Othello - RPGs

Djala » Hiekkaranta » Päivä kaikkein kaunein

Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Mar 14, 2011, 19:38

// hito, Arska ja Oth! : D //

Mustavalkoinen susi istui vesirajassa katsellen itselleen varsin tuntematonta näkyä samalla kun lämmin aurinko porotti vasten sen mustaa selkää. Hukan olo olisi voinut olla kovinkin tukala, mutta laihan suden vartalo nautti lämmöstä, jonka se sai kehon ulkopuolelta eikä energiaa tarvinnut tuhlata aivan yhtä paljon lämmitykseen kuin normaalisti. Susi tarvitsi sitä moneen muuhunkin asiaan, mutta niukka ravinto ei aina taannut energiaa yhtä paljon kuin susi olisi tarvinnut. Siltikin oli Bedio aina hyvin iloinen ja energinen pakkaus repien voimavaransa milloin mistäkin.
Keltaisten silmien katse oli innokas ja suden häntä heilui reippaasti puolelta toiselle. Hennon punertava simpukka oli sudelle mitä ihmeellisin ja harvinaisin näky. Varsinkin kun simpukka oli hyvin suuri, lähes jättimäinen. Olihan Bedio pieniä simpukoita nähnyt, mutta tämä oli jo aivan eri kokoluokkaa.
Simpukka oli rauhallisen näköinen lojuessaan hiekassa aallon aina hivenen hipaistessa sitä. Simpukka toi suden mieleen jollain hassulla tapaa Ardanten. Aivan kuten simpukka, uros oli ollut suden vierellä hievahtamattakaan. Ardante oli myös rauhallinen, ellei tilanne vaatinut nopeita toimia.
Hiljaa susi huokaisi ja kohotti katseensa aavalle merelle. Se oli odottanut Ardante eri paikoissa, mutta uroksesta ei ollut näkynyt jälkeäkään. Afuelinkin mailla oli susi käynyt ja saanut jopa uuden ystävän. Hymyillen Bedio muisteli Erroria ja kuumia lähteitä, joista se haluaisi heti kertoa Ardantelle. Olikohan uroskin nähnyt lähteet.
Susi nousi ylös ja nappasi simpukan suuhunsa vieden sen hieman kauemmas veden rajasta tiputtaen vaalean esineen lopulta kuivalle maalle. Naaras oli toipunut varsin hyvin Philipin ruhjottua naarasta oikein olan takaa. Pahalla ei susi muistellut tapahtumaa ja se toisinaan jopa mietti mitä vaalealle urokselle nykyään kuului. Olihan tapahtumasta kulunut jo jonkin aikaa.
Susi päätti kuitenkin ajatella nyt jotain aivan muuta ja se asettui mahalleen simpukan viereen katsellen hiljaa liplattelevia aaltoja.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Mar 15, 2011, 2:00

Ihan liian kauan oli ehtinyt vierähtää aikaa siitä, kun Ardante oli eronnut Bedion seurasta etsiäkseen ystävänsä Othellon, jotta olisi voinut esitellä kyseisen ilopillerin mustavalkoiselle susinaaraalle. Vaan minkäs sille mahtoi, että elämä heitti usein omituisia kapuloita rattaisiin, etenkin mikäli sattui kuulumaan hurjia elämäntehtäviä itselleen haalineeseen klaaniin. Jahka suurikokoinen puolikuulaisuros oli ensin yhyttänyt chihuahuatoverinsa, olivat he nimittäin joutuneet ikävään kahakkaan lahkolaisen kanssa ja kummallisten väärinkäsitysten takia Ardante oli (mätettyään ensin toki Herran palvelijasta veret pihalle) joutunut kuluttamaan uskomattoman paljon aikaa ja vaivaa vakuuttaakseen Othellolle, ettei kyseinen olento ollut ollut Bedio, joka heidän pitäisi näin ollen yhä etsiä jostakin. Lopulta pieni djalalainen oli onneksi antanut periksi, ja kaksikko oli voinut kunnolla jatkaa jäljittämistään.

Vaikka oli viimeisten viikkojen aikana kironnut lukemattomia kertoja sitä, ettei ollut sopinut ystävättärensä kanssa kunnon tapaamispaikkaa, oli metsästä rantaa kohti samoileva Ardante tänään verrattain hyvällä tuulella. Hän oli kaatanut itselleen ja Othellolle aamulla keskenkasvuisen hirvenvasan, joten ruokaa oli ollut runsaasti saatavilla. Nyt, kun aurinko vieläpä paistoi kirkkaasti ja sai puiden välistä pilkottavan meren kimaltelemaan kauniisti, ei uros voinut muuta kuin hymyillä vaimeasti itsekseen.
"Hei rannalla makaa jo joku!" kivahti yhtäkkiä carmislaisen edeltä kulkenut Othello, mikä sai Ardantenkin kiinnittämään huomionsa varsin tuttuun hoikkapiirteiseen olentoon.
"Olemme näköjään viimein oikeassa paikassa", luppakorva vastasi lähtiessään hölkkäämään puiden suojasta avoimelle hiekkamaastolle, "se on Bedio!"
"TYTTÖYSTÄVÄ!" kiljaisi Othello saman tien ja lähti pinkomaan niin ikään kohti suden olinpaikkaa.
"TYTTÖYSTÄVÄ TYTTÖYSTÄVÄ TYTTÖYSTÄVÄ! Me löydettiin se lopulta!" chihuahua toitotti päättömästi mennessään.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Mar 15, 2011, 18:57

Bedio ei aluksi kuullut rannalle saapuvaa kaksikkoa sen katsellessa rauhallisia aaltoja. Lopulta hän kuitenkin kuuli oman nimensä ja korviaan lotkauttaen susi kuunteli ympäristöään. Äkkinäinen kiljaisu sai suden kuitenkin nopeasti hypähtämään jaloilleen ja se haki katsellaan moisen äänen aiheuttajaa.
Vähän matkan päässä näkyi pieni koira ja Ardante! Kiljuja oli ilmeisesti Othello.
Leveästi hymyillen ja häntäänsä heiluttaen lähti susi hurjaa vauhtia juoksemaan kohti kaksikkoa. Voi kuinka iloinen se oli viimein nähdessään Ardanten pitkän eron jälkeen. Ja Othellokin vaikutti niin kovin iloiselta, vaikka toisen toitotus saikin laihan suden hivenen punastelemaan.
Nopeasti susi pääsi kaksikon luo ja se nauroi innoissaan. Naaraan olisi kovasti tehnyt mieli loikata suoraan Ardanteen kiinni, mutta koska uros ei tuntisi sitä olisi teko mitätön. Niinpä susi katseli urosta hempeästi säihkyvillä silmillään.
”Olen etsinyt teitä! Oi niin ihanaa viimein tavata Othello”, susi kihersi innoissaan siirtäen säihkyvän katseensa pieneen koiraan. Hetken toista tapitettuaan siirsi naaras kuitenkin jälleen katseensa Ardanteen.
”Olen kaivannut sinua”, naaras sanoi päätään pienesti kallistaen ja hennosti hymyillen.
Naaras ei kuitenkaan halunnut olla epäkohtelias Othelloa kohtaan ja se istahtikin pehmeälle hiekalle koiraa katsoen.
”Olen Bedio”, naaras esittäytyi. Todennäköisesti Ardante oli jo kertonut hänen nimensä, mutta susi koki kohteliaaksi tavaksi vielä itsekin esittäytyä. Ei susi halunnut Othellon pitävän häntä epäkohteliaana.
”Minä kävin Afuelin mailla käymässä ja sain uuden ystävän. Errorin. Sitten metsästin jäniksiä. Minun piti säästää teille muutama, mutta en viitsinyt metsästää niitä vielä, jotta voisin tarjota jänikset tuoreina. Ne olisivat menneen ihan pilalle tässä ajassa jo”, susi selosti aikaa jonka se oli viettänyt ilman Ardantea. Iloisuus ja innostus paistoi suden kasvoilta ja jopa pienet huolen kurtut, kun sillä ei ollut tarjota kaksikolle jäniksiä. Omasta nälästään susi ei niinkään huolehtinut.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Mar 19, 2011, 14:56

Ardante tunsi onnensa vain lisääntyvän, kun uroskaksikon saapuessa rannalle kääntyi Bedio viimein heitä kohden ja lähti saman tien kuromaan kiinni koiraeläinten välistä etäisyyttä. Uroksen olisi tehnyt mieli tervehtiä naarasta jotenkin, mutta hän tuskin olisi saanut ääntään edes kuuluville Othellon kimitykseltä, joten asiaa hetken harkittuaan puolikuulainen tyytyi vain hymyilemään lämpimästi mustavalkoiselle sudelle. Vielä pysähtyessään paikoilleen Bedion eteenkin pysytteli uros vaiti, sillä chihuahuatoveriltaan tuli yhä toden totta juttua hänenkin edestään.
"Joo mustakin on kiva tavata Pedio, kun oon vaan kuullu susta tosi paljon enkä nähny vielä ollenkaan! Paitsi nyt tietty", koira haukahteli innoissaan ja ryhtyi kiertämään suurempien koiraeläinten ympärillä, sillä häntä ei huvittanut toisten tavoin jäädä typerästi paikoilleen nököttämään.
"Minullakin oli ikävä sin--" yritti Ardante viimein heittää väliin, mutta Othello jätti toverinsa heikon kommunikointiyrityksen tyystin huomiotta.
"Ei haittaa jänisten meno yhtään, me ollaan syöty ihan hyvin kyllä koko ajan! Ari on tiäkkö aika kova metsämies, se kaataa isojakin peuroja ja ties mitä ihan yksin, kun on tollanen läski jättiläinen. Jyrää vaan niitten päälle FUTUUM ja ne ei voi sille mitään!" Ystävänsä julistus sai Ardanten sulkemaan suunsa ja kohottamaan Bediolle huvittuneena ja hitusen myös nolona kulmiaan. Saanen esitellä: tässä on siis Othello. Niin pöhkö tapaus kuin pieni djalalainen osasikin olla, viihtyi luppakorva jostain syystä tämän seurassa ja uskoi yhä myös Bedion viihtyvän. Sudessa ja koirassa kun oli jotakin etäisesti samanlaista, vaikkei puolikuulainen osannutkaan oikein eritellä mitä se tarkkaan ottaen mahtoi olla. Kyky nauttia vilpittömästi elämän pienimmistäkin iloista, kenties.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Mar 25, 2011, 18:09

Bedio katsoi Ardantea leveästi hymyillen, mutta Othello vei väkisinkin suden kaiken huomion omintakeisella elehtimisellään. Pienen koiran pursuava energia ei sinänsä saanut Bedioa hätkähtämään, koska hänen omatkin voimavaransa olivat varsin suurissa mitoissa kun kyse oli uusiin tuttavuuksiin tutustumisessa ja muussa mukavassa.
Ardanten saadessa hetkeksi suunvuoron käänsi susi jälleen katseensa urokseen hempeä hymy kasvoillaan. Suuri uros ei kuitenkaan saanut edes lausettaan loppuun, kun Othello jälleen oli äänessä.
Bedio nauroi huvittuneena, vaikka Othellon haukkuessa Ardantea läskiksi ei susi oikein pysynyt mukana. Haukkuminen oli rumaa ja inhottavaa, mutta siltikin Othellon iloinen pälpätys antoi tyystin eri kuvan. Naaras päättikin todeta haukun vain leikkimieliseksi ja keskittyi kuuntelemaan ja pitämään silmänsä mukana Othellon loikkiessa ympäriinsä.
Leveä virne valaisi suden kasvoja, vaikka sillä olikin aluksi hivenen vaikeaa pysytellä Othellon räiskyvässä menossa mukana. Valtavasti naaras kuitenkin pienestä koirasta piti.
Ardanten huvittunut hivenen nolo hymy sai Bedion naurahtamaan heleästi uroksen ilmeelle.
”Ardante taitaa olla oikein etevä monenlaisessa asiassa”, susi sanoi hymyillen kaksikolle. Kultaturkki osasi auttaa haavojen kanssa, häätää ilkeät tyypit pois, kaataa peuroja ja olla lojaali ystävä. Lista ei suinkaan loppunut, mutta Bedio ei vaivautunut listaamaan niitä enempää. Oli päivänselvää miten mahtava Ardante oli.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Mar 29, 2011, 15:30

Ardanten onneksi Bedio näytti hänen mielestään siltä, ettei Othellon omintakeinen persoona tätä ainakaan ärsyttänyt tai muutoin häirinnyt. Varmasti naaraalta vaatisi vähän totuttelua oppia kommunikoimaan jatkuvasti puhuvan ikiliikkujan kanssa, mutta olihan heillä aikaa - nyt kun joukko oli viimein saatu kerättyä kasaan, ei puolikuulainen nimittäin ainakaan aikonut lähteä tästä ihan heti minnekään. Uroksesta tuntui jopa siltä, että hän olisi voinut jäädä vain olemaan ja elämään näiden kahden toverinsa seuraan vaikka koko loppuiäkseen.
"Nooh, en minä nyt ehkä kovin monenlaisissa..." yritti hän kuitenkin vaatimattomasti toppuutella, kun Bedio kävi chihuahuan yllyttämänä häntä kehumaan. Luppakorvaisen olemuksesta paistoi silti varsin selvästi se, kuinka hyvää ystävälliset sanat hänen itsetunnolleen tekivät.
"Joo joo ties missä, kun tolleen vaan hommailee tyttöystäviäkin heti kun mä en oo vahtimassa. Tai siis ooksä Pedio ton tyttöystävä? Kun ei Ari oikeen vastannut kunnolla vaikka kuinka yritin kysyä mutta silti luulisin että oot koska Ari sano että se pitää susta silleen niin kuin--"
"Othello!" Ardante viimein keskeytti toverinsa, joka oli lähtenyt nyt puhelemaan kyllä juuri sellaisia asioita, mitä carmislainen ei olisi halunnut (tai oikeastaan rohjennut) ollenkaan ottaa puheeksi.
"Anteeksi, ei Oth tarkoita--"
"Tarkotanpas! Ootteko te nyt siis pari vai ei?!" chihu vaati saada tietää ja seisahtui lopulta jopa paikoilleen odottamaan vastausta kysymykseen, joka sai Ardanten muuttumaan punajuureksi jossakin kellertävän turkkinsa alla.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Mar 31, 2011, 20:17

Bedio katseli lempeästi hymyillen Ardantea. Kultaturkki oli sydämeltäänkin niin kultainen. Bedio ei koskaan aiemmin ollut tavannut ketään yhtä ystävämielistä, auttavaista ja oikeudenmukaista otusta ja se pystyi vain hämmästelemään miten voimakas Ardante oli niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.
Bedio ei ollut lainkaan odottanut Othellon suunnalta mitään vastaavaa, vaikka naaras ei tiennyt mitä odottaa, kun ei toista tuntenut. Suora kysymys ei kuitenkaan saanut sutta punastumaan vaan kysymyksen sisältö. Naaras hymyili ujosti ja heilautti häntäänsä letkeästi vuoroin Othelloa vuoroin Ardantea katsoen. Bedio ei tiennyt mitä vastata. Se ei voinut sanoa, että kaksikko olisi pari, koska koki vastauksen olevan itsekäs. Ei naaras voisi olettaa sellaisia asioita, vaikka toivoikin kovasti sitä. Keltainen katse jämähti Ardanteen.
”En tiedä. Olemmeko me?” susi kysyi hennolla äänellä Ardantelta. Punastuneena susi ei uskaltanut vilkaista Othelloa peläten uutta kysymystä, johon naaras ei osaisi vastata.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Apr 1, 2011, 17:03

Ardante ei voinut sille mitään, että äärimmäisen tukala tilanne sai hänen katseensa painumaan kohti tassujaan, jotka vääntelehtivät niin tavattoman kömpelöinä ja suurikokoisina paikoillaan. Vaikka vielä hetki sitten puolikuulainen olisi antanut mitä tahansa Othellon vaikenemisesta, tuntuikin nyt tämän yhtäkkinen hiljaisuus kamalan painostavalta ja odottavalta. Tilannetta ei ainakaan parantanut se, että Bedion lausuttua varovaiset sanansa jäivät niin naaras kuin mulkosilmäinen chihuahuakin tuijottamaan kiinteästi kohti luppakorvaa.
"Jos... Sinä... Haluat..." uros pihisi näennäisesti tassuilleen, mikä sai Othellon nauramaan ja pomppimaan taas tavattoman energiseen ja onnelliseen tapaan hiekalla.
"Se on sitte sillä selvä! Koska sen mä ainaskin tiedän, että toi haluu Pedio olla sun kaa tai siis silleen niin kuin olla sun poikaystävä. Sen mä tiiän ihan varmasti!" djalalainen kimitti. Vaikka Ardanten olisi tehnyt taas jo mieli tunkea hölöttävän toverinsa pään hiekkaan, ei hän yrittänyt loppujen lopuksi edes hiljentää toista. Sillä, noh, olihan pikkukoira itse asiassa ihan oikeassa. Ja itse ei suurikokoinen uros olisi asiaa saanut taatusti millään sanotuksi, joten kai se oli jollakin tapaa vain ihan hyvä, että estoton rääpäle toimi hänen puhetorvenaan.
"Mut hei, jos te nyt sitten ootte pari, niin mikä mä sitte oon? Oonko mä joku teidän setä vai?" chihu jatkoi ja loikki Bedion eteen kysyvästi tätä tuijottaen. Ari kun taisi olla liian kiinnostunut omista koivistaan kyetäkseen vastaamaan selvästi yhtään mihinkään.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Apr 2, 2011, 12:20

Ardanten elehdintä sai Bedion tuntemaan itsensä hyvin epävarmaksi ja suden häntä painui tiiviisti takajalkoja vasten. Ehkä Ardante ei sittenkään halunnut viettää aikaansa hänen kanssaan. Ehkä aika oli saanut uroksen mielipiteen muuttumaan. Naaraan korvat painuivat alistuneesti niskana sen katsellen epävarmasti ja arasti suurta urosta. Viimein Ardanten kuitenkin vastatessa rupesi suden häntä heilumaan nopeaa tahtia ja susi katseli urosta innokkaasti.
”Voi haluan, Ardante!” susi huudahti ja loikkasi innoissaan ilmaa hypähtäen Ardanten naamaan eteen toista hellästi silmiin katsellen, vaikka uros katselikin jonnekin varpaidensa suuntaan. Othellon yhä pulistessa siirtyi häntäänsä huitova laiha susi lähemmäs pientä koiraa yrittäen puskea toista iloissaan päällään. Yrittipä susi toisen pientä poskeakin kiitokseksi lipaista ennen kuin ryntäsi jälleen holtittomasti Ardanten suuntaan hymyillen leveästi.
Othellon kysymys sai suden kuitenkin rauhoittumaan, vaikka se yhä piiskasikin hännällään ja nauroi iloisesti.
”En minä tiedä. Eikä ystävä ole ihan hyvä?”

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Apr 10, 2011, 1:31

Vaikkei Ardanten vaivautuneisuus lähtenyt litomaan, tulivat ainakin sen seuraksi hassu mieltä kutkuttava kihelmöinti sekä lämmin onnentunne, kun Bedio ilmaisi varsin selvästi olevansa halukas ryhtymään seurustelusuhteeseen puolikuulaisen kanssa. Arin suupielet venyivätkin kuin väkisin hymyyn ja häntänsä alkoi heilahdella puolelta toiselle, kun naaras suuntasi katseensa suoraan hänen silmiinsä ja uros uskaltautui vilkaisemaan vaitonaisena takaisin. Omalla hiljaisella tavallaan hän näytti kerrassaan tyytyväiseltä jutun saamaan käänteeseen.

Bedion into sai myös Othellon entistä vauhdikkaammalle tuulelle, minkä osoituksena koira ryhtyi pomppimaan energisesti paikoillaan. Naaraan hellyydenosoituksetkin hän otti vastaan äänekkäästi kikatellen ja toista vastaavasti omalla pyöreällä päällään tönien. Siinä missä hukka tajusi kuitenkin hetken kuluttua rauhoittua, jatkoi chihuahua menoaan ja ryhtyi jälleen kerran juoksemaan rinkiä tovereidensa ympärillä.
"No joo okei okei ystävä on hyvä, se kelpaa ja riittää ja on hyvä. Mut mäkin haluun sitten oman tyttöystävän! Tällasen pienen niin kuin mä ja kivan niin kuin sä!" uros kimitti lähinnä Bediolle, vaikkakin ajatus pikkupiskistä seurustelemassa yhtään kenenkään kanssa sai myös Ardanten huvittumaan niin paljon, että lyhyt naurahdus pääsi karkaamaan hänen huuliltaan.
"Ehkä sinun pitää sitten etsiä sellainen jostain. Pelastaa pulasta vaikkapa", luppakorva sanaili ja lähti samalla astelemaan verkkaiseen tahtiin kohti rantaviivaa, hänen nyökäyttäessään toisille kutsuvasti päätään. Eihän heidän ollut sentään tarpeen tänne metsänrajaan jäädä, kun oli kerran koko aava hiekkaranta käytettävänä.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Apr 10, 2011, 15:41

Ardante vastasi Beidon katseeseen ja suden huulille nousi vieläkin onnellisempi hymy. Ardante vaikutti oikein tyytyväiseltä tilanteeseen ja se sai Bedion olon entistäkin paremmaksi. Naaras ei tosin pelännyt ettei olisi saanut vastakaikua tunteilleen, olihan ne paljastettu jo ajat sitten, mutta oli helpottavaa kuulla, että Ardantekin halusi olla pari.

Othello sai lisää tuulta purjeisiin ja ryhtyi kiertämään tutuksi tullutta rinkiä kahden suuremman koiraeläimen ympärillä.
”Oi varmasti sinäkin löydät omasi Othello! Sinä olet niin hurjan hauskakin”, susi sanoi iloisesti naureskellen. Ardante oli ollut oikeassa. Kaksikko tuli hyvin toimeen keskenään ja Othello oli mitä piristävintä seuraa.
Ardanten lähtiessä liikkeelle siirtyi Bedio pyrähtelemään tämän vierelle.
”Mennään jossain vaiheessa jänismetsälle, Ardante. En ole vielä kerinnyt metsästämään sinulle, olen jo ihan kunnossakin!” susi papatti pirteästi Ardantea säihkyvästi katsellen. Pitihän hänen nyt, hih, poikaystävälleen ateria tarjota.
”Oletko nähnyt Afuelin lämpimät vesilätäköt? Niissä oli mukava uida. Piti tosin palata todella nopeasti takaisin lämpimämpään. Muuten olisi paleltunut pystyyn.”
Bedio muisti yhtäkkiä simpukan, jota oli aiemmin katsellut ja se syöksähtikin hakemaan sitä. Nopeasti hukka pinkoi simpukan luo ja sitten taas takaisin Ardanten rinnalle.
”Katso. Eikö olekin kaunis. Löysin sen ennen kuin tulitte,” susi esitteli löytöään mumisten hampaidensa välistä.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Apr 10, 2011, 17:42

Tovereidensa sanat Othellon tyttöystävähankkeeseen liittyen saivat chihuahuan käkättämään innokkaasti samalla, kun hän yhä jatkoi loputonta juoksentelemistaan.
"Joo mä oon kyllä tosi hauska niin! Harmi vaan, kun en aikaisemmin ikinä tajunnut, että tyttöystävä vois olla kiva. Oon nimittäin tavannu muutamia mun kokosia tyttöjä joskus, mutta en kysynyt niiltä haluisko ne mun tyttöystäväksi." Moinen selostus sai Ardanten pudistelemaan itsekseen päätään, vaikka oikeastaan hän taisi olla myös hippusen kateellinen pikkupiskille, jolle seurustelujutut olivat noin yksinkertaisia ja helppoja.

Joukkion lähtiessä kohti merenrantaa poukkoili Othello edelleen toisten ympärillä, mutta ryhtyi nyt pyrähtelemään spontaanisti myös muihinkin suuntiin. Ardanten pää oli mennä pyörälle moisen menon seuraamisesta, joten hän oli erittäin hyvillään voidessaan keskittyä välillä hänelle juttelemaan tulevaan Bedioon.
"Mennään vaikka illemmalla, ellei sinun ole nyt kamala nälkä? Me Othellon kanssa kun söimme jo aamulla", puolikuulainen ehdotti hymyssä suin. Afuelin vesialueisiin liittyen hän taasen tyytyi pudistamaan kieltävästi päätään, sillä itse asiassa hän ei ollut käynyt koko lumitasankojen alueella kertaakaan. Vaan samassa Bedio singahtikin jo jonnekin sivummalle - Othello juoksi tämän perään - ja Ardante jatkoi kuin raiteilla kulkien omaa matkaansa. Pianpa harhapoluille kaikonneet toverit palasivat kuitenkin takaisin ja uros sai nähdä, mitä susinaaras oli hiekalta käynyt hakemassa.
"On kaunis, todella. Hienon värinen", hän kehui parhaansa mukaan, vaikkei mikään simpukka-asiantuntija ollutkaan. Othello sen sijaan tiesi hiekkarannalla paljon peuhanneena kuorista enemmänkin ja loikki näin ollen kiinnostuneena ylöspäin, jotta olisi nähnyt tämän nimenomaisen yksilön paremmin.
"Ja hitsi miten iso se on! En oo varmaan ikinä nähny ton kokosta ennen!" hän kailotti.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Apr 10, 2011, 18:35

Bedio nauroi Othellon jutuille. Koira ei tuntunut olevan hetkeäkään paikoillaan ja se miten avoimesti koira puhui, sai Bedion ihailemaan Othelloa. Toinen oli tavallaan niin rohkea. Sanoi mitä tahtoi ja milloin tahtoi. Ei jokainen uskaltanut tehdä niin.
”Ehkä saat vielä tilaisuuden”, naaras tokaisi hymyillen.

Bedio ravisteli päätään.
”Voi ei minulla ole nälkä. Mennään sitten kun haluat”, susi sanoi hymyillen lempeästi. Hän halusi oikeastaan kovemmin näyttää kykenevänsä edes johonkin muuhunkin kuin puhumiseen. Ardante näkisi samalla miten nopea hän oli! Vaikka ei susi halunnut tietenkään ylpeillä. Moni muu oli paljon nopeampi ja laihan kropan omaavalla sudella ei ollut pahemmin painoa mitä kantaa juostessaan. Sekin vaikutti suuresti naaraan juoksunopeuteen.
Susi nyökkäsi kellertävälle urokselle. Harmi, hänen pitäisi joskus viedä Ardante kuumille vesilätäköille. Vaikka ne olivatkin hurjan paljon syvempiä kuin lätäköt.
”Niin minustakin. On hurjan mielenkiintoista miten simpukat ovat niin kauniita ja mistä ne edes tulevat. Sitä ei varmana kukan tiedä”, susi sanoi samalla, kun laski simpukan maahan jatkamaan omaa matkaansa. Ei hukka viitsinyt viedä sitä mukanaan. Simpukan paikka oli rannalla, joku muu voisi sen halutessaan napata.
”Minäkään en ole nähnyt ennen noin isoa. Tuon kokoiset ovat varmasti harvinaisia.”

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Apr 19, 2011, 14:13

Ardante jatkoi hölmön leveää hymyilemistään, kun katseensa tuntui suorastaan liimautuneen kohti Bedion iloisina säihkyviä nappisilmiä.
"Katsotaan vähän sitäkin, kuinka Othellon tulee taas nälkä. Hän on niin pieni, ettei vatsaansa mahdu kerralla paljon ruokaa. Olemme siksi syöneet yleensä aika usein", uros vielä jatkoi. Ollessaan kahden uroskaksikko oli tosiaan viettänyt varsin merkittävän osan ajastaan saalistaen jo senkin takia, että se oli yksi harvoista aktiivista tekemistä vaativista puuhista, joista myös puolikuulainen nautti. Hän kun ei chihuahuan tavoin piitannut erilaisista leikeistä ja päättömästä säntäilystä järin suuresti.

Bedion sitten laskiessa simpukan takaisin hietikolle jatkoi Ardante suden kanssa matkaansa, mutta Othello jäi hetkeksi tökkimään kuorta kuonollaan. Hänestä kauniin esineen totaalinen hylkääminen olisi ollut suurta kurjuutta, joten jos naaras ei sitä kerran enää halunnut, katsoi pikkupiski oikeudekseen omia sen itselleen. Niinpä hän poimi vuorostaan simpukan hampaisiinsa ja lähti säntäämään tovereidensa perään vain kuullakseen, kuinka Ardante yritti parhaansa mukaan esittää fiksua.
"Eivätköhän ne tule merestä. Sen pohjalta ehkä. Meren pohjassa kun kasvaa kuulemma erilaisia kasvejakin, sellaisia niin kuin joissain lammikoissa", uros pohdiskeli, mikä tosin sai Othellon nauraapärskäyttämään huvittuneena.
"Miftä fä muka tollafia tiiät?" chihuahua uteli simpukka suussaan.
"Hiekan alta ne tulee ihan taatufti, niin mä luulifin. Mutta tuli miftä tuli, niin tää me laitetaan kyllä korifteekfi hiekkalinnaan. Ootko Pedio ikinä tehny heikkalinnaa?"

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Apr 28, 2011, 20:30

”Ai manioita! Toivottavasti hänellä on pian nälkä”, susi kailotti ja hymyili leveästi takapään heiluessa holtittomasti naaraan vispatessa häntäänsä. Othello tosiaan oli niin kovin pieni ja heiveröinen. Jos susi olisi osannut ajatella, olisi se varmasti tuuminut ja murehtinut kuinka suuri taakka saattaisi olla Ardantelle toisen joutuessa suureksi osaksi huolehtimaan naarasta Othellon lisäksi. Toki susi hengissä pysyi, vaikka toisinaan se olikin jo suorastaan ihme. Jostain kumman syystä susi kuitenkin selvisi ja sai pidettyä kehonsa kunnossa ainakin jotenkuten. Mitä nyt pientä aliravitsemusta vain.

Bedio henkäisi ihastuneena.
”Ai kasvaako meressäkin kukkia ja muita kasveja? Voidaanko mennä joskus katsomaan Ardante?” susi kihersi innosta pinkeänä. Eipä ollut hukka tiennyt, että merenpohjassakin oli jonkintasoista elämää.
”Minä en ole koskaan ennen edes miettinyt moista, mutta kaiketi ne jostain ilmestyvät. Ei, en ole. Tehdään vain, olisi hurjan hauskaa nähdä hiekkalinna!” susi hihkaisi ja katseli Othelloa innostuneena. Innostuksissaan susi meinasi pökätä Ardantea kylkeen saadakseen toisen mukaansa, mutta susi muisti hetkeä aiemmin toisen tunnottomuuden. Niinpä Bedio yritti jälleen katsellaan viestittää intoaan ja välittämistään urokselle tapittaen Ardanten silmiä tiiviisti omillaan.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Apr 30, 2011, 14:32

Ardante naurahti lämpimästi naaraan toiveille chihuahuan nälkäisyydestä.
"Eiköhän", hän lisäksi luottavaisena vastasi. Vaikka pikkupiski saattoikin yhä välillä unohtaa syömistarpeensa pitkiksikin ajoiksi, oli tämä suuremman uroksen kanssa matkatessaan alkanut hiljakseen tottua aiempaa säännöllisempiin ruoka-aikoihin. Ellei djalalainen olisi ollut varsinainen ikiliikkuja, olisi tämä varmasti päässyt jopa lihomaan luppakorvaisen jatkuvan ruokatarjoilun ansiosta.

Nyt simpukka suussaan heiluva Othello jäi epäilyksineen vaille huomiota, kun Ardante keskittyi paistattelemaan Bedion ihastuneiden sanojen valossa. Asia ei koiraa kuitenkaan näyttänyt hirveästi kiusaavan, sillä tämäkin ryhtyi huuliaan mutristellen kuvittelemaan merenpohjassa kasvavia kukkasia.
"Mä oon nähny ainakin vaan jotain heiniä..." chihuahua mutisi itsekseen, kun Ardante sitä vastoin keskitti huomionsa susinaaraaseen.
"Kukista en ole varma, mutta se olisi kieltämättä kaunista. Katselemisestakaan en oikein tiedä, sillä ne ovat varmaan aika syvällä. Ja minä, tuota, minä en oikeastaan osaa uida", puolikuulainen myönsi, muttei hyvän olonsa ansiosta näyttänyt tuskastuvan juurikaan jälleen yhden puutteensa myöntämisestä.

Bedion suostuessa ottamaan osaa hiekkalinnanrakennushankkeeseen hypähti Othello riemuissaan ilmaan ja antoi simpukkansa tipahtaa samaa vauhtia hietikolle.
"JEE! Tehään oikein iso ja komea, tähän näin, ihan just tähän", chihu ilakoi ja alkoi maahan tömähdettyään saman tien kasata suurella tarmolla hiekkaa yhteen läjään. Ardante istui sen sijaan aloilleen ja tyytyi potkiskelemaan puolihuolimattomasti santaa eteenpäin toisella etutassullaan, hänen nauttiessaan enemmänkin toisten ilon seuraamisesta kuin varsinaisesta hiekan kanssa askartelemisesta.

// Toivottavasti ei haittaa, että pelasin Ardanten toisessa pelissä porukan olevan menossa tuijottamaan niitä kuumia lähteitä? ='3 //

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on May 5, 2011, 20:34

Bedio katsoi Ardantea innoissaan toisen kertoessa mahdollisista merissä olevista kukkasista ja heinistä. Sudesta moinen oli aivan uskomattoman hienoa, eikä se ollut koskaan ennen kuullutkaan mistään merikukista tai vastaavista.
”Voi minä autan sinua ja voimme Othellon kanssa opettaa sinua uimaan. Kyllä sinä varmasti osaat kun vain hetken harjoittelet ja voimmehan yrittää katsoa, josko niitä löytyisi lähempänä rantaakin”, susi papatti innoissaan katsoen Ardantea samaan aikaan anovasti ja toiveikkaasti. Varmasti Ardante oppisi uimaan Othellon ja Bedion avulla. Ei naaraskaan mitenkään mestari uimari ollut, mutta osasi se jonkin verran porskuttaa.

Beido loikkasi Othellon luo ja alkoi innokkaasti kasaamaan hiekkaa kasaan. Niin kai hiekkalinna tehtiin? Susi nauroi heleästi ja vilkaisi aina välillä Ardante leveästi hymyillen.
”Miten se hiekkalinna tehdään?” naaras kysyi hymyillen kun kasasi innoissaan hiekkaa pieneen kasaan kaksin tassuin. Neiti oli jäänyt paljosta paitsi kun ei ollut koskaan tehnyt hiekkalinnaan. Mutta kenen kanssa se olisi niitä tehnyt? Eihän naaraalla ollut kuin kaksi todellista ystävää. Ardante ja Iraya. Othello ja Error olivat molemmat ystäviä ja hyviä sellaisia, mutta Ardante ja Iraya olivat silti aivan toisella tasolla.


// Ei haittaa yhtään. : D //

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on May 22, 2011, 12:32

Ajatus uimaan opettelusta veti Ardanten sanattomaksi, mutta hän piilotti kauhistuksensa kasvoilleen jämähtäneen hymyn taakse. Hän kun ei tahtonut tuottaa Bediolle pettymystä, mutta vesi elementtinä oli hänelle sen verran käsittämätön, ettei hän oikeastaan edes tahtonut yrittää sen sinessä lillumista. Juomana se kyllä kelpasi, mutta koska uros ei kyennyt tuntemaan viileän nesteen kosketusta, näytti siinä pulikoiminen hänestä kutakuinkin samalta, kuin jos joku olisi uinut joko puoliksi maan sisässä tai sitten puhtaassa ilmassa. Se oli luppakorvaisesta aivan yhtä hullua.
"Katsotaan toki", tuli puolikuulainen lopulta vesikasveihin liittyen tokaisseeksi, hänen jättäessään taktisesti koko uimisjutun käsittelemättä.

Hiekkalinnan kasaaminen oli sen verran rentouttavaa puuhaa, että aatokset pulikoimisesta ja kaikesta muustakin kamalasta hiipuivat pian pois, ja Ardante saattoi jälleen keskittyä tovereidensa seurasta nauttimiseen. Othello sen sijaan otti rakennushankkeen varsin vakavasti ja seisahtui jopa aloilleen voidakseen kunnolla selostaa Bediolle homman toimintaperiaatteita.
"No katos, ensin me kasataan iso kasa hiekkaa yhteen paikkaan, just tälleen näin. Vielä ehkä vähän lisää ja sitten riittää. Sen jälkeen me muotoillaan siitä hieno ja etitään hienoja koristeita sen päälle. Tää simpukka esimerkiksi on ihan täydellinen koriste!" koira kertoi, ennen kuin ryhtyi taas jatkamaan sannan siirtelemistä.
"Sitten me voidaan joko jättää se siihen muiden ihailtavaksi, leikkiä sillä vaikka niin että me muka asuttais siinä tai hajottaa sen niin, että hiekkaa lentää joka suuntaan futuuuuum! Mitä niistä sä haluaisit kokeilla?" djalalainen uteli työnsä lomasta.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Jun 3, 2011, 11:16

Bedio nyökkäsi Ardantelle hymyillen. Uroksella ei varmasti olisi hätää uimisen kanssa, sillä Bedio unohtaisi asian varmasti pian. Varsinkin kun sillä oli nyt uutta ja jännää tekemistä. Hiekkalinnan rakentaminen tuntuikin vievän naaraan keskittymiskyvyn melkein kokonaan sen katsellessa Othellon ja Ardanten toimia yrittäen ottaa mallia.
Bedio katsoi tarkkaavaisesti Othelloa ymmärtääkseen varmasti kaiken mitä hommaan sisältyi. Kun selostus oli käyty läpi ja työnjohtaja itsekin siirtyi siirtelemään hiekkaa kasaan, ryhtyi Bedio toimimaan samoin. Se kauhoi tassullaan hiekkaa kasaan niin huolellisesti kuin vain kykeni.
”Eikö olisi mukavaa jättää se koristeeksi, jotta joku muukin voi nauttia sen tuomasta ilosta?”, naaras kysyi hymyillen.
”Mutta päätä sinä Othello mitä teemme sille”, susi sanoi iloisesti naurahtaen ja pientä koiraa katsoen.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Jun 15, 2011, 16:02

Ardante tyytyi pysyttelemään vallan vaiti toisten rupatellessa, ja pian hänen puolihuolimaton hiekkalinnanrakennuksensakin hiipui hiljalleen pois. Hän uskoi tovereidensa olevan sen verran keskittyneitä omiin puuhiinsa, etteivät he niin piittaisi vaikkei hän niihin niin suurella antaumuksella ottaisikaan osaa. Niinpä puolikuulainen valui raukeasti makaamaan lämpöiselle hiekalle ja antoi haaveilevan katseensa hakeutua tarkkailemaan Bedion siroa ulkomuotoa.

Othello ei totta tosiaan tuntunut huomaavan ollenkaan Arin laiskottelua, sillä chihuahualla oli täysi työ järjestellä hiekanjyväsiä, miettiä koristuksia ja keskustella Bedion kanssa niin henkeviä, kuin pikkupiski nyt vain ikinä taisi.
"Joo jätetään vaan. Voitas hei tehä siitä ihan sellanen ihmisten talon näkönen, niin joku justiin mereltä tänne tuleva luulee, että täällä asuu tällasiin minitaloihin mahtuvia mini-ihmisiä!" uros keksi, jolloin hänen suuret silmänsä rupesivat suorastaan kiiltämään innostuksesta.
"Meiän pitää tehä siihen ikkunat ja ovi ja... No kyllä sä tiiät. Tai siis tiiätkö? Ari ei tiedä nimittäin ihmisistä ja taloista mitään, kun se ei ole ikinä ollut meren toisella puolen! Kai sä Pedio sentään oot?"

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Jun 19, 2011, 18:01

Bedio heilutteli iloisesti häntäänsä katsoen Othelloa riemukas hymy kasvoillaan. Puhe ihmisistä sai naaraan luimistaman hetkellisesti korviaan, mutta koska niitä ei kuitenkaan tainnut olla lähettyvillä, saattoi susi jälleen rentoutua. Eipä naaras ollut heitä itse nähnyt, mutta Irayan kertomukset olivat saanet suden pelkäämään ihmisiä jo valmiiksi.
”En Minä oikeastaan tiedä, olen kyllä mantereelta, mutta en ole nähnyt ihmisiä”, susi sanoi hennosti vilkaisten varovaisesti ympärilleen. Mitään eriskummallista ihmisiin viittaavaa ei kuitenkaan näkynyt ja ajatus siitä, että Othello näyttäisi millaisia talot olivat, sai suden jälleen iloiseksi.
”Mutta tehdään vain niin. Ja onhan kylässä taloja. Sellaisenko me teemme?” naaras kysyi innokkaasti vilkaisten samalla Ardantea, joka tuntui makoilevan varsin rauhallisesti pehmeällä hiekalla.
”Othello, sinä olet kai sitten nähnyt niitä ihmisiä? Olivatko ne oikeasti niin pelottavia kuin kerrotaan?” naaras kysyi pienemmältään iloiseen sävyyn.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Jun 25, 2011, 18:04

Othellon innosta hehkuvat kasvot valahtivat hetkessä kovin hämmästyneiksi hänen kuullessaan, ettei Bedio ollutkaan koskaan tavannut ihmistä. Chihuahuasta kun tuntui melkein käsittämättömältä ajatella, kuinka mantereella saattoi elellä törmäämättä noihin veikeisiin kaksijalkaisiin - mikä tietysti johtui vain ja ainoastaan siitä, että piski oli viettänyt omat päivänsä aina kovin lähellä kyliä ja kaupunkeja, joissa seuraa ja tekemistä riitti yltäkylläisesti.
"Ai etkööö?" uros vingahti varmistaen, ettei ollut ymmärtänyt väärin. Enimmästä järkytyksestä toivottuaan djalalainen palasi kuitenkin taas rakennuspuuhiin ja keskittyi hommaansa niin tarmokkaasti, että jätti jopa Ardantelle tilaa vastata susinaaraan kylään liittyvään tokaisuun.
"Ainakin ne ovat minun tietääkseni ihmisten tekemiä, jote eivätköhän kylän talot käy aivan hyvin malleiksi", luppakorva vakuutti leppoisasti ja antoi mielessään Bediolle pisteen siitä, ettei tämä hänen itsensä tavoin ollut koskaan päätynyt tekemisiin ihmisten kanssa. Eipähän Othello voinut nyt enää ivata häntä kokemattomaksi saarelaiseksi asian takia.
"Pelottaviako?" haukahti chihuahua hetken kuluttua huvittuneena ja riisti puheenvuoron siten suuremmalta urokselta takaisin itselleen.
"Eihän ne mitään pelottavia oo, useimmat on tosi kivoja! Sain sellasilta pieniltä ihmisiltä mun kaikki korutkin, ja ne antoi mulle lisäksi ruokaa ja leikki mun kanssa aina ulkona", koira muisteli.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Aug 9, 2011, 18:32

Bedio hymyili hieman vaisusti Othellolle toisen kummastellessa kuinka naaras ei ollut kaksijalkaisiin törmännyt. Parempi niin. Bedio oli hyväntahtoisena ja sinisilmäisenä aivan liian helppo saalis, joten naaras olisi nopeasti pyydystetty ja vangittu. Ties mitä sille olisikaan tehty.
Ardanten sanat saivat suden kuitenkin jälleen hymyilemään ja naaraan keltainen katse kiinnittyi koirasuteen hiekkalinnan jäädessä Othellon vastuulle ainakin hetkeksi.
”Niin, ei kukaan koiraeläin sellaiseen voi kyetä. Harmi, että talot ovat niin huonokuntoisia, muuten niitä voisi käyttää johonkin hyvään”, susi sanoi alkaen jälleen kasata hiekkaan, tällä kertaa tosin hivenen hajamielisesti. Taloissa olisi voinut parannella haavoittuneita tai tehdä leikkitilaa pennuille. Nyt ne olivat molempiin aivan liian huonossa kunnossa. Heti ihmisten kadottua hyödyntäminen olisi ollut helpompaa.
”Miksi ihmisiä ei enää ole täällä, mitä heille kävi?” naaras kysyi Othellolta olettaen toisen tietävän kaiken ihmisiin ja niiden olemassa oloon liittyvän tiedon. Jopa itse Andriaanassakin.
”Ei tuollainen ehkä, mutta minusta ansojen virittäminen ja koiraeläinten tappaminen on aika pelottavaa. Niin ystäväni kertoi. Heille ihmiset olivat suuri uhka”, neito kertoi kauhistuneena ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässään hän ei suostunut uskomaan ihmisistä hyvää, ei ainakaan aivan heti.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Aug 11, 2011, 21:42

Ardante nyökytti päätään ja hymisi myöntyvästi Bedion harmitellessa sitä, ettei kylän taloja oikein voinut niiden raihnaisuuden takia hyödyntää kunnolla mihinkään kehittävään. Vaan eipä kaksikko tiennyt, että vielä painavampana syynä hyötykäytön esteenä seisoi nykyisin Edera, joka oli ottanut koko paikan haltuunsa ja kielsi ulkopuolisia edes liikkumasta alueella.

Othello ei sen sijaan kiinnittänyt jutusteluun sen ihmeemmälti huomiota, vaan keskittyi nyt muotoilemaan kasatusta hiekkakasasta jotakuinkin kuutiota ja siten myös taloa muistuttavaa tekelettä. Vasta Bedion taas puhutellessa suoraan häntä nosti pieni uros katseensa hetkeksi rakennelmasta ja vilkaisi kohti mustavalkoista sutta.
"Varmaan ne lähti pois, kun kylässä alkoi kummitella. Tai sitten kummitukset vaan söi ne", uros pokkana paljasti ja näytti toden totta uskovan omiin puheisiinsa. Olihan hän sentään itse nähnyt, kuinka eräs toinen chihuahua oli päätynyt kummitusten kaappaamaksi! Tai no, ainakin melkein nähnyt.
"Höö, ai jaa", djalalainen jatkoi hiekkalinna pariin palatessaan, kun susi kertoessa ihmisistä kuulemistaan jutuista, "ehkä ihmisiäkin on sitten monenlaisia. Ihan niin kuin koiria ja susia ja kaikkia muitakin." Hiekkatalo alkoi uroksen mielestä näyttää jo aika hyvältä, joten hän kumartui noukkimaan maassa odottavan simpukankuoren suuhunsa ja asetteli sen koristeeksi rakennelman katolle. Eihän oikeissa taloissa sellaisia ollut, mutta se näytti koiran mielestä kuitenkin hyvältä.

Koristelun valmistuttua pomppasi Othellon kasvoille kuitenkin yhtäkkiä varsin kauhistunut ilme, joka sai jo Ardantenkin kurtistamaan ihmetyksissään kulmiaan. Chihuahuan murheet osoittautuivat kuitenkin pian laadultaan varsin vaarattomiksi.
"No nyt mun tuli kyllä sitten jo nälkä! Ajattelin vissiin liikaa niitä syöviä kummituksia", piski julisti, kuin kyseessä olisi ollut erikoinenkin tapahtuma.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Aug 13, 2011, 19:08

Bedion hymy hyytyi ja kasvoille nousi kauhistunut ilme, kun Othello kertoi kylän kummituksista. Keltaiset silmät laajenivat pelosta ja kuin susi olisi jähmettynyt paikoilleen Othellon kertoessa juttuaan aivan tosissaan. Bedio oli vielä ollut kylässä! Ties vaikka kummitukset olisivat silloinkin häntä seurailleet ja syöneet ellei Iraya tai Ardante olisi ilmaantunut paikalle. Vielä kahteen otteeseen oli naaras kylässä kulkenut ja Irayallekin vain kertonut, ettei kylässä ollut mitään pahaa, kun suuri uros oli säikkynyt varjoja. Jos Iraya olikin nähnyt oikein ja Bedio ei!
Bedion pelokas katse siirtyi hitaasti Ardanteen naaraan koittaessa hakea uroksesta lohtua ja turvaa. Oliko kummituksia tosiaan olemassa?!
Kun Othellon ilme muuttui äkillisesti kauhistuneeksi, ulahti Bedio jo aivan hädissään. Naaras käpertyi viileää hiekkaa vasten peittäen silmänsä tassuillaan ja kiskaisten häntänsä koipien väliin. Othello oli varmasti nähnyt kummituksen! Bedio ei halunnut nähdä ja naaras vapisi vain aloillaan.
Susi ei osannut yhdistää Othellon ilmettä pienen koiran nälkään varsinkin kun toinen vielä jatkoi kummitus aihetta. Susi oli kuitenkin luvannut pyydystää Ardantelle ja Othellolle jäniksiä eikä hän halunnut tilaisuuden lipuvan ohi.
”Minä voisin metsästää teille jäniksiä”, susi sanoi heikosti ja ääni väristen.

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Aug 18, 2011, 14:01

Ardante ei piitannut tuon taivaallista vilkkaan mielikuvituksen omaavan chihuahuan jutuista, mutta pikkupiskin puheisiin tottumaton Bedio näytti suhtautuvan asiaan vallan toisin. Puolikuulainen yritti tyynnytellä naarasta huiskaisemalla toisella etutassullaan vähättelevästi ilmaa, kun susi haki katsekontaktilla hänestä turvaa, mutta ilmeisesti kyseinen ele ei riittänyt rauhoittamaan toisen järkkynyttä mieltä. Suden käpertyessä kauhuissaan kasaan nousi Ardante näin ollen ylös omalta paikaltaan ja asteli kumppaninsa vierelle - ei aivan kosketusetäisyydelle, mutta hyvin lähelle kuitenkin.
"Joo metsästä vaan! Haluun nähdä kuinka sä juokset oikein lujaa!" hukan kauhusta piittaamaton tai sitä yksinkertaisesti tajuamaton Othello samalla laukoi ja loikki hänkin naaraan luokse. Ardanten olisi tehnyt mieli mulkaista ajattelematonta toveriaan paheksuvasti, mutta tällä hetkellä kiireellisempää taisi olla Bedion lohduttaminen kuin Othellon toruminen, joten uros päätti keskittää voimansa ensiksi mainittuun.
"Mennään kaikki yhdessä metsälle. Ainakin minusta se olisi oikein mukavaa", luppakorva ehdotti lempeään sävyyn ja sai Othellon tukemaan itseään hurjalla nyökyttelyllä.

// Varmaan voitaisiin lopetella peliä siihen, että porukka lähtee yhdessä metsästysretkelle? =3 //

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Aug 25, 2011, 18:50

Bedion pelko alkoi hitaasti hälvetä Othellon ja Ardanten metsästyshalukkuuden ansiosta.
Ardanten lempeä äänensävy sai suden rauhoittumaan ja katsomaan urosta helpottuneena. Naaras nousi istumaan Ardantelle hempeästi hymyillen kunnes naaras käänsi katseensa Othelloon.
”Ja minä todella olen nopea!” susi hihkaisi hännän alkaessa heilua hurjaa tahtia ilmaa halkoen. Susi pinkaisi pystyyn epävarmuuden ja pelon väistyessä täysin uuden innokkuuden tullessa esiin.
”Mennään jo, tulkaa!” hukka ujelsi ja loikki innokkaasti kaksikon ympärillä lopulta seisahtuen Ardanten rinnalle odottaakseen toista. Ei saanut silti hötkyillä ja pianhan naaras pääsisi näyttämään ainoan asian jonka osasi, ja se jos mikä merkitsi naaraalle paljon.
Riemukas ja leveä hymy huulillaan hukka katseli ystäviään. Othellostakin oli tullut Bediolle oikein mieluisa tuttavuus, vaikka pieni koira olikin heiveröistä sutta paljon ronskimpi sanoissaan. Bedio oli aivan liian pumpulissa elänyt, että olisi aina kaiken huumorin ymmärtänyt. Joku olisi sutta saattanut hieman jälkeenjääneeksikin nimittää, mutta sitä naaras ei ollut. Kaiketi kyse oli vain aivojen mekanismista suojata omistajaansa.


// Juu se on varmaan ihan hyvä idea. : ) //

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by hitodama on Sept 11, 2011, 13:14

Othellon häntä alkoi vispata samaa vauhtia Bedion innostumisen kanssa, ja pian chihuahua näyttikin jo unohtaneen koko hiekkalinnahankkeen ja loikkelehti lähdöstä innostuneena mustavalkoisen hukan perässä.
"Mäki oon tosi nopee! Kokeillaan hei kuka meistä juoksee lujimpaa!" pieni uros ehdotti muistamatta, kuinka suuri merkitys jalkojensa lyhyydellä suden pitkiin koipiin verrattuna moisessa kilvassa väistämättä olisi. Naaraan kehottaessa uroksia lisäämään vauhtia sinkosi djalalainen näin ollen itsensä vauhdilla matkaan ja pölisytti iloisesti hiekkaa tassuillaan sinne tänne.
"Vika puiden luona on rupikonna!" koira kimitti ja nauroi makeasti mennessään.

Ardante ei toisten tavoin jaksanut pitää turhaa kiirettä, mutta lähti kyllä etenemään kun Bedio asettautui alkuriehumiset riehuttuaan hänen rinnalleen. Moinen huomaavaisuus tuntui erittäin hyvältä Othellon häsellykseen tottuneesta puolikuulaisesta ja sai hänet muistamaan, että hän todella rakasti tuota keltasilmäistä neitoa. Hänen tyttöystäväänsä, hänen... Puolisoaan?
"Mennään", uros myönsi ajatuksistaan hieman nolostuneena yskäisten. Ei sillä, että niissä mitään häpeiltävää olisi ollut, sillä Bedio toden totta oli nyt hänen kumppaninsa, niin epätodellisen ihanalta kuin se tuntuikin. Kukapa olisi uskonut, että moinen onni voisi koskaan saapua vammaisen luppakorvan kohdalle?

Othellon puikkelehdittua jo kauan sitten puiden lomaan pääsi Ardantekin viimein paikalle ja katosi autuaasti hymyten metsän sekaan.

// No niin siinäpä se. Pitkään se kesti ja kivaa oli! n__n //

Re: Päivä kaikkein kaunein
Post by ticarri on Sept 19, 2011, 18:06

Bedio nauroi iloisesti Othellon juoksukisa idealle. Naaras jaksoi aina kisata juoksemisessa ja saisipa Ardantekin nähdä kuinka nopea susi tosiaan oli!
”Kisataan ihmeessä!” susi huudahti iloisesti, vaikka ei normaalien tapojensa mukaan syöksynytkään heti matkaa. Ehkäpä pieni etumatka olisikin Othellolle hyväksi, sillä pieni koira oli ehkä vikkelä, mutta lyhyillä jaloillaan hävisi todennäköisesti isommilleen. Etumatkan lisäksi naaras halusi odottaa Ardantea joka oli rauhallisen ja leppoisa, ei aivan yhtä räjähtävän nopealiikkeinen kuin Bedio ja Othello, joten urosta olisi varmasti hyvä odottaa hetki.
Kun Ardante viimein sanoi maagiset sanat pienesti yskäisten, lähti Bediokin huimalla vauhdilla liikkeelle muistaen aina kuitenkin odottaa rakasta ritari rohkeaansa.

// Niin oli, sinun kanssasi tosin on aina kiva pelata. : D Jossain vaiheessa varmaan sitten katsellaan mitä kaksikolle seuraavaksi. : ) //