Zephyr - RPGs

Befalas » Puro » Sateella kala syö parhaiten

Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jun 26, 2009, 17:42

Voi kuinka nopeasti sää saattoikaan muuttua, kun taivas tai mikä asiasta nyt ikinä vastasikaan, sattui niin päättämään. Vielä aamulla oli Befalasin alueilla vallinnut mitä leppoisin ilma, mutta päivän mittaan puiden latvojen yläpuolelle kertyneet tummat pilvet olivat saaneet viimein yliotteen. Jokin aika sitten maahan oli pudonnut vasta muutama raskas pisara, mutta nyt olivat kosteat toverinsa liittyneet satapäisenä joukkona mukaan karkeloihin. Suomeksi sanottuna havumetsässä siis satoi, ja varsin rankasti muuten satoikin.

Suurten puiden välissä puikkelehti kaikesta huolimatta pari kulkijaa, joita sade tuskin haittasi - ja vaikka olisi haitannutkin, ei heillä ollut kykyä asialle mitään tehdä. Jo sateen alkaessa kaksikosta vanhempi oli todennut pilvien näyttävän ikävän tummilta ja enteilevän mahdollisesti myös ukkosta, joten puiden alle ei käynyt piiloutuminen. Lisäksi heillä oli saavutettavanaan päämäärä, ja sateessa kykkiminen ei olisi auttanut asiaa millään tavalla. He olivat nääs päättäneet lähteä purolle kalastamaan, ja sitähän ei totta vie muutama vesipisara estänyt.
"Olen kuullut jostain, että kun sade osuu veden pintaan, kalat hämääntyvät ja ovat aika helposti napattavissa", totesi susikaksikon harmaaturkkinen osapuoli Zephyr itseään nuoremmalle Jeremylle. Suoraan sanottuna sinimaskinen hukka ei juurikaan pitänyt sateesta, eikä varsinkaan ukkosesta, mutta hän yritti satunnaisen juttelun avulla pitää ajatuksensa poissa säätilan päivittelystä. Turha oli surra asiaa, jolle ei mitään mahtanut.

Samassa Zephyr alkoi hidastaa vauhtiaan, ja pysähtyi lopulta päätään käännellen paikoilleen. Märkä turkki valui litteänä vasten suden kehoa, saaden uroksen näyttämään vielä tavallistakin pienemmältä.
"Harmi, kun sateen ropina peittää puron äänen kyllä ihan tyystin. Mutta ei kai me voida siitä ohi mennä yrittämälläkään?" harmaa pohti kulmiaan kurtistaen. Sääli, ettei heistä kumpikaan kuulunut Befalasin lauman, eikä siten tuntenut maastoa kovin hyvin. Vähän näppituntumalla jouduttiin nyt etenemään.

// Yoshi ja Jeremy taas vaihteeksi Zephyrin seuraan. n___n //

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 3, 2009, 22:04

Zephyrin perässä kulki tätä nuorempi susiyksilö. Tai oikeastaan Jeremy lähinnä hyppelehti harmaaturkkisen ympärillä. Poika oli niin innoissaan, että tuo kulkiessaan loikki ilmaan ja pyydysteli sadepisaroita suuhunsa. Musta harjaksensa oli liimautunut vasten niskaa ja otsaharjaskin valui litteänä pitkin poskea. Nuorukaisen harjas näytti näin märkänä huomattavasti pidemmältä, kuivana kun se oli niin pörheä ja sojotti vähän minne sattuu. Raitaselkäinen malttoi lopulta rauhoittua ja kulkea normaalisti Zephyrin tapaan. Jeremy juoksi lajitoverinsa rinnalle ja katsahti tuohon iloisesti virnistellen. Jeremy piti vedestä, myös sateen muodossa. Itseään vanhempi toverinsa ei vaikuttanut yhtä innostuneelta, kuin poika itse. Tuskin Jeremykään enää vuoden päästä jaksaisi yhtä paljon riehua.

"Minäkin olen kuullut tuon jutun! En ole pitkiin aikoihin kalastanut sateella, mutta muistaakseni kalat toden totta ovat sateella tavallista tyhmempiä", ruskeaturkkinen hihkaisi innoissaan sinimaskisen sanoille. Ja pianhan tuo teoria tulisi testatuksi kahden varsin langan laihan susiuroksen toimesta. Märkä kaksikko olisi varmasti näyttänyt varsin surkealta, ellei Jeremy olisi jaksanut yhä päästellä satunnaisia nauruntyrskähdyksiä ja haukkailla putoilevia vesipisaroita kitaansa.

"Emme kai", nuorukainen vastasi tapansa mukaan varsin tylsästi ja mahdollisimman lyhyesti. Jeremy uskoi, että puro putkahtaisi kaksikon eteen hetkenä minä hyvänsä. Oikeaan ilmansuuntaan susiurokset olivat lähteneet, joten pakostakin puro tulisi jossain vaiheessa vastaan. Nuoren uroksen uskomus osoittautui oikeaksi, sillä tovin kuluttua märkien havupuiden lomasta pilkistelikin vesi. "Tuolla!", Jeremy huudahti tahattoman kovaäänisesti ja kirmasi salamana puron äärelle. Taivaalta putoilevat sadepisarat tekivät puron hauskan näköiseksi aiheuttaen väreitä veden pintaan. Nuorukainen ei ehtinyt hidastaa ajoissa, joten Jeremyn oli loikattava puron yli välttääkseen veteen mulahduksen. Poika naurahti kömmähdykselleen ja heilautteli märkää häntäänsä niin, että vettä sinkoili sinne tänne.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jul 7, 2009, 15:28

Olemattomiin hetkeksi kadonnut hymy palasi Zephyrin huulille Jeremyn vahvistaessa hänen kuulopuheensa sateella kalastamisen helppoudesta.
"Hyvä juttu sitten", uros myönsi ja oli sisäisesti hyvinkin helpottunut asian takia. Hän ei todellakaan tahtonut nolata itseään nuorempansa edessä mokailemalla fisujen kanssa, joten jokainen saalistusta helpottava tekijä oli hänelle kovin tervetullut. Ei sillä, että hän olisi Jeremyn uskonut hänelle nauravan tai mitään sellaista, mutta jotenkin sinimaskinen tunsi kuitenkin lähes velvollisuudekseen toimia korkeamman ikänsä tuoman aseman vaatimalla tavalla: itsevarmasti ja esimerkillisesti, vaikka etenkään viimeksi mainittua kyseinen hukka harvemmin osasi olla. Ainahan sitä sopi kuitenkin yrittää.

Jeremyn loikkiessa maisemaa tiirailemaan jääneen Zephyrin ohitse, jatkoi harmaaturkkikin huokaisten matkaansa. Hän toivoi, että olisi osannut itsekin suhtautua märkään metsäretkeen samanlaisella innolla toisen kanssa, mutta sellainen tuntui olevan hänen tämänhetkiselle mielialalleen suoranainen mahdottomuus. Niinpä hukka hölkytteli toverinsa perässä huomattavasti tätä "susimaisemmin"; pää matalalla, häntä alhaalla ja askeleensa suhteellisen suorassa linjassa pitäen. Ei tällä ilmalla ollut mitään mieltä loikki kuin ensimmäistä kertaa metsästämään päässyt pentu - vaikka kyseinen kulkutapa melkoisen hauskalta näyttikin.
Pian kauan etsitty puro tulikin näkyviin kiemurtelevana janana puiden välistä, ja Zephyrkin höristi korviaan jo astetta kiinnostuneempana.
"No katsos pentelettä", hukka manasi märkää harjastaan sivulle heilauttaen, ja pinkaisi itsekin lyhyen spurtin veden äärelle. Hänen ei sentään tarvinnut puron ylitse ryhtyä loikkimaan, joten innokkaalle toverilleen vinosti virnistellen hän jäi seisomaan virtaavan veden toiselle puolen.

Kun nyt oltiin kerran päästy ultimaattisen päämäärän luokse, vaivautui Zephyr ravistelemaan turkkinsa hitusen kuivemmaksi: vaikka sade jatkuikin yhä hurjana, ei heidän tarvinnut enää sentään hiippailla kuusten alaoksien lomassa ylimääräistä vettä turkin sekaan keräämässä.
"Nyt sitten sitä kalaa, kaiketi", uros totesi potkiessaan viimeisiä pisaroita pois takatassuistaan.
"Näytä sinä mallia, niin minä yritän seurata perässä." Ei kai tässä muutakaan voinut, sillä Zephyr ei tosiaankaan tiennyt kalastamisesta juuri mitään. Onneksi hänellä sentään oli asiasta jotain tietävä kaveri opettajanaan.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 7, 2009, 18:15

Nuori susiuros nautti siitä, että sai esitellä taitojaan. Ei Jeremy tahtonut pöyhkeillä, mutta mitä sitä taitojaan oli kieltäminenkään. Poika nyökkäsi päättäväisesti Zephyrin kehotukselle ja ryhtyi viivyttelemättä näyttämään, miten homma käytännössä toimisi. "Kalastamisessa kärsivällisyys on kaiken A ja O. Joskus kaloja joutuu odottelemaan kauankin, mutta silti ei ole varaa menettää malttia", Jeremy alkoi aluksi selostaa astetta vaimeammalla äänensävyllä siltä varalta, että kaksikon kohdalla sattuisi suomukylkiä uiskentelemaan. Raitaselkäinen oli oppinut sen, että virtaavassa vedessä kalat harvemmin pysyttelevät paikoillaan. Paras mahdollinen menettelytapa tällaisen vesistön kanssa olisi varmasti asettautua vaanimaan ja odottamaan, että pahaa-aavistamaton vedenelävä sattuisi uimaan kuonon ohitse.

Mustaharjaksinen asettautui veteen seisomaan leveään haara-asentoon. Ei tassujen kasteleminen tietenkään välttämätöntä ollut, olisihan sitä voinut vain kurottaa päätään hieman veden tuntumaan, mutta kuten sinimaskinen lajitoverinsakin sen jo varmasti oli pannut merkille, Jeremy viihtyi vedessä. Nuorukainen painoi päänsä niin matalalle, että leukansa ja viiksikarvansa jo hipoivat veden väreilevää pintaa. "Nyt ei voida muuta kuin odotella", nuori uros kuiskasi tarkastellen samanaikaisesti katseellaan, jospa kaloja jo alkaisi uteliaina uiskennella saalistajien luokse.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jul 13, 2009, 23:41

Nuolaisten huuliaan Zephyr huokaisi, ja keskittyi kuuntelemaan nuorempansa selostusta kalastamisen saloista. Päätään kallistellen hän ihmetteli Jeremyn kuiskaavaa äänensävyä - eivät kai kalat sentään veden alle mitään voineet kuulla? Eihän mokomilla eväkkäillä ollut edes korvia! Vaan eipä susi voinut väittää tuntevansa fisujen muita mahdollisia aisteja, joilla nuo voisivat saalistajat paikantaa, joten uros päätti pysyä vaiti. Hän päästi ainoastaan jokseenkin tuskastuneen oloisen inahduksen kuullessaan, että kalojen narraaminen kysyi malttia ja pitkällistä odottelua. Juuri sitä hän tässä kaipasikin. Hiljaista seisomista sateisella purolla. Jee kun oli ihanaa.

Uutta tuttavaansa - vai olisiko hän voinut sanoa jopa ystäväänsä? - miellyttääkseen Zephyrkin otti vaitonaisen askeleen aivan puron äärelle, kastelematta kuitenkaan tassujaan virtaavaan veteen. Häntä velttona roikkuen uros kumartui sadepisaroiden täplittämän vedenpinnan äärelle ja yritti nähdä sen alle, kalojen vetiseen asumukseen. Yritys oli kuitenkin kokemattomalle onkijalle kovin turhauttava, sillä sateen ansiosta hän ei olisi varmastikaan erottanut kiveä hauesta, vaikka eläin olisi uinut hänen kuononsa edestä.
Niinpä hukka suuntasi katseensa toiselle suunnalle, päättäen tutkiskella mieluummin puroa isona kokonaisuutena yhden pienen läntin vahtimisen sijasta. Vettä tippuva harjas valui kuitenkin uroksen silmille, joten tuon tuostakin oli harmaaturkin huiskaistava sitä sivummalle.
Vaan viimein hiljainen odottelu palkittiin, kun Zephyr oli näkevinään pienen loiskahduksen yläjuoksulla. Hänen korvansa nousivat tarkkaavaisina etukenoon, ja herännyt kiinnostus vilkkui hänen vihreistä silmistään.
"Kuulitko? Ne ovat ehkä tulossa tänne", hukka kuiskasi toiveikkaana ja nyökkäsi kohti paikkaa, jossa ainakin melkein oli nähnyt kalan evän vilkkuvan. Eiköhän tämä tästä vielä iloksi ehtisi muuttua, ennen kuin yön pimeys laskeutuisi havumetsikön ylle.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 14, 2009, 12:47

Zephyr ei vaikuttanut ainakaan riemastuneelta Jeremyn kertoessa kalastuksen vaativan pitkää pinnaa. Nuorta susiurosta huvitti hieman se, että kaksikosta vanhempi tuntui olevan kärsimättömämpi. Raitaselkäinen heilautti keveästi häntäänsä ikään kuin rohkaisuksi sinimaskiselle toverilleen. Lopussa kiitos seisoisi ja tuskallinen odottaminen palkittaisiin. Väreilevä vedenpinta jokseenkin hankaloitti pinnan alle tähyilyä. Mutta ehkä se oli myös haitaksi kaloille. Ehkä nekään eivät havaitsisi yhtä helposti pinnan yläpuolella vaanivia sudenkuonoja.

Niin keskittyneesti oli mustaharjaksinen jäänyt vedenpintaa tuijottamaan, että tuo aivan säpsähti kuullessaan sateen kohinan lomasta ensin loiskahduksen ja heti sen perään Zephyrin toiveikkaat sanat. Raitaselkäinen nuorukainen kohotti päänsä ja nyökkäsi. Kyllä Jeremy oli kuullut. "Nyt ollaan tarkkana", poika lausahti melkein kuiskaten. Uros otti muutaman askeleen ja kahlasi kohti yläjuoksua tehden sen kuitenkin niin varovaisesti, kuin ikinä taisi. Jälleen laskeutui uroksen kuono aivan pinnan tuntumaan ja violetti silmänsä tarkasteli, mitä pinnan alla tapahtui. Olisi varmasti ollut helpompaa, jos olisi nähnyt molemmilla silmillä. Ruskea oli nyt piilossa kasvoja vasten liimautuneen otsaharjaksen alla. Siellä se oli lähes aina, ja vaikka se toisinaan olikin hieman häiritsevää, oli Jeremy tottunut katselemaan maailmaa yhdellä silmällä.

Toden totta, sieltähän niitä tulla polskutti. Jeremy ei tiennyt, mitä lajia kalat edustivat. Muutaman yksilön parvi niitä oli, eivätkä nuo kovin suurikokoisilta vaikuttaneet. "Katso! Nyt valmiina!", Jeremy hihkaisi tarkoitettua kovaäänisemmin. Nuorukainen yritti parhaansa mukaan hillitä häntäänsä huiskimasta aivan vallattomasti.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jul 16, 2009, 17:47

Zephyrin innostusaste kohosi suorastaan silmissä, kun Jeremy oli samaa mieltä hänen kanssaan kalojen lähestymisestä. Viimeinkin jotain toimintaa, jotain muutakin, kuin virtaavan veden tuijottamista. Susi olisi varmasti haukahtanut innoissaan, ellei se olisi ollut tässä tilanteessa kovin typerää. Niinpä hän tyytyi heiluttamaan häntäänsä laajassa kaaressa puolelta toiselle ja antamaan vihreiden silmiensä tuikkia odottavasti.
"Mm-h", hukka henkäisi myöntyvästi nuoremmalleen, ja alkoi lähes ryömien hiippailla pitkin rantatörmää kohti paikkaa, jossa saalis heitä tovereineen odotti.

Melkeinpä hengitystään pidättäen pysähtyi Zephyr lopulta toverinsa tavoin uuteen saalistuspaikkaan, ja antoi katseensa tutkia nyt uudella mielenkiinnolla puron vesipisaroiden särkemää pintaa. Ensin hän ei uskonut havaitsevansa mitään näkemisen arvoista, ja olikin jo tavallisen nopeatempoiseen tapaansa vähällä pettyä, mutta sitten ui hopeakylkinen eväkäs suoraan hänen kuononsa alitse. Hätkähtäen vetäisi hukka henkeään, ja jäi silmät ammollaan tuijottamaan vikkelän eläimen menoa. Siinä olikin pidättelemistä, ettei harmaaturkki syöksynyt saalistusviettinsä käskemänä suin päin jorpakkoon, mutta ei moisesta säntäilystä olisi kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Sen sijaan taisi olla parasta kääntää huomio kohti Jeremyä ja seurata tämän tekemisiä, jos tahtoi oppia edes pienen hitusen kalastuksen saloista.
Päätään jälleen kerran nyökäyttäen ja harjastaan sivulle heittäen Zephyr jäikin nyt tuijottamaan kalojen sijasta ruskeaturkkista toveriaan. Hän ei tahtonut jättää näkemättä pienintäkään tapahtumaa tai liikettä, josta voisi olla hänelle myöhemmin apua tässä kosteassa saalistustavassa.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 16, 2009, 19:34

Kalaparvi lipui hitaasti kohti virtaavaan veteen väijymään asettautunutta Jeremyä. Kalat kai luulivat pintaan iskeytyviä vesipisaroita hyönteisiksi tai joksikin muuksi syötäväksi kelpaavaksi, sillä vähän väliä nuo nousivat lähelle pintaa ja yrittivät tuloksetta napata jotain suuhunsa. Suomukylkien touhu näytti hieman siltä, kuin ne olisivat ahnaina suudelleet vedenpintaa. Vähä vähältä parvi lähestyi nuorta susiurosta, joka puolestaan terästi aistinsa äärimmilleen ja alkoi valmistautua henkisesti tulevaan. Nyt ei olisi varaa tehdä pienintäkään virheliikettä, tai mokomat polskuttelisivat pakoon.

Raitaselkäinen unohti ihan hengittää parven etunokassa uivan yksilön lipuessa aivan kuononsa alta. Muut seurasivat tuota pienen välimatkan päässä. Kalat uiskentelivat Jeremyn alla ja joku niistä ryhtyi tutkailemaan uroksen jalkoja. Pantojen metalliset niitit kimaltelivat vedessä ja näyttivät kiinnostavan suomukylkistä. Tuo yritti ahmaista yhden niistä suuhunsa, mutta turhaan. Silti tuo ei lannistunut, vaan jatkoi yhä kiiltävän metallinkappaleen ihastelua. Nyt olisi koittanut Jeremyn tilaisuus!

Nuorukainen vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa ja kurottautui nopeasti veteen. Jeremy tunsi, kuinka kalan kylki osui kuonoonsa. Poika sulki avoimen kitansa ja nosti päänsä ylös vedestä. Jeremy puraisi leukansa kunnolla yhteen, jolloin holtiton sätkiminen lakkasi ja kala lepäsi kuolleena nuorukaisen hampaissa. Jeremy teki sen! Parven parempionniset yksilöt olivat jo aikoja sitten uiskennelleet pakoon. Tämä huono-onninen oli jäänyt kahden susiuroksen asettamaan ansaan.

Nuorukaisen häntä alkoi huiskia vallattomana ja etukäpälänsä steppasivat veden alla. Poika loikkasi kuivalle maalle, ravisteli turkkinsa (vaikkei siitä yhä vain yltyvässä vesisateessa juuri hyötyä ollutkaan) ja laski saaliinsa juhlallisesti etukäpäliensä väliin. "Se olikin suurempi, mitä osasin olettaa!", ruskeaturkkinen tokaisi hivenen ylpeällä äänen sävyllä, arvioiden samanaikaisesti katseellaan maassa lepäävää kalaansa.

"Haluatko?", nuorukainen kysyi harmaaturkkiselta toveriltaan. Jeremy nappasi kiinni kalan pyrstöstä ja vippasi sen aivan Zephyrin nokan eteen. Mikäli toisen tekisi mieli syödä, saisi tuo tehdä sen tällä kerralla ensimmäiseksi. Ei Jeremyllä edes ollut nälkä, ja tuskimpa sinimaskinenkaan ihan nälkään oli kuolemassa. Vasta äskenhän he olivat aterioineet, mutta kyllähän kalastusreissulla piti vähintäänkin maistaa kallisarvoista saalista. Eihä koko touhussa muuten mitään itua edes olisi. Ja ainahan jälkiruokaa olla piti.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jul 19, 2009, 0:35

Vaikka Zephyr olikin visusti päättänyt pitää katseensa Jeremyssä, lipui se väistämättäkin kohti veden pintaa, kun kalat tulivat noukkimaan hyönteisiksi luulemiaan sadepisaroita pinnasta. Näky sai uroksen niskakarvat nousemaan pystyyn ja kynnet kaivautumaan vasten mutaista maata, saalistajan vaiston herätessä täyten mittaansa: voi kuinka kovasti hän olisikaan tahtonut käydä kaloihin kiinni! Susi pelkäsi jatkuvasti, että Jeremyn vain odotellessa fisut päättäisivät kyllästyä koko touhuun ja uida matkoihinsa, jättäen kaksikon tyystin vaille saalista.
'Kärsivällisyyttä, oikeasti, enää vähän aikaa..!' sinimaskinen hoki mielessään huokaistessaan mahdollisimman hiljaa yhteen purtujen hampaidensa välistä. Hän oli niin kovin tottunut saalistamaan eläimiä, jotka niiden karatessakin voisi aina jäljittää hajuaistin avulla, jotkut vieläpä varsin helpostikin. Vaan jos hän nyt hätäisyyttään pelästyttäisi suomukyljet karkuun, ei niitä kosteasta piilopaikastaan enää esiin kaivettaisi. Typeriä olentoja!

Lopulta ikuisuudelta tuntunut odotus kuitenkin palkittiin, kun Jeremy syöksyi henkeään vetäisten pinnan alle. Zephyrin silmät laajenivat ja vaikkei hukka itse veteen heittäytynytkään, haukahti hän kovaäänisesti antaen innostuksensa purkautua toisen kannustamisena ulos. Ruskeaturkin nostaessa saaliinsa ylös loikki sinimaskinen edes takaisin vastarannalla ja heilutteli häntäänsä niin, että turkkiin kerääntyneet vesipisarat lentelivät kaaressa suuntaan jos toiseen.
"Sait sen, todella sait sen!" uros suorastaan huudahti, ennen kuin sai hillityksi itsensä ja pysähtyi ihailemaan toisen maahan laskemaa kalaa.
"Mahtavan kokoinen se on, mitäs sitä suotta vähättelemään", hän vielä jatkoi hymyssä suin, vaikka pieni kateellisuuden pisto mielessä tuntuikin.

Jeremyn sitten vipatessa saaliinsa Zephyrille ei susi keksinyt yhtään kohteliasta tapaa kieltäytyä, joten vaikka hän olisikin tahtonut hetimmiten koettaa napata itse omaa kalaansa, kumartui hän järsimään hänelle avokätisesti lahjoitettua saalista.
"Tattista vaan", uros kiitti harjastaan heilauttaen.
"Nyt saat kyllä kertoa miten sen teit. Mistä sinä tiesit koska sen voi napata?"

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 19, 2009, 15:49

Hymyssä suin Jeremy katseli, kuinka toinen uros otti juuri hetki sitten vedestä nostetun kalan vastaan ja alkoi maistelemaan. Ei saalis niin suurikokoinen ollut, että sen syömisessä olisi kauan kestänyt. Siitä huolimatta mustaharjaksinen laski takamuksensa maahan ja istahti toverinsa eteen. Nuori uros oli valtavan onnellinen havaitessaan sinimaskisen ystävänsä olevan yhtä riemuissaan, kuin Jeremy itse. Pojalla ei ollut pienoisintakaan aavistusta Zephyrin mahdollisesta pienoisesta kateudenpoikasesta. Mutta mitäpä siitä, vaikka Jeremy sen olisi tiennytkin. Kyllä raitaselkäinenkin tahtoisi osata käyttää heittoveitsiä yhtä taidokkaasti, kuin harmaaturkkinen. Mutta kukin oli taitava omassa lajissaan.

Jeremy hymähti iloisesti Zephyrin pyytäessä antamaan raporttia äskeisestä. Sen poika tekikin mielellään, vaikkei nuorukainen ollutkaan yhtä taitava puhuja, kuin kalastaja.
"Piti vain odottaa, että ne tulevat tarpeeksi lähelle. Toki olisin voinut napata ne hieman aiemminkin, mutta hosumaan ei ainakaan kannata ryhtyä. Oikean hetken koittaessa vain iskin mahdollisimman nopeasti kiinni. Aluksi arvioiminen oli hankalampaa, mutta kun oppii tulkitsemaan kaloja ja niiden käyttäytymistä, helpottuu homma huomattavasti. Tekemällä oppii, kuten sanotaan", Jeremy selosti yrittäen kuulostaa mahdollisimman pöyhkeilemättömältä.

"Miten on, tahdot varmasti kokeilla kohta itsekin?", nuori uros kysäisi toiselta päätään aavistuksen kallistaen. "Meidän on varmasti helppo löytää se samainenkin parvi, sillä ne luulevat sadepisaroita ruuaksi. Ne yrittävät syödä ja ne uivat aivan pinnan tuntumassa. Ja kyllä tästä varmasti pian ui muitakin yksilöitä", raitaselkäinen lausahti lähinnä itsekseen ääneen pohdiskellen.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Jul 29, 2009, 5:12

Zephyr kuunteli tarkkaan jokaisen Jeremyn lausuman sanan samalla, kun harmaaturkki itse popsi kalaa suihinsa. Kulmat kurtussa uros koetti painaa kaiken mieleensä ja yritti ymmärtää taktiikkaa, jolla kalan saisi napatuksi. Kalojen liikkeiden tarkkaileminen tuntui kaikesta päätellen olevan sen iänikuisen kärsivällisyyden lisäksi touhun aa ja oo.
"Hmm, vai niin. Uskon ymmärtäväni jutun idean", hukka lopulta totesi, vaikka ilmeensä yhä olikin kovin pohdiskelevainen. Sinimaskisen huoli tosin keskittyi nyt lähinnä touhun käytännön osuuteen, joka varmastikaan ei ollut niin helppo, kuin miltä se parhaimmillaan kuulosti.
"Ja juu, tokihan sitä pitää itsekin kokeilla. En minä sentään aio sinua vaille näin hyvää jälkiruokaa jättää", Zephyr jatkoi. Jeremyn hänelle luovuttama ateria kun ei kuitenkaan niin suunnaton ollut, että siitä kahdelle sudelle olisi riittänyt, ja kalasta alkoikin olla enää ruotoja ja sisälmyksiä jäljellä. Ongintaa olisi siis jatkettava.

Pisteltyään vielä muutaman jäljellä olevan ruoanmurusen poskeensa nousi Zephyr märkää turkkiaan ravistellen seisomaan ja suuntasi katseensa puron yläjuoksulle.
"Eiköhän seurata näitä kaloja, jotka jo tutuiksi ovat tulleet", uros päätti sanansa Jeremyn pohdintoihin perustaen. Häntä ei oikein jaksanut innostaa ajatus uuden fisupopulaation odottelemisesta, joten lieni helpompaa (tai ainakin toimintarikkaampaa) seurata jo kertaalleen paikannettua parvea.
"Ei sitä nyt jaksa jatkuvasti uusiin tyyppeihin tutustua" hukka heitti lyhyesti naurahtaen lähtiessään hölkkäämään puron viertä pitkin.

Jonkin aikaa sai susikaksikko jälleen kerran kulkea veden pintaa katseellaan tarkkaillen, kunnes kauempana olevan kivikkoisen ja nopeammin virtaavan osuuden luona näkyi selvästi liikettä. Pahahan oli toki mennä sanomaan oliko kyseessä juuri sama parvi kuin aikaisemmin, mutta ainakin Zephyr suhtautui näkyyn luottavaisin mielin.
"Tuolla ne ovat, eikö?" hän kuitenkin varmisti kuiskaten Jeremyltä.
"Tai siis kyllähän siellä ainakin jotain on. Kivien päältä voisi kai olla hyvä kokeilla väijyä?"

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Jul 31, 2009, 11:52

"Eipä niin", Jeremy naurahti Zephyrin letkautukselle uusiin tyyppeihin tutustumisesta. Kieltämättä ei Jeremykään varsinaisesti paikoillaan toimettomana seisoskelusta nauttinut. Rakas harrastuksensa oli kuitenkin kasvattanut nuoren uroksen kärsivällisyyttä valtavasti. Raitaselkäinen lähti jolkottelemaan sinimaskisen perässä. Nuori uros loikkasi toiselle puolelle puroa ja eteni samaan tahtiin Zephyrin kanssa. Rinnakkain kulkeva hukkakaksikko paineli reippaaseen tahtiin puron mutkia myötäillen. Lopultakin kaksikosta vanhempi teki havainnon. Jeremy itse ei edes ollut moista huomannut.

"Kas, niinpä näkyy", poika tuumasi ja heilautti häntäänsä. "Mene sinä vain, minä odottelen kuivalla maalla. Nyt on sinun vuorosi kokeilla", mustaharjaksinen lausahti ja hymyili rohkaisevasti harmaaturkkiselle toverilleen. Lähestyessään kohdetta Jeremy hidasti tahtiaan ja lopulta pysähtyi. Toden totta, siellähän niitä fisuja taas oli.

"Onnea yritykseen!", nuorukainen tokaisi ja istahti. Nyt olisi Zephyrin tilaisuus näyttää, miten hyvin tuo oli Jeremyn neuvoja kuunnellut, ja osaisiko uros kalastaa yhtä taidokkaasti, kuin käyttämään heittoveitsiään.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Aug 6, 2009, 4:50

Kieltämättä Zephyr hivenen hätkähti, kun Jeremy luovutti tilaisuuden saaliin nappaamiseksi yksinomaan toverilleen. Olihan tuo kai jalo ele tai jotain, mutta harmaaturkki oli kaiken aikaa ajatellut toisen kalastavan hänen rinnallaan. Hukka ei oikein pitänyt siitä, että toinen vain seuraisi hänen toimiaan etäältä - ei nyt, kun hän kokeili kalojen narraamista ihka ensimmäistä kertaa!
"Ymh, selvä", uros kuitenkin myöntyi vastustelematta. Ei hän osannut pyytää Jeremyä mukaan niin, ettei olisi antanut pelkoaan epäonnistumisesta ilmi, joten pakko oli kai vain yrittää.
"Onnea tässä kyllä tarvitaankin", hukka vielä jatkoi itsekseen mutisten samalla, kun loikki kohti nopeasti virtaavaa puroa.

Päästyään kutakuinkin kalojen vierelle hidasti Zephyr käyntinsä hitaaksi hiivinnäksi. Sade piiskasi ilkeästi turkkia, mikä haittasi jo muutenkin hakusessa olevaa keskittymistä kivasti, mutta korviaan luimistellen lähti hukka kipuamaan purosta esiin pistävien kivien päälle. Kivien pinta oli liukas, ja jo ensimmäisen askeleen jälkeen uros oli varma, että hänen lihaksensa tulisivat olemaan moisesta tasapainottelusta kipeinä vielä seuraavana päivänäkin.
Hitaasti ja parhaansa mukaan itsevarmaa esittäen susi kuitenkin eteni kiviä pitkin, kunnes pääsi mielestään hyvään kohtaan väijytystä ajatellen. Ja siihen sinimaskinen jäi sitten odottamaan.

Aika kului, ja lasittunut ilme silmissään Zephyr yritti seurata lähellä uivien kalojen liikkeitä. Välillä joku ui lhieman likemmäksi, mutta ei kuitenkaan iskuetäisyydelle. Parin minuutin kuluttua oli uros jo vilkaisemaisillaan turhautuneesti kohti Jeremyä, mutta sisu ei antanut periksi, joten hukka pakotti katseensa takaisin kohti vettä.
Ja kuten yleensä käy, palkittiin odotus tälläkin kertaa. Yksi kaloista ui kivikkoon ruokaa etsimään, ja Zephyr tunsi olevansa valmis. Henkeään vetäisten hän upotti kuononsa vauhdilla pinnan alle, tunsi eväkkään limaiset suomut kuonollaan ja veden kirsussaan, mutta onni ei ollut myötä ensikertalaiselle. Pärskien joutui harmaa vetämään päänsä ylös purosta, ilman saalista.

Hetken hengitystä tasattuaan käänsi Zephyr suorastaan vihastuneen katseensa kohti muita kaloja, jotka kaikeksi onneksi olivat siirtyneet vain metrin verran kauemmaksi kivikosta. Sutta tämä kuitenkin ärsytti: mokomat elikot eivät pitäneet häntä edes pakenemisen arvoisena vastustajana! Ärtyneesti hukka murahti kaloille, ja kääntyi sitten kohti Jeremyä.
"Ei tämä onnistu näin!", uros tiuskaisi, vaikkei ollut alun perin tarkoittanut ääntään mitenkään äksyileväksi. Omat sanansa kuullessaan hukka pyyhkikin mutristelevan ilmeen pois kasvoiltaan, ja onnistui näyttämään jopa hieman pahoittelevalta.
"Kokeile ajaa ne kaikki tänne kivien sekaan, niin minä hyökkään sitten." Kunnon sekamelskan turvin tunsi Zephyrkin omaavansa edes jonkinlaisen mahdollisuuden kalojen narraamiseksi; pitkäpiimäinen väijyminen ei vain ollut häntä varten.

// Hups, venähti vähän. ='D //

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Aug 10, 2009, 16:28

Zephyristä mahtoi tuntua melko kiusalliselta yrittää keskittyä suoraan Jeremyn valvovien silmien edessä. Ei nuorukainen toisen suoritusta mitenkään arvostelisi, mutta Jeremy ajatteli, että sinimaskinen tahtoisi yrittää hommaa ihan itsekseen. Hyvältähän tuo näytti, vaikkei heti ensimmäisellä kerralla tärpännytkään. Erittäin lähellä se kyllä oli. Raitaselkäinen havaitsi lajitoverinsa käyvän malttamattomaksi tuon noin tiuskiessa. Ehkäpä olisi fiksuinta mennä tekemään yhteistyötä harmaaturkin ehdottamalla tavalla. Yhteistyöllähän urokset olivat sen komean riekonkin kaataneet.

Nuori susiuros nousi ylös ja ravisteli vettä valuvaa turkkiaan. Jeremy teki sen kuitenkin sen verran varovaisesti, ettei vettä sinkoillut ihan mihin sattuu. Tuskin kalat veden pintaan lenteleviä pisaroita olisivat pitäneet sadetta (tai ruokaa) kummempana, mutta ei sitä sopinut riskeeraamaankaan ruveta. Poika upotti pitkät hoikat jalkansa veteen ja lähti varovaisesti kahlaamaan kohti kaloja. Rauhallisin askelin nuori uros lähestyi parvea ja alkoi ajaa sitä hiljalleen kohti kivillä väijyvää Zephyriä.

"Täältä tulee", Jeremy kuiskasi ja virnisti lajitoverilleen. Kalat polskuttelivat kivikkoon hakien sieltä ilmeisesti suojaa takaa-ajajaltaan. Mutta pahaa-aavistamattomat suomukyljetpä eivät tienneet, että niitä tarkkailtiin myös ylhäältä käsin.


//Lolz, näyttääpä nyt rupuiselta tämä meikäläisen viesti. 8D

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Aug 10, 2009, 22:42

Kaikeksi onneksi Jeremy näytti myöntyvän Zephyrin käskynomaiseen muotoon lausuttuun ehdotukseen, ruskeaturkkisen lähtiessä kahlaamaan pitkin puroa. Sinimaskinen hukka loi nopean hymyn lajitoverilleen, enne kuin kääntyi kostonhimo silmissään kohti kalaparvea. Mokomat suomukyljet saisivat vielä ansionsa mukaan ja tajuaisivat, ettei yksikään saaliseläin pitänyt täysikasvuista susiurosta tällä tavoin pilkkanaan. Tosin silloin olisi jo liian myöhäistä, kalojen muuttuessa varsin pian paskamaisista vesieläimistä maukkaiksi aterioiksi.

Kalojen sitten lähtiessä pakenemaan takaa-ajajaansa, odotti Zephyr vettyneet niskakarvat pystyssä ja hampaat irvessä tulijoita. Suurimman osan parvesta uitua nopeasti virtaavaan kivikkoon hyökkäsi harmaaturkkinen suoraan eväkkäiden sekaan, näyttäen kuvainnollisesti keskisormea kaiken maailman hienoille taktiikoille ja antaen mustien etutassujensa toimia. Nopein liikkein susi huitaisi kyntensä paniikin valtaan joutuneeseen kalaparveen: löi yhtä, kuopaisi toista ja raapaisi kolmatta kalaa niin, että vaikka suurin osa sattumanvaraisesti lauotuista iskuista meni ohitse, onnistui hän viimein heittämään yhden kaloista suoraan puron rantatörmälle. Huomatessaan onnistumisensa pinkaisi hukka murahtaen perään ja puristi leukansa voimalla avuttomasti sätkivän kalan ympärille. Nopea ravistus riitti ajamaan elämän pois eväkkäästä, jolloin Zephyr pudotti saaliin takaisin maahan ja säntäsi pää viidentenä jalkana takaisin huvituksen keskelle.

Pian kävi kuitenkin selväksi, että suurin osa eväkkäistä oli tällä välin ehtinyt paeta kauemmas yläjuoksulle ja piiloutua puron lukuisiin kivenkoloihin. Asian huomattuaan kääntyikin Zephyr hengästyneenä Jeremyä kohden nähdäkseen, oliko toinen mahtanut napata itselleen lisää saalista. Vaan oli tai ei, riitti uroksen voitonriemuiseen hymyyn vääntynyt suu kertomaan, että hän ainakin oli tyytyväinen jahdin tulokseen. Hän oli kuin olikin saanut edes yhden kalan hengiltä, ja se jos mikä hiveli saalistajan egoa kummasti.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Aug 11, 2009, 13:27

Zephyr näytti luoneensa omanlaisensa kalastustekniikan. Ja näyttipä tuo vielä tuottavan tulosta sen lisäksi, että se oli varsin näyttävä esitys. Yksi sinimaskisen haavoittamista suomukyljistä ui suoraan Jeremyn kuonon alle, eikä uroksen tarvinnut muuta kuin avata kitansa ja nostaa kala ylös vedestä. Yksi hento puraisu ja laiska sätkiminen lakkasi. Sepä oli kerrassaan hieno show! Nyt Jeremyllä oli oma kala ja Zephyrillä oma. Nuorukainen loikkasi ylös vedestä ja ravisteli jälleen märkää turkkiaan. Eihän tuo juuri mitään hyödyttänyt, vettä kun tuli taivaalta yhä kuin Esterin peräpäästä.

Raitaselkäinen pudotti kalansa Zephyrin kalan vierelle. Ne olivat lähes saman kokoisia ja molemmat näyttivät yhtä typeriltä suut ja silmät ammollaan. Nuori uros heilautti innokkaana häntäänsä ja haukahti riemuissaan toverilleen. "Se oli hienon näköistä", Jeremy lausahti ja jatkoi märän häntänsä huiskuttelua. Harmaaturkin naamaa koristavasta ilmeestä päätellen tuo näytti olevan tyytyväinen aikaansaannokseensa. Poika istahti saaliiden vierelle ja nyökkäsi toveriaankin tulemaan ihastelemaan vaivanpalkkioita.


//Oho, sori kun tuli köyhä viesti! >________<

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Aug 17, 2009, 20:19

Vedessä yhä hieman typertyneenä (joskin auttamattoman onnellisena) seisoen Zephyr käänsi pian katseensa rannalle kivunneesta Jeremystä kahteen maassa makaavaan kalaan. Ah, toinenkin siis oli saanut eväkkään nalkkiin. Sinänsä ihan hyvä niin, sillä muutoin tilanne olisi ollut vähän kiusallinen: ei Zephyr olisi oikein voinut olla antamatta omaa saalistaan vastalahjaksi toiselle, mutta ensimmäisestä omasta kalastaan luopuminen olisi ollut kuitenkin sekin aika noloa. Miehiähän tässä oltiin, eikä mitään toisiaan kilpaa lahjovia lempiväisiä. Vaan nyt he voisivat kaikeksi onneksi mutustaa kumpikin omaa kalaansa tyytyväisinä.

Parilla keveällä loikalla Zephyr pomppi takaisin rannalle, ja Jeremyn esimerkkiä noudattaen yritti ravistella itseään kuivemmaksi.
"Hienosta viis, mutta saalista saatiin" susi totesi karskin ylpeään sävyyn, antaen katseensa mittailla kuolleita eväkkäitä.
"Eiköhän syödä sitten vaan, jälleen kerran", hän jatkoi ja tarttui oman saaliinsa pyrstöön, raahaten sen parin askeleen päähän villinä vellovasta purosta.
"Jos päättäisit joskus vaihtaa laumaa Ederaan, meistä kumpikaan ei olisi taatusti enää ikinä nälkäinen!" susi lausahti naurahtaen käydessään istumaan kostealle nurmelle, tarkoittaen vilpittömästi vain sitä, kuinka hyvin he näyttivät saavan saalista yhdessä. Pian hän kuitenkin tuli ajatelleeksi myös sanojen toista, ikävämpää puolta: Jeremy ei tosiaankaan ollut ederalainen. Zephyrin taas ei kyseiseen laumaan kuuluvana olisi ehkä fiksua myöntää tieten tahtoen ystävystyneensä tuohon djalalaiseen nuorukaiseen, vaikka tämä kunnon susi olikin. Aika ikävä ajatus.

Tuhahtaen mietteilleen kävi Zephyr kiinni ateriaansa, alkaen järsiä kalaa muka kovinkin keskittyneenä. Joskus oli ihmeen vaikeaa yrittää työntää jokin ajatus sivuun, vaikka sitä kuinka yritti.
Hetken hiljaisen syömisen jälkeen käänsi harmaaturkki kuitenkin pikaisesti katseensa taas kohti Jeremyä, kuin toisesta jotakin puheenaihetta hakien. Eripariset silmät ruskea hukka omisti, sekä joitakin lävistyksiä, mutta eräs aiemmin huomiota vaille jäänyt yksityiskohta veti sinimaskisen huomion puoleensa.
"Tiedätkö, en ole ollenkaan aiemmin huomannut tuota sinun arpeasi", uros totesi suorasukaisesti ja nyökäytti kohti Jeremyn lapaa, ennen kuin repäisi taas pienen palan kalanlihaa suuhunsa.
"Mistä se on tullut?"

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Aug 18, 2009, 13:00

Jeremy nyökkäsi Zephyrin ehdotukselle ja nuorukainen tarttui omaan saaliiseensa. Jeremykin siirsi itseään kaloineen ja asettautui kostealle nurmelle makaamaan. Kuollutta kalaa niittipannoin koristeltujen etukäpäliensä välissä pidellen aloitti raitaselkäinen ateriointinsa. Jeremyllä ei enää ollut lainkaan nälkä, mutta olisi ollut sääli heittää kala menemään. Kyllähän sitä välillä sai herkutellakin. Hontelolla nuorukaisella ainakin oli siihen varaa, nimittäin pienoinen lihominen ei tekisi pojalle ainakaan pahaa.

"Ei varmasti!", Jeremy naurahti toverinsa lausahdukselle. Hieman jäi susinuorukaista kuitenkin mietityttämään sinimaskisen sanat lauman vaihtamisesta. Djala oli Jeremylle hyvä lauma, vaikkei nuorukainen sieltä koristeellisimmasta päästä ollutkaan. Jeremyltä kuitenkin löytyi ehkä normaalia tallaajaa runsaslukuisemmin lävistyksiä, eikä ihan joka jannulla ollutkaan niin komeita nahkaisia niittipantoja käpälissään, kuin mustaharjaksisella. Jeremy kuitenkin uskoi Zephyrin tarkoittaneen sanansa täysin vitsimielessä, joten kovin syvällisesti ei nuori uros jaksanut asiaa ruveta pohdiskelemaan.

"Olin kerran saalistamassa peuraa yksin. Se oli varsin hankala vastus ja jouduin tekemään tosissani töitä kaataakseni sen. Tuollainen siitä sitten jäi muistoksi", susiuros selosti. Jeremy oli huomannut myös Zephyrin omistavan joitakin arpia. Ne olivat kaikki pienempikokoisia, kuin Jeremyn arpi, mutta niitä oli useampi kappale. Olisi kai kohteliasta esittää sama kysymys Zephyrille. "Mistä sinä olet saanut omasi?", ruskeaturkkinen avasi suunsa, nyt kun kerran toverinsa oli keksinyt uuden puheenaiheen.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Aug 24, 2009, 4:00

Mietteliäänä Zephyr koetti kuulostella Jeremyn lyhyen lausahduksen äänensävyä, muttei uros huomannut siitä muuta, kuin silkkaa iloa. Kaiketi ruskea ei sitten tullut ajatelleeksi asiaa samalta kannalta, kuin vanhempi hukka, tai sitten toinen ei ollut tietoinen Ederan nuivasta suhtautumisesta vieraita kohtaan. Piti vain toivoa, ettei Jeremy eksyisi joskus myöhemmin kyseisen lauman alueelle sinimaskista tuttavaansa etsimään. Djalalainen kun saisi kyllä varsin pikaisen häädön Ederan mailta jonkun yli-innokkaan vartiokaartilaisen toimesta.

Lopulta sai Zephyrkin oikeasti mietteensä käännetty toisaalle, kun Jeremy kertoi taistelustaan peuran kanssa. Hukan vatsassa muljahti ikävästi, kun hän ajatteli isoa peuraurosta tökkimässä sarvineen uhkarohkeaksi heittäytynyttä saalistajaa. Zep osoittikin toiselle myötätuntonsa vetäisemällä sihahtaen henkeä hampaidensa välistä ja pudistelemalla lyhyesti päätään.
"Olet kyllä toisaalta aika onnekas, kun noinkin vähällä selvisit. Peurat eivät ole mitään miellyttävän kokoisia leikkikavereita", susi totesi ja valutti ääneensä jopa pienen annoksen kunnioitusta: hän oli pitänyt Jeremyä aika hiljaisena hissukkana, mutta kaiketi nuorukainen pystyi myös uskaliaisiin tekoihin niin halutessaan.

Toisen sitten mainitessa Zephyrin omat arvet, hakeutui hukan katse väistämättäkin mehukkaasta kalasta hänen takajalkaansa halkoviin jälkiin. Kyseiset arvet olivat jo varsin kuluneet, ja tällä hetkellä lisäksi varsin tehokkaasti peittyneet märkänä riippuvan turkin alle, mutta olivat ne silti tarkoin silmin huomattavissa.
"Tjaa-a, enpä voi sanoa omieni olevan mitään niin kunnialla hankittuja", uros tuhahti muistellessaan vuosien takaista aikaa, kun haavat olivat vielä olleet tuoreet niin reidessä kuin sielussakin.
"Veljeltäni nuo ovat, kauan sitten syntyneet", hän jatkoi kääntyen huomattavan pikaisesti etujalkansa uudemman naarmun pariin.
"Ja tämä taas on eräältä Ederan vahdilta, kun tuli kerran hieman... Känää sen kanssa. Erimielisyyksiä ja sen sellaisia", susi lopetti lapojaan kohauttaen ja kalaansa haukaten. Pian hän kuitenkin vielä lisäsi vinosti virnistäen:
"Jos tapaa joskus sellaisen hiton ruman keihästä heiluttavan ihrapallon, pysy siitä kaukana. Muuten voit saada samanlaisen omaan koipeesi."

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Aug 24, 2009, 15:24

"Eivät tosiaan ole. Tämänkin se mokoma aiheutti", Jeremy lausahti, nielaisi suunsa tyhjäksi ja esitteli lajitoverilleen toista poikennutta alakulmahammastaan. Uros avasi suunsa ja osoitti kielellään, kuinka vasemmalla puolella ei ollut terävää hammasta. Jäljellä oli enää vain lyhyt, oikeastaan etuhampaiden kanssa samanpituinen, siististi katkennut kulmahampaanpalanen. Aluksi hampaan reunat olivat olleet teräviä ja aiheuttivat toisinaan jopa pienen haavan Jeremyn kieleen. Ajan myötä hammas on kuitenkin hioutunut ja pyöristynyt. Alkuunsa syöminen tuntui oudolta, mutta siihen poika tottui nopeasti. Se taistelu ei ollut ollut mikään nautinnollinen elämys, vaikkakin nuoren uroksen janoamaa seikkailua se kyllä oli tarjonnut. Tapahtuneesta oli ennättänyt kuitenkin jo kulua aikaa, eikä raitaselkäinen enää juuri muistanut siinä tilanteessa tuntemaansa kipua. Oli ollut jokseenkin typerää edes harkita peuran kaatamista omin voimin. Virheistäänhän sitä oppii, eikä Jeremy enää ikinä lähtisi yksin edes yrittämään täysikasvuisen, varsinkaan yhtä suurikokoisen urospeuran, saalistamista. Jeremy oli todella taitava kalastamaan, ja sitä paitsi nuorukainen piti enemmän kalan, kuin sarvielikoiden lihan mausta.

Zephyrin keskeyttäessä ateriansa alkaessaan kertomaan omien arpiensa tarinaa, jatkoi Jeremy oman kalansa syömistä. Nuorukainen syljeskeli suurimpia ruotoja, mutta kuunteli silti tarkkaavaisesti jokaisen sinimaskisen toverinsa lausuman sanan. Hurjaa, että harmaaturkkinen oli saanut arpensa omalta veljeltään. Zephyr ei kertonut, miten arvet olivat saaneet alkunsa. Olivathan ne saattaneet syntyä puhtaasti vahingossa, mutta Jeremy epäili muuta ederalaisen siirtyessä nopeasti selostamaan toisessa paikassa sijaitsevien arpiensa syntyä. Ei nuorukainen asiasta kehdannut kysyä. Ehkä toinen ei edes tahtoisi muistella sitä, kun noin ripeästi aiheen ohitti.

Ilmaisu "hiton ruma keihästä heiluttava ihrapallo" sai raitaselkäisen nuorukaisen päästämään hallitsemattoman nauruntyrskähdyksen ja naaman venähtämään peruslukemilta pieneen virneeseen. "Täytynee muistaa tuo", Jeremy tokaisi yhä leveästi hymyillen. Poika haukkasi vielä viimeisen kerran saaliistaan ja siirsi sitten melko epäsiististi kalutun kalanruodon hieman syrjemmälle. Ei Jeremy jaksaisi alkaa perkaamaan niin kovin perusteellisesti, nyt kun ei edes ollut nälkäkään. "Kylläpä se jaksaa sataa", mustaharjaksinen tokaisi lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Ei sillä, että sade olisi niinkään urosta haitannut, mutta Jeremy oli pannut merkille sateen poikkeuksellisen voimakkuuden. Sade oli jo jatkunut melko pitkäänkin niin kovin raivoisana. Kai se nyt pian rupeaisi hellittämään. Ei kai pilvissä riittäisi vettä loputtomiin.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Aug 24, 2009, 16:33

Ensin ei Zephyr ollut huomata mitä Jeremy tarkoitti jollakin toisellakin peuran aiheuttamalla vahingolla, mutta toisen huitoessa katkennutta kulmahammasta kielellään ei voinut hukka sitä enää olla havaitsematta.
"Iuh", sinimaskinen äännähti kuonoaan mutristaen. Hän ei voinut varsinaisesti väittää tietävänsä, miltä hampaan katkeaminen mahtoi tuntua, mutta jos mitään saattoi päätellä siitä, kuinka kipeää jo pelkkä hampaiden väliin juuttunut luunpala teki...
"Mahtoi olla tosiaan aikamoinen taisto teillä sitten", harmaa totesi päätään pudistellen ja takaisin kalansa puoleen kääntyen.
"Sait siis sen peuran lopulta kuitenkin hengiltä?" hän vielä jatkoi, vaikka puheensa hieman epäselvää olikin poskiensa pullottaessa mehevästä kalanlihasta. Kyllä tällainen ateria aina sarvipäiset sorkkaeläimet voitti, kun ei tarvinnut laitta henkeään likoon sen edestä tai mitään muuta yhtä inhaa.

Jahka Zephyr sai omat arpitarinansa kerrottua, pysytteli Jeremy varsin vaitonaisena eikä kommentoinut tai vaatinut kuulla sen tarkempia yksityiskohtia - mistä harmaaturkki oli oikeastaan hyvin kiitollinen. Veljensä kanssa tapahtuneista sattumuksista hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa puhua kellekään, ja Isterin kanssa käyty viinihuuruinen tappelu oli kokonaisuudessaan liian nolo tapaus kerrottavaksi eteenpäin.
"Joo, muista. Oikeasti", hukka painotti nauramaan revenneelle toverilleen, eikä vakavahenkisistä sanoistaan huolimatta uros itsekään saanut pian nauruaan pidellyksi.

Hetken hihittämisen jälkeen hotkaisi Zephyr loput jäljellä olevasta kalasta kitaansa todeten samalla, ettei häneen mahtuisi enää yhtäkään ruoanmurusta lisää. Harvoin sai villinä elävä susi näin hyvin syödäkseen yhden päivän aikana.
"Satakoot minun puolestani, kunhan ei ukkoseksi muutu" harmaa totesi ja heilautti märkänä kasvoilleen valuvaa harjastaan niin, että vesipisarat lensivät kaaressa sinne sun tänne.
"Alkaisi tosin jo näin perusteellisen kastumisen jäljiltä kotikartanon lämpö vähän houkuttaa. Eikö teilläkin Djalassa ole joku lato tai vastaava?" Zephyr tiedusteli päätään kallistaen. Oikeastaan hän oli kyllä tutustunut kyseiseen heinälatoon varsin hyvinkin, ja viettänyt siellä jopa varsin miellyttäviä hetkiä erään naaran kanssa. Mahtoivatkohan kaikki djalalaiset olla yhtä erinomaista seuraa, kuin mitä tuo Pinera-niminen neitokainen ja Jeremy olivat?

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Aug 25, 2009, 17:00

Jeremy vastasi ederalaisen toverinsa kysymykseen jälleen vähäpuheiseen tapaansa vain päätään nyökäyttäen ja nyökkäystä tehostaakseen napakasti hymähtäen. Eipä se vienyt montaa tovia, kun Zephyrkin oli saanut oman kalansa mutusteltua. Vielä lipoi raitaselkäinen poika suupieliään ja hampaankolojaan, ja nieleskeli sieltä satunnaisesti löytyviä pieniä kalanlihanhippusia. Oli oikeastaan mukavaa olla kerrankin ihan täysi. Eipä tarvitsisi ainakaan enää tämän päivän aikana lähteä saaliinhakuun.

"Ei sade minuakaan ollenkaan haittaa. Aika kauan se on vain jo kestänyt, eikä sade yleensä jatku näin voimakkaana niin pitkään", nuorukainen tuumaili ja katsahti taivaalle. Turkki oli liimautunut kauttaaltaan kiinni nuoren uroksen ihoon saaden olon tuntumaan hieman viluiselta. Musta ja yleensä niin kovin pörröisenä pystyssä sojottava harjas valui pitkänä ja sileänä pitkin niskaa. Otsaharjas oli myös kokenut huiman muodonmuutoksen pöyhkeästä täysin liimaiseksi. Se tuntui märkänä paljon pidemmältä ja pisimmät suortuvat ylettyivät jopa Jeremyn suuhun saakka.

"Onhan meillä lato. Siellä oli hiiriä ja niitä oli hauska härnätä! Ja heinäpaaleja oli kiva rikkoa!", poika selosti innoissaan samanaikaisesti häntäänsä heilauttaen. Tuskinpa mahtoivat moiset leikkimiset sinimaskista lajitoveria yhtä paljon kiinnostaa, kuin Jeremyä. "Onko se kartano oikeasti niin jännä paikka, mitä huhutaan?", Jeremy kysyi hetken asiaa omassa mielessään pohdittuaan. Sielläkin nuorukainen voisi joskus käväistä. Olipa saari vielä kovin tuntematon jo pian kolmivuotiaalle urokselle.

"Alkaa kyllä jo olla aika viileä", raitaselkäinen tuumasi. "Jahka tämä sää joskus selkenee, voisin lähteä etsimään itselleni jonkinlaista asetta sieltä sinun mainitsemastasi kylästä", poika jatkoi ja heilautteli jälleen litimärkää häntäänsä.

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by hitodama on Sept 1, 2009, 1:47

Zephyr sai Jeremyltä tavanomaisen vähäpuheisen vahvistuksen uroksen suuren taiston lopputuloksesta. Toverillisesti naurahtaen harmaaturkki pudisteli hitaasti päätään: ei mikään ihme, että peura oli lopulta henkensä heittänyt, kun kerran varsin hurjasta taistosta oli ollut kyse. Ainakin toisella oli jokin hieno seikkailu kerrottavana jälkipolville.

Sateen pitkä kesto ei sen sijaan aiheuttanut juuri mitään tunteita sinimaskisessa sudessa, tämän vain kohauttaessa välinpitämättömänä lapojaan. Ei hän ollut enää aikoihin pannut kovin tarkasti merkille säätilojen yksityiskohtia - jotenkin sellainen jäi kovin vähälle huomiolle, kun vietti yönsä mukavan kartanon suojissa.
"Mistäpä säiden syitä osaa kukaan tietää", uros tuhahti melko vähättelevästi. Samassa kuitenkin taivaalta kantautui matala jyrähdys, jota hukka niin kovasti kammoksui: ukkonen jylläsi vielä melko kaukana idässä, mutta saattoi ihan hyvin olla tulossa heitä kohden. Uros oli hyvin kiitollinen kasvojaan peittävästä turkista, sillä muuten Jeremy olisi nähnyt kuinka hän valahti ikävän kalpeaksi.
"Kas. Ei olisi kai pitänyt sanoa mitään", hukka totesi jokseenkin pakotetun huolettomaan sävyyn, laskien sitten pälyileväksi käyneen katseensa puidenlatvoista takaisin keskustelukumppaniin.

Latojutut saivat Zephyriltä osakseen vain hyväksyvän nyökkäyksen, mutta Jeremyn kysymys kartanosta sai hukan hetkeksi punnitsemaan vastaustaan. Kyllä, kartano oli mahtava paikka, mutta toista ei sinne kannattanut houkutella. Ties mitä vartijat tekisivät kiinni saamalleen djalalaiselle.
"No jaa, eipä se nyt kovin kaksinen ole. Huhuilla on tapana aina liioitella kaikkea. Ihmisten rakentama mörskä se loppuviimein on, ja niitä näkee kyllä kylässäkin", susi sitten lopulta vastasi häntäänsä heilauttaen, valehdellen päin toisen kasvoja pelottavan luonnollisesti.
"Ja niin, aseistusta kylästä löytyy ainakin paremmin", hän vielä jatkoi toisen suunnitelmiin viitaten.
"Olen nähnyt siellä jos jonkinlaista terää ja vempelettä."

Kun kala nyt oli syöty ja ukkonenkin saattoi lipua suoraan yläpuolelle hetkenä minä hyvänsä, nousi Zephyr venytellen seisomaan ja alkoi vilkuilla kaipaavasti jonnekin Ederan suunnalle.
"Vaan nyt voisi tosiaan olla ihan fiksu hetki lähteä kuivattelemaan kartanon suojiin. Azallacinkin olen jättänyt yksin ehkä turhan pitkäksi aikaa." Puhuessa kumppanistaan nousi uroksen huulille naurettavan rakastunut hymy, jota ei hukka tainnut itse edes huomata.
"Mutta oli kuule oikein mukava tutustua! Eiköhän me törmäillä toisiimme vielä joku päivä uudelleenkin. Saat luvan tulla esittelemään uutta asettasi sitten minulle", sinimaskinen käski häntäänsä heiluttaen. Jeremy oli toden totta ollut mainioni urospuolinen tuttavuus hyvin pitkään aikaan, ja hukka tapaisi toisen kyllä mieluusti uudemmankin kerran.
"Joten nähdään taas joskus, Jeremy!" huikkasi Zephyr toiselle virnistäen, ennen kuin kääntyi jolkottelemaan pitkin puron reunaa kohti etelää; kohti kotia.

// Jees, se meni nyt, että olisi valmiiksi vapaana sitten, kun pentunsa tässä joskus maailmaan syntyvät. =D Kiitos seurasta, oli oikein mukavaa pelailla näillä useammankin pelin verran! <3 //

Re: Sateella kala syö parhaiten
Post by yoshi on Sept 3, 2009, 15:17

//Jeeeah, kiitos itsellesi! Oli oikein makoisat pelituokiot Sepon ja Jeremieksen kanssa.


Ukkosen kajahtaessa käänsi Jeremy ensin korvansa ja sen jälkeen myös päänsä katseineen äänen tulosuuntaan. Ukonilma ei olisi mukava juttu, vaikkei se herättänytkään nuoressa raitaselkäisessä uroksessa yhtä voimakkaita tuntemuksia, kuin lajitoverissaan. Nämä tuntemuksensa Zephyr tosin osasi peittää sen verran hyvin, ettei Jeremy niitä pannut merkille.

"Jaa. No voihan...", Jeremy mutisi hivenen pettyneenä jännittävien kartano-fantasioidensa murskaannuttua. Jeremy tosiaan oli kuullut hienoja huhuja. Tiedä sitten, minkä Zephyr luokitteli jännittäväksi, mutta kaipa Jeremyn vain piti uskoa sinimaskista toveriaan, kun tuo kerta Ederasta oli kotoisin. Eipä ollut nuorella uroksella aavistustakaan harmaaturkin juuri laukoneen valkoisen valheen. Ehkä näin olisi nuorukaisen kannalta parempi, sillä Jeremyn uteliaisuus kartanoa kohtaan oli muuttunut nyt astetta laimeammaksi. Sen sijaan hukan mieli kirkastui toverinsa kertoessa kylän laajasta asevalikoimasta. Sinne olisi siis suunnattava.

"Mmmh, kaipa sitä minäkin voisin lähteä kotia kohti kulkemaan", Jeremy tokaisi ja nousi itsekin turkkiaan ravistellen seisomaan. Jeremy ei voinut olla huomaamatta Zephyrin muikeaa ilmettä. Jänniä asioita se rakkaus tekikin. "Samoin. Varmasti tulen, jahka sellaisen ensin löydän", Jeremy sanoi häntäänsä ilahtuneena heilauttaen. Zephyr se vasta oli mainio veijari. Onneksi mustaharjaksinen sattui törmäämään tuohon mukavaan sinimaskiseen urokseen.

Kahden susiuroksen tiet erkanivat toisen lähtiessä kohti Ederaa, toisen kohti Djalaa. "Näkyillään! Oli hauska tutustua, Zephyr!", nuori raitaselkäinen vielä huikkasi olkansa yli samalla jolkotellessaan suuntanaan koti.