Zephyr - RPGs

Yhteiset alueet » Kylä » Länsituulen kutsu

Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Jun 30, 2008, 0:50

Vaimeasti rapsahtelivat mustatassuisen urossuden kynnet vasten vanhan kylän yhtä vanhoja katuja tämän niitä kulkiessa. Kyseinen hukka ei vaivautunut juuri katsomaan mihin astui, vaan vihreät silmänsä tiirailivat tuuhean harjaksen takaa jonnekin siniselle taivaalla. Tai oikeastaan sinivalkoiselle, melkoisen määrän pilviä taivaankantta värjätessä. Kyseiset untuvapallot liikkuivat unettavalla vauhdilla kohti itää, jossa aurinko niiden välistä pääsi välillä valaisemaan alkuillan maisemia.

Pian kääntyi Zephyrin katse kuitenkin takaisin maallisemmalle tasolle, pomppimaan vanhasta puutalosta toiseen. Uroksen viimeksi täällä ollessa ei hän ollut juuri jaksanut ympäristöään tutkia, mutta oli kyllä päättänyt sitä joskus myöhemmin tehdä. Ihmisten rakentama ympäristö kun vaikutti varsin mielenkiintoiselta metsissä kasvaneen villieläimen mielestä. Ja mikäpä olisikaan ollut sen parempi tilaisuus moiseen, kuin saarta kartoittaneen löytöretken päätösosa? Tästä oli mukavan lyhyt matka palata takaisin paikkaan, jota uros oli alkanut pitää kotiinsa, Ederan kartanoon.
Muutaman viimepäivän ajan oli Zep harhaillut pitkin Andriaanan maisemia, saaden välillä varsin mukavaa seuraakin. Pineran kanssa vietetystä yöstä oli kulunut nyt jo parisen päivää, eikä susi juuri naarasta enää ajatellutkaan. Ja miksikäs noita yhden yön tuttuja nyt olisi jälkeenpäin tarvinnutkaan niin tarkkaan muistella?

Päätään kallistaen jäi Zephyr lopulta seisoksimaan erään varsin hyväkuntoisen talon eteen. Miksiköhän tämä näytti säilyneen vierustovereitaan paremmin? Syytä ei susi osannut edes arvailla, mutta tönön erilaisuus riitti houkuttelemaan harmaaturkin luokseen.
Keveästi hukka loikki talon vierelle, jääden haistelemaan keskittyneesti rakennuksen kuistia. Kas kas, kuistin allahan näytti olevan tyhjää tilaa! Jälleenkään ei uros osannut syytä mainita, mutta pikainen vilkaisu sivuille kertoi, että samanlainen ilmiö oli huomattavissa muissakin taloissa. Merkillisiä olivat ihmisten metkut.

Hetken talon alle tiirailtuaan susi päätti, ettei alkaisi likaamaan turkkiaan maata vasten mönkimällä. Ei, ja talon sisäosat olivat varmasti lisäksi paljon mielenkiintoisemmat.
Niinpä kiipesi Zephyr pari askelmaa kattavat portaat päästäkseen puuhökkelin kuistille, ja siitä aikanaan sisäänkin. Hieman epäluuloisesti jäi sinimaski kuitenkin tiirailemaan rakennuksen raollaan olevasta ovesta sisälle, tuntematta kuitenkaan varsinaista pelkoa. Tai ainakaan sitä myöntämättä. Tervettä varovaisuuttahan se vain oli olla ryntäämättä suin päin jokaiseen pimeään loukkoon, mitä eteen sattui.

// Tucc ja Azazaza. =3 //

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Jul 3, 2008, 17:09

Plimpom. Eräs susi kulki kanssa kylänlaitaa pitkin kohden noita vanhoja, rähjäisiä, pahuksen mielenkiintoisia lahoavia hökkeleitä. Sinimusta harjas sojotti tuttuun tapaan yhtä uhmakkaasti pystyssä kuin mitä oli tytön luonnekin. Heti ensimmäisenä perheen lujasta koulinnasta päästyään oli Azallac kirmannut ihan saaren pohjoispäähän ja kivunnut pitkän matkan Afuelin vuorta. Nyt se uskoi kykenevänsä sanoa tuntevansa saaren maastot kärjestä kärkeen. Se oli nähnyt jään vaihtuvan mereksi ja se oli nähnyt kylän toisen puolen laiturit. Siinä toisessa pituussuunnassa ei kyllä oltu Andriaanaa koluttu hupsistaheijaa, mutta eihän sillä väliä ollut, Afuelin alueita pidettiin kaukaisimpina ja yhteiset alueet saaren toisessa kärjessä olivat toki merkittävää touhuilualuetta. Ederalainen arvosti oman laumansa alueita aina eniten. Ei lumi ollut Azallaciin mitään ihastumisreaktiota saanut aikaan, vaikka ihan vänkää oli ollutkin. Kylä oli ihan naapuria kartanolle joten tänne oli mukava piipahdella. Ensimmäinen kerta kylläkin, kun kunnolla päätti kirjava susi astella noita pölyisiä katuja. Hiljaisuus oli melkein aavemaista. Ei ollut humisevia puita ja visertäviä lintuja. Keltaiset silmät tuntuivat selailevan maisemaa välittövästi tarkkaavaisemmin Azzan puikahtaessa ensimmäistä sopivaa katua pitkin. Talojen ovia oli availtu, harvat olivat enää visusti kiinni. Olihan niitä yksi kaksi ehkä joissa kunnon riippulukot olivat varmistaneet salaisuuksien säilymisen.

Azallac ei ollut käynyt yhdenkään sisällä. Nyt tulisi pahat vaikeuden valinnat. Se haluaisi toki nähdä heti sen mielenkiintoisimman ja parhaimman eikä hukata aikaa surkeissa läävissä. Monet kulkemisista jääneet hajujäljet viestittelivät asioita, mutta mitään vahvaa tuosta kivikadusta ei saanutkaan. Eikä mistään kuulunut vieläkään ääniä. Naaras pyöritteli päätään puolelta toiselle ja vertaili taloja. Pieneltä sivukujalta se siirtyi toiselle 'pääkadulle' ja jatkoi arvioivaa kulkemistaan kuin paraskin asuntomessutuomari. Vaikeaa! Pitäisi olla vähemmän taloja. Tai yksi selkeästi paras. Siinä samassa eräs talo erottuikin tarkkaan silmään. Nenään tunki myös toisen suden haju ja Azallac rytisti kulmiaan alaspäin ja suupielet kiristyivät hieman. Tuttu haju, jos se ei nyt sekoittanut sitä mihinkään. Tutun näköinen peräpääkin tuolla piti näytöstä kuistilla. Naaras kallisti hivenen päätään ja asteli ripeämmin talon luokse.

Siniset tassut hypähtivät suoraan portaat väliin jättäen kuistille, niin että vanhat lankut narahtivat anelevasti sen alla. Ne pyysivät neidiltä hieman hienostunempaa käytöstä vanhan, arvokkaan talon kanssa. Azzaa kyllä ei kiinnostanut sääliä jotain kuistin lankkuja. Ei nämä edes olleet Ederan alueita. Sama se siis olisi rikkoa ja murskata kaikki tielleen tuleva. Enemmän kiinnosti ovenraosta bongattu susiuros.
"Sinä taas", nuori susinaaras totesi omaan hivenen koppavaankin puhetyyliinsä.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Jul 3, 2008, 19:48

Suutaan mietteliäästi mutristaen jäi Zephyr räpyttelemään silmiään talon oviaukkoon, jotta tottuisi paremmin sisällä vallitsevaan hämäryyteen. Tokihan tässäkin rakennuksessa valoa antavia ikkunoita oli, mutta eivät ne mitään maailman suurinta sorttia olleet, toisin kuin kartanon joissakin osissa. Lisäksi ikkunalasit taisivat olla melkoisen paksun lika- ja pölykerroksen peitossa, eivätkä täten juurikaan täyttäneet tehtäväänsä kurkistusaukkoina ulkomaailmaan. Kuinka surkeaa.
Vaan melkoisen nopeasti suden silmät valon määrän muuttumiseen tottuivat, ja alkoivat erottaa yksityiskohtia tönön sisätiloista. Tai oikeastaan "tönö" taisi olla melkoisen väärä sana, sillä tämä rakennus poikkesi luhistumispisteessä olevista tovereistaan melkoisesti. Tomua täälläkin riitti, mutta muutoin asumus oli huomattavasti kauniimpaa katseltavaa kuin esimerkiksi se homeinen loukko, jossa uros oli viimeksi kylässä vieraillessaan viettänyt aikaansa.

Varovasti otti Zephyr ensimmäisen, tunnustelevan askeleen kohti talon sisäosia, ilkikurisen virneen pikku hiljaa noustessa huulille. Kun pimeä ei tuntunutkaan enää pimeältä, kaikkosivat turhat epäluulotkin kummasti. Epäilyksen jättämän tilan tuli alati kasvava uteliaisuus täyttämään, ja vihreät silmät kiersivätkin nopeasti mielenkiintoisesta yksityiskohdasta toiseen. Tauluja, mattoja, tuoleja, hieman niin kuin kartanossa, mutta vaatimattomampina versioina.
Juuri kun oli hukka astelemassa kokonaan sisään talon hämäryyteen, kuuli hän kuitenkin jonkun tömähtävän kuistille takanaan. Nopeasti käänsi uros päänsä kohti oviaukkoa, vaan voih, hämärään totuttautuneet silmät saivat vastaansa vain kirkkautta, jonka keskellä näytti jonkinlainen tummempi hahmo seisovan.

Pienoisen hetken vierasta silmät sirrillä äimisteltyään hoksasi Zephyr kuitenkin tunnistavansa toisen mitä miellyttävimmän tuoksun, sekä äänen, joka jostakin valon seasta kuului. Nopeasti palasi hetkeksi kadonnut virne jälleen uroksen huulille tämän kääntyessä kokonaan toista kohden.
"Tämäpä odottamatonta. Ovatko vartijat päästäneet Ederan prinsessan kulkemaan yksin lauman maiden ulkopuolelle?" kysäisi hukka hieman aitoa hämmästystä äänessään. Heilahteleva häntä kuitenkin kertoi, ettei yllätys ollut mitenkään epämieluisa, päinvastoin. Johtajan nättejä tyttäriä oli aina ilo tavata, ja etenkin häntä, joka sattui juuri seisomaan hukan nenän edessä. Melkoinen sattuma.
"Vaan käy toki sisään matalaan majaani", jatkoi Zep kuistilla olevalle kohteliaasti kumartaen ja tämän tieltä väistyen. Pitäisihän sitä nyt neitokainen sisälle laskea, vaikkei talo nyt varsinaisesti sinimaskisen omistuksessa ollutkaan. Mutta eipä se ollut kenenkään muunkaan, joten miksei se voisi ihan yhtä hyvin olla hänen omansa?

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Jul 5, 2008, 0:02

Sisälle luikahtamassa ollut susiuros teki toivotun asian sinivarpaisen suden tömähdettyä puupinnalle. Käännähti ympäri siis. Azallacin kulmat kohosivat ja leveä virne levisi naamalle tuon tutun sinisen pärstän käännähtäessä sitä kohden. Kyllä niin, pitää toki Azza huomioida eikä vanhaa talonrähjää. Zephyrin hieman vitsinäkin otettavissa oleva lausahdus sai nartun kylläkin pienoisesti suutaan mutristamaan.
"Oi - en ole pentu enää", susi vinkkasi hivenen silmällään. Pitihän sitä nyt vähän leveillä sillä, että vapaa oltiin. Tai no velvollisuuksia riitti kyllä, mutta lauma pärjäili ilmankin yhtä johtajan tytärtä. Kunhan välillä teki selvää itsestään ja piti huolen siitä, ettei kartanolla unohdettaisi Azallac-nimisen otuksen olemassaoloa. Eihän hän halunnut jäädä sisartensa varjoon. Pitikin olla isompikokoinen pentue. Olisi hienompaa olla ainokainen.
"Vartijoiden yläpuolella saa tehdä mitä huvittaa, toki. Yrittävätkin estää niin saavat kuonoonsa."
Naaraan silmät kapenivat hetken ajan viiruiksi ja ilme käväisi sellaisessa, että saattoi hyvin uskoa tuon vasta reilun vuoden ikäisen otuksen todella läiskivän kuonoon eteen käyviä vartijoita. Eipä niillä kyllä olisi sanomista tytön kulkemisiin, susiklaanilaiset saivat elellä leveästi ja kytätä itsekin kartanoaan ja aluettaan.
"Tietäisitkin missä olin äsken."
Heheh - lumisella iisolla kukkulalla. Oikein kaukana lauman alueista.

Huomio kiinnittyi kuitenkin nyt Zephyrin sitä kohteliaasti sisään pyytäessä ovenrakoon. Toisen kumartelu oli hauskaa ja todella miellyttävääkin jostain kumman syystä. Azallacista oli kivaa kun se saattoi olla varma siitä, että uros keskittyi juuri siihen itseensä.
"Paras pytinki koko kylästä, totta kai. Mitä muuta sinulta voisi odottaakaan", susi totesi pistävään, mutta leikittelevään äänensävyyn keikahdellessaan pitkillä jaloillaan sisäpuolelle. Pölyä. Kartanolla ei ollut tällä tavalla pölyä kun se oli kovassa käytössä. Nyt tunki pöly kuonoon väkevästi ja sai Azallacin hetkeksi kuonoaan nyrpistämään. Ei se reaktio kauaa kestänyt, pian se jo korvat hörössä päätään käänteli ja astahti keskemmälle huonetta aina vain. Silmätkin tottuivat harmaaseen hämäryyteen. Se saattoi nähdä nyt sen mitä uros oli äsken ovenraossa tiiraillut.
Matot, taulut, tuolit. Eivät olleet mitään uusia huonekaluja, erilaisia kyllä kuin Azallacin näkemät. Eivätkä ne tehneet sellaista vaikutusta. Silti jokin oli paljon kiehtovampaa kotona. Ehkä juuri se, ettei tämä ollut minkään lauman vakiokäytössä olevaa kalustoa. Tämä oli vierasta ja koskematonta hienoutta. Pölykerroskin alkoi tuntua salamyhkäiseltä.
"Ohhh-hoh", Azza äännähti vain kun ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Se ei tiennyt mitä mieltä näkemästään oli. Uteliaisuus kuitenkin painoi päätä kovin.
"En ole ennen ollut kylässä", naaras myönsi Zephyrille sävyttömästi. Ihan hyvä taisi olla täten, että ensimmäisenä se pääsi näkemään kylän parhainta tarjontaa.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Jul 5, 2008, 23:58

Melkein pääsi huvittunut naurahdus Zephyrin huulilta Azzan leveillessä niin iällään kuin asemallaankin, vaan melkoisen hyvin sai uros kuitenkin pokkansa pidetyksi. Muuta ilmehdintää ei asia oikeastaan saanut aikaiseksi, kuin sinisten huulien venymisen yhä leveämpään virneeseen. Niin, ja kävivätpä vihreät silmätkin hämärän turvin tutkailemassa melko yksityiskohtaisestikin nuoren naaraan vartaloa.
"Ei, et tosiaan ole." Pentu siis. Siniharjaksinen tuntui aikuistuneen entisestään sitten viime näkemän, jolloin oli jo hukka toista varsin mielenkiinnolla katsellut. Vaan nytpä ei ollut neitokaisen kiivaskielistä siskoa esittämässä mielipidettään laumalaisensa käytöksestä, ja hyvä niin. He olivat aivan kahden, eivätkä edes Ederan mailla. Zephyrin olisi tehnyt mieli hyppiä riemusta.

"Ja uskon toki, etteivät vartijat uskalla edes ajatella ryppyilevänsä noin ylhäiselle tasolle, joka voisi halutessaan käyttää heitä rätteinä kartanon kellarin puhdistamisessa", jatkoi Zep vielä yhtä aikaa ylistävään ja humoristiseen sävyynsä. Kyllä hänkin olisi mieluusti vahtien yläpuolella seisonut, etenkin erään suunnattoman ärsyttävän keihäsmiehen, jota kohtaan susi tunsi jopa pienoista kaunaa. Väkisinkin käväisi katse uroksen etujalkaa halkovassa, melko pienessä arvessa, jonka Ister aseineen oli aiheuttanut. Ja joka taas oli tuonut hukan edelliselle reissulleen kylään haavaansa parantelemaan, joka oli johtanut lievästi sanottuna kiusalliseen tilanteeseen erään afuelilaisuroksen kanssa. Joka taas sattui olemaan Ederan alfan, Azallacin isän, rakastaja. Vaan viimeksi mainittua ei harmaaturkki onnekseen tiennyt. Olisi juttu ajautunut nääs jo liian omituisiin sfääreihin.
Kirjavaturkkisen naaraan mainitessa retkistään kallisti Zep päätään kiinnostuneena.
"Niin, tietäisinpä oikein mielelläni", lausahti hukka kysyvään sävyyn. Missä lie neito seikkaillut, kun noin ylpeänä asiasta kertoili.

Pian asteli Azallac odotetusti sisään taloon, Zephyrin yhä tälle liioitellusti kumarrellessa. Kuin huomaamatta huiski uroksen kaksivärinen häntä yhä kiihtyvällä tahdilla, lennättäen jopa pienen määrän pölyä lattian kerrostumista ilmaa samentamaan.
"Ei toki enempää eikä vähempää, sillä olihan minun varauduttava laadukkaaseen seuraan. Lupasinhan, että polkumme vielä tulisivat kohtaamaan", luritteli hukka viitaten sanoihinsa, jotka oli heidän viime tapaamisellaan kartanolla lausunut.
Susinaaraan tavoin siirtyi harmaaturkkikin jälleen tarkastelemaan talon sisäosia, samalla toisen vierelle astellen. Vasta nyt hukka tajusi, mikä teki rakennuksessa suurimman poikkeavuuden kylän muihin taloihin verrattuna. Se ei ollut ainoastaan kauniimmin kalustettu, vaan sivummalla häämöttävä oviaukko viittasi useampaan huoneeseen. Useimmat muut tönöt kun taisivat olla yksiosaista sorttia.
"Minä olen kerran aiemmin. Varsin mielenkiintoinen paikka sinänsä. Väittävätpä tietämättömämmät, että taloissa vaeltelisi levottomia sieluja, aaveita. En minä vain ole kyllä yhtään tavannut", tarinoi Zep lapojaan kohauttaen, tarkoituksenaan ehkä ihan pikkiriikkisen pelotella toista. Vaan kyllä suuri ja mahtava uros hentoa neitoa suojelisi pahoilta voimilta, ei huolta!

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Jul 10, 2008, 23:28

Keltaiset silmät tuikkivat, mutta Azallac hallitsi ilmeensä loistavasti. Jota kyllä auttoi se että se ihan aidostikin halusi lesota sillä että se alkoi ylentyä kovaa vauhtia kaikin puolin. Kannatti olla alfan tytär. Sitten kun se pääsisi vielä lesoilemaan muille laumoille, niille ällöttäville vihollisille. Ja etenkin koirasusille. Mur. Dewin opit olivat kyllä syöpyneet jokaista karvaa myöten, vaikka yhden afuelilaisen kanssa oltiin hieman kaveerattukin pennumpana. Koirasusikin vielä, kaikkea mitä kuului halveksua. Alueen viehätys ja tosiasiassa pieni jännityskin olivat saaneet kuitenkin Azzan antamaan Cun esitellä aluettaan, parhaitenhan sitä oltiin opittukin afuelilaiselta itseltään. Azallacista siitä oli ihan hyötyäkin, ainakin se yritti puolustella tätä tapaamistaan. Ja liian pienihän se olikin vielä rähjäämään vahvemmilleen.
Naaras virnisti leveän omahyväisesti tykäten kovinkin Zephyrin sanoista. Kyllä se mielellään hinkkaisi vartijoilla kartanon kellarit puhtaaksi vaikka. Olisi kiva nähdä ne laiskimukset ryömimässä edessään.
"Oletko ollut Afuelin vuorella?" Azallac tiedusteli vastauksena uroksen kysymykseen. Äänensävy toki oli ylvään mairea. Toivon mukaan Zephyr ei ollut käynyt Afuelin vuorella. Toisaalta silloin susitoveri tietäisi kuinka kaukana se paikka olikaan. Azallacista kuitenkin olisi hauskempaa kertoa omasta kokemuksestaan ja lesota jostain sellaisesta mistä toisella ei ollut aavistustakaan. Zephyrillä kuitenkin oli ties mitä elämänkokemusta mikä sai mustasukkaisuuden tunteen vellomaan nartun sisällä. Tosin tietämättömyys oli toisinaan hyväkin asia. Azallac-paran pääkopalle ei ehkä tekisi hyvää kaikki Zephyrin elämän tapahtumat.

Ah, Azzaa hieman masensi muistella viime tapaamistaan. Irian mölkkäys siellä. Sisarten välillä, niin Irianin kuin monen muunkin, oli yhä kisaileva jännite. Kaikki halusivat olla parhaita ja suosituimpia. Kukaan ei halunnut koskaan viimeiselle sijalle luonnollisestikaan. Tässä pentueessa oli kyllä selvä peränpitäjä. Kulta heheh. Azallac inhosi ja halveksui Kultaa. Kulta oli rikkonut sen lempilelun. Kulta oli ruma ja puhevikainen ja outo. Ja äiti tykkäsi siitä, se oli kamalaa. Naaras tuhahti mielessään ja palasi takaisin nykyhetkeen ja kuuntelemaan Zephyrin puheita.
Kulmat kohosivat ja hämmentynyt ilme nousi naamalle. Levottomia sieluja hö? Nopeasti mietti kuitenkin kirjavainen mielipiteensä moiseen.
"Typeriä tarinoita", naaras totesi leukaansa kohottaen. Se oli sellaisten hölynpölyjen yläpuolella.
"Täältäkö kaikki erilaumalaiset etsivät romunsa?"
Andriaanassahan ei tiettävästi muuta ihmisten jäljiltä selvästi olevaa ollut kuin kylä kartanoineen ja laiturit. Ja kartano oli kartano, sehän oli Ederan.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Jul 12, 2008, 15:40

Kaikesta päätellen Azallac näytti nauttivat Zephyrin nöyristelevästä asenteesta, vaikka se olikin kovin selkeästi liioiteltu ja osin jopa teeskennelty. Vaan mitäpä ei hukka olisi nätin neidin vuoksi tehnyt, joten edelleen muuttui uroksen ilme imelämmäksi ja mielistelevämmäksi - mikäli se oli ylinpäätään mahdollista. Näytti siltä, kuin harmaaturkki olisi nähnyt edessään vähintäänkin jonkin sortin jumalan, tai tässä tapauksessa jumalattaren.
Ja selvisipä sekin, missä nuori neiti oli käynyt seikkailemassa. Afuelin alueilla ei Zep ollut koskaan vieraillut, vaan oli pyörtänyt takaisin jo Befalasin pohjoisosissa sijaitsevan lumirajan tultua vastaan. Suden entisillä asuinalueilla oli talvisin toisinaan lunta sadellut, eikä uros ollut koskaan pitänyt siitä kylmänkosteasta aineesta. Miksipä siis etsiytyä paikkaan, jossa ei kuuleman mukaan juuri muuta ollutkaan?
"Oi, vai olette käyneet niiiin kaukana?" hämmästeli uros vihreät silmät mukamas hämmästyksestä leviten. Hetken hukka pohti vastaustaan naaraan kysymykseen, päättäen kuitenkin vastata totuudenmukaisesti.
"Ja ei, en ole käynyt. En usko, että pärjäisin niin karuilla seuduilla kovinkaan kauaa" totesi valkovatsa päätään pudistellen. Viimeinen tosin oli täyttä palturia: uros uskoi pärjäävänsä ihan missä tahansa, jos vain niin tahtoi.

Keskustelun kääntyessä kylästä ja sen pelottavasta olemuksesta kulkeviin tarinoihin hymähti Zephyr tyytyväisenä Azallacin vastaukseen. Ei tyttö siis aivan turhia pelännyt, vaan uskoi vain itse näkemäänsä. Kuten uros itsekin.
"Niin, olet oikeassa. Vaan jostakin totuuden hippusestahan ne tarinat kai alkunsa aina saavat, vai kuinka?" lausahti hukka hivenen kiusoittelevasti ja iski silmäänsä kirjavaturkkiselle nuorikolle.
"Ja kyllä, täältäpä täältä. Ainakin on paljon kamaa, mistä valita mieleisensä", jatkoi Zep maallisempien asioiden parissa. Itse ei susi ollut vielä saarella eläessään noukkinut mitään mukaansa, mutta oli kyllä jo kauan toivonut jonkinlaisen sopivan korun sattuvan kohdalle. Pelkän koristuksen lisäksi se tarjosi nimittäin eräänlaisen vakuutuksen: mikäli Ederan kanssa sattuisi jotakin, olisi tie auki sitten Djalaan. Värinsä puolesta susi kun ei muihin laumoihin kelvannut.
"Katsotaanko, mitä tällä olisi meille tarjota?" kysy Zephyr ottaen askeleen kohti mielenkiintoisen näköisiä lipastoja, katseensa kuitenkin Azzassa pitäen.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Jul 26, 2008, 0:10

Azallacin huvittunut, lipevä virne leveni entisestään.
"Yksinkertaista, masentavaa seutua. Eipä käy kateeksi niitä elukoita siellä... afuelilaisia."
Pyh, ajatteli susi niistä. Ja miten naurettavaa että niitä kuulemma johti pikkupiski. Koirat olivat jo itsessään sellaisia että niitä katsottiin alaspäin, mutta että vielä minikokoinen sellainen. Ei tulisi vastusta Ederalle ainakaan jos valtaukset etenisivät sinne saakka.
"Pitämässä hermoheikot ja surkeat pohjasakat poissa täältä", Azallac totesi kiertäen vastauksensa kiusoittelevan sävyiseen kysymykseen. Äläs nyt mies hyvä yritä, suuri Azza ei pelkää mitään!
Esineasia kyllä kiinnosti enemmän kuin pelottelutarinat kylästä. Kartanossa kasvaneena ei naaras uskonut tällaisissa mitättömissä hökkeleissä mitään pelottavaa olevan. Ihan pentuna oli pimeää kellaria katsottu karsaasti, tosin sitä Azallac nytkin teki kun tiesi mitä siellä oli, mutta siinä se kavahtaminen olikin. Tämä paikka ei tarjoaisi mitään sydäntä kiusaavaa missään nimessä.

"Kelpaa mainiosti", naaras lausahti maireasti vilkaisten keltaisilla silmillään nyt pidemmäksi aikaa Zephyriin. Uuden tutkiminen oli kyllä kiinnostavaa aina, ei sille mitään voinut. Ja jos täältä porukka haki aseitaan ja korujaan, niin kiinnosti entisestään. Kartanollakin oli monenlaista tavaraa, mutta tuntui paljon paremmalta ajatukselta ryöstää oman lauman alueen ulkopuolelta jotain. Kirjava susi puhahti ajatukselle kodista, vaikka samalla sen teki jo hitusen mieli nähdä rakasta kartanoakin, oltiin jo pidempi tovi vietetty retkillä. No, sisarusten naamataulujen tunkeminen mieleen kadotti nopeasti kotihaaveet ja Azallac oli takaisin siinä hetkessä nauttien suuresti, että oli paljon järkevämmässä seurassa kuin siskojen ja veljien. Tokihan Zephyr heidät voitti, eikä voisi vanhemmatkaan periaatteessa valittaa. Niin Azza ainakin ajatteli. Zephyr oli susi ja laumassa.
Sinivarvas otti askelia lähimpänä olevaa puista, vanhaa arkkua kohden. Toivon mukaan se ei olisi lukittu. Pienenä oli tullut kirottua niitä lootia kotikartanolla mitkä eivät auenneet vaikka mitä teki.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Jul 30, 2008, 16:35

Azallacin kertoillessa Afuelin alueista melko halveksuvaan sävyyn kuunteli Zephyr päätään kallistellen, perusvirneen yhä hukan huulilla pysytellessä. Eipä kuulostanut mitenkään mukavalta paikalta, kuten uros oli uumoillutkin. Hyvä vain ettei ollut tullut sinne eksyttyä.
"Ei totta tosiaan. En ymmärrä miksi ihmeessä kukaan tahtoo edes liittyä laumaan, jonka mailta ei löydy niin ruokaa kuin suojaakaan", pohti harmaaturkki vaimeasti tuhahtaen. Niin, miksi ihmeessä asua moisella alueella, kun Ederaankin olisi päässyt? Mutta toisaalta oli toki parempi, että moiset sekopäät pysyttelivät kaukana kartanon eliittiporukasta. Siinähän jäätyivät aivan vapaasti typerään lumihankeensa.

Kylästä kiertävät huhut eivät näyttäneet tosiaankaan susineitokaiseen tehoavan, ja uros joutuikin antamaan periksi pelotteluyritystensä suhteen. Senkin hän tosin teki huvittuneesti naurahtaen ja häntäänsä heilauttaen.
"Hah, niinpä kai sitten", totesi sinimaski lapojaan kohauttaen. Yhä vastaan inttämällä hän ei olisi kuitenkaan saavuttanut mitään, vaan olisipa saattanut vahingossa työntää itsepäistä nuorikkoa jopa kauemmas itsestään. Ja se taas ei olisi käynyt mitenkään päinsä.

Vaan talon sisällön tutkiminen toi pian mielelle muuta ajateltavaa, Zephyrin loikkiessa keveästi Azzan vierellä kohti puista kalustoa. Kaikki oli - kuten jo todettua - harmaan pölykerroksen peitossa, mutta aina ei saanut olla turhan nirso.
Arvioiva ilme kasvoillaan uros pysähtyi tumman lipastonsa eteen, vilkaisten myös lipaston vierellä makaavaa arkkua, joka näytti vetäneen Azallacin huomion puoleensa. Varsin raskastekoisia olivat molemmat kalusteet, sekä vanhoja kuin itse elämä. Vaan kauaa ei uros jaksanut ulkokuoria tutkiskella, ennen kuin jo koetti parhaansa mukaan asetella hampaitaan lipastosta ulos työntyvän kahvan ympärille. Mikäli nämä toimivat yhtään samalla periaatteella kuin kartanossa olevat piirongit, saisi laatikon tällä tavoin kiskottua näppärästi auki.

// Oi laatu, miksi olet tekstini hylännyt. ='C //

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Aug 2, 2008, 19:52

"Eivät ainakaan hölmöläiset anele Ederaan pääsyä", Azza lausahti hivenen ylpeän koppavalla sävylläkin. Se piti tärkeänä, että laumassa oli edes jotain tasoa. Toki Ederaankin mahtui monenlaista sakkia, mutta Azallac hengittikin eliitimmän ja kiinteämmän lauman osion ilmaa ja kohteli melkoisen... ilmavasti niitä keitä ei nähnyt arvoisikseen. Ei se paljoa jaksanut vartiokaartilaisiakaan huomioida, parempi vain jos kunniallisesti hoitivat vahdin hommiaan.

Keltaiset silmät arvioivat arkkua. Susineiti ei olisi kehdannut vääntyillä mitä omituisimpiin asentoihin avatakseen kannen, mutta se tiesi ettei painavaa kantta ihan yläpuolelta tökkimällä auki saisi jos lukossa oli. Siksi kehkeytyikin mahtava ratkaisu. Kylän kalustolla ei ollut väliä joten narttu puski arkkua hivenen kauemmas lipastosta jota Zephyr onneksi keskittyi tutkimaan ja sitten vielä kauemmas seinästä. Sen jälkeen kellautti Azallac arkun nurin saranapuoleiselle kyljelleen. Kansi pysyi tiukasti kiinni ja vaikka kirjavainen nyt hakkasi ja hinkkasi sitä hetken sen reunoilta ei se halunnut avautua.
"Hitsit", Azza mumisi ja kääntyi sitten sekin katselemaan lipastoa potkaisten vielä harmistuksissaan kyljellään onnettomana makaavaa arkkua takajalallaan.
Hetkessä se oli jo loihtinut naamalleen ilmeen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja naaras olisi koko ajan ollut kiinnostunut Zephyrin touhuista ja lipastosta tuon arkun sijaan. Suden silmät odottivat uteliaina mitä paljastuisi jos Zephyr saisi laatikon vedettyä. Olihan Azallac kahvoista kiskonut ja nyhtänyt monesti kartanolla että eipä se ihmetellyt mitä sinipärstä oli tekemässä.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Aug 3, 2008, 16:02

Hyväksyvästi Zephyr nyökäytti päätään, mikä sai hänen tuuhean harjaksensa valahtamaan melkoisen ikävästi vihreiden silmien peitoksi. Vaan eipä hätää, onneksi letin sai huiskautettua näyttävästi takaisin paikoilleen, kuten harmaaturkki suu virneessä tekikin.
"Ja hyvä niin", totesi sinimaskinen Azallacin sanoja korostaakseen. Ei, ei Ederaan tosiaankaan kaivattu minkään sortin rupusakkia yhtään enempää. Koiriakin oli jo ihan riittämiin, samoin koirasusia. Zephyr itse ei olisi kumpiakaan laumassa tahtonut liiemmin katsella, ja olikin aikanaan ihmetellyt Roin suostumusta pitää kyseisiä saastoja komennossaan. Myöhemmin uros oli kuitenkin päätellyt, että asialla lieni jotakin tekemistä Ederan edellisen alfan ja Roin oppi-isän kanssa. Kheiron, jota Zep ei ollut ehtinyt henkilökohtaisesti tavata, kun oli kuulopuheiden mukaan mitä ilmeisimmin ollut koira. Lauman susimyönteisyys lieni siis tullut kuvioihin vasta johtajan vaihduttua hieman yli vuosi sitten.

Päästyään tummapintaisen lipaston kimppuun räpelöi Zephyr hetkosen erään laatikon kahvaa hampaillaan kovin keskittyneen näköisesti. Tarkkaavaisuus huonekalua kohtaan oli kuitenkin vain näennäistä, sillä hukan katse oli suuntautuneena kohti Azzaa ja naaraan arkunavausoperaatiota. Valitettavasti kyseinen tavaransäilytin ei suostunut sisältöään kirjavaturkkiselle nuorukaiselle paljastamaan, mikä vaikutti luonnollisesti harmittavan naarasta melkoisesti. Mitään ei uros kuitenkaan sanonut toisen siirtyessä hänen itsensä tavoin tutkailemaan lipastoa ja sen laatikoita. Oikeastaan oli vain parempi, tai ainakin mukavampi, jos heillä oli yhteinen kiinnostuksen kohde kahden erillisen sijaan.

Lopulta uskoi Zephyr saaneensa tarpeeksi hyvän otteen koristeellisesta metallikahvasta, jolloin uros alkoi kiskoa laatikkoa esiin. Laatikko oli suuri ja painava sekä tiiviisti paikoillaan, mutta pikku hiljaa ja vaimeasti natisten se soljui ulos kolostaan.
Kun laatikko tuntui olevan tarpeeksi auki, irrotti susihukka otteensa kahvasta. Vihreät silmät vilkaisivat ilkikurisesti Azallacia, ennen kuin suuntasivat katseensa kohti päivänvaloon kiskottua sisältöä. Hymy sinisillä huulilla leveni entisestään: he olivat iskeneet suoraan kultasuoneen.
Mikäli vanhassa talossa olisi ollut yhtään enemmän valoa, olisi laatikon sisältö kimallellut mitä kauneimmalla tavalla. Tavarat olivat kaikki pääosin metallisia, ja osa niistä oli koristeltu pienin jalokivin. Haarukat ja veitset eivät saaneet Zephyriltä yhtä katsetta enempää huomiota, mutta pienessä rasiassa olevat korut kiinnostivat hukkaa sitäkin enemmän.

Samassa Zephyrin mieleen iski kuitenkin epäilys, ja katse kääntyi lattialle pyöriteltyyn arkkuun. Mitä kummaa arkussa mahtoi olla, jos kerran tällaiset hienoudet säilytettiin lukottomassa laatikossa? Jotakin vielä arvokkaampaa kaiketi. Vaan mitä se sitten mahtaisi olla?

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Aug 5, 2008, 23:18

Azallacin oli syytä olla onnellinen ja myös harmissaan kun ei letti silmille tunkenut. Vahvat sinimustat pitkät karvat sen niskassa sojottivat siivosti ylös eikä niitä tullut liiemmin edes ajateltua kun huomaamaton asia olivat.

Keltaiset sudensilmät seurasivat tarkkaavaisina laatikon rauhaisaa, raskaan näköistä paljastumista. Azallac soi pienen hyväksyvän, riemukkaan veljellisen hymyn Zephyrin vaihtaessa katseen sen kanssa ennen sisällön tutkimista.
Metalliset asiat olivat kiinnostavia ja ahnaasti kirjava susi kahlasi läpi näkymää. Ei se kuitenkaan näistä jutuista niin tykännytkään kun oli hetken tutkinut. Ihmisten ruokailuvälineitä oltiin nähty tuhat ja sata kartanolla eivätkä ne liiemmin olleet susiväestön huomiota herättäneet. Korutkaan eivät vielä ainakaan liiemmin kiinnostaneet neitiä.
Ehkäpä sen takia se huomasikin toisen osoittavan huomiotaherättävän katsahduksen onnettomasti kellautettuun arkkuun. Sinivarpainen susi muisti jotain hämärää pentuajoiltaan ja katseli miettiväisenä arkkua. Kartanolla oli jonkun arkun lukkoon ollut tungettu avain ja sen avulla se laatikko oli välillä ollut kiinni ja välillä auki. Monien kartanon arkkujen avaimet tosin olivat aikoja sitten kadonneet, kenties itse ihmisväestön mukana. Niitäpä olivat pennut ahkerasti kironneet ja paiskoneet ja potkineet.

Sinitukka loi uuden katsauksen laatikon sisältöön ja sitten arkkuun.
"Tässä lipastossa voisi olla sellainen kappale minkä saa tuohon avausreikään!" Azallac selitti korvat höristyen ja käänsi uteliaana katseen Zephyriin. Susi tiesi sentään jotain alkukantaista lukkojen ideasta eikä täällä näkynyt paljoa muita oivia säilytyspaikkoja kuin tämä lipasto.
"Ainakin täällä on paljon erilaisia metalliesineitä ja sen avausjutun on pakko olla tässä talossa", naaras yritti selittää ja vakuuttaa aiempaa mielipidettään vielä. Sitä ainakin kiinnosti tuo arkku, etenkin kun äskeinen kamppailu mokoman huonekalun kanssa oli hävitty.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Aug 9, 2008, 15:17

Zephyr huomasi, kuinka Azallacinkin katse kulkeutui jälleen kohti viheliäistä arkkua. Mitä ilmeisimmin toinen ajatteli samaa kuin uroskin, tai sitten naaras vain tahtoi kostaa itsepäiselle kalusteelle, joka ei tahtonut taipua Ederan prinsessan edessä. Mikä oli varmasti todellinen virheliike arkun suunnalta. Mitä Zephyr nyt toista tunsi ja oli muistakin johtajan tyttäristä juttua kuullut, eivät nämä prinsessat olleet mitään kartanossaan vartijoiden ympäröimänä kykkiviä hienohelmoja, jotka eivät olisi olleet valmiita tekemään kaiken voitavansa tavoitteidensa saavuttamiseksi. Itse asiassa harmaaturkki olikin melko varma, että Ederan seuraava johtaja tulisi olemaan naaraspuolinen. Neitojen veljistä kun hukka ei ollut kuullut paljoakaan, joten tuskin kovin kummoisia otuksia olivat.

Azzan ottaessa puheeksi arkun jonkinlaisen avausmekanismin katseli uros ensin toista varsin kysyvä ilme kasvoillaan. Hän itse ei juurikaan tällaisista ihmisten vempeleistä tiennyt, vaikka olikin jo liki vuoden päivät pitänyt majaa kartanon suojissa. Ei hän kuitenkaan ollut katsonut tarpeelliseksi kaikista ihmisten hienouksista ottaa selvää, ja lukko sattui kuulumaan juuri sellaisiin hienouksiin. Onneksi Azallac vaikutti kuitenkin olevan paremmin perillä asioista, joten uros päätti luottaa toisen asiantuntemukseen.
"Paljon mahdollista", vastasikin hukka oikein tietäväisen kuuloisena ja katseellaan laatikon sisältöä tutkien. Korut kiinnostivat häntä enemmän kuin vähän, ja hän olisi niitä mieluusti tarkemminkin tutkaillut. Vaan ehkä sen aika tulisi, jahka arkun salaisuus oli selvitetty.

Tutkittuaan hyvinkin mietteliään näköisenä laatikkoa päätti Zep astella itse arkun luokse. Siellä uros jatkoi tutkimustaan, ja löysi kuin löysikin pienen kolon, josta naaras lieni puhunut. Susi kurkisti toisella silmällään kolosta sisään, mutta eipä siitä arkun sisälle nähnyt. Pelkkää mustuutta vain, mihin uros oli hivenen pettynyt.
"Varsin pieni kolo, joten avaajankin pitäisi olla melko pieni", lausui uros kuin paraskin asiantuntija. Todellisuudessa avaimenreikä nyt ei mitenkään erityisen pieni ollut, mutta hukan silmissä se sellaiselta näytti.
"Se on ehkä piilotettu johonkin. Avaaja siis", jatkoi Zephyr hitaasti ja aihetta tunnustellen. Kun ei tiennyt mistään mitään, mutta halusi näyttää siltä kuin olisi tiennyt, ei auttanut muuta kuin arvailla parhaan kykynsä mukaan. Ja sekös liukaskieliseltä urokselta sujui kuin tanssi.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Aug 17, 2008, 20:31

Zephyrin ilme paljasti Azzallekin toisen tietämättömyyden näistä. Uros kuitenkin oli mukavan nopeasti mukana jutussa ja Azallac unohti jo äskeisen pikkuhetken jolloin Zephyr sitä oli kysyvästi vilkaissut.
Susi heilautti hivenen mustakärkistä häntäänsä ja tutkaili nyt laatikkoa. Harmi kun ei oikein tarkalleen tiennyt minkälaista juttua tässä haettiin. Tai no, hivenen oli selvillä toki. Azallac muisti avaimien muotoja ja tuosta lukkokolostakin jo näki suunnilleen minkä kokoista kapinetta tässä haeskeltiin.
Zephyr teki toisenlaisia tutkimuksia ja siniharjaksinen nyökkäili poissaolevan oloisena.
"Mjoo. Ne on yleensä pitkulaisia tikkuja", naaras tuhisi kuono romujen seassa ja tökki tassullaan erilaisia roinia sivuun. Äh kun oli näin paljon kiiltelevää korua ja kaikki sekaisin.
"Voi olla, ei se välttämättä korujen seassa ole kun ei se koru kerta ole", Azallac myönteli sitten yhtä lailla hitaanlaisesti, miettien samalla kun puhui. Mielessään ajattelemista ei Azallac jaksanut ajatella joten se ajatteli asiat suoraan ääneen. Simppelimpää.

"Tutkitaan..."
Laatikossa oli myös pikkulaatikoita. Susi tarrasi yhteen ja ravisteli sitä kuullen sopivaa kolinaa. Laatikko ei kuitenkaan auennut ihan näin joten naaras paiskasi mitään varoittamatta sen kohti lattiaa. Jos ei tuosta lähtisi niin ei sitten mistään, siinä ei ollut sellaista lukkosysteemiä. Keltasilmä vilkaisi urokseen kulmiaan kohottaen.
"Haluatko tsekata sen?"
Ederalainen prinsessa pääsi jo hivenen komentelemaankin, vaikka hetken piti pinnistellä, että muisti muotoilla kysymyksen kauniimpaan muotoon kuin 'tutki se', mitä naaras olisi automaattisesti sisariinsa ainakin käyttänyt. Kirjava hymyili viattoman ystävällisesti.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Aug 18, 2008, 20:33

Vai että pitkulaista tikkua tässä haettiin. Kovin kummoista mielikuvaa eivät Azallacin ylimalkaiset sanat Zephyrin mieleen saaneet muodostumaan, mutta ainakin oli nyt jokin perusmuoto selvillä.
"Aivan, aivan", myönteli uros yhä arkkua katseellaan tutkien. Häntä alkoi hetki hetkeltä enemmän kiinnostaa lukitun arkun sisältö, joka tuntui kiusaavan heitä oleilemalla ihan siinä nenän edessä, mutta kuitenkin silti ulottumattomissa. Ärsyttävää mitä suurimmissa määrin.

Tarkasti susi mittaili arkun eri osia, keskittyen oikeastaan ihan tosissaankin puuhaansa. Äkisti hiljaisuuden kuitenkin rikkoi räsähtävä tömähdysääni, mikä sai uroksen melkein hyppäämään ulos turkistaan. Vihreiden silmien katse käännähti nopeasti kohti äänen suuntaa, kohti Azzaa ja ilmeisesti äskettäin lattialle paiskattua rasiaa. Harmaan olisi tehnyt kovasti mieli kirota moisen säikyttelyn epäterveellisyyttä, mutta se olisi antanut hänestä varsin typerän kuvan. Ei auttanut siis kuin vetää jälleen leveä hymy huulille ja näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
"Se olisi kunnia", vastasi hukka naaraan varsin käskevän sävyiseen kysymykseen. Kevein askelin loikki uros lattian poikki kohti puista rasiaa, joka oli saanut kirjavaturkkiselta osakseen varsin rajua kohtelua.

Kevyt tökkäisy kuonolla riitti kertomaan, että rasian kansi oli irronnut paikoiltaan. Sitä ei Zephyr tosin osannut sanoa, oliko koko höskä hajonnut vaiko muutoin vain auennut, mutta eipä sillä hänelle ollut mitään väliäkään.
Hampaillaan nosti uros kannen kauemmas ja kieräytti sitten tassullaan rasian kumoon, jolloin sisältö vieri varsin mukavasti puiselle lattialle. Koruja tämäkin näytti suurelta osin sisältävän, varsin pienikokoisia sellaisia, kuten korvakoruja ja sormuksia. Suden katse kiinnittyi nopeasti varsin hillittyyn, hopeanväriseen juttuun, jonka molempia päitä koristivat pienet pallot. Se ei näyttänyt liian epämiehekkäältä, kuten monilla koristellummilla tovereillaan oli tapana, vaan ihan sopivalta vaikka karskille susiurokselle.

Hetken mielijohteesta noukki Zep korun hampaisiinsa ja sujautti sen vaivihkaa toisen heittoveitsensä nauhan solmukohdan uumeniin. Samassa hukan katse tavoitti lattialta myös pitkulaisen tikun, joka näytti olevan varsin samaa designia arkun metalliosien kanssa. Jopa avaimista mitään tietämätön uros oli melko varma esineen käyttötarkoituksesta, ja voitonriemuisesti virnistäen hän nappasikin esineen suuhunsa.
"Taisimme löytää etsimämme", julisti hukka Azallacia vilkuillen ja jälleen arkun luokse astellen. Onneksi avaajan päät olivat niin erilaiset, että Zephyr pystyi itse päättelemään kumpi kuului arkun pieneen koloon.
Nopeasti, tosin hivenen kömpelösti sinikasvo sujautti avaimen paikoilleen, mutta astui sitten askeleen kauemmaksi.
"Tahdotko?" ehdotti uros nyökäten kohti mystistä arkkua. Azzahan siitä oli ollut alunperin kiinnostunutkin, joten lieni ihan kohtuullista, että hän sai myös sen sisällön paljastaa.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Aug 30, 2008, 23:16

Azallac vain hymyili viattomasti sävähdyttävälle säikäytykselleen. Kuinka kauan toinen jaksaisi tuota kestohymyään pitää? Teki mieli selvittää mitä sen takana oikein oli tai kuinka pitkälle se kestäisi... Mutta ne tuntuivat jo aika törkyisiltä suunnitelmilta ja keltasilmä ravisti suunnitelman mielestään nyökäten tyytyväisen oloisena Zephyrin vastaukselle.

Kauempaa paikaltaan liikkumatta susi tiiviisti tähyili toimenpidettä. Miten kansi tosiaan lähti paikaltaan, hyvä niin, muuten olisi nolottanut ja pahan kerran. Tai suututtanut. Azallacin hermot ei mitään tähtiluokkaa olleet. Naarasta ei mitkään helyt kiinnostaneet mitä näkyviin tuli, sekin oli huomannut ihan kuin olisi jotain pitkulaista ollut siellä, mutta ei viitsinyt kurkotella ja tähyillä vaan odotti tyynenä, että Zephyr kävisi löydöksen läpi.
Leveä, aito voitonhymy rymisti naamalle ja sinivarvas asteli sekin arkun luokse ylväästi kuin he olisivat upeaa seremoniaa suorittamassa. Zephyr sai kätevän oloisesti tuon avaimen koloonsa ja kohotti hivenen kulmiaan.
Toinen halusi tehdä tämän kohteliaampaa reittiä. Azza ei voinut olla hymähtämättä, niin hauska ja mukava herrasmies Zephyr oli, harvat jaksoivat moisia leikkejä. Veli Dean tosin osasi olla raivostuttavan 'herra täydellinen'. Deanaa ei tehnyt nyt mieli ajatella. Päättäväisesti nuori neiti nyökähti ja astahti ihan arkun luokse. Tassuilla oli vaikea vanhoja lukkia väännellä auki joten piti nöyrtyä kumartumaan hampaiden kanssa pahalta maistuvaan avaimeen kiinni. Ihmisten vuosikymmeniä vanhaa kämmenhikeä hyhhyh. Unelma.

Susi väänsi kokeilevasti, onnekseen oikeaan suuntaankin ja helpottui kun tuo narahteli ja kääntyi lupaavanlaisesti ilman erityisiä vaikeuksia. Avain sanoi lopulta töks ja Azallac tunsi sen tehneen tehtävänsä. Naaras ei jäänyt viivyttelemään epämieluisaa suuteloaan tikun kanssa vaan kohotti päänsä ylös irvistäen kuvaavasti Zephyrille mielipidettään vanhasta avaimesta. Enää ei tuntunut olevan mitään esteitä olla täysin oma itsensä toisen kanssa joten saattoi rentoutua ja vähän säätääkin. Vaan ei idiootilta vaikuttaa, ei ikinä.
Sininen tassu kynsineen lähti ujuttautumaan nyt uudelleen arkun kannen väliin ja nitisten alkoi rakoa muodostua ja kansi hellittää tiukasta otteestaan. Nyt kuitenkin piti hoitaa eräs asia. Naaras vaihtoi nopeasti liikesarjaansa ja tuuppaisi voimalla arkun takaisin oikeaan pystyasentoonsa. Nurin olevaa arkkua oli vähän hankalampi avata kun tässä ainakin ruosteiset saranat olivat. Vaikkei Azza sellaisia ajatellutkaan totta puhuen. Sen jälkeen se keskittyneen näköisenä upotti hampaansa kannen reunaan ja sen alle ja väänsi vastaan ulisevan vanhan puukapineen auki. Irroittaessaan otteensa ei voinut naaras olla estämättä ihastunutta henkäisyä. Täällä ei ollut sellaisia koruhelyjä, täällä kimalsi asiat mitkä oltiin lukolla haluttu piilottaa lapsien käsistä. Terää jos toista pilkotti heti ensimmäisenä silmään, kenties pahan päivän varalle säilöttyinä.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Aug 31, 2008, 1:06

Otsaharjastaan jälleen kerran silmiltään pois heilauttaen katseli Zephyr aavistuksen vinosti hymyillen Azallacia, joka oli vastikään liittynyt hänen seuraansa arkun lähimaastoon. Nyt saisivat salaisuudet luvan paljastua, eivätkä mitkään köyhät lukot heitä enää estellä.
Naaraan iskiessä oman purukalustonsa kiinni avaimen metalliseen varteen, astui uros askeleen taemmas, pysytellen kuitenkin tiiviisti susineitokaisen vierellä. Kuin vahingossa ja melkeinpä huomaamatta kävi hukan kuono koskettamassa toisen kirjavaa harjasta jostakin niskan tienoilta. Hennosti ja vain nopeasti sipaisten. Harmaaturkki ei ollut varma huomaisiko toinen edes pientä elettä oman puuhansa keskeltä, mutta hänen silmänsä se sai tuikkimaan vielä tavallistakin ilkikurisemmin.

Pian kuului avain loksahtavan kolossaan ja Azza sai luovuttaa otteensa mokomasta metallikapistuksesta. Varsin epänaisellisesti, mutta silti jollakin tavalla suloisesti irvistäen nuorukainen ilmaisi mielipiteensä avaimen ei-niin-miellyttävästä mausta, josta uros saattoi kyllä olla aivan samaa mieltä. Ei se miltään hyvältä ollut maistunut. Hieman samalta, kuin heittoveitset aikoinaan, kun hukka oli ne vasta ihmisten hallusta lunastanut. Nykyisin ällöttävä aromi oli onneksi jo kulunut pois. Vaan ymmärtäväisenä irvisti Zephyr takaisin kirjavaturkille. Se olikin muuten taito sinänsä osata hymyillä ja irvistää samaan aikaan.

Kätevästi kieputti Azallac arkun takaisin pystyyn ja availipas vielä painavan kannenkin varsin näppärästi. Päätään kallistellen seurasi Zephyr kannen nousua, odottaen innolla alta paljastuvia salaisuuksia.
Ja eipä turhaa odotus ollutkaan lain! Naaraan huokaistessa ihastuneesti kohotti Zep kulmiaan ihmetyksestä, kun erilaiset teräaseet sun muut tappovälineet paljastuivat katsojilleen.
"Ohhoh", totesikin sinimaski häntäänsä heilauttaen. "Ei ihme, että arkku oli niin tiukasti suljettu." Ei totta tosiaan. Ilmiselvän vaarallisuuden lisäksi vaikuttivat aseet olevan myös varsin arvokkaita, ainakin mitä mustatassu nyt mitään näistä ymmärsi. Koristeltuja ja kiiltäviä kaikki tyyni. Osa enemmän ja osa vähemmän.

Vasta toivuttuaan omasta hämmästyksestään Zephyr kuitenkin havaitsi jotakin varsin mielenkiintoista. Azza vaikutti suorastaan ihailevan kiilteleviä kuoleman työkaluja. Ei mikään kaikkein tavanomaisin reaktio nuorelta neitokaiselta.
"Ei sinua sattuisi kiinnostamaan hankkia jotakin henkesi turvaksi julmaa maailmaa vastaan?" tiedusteli uros melkeinpä välinpitämätöntä esittäen, kuin puhe olisi ollut jostakin aivan arkipäiväisestä asiasta. Vihreiden silmien katse käväisi pikaisesti suden omissa veitsissä, jotka olivat kieltämättä olleet varsin kätevät kapistukset elämän varrella.
"Tiedäthän, kuinka sievän neidin on hyvä osata puolustaa itseään?" jatkoi hukka jo hivenen kiusoittelevammalla äänellä. Pitäisi osata puolustautua pahoja setiä vastaan. Heh heh.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Sept 3, 2008, 19:11

Katse oli ahnas kun tällaisia satumaisia aarteita tuli eteen. Niitä ei oltu kopeloitu piloille, kun ne olivat koiraeläimiltä tähän asti arkussa lukon takana suojassa olleet. Keltaiset silmät muuttuivat vallan kullanhimoisiksi ja Azallac tuntui lähes transsista säpsähtävän hereille kun toinen alkoi puhua kysyvään sävyyn.
"Tuo taitaa olla melko turha kysymys, Zephyr", naaras ynähti toivuttuaan kiinteästä tuijotuksestaan aarrearkkuun. Kuka nyt ei haluaisi turvaa julmaa maailmaa vastaan? Azallac oli ainakin huomannut aseiden aikakauden vallitsevan ja kieltämättä se ei halunnut jäädä muiden varjoon. Vaikka se susi olikin, sille kelpaisi roina, joka hyödyttäisi sitä itseään. Ei siis mitään kaulapantoja tai muita vastaavia. Koruja ehkä jos niillä joku merkitys olisi, mutta eivät ne muutoin kiehtoneet. Olihan niitä hauska kieltämättä kyllä toisilla katsella.
Zephyrillekin se oli ollut oikeastaan koko ajan kateellinen toisen hienoista veitsistä. Ne veivät helposti katseen puoleensa ja olivat koko ajan uroksesta näkyvillä muistuttamassa olemassaolostaan.

Toisen äänensävy seuraavassa kysymyksessä sai lipevän virneen nousemaan naaraan naamalle automaattisesti, leikkiin juuri sopivan sellaisen ja silmiin venyi ovela vino katse.
"Voi, en tainnut tietää!" susi äännähteli takaisinpäin hämmästelevän kuuloisesti.
Nuorukaisen katse kääntyi suorastaan magneetin vetämänä takaisin arkkuun.
"Mutta en minä osaa noita käyttää...", Azallac mutisi itsekseen.
Susiklaanin puolella oli kyllä vanhemmat olleet halukkaita opettamaan taistelemaan aseinkin, mutta Azallac ei ollut ollut valmis silloin sellaiseen. Nyt sitä ei huvittanut mennä ruikuttumaan lisäkoulutuksia, kun oli päässyt pois raskaalta koulun penkiltä.
Tämä päätös oli kuitenkin fiksu tehdä harkiten. Huultaan miettivästi maistellen Azza jatkoi tiivistä terien välkkeen tuijotusta.
"Haluaisitko opettaa minua?" Azallac kysäisi hivenen hiljempaan ääneen, tuntui vaikealta kovan prinsessan osassa pyydellä nöyränä toiselta jotain. Tämä oli kuitenkin välttämätöntä, kun oli näin lähellä yhtä pikkuista unelmaa. Ja toki pikku prinsessan pitäisi saada mitä se halusi.
Tuskin Zephyr sitä mollaisi, tuohon jos kehen Azza alkoi luottaa. Enemmän kuin vaikka siihen keihästyyppiin vartiohommissa.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Sept 4, 2008, 22:10

Hieman kysyvä ilme sinimaskisilla kasvoillaan Zephyr katseli Azallacia, ja mitä enemmän hän toisen ilmettä katsoi, sitä enemmän hän saattoi olla samaa mieltä naaraan kanssa. Kysymys kiinnostuksesta aseita kohtaan oli todellakin varsin turha, niin ilmeisenä ja palavana se susineidin olemuksesta loisti.
"Taitaa tosiaan", vastasi hukka ystävällismielisesti naurahtaen. Oli hän toki kuullut kartanolla majaillessaan kaikenlaisista oppitunneista, joita johtajasuvun vanhemmat olivat Azzalle ja muulle sisaruskatraalle aikoinaan pitäneet, ja tuskin nuo opit olivat tappelemista täysin jättäneet huomiotta. Kaikesta päätellen opit olivat vieläpä menneet perille, jos taistelussa pärjääminen kirjavaturkkista noin kiinnosti.

Kivasti lähti Azallac mukaan hieman vihjailevankin sävyiseen sananvaihtoon, mikä kirvoitti toisenkin naurahduksen Zephyrin huulilta. Vihreät silmät kaventuivat hetkeksi ohuelle viirulle, uroksen hännän kuitenkin heilahdellessa huolettomasti.
"Ehkäpä minun siis täytyy joskus kertoa sinulle, mitä kaikkea maailmassa saattaakaan vaania", lausui susi ääntään madaltaen, joskin yhä leveästi toiselle virnistellen. "Ihmeellisiä tyyppejä kun on liikkeellä. Kaikki eivät ole yhtä ystävällisiä, kuin noh, vaikkapa minä", jatkoi harmaaturkki pilke silmäkulmassaan. Lopussa uros kohautti lapojaan vaatimattomasti; eihän hän sille mitään voinut, että sattui olemaan niin hyvä.

Pian kulkeutui Zephyrinkin katse jälleen välkehtivään asearsenaaliin, tutkien sitä nyt hieman erilaiselta kantilta. Azallac tahtoi siis itselleen aseen, se oli jo selvää. Mutta minkä mahtaisi toinen valita? Kapistuksia kun oli vähän joka lähtöön, pikkuisista tikareista painavaan, kirvestä muistuttavaan terään.
"Eihän sitä mitään ilman harjoittelua..." mutisi uros naaraan sanoille, kunnes tuli miettineeksi, mihin tämä keskustelu oli todennäköisesti johtamassa. Suden korvat värähtivät yllättyneesti, mutta vaitonaisena hän kuitenkin odotti prinsessan sanoja.
Aavistus kävi nopeasti toteen, ja pian oli harmaaturkkia jo pyydetty toimittamaan opettajan virkaa.
"Tottahan toki", vastasi hukka hetkeäkään epäröimättä. "Nyt lienee minun vuoroni huomauttaa melko turhasta kysymyksestä", irvaili uros, kuulostaen kuitenkin varsin yllättäen jopa melko lempeältä. Kaikkeen sitä mies venyikin luottamusta saavuttaakseen.

Hetken katsoivat vihreät sudensilmät jälleen Azallacin keltaisia vastaavia, kääntyen kuitenkin pian takaisin arkun puoleen.
"Ensiksi sinun pitää valita näistä yksi, jonka käyttöä haluat ryhtyä harjoittelemaan", aloitteli harmaaturkki päätään kallistaen ja huuliaan nuolaisten.
"Luonnollisesti minä osaan neuvoa parhaiten sellaisten käytössä, mitä voi heittää vastustajaa kohti. Mutta valinta on sinun."

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Sept 5, 2008, 23:46

Uroksen vastaus tuli niin nopeasti ja varmasti, että Azallac säpsähti jälleen hereillä hassusti ja mietti mitä se nyt tässä olikaan todella juonimassa. Harjoitteluun menisi paljon aikaa. Olisiko sen pitänyt kysyä isältä ensin? Ei. Sehän oli vapaa tekemään mitä halusi ja Zephyrkin kuului laumaan, vaikka ei ehkä toisten mielestä vielä ollut pohjamassoja kummempaa. Mutta ei Azza halunnut ainakaan vartiomiehiin kynsiänsä iskeä. Zephyr oli mukava ja mukavampi. Azallac heilautti hitaasti mustakärkistä häntäänsä.
"Hm", se äännähti hivenen hämmentyneesti.
"Se on sitten sovittu?" naaras lausahti leukaansa koppavasti kohottaen kuten myös kulmiansa. Äänensävy oli reipastunut ja Azallac taas selkeästi vahvoilla urillaan jyräämässä elämän pääteitä.

"Minä haluaisin osata heittää. Osaan jo taistella ilman mitään miekkoja lähietäisyydellä."
Keltasilmä katsoi nyt uuteen sävyyn aseita. Ei enää ihaillen jokaisen perään avoimesti, vaan arvioiden nyt tarkasti, kuin tehden koko loppuelämäkseen kauppaa. Niin, tämän jälkeenhän tämä arkku olisi auki kaikille kävijöille. Ajatus hieman kiusasi, Azallac oli kovin omistavainen jos tuli kyseeseen laatutavaran hylkääminen ällöttäville vihollisille ja vaikka koirasusille.
"Ja heittäminen on siistimpää", Azza lausahti vaisummin, mutta ilkikurisesti. Se hakkaisi sitten siskot ja veljet mennen tullen. Kenelläkään muulla ei ollut heittoaseita. Vain sillä ällöllä vartiomiehellä, jota oltiin jo aiemmin mietitty, mutta keihäs nyt ikimaailmassa ei olisi Azzallacia kiehtonut. Eikä arkussa keihäitä ollutkaan.

Susi vilkaisi miettivästi Zephyrin aseita ja katsoi sitten arkkuun. Hitsit kun tuota olisi vähän vaikea selata, kun se oli teräviä teriä täynnänsä. Pakko kuitenkin olisi vähän levittää että näkisi koko valikoiman. Azallac halusi tehdä tämän huolella. Jos pohjalle jäisikin joku aarteitten aarre. Naaras alkoi hampaillaan siirrellä erilaisia tikareita ja yhden ruoskankin sivuun. Oli leveämpää veitsenterää ja kapeampaa. Nämä ei olleet kuitenkaan tuollaisia kuin Zephyrin. Näissä oli isot kahvat ja nämä painoivat. Raskaampien ja isompien seasta kuitenkin pilkotteli jotain kepeämpiä juttuja.
Kirveen isoa terää, joka nyt oli tiellä, katseli kirjava puhahtaen tympäytyneesti. Miten se tuon jaksaisi muka raivata tieltä.
Sileä, kiiltävä pinta veitsien alla kiinnitti huomion alta aikayksikön silmiin sattuessa ja nopeasti Azallac heivauttikin arkusta lattialle kolisemaan ihmeellisen putkilon, jonka sivussa oli vaarallisesti kiiltäviä teriä. Siinä kolistessaan vieriytyi lattialle erinäisiä putkiloon arkkua pakatessa tunkeutuneita veitsiä jotka olivat ihan eri sarjaa niiden kanssa mitä oltiin äsken nappailtu.
"Oi", oli Azzan ensimmäinen ja osuva reaktio.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Sept 6, 2008, 1:46

Vaikka suuri päätös kouluttautumisesta näyttikin saavan Azallacin hivenen mietteliääksi, ei Zephyr antanut toisen enää perääntyä suunnitelmasta. Kannustavasti uros hymyili kirjavaturkkiselle naaraalle, kaksivärisen häntänsä heilahdellessa hitaasti puolelta toiselle. Jos hän olisi valmis uhraamaan aikaansa neiti prinsessan opettamiseen, saisi toinen luvan olla myös valmis ottamaan oppia vastaan.
"Sovittu ja luvattu", totesi uros painokkaasti, nuorikon saatua lopulta ajatuksensa järjestykseen. Vaikkei hukka ehkä aina ollut ihan sitä mitä muille väitti, niin heittoveitsiä hän kyllä osasi käytellä. Hän tekisi toisesta mitä mahtavimman aseenkäyttäjän, ja saisi siinä sivussa esitellä taitojaan naaraalle. Miten hienoa.

Ja kuten fiksua olikin, näytti Azza olevan kiinnostunut nimenomaan heittoaseiden käsittelystä. Tyytyväisenä Zephyr naurahti ja olisi varmasti hykerrellen hieronut käsiään yhteen, mikäli olisi ollut yhtään inhimillisemmän sorttinen otus. Vaan sutena uros tyytyi kallistelemaan päätään vihreät silmät sädehtien.
"Niin, heittoaseilla totta tosiaan on ihan omanlaisiaan etuuksia, joita ei muilla aseilla tai varsinkaan aseettomana voi saavuttaa." Pahapa sitä oli muilla vehkeillä matkojen päästä koettaa hyökkäillä, ellei sitten omannut jotakin hyvin, hyvin pitkävartista tappovälinettä. Joka taas kuulosti äärimmäisen epäkäytännölliseltä.
"Puhumattakaan siitä, että niiden käyttö on, kuten jo mainitsitkin, kovin siistiä", jatkoi hukka äänensävyllä, joka kieli selvästi heittoaseiden käyttäjänkin olevan automaattisesti varsin siisti kaveri.

Kiltisti katseli Zephyr sivusta, kuinka Azallac alkoi varoen asekasaa penkoa. Jos jonkinnäköistä vehjettä paljastui päällimmäisten siirtyessä sivuun, etenkin puuvartisen ruoskan nostattaessa vinon hymyn uroksen suupielille. Hän keksi oitis aseelle monen monituista käyttötarkoitusta, eikä niillä ollut juuri tekemistä tappelemisen kanssa.
"Heittoaseiden pitää olla tarpeeksi kevyitä, sekä melko ohuita", alkoi uros opastaa, koettaen samalla pyyhkiä likaisimpia ajatuksia mielestään.
"Niitä on myös hyvä olla enemmän kuin yksi, koska muuten jää heti ensimmäisen iskun jälkeen täysin aseettomaksi."

Lopulta heitti Azza arkusta ylös jotakin, mikä lähti kolisten vierimään pitkin talon puista lattiaa. Kulmiaan kohottaen katseli Zep metallisen putkilon menoa, kapistuksen jättäessä jälkeensä jonkin sortin veitsiä.
"Ei... Ei mitenkään hassumpaa", totesi harmaaturkki yhä hivenen hämmästyneen näköisenä. Mikä mahtoi olla alkuperäinen käyttötarkoitus putkelle, jonka kyljestä sojotti omituisia teriä ja jonka kyydistä tippui veitsiä?
Putken lopulta pysähdyttyä vähän matkan päähän siirsi uros katseensa takaisin arkkuun siltä varalta, että siellä olisi toinen samanlainen putkilo. Eihän sitä koskaan voinut tietää.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Sept 7, 2008, 14:17

Azallac kuunteli tarkkaan joka sanan ja vilkuili Zephyriin aina tutkailunsa ohessa. Joo, sekin älysi selkeästi heittoaseiden hyödyt. Omien taitojensa kehittymistä ei naaras osannut hetkeäkään epäillä, se toki luotti itsensä olevan parhaimmistoa kaikessa missä nyt vain halusi. Sen se kyllä arveli, että Zephyr nyt tulisi olemaan huippujen huippu tässä lajissa, mutta eihän se mitään jos heitä olisi vain kaksi koko saarella. Azallac pääsisi välittömästi heittäjien eliittijoukkoihin.
Ehkä joskus olisi hyvä tämänkin neidin totta puhuen aikuistua ja ajatella hieman kypsemmin maailmaa ympärillään. Vielä ei tuo vuoden ikäinen pitkäraajainen nuorukainen jaksanut ajatella aikuisen silmin. Se eli yhä pentuajan kiihkeää kilpailua ja huomionjanoa. Se siitä tuli kun oli iso pentue ja kovat vaatimukset.

Naaras nyökkäili. Kevyttä ja ohutta. Useampi ja susineiti toki halusi yhteen sointuvia siinä tapauksessa. Pitäähän sitä muodissa olla.


Azallacin koko kiinnostus kohdistui tuohon putkiloon ja se asteli arkun äärestä viskomiaan aseita väistellen tuon luokse. Ajatusta siitä, että putkiloita voisi olla enemmänkin ei tullut pieneen mieleen, vaan tämä ensimmäinen piti tutkia nyt. Se näytti aivan erityisen kiinnostavalta, etenkin piikkien hohtaessa niin uhmaavan näköisesti. Nyt kun tuota oli hetken katsellut tiesi susi kyllä tasan tarkkaan mitä tuollaisella pystyy tehdä, vaikkei se tursuavia veitsiä ymmärtänytkään. Isällä oli metalliputkilot jaloissaan. Tuo vaikutti samankokoiselta. Tosin paljon hienommalta ja yksityiskohtaisemmalta kuin Roilla. Metallikapineen sisällä näkyi säätöhihnat jotka olti jännästi suunniteltu piikkien lomaan niin etteivät näkyneet ulospäin. Jotain kummaa muutakin piikkien alla oli. Eräänlaiset tupet, vaikkei Azallac sitä kyllä päässään tietystikään miettinyt kun vähän vajaaälyinen sellaiseen oli.
"Isällä on tällaiset jalassa!"
Narttu kolisteli putken veitsistä ja enempiä miettimättä tunki siniset varpaansa sisälle. Kun isälläkin kerta oli niin miksei silläkin? Jos tämä pysyisi edes jalassa. Aika pieneltä se kyllä näytti näin päällepäin, kireimmälle säädetty ja käyttämätön.
"Vautsi", Azza mumisi tuuppiessaan suojusta niin ylös kuin meni, eli ihan jalan yläosaan. Sen jälkeen heilahteli kirjavainen parit askellukset useampaan suuntaan ja ojenteli jalkaansa ja katseli keltaiset silmät hohtaen tätä mielenkiintoista kapinetta. Veitsetkin unohtuivat taka-alalle hetkeksi.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Sept 7, 2008, 17:44

Huuliaan mietteliäästi nuolaisten antoi Zephyr katseensa käydä läpi vanhan arkun sisältöä, mutta eipä aseista oikein selkoa vain katselemalla saanut, sen oli jo Azallackin todennut. Naaraan hääriessä metallisen putkilonsa kanssa sujautti uros kuononsa arkun uumeniin, hampaiden alkaessa varoen siirrellä teräviä esineitä toistensa päältä. Jotenkin putkilo kun näytti hukan mielestä varsin yksinäiseltä tuollaisenaan, kuin se olisi tarkoitettu käytettäväksi parinsa kanssa. Mihin sitä sitten vain ikinä oltiinkaan käytetty.
Kirjavaturkkisen hihkaistessa jotakin Roin jalkasuojuksista kääntyi sinimaski katsomaan kohti nuorikkoa ja tämän metallihökötystä.
"Ihan totta!" lausahti uros tajutessaan itsekin yhdennäköisyyden isän ja tyttären metallikapineiden välillä. Kaiketi näitäkin voisi siis käyttää samanlaisina suojuksina?
Huomio vahvisti myös entisestään logiikkaa siitä, että suojia oli oltava vähintäänkin kaksi. Niinhän Roillakin oli. Lisää tarmoa saaneena kääntyikin susi nopeasti takaisin puisen arkun puoleen.

"Ellen ihan erehdy..." aloitti Zephyr hetken kaivausurakan jälkeen. Varovasti nosti uros metallista putkea pois muiden rojujen seasta, vihreiden silmien kääntyessä kohti Azzaa.
"...Taitaa tämä olla putkilosi kaveri", mutisi hukka laskiessaan suojuksen talon pölyiselle lattialle. Se oli aivan samanlainen, kuin minkä toinen näytti sujauttaneen jalkansa ympärille.
Hetken voitonriemuisesti toiselle virnisteltyään kääntyi harmaaturkki takaisin piikikkään putken puoleen. Kovinkin asiantuntevan näköisenä susi tutkaili löydöstä, huomaten hänkin sen piilossa olevat remmit sun muut kiinnikkeet. Sekä myös nahkaisen tupen, joka erityisesti tuntui vetävän hukan kiinnostusta puoleensa. Paljon hän ei ehkä tämänkaltaisista jutuista tiennyt, mutta näki ja tunnisti kyllä veitsenpään, joka suojakotelostaan esiin pilkisti.

Kokeilevasti asetteli Zephyr hampaansa veitsen ympärille, ja veti sitä hennosti ulos tupestaan. Kovin helposti ei tosin aikoja kotelossaan maannut ase antanut periksi, vaan hieman joutui uros käyttämään voimaa saadakseen terän esiin.
"Kappas kappas", äimisteli hukka veitsen pikku hiljaa paljastuessa suojuksensa huomasta. Terä oli kevyt ja pitkämäinen, ohutkin. Se omasi juuri ne ominaisuudet, joista harmaa oli nuorikolle vasta kertonut. Se oli täydellinen heittoveitsi.
"Tämäpä mainiota. Löysit samalla niin suojukset kuin aseetkin", naurahti uros veistä yhä hampaissaan pidellen, katseen suuntautuessa toiseen putkiloista, jonka naaras oli jo pujottanut etujalkansa ympärille.
Mutta mitä ihmettä? Toisesta suojuksesta ei pilkistänytkään minkään sortin terää esille. Oliko se mahtanut pudota muiden lattialle varisseiden aseiden mukana johonkin?

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Sept 10, 2008, 18:24

Azallac ihasteli uutta suojustaan, vaikka tuntui höntiltä kun toinen jalka oli lievästi puristunut ja toinen ihan vapaa. Ihan kuin olisi väärin painotettu. Zephyrinkin muistiin tuli Roin suojukset ja kirjavainen hymyili häntäänsä huiskauttaen. Siitä oli vallan mainio ajatus, että sillä olisi tällaiset kuten isälläkin. Vaikka kieltämättä neiti piti omiaan paljon hienompina. Mutta Roille nyt kävikin hillitympi tyyli. Isä oli tarpeeksi vaikuttava ilman huolellisesti muotoiltuja ja vaarallisesti piikitettyjä metallisuojia.

Heti Zephyrin aloittaessa puhettaan arkun äärellä käännähti musta korvapari hörössä sinne suuntaan ja keltasilmä kipitteli lähemmäs ollen lähestulkoon niin innostunut että oli unohtaa varoa lattian tavaroita.
"Se on! Varmasti!"
Kun susiuros sai laskettua kapineen lattialle, Azallac oli varma asiasta ja hymyili leveästi kuin maailmanvoittaja.
"Sekin on hyvässä kunnossa."
Ilmaisu oli oikeastaan vähättelevä. Eivät nämä olisi voineet paremmassa kunnossa ollakaan. Saaren asukkaat eivät ilmeisesti olleetkaan loppujen lopuksi tarvinneet valmistelemiaan asevarastojaan. Tai sitten ulkomaailmasta oli tullut hävinnyttä pakolaiskansaa tänne ja lukinnut piiloon kylän asuntoihin aseensa pahempien aikojen varalle. Mistä sitä koskaan tietäisi. Eikä Azallacille se ollut olennaista. Naaras ei jaksanut ajatella menneisyyttä. Nykyhetki ja ripaus tulevaisuutta oli tärkeämpää, kuten eläimille tapasi yleensäkin olla.

Azza tajusi paljon hitaammin veitsenpään, oikeastaan vasta sitten kun Zephyr sitä jo alkoi vetää esiin. Nyt selvisi se, miksi ensimmäisen suojiin oli piilotettu ties mitä yksityiskohtaa. Siellä säilytettiin asetta! Susi katsoi silmät suurina veistä.
"Se on kaunis", naaras totesi hiljaa vaikka mitä se oikeastaan veitsistä tiesi loppujen lopuksi.
"Minusta ainakin", Azza puolusti sanojaan tajuttuaan asian.
"Tosin nyt meidän pitää taas etsiä puuttuva pari", susi vinkkasi virnistäen huvittuneesti. Ensin etsittiin avainta, sitten suojusta, nyt veistä.
"Tämä on kuin peliä."
Sinivarvas pujotteli innokkaasti kuitenkin tämän toisenkin suojuksenkin itselleen ja katseli niitä hetken. Nyt oli kuitenkin pakko etsiä se toinen veitsi, tottahan se nyt nekin tarvitsisi. Ja varmasti se pari oli täällä, koska molemmissa suojuksissa oli kuitenkin tupet sisäpuolella. Keltaiset silmät lähtivät hakemaan lattialle aiemmin levinneitä veitsiä josko niistä löytyisi jotain.
"Onko se tuo?" Azallac kysäisi pienen hetkisen päästä jo ja varovasti noukkasi yhden Zephyrille nähtäväksi roikottaen sitä puhtaasta vaaleansinertävästä narusta. Naaras kuitenkin huomasi kysyntähetkellään jo eron terissä. Tässä oli ikäänkuin sahalaitaa, tuo aiempi oli sileä. Mutta veitsenpää oli samanlainen ja narutkin, sekä kokoluokka. Azallac kohotti kulmiaan hämmentyneenä.
"Tämä taitaa olla viallinen!" susi parahti ja tiputti veitsen lattialle. Ei neiti älynnyt että erilaisista teristä oli erilaista hyötyä, vaan väkäset näyttivät sen mielestä vialta.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Sept 14, 2008, 17:41

Päätään kallistellen katseli Zephyr vuoroin lattialle asettelemaansa suojusta, vuoroin vierellään seisovaa Azallacia. Pian nyökäytti uros hitaasti kuonoaan, ollen samaa mieltä metalliputkilon kunnosta.
"On toki, kun ei sitä ole turhaan kukaan käpälöinyt." Oli kyllä harvinaista herkkua löytää tältä saarelta jotakin koskematonta, josta muut koiraeläimet eivät tienneet mitään. Sen verran porukkaa Andriaanalla kuitenkin asui ja oli aikojen saatossa asunut, että kaikki tuntui olevan jo koluttu moneen kertaan läpi. Tokihan kaikki aseetkin olivat aiemmin ihmisten hallussa olleet, mutta kyseiset kaksijalkaiset olivat urokselle kuin ilmaa. Johonkin he olivat saarelta kadonneet, eikä susi välittänyt tietää asiata sen tarkemmin. Kunhan vain pysyisivät poissa vastakin.

Arvioivasti vaihteli Zephyr veitsen paikkaa hampaidensa välissä, varoen kuitenkaan sitä tipauttamatta. Kaunis ase oli molempien susien mielestä, mutta uros piti enemmän käytännöllisestä puolesta tässä asiassa.
"Sen lisäksi tämä tuntuu olevan oikein hyvin painotettu. Pitäisi olla helppo heittää." Zep olisi oikein mielellään terää testannutkin, mutta se ei tuntunut oikein sopivalta tässä tilanteessa. Kuten Azza sanoi, pitäisi ensin löytää veitsen kaveri lukuisien muiden rojujen seasta.
Harmaaturkin jo kääntyessä lattialle pudonneiden aseiden puoleen mainitsi Azallac jotakin alituisen etsimisen pelimäisyydestä. Lausahdus sai vinon virneen jälleen välkähtämään uroksen suupielillä.
"Elämä on useinkin, kuin jonkin sortin peliä", saneli sinimaski ovelasti, toiseen kuitenkaan katsomatta.

Kirjavaturkin pujoteltua toisenkin suojuksen jalkansa ympärille liittyi tämäkin etsintäpartioon, joka tarkasti haravoi terävien esineiden joukosta sitä yhtä ja ainutta oikeaa. Azallacin nostaessa yhden teristä esiin kääntyi Zephyr toista kohden, havaiten hänkin selvän yhdennäköisyyden suussaan pitelemänsä yksilön kanssa. Ennen kuin hukka kuitenkaan ehti sanoa mitään, oli naaras jo tipauttanut omansa takaisin lattialle, uroksen jäädessä katsomaan toista kulmat kohollaan.
"Ai?", mustatassu lausahti kysyvästi, puikkelehtien katsomaan asetta lähempää.
"Ei, en usko siinä olevan mitään vikaa. Erilaisia teriä kun voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin", kertoi hukka havaittuaan sahalaitaisen terän, joka luultavasti oli saanut naaraan kohtelemaan veistä kovin kaltoin.
Varmemmaksi vakuudeksi laski Zephyr omansa vielä lattialla lojuvan rinnalle, jolloin niiden samankaltaisuus korostui entisestään. Vihreiden silmien katse kääntyi kohti Azzaa ja tämän uusia jalkasuojuksia.
"Voithan vielä kokeilla laittaa sen kotelonsa sisään. Jos se sopii, on se etsimämme ase."

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Sept 25, 2008, 12:43

Azallac ei totta puhuen älynnyt pätkän vertaa minkään painotuksen merkityksestä tai ideasta, nyökkäili vain hajamielisen näköisenä. Vastentahtoisesti se joutui myötämään Zephyrin vetäneen jälleen pidemmän korren paremmuudessa. Tämä tuntui olevan neidille kuin kovaa vertailua. Ei se oikeastaan muita tyyppejä koskaan kisailuttanut mielessään näin, mutta nyt se mittaili tauotta Zephyriä ja itseä mielessään. Zephyr johti 4-3.
No, vielä joku päivä se pääsisi pätemään näillä opetuksilla joillekin toisille nulikoille. Siitä ei Azzalla tosin ollut aavistustakaan mitä ne nulikat tulisivat olemaan eikä susi tällä hetkellä haaveillutkaan mistään opettajan virasta, vaikka sillä olikin kova halu johtaa ja komennella.

Zephyrkin tuli tutkimaan tätä erilaista terää ja kirjavan naaraan harmistunut ilme vaihtui laajassa skaalassa hämmentyneeseen ja uteliaaseen kun uros kertoi tulkintaansa.
"Aijaa?" oli nyt Azallacin vuoro äännähtä hitaasti ja naksauttaa miettivästi kieltään.
"Minä kokeilen. Hm."
Sinivarvas hivenen kömpelösti kahmaisi veitsen takaisin ja asetti sen toisen jalkasuojuksensa piilotettuun tuppeen. Sinne se ainakin meni kauniin täsmällisesti eikä hölskynyt, mutta mahtui kuitenkin kokonaan. Azza vielä nyhtäisi sen poiskin ja ilman vastaanpanemista se veitsi ulos tuli.
"Kuuluu se siihen", susi totesi yhä hivenen pöllämystyneen kuuloisesti laitettuaan terän takaisin. "Vau. Jännää", naaras lisäsi melkein itsekseen ja kallisti mustia korviaan.

Nyt kun oli löytänyt itselleen aseet, ei naarasta enää kiinnostanut tuo arkku. Sille kuitenkin tuli kova halu estää mahdollisia kilpailijoita saamasta tällaisia aarteita käsiinsä.
"Laitetaanko loput takaisin tuohon laatikkoon ja suljetaan se taas? Parempi ettei kuka vaan saa näin hienoja aseita."

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Sept 26, 2008, 19:12

Päätään puolelta toiselle kallistellen Zephyr tarkkaili, kuinka Azallac pujotteli sahalaitaisen veitsen jalkasuojuksensa kätköihin. Hyvinpä se sinne näytti sujahtavan, mikä sai uroksen naurahtaman lyhyesti. Vaikkei hän toisen tavoin pisteitä itsensä ja naaraan välillä laskeskellutkaan, tuntui silti mukavalta voida hieman päteä ja näyttää tietävänsä asioita.
"Näyttääpä kuuluvan", totesi hukka aavistuksen tavallistakin omahyväisemmällä äänellä. Kannattihan sitä nyt itsestään vähän ylpeä olla, jos sellaiseen oli oikein aihettakin.
Hetken tutkaili sinimaskinen lattialle jäänyttä sileäreunaista veistä katseellaan, ennen kuin otsaharjastaan heilauttaen kääntyi jälleen kohti Azzaa.
"Sahalaitainen tekee enemmän vahinkoa, kuin sileä, mutta sileä taas lentää sahalaitaista pidemmälle ja tarkemmin. Näin lyhyesti selitettynä", jatkoi susi opetustaan. Tosiasiassa hän ei ollut koskaan sahalaitaista veistä edes heittänyt, mutta eipähän ollut kirjavaturkkinenkaan. Jos juttu myöhemmin osoittautuisikin paikkansa pitämättömäksi, voisi harmaa aina selitellä itsensä ulos jollakin toisella jutulla. Niin se peli eteni.

Azallac ehdotti, että loput aseet kätkettäisiin takaisin arkkuunsa, mikä kuulosti Zephyristäkin varsin hyvältä idealta. Mitäpä sitä turhaan jättää näin hienoa asekokoelmaa mahdollisten vihollisten saataville.
"Oikein oivallinen idea. Pidetään ne meidän kahden salaisuutena", lausahti uros silmäänsä Azzalle iskien. Ketterästi käännähti harmaaturkki ympäri ja loikki kauimmaksi putoilleiden tappovälineiden luo. Varoen noukki hukka muutaman suuhunsa, ennen kuin palasi tipauttamaan ne takaisin arkun uumeniin. Kolisten erilaiset terät sun muut palasivat ystäviensä luo, ja ajatuksiaan niille enää suomatta kipitti hoikka susi hakemaan lisää.
Lopulta alkoi lattia olla siivottu, ja kuonoaan nyökytellen antoi Zep katseensa vielä varmuuden vuoksi kiertää talon tomuisilla pinnoilla. Huomatessaan jossakin vaiheessa arkun lukosta pois pudonneen avaimen lojumassa lattialla, sai susi ajatuksen.
"Jos laittaisimme avaajankin arkun sisään, sitä ei tosiaankaan saisi kukaan enää auki." Moinen olisi kyllä erittäin ikävää, jos jostakin syystä kaksikolla tulisikin vielä joskus ollut asiaa kätkölleen, mutta moiseen ei uros uskonut. Heillä oli nyt täydellinen aseistus, eikä lisää tultaisi kaipailemaan.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Oct 12, 2008, 0:19

Azallac höristi korviaan ja kulmat koholla kuunteli. Enemmän vahinkoa... naaras värähti, ei tosin karmivuudesta vaan innostuksesta kun se pystyi mielessään havainnollistamaan asian.
"Auts", naaras tirskahti pahansuovan kuuloisesti käsitellessään yhä sahalaitoja mielessään.
"Ymmärrän", se vielä päätti tarkentaa selvällä yleiskielellä muistaessaan käyttäytymiskoulutuksistaan jotain haparoivia palasia.

Susi virnisti vallan juonessa mukana olevana vastaukseksi Zephyrin silmäniskulle. Ederan prinsessakin saattoi tehdä tätä rähjäistä siivoushommaa näköjään, kerrankin. Vaikka ovelasti se kyllä jätti enemmän uroksen hoideltavaksi ja hienosteli omien kantamustensa kanssa. Olihan se eri asia rahtailla kelpo palvelustytön tavoin upeita asesotkuja kuin jotain kuolaisia pentujen leluja takaisin laatikoihin kartanoilla esimerkiksi.
Zephyrin idea kuulosti mainiolta, vaikka samalla kyllä kävisi sinitukan mielessä sen lopullisuus. Se saikin keltasilmän miettimään hetken ennen kuin suin päin olisi aukomassa suutaan. Halu olla silti ainutlaatuinen ja turvata ensiluokkaisten aseiden pysyminen poissa vihollisten suista voitti mennen tullen lopulta. Eihän se osannut näitä ensimmäisiäkään käyttää.
"Tehdään niin", kirjavainen lausahti päättäväisesti ja kipaisi itse noukkaisemaan ja heivauttamaan avaimen metallisina välkehtiviin terämassoihin. Kun kilinä ja kolina viimein vaimeni, huoahti Azallac kuin hautajaisarkun äärellä.
"Parempi näin", Azza totesi hiljaa, vakuutellen tässä lähinnä itseään. Ei paljoa vakuuttelemista ollut, mutta aina nuo arkun aseet olivat kuitenkin valtaa. Jos se olisikin kertonut niistä perheelleen? Ei. Tämä oli Azallacin ja Zephyrin salaisuus. Tuntuipa se hauskalta ja kivalta. Heitä yhdisti yhteinen salaisuus. Nuoresta se tuntui todella hienolta saada jotain edes jossain määrin merkittävää salaisuutta tuon mielenkiintoisen uroksen elämään sotkeutumaan.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Oct 13, 2008, 14:45

Aseita lattialta keräillessään pani Zephyr toki merkille, ettei Azallac näyttänyt kovin innokkaasti omaa osaansa siivoamisesta hoitavan. Vaan eipä se urosta haitannut, pikemminkin sai jälleen vinon hymyn venähtämään leveämmäksi sinikuvioisella kuonollaan. Pitihän sitä nyt ymmärtää, että prinsessalla oli prinsessan tavat ja tottumukset. Ja naaraan prinsessamaisuus oli vieläpä jotakin niin kertakaikkisen viehättävää, että kyllä sitä kunnioittaakseen saattoi itse muutamat likaiset työt hoidella.
Hetken pohtimisen jälkeen myöntyi Azza Zepin ehdotukseen avaimen sulkemisesta pois vieraiden tassujen ulottuvilta, mihin vastatakseen uros nyökäytti päätään vakavan näköisenä. Siellä olisivat sitten aseet arkkuun suljettuina, ja hyvä niin. Eivät he luultavasti tulisi uusia teriä kaipaamaan, ainakaan hyvin pitkään aikaan. Ja harmaaturkki ei ollut sellaista tyyppiä, joka olisi välittänyt miettiä joitakin kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuvia juttuja kovinkaan syvällisesti. Jos nyt oli hyvä tehdä näin, se saisi luvan olla hyvä tulevaisuudessakin.

"Kyllä, tämä on varmasti oikein hyvä päätös", koetti Zephyr nuoremmalleen vakuutella, kun avain oli kolahtanut muiden metallikapineiden sekaan. Vähän kävi kyllä surko kiinnostavan näköistä ruoskaa, joka johonkin arkun pohjalle oli hautautunut, mutta elämässä täytyi tehdä uhrauksia jonkin toisen asian saavuttamiseksi. Mitä Azallackin olisi mahtanut ajatella, jos uros olisi kyseisen kapistuksen tahtonut arkusta pelastaa?
Hetken arkun sisältöä vielä tuijotettuaan kiersi susi kevein askelin arkun toiselle puolen, alkaen kammeta kantta takaisin paikoilleen. Mikään kevyt ei kansi ollut, mutta hetken yrittämisen jälkeen sai harmaa sen jymähtämään aseiden peitoksi. Muutamalla loikalla palasi hukka takaisin puuesineen etupuolelle ja asetteli lukon niin, että se yhdellä naksautuksella sulkisi koko asearsenaalin pois tämän maailman saatavilta.
Hetken uros ajatteli antavansa Azzan sulkea lukon lopullisesti, mutta päättikin hoitaa homman itse. Eipähän tarvitsisi naaraan enää tuskailla päätöksen oikeellisuuden kanssa. Nopeasti vilkaisivat vihreät silmät valkoisenkirjavaa nuorikkoa, ennen kuin pureutuivat sinimaskisen hampaat lukkoon ja pienen kilahduksen saattelemana kiinnittivät lukon avulla arkun kannen pohjaosaan.

"Siellähän pysyvät", totesi Zephyr huolettomalla äänellään, kun oli saanut leukansa pois metallisen lukon ympäriltä. Hymyillen kääntyi uros kohti Azallacia ja kallisti päätään hurmaavasti, hännän heilahdellessa leveästi puolelta toiselle.
"Eikä kukaan meidän lisäksi niistä saa koskaan tietää", jatkoi hukka vielä, koettaen parhaansa mukaan vahvistaa kaksikon välistä yhteenkuuluvuutta.
"Nyt voitaisiin vaikka kokeilla näitä aseita, jos vain tahdot?" ehdotti susi nyökäten päällään kohti talon avonaisena häämöttävää oviaukkoa. Pihalla tietenkin, ei sitä nyt sopinut ryhtyä paikkoja sisällä hajottamaan.

Re: Länsituulen kutsu
Post by tucci on Oct 21, 2008, 1:47

Azallac nyökähti päättäväisen virneen kera kun kuului lopullinen loksahdus arkusta.
"Kuulostaa mainiolta", naaras lausahti vallan lipevään äänensävyyn oikeastaan vastakommentiksi kaikille Zephyrin nyt lausahtamille virkkeille.
Sinivarvas kääntyi ulko-oven suunnalle ja vilkaisi nopeasti uusia aseitaan.

Perhoset tuntuivat leijailevan vatsassa ja samalla kumma paine vetävän sitä alaspäin. Toisin sanoen yhtä aikaa oli pää pilvissä ja painot kintuissa.
Pikku prinsessan olisi pakko olla hyvä tässä touhussa. Niin oman egonsa vuoksi, kuin senkin mitä sen ja Zephyrin välillä piili. Naaras halusi pitää jostain itselleen tuntemattomasta syystä tuon vihersilmän katseen mahdollisimman paljon omassa itsessään.
Siitä tuntui jo pahalta ajatus, että Zephyr liehakoisi samalla tavalla jollekin muulle jatkuvasti. Ja samalla susi halusi tietää, oliko tuon lajitoverin tunteet kuinka aitoja ja syvällä. Tämä 'koulunkäynti' vahvisti Azallacin mieltä kummasti ja äskeinen arkkusessio. Se todisti, ettei Zephyr sen edessä voinut olla ainakaan täyttä näytelmää. Ei toinen silloin vaivautuisi sitoutumaan naaraaseen ja lukitsemaan lopullisesti todellisia aarrearkkuja.
Azza itse piti harmaaturkista ehkä jo liikaakin kuin mitä oli nartun suunnitelmiin kuulunut. Olisi ehkä vaikeaa yhtä aikaa kisailuhenkeä pitää yllä ja janota samalla erityistä suhdetasoa kaksikon välillä. Kilpailun mennessä rajuksi putoaisi jälkimmäinen tavoite pois ja toisin päin.

Naaras hengähti syvään ja nosti päättäväisesti päätään lähtien enempiä puhumatta kävelemään ovea kohden. Se olisi valmis ottamaan haasteen vastaan. Sinne katosi valonloisteeseen kirjava ilmestys jättäen toistaiseksi taakseen tuon aarrerikkaan pölyisen talon.

Re: Länsituulen kutsu
Post by hitodama on Oct 21, 2008, 18:20

Näennäisen kohteliaasti nyökäytti Zephyr päätään ikään kuin kiitoksena naaraan myöntymisestä ehdotukseen siirtyä ulkotiloihin. Jos totta puhutaan, ei hukka olisikaan viihtynyt enää juurikaan tässä pölyisessä talossa. Hän oli enemmän ulkoilmatyyppiä, eikä Ederan maillakaan koskaan viipynyt liiaksi kartanon suojissa, vaan arvosti enemmän sen vehreää, joskin rönsyileväksi kasvanutta puutarhaa.
"Sitten vain menoksi", tokaisi uros harjastaan heilauttaen, Azallacin kävellessä itsevarmasti hänen ohitseen. Vihreät silmät kävivät ilkikurisina toisen ulos astelevaa olemusta tarkkailemassa, paljastamatta kuitenkaan mitä harmaan mielessä oikeastaan liikkui.

Pieneksi hetkeksi jäi Zephyr pohtimaan kaikkea tapahtunutta, erinäisiä lupauksia, mitä oli nuoremmalleen mennyt latelemaan. Kyllä hän toki mieluusti sievää neitiä opettaisi veitsiään käyttelemään, mutta tässä maailmassa mikään ei ollut ilmaista. Niinpä punnitsikin sinimaski mielessään kaupan kannattavuutta, mitä kaikkea hänen olisi mahdollista odottaa saavansa vastineeksi.
Jos kaikki menisi nappiin, kipuaisi hän varmasti muutaman pykälän ylemmäs lauman arvoasteikossa; olihan hän sentään tekemisissä johtajaperheen jäsenen kanssa. Puhumattakaan siitä, että hän saisi viettää varsin paljon aikaa aikuistumisen kynnyksellä keikkuvan naaraan kanssa, joka varmasti tulisi ennen pitkää kaipaamaan kokeneen uroksen neuvoja myös muussakin, kuin aseiden käytössä.
Vaan jos jokin menisikin vikaan, olisi sudella vakuutuksensa käytettävänään. Hopeinen koru lepäsi yhä piilossaan heittoveitsen solmun alla, odottamassa pääsyä hukan kasvoja koristamaan. Pian ei Edera olisi enää ainoa lauma, joka hyväksyisi hänet riveihinsä.

Tyytyväisesti hymähtäen tuli Zephyr siihen tulokseen, että hän oli ehkä fiksuin olento maan päällä. Ja komein ja karismaattisinkin vielä lisäksi, se nyt oli selvää. Kaikki tulisi kyllä menemään oikein hyvin, kaikki saisivat lopulta mitä halusivatkin. Ja erityisesti hän tulisi saamaan, mitä halusi. Se oli luonnollisesti tärkeintä.
Keveästi loikki susi Azzan perässä ulos puisen talon suojista, joutuen siristelemään silmiään hämäryyden jäädessä taakse. Vino, kiusoitteleva hymy ei kuitenkaan ottanut kaikotakseen, kun susi ravasi rennosti uuden oppilaansa rinnalle ja katosi tämän kanssa kylän sokkeloisten katujen uumeniin.

// Ja niin he treenasivat onnellisina elämänsä loppuun asti. Melkein. Tänks muhevasta pelistä. <3 //