Reliam & Crew - RPGs

Re: [KK] Tuholaistorjuntaa [20.02]
Post by hitodama on Feb 7, 2012, 9:24pm

Kaikkeen sitä pokémonkouluttajia pestattiinkin, kun rottajahtiin! Sitä päivitteli varmaan yksi jos toinenkin Nehdukseen tänään sattuneista ihmisistä, joista osa oli luonnollisesti kieltäytynyt kunniasta osallistua moiseen barbarismiin, mutta koska sentään kaikki eivät katselleet maailmaa ihan yhtä vaaleanpunaisten lasien läpi, oli paikalle myös jäänyt hyvänlainen joukko kouluttajia pokémoneineen. Osa ymmärsi kuinka paljon haittaa viljelyksiä tuhoavista rattatoista oli, osa nautti hieman kyseenalaisenkin raaoiksi kehittyvistä kamppailuista ja osa oli jämähtänyt paikalle ihan vain jonkin uuden tekemisen toivossa. Pyörätuolissa tympääntyneen näköisenä istuva Reliam kuului ehdottomasti viimeksi mainittuun joukkoon. Hänen seikkailunsa kun oli ollut jo hyvän aikaa siinä pisteessä, että hänen olisi ollut loogisinta palata kotiin ja jatkaa elämäänsä vanhaa tuttua rataa pitkin, mutta maailmaa hetken katseltuaan tunsi mies yllätyksekseen varsin suurta vastenmielisyyttä moista vaihtoehtoa kohtaan. Niinpä hän oli hankkinut lisäaikaa ja kääntynyt Ceiwoodista Stuckald cityn sijasta Nehdukseen ja ehtinyt paikalle juuri parahiksi ottaakseen osaa liiaksi lisääntyneiden rattatoiden nistimiseen.

Tilaisuuden järjestäneiden farmareiden jaettua kullekin osallistujalle vuoronumeronsa vapautti Reliam haasteeseen valitsemansa pokémonin, Bron-bagonin, pallostaan. Materialisoiduttuaan nurmikentälle katseli utelias lohikäärme hetken ympärilleen ja vaikutti innostuvan kovasti nähdessään, kuinka paljon populaa alueelle oli kerääntynyt.
"Hei, kovapää!" kouluttajansa kuitenkin huikkasi tiukasti, ennen kuin otus ehti lähteä tutkimaan paikkoja tai mitään muuta ääliömäistä.
"Tule tänne. Nyt olisi vähän uudenlaista kamppailua tiedossa." Sanat riittivät kiinnittämään sininahan huomion, ja pokémon kipitti silmät loistaen pyörätuolipotilaan jalantynkien juureen istumaan.
"Kuuntele, Bron. En ole ihan varma erotatko vieläkään kunnolla ottelua ruoanhankkimisesta, joten en tiedä onko tämä hyvä idea vai ei, mutta olet ainoa josta tähän saattaa olla. Juttu on katsos niin, että ne vastustajat mitä löydetään, saat tällä kertaa tappaa ihan oikeasti", nuorukainen selosti neutraalisti kuin ainakin ihminen, joka ei pitänyt turhiksi tai haitallisiksi katsomiensa olentojen listimistä kovin kummoisena juttuna.
"Yritä kuitenkin painaa se kaaliisi, että tämä on eeeriiiikoistapauuus! En jaksa ruveta setvimään sotkuja, jos päätät syödä joskus myöhemmin jonkun pikkulikan rattatan suihisi. Ei siis ikinä ilman lupaa, onko selvä?" Bagon ei toden totta ollut vasta jokusen viikon ihmisten maailmassa eläneenä vielä ihan sisäistänyt urheiluhenkisen taistelun ideaa, mutta otus katsoi kuitenkin parhaaksi nyökyttää kuonoaan. Kouluttaja ei tykännyt jos jotain ei ymmärtänyt, joten oli parasta ainakin vaikuttaa siltä kuin juttu olisi ollut selvä kuin pläkki.

Jonkin aikaa kaksikko joutui vartomaan vuoroaan, mutta viimein oli heidän aikansa lähteä areenalle. Reliamin harmiksi paikalle oli kertynyt myös sellaista sakkia, jonka huulilta pyörätuolilla etenevä kouluttaja kirvoitti joitakin tirskahduksia ja huonosti peiteltyjä supinoita tovereille, mutta kirjaimellisesti hammastaan purren mies jätti moiset ääliöt omaan arvoonsa. Saisivat muuten nähdä, ettei tässä ollut hänen jaloillaan mitään tekoa sen kanssa, montako rattataa pääsisi hänen vuorollaan hengestään!
"Miraka Reliam? Hyvä, voitte lähteä matkaan... Nyt!" Merkin saatuaan niin mies kuin bagonkin lähtivät etenemään sellaisella vauhdilla, että ainakin pari naureskelijaa sai luun kurkkuunsa. Pian keskuskentän hälinä jäikin jo taakse ja oli aika valita mihin suuntaan kaksikko sitten lähtisi. Nuorukainen päätti sälyttää valinnan pokémoninsa kontolle.
"Bron, koita haistella ne rotat esiin!" Bagon äännähti lyhyesti myöntymisen merkiksi, ja vaikkei lohikäärmeen hajuaisti pokémonmaailman huipulle yltänytkään, päihitti sen nenä ihmisen vastaavan kuitenkin mennen tullen. Niinpä hetken ympäristöä nuuskuteltuaan luupää lähti juoksemaan kohti jonkin matkan päässä olevaa peltoa, ja kouluttajansa rullaili kaikin voimin perässä.

Vasta nuorukaiskaksikon päästessä pellon reunalle sai Reliam ärtyneesti murahtaen havaita, että viljelyspalstaa ympäröi oja, joka oli liian syvä hänen kulkupelillään ylitettäväksi. Normaalisti hänen mittaisensa miekkonen olisi loikannut tuosta ylitse ilman mitään ongelmia, mutta tilanteen ollessa tämä ei kai auttanut kuin jäädä aloilleen, vaikka se sappea kiehuttikin.
"Okei, okei, kyllä tämä näinkin menee. Juokse sinne peltoon sitten, mutta kuule, yritä ajaa rattatat tänne ennen kuin hyökkäät. Ei siitä nyt tule mitään, jos sinä vain riehut keskellä kasvustoa ilman, että minä näen mitä tapahtuu. Raadot pitää saada laskettavaksikin vielä." Tällä kertaa Bron ei saanut täysin peiteltyä ymmärtämättömyyttään, joten uudemman kerran murahtaen otti Reliam yksinkertaisemmat sanat ja selventävät käsiviittomat käyttöön.
"Mene tuonne." Osoitus kohti peltoa.
"Aja rattata tänne." Osoitus maahan miehen vieressä. Tämä riitti, ja katse kirkastuneena bagon kirmasi matkaan. Vaikka kuinka yritti kurkotella kaulaansa otusta seuratakseen, kadotti partaveikko pokémonin pian näköpiiristään. Vaikka hän oli luullut tällaisen jahdin olevan hyvinkin jännittävää, alkoi yksin hiljaisuudessa nököttäminen tuntua parin tovin kuluttua kaikelta muulta.

Reliamin tehtyä jo kaikkea heinänkorren pureskelemisesta lähtien alkoi jotakin kuitenkin lopulta tapahtua. Pelokkaasti huutaen pellosta nousi muutaman lintupokémonin parvi lentoon, mikä sai miekkosen jo pelkäämään kasvattinsa syöksyneen rottien sijasta moisten sulkakasojen perään. Näin ei kuitenkaan tainnut olla, sillä viljankorret jatkoivat rajua heilahtelua vielä lintujen poistuttuakin, ja metakka näytti tulevan jotakin mutkittelevaa polkua pitkin pellon laidalle. Viimein esiin todella syöksyi lilaturkkinen pikkujyrsijä bagon kannoillaan, ja Reliam pomppasi innostuksissaan lähes alas tuoliltaan.
"Jes! Hyvä Bron, nyt bite siihen!" Lohikäärme yritti - tai oikeastaan yritti, yritti ja yritti, mutta rattatan pentele oli harvinaisen vikkelä jaloistaan. Kahdella jalalla juokseva Bron oli oletusarvoisesti paljon kohdettaan heikommilla, mutta saalistajan vaistolla se onnistui lopulta pääsemään niskan päälle ennakoimalla rotan tekemän koukkauksen ja lasauttamalla hampaansa sen häntään.
"Hyvähyvä purepure!" kaupunkilainen kannusti, eikä bagonilla ollut aikomusta tuottaa tälle pettymystä. Rattata huusi kivusta kun vahvat leuat puristuivat yhä tiukemmin sen hännän ympärille, mutta epäonnekseen lisko meni esittämisenhaluissaan jopa liioittelemaan temppuiluaan ja rotan ohut häntä katkesi. Jyrsijä jatkoi rääkymistään, mutta adrenaliinipiikin turvin se jatkoi matkaansa entistä vimmatummin ja jätti hölmistyneen saalistajan taakseen.
"Äh, se karkaa hei!" Reliam mesosi kuin paraskin jalkapallovalmentaja, joka sivusta tapahtumia seuratessaan tuntui aina kärsivän kovasti siitä, kun ei päässyt itse hoitamaan asioita kunnialla kotiin.
"Ei auta, tee siihen välillä leer! Se pitää saada pysähtymään!" Bron sylkäisi hännänpään suustaan ja jatkoi jahtia. Leeristä ei olisi mitään hyötyä ellei rattataa saisi kääntämään ensin katsettaan, mistä syystä lohikäärme päätyi yhtäkkiä hurjasti huutaen kaatumaan maahan. Esitys hämäsi ensin Reliamiakin, mutta rotan vilkaistessa taakseen ja bagonin suunnatessa uhkaavana hehkuvat silmänsä suoraan kohti jyrsijää, tajusi kouluttaja missä mentiin. Ei hän turhaan ollut päättänyt tehdä juuri tästä pokémonista tiiminsä johtotähteä.

Leerin pauloihin joutunut rattata unohti yhden kriittisen hetken ajaksi seurata mihin oli menossa, joten juututtuaan liian pitkäksi aikaa katsomaan vastustajansa silmiä kompastui otus polulleen eksyneeseen juureen. Kovaa vauhtia eteenpäin porhaltanut rotta kaatui rumasti maahan, ja jälleen oli saalistajan vuoro päästä tilanteen herraksi.
"Bite! Mutta nyt ota siitä kunnon ote!" Reliam ohjeisti, vaikka Bron tiesi jo itsekin mitä oli tehtävä. Saavuttaessaan pystyyn vaivalloisesti kömpivän jyrsijän iski bagon tällä kertaa hampaansa otuksen keskivartaloon, mikä sai hetkeksi hiljentyneen rattatan huutamaan jälleen henkensä edestä. Säälittävä ääni ei liikuttanut kuitenkaan kumpaakaan sen vastustajista, eikä Reliamille tehnyt tiukkaakaan seurata, kuinka pokémoninsa alkoi mätkiä pikkuista olentoa vasten maata. Lopulta rotan niskasta kuului paljonpuhuva kraksahdus, ja pokémon vaikeni sekä valahti veltoksi saalistajansa leukoihin.

Kamppailun päätyttyä pudotti Bron saaliinsa ylpeänä maahan ja kerjäsi mahtailevilla voitontanssahduksilla suosiota kouluttajaltaan, mitä paikalle rullaileva ja vinosti virnistelevä Reliam tälle parin taputuksen verran soikin. Mies noukki runnellun rattatan mukaansa, ja vaikka bagon olisi tahtonut päästä täyttämään saaliilla vatsansa, komensi partaveikko tätä jatkamaan metsästystä. Hetken pokémon näytti pettyneeltä, mutta kun pyörätuolipotilas lupasi ruokkivansa tämän kisan jälkeen niin että lohikäärme halkeaisi, oli sininahka taas nopeasti täysillä messissä. Niinpä kaksikko jatkoi Nehduksen maiden koluamista uusien tuholaisten löytämisen toivossa.