hyvä syy vältellä havumetsiä pimeällä.

Innokkaana nuori naaras piti katseensa Lackissa tämän kertoillessa omia kuulumisiaan. Keltamerkkisen häntä huiski huolettomasti puolelta toiselle eikä Kajoa tuntunut lainkaan haittaavan, että joutui katsomaan puhekumppaniaan hieman ylöspäin. Nuorikko oli tottunut pieneen kokoon elonsa aikana, eikä osannut sitä edes minkään sortin haittapuoleksi enää mieltää.
"Mutta hyvänen aika", naaras kuitenkin pian huokaisi, vauhtinsa hidastuessa huomaamattaan melkoisesti, "onhan toisen hengen pelastaminen nimenomaan juuri merkittävää!" Uudenlainen kunnioitus näytti nousseen äkisti naaraan kasvoille, oranssisten silmien näyttäen lähes palvovan Sulkakorvaa - tai oikeammin tämän tekoja. Hengen pelastaminenhan oli hienointa, mitä toiselle eläväiselle saattoi tehdä! Ja varmasti Lack oli tehnyt sen täysin hyvää hyvyyttään, ilman mitään palkkioiden vaatimisia sun muita typeryyksiä.
"Olette... Olette niin..." kojoottikoira änkytti oikeita ylistyssanoja löytämättä. Samassa naaras kuitenkin painoi katseensa hieman nolona kohti maata, tuntuen suorastaan punastuvan turkkinsa alla.
"Oh, anteeksi. Minun ei pitänyt teititellä. Mutta hengen pelastaminen on vain niin... Jaloa."
Chenoan kuulumiset olivat kummasti menettäneet merkityksensä näin hienojen juttujen rinnalla. Lackhan oli oikea ritari, sankari suorastaan!

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Mar 23, 2009, 23:46

"Ah."
Lack loi pikaisen silmäyksen nartun lukuisiin koruihin.
"Olisi sääli, jos kauniit korvasi repeäisivät oksien vuoksi, tosiaan!"
Se totesi varsin myötätuntoisesti. Uros itse oli hankaluuksissa lähinnä kaulahuivinsa kanssa, mutta kun sen heilautti tarpeeksi tiiviisti kaulan ympärille, kangas pysyi melko hyvin puhtaana ja kaukana turhista risuista.

Jestas, jopas kojoottikoira riemastui pikku hengenpelastustarinasta. Lack hymyili vaatimattomasti naaraalle. Toinen katsoi urosta kovin ihaillen, ja koira toden totta nautti sellaisesta katseesta. Uros haki katsekontaktia nartun silmiin ja katsoi takaisin hyvin kiinteästi. Oikein somat silmät, aika jännän näköiset, pani Lack merkille.
Nartun änkytellessä ihastustaan uros kumartui vaivihkaa lähemmäs kohti nartun kasvoja.
"Ei se mitään."
Se sanoi hiljaa, varsin viettelevän käheällä äänellä. Sen suurempia aikailematta violettiharjainen koetti lipaista Kajoa kielellään kuonolle. Sillä lailla kunnolla ja tunteikkaasti, ei mitenkään nolosti vain kielen kärjellä tökkäämällä.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Mar 24, 2009, 21:54

Kajo hihitti lyhyesti Lackin somille sanasille. Vai että kauniit korvat, hih.
"Niin, ja olisihan se varmasti aika kivuliastakin", naaras totesi ja heilautti päätään niin, että korvien puuhelmet ottivat toisiaan vasten. Ei korvien lävistäminenkään mitenkään kivutonta puuhaa ollut aikoinaan ollut, joten kojoottikoira saattoi kyllä kuvitella niiden repeämisestä aiheutuvan tunteen. Sitä ei olisi kiva kokea käytännössä.

Pahaksi onnekseen ei Kajo tiennyt mitään mistään viettelevän käheästä äänestä tai sellaisen tarkoitusperistä, naaraan vain ollessa onnellinen siitä, ettei Lack ollut teitittelystä taaskaan turhaan pahastunut. Kojoottikoiran katseen ollessa suunnattu varsin kiinteästi maahan ei tämä myöskään huomannut uroksen äkillistä lähestymistä, ennen kuin tunsi toisen pehmeän nuolaisun kuonollaan. Kieltämättä yllättävää käännettä säikähtäen vetäisi nuorikko nopeasti henkeä, muttei kuitenkaan karannut pois Sulkakorvan kosketuksen alta. Ennemminkin vaikutti keltamerkki jähmettyvän paikoilleen, tietämättä kuinka hänen kuuluisi reagoida.
"Oh...", naaras sai vain henkäistyä hänen tuntiessaan, kuinka veri pakkautui kohisemaan jonnekin kasvojen tienoille. Jälleen hän kiitti suurimmaksi osaksi tummaa turkkiaan, jonka alta punajuureksi muuttumista oli varsin mahdoton huomata.

Pienellä viiveellä kohosi Kajon auki levinneiden silmien katse kohti Lackia, kysyvän olemuksen paistaessa koko naarasparan olemuksesta. Ei häntä ollut kukaan aiemmin tällä tavoin mennyt nuoleskelemaan!
"Minä... En oikein tiedä mitä sanoisin..." mutisi kojoottikoira totuudenmukaisesti. Odottiko uros hänen tekevän jotakin vastaavaa takaisin? Mutta eihän nuori naaras sellaista osannut alkuunkaan, voih oih. Sitä paitsi ei hän ollut lainkaan varma siitä, pitikö violettitukasta muuna kuin ystävänä. Mutta suurin kysymys nyt sitten kai olikin, pitikö herra violettitukka hänestä? Kinkkistä.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Mar 27, 2009, 0:44

Lack veti naamansa kauemmas Kajosta katsellen tuota varsin hellä hymy naamallaan. No jopas narttu oli säikähtänyt. Ei tainnut olla helyisä toveri mitenkään tottunut tällaiseen kohteluun. Mielenkiintoista sinänsä, eihän Kajo enää ihan pikkukakara ollut. Tuossa iässä luulisi kiimaisten teinipoikien ahdistelevan enemmänkin. Ehkä Andriaanassa sellaisia ei ollut liiaksi asti. Lack ei ainakaan ollut turhan moneen törmännyt.

Lopulta narttu sai sentään jotain kunnollistakin suustaan, ja Lack tyytyi naurahtamaan pehmeästi vastaukseksi.
"Älä sano mitään."
Se kehotti kumartuen lipaisemaan Kajoa tällä kertaa poskesta. Ainakaan se ei ollut saanut turpiinsa nartulta, joten vielä kannatti yrittää. Aina tuollaisen hämmennyksen voisi edes yrittää saada vaihtumaan hieman myötämielisemmäksi suhtautumiseksi uroskoiran yrityksiin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Mar 29, 2009, 0:00

Vaikka olikin syvästi hermostunut, koetti Aamunkajokin vetää kasvoilleen jonkin sortin hymyä huomatessaan, kuinka lempeästi Lack häntä katseli. Ei tämä ehkä välttämättä ollut paha juttu alkuunkaan, eihän? Sulkakorva oli kuitenkin mitä mukavin uros, ja näytti selvästi pitävän Kajosta. Uroksen tavoin ajatteli kojoottikoirakin nopeasti omaa ikäänsä ja totesi, ettei ehkä kuitenkaan enää ollut ihan niin nuori, kuin minä oli tottunut itseään ajattelemaan. Yksin eläminen oli kasvattanut häntä hitaasti mutta varmasti, eikä hän enää ollut sama lapsonen, kuin heimonsa parista lähtiessään.
Mutta kaikesta huolimatta ei naaras osannut täysin poistaa mielestään sitä kalvavaa tunnetta, joka käski häntä juoksemaan nopeasti pois paikalta. Se pysytteli mielen perällä pienenä, mutta varsin sitkeänä tunteena, kuultaen melkoisen selvästi silmiensä epäröivästä katseesta.

Kaikeksi onneksi ei Lack kuitenkaan mitään sanoja naaraalta kaivannut, sillä niitä ei olisi Aamunkajo toiselle juuri nyt osannut antaakaan. Hengityksensä värisi aavistuksen silkasta jännityksestä uroksen kumartuessa jälleen häntä kohden, mutta yhäkään ei kojoottikoira tehnyt elettäkään toista estääkseen. Kosketuksen väistäminen olisi ollut äärimmäisen epäkohteliasta, eikä nuorukainen tahtonut millään tavoin loukata ystävällistä urosta.
Rohkeutensa keräten painoi Kajo kuononsa vasten toisen poskea samalla, kun tunsi jälleen Lackin kielen painautuvan turkkiaan vasten. Tuntui jotenkin hirveän kielletyltä tällainen homma, mutta varovaisesti seurasi naaras toisen esimerkkiä ja lipaisi nopeasti tämän poskea. Omituiset väreet lähtivät kulkemaan pitkin naaraan kehoa, niiden tuntuessa nostattavan hänen selkäänsä pitkin kulkevan harjaksen pystyyn. Ei mitenkään paha tunne, muttei riittänyt vielä peittämään alleen vatsanpohjassa kipristelevää jännitystä.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Mar 31, 2009, 1:04

Uros sai nuolaisuihinsa vastauksen, viimeinkin. Se tunsi pienoisen riemuntunteen sisällään. Ei ollut mennyt edes kauaa, eikä koko homma ollut ollut niin vaikeaa, kuin olisi voinut olla.
Kajo tuntui kovin epävarmalta sekarotuisen rinnalla, mutta Lack ei antanut sen häiritä. Se itse koetti olla mahdollisimman varma, mutta samalla hellä ja miellyttävä. Tummaturkkinen uros painautui lähemmäs naarasta, miellyttävän tunteen levitessä sen sisälle. Uros tiesi, mitä tästä seuraisi, ja niin kyllä tiesi sen kehokin.
Violettiharjainen näykkäisi leikkisästi Kajon korvankärkeä ja kuljetti kuonoaan tämän niskaharjan sekaan varomasti ilmaa puhallellen.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Apr 1, 2009, 23:52

Hermostuneesti siirteli Aamunkajo lyhykäisiä jalkojaan pienin askelin paikasta toiseen; jos naaras vain olisi omannut kädet, hän varmastikin olisi väännellyt sormiaan huomaamattaan mitä epäluonnollisimpiin asentoihin. Kurkkua kuristi, mutta Lackin astuessa yhäkin lähemmäs tuntui uroksen ruumiinlämpö toisaalta myös jollakin tavoin rauhoittavalta. Siitä oli hyvin kauan, kun kukaan oli päässyt niin lähelle kojoottikoiraa - eikä silloinkaan yhtään tämänkaltaisessa mielessä. Ystävät, vanhemmat, sellaiset tuttavuudet olivat olleet koko nuorikon elämän ajan hänelle kaikkein läheisimpiä, rakkaimpia. Nyt tosin näytti siltä, että Sulkakorva oli pääsemäisillään häntä vieläkin lähemmäksi.

Hetken ajan joutui Kajo jälleen pohtimaan mitä sanoa toiselle, sillä yleensä niin puheliaan elikon oli hyvinkin vaikea pysytellä vain kiltisti hiljaa näin jännittävässä tilanteessa. Jokin "olet kiva, tykkään sinusta paljon" olisi kuulostanut kuitenkin jokseenkin nololta, eikä naaras ehtinyt keksiä muutakaan, kunnes tunsi yllättäen Lackin hamuavan hänen korvaansa hampaillaan. Puheet unohtuivat nopeasti kikatuksen alle kojoottikoiran koettaessa luimistaa tupsukärkistä korvaa pois toisen kidasta, yrityksen kuitenkin tullessa liian myöhään. Uroksen puhaltelema ilma aiheutti puolestaan lisää hihitystä ja hännän nopealiikkeisen heilautuksen, violettiharjaksista pienikokoisemman naaraan painaessa kuononsa uroksen rinnuksia vasten. Tuoksutte muuten varsin miellyttävältä, te komea herra.
Hetken tuhisemisen jälkeen takertuivat vuorostaan Kajon hampaat johonkin, mihin nyt sattuivatkaan ensimmäisenä osumaan. Kohteeksi päätyi Lackin violetti huivi, jota lähti kojoottikoira varoen nykimään, tosin tietämättä oikein itsekään syytä moiseen. Tuntui vain tarpeeksi hassunhauskalta päähänpistolta toteutettavaksi tässä hassunhauskassa tilanteessa.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Apr 13, 2009, 21:48

Sekarotuinen henkäisi yllättyneenä Kajon tarttuessa kiinni sen huiviin. Normitilanteessa uros olisi luultavasti mäjäyttänyt narttua lihakoukulla kalloon, mutta nyt se antoi toisen nyhtää rakasta asustettaan kaikessa rauhassa. Se, mitä uros tilanteesta hyötyisi, oli paljon enemmän kuin mitä huivin maahan tippumisesta olisi haittaa.
Kajon pelleillesä huivin kanssa Lack keskittyi lähinnä seisomaan seksikkään näköisenä paikallaan ja näykkimään toisinaan varovasti nartun niskaa. Varsin nopeasti violetti huivi valahti uroksen kaulalta ja se oli taas vapaa liikkumaan.

Lackin hengitys kiihtyi hienoisesti, kun se tunsi kiihottuvansa naaraan läheisyydestä ja tuoksusta. Uros eteni kojoottikoiran kylkeä pitkin varovaisin, hellin liikkein. Se ei halunnut säikäyttää Kajoa tässä vaiheessa. Harmi, ettei violettiharjainen tiennyt, mistä narttu olisi pitänyt. Tosin, mikäli tämä oli ensimmäinen kerta Kajolle, kuten kovasti vaikutti olevankin, niin eipä narttu kai sitä voinut itsekään oikein tietää.
Häntä tuli vastaan, uros kyhnytti hampaillaan sen juuresta.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Apr 16, 2009, 23:26

Keskittyneesti jatkoi Aamunkajo violetin huivin nypläämistä, sillä tuntui itse asiassa melko helpottavalta saada itselleen jotakin tällaista täysin yhdenpäiväistä tekemistä jonkin tärkeämmän ja pelottavamman sijasta. Yhä hän tunsi Lackin kuonon jossakin niskansa tuntumassa, mutta huomaamattaan yritti naaras kovasti keskittyä vain uroksen huiviin tämän kielen ja hampaiden sijasta. Lopulta tuo violetti asuste kuitenkaan ei enää kestänyt, vaan kierähti pois Sulkakorvan kaulalta ja jäi kulmiaan kohottavan Kajon hampaisiin roikkumaan. No höh, johan oli huvitus lyhyeen loppunut.

Lackin lähtiessä kulkemaan kojoottikoiran kylkeä pitkin jäi naaras heiluttelemaan toisen kaulahuivia suussaan, kuin sen saaminen olisi ollut hänelle hyvinkin suuri asia. Uroksen taaksepäin etenevä koskettelu kutitti sen verran, että jälleen pujotteli tyttömäinen kikatuskin ulos nuorikon huulilta. Pian tunsi keltamerkkinen violettiharjaisen hampaat kuitenkin jo ihan häntänsä juuressa, mikä sai hänet havahtumaan ja loikkaamaan nopealla liikkeellä askeleen kauemmas uroksesta. Ketterästi kiepautti Kajo itsensä olemaan taas kasvokkain Lackin kanssa, sillä olihan se nyt vähän noloa jäädä tuolla lailla... No, pyllistelemään toiselle.
Yhä hihittelevän kojoottikoiran utuinen katse ajautui pian kohti Sulkakorvaa, kun naaras koetti leikkisästi huitaista toista huivilla kuonoon.
"Kuule, oletko hankkinut ihan tarkoituksella juuri violetin huivin ja violetin pannan itsellesi? Ne sopivat nimittäin hirmuisen hyvin silmiisi. Ja harjaasi, ja oikeastaan kaikkeen sinussa", nuorikko höpötti päätään sievästi kallistaen ja ollen varsin ylpeä siitä, että oli lopultakin keksinyt jotakin sanottavaa.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Apr 27, 2009, 22:14

Kajo alkoi räpättää ihan ihmeitä kesken kaiken. Uros pysäytti toimintansa melko töksähtäen ja katsahti siirappinen hymy naamallaan kohti nartun naamapuolta. Se sai huivista naamaansa. Moinen sai Lackin ravistelemaan hieman päätään.
"Voi Kajo kultaseni."
Uros kallisti päätään niin, että huistupsukka valui hieman toista silmää peittämään.
"Ei sinun tarvitse jännittää minun seurassani, tiedäthän?"
Lack astahti lähemmäs, kurottautui lipaisemaan kojoottikoiraa kuononvarresta tarraten varoen kiinni huiviinsa.
Uros vilkaisi violetit silmät ovelasti tuikkien Kajoa ja alkoi sitten varoen koettaa kiertää huivia nartun silmien päälle. Vähän pimeyttä rohkaisemaan.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Apr 28, 2009, 20:44

Oli kyllä sinänsä sääli, etteivät Kajon sanaset saaneet koskaan vastaustaan, vaan saivat osakseen pelkkää päänravistelun uroksen suunnalta. Tai ehkä eleen syynä oli huivilla lätkiminen, siitä ei naaras ollut varma, mutta jollakin tapaa asia kuitenkin hippusen harmitti. Ei tainnut Lackia juurikaan huvittaa puhella nyt sitten, niin se asia taisi olla.
"No tuota, enhän minä toki... Jännitä", koetti nuorikko naama hymyssä vakuuttaa, vaikka sanojen läpi paistoikin totuus hyvin selvästi. Olisi vain ollut niin noloa myöntää, ettei kojoottikoiralla suoraan sanottuna ollut aavistustakaan siitä, mihin tämä juttu tulisi vielä johtamaan. Tottahan toki sellainen pelotti, vaikka Lack sinänsä kunnon herrasmiehen elkein toimikin.

Sulkakorvan sitten napatessa huivinsa takaisin haltuunsa, luovutti Aamunkajo vaatekappaleen vastuksetta toiselle. Ihmetykseltä naaras ei kuitenkaan voinut välttyä, kun uros ei asetellutkaan kaulahuivia takaisin yllensä, vaan vaikutti kietovan sitä nuorikon itsensä pään ympärille. Silmillekin violetti kangassuikale asettautui oikein somasti, vaikkei Kajo ollutkaan oikein varma oliko jutussa tarkoitus niin käydä. Hämäräperäistä touhua, joskin melko hauskaa, minkä ansiosta nuorikko jälleen kikattelikin huvittuneena painaessaan kuononsa Lackin kaulaa vasten.
"Minä en näe nyt kyllä mitään", kojoottikoira myönsi painautuessaan tiukemmin uroksen turkin sekaan. Olisi nimittäin ollut kovin kurjaa, jos hän olisi epähuomiossa joutunut kauemmaksi toisesta, jääden ihan yksin pimeyteen.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on May 5, 2009, 14:44

Uros naurahti kepeästi nartun sanoille. Joo etpä kyllä nyt nähnyt.
"Se ei haittaa."
Lack lupasi Aamunkajon korvaan supattaen.
"Luotat vain minuun."
Varovasti se näykkäisi ohimennen nartun korvaa pysytellen jatkuvasti niin lähellä kojoottikoiraa, ettei toinen vahingossakaan saisi syytä luulla jääneensä yksin huivin kanssa. Höpsö narttu kyllä, kun kuvitteli Lackin sillä tavoin rakkaan huivinsa lemppaavan!
Koira ei halunnut päästää tätä tilaisuutta käpälistään, joten sen oli harmi kyllä edettävä ensikertalaisen ehdoilla ja hitaasti, vaikka oma mieli ja keho hinkuivatkin jo tositoimiin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on May 9, 2009, 12:53

Aamunkajo naurahti Lackille hieman hämmästyneenä ja kallisti huivin ympäröimää päätään suunnalle, jossa uroksen kasvot kaiken järjen mukaan olivat.
"Ai? Mutta luotan minä toki, totta kai!" kojoottikoira lupasi pitkää häntäänsä huiskaisten. Kyllä hän todellisuudessa luottikin, ei siinä mitään, mutta uusi tilanne vain sai nuorikon jokseenkin jännittyneeksi. Onneksi oli kuitenkin joku niinkin mukava tyyppi läsnä, kuin mitä Sulkakorva kaikesta päätellen oli. Joku muu olisikin voinut saada tällaisissa asioissa paljon tylymmän vastaanoton nuorikolta, mutta Lack oli onnekseen osannut vedellä hyvin pitkälti oikeista naruista. Nyt ei naaras tahtonut suin surminkaan tuottaa toiselle pettymystä ja vaikuttaa ihan turhalta nynneröltä, toisen oltua hänelle kaiken aikaa niin kovin kohtelias ja hyvä toveri.

Koettaen olla parhaansa mukaan "hyödyksi" Kajo kurottautuikin jälleen nuolaisemaan urosta, olematta tosin varma siitä, mihin tulisi edes kielineen osumaan. Kohteeksi päätyi lopulta violettiharjaisen lapa, nuorikon jääden hetkeksi sivelemään kohtaa kuonollaan. Tämän enempää hän ei tosin osannut (tai oikeastaan rohjennut, siveellinen neiti kun oli) oma-aloitteisesti tehdä, mutta kuten oli luvannut, hän luotti Lackin vievän tilannetta haluamaansa suuntaan.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on May 19, 2009, 9:12

No hyvä että luotat, beibi.
Lack antoi Kajolle vielä hetken aikaa hipelöidä lapaansa keikessa rauhassa, tuhnusipa se itsekin jotain kuonollaan nartun selän päällä. Lopulta se ei kuitenkaan jaksanut enää erityisemmin jäädä odottelemaan tulevaa, vaan lähti etenemään pitkin Aamunkajon kylkeä jälleen kerran kohti nartun takapäätä.
Se toimi varmoin mutta riittävän hellin ottein, mitä ikinä tekikään, ja pääsi kohteeseensa. Hetkeksi aikaa uros jäi vielä leikkimään kielellään ja kuonollaan kojoottikoiran takapään tienoille, mutta ellei Kajo nyt alkaisi taas nössöillä, se totta totisesti viimein haluaisi jotain toimintaa tähänkin leikkiin.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on May 21, 2009, 12:36

Lackin pysytellessä paikoillaan onnistui Aamunkajo jopa rauhoittumaan taas hetkiseksi ja vakuuttamaan itselleen, ettei tällaisessa pikku pusuttelussa mitään pahaa voinut olla. Hymy kasvoi varmemmaksi nuorukaisen huulilla, kun kuononsa kujeili toisen tumman turkin seassa. Kaikki oli hyvin. Ihan hyvin.
Uroksen sitten siirtyessä paikoiltaan nuolaisi naaras vielä nopeasti tämän ohi lipuvaa kylkeä, mutta jäi sitten varsin toimettomana paikoilleen. Hän tunsi Sulkakorvan kosketukset ihollaan, ja kuten toinen oli arvellut, valoi pimeyden tuova huivi hippusen rohkeutta naaraan mieleen. Kojoottikoira saattoi keskittyä siihen mitä tunsi, ja kieltämättä uroksen kosketus tuntui hyvältä. Se sai mielen kihelmöimään ja väreet kulkemaan selkää pitkin, mutta eipä sellainen tainnut olla ollenkaan huono asia.

Vasta Lackin päästessä Kajon takapään tienoille huomasi naaras värähtävänsä hätkähdyksenomaisesti, mutta tällä kertaa hän pakottautui kuitenkin seisomaan aloillaan. Hän luotti urokseen, kuten oli luvannut. Mitään näkemätön katseensa kääntyi kuitenkin pään mukana taaksepäin, koettaen jollakin mystisellä tavalla saada enemmän selkoa uroksen tekemisistä. Se ei tietenkään onnistunut, ja niin täytyi nuorikon tyytyä sivelemään takanaan olevaa tummaturkkia pitkällä hännällään.
'Minä luotan, Lack Sulkakorva', keltamerkkinen lupasi vielä kerran mielessään toiselle.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on May 24, 2009, 20:43

Koska Kajo ei enää alkanut mölistä vastaan, saati sitten juossut karkuun, loikkasi Lack nartun selkään ja hilasi itsensä otolliseen asentoon samalla, kun se etsi limaisine siittimineen tietään Kajon aarrearkkuun. Nopeasti se kojoottikoiran hännän alta löytyikin, ja niin työntyi uroksen miehinen elin nartun neitseelliseen piiloluolaan varmoin otteen.
Ja varsin kiimaisaa jyystämistähän se merkitsi, totta kai. Joskin Kajon kanssa Lack osasi olla varovainen, mutta silti varma otteissaan.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on May 30, 2009, 14:29

Vielä lyhyen aikaa sai Kajo nauttia omasta itsevarmuudestaan sekä Lackin hyväilyistä, kunnes uros tuntui siirtyvän ihan uusille urille. Naaraan sydän alkoi välittömästi jyskyttää raskaasti ja toisen loikatessa hänen selkäänsä nuorikko ynähti äänellä, jonka joku olisi voinut olettaa johtuvan nautinnosta. Todellisuudessa kojoottikoiran äänestä kuitenkin kuulsi pelko, joka onnistui vihdoin hänen vastusteluistaan huolimatta hyökymään aallon lailla hänen ylitseen. Keltamerkkinen olisi tahtonut pyytää Sulkakorvaa menemään takaisin alas, jättämään hänet rauhaan, sillä ei nuorukainen ollut arvannut hauskanpidon sentään tähän johtavan. Mutta sen paljastamalla olisi naaras nolannut itsensä, ja mikä pahempaa, loukannut violettiharjaksista varmasti varsin pahasti. Ei, hän ei voinut kertoa sitä urokselle. Ei ikinä.

Kajon silmät puristuivat jossakin huivin alla tiukasti kiinni, kun hän tunsi uroksen kostean elimen työntyvän sisäänsä. Hän ei osannut millään tavoin nauttia tunteesta, vaan se oli hänestä vastenmielistä ja tuhosi jotain hänen sisästään. Ei niinkään fyysisellä kuin henkisellä tasolla, sillä uros osasi olla varsin huomaavainen ensikertalaisen kanssa, varoen satuttamasta naarasta. Lackin kuitenkin alkaessa liikehtiä niin naaraan yllä kuin sisälläkin inahti nuorikko epätoivoisesti ja tunsi lihastensa jännittyvän. Hän olisi tahtonut melkeinpä itkeä, sillä niin kovasti häntä hävetti ja kadutti se, ettei hän ollut tajunnut lopettaa ajoissa pelehtimistään. Nyt hänen oli vain kestettävä tekojensa seuraukset, kuten kohteliaan naisen kuului. Eihän se Lackin syy ollut, ettei nuorikko ollut osannut ilmaista aikomuksiaan tai niiden puutetta tarpeeksi selkeästi.

Aika tuntui venyvän ikuisuuksiin, kun Kajon hengitys kiihtyi välillä nopeaksi ja välillä taukosi katkonaiseksi, kun värisevät äännähdykset karkasivat hänen hymyttömiltä huuliltaan. Vaikka Lack olisi ollut kuinka varovainen tahansa, ei hän olisi kokonaan voinut estää sitä kipua, jota naaras tunsi jo yksinkertaisesti sen takia, että uros oli häntä huomattavasti suurikokoisempi ja tuntui siten täyttävän joka ikisen sopukan nuorikon sisällä. Väreet kulkivat pistelevinä pitkin keltamerkin kehoa, ja vaikka hän oli onnistunut jollakin konstilla saamaan lihaksensa aavistuksen rennommiksi, ei hänen mielensä tuntenut yhä pienintäkään nautintoa kaiken pelkonsa keskellä.
Kajo oli äärimmäisen kiitollinen kasvoilleen sidotusta huivista, sillä hän ei olisi uskonut voivansa katsoa hetkeäkään tämän hänelle tekevää urosta, eikä olisi toisaalta tahtonut näyttää kärsivää ilmettään Lackille.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jun 1, 2009, 13:40

Uros itse ei onnistunut käymään läpi fiiliksiä yhtään niin laajalti, kuin Kajo sen alla. Se keskittyi vain nylkyttämään narttua oman tarpeensa tyydyttääkseen. Sen Lack pani merkille, ettei narttu oikein osannut olla messissä mukana. Sekarotuinen kuitenkin laittoi tämän käytöksen vain ensikertalaisuuden piikkiin - eihän se kyennyt naaraan kasvoja näkemään tai lukemaan toisen ajatuksia.
Toiminnan jatkuessa Lackin hengitys kiihtyi nopsakaksi huohotukseksi, jonka seasta erottui varsin tyytyväisiä murahduksia. Lopulta, hekumansa huipulla se mälläsi Aamunkajon sisuksiin ja työnteli vielä parit kerrat loppuun. Sitten se oli ohi, ja hengitystään tasoitteleva uros liukui varovasti ulos Kajon sisältä ja pois nartun päältä.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jun 3, 2009, 13:34

Siinä missä Aamunkajo tunsi olonsa mitä surkeimmaksi, kuului Lack sitä vastoin nauttivan olostaan. Toisen tyytyväiset urahdukset saivat naaraan lähes voimaan pahoin, jalkojensa lihakset värisemään inhosta. Ei vain urosta kohtaan, vaan myös nuorukaista itseään. Tämä oli hänen syynsä, vain hänen omaa syytään.
Ajan venyttäydyttyä pitkääkin pidemmäksi tuntui Sulkakorva kuitenkin lopulta nousevan pois katkonaisesti huohottavan kojoottikoiran selästä. Heti toisen irrottauduttua ponkaisi naaras vingahtaen pari askelta kauemmas toisesta, kuin peläten mitä tapahtuisi, jos hän vielä jäisi violettiharjaksisen ulottuville.

Vaikka huivi olikin vasta luonut suojaavan pimeyden Kajon kostuneille silmille, tuntui se yhtäkkiä ahdistavalta ja haisi vieläpä kaiken lisäksi ikävästi sen omistavalta urokselta. Hätäisesti tempoi naaras vaatekappaleen etutassuillaan pois kasvoiltaan, antoi sen vajota nurmen syleilyyn. Sydän jyskyttäen käänsi kojoottikoira sameat, yleensä kovasti oranssiin vivahtavat, joskin nyt elottoman tummiksi muuttuneet silmänsä taakseen jäänyttä urosta kohden. Suipot korvansa olivat kääntyneet vasten niskaa, ja naaraan katsoessa toista kuvastui hänen kasvoiltaan silkkaa ahdistusta. Tunne ei näyttänyt lainkaan sopivan yleensä niin hymyileväiselle eläimelle, muttei ollut silti pienintäkään epäilystä, etteikö se olisi ollut aitoakin aidompi.
Hetken Lackia katseltuaan pudisteli naaras hitaasti päätään. Korvakorujensa puuhelmet iskivät vaimeasti toisiaan vasten; niiden sointu oli täysin vailla elämää.
"Ei..." naaras enemmän huokaisi kuin lausui. 'Ei' kaikelle tapahtuneelle, 'ei' kaikille näille kamalille tunteille. 'Ei' violettiharjaksiselle urokselle.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jun 3, 2009, 17:36

Lack ei millään tapaa käsittänyt, miksi ihmeessä Kajo vain karkuun juoksi. Yleensä tällaisen toiminnan jälkeen muhistiin vielä vähän aikaa yhdessä, ennen kuin ajateltiin mihinkään lähtemistä. Tosin narttu ei kyllä varmaan tiennyt moisista, mutta luulisi jokaisen tajuavan ihan itsestään.

Kajo viskasi uroksen hienon kaulahuivin varsin rumasti maahan, ja Lack sai vain vaivoin estettyä itseään syöksähtämästä rievun perään. Sen teki mieli pelastaa rakas huivinsa, mutta Kajossa oli nyt jotain vikaa.
"Mikä hätänä?"
Lack kysäisi ääntään taitavasti huolestuneen kuuloiseksi muokaten. Se astui askeleen verran lähemmäs kojoottikoiraa. Ei sillä, että sekarotuista itseään olisi millään muotoa kiinnostanut Kajon sielunelämä nyt, kun se oli saanut, mitä halusi. Vaan kannattihan se yrittää pitää suhteet kasassa, jos joskus vaikka uusintakierroksen saisi. Lackista tosin alkoi tuntua siltä, ettei sellaista olisi luvassa enää koskaan.

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by hitodama on Jun 8, 2009, 21:34

Lackin (mukamas)huolestuneen äänen kantautuessa Aamunkajon korviin kihosivat pienet, kimaltelevat kyyneleet hänen silmiinsä. Kuinka nuoren naaraan sydäntä saattoikaan särkeä näin paljon? Sulkakorva oli mitä mukavin ja kohtelian uros, mutta siitä huolimatta kaikki oli mennyt niin hirvittävällä tavalla väärin.
"An-anna anteeksi... Minä..." kojoottikoira uikutti pelokkaana luimistellen. Hän ei osannut jatkaa lausettaan millään tavalla, joten hitaasti tyytyi kojoottikoira painamaan katseensa ruohikolle valuneeseen huiviin.

Muutaman hetken verran kestäneen itsensä keräämisen jälkeen Kajo huokaisi ja ryhdistäytyi hivenen, mutta ei saanut enää katsettaan kulkemaan violettimerkkistä djalalaista kohti.
"Olen hyvin pahoillani, Lack Sulkakorva, mutta... Tässä ei olisi pitänyt käydä näin. Ei..." Parhaasta yrityksestään huolimatta ei naaras saanut särkyvää ääntään pidetyksi kasassa, vaan lauseen loppuosa katosi tällä kertaa vaimean nyyhkäisyn sekaan. Puhuminen taisi olla melko toivotonta tällaisessa tilassa.
"Anteeksi", ehti nuorikko kuitenkin vielä kivahtaa, ennen kuin tunsi järkytyksensä kasvaneen tyystin ylivoimaiseksi. Kyynelhelmet putoilivat violetin huivin seuraksi, kun naaras kääntyi pois päin uroksesta ja otti jälleen muutaman nopean askeleen kauemmas toisesta. Pysähtyessään hän oli jo kääntää katseensa kohti Lackia, mutta asiaa nopeasti ajateltuaan hän tahtoi vain jatkaa matkaansa. Hän halusi päästä kotiin, tai edes paikkaan, mitä tällä saarella saattoi kodikseen kutsua; päästä takaisin Befalasin alueille.

Niine hyvineen lähti aikuiseksi rytinällä kasvanut Kajo pinkomaan hämärtyneen metsän halki kohti pohjoista, suomatta enää vilkaisuakaan taakseen jääneelle urokselle. Hänellä oli juuri nyt liian paljon ajatuksia ajateltavana ja haavoja paranneltavana, jotta olisi enää osannut mitenkään olla luontevasti herra Sulkakorvan seurassa.

// Sinne meni puolen vuoden peliurakan jälkeen. =D Tänk juu seurasta! <3 //

Re: Ei mitään lasten leikkiä
Post by lara on Jun 9, 2009, 1:28

Uroksen kauniilla naamalla oli varsin kummastunut ilme. Se ei nyt ihan tajunnut?
"Mutta... Kajo?"
Lack ei oikein keksinyt, mitä sen olisi pitänyt sanoa. Narttu näytti olevan ihan oikeasti aika hajalla, eikä uros oikein osannut ymmärtää, miksi kukaan reagoin noin voimakkaasti tällaiseen tilanteeseen. Se oli vain seksiä, lapsi rakas.
Aamunkajo ei kuitenkaan jäänyt enää puhelemaan, vaan kiepsahti ympäri ja lähti omille teilleen. Lack ei edes yrittänyt nartun perään. Se vain katseli hiljaisena, kuinka Kajo lopulta katosi metsän suojiin.

Kun narttu oli mennyt, Lack tuhahti itsekseen. No voi jestas näitä narttuja! No, eipä sille mitään voinut. Kenties se vielä voisi koettaa korjata tilanteen Kajon kanssa, vaikka ei sillä niin väliä. Kyllähän noita uusia narttuja aina löytyi, kun vähän jaksoi vaivaa nähdä.
Varoen se poimi huivin maasta ja asetteli sen kaulansa ympärille. Mitäs sitä enää murhtimaan, kohti uusia seikkailuja vain!
Ja niin se läksi.

[[HUH HEI ohi on <3333]]