Zephyr - RPGs

Yleinen » K-18 Roolaukset » Loppukokeen aika

Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 4, 2008, 0:20

Varsin seesteinen oli iltapäivä Ederan vehreän metsän siimeksessä. Aurinko siivilöityi kauniisti puiden lehtien lomasta, lintujen laulellessa pahaa-aavistamattomina piiloistaan. Kaksi saalistajaa kuitenkin kulki vaivihkaa aluskasvillisuuden seassa, koettaen olla pelästyttämättä siipiveikkoja. Mokomat kun säikähtäessään kielisivät ikävästi koko metsälle heidän olinpaikkansa, eikä se olisi ollut nyt lainkaan suotavaa.
Toinen kahdesta susihukasta tähyili tarkasti ympärilleen, pitäen mustakärkiset korvansa valppaasti pystyssä. Etutassuihinsa solmitut heittoveitset heilahtelivat vaativina askelten tahdissa, vaan tällä kertaa saivat kyseiset teräaseet tyytyä roikkumaan kiltisti paikoillaan. Oli toisten aseiden, tai oikeammin niiden omistajan, aika osoittaa viimeisten kuukausien aikana opitut taitonsa.

Zephyriksi kutsutun uroksen katse kääntyi kohti vierellään kulkevaa, häntä puolet nuorempaa naarasta. Vaikka tilanne olikin varsin vakava, leikitteli pieni hymy tavanomaiseen tapaansa hukan sinimaskisilla kasvoilla, häntänsä heilahdellessa huolettomana puolelta toiselle.
"Aika etsiä kohde sitten. Jotakin, millä vakuutat minut ja muun maailman siitä, että olet paras heittoveitsiä käyttelevä prinsessa auringon tällä puolen", totesi uros pitäen äänenvoimakkuutensa varsin alhaisena. Itse hän ei ollut otellut toista vastaan enää pitkiin aikoihin, sillä heittoaseissa oli se huono puoli, ettei niitä oikein voinut käyttää tehokkaasti ja samaan aikaan vastustajaa liiaksi vahingoittamatta. Oli siis etsittävä jokin kohde, jonka yhtenä kappaleena pysymisellä ei ollut sen suurempaa väliä.

// Yksinkertaisuus on kaunista, totesi hitodama kun otsikkoa mietti. Tucci ja Azallac. //

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Dec 7, 2008, 1:32

Nuorempi susi oli jännittynyt ja samalla innostunut, sen huomasi kireästä ja lähes yliryhdikkäästä askelluksesta ja jatkuvasta ympäristön tarkastelusta.
Eihän tässä jutussa pitänyt mitään hurjaa edes olla, mutta Zephyrin sanat kertoivatkin sen hurjuuden. Azallac halusi todellakin olla vakuuttava, paras prinsessa ainakin koko Andriaanassa. Sillä oli vahva tunne, ettei sillä olisi varaa pieniinkään tappioihin.
Se toivoi, että Ederan metsä tarjoaisi jotain hurjaa. Susi kun halusi metsästää omalla alueellaan eikä missään tollojen alueilla. Metsästää jotain vikkelää ja taitavaa. Naaraan ajatukset eivät osanneet luetella sen päähän yllättäen minkäänlaisia vaihtoehtoja taidon osoituksiksi. Pääkoppa tyhjeni kaikennäköisistä linnuista ja pupujusseista tyystin.

Leveä virne kaikesta huolimatta nousi suupielille ja Azallac heilautti häntäänsä luottavaisen oloisena.
"Voi, tulet taatusti vakuuttumaan", sinitukka vakuutteli lipevään äänensävyyn.
Olihan se pärjännyt hyvin kaikissa treeneissäkin, ainakin lopulta, joten ei pitäisi olla mitään aihetta epäillä onnistumista. Vaikka vähänhän se karmi, jos tulisi vain huteja heiteltyä. Azza ei halunnut mokailla nyt, kun oltiin sovittu kunnon näytön paikka.
Sille jäisi kyllä ikävä melkein oppitunteja. Heillä oli ollut mukavaa. Tätä kaipuuta ei susi suostunut tosin edes itselleen kunnolla myöntämään. Zephyr oli kuitenkin nykyään läheisempi nuorukaiselle kuin sen sisaret. Ei se tiennyt mitä siskoille ja veljille kuului, mutta Zephyrin kanssa se oli viettänyt useat kuukaudet varsin kiinteästi.
Ja taitaisi ainakin Irianin naama venähtää, jos joskus kerrattaisiin nuoruuden tapahtumat yhdessä. Sen verran oli sisko pahasti taannoin Zephyriä tiiraillut.

Naaras vaimensi askeliaan ja alkoi virittäytyä havainnoimaan ympäristöään. Mitä tässä pitkittämään alkupiinaa, kun voisi menettää monta tilaisuutta lörpöttelemällä minuuttitolkulla metsässä kulkiessaan. Ties minne juoksisivat kaikki eläimet.
Hajuja oli monenlaisia, uudempia ja vanhempia. Sinivarpainen kulkija huoahti itsekseen ja lähti kipittelemään mahdollisimman hiljaa kasvistojen seassa.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 8, 2008, 23:13

Vihreiden silmien yllättävän tarkkanäköinen katse havainnoi helposti naaraan hermostuneisuuden, mikä tosin sai Zephyrin vain heilauttamaan häntäänsä vielä pariin otteeseen toista rauhoittaakseen. Jännittyneisyys ei ollut hyväksi tiukan paikan tullen, mikä olikin yksi niistä syistä, joiden takia oli hukka tämän pienoisen kokeen tahtonut järjestää; heittoaseet vaativat käyttäjältään keskittymistä vaikeissakin tilanteissa, niillä kun ei voinut huitoa ihan miten sattui. Stressinsietoa oli siis hyvä harjoitella etukäteen, mikäli moiseen vain tarjoutui hyvä tilaisuus.
"Uskon kyllä", luritteli sinimaski maireasti, mutta varsin totuudenmukaisesti. Oli Azallac sen verran hyvä oppilas ollut, että tuskin tuolla oli mitään syytä onnistumisensa puolesta pelätä. Taisi olla taistelijan verta johtajasuvun nuoressa vesassa, oli susiuros moneen otteeseen huomannut treenien lomassa pohtivansa.

Azzan suunnatessa tehtäväänsä suorittamaan jäi Zephyr seisomaan paikoilleen, katsellen pää kallellaan toisen perään.
"Lintu, jänis, mitä vain satut löytämään ja arvoisenasi voitonmerkkinä pitämään", huikkasi harmaaturkki vielä viimehetken neuvona naaraan perään. Vasta toisen kadottua puiden sekaan lähti uroskin jolkottelemaan samalle suunnalle; hän ei tahtonut häiritä nuorikon suoritusta, mutta katsoi kuitenkin parhaaksi pysytellä lähettyvillä.
Kevyesti aluskasvillisuuden seassa loikkiessaan hiipivät muistot menneistä kuukausista väkisinkin mustatassun mieleen. Hänellä oli ollut oikein mukavaa toisen kanssa, eikä aluksi hieman puisevalta kuulostanut opettajan pestikään ollut mitenkään hullumpaa hommaa ollut. Yllätyksekseen oli uros myös kiintynyt nuorikkoon melkoisesti, vaikka kuinka oli moisen tunteen yrittänyt pelkällä lapojen kohautuksella torjua. Prinsessan ja alaisen välinen kuilukin oli aikaa myöten tasoittunut kummasti, kun asetelma oli vaihtunut opettajan ja oppilaan virkoihin. Vaan entäs nyt, kun harjoitusjakso oli lopussa? Sitä ei hukka tiennyt, eikä liiaksi ollut tahtonut edes miettiä.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Dec 14, 2008, 16:24

Azallac hymähti pienesti. Kyllähän toisen usko hieman piristäisi, vaikka ei sillä vielä peliä oltu voitettu.

Sitten sitä oltiinkin pian jo yksin. Zephyr olisi varmastikin lähellä varjostamassa kyllä, mutta sillä ei pitänyt pääkoppaansa vaivata. Tässä oltiin nyt oman itsensä ja veitsien kanssa. Paljon ääniä ja hajuja kyllä oli, mutta nyt tarvittiin jotain hienoa. Ei ei hirven jälkiä, ne eivät nyt kelpaisi, vaikka hirvi olikin vallan maistuvan makuista.
Naaras säpsähti pikkulintujen lehahtaessa pusikosta ja muisti mikä olisi kätevää tehdä ennen kuin oli liian myöhäistä. Ottaa veitsi esiin. Sileäteräinen, sininauhainen veitsi solahti vaimean suhahduksen kera suojuksen piiloista ja roikkui nyt odottavasti Azallacin hampaista. Naaras hetken korjaili sen asentoa, niin että se roikkui nauhassaan mahdollisimman käyttövalmiina ja tasapainoisana. Samalla tuntui olotila virittyvän ennestään.
Äh, kun piti keskittyä moneen asiaan. Onneksi Azallac tunsi metsän mainiosti, täällähän se oli ihan perinteistä saalistuksen muotoakin harjoittanut. Joten nyt se aivonsa selviteltyään saattoi hieman määrätietoisemmin tutkia paikkoja, mistä jotain löytyisi. Yleisestä jänöjussien bilepaikasta ei tällä kertaa löytynyt kuin suht tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Azallac puhahti hivenen pettyneesti ja jatkoi matkaansa, kunnes sen aistit havaitsivat jotain.
Jotain, mikä osasi olla vallan huomaamaton ja taitavista taitavin piiloutuja. Susi oli pysähtynyt ja kyyristynyt ja askelsi hiirenhiljaa pari askelta vielä, yrittäen olla hätistämättä pusikossa piilottelevaa varjoa. Se oli joku lintu eikä varmana päästäisi lähelleen. Vallan mainio kohde siis. Ja haastava. Jos heittäisi väärin ja ei tappavasti ja lentokykyä viemättä, voisi lintu liihottaa tiehensä veitsen kanssa. Sitähän Azza ei haluaisi. Pitäisi olla heti valmiina iskemään, niin saisi ensinnä tulevaan pääpuoleen helposti iskettyä. Mittailun jälkeen naaras kohensi nopeasti asentonsa ja otti sitten tarkoitukselliset nopeat loikat, jotka saivat harmaakirjavan pedonkyntisen otuksen metakan kanssa nousemaan ylös kasvien suojista. Samalla veitsi lensi huolella tähdättynä, eikä Azallac pysähtynyt katsomaan osumansa tulosta vaan otti jo toisen, sahalaitaisen aseen suuhunsa.
Lintu räpiköi itseään ylöspäin vaaleansiniset nauhat liehuen jostain kaulanjuurelta, joten nakkasi Azallac toisen veitsenkin siivenjuurta kohden. Sahanlaita huolehtisi, että siipeä heiluttaessa ruhjoontuisi vain enemmän ja enemmän.
Se yhdistettynä henkitorvea ruhjoneeseen veitseen saivat haukan kurssiltaan vajoamaan ensiksi jyrkästi sivuunpäin ja menettämään noususuuntansa. Susi ulvahti innokkaasti ja häntäänsä heiluttaen lähti tippuvan saaliinsa perään. Komealta juhlakapineelta tuo vaaleansinisiä nauhoja tursuava harmaa lintu näyttikin.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 15, 2008, 23:17

Huolettomin askelin, mutta kuitenkin ääntä turhaan pitämättä eteni Zephyr oppilaansa perässä, milloin hajujäljen ja milloin pelkän aavistuksen perusteella. Kyllä uros mission päätyttyä Azallacin jollakin tavoin paikantaisi, joten nyt saattoi ottaa varsin rennosti ja nautiskella ympäristöstä. Vihreät silmät kiertelivätkin tuon tuosta aikain saatossa kovin tutuksi käynyttä metsämaisemaa mittailemassa, ajatustensa harhaillessa lähinnä menneiden kuukausien parissa. Muistoja oli ehtinyt kertyä yllättävänkin runsaasti, kun nyt asiaa oikein ajatteli.

Lopulta keskeytyivät hukan mietteet kuitenkin mustakärkisten korvien paikantaessa kovin tutun kuuloisia ääniä muutoin varsin hiljaisen metsän keskeltä. Metalliterä ystävineen singahti ilman halki jossakin puiden takana, päästäen perässään olevien nauhojen kanssa nopean, sihahtavan äänen. Leveä hymy kaartui Zephyrin suupielille, uroksen lähtiessä ravaamaan ääntä kohden; oli Azza sitten onnistunut tai ei, oli harmaaturkin syytä olla tapahtunutta todistamassa. Sitä paitsi hän oli äärettömän utelias näkemään, minkä olennon toinen oli saaliikseen valinnut.

Varsin ripeää vauhtia puiden ohi puikkelehdittuaan saapui Zephyr paikalle vain hetkeä sen jälkeen, kun nuorikon voitonriemuinen ulvahdus oli kantautunut hänen korviinsa. Jonkin matkan päässä edessään näki uros Azzan, joka häntää heilutellen eteni varsin määrätietoisesti jotakin tiettyä asiaa kohden, sekä tämän jälkeen vilaukselta myös metsän pohjalle putoavan ja nauhoja tursuavan höyhenkasan. Vaikka ehtikin saada vain pienen vilkaisun veitsien seivästämästä olennosta ennen tämän maahan osumista, loksahti hukan leuka auki peittelemättömästä hämmästyksestä. Mitä ihmettä toinen oli mennyt nappaamaan?
Nopeasti jatkoi harmaaturkki juoksuaan, suunnaten kohti oppilastaan ja tämän eriskummallista saalista.
"Sinä teit sen!" hukka hihkaisi innoissaan puolimatkasta, toivoen kiinnittävänsä naaraan huomion itseensä.
"Mikä lintu se oikein oli? Näytti kyllä-- Ei, en ala arvailemaan, kun en kunnolla ehtinyt nähdä."

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Dec 19, 2008, 23:26

Azallac oli vallan onnesta soikeana, mutta hidasti loikintansa kuullessaan tutun äänen takaapäin.
"Zep!" naaras hihkui iloisena ja pyörähti vielä uroksen suuntaan hymy ulottuen vallan korvasta korvaan. Milloinkohan lie oli susineiti näin onnea hehkunut, jaa'a.
"Sillä oli siistit kynnet ainakin", sinivarvas huikkasi kiepahtaessaan taas suuntaan minne nauhalärpäke oli tippunut. Lintulajien asiantuntija ei Azza liiemmin ollut, joten ei se ollut ehtinyt mitään tuntemiaan lajejaan yhdistää jännittävän metsästyksen yhteydessä. Kaikki huomio oli mennyt tähtäykseen ja veitsiin. Olisi siis jännää nähdä itsekin mitä oli oikein tullut kumottua. Toivon mukaan se oli ollut oikeastikin niin hieno tipu kuin mikä hatara kuva oli jäänyt katsellessa sen nauharikasta kuolinlentoa.

Siellä se makasi kasvien seassa nyrjähtäneessä asennossaan, toinen siipi varsin kauhistuttavassa kunnossa tyvestään sahalaidan tehtyä tehtävänsä ja kaula veressä. Susi käänsi hienovaraisesti sen ympäri selälleen ja katseli miettivästi, yhä pinttynyt hymy huulillaan. Komea lintu ainakin oli. Nyt Azza ei olisi voinut kuvitellakaan mitään hienompaa saalista tähän tilanteeseen kuin tuo terävänokkainen ja -kynsinen haukka.
"Komea otus", naaras totesi hiljaa ja pehmeästi ja heilutti häntäänsä. Oli vallan liikuttunut ja ylpeä olo.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 20, 2008, 23:05

Azallacin onnesta hehkuva olemus sai Zephyrinkin olon yhä innokkaammaksi, uroksen kiihdyttäessä vauhtiaan juostessaan naarasta kohden. Vihreiden silmien katse poukkoili levottomasti vuoroin kauemmas laskeutuneessa saaliissa, vuoroin pystyharjaksisessa nuorikossa. Kaikesta päätellen testi oli sujunut niin hyvin, kuin vain suinkaan oli mahdollista.
"Sitten se oli joku petolintu", valisti harmaaturkki toista. Päästessään Azzan kohdalle hidastui hukan vauhti hetkeksi, mutta naaraankin kääntyessä jälleen kohti menosuuntaa jatkoi sinimaskinen vauhdikasta laukkaansa päin mystistä saalista.

Henkensä menettäneenä makasi ruohikon keskellä veren tahrima höyhenkasa, jonka näkeminen veti Zephyrin kasvoille tuon saman hämmästystä huokuvan ilmeen, kuin mikä hukalla oli ollut hänen nähdessään saman siipiveikon putoavan taivaan sinestä. Ei uros ollut erehtynyt, lintu todella oli haukka. Tarkempaa lajimääritystä ei mustatassukaan osannut tehdä, mutta oli kyllä tietoinen kaikkien haukkojen ällistyttävästä nopeudesta ja ketteryydestä, mitä lentotaitoihin tuli.
"Johan kuule on", uros taivasteli leveä hymy kasvoillaan loistaen, "se on haukka." Katseensa noustessa pahoin seivästyneestä linnusta itse metsästäjään, muuttui ilmeensä tyrmistyneestä äärimmäisen ylpeäksi. Silmiinsä syttyi hyvin itsetietoinen palo, kohonneen ryhtinsä tuntuessa kasvattavan hukan kokoa huomattavasti. Hänen oppilaansa oli tappanut haukan. Azallac oli onnistunut moisessa tehtävässä hänen ansiostaan.

Ihailtuaan hetken "luomustaan" kääntyi Zephyr jälleen kuolleen linnun puoleen, laskien kuononsa lähemmäs sen elotonta ruumista. Varoen nosti uros tassullaan olennon siipeä, antaen katseensa tutkia arvioivasti linnun vammoja. Nuorikko oli tehnyt kiistämättä erittäin taidokasta työtä, käyttäen molempien veitsien ominaisuuksia erinomaisesti hyväkseen.
"Hyvin tehty", kehaisi hukka naarasta, noustessaan pois haukan äärestä. Katseensa kääntyi jälleen toista kohden, hymynsä kaartuessa ilkikurisella tavalla vinoon.
"Azallac hyvä, julistan teidät täten täysinoppineeksi heittoveisten käyttäjäksi, sekä Ederan vaarallisimmaksi prinsessaksi", julisti harmaa juhlallisesti ja naurettavan syvään kumartaen.
"Olkoon taitonne vastakin ylpeydeksi vaatimattomalle opettajallenne."

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Dec 29, 2008, 1:52

Keltasilmäinen naaras pällistellä pällisteli yhä vaan. Musta korva kallistui Zephyrin puoleen ja kulmat kohosivat.
"Haukka", naaras toisti hiljaa, "vau."
Haukat olivat niitä jotka hurjaa huutoa pitäen kaartelivat taivaalla. Taitavia saalistajia, kuulemma. Nyt Azza sitten tiesi vanhempien opetuksen lisäksi miltä haukka läheltä näytti. Mustakärkinen häntä huiskahti jälleen. Jopas tuli jäädyttyä. Nuorikko suorastaan odotti henkiin herättämistä prinsessa Ruususen lailla.

Ja niin Zephyr elon toikin, ylistävillä kehuillaan. Azallac tyrskähti toisen puheille pilke silmäkulmassaan ja painoi sitten päänsä alas kunnioittavaa ainakin esittäen. Juuri nyt sillä ei kovin harras olo ollut, mutta palvoi se silti tuota veisten herraa.
"Ederan vaarallisin prinsessa kiittää mahtavaa Mestariaan opetuksesta", naaras lausahti varmana lytäten siinä mennessään Zephyrin vaatimattomat nöyristelyt painottaessaan vallan huolitellusti sanaa mahtava. Sillä oli varsin onnellinen olo eikä se antaisi Zephyrin jäädä sivukukkaseksi.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 29, 2008, 3:11

Huvittuneesti naurahti Zephyr Azallacinkin heittäytyessä kumarteluleikkiin mukaan. Vastavetona koetti uros painaa kuonoaan yhä lähemmäs maan pintaa, yrittäen kuitenkin välttyä osumasta nenällään aivan ruohikkoon asti. Vihreät silmät kävivät vähän väliä kuikuilemassa nuorikkoa kohden, mikä hivenen taittoi terävintä terää harmaaturkin nöyristelyltä. Vaan mikäs siinä, eihän hukka ollut edes puoliksi tosissaan eleidensä kanssa, sen jo todisti leveä virnistyskin.
"Mestari ottaa ilomielin kiitokset vastaan", lausui sinimaski vielä maireasti, ennen kuin kohotti ryhtinsä taas suorastaan epätavallisen suoraksi. Toisen kehut osuivat nätisti maaliinsa ja saivat uroksen rintakarvat pörhistymään ylpeydestä. Itseluottamuksensa tuntui pitkästä aikaa kasvavan niihin järjettömän suuriin mittoihin, kuin mitä se oli ollut suden nuoruuden päivinä, jolloin tuo oli veljensä kanssa omaa laumaakin koettanut ylläpitää.

Hetken ihaili Zephyr Azzaa katseellaan, kallistaen jopa päätäänkin sievästi vinoon. Ei tarvittu paljoakaan havaintokykyä päättelemään, että hukalla oli jotakin erityistä mielessään. Ennen kuin olisi kuitenkaan alkanut vaikuttaa tungettelevalta, kääntyi veitsenkantaja taas kerran kuolleen linnun puoleen.
"Vaikka erinäiset koristukset kovin turhia ovatkin, niin eiköhän sitä yhden päivän ajan voisi kunnon voitonmerkkiä mukanaan kantaa", pohti susi, ja toisen vastausta odottamatta nykäisi haukalta yhden komean pyrstösulan hampaisiinsa, "onhan tämä sentään hyvin erityinen tilaisuus."
Keveästi lähti uros loikkimaan kirjava sulka suussaan nuorta naarasta kohden, vasta aivan tämän vierelle päästyään pysähtyen. Velmusti hukka katsahti toista, ennen kuin kurottautui asettaakseen voitonmerkin naaraan sinimustan niskaharjaksen sekaan.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Dec 30, 2008, 2:08

Azallackin kumarruksista onnistui vilkaisemaan miten toinen kyyristyi entistä lähemmäs maata. No, se taitaisi itse jättää leikin tähän. Nythän oli toki Azallacin päivä, vaikka kuinka Zephyr olikin kumartelun arvoinen. Naaras ei liiemmin kuikuillut takaisin vaan virnuili itsekseen nurmikoille. Tsih. Oli hieman pentumaisen kieroileva olo aina kun meno meni tällaiseksi Mestarin kanssa, mutta ei se erityisemmin haitannut. Zephyr oli juuri mukava, kun ei ollut vanha totinen kääkkä. Tuntui pikemminkin omantasoiselta, sopivan verran maailmaa nähneemmältä veikkoselta. Isä ainakin tuntuu sata kertaa Zephyriä vanhemmalta, Azza tuumi. Isä jaksaa aina näyttää niin totista naamaa ja ottaa kaiken tosissaan. Naaras hymähti itsekseen. Kyllä se kuitenkin sitä isäukkoakin arvosti. Mitähän mahtaisi mokoma tosikko sanoa, kun kuulisi Azallacin ja Zephyrin viimeaikaisten yhdessä liikuskelujen taustat. Tuskin olisi nokan koputtamista, ellei sitten osaisi vetää hernettä nenään siitä ettei itse perheen opit neidille enää riittäneet. Olisivathan hekin ties mitä aseita tarjonneet, niin.

Suoristaessaan sulavasti itsensä hetken jälkeen Azallac heitti Roit mielestään. Zephyrin katse sai naaraan keltaisissa silmissä välkähtämään hämmentyneen uteliaisuuden. Ja ennen kuin sinivarvas ehti enempää ajatuksiaan selvittää, olikin jo sinimaskinen höpisemässä haukan äärellä.
"Mikä ettei. Voittoa sietää aina juhlia", Azza virnuili takaisin ja somasti kallisti tuolle niskaansa esille. Tuollainen läheisyys tuntui jo kihelmöivän jännältä ja vilkuili Azza nyt Zephyriäkin uusin silmin, vaikkei ehkä niin suunnatussa mielessä kuin toinen oli tehnyt. Neutraalin opettajahahmon tilalle oli kuitenkin lipunut komea susiuros, joka oli Azallacinkin uinuvat halukkuudet saanut havahtumaan.
Mieleen pongahti ihan uusia ulottuvuuksia eikä nuorikko oikein tiennyt mitä sen pitäisi tunteilleen tehdä eikä se kyennyt tietämään miten Zephyr voisi mihinkin eleeseen reagoida. Ja kotipuolessa oltiin aina teroitettu tarkkaavaisuuteen ja huolellisuuteen ja kaikkiin tylsiin kaavoihin.
"Kiitos Zephyr, taas kerran"
Azallac kuitenkin halusi toimintaa, joten ennen kuin se ehti enempää päätä vaivaamaan, kuroi suden kuono tavoittelemaan sinistä poskea kielellään sitä lipaistakseen. Keltaiset silmät tuikkivat viekkaasti ja sydän tuntui hakkaavan kiivaammin. Meni tämä kuitenkin liiallisuuksiin opettaja-oppilas-suhteessa, vaikka kuinka voittoa juhlittiin. Ei toisten poskia saanut noin vain nuoleskella. Tämä kielto tuntui kuitenkin suunnattoman mukavalta rikkoa nyt.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Dec 30, 2008, 16:02

Kuten Zephyr oli toivonut ja olettanutkin, antoi Azallac sujauttaa komean haukansulan ilman vastusteluja harjaksensa sekaan. Hitaasti, kuin tilannetta tunnustellen painautui uros toisen vierelle, jotta voisi kunnolla koristeen kiinni asetella. Tarkasti hukka pujottelikin ruskeankirjavan sulan paikoilleen, samalla vaivihkaisesti toisen niskaharjasta kuonollaan sivellen. Hieman koetti Zep leveää hymyään tässä tilanteessa jopa hillitä, joskin moinen osoittautui melko vaikeaksi toteuttaa.
Varsin kauan oli naaraan taistelutaitojen kartuttamisen lisäksi poltellut eräs toinenkin päämäärä uroksen likaisessa mielessä, ja nyt näytti olevan määränpäänsä lähempänä kuin koskaan aiemmin. Jos sinimaskinen vain osaisi pelata korttinsa oikein - ja hänhän muuten taatusti osaisi - saattaisi oppilaan ja opettajan, tai vaihtoehtoisesti prinsessan ja alaisen suhde kääntyä varsin piakkoin kovin epäsopiville urille. Ja mikäs olisikaan sudelle ollut sen mieluisampaa.

Saatuaan sulan mahdollisimman hyvin kiinni Azzan harjaksen juureen, kohotti Zephyr kuononsa hitaasti ylös toisen niskavilloista.
"Vain parasta parhaalle, kauneinta--", oli uros vastaamassa nuorikon kiittelyihin, kunnes tunsi toisen kostean kielen poskellaan. Sulkaa ihaillut katse kääntyi kohti toisen viekkaasti tuikkivia silmiä, uroksen kohottaessa kulmiaan kysyvästi.
"Kas vain", tokaisi harmaaturkki kovinkin hämmästynyttä esittäen. Vaan olihan se toki varsin odottamatonta, että selvä aloite oli nyt tullutkin Azallacin suunnalta.
"Prinsessa hyvä, tiedättehän kuinka epäsovinnaista tuollainen on?" Vaikka sanansa hieman saarnaavia olivatkin, ei Zephyrin olemus sitä ollut alkuunkaan. Vino hymy tuntui yltävän harjaksen takana tuikkiviin silmiin saakka, kun uros varoittamatta kumartui vastaavasti nuorikkoa kohden.
"Vaan onneksi minä en ole koskaan juuri sovinnaisuudesta välittänyt", ehti Zep tokaista, ennen kuin kurottautui kohti Azzan kaulaa. Kehonsa painautui toista vasten, kun kielensä koetti päästä pujottelemaan nuorikon ruskean turkin sekaan.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Jan 3, 2009, 1:45

Azallac näytti toiselle kieltään irvistäen juuri niin pikkumaisen lapsellisesti kuin Ederan prinsessalta voisi olettaakin. Tarkoituksellisesti toki, sehän leikkiin kuului.
Sisällä sillä kuitenkin mylläsi. Ei tällaisia tuntemuksia ollut kukaan aikaisemmin sen elämässä onnistunut herättämään. Harjaksessa kutitteli yhä sinne pujotetun sulan lisäksi muisto kosketuksesta, jota yllättäen naaras sai lisääkin.
Pieni, olemattoman pieni, todellinen pelko sillä oli ollut, että uros päättäisikin nautinnollisesti naureskellen nyt lempata sen. Kielen puikkelehdinta sai naaraan värisemään kauttaaltaan vasten painunut uroksen keho lämmitti mukavasti. Azallac taisteli hetken pitääkseen puhekykyisyytensä.
"Voi minä unohdin, taidan olla nyt velkaa julkeasta käytöksestäni", naaras henkäisi olevinaan anteeksipyytävän ja nöyränkin oloisena.
Kotipuolesta se olisi voinut kunnon läksytyksiä odottaa, mutta Zephyriltä se uskoi saavansa paljon kiintoisampia asioita. Luvattomia, salaisia ja sille täysin uusia.
Kirjava tajusi kiivastuneen hengityksensä ja hakkaavan sydämen ja koetti rauhoittua. Se kuitenkin tuotti vaikeuksia ja naaras virnisti omalle höpsöydelleen ja pienoiselle hermostukselleen katsellessaan uteliaasti tuota kimpussaan olevaa uroota.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Jan 4, 2009, 16:50

Huvittuneesti Zephyr naurahti toisen irvistelylle, vaivautumatta kuitenkaan itse ryhtymään vastaiskuun. Tässä tilanteessa oli varmastikin uroksen velvollisuus pysytellä aikuisempana osapuolena, sillä tuskin Azallacilla oli oikeastaan kovin tarkkaa tietoa siitä mitä mahtaisi tulla tapahtumaan. Eiköhän klaaninsa ollut sentään perinteiseen tapaan kertonut "mistä pennut tulevat", mutta tuskin olivat muistaneet mainita asian muista, huomattavasti mahdollista jälkikasvua kiinnostavammista puolista.
"Mm-h, niin taidat", vastasi hukka hajamielisesti, keskittymättä liikaa sanalliseen antiinsa. Kielellään oli juuri nyt parempaakin tekemistä, kuin yhdentekevien sanojen muodostaminen.
Ja koska ei Azza näyttänyt panevan vastaan, siirtyi sinimaski vikkelän kielensä kanssa ylemmäs, koskettelemaan naaraan leukaa, suupieliä. Vihreät silmänsä painuivat nautinnollisesti viirulle, vinon hymyn yhä leikkiessä huulillaan. Harmaaturkinkin hengitys alkoi hiljakseen kiihtyä, eikä susi nähnyt syytä moisen estämiseksi.
"Prinsessa..." hukka henkäisi, ennen kuin siirtyi jällen toisen harjasta kohden, kuljettaen kuonoaan sitä pitkin hitaasti taemmas. Vaivihkaisesti lähestyi uros selän kautta toisen häntää, ja etenkin sen alla odottavia ihanuuksia.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Jan 13, 2009, 1:13

Tällaisenkin opetuksen tarpeessa Azallac oli, kyllä vain. Tuskin olisi ollut Ederallekaan edullista jos olisi suorastaan viskannut kookkaan pentuen maailmalle naimisoppien kanssa. Pentuja tuhat sata ja lopulta kerääntyisi. Eikä Azzalla tuon taivaallista ollut tietoa mahdollisista seuraamuksista, se totteli vaistojaan. Mukavalta tämä ainakin tässä vaiheessa tuntui.
Suupielien nuoleskelu tuntui jännämäiseltä ja keltaiset silmät pälyilivät urosta niin viattoman viehkoutuneen näköisenä kuin kokematon ja utelias nuori neiti kykeni. Pienesti se nuolaisi Zephyriäkin kuononpäältä ennen kuin toinen ehti matkaansa jatkaa, ei tässä voinut olla ihan toimettomana itsekään, vaikka Azallac olikin jutun juonen tajunnut. Se yritti poistaa kokonaan pientä hermostustaan, mutta aika vaikaa ensikertalaiselle. Zephyrin lämmittelyt kuitenkin auttoivat rauhoittumaan ja luottavainen, pehmeä hymy kohoili huulille. Kissana se olisi varmastikin alkanut kehräämään. Vaan eipä oltu kissoja. Naaras liikautteli häntäänsä pienin liikkein kuin kutsukylttinä. Kurrnau!
"Mestarini", Azallac tirskahti vaimeasti.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Jan 14, 2009, 13:36

Koko tämä tilanne oli jo pelkästään ajatustasolla hyvin huumaava, ja jos tässä tosiaan kissoja oltaisiin oltu, olisi Zephyrkin varmasti kehräillyt onnessaan. Nyt täytyi uroksen kuitenkin tyytyä hyrisemään mielensä sisässä, liukkaan kielensä kutitellessa Azallacia naaraan kirjavan turkin uumenissa.
Azzan aavistuksen hermostuneenoloiseen mestari-tirskahdukseen hymähti uros lempeästi takaisin, heilauttaessa häntäänsä leveässä kaaressa. Kuononsa oli ehtinyt kulkeutua aivan toisen hännänjuureen, mutta ennen radikaalimpia toimia kohotti hukka vielä veikeän katseensa nuorempansa silmin.
"Rentoudu", harmaa kehotti, vaikka tiesikin sen olevan varsin hankalaa. Ei toisella kuitenkaan ollut mitään aihetta pelätä; oli uroksella kuitenkin sen verran tajua, ettei kovin rajuja otteita lähtisi ensikertalaisen kanssa kokeilemaan.

Hetken toista kuikuiltuaan kääntyi Zephyr takaisin Azallacin näkökentän ulkopuolelle, tarkemmin sanottuna toisen hännän alle. Jälleen olisi uroksen tehnyt kovasti mieli kehrätä tai vähintäänkin hihittää innostuneesti, mutta moinen olisi pilannut tunnelmaa aivan liiaksi. Näin ollen jatkoi susi kaikessa hiljaisuudessa kielipeliään, koskettaen kiusoittelevasti naarasta tämän kaikkein yksityisimmiltä alueilta.
Muutaman varovaisen mutta kiihkeän nuolaisun jälkeen nousi hukan kuono jälleen Azzan selän päälle, minkä mukana kapusi koko uroskin kuin varkain toisen selkään. Johan tässä alkoi olla kunnon toiminnan aika, arvon beibi.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Jan 25, 2009, 0:54

Azallac tiesi Zephyrin neuvon hyväksi, mutta vaikea sitä oli noudattaa. Mieli kyllä rento alkoi olla, mutta silti oli alitajuisia jännitystiloja vaikea purkaa. Naaras oli muutenkin jo persoonaltaan sitä sorttia, joka kulkee kankeana suorituspaineista, jännityksistä ja muista hurjuuksista.
Naaras henkäisi syvään ja katseli luottavaisena Zephyriin jättäen kaikki muut ajatukset mielestään. Tuntui jo paljon paremmalta. Vain he kaksi. Keltaiset silmät vastasivat paljon lämpimämpinä ja rauhottuneimpina urokselle, vaikka toki tietämättömyys loi tilanteeseen yhä Azallacille jännän verhon.
Azallac säpsähti nuolaisua takamuksensa viehkeässä keskuksessa. Keho tuntui lämpenevän jokaista raajaa myöten. Azallac pysytteli hiljaa, vaikkakin oli huomaamattaan suunsa auki loksauttanut. Hengitys kiivastui jälleen ja naaras tunsi Zephyrin nousevan päälleen, näki silmänurkastaan tutut mustat tassut. Siitä vain, uljas mestari, näyttämään taitosi.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Jan 25, 2009, 14:45

Varovaisesti, mutta selvästi varsin kokeneesti asettautui Zephyr paikoilleen Azallacin ylle. Etutassunsa painautuivat vasten naaraan kylkiä ja kuononsa pujotteli tiensä tämän niskaan. Jo varsin kiihtyneesti hengittelevä uros veti toisen tuoksua henkeensä, ennen kuin otti hampaillaan pitävän otteen vaaleanruskean turkin ja sinimustan harjaksen peittämästä niskanahasta. Uroksen vihreät silmät olivat jo painautuneet tiukasti kiinni ja sydämensä tuntui pumppaavan verta moninkertaisella vauhdilla etenkin tietylle alapään alueelle, eikä hukka enää jaksanut pitkittää nautinnollista odotustaan.
Matalasti urahtaen vei Zephyr oppilaaltaan tämän neitsyyden, työntyessään varmoin ottein tämän sisään. Koko keho tuntui väreilevän lämpimästä kiihkosta, kun ikään kuin toista testaten ja naarasta myös uuteen kokemukseen totuttaen liikkui hukka hitaasti niin lähellä toista, kuin kahdelle eläväiselle vain oli mahdollista. Ulos ja jälleen sisään, kerran jos toisenkin. Nautinto tuntui sumentavan mielen, eikä maailmassa ollut tällä hetkellä läsnä ketään muuta, kuin toisiinsa kietoutunut kaksikko. Tämä se oli todellakin elämää parhaimmillaan.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Feb 3, 2009, 22:44

Vahva, lämpimään syleilevä ja turvallisen tuntuinen ote ympäröi Azallacin kyljet ja karkean jäykkää harjasta kutitutti jälleen. Naaraan osassa ei paljoa näpertämisen mahdollisuuksia ollut, mutta tarpeeksi hämmentävää ja ihanaa tämä oli näinkin, oltiin sitä kuinka toiminnan nainen tahansa.
Kirjavainen susinaaras sekin silmiään sulki. Uroon puskiessa syvyyksiin saatteli tuon urahdusta naisellisempi suden äännähdys. Azza vaikutti olevan varsin vakuuttunut , naaras ynisi nautinnollisesti työntöjen mukana ja myötäili Zephyrin liikkeitä sen miten taisi. Lämpö ja valloittava mielihyvä sykkivät pitkin kehoa, Zephyrin taidoissa ei moittimista ollut ensipiipertäjän puolelta katsoen.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Feb 7, 2009, 0:40

Kiihkeänä jatkoi Zephyr miehistä työtään, kun varsin yllättäen nautinnon sumentama mieli puski pintaan ajatuksen siitä, kuinka paljon uros Azzasta olikaan alkanut ajan myötä pitää. Kirjavaturkki ei ollut enää vain satunnainen seikkailukohde, jonka hän voisi jättää tämän jälkeen taakseen, enää ajatustakaan toiselle suoden. Jossakin toisessa tilanteessa olisivat moiset mietteet tuntuneet harmaaturkista varmasti hyvin häiritseviltä, mutta juuri nyt tuntui aivan kaikki vain ihanalta ja oikealta, täydelliseltä.

Kiitettävän kauan jaksoi Zephyr pitkittää kaksikon salaista nautintoa, kunnes tunne loppuhuipennuksesta alkoi poltella kuumana kehon jokaista solua. Hetkeksi pureutuivat uroksen hampaat tiukemmin kiinni nuorempansa niskaan, kun matalan murahduksen saattelemana laukaisi hukka siittiönsä naaraan sisuksiin. Valloittava tyytyväisyyden tunne lipui nopeasti hukan ruumiiseen, ja muutaman keveän työnnön jälkeen irrotti harmaa otteensa ja alkoi liukua pois toisen päältä. Hengitys oli yhä kovasti kiihtynyt, kun sinimaskisen kuono siveli hennosti naaraan turkkia tämän peruuttaessa pois Azzan selästä.
Nopeasti palasi veikeä hymy Zepin huulille, kun kaikki neljä tassuaan olivat palanneet turvallisesti maanpinnalle. Vihreät silmät tuikkivat onnellisina, tavoitellen Azallacin katsetta näköpiiriinsä. Uros oli varsin kiinnostunut näkemään toisen reaktion nyt, kun itse sessio oli saatettu päätökseen.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Feb 13, 2009, 23:42

Azallac huohotti kepoisaa tahtia ja paineli kynsiään maata vasten. Sekin tunsi Zephyrin tavoin melkoista kuumenemista, jonka tahdin uros suorastaan ohjaili niskaotteen muutoksilla ja liikkeillään. Naaraan korvat olivat painautuneet niskaan. Harjakseen aiemmin kiinnitetty haukansulka keikkui vielä urheasti pystyssä sinisten harjaskarvojen seassa.
Naaras ulvoi matalalla, pehmeällä sävyllä loppuhuipennuksen tultua, Zephyrsiittiömassojen täyttäessä sitä sisälläpäin.
Sen jälkeen oli hyvä haukkoa henkeään ja keinua hetki nautinnontunteen huipulla. Ei se ollut mitään tällaista aiemmin kokenut. Tuntemukset Zephyriä kohtaan paloivat jossain korkeuksissa ja sydän jyskytti vahvana. Hädin tuskin se tunsi uroksen painon poistumista yltään ja toisen koskettelua. Tulihan se maanpinnalle paluu neidille myös hiljalleen ja suu raollaan se käänsi hehkuvan ja tunteita tulvivan naamataulunsa tuijottamaan susiuroksen suuntaan. Ei se oikein tiennyt mitä sanoa, tämä ylitti sanavaraston. Naaras kuitenkin kiepahti painautuakseen vielä lämpöisästi uroksen kaulaan kyhnyttämään päällään.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Feb 14, 2009, 22:03

Azallacin kääntäessä varsin tyytyväisen oloiset kasvonsa Zephyriä kohden, tuntui harmaaturkki nousevan suorastaan leijailemaan. Ei sillä, että hukka olisi omia kykyjään mitenkään epäillyt, mutta olihan se aina varsin miellyttävää huomata tehneensä vaikutuksen. Hiveli kummasti urospuolisen eläimen egoa.
Naaraan sitten kiepahtaessa kohti partneriaan nappasi Zep toisen tiiviisti itseään vasten, painaen tämän halauksen kaltaisella otteella vasten kaulaansa. Hymyyn piirtynyt kuononsa sukelsi jälleen nuorikon niskaharjakseen, ja sinimaskinen hyrisi onnellisena. Tuntui niin hyvältä, niin kovin hyvältä. Muutoinkin, kuin vain seksuaalisen tyydytyksen kannalta ajateltuna. Lämpimältä, turvalliselta, oikealta. Täydelliseltä.

Hetken naaraan niskaan tuhistuaan Zephyr hymähti ja avasi kuin varkain kiinni painuneet silmänsä, sekä kurottautui hieman oikaisemaan Azzan harjasta koristamaan aseteltua sulkaa.
"Vaikkei minulla enää olekaan sinulle aseista juurikaan opetettavaa..." uros lausui hitaan kiusoittelevalla äänellä, "niin ei tämän varmaan tarvitse tähän loppua?" Varoen astahti susi askeleen kauemmas nuoremmastaan, hakien tämän katsetta omallaan. Suoraan sanottuna ei mustatassuinen oikein osannut vielä määritellä millaista suhdetta toiseen tarkkaan ottaen halusi, mutta ainakin se oli jotakin enemmän, kuin mitä oppilaalla ja opettajalla saattoi kuvitella olevan.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Feb 22, 2009, 19:58

Azallac hengitteli hurmaantuneena urossuden turkkia. Oli aika pro olo nyt.
Korvat höristyivät ja naaras sekin alkoi havahtuilla kunnolla puhetta kuullessaan. Toisen kysymys sai harmaan arjen muistumaan mieleen jälleen. Nyt ei olisi enää edes oppitunteja niin. Melko mietittävään tilanteeseen kaikki asettui.
Johtajan tyttärenä Azallac tunsi itsensä erityisen velvolliseksi määrittelemään huolella suhteensa ja suhtautumisensa kaikkiin.
"En minäkään haluaisi niin", naaras lausahti vähän haikean ja vaikean sekoituksena.
"Minä välitän sinusta paljon", susi lausahti vielä melko kierrellen. Rakastaminen oli liian rankka sana, kun se oli itsekin ihan hämmennyksissä tämänpäiväisistä tapahtumista. Vaikea oli tietää miten tulisi toimia tai mitä halusi. Onneksi heitä oli kaksi pohtimassa. Azallac ei uskaltanut liian kiireesti edetä sen takia etenkään keskustelussa. Heitä oli kaksi, kappas.
Se ei tiennyt kuinka syvällisiä Zephyrin tuntemukset olivat tai mitä uros pohdiskeli. Tuskin veitsenheiton opettamista enää.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Feb 23, 2009, 1:35

Silmät tuikkien Zephyr katseli Azzan kasvoja varsin lempeästi, mutta jossakin ulkoisen olemuksensa takana myös arvioivasti. Sinänsä oli uroksen mielestään hassua, että hän oli onnistunut kehittämään tunteita toista kohtaan, sillä naaras oli jotakin melkoisen erilaista, kuin mihin hän saattoi ajatella tottuneensa. Vaikkakin oli myönnettävä, että sudella oli ollut elonsa aikana tällaisia ajatuksia vain yhdestä toisesta olennosta, jonka kanssa jutusta ei loppujen lopuksi edes ollut mitään syntynyt. Kirjavaturkkisen nuorikon kanssa saattaisi hyvinkin käydä toisin.
Azallacin saadessa omat sanansa kakistettua ulos, kallisti Zephyr päätään ja sai harjaksensa valahtamaan toisen silmänsä päälle. Nopeasti kumartui kuononsa nuorikkoa kohden, ja kielensä kurottautui nuolaisemaan tämän suupieliä.
"Niin minäkin sinusta", uros vastasi, vaikkei tuntenutkaan sanoja omikseen. Kyllä ne paikkansa pitivät, mutta hänen mielestään niiden julistaminen oli hameväen touhua. Tässä tilanteessa tosin taisi olla fiksua niellä miehinen ylpeytensä, ja toimia kiltisti kauniimman sukupuolen ehdoilla.
"Ja se riittää kyllä. Tuli mitä tuli, meillä on toisemme tukenamme", hukka vastasi ja toivoi syvästi, ettei lähipensaikoissa ollut piilossa vakoojaa kuulemassa hänen hempeilyjään.

Jälleen vetäytyi Zep aavistuksen kauemmas naaraasta, voidakseen suunnata paremmin katseensa toisen keltaisiin silmiin.
"Eihän sitä nyt tässä paikassa tarvitse päättää, mutta voisihan sitä ajatella, että et sitten joskus esittelisi minua vanhemmillesi pelkkänä opettajana. Joku, hmm, vaikkapa kumppani voisi olla ihan kiva ilmaisu", susi jatkoi veikeästi virnistäen ja lapojaan kohauttaen, sillä turhahan sitä nyt liian muodolliseksi oli sentään heittäytyä. Kireä ilmapiiri olisi pilannut miellyttävän tunnelman erittäin tehokkaasti.
Kumppani-nimitys oli hukan tapojen mukaisesti varsin tarkkaan - joskin melkoisen nopeasti - mietitty. Puolisoksi kutsuminen olisi ollut aivan liian sitovaa tässä vaiheessa, siinä missä poikaystävä tai vastaava olisi kuulostanut niin teiniltä, että se sai jo nelivuotiaaksi varttuneen Zephyrin pyöräyttämään henkisesti silmiään.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Mar 1, 2009, 23:25

Zephyrin sanat merkitsivät Azallacille melkoisesti, se uskoi, ettei uros moisia latelisi ihan syyttä suotta tällaisella hetkellä. Tukeminen kuulosti hauskalta, melkeinpä jo läheisemmältä kuin meininki perheen kanssa, mitä tämä kyllä olikin. Sisarusten kesken oli monen kanssa kilpaileva ja lattean kireä meininki, mikä närkästytti Azallacia. Siitä ahnas kamppailu perheklaanin sisällä oli typerää, vaikka valta ja ylemmyys mukavalta tuntui. Hyödytöntä oli johdon kireissä oloissa elää. Ehkä se vielä opittaisiin vaikka kantapään kautta jos ei muuten. Saisi nähdä. Zephyr oli tällä hetkellä paljon välittävämpää ja mukavampaa seuraa.

Keltaiset sudensilmät katsoivat vihreitä ja naaras ajatteli toisen puheita tarkasti. Kumppani-ilmaisu sai sen virnistämään huvittuneesti.
"Selvä se, kumppani. Luulen, että isä ja äiti kaipaavat jotain selontekoa. Hm, siskoista puhumattakaan."
Tuli hieman ...pentumainen olo kun oli näin perheen alistama, mutta perheen asemaan nähden kaikki tällainen oli tarpeen. Irianin ilme Zephyriä kohtaan taannoin laumakokoontumisessa muistui sinitukkaisen mieleen ja se naurahti. Hassua että oli paljon aikaa siitäkin.
"Muistatkin ehkä Irianin, sen valkoharjaksisen?" Azza päätti kysäistä miettiessään että oli kuivaa omille ajatuksilleen yksin naureskella.

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Mar 6, 2009, 9:27

Vaikkei Zephyr yleensä turhia murehtinutkaan, tuntui hänestä varsin huojentavalta nähdä Azallacin kasvoille kohoava hymy ja kuulla tämän hyväksyvät sanat. Kumppaneja sitä sitten oltiin. Harmaavalkoinen häntä lähti heilahtelemaan onnellisena puolelta toiselle, kun uroksenkin kasvot venyivät entistä leveämpään hymyyn.
"Mmh, totta puhut. Mutta tuskin vanhemmillasi mitään meitä vastaan pitäisi olla; olenhan minäkin ederalainen, susi, kaikin puolin mukava ja komea ja me olemme tunteneet toisemme nyt... Noh, melko kauan", hukka luetteli vakuuttavasti. Pakko oli myöntää, että ajankulua oli Andriaanan muuttumattomassa maastossa hankala seurata, mutta olihan tässä jo kuukausi jos toinenkin päässyt vierähtämään. Aika kului nopeasti, kun oli hyvää seuraa.
"Ja olen minä jo isäsi kerran tavannutkin silloin, kun olit vielä ihan pieni", harmaa jatkoi naurahtaen. Olihan se hivenen erikoista, että kaksikon ensi kertaa tavatessaan oli Azza ollut vasta pörröinen sudenpenikka.
"Kyllä me juttuun tulemme, eikä äitisikään varmasti mikään kamala voi olla. Mitä siskoihisi tulee, he ovat varmasti vain kateellisia", uros lopetti silmäänsä iskien.
Azallacin vielä nostaessa erikseen esille sisarensa Irianin, seurasi Zephyr toisen esimerkkiä ja naurahti huvittuneena.
"Vaikeahan sellaista tapausta olisi unohtaa. En malta odottaa, että näen hänen ilmeensä, kun hän kuulee meistä", susi pohti ilkikurinen sävy äänestään kuultaen. Siitä tulisi varmasti mielenkiintoista.

Vihreiden silmien vielä hetkisen naarasta tutkailtua kääntyi uroksen katse jonnekin kauemmas unohtunutta haukkaa kohden.
"Mutta emmeköhän me ole nyt majoittuneet täällä tarpeeksi kauan. Jos otat veitsesi", hukka nyökäytti päätään lintua ja siitä yhä törröttäviä aseita kohden, "voisimme varmaan lähteä johonkin päin. Onko sinun nälkä?" Voitaisiinhan tästä hipsiä vielä kahteen pekkaankin jotain saalistamaan, sillä haukka tuskin maistuisi kovin kaksiselta. Kasvissyöjät kun olivat koiraeläimen makuhermoille sopivampaa ravintoa.

Re: Loppukokeen aika
Post by tucci on Mar 25, 2009, 23:05

Azza naurahti. Ainiin sekin tapaaminen oli.
"Etköhän sinä ole tarpeeksi vakuuttava heidän silmiinsä", naaras huiskautti häntäänsä.
"Tulee olemaan näkemisen arvoinen", Azallac nyökähti Irian-juttuun. Eipä enää niin paljoa mietityttänyt koko homma, kun oli alkanut huumorikannalta miettimään.

Kirjava susi hengähti syvään ja palaili kunnolla maan pinnalle haavekuvitelmistaan.
"Mmmh. On."
Azallac haki kuolleen haukan katseeseensa ja tepasteli sen luokse nyhtämään veitsensä irti. Vaaleat nauhat eivät olleet vielä sotkeentuneet hyvä. Huononväriset ne olivat, tulisivat näyttämään todella rumilta vuoden, parin päästä. Ehkä pitäisi opetella pujottamaan aina tarpeen tullen uudet. No, se ei ollut tämän hetken murhe. Hymyillen Azallac kääntyi uroksen puoleen kun oli saanut veitsensä suojuksiinsa.
"Menoksi siis!", naaras huikkasi jäämättä edes odottamaan, kun se jo ravasi kepeästi metsikön sekaan. Tässä ihan lähistöllä tuskin nyt saalista olisi kun oltiin meuhkattu sen verran. Pääsisi siis pikku lenkille.
Sinne meni.

[[Voi elämä että olen jumissa. Päätin kunnostautua nyt koeviikon ja koiranäyttelyiden aiheuttaman pakkojumituksen edessä. Eiköhän jätetä tähän? :'D Jatkoista voi puhua sit kun ollaan molemmat elossa. Enköhän minäkin nouse kun ensi jakso on kevyt.]]

Re: Loppukokeen aika
Post by hitodama on Mar 25, 2009, 23:27

Itsevarmana Zephyr nyökäytti sinisävytteistä kuonoaan.
"Jos en minä ole tarpeeksi vakuuttava, en kyllä tunne ketään muutakaan, joka sitten olisi", susi leveili itsevarmana. Hän ei mitenkään jaksanut uskoa, että Ederan johtaja olisi halunnut pentujensa yksinään elämäänsä viettävän, joten mikä sitten olisikaan ollut parempi vaihtoehto, kuin... No, Zephyr itse. Kyllä hän aina osaisi yhden johtohemmon edessä sen verran esiintyä, että saisi annettua mahdollisimman edustavan kuvan itsestään.

Azallacin käymässä noukkimassa veitsiään katseli Zephyr tätä pää kallellaan, mittaillen toista nyt hieman erilaisesta näkökulmasta. Hänen naisensa, hihi. Vaikkei uros mikään sitoutumisen mestari ollutkaan, sai ajatus parisuhteesta hänen hymynsä kohoamaan asteella, mikäli se oli enää edes mahdollista. Sen verran hangonkeksiä tässä jo oltiin, virneen yltäessä lähes korvasta korvaan.
Kirjavaturkin pinkaistessa juoksuun lähti Zep naurahtaen nuorempansa perään, koettaen toisen luokse päästyään näykkäistä tätä kiusoittelevasti niskasta. Hienoa osasi olla elämä, uros pohti kadotessaan kumppaninsa kanssa metsän siimekseen.

// Halleluja kiitos kunnostautumisesta! ='D Ja joo, kahtellaan sitä tulevaisuutta sitten, kun tilanne tästä vähän oikenee. Kiitosta pelistä kanssa. <3 //