Othello - RPGs

Djala » Hiekkaranta » Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu uusi?

Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu uusi?
Post by hitodama on Sept 26, 2007, 19:41

Oli varhainen aamu ja kirkkaat, oranssiin vivahtavat auringonsäteet värjäsivät noustessaan merta kellertäväksi. Jos hieman käytti mielikuvitusta, saattoi kuvitella kimmeltävän nesteen olevan sulaa kultaa. Hiekkarannalla oli kovin hiljaista, mitä nyt muutama merilintu oli jo herännyt hankkimaan itselleen aamiaista. Taivas oli pilvetön ja lupaili hienoa päivää Andriaanan saarelle.

Pikkiriikkinen koira makoili nopeasti kaivetussa kuopassa keskellä loputtomiin jatkuvaa hiekkakaistaletta. Sen oli illan saapuessa tullut yhtäkkiä kovin väsy keskellä rantaa, joten mitä sitä mihinkään metsään siirtymään. Sitäpaitsi eläin oli oman laumansa mailla; eihän siellä mikään vaara voinut uhata. Raukeasti pikkuinen uros haukotteli ja katseli suurien silmiensä raoista, miltä uusi päivä mahtaisi näyttää. Hetkeksi tuo kuitenkin päätti vielä kääriytyä kerälle onnettomaan pesäänsä huilimaan. Päivän aikana elikko tulisi varmasti taas juoksemaan kilometrin poikineen, joten ensin olisi kerättävä kunnolla voimia. Niin Othelloksi ristityllä pennulla oli aina tapana tehdä.

//Chiazza sekä Suellen, teitä odotan. //

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Sept 26, 2007, 20:15

Suellenin ajatukset olivat edelleen pelkkää hullun myllyä. Ajatus lahkosta oli muuttunut kiinnostavammaksi mitä enemmän narttu sitä pohti. Voisiko Herrassa olla jotain hyvääkin? harmi, kun oli tuo mustavalkoinen Flenje poistunut paikalta kun sudella olisi vielä ollut kysyttävää. Tosin silloin, penikka oli tuntunut melko vastenmieliseltä.
Tunne, joka oli ottanut Peikon valtaansa, oli antanut hieman periksi. Olo tuntui erikoiselta, eläin tunsikin itsensä varsin erikoiseksi. Tuntui kuin neiti olisi joku ihan toinen, joku paljon vahvempi.
Ajatuksiinsa uppoutuneena ei ollut hukka huomannut kuinka aurinko oli painunut horisontin toiselle puolelle ja takaisin näkyviin. Ja jos tumma otus olisi heilauttanut harjaansa pois silmiltä, katsonut hieman oikealle, olisi hän hetkeksi pysähtynyt. Meri oli varsin kaunis tähän aikaan. Mutta ei Peikko tuota huomioinut. Eikä tuo huomannut lainkaan kuinka oli päätynyt tepastelemaan veden rajaan ja kuinka laineet koskettivat hellästi aina muutaman sekunnin välein tassuja.
Huomaamatta jäi myös yksi vallan pieni seikka hiekkarannalla: erittäin pienikokoinen koira, joka oli päätynyt makaaman hiekalle. Hiljaisena susi vain laahusti katse mihinkään suunnattuna eteenpäin ilman määränpäänä. Kaikista eniten tuo halusi selvittää ajatuksensa toisistaan, saada vastauksia piinaaviin kysymyksiin ja vaikka mitä muuta. Ehkä olisi hyvä saada muuta mietittävää ja antaa asian vain hetken olla. Niin, ehkä niin olisi parempi.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Sept 26, 2007, 20:31

Othellon katkonainen aamutorkku alkoi karista pois, kun eläimen ylisuuret korvat huomasivat jonkinsortin ääntä vedenrajasta. Ei kuulostanut vesilinnulta, ei. Jotakin isompaa varmastikkin. Päästäkseen eroon unisuudestaan uros räpytteli silmiään eritahtiin pienen pään noustessa tähystämään, mikä mahtoi tallustella rannalla tähän aikaan. Muutaman kerran tuo maiskautteli suutaan huuliaan lipoen, ennen kuin oikein kunnolla sai terästettyä katseensa rantaviivaa kohden. Hei hei HEI! Sehän oli lajitoveri! Voi ihanuus, päivä taisi todellakin alkaa mainiosti.

Nopeasti chihuahua sai tavanomaisen energisyytensä herätellyksi ja pomppasi ylös kolostaan. Kaulassa roikkuvat helmet viuhtoivat miten sattuu, kun pentu ravisteli kutittavat hiekanjyväset pois lyhyestä turkistaan. Sitten tuo vielä varmistui, että toinen todellakin oli edelleen näköpiirissä, eikä ollut mitään unen tuotetta.
Ilo tuntui paisuttavan pikkukoiran rintaa hymyn levitessä koristamaan kasvoja. Sen kummempia tuumailematta lähti länttiturkki pinkomaan kulkijaa kohti. Hiekka pöllysi ilmaan, kun pienet jalat viuhtoivat antaen askellukselle kummasti vauhtia.
"Heeeei! Heei sinäää!",
huuteli Othello puolimatkasta toiselle. Jostain kumman syystä kukaan ei tuntunut koiraa huomaavan, jos tuo ei pitänyt mitään ääntä. Mistähän kummasta sekin mahtoi johtua? Ei rääpäle tiennyt ei.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Sept 29, 2007, 22:18

Jostain kuului huutelua mikä sai suden pysähtymään. Se tarkasteli ympärilleen, mutta ei sattumoisin nähnyt paksun harjansa takaa mitään. Älynväläys tuli yllättävänkin nopeasti ja varsin epäselvä köntti, hieman peikkoa muistuttava, heilautti silmillään lojuvan harjansa pois edestään. Takaa paljastuivat ylisuuret vihreät silmät.
Toimenpiteen jälkeen katse suuntasi ensin hämmästyneenä merelle, jossa silmät kohtasivat melko upeankin näyn, sen jälkeen rannalle jossa pisti ensin silmiin lähestyvä hiekkapilvi, tarkemmin katsottuna tuosta näytti kuuluvan huutokin. Vielä tarkemmin tihrustaessa susi huomasi kyseessä olevan erittäin pienikokoinen koira.
Hieman varautuneena tumma hahmo otti pari sivualskelta veteen ja säpsähti hieman nyt tuntiessaan viileän veden kosketuksen. Se nosti hieman kuononpäätään korkeammalle ja tarkasteli pienemmistä yläilmoista. Paremman arvioinnin tuo voisi tehdä, kun toinen olisi lähempänä. Erikoista.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Sept 30, 2007, 15:48

"Heiheiheihei!",
äännähteli Othello räkyttävällä äänellä juoksuaskeltensa tahtiin. Minikokoinen rääpäle lähestyi vierasta susiotusta, muttei huomannut tämän kavahtavan itseään. Ja vaikka olisikin huomannut, ei pentu olisi tajunnut, mitä tuollainen elekieli tarkoitti. Olisi luultavasti uskonut toisen olevan menossa uimaan. Ja hei, kun merenrannalla kerran oltiin, niin voisihan toisesta saada vaikka uimakaverinkin! Se lihava uros laitureilla ei ollut innostunut ideasta, mutta kenties tällä kerta olisi onni matkassa.

Hiekanjyvien sinkoillessa joka puolelle hidasti chihu lopulta vauhtiaan. Eihän tässä vieraan päälle ollut tarkoitus juosta, ei ollenkaan. Tarpeeksi lähelle päästyään vauhti hidastui edelleen reippaaksi kävelyksi, jolloin toinen oli enää parin metrin päässä. Othellon mielestä takkuharjainen Suellen ei ollut mitenkään kummallinen näky, vain ihan tavallinen tallaaja muiden seassa. Ihan mukavan näköinen itse asiassa. Ei ainakaan vaikuttanut hirveän vaaralliselta tai mitään.
"Heippa! Kukas olet?",
kysyi pikkukoira häntäänsä iloisesti heiluttaen. Kasvoja koristi ylileveä hymy, joka sai ruskean näyttämään hiukan mielipuoliselta.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 2, 2007, 21:53

Toinen oli nyt siinä, ihan lähellä. Hukka tuijotti tuota hetken aikaa hieman arvioiden. Eniten silmään pisti tietenkin toisen pieni koko, mutta eihän siinä mitään. Ja kun toinen puhui, ei susi edes heti tajunnut sitä. Suen pää kallistui hieman oikealle ja tajusi sitten vasta avata suunsa.
"Hei vain", se totesi hyvinkin Suemaisella äänellä: hämyisellä ja jotenkin arvoituksellisella, jatkoi narttu vieläpä lisäksi "minä olen Suellen."
Pää kallistui toisella puolelle.
"Entäpä sinä, pienokainen?" samainen kysymys toiselle esitettynä.
Tassut liikahtivat märällä hiekalla veden pinnan kosteammalla puolella kuivemmalla päin. Laineet koskettivat edelleen varoen tummia tassuja, mutta susi ei välittänyt. Vesi ei ollut vaarallista. Vesi oli oikeastaan melko mukavaakin.
Jossain rääkäisi ikävästi jonkin sortin lintu ja ääni sai kuonon nousemaan ylemmäs tarkastellen taivasta. Ylhäällä kaarteli valkea lintu, josta ääni varmaan oli peräisin. Linnut eivät nekään hetkauttaneet rohkeaa noitatyttöä. Maailmassa oli pahempiakin asioita, joista hukkakin oli saanut osansa, tai niin neiti ainakin ajatteli.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 2, 2007, 23:38

Edelleen häntä viuhtoen Othello koetti keskittää keskittymishäiriöisen olemuksensa tutkailemaan toisen olemusta. Nopeiden vilkaisujen perusteella pentu päätti toisen olevan oikein nätti ja mukavan oloinen. Kivoja lehtikoristeita harjassa ja kaikkea. Silmätkään eivät olleet kovat ja pistävät, vaan tuollaiset mukavan isot, kuten koiralla itselläänkin. Ja toinen jopa esitteli itsensä kummempia mukisematta, vieläpä todella mielenkiintoisella äänellä. Toinen kuulosti ihan siltä, kuin olisi suorastaan syntyny kertomaan toisille tarinoita pimenevinä iltoina. Ah, mutta se oma nimi. Vastaaminen oli jo lipsahtaa pikkuisen mielestä.
"Mun nimi on Othello."

Chihuahua kertoi aina nimensä onnea tihkuen; eläin nimittäin oli kovin iloinen, että sillä ylinpäätään oli nimi. Ensimmäistä, pentuaikojensa nimeä eläin ei koskaan ollut oppinut muistamaan. Nykyisen nimityksensä se oli saanut hassuilta pikkuihmisiltä, lapsia tai mitä lie olivatkaan olleet. Heistä otus oli pitänyt, joten piti myös heidän antamastaan nimestä, kuten erinäisistä elikon päällä killuvista koristeistakin. Ne olivat pikkumiehen aarteita.

Othello liikahteli alituiseen rannalla seisoessaan, vaihtoi tassujensa asentoa, käänteli päätään. Hiekka tuntui hassulta varpaissa ja auringon nousu lämmitti ohutta ihoa. Ranta oli sitten mukava paikka, kerta kaikkiaan!
"Olen Djalasta, tämä on meidän ranta.",
julisti isosilmä ylpeänä. Olihan se aikamoinen kunnia asia tällaisessa paikassa.
"Oletko sä Djalalainen?",
tiedusteli tuo sitten uteliaana. Ei laumajako pennulle mitään merkinnyt, kunhan tahtoi tyydyttää loppumatonta uteliaisuuttaan.

Yhtäkkiä kuului yläilmoista kammoittava krääkäisy, jota pikkukoira säikähti varsin äänekkäästi.
"ÄÄÄÄK!",
se huusi sydämen hypätessä kurkkuun. Sen kummempia aikailematta eläin juoksi Suellenin jalkojen väliin turvaan.
"Älä anna sen syödä mua!"
Oikeastaan panikoiminen ei ollut ihan turhaa. Tuon kokoluokan merilintu olisi voinut hyvinkin olla kiinnostunut tästä pikkuisesta makupalasta.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 6, 2007, 14:52

Pää kallistui toiselle puolelle.
"No hei, Othello", se tervehti toista toistamiseen.
Toinen vaikutti hyvinkin iloiselta veikkoselta. Kenties iloisuus tarttuisi mustaan suteenkin, ehkäpä tuo ärsyttävä passiivisuus poistuisi hetkeksi pois Suen mielestä. Tämä seura saattaisi olla hyvinkin tarpeellista juuri nyt. Ehkäpä Othello veisi ajatukset pois muualta tähän hetkeen. Se olisi kyllä mahtavaa.
Pieni koira esitti Suelle laumansa varsin ylpeänä, sen perään vielä kysymyksenkin johon lurppakorva joutui pudistamaan päätään harja viuhahtaen puolelta toiselle.
"Olen vähän pihalla vielä saaren laumoista ja sellaisista", narttu kertoi äänessään pieni huvittunut sävy, "kaipa minä olen laumaton."
Toki Flenje oli selittänyt pikaisesti Andriaanan perusasiat, laumat ja sen sellaiset. Puheenaihe oli kuitenkin nopeasti vaihtunut toiseen, lahkoon nimittäin.
"Varmaan aika mukavaa kuulua johonkin laumaan..." narttu mutisi pikemminkin itselleen juuri sillä meluisella hetkellä kun pieni chihu poika ryntäsi Peikon alapuolelle turvaa hakien.
Tapaus sai hukan naurahtamaan ja harja valahti jälleen silmille. Sutta ei haitannut vaikka näkyvyys jäi paksun mustan harjan taakse, hän oli tottunut jo siihen ajan kanssa. Välissä oli jopa parempi, että kaikkia asioita ei edes nähnyt.
"En toki, jos se minusta riippuu", susi kertoi toiselle yrittäen tavoitella rauhoittavaa äänensävyä, kuitenkaan yritys ei tuottanut tulosta vaan ääni oli juuri niin hämyinen kuin aina.
Kuonon kohotessa ilmaan harja oli jälleen poissa näkyvyyden edestä. Ylisuuret silmät saivat täysin vallan tiirailla taivaalle tuota järkyttävää petoa jota paljon pienempi oli niin pelästynyt. Siellähän se edelleen kaarteli, Suella ei kuitenkaan ollut mitään hätää toisin kuin Othellolla. Ja hyvä niin, juuri nyt ei kiinnostanut pakoilla mitään merilintua.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 6, 2007, 15:10

Othellon ylisuuret korvat olivat painuneet taaksepäin, mikä sai ne lähes koskettamaan pienen koiran selkää. Hui kauhea mitä petoja, onneksi oli sattunut tämä Suellen paikalle. Varovasti chihuahua möngersi vatsa hiekkaa vasten toisen etujalkojen välistä kurkkimaan hirvittävää saalistajaansa. Siellä se näkyi yhä liitelevän, mutta eipä se koiraa toisen vatsan alta saanut.
"Ähääkuttiii!",
huusikin koira vaalealle, ilmassa pyörähtelevälle linnulle. Menisi siitä kiusaamaan kaloja, hus pois vaan! Tuollaisia ei nyt kyllä yhtään kaivattu pilaamaan mukavaa aamua.

Samassa, kun nyt ylöspäin tiirailtiin, huomasi uros toisen kaulassa roikkuvan korun. Kulmat rypistyivät, kun eläin koetti muistaa, mitä hänen oli pitänyt sanoa, ennen kuin se tyhmä lintu oli ryhtynyt krääkymään. Ensin hän oli kertonut nimensä, sitten laumansa... Aivan, tuohan oli sanonut olevansa laumaton! Voi raukkaa, mahtoi olla yksinäistä elämä.
"Hei kuule, sä voisit kans tulla Djalaan! Siihen pääsee kaikki, joilla on joku koru tai vaate.",
kimitti eläin varsin innostuneena samalla tökkäisten nenällään toisen puista kaulakorua. Lintu oli päässyt jo unohtumaan.
"Kiva koru muuten. Minullakin on paljon koruja."
Samassa, vaaran todellakin unohtaneena, viipotti elikko esiin toisen rinnan alta, jotta susi pääsisi kunnolla ihailemaan Othin korukokoelmaa. Moni ei sitä olisi arvostanut, varsin muovisia kun olivat niin helmet kuin sormuskin, joka toimitti rannerenkaan virkaa. Vaaleanruskean mielestä ne olivat kuitenkin suuri ylpeyden aihen, jota kelpasikin esitellä. Niinpä pentu pyörähti muutaman kerran toisen edessä, kuin malli konsanaan. Tykkäätkös hei beibi?

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 11, 2007, 19:15

Sue naurahti kuin vitsille Othellon ehdotukselle, että hän voisi liittyä Djalaan.
"Juuri nyt minulla ei ole mitkään laumat mielessäkään", se totesi ykskantaan.
Ehkäpä joskus hän voisikin toden totta liittyä vaikkapa Djalaan. Saisi nyt nähdä. Vaistomaisesti hukka katsahti koruihinsa [[joita on muuten kaksi, olen vain ollut laiska ja unohtanut lisätä sen tiedon hahmokuvaukseen xD]], puinen ja täysin kultainen. Molemmat sisälsivät maagisia voimia, siitä musta oli täysin varman. Uudemman, kultaisemman oli narttu löytänyt Afuelin mailta, kaivanut yhdessä Kaizerin kanssa lumen seasta. Samanmuotoinen tuo oli kuin puinen, ainoana poikkeuksen teki se, että tuo oli täysin kullanvärinen, kenties ihan oikeaa kultaa, ja että ketju ulottui hieman mahan alapuolelle. Toisella nauha oli paljon pidempi, ja puinen koru oli myös paljon keveämpi.
Hukka siirsi katseensa takaisin Othelloon joka esitteli nyt omia korujaan.
"Ne ovat hienoja", se totesi lyhyesti, pieni hymy huulillaan.
Äänen sävy oli jälleen ollut tuo hämyinen, niin kuin aina. Pidemmän päälle tuohon varmasti kyllästyisi jok’ikinen. Niin se vain oli.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 11, 2007, 23:52

Othello näytti paisuvan ylpeydestä toisen ollessa samaa mieltä sen rihkamakokoelman kauniudesta. Kerrankin joku, joka ymmärsi hyvän päälle.
"Niinpä!",
eläin totesi ykskantaan tikkuhännän heiluessa onnesta. Samalla pentu vilkuili vielä toisen kaulassa roikkuvia riipuksia, sellaisiapa uroolla ei ollut. Jänniä, mutta kimaltelevampi näytti kovin painavalta. Eipä chihu sitä tullut ajatelleeksi, mutta hän olisi tuskin jaksanut kultakorua edes nostaa. Ja lisäksi ketju olisi ollut moninverroin liian pitkä. Joten ehkäpä oli parempi jättää riipukset susihukalle, pikkurakki tyytyisi mielihyvin pantaansa kiedottuun helminauhanpätkään.

Aurinko nousi meren ylle pikkuhiljaa, tuulikin päätti hiukan yllättäen pyyhkäistä hennosti rannan yli. Herännyt luonnonilmiä sai kiinnitettyä Othin huomion itseensä, jolloin vaaleanruskean pää kääntyi katsomaan kohti loputonta merta. Tuuli kutitti sen jättikokoisissa korvissa, mikä sai eläimen hihittämään iloisasti.
"Tuuli kutittaa sitten jännästi.",
totesi pikkumies. Koira oli aina pitänyt kaikista mahdollisista luonnonilmiöistä; ne toivat mukavaa vaihtelua arkeen. Sadekin oli kiva, paitsi semmoinen kylmän pistelevä, joka tunkeutui turkin läpi. Ei, sellaisella säällä oli ihan kivintä käpertyä ystävän kainaloon. Mutta muuten sään vaihtelut piristivät päivää mukavasti ja saivat tylsiinkin tilanteisiin eloa. Tuulen kuljettamia lehtiä oli järjettömän kiva jahdata ja helteellä uimista ei päihittänyt mikään. Elo oli kerrassaan mukavaa, kun osasi ottaa ilon irti pienistä asioista.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 14, 2007, 12:55

Tuuli heilautteli Peikon harjaa ja outo hymy kareili tuon huulille samalla kun silmät sulkeutuivat hetkeksi kuuntelemaan tuulen hiljaista ääntä. Korvat kuulivat vaimeana Othellon puhelun ja hihittelyn, joihin narttu vain nyökkäsi poissaolevana.
Tuuli oli parasta ikinä. Tuuli oli hukalle tärkeintä maailmassa. Ja ilman tuota hukka olisi täysin voimaton. Tuuli oli Suen elämä, tai niin neiti ainakin luuli.
Silmät avautuivat hitaasti.
"Eikö tuuli olekin kauneinta ikinä?" susi esitti kysymyksen toiselle.
Eikö tuuli olekin kauneinta ikinä? Sitä se Suelle merkitsi. Kauneinta todellakin. Tuuli jos jokin sai nartun ajatukset muualle.
Katse vaelteli Othellosta merelle. Aurinko oli noussut ylemmäs. Enää ei meri kylpenyt kullanvärisenä, tilalle oli tullut tuota normaalimpaa sävyä, sinistä. Paikoittain laineissa näkyi edelleen häivähdys kultaa, mutta siihen se jäi. Kaikesta tuosta kullanvärin puutteesta huolimatta meri oli silti kaunis, meri oli aina kaunis. Melkein yhtä kaunis kuin itse tuuli.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 14, 2007, 22:33

Toinenkin nautti tuulesta, oikein sulki silmät ja kaikkea. Othello katseli tuota ensin pää kallellaan, mutta sitten huulille levisi taas onnellinen virne. Chihuahuakin sulki silmänsä ja käänsi päänsä takaisin kohti merta. Tuuli puhalteli hellästi, tämähän tuntui hei kivalta! Kuinkahan eläin ei ennemmin ollut tätä keksinyt? Tuntui ihan kuin olisi lentänyt!
"Joo, on se!", vastasi koira tarkoittaen sanojaan koko pienestä sydämestään. Toisessa tilanteessa kauneinta olisi voinut olla vaikka ruohonkorsi tai leppäkerttu, mutta nyt juuri tuuli oli kauneinta ikinä.

Epätavallisen rauhallisesti vaaleanruskea keskittyi vain kuvittelemaan itsensä lentämään pilvien joukossa. Suellenkin lensi, ihan tuossa vieressä, tuon ison pilven yllä. Hiljaa koira kikatti mietteeilleen, samalla kun kuvitelmissaan sukelsi untuvaisen pilvenhattaran läpi.
"Lentäminen olisi sitten kivaa.", se kertoi naaraalle. Samalla suuret silmät taas aukenivat ja kääntyivät katsomaan mustaturkkia.
"Kuule, voisinkohan minä lentää tuulella?" Pikkuinen esitti kysymyksensä ihan viattomasti. Kun voivathan lehdetkin lentää ja kaikkea, niin miksei pieni koirakin?

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 22, 2007, 21:06

Sue virnisti pienelle Chihulle. Toisen iloisuus alkoi tarttua myös hukkaan. Mitä turhia murehtimaan asioita juuri nyt: oli hieno ilma ja mukavaa seuraakin. Merikin oli vieressä, tuuli ja kaikkea. Kenties tässä pääsisi uimaankin. Milloinhan viimeksi oli Peikko turkkinsa kostuttanut viileään veteen? Varmaankin viimeksi silloin kuin musta saapui Andriaanaan. Ehkäpä susi todellakin saisi tänään jälleen viileän kylvyn.
Othello avasi suunsa, kertoi jotain mikä sai suuremman kaksikosta hieman naurahtamaan.
"Todellakin", se totesi, "valitettavasti joudun kertomaan, että koirat eivät lennä."
Hukka valisti toista pieni virne naamallaan. Koirat eivät lentäneet, paitsi jos oli yliluonnollinen, niin kuin Suellen itse. Ei sinänsä, ei hänkään pystynyt lentämään, ainoastaan komentamaan tuulta. Jos Sue olisi nyt käskenyt, ääneen tai vain ajatellut, tuulta lakkaamaan, se olisi niin tehnyt. Olihan Suellen noita! Hihhei, kun oli hauskaa.
"Mutta ehkäpä", hukka aloitti puheensa vielä lentämistä ajatellen, "jos hankit itsellesi siivet ja ompelet ne kylkeesi kiinni, voi toiveesi toteutua."
Erikoinen, jopa lempeä hymy nousi suden kasvoille. Ja jotenkin siitä tuntui, että tuossa hymyssä oli jotain erikoisempaa kuin koskaan ennen. Mieli aavisteli sen olevan ehkä jopa viimeinen pitkään aikaan, viimeinen oikeasti aiheellinen ja hyväntahtoinen. Saattoipa tunne olla vain kuvitelmaa, aina näyttäisi mitä tuleva piti.

[[Anteeksi kamalasti jummailu.]]

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 23, 2007, 22:51

// Eipäs tuo haittaa. ^^ //

Othellon ylisuuret silmät kostuivat ja suupielet loksahtivat auki pettymyksestä, tämän katsellessa mustaturkkista naarasta.
"Eikö millään?", eläin vielä varmisteli ääni lähes väristen. Lentäminen olisi ollut vain niin superylikivaa, että todellisuuteen palaaminen tuntui nyt kovin ikävältä. Chihu käänsi surumielisiksi vaipuneet silmänsä takaisin kohti merta, vielä hetken kuvitellen itseään lentämässä pilvenhattaroiden joukossa. Toisaalta kun nyt oikein ajatteli, niin ei uros kyllä muistanut koskaan nähneensä muiden kuin lintujen kiitävän sinisen taivaan halki. Pöh. Mikä yksinoikeus niillä typerillä krääkyjillä muka oli mihinkään niin kivaan hommaan?

Sitten toinen kuitenkin ehdotti jotakin, mikä sai pikkuisen mielialan kohoamaan takaisin normaalitilaan. Koira pomppi muutaman loikan paikoillaan, kääntyen sitten kohti susihukkaa.
"Ai siivet vai?" Aaaivan, siinähän se! Onneksi toinen oli noin fiksu, tiesi kaikkia jänniä asioita. Innostuneena länttiselkä alkoi vipattaa häntäänsä villisti puolelta toiselle.
"Mistähän voisi saada siivet?" No, ainakin yksi valkea keijukaiskoira olisi voinut tietää, mutta valitettavasti ei Othello tuntenut Yadanethiä. Siitä voisikin tulla varsinainen sotku, jos pikkueläin hänet joskus tapaisi.

Yllättäen pentu alkoi huomata, että hänen jalkansa tuntuivat varsin epämukavilta. Nopeasti se vilkaisi tassujaan ja huomasikin, mikä oli vialla. Varpaathan olivat paikoillaan! Yleensä koira ei ollut paikoillaan kuin nukkuessaan, ei edes syödessään. Poistaakseen tämän epämiellyttävän tuntemuksen, alkoi rakki, no... Hyppiä tasajalkaa. Ei eläimellä tullut edes mieleen, että muut voisivat pitää moista käytöstä kummallisena, ei ollenkaan. Niinpä koira vain loikki kielen roikkuessa suusta, odottaessaan tietäisikö Suellen, mistä voisi hankkia siivet itselleen.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Oct 31, 2007, 22:56

Eikö millään? Eikö todellakaan? Suellen joutui pudistamaan päätän, ei millään. Lentäminen ilman siipiä oli mahdotonta. Mutta siivet todella, jos sellaiset Othello löytäisi, niin mikseipä lentäminen onnistuisi. Tosin aika epätodennäköistä tuo oli, mutta mitä turhia pilkkoa toisen unelmia kappaleisiin. Antoi toisen yrittää.
"Sinun täytyy vain pitää silmäsi auki mahdollisten siipien varalta", tumma susi kertoi toiselle hämyisellä äänellään ja iski ylisuurta vihreää silmäänsä.
Silmät auki ja elämä onnistuisi, hiihoo!
Othello vaikutti varsin pirteältä peipposelta. Rupesipa tuo hyppimään paikoillaan. Pitikö Suenkin näyttää energiseltä pakkaukselta? Eipä luppakorvasta nyt energiseksi ollut, tai ehkä olisi, muttei liian.
"Lentämisestä kuitenkin muualle", narttu puhahti, "kiinnostaisiko sinua painua uimaa?"
Pää kallistui oikealle. Uiminen virkistäisi Suelleninkin ajatuksen juoksua, ehkäpä hän saisi joitain päätöksiä jopa aikaan. Kaksi valinnanvaraa hänellä todella oli, sen oli hänkin jo huomannut. Mutta ne valinnanvarat ja ajatukset sikseen- hän halusi uimaan.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Oct 31, 2007, 23:27

Edelleen pomppien nyökytti Othello innokkaana päätään toisen hiukan välttelevälle vastaukselle. No, eipä se haitannut, vaikkei Sue tiennytkään, mistä siipiä voisi hankkia. Mutta sinnikkäästi päätti koira noudattaa neuvoa pitää silmänsä auki.
"Sen teen!", pieni uros vakuutti mustaturkille pomppien kiitollisena yhden kierroksen tämän ympäri. Koska kääpiö todellakin pomppi juoksemisen sijaan, jäi hiekkaan hassuja painaumia niihin kohdin, mistä hennot jalat olivat ponnistaneet taas ilmaan. Mahtaisi niissä olla myöhemmin paikalle saapuvilla ihmettelemistä.

Lopulta vaaleturkki kuitenkin pysähtyi kuuntelemaan korvat innokkaasti hörössä, mitä toinen aikoi sanoa. Mikäli mahdollista, laajenivat pannallisen silmät entistä suuremmiksi suun avautuessa leveään hymyyn.
"Että kiinnostaako? Tottakai!" Oikeastaan innokkaalta chihulta oli ihan turha kysyä moista, toinen kun lähtisi todennäköisesti mukaan vaikka hyppäämään laskuvarjolla, jos joku vain sellaista keksisi ehdottaa. Luojan kiitos kukaan ei vielä ollut keksinyt ehdottaa pienokaiselle Lahkoon liittymistä.
Uudesta ideasta innoissaan hyppäsi koira korkealle ilmaan koettaen leikkimielisesti näykätä Suellenia kuonosta. Jahka tikkujalat tömähtivät takaisin rannalle, alkoi eläin saman tien painella kohti vihertävänä aamuauringossa kimmeltävää merivettä.
"Tule!", huudahti pentu vanhasta tottumuksesta katsomatta edes, oliko toinen jo tulossa; yleensä muilla kun oli tapana jäädä jälkeen chihuahuan äkkipikaisista tempauksista.

Nopsaan koira tavoitti suolaisan veden, jonka pisarat lentelivät iloisasti puolelta toiselle. Hetken ehti eläin kahlaamaan matalikossa, ennen kuin aalto nosti pintaa korkeammalle ja pyyhkäisi mennessään elikon kokonaan veden varaan. Ei Othello edes osannut ajatella, että meressä uiminen oli hiukan riskialtista tämän kokoluokan olennolle, vaan kikatti innoissaan kohoillessaan aaltojen mukana parin metrin päässä hiekkarannikosta.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Nov 11, 2007, 21:15

Sue ei voinut kuin nauraa toisen käytökselle. Eipä hän ollut koskaan tavannut yhtä hilpeää heppua, toisen iloisuus todella oli tarttuvaa. Tumman suden mieli oli keventynyt huomattavasti tavattuaan tämän ilopillerin.
Ehdotus teki toden teolla vaaleampaan osapuoleen vaikutuksen. Hädin tuskin peikkomainen Suellen kerkesi vetäistä kuonoaan pois toisen hampaiden edestä. Hän tunsi pienen pistoksen, tosin ei sitä kivuksi voinut sanoa. Ei voinut sanoa oikeastaan miksikään.
Hetken aikaa narttu vain seisoi paikallaan ja katsoi toisen perään hymyillen. Othello oli kuin pikkuinen pentu. Mahtoikohan tuo olla koskaan surullinen? Sitä olisi vaikea uskoa. Mutta kuka tietäisi, vaikka vanhetessaan elämä ruhjoisi pientä chihuahuaakin, kukaan ei tietäisi mitä tulevaisuudessa voisi tapahtua.
Ei sitä kuitenkaan hukkakaan paikalleen jäänyt kauaksi aikaa. Othello oli kuitenkin nopsana jo tavoittanut veden rajan, kun tumma letti heilahti taaksepäin ja Sue otti verkkaisia juoksuaskelia toisen perään. Ei sitä kuitenkaan täysikasvuisella sudellakaan kauaa mennyt kun tuo tavoitti veden. Tahallaan hän pysähtyi ihan veden rajaan ja väisteli pieniä laineita jotka saavuttivat rannan yksi toisensa jälkeen.
Othello kahlasi jo matalikossa, mutta sitten tulipas aalto ja tempaisi pikku koiran mukaansa. Sue oli hetkessä mukana ja otti askeleita pienemmän perään, vartioidakseen toista. Joenkin tuntui, että Othello ei ihan yksin pärjäisi veden varassa. Osasikohan tuo edes uida? No, Suelta tuo onnistui jotenkin tuo uimispuoli, mitä nyt korut tuppasivat painamaan ja harja liimautui kiinni päähän, jotkut haituvat silmien eteen.
Eipä toisella kuitenkaan tuntunut mitään hätää olevan, innoissaan vain kikatti. Vaikka toisaalta, Othello vaikutti melko yksikertaiselta kaverilta. Mahtaisikohan tuo edes tajuta kuinka vaarassa saattaisi olla jos pää painuisi veden alle. Pahimpien ajatuksien ajamana susi pukkasi itsensä liikkeelle. Othello oli jokusen matkan päässä ja hädin tuskin tummalla hukallakaan ylsi jalat pohjaan. Pääsi hän silti toisen luo, kaikesta korujen painosta ja liimautuneesta harjasta huolimatta.
"Olehan varovainen", narttu totesi jotenkin äitimäisesti.

[[Taas jumittelin. Ja tekstikin on jotain kamalaa, anteeksi joudun jälleen pyytelemään.]]

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Nov 12, 2007, 15:32

// Naah, älä turhia anteeksi pyytele. n__n //

Koiran silmät tuntuivat suorastaan pullistuvan ulos päästä, kun Othello kauhoi innosta hehkuen merivettä hentoisilla jaloillaan. Pian Suellenkin pääsi otuksen vierelle, jolloin pikkupiski hymyili tälle suu pikkuisen raollaan, korvat liikkeestä heilahdellen.
"Joo joo.", vastasi pentu huolehtivaiselle susihukalle. Oli toiselta kovin kilttiä varoitella, mutta Othello oli oikea mestariuimari! ...Ainakin omasta mielestään.
"Mä olen kuule hyvä uimaan!", vakuutteli täpläturkki vielä naaraalle. Samalla onnellinen otus vispasi itsensä kääntymään kohti taivaanrantaa, koettaen päästä vielä hivenen syvemmälle. Mustaturkkinenhan ei ollut vielä edes uimassa, kahlasi vain! Ei moinen käynyt päinsä, ei mitenkään. Kun nyt uimaan oltiin tultu, niin uitaisiin myös koko huvin edestä, ajatteli chihu.
"Tule, mennään syvemmälle!", huikkasi koira räpistellessään eteenpäin aallokossa.

Vaikka viuhtoi hullun lailla, ei eläin (onnekseen) päässyt etenemään kovinkaan pitkälle, ennen kuin huomasi jotain vänkää. "Uiminen" muuttui kellumiseksi, kun koira jäi tuijottamaan jotakin jalkojensa alla, lähes saaden vettä nenäänsä.
"Hei Sue, tuu katsomaan." Kaksikko ei ollutkaan vedessä yksin! Kirkas vesi paljasti karvaisille vieraille suomuiset asukkinsa, jotka kiertelivät pikkukoiran jalkoja kiinnostuneena. Kaikeksi onneksi kalat eivät olleet kuin pikkusinttejä, joten eivät olleet vaaraksi edes chihuahualle. Hassusti ne silti koskettaessaan kutittivat.
"Täällä on kaloja!", kertoi uros ystävälleen. Voi että, chihu ei ollut nähnyt kaloja ties kuinka pitkään aikaan! Mokomat olivat mitä hauskimpia otuksia, eivätkä hullumpia syötyinäkään. Kerta kaikkiaan hyödyllisiä olentoja.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Nov 15, 2007, 22:59

Othello ei tuntunut välittävän, vaikka saattoi olla hengenvaarassa. Ehkäpä Suenkaan ei kannattanut ajatella hengenvaaraa näinkin iloisella hetkellä. Ehkäpä niin olisi todella parasta.
"Sen uskon", hukka kähisi veden seasta chihulle, joka kertoi olevansa hyväkin uimaan.
No mutta, jokainen koiraeläinhän osasi uida. Jotkut vain pelkäsivät vettä, eivätkä siten sitten suostuneet uimaan. Sue ei pelännyt vettä, joskus se vain oli epämukavaa. Joskus uiminen taas oli vallan mainiota. Tällä hetkellä se oli siltä väliltä: oli hauskaa seuraa, mutta korut tuumasivat painaa ja harja linttaantua päähän kiinni.
Filosifioinnit jäivät kuitenkin siihen, kun koira halusi mennä syvemmälle. Kyllähän se Suellenille passasi. Se pukkasi itsensä liikkeelle pohjasta ja hetken kuluttua ei enää tuntunut hiekkaa varpaiden alla. Oltiinkos sitä nyt pohjattomalla alueella? Paljon eivät kaksikko kuitenkaan olleet liikkuneet, metrin oli musta susi kuitenkin pyrähtänyt Othellon edelle. Ja toinen hihkui jo jotain uutta: kaloja.
Harjapää liikautti tassujaan veden alapuolella ja liikkui hitaasti Othelloa kohti. Näkipä hänkin pikkuisia sinttejä. Mitä jos paikalle sattuisi suuren suuri kala? Isommat pistäisivät pienen koiran poskeensa jos halusivat, hehe.
"Varo vain", hukka naurahti oudosti, "tuollaiset syövät pieniä koiria."
Suen silmissä vilahti jännä kiilto, jota ei kuitenkaan olisi kerinnyt erottaa edes tarkkasilmäinen kotka. Normaalia, Suen silmät kiiluivat aina jotenkin oudosti: kielivät tuosta hulluudesta joka kyti tumman turkin alla.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Nov 18, 2007, 15:27

Suellen uiskenteli kaloja tiiviisti tuijottelevan Othellon vierelle, mutta ei pikkukoira tuntunut edes huomaavan moista. Koira vain katseli silmät kiiltäen hopeanhohtoisia uimareita, jotka sinkoilivat sinne tänne vedanalaisessa maailmassaan. Kun oikein tarkasti katsoi, huomasi uros kalojen aukovan suutaan! Eläimen silmät laajenivat vieläkin suuremmiksi ja suusta pääsi ihastunut huokaus. Korvat höröllä koetti koira kuunnella, saisiko selvää kalojen puheesta.
Samassa susinaaras varoitteli chihuahuaa syödyksi tulemisen vaarasta, jolloin uros vain mulkaisi toista paheksuvasti.
"Hys! Kalat puhuu jotain!", sanoi vaaleaturkki täysin vakuuttuneena asiasta, kääntäen päänsä takaisin vedenpintaa kohden.

Mutta vaikka kuinka kuunteli, ei saanut Othello selvää sinttien sanoista. Pettyneenä koira mutristi suutaan, kääntäen sitten korvansa kohti vettä. Koko isokokoinen korvanlehti upposi meriveteen, mutta edelleenkään eivät sanat tuntuneet kuuluvan. Vesi vain tuntui inhalta korvassa; ihan kuin neste olisi mennyt suoran pään sisään. Niinpä koira vetäisi vettä valuvan kuuloelimensä pois aallokosta, katsahtaen epätoivoisena Suellenia.
"Mitä ne oikein sanoo? En kuule!", intti koira lajitoveriltaan. Olihan toinen tiennyt lentämisestäkin, niin miksei sitten kalojen kielestä? Turhautuneena kääntyi penikka taas katsomaan typeriä otuksia, koettaen potkaista yhtä niistä etukoivellaan. Nopeasti vesieläin väisti ponnettoman iskun, mutta silti tuntui hyvältä nähdä typerän salakielenpuhujan uivan pakosalle. Siitäs sai!

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Nov 21, 2007, 19:38

Tumman suden suusta pääsi hilpeä naurahdus, kalatko puhuivat? Othello todella taisi olla hiukan yksikertainen. Susi itsekin katseli piannan yläpuolelta kaloja virnuillen.
Othello esittikin pian sitten kysymyksen Suellenille joka sai hänet jälleen naurahtamaan ja suolaista merivettä pääsi tuon suuhun.
"Eivät ne puhu", narttu kertoi viisaampana.
Mitä luultavimmin Othellon seuraava kysymys kuuluisi: "mitä ne sitten tekevät?" Valmiiksi susi mietti jo vastausta tuohon ja aloitti kertomisen heti.
"Ne hengittävät", se kertoi, "kaloilla on kidukset joten ne pystyvät hengittämään veden alla."
Nopeasti Sue vielä lisäsi perään:
"Sinulla on keuhkot, et pysty hengittämään kuin veden pinnan yläpuolella."
Ties vaikka vaalea chihu olisi yrittänyt painaa päänsä veden alle ja hengittää. Sen jälkeen tuota iloista veikkoa ei mitä luultavimmin olisi. Vaikka, Sue olisi saanut tuon nopeasti raahattua rannalle, olisi vettä keuhkoissa jo liikaa ja koira olisi hukkunut. Parasta valistaa tuo heti kerralla ennen kuin mitään kamalampaa sattuisi.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Nov 25, 2007, 15:36

Nopeasti käänsi Othello päänsä kohti Suellenia, joka väitti vallan kummia. Koiran silmät levisivät suurinpiirtein lautasen kokoisiksi, kun se suu auki katseli mustaa, yliviisasta sutta.
"Oooh.", pikkuinen huokaisi ihmeissään. "Ai niin ne tekee. Ompas hassua." Eipä kukaan ollut koskaan chihulle selittänyt miten kalat vedesä hengittivät, mutta eipä ollut koira sitä kyllä miettinytkään. Aika epeleitä nuo fisut.
Kenties Suellenissa loppujen lopuksi oli sittenkin hieman noidan vikaa, niin taitavasti tuo nappasi kiinni uroksen silmissä välähtävästä ajatuksesta. Ei Oth ehtinyt vetää edes henkeä sukeltaakseen, kun peikkotukka jo kiirehti selittämään nisäkkäiden rajoituksista.
"...Ai jaa. No, en mä oikeastaan olisi halunnutkaan." Vaikkei se lauseesta käynytkään ilmi, lieni varsin selvää mistä eläin puhu.

Nenäänsä niiskaisten katsahti pentu vielä hengityspuhuviin kaloihin, hätistäen ne sitten jaloillaan kauemmaksi. Menkööt muualle juoruamaan, ajatteli vaaleanruskea kääntäessään katseensa sitten takaisin aavaa merta kohti. Hymy palasi nopeasti takaisin otuksen huulille, hännän alkaessa heilahdella peräsimen tavoin kun koira muisti taas uimisen ilot. Jalat viuhtoivat kuin vimmaattu Othellon alkaessa uida kikattaen ympyrää. Silmät painuivat onnellisina viirulle elikon vilkuillessa välillä Suellenia. Uros ei todellakaan ollut pitkään murjottavaa tyyppiä.

Jonkin aikaa polskittuaan joutui chihuahua kuitenkin taas pysähtymään ja keskittämään katseensa johonkin. Kauempana, siellä missä aamuaurinko vielä värjäsi merta oranssiksi, näkyi jonkin sortin liikettä. Merestä pilkisti jotakin tummaa ja kolmion muotoista. Välillä juttu vaikutti painuvan pinnan alle, saaden pikkukoiran jopa epäilemään näköhavaintoaan. Niinpä Othello koetti pinnistellen venyttää kaulaansa, josko korkeammalta näkisi paremmin.
"Sue, katso! Onkohan tuokin kala?", pikkuinen kysyi ihmetellen.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Dec 1, 2007, 22:29

"Ai etkö?" susi kysyi pienemmältä virnistäen ilkikurisesti.
Naaras ei oikein uskonut, Othelloa. Varmasti tuon pikkuruisessa päässä oli käynyt ajatus pään työntämisestä veden alle, mutta jätettäköön tuo asia nyt oman onnensa nojaan.
Vesi alkoi pikku hiljaa tuntua lämpimämmältä, vaikka tuossa viileydessä ei kyllä ollut mitään vikaa. Mielellään hukka polskuttelisi vähän kylmemmässä vedessä, ei tullut kuumakaan.
Tumma susi vaipui hetkeksi omiin ajatuksiinsa. Se katseli silmät kierossa veden pinnan alle, jossa vilahteli hetkittäin pieniä, välillä hieman suurempiakin, kaloja. Hitaasti Sue keräsi ilmaa keuhkoihinsa ja puhalsi nuo sitten veden pinnalle saaden aikaan omanlaisen kuvion. Ikävämmät aiheet tulivat jälleen mieleen, hänen oli pakko löytää joku joka ymmärtäisi häntä. Tuskin jos hän kertoisi tapahtuneesta Othellolle, hän saisi ymmärtäjää. Pikku koira tuskin tietäisi mitään lahkosta. Mutta ehkäpä ajan myötä, ihan näinä päivinä, hän saisi vastauksia. Vastaukset voisivat tulla jostain ihan muualta kuin lajitoverilta, niin tyhmältä kuin se kuulostikaan.
Othellon ääni havahdutti suden jälleen maan pinnalle. Se katsoi hetken aikaa hölmistyneenä koiraa ja sitten ympärilleen. Kala? Ei hän mitään nähnyt.
"En minä näe mitään", Sue totesi, "missä?"
mutta ei vaalean chihun tarvinnut ruveta viisaamaan missä päin näki tuon kalan: kolmiota muistuttava evä näkyi selvästi hieman kauempana. Yli suuret silmät revähtivät auki ja pupillit suurenivat pelosta. Jalat lakkasivat hetkeksi toimimasta, mutta kun tumma ruho meinasi vajota pinnan alapuolelle tuli tassuihin jälleen vauhtia.
"Kyllä, se on kala", musta totesi, "ja iso sellainen."
Mitään miettimättä Sue ojensi päätän kohti Othelloa, tähtäimenä pienen korva. Tarkoitus oli tarttua tuohon ja lähteä uimaan kohti rantaa. Jokin ihme pelastusvietti, hehee, Sue oli uusi Potter!

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Dec 1, 2007, 23:03

Aina yhtä ennakkoluuloton ja toisista pahaa uskomaton Othello ei kuullut toisen äänessä minkään sortin epäuskoa tai pientä ivallisuutta, tuskin otus edes tiesi mitä ne olivat. Hiukan kaihoisasti koira vain mulkaisi kaloja ennen kuin potkuillaan sai ne kaikkoamaan pois jalkojensa lähettyviltä.
"No eeen...", koetti chihu vakuuttaa mustaturkille.
"Ainakaan paljon.", se vielä lisäsi kun viimeisetkin sintit pakenivat pienten rimppakinttujen iskuja. Pentu oli erittäin huono valehtelemaan, mikä kuulsi pettyneestä äänestä oikein suloisesti.

Mutta pianpa elikko jo piristyi uimapuuhissaan ja bongasi sen jo edellä mainitun mustan, lillivän möltin. Suu mutrussa koira koetti venyttää kaulaansa entistä pidemmäksi, jotta olisi saanut paremmin selvää tuosta välillä näkymättömiin katoavasta jutusta. Ja eikö Suellenkaan sitä nyt nähnyt? Tsöh. Uroksen kulmat kurtistuivat mietteliäänä.
"On siellä jotain...", mutisi pikkukoira lähinnä itselleen samalla, kun toinen oli kokea hukkumiskuoleman järkystyksestä. Moista ei keskittymishäiriöinen eläin edes huomannut, sillä jättikokoiset silmät tapittivat tiiviisti ulappaa. Ja hei, nyt se juttu näkyi taas, entistä huomattavasti selvempänä! Lieni päässyt jo vähän lähemmäs.
"On joo muuten iso!", hämmästeli Othello sitten toiselle silmät hämmästyksestä levinneinä. Vau, tuon kokoista ei rakki ollutkaan vielä tavannut!
"Kerran yksi iso kala yritti syödä mut, mutta ei se ollut läheskään--" Juuri kun lepakon siipiä muistuttavat korvat kääntyivät eteenpäin innostuneen tarinan pulputessa suusta, tunsi elikko ikävän piston kuuloelimessään ja puhetulva katkesi siihen paikkaan.

Hämmentynyt Othello tunsi, kuinka sen korvaraasua kiskottiin nopeasti johonkin suuntaan ja tarina eräästä ilkeästä hauesta jäi ikävästi kesken.
"Aii! Älä Sue, mitä sä teet?!", kimitti omaa parastaan ymmärtämätön piski jaloillaan sätkien. Mikähän kumma toiseen oli kesken kalabongauksen mennyt? Ikävästi korvaa nipisti ja uros vikisi varsin epämiehisesti, voimatta asialle kuitenkaan oikein mitään. Nenäänkin meni vettä, tämä ei ollut enää yhtään kivaa!
"Irti-irti-irtiii!", koetti vaaleanruskea räpättää hivenen hätääntyneesti. Jättimäinen kalahan pääsisi karkuun ja kaikkea!

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Dec 10, 2007, 22:03

Hukka ei tajunnut mistä pienen pieni Othello rupesi vikisemään. Ei musta Sue tajunnut miltä koirasta tuntui kun yhtäkkiä, ilman mitään varoituksen sanaa, joku tarrasi kiinni korvasta. Supermies, tai oikeastaan nainen sopisi tilanteeseen paremmin, yritti vain pelastaa vaalea pikku koiraa hailta, joka oli hyvinkin vaarallinen. Ja kun, narttu tähysti suuren kalan olinpaikkaa, ei sitä tarvinnut kauaa hakea: kalahan oli tupannut jo varsin lähelle.
"Anna minun nyt vain viedä sinut rantaan..." noita mutisi hyvin epäselvästi pikemminkin itselleen, sivuseikkana vain oli kuuliko Othello nuo mutinat.
Toivottavasti pikkuinen tajuaisi vaaran joka ui lähemmäs ja lähemmäs. Vaaran ajattelu saikin hukan jalkoihin yllättäviä voimia ja vauhti rantaan päin tuntui nopeentuvan, kuitenkin Suesta tuntui, että he olivat vain paikoillaan. Eikä Othello helpottanut juurikaan suden työtä: ote oli muuttunut hyvinkin huteraksi ja vain hetken päästä pikkuinen chihu pääsisi pois isomman otteesta ja molskahtaisi kenties suoraan hain suuhun. Silloin ei olisi enää mitään tehtävissä. Terävät hampaat lävistäisivät nopeasti ja hienosti hennon ruumiin ja merivesi värjäytyisi punaiseksi, hetki sitten se oli vielä ollut kullansävyistä. Entäpä sekunnin päästä?
Pakokauhu valtasi hukan pahemmin kuin tuo ajatteli teräviä hampaita ja punaista vettä. Ei, ei vielä olisi heidän kummankaan aika. Suella oli vielä paljon tehtävää saarella ja Othellolla paljon nähtävää. Tällä hetkellä Sue tekisi mitä vain, että he kaksi pääsisivät turvaan, pois terävien hampaiden läheltä. Ihan mitä vain, antaisi vaikkapa Herralle täyden valtuuden ohjata hänen mieltään oman makunsa mukaan, kunhan vain viattomat pelastuisivat ja kaikki olisi jälleen hyvin.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Dec 11, 2007, 0:37

Vaikka kuinka Suellen hyvää hyvyyttään koetti pentua auttaa, ei Othello juurikaan sitä tajunnut. Sen sijaan jatkoi chihu potkimista, sätkimistä ja kiljumista, hankaloittaen pakoa kaikin tavoin. Vesi räiskyi ympärillä ja maailma kieppui ympäriinsä räsynukeksi joutuneen elikon silmissä. Naaraan sanoja ei eläin havainnut keskittyessään vain oman pakokauhunsa tahattomaan lietsomiseen. Korva tuntui vähintäänkin repeävän irti, ehkäpä lähtisi koko pääkin mukana? Kauhukuvan moisesta välähtäessä uroksen mieleen alkoi tuo rääkyä entistäkin hirvittävämmin, merilintujenkin jo katsellessa ihmeissään alas korkeuksistaan. Ja sittenpä se tapahtui. Vihoviimeinen nykäys ja koira irtosi mustan suden otteesta.

Kaikki kävi kovin äkkiä vaalean nyytin yllättäen molskahtaessa suolaisten aaltojen alle. Maailma muuttui sinisävyiseksi, nenään tunki vettä ja korvat tuntuivat poksahtavan. Hetkeen ei pieni uros tajunnut enää mistään mitään, vaan luuli vähintäänkin siirtyneensä toiseen ulottuvuuteen. Kuplia, hiekka, mustaa turkkia, muuta ei näkynyt. Vaikka episodi kestikin korkeintaan pari sekuntia, tuntui se järkyttyneestä eläimestä minuuteilta, kenties jopa tunneilta. Silmiä kirvelsi meriveden ansiosta, mutta eipä Oth niitä silti tajunnut laittaa kiinni, päinvastoin taisi avata ne vieläkin suuremmalle. Kenties rotukoirassakin kuitenkin piili sen verran vaistojen hippusia, ettei tuo sentään tieten tahtoen vetänyt enempää vettä henkeensä. Kunhan lillui vain ikuisuudesta toiseen, jonnekin menneeseen jääneen naaraan jalkojen sätkiessä ympärillä.

Peli olisi vointu olla jo nuorukaisen osalta menetetty, elleivät ylisuuret silmät olisi saaneet näköpiiriinsä jotakin uutta ja kammottavaa. Vesi oli sen verran kirkasta, että paljasti tappavan petonsa kohtapian saaliiksi päätyvälle rääpäleelle. Tumma hahmo näkyi lipuvan sinen keskellä, mutta yhden yksityiskohdan Othello havaitsi paremmin kuin hyvin. Hampaat. Kita. Ne olivat jättimäiset, ja lähestyivät veteen joutunutta eläintä pelottavalla tahdilla. Ruskean koiran sydän tuntui pomppaavan kurkkuun ja rykelmä kuplia pulppusi suusta uroksen koettaessa huutaa pelosta. Äsken muisteltu hauki palasi mieleen, tosin tämä yksilö oli SUUUUNNATTOMASTI suurempi kuin joessa uinut kala. Sekin tosin oli riittänyt aiheuttamaan kauhun hetkiä pienelle rakille, joten mihinkä tämä mahtaisikaan olla kykeneväinen?

Kaikkia todennäköisyyden lajeja uhmaten sai Othello ruumiiseensa vipinää ja jalat alkoivat sotkea tietään läpi veden ja Suellenin mustan turkin, kohti pintaa. Matka kesti jälleen pienen ikuisuuden, jota sekunniksikin kutsutaan. Lopulta pieni kuono pulpahti ihmisten ilmoille aivan Suen viereltä. Eläin veti yskien ja kakoen henkeä, tarraten sitten salamannopeasti itsensä hampaillaan ja joka raajaallaan kiinni toisen kylkeen tai selkään tai mihin ikinä sattuikaan osumaan.
"UI!", koira rääkäisi koko kimittävällä, tosin käheytyneellä äänellään. Lopultakin tuo oli todellakin tajunnut asioiden laidan ja toivoi vain, että susi johon se luotti nyt hengellään, olisi tarpeeksi nopea.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Dec 22, 2007, 23:23

Sitten se tapahtui. Leuka ei tuntenut enää koiran painoa, pakokauhun seasta kuului vain veden loiskahdus ja Sue saattoi hyvinkin tietää mitä oli tapahtunut. Näinkö tämä kaikki siis menisi? Oliko kaksikon päivän nyt tässä? Joutuisivatko he molemmat hain suureen kitaan? Se hetki oli tumman hukan ehdottomasti pisin ikinä. Huolesta ja kauhusta järkyttyneenä meinasi tuolta lähteä jopa taju, sitä nyt ei kuitenkaan sitten tapahtunut, hehehee. Jalat tuntuivat nekin yllättäen kankealta.
Ja sitten se tapahtui jälleen. Selässä tuntui ikävä pistos ja aiheutti jonkun ihmeen sätkyreaktion. Vesi tuntui yhtäkkiä yllättävän kylmältä, jossain kantautui käsky: "UI!" jonka myötä jalat tuntuivat jälleen ihan normaaleilta, tai ei. Tietenkin kun hetki oli hyvin karmiva ja ikävällä tavalla ikimuistoinen, olivat jalat kaikesta huolimatta melkein yhtä raskaat kuin lyijy.
Ja koska, Othello oli päättänyt tarrata suteen kiinni mitään varoittamatta, oli neiti päätellyt kyseessä olevan hai. No, mutta, asiaan saatiin varmistus kun Sue katsoi varsin ymmällään taakseen. Pieni helpotuksen aalto pyyhkäisi mustan yli ja eipä tuo olisi koskaan arvannut, että olisi voinut olla joskus tällaisessa tilanteessa onnellinen.
Ja samassa muistui tuo käsky suden mieleen: "UI!" Ja Sue ui. Tai yritti uida. Jos joku olisi katsonut rannalta, olisi tuo nauranut kippurassa: uiminen näytti pikemminkin räpiköinniltä, sellaiselta kuin pikkulintu vesiputissa. ;Mutta kyllähän sitä liikkeelle päästiin! Tosin hai oli jo hyvinkin lähellä, välissä saattoi jopa erottaa meren ehdottomasti pelottavimman olion evän käyvän kaksikon edelläkin, vai oliko se vain mielikuvitusta? Miksi oli pitänyt tulla näin syvälle? Miksi? Miksi oli edes pitänyt mennä uimaan? Typerin idea ikinä, tästä he eivät varmastikaan selviäisi. Tarvittaisiin saman tien hiekkaa tassujen alle ja erittäin paljon onnea sun muuta.

[[Anteeksi tämä jumittelu jälleen kerran, seuraavalla kerralla saat todellakin potkia perseelle jos vielä jumittelen. Ah, ja mitä tekstiä kerrassaan.]]

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Dec 23, 2007, 19:16

// Anteeksi saat toki taaskin. ^^ *säätää potkimisajastimen sinne ensivuoden alun tienoille* //

Vettä loiskui yltympäriinsä, kun pakokauhuinen chihuahua mönki raajat viuhuen suden selkään. Pieni sydän hakkasi niin, että tuntui irtoavan rinnasta ja hengitys pihisi katkonaisena ja pinnallisena elikon hampaiden välistä. Othellolla ei ollut pienintäkään aavistusta millaisen sätkyn oli toiselle aiheuttanut katoamisellaan ja sitten pureutumisellaan, sillä muulla kuin uroksen omalla kauhulla ei tuntunut olevan nyt mitään väliä.
Päästyään paremmin Suellenin selkään ja tiiviisti mustan karvan suojiin sulki vaaleaturkki lopulta silmänsä. Tiiviisti sulkikin, sillä ei tahtonut pentu enää nähdä tuota kamalaa, ammottavaa kitaa lähettyvillään. Asia ei tosin tainnut juurikaan helpottaa, sillä näky hain hampaista tuntui liimautuneen pikkuisen verkkokalvoille ja seurasi mukana, minne ikinä elikko katsoikin. Pelosta inisten ja kylmästä täristen käpertyi koira yhä tiiviimmin kiinni naaraan selkään, eikä taatusti päästäisi irti ennen kuin olisi kaukana petollisesta merivedestä.

Muutamien metrien päässä kaksikosta tumma evä kävi jälleen aaltojen yläpuolella, yhtä uhkaavana kuin ennekin. Välillä painuen pinnan alle, välillä ilmestyen taas esiin toisaalta veden syleilystä. Koiraeläimet lähestyivät rantaa varsin nopealla vauhdilla, eikä hailla olisi enää kauaa aikaa päättää maaeläinten elämää tikarihampaillaan. Kaikeksi onneksi merten torpedo taisi olla kovin epäluuloinen karvaista ruokavaliota kohtaan, ja saattaisi hyvinkin jahkailla liian kauan pakenevan saaliinsa kanssa. Metri metriltä näytti vettynyt kaksikko yhä varmemmin pääsevän pakoon ikävämmän puoleiselta kohtaloltaan.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Dec 25, 2007, 22:20

Hai ei jostain kumman syystä hyökännyt. Jospa, se ei pitänyt punaisesta koiraeläimen lihasta. Hehe.
Ranta oli jo melko lähellä, vain parin metrin päästä Suen tassut koskettaisivat pohjaa ja he olisivat turvassa. Hai ei pystyisi uimaan matalikossa. Jeejee, oikeastaan tuo oli jo hieman jäänytkin. Ehkäpä kalan pikkuruiset aivot totesivat nyt isännälleen, että oli turha matkata enää elävän ruuan perässä.
Lopulta Sue sai hengähtää. Tassut saivat tukevanpohjan alle ja jalat ponnistivat vielä viimeisin voimin muutamia askeleita eteenpäin. Jalkojen omistaja oli niin väsynyt, niin väsynyt. Mikä ponnistus tuossa oli ollutkaan? Ja silmät vaeltelivat edelleen ympäri ja ämpäri omissa kuopissaan. Ja vasta hetken päästä narttu tajusikin sen tärkeimmän: he olivat pelastuneet. Lopultakin, muutama minuutti oli tuntunut iin pitkältä. Koko matka, jonka hän oli taistellut Othello selässään, oli tuntunut niin pitkältä.
"Haluatko irrottaa otteesi?" musta kysyi hengästyneenä.
Se käänsi päätään sen minkä pystyi taakse, jotta näkisi Othellon. Kirkas hymy kohosi hukan kasvoille.
"Me pelastuimme", se kertoi iloisesti toiselle.
Ja vaikka, jalat olivatkin hyvin väsyneet, ne ryhtyivät kuljettamaan Suea vielä rantaan päin. Jokainen askel oli raskas kuin synti ja jokaisen askeleen eteen joutui koko keho tekemään työtä. Niin raskasta se todellakin oli. Mutta vesi ei ollut sopiva paikka lepäämiseen, ei veteen, ei veteen enää koskaan- ei ainakaan syvälle.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Dec 27, 2007, 5:05

Tärisevänä myttynä lepäsi Othello Suellenin pitkähkön karvan seassa. Toisen musta turkki tuntui menevän suuhun ja nenään ja kaikkialle, mutta se ei pientä urosta häirinnyt. Sen sijaan otus kiersi hampaansa ja raajansa vain tiukemmin suojaa antavan elikon ympärille, yhä silmiään kiinni puristaen. Toinen ui, ui minkä ikinä jaloistaan pääsi, mutta Othista tuntui siltä, kuin he eivät olisi liikkuneet yhtään. Usein ei huoleton pentu kamaluuksia ajatellut, mutta nyt olennon päähän mahtui vain ajatus terävien hampaiden pureutumisesta hänen pienen ja suloisen ruumiinsa ympärille. Ihan pian se tuntuisi, pian iso kala tulisi ja söisi hänet. Pops vaan, sitten ei enää pääsisi leikkimään ja juoksemaan ja etsimään kavereita jajaja... Nyyhkien peitti koira kuononsa etukäpälillään, jottei hai ainakaan nenään purisi.

Lopulta kuitenkin tapahtui jotakin hassua. Suellenin ääni kuului jostakin kaukaisuudesta, eikä siitä kuulunut enää sitä kurjaa paniikkia, mitä vielä jokin aika sitten. Ei chihu oikeastaan tajunnut mitä toinen sanoi, ymmärsi vain äänen sävyn. Varovasti uros nosti käpäläänsä pois kuonoltaan ja raotti toista silmäänsä. Ei näkynyt haita, vaan Suen väsynyt mutta onnellinen ilme. Nopeasti kohosivat ruskean korvat pystyyn, kun uteliaisuus heräsi pienessä mielessä. Mitämitä, eikö heistä ollutkaan tullut merenelävän murkinaa? Hölmistyneenä penikka toljotti toisen kasvoja, kunnes Sue sai julki seuraavat sanansa. Ne Othello ymmärsi hyvinkin.
"Pelastuimme?" Kirkas ilme palasi ryminällä täpläturkin kasvoille pään kohotessa tähyämään maisemia. Maata! He olivat maalla, ei kummallisuuksia kihisevässä vedessä!

Vaikkei ollutkaan tajunnut naaraan kehotusta irti päästämisestä, teki pantakaula sen oikein mielellään ilman kehotuksiakin. Hätäisesti räpisteli elikko itsensä irti toisen takkuisesta turkista ja loikkasi sitten huimalla ilmalennolla pois suden selästä.
"ME PELASTUIMME!", toisti eläin tajutessaan asian olevan juuri niin. Pienet jalat tumpsahtivat hietikolle ja chihu lähti saman tien kierimään turvallisella maaperällä. Ikionnellisena henkensä säilyttämisestä hymyili uros pyöriessään kyljeltä toiselle hiekassa.
"Me pelastuimme pelastuimme pelastuimme!" Ah tätä elossa olemisen onnea!

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Dec 31, 2007, 22:15

Othello vaikutti kovinkin iloiselta, eikä Sue voinut myöskään kuin hymyillä. Kaikki oli jälleen hyvin. He olivat pelastuneet ja sen semmoista.
Väsyneenä hukka seurasi pienempäänsä rantahietikolle, ravisteli ylimääräiset vedet turkistaan ja otti askeleita vielä eteenpäin. Tullessaan kuivalle hiekalle musta olento vaipui alemmas makaamaan. Kyljet kohoilivat raskaasti omaan tahtiinsa eikä kielikään pysynyt lainkaan suussa. Väsytti niin paljon, jalat olivat ihan poikki ja henkeen otti edelleen. Mutta kaikki oli silti hyvin, ei tarvinnut enää pelätä, että joku ylisuuri fisu yrittäisi syödä elävältä.
Harjakin oli kastunut ihan tyystin läpimäräksi ja tuntui varsin ikävältä muuta turkkia vasten. Onneksi tuo ei sentään peittänyt juuri niitä liian suuria vihreitä silmiä jotka tarkkailivat iloista Othelloa. Miten koira jaksoi? Eikö tuo ollut lainkaan väsynyt koitoksen jälkeen? No mutta, olihan pikku-kaveri matkannut tuon pitkän matkan isonpansa selässä. Ja kohta Suellenkin voisi varmaan hyppiä riemusta chihun lailla, sitten kun oli saanut levähtää.

[[Äh, mikä tynkä ]]

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Jan 1, 2008, 16:06

"Pelastuimmepelastuimmepelastuimme!", jatkoi Othello kimitystään hiekalla möngertäen. Jahka penikka oli saanut tarpeekseen kierimisestä, siirtyi tuo pomppimaan tasajalkaa halki vaalean hietikon. Mukavasti hiekka pöllähteli elikon tömähdellessä hiekalle, jäipä touhusta kivoja jälkiäkin. Lopuksi päätti koira tämänkin aktiviteetin ja lähti juoksemaan ympäri pientä kivenmurikkaa, joka rannalle oli kenties aaltojen kuljettamana ajatutunut. Oli niin vapauttava päästä taas liikkumaan ja iloitsemaan ja nauttimaan elämästä.

Aikansa riehuttuaan sai chihuahua lopulta itsensä tasattua ja saattoi pysähtyä Suellenin vierelle. Korvat hiukan luimistuivat Othin hetken ihmetellessä, oliko toisella jokin hätänä kun ei tuosta mihinkään liikkunut. Ei kai hai ollut sittenkin saanut napattua toisesta palasta? Nopeasti vilkulivat ylisuuret silmät mustaturkkisen kehoa, joka vaikutti kyllä olevan yhtenä kappaleena. Kummallista.
Sitten pieni uros kuitenkin tajusi taas jotakin hienoa. Korvat pongahtivat takaisin päälaelle ja häntä alkoi vispata ilmaa hullun lailla. Äkkiarvaamatta hyppäsi koira kiinni toisen märkään kaulaan jonkinlaisen halausotteen merkeissä.
"Sinä pelastit minut!", totesi länttiturkki innostuneena. Silmät painuivat onnesta kiinni, kun hennot etujalat koettivat tiukentaa halausotetta entisestään.
"Olet sankari! Oikea sankari, Sue!" Kovin kiitollinen oli vaalea rääpäle tapahtuneesta toiselle, ei sitä joka päivä saanut tulla pelastetuksi. Jos olisi ollut kovin herkkäluontoista sorttia, olisivat varmasti kyyneleet vierähtäneet elikon poskelle. Onnellisena uros kuitenkin tyytyi hymyilemään maireasti ja hinkkaamaan pientä päätään pelastajaansa vasten.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Jan 1, 2008, 21:55

Kaiken tohinan keskellä Othello näytti muistavan Suelleninkin. Tuo pysähtyi tummemman viereen ja hetken Sue jo luuli koiralle sattuneen jotain kun tuo ei sanonut mitään. Selvästi chihu kuitenkin etsi jotain, hukka ei osannut sanoa mitä.
"KÄÄK!" eipä tarvinnut kauaa suden ihmetellä toisen hiljaisuutta.
Niin sanottu halaus tuli Suellenille täytenä yllätyksenä. Eipä narttu kuitenkaan pahakseen pistänyt, ei häntä ollut liiemmin halailtu ja ylistetty sankarina.
"En nyt sentään..." tuo yritti toppuutella toisen puheita.
Sankariko? Pyh pyh, pötyä. Totta kai Suen piti pitää huolta etteivät he joutuneet kalan aamiaiseksi.
"Sinä olisit varmaan myös uinut pois pedon luota, jos olisit voinut?" Sue esitti varsin kliseisen kysymyksen, sellaisen mitä ilmestyi jokaisessa lasten sadussa vähintään kerran.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Jan 2, 2008, 2:49

Onnesta häntäänsä veivaten ja naarasta halauksellaan kuristaen ei Othello edes tajunnut, että toinen oli lähes säikähtänyt moisesta yllätyshyökkäyksestä. Ei, elikko vain täpisteli paikoillaan ja osoitti ylitsevuotavaa kiitollisuuttaan Suellenia kohtaan. Moista urotekoa ei pentu hetkeen unohtaisi!
"Olet olet, ihan oikea supersankari! Paras kaikista!" Lopulta näytti chihun juttu menevän jo hiukan liioittelun puolelle, mutta ei se lapsenmielistä rotukoiraa vaivannut millään tavalla. Lopulta tuo kuitenkin irroitti käpäliensä otteen mustasta turkista ja otti pari kirmaavaa askelta sivummalle. Siellä se kuitenkin taas pysähtyi ja katseli pää kallellaan susihukkaa, jota se kunnioitti ja ihaili koko pienoisesta sydämestään. Hellyyttävästi (?) roikkui vaaleanpunainen kieli ruskean leukojen välistä, kun tuo päätään keikutellen tapitti sankariaan silmät kiiltäen.
"No totta kai olisin, mutta ei se olisi ollenkaan sama juttu!", vastasi Oth pian mustaturkin seuraavaan tiedusteluun. Kokonaan oli koristellun pikkukoiran mielestä pudonnut se tosiasia, että hän olisi mielellään vain jäänyt katselemaan isoa ja mielenkiintoista kalaa. Lopulta olisi tuo varmasti hoksannut paeta, mutta se olisi tapahtunut aivan liian myöhään.

Aikansa tuijoteltuaan pyörähti uros taas ympäri, tällä kertaa omaa häntäänsä jahdaten. Pieni kikatuskin pääsi eläimen suusta, eikä hännä alituinen pakeneminenkaan ottanut päähän. Oli vain niin ihanankivanmahtava tunne, kun sai välillä vähän jännitystä elämäänsä. Saattaisi hainkuvatus öisin pikkuisen unissa vielä seikkailla, mutta se ei ollut tämän ajan murhe.
Naps, häntä jäi pienten leukojen väliin ja leikki loppui. Nopeasti suu irrotti kuitenkin otteensa ja pötkyläinen uloke jatkoi iloista heilumistaan, itse eläimen jatkaessa pomppimistaan rannalla.
"Olet kuule Sue tosi rohkea ja kaikkea. Ja kiltti ja kiva. Kyllä, kyllä sinä olet sankari.", jatkoi pikkuinen vielä varmistelua asiasta. Silmät kuitenkin jo suuntautuivat hakailevan oloisesti kauempana siintävään metsikköön. Sinne voisi seuraavaksi mennä tutkimusretkelle. Jaksaisikohan musta ystävä tulla mukaan? Nopeasti kääntyi pieni pää jälleen kohti märkäturkkista Suellenia. Toinen näytti kyllä aika väsyneeltä. Mitähän tässä nyt tekisi, mietti koira paikoillaan täpistellen.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Jan 2, 2008, 19:29

Sue virnisti Othellon puheille. Toinen oli ihan höpsö.
"En nyt sentään", se tokaisi ja pyrki istumaan, onnistuen yrityksessään.
Se katseli kuono osoittaen alemmas Othellon pirteää olemusta. Mahtoikohan toinen olla koskaan surullinen? Olikohan tuolla koskaan ongelmia? Ainakin tumman suden oli vaikea kuvitella toinen täysin surullisena. Eräällä tavalla Sue kadehti Othelloa, kunpa hänkin jaksaisi olla aina pirteä ja iloinen. Mutta ei, Suen tilanteessa se oli täysin mahdotonta.
"Kyllä sinäkin olet rohkea", narttu vastasi toiselle virnistäen, "moni koira tuskin uskaltautuisi noin syvälle uimaan."
Tai ehkä kyllä normaalikokoinen koira uskaltautuisi, mutta että Othellon kokoinen kirppu. Ja Othello oli omalla tavallaan rohkea. Eihän tuo edes tajunnut aluksi pelätä haita, mutta se taas saattoi johtua pelkästä tyhmyydestä. Mutta ei chihu tyhmä ollut, ei ainakaan Suen mielestä, koira oli vain hiukan erikoinen. Othellon tapaisia hän tapasi harvoin ja oli onnellinen, että maa kantoi päällään moisia pikku räpättäjiä.

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by hitodama on Jan 3, 2008, 1:23

Ilosta suorastaan hehkuen kuunteli Othello korvat höröllä Suellenin kehuja, suupielten vetäytyessä lähes mielipuoliseen virneeseen.
"Niinpä! Mutta mä olenkin tosi hyvä uimaan, niin kyllä mä uskallan!" Pieni rintakehä näytti paisuvan ylpeydestä, hännän heilahdellessa yhäkin vauhdikkaasti. Hän oli rohkea. Ehkä hänkin olisi vähän sankari. Ooh kun oli hienoa.
Nopeasti ja äkkiarvaamatta lähti chihu metsään vielä vilkaistuaan pinkomaan jälleen kohti mustaturkkista naarasta. Hän oli tehnyt päätöksensä uusien seikkailujen suhteen, mutta toinen pitäisi ensin hyvästellä kunnolla. Olihan tuo sentään oikea hengenpelastaja!

Toinen oli päässyt jo istumaan, joten tällä kertaa halauksen kohteeksi joutui vielä merivedestä märkä etujalka. Sitä kohden pikkuinen hyökkäsi etukäpälät ojossa, valmiina kietoutumaan raajan ympärille.
"Kiitti ihan hirveesti kaikesta, Sue. Sä olet ihan tosi hyvä tyyppi!", penikka kimitti, irrottaen sitten otteensa ja katsellen suurilla, kirkkailla silmillään toista. Kuinka kauniilta takkuturkkinen susi rotukoiran mielestä näyttikään! Pieni pää kallistui ja silmät painuivat sirrilleen, kun pienokainen jatkoi puhumista kimeällä äänellään.
"Mä aion lähteä nyt, mutta kyllä me varmaan vielä nähdään." Hyväuskoisesti uros uskoi aina tapaavansa ystävänsä uudelleen, olkoon saari kuinka vaarallinen paikka hyvänsä. Seuraava kohtaaminen ei tosin olisi ehkä niin mukava, jos lahkolaisuus Suen mieleen alkaisi enemmänkin vaikuttaa. Onnekseen ei chihuahua sitä kuitenkaan tiennyt, vaan piti ystäväänsä maailman hienoimpana olentona.

Samassa tuo hypähti ilmaan ja koetti näykkäistä toista leikillisesti nenästä, kuten oli aiemminkin tehnyt. Hampaat kuitenkin louskaisivat tyhjää, ei niiden ollut tarkoituskaan toista satuttaa. Hentoiset jalat tömpsähtivät hiekalle ja aloittivat juoksumatkansa kohti kauempana siintäviä puita. Pomppien ja kieppuen kävi elikon matka, mutta varsin nopeasti tuo kuitenkin muuttui liikkuvaksi läntiksi hiekan väriin sulautuen.
"Heiii heii!", kuului vielä kauempaa, ennen kuin ikiliikkuja katosi metsän suojiin.

// Sinne se nyt kipitti. Kiitoksia kovasti pelistä, oli hauskan toiminnallista ja kaikkea. n__n //

Re: Huomenta pilvet, huomenta taivas, onkos aamu u
Post by chiazza on Jan 3, 2008, 17:00

Othello hyvästeli varsin riemukkaasti Suen joka vain nyökkäili. Sitten pikkuruinen meni ja silleen. Toivoi hukkakin hiljaa mielessään, että näkisi pikkuruisen koiran. Ehkäpä joskus sitten.
Lähtipäs susi hukkanenkin sitten pois rannalta hyvillä mielin uudesta tuttavastaan, jos nyt voisi jopa sanoa ystävästään. LOPPU. THE END ja silleen.

[[Kiitos vain todellakin peliseurasta Toivottavasti nämä nyt vielä joskus toisensa kohtaa.]]