Zephyr - RPGs

Yhteiset alueet » Kylä » Sadepäivän yksinäinen

Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 23, 2008, 22:05

Oli varsin synkeä iltapäivä, tuulen humistessa ihmisten muinoin rakentamien asumusten lahonneiden seinien raoissa. Taivas oli mustien pilvien peittämä, eikä valon määrästä ollut mitenkään helppo päätellä valloillaan olevaa vuorokaudenaikaa. Roikkuvat pilvet lupailivat sadetta, kenties rankkaakin sellaista, mutta toistaiseksi olivat taivaan hanat pysyneet suljettuina.
Yksi puisista hökkeleistä kätki sisälleen harmaakarvaisen möltin, jolla ei ollut mitään hajua ulkona vallitsevasta säätilasta. Zephyrinä tunnettu urossusi oli edellisenä päivänä mönkinyt hämärän talon sisuksiin torkkumaan ja haavojaan parantelemaan. Ensimmäisenä mainittu tuntuikin onnistuvan varsin hyvin, sillä mustatassu oli leijaillut unten mailla jo tunnin poikineensa. Tulehtunut haava oikeassa etukoivessa sen sijaan ei näyttänyt sen paremmalta, kuin edellisenäkään päivänä. Ja eilen se oli näyttänyt varsin kurjalta.

Unenpöpperöisesti hukka äännähti jotakin ja kääriytyi tiukemmin kerälle vihreän rievun uumenissa. Oli kovin kylmä, nälkäkin. Mutta kahdella terveellä, yhdellä haavoittuneella ja yhdellä venähtäneellä jalalla oli paha ryhtyä metsästämään. Kovasti oli harjaspäinen manaillut Isterin typerää, ilmeisesti varsin epähygieenistä keihästä, joka oli ilkeän nirhaman hänen koipeensa muutama päivä sitten tehnyt. Nyrjähtänyt takajalka tuntui jo jokseenkin paremmalta, mutta tulehtunut haava oli kaikeksi epäonneksi tuonut mukanaan pienen kuumeen, mikä piti uroksen tiiviisti kiinni levottomassa unessaan. Oli kurjaa ja yksinäistä, mutta moisille oli tässä tilassa hankala mitään tehdä. Niinpä harjaspäinen tyytyi huokaisemaan syvään ja painamaan silmiään tiukemmin kiinni.

// Kuutamo ja Rozie tännepä tulisivat. //

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Feb 24, 2008, 18:22

Puhtaanvalkea susi toi omituisen kontrastin kaupungin likaisenharmaaseen sävyyn astellessaan pitkin autiota katua. Uros oli siro, hyvinkin kaunis otus tuuheine harjaksineen ja ruusunpunaisine silmineen. Sen askeleet olivat keveitä ja kissamaisen sulavia. Hieman tavallista pidemmät ja suipommat korvat kuulostelivat ympäristöä tarkkaavaisina. Suussaan Rozie kantoi kuollutta jänistä, jonka se oli hetki sitten itselleen saalistanut. Nyt olisi vain löydettävä suojaisa paikka aterian syömiseen, sillä tummat pilvet ennustivat rajua sadetta. Ensimmäiset pisaratkin alkoivat jo putoilla suden sirolle kuonolle.

Rozie luimisti korviaan ja vilkaisi taivaalle. Ukkonen jyrähti, ja sai albiinon hätkähtämään pienesti. Se ei lainkaan pitänyt ukkosesta, oikeastaan se jopa pelkäsi salamoita. Sen verran urosta Roziessa oli, ettei se tietenkään sellaista voinut kenellekään myöntää. Kaikkein mieluiten se olisi nyt käpertynyt rakkaan Roinsa vierelle Ederan kartanon suojissa, mutta se ei ollut tällä hetkellä mahdollista. Sade alkoi yltyä, ja kartanolle susi ei olisi enää ehtinyt. Nopea vilkaisu ympärille, ja Rozie paikansi lähimmän talon. Uros lähti astelemaan kohti puista hökkeliä, ja loikkasi sulavasti rakennuksen terassille. Rikkinäinen ovi roikkui saranoillaan, ja terassin katossa oli isoja reikiä, mutta muutoin talo näytti sen verran ehjältä että se pitäisi sadetta.

Sen suurempia miettimättä susi luikahti sisään ovenraosta, ja astui hämärään huoneeseen. Hetken aikaa Rozie joutui räpyttelemään silmiään hämärässä, ennen kuin se alkoi hahmottaa paikkaa. Huone näytti autiolta, joten uros asteli peremmälle, ja istahti seinän vierelle, laskien saaliinsa suustaan. Samassa sen katse osui omituiseen myttyyn huoneen nurkassa. Rozie kallisti kaunista päätään mietteliäänä. Aivan kuin se olisi nähnyt tuon mytyn liikahtavan. Kylmät väreet kulkivat pitkin albiinon selkää, ja se nousi jälleen seisomaan. Tästä olisi otettava selvää, tai se ei uskaltaisi jäädä tänne. Ties mitä kummituksia täälläkin liikkui.

Rozie asteli lähemmäksi vihreään riepuun kääriytynyttä otusta, ja huokaisi helpotuksesta tajutessaan sen olevan vain vieras susi. Ei kummitus.
"Hei, oletko kunnossa?"
Uros lausahti tönäisten vierasta kevyesti kuonollaan. Haisi vereltä.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 25, 2008, 2:00

Jonnekin puoliksi uinuvan mielen syövereihin kantautui ääni, jonka ukkosen uhkaava jyrinä aiheutti. Vaimeasti Zephyr vinkaisi ja koetti kaivaa päätään syvemmälle reikäisen rievun ja mustien tassujensa alle. Hän oli kuitenkin yksin, niin hirvittävän yksin, ettei kukaan voisi hänen lapsellista uikutustaan kuulla, joten eipähän olisi sitäkään murehtiminen. Etujalan liikkuessa haava hinkkautui vasten ikivanhaa peitettä, mikä sai uroksen mielen tekemään melkeinpä itkeä kivusta. Tai no, ehkei ihan pelkästään kivusta, vaan koko tästä kurjasta tilanteesta. Kyyneleitään vuodattamaan ei hukka kuitenkaan alkanut, siihen oltaisiin tarvittu jotakin vielä paljon kamalampaa. Kuten se, mistä uros oli levottoman unensa aikana nähnyt unta.

Mielen painuessa taas syvemmälle kuumeisen unen kouriin, nousivat tutut kasvot hukan silmien eteen. Nuo kaikki, Rain, Raquel, Fizzy, Esek... Kaikki tuijottivat häntä surua ja vihaa silmissään. Hätäisesti koetti Zephyr tavalliseen tapaansa selittää, ettei mikään tapahtuneista ollut hänen syytään, hän oli yhtä paljon uhri kuin muutkin. Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan yksi toisensa jälkeen ystävät kuolivat hänen silmiensä eteen, ihmisten aseiden laukausten leikatessa ilmaa. Vain Zephyr ja veljensä Rain jäivät seisomaan veriselle näyttämölle. Musertuneena koetti Zep anella isoveljeään jäämään luokseen ja tekemään asiat taas hyväksi, mutta halveksuen käänsi lilamerkkinen susi katseensa ja käveli pois. Jätti Zephyrin yksin. Veri maassa levittäytyi laajemmalle ja alkoi imeä urosta sisäänsä, kunnes näky haihtui jonkin vetäessä harmaaturkkia takaisin todellisuuteen.

Ääntä, oikeaa ääntä, totesi Zephyr mustakärkisten korvien höristyessä jossakin peiton uumenissa. Samassa uros tunsi jonkin koskettavan itseään, mikä viimeistään veti suden takaisin maan pinnalle. Nenäänsä niiskaisten kiskoi hukka hitaasti päänsä esiin keräämänsä mytyn keskeltä, kuumeisesti kiiltävien silmien hakiessa puhunutta olentoa hämärästä huoneesta.
"Thäh?", mumisi valkovatsa hämmentyneenä. Kauaa ei tarvinnut harmaaturkin toista etsiä, kun katse osui vieraan siroon pärstään. 'Raquel?', oli sekavan elikon ensimmäinen ajatus, kunnes tuo silmiään räpyteltyään tajusi erehtyneensä. Vieras oli eri värinen, varsinkin silmien osalta, vaikka muuten olikin jokseenkin sievän naaraan kaltainen.

Kuin vaiston käskemänä nousi hurmaava hymy Zephyrin sinisille kasvoille. Nätti otus tämä vieras, toden totta.
"Missäsh välisssä tänne on sseuraa tupsahtanut?", mongersi susi unenpöpperöisenä. Vihreät silmät pysyttelivät kiinteästi toisen punaisissa vastaavissa, kuin olisi ollut liian vaativaa siirtää katsetta muualle.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Feb 25, 2008, 18:19

Alkoipa vieras näköjään ihan heräilläkin, ja kohotti päätään. Oikein komea susiuros toinen olikin, ja Rozie vastasi tuon hymyyn omalla vinolla hymyllään.
"Kas, heräsit."
Se lausahti sointuvalla äänellään, ja antoi punaisten silmiensä tarkastella sutta päästä varpaisiin. Sen katse pysähtyi pian uroksen etutassussa olevaan pahannäköiseen haavaan. Rozie rypisti kulmiaan huolestuneena.
"Sinä olet haavoittunut. Tuo näyttää tulehtuneelta..."
Albiino lausahti kääntäen katseensa Zephyrin unenpöpperöisiin kasvoihin. Tuon silmistä näki, että kuumettakin oli jonkun verran. Rozie katsahti ympärilleen hämärässä huoneessa. Se ei paljoa parantamisesta tiennyt, mutta oli Jillian sille jotakin opettanut.
"Odota hetki."
Uros tokaisi astellen ovesta sateiselle terassille.

Siellä täällä terassia lojui kaikenlaista romua, mutta pian Rozie löysi sen mitä oli etsinytkin. Talon seinän vierustalla oli metallinen ämpäri joka oli täyttynyt puhtaasta sadevedestä. Sillä olisi hyvä puhdistaa vieraan haavat. Rozie nappasi kiinni ämpärin kahvasta ja kantoi sen sisälle.
"Haavasi täytyy puhdistaa."
Se jutusteli vanhan huovan seassa makaavalle urokselle, ja laski ämpärin alas. Omituistahan tällainen oli, alkaa nyt hoivata ventovierasta urosta, tietämättä oliko tuo edes samalla puolella kuin albiino itse. Mutta sellainen Rozie nyt sattui olemaan.
"Mikä on nimesi?"
Se kysyi yrittäen etsiä katseellaan jotain puhdasta kankaanpalasta, jolla puhdistaa haava. Talon seinällä roikkui jotain vanhoja riepuja, mutta ne olivat niin likaisen näköisiä, ettei Rozie voinut edes harkita niiden käyttöä. Lopulta kun uros ei muutakaan keksinyt, se avasi kaulassaan roikkuvan punaisen huivin solmun, ja pudotti kankaan vesiämpäriin.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 25, 2008, 20:40

Toinen avasi sanaisan arkkunsa uudemman kerran, mikä sai Zephyrin hymyn leviämään entistä maireammaksi sinisellä kuonolla. Suloinen äänikin vieraalla oli, sellainen, jolla kelpaisi laulaa luritella kauniina kuutamoyönä. Oikein sopiva noin sievälle neidille.
Niin, naaraaksihan harmaaturkki toista erehtyi luulemaan. Vaan lienikö tuo nyt niin ihmekään hajujen täyttämässä kylässä, kun valkoisen ulkonäkökin nyt oli mitä oli.
Samassa vieraan katse siirtyi huolestuneena hukan siroa jalkaa leikkaavaan haavaan. Samaten käänsi Zep omankin katseensa viiltoa kohden ja nyrpisti kuonoaan. Yh, se toden totta näytti aika ikävältä. Pentele, jos tästä nyt arpi jäisi...
"Eeei kai se nyt niin pahasti ole...", koetti harjaspäinen selitellä, vaikka oma inho haavaumaa kohden kuulsikin äänestä varsin selvästi.

Ennen kuin Zephyr ehti liiemmin tajuta asiaa nukkumisesta vielä kankealla mielellään, astelikin valkoturkki jo ulos tunkkaisesta talosta. Kulmaansa kohottaen katsahti uros toista, ennen kuin päätti keskittyä herättelemään aivonsa taas kunnolliseen toimintaan. Eihän se nyt käynyt päinsä, että oli aivan toistaitoinen, kun sieviä neitoja parveili ympärillä.
Nopeasti ravisteli susi päätään kuin unet pois karistaen, ennen kuin kaivautui ylös reikäisen peitteen uumenista. Muutamalla summittaisella liikkeellä uros oikoi riepuaan ja asettui nyt sen päälle makaamaan, näyttäen nyt jo huomattavasti edustavammalta.
Aseteltuaan itsensä paremmin lattialle suuntasi Zep katseensa odottavasti kohti oviaukkoa, johon vieras oli sujahtanut. Oh, vai oli ulkona sadesää, totesi hukka korviaan höristäen. Silläpä vieras oli kai taloon alkujaan tullutkin. Samassa nenään kantautui jälleen uusi miellyttävä tuoksu, ruoka. Mahtaisikohan punasilmä tarjota hänelle aterian, mietti uros huuliaan nuolaisten.

Pian valkoturkki palasi rapistuvaan mökkiin, jolloin Zephyr laski päänsä surkeana tassujensa päälle, korvienkin painautuessa niskaa kohden. Tuskinpa olisi mitään haittaa antaa toisen luulla häntä hiukan sairaammaksi, kuin mitä oikeasti olikaan? Ei sudella ollut mitään nätin neidin hoivaa vastaan.
"Hmm, se voisi olla hyvä idea.", myönteli susi väsyneen kuuloisena toisen puhdistusajatukselle. Vihreät silmät tutkailivat toisen siroa vartaloa, mutta vähäinen valon määrä esti kaikkien yksityiskohtien paljastumista.
"Ja Zephyriksi minua on tavattu sano. Entäs mikä on sievä pelastaja nimeltään?", kysyi uros pienoista flirttiä äänessään.
Albiinon riisuessa huiviaan ei voinut - tai vain halunnut - Zep peittää tyytyväistä huokaustaan. Vaatteet vain pois, mitäpä sitä turhia kainostelemaan.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Feb 25, 2008, 23:55

Rozie oli täysin tietoinen Zephyrin katseesta sen kastaessa huivinsa vesiämpäriin. Oikeastaan uros oli aina nauttinut tällaisesta huomiosta, olihan se itsekin melkoisen kaksimielinen heppuli. Ja jotenkin sitä jaksoi aina huvittaa kun sitä luultiin naaraaksi.
"Nimeni on Rozie."
Albiino kohotti katseensa Zephyriin, ja mairea hymy levisi sen kauniille kasvoille. Uroksen punaisissa silmissä oli huvittunut pilke.

Oikein komea uros Zephyr oli, eikä Rozie olisi lainkaan pannut pahakseen pientä... seikkailua tuon kanssa. Se kun oli itse kumpaankin sukupuoleen päin. Harvoinpa se vaan kohtasi urosta joka olisi jakanut sen tunteet, helpommin sitä naaraita sai, varsinkin kun sattui olemaan melkoisen hyvännäköinen uros. Tosin ne ajat olivat nyt ohi, niin Rozie oli päättänyt vahinkopentunsa saatuaan. Se kun seurusteli tätä nykyä Ederan alfan, Roin kanssa. Siniharjaksinen uros oli ainoa jota albiino rakasti täydestä sydämestään, eikä se halunnut pettää rakastaan. No, Roziella sattui olemaan varsin löyhä moraali suhteidensa kanssa, eikä se kokenut yhden yön juttuja pettämiseksi. Ei albiino mitään luonnolleen voinut. Nyt se vaan oli sen verran ottanut itseään niskasta kiinni, ettei enää nartuissa käynyt. Siitä kun saattoi seurata... odottamattomia yllätyksiä. Urokset, ne taas olivat toinen juttu. Ja olihan Roillakin virallinen puoliso, ei sekään kokonaan Rozien oma ollut.

"Tämä voi olla hieman kylmää."
Albiino iski Zephyrille silmää vinosti hymyillen, ja nosti vettä valuvan huivinsa ämpäristä. Vesi oli tosiaan kylmää sadevettä, eikä varmasti tuntuisi miltään maailman mukavimmalta tulehtuneella haavalla. Varoen Rozie laski huivinsa Zephyrin loukkaantuneelle etujalalle, ja alkoi pyyhkiä haavaa puhtaaksi.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 26, 2008, 2:26

Lopulta tajusi Zephyr hiukan hillitä ahnasta katsettaan uroksen muistaessa, että hänen tuli näyttää sairaalta ja huonovointiselta. Se tosin oli erittäin vaikeaa, kun tuollainen valkoinen kaunotar pyöri ihan kuonon edessä.
"Rozie, niin kuin ruusu vai?", kysäisi sinimaskinen salaa tassujensa välistä hymyillen, kuonon levätessä etujalkojen välissä. Tuuheakarvainen häntä heilahti rennosti harmaaturkin vierellä, silmien seuratessa tarkasti toisen puuhia.
"Sopii hyvin sinulle. Nimi siis.", totesi hukka vieraan punaisia silmiä katsellessaan. Toisen silmissä oli erikoinen pilke, jonka Zep tulkitsi joksikin aivan muuksi kuin huvittuneisuudeksi. Moisessa tilanteessa oli toisaalta erittäin ärsyttävää esittää toimintakyvytöntä potilasta, mutta ehkei pelkkä hellittely joskus olisi pahitteeksi. Jostakin syystä uros tunsi juuri nyt kaipaavansa jonkun läheisyyttä, jonkun pehmeää turkkia vierellään, ei niinkään allaan. Sen aika voisi toki olla myöhemmin.

Rozien vinkatessa silmää Zephyrille ei uros voinut muuta kuin naurahtaa pehmeästi ja heilauttaa harjastaan hurmaavasti sivummalle. Toisen alkaessa raahata märkää huiviaan kohti sutta, nykäisi sinimaski hampaillaan haavoittuneessa jalassa roikkuvan heittoveitsen nyörin auki ja poimi metallisen aseen hampaidensa väliin. Valitettavasti Zep ei koskaan ollut oikein osannut epäillä seuransa luotettavuutta, joten nytkin uros viskasi veitsen huolettomasti sivummalle. Yhtälö 'nätti ja vaarallinen' ei vain ollut suden mielestä koskaan tuntunut mitenkään mahdolliselta.
Valmiina haavan putsaamiseen ojensi mustatassu raajaansa paremmin esille ja nosti päänsä ylös, antaen valkoturkin vapaasti työskennellä nirhaman kanssa. Käärmeen lailla hukka sihahti kylmän rievun koskettaessa kuumottavaa, tulehtunutta kohtaa. Yleensä ei uroksella ollut tapana kivusta sen suuremmin valittaa, mutta tällä kertaa elikko antoi itselleen luvan poiketa säännöstä. Säännöthän oli tehty rikottaviksi, beibi.

Mukavan lähelle tunki Rozie silkkisine harjaksineen, kun haavaa siinä jalosti puhdisteli. Kuten arvata saattaa, ei voinut Zephyr vastustaa kiusausta hiukan kutitella kuonollaan toisen niskaa, hipaisten valkoturkkista aivan korvan takaa. Vetipä susi toisen tuoksuakin sieraimiinsa, minkä seurauksena jokin tuntui ikään kuin herättelevän jotakin epämieluisaa hukan mielessä. Aivan, kuin jokin ei olisi ollut kohdallaan. Mustakärkiset korvat värähtivät hämmentyneinä, kun ei susi kuitenkaan osannut tarkemmin paikallistaa, mistä mahtoi olla kysymys. Vaikea kun oli mielen ryhtyä jotakin varmaksi luulemaansa epäilemään.
Kovasti olisi harmaaturkin tehnyt mieli sanoa jotakin, mutta kerrankin tuntuivat sanat loppuneen hukan mielestä. Outoa, kalvavaa tunnetta kun oli paha mennä noin vain sivuuttamaan, vaikka kaikki näyttikin olevan paremmin kuin hyvin.
"Olet oikein avulias.", tyytyikin susi sitten toteamaan pientä kokeilumielisyyttä äänessään. Kuin olisi sanoillaan yrittänyt selvittää, mistä mieli koetti omistajaansa varoittaa.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Feb 27, 2008, 18:36

Rozie peitti hymynsä kasvoilleen valahtaneiden otsahiustensa taakse, ja keskittyi uroksen haavan puhdistamiseen. Kylläpä tämä komistus oli kova kohteliaisuuksia latelemaan, mahtoi melkoinen naistenmieskin olla. Vaan eipä Zephyr-parka tainnut vieläkään tajuta kumman sukupuolen kanssa oli tekemisissä.
"Kiitos. Eipä omakaan nimesi paha ole, komea nimi komealla uroksella."
Susi lausahti pehmeällä äänellään, ja kohotti punaisten silmiensä katseen Zephyriin päin tuntiessaan tuon kuonon sipaisevan korvansa taustaa. Rozie hymähti.

Albiino kohotti päätään pudottaen huivinsa takaisin vesiämpäriin, ja hymyili toiselle hurmaavasti. Se nautti kovasti saamastaan huomiosta, ja tämä leikki jaksoi olla yhtä hauskaa joka kerta.
"En minä olisi sinua voinut jättää pulaankaan."
Susi lausahti vinosti hymyillen, ja vilkaisi sitten vesiämpäriä.
"Onko sinulla kenties... muutakin puhdistettavaa kuin tuo tassu?"
Rozie lausahti ovela ilme kasvoillaan, ja nuolaisi hitaasti huuliaan. Toinen saisi päätellä tästä mitä halusi.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 27, 2008, 19:38

Hyväksyvästi Zephyr hymähti, kun Rozie kehui vastineeksi uroksen omaa nimeä. Toden puhuakseen susi piti itsekin nimestään, joka suhahti mukavasti kielen päällä lausuttaessa. Hiukan samaan tapaan kuin valkoturkinkin nimi, itse asiassa. Mielenkiintoinen yhteensattuma.
Toisen kohottaessa katsettaan harmaaturkkiin, vastasi hukka katseeseen smaragdisilmillään ja hymyili vinosti toiselle. Vaivihkaa koetti uros samalla etsiä toisen silmistä jotakin sellaista, mikä olisi kielinyt tarkemmin kummallisesta tunteesta, joka kutkutteli jossakin hukan mielen perukoilla. Kuin toisen kosketuksessa olisi jotakin väärää ja nurinkurista, niin oudolta kuin se kuulostikin.
Rozien laskiessa huivinsa takaisin ämpäriin sulki Zep hetkeksi silmänsä ja tuhahtaen päätti tukahduttaa moisen tunteen. Ehkäpä tuntemus johtui vain kuumeesta tai jostakin.

"No, harvinaisen moni olisi kyllä voinut. Oletko kaikille vieraille näin ystävällinen?", kysäisi Zephyr saaden tavanomaisen huolettomuutensa takaisin ääneensä. Harjaansa heilauttaen tuo katseli siroa olentoa edessään, hymyn kaartuessa sinisille suupielille. Kun halut ja järki laitettiin vaakakuppiin, ei ollut voittajasta epäilystäkään, kun oli harmaaturkista kyse.
Rozien seuraavat sanat saivat uroksen kohottamaan kulmiaan ja hymyn muuttumaan vinommaksi. Nyt viimeistään saivat kummittelevat epäilykset jäädä unholaan.
"Tuo vesi oli kyllä varsin kylmää...", lausui uros päätään kallistaen ja ämpäriä vilkaisten.
"...Mutta ehkä keksisimme jonkin muun keinon...", jatkoi hukka luritteluaan. Toisen tavoin nuolaisi mustatassukin huuliaan ja antoi harjaksensa valua hivenen silmien eteen. Hrrh, kaikkea sitä saattoi sadepäivänä sattuakin.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Feb 29, 2008, 19:18

Rozie hymähti astahtaen askeleen lähemmäksi urosta. Hoh, mihinhän saakka tässä päästäisiin ennen kuin toinen huomaisi erehdyksensä? No, samapa tuo. Zephyr oli jo tarttunut syöttiin, eikä tuo silloin välttämättä järkensä ääntä kuuntelisi.
"En minä ketään pulaan jätä..."
Se vastasi Zephyrin kysymykseen maireasti hymyillen, ja kumartuen niin että sen kuono hipaisi Zephyrin korvaa.
"Mutta vain komeimmat saavat erityishoitoa."
Se kuiskasi uroksen korvaan, laskeutuen makaamaan tuon vierelle. Rozie hymyili, ja näykkäisi kevyesti suden korvaa. Roziekin tunsi suurta halua komeaa Zephyriä kohtaan, mutta se oli aina varautunut siihen että toisen mieli muuttuisi. Niin tuppasi käymään, kun tajuaisi makaavansa uroksen kanssa. Joitain ajatus tuntui kovastikin häiritsevän, vaikkei Rozie jaksanut ymmärtää miksi.

Uros vilkaisi kauempana lattialla lojuvaa jäniksenraatoa.
"Vai haluaisitko kenties syödä jotakin?"
Rozie kehräsi kiehnäten uroksen kyljessä ja nostaen katseensa suden vihreisiin silmiin.
"Toisaalta voihan syöminen odottaakin..."
Se jatkoi vinosti hymyillen. Olisi tässä parempaakin tekemistä.

[[Hei tekeekö nää oikeasti jotain, että pitääkö K-18 alueelle siirtyä? :'D Vai onko Zephyr kovin homokammoinen? Miulle on ihan sama, lol :'3]]

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Feb 29, 2008, 20:07

// Kurja Rozielle, mutta ei Zephyristä ole sellaiseen. ='D Ei tuo nyt varsinaisesti homokammoinen ole, mutta ihan yleisesti "erilaisuuskammoinen". *taputtaa Rozieta lohduttavasti päähän* //

Rozien hellä kosketus ja vihjailevat sanat saivat kylmät väreet kulkemaan Zephyrin harmaata selkää pitkin. Toinen oli todellakin tosissaan, ja hyvä niin. Ei tarvittaisi enempää mairittelua ja kehuskelua, mihin yleensä tuhrautui uroksen mielestä liikaakin aikaa. Suora toiminta oli enemmänkin suden mieleen, kuten ilmeisesti Rozienkin.
"Näytäpä sitten taitosi, tohtori.", lausahti susi virnistäen, kun toinen laskeutui hänen vierelleen. Ei hukka kuitenkaan meinannut olla tekemättä itse mitään, vaan ryömi hivenen toista kohden ja laski terveen etutassunsa toisen selän päälle. Samalla susi kuitenkin huomasi ärsyyntyneenä, että sen jalan heittoveitsi oli vielä paikoillaan. Arh, mikseivät moiset kapistukset voineet vain pöllähtää tyhjästä taistelun tai metsästyksen ajaksi, niin ettei niitä tarvitsisi aina raahata mukana?

"Syöminen saa nyt odottaa.", mutisi Zephyr toiselle, samalla kun kiskaisi veitsensä nyörit auki. Metallinen ase kolahti lattialle, eikä harmaaturkki jaksanut suoda sille enää yhtään ajatusta. Odottamisesta kiihkeät silmät siirtyivät katsomaan valkoturkin silmiä, uroksen vielä iskiessä silmäänsä toiselle. Homma pyörimään vain sitten, neiti hyvä.
Sen kummemmin ei hukka meinannut enää odotella, vaan nuolaisi kumppaninsa poskea ja korvantaustaa voimakkain, varmin ottein. Hitaasti nousi uros hivenen pystympään asentoon, pitäen yhä jalkaansa toisen selällä. Onneksi haava ei juurikaan estänyt vahingoittuneella jalalla seisomista, eikä sitä paitsi nyt kyennyt moisia miettimäänkään.

Kuljettaen mustaa tassuaan Rozien selällä asteli Zephyr hiukan parempaan asentoon tulevaa ajatellen. Lopulta jäi hukka seisomaan toisen vierelle ja nuolaisi tämän alaselkää muutaman kerran, kulkien kohti häntää. Sydän jyskytti rinnassa uroksen valmistautuessa hommaansa, korvien värähdellessä kiihkosta. Lopulta laski susi tassunsa toisen reittä pitkin lattialle, samalla valkoisen pehmeäkarvasta häntää nuolaisten. Vihreät silmät vilkaisivat kiinnostuneina toisen hännän alle, jolloin suden maailma petti alta.
Äsken niin kovasti jyskyttänyt sydän tuntui pysähtyvän paikoilleen, kylmän järkytyksen ottaessa hukan ruumiin valtaansa. Kielikin jäi roikkumaan suusta, kun uros jähmettyi paikoilleen silkasta kauhusta ja hämmästyksestä. Ei helvetti, toinen olikin uros!
"Si... Sinä...", änkytti hukka, kun lopulta sai äänensä kulkemaan. Miten ihmeessä tässä oli näin päässyt käymään, tuumasi harmaa saamatta katsettaan irti toisen jalkovälistä.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Mar 3, 2008, 19:47

[[Lol, nössö mies >: D]]

Rozie naurahti sointuvalla äänellään, ja kohotti katseensa vierellään makaavaan urokseen. Zephyr heitti toisenkin heittoveitsistään lattialle, ja nosti toisen etutassunsa Rozien päälle, alkaen nuoleskella suden valkeaa selkää. Rozie ynähti tyytyväisenä ja melkeinpä kehräsi. Yhä taaemmaksi Zephyr liikkui albiinon hoikalla vartalolla, ja Rozien alkoi olla vaikeaa pidätellä nauruaan. Se osasi jo kuvitella harmaaturkin ilmeen kun tämä ei ihan löytäisikään etsimäänsä.

Ja toden totta, olihan tuo ilme näkemisen arvoinen. Ei Rozie kuitenkaan viitsinyt nauraa, sehän olisi ollut ilkeää, vaikkei albiino mitenkään pahantahtoisesti toista kiusannutkaan.
"Minä mitä?"
Se kysäisi muka viattomalla äänellä, hymyn levitessä velmuksi. Aika tökerösti toinen sen haaroväliä tuijottelemaan jäi, joten Rozie päätti ihan oma-aloitteisesti nousta pois.
"Olen uros?"
Se yritti arvailla omaan kysymykseensä, kääntyen katsomaan typertyneenä lattialla makaavaa urosta.

Uros naksautti kieltään toruvasti.
"Ulkonäkö voi pettää, eikös? Mutta loppujenlopuksi... onko sillä merkitystä?"
Rozie virnisti työntäen siron kuononsa aivan Zephyrin kuonon eteen, katsellen tuon vihreisiin silmiin omilla punaisillaan. Naurahtaen pienesti se vetäytyi jälleen kauemmaksi, ja istahti alas. Valkea häntä kiertyi sen tassujen ympärille. Rozie katsahti Zephyria huokaisten ja pudisti päätään. Harmi sinänsä, tuosta ei tainnut enää olla leikkikaveriksi.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Mar 4, 2008, 21:06

// Se on piilonössö. n_n //

Edelleen suunnattoman järkytyksen vääristäessä Zephyrin siroja kasvoja käänsi tuo katseensa Rozien silmiin, kun toinen nousi seisomaan. Eikö tuo oikeasti muka tiennyt, mistä susi puhui? Ei, eihän moinen voinut olla mahdollista! Mahtoi olla sairas tyyppi, kun jotakin hupia tällaisesta sai.
"No siis...", koetti harmaaturkki mongertaa ja samalla kammeta itseään istumaan, olihan toinenkin kerran jo seisovillaan. Kielensä sai vedettyä elikko sentään takaisin suuhun, mutta silmät olivat yhä pyöreinä kuin lautaset. Sutta kauhistutti, jopa yökötti. Miksei, oi miksei hän ollut voinut kuunnella toisesta varoittavaa ääntä päässään? Varmasti oli kuumeen syytä, ihan taatusti oli. Ei hän mitenkään olisi muuten voinut mennä moisessa erehtymään.

Samassa Rozie täräytti totuuden sukupuolestaan ilmoille, mikä tuntui lähinnä iskulta vasten kasvoja. Tokihan Zep sen nyt jo oli tajunnut, mutta lausuttuna se kuulosti ihan hirvittävältä. Mustakärkiset korvat painuivat luimuun ja ilme muuttui tuimemmaksi, kun hukka ei enää oikein tiennyt, mitä muutakaan olisi tehnyt. Ja olipa valkoinen nyt sitten vielä myöntänyt aiheuttaneensa tilanteen tahallaan, kun oli änkytyksen tarkoituksen noin helposti arvannut. Hullua.
"Niin!", kivahti harmaaturkki kuonoaan rypistäen. Tosin noin sievälle olennolle oli aika hankala olla vihainen, mutta koettu nöyryytys kyllä riitti saamaan hennon murinan kantautumaan elikon kurkusta. Silmät tuijottivat vaativasti toisen ärsyttävän siroja kasvoja, kuin edelleen olisi ollut vaikea uskoa asioiden oikeaa laitaa.

Albiinon seuraavat sanat saivat suorastaan epätoivoisen ilmeen kohoamaan Zephyrin kasvoille, vihan laimentuessa sulan järkytyksen tieltä.
"No totta helvetissä sillä on merkitystä! Ja aika hiton paljon onkin!", vaahtosi harmaaturkki äänen noustessa kiihtymyksestä melko kimeäksi, jopa naiselliseksi. Nopeasti tuo vetäisi kuonoaan kauemmaksi, kun Rozie tunki valkoista pärstäänsä epämieluisan lähelle. Kuin toisen kosketusta peläten pomppasi susi seisomaan, pari askelta hätäisesti perääntyen. Samassa lähestyvä ukkonen ilmoitti jälleen olemassaolostaan, salaman jyrähdyksineen iskiessä johonkin kylää ympäröivän metsän puista. Äkillinen ääni sai jo muutenkin sätkyn uroksen lähes pomppaamaan nahoistaan, jolloin venähtänyt takajalka päätti pettää alta. Kuin lattialla liukastuen putosi susi takaisin istumaan, korvien painautuessa tiukemmin niskaa vasten. Katse kääntyi tympääntyneenä kohti mökin avonaista ovea, suun mutristuessa happamesti. No joo, nytpä saisi typerä neitimies pilkata häntä ukkosenpelostakin. Antaa tulla vain, kun kerran tälle tielle jo oltiin lähdetty. Oikea nauretaan Zephyrille -päivä, mietti uros tuhahtaen.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Mar 12, 2008, 17:52

Rozie hymyili, tällä kertaa hieman surullisestikin. Voi kuinka monta kertaa sille olikaan suututtu tästä. Ainahan se huvittavaa jaksoi olla, mutta jotenkin se taas muistutti samalla siitä maailman kapeakatseisuudesta, jota albiino niin inhosi.
"Älä viitsi olla tylsä, Zephyr."
Uros lausahti ovela pilke punaisissa silmissään. Se kääntyi ja asteli sitten hitaasti kauemmaksi toisesta nähdessään harmaaturkin perääntyvän sen luota. Taisi poika-parka jotain homobakteereita pelätä. Hehe.
"On sääli että olet tuota mieltä. Mitä hauskaa on tehdä asiat kuten ne on aina ennenkin tehty? Rajat on tehty rikottaviksi."
Albiino kääntyi jälleen urokseen päin, vino hymy kauniilla kasvoillaan kareillen. Silloin jyrähti ukkonen, eikä Zephyr tosiaan ollut ainoa joka sitä säikähti.

Rozie hätkähti lujaa ääntä, ja se säntäsi saman tien Zephyrin vierelle. Se oli oikeastaan vaistonvarainen liike, ei susi ajatellut mitä teki. Korvat säikähtäneesti niskaa pitkin painuneena albiino vilkaisi ovelle Zephyrin takaa. Rozie oli aina pelännyt ukkosta.
Jyrähdys vaimeni hitaasti, ja Rozie tajusi olevansa jälleen Zephyrin vieressä. Eipä se oikeastaan voinut toisen kompuroinnille nauraa, kun itsekin oli kovasti säikähtänyt. Sen olisi niin kovasti tehnyt mieli painautua Zephyrin turvallista kylkeä vasten ja odottaa siinä ukonilman loppumista, mutta ei. Huokaisten Rozie nousi ja asteli jälleen kauemmaksi uroksesta. Ei se edes osannut nolostua hätkähdystään.

"Sinulla on varmasti nälkä."
Rozie lausahti pitkän hiljaisuuden jälkeen, viitaten päällään kuolleen kaniinin suuntaan. Punaiset silmät katselivat harmaata sutta hiljaa.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Mar 13, 2008, 1:15

Hölmön näköisenä aukoi Zephyr suutaan toiselle, kun sanat tuntuivat juuttuneen kurkkuun. Ensinnäkin häntä ällötti jo se, että Rozie kehtasi kutsua häntä nimeltä noin huolettomaan sävyyn. Hänen arvovaltainen nimensä oli varattu vain harvoille ja valituille, eikä sitä jokaisen hemmon sopinut heitellä ilmoille tuolla lailla. No, oikeastaan albiino oli ensimmäinen, jonka kohdalla susi tuli moista edes ajatelleeksi, mutta se nyt oli mitätön sivuseikka. Toisekseen tylsäksi kutsuminenkin sai harmaat niskakarvat pörhistymään, sillä hukka ei tasan ollut tylsä. Hän oli normaali, ei muuta. Kaiken lisäksi valkoturkki ei saanut edelleenkään pyyhittyä tuota ovelaa ilmettä kasvoiltaan, mikä oli oikein omiaan aiheuttamaan lisää puistatuksia sinikasvossa.
"Mutta... Mutta... Se... Tuo... Tämä... On, on luonnotonta!", koetti Zep perustella järkytystään. Jos nykyisessä tilanteessa ei ollut vielä tarpeeksi, tajusi hukka nyt toisen sanoista, ettei äskeinen peli ollutkaan ollut vain huonoa pilaa. Ei, punasilmäinen olisi antanut harmaan mennä loppuun asti, tehdä mitä ikinä olisi tahtonutkaan.
Mustatassu tunsi olevansa valmis kuolemaan tähän paikkaan.

Ukkosen jyrähtäessä ja salaman valaistessa tumma maisemaa oli Zephyr hetken niin keskittynyt omaan säikähdykseensä, että tajusi Rozien olevan hänen vierellään vasta tuon kuikuillessa ovelle hänen selkänsä takaa. Tuskastuneena uros ähkäisi ja painoi päänsä vasten rintaansa, silmien painuessa tiukasti kiinni. Eihän hän ollut yhtään toista parempi, kun tällä lailla mokomaa luonnonilmiötä säikkyi! Kuitenkaan ei uros saanut ajettua toista viereltään, vaikka kuinka itselleen vakuutti niin tahtovansa tehdä. Sillä turvaa olisi harmaaturkkikin sisimmässään tahtonut jostakin hakea, mutta ei hän voinut sitä valkoiselle paljastaa. Tuntui kovin epäreilulta, kuinka mokoma neitiuros sai kyllä vaikka kiljua pelosta, kun yhtä lailla pelkäävän sinikuvion olisi tullut pysytellä tyynenä kuin viilipytty.
Hetken ajan susi toivoi, ettei hän olisikaan ollut niin kaavoihinsa kangistunut, kuin mitä nyt oli. Nopeasti uros kuitenkin haihdutti mokomat ajatukset päästään. Kuumehoureita, sitä se oli.

Lopulta Rozie asteli kauemmas ja Zephyr rohkeni taas varoen raottaa silmiään. Tiukasti pysytteli katse kuitenkin lattianraoissa, toista urosta tietoisesti vältellen. Hiljainen hetki tuntui kuitenkin rauhoittaneen tilannetta kummasti, eikä harmaa voinut olla nyökkäämättä toisen toteamukselle.
"Joo.", tuo lausahti hiljaa, sanansa päätteeksi hivenen vaivautuneesti köhäisten. Miten punasilmä jaksoi olla noin kiltti, vaikkei Zephyr sitä toiselle juurikaan ollut? Erikoinen tapaus Rozie toden totta oli, muutenkin kuin ulkonäöltään.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Mar 20, 2008, 15:27

Rozie asteli kaninraadon luokse ja otti sen hampaisiinsa. Se kääntyi ja kantoi saaliin Zephyrin eteen.
"Siinä, syö vain. Minulla ei ole nälkä."
Albiino lausahti vaisusti hymähtäen. Eihän se voinut tällaisella ukonilmalla syödä, sen verran hermostuneeksi salamointi ja jyrähtely sen teki. Ja Rozie nyt oli muutenkin todella pieniruokainen, siksikin se pysyi niin solakkana.

Susi istahti mahdollisimman lähelle Zephyriä, tunkematta kuitenkaan liian lähelle. Punaiset silmät vilkuilivat hieman hermostuneina ulko-ovesta sateeseen.
"Vai luonnotonta..."
Rozie naurahti muistaen Zephyrin aikaisemmat sanat. Uros oli jo päättänyt olla jatkamatta tätä keskustelua, mutta eihän se osannut pitää suutaan kiinni.
"Rakkaus ja nautinto ei ole luonnotonta."
Se tokaisi heilauttaen valkean otsaharjaksensa pois silmiltään. Rozie tiesi että Zephyr oli kovin kiusaantunut tilanteesta, mutta täytyihän sitä jotenkin itseään viihdyttää. Toinen kun näytti niin suloiselta vaivaantuneena tassujaan tuijotellen.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Mar 21, 2008, 16:51

Toisen astellessa saaliinsa luokse rohkeni Zephyr vaivihkaa vilkaista tuota, aivan kuin Rozien katsominenkin olisi ollut jotenkin hävytöntä. Uros itsekin ihmetteli, miksi mahtoikaan tuntea toisesta noin, sillä harmaa ei todellakaan ollut niitä kaikkein siveellisimpiä tyyppejä. Mutta jotenkin kaiken vain teki niin vaikeaksi se, että valkoturkkinen oli uros, vaikkei siltä millään tavoin vaikuttanutkaan. Nytkin, vaikka sinimaski tiesi asioiden oikean laidan, tuntui hänen olevan hankala uskoa totuutta toisen sukupuolesta. Jos tuo olisi ollut naaras, olisi kaikki ollut järkeenkäypää ja mitä hyväksyttävintä, mutta ajatus kahdesta uroksesta vain ei millään tahtonut mennä suden tajuntaan. Sairastahan sellainen oli.

"Hmh.", tuhahti Zep vinosti hymyillen ja jäniksenraatoa katsellen, kun albiino toi ruoan suoraan hänen eteensä. Ei hukka olisi tahtonut ottaa ruokaa vastaan tuollaiselta, mutta toisaalta hän oli hyvin tietoinen hankalasta tilanteestaan. Tämä saattaisi olla ainoa mahdollisuus syödä kunnolla ennen jalkojen parantumista, joten valinnanvaraa ei juuri ollut.
Niinpä sen kummempia kiittelemättä nuolaisi harmaaturkki huuliaan ja kävi ateriansa kimppuun. Vaikka olikin hirvittävän nälkäinen, oli moisessa tilanteessa silti kiusallinen syödä ja liha katosikin varsin hitaaseen tahtiin koiraeläimen uumeniin. Haluttoman näköisenä harmaa näykki saalistaan, kääntäen katseen Rozieen vasta tämän puhuessa.

Kulmaansa kohottaen Zephyr tuhahti, ennen kuin lausui oman näkemyksensä ilmoille.
"Yleensä olisin tuosta samaa mieltä kanssasi. Mutta jonkin täytyy kyllä olla pahasti pielessä, kun nautintoa pitää hakea tuota kautta." Vaikka uroksen sanat olivat jokseenkin ikäviä, ei hän toivonut niillä varsinaisesti albiinoa loukkaavansa. Hänen puolestaan kaikki saivat puuhata ihan mitä lystäsivät, kunhan jättäisivät Zephyrin puuhiensa ulkopuolelle. Ei siis lisää yllättäviä ehdotuksia, kiitos vain.
"Eivätkö naiset riitä vai?", kysyi susi piikittelevään sävyyn ja harjastaan heilauttaen. Hän tietysti oli mitä komein uros, joten ehkei se ollutkaan niin ihmeellistä, että toinen oli hänestä kiinnostunut. Ja, no, ilman eräitä ruumiinosia olisi Zephyrkin ollut varsin kiinnostunut Roziesta, joten ehkäpä tässä oltiin jollakin omituisella tavalla tasoissa.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Mar 24, 2008, 12:17

Rozie istahti vanhalle lautalattialle, ja jäi katselemaan Zephyrin ruokailua. Ilmeisesti toinen oli varsin tietoinen punaisten silmien tuijotuksesta, sillä tuon ruokailu oli melkoisen hidasta ja halutonta. Rozie hymähti. Ainakin toinen alkoi päästä alkujärkytyksensä ylitse, kun yleensä pystyi syömään. Rozie itse pelkäsi ukkosta sen verran ettei siltä ruokahalua löytynyt.

"Pahasti pielessä?"
Rozie naurahti heleästi ja katsahti nousi seisomaan. Albiinon punaisissa silmissä oli kiusoitteleva pilke kun se käänsi katseensa jälleen Zephyriin.
"Meillä jokaisella on mieltymyksensä. Mutta et tosiaankaan sanoisi noin, jos olisi itse kokeillut."
Rozie hymyili vinosti, ja heilautti häntäänsä.

Oli se itsekin nuorempana ollut varsin epäileväinen, eikä se aluksi voinut hyväksyä omia tunteitaan. Eikä tosiaankaan ollut auttanut että kaikki muutkin halveksivat sitä, ja lopulta se sitten häädettiin kotilaumastaankin. Karkoitus oli ollut kova isku nuorelle sudelle, mutta lopulta se oli tajunnut voivansa siten aloittaa elämänsä aivan alusta. Oli turhaa yrittää taistella tunteitaan vastaan, sellainen päättyisi vain järkensä menettämiseen.
Zephyr ei tiennyt, mistä jäi paitsi. Rozie oli tavannut uroksia, jotka eivät kerran toisen uroksen kanssa oltuaan enää edes harkinneet narttuja. Ja Rozie itse oli melkoisen taitava hommissaan. Se osasi monia temppuja, joita naaraat eivät kehdanneet ajatellakaan.

Zephyrin viimeinen lausahdus sai Rozien heräämään muisteloistaan. Uros hymähti huvittuneesti. Se kumartui jälleen hieman lähemmäksi toista.
"Mitä sinä pelkäät?"
Rozie kuiskasi lähellä tuon korvaa, kasvoillaan ohut virnistys.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Mar 24, 2008, 21:40

Vaikka toisen punasilmien tuijotus tuntuikin erittäin kiusalliselta, sai Zephyr jollakin konstilla nakerrettua jäniksen lihat suihinsa. Paljon tuosta jäi kuitenkin lattialle lojumaan, sisäelimiin ei uros ollut edes koskenut. Tavallisesti hän ei liian nirso ollut ateriansa suhteen, mutta ihan ymmärrettävistä syistä oli ruokahalu nyt tiessään. Oikeastaan halukkuus ihan kaikkeen loisti poissaolollaan, sillä lähinnä susi olisi tahtonut vain tunkea toisen sadevesitynnyriin ja häipyä paikalta. Rozien seurassa ei ollut mitään, mitä hukka olisi tuntenut kaipaavansa. Tai ainakaan hän ei myöntänyt sitä.

Valkoturkin vastaus sai harmaan niskakarvat nousemaan pystyyn silkasta inhosta. Jos hän olisi itse kokeillut? Ei juma, yrittikö tuo oikeasti edelleenkin saada häntä suostuteltua johonkin epäsiveelliseen? Nyt ei uros ainakaan pystynyt enää syömään palaakaan ateriastaan, vaan siirsikin jäniksenkappaleet mustaturkkisella tassullaan sivummalle.
"Sinä tarvitset hoitoa.", lausui Zep lähes vakavasti. Tämä ei ollut enää edes hauskaa. Tai no, ei se ollut ollut sitä enää aikoihin, mutta nyt se oli jo erittäin epähauskaa.
Samassa mustakärkiset korvat kuitenkin värähtivät ja jäniksenrippeitä siirtänyt tassu pysähtyi niille sijoilleen. Vihreät silmät siirtyivät katsomaan albiinoa varoittavaan sävyyn.
"Ja minä en tarkoittanut sitä mitä sairaat aivosi tuosta varmasti koettavat vääntää." Olikin pitänyt valita sanat tuolla lailla, aijai.

Rozien hiljentyessä hetkeksi mietteisiinsä antoi Zephyr katseensa kiertää hämärässä huoneessa. Minneköhän ne heittoveitsetkin olivat päätyneet? Toisen susi löysi pienen etsimisen jälkeen katseellaan, mutta toinen lieni lentänyt jonnekin sivummalle. Pitäisipäs nekin muistaa noukkia mukaan sitten aikanaan.
Valkoturkin askeltaessa jälleen lähemmäs painuivat Zepin korvat hivenen luimuun. Toisen sanat saivat uroksessa kuitenkin vielä voimakkaamman reaktion aikaan, harmaaturkin pompatessa kimpaantuneena seisomaan.
"Minä_en_pelkää.", lausui hukka toiselle painokkaasti, nyrpistyneen kuonon tunkiessa lähes kiinni toisen siroon nenään. Kuinka toinen kehtasikin? Kaikeksi onneksi ukkonen ei juuri nyt päättänyt ilmoitella olemassaolostaan, sillä siinäpä olisikin ollut Rozielle jo vastausta kerrakseen. Mutta valkoturkkia Zep ei pelännyt, ei todellakaan. Ehkä jotakin mitä tuo edusti, muttei ainakaan konkreettisesti juuri Rozieta.
Pahus kun oli hankalaa uskotella itselleen omaa täydellisyyttään tällaisessa tilanteessa.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Mar 26, 2008, 23:22

Rozie hymähti ja vetäytyi kauemmaksi. Ei tämä ollut ollenkaan enää niin hauskaa edes albiinosta. Zephyr otti homman liian tosissaan, ja tuo taisi olla aidosti vihainen. Ei Roziella ollut aikomusta toista noin paljon suututtaa, ja se tunsikin nyt pienen piston omatunnossaan. Ei susi halunnut loukata ketään.

Zephyrin sanatkin olivat varsin ilkeitä, mutta sellaisiin Rozie oli surullista kyllä saanut tottua. Oli se hakatuksikin tullut pariin otteeseen, mutta ei se ollut opikseen ottanut. Minkäs sitä luonnolleen mahtoi?
"Rauhoitu."
Uros tokaisi toisen loikatessa seisomaan, ja tunkiessa kuononsa hieman turhankin lähelle albiinon siroa kuonoa. Rozie ei hätkähtänyt vaikka Zephyr varsin hurjalta näyttikin korvat luimussa ja niskakarvat pystyssä äristen. Punaiset silmät eivät väistäneet toisen katsetta, vaan katsoivat rauhallisina takaisin.
"Anteeksi jos loukkasin jotenkin miehisyyttäsi, mutta taidat ottaa tämän hieman turhan tosissasi?"
Albiino lausahti sovittelevan, mutta omalla tavallaan ilkikurisen hymyn käväistessä sen kasvoilla.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Mar 27, 2008, 16:16

Kuonoon nousseet rypyt eivät ottaneet silitäkseen, vaikka Rozie koettikin Zephyriä rauhoitella. Ei harmaaturkilla ollut kuitenkaan aikomustakaan toiselle mitään väkivaltaista tehdä, ainakaan jos tuo ymmärtäisi jättää ärsyttämisen sikseen. Kunhan tyytyi hampaitaan kiristellen tuijottamaan albiinon punaisiin silmiin, joista ei tuntunut tuo ärsyttävä pilke lähtevän pois kulumallakaan.
Kaikeksi onneksi Rozie vetäytyi hivenen kauemmas, mikä palautti mukavasti menetettyä arvokkuutta sinikuvioiseen. Vaikkei se minään konkreettisena ilmennytkään, tunsi Zep selvinneensä tilanteesta voittajana. Lopultakin nousivat mustakärkiset korvat takaisin kohti kattoa, kaikkein ilkeimmän irvistyksen pyyhkiytyessä pois kasvoilta.

Rozien jälleen puhuessa katsahti Zephyr toista hivenen ylimielinen ilme silmistä tuikkien, tuhahduksenkin karatessa suupieliltä.
"No leikkinäkö tuo sitten pitäisi ottaa? Nauraa makeasti ja kehua hyvää vitsiä?" Edelleen valkoista katsellen lähti harmaaturkki astelemaan kohti paikkaa, jossa oli aiemmin nähnyt heittoveitsensä lojuvan.
"Minä nimittäin luulin sinun olevan tosissasi. Onnistuit kyllä pahemman kerran vedättämään, jos se oli tarkoituksesi." Vihreät silmät kääntyivät kohti lattialla makaavaa metalliasetta, kun susi pysähtyi sen vierelle ja noukki sen hampaidensa väliin. Pään noustessa takaisin korkeuksiinsa heilautti elikko pöyheää harjastaan ja koetti löytää toisenkin veitsen katseellaan. Silmiin osui kuitenkin vesisanko ja siinä märkä, punainen riepu.
"Ota tuo rättisi pois tuolta, ennen kuin se homehtuu", lausui hukka nyökäten kohti toisen huivia. Vaikkei lause kovin korea ollutkaan, ei äänestä kuultanut sen suurempaa kiukkua.
Pienen etsintätuokion päätteeksi löysi uros toisenkin aseensa vihreän peittonsa uumenista. Katse käväisi ensin haikeasti ulkona häämöttävässä vesisateessa, sitten taas vihreässä peitteessä. Kastella ja vilustuttaako itsensä vai kääriytyä lämpöiseen vilttiin ikävässä seurassa? Kas siinä vasta pulma.

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by admin on Apr 3, 2008, 16:19

Rozie katseli kuinka Zephyrin ilme muuttui vihaisesta ylimieliseksi. Albiinon näkökulmasta toisella ei ollut mitään syytä olla ylimielinen tällaisessa tilanteessa, mutta eipähän ainakaan raivonnut enää. Kaipa se oli kova kolaus ollut, kun Rozie oli vähän tuota testaillut.

Uros hymähti ja pudisti kevyesti päätään.
"Kuka sanoi etten ollut tosissani?"
Susi lausahti hiljaisella äänellä, ohut hymy nyt hieman katkerana huulillaan kareillen. Tätä tämä aina oli. Rozie ihmetteli kuinka se vielä jaksoi, mutta ei se ollut muuttunut lainkaan näiden vuosien aikana. Vaikka vastoinkäymisiä oli sattunutkin.

Rozie vilkaisi punaista huiviaan, joka lillui edelleen ämpärissä. Tosiaan, ei se voisi Shinaran vanhaa huivia noin kaltoin kohdella. Se kun oli ainoa asia joka sen ystävästä oli enää jäljillä, sen lahkolaisnartun, Noroarin murhattua collie-paran. Hetkeksi hymy katosi Rozien kasvoilta, kun se unohtui muistelemaan vanhoja painajaisiaan. Se oli ollut ensimmäinen kerta kun Rozie oli taistellut tosissaan elämästä ja kuolemasta. Se oli voittanut Noroarin, mutta Shinara oli kuollut. Huokaisten albiino asteli huivinsa luokse, ja nosti vettä valuvan kankaan pois ämpäristä.

Punaiset silmät kääntyivät jälleen katsomaan Zephyriä. Tällä kertaa Rozien kasvoilla oli täysin neutraali ilme, vailla sitä ovelaa pilkettä jota Zephyr niin kammosi.
"Minä taidan jatkaa matkaani. Sade on jo sen verran laantunut."
Uros lausahti edelleen märkää huiviaan suussaan roikottaen. Ei se sitä voinut kaulaankaan laittaa vielä.
"Lepää täällä jotta jalkasi paranee."
Susi jatkoi astellen ovelle päin. Vielä se kääntyi katsomaan Zephyriä olkansa ylitse.
"Näkemiin, Zephyr. Toivottavasti et ole minulle kovin vihainen, en minä pahaa tarkoittanut."
Rozie virnisti jälleen, ja iski silmääkin. Sittenpä se kääntyi ja tassutteli ulos tihkusateen harmauteen.

[[Sen pituinen se :'D Kiitoksia pelistä. Oli kivaa että Roziekin sai vähän äksöniä, kun se raukka on ollut vähän köyhissä peleissä lähiaikoina :3]]

Re: Sadepäivän yksinäinen
Post by hitodama on Apr 3, 2008, 22:57

Zephyrin hampaat kolahtivat toisenkin heittoveitsen metalliseen varteen, kun uros noukki aseen edellisen seuraksi suuhunsa. Korvat värähtivät Rozien sanoille, muttei uros sentään kääntänyt katsettaan tätä kohden. Kyllä hän saattoi jo arvata millainen ilme albiinon kasvoja koristi.
"Ihan miten vaan", lausahti harmaaturkki toisen kiusoitteleville sanoille varsin välinpitämättömään sävyyn. Häntä ei enää huvittanut väitellä asiasta, josta kumpikaan ei tuntunut olevan valmis antamaan periksi. Tykätköön toinen uroksista tai olkoon tykkäämättä, ihan sama Zephyrille. Kunhan vain pitäisi näppinsä erossa sinimaskisesta.

Sivusilmällä harmaa seurasi valkoturkin liikkeitä, kun tuo kävi noukkimassa huivinsa pois sangosta. Kaikessa hiljaisuudessa Zep istuutui kauhtuneen peittonsa päälle ja laski veitsensä vierelleen. Hän oli päättänyt jäädä taloon ja sietää toisen seuraa, olihan hän sentään ollut rakennuksessa ensin. Ei uros voinut mitenkään luovuttaa majapaikkansa valtiutta punasilmälle.
Rozien kääntäessä katseensa kohti Zephyriä ei tämä vaivautunut väistämään, vaan katsoi yhtä neutraalisti takaisin. Kulmaansa vain hieman kohotti toisen toteamukselle lähdöstä ja sateen laantumisesta. Ei hukka ollut kyllä havainnut moista muutosta säätilassa ja oli hän jo asiasta mainitsemaisillaan, kunnes päätti pitää suunsa kiinni. Voisi valkoinen vaikka päättääkin jäädä, mikä ei olisi kovin miellyttävä asia.

Edelleen katseli Zephyr vaiti Rozieta, kun tuo hoito-ohjeiden kera lähti askelemaan kohti harmaata ulkoilmaa. Lähestulkoon anteeksikin siro uros pyyteli, eikä mustatassu voinut olla heilauttamatta harjaansa ja antamatta vinon hymyn vastata toisen silmäniskuun.
"Kiitos sinulle avustasi haavan kanssa, Rozie", töksäytti Zep toisen kadotessa ulos oviaukosta. Varsin nopeasti viimeiset sanat alkoivat kuitenkin tuntua kovin tyhmiltä, eikä hukka tajunnut miksi oli moisia suustaan päästänyt. Tuhahtaen laskeutui uros makuulleen ja kääriytyi peittonsa uumeniin, napaten veitsensä taas hampaisiinsa ja alkaen solmia niitä takaisin jalkoihinsa.

Vaikka yrittikin, ei Zephyr saanut hetkeen unen päästä kiinni. Typerä valkoturkki oli vienyt häneltä yöunet, koetti susi itselleen vakuutella. Jotenkin tyhjyys vain kaikui epämiellyttävästi seinien sisällä nyt, kun Rozie oli poissa. Ei harmaaturkki kuitenkaan suostunut myöntämään, ettei toisen seura pienen totuttelun jälkeen ehkä niin kamalaa ollutkaan.
Lopulta uni kuitenkin saapui, kuten teki seuraava päiväkin. Auringon kivuttua jo varsin korkealle lähti Zephyr tunkkaisesta majastaan kylän mutaisille kaduille, koettaen parhaansa mukaan pyyhkiä koko ilkikurisesti virnuilevan valkoturkin mielestään.

// Näinpä juu. Hyvä jos peli miellytti sinua ja Rozieta. Kiitosta vain kovasti! //