Zephyr - RPGs

Edera » Kartano » Vuodeosasto 1A

Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jun 17, 2009, 1:03

Aivan varovasti liukui liuta sinisiä varpaita kohti vanhaa puulattiaa. Susi asetteli etutassunsa huolella viileää pintaa vasten ja hengähti syvään. Seuraava osuus olisi suorastaan kammottava ja se vaati melkoisia ponnisteluja henkisesti.

Huone oli alakerrassa melko sivussa oleva kodikas ja suhteellisen sievä oleskelutila. Azallacille tarpeeksi syrjäinen, mutta tarpeeksi lähellä ulkotiloja. Ja oli yllättävän pehmeä sohva ikäänsä nähden. Sitä naaras tyytyi hyödyntämään, vaikka unelma tietysti olisi ollut ylemmän kerroksen mukavat makuuhuoneet. Portaat vain olisi mahdottomat jos halusi uloskin joskus.
Vielä olisi ollut tervettä pysyä täysin paikoillaan, mutta susi ei malttanut ja itsepäisenä se asetteli nyt hampaitaan yhteen purren takajalkansakin lattialle.
Siitä ei ollut vielä kulunut aika eikä mikään, kun Azallac oli ollut Djalan lehtimetsässä myrskyn armoilla ja jäänyt epäonnisena kaatuvan puun alle. Takajalat ja alaselkä vinkuivat pahiten kivusta eikä naaras kyennyt varsinaisesti kävelemään.

Se kuitenkin vihasi kykenemättömyyttään. Yhtä lailla sen päälle kävi, että pahimman yli sen oli käynyt auttamassa ja murtumat oikomassa ja tukemassa afuelilainen koiranarttu. Kajahtanut vieläpä, luuli olevansa keiju. Oli toimitellut kartanolla vartiokaartilaisen ruhjeita ja suorastaan halunnut hoitaa puolitajuttoman Azallacin. Ei siinä tilassa ollut mitään pystynyt vastaan sanomaan.
Ja kai sitä piti olla kiitollinen, yh. Kirjava susi mulkoili lattialla nököttävää rehukasaa katse täynnä vihaa. Tuohon se ei ainakaan ollut valmis taipumaan.

Siinä samassa takaosa huusi jo armoa ja ederalaisen oli pakko heilahtaa takaisin sohvalle. Happaman näköisenä Azallac painoi leukansa käsinojalle.

[[Cayden]]

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jun 17, 2009, 9:54

Eteisaulan hiljaisuus rikkoutui, kun mustanvalkea kuono työnsi kellarin oven auki. Sulavasti ja äänettömästi vilahti mustankirjava susiuros aulan puolelle, painaen sitten takatassullaan oven kiinni perässään. Edelleen kellarin ilojen jälkimainingeista kärsivä Cayden katseli nyt mietteliäänä ympärilleen eteisaulassa, koettaen päättää minne suunnata seuraavaksi. Mieli edelleen hiukan utuisena ja takaraivossa jäytävän lievän päänsäryn seurauksena keskittyminen ei ollut rauhalliselle tälle miehenpuolikkaalle lainkaan mieluisaa.

Kykenemättömänä päättämään lähti uros kävelemään sattumanvaraiseen suuntaan, ajatusten myllertäessä korvien välissä. Etäiset muistot edellisen illan tapahtumista saivat Caydenin sulkemaan hetkeksi silmänsä. Uros ei ollut eilisen tapahtumiin lainkaan tyytyväinen. Kuinka olikin sattunut, että hän, Cayden, joka oli aina uskonut syvästi rakkauteen ja ikuiseen kumppanuuteen, säästellyt itseään sitä oikeaa varten, oli typeryyksissään (ja humalapäissään) antautunut maallisen halun, himon, valtaan? Kultaharjaksen mieltä ei lainkaan parantanut se seikka, että kyseinen narttu jonka kanssa hän viime yönä oli rietastellut, oli Ederan alfan tytär, Irian, johon uros oli vasta samaisena päivänä tutustunut. Uros olisi voinut itkeä häpeästä. Mitähän hänen äitinsä ja isänsä olisivat aikanaan sanoneet tällaisesta käytöksestä, eihän sellainen sopinut lainkaan aristokraattisen suden arvolle. Itseinhossaan uros ei lainkaan tullut ajatelleeksi sitä, että toisin kuin esimerkiksi hänen nyt jo edesmenneet veljensä, oli hän tehnyt kaikkensa kumppaninsa nautinnon eteen. Ritarilliseksi herrasmieheksi kasvatettu uros ei kyennyt anteeksiantamaan tekoaan, vaikka koettikin kovasti päästää itsensä pälkähästä. Korkea moraali ei päästänyt häntä otteestaan, kuten ei koskaan.

Epämääräinen narahdus säpsähdytti oliivisilmäisen ajatuksistaan takaisin kartanon käytävälle. Pää kääntyi hitaasti kohden ovea, jonka takaa uros uskoi äänen kuuluneen. Vaihtoehdot risteilivät tunkkaisen hitaasti Caydenin mielessä, mutta hetken mietinnän jälkeen vei uteliaisuus voiton. Verkkaisesti, edelleen varuillaan mahdollisen tasapainon heittelehtimisen varalta, uros asteli ovelle, pysähtyen sitten sen eteen. Uros nosti päänsä ylväästi, kopauttaen sitten pari kertaa oveen, eihän huoneeseen voisi ilmoittamatta sännätä, jääden sitten hijlaisena odottelemaan vastausta.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by hitodama on Jun 17, 2009, 17:10

// Hei moi vaan molemmille! Sellaisesta oli tuossa aiemmin puhetta, että jos Zephyrkin tulisi jossain pelin myöhemmässä vaiheessa sitten loukkaantunutta Azza-parkaa katsomaan. Olisiko kummallakaan mitään sitä vastaan? ^^ Toki voitte ensin pelailla ihan rauhassa kahden, voisin tuoda herra harmaahukan mukaan vasta sitten, kun mielestänne sille sopiva kohta olisi. //

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jun 18, 2009, 23:16

// Ei minulla ainakaan mitään vastaan, tuo vain minun puolestani : ) //

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jun 21, 2009, 1:29

[[Joo minullekin sopii. Katsellaan sitten kun tulee hyvä hetki vaikka, jos nämä eka tutustuisivat tovin]]

Kauaa ei ehtinyt Azallac kitua hiljaisessa yksinäisyydessään pelkkä kipu seuranaan, kun ovelta kuului ääniä. Naaras haisteli aluksi varuillaan olevan näköisenä. Ei ollut se sekopäinen siipikoira. Mitään pahempaa ei alfan tytär uskonut kohtaavansa vartioidulla kartanolla kovinkaan helposti. Eikä seura tehnyt nyt pahaakaan joten kirjava susi koetti asettautua hieman edustavammin sohvalle ja käänsi katseensa ovelle päin.
"Sisään?" susi äännähti selkeällä, hivenen kysyvälläkin äänensävyllä.

Toinen todella epätoivottu tulija olisi ollut se harmaa koira, muistokin sai niskakarvat silkasta ärtymyksestä pörhöttymään. Hyh. Azallac ei oikeastaan osannut päättää kumman haluaisi mieluummin välttää. Molemmille se olisi kiitoksen velkaa, jos rehellisiä oltiin, ja Graphitelle vielä melkoiset pahoittelut, mutta nuori ja kovapäinen narttu ei halunnut nöyrtyä piskien eteen ja se valkoinen höpsö vaikutti tyytyväiseltä ilman kiitoksiakin joten ei mitään järkeä. Oli vielä Afuelistakin.
Eikä se ollut varma haluaisiko nähdä ketään perheensä jäseniäkään. Ei ollut mukavaa olla loukkaantuneena, antaisi itsestään niin säälittävän ja osaamattoman kuvan. Graphiten nalkutukset olivat riittäneet joten eteenpäin Azallac ajatteli antaa hieman... yksinkertaistettua kuvaa tapahtumista.

Azallac liikautti päätään pienellä ravistusliikkeellä selkiyttääkseen keskittymistään. Kipu oli yhä huomattava, mutta sitä ei ederalainen halunnut enää useammille näyttää suuressa mitassa. Ja nähtävästi se mieluummin kärsi kipunsa, kuin söi niitä varten olevia kasveja. Kasvit huoneessa näyttivät jo hyvää vauhtia huonoiksi menevän.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jun 21, 2009, 15:08

Cayden seisoi ryhdikkäänä oven takana, korvat liikehtien levottomasti sen odottaessa vastausta. Hiljaisuus oli täysin rikkomaton, edes ulkona laulelevien lintujen viserrys ei tunkeutunut kartanon sisuksiin saakka. Uros kielsi itseltään houkutuksen koputtaa uudestaan, se oli varsin epäkohteliaan tökeröä. Hetken uros kuitenkin jo luuli, että vanhan kartanon narisevat perustukset olivat tehneet sille tepposet, mutta juuri kun kultaharjas oli aikeissa kääntyä takaisin käytävälle, kuului huoneesta pyyntö astua sisään, tai ainakin pyynnöksi hyväntahtoinen uros sen automaattisesti mielessään luokitteli. Korvat pongahtivat sekunnin murto-osassa jälleen osoittamaan eteenpäin uroksen käännähtäessä kannoillaan katse jälleen kohti ovea. Uros tuuppasi oven auki valkomustalla kuonollaan.Tästähän saattaisi kehittyä keino hiukan haalistaa eilisiltaisen tuoretta muistoa uroksen mielessä.

Hitain sulavin askelin astui mustaturkkinen sisälle pienehköön huoneeseen, joka kuten kaikki muukin kartanolla oli vanha ja pölyinen, mutta silti jokseenkin viihtyisän oloinen. Lähes suoraan ovea vastapäätä oli vanha sohva, jonka päällä uros saattoi nähdä nuoren kirjavan suden makuullaan. Uroksen ystävällisten oliivisilmien katse kiinnittyi ihka ensimmäiseksi selvästi nuoren nartun silmiin. Pitäen katseen koko ajan toisen kultaisissa silmissä, taivutti uros niskaansa kevyeen kumarrukseen.
"Hyvää päivää, arvon neiti", uros sanoi pehmeästi matalalla äänellään, hymyillen ystävällisesti. "Toivottavasti en häiritse, kuulin täältä ääniä ja uteliaisuuteni heräsi."
Uros astahti pari askelta lähemmäs, rauhalliseen ja ylvääseen tapaansa.
"Minun nimeni on Cayden", uros sanoi, puhuen edelleeen pumpulimaisen pehmeällä äänellä. "Ja mikähän teidän nimenne mahtaa olla, neiti?"

Vasta nyt uros tajusi katsoa sinimustaharjaksista narttua tarkemmin. Toinen makasi sohvalla selvästi loukkaantuneena, eikä mitenkään ihan lievästi, ja oliivisilmät tavoittivat myös lähellä lojuvan yrttikasan. Uros heilautti kevyesti päätään ravistaen pitkän kultaisen otsaharjaksen silmiltään. Huolestuneena uros loi katseensa jälleen toisen silmiin, peittelemättä huoltaan tai katseensa intensiivisyyttä.
"Näytätte loukkaantuneen pahoin. Voinko mitenkään auttaa?"
Kysymys, joka uroksen oli pakko kysyä. Mustaturkki halusi auttaa toista, mutta eihän toista väkisinkään voinut auttaa, oli vähintäänkin kohteliasta kysyä ensin. Uros odotteli hiljaisena toisen vastausta.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jun 24, 2009, 12:40

Kellertävät sudensilmät tarkkailivat ovea herpaantumatta. Se ei tuntenut sisään astuvaa urosta, mutta oli aidon hyvillään huomatessaan tuon olevan älykkään näköinen susi. Kohteliaskin osasi olla. Azallacista ei oikein tässä kunnossa ollut ojentamaan alempiarvoisia idiootteja.
"Päivää teillekin, Cayden-herra. Minä olen Azallac", naaras esittäytyi tyynen kuuloisena, vaikka puhuminen ei äkkiseltään tuntunutkaan yhtään kivalta. Keuhkot olivat kaiken sen savuttumisen ja puun painostuksen jälkeen aran tuntuiset. Uroksen nimi puolestaan ei sille mitään sanonut, mutta olihan Edera laaja ja alati laajentuva lauma. Ederaan kun Azallac uskoi toisen vakaasti kuuluvan, eikä edes vaivautunut kysymään asiaa.
Siniharjaksinen vilkaisi nopeasti itseään, miettien miltä oikein mahtoi näyttää. Metallisuojukset olivat poissa, mikä harmitti hivenen. Sohvan vierelle olivat piilotetut ja se joka uskaltaisi koskea saisi kyllä melkoisen selkäsaunan. Silti piti ymmärtää, ettei niitä voinut pitää. Ne olisivat repineet sohvan rikki ja hyvällä onnella vielä sutta itseään.
Eipä ulkomuodossa paljoa kehumista ollut, sai ederalainen todeta. Ei se onneksi ollut sellainen sotatantereelle runnoutunut haavaläjä, kuten vaikka kartanon toisessa huoneessa itseään parantelemassa näkynyt läskiällötys. Turkki oli kuitenkin kärsineen ja kolhiintuneen näköistä ja takajalat sidotut eivätkä missään tavanomaisessa asennossa. No, eipä Azza ollut mikään hienohelma, jonka maailma olisi moisesta romuttunut. Kunhan vajaakuntoisuus otti päähän.

Uroskin näytti katselleen saman näytöksen ja Azallac irvisti pienesti.
"Ei tälle enää mitään mahda. Taidan kaivata lähinnä älykästä seuraa nyt", naaras puhui heman hiljaisemmalla äänellä ja kallisti korvaansa. Olihan sillä nälkä jo melkein, mutta ei sitä nyt huvittanut ketään anella saalistamaan itselleen, kun ensimmäinen fiksu puhujatoveri oli astellut paikalle.
"Sää ei taida olla vielä kohentunut?" susi kysäisi huokaisten. Kyllähän se kuuli ja näki hieman ikkunoista tilannetta. Eikä sen puoleen, tästä lähin varoisi myrskyjä ja metsäpaloja.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jun 24, 2009, 21:04

Mustaturkkinen kultaharjas antoi ystävällisten silmiensä tuikkia ja pehmeän hymynsä levetä, samalla kun antoi niskansa ja toisen etujalkansa taipua kevyeen ritarimaiseen kumarrukseen.
"Hauska tutustua, neiti Azallac", uros sanoi sulavasti noustessaan ylös kumarruksestaan, asettaen jalkansa tasan ja nostaessa päänsä ylväästi ylös. Tämä susinarttu, Azallac, vaikutti oikein miellyttävältä seuralaiselta, vaikka melko huonossa kunnossa tällä hetkellä olikin, ja olisi varmasti mitä oivin tapa saada ajatukset pois eilisestä. Uros istahti sohvan eteen, asetellen jälleen jalkansa siististi vieretysten.
"Olen pahoillani mikäli en voi auttaa", uros sanoi pehmeästi, silmät täynnä myötätuntoa. Uros katsoi tiiviisti toisen kultaisiin silmiin ja hymyili hurmaavasti valkeat hampaat välkkyen. "Enpä tiedä älykkäästä, neiti, mutta etteköhän te minusta ainakin jonkinlaista seuraa itsellenne saa."

Kultaisen harjaksen valuessa silmille, tarkkailivat oliivinruskeat silmät siniharjaksisen haavoja ja vammoja. Cayden oli sota-aikana törmännyt ties minkälaisiin haavoihin, vaikka oli itse selvinnytkin pääosin vammoitta, mutta nuo eivät näyttäneet sotaa käyneen entisen laumanjohtajan silmissä lainkaan taisteluvammoilta. Muistot sota-ajasta, ensin laumalaisten ja lopulta perheenjäsenten kuolemasta sai kylmät väreet kulkemaan mustaturkkisen selkäpiitä pitkin, mutta ulkoinen olemus ei värähtänytkään. Valkomusta pää kallistui kysyvästi, kultaisen harjaksen valahtaessa toisen silmän päälle.
"Saanko kysyä, kuinka olette päätynyt tuohon kuntoon?" uros kysyi silmät täynnä välittämistä, jollaista harvoin tapasi ensitapaamisella näkyä. "Nuo eivät näytä miltään pikku naarmuilta, joita saadaan tavanomaisilla pikku seikkailuilla."
Uroksen katse pysähtyi nartun kasvoihin. Cayden ei uskonut nartun olevan paria vuotta vahempi, eikä ainakaan häntä itseään vanhempi, sen verran nuorelta narttu vaikutti.

Uros katsahti ulos ikkunasta ja hymähti.
"En tiedä juurikaan säästä", uros sanoi hiljaa, "En ole hetkeen ulkona käynyt."
Jälleen muistot edellisestä illasta vyöryivät uroksen mielen ylitse aaltona. Nopeasti uros kuitenkin sulki mielestään nämä häiritsevät ajatukset, keskittyen nyt täysin uuteen keskustelukumppaniinsa.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jul 8, 2009, 0:31

Susinaaras hymähti laihasti. Se ei edes halunnut kuvailla sitä idioottia keijunarttua tai jääräpäistä ex-upseeria todistaakseen Caydenin olevan älykästä seuraa.
"Kiitos", Azallac lausahti yksinkertaisesti, mutta varsin vilpittömän kuuloisesti. Kiitos-sana tuntui melkoisen hassulta omasta suusta kuultuna, kirjavainen mietti itsekseen. Ehkä, ehkä Graphite olikin takonut hieman nöyryyttä suden päähän. Ei se kuitenkaan koiria arvostanut, joten mikään maailmanmullistus ei heidän riitaisa tarinansa ollut ollut.

Hetken Azza mietti miten vastaisi. Se kuitenkin piti nopeasti mietittynä rehellisyyttä arvostettavana piirteenä ja parhaimpana alfan tyttären asemassa.
"Se kauhea myrsky... Jäin metsäpaloa paetessani kaatuvan puun alle", sinitukkainen irvisti ja vilkaisi vielä sidottuja ja lastoitettuja takajalkojaan.
"Melkoista tuuria, voisi sanoa", naaras naurahti kolkosti. Ensimmäistä kertaa se osasi ottaa onnettomuutensa, vastentahtoisesti kylläkin, huumorilla.

Azallac katsoi hetken ajan urokseen ja mietti. Toinen oli varmaan yläkerrassa aikaansa vietellyt, eipä ollut tullut nähtyä. Tai saattoi olla muutenkin mahdollista, Azallacin huone oli näin syrjässä. Ei täältä aulatilaan nähnyt, vaikka ovi olisikin auki.
"No, eipä säällä väliä. Minä en ainakaan pääse vielä reiluun hetkeen täältä pois."
Nuorukainen luimisti korviaan itsekseen ja nyreän näköisenä mulkaisi lattian suuntaan.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jul 9, 2009, 18:14

Cayden kumarsi pienesti niskaansa taivuttaen toisen kiitokselle, nostaen sitten päänsä jälleen ylös. Menneisyydessään laumaa ja sotajoukkoja johtananeen kultaharjaksisen ei tehnyt tiukkaa nöyrtyä uuden laumansa vanhempien osakkaiden edessä, eikä se koskaan olisi kyennyt röyhkeyteen, oli kyse kenestä tahansa. Urosta ei häirinnyt se, kuinka usein toisen koiraeläimet sekoittivat kultaharjaksen nöyryyden alentumiseen, tunsihan hän oman arvonsa paremmin kuin hyvin ja oli yksin hiljaa mielessään usein ylpeämpi kuin ulospäin näyttikään.

Ystävällisen lempeä hymy oli hävinnyt uroksen kasvoilta ja tilalle oli jäänyt vain vakava tyyni olemus, myötätunnon kuvastuessa noista haalean värisistä silmistä. Korvat painuivat hiukan taakse uroksen kuvitellessa kuinka metsäpalon riepottelema puu kaatuisi nuoren nartun päälle, murskaten kaiken alleen jäävän. Niin monta samantyyppistä tapausta oli käynyt joka syysmyrskyn aikaan heidän kotonaan Karpaateilla, että urosta melkein huvitti nartun varomattomuus, mutta toisaalta tiesi että myrskysäät olivat Andriaanassa harvinaisempia.
"Melkoista tuuria tosiaan", uros sanoi hiljaa matalalla äänellään. "Mutta toisaalta ymmärrettävää, neiti on vielä selvästikin nuori eikä näillä main usein ole tällaisia myrskyjä, joita tulisi varoa."
Uros hymyili lempeää hymyään, koettaen saada toisen olon hiukan paremmaksi, kertoa toiselle että tuollaiset virhearviot olivat täysin normaaleja noinkin nuorelle sudelle kuin Azallac.
"Ja uskon kyllä, että paranette tuota pikaa, arvon neiti", mustaturkki sanoi reippaammin. "Olet vielä nuori ja luusi ja kehosi paranevat nopeammin kuin jo minun ikäiselläni. Ei mene kuule aikaakaan kun olet taas liikkeellä, kunhan vain maltat levätä tarpeeksi."
Uros väläytti vilpittömän uskovan hymyn toiselle, heilauttaen sitten jälleen silmille valuvan otsaharjaksen takaisin järjestykseen.

Cayden ei välittänyt ulkona riehuvasta myrskystä, joka ilmeisesti oli hellittämään päin, olihan sade tasaantunut ja tuuli tyyntynyt. Uroksen katse viipyi nuoressa sohvalla makaavassa nartussa. Azallacin erikoinen ulkomuoto kiinnosti suuresti mustaturkkista harjaspäätä, saaden sen tutkailemaan toisen monimutkaisia merkkejä ulkoisesti tyynen oloisena. Oliivinruskeat silmät kävivät läpi valkoisen, ruskean ja mustan kirjavaa kehoa mietteliäänä, katseen pysähtyessä sitten nartun lavoissa oleviin sinisiin raitoihin. Muistikuva välähti selkeänä uroksen mielessä: Irian omasi nuo samat raidat. Katseessa syttyi heti terävä uteliaan epäuskoinen liekki samaan aikaan kun katse kääntyi jälleen Azallacin silmiin.
"Kertokaahan neiti, oletteko syntyperäisiä Andriaanalaisia?" kysyi uros hiljaa ja pehmeästi, antamatta uteliaisuutensa näkyä päälle päin, vain silmät leimusivat muuten tyynen ulkomuodon keskeltä. Suoraan asiasta kysyminen olisi ollut äärettömän epäkohteliasta, mutta Caydenilla oli paha aavistus että tämäkin susiklaaniin kuuluva olisi johtajaparin jälkeläisiä, mikä tekisi Azallacista Irianin sisaren.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jul 20, 2009, 0:05

"En ollut ennen nähnyt eh... tulta?" naaras lähes mutisi hyvin viileän kuuloisesti, mutta ihan vain peittääkseen painavan häpeän äänestään. Tuntui yhä pahalta puhua asiasta, mutta toisaalta se auttoi käsittelemään sitä. Se silti oli varmaa, ettei tosikonpuoleinen ja ylpeä susinaaras tulisi koskaan kirkkaasti nauramaan tapaukselle.
"Se on totta", Azallac myönsi koruttomasti Caydenin sanoille, mutta vaivihkaa katsahti urokseen uudemman kerran. Ei tuo kovinkaan vanhalta näyttänyt ja oli todella siro, hurja letti toi vähän väliä mieleen Irianin, kun Azza ei ollut kenelläkään muulla koskaan mitään edes etäisesti samankaltaista nähnyt. Djalan alfatkin sukuineen olivat ulkonäöllisesti vieraita, mutta ne kuuluivat jo ihan eri kastiin naaraan silmässä. Koiria, phyh.
Samalla Caydenista tuli sanojen puolesta Zephyr etäisesti mieleen, minä vanha sinä nuori -sävyte tällä kertaa. Pieni kaipaus vihlaisi sydämessä.

Naaras katsoi hetken toisaalle mitään ajattelematta, vaipuen vain tyhjyyden ihanuuteen. Uroksen kysymys nostatti kellertävät sudensilmät takaisin lajitoveriin ja Azallac saattoi hymähtää jo hieman ylpeämmin aiempien noloilujen sijaan.
"Olen, alfan tytär", susi lausahti. Ja Roikin oli vielä syntyperäinen andriaanalainen. Suku alkoi olla juurtunut vahvasti kiinni tähän kartanoon ja taidokkaina ja hyväkuntoisina Azallac uskoi heidän siitä kiinni pitävän tulevaisuudessa vielä pitkään.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jul 21, 2009, 23:27

Musta uros katseli Azallacia oliivinruskeilla silmillään ulkoisen rauhallisena, peittäen täysin sisällään riehuvan ainutkertaisen levottoman myrskyn. Uroksesta tuntui, että hänen päänsä halkeaisi pian kahteen omantunnon riepotellessa urosparkaa pään sisässä, sättien, muistutellen ja tökkien, puhuen hänen edesmenneen isänsä äänellä. Isän ääni muistutti, kuinka halpamaista ja kunniatonta oli harrastaa moisia riettauksia nuoren, ensikertalaisen nartun kanssa, unohtaen kaikki riskit jotka tuo synti toi mukanaan. Samalla kun Fiachran, hänen keskimmäisen ja riattaimman veljensä, ääni puolusteli hänen tekoaan, kuinka jokainen kunnon uros olisi tehnyt saman, sitähän varten nartut olivat. Urosta ahdisti kuolleen velipojan ääni enemmän kuin isän ankara jylinä. Ulkoisesti uros kuitenkin katsoi edelleen sohvalla makaavaa narttua täysin tyynenä ja rauhallisena, ja jonkun osan mielestään uros sai vapautettua keskustelulle. Kulmat nousivat hiukan nartun todetessa tulen olevan tälle aiemmin tuntematon käsite. Omituista, jos häneltä kysyttiin, luulisi nyt Andriaanalaisten vanhempien opettavan lapsilleen tulen vaaroista.
"Aivan, se tietysti vaikeuttaa asioita", uros sanoi kuitenkin, hymyillen ymmärtäväisesti. "Mutta nytpä osaat varoa vastaisuudessa, eikö totta?"
Uroksen hymy leveni hiukan, vaikka silmät olivatkin lempeän vakavat.

Azallacin nostaessa katseensa takaisin oliivisiin, odotti uros leppymättömänä nuorikon vastausta, ulkokuoren kuitenkin katsellessa kirvavaa raukeasti. Jokin uroksen sisimmässä kertoi, että hänen aavistuksensa olisi oikea, toisen puolen kirkuessa ja rukoillessa ettei hän vain olisi oikeassa. Ylpeä hymähdys toi perässään uroksen kaipaaman tiedon. Vastaus sai uroksen hetkeksi pudottamaan katseensa lattiaan, vaikka muuten ulkoisesti tyyneltä uros vaikuttikin. Uroksen mielessä tieto oli kuitenkin aiheuttanut katastrofaalisen paniikinomaisen myllerryksen, jossa kaksi puoliskoa huusivat kilpaa. Alfan tytär. Kuten hän oli ajatellutkin. Tämä loukkaantunut nuori susinarttu oli kuin olikin Irianin sisar, ilmeisesti täyssisar vieläpä. Kultaharjaksinen hymähti lievästi huvittuneena, hämmästellen omaa lievästi heikohkoa tuuriaan. Uros vakavoitui kuitenkin heti, ettei neiti Azallac, jota Caydenin tuli nyt kohdella entistäkin suuremmalla kunnioituksella, vain käsittäisi uroksen huvittuneisuutta väärin.
"Ah, aivan kuten arvelinkin", uros sanoi pehmeästi, hymyillen ylpeälle nartulle lämpimästi, antamatta ahdistuksensa näkyä ulospäin. "Neiti lienee siis äskettäin tapaamani nuoren, kunnianhimoisen nartun, Irianin, sisar, ellen väärässä ole?"
Uros oli varma asiastaan, mutta jatkoi jutustelua lauhkeaan sävyyn, samalla kun rauhoitteli itseään.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Jul 24, 2009, 0:19

Azallac ei voinut aavistaakaan Caydenin sisäisiä myrskyjä, mutta tuskin se olisi niitä tällä hetkellä huomannutkaan, vaikka olisi vähän naamasta heijastunut. Kivut söivät Azallacin huomiota sen kovasta yrittämisestä huolimatta ja kivun piilottaminen vei paljon itsessään.
Paremmassa kunnossa se olisi voinut vastata hivenen lapsellisemmin Caydenin huomautukseen, mutta nyt nieli naaras kunniansa kunniakkaasti ja nyökähti vain. Tottahan tuo oli, taatusti tulisi varoamaan. Ja kiroaisi mielessään koko Djalan metsän. Kunnioitus omaa aluetta kohtaan oli noussut entisestään. Djalan latokin oli naurettava hökötys, jonne ederalainen ei vaivautunut edes sisälle kurkkaamaan.

Naaras kohotti kulmaansa uroksen suhtautumiselle ja pehmeälle alkutoteamukselle. Tässä oli siis ajettu jotain takaa. Toivottavasti ei mitään kamalaa.

Ei se mitään kovin kamalaa ollut ja Azallac naurahti kuultuaan kysymyksen loppuun. Miten aina sen sisaruksien tullessa puheeseen tuntui ensimmäinen aihe olevan Irian? Vahvimpana tuntui muutenkin mieleen aina tulevan. Osan oli susi ehtinyt jo lähes unohtaa, kuten säälittävä pikku Kulta. Pentukaunoja sen ruipelon kanssa ei kirjavainen enää tarkkaan muistanut, mutta halveksunta kuitenkin säilyi. Onneksi oli pysynyt poissa näkyvistä.
Irian puolestaan oli tavanomaisesti ihan siedettävää seuraa, vaikka ei mitään aivan suosikkia. Sisko saisi joskus höllentää otettaan, ei Azallac mikään uhkatekijä ollut.
"Että ihan kunnianhimoinen", susi tyrskähti pienesti. "Kyllä, se valkeaharjaksinen vallanhamuaja on siskoni"
Azallacille itselleenkin oli periytynyt kiitettävä määrä kunnianhimoisuutta, mutta kauas taakse se jäi Irianiin verrattaessa.
"Onneksi et tänne tuonut", Azza huoahti kuitenkin. Sellaisia sisaria se ei haluaisi elämänsä nolointa hetkeä katselemaan.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Jul 29, 2009, 22:44

Valkeamerkkinen ruskea uros katseli asialliseen, kohteliaan tunkeilemattomaan tyyliinsä Azallacia, vastaten toisen nyökkäykseen omalla hitaalla, tietäväisen oloisella nyökkäyksellään. Silmien lempeän aikuismainen katse ei irronnut toisen silmistä hetkeksikään, eikä yhtälailla lempeä ja ystävällinen hymy pyyhkiytynyt uroksen kasvoilta toisen nieltyä ylpeytensä. Nyt jo neljättä ikävuottaan vääjäämättä lähestyvä uros oli kokenut elämässään jos jonkinmoista, alkaen aina suurista myrskyistä laumansa sukupuuttoon kuolemiseen ja perheen menettämiseen, eikä kannattanut väheksyä Andriaanaan joutumistakaan, ja uros tunsikin itsensä kovin vanhaksi aina tällaisten nuorten kokemattomien nuorikoiden ja nuorukaisten kanssa. Uros heilautti kultaisen, silkkisen otsaharjaksen pois vinoilta oliivisilmiltään ja loi kirjavaan nuorikkoon jälleen katseen, joka oli täynnä ymmärrystä.

Kun puhe kuitenkin kääntyi jälleen Azallacin perhe taustaan, oli uros syvällä sisimmässään kuolemaakin vakavampi. Vaikka uroksen kasvojen ilme ei muuttunutkaan kuin hiukan mietteliäämmäksi, kävi myllerrys uroksen mielessä entistä suuremmalla voimalla. Pikkuhiljaa alkoi uros järjestellä hajanaisia osia ehyeksi kokonaisuudeksi mielessään. Asian laita kuitenkin pysyi muuttumattomana: hän oli tehnyt anteeksiantamattoman virheen, jälleen, ja mikäli huonosti kävisi, saisi hän, mutta ennen kaikkea Irian, maksaa siitä suuren hinnan. Azallacin tyrskähdys ja karski kuvaus saivat lievän hymyn häivän käväisemään uroksen tummilla huulilla. Kyllä vain, kunnianhimo ja itsetietoisuus oli säteillyt kultaturkkisesta nuoresta Irian-neidistä kilometrien päähän. Ehkä se olikin se, mihin uros oli nartussa langennut.
"En toki", uros sanoi, kykenemättä estämään lievää hätäisyyttä joka kuulsi ensimmäisissä sanoissa ennen kuin sai itsensä jälleen säädylliseksi. Hetken hiljaisuuden jälkeen uros katsahti hiukan pehmeämmin Azallacia.
"Muistutatte kyllä jossain määrin toisianne, pahoittelen etten tunnistanut teitä heti, neiti Azallac", uros sanoi pehmeästi, kumartaen hieman, kuitenkaan olematta missään määrin alistuva.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Aug 8, 2009, 23:51

Azallacin ilme tyyntyi, vaikka silmissä vielä tuikkikin hupaisuus. Olisi oikeastaan ollut kiva nähdä sisaruksiaan, kun vain olisi ollut terve ja parhaassa kunnossaan... No, viimeistään seuraavan laumatapaamisen aikaan sekin toteutuisi, edes osan osalta. Toivottavasti ei sen Kulta-rääpäleen. Kultaan saakka ei naaraan perheen arvostaminen ylttänyt. Kulta oli onneton, etova ja kurja otus, joka oli mukavin juuri näin pysyessään poissa silmistä. Azallac ei jaksanut edes muistaa viimenäkemistä, silloin oli ollut vielä koko pentue koossa. Niin nuoria ja pentumaisia vielä.
Tuntui jopa mukavalta palata aatteissaan kivuliaaseen nykyhetkeen, ehkä se kuvasti vielä lisää tuntemuksia Kultaa kohtaan.
"Tuskin nyt niin paljoa muistutamme, että sinun todella sitä pahoitella tarvitsisi", naaras lausahti pehmeän toteavasti takaisin ja nosti hivenen leukaansa.
"Irianilla kaiketi menee hyvin?" Azallac kysäisi kun ei nyt jaksanut keskustelua ihan uuteen suuntaan pyöräyttää. Ei se uskonut, että Irianilla huonosti menisi jos nenäkkyys oli vielä tallella. Sisko oli selviytyjäluonne. Vaan niin se oli aatellut itsestäänkin ja tässä sitä oltiin.
"Sinä et liene pitkään ollut Ederassa?" naaras tiedusteli ajatuksien yhä pyöriessä laumansisäisissä asioissa. Moisen herrasmiehen olisi uskonut ottavan osaa laumatapaamisiin jos olisi pidempään kuulunut, eikä Azallac muistanut koskaan nähneensä. Eikä se uskonut, että tuollainen harjas olisi jäänyt huomaamatta noin vaan.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Aug 25, 2009, 11:54

// Pahoittelen pitkällistä jumitusta, olin kykenemätön pääsemään nettiin, nyt on sekin asia kunnossa jälleen : ) \\

Cayden katseli edelleen ulkoisen tyynenä ja rauhallisena nyt myös jo tyyntyvää keskustelukumppaniaan. Uros alkoi saada itsestään myös henkisellä tasolla lujemman otteen, eikä Irianista puhuminen enää saanut mustaturkkia hermostumaan. Kaikkeen tottui, myös omiin virheisiinsä, ja mitä pidempi aika kuluisi, sitä vähemmän suola haavoissa kirvelisi, tai niin uros ainakin toivoi. Oli hyvä, että Azallac oli ottanut puheet Irianista niin rauhallisesti, muutoin olisi uros saattanut kääntyä tunteineen täysin vastakkaiseen suuntaan ja ehkä jopa menettää ulkoisen herrasmiesmäisen rauhallisuutensa. Toisen perhesuhde sai kuitenkin kultaharjaksen muistot heräämään. Muistot veljistä ja vanhemmista, laumasta jota uros oli johtanut vain hetken ennen sen turmiota, saivat uroksen sydänalan huutamaan kivusta. Hetken saattoi silmissä näkyä tuskainen leimahdus, ennen kuin normaali seesteisyys palasi takaisin ansaitulle paikalleen. Vanhojen asoiden kaivelu ei nyt auttanut, piti katsoa eteenpäin ja pyrkiä hyvittämään tekemänsä virheet.

Azallacin avatessa suunsa pehmeään toteamukseen, naurahti uros hiljaa, matalalla pehmeällä äänellään, pudistaen päätään pitkä kullanhohtoinen harjas puolelta toiselle keinahdelleen.
"Ette toki, mutta ulkoinen yhtäläisyys ei ole ainoa tapa tunnistaa verisiteitä. Uskaltaisin väittää, että johtajasuku näkyy teissä molemmissa vaivoin ilman erityisiä tunnusmerkkejäkin."
Uros hymyili taivuttaen hiukan niskaansa viimeisten sanojensa kohdalla. Oliivinruskeat silmät eivät kuitenkaan herpaannuttaneet tiivistä katsettaan toisen kullanruskeista silmistä. Uros kohosi takaisin hyvään ryhtiinsä, kasvojen vakavoituessa keskustelun kääntyessä jälleen Irianiin.
"Sisarenne vaikutti oikein hyvinvoivalta ja elinvoimaiselta, vaikken voikaan sanoa tuntevani neitiä erityisen hyvin", mustaturkki lausui soljuvasti tummalla äänellään. Itseinhon pilkahdus sivalsi urosta ajatuksien kääntyessä jälleen viime yöhön, mutta enää uros ei sävähtänyt piiskaniskun voimasta. Aiheen vaihtuminen tuli kuitenkin urokselle mieluisana ja lievästi huvittunut itseironinen hymy levisi kevyenä valkomustalle kuonolle.
"Ei, en ole", vastasi uros kultainen harjas kasvoilla leikkien. "Saavuin mantereelta saarelle vasta vähän aikaa sitten, liittyen sitten laumaan."
Uroksen pää kallistui hiukan, kevyen hymyn edelleen leikitellessä kasvoilla. Uros ei kuitenkaan halunnut tungetella kertomalla omaa tarinaansa kysymättä, eikä niin aikonut tehdäkään.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Sept 3, 2009, 16:20

"Siihen meidät on huolella kasvatettu", naaras lausahti lähes värittömästi ja kallisti päätään. Voi miten pitkä aika tuntuikaan olevan kaikesta siitä koulutuksesta. Azallac oli pyrkinyt noudattamaan opetettuja käyttäytymistyylejä ja kommunikointitaitoja mahdollisimman hyvin. Sen, ja Irianinkin, vahva tempperamenttinen luonne oli vahvistettu ja höystetty kasvatuksen ajalla suorastaan teräväksi aseeksi. Irian ei tosin Azallacin silmissä järin viisaalta yksilöltä vaikuttanut, mutta ehkä juuri sitä blondimaista, kiivasta leuhkaluonnetta Azallac eniten rakastikin. Irian haki täydellisyyttä, niin teki vaikka Deankin, mutta ero oli kuin yön ja päivän. Heitä katsottaessa väritys oikein vahvisti sanontaa. Azallac kaiketi sitten oli jotain siitä välistä.
Naarasta ei kiinnostanut niin syvällisiä ajatella ja sitä paitsi se inhosi itsediagnoosia kriittisessä mielessä.

Vastaus Irianin vointiin oli ollut se mitä susinuorukainen oli odottanut, joten se vain tyytyi nyökähtämään arvokkaan ymmärtäväisen näköisenä.
Seuraava vastauskin oli oletettua kamaa, mutta siihen oli jo kiintoisampaa kommentoida. Ei Irian nyt sentään niin kiintoisa ollut.
"Mitä olet sitten pitänyt näkemästäsi?" Azallac kysäisi. Se olisi halunnut kieltämättä kysellä ennemmin uroksen menneisyydestä, mutta oli naaraallakin kohteliaisuuskriteerinsä rajattuina ja oli turvallista tunnustella aluksi edes tätä kautta Caydenin fiiliksiä.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Sept 3, 2009, 20:30

Cayden vastasi kevyellä, kohteliaalla nyökkäyksellä toisen kasvatusaiheeseen vastaukseen, jättäen mieluusti aiheen siihen, pitäen parhaana vaihtoehtona vaihtaa aihetta mahdollisimman sulavasti, ennen kuin päädyttäisiin tarkempiin yksityiskohtiin hänen ja nuoren Irian-neidin kanssakäymisestä. Uros kun ei suvainnut valehtelua ja totuuden töksäyttäminen olisi varmasti tehnyt hallaa sekä hänelle, että Irianille. Kultaturkkikinen Iriankin oli kuitenkin alfan tytär, eikä viimeyön kaltainen vastuuton heittäytyminen ollut, ainakaan siellä päin mistä Cayden oli kotoisin, lainkaan suvaittavaa aateliselta henkilöltä. Niinpä uros vaikeni muurin lailla aiheesta, hymyillen vain ystävällisesti itseään nuoremmalle.

Puheen kääntyessä jälleen lauma-asioihin, vakavoitui uros hiukan, ja kasvojen menetettyä hymynsä vain silmät jäivät tuikkimaan ystävällistä hymyään. Uros pudisti päätään hiljalleen vastatessaan.
"Enpä oikein tiedä", uros sanoi ja nosti katseensa Azallacin kultaisiin silmiin. "Onhan täällä hyvin erilaista kuin siellä mistä minä olen kotoisin..."
Ajatukset kotopuolesta ja perheestä, jonka uros oli menettänyt laumojen välisissä taisteluissa, saivat uroksen hetkeksi hiljenemään ja silmien valon sammumaan. Puhe kuitenkin jatkui pian, vaikka silmien säihke olikin saanut eteensä tummemman verhon.
"... mutta saari vaikuttaa miellyttävältä asuinpaikalta ja lauma hyvin järjestäytyneeltä ja organisoidulta."
Sodan keskellä armeijamaiseksi muuttuneessa laumassa eläneenä uros arvosti järjestystä ja rajoja, vaikka hänen periaatteensa sotivatkin tätä ajatusta vastaan.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Sept 6, 2009, 21:45

Azallac oli melkoisen sokea lukemaan toisten tuntemuksia naaman pienimmistä eleistä, mutta nyt se kuitenkin tajusi uroksen menneisyyteen liittyvän paljon merkittäviä ja vaikeastikin unohdettavia asioita. Itse ei naaras ollut minkäänlaisia vastoinkäymisiä kohdannut, mitä nyt Kulta oli sabotoinut sen elämää viemällä Azza-pennun rakkaan lelun.
"Ainoa lauma mikä tällä saarella on sitä, mutta toisaalta sehän antaa Ederalle aivan erityistä arvoa", naaras pohdiskeli ääneen. Se ei pitänyt muita laumoja uhkana. Mitä pohjoisemmas mentiin, sitä nössömpää väkeä näytti olevan. Befalaksella kuulemma tapahtui jotain jännää kun alfoja kuoli ja jälkeläisiä nousi johtoon ihan reipasta tahtia. Azallac tosin oli niin nuori että nekin olivat sille jo kaukaista historiaa.
Muiden laumojen alfoja se ei ollut tavannut eikä oikeastaan itse laumalaisiakaan.
Afuelilaisen se oli nähnyt siellä lumiseudulla, mutta siihen se taisikin rajoittua. Pitäisi kaiketi avartaa itseään vähän ja hankkia uudenlaisia kokemuksia. Djalan metsikölle Azza kantoi nyt kaunaa metsäpalon takia, mutta se varmaan lievenisi pian. Silti oli naaras varma, ettei Ederan alueilla sellaisia tulimassoja tulisi koskaan näkymään.
"Oletko käynyt Afuelin alueilla?" susi päätti ääneen kysäistä, oli se sille sen verran jännä aihe kuitenkin.
"Tai oliko entisillä alueillasi sitten lunta?"

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Sept 7, 2009, 14:15

Cayden, joka tosiaan oli kokenut lyhyehkön elämänsä aikana ties jonkinmoista, ei olettanutkaan nuoremman, melkoisen turvallisella Andriaanan saarella eläneenä kokeneen kovinkaan suuria elämän mullistuksia. Huvittuneena uros totesi itselleen, että aivan turhaan hän jälleen piti itseään kovin vanhana ja kokeneena, joskus hän tahtoi itse vallan unohtaa kuinka nuori olikaan. Kevyesti päätään nyökäten uros vastasi.
"Kyllä vain, voi olla, että muut laumat ovat niin tottuneet rauhanomaiseen eloon saarella, ettei järjestäytymisellä tunnu enää olevan merkitystä", uros sanoi tyynen vakavana. "Mutta turvallisuuteen ei sopisi tuudittautua, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu."
Niin, koskaan ei voinut tietää, tunkeutuisivatko ihmiset lähemmäs asuinsijojasi ja ajaisivat kilpailevat laumat lähemmäs oman laumasi reviiriä. Koskaan ei voinut tietää, että ehkäpä nuo muualta saapuneet heikommat laumat päättäisivät jonain päivänä yhdistyä kukistaakseen hallitsevan heimon.

Uros ravisti ajatuksen mielestään, keskittyen jälleen sohvalla makoilevaan kirjavaan narttuun. Kysymys toi jälleen ystävällisen hymyn uroksen huulille. Cayden ei ollut poistunut toistaiseksi yhteisiltä ja Ederan alueilta, eikä oikeastaan tuntenut saarta sen kummemmin kuin mitä oli niiltä muutamilta tapaamiltaan koiraeläimiltä kuullut.
"En ikvää kyllä ole ehtinyt tarkastelemaan saarta juurikaan", uros myönsi leppoisasti. "Mutta odotan kyllä innolla pääsyä tutustumaan saareen lähemmin."
Uroksen pää kallistui liu'uttaen kultaisenharjaksen oikeanpuoleisen silmän yli.
"No tottahan toki minun kotiseudullani lunta oli! Joka talvi, kasapäin, ja välillä keväällä ja syksylläkin, jos huono tuuri kävi. Korkealla vuoristossa oli viileää vuoden ympäri."
Uros katsoi hiukan ihmeissään toista. Ilmeisesti lumi oli Andriaanassa selkeästi harvinaisempaa kuin Karpaateilla.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Sept 7, 2009, 18:58

"Edes alueiden vieminen ei ole tuntunut niihin mitään eloa saavan", Azallac jatkoi myötäilevästi Caydenin mietteisiin. Siitä se oli aina niin jännää, vaikka toki Ederan etu.
"Mutta olisihan se hienoa laajentaa Ederaa vielä lisää. Koko saaren hallitseva lauma ei tosin taitaisi lopulta mikään hieno asia olla."
Silloin voisi kuvitella arvokkuuden karisevan nopeasti. Nyt oli vielä nössöjä mihin vertailla, vaikka tuntui makoisalta ajatus siitä että saisi koko laumaa pomotella ja hallita. Muiden näkökulmaa ei naaras sen pidemmälle ajatellut kuin mitä oli ääneen lausahtanut.
Muut laumat olivat kaikki vieläpä koirien tai niiden etovien koirasusien hallinnoissa, täysin vailla toivoa siis. Afuel oli kaiken kertoman mukaan kaikista säälittävin tapaus. Pieni ja nyt vieläpä vanhakin narttupiski hallitsemassa kokonaista laumaa? Ja kaikki vielä kunnioittivatkin sitä?

Azallacin raajat alkoivat puutua pitkään paikallaoloon taittuneessa makuuasennossaan ja se painautui varovaisesti lähemmäs sohvan nojaosaa. Samalla mustat korvat kuuntelivat pitkäharjaksisen uroksen puheita.
"Täällä tilanne taitaa olla täysin päinvastoin, niin se ei minulle kuulostaa ihan 'tottahan toki' -määritteiseltä", sinitukkainen naurahti kepeästi ja keltaiset silmät tuikkivat hetken iloisina.
"Mutta minusta olisi jännää nähdä vuodenaikoja. Kävin kerran Afuelin alueella, mutta se on varmaan aika erilainen... kuin pelkkää kuolemaa koko maisema. Pelkkää lunta ilman mitään elämää", Azallac kertoi, vaikka siitä kyllä saattoi helposti lukea ettei sen hinku nähdä vuodenaikoja ollut niin kova että olisi saanut sitä edes harkitsemaan Andriaanasta lähtemistä. Laumahenki sykki naaraassa aivan liian vahvana, että se olisi kyennyt Ederan pystyssä ollessa mihinkään lähtemään. Ja todennäköistä olisi että jos Ederan olemassaoloa uhkaisi jokin, olisi Azallac hoitamassa marttyyrikuoleman osaa sen sijaan että sivuun luikkisi.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Sept 9, 2009, 10:54

Caydenin kulmat kohosivat, luoden uroksen kasvoille selkeän hämmästyneen ilmeen. Eivätkö muut laumat tajunneet pelätä Ederan tuomaa mahdollista uhkaa, vaikka alueitakin oli jo menetetty? Uros rypisti sitten hiukan kulmiaan mietteilleen. Uros ei olisi halunnut myöntää itselleen, olevansa tyytyväinen siitä, että oli löytänyt tiensä tähän hiukan militarisoituneeseen, muilta laumoilta tilaa vievään laumaan, sillä periaatteessahan olisi ollut kaikkein ihaninta elää vain kaikki laumat sovussa omilla alueillaan ilman rajakahakoita. Mutta todellisuudessa uros oli perin tyytyväinen: Edera tuntui kotoisalta laumalta suoraan sodan tuhoaman kotilauman jälkeen ja mieluummin uros oli valloittajien puolella kuin niiden, joilta maat vietiin. Uros ei olisi ikimaailmassa myöntänyt itselleen kaipaavansa taiseluja, mutta niin hän vain kaipasi, olihan mustaturkki johtanut ensimmäisen taistelunsa jo kahden vanhana, vasta ihan penikkana.
"Ihmettelen, etteivät he ole yhtään varpaillaan", uros sanoi hiljaa, mietteliäänä, vaihtaen sitten puheen laajentamiseen. "Yksi hallitseva lauma ei ole hyvä, pitäähän kaikilla olla mahdollisuus valita mihin laumaan tahtovat kuulua."
Näin oli urokselle opetettu, ja nuo opit istuivat syvällä.

Cayden heilautti jälleen pienesti päätään hätistääkseen kasvoilleen valunutta harjasta, vaihtaen samantien myös hiukan etujalkojensa asentoa istuessaan siinä sohvan edessä. Uros katsoi silmät tuikkien toisen kultaisiin silmiin tämän puhuessa lumesta.
"Aivan, saarella ei taida paljon sää vaihdella eihän?" mustaturkki sanoi, heläyttäen sitten matalahkon naurahduksen. "Olen pahoillani, en tullut lainkaan ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin. Olettamuksenani oli vain, että tottahan nyt kaikkialla lunta on, kun meilläkin sitä oli."
Uros kallisti jälleen päätään hiukan kuunnellessaan Afuelin maista. Hymy hyytyi vain asteen verran kultaharjaksisen kuunnellessa kuvausta.
"Ei, tuo ei kuulosta lainkaan samalta kuin talvi. Meillä suurin osa puista säilyi elossa talvellakin, vain kukat ja muu pienempi kasvusto kuoli. Meillä myöskään vesi ei jäätynyt, sillä vuosristossa vesi oli koko ajan liikkeessä", uros selitti rauhalliseen tapaansa, vaikkei edes tiennyt kiinnostiko toista nyt niinkään paljon, kuinka asiat olivat olleet Karpaateilla. "Keväällä lumen sulaessa kukat ja vaaleampien puiden lehdet alkoivat sitten jälleen kukoistaa. Syksyllä ne taasen kuolivat. Ja kaikki alkoi alusta."
Uros hiljeni hymähtäen sitten.
"Talvi on kuitenkin melko rankkaa aikaa, lienee ihan hyvä, mikäli se on teiltä jäänyt kokematta, neiti."

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Sept 10, 2009, 20:26

Azallac virnisti myötätuntoisesti Caydenin hämmästykselle saaren laumojen toimimattomuudesta.
"Niin", naaras lausahti painaen mieleensä uroksen lausahdusta. Se kuulosti niin järkevästi muotoillulta, että sitä kelpaisi miettiä joskus vielä tarkemminkin. Tässä kun oli nyt aikaakin kirotun vamman takia. Pitäisi kaiketi keksiä muutenkin jotain aivovirikettä, kun kerta näytti todennäköiseltä, ettei se vähään aikaan vähänkään pidempiä matkoja kulkisi.

"Sateesta auringonpaisteeseen", naaras lausahti rehellisen yksinkertaistettuna ja kallisti päätään. Paljoa se ei ollut ulkomaailman säistä kuullut, joten tämä jopa jaksoi kiehtoa sitä. Suden silmät katselivat keskittyneinä Caydeniin ja mustat korvat kuuntelivat jokaisen sanan, vaikka tosiaankaan Karpaatit eivät sen lähemmin nuorukaisen elämää koskettaneet eivätkä tulisi koskaan koskettamaankaan.
"Afuelin alueella ei ole puita ollenkaan", Azallac täydensi mietteliäästi. Nyt kun naaras ajatteli sitä seikkaa, sitä puistatti. Tosiaan. Olikohan Afuelin alueella koskaan ollut elämää? Oli kyllä, sen näki niistä harvoista kuolleista tai vähintäänkin kuolemaisillaan olevista, kituliaankokoisista ja käppyräisistä rangoista lähempänä Befalasin rajaa olevilla tasankoalueilla.
"Sinun talvesi kuulostaa kuitenkin kauniilta", syntyperäinen ederalainen huoahti ja käänsi päätään ikkunan suuntaan
"Minä en tule sellaista koskaan kokemaan", naaras myös myönsi, ei se niin tyhmä ollut että olisi alkanut haaveilla kokevansa mitään Caydenin kauniin talven kaltaista. Saaren säätilat eivät olleet koskaan kenenkään muistoissa heitelleet niin paljoa, että sää olisi kylmennyt yhtään Befalasin rajaa etelämmässä pakkasen puolelle.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Sept 15, 2009, 14:58

Cayden ei edelleenkään kyennyt ymmärtämään muiden laumojen varautumattomuutta, mutta ei uhrannut sille enää ajatuksiaan tällä erää, sillä olisi koko elämä aikaa ajatella ja sääliä laumoja, jotka eivät osanneet varautua syrjäytykseen. Tosin, uros pelkäsi, että lähiaikoina sillä saattaisi olla aivan muita asioita mietittävinään, mikäli oli perinpohjaisesti nyt onnistunut sotkemaan asiansa. Kultaharjas jätti senkin asian ilolla mielestään, keskittyen mieluummin kirjavaan nuorikkoon, joka edelleen makaili sohvalla vammoineen. Toisen liikkumattomuus jo itsessään kertoi vammojen laadusta, ja jälleen uros unohti peittää lievästi säälivän häivähdyksen silmissään.

Azallacin puhuessa kuunteli uros hiljaisena. Niin, Andriaana oli kovin erilainen kuin hänen kotimaansa. Vuoriston rinteillä vuodenaikojen vaihtelu oli ollut rajua, ja ylärinteiltä lumi ei ollut sulanut kesälläkään täysin. Mustaturkkinen susiuros oli saanut tutustua tasaiseen maahan vasta laumansa menetettyään ja joutuessaan maanpakoon. Azallacin viimeisiin sanoihin Cayden kommentoi hymähtäen.
"Kaunis se olikin", uros sanoi lempeästi, ehkä jopa hiukan haikeasti, katsellen hetken ulos ikkunasta sateeseen, jonka uros näki omalla tavallaan kauniina. Lempeän pehmeä katse kohtasi Azallacin kultaiset silmät, ja vaikka hymy karehtikin uroksen huulilla ja puheääni oli lempeä, säilyi uroksen sanoissa kuitenkin vakava sävy.
"Mutta uskaltaisimpa väittää, että täällä Andriaanassa on parempi olla kuin saaren ulkopuolella. Talven kokemisen uhallakin suosittelen pysymään saarella, enkä usko että kaltaisenne älykäs neito lähtisikään yrittämään vaarallista meren ylitystä, puhumattakaan muista vaaroista joita mantereella saatta kohdata."
Puhumattakaan ihmisistä, olisi Cayden halunnut sanoa. Niin, ihmiset, kaiken pahan alku ja juuri.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by hitodama on Sept 15, 2009, 20:48

// Jees, jos minä nyt sitten pöllähdän mukaan? =D //

Autuaan tietämättömänä kartanon sisällä paraikaa meneillään olevasta keskustelusta juoksi Zephyr-niminen hukka täyttä vauhtia kohti Ederan tukikohtaa. Vesi litisi uroksen mustaturkkisissa tassuissa, sillä pohjoisempana vellova myrsky ylsi jopa näille main ikävän tihkusateen muodossa. Mitään se ei toki ollut ukkoseen sun muihin merkittävämpiin sääilmiöihin verrattuna, eikä susi näin ollen siitä liiaksi piitannutkaan.
Vaan varsinainen syy yleensä niin kovin mukavuudenhaluisen harmaaturkin välinpitämättömyydelle löytyi kuitenkin aivan muualta: se kaikui erään vartiokaartilaisen äänenä hänen päässään.
'Loukkaantunut, niin, aika pahastikin kai', toistuivat sanat suden huolen täyttämässä mielessä, 'kun oli sentään pyörtynyt, kun se entinen upseeri toi sen kartanolle.'

Sen tarkempaa kertomusta tapahtumien kulusta ei Zephyr ollut malttanut jäädä kuuntelemaan Ederan rajalla tapaamaltaan vartijalta, joka oli ollut aiemmin vastaanottamassa metsäpalon kouriin jäänyttä Azallacia. Kammottava syyllisyys ja pelko olivat siinä silmänräpäyksessä valahtaneet läpi omilla teillään seikkailemassa olleen uroksen, eikä hän ollut uskaltanut hiljentää vauhtiaan kertaakaan, ennen kuin kartanon nyt viimein kohotessa odottavana hänen edessään.
Vaikka susi pysähtyikin lyhyeksi hetkeksi tasaamaan hengitystään puiselle kuistille, oli hän yhä selvästi hengästynyt kiiruhtaessaan vanhan rakennuksen hämäriin sisäosiin. Pikaisesti hän etsi seisovasta sisäilmasta naaraan tutun hajun, ja lähti juoksemaan sitä seuraten pitkin käytävää.
"Azza?!" harmaaturkki samalla huhuili raastava huolestuneisuus äänestään selkeänä kaikuen.

Varsin pian pääsi vettä turkistaan pitkin kartanoa tiputteleva Zephyr erään tietyn huoneen avonaisen oven luokse. Päättäväisenä, mutta korvat luimussa uros syöksyi suoraan sisään huoneeseen, josta löysi kuin löysikin etsimänsä kirjavaturkin. Vasta huojentuneen hymyn kohottua hukan huulille pani hän kuitenkin merkille, että Azallac ei suinkaan ollut huoneessa yksin. Hukka pysähtyi niille sijoilleen, ja käänsi yllättyneen sekä jokseenkin epäileväisen katseensa kohti kultaharjaksista urosta. Harmaa ei saanut hengästykseltä sanaa suustaan, eikä muutoinkaan oikein osannut äkkiseltään päättää, kuinka hänen tulisi reagoida hänen naaraalleen seuraa pitävään muukalaiseen.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Sept 17, 2009, 23:14

"Minä en jätä laumaani", naaras lausahti sillä koruttomalla yksinkertaisuudella, minkä saattoi hyvin lausahtaa kyseiseen sanomaan huolella kasvatettu ja teroitettu nuorukainen.
"En usko että mantereella tai muillakaan saarilla olisi minulle enää sellaista annettavaa, että haluaisin lähteä", susi jatkoi päättäväisesti. Sillä oli lauma, korkea asema vieläpä ja oma uroskin. Mitään kummempia uhkia ei ollut ja se tunsi itsensä varsin luottavaiseksi koulutuksensa pohjilta.

Käytävältä kuului askellusta, mutta se ei saanut Azallacia erityisemmin hätkähtämään, ainahan täällä porukkaa oli. Sen sijaan niiden havaitsemista seuraava huhuilu sai kirjavan suden kuonon kääntymään nopeasti ovea kohden, ilme tässä vaiheessa vielä pysyen hyvinkin patsastuneen ilmeettömänä silmiä lukuunottamatta. Kullankellertävät silmät tuikahtivat syviä ja kaikin tavoin positiivisa tuntemuksia. Se ei edes ehtinyt iloiselta hämmennykseltään suutaan avata kun oviaukosta pöllähti tuttu harmaavoittoinen urossusi.
"Zephyr", naaras hymyili puolestaan vaikuttaen varsin häiriintymättömältä kolmannen osapuolen saapumiseen. Ainut mikä sitä häiritsi oli valtava tuska mustakärkisessä hännässä naaraan yritettyä epähuomiossaan heilauttaa sitä tervehdykseksi. Katse kääntyi erittäin pikaisesti poispäin Azallacin halutessa peittää kipunsa.
"Ahmh. Zephyr tässä on Cayden", naaras esitteli tyynenä hillittyään itsensä ja käänsi sitten katseensa Caydeniin. Korkea-arvoisimpana laumalaisena se ajatteli, ettei muilla olisi mitään vastaanmukisemista siihen jos se hoitaisi pikaesittelyn.
"Ja Cayden, hän on Zephyr, vartiokaartilainen ja hm... tuleva puolisoni"
Hetken mietintä oli ollut miten sitä miehekkeen esittelisi, mutta ilman kummempia Zephyriin hämillään vilkailuja se asian hoiti miten itse parhaimmaksi näki. Ainakin Zephyr kuulosti nyt varsin arvovaltaiselta kaverilta.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Sept 19, 2009, 12:07

Cayden kuunteli mietteliäänä Azallacin varmasävyistä ääntä. Selvästikin nuorella nartulla oli perin selkeät tavoitteet täällä Andriaanan puolella, ja mustaturkkinen uros olikin perin iloinen saadessaan kuulla sen. Caydenin empatiakyky ei kestäisi kuulla suunnitelmista haaskata elämäänsä lähtien uimaan mannerta kohden, uros kun oli varsin tietoinen, että oli itsekin selvinnyt matkasta vain kohtalon sanelemana.
"Se on ilo kuulla, arvon neiti", uros lausahti pehmeästi, painaen hieman päätään jonkinlaiseen nyökkäyksen ja kumarruksen välimuotoon. "Olisi suuri menetys laumalle, ja läheisillenne, jos päättäisittekin lähteä uhkarohkealle yritykselle meren tuolle puolelle."

Uros avasi jo suunsa puhuakseen, mutta käytävältä kaikava huhuilu sai mustaturkkisen hiljenemään. Hitaasti uros kääntyi ovelle, kohdaten samalla huoneeseen astuvan harmaansävyisen suden yllättyneeseen ja hieman epäileväiseen katseeseen. Hetken oliivinruskeat silmät katsoivat huoneeseen astunutta yhtälailla epäileväisenä, mutta Azallacin reaktio sai mustaturkkisen rentoutumaan silminnähden. Azallacin esittely sai uroksen kasvot leviämään ystävälliseen, ehkä hiukan yllättyneeseen hymyyn.
"Hauska tavata, Zephyr", kultaharjaksinen lausahti syvällä äänellään, taivuttaen niskaansa nyökkäykseen. Muiden urosten seurassa uros tunsi selvää alemmuutta kumarrellesaan, joten pelkkä nyökkäys saisi riittää. "Pahoittelen hämmästystäni, en odottanut meidän saavan seuraa, enkä varsinkaan odottanut Azallac-neidin sulhasen saapumista."
Silmät tuikkien uros katsoi tulokkaan tummanvihreisiin silmiin, vilpittömyyden hohkaessa hailakan värisistä silmistä.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by hitodama on Sept 20, 2009, 17:18

Vaikka Azallac laukaisikin hiljaista epäilystä tihkuvan tilanteen suorastaan ammattimaisen nopeasti alkaessaan esitellä osapuolia toisilleen, venyi Zephyrin mielestä tuo vaitonaisuus aavistuksen verran liian pitkäksi. Tilannetta ei ainakaan parantanut vieraan uroksen niin ikään varuillaan oleva ilme, joka sai harmaaturkin tosissaan miettimään, mitä huoneessa olikaan mahtanut tapahtua ennen hänen saapumistaan.
Ei sinimaskinen kuitenkaan ajatuksistaan huolimatta ehtinyt edes suutaan avata, (mikä oli varmasti vain hyvä asia) kunnes hän jo käänsi pikaisesti katseensa hänet juuri esitelleeseen naaraaseen. Taitavasti uros pyyhki sanojen aiheuttaman alkuhämmennyksen leveän hymynsä alle: täysin virallisesti hän ei vielä ollut sen enempää vartiokaartilainen kuin kenenkään tuleva puolisokaan, mutta jos Azza hänet kyseisessä asemassa tahtoi jo esittää, olisi uros kyllä auliisti mukana. Pitäisi vain toivoa, ettei tämä Cayden menisi juttelemaan vaikkapa lauman johdolle "siitä Azallac-neidin puolisosta" tai mistään vastaavasta ennen aikojaan.

Hyvin tyytyväisenä vastajulkistettuun asemaansa Zephyr kääntyi jo huomattavasti rentoutuneempana häntä tervehtivää Caydeniä kohden, vaikka pitikin vielä hetken tuikkivan katseensa Azallacissa.
"Kuten myös, Cayden", uros vastasi varsin muodolliseen sävyyn, jättäen nyökyttelykumarrukset kultaharjaksisen hoidettavaksi. Kaikesta päätellen tumma uros ei omannut mitään sen erityisempää asemaa Ederassa, mikä sai Zephyrin hyvin itsevarmalle tuulelle. Ja ollessaan varma asemastaan osasi uros olla jopa varsin miellyttävää seuraa.
"Ja eipä tuossa mitään, en minäkään osannut odottaa löytäväni täältä muita Azallacin lisäksi", hän jatkoi huolettomasti lapojaan kohauttaen.
"Kiitän kuitenkin, että pidit hänelle seuraa."

Kun muodollisuudet oli tältä erää hoidettu, katsoi Zephyr oikeudekseen siirtyä paremmin sisään itse huoneeseen. Hän pani vasta nyt merkille vettä valuvan turkkinsa, muttei viitsinyt ruveta sitä muiden keskellä ravistelemaan kuivaksi, joten uroksen oli tyydyttävä huiskaisemaan kasvoille liiskautunutta otsaharjastaan sivummalle. Sitten hän suuntasi huomionsa sohvalla makoilevaan naaraaseen ja asteli kulmiaan kurtistaen tämän vierelle.
"Miten sinä voit? Kuulin vartijoilta, että jouduit myrskyssä johonkin onnettomuuteen", hukka tiedusteli päätään huolestuneesti kallistaen.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Oct 3, 2009, 12:54

Azallac antoi kahden uroksen nyt tehdä reagointinsa oman osuutensa jälkeen. Sillä ei mitään esittäydyttävää kerta ollut kenenkään suhteen. Naaras tyytyi vaihtamaan varovaisesti etuosansa asentoa ja risti etujalkansa tällä kertaa somasti eteensä. Metallisuojusten ollessa poissa sai etujalkojen asentoja valita varsin laajalla skaalalla, mikä teki ihan hyvää. Azallac olisi varmaan ollut täysi hermoraunio jos sen olisi pitänyt täysin hievahtamatta patsastella sohvalla.
"Minäkin haluan vielä kerran kiittää seurasta, Cayden", susi lausahti aidon kiitollisen kuuloisena.
"Täällä on ehtinyt jo viettää yksin tarpeeksi monta tovia", naaras jatkoi. Se laski yksinäisyyden hetkiksi myös hetket täysidioottien läsnäollessa.

Pää kääntyi uudelleen Zephyrin puoleen ja naaras irvisti happamasti.
"En voi liikkua aikoihin", naaras lausahti hyvin katkerana. Se oli tosiaan kova pala sen kaltaiselle vielä varsin nuorelle ja eloisalle otukselle. Aika niukkasanaisena se pysyi vastauksessaan. Vaikka Cayden oli toki jo kaiken kuullut, ei Azallacia huvittanut silti vielä kerrata mokailuaan pitkäharjaksisen suden seurassa. Olisi se varmaan muutoin voinut Zephyrille hyvinkin paljon asiasta tilittää. Enemmän varmaan kuin kellekään muulle koko saarella.

Re: Vuodeosasto 1A
Post by ish on Oct 3, 2009, 14:07

Cayden soi Zephyrille nyökkäyksen ja Azallacille pienen kumarruksen, näin vastaten kiitoksiin. Harmaankirjavan uroksen seura ei häirinnyt kultaharjaksista sutta, mutta vaikka tilannetaju ei ehkä ollutkaan uroksen valttikortti, tiesi se kyllä, koska oli epätoivottu kolmas pyörä keskustelussa, ja tällä kertaa uros näki siihen selvästi syytäkin. Azallac-neidillä oli ollut rankka ja ylpeyden päälle ottava kokemus takanaan, jonka neito varmasti haluaisi käydä läpi sulhonsa kanssa ihan kahden kesken. Azallacin hyvin suppea kuvaus tapahtumista loi vahvuutta susiuroon päässään kehittelemälle teorialle. Sivusilmällä vilkaisu ulos sateeseen ei houkuttanut urosta kartanolta lähtemään, mutta mustaturkkinen uros tarvitsisi aikaa mietiskellä tekosiaan ja sitä, mitä niistä mahdollisesti seuraisi.

Hiljaisuuden laskeutuessa, uros loi pitkät ystävälliset katseet molempiin huoneessa oleviin.
"Minun on nyt valitettavasti jatkettava matkaani", uros sanoi seesteisen rauhallisella äänellä, kääntyen katsomaan vielä sohvalla makaavan Azallacin kultaisiin silmiin.
"Kiitän vielä teitä, neiti Azallac, mitä ihanimmasta päivän piristyksestä", uros lausui rauhallisen hymyn koristessa pitkän kultaisen harjaksen lähes puoliksi peittämiä kasvoja. "Toivon, että vielä tapaamme, ja haluan toivottaa teille mitä nopeinta paranemista."
Sanojensa päätteeksi uros kumarsi viimeisen kerran laumanjohtajan tyttärelle, nyökäten sitten vielä Zephyrille kevyesti. Hitaasti uros kääntyi ovelle ja luikahti siitä ulos käytävälle, jatkaen matkaansa kohden kartanon ulko-ovia, jättäen näin pariskunnan ansaitsemaansa omaan rauhaan.

// Jees, eli minä katoan täältä, Caydenia ei enää täällä tarvita : ) Kiitos mukavasta ja kaikinpuolin miellyttävästä pelistä!\\

Re: Vuodeosasto 1A
Post by hitodama on Oct 5, 2009, 1:12

Azallacin valitellessa turhan pitkään kestänyttä yksinäisyyttään joutui Zephyr moittimaan mielessään itseään varsin rankasti. Kovin usein ei hukka syyllisyyttä tuntenut, vaikka joskus olisi ehkä ollut aihettakin, mutta tämänkertaisen tilanteen selvä vakavuus sai aikaan sen kuuluisan sääntöjä vahvistavan poikkeuksen. Miten uros olikin saattanut vain jäädä huvittelemaan jonnekin köyhille Befalasin maille, kun hänen rakkaansa olisi häntä ihan kotopuolessa mitä kipeimmin tarvinnut?
"Se on kai aika vakavaa sitten..?" harmaaturkki henkäisi ja luimisti synkkänä korviaan, kuin olisi juuri kuullut tuomion olla itsekin liikkumatta minnekään pitkiin aikoihin. Ja noh, tuskinpa hän kovin kauas hetkeen tulisikaan lähtemään, siitä pitäisi sisuksia jäytävä syyllisyys huolen.

Caydenin jälleen pukahtaessa puhumaan käänsi Zephyr vihreät silmänsä kyseiseen urokseen, hukan saadessa pinnistettyä jopa pienen hymyn yleensä jatkuvassa virneessä oleville huulilleen.
"Vai niin", hän vastasi varsin neutraalilla äänellä kultaharjaksisen lähtöaikeisiin. Vaikka Cayden vaikuttikin näin pikaisen tapaamisen perusteella ihan mukiinmenevältä kaverilta, oli Zephyr kuitenkin kiitollinen saadessaan jäädä kaksin Azallacin kanssa. Ehkäpä pois lähteminen olikin tässä tilanteessa tummaturkilta juuri se teko, jolla hän kaikkein tehokkaimmin sai sinimaskisen suhtautumaan itseensä varsin myötämielisin ajatuksin.
"Tavataan taas joskus vähän paremmissa merkeissä", pienesti kuonoaan nyökäyttävä harmaaturkki hyvästeli, ennen kuin Cayden luikahti ulos raollaan olevasta ovesta.

Kolmannen pyörän lähdettyä käännähti Zephyr taas takaisin tulevan morsiamensa puoleen, ja astahti lyhyen askeleen verran lähemmäs naarasta; siveellisestä välimatkasta ei ollut enää niin väliksi, kun kerran kahden oltiin.
"Voi sinua", uros huokaisi ja katseli Azallacia pää kallellaan.
"Miten ihmeessä minun prinsessalleni näin oikein on päässyt käymään?" harmaa jatkoi kannustaen toista jakamaan kurjan kohtalonsa edes sanallisesti miehekkeensä kanssa samalla, kun hän itse istuutui kartanon pölyiselle lattialle. Tarkkaavaisena susi jäi odottamaan toisen kertomusta, jos ei sitten muusta syystä, niin voidakseen edes nuorempaansa piristääkseen haukkua lyttyyn sen viheliäisen tahon, joka narttuparan kurjaan tilaan oli syypäänä.

// Kiitosta vaan seurasta, sillä eiköhän mekin Tucin kanssa sitten jätellä tätä peliä tähän. =) Oli metkaa, vaikka Zepposen osuus lyhyeksi jäikin. //

Re: Vuodeosasto 1A
Post by tucci on Oct 9, 2009, 20:14

Azallac nyökähti Caydenille.
"Näemme varmasti toistekin, ainakin laumatapaamisten merkeissä", naaras lausahti varsin varman kuuloisena. Cayden vaikutti sen silmissä sen verran laumahenkiseltä ja velvollisuuksistaan huolehtivalta sudelta, ettei Azallac voinut kuvitella tuon lusmuilevan kaikkia tapahtumia.
Keltaiset silmät katselivat hetken pitkäharjaksisen uroksen perään, kunnes tuo oli poistunut ovesta. Sen jälkeen saattoi kirjava nuorukainen huoahtaa ja antaa päänsä laskeutua uuvahtaneena sohvan käsinojalle. Zephyrin kanssa nyt voisi keskustella vähän letkeämminkin. Katse kääntyikin tuttuun urokseen ja Azallac hymähti pienesti.
Zephyrin kysymys ei sille mikään mukavin ollut, mutta paljon paremmalta tuntui asiaa tulevalle sulholleen kertoa kuin ventovieraalle laumalaiselle. Korvien luimistamisen jälkeen susi hengähti syvään ja alkoi kertoa tarinaansa, rehellisesti lukuun ottamatta Graphiten tilanteita, joita se kärjisti harmaalle urokselle hivenen etäsuotuisampaan valoon todellisuuteen nähden, ja paljon tarkemmin kuin aiemmille tarinaansa kuunnelleille.

//kiitokset minultakin//