Othello - RPGs

Carmis » Nuotiopaikka » Onni saavuttamaton

Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 6, 2011, 13:33

Oli tyyni, pilvetön ilta, jona edes tuuli ei jaksanut kiusata maan päällä kulkevia eläväisiä kylmällä puhalluksellaan. Lehtimetsän seasta sammaleiselle aukiolle asteleva jättimäinen koiraeläin ei tosin kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota, sillä eipä hän olisi viimaa edes tuntenut. Ardanteksi nimetty puolikuulainen haravoi maisemaa kuitenkin totisen näköisenä katseellaan ja selvästi etsiskeli jotakin.
"Täällä se oli, täällä mä näin ihan varmasti sellasen tyypin!" luppakorvaisen takaa esiin putkahtava Othello-chihuahua kimitti innoissaan.
"Oletko ihan varma, että se oli Carmiksen johtaja? Se jolle juttelit?" Ardante varmisti. Pienikokoinen ystävänsä oli väittänyt edellisenä päivänä törmänneensä näillä main koirasuteen, joka vastasi ulkomuodoltaan sitä, millaiseksi laumansa kanssa varsin vähän tekemisissä ollut puolikuulainen oli Fioren aina kuvitellut. Hän olisi tahtonut kuitenkin tavata johtajanaaraan henkilökohtaisesti jo siitäkin syystä, ettei edes muistanut oliko ollut itse paikalla emonsa hoitaessa hänen ja sisaruskatraansa laumaan liittymistä - ja jos olikin, hän oli ollut silloin vasta asioista mitään ymmärtämätön pikkupentu.
"No ei se sanonut sitä, mutta ainakin se oli ruskea ja lihava ja kiltti ja naaras. Hei tuolla ainakin on joitakin, katsokaa! Ehkä se on siellä!" Othello vastasi, jolloin Ardakin huomasi pienen koiraeläinjoukkion sammalaukion toisella laidalla. Hän ei ollut valmistautunut kokonaisen porukan kohtaamiseen ja käänsikin kuin tukea hakien katseensa taakseen, etsien maisemasta syvästi rakastamaansa naarasta, Bedioa.
"Käydäänkö katsomassa?" hän uteli siropiirteiseltä sudelta.

// Mezzeyh! //

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 6, 2011, 15:06

Bedio kulki eteenpäin iloinen hymy kasvoillaan häntä iloisesti vispaten. Naaras oli kuitenkin tavanomaisempaa rauhallisemmalla tuulella, sillä Ardante oli saanut lapsenomaiseen suteen jonkin verran tasapainoisuutta omalla rauhallisella käytöksellään. Othello tosin oli aivan ääripää ja sai Bedion useinkin mukaansa riehakkaisiin tempauksiinsa.
Naaras ei tiennyt Carmiksesta ja tai sen johtajasta mitään, joten tyytyi vain kuuntelemaan iloisesti hymyillen kuinka parhaat ystävykset juttelivat varsin värikkääseen sävyyn niin kuin aina.
Oman laumansa asioihin Bedio taasen pyrki aina ottamaan osaa ja olikin käynyt laumakokouksissa oikein mielellään pyrkien tapaamaan uusia tuttavuuksia ja tutustumaan muihin laumalaisiin. Lisäksi uusi alfa oli varsin kohteliaan ja mukavan oloinen, joten oli ilo käydä kokouksissa.
”Ettekö ole tavannut häntä kokouksissa tai missään?” naaras kysyisikin hyväntuulisesti.
Othellon iloinen kerronta mahdollisesta alfasta oli kerrassaan huvittava ja kun pieni koira huomasi toisella laidalla olevan joukkion ei mustavalkoinen susi voinut olla kohottamatta katsettaan väkijoukon suuntaan varsin innostuneena.
Ardanten tukea hakeva katse sai Bediolta vastaan lempeän hymyn ja susi nyökkäsi kevyesti.
”Mennään vain, on aina mukava tavata uusi tuttavuuksia”, naaras sanoi siirtyen Ardanten rinnalle, jonne hakeutui kuin huomaamattaan. Uros oli sudelle hyvin tärkeä monessa asiassa, Ardante oli myös eräänlainen tukipilari, aina varman rauhallinen ja horjumaton.


// Jeesh! //

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 7, 2011, 0:35

Kuullessaan Bedion kysymyksen pudisti Ardante hieman suruissaan päätään.
"En ole ikinä kuullut Carmiksen pitämistä kokouksista... Ja Othello kuuluu Djalaan. Tiedän hänen saaneen joskus sanan kokoontumisista, mutta minä en ole kuullut oman laumani osalta mitään. En tiedä eikö tapaamisia ole pidetty vai enkö vain tiedä niistä", uros selitti. Hänestä tuntui pahalta olla niin kovin pihalla oman laumansa asioista, mutta minkäs teit, kun perheessään oltiin painotettu aina laumaa enemmän sukuun liittyvää yhtenäisyyttä.
"Tulkaa joooooo", edelle pyyhältänyt Othello vinkui, mikä sai Ardanten huokaisemaan raskaasti ja psyykkaamaan itseään Bedion kannustamana tulevaa kohtaamista varten. Jos oli pienikin mahdollisuus, että Fiore olisi kauemmas leiriytyneessä joukossa, olisi vierailu varmasti vaivan arvoista.

Vaikka puolikuulainen lähtikin harppomaan metsänrajassa olevaa joukkoa kohden, juoksi Othello koiraeläinten luokse sellaisella vauhdilla, että hän oli paikalla kauan ennen suurikokoisempia tovereitaan.
"Hei hei hei hyvää iltaa!" pieni uros haukahteli tervehdykseksi ja sai siten joukon kahden aikuisen kääntämään katseensa häntä kohden.
"Iltaa vaan", ruskeasävytteinen susiuros - selvästi carmislainen, kuten koko muukin joukko - vastasi ystävälliseen sävyyn, vaikka katsoikin kulmat vakavassa kurtussa perhettään lähestyviä muukalaisia.
"Isä, ketä noi on?" yksi pariskunnan kolmesta pennusta kysyi uteliaana painautuessaan vasten vanhempansa jalkaa. Näky sai Othellon hihittämään ja vispaamaan iloissaan häntäänsä, sillä hän suorastaan rakasti pentuikäisten lajitovereiden kanssa peuhaamista, ja täällä noita karvakeriä näkyi olevan useammankin kappaleen verran!

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 8, 2011, 20:21

Bedio hymähti mietteliäästi.
”Ehkä niitä ei ole vain pidetty, sillä meidän kokouksista on aina ilmoitettu ulvonnalla, jotta sana kiirisi mahdollisimman monelle”, susi selosti miten Befalas oli hänen aikanaan toiminut ja olihan susineiti jo kahdessa kokouksessa ollut. Kokoukset olivat varsin mielenkiintoisia ja oli hyvä tietää kuinka laumalla sujui. Tosin jos naaras oikein muisti oli molemmissa kokouksissa ilmoitettu alfan vaihtumisesta, mahtaisiko kokouksia noin muuten edes olla, siihen ei mustavalkea osannut vastata.
”Tullaan tullaan!” susi hihkaisi Othellolle, joka viiletti jo edellä. Naaras lähti Ardanten rinnalla kohti joukkiota iloisen hymyn levitessä hänen kasvoilleen.

Bedio ei voinut olla naurahtamatta suloiselle näylle, eihän joukossa tainnut olla Fiore vaan kyseessä oli suloinen pieni perhe!
”Iltaa, minä olen Bedio”, susi tervehti iloiseen tapaansa päästessään viimein joukkion luokse. Korkeajalkainen otus kumartui vanhempansa jalkaan takertuneen ruskean pennun tasolle ja hymyili tälle lempeästi.
”Tervehdys.”
Pennut olivat myös Bedion mielestä hurjan suloisia otuksia ja mitä mainiointa leikkiseuraa. Vaikka Bedio olikin jo aikuinen, ei naaras ollut mieleltään niin kovin vakavaa sorttia vaan enemmänkin samaa luokkaa kuin Othello, iloinen ikilapsi joka leikki mielellään niin nuorempien kuin oman ikäistenkin kanssa.

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 9, 2011, 21:53

"Voi olla", Ardante myönteli vaitonaisena ja nyökäytti hyväksyvästi päätään Bedion tarjoamalle selitykselle. Tuntui kyllä aika hullulta että lauma ei kokoontuisi kertaakaan liki kolmeen vuoteen, mutta ei kai se mahdotonta ollut.
Uros työnsi kuitenkin omakohtaiset mietteensä syrjään lähtiessään toveriensa kanssa kohti vieraiden koiraeläinten joukkoa. Jos Fiore olisi paikalla, olisi tällainen spekuloiminen nimittäin vallan turhaa, kun nuorukainen voisi kysyä mieltään polttavia asioita suoraan johtajaltaan.

Turhaa oli kuitenkin Ardanten toivo, sillä päästessään lähemmäksi hän tajusi, ettei ryhmässä ollut ketään edes etäisesti Fiorea muistuttavaa. Joukon ainoa täysikasvuinen naaras oli kellanharmaa susi, joka taisi olla saapunut perheineen yöpymään sammalaukion laidalle.
"Joo toi tossa on tosiaan Pedio ja mä oon Othello ja toi jätti on Ari-- tai no Ardante. Kiva tutustua!" paikalla jo tovin pomppinut chihuahua selosti mustavalkean suden jäljessä.
"Hei Pedio!" huikkasi isänsä jaloissa pyörivä pentu koiran lausuntamallia toistaen, mikä sai susiuroksen naurahtamaan hyväntahtoisesti ja jo jokseenkin rentoutuneesti.
"Ette olisi sattuneet näkemään Carmiksen johtajaa Fiorea näillä main?" uteli puheenvuoron viimein itselleen nappaava Ardante, joka ei toiveikkaasta sävystään huolimatta näyttänyt turhan luottavaiselta. Ja koska hän ei enää osannut elätellä järin suuria toiveita alfanaaraan löytymisestä, ei hän myöskään pettynyt pahasti saadessaan keltaiselta sudelta vastaukseksi pahoittelevan päänpudistuksen.
"Ei, ei täällä ole näkynyt teidän lisäksenne tänään ketään. Ja jos totta puhutaan, emme ole Carmikseen kuulumisesta huolimatta tavanneet johtajaamme hyvään aikaan. Onko joku teistä carmislaisia? Tahtoisimme liittää pentummekin laumaan, mutta ei se ilman johtajaa oikein käy", nuori äiti jutteli, kun kaksi taemmaksi jättäytynyttä jälkeläistään alkoi viimein myös hivuttautua uteliaana pois emon helmoista ja kohti kiinnostavia muukalaisia.

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 15, 2011, 16:59

Bedio ei koskaan korjannut Othellon tekemää virhettä hänen nimessään vaan naaras pikemminkin hymyili onnesta kun pieni koira väänsi alkukirjaimen väärin. Ja niinhän tietysti teki uusi pieni tuttavuuskin, sillä tämä tuntui kovasti innostuvan Othellosta enemmän kuin muista vieraista. Mutta Othello olikin aina niin iloinen ja menevä veikkonen, että kuka pentu tästä nyt ei olisi pitänyt.
Bedion kasvoille valahti harmistunut ilme kun vieras naaras kertoi, ettei johtajaa ollut näkynyt vähään aikaan.
”Voi onpa harmi. Ardante kuuluu Carmikseen, minä tulen Befalasista ja meillä kyllä on kokouksia järjestetty, johtajan vaihdoksen vuoksi tosin, mutta siltikin”, susi selitti leveästi hymyillen ja perhettä hyväntuulisesti silmäillen.
”Minusta olisi johtajan aika vaihtua, lauma polkee paikallaan eikä kukaan tiedä mistään mitään, vaikka Fiore oikein ystävällinen ja lempeä johtaja onkin”, perheen isä jutteli rauhallisesti, vaikkakin jokseenkin kyllästyneesti. Fiorea näkyi harvoin ja pennutkin pitäisi liittää laumaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja ruskeansävyinen uros toivoi, että paikan ottaisi joku joka saisi yhdistettyä laumaa ja asiat jälleen rullaamaan.
Emon takana piilotelleet pennut riensivät hekin innoissaan Othellon tykö ja katsoivat pientä koiraa ihmeissään.
”Oletpa sä pieni! Ihan meidän kokoinen!” pennut kailottivat yhteen ääneen. Othellon koristukset saivat myös ihmetystä omakseen ja pennut kuiskuttelivatkin toistensa korviin miten hienoja koruja pienellä Othellolla olikaan.

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 18, 2011, 23:49

Ardante oli hyvillään kun Bedio selosti hänen puolestaan joukon laumatilannetta, jolloin puolikuulainen saatto keskittyä rauhassa tarkkailemaan Othellon ja tämän uusien toverien kanssakäymistä. Chihuahua naurahteli juuri pentujen kommenteille ja ryhtyi selittämään jotakin rodustaan, jonka nimeä osasi hädin tuskin edes lausua oikein, kun puolikuulainen joutui kääntämään huomionsa takaisin perheen isähahmoon. Luppakorvaista koirasutta hätkähdytti avoimuus, jolla toinen puhui toiveistaan johtajan vaihtumisen suhteen, eikä omilleen ehdottoman uskolliseksi kasvatettu Ardante itse rohjennut sanoa moisiin kapinamielisiin aatteisiin juuta eikä jaata. Niinpä hän päätti vaihtaa puheenaihetta.
"Suloisia pentuja teillä", uros tokaisi sen verran vaivautuneena, että kellertävä susinaaras mulkaisi puolisoaan toruvasti, kuin kehottaakseen tätä pahoittelemaan töksähtävää suorasukaisuuttaan. Uros ei ollut katseesta tietävinään, mutta jätti sentään jätin kiusaannuttaneen puheenaiheen sikseen.
"Minkä ikäisiä he ovat?" Ardante jatkoi, jolloin yksi pennuista höristi korviaan ja tajusi, että hänestä ja hänen sisaruksistaan puhuttiin.
"Me ollaan kaksi!" sudenpentu julisti tomerasti, mikä sai isänsä pyöräyttämään silmiään.
"Kaksi mitä? Vuotta vai?" Tarkennus sai penikan sisarukset tirskumaan ja toisen heistä jatkamaan näpäytetyksi tulleen veljensä puhetta.
"Kaksi kuukautta! Isosiskot on kaksi vuotta ja ne on jo ihan isoja", nuorukainen paljasti, mikä sai Ardanten katsahtamaan Bedioon kuin hän olisi yllättynyt suurestikin siitä tiedosta, että pariskunnalla saattoi olla elinaikanaan useampikin kuin yksi pentue. Eikä uros toden totta ollut koskaan ajatellutkaan että niin voisi olla, mutta eipä hän ollut muutenkaan miettinyt turhan paljon jälkikasvuun liittyviä asioita. Hän kyllä piti pennuista, piti kovastikin, mutta tiesi jossain alitajuntansa sopukoissa, ettei voisi mitenkään itse koskaan jälkeläisiä laittaa alulle. Mikä johti väistämättä siihen johtopäätökseen, ettei myöskään Bedio voisi saada omia pentuja! Ajatus kuristi puolikuulaisen kurkkua, mutta hän yritti ottaa rauhallisesti ja katsoa, miten mustavalkoinen susi ylipäätään nuorten eläinten seurassa nyt toimisi. Voisihan vaikka olla niin, ettei Bedio tykkäisi villisti käyttäytyvistä pennuista ollenkaan, vaikka se kerrassaan epätodennäköiseltä luppakorvasta kieltämättä tuntuikin.

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 20, 2011, 15:34

Bedio vain jatkoi hymyilyään perheen isän suorasukaisista sanoista huolimatta ja Ardanten vaivautuminen sai naaraan heilauttamaan kevyesti häntäänsä. Olihan melkoisen rohkeaa ilmaista mielipiteensä niin kovin suoraan, ei Bediolla ainakaan ollut mitään pahaa sanottavaa yhdestäkään lauman johtajasta jonka oli joskus tavannut.
Pentujen iänselvitykset saivat hoikan suden nauramaan heleästi ja kääntämään katseensa Ardanteen, jonka ilme näytti jokseenkin hämmästyneeltä. Ei naaras itsekään ollut kovin perehtynyt siihen kuinka monta pesuetta saattoi naaras elämänsä aikana saada, joten susi tyytyi jatkamaan puheenaihetta eteenpäin.
”Ardantella on myös paljon sisaruksia”, naaras sanoi hymyillen lämpimästi puolisolleen ja kääntäen katseensa sitten pentuihin.
”Mahtaa olla mukavaa kun on isompiakin sisaruksia.”
Susi itse oli aina kovasti nauttinut omien sisaruksiensa seurasta, vaikka nämä olivatkin olleet saman ikäisiä. Hontelon hukan perään oli kuitenkin aina katsottu sellaisella huolella, että olisi voinut olettaa ikäeroa olevan parikin vuotta. Olosuhteet olivat kuitenkin olleet aivan toiset kuin tällä saarella.
Perheen äitikin puuttui jälleen puheeseen hymyillen huvittunutta vinoa hymyä.
”Heistä tosin ei ole kamalasti apua näiden vesseleiden kanssa, seikkailevat jo omilla teillään mikä on tietenkin hyvä. Pitäähän heillä olla omakin elämänsä”, emo sanoi katsoen uusia tuttavuuksiaan.

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 21, 2011, 14:48

Bedion hymyilevät kasvot ja heiluva häntä saivat Ardanten olon toisaalta paremmaksi, mutta toisaalta ne myös kiusasivat huomattavissa määrin hänen mieltään. Olisi nimittäin ollut huomattavasti helpompaa, mikäli susi olisi vaikuttanut pentujen läsnäollessa edes jotenkin vaikealta tai jotenkin muutoin siltä, kuin ei olisi tahtonut olla näiden kanssa kovin läheisissä tekemisissä, mutta toinen oli yhtä lämminhenkinen ja ystävällinen kuin aina ennenkin. Surullista kyllä luppakorva tajusi, että vaikka naaras osasi olla hieman hassu ja hajamielinen tapaus, olisi tämä ollut puutteistaan huolimatta varmasti mitä ihanin äiti kelle tahansa pennulle.
"Joo, ja me ollaan nähty siskot ainakin kolme kertaa! Yhellä niistä on poikaystäväkin", yksi pennuista tirskui ja tunsi selvästikin loputonta huvitusta viimeksi mainitsemaansa seikkaa kohtaan. Ardanten moiset puheet saivat kuitenkin vilkuilemaan Bedioa entistä kiusaantuneempana, minkä ansiosta susiperheen isähahmo veteli omia johtopäätöksiään uusien tuttaviensa keskinäisistä suhteista.
"Te taidatte olla sen verran nuoria, ettei yhteistä jälkikasvua vielä ole, vai kuinka? Ellei tuota pikkukoiraa sitten lasketa", uros kiusoitteli vaitonaisimman pennun kanssa painiskelevaa Othelloa katsahtaen.

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 24, 2011, 13:04

”Oi sepäs on hienoa!” naaras hihkaisi pennulle yhtyen toisen iloon varsin mutkattomasti, Bedio noin muutoinkin oli etevä muuntamaan oman mielialansa vastaamaan muiden mielialaa.
Ardanten kiusaantuneelle hymylle susi ei oikein tiennyt mitä tehdä, naaras tyytyi vain hymyilemään rohkaisevasti. Turhahan sitä tässä oli pentujen puheista kiusaantua!
Perheen isän sanat saivat suden kihertävään nauruun, vaikka naaras pudistelikin ahkerasti päätään.
”Ei me nyt kovin nuoria olla. Ja ei me ajateltu hankkia jälkikasvua”, naaras sanoi yhä hymyillen. Ei susi ollut lainkaan harmistunut ettei hän Ardanten rinnalla saisi omaa lapsikatrasta, lisäksi susi nautti elämästä näinkin, leikkien muiden pentujen kanssa. Ja Othellon. Othello riitti Bediolle varsin hyvin, naaras kun olisi kuitenkin lellinyt omat lapsensa leikeillä ja jäniksillä, köyhällä ruokavaliolla tosin tuskin olisi juhlimista.
”Me viihdymme kahdestaan, tai siis kolmistaan”, naaras julisti vankasti nyökäyttäen pontevasti päätään vakuuttaakseen perheen vanhemmat.
Eivät he oikeastaan olleet asiasta puhuneet, mutta eipä siinä mitään puhumista ollutkaan. Olisi ollut epäreilua kiusata urosta aiheella, joka liittyi hänen omiin puutteisiinsa. Eihän uroskaan kiusannut Bedioa laihuudesta ja kyvyttömyydestä puolustaa itseään.

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 24, 2011, 14:35

Taas sai Ardante aihetta hämmästymiselle, kun Bedio vastasi susiperheen isälle tavalla, jota uros ei ollenkaan osannut odottaa. Hän ei ollut tajunnut että kumppaninsa oli jo käsitellyt heidän suvunjatkamisasioita mielessään - tavanomaisen miehen tavoin puolikuulaisen kun oli hieman vaikea uskoa, että muut tulisivat pohtineeksi sellaisia asioita, joita hän itse ei liiemmin ajatellut. Mutta se, että mustavalkea susi oli päättänyt tyytyä pelkkään Ardanten ja Othellon seuraan... Luppakorva ei tiennyt miten olisi siihen suhtautunut. Tämä oli toki taas kerran osoitus Bedion loputtomasta jalomielisyydestä, jota kumppaninsa jaksoi aina hämmästellä, mutta samalla se oli niin kovin väärin. Ei noin puhdassieluisen olennon olisi saanut vain alistua kohtaloonsa ja yrittää elää toisten puutteiden ehdoilla.
"Vai sellaista. Pakko kyllä sanoa, että on noista rääpäleistä kuitenkin melkoisesti iloa. Vastuutakin tosin, mutta ei sitä ajattele sillä lailla", susiuros vielä silmäänsä vinkaten kiusoitteli, sillä hän oli vallan tietämätön uusien tuttaviensa pennuttomuuteen vaikuttavista seikoista. Hän oletti, ettei kaksikon "biologinen kello" vain ollut lähtenyt vielä tikittämään.
"Vastuusta puheen ollen, pienokaisten alkaisi olla aika käydä levolle. Heiltä kestää kuitenkin aikansa rauhoittua kunnolla tuollaisen riehumisen jäljiltä", puuttui perheen äiti keskusteluun. Ardante oli varsin kiitollinen keskeytyksestä, sillä vaikka susiperhe sinänsä ihan mukava olikin, oli heidän seuransa saanut uroksen ajattelemaan niin hankalia asioita, että hän tunsi haluavansa päästä omaan rauhaan mietteitään pyörittelemään.
"Ehkä meidänkin pitäisi sitten jatkaa matkaa. Othello! Oth, tule!" puolikuulainen huikkasi vakavana, mikä sai chihuahuan keskeyttämään paininsa pennun kanssa.
"Ääääääääh okeiiiii", koira vinkui vastahakoisena, mutta lähti kuitenkin kehotuksen mukaisesti hilautumaan kohti ystäviään.

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 24, 2011, 16:50

Bedio hymyili hyväntahtoisesti susiurokselle mutta ravisti päättäväisesti päätään.
”Me olemme jo iloisia ja onnellisia”, susineito sanoi kääntäen hellyyttä huokuvan keltaisen katseensa Ardanteen. Hänellä oli kaikki tarvittava ja susi oli onnellisempi kuin koskaan ennen ja ilman pentuja. Ei hän kaivannut pentuja, niiden tuomaa iloa ja vastuuta. Hänellä oli tarpeeksi tekemistä itsensäkin elättelemisessä.
Nyt alkoi jo mustavalkeakin tuntea pientä ahdistusta susiuroksen kiusoittelusta, vaikka hyvällähän toinen vain. Bedio pohti kuitenkin miltä koko keskustelu Ardantesta tuntui, naaras ei halunnut uroksen tuntevan itseään kyvyttömäksi tai vievänsä heiltä mahdollisuuden. Bedio ei kieltänyt, että ajatus omasta perheestä oli soma ja viehättävä, mutta hän oli tyytyväinen nyt.
”Niin, Othello tosiaan taisi saada heidät innostumaan”, naaras kuitenkin naurahti pienestä kiusaantumisestaan huolimatta. Ardanten hiljaisuus taas alkoi vallata alaa suden mielessä, naaras oli huolestunut kun uros ei puhunut juuri mitään. Vaikka toki Ardante oli muutoinkin hiljainen, mutta tänään erityisen hiljainen. Tai kenties syy oli seurassa.
Othellokin saatiin vastentahtoisesti liikkeelle ja olisi aika jatkaa matkaa.
Susiemo kutsui pienokaisensa takaisin ja lähti edellä pesälle toivottaen kaikille kuitenkin hyvät illan jatkot.
”Hyvää illan jatkoa ja onnea tulevaisuudelle. Hei rakkaani odotas nyt minuakin!” susiuros sanoi ja lönkötteli sitten perheensä perään vaikuttaen varsin kiintyneeltä puolisoonsa ja pentuihinsa.
”Sitä samaa teille”, naaras toivotti uroksen perään kääntäen sitten huolestuneen katseensa Ardanteen.
”Onko jokin hätänä? Vaikutit niin kiusaantuneelta ja hiljaiselta”, susi kyseli hellästi puolisoltaan ollen varsin kiinnostunut mitä uroksen päässä pyöri.

Re: Onni saavuttamaton
Post by hitodama on Nov 25, 2011, 1:09

Susiperhe teki lähtöä, ja mielenosoituksellisesta jurottamisestaan huolimatta yltyi Othello nopeasti unohtamaan kaunansa ja edes hyvästelemään mukavat pennut omalla riehakkaalla tavallaan, kun ei kerran saanut enempää näiden kanssa telmiä.
"Hei hei heiiiii! Nähään taas joskus päivällä, niin voidaan leikkiä kauemmin! Tulkaa joskus käymään Djalassa, meillä on hiekkarantakiiiin!" chihuahua kiljui häntä vispaten, ja loittonevan perheen vanhemmilla oli täysi työ saada jälkeläisensä kulkemaan kohti pesäkoloa sen sijaan, että naperot olisivat kääntyneet takaisin hassun pikkupiskin luokse. Vasta Bedion ryhtyessä juttelemaan Ardantelle kääntyi koristeltu uros kohti tovereitaan ja jäi seuraamaan mistä nyt oikein oli puhe.
"Ei, ei minulla mikään... Olen vain vähän väsynyt", puolikuulainen vastasi puolisolleen ja yritti hymyillä tälle vakuuttaakseen kaiken olevan hyvin, mutta jopa Othello tajusi toisen feikkaavan.
"Äh se vaan on sellanen aina kun on paljon vieraita ympärillä! Vaikka on itse noin iso ja pelottava, niin silti se tuntuu pelkäävän kaikkia muita paljon enemmän kuin ne sitä", chihuahua selitti kokeneesti, eikä Ardante korjannut toisen sanoja. Tottahan koira tavallaan puhui, vaikka tällä kertaa vaitonaisuuden takana oli kieltämättä muutakin.
"Mennään mekin nukkumaan. Alkaa tulla pimeä", luppakorva jatkoi, käänsi katseensa pois toisista ja lähti suorin tein harppomaan kohti metsää. Vaikka tuskin saisi unta aatostensa takia, oli uros toden totta uupunut ja halusi päästä pois koko tästä paikasta. Othello taasen oli iloinen ylipäätään siitä, että he lähtivät jälleen liikkeelle, mistä syystä hän alkoikin veikeästi hyräillen pomppia toisten mukana kohti lehtipuiden suojaa.

// Jätetäänkö tämä tähän ja aloitetaan vähän ajan päähän sijoittuva peli kohtapian jonnekin toisaalle? =) //

Re: Onni saavuttamaton
Post by ticarri on Nov 25, 2011, 15:05

Bedion kasvoille nousi huolestuneet kurtut eikä naaras oikein niellyt Othellon kertomusta vieraista, vaikka susi toki tiesi Ardanten olevan aina vieraiden seurassa jokseenkin vaisu. Ei näin vaisu kuitenkaan. Urosta vaivasi aivan selkeästi jokin, mutta jankkaaminen ei ollut sopiva tapa lähestyä asiaa.
”Niin kai”, naaras vastasikin epäilevästi katsellen puolisoaan huolestuneena.
Totta vie Bediokin alkoi olla jo hivenen uupunut, vaikka sudella riittikin yllättävän paljon energiaa yhdelle päivälle. Energiataso tuntui jopa kohentuneen Ardanten myötä, sillä susi oli syönyt useammin kuin yksin ollessaan. Toisinaan susi unohti olla syömättä jopa päivänkin ajan. Ja nälkää neito ei tuntunut elimistönsä säästöliekin tähden.
Bedio ravasi Ardanten perään silmäillen urosta aina välillä. Puolikuulaisesta ei kuitenkaan väkisin saanut irti mitään, olisi turha edes yrittää.

// Juu aloitetaan vain. : ) //