Othello - RPGs

Djala » Hiekkaranta » Sateen jälkeen on aina pouta

Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jun 15, 2008, 19:45

Oli melkoisen harmaa iltapäivä Djalan yleensä niin kauniilla rannalla. Keveä hiekka oli kastunut tummaksi möhjöksi rankan sateen jäljiltä, itse sääilmiön kuitenkin jo siirryttyä saaren yltä meren vesimäärää lisäämään. Pilvien raoista alkoi pikkuhiljaa erottua myös sinistä taivasta, ja ehkä pian myös auringonvaloa. Kuten sanonta kuului, tuli sateen jälkeen aina pouta.
Vaan eräälle rannallaolijalle ei säällä ollut juurikaan merkitystä. Othelloksi kutsuttu chihuahua säntäili suu ikuisessa virneessä pitkin kosteaa hietikkoa. Kaikeksi onneksi rannalla ei ollut juurikaan esteitä, sillä muuten olisi nuorukainen niihin hyvinkin saattanut törmätä. Ei hän nimittäin malttanut millään katsoa eteensä, sillä hiekkaan jäävät tassunjäljet olivat paljon mieltäylentävämpää seurattavaa.

Tehden kokoonsa nähden varsin huimia loikkia pomppi pikkupiski onnellisena rannalla, jääden välillä jahtaamaan häntäänsä. Hän rakasti sateen jälkeistä raikkautta, mutta niin hän rakasti kyllä sadeta ja auringonpaistettakin. Oikeastaan koira tuntui rakastavan aivan kaikkea ja kaikkea, kunhan se ei yrittänyt pistää häntä poskeensa.
Saatuaan lopulta häntänsä hampaidensa väliin pysähtyi uroksen meno hetkiseksi. Leukojen irrottaessa otteensa kyseisestä heiluttimesta lähti chihu kuitenkin taas uuteen laukkaan, suoraan kohti aaltoja. Jahka pääsi pikkuinen lähelle vedenrajaa, näyttivät laineet sen sijaan tulevan häntä vastaan. Ärhäkästi koira niitä haukkumalla yritti ajaa pois, mutta eivätpä aallot totelleet vaan nousivat pyyhkimään koiran jalkoja. Kylmästä kiljaisten loikki uros pois vedestä, mennessään jalkoja kuiviksi ravistellen.

// Peliseuraksi Maru ja Miku. //

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jun 18, 2008, 13:10

Ruskeanmusta, pienikokoinen paimenkoira makasi kostealla hietikolla. Vilpoinen tuuli puhalsi keskipaksun turkin lävitse ja jätti kylmiä väreitä ihon pintaan. Täristen poika makaisi silmiään kiinni pidellen keskellä Djalan hiekkarantaa. Tavallista kylmemmän tuulenpuuskan jälkeen uros pomppasi pystyyn ja alkoi ravistella turkkiaan, ikäänkuin pyristellen kylmyyden käsistä irti. No, kyllä se vähäsen lämmitti! Tai ainakin veti kylmyyttä pois. Paimenkoira yskäisi kovaäänisesti, niin että se kaikui ainakin vähänmatkan päähän. Nolona poika pyöräytteli päätään ympäriinsä katsoen, ettei ketään ollut ympäristössä, mutta ei: - Katse kohdistui vaaleaan ja pieneen koiraotukseen joka haukkui aalloille. Hieman oudoksuen Miku katsoi toista, kun lähtikin astelemaan toisen luokse.

Uros asteli hieman pomppivin askelin pienen chihuahuan luokse. Sitä tämä ei ollutkaan aikaisemmin nähnyt, joten katsoikin toista varmasti tarkkailen.
"Hei?"
pienisuuri koira kysyi vaalealta, pikkuisen pienemmältäkin koiraotukselta. Musta harjas valahti aluksi oikealle silmälle, sitten myös puoliksi vasemmallekin kuonon kautta. Miku heilautti päätään oikealle ja harjas lehahti siinä mukana oikealle silmälle. Rasvittavia nämä harjakset! Pitikin sellainen saada. Luultavasti sekarotuinen paimenkoira katsoi tuota täysirotuista, heiveröistä chihuahuaa.
"Mitä sä teet?"
Uros kysyi. Äänikin oli tällä vielä kuin pienellä pennulla. Ainakin melkein. No, oli nuorukainen kuitenkin kasvanut siitä kun oli Andriaanalle saapunut, tai ihan siitäkin kun Anasi ja Kwaku tämän pelastivat. Milloinhan tämä näkisi kaksikon toisten? Se vasta olisi mukavaa...

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jun 22, 2008, 15:58

Veden kylmyyttä hivenen säikähtäen joutui Othello aaltojen huomasta perääntymään, jopa ilkeää vettä hivenen mulkoillen. Ei hän ollut arvannut, että se syöksyisi tuolla tavoin suoraan häntä päin! Sinänsä se oli melkoisen outoa, sillä olihan chihuahua viettänyt varsin suuren määrän aikaa laumansa hiekkarannalla telmien. Viime kerrasta tosin oli jo hivenen aikaa, joten oli moinen ilmiö päässyt jo kokonaan koiran mielestä unohtumaan. Ei Befalasin puro, jonka luona uros oli viimeksi ollut kosketuksissa veden kanssa, ollut tällaisia temppuja harrastanut.
Juuri oli pantakaulainen rääpäle kääntymässä taas kohti merivettä, aikomuksenaan räkyttää tuolle äkäisesti, kun suurikokoiset silmät saivatkin näköpiiriinsä jotakin muuta. Lajitoveri, joka lähestyi häntä rantaviivaa pitkin!

Iloisesti alkoi pikkukoiran häntä viuhtoa puolelta toiselle, huulten levitessä kasvot halkovaan hymyyn. Seuraa Othello rakasti enemmän kuin mitään muuta, se oli varmaa.
"Hei!", haukahti uros toiselle tervehdykseksi, pinkaisten sitten muutaman askeleen toista vastaan. Eipä tuntenut chihu vierasta, mutta ainahan sitä voisi tutustua.
Mustaharjaksisen tiedustellessa pienempänsä tekemisistä käänsi uros katseensa kohti merta.
"En mä mitään erityistä, kunhan leikin. Vesi on aika kylmää, muuten voisi vaikka uida." Kerran oli koira Suellen-nimisen naaraan kanssa täällä pulikoinutkin, mutta siitä oli jo aikaa.
"Entäs sä? Mitä sä teet? Ja kuka sä oot?" kyseli piski painaen eturuumiinsa vasten kosteaa hiekkaa ja uteliaasti päätään kallistaen.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jun 24, 2008, 15:03

Miku katsoi Othelloa hiukkasen oudosti ja ripauksen epäillenkin.
"Kylmää?", uros sanoi ja asteli veden äärelle. Tutkivasti se hipaisi sen pintaa tassullaan ja veti sen äkillisesti pois.
"No aikas kylmää verrattuna normaaliin lämpötilaan!", se sanoi ja katsoi vettä hämillään. Sitten se otti muutaman askeleen pienikokoista chihua kohti.
"Minä? Minä vain kävelin tänne ihan sattumoisin. Mitäs siinä muutakaan. Öh, - Mikuksi kutsuvat. Etäs itse?", se sanoi vaisusti, hymy huulilla pilkahdellen. Sitten se käänsi katseensa aavalle merelle päin. Aurinkoa ei tuntunut näkyvän. Kauniit keltaiset säteilyt olivat hälvenneet ja taivas muuttunut harmahtavaksi. Hitaasti uros hivutti katsettaan pienikokoista otusta kohden. Mitäs nyt tässä tekisikään, lukuunottamatta sitä että vain seisoisi samalla paikalla. Nyyh.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jun 25, 2008, 15:40

Mikun käydessä koettamassa meriveden lämpötilaa katsahti Othello tätä hieman kummastuneena. Eikö toinen uskonut häntä vai mistä tässä nyt oli kyse? Melkoisen merkillistä.
Vaan samaa mieltä chihuahuan kanssa paimenkoira näytti loppuviimein olevan; vesi todella oli kylmää. Eivätpä koirat toki merivirroista mitään tienneet, mutta niistähän mokoma lämpötilojen vaihtelu johtui. Vaikkei vuodenaikojen kierto Andriaanalla juuri näkynytkään, vaikuttivat ne toki muualla maailmassa, merelläkin. Eri aikoina virta suuntasi aavistuksen eri reittejä, joskus lämpimämmiltä, joskus kylmemmiltä alueilta.
"Eikös? Aika tyhmää", totesi uros vielä lämpötilan alhaisuuteen viitaten. Pötkömäinen häntä heilahteli yhä iloisena vieraan palatessa pienempänsä eteen.

Vieras esittäytyi, mikä tuntui saavan pikkukoiran huulilla leviävän hymyn entistäkin leveämmäksi.
"Kiva tavata Miku!" uros haukahti innoissaan. "Mun nimi on Ohtello ja mä olen Djalasta", pantakaulainen jatkoi. Mahtoikohan Miku kuulua samaan laumaan? Ainakin tämä olisi voinut, kun huivin ja jotkin vemputtimet jaloissakin omisti. Niin, ja liikkuihan toinen juuri kyseisen lauman alueellakin.

Vaan mitäs nyt tehtäisiin? Kuin tekemistä etsien kiersivät Othellon silmät nopeasti pitkin rantaa, kunnes katse päätyi aivan elikon omien etutassujen juureen. Pieni hihitys kuului chihun suusta, tämän kääntyessä takaisin paimenkoiran puoleen.
"Hei kuule, rakennettaisiinko vaikka hiekkalinna? Kun hiekka on näin märkääkin, niin varmaan saisi aika iiison linnan!", ehdotti uros innosta paikallaan hyppien. Ja tottahan se oli, sade oli kastellut hiekan oikein rakennuskelpoiseen muotoon.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jun 30, 2008, 14:15

Uros nyökkäsi Chihulle vastaukseksi ja päästi hiljaisen, vaisun ynähsyksen kurkustaan merkiksi myöntämisestä. Mutta eihgän lämpötilalle mitään voinut! Se oli mitä oli.
Kuitenkin pikkukoira keskitti asiansa tutustumiseen. Pikkukoira oli kertonut nimekseen Othello ja kertoi kuuluvansa Djalaan. Miku nyökkäsi pienesti ja avasi suunsa kertoakseen laumansa.
"Djalasta minäkin.", niinkuin sen varmaan oli toinen huomannutkin.

Othello oli alkanut hihitellä ja ehdotti hiekkalinnan tekoa. No mikän siinä, mutta olikohan se edes mahdollista. Kaipa kun oli pikkuisen kertomakin totta; hiekka oli märkää ja mutaisaa.
"Mikä ettei.", se sanoi hymy pilkahdellen huulilla. Sitten uros pyöritteli päätään hakien katseellaan hyvää paikkaa minne linna rakentaisi. Mutta eipä tältä niinkään paljoa kokemusta löytynyt, joten tämä vain käänsi katseensa Othelloon.
"Päätä sinä minne."

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jul 2, 2008, 15:08

Yhä ilahtuneemmin sädehtivät Othellon ylisuuret silmät tämän kuullessa Mikun kuuluvan samaan laumaan kanssa.
"Ihanaa!" huudahti uros ja täpisteli etujaloillaan maata. Tassujaan hän olisi varmasti taputtanut yhteen, mikäli se olisi ollut koiran anatomialle yhtään helpompaa. "Tiesitkö, ettei Kallonaama ole enää meidän johtaja? Rastinaama on", kertoili chihuahua hieman vakavoituen ja päätään sivulle kallistaen. Yhäkään hänelle ei ollut oikein selvä käsitystä siitä, mihin Kallo oli mennyt, mutta eipä se piskin elämää suuresti haitannut. Yelenhakin oli vaikuttanut varsin mukavalta alfalta, ihan kelpo tyypiltä.

Vaan onneksi paimenkoirakin näytti pitävän hiekkalinna-ajatuksesta, joten saatettiin siirtyä vähän toiminnallisempien juttujen pariin. Ei mistään laumasta nyt kauaa jaksanut turista, varsinkaan jos omasi yhtään niin vähän keskittymiskykyä, kuin Othello.
"Okra!" huikkasi nuorukainen hyväksyvästi, alkaen etsiä sopivaa paikkaa rakennelmalle. Kuono maassa tuo kiersi hetken hiekkarantaa, kunnes iski päättäväisesti etutassunsa tantereeseen.
"Tähän", totesi chihu itsevarmasti, katseensa Mikuun kääntäen. Tähän olisi kohoava komein hiekkalinna, mitä oli kuunaan Djalan rannoilla nähty. Se oli sitten saletti.

"Ekaks tarvitaan iiiso kasa hiekkaa", opasti Othello toista siltä varalta, ettei huivikaulainen olisi mikään ekspertti tällaisissa asioissa. Kuin esimerkkiä näyttäen asteli pikkukoira sitten hieman sivummalle, alkaen pian kaivaa vimmatusti santaa tikkujaloillaan. Kas näinpä sitä syntyisikin pian hieno läjä rakennusmateriaalia.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jul 11, 2008, 13:32

Miku katsoi oudosti päätään kallistaen Othelloa.
"...Ristinaama? En.", ...kai. Aina tälle kerrottiin kaikki viimeisenä. Nyyh.
Pienemmän valitessa paikan hiekkalinnalle ja kertoessa isosta kasasta, uros asteli pienen eteen, kasapaikalle ja alkoi "astella" siinä paikallaan.
"Tasoitan aluksi pintaa.", sitten se asteli ympäriinsä ja levitti tasoitusaluetta. Pieniä tassunjälkiä vain jäi siihen. Hihhei, oli hauskaa vaikkei koko homma ollut edes vielä alkanut.

Äkillisesti poika pomppasi alueelta kun Othello alkoi potkia hiekkaa alueelle. Niin alkoi Mikukin tehdä. Pian tuohon kohoaisi suuuuuri linna. Se oli luvassa.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jul 12, 2008, 13:56

Oooh kuinka hienoa oli tietää lauman asioista jotakin, mistä toinen ei ollut kuunaan kuullutkaan! Sai kerrankin tuntea itsensä oikein viisaaksi. Iloisesti naurahtaen alkoi Othello pomppia pientä ympyrää lähes paikoillaan, samalla asioista Mikulle kertoillen.
"Eikun Rastinaama!" korjasi uros kimittävällä äänellään. "Tai oikeasti se on toi Yelenha, niinku... Verimerkki, joo se! Mutta mä sain luvan sanoa sitä Rastinaamaksi. Se on kiva, mutta sillä on hassu rasti toisen silmän päällä. Vähän niinku Kallolla oli se kallo. Vissiin kaikilla Djalan johtajilla pitää olla joku merkki naamassa, vai mitä luulet?" pohti chihu lopulta loikintansa lopettaen ja katseensa paimenkoiraan suunnaten. Voih, kummastakaan heistä ei siinä tapauksessa ollut laumansa pomoiksi. Vaan eipä se kyllä haitannut, ei nuorukaista juurikaan olisi johtaminen kiinnostanutkaan.
"Mutta siis niin. Kallonaama lähti johonkin öö matkalle, niin Rastinaamasta tuli uus johtaja", lopetti pantakaulainen kertomuksensa ja nyökäytti päätään tarmokkaasti. Näin se juttu meni.

Linnanrakennusta aloiteltaessa päätti Miku avuliaasti tasoittaa rakennustyömaan pintaa, jota Othello hetken katsoikin mietteliäänä. Homma näytti kivalta, vaan ei uros oikein tiennyt mitä sillä oli tarkoitus saavuttaa.
"Joo, tasota vaan", lausahti chihuahua kuitenkin luottavaisena siihen, että toinen tiesi mitä teki. Ehkäpä huivikaulainen oli sittenkin varsinainen haka hiekka-asioissa? Sehän olisikin hyvä, saataisiin varmasti mitä mainioin tönö kasattua.

Vaan pikkukoiran alettua potkia santaa kohdealueelle ei hän innostuksissaan huomannut Mikun jääneen hivenen tulilinjalle. Onneksi tämä tajusi kuitenkin väistää, ja pian kaivoivatkin kahdet jalkaparit kosteaa hiekkaa. Nopeasti rakennusmateriaalia alkoi kasaantua, ja Othin vilkaistessa lopulta taakseen sitä olikin jo aikamoinen läjä.
"Vau!" huudahti piski häntä heiluen, ja hetken katselutuokion jälkeen kaivoi vielä muutaman tassullisen keon jatkoksi. Sitten ponkaisi uros itsensä ylös tekemästään kuopasta ja katsoi, miten toisella mahtoi mennä.
"Tää varmaan riittä jo. Tulee ihan hurjan iso linna!" totesi nuorukainen toverilleen ja loikki linnaraakileen juurelle.
"Nyt se pitäisi vaan muotoilla", sanoi rotukoira tassullaan ruskeaa kasaa taputtaen.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jul 17, 2008, 2:19

Miku luimisti häpeävästi korviaan kun Othello korjasi tämän puhevirheen. Aijai, aina ei voi voittaa!
Othi kertoi tästä Rastinaamasta ja näin Mikukin tajusi, mistä oli kyse.
"Aaaaii, Yelenha! Kyllähän minä hänestä tiedän, heh. JA siitä naamamerkistä en kuules tiedä...", paimenkoira sanoi miettivällä äänensävyllä. Oli se kyllä tosiaan aika outoa mistä chihuahua kertoi. Kerta kaikkiaan! Korvat höröllään ja tarkasti kuunellen uros tuijotti suurin silmin vaaleaa, pientä koiraa, joka niin innokkaasti kertoi näiden laumasta. Epämukavaa, kun Miku sai tietää asiat aina viimeisenä.

Miku potki ja potki hiekkaa tahdikkaasti Othellon kanssa. Jonkin aikaa potkittuaan hiekkaa, poika tunsi varpaissaan jotakin kovaa. Tämä nappasi jonkinlaisen killuttimen hiekasta ja upottikin sen nopeasti huivinsa sekaan. Sitten se vain jatkoi hiekan potkimista. Nyt ei keskeytetä hauskuutta killuttimen tuijottamista varten! Jonkin ajan kuluttua kuitenkin Miku lakkasi potkimasta hiekkaa, kun Othello huudahtikin VAU! Innokkaasti uros kääntyi ja tuijottikin sitten silmät kiiluen mahtavaa hiekkakasaa.
"Whhhoouu....", se sanoi lumoissaan ja tuijotti kasaa. Jippiajee, tuon nämä olivat saaneet aikaan yhdessä. Aiihh..

Miku kuunteli tarkkaan toisen ohjeita ja alkoikin noudattaa niitä ja aloitti hiekan tasoituksen. Samalla poika muotoili linnasta linnan. Pian siitä tulisi aikojen suurin hiekkalinna. Takuuvarmasti!

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jul 17, 2008, 21:57

Iloisena hymyilevä Othello jatkoi nyökyttelyään kohti Mikua niin, että ylisuuret korvat heiluivat edes takaisin liikkeen mukana.
"No hyvä, pitäähän sitä nyt oma pomo tuntea!" totesi koira kimittävällä äänellään paimenkoiran osoittaessa tunnistamisen merkkejä Yelenhaa kohtaan. Olisihan se nyt ollut ihan omituista, jos ei olisi tiennyt kenen alaisuudessa toimii ja kenen käskyjä tuli kuunnella. Ei sillä, että Djalassa oltaisiin ikinä kovin paljon käskyjä tavallisille laumalaisille jaeltu, mutta täytyi sitä kuitenkin olla valmiina.
"Ehkä se merkkijuttu on joku johtajien salaisuus..?", pohti chihuahua vielä hetkisen, mutta päätti varsin nopeasti antaa asian olla. Hän oli ihan tyytyväinen alfaansa, oli hän päässyt johtoon sitten rastin takia tai jostakin muusta syystä.

Hiekkakeon ollessa riittävän suuri kierteli Othello hetken sen ympärillä, kuin olisi tiennytkin jotakin linnan rakentamisesta. Olihan hän toki jonkinlaisia kakkuja itsekseen kasannut, mutta ne olivat olleet aina monin verroin pienempiä. Tämähän oli paljon isompi kuin chihuahua itse!
"Joo, muotoilua se vaan kaipaa", totesi koira vielä ystävänsä jo alettua kasaa tasoitella. Samassa kävi vaaleaturkkinen uroskin kiinni työhön, alkaen taputella läjää tiiviimmäksi tassuillaan. Kivaa puuhaahan se oli, ja aika kului nopeasti nuorukaisen ahertaessa kieli poskella uuden tuttavansa kanssa.
Lopulta rakennelma alkoi näyttää melko tasaiselta ja sileäpintaiselta, jolloin tassutteli Oth Mikun vierelle.
"Eikö ole hieno? Hei, tee siihen jotain ikkunoita tai jotain, mä etsin siihen lipun!" päätti piski toiselta kysymättä, ja varsin nopeasti olikin jo viipottamassa kohti kauempana kohoavaa metsikköä. Lipulla penikka nääs oli tarkoittanut puunoksaa, jossa mahdollisesti keikkuisi vielä jokunen lehti kiinni lippuja markkeeraamassa. Sellainen sopisi iskeä linnan huipulle liehumaan.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jul 22, 2008, 13:44

& Anteeksi, viivytys. &

Miku katsoi mietteliäästi Chihua ja kallisti hieman päätään.
"Tutkitaan se merkki asia!", Miku sanoi ja iski pienemmälle silmään. Hihhei, salapoliisitehtävät oli kivoja. Thih.

Uros kuunteli tarkasti Othellon puheita. Jaa, että ikkunoita! Vielä poika nyökkäsi vaalealle vastaukseksi siihen lippujuttuun, mutta pienempi ehtikin jo mennä. No, silti Miku alkoi tökkimään sopiviin kohtiin reikiä. Kyllä ne hieman ikkunoilta näyttivät. Ja korea linna olikin! Pojan tassun alle osui jonkinlainen köynnöskasvi. Varmaan joku merikasvi? No, hälläväliä! Miksu tökkäisi kavin sivuttain linnaan koristeeksi. Lopuksi se jatkoi ikkunoiden tekoa.

& Hyi hyi, kakkaa peliä.: D &

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Jul 24, 2008, 18:31

Hetken pohdiskeli Othello huultaan purren Mikun ehdotusta salapoliisitehtävästä. Vaikka chihuahua olikin yleensä mitä helpoin innostettava kaikenlaisiin juttuihin, kuulosti tämä hänen mielestään hivenen epäilyttävältä.
"Mmmh, emmä oikein tiedä. Jos Rastinaama haluaa pitää sen salaisuutena? Kai se muuten siitä olisi kertonu", päätteli vaaleaturkkinen uros käyttäen miettimiseen jokaista pientä aivosoluaan. "Se ei varmaan tykkäisi, jos me tutkittaisiin sitä. Ja se on kuitenkin pomo ja kaikkea", lopetti pikkukoira katsahtaen hieman anteeksipyytävänä paimenkoiraa. Hän ei tahtonut suututtaa Yelenhaa, joka oli vaikuttanut sentään ihan mukavalta tyypiltä. Ja jos tuo tarpeeksi suuttuisi, voisihan se potkia vaikka kaksikon pois koko laumasta! Se olisi kauheaa.

Othellon kipitettyä metsänreunaan lipputarpeita hakemaan jäi hän ensin hetkeksi tuijottelemaan kohti puita. Niissä oli paljon oksia, vaan eipä niitä tainnut pieni koira saada yksin irti, saati että olisi osannut niiden luokse kiivetä. Piti ilmeisesti tyytyä maasta löytyvään aineistoon.
Niinpä suuntasi chihu katseensa maahan, ja hetken bongailtuaan löysikin ihan kivan kokoisen kepukan, jossa vielä muutamia lehtiä oli kiinni. Lehdet tosin olivat melkoisen kuivia ja jopa kellastuneita, mutta ei se haitannut. Lipuiksi kävivät ihan hyvin.

Napattuaan löydöksen hampaidensa väliin lähti Oth viipottamaan takaisin kohti hiekkalinnaa, jonka luona Miku näytti jo saaneen muun koristelun ihan kivalle mallille.
"Hieno!" mutisikin uros keppi suussaan, kun pääsi jälleen toverinsa vierelle. Nopeasti koetti koira päästä kapuamaan linnan laelle lippua asettelemaan, mutta voih, ei juttu käynytkään ihan niin sutjakkaasti. Hiekka valui tehokkaasti pois piskin jalkojen alta, eikä päästänyt pikkuista kukkulan kuninkaaksi.
Hetken Othello tuijotti hölmistyneenä hiekkakasaa, kunnes kääntyi kohti paimenkoiraa.
"Hei kumarru! Mä laitan tän sun pään päältä!" komenteli uros aikomuksenaan siis kavuta toisen päälle, josta olisi ehkä ulottunut paremmin linnan laelle. Innoissaan pomppi elikko paikoillaan odottaessaan, josko toinen suunnitelmaan suostuisi.

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Jul 31, 2008, 23:10

Miku katsoi hämillään kieltäytyvää Othelloa.
"Selvä. Pitäköön salaisuutensa...", poika sanoi ja jatkoi linnan koristelua. Uros ponnautti itsensä linnasta maalle ja ihaili sitä sen aikaa, kunnes Othello tuli jälleen takaisin ja yrittikin epätoivoisesti asettaa lipun paikalleen. Kunnon älynväläyksen saadessaan Miku katsoikin toista hieman hölmistyneenä. Jaa jaa.
"Noh, mikä ettei?", se sanoi epävarmasti. Kumpa mitään pahaa ei tapahtuisi. Valmiiksi uros asettautui matalaksi linnan eteen, että Othello voisi selän päälle kiivetä.. (Köhköhköh. You know.: D )

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Aug 1, 2008, 16:00

Othellon onneksi Miku suostui lipunnostoideaan, vaan eipä pikkuinen uros ollut kyllä juuri jättänyt varaa kieltäytyä. Se oli parempi vain tehdä niin kuin suuri ja hurja chihuahua käski.
"Jess!" hihkaisi koira häntäänsä innokkaasti viuhtoen. Malttamattomana uros tepasteli hiekalla, kun paimenkoira asettautui parempaan asentoon kiipeilemistä silmällä pitäen. Vaan kun toinen oli päässyt laskeutumaan tarpeeksi alas, loikkasi uros yhdellä pitkällä hypyllä Mikun selän päälle, takertuen tiiviisti kiinni tämän ruskeaan turkkiin. Kauaa ei penikka kuitenkaan paikoillaan jaksanut roikkua, vaan hivenen huterasti toisen päällä tasapainoillen tepasteli kohti paimenkoiran päälakea. Tukea toi toisen punainen huivi ja harjaksestakin sai mukavasti kiinni, joten ennen pitkään kökötti ähisevä olento toisen puoliluppien korvien välissä.

"Nouse", kehotti Othello yhä arvokasta lippuaan suussa pidellen ja kohti linnan huippua katsellen. Oikeastaan olisi varmasti ollut kätevintä, jos Miku olisi asettanut lipun paikoilleen, mutta Oth tahtoi tehdä sen itse. Vaikkakin toisen avulla, mutta silti.
Paimenkoiran pään päältä juttu sujui kuitenkin varsin vikkelään, eikä aikaakaan, kun pikkukoira jo iski keppinsä hiekkakasan huipulle. Komeasti jäi lehdin koristeltu karahka liehumaan rakennelman huipulle, mikä sai chihun hihittämään onnellisena.
"Valmis!" koira huudahti, ennen kuin loikkasi pois toverinsa päälaelta ja lasketteli linnan seinämää pitkin alas. Taisivatpa muutamat ikkunat kokea kovan kohtalon, mutta ei se nyt niin tarkkaa ollut.

Takaisin maan kamaralle päästyään kääntyi Othello katsomaan heidän arkkitehtuuristen taitojensa suurinta ilmentymää.
"Oooooh... Vähänkö se on hieno!" totesi uros silmät suurina ihastuksesta. He olivat tehneet sen ihan itse! Ei mikään ihan turha saavutus.
"Voi vitsi, kun muut djalalaiset tulee rannalle ja näkee tämän. Ne hämmästyy ihan hirveästi!" No, tottahan se oli, eivät tämän kokoluokan hiekkalinnat olleet mitenkään tavallinen näky koiraeläinten kansoittamalla saarella.

// Mmh, pientä autohittiä, mutta tuskin se nyt on hiekkalinnan rakentamisessa niin vakavaa. //

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Aug 4, 2008, 22:04

& Mitäs pienestä.: )) &

Pikkukoira hyppäsikin tämän selälle ja asteli korvien väliin pään päälle. Käskystä! Olisi tähän tilanteeseen huutaa ja Miku nostikin ruumistaan ja hivutti päätään korkeammalle. Niin kauan tämä piti päätään tiukasti korkealla, kunnes pikkukoira hihkaisi linnan olevan valmis. Heti poika ehti paskea päätään alemmas, kun Othello loikkasikin linnan päälle ja laski sen alas. Toista silmäänsä siristäen ja irvistäen säikähtäneesti Miksu katsoi toisen skandaalista laskua. No, ei siitä kauhean pahaa jälkeä jäänyt. Onneksi. Heti kun Oth alkoi hihkua, tämä käänsi hämmästyneen katseensa linnaan ja silmät laajenivatkin sillä silmäyksellä.
"Whoouu", tämä sanoi haltioissaan.

Lumoutuneena Miku käänsi katseensa Othelloon.
"Me tehtiin se", se sanoi silmät kiiluen ylpeänä. Sitten tämä muistikin korun, jonka oli tämä hiekasta löytänyt. Ei tämä sitä ehtinyt kauheasti tarkkailla, mutta muisti sen kultaisen värin. Nyt oli tilaisuus jakaa palkinto!
"Othello, - sinun ideasi ja sinun suurempi toteutus. Siitä saat minulta palkinnon", poika sanoi silmät hehkuen ilosta. Samalla tämä änki kuononsa huivin sekaan ja nappasikin hennosti etuhampaillaan ohuesta kultaketjusta. Outoa että sellainen kaunis koru olisi pudonnut tälle saarelle. Miku nosti päätään sen verran ylös, että ketju paljastui huivin alta ja niin myös korun pää osa. Näin lurppakorva huomasikin korussa jännän kuvion. Jonkinlainen kehkura. Innokkaana tämä ojensi korun Othille ja koittikin ripustaa korun tämän kaulaan.

& Eikai tuollainen pieni kettinki häiritse?:') Jos käy sellainen, niin kiehkura kuvion voit itse keksiä. Minä kun en minkäänlaista kuviota keksinyt...:') &

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by hitodama on Aug 5, 2008, 1:32

// Naah, sori, mutta enpä taida nyt lisäkoruja sintille suoda. ='D Olen liian laiska piirtääkseni sen takia uutta esittelykuvaa. //

Edelleen innosta suorastaan hytkyen Othello tuijotteli valtaisaa hiekkakasaa, kunnes Miku mainitsi jotakin palkinnosta. Jos ei linnan valmistumisessa ollut jo palkintoa kylliksi, niin mikä voisi olla vielä sitäkin parempaa? Chihuahuan silmät tuntuivat leviävän entisestään, kun nuorukainen kääntyi kohti paimenkoiraa.
"Mikä se on mikä se on?" tivasi uros alkaen hyppiä paikoillaan innostuksesta. Aika tuntui kuluvan suorastaan piinaavan hitaasti toisen vetäessä jotakin esiin punaisen huivinsa kätköistä, eikä pikkupiski olisi millään malttanut odottaa näkevänsä mitä se oli.
Vaan varsin pian roikkui kultainen kaulakoru toisen hampaissa, jolloin uros tunsi pikkiriikkisen pettymyksen valtaavan mielensä. Olkoonkin ihmisten maailmassa kuinka arvokas tahansa, ei yksivärinen killutin saanut hirmuisen suurta arvoa värejä ja räväkkyyttä rakastavan koiran silmissä.

Ihmeen hyvin sai Othello tunteensa kuitenkin peiteltyä, mitä nyt hännän ylenpalttinen vispaaminen hidastui lähes puolella. Hymy ei kuitenkaan mihinkään karannut koiran kasvoilta, kun hän antoi Mikun asetella korun kaulaansa. Helposti se paikoilleen soljahtikin - ehkäpä hieman liiankin helposti.
Kuullessaan pienen tumpsahduksen jalkojensa juuresta käänsi Oth katseensa kohti hiekkaa, ja kas kas, siinähän korun koristelluin osa makasikin. Kumpikaan koirista ei ollut tainnut tajuta, että ketju oli hirmuisen liian pitkä minikokoiselle chihuahualle.
"Se... Ei toimi", totesi uros melkeinpä itsekseen, yhä korua tuijotellen. Vaan ei se nyt hirvittävästi häntä haitannut, sillä olihan kikkanalla jo yllin kyllin koruja omasta takaa!

"Ehkä sä voisit antaa sen jollekin toiselle? Jollekin isommalle?" pohti Othello kirjaimellisesti kävellessään ulos ketjun otteesta niin, että lopulta yhdellä hännän huiskaisulla kultainen koristus valahti hiekalle. Katse kääntyi taas kohti paimenkoiraa, uroksen ottaessa muutaman loikan hietikolla.
"Se on jo ihan hyvä palkinto, että saatiin linna valmiiksi. Ja sain uuden ystävän!" hihkaisi nuorukainen onnellisena.

Samassa hänen omat sanansa "jostakin isommasta" saivat hänen aivonsa vipeltämään toden teolla. Isosta tuli mieleen Suellen, jonka chihu oli aikanaan tällä samaisella rannalla kohdannut. Suesta taas tulivat mieleen siivet, joita Othello oli silloin päättänyt ruveta itselleen etsimään. Ja siipiparkojen etsiminen oli viimeaikoina päässyt vähän jopa unohtumaan uroksen mielestä, mikä oli ihan hirveä juttu. Pitäisi palata mitä pikimmiten Suuren Tehtävän pariin.
"Oli kiva rakentaa linnaa sun kanssa, Miku. Rakennetaan joskus toinenkin, vaikka lumesta!" ehdotteli rotukoira ottaessaan muutaman kärsimättömän loikan hiekkarannalla.
"Nähdään joskus. Heippaaaa!" hyvästeli Othello toverinsa ja lähti laukkaamaan kohti lehtimetsää, jonka suojiin pieni eläin varsin pian jo katosikin.

// Se vipelsi nyt toiseen sovittuun peliin. Mutta kiitos tästä pikku leikkituokiosta. ^^ //

Re: Sateen jälkeen on aina pouta
Post by mitsu on Aug 9, 2008, 21:29

Miku katsoi hämillään paikalta poistuvaa Othelloa.
"Selvä. Heihei?", se sanoi ja käänsi katseensa linnaan. Oijoi.

& Näin kaksi riviä! Wuhuu! No, 12 peliä pelattavana yhteensä.:') &