Zephyr - RPGs

Edera » Kartanon piha » Me viattomat

Me viattomat
Post by hitodama on Jan 11, 2008, 16:00

// Tucci Azallacin kanssa sekä myöhemmin mukaan Sheena ja Roi. Ei muita, juoneltaan suhteellisen ennalta sovittu peli kun on kyseessä. //

Ederan jylhä kartano kohosi mahtipontisena sekä jotenkin synkkänä harmaata taivasta ja tummaa metsää vasten. Osa vanhoista ikkunoista oli pirstoutunut palasiksi ja seinien rappaus oli kärsinyt vuosien saatossa, mutta rakennus oli säilyttänyt arvokkuutensa. Ympäröivä puisto sen sijaan oli päässyt villiintymään varsin sekavaksi rykelmäksi, mutta kyllä siitäkin oli vielä löydettävissä säntillisyyden ja tarkan huolenpidon jättämiä jälkiä. Ainakin jos sellaisia osasi etsiä. Päähuomion ensi kertaa paikalle sattuvalta riisti kuitenkin ylhäinen kartano kokonaan itselleen, jättäen puutarhurien rankan työn täysin vaille kunnioittavia katseita. Niin kävi myös tälläkin kertaa, kun Zephyriksi kutsuttu susiuros asteli varovaisin askelin pihaa ympäröivän rautaisen portin lähettyvillä.

Vihreät ja eloisat silmät sivelivät jättimäisen rakennuksen muotoja tutkiskellen ja arvioiden, mustakärkisten korvien kääntyillessä hermostuneesti puolelta toiselle. Ne etsivät ympäristöstä ääniä, jotka kertoisivat, ettei vieras ollut tervetullut mahtavan rakennuksen läheisyyteen. Ederan tukikohdan, ajatteli harmaaturkki tuhahtaen ja harjastaan silmiltä heilauttaen. Niin ainakin Karmiiniksi kutsuttu nuorikko oli rakennuksesta sanonut, eikä hukalla ollut mitään syytä olla uskomatta luottavaista neitokaista. Ederan, joka oli saanut vedettyä suden huomiota puoleensa enemmän kuin olisi pitänyt.
Muutamia viikkoja sitten oli valkovatsainen paennut entistä elämäänsä Andriaanalle, jolla uskoi voivansa huoletta aloittaa elonsa alusta. Hän oli suunnitellut perustavansa uuden lauman menetetyn tilalle, mutta aikaa myöten suunnitelma oli alkanut tuntua enemmän painajaiselta kuin unelmalta. Lauman johtaminen oli rankkaa, eivätkä siitä saadut edut ehkä sittenkään olleet riittäviä kattamaan kaiken aiheutuneen vaivan. Vaikkei pitänytkään ajatuksesta jonkun pompoteltavissa olemisesta, oli laumalaisuus silti alkanut kutkuttaa kovasti mieltä. Voisihan sitä kokeilla ja erota porukasta, jos ei juttu toiminutkaan, eikös?

Sadetta enteilevä taivas tuntui painostavalta portilla vartovan suden mielestä. Yhdessä jättimäisen talon kanssa ne tuntuivat puhuvan selvää kieltään siitä, ettei vieraita kaivattu. Huuliaan lipaisten Zep kuitenkin päätti ottaa riskin ja lähti hitain, hiipivin askelin kulkemaan kohti kartanon portaita. Matkaa pihan halki oli paljon, eivätkä varovainen kävelytyyli ja tarkkailtuna olemisen tunne nopeuttanut matkaa yhtään. Keskittyneenä ja sivuilleen vilkuilematta otti uros kuitenkin askeleen toisensa jälkeen ryhdikkäästi kohti synkkää linnaketta, ollen mieleltään vakavampi kuin muisti olleensa hyvin pitkiin aikoihin. Jos lauma pitäisi häntä vihollisena, ei kahdesta heittoveitsestä olisi kovin paljon iloa. Ei, siinä saattaisi olla henki kyseessä.

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 12, 2008, 0:22

Kulta on mäntti. Ilkeä. Epäreilu.

Miksi äidin pitää koko ajan katsoa juuri Kultasen perään? Katsoisi nyt muualle. Mutta ei, ei sitten. Kärsikööt, kun huomaa mitä nyt teen!

Kartanon ovi oli hivenen raollaan. Sudenalku vilkaisi vielä silmät sirrillään taakse tyhjässä eteistilassa, josta monet ovet veivät sinne sun tänne, yksi äänekkääseen tilaan, mistä Azallackin oli kipitellyt vaivihkaa varjon lailla ulos.
Mokomatkin. Se lähtisi nyt! Se ei jaksanut. Ketään ei näkynyt, oli juuri sopiva hetki paeta. Tosin kohta sisällä varmasti huomattaisiin vajaus joukoissa, vaikka pentuja monta olikin. Azallac kun osasi kuitenkin yleensä sekin huolta pitää, että sekin aina tiuhaan tahtiin huomioidaan joltain osalta. Sinimustaharjaksinen naaras luimisti mustia korviaan ja puski itsensä ovenrakosesta ulos yrittäen mahdollisimman paljon olla aukaisematta enempää sitä. Heti pysähtyi kuitenkin rappusille hetkeksi, katsoen taivaalle. Ohoh. Tummia pilviä. Silloin yleensä pysyteltiin sisällä.
Ei, sisälle se ei palaisi. Azallac kohotti kuonoaan nyrpeästi.
Ei Kulta ollut varmastikaan tarkoituksella ottanut juuri Azallacin lempilelua ja rikkonut, mutta Azallac tulistui herkästi. Lempileluhan se oli tärkeä asia sellaiselle, joka ei ollut vielä puolta vuottakaan elämää nähnyt. Kostoretkeä Kullan kimppuun ei ollut kuitenkaan voinut toteuttaa, Grace kun vahti koko ajan lellikkiään, osaen olla varuillaan ettei tuota kiusattaisi. Arh oikeasti.

Valko-otsainen susi loikki rappuset tottuneesti alas ja lähti rynnimään päättäväisin askelin eteenpäin, pari metriä, pysähtäen sitten ja lysähtäen epäryhdikkääseen istuntaan. Valita ei oikein osannut mitä tekisi. Teki niin mieli purkaa tunteita johonkin, mutta eipä täällä mitään ollut ja tyhmää olisi metakkaa pitää. Ehkä sitten vain istuisi rauhassa, kunnes olo helpottaisi. Azza oli toisinaan huomannut senkin olevan tehokasta. Täysin yksin se ei kyllä päässyt juuri koskaan olemaan. Vanhemmat huolehtivat hyvin pentujen vahtimisen, pitivät näitä kovassa arvossa. Ederan tulevaisuus. Pää alhaalla ja hampaat irvessä ja silmät kostuneina se tuijotti nurmikkoa, jota olivat monet kartanolle kulkeneet tassut talloneet näinä aikoina.

Lähestyvää urosta ei kokematon pentu tajunnut, ei vaikka olisi tuon voinut nähdäkin. Mökötys oli paljon tärkeämpää. Se halusi olla yksin ja se onnistui kun sulki kaiken ympäriltään.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 12, 2008, 1:16

Sydän pamppaili kiihtymyksestä, kun Zephyr hitaasti näki kartanon kasvavan edessään, mitä lähemmäksi hän rakennusta pääsi. Oli niin kovin hiljaista ja -vaikkei hukka sitä myöntäisikään- jopa pelottavaa. Helposti ei harmaa uros henkeään lähtenyt tällä tavalla vaarantamaan, mutta voimakkaasta laumasta oli ilmeisesti tullut sudelle jonkinlainen päähänpinttymä, josta oli pakko saada lisää tietoa. Paljon tietoa kun ei valkovatsalla vielä uudesta asuinalueestaan muutenkaan ollut, ja hän oli kyllä innokas oppimaan uutta sillä saralla. Silti elonsa säilyttämisen vaisto oli kaiken aikaa pääsemässä niskan päälle, saamassa hermostuneen eläimen kääntymään takaisin. Moisen vaihtoehdon pää kuitenkin torjui kerta toisensa jälkeen; häntä todennäköisesti tarkkailtiin, eikä hän voinut mitenkään tehdä itseään niin naurunalaiseksi tarkkailijan silmissä. Hän kulkisi talolle saakka, vaikka häneen iskisi salama, päätti susi keskittäen tahdonvoimansa jalkojensa liikutteluun.

Sitten kuitenkin tapahtui jotakin, joka sai Zephyrin nielemään aatoksensa saman tien. Rakennuksen ovi, jota vihreät silmät olivat koko matkan kiinteästi tuijottaneet, liikahti hivenen. Susi pysähtyi kesken askeleen, vasemman etutassun jäädessä riippumaan ilmaan. Hän hädin tuskin hengitti, suuntasi vain kaikki aistinsa kulkuaukkoa kohden. Tultaisiinko häntä tervehtimään vai ajamaan pois? Ei tiennyt hukka ei, eikä uskaltanut edes arvata. Vaikka olikin muuten yksinkertaisista iloista nauttiva ja luonteeltaan huoletonta tyyppiä, arvojärjestysasiat istuivat tiukasti suden päässä, ja ne olivat harvoja hänen todella kunnioittamiaan asioita. 'Lähetti tai vartija luultavasti.', ajatteli mustatassu nopeasti. 'Tuskin kukaan todella korkea-arvoinen.' Mikään ei kuitenkaan valmistanut Zephyriä siihen hämmästykseen, kun hän näki pienen penikan pinkovan ulos talosta.

Meni hetken aikaa, ennen kuin sinikasvo tunsi ymmärtävänsä mistään mitään. Tuon ajan hän vain räpytteli silmiään, suun avautuessa ällistyksestä raolleen. Pentu. Lauma lähetti vastaan pennun? Ei niin mitään järkeä. Hitaasti Zep laski ilmaan jääneen koipensa maahan, kun penikka näytti juoksevan suoraan häntä kohti. Kuin tilanne ei olisi vielä ollut tarpeeksi kummallinen, päätti rääpäle kuitenkin istahtaa paikoilleen kesken matkan. Ensimmäistä kertaa pihalla olonsa aikana hukka käänsi katseensa sivuilleen, etsien naureskelevaa tarkkailijaa pensaikosta. Tämän täytyi olla jokin vitsi. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, joten uros katsoi jälleen kulmat koholla surkean näköistä nyyttiä, joka istui lysyssä jonkin matkan päässä terassin portaista. Huokaisten alkoi harmaaturkki jälleen siirrellä jalkaa toisen eteen, päättäen mennä tervehtimään lapsosta. Voisihan tämä olla vaikka jonkinlainen testi, mistä sitä ikinä tiesi.

Äänettömästi askelsi susiuros kohti moniväristä pentua, katsellen tuota pää kallellaan. Vaikkei ollutkaan yhtään samanvärinen Karmiinin kanssa, muistutti pienokainen kuitenkin kirjavuutensa tähden eläintä naaraasta. Hajusta päätellen tämä oli samaa sukupuoltakin. Olivatkohan kaikki tällä alueella yhtä sekalaisen värisiä, huomasi hukka ajattelevansa, kunnes pysähtyi muutaman metrin päähän siniharjaksisesta olennosta, joka näytti hyvin keskittyneeltä... Johonkin. Zep ei ollut ihan varma mitä toinen teki, mutta ainakin tuo teki sitä antaumuksella.
"Hei pienokainen.", lausahti uros kokeilevasti, koettaen saada tavanomaista huolettomuutta ääneensä. Tuo kuitenkin onnistui tavanomaista huonommin, eikä hermostuneisuus täysin suodattunut pois sanoista. Vaaratonta vaikutelmaansa vahvistaakseen sai hukka kuitenkin lempeän hymyn kasvatettua suupielilleen, silmien katsellessa pikkuneitiä tarkasti.
"Mitäs teet?", kysyi susi toiselta samalla koettaen kiivaasti miettiä jutun juonta, josta hän ei millään tahtonut saada otetta.

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 12, 2008, 2:02

Azallac säikähti, kun vieras ääni tavoitti sen. Edes haju ei ollut mitään sanonut. Keltaiset sudensilmät kohosivat vieraaseen suteen ja korvat, jotka vasta alkoivat pystyasentoa tavoitella, painuivat kohden niskaa. Oli se tällaisissa tilanteissa sentään varautuneeksi oppinut. Ensimmäistä kertaa kuitenkin yksin tapasi vieraan. Taisi kyllä olla turha pelätäkään, vieras antoi hyvää vaikutelmaa. Tuohon voisikin purkaa miltä oikein tuntui.
Lajeista, susista ja koirista ja koirasusista, ei Azallac vielä ollut perillä, oppitunnit tulisivat vasta tulevaisuudessa ja sitten niitä tulisikin. Eräs opettaja halveksui koirasusia.
Siniset kuviot kiinnostivat naarasta. Senkin perheessä oli usealla sinistä. Katse karkasi omiin varpaisiin. Oli hieman eri sävyistä, mutta samaa sävyä, diagnosoi pikkuinen mielessään.

"Ne ovat ilkeitä", pentu sähähti luottamuksellisen oloisella äänellä ja mulkaisi kartanon suuntaan.
Susiklaanin tyypilliset tuntomerkit, erottuvat varpaat ja siniset raidat omaava keskenkasvuinen kohosi hieman ryhdikkäämmin istumaan.
Hetken välähti taas muisto siitä omasta rakkaasta lelusta, Riesulaksi oli nimennyt, jonka Kulta oli mennyt repimään. Naaras painoi päätään alemmas ja räpsi silmiään yrittäen piilotella sitä samalla toiselta. Samalla se kokosi taas itseään ja yritti sulattaa vieraan. Pohti mitä aikuiset kysyisivät tässä tilanteessa. Olihan kartanollakin nyt vieraita livahdellut välillä, joita oli poiskin häädelty. Ei enää niin paljoa kun kartanon tilanne alkoi levitä.

"Kuka sinä olet?", sudenpentu kysäisi tarkkaavaisen ja tiukkaavan oloisena tuijottaen ylöspäin isompaansa. Eipä tuo kyllä nyt vakavasti otettavalta kuulostanut, kun vielä oli ihan pikkuinen. Yritti selkeästi matkia jotakuta, jota piti esikuvanaan, sen huomasi jo puolitahallisesti muutetusta ja korotetusta äänensävystä. Roitahan hän tässä yritti esittää, isä oli kova hemmo.
"Oletko Et...Eder...assa?"
Azallac tunsi vain Ederan sisuksen. Kartanon ja ne, jotka siellä kävivät. Pentuja vartioivat ja hoidossa auttelevat sudet ja toki se tunsi perheensä.
Kukaan ei ollut vielä huomannut tyttösen puuttumista.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 12, 2008, 18:16

Penikka näytti säikkyvän yllättäen ilmestynyttä vierasta, mikä sai vastaavasti Zephyrinkin värähtämään säikähdyksestä. Pian uros kuitenkin kirosi mielessään omaa hermostuneisuuttaan, minkään sortin vaarasta kun ei ollut muita merkkejä kuin painostava tunnelma, joka sinänsä oli aika hatara todiste. Suden vaistot vain huusivat menneiden sukupolvien järjellä tietoaan siitä, kuinka vaarallista vieraan lauman alueella saattoi olla. 'Tai saattoi olla olematta.', väitti harmaa näsäviisaasti vastaan omille ajatuksilleen. Vihreät silmät tutkailivat edessä istuvaa, erittäin nuorta penikkaa, josta nyt ei kyllä ainakaan minkään sortin uhkaa välittynyt. Sen sijaan tuo vaikutti näin ensinäkemältä tarkkaavaiselta ja fiksulta otukselta, kun tuollalailla vieraalle nyrpisteli eikä ollut heti kiehnäämässä sylissä.

Pentu puhui, tai oikeammin kuiskasi, eikä hukka ensin oikein tajunnut, mitä tuo tarkoitti sanoillaan. Uroksen ilme ei kuitenkaan muuttunut, ei kielinyt epätietoisuudesta. Hän vain nyökäytti pienesti kuonoaan, kuin olisi ollut hyvinkin perillä asiasta ja vieläpä samaa mieltä.
Lopulta Zep kuitenkin uskoi oivaltaneensa jotakin, pikkuneidin katseen kääntyessä kohti kartanoa, josta tuo oli vastikään pinkonut ulos. Hymy muuttui oikeasti ymmärtäväiseksi, ehkä jopa myötätuntoiseksikin.
"Perheesikö?", kysyi harmaaturkki pehmeällä äänellä, salaliittomaista kuiskintaa jatkaen. Oli hänelläkin veli ollut, samoin vanhemmat, ja kaikki heistä olivat aina silloin tällöin olleet erittäin ilkeitä ja typeriä.
Jonkinlainen helpotus valtasi alaa suden mielessä, kun tuo tajusi, ettei pentua ilmeisesti oltu lähetetty tänne hänen saapumisensa takia. Mielessään hukka tuhahti omille ajatuksilleen kaiken maailman testeistä ja muista juonista, joita hän oli olettanut tilanteen sisältävän. Ehei, kaikki taisi sittenkin olla vain, no... Ihan tavallisen elämän aikaansaamaa sattumaa. Murjottamaan karannut pentu, ei minikokoinen vakooja. Vähän aikaa sitten hyviltä tuntuneet teoriat alkoivat kuulostaa koomisilta jopa suden omassa päässä.

Korvat höröllään katseli Zep pentua, joka koetti kovasti hillitä itseään, vaikka murjottamisen syy näyttikin painavan mieltä kovasti. Ei tiennyt uros mikä oli mahtanut sudenpennun mielen pahoittaa, mutta tiesi kyllä, miten itse olisi tarkkailemaan saapuneen aikuisen toivonut tilanteessa käyttäytyvän. Niinpä sinimaskinen hukka käänsi katseensa hienotunteisesti tutkimaan kartanon räystäitä, jotta neiti voisi rauhassa piilottaa kyyneleensä. Samalla tuo koetti silmiään siristäen tiirailla, näkyisikö rakennuksen ikkunoiden takana jonkinlaista elämää.
Yllättävän nopeasti sai nuorukainen kuitenkin koottua itsensä ja kiinnitti äänellään valkovatsan huomion takaisin itseensä.
"Jaa minäkö? Nimeni on Zephyr. Entäs saakos neidin nimeä tiedustella?", kysyi uros päätään kallistaen ja hurmaavasti hymyillen. Topakka pentu toinen oli, koetti selvästi näyttää vuosia aikuisemmalta kuin olikaan.

Pian keskustelu kääntyi Ederaan, mikä sai mustatassun naurahtamaan ihastuneena. Oikein oli penikka kasvatettu, kun tiesi tällaisia heti ruveta kyselemään.
"Pitäisikö minun?", kuiskasi susi laskien päätään alemmas, kuin olisi tiedustellut suurta salaisuutta kirjavalta neitokaiselta. Oikeastaan kysymyksellä oli kyllä tarkoituksensa, ei se ollut ihan pelkkää jutustelua. Jos pentu kerran oli tietoinen lauma-asioista, niin kuin nyt näytti, voisi tuo huomaamattaan kertoa jotakin oleellista harmaaturkille.
Välillä käväisi suden katse vaivihkaa kartanon raollaan olevassa ovessa, kuin seuraavaa saapujaa odottaen. Enää ei hukka tuntenut itseään niin hermostuneeksi, vaikka pienokaisen vanhemmat varmasti olisivatkin lähistöllä, valmiina suojelemaan kasvattiaan. Silti pieni energiapakkaus tuntui valavan rauhallisuutta Zephyriin, jonka häntä alkoi heilahdella huolettomasti vihreiden silmien kääntyessä taas katsomaan hupaisaa keskustelukumppaniaan.

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 13, 2008, 2:52

"Niin", Azallac suhahti vielä yksinkertaisesti ja painoi korviaan alas. Perhe murh. Kyllähän se rakasti heitä jokaikistä tuolla sisätiloissa, mutta nyt vain suututti hirmuisesti. Etenkin Kulta, se heikko äidin lellikki. Aiheutti närkästystä vähän väliä ja ilkeitä mulkaisuja, silloin kun olisi tehnyt mieli saada äidin huomio itseensä, mutta tuo vain seuraili sitä heiveröisintä. Onneksi oli muitakin aikuisia aina eikä Kultakaan voinut joka sekunti äidin huomiota viedä.
"Eikä ne huomanneet edes kun lähdin."

Uros esittäytyi ja kyseli sitten pennulta nimeä. Toisen pehmoisiin, kohteliaisiin sanamuotoihin ei pentu osannut mitään huomiota kiinnittää. Ei se tiennyt vielä kielen hienouksista.
"Azza", pentu esittäytyi. Lempinimeä käytteli, kun ei oikeastaan vielä ymmärtänyt yhden nimen eri vääntelyitä. Grace vain sattui kutsumaan sitä Azzana.
Zephyr kuulosti kivalta, siinä oli joku sama sävähdys, z-kirjain siis, kuin Azan omassakin nimessä. Varovaisesti hymähti kirjavainen sudenalku. Sen uteliaisuus ja samalla halu pitää etäisyyttä täysin vieraasta kiikkuivat keinulaudalla. Tästä tulisi huudot kotona. Kohta ne varmaan tulisivatkin. Mutta ei Azallac uskaltanut palatakaan eikä se oikein voinut Zephyriä häätää. Ja kiinnostavaa tämä oli. Tulisi siitä vaikka kuinka huutoa, saisi hyvää jutunaihetta silti muun pentueen kesken. Kuten useampi muukin pikkuisten porukasta, halusi Azakin totta kai loistaa ja aina välillä olla huipulla.
Nytpä ainakin huomioisivat, kun karkausreissun teki.

Naaras nosti keltaisten silmien ylempänä keikkuviin vihreisiin sudensilmiin.
"Joo. Miksi sinä muuten tulisit?"
Azallac näki vain pienen osan elämää, se näki että kartanolla pyöri sovitusti aina tietyn aikaa joku vartiointipuuhissa. Ei tiennyt miksi. Kartanoon ei kuitenkaan mielellään päästetty ulkopuolisia, sen se oli sisäistänyt.
"Kun on vahditkin."
Nyt ei kyllä ollut kummempia vahteja, kun Roi itse oli paikalla. Tehokasta vartiointia oli juu kun yksi pentu pääsi livistämään. No, se vartiointi-idea olikin ulkopuolisia hyökkäyksiä ja muuten vain hiippareita ja tunkeilijoita varten. Erilaumalaisia ei katsottu hyvällä.
Susi ei osannut mitään päässään miettiä ja yhdistellä, pennun vilkas mielikuvituskin oli vähän jäässä tänään. Koko ajan se kuitenkin pelkäsi vihaista huutoa kartanon ovelta. Vilkuili aina sopivin väliajoin taakseen. Melkein jyräsi jo mökötysajatuksenkin ja pahan mielen.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 13, 2008, 23:16

Oikeastaan vasta Azan lausuessa asian ääneen alkoi Zephyr ihmetellä, kuinka penikka oli oikein päässyt livahtamaan linnakemaisesta kodistaan. Hetken pohdittuaan ja lapsuutta muisteltuaan susi tuli siihen tulokseen, että joko jokin oli aiheuttanut yleisen mylläkän, mikä ei pentueen läsnäollessa ollut kovin epätavallista, tai sitten väkeä täytyi olla paljon. Molemmissa oli enemmän kuin tarpeeksi pienen palleron karkureissun peittämiseksi.
"Onko teitä paljonkin?", kysyi harmaa katseen kohdistuessa vaistomaisesti kartanon ovelle. Pennun toiseen lauseeseen ei uros sanonut mitään; kyllä joku aikaa myöten huomaisi, ja sitten saattaisi tulla molemmille pihalla olijoille tukalat oltavat.

Hymy levisi entisestään vihreiden silmien ottaessa jälleen kohteeksi pikkuneidin keltaiset tähtisilmät, kun tuo jämäkästi ilmoitti oman nimensä vieraalle. Hauska, kielellä suriseva ja sihisevä nimitys, muistutti jonkin verran Zephyrin omaa.
"Oikein hauska tutustua, Azza-neiti.", luritteli valkovatsa samalla pienokaiselle teatraalisen suurieleisesti kumartaen, kuin toinen olisi ollut vähintään prinsessa. Pään kohotessa takaisin ylös hukka päätti istuutua, istuihan pieni jutustelukumppanikin. Uros kohteli pentua muutenkin epätavallisen samanarvoisena itsensä kanssa, monikaan aikuinen susi ei olisi moiseen leikkiin alentunut. Zep kuitenkin piti topakasta pennusta, eikä hänellä ollut sitä paitsi varaa äksyillä mahdollisesti tulevan laumansa tuoreimmille vesoille. Niinpä tuo taitteli sirosti koivet alleen ja kietaisi tuuhean häntänsä jalkojen suojaksi, hymyn yhä leikkiessä rauhoittavana huulilla.

Seuraavan kysymyksen myötä elikon hymy muuttui hetkeksi varsin vinoksi, kun tuo ajatteli, että nyt hänen olisi lausuttava aikeensa ensi kertaa ääneen. Se teki jutusta niin todellisen, että melkein kammotti. Zephyr, Ederasta. Noh, ei se kyllä kovin pahalta kuulostanut, kun nyt ajatteli, tuumasi hukka lapojaan kohauttaen. Ehkä heillä, laumalla ja hänellä, voisi todellakin olla yhteinen tulevaisuus edessään.
Ennen kuin harmaaturkki kuitenkaan ehti sanoa mitään, sai hän vahvistuksen yhdelle epäilyistään. Vartijoita, tietysti, tuntui elikko sanovan nyökytellessään päätään enemmän itselleen kuin Azallacille. Epävarmuus koetti kovasti saada taas jalansijaa eläimen mielestä, katseen käydessä nopeasti ympäristöä lävitse. Mitään ei näkynyt, mutta korvat jäivät kaikesta huolimatta tarkkailemaan lähimaastoa yllättävien äänten varalta.
"No kuules neiti, voisin kertoa sinulle pienen salaisuuden.", kuiskutti mustatassu harjastaan sivuun heilauttaen ja toista tiiviisti silmiin katsoen.
"Olen laumaton, en kuulu Ederaan. Mutta olen kuullut laumasta paljon hienoja juttuja, ja tahtoisin liittyä siihen." No, mikäli yhden alle parivuotiaan carmislaisen sanoja saattoi paljoksi sanoa, piti huima salaisuus paikkansa.

Luottamuksellinen katse käväisi jälleen vilkaisemassa kohti vanhan kartanon sisäänkäyntiä, hymyn ollessa kuitenkin yhä kirjavalle pennulle suunnattu.
"Tiedätköhän sinä ketään, jonka kanssa voisin puhua asiasta?", kysyi hukka eräänlaista haastetta äänessään. Sen oli tarkoitus saada pienokaista tosissaan miettimään tylsän oloista kysymystä, antaa toiselle mahdollisuuden osoittaa tietämystään asiasta. Ja lisäksi viedä huomiota pois siitä tosiseikasta, ettei Aza itse ollut ihan kelvollinen vielä asiasta neuvottelemaan.

Re: Me viattomat
Post by sheena on Jan 15, 2008, 0:05

[[Kaboom! Se tupsahti kylään : D]]

Tummaturkkinen urossusi käveli ympäri kartanoa etsien katseellaan pientä kirjavaa pentua. Miten Ace saattoi olla niin huolimaton, että ei ollut huomannut Azallacin häviämistä? Nuori uros oli kyllä saanut tuta Roin tempperamentin tapauksen käytyä ilmi. Ilmeisesti Kullalle ja Azalle oli tullut jokin riita. Siniharja pudisti päätään. Mihin pentu oli voinut mennä? Grace ehkä olisi voinut toisen löytääkin, mutta naaras ei ollut juuri nyt kartanolla, vaan metsällä. Roi oli käynyt jo kaikki mahdolliset paikat läpi, jossa pentu olisi saattanut mököttää, mutta toista ei vain löytynyt.
Huoli raastoi Roin mieltä. "Azza!" uros kutsui äänellä, joka kiersi pitkin kartanon kosteita seinä. "Missä sinä olet?" uros mutisi antaen katseensa vaeltaa kartanon aulassa. Silmät jäivät tuijottamaan raollaan olevaa ovea. Pennut olivat kyllä ulkona säännöllisesti riehumassa, mutta yksinään nuo eivät saaneet pihalla kulkea. Ei kai nuori naaras olisi vain...?
Muutamalla pitkällä harppauksella Roi oli ovella ja tönäisi sen auki. Kaksikko vähän matkan päässä kartanon kuistilta pysäytti uroksen hetkeksi. Roi ehti kuvitella mielessään vieraan suden nappaavan tyttärensä matkaan ja vievän mukanaan. Siitä olisikin sitten hyvä kiristää Ederalta maita.
Roin niskakarvat nousivat pystyyn ja uros kasvoi silmissä. Ei tarvittu kuin muutama loikka ja Roi oli pentunsa vierellä.
"Kauemmas tyttärestäni" siniharja osoitti sanansa tunkeilijalle tuijottaen tätä tiukasti.
Nuorempana Roi olisi ehkä korkeintaan ollut epäilevä ja pidättyväinen ei-ederalaisia kohtaan, kunnes Kheiron olisi todennut vieraan vaarattomaksi. Sellaiseen Roilla ei kuitenkaan enää ollut varaa, ei ainakaan nyt.

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 15, 2008, 23:59

"Joooo kai. Minä, Deana, Irian, Shala, Hallayö, Kerwan. Ja Kulta. Ja äiti ja isi tietysti."
Ihan reippaan kokoinen perhe. Kulta-nimi tuli selkeästi vaisummin ja pentumaisen loukkaantuneeseen sävyyn. Hyvin paljastui asioita karkureissun syystä.
Azallac lopetti ovelle vilkuilemisen, mutta vaihtoi levottoman oloisena painoaan puolelta toiselle. Pieni pennun pörhöisä häntä käpertyi enemmän sitä itseään vasten. Vaikka tämä tuntui todella kiehtovan jännältä seikkailulta, kyllä sitä alkoi mieli jo palata perheenjäsenten luo. Etenkin kun oli tullut ne noin avoimesti lueteltua.
Pentu hymähti varovaisesti. Ei se osannut takaisin oikein vastata. Se ei tiennyt oliko siitä niin hauskaa tavata nyt ja kohteliaisuudet pentu mielsi päänsä sisällä melkoisen kirjaimellisesti. Siksipä uroksen sanat kalskahtivatkin hassuilta.

'Salaisuus' oli kunnon taikasana, joka sai mustat korvat höristymään kiinnostuneeseen sävyyn.
"En ole ennen tuntenut laumattomia", Azallac paljasti vuorostaan kiinnostuneesti. Niin, se oli ollut elämänsä aikana vasta Ederan alueella vain ja tällä hetkellä laumattomat saivat pitää etäisyyttä. Muutenkaan pentujen ei sopinut vieraisiin tutustua.
"Kivaa jos liityt", pentu tokaisi sitten ja suupielet kohosivat jälleen hieman.

Kartanon sisältä kuului tuttu ääni. Azzan niskakarvat ja harjas pörhistyivät ja alistuvan oloisena se painautui lähemmäs maata, kun Roi riensikin sekunnilta tuntuvassa ajassa vierelle. Ruskeamusta häntä heilahti epävarmasti pennun isälle ja keltaiset silmät vilkaisivat säikyn oloisesti Zephyriin. Mitähän nyt tapahtuisi?
Sydän tuntui pamppailevan melkoisesti.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 16, 2008, 2:24

Kunnon litania perheenjäseniä sai Zephyrin kohottamaan kulmia itsekseen. Oho, olipas siinä kyllä katrasta kerrakseen, ei ihme jos sieltä välillä yksi pieni pallero pääsi karkuteille livahtamaan. Tarkkaavaisena elikkona pani uros lisäksi merkille äänenvaihdoksen Kullaksi kutsutun sisaruksen kohdalla, osaten siitä tehdä helposti omat päätelmänsä. Ääneenkin susi hymähti ymmärtäväisesti; ei voinut olla aina kovin mukavaa elää tuollaisessa pentulaumassa, joutuen kaiken aikaa kilpailemaan jonkun kanssa jostakin. Milloin oli joku viemässä parhaat palat päivän ateriasta, milloin lensi sanan säilä kipeästi ilman halki herkässä vaiheessa olevia mieliä loukkaamaan. Oi noita pentuaikoja.

Jälleen hymähti hukka huvittuneesti, kun Azza näytti varsin selvästi kiinnostuksensa uutta ja eksoottista asiaa eli laumattomuutta kohtaan.
"No, nytpä olet sitten tavannut jotakin, mitä sisaruksesi eivät.", lausui uros koettaen johdatella toista paremmalle mielelle. Ei ollut kivaa katsella suloista otusta murjottamassa. Niin, olivathan pennut jopa paatuneen susiuroksen mielestä varsin hellyttäviä tapauksia, kunhan ne vain eivät olleet omia. Kyllä sitä aina joskus toisten penikoita jaksoi katsella, kun ei tarvinnut vastuuta moisista kantaa.
"Hmm-m, oikein kivaa.", jatkoi Zep vielä kirjavan neidin sanoja huolettomalla äänellään mukaillen. Noh, se kivuus jäisi nähtäväksi, mutta voisi siitä aikaa myöten ihan mukavaa muodostua, tuumasi harmaaturkki päätään nyökytellen ja häntäänsä hitaaseen tahtiin huiskien.

Samassa idyllinen juttutuokio rikkoutui kartanon sisältä kantautuvan huudahduksen myötä. Nopeasti mustakärkiset korvat kääntyivät kohti oviaukkoa, vihreiden silmien siirtäessä teräväksi muuttuneen katseensakin terassia kohden. No niin, tätä olikin jo odoteltu. Vaikka olikin joidenkin asioiden suhteen hivenen yksinkertainen, ei Zephyr ollut missään nimessä tyhmä, vaan loikkasi salamannopeasti seisovilleen ja alkoi käydä toimintasuunnitelamaa läpi mielessään. Ennen kuin vieras ehti ilmestyä kuistille, suuntasi uros vielä nopeasti katseensa kohti Azallacia, joka näytti kenties vielä hermostuneemmalta kuin harmaaturkki. Lempeä hymy käväisi nopeasti vielä huulilla, kun sinimaski kuiskasi pikkuiselle rauhoittavasti:
"Älä huoli." Sen enempää ei susi ehtinytkään sanoa, kun tummaturkkinen urossusi astui kartanon kuistille kuin paikan omistaja konsanaan.

Sen pienen hetken, minkä vieras vietti paikallaan toisia tuijottaen, käytti Zep parhaan taitonsa mukaan hyväkseen. Smaragdisilmät rekisteröivät tietoa toisen olemuksesta, ulkonäöstä, mielialasta, nenä jopa uroksen hajusta. Sudella oli kirkkaansininen harjas, mikä viittasi selvästi sukulaisuuteen naaraspennun kanssa. Tuo kantoi jonkinnäköistä teräasetta sekä jalkasuojuksia, mitkä taas viittasivat taistelukokemukseen. Silmän päällä kulkeva arpikin puhui teorian puolesta. Iältään vieras näytti olevan samaa luokkaa Zephyrin itsensä kanssa, joten tuo ei siis automaattisesti asettunut arvoasteikossa suunnattomasti harmaaturkkia korkeammalle. Lauman sisäisistä asioista ei toki hukalla ollut hajuakaan, mutta noin niin kuin yksilöinä mitattuna.

Ikuisuudelta ja samalla millisekunnilta tuntuvan hetken kuluttua loikki vieras uros pennun vierelle, jolloin Zep otti käskemättäkin askeleen sivummalle. Ei tuo kuitenkaan luimistellut alistuvasti, näytti oikeastaan ihmeen neutraalilta yleisen virnuilunsa huomioon ottaen. Sukulaisuuskin tuli sitten arpikasvon seuraavien sanojen myötä selvitettyä, mille valkovatsa vain nyökkäsi minimaalisesti itsekseen.
"Nooh, eihän tässä nyt olla kenenkään kimppuun käymässä.", rauhoitteli Zep suunnaten sanansa äkämystyneelle isukille. Varovasti kohosi sovitteleva hymy suden huulille, hännän heilahtaessa kokeilevasti.
"Kunhan juttelin pikkuneidin kanssa. Oikein suloinen tyttö muuten, fiksu ja kaikkea. Hyvin kasvatettu." Sanojensa tueksi vilkaisivat vihreät silmät valkoisenkirjavaa pentua kuin sanoakseen, että kyllä tämä tästä järjestyisi. Samalla koetti susi rauhoitella itseäänkin, olihan tilanne loppuviimein paljon hankalampi kuin hän olemuksellaan antoi ilmi.

Re: Me viattomat
Post by sheena on Jan 17, 2008, 19:08

Zephyrin väistöliike ja asiallisen oloinen käytös saivat Roin hieman rauhoittumaan. Ehkä hän oli hätiköinyt. Ehkä.
Uros antoi niskakarvojensa laskea, mutta mittaili samalla vierasta urosta kuonosta hännänpäähän. Susiuros ei ollut kooltaan tai massaltaan aivan Roin luokkaa, mutta ranteissa roikkuvat veitset saivat tummaturkin varovaiseksi. Epäkäytännöllisiltä nuo tassuissa näyttivät, mutta olisivat varmasti vaaralliset aseet, jos vieras niitä osaisi käyttää. Aivan kuten Roin kyljessä roikkuva pitkä tikarikin.
Harmaaturkin sanojen myötä susiuros vilkaisi tytärtään. Hyvin kasvatettu ja fiksu? Pieni ylpeä hymy kohosi uroksen huulille. Totta kai hänen tyttärensä oli fiksu. Roin oli kuitenkin vaikea ajatella kuka vieras mielellään kulutti aikaansa pennun kanssa jutustellen, osoittautuivatpa nuo kuinka viisaiksi tahansa.
"Miksi olet tullut kartanolleni? Tuskin kuitenkaan pentujen kanssa juttelua varten", susi siirsi ajatuksensa pennustaan takaisin vieraaseen urokseen. "Kuka olet?"

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 19, 2008, 1:34

Azallac rauhoittui hieman kun eivät nuo näyttäneet rähjäämään alkavan. Ei se kyllä ihan ymmärtänyt mikä oli meininki ja tuntui jännältä, miten urokset puhuivat siitä.
Roikin vilkaisi siihen ja pentu hymähti hätäisen varovaisesti, miettien mitä isä mahtoi oikein mielessään ajatella.
Mitään ei uskaltanut väliin sanoa, Azallacista tuntui että se oli nyt pitkän aikaa hyvän käytöksen velkaa. Pentu tiedosti kyllä hyvin vääryytensä, vaikka loppujen lopuksi ei se ymmärtänyt miksei yksin saisi mennä jonnekin. Eipä kyllä ollut edes lupaa yrittänyt pyytää. Se olisi tuntunut liian tökerältä, 'haluaisin mennä pihalle mököttämään, kun Kulta oli niin ilkeä'. Toki olisi joku parempi selitys ollut tarpeen, mutta siinä tunnetilassa olisi pennun vaikea mitään näytellä, mielipaha kuitenkin näkyisi kauas, vaikka kuinka hymyä vääntelisi.
Kirjava susi kohottautui istumaan hieman paremmin ja asetteli etujalkansa lähemmäs itseään, yrittäen näyttää kuitenkin mahdollisimman taka-alalla olevalta. Se halusi itse asiassa pois koko paikasta. Mököttämisessä ei enää ollut mieltä, se oli unohtanut hetken keskustelussa aikuisen vieraan kanssa.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 19, 2008, 14:03

Sinisävyinen uros näytti pikku hiljaa rauhoittuvan, mikä sai hymyn kohoamaan selvemmäksi Zephyrin kuonolla. Ei sitä nyt hulluna karjuville tyypeille olisi viitsinyt hymyillä kuin korkeintaan ivalliseen sävyyn, mutta toinen vaikutti näin ensialkuun ihan fiksulta kaverilta. Huvittuneena susi tajusi, ketä oli Azza aiemmin yrittänyt matkia esittäessään niin kovin aikuista. No, kyllähän sitä rohkeaa isipappaa toki sopikin ihailla.
Vieraan uroksen jälleen puhuessa kääntyi vihreiden silmien katse takaisin urokseen, kulmien kohotessa kysyvästi. Hetkeen ei saanut Zep sanaa suustaan tajutessaan toisen käyttämän sanamuodon tarkoituksen: kartanolleni, oli tuo sanonut, joten tyyppi olisi siis kaiken järjen mukaan Ederan johtaja. Äimistyneenä toljotti harmaaturkki toista, ihmetellen hyvää tuuriaan. Nythän saataisiin hoidettua laumajutut kertaheitolla pois alta!

Toettuaan hämmästyksestään palautti Zep neutraalin hymyilevän ilmeensä takaisin kasvoilleen. Nyt seasta saattoi tosin erottaa myös pienen annoksen itsetyytyväisyyttä, kuin hukka olisi jonkin ovelan suunnitelmansa avulla saanut itse houkuteltua pomomiehen paikalle.
"Zephyriksi on tavattu kutsua.", vastasi sinimaski päätään pienenä kumarruksena nyökäyttäen. Vaikkei asiasta pitänytkään, olisi hänen sentään jonkinnäköistä kunnioitusta pystyttävä mahdolliselle johtajalleen osoittamaan.
Sanojensa päätteeksi käänsi uros katseensa kohti korkeana ja ylväänä paikoillaan jöpöttävää kartanoa, hymyn kaartuessa vinommaksi huulilla. Ihailevasti, ehkä hivenen kateellisenakin susi tuhahti, ennen kuin jatkoi sanailuaan.
"Vai sinun kartanosi? Aikamoinen lukaali, jos saan sanoa.", kehaisi valkovatsa kääntäessään silmänsä Azallacin kautta takaisin tuon isään.
"Minulla lienee sitten kunnia puhutella Ederan alfaa, vai kuinka?" Eloisien silmien katse kääntyi taas pentuun, joka istui jo ryhdikkäämmin isänsä rinnalla.
"En minä ihan turhaan sinua sitten prinsessaksi sanonut.", huikkasi susi pikkuiselle silmäänsä iskien.

Hetken pysytteli susiuros hiljaa, miettien vielä kerran mihin oli ryhtymässä. Lopulta mustakärkiset korvat kuitenkin kääntyivät päättäväisinä kohti Zephyriä isokokoisempaa urosta, katseen mennessä mukana. Hymy katosi hukan huulilta, kun tuo alkoi totisena lausua ajatuksiaan julki.
"Ja oikeassahan olet, en minä varta vasten pennuille juttelemaan tullut. Aikeenani oli tiedustella, mahtaisiko laumassasi olla tilaa vielä yhdelle sudelle." No niin, siinä se nyt oli. Jonkinlainen paino tuntui putoavan pois elikon harteilta, kun perääntymisen mahdollisuus alkoi olla takana päin. Nyt kaikki riippuisi tuosta nuoresta johtajasta, joka näytti ottavan tehtävänsä kovin tosissaan. Varsin erilainen pomo kuin mitä Zep olisi ollut, mutta ehkä se ei ollut ihan huono asia.

Re: Me viattomat
Post by sheena on Jan 19, 2008, 18:55

Vieras uros kertoi nimensä ja Roi nyökäytti tälle hyväksyvästi.
"Roi, Ederan alfa", susiuros puolestaan esittäytyi, varmistaen samalla toisen epäilyt. Itsensä alfaksi esitteleminen tuntui vieläkin Roista hieman omituiselta, mutta alkoi tuohon sanaan jo hiljalleen tottua. Tottuisipa siihen valtavaan velvollisuusmääräänkin, mikä suuren lauman johtajana oleminen vaati. Koko ajan sai olla tarkkana, ketä omille tiluksille sattui. Onneksi Zephyr kuitenkin vaikutti olevan ihan asiallinen tyyppi, vaikka toisen hymy ja vilkuilu Azzaan hieman tummaturkkia häiritsikin. Tuon pienen tunteen ajamana uros katsahtikin uudemmankerran tytärtään Zephyrin viitatessa "prinsessa" keskusteluun. Mitähän kaikkea pikkupentu oli ehtinyt toiselle lörpötellä? Tästä keskusteltaisiin kyllä vielä kartanolla.
Ja ehtihän toinen uros jo kartanoakin ihailla. Kuten monet muutkin olivat niin tehneet, Roikin aikanaan. Toisen alfakysymykseen Roi nyökäytti vielä vakavana päätään, mutta hymyili sitten hieman.
"Minun, ja samalla muiden ederalaisten. Vaikka joskus epäilen kuinka kauan hökötys mahtaa pysyä kasassa. Monet seinät ja lankut ovat aika lahoja", susi hymähti vakavoituen sitten jälleen Zephyrin kertoessa tulonsa syyn.
Toinen tahtoi laumaan. Roi katseli Zephyriä todeten mielessään, ettei hänellä mitään syytä olisi toista torjuakaan. Ja miksi harmaaturkkinen ylipäätään pitäisi torjua? Toinen olisi kenties hyvä taistelemaan, ja susiahan lauma oli aina valmis ottamaan.
"Ei Ederalla ole mitään taistelutaitoisia tulokkaita vastaan", Roi katsahti Zephyriä. "Toisin sanoen, tilaa on" hän jatkoi hymähtäen. Kuka tiesi, jos uros osoittautuisi uskolliseksi ederalaiseksi, tuosta saattaisi saada vartiokaartilaisenkin.

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 21, 2008, 1:11

Azallac virnisti hieman ilkikurisestikin Zephyrille. Prinsessahan se.
Hah, siskot varmasti, monesti diivamaiseksi käyvä Irian etenkin, saisivat mietittävää siitä että Azzaa oli prinsessaksi sanottu. Pentu tunsi varsin tyytyväisyyttä tästä eikä edes huomannut isänsä katsahdusta. Keltasilmä katseli jälleen uteliaan oloisena Zephyriin, siitä tuntui kuitenkin että seuraavaan näkemiseen menisi aikaa. Vaikka toinen Ederaan joskus mahdollisesti tulisikin. Harmi olisi, uros oli ollut mukava.
Roin puheet kartanon pystyssä pysymisestä sai naaraan vilkaisemaan hätkähtäneen oloisena kotoisaan rakennukseen. Ei, ei kartano saisi sortua! Oma, nätti koti!
Aikuisemmat käänsivät puheenaiheensa uuteen asiaan, joka itse asiassa suutaan kiinni pitävää Azallaciakin kiinnosti. Roi tuntui olevan vastaanottavainen ja pentu hymähti pienesti Zephyrille vilkaisten sitten isäänsäkin. Se halusi itsekin tulla kunnon taistelutaitoiseksi. Olla hyvä. Ei ehkä paras, mutta hyvä kuitenkin. Sellainen minä se Roita piti.
Pentu lipaisi huuliaan ja kärsimättömän oloisena hieman vaihtoi asentoaan ja liikautteli häntäänsä.

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 22, 2008, 0:06

Huoletonta olemustaan tavoitellen Zephyr naurahti Roiksi esittäytyneen uroksen kommentille kartanon rapistuneesta kunnosta. Noh, eihän tuo tosiaan mikään uutuuttaan hohtava rakennus tainnut olla, mutta tuskin nyt kuitenkaan ihan lähipäivinä niskaan sortumassa, kuten pieni Azza-parka taisi kuvitella isänsä sanojen perusteella. Suden silmät käväisivät jälleen kurkkimassa kohti ylemmän kerroksen ikkunoita, katseen kiinnittyessä sirpaleiksi särkyneeseen ikkunaruutuun. Toista suupieltään kohottaen hukka mietti, mahtoikohan kukaan koskaan tippuneen lasien lävitse. Mahtaisi olla ikävä kokemus sellainen.

Roin arvioidessa Zepiä laumaan liittymistä silmällä pitäen, seisoi susi tavallista ryhdikkäämmässä ja edustavassa asennossa toisen edessä. Moinen ei olisi voinut häntä vähempää kiinnostaa, mutta tiiviisti koetti uros itselleen muistutella ensivaikutelman tärkeyttä. Hän jos joku tiesi, mikä vaikutus ensiesiintymisellä voisi olla, mutta ei harmaa ollut tottunut itseään uroksille esittelemään. Naaraille esiinnyttiin aivan eri tavalla, ei esitetty nöyrää sotilasta asennossa. Tuntui typerältä tämä tämmöinen.
Lopulta johtaja teki päätöksensä, mikä sai hymyn palaamaan takaisin Zephyrin sinisille huulille. Asento muuttui rennommaksi, hännän heilahdellessa tyytyväisenä.
"Saanen sitten täyttää tuon tilan?", kysyi hukka vielä varmistukseksi, vaikka asia olikin tullut jo suhteellisen selväksi. Hän oli laumalainen, Ederalainen. Ajatus lämmitti mieltä enemmän, kuin mustatassu oli osannut aiemmin kuvitella.

Eräässä asiassa Roi tosin teki virhearvion, kiitos vilpillismielisen Zephyrin näyttelijänlahjojen. Susi kun ei ollut mitenkään vahvoilla taistelutilanteissa, vaan mieluummin livisti tiukan tilanteen tullen paikalta. Lisäksi häntä tuskin saisi uhraamaan arvokasta henkikultaansa lauman hyväksi, ei, Zep oli kauttaaltaan niitä tyyppejä, joille oma etu oli tärkein etu. Vartijaa hänestä ei leivottaisi millään ilveellä, mutta minkäs teit. Ei uros sentään laumaansa pettäisi, johtaisi alfaansa vihollisten ansaan tai mitään sellaista. Ainakaan kovin helposti.

Eloisat silmät harhailivat jälleen katsahtamaan kohti arvovaltaista kartanoa, joka näytti sudesta nyt jotenkin erilaiselta. Se kuuluisi hänelle, hänen laumalleen. Vau, näin hienoa tukikohtaa ei hänellä ja Rainilla ollut koskaan ollut. Tänne kelpaisi tuoda leidi jos toinenkin aikaa viettämään. Mietteet eivät kuitenkaan paistaneet valkovatsan kasvoilta, tuo piti ilmeensä vain ihailevana ja jopa hivenen kunnioittavana. Lopulta katse kääntyi takaisin Roihin, kuin seuraavaa siirtoa odottaen. Hukan mieli oli keveä, kovin levollinen, kun homma oltiin saatu nyt hoidettua, mutta myös innokas. Urosta kiinnosti suuresti oppia tuntemaan laumansa tilukset viimeistä kolosta myöten.

// Sovitaanko, että Zeppo tulee mukaan kartanolle, jotta Roi voi selittää siellä hänelle kaikki perus-Andritiedot? Näin sitä ei tarvitsisi pelata ja Zep pääsisi vähän selville saaren meiningeistä. Sitten heppuli hipsuttelisi Azza-neidille vielä moikattuaan tutkimaan muuta saarta, jättäen perheen jatkamaan eloaan. //

Re: Me viattomat
Post by sheena on Jan 23, 2008, 21:18

Roin ilme kiristyi hieman. Kartano oli täynnä pieniä hörhöileviä pentuja. Oli eri asia päästää rakennukseen jo tuttuja ederalaisia kuin hetki sitten laumaan liitetty uros. Tosin, olihan Zephyr jo osoittanut käyttäytyvänsä pentuystävällisesti. Tuskin tuolla siis olisi kuutta muuta vekaraa vastaan mitään.
'Ja eikö tämä ole hyvä tilaisuus tarkkailla Zephyriä, kun olen itse paikalla?' siniharja huomautti itselleen.
"Toki", susi myöntyi antamatta vastauksensa venyä liian kauas. "Mene edeltä Aza", uros komensi naarasta, joka oli kiltisti istunut hänen vierellään. Näin Roi voisi parhaiten pitää pentuaan silmällä samalla kun hän johtadattaisi Zephyrinkin sisälle. Tosin sisään uros varmasti osaisi itsekin. Kuistin ovesta oli vaikea erehtyä.
"Laumalla on erinäisiä sääntöjä, joista sinun on hyvä olla perillä. Voin kertoa sinulle nyt tärkeimmät asiat, mutta jos keksit kysyttävää lisää, niin upseerit, Dew tai Graphitekin ovat käytettävissä", Roi selitti kääntyen jo kartanolle päin. Olisihan toiselle kerrottava yhtä sun toista Ederasta. Kuten se, ettei kartanoon tai sen lähitienoille suvaittu vieraita. Nyt olisi yksi silmäpari tässäkin asiassa lisää.
Roi asteli sisään suojaisaan rakennukseen ja katsahti Zephyriä. Mitähän toinen mahtoi pitää sisätiloita?

[[Jepulis tehkäämme niin ainakin minun puolestani.]]

Re: Me viattomat
Post by tucci on Jan 24, 2008, 1:06

Azallacin katse kääntyi välittömästi Roihin, kun tuttu huomion herättävä käskyäänensävy kantautui kuuluville. Sen se oli oppinut jo hyvin ennakoimaan, vaikka Roi ei lausetta pennun nimelläkään aloittanut. Naaras huiskaisi häntäänsä hiljaisena ja vilkaisi vielä hieman leikkisän näköisenä Zephyrin suuntaan. He eivät kai enää pääsisi juttelemaan näillä näkymin. Pentu käänsi hivenen vastahakoisesti katseensa kartanolla, lähtien sen tehtyään kuitenkin reippaasti ja pää ylväästi korkealla kävelemään mahdollisimman suoraan kuistille. Uroksia se ei jaksanut enää kuunnella, se kyllä saisi kuulla vielä Roin ääntä Zephyrin mentyä.

Pentu kipitti pari porrasta ovelle ja livahti sitten sisälle lähtien se kulkemaan sisartensa äänien suuntaan. Mitähän sielläkin sanottaisiin?

[[Jesh, kiitosta pelistä hei : D Saatiin tämäkin suoritettua]]

Re: Me viattomat
Post by hitodama on Jan 24, 2008, 2:00

Roille hymyillen nyökkäsi Zephyr vastaukseksi tuon myöntymiselle, joka oli viimeinen sinetti laumalaisuuden vahvistamiseksi. Johtajan komentaessa pentuaan käänsi harmaaturkki katseensa tomeraan Azallaciin, joka vastasi hänen katseeseensa suurilla, keltaisilla pennunsilmillään. Hetken eriparinen kaksikko näytti lähes salaliittolaisilta, molempien virnistellessä toisilleen kuin suuria salaisuuksia piilotellen. Sen kummempia hyvästejä jättämättä kääntyi kirjava pentu tepastelemaan kohti kotia Zepin miettiessä, millaista mahtoi olla elämä ollessa roolimallina yli viidelle samanlaiselle. Harjastaan sivuun heittäen vilkaisi uros johtajaansa ja ymmärsi nyt hitusen paremmin, mikä sai toisesta niin kovin totisen oloisen. Huhhuh mikä vastuu. Onneksi mustatassu oli lopulta hoksannut jättää vastuun johtamisesta sun muusta tuollaisten muiden harteille.

Korvat hörössä kuunteli harmaaturkki sinisävyisen sanoja, ottaen samalla itsekin ensiaskeleet kohti kartanon oviaukkoa, josta Azza oli jo pujahtanut sisään. Säännöistä Roi jutteli, ja Zephyr nyökytteli kiinnostuneen oloisena vierellä.
"Tietenkin.", huikkasi uros, kunnes kahden upseerin nimet kiinnittivät hänen huomionsa. Toinen olisi Karmiinin kasvatti-isä, josta tuo oli kertonut. Ei vain ollut nimeä muistanut mainita, mutta eiköhän vielä selviäisi, kumpi se noista kahdesta oli. Ja vaikkei selviäisikään, niin oliko sillä oikeastaan edes merkitystä? Aika turha tiedonmurunen loppujen lopuksi.

Asemaansa totutellen antoi Zephyr Roin astella edeltä ensin kuistille ja sitten itse kartanoon. Hiukan epäluuloisesti vilkaisi susi terassin natisevia lankkuja, koettaen loikkia mahdollisimman varovasti niiden ylitse. Onneksi hän oli tällainen kevyempi tapaus, isokokoisempi tyyppi olisi saattanut rymähtää lahoimmasta kohdasta läpi.
Päästessään sisälle antoi hukka katseensa hetken totutella hämäriin sisätiloihin silmiään räpytellen. Nopeasti näköaisti kuitenkin tottui, ja uros kierrätti katseensa korkean eteishallin lävitse, tutkien vanhanaikaisen rakennuksen sopukoita. Jostakin kauempaa kuului pientä ja kimeää puheensorinaa, lieni pentukatraan aikaansaannosta.
"Hieno se on sisältäkin päin.", totesi uros talosta, katsellessaan portaikkoa, josta johtivat rappuset niin ylös kuin alaskin. Pian vihreät silmät kuitenkin hakeutuivat taas kohti johtajaa, hymyn levetessä hetkeksi entisestään sinisillä huulilla.
"Antaa tulla sitten niitä sääntöjä."

Tarkkaavaisen näköisenä Zephyr kuunteli tovin jos toisenkin, kuinka Roi kertoili hänelle Ederasta sekä saaresta, jolla lauma asusti. Nimi Andriaanakin tuli siis tutuksi suden alkaessa saada jonkinnäköistä kuvaa paikasta, johon oli päättänyt jäädä eloaan viettämään. Ei kuulostanut lainkaan hassummalta maapläntiltä.
Lopulta päästi valkovatsa isukin takaisin kaitsemaan pentuettaan, heittäen nopeat hyvästit sisarustensa pariin palanneelle Azallacillekin. Kevein askelin ja mieli huolta vailla loikki harmaaturkki ulos kartanosta, vilkuillen samalla mennessään, ettei hänen laumansa maille vain ollut sattunut eksymään kutsumattomia vieraita. Sellaisia, mitä hänkin oli vasta äsken ollut.

// Jeespoks, tällä selvä. Kiitoksia suunnattomasti pelistä molemmille! n__n //

Re: Me viattomat
Post by sheena on Jan 26, 2008, 14:44

Roi hengähti, selonteko laumasta ja saaresta kävi kyllä pitkästä puheesta. Zephyr oli kuitenkin vaikuttanut olevan tyytyväinen saamiinsa tietoihin lähtiessään kartanolta ja päästäessään Roin jatkamaan pentujensa seurassa. Pieni hymy oli noussut uroksen kasvoille. Uusi ederalainen oli liitetty laumaan. Susi vieläpä. Siniharja seurasi katseellaan toisen kulkua pois kartanolta rikkinäisestä ikkunasta, josta Pinera oli aikoinaan lennätetty pihalle yhdessä Thornin kanssa. Thornin, joka oli osoittautunut petturiksi. Hetkeksi kohonnut hymy haihtui pois.
Vaaleaturkkinen koirasusi oli kuitenkin ollut vain pikkutekijä Brandoniin verrattuna. Susi kohotti katseensa puiden latvojen yli. Brandon. Missä ikinä toinen olisikaan, Roi löytäisi hänet ja tappaisi. Sen hän oli vannonut Kheironille.
Päätään puistaen Roi kääntyi ikkunasta. Ace näytti olevan hätää kärsimässä raisuotteisten pentujen kanssa. Hänen olisi syytä mennä toisen avuksi, ja samalla voisi vetää Azzan hieman syrjemmälle. Toinen saisi hieman selventää, mitä oli vieraan kanssa oikein puhunut kun oli noin hyvin toisen kanssa juttuun tullut.

[[Kiitukset minunkin puolestani. Meni oikein jouhevasti tämä :>]]