Zephyr - RPGs

Edera » Kartano » Aseenkantolupa viidelle

Aseenkantolupa viidelle
Post by tucci on Nov 7, 2009, 23:53

// Azallacin ja Zephyrin pentueen yhteispelitys //

Aamupäivä oli kaunis ja kirkas, juuri sopiva ajan viettämiselle ulkoilmassa.
Silti Ederan kartanolla riitti elämää tällaisinakin hetkinä, vieläpä taukoamatta. Vanhan rakennuksen käytävillä kulkija olisi saattanut helposti kuulla vilkkaita ääniä monestakin suunnasta, välillä korottuviakin huutoja. Ederassa oli viimeiset puoli vuotta ollut tällaista epätavallista äänekkyyttä johtuen johtajan sukuun syntyneistä pennuista.
Nyt nuo sudenrääpäleet olivat parhaassa oppimisiässään ja meno oli sen mukaan suunniteltua. Kartanolla herättiin päivän tietystä vaiheesta järjestämään taholta jos toiselta suunniteltua ja kehittävää aktiviteettia jälkikasvulle.

Kirjava susinaaras Azallac oli yhdessä kartanon alakerran sivuhuoneista. Tila itse asiassa sisälsi naaraalle kiitettävän paljon muistoja sen vietettyä siellä taannoin toipumisaikansa puun alle jäämisestä seuranneiden vammojen vuoksi. Paikka ahdisti kieltämättä hivenen, mutta se oli juuri sopiva tulevaa oppituntia varten. Valoa riitti hyvin ja tilaa oli isommankin väen melskaamiselle, mutta mikään vilkkaassa käytössä oleva tila se ei siitä huolimatta ollut. Tänne oli Zephyrin myös ollut helppo ja vielä suht huomaamatonkin raahailla jokusen aikaa kartanon sopukoista ja kylästä aseita. Asia oli ennalta sovittu ja huonetta oli hivenen pitänyt vartioidakin uteliailta katseilta. Terät eivät olleet vilkkaiden pentujen paras leikkiväline jos ne väärällä tavalla otettaisiin esiin.

Azallac katsoi nyt itse ensimmäistä kertaa kunnolla puolisonsa kokoon haalimaa valikoimaa ja hymähti lämpimästi. Heittoaseita toisensa perään. Aivan kuin muiden kategorioiden aseet olisi valittu huonompilaatuisista kapineista? Naaras ei jäänyt tutkimaan oliko miete pelkkää kuvitelmaa, mutta myönsi itsekin pitävänsä enemmän noista heitettävistä vaihtoehdoista ja oli tyytyväinen niiden hyvään järjestelyyn huoneessa.
Tämän pienen alkututustumisen jälkeen siniharjaksinen naaras asetteli omat metallisuojuksensa mahdollisimman edustavasti ja sipaisi heittoveitsiensä nauhatkin näyttämään parhaat puolensa. Olivathan pennut nähneet ne ties miten monta kertaa, mutta Azallacissa oli aina ollut täydellisyydenhakemisen vikaa.

Azallac asteli käytävää pitkin ja höristi uteliaana korviaan. Päivän oppituntia yhtälailla luultavasti odottaneelle isähahmolle naaras virnisti käytävän leppeässä valossa ja pysähtyi vielä hetkeksi tuon vierelle.
"Hyvin hoidettu. Eiköhän aloiteta," naaras lausahteli kepeästi ja silmät tuikkien lähtien sitten jatkamaan olohuoneeseen johtaville oville.
Susi otti kasvoilleen tyynen, mutta jokseenkin viekkaan näköisen ilmeen astellessaan kartanon laajimpaan oleskelutilaan, jossa kaikkien heidän pentujensa oli määrä olla odottamassa vanhempiensa tuloa. Tietämättöminä siitä, että ohjelmassa olisikin tavallisuudesta poikkeava oppitunti. Viime aikoina oltiin käyty aseettoman taistelemisen ja arvokkaan, oikean käyttäytymisen alkeita, mutta aseita he eivät olleet käsitelleet, vaikka kuinka oltaisiin udeltukin.

[[Tulojärjestys on vapaa ja se luo pelijärjestyksen. hito tulee kuitenkin minun jälkeeni joten odottakaahan hänet tähän alkuun. Vastaamisaikaraja neljä vuorokautta, joiden jälkeen seuraavan on lupa ohittaa. Tämän jälkeen sekaannuksien välttämiseksi olisi parasta odottaa sinne seuraavaan vuoroonsa eikä vain luikkia mihin väliin sattuu. Pyrkikää siis pitämään vuoroistanne kiinni ja ilmoittakaa etukätein esteistä jos mahdollista. Ei ole pakko pyrkiä viestillä täydellisyyksiin, pentujahan nämäkin vasta ovat. ; ) Pennut ovat puolivuotiaita, kuten viestistäni kävi ilmi.
Tämän topickin ideana on aseiden valitsiminen, niihin ensitutustumiseen käytämme pihalla oman topickin, ellei sitten vaikuta siltä että on paras lopettaa jo tämän ensimmäisen osuuden jälkeen. Teillä on kaikilla nyt myös lupa käyttää toisen pelin mahdollisuuttanne, mutta pysytelkää Ederan, mieluiten kartanon alueella. ]]

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Nov 8, 2009, 6:53

// Jees, Tucci sanoikin jo hyvin kaiken, joten minä vain luikahdan kiltisti mukaan. =D //

Azallacin tutkiskellessa arvioivin silmin koolle kerättyä asejoukkoa tuijotti Zephyr vastaavasti puolisoaan mahdollisimman tarkasti, odottaen innolla toisen mielipidettä valikoimasta. Ei ovensuussa seisova hukka tosin uskonut, että naaraalla tulisi mitään valittamisen varaa erilaisista teräaseista olemaan, sillä sen verran hyvää työtä uros oli mielestään tehnyt. Hän oli tutkinut niin kartanon pölyisimmät sopukat kuin kylän hämärimmät talotkin kaivaessaan esiin parhaista tappotyökaluista ne kaikkein parhaimmat - tulivathan kyseiset vempeleet kuulumaan sentään hänen pennuilleen, eivätkä ihan mille tahansa rupusakille.

Vartoessaan kärsivällisesti tutkimusten päättymistä vilkaisi Zephyr kohti käytävän päässä häämöttävää olohuonetta, johon kaksikon jälkikasvu oli istutettu odottamaan vanhempien paluuta. Uros pudisti huokaisten päätään muistaessaan, kuinka äärettömän peloissaan hän oli ollut hieman yli puolisen vuotta sitten, kun oli saanut kuulla tulevansa kokonaisen pentukatraan isäksi. Nyt ajatuskin moisesta tuntui tosin aivan hullulta, sillä jahka penikat olivat sitten viimein syntyneet maailmaan, oli hukka menettänyt oitis sydämensä heistä jokaiselle. Kaiken lisäksi pallerot olivat nyt jo kivasti siinä iässä, etteivät tuhlanneet kaikkea aikaansa nukkumiseen, syömiseen ja kuolaamiseen, vaan kuuntelivat jopa (suhteellisen) kiltisti isipappansa oppeja, joita Zephyr heille hyvin mielellään jakeli. Uros ei kaiketi ollut mikään maailman ankarin kasvattaja, mutta hänestä olikin tärkeintä se, että hän todella viihtyi pentujensa seurassa. Läksytykset ja rangaistukset susi jätti ilomielin Azallacin ja tämän runsaan suvun huoleksi.

Vasta puolisonsa astellessa ulos asehuoneesta havahtui Zephyr hereille mietteistään. Nopeasti hän käänsi hymyilevät, joskin jokseenkin kysyvät kasvonsa kohti naarasta. Onneksi Azza ei venyttänyt tuomion kertomista turhan pitkään, ja tämän lausuessa hyväksyvät sanansa ilmoille saattoi Zep viimein heilauttaa huojentuneesti häntäänsä.
"Aika hyvä valikoima, eikö?" uros vielä rehenteli lähtiessään kulkemaan toisen vierellä kohti olohuonetta. Vaan saisipa pian nähdä, mitä aseiden saajat itse tulisivat olemaan mieltä.

---

Kun puolivuotiaita sudenpentuja käski odottamaan hiljaa paikoillaan, saattoi hyvinkin arvata ettei ainakaan koko popula totellut käskyä ihan pilkuntarkasti. Serafilla oli tapana laskea oma käytöksensä hieman turhankin usein tuon säännön varaan, ja eipä hän tälläkään kertaa ollut jaksanut koko puuduttavan pitkää aikaa aivan paikoillaan pysyä. Mitä haittaa siitä muka olisi kenellekään, jos hän ihan pikkiriikkisen kurkistaisi käytävään, johon äiti ja isä olivat menneet?
"Ei ne tee siellä mitään mielenkiintoista", vaaleaturkkinen nuorikko tosin joutui jonkin ajan kuluttua jokseenkin pettyneenä toteamaan. Hän oli jo istuutumassa tylsistyneenä paikoilleen, kun Azallac yllättäen astelikin ulos huoneesta, johon oli aiemmin mennyt.

Haluttomana jäämään kiinni tottelemattomuudestaan loikki isänsä enkeliksi nimeämä naaras pikaisesti kohti paikkaa, jossa hän muisteli olleensa paikoillaan olemista koskeneen käskyn antamisen aikaan. Mennessään hän vilkuili kohti sisarustensa kasvoja siltä varalta, että joku näyttäisi oikeinkin halukkaalta lavertelemaan hänestä heidän vanhemmilleen - mokoma tylsämieli kun saisi taatusti häneltä osakseen ainakin pikaisen irvistyksen, jos ei mihinkään sitä pelottavampaan löytyisi aikaa.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Nov 8, 2009, 13:12

Tuttu kotilauman kartanon ominaistuoksu oli täyttänyt pienet nenät. Ederan keskus, vanha kartano, oli tullut tutuksi tuoreelle susiparille siunaantuneelle pentueelle, kullekin omalla tavallaan. Koko pienen elämänsä harmaankirjava pentu, Zenith, oli sisaruksineen viettänyt juuri täällä, tässä rakennuksessa ja sen niityillä.
Suuri oleskeluhuone oli pennulle läpeensä tuttu, tuvallinen ja kodikas, mutta tällä kertaa myös äärimmäisen tylsistyttävä. Joka ikisen nurkan utelias sudenalku oli käynyt jo nuuskimassa aikaisemmin, siispä niistä ei voinut olettaa löytyvän mitään jännittävää. Olipa Zenith työntänyt pienen kuononsa lankun rakoonkin, mutta oppi pian sen olevan kannattamaton teko, kun rakosesta oli mönkinyt ulos vastenmielinen ötökkä.
Ihan mälsää ja epäreilua äidiltä ja isältä käskeä koko katraan pönöttää taas paikoillaan, ties miten kauaa ne joutuisivat tällä kertaa odottamaan! Ainahan se tällaista oli, mutta ei sudenpentu ollut koskaan odottelusta tykännyt. Pennulle opetettu hieno ja ryhdikäs istuma-asentokin oli valahtanut aivan muodottomaksi röhnötykseksi tylsyyden vetäessä taaperoa yhä veltommaksi ja veltommaksi.

Ensimmäisenä loppui vaalean, kuvankauniin Serafi-siskon kärsivällisyys. Zenith katseli laiskasti huoneen oviaukolle jolkuttelevan siskonsa perään; löytäisiköhän se siellä jotakin mielenkiintoista? Urospentu ei kuitenkaan itse seurannut tuota, kuka ties jos äiti tai isä tai joku sisaruksista tai kuka tahansa katsoisi taas Zenithiä pahasti, niin oli käynyt monta kertaa ennenkin eikä nuorikko ymmärtänyt vielä lainkaan miksi.
Sisko raportoi käytävän näkymät.
”Plääh, ei ne koskaan tee mitään jännää”, Zenith mökötti ja antoi viimein itsensä valahtaa makuuasentoon. Pennun häntä lakaisi tylsästi lattiaa sen yrittäessä pitää uteliaisuutensa aisoissa ja pysyä nätisti aloillaan. Siskokin luikki jo takaisin paikoilleen luoden silmäyksen sisaruksiinsa - kenties käytävään tirkistely oli ollut vielä tylsempää kuin paikallaan istuminen. Mälsää.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Nov 9, 2009, 1:52

Selkää kivisti moinen odottelu, tummanharmaasävyisen urospennun yrittäen koota valahtanutta ryhtiään ties kuinka monennen kerran. Rayen ei muuan sisarensa tapaan ollut poistunut paikaltaan, vaikka sen katse seurasikin ovelle eksynyttä sisarta jokseenkin kiinnostuneena. Korvat yrittivät siepata ääniä, jotka kertoisivat vanhempien paluusta, tuon hukanalun huokaistessa itsekseen samalla kun se puolella korvalla kuunteli vilkkaampien sisarustensa valittamista ja koitti samalla saada selvää, että milloin vanhemmat tulisivat takaisin. Helpompaa olisi tietysti mennä tuonne ovelle ja siten matkia Serafia, mutta käsky oli kuitenkin käsky. Kai vanhemmat testasivat jälkikasvuaan, eikö niin? Koska noin tuumattiin, niin päätti hukanpoika pysyä paikoillaan, vaikka nousikin hetkeksi seisomaan.

Rayen venytteli nautinnollisesti jo puutumaan ehtineitä jäseninään ja vilkaisi sisaruksiaan.
”Kyllä ne kohta tulee. . ”
Sanottiin rauhoittelevalla äänensävyllä, rennon hymyn käydessä poikasen huulilla. Katse kävi toistamiseen sisaruksissa, Rayenin tukahduttaessa haukotuksensa ja istuutuen taas ryhdikkäästi aloilleen. Niinhän sille oli opetettu. Se ei laittanut sen suuremmin merkille Serafin katsetta, sillä eihän se nyt sisaresta lavertelisi.

Uteliaaksi käynyt katse nauliutui nyt ovelle, korvien noustessa pystyyn. Hukanpoika suoristi ryhtiään huomaamattaan ja yritti kovasti näyttää tarkkaavaisemmalta. Tulisivat vanhemmat jo, se tahtoi tietää, miksi ne oli koottu tänne. Kenties ne taas oppisivat jotakin kivaa uutta.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Nov 9, 2009, 18:47

Myös Keefe oli hiukan kärsimätöntä sorttia muun sisaruskatraansa tavoin. Sen mielestä oli ikävää vain pönöttää paikoillaan epätietoisena. Äiti ja isä olivat olleet kovin salamyhkäisiä, mistähän mahtoi olla kysymys? Hammasta purren valkoturkkinen pikkususi yritti pitää asentonsa ryhdikkäänä ja katseensa älykkään tarkkaavaisena. Ei sitä koskaan tiennyt joskos joku tarkkailisi, kartanolla se oli kaiken lisäksi hyvin todennäköistä. Suuri suku saattoi toisinaan olla rasite, aina joku liikeni pitämään silmällä ja varmistamalla, ettei kukaan kakaroista käyttäytyisi kuin mikäkin rahvas.

Keefe ei pystynyt tukahduttamaan huokausta jonkun muun - luultavasti Rayenin, uros mietti - näyttäessä ensin esimerkkiä. Hiukan jännyyttä eloon toi Serafin kevyt kipittely oviaukkoon. Keefestä tuntui epäreilulta, että sisko pystyi noin vain huiskaisemaan pois paikaltaan ilman, että mitään hirvittävää tapahtui. Pikkuhukka luimisti korvansa ja näytti synkeältä. Se voisi kannella Serafista myöhemmin, jos olisi tarvetta. Käskyn rikkomisesta seuraisi aina rangaistus, niin!
Yleinen levottomuus oli tarttuvaa lajia, mutta Keefe päätti olla osallistumatta valitusvirteen, vaikka mieli tekikin. Se tyytyi tuhahtelemaan kyllästyneesti ja liikahtelemaan levottomasti paikoillaan. Hyvä istuma-asento kuitenkin pysyi ainakin suurin piirtein. Zenithin valitsema makuuasento näytti mukavalta, mutta tämänkin houkutuksen sutonen hylkäsi raskain mielin. Keefe ei halunnut jäädä kiinni tottelemattomuudesta.
Serafi kirmasi takaisin paikoilleen paljonpuhuvan katseen kera, ja pian ilmestyi Azallackin Keefen näkökenttään. Pennun sydän huusi hallelujaa, ja olemus muuttui ryhdikkäämmäksi. Katsos äiskä kun näin hyvin pikku-Kefu oli pysynyt paikoillaan!

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Nov 10, 2009, 3:40

Sisarustensa tapaan Flesheykin oli jäänyt kiltisti odottelemaan vanhempien paluuta. Pääosin valkoturkkinen narttu kävi kyllä välittömästi levottomaksi odottelusta sekin, mutta pysyi silti kiltisti paikallaan. Saisivat jo palata vanhemmat, eihän tällaista iänikuista odottelua millään jaksanut! Flesheyn mielestä he olivat liian useasti istuneet tässä samaisessa huoneessa odottamassa jotakin. Tosin odottelusta oli aina seurannut jotain kivaa ja hauskaa (vaikkakin toisinaan vain Zephyrin tylsää puhemömmöä), joten sellaista nuori susineito odotti tälläkin kertaa. Kai sitä hetken jaksoi paikallaan olla, jos oli mukavaa toimintaa tiedossa.

Serafi-sisko luikki ovelle katsomaan äidin ja isän puuhia ja silloin alkoi Flesheynkin kärsivällisyys pettää.
”Serafi!” sudenpentu suhahti hiljaa ja varoittavasti. Ei olisi kivaa jos sisko jäisi kiinni tottelemattomuudesta, mistä sitä ikinä tietäisi jos kaikki muutkin saisivat rangaistuksen. Vaikka ihan vain niinsanotun reiluuden nimissä. Fleshey huokaisi hiljaa ja siirteli painoaan hiljakseen. Oli kovin julmaa laittaa pienet pennut istumaan paikallaan. Vaikka eiväthän toki susiklaanin edustajapennut voineet ympäri kartanoa loikkia kuin mitkäkin päättömät kanat, muttei se silti tuntunut Flesheystä reilulta. Pentu kiemurteli paikallaan kärsimättömänä.
Vihdoin siskokin loikki takaisin paikalleen ja Fleshey katsoi tuota hieman moittivasti. Mitä jos äiti olisikin nähnyt? Ei olisi ollut kivaa sitten, ei. Fleshey ravisti päätään ja korjasi sitten ryhtinsä juuri äidin astellessa sisään. Pieni jännittynyt hymy koristi pennun kuonoa tuon katsoessa innokkaana äitiinsä. Häntäkin oli kierretty nätisti vartalon vierelle ja istuma-asento oli juuri niin täydellinen kuin pentukatraalle oli opetettu.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by tucci on Nov 11, 2009, 20:23

Azallac ei voinut olla tuntematta pientä vahingoniloa katsellessaan pentukatrasta ja sen reaktiota. Huoneen hiljaisuudesta päätellen olivat olleet kelvollisen tottelevaisesti, eli täydellisessä tylsyydessä. Azallac kyllä muisti ja tiesi sellaisten hetkien piinallisuuden, se oli itsekin yhä hyvin nuori, mutta muisti yhtä hyvin myös sen tyytyväisyyden noudatettuaan täydellisesti ylempiensä ohjeita. Kunnianhimolle oli tehnyt hyvää jo pelkästään se, että itse tiesi tehneensä oikein. Ei pelkästään suorat kehut opastajilta, vaikka tietysti nekin makoisia olivat.
Kirjava susinaaras seisahti vilkaisten Zephyriin varmistaen toisen olevan valmiina mukana. Sitten kait piti aloittaa puheosuus. Azallacista oli tuntunut kerrassaan hassulta päästä itse pitämään sellaisia virallisempia edustuspuheita mitä se oli aina itse joutunut paikallaan napottaen kuuntelemaan. Oikeastaan se oli varsin tyydyttävää, vaikka toki eteen sattui huonompiakin päiviä. Azallac oli kaikesta äidillisyydestään huolimatta kiivas ja yllättävän tosikko. Ei se jaksanut kauaa katsella kenenkään pelleilyä tai nauraa kehnoille vitseille. Tai kuunnella mitään itseään vähääkään halventavaa. Johtaminen oli kuitenkin siitä kivaa ja nytkin se tuntui olevan suorastaan omalla erityisalallaan pysähtyessä avaamaan suutaan.
"Toivottavasti olette kaikki hyvällä mielellä ottamassa vastaan päivän oppituokiota. Tänään teiltä kaikilta vaaditaan erityistä kärsivällisyyttä, järjenkäyttöä ja huolellisuutta", Azallac aloitti, painottaen erityisesti tuota viimeisintä litaniaansa. Naaras koetti hakea jokaiseen vuorollaan katsekontaktin, kuin hakien noiden silmien syövereistä luettelemiaan ominaisuuksia.

"Siirrymme kohta toiseen tilaan ilman enempiä johdatteluja. Jokaisen kuitenkin kannattaa ennen sitä hetki miettiä mitä opettelimme viimeksi. Onko kenelläkään mitään mikä jäi epäselväksi tai muuta kysyttävää?" susi tiedusteli kohottaen kulmiaan ja vilkaisi Zephyriin, "tai isällä kannustussanoja?" se lisäisi hiljempaa ja virnisti.
Viimeisen oppitunnin taistelutilanteen perusfaktoista susi toivoi jääneen jotain päähän. Ne eivät suoranaisesti tänään vielä auttaisi, mutta parempi oli kuitenkin palauttaa mieleen ja sen johdannon kautta siirtyä lisäämään aseet mukaan tilanteeseen. Niistä kun ei oltu vielä puhuttu, vasta huomioonotettavista ominaisuuksista vastustajassa ja jatkuvasta tarkkaavaisuudesta ja hyvistä isku- sekä puolustautumistavoista ja sen sellaista.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Nov 13, 2009, 20:36

Zephyr asteli Azallacin jäljessä sisään olohuoneeseen, ja antoi puolisonsa tavoin katseensa kiertää paikalla olevan pentujoukon lävitse. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi - kaikki olivat ainakin yhä samassa huoneessa, mikä oli jo erävoitto sinänsä. Harmaaturkki ei niinkään piitannut siitä, olivatko pentunsa pysyneet käskyn mukaisesti kaiken aikaa paikoillaan, mutta jos joku tässä vaiheessa olisi tyystin näyttänyt porukasta puuttuvan, olisi mokoma saanut jo yleensä kovin rennosti asioihin suhtautuvan isänkin harmistuksen ylleen.

Azallacin alkaessa hiljalleen raottaa heidän salamyhkäisyyden verhoaan käänsi uros hymyyn venyneet kasvonsa naarasta kohden. Hänestä oli hauska kuunnella toisen mahtipontisia ja vakavamielisiä puheita, Azzan näyttäessä niitä pitäessään suorastaan loistavan. Sinimaskisen hukan mielestä naaraasta olisi voinut tulla vaikka Ederan sotajoukkojen (joita laumalla ei tosin vielä ollut) komentaja, sillä sen verran jämäkkää johtamistaitoa tästä tuntui jo pienen pentukatraankin kouluttamista varten löytyvän.
"Niin, kysykää toki, jos jokin on vielä epäselvää", uros sitten komppasi puolisoaan, jahka tämä oli luovuttanut puheenvuoron miehekkeelleen.
"Parempi se on tässä vaiheessa asioita ihmetellä ja selvitellä, kuin ihan oikeassa tappelussa." Samassa harmaaturkin silmät kaventuivat ohuiksi viiruiksi, mikä sai hänen tällä kertaa pentuihin suunnatun katseensa näyttämään varsin viekkaalta.
"Pian tulette kaiken lisäksi tekemään tärkeän valinnan, joka tulee vaikuttamaan taistelukoulutuksenne jatkoon melkoisesti. Perusasioiden olisi siis syytä olla siinä vaiheessa hallussa."

---

Serafin kipitettyä omalle paikalleen totesi hän suhteellisen tyytyväisenä, ettei kukaan hänen sisaruksistaan ollut näyttänyt turhan närkästyneeltä hänen pienestä huolimattomuudestaan sääntöjen suhteen - ei kukaan, paitsi Fleshey. Istuutuessaan pehmoiselle, joskin aikain saatossa kovin kauhtuneelle matolle suuntasi Serafi varoittavan irvistyksen kohti ainoaa siskoaan. Toisen olisi parempi pitää turpansa kiinni, tai muuten..!

Äidin ja isän astellessa huoneeseen veti Serafi nopeasti kasvoilleen mitä suloisimman ja keskittyneimmän ilmeen, koettaen vaikuttaa siltä, kuin olisi istunut paikoillaan koko pitkän ajan. Enkelipennun onneksi eivät katraan vanhemmat näyttäneetkään huomioivan hänen laiminlyöntiään, mikä hiveli nuorikon itsetuntoa oikein mukavasti. Jostakin syystä kanssaeläjiensä naruttaminen oli naaraasta aina ollut oikein viihdyttävää ajanvietettä.

Azzan sitten aloittaessa selostuksensa päivän oppitunnin aiheesta, sai Serafin teeskennellyn innostunut ilme nopeasti taakseen aitoakin tunnepohjaa. Äiti ja pian myös isäkin kuulostivat sen verran salaperäisiltä, että kyseessä täytyi olla jotakin erikoista. Luvassa siis tuskin oli ainakaan sellaista taistelutreeniä, mitä viimeisen muutaman viikon aikana oltiin käyty läpi. Vaan mitä kummaa se sitten saattoi olla? Jotakin haastavampaa kaiketi, kun vanhemmat niin painottivat perusjuttujen hallitsemisen tärkeyttä sun muuta. Serafi kuitenkin taisi mielestään tähän asti harjoiteltujen taistelukäytäntöjen salat jo varsin mainiosti, minkä takia hän ei turhaan kantanut huolta asiasta, eikä myöskään nähnyt tarpeelliseksi pyytää tähän väliin mitään kertaustuntia. Kunhan nyt vain päästäisiin nopeasti tähän uuteen ja mieltä kutkuttavaan hommaan käsiksi!

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Nov 14, 2009, 14:33

Makuuasennossa aikaansa tappavaa Zenithiä lohdutti se tosiseikka, että kaikki muutkin sen sisaruksista joutuivat jakamaan odottamisen tuskan pennun kanssa. Ja tylsistymisen vaikutukset näkyivät; Rayen nousi venyttelemään makoisasti, Keefe tuhisi ikävystymistään, ja Flesheynkin paikallaan kiemurtelu viestitti jotakin siihen viittaavaa.
Rayenin korvat olivat nyt nousseet pystyyn, ja sen katse lukittautui huoneen oviaukolle. Mitä mitä, joko äiti ja isä olivat tulossa? Taivaan mukaan nimetty räpelsi itsensä nopeasti takaisin istuma-asentoon ja keskitti keltaisen silmiensä katseen uloskäynnille itsekin. Toden totta; karkemmin kuunneltuna käytävästä oli kuultavissa läheneviä ääniä.

"Serafi!" kuului Flesheyn sähähdys, ja toisen siskon kasvoilla kävi häijy irvistys aivan viime hetkellä. Äidin astelua sisään pentukatras oli odottanut kuin kuuta nousevaa. Azzan perässä huoneeseen asteli isä, ja molempien vanhempien läsnäolo sai itse kunkin sudennassikan ilmeen kirkastumaan tavalla tai toisella.
Azallac aloitti mahtipontisesti puheensa, jonka jokainen sana upposi Zenithin päähän kuin kuuma veitsi voihin. Tänään tarvittaisiin kärsivällisyyttä, järjenkäyttöä ja huolellisuutta, oli äiti sanonut. Zenith suorastaan uhkui itsevarmuutta sen katseen kohdatessa emon katseen - pentu yrittäisi kaikkensa, mitä ikinä tuleman pitikään. Sillä saattaisi olla jopa mahdollisuuksiakin moiseen kun kerta sisätiloissa oltiin, ainakaan harjoittelualueelle ei voinut osua kuralätäköitä tai niljakkaita ötököitä. Pelkkä ajatuskin puistatti pentua.
Seuraavaksi vanhemmat utelivat, oliko viisikolla vielä jotakin kysyttävää viimetuntien opittujen asioiden suhteen. Hetkeksi Zenith laski katseensa maahan ynnätäkseen oppimansa. Mikään tähti se ei totisesti ollut viime tunneilla muihin sisaruksiin verrattuna, mutta ainakin kaikki opittu oli juurtunut hyvin suden päähän.
Harmaankirjava ei ollut pysyä nahoissaan. Isä ja äiti olivat salamyhkäisyydellään herättäneet toivon kipinän pennussa, joka toivoi pääsevänsä tällä kertaa loistamaan.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Nov 16, 2009, 21:45

Kuullessaan tutut askeleet ja kohta huomatessaan myös niin tutuiksi tulleet aikuiset, Rayen ei voinut tuntea kuin innostusta. Sen silmiin syttyikin tarkkaavainen katse kun se kuunteli äitinsä selostusta hiljaisena, katse visusti pysyen tuossa aikuisessa naaraassa. Vaikka emon puhe kuulostikin kovin aikuismaiselta ja jokseenkin vaikeaselkoiseltakin näin pienen pennun näkökulmasta, Rayen kuunteli loppuun istuen aloillaan. Sen katse ei siirtynyt minnekään Azallacista ennen kuin tuo oli lopettanut.

Silmien katse kirkastui yhä enemmän, jos vain enää mahdollista, Rayenin kuullessa, että kohta opittaisiin taas jotakin uutta. Vaikka harjoittelemisen varaa toki oli, tunsi harmaa urospentu, että se osasi viimeksi ja aikaisemminkin opitut asiat hyvin. Ja ehkä se oli jopa oppinut hivenen lisäänkin, sillä pentu katsoi mieluummin aikuisten taisteluharjoituksia kuin juoksi sisarustensa perässä. Toki se ryhtyi myös leikkiin mukaan jos tekeillä ei ollut mitään mielenkiintoisempaa. Katse siirtyi käymään isukin silmissä, pennun virnistäen vaisusti tuolle ennen kuin vakavoitui taas kuuntelemaan mitä Zephyrillä olisi sanottavana.

Isukin viimeiset sanat saivat uroksen korvat värähtämään hivenen. Uteliaisuus nosti päätään ja kysyvä katse risteili vanhempien välillä. Mitä nyt? Tärkeän valinnan? Jotenkin Rayenista alkoi tuntua, että tästä päivästä tulisi yksi sen elämän tärkeimmistä. Mutta mikä se tärkeä valinta voisi olla? Miksi nuo kaksi olivat niin salamyhkäisiä? Noo, kai se nähtäisiin kohta, ainakin toivottavasti.
Pennun mieli kehitteli vaikka minkälaisia teorioita sille, mitä päivä tulisi pitämään sisällään, mutta sudenpoika päätti lopulta luopua niistä jokaisesta. Kai sen sitten kohta näkisi…

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Nov 19, 2009, 16:14

Opetuspuheet saivat Keefen aina terästäytymään. Siitä tuntui tärkeältä kuunnella ja muistaa jokainen sana yksityiskohtaisesti. Kärsivällisyyttä, järjenkäyttöä ja huolellisuutta, kyllä! Keefe tiesi osaavansa ilmentää jokaista mainittua ominaisuutta. Se vastasi keskittyneellä tuijotuksella Azallacin katsekontaktinhakuun ja koetti näin osoittaa kykenevänsä täyttävänsä äidin odotukset. Poissa oli hetkistä aiemman odotusajan levoton tuhahtelu ja kiemurtelu.

Keefellä ei ollut kysyttävää. Sillä oli yhä tuoreessa muistissa viime oppitunti, taistelujuttuja oltiin käsitelty. Liittyisiköhän tämän päivän hommelit jotenkin siihen? Pennun katse hakeutui Zephyrin puoleen tämän puhuessa. Keefe kurtisti kulmiaan aavistuksen verran. Se ei juurikaan pitänyt tällaisista salailuista ja jahkailemisista, mutta oli oppinut piilottamaan turhautuneisuutensa vanhemmiltaan. Se ei halunnut, että sille suututtaisiin huonosta käytöksestä, ja olihan se itsellekin mukavaa jälkeenpäin ajatella, miten olikaan jaksanut odotella hienosti hermostumatta liikoja.
Muulla pentukatraalla ei tuntunut myöskään olevan paljon kysyttävää. Hieno homma! Ehkä sitten päästäisiin pian itse asiaan. Äidin sanoja kuuliaisesti noudattaen Keefe palautteli mieleensä kertauksenomaisesti viime oppitunnin asioita. Ne tosiaan muistuivat mieleen melko vaivattomasti, joten itsensä munaamisen vaaraa ei varmaankaan ollut. Olisi äärimmäisen noloa olla porukasta se, joka ei muistanut oppimaansa.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Nov 20, 2009, 12:23

Flesheykin toki innostui huomattavasti vanhempien puheista uusista asioista. Serafin irvistys oli aiemmin saanut murjotuksen tapaisen siskonsa kuonolle, mutta äidin puheet uudesta saivat sen muuttumaan. Oli kiva oppia uutta ja näyttää vanhemmille, että tämä tyttö kyllä osasi. Se oli päättänyt jo opintojen aluksi, että vanhemmat saivat olla ylpeitä hänestä. Samaten ilmeisesti muutkin pennut, sillä kukaan ei kysynyt mitään. Kaikki olivat oppineet läksynsä ja mitään ei ollut epäselvää. Hyvä olikin, sillä Fleshey tahtoi nopeasti toimintaan. Sitä ei oltu luotu istumaan hiljaa rauhassa paikallaan odottamassa tehtäviä. Musta hännänpää nytkähti kärsimättömästi, mutta pentu yritti peittää sen vanhemmiltaan mahdollisimman hyvin. Ei se varmasti ollut ainoa, joka oli kärsimätön uutta asiaa odotellessa, mutta se ei tahtonut olla ainoa, joka kavaltaisi tämän ajatuksen vanhemmille. Siitä ei varmaan ainakaan saisi olla ylpeä. Susiklaanilaisen piti kuitenkin osata olla rauhallinen ja arvonsa tunteva tietyissä tilanteissa, eikä siksi välttämättä ollut kauhean hyvä jos jo pentuna kasvaa kovin kärsimättömäksi. Toisaalta eihän Fleshey luonteelleen mitään voinut.

Nuori sudenalku kelasi päässään aiemmin opittuja tietoja ja taitoja, etenkin niitä, joissa sillä itsellään oli joskus ollut pieniä vaikeuksia muistaa tai oppia. Nyt kaikki kuitenkin muistui päähän selvänä ja ilman mitään unohduksia. Fleshey piti sitä hyvänä merkkinä ja katsahti nyt äitiinsä varmistuttuaan, että muisti kaiken. Ei olisi kiva olla pentueesta se, joka mokaisi.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by tucci on Nov 21, 2009, 0:18

Azallac oli aikansa totisen ja ylvään, varsin virallisen, oloisena paikallaan ja Zephyrin puhuessakin tarkasteli pienempiensä ilmeitä. Naaras oli tyytyväinen keskittymisen tasoon, eikä pelkästään keskittymisen, vaan myös ajattelemisen. Monista huomasi todella selkeästi kunnolliset ajatusmaailman ponnistukset ja siniharjaksinen susi virnisti lopulta lämpimästi, se oli jo itsessään melkoinen kunnianosoitus ja hyväksyntä Azallacin tapauksessa. Kysyttävää ei ollut, eikä se haitannutkaan kun näyttivät muutoin kertaavan tunnollisesti mielessään asiat.
"Hienoa", naaras lausahti lämpimämmin ja huiskautti häntäänsä.
"Sitten olemmekin valmiita. Olette varmasti jo tarpeeksi pitkään tässä huoneessa nyhjänneet, vai?"
Kirjava susi ei saanut enää mieleensä mitään olennaista muistettavaa tähän johdanto-osuuteen. Sillä ei ollut kauheasti kokemusta tällaisista, se oli itse aseen käyttöön ottaessaan ollut jo itsenäistynyt nuori. Pentuna asetilaisuuksien ollessa mahdollisia Azallac oli ihaillut lähinnä raakaa voimaa ja aseitta jyräämistä. Kenties siihen oli vaikuttanut aseeton Dew, joka oli ollut Azallacin suurimpia ihailun kohteita. Nyt Dew alkoi olla jo vanha pidettäväksi taistelijaihanteena. Puheilla an isoäiti oli kyllä yhä täyttä terästä.

Keltaiset silmät katsahtivat harmaanvärisen puolison suuntaan varsin merkitsevän oloisesti ja Azallac hymähti. Hyvä asevalikoima tosiaankin oli tiedossa. Kohta nähtäisiin mitä tapahtuisi. Azallac ei osannut tarkkaa reaktiota kuvitella ja se olikin avoimen utelias ja odottavainen sitä hetkeä kohtaan.
"Seuratkaahan", naaras komensi ääneen, kun taas elekielellään ja katseellaan koetti samaan aikaan hillitä nuoret osapuolet muistamaan ettei seuratessa rynnäköity sooloilemaan ja liika riehuminen tietäisi nuhteita. Siitä kivoja pikkuisia nämä olivat olleet, ettei ollut tarvinnut täysin hermojaan menettää ja romahduksen partaalle äitiyden rankkuudesta ajautua. Azallacia oli kieltämättä sekin pelottanut. Se muisti omasta menneestään kiehahdukset etenkin Kullan suuntaan ja oli monesti kiittänyt onneaan, että sen pennut olivat kaikki kauniita ja älyllisiä sudenalkuja.

Azallac käveli rauhaisasti samaan huoneeseen, mistä oli hetki sitten tullutkin. Välittömästi oviaukosta kuljettuaan naaras siirtyi valoisan huoneen puolella oven vierelle seisomaan, jättäen perässä tulevilleen näin koko huoneen vapaasti tutustuttavaksi. Sillä ei itsellään ollut enää näkymässä ihailtavaa, noissa kaikissa ympäri huonetta edustavasti asetelluissa ja hyväkuntoisissa laatuvermeissä.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Nov 22, 2009, 1:50

Zephyr jatkoi jälkikasvunsa vilkuilemista mitä ovelin ja salamyhkäisin virne naamalleen liimautuneena, ja vaikkei hän sitä millään tavoin ilmentänytkään, myös jokseenkin malttamattomana. Hän tahtoi yhtä aikaa niin kovasti esittää hyvää ja kärsivällistä esimerkki-isää, mutta myös päästää pennut juoksemaan mahdollisimman nopeasti kilpaa asehuoneeseen. Jos uros itse olisi saanut päättää, olisi hän varmasti toteuttanut viimeksi mainitun vaihtoehdon vain koska se olisi ollut ensimmäistä huomattavasti hauskempaa, mutta kun ei niin ei. Vanhemmat (plus Azzan suku) olivat jo aikoja sitten päättäneet kasvattaa susikatraan klaanin perinteiden mukaisesti, mikä tarkoitti käytännössä paljon tylsäilyä nyt ja fiinin kunniakasta elämää sitten joskus. Zep olisi pentujensa tavoin tahtonut kaikkea kivaa tässänytheti, mutta eipä hänen mielipiteensä Ederan johtajasuvun merkkihenkilöiden rinnalla paljoa painanut.

Onneksi kukaan ei kuitenkaan keksinyt mitään kysyttävää, joten Azzan sitten vapauttaessa porukan piinaavasta odottelusta sanoillaan taisi Zephyr olla se, joka oli ensimmäisenä kääntynyt takaisin kohti käytävää, josta hän ja puolisonsa olivat vasta tulleet. Uroksen harmaavalkea häntä huiskaisi muutaman kerran puolelta toiselle innostuksesta ja hänen katseensa kääntyi innosta loistavana kohti Azallacia. Hukka jätti pentueen käskyttämisen nyt tyystin naaraan huoleksi ja pysytteli itse sen sijaan vaiti, lähtien vain askeltamaan pitkin askelin eteenpäin toisen niin komentaessa.

Asehuoneen tullessa kohdalle pujahti Zephyr puolisonsa perässä sisällä, jääden tosin ensin kynnykselle vilkuilemaan heitä seuraavia pentuja.
"Sisään vain sitten koko porukka! Katsokaa kuitenkin, ettette koske mihinkään liian varomattomasti", hän ohjeisti, ja väistyi sitten nuorukaisten tieltä Azzan vierelle. Se nyt tästä olisi puuttunutkin, että ensikosketus aseisiin olisi päättynyt jonkun loukkaantumiseen. Vaan tuskin niin sentään tulisi käymään - eivät hänen pentunsa sentään niin tyhmiä ja huolimattomia olleet.

---

Joidenkin pentujen kerratessa vanhempien oppeja mielessään kääntyi Serafi vaivihkaa tarkkailemaan sisarustensa ilmeitä turhan miettimisen sijaan. Näkemästään naaras päätteli, ettei kukaan muukaan tainnut keksiä mistä vanhemmat oikein puhuivat, mikä sai nuorukaisen hivenen levollisemmalle mielelle. Ei olisi ollut yhtään kivaa, jos jollakin (muulla kuin Serafilla itsellään) olisi ollut jotakin tietoa, jota hän ei olisi jakanut lopun porukan kanssa.

Äidin antaessa pentujensa viimein nousta ja lähteä kohti mystistä huonetta pomppasi Serafi varsin huomattavalla tarmolla pystyyn, ja pani vasta sen jälkeen merkille Azzan toppuuttelevan katseen. Ääh, kuinka tässä kukaan jaksaisi enää kävellä ryhdikkäänä ja sievänä, kun lyhyen juoksumatkan päässä odotti ties millainen ihanuuksien ihmemaa? Hammasta purren ja hetken melkeinpä nyrpeältä näyttäen valkoturkkinen neiti sai kuitenkin itsensä hillityksi, ja lähti askeltamaan vanhempiensa kannoilla ainakin kutakuinkin hienostuneen näköisenä. Parhaansa mukaan hän kuitenkin koetti pitää huolen siitä, ettei kukaan muu pentu pääsisi ainakaan häntä ennen näkemään mystisen huoneen salaisuuksia.

Lopulta huoneen ovi alkoi olla edessä, ja Azallacin astuttua sisälle päätti Serafi antaa piutpaut kärsivällisyydelle. Zephyrin vielä puhuessa loikkasi pentu lähes isänsä jalkoihin kiinni, ja uroksen sulkiessa suunsa sai nuori naaras omansa vastaavasti jo auki.
"Aseita!" hän kiljahti samalla, kun silmänsä levisivät hämmästyksestä pienten lautasen kokoisiksi. Siis ihan oikeita aseita hei!
Heti, kun Zephyrkin oli väistynyt jälkeläistensä tieltä tepsutti Serafikin sisään huoneeseen. Enin into oli nyt peittynyt suuren äimistyksen alle, ilmeten enää vain pienen hännän vauhdikkaana heilahteluna.
"Valtavasti aseita!" naaras toisti pyörähdellessään keskellä lattiaa, jotta olisi nähnyt kaiken mahdollisimman nopeasti. Aseita oli kaiken muotoisia ja kokoisia, eikä pennun mielikuvitus edes riittänyt kuvittelemaan niiden kaikkien käyttötapoja.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Nov 23, 2009, 0:02

Muut sisarukset pysyttelivät myöskin vaiti – hiljeneminen oli myöntymisen merkki, sanotaan, eikä viidestä pennusta yhdelläkään näyttänyt olevan kysymyksiä viimeksi opittujen suhteen. Olisi ikävää joutua odottamaan vielä kauemmin, jos jollekin pitäisi jäädä selostamaan oppituntien anteja uudempaan otteeseen.

Azallac kehui pentujaan häntäänsä huiskauttaen ja kutkutteli viisikon nuoria ja kärsimättömiä mieliä arvuuttelemalla pentujen istuneen jo tarpeeksi pitkään tässä samaisessa huoneessa. Zenith oli nyökyttää päätään vimmatusti ovelasti ja salamyhkäisesti virnuilevan isänsä kannustamana, mutta vaivoin piti päänsä kylmänä tyytyen tapittamaan äitiään päättäväinen ilme kasvoillaan.
Kun kirjava susiemo viimein antoi luvan pentukatraalle seurata perässä, Zenith suorastaan loikkasi ylös, kuten näköjään teki Serafikin. Se oli tietenkin helpottavaa tietää, ettei harmaankirjava pentu ollut ainoa, joka antoi kärsimättömyytensä käydä ilmi.
Kuten käsketty, Zenith lähti nätisti siskonsa perässä seuraamaan perhettään tarkaillen Serafin takaa tuon jokaista liikettä. Vaikka ilme valkean narttupennun kasvoilla oli mitä nyrpein, Zenith näki sen liikkeessä jotakin niin tavattoman kaunista, askellus oli sievää ja ylpeää. Zenith kävellessään korjasi niin ryhtiään, askellustaan kuin muutakin olemustaan ylpeämmäksi, sirommaksi, pehmeämmäksi ja sulavammaksi. Se halusi tassutella kauniimmin kuin kukaan muu.

Kesken isän hyväntuulisen repliikin Serafi tekikin jotain odottamatonta ja liimautui Zephyrin kinttuihin kiinni. Epäreilua, nyt sisko näki kaiken ennen muita! Serafi sentään paljasti yllätyksen sisaruksilleen, ja Zenithin keskittynyt ilme vaihtui yllättyneeseen kuin salamaniskusta. Ihan oikeita aseitako, sellaisia, mitä äidillä ja isällä oli? Urospentu ei ollut uskoa kuulemaansa.
Harmaankirjavan askellus muuttui yhä nopeammaksi, ja siskon viimein väistyttyä ovensuulta ne olivat jo vaihtuneet pienimuotoiseksi hypähtelyksi. Kauniiksi hypähtelyksi, totta kai.
”Vau..” se sai kuiskattua itselleen katsellessaan ympärilleen sitä asemäärää, joka ei tuntunut loppuvan koskaan. Äimistynyt ilme sai seurakseen yhä levenevän hymyn suden pienillä poskilla, vaikkakin silmät säilyttivät yhä suuren kokonsa selatessaan aseiden kirjoa. Zenith oli sentään tajunnut lopettaa hyppelynsä vain muutamaan matalaan loikkaan tajutessaan voivansa satuttaa itsensä kaikkiin niihin teriin, joita kartanon huoneen lattia oli täynnä.
Tarkkaillessaan antimia se varoi yhä visummin ja visummin askeliaan peläten loukkaavansa itsensä. Näin tarkemmin tuumattuna ajatus tuollaisen terän kanssa heilumisesta hieman pelotti pentua, sehän saattaisi vaikka satuttaa itsensä! Toki Zenith kipua kesti, aika hyvin jopa, mutta se oli kyllä kuullut mitä haavoille käy jos niihin pääsi pöpöjä. Sellaisia Zenith ei halunnut.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Nov 26, 2009, 2:15

Rayen ei katsahtanut sisaruksiinsa vaan piti katseen vanhemmissa. Kenelläkään ei ollut kysyttävää. Oltiin siis taas askeleen lähempänä sitä juttua tai asiaa, jota vanhemmat niin kovasti salasivat. Tai pitivät yllätyksenä, miten sen nyt vain otti…

Urospennun katse kiinnittyi nyt hetkeksi ovelle, josta vanhemmat olivat vain hetki sitten astelleet sisään. Nyt siis lähdettäisiin. Vaikka jännittäminen ei kuulunut Rayenin luonteeseen, tunsi se vatsassaan pienen jännityksen muljahduksen kun tuo nousi rauhallisesti ylös, antaen innokkaimpien ja kärsimättömien sisarustensa mennä edellä. Se seurasi perässä rauhallisesti, vaikka sen olemus kielikin uteliaisuudesta ja jännityksestä. Sudenpoikanen paransi huomaamattaan ryhtiään, pidättäen hetken ajan hengitystään mitä lähemmäs tuo salaperäinen huone oikein tuli. Tai ei huone oikeastaan se salaperäinen asia ollut vaan sen sisältö. Serafin rynniessä edelle ja paljastaessa mitä huone oikein piti sisällään, nousi Rayenin silmiin avoimen innostunut katse. Tätä se oli koko pienen ja lyhyen ikänsä odottanutkin! Sen maltti petti ja tummanharmaa pentu kiirehti askelissaan, seisahtuen ovelle, varoen kuitenkin tukkimasta toisten tietä.

Katse tutki muita perheenjäseniä enää huomaamatta innostuneena huoneessa olevia ihanuuksia. Pentu oli seurannut aikuisten harjoituksia usein ja oli aina ollut harmissaan siitä, ettei itse päässyt mukaan. Se oli kuulemma liian pieni tai liian nuori. Eikä tietenkään kantanut asetta. Ja nuo asiat jos mitkä olivat harmittaneet pientä suden alkua enemmän kuin mikään muu. Rayenin askeleiden viedessä nuoren suden ihan aseiden eteen, sen tutkaillessa noita ja kierrellessä kaikessa rauhassa ympäriinsä. Se oli rauhallinen luonteeltaan, mutta nyt tummanharmaa oli tavallistakin vaiteliaampi. Oli tikaria ja jos minkämoista asetta… Se ei uskaltanut koskea noihin sen enemmän, vaikka tönäisikin varovasti erään aseen puista vartta pienellä tassullaan. Sitten se tuli ajatelleeksi jotain ja käänsi kysyvän, innostuksesta hehkuvan katseen vanhempiinsa.

”…saako niihin koskea?”

Varmistettiin vielä.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Nov 29, 2009, 21:26

Äiti ja isä lähtivät liikkeelle seurantakäskyn kera, ja toki pentukatras lähti hiihtämään vanhempien perään. Salaisuudet paljastuisivat viimein! Keefe tunsi odotuksen ja jännittyneisyyden tunteiden pompahtelevan sisällään pikkusutosen astellessa ryhdikkäästi eteenpäin.
Keefe ei ehtinyt omin silmin nähdä, mistä loppujen lopuksi oli kysymys, sillä Serafi pilasi yllätyksen huudahduksellaan. Uros ei kuitenkaan ollut pahoillaan asiasta, sillä pääsi pian itsekin todistamaan aseiden suurta kirjoa. Ohhoh. Keefen suu loksahti hiukan auki hämmästyksestä, mutta kohta pentu jo innostuikin vallan tavattomasti. Se oli aina kadehtinut vanhempiensa uljaita aseita ja toivonut voivansa kantaa samanlaista kerran muassaan, mutta vielä sellainen ei ollut ollut mahdollista. Nyt niitä päästiin viimeinkin käyttämään.

Keefekin hilpaisi varovasti lähemmäs välkkyviä teriä ja tutkaili niitä katseellaan kiinnostuneesti. Voi veljet, ne olivat todella hienoja! Pentu hipaisi edessään olevaa veistä kevyesti etukäpälällään. Terä oli kylmä ja kova.
"Katsellaanko me vain näitä?" valkoturkkinen kysäisi pakottaen innostuneeseen ääneensä ilmeettömyyttä. Vanhemmillekaan ei nyt voinut miten tahansa puhua.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Dec 4, 2009, 12:32

[[Sori jumitus minun osaltani mutta koska tuc ei vielä ole roolannut, ketään tuskin haittaa jos tulee päivän myöhässä roolini?]]

Innokkaimmat sisarukset toki pomppasivat pystyyn välittömästi ja menivät kärjessä isän ja äidin mukana. Fleshey päätti antaa heille sen ilon, vaikka toki itsekin olisi ollut innokas ensimmäisenä näkemään tulevan jännittävän asian. Nuori susineiti asteli muiden perässä hilliten innostuksensa parhaansa mukaan, vaikka ottikin raviaskeleita toisinaan pakostikin.
Vihdoinkin oltiin perillä ja päästiin näkemään tämä niin kovin innostava asia. Ensimmäisenä sisään astuva sisko huudahtikin jo, mitä huoneessa oli. Olisihan toki ollut ihan kiva itse nähdä tämä yllätys, mutta Fleshey tyytyi osaansa, kun ei ollut aiemmin rynninyt ekana mukaan.

Lopulta sisälle huoneeseen päädyttyään nuori neitikin innostui silminnähden valtavasti. Oli niin jännää katsella noita kaikkia teräviä teriä ja muita aseita, mitä huoneessa oli! Kuten varmasti muutkin sisaruksensa, sekin oli jo pitkän aikaa ihaillut vanhempiensa omia heittoveitsiä ja oli päättänyt hankkia itselleen samanlaiset, kunhan vain saisi tilaisuuden. Ja nyt siihen oli tilaisuus. Aseet oli laiteltu nätisti järjestykseen ja ne olivat kaikki kiiltäviä. Fleshey katseli ensin niitä kauempaa ja asteli sitten hieman lähemmäs varovasti. Se tutki ja tarkkaili kaikkia aseita, mutta vakuuttui heittoveitsistä yhä enemmän ja enemmän niitä katsellessaan. Lopulta muiden sisarusten esittäessä kysymyksiä sekin kääntyi taas katsomaan vanhempiinsa.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by tucci on Dec 6, 2009, 23:49

Azallac virnisti hilpeästi ovensuulta katsellessaan pentumassan sisäänvyörymistä. No, varovaisuudesta muistuttaminen ainakin näytti tässä vaiheessa teroittuneen hyvin porukkaan, joten voisi kai heti asiaan käydä, etenkin tässä nuo muutamat varovaiset kysymykset kuultuaan.
"Käyttöä varten ne ovat. Tutkikaa ja koskekaa, kunhan ette riko mitään niillä. Teillä on lupa valita itsellenne nyt mieluiset aseet. Järkevyyden kanssa toki, ei kannata ottaa montaa erilaista sillä teillä ei riittäisi aikaa perehtyä niihin kaikkiin ettekä jaksaisi kantaa mukananne laajaa valikoimaa. Eikä liian painavalta tai muuten epämiellyttävältä tuntuvaa. Me opetetaan kyllä isän ja tarpeen tullen muiden laumalaisten kanssa käyttämään mitä vain tämän huoneen aseista."
Susi vilkaisi puhuttuaan puolisoonsa tyytyväisen näköisenä.
"Valitkaa nyt kaikessa rauhassa. Ottakaa se mikä tuntuu kaikista parhaimmalta. Sitten kun kaikki ovat valinneet, voidaan mennä pihalle katselemaan ja testaamaan niitä. Ei tietenkään ole pakko valita asetta, ja myöhemmin voi kyllä vaihtaa aseita. Me voidaan myös neuvoa jos on valinnanvaikeuksia."
Azallac huiskautti häntäänsä ja astahteli hieman keskemmäs huonetta, vaikkakin pysytellen yhä poissa tärkeimmiltä kulkuväyliltä aseidenkatselun suhteen.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Dec 8, 2009, 0:01

Zephyrin oli suorastaan vaikea pidätellä nauruaan, kun pennut ryntäsivät kukin omalla tahdillaan äimistelemään silmät pyöreinä huoneen sisältöä. Uros kuvitteli hiljaa mielessään miten itse olisi reagoinut, jos olisi tuon ikäisenä saanut teräaseita tassuihinsa. Luultavasti hän olisi näyttänyt vielä omia jälkeläisiäänkin typertyneemmältä, sillä edes hänen vanhemmillaan ei ollut minkäänlaisia aseita koskaan ollut. Vaan ehkä parempi niin, sillä Zephyr ja veljensä Rain olisivat varmasti ennemmin tai myöhemmin saaneet moisilla vempeleillä aikaan varsin pahaa jälkeä. Luultavasti he olisivat survoneet teränsä toistensa päihin jonkin erimielisyyden tullessa vastaan.

Azallacin kertoessa aseiden valitsemisesta käänsi Zephyr virnuilevat kasvonsa jälleen kerran kohti puolisoaan. Uroksella ei ollut naaraan sanoihin mitään lisättävää, joten hän tyytyi katselemaan toista hellästi pää kallellaan. Hukan yleensä puhtaan huolettomassa hymyssä oli tällä kertaa kuitenkin aavistuksen haikea vivahde, jonka tämä pentueen elämää eteenpäin vievä tilaisuus onnistui nostamaan pintaan: heidän lapsensa olivat ihan oikeasti kasvamassa isoiksi.

---

Serafin vielä tointuessa hämmästyksestään ehtivät muut sisarukset jo heitellä ilmoille kysymyksiä siitä, mitä he näillä aseilla tulisivat tekemään. Hetken verran naaras pohti Keefen esittämää mahdollisuutta siitä, että heidän olisi vain tarkoitus katsella näitä tappavia ihanuuksia. Hän tuli kuitenkin varsin nopeasti siihen tulokseen, ettei kai asia niin voinut millään olla - tai ainakin nuorukainen toivoi syvästi, ettei ollut.
Azallacin sitten alkaessa kertoa jutun todellista juonta käännähti Serafi hätäisesti äitiään kohden.
"Ihan omaksi siis?" pentu tivasi kimeäksi kiihtymyksestä kohonneella äänellä. Päivähän vain jatkoi paranemistaan!

Serafi ehti kuitenkin nauttia hurmiostaan vain varsin lyhyen ajan, ennen kuin erittäin ikävä ajatus ehti ujuttautua hänen mieleensä. Okei, ase pitäisi tietenkin valita hitaasti ja huolella, mutta mitä jos joku sisaruksista ehtisi napata juuri sen aseen, minkä naaras itse haluasi? Olisi ollut ihan lapsellista siinä tilanteessa enää alkaa kinata asiasta, joten oli kaiketi vain parasta toimia nopeasti.
Sydän pamppaillen Serafi kääntyi jälleen kohti kiiltelevien terien kokoelmaa ja mulkoili niitä lähestyessään epäileväisesti jokaista, joka sattui katsomaan häneen päinkään. Sopi koettaa tunkea hänen apajilleen, jos teki mieli saada neidin terävät hampaat korvansa ympärille.

Päästyään aseiden äärelle alkoi Serafi haravoida tarkkaan järjestettyjä rivejä ripeästi katseellaan. Hän ei tahtonut ihan samanlaisia teriä kuin vanhemmilla oli, eikä hän halunnut mitään isoa ja kömpelöä miekkaa tai vastaavaa. Vaan mitä hän sitten oikeastaan tahtoi? Aseen tulisi olla pieni ja siro, sopiva hienolle neidille. Prinsessalle, jos asian niin tahtoi ilmaista. Sen tulisi olla--
"Haah", vetäisi vaaleaturkkinen sudenpentu yhtäkkiä kuuluvasti henkeä, kun silmänsä osuivat sinisen kiven koristamaan kolmiteräiseen aseeseen. Hän ei tiennyt miksi sitä kutsuttiin tai miten sitä olisi paras käyttää, mutta se oli kaunis, ja se riitti Serafille.
Päättäväisesti hän alkoi hivuttautua erilaisten terien välistä kohti takarivissä odottavaa tikaria, valmiina nappaamaan sen itselleen.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Dec 9, 2009, 22:21

Lopputkin sisaruksista loikkivat Zenithin perään huoneeseen.
Kaksi pennuista esittivät kysymyksiä, jotka repivät Zenithinkin mielenkiinnon pois aseista. Ensin Rayen ja sen perään Keefe. Pentu nosti katseensa aseista äitiinsä kysyvästi pää hieman kallellaan. Se oli jo alusta alkaen olettanut saavansa valita, tai ainakin nyt koskea joihinkin aseista. Olisi ihan tyhmää päästää sisarukset houkutuksen äärelle ja käskeä sitten pysymään poissa, mutta ehkä veljien kysymykset olivat ihan paikallaan.

Azallac selvensi nyt aseiden olevan käyttöä varten, jonka vielä Serafi varmisti innostuksesta kiljuen. Mahtavaa!
Samassa valkea naaras kävi jo tuumasta toimeen ja alkoi haravoimaan asevalikoimaa ripeästi katseellaan. Se näytti tietävän selvästi, mitä oli hakemassa. Vaikka Zenith oli varmasti yhtä innoissaan kuin muutkin pennut tästä niille suodusta mahdollisuudesta, pelkkä Serafin katseleminenkin sai sen yhä vain epävarmemmaksi itsestään. Entä jos se ei löytäisikään sopivaa asetta? Pentujen äiti tosin oli kehottanut katselemaan ja kokeilemaan kaikessa rauhassa, ja niin Zenith todellakin aikoikin tehdä, joskin sillä riskillä, että muut ehtisivät kaapata potentiaaliset ase-ehdokkaat sen kirsun alta. Oli ehkä ihan hyväkin antaa toisten valita aseensa ensin - urospentu ei halunnut saada nuhteita, ties vaikka se vahingossa valitsisikin aseen, jonka joku toinen olisi halunnut.

Taivaan mukaan nimetty lähti keskittynyt tuijotus kasvoillaan harkituin askelin pujottelemaan tappovälineiden lomasta. Se ei tunnistanut murto-osaakaan asevalikoimasta puhumattakaan niiden käyttötavoista, joten aivotyö oli toden teolla pennulle haastavaa. Susi joutui jopa marssimaan yhden aserivin vierestä useammin kuin kerran, eikä se ollut järin nopeaa puuhaa Zenithin varoessa jokaista siroa askeltaan.

Viimein harmaankirjavan silmiin osui aivan nurkassa pilkottava kapine, jossa ei näyttänyt olevan terää laisinkaan! Toivonkipinä heräsi Zenithin silmissä sen tihentäessä askellustaan tuon kumman kalikan luo.
Lähemmin katsottuna aseen piirteet erottuivat tarkemmin. Se oli vaatimattoman näköinen, eikä terättömyytensä takia voinut olla kovin tehokaskaan, mutta ainakaan pentu ei voisi satuttaa itseään tai lähimmäisiään sillä. Se koetti asetta ohimennen suussaan - juuri kompaktin kokoinen.
Harmaankirjava nosti katseensa muihin sisaruksiinsa ja jäi odottamaan, jos joku muu haluaisi tuon nimenomaisen kalikan. Zenith olisi viimeisenä päätönksenteossa, mutta olihan se sen arvoista. Eihän se halunnut tuottaa mielipahaa rakkaimmilleen - eikä varsinkaan tulla torutuksi.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Dec 11, 2009, 0:17

Rayen oli tyytyväinen, ettei se ollut ainoa, joka kysyi kysymyksiä vanhemmilta. Innostuksesta hehkuvat vihertävät silmät kävivätkin tyytyväisinä Keefessä, tummanharmaan väläyttäessä tuolle vinon hymyn. Sitten katse siirtyi äitiin, jolle tummanharmaa nyökkäsi hitaasti, vilkaisten sitten pentujen isää ennen kuin kääntyi takaisin aseiden puoleen. Selvä se. Nyt pitäisi vaan valita joku ase. Mieluiten sellainen, jollaista ei olisi ihan kaikilla. Ei se kuitenkaan olisi pääasia, vaan aseen pitäisi myös miellyttää urospentuakin. Ja pitihän sen tietenkin olla sellainen, jota Rayen voisi kuljettaa mukanaan myös aikuisiässä.

Tummanharmaa seuraili kaikessa rauhassa sisaruksiaan, joista ainakin Serafi oli nähtävästi tehnyt valintansa. Miksi aseen valinta näytti olevan muille niin helppoa? Rayen huokasi raskaasti siirtäen katseensa sisaruksistaan aseisiin ja miettiväinen ilme kohosi pennun kasvoille. Sudenpoika pysähtyi miekkaa muistuttavan aseen luo, tarkasteli hetken ja siirtyi sitten eteenpäin. Ei, ei se ollut hyvä..
Askeleet veivät pentua eteenpäin, tuon pysähtyessä katselemaan aseita miltei tuskallinen ilme naamallaan. Miksi sen piti olla näin vaikeaa? Heittoveitsetkään eivät tuntuneet omilta, vaikka sellaiset sekä isällä että äidillä oli. Silmiin osui Zenith ja tummanharmaa urospentu seurasi veljen tekemisiä kiinnostuneena. Tuo vaikutti myöskin valinneen jo aseen itselleen. Ei sillä, oli hienoa, että toiset löysivät sen niin helposti, mutta turhauttavaa kun mikään ase ei tuntunut omanlaiselta. Ehkä pennun pitäisi tyytyä vanhempien apuun, vaikka se tahtoikin ennen sitä ainakin yrittää löytää aseen omin neuvoin.

Päättäväinen ilme nousi pennun silmiin, sen keskittyessä nyt pelkästään aseisiin ympärillään. Ei yhden aseen valinta voinut olla mitenkään hankalaa, eihän? Varmasti se löytäisi jonkun, kunhan vain oikein katsoisi. Ja äitihän oli sanonut, että sai kokeilla ja katsella rauhassa. Niin, olihan tämä tärkeä päätös.
Sudenpoikasen katseen osuessa viimein pienehköön aseensa, jonka nimeä pentu ei tiennyt. Kyseessä oli tietenkin heittokirves, aseen kiinnostaessa suuresti Rayenia. Se asteli aseen luo, koettaen sitä suussaan ja laskien sitten alas. Kyllä tämä oli hänen valintansa. Mikään muu ase ei vaikuttanut niin mielenkiintoiselta kuin tämä tässä. Tyytyväisenä valintaansa, urospentu nosti katseensa aseestaan seuraamaan, josko muutkin olisivat jo valinneet aseensa ja joko päästäisiin jo harjoittelemaan.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Dec 13, 2009, 17:48

Keefe iloinen, että aseet tosiaan olivat jotakin varten eivätkä vain kivasti esillä. Uros ei suostunut hyväksymään äidin esittämää mahdollisuutta aseen lopullisen valitsemisen jättämistä myöhäisemmäksi. Jos kaikki muut löytäisivät nyt heti sopivat kädenjatkeet itselleen, näyttäisi Keefe todella pöljältä aseettomana muiden rinnalla (tosin ainahan se oli muita hitusen parempi, oli asetta tai ei).
Sisarukset hiippailivat lähemmäs aserivistöä, ja muiden tavoin myös Keefe alkoi mittailla valikoimaa katseellaan. Mitä pitempään susi katseli kaikenmallisia teriä, sitä enemmän sitä alkoi hermostuttaa. Voi, se ei tosiaankaan halunnut nyt jäädä ilman asetta, mutta se ei myöskään tiennyt, millaista kapistusta loppujen lopuksi edes haki. Lisää paineita toi Serafin voitonriemuisen kuuloinen henkäisy ja ripeä siirtyminen jonkin aseen luo. No voihan! Olikohan siskon valitsema ase jotenkin muita parempi? Miksi Serafi oli halunnut juuri sen?

Keefe tuhahti hiukan hermostuneesti ja sen katse viuhtoi aseesta toiseen. Rayenilla näytti olevan selvät sävelet, ja Zenith oli löytänyt tiensä jonkinlaisen kepukkaisen luo, mutta näytti siltä, kuin olisi kohteliaasti tarjonnut asetta muille. Keefe terästäytyi ja pohti hetken, pitäisikö sen loikata Zenithin aseen kimppuun ja napata se omakseen. Kalikan terättömyys ei kuitenkaan miellyttänyt pikkusutosta. Metallia kova jätkä tarvitsi!
Uros kuitenkin otti puolihuomaamattaan epäröivän askeleen kohti veljeään, mutta pysähtyi nytkähtäen havaitessaan melkein nenänsä alla soman yksinkertaisen aseen, joka oli melko samankaltainen kuin isälläkin olevat. Hmm, ase näytti ihan nokkelalta ja vakuuttavalta metalliutensa takia.
Keefe laski etukäpälänsä vauhdikkaasti aseen päälle varatakseen sen itselleen ja väläytti leveän, ei kenellekään tarkoitetun hymyn.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Dec 16, 2009, 7:47

Flesheykin toki oli innoissaan äidin sanoessa, että aseenvalinta oli nyt edessä kaikilla. Se tiesi täsmälleen mitä tahtoi ja alkoi välittömästi haravoimaan katseellaan aseiden kokoelmaa tietäen, mitä etsi. Samalla se tarkkaili muita pentuja ja oli varuillaan, etteivät nuo veisi hänen tulevaa asettaan nenän edestä. Tosin ainakin hermostuneesta ilmapiiristä päätellen muut eivät olleet aivan yhtä varmoja valinnastaan kuin Fleshey, mutta parempihan se hänelle itselleen oli. Ei olisi ollut kiva olla vika, joka etsi asetta, muttei kyllä myöskään ensimmäinen, joka sen omansa löytäisi. Ei Flesheykään toki tahtonut näyttää hätäisen päätöksen tehneeltä, muttei sen paremmin kuhnuttelijaltakaan.

Pian neito astelikin jo täysin ihastuneena heittoveitsiparin luokse. Ne tuntuivat vielä pennun silmissä kovin suurilta, mutta se toki tiesi, että kasvaisi vielä. Nuo se tahtoisi, eikä mitään muuta. Tai toki jos se ei niistä tykkäisikään, niin asetta voisi myöhemmin vielä vaihtaa, mutta oli se aika varma, että nuo olisivat ne, mitä se tahtoi. Fleshey pujotteli aseiden välistä kohti valitsemaansa heittoveitsikaksikkoa ja asettui sen viereen ihaillen kiiltävää terästä. Hetken se vain katseli oranssinauhaisia tappovälineitä ja sitten se nosti katseensa muihin pentuihin. Sillä välin kun se oli ihastellut omiaan, olivat muutkin jo ehtineet asevalintansa tehdä. Fleshey nosti katseensa äitiinsä ja kysyi:
"Mitäs nyt?" Kaipa sitä piti aseilla harjoitellakkin? Eihän niitä sentään varmasti katseltavaksi oltu valittu, eikä aikaa toki kannattaisi hukata täällä istuskelemiseen harjoittelun sijaan!

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by tucci on Dec 19, 2009, 0:25

Azallacia alkoi hiljalleen naurattaa Zephyrin haikeanvivahteiseksi muuntautunut ilme. Naaras tyrskähtikin pieneen ääneen ja keltaiset silmät välkähtivät veikeinä. Niin uudenlainen ja erikoinen ilme Zephyrin naamataulusta. Azallac itse oli yhä aika päästään pyörällä tästä äkillisestä äidinroolistaan. Se rakasti toki pentujaan, mutta niiden kasvaessa tuli paljon ristiriitaisia tunnelmia. Ne tuntuivat osin kuin eräänlaisilta pikkusiskoilta ja -veljiltä alkaessaan nyt kerätä älyllisiäkin lahjoja, vaikka ei Azallac paljoa uskaltanut leikkiäkään jälkikasvunsa kanssa. Ei senkään vanhemmat olleet mitään hurjia painimittelöitä pitäneet pentujensa kanssa ja Azza toki katsoi kaikessa vanhempiensa mallia.
Samalla se hämmästeli miten yhtäkkiä oli itse 'vanha'. Se oli aina pitänyt omia vanhempiaan vanhoina ja nyt olikin itse sellainen. Jos tähän saakka aika oli mennyt näin nopeasti niin kohtahan se olisi isoäiti!
Naaras käänsi katseensa takaisin aseita katseleviin pentuihin keskittyen jälleen menossa olevaan hetkeen.

Azallac nyökkäili rauhaisana Serafille.
"Aivan omaksi, kunniasanalla", kirjava susi vakuutteli. Keltaiset silmät pysähtyivätkin seuraamaan pidemmäksi aikaa Serafin toimia. Tuon pikkuprinsessan valinta tulisi varmasti olemaan kiinnostavanlaatuinen. Susi virnisti leveästi, pakottautuen tyyntymään nopeasti jottei herättäisi huomiota moisella ilmeellä. Samalla kyttäyksen kohde vaihtui ja jätti asetta kohti astelevan pikkuneidin rauhaan.
Serafi oli nähtävästi ollut nopein päätöksentekijä eikä Azallac ollut menettänyt paljoakaan keskittyessään aluksi tiiviisti kyseiseen neitiin.
Kaikki olivat keskittyneitä ja hölmönlainen, jopa äidillinen hymy huulillaan Azza seuraili vaivihkaisia silmäyksiä sisarusten huomionkohteisiin ja ankaran pohtivia kasvoja. Ja alkoi niitä valintoja suhteellisen pian tapahtuakin, ei ketään voinut liiasta jäätämisestä moittia. Azallac vain toivoi ettei kukaan nyt tulleet paineessa tehneeksi mitään hätäistä ja myöhemmin kaduttavaa valintaa. No, tuskinpa sentään. Pitäisi vain antaa kullekin kannustava alku aseensa kanssa ja saada näkemään sen mahdollisuudet.

Flesheyn esittämä kysymys sai siniharjaksisen naaraan vilkaisemaan kunkin pennun suuntaan. Kaikki näyttivät kohdistaneen huomionsa johonkin tiettyyn kohteeseen, joten kai sitä voisi jatkaa juttua.
"Pian pääsette tutkimaan valitsemianne aseita pihalla ja testailemaan niitä."
Azallac puhui vieläkin varsin neutraalisti, jatkaen hivenen salamyhkäistä hymyilyään, vaikka ei tässä enää mitään salaisuuksia sentään ollut säilöttynä. Hetken naaras mietti, miten asia sujuisi pentujen kannalta toimivimman oloisesti. Joillain saattaisi olla kysyttävää ja jotkut varmaan paloivat jo halusta päästä testailemaan ja tutustumaan aseisiinsa. No, onneksi heitä oli kaksi aikuista.
"Minä voisin lähteä edeltä pihalle ja huolehtia että siellä on tilaa meille. Luulen, että isä osaa antaa vakuuttavimmat ja asiantuntevimmat mielipiteet ja vastaukset jos jollain on jotain tiedusteltavaa valinnastaan."
Azallac heilautti häntäänsä ja hymyili kannustavaan sävyyn, vilkaisten myös Zephyriin hakeakseen kannatuksen päätökselleen.
Olisi ihan järkevää käydä huolehtimassa, että piha olisi tyhjänä kun läjä aseiden kanssa ensimmäistä kertaa heiluvia nuoria rynnistäisi paikalle. Ja tiedottaa vartiovuorossa olevalle saman tien, kaiken varalta.
"Etupihalla olisi tarkoitus tavata. Isän luvalla saatte lähteä huoneesta, voitte kaikki esitellä aseenne nyt isälle."
Azallac ei jäänyt paljoa hidastelemaan päätöksensä nyt tehtyään, vaan poistui odottelematta huoneesta lähteäkseen varmistamaan etupihan valmiuden ja sieltä sopivan paikan, jossa ei olisi mitään vaarassa tuhoutua.

//Azz nyt livisti tässä vaiheessa. Minä kait sitten valmistelen seuraavan topickin sitten ajallaan jos ei haittaa hito? Eli jos nyt Azzan ohjauksen mukaan mentäisiin, niin vielä yksi kierros, jonka kaikki pysyisivät huoneessa ja sitten Zep antaisi luvan lähteä Azzan perään (ja jakelisi kommentit ja vastaukset jne) ja tulisi poistumiskierros. Samaan syssyyn lähettelen toisen topickin kartanon pihan suunnalle//

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Dec 21, 2009, 14:32

// Jep, aloittele Tucci treenitöpö sinne pihalle sitten. =) Eli me muut vedämme tässä nyt kaksi kierrosta vielä ja hypimme (tai siis minä hypin) pois hiihdelleen Azzan ylitse. //

Zephyr heräsi onnellisenhaikeista ajatuksistaan Azallacin vaimeaan tyrskähdykseen, joka sai uroksen katsomaan puolisoaan melkein pahoittelevalla "minkäs teet?" -ilmeellä. Ei hukka olisi ennen pentujen syntymää itsekään osannut koskaan kuvitella itseään näin rakastavaisena isänä, mutta kai se vanhemmuus vain muutti mystisesti ketä tahansa. Ja ainakin ennen hyvinkin itsekästä sinimaskia se oli muokannut vain ja ainoastaan paremmalle suunnalle.
Koska koko pentue näytti olevan keskittynyt aseidensa valikoimiseen, kuten tietysti pitikin, hieraisi Zephyr kuonollaan pikaisesti Azzan poskea. Yleensä hän piti moiset huomionosoitukset melko tarkkaan kahdenkeskisinä, mutta tuskinpa kukaan pennuista nyt elettä huomasi. Mokomilla karvakerillä oli kyllä parempaakin tekemistä, kuin vanhempiensa kyttäileminen.

Jahka jokainen pentu oli saanut jonkin ajan kuluttua aseensa ainakin alustavasti valituksi, jatkoi Azallac toimintasuunnitelman paljastamista. Zephyr käänsi uteliaan katseensa kohti jälkeläistensä asevalintoja, ja tuki samalla puolisonsa lausahduksia omillaan.
"Jep, näin tehdään. Tulkaa kaikki aseinenne tänne lähemmäs, niin minä voin nyt aluksi ainakin kertoa, miksi niitä kutsutaan", uros lupasi häntäänsä kannustavasti heiluttaen. Kyseinen toteamus koki kuitenkin kovan kolauksen, kun hän sai Zenithin valitseman puukalikan silmiinsä. Sitä ei hukka tulisi kyllä osaamaan nimetä, eikä hän oikeastaan ollut toistaiseksi ollenkaan varma mitä sillä saattoi tehdä. Vastustajan nuijimiseen se oli ihan liian kevyt, joten nuija se ei ainakaan ollut. Vaan eiköhän käyttötarkoitus testaamalla vielä selviäisi, harmaaturkki päätti ja jätti turhan murehtimisen sikseen.
"Tulemme pian perässä", Zephyr vielä huikkasi Azallacille, ennen kuin naaras puikahti ulos asehuoneen ovesta. Kirjavaturkkisen mentyä uros nousi seisomaan, ja jäi odottamaan katraansa kerääntymistä hänen ympärilleen.

---

Päästyään valitsemansa terän luokse iski Serafin päättäväisesti tassunsa sen päälle, jottei kellekään jäisi epäselväksi kenen omaisuutta se olisi. Sydän jännityksestä tykyttäen nosti naaras hetken ihailemisen jälkeen katseensa muihin pentuihin, jotka hiljalleen valuivat itse kukin jonkin tietyn aseen vierelle. Zenithillä oli näköpiirissä ilmeisesti jokin tumma keppi, jolle naaras ei välittänyt suoda montakaan ajatusta, siinä missä Rayen nosteli suussaan jotakin suurikokoisempaa vempelettä. Sitäkään ei Serafi jaksanut hänen mielestään aseen rujon ulkomuodon takia kadehtia, kuten ei myöskään Keefen ja Flesheyn heittoveitsiä. Aivan kamalan mielikuvituksetonta valita samanlaiset aseet, kuin vanhemmilla! Taatusti tahtoivat niillä vain mielistellä aikuisia, pyh. Onneksi Serafi oli ehtinyt kaikkein parhaimman ja tehokkaimman ja kauneimman aseen luokse ensin.

Äidin sitten kertoessa pihalla järjestettävästä treenistä tunsi Serafi vatsassaan jännityksen mukanaan tuomaa kihelmöintiä. Hän ei ollut koskaan pitänyt siitä tunteesta, sillä se johtui ajatuksesta, että hänen olisi tehtävä muiden edessä jotakin, jota hän ei vielä osannut. Oli tietysti itsestään selvää, ettei kukaan osannut mitään harjoittelematta, mutta Serafi olisi kuumeisesti tahtonut olla siinä suhteessa poikkeus. Oli vain niin kamalan musertavaa, jos joku muu sattui tajuamaan opeteltavat asiat häntä itseään nopeammin, ollen häntä parempi jossakin. Ei ollut pienen perfektionistin elämä helppoa.

Kun isä kehotti pentuja esittelemään aseitaan hänelle, poimi Serafi teränsä varovaisesti leukoihinsa. Hän oli yllättynyt siitä, kuinka kevyt se olikaan; se oli taatusti tarkoitettu heitettäväksi, kuten vanhempienkin aseet. No, eipähän sentään näyttänyt samalta, kuin tylsän koristelemattomat terät, joita isä ja äiti kantoivat etujaloissaan.
"Minä otan tämän. Se on kaunis", naaras julisti astellessaan aseiden välistä kohti Zephyriä. Kellekään tuskin jäi epäilystäkään siitä, että hän piti omaa valintaansa sata kertaa muiden omia parempana.
"Miksi tätä kutsutaan?" hän tiedusteli päästessään isänsä eteen, kuten tämä oli aiemmin pyytänyt tekemään. Hän katsoi Zephyriä silmät suurina ja pää kallellaan, sillä pentu tiesi saavansa isänsä huomion puoleensa näyttämällä mahdollisimman suloiselta. Naaras oli keksinyt kyseisen tempun jo sen verran nuorena, että tähän ikään mennessä hän oli ehtinyt treenata sitä jo melkoisen ahkerasti.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Dec 23, 2009, 19:38

Zenith seurasi tarkkaavaisena sisarustensa päätöksentekoa. Toistaiseksi kukaan ei ollut osoittanut mielenkiintoa sen löytämään terättömään aseeseen, kunnes Keefe teki tilanteeseen poikkeuksen. Valkean veljen keskittynyt katse nauliintui mustaan puuaseeseen ja Keefe ottikin epäröivän askeleen kohden harmaankirjavaa. Zenith oli valmis luopumaan aseestaan; se luimisti alistuvasti korviaan ja astui askeleen sivummalle. Kuitenkin, veljen huomio siirtyi yhtäkkisesti aseesta toiseen kuin keskittymishäiriöisen, ja näytti siltä, että Zenith sai pitää kiinni valinnastaan. Toistaiseksi nyt ainakin.
Tilanteen edessä kaikki näyttivät löytävän tiensä mieluisien tappovälineiden luokse kukin ajallaan. Sivusilmällä pentu seurasi uteliaana toisten asevalintoja huomatakseen pettymyksekseen, ettei kenenkään muun valitsema ase ollut terätön. Joutuisiko hukanpoika pilkkojen kohteeksi valinnallaan? Entä jos puukalikka olikin ihan hyödytön tai huono tai muuten vain tyhmä? Lattialla sen vieressä makasi pari heittoveitsiä - lähes samanlaiset kuin äidillä – ja pentu alkoi jo pohtia aseenvaihtoa. Heittoveitset olisivat paljon normaalimmatkin.
Epävarmuus kostutti Zenithin silmiä hieman, mutta pentu karisti kyyneleensä nopealla pään pudistamisella ja tarttui lopulta puiseen aseeseensa. Miettimiselle ei ollut enää aikaa; äiti selosti huoneen suulla jo harjoituksista ulkona ja aseen tarkistuttamisesta isällä. Jos kalikka paljastuisikin ihan huonoksi, ainahan Zenith voisi vaihtaa sen, kuten pentujen vanhemmat olivat vakuutelleet, eikö?

Harmaankirjava hukka asteli varoen aseiden lomasta innokkaamman siskonsa perässä isänsä luo. Serafi oli selvästi äärimmäisen tyytyväinen ja ylpeä valinnastaan, mikäli Zenith osasi lainkaan tulkita eleitä ja äänensävyjä. Syytä ylpeyden aiheelle kyllä löytyi; Serafin kuolettava kumppani näytti keveältä kantaa, vaaralliselta taisteluissa ja sopikin siskolle täydellisesti jalokivineen kaikkineen. Zenith laski mustan, rujomman kalikkansa varovasti Zephyrin jalkojen juureen.
Pentu tapitti joukosta poikkeavaa asettaan ilmeettömänä ja kohotti sitten katseen isäänsä. Se tapasi olla vanhempiensa edessä vaitonainen, mutta pelkkä suurten silmien hämmentynyt tapitus riitti kertomaan, että Zenith oli aseestaan ja sen käyttötavoista täysin ulalla. Katse oli kuin epäsuora pyyntö isälle selostaa kaikenkattavaa taustatietoa niin sen nimestä, käyttötarkoituksesta kuin -tavastakin juurta jaksaen.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Dec 25, 2009, 17:58

Rayen heilautti häntäänsä huomatessaan, että sisarukset olivat tehneet valintansa. Hyvä, nyt päästäisiin eteenpäin. Siispä sudenpoika kääntyi niin, että näki mahdollisimman hyvin vanhempansa, sen kuunnellessa hiljaa äitinsä sanoa. Pieni nyökkäys ja silmiin syttyi innostunut katse. Se tunsi jännityksen värisevän kehossaan kun uros kuuli, että kohta taas astuttaisiin taas askel edemmäs. Kohta päästäisiin harjoittelemaan aseidenkäyttöä! Hyvä, tämä päivä ei voinut enää tästä parantua. Miten kauan se olikaan odottanut tätä hetkeä. Harmaan katse kävi tuon valitsemassa aseessa, se oli valintaansa tyytyväinen.

Vihertävien silmien katse seurasi emon poislähtöä ja heti kun tuon tuttu hahmo hävisi näkyvistä ja isä kehottanut pentujaan tulemaan lähemmäs, otti Rayen aseen kantaakseen ja lähti tuota kohti. Se kuitenkin seisahtui hetkeksi miettiessään pitäisikö antaa innokkaimpien mennä ennen sitä isän luo. Kai se voisi tämän kerran ajatella itseään…
Siispä pienet, vankat jalat veivät tummanharmaan hieman sivummalle muista, että noille jäisi tilaa, ja tuo uros istuutui alas, laskien aseen maahan eteensä niin, että isän olisi helppo sanoa siitä mielipiteensä ja kertoa pojalleen mikä aseen nimi oikein olisikaan. Vaikka Rayen olisi tahtonut edetä nopeammin ja päästä jo pihalle, se noudatti emon antamaa käskyä ; isä ilmoittaisi milloin lähdettäisiin. Jännitys kupli pienen suden sisimmässä ja sen oli todellakin hankalaa pysyä ihan paikoillaan, vaikka onnistuikin siinä kiitettävästi.

Velipoika hymähti Serafin olen-niin-söpö- ilmeelle, isä varmasti menisi moiseen, ja käänsi sitten katseensa muualle, ettei sisko vain näkisi toisen virnistelevän tuolle. Naiset osasivat olla julmia ja kieroja…
Pää kallistui hivenen kun pennun katse siirtyi taasen isukkiin. Kertoisit jo ja pitäisit kiirettä!

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Dec 27, 2009, 19:51

Keefe oli helpottunut löytäessään itseään miellyttävän aseen ja tunsi jälleen innostuvansa kovasti. Järisyttävän jännittävää oli sekin, että kohta koko porukka pääsisi testailemaan valintojaan pihalle. Pentu seurasi Azallacin poistumista huoneesta valppaana. Taas pitäisi odotella hetki.
Onneksi odotteluajan pystyi käyttämään hyödyksi esittelemällä asevalintoja isäpapalle. Keefe kumartui haukkaamaan veitsen suuhunsa. Metalli maistui pahalta ja kylmältä suussa, ja susi yritti olla koskettamatta asetta kielellään. Sitten se kohotti taas päänsä ylös ja lähti teputtamaan lähemmäs Zephyriä. Serafi intoilikin jo täyttä päätä omasta valinnastaan, jota Keefe vilkuili uteliaana. Ihan kiinnostavan näköinen ase kyllä.

Uros kiersi näppärästi isän eteen linnoittautuneet Serafin ja Zenithin ja pysähtyi hyvälle lähietäisyydelle isästä vilkaisten nopeasti ympärilleen. Rayen oli hiukan sivummalla ja oli valinnut itselleen kummallisen näköisen aseen. Flesheyn valinta oli lähempänä Keefen mieltymyksiä. Ehkä aseen käsittelemistä voisi harjoitella siskon kanssa, kun kerran samankaltaiset veitset olivat valinneet.
Keefe käänsi taas katseensa Zephyriin. Isän asiantunteva mielipide joka aseesta olisi kyllä hauska kuulla. Höhöö

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Jan 1, 2010, 15:54

Fleshey tapitti äitiään tuon kertoessa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Samalla se vaivihkaa vilkuili muiden sisarusten valitsemia aseita ja huomioi, että Zenithin ase oli kaikista muista poiketen terätön, ja samaten Keefen muistutti kaikista eniten pikku susineidon omaa. Serafin aseessa taas oli jokin hieno timanttijuttumikälie. Fleshey ei itse pahemmin ollut sellaisista kiinnostunut, mutta pystyi kyllä kuvittelemaan Serafin kaiken maailman helyjen keskellä. Sisko oli sellainen pikku prinsessa, toisin kuin susihukka itse.
Lopulta äiti lopetti selittämisen ja Fleshey käänsi katseensa isään joka pyysi pentuja luokseen. Kuten sisarensa, Flesheykin poimi valitsemansa aseet varovasti hampaidensa väliin ja asteli hitaasti lähemmäs, antaen muiden mennä edellä. Se kyllä tiesi miksi kyseistä esinettä kutsuttiin, eikä neidillä muutenkaan ollut erityinen kiire päästä näyttämään asetta isälleen. Niinpä pentu jäi hieman taka-alalle antaen muiden mennä ensin. Se laski heittoveitsensä lattialle tassujensa eteen ja tarkkaili muiden asevalintoja. Samalla se toivoi, että saisi ihanille veitsilleen hienot jalkoihin laitettavat kotelot, kuten äidillä oli. Löytyisiköhän sellaisia helposti?

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by hitodama on Jan 1, 2010, 18:54

Zephyr jatkoi innokasta hännänheilutustaan, kun pennut kerääntyivät kirjavakarvaiseksi massaksi hänen eteensä. Ensimmäisenä paikalle kirmasi Serafi, joka rikkoi muuta pentuetta ilmeisesti vielä otteessaan pitävät hiljaisuuden kahleet kirkkaalla äänellään.
"On kaunis toki", harmaa vastasi tyttärelleen lempeästi, eikä voinut olla hetken tuijottamatta tämän ihkunsöpönnöpöä naamataulua niin keskittyneesti, että se lieni hieman epäkohteliasta muuta katrasta kohtaan.
"Se on jonkinlainen tikari. Kolmiteräinen tikari, kuten huomaat. Uskoisin, että se kelpaa hyvin niin tavanomaiseen lähitaisteluun kuin heittoaseeksikin", sinimaskinen kertoi. Samassa Zenith laski varoen oman omituisen aseensa Zephyrin jalkoihin, mikä sai viimein uroksen irrottamaan katseensa Serafista. Hän kääntyi kohti taivaan mukaan nimettyä pentua, ja silmäili tämän tummaa puunkappaletta mietteliäänä.
"Sinullapas siinä mielenkiintoinen vempele on. Heitto... Heittokalikka. En ole koskaan kokeillut sellaista, mutta olen varma, että saamme kyllä yhdessä tutkimalla selville miten sitä olisi paras käyttää", hukka selitti huomattavan itsevarmana ja kannustavana siihen nähden, että hänellä ei ollut faktatiedon murustakaan kyseisestä aseesta.

Päästyään ongelma-aseen tarkastelusta käänsi Zephyr huomionsa hieman sivummalle jäänyttä Rayenia ja tämän muita massakkaampaa asevalintaa kohden.
"Kas, heittokirves", sinimaskinen totesi, ja taisi lisätä "heitto"-liitteen mukaan ihan vain sen takia, että pääsisi opettamaan tälläkin aseella heittotekniikkaa. Yhtä hyvin se olisi kaiketi voinut olla vain pieni, kaksiteräinen halonhakkuukirves - ainakin Zephyrin mielestä, sillä vaikka hän antoikin toisin ymmärtää, ei hän ollut oikeastaan mikään kaikkien aseiden suurekspertti. Heittoveitsensä olivat ainoat aseet, jotka hän todella saattoi väittää tuntevansa hyvin.
"Sen käyttö vaatii niskalta tavallisia veitsiä enemmän lihaksia, mutta jos tuon saa taistelussa paiskattua vaikka päin jonkun kaulaa..." Pentujen ja itsensä huviksi uros esitti päätään taaksepäin kallistamalla, kieltään roikottamalla ja kauniisti korahtelemalla, kuinka olisi ollut kirveen iskiessä mennyttä sutta.
"Tehokas ase siis", hän vielä lisäsi leikkisästi virnistellen näytöksensä päätyttyä.
Siirtyen sitten viimeisiksi jääneiden pentujen aseiden pariin siirsi Zephyr silmänsä ensin Keefen, ja pian myös Flesheyn tuoreisiin veitsiin. Asevalinta sai harmaaturkin hymyilemään lämpimästi.
"Tepäs taidattekin jo tietää, miksi noita kutsutaan. Vaan hyvä valinta, se on pakko todeta. Heittoveisten käytöstä minä ja äitinne tiedämme jo niin monta niksiä, että opitte niiden avulla homman alta aikayksikön."

Jahka kaikki terät (sekä Zenithin epäterä) oltiin käyty lävitse, oli viimein aika lähteä Azallacin perään harjoitusmaita katsastamaan. Koska itse kukin oli varmasti innokas testaamaan tappovälineitään, päätti Zephyr jättää sen suuremmat runoilemiset tällä kertaa sikseen. Nyt kaivattiin toimintaa!
"Hienoa, kaikki! Eiköhän sitten lähdetä kokeilemaan mihin noista vehkeistänne on käytännössä?" uros ehdotuksenomaisesti komensi, ennen kuin kääntyi itse kohti huoneen ovea.
"Kävellään somassa järjestyksessä ulos, ettei kukaan onnistu telomaan itseään tai toistaan jo ensimetrien aikana", susi-isä vielä ohjeisti, lähtien sitten johtamaan pientä sotajoukkoaan ripeästi kohti kartanon etupihaa. Tulossa olisi mielenkiintoisen päivän taatusti vieläkin mielenkiintoisempi jatko-osa.

---

Serafi kuunteli tarkkaan isänsä sanat hänen ihastuttavasta asevalinnastaan, ja uroksen lopulta siirtyessä eteenpäin tuli nuori neiti siihen tulokseen, että oli ihan tasan varmasti tehnyt oikean valinnan. Kolmiteräinen (kaunis) ase, jota saattoi käyttää kahdella erilaisella (kauniilla) tavalla. Mitä muuta maailmalla olisikaan saattanut turvakseen edes toivoa?
Metalliaseen hohdokkuutta lisäsi vieläpä se, kuinka Zenith mäjäytti oman hiiltyneeltä puunkarahkalta näyttävän juttunsa lattialle Serafin viereen. Naaras katsoi veljeään vaiti, mutta antaen silmistään tihkua ilmoille niin suuren määrän ilkeämielistä ivaa, kuin pentu vain osasi. Samalla hän käänsi hampaissaan olevaa tikariaan niin, että sen sininen kivi näkyisi mahdollisimman hyvin Zenithille. Kummalla on hienompi ase, mitä?

Zephyrin muut kommentit eivät kovinkaan kaksisesti jaksaneet Serafia enää kiinnostaa, mitä nyt nuorukainen tirskahteli toki asiaankuuluvan huvittuneesti isän esittäessä Rayenin kirveen katkaisseen hänen kaulansa. Ehkä Serafin oma terä ei sentään moiseen pystyisi, mutta ei sen tarvinnutkaan. Joku pään irrottaminen oli taatusti hyvin sottaista puuhaa, eikä naaras tahtonut olla missään tekemisissä niin brutaalin meiningin kanssa. Itsensähän siinä vain sotkisi.

Porukan sitten saadessa luvan siirtyä pihamaalle uusien asekumppaneidensa kanssa, oli Serafi toki tunkemassa heti ensimmäisenä isänsä kannoille. Käsky somassa järjestyksessä kulkemisesta kuitenkin hillitsi tällä kertaa hivenen jopa enkelipentua, sillä vaikkei hän uskonutkaan itse terällään itseään sohivansa, saattaisi joku muu käyttäytyä häntä huolimattomammin ja aiheuttaa ties millaisia vaaratilanteita. Pitäisi siis pitää koko lössiä tarkkaan silmällä.
Ylväästi nokka pystyssä ja sisaruksiaan epäluuloisena vilkuillen lähti Serafi Zephyrin perässä kohti ulkoilmaa, jossa Azallac jo varmasti odotti uljasta joukkoaan saapuvaksi.

// Sinne menevät siis he, jahka Tucci topicin pihamaalle aloittaa. =) //

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by leno on Jan 3, 2010, 20:27

Silmäillessään vielä siskonsa asetta, Zenithin katse käväisi Serafin vihertävissä silmissä, jotka katsahtivat puukalikkaa kuononvarren yli. Vahingonilo vyörysi valkean siskon kasvoille ivallisena, ylimielisenä katseena, joka iski kuin tuhat neulaa. Urospentu ei voinut muuta kuin katsoa siskoaan lähes tuskaisan näköisenä, kulmat tiukasti alas painettuina. Serafi osasi olla ilkeä, mutta vastaan inttäminen aiheuttaisi vain lisää mielipahaa, siskolle tällä kertaa. Lopussa kiitos seisoo; Zenith oli vuorenvarma siitä, että terätön asevalintansa säästäisi vielä Serafinkin nahan harjoituskentällä. Tiesihän se siskonsa arvostavan puhtautta turkissa, aivan kuten Zenith itsekin, eikä veri näyttäisi sillä lainkaan hyvältä, jos urospentu arvioisikin heittonsa pari astetta väärin. Puhumattakaan haavaan kertyvistä taudeista. Silloin kaikki olisi harmaankirjavan syytä, jos kaikista sisaruksista juuri Serafi sattuisi tulilinjalle. Kaikki.
Isä vastasi Zenithin kysyvään ilmeeseen lausein, jotka alkoivat vähän vähemmän asiantuntevan kuuloisesti kuin informaatio jalokivin koristellusta heittotikarista. Käsitteen mielenkiintoinen vempele Zenith kuitenkin tulkitsi myönteisenä asiana, ja pian mielenkiintoinen vempele sai virallisemmankin nimen; heittokalikka. Zephyr lopetteli sanansa rohkaisevaan sävyyn vakuuttaen aseen käyttötavan vielä löytyvän, mutta sanat lipuivat kuin kuuroille korville Serafin jälleen repiessä harmaankirjavan jakamattoman huomion esitellen säkenöivää heittotikariaan hampaissaan. Kulmakarvojen lisäksi Zenithin suukin painui mutruun, ja ennen kuin sieltä kerkesi lentää sanaakaan, pentu painoi katseensa maahan ja nieleskeli aikeensa takaisin syvälle kurkkuun.

Muut sisarukset olivat jo saapuneet kukin aikanaan sinimaskisen hukan vierelle, joka paraikaa jakoi ohjeistuksia aseista lopulle pentukatraasta. Tällöin Zenithkin olisi päässyt silmäilemään siskojensa ja veljiensä asevalintoja vielä lähempää, mutta se jatkoi lattian tuijottamista yrittäen selvitellä mielessään valtavaa solmua, jonka aukaiseminen johtaisi siskonsa käytöksen ymmärtämiseen. Valkea tirskui tyttömäisesti pentujen isän esitellessä heittokirveen tekevän tuosta selvää aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – tyypillistä Serafilta. Zenith pysyi vaiti.
Pian loputkin pennuista olivat saaneet lyhyet selkkaukset aseistaan. Zephyr kehaisi jälkikasvuaan, kertasi poistumisohjeita ja poistui johdattamaan pentujaan käytävään. Tuota seurasi Serafi, ja myös Zenith aseensa poimittuaan kiri jonon jatkeeksi tietämättä lainkaan, mitä odottaisi tulevalta harjoitustunnilta.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by mitsuko on Jan 6, 2010, 2:41

Nyt kun kaikki olivat taas yhdessä, tarkasteli urospentu sisarustensa valikoimia aseita lähempää, mutta varovasti niin etteivät toiset välttämättä huomasi. Se ei kummastellut noiden valintoja vaan ajatteli aseiden jotenkin sopivan kullekin sisarukselle paremmin kuin hyvin. Ehkä se sitten meinasi sitä, että kaikki olivat valinneet oikein, vai mitä?

Pennun ryhti tuntui suoristuvan ja korvien noustessa pystympään kun Rayen seurasi mitä pentujen isä sanoisi kunkin pennun aseen valinnasta. Erityisesti Zenithin valitsema kummallisen näköinen ase tuntui kiinnostavan poikaa, sillä ei harmaa pentukaan ollut tuollaista aikaisemmin nähnyt. Terätön ase kuitenkin sopi veljelle ja sai uroksen nyökkäämään hyväksyvästi itsekseen. Se oli kuullut sanottavan, ettei kaikki ollut aina miltä näytti päällepäin, joten kai tuo sanonta sopi myös Zenithin asevalintaan.

Nyt kuitenkin Zephyr tuli poikansa luo ja sai tuon nostamaan kysyvän, mutta innostuneen katseensa isänsä silmiin. Pää kallistui aavistuksen pojan kuunnellessa toisen vanhempansa selitystä. Ilme kuitenkin kirkastui nopeasti. Pennun valitsema ase tuntui olevan varsin tehokas ja.. brutaalikin ainakin näin nuoren suden korviin, mutta Rayen huomasi pitävänsä aseestaan yhä enemmän.
Se nauroi isänsä esitykselle, mitä kävisi jos saisi tuollaisesta aseesta kaulaansa. Pitäisi siis olla tavallista varovaisempi, kun päästäisiin harjoittelemaan. Rayen lupasi itselleen harjoitella oikein ahkerasti, että saisi vahvan niskan. Se tahtoi hallita aseensa käytön niin hyvin, että voisi välttää satuttamasta muita sitä käyttäessään.

Nyt oli kuitenkin aika mennä pentujen emon luo ja aloittaa harjoittelu. Sudenpoikanen tunsi innostuksen ja jännityksen kuplivan sisimmässään, sen möyriessä mahassa. Rayen nosti aseensa suuhunsa ja lähti muiden kanssa kohti seuraavaa päämäärään. Vihdoin ja viimein sen pitkäaikainen haave toteutuisi!

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by maya on Jan 9, 2010, 23:40

Keefe kuunteli isän esittelyä muiden aseista ja vaitonaisena tutkaili niitä katsellaan. Ylpeä hymy nousi pennun kasvoille Zephyrin lämpimälle suhtautumiselle Keefen ja Flesheyn aseisiin. Opetus oli varmaan sitten paljon intensiivisempää ja tehokkaampaa, kun molemmat vanhemmat osasivat heittoveitsiä käsitellä. Olipa varsin hyvä valinta sitten kyllä aivan!

Esittelykierroksen jälkeen alettiinkin jo päästä itse asiaan, ja Keefe tunsi sydämensä sykähtävän riemusta ja jännityksestä. Nyt jo päästäisiin kokeilemaan aseita ihan oikeasti! Uros tahtoi syöksyä oitis paikalla pihalle, mutta pystyi hillitsemään itsensä ja astelemaan siivosti sisarustensa perään, varoen toki liiaksi huiskimasta päätään ja vahingoittamasta siten muita.
Ulkona olisi varmaan vielä kamalan paljon vänkempää. Kävellessään pentu pohti jännittyneenä, miten opetus käytännössä järjestettäisiin. Hmm hmm.

Re: Aseenkantolupa viidelle
Post by wolf on Jan 16, 2010, 11:04

Fleshey istui rauhassa sivummalla isän kertoillessa ensin Serafin kolmiteräisestä heittoveitsestä, jota kehui tietenkin maasta taivaaseen. No ei sentään, mutta kauniiksi isä oli sitä joka tapauksessa sanonut. Olihan se Flesheynkin mielestä ihan nätti, mutta kenties liian fiini ainakin hänelle itselleen. Siskolle sen sopimisesta ei ollut epäilystäkään. Zenithin asetta esittellessään isän itsevarmuus heittoaseidentuntemukseen tuntui Flesheyn mielestä karisevan ja etenkin nimi "heittokalikka" veljen aseelle kuulosti tuulesta temmatulta. Rayenin ase kuulosti erityisen vaaralliselta ja Flesheykin naurahti pienesti isänsä esitellessä miten voisi käydä jos turhan varomaton olisi.

Lopulta Flesheyn itsensä ja Keefen aseista pari sanaa sanoen isä komensi pentunsa lähtemään ulos ja Flesheyn pomppasi seisomaan heti sen kuultuaan. Varovasti se poimi heittoveitsensä maasta varoen satuttamasta itseään niihin ja lähti sitten muiden perässä rauhallisesti astellen kohti ovea. Jännitys vain kasvoi kasvamistaan ja vaikka osa olikin ehtinyt hälvetä aseiden valitsemisen aikana, nyt se tietenkin tuli takaisin kun päästiin ihan harjoittelemaan asti. Oli jännää tämmöinen!
Samalla kävellessään Fleshey paitsi tarkkasi jokaista askeltaan ehdottoman tarkasti, se myös mietti pienessä päässään mitä tästä seuraisi. Entä jos joku vahingossa osuisikin siskoon tai veljeen tai siihen itseensä? Jos joku saisi haavan? Tai kenties jopa kuolisi? Kauaa pentu ei kuitenkaan jännityksensä seasta jaksanut sellaista ajatella ja kaiken intonsa saattelemana käveli isänsä ja muiden pentujen perässä ulko-ovea kohti.