Zephyr - RPGs

Carmis » Ruohoniitty » Luonnonkauneus

Luonnonkauneus
Post by yoshi on Apr 24, 2009, 20:40

Nuori susiuros askelsi pitkin metsän reunaa. Taivas oli kirkas ja lähes pilvetön. Vain satunnaisia pieniä pilvenhaituvia purjehti pitkin taivaan sineä. Jeremyksi nimetty nuorukainen astui puiden langettamasta varjosta ja lähti kulkemaan kohti ruohoniityn keskustaa. Korret kutittivat hipoessaan pojan hoikkia jalkoja. Kulkiessaan raitaselkäinen jätti jälkeensä pienen polun talloessaan ruohon kumoon. Ilma oli varsin miellyttävä: Lämmin, mutta mereltä päin puhaltava tuuli takasi sen, ettei ollut tukalan kuuma.

Jeremy hidasti tahtiaan ja pysähtyi lopulta. Nuorukainen kohotti kuononsa kohti taivaan sineä ja veti keuhkonsa täyteen raikasta merituulta. Musta harjaksensa tanssi tuulessa ja Jeremy oli kuulevinaan lokkien kiljahdukset ilmaa nuuhkiessaan. Ilmapiiri oli raitaselkäisen mielestä sangen keväinen ja edessään avautuva kaunis maisema hemmotteli myös näköaistia. Siellä täällä vihreyden joukosta erottui kauniin kirjavia kukkamattoja.

Uros päätti jäädä hetkeksi niitylle vain nauttimaan luonnon tarjoamasta kauneudesta. Jeremy kellahti kyljelleen ruohikkoon, kierähti siitä selälleen ja ryhtyi piehtaroimaan. Päästipä susi pienen ilomielisen haukahduksenkin ja aloilleen asettauduttuaan uppoutui omiin aatoksiinsa pienten pilvenhattaroiden matkaa katseellaan seuraillen.

//hitodama ja Zephyr! ;3 Jestas, kun tämän kirjoittaminen nieli aikaa. Eikä tästä loppujen lopuksi edes kummoisen pituinen tullut.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on Apr 24, 2009, 20:59

Käyskentelipä Carmiksen niityn tienoilla eräs toinenkin urossusi, joka oli pannut niin ikään luonnon kauneuden merkille. Vaikkei tuo Zephyriksi kutsuttu sinimaski yleensä jaksanutkaan liiaksi piitata vehreistä maisemista tai lintujen laulusta, tuntui tuo kaikki tällä hetkellä ihan järjettömän ihanalta. Mutta niinpä hänestä tuntui kaikki muukin, sillä sitä se rakkaus vain taisi mielelle teettää. Tai noh, ei susi ollut varsinaista rakastumista tai muuta oikein edes itselleen ehtinyt myöntää, mutta ainakin hänellä oli nyt naaras, jota saattoi kutsua kumppanikseen. Azallac, hänen oma prinsessansa, Ederan johtajan tytär. Harmaaturkin mielestä tietenkin kaikista Roin viidestä tyttärestä paras ja kaunein. Kuten uros itsekin oli koko Ederan, ellei jopa Andriaanan, komein ja valovoimaisin miekkonen.

Olemus onnea hehkuen loikki Zephyr itsekseen hyräillen pitkin niittyä, saapuen paikalle ruohikon länsipuolelta hieman toisen uroksen jälkeen. Ei hukka edes tajunnut olevansa toisen eläjän seurassa, ennen kuin kuuli lyhyen haukahduksen rannan suunnasta. Mustakärkiset korvansa höristyivät nopeasti ja vihreät silmät kääntyivät tiiraamaan äänen suunnalle. Jo ennestäänkin leveä hymy tuntui nousevan vielä asteen verran korkeammalle, kun veitsenkantaja lähti sen kummempia pohtimatta kipittämään ääntä kohden.
"Täällähän kuuluu olevan hauskaa", uros totesi kovaan ääneen seisahtuessaan hieman yli kymmenen metrin päähän toisesta, josta ehti juuri sopivasti nähdä, kuinka vieras lajitoveri lopetti piehtarointinsa ruohikon seassa.
Harjastaan sivummalle heilauttaen jäin uros veikeä ilme kasvoillaan seuraamaan toisen reagointia yllättävän seuralaisen saapumiseen. Mistäpä sitä tietäisi, jos toinen päättäisikin hilpeydestään huolimatta käydä jollakin tavoin arvaamattomaksi.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on Apr 24, 2009, 21:13

Nuorukainen säikähti hieman ja säpsähti kuullessaan toisen huudahduksen. Jeremy oli uppoutunut niin omiin maailmoihinsa, ettei ollut lainkaan havainnut toisen susiuroksen saapumista. Poikaa pisti hieman nolottamaan äskeinen haukahduksensa, sillä mustaharjaksinen oli luullut olevansa yksin. Siitä huolimatta raitaselkäinen kierähti vatsalleen ja käänsi päänsä toisen uroksen suuntaan. Tervehdykseksi nuorukainen heilautti häntäänsä leppoisasti ja soi vielä pienen hymynkin harmaaturkille. Itse asiassa olisi äärimmäisen mukavaa saada seuraa.

Hymy huulillaan leveni asteen verran ja häntänsä heilahti uudemman kerran. Jeremy nousi ylös ja rupesi tarkastelemaan toisen ulkomuotoa päätään aavistuksen kallistaen. Katseensa nauliutui oitis susiuroksen etukäpälissä sinisävyisten narujen varassa riippuviin heittoveitsiin. Ne näyttivät nuorukaisesta samaan aikaan hieman hupsuilta, mielenkiintoisilta ja valtaisan hienoilta. Tuollaiset Jeremykin mielellään tahtoisi omakseen. Mistäköhän sinikasvoinen moiset oli hankkinut? Ainakaan vielä ei poika tohtisi sitä kysyä.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on Apr 24, 2009, 21:51

Leveästi hymyten Zephyr seurasi vieraan toimia, hännän heilutteluja ja lopulta seisaalleen nousemistakin. Viestittääkseen, ettei ollut itsekään mitenkään vihamielisin aikein matkassa, heilautti harmaaturkki niin ikään kaksiväristä häntäänsä leveässä kaaressa muukalaiselle. Vaan johan oli kuitenkin kumma, ettei toisen uroksen suunnalta kuulunut sen ensimmäistäkään tervehdystä tai muuta sanaa. Muistui nyt kyllä erittäin ikävästi mieleen kohtaaminen erään vajaamielisen (tai oikeastaan kuuromykän, mutta sitä ei Zep tiennyt) naaraan kanssa, mikä sai epämiellyttävän tunteen muljahtamaan susiuroksen vatsassa.
"No älä nyt vain väitä, ettei sinusta tuon enempää ääntä tule?", Zephyr tiedusteli päätään kallistaen ja toista kulmaansa kohottaen. Vaikka ilmeensä pysyttelikin yhä kovin aurinkoisena, jäyti sisällä pieni pelko siitä, ettei tästä tapaamisesta tulisikaan mitään. Ihan köyhää, jos kaikki tällä saarella nyt puhelakkoon olisivat ryhtyneet!
"Jos osaa haukahdella tuolla lailla, niin pitäisi sitä osata tervehtiäkin."

Vieraan noustua seisomaan kiersivät Zephyrin silmät pikaisesti toisen lävitse, tekivät muutaman tähdellisen huomion tämän ulkomuodosta. Kaikeksi onneksi toinen näytti olevan susi, eikä edes harmaata itseään suurempi, vaikka uros olikin. Zep itse kun ei ollut mitenkään koolla pilattu, eikä siten oikein pitänyt itseään suuremmista lajitovereista. Jotakin lävistyksiä sun muitakin toisella näytti olevan, mutta niistä ei sinimaskinen jaksanut ajatella juuta eikä jaata. Olihan hänellä itselläänkin ollut kulmalävistys jo vuoden päivät.
"Ja esittäytyäkin saa, jos siltä sattuu tuntumaan", Zephyr jatkoi saatuaan lyhyen tutkimuksensa päätökseen.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on Apr 26, 2009, 22:32

Uros vetäisi silmänsä irti sinimaskisen heittoveitsissä ja katsahti uroksen kasvoihin tämän jälleen avatessa suunsa. Hieman susinuorukainen häkeltyi, kun toinen puhumaan kehotti. Tokihan Jeremy puhua osasi, se nyt vain ei sattunut olemaan uroksen vahvin laji.

"En minä mikään mykkä toki ole. Terve vaan sinulle", Jeremy lausahti hieman tökerösti ja vilautti pienen hymyn toiselle. Mikäli toinen ei olisi ollut olemukseltaan noin aurinkoinen, olisi Jeremy saattanut pitää toisen sanoja hieman töykeinä. Ja vieläpä esittäytymäänkin kehotti. "Olen Jeremy, Djalasta kotoisin. Entäpä sinä?", nuorukainen lausahti reippaaseen sävyyn. Harvemmin raitaselkäinen edes esitteli itseään, ellei toinen sitä ensin tehnyt. Ja vielä harvemmin poika pyysi uusia tuttavuuksiaan kertomaan itsestään. Mitäpä sitä suotta toisten asioita urkkimaan. Nyt kun harmaaturkki kerta antoi Jeremyn esittäytyä ensin, niin kaipa sitä voisi yhdellä kertaa poiketa tottumuksistaan useammallakin saralla. Vähäpuheisuutensa vuoksi mustaharjaksinen ehkä usein antoi itsestään hieman ujon vaikutelman, mikä ei suinkaan vastannut todellisuutta.

Sallien häntänsä jälleen hieman heilahdella otti nuorukainen muutaman askeleen lyhentääkseen susien välistä etäisyyttä. Pojan katse eksyi uudemman kerran uroksen auringossa kauniisti kimalteleviin teräaseisiin. Kuinka hassua olikaan, ettei Jeremy omistanut sitten minkäänlaista asetta. Ei sellaiselle kyllä toistaiseksi ollut ilmennyt tarvetta, mutta hienoahan jonkinlainen olisi omistaa. Huomaamattaan häntänsä alkoi vähitellen vispaamaan raitaselän kuvitellessa, kuinka vaivatonta kalastaminenkin olisi esimerkiksi keihään avulla.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on Apr 27, 2009, 21:50

Hieman liioitellun huojentuneesti Zephyr huokaisi, kun vieras lopulta sai kuin saikin suunsa avatuksi. Kai jotkut vain tarvitsivat vähän avustavaa potkimista tällaisissa asioissa. Tosin harmaaturkki itse ei tasan kuulunut siihen kastiin, joten hän ei moista luonteenpiirrettä oikein osannut ymmärtää tahi edes arvostaa.
"No terve terve nyt sitten", huikkasi susi naurahtaen takaisin ja heilautti tuuheaa harjastaan pois silmän päältä, "vaan kun ei tuota ikinä voi olla ihan varma, millaiseen porukkaan on sattunut ajautumaan. Tällä saarella kun kulkee jos jonkinlaista populaa, usko pois." Oli tullut törmättyä niin hulluun keihäsmieheen, naikkoseksi tekeytyneeseen urokseen kuin siihen jo kertaalleen mainittuun epäilyttävän hiljaiseen nuorukaiseenkin. Andriaana ei tosiaan ollut mikään tylsän harmaa paikka väestönsä suhteen.

Jeremyn esittäytyessä lähti Zephyr loikkimaan keveästi toista kohden, ollen nimittäin jo melkoisen varma siitä, ettei ruskeaturkkinen kuitenkaan mikään kummempi psykopaatti ollut. Toisenkin lähtiessä kuromaan umpeen välimatkaa tulikin sinimaskinen jo varsin pian toisen vierelle, antaen katseensa hetken ihastella kauempana levittäytyvää merimaisemaa. Suoraan sanottuna uros ei ollut edes tiennyt, että niitty tulisi päättymään täällä päin rannalle. Siistiä sinänsä.
"Zephyriksi sanovat, ja Ederan suunnalta tulossa olen. Johtajan tyttären kumppani, itse asiassa", esitteli hukka häntä heiluen, vaivautumatta tippaakaan peittelemään ilmeistä ylpeyttään asian suhteen. Tämähän oli melkein, kuin olisi seisonut itse johtajan paikalla. Lähes yhtä hienoa.

Samassa pisti Zephyr kuitenkin sivusilmällään merkille Jeremyn katseet hänen heittoveitsiään kohden. Ja kuinka ollakaan, röyhistyi harmaaturkkisen rinta entisestään ylpeydestä. Sen lisäksi, että hänen aseensa osasivat olla mitä vaikuttavimman näköiset, oli niistä ollut elämän aikana kantajalleen hyötyä kerran jos toisenkin.
"Tykkäätkö?" uros tiedusteli virnistäen ja toista etujalkaansa heilauttaen, jolloin veitsi pääsi heilahtelemaan auringonvalossa oikein näyttävästi.
"Sinulla ei taida mitään aseita olla?" Zep jatkoi vilkaisten pikaisesti toisen ympärille. Ei, ei näkynyt mitään maastoon jätettyjä tappovempaimia olevan lähettyvillä.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on Apr 28, 2009, 16:09

Vasta harmaaturkin loikittua lähemmäs Jeremy huomasi, ettei tuo mikään kummoisen kokoinen ollut. Kauempaa katsottuna sinimaski oli pojan mielestä vaikuttanut jotenkin korkeammalta. Olihan Jeremy itsekin ruumiinrakenteeltaan melkoinen ruipelo, vaikkakin raitaselkäinen tulisi vielä varmasti kasvattamaan massaansa, jahka ikää karttuisi. Oli kyllä mukavaa, että toisen kanssa kykenisi keskustelemaan kasvotusten, eikä tarvitsisi kurotella tai kumarrella.

"Oh... No onneksi olkoon vain!", Jeremy lausahti hieman epäröiden kuullessaan Zephyriksi esittäytyneen siviilisäädystä. Nuorukainen ei ollut täysin varma, miten tuollaiseen olisi pitänyt vastata. Ederalainen vaikutti olevan äärimmäisen ylpeä kumppanistaan. Mutta mikäpä siinä, kyllä Jeremykin varmasti olisi ylpeä, jos olisi jonkun mukavan tytön löytänyt. Kyllä nuorelle susiurokselle tyttöystäväkin kelpaisi vallan mainiosti. Zephyr omisti näemmä useita sellaisia asioita, joita Jeremykin mielisi.

Puheenaihe vaihtuikin seuraavaksi harmaaturkkisen heittoveitsiin. "Mh!", Jeremy hymähti vastaukseksi samalla nyökäten ja sallien suupieliensä venyä leveään hymyyn. Nuorukainen huiskautti jälleen häntäänsä heittoveitsien heilahdellessa Zephyrin näitä esitellessä. Kyllä, Jeremy todellakin tykkäsi niistä. "Ei minulla ole mitään, mutta haluaisin kovasti! Mistä herra on omansa hankkinut?", raitaselkä kysyi keskenään eri väriset silmänsä innosta kiiluen.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on Apr 28, 2009, 22:42

Zephyr paistatteli onnellisena Jeremyn onnittelujen valossa, jopa hännänpäänsäkin noustessa osoittamaan itsevarmasti ylöspäin. Olihan hän kaksikosta toki huomattavamman arvoasemansa lisäksi vanhempikin, joten kyllä toisen sietikin häntä vähiinsä kunnioittaa.
"Kiitosta", uros vastasi maireasti, kääntäen lopulta katseensa maisemasta takaisin puhekumppaniinsa. Nyt kun tarkemmin katsoi, niin ei ollut kyllä mikään ihmekään, että toinen kuulu sanojensa mukaan Djalaan. Sen verran rautaa toisella uroksella koristuksenaan kuitenkin oli.
"Sinä sitten ihan normilaumalaisen asemassa Djalassa olet?" tiedusteli hukka vielä jopa jokseenkin kiinnostuneena. Yleensä hän ei jaksanut suuremmin toisten elämästä udella, mutta nyt, kun kukat tuoksuivat hyviltä, linnut lauloivat kauniisti ja vaaleanpunaista höttöä leijui kuvainnollisesti suden pään ympärillä, tunsi hän voivansa poiketa tavoistaan ja ryhtyä jopa suhteellisen kohteliaaksi juttutoveriksi.

Veitsistä puhellessaan joutui Zephyr sen sijaan naurahtamaan huvittuneesti, joskaan ei aiheena olevien aseiden tähden, vaan Jeremyn puhuttelutavan takia.
"No ei tässä sentään herroittelemaan tarvitse ruveta", totesi harmaaturkki häntäänsä huiskaisten. Vaikka joo, kuulostihan "herra Zephyr" aika makoisalta, mutta jotenkin se toi myös ikävän jäykkää sävyä keskusteluun.
"Ja mantereeltahan nämä, eivät tältä saarelta. Joiltain ihmisiltä, hmm, lainasin", uros esitelmöi ja vilkuili itsekin kiilteleviä metallinkappaleita ihailevin silmin. Niiden käyttämisen opettelu oli toki aikansa vienyt, mutta nykyään saattoi susi väittää jopa olevansa aika epeli teriensä paiskomisessa.
"Vaan onhan tuolla etelässä olevassa kylässä kaikenlaisia teräaseita, jos tosiaan sellainen kiinnostaa. Oletko käynyt siellä?"

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on Apr 29, 2009, 8:22

Jälleen sai herra Zephyr vastaukseksi vain hymähdyksen ja pään nyökäytyksen. Normaalina kansalaisena Jeremy oli koko pienen elämänsä elänyt ja mitä todennäköisimmin näin tulisi olemaan aina. Jeremyä ei sinänsä edes kiinnostaisi olla minkään sorttinen johtaja tai jonkin muun korkeamman arvon omaava. Tavallisena tallaajana oli ihan hyvä olla. Oli turvallista elää, eikä tarvinnut ottaa vastuuta muista. Ilmeisesti harmaaturkkinen uros ei itse ollut aivan tavallisen kansalaisen asemassa, kun kysymyksensä noin esitti. Tai ainakaan uros ei vaikuttanut pitävän itseään sellaisena.

Naurahtipa poika itsekin hieman herroitteluilleen. Jeremy yritti vain kuulostaa kohteliaalta, mutta se oli nuorukaisen omastakin mielestä kuulostanut ehkä hieman hassulta. Zephyr vaikutti olevan sangen rento tyyppi, mistä raitaselkäinen piti.

"Eipä ole koskaan tullut käytyä", Jeremy sanoi hivenen nolostuen. Olihan susiuros elänyt jo yli kaksi vuotta saarella, mutta silti oli vielä monia paikkoja, joissa nuorukainen ei ollut kertaakaan käynyt. Kylässä pitäisi siis käydä hieman tutkailemassa. Se olisi varmasti tuhat, ellei jopa miljoona kertaa jännittävämpi ja mielenkiintoisempi paikka kuin lato! "Sinne pitääkin joskus mennä", uros lausahti tuoden ajatuksensa julki pienen mietintätauon jälkeen.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 3, 2009, 16:26

Vaikkei mitään hienon sanallista vastausta toisesta saanutkaan lypsettyä, nyökäytti Zephyr kuitenkin hyväksyvästi päätään Jeremyn ilmeisen vaatimattomalle asemalle laumassaan. Oli harmaaturkkikin viihtynyt Ederassa ihan hyvin normilaumalaisena, mutta kun mahdollisuus vaivihkaiseen ylenemiseen kerran oli tarjoutunut, niin mikäs siinä sitten. Kun siis olihan toki _johtajan_ tyttären puoliso tavallisen tallaajan yläpuolella, vai kuinka? Veitsenkantaja itse oli siitä ainakin sataprosenttisen varma. Hänellä oli yhteys pomomieheen, (olkoonkin hieman hatara sellainen) joten häntä tuli kunnioittaa. Se oli totuus.

Hieman yllättyneenä Zephyr kuitenkin kohotti kulmiaan, kun ei puhekumppani kuulunut koskaan kylän tienoilla käyneen.
"Ai et?" hukka äimisteli päätään kallistaen. Paljosta olit poika kuule paitsi jäänyt! Vaikkei kylä toki Ederan kartanoa päihittänyt, mutta sinne nyt ei muista laumoista tulevilla asiaa ollutkaan.
"Käy toki ihmeessä joskus. Olit Djalasta, eikö? Menet vain sitä teidän rantaa pitkin etelään, niin et voi missata sitä. Erottuu maastosta aika näkyvästi", hukka selosti viitaten ohimennen tassullaan jonnekin kylän suunnalle.
"Pääsisi tästä toki lyhyemminkin, mutta sitten pitäisi mennä Ederan kautta, ja se ei ole kovin terveellistä, jos ei Ederaan itse kuulu", uros jatkoi ääntään salaliittomaisesti madaltaen.
"Kaikki siellä eivät ole yhtä avomielisiä vieraslaumalaisia kohtaan, kuin minä." No, totta puhuen ei Zephyrkään sitä oman laumansa mailla varmasti olisi ollut, mutta Carmiksen alueilla oli paha käydä moisista valittamaan.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 3, 2009, 20:06

Mikäli Jeremy ei olisi sattunut olemaan susi ja näin ollen karvainen, olisi pojan poskien saattanut huomata vienosti häpeästä punehtuvan. Onhan se nyt hieman noloa, kun on tullut samoilla huudeilla koko elämä pyörittyä. Mutta lähiaikoina tilanteeseen olisi varmasti tulossa muutos. Voi, miten mahtavaa olisikaan, jos Jeremy löytäisi itselleen sopivan aseen tai muuta varustusta.

"Mh, Djalasta", raitaselkäinen toisti, vaikkakaan puheenvuoronsa ei tälläkään kertaa loistanut mahtavuudellaan. "Kiitos vinkistä", poika vielä jatkoi ja soi kiitollisena toiselle hukalle pirteän hymyn. Eipä olisi osannut nuori uros ederalaisiakaan karttaa. Olihan niittipantainen Ederan mailla joskus varmasti käväissyt, mutta Zephyr taisi olla ensimmäinen kyseisen lauman jäsen, jonka kanssa nuorukainen on kunnolla ruvennut jutustelemaan. Paljon olisi siis tällä pojalla vielä kotisaarestaan oppimista.

"Oletko täältä kotoisin, vai tuletko muualta?", Jeremy kysäisi yllättäen. Zephyr olisi varmasti nähnyt paljon enemmän maailmaa, kuin vielä nuori ja kokematon Jeremy.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 4, 2009, 1:19

Eipä sillä, että Zephyrkään olisi varsinaisesti mikään ekspertti ollut Andriaanan alueiden suhteen, mutta näytti hän ainakin Jeremyä enemmän paikkoja tutkailleen. Tai ainakin saaren etelä- ja keskiosia, Afuel ja Befalas olivat hänelle käytännössä täysin tuntematonta seutua. Lumirajalla asti oli hukka kerran käynyt, mutta pyörtänyt varsin pian takaisin. Ei huvittanut tutkia mitään, missä oli vain silmänkantamattomiin kylmää valkeutta.
"Eipä tuo mitään", kuittasi hukka kiitoksiin varsin huolettomasti, käyden samalla sitten lopulta istumaankin hennossa tuulessa lainehtivan ruohon sekaan. Jos tässä nyt joku tovi juteltaisiin, niin mitäpä sitä turhia jalkojaan seisomisella kuluttamaan.

Kotipaikkansa uteluihin Zephyr sen sijaan naurahti lyhyesti ja heilautti jälleen tuuheaa harjastaan pois silmiensä päältä. Vaikkei pehko näkökykyä juuri haitannutkaan, oli sen heiluttelusta kehkeytynyt urokselle varsinainen tapa, jonka poiskitkeminen olisi ollut ihan liian vaivalloista hommaa.
"Tulen sieltä mistä aseenikin, poika hyvä", harmaaturkki vastasi hyväntahtoisesti virnistellen. Eikö toinen ollut kuunnellut tuon tarkkaavaisemmin hänen selostuksiaan?
"Mantereelta." Sen tarkemmin ei hukka kuitenkaan kyennyt paikkaa nimeämään, sillä ei villinä eläneen suden maailmassa ollut koskaan ollut tilaa ihmisten keksimille nimityksille. Vasta tällä saarella hän oli oikeastaan tarkemmin alkanut paikkoja nimellisesti erottelemaan, se kun tuntui kuuluvan saaren tapoihin varsin kiinteästi.
"Tuolta jostain, hiivatin kaukaa meren takaa", uros vielä jatkoi kohti merta nyökäten. Itse asiassa se oli tainnut olla juuri Carmiksen ranta, mille hän oli aikoinaan aluksi saapunut.
"Entäs sinä sitten? Syntyperäinen vai muuttolintu?"

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 4, 2009, 20:42

//Oho, pistin Jeremieksen noloon tilanteeseen oman hutilointini takia. Hihihi, sori. :----D

Tosiaan, Jeremy oli tainnut olla niin kovin Zephyrin heittoveitsien lumoissa, että oli hieman mennyt ohi toisen sanat. Vielä lisää hävetystä. Nuorukainen tirskahti hieman itselleen ja katsahti anteeksipyytävästi toisen kasvoihin. Olisi sittenkin ehkä parempi miettiä sanomisiaan, kuten raitaturkilla yleensä olikin tapana. Hutiloinnista seurasi vain ongelmia. Sen Jeremy oli useammankin kerran joutunut testatusti todistamaan.

"Täältähän minä", nuorukainen vastasi ja salli itselleen luvan istua hieman sinimaskisen jälkeen. Iloisen kirkkaan sävyinen sitruunaperhonen pyrähti äkisti Jeremyn näkökenttään. Eihän susi tietenkään tiennyt lajikkeen nimeä. Keltasiipinen laskeutui kukalle ja imi sen mettä. Tämän jälkeen hyönteinen lennähti kaksikon välistä ja leijaili kauemmas, lopulta kadoten kukkamereen.

"Onpa täällä kaunista", mustaharjaksinen huokaisi unohtuen hetkeksi katselemaan silmiensä edessä avautuvaa kukkien väriloistoa.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 4, 2009, 22:03

// Hih, mitäs moisista. ='D //

Zephyr ei sen suuremmin noteerannut Jeremyn nolostumisia, vaan oli hetkellisesti syventynyt tutkailemaan merimaisemaa katseellaan. Yhä oli Andriaanalle saapumista edeltänyt merimatka tiiviisti muistissa, eikä hukka ollut lainkaan halukas kokemaan moista seikkailua uudestaan. Ei sillä, etteikö hän olisi siihen pystynyt, mutta olihan se kuitenkin aika epämukava trippi ollut. Varsin vetinen, jos yhdellä sanalla olisi kuvailla pitänyt.
"Olen minäkin täällä asunut jo, mitä? Kaksi vuotta?" uros pohti ääneen, kun oli saanut nyökkäiltyä nuorempansa vastaukselle. Aika hyvin muuten, jos raitaselkä ei kotisaartaan tuon vertaa ollut ehtinyt tutkimaan, vaikka täällä kerran syntynytkin oli. Kannattaisi varmaan kyllä alkaa pikkuhiljaa maailmankuvaansa avartamaan, sillä ei toinen nyt miltään pennulta enää näyttänyt.

Perhosenkin onnistui sinimaskinen hukka ignoraamaan tyystin, mutta hymähti hän kuitenkin lyhyesti Jeremyn kauneusjutuille. Olihan luonto nättiä ja muuta kivaa joo.
"No, eipä ole kyllä valittamista", Zephyr tokaisi lopulta ihan sanallisestikin ja kohautti lapojaan jokseenkin välinpitämättömän oloisena. Aika turha puheenaihe sinänsä, ei uros mistään kukista ja lintusista osannut ainakaan mitään järin syvällistä turista.
"Et kuitenkaan ole ikinä ajatellut lähteä katsomaan miltä maailmalla näyttää? Ei siellä ehkä aina kaunista ja kivaa ole, mutta ainakin kokemuksia kerääntyisi", susi pian tiedustelikin kääntäen katseensa toista kohden.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 10, 2009, 13:51

"Voisihan se olla jännittävää!", nuorukainen vastasi harmaaturkille. Ei Jeremy koskaan vakavissaan ollut harkinnut saarelta lähtöä. Olihan raitaselkäinen usein pohtinut, miltä maailma valtameren takana näyttää. Saarella elo miellytti ainakin toistaiseksi, joten mitä sitä vielä turhia olisi lähtenyt henkeään vaarantamaan. Kyllä poika ihan mielellään lähtisi maailmaa tutkimaan. Jossain vaiheessa elämäänsä. Jeremystä tuntui, ettei ihan vielä ollut sen aika. Hädin tuskinhan nuorukainen tunsi oman kotiseutunsa, eikä sitäkään mitenkään ruhtinaalisen kiitettävästi. Ehkäpä ensin pitäisi tutustua Andriaanaan paremmin, ja vasta sen jälkeen lähteä tutkimaan muuta maailmaa.

"Oletko itse nähnyt paljonkin maailmaa? Tai miten ylipäänsä päädyit tänne? Onhan maailmassa varmasti paljon Andriaanaa prameampiakin paikkoja", Jeremy tokaisi ja kallisti aavistuksen päätään. Vasta nyt poika huomasi hukan kulmalävistyksen. Ei sillä, että se mitenkään erikoinen ilmestys olisi ollut, olihan Jeremyllä itselläänkin lävistyksiä, vieläpä sinänsä ihan runsaslukuisesti. Hivenen samantapainen otsaharjaskin sinimaskisella näytti olevan. Ruskeaturkkinen puhalsi omansa sivuun, jotta olisi nähnyt ruskeansävyiselläkin silmällään.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 13, 2009, 23:14

Häntäänsä heilauttaen Zephyr naurahti nuorempansa innostukselle ja käänsi katseensa taas maisemasta toista kohden.
"Jännittävää, varmasti kyllä! Maailma on kuitenkin sen verran iso paikka, ettei sen tutkiminen kyllä tylsäksi ikinä käy, sen voin taata", harmaaturkki vakuutteli hymyssä suin. Andriaana itsessään tarjosi jo sen verran vaihtelevaa maastoa, että muualla käymättömän saattoi olla vaikea ymmärtää sitä erilaisten asioiden määrää, joka ulkomaailmassa pomppasi silmille. Se tuntui olevan loputon; aina löytyi jotakin uutta ihmeteltäväksi.
"Ja onhan tuota tullut paikkoja nähtyä, ei siinä mitään. Andriaanalle tulin melkein sattumalta, ja kun ei minulla ole mitään syytä poiskaan lähteä, niin miksi riskeerata turhan takia? Minä olen tutkimusmatkani jo tutkinut, poika", hukka turinoi, jättäen tarkoituksella saarelle saapumisensa syyt melko vähälle huomiolle. Vaikka Jeremy mukavalta veikkoselta vaikuttikin, ei sinimaski sentään mitään typeriä elämäntarinoita nähnyt aiheelliseksi toiselle vuodattaa.

Hetkeksi kääntyi Zephyr vielä tutkimaan merimaisemaa katseellaan, mutta palautti kuitenkin pian tuhahtaen toisen uroksen näkökenttäänsä. Eiköhän tässä oltu nyt turhat turinat turistu, joten...
"Ei sinun sattuisi nälkä olemaan? Voitaisiin kokeilla napata jotain kiinni", susi ehdotti päätään kallistaen.
"Voisin vaikka esitellä samalla, miten näitä käytetään", uros vinkkasi etutassuunsa kiinnitettyä heittoveistä heilauttaen. Kun kerran Jeremy näytti osoittavan kiinnostusta kyseisiä kapineita kohtaan, ei harmaaturkki toki tahtonut hukata tilaisuutta päästä hieman loistamaan toisen silmissä. Oli hän kuitenkin sen verran mainio teriään paiskomaan, että tuskin tulisi tuottamaan toiselle pettymystä.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 14, 2009, 9:31

Raitaselkäinen kuunteli mielenkiinnolla vanhempansa tarinoidessa. Vaikuttipa sinimaskinen niin kovin viisaalta ja kokeneelta, vaikkei tuo nyt edes vanha ollut. Hetken hiljaisuus kävi Jeremystä hieman kiusalliseksi toisen tuijotellessa maisemia. Ei poika enää keksinyt mitään järkevää kysyttävääkään. Onneksi toinen kuitenkin rikkoi hiljaisuuden, ja vieläpä nuorta susiurosta vallan miellyttävillä sanoilla.

Ei Jeremyn erikoisemmin nälkä ollut, mutta eipä pienimuotoinen välipala pahastakaan olisi. "Kokeillaan vaan!", uros hihkaisi riemuissaan ja ponkaisi itsensä samalla pystyyn. Häntänsä alkoi vispata innokkaasti puolelta toiselle ja ilme nuorukaisen naamalla muuttui varsin aurinkoiseksi. Voi jukra, miten hienoa olisikaan nähdä, miten heittoveitset toimisivat ihan käytännössä! Zephyr vaikutti kovin itsevarmalta, joten tuo varmasti olisi erittäin taitava käsittelemään aseitaan.

Nuorukainen ei malttanut pysyä paikoillaan, vaan alkoi innoissaan hyppelehtimään. Tuo hyppelehti pari kierrosta ympäri ja teki sitten pienoisen juoksupyrähdyksen samalla iloisesti haukahtaen. Jeremy seisahtui ja katsahti taakseen kuin kysyäkseen harmaaturkilta tietä. Ei poika tiennyt, minne he olisivat lähdössä saalista etsimään, mutta nuorukainen oletti metsän olevan melko hyvä paikka.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 16, 2009, 4:44

Ilahtuneesti huiskautti Zephyrkin häntäänsä, kun saalistussuunnitelma näytti Jeremyä miellyttävän. Oli oikeastaan aika helpottavaa päästä tästä johonkin päin menemään, sillä vaikkei harmaaturkki mikään tuppisuu ollutkaan, ei hänkään sentään ikuisuuksia jaksanut käytännöllisesti katsottuna yksin puhella. Ainakaan urospuolisille lajitovereille, joiden seurasta ei ollut nyhdettävissä loppuviimein mitään kovin kiinnostavaa. Naaraiden eteen sitä jaksoi enemmänkin vaivaa nähdä, mutta sitä oli tässä tilanteessa turha sen tarkemmin miettiä.
"No sittenpä vaan", hukka lausahti noustessaan niin ikään seisomaan, joskin toveriaan huomattavasti hitaammin. Rauhallisesti sinimaski venytteli itseään ja pani toisen suoranaisen riehumisen merkille oikeastaan vasta, kun ruskeaturkki intaantui haukahtamaan kuuluvasti. Vihreiden silmien katse kääntyi nuorempaa sutta kohden, ja vaikka kasvonsa jaksoivat yhä tälle ystävällisesti hymyillä, tunsi Zephyr pientä huvittuneisuutta Jeremyn ilakoinnista. Tuntui hieman hullulta ajatella, että vaikkei harmaa mikään vanhus ollut vielä vuosikausiin, ei hän muistanut riekkuneensa tuolla tavoin ilman syytä enää ikiaikoihin.

Pian lähti veitsenkantaja loikkimaan kevein askelin toista kohden, alkaen katseellaan hakea sopivaa paikkaa pienelle metsästysnäytökselle.
"Eihän tämän kokoluokan aseilla mitään peuroja kaadella, mutta mikäli jänis tai lintu maistuu, niin hyvä", Zephyr selosti eteenpäin ravatessaan. Niityllä ei välttämättä olisi mitään syötäväksi kelpaavaa, sillä mahdolliset saaliseläimet olivat taatusti heidän läsnäolonsa ehtineet jo huomata. Ehkäpä metsänreunasta sen sijaan olisi saatavissa jotakin? Ainakin se vaikutti tarkistamisenarvoiselta vaihtoehdolta.
"Jos tuonne suunnalle?" kysäisi hukka toisen mielipidettä nyökätessään lähimpiä puita kohden.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 16, 2009, 14:31

//Tekaistaankos me uusi töpö tuonne metikköön, vai?

"Pienempikin saalis kelpaa vallan mainiosti!", nuori uros sanoi häntänsä yhä tarmokkaasti huiskien. Itse asiassa Jeremyä ei olisi haitannut tippaakaan, vaikka saaliseläin olisi ollut hiiri tai jokin muu sen kokoluokan edustama elikko. Poika tahtoi vain palavasti nähdä omin silmin, miten tuollaisia kaunokaisia käsitellään.

"Mmh!", raitaselkäinen hymähti myöntäväksi vastaukseksi sinimaskisen ehdotukselle ja nyökäytti samalla päätään. Malttamatta odottaa itse aseenkantajaa Jeremy lähti etenemään loikkivin askelin kohti niityn ja metsän yhtymäkohtaa yrittäen parhaansa mukaan hillitä itsensä riemunhaukahduksilta tai juoksupyrähdyksiltä. Moinen louhuaminen ei nyt sopisi, sillä saaliithan vain pelästyisivät ja luikkisivat tiehensä. Tuuli sekoitti pojan mustaa harjasta ja susi joutui useampaan otteeseen puhaltelemaan sitä syrjään violetin silmänsä edestä. Saavuttuaan ensimmäisen puun juurelle nuorukainen seisahtui jälleen olkansa yli katsahtaen odottamaan Zephyriä.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 17, 2009, 11:19

// Joo tehdään vaan. (Minä aloittanen, koska sinä aloitit viimeksi?) Vaan koska Carmiksella ei metsää pelialueena ole, menkööt ainakin minun puolestani Befalasin puolelle. //

Hyväksyvästi Zephyr nyökytteli päätään Jeremylle, hänen samalla yhä hölkätessä kohti kauempana häämöttävää puurajaa. Sinimaski ei pitänyt turhaa kiirettä ja jäikin siten hieman toisesta jälkeen, mielensä harhautuessa ajattelemaan tulevan saalistuksen kulkua. Jänis tai rusakko olisi kaiketi helpoin kohde, sillä vaikka pitkäkoivet nopeasti pakoon pääsisivätkin, eivät sentään pyrähtäisi lintujen tavoin lentoon. Toki lentäväkin kohde olisi aina mahdollista pudottaa, mutta siinä oli aina sen verran kookas epäonnistumisen riski olemassa, ettei harmaa ehkä tahtonut sitä nyt ottaa. Menisi hieno näytös ihan myttyyn.

Lopulta tulivat niityn koillisosan kookkaat lehtipuut vastaan, ja toverinsa tavoin pysähtyi Zephyr hetkeksi rajalle toimiaan tuumailemaan. Vihreiden silmien katse koetti kuikuilla mahdollisimman syvälle metsään, ja sen verran harvaa puistikko olikin, että näkymät ylsivät huomattavan pitkälle.
"Voitaisiin mennä tästä vähän syvemmälle, kohti Befalasia. Siellä on sen verran tiheämpää metsää, ettei ihan joka elikko huomaa meitä kilometrin päästä", hukka ehdotti kääntyessään kohti Jeremyä. Olihan Befalasin alueille muutaman hetken verran matkaa, mutta mikäs tässä olisi kulkiessa, kun kerran nuoria ja vetreitä poikia oltiin. Pieni lenkki ennen syömistä herättäisi varmasti ruokahaluakin mukavasti.

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 17, 2009, 13:31

//Olisi mukavaa, jos viitsisit. Pyöräytäpäs uusi ketju sitten sinne Befalasin puolelle. : )

"Jep, Befalasiin siis!", nuori susiuros myönteli. Jeremyn riemunhaukahdukset olivat varmasti kuuluneet ainakin kilometrin säteelle, joten lähimaaston elikot osaisivat varmasti olla varuillaan. Voisi siis olla parempi lähteä hieman syvemmälle siimeksen suojiin. Jos kaksikko ei muuta riistaa löytäisi, olisi havumetsän halki virtaavassa purossa varmasti jonkin sorttisia kaloja. Kaipa heittoveitsillä vesieläimiäkin pystyisi saalistaa.

Nuorukainen antoi häntänsä heilahta vielä kerran puolelta toiselle, mutta laski sen sitten selkänsä linjaan ja pakotti pysymään aloillaan. Nyt olisi tekeydyttävä niin huomaamattomaksi, kuin Jeremy vain ikinä pystyisi. Olisi kovin noloa, jos saaliseläimet olisivat pötkineet pakosalle pojan riehumisen vuoksi. Uros nyökkäsi päällään kehottaen sinimaskista lähtemään kulkemaan edeltä.

Re: Luonnonkauneus
Post by hitodama on May 17, 2009, 15:47

// Jeps, edittaan osoitteen tähän saadessani töpön aikaiseksi. //

Jälleen nyökäytti Zephyr kuonoaan toiselle, heilauttaen samalla tuuheaa harjastaan pois silmiensä edestä.
"Sitten vaan menoksi", huikkasi sinimaski virnistäen ja lähti toisen kehotuksen mukaisesti kulkemaan edeltä. Ei sillä, etteikö Jeremykin varmasti olisi riistaa osannut etsiä, sillä olihan toinen tähänkin saakka kaiketi itsensä jollakin tavoin ruokkinut, mutta johtaminen nyt vain sattui olemaan harmaaturkista harvinaisen mielekästä hommaa. Voi voi, minkä alfan maailma hänessä menettikään, tuli hukka taas kerran mielessään tuumailleeksi hänen kadotessaan seuralaisensa kanssa valoisan metsän siimekseen.
Saaliseläimet varokoot, metsästäjät olivat nyt liikkeellä.

// Ja niin he menivät: http://andriaana.proboards.com/index.cgi?action=display&board=havu&thread=3289 //

Re: Luonnonkauneus
Post by yoshi on May 17, 2009, 16:22

//Yes, sir!

Raitaselkäinen nuorukainen jätti myös kauniin niittymaiseman taakseen ja lähti kulkemaan aivan harmaaturkkisen kannoilla. Nuorukainen eteni reippaaseen tahtiin ravaten, kannatellen häntäänsä suorana selkänsä linjaa jatkaen. Jeremyn etenemistä hädin tuskin edes kuuli, mitä nyt silloin tällöin kuului pienoisia rasahduksia oksien katkeillessa sattuessaan nuoren suden käpälien alle.