Zephyr - RPGs

Edera » Kartano » Jos ois mitä jois, joisin sen pois

Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 24, 2008, 14:07

Vanha, osittain jo ikävän rapistuneen näköinen kartano kohosi levollisena öisen metsämaiseman keskellä. Rakennus näytti nukkuvan ja osan sen entisestä loistosta saattoi aistia, kun päivänvalo ei ollut paljastamassa jokaista rikkoutunutta ikkunaa ja pois varisseita rappauksia. Tumma metsä oli hiljaa, tähtien valaistessa öisen kulkijan polkua juuri tarpeeksi. Pehmeästi ja itsevarmasti askelsi Zephyr halki lyhyttä nurmea kasvavan pihamaan, jota kauan sitten olivat reunustaneet hyvin hoidetut pensaat ja kukka-asetelmat. Kasvit olivat edelleen paikoillaan, mutta enää ne eivät kasvaneet totellen säntillisiä muotoja ja rajoja, vaan levittäytyivät minne parhaiten sattuivat pääsemään. Paikan entiset omistajat eivät olisi moisesta pitäneet, mutta Ederan koiraeläinjoukolle se sopi oikein mainiosti.

Harmaaturkkinen urossusi ei ollut kuulunut alueen omistavaan laumaan kuin vasta kuukauden päivät, mutta silti hän tunsi jo kuuluvansa porukkaan paremmin kuin hyvin. Vielä jokin aika sitten hän ei olisi voinut kuvitellakaan toimivansa toisen vallan alaisena, mutta onnekseen hukka oli lopulta tajunnut, etteivät johtajuuden paineet olleet häntä varten. Sitä paitsi Roi vaikutti ihan kelpo tyypiltä, ei vaatinut liiaksi mitään naurettavaa pokkurointia sun muuta. Kunhan Zep vain jaksoi esittää kiinnostunutta lauman säännöistä ja johtajan pentukatraasta, sujui laumalaisuus ihan mukavasti. Leppoisaa elämää ja saaren hienoin paikka tukikohtana, mitä muuta sitä olisikaan voinut toivoa? Niiden eteen saattoi aika ajoin jopa käydä kumartelemassa ylemmilleen, vaikkei moinen hukkaa muuten oikein miellyttänytkään.

Yön pimeyden turvin lähestyi Zephyr häntä heilahdellen kartanon aukinaista ovea, koettaen olla narisuttamatta kuistin puisia lankkuja liiaksi. Hän tiesi oikein hyvin johtajaperheen pitävän majaa samassa rakennuksessa, eikä hän tahtonut herättää liiaksi huomiota. Vihreiden silmien katse kiersi nopeasti läpi eteisaulan kuin tarkistaakseen, ettei hänellä ollut ei-toivottua seuraa. Tyytyväisenä näkemäänsä suuntasi susi keveän pomppivat askeleensa kohti portaikkoa, jonka luona hän hetkeksi pysähtyi. Varovasti uros kurkkasi ylöspäin kulkeviin rappusiin, jälleen liikettä etsien. Hiljaisuus kaikui pölyisessä rakennuksessa, kartanon asukkien kaikesta päätellen jatkaessa uniaan vierailijasta välittämättä. Harjastaan silmiltään pois heittäen käännähti hukka kohden vastakkaiseen suuntaan kulkevia rappusia, kohti kellaria. Hymy kaartui sinikasvoisen huulille tuon ajatellessa erikoista nestettä, jota hän oli aiemmin samanlaisella tutkimusretkellään kellarista löytänyt. Silloin tosin aamu oli alkanut jo sarastaa, eikä hänellä ollut aikaa kuin pieniin maistiaisiin. Nyt aikaa olisi rutkasti enemmän, totesi uros hyvillään ottaessaan ensimmäiset, varovaiset askeleet pölyn peittämillä portailla.

// Laatualoitus suoraan koulusta. Lara kera Ister-herransa. //

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 24, 2008, 19:44

Kartano oli yllättävän hiljainen paikka pimeän aikaan, kun suurin osa asukkaista oli hämärällä joko metsällä tai torkkui kuka missäkin. Kartano oli mainio paikka nukkua yönsä, siellä oli suojassa tuulelta ja sateelta, eivätkä muut metsän eläimet enää uskaltaneet sen sisätiloihin, koko rakennus oli koirien vallassa. Lisäksi vartiointi oli päällä myös yöaikaan, joten yllätyksiä oli turha pelätä.

Suurikokoinen koirasusi torkkui kevyttä untaan keittiön lattialla. Se oli asettunut epämääräiselle keräntapaiselle keskelle lattiamattoa ja piti sininauhaista keihästä leveiden käpäliensä alla kuin varmuudeksi. Sievästi tiukkaan kerä-asentoon uros ei saanut itseään taivuteltua, sillä oli omat fyysiset rajoitteensa lähinnä valtaisan kokonsa vuoksi. Puolikasvoinen uros oli nimittäin paitsi varsin vaikuttavan kokoinen korkeudeltaan, myös valtavan lihava eläin. Se ei nähnyt toisella silmällään mitään, tilalla oli lasipallo, ja toinen takajalkakin tuppasi reistaamaan silloin tällöin. Näistäkin puutteista huolimatta se oli nimetty Ederan vartiokaartiin, mistä oli merkkinä sininen nauha sen keihään ympärillä. Uros nimittäin osasi käytellä keihästään, tarpeen vaatiessa myös tikariaan, ja oli kaikessa häikäilemättömyydessään oikein mukava puolustaja kartanolle.

Tänä yönä ei kuitenkaan ollut Isterin vahtivuoro. Se oli kuvitellut saavansa nukkua yönsä rauhassa sisätiloissa, mutta hiljainen kynsien rapsahtelu lattalankkuja vasten ja niiden narina kantautui sen tajuntaan unenkin läpi.
Urahtaen uninen uros kohotti päätään. Täällä oli joku. Pitäisiköhän siitäkin asiasta ottaa selvää?

Jonkin aikaa asiaa jahkailtuuan uros joutui toteamaan, että uteliaisuus vei voiton. Laiskan oloisesti se nousi pystyyn ja ravisteli päätään karkottaakseen unet. Lihava uros kumartui poimimaan keihäänsä lattialta ja tassutteli hiljaa keittiöstä käytävään. Täällä toisen haju jo tuntuikin. Vieras Isterille, se ei ollut tätä tyyppiä vielä tavannut. Olisi joko tunkeilija tai joku uusi laumalainen, niitä kun liittyi porukkaan hyvinkin usein. Pitäisi varmaan ottaa selvää.

Keihäs suussaan koirasusi käveli kellarin ovelle, sieltä kun äänet kuuluivat ja hajut kantautuivat. Ja aivan kuten se oli arvellutkin, täältähän vieras löytyi. Ister ei nähnyt tätä aivan kunnolla, mutta toinen oli kaikesta päätellen sitä itseään nuorempi, harmaasävyinen susiuros. Kas, oli tämä kaveri Ederan kuuluisien alkoholijuomien kimppuun käymässä.
Uros seisahtui oviaukkoon ja naurahti hiljaa.
"Vähän on hassu aika ryyppyreissulle, vai mitä tuumaat?"

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 25, 2008, 19:31

Ajatuksiinsa syventyneenä tassutteli Zephyr askel askeleelta kohti rakennuksen maanalaista kerrosta, jonka ihmiset olivat aikoja sitten pyhittäneet kokonaan kitkerän juomansa säilömiselle. Mahtoi olla jo aikamoinen vuosikerta litkulla, kun oli täällä niinkin kauan maannut koskemattomana ihmisten lähdettyä. Joskus harmaaturkki oli muutaman ajatuksen uhrannutkin mietteille siitä, mihin kaksijalkaiset olivat kadonneet, kun ei noita kuulemma enää koko saarelta löytynyt. Mantereella susi kun oli laumoineen joskus joutunut kesämökeissä aikaansa viettäviä ihmisiä välttelemään ja tiesi, etteivät ihmiset luopuneet maistaan ja omaisuudestaan helpolla. Paljon huutoa ja kiljumista oli uros itsekin aiheuttanut napatessaan jonkun onnettoman harrastuskäyttöön tarkoitetut heittoveitset jonkin mökin pihamaalta. Oli erittäin hyvä, ettei uros ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että kenties juuri se teko oli ollut viimeinen niitti, mikä oli saanut ihmiset lopulta tappamaan lähes koko hänen laumansa. Hän tunsi tapahtuneesta tarpeeksi syyllisyyttä jo ilman moisia mietteitäkin.

Päästessään noin puoliväliin portaita kuului jonkinlainen käheä naurahdus suden takaa, mikä sai tämän kääntämään päänsä tulosuuntaansa. Ei paniikinomaisesti tai säikähtäneesti, hänhän oli loppuviimein ihan luvallisilla asioilla. Mustakärkiset korvat suuntautuivat vierasta kohti, kun Zep heilautti harjastaan silmiltään paremman näkyvyyden saavuttamiseksi. Tarkasti ei valkovatsa vierasta urosta kuitenkaan nähnyt, mutta havaitsi toki toisen suunnattoman koon, jonka rinnalla lähes hintelä susi vaikutti pikkupennulta. Tutkaillessaan toisen ulkomuotoa katseellaan harmaaturkki oli tosin oikein tyytyväinen omaan siroon olemukseensa, tuollainen ihramöltti hän ei olisi ikimaailmassa tahtonut olla. Mutta kukin tavallaan, tuumasi uros, kunnes vihreät silmät havaitsivat sinertävän nauhan vieraan suussa pitelemän kepukan ympärillä. Ah, vai vartiomiehiä. Yöllä ei kai tarvittu sitten niitä kaikkein parhaita vahteja, jos tällaisille viitsittiin vuoroa antaa.

Jottei olisi venäyttänyt niskojaan katsellessa olkansa yli taaksepäin, kääntyi Zephyr varovaisin askelin portaissa enemmän sivuttain olevaan asentoon niin, että saattoi yhtä aikaa olla valmiudessa jatkamaan matkaansa alakertaan sekä rupatella vieraan isomahan kanssa.
"Tjaa-a, miten sen nyt ottaa. Päivisin talon täyttämä pentujen kimitys hiukan syö tunnelmaa moiselta.", perusteli susi vinosti hymyillen. Toteamuksellaan hän myös osoitti tietävänsä jotakin Ederan asioista, joten hän olisi joko laumalainen tai harvinaisen tietäväinen tunkeilija. Päättäkööt kirjava uros itse kumpana hukkaa pitäisi.
"Tosin ei se tunnelma yksin juodessakaan kovin kaksinen ole. Seura ei olisi pahitteeksi.", vinkkasi Zephyr kääntyen takaisin kohti alakertaa ja askellustaan hitaasti jatkaen. Kyllähän vahtihemmo voisi ihan seurasta käydä, vaikkei kovin nätti ollutkaan. Häntä heilahteli rennosti, kun uros vielä korviaan kääntäen kuunteli, mahtoiko pallero tulla perässä.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 25, 2008, 20:17

Toinen kääntyi vaihtamaan muutaman sanasen Isterin kanssa. Nyt uros näki suden paremmin, muttei se kovinkaan muuttanut sen ensivaikutelmaa toisesta. Vieras oli kaikin puolin pienikokoisempi kuin se itse, eikä vaikuttanut kovinkaan hyökkääväiseltä. Vaikka harmaaturkkisella kaverilla olikin jotkin epämääräisesti jaloissaan roikkuvat veitsentapaiset joiden päälle Ister ei juurikaan ymmärtänyt, näyttivät hirmuisen epäkäytännöllisiltä, tuo vaikutti kaikin puolin harmittomalta olennolta. Mikäli tuo olisi vielä hyvää seuraa, saisi susi varmasti puolikasvoisen hyväksynnän.

Ister luimisti hieman korviansa toisen mainitessa pennuista. Niin, ne pienet, epämääräisesti suolistokaasuilta haiskahtavat karvapallot olivat tosiaan raivostuttavia.
”Tääl ny kannata iha sekasin keikkua muutenkaan niitten aikaan. Siitä ei nimittäin tykättäs.”
Se murahti silmäänsä pyöräyttäen. Lihava uros ei juurikaan nauttinut ympäriinsä riehuvien pentujen seurasta ja luistikin vartiotehtävistä parhaansa mukaan. Jos niitä oli pakko ottaa, niin sitten yöllä tai kartanon ulkopuolella. Päiväsaikaan sitä ei nähnyt tämän rakennuksen sisällä enää laisinkaan, ellei ollut aivan pakko tulla ottamaan vastaan käskyjä tai muuta vastaavaa. Onneksi sitä ei ollut nyt kovinkaan usein tapahtunut, vartijoita kun oli ihan mukava määrä ja ne muut sai komennettua töihin kun Ister huiteli omilla teillään.

Ohhoh, toinen ehdotti kellariin lähtemistä. Puolikasvoinen kohotti hieman kulmaansa. Niin no, miksikäs ei? Milloin se muka oli kieltäytynyt juomaseurasta? Harmi kyllä, että toinen oli vain joku turhanpäiväinen urossusi. Joku nätti naaras, esimerkiksi Yelenha, olisi ollut paljon mieluisampaa seuraa. Mutta toinen oli uusi tuttavuus, eivätkä hieman isommat tuttavapiiritkään pahitteeksi voisi olla. Eipä uros osannut kieltäytyä tälläkään kertaa.
”Mikä nottei. Ei oo just vuorookaa.”
Keltasilmäinen keihäsmies lupautui. Saipa edes hyvän syyn siihen, että oli joutunut heräämään kesken yöuniensa.

Rappuset olivatkin monesta aiemmasta kerrasta tutut. Ister asteli vieraan perään rennoin askelin. Hetken aikaa se oli harkinnut, josko jättäisi keihäänsä ovenpieleen nojaamaan, mutta oli sitten päättänyt ottaa aseensa mukaan. Ei sitä tiennyt, vaikka sille tulisi käyttöä. Joku voisi sitä paitsi varastaa kallisarvoisen saalistusvälineen käytävästä jos sen vallan vartioimatta jättäisi. Sehän ei kävisi laisinkaan laatuun se.

Raput narisivat koirasuden massan alla. Ister kyllä oli tottunut siihen, että vanhan kartanon puiset osat saattoivat reagoida tällä tavoin kun se liikkui ympäriinsä, muttei siltikään voinut olla luimistamatta hieman korviaan. Milloinhan sekin päivä koittaisi, että koko portaikko romahtaisi? No, hyvin nämä olivat tähän päivään saakka kestäneet, joten tuskin mitään kovin suurta ongelmaa lähiaikoina oli luvassa.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 26, 2008, 1:19

Huvittuneena Zephyr naurahti vieraan puheille johtajaperheen pentukatraasta. Tai oikeastaan sävylle, jolla tuo ne lausui.
"No ei varmasti kannata, jos meinaa järkensä säilyttää.", susi tokaisi päätään pudistellen. Azza-niminen penikka oli ollut ihan siedettävä yksilö, mutta ei uros kokonaista laumaa sellaisia oikein olisi kestänyt. Miten ikinä kukaan tahtoi vapaaehtoisesti hankkia iniseviä palleroita vaivoikseen? Moista perheidyllin suosimista ei harmaaturkki ollut koskaan ymmärtänyt, hän ei olisi voinut ikimaailmassa kuvitella itseään isäksi. Olihan se toki pentuna ollut kivaa kun oli ollut isä ja äiti ja vielä velikultakin, mutta että oma perhe..? Ajatuskin sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hukan selkää.

Zephyrin jo ottaessa askeleita kohti alempana levittäytyvää kivilattiaa, kantautui toisen myöntävä vastaus uroon korviin. Tosin pian seuraava lankkujen narinakin riitti ihan hyvin kertomaan painavan elikon liikkeellelähdöstä. Inho käväisi solakan suden kasvoilla tuon ajatellessa vatsan ympärillä puristavia rasvakerroksia, mutta onneksi ilmettä todistamassa oli vain kellarin pimeyttä. Äänensä mustatassu nimittäin osasi pitää petollisen huolettoman kuuloisena, oli tilanne lähes mikä tahansa.
"Ai? Muuten vain sitten tarkkailet viattomia ohikulkijoita?", letkautti harmaa vilkaisten pikaisesti olkansa yli, viitaten sanoillaan toisen vartiotehtäviin. Olihan se toki ihan ymmärrettävää, että vartija oli aina vartija, oli vuorossa tai ei.

Lopulta tuli vastaan viimeinen pölyisistä portaista ja harmaaturkki loikkasi sulavasti ja äänettömästi kivilattialle. Lattia tuntui hassun kylmältä, kun oli ehtinyt tottua muiden kerrosten mattoihin ja puupintoihin. Moinen ei kuitenkaan urosta haitannut, ennemminkin pienen nenän nyrpistyksen ansaitsi kivipinnan silmiinpistävä sottaisuus. Vaikka olikin pimeää, kertoivat saalistajan silmät, nenä ja valitettavasti jopa tuntoaisti erilaisista sotkuista, jotka olivat aikaa myöten jämähtäneet kiviselle lattialle, kun kukaan ei ollut niitä katsonut asiakseen puhdistaa.
Nopeasti uros kuitenkin tokeni ja asteli kauemmas rappusista, jotta vieraskin pääsisi peremmälle. Vihreät silmät ottivat tarkkailuunsa eriväriset ja -muotoiset pullot, joita löytyi rivikaupalla puisilta hyllyiltä. Paljon kertovia aukkokohtiakin riveistä jo löytyi, mutta näillä näkymin Ederan varastot tulisivat silti kestämään vielä pitkään.
"Miksikäs herra vahtimiestä muuten sopisi puhutella?", kysäisi Zep ohimennen edelleen nestesäiliöitä tutkaillen. Hmm hmm, oli kovaa tämä valinnan vaikeus. Lopulta punertavansävyinen pullo kuitenkin kiinnitti katselijan huomion ja hukka otti muutaman keveän askeleen sitä kohti, jääden nuuhkimaan löydöstään.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 26, 2008, 1:49

”No onneks ei oo miun tarvinnu hoitaa.”
Ister jutteli astahtaessaan kellarin vilpoisalle kivilattialle. Se olisi varmasti saanut hermoromahduksen jo varttitunnissa moisen kakaralauman kanssa. Olihan sillä itselläänkin kyllä pentu, mutta Karmiinin pentuaikoihin sen ei ollut tarvinnut osallistua. Tyttönen oli ollut loppujen lopuksi ihan mukavaa seuraa, kunhan ensijärkytyksestä oli toipunut. Ehkei yksi äpäräpenikka tällä saarella koko maailmaa kaatanut, vaikkei uros nyt mitään perhettä halunnutkaan.

Koirasusi kääntyi asettamaan keihäänsä nojaamaan vasten seinää johonkin rappujen viereen. Ase olisi vain tiellä, jos sitä lähtisi mukanaan roudaamaan. Eipä tuota kepakkoa nyt varmaankaan edes tarvitsisi. Ja jos aseelle tulisi käyttöä, voisi Ister aina kokeilla ensin puolustautumista jalkansa tupessa roikkuvalla rumalla tikarilla. Eihän se asettaa kyllä kunnolla käyttää osannut, keihäsmiehellä oli keihäsmiehen otteet, eivätkä ne oikein soveltuneen tikarille. Oli tikarista kuitenkin ollut paljon hyötyä, pahaa jälkeä sillä sai.
”Pittäähän se nyt varmistaa, et kukaa hullu ei tuu vallottamaan tätä pytinkiä.”
Puolikasvo hymähti kääntyessään keihäänsä luota silmäilläkseen paremmin kellaria. Oli kyllä hämärää, mutta onneksi silmät tottuivat nopeasti.
”Se oiski, ku menetettäs kartano ja sit saatas tietää, et mie olin paikalla mut en viittiny tehä mitää. Tiiä vaikka turpiinsa sais.”
Uros naurahti vatsa hytkähtäen. Sillä kyllä oli kokemusta köniin saamisesta enemmän kuin tarpeeksi, sen näki naamasta, mutta jokin aika sitten rannalla uhrattu narttu oli kohottanut kummasti itsetuntoa. Se oli käynyt niin helposti, että hyvinkin sitä kuvitteli itsensä olevan voittamaton.

Kellarin tarjontakin oli jokseenkin tuttua siellä usein vierailevalle urokselle. Se asteli hyllyjä kaikessa rauhassa katsellen jonnekin perimmäisille hyllyille. Täältä Yelenha oli koirasuden muistin mukaan kerran hakenut erästä varsin kiintoisan makuista litkua. Voisi sitä etsiä lisää. Pulloja oli kuitenkin varsin paljon.
”Isterikshä minuu on sanottu.”
Puolikasvo huikkasi takaisin sudelle katse tiiviisti pullorivejä kiertäen. Se ei muistanut, miltä juoma oli haissut. Se muisti vain naaraan tuoksun sen kiehnätessä uroon ihraisessa kyljessä. Mutta pullo oli ollut läpikuultava, jokseenkin tomuinen. Ister etsi itselleen sellaisen putelin ja päätti luottaa siihen, että juoma tosiaan olisi samaa. Ja jos ei ollut, niin ei voinut mitään. Joisihan sen kuitenkin.
Varovasti uros ujutti pullon hampaisiinsa ja kanniskeli sitä hieman paremmalle juomapaikalle. Ei täällä pimeässä nurkassa kukaan joisi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 26, 2008, 14:36

Kuullessaan pienen, metallisen kolahduksen vilkaisi Zephyr keihästään lattialle asettelevaa möhömahaa. Mahtoi olla epäkäytännöllistä kanniskella asettaan aina suussa, mikäli sen mukana tahtoi pitää. Ylpeän oloisena kävi harmaaturkin katse hänen omissa heittoveitsissään, jota killuivat sinisten nauhojen varassa hänen etukoivissaan kiinni. Vasta nyt tuli susi ajatelleeksi, että häntähän voitaisiin nauhojen värityksen takia erehtyä luulemaan vartiokaartilaiseksi. Hetkisen koristi hämmentynyt ilme uroksen puoliksi harjaksen peittämiä kasvoja, kunnes tuo totesi, ettei tilanne ehkä olisi kovin kurja. Sillähän voisi nyhtää mukavia irtopisteitä narttujen silmissä, tarvitsematta kuitenkaan toimittaa vahdin velvollisuuksia. Ai että kun oli hienoa, ajatteli hukka kääntyen entistä hymyilevämpänä takaisin kohti hyllykköjä.
"Onhan se noin. Ja kyllä siinä vaiheessa ottaisi varmasti jo itseäänkin kupoliin. Ei toista tällaista paikkaa taida saarelta nimittäin löytyä, vaikka etsisi iän päivät.", totesi hukka mustankirjavalle toverilleen häntäänsä hitaasti heilutellen.

Toisen hiippaillessa peremmälle hyllyjen sekaan keskittyi Zep tutkiskelemaan punaista, pyöreähköä pullolöydöstään. Haisi varsin väkevälle, mutta niinhän nuo kaikki taisivat tehdä. Jonkinlaisia kirpeitä marjoja oli hukka erottavinaan litkun tuoksusta, kunnes tuli siihen tulokseen, että juoma kuin juoma. Sama, mieltä ylentävä vaikutus oli varmasti näillä kaikilla, joten maku olisi vain sivuseikka. Huuliaan nuolaisten valmistautui susi nappaamaan lasisen säiliön suuhunsa, kunnes vieraan ääni kantautui muutaman hyllyrivin takaa. Ister siis. Kuulosti joltakin vierasperäiseltä sanalta, mutta kaikeksi onneksi ei hukka ollut tutustunut Pohjoismaisiin kieliin sen tarkemmin.
"Zephyr.", huikkasi sinikasvo takaisin, ennen kuin palasi operaatio Pullon pariin. Hitaasti ja vielä jokseenkin tottumattomin ottein uros keplotteli pullon kaulaosan suuhunsa ja oli vähällä purra kieleensä, ennen kuin säiliö oli turvallisesti hampaiden välissä. Omahyväisesti hukka totesi johtavansa pulloa 1 - 0.

Löydöksensä kanssa lähti susi hiipparoimaan kohti paikkaa, josta oli olettanut Isterin äänen kuuluvan. Pianpa lihava uros saatiinkin taas näköpiirrin, toinen ei ollut näemmä vielä asettunut aloilleen. Niinpä antoi hukka vihreiden silmiensä kiertää halki kellarin, kunnes bongasi hiukan väljemmän tilan jonkin sortin puulaatikoiden vieressä. Pullot oltiin luultavasti laskettu ensin juuri sille paikalle ja vasta sitten järjestelty hyllyille, päätteli hukka askeltaessaan mielestään sopivan oloista paikkaa kohden.
Päästessään karkeasta laudasta valmistetun rahtauslaatikon vierelle Zephyr istuutui, kääntäen häntänsä takajalkojensa suojaksi. Varovasti hukka laski pullon eteensä lattialle, heilauttaen sitten harjastaan pois silmien edestä.
"Tästäpä se lähtee.", totesi uros tyytyväisenä, vilkaisten samalla lihavaa toveriaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 26, 2008, 14:58

Ister kolautti pullonsa lattialle varoen kuitenkin särkemästä sitä. Se vilkaisi kulmiensa alta hukkaa, jonka seurassa näköjään tulisi nyt vietettyä tovi jos toinenkin.
”Ei ookkaa.”
Lasisilmä myönsi. Kartano oli ainutlaatuinen rakennus tällä saarella.
”Siks kaikki tänne aina yrittääki tunkee. Ei myö muute mitää vartiointia tarvittas ees.”
Vartijanvirka oli kyllä käytännöllinenkin. Sitä saattoi tuntea olevansa muiden yläpuolella, luottohenkilö. Ister ei kylläkään paras mahdollinen vahtimies ollut. Mikäli joku narttu sattui sen silmää miellyttämään, antoi uros mieluusti tämän olla seuranaan kartanolla, tarjosipa vielä juomiakin.

Harjaeläin ilmoitti olevansa Zephyr. No olipas siinä pramean kuuloinen nimi. Yllättävän hyvin Ister sen kuitenkin sisäisti, eikä varmastikaan tulisi ihan heti toisen nimeä unohtamaan.
Taisipa toinenkin saada valittua itselleen putelin ja lähti kiikuttamaan sitä otollisemmalle paikalla juomista ajatellen. Uros oli itsekin etsiskellyt mukavan paikan, ja jätti pullonsa hetkeksi paikoilleen lattialle. Se oli jollain aiemmalla kerralla jemmannut yhden hyllykön taakse resuisen viltin, mikä teki maassa makoilemisesta huomattavasti miellyttävämpää. Vilpoisa lattia vatsan alla ei ollut kaikkein mukavimman tuntuinen.
Ister tassutteli kätkölleen ja veti esiin varovaisesti rottien järsimän huovan, joka oli joskus aikoinaan kenties ollut vihreä. Nyt se oli likainen ja haisi nenään voimakkaasti, mutta ei se haitannut. Ajoipa asiansa. Uros pudotti peitteen lattialle pullonsa luokse ja kuopi sitä hieman jalallaan mukavammaksi.

Zephyr olikin jo istuutunut, ja rennosti valui lattialle myös Ister. Se makasi rennosti rievullaan ja hivutti hampaillaan pullon käpäliensä väliin. Se vilkaisi vinosti virnistäen toveriaan, joka oli tämäkin jo aloitusmeiningeissä.
”Kippis vaan.”
Tummaturkkinen uros lipaisi huuliaan ja kiilasi pullon paremmin tassujensa otteeseen. Se kalasti korkin hampaisiinsa ja alkoi varovasti vetää sitä ulos. Pullon avaaminen oli taitolaji siinä mielessä, että täytyi olla varovainen, jottei helposti rajussa käsittelyssä rikkoutuva korkki särkynyt pullon sisään. Jos sitä puri liian kovaa, saattoi tulppa katketa ärsyttävästi eikä sitä aina saanut enää edes pois paikoiltaan. Jotkut pureskelivat esteen mössöksi juomansa sekaan ja joivat sen siinä samalla sisuksiinsa. Ister kuitenkin oli harjoitellut, ja se tiesi, että hieman korkkia liikuttelemalla ja tasaisesti vetäen sen saisi paikoiltaan ehjänä.

Pian korkki irtosikin ja uros sylkäisi kuolaisen möykyn lattialle. Se oli nyt tarpeeton. Alkoholijuoman voimakas haju tunkeutui sen nenään pistävänä. Ei mitenkään herkulta haissut, eikä muuten sen puoleen maistunutkaan, mutta olotila korvasi kyllä nämä seikat. Ei kai kukaan tätä muuten olisi juonutkaan, ellei sitten humalan takia?

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 27, 2008, 15:04

Istuuduttuaan lattialle katseli Zephyr pulloaan hetken arvioivasti, miettien parasta taktiikkaa sen auki saamiseksi. Viimekertaiset yritykset kun olivat saaneet sisällä olevan juoman ikävästi läikkymään ympäri kellaria. Vielä oli tällä uroksella opittavaa juomahommissa, mutta onneksi nyt oli sentään saanut mukaansa mainion opettajan. Isterkin kolautti oman putelinsa kivilattialle, mutta lähtikin itse vielä kiertelemään hyllykköjen sekaan. Toinen kulma kysyvästi kohollaan käänsi susi katseensa lihavaan puolisuteen, muttei sanonut kuitenkaan sanaakaan. Katseli vain uteliaana jalkojaan kivilaatoilla siirrellen, kuinka mustankirjava pallero kiskoi jonkinnäköistä peittoa ulos kätköstään. Hymy kaareutui vinommaksi harmaaturkin huulilla Isterin tepsutellessa takaisin riepunsa kanssa.
"Ai sitä ollaan oikein varustauduttu?", kysäisi hukka pientä huvittuneisuutta äänessään, vihreiden silmien kuitenkin käväistessä vielä paikassa, josta peitto oli löytynyt. Kannattaisi pistää muistiin, tiedä vaikka tulisi joskus tarpeen hiukan lainata moista.

Isterin sovittaessa itseään alustalleen kurkkasi Zep vaivihkaa vierellään lepäävän, suuren puulaatikon sisuksiin. Pah, mokoma kätki sisäänsä vain pari särkynyttä pulloa ja puunsäleitä. Ei mitään makuualustaksi kelpaavaa, joten harmaa sai nyt tyytyä kylmettämään itseään kivisellä lattialla. Syyttävästi mutristi hukka suutaan laatikolle, ennen kuin kääntyi huokaisten takaisin pullonsa pariin. Päättäväisesti tuo iski hampaansa säiliön suuta tukkivaan korkkiin, väännellen ja käännellen sitä miten parhaiten taisi. Korkki nitisi paikoillaan, tahtomatta irrottaa otettaan, jolloin hukan oli otettava tukevampi ote putelista mustilla etutassuillaan. Uuden yrityksen myötä korkki joutui antamaan periksi ja muutama tilkka tummanpunaista nestettä läikähti uroksen tassuille, ennen kuin hän sai itsensä ja pullonsa taas tasapainoon. Ylpeänä saavutuksestaan sylkäisi Zep korkin samaan läjään Isterin huomattavasti kuolaisemman yksilön kanssa. Tavallisen huolettomina vihreät silmät vilkaisivat valkokasvoista urosta, mielen kuitenkin tuumiessa kävikö kuolan ja rasvan määrä kehossa käsi kädessä.

Koska kippistelyt oli jo hoidettu ja pullojen kilistäminen olisi ollut koiraeläimille varsin haastavaa, siirtyi valkovatsa sen kummempia jaarittelematta hörppäämään väkevää nestettään. Sovitettuaan pullon kaulan taas hampaidensa väliin kallisti uros päätään hitaasti takakenoon, jolloin alkoholi pääsi virtaamaan vapaasti suden syövereihin. Kieltä ei neste juuri miellyttänyt, mutta kurkussa tuntuva polte oli jollakin omituisella tavalla ihan miellyttävääkin. Muutaman hörpyn jälkeen laski Zephyr pullonsa takaisin lattialle, huokaisten jälleen rentoutuneesti. Onneksi susi oli ilmeisesti onnistunut valikoimaan hieman miedompaa juomaa itselleen, niin ei tarvinnut sentään kakomaan ruveta ja lisäksi saattoi kenties pysytellä tasoissa isomman elikon kanssa, joka varmasti vetäisi vaikka millaisia määriä litkua ilman suurempia sivuvaikutuksia.
"No, kerropas Ister, millainen mies sitä oikein ollaan? Kauankin jo Ederan rajoja vahtinut?", aloitteli harmaaturkki jotain keveää jutustelua, katseen hakeutuessa puhekumppaniin. Silmät olivat jo tottuneet sen verran pimeyteen, että erottivat valkean merkin uroksen säässä. Kummasti vaikutti tutulta tuo, muttei susi saanut päähänsä, missä olisi moiseen voinut törmätä.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 27, 2008, 16:18

Ister vilkaisi Zephyriä kulmiensa alta. Jaa tuo piti vilttiasiaa hauskanakin? No oli siinä kumma nulikka. Ei tainnut oikein ymmärtää pienten mukavuutta lisäävien asioiden päälle. Tuollahan oli maailman epäkäytännöllisimmät aseetkin käpälissään. Varmasti hakkasivat inhottavasti jalkoja heilahdellessaan liikkeiden tahdissa.
”Sen verran useesti tullu tääl käytyy.”
Uros murahti vastaukseksi. Se kyllä oli sen verran mukavuudenhaluinen, että oli käynyt yläkerrasta varta vasten hakemassa riepunsa. Ja paljon iloa siitä oli ollutkin. Ei mennyt turkki likaiseksi ja niin edelleen.

Koirasusi pani kuitenkin riemukseen merkille, ettei harmaaturkkinen hukkanen ollut ainakaan sitä itseään parempi näiden pullonkorkkien kanssa. Nysväsi omaansa auki paljon pidempään kuin puolikasvoinen, ja se riemastutti Isteriä vallan vietävästi. Se oli vallan mieluusti muita parempi yksinkertaisissakin asioissa, kuten korkin aukaisemisessa. Jos oli kaikessa muita parempi, se oli jo sitten valtaa. Ja valtahan ei ollut koskaan pahitteeksi.

Ister ei aloitellut yhtä railakkaasti kuin seuralaisensa. Se kallisti toisen juodessa pullonsa sopivaan asentoon niin, että kun sitä vähän huljutteli, norui nestettä suuaukosta pienenä norona ulos. Uros nuoleskeli pullonsa suuta hiljakseen imuroiden juoman varsin tehokkaasti naamariinsa. Neste oli voimakkaan makuista ja poltteli kieltä ja kurkkua inhottavasti, mutta lämmitti sitäkin miellyttävämmin sisuskaluihin asti päästessään. Tämä ei maistunut aivan yhtä hyvältä kuin silloin Yelenhan seurassa. Joko juoma oli eri, tai sitten seura vaikutti. Ister kuitenkin oli kokenut näiden litkujen kanssa läträäjä, eikä juominen tuottanut sille mitenkään vaikeuksia, kunhan ei turhan paljoa kerralla sisuksiinsa huljauttanut.

Pullo kolahti taas pystyyn ja viimeisiä pisaroitaan huuliltaan nuoleskellen isomahamies päätti pitää pienen tauon. Se ei joisi itseään aivan tolkuttomaksi tässä seurassa, ja antaisi Zephyrin olla se, joka olisi ensin kunnon tuiskeessa. Mutta kas, toinenhan alkoi vallan kysellä. Ister katseli tuota hieman epäillen. Ketä loppujen lopuksi kiinnostivat tuollaiset seikat? Ja mitä tuohonkin pitäisi vastata? Mitään ylimääräistä uros ei lähtisi itsestään latelemaan tuollaiselle lähestulkoon vieraalle eläimelle, mutta selkeisiin kysymyksiin se voisi vastailla, mikäli ne eivät tuntuisi liian tunkeilevilta. Samalla se tosin odottaisi, että toinen kertoisi itsestäänkin, mutta kyselemään Ister tuskin ryhtyisi. Se ei ollut sitä tyyppiä.
”Siitä asti ku tähän nimitettii.”
Uros vastasi vallan ympäripyöreästi. Ei se sen tarkemmin olisi oikeastaan osannut edes sanoa, kun ei se muistanut. Olihan siitä jo aikaa, mutta kuinka kauan? Ei mitään hajua. Mutta tietämättömyyttäänhän se ei tuolle paljastaisi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 27, 2008, 17:30

Siinä Ister oli toki oikeassa, että Zephyrin jaloissa killuvat veitset olivat toisinaan hivenen epäkäytännölliset. Jos oikein pahasti sattui, saattoivat erityisesti juostessa nirhaista mokomat haavojakin jalkoihin. Mutta menivät aseista saatavat edut kuitenkin pienen vaivan edelle, saihan noilla metsästettyä ilman suurempaa vaivaa ja auttoivat näppärästi itsepuolustuksessakin. Eivätkä taatusti olleet yhtä rumia, kuin toisen mukanaan roikottama puukeihäs, tikarintyngästä nyt puhumattakaan. Arvosti Zep toki helppoa elämää ja vaivattomuutta, mutta kyllä ulkonäkö meni senkin edelle. Toisin kuin ilmeisesti eräällä pallomahalla.

Jälleen koki susi pientä huvittuneisuutta vilkuillessaan sivusilmällä Isterin alkoholin latkimista, kun hukka itse oli jo laskenut pullonsa tassujensa vierelle. Ihme hyyppä oli toinen siis tälläkin saralla. Mitä sitä nyt turhia tissuttelemaan, kun juomaan kerran oltiin tultu? Ihan vapaaehtoisesti oli puolisusi vieläpä seuraan liittynyt, joten harmaaturkki ei kerta kaikkiaan jaksanut ymmärtää moista käytöstä. Piilikö karskin ulkokuoren alla sittenkin vain siideriä hörppivä neiti? Kuin mallia näyttääkseen nappasi susi oman pullonsa taas hampaisiinsa, napaten hörpyn pari kurkkuunsa ja laskien putelin taas lattialle. Mukavasti lämmitti neste sisuksissa, vaikkei hyvältä maistunutkaan. Kunpa olisi vielä ollut hiukan nätimpää seuraa, niin yö olisi ollut täydellinen.

Vastauksensa myötä sai Ister vieläkin lisättyä omaa huvittavuuttaan Zephyrin hyötyhakuisessa mielessä. Jos kerran toisesta ei muuta iloa olisi, voisi tuolle ainakin nauraa. Kovin juttelunhaluiseltakaan kun ei ruskeaselkäinen uros vaikuttanut.
"Ihan tosi? En olisi arvannut.", heitti harmaaturkki yllättynyttä teeskennellen ja lyhyesti naurahtaen, naama ilkikurisessa virneessä pysytellen. Hukka itse ei ollut koskaan nähnyt aiheelliseksi peitellä tietoja itsestään, ellei siihen ollut mitään järjellistä syytä. Hehän olivat kuitenkin samaa laumaa ja kaikkea, mutta voitaisiin tässä toki kettuilemaankin ruveta, jos toinen sitä tahtoisi.
"Itse en ole kovin kauaa saarella asunut, mutta ihan viihtyisältä paikalta vaikuttaa. Osa populastakin on varsin mukavaa.", rupatteli uros mustakärkisiä korviaan heilauttaen. Toivottavasti toinen hiukan hellittäisi kielenkantimiaan muutaman ryypyn myötä, sillä tuollaisen takia ei Zephyr kyllä ryhtyisi yksikseen puhelemaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 27, 2008, 18:17

Kun pullosta oli luirutettu ensimmäiset lirut, piti sitä kallistaa enemmän. Ister kallisti pulloaan, ja samalla sieltä norui aiempaa enemmän juomaa. Uros sai nuolla pulloaan ihan urakalla, ettei kallisarvoista nestettä olisi valunut lattialle. Se olisi ollut haaskausta pahimmillaan, ja sellaista Ister ei suvainnut. Nyt, kun makuaisti oli jo tottunut juoman makuun, ei se enää poltellut kielelläkään niin kovasti. Niin sitä turtui kaikkeen.
Zephyr kuitenkin kulautteli omaa juomaansa kuin mikäkin. Tuota menoa nousisi päähän varsin vikkelästi, sen Ister pani tyytyväisenä merkille. Noin pieni kaveri ja tuollainen vauhti. Vähemmästäkin menisi sekaisin.

”Ai et? No sie taijjat sitten olla harvinaisen tyhmä tapaus.”
Alkoivat pikkuhiljaa ärsyttää nuo naljailevat kommentit. Itsepä oli kaveri kysymyksensä kysynyt. Ei ollut Isterin ongelma, jos sitä ei kiinnostanut vastailla moiseen.
Zephyr oli itse sen tänne seurakseen pyydellyt, eikä uroksella ollut aikomustakaan lähteä kesken kaiken pois. Voisihan sitä piristää itseään jollain hieman kiukkuisemmallakin keskustelulla alkoholipullon äärellä. Onnistuisi niinkin.

Sittenpä paljastui susitoveri uudeksi asukkaaksi. No ihmekös tuo. Tuollainen urpo. Harmi, että oli päässyt Ederaan liittymään.
”Mukava paikkaha tää on.”
Pääosin tummaturkkinen uros myönteli hieman nyökäyttäen, pulloaan taas enemmän kallistellen. Nyt se antoi nesteen valua vapaammin suuhunsa. Kovin siististi Ister ei sitä osannut tehdä, ja turhan isona annoksena tullut litku valui sen leukaa pitkin leveälle rinnalle. No, onneksi suurin osa aineesta pysyi suussa ja päätyi nieluun.
”Osa populasta ossaa olla myös varsin epämukavaaki.”
Se hymyili kuivasti vain toisella suupielellään. Epämukavasta porukasta Isterillä olikin kokemusta. Se oli tapellut monta kertaa ja saanut jos jonkinmoisia vammoja. Lisäksi oli niitä tappeluita, joissa oli säästytty näiltä näkyvämmiltä vammaisuuksilta. Silloin oli lähinnä karjuttu erilaisia herjoja ja viskottu pitkin tannerta. Ister tappeli varmaankin eniten puolikuulaisten kanssa, ja etenkin Rubuksella ja sillä tuntuivat napit olevan vastakkain jatkuvasti. Yleensä kävikin niin, että Rubus pääsi voitolla ja Ister onnistui jollain keinolla luikahtamaan pakoon haavojansa nuolemaan. Viimeksi tosin oli vastustajakin ottanut osumaa, kun Ister oli kerrankin päässyt tosissaan käyttelemään keihästäänkin. Sillä aseella sai pahaa jälkeä aikaan jos halusi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 27, 2008, 20:27

Tyhmäksi haukkuminen sai jonkin hieman kuohahtamaan itsetyytyväisen elikon sisuksissa, vaikkei moinen ulospäin näkynytkään. Tusinan verran ilkeitä ja varsin naseviakin solvauksia tulvi Zephyrin mieleen ja uroksella oli kova työ pidätellä niitä sisällään. Hän ei kuitenkaan ollut aivan vielä valmis pilaamaan koko iltaa, muttei susi kyllä hiljaakaan moista kielenkäyttöä suostunut nielemään.
"No sittenhän sovin seuraan oikein mainiosti.", luritteli harmaaturkki tyynesti, muhkeaa harjastaan heilauttaen. Oi kun olisi ollut mukavaa mainita jotakin toisen ihrakerrostumiin liittyen, mutta kuten sanottua, tahtoi susi vielä antaa mustalle möltille mahdollisuuden näyttää paremmat puolensa.

Isterin edelleen lipitellessä juomaansa pyöritteli susi varoen omaa pulloaan tassullaan, tutkien kuinka paljon nestettä oli vielä jäljellä. Yllättävänkin paljon, nesteen pinta ei keikkunut edes puolen välin tuntumassa. Pienellä elikolla oli myös pieni suu, eikä litkua ollut huljahtanut kurkkuun kovin paljoa kerrallaan. Hyvä niin, tuumasi Zep toivoen pysyttelevänsä humaltilansa kanssa suurin piirtein tasoissa valkopään kanssa. Vielä ei juoma ollut tuonut muassaan kuin lämpimän tunteen vatsanpohjassa, mutta eiköhän pääkin alkaisi kohta miellyttävästi turtua.
"Hmm, onnekseni en ole vielä kovin kurjaa sakkia tapaillut.", vastaili uros vilkaisten juomansa seasta mumissutta Isteriä. Oikeastaan ei susi ollut tavannut vielä juuri ketään, varsin merkityksettömiä tyyppejä. Tai no, olihan pomomies Roi toki tärkeä heppuli, muttei sillä tavalla. Kauniit nartut olisivat olleet paljon tärkeämpiä, ja mukavampiakin.

Vaihtaen asentoaan hiukan paremmaksi koppasi Zephyr pullonsa taas hampaisiinsa, nielaisten pienen kulauksen punaista nestettä. Enää tuo ei edes maistunut niin kovin pahalta, kun makuaisti oli jo luovuttanut eikä enää varoitellut omituisesta liemestä. Jälleen laski hukka putelin jalkoihinsa, lopuksi vielä tuon suuaukon puhtaaksi nuolaisten. Jollakin tavalla neste oli ihan hyvääkin, kun asiaa nyt ajatteli. Erikoista, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta ihan maukasta. Ei tätä kyllä veden asemesta joisi, mutta näin joskus lisukkeena.
Pikku hiljaa tylsistyen käänsi hukka katseensa taas Isteriin. Mistähän tuollaisten kanssa oikein voisi jutella? Ei sinikasvo useinkaan nähnyt aiheelliseksi vääntää juttua tuommoisten körmyjen kanssa, naaraille lepertely sujui häneltä paljon paremmin. Niinpä susi päätti olla sanomatta mitään ja käänsi vihreät silmänsä tutkimaan kellarin pimeyksiä. Ehkä oli sittenkin ollut huono idea pyytää ventovieras vahtimies ryyppyseuraksi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 28, 2008, 22:29

”Haa haa haa.”
Isterpäs oli vallan huvittunut juttutoverinsa huumorintajusta.
”Siepäs oot hauska. Osaat sie muitakin yhtä loistavia vitsejä?”
Melko kuivakka äänensävy kertoi, ettei puolikasvo oikeastaan kaivannut moisia. Se olisi voinut tietenkin mainita jotain keihäästä ja varrastamisesta, mutta päätti vielä lykätä asiaa. Eihän Zephyr sitä vielä ollut oikeastaan mitenkään erityisesti loukannut, oli nimittäin pahempiakin herjoja kuultu etenkin eräiden puolikuumerkillä varustettujen elikoiden taholta.

Alkoipas tympiä tämä tällainen hiljainen lipittely. Tällä kertaa uros kohotti pulloa ilmaan ihan kunnolla, pidellen siitä hampaillaan lujasti kiinni. Väkevää nestettä norui sen kurkkuun ja osa jälleen kerran myös rinnuksille. Mitenkään siististi Ister ei ollut koskaan osannut ruokailla, saati sitten juoda näinkin vaikeasti nautittavia juomia. Samalla saisi inhottavat Puolikuihin liittyvät ajatukset huuhdottua pääkopastaankin. Pakkoko niidenkin oli aivoihin tunkea näin vapaalla? Okei silloin, kun otettiin yhteen, mutta ei muuten.
Pullo kolahti kovaäänisesti lattiaan ja sen sisältö velloi lasiseiniensä rajaamana hurjassa myrskyssä. Onneksi puteli oli jo tyhjentynyt, niin ei yli läikkynyt.

”Ehit sie vielä niitäki tapailla.”
Ister lupaili varsin auliisti. Tälle saarelle mahtui monenmoista tyyppiä, ja varmasti jokainen löytäisi jotain, mistä pitäisi.
”Vaan kerrohan, mitä porukkaa sie tähän mennessä oot tavannu?”
Keltainen silmä tuijotti harjaelikkoa varsin tiiviisti lasipullon takaa. Jotain keskusteluhan tässä voisi saada aikaiseksi, kun alkoholi ei vielä sumentanut järkeä ja sitä saattoi viisaitakin jutella. Sitten, kun tämä tosiaan alkaisi nousta päähän, voisi vaikka laulaa ja tanssia. Paitsi että Ister ei edes humalassa laulanut saati sitten tanssinut. Ehkei se olisi ollut kovin kivaan kuunneltavaakaan. Olisi varmaan mies hyvin pian rymähtänyt nurin ja sammunut siihen paikkaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 28, 2008, 23:34

Muutaman tuhahtavan naurahduksen Zephyrkin laski ilmoille Isterin hyväksyessä hänen herjansa sen suurempia nurisematta. Toinen olisi ihan hyvin voinut aloittaa kunnon sanaharkan asiasta, mutta ilmeisesti oli päättänyt suden tavoin antaa tilanteelle vielä mahdollisuuden kehittyä. Muutenkin urokset olivat jollakin tavalla hiukan samanhenkisiä tyyppejä, ja ehkä juuri siksi juttu kävikin varsin nihkeästi. Usein varsinkin itsekkäämmän puoleiset tyypit kun eivät pidä toisen samanlaisen olosta samassa tilassa itsensä kanssa.
"Joudun valitettavasti tuottamaan sinulle pettymyksen. Kapakkajutut eivät ole oikein alaani.", vastasi hukka pahoittelevaan sävyyn pulloaan tassuissaan pyöritellen. Ei hän tahtonut jatkaa turhaa mahtailukinastelua pallomahan kanssa. Toisaalta toisten irviminen oli joskus ihan viihdyttävääkin, mutta ei harmaa sentään niin tyhmä ollut, että haastaisi pienessä kellarissa riitaa itseään kaksin verroin suuremman uroksen kanssa. Huonostihan siinä voisi käydä.

Isterin kohottaessa pullonsa lopultakin kohti taivaita teki Zep samoin. Mustakärkiset korvat hipaisivat niskaa ja silmät painuivat hetkeksi viirulle hiukan liian suuren annoksen lurahtaessa kurkkuun. Kolauttaessaan punertavan putelinsa takaisin kivilaatalle joutui hukka yskäisemään muutaman kerran tasoittaakseen kurkkunsa poltetta. Huh, ei sopinut käydä varomattomaksi tämän aineen kanssa. Vinosti itselleen hymyillen huiskautti uros harjastaan pois silmiltään, tuhahtaen lähes huvittuneesti. Kuka olikaan mahtanut alun perin tällaista juomaa keksiä valmistaa? Saati oliko sen tarkoituskin poltella kurkkua ja jos oli, niin miksi? Pian hukka kuitenkin pyyhkäisi moiset mietteet pois ajatuksistaan, ei nyt ollut oikea aika miettiä joutavuuksia. Tai ehkä olikin, muttei mitään näin tylsää.

"No sitä en voi sanoa innolla odottavani, mutta aika näyttää.", totesi Zephyr lapojaan kohauttaen saaren ikävämpiin asukkaisiin viitaten. Kaipa sitä kurjempaa sakkia riitti sitten joka maailmankolkassa, vaikka minne olisi mennyt.
Puolisusi kuitenkin kyseli harmaaturkin muista tuttavuuksista, jolloin hukka mutristi suutaan mietteliäästi.
"Tjaa-a... No alfan tietysti, sekä sen penikkalauman. Ihan fiksun oloinen muuten tämä pomomies, vaikka ottaakin kaiken vähän turhan vakavasti. Tarvitsisi sekin kyllä ryypyn aina silloin tällöin, niin voisi miehellä suu vaikka vahingossa vääntyä hymyyn.", naureskeli susi häntäänsä heilauttaen. Roi oli tosiaan hukan mielestä kovin ryppyotsainen, vaikkei ollut juurikaan harmaaturkkia vanhempi. Ei tuon ikäisenä kellään kuuluisi olla kakaralaumaa sun muuta huolehdittavana. Milloinkas se villi nuoruus sitten elettäisiin, ellei nuorena?
"Muihin laumalaisiin en ole oikein vielä päässyt tutustumaan, kunhan tuossa pihalla nähnyt. Sitten oli se yksi carmislais-neito--" Suden lause katkesi kesken kaiken, kun tuo yhtäkkiä muisti, mistä Isterin säkää koristava kuvio oli tuttu. Zephyrin korvat nousivat terästäytyneesti höröön, kun vihreät silmät hetken tuijottivat valkeaa kuviota puolisuden turkissa. Aivot loksauttelivat palapelinpalasia paikoilleen ja kun kuva alkoi selkeytyä, kaartuivat siniset huulet yllättyneeseen virneeseen.
"Karmiini. Nimi lienee tuttu?", kysäisi hukka katsoen nyt valkonaaman silmiin. Tai oikeastaan vain toiseen, toinen kun taisi olla jonkinlainen lasipallo. Olipas tämäkin nyt melkoinen sattuma. Oliko valkovatsa juuri löytänyt nätin punapehkon kadonneen isipapan?

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 29, 2008, 0:16

”Harmi.”
Ederalaisuros totesi liioitellun surkuttelevalla äänellä.
”Vai pitäiskö sanoo, et suorastaan sääli? Mie oisin niiiiin mielelläni kuullut lisää siun vitsejäs. Olivat niiiiin mainioita.”
Ister soi Zephyrille leveän, varsin väkinäisen hymyn rumalta pärstältään. Kauniit hampaat sillä ainakin oli, bling bling. Kelpaisi hammastahnamainokseen vaikka. Voisi tutkia, miten hammastahna vaikuttaisi koiraeläimen likaiseen purukalustoon.

Ister hymähti toisen sanoille Roista. No joo, olihan se asia noinkin. Zephyr ei ollutkaan saanut kunniaa tuntea Ederan entistä alfaa. Ister itse oli pitänyt Kheironista huomattavasti enemmän kuin tämän siniharjaisesta seuraajasta.
”No se nyt onki niin nulikka viel. Ja eihän tuo oo ees kauaa tossa virassa ollu. Varmaan tuli muutenki vähän yllättäen tollanen, kun Kheironhan ei ollu ees pahasti vanha tai mitää. Mutta jaa, minkäs teet. Kyllähän tuo Roiki näyttää kuitenki jotai osaavan. Samapa tuo.”
Uros kohautti olkiaan. Ei se ollut koskaan juurikaan kiinnostunut lauman johdosta, kunhan vain itse sai omat etunsa tähänkin remmiin kuulumisesta. Etuihinhan kuuluivat muun muassa oleskelulupa kartanolla ja nämä juomat. Kyllä kelpasi!

Onneksipa ei ollut Isterillä juomaa nielussa, tai olisi varmasti mennyt väärään kurkkuun, kun Zephyr alkoi puhua Karmiinista. Neitona. Ei hitto, Karmiinihan alkoi tosiaan olla sen ikäinen, että varmasti kaikki nuoret urokset roikkuisivat siinä kiinni! Roikkuisi Ister itsekin, ellei sattuisi olemaan varsin läheistä sukua naaraalle. Ja mikäli Karmiini ryhtyisi johonkin yhtä vastuuttomaan kuin Ister Redseligin kanssa, siitä voisi seurata kauheita! Se punafledainen pikkunakki ei saisi päästä jatkamaan tätä sukua. Ainakaan tuo otuksen kanssa.
Ihramahaisen uroksen korvat painuivat luimuun ja se paljasti koko kellertävän hammasrivistönsä varsin varoittavasti susihukkaselle.
”Sie pijä käpäläs erossa siitä nartusta!”
Ister ärähti. Ja kaikki muutkin urokset saisivat pysyä kaukana Karmiinista. Puolikasvostahan ei mitään isoisää koskaan tulisi. Tai kenties se oli jopa hieman mustasukkainen pennustaan? Olihan tuo kuitenkin ollut ihan jees-tuttavuus.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 29, 2008, 1:00

"Arvelinkin, että olisit huumorimiehiä.", jatkoi Zephyr vielä ärsyttävän pirteällä äänellään, suoden hänkin oikein mairean hammashymyn Isterille. Hänen hampaansa sentään olivat vielä mukavan "tuoreet", eivätkä olleet iän myötä päässeet kellastumaan kunnon bakteerikeskuksiksi. Valitettavasti tassujen rakenne ei kuitenkaan juuri soveltunut hammasharjan pitelyyn, joten vaikka sellainen olisikin ollut saatavilla, taisivat hampaat olla kohtaloonsa määrätyt. Kurjaa oli elämä.

Puheen siirtyessä lauman alfaan tunsi Zep tulleensa itsekin jotenkin loukatuksi, kun puolikasvoinen nimitti hänen ikätoveriaan nulikaksi. Hän itse ainakaan ei ollut nulikka yhtään millään tasolla, ei sitten pienimmässäkään määrin! Nuori, vetreä ja hurmaava, sitä ehkä, mutta nulikka oli aivan liian halventava ilmaus kunnioitettavasta kolmen vuoden elämänkokemuksesta. Pitäisi punkerovanhus vain suutaan soukemmalla.
"Tokihan tuo ihan hyvin pärjää. Nuorissa aivoissa ajatus juoksee eikä tarvitse portaita kavutessakaan nivelrikkoa pelätä.", tokaisi hukka antaen vain pienen määrän happamuutta valua ääneensä, ilmeen pysytellessä tyynen rentona. Edellisestä johtajasta hän ei tiennyt paljoakaan, samoin kun ei tämän kuolemastakaan, kuullut vain satunnaisia sanasia sivulauseissa. Oikeastaan oli hyvä, että Zephyr oli saapunut saarelle vasta nyt, sillä hän ei olisi ikimaailmassa huolinut jotakin kapista rakkia johtajakseen. Sekin oli jo tarpeeksi paha asia, että Ederassa oli koiria, yksi jopa upseerina. Jos harmaaturkilta oltaisiin kysytty, mokomat ihmisten lellikit olisivat saaneet painua sinne missä pippuri kasvaa. Ja Ederan mailla ei tasan kasvanut pippuria.

Nähdessään jälleen Isterin hampaiston nenänsä edessä kohosivat suden kulmat kysyvästi koholle. Oho oho, nytpäs oli arkaan kohtaan taidettu osua. Eivät tainneet suden arvailut sukulaisuudesta ihan tuulesta temmattuja olla, kun Ister noin voimakkaasti reagoi, karjui haisevalla hengityksellään päin naamaa ja kaikkea. Vinosti hymyillen huitaisi Zephyr etujalallaan vähättelevästi ilmaa, kehottaen toista pysymään nahoissaan.
"No älä nyt hiilly, voi tulla vaikka hiki." Ah kuinka hän olikaan taas nokkela, tuumasi itseään täynnä oleva elikko, ennen kuin harjaansa heilauttaen jatkoi.
"Aikuisiahan tässä ollaan itse kukin ja tuskin sitäkään neitiä on haikara tuonut.", luritteli susi velmu ilme kasvoillaan. Mistäs sitä tietäisi mitä hän oli jo ehtinyt neitokaisen kanssa puuhailla, kjeh kjeh. Valitettavasti Karmiini tosin oli onnistunut luikkimaan paikalta, ennen kuin mitään oli ehtinyt tapahtua, mutta sitähän ei Isterin tarvinnut tietää.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 29, 2008, 1:16

”No sen nyt ei tarttis kiivetä ees portaita, jos se ei haluis. Komentas vaa niit upseereitaan.”
Koirasusi tuhahti. Se itse olisi vallan mainiosti voinut ottaa alfan aseman siinä mielessä, että olisi voinut vain makoilla valtaistuimellaan ja komennella laumalaisiaan kanniskelemaan ruokaa kuonon eteen. Ja tokihan sillä olisi ollut kaunis joukko naaraita ympärillään, ja silloin tällöin lasisilmäinen olisi ottanut pari mukaansa ja viettänyt noiden kanssa aivan privaatin illan. No, lauman johtajuuteen kuului kuitenkin hurjan paljon kaikkea sellaista, mikä Isteristä olisi ollut aivan liian työlästä, joten mieluusti se pysyi ihan normivartijana. Ja riittihän niitä naaraita kyllä nytkin, ja oli se kerran saanut viettää viikon verran aikaa vain sängyllä loikoen ja Yelenha, tuo kaunis kermaharjainen naispalvelija, oli roudannut sapuskaa. Se oli kuitenkin pidemmän päälle käynyt pitkäveteiseksi. Oli se kuitenkin kivaa olla vapaa menemään melkein miten halusi.

Susihan kävi röyhkeäksi!
Keltainen silmä kiersi pikaisesti lattian lävitse. Missä se keihäs oli? Sillä olisi niin mainiota sohaista varoitukseksi toisen uroksen suuntaan. Asetta ei kuitenkaan näkynyt mailla ei halmeilla, ja sitten Ister muistikin, että oli jättänyt sen odottelemaan seinän vierelle. No perhana. Ei ikinä ollut mitään tarpeellista käpälien ulottuvilla.
Siispä täytyisi tyytyä murisemaan varoitukseksi. Toimisihan sekin toki.

Ister, joka aina kiihtyessään alkoi hengittää hitusen raskaammin kuin normaalisti, aivan kuin hengästyisi tunnekuohahduksistaan, mulkoili Zephyriä kuono kurtussa.
”No miten aikuisia hyvänsä, mut siitä sie pysyt kaukana. Muhinoi vaikka joka helvetin nartun kanssa tällä saarella, mut Karmiinin sie jätät rauhaan.”
Joo, ja Yelenhan, Noroarin, Redseligin, Ileyan ja monet muut Isterin suosikkinaaraat. Tuskin se antaisi Zephyrin koskea yhteenkään edes jollain tavalla miellyttävän oloiseen naaraaseen varpaallaankaan, mikäli vain estää voisi. Sen yhden punaisen, lyhytturkkisen ja omituisesti mongertavan junttinartun tuo kyllä voisi saada. Ja Melanyn, joskin tämä oli jo kuollut. Ah joo, ja Afuelia johtava lumipallokin olisi vapaata riistaa. Laatunaisia tarjolla siis.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 29, 2008, 23:54

"On se johtajana oleminen kätevää.", lausahti Zephyr vielä toiselle. Sanojen jälkeen tuo nappasi pullonsa taas hampaiden väliin, hörpäten jälleen kunnon kulauksen. Piti huuhtoa johtohommien ajattelu pois mielestä, susi ei todellakaan tahtonut juuri nyt muistella entisen laumansa epäonnisia vaiheita. Oikeastaan hän olisi voinut unohtaa ne mielellään ihan pysyväisestikin, mutta se ei tainnut olla kovin mahdollista. Tai mistäs sitä tietää, jos tätä ainetta joisi oiiikein paljon, niin ehkä sitten..? Päättämättä kuitenkaan kokeilla asiaa tiputti hukka putelinsa lattialle, johon se varsin epävakaan näköisesti kolahtikin. Ärsyyntyneenä mieleensä puikkelehtineista ajatuksista tökkäisi harmaaturkki keikkuvaa pulloa käpälällään, mikä riitti kaatamaan astian kyljelleen. Ivallisesti uros hymyili esineelle, jonka sisuksista pari viimeistä alkoholitippaa lorahti kivilaattoja sotkemaan. Siitäs sait, typerä pullo. Heti tuntui paljon paremmalta, kun oli saanut suistaa jotakin raiteiltaan, olkoonkin tuo vain mieletön esine.

Huomatessaan Isterin ärtyvän entistä enemmän, kohosi pirullinen virne yhä maireammaksi hukan huulilla. Viinipullollinen oli pehmittänyt aivoja jo sen verran, että körilään ärsyttäminen alkoi kuulostaa ihan fiksulta ajankululta. Ei toisesta juuri muutakaan hupia tainnut irrota, keskustelukin oli kovin tylsää, kun ei sillä ollut mitään päämäärää. Narttujen kanssa Zep saattoi jutustella tovin jos toisenkin, mutta motiivi moiseen oli niin helppo pitää kirkkaana mielessä. Tuosta pallon muotoon jämähtäneestä puoliverisestä susi taas ei keksinyt mitään, mitä hän olisi voinut haluta. Ystävyyttä? Joo just.
"Olet sinäkin aikamoinen. Onko sinulla mitään ideaa, mitä se punapehko itse mahtaa haluta? Epäilen vahvasti, että ei.", jutusteli susi toiselle tyynen kuuloisasti. Samalla tuo kuitenkin valmistautui nousemaan ylös paikaltaan, mikäli toinen päättäisi järjestää hänelle äkkilähdön. Siitä tulisikin hauska hippaleikki.

"Sitä paitsi." Asentoaan hiukan vaihtaen heilautti hukka otsaharjastaan, vihreillä silmillään ovelasti kirjavaa ihrakasaa vilkuillen.
"Täytyyhän silläkin olla elämässään edes yksi uros, joka pitää siitä huolta." Ilkeästi heilutteli susi sanan säilää, niin että ilmassa viuhui. Jos vähän kuvittelemme. Mitä tarkkaavainen harmaaturkki nyt oli Karmiinin puheista osannut päätellä, ei oikea isä juuri ollut hänen elämäänsä rikastuttanut. Ihmekös tuo, kun vain vieraiden seurassa ryyppäsi kartanolla. Hyh mikä isäukko. Ihme että oli niin nätin neidon saanut maailmaan pukattua.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 30, 2008, 0:13

Nyt Ister suuttui oikeasti. Miten tuo surkea karvakasa saattoi puhua Karmiinista noin? Ja samalla arvostella Isteriä itseään! Urosta kuvotti ajatus pennustaan ja tuosta rumasta, harmaasävyisestä sudesta läheisemmässä kontaktissa, sitä kuvotti jo se, että tuo elikko tiesi koko punaharjan olemassaolosta.
”Kuono umpeen, sintti!”
Puolikasvo ärjäisi ja nousi seisomaan suoristautuen koko korkeuteensa. Varsin kunnioitettavan kokoinenhan Ister olikin, muttei mitenkään ketterä tai nopea. Siinä tohinassa kaatui myös uroksen pullo nurin ja norutti sisältönsä peitteelle.

”Minuu ei kiinnosta, mitä se nulikka elämältään haluu. Mutta minuu kiinnostaa se, mitä mie ite haluun.”
Keltasilmäinen uros joutui tekemään töitä saadakseen äänensä pysymään edes jokseenkin tasaisena ja rauhallisena. Oikeastaan sen teki mieli viskata koko Zephyr seinään ja varrastaa tämä keihäällään. Keihäs kuitenkin oli kaukana, joten juttua ei saisi hoidettua näppärästi loppuun.
”Ja mie haluun, ettet sie tai kukaan muukaan koske siihen. Jos mie saan kuulla siun ees jutelleen sille nartulle, niin sie oot vainaa, tajuutsie?”
Siitäpä taitaisikin tulla isäpapalle iso homma, kun pitäisi vahtia, ettei yksikään lisääntymiskelpoinen uros edes juttelisi Karmiinin kanssa. Tyttö pitäisi varmaan köyttää jalkaan kiinni tai jotain, niin ei pääsisi ainakaan pois näkökentästä.

Voi poika kuule, kun et kaikkea tiennyt. Oli turha alkaa arvostella Isteriä isänsä, kun se ei koko pennusta ollut aikoinaan tiennyt. Tosin ehkä se oli parempi. Mikäli uros olisi löytänyt äpäräpentunsa aivan pikkunakkina, olisi se varmasti surmannut mokoman saman tien. Sillähän ei mitään jälkikasvua olisi.
”Nyt sie oot väärässä.”
Lihava uros murahti päätään kohottaen.
”Sillä nimittäin on uros, joka pitää siitä huolta. Se ei tartte sinuu.”
Graphite nääs. Karmiini oli itse kertonut kasvattajistaan putouksella. Oli oikein alfan ja upseerin huostaan päässyt.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 30, 2008, 0:45

Isterin kömpiessä seisovilleen pomppasi Zephyrkin salamana jaloilleen, tilanteeseen kun oli jo valmistautunutkin. Virne ei kuitenkaan kadonnut sinisävyisiltä huulilta mihinkään, eikä hukka muutenkaan osoittanut mitään terveen pelon merkkejä lihamöltin hänelle ärjyessä. Kummasti valoi rohkeuttakin tämä alkomahooli. Sen sijaan vihreät silmät vilkaisivat kastunutta peitettä, jolla puolisusi tönötti.
"No voi, nyt sotkit kuule nätin peittosikin.", voivotteli uros häntäänsä uhmakkaasti pystympään nostaen. Toisin kuin ihrakasasta, harmaaturkista löytyisi ketteryyttä ja nopeuttakin ihan tarpeeksi, vaikka pienoinen humaltila terävimmän terän vikkelyydeltä taittaisikin. Pitäisi vain pitää huolta, ettei örisevä olento pääsisi kosketusetäisyydelle, niin kaikki olisi oikein mukavasti.

Isterin vuodattaessa sääntöjään kuuluville seistä tönötti susihukka lähes tylsistyneen näköisenä paikoillaan, kuin ei olisi edes noteerannut koko mölötystä. Nostipa tuo etutassunsakin ilmaan ja oikein keskittyneen näköisenä ihaili mustia kynsiään. Pulputa pulputa papupata, kyllä täällä syöjiä riittää. Jahka puheet kuitenkin stoppasivat piti uros näennäisen mietintätauon, oikein kulmiaankin kurtisti, kunnes avasi sanaisan arkkunsa.
"Ensinnäkin, minä juttelen juuri kenelle lystään, etkä sinä todennäköisesti tahdo viettää loppuelämääsi minun seurassani, tekemisiäni tarkkaillen. Eli et juuri voi estää minua, jos päätän tahtoa hiukan jutustella tyttäresi kanssa." Virnistäen puhisevalle lihavuorelle piti hukka taas lyhyen tauon, häntäänsä huolettomasti heilutellen.

"Toisekseen, vaikken olisikaan neiti punatukan suuresti tarvitsema uros, niin et tasan ole sinäkään." Hah, ei harmaaturkki ihan niin pihalla ollut kuin toinen taisi kuvitella. Kyllä tuo Graphiten tunsi nimeltä ja suurin piirtein ulkonäöltäkin, ja osasi kyllä yhdistellä tuon Karmiinin puheisiin. Vaan mitähän mahtaisi itse Karmiinikin tuumata jos kuulisi, kuinka eriparinen kaksikko hänestä tappeli? Tai ei Zep oikeastaan punatukasta tapellut, kunhan käytti tätä ärsyttääkseen isipappaa. Melkein olisi huvittanut pamauttaa neiti paksuksi ihan vain ihrakasan mielenrauhaa häiritäkseen. Olipas hukka nyt paha olento, kun moisia mietti.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 30, 2008, 1:02

Ister paljasti taas kertaalleen hampaansa ja murisi varoittavasti. Sen beigensävyiset niskakarvat nousivat pystyyn paksussa niskassa jossain sen rujon pään takana. Helvetit se peitostaan välitti, sillä oli jotain muuta huolehdittavana. Nimittäin yksi surkeat tuholainen nimeltä Zephyr. Susikin loikkasi pystyyn, ei näköjään uskaltanut paikoillaan enää maata, kun oli sekin mahdollisuus, että suurempi uros kävisi päälle. Hah!

Uros otti askeleen verran lähemmäs nuorempaansa. Se naurahti varsin ontosti tuon sanoille.
"Entäs jos siun pikku elämäs loppus nyt saman tien?"
Se ärähti varsin haastavasti.
"Siinäpä sitten jutustelet."
Isteriä ärsytti tavattomasti toisen huolettoman oloinen asenne. Jossain pääkoppansa sisällä se kuitenkin tajusi, että tuo varmasti käyttäytyi noin ihan tahallaan. Sen verran paljon oli puolikasvo kuitenkin nujakoinut ja riidellyt, että tiesi kyllä, miten tyypit menettelivät tällaisissa tilanteissa. Oli koettu ennenkin.

"Kuvitteletsie tosissas, et mie haluisin olla?"
Puolikasvoinen tuhahti. Hieman kuolaa valui sen suupielestä sitkeänä vanana. Sen siitä sai, kun alkoi äristä.
"Kuvitteletsie, et mie siitä välitän? Haluisin olla joku helvetin huoltaja?"
Varmasti oli alkoholillakin osansa tähän puheluun. Ister oli alkanut hyväksyä pennun, pitikin tästä, muttei tosiaankaan antaisi tuon roskan kuvitella, että se oikeasti välittäisi jostain muustakin kuin itsestään. Varsinkaan jostain surkeasta äpäräpenikasta. Tai no surkeasta ja surkeasta. Kivasta lapsosesta. Hyi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 30, 2008, 1:32

Toisen murinalla ei ollut mitään näennäistä vaikutusta hukkaan, eikä kyllä oikeastaan sisäistäkään. Vähäinenkin itsesuojeluvaisto tuntui olevan tipotiessään, kunnes Ister astahti lähemmäs harmaaturkkia. Liike herätteli jotakin jo nukkumassa ollutta, ja keveästi Zephyr loikkasi samaten askeleen takavasemmalle varmistaen, ettei joutuisi peruuttamalla sentään nurkkaaa vasten. Kosketusetäisyyden ulkopuolella, muistutteli susi sanoja mielessään hyräillen.
"Noo, siinä tapauksessa pulmasi poistuisi kertaheitolla, mutta eipä näytä juuri nyt olevan vaaraa moisesta. Katsos sinun pitäisi saada minut ensin kiinni, mikä taitaa olla suorastaan fysiologinen mahdottomuus. Massalla ei kiihdytetä, ystävä hyvä.", suolsi susi sanasia suustaan, vaivihkaa toisen sijaintia ja liikkeitä tarkkaillen. Onneksi niin paljoa juomaa ei oltu ehditty kulautella, että olisi näyttävä puhe mennyt sammaltavaksi sössöksi. Se olisi ollut kovin epäkunniakasta.

Isterin kuolatessa lisää ärinää suustaan ei voinut Zephyr muuta kuin nauraa. Heleästi tuo hohotteli, kuin puoliverinen ja -kasvoinen läjä näytti räjähtävän siihen hukan naaman eteen. Se ei olisi kyllä kiva näky, mutta sitä ei nyt tarvinnut murehtia. Kuten ei mitään muutakaan.
"Nythän sinä ristiriitaisia puhut. Kovasti ensin kieltelet minua likkaasi koskemasta ja kuitenkaan et välitä paskan vertaa. Sinusta ei ota selvää, rujo rakkiseni." Nyt alettiin jo liikkua varsin vaarallisella maaperällä, tuskin raivoonsa tikahtuva vahtimies enää kauaa jaksaisi kuunnella. Se ei kuitenkaan häntäänsä heiluttelevaa mustatassua haitannut, olisi kiva nähdä tuon läkähdyttävän itsensä juoksukilvassa. Tai vaihtoehtoisesti tuohan voisi vain liueta tylsästi häntä koipien välissä paikalta, mutta siihen ei jaksanut hiprakassa oleva harmaaturkki uskoa. Olisi jo ihan liian myöhäistä perääntyä, kummankaan puolelta. Pitäisi katsoa loppuun asti, kuka tässä oli mies ja kuka hiiri.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 31, 2008, 0:14

"Mie en välitä siinä ku siitä, et se ei tuota yhtään nulikkaa tähän maailmaan."
Ister murahti selvennykseksi. Eikö tuo urpo nyt jo sitä tajunnut? Paitsi että hopsan hei, ehkei kannattaisi laukoa tällaisia juttuja ääneen. Tiedä vaikka tuo saisi päähänsä värkkäillä kakaroita Karmiinin kanssa ihan huvikseen.
No, tehty mikä tehty, ei sille enää mitään voisi. Ister-setä teurastaisi sitten ne nulikat ihan itse keihäällänsä. Saisi Herra uhreja.

Melko paljon Ister jaksoikin kuunnella toisen herjoja. Mutta jossain meni raja silläkin. Esimerkiksi ulkoisissa seikoissa, joista sai muutenkin kuulla aivan tarpeekseen ties keiltä. Tuon surkean susinahjukkeen suustahan puolikasvo ei suostuisi tuollaista puhetta kuuntelemaan. Se vähän kouluttaisi harmaata kirppukasaa, kuten oli kouluttanut Tringan raivostuttavia pentujakin. Ja Timideä. Ja kaikkia muitakin, joihin vain oli saanut mahdollisuuden hampaitaan kokeilla.
Ei se Zephyriä tappaa voisi, sääli sinänsä, sillä jos toinen olikin Roille jotenkin tärkeä. Roi kuitenkin aina Dewin kanssa suosi kaikkia susia, eikä varmasti katsottaisi hyvällä, jos vartiokaartilainen nirttaisi yhden hukkasista. Mutta kouluttaa se voisi. Näyttää, että turha oli alkaa ryppyillä tälle sedälle.

Niinpäs Ister sitten hyökkäsi. Se loikkasi kohti Zephyriä suu ammollaan, valmiina tarttumaan tämän niskaan ja paiskaamaan päin rappuja. Pullojen sekaan se ei sutta voisi heittää, menisivät vielä rikki ja kallisarvoiset alkoholit valuisivat maahan. Mutta rappuset. Sinne sopi yrittää viskailla jos siltä tuntui.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 31, 2008, 15:20

Isterin muristessa selventäviä asianhaaroja käänsi hukka päätään kallelleen, virneen pysytellessä yhä hiukan humalaisen näköisillä kasvoilla. Pullollinen punaista litkua alkoi pikku hiljaa vaikuttaa enenevässä määrin harmaaturkin mielessä, ja kaikki tuntui entistäkin hupaisammalta. Varsinkin parin penikan pyöräyttäminen Karmiinin kanssa kuulosti yhä paremmalta ajatukselta, seurauksista viis. No, onneksi punatukka ei ollut nyt paikalla, eikä todennäköisesti tulisikaan olemaan ennen alkoholin haihtumista suden elimistöstä. Seuraavana aamuna suunnitelmasta kun saattaisi kummasti alkaa löytyä kurjia aukkokohtia.
"Oi, näinkö se olikin? No, et sinä kyllä kauhean hyvä isoisä olisikaan. Voisit vahingossa vaikka istua pienet pennut littiin.", jatkoi sinimaski irvailuaan, hännän heilahdellessa rytmikkäästi ilmassa. Itse asiassa se antoikin tahtia Zephyrin mielessään laulelemille sanasille.
'Kosketuseetäisyyden ulkoopuolella, puolella, puolella...', muistutteli hukka itsekseen luritellen.

Sittenpä kirjava pallomaha hyökkäsikin, suu ammollaan kuin valmiina nielemään koko Zephyrin sisuksiinsa. Liike oli suoraviivainen ja ennalta arvattava, ketterän hukan pinkaistessa nopeasti pois alta. Suunnakseen tuo otti samaisen portaikon, johon olisi hyökkäyksen onnistuessa päätynyt lentäen. Muutaman hämäysliikkeen matkallaan tehden tuo loikki kohti kellarin oviaukkoa, saaden kuitenkin enne matkansa jatkamista silmiinsä jotakin kovin mieltäylentävää. Ihrapallon keihäs nimittäin nojasi orvon näköisenä vasten ovenpieltä, kuin käskien tulijaa tekemään aseelle jotakin. Ei noin houkuttavaa tarjousta vain voinut jättää käyttämättä, ei niin mitenkään. Nopeasti vihreät silmät vilkaisivat olan yli Isteriä, siirtyen sitten taas kohti keihästä. Pirullinen virne paljasti, ettei uroksella ollut mitään hyvää mielessään.
Päästessään lopulta kepukan ja portaikon luo iski susi takajalkansa voimalla kohti sininauhaista asetta, jolloin tuo vieri kivasti muutaman metrin päähän, kolahtaen puoliksi lähimmän viinihyllyn alle.
"Nouda rakki nouda!", huusi Zephyr jäämättä odottamaan, mitä toinen tekisi. Teostaan oikein huvittuneena nauraa räkättäen jatkoi harmaaturkki matkaansa kohti portaikon yläpäätä.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 31, 2008, 20:03

Hampaat lasahtivat yhteen Zephyrin väistäessä Isterin hyökkäyksen. Uros jarrutti liikeen pysähdyksiin onnistuen täpärästi välttämään törmäyksen vanhojen puulaatikoiden kanssa. Ister kirosi hiljaa lahkokielellä sihahdellen ja kääntyi hieman horjahdellen ja hengästyneen oloisena ympäri. Tällainen riehuminen ei ollut kovin terveellistä.

Susi olikin jo päässyt rappusille. Muristen Ister otti pari askelta lähemmäs, ennen kuin se hoksasi, mitä toinen oli tekemässä. Sen keihäs! Koirasusi pysähtyi varsin kauhistuneen näköisenä niille sijoilleen. Se muisti, millainen tilanne oli ollut viimeksi, kun joku oli saanut sininauhaisen keihään hampaisiinsa. Eikä ihan vaan joku, vaan Melany. Luppakorvainen narttu ja Ister olivat pudonneet yhdessä kalliolta alas, ja uroksen jalka oli murtunut. Melany oli varsin nopeasti kyllästynyt toimintakyvyttömän uroksen ja erään keijusiipisen parantajan seuraan ja katkaissut kiukuspäissään Isterin rakkaan keihään. Ja se oli sattunut.
Hetken aikaa puolikasvo oikeasti pelkäsi, että tuo otus katkaisisi sen keihään. Onneksi Zephyr tyytyi vain potkaisemaan keihään kauemmas. Ister seurasi aseensa kolinaa pitkin lattiaa ja otti pari askelta keihään peräänkin. Sitten Zephyrin ääni komensi sitä hakemaan, ja iso uros pysähtyi niille sijoilleen. Se vilkaisi murhaavasti sutta ja sitten keihästään. Jos se nyt lähtisi hakemaan asettaan, vaikuttaisi siltä, että se tekisi sen suden käskystä. Lisäksi toinen vielä livisti karkuun. Keihäs kuitenkin painoi vaakakupissa Zephyrin höykyttämistä enemmän ja itsekseen kiroillen Ister lähti hakemaan asettaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Jan 31, 2008, 21:57

Sydämensä kyllyydestä nauraen pomppi Zephyr rappusia vauhdilla ylös. Kerran tuo oli jopa kompastua askelmissa, jolloin hörötys hetkeksi taukosi, mutta nopeasti hukka sai tasapainonsa takaisin ja jatkoi matkaansa. Hän oli niin suunnattoman ylpeä itsestään, tunsi olevansa voittamattomampi kuin aikoihin. Tätä tunnetta hän ei ollutkaan tuntenut sitten Andriaanalle tulon, ei laumansa tuhon jälkeen. Nyt menneet eivät kuitenkaan jaksaneet muistutella olemisestaan harmaan päässä, sinne taisi mahtua vain ja ainoastaan hänen oma mahtavuutensa.
Laskiessaan mustat tassunsa taas kartanon keskikerroksen puulattialle käännähti uros piruettimaisella liikkeellä ympäri, suunnaten virnuilevat kasvonsa takaisin kohti kellarin pimentoa. Kas kummaa, Isteriä ei näkynytkään perässä juoksemassa. Hetkisen löivät suden aivot täysin tyhjää, kunnes tuo tajusi, että pallo oli todella lähtenyt hakemaan keihästään. Kuinka kukaan saattoi alentua moiseen, tuumasi harmaaturkki, ennen kuin repesi jälleen räkäiseen nauruun.
"Hahhahhaa! Et ole tosissasi! Ei ihme, että Roi jaksaa katsella tuollaista laumassaan. Sinähän tottelet kuin puudeli!", räkätti susi rappuihin, vaikkei edes nähnyt kiusansa kohdetta.

Pian nauru kuitenkin vaimeni, loppuen ennen pitkää kokonaan. Hiukan jopa säikähtäen tuli Zephyr ajatelleeksi äskeisiä sanojaan hivenen tarkemmin, muistaen Roin perheineen nukkuvan yläkerrassa. Vihreät silmät vilkaisivat ylöspäin johtavia rappuja, kuin odottaen näkevänsä johtajansa astelemassa niitä alas. Siniturkkia ei kuitenkaan näkynyt, mikä oli erittäin helpottavaa. Täytyisi kuitenkin pitää hiukan matalampaa profiilia, juttua ei voisi jatkaa rakennuksen näissä osissa.
Nopsaan katsahti hukka vielä kellaria kohden, josko puolisusi mahtaisi lopultakin olla pääsemässä hänen peräänsä. Sen kummempia toista kuitenkaan odottamatta jatkoi susi sitten keveää juoksuaan kohti kartanon ulko-ovea, tarkoituksenaan pujahtaa siitä ulos yöilmaan. Jos toinen seuraisi, hyvä, toiminta jatkuisi. Jos taas ei, jäisi Zephyr voittajaksi. Yö näytti siis hyvältä, tapahtui mitä tapahtui, ajatteli uros kääntäessään korvansa taaksepäin, mahdollista liikettä kuulostellen.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Jan 31, 2008, 23:28

Ister koppasi keihään suuhunsa ja suoristautui. Siinä vaiheessa, kun se kääntyi katsomaan rappujen suuntaan, Zephyr oli jo kadonnut varjoihin. Uros kuitenkin kuuli toisen, luimisti itsekseen korviaan ja kiristi otetta keihäästään.
Taisi toinen olla sekaisin. Tuollaista ihme nauramista ja omituisia lausahduksia.

Pitkin, varmoin askelin Ister lähti harppomaan suden perään. Se tiesi, ettei antaisi itsestään mitenkään mainiota kuvaa, mikäli ryntäilisi toisen perässä kieli roikkuen. Se ei muutenkaan tuntunut miellyttävältä ajatukselta, sillä Ister ei juurikaan pitänyt pitkistä takaa-ajoista ihan muutamista fyysisistä syistä. Niimpä tällä kertaa pitäisi käyttää aivojaan.

Keittiön takaosassa oli pieni, palvelijoille tarkoitettu ovi. Sitä kautta pääsisi näppärästi pihalle, ja vielä näppärämmin kiertämään pääovelle. Ister oli melkoisen varma siitä, ettei tulokas tietäisi läheskään kaikkia Ederan kartanon reittejä ja koloja, mitkä olivat vartijalle varsin tuttuja. Se puikahti ulos kellarista ja vilkaisi ympärilleen käytävässä. Hajusta päätellen susi oli, aivan oikein, painellut suoraan ulko-ovelle. Uros itse sen sijaan livahti keittiöön ja loikkasi vasten raollaan olevaa ovea saaden sen auki varsin vikkelästi.
Ulkona oli pimeää, kun Ister astui viileään ilmaan ja lähti ripein askelin keihäs suussaan liikkumaan etupihan suuntaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 1, 2008, 0:16

Ääneti pujahti Zephyr kartanon massiivisten ovien raosta puiselle kuistille, varoen narisuttamasta jo varsin ränsistyneitä lautoja. Olisikohan näitä lattialautoja mitenkään mahdollista korjata, kun aina sai olla katsomassa minne jalkansa asetteli? Ei hukka kuitenkaan jäänyt remonttisuunnitelmaa laatimaan, vaan loikkasi muutaman siron hypyn avulla alas terassilta. Yön kasteesta kostunut nurmikko tuntui varsin mukavalta jalkojen alla, niin kovin luonnolliselta. Vaikka uros arvostikin suuresti kartanon ylellisyyksiä, niin eivät natisevat lattiat kiinteää maata jalkojen alla voittaneet. Luontokappale oli luontokappale, siitä ei taidettu päästä mihinkään.
Päästyään muutaman metrin päähän kuistista jäi harmaaturkki kuuntelemaan, mahtaisiko pallero saapua paikalle. Korvat kuitenkin kuulivat vain hiljaisuutta, silmät näkivät hiljaisessa tuulessa heilahtelevien pensaiden varjoja. Sinisillä huulilla leikkinyt virnistys kuoli vinoksi, halveksuvaksi hymyksi, kun todella alkoi vaikuttaa siltä, että Ister oli jäänyt yksin kellariinsa. Pienoinen pettymys tunki hukan mieleen laimentamaan mukavaa voittajafiilistä. Ei luovutusvoitto ollut kuitenkaan ihan sitä suurinta mannaa.

Kovin kauaa ei Zephyr puolikasvoa vartonut, vaan jatkoi tassutteluaan pensaiden lomassa. Jos tämä kerran oli toisen päätös, niin ei harmaa tuota kyllä hakemaan menisi. Sen sijaan voisi etsiä Karmiinin jostakin, ja taata isipapan mielenrauhan murenemisen rattoisan yön avulla. Häntä heilahteli ja pieni virne palasi huulille, kun susi kulkiessaan ajatteli kaikennäköistä kerrottavaksi sopimatonta punatukkaiseen neitiin liittyen.
Kierrettyään vanhan rakennuksen kulman taakse keskeytyivät suden mietteet kuitenkin kovin äkisti, kun jotakin paljon Karmiinia rumempaa ilmestyi vain muutaman metrin päähän harmaaturkista. Vihreät silmät levisivät yllätyksestä ja vaistomaisesti teki uros omituisen loikan takavasemmalle, pitäen kuitenkin itsensä suunnattuna kohti - ketäpäs muutakaan kuin - Isteriä. Pelko ei vieläkään mahtunut valkovatsan mieleen, mutta suuresti hämmästynyt hän kyllä oli.
"Ohhoh ohhoh. En arvannutkaan kartanon olevan ihan niin laho, että siinä olisi sinun mentäviä reikiä.", sutkautti hukka harjastaan sivumpaan heittäen. Elikon katse kulkeutui toisen suussaan pitämään keihääseen, jolloin vino hymy teki paluun suden kasvoille.
"Sait näemmä rakkaasikin takaisin.", lausui Zep rauhallisella äänellään koettaen kuumeisesti keksiä toimintasuunnitelmaa tulevan varalle.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 1, 2008, 0:33

Ister hymyili itsekseen varsin tyytyväisenä, kun Zephyr ilmestyi sen yksisilmäiseen näkökenttään. Aivan niin, uros oli arvioinut oikein. Täytyihän kartanosta joskus tulla uloskin, eikä susi ollut antanut Isterille kovinkaan pitkää odotteluaikaa.
Sitä myös riemastutti valtavasti se, että susi näytti olevan aidosti hämmästynyt. Eipä ollut tainnut poika uskoa, että puolikasvo osaisi ovelampia reittejä käyttää.

"Siun kaltasella rotalla tuskin on mittään oikeutta puhutella minuu noin."
Koirasusi ilmoitti pää pystyssä, toista kuononvarttaan pitkin katsellen. Se oli ehtinyt kaiken oveluutensa keskellä hieman rauhoittua,eikä aivan suin päin ollut käymässä Zephyrin kimppuun. Silti se halusi hieman koulia tuota surkeaa elikkoa, joka ei ollut uskaltanut jäädä edes kellariin taistelemaan, vaan oli painellut herjoja heitellen ja itsekseen nauraen ulos.
"Helppohan se on karkuun juostessa nauraa. Nyt vaan ei taija tulla siun pakenemisestaskaan mitään, se nimittäin loppuu varsin lyhyeen, mikäli se miusta riippuu. Harva voi juosta pakoon ja väistää yhtä aikaa."
Paoltahan Zephyrin poistuminen oli Isterin silmiin, tai no silmään, näyttänyt. Nyt sillä kuitenkin oli aseensa, jota uros osasi käyttää valtavan hyvin. Harvoin kävi niin, että heittäessään Ister osui vikaan. Lähitaistelussa keihäs puolestaan ei ollut paras mahdollinen kapistus, mutta onneksi oli tikari. Olihan Zephyrilläkin aseensa, mutta Ister ei kovin uskonut niiden tehoon. Näyttivät niin epäkäytännöllisiltä ja vierailta sen silmään, ettei se saanut mieleensä edes, mihin moisia voisi käyttää.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 1, 2008, 1:00

Isterin ensimmäisille sanoille Zephyr tuhahti aidon halveksuvasti. Hänellä ei olisi oikeutta tehdä jotakin? Niinpä juuri, nytpäs kaiken tyhmyytesi näytit, ystävä hyvä.
"Niin, rotalla ei toki olisi. Viimeisimpien tietojen mukaan minä olen kuitenkin susi, kun taas joku toinen täällä ei ole. Mielestäni minulla on täysi oikeus puhua tuollaisille sekaverisille äpäröille juuri niin kuin mielin.", ilmoitti harmaaturkki pitäen toisen tavoin päänsä pystyssä, seisoen aidosti sanojensa takana. Jos jostakin asiasta uroksella oli varma mielipide, niin se oli lajien välisestä eriarvoisuudesta. Olkoonkin toinen kuinka iso hyvänsä ja niin vartijaa kuin tahtoi, olisi Zephyr jo syntyperänsä vuoksi aina toisen yläpuolella. Sen hän nyt osoittikin oikein ylpeänä, häntä koholla ja lähes tyhmänrohkeasti lihavuorta uhmaten. Kiusoitteleva virnekin pyyhkiytyi uroon huulilta, tehden tilaa halveksivalle ja omanarvontuntoiselle ilmeelle. Edelleen hän toki hämmästeli mistä raosta punkero oli itsensä pihalle tunkenut, mutta läikkynyttä maitoa oli turha jäädä suremaan. Toinen oli nyt siinä ja sen kanssa täytyisi vain elää.

"Ja saanen tiedustella, miksi minä pakenisin jotakin tuollaista kuin sinä? Olen jo sen verran elänyt että tiedän, ettei liikalihavuus ole tarttuvaa.", kysyi Zep toista kulmaansa kysyvästi kohottaen. Mielestään hän ei ollut paennut sentin vertaa, hän oli poistunut taktisesti paikalta. Mitä hän teki muuten varsin usein ikävien tilanteiden tullen. Yksikin taktinen poistuminen oli johdattanut hänet tälle saarelle, joten hyvä taktiikka tuo eittämättä oli. Mitäpä sitä turhia vaihtamaan.
Koska näytti nyt vähän siltä, että poistuminen olisi varsin hankala suorittaa, päätti harjaspäinen varmistaa kakkossuunnitelmansa. Vaivihkaa tuo liikautti oikeaa etujalkaansa varmistaen, että terävä heittoveitsi oli siellä missä pitikin. Vaikka aseet aiheuttivatkin normipäivinä toisinaan hankaluuksia, juuri tällaisten tilanteiden varalta susi niitä oli opetellut käyttämään. Yksi nopea nykäisy tietyn narun tietystä kohdasta, ja veitsi olisi uroksen hampaissa, valmiina sujahtamaan ilman halki. Lähitaistelussakaan nuo eivät aivan hyödyttömät olleet, kävivät hiukan lyhykäisemmän puoleisesta tikarista ihan hyvin. Moista tilannetta ei susi tosin ollut liiemmin treenannut, mutta uskoi senkin sujuvan suuremmitta ongelmitta.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 1, 2008, 1:17

Toisinaan tosiaan ärsytti vietävästi, että Ederan vartijana ei voinut surmata ederalaisia susia. Tai no, mikäs sen estäisi, mutta seuraukset eivät välttämättä olisi mukavat. Mutta entäpä, jos Ister listisi Zephyrin siihen paikkaan, veisi ruumiin metsään ja hautaisi? Se olisi työlästä, mutta saisipa ainakin yhden kirppukasan pois päiviltä.
Tuskin kukaan jaksaisi alkaa kaivella hautamonttuja auki varmistaakseen, millainen heppu sinne oli murhattu.

Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun tällä saarella joku keksi takertua Isterin puoliverisyyteen noin kovasti. Puolikasvo oli kyllä tietoinen Ederan susia suosivasta suuntautumisesta, muttei jaksanut välittää siitä. Se oli kuitenkin nyt vartija ja laumalainen, sama se, mitä mieltä eräät hienoperseiset puhdasrotuiset siitä olivat.
Isteriä oli kuitenkin helppo ärsyttää hyökkäämään juuri sanallisin keinoin. Se menetti nopeasti malttinsa, eikä kauaa jaksanut kuunnella. Suoraan toimintaan ryhtyessään se uuvutti nopeasti itsensä, eikä reistaava jalkakaan ollut koskaan mitään helpottanut, saati sitten sokea puolikas naamavärkistä.
Muristen uros lähti kiertämään Zephyriä ympäri kuin etsiskellen hyvää paikkaa iskeä ensimmäisen kerran.

"No mie en siun motiiveistas tiiä, mut hyvinhän nuo jalkas näytti karkuun tuol sisälki vievän."
Taktinen poistuminen oli aivan liian hieno ilmaisu Isterin sanavarastoon. Se huomasi, kuinka toinen otti toisen aseistaan suuhunsa. Ah, hienoa, taitaisi uros saada kivan näytöksen noidenkin kapistusten käytöstä.
Ister ei jäänyt kyselemään, kun se loikkasi kohti Zephyriä keihästään huiskauttaen. Kovin lähelle toista se ei voinut liikkua, mikäli halusi kepukallaan osua jollain tapaa sitä heiluttelemalla. Se joutui myös liikkumaan jokseenkin sivusuunnassa, koiran anatomia kun ei oikein suoraan eteen pistämistä sallinut.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 1, 2008, 1:44

// Ei Zep kyllä ottanut asetta suuhunsa, mutta joo. Oletetaan nyt sitten, että otti. ^^ //

Poimiessa veitsensä hampaisiinsa sai Zephyr huomata, kuinka ihrakasa lähti kiertämään häntä kovinkin taktisen näköisenä. Hah, tuo oltiin nähty jo monet kerrat tämän elon aikana. Tosin silloin vastassa ei ollut ollut jättimäistä järkälettä aseistuksen kera, mutta silti. Jos toisen vain saisi jälleen menettämään malttinsa, kävisivät tuon hyökkäykset luultavasti hiukan huolimattomiksi, mikä tietysti kannatti käyttää hyväksi. Varsinkin, kun oli siunattu sellaisilla puheenlahjoilla kuin harmaaturkkinen susiuros, joka taisteli mieluummin sanoin kuin asein.
"Karkuun? Vähänpä sinäkin näytät mistään tietävän. Etkö ole tullut ajatelleeksi, että jos joku lähtee toisen seurasta, täytyy seurassa olla jotakin vialla. Ja jos sen takia on valmis jättämään jopa viinikellarin taakseen, on seurassa jokin erittäin pahasti vialla.", tuhahteli hukka Isterin liikkumista silmä kovana tarkkaillen.

Pianpa mustankirjavan uroksen pinna pamahtikin taas poikki ja tuo lähti aseistuksineen vyörymään kohti huomattavasti pienempää harmaaturkkia. Vaikka kaikki kävikin kovin äkkiä, panivat hukan tarkkaavaiset silmät merkille, että toinen tuntui jotenkin väärinkäyttävän asettaan. Tai sitten tuo olisi naurettavin ja epäkäytännöllisin ase ikinä, mikä sekään ei ollut mitenkään poissuljettu mahdollisuus. Keihään viuhahtaessa kohti valkovatsaa tuo painautui nopeasti alemmas, antaen kepukan viilettää itsensä yli, mikä ei ollut edes kovin hankalaa aseen käyttävän ollessa itse kovin paljon uhria korkeammalla kokonsa tähden. Ennen kuin sininauhainen kepukka kuitenkaan ehti hukkaa ylittää, käänsi tuo heittoveitsensä kärjen ylöspäin, kohti taivasta, pään kallistuessa mukana. Jos kävisi hyvä tuuri, saattaisi terä viiltää osan sinistä nauhaa poikki tai ainakin aiheuttaa ikävän viillon puiseen kepukkaan. Mitään puolustuksellista arvoa moisella ei ollut, mutta kiusaa se oli pienikin kiusa.
Jäämättä tarkkailemaan kuinka hyvin suunnitelmassaan onnistui, loikkasi susi sivuttaisen hypyn sille puolelle, josta keihäs oli tullut, ollen nyt siten mahdollisimman kaukana aseesta. Itse hän ei tehnyt elettäkään käydäkseen toisen kimppuun, vaan jäi keskittyneesti odottamaan puolikasvon seuraavaa liikettä.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 3, 2008, 22:33

[[Oho! No sen siitä saa kun väsyneenä roolii : D]]

Ohi meni. Ister kiskaisi aseensa nopeasti takaisin, välttäen juuri ja juuri lommot Zephyrin pikku metalliveitsestä.
Se otti muristen askeleen taakse päin, etsiskeli parempaa paikkaa iskeä uudelleen. Sitä ärsytti se, että isku oli mennyt niin helposti suden ohitse. Keihästään Ister ei kuitenkaan tässä tilanteessa lähtisi heittämään. Se olisi yhtä tyhjän kanssa, kun Zephyr pystyisi kuitenkin keskittymään tarkasti aseen väistämiseen ja samalla Ister voisi menettää tärkeimmän taisteluvälineensä.

Ister piti itsensä liikkeessä tassutellen ympyrää Zephyrin luona. Se piti päätään matalalla ja tuijotti toista keltaisella silmällään. Kaikki iskut pitäisi mietiskellä niin nerokkaasti, ettei susi jäisi kertaakaan sokean silmän puolelle. Tällöin toisella olisi ärsyttävästi mahdollisuus hyökkäillä, eikä koirasusi edes hoksaisi koko homma voivoi.

Mutta sittenpä löytyi kiva paikka hyökkäillä uudestaan. Ister loikkasi ovelasti hämäykseksi hieman lähemmäs samalla, kun huitaisi keihäällään ylhäältäpäin Zephyriä kohden. Se sitten kuitenkin pyörähti hienosti ympäri ja loikkasi iskemään aseellansa uudemman kerran, nyt aiempaa alemmas tähdäten.
Tämä oli kuitenkin jokseenkin kehno veto, sillä äkillinen kumartuminen yhdistettynä liikkeeseen ja keihäällä pistelyyn oli fyysisesti turhan vaativaa Isterille, joka horjahti vallan ikävästi iskiessään.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 4, 2008, 18:02

Päästyään muutaman loikan päähän puolisudesta jäi Zephyr tuijottamaan toista ja toisen tekemisiä arvioivasti. Ihan lahopää ei lihava elikko tainnut sittenkään olla, kun ei suin päin hyökännyt uudestaan hukan kimppuun, vaan näytti sen sijaan miettivän jonkin sortin taktiikkaa. Siinä jäikin sudellekin tilaisuus katsastaa toisen aseistuksen tila, jolloin vihreät silmät saivat harmikseen havaita sinisen nauhan olevan yhä yhtenä kappaleena. Pienoinen pettymys käväisi harmaan mielessä, antamatta kuitenkaan keskittymisen hervota. Tsh, olisi ollut oikein mukavaa riistää toiselta arvomerkkinsä, tai edes osa siitä, mutta minkäs teit. Voisihan sitä vielä yrittää uudestaan.

Isterin kierrellessä Zephyrin ympärillä seisoi tuo näennäisen tyynenä, jopa toiselle pienesti hymyillen. Hampaat kuitenkin puristivat tiukasti heittoveitsen metallista kahvaosaa, kuin turvaa aseesta hakien. Violetinsiniset nauhanpäät heilahtelivat hitaasti hennossa tuulessa, suden miettien itselleen toimintasuunnitelmaa. Eläinten keskinäisen nopeuseron hyväksi käyttäminen tuli oikeastaan luonnostaan, mutta jos tässä nyt oikein tosissaan tapeltaisiin, voisi toisen sokeaa puoltakin yrittää jotenkin hyödyntää. Harmikseen valkovatsalla ei kuitenkaan ollut oikein taktista päätä mitä tappeluun tuli, joten kaikki hoituisi - varsinkin humalassa - pitkälti fiilispohjalta. Ja sitä paitsi pitäisi pitää huolta siitäkin, ettei toinen pääsisi vahingossakaan kuolemaan. Vartijan tappaminen ei näyttäisi kovin kaksiselta johtajan silmissä, eivätkä siinä taitaisi selittelytkään auttaa. Se voisi olla pai pai tuoreelle laumalaisuudelle.

Lopulta mustaturkki hyökkäsi, Zephyrin laskiessa päätään alemmas ja levittäessään jalkojaan tukevampaan haara-asentoon. Itsevarmasti tuo katseli paikoillaan seisten kuinka tankkerimainen uros lähestyi, näyttäen tekevän saman hyökkäyksen kuin äskenkin. Kulmiaan oudoksuvasti kohottaen kysyi hukka päänsä sisällä, että eikö toinen tosiaan ollut mitään muuta keksinyt, toimien itsekin samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla. Nopeasti harmaa laski päänsä alemmas, kääntäen veitsensä kohti keihästä. Puinen ase heilahti, mutta niin heilahti Isterkin, uuteen hyökkäykseen nimittäin. Mustatassu ei osannut odottaa moista, eikä oikein tajunnut edes mitä tapahtui. Yhtäkkiä läski vain oli vaihtanut paikkaa ja metallikärki viuhui häntä kohti, turhankin läheltä. Vaistomaisesti hukka kohotti päänsä kauemmas aseesta, mutta muu keho jäi paikoilleen iskua odottamaan. Ihoa ja karvaa leikaten sininauhainen ase viilsi uroksen etujalan sisäpintaa, vain juuri ja juuri rintakehän alapuolelta.

Suorastaan säikähtäen uikahti hoikka eläin, hypäten sitten kauemmas puolikasvoisesta. Toinen oli osunut häneen! Verinoro valui pitkin jalkaa, punaten maankin värisekseen. Kaikki leikkimielisyys katosi Zephyrin mielestä kivun sykkiessä jalassa ja sydämen kiihdyttäessä sykettään. Ensimmäistä kertaa illan aikana hän tunsi pelon hiipivän mieleensä. Niinpä hän ei aikonut jättää toiselle mahdollisuutta uuteen tappoyritykseen, vaan taivutti päänsä ja sinkosi metallisen aseensa kohti puolisutta. Ase oli niin paljon pienempi ja ketterämpi kuin toisen keihäs, että se ei tarvinnut onnistuneeseen heittoon juurikaan tilaa eikä aikaakaan. Ei se tosin ollut yhtä tappavakaan, mutta se oli juuri nyt sivuseikka.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 7, 2008, 19:33

Huohottaen uros keräsi koipiaan alleen. Sen tahdille nopeiksi luokiteltavat hyökkäykset eivät olleet paras mahdollinen vaihtoehto taistelussa, sillä Ister väsyi niiden kanssa leikkiessään varsin nopeasti, mutta eihän sellaista tällaisessa tilanteessa ajatellut. Tavoitteena oli osua tuohon raivostuttavaan otukseen nimeltä Zephyr, ei taistella hienosti ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan taktikoiden. Hienosti puolikasvo oli jo kerran onnistunutkin miettimään nerokkaan toimintasuunnitelman keihäänsä kanssa huitoessaan.

Susi oli paennut silmättömälle puolelle, ja pystyyn päässyt uros etsi tuota turhan hitaasti katseellaan. Keihään kärjessä ainakin oli verta, joten toisen oli täytynyt loukkaantua jotenkin.
Vastaus Zephyrin olinpaikasta tulikin varsin nopeasti. Juuri, kun keltasilmäinen koirasusi oli saanut toisen silmänsä näkökenttään, suhahti pimeästä jotain terävää ja metallista, joka survaisi tiensä vallan näppärästi uroksen reiden nahan alle. Ister, jolle isku tuli täysin yllätyksenä, vinkaisi kivusta ja potkaisi jalallaan taaksepäin niin, että lihaan uponnut ase putosi nurmelle verinoron saattelemana.

Puolikasvo irvisti itsekseen. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun sen jalkaa haavoitettiin. Viimeksi tosin oli kivasti murtunut koko kapistus, joten tämä oli pientä. Ister kääntyi katsomaan harmaaturkkista taistelutoveriaan. No hitto, tuo oli kehdannut sitä pikku aseellaan viskaista! Mokoma. Keihästä ei kuitenkaan saisi menettää tässä vaiheessa, se oli jo opittu, joten pitäisi vain tyytyä hakkailemaan sillä.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 8, 2008, 1:06

Sydän kiivaasti takoen Zephyr katseli, kuinka metallinharmaa teräase viuhahti ilman halki kohti Isteriä. Toinen ei saisi väistää, ei voisi eikä saisi. Hukan onneksi hän kuitenkin oli onnistunut lennättämään veitsensä toista kohti tämän sokealta puolelta ja uros saikin ilokseen havaita, ettei toinen tajunnut tarpeeksi ajoissa hänen olinpaikkaansa. Toiveikas ja onnistumisen riemusta kielivä hymy kiipesikin harmaaturkin huulille mustankirjavan olennon tuskaisen ulahduksen kaikuessa yössä. Osuma, siitä ei ollut epäilystäkään. Jonnekin takaruumiin tienoille, tiesivät vihreät silmät kertoa, ennen kuin toinen potkaisi terän nurmelle veripisaroiden saattelemana. Oman raajan kipu tuntui laimenevan huomattavasti siitä tiedosta, että susi oli saanut kostettua kärsimänsä vääryyden. Siitäs sait, läskipiski.

Vaikkei kuolemanpelko kokonaan kadonnutkaan valkovatsan hivenen tokkuraisesta mielestä, auttoi onnistuminen palauttelemaan tuttua itsevarmuutta Zepin mieleen. Ei hukalla kuitenkaan ollut nyt aikomustakaan jäädä laukomaan viisauksia, kun taistelu kerran näytti näinkin totiselta touhulta. Sen sijaan nyt saattaisi olla illan toisen taktisen poistumisen paikka. Antamatta toiselle aikaa miettiä uutta suunnitelmaa singahti nopea hukka kohti lähintä pensasaitaa, joka sijaitsi kätevästi Isterin lasisilmän puolella. Heittoveitsi piti jättää sinne minne se nyt ikinä olikaan toisen koivesta pudonnut, se pitäisi palata hakemaan myöhemmin. Onneksi ase oli osunut toiseen, niin että vereen kastunut ase olisi suhteellisen helppo löytää, vaikkei tarkkaa olinpaikkaa tietäisikään. Veren haju helpotti etsintätöitä suuresti, tiesi susi kokemuksesta kertoa.

Varoen laskemasta liikaa painoa vahingoittuneelle etujalalleen pinkoi Zephyr mutkitellen kohti villiintynyttä pensasaitaa, tarkoituksenaan pujahtaa tuon suojiin piileskelemään. Nopeasti vilkaisi uros mennessään mahtoiko puolisusi tajuta hänen tekosiaan. Ja vaikka tajuaisikin, lähtisikö tuo seuraamaan häntä tai mikä pahempaa, sinkoaisi aseensa kohti harmaata. Sepäs ei varmasti olisikaan mikään mukava kokemus, tuumasi hukka päättäen luottaa moisen tilanteen sattuessa ketteryyteensä, joka oli hänet useaan otteeseen pelastanut. Tosin luottamusta heikensi ikävästi tajuntaan tunkeutuva kipu joka huusi olemassaoloaan aina, kun uros laski vereen tahratun jalkansa maankamaralle.

// Hei ääh, otammeko me sen elvytysepisodin sitten taistelun päätteeksi? XD //

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 8, 2008, 15:43

[[Haha joo : DD Saadaan jtn läppää tähän meininkiin]]

No perhana, taasko tuo elikko lähti karkuun? Ister oli yhä vakuuttuneempi siitä, että toinen oli vain surkea pelkuri joka tilanteessa. Jo toinen kerta, kun tuo livisti. Tai no, poistui taktisesti paikalta, kuten susi itse oli asian aiemmin ilmaissut, mutta Isterille tuo kyllä oli ihan puhdas pako ja osoitus pelkuruudesta.

Perään uros ei enää ehtisi, sen se kyllä tiesi mainiosti. Jalasta säteili sen verran ilkeästi kipua ympäriinsä, ettei sillä voisi välttämättä ihan kunnolla vielä juoksennella. Eikä Ister kyllä saisi Zephyriä kiinni muutenkaan, melkoisen hidas mies kun oli. Kuitenkin täytyisi saada antaa takaisin tuon typerän heittoveitsen tekemästä haavasta, eikä tässä jäänyt paljoa vaihtoehtoja. Onneksi, onneksi oli keihäs!

Puolikasvo tähtäsi nopeasti. Se oli jo saanut Zephyrin näkökenttäänsä, joten se oli helppoa. Sitten uros heitti. Ja varsin kivasti heittikin, kuin johonkin peuraan jota saalisteli. Peurat tosin harvemmin osasivat odottaa metsästä lentävää kepukkaa, mutta se nyt oli vain sivuseikka. Yritys hyvä kymmenen tämäkin siis. Ister ei tuota hyyperöä laskisi täältä menemään ilman kunnon kuritusta. Saisipa ainakin huomata, ettei sille ryppyilty.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 8, 2008, 23:28

Varoen haavoittunutta jalkaansa Zephyr pinkoi kohti pusikkoa, vihreät silmät olan yli Isterin aikeita tuumaillen. Kylmä, pelosta kielivä tunne muljahti uroksen vatsassa hänen tajutessaan toisen kohottavan keihästään heittoaikeissa. Aivot vaikuttivat lähes lopettavan toimintansa kokonaan, mutta toisaalta vaistot taisivat ottaa suurempaa valtaa humalaisesta mielestä, mikä tuskin oli niinkään paha asia. Kuolla harmaa ei tasan aikoisi, ei tuollaisen puoliverisen toimesta! Nopeasti heilautti hukka harjastaan sivumpaa paremman näkyvyyden saadakseen, ketterien jalkojen heitellessä elikkoa hämäysliikkeiden turvin askel askeleelta lähemmäs pensasaitaa. Etukoivesta säteilevä kipu oli hirvittävä, mutta uros puri hammasta tajuten, että kestäisi kyllä kivun kunhan henki vain säästyisi. Saisi puolikasvo tehdä kyllä ihan kunnolla töitä, jos meinaisi suteen osua hammastikullaan.

Nopeasti ihrakasa sai kuitenkin aseensa suunnattua ja sininauhainen kepukka leikkasi tiensä halki yöilman. Suden silmät laajenivat tuon vetäessä sihahtaen henkeä, takajalkojen ponnistaessa elikon ilmaan. Ei hukka mitenkään ehtinyt ajatella miten Ister oli mahtanut keihästään tähdätä, mutta tuskinpa ainakaan ilmaan harmaaturkin yläpuolella. Sydän pamppaillen katseli uros kuin hidastetussa filmissä, kuinka ase liisi häntä kohti. Hetken kuvitteli hukka näkevänsä elämänsä vilisevän silmiensä editse, mutta onneksi moinen taisi olla vain kännisten aivojen tekosia. Keihäs suhahti sievästi uroksen jalkojen alitse, juuri siihen, missä eläin olisi ilman hyppyä ollut, iskeytyen tiukasti kiinni maahan. Helpotus valtasi uroksen mielen, kunnes vihreät silmät saivat jälleen laajeta järkytyksestä. Ei perhana, hänhän laskeutuisi suoraan keihään päälle!

Millisekunnit venyivät minuuteiksi Zephyrin kuvitellessa siron ruumiinsa iskeytyvän suoraan keihään lävitse, etujalkojen ojentuessa kohti asetta suojelevasti. Mustat tassut lähestyivät mullasta törröttävää kepukkaa vääjäämättä, muun ruumiin seuratessa vastentahtoisesti perässä. Ei ei ei, heilutteli uros päätään, tahtomatta uskoa tapahtumassa olevaa. Etujalkojen kynnet raapaisivat puuaseen pintaa, hukan huitoessa tikkua kuin pitääkseen sitä loitolla itsestään. Ilmeisesti omahyväisellä sudella oli tänä iltana kuitenkin onni puolellaan, sillä aseen laskeutumiskulma ei soveltunut juurikaan ylhäältä tulevan eläimen seivästämiseen. Zep kuitenkin jatkoi epätoivoista huitomistaan asiaa tajuamatta, kunnes etujalat jo koskettivat maata keihään ympärillä. Vauhti ei tokikaan pysähtynyt kuin seinään, vaan uros jatkoi matkaansa takajalkojen sotkeutuessa tielleen tulleeseen keihääseen varsin sekalaisin seurauksin. Raajoja tuntui olevan kymmenen liikaa harmaan kompuroidessa omiin jalkoihinsa sekä puiseen aseistukseen, mikä lopulta johti otuksen tömähtämiseen tantereelle.

Maailma näytti heittävän kuperkeikkaa Zephyrin pian tajutessa makaavansa kyljellään nurmella. Joka paikkaa särki, mutta mistään ei tuntunut pistävän esiin ylimääräisiä keihäitä. Sen sijaan toinen takajalka tuntui erittäin pahalta, etukoivenkin valuttaessa yhä verta heinien sekaan. Olo oli kuin tiejyrän alle jääneellä, mutta teurastetuksi tulemisen uhka ei siltikään päässyt karkaamaan uroksen mielestä. Nopeasti susi vilkuili ympärilleen, saaden näköpiiriinsä vierellään lojuvan keihään. Harmaa ei ehtinyt etsiä aseen omistajaa katseellaan, ennen kuin jo nappasi kepukan hampaidensa väliin. Tätä ei enää toiselle annettaisi, moinen oli ihan liian vaarallinen leikkikalu. Nyt pitäisi vain kammeta itsensä vielä pystyynkin, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 10, 2008, 21:24

Ister tuijotti koko systeemiä omalta paikaltaa.
'Osu nyt...'
Mutta kas kun Zephyr osasi ovelasti väistää keihään. Eipä ollut urokselle tullut mieleenkään, että toinen voisi tuolla tavoin korkeuksiin singahtaa ja melkoisen tuurilla vielä välttyä lävistymästä maassa törröttävään keihääseen. Hemmetin kepukka. Olisi vähän jyrkemmin laskeutunut, niin olisi päässyt eroon tuostakin!

Mutta nurin Zephyr meni. Naurahtaen beigehäntäinen lihapulla lähti onnahdellen hakemaan keihästänsä, mutta susi oli, kas vain, taas kerran nopeampi.
Harmaaturkkinen koppasi kepin maasta. Ja se jos mikä oli liikaa. Sydän jysähti koirasuden leveässä rinnassa ja sen silmä suureni samalla, kun korvat painuivat luimuun.
Ei helvetti! Tuo otus ei ainakaan hajottaisi sen keihästä niin kuin Melany oli aikoinaan tehnyt. Jos tuo sen tekisi, niin Ister hajottaisi sitten kostoksi vaikkapa Zephyrin selkärangan tai jotain muuta kivaa.
"Irti!"
Puolikasvo karjaisi parhaimmalla komentajanäänellään. Melko vakuuttavalta se kuulostikin, sellainen iso koirasusi jakelemassa komentoja kuin paraskin armeijaheppuli.
Nytkähtipä elikko ontuvaan, lyllertävään raviinkin. Pitäisi päästä Zephyrin luokse ennen kuin tuo karkaisi jonnekin pystyyn päästyään. Harmi vain, että oli kovin epämukavaa juosta jalka haavaisena, mutta kyyllä sekin onnistui, kun keskitti ajatuksensa keihääseen ja sen takaisinsaamiseen.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 10, 2008, 21:57

Zephyr painoi korvansa tiukasti niskaansa vasten, kun Isterin käskevä ääni leikkasi muuten niin hiljaista ilmaa. Huh, kyllä puolikasvo osasi ainakin huutaa, se oli uroksen myönnettävä. Toivottua reaktiota ei komento kuitenkaan saanut aikaan, oikeastaan susi sen sijaan tiukensi hampaidensa otetta keihään puisesta varresta. Suussa maistui puun lisäksi veri, mikä oli erittäin epämiellyttävää, kun veri sattui olemaan omaa. Pienoisesta huimaamisestakin saattoi päätellä pääkopan iskeytyneen tantereelle melkoisella voimalla, totesi hukka nuppiaan hitaasti puolelta toiselle heilutellen. No, vaikkei kunnon känniä tänään oltukaan saatu vedettyä, niin ehkä muutama aivosolu oli kuitenkin saanut heittää henkensä. Jotain myönteistä tässäkin. Ainakin melkein.

Saatuaan päänsä ja ajatuksensa joten kuten kokoon käänsi Zephyr viimein katseensa kohti lähestyvää puolisutta. Vihreät silmät laajenivat ja pieni uikahduskin pääsi asetta puristavien leukojen välistä. Toinen näytti hurjemmalta kuin talviunilta herätetty karhu! Ja mikä pahinta, tuo lähestyi edelleen makaavaa sutta yllättävän nopealla tahdilla. Varmaan juoksisi suoraan harmaaturkin ylitse, jos hukka vain pysyttelisi paikoillaan. Teoriaa ei Zep kuitenkaan tahtonut jäädä testaamaan, vaan kaikesta kivusta ja kolotuksesta välittämättä pomppasi pystyyn, alkaen sen kummemmin ajattelematta pinkoa pakoon lähestyvää höyryveturia.
Haavoittunut etujalka kesti jotenkin, mutta toinen takajalka ei oikein tuntunut kestävän painoa päällään. Päästäkin huippasi, joten uroksen meno oli vähintäänkin horjuvan näköistä. Horjuvalta se myös tuntui, eikä ilmeisestä aivotärähdyksestä kärsivä sekä viiniä litkinyt eläin välillä oikein tiennyt itsekkään, minne oli menossa. Oli erittäin suuri onni, ettei takaa-ajaja ollut mikään pikajuoksija, sillä muuten olisi sudelle saattanut käydä erittäin hassusti. Hengissä säilymisen vaisto kun vei kyllä harmaaturkkia eteenpäin kohtuullista vauhtia, mutta olennon huippunopeus oli tällä hetkellä vain muisto utuisessa mielessä.

Lopulta eteen tuli jonkin sortin pensasaita, jonka taakse Zephyr päätti koettaa kaartaa pakoon. Lienikö kyseessä sama pusikko, johon hän oli ennen ilmalentoakin yrittänyt, sitä eivät tokkuraiset aivot osanneet kertoa. Jalat kuitenkin polkivat maata alleen kuin koneet, jotka eivät tarvinneet juurikaan ohjeita käyttäjältään.
Päästyään kaarrokseen joutui susi laskemaan painoaan myös venähtäneelle takajalalleen, mikä sai elikon takaosan lähes pettämään alta. Jotenkin tuo sai kuitenkin pidettyä itsensä liikkeessä, sydämen takoessa rinnassa hullun lailla. Hän oli ihan liian nuori ja komea kuolemaan, hoki uros itselleen, purren keihään vartta paniikinomaisesti. Silmät koettivat vilkaista jonnekin Isterin suunnalle, mutta ei Zep ollut enää ollenkaan varma missä toinen oli. Tai missä oli maa ja missä taivas, mutta se nyt lieni mitätön sivuseikka. Kunhan pääsisi eteen päin, pois kuoleman kidasta. Kuolaisesta, isosta ja ällöttävästä kidasta.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 13, 2008, 20:30

Ister hölkytteli Zephyrin perässä varsin kivaa tahtia. Hitto, jos keihääseen tulisi yhtään naarmua tuon alimittaisen sudenrääpäleen takia, niin Zephyristä tulisi paloiteltu sudenrääpäle. Koirasusi saattoi hyvin kuvitella, miten se sivaltelisi pikku veitsellänsä palasia irti harmaaturkkisesta susihukkasesta, työntäisi keihäänsä niiden palojen lävitse ja jättäisi kuivamaan kuivalihaksi. Sitten joku kurppa saisi syödä ne. Hah hah haa, miten mehevä suunnitelma!

Onneksipa vain oli Zephyrkin melko hidasteinen tänään liikkeissänsä. Ister, mainio sotasuunnitelmien laatija kun oli, teki hienon pienen kaarroksen sivusuuntaan samaan aikaan, kun susi kompuroi jossain maassa. Sepäs hyökkäisikin ovelasti sivulta päin ja kaataisi Zephyrin maahan ja liiskaisi mokoman sontiaisen jauhelihaksi.
Mainio suunnitelma, suorastaan herkullinen.

Hopsan hei, kun alkoi vauhti hiipua. Ei se mitään, sillä tässä oltiin jo lähellä tavoitetta, vaikkakin varsin hengästyneinä ja uupuneina. Zephyr vilisi edessä ja Ister loikkasi vielä toivon mukaan viimeistä kertaa kohti mokomaa keihäsrosmoa tarkoituksenansa pyöräyttää katala eliö maahan turvetta maiskuttelemaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 13, 2008, 23:44

Hetkisen oli harmaan suden mieli entistäkin sekavammassa tilassa, kun tuo ei tuntunut millään löytävän Isteriä katseellaan. Vihreät silmät pälyilivät vauhkoina ympäriinsä, mutta pimeän pihamaan varjot sekoittuivat taitavasti toisiinsa turvonneiden aivojen sopukoissa. Kaikki oli tummaa ja sekavaa, ja eräässä vaiheessa uros oli jopa juosta päin pensasta, jonka taakse oli paennut. Korvat kyllä kuulivat, kuinka lihava elikko puuskutti ja tömisteli jossakin aivan lähellä, mikä sai tilanteen tuntumaan painajaismaiselta takaa-ajolta, jossa ei koskaan tiedä mistä näkymätön vihollinen hyökkää kimppuun. Hukan sydän jyskytti ja pakokauhu pauhasi mielessä hyvin epäkunniakkaasti, mutta minkäs teit, kun henki oli pahemman kerran katkolla.

Vielä kerran kääntyi Zephyrin pää epätoivoisesti toista hakien, kunnes katse havaitsi jotakin maisemaan kuulumatonta. Vihreää, sitten mustaa, valkoista, lopuksi taas vihreää. Neitimäinen uikahdus pääsi harmaan suusta tuon tajutessa, ettei maisemaan voinut kuulua mitään muuta valkeaa kuin Isterin sivulta päin lähestyvä, riivitty naamavärkki. Kaiken ollessa vain sekalaisia värejä ja muotoja ei susi kyennyt juuri muuhun, kuin jatkamaan loputtomalta tuntuvaa pinkomistaan keihästä leuat lähes krampissa puristaen.

Vain pari askelta ehti eläin kuitenkaan enää edetä, ennen kuin tunsi voimakkaan tuuppaisun reidessään. Jalat viuhahtivat jälleen alta, mutta etukoivet koettivat epätoivoisesti pitää tilannetta hallinnassa. Mustat etutassut saivat pidettyä otteensa tantereesta ja susi pyörähtikin kuin piruetin tehden, takaosan liukuessa yökasteen kostuttamalla nurmella. Töytäisy teki kipeää, varsinkin nyrjähtäneen jalan osalta, eikä vauhdikas pyöriminen ainakaan helpottanut menosuunnan määrittämistä. Onnekseen ei uros ollut kuitenkaan kaatunut kokonaan, moinen kun olisi saattanut hyvinkin olla hänen viimeinen tekonsa. Koipiaan hätäisesti alleen keräten koetti valkovatsa päästä takaisin vauhtiin, pois Isterin läheisyydestä. Juttua ei tosin helpottanut se tosiseikka, ettei hukka ehtinyt jäädä miettimään, missä suunnassa Ister mahtoi olla. Pahimmassa tapauksessa hän juoksisi suoraan puolisuden syliin, suorastaan tarjoten keihästä takaisin omistajalleen. Ja silloin olisi varrastusta tiedossa.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 18, 2008, 1:33

No voi muna, ohi meni että heilahti! Vallan mainiota siis. Ister, jonka oli jokseenkin hankalaa pysäyttää massaansa näppärästi tällaisten hienojen pikkukolareiden jälkeen, sotkeutui jalkoihinsa ja lensi varsin rajulla kuperkeikalla ympäri ja mätkähti kyljelleen maahan. Samaan aikaan päänuppi iskeytyi varsin rajusti tantereeseen hänkin, tajuamatta mahdollisesta ympäristöstään enää kovin kummoisesti mitään. Koski vallan vietävästi ja silmissä sinkoili kivoja tähtiä. Tai silmässä. No hitto.

Ister oli vallan hengästynyt äskeisestä rymistelemisestään. Iskun seurauksena sen hapensaantikyky salpautui hetkoseksi, ja moinen systeemi yhdistettynä sydämen hurjaan takomiseen rinnassa, suureen kiihtymystilaan sun muuhun sai aikaan jonkinmoisia sydänoireita. Vihlaisipa vallan ikävästi rinnasta ja näkö sumeni kivasti. Eipä tainnut puolikasvo kauheasti maailmasta mitään tajuta siinä maassa rötköttäessään ja happea haukkoessaan.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 18, 2008, 2:04

Pahin ei päässyt tapahtumaan, mutta kenties sitten toiseksi pahin. Mitään juurikaan mistään tajuamatta Zephyr viipotti keihästä puristaen suoraan eteenpäin, koettaen samalla vilkuilla sivuilleen. Sydän hakkasi sudellakin varsin mojovasti rinnassa, kauhukuvien hänen silvotusta, sirosta ruumiistaan noustessa mieleen. Pitää juosta lujempaa, lujempaa, hoki uros mielessään, ja niinpä tuo juoksikin. Päin puskaa, valitettavasti. Ennen kuin ehti ymmärtää asian laitaa, tunsi hukka koipiensa taas kerran sotkeutuvan johonkin, samassa risujen raapiessa kuonoa. Vinkaisten loppui harmaaturkin matka, keihäänkin tempautuessa suusta jonnekin risukon sekaan. Auh ouh, sanoi yksi sun toinen paikka, kun ilkeät oksat kampittivat suden, joka meni vastustajansa tavoin mukkelis makkelis pitkin maastoa.

Hetken oli vain hiljaista ja mustaa, kunnes Zephyr vannoi hiljaa päänsä sisällä olemaan pyytämättä enää koskaan vierasta porukkaa ryyppyseuraksi. Jos viattomasta huvista seurasi näin paljon kipua ja kolotusta, saisi moinen homma totta vie jäädä muiden hoidettavaksi. Se, pitäisikö lupaus, oli toki eri asia, mutta ainakin nyt pensaasta esiin ryömiessä se tuntui oikein fiksulta ajatukselta. Hetkisen räpytteli susi vihreitä silmiään kuin maan pinnalle vasta tupsahtaneena, Isteriä katseellaan hakien. Pensaaseen rymähtäminen taisi jokseenkin jopa tuoda tolkkua uroksen pakokauhuiseen mieleen, sillä varsin rauhallisesti tuo totesi toisen retkottavan muutaman metrin päässä. Toinen kulma kohosi kysyvästi harmaaturkin noustessa vaivalloisen näköisenä jaloilleen. Makasiko toinen vai reistailiko näkö edelleen?

Nopeasti vilkaisi Zephyr sivuilleen, kuin todellista vastustajaa etsien. Mutta ei, ainoa näköpiirissä oleva oli maassa makaava, hillittömän kokoinen möykky, joka ei juuri nyt näyttänyt kovin uhkaavalta. Niinpä lähti uros äänettömyyttä tavoitellen hilputtelemaan kohti toista. Mieli koetti parhaansa mukaan pysytellä valppaana, mikä oli tosin kovin hankalaa kaiken koetun jälkeen, kun harmaaturkki saapui jo varsin lähelle lihavuorta. Kulmat kurtistuivat mietteliäästi elikon miettiessä, mistä oli mahtanut jäädä paitsi, kun jutun juoni näytti yllättäen näin pahoin muuttuneen.
"Kuolitkos sinä?", kysäisi Zep saaden ääneensä osan tavanomaista huolettomuuttaan. Vaikea toista oli pelätä, kun maassa tuolla tavoin retkotti.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 18, 2008, 2:08

Kovin tiedottomassa tilassa ei kauheasti hilluttu. Jotain Ister siinä ölisi maassa röhnöttäessään mutta eihän siitä selvää saanut, kun jotain vininänsekaista korinaa oli ääni vain. Ehkäpäs hän pienoisen levon jälkeen tästä jopa tokenisi, mutta ihan heti ei tolkkua päähän näyttänyt olevan tulossansa.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 18, 2008, 2:43

Vaikka oman kohtalon pelkääminen olikin väistymässä, alkoivat uudenlaiset kauhukuvat tehdä tietään Zephyrin mieleen. Ister kun ei näyttänyt mitenkään kovin hyvinvoivalta, makasi vain siinä ja haukkoi henkeään ja örisi epämääräisiä. Ei kai peeveli vieköön toinen meinannut kuolla siihen paikkaan? Millä ihmeellä susi selittäisi johtajalleen, että oli tappanut lauman vahtimiehen sydänkohtaukseen? Ei, ei sellaista voisi mitenkään saada kuulostamaan hyväksyttävältä, ja kasvonsahan moisen yrittämisessäkin menettäisi. Luoja, ei mukavasti alkanut laumalaisuus voinut vielä mitenkään päättyä! Nopeasti suuntasi hukka katseensa kartanon parvekkeita kohden. Ei kai johtajaperhe ollut vain herännyt, kun he olivat pihamaalla ryskänneet? Ketään ei näkynyt, mutta vaikka siellä heitä joku olisikin tarkkaillut, olisi pimeys peittänyt tämän oikein otollisesti.

Sydän kiihdytti jälleen sykettään harmaaturkin rinnassa, silmien kääntyessä takaisin puuskuttavaan puolisuteen. Ei ei ei, vaikka olikin ällöttävä ja inhottava puoliverinen ihrakasa, niin tuo ei voisi mitenkään kuolla Zephyrin katsellessa vieressä. Olisi edes raahannut suunnattoman ruhonsa muualle kuoleentumaan, oliko se nyt tässä pakko suorittaa?
Epätietoisesti uristen kiersi harmaaturkki koirasuden toiselle puolelle, miettien kuumeisesti toimintamahdollisuuksiaan.
"Ylös, ihrakasa!", koetti hukka komentaa toista, arvaten sillä olevan kuitenkaan mitään vaikutusta. Varovasti uros kohotti aiemmin loukkaantunutta etujalkaansa ja tökkäisi sillä toista jonnekin niskan tietämille. Ei vaikutusta, ei.

Syvään huokaisten kiersi Zephyr jälleen Isterin ympäri, pysähtyen seistä tönöttämään tuon vatsan puolelle. Tämä ei voinut olla totta, ei niin mitenkään. Vaikka kyllä toinen epämääräisesti koristessaan varsin todelta kuulosti. Korvansa kärsivästi luimistaen vilkaisi uros vielä kerran ympärilleen varmistaen, ettei kukaan olisi katsomassa. Sitten tuo kohotti vastentahtoisesti molemmat etutassunsa toisen kylkeä vasten, koettaen lopulta varovasti työnnellä tuohon jotakin eloa. Yh kuinka kynnet upposivat massiivisen elikon läskeihin, tuumasi hukka kääntäen inhoavan katseensa pois. Tökkiminen ei saanut aikaan suurempaa tulosta, jolloin harmaaturkki koetti muutaman kerran nojata toista vasten koko painollaan.
"Herää nyt...", vaikersi elikko tuskaisesti. Ei kai toiselle vain olisi tarpeen antaa tekohengitystä? Kylmät väreet kulkivat pitkin uroksen selkää pelkästä ajatuksestakin, joten tuo tyytyi varovasti puhaltelemaan kohti toisen purukalustoa, minkä nyt painelultaan ehti.
Tästä ei sitten tasan kerrottaisi ikinä kellekään.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 18, 2008, 21:49

Zephyrin komentelut eivät saaneet aikaan minkäänmoista muutosta Isterin suunnalla. Jos sitä kerran kanveesissa oltiin, niin oltiin sitten kunnolla eikä tingitty laadusta. Tämä oli ensimmäinen kerta tätä lajia tälle sedälle, joten täytyihän se kunnialla hoitaa loppuun saakka.

Vasta, kun Zephyr alkoi ronskimmin vaivata Isterin ruhoa, alkoi ehkä jonkinmoista pienoista heräilemisentapaistakin tapahtua. Ei se raukka kyllä kauheasti mitään mistään tajunnut, kunhan vain alkoi saada jotain kivaa selväjärkisyyden utua pimeytensä keskelle ja ölähti hieman voimakkaammin.
Olisi varmaan saanut varsin hepulin kun Zephyr siinä niin läheisesti elvytteli. Hyihyi.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 19, 2008, 17:24

Toisen hiukan voimakkaammaksi muuttuva örinä sai Zephyrin kohottamaan korviaan toiveikkaasti. Ehkä tästä sittenkin selvittäisiin jotenkin?
"Nyt ylös siitä kuin olisi jo, senkin turvonnut rasvatynnyri!", ärisi hukka maassa makaavalle puolikasvolle uskoen, että ehkä solvaukset menisivät maanittelua paremmin tuon tajuntaan. Samalla tuo edelleen koetti etukoivillaan työnnellen saada enemmän eloa Isterin tajuttomaan ruumiiseen. Tosin sitten ei ehkä olisikaan enää niin kivaa, kun toinen taas heräilisi, mutta se oli sitten sen ajan murhe. Toiselta tuskin kiitosta heruisi, mutta ehkä teurastus edes jätettäisiin toiseen kertaan, kun kerran hengenpelastajiksikin tässä oltiin ruvettu. Itsekkäistä syistä tosin, mutta sitä ei tarvinnut uroksen tietää.

"Sinähän et siihen jää sammaloitumaan!", karjaisi susi jälleen ladaten kaiken voimansa vielä viimeiseen painallukseen. Koska tänään ei mikään tuntunut muutenkaan menevän niin kuin olisi pitänyt, ei mennyt sekään, vaan mieltä sävähdyttävä kipu vasemman takajalan tienoilta sai harmaaturkin räväyttämään silmänsä apposen auki ja kiljahtamaan tuskasta. Typerä keihäs, sen syytä kaikki! Joutaisi hammastikuiksi moinen puskassa piileksivä murhaväline. Ja koska yhden takajalan varassa on paha neliraajaisen elikon seisoa, kaatui susi epäonnekseen makaamaan suoraan Isterin päälle. Kirosanoja mutisten koetti uros nopeasti räpiköidä itseään kauemmas puolisudesta, mutta alustan ollessa niinkin pehmeä, oli homma hiukan hankalaa. Takajalka kiljui tuskaansa ja vihoissaan harmaaturkki harkitsikin leikkaavansa jäljellä olevalla heittoveitsellä koko raajan irti. Päästäisiinpähän siitäkin sitten.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 19, 2008, 21:51

Jonkin verran Ister alkoi jo tolkkuihinsa tulla, kun Zephyr karjui sille kaikkea kivaa ja tökki eloa muutenkin.
Pian uros jo hieman raotti silmäänsäkin, joskaan ei nähnyt paljoa muuta kuin sameaa hämärää. Rintaan pisti ikävästi ja korvissa humisi. Mitähän hittoa tämä tämmöinenkin oli?
Koirasusi örähti jotain itsekseen, ja siinä samassa sen päälle läjähti varsin ikävästi kasa jotain harmaata ja karvaista. Se koski varsin ikävästi, ketäpä ei koskisi moinen, ja Ister ärähti varsin julman kuuloisesti saatuaan taas äänenkäyttönsä hallintaan. Yllättävän nopeasti tällaiset enemmän tai vähemmän arveluttavat tilanteet kuitenkin näyttivät palauttelevan toimintakykyä epämääräisestä rintakivusta huolimatta.

Uros koetti kohottaa päätänsä katsoakseen mokomaa päälleen hyökännyttä epattoa. Se kuitenkin onnistui vähän heikosti, Ister kun ei ollut kaikkein parhaiten taipuvainen yksilö ja moinen liikehdintä vihlaisi ilkeästi rinnassansa.
"Mitä... helvettiä?"
Se sai ähkäistyä ja mulkaisi Zephyriä varsin pahasti. Joku hullu raiskausyritys. HYI likainen pervo!

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 19, 2008, 22:36

Räpiköidessään yhä pois toisen päältä kuuli itsekseen manaileva hukka, kuinka toinen viimeinkin taisi pikku hiljaa toeta. Ja ah kuinka iloiselta itseltään Ister kuulostikin heti ensialkuun! Irvistäen mulkaisi Zephyr toisen hiukan haparoivan oloisen katseen omaavaa silmää, kuin syyttäen puolisutta epämiellyttävästä tilanteesta. Ja miksei syyttäisikin, itsehän tuo oli meinannut ruveta kuolemaan kovin epäsopivasti! Sai olla läski onnellinen, ettei ollut sattunut saamaan kohtausta vaikkapa jonkun puolikuulaisen käsittelyn aikana.
"No sitäpä juuri, puoliraato.", ärähti harmaa hukka korviaan luimistaen, kun viimein sai kammettua itsensä irti mustankirjavan syleilystä. Kömpelön näköisesti loikki yleensä niin sulavaliikkeinen uros muutaman askeleen päähän toisesta, kipeitä raajojaan varoen.

"Näkyikö jo valoa tunnelin päässä, mitä?", kysäisi Zephyr yhä varsin äkäiseltä kuulostaen. Samalla susi istuutui, ei tällaisen jälkeen jaksanut ihan heti juosta mihinkään. Ja tuskinpa toisestakaan olisi enää kimppuun hyökkäämään.
Tuhahtaen käänsi harmaaturkki katseensa kohti tilannetta hiljaa tarkkaillutta, vanhaa kartanoa. Mokoma olisi varmasti nauranut kaksikolle oikein makeasti, jos olisi moiseen kyennyt.
"Saisit olla onnellinen, etten juuri tykkää katsella sivusta, kuinka samaan laumaan kuuluvat heppulit kuolevat.", julisti sinikasvo kuonoaan ylväästi kohottaen. Oltiinpas sitä nyt niin marttyyriä, että. Uhrauduttiin typerän ihramahan takia ja kaikkea muuta ylevää. Ei susi ollut toki tappelua unohtanut, mutta ainakin hänen puolestaan tässä voitaisiin päästä jonkinlaiseen aselepoon. Häntäänsä takajalkojen päälle heilauttaen käänsi elikko vihreät silmänsä arvioivasti takaisin kohti valtaisaa puolisutta.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 21, 2008, 0:36

Ister ärähti Zephyrin kammetessa itsensä pois uroksen päältä. Se ei juurikaan arvostanut toisen auttamisoperaatiota, vaikka siitä olikin varmasti ollut apua elon kannalta.
"Haa haa."
Puolikasvo tuhahti.
"Millä hiton oikeudella sie ensin viet miun keihään ja sit vielä hypit päälle. Luuletsie et miusta on hirmu hauskaa tämmönen? Voisit hitto vähän kahtoo miten missäki seurassa käyttäydyt."
Lihava uros räksytti. Sitä ärsytti ihan vietävästi se, että se oli tuolla tavoin kesken kaiken kupsahtanut. Ja se, että siihen koski. Ja vielä sekin, että se keihäs oli edelleen jossain. Eipä osannut uros juurikaan kiitellä toista tällaisessa mielentilassa, liekö osannut moista tehdä kyllä muutenkaan.

Kuolevat? No hei, ei Ister ollut meinannut kuolla! Ei se nyt tässä vaiheessa vielä. Olisihan silä vielä paljon kaikkea hauskaa tiedossa elämän aikana. Sitä paitsi Yelenhakin oli halunnut tavata uudemman kerran... ei, ei tässä kyllä kuolemaan joutaisi, ei sitten millään.
"Joo, kuolevat ihan vaan siun takias!"
Ister ärähti. Olihan se Zephyrin vika tosiaan, että se oli joutunut tähän tilanteeseen. Ilman mokomaa Ister nukkuisi vielä onnellisesti keihäänsä kanssa kartanon sisätiloissa. Niin.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 21, 2008, 2:34

Isterin ruudinkatkuisten sanojen myötä tunsi Zephyr, kuinka viha toista kohtaan kuohahti hänen sisuksissaan. Ai että hänen pitäisi osata käyttäytyä? Saisi kyllä ihrainen puoliverinen vilkaista peiliin, ennen kuin tuollaisia suustaan päästeli. Ja kyllä hukka kaiken lisäksi käyttäytyä osasikin, mutta toisen seura vain ei oikein ollut omiaan kannustamaan moiseen.
Äkäisesti hukka tuhahti, luimistaen korviaan kohti niskaa.
"Samat sanat ihan vaan takaisin. Sinun muodokkaaseen ruhoosi koskeminen oli kuule kaikkea muuta kuin hauskaa. Ja keihääsi heitin jorpakkoon ihan vain omaa henkeä suojellakseni. Mitähän väärää siinä on?", ärähti uros saaden äänensä kuitenkin kuulostamaan yllättävän rauhalliselta siihen nähden, kuinka kiukkuiseksi hän itsensä tunsi. Eikö toinen olisi voinut kärsiä vaikkapa äkillisestä puhekyvyn menetyksestä kohtauksen jäljiltä? Se olisi ollut mukavaa.

Lopulta Ister kehtasi vielä väittää, että koko kuolemisepisodi oli yksinomaan Zephyrin syytä. Toista kulmaansa kysyvästi kohottaen mulkaisi susi puolikasvoa, joka kaikesta päätellen oli ihan tosissaan.
"Tällä hetkellä sinä tosin myös elät minun takiani.", muistutti uros napakasti. Kuinka joku saattoikaan olla noin kertakaikkisen kiittämätön? Päätään pudistellen Zep vaihtoi hivenen jalkojensa asentoa. Joskohan tästä pian pääsisi luikkimaan hiiteen, ettei tarvitsisi enää pilata yötä enempää. Tosin tilanteen paheneminen taisi olla jo aika mahdotonta, tai siltä uroksesta ainakin tuntui.
"En kuitenkaan tarvitse kiitosta, mitäpä minä sellaisella? Sen sijaan ehdotan sopimusta."

Vihreät silmät suuntautuivat jälleen kohti ärsyttävää paksukaista, toisen reaktiota seuraten. Ennen kuin jatkoi, nousi harmaaturkki hitaasti seisomaan, koetellen jalkojensa kantavuutta. Venähtäneellä takakoivella ei edelleenkään kävelty, mutta viiltohaava toisessa etujalassa oli jo tyrehtynyt. Ei niin huono tilanne, kuin mitä olisi voinut olla.
Luimistetut korvat takaisin pystyyn nostaen otti uros pari kokeilevaa askelta kauemmas puolisudesta. Pieni, tyytyväinen hymy käväisi hukan huulilla tämän todetessa, että voisi todellakin päästä pois "ystävänsä" luota.
"Tehdään näin: Sinä jätät minut rauhaan enkä minä koske siihen typerään tyttäreesi. Onko selvä?"

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 21, 2008, 2:54

Urahtaen uros pyörähti vatsalleen. Oli kiusallista jutella kyljellään makoillen. Tai no, jutteleminen oli jokseenkin kaukaa haettua, mutta kelpasi nyt kuitenkin.
Isterin korvat painuivat sen paksua niskaa kun Zephyr alkoi takaisin rähjätä. Se työnsi alahuultaan eteenpäin ja näytti varsin pahantuuliselta siinä makoillessaan.
"Turpa kiinni, epatto."
Uros murahti hampaitaan väläyttäen, vaikkei kyllä hyökkäämään lähdössä enää olisikaan.
"Se on miun keihäs. Siihen ei hitto kosketa!"

Koirasusi tuhahti Zephyrin puhellessa ja alkoi kammeta itseään istumaan. Aih, pisti rintaan vieläkin.
"No oisit antanu kuolla vaan."
Uros mulkaisi nuorempaansa synkäsi kulmiensa alta. Ei kiinnostanut elikö se vai ei, hah! Tai no, kiinnosti kyllä, mutta sitähän se ei toiselle paljastaisi. Sen sijaan sopimus kuulosti varsin kivalta ajatukselta ja Ister vaikeni tuijottaen sutta jopa hitunen kiinnostusta naamallaan.

Sopimus kuulosti helpolta. Ister ei erityisesti halunnutkaan Zephyrin perässä roikkua, ja se, ettei toinen koskisi Karmiinin kuulosti vain hyvältä. Tosin ennen kuin puolikasvo voisi jättää Zephyrin rauhaan sen olisi saatava keihäänsä takaisin. Aseen olinpaikka oli mennyt vähän ohi Isteriltä, joten pitäisi sekin saada tietoon vielä.
"Ensin keihäs."
Keltasilmäinen uros vaati.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 22, 2008, 0:21

Isterin pyöritellessä itseään sopivampaan asentoon, venytteli Zephyr jalkojaan varovaisesti. Hän tosin kyllä häipyisi kohtapuoliin vaikka ryömien jos se siitä olisi kiinni, ei tuon turvonneen saastan seuraa kestänyt kukaan. Kuinka ihmeessä toinen olikaan mahtanut saada pennun aikaan jonkun kanssa? Puolisusi vaikutti kyllä rajumman puoleiselta olennolta, joten tuskin pakottaminenkaan olisi ihan mahdotonta tältä suunnalta ollut. Moinen mahdollisuus vain herätti kysymyksen siitä, miten uros oli ikinä saanut sitten pennustaan tietää? Mutta mistäpä näitä ikinä osaisi arvata, populaa kun on niin moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin itkemään. Saattoihan mustankirjavalla olla jokin vajaa morsmaikku jossakin, joku joka ei tajunnut miehensä selvää sekopäisyyttä.
Huomatessaan ajatustensa eksyvän raiteiltaan käänsi harmaaturkki katseensa takaisin puolisuteen, joka oli näemmä kammennut itsensä jo istumaankin.
"Niin, ja tämä on minun kaulani", muistutti hukka osoittaen tassullaan valkean kurkkunsa tienoille. "Enkä soisi siihen minkään naaraan kieltä terävämmän koskevan. Varsinkaan minkään puutikkuun kiinnitetyn metallinpalan, jolla voisi olla huomattavan kurjia vaikutuksia henkeni kannalta."

Isterin kuolemaan jättämiseen ei Zephyr viitsinyt sanoa mitään, sillä hän oli osittain samaa mieltä lasisilmäisen kanssa. Ehkä hän olisi sittenkin voinut selittää tilanteen jonkinlaisena vahinkona ja päästä pois pinteestä toisen ruumiin löytyessä pihamaalta. Mutta läikkynyttä maitoa oli paha jäädä suremaan, elossa ihrapallo nyt joka tapauksessa oli.
Sopimuksesta puhuminen sai ilmeisesti jonkinlaista kiinnostusta aikaan puolikasvon typerässä mielessä. Hyvä, ei tarvitsisi sen kanssa vängätä lopun yötä. Yhä varovasti, mutta jo jokseenkin varmemmin otti urossusi pari kokeilevaa askelta kauemmas vahtimiehestä. Tuhahtaen tuo heitti harjastaan sivummalle toisen alkaessa esittää omia ehtojaan keihään suhteen. Liike osoittautui valitettavan nopeasti virheeksi pään vihlaisun muodossa. Auh, nyt olisivat hyvät unet tarpeen.
"Löydät sen typerän tikkusi kyllä tuosta puskasta viimeistään sitten, kun tulee valoisaa.", myönsi hukka osoittaen kuonollaan jonnekin sinne suunnalle, mihin muisteli aseen kanssa rysäyttäneensä. Ei hän sitä rupeaisi toiselle kyllä hakemaan, henkihän siinä olisi taas uhattuna. Sitä lajia oltiin saatu jo tarpeeksi tälle illalle.

Jälleen otti harmaaturkki muutaman askeleen kauemmas pallomahan läheisyydestä. Voisipas vaikka koettaa etsiä omaakin asetta menomatkalla. Vielä mustatassu kuitenkin pysähtyi, kääntämättä silti katsettaan Isteriä kohden.
"Lienee turha sanoa, että tästä yöstä ei sitten puhuta. Kaikkein vähiten Roille." Johto ei välttämättä kauheasti ilahtuisi alaistensa seikkailuista, varsinkaan kun ne olivat tätä sorttia. Olisi varmasti kummankin uroksen edun mukaista pitää suunsa kiinni yön tapahtumista. Ja, noh, tuskin kumpikaan olisi itseään edes tahtonut nolata juttua eteen päin kertomalla.

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by lara on Feb 22, 2008, 1:47

Uros mulkoili Zephyriä happamesti. Niin mielellään kuin se olisikin survaissut veitsensä tuon äskettäin mainitun valkean kurkun lävitse, joutui koirasusi hillitsemään itsensä. Sellainen ei olisi sopivaa enää tässä vaiheessa. Tilanne oli jo sen verran tasoittunut, että turha olisi alkaa riehua. Ja muutenkin, ei terveys välttämättä kestäisi.

Ister kampesi itsensä kaikkien neljän jalkansa päälle. Hyvin kantoivat kaikki, mikä onni. Usein oli käynyt niin, että aiemmin murtunut takajalka oli taistelussa pettänyt ikävästi. Tällä kertaa kaikki tuntuivat kuitenkin olevan suurimmaksi osin kunnossa.
Vai puskassa oli keihäs. Pitäisi lähteä sinne kaivelemaan, jos vaikka löytyisi tämän yön aikana. Se jos mikä olisi suotavaa, Ister ei asettaan vartiotta pensaaseen nimittäin jättäisi, eikä yö ulkona puskaa vahtien kuulostanut kovinkaan hienolta. Se kuitenkin päätti näiden vihjeiden jälkeen suostua Zephyrin sopimukseenkin.
"Mut hyvä on. Sopimukses kelpaa. Mut jos sie rikot sen, niin mie kyllä tiedän monta kivaa tapaa saada siut pois päiviltä."

Keltasilmäinen uros askelsi lähemmäs Zephyriä ja vilkaisi toista tuhahtaen. Kuvitteliko toinen tosissaan, että se lähtisi kertoilemaan tästä riemukkaasta illasta mukavia pikku iltasatuja saaren kansalle?
"Miten tyhmänä sie minuu pijät?"
No varmaan aika tyhmänä, kuten Isterkin piti Zephyriä.
"Mut nyt. Hyvästi."
Siinä oli tarpeeksi hyvästejä tälle illalle, tuumasi puolikasvo. Se lähti astelemaan jäykin askelin kohti puskaa, jossa keihäs oli. Jos aseen löytäisi ajoissa, voisi kenties koettaa jatkaa vielä niitä unia kartanolla. Se kuulosti hyvältä.

[[Oli kiva peli vallan! Kiitosta <33]]

Re: Jos ois mitä jois, joisin sen pois
Post by hitodama on Feb 22, 2008, 11:04

Sopimus kuului kelpaavan Isterille, mihin Zephyr tyytyi nyökkäämään tyytyväisenä. Kuolemalla uhkaaminenkin sai enää vain vinon hymyn käväisemään hukan suupielillä, hännänkin jopa heilahtaessa laiskasti. Vaikka tilanteessa sinänsä ei ollut mitään hyvää tai huvittavaa, jaksoi uros olla onnellinen jo siitä, että pääsi viimeinkin eroon puolisuden seurasta.
"Tuli huomattua joo.", tokaisi uros piikittelevään sävyyn. Varrastetuksi tuleminen olikin ollut jotakin aivan uutta harmaaturkille. Tosin mieluummin senkin olisi voinut jättää kokematta.

Isterin askeltaessa tönkösti lähemmäs Zephyriä otti susi samaten muutaman askeleen kauemmas puolikasvosta. Olkoon nyt kuinka vaarattoman oloinen hyvänsä, ei hukkaa huvittanut päästää toista liian lähelle itseään. Ei ihrapallo kuitenkaan ihan niin luotettavalta kaverilta vaikuttanut, että kannattaisi jättää henkensä yhden köyhän sopimuksen varaan.
Lasisilmäisen uroksen seuraavat sanat saivat valkovatsan kohottamaan kulmiaan huvittuneena, naurahduksenomaisen tuhahduksenkin päästessä karkaamaan huulilta. Hassujapa toinen kyseli. Eikö vastaus ollut kuitenkin aika itsestään selvää kamaa?
"No aika tyhmänä, kun nyt välttämättä halusit tietää.", myönsi uros mukamas pahoittelevalla äänellä.

Ister heitti hyvästinsä ja lähti askeltamaan kohti pensastaan, Zephyrin samaten suunnatessa kulkunsa puskan toiselle puolen. Sinne jonnekin se heittoveitsi oli tainnut jäädä.
"Hymyillään kun tavataan.", huikkasi uros vielä maireasti virnistäen ja harjastaan heilauttaen, ennen kuin katosi pensasaidan taakse. No ei tasan kyllä hymyiltäisi, mutta mitäpä siitä.
Takajalkaansa vaivihkaa nilkuttaen tepasteli Zep mahdollisimman huolettoman näköisesti noukkimaan asettaan, joka löytyikin varsin helposti keskeltä pihanurmea. Tämän jälkeen harmaaturkki vaelsi jonnekin pensasaitojen muodostaman sokkelon sopukkaan ja lysähti maahan, vaipuen välittömästi uneen. Voi äly, mikä yö!

// Samat sanat. n_n Oikein oli viihdyttävä peli, todella. Kiitos! <3 //