Othello - RPGs

Carmis » Ruohoniitty » Vahinkovalinta

Vahinkovalinta
Post by hitodama on 6 Jan, 2013, 16:30

Oli oikein nätti ilta, kun muuan djalalainen (mutta carmislaisestakin kaikin tavoin hyvin käyvä) pikkupiski saapui iloisesti mutta hieman väsyneesti loikahdellen Carmiksen avaralle ruohoniitylle. Othelloksi kutsuttu otus oli juuri tulossa pitkältä saatteluretkeltä, kun hän ja kaverinsa Ardante olivat käyneet viemässä kasvattipentunsa Pohjantähden Afuelin maille taas toviksi opettelemaan lumisilla alueilla elämistä. Oli hurjaa, kuinka nopeasti penikka oli kasvanut niin paljon, että vietti nykyään ainakin puolet ajastaan aivan omillaan! Ihanhan tässä Otti-setä olisi voinut tuntea itsensä tarpeettomaksi, jos olisi moisia asioita pysähtynyt murehtimaan.

Mutta eipä Othello pysähtynyt, vaan lösähti vain matkasta väsyneenä vienossa iltatuulessa heiluvan heinän sekaan vatsalleen makaamaan. Ardante oli tapansa mukaan kulkenut niin hitaasti että pikkupiski oli kadottanut tämän näkyvistä, mutta eiköhän puolikuulainenkin jossain vaiheessa palaisi laumansa alueille. Sitä odotellessaan ryhtyi chihuahua puhaltelemaan lähellään olevien voikukkien haituvia lentoon.

// Migäry mukaan. //

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 6 Jan, 2013, 21:45

Mikaru huokaisi itsekseen. Ederan metsistä päästyään se oli pitänyt päällä hurjaa vauhtia ja oli nyt vihdoin saapunut jo lähes Carmiksen alueen rajoille. Enää piti ylittää tasainen ruohoniitty ja sitten olisi matka vihdoin jo melkein päätöksessään. Paitsi että.. sitten pitäisi vielä etsiä Senjiro. Noh, se oli sen ajan murhe, kunhan ensin selvittäisiin loputkin matkasta Carmiksen alueilla ilman suurempia kommelluksia. Tietysti turvallisempaa olisi ollut kulkea metsässä kuin niityllä, jossa kuunvalossa varmasti kirkkaan (tai no matkan jälkeen kenties hieman vähemmän kirkkaan) valkoinen turkki varmasti näkyi pitkälle ja hyvin, mutta toisaalta tasaisella ruoholla kulkeminen oli myös nopeampaa kuin metsikön polveilevassa maastossa.

Mikaru pysähtyi hetkeksi paikoilleen ja veti syvään henkeensä pimentyvän illan raikasta ilmaa. Sitten se lähti hölköttämään kohti niityn toista laitaa, pitäen yllä suht ripeää tahtia, jotta pääsisi nopeasti pois vaaravyöhykkeeltä. Ei tosiaankaan olisi kiva, jos joku puolikuulainen tähän aikaan illasta vielä sattuisi huomaamaan Mikarun ja kävisi kiinni.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 8 Jan, 2013, 17:37

Voikukan keveät, valkeat hahtuvat pöllähtelivät oikein nätisti ilmaan, leijailivat siellä aikansa ja laskeutuivat sitten jonnekin kauemmaksi ruohikkoon. Näky sai Othellon hymyilemään aidosti hyvinkin iloisena. Vaikka chihuahua yksinkertainen mieli onnistui useimmiten vain saattamaan hänet hankaluuksiin, oli sillä myös toinen puolensa; se salli koiran nauttivan luonnon pienistä ihmeistä, kuin hän olisi kohdannut ne aina ensimmäistä kertaa.

Vaan saipa tuo halpa hupikin väistyä, kun heinänkorsien sekaan tahattomasti piiloutunut Othello alkoi yhtäkkiä kuulla ääniä kauempaa niityltä. Vaikka oli kovin väsynyt, jaksoi piski sentään nousta istumaan tähyilläkseen kulkijaa siltä varalta, että tämä olisi vaikkapa häntä etsiskelevä Ardante. Heti kun uros sai muukalaisen näköpiiriinsä hän tajusi kuitenkin ettei näin ollut, eikä kyseessä ihme kyllä vaikuttanut olevan edes kukaan carmislainen. Ensimmäisenä suden valkoinen turkki toi pienen koiran mieleen afuelilaiset, joten piittaamatta siitä että toinen kulki ihan väärään suuntaan, ajatteli Othello hukan olevan kenties tulossa samalta suunnalta hänen puolikuulaistoverinsa kanssa.
"Hei tyyppi! Hei hei heiiii!" djalalainen kimitti vieraan huomion kiinnittääkseen.
"Ootko sattunut näkemään mun kaveria? Sen nimi on Ari ja se on iso ja luppakorvainen ja sillä on puolikuumerkki keskellä naamaa", Othello ajattelemattomuuksissaan infosi.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 8 Jan, 2013, 22:45

[[Öäh ymmärsinkö Othellon ajattelutavan väärin vai en kun Mikaruhan on menossa Edera -> Befalas eli periaatteessa just kai oikeaan suuntaan? Vai olenko vain väsynyt : ( Eipä sillä, että asialla edes olisi suurta väliä, kuhan vaan kiinnitin huomiota.]]

Mikaru oli jo hyvän aikaa ennen kimittävää ääntä onnistunut haistamaan toisen koiraeläimen, mutta ei nähnyt tuota missään. Asia selittyi heti, kun Mikaru oli kimittävän äänen ohjaamana onnistunut päätymään lähemmäs tuota pientä koiraa. Olipa oikeasti tosiaan pieni. Mikaru ei edes muistanut, oliko se aiemmin nähnyt noin pientä koiraa. Paitsi Fealicyn, mutta se ei ollut varma, kumpi oli loppujenlopuksi pienempi, kun siitäkin tapaamisesta oli aikaa. Vaikka valkoturkki oli melko varma, että tämä otus oli pienempi.

"Puolikuuta? Hmmmm", Mikaru teeskenteli miettivänsä. Iso, luppakorvainen, puolikuumerkki keskellä naamaa. Mikarulle tuli mieleen vain yksi, kauan kauan sitten tavattu puolikuu, jolla tosiaankin oli ollut varsin näkyvä puolikuumerkki otsassa ja luppakorvat. Eikä se tosiaan mikään pienikään ollut, kun Mikarun itsensä kokoinen koirasusi oli kyseessä. Kyllä, uros oletti, että nyt kyseessä oli sama kaveri, vaikka se nimeä ei tunnistanutkaan. Vai että oli tässä sen ärsyttävän, Clianthan tappaneen puolikuun pikkuinen kaveri? Ensin Mikarun valtasi suunnaton raivo ja halu listiä puolikuun ystävä, niinkuin tuo oli tehnyt uroksen Loistokukalle, mutta sitten se keksi vielä pahemman suunnitelman. Mikä voisikaan olla puolikuulaiselle pahempaa kuin ystävän liittyminen Lahkoon? Eihän Mikaru toki tiennyt kuinka läheisiä nämä kaksi olivat, mutta se päätti ottaa selvää. Aina parempi, mitä enemmän puolikuulainen tuntisi itsensä epäonnistuneeksi.

"Ei, en usko nähneeni häntä. Onko sinulla hänelle tärkeää asiaa?" Mikaru aloitti selvittämisensä lipevästi, varovasti hymyillen. Voi toivottavasti tuo kyseinen puolikuu vain ei ehtisi ilmaantua paikalle ennen kun Mikaru olisi toteuttanut suunnitelmansa!

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 13 Jan, 2013, 22:50

// Eei, katsos kun Ardante on tulossa puolestaan Befalasin suunnalta Carmikseen, ja Othello uskoi/uskoo Mikarun olevan tulossa juuri samasta suuntaa. Vaan eipä sillä kaiketi mitään merkitystä ole. //

Valkoinen susihukka saapui Othellon kiljahtelun ohjaamana lähemmäksi, mikä sai koiran heiluttelemaan iloisesti häntäänsä. Eipä olisi ollut kyllä moiseen elehtimiseen aihetta jos chihuahua vain olisi tiennyt millainen toveri toinen oikein olikaan, mutta kun ei tiennyt niin ei tiennyt; autuaita olivat tässä tapauksessa tietämättömät.
"Joo, puolikuu keskellä ottaa, silmien välissä", uros avuliaasti tarkensi, kun muukalainen jäi pohtimaan hänelle esitettyä kysymystä. Valitettavasti tämän lopulta antama vastaus ei kaikesta miettimisestä huolimatta ollut kuitenkaan sellainen, kuin Othello oli toivonut.
"Ai jaa, höh", djalalainen tuhahti pettyneenä kuullessaan, että Ardante oli yhä teillä tietymättömillä.
"Ei mulla kyllä asiaa ole, tai on tai siis ei silleen tärkeää. Olisin vaan kertonut että tulin tänne, että se osais tulla perässä. Nukkumaan mun kanssa, meinaan. Se taisi nimittäin eksyä mun jäljiltä tai sitten se vaan hituroi, niin kuin aina", hän edelleen jatkoi ja valahti samalla takaisin ruohikon sekaan makaamaan.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 13 Jan, 2013, 23:05

[[Aah aivan. Nyt ymmärrän! Kai.]]

Mikarua huvitti suunnattomasti pienen koiran enemmän tai vähemmän innostunut höpinä. Ainakin tuo oli kova puhumaan, jos ei muuta. Olisi varmaan helppo saada toinen innostumaan jostain pienestäkin asiasta ja etenkin lipsauttamaan ehkä tärkeitäkin tietoja. Ja jos toinen tosiaan oli niin hyvää pataa puolikuulaisen kanssa, saattaisi Mikaru saada jotain Lahkon kannalta arvokkaitakin tietoja pikkukaverilta.
"Mikä olikaan ystäväsi nimi? Meinaan jos näen hänet, voin kertoa että.. niin, kuka häntä etsii?" Mikaru kysyi varmistaen näin sekä pikkukoiran, että puolikuulaisen nimen. Sitten Mikaru muovaili sopivasti suunnitelmaansa aiheeseen liittyväksi, mutta ei vielä paljastanut sitä. Sen sijaan se päätti ensin yrittää onkia tietoja Puolikuusta.
"Tunnet siis puolikuulaisen. Oletteko hyviäkin ystäviä? Liikutko paljon puolikuiden seurassa?" valkeaturkki pohjusti varovasti. Kaikkea se ei toki uskaltanut heti kysyä, kun ei tiennyt, kuinka epäileväiseksi pikkukoira saattoi yhtäkkiä muuttua, vaikkei järin älykkäältä suuren suden silmiin näyttänytkään.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 13 Jan, 2013, 23:17

Othello toden totta oli mitä helpoimmin johdateltava tapaus, joten Mikarun pyytäessä häntä toistamaan toverinsa nimen, naurahti chihuahua makeasti. Jopas oli hassua tavata kerrankin tyyppi, joka oli huonomuistisempi kuin pikkupiski itse!
"Hahahaha, Arihan se on! Mutta älä huoli, kyllä se jossain vaiheessa löytää mun luo, on se aina ennenkin löytäny. Joskus siinä vaan kestää vähän aikaa", uros vakuutti, jottei susi turhaan murehtisi hänen puolestaan.
"Ai joo, ja mä oon Othello! Ottikin kelpaa kyllä jos et jaksa pitkästi sanoa. Kuka sä oot?" hän puolestaan uteli valkoturkilta, kun nyt kerran tässä oltiin esittelyn makuun päästy.

Vaan kun vieras hukka sitten kyseli yhä enemmän juttuja Othellon kaverista, kurtisti djalalainen jo hieman ihmeissään kulmiaan toisen uteliaisuudelle. Ei hän toki pahaa osannut uroksesta epäillä, mutta olihan tuollainen käytös silti kieltämättä aika erikoista, jos kerran susi ei edes Ardantea itse tuntenut.
"Joo, kyllä mä ja Ari ollaan tosi hyviä kavereita, ollaan oltu jo tooosi pitkän aikaa. Mutta en mä sen sukulaisia paljon tunne, joskus oon joitain nähnyt. Mua ei kuitenkaan oteta niitten sellasiin isoihin tapaamisiin, kun sinne pääsee kuulemma vaan perheenjäsenet. Musta mä ja Ari ollaan kyllä ihan perhe, mutta jostain syystä se ei oo siitä samaa mieltä", Othello kummeksuvasta ilmeestään huolimatta kertoi.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 13 Jan, 2013, 23:30

Jos olisi viitsinyt, Mikaru olisi nauranut ääneen huolehtimiselle. Ei, eihän se toki huolinut siitä, mitä puolikuulaiselle oli tapahtunut tai löytäisikö se pikkuystävänsä. Haha, mikä pölvästi toinen olikaan! Vaan sitä parempi lahkolaiselle, jolla oli omat ovelat suunnitelmansa.
"Varmasti löytää", Mikaru vastasi vain koiran vakuutteluihin.
"Minun nimeni on Mikaru", susi vastasi sitten Othellon tiedusteluun. Vai että Otti? Mahtoikohan Arikin olla sitten vain kutsumanimi puolikuulaiselle? Jos oli, niin Mikaru tosiaan epäili kyseessä olevan aiemmin tavattu Ardante. Nimien yhteneväisyys kun tuntui aika selvältä, ainakin tämän Othello - Otti -tyylin mukaan.

Sitten uros saikin jo vastauksia seuraaviin kysymyksiinsä. Harmistukseksi kuitenkin vastaukset eivät olleet miellyttäviä, ainakaan suurimmilta osin. Tosin Mikarua ei yhtään ihmetyttänyt, ettei moista hölösuupiskiä otettu mukaan Puolikuun tärkeisiin tapaamisiin.
"Vai niin. Onko heillä sitten useinkin kokouksia, joista joudut jäämään pois? Eihän tuo ole lainkaan reilua", Mikaru johdatteli toista varovasti, toivoen samalla saavansa tietää, milloin luvassa oli seuraava Puolikuun kokous, tai milloin sellainen oli viimeksi ollut. Tästähän saisi kivaa tietoa Lahkolle! Samalla se päätti aloittaa hienon suunnitelmansa, sitäkin ensin hieman pohjustaen.
"Kuule Othello, uskotko sinä taikuuteen?" susiuros kysyi mairea hymy kasvoillaan. Jos toinen uskoi, niin tämähän oli kenties helpompaa kuin alkuperäinen suunnitelma oli ollut.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 13 Jan, 2013, 23:47

Susi esitteli itsensä Mikaruksi, ja Othello nyökytti tämän kuultuaan tarmokkaasti kuonoaan.
"Okei Mikaru, muistan sen kyllä joo", hän lisäksi tokaisi uupuneeseen sävyyn, yrittäen sanoillaan vakuuttaa yhtä paljon itseään kuin uutta tuttavaansakin.

Väsy ja hassun puheenaihevalinnan aiheuttaman nyrpistelykin jäivät kuitenkin toviksi unholaan, kun Mikaru osoittautui olevan chihuahuan kanssa ihan samaa mieltä siitä, ettei kavereita noin vain sopinut jättää hienojen perhetapaamisten ulkopuolelle!
"Ei ookaan, ei yhtään reilua! Sun pitäis sanoa toi Arille, ehkä se jopa kuuntelis sua kun olet noin iso", piski siis kannusti ja läimäytti varmemmaksi vakuudeksi toisen etutassunsa voimalla vasten tannerta. Rotukoiran tapauksessa voima oli tosin sitä luokkaa, että se olisi tuskin satuttanut edes hyvänkokoista kakkakärpästä.
"Mut ei ne nyt onneksi kauhean usein tapaile, silloin tällöin just täällä Carmiksessa. Ja öö oli ne joskus muuallakin, mutta en mä enää muista missä. Siihen liitty joku tappelukin, mutta siitä on jo kauan", koira välinpitämättömämmin jatkoi.

Mutta vasta sitten iski Mikaru oikeaan kultasuoneen! Taikuuden mainitseminen sai Othellon silmät leviämään pingispallon kokoisiksi kiiltäviksi pyörylöiksi, jotka näyttivät olevan halukkaita pullahtamaan koska tahansa ulos kuopistaan.
"Ai että uskonko! Ei tarvi paljon ees miettiä, oonhan mä lentänyt ja melkein nähny kummituksia ja vaikka mitä!" uros kähisi puoliääneen, sillä aihe näytti hänen mielestään selvästikin vaativan kuiskuttelua.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 13 Jan, 2013, 23:59

Niin niin, varmasti pikkupallo muistaisi Mikarun nimen. Ja hyvä oli muistaakkin, sillä tätä tapaamista se ei varmasti ainakaan ihan heti unohtaisi! Mikaru nyökkäsi varmemmaksi vakuudeksi pikkuisen sanoille.

"Sanon varmasti, jos tapaan hänet", kermajalka vastasi, ikäänkuin se muka tosissaan niin tekisi.
"Mutta ehkä voisit kysyä tältä Arilta mitä niissä tapaamisissa tehdään ja puhutaan", Mikaru ehdotti avuliaasti. Ehkä se ainakin tyydyttäisi osin Othellon pettymyksen ja samalla palvelisi muitakin, jos tämän ystävä tosiaan kertoisi mitään kaverilleen.
"Vai tappelu? Onko ystäväsi kenties hyvä tappelemaankin?" Mikaru kysyi nyt jo selkeästi kiinnostuneempana, tai ainakin kiinnostuneemman oloisena. Tässä kyseisessä tapaamisessa lienee kyseessä ollut Hjeresoiden ja Puolikuun välinen tappelu, kun puolikuilla oli ollut sukukokous silloin.

Aiheen siirtyessä Mikarun mainitsemaan taikuuteen, suden silmät välähtivät innostuksesta. Se kuitenkin kätki pahat aikeensa iloisen ja innokkaan hymyn taakse ja huudahti (ehkä hieman teeskennellysti, mutta oletettavasti pikkukoira ei sitä huomaisi):
"Voi miten kivaa! Tahtoisitko kuulla erään hauskan loitsun?" uros kysyi ja asteli muutaman askeleen lähemmäs pikkuista.
"Muista sitten, että se loitsu on hyvin salainen, koska sillä voi tehdä lähes mitä vain, yhdellä loitsulla. Pystytkö pitämään salaisuuden?" Mikaru varmisteli koiralta.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 14 Jan, 2013, 19:27

Jälleen sai Othello aihetta heiluttaa häntäänsä toiselle, kun Mikaru pyhästi lupasi vakuuttaa Ardantelle, että toverillaan olisi ihan totta oikeus ottaa osaa Puolenkuun tapaamisiin.
"No en mä jaksa kauheesti kuunnella sen juttuja kyllä niistä kokouksista, kun en mä tunne montakaan sen sukulaista. Mut sitten mä tuntisin jos saisin tutustua! No kuitenkin, vissiin ne vaan pääasiassa höpisee jostain ikivanhoista raadoista, jotka eli joskus toooosi kauan aikaa sitten. Ei ei, kun esi-isiä ne olikin, ei raatoja", chihuahua selitti ja antoi siten yhä selkeämmin ymmärtää, ettei todellakaan tiennyt oikein mitään hyödyllistä asiasta. Se kun tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, että aina klaanin kokoontuessa he muistelivat enemmän tai vähemmän lahkolaisille menettämiään perheenjäseniä ja siten vahvistivat ennestään rankkoja kaunojaan.

Kysymykselle kaverinsa tappelutaidoista Othello nyökäytti vain päätään, sillä häntä kiinnosti päästä jo mahdollisimman nopeasti puhumaan paljon jännemmistä aiheista, kuten nyt vaikka siitä taikuudesta.
"Joo totta kai haluun kuulla!" koira vakuutti ja pomppasi innoissaan taas kerran istumaan. Mutta kun Mikaru sitten kertoi ehtonsa mystisen loitsun paljastamiselle, puri pikkupiski vaikeana huultaan.
"Äää voi että, mä en oo kauheen hyvä salajutuissa... Mut haluun mä kuulla silti, joten tota öö joo, kyllä mä lupaan pitää sen salassa. Näytä mulle nyt se loitsu, näytä näytä näytä!" hetken itsensä kanssa kamppailtuaan Othello vaati. Olisi enemmän kuin todennäköistä, että jossain sopivassa tilanteessa hän voisii iiiihan pikkuisen kertoa loitsusta jollekulle, mutta eihän siitä nyt mitään vahinkoa voisi koitua?

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 14 Jan, 2013, 21:20

Mikaru vaikutti selvästi hieman pettyneeltä kuullessaan, ettei Othellolla oikeasti ollut mitään tärkeää kerrottavaa. Tietysti olisi suoraan voinut kysyä, että milloin puolikuilla oli seuraava tapaaminen, mutta se olisi ehkä mennyt jo liian pitkälle ja ollut turhan läpinäkyvää. Sellaista saattoi kysyä vaikka sitten, kun muu suunnitelma oli toteutettu. Niinpä uros ryhdistäytyi heti pienen pettymyksen hetkensä jälkeen, eikä siitä varmaankaan edes huomannut kovin suurta muutosta.
Myöskään tappelutaidoista kyseleminen ei tuottanut tulosta, mikä alkoi jo hieman ärsyttää valkeaturkkia. Eikö tuolla pikkukoiralla ollut mitään kärsivällisyyttä? Noh, kaipa tuo vain oli luonteeltaan sellainen. Mikaru huokaisi itsekseen ja loihti sitten kuonolleen taas sen samaisen mairean hymyn ja jatkoi kertomista loitsustaan.

"Noh, kunhan et sitä kaikille kailota. Sinun täytyy lausua tämä loitsu vain kerran, ja sen jälkeen riittää, että ajattelet mitä haluat loitsun avulla tehdä. Kaikkeen et tule pystymään, mutta moneen asiaan kyllä. En itsekään ole varmasti vielä löytänyt kaikkia loitsun käyttötarkoituksia, joten sinun pitää etsiä ne itse", Mikaru selitti, yrittäen kuulostaa edes jossain määrissä innostuneelta.
"Sinun pitää vain lausua sanat: Huade rildrith nihio ren Genova", lahkolainen jatkoi selittämistään, pyrkien lausumaan sanat mahdollisimman selkeästi ja väärin tavutettuina. Sen omaan lahkokieltä ymmärtävään korvaan tuollainen kuulosti melko hölmöltä, mutta Herra kyllä varmasti ymmärtäisi. Ja ajatushan oli tärkein, joten Mikaru päätti vielä varmuudeksi lisätä:
"Ja muista loitsua lausuessasi koko ajan ajatella, että halua päästä sisään tämän loitsun osaavien yhteisöön. Muuten se ei toimi."

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 14 Jan, 2013, 22:26

Eipä Othello totta vie tajunnut keskustelukumppaninsa mielenmuutoksista yhtään mitään, hyvä jos tuli missään vaiheessa edes ajatelleeksi että tällä omia tuntemuksia saattoi olla! Hän oli yksinkertaisesti niin täynnä omaa intoaan, että näytti voivan räjähtää sen ylenpalttiuteen hetkellä millä hyvänsä.
"Ai jaa okei, no ei se mitään, mä kyllä kokeilen sitä tosi tosi tosi moniin juttuihin ja kerron sitte sullekin joskus, mitä kaikkea oon sillä keksinyt!" chihuahua lupasi ja ajatteli jo täyttä päätä kaikkea sitä, mitä voisi loitsullaan tehdä. Ensinnäkin hän kutsuisi itselleen paljon leikkitovereita, sitten tekisi itsestään kenties hurjan saalistajan niin, ettei Ardanten ja Pohjantähden olisi pakko aina hankkia hänelle ruokaa. Ja joo voisikohan sillä poistaa Arin tunnottomuuden? Pitäisi ehdottomasti testata.

Ja siinäpä paha missä mainitaan, tai tällä kertaa jopa vain ajatellaan. Ardante oli nimittäin juuri saapumassa niitynlaitaan ja jäi sinne tähyilemään, oliko pöhkö pikkukaverinsa eksynyt näille main, vaikka hän oli nimenomaan kieltänyt tätä tulemasta aukealle muuan susiongelman takia.

Othello puolestaan ei nähnyt ystäväänsä, vaan veti kasvoilleen keskittymisestä kurtistuneen ilmeen hänen yrittäessään koota kaikki ajatuksensa taikuustoivejuttuun, kuten Mikaru neuvoi. Ei ollut muuten helppo tehtävä se.
"Okei, mä keskity nyt! Ja sanon ne sanat, vaikka ne kuulostikin tosi vaikeelta. Eikö niitä vois lyhentää mitenkään? Tai siis jos mä oisin taikuri niin mä-- Ei ei, kun nyt keskitytään", chihuahua papatti ja painoi silmänsä kiinni.

Onneksi niityn vallanneet sudet olivat kenties niityn toisella laidalla, sillä täällä ei näkynyt muuta kuin valkoinen susi ja pikkiriikkinen rotukoira, jonka Ardante viimein havaitsi. Mutta hetkinen, eikö hän ollut nähnyt myös tuon hukan jossakin aikaisemminkin? Puolikuulainen mietti kuumeisesti asiaa lähtiessään askeltamaan kaikessa rauhassa kohti kaksikkoa.

"Nyt lähtee!" djalalaispiski henkäisi ja aloitti.
"Huaree tilliriith nihioree..."

Samassa Ardante muisti ja hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä. Eikö tuo Othellon sittiäinen hitto vie osannut pysyä erossa vaarallisista henkilöistä, vaikka sille sanoi tai teki mitä?!
"OTHELLO! POIS SIELTÄ!" luppakorva huusi suunnattomalla äänellään ja lähti juoksuun.

"Kenoova. Oho, hei kato, Ari taitaa justiin olla tulossa! Mikähän kiire sillä on?" ehti Oth ihmetellä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Hyvin peruuttamattomalla tavalla liian myöhäistä.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 15 Jan, 2013, 15:58

Mikaru lähinnä vain seisoi vieressä ja kuunteli pikkukoiran loputonta puhetta, eikä sanonut itse mitään. Etenkin keskittymisvaihe oli tärkeä, eikä sitä saanut pilata. Sitäpaitsi toinen tuskin edes innostuksessaan huomasi suden yhtäkkistä täysin hiljentymistä. Lopulta keskittymispuheidensa jälkeen Othello viimein alkoi lausua "loitsua" ja Mikarukin saattoi huokaista helpotuksesta. Se oli hurjasti jännittänyt, sanoisiko chihuahua tosiaan nuo sanat, ja riittäisikö toisen keskittyminen Herralle. Ilmeisesti se kuitenkin riitti, sillä Mikaru tunsi toisen nyt kuuluvan Lahkoon. Jännittäminen helpotti ja uros huomasi jännittäneensä lihaksiaankin niin kovasti, että helpotuksen tunne kiiri läpi koko vartalon.

Vaan eivät ongelmat siihen loppuneet, vaan kovan pikkukoiraan keskittymisensä helpottaessa, se haistoi ja sitten heti jo kuulikin erään tutun puolikuulaisen lähestyvän. Uroksen pää kääntyi katsomaan keltaruskeaa koirasutta, ja se virnisti, ehkä jopa hieman ilkikurisesti. Nyt saatiinkin sopivasti täysi varmistus tämän mysteeripuolikuun henkilöllisyydestä, sillä kukapa muu siinä komeilikaan, kuin Mikarun jo aiemmin tapaama Ardante. Noniin, saipahan toinen arvoisensa opetuksen siitä, kenen ystäviä meni tappamaan. Tämä olisi puolikuulaiselle varmasti pahempi juttu, kuin Clianthan kuolema oli lahkolaiselle ikinä ollut.

"Hän taitaa luulla, että olen vaaraksi sinulle", Mikaru vain totesi, kääntäen samalla katseensa takaisin Othelloon. Niinhän se tosin puolikuulaisen kannalta varmasti olikin, mutta tuskin tuo pikkukoira sitä ymmärtäisi.
"Voidaan kertoa hänelle, että olen ystävä", valkoturkki väläytti nopean hymyn Othellolle ja kääntyi sitten taas katsomaan kohti juoksevaa Ardantea. Nyt olisi ollut otollinen aika lähteä lipettiin, sillä puolikuulainen tuskin olisi seurannut, vaan jäänyt pikkuystävänsä luokse. Sitä kermajalka ei kuitenkaan tehnyt, vaan juoksemisen sijaan jäi seisomaan paikalleen. Ei sillä vielä ollut aikeita kertoa Ardantelle, että oli liittänyt sen pikkuystävän Lahkoon, mutta paikalla se kyllä olisi ehdottomasti halunnut olla silloin, kun puolikuu saisi sen selville. Voi sitä riemun määrää!

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 20 Jan, 2013, 23:38

Othello katsoi ensin iloisen hämmästyneenä kohti heitä juoksevaa Ardantea, joka oli tainnut huutaa jotakin mitä koira ei omalta puheeltaan ollut oikein sisäistänyt, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin Mikaruun.
"Joo, niin taitaa. Sellanen Ari on, aina huolehtimassa muista! Mut ei se mitään, mä kyllä selvitän että me tullaan hyvin toimeen eikä mitään vaaraa ole", djalalainen lupasi leveästi hymyillen. Harmi vaan kun puolikuulaisen piti juuri nyt tulla keskeyttämään, sillä eihän toverinsa ollut ehtinyt edes kokeilla uusia voimiaan vielä mihinkään! Ei sillä että chihuahuasta tosin olisi vielä ainakaan tuntunut millään lailla maagiselta, mutta ei se nyt mitään todistanut. Mikaru oli luvannut että hän osaisi nyt loitsia, eikä noin mukavalla hukalla voinut olla mitään syytä huijata toisia, vai kuinka?

Luottaen täysin tilanteen selviävän parilla rauhoittelevalla sanalla lähti Othello siis pomppimaan kohti nyt jo aika lähellä eteenpäin jyräävää Ardantea.
"Moi Ariiii! Hei kuule älä raivoa, minä ja Mikaru tässä näin oltiin justiin vaan--" ehti pikkupiski aloittaa, kun välittämättä pätkääkään ystävästään loikkasi luppakorvainen puolisusi koiran ylitse niin, että tämä pyörähti ilmavirran ansiosta selälleen. Hidastamatta edelleenkään vauhtiaan jatkoi pysäyttämättömän höyryveturin tavoin etenevä uros matkaansa kohti lahkolaista ja porasi synkkänä silmänsä vanhan vihollisensa kasvoihin. Tarkoituksenaan oli yksinkertaisesti törmätä tätä päin niin lujalla voimalla, että hukka menettäisi tasapainonsa ja ehkä jopa menisi sen verran pökerryksiin, että Ardante ehtisi sillä välin tarkastaa oliko lahkolainen tehnyt Othellolle jotakin pahaa.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 21 Jan, 2013, 0:05

Mikaru tarkkaili yhä Ardanten lähestymistä. Se ei oikeastaan edes kuullut kunnolla, mitä pikkupiski puhui, mutta vastasi sille silti lyhyesti:
"Tee se." Ja nyökkäsi vielä päälle varmemmaksi vakuudeksi. Vaan pikkukoira ei onnistunutkaan (kuten arvattua) pysäyttämään suurta Mikarua kohti jyräävää koirasutta, vaan suorastaan lennähti toisen hypättyä pikkuisen ylitse. Tässä vaiheessa valkeaturkin huomio oli jo täysin kiinnittynyt ruskeaturkkiseen vihamieheensä. Katsoen tuota silmiin, se näytti toiselle hampaansa ja murisi.

Mikarulla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan jäädä tiejyrän eteen, kun aikaa väistämiseenkin oli suotu näinkin paljon. Se odotti, että Ardante pääsisi tarpeeksi lähelle, jännitti lihaksiaan ja hyppäsi sitten ketterästi pois toisen tieltä. Heikolla rakenteellaan uros ei varmasti olisi selvinnyt moisesta jyräyksestä kunnialla, mutta sen sijaan sillä oli ketteryys etunaan. Pahimmassa tapauksessa saattoi aina juosta karkuun ja kevyen rakenteensa ansiosta se pystyisi varmasti juoksemaan tuota puoliveristä nopeammin.
Väistämisensä jälkeen Mikaru kääntyi vikkelästi ja paljasti hampaansa kääntyen katsomaan Ardantea. Se ei viitsinyt olla ensimmäisenä kimppuun hyökkäävä, ei nyt kun Othello saattoi olla jo pystyssä ja katsomassa. Jos Ardante hyökkäisi, niin Mikarulla olisi sentään syy hyökätä itsensä puolustamiseksi, mutta muuten se ei halunnut pilata Othellon siitä näkemää kuvaa.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 21 Jan, 2013, 0:23

Maassa pyörivä Othello vingahteli kuin surkea lelu osuessaan milloin mihinkäkin kiveen ja multakokkareeseen, kunnes vauhtinsa loppui ja salli hänen jäädä äimistelemään sitä, mitä juuri oli tapahtunut. Tottahan Ari oli joskus vähän huolimaton, mutta ei hän koskaan ennen ollut sentään juossut parhaan ystävänsä päältä tällä tavoin!

Harmikseen Ardante ei saanut ratkaistua tilannetta helpoimmalla mahdollisella tavalla, vaan kevytrakenteisempi valkoturkki pääsi karkaamaan pois hänen tieltään ennen kohtalokasta törmäystä. Noh, aikaa ei sopinut tuhlata menneiden murehtimiseen, joten heti siihen kyetessään kaarsi puolikuulainen nyt pienemmällä vauhdilla takaisin kohti lahkolaista, joka syystä tai toisesta ei ollut vielä aloittanut omaa hyökkäystään. Luppakorva ei tiennyt aikoiko hukka yrittää puhua itsensä ulos tilanteesta vai mistä oli kysymys, mutta sen hän ainakin saattoi luvata, ettei moinen suunnitelma tulisi onnistumaan! Niinpä Ardante avasi suunsa ammolleen ja yritti nyt jokusen hämäävän siksak-askeleen jälkeen päästä vihollisensa kyljen tietämille ja purra tätä mistä tahansa kohdasta, joka vain leukojensa ulottuville sattuisi.

Hämmennyksensä kanssa kamppaileva Othello oli tällä välin löytänyt taas maata jalkojensa alle ja kääntynyt siis katselemaan suu kauhusta ammollaan, kuinka Ari näytti täysin järkensä menettäneenä juoksevan uudelleen kohti Mikaru-parkaa.
"Älkää tapelko! Siinä tulee kipeetä!" chihuahua koetti kiljua eikä hädässään edes muistanut, että vain toiseen kamppailun osapuolista oli mahdollista sattua.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 21 Jan, 2013, 0:50

Mikaru olikin odottanut jo uutta hyökkäystä heti perään, sillä ei ollut kovin puolikuumaista hoitaa asioita lahkolaisen kanssa sanallisesti. Ja sieltä se hyökkäys olikin tulossa. Tällä kertaa puolikuulainen yritti jonkinlaisia hämäysliikkeitä, mutta Mikaru ei hämääntynyt. Se aikoi antaa koirasuden iskeä itseensä, jotta saisi puolestaan syyn (ainakin Othellon silmissä) hyökätä Ardanten kimppuun. Hämäysliikkeet kuitenkin toimivat sen verran, ettei Mikaru osannut arvioida, mihin Ardante yritti hyökätä, joten se vain painoi päätään hieman alemmas valmiina väistämään jos isku kohdistuisi sellaiseen paikkaan, mikä olisi vaarallista.

Othellon huudahdus kuitenkin sekoitti Mikarun mietteet ja se säpsähti, tuntien samassa koirasuden vahvat hampaat lavassaan. Kaikeksi onnekseen kermajalka ehti kuitenkin iskun tullessa ottamaan tarpeeksi tukevan asennon, jotta ei kaatuisi maahan itsensä kokoisen tukevan koirasuden alle. Siinä olisi voinut olla tukala tilanne.
Hampaitaan yhteen viiltävästä kivusta puristaen Mikaru käänsi katseensa lavassaan roikkuvaan Ardanteen.
"Kuulitko mitä rakas pikkuystäväsi sanoi?" Mikaru kysyi ja lisäsi vielä:
"Taistellessa voi tulla kipeää."
Sanansa sanottuaan, tietysti tarpeeksi hiljaa, jotta Othello ei kuullut ivailevaa sävyä äänessä, Mikaru yritti puolestaan iskeä hampaansa ylipäätään johonkin kohtaan puolikuulaisen vartaloa, vaikka se vaatikin veronsa, kun toinen oli vahvasti kiinni lavassa.

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 21 Jan, 2013, 1:05

Tällä kertaa Ardanten isku osui, sillä toisin kuin vastustajansa, oli hän sulkenut Othellon kimityksineen täysin tajuntansa ulkopuolelle. Puolikuulainen keskittyi ainoastaan puremaan hampaitaan yhteen kaikin voimin niin kauan, kunnes tunsi veren rautaisen maun suussaan eikä saanut survottua purukalustoaan enää syvemmälle. Tästä otteesta ei lahkolainen karkaisi, ellei vastustajansa joko tarkoituksellisesti avaisi suutaan tai hukka kirjaimellisesti repisi itseään vapaaksi.

Samalla kun Mikaru kuiskutti ärsyttäviä ja Ardanten raivoa selvästikin yhä suurempiin mittoihin lietsovia sanojaan, lähti Othello puolestaan kipittämään toisiinsa kietoutuneita jättejä kohden. Hän ei tajunnut ollenkaan laittavansa itseään melkoiseen vaaraan pyrkiessään luikahtamaan suorastaan toisten jalkojen alle saadakseen sanansa näiden kuuluville.
"Ariariari ei saa Mikarukaruku ei saa eisaaeisaa!" chihuahua rääkyi niin lujaa kuin pystyi, mikä sai jo ystävänsäkin luimistamaan lerpattavia korviaan. Totella hän ei sentään aikonut, vaan sitä vastoin nosti valkoturkin takapäätä lähinnä olevan etutassunsa ylös ja pyrki laskemaan sen toisen selkään niin, että hän saisi laskettua merkittävän osan painostaan hukan päälle ja keikauttaisi tämän nurin silkan massan voimin. Samalla Mikarun hampaat pureutuivat puolikuulaisen toisen etukoiven yläosaan, mutta puruote ei saanut tuntoaistitonta urosta edes sävähtämään: haavat, olivat ne kuinka pahoja tahansa, voisi kyllä hoitaa myöhemmin tai kuolla sitä yrittäessä, mutta taistelussa niitä ei ollut aikaa murehtia.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 21 Jan, 2013, 1:22

Toisaalta Mikaru oli hyvinkin iloinen onnistuessaan lietsomaan Ardanten raivoa, ärsyttämään tuota saastaista koiraeläintä. Toisaalta taas.. ehkä se ei ollutkaan taistelun kannalta niinkään hyvä juttu. Pienen koiran räksyttäessä jotain käsittämätöntä, Mikaru onnistui iskemään hampaansa puolikuun etujalkaan. Purressaan leukojaan yhteen, susi tunsi lämpimän veren valahtavan suuhunsa. Ja silti toinen vain jatkoi taistelua ilman ongelmia, mikä tuossa puoliverisessä oli oikein vikana?! Mikaru ei vain voinut ymmärtää, miten toinen ei lainkaan reagoinut varmasti kovaa kipua aiheuttavaan haavaan. Vaikka puolikuulaiset oli koulutettu taistelemaan, varmasti tuollainen edes jonkin verran sattui.

Mietteidensä keskelle lahkolainen sai yhtäkkiä tassun, joka painoi sen alas, onnistuen vihdoin romahduttamaan Mikarun oman ja puoliksi toisen koiraeläimen painon alla maahan, johon se jäi makaamaan puoliksi taisteluparinsa alle. Hampaiden ote toisen jalasta oli irronnut, ja jättänyt suun vapaaksi puhumista varten.
"Aiotko tappaa minut, niinkuin tapoit Clianthan?" Mikaru kysyi sihahtaen niin, että tällä kertaa Othello varmasti kuuli, jos oli missään lähellä. Veren maku suussaan ja kivun vallatessa alaa aivoista, Mikarulle ei kuitenkaan jäänyt aikaa miettiä, missä sen uusi lahkolaistoveri mahtoi olla.

[[Ois sitten kiva jos Miksu sais jossain vaiheessa tilaisuuden livistää pakoon ei-niin-pahasti höykytettynä : ) ]]

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on 21 Jan, 2013, 17:26

// Tottahan toki, kun niin kerran oli sopimus! =3 //

Fysiikan lait eivät pettäneet tälläkään kertaa, vaan Ardante sai kuin saikin vastustajansa kellistymään painonsa avulla. Kaksikon romahtaessa päälletysten heinikkoon löystyi kuitenkin myös puolikuulaisen puruote, joten luopuen lavan murjomisesta irrotti hän saman tien hampaansa kokonaan vanhasta haavasta iskeäkseen ne uuteen paikkaan. Silloin lahkolainen pukahti kuitenkin puhumaan, ja näihin sanoihin jopa luppakorvainen tunsi olevansa pakotettu vastaamaan.
"En minä ole tappanut yhtään ketään", uros murahti, sillä eipä hän tiennyt Mikarun heilan kuolleen hänen tälle aiheuttamiin vammoihin.

Moinen välttelevä vastaus - eihän Ari kertonut aikoiko tappaa valkoturkin nyt vai ei - ei kuitenkaan ollut tarpeeksi unohdetulle Othello-paralle, jonka maailma oli taas ryskynyt isojen sudensukuisten kaatuessa piirua vaille hänen päälleen. Hän itsekin oli pyörähtänyt taas kerran selälleen ja kiskoi nyt tarmokkaasti häntäänsä pois Mikarun vatsan alta.
"NYT RIITTÄÄ!" ryhtyi koira vapauduttuaan kiljumaan ja pyrki kapuamaan suoraan uuden toverinsa kyljen päälle, jottei puolikuulainen pääsisi enää pureksimaan tätä.
"Mikä hulluus Ari suhun on iskeny? Mikaru on ihan kiltti, ja toisin kuin sä, se vaan piti mulle seuraa kun tulin niitylle! Se on hyyyyyviiiiiiiisss!" djalalainen selitti, mikä sai Ardanten sulkemaan rujoon irvistykseen auenneen suunsa. Hän kyllä tiesi asioiden oikean laidan, muttei hän voisi silti ruveta repimään sudelle näyttävää puolikasvoa nyt, kun Othello oli jotenkin saatu tuolle kannalle. Toimenpiteen olisi annettava odottaa.
"...tiedä se, että me jatkamme tätä toiste", puolikuulainen siis silmät vihaa leimuten lupasi ryhtyessään nousemaan varuillaan pois vihollisensa päältä.

Re: Vahinkovalinta
Post by wolf on 22 Jan, 2013, 0:15

Ardanten hampaat irtosivat valkeaturkin nyt punaiseksi värjäytyneestä turkista, ja kipu iski uudestaan kuin tuhat puukkoa. Mikaru puri hampaansa yhteen kuunnellessaan, mitä sanottavaa puolikuulla oli. Vai ei ollut tappanut! Kovin elottomalta oli Cliantha vaikuttanut taistelun jälkeen, eikä Mikaru oikein jaksanut uskoa, että joku muu puolikuu olisi sen huomaamatta pystynyt käydä suden nirhimässä. Sen sijaan Mikarulle ei tullut mieleenkään, että Ardante ei ehkä ollut tahalleen Clianthaa tappanut, vaan kenties vain yrittänyt saada naaraan pois pelistä taistelun ajaksi.
"Sinä tukehdutit hänet", Mikaru sihahti yhteen puristettujen hampaidensa välistä, painottaen sanaa "tukehdutit". Se ei vain voinut uskoa, että toinen tosiaan kuvitteli, ettei ollut tappanut ketään.

Kivun ja raivon sekaisena Mikarulta meni kokonaan ohi pikkukoiran sanat, vaikka jossain aivojensa syövereissä se sentään onnistui huomaamaan kun toinen kiipesi sen päälle. Osittain se oli kiitollinen, sillä nyt puolikuu ei ainakaan voisi hyökätä uudestaan lahkolaisen kimppuun, ei ainakaan ihan heti.
Kun puolikuulainen sitten vihdoin alkoi nousemaan Mikarun päältä, nousi susiuroskin melko reippaalla vauhdilla, huolimatta siitä, ehtikö Othello hyppäämään pois sen kyljeltä vai liukuiko pakosta alas.
"Vähempää en olisi odottanutkaan, puolikuu", Mikaru ilmoitti puolestaan. Heittäen vielä nopean ystävällisen hymyn Othellolle ja muristen hampaat irvessä Ardantelle, Mikaru perääntyi ensin muutaman askeleen kaksikosta suurempaa silmiin tuijottaen.
"Hei hei, Otti", Mikaru tokaisi vielä uudelle lahkoystävälleen, toivoen, että lempinimi, jota sen oli sallittu käyttää, saisi Ardanten yhä enemmän raivoisaksi. Siitähän sai puolikuulainen nenilleen. Oma vikansa, kun oli syntynyt sellaiseen sukuun.
Vilkaisten vielä nopeasti suureen koirasuteen, Mikaru kääntyi ja pinkaisi juoksuun pellon laitaa kohti, Befalasin maille päin.

[[Eiköhän tämä nyt ollut tällä kertaa tässä. Kiitoksia, oli oikein riemukasta! Mitenkäs tästä sitten jatketaan? Minulle oikeastaan ihan sama pelataanko lisää heti vai myöhemmin vai joskus. Eli ihan miten sopii sinun suunnitelmiisi, ja ens kerralla saa sitten Mikaruakin mätkiä ihan kunnolla! Ainakin niin kauan kun ei puolikasvoiteta rakastani!]]

Re: Vahinkovalinta
Post by hitodama on Today at 16:02

Mikarun kertoessa mitä Clianthalle, jonka Ardante nyt tajusi muuan vanhan taiston osanottajaksi, oli tapahtunut, luimisti puolikuulainen lurpattavia korviaan. Toisaalta järkensä tahtoi uskoa lahkolaissaastan vain valehtelevan, mutta jos asia ei ollutkaan niin... Oli uros tappanut lajitoverinsa sitä edes tajuamattaan. Reilussa taistossa kuoleminen oli tietysti asia sinänsä, mutta kyseinen narttu oli ollut surkea ja täysin tappeluun kykenemätön tapaus, jonka Ardante oli yrittänyt tainnuttaa vain saadakseen tämän hetkeksi pois pelistä.
"...te hyökkäsitte. Me vain puolustimme omiamme siellä", koirasusi mutisi ja selitti asian sillä yhtä paljon niin itselleen kuin Mikarullekin. Vastuu kuolemantapauksesta oli siis enemmänkin Lahkon itsensä, kuin Puolenkuun klaanin.

Othellon sekaannuttua tapahtumien kulkuun ei vanha viholliskaksikko saanut kuitenkaan puitua välejään sen syvällisemmin, vaan Ardante oli pakotettu päästämään Mikaru menemään. Nopsakasti susi saikin jalat alleen ja heitti chihuahuan ties kuinka monennen kerran tänään kierimään selälleen nurmelle samalla, kun lahkolainen itse lähti lipettiin.
"Uhhhh... Moikka, Mikaru", hönkäisi pikkupiski heinien seasta. Puolikuulainen puolestaan tuijotti silmä kovana toisen perään ja väänsi suunsa tahtomattaankin mutruun sekä tunsi voivansa jollakin henkisellä tavalla pahoin. Otti? Mitä hittoa tuo hukka oikein yritti saavuttaa näyttelemällä kivaa jälkeenjääneen djalalaisrukan edessä?

Kun Mikaru sitten oli kadonnut näkyvistä, koppasi Ardante toverinsa varsin varomattomin ottein mukaansa ja häipyi hänkin niityltä. Tapahtumia ehtisi kyllä miettiä myöhemminkin, mutta nyt oli tärkeintä päästä pikaisesti pois vyöhykeläisten alueelta.

// Joo, kiitos pelistä! =D Annetuista vaihtoehdoista lisäpelin suhteen toivotuin olisi ehkä tuo "joskus", koska haluan mahdollisuuden hupailla nykyisellä tilanteella ennen kuin asiat alkavat mennä ikäviksi, kuten väistämättä sen touhun jälkeen käy. Olen sitten taas yhteyksissä kun Arin tulee Mikarua ikävä! //