Zephyr - RPGs

Edera » Nurmikenttä » Ongelmia paratiisissa

Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Sept 13, 2009, 21:01

// Tucci ja Azza~ //

Oli varsin seesteinen ilma, kun mailleen hiljalleen laskeskeleva aurinko värjäsi taivaankannen kauniin punertavaksi. Linnut lentelivät ympäriinsä haeskellen itselleen turvallista yöpymispaikkaa, johon eivät nälkäisten petojen hampaat yltäisi. Vaan turha olisi ollut siipiveikkojen asiaa murehtia, sillä ainakaan eräs alueella liikkuva harmaaturkkinen saalistaja ei ollut nyt lentävän saaliin perässä.

Piittaamatta varoitushuutojaan rääkyvistä linnuista jolkutteli Zephyr rennosti pitkin hämärtyvää nurmikenttää, pitäen vihreiden silmiensä katseen tarkkaavaisena heinikossa. Häntä kiinnostivat lintuja enemmän eräät pitkäkorvaiset saaliseläimet, jotka tykkäsivät hyvinkin pitää majaa kumpuilevan niityn lukuisissa koloissa. Jänisten pyytäminen kun oli huomattavasti helpompaa - vaikkei toki mitään lasten leikkiä sekään - kuin ilmaan pakenevien lintujen nappaaminen. Heittoveitset kyllä tekivät siivekkäidenkin pyytämisen mahdolliseksi, mutta tällä kertaa uroksesta tuntui, että hän tahtoi hieman revitellä ja tappaa saaliinsa perinteiseen tapaan hampaillaan reilun takaa-ajon jälkeen. Ajatuskin moisesta urheilusta sai saalistajan virnistämään itsekseen.

Kyseisellä halulla saattoi hyvinkin olla jotain tekemistä sen kanssa, että harmaa hukka oli viettänyt viimeaikoina luvattoman paljon aikaa kartanon läheisyydessä. Hän oli vuoroin pitänyt seuraa takajalkansa loukanneelle puolisolleen, vuoroin liittynyt laumansa vartiokaartilaisten seuraan näiden vahtivuorojen aikana. Uros kun oli hänen ja Azallacin liittoseremonian jälkeen pitänyt jonkinlaisena velvollisuutenaan toimia aiempaa enemmän Ederan hyväksi, ikään kuin osoittaakseen olevansa kelvollinen kuulumaan puolisonsa nimekkääseen sukuun. (Ei siis toki suinkaan lesoillakseen asemallaan vartijoille.) Vaan tylsäksi oli moinen touhu loppujen lopuksi käynyt, minkä takia Zephyr oli viimein päättänyt varata ihan vain kahdenkeskisen illallisen hänelle ja jollekin maukkaalle jäniseläimelle.
'Jahka sellainen elikko vain jostakin löytyisi', sinimaskinen pohti harjastaan heilauttaen, ennen kuin painoi kuononsa lähemmäs maata ja alkoi nuuskia esiin tulevan treffikumppaninsa jälkiä.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Sept 15, 2009, 23:14

Eräs kartanon asukki oli juuri sillä hetkellä keksinyt todella kiireisesti tarvitsevansa kyseistä sininmaskista urosta. Vartijoilta tivaamalla tuo varsin arvovaltainen jäsen, alfan tytär, sai ongittua tarvitsemansa tiedot uroksen todennäköisestä sijainnista, tai suunnasta lähinnä. Sijainnin oli naaras yksinkertaisesti arvannut.
Sen ilme oli tarpeeksi hapan jo rajoittuneesta liikkumiskyvystä, mutta nyt painoi harteita myös muut huolet, jotka eivät edes olleet sitä sorttia että niitä sopisi yksin jäädä ratkomaan. Se oli tämän laumayhteiskunnan kiroja.

Azallac huokaisi raskaasti laskeuduttuaan erittäin varovaisesti kartanon portaat alas. Se oli toipunut puun alle jäämisestä jo sen verran, että nurmikentälle käveleminen onnistuisi, mutta uuvuttavaa se tulisi olemaan. Naaras eli yhä varsin pitkälle toisten saalistamilla ruuilla, väijyminen ja saaliiden kimppuun loikkiminen teki heti monen päivän takapakin sen toipumisprosessiin. Pieni kävelylenkki puolestaan saattoi edesauttaakin olotilaa.
Matka otti aikaansa ja ehti lieventää suden myrskyävää olotilaa. Sen tuima katse helleni ja alkoi vaellella latvojen takana punaisena loimottavaan taivaaseen. Azallac oli toipumisaikansa tylsyyksissä alkanut todella ymmärtää luonnon kauneutta ja tajuta miten sokea se oli ollut. Ei se vieläkään kovin syvällinen luonnon suhteen ollut, jos vertailukohteeksi olisi ottanut vaikka sen parantajantyötä tehneen keijupellen. Azza luultavasti tulisi pakenemaan metsäpalon kaltaisia typeriä vaaratilanteita tämän jälkeen hyvin huolellisesti, ettei joutuisi samanlaiseen nöyryytykseen. Se piti erittäin nolona sitä että oli tullut koiran pelastamaksi ja vielä kaksi kertaa. Graphite ja Yadaneth olivat jääneet varsin vähille kiitoksille, mutta vielä enemmän siinä taisi ärsyttää se, että se afuelilaisfriikki oli vaikuttanut todella ymmärtäväiseltä ja iloiselta kiitostenpuutteesta huolimatta. Azallac oli koettanut kohdella sitä mahdollisimman huonosti, mutta silti se oli hymyssä suin kertoillut tarinoitaan. Vieläpä olleensa Azallacin sedän puolisona, jestas.
Siitä hyvästä Azallac olisi voinut tappaa sen piskin, harmi vain kuntoa. Kenellekään se ei ainakaan tätä juttua eteenpäin jakaisi. Tuskin kehtaisi kysyä edes isältään tai isoäidiltään asiasta.

Siinä ajatellessa ja ympäristöstä nautiskellessaan oli kirjavan värinen susi taittanut jo reilun matkan ja saattoi hiljalleen jo havaita nurmikenttääkin edessäpäin. Se höristeli korviaan ja katseli keltaisilla sudensilmillään tarkkaavaisesti runkojen lomitse avautuvaa maisemaa. Pitäisi olla häiritsemättä mahdollisesti kriittisiä hetkiä. Askelia ei Azallacin tarvinnut hidastaa, se käveli jo sen verran varovaisesti takapäänsä heikon kunnon vuoksi.
Naaras jatkoi kulkuaan aina niitynlaitaan saakka hidastaen sinne ja alkaen hakea katseellaan etsimäänsä. Eihän se voinut olla mahdollista että se olisi erehtynyt Zephyrin olinseudusta.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Sept 18, 2009, 17:15

Risteiltyään mukavan aikaa nurmikentän lukuisten hajujälkien seassa Zephyr lopulta pysähtyi erään hymyn huulille nostattavan löydöksen luokse. Tutkivasti uros kuopaisi syrjään pienen kolon suuaukkoa peittäviä kasveja ja multakokkareita, jolloin onkalon sisästä lemahti suorastaan hurmaava tuoksu. Täysikasvuisella sudella ei ollut toki pienintäkään mahdollisuutta jänisten omistamaan koloon mahtua, mutta se ei harmaaturkkia lannistanut. Verkkaiseen tahtiin hän alkoi kaivaa kolon suuaukkoa suuremmaksi, minkä täytyi varmasti aiheuttaa melkoista pakokauhua onkalon asukeissa - ja sen varaan susi tuurinsa laskikin. Toisinaan jänöillä kun oli tunneleissaan useita uloskäyntejä, joita kohti poloiset saaliseläimet varmasti tässä vaiheessa suuntasivat. Niinpä hukka pitikin tarkan katseensa ympäröivässä niityssä, eikä suinkaan käsittelemässään kulkuaukossa. Pieninkin liike ruohikon seassa saisi hänet jättämään työnsä ja syöksymään pakoa yrittävien elikoiden perään.

Hetken kaivamisen jälkeen Zephyr lopettikin urakoimisensa huomatessaan liikettä nurmikentällä, joskaan tuo hänen näköpiiriinsä hitaasti askeltava hahmo ei suinkaan omannut pitkiä korvia ja töpöhäntää. Uros tunnisti puolisonsa helposti, ja Azallacin näkeminen sai hänet kurtistamaan kulmiaan ihmettelevästi. Mitä kummaa naaras mahtoi täällä yksikseen toimittaa?
"Azza, hei!" uros huikkasi ja nousi pystyyn päätettyään jättää saaliinsa toistaiseksi rauhaan. Ei hän voisi mitenkään jatkaa hommiaan ottamatta ensiksi selvää naaraan aikomuksista. Mistäpä sitä tiesi, ehkä nuorikko haluaisi liittyä vajanaisesta kunnostaan huolimatta mukaan metsästysseurueeseen?

Potkaisten kuin vahingossa multaa jänöparkojen koloon lähti uros ravaamaan kohti puolisoaan. Kulmansa pysyivät yhä pohdiskelevaisina kurtussa, mutta huulensa venyivät lämpimään hymyyn. Olihan aika hienoa kuitenkin nähdä Azallacin pystyvän jo kulkemaan omin päin näinkin kauas kartanosta.
"Mitenkäs sinä täällä olet?" tiedusteli uros melkeinpä leikkisään sävyyn päästessään jo lähemmäs toista. Häntänsä heilahteli rennon hitain liikkein edestakaisin, kun hukka viimein pysähtyi naaraan eteen.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Oct 1, 2009, 23:01

Azallac havaitsi sekin puolisonsa. Yksin tuo näytti jotain olevan touhuamassa ja siniharjaksinen naaras hymähti itsekseen lempeää, onnellista hymyä. Uroksen kääntyessä iloisen näköisenä tulemaan kohti naaraan mieli puolestaan alkoi haparoida. Ulkoisesti se pysyi vahvana ja jykevänä itsenään, mutta sisältäpäin susi oli melkoista murskaa. Se ei jaksanut itse ottaa askeleita niityn puolelle, mutta eipä tarvetta näyttänyt olevan Zephyrin edetässä varsin reippaasti. Keltaiset, vinot silmät katselivat laskelmoivasti sinimaskista. Yhtäkkiä tuo uros tuntuikin niin vieraalta samalla kertaa kuin rakkaaltakin. Se oli kerrassaan hämmentävää. Azallacilla oli kuitenkin muutoin hyvin kurinalaisen rohkea luonteensa ja kasvatuksensa, joka suorastaan vaati sen kohtaamaan epämiellyttävätkin tosiasiat kasvotusten.

"Toivottavasti en keskeyttänyt pahasti", naaras pahoitteli lämpimään sävyyn ja kallisti hivenen korviaan. Se tykkäsi yleensä olla suori ja rehti, mutta yhtäkkiä ei tehnytkään mieli mennä suoraan asiaan.
"Jalat kestivät jo tänne saakka", Azallac myhäili tyytyväisenä. Jos olisi rohjennut, se olisi heilauttanut häntäänsä, mutta moinen liike olisi saattanut laukaista kivut uudestaan pahimmassa tapauksessa. Seisomassa naaras pysyi myöskin takajalkojensa vuoksi, istuminen oli rankkaa laskeutumisen ja nousemisen kannalta ja susi halusi varmasti päästä vielä Ederan kartanolle takaisin kun asiat olisivat siinä mallissaan.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Oct 3, 2009, 0:51

Heti Azallacin saneltua sanansa pani Zephyr merkille, ettei naaras varsinaisesti vastannut hänen heittämäänsä rupattelunomaiseen kysymykseen. Sinänsä se ei urosta kiusannut, mutta jotenkin hän oli odottanut naaraan antavan tavanomaisen suorasukaiseen tapaansa selvän syyn sille, miksi hän oli illan hämärtyessä lähtenyt seurailemaan puolisoaan niityn suunnalle. Toistaiseksi päätti hukka kuitenkin antaa moisen pikkuseikan olla, ja ohittaa tuon kenties mitään merkitsemättömän asian pienellä olankohautuksella.
"Ääh, et toki. Löysin vain parin jäniksen asuttaman kolon tuolta, ja ajattelin savustaa ne ulos piilostaan", harmaaturkki totesi vähättelevästi, kuin olisi tosiaankin vain sattunut kompastumaan kyseiseen onkaloon ja päättänyt vasta sitten yrittää hankkia itselleen illallista sen asukeista.
"Mutta mukava nähdä, että voit nyt noinkin hyvin. Etköhän sinä pian ole jo täysissä voimissasi, jos tuota vauhtia jatkat toipumistasi", totesi uros sitten leveämmin hymyillen ja kumartuen antamaan nopean suukon naaraansa poskelle.

Nostaessaan päänsä taas ylös pysähtyi Zephyr hetkeksi katselemaan kumppaniaan jopa varsin hellästi silmiin, ennen kuin kääntyi vilkuilemaan auringonlaskun punaamaa taivasta arvioivasti. He eivät voisi kovin pitkään niityllä seisoskella, mikäli mielisivät päästä ennen pimeää takaisin kartanon turviin, sillä tuskin Azallac sentään kovin nopeasti vielä pääsi etenemään. Jos he taas jäisivät yöksi ulos, saattaisi kartanolla oleva porukka pahimmassa tapauksessa huolestua pahastikin kirjavaturkkisen prinsessansa poissaolosta: olihan toinen kuitenkin lähtenyt ihan yksin matkaan ja kaikkea.
"Kaunis ilta kyllä", hukka lausahti tullessaan siihen tulokseen, että hänen olisi kaiketi pakko kysyä toiselta tämän suunnitelmista, jottei heidän kahdenkeskinen aikansa tuhlaantuisi kokonaan johonkin täysin epäolennaiseen.
"Mutta tuskin sinä tulit tänne asti vain sitä ihailemaan. Oliko sinulla jokin erityinen syy ilahduttaa minua läsnäolollasi?" sinimaski tiedusteli veikeästi virnistellen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä tunnemylläkästä, joka Azzan pään sisässä velloi.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Oct 3, 2009, 22:00

"Aaa, no saat nyt luvan hetken vielä hauduttaa niitä onkaloissaan", naaras lausahti. Se ei erityisen pahoittelevalta asian suhteen kuulostanut. Tuskin Zephyr olisi nälkäkuoleman partaalla niin ettei hetkeä kestäisi seurassa.
"Toivottavasti. Haluaisin jo juosta ja saalistaa itse", sinitukkainen totesi kaihoisasti ja toljottikin hetken merkitsevästi niityn suuntaan. Miten mielellään se olisikaan Zephyrin kanssa yhdessä niitä pupuja savustellut. Nyt sitä pelotti että jalkojenkin parannuttua sillä olisi vielä asiaa hankaloittavia seikkoja tiedossa. Elämä osasi olla mutkikasta. Hymy kuitenkin levisi huulille toisen pienestä suukkosesta

Naaras ei vaivautunut mitään kummoisempaa hiljaisen hetken aikana pohtimaan, kunhan ilmeettömänä katseli tovin maisemaa.
"Mmmmm", se mumisi myöntävästi Zephyrin sanoille illasta. Mustat korvat kuitenkin kallistuivat pahaaenteilevän oloisesti. Se ei tuollaisen aloituksen jälkeen yllättynyt sitä seuraavista sanoista ja kysymyksestä.
"Oli, mutten ehkä sanoisi ilahduttamiseksi sitä enää."
Suupielet asettuivat kireään ilmeeseen ja keltaisissa silmissä tuikahti jopa äkäisen sekalainen tunnetila. Varmoja merkkejä asian vakavaluonteisuudesta. Kirjava susi veti henkeä oikein syvään sisään ja ulos ja sulki hetkeksi silmänsä. Se ei ollut seuraavia sanoja vielä puinut kuin päänsä sisällä ja niiden julkistaminen tuntui todella katastrofaaliselta. Nuorena ja vielä hyvin henkisestikin senmielisenä, mitä nyt tosikkomaisena vaikutti varsin kypsältä, se ei osannut millään suhtautua asiaan tai toistaiseksi ottaa sitä positiivisena.
"Luulen odottavani pentuja", naaras lausahti hyvin värittömästi ja ilmeettömänä kipinöiviä silmiä lukuunottamatta.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Oct 8, 2009, 2:03

Zephyr naurahti keveästi Azallacin toteamukselle jänisten hauduttamisesta ja huiskaisi häntäänsä laajassa kaaressa, kuin kyseessä olisi ollut oikeinkin oiva letkautus.
"Eivätköhän ne hetken siellä pysy ihan kiltisti", uros vastasi virnuillen. Todellisuudessa hän kyllä vahvasti epäili, että pitkäkorvat olivat lähteneet pakosalle heti hukan siirryttyä kauemmaksi, mutta minkäs sille mahtoi. Kyllä harmaaturkki varmasti löytäisi muutakin saalista, jos vain tarpeeksi yrittäisi ja sattuisi haluamaan. Olisi kyllä ollut mukava ottaa Azzakin mukaan, mutta kuten naaras itse kauttarantain totesi, ei tämä tainnut vielä olla ihan siinä kunnossa.

Viimein alkoi Zephyrinkin huoleton olemus vakavoitua, kun hän pani kulmiaan kurtistaen merkille äänensävyn, jolla puolisonsa lausui seuraavat sanansa.
"Noh, äläs nyt tuollaisia höpsi", uros yritti vielä tunnelmaa keventääkseen sanailla. Hän sai kuitenkin enää vain vaivoin häivytettyä kasvoiltaan mieleensä kipuavan huolestuneisuuden, joka tuntui suorastaan kuristavan kurkkua ja saavan vatsan puristumaan kasaan. Kyseessä oli selvästikin oikeasti vakava asia, eikä uros ollut koskaan ollut järin hyvä käsittelemään sellaisia.

Azallacin viimein lausuttua kohtalokkaat sanansa ilmoille värähtivät Zephyrin korvat pienesti, mutta muutoin uros ei näyttänyt toistaiseksi reagoivan juuri mitenkään tuohon elämää mullistavaan uutiseen. Selvää oli, ettei moinen tila tulisi kuitenkaan kestämään kovin pitkään.
"...pentuja?" hän hetken kuluttua toisti varsin värittömällä äänellä.
"Meidän?" Hermostunut hymy alkoi hiljalleen rakoilla, ja kyseisen maskin murtuessa pääsivät myös tunteet sisään, mikä ei tuntunut mitenkään järin miellyttävältä. Ajatukset sinkoilivat jähmetystilan päätyttyä päässä sillä vauhdilla, että yleensä kovin sanavalmiin hukan oli jopa vaikea saada niitä lausuttua ulos.
"Siis.. Tai kun... Mi-mistä sen voi tietää? Tarkoitan, että oletko varma siitä?" Zephyr takelteli kääntäessään katseensa kohti naaraan vatsaa. Ei se kyllä näyttänyt mitenkään pyöristyneen, mutta pahapa sitä oli illan hämärässä tarkasti arvioida. Voi apua sentään.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Oct 10, 2009, 17:13

Azallac jännittyi hivenen ulkoisestikin odottamaan reaktiota, jonka laatua se ei osannut arvella. Sitä itseään se toki uskoi asian enemmän koskevan, sehän joutui sietämään kaikki raskauden ikävyydetkin ja olemaan päävastuissa pennuista ja.. jestas sentään nehän olivat kuitenkin johtajalle pennunpentuja! Silti Azza olisi mieluummin vuoden vaikka odottanut tällaista tapahtumaa. Se tunsi itsensä jälleen vähän typeräksi ja kömpelöksi, ihan kuten metsäpaloasiassakin.
"Siihen ei sentään vaihtoehtoja ole", naaras lausahti kankeasti Zephyrin kysymykseen, selkeästi varsin rehellisesti puhuen, hivenen jopa moittivasti. Se jo kunniakkaana ederalaisena halusi pitää itsensä kaikkea muuta kuin ympäriinsä hilluvana jakorasiana.

Toisen tuijotukset vatsanseutuun olivat toki odotettavissa tässä vaiheessa, mutta nuorukainen tunsi kuitenkin olonsa kiusaantuneeksi ja vääntelehti hivenen etujaloillaan. Lisäksi Zephyrin kysymyskin oli sellainen, että sen ei tehnyt kovinkaan mieli kertoa erilaisista pahoinvoinneista, olotiloistaan ja erinäisistä eritteistään urokselle, oli tuo vaikka kuinka sen puoliso.
"Jotain on tapahtumassa varmasti. En ole udellut perheeltäni, mutta olen hm... ajatellut sitä jo jonkin aikaa ja ja olen nyt varma asiasta. Halusin kuitenkin kertoa sinulle ennen kuin minun on pakko puhua Dewille tai äidille isästä puhumattakaan"
Azallac alkoi muuttua varsin levottomaksi, sen tyyni ja hallittu ulkokuori rakoilla paljastaen jälleen esiin kokematonta ja hermostunutta nuorukaista. Ehkä eniten se olisi sillä hetkellä kaivannut läheisyyttä ja halailua, mutta itse se ei sitä osannut tiedostaa, eikä uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan pelätessään murtuvansa sitten täysin. Dewin, äidin ja isän ääneen lausuminen sai mieleen tulemaan epämukavan tunnetilan. Siitä tuntui ikävältä yllätellä vanhempiaan näin, vaikka toisaalta olihan se jo virallisesti laumalaisten läsnäollessa sitoutunut Zephyrin puolisoksi ja sitä kautta saattoi pitää varsin älyllisenä suvun jatkamista. Perheen perustaminen vain tuntui niin... sitovalta. Sitovammalta kuin ederalaisuus ja johtoperheeseen kuuluminen. Vastahan se oli itse kouluttautunut.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Oct 16, 2009, 16:54

Jossakin toisessa tilanteessa Zephyr olisi varmastikin ollut erittäin huojentunut siitä, ettei Azza ollut mennyt muiden urosten kanssa pelehtimään, mutta juuri nyt harmaaturkki kirosi toisen uskollisuutta rankasti mielessään. Se oli sitten kaiketi varma juttu - hänestä tosiaankin tulisi isä! Rääkyvät ja haisevat pennut tulisivat viemään pian hänen kaiken aikansa, kuluttamaan loppuun hänen kallisarvoisen nuoruutensa!
"Niin, niin, hyvä", hän kuitenkin vain tyytyi mutisemaan ääneen naaraalle. Kovin paljoa ei sinimaskisen ilme hänen sisäisestä paniikistaan vielä paljastanut, mutta jotakin kertoi jo se, ettei hän kehdannut katsoa suin surminkaan Azallacia silmiin.

Kirjavaturkkisen naaraan vetäessä sukunsa mukaan keskusteluun inahti Zephyr varsin tuskaisesti, ja luimisti korviaan entistäkin alemmaksi. Ensimmäistä kertaa heidän yhteiselonsa aikana uros todella katui, että oli mennyt nappaamaan puolison laumansa tärkeimmästä suvusta, joka taatusti sekaantuisi heidän suhteeseensa pentujen synnyttyä sen kymmenellä eri tavalla.
"Onko niille pakko... Ei, tai siis kyllä, on kai, kun kai he saavat kuitenkin tietää joskus", hukka pohdiskeli lähinnä itsekseen, pitäen pälyilevän katseensa jossakin Azzan mahan tienoilla.
"Hyvä kuitenkin, kun kerroit minulle ensin", hän sai hetken hiljaisuuden jälkeen huokaistua. Kyseessä taisikin olla kutakuinkin ainoa hyvä asia, minkä harmaa osasi tästä keksiä.

Seisottuaan paikoillaan koko äimistyksensä ajan lähti Zephyr sitten viimein liikkeelle, hänen alkaessaan astella hermostuneesti edes takaisin Azallacin edessä. Uroksen ajatuksista oli varsin vaikea saada selkoa: ei hän vihainen ollut, mutta ei kyllä millään tavoin ilahtunutkaan. Mielessään kuitenkin vilahteli jatkuvasti yksi tietty käsky, jota noudattaen hän oli selvinnyt aiemminkin kaikenlaista hankalista tilanteista.
'Pakene', hukan päässä kaikui erittäin houkuttelevasti. Lopulta hän kääntyikin jälleen naarasta kohden, katsoen toista synkkänä harjaksensa takaa.
"Minun... Pitää nyt vähän miettiä tätä. Mutta olet siis ihan, ihan varma, ettei se ole vain jotain muuta... Naisten... Juttua?" hukka varmisti jälleen kerran kuin toivoen, että Azza viimein kertoisikin koko touhun olleen vain julmaa pilaa.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Oct 16, 2009, 22:34

Azallac puolestaan oli suorastaan tuittupäinen silmiin napottaja joten sitä alkoi häiritä toisen katsekontaktilta pakeneminen, vaikka olihan se sitä itsekin hetki sitten vähän tehnyt. Samalla pelontunne muljahti vatsassa. Azza ei ollut kyennyt kuvittelemaan edeltä käsin miten tapaaminen etenisi, nyt siihen vasta todella iski tietynlainen pelkotila. Ehkä ensimmäisiä kertoja elämässä sen tosikkomaisen kunniakkaassa alfanpenskan päässä alkoi mielikuvitus laukata. Entä jos Zephyr jättäisi sen? Entä jos Zephyr vaikka tappaisi naaraan ja kadottaisi kaikki todisteet esittäen sitten viatonta? Se meni jo turhan liiallisuuksiin, naaras pohti päässään ja rauhoittui hivenen alkavasta paniikistaan.

"Olosuhteiden pakosta ja kunnian vuoksi en voi paeta asiaa pitkään enää", susi totesi kovalla, onton kumisevalla äänellä. Se ei paljoa tuntenut positiivista fiilistä Zephyrin latteista kiittelyistä. Tietysti se oli uskollinen puolisolleen, muu vaihtoehto ei totisesti ollut tullut neidin mieleenkään. Tietysti se olisi uskollinen perheelleen, sen olisi pakko palata kartanolle etenkin tämänhetkisen fyysisen kuntonsa vuoksi.

Naaras painoi päätään ja huoahti Zephyrin alkaessa liikehdellä. Se ei voinut itse purkaa olotilojaan liikkeisiin, romahtaa nyyhkyttämään pitkin tannerta. Sen oli pakko seisoa siinä samassa asennossaan kovana ja kankeana kuin paras sotilas.
Naisten jutut sai suden suupielet vääntäytymään ilottomaan, kieroon virneeseen.
"Sitten olisin pahan kerran viallinen nainen? Tietenkin olen nuori ja kokematon, mutta... olen miettinyt kaiken ja on minulla sen verran järkeä päässä."
Susi piti ilmeensä päättävänä, paljastamatta mitään vihjettä siihen, että jutussa voisikin jotain kujetta ollut taustalla.
"Ainahan voi tapahtua jotain yllättävää, mutta tällä hetkellä tilanne on varma", Azallac lausahti sanojaan painottaen huolellisesti jälkimmäisen lauseen puolella. Se ei voinut asettaa elämäänsä keskenmenon tai muun vastaavan varaan joten paljoa arvoa ei naaras ajatuksellekaan suonut. Sen pitäisi varautua, pahimmaksiko sitä nyt pitäisi tässä tapauksessa kutsua. Pennut eivät olleet todellakaan kuuluneet Azallacin suunnitelmiin vielä. Ne olivat vanhempien ja kokeneiden ja siihen kypsien naaraiden juttuja, niin se oli aina ajatellut. Azallacin eteen valottui vasta nyt aikuisuudenkin eri muotoja henkiseltä kannalta katsottuna.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Oct 19, 2009, 0:03

Viimein sai Zephyr käännettyä epäuskoisen katseensa puolisonsa silmiin, kun naaras mainitsi jotain olosuhteiden pakosta ja... Kunniasta? Oliko Azallacille oikeasti niin kamalan tärkeää näyttää hyvältä vanhempiensa silmissä, että hän menisi vapaaehtoisesti lätisemään heidän kanssaan pennuista, vaikka se tekisi aivan varmasti tulevien vanhempien elämän hyvin hankalaksi? Totta hemmetissä Roi, Grace ja etenkin Dew tajuaisivat, ettei kaksikolla ollut heidän hääseremoniansa jälkeen ollut Azzan jalkojen kunnon takia mitään mahdollisuuksia pennuntekopuuhiin, joten mokomat olivat saaneet alkunsa jo aikaisemmin. Ja siitäkös se riemu sitten repeäisi.
"Et sitten vissin voi", uros vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen melkoisen happamasti, ja kiskaisten jälleen vihreät silmänsä irti katsekontaktin pauloista.

Jatkaen yhä hermostunutta kävelyään kuunteli Zephyr vain puolella korvalla, mitä Azallac hänelle vastaili. Naaraan sanat omasta viallisuudestaan saivat uroksen kuitenkin murahtamaan matalasti, ja ottamaan ne melkeinpä jonkinlaisena syytöksenä. Ei harmaa mitään sellaista ollut sentään tarkoittanut!
"No et ole viallinen, mutta mistä minä voisin tietää mitään mistään... Pennuista tai niiden odottamisesta", hukka jupisi tympääntyneenä. Ennen hän oli ollut tietämättömyydestään asian suhteen ehkä jopa hitusen ylpeä, mutta tämä ilta nyt oli kääntänyt jo monta muutakin asiaa päälaelleen, joten mitäpä yksi juttu siinä lisää teki.
"Kiva, että sinä sitten edes tiedät."

Hetken vielä nurmea mittailtuaan pysähtyi Zephyr syvään huokaisten paikoilleen, ja koetti vilkuilla melko huonoin tuloksin Azallacia jostakin harjaksensa takaa. Koskaan aikaisemmin ei naaras ollut hänen mielestään näyttänyt niin vieraalta ja etäiseltä, kuin nyt.
"Selvä sitten", uros lausui varsin värittömästi, mutta silti jokseenkin lopullisen tuntuisesti.
"Kuten sanoin, minun pitää vähän miettiä nyt. Yksin. Minä--" Lause katkesi kuin veitsellä leikaten, kun sanavalmiutensa pettämäksi tullut susi ei osannutkaan sitä millään tavalla jatkaa. Niinpä hän tyytyi huokaisemaan uudemman kerran, ja kääntymään pois päin puolisostaan. Uros oli selvästi lähdössä - tai aikomassa paeta, jos asian niin tahtoi ilmaista.

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by tucci on Oct 23, 2009, 0:15

Azallac hymähti seesteisen itsepintaisesti ja näytti ilmeeltään varsin uroksen sanoja myötäilevältä. Ei, ei se voisi. Azallac ei olisi helposti käännettävissä asian suhteen joten se ei jatkanut keskustelua. Sellaisella antaisi vain urokselle turhan mahdollisuuden esittää omaa kantaansa ja perustella sitä. Naaras kun oli aistivinaan toisen olevan asioista vähän toista mieltä.

Zephyrin takaisinjupinat saivat sinitukan näkemään tilannetta hieman enemmän Zephyrin kannaltakin ja se huoahti itsekseen päätään puistellen.
"Onneksi et tiedäkään", naaras sihahti vaisuna ja hivenen nolostuneena takaisin. Se olisi halunnut vielä todeta, ettei haluaisi kohdata niitä pentuja yksin, vaan siihen tarvittaisiin myös isä, mutta siihen ei kantti enää riittänyt. Azallac luimisti korviaan ja nieli ajatuksensa katkerana. Se koetti kuumeisesti miettiä, miten voisi kääntää hieman kurjaan suuntaan kääntynyttä keskustelua, mutta luovutti. Yllättäisen etäisyyden se vaistosi vähintäänkin yhtä vahvana kuin Zephyrkin ja tunsi olonsa sitä kautta todella epämukavaksi ja vastentahtoiseksi. Olisi tehnyt mieli... itkeä?
Silmät eivät rävähtäneetkään tai räpytelleet normaalia useammin, mutta jokin polte tuntui niitä paineistavan ja urokseen tuijottaminen satutti.

Eikä Zephyrin seuraavat sanatkaan sen helpottavimmilta tuntuneet. Azallac olisi kuitenkin halunnut miettiä ja jakaa ajatuksia, mutta ei se halunnut estää Zephyriä. Olihan se itse saanut pyöritellä ajatuksia päässään useita päiviä. Silti... Zephyr ei ollut niin sidottu tähän asiaan kuin se itse. Azallac oli kahlehdittu pentuihin ja jalkavammansa takia myös Ederan kartanoon sekä huolella aivopesty tiettyyn kunnia-käsitteeseensä. Azallac painoi päätään ja irroitti katseensa nurmikkoon.
"Tee se", kirjava susi lausahti yksinkertaisen karkeasti ja kääntyi sekin poispäin.
Samalla heräsi väistämättäkin pelko. Entä jos Zephyr pakenisi tyystin eivätkä he enää näkisi? Mitä Azallac muutenkaan voisi vanhempiensa edessä sanoa jos he kysyisivät Zephyristä eikä tuota olisi siihen mennessä näkynyt.
Susi huoahti, mutta ei kääntynyt enää edes vilkaisemaan takaisinpäin. Se antoi myös silmiensä sumentua ja ontui lähes sokkona poispäin, mieli myllertäen pahan kerran.

//Eiköhän se ollut siinä jippii//

Re: Ongelmia paratiisissa
Post by hitodama on Oct 24, 2009, 8:05

Zephyr pani kyllä merkille Azzan nopeasti sihahdettujen sanojen takana vellovat tunteet, muttei uros osannut niitä tulkita tai ainakaan ymmärtää. Jos sinimaskinen olisi ollut oma itsensä, olisi hän toki havainnut toisen hämmennyksen ja jopa jonkinlaisen nolostumisen ja tahtonut koko sydämestään seisoa puolisonsa tukena, mutta nyt hän oli niin keskittynyt omiin tuntemuksiinsa, että jätti vahingossa naaraan täysin oman onnensa nojaan. Itsekkyys, joka sutta oli ohjaillut koko hänen nuoruutensa ajan ja jonka hän oli sittemmin antanut lähes painua unholaan kaiken lauma- ja parisuhde-elämänsä keskellä, nosti nyt hyvin vahvana päätään. Harmaaturkin päähän ei pälkähtänyt, että koko pentuasia oli hänen ja Azallacin yhteinen ongelma, joka olisi varmasti ollut helpoin ratkoakin yhdessä. Juuri nyt Azza tuntui vain sanansaattajalta, joka oli juuri tuonut urokselle viestin hänen elämänsä tuhoutumisesta.

Naaraan sitten lähtiessä askeltamaan pois niityltä piti Zephyr toisen tavoin katseensa jossakin hyvin mielenkiintoisen ruohikon sopukoissa. Jokin osa hukan mielestä olisi tahtonut lähteä Azzan perään tai edes huikata toiselle "nähdään pian" tai jotakin muuta lohdullista, mutta pakenemista vaativa osa mielestä sai tunteikkaamman puolen pysymään vaiti. Totta kai Zephyr rakasti puolisoaan, mutta... Rakastiko hän tarpeeksi? Jotta olisi pysynyt toisen vierellä vaikka sitten pentukatraan ympäröimänä? Siihen ei ollut sudella vastausta.

Seisottuaan hetken kuin lamaantuneena paikoillaan jätti ajatustensa kanssa kiivaasti kamppaileva harmaaturkkikin hämärtyvän niityn taakseen. Hän tosin suuntasi juoksunsa päinvastaiseen suuntaan kirjavan naaraan kanssa, pois Ederan mailta. Kuten oli pariin otteeseen sanonut, hän tarvitsi nyt todellakin aikaa miettiä asioita omassa rauhassaan. Mitä hän ikinä tulisikaan päättämään, tulisi se muuttamaan hänen elämäänsä radikaalilla tavalla suuntaan tai toiseen - ja käsillä olevat vaihtoehdot näyttivät kaikkia olevan aivan yhtä huonoja.

// Joop, siinähä se. Zephyr loikkikoon tosiaan sitten muutaman päivän kuluttua häntä koipien välissä takaisin Azzan vierelle. =) //