Othello - RPGs

Djala » Lehtimetsä » Voivatko aikuiset leikkiä?

Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 3, 2008, 1:50

Oli oikein nätti ja aurinkoinen päivä valoisassa lehtimetsässä, joka Djala-nimiselle koiraeläinlaumalle kuului. Vehreiden puiden lehdet havisivat unettavasti toisiaan vasten pienoisten tuulenpuuskien saattelemana ja linnut liversivät käsittämättömällä kielellään viestejä toisille kaltaisilleen. Vaikka tunnelma luonnon helmassa olikin erittäin rentouttava, ei sillä ollut erääseen pienikokoiseen elikkoon mitään vaikutusta.
Othelloksi nimitetty chihuahuanrääpäle ähisi ja puhisi äänekkäästi kaivaessaan varsin merkittävän kokoista kuoppaa punaisia marjoja kasvavan pensaan juurella. Tassunsa jo ruskeiksi mullasta saanut koira kannatteli suussaan pitkulaista luunkappaletta, vakaana aikomuksenaan haudata se pehmoiseen maahan. Pienet tassut viuhuivat edes takaisin viskoen multaa tasan sinne, minne nyt vain ikinä sattuisikaan lentämään.

Lopulta nuori uros pysähtyi ja katseli hengästyneenä aikaansaannostaan. Päätään kallisteli koira puolelta toiselle, ennen kuin pinkaisi parin metrin päähän ja jatkoi tiirailuaan. Häntä pystyssä se kipitteli kohta takaisin työmaalleen ja pudotti aarteensa kuoppaan. Hiljaa tumpsahtaen putosi jonkin eläimen edesmennyt tukirangan osanen mullan sekaan, mutta ei näyttänyt yhtään asettuvan mukavasti kohdalleen. Ei, toinen pää jäi ikävällä tavalla törröttämään ylemmäs toista. Kulmiaan kurtistaen pikkuinen elikko urahti ja nyppäsi esineen takaisin kitaansa. Eipä riittänyt pienen koiran älykkyys kuopan oikean muodon arvioimiseen, joten tuo oletti vian olevan kaivannon syvyydessä. Niinpä palasi rotukoira takaisin työhönsä, korvat heiluen ja luuta suussaan kannatellen.

// Emua ja Ronkkaa odottelemme. //

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 3, 2008, 22:18

# Huhhahhei, näin saavuin tökköaivoinein! #

Päivä oli kerrassaan ihanteellinen, loistava mukavaan kävelyyn tai vietettäväksi ystävien kanssa. Punaturkkista koiraa kaunis ilma ei kuitenkaan kiinnostanut, se toteutti päivittäisen vaeltelunsa saarella säästä riippumatta. Punaturkkia ei myöskään kiinnostanut muiden seura tai hauskan pito, se viihtyi omassa jylhäisessä yksinäisyydessään kaikkein parhaiten.
Rongoteus kantoi kaksipäistä sirppiään leukojensa välissä ja kalautti joka askeleella metalliset suojuksensa yhteen. Se oli palaamassa takaisin ladolle, jota uros oli oppinut pitämään majapaikkanaan heti saarelle tultuaan. Toivottavasti paikalla ei taas olisi ei-toivottuja vieraita. Se oli jo valmiiksi pahalla tuulella, kun se oli kerrannut mielessään useita kertoja tapahtunutta Lahkoon liittymistä.
Tuore lahkolainen mutkitteli laiskasti puiden lomasta, kunnes se äkkiä oli kuulevinaan ääniä. Olikohan lie jokin pikku jyrsijä kaivelemassa koloaan? Paljoakaan äänistä välittämättä punaturkki jatkoi kulkuaan kohti latoa, mutta seisahtui heti kierrettyään pensaan. Jokin pikkuinen elikko tosiaan oli kaivelemassa koloa itselleen, mutta tuo otus oli vastoin Ronkan odotuksia koira.
Välittömästi kettinkinaaman olemus muuttui. Se kohotti päänsä ja häntänsä ylhäälle ja otti kasvoilleen normaalia tuimemman ja vakuuttavamman ilmeen. Noin pienen koiran Rongoteus ei antaisi hyppiä silmilleen.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 4, 2008, 1:53

Multaa ryöpsähteli pieninä kokkareina sinne tänne, kun Othello jatkoi kulmat kurtussa kaivantojaan. Oman ähinänsä keskellä ei nuorukainen kuullut lainkaan saapuvaa punaturkkia, vaikka tuon jalat varsin mielenkiintoisen kolahduksen joka askeleella päästivätkin. Vaihtaen välillä puolta työmaallaan pomppi chihuahua sinne tänne, lopulta pudottaen jälleen luunpalasen keskelle syväksi käyvää kuoppaa. Huokaus pääsi pienten leukojen välistä elikon huomatessa, ettei aarre vieläkään ottanut sopiakseen kätköpaikkaansa. Tilanteen hiljaa hyväksyen nosti uros luun takaisin leukoihinsa, mutta pienen pään kohotessa ylös kuopasta sattui ylisuurten silmien näköpiiriin jotakin aivan uutta.

Hetkisen vietti Oth vain silmiään räpytellen, hölmistynyt naama Rongoteukseen suunnattuna. Oho, mistäs toinen tuohon oli tupsahtanut? Ja voi hitsi että toinen oli iso! Itse minimaalisen kokoinen elikko oli aina jaksanut ihailla suurempiaan, vaikka joskus pelko olisi ollutkin aiheellisempaa. Nytkin kuitenkin alkoi piiskamainen häntä viuhtoa halki ilman vinhaa vauhtia, kun ilahtunut hymy kiiri luuta piteleville huulille.
"Hei!", huikkasi vaalea koira hampaidensa välistä kimeällä äänellään. Kirkkaat silmät tapittivat kiinteästi, ehkä jopa hieman mielipuolisen oloisesti, punaturkkista jättiä.
"Auttaisitko vähän tämän kuopan kaivamisessa?", kysyi nuorukainen sen kummempia esittelyjä vaatimatta. Samassa rotukoira hyppäsi ylös kaivauksestaan, tullen paremmin vieraan uroksen näkyville. Tasaiselle maalle päästyään ravisteli Othello hiekkaisaa turkkiaan edes hivenen puhtaammaksi, jättikokoisten korvien lepattaessa villisti puolelta toiselle. Kaulaa kiertävä helminauha vain kilisi, kun pieni eläin koetti ravistaa likaa pois itsestään. Hiukan meni moisessa jopa pää pyörälle, mutta silti katseli rakki toista jälleen anovasti kirkkailla, pentumaisilla silmillään, kun oli päässyt lopulta pysähtymään.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 4, 2008, 17:58

Ronkka tuijotti aliarvioivasti kuopasta noussutta räppänää. Kaikesta päätellen chihuahua oli kätkemässä luuta tai jotain sellaista. Äh, uroksen edessä seisovan piskin kaltaisista pirteistä ja sosiaalisista ( ainakin sen käsityksen punaturkki heti ensimmäisenä sai ) persoonista se piti kaikkein vähiten. Mokomat saattoivat roikkua kannoilla ties kuinka kauan puhuen viime viikon heinäsirkanmetsästyksistä ja muusta turhasta. Tosin joskus muiden sosiaalisuus sai punaturkinkin avaamaan sainaisen arkkunsa.
Ketjunaama nyökkäsi ja hymähti tuskin kuuluvasti vastaukseksi toisen tervehdykseen. Pikkukoiran avunpyyntöön se ei sen sijaan vastannut mitenkään. Uros ei ollut kovinkaan altis antamaan apua kenellekään, joten se vain tuijotti vierasta ja huomaamattaan puri asettaan kovempaa. Kyllä noinkin pienen koiran luulisi tajuavan, että Rongoteus ei ollut halukas minkään sortin kuopan kaivamiseen.
Sen enempää huomiota toiseen kiinnittämättä lahkolainen päätti jatkaa matkaansa. Kulkunsa yhtäkkiä ryhdikkäämmäksi muuttaneena Rongoteus siirtyi reippaaseen kävelyyn.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 4, 2008, 22:29

Vieras oli hiljaa, tuijotti vain tuimana korkeuksistaan. Moista käytöstä oudoksuen kallisti Othello päätään kulmien noustessa samalla kysyvästi. Höh? Eiköhän punaturkkinen kuullut? Ei, oli tuo jotakin epämääräistä mumissut vastaukseksi tervehdykseen. Entä jos tuo ei osannut puhua?! Kauhea ajatus hyökkäsi pikkukoiran mieleen ja edes takaisin veuhtonut häntä pysähtyi kuin seinään. Koiralle jutustelu ja kommunikointi oli kaikki kaikessa, (hauskanpidon lisäksi tietenkin) eikä hän voinut kuvitella miten kauheaa olisi elää ikuisessa hiljaisuudessa. Voimatta sanoa sanaakaan. Kylmät väreet kulkivat pitkin ajatuksiinsa uppoutunueen rääpäleen selkää, silmien tuijottaessa yhä lasittuneina punaista koiraeläintä. Lähes jäi järkyttyneeltä länttiturkilta huomaamatta, että hänen mielenkiinnon kohteensa aikoi lähteä lätkimään. Ei koira kuitenkaan aivan niin transsissa ollut, vaan palasi hätkähtäen takaisin maan päälle isomman jatkaessa kävelyään. Hei mitä ihmettä?

Jos mahdollista, meni chihuahua entistäkin enemmän pyörälle päästään. Jalat kuitenkin toimivat ja lähtivät siten nopeasti viipottamaan vieraan uroksen perään. Vielä ei ollut vaaleaturkilla hajuakaan mitä toiselle aikoisi sanoa tai tehdä, mutta eiköhän asia hoituisi itsestään, kun sen aika tuli. Niin se oli aina ennenkin tehnyt. Suunnaton suru kuitenkin painoi rotukoiran mieltä tuon ajatellessa toisen kyvyttömyyttä puhumiseen. Voisiko mikään olla hirveämpää? Kuin huomaamattaan pudotti nuorukainen luun suustaan ja jatkoi juoksuaan saaden pian toisen kiinni.
"Hei! Heii odota!", kimitti Oth hätääntyneenä päästyään korukasvon vierelle ja lopulta eteenkin. Nopeasti vilkuilivat huolta tihkuvat silmät urosta, panivat merkille hassut killuttimet kasvoilla sekä suunnattoman kokoisen kepukan, jota tuo kantoi suussaan. Niistä pitäisi vielä kysyä, mutta ensin pitäisi toinen tietenkin opettaa puhumaan. Ei se vaikeaa voinut olla, olihan Othello itse niin hyvä puhelemisessa.
"Kuule, kyllä mä opetan sut puhumaan. Ihan helppoa se on, varmasti!", vakuutteli pikkuinen Rongoteukselle vaivautumatta edes tarkemmin tiedustelemaan, josko toisella olisikin jo puhumisen lahja. Mutta miksi muka joku jättäisi vastaamatta ja kävelisi vain pois, ellei olisi mykkä? Ei, mahdotontahan sellainen olisi, ajatteli koira häntäänsä hitaasti heilutellen ja myötätuntoisesti toiselle hymyillen.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 5, 2008, 0:37

Ronkan ikäväksi tuo pikkuinen otus päätti roikkua vielä punaturkin kannoilla. Ilmeisesti kettinkinaaman kylmä käytös ei lannistanut toista. Itseasiassa se ei saanut aikaan halutunlaista efektiä, pikku koira vain luuli kohdanneensa mykän! Tuntien pahantuulisuutensa yltyvän Rongoteus pysähtyi pikkukoiran hypätessä eteen.
Hämmästyneenä lahkolainen kallisti päätään vieraan sanoille. Mitä? Aikuiselle koiralle opetettaisiin puhumista? Sitä Ronkka ei aikoisi jäädä kuuntelemaan, mutta jotain oli nyt pakko sanoa. Uros huokaisi hiljaa ja piti katseensa chihuahuassa.
"Ei."
Punaturkki vastasi yksinkertaisesti matalallla äänellään. Jos Ronkalla olisi mennyt elämä paremmin putkeen viime aikoina, se olisi ehkä voinut repiä räppänän puheopetuksesta jotain hupiakin istumalla hiljaa ja kuuntelemalla, vaikkei se varsinaisesti perustunut muiden seurasta. Mutta jos uroksen ei tarvinnut itse tehdä paljoakaan sosiaalisen kanssakäymisen eteen, se kykeni pitämäänkin seurasta. Siitä oli niin pitkä aika, kun Ronkka oli viimeksi kunnolla puhunut jonkun kanssa.
Punaturkki huomasi eksyvänsä ajatuksissaan, joten se ryhdisti itseään, jos se mitenkään enää oli mahdollista. Uros oli jälleen valmis jatkamaan matkaansa takaisin ladolle.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 5, 2008, 1:16

"Ei?", kysyi Othello kallistaen päätään samaan suuntaan Ronkan kanssa. Mitäs tuo nyt tuollaista kävi väittämään?
"Onpas, ihan helppoa! Katso, tällälailla auotaan suu--" kesken sanojensa tajusi pikkukoira jotakin, mikä oli varsin yksinkertaisilta aivoilta jäänyt aiemmin huomaamatta. Silmät levisivät entisestään ja riemastunut hymy levisi aukinaisille suupielille.
"Hei sähän puhut! Sähän osaat!" Häntä alkoi viuhtoa vallattomasti, kun suunnaton huoli haihtui koiran mielestä. Oi autuutta, enää ei tarvinnut kuvitella sitä mieltä jäytävää tuskaa, jonkalaiseksi elikko oli mykkyyden ajatellut. Riemuissaan tuo alkoikin hyppiä paikoillaan tasajalkaa.
"Tosi hyvä juttu! Nyt sä voit kertoa mulle mikä toi kettinki on ja miksi se on tossa ja mikä toi kepukka on ja mitä sillä tehdään ja saanko mä katsoa sitä!", räpätti chihuahua yhä paikoillaan pomppien.
Othellon kanssa ei varmasti muodostuisi ongelmaa puheenaiheiden puuttumisesta saati pääsisi syntymään kiusallista hiljaisuutta. Siinä mielessä rotukoira olikin hyvää seuraa myös hiljaisemmille kavereille, mikäli nuo vain iloluontoista penikkaa sietivät. Usein eivät sietäneet, mutta ei se ollut eläintä lannistanut. Ainahan voisi yrittää uudestaan!
Innokkaasti hypähdellessään ja kieli suusta ulkona roikkuen jatkoi pieni uros punaturkin intensiivistä tuijotusta, vastauksia kyselytulvaansa odottaen. Eipä käynyt olennolla mielessäkään, että tuo tuosta voisi enää mihinkään lähteä. Ja vaikka lähtisikin, lähtisi chihu todennäköisesti perään.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 5, 2008, 3:04

Rongoteus tunsi hyvän tuulen puuskahduksen, joka johtui toisen hitaasta älyämisestä ja siitä seuraavasta riemusta. Hyväntuulisuus häilähti myös vakavilla kasvoilla, kun uroksen kasvojen tuimat piirteet lievenivät hetkeksi. Kuitenkaan punaturkki ei antanut ankean naamionsa kadota, vaikka chihuahuan iloisuus olikin varsin tarttuvaa.
Punainen ei oikein tiennyt, mitä tekisi pienempänsä suhteen. Toisaalta tuo olisi helppoa seuraa puheliaisuutensa ansiosta, mutta toisaalta Ronkka ei kaivannut seuraa. Hetken mietittyään suurikokoinen koira istuutui alas. Tuskin se enää tapaisi tämän jälkeen tuota pientä koiraa edessään. Tähän mennessä uros ei ollut onnistunut näkemään ketään tapaamaansa kahdesti, ja hyvä niin.
Lahkolainen laski päänsä alas ja pudotti kaksipäisen sirppinsä leuoistaan. Sitten se kohotti päänsä takaisin korkealle ja loi katseensa pikkukoiraan. Isoa koiraa seura hermostutti ja sen huomasi levottomista liikahduksesta. No, enää ketjunaama ei viitsisi lähteä poiskaan.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 5, 2008, 19:49

Toinen näytti olevan kahden vaiheilla seuraavan siirtonsa kanssa, mutta Othello odotti kärsivällisestä. Tai no, jos keskittymishäiriöisen olennon vauhdikasta pompintaa nyt voi rauhaisaksi nimittää. Tuo kuitenkin sai pidettyä kuononsa kiinni, mikä vaati erittäin suuria ponnistuksia. Lopulta odotus kuitenkin palkittiin, kun vieras istuutui alas ja pudotti kantamuksensakin eteensä. Pikkukoira olisi varmasti heittänyt voltin riemusta, mikäli olisi sellaiseen pystynyt, tyytyen nyt vain kikattamaan ja pomppimaan muutaman loikan pientä ympyrää kiertäen. Voitontanssin lopulta päätyttyä pinkaisi chihu kohti ruohon seassa makaavaa, pitkän pitkää kepukkaa, jonka päissä oli jonkinlaiset hassut koristukset.
"Ompa se iso.", hämmästeli nuorukainen esinettä haistellen ja etujaloillaan tökkien. Kauan tuo kierteli puista kapinetta, lopulta päästen metallisen kiekuran luo.
"Mikä se on? Mihin sitä käytetään? Mistä olet sen saanut? Mikä tämä on?", räpätti elikko mieli kiinnostusta pursuten, viitaten viimeisellä kysymyksellään aseen teräosaan. Samassa pieni tassu jo koskettikin vaarallista metalliosaa, onnekseen tosin terättömältä puolelta. Kylmä ja hassu vehje, tuumasi uros siirtyen sitten taas lähemmäs vekottimen keskiosia.

Muutamalla loikalla oli chihuahua jälleen vieraan uroksen edessä. Hetkisen vielä tutkiskeli olento asetta tuumaten, mahtaisiko jaksaa nostaa sitä. Nopeasti vilkaisivat jättikokoiset silmät punaista kuin lupaa kysyen, mutta vastausta odottamatta. Salamannopeasti olivat pienet leuat jo pureutuneet puiseen varteen ja muristen koetti rotukoira kiskoa vekotinta irti maasta. Oth nyki ja pomppi korvat luimussa, mutta eiväthän mitättömän kokoisen eläimen voimat riittäneet alkuunkaan. Tuhahtaen tuo irrotti otteensa aseesta, muulkoillen sitä pahastuneena.
"Tyhmän painava. Eihän sitä voi edes nostaa!", totesi vaalea koira suuremmalleen, suunnaten katseensa jälleen punaturkkiin. Hymy palautui nopeasti otuksen huulille silmien tapittaessa vierasta.
"Ai, mutta sä varmaan voit, kun olet noin iso. Eikö? Eikö?", kyseli pantakaulainen muistamatta, että vastahan Ronkka oli aseistusta kannatellut. Samassa hyppäsi pikkukoira hiukan kauemmas toisesta, tehden sitten väistöliikettä muistuttavan loikan päätyen lopulta toisen sivulle.
"Kuka muuten olet? Mä olen Othello!", kertoi rotukoira painaen eturuumiinsa maata vasten kuin kutsuakseen toista mukaan olemattomaan leikkiin.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 5, 2008, 20:50

Suurikokoinen koira ei voinut muuta kuin hämmästellä pienempänsä pirteyttää ja puheliaisuuttaa. Kysymyksiä sateli toinen toisensa perään, eikä Ronkka kerennyt vastata yhteenkään. Oli kuitenkin varsin mielenkintoista seurata toisen hääräämistä vaaralliseen aseen ympärillä. Chihuahualla ei näyttänyt tosiaankaan olevan mitään käsitystä aseen todellisesta tarkoituksesta.
Uros hoksasi myös pikku koiran hyvän tuurin, kun tuo ei osunut aseen teriin. Punaturkilla itsellään ei ollut niin hyvä tuuri, mistä sen kylkien arvet kertoivat.
Hah, seuraavaksi pikkukoira kävi itse aseen kimppuun, aikeenaan nostaa se. Punainen oli vähällä hymyillä toisen yritykselle, mutta uros ei antanut itselleen lupaa ilon ilmaisemiseen. Toisin teki Ronkan pieni seuralainen, jonka pettymys tuntui väistyvän heti hymyn tieltä.
Taas toinen alkoi kyselemään, vaikkei ketjunaama ollut vielä edes kerennyt miettimään vastausta edelliseen kysymystulvaan. Viimein lahkolaiselle kuitenkin tarjottiin mahdollisuus vastaamiseen, kun Othello esittäytyi. Nyt oli siis sen itsensä vuoro sanoa jotain.
"Rongoteus", uros totesi jälleen yksinkertaisesti ilman ylimääräisiä puheita.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 6, 2008, 16:09

Kaikeksi onneksi Othello unohti lausumansa kysymykset sitä mukaan kun laukoi uusia, eikä siten jäänyt odottelemaan noihin vastauksia. Tai mistäpä tuota todella tiesi unohtiko vai menettikö vain mielenkiintonsa menneisiin asioihin, tuskin tiesi edes koira itse. Niinpä chihu keskittyi nytkin vain käsillä olevaan hetkeen, eli häntänsä heiluttamiseen puoliksi maassa maaten ja Rongoteukseksi esittäytyneelle punaturkille virnuilemiseen.
"Vau, aika vaikee nimi, Rongore- Ronge- Ronka- RONKKA!", huudahti pieni uros lopulta, kun ei vieraan nimi oikein ottanut ääntyäkseen. Samassa tuo pomppasi jälleen seisomaan, jääden hetkeksi paikoilleen jalkojaan kuitenkin ylös alas nostellen. Kieli roikkui ulkona suusta elikon katsellessa ruskeilla mollosilmillään vierasta. Ronkka se oli, näyttikin ihan Ronkalta.

Sitten katse kiinnittyi jälleen uroksen huulen ja korvan välillä kulkevaan kettinkiin. Pieni pää kallistui kysyvästi, kielen käydessä nuolaisemassa huulia ja palaten sitten paikalleen suuhun.
"Kuule, mikä toi ketju on? Mitä sillä tehdään? Onko se koriste?", uteli pienokainen kiinnostuneena. Hassu juttu, ei eläin ollut kellään tuollaista tavannut.
"Kato, mullakin on koristeita!", huomautti koira kipitellen pienen ympyrän paikoillaan, että punainen varmasti näkisi kaikki hänen hienot kantamuksensa joka suunnalta.
"Hienoja eikö?", varmisteli rotukoira pysähdyttyään taas tuijottelemaan toisen kasvoja. Aika ilmeetön kaveri vaikutti Ronkka olevan, mutta ei se liiemmin haitannut nuorukaista. Kukin sai olla sellainen kuin tykkäsi, kunhan ei epäystävälliseksi ruvennut, ajatteli lepakonkorvainen eläin. Tosin käytännössä asia ei ihan niin mennyt, mutta ainakin ajatus oli jalo.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 6, 2008, 23:34

Punaturkki istui paikoillaan, kuitenkin aina välistä lävistettyjä korviaan liikutelleen ja hännän päätään heilautellen. Uros hymyili sisäisesti, kun pikkukoira alkoi väännellä sen nimeä. Lempinimeäänhän sekarotuinen ei kenelle tahansa esitellyt, se piti kiinni arvokkaasta koko nimestään. Koira ei voinut kovinkaan paljoa yllätystään peitellä, kun Othello sattui kutsumaan punaturkkia sen oikealla lempinimellä.
Lahkolainen hymähti vaisusti laimentaakseen yllättävää jännitystä, joka siihen oli tarttunut ilman syytä. Sitä vain ei oltu kutsuttu Ronkaksi useampaan vuoteen lähinnä sen takia, ettei kukaan tuota Ronkka- nimitystä tiennyt. Punaturkki ei enää ollut varma, ajatteliko se chihuahuaa hetkellisenä seurana, ärsyttävänä räpättäjänä vai jonain aivan muuna. Oman nimen kuuleminen sai suurikokoisen koiran vain kovin hämmennyksiin.
Ketjunaamalta meni täysin ohi pikkuisen kyselyt, mutta kun se huomasi toisen esittelevän itseään, tai oikeammin koristuksiaan, ja kysyvän niiden hienoudesta, punaturkki havahtui. Uros nyökkäsi pienesti päällään ja hymähti hyväksyvään sävyyn.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 8, 2008, 0:11

Jopa Othellon erittäin rajoittunut ymmärrys riitti huomaamaan toisen yllätyksen chihuahuan lausuessa tämän nimeä. Pieni pää kääntyi kallelleen kaulaa kietovien helmien helähtäessä toisiaan vasten. Hännän heilahtelu hidastui hivenen, kun pikkuinen koetti keskittää aivonsa pohdintoihinsa.
"Vai olisiko vaikka Ronko parempi? Tai tai Roikale?", kyseli pieni uros tavallista hiljaisammalla äänellä, tajuten kerrankin sanoneensa jotakin omituista tai epäsopivaa tai jotakin. Ensimmäistä kertaa koko keskustelun aikana kun punaturkki oli saanut jotakin ilmettä kasvoilleen, näytti tuo pikkukoirasta jotenkin kurjalta. Ei pelottavalta tai sellaiselta, mutta itselleen epäsopivalta. Hämmentyneeltä. Joo, sehän se sana oli! Kulmat hiukan kurtistuen katseli pienokainen edelleen vierasta kasvoihin todeten, että kyllä tuo kuitenkin eniten Ronkalta näytti.

Odoteltuaan toisen vastausta nimikyselyyn jatkoi pikkurakki koristustensa esittelyä. Vielä kiersi tuo pienen kierroksen itsensä ympäri, tällä kertaa toiseen suuntaan, jotta iso uros saisi varmasti oikeanlaisen kuvan hänen helyistään. Jo punaisen hillitty mutta hyväksyvä nyökkäys riitti nostamaan rotukoiran hymyn entistä ehompana huulille. Oli mukavaa, kun joku osasi arvostaa.
"Sinunkin on hienoja, vähän erikoisia tosin. Eikö se satu, jos tuommoinen menee huulesta läpi? Ja korvasta? Tai vaikka silmästä!", keksi eläin lopulta korviaan innoissaan höristäen. Olisi muuten aika hieno koru, joka roikkuisi silmästä! Ehkä hivenen epäkäytännöllinen, mutta eipä sitä nyt aina kaikkea tarvinnut niin tarkasti nähdäkään. Etenkin chihun mulkosilmissä moiset olisivat varsin metka näky, ajatteli elikko häntäänsä toiselle vispaten ja jalkojaan hiukan siirrellen. Vaikka pysyttelikin tavallaan paikoillaan, oli ikienergisen palleron kuitenkin pidettävä kaiken aikaa yllä jonkilaista liikettä. Muuten alkoi ahdistaa ja piti juosta piiitkän matkaa, jotta energia pääsisi purkautumaan.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 8, 2008, 18:49

Punaturkki liikutti päätään hitaasti puolelta toiselle, kun toinen mietti olisiko joku toinen lempinimi sopivampi. Rajumpia liikkeitä se ei kehdannut päällään tehdä ihan vain imagonsa ja toisaalta ketjunsa takia. Eihän sitä tiennyt mihin jäisi kiinni, jos olisi tehnyt liian äkkinäisiä liikkeitä.
"Ronkka käy ihan hyvin", koira vastasi jäykästi, Othellon tapaa hiljemmalla äänellä. Huh, ensimmäinen kerta tämän tapaamisen aikana, kun uros sanoi enemmän kuin yhden sanan kerrallaan. Nyt Rongoteus tunsi itse asiassa hyvää oloa kuulemansa lempinimen ansiosta. Uros olisi hymyillyt, jos vakavan ja ilmeettömän naaman ylläpitäminen ei olisi ollut sille niin tärkeää.

Jollain tapaa lahkolainen tuntui lämpiävänsä puhumiselle toisen sanaryöpyn ja jatkuvan kyselyn ansiosta. Ehkäpä se saisi kunnolla puhuttuakin tuolle pienelle energiapakkaukselle. Uros keskittyi kuuntelemaan chihua. Se sai ponnistella tosissaan, ettei alkaisi hymyilemään Othellon idealle. Mielikuva lävistetystä silmästä oli monin tavoin huvittava.
"Ei se satu enää", ketjunaama sanoi jonkin verran epävarmuuttaa äänessään. Lävistykset olivat sattuneet vain silloin, kun ne oli Ronkalle pistetty. Ja sattuivat ne kyllä silloinkin, kun punaturkki tarttui toisesta ketjustaan kiinni puun oksaan. Tästä muistona olikin katkennut ketjun pätkä suupielessä ja revennyt korva.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 9, 2008, 0:49

"Ronkka, hyvä, hienoa! Ronkka on hyvä nimi.", räpätti Othello palaten normaaliin energisyyteensä varmistuttuaan siitä, ettei ollut töpännyt nimiasian kanssa kovin pahasti. Ei Roikale olisikaan toiselle sopinut, eihän tuo ollut lainkaan ilkeä tai roistomainen, oikein mukava heppuli. Hiljainen ja vähäpuheinen tosin, mutta ei se chihua liikemmin vaivannut. Ja nyt oltiin tuosta saatu ensimmäinen lausekin ulos, joten kyllä tämä varmasti tästä lähtisi sujumaan. Jostakin kumman syystä synkimmilläkin tyypeillä oli tapana jättää mustuutensa taka-alalle pikkukoiran seurassa, mikä sopi elikolle aivan mainiosti. Ei hän mitään murjottajia olisi kauaa jaksanutkaan katsella.
"Mua saa sanoa Othelloksi tai Othiksi tai ihan miksi haluaa. Monet sanoo vaikka miksi, en minä pahastu!", vakuutteli uros päätään kiivaasti nyökytellen. Se kasvonsa tärvännyt pullukkakin oli sanonut ties miksi, osasta olisi ehkä kuulunutkin suuttua, mutta ei rotukoira ollut älynnyt moista. Mutta ei Isteristä ollut juurikaan ollut muutenkaan iloa, hän ei ollut yhtään innostunut vaaleaturkin kanssa jutustelusta. Outo tyyppi.

Päinvastoin kuin punaturkki, ei chihuahua tuntenut minkäänlaista pidättelyn tarvetta lävistetyn silmän tuottamalle huvittuneisuuden ilmaisulle. Kirkkaalla äänellään nuorukainen nauroi käkättävää nauruaan, jälleen alkaen hyppiä paikoillaan. Silmät painuivat viiruun täydestä sydämestä kumpuavan naurun ansiosta, kun koira kuvitteli silmistä roikkuvia kettinkejä.
Aikansa hihiteltyään pikkukoira rauhoittui, koettaen keskittyä Ronkan sanoihin. Pää kallistui, kun elikko tuijotteli koruja mieteliäänä. Pomppiminen ei tauonnut hetkeksikään.
"Ai? Mutta on joskus sattunut? Mä en tahtoisi koruja, jotka ottaa kipeetä.", julisti kikkana suhteellisen totisena. Kipu oli eräitä niistä harvoista asioista, jotka vetivät eläimen totiseksi. Jokin aika sitten oli chihu ollut vähällä päätyä haikalan lounaaksi, mikä myöskin oli ollut varsin mykistävä kokemus. Seikkailut olivat toki mukavia, mutta kuoleminen oli eri juttu.

Aihe tuntui olevan pikkukoiran mielestä käsitelty loppuun, ja katse alkoi harhailla takana kohoavissa puissa. Niin isoja ja korkeita... Jos vain osaisi lentää, pääsisi katsomaan, mitä niiden latvassa oli. Se olisi niin hienoa. Kun vain olisi ne siivet. Mutta hei, olisikohan Ronkaa sattunut näkemään missään ylimääräistä siipiparia? Hetkeksi mietteliääksi muuttunut katse muuttui taas kiinnostuneeksi, korvien kääntyessä osoittamaan kohti keskustelukumppania.
"Hei Ronkka oletko sä nähnyt missään siipiä?" Kysymys oli varmasti kovin erikoisen kuuloinen, mutta pantakaulaisen korvissa se kuulosti ihan järkeenkäyvältä.
"Sellaisia, jotka ei ole linnussa kiinni?"

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 11, 2008, 20:21

Rongoteus tyytyi taas vain kuuntelemaan, kun pikkukoira seitti siitä, miksi sitä saisi kutsua. Eipä punaisella ollut mitään tarvetta kutsua chihua millään nimellä. Se vain korkeintaan pistäisi muistinsa sopukoihin muistikuvan Othello nimisestä porisijasta, joka oli saanut jopa vähäsanaisen uroksen avaamaan suunsa. Mutta toisaalta... toinen oli sentään kutsunut Ronkkaa vanhalla lempinimellä, jonka käytön uros oli lähes kokonaan lopettanut. Olihan se jotain erityistä, mikä teki myös Othista jollain tasolla erityisen.

Kun pikkukoiran avasi suunsa ja päästi ilmoille naurunsa, lahkolaisen suupielet nytkähtivät hymyntapaiseen. Koira tajusi kuitenkin naamansa elehdinnän ja omasta hymystään hämillään uroksen naamalle palautui vakava maski. Toinen ei todennäköisesti voinut oman nauramisensa lomasta nähdä Rongoteuksen hymyilyä, mutta silti punaturkki oli epävarma ja se mietti kuumeisesti, oliko juuri pilannut toiselle antamansa kuvan itsestään. Toisen kysyessä jotain Ronkka vain nyökäytti päätään kevyesti, vaikkei koira edes tiennyt, mitä siltä oli juuri kysytty. Onneksi pikkukoira oli nopea siirtymään aiheesta toiseen.

Kysymys siivistä tavoitti viimein Rongoteuksen tajunnan ja se katsahti nopeasti ympärilleen ja liikautti hermostuneena häntäänsä. Suurikokoinen koira hoki omassa mielessään, ettei mitään ollut käynyt ja tyynnytteli itseään pakottautumalla siipien ajattelemiseen.
"Lepakoilla?" punainen sanoi käheasti kysyvällä sävyllä. Kettinkinaama oletti toisen kysymyksen olleen jonkinmoinen kompa. Niin lepakoilla. Niillä oli siivet, mutta ne eivät olleet lintuja.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 11, 2008, 20:56

Kumpa Ronkka vain olisi tiennyt, ettei hän voinut Othellon silmissä pilata itsestään antamaansa kuvaa juuri millään tavalla. Uros olisi voinut vaikka käydä nuorukaisen kanssa piirileikkiin, ja chihu olisi olettanut toisen olevan juuri sellainen kuin vielä äskenkin. Sehän tosin johtui siitä, että rotukoiralla oli aivan vääränlainen kuva punaisesta uroosta, kuten useimmista kohtaamistaan, mutta mitäpäs pikkuseikoista välittämään. Kenties suora kimppuun käyminen olisi ollut ainoa keino, millä innokkaan elikon mielipidettä toisesta olevasta olisi ollut mahdollista muuttaa.
Mutta eipä Rongoteuksen olisi kuitenkaan tarvinnut murehtia sitäkään vähää, ei pikkuinen ollut hymyksi tulkittavaa ilmettä havainnut. Oli poju aivan liian keskittynyt hauskaan mielikuvaansa silmäkorusta.

Punaturkkinen näytti hiukan hermostuneesti miettivän vastausta Othellon outoon kysymykseen, samalla kun kysyjä itse lopetteli pomppimisensa. Lopulta koira oikein istuutui, jotta voisi kunnolla miettiä vaikeaa siipiongelmaa. Suu mutristui koiran käännellessä päätään puolelta toiselle, kun tuo koetti painostaa aivosolujaan työskentelemään kovemmin.
"Ei, ei lepakoilla. Tai joo, mutta ei sellaisia. Irrallisia!", vastaili Oth korukasvolle yhä koettaen keskittää ajatuksiaan yhteen asiaan kerrallaan. Se oli hitsin vaikeaa se! Itse asiassa koristeltu elikko hädin tuskin tiesi mikä lepakko oli, mutta moisen miettimiselle ei jäänyt pääkopassa tilaa. Suuret silmät tuijottivat hetken lasittuneina eteenpäin, mutta lopulta pikkukoira antoi periksi ja pomppasi jälleen seisomaan. Ei tämä toiminut, parempi jättää näin hankalat pohdinnat fiksummille. Niin kuin Ronkalle.

Vetoavasti katsoivat mollosilmät toisen koviin ja jotenkin kylmän oloisiin vastaaviin.
"Sellaisia, jotka sopisivat mulle. Että voisin lentää!" Ajatuksesta innostuneena alkoi piiskamainen häntä taas hutkia ilmaa villisti, hymyn kasvaessa nuoren uroksen huulilla. Katse suuntautui ylemmäs, osoittamaan kohti puiden kaukana häämöttäviä latvustoja.
"Niin kuin lintu, korkealle! Että voisin nähdä, miltä taivas näyttää. Ja pilvet! Tahdon nähdä pilviä!", kertoili vaaleaturkki muistellen Suellenin kanssa käymäänsä keskustelua ja ajatusleikkiä siitä, kuinka hän ja mustaturkkinen naaras leijailivat halki pilvenhattaroiden. Hetkeksi upposi eläin taas tuohon kuvitelmaan, mutta tällä kertaa Ronkkakin pääsi mukaan. Hänellä oli isot, punaiset siivet ja hän liiteli hitaasti ja rauhallisesti pilviä väistellen, kuin kotka. Kulmiaan kurtistaen Othello hämmästyi itse omia ajatuksiaan: kuinka tylsä tapa lentää!
Päätään ravistaen palasi pikkuinen takasin maan pinnalle, ottaen muutaman askeleen sivulle päin. Hän oli taas suurin piirtein Rongoteuksen edessä.
"Säkin varmaan voisit lentää. Siitä tulisi kivaa!", vinkaisi olento painottaen koko äänen kirkkaudellaan lausahduksen loppuosaa. Kivaa, totta tosiaan, sitä se olisi!

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 11, 2008, 21:44

Häntä heilahteli edelleen hermostuneesti äskeisen ilmemokailun takia. Että pitikin semmoinen sattua. Uros siirsi katseensa eleettömästi ylöspäin. Metsän puiden latvat näyttivät lomastaan vain palan vaaleansinistä taivasta, jolla ei näyttänyt edes muutamaa pilven hattaraa lipuvan. Lentää? Punainen laski katseensa takaisin pikkukoiraan.
Ketjunaama suhtautui oudoksuen Othellon kuvitelmiin lentämisestä. He molemmathan olivat koiria, ja koirien kuului kulkea neljällä jalalla maan päällä eikä liidellä missään pilvien lomassa. Kaiken lisäksi lahkolaisen mielikuvitus ei ollut kovinkaan korkeatasoista, joten se ei voinut edes kuvitella itseään - saati sitten edessään hääräävää räppänää - siivet selässä taivaalle.

"Lentävä koira?" Ronkka hymähti hiljaa. Se yritti vielä kuvitella, miltä sellainen näyttäisi, mutta luopui sitten yrittämisestä. Ehkä oli parempi, ettei sillä ollut mielikuvitusta kaiken maailman ihmeellysiiksien kuvittelemiseen.
"Koirat eivät lennä", punainen sanoi vakavasti. Se ei osannut edes huomioida, että saattaisi lannistaa sanomisellaan chihuahuan haaveilut, kun koira ei itse asian päälle ymmärtänyt.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 11, 2008, 22:21

Innokkaasti nyökytteli Othello päätään niin, että yli-isot korvat heiluivat holtittoman näköisesti.
"Niin, niin, lentävä koira!", toisti chihuahua Rongoteuksen sanoja havaitsematta toisen äänestä minkäänkaista epäilyksen häivääkään. Häntä viuhtoi puolelta toiselle, vauhdin kuitenkin hidastuessa hetkeksi Ronkan seuraavista sanoista. Nyökyttely lakkasi ja koira katsoi toista hetken mietteliäänä, koettaen asetella sanojaan oikein. Harvinaista pikkukoiralle.
"Niiiin, eivät yleensä. Mutta mä voisin, jos saisin jostakin siivet. Ei se voi olla kovin vaikeaa." Vielä hetkisen piti uros kasvoillaan mietteliästä ilmettä, kuin tosissaan miettien hankkeen järjellisyyttä. Nopeasti palasi innokkuus kuitenkin takaisin kasvoille, hännän jatkaessa ilon ilmaisemista.
"Ei sun kuitenkaan tarvi, jos et halua. Mutta mä aion vielä löytää siivet ja lentää!", kimitti elikko topakasti taas täysin vakuuttuneena määränpäästään. Asia oli loppuun käsitelty, piste, the end. Hän lentäisi, eikä mikään mahti maailmassa häntä voisi estää.

Hetkeksi antoi Oth hiljaisuuden laskeutua keskustelijoiden ympärille, mutta pian äänettömyys jo alkoi tympäistä elikkoa. Tuo otti muutaman askeleen ensin taaksepäin, palaten sitten itsensä ympäri pyörähdellen takaisin lähtöpaikkaansa. Päästyään takaisin alkuun rotukoira kierähti varsin yllättäen selälleen makaamaan, hiljaa samalla vingahtaen. Ruskeat silmät tapittivat tiiviisti punaturkkia, joka muuten näytti varsin veikeältä tästä kuvakulmasta katsottuna.
"Kuulutko sä Ronkka johonkin laumaan? Mä kuulun Djalaan.", tiedusteli pikkuinen hiljaisuutta täyttäen. Toisaalta oli hankalaakin jutella näin hiljaisen tyypin kanssa, jopa Othellolle, joka yleensä nautti täysin rinnoin päästessään ääneen.
"Djala on kiva lauma, paljon kivoja tyyppejä. Ei pelottavia tai semmoisia. Ederassa jotkut on ilkeitä ja tyhmiä.", koira pälpätti raajojaan heilutellen, kuin olisi kävellyt ilmassa. Lopulta maailman nurinkurisuuskaan ei kuitenkaan enää jaksanut chihua huvittaa, vaan nuorukainen keikautti itsensä takaisin seisovilleen. Katse alkoi harhailla pitkin ympäristöä. Pitäisi keksiä jotakin tekemistä.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 11, 2008, 22:46

Ronkka ei enää viitsinyt kommentoida mitään pikkukoiran intoiluun siivistä, se ei ymmärtänyt alkuunkaan niin hullua ideaa. Ja ilmeisesti päätti Othellokin luopua aiheesta, sillä tuo lopetti hetkiseksi puhetulvansa. Kettinkinaamaa tuo hiljaisuus painosti. Jos koira olisi ollut itsekseen, hiljaisuus olisi ollut enemmänkin kuin sallittua. Mutta toisen seurassa se oli ahdistavaa ja epämukavaa. Tuntui vain siltä, että pitäisi sanoa jotain, mutta juuri tällaisissa tilanteissa uros ei osannut sanoa mitään.

Lahkolainen seurasi toisen pyörimistä. Ilmeisesti pikkukoira alkoi olemaan varsin tympääntynyt, mutta avasihan toinen viimein taas suunsa kysyäkseen uroksen laumaa.
"Djalaan", punainen vastasi lyhyesti tavallisesti tapaan. He siis olivat saman lauman jäseniä. Ronkka ei muistanut tavanneensa juurikaan muita laumalaisiaan, mutta eipä koira kenenkään laumoja kysellytkään. Se oli vain tyytyväinen, jos sai nököttää ladossaan. Oikeastaan uros ei ollut laumatyyppiä ollenkaan, mutta kuuluvuus johonkin loi tietyn turvan ihan kaiken varalta, jos jotain mullistavaa tapahtuisi.
"Minä en ole tavannut kovinkaan monia täällä", sekarotuinen sanoi vaisusti.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 11, 2008, 23:28

Haltioitunut virne levisi Othellon kasvoille, kun tuo kuuli Rongoteuksen kuuluvan samaan laumaan kanssaan. Hän ei ollut viime aikoina juuri laumalaisiaan tavannut, eikä oikein edes muistanut edellistä tapaamista. Johtajan hän oli kai tavannut joskus aikoja sitten, pyytänyt saada liittyä laumaan saatuaan tietoonsa toisen aseman, mutta ei tapaaminen ollut tainnut olla kovin pitkäikäinen. Hämärästi chihu muisti tuon kasvoissa olevan omituisen kuvion, mutta muutoin Kallo oli hienosti painunut unohduksiin. Ei kovin kunnioittavaa alfaansa kohtaan, mutta minkäs teit.
"Ollaan samassa laumassa!", huudahti pikkuinen uros pompaten pari kertaa ilmaan, hypyn aikana jalkojaan hassusti heilutellen. Olipas parhautta tämmöinen. Oma lauma oli kuitenkin aina se oma, kuin yksi iso perhe. Laumatonta Suelleniakin oli Oth koettanut saada Djalaan liittymään, mutta ei naaras ollut juurikaan ajatukselle lämmennyt. Hänellä taisi olla tarpeeksi purtavaa toisessa uudessa 'perheessään', Lahkossa. Hassua, kuinka chihu tuntui vetävän tuoreita lahkolaisia puoleensa.
"Mä olen tavannut aika monta. Suellen on kiva, se pelasti mut isolta kalalta! Ja emm... Nikita, joo, se on Afuelissa ja on kanssa kiva!", luetteli nuorukainen parhaimpia tuttujaan. Muut olivat olleet joko tylsiä tai päässeet jo lipsumaan pois vaaleaturkin hatarasta muistista.

Mutta nyt oli aika saada jotakin toimintaa. Tämä yksinpuhelua saisi nyt loppua, täytyisi saada jotakin muuta ajateltavaa. Äksöniä, seikkailua, leikkimistä. Nopeasti käänteli rotukoira päätään ympäriinsä, kuin huvitusta katseellaan hakien. Mitään ylivoimaisen kivaa ei kuitenkaan näkynyt, joten silmät suuntautuivat takaisin Ronkkaan.
"Kuule, tehdään jotakin, jooko? Leikitään vaikka!", ehdotti Oth jälleen alaruumiinsa maahan painaen. Kimeästi tuo vielä haukahtikin innostaakseen toisen juttuun mukaan. Häntä heilahteli ja kieli roikkui avonaisten leukojen välistä. Leikkiminen jos joku olisi kivaa ja saisi Ronkankin varmasti ottamaan rennommin.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 12, 2008, 0:38

Ronkka nyökkäsi taas kevyesti, kun toinen hoksasi kaksikon olevan saman lauman jäseniä. Eipä tainnut kyllä Othello arvata, että sen edessä jäykkänä istuva punaturkki oli myös melkoisen tuore lahkolainen. Mutta Ronkan lahkolaisuudesta ei tiennyt sen itsensä lisäksi kukaan muu kuin Golube, ellei se arpinaama ollut levittänyt tietoaan. Epätietoisuus asian suhteen masensi Ronkkaa, mutta koira ei antanut sen haitata yleisolemustaan.

Pikkukoiran seuraava kysymys sai Ronkan ihan hämilleen. Mitä ihmettä, leikitään? Iso koira ei sitten pentuaikojensa ollut joutanut leikkimään ja sille oli tullut negatiivinen asenne koko touhua kohtaan. Leikkiminen ei tosiaankaan sopisi suurikokoisen koiran kaltaiselle vakaalla persoonalle. Vakaalle ja vakaalle, mutta sille vakaalle, jota punaturkki esitti. Ketjunaama katsoi chihua, joka oli täysin valmis leikkiin. Tuon innostava haukahduskaan ei piristänyt punaista yhtään enempää.
"En minä.." Rongoteus sanoi ontuvasti, kun ei osannut kunnolla sanomistaan muotoilla. Koira päätti istua jurottaa paikallaan omassa arvossaan, vaikka se olikin jo alistunut jäämään Othellon seuraksi ja puhunutkin hieman.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 12, 2008, 1:54

Oikeassa Ronkka oli, ei Othello osannut pitää edes mahdollisena toisen lahkolaisuutta. Ja jos nyt totta puhutaan, ei chihuahualla edes oikeastaan ollut mitään käsitystä Lahkosta ja sen Herrasta, joten ei tieto olisi hänen asennettaan mihinkään muuttanutkaan. Olisi jopa voinut käydä niinkin, että nuorukainen olisi tahtonut hänkin päästä mukaan tuohon mukavan kuuloiseen joukkoon. Ja se ei olisi ollut hyvä se. Ei vaaleaturkista olisi ollut uhraajaksi tai toisten tottelijaksi, hänen ymmärryksensä vain ei olisi riittänyt moiseen. Tai sitten olisi voinut käydä niinkin päin, että pikkuisesta olisi tullut Herran vallassa täysin oleva nukke. Kuten sanottua, ei hyvä.

Onnekseen pikkukoira oli siis täysin tietämätön uhkaavasta "vaarasta", ja koettikin saada punaista edelleen mukaan leikkiin kanssaan. Ronkka näytti kovin tuskaiselta, mikä sai kikkanan urahtamaan kysyvästä ja kääntämään päänsä melkein sivuttain.
"Tulisit nyyyyt...", aneli rakki kierähtäen taas selälleen makaamaan. Hennot tassut tuo piti taiteltuina ruhonsa päälle ja häntä heilahteli nurmella kuin veneen potkuri, työntäen vauhtia ruohikossa seilaavaan alukseensa. Eipä koira kuitenkaan mihinkään liikkunut, mollotti vain toista pentukatseellaan. Monessa naaraassa ilme olisi varmasti saanut äidinvaistot nousemaan pintaan, mutta kivettyneeltä vaikuttava Ronkka olikin vaikeampi tapaus.
"Ähh...", lyhytturkkinen elikko äännähti kääntyessään takaisin oikein päin ja noustessaan seisomaan. Nopeasti tuo ravisteli itseään ja loikki sitten aivan Ronkan viereen. Pitäisi vissiin näyttää tämä idea ihan kädestä pitäen.
"Leikitään hippaa! Mä kosken suhun näin..." Kylmä, pinkille vivahtava nenänpää tökkäisi Rongoteusta reiteen. Kylki olisi ollut parempi, mutta ei mitättömän kokoinen olento yltänyt ylemmäs.
"Ja sitten mä juoksen karkuun ja sä otat mut kiinni!", selitti Othello ottaen muutaman loikan kauemmas ikään kuin mallia näyttäen.
"Sitten mä otan sut kiinni ja sitten sä mut. Se on hauskaa!", koetti pantakaulainen selittää isokokoiselle urokselle. Mielessään tuo päätti, ettei juoksisi aluksi kovin kovaa, että Ronkka saisi hänet helposti kiinni. Niin kuin monin verroin kookkaammalla otuksella olisi muuten ollut asian kanssa vaikeuksia, mikäli vain olisi tahtonut rääpäleen käsiinsä saada.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 12, 2008, 3:07

Othello tahtoi tosissaan leikkiä, ja tuo alkoi kertomaan pelin sääntöjäkin Rongoteukselle. Kettinkinaama ei ollut leikistä innostuakseen, ennen kuin sen päähän tuli ajatus kuin itsestään. Ja punaturkki tiesi ihan hyvin, ettei ajatus ollut alunperin sen oma. Lahkolainen nousi rauhallisesti seisaalleen ja käänsi katseensa alaspäin pieneen seuralaiseensa.
"Hyvä on", koira sanoi salamyhkäisesti. Lausahdukseen olisi tullut ehkä epämiellyttävämpi sävy, jos Ronkan perusilme ei olisi ollut se vakava maski, joka sen kasvoilla oli nyttenkin.

Punaturkki painoi päänsä alas ja hapuili leukojensa väliin kaksipäisen sirppinsä, aseen, joka oli jutustelun aikana maannut paikoillaan ruohon seassa. Urosta huvitti tieto siitä, ettei pikku räppänällä ollut käsitystä aseen todellisesta tarkoituksesta. Koira arvioi katseellaan chihua. Ronkka oli uhrannut vain kahdesti aiemmin, molemmilla kerroilla jonkin surkean jäniksen, eikä Ronkalla ollut juurikaan hajua siitä, mitä se oli silloin tekemässä. Ehkäpä nyt olisi aika ensimmäiselle uhrille samasta lajista? Toinenhan oli hädin tuskin edes jäniksen kokoinen, joten tuo kelpaisi hyvin alkajaisiksi.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 12, 2008, 17:02

Lähes henkeään pidättäen katseli Othello, kuinka Rongoteus lopulta nousi seisomaan kunnianarvoiselta paikaltaan. Tuo suostui, varmasti, ajatteli pikkuinen koko takapäätään hännän mukana heiluttaen. Hyvin pian punaturkki lausuikin toivotut sanat ilmoille, eikä chihu enää voinut pidätellä voitonriemuaan vaan hyppäsi ilmaan ja kiljui onnesta.
"JESS!", tuo ulvahti silmänsä kiinni ilosta painaen. Takaisin maahan tömpsähdettyään pieni uros ottikin jo muutaman pakenemista esittävän askeleen sivummalle, kääntäen kuitenkin katseensa vielä Ronkaan. Hetken tuo vain tuijotti hölmistyneenä, kuinka suuri punainen noukki pitkän kepukkansa mukaansa. Höh? Mitä tuo nyt tuolla aikoi tehdä? Pikkukoira pudisti päätään ähkäisten tuskaisasti: toinen ei kuitenkaan ollut nyt ymmärtänyt tätä juttua ihan kokonaan.

"Ei ei ei, et sä sitä tartte!", koetti rotukoira vakuutella nostellen jalkojaan levottomasti. Se oli jo ehtinyt asennoitua ajatukseen, että nyt pääsi viimein juoksentelemaan kunnolla, mutta näemmä vielä pitikin selittää asioita. Kulmat kurtistuivat mietteliäästi, kun elikko muisteli, ettei leikkiminen ollut koskaan ollut näin työlästä.
"Se on ihan epiksen pitkäkin, sillähän ulettuu vaikka mihin.", perusteli vaaleaturkki mielipidettään.
"Kosket vaan ihan kuonolla.", tuo sitten vielä muistutteli, samalla tökäten ilmaa nenällään samoin, kuin oli tökkäissyt toisen kylkeä. Ei se niin vaikeaa voinut mitenkään olla! Vaikkei leikkimistä nyt niin kauhean tosissaan tarvinnutkaan ottaa, niin piti sitä nyt silti reilusti pelata, eikä tuollaisia sösimiä käyttää. Inhan kylmäkin se harmaa osa oli ollut, muisteli chihuahua kuonoaan nyrpistäen. Sitä ei olisi kiva saada kylkeensä.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 12, 2008, 17:38

Ronkka tuijotti ilmeettömänä pienempäänsä. Vai oli toinen sitä mieltä, että punaturkin sirppiä ei hyväksytä leikkiin mukaan! Varomattomasti lahkolainen pudisti päätään ja tunsi taas tutun kivun, kun sirpin terävä reuna viilsi sen omaa kylkeä. Koira ähkäisi, ja painoi päätään alemmas harmissaan epäonnistuneesta aaseen käytöstään. Kun ketjunaaman katse kohdistui taas Othelloon, elikko suoristautui ja etsi taas omaa arvoaan. Kyljestä tihkuva veri ei pahemmin haitannut, vähänhän se vain kirpaisi, mutta oma arvo sentään piti säilyttää.

"Kyllä minä käytän tätä", uros vakuutti chihulle.
"Kuljetan ainakin mukana", lahkolainen korjasi puisen varren ympärille puristuneiden hampaidensa välistä. Osoittaakseen, että oli valmis leikkiin, Rongoteus otti askeleen eteenpäin kohti Othelloa. Säälittävää, ettei toisella tuntunut olevan aavistustakaan syystä, jonka vuoksi kettinkinaama oli leikkiin suostunut. Punaisella ei ollut aikomustakaan ilakoida ja rentoutua niin typerän harrasteen parissa.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 13, 2008, 1:22

Ronkan pudistellessa päätään tunsi Othello alkavansa käydä kärsimättömäksi toisen kanssa. Jo nyt oli kumma, kun ei voinut tuota kepukkaansa hetkiseksi jättää. Olihan chihuahua itsekin tiputtanut aarteena pitämänsä luunpalan ties minne pusikkoon, kun oli pitänyt punaturkin kannoilla ruveta kipittämään. Tosin löydös oli jo lähestulkoon lipsunut kokonaan pois elikon muistista, mutta se nyt oli mitätön sivuseikka.
Osoitettuaan kieltäytymistään päästi Rongoteus jonkinlaisen ähkäisyn, joka kiinnitti pikkukoiran huomion. Mitä nyt taas? Parilla energiaa tihkuvalla loikalla pääsi vaaleaturkki sen verran lähemmäs toista, että näki verinoron tuon kyljellä. Kurtussa olleet kulmat silisivät ja katse kääntyi uudenlaista kunnioitusta tihkuen kepukkaan.
"Oho.", uros tokaisi lähes mykistyneenä. Oliko haava tullut tuon vempeleen kylmästä päästä, jolla punaturkki oli äsken huitonut ilmaa? Vaikkei vieläkään ihan tajunnut jutun juonta, alkoivat vaistot soittaa jonkinlaisia hälytyskelloja koiran yksinkertaisissa aivoissa.

Ruskeiden silmien katse kääntyili edes takaisin Ronkan ja tuon aseen välillä. Häntä ei heilahdellut, kun pikkuinen koetti keksiä järkevää selitystä korukasvon käyttäytymiselle ja äsken tapahtuneelle. Pieni sydän alkoi pamppailla hitusen lujempaa, kun kulmat kurtistuivat taas äkäisesti.
"Et ota sitä!", komensi rotukoira ottaen muutaman peruutusaskeleen saadakseen hiukan välimatkaa epämukavan oloiseen vehkeeseen, sekä hiljalleen lähestyvään punaiseen. Jostakin syystä länttiturkki ei tahtonut enää vierasta lähettyvilleen.
"Muuten en leiki ollenkaan!", julisti chihu kovaan ääneen, ikään kuin Rongoteus olisi ollut se, joka leikkiin niin kovasti oli tahtonut. Tämä alkoi käydä ihan typeräksi. Ei päästy alkua pidemmälle, kun tuo alkoi kenkuttelemaan selvästi vaarallisen lelunsa tähden.
"En tahdo saada kipeetä..." Pikkukoiran ääni vaimeni huudosta pieneksi marinaksi, kun vaistot alkoivat saada enemmän ja enemmän valtaa eläimestä. Tässä tilanteessa oli nyt jokin pahasti vialla, vaikkei Oth toisesta tahtonutkaan mitään kamalaa uskoa.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 17, 2008, 23:44

Kettinkinaama oli taas vähällä hymyillä. Pikkukoira alkoi edes jollain tasolla ymmärtää jutun juonta. Toisen hätäinen komento jättää ase pois leikistä sai kysyvän ilmeen häivähtämään Rongoteuksen kasvoilla.
"Etkö sinä nyt haluakaan leikkiä?", punainen sanoi, ääni edelleen yhtä tasapaksuna kuin ennenkin.
"Ei tämä satu", koira totesi vaimeasti samalla, kun sen silmät välähtivät pahansuovasti. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Olisihan se varsin kurjaa, jos toinen lopettaisi leikin kesken kaiken, vaikka oli juuri saanut Ronkankin innostumaan. Oikeastaan punaturkin innostus johtui täysin muista syistä.

Uros piti erikoisten silmiensä katseen Othellossa ja astui pari reilun kokoista askelta eteenpäin pienempäänsä kohti.
"Minä en leiki, jos en saa pitää tätä mukana", koira lausui matalalla äänellään. Yllättävän sanaryöpyn takana oli tietysti syy. Chihu piti saada vakuutetuksi siitä, ettei ase tehnyt pahaa, ja että se olisi aivan välttämätön punaiselle. Ronkka ei varmasti ilman pimeämpiäkään ajatuksia jättäisi sirppiään yksikseen, sen verran tärkeä kapistus ase oli.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 18, 2008, 0:08

Ronkan kysymys leikkihalujen yllättävästä katoamisesta sai Othellon todella miettimään asiaa. Toki se tahtoi peuhata sydämensä kyllyydestä, juosta ja pomppia toisen kanssa, mutta näky punaturkkista kylkeä pitkin noruvasta verivanasta sai pikkuisen lähes tärisemään. Eräs kamppailu haita huomattavasti pienemmän, mutta silti kovin verenhimoisen hauen kanssa oli muinoin saanut tihkuvia haavoja aikaan koiran herkkälle iholle, ja chihu kyllä muisti niistä aiheutuneen kivuntunteen. Kalastus ei selvästikkään ollut uroksen laji, kun ateriat pakkasivat tällä tavoin hyökätä saalistajan kimppuun.
"Joo mutta...", sai Oth vain änkytettyä kamppaillen oman päättämättömyytensä kourissa. Edelleen tuo otti lyhyitä, perääntyviä askelia, lopulta kuitenkin pysähtyen. Rongoteus vakuutti, ettei kepukka saisi satutettua pikkuista, jolloin tuon korvat nousivat hitaasti höröön pään sivuille. Kulmatkin kohosivat kysyviksi, mutta häntä pysytteli edelleen paikoillaan. Jos toinen kerran niin sanoi... Miksi Ronkka huijaisi? Ei, totta kai tuo puhuisi totta!

Punaturkki astui lähemmäs chihuahuaa, mikä sai tuon katsahtamaan säikähtäneenä metallipäistä härveliä, joka myös tuli mukana. Ei satu, ei tee kipeää, ajatteli länttiturkki päätään sitten nyökäyttäen. Liike tavoitteli päättäväisyyttä, jota koira yleensä pursusikin, mutta nyt siitä saattoi helposti erottaa epäröintiä ja kenties pelokkuuttakin.
"Nooo, oookeiii...", vastasi nuorukainen sanoja venytellen. Edelleen katsoivat suuret mollosilmät odottavina asetta, kuin tuo olisi itsestään voinut hyökätä koiraeläimen kimppuun. Hetken kuluttua chihu kuitenkin kännähti ympäri ja otti pari siksakloikkaa kauemmas Ronkasta.
"Ota sitten kii!", huikkasi rotukoira jo leikkisämmin, vilkuillen kuitenkin taakseen, kohti pelottavaa kepukkaa. Eiköhän iso punainen saisi vehkeensä pidettyä aisoissa, toivoi piski pinkaistessaan kaarteella kohti lähintä puuta, aikomuksenaan pujahtaa sen taakse.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 26, 2008, 14:32

# Ah, anteeksi viivästys yleisen sairastelun + koulutöiden vuoksi u__u #

Rongoteus vaikutti muuttuvan hyväntuulisemmaksi, vaikkei kasvojen ilme sitä osoittanutkaan, kun se sai keskustelussa voiton. Tehdäkseen leikistä itselleen hauskemman ja antaakseen pienemmälleen etumatkaa, Ronkka seisahtui hetkeksi ja odotti, että chihuahua pääsi kunnolla vauhtiin. Lahkolainen saisi suurempana ja pidempijalkaisempana pakenijan helposti kiinni, ainakin niin uros oletti. Toisen pienyys ja ketteryys ei voinut olla kovinkaan suuri etu.

Kun Othello näytti lähtevän kunnon pinkaisuunsa, lähti punaturkki sen perään raskailla ja toistaiseksi hitailla juoksuaskelilla. Harmikseen Ronkka totesi, että aseesta oli haittaa jälleen kerran, kun piti puikkelehtia puiden lomasta ja välit olivat varsin kapeita. Aseen toinen sirppipää iskeytyi juoksussa epämukavasti puunrunkoon, ja uros joutui riuhtaisemaan päätään sivulle, ettei terä kokonaan jumittuisi kiinni puuhun. Epäonnisena ketjunaama onnistui saamaan uuden viillon kylkeensä, mutta nyt tämä 'leikki' oli paljon tärkeämpi kuin naarmuista huolehtiminen.
"Kyllä minä sinut kohta kiinni saan", Rongoteus mutisi hiljaa itsekseen hampaidensa lomasta. Chihu oli saanut jonkin verran lisää etumatkaa lahkolaisen toilailun ansiosta.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 26, 2008, 15:02

// Anteeksi saat. n__n //

Pomppien ja loikkien eteni sinne tänne sinkoileva Othello puiden lomassa, välillä taakseen vilkuillen. Mieli tuntui kevenevän joka askeleella, kuin koira olisi päässyt kauemmaksi mieltään kiusanneista huolista. Kaikki näytti lisäksi sujuvan oikein hyvin, Ronkka seurasi perässä ja otti osaa leikkiin. Mainiota, todella mainiota, tuumasi chihu loikatessaan korkealle ilmaan pientä kiveä liioitellusti väistäen. Suuret silmät näkivät, kuinka punainen kiskoi kepukkaansa irti puunrungosta, eikä uros voinut olla irvistämättä toiselle voitonriemuisesti. Hän oli tiennyt, ettei vekottimesta voisi olla kuin haittaa tällaisessa puuhassa. Hah, olipas hän ollut fiksu, olisi Rongoteuksen kannattanut kyllä kuunnella. Mutta itsepä oli keppinsä mukaan pyytänyt, kanniskelkoot sitten sitä, kun niin kovasti halusi.

Varmana ylivoimaisesta johtoasemastaan poukkoili chihuahua lopulta jonkinlaisen pensaikon luokse, hihittäen onnellisena. Hän oli saanut niin hyvän idean, ettei varmasti kukaan koskaan aiemmin ollut keksinyt moista. Hän piiloutuisi puskan alle! Nopeasti pikkukoira vilkaisi missä Ronkka mahtoi olla, ja totesi toisen olevan vielä tarpeeksi kaukana.
"Yritä sitten!", huikkasi uros kimeästi toiselle, fiksusti paljastaen olinpaikkansa, jos toinen sitä ei jo valmiiksi tiennyt. Nopeasti potki vaaleaturkki enimmät oksat pois tieltään, sujahtaen sitten pensaan kätköihin odottamaan. Hihityksensä koira sentään sai vaimennettua, mutta kuinkahan kauan hän jaksaisi piileskellä lehtien suojassa? Vaikkei piski sitä tajunnutkaan, kyllästyisi hän moiseen erittäin nopeasti ja silloin leikistä tulisi kovin tylsää.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Jan 26, 2008, 15:49

Othello onnistui hyvin jäämään juuri paksuhkon puunrungon taakse niin, ettei Rongoteus huomannut tuon piiloutumista. Uros juoksi muutamalla askeleella paikalle, josta oli toisen huudahduksen viimeisimmäksi kuullut ja seisahtui paikoilleen aivan pensaikon viereen. Punaturkin pää oli kohotettuna korkealle ja mietteliäänä lahkolainen etsi katseellaan chihua, joka kaiken järjen mukaan oli johonkin suuntaan juoksemassa. Eikä varmasti kerennyt niillä töppöjaloillaan muutamaa metriä kauemmas!

Punainen alkoi miettiä toisiakin vaihtoehtoja Othin katoamiselle kuin karkuun juoksemisen. Oli hyvinkin mahdollista, että pienempi oli mahtunut jonnekin piiloon. Mietteliääni ketjunaama huitaisi vieressään olevaa puskaa sirpillään, eipä se parempaakaan ajankulua mietintöjensä lomassa keksinyt. Oksat katkeilivat ja tipahtelivat punaisen jalkoihin. Ronkka tuhahti ja mietti, koittaisiko se lähteä johonkin suuntaan pikkukoiran perään.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Jan 27, 2008, 15:16

Suorastaan innosta kihisten katseli Othello puskan suojista, kuinka punaturkki saapui aivan lähelle, ihan puskan viereen. Mielipuolisesti itsekseen virnuillen chihuahua odotti lähes henkeään pidättäen, mitä Ronkka mahtaisi tehdä. Ainakaan ei tuo ollut chihua huomannut, kunhan tönötti paikoillaan pikkuista katseellaan hakien. Kuinka ovelaksi ja fiksuksi uros itsensä nyt tunsikaan! Edes suuri ja viisas Rongoteus ei mahtanut hänelle mitään. Riemu loppui kuitenkin lyhyeen, kun pensaan oksat yhtäkkiä kaikkosivat rytisten ja metallinen ase vilahti aivan pikkukoiran pään yläpuolelta.
"IIAAA!" Sydän tuntui pomppaavan kurkkuun, kun koira nopeasti painautui matalaksi, säästäen täten suurten korvanlehtiensä hengen.

Pari sekuntia järkytyksestä toivuttuaan pinkaisi länttiturkki ulos pensaastaan, päätyen vastakkaiselle puolelle Rongoteuksen kanssa. Uros pysähtyi vain pari metriä juostuaan ja kääntyi kohti punaturkkia, kasvoillaan kovin syyttävä katse.
"Hullu! Se melki osu muhun!", sätti koira terävästi. Nyt alkoi rotukoiran kärsivällisyys toden totta pettää, mitä tuohon vaaralliseen kepukkaan tuli.
"Jätä nyt jo se tyhmä keppi pois! Muuten mä meen leikkimään jonkun toisen kanssa!", kimitti uros takajalkaansa polkien. Vaikkei muistanutkaan koskaan kieltäytyneensä toisen eläväisen seurasta, oli Ronkka melkeinpä liikaa jopa seurankipeälle penikalle. Ei toinen suostunut puhumaan juuri mitään, eikä osannut edes leikkiä oikein! Taisi olla toivoton tapaus.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Feb 12, 2008, 17:46

# Olenpa huono ja laiska ollut. D8 *lyö itseään* Pahoittelen~ ( jälleen ) #

Vastauksena mietintöihinsä Ronkka kuuli pikkukoiran huudahduksen. Chihuahua oli ollut lähempänä kuin uros oli ajatellutkaan, mutta se ei missään nimessä haitannut. Eipähän tarvitsisi juoksennella turhaan ympäriinsä ja tehdä itsestään narria. Kiitollisen Othellon löytymisestä punainen astui taas pari askelta 'leikkikaveriaan' kohti.

"Ai, siellä sinä piileskelit", punainen sanoi edelleen tasapaksulla äänensävyllään.
"En minä tätä voi jättää", uros vastusteli Othin pyyntöä.
"Oma vikasi, kun menit piiloon, että olin vähällä osua." Rongoteus onnistui kuulostamaan jopa hieman syyttävältä. Jos chihu ymmärtäisi asian oikein, se ei enää toivottavasti menisi piiloon ja Ronkan ajojahti kävisi helpommaksi. Lahkolainen tunsi jo kyllästyvänsäkin typerään leikkiin, vaikkei sitä kovin kauaa ollut jatkunutkaan. Asiat oli vain paljon miellyttävämpää hoitaa heti ilman viivyttelyjä.

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by hitodama on Feb 12, 2008, 21:24

// *tökkäisee Emua* Senkin laiskimus. >=P //

Järkyttyneenä toisen käytöksestä ja pettyneenä leikin pilalle menosta mulkoili Othello punaturkkista kulmat syvästi kurkussa. Pienet juonteet nousivat kuonolle sen kurtistuessa äkäisesti. Kehtasiko toinen oikeasti väittää, että piiloon meneminen oli muka jotenkin huono idea ja siksi piiloutunutta sai huitoa haavoja tekevällä kepillä? Ei ollut edes totta, kyllä tässä leikissä sai piiloutua! Muutenhan olisi ollut ihan tylsää. Paitsi Ronkka kyllä taisi pitää kaikista tylsistä jutuista, tuhahti uros mielessään. Kummallinen tyyppi, kerta kaikkiaan. Olihan tuo iso ja näin, mutta mikseivät aikuiset muka voineet leikkiä? Kuka sellaista oli määrännyt?
"Ja ei ole muuten mun vika!", kivahti chihuahua räkyttävällä äänellään. Olento ei pystynyt lainkaan muistamaan, koska oli viimeksi mahtanut suuttua kellekään, mutta nyt kyllä tunki ärtymys väkisinkin mieleen. Tuo teki tämän tahallaan! Ei muka voinut jättää risuaan, just joo. Keksi parempi selitys, tylsä vanhus.

Tuhahtaen käänsi rotukoira päänsä ja sitä myöden koko kehonsa toiseen suuntaan. Hän etsisi parempaa seuraa juuri nyt, ei hän loputtomiin jaksanut yrittää tuollaiselle takoa järkeä päähän.
"No älä sitten jätä tyhmää keppiäsi! Mutta saat kyllä leikki sitten sen kanssa, mä lähden.", räpätti vaaleaturkki, vielä vihaisen katseensa toista kohden kääntäen.
"Ja en muuten tule takasin!", haukahti pikkuinen kuin maailman pahimman uhkauksen suustaan päästäen. Sittenpä tuo lähti viipottamaan pois honteloilla jaloillaan, kadoten yllättävän vikkelästi aluskasvillisuuden sekaan.

// Olin nyt ilkeä ja kiskaisin kakaran pois. Mutta kiitosta vain pelistä, oli oikein kivaa. n__n //

Re: Voivatko aikuiset leikkiä?
Post by emu on Mar 2, 2008, 6:07

# Juu, ei tosiaan haittaa, kun olin vastoin lupailuani laiskalaiskalaiskalaiska. x___x Jaksan aina hienosti kahden viikon välein heittää pelitykset. :'D
Kiitosta hito <3 #

Hoh, pikkuinen rupesi ihan kärttyisäksi. Ronkka kurtisti kulmiaan, elehtien viimeinkin jotenkin. Sitä ei tosiaankaan huvittanut enää leikkiä millään lailla. Joko se hoitelisi hommansa saman tien tai häipyisi paikalta. Kun lahkolainen mietti toimintasuunnitelmaa, Othello antoi punaiselle vastauksen uhkauksien kera.
Jälleen ilmeettömänä koira jäi vain tuijottamaan pienemmän perään. Leikki oli loppu myös uroksen mielenkiinnon osalta, ja itsekseen hymähtäen ketjulärvi kääntyikin vastakkaiseen suuntaan. Asettaan kantaen punainen lähti lahjustamaan takaisin tuttua latoa kohti ja niin uros katosi puiden lomaan.