Reliam & Crew - RPGs

MEHABAY » Kaupunki » Ei mistelinoksia, kiitos

Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 0:11

Pitkin Mehabayn siistin pikkukaupungin katuja pyörätuolillaan rullaileva Reliam vilkaisi ties kuinka monennen kerran pokegeariaan ja kiinnitti erityisesti huomiota näytön reunassa näkyvään kellosymboliin. Miten minuutit kiisivätkin niin kovin nopeaa vauhtia silloin, kun sattui olemaan myöhässä? Puhumattakaan siitä, jos oli kaiken kukkuraksi vielä eksyksissä.

Vaikka oli tehnyt kunnon salapoliisin tavoin ennakkotutkimuksensa ja ottanut selvää missä Charlotte perheineen asui, tajusi Reliam vasta ties kuinka monetta tiekylttiä tuijottaessaan, ettei pelkkä osoitteen tietäminen auttanut paljoakaan jos ei tiennyt missä haluttu katu sijaitsi. Miekkonen oli joutunut nielemään ylpeytensä ja kysymään jopa neuvoa parilta vastaantulijalta, joiden ohjeiden mukaan hän ei voinut olla enää kovin kaukana määränpäästään, mutta eipä se silti paljoa lohduttanut. Niinpä nuorukainen pysähtyikin harkitsemaan jopa soittamista Charlotelle, mutta sen kynnyksen yli astuminen tuntui yksinkertaisesti hirveältä. Hänhän saisi kuulla jutusta ikuisesti, jos menisi kertomaan eksymisestään punapäälle!

// Mukaan - le gasp! - Roll ja Charlotte. 8D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 0:33

// ULUUUUU JOULUPELI AAAAA <3 //

Koko aamupäivä oli kulunut varsin vauhdikkaasti, vaikka yleensä jänniä tai hauskoja asioita odotellessa aika suorastaan mateli. Tänään oli Charlottella kuitenkin riittänyt tekemistä, tyttö kun oli päättänyt pistää oman huoneensa edes jonkinlaiseen kuntoon, ja siinäpä vasta urakkaa olikin ollut! Vieläkin lojui pari cd-koteloa siellä täällä minne ne eivät tosiaan kuuluneet, mutta se nyt oli pientä - muutoin huone näytti jopa varsin edustuskelpoiselta normaaliin kaaokseen nähden. Tyytyväisenä itseensä löhösi tummanpunaiseen huppariin pukeutunut punapää nyt sängyllään Aala ja Forte seuranaan ja näpersi pokegeariaan kärsimättömänä. Missä ihmeessä Reliam oikein kuppasi? Ei kai mitään vain ollut sattunut?

Aikansa löllittyään päätti Charlotte lopulta nousta ja harppoi ikkunalleen katselemaan etupihan toisella puolella kulkevaa katua. Ei merkkiäkään Reliamista, vaikka tämän piti olla jo perillä. Hermostuksissaan ei tyttö kauaa malttanut ikkunasta ulos kurkistella, vaan päätyi poistumaan huoneestaan Aala kintereillään ja hipsimään ulko-ovelle.

"Menen ulos!" hän huikkasi keittiössä häärivälle isälleen saamatta sen kummempaa vastausta. "Aala, jää sinä sisälle," punapää vielä tokaisi koirapokemonille, sillä ei todellakaan jaksanut nyt alkaa etsiä otuksen talutushihnaa ties mistä. Terrieri protestoi pontevalla haukulla, mutta emäntänsä ei tuntunut välittävän tippaakaan. Olipas kummallista, mikä ihme emäntää mahtoikaan vaivata! Tyttö sulki oven perässään ja harppoi nopein askelin nurmen peittämän suurehkon pihan poikki jääden seisomaan perheensä postilaatikon kohdalle kadunvarteen. Hän tiiraili vähän joka suuntaan ja välillä vilkaisi pokegeariaan. Ei tästä tullut nyt yhtään mitään! Olisikohan parasta vain soittaa toiselle ja kysyä, oliko ilmennyt ongelmia?

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 0:47

Kiristeltyään tovin hampaitaan sulloi Reliam pokegearin takaisin taskuunsa ja jatkoi tyhmänsinnikkäästi omatoimista etsimistään. Miten oli edes mahdollista, että Stuckald cityn kaltaisen suurkaupungin kasvatti eksyi tällaisessa pikkukylässä?!

Käännyttyään vielä yhden risteyksen taakse näki Reliam kauempana maleksivan nuoren pojan, jota kohden hän lähti rullailemaan aikeenaan kysyä seuraavaksi tältä neuvoa. Samalla nuorukainen mietti viimeisen viikon tapahtumia ja sitä, kuinka hän oli laittanut viimeisetkin aivonystyränsä liikkeelle hankkiakseen kunnollisen joululahjan ystävälleen. Sen oli nimittäin tarkoitus olla salainen korvaus myös siitä, kuinka miloticinsa oli viime kesänä onnistunut tuhoamaan likan prism scalen, joten ihan mikä tahansa ei kelvannut. Onneksi hän oli saanut viimein hyvän idean käydessään kotona, joten nyt repussaan odottikin sitten sellainen yllätys, ettei paremmasta väliä.

Päättäen olla kuitenkaan pohtimatta enää sitä, kuinka äitinsä oli kiristänyt häneltä Charloten osoitteen myös itselleen lähettääkseen tälle joulukortin, käänsi Reliam huomionsa jälleen edempänä seisoksivaan...
"Ööö... Charlotte?" miekkonen henkäisi ja pysähtyi niille sijoilleen hämmästyksestä. Lyhythiuksinen ilmestys ei ollutkaan mikään poika, vaan Charlotte ihka omassa persoonassaan! Tämän kampaus oli kuitenkin muuttunut sitten viimenäkemän niin radikaalisti, ettei nuorukainen ollut uskoa silmiään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 1:00

// ahaha muuten luen koko ajan tuon otsikon että "Ei mainoksia, kiitos". x'D Hämmentävää. //

Charlotte huokaisi kerran jos toisenkin ja lähti kävelemään katua pitkin suuntaan, jolta oletti Reliamin mahdollisesti olevan tulossa. Kun ei edelleenkään nähnyt toista missään ihmeen kummassa, jupisi hän jotain itsekseen ja päätti luovuttaa - kyllä hän nyt ainakin tekstaisi toiselle ja kysyisi missä mennään! Pokegearinsa taskustaan kaivettuaan hän keskittyi kirjoittamaan tekstiviestiä.

Vaan eipäs hän ehtinytkään viestiä lähettämään, kun sattui vilkaisemaan ympärilleen ja huomasi tutun hahmon rullailevan häntä kohti. Nopeasti hän pisti puhelimensa näppäinlukon päälle ja kääntyi hymyillen kohti lähestyvää kaveriaan. Toinen kuitenkin ehti tervehtiä ensiksi - jos sitä nyt tervehdykseksi saattoi sanoa! Siitä ei punapää kuitenkaan välittänyt, hän oli aivan liian iloinen miehen näkemisestä noteeratakseen vielä tämän hämmästystä mitenkään.

"Reliam!" hän huikkasi takaisin melkeinpä tarpeettoman kovaa, ja varsin aurinkoinen hymynsä tuntui ulottuvan melkein korviin saakka.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 1:21

// Ahhahah, melkeinpä sen saisikin muunnettua tuohon muotoon, jos vähän tiputtaisi kirjaimia pois. //

Kun pokegearistaan luopunut punapää käänsi katseensa kohti saapujaa, saattoi Reliam viimein olla täysin varma siitä että oli löytänyt etsimänsä. Helpotus oli melkoinen, joten toisen leveä virne tarttui nopeasti miekkosenkin kasvoille ja sai hänet työntämään ensijärkytyksensä sivummalle.
"Hah, terve!" hän huikkasi huomattavasti aiempaa iloisemmin, heilautti nopeasti kättään ja lähti rullaamaan kaksikon välistä matkaa umpeen.
"Ja hyvää joulua ja silleen! Joko on delibirdit ja talvisawsbuckit valmiina?" nuorukainen jatkoi. Samalla hän yritti parhaansa mukaan olla tuijottamatta tytön merkittävästi lyhentynyttä tukkaa ja käänsi siten uteliaan katseensa toiseen kiinnostavaan kohteeseen eli toverinsa kotitaloon. Olihan se nyt jännä nähdä millaisessa paikassa Charlotte oikein asusti! Vaikka okei, kieltämättä miekkosta jopa jossain määrin jännitti tytön perheenjäsenten tapaaminen, sillä vaikka hän olikin aikaisemmin ohittanut olankohautuksella näiden oudoiksi kuvailemisen, kummitteli se nyt ikävästi hänen mielessään. Mistä sitä tiesi jos mokomat olivat jollakin ikävällä tavalla omituisia, eivätkä esimerkiksi ilahtuisi ollenkaan muukalaisten vierailuista.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 1:40

Miten jonkun tapaaminen saattoikin saada Charlotten näin hyvälle tuulelle! Hetkessä hän oli jo unohtanut toisen myöhästyneen sekuntiakaan ja keskittyi täysillä kuuntelemaan mitä toisella oli sanottavanaan ja hieman syynäämään tätä katseellaan. Reliam oli yhä aivan Reliam! Samaa ei taas voinut sanoa tytöstä, tai no hiuksistaan lähinnä.

"Joo, samoin!" punapää vastasi miehen joulutervehdykseen. Ehtimättä sanoa sen enempiä hän huomasi miehen katseen harhailevan jo hänen kotitalonsa suunnalle. Keskikokoinen vaaleasävyinen omakotitalo jouluisin koristein somistettuna törrötti keskellä vehreää kookasta pihaa, joka oli pääosin pelkkää nurmikenttää kapeaa ovelle johtavaa jalkakäytävää ja muutamaa kukkapenkkiä lukuunottamatta. "Mitäs tykkäät?" tyttö tuli kysyneeksi heilauttaessaan kättään talon suunnalle. Todellisuudessa hän olisi halunnut esittää saman kysymyksen uudesta hiustyylistäänkin. Jos ei muuten niin ihan vain siksi, että Vuk'kin oli kehunut sitä aiemmin! Ei se siis voinut aivan totaalisen kamala olla, eikä hän myöskään uskonut Reliamin missanneen niin suurta muutosta. Ihan sama miten pölkky toinen osasi joskus olla, ei nyt sentään ihan niin pölkky.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 1:58

Ilmeisesti Charlotte hoksasi minne Reliamin katse oikein oli harhailemassa, sillä tyttö uteli miekkosen mielipidettä tämän tutkailemasta rakennuksesta. Kaupunkilainen tuijotti mukavan kodikkaalla tavalla keskinkertaista taloa vielä tovin, käänteli päätään arvostelevasti ja nyökäytti sitten hyväksyvästi päätään.
"Näyttää kivalta. Tilavalta, kun on tottunut pelkkiin kerrostaloihin. Ainakin on pihaa vähän enemmän kuin meidän parvekkeella", hän puoliksi tosissaan selosti ja mietti, koska mahtoi viimeksi edes piipahtaneen asuinomakotitalossa. Siitä oli aikaa enemmän kuin pikkuinen tovi.

Vaan kun talokin oli nyt arvosteltu, ei Reliam saanut enää millään pidettyä ajatuksiaan erossa Charloten hiuksista. Ensialkuun hän oli aivan vähällä letkauttaa jotakin mielestään äärimmäisen hauskaa hieman poikamaiseksi muuttuneesta kuontalosta ja sen vaikutuksesta muutoinkin niin kovin nuorelta näyttävän tytön naisellisuuteen, mutta saaden estettyä itsensä nieli miekkonen mietteensä sittenkin takaisin. Vaikka tekstiviestitse yhä haukkuikin toista tyhmäksi ja ties miksi tuon tuosta, ei sen tekeminen kasvotusten tuntunut enää yhtä huvittavalta kuin aikoinaan. Jäämättä miettimään mikä oli muuttunut jatkoi partaveikko juttuaan siis melkeinpä normaalien kohteliaisuusnormien mukaisesti.
"Tukkasi sen sijaan ei ole ainakaan kasvanut sitten viimekerran. Kaipasitko vaihtelua vai näpsäisikö joku ponnarisi poikki kun nukuit?" Melkein, mutta ei aivan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 2:13

Charlotte nyökkäsi myötäillen miehen toteamukseen. Kyllähän hän itsekin piti kotitalostaan, ja ainakin ulospäin se näytti suhteellisen normaaliltakin! Ja kenties sisältäkin, jos sattui harrastamaan intensiivistä siivousta päivittäin - tosin punapää osasi arvella, ettei kaverinsa ehkä sellaisesta niin välittänyt. Mutta, puheenaihe siirtyikin seuraavaksi tytön hiuksiin, mikä sai hänet hymähtämään oikeastaan aavistuksen kiusaantuneena. Mies oli osunut toisella arvauksellaan melkein oikeaan jopa!

"Nojoo, ehkä muistat kun sanoin, etten selvinnyt siitä... ääh, viimekuisesta vauhti-illastani ihan vain päänsäryllä. Purkka tukassa oli vähän keljumpi juttu eikä sitä oikein saanut korjattua muuten!" tyttö selitti ja naurahti kömpelösti sanojensa päätteeksi. "Olihan se vähän järkyttävää kun olin kasvattanut hiuksiani jo niin kauhean kauan, mutta ei kai ne ole pahat näinkään?" Nuorukaisen mielipidettä jokseenkin empivästi udellessaan pyörähti punapää pikaisesti ympäri esitelläkseen kampaustaan joka kulmasta - tosin heti jälkeenpäin moinen ele tuntui ihan hemmetin tyhmältä, ja Charlotte päätyikin kääntämään katseensa poissaolevasti toisaalle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 2:31

Reliam kohotti kysyvään sävyyn toista kulmaansa tajutessaan, ettei kampauksen muuttamisessa ollutkaan kyse vain jotain tyttömäisestä oikusta, vaan oikeasti jonkinlaisesta sattumasta. Ja mihinkäs muuhunkaan juttu olisi liittynyt kuin taannoiseen känniörvellykseen, jonka seurauksista miekkonen itsekin oli saanut keskellä yötä hyökkäävän tekstaritulvan muodossa kärsiä!
"Ääh, eikä!" nuorukainen naurahti puoliksi säälien, puoliksi siitäs sait -fiilisten valtaamana. Ensiksi mainittu alkoi kuitenkin päästä enenevässä määrin voitolle, kun miehen mielessä käväisivät erään toisen tarkemmin (ainakin aikoinaan) tuntemansa neitokaisen kutrit, joiden tärväytymisestä omistajansa olisi vähintäänkin pyörtynyt.

Vaan vaikkei osannut edes kuvitella tilannetta jossa entinen tyttöystävänsä olisi antanut leikkauttaa hiuksensa lyhyiksi, joutui Reliam Charloten pyörähtäessä ympäri myöntämään, ettei toisen tukka oikeastaan näyttänyt millään tapaa rumalta. Kovin erilaiselta kuin mihin partaveikko oli tottunut, mutta eihän se nyt ollut välttämättä huono asia.
"Eeei, ei ole", hän siis myönsi, kun ei mitään sulavampaa sutkautustakaan keksinyt.
"Tosin vielä kivemmilta ne näyttäisi taatusti sisällä. Meinaan, että olen ihan puhki haahuiltuani... Tai siis että... No äh, tuli vähän kierrettyä mutkan kautta tänne tullessani ja silleen. Kai teille sopii jo tulla?" mies jatkoi ja oli epähuomiossa paljastaa millaista siksakkia hän kaupungin halki matkatessaan olikaan joutunut pakon sanelemana tekemään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 2:52

Hetken ehti Charlotte katua kerrottuaan kännäilytarinansa (tai no ainakin hänelle itselleen tärkeimmän osan siitä) Reliamille, kun tämä varsin avoimesti ilmaisi huvittuneisuutensa. Eipä toinen kuitenkaan mitenkään erityisen pahantahtoiselta tai ilkeältä kuulostanut, ja tyhmät örvellysjutut nyt vain oli luotu jaettaviksi muutenkin, joten harmistus katosi tytön mielestä liki sen sileän tien, tai viimeistään siinä vaiheessa kun mies omalla tavallaan totesi uudenkin hiustyylin olevan ihan hyvä. Tai niin Charlotte tämän sanat otti.

"Ah, joo," hän hoksasi kaverinsa kaipaillessa jo sisätiloihin. "Mennään vain. Äiti ja iskä on kotona, Lucas ei ole tullut vielä. Kiitä onneasi." Punapää käännähti kannoillaan ja lähti jälleen kohti kotiaan, kääntän katsettaan taaksepäin nähdäkseen, seurasiko Reliam (vaan no, miksei olisi?).

"Mutta tuota, kuulehan... meillä on vähän sellaisia, tuota, erikoisia järjestelyjä," puhkesi tyttö puhumaan uudestaan ennen kuin kaksikko selvisi ulko-ovelle asti. Ylisiisti kämppä oli aina herättänyt hänen kavereissaan kummastusta, ja näin ollen oli Charlotte oppinut ehkä hieman häpeämäänkin sitä, ihan sama miten hyvä syy äärimmäisen puhtaalle talolle oli.

// Hei mietin tässä juuri öö että onkos nyt pelissä jo ihan jouluaatto vai tuliko Reliam päivää aiemmin vai mitähäh? //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 13:57

// Itse mielsin tämän jo jouluaatoksi, mutta jos se sotii jotenkin Charloten perheen joulujärjestelyjä vastaan, niin sano vain niin päätetään asia toisin. =3 //

Reliam naurahti kuivakasti kuullessaan, ettei Charloten veli ollut vielä tullut kotiin omilta reissuiltaan. Ehkä hyvä niin, sillä nyt ei olisi ihan koko perhe heti tunkemassa esittelemään itseään samaan syssyyn. Tutustuminen kun oli aina vähän hankalaa, jos piti oppia tuntemaan turhan monta ihmistä samaan aikaan.

Punapään sitten lähtiessä johdattamaan heidän kahden ihmisen kulkuettaan kohti ovea, seurasi Reliam tiiviisti toisen kannoilla. Samalla hän koetti uteliaana kurkkia mitä talon ikkunoista oikein näkyi, mutta ennen kuin miekkonen ehti nähdä mitään jokusta joulukoristetta kiinnostavampaa, otti Charlotte perheensä sisäiset erityisjärjestelyt puheeksi.
"Noo, eiköhän niitä ole vähän joka perheessä", nuorukainen tokaisi rauhoitellakseen niin omaa mielikuvitustaan kuin asiasta kenties hieman hermoilevaa kaveriaankin.
"Vai onko teillä sitten jotain sillä lailla, hmm, erikoista erikoista? Jotain juttuja, mitä meikäläisen olisi hyvä tietää etukäteen, etten tyyliin saa kaikkien vihoja niskaan ennen kuin pääsen ovesta sisään?" tuli hän kuitenkin aavistuksen jännittyneenä jatkaneeksi. Olisi nimittäin todellakin kurjaa, jos kaupunkilainen pilaisi toisten joulun ihan vain silkkaa tietämättömyyttään jonkin tärkeän asian suhteen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 14:38

// Jees voi olla jouluaattokin! :D Ihan sillä vain kato mietin että tiedän miten ajoitan Lucasin tulon. //

Melko erikoisen erikoiseksi tyttö kieltämättä perheensä mielsi, ja ulko-oven saavutettuaan jäi sen kahvaan tartuttuaan seisoskelemaan paikalleen ja kääntyi katsomaan Reliamia. Parempihan se oli kai käydä perusjutut läpi tässä eikä vasta sisätiloissa. Puhumattakaan nyt siitä, ettei häntä yhtään haitannut hieman pitkittää sisälle menemistä, hän kun ei osannut yhtään aavistella vanhempiensa suhtautumista ystävänsä erikoiseen ulkomuotoon. Toki, hän olisi voinut mainita siitä etukäteen vaikkapa edes äidilleen joka olisi sitten taktisesti voinut informoida isääkin, mutta kun ei niin ei. Jostain syystä Charlotte oli vältellyt Reliamista puhumista sen jälkeen, kun oli saanut luvan kutsua tämän viettämään joulua kanssaan.

"No siis, äiti on aika paljon sairasteleva tapaus," punapää lopulta aloitti. "Sen takia iskä pitää kämpän supersiistinä mahdollisuuksien mukaan, ettei äiti saa mitään turhia pöpöjä. Ei siis tarvitse ihmetellä jos kumpikaan ei tarjoudu kättelemään, se johtuu vain siitä ettet ole pessyt käsiäsi. Ja se onkin muuten hyvä tehdä sitten ensi tilassa. Niin ja... ääh, ei kai haittaa jos putsaan pyörätuolisi renkaat tuossa eteisessä, ainakin silleen pikaisesti? Kun se on vähän sama asia kuin joku kävelisi sisällä kengät jalassa, ymmärräthän? Minunkin pitää tietysti jättää kengät eteiseen ja vielä kaupan päälle pistää erilliset sisäkengät tai laittaa sellaiset kertakäyttösuojat kun tulen ulkoa..."

Pitkän kiusallisen litanian päätteeksi Charlotte vaikeni ilmeisen nolona, kätensä oli siirtynyt ovenkahvalta näpertämään lyhyitä punaisia hiuksia eikä tyttö oikein muutenkaan tiennyt, miten päin olisi ollut toisen reaktiota odotellessaan. "Niin siis, muun muassa tämmöistä meillä," hän vielä heitti lopetukseksi ja katsoi toista silmiin. Jos nuorukainen nyt päättäisi että oli parempi vain rullailla muualle joulua viettämään, ei hän kyllä tätä syyttäisi. Okei, ehkäpä hän liioitteli asiaa mielessään ihan turhaan ja Reliam olisikin sinut asian kanssa saman tien, mutta kun hän oli yksinkertaisesti jo niin tottunut siihen, että kaveriporukallakin oltiin usein valittu jokin muu paikka peli-iltoihin tai synttäribileisiin tai mihin milloinkin, vaikka tytön vanhemmat olisivatkin olleet poissa juuri sopivana ajankohtana.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 17:17

Jos olisi tiennyt ettei Charlotte ollut kertonut perheelleen etukäteen mitään kutsumansa ystävän erikoislatuisuudesta, olisi Reliam todella voinut jopa harkita paikalta pakenemista. Sen sijaan siisteysohjeet eivät aiheuttaneet miehessä niin suurta hämmennystä, että hän olisi ryhtynyt punapäätä tässä ovensuussa enää omilleen hylkäämään. Ei joku käsien jatkuva peseminen voinut millään olla kummallisempaa kuin se, kuinka hänen oma äitinsä oli aikanaan kutsunut poikansa kavereita kiillottamaan ällösöpöjä posliiniesineitä kanssaan ihan vain siksi, että touhu oli tämän mielestä ollut kivaa. Ainakin sormien hinkkaamiselle oli tässä tapauksessa huomattavan järkevät perusteet.

"Joo, no ei tuo nyt ihan mahdottomalta kuulosta", Reliam siis jutun loppuun asti kuunneltuaan vastasi, vaikka ei ihan kokonan saanutkan kitkettyä huolestuneisuutta äänestään. Pelko itsensä nolaamisesta kun kuumotteli yhä ikävästi mielensä taustalla, eikä hän tietenkään halunnut myöskään aiheuttaa mitään tartuntariskejä perheen äidille, jos tämä oikeasti oli niin kertakaikkisen herkkä.
"Ja siis tietty minä voin itsekin renkaani putsata, ei siinä mitään. Kunhan, tuota, kunhan sitten annat vaan sisälläkin jotain vinkkiä jos meinaan mokata jotain", mies valjusti virnistäen varmisteli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 17:33

Charlotte sai huokaista helpotuksesta Reliamin ottaessa siisteysintoilut varsin hyvin, vaikka ei toki ystävänsä tavoin edelleenkään voinut tuntea oloaan täysin rennoksi. Ihan hölmöä, eihän hän ikinä ennenkään ollut hermoillut jonkun kaverin tuomista kylään, miksi ihmeessä siis nytkään! Tässä ei ollut mitään erilaista muihin kertoihin verrattuna, tai niin hän ainakin koetti kovasti itselleen vakuutella tarttuessaan uudestaan ovenkahvaan.

"Joo, etköhän sinä pärjää ihan hyvin," punapää totesi vaisusti koettaen kuulostaa edes vähän kannustavalta. "Äiti nyt ainakin on tosi kiva, et varmasti onnistu tekemään mitään mistä se suuttuisi. Iskä taas... no se on aina yksi hemmetin yrmy, mutta ei siitä oikeasti kannata välittää." Näiden lyhyiden kuvausten päätteeksi Charlotte käänsi varovasti ovenkahvaa ja kuuli Aalan haukkuvan oven toisella puolella, mikä sai hänet hymähtämään itsekseen. Ainakin joku oli huomattavan innoissaan, vaikkei ehkä vielä Reliamin tulosta tiennytkään.

Enempiä empimättä tyttö avasi oven ja päästi yli-innokkaan terrierin ulos. Se singahti suoraan päin emäntäänsä ja tervehti tätä iloisesti haukahdellen, mutta pisti sitten merkille, ettei tämä ollutkaan yksin tulossa takaisin! Hetken koirapokemon tuijotti Reliamia silmät pyöreinä mutta vaikutti sitten muistavan tutun tyypin. Se jätti oitis Charlotten rauhaan ja hypähti nuorukaisen pyörätuolia vasten häntäänsä heiluttaen ja toisen kättä kuonollaan tökkien. Punapää hymyili nyt jo huomattavasti rennommin kasvattinsa ollessa ainakin miellyttävän vieraanvarainen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 18:08

Kuultuaan vielä Charloten loppuhetken kuvaukset vanhemmistaan nielaisi Reliam huomaamattaan vähän turhankin kuuluvasti. Kyllähän hän aina hankalat tyypit, jollaiselta tytön isä kieltämättä kuulosti, osasi omaan tapaansa hoidella, mutta... Noh, se tapa johti yleensä jonkinsorttiseen tappeluun. Ei siis ihan jouluhengen mukaista eikä etenkään kohteliasta, joten pyörätuolimiekkosen täytyisi ilmeisesti vain yrittää venyttää pinnaansa, mikäli hankaliin tilanteisiin jouduttaisiin. Siitä tulisikin jännää kerrassaan.

Vaan sitten mentiin eikä enää meinattu! Ovi avautui, ja tuttu karvanaama loikki kiehnäämään emäntänsä jalkoihin. Näky sai Reliamin hymyilemään huojentuneena, sillä ainakin jotkin asiat olivat niin kuin aina ennenkin.
"Terve, Aala", mies siis tervehti ja ojentautui rapsuttamaan herdierin leuanalustaa, kun tämä tuli tutkimaan vanhan tuttavansa käsiä.
"Näyttää siltä, että teikäkin on aika innoissaan joulusta. Harmi vaan en taida viitsiä päästää omia otuksiani moikkaamaan, kun ne ei ole ihan näin sisätiloihin sopivaa koko- tai käytösluokkaa", hän jutteli koiralle, mitä nuorukainen ei ehkä olisi vähemmän hermostuneena kovin helposti tehnyt.

Terrieriä tarpeeksi nyhjättyään käänsi Reliam katseensa takaisin Charlotteen ja jäi odottamaan, että tämä menisi ensimmäisenä sisään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 18:21

Aala oli silminnähden innoissaan saamastaan huomiosta ja urahti hassusti vastaukseksi toiselle. Totta kai se oli innoissaan joulusta, mikä se joulu nyt sitten sattui olemaankaan! Jotain kivaa kai kun vanha tuttukin tuli käymään. Kun koira ei millään malttanut lopettaa touhotustaan, päätyi Charlotte lopulta taputtamaan sitä päälaelle vaativasti.

"No niin Aala, eiköhän tuo nyt riitä," tyttö kehotti eleensä tehostamiseksi ja sai terrierin rauhoittumaan ja palaamaan sisälle ensimmäisenä. Se jäi kuitenkin eteiseen odottelemaan kouluttajakaksikkoakin. "Ja tästä lähtee," punapää henkäisi nyt puolestaan nuorukaiselle, astellen sitten koiransa vanavedessä eteistilaan. Olipa tämä nyt niin kertakaikkisen jännää! Vaalein sävyin sisustettu eteinen ei ollut mitenkään erityisen tilava, mutta sekä tyttö että toverinsa ja vielä Aalakin kyllä mahtuivat sinne kerralla säheltämään ongelmitta. Tottuneesti Charlotte riisui kenkänsä ja pyyhkäisi vaatteitaan muutamalla vedolla, napaten sitten erillisestä telineestä sisäkengät itselleen.

"Hei me tultiin jo!" tyttö huudahti kuuluvasti hetken emmittyään ja vilkaistuaan toveriaan vielä viimeisen kerran ennen elämää suurempaa koitosta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.12.2012 at 19:00

Charlotte pokémoneineen siirtyivät sisätilojen puolelle, jolloin Reliam taakseen vielä viimeisen kerran vilkaistuaan seurasi perässä. Vedettyään ulko-oven kiinni jäljessään jäi miekkonen seuraamaan oppaansa siistiytymisrituaalia, ennen kuin muisti luvanneensa pyyhkiä myös omatkin "jalkansa" puhtaiksi ennen eteisestä poistumista. Vaan milläpä moisen sitten suorittaisi? Asiaa äkkiä mietittyään kääntyi nuorukainen kaivamaan reppuaan ja kiskoi sieltä esiin pyyhkeen, joka saisi nyt paremman puutteessa kelvata rätiksi.

Samalla Reliam sai kuitenkin näköpiiriinsä myös pari lahjapakettia, joista toiseen liittyen mieleensä tuli eräs seikka, joka oli ehkä hyvä selvittää pikimmiten.
"Hei eihän kukaan ole allerginen suklaalle?" hän kuiskasi hätäisesti, kun Charlotte oli jo ilmoittanut heidät saapuneiksi. Partaveikko oli nimittäin hankkinut Charloten erikoislahjan lisäksi muulle perheelle tavanomaisen joulukonvehtirasian, jonka hän oli uskonut olevan hyvä peruslahja kenelle tahansa. Kaikki nämä puheet terveysongelmista saivat hänet kuitenkin epäilemään oliko sekään ollut tarpeeksi neutraali vaihtoehto.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.12.2012 at 19:22

Charlotte oli jo varsin keskittynyt tuijottamaan heidän edessään avautuvaan käytävään ja sen päässä erottuvan olohuoneen ovesta sisään odotellessaan vanhempiensa pölähtävän paikalle, kun hän sitten kuuli kaverinsa kuiskaavan jotain.

"Eh? Ei, ei ole," hän sanahti nopeasti vastaukseksi ja käänsi katseensa takaisin olkkariin päin kuullessaan kepeitä askelia siltä suunnalta. Pian hän saikin tuijottaa ovelle ilmestynyttä äitiään, joka tosin vaikutti olevan huomattavasti kiinnostuneempi tytön mukanaan tuomasta vieraasta. Noin viisikymppinen, kalpea ja laiha harmaanruskeatukkainen naishenkilö jäi hetkeksi sanaakaan sanomatta seisomaan käytävän toiseen päähän varsin yllättynyt ilme kasvoillaan. Kirkkaansinisin silmin tämä tapitti eteisessään istuksivaa pyörätuolipotilasta hetken ennen kuin asteli käytävän poikki tarkkailemaan uutta tuttavuutta lähemmin. Siinä samassa kuului askeleita myös pitkän käytävän vasemmalle viettävältä haaralta, keittiön suunnalta, ja piankos Reliamia tuijotteli toinenkin utelias ja hämmentynyt silmäpari. Samaa ikäluokkaa avovaimonsa kanssa oleva punapäinen mieshenkilö kohotti kulmiaan yllättyneenä ja harppoi puolisonsa vierelle. Vallitseva hiljaisuus kävi suorastaan sietämättömäksi.

"Ääh, äiti, iskä, tässä on Reliam," päätyi Charlotte lopulta varovaisesti esittelemään ystävänsä taputtaen tätä samalla olkapäälle ja luoden äärimmäisen anovan katseen aavistuksen häntä lyhyempään äitiinsä. Tämä huomasikin tyttärensä hädän ja suupielensä kääntyivät nopeasti ystävälliseen hymyyn.

"Oi miten kiva," kävi nainenkin nopeasti hiljaisuutta karkottamaan. "Tosi mukava tutustua, Reliam! Hauskaa, että päätit tulla tänne meille joulunviettoon, toivottavasti viihdyt!" Vastoin tyttärensä odotuksia asteli hoikka täti empimättä pyörätuolipotilaan luokse ja tarjosi kättään kädenpuristusta varten. "Marilyn Lewis." Sekä miehensä että kuopuksensa yllättyivät todenteolla Marilynin epätavallisesta eleestä, mutta kumpikaan ei kokenut tarpeelliseksi puuttua asiaan - ainakin kiusallinen hiljaisuus oli poissa kun tämä täti oli äänessä!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.12.2012 at 2:30

Reliam ei ehtinyt edes huokaista helpotuksesta suklaajutun selvittyä, kun kieltämättä melko sairaalloiselta vaikuttava nainen jo astelikin esiin. Hetken Reliam ja tämä vain tuijottivat toisiaan, molemmat ilmeisesti jonkinasteisen hölmistyksen vallassa, kunnes ensiksi mainittu tajusi kääntää katseensa toisaalle. Pitkään ei miekkosen ollut kuitenkaan tarpeen antaa silmiensä vaeltaa paikkaansa etsien, kun eteiseen jo pyyhälsi toinenkin vanhemman polven toveri, jonka ulkonäkö kertoi heti keneltä Charlotte oli luonnonpunaiset hiuksensa oikein perinyt.

Kun kukaan ei sanonut tai tehnyt tuijottamisen lisäksi yhtään mitään, ei Reliamkaan rohjennut olla ensimmäisenä suuna päänä hiljaisuutta rikkomassa - niin kiusalliselta kuin vaitonaisuus tuntuikin. Hammastaan purren hän tuli jo epäilleeksi oliko Charloten pönttöpää edes maininnut hänen tulostaan vanhemmilleen, ennen kuin epäilysten kohteeksi joutunut tyttö viimein tarttui härkää sarvista ja ryhtyi esittelemään toveriaan vanhemmilleen.
"Moi vaan", tuli miekkonen lyhyen kädenheilautuksen saattelemana tokaisseeksi, kun Charloten olantaputus herätti hänet merkillisestä ujoushorroksesta. Muuta sanottavaa hän ei kuitenkaan äkkiseltään osannut aivoistaan nyhtää, mutta onneksi perheen äiti oli heiveröisestä olemuksestaan huolimatta topakampi tapaus ja ryhtyi rikkomaan jäätä oikein kunnolla.
"Aa, tuota, kiitos kun sain tulla", nuorukainen vastasi naisen lämpimään tervetulotoivotukseen ja onnistui loihtimaan kasvoilleen pienen hymynpuolikkaankin, joka kuitenkin jähmettyi saman tien hänen kasvoilleen käsikirjoituksen heittäessä tykkänään häränpyllyä; Marilyniksi itsensä esittelevä nainen tarjosi hänelle kättään.

Epävarmana siitä pitäisikö hänen nyt sitten altistaa emäntänsä ties mille basilleille vai ei, katsahti Reliam hieman vaikeana ensin toisen kättä, tämän kasvoja ja sitten taas kättä.
'Noh, rohkeahan se rokan aina syö', itselleen epäominaiseen venkoiluun kyllästynyt mies lopulta tuumasi, pyyhki kouransa pikaisesti pitelemäänsä pyyhkeeseen ja ojentautui kättelemään Marilyn Lewisia.
"Reliam Miraka", hän vastasi jo huomattavasti itsevarmemmin, "hauska tavata. Ja hyvää joulua."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.12.2012 at 2:49

Kankeasta alusta huolimatta sai Charlotte huomata äitinsä olevan aivan aidosti innoissaan Reliamin tapaamisesta, ei tämä nimittäin lämpimikseenkään tuohon tapaan koskaan haastellut. Huomio sai tytön hymyilemään hieman ja katsahtamaan sitten isäänsä, jonka mietteistä ei hänellä ollut niin harmainta aavistustakaan. Lyhyen kädenpuristuksen jälkeen Marilyn peruutti takaisin miehensä rinnalle edelleen aurinkoisesti hymyillen.

"Kuin myös!" nainen vielä vastasi Reliamin jouluntoivotukseen ja käänsi sitten katseensa mieheensä varsin vaativana ja päätyi vielä tökkäämään tätä kylkeen kyynärpäällään, jolloin tämä vasta hoksasi Marilynin esimerkkiä noudattaen astella kättelemään nuorukaista.

"Emil Anderson," mies sanahti kuivakasti ja enempiä haastelematta palasi puolisonsa vierelle. Charlotte huokaisi hiljaa - kaipa tämä nyt sitten meni ihan hyvin! Isältään hän nyt ei ollut muunlaista vastaanottoa odottanutkaan, vaikka toisaalta hänen kävikin sääliksi ystäväänsä, jolla ei ollut kahdenkymmenen vuoden kokemusta Emilistä. Kun esittelyiden jokseenkin kiusaannuttava jälkipuolisko oltiin saatu päätökseen, uhkasi hiljaisuus taas laskeutua nelikon välille, mutta Marilyn ei enää aikonut sallia sitä.

"Mutta hei tulkaa nyt ihmeessä peremmälle, eihän meidän ole tarkoitus tässä eteisessä norkoilla koko päivää! Lotte varmaan haluaa esitellä Reliamille paikkoja muutenkin, eikö niin?" nainen jatkoi iloista höpötystään ja vilkaisi tyttäreensä, jolta sai vain vaimean nyökkäyksen vastaukseksi. "Me ehditään kyllä jutella vaikka ruokapöydässä lisää sitten kun Lucaskin on ehtinyt kotiin asti! Lotten mokoma ei ole kertonutkaan sinusta paljon mitään, tuollainen vähän pökkelö tapaus kun on." Moinen tokaisu - vaikka se leikkimielinen olikin ja tyttö tiesi sen hyvin - sai Charlotten katsahtamaan äitiinsä nolostuneen äitipliis-ilmeen kera, mutta tämä ei tuntunut olevan moksiskaan.

// Autohit handshake nyt sori. %D Eteenpäin whoosh! Ja ai vitsi 1500 viestiä jee, party party! :O //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.12.2012 at 14:57

// Autohittiä! >8C Vähäx mä kerron ylläpidolle tästä! Ai joo mehän ollaan ylläpitoa hups. //

Puristettuaan lyhyesti Marilynin kättä käänsi Reliam kieltämättä jokseenkin odottavasti huomionsa kohti punatukkaista miestä, joka vaati ilmeisesti pientä ystävällismielistä kannustusta tajutakseen mitä häneltä oikein odotettiin. Vaan kun Emil sitten ojensi kouransa, kätteli partaveikko tätä niin jämäkän miehekkäästi kuin vain osasi osoittaakseen, ettei takkuavasta alusta saati sitten jalkojensa puutteesta huolimatta ollut täysin turha kaveri.
"Reliam Miraka", nuorukainen rituaalinomaisesti toisti, vaikka Charloten isä sen varmasti jo tajusikin.

Ennen kuin painostava hiljaisuus pääsi esittelyjen jälkeen valtaamaan uudemman kerran tilaa, jatkoi Marilyn asioiden luotsaamista ja puheen ylläpitämistä sellaisella taidolla, että Reliam arveli tämän varmaankin tottuneen perheensä sosialisoijan rooliin. Emilin suunnalta kun ei vaikuttanut kuuluvan tukea, eikä ihme kyllä myöskään Charlotelta, jonka ystävänsä olisi voinut uskoa kyllä hölöttävän minkä ikinä kerkesi.
"Jep, se olisi varmaan kivaa", tuli miekkonen itse siis sanailleeksi talon esittelemiseen liittyen. Samalla hän tarttui jälleen pyyhkeeseensä ja ryhtyi viimein hinkkaamaan pyöriään puhtaaksi. Onneksi ulkona ei ollut ollut erityisen kurainen keli, joten nuorukainen uskoi melko pintapuolisen pyyhkimisen riittävän.
"Joo-o, heh, eiköhän me ehditä tutustua kyllä ihan hyvin. Meinaan että onhan tässä aikaa", hän lisäksi jatkoi ja naurahti ymmärtäväisesti naisen kuvaukselle tyttärestään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.12.2012 at 15:21

// Älä yritä, en ole vieläkään unohtanut miten autohittailit Lotten polkupyörää ystävänpäiväpelissä, hmph! u___u //

Marilyn nyökkäili Reliamin sanoja myötäillen ja naurahti vielä päälle varsin tyytyväisenä uuteen tuttavuuteen, kun taas Emil käänsi katseensa muualle pyöräyttäen silmiään itsekseen. Vasta avovaimonsa tarratessa häntä käsivarresta katsahti mies tähän uudemman kerran ja lähti naisen taluttamana takaisin kohti keittiötä.

"Olet Lotte sitten kunnolla etkä kiusaa kaveriasi liiaksi, tai et saa ruokaa illalla," tytön äiti vielä virnistäen lisäsi, ansaiten tältä mukahuvittuneen tuhahduksen ja pikaisen "joojoon", ennen kuin katosi miehineen kaksikon näköpiiristä. Charlotte huokaisi ja käänsi huomionsa jälleen Reliamiin, joka oli juuri ehtinyt saada renkaansa puhtaiksi.

"Näin siis meillä, ne on ihan kivoja, vai mitä? ... Paitsi iskä," punapää totesi hymyillen jo huomattavasti vähemmän kiusaantuneesti. Viimeisen osan lausahduksestaan hän tosin kuiskasi niin hiljaa, etteivät vanhempansa varmasti vahingossakaan kuulisi. "Muttajoo, tuolla suunnalla on tosiaan keittiötä ja siivouskomeroa ja semmoisia jännyyksiä, tuosta suoraan pääsee olkkariin ja kun käännytään oikealle niin tulee pitkä käytävä makkareineen ja vessoineen," tyttö selitti lyhyesti ja viittoili kuhunkin suuntaan sitä mukaa kuin siitä selosti. "Tykkäisitkö katsella heti ympärillesi vai huvittaako huokaista hetki?"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.12.2012 at 15:46

// Aaargh! XD No ehkä ollaan nyt sitten tasoissa. //

Enempää small talkia ei Reliamista enää irronnut, joten kun vanhempi pariskunta lopulta poistui takaisin kyökin puolelle, huokaisi miekkonenkin toverinsa tavoin kirjaimellisesti helpotuksesta.
"Joo on ne molemmat ihan ookoo. Kyllä tämä tästä varmasti alkaa sujua", hän kuitenkin myönsi, sillä eihän kumpikaan vanhemmista ollut millään tapaa ikävästi käyttäytynyt. Ei edes Emil, jonka miehisen jäykkyyden Reliam saattoi ymmärtää jopa Charlottea paremmin. Kai se vain oli aina vähän tällaista aluksi, kun piti ventovieraisiin ihmisiin äkkiseltään tutustua.

Saatuaan pyörät putsatuiksi sulloi Reliam pyyhkeen takaisin reppuunsa ja kääntyi kuuntelemaan Charloten esitelmöintiä talon rakenteesta. Paikka vaikutti äkkiseltään isolta pieniin kerrostalobokseihin tottuneen kaupunkilaisen mielestä, ja jollain tapaa hän pelkäsi jopa eksyvänsä sen sopukoihin jos joutuisi yksikseen suunnistamaan paikasta aa paikkaan bee. Järki kuitenkin vakuutti, ettei sellainen mokailu oikeasti voisi varmaan millään käydä toteen.
"No jaa, eiköhän meikä näe paikkoja tässä päivän mittaan ihan ilman mitään virallisia esittelykierroksiakin", mies siis olkiaan kohauttaen päätti ja kohotti katseensa kohti Charlottea. Samassa mieleensä palasi eräs seikka, jota hän aikaisemmin oli koettanut olla muistelematta, mutta jota voisi kai nyt olla hyvä tilaisuus kysyä.
"Äh, tuota, tuliko teille muuten meidän suunnalta joulukorttia? Meinaan, että äiti aika varmasti suunnitteli jotain sellaista kuullessaan, että olen tulossa tänne. Siinä oli varmaan allekirjoituksena 'Reliamin äityli' tai jotain muuta yhtä kehittävää", nuorukainen yhtä aikaa kiusaantuneena ja huvittuneena kysyi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.12.2012 at 16:04

Onneksi Reliamia ei tuntunut varsinainen esittelykierros kiinnostavan, sillä eipä se pahemmin olisi kiinnostanut Charlotteakaan. Mies nyt kuitenkin oli ihan oikeassa - talo tulisi varmasti päivän mittaan tutuksi muutenkin. Tämän ryhtyessä kyselemään joulukortista, punapään ilme kirkastui.

"Joo! Tuli kyllä, se oli hirmu herttainen! Laitettiin se jääkaapin oveen. Kiitäthän äitiäsi meidän puolesta?" tyttö pyysi hymyillen. "Harmi etten itse hoksannut laittaa korttia teillepäin. Tosin ei minulla taida olla sinun osoitetta muutenkaan... mutta hei, menoksi menoksi!" Hän ryhtyi viittomaan oikealle vievään käytävään päin, jolloin kumman hiljaa ja nätisti sivussa istuskelleeseen Aalaankin tuli jälleen liikettä. Se ei tosin lähtenytkään tytön huoneen suunnalle vaan pinkaisi olohuoneeseen siellä tepastelevan delcattyn seuraksi. Charlotte vilkaisi pokemonkaksikkoa ja päätti esitellä perheen lemmikinkin saman tien. "Niin tuolla on muuten Kat. Se ei ole kauhean vieraanvarainen uusia pokemoneja kohtaan joten kannattaa varmaan pitää pokemonit palloissa." Sen vielä ilmoitettuaan otti tyttö suunnakseen oikeanpuoleisen käytävän, jolta löytyi ovia molemmin puolin.

"Tuossa on sitten vessa," hän totesi ohittaessaan ensimmäisen vasemmanpuoleisen oven ja jatkoi sitten tottuneesti matkaansa hieman pidemmälle, vastakkaisella seinällä olevan oman huoneensa ovelle, joka olikin valmiiksi raollaan. Uniltaan vastikään herännyt Forte tuli ovensuuhun kouluttajaansa vastaan ja tervehti tätä kimeällä säksätyksellä ja jäi sitten tuijottamaan emäntänsä seuralaista, joka oli sillekin jo entuudestaan tuttu.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.12.2012 at 23:28

Reliam ei ollut ihan varma oliko iloinen vai ei kuullessaan, että joulukortti oli saapunut perille. Äitinsä maun tuntien kortin kuvaaminen herttaiseksi oli nimittäin luultavasti suurta vähättelyä, sillä läpyskä koostui oletettavasti vähintään yhtä suuresta määrästä hirvittävää pinkkiä kimalletta kuin paperia.
"Kai sitä täytyy", nuorukainen vastasi kiittämiseen liittyen vaikka ajattelikin, että haluaisi kyllä käydä itse vilkaisemassa korttia ennen kuin kiittelisi yhtään ketään.

Sitten Charlotte lähtikin jo johdattamaan kaksikkoa talon halki ja Reliam seurasi kuuliaisesti perässä. Hän kurkki kiinnostuneena ympärilleen, mutta pysähtyi aloilleen vasta oppaansa esitellessä olohuoneen puolella oleilevan kissapokémonin hänelle.
"Onko se lemmikki, vähän niin kuin meidän minccino?" mies uteli otusta tuijotellen, ennen kuin jatkoi punapään tavoin matkaansa kohti käytävää. Vessan tullessa vastan kurtisti partaveikko kulmiaan ja uskoi että hänen olisi pitänyt muistaa jotakin, mutta asia tuli hänen mieleensä vasta Charloten päästyä ilmeisesti oman huoneensa luokse.
"Ai joo, pitäisi varmaan pestä ne kädet", Reliam tajusi, kääntyi takaisin kohti pesuhuonetta ja kävi pikaisesti huuhtelemassa kouransa. Asian suoritettuaan ilmestyi hän jälleen käytävään ja aikoi lähteä uudemman kerran kohti Charloten kämppää.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.12.2012 at 23:59

"Jep, se on äitin elukka," tokaisi Charlotte miehen udellessa tarkemmin delcattysta. Hän ei kieltämättä kai koskaan ollut maininnut kissapokemonista toiselle, joten tämä olisi hyvinkin voinut olettaa sen olleen tytön tuorein tiimiläinen tai jotain. Vaan kun ei niin ei.

Huoneensa ovelle jämähdettyään tajusi punapää juuri mokanneensa varsin nolosti; vaikka miten oli Reliamia opastanut käsienpesusta ja ties mistä, oli hän itse onnistunut sen unohtamaan veskin ohi painellessaan. Tosin no, eipä hän nyt niin kauan ollut ehtinyt ulkona itseään sotkea ja olivathan he muutenkin vain menossa hänen huoneeseensa - hän ehtisi kyllä kuurata kätösensä ennen ruoka-aikaa.

"Nojoo, minun huone nyt ei sentään ole sellainen steriilivyöhyke kuin muu kämppä," punapää tokaisi toverilleen tämän hakeutuessa jälleen hänen seuraansa, kuin selitelläkseen miksei itse vaivautunut kaikesta hössötyksestä huolimatta käsipyykille. Forte oli ehtinyt jo pinkoa takaisin Charlotten huoneeseen saatuaan pari taputusta päälaelle kouluttajaltaan.

Avatessaan huoneensa oven kunnolla häntä tervehti kolme muutakin huonetta asuttavaa otusta; sängyllä löhöilivät siihen vastikään tiensä löytäneet Aria ja Nina, joille Forte teki seuraa saman tien, ja työpöydäntapaisella tytön läppärin vieressä etupihanäköalan omaavan ikkunan edessä istuskeli Pandora, joka jokseenkin välinpitämättömästi tuntui seuraavan ulkona kadulla käppäileviä ihmisiä. Se tervehti ihmiskaksikkoa pikaisesti ja palasi yksitoikkoiseen touhuunsa. Pöydältä löytyi tietokoneen ja pöytälampun lisäksi muutama kehystetty valokuva punapäästä kavereineen, joukossa myös eräs Reliamille varmasti hyvinkin tuttu kuva. Muuta mainitsemisenarvoista punapään tilavassa huoneessa olivat kaiketi kaappirivi, tv-taso keskikokoisen taulutelkkarin ja parin pelikonsolin ja dvd-soittimen kera, sekä suhteellisen reilunkokoinen kirjahylly - joka tosin oli täynnä melko lailla kaikkea muuta kuin kirjoja: valtaosa tasoista notkui dvd-elokuvia laidasta laitaan ja lukuisia räiskintä-, toiminta- ja tasoloikkapelejä, mutta yhtä lailla oli musiikki-cd:itäkin. Vain alin taso oli pyhitetty kirjoille, ja niistäkin suurin osa oli sarjiksia muutamaa lukioajoilta lojumaan jäänyttä musiikin oppikirjaa lukuunottamatta. Erityisen jouluiseksi ei Charlotte ollut lukaaliaan koristanut - ikkunalaudalla oli toki sähköllä pelaava kynttelikkö ja ikkunaan oli vaihdettu jouluiset, punaiset verhot, mutta siinäpä se.

"Olepa hyvä," tyttö sanahti neutraalin kohteliaasti antaen ystävänsä rullailla huoneeseen ensimmäisenä pidellessään itse ovea auki (ei sillä etteikö se olisi pysynyt itsestäänkin). Sängyllä pötköttelevät Aria ja Ninakin saivat aikaiseksi vilkaista tulokkaita - vulpix ainakin hoksaavasta ilmeestään päätellen muisti pyörätuolipotilaan, kun taas saukkopokemon sai todella pinnistellä muistiaan ennen kuin tajusi tavanneensa tyypin ennenkin. Se kun oli ollut kovin nuori vielä viime tapaamisella. "Kaikki näemmä tallella," punapää vielä tokaisi tyytyväisenä tajutessaan koko tiiminsä Aalaa lukuunottamatta majailevan huoneessa.

// Hui saakeli mikä tekstiseinä nyt. :'D Hei kymysys taas muuten, olenpas kysyväisellä tuulella nyt koko ajan! Nimittäin hmmm meinasiko Reliam nyt kerralla viettää useammankin päivän Mehabayssa vai ihan yhden yön visiittiä kaavaili? Kaikkia enemmän tai vähemmän höpöjä idiksiä jo päässä, niin ihan häiskän vierailuajasta riippuen pitää niiden toteutusta harkita! //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.12.2012 at 21:32

// Ei se varmaan ole meinannut mitään, aatellut vaan katsoa mitä tuleman pitää. ='D Mutta käytännön kannalta äkkiseltään itse ajattelisin, että ellei me aiota pelata joulupeliä vielä kesälläkin, ei vierailua ihan hirmuisen pitkäksi kannattane venytää. //

Reliam katsahti leikillisen syyttävästi Charlottea, joka hurjien pelotteluidensa jälkeen jätti kuitenkin itse käsien pesemisen laiskasti sikseen. Toki meikkonen tajusi että tilanne oli eri asia likan omassa huoneessa kuin muualla talossa, mutta ei se estänyt häntä silti hieman piikittelemästä toista asiasta.
"Mitä, etkö muka pelkääkään että kämppääsi pääsee vaikka poikapöpöjä?" hän tokaisi muka kovinkin hämmästyneenä rullaillessaan kohti punapään auki pitelemää ovea.

Päästyään kunnolla sisälle Charloten huoneeseen jämähti Reliam aloilleen ja ryhtyi katselemaan selvästi vielä aiempaakin kiinnostuneempana ympäriinsä. Se minkä hän laittoi ensimmäisenä merkille oli kämpän huomattava koko; toisena tuli elektroniikan suuri määrä. Miehellä itsellä ei ollut edes omaa tietokonetta ja perheen vanha pelikonsolikin oli tainnut joutua varastoon nuorukaisen lähdettyä matkailemaan, joten kaverinsa sisustustyyli tuntui Reliamista jokseenkin yllättävältä. Jostain syystä hän ei olisi yhtään arvannut Charlottea teknologianörtiksi, jollaiselta tämä huoneensa perusteella tosin yllättäen näytti.
"Joo", partaveikko hymähti poissaolevasti pokémoneistaan puhuvalle tytölle, ennen kuin tajusi kiskaista ajatuksensa takaisin maan pinnalle ja oikeasti kääntyä katsomaan huonekalujen päällä loikoilevaa tiimiä. Hän joutui hetken tuijottamaan otuksia ymmärtääkseen, etteivät Charloten sanat käyneetkään ihan yksiin pokémonjoukon lukumäärän kanssa.
"Missä se, öö, äksy pikkukarhu sitten on? Oliko sekin olkkarissa?" nuorukainen kysyi huolettomasti kuin ainakin ihminen, joka ei osannut yhtään aavistaa osuvansa kenties hieman arkaan paikkaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.12.2012 at 21:46

// Hyvä on pointti. :'D //

Charlotte ei voinut olla naurahtamatta varsin huvittuneena toisen tokaisulle poikapöpöistä, joita oli kaiketi tullut pelättyä viimeksi joskus ala-asteella! "Aivan, no tarkemmin ajatellen oli kai hyvä että pesit kätesi tässä välissä, ja saat vielä olla kiitollinen etten patistanut sinua käymään suihkussa ja vaihtamaan jotain tyttövaatteita päälle saman tien," hän naureskeli omalle nokkeluudelleen ja mielikuvalle ystävästään vaaleanpunaisissa hepenissä.

Todettuaan tiimiläistensä olevan tallella oli punapää ehtinyt jo istahtaa sängylle sillä loikovaa pokemonkolmikkoa silitelläkseen, kun Reliam sitten otti puheeksi asian, jonka tyttö itse oli kovasti koettanut viimeisen kuukauden aikana unohtaa. Huoleton hymynsä katosi äkkiä kasvoiltaan ja katseensa kääntyi nuorukaiseen päin. Eipä hän tosiaan ollut ehtinyt saati halunnut mainostaa hankalimman tiimiläisensä joukosta poistumista vielä kenellekään perheensä ja viimekuisen bileseuransa lisäksi, joten ei kai ihme että Reliam nyt tuolla tavoin kävi utelemaan, mutta sai se silti Charlotten naaman jokseenkin vakavaksi.

"Niin joo. Rogue... ei minulla ole sitä enää," hän huokaisi hetken hiljaisuuden jälkeen ja rapsutti niskaansa vaivautuneena. Forte huomasi emäntänsä yllättävän mielialanmuutoksen ja nousi paikaltaan ängeten tytön syliin kiehnäämään jokseenkin lohduttavasti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.12.2012 at 22:20

Vaikka Reliamia suoraan sanottuna puistatti ja nolostutti pelkkä ajatuskin johonkin naisten vaatteisiin pukeutumisesta, pakottautui hän jatkamaan hölmöksi mennyttä vitsiään - vaikka se tapahtuikin aavistuksen tukahtunella äänellä.
"Joo, säästetään mekot vasta päivälliselle", nuorukainen tokaisi ja mietti, miksei vain osannut pitää joskus suutaan kiinni.

Toinen samanlainen tilanne tuli vastaan liki saman tien, vaikka tällä kertaa Reliam sitä ei itse heti tajunnutkaan. Miehen otettua Rogue puheeksi muuttui Charlotte kuitenkin heti huomattavan totiseksi, mikä ei voinut viitata mihinkään kovin positiiviseen asiaan. Niinpä, kun punapää kertoi ettei hänellä enää ollut koko nallea, valahtivat toverinsakin kasvot saman tien melkein jopa kauhistuneiksi.
"Oho. Ei kai se, hmm, tuota..." hän tapaili keksimättä, miten ilmaisisi ensimmäisenä mieleensä juolahtaneen ajatuksensa niin, ettei se loukkaisi tyttöä mahdottoman paljon. Vaan kun mikään sana ei miettimisen jälkenkään tuntunut tarpeeksi hienovaraiselta, nosti nuorukainen ojennetun etusormensa vaakatasossa kaulalleen ja teki kurkun leikkaamista merkitsevän eleen, jonka tarkoituksesta ei juuri ollut varaa erehtyä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.12.2012 at 22:49

Charlotte painoi päänsä alas kohdatakseen sylissään kellivän sneaselin myötätuntoisen katseen ja onnistui jopa hymyilemään tälle alkaessaan silitellä otuksen karheahkoa turkkia. Vasta Reliamin avattua jälleen sanaisen arkkunsa sai punapää aikaiseksi vilkaista tämänkin suunnalle vain huomatakseen, miten tämä ilmeisesti hänen sanojensa perusteella epäili Roguen potkaisseen tyhjää.

"Ei, ei hyvänen aika sentään!" hän kiiruhti korjaamaan toisen oletuksia melkeinpä huutaen. "Ei kun se... no kun olin Zaumlassa - oli tyhmää mennä sinne alun perinkin - niin Roguelle tavallaan iski koti-ikävä kai. Ei se tainnut edes oikeasti muistaa asuneensa siellä joskus ihan vauvana, mutta kaipa pokemonit aistii tuollaiset jutut. Nähtiin jotain sen lajitovereita ja no... se näytti niiden seurassa heti paljon onnellisemmalta kuin kertaakaan minun kanssa ikinä, vaikka se ehti olla minulla melkein vuoden." Niin inhottavaa kuin asian myöntäminen olikin, se oli totta joka sana; ihan sama mitä Charlotte oli yrittänyt, ei jäänalle vain ollut koskaan löytänyt yhteistä säveltä kouluttajansa kanssa toisin kuin muut hänen kasvattinsa.

"En minä sitä syytä, sehän kuitenkin sysättiin minulle sen jälkeen kun se oli väkisin riistetty vanhemmiltaan ihan pentuna, enkä ehkä ollut ihan paras mahdollinen kouluttaja sille muutenkaan. Niinpä sitten annoin sen mennä... No, kaikki ei vain aina toimi niin kuin haluaisi," Charlotte jatkoi totisena, kietaisi kätensä Forten ympärille ja vetäisi tämän lähelleen niin että sai hetkeksi haudata kasvonsa tämän pörröistä otsaa vasten. Itsensä koottuaan ja pari kertaa henkeä syvään vedettyään nosti punapää jälleen katseensa Reliamiin päin ja hymyili.

"Mutta ei sitä auta murehtia! Se on varmasti tyytyväinen siellä kaveriensa parissa nyt!" hän tokaisi pakotetun pirteästi. Eihän hän suinkaan halunnut tehdä miehen oloa epämukavaksi alkamalla pillittää - vaikka sekin tuntui jo olevan jonkinlainen traditio heidän tapaamisillaan! Tyhmä traditio joka sai jo luvan päättyä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 23.12.2012 at 23:07

Reliam kirjaimellisesti huokaisi helpotuksesta - jälleen kerran - kuullessaan, että cubchoo oli sentään selvinnyt hengissä erostaan Charloten kanssa. Ei sillä että miekkonen olisi ollut millään tapaa kiintynyt mokomaan murjottajaan, mutta kyllä kai pokémonin kuolema olisi ollut etenkin tämän kouluttajalle melkoisen merkittävä takaisku. Ja kun katsoi Charlottea, joka nytkin näytti selvästi surevan karannutta kasvattiaan melkoisesti, ei partaveikko viitsinyt edes ajatella kuinka murtunut tämä olisi kuolemantapauksen johdosta ollut.
"Voi että. Koko Zaumla on kyllä oikeasti melko varmasti joku kirottu mesta. Tai siis meinaan vaan, että ikinä ei tapahdu mitään hyvää, kun sinne hiivatin hankimaahan erehtyy käymään", nuorukainen kulmiaan kurtistaen jupisi. Kieltämättä punapää olisi varmaan arvostanut vähän tunteikkaampaa lohdutusyritystä kietoessaan itsensä sneaselin ympärille, mutta huonona sellaisissa puuhissa oli Reliam vasta keksimässä jotakin kehittävää sanottavaa, kun likka jo pomppasikin pirteää esittäen pois pokémoninsa takaa. Ilmeisesti toinen ei halunnut käsitellä juttua sen enempää, joten tuota toivetta kunnioittaen veti kaverinsakin hymyn takaisin kasvoilleen ja päätti olla kyselemättä enempää.
"Ihan taatusti", hän vain totesi, ennen kuin kääntyi jälleen tutkimaan ympäristöään uuden puheenaiheen toivossa.

Onneksi Charloten kämppä oli täynnä kaikkea kiinnostavaa, joten pian Reliamille iskikin oikeastaan vain valinnanvaikeus siitä, mitä hän rupeaisi ensimmäisenä sörkkimään. Kirjahylly moninaisine sisältöineen vei kuitenkin nopeasti voiton, ja miekkonen rullaili itsensä tutkimaan sen sisältöä.
"Tiedätkö, en olisi jotenkin arvannut että teikä tykkää peleistä ja elokuvista ja muista näin paljon", hän totuudenmukaisesti tokaisi lukiessaan DVD-levyjen kansien selkämyksistä erilaisten rainojen nimiä.
"Mitä luulet, olisiko meillä aikaa tsekata vaikka joku elokuvapätkä ennen ateriaa? Tai missä järjestyksessä teillä onkaan tapana joulujutut tehdä, mutta kuitenkin", nuorukainen Charlottea vilkaisten ehdotti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 23.12.2012 at 23:18

Charlotte ei olisi voinut olla yhtään enempää samaa mieltä Zaumlasta! Tosin kaksikko oli tainnut jakaa tämän samaisen mielipiteen jo liki vuoden, tosin viime visiitin jälkeen se tuntui ainakin tytön kohdalla vahvistuneen entisestään.

"No äläpä! Hyvä että selvisin hengissä siitä helvetistä tällä kertaa," hän totesi vakavana mutta selvästi toisen sanoista piristyneensä. Mikäpä olikaan sen parempi tapa kohottaa mielialaa kuin puhua ikäviä jostakin yhteisestä inhonkohteesta? "Taisin jo eka kerran jälkeen todeta etten mene sinne enää ikinä, mutta nyt olen ihan ihan varma siitä! Kolmannella kerralla en varmaan tulisi enää elossa takaisin." Hän naurahti valjusti sanojensa päätteeksi ja alkoi sitten sängyltään käsin tutkailla, miten Reliam päätyi penkomaan hänen pienoista mediakirjastoaan.

"Aijaa? No aina oppii jotain uutta! Olen keräillyt leffoja ja CD:itä jo pienen tovin, pelejä en niin kauan mutta sitäkin innokkaammin ja siksi niitä on niin paljon," hän kertoili harrastuksestaan silmät innosta säteillen ja nousi paikaltaan astellen ystävänsä vierelle. "Voidaan kyllä katsoa jotain, on meillä aikaa. Me varmaan syödään joskus viiden maissa vasta, ja kasilta minä ja äiti käydään yleensä sellaisessa joulukonsertin-lauluillan yhdistelmätapahtumassa kulttuuritalolla... mmm, mutta sano vain jos sellainen ei kiinnosta." Toki Charlotte saattoi olla väärässä, mutta jotenkin hän aavisteli, ettei nuorukainen hurjasti arvostaisi joululauluillan kaltaista ohjelmaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 23.12.2012 at 23:49

Reliam tyytyi naurahtamaan toverinsa puheille Zaumlan vaarallisuudesta, sillä eipä hänellä ollut mitään lisättävää aiheeseen. Itse miekkonen ei tosin ollut viimeksi henkikultaansa ollut vähällä uhrata, mutta mielenterveytensä oli sen sijaan ollut melkoisella koetuksella, eivätkä pokémonitkaan olleet tainneet selvitä kolhuitta omatoimisesta visiitistään kummittelevassa, vanhassa mörskässä.

Koska kauhut olivat kuitenkin paljon kivempia digitaalisesti koettuina, jatkoi Reliam DVD-levyjen silmäilemistä.
"Joo, melko innokkaalta näyttää", hän tokaisi ja oli selvästi hieman ihmeissään erilaisten kiekkojen suuresta määrästä.
"Meikä on aina enemmän keskittynyt vuokraleffoihin, niin ei ole päässyt kyllä tämmöisiä kertymään." Samassa nuorukainen löysi erään erityisen kiintoisalta vaikuttavan elokuvan ja kurottautui nappaamaan sen tarkempaan tutkailuun sillä välin, kun Charlotte kertoili illan todennäköisestä kulusta. Ateria vaikutti olevan ihan tavanomaisella paikalla, mutta sen jälkeen tuleva konsertti-iltama taas kuulostikin jo vähän erikoisemmalta aktiviteetilta.
"No tuota, emm..." yritti miekkonen sanailla miettiessään, oliko Charlotte perheenjäsenineen mahtanut kaavailla hänen lähtevän juttuun mukaan vai ei. Kaupunkilainen kun oli päättänyt ottavansa vastaan sen mitä tuleman pitää, mutta jos kerran perheen muutkaan miesjäsenet eivät ottaneet osaa joululaulupippaloihin...
"Onko se joku sellainen teikän ja äitisi kahdenkeskinen juttu? Tai siis kun en halua toki tuppautua messiin, jos teillä on ollut tapana mennä aina ihan kahdestaan", hän siis oikeaa vastausta kalastellen pohdiskeli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.12.2012 at 0:04

Reliam vaikutti muuttuvan jokseenkin hankalaksi konsertista puhuttaessa, ja Charlotte arvelikin osuneensa oikeaan aiemmalla päätelmällään. Kun mies sitten uteli asiasta tarkemmin, käsitti tyttö mistä koko juttu sitten taisikin kiikastaa.

"Ääh, minä ja äiti ollaan menty kahdestaan lähinnä siksi että iskää ja Lucasia ei kiinnosta koko touhu," punapää kävi selittämään asiaa tarkemmin. "Ja siis jos sinäkään et välitä sellaisesta niin sano vain, voin kyllä jättää sen väliin ja äiti saa raahata vaikka Lucasin seurakseen, kyllä sekin lähtee jos sitä vähän potkii." Perinne oli tytölle huomattavasti tärkeämpi kuin hän halusi ääneen ilmaista, mutta hänellä ei todellakaan käynyt mielessäkään jättää Reliamia kotiin jäävien perheenjäsenten armoille mikäli tämä ei lämpenisi lauluiltaidealle. Oli kai vain ihan tervettä rikkoa vanhoja kaavoihin kangistuneita tapoja muutenkin!

"Haluatko katsoa sen?" tyttö äityi seuraavaksi utelemaan, osoitellen sormellaan nuorukaisen kädessään pitelemää DVD:tä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 4.2.2013 at 21:23

Reliam kohotti kätensä leualleen ja kyhnytti partaansa miettiessään, mitä hän nyt oikein tekisi tuon joulukonserttijutun kanssa. Ei sillä että miekkonen olisi tylsistymistä pelännyt, sellaisen kyllä aina kesti jos oli tarpeen, mutta hän uskoi tuntevansa olonsa hartaassa ihmispaljoudessa hyvinkin ulkopuoliseksi. Vaan kun ainoa vaihtoehto oli pakottaa Charlotte rikkomaan hänen ja äitinsä jouluperinne, nieli nuorukainen lopulta oman mukavuudenhalunsa ja hoki päässään, että asiat tehtäisiin Lewiseilla Lewisien tapaan.
"Eikä, kyllä meitsi voi ihan hyvin, tuota, tulla messiin. En ole kyllä ollut sellaisessa oikein ikinä, mutta sittenpähän sekin tulee koettua", Reliam lopulta siis vastasi. Äänestään kieltämättä kuulsi ettei hän ollut ihan varma siitä mihin oli ryhtymässä, mutta ainakin hän yritti parhaansa!

Vaan koska konsertin aika ei kuitenkaan ollut vielä käsillä, kohotti kaupunkilainen hetkeksi oman onnensa nojaan unohtamansa elokuvan takaisin tarkasteluun.
"Jeh, jos meillä kerran tovi tässä on, niin katotaan vaan", miekkonen tokaisi ja napsautti dvd-kotelon auki. Charloten tv-keskusta ei nuorukainen kuitenkaan arvannut ryhtyä näpelöimään omin lupinensa (tai oikeastaan hän vain pelkäsi näyttävänsä nolota jos ei osaisikaan sitä käyttää) joten antaen ohjat toverilleen ojensi hän elokuvakiekon tämän haltuun.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 4.2.2013 at 21:37

Charlotte nyökkäsi hyväksyvästi Reliamin tokaisuun; oli varsin mukavaa, että toinen jokseenkin ilmeisestä hetkellisestä empimisestään huolimatta päätti kuitenkin suostua itselleen selvästi tuntemattomampaan aktiviteettiin. Mutta tosiaan, ensiksi olisi hyvin aikaa katsella leffaa. Lyhyellä joolla vastattuaan tyttö nappasi DVD:n mieheltä ja lähti saman tien avaamaan telkkaria ja asettamaan levyä soittimeen, ja laitteiden kaukosäätimet paikannettuaan hakeutui sängylleen istuskelemaan pakottaen pokemonpoppoonsa tekemään tilaa. Aria loikkasi pois mukinoitta, Nina taas änkesi jokseenkin kyrsiintyneenä mutisten sängyn alle Forten jäädessä yhä kyhjäämään kouluttajansa viereen.

"Istutko seuraksi?" punapää tuli kysyneeksi ja taputti vapautunutta tilaa sängyllään. "Vai oletko mieluummin siinä?" Sen kummemmin vastausta odottamatta hän ryhtyi pikakelaamaan elokuvan alussa pyöriviä mainoksia.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 4.2.2013 at 22:10

Reliam seuraili puolella silmällä kuinka Charlotte iski dvd:n toistomasiinaan ja laittoi elokuvan alkulöpinät pyörimään. Tytön pokémonien sinkoiltua kukin tavallaan pois sängyltä ryhtyi miekkonen asettelemaan pyörätuoliaan jotensakin mukavaan asentoon, mutta kun punapää sitten tarjosi hänelle istumapaikkaa sängyltä, ei nuorukaisen tarvinnut kahta kertaa miettiä.
"Hah, kysytkin vielä", Reliam naurahti ja alkoi kammeta itseään tottuneesti, mutta silti pakostakin hieman kömpelösti vuoteelle. Hän ei tullut ollenkaan miettineeksi että harvinaisen innokas vastauksensa oli saattanut kuulostaa melkoisen erikoiselta, jos sen mielsi viitanneen siihen, tahtoiko hän istua mieluummin yksikseen vai Charloten kanssa; hän kun oli ajatellut tokaisun lausuessaan vain sitä, istuiko hän ylipäänsä mieluummin rullatuolissa vai mukavan pehmoisella sängyllä.

Päästyään kivasti vuoteelle nököttämään laski Reliam kätensä Forten niskaan ja rapsutti tätä sen aikaa, että elokuva pyörähtäisi viimein käyntiin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 4.2.2013 at 22:25

Charlotte hymähti tyytyväisenä saatuaan seuraa, vaikka kieltämättä tunsikin säälivänsä miekkosta tämän kammetessa itsensä sängylle istumaan. Liiaksi hän ei kuitenkaan kiinnittänyt tähän huomiota koska arveli sen olevan jokseenkin kiusallista, joten niinpä hän keskittyi ennemminkin mainosten katseluun niiden pyöriessä ruudulla ties miten monikertaista vauhtia. Vasta Reliamin päästyä kunnolla istumaan ja ryhtyessä silittelemään Fortea tuli hän vilkaisseeksi tähän uudemman kerran. Sneaselkin oli kummissaan saadessaan huomiota sille vielä melko tuntemattomalta tyypiltä, mutta pääätyi lopulta hyrisemään iloisesti ja venyttelemään raajojaan hakiessaan mukavampaa makuuasentoa.

"Toivottavasti et sitten säiky, tämä on aika jännä!" Charlotte naurahti leveä virne kasvoillaan painaessaan kaukosäätimen play-nappulaa elokuvavalikon lopulta pärähdettyä TV-ruudulle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 4.2.2013 at 22:47

Jälleen sai Reliam aihetta naurahdukselle, kun Charlotte ilmaisi olevansa huolissaan toverinsa hermojen kestävyydestä jännittävän elokuvan edessä.
"Ai jaa? Toivotaan ettei tämä vaan ole sitten samalla lapsilta kielletty tai mitään. Meinaan, että vanhempasi tuskin tykkäisi jos laitan teikän katsomaan ikätasollesi sopimattomia elokuvia" miekkonen naljaili takaisin, mutta jätti asian sitten siihen, sillä elokuva oli juuri alkamassa. Niinpä nuorukainen lopetti myös sneaselin tökkimisen ja keskittyi tuijottamaan televisiota.

Kuten Reliam oli ounastellutkin, oli valitsemansa elokuva oikein viihdyttävä tuotos, jota katsomalla aika kului kuin siivillä. Tarina oli totta tosiaan varsin vauhdikas ja suoraan sanottuna jopa hurja, ei siis ehkä se kaikkein jouluisin tekele, mutta eipä se ainakaan kaupunkilaispoikaa häirinnyt. Vasta loppukohtausten viimeistenkin rippeiden jälkeen malttoi nuorukainen kääntää katseensa kohti kelloa ja käsiään samalla venytellen vilkaista, joko tässä kohta voisi odottaa saavansa jotakin syötävää.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 4.2.2013 at 23:01

Reliamin vastaisku sai Charlotten pyöräyttämään silmiään pariinkin otteeseen, mutta ystävänsä tavoin hänkin jätti hölisemiset sikseen ja keskittyi elokuvaan, jota ei ollutkaan vähään aikaan katsonut. Luvassa oli siis ainakin puoliksi odottamattomia juonenkäänteitä tytöllekin, vaan mikäs sen mukavampaa! Aalakin oli jossain vaiheessa leffaa löytänyt tiensä huoneeseen ja Charlotten sängylle, mutta hyvinpä oli joukkio siitä huolimatta mahtunut telkkaria tuijottamaan.

"Olipas se lystiä," totesi punapää lopputekstien lähtiessä pyörimään ja sammutti sekä TV:n että soittimen vilkuillen sitten kelloa itsekin; missähän Lucas oikein mahtoi viipyä? Kello kävi puolta viittä, joten tämä olisi kaiketi kotona hetkenä minä hyvänsä. Sängyn alle ilmeisesti jossain vaiheessa nukahtanut Ninakin alkoi liikehtiä öristen ja möristen jotain käsittämätöntä pennunäänellään, mikä sai tytön hymähtämään huvittuneena.

"Lucas varmaan tulee kohta, niin päästään syömäänkin," Charlotte sanahti pienen hiljaisuuden päätteeksi ja nousi sängyltään siirtyen ikkunan äärelle tuijottamaan taivasta. Vaikka hän tavallaan jo kauhulla odotti, mitä mukahauskaa veljensä keksisi hänen päänsä menoksi Reliamin edessä - Lucasilla kun oli pahaa taipumusta nolata pikkusiskoaan parhaansa mukaan - kyllä oli tytön myönnettävä myös odottelevan velipojan saapumista innolla. Kohta tämä parkkeeraisi salamencensa pihaan ja varmasti löisi Reliamin ällikällä! Olihan Lewisien esikoisen Sharon nyt huomattavasti hurjempi ilmestys kuin nuorukaisen pikkuinen Bron-bagon.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 4.2.2013 at 23:17

Reliam nyökytti tyytyväisenä päätään toverinsa todetessa nauttineensa yhteisestä elokuvatuokiosta.
"Joo, sitä. Oli hyvä elokuva", miekkonen myötäili laskiessaan kätensä takaisin syliinsä ja miettiessään, pitäisikö hänen raahata itsensä takaisin pyörätuoliin. Tai toki se oli väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin, mutta... Josko hän vielä hetken kuitenkin voisi istuksia tässä ja kuvitella, että voisi vain lähtiessään nousta jaloilleen kuten Charlotte ikkunan luokse astellessaan.
"Hyvä juttu! Alkaakin olla jo nälkä, joten toivottavasti se velipoikasi ei anna ihan koko iltaa odottaa itseään", nuorukainen sitten aiemmat aatokset pois pyyhkiessään jatkoi ja suuntasi itsekin huomionsa kohti ikkunaa. Charlotte näytti muuten jostain syystä vilkuilevan lähimaaston sijasta taivaalle ja toverillaan menikin hetki päätellä, että kenties tämä odotti vieraan saapuvan paikalle siltä suunnalta.
"Millainen tyyppi se muuten oikeastaan on? Lucas, meinaan. Onhan teikä sen moneen otteeseen maininnut jossain sivulauseessa, mutta en minä nyt sellaisia enää muista", Reliam kulmiaan mietteliäästi kurtistaen jatkoi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 4.2.2013 at 23:31

Charlotte havahtui hassuista mietteistään Reliamin käydessä utelemaan Lucasista. Totta tosiaan, hän oli kyllä varmaan puhunut veljestään useampaankin otteeseen, mutta loppupeleissä oli kaiketi antanut varsinaista tietoa tästä hyvin vähän. Hän jätti taivaan tapittamisen sikseen ja kääntyi katsomaan miekkosta pohtiessaan, miten oikein osaisi kuvailla velipoikaansa.

"Se on suoraan sanottuna ihan hemmetin äänekäs ja itseriittoinen paska, mutta loppujen lopuksi ihan hyvä tyyppi, kai," punapää päätyi tokaisemaan hymy huulilla, mutta selvästi ainakin puoliksi vakavissaan. "Se on äitin ja iskän mielestä suunnilleen joku superlahjakkuus pokemonien suhteen ja keräsi aikoinaan kaikki salimerkitkin alle kahdessa vuodessa. Se ei varmasti jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä korostaakseen omaa erinomaisuuttaan!" hän vielä jatkoi ja pudisteli päätään selvästi miehen tekoja vähätellen.

Enempää ei ehtinyt Charlotte esitelmöimään, kun hän sai huomata Ninan rapistelevan jotain sängyn alla. Jo siitä paikaltaan hän näki tämän kaivelevan tytön sinne unohtunutta olkalaukkua ja pistävän jotain suuhunsa.

"Hei hittolainen nyt, Nina!" kouluttaja murahti kasvatilleen ja lompsi nappaamaan tätä niskasta. Otus selvästi mussutti jotain suussaan ja näytti vain virnistelevän omahyväisesti emäntänsä toruessa sitä ties miten monta kertaa. Lopulta tyttö luovutti, nappasi laukkunsa ja viskasi sen pöydälleen. Nina istua tupsahti iloisesti kuikuttaen lattialle ja näytti aivan siltä kuin olisi vielä kehdannut pyytää Charlottelta lisää herkkuja.

// Hehaho muuten tässä yks päivä oli tylsää! -klik- Bronin väritys tosin tuotti päänvaivaa koska emt mimmoset värit aioit sille salamencena antaa but whateverr! Ja vasta jälkikäteen huomasin miten samixii lapsoset on vaatteidensa väreiltä tässä! Väritin vain Lotten siten kuin mimmoset kuteet sillä oli synttäripelissä. :'D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 5.2.2013 at 0:17

// Äää suurta parhautta tämä on myös värillisenä! X3 Etenkin hassujen samispukeutujien ansiosta hahah. //

No johan kuulosti Lucas sangen kiintoisalta tyypiltä! Ei vähiten suinkaan sen tähden, että punapään kuvailu sai Reliamin pitämään tätä lähinnä pojaksi muuttuneena Charlottena, sillä harvinaisen äänekäs osasi myös kyseinen likka ainakin olla. Ei ehkä niin itseriittoinen sentään, mutta jos Charlotte olisi itse hakannut kaikki salit - Jestas sentään! - parissa vuodessa, olisi asia voinut olla jo ihan toinen.
"No johan on", kaupunkilainen äimisteli silmät pyöreinä, ennen kuin pienoinen kateudensekainen jännitys tuntui luikertelevan hänen vatsaansa. Lucas kun kuulosti oikeasti aika täydelliseltä tyypiltä, mutta miten sellaisten kanssa tultiin oikein toimeen? Vaikka pitikin itse itseään myös aika mainiona kaverina, oli se kai myönnettävä, ettei Reliamista olisi millään tasolla vastusta jollekin hullulle pokémonmestarinerolle. Miten saattoi edes nälviä tyyppiä, jossa ei vaikuttanut olevan mitään vikaa?

Reliam jatkoi mietiskelyään vielä sittenkin, kun sängyn alta alkoi kuulua jotakin rapinaa sinne pesiytyneen shinynaperon käydessä ryöstelemään kouluttajansa karkkeja. Charloten kuitenkin kaivaessa otuksen pois ja toruessa tätä nimeltä, kohotti kaverinsa vähän säälivään sävyyn kulmiaan ja kääntyi viimein katsomaan lattialle pyllähtänyttä otusta.
"Oletko kuule ihan, ihan, IHAN varma, ettet sittenkin vaihtaisi tuon nimeä joksikin vähän... Tiedäthän, miehekkäämmäksi?" nuorukainen puolitosissaan tiedusteli. Hän kun ei vain voinut ymmärtää, miten saattoi olla edes laillista nimetä urospokémon jollain niin lällyllä nimellä, kuin Nina.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 5.2.2013 at 0:28

"Mitä vikaa Ninassa on? Se on tosi siisti nimi, nimesin sen yhden poplaulajan mukaan," Charlotte naureskeli ja pudisteli päätään uudemman kerran. Ei hän enää tässä vaiheessa viitsinyt vaihtaa otuksen nimeä, Nina itse kun oli selvästi oikein tyytyväinen valintaan eikä itse pitänyt sitä mitenkään akkamaisena. Reliam puolestaan varmaan senkin edestä nyt kun kuuli nimen alkuperästä.

Vaan eipäs siinä kumpikaan ehtinyt nimeä sen enempää hehkuttaa saati surkutella, kun lattialle juuri istahtanut puheiden kohteena ollut saukko alkoi hehkua niin kirkkaasti ja kummallisesti, että sai paitsi Charlotten, myös pokemoninsa kunkin vähintäänkin älähtämään ja sulkemaan silmänsä sokaistumisen välttääkseen.

"Mitä hittoa nyt!" tyttö itse älähti tajuamatta vielä, mistä koko jutussa oli kyse. Aalan kehittymisestä oli jo niin kauan, ettei hän yksinkertaisesti heti älynnyt homman pointtia, vaan vasta avatessaan silmiään hehkun loputtua ja huomattuaan edessään nyt seisoskelevan huomattavasti kookkaamman saukkopokemonin (joka vaikutti itsekin tarkastelevan itseään vähintään yhtä äimänkäkenä kuin kouluttajansa ja tiimitoverinsakin) kirkastui punapään ilme kertaheitolla. "O-oho!" hän sai ihasteltua kumartuessaan hieman lähemmäksi uutukaista dewottiaan. "Jos olisin tiennyt että ne karkit tekee tällaista, olisin syöttänyt sinua jo aiemmin!"

// Oikea evoluutiopäivä tänään näemmä! :D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 5.2.2013 at 0:45

// Todellakin! //

Kuullessaan mistä Nina-raukka oli nimensä oikein perinyt, teki Reliam sen mitä kuka tahansa itseään kunnioittava mies olisi tässä tilanteessa tehnyt: läimäisi kämmenen vasten naamaansa. Lisäksi hän oli jo muotoilemaisillaan vetoomusta ihmiskunnan hyvinvoinnin takaamiseksi siitä, ettei kaverinsa saisi joskus lapsia hankkiessaan nimetä näitä omin päin, kunnes kaiken keskipisteenä oleva saukko alkoi hehkua kuin viimeistä päivää. Itsekin ärähtäen sulki Reliam silmänsä ja unohti sen sileän tien oivat sutkautuksensa. Nuorukainen ei ollut koskaan tullut todistaneeksi pokémonin muuntautumista näin läheltä, joten hänkään ei saanut päähänsä mitä oikein oli meneillään, ennen kuin loiste jo hälvenikin ja jätti jälkeensä isommaksi kertaheitolla kasvaneen saukko-otuksen.
"Oh, ai se muuttui! Tuollaiseksi, äh, dewottiksi!" Reliam hihkaisi uskaltaessaan raottaa taas silmiään ja tajutessaan, että naperosta oli tullut sama pokémon, kuin mitä esittävän figuurin hän oli taannoin Zaumlasta löytänyt. Väri oli vähän eri, mutta ei siitä silti voinut erehtyä.
"Toivottavasti pihalla ei ollut justiin ketään säikähtämässä kuoliaaksi, hah", mies vielä jatkoi tuumatessaan, miltä äkillinen valoshow oli mahtanut kadulla näyttää.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 5.2.2013 at 1:02

Charlotte oli hetken aivan muuttuneen Ninan lumoissa ja tajusi vasta kotvan kuluttua Reliamin sanoneen juuri jotakin. Koska ei ollut pahemmin rekisteröinyt miekkosen sanoja, tyytyi hän mutisemaan pikaisen mmhmm'n tälle vastaukseksi ennen kuin alkoi dewottin tasolle kyykistyttyään kosketella tämän kasvoja sormenpäillään.

"Huhhuh, ei siis vähän siistiä!" punapää hihkui silmät innosta loistaen ryhtyessään vetelemään saukkoa tämän pitkistä viiksikarvoista. Moinen ei tietenkään Ninaa miellyttänyt, joten se säksähti tyytymättömästi ja peruutti pari askelta taaksepäin. Tässä vaiheessa oli Charlotten koko sekalainen pokemonjoukkiokin selvinnyt valoshow'sta ja tullut jo lähemmäs ihmettelemään kertaheitolla joukkion kookkaimmaksi kasvanutta mutta silti nuorinta pokemonia. Kouluttaja huomasikin tehdä tilaa kasvateilleen ja siirtyi itse Reliamin seuraksi sängylle, katse yhä tosin nauliintuneena Ninaan.

"Enpä olisi arvannut että se oli noin lähellä kehittymistä!" hän naurahti hymy korvissa. "Nytpä näkee Lucaskin että olen oikeasti saavuttanut jotakin enkä vain lusmuillut tyhjänpanttina!" Miten ylpeäksi Charlotte itsensä tunsikaan; ehkei tosin ollut syytä hurrata jos pokemonien evoluutiovauhti oli yksi per vuosi, mutta väliäkö hällä.

Vaan siinä paha missä mainitaan, usein sanotaan. Niin tälläkin kertaa, kun pian kaikkien huomiotta jättämältä pihamaalta kuului äänekäs tömähdys. Ääni sai punapään kiinnittämään äkkiä huomionsa takaisin ikkunan suuntaan ja hetkeäkään epäröimättä hän pinkaisi vilkuilemaan ikkunasta pihamaalle, minne velipoikansa olikin juuri salamencellaan laskeutunut! Tyttö käänsi katseensa Reliamiin.

"Haluatko nähdä ihan oikean lohikäärmeen!"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 5.2.2013 at 19:51

Kun ei saanut mitään erityistä vastausta sanailuihinsa, tyytyi Reliam ojentamaan kätensä taakseen ja nojailemaan niihin seuraillessaan, kuinka haltioissaan "uudesta" pokémonista Charlotte näkyi olevan. Oli oikeastaan ihan kiva nimittäin nähdä kaveri onnesta hehkuvana ja innostuneena, joten miekkosella ei ollut mitään kiirettä tunnelman rikkomiselle. Niinpä hän avasi leipäläpensä uudelleen vasta punapään palatessa takaisin sängylle istumaan.
"Joo, veljesi on varmaan haltioissaan kuullessaan, että kasvatat pokémonisi syöttämällä niille karkkia", Reliam letkautti, joskin ilman erityisen piikittelevää sävyä. Oli hän itsekin nimittäin tunkenut rare candyja etenkin Bronille, mutta ei lohikäärme ollut niitä mutustamalla sentään muotoaan muuttanut. Sittemmin sekin ihme oli kyllä saatu aikaiseksi, mutta eipä otuksen nykyisessä muodossa silti ollut vielä paljoa hurraamista. Olisi ollut ihan eri asia, jos se olisi ollut jo iso ja vahva--

Hurja tömähdys oli säikäyttää Reliamin pois tasapainosta, mutta miekkosen suureksi ihmetykseksi Charlotte sen kun juoksi ikkunaan katsomaan mitä oli tapahtunut. Olisi luullut tämän nyt ainakin olevan jo kauhusta jäykkänä sen sijaan, että kutsui vain toveriaan katsomaan jotakin, mikä sai nuorukaisen rypistämään epäileväisenä kulmiaan.
"Miten niin?" hän kysyi, mutta ryhtyi silti samaan aikaan siirtämään itseään pyörätuoliin. Sen tehtyään rullasi mies itsensäkin ikkunan ääreen eikä saanut millään estetyksi kertakaikkisen äimistynyttä ilmettä, joka kasvoiltaan näyn paljastumisen jälkeen paistoi.
"...jahhah. Vai, vai että sellanen velipoika sinulla sitten..." kaupunkilainen oikean, aikuisen salamencen nähdessään mutisi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 5.2.2013 at 20:05

Charlotte ei ollut pysyä nahoissaan odotellessaan Reliaminkin pääsevän ikkunan äärelle, ja kun tämä sitten tapahtui, saattoi hän vain virnuilla jokseenkin omahyväisenä melkein kuin salamence olisi kuulunut hänelle itselleen. Ystävänsä ilme oli kerrassaan näkemisen arvoinen! Jäämättä kuitenkaan nauttimaan tuosta hassunkurisesta näystä käytti hän äkkiä vielä katsettaan pihalla seisoskelevassa pitkässä, punatukkaisessa miehessä sekä tämän salamencessa ja mukana lentelevässä swoobatissa, kääntyen sitten taas Reliamin puoleen.

"Joo, Sharon on aika hurja! Haluatko käydä katsomassa sitä lähempää?" punapää kysäisi ja ryhtyi jo vastausta odotellessaan koputtamaan ikkunaansa kiinnittääkseen veljensä huomion. Koputtelu ilmeisesti auttoi, kun Lucas liki saman tien käänsi päätään talon suunnalle ja oikean ikkunan bongattuaan antoi hymyn kohota kasvoilleen nostaessaan kätensä tervehdykseen niin siskolleen kuin Reliamillekin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.2.2013 at 1:37

Reliam ei tuntunut saavan silmiään irti ulkona patsastelevasta hurjasta, arpinaamaisesta lohikäärmeestä, joten hän ei edes tajunnut Charloten nautiskelevan hänen äimistyksestään melkoisen tökerösti. Vaan minkäs sille mahtoi, kun miekkonen ei muistanut koskaan aikaisemmin nähneensä salamenceä ilmielävänä ja hän oli kaiken aikaa kuvitellut sen tapahtuvan vasta Bronin kasvaessa täyteen muotoonsa, mutta nyt tuollainen tönöttikin ihan yhtäkkiä melkein kosketusetäisyydellä! Vaan kun toverinsa sitten tarjosi tilaisuutta käydä katsomassa otusta vielä lähempää, vetäytyi Reliam yllättäen kuvainnollisesti taaksepäin.
"No ääh, ehkä myöhemmin", hän vastasi niin välinpitämättömästi kuin kykeni. Jos hän jo aikaisemmin oli tuntenut vähän kateutta Lucasta kohtaan, oli tuo tunne nimittäin noussut nyt vähintään kymmenkertaiseksi. Olihan se nääs todella epäreilua pitää tuohon tapaan samoja pokémoneja toisten kanssa ja saada ne vieläpä näyttämään paljon paremmilta kuin muilla. (Viis siitä, että Lucasilla oli ollut bagoninsa jo ennen kuin pyörätuolipotilas oli edes piitannut pokémoneista tuon taivaallista - silti Lucas oli selvästi tässä se, joka teki jotain väärin!)
"Mennäänkö me avaamaan ovi tai jotain?" Reliam jatkoi heilautettuaan lyheysti kättä punatukkaiselle miehelle, jonka huomion Charlotte oli kiskonut kohti ikkunaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.2.2013 at 1:53

Reliamin vastaus ei oikeastaan harmittanut Charlottea pätkääkään; hän oli jo saanut mitä oli halunnut kaverinsa ilmeen nähtyään, eikä oikeastaan itsekään olisi välittänyt mennä yhtään lähemmäs kookasta ja häneen (kuten melkein kaikkiin muihinkin) varsin kylmästi suhtautuvaa lohikäärmettä. Parempi näin, ehtisihän nuorukainen nähdä salamencen myöhemminkin halutessaan - Lucas oli aina enemmän kuin mielissään saadessaan esitellä maanmainioita kasvattejaan.

"Ei tarvi, usko minua," punapää naurahti vaivautuneesti vastaukseksi Reliamin kysymykseen ja jätti ulkona häärivän isoveljensä palauttelemaan pokemonejaan palloihinsa. "Se pääsee sisään itsekin, ja kuule tulee varmana tänne suoraa päätä!" tyttö tiesi kertoa. Eikä aikaakaan, kun sisätiloihin päässyt Lucas oli käynyt vessassa siistimässä itsensä ja koputtamatta rämäytti siskonsa huoneen oven auki! Charlotte säpsähti hieman, joskin tottuneena veljensä toilailuihin hän toipui varsin nopeasti.

"Mooooi, siskopieni!" mies aloitti varsin reippaasti ja kenties turhankin äänekkäästi virnistellen kuin vähäpäinen kunnes sai luotua tarkemman silmäyksen huoneessa odottelevaan kaksikkoon. Hänen ilmeensä muuttui suorastaan häkeltyneeksi eikä hän ollut enää lainkaan varma, olisiko hänen pitänyt keskittyä enemmän Reliamiin vai Charlotteen. "Herranjumala mitä sun tukalle on tapahtunut?!" hän lopulta älähti antaessaan huvittuneen hymyn palata kasvoilleen, kääntyen sitten Reliamin puoleen. "Ja sinä... öööh, sinä siinä moi!"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.2.2013 at 2:42

Reliam ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt tai miten päin olisi ollut kuullessaan, kuinka Lucas sisarensa ennustuksen mukaisesti asteli sisään taloon ja hetken siellä täällä kolisteltuaan räväytti kaksikon kansoittaman huoneen oven auki sekä marssi suoraa päätä peremmälle. Normaalissa tilanteessa nuorukainen olisi jopa voinut osata arvostaa toisen suoraviivaisen välitöntä lähestymistapaa, mutta ennakkotietojen kiirittyä Lucasin edelle ei mies osannut kuin vertailla tämän toimia jo valmiiksi omaamiinsa tietoihin. Niinpä moinen käytös vaikutti hänestä Charloten sanoin oikeastaan vain itseriittoiselta.

Mutta kun Lucas sitten havaitsi siskonsa muuttuneen tukkamuodin, suli Reliamin varautunut ilme vinoon hymynpuolikkaaseen. Hän oli varmasti itsekin näyttänyt vähintään yhtä äimistyneeltä lyhentyneet hiukset huomattuaan, mutta ainakin hän oli saanut pidettyä typerimmät huomautukset sisällään, toisin kuin punatukkainen miekkonen. Ehkä siis oli olemassa pienoinen mahdollisuus sille, ettei Lewisien vanhempi lapsi ollutkaan - le gasp - sataprosenttisen täydellinen!
"Terve vaan", pyörätuolipotilas tokaisi, kun tulokas viimein tervehti häntäkin. Sen enempää nuorukainen ei kuitenkaan arvannut vielä sanailla, vaan jäi Lucasia arvioivasti tuijotellen odottamaan, että Charlotte saisi kohtaamispaikkana toimivan huoneen omistajana halutessaan hoitaa tarkemmat esittelyt.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.2.2013 at 2:57

Jos ei näyttävän niin ainakin hyvin äänekkään sisääntulon tehnyt Lucas oli onnistunut pelästyttämään sisarensa melkein koko pokemonkatraan, sillä sekä Nina, Aria että Forte olivat singahtaneet sängyn alle silkasta säikähdyksestä juuri miehen pörrättyä paikalle. Vain Pandora oli onnistunut hillitsemään itsensä ja pysyttelemään paikallaan, kun taas Aala pinkoi loikkimaan vasten tuttua ja mielestään varsin mukavaa ihmistä. Sääli, ettei mies tuntunut lainkaan huomaavan terrieriä ollessaan niin kovin kiinnostunut pikkusiskonsa hiuksista sekä Reliamista, jonka ulkomuoto kieltämättä oli lyönyt hänet ällikällä.

"Aaa sinä tosiaan olet se valokuvatyyppi!" Lucas pian jatkoi innostunutta hihkumistaan ja viittoili kaksikon ohitse tytön ikkunan edessä olevalle työpöydälle, jolla muisti kyseisen kuvasen viimeksi nähneensä. Eipä vain kyseinen kuva sitten kuitenkaan ollut kertonut läheskään kaikkea kaverista, kuten vanhempi Lewis nyt sai huomata. Hänen kasvoiltaan näkikin varsin helposti, että hän toden teolla sai pidätellä itseään ettei kommentoisi toisen jalattomuutta tai vähintäänkin pyörätuolia, tai ainakaan alkaisi udella niistä jotakin.

"Joo, Reliam," Charlotte tarkensi nopeasti veljensä sanoja ja koetti parhaansa mukaan keksiä, miten saisi tämän olemaan letkauttamatta mitään aivan äärimmäisen typerää tai noloa ystävänsä edessä. Tällä välin ehti Lucas harppoa huoneen poikki kaksikon luokse ja kävi surutta kättelemään pyörätuolipotilasta.

"Moi vaan, Reliam! Olet vissiin pikku Lotten uusin hoito, vai?" mies naureskeli selvää leikkimielisyyttä äänessään, mutta eipä se paljon Charlottea lohduttanut ja hän päätyikin läimäisemään kämmenensä vasten kasvojaan. Miksi juuri hänellä oli oltava tuollainen isoveli?! Ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, jatkoi vauhtiin päässyt miekkonen juttuaan. "Kantsii varoa, Lottella tuntuu olevan uusi jätkä kierroksessa joka kerta kun näen sen, eli joko se vaihtaa tosi usein tai sitten kukaan ei vain jaksa katsella sitä kovin kauaa - veikkaisin jälkimmäistä," tämä varoitteli mukamas kovinkin vakavana ja sai siskonsa parahtamaan äärimmäisen turhautuneena.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 18:22

Kieltämättä Reliamin oli myönnettävä, että hän yllättyi melkoisesti Lucasin tunnistaessa hänet siitä yhdestä ainokaisesta valokuvasta, joka siskollaan oli pöydän päällä esillä. Itsekin kehystettyä kuvaa katsahtaen nyökäytti pyörätuolipotilas siis päätään, ennen kuin Charlotte sai esitellyksi hänet veljelleen, joka ilmeisesti sen rohkaisemana säntäsi tekemään lähempää tuttavuutta.
"Jep, sama kaveri. Että terve vaan", nuorukainen valokuvajuttua myötäillen tervehti. Samalla hän myös ojensi omankin kätensä toiselle ja kätteli tätä niin jämäkästi kuin vain taisi - typerä tapa, jolla mies oli tottunut näyttämään ettei ollut ilmeisistä vajavaisuuksistaan huolimatta mikään holhoamista kaipaava vammainen vätys.

Vaan jos Lucas oli onnistunut rikkomaan paksuimman jään kaksikon väliltä kommentoimalla sisarensa hiuksia, jatkoi tämän vitsailu Charloten miesasioista alkuun päässyttä prosessia oikein mainiosti. No okei, toverinsa uusimmaksi hoidoksi kuvaileminen sai myös nolostuneen punan hiipimään jonnekin nuorukaisen korvien tienoille, mutta samalla hänen suupielensä vääntyivät yhä levenevään virneeseen ja toinen kulmansa kohosi kysyvästi, kun nuorempi Lewis näytti suorastaan kiljahtelevan tuskasta.
"Hah, vai että sellaista. Sitä en tiennytkään", kaupunkilainen melkein yhtä ilkikurisesti jatkoi kääntäessään katseensa kohti Charlottea.
"Ehkä siis hyvä että me kaksi ollaan vaan kavereita. Olisi aika karmivaa olla moisen viettelijättären kanssa."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 18:56

// Auts Reliam, Charlotte-parka nyt. :'D <3 //

Lucas vaikutti äärimmäisen tyytyväiseltä Reliamin lähdettyä mukaan leikkiin ja päättikin siltä seisomalta tämän todellakin olevan varsin mainio kaveri. Pikkusiskonsa ei sitten näyttänytkään niin iloista naamaa poikien sen kun vain jatkaessa juttua. Mokoma Reliam - tämän olisi pitänyt olla hänen puolellaan eikä suinkaan idioottiveljen! Hän ei yhtään tiennyt, miten olisi reagoinut, mutta onneksi "idioottiveljensä" sitten päätti tulla ainakin vähän vastaan huomatessaan siskonsa harmistuneen äskeisistä puheista selvästikin tavallista enemmän; mistähän moinen oikeastaan mahtoi johtua? Sitä ei vanhempi Lewis voinut kuin kummastellen arvailla.

"No vitsi, vitsi," Lucas tyynnytteli häntä murhaavasti tuijottavaa lyhykäistä tyttöä ja laski sitten kätensä tämän pään päälle ryhtyen pörröttämään tämän hiuksia oikein olan takaa. "Eihän tämä pikku reppana tiedä miehistä mitään! Tosin ehkei enää ole tarviskaan - siskokulta näytät nimittäin ihan pojalta, joten joudut nyt ehkä etsimään tyttöystävää!" miekkonen jatkoi kuitenkin kiusoitellen liki saman tien, mihin kiusan kohde vastasi huitomalla kättään päänsä päällä saadakseen veljensä lopettamaan hänen kampauksensa tuhoamisen. Suosiolla mies nostikin kätensä pois jättäen tytön hiukset rauhaan, tosin nämä sojottivat nyt sähköisinä ja vailla siisteyden häivääkään joka ilmansuuntaan.

"Kovin hupaisaa, kiitos vain!" Charlotte tuhahti turhautuneena eikä edes yrittänyt siistiä hiuksiaan; ei hän niitä ilman veden ja kamman apua enää kuosiin saisi. Hän tyytyikin vain pistämään kätensä puuskaan ja näyttämään mahdollisimman epähuvittuneelta.

"Ei mutta oikeasti mitä ihmettä olet tehnyt sun hiuksille?" Lucas kysäisi uteliaana ja nuorempansa suuttumuksen sivuuttaen, edelleen huvittunut virne kasvoillaan. "Olit kuitenkin aina henkeen ja vereen niiden leikkauttamista vastaan, mitä nyt viimeistä... ainakin kymmentä vuotta muistelen!" Vastausta odotellessaan hän käytti katsettaan myös Reliamissa kuin kysyäkseen, oliko tällä jotakin tietoa tytön yhtäkkisestä mielenmuutoksesta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 19:23

// Haha pojat osaavat aina olla niin julmia. X3 //

Saatuaan äärimmäisen pitkästä aikaa rinnalleen yhtä ilkeämielisen huumorintajun omaavan tyypin kuin mitä itsekin oli, tajusi Reliam lähteneensä ehkä vähän väärälle linjalle hupailussaan vasta sitten, kun hän huomasi vilkaista Charloten myrtynyttä ilmettä. Hassua sinänsä, ettei likka nyt yleensä ottanut ihmeemmin nokkiinsa toverinsa naljailuista vaan antoi itse samalla mitalla takaisin, joten tilanteen muuttuva tekijä täytyi kaiketikin olla sitten Lucas. Jotenkin veli kai osasi ärsyttää likkaa tavalla, johon vain samaan perheeseen kuuluva ihminen pystyi.

Mutta vaikka ymmärsikin heidän menneen jo liian pitkälle, ei Reliam yksinkertaisesti kyennyt olemaan naurahtamatta Lucasin ryhtyessä pörröttämään punapään tukkaa. Hän kuitenkin nosti sentään käden suulleen ja yritti kaikin voimin olla repeämättä hekottamaan täyteen ääneen, sillä nuorukaista ei erityisemmin huvittanut lentää talosta pihalle juuri ennen ruokailua vatsansa alkaessa olla jo melkein kurnimispisteessä. Eikä Charlotte sitä paitsi, tuota, noh, ihan pojalta sentään näyttänyt, joten ehkä oli syytä tasoitella tilannetta hitusen. Niinpä kaupunkilainen tarttuikin tilaisuuteen, kun Lucas käänsi katseensa häntä kohden vastausta tukkamysteeriin etsien.
"No jaa, ehkä pitää syyttää kahdenkympin kriisiä", Reliam olkiaan kohauttaen arvaili sen sijaan, että olisi kertonut tarkemmin tytön hurjasta känniseikkailusta.
"Eikä muutos sitä paitsi nyt niin paha ole. Minusta tuo saa teikän näyttämään jotenkin vähän aikuismaisemmalta", hän vieläpä jatkoi ja suuntasi sanansa oikeastaan enemmän Charlotelle kuin Lucasille. Vaikka virnistelikin yhä tavanomaiseen tapaansa, ei äänensä kaiken lisäksi ollut nyt mitenkään pilkkaava, vaan nuorukainen todella sanoi mitä oikeasti kampauksesta ajatteli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 19:41

Jos Charlotte jostakin osasi tilanteessa olla kiitollinen, oli se Reliamin päätös vaieta tytön äkkinäisen hiuskadon syistä, sillä jos maailmassa oli joku jolle punapää ei mielellään omista typeristä mokistaan avautunut, oli se juuri Lucas. Voi sitä pilkan määrää jo niistä muutamista jutuista jotka veljensä oli jotakin kautta aikoinaan onnistunut saamaan selville! Kun pyörätuolipotilas ei kuitenkaan jättänyt juttua lyhyeen tokaisuunsa vaan alkoi oikeasti kehua tytön uutta tukkaa, saattoi tämä vain tuijottaa toista kummissaan hetken, ja lopulta pieni hymynpoikanen uskaltautui tämän huulille.

"Meinaatko?" Charlotte hieman empien kysyi ja alkoi varovasti haroa sähköistynyttä tukkaansa. Ehkei se tosiaan ollut niin paha! Vaikka lyhyiden hiuksien hoito oli yllättäen osoittautunut jopa vaikeammaksi kuin pitkien, oli hän nimittäin itsekin alkanut pitää uudesta tyylistä ainakin jossain määrin, ja pienikin kehu tuntui vahvistavan punapään päätöstä pitää hiuksensa lyhykäisinä ainakin vähän kauemmin.

"Psh, turhaan sinä Lotteen kohteliaisuuksia tuhlaat," Lucas puolestaan tuhahti ja kehtasipa vielä naurahtaa remakasti päälle. "Se vain ylpistyy turhaan ja sitten onkin oksat pois!" Yrittäen selvästi ärsyttää sanoillaan sisartaan uudemman kerran, joutui isoveli nyt pettymään tytön vain viitatessa hänen sanoihinsa välinpitämättömästi kintaalla. Sanasotailu sai kuitenkin jäädä sikseen Lucasin huomatessa vihdoin sängyn alta esiin uskaltautuneen Ninan.

"Oho oho!" mies älähti jopa jokseenkin vaikuttuneena! "Onko Nina-tyttöpoika tosiaan kehittynyt!" hän hihkui yhä vain ja singahti seuraavaksi jakamaan huomiotaan sinisävyiselle saukolle, joka tervehti nyt tunnistamaansa miekkosta varsin iloisesti. Charlotte puolestaan tyytyi huokaisemaan ja jätti veljensä hetkeksi omiin oloihinsa vieden katseensa tämän sijasta Reliamiin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 20:18

Reliamista oli jotenkin surullisella tavalla suloista, miten pienestä kehusta Charlotte näytti tulevan hyvilleen. Ilmeisesti letin leikkaaminen oli siis ollut likalle aika kova pala, eikä tämä ollut vieläkään ihan varma siitä oliko tukkansa yhtään minkään näköinen, vaikka sen lyhentymisestä jo muutama tovi aikaa olikin ehtinyt kulua. Niinpä, korostaakseen omaa mielipidettään Lucasin tokaisusta huolimatta, päästi nuorukainen myöntävän hmm-äännähdyksen ja hillitsi irvistysmäisen virneensä vinoksi hymyksi.

Kun Lucas sitten pani merkille vastikään muotoaan muuttaneen Ninan ja lähti tutkailemaan sitä tarkemmin, rullaili Reliam pyörätuolinsa Charloten vierelle. Katsellen näennäisesti oshawottin ja miehen tervehdyspeuhaamista mutta kiinnittämättä siihen kuitenkaan sen ihmeemmin huomiota, kumartui nuorukainen sivusuunnassa kohti toveriaan.
"Ihan tosi. Vähän totuttelemista tuo ehkä vaati, mutta meikäläisen mielestä pääsi näyttää oikeastaan aika kivalta", hän yhä edelleen jatkoi ja oikeastaan toivoi, ettei Lucas kiinnittäisi huomiota tokaisuun. Vaikka loikkasikin nimittäin tällä tavoin välillä nuoremman Lewisin puolelle, ei miekkosta huvittanut tehdä sitä ihan niin julkisesti, että tulisi siitä irvailluksi.

Samassa ystävällismielinen ele sai kuitenkin vähän ikävän sävyn, kun Reliamin vatsa päätti ihan tosissaan muistuttaa, ettei hän ollut saanut mitään syömistä sitten aamiaisen. Vaativan kurinan kantautuessa mahastaan muuttui pyörätuolipotilaan ilme ensin lähinnä nolostuneeksi, vaikka hän pyrkikin mahdollisimman pian peittämään häpeänsä naurahduksen taakse.
"Hah, onko meikä muka ainoa, jolle alkaisi tosissaan jo ruoka kelvata?" hän taas täyteen puheääneen uteli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 20:36

Charlottekaan ei pahemmin kiinnittänyt huomiota Lucasiin ja tämän huomiossa selvästi tyytyväisenä paistattelevaan Ninaan, vaan kääntyi Reliamin puoleen tämän käydessä kehumaan hänen hiuksiaan vielä vähän lisää. Niin typerältä kuin se varmasti olisi kenestä tahansa vaikuttanut, oli punapää jo edellisistä ystävällisistä sanoista sen verran mielissään, ettei oikeasti enää tiennyt miten päin olisi ollut lisäkehuja kuultuaan. Toki hän koetti peittää ilmeisen ilonsa, muttei mitenkään kyennyt pyyhkimään spontaanin onnellista hymyä kasvoiltaan eikä lopulta enää edes vaivautunut yrittämään.

"Kiitos," hän vastasi hiljaa kuin itsekin toivoen Lucasin jatkavan Ninan ihmettelyä ja jättävän kaksikon hetkeksi omiin oloihinsa. Reliamin vatsan sitten yllättäen muistuttaessa kaikkia siitä, ettei tässä oltu vielä ehditty edes syömään, naurahti Charlotte edelleen varsin iloisesti ja kääntyipä isoveljensäkin taasen nuorempiensa puoleen.

"Joo äiti sanoi tuossa tullessani jo että ruoka on valmista," mies muisti siltä seisomalta. "Ne kai odotteleekin jo, mutta enhän minä sitä muistanut sanoa!" hän jatkoi naureskellen ja lähti jo kävelemään ovea kohti. Sisarensakin otti pari askelta oven suuntaan, mutta pysähtyi sitten odottelemaan Reliamia.

"Kohta saatkin niin hyvää ruokaa ettei paremmasta väliä! Iskä on mahdottoman hyvä kokki," tyttö totesi hyväntuulisena ja päättikin odottaa pyörätuolipotilaan poistuvan huoneesta ennen häntä Lucasin jo mennessä hurjaa kyytiä menojaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 20:59

Tottumattomana kehumaan ketään piti Reliam huomionsa tiiviisti suunnattuna Ninaan ja Lucasiin, joten häneltä jäi näkemättä kaverinsa onnellinen virnuilu. Jotenkin mies saattoi kuitenkin kuvitella moisen ilmeen koristavan toisen kasvoja jo sen sävyn perusteella, jolla tämä lyhyen kiitoksensa lausui. Noh, hyvä vain jos mokoman faktan toteaminen oli tehnyt tehtävänsä ja saanut tytön paremmalle tuulelle.

Ruoan sitten tullessa puheeksi suuntasi Reliam Lucasiin jopa jokseenkin tuskastuneen katseen. Ääh, sen lisäksi että häntä oltiin tällä tavoin pidetty turhaan nälässä, oli koko joukkio siis vieläpä myöhässä aterialta! Tuskin sisaruskaksikon vanhemmat sentään suoranaisesti pahana pientä vetkuttelua pitäisivät, mutta olisi se nyt silti ollut kohteliasta saapua heti pöytään kun kutsuttiin. Etenkin, kun Charloten tokaisun mukaan aterian valmistaja oli perheen isä, joka nyt ei muutenkaan vaikuttanut siltä kaikkein leppoisimmalta tyypiltä.
"Vou, kelpaa kyllä minulle. Vaikka okei, en olisi ehkä arvannut isääsi miksikään keittiön hengettäreksi, mutta, eh, mikäs siinä", nuorukainen sanaili lähtiessään rullailemaan sille suunnalle, minne edeltä luikahtanut Lucas jo oli kadonnut. Ja kun hän pääsi ulos toverinsa huoneesta, niin toden totta: käytävässä leijaili mitä mainioin tuoksu, joka olisi tehnyt kivenkin nälkäiseksi. Sen houkuttelemana lähti Reliam siis etenemään pitkin käytävää ja vilkuili etenkin vessan kohdalla Charlottea kysyvästi. He eivät olleet kyllä sörkkineet mitään ihmeellistä sisällä ollessaan, mutta jos punapää pitäisi silti käsien pesemistä hyvänä ideana, suoriutuisi kaupunkilainen siitä mukisematta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 21:22

"Nojoo, iskä osaa yllättää joissakin asioissa," Charlotte totesi lyhyesti ja ytimekkäästi seuraillen sitten pyörätuolilla rullailevaa nuorukaista käytävään. Lucas oli jo ilmeisesti käväissyt vessassa pesemässä omat näppinsä varsin pikaisesti; kaipa tälläkin sitten oli kova nälkä! Saman rutiinin aikoi tyttö itsekin suorittaa, joten vedettyään huoneensa oven lähes kiinni, harppoi hän itsekin melkoisella vauhdilla vessaan käsipyykille, odotellen sitten kaverinsakin tekevän saman.

Kun kätöset sitten kiilsivät puhtauttaan, lähti punapää uudemman kerran liikkeelle kohti keittiötä. Takaansa hän kuuli pian tassutusta, ja piankos Aala pinkaisikin kaksikon ohi samaan suuntaan, kaiketi ruuan toivossa sekin. Muut pokemonit olivat jääneet pitämään majaa tytön huoneeseen, mutta sieltä kuuluvasta innokkaasta säksätyksestä päätellen Nina oli päässyt sinuiksi evoluutionsa kanssa ja esitteli uutta hienoa itseään muulle tiimille.

"Parempi kai olla mainitsematta, että Nina kehittyi ihan justiinsa äskettäin," tyttö kuiskasi toverilleen ohimennen. "Lucas oikeasti nauraisi minut pellolle jos kuulisi miten se tapahtui," hän palasi Reliamin aiempiin sanoihin, jotka tämä oli aivan yhtä hyvin saattanut jo unohtaa. Karkeilla kehittyminen kun ei tosiaan ollut mikään siistein tapa, ei varmasti isoveikan mielestä ainakaan!

Kaksikon saapuessa suhteelliseen kookkaaseen huoneeseen jossa kätevästi yhdistyi niin keittiö kuin ruokailutilakin, heitä tervehti paikalle ensiksi ehättäneiden Lucasin, Marilynin, Emilin ja Aalan lisäksi lukuisista herkullisennäköisistä ja -tuoksuisista ruuista notkuva keittiötaso ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Tarjolla oli jos jonkinmoista perinteistä jouluruokaa, niin liha- kuin kasvispitoistakin joten jokaiselle löytyi varmasti jotain mieluista.

"No saipa teitä odottaa!" pöydän ääreen vasta itsekin istahtamaan ehättänyt Lucas heitti huvikseen ja sai äitinsä naureskelemaan huvittuneena, Emilin puolestaan pitäessä yllä yhä sitä samaa vakavanpuoleista ilmettä, johon Reliamkin oli varmaan aiemmin ehtinyt tottua.

"Äläpä nyt, Lucas!" Marilyn torui näennäisen leikilliseen sävyyn ja katsahti sitten Reliamiin päin. "Meidän kunniavieras voi varmaan aloittaa, olet varmaan nälkäinen pitkän matkan jälkeen," hän totesi hymyillen hyvin samankaltaista hymyään kuin tyttärensäkin ja osoitti pyörätuolipotilaalle keittiötason lähemmässä päädyssä odottelevia lautasia, laseja ja aterimia. Charlotte puolestaan alkoi siinä Reliamin vieressä seistessään näyttää aivan siltä kuin olisi halunnut kysyä, tarvitsiko ystävänsä mahdollisesti apua astioiden kanniskelussa tai ruokien lautaselle lätkimisessä tai ihan missä nyt vain.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 21:48

Koska Charlotte tosiaan meni pesemään kätensä, teki Reliam mitään kyselemättä samoin, vaikka miettikin hiljaa mielessään missä näppinsä muka olivat tässä välissä voineet likaantua. Koko ikänsä jalkapalloa pelanneena ja muutenkin saasteisen Stuckald Cityn ympäristössä liikkuneena hänen käsityksensä hyvästä hygienasta kun oli jokin vallan muu, kuin bakteereja vastaan alituisesti taistelevalla Lewisien perheellä.

Kun toverikaksikko sitten saapui yhdessä ruokailutilaan, virnisti Reliam heti vitsailemaan ryhtyvälle Lucasille leveästi ja käänsi sitten huomionsa kohti ruokaa. Ja jestas kuinka sitä ruokaa sitten olikin! Ei ollut ollenkaan liioiteltua kuvailla miehen silmien leviävän hämmästyksestä, kun hän katseli kaikkia niitä lukuisia herkkuja, joita hän ei osannut edes nimetä ja joita hän olisi halunnut päästä ihan heti maistamaan. Ikävä kyllä toive toteutui vähän liiankin konkreettisena, kun perheen äiti ehdotti pyörätuolipotilaan olevan se, joka korkkaisi koko aterian.
"Ah, no tuota, joo. Kiitos", nuorukainen takelteli ja yritti olla näyttämättä vaivautuneelta. Vaan vaikeaa se oli, kun piti ryhtyä kahmimaan vieraita ruokia vieraassa paikassa, jossa piti noudattaa vieraita tapoja. Parhaansa hän kuitenkin meinasi yrittää, eikä tosiaankaan aikonut pyytää apua edes sen tarjoamista havittelevalta Charlotelta.

Siirryttyään aterimien kohdalla nappasi Reliam siis itselleen lautasen sekä veitsen ja haarukan, joista viimeisimmät hän kietaisi servetin sisään ja asetti sitten kaikki syliinsä päästäkseen eteenpäin. Juomaa hän ei saisi samalla kertaa millään haettua, mutta sen voisi toki hoitaa myöhemminkin. Sitten hän ryhtyi napsimaan järjestelmällisesti kaikkia ruokalajeja pikkuisen lautaselleen, ja koska valikoima todella oli sangen merkittävä, muodostui pienistä annoksista hiljalleen koko lautasen täyttävä kokonaisuus.
"Meillä ei olekaan varmaan ikinä ollut näin montaa ruokalajia kerralla missään jutussa. Tai siis tietty mekin jouluna ollaan aina jotain herkkua syöty, mutta ei meidän keittiöön edes mahtuisi näin paljon kaikkea hyvää", miekkonen ihan vain jotain sanoakseen myönsi, kun operaatio alkoi näyttää onnistuneelta ja hän saattoi laskea lautasen turvallisesti syliinsä sekä lähteä hakemaan itselleen istumapaikkaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 22:03

Koska Reliam ei selvästikään kaivannut apua, jäi Charlotte jokseenkin toimettomana seisoksimaan ovensuuhun. Yleensä perheen vanhemmat olivat jostakin vanhasta pinttyneestä tavasta johtuen ottaneet ruokaa ensiksi, mutta kun tilanne nyt oli kaikin puolin poikkeuksellinen, nyökkäsi Marilyn hyväksyvästi tyttärelleen, antaen näin tälle luvan ottaa ruokaa seuraavana Emilin jokseenkin vastahakoisesta mutta lähes huomaamattomasta elehdinnästä huolimatta. Niinpä lähti punapääkin sitten täyttämään omaa lautastaan, jolle eksyi hyvin pitkälti kasvispainotteista murkinaa ja vain hyvin vähän lihaa. Juomakseen hän valitsi tottuneesti pelkkää vettä ja siirtyi pöydän ääreen valitsemaan paikkansa Reliamin vierestä.

"Hyvä jos löytyy jotain mieluista," Marilyn jatkoi hyväntuulista jutteluaan vaikka kunnia kokkauksista kuuluikin hyvin pitkälti miehelleen. Nainen nyt kuitenkin arveli tämän olevan oma tuppisuinen itsensä, joten hän ei edes yrittänyt antaa tälle puheenvuoroa. "Meillä Emil yleensä laittaa tällaisen oikein kattavan aterian joka vuosi, ja näitä sitten syödäänkin ainakin viikko!"

Charlotten päästyä pöytään, muu Lewisien porukka haki kukin oman annoksensa hyvin satunnaisessa järjestyksessä, tosin järjestely ei edelleenkään tuntunut näennäisesti vaivaavan yhtään ketään muuta kuin perheenpäätä. Kaikkien päästyä istumaan jokainen aloitteli ruokailunsa melko lailla omaan tahtiinsa.

"Niin Reliam, mistä saakka sinä oikeastaan tulitkaan?" perheen äiti tuli kysyneeksi keskustelua ylläpitääkseen ja sai myös Lucasin ja Emilin katsahtamaan nuorukaiseen varsin kiinnostuneina. Charlotte puolestaan nielaisi kauhuissaan. Tästä hän sitten oli unohtanut ystäväänsä varoittaa!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.2.2013 at 23:15

Reliam asetteli kasaamansa aterian veitsineen ja haarukoineen valitsemalleen paikalle, eikä voinut olla vielä ihailematta näkyä hetkisen kuin uskomatta sitä, että näin montaa ruokalajia saattoi edes saada mahtumaan samalle lautaselle.
"No kyllä tällaista kelpaa syödäkin!" hän yhä edelleen päivitteli, ennen kuin virnisti Charlotellekin epäuskoisesti nähdäkseen, eikö tyttö muka ollut yhtään äimistynyt moisesta menusta. No eipä näyttänyt mitenkään erityisesti olevan, ei tietenkään koska oli osannut odottaa moista, mutta sitä ei miekkonen ehtinyt jäädä murehtimaan. Hän nimittäin muisti jättäneensä sen juomisen hakematta, joten hän poistui vielä kertaalleen paikaltaan täyttääkseen lasinsa maidolla. Sen kanssa pöytään taiteileminen olikin sitten jo vähän konstikkaampaa, mutta katsottuaan ettei kukaan olisi tuijottamassa kovin pahasti iski hän juomalasin polviensa väliin ja sai sen siten sisältöineen sinne minne pitkin.

Muiden ryhtyessä syömään poimi myös Reliam aterimet käteensä ja koetti olla näyttämättä siltä, kuin olisi halunnut ahtaa kaiken sisäänsä yhdellä kertaa. Vaan lie sitten johtuiko se nälästä vai oliko Emil todellakin merkillepantavan erikoinen kokki, mutta kaupunkilaisen mielestä ruoka oli yhtä parhaista hänen koskaan maistamistaan. Niinpä hän ei kiinnittänytkään perheen äidin esittämään kysymykseen tai Charloten kauhistukseen sen enemmälti huomiota, vaan vastaili vain varsin välittömään sävyyn sen minkä ruoan ihmettelemiseltä ehti.
"Stuckald Citystä, ei sen kauempaa", hän totesi edes muistamatta juuri nyt sitä, ettei ollut syntyjään kaupungista kotoisin.
"Asun siellä vanhempieni kanssa. Äiti vissiin lähettikin teille jonkinlaisen joulukortin, kun se urkki selville että olen tulossa tälle suunnalle. Toivottavasti se ei ollut ihan hirveä", nuorukainen jatkoi ja käänsi puhuessaan viimein katseensa ateriasta kohti Marilyniä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.2.2013 at 23:37

Reliamin kertoillessa tyystin varauksetta kotipaikastaan, alkoi Charlotte lappaa ruokaa suuhunsa yrittäen vaikuttaa mahdollisimman huolettomalta. Se kuitenkin oli äärimmäisen vaikeaa niin äitinsä kuin myös isänsä ja veljensä selvästi vakavoituessa suurkaupungin tullessa puheeksi. Toki, kyllähän tyttö tiesi ettei veljellään ollut mitään Stuckaldia vastaan, mutta vanhempansa olivatkin sitten ihan toista maata, ja siitä oli perillä Lucaskin. Sekä Marilyn että Emil loivat tyttärensä suunnalle varsin epäuskoisia ja tyytymättömiä katseita. Kun kukaan ei lopulta vastannut mitään edes Reliamin joulukorttikyselyihin (ilmeisesti kumpikaan vanhemmista ei sitten ollut tutkinut sitä niin tarkkaan että olisi huomannut sen tulleen suurkaupungista), köhäisi Charlotte kurkkuaan.

"Joo niin siis mutta me tavattiin Lemidaessa!" tyttö koetti selitellä vanhemmilleen ja päästä pakoon näiden epäilyjä siitä, oliko hän sittenkään vältellyt Stuckaldissa oleskelua parhaansa mukaan kuten oli matkansa alussa tullut luvanneeksi. Jopa Marilynilla, joka muutoin oli hyvinkin rento, oli suorastaan vanhanaikaisia käsityksiä "isosta pahasta ja saastuttavasta suurkaupungista", joka kuhisi juoppoja ja narkkareita ja ties mitä kamaluuksia. Eihän sinne siis kertakaikkiaan voinut lapsia päästää! Emilinkin mielipiteet kulkivat melko lailla rinta rinnan avovaimonsa aatteiden kanssa.

"Oho, ihan suurkaupungin asukki siis!" siskonsa hädän huomannut Lucas alkoi yhtäkkiä vetää keskustelua yllättävällä tarmolla. "Varmaan ihan mielenkiintoinen paikka, en tosin itse ole valitettavasti kovin paljon siellä aikaa viettänyt edes silloin kun reissailin." Syynähän tähän oli se, että nuorukainen oli joutunut omat seikkailunsa aikoinaan aloittaessaan tekemään aivan saman lupauksen kuin pikkusiskonsa. "Nythän siis elelen Nehduksessa, en tiedä onko Lotte kertonutkaan! Isoveljet ei varmaan ole se suosituin puheenaihe kaverien kanssa hengaillessa," Lewisien esikoinen naureskeli, tosin selvästi vaivautuneempana kuin aiemmin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 9.2.2013 at 0:13

Vasta Reliamin kohottaessa katseensa alkoi hän aavistaa jonkin olevan pielessä, ja epäilynsä sen kun vahvistui kun kukaan ei enää toviin sanonutkaan mitään, vaikka keskustelu oli selvästi jäänyt kesken. Nuorukainen kävi pikaisesti kaiken sanomansa lävitse, muttei hän ollut mielestään töksäyttänyt mitään ikävää ilmoille. Vaan kun Charlotte sitten ryhtyi hyvin puolustelevasti kertomaan missä hän oli hirveään kaupunkilaiseen tutustunut, alkoi miekkonenkin päästä nopeasti kärryille jutun juonesta. Jestas, miten hän ei ollut ikinä tullut havainneeksi, että punapää oli ilmeisesti kasvanut yhdessä niistä lukuisista perheistä, joiden mielestä Misrean pääkaupunki oli pelkkää maanpäällistä syöpää?

Onneksi Lucas sentään tajusi lopulta rikkoa hiljaisuuden ja vaikka Reliam tiesi, että hänen olisi pitänyt innolla tarttua tarjottuun pelastusköyteen ja jatkaa jutustelua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ei hän kyennyt siihen ihan niin sulavasti kuin olisi ollut suotavaa.
"Jep, on se", nuorukainen yksinkertaisesti totesi ja tunki vähän lisää ruokaa suuhunsa. Häntä ei yhtään huvittanut ryhtyä puolustelemaan kotikontujaan tai selittelemään miksi hän perheineen asui siellä, sillä hänestä se oli aina ollut mitä mainioin paikka elää. Ei metropoli toki täydellinen ollut, mutta oliko sitten Mehabay? Tuskinpa sentään.

Haluamatta puhua aiheesta sen enempää mutta tuntien kuitenkin velvollisuudekseen tehdä kiusalliselle tilanteelle jotakin, päätti Reliam lopulta heittää pallon uudelleen tilanteessa parhaiten luovivalle Lucasille. Ehkä tämä vielä tästä etenisi, eikä illallinen olisikaan mennyt heti ensimetreillä täysin plörinäksi.
"Onko teikällä siellä joku maatila tai jotain? Meinaan, kun sellaisen mestan varmaan ainakin se otus vaatii, jolla teikä tänne tuli", hän uteli ja toivoi, että punatukkainen nuorukainen todella puhuisi pokémoneistaan niin mieluusti, että puhetulva saisi tilanteen tasoittumaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 9.2.2013 at 0:33

Charlotte huomasi todellakin olevansa juuri nyt sanoinkuvaamattoman kiitollinen useimmiten vain typerän ärsyttävälle veljelleen. Onneksi nuoremmat Lewisit lukuisista kinasteluista huolimatta olivat jo penskasta saakka tottuneet tarvittaessa pitämään yhtä. Molemmat tiesivät tasan tarkkaan, ettei Stuckald ollut läheskään niin paha paikka kuin vanhempansa olivat aina hokeneet. Olihan siinä vikansa, mutta aivan kuten Reliamkin oli juuri mielessään pohtinut, yhtä lailla oli puutteensa myös Mehabayssa ja varmaan ihan missä tahansa kaupungissa.

"Ai Sharon?" Lucas pohdiskeli ääneen ja kulautti maitoa kurkkuunsa ennen kuin jatkoi juttuaan sen enempää. "Joo, siis mullahan on siellä sellainen pieni pulju isoine tontteineen, järkkäilen tottelevaisuuskoulutuskursseja pokemoneille ja otan välillä käytösongelmaisia otuksia koulutettavakseni," mies kertoili töistään jatkaen sitten ruokailua ja yhdellä pienelle sormennapsautuksella ajoi keittiöstä ulos Aalan, joka koko ajan oli kerjäämässä häneltä ruokaa.

"Joo hei, Reliamillakin on muuten bagon," Charlottekin intoutui mukaan keskusteluun. Eipä osannut tyttö arvata Bronin muuttaneen muotoaan juuri vähän aikaa sitten! "Ja se on muuten paljon kivempi kuin Sharon."

"Ihan tosi?" Lewisien esikoinen sanahti suu täynnä ruokaa, nielaisi pikaisesti suunsa tyhjäksi ja jatkoi virnuillen: "Tosi hyvä valinta! Lohikäärmeen treenaaminen on haastavaa mutta sitäkin palkitsevampaa loppupeleissä... siis, sinäkin vissiin olet kouluttaja?" Nopeasti nuorison sananvaihdoksi muuttunutta keskustelua seurailevat Marilyn ja Emil pysyttelivät edelleen varsin vaitonaisina, käännellen katsettaan kulloinkin äänessä olevaan henkilöön ja katsahtaen vähän väliä toisiinsa selvästi epävarmoina siitä, oliko heillä tähän keskusteluun enää mitään asiaa. Niinpä vanhempien ruokalautasetkin alkoivat tyhjetä nopeampaa tahtia kuin muiden.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 9.2.2013 at 0:51

Reliam jatkoi ateriointia verkkaiseen tahtiin Lucasin puhuessa. Punatukkaisen miehen sitten komentaessa pelkällä käsieleellä Aalan pois keittiöstä kohotti nuorempansa lisäksi kulmiaan ja alkoi uuden ihmetyksenaiheen saatuaan hiljalleen jättää aiempaa puheenaihetta omaan arvoonsa. Olisihan se nimittäin melkoisen mahtavaa, jos osaisi käsitellä mitä vaan pokémonia tuohon tyyliin! Jopa Jericosta voisi saada siedettävän toverin, jestas sentään.

Ja kun Charlotte fiksusti veti puheenaiheen lohikäärmepokémoneihin, sai toverinsa jopa ponnisteltua pienen virneenpoikasen kasvoilleen. Nyt voisi nimittäin olla oiva tilaisuus kertoa siitä, mitä Bronille oli sattunut sitten viime näkemän.
"Jep, olen minä vähän aikaa kouluttaja kai ollut", hän aloitti ja vilkaisi Lewisien vanhempaa väkeä varmistaakseen, ettei ollut nytkin astumassa jotenkin typerästi kielletylle alueelle. Kumpikaan ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään erityisen kauhistuneelta, joten nuorukainen uskoi voivansa jatkaa vaaratta.
"Ja se on kyllä harvinaisen totta, että lohikäärmeiden kasvattaminen on sellainen homma, ettei mitään järkeä. Mutta eiköhän meikä jotain ole kuitenkin saanut aikaan, kun ei se otus ole oikeastaan enää bagon vaan shelgon", miekkonen paljasti ja tarkkaili kiinnostuneimpana lähinnä Charloten reaktiota asiaan. Luultavinta olisi, että tyttö luultavasti pitäisi muutosta huonona asiana tämän tykätessä niin kovasti pienistä ja söpöistä pokémoneista, mutta sille nyt ei mahtaisi sitten mitään. Onneksi paikalla oli sentään myös Lucas puoltamassa sitä, ettei pelkällä bagonilla kukaan tekisi mitään, jos kerran voisi saada salamencen sen tilalle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 9.2.2013 at 1:04

Lucas nyökkäili hyväksyvästi Reliamin puheita kuunnellessaan ja kohotti yllättyneenä kulmiaan kun nuorukainen korjasi vähän pitkittäen Charlotten sanomisia. Eipähän pyörätuolipotilas siis mikään täysi aloittelija voinut mitenkään olla, jos oli saanut suhteellisen myöhäisessä vaiheessa kehittyvästä bagonista jo shelgonin. Lewisien kuopus puolestaan ei - kuten tuoreen shelgonin omistaja oli jo arvellutkin itsekseen - puolestaan ollut kovinkaan iloinen mokoman uutisen kuultuaan; yllättynyt toki ja sen todellakin näki tytön kasvoilta, mutta silti! Ei enää koskaan söpöä bagon-Bronia! Masentavaa! Vielä masentavammaksi jutun teki se, että Reliamilla oli nyt kokonaista kolme kehittynyttä pokemonia tiimissään; Charlotte oli tällä kertaa se, joka tunsi todella jäävänsä jälkeen.

"Siistiä! Ja odotahan, et arvaakaan miten siistiä sitten onkaan kun se seuraavan kerran kehittyy! Ei sitä tunnetta voi sanoin kuvata," Lucas jatkoi tyytyväisenä ja samalla varsin ylpeänä omasta kasvatistaan. "Sinulla on varmaan muitakin pokemoneja?"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 9.2.2013 at 1:33

Tilanne eteni pitkälti niin kuin Reliam oli ounastellutkin, mikä oli kieltämättä ihan mukavaa vaihtelua iltapäivän kaikkiin jänniin käänteisiin nähden. Nautiskeltuaan tarpeekseen Charloten äimistyksellä kääntyikin miekkonen takaisin Lucasin puoleen ja jatkoi vielä hetken tämän kanssa jakamaansa intoilua.
"Sen voin kyllä uskoa! Etenkin, kun se pysyy kai nyt aika kauan tuossa välimudossaankin. Ja Bron ainakin - niin, sen nimi on siis Bron - käyttää tosi paljon aikaansa nyt ihan vaan nukkumiseen, joten kahta hienompi nähdä sen muuttuvan kunnon lohikäärmeeksi ja olevan taas muutakin, kuin pelkkä voimiaan keräävä kuorilo", nuorukainen selosti ja ahtoi vähän lisää ruokaa suuhunsa ennen jutun etenemistä.
"On tietty, mutta ei kovin monta", hän sitten suullisen nieltyään jatkoi muihin pokémoneihinsa liittyen.
"Charlotte on hakannut meikäläisen määrässä vissiin melkein niin kauan kun ollaan tunnettu. Nyt en enää edes tiedä montako se on jo edellä", mies vielä totesi ja virnisti sitten ovelasti tajutessaan, ettei lahjojen jakamisen tullessa ajankohtaisi tietäisi kukaan muukaan.

Jättäen kuitenkin omat pokémoninsa siksen nyt, kun niistä tärkein ja hienoin ja paras oli aika pitkälti käsitelty, käänsi Reliam huomionsa jälleen perheen vanhempiin. Saatuaan meuhkata tovin lohikäärmeotuksista alkoi hän olla jo melkoisen valmis hieromaan sovintoa, joten vaikkei sinänsä unohtanutkaan kaksikon typeriä ennakkoluuloja, yritti hän sentään vetää heidät takaisin keskusteluun.
"Näin muuten aiemmin tuolla olkkarissa sen yhden kissan. Taisi olla delcatty, eikö? Se oli kai jommankumman teistä?" partaveikko koetti johdatella.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 9.2.2013 at 1:48

Charlotte saattoi vain hymyillä äskeisestä pienestä harmistuksestaan huolimatta huomatessaan, miten ilmeisen innoissaan Reliam Bronin kehittymisestä tosiaan oli. No, ehkäpä siitä jopa voisi tulla aivan siedettävä salamencekin sitten kun sen aika sattuisi käsille. Ainakin toivossa oli hyvä elää, sillä jos suloisesta Bronista tulisi samanlainen jurottaja kuin Sharonista, ei punapää enää todellakaan tietäisi miten suhtautua koko otukseen!

"No hei, laatu korvaa aina määrän!" Lucas totesi virnistäen siskolleen aavistuksen vahingoniloisesti, vaikkei nyt ollut suoranaisesti tarkoittanutkaan tämän tiimin olevan automaattisesti Reliamin pokemonpoppoota huonompi. Tosin kun nuorukaiselta nyt tuntui löytyvän varsin lupaava lohikäärmeenalku, ei se mikään mahdotonkaan ajatus ollut. Lucas kuitenkin osasi arvailla laiskanpuoleisen siskonsa joukkion olevan yhä edelleen varsin koulimaton. Aalaakaan ei tämä ollut edelleenkään saanut kehitettyä stoutlandiksi, vaikka edellisestä muutoksesta oli jo mahdottoman kauan.

Kun puheeksi tuli Marilynille hieman tutumpi otus, kirkastui naisen ilme hieman ja hän tuntui jo melkein unohtaneen, mistä äskeinen mykkäkouluilu oikeastaan oli alkanut.

"Joo, se on meidän Kat, tai minun kai jos siltä itseltään kysytään," Marilyn hymähti yhä selvää varautuneisuutta äänessään. "Emilillä onkin sitten vähän erilaisia, isompia pokemoneja, mutta nekin asuvat nykyisin Lucasin luona, kun pojalla kerran on tilaa vaikka muille jakaa!" hän jatkoi jo huomattavasti pirteämmin. Pyytämättään mukaan juttuun vedetty Emil tyytyi vain nyökkäämään vaisusti ja jatkamaan ateriansa loppuun.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 11.2.2013 at 18:50

Kaikkien onneksi Reliamin sovunhieronta otettiin vastaan ilmeisen hyvin, sillä vaikkei Lewisien äiti nyt mitään pitkää ja vaiheikasta tarinaa pokémonistaan yltynytkään kertomaan, osoitti tämän vastaus nuorukaisen mielestä kaiken olevan kuitenkin perimmiltään taas hyvin. Jos vanhemmat nimittäin olisivat olleet nyt sitä mieltä, ettei stuckaldin kasvattia kaivattu ollenkaan heidän ruokapöydässään, olisi näiden vastaanotto ollut varmasti paljon kylmempi.
"Ai jaa, vau", tokaisi partaveikko hieman yllättyneenä kuullessaan, että Emilillä oli oikein kunnon tiimi omistuksessaan. Hänen olisi tehnyt kovasti mieli kysyä mitä pokémoneja siihen kuului, mutta vaikka vanhempi mies osoittikin olevansa hengessä mukana nyökyttämällä päätään, ei Reliam rohjennut sentään pakottaa tätä vielä puhumaan.
"Meidän äitilläkin on sellainen pieni lemmikkiminccino. Äiti olisi aina halunnut itse asiassa tuoda sitä tänne noihin koordinointikisoihin, mutta ei se kai ole vaan ehtinyt", miekkonen siis yhä Marilynille puhuen jatkoi ja koetti parhaansa mukaan osoittaa, että kotipaikastaan huolimatta hän tuli kyllä ihan tavallisesta perheestä, jossa äitit tykkäsivät pukea pokémonejaan rusetteihin ja hommata muuta yhtä lällyä vapaa-ajallaan.

Kaiken tämän pokémonkeskustelun ohessa oli Reliamin lautasen sisältö alkanut huveta varsin olemattomiin samaa tahtia, kun nälkäinen vatsansa alkoi tuntua mukavan täydeltä. Koska oli kasannut itselleen niin mittavat määrät sapuskaa, ei nuorukainen uskonut kykenevänsä ottamaan enää mitään lisää, vaikka mieli olisi tehnytkin. Niinpä, kun hän pyyhki lautaselta kastikkeita viimeisellä paistinpalallaan, vilkuili hän samalla vaivihkaa missä vaiheessa ateriaa muut mahtoivat olla. Olisi ollut nääs vähän noloa pönöttää pitkään yksin ilman ruokaa vain siksi, että nälkä oli pakottanut hotkimaan sapuskat vähän turhan nopeasti kitusiin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 11.2.2013 at 19:15

Reliamin tavoin huokaisi Charlottekin - ainakin kuvainnollisesti - helpotuksesta vanhemman väenkin taas osallistuessa keskusteluun edes jotenkin. Isänsä tosin tuntui yhä välillä kyräilevän vuoroin tytön, vuoroin pyörätuolipotilaan suunnalle, mikä sai Charlotten vauhdittamaan ateriointiaan. Mitä pikemmin tästä päästäisiin, sen parempi! Etenkin kun kaverinsakin vaikutti nauttivan omaa ateriaansa ihan kiitettävällä vauhdilla.

Marilyn vastasi Reliamin jutusteluun enää lähinnä lyhyin hymähdyksin ja nyökkäyksin, ja kun Lucasillakaan ei tuntunut olevan aiheeseen enää lisättävää (Emilistä nyt puhumattakaan), päätti nuorin Lewis jälleen avata sanaisen arkkunsa koordinointikisojen tultua puheeksi.

"Meidän porukka taas on suuntautunut aina enemmän kouluttajauralle vaikka täällä koordinointihumun keskellä asutaankin, kun iskä oli aikoinaan moinen ja nyt Lucas ja minä...," hän kertoili lautasensa liki tyhjäksi saatuaan, mutta lauseensa keskeytyi Lucasin naurunpyrskähdykseen. Vaikkei vielä voinutkaan tietää, mistä moinen oli johtunut, osasi Charlotte jo melkeinpä arvata.

"Niin, sinähän se oletkin maailman vaikuttavin kouluttaja," Lewisien esikoinen tokaisi naama leveässä virneessä. "Ennen lukion loppua et tiennyt pokemoneista mitään ja sun seikkailutkin oli lähinnä jotain känniörvellystouhuja koulukaverien kanssa... vaikka okei olihan se shinyn magikarpin tapaus aika hyvä ja liittyi pokemoniin!" nuorukainen jatkoi ja vilkaisi Reliamiin kuin kysyäkseen, oliko tyttö koskaan tullut maininneeksi moista. Charlotte itse oli vähemmän kuin mielissään jutun tullessa puheeksi, mutta hän tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja kauhomaan loputkin sapuskastaan parempiin suihin. Tismalleen saman eleen tuntui tekevän myös Emil, ja ainoa jutusta huvittunut näytti Lucasin lisäksi olevan Marilyn, joka köhäisi hiljaa itsekseen selvästi pientä naurahdusta peitellen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 11.2.2013 at 19:40

Pitkästä aikaa pääsi Charlottekin taas ääneen kertomalla, ettei ihme kyllä perheestään kukaan ollut ilmeisesti kovin kiinnostunut koordinointikisoista, vaikka porukka täällä kyseisen alan luvatussa kaupungissa asustikin. Reliamin olisi tehnyt mieli sen nojalla todeta jotain opettavaista stereotypioiden paikkansapitämättömyydestä, mutta Lucasin ryhtyessä yhtäkkiä tirskumaan itsekseen kääntyikin vieraan huomio perheen vanhimpaan lapseen.

Lucas muistutti taas kerran siskonsa taidoista kouluttajuuden suhteen ja sai myös Reliamin näyttämään itse asiassa vähäsen nololta, sillä lausuttua kuvausta olisi hyvinkin voinut soveltaa myös häneen: eivätpä olleet pokémonit kiinnostaneet entistä jalkapallopelaajaakaan tipan vertaa, ennen kuin vanha harrastus oli käynyt mahdottomaksi. Siitä ei kuitenkaan tainnut olla tarpeen mainita mitään, sillä Lucas otti puheeksi vielä yhden kiinnostavalta kuulostavan asian, joka sai Lewiseissä aikaiseksi varsin voimakkaita reaktioita.
"Shiny magikarp? Teikähän oikea shinymagneetti tuntuu olevan", Reliam huomautti Charlotelle ja kulautti viimeiset maidonrippeet alas kurkustaan. Sitten hän kääntyi takaisin likan isoveljen puoleen, sillä tämä vaikutti selvästi haluavan kertoa jutusta hieman lisää.
"Millainen tapaus se sitten mahtoi olla?" partaveikko uteli, kun sitä häneltä kerran tunnuttiin odottavan - ja olihan hän totta puhuen myös utelias tietämään, mistä mahtoi olla kyse.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 11.2.2013 at 20:02

Lucasin valmistautuessa kertomaan tarinaansa - jonka jo ties kuinka monetta kertaa kuulemista Marilyn tuntui odottavan innolla siinä missä Charlotte ja Emil olisivat ainakin ilmeistään päätellen mieluusti poistuneet pöydästä sillä silmänräpäyksellä - jatkoi perheen vanhempi väki ateriointiaan huomionsa kiinnittyneenä esikoiseensa. Charlotte ei edes vastannut mitään Reliamin lyhyeen tokaisuun, sillä isoveljensä ehti jo aloittaa mielestään maanmainion jutun kertomisen.

"No siis, tuolla kaupungin laitamilla asustaa sellainen varsin hyväosainen vanha rouvashenkilö, jolla on pahuksen pramea lukaali ja pihamaata puineen ja pienine lampineen vaikka muille jakaa," miekkonen aloitti pohjustamalla jutun taustaa hieman. "Sillä oli myös shiny magikarp, ja eiköhän Lotte-sankari tässä kavereineen kerran viinan vauhdittamina keksinyt mennä vähän sinne pihamaille leikkimään rouvan ollessa matkoilla... ja no, tulivatpa sitten 'vapauttaneeksi' sen magikarpin tuonne mereen kun tahtoivat itsekin räpiköidä siinä lammessa eivätkä kalan kanssa uskaltaneet." Juttua kertoillessaan Lucas elehti ja ilmehti kuin paraskin draamakurssin priimus ja naureskeli sitten vielä lopuksi päälle varsin makeasti. "Sanomattakin selvää että äiti ja iskä sai ihan komeat sakot! Ja..."

"Ensinnäkin," vakavanpuoleinen Charlotte keskeytti nyt puolestaan veljensä. "Minulla ei ollut aikomustakaan uida syistä jotka hyvin tiedät eikä se muutenkaan ollut minun ideani! Toisekseen, se kala näytti tosi onnettomalta siinä pikku lammikossa." Loppua kohden alkoi punapää itsekin virnuilla huvittuneena, mikä kieli siitä että hän oli jo päässyt nolostelun yli mitä tähän aiheeseen tuli. Sama juttu oli puitu niin monet kerrat eri seurassa, ja no, eipä tyttö uskonut Reliaminkaan häntä tästä jutusta tuomitsevan. Niinpä vailla minkäänlaisia katumuksen elkeitä käänsi hän katseensa kaveriinsa nähdäkseen, välittikö tämä kommentoida asiaa mitenkään. Samalla hän tosin nyökäytti päätään hieman myrtyneen isänsä suunnalle kuin varoitukseksi, ettei juttua todellakaan kannattanut alkaa syväluodata tässä ja nyt!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 11.2.2013 at 23:18

Reliam kuunteli Lucasin tarinan suurella mielenkiinnolla, eikä hän voinut millään olla naurahtamatta ja rypistämättä samaan aikaan säälivästi kulmiaan kuullessaan, miten vanhan naisparan arvokarppi oli nuorten huvitusten seurauksena päässyt maistamaan vapautta. Ei ollut varmasti tosiaankaan tullut halvaksi, kuten tarinamaakari mainitsikin, ennen kuin jutun sankaritar tuli riistäneeksi puheenvuoron itselleen. Partaveikko käänsi katseensa Charlotteen tämän käyttäessä aika erikoista sanavalintaa sälyttäessään syyn uimaan menosta kavereilleen, mutta vaikka punapää itsekin näytti alun murjotuksesta huolimatta jo hymyilevän hölmölle muistolle, ei toverinsa ryhtynyt utelemaan tapauksesta tämän tarkemmin. Hän oli nimittäin ihan itsekin havainnut, ettei Emil tainnut oikein tajuta mitä hauskaa muut jutussa näkivät. Ehkä juuri isä olikin siis joutunut maksumieheksi, kun magikarpia oli pitänyt ruveta korvaamaan.
"No, ehkä se kimaltava fisu siis ainakin tuli onnelliseksi, jos ei muuta", tyytyi nuorukainen näin ollen uudemman kerran naurahtaen tokaisemaan. Kaikkeen Charlotte olikin elonsa aikana ehättänyt!

Vaan kun Reliamin lautanen oli nyt kerran tyhjentynyt, alkoi jouluateria hänen osaltaan olla tässä. Yksikin pipari vielä, ja hän olisi luultavasti pudonnut tuoliltaan ja joutunut makaamaan pöydän alla niin kauan, että vatsansa saisi hurjan ruokamäärän sulatelluksi.
"Mutta niin, kiitos ruoasta! Oli ihan uskomattoman hyvää", nuorukainen näin ollen kiitteli ja suuntasi viimein sanansa erityisesti Lewisien isälle, joka aterian oli kokannut.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 11.2.2013 at 23:40

Aivan kuten Charlotte oli arvellutkin, ei Reliam tehnyt hauskasta jutusta sen suurempaa numeroa, mistä varmasti kiitti mielessään tytön lisäksi myös tämän isä. Oli tosi sääli, ettei Lucas ollut sisarensa tavoin koskaan oikein tajunnut alkoholin hyviä puolia, eikä velipojasta näin ollut niin minkäänmoisia noloja juttuja jaettavaksi tässä ja nyt. Mutta no, kenties hyvä niin, ettei illallinen nyt sitten näin loppumetreillä päässyt muuttumaan Lewisien sisarusten kilpailulliseksi nahinaksi.

"Joo hyvää oli, kuten aina!" totesi myös Charlotte varsin tyytyväisenä ja pian lyhyisiin kehuihin yhtyivät myös Lucas ja Marilyn. Hyväksyvästi Emil nyökkäsi ja pikaisen "hyvä että maistui" -tyylisen tokaisun jälkeen nousi ensimmäisenä pöydästä muiden sitten seuratessa esimerkkiä. Pian olivat astiat löytäneet tiensä tiskikoneeseen ja kukin ruokailija oli varmasti tahollaan varsin tyytyväinen.

"Mutta hei, onkos meillä ollut kilttejä lapsia?" Marilyn yllättäen hihkaisi napautettuaan tiskikoneen päälle ja antoi katseensa kiertää nuorisossa. "Voitaisiin nimittäin siirtyä olkkariin katsomaan, onko joulupukki erehtynyt käymään tänä vuonna!" hän jatkoi pirteästi ja viittilöi kädellään olohuoneen suuntaan. Charlottelle ja Lucasille ei lahjojen jakaminen tässä vaiheessa tullut mitenkään yllätyksenä - kaikki oli tehty samalla tavalla jo vuosikausia - joten molemmat olivat oitis juonessa mukana ja valmiina siirtymään olohuoneeseen kauniisti koristellun kuusen juurelle. Muu poppoo tyttöä ja tämän vierasta lukuun ottamatta otti kuitenkin hieman etumatkaa ja katosi pian keittiöstä jättäen kaksikon oman onnensa nojaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 12.2.2013 at 0:14

Kyllä sitä täytyi oikein koko joukon voimalla yrittää, mutta saatiinhan sitä Emilistä lopulta puristettua jokunen sana ulos! Vaikkei mies Reliamille itselleen sanoja suoranaisesti osoittanutkaan, katsoi nuorukainen jollain kierolla tavalla sen kuitenkin erävoitoksi itselleen, että jöröjukka suostui puhumaan hänen läsnäollessaan.

Sitten keräiltiin tiskit pois pöydästä, ja koettipa Reliamkin olla niin paljon hyödyksi kuin vain osasi. Hänen olisi ollut ihan turha lähteä kuljettelemaan lautasia tai etenkään juomalaseja mihinkään, joten hän pysytteli lähinnä pöydän ääressä ja ojenteli siitä astioita lähempänä tiskikonetta oleville käsipareille. Hassua kyllä järjestely tuntui ihan luonnolliselta, vaikka kotona Stuckaldissa niinä harvoina kertoina kuin koko kolmihenkinen perhe nyt edes söi yhdessä, hoiti perheen äiti keittiössä oikeastaan ihan kaiken yksinään. Miesten tehtävä oli vain mättää ruokaa naamaansa.
"Hah, selvittiinpäs siitä!" tokaisi nuorukainen vaimean voitonriemuisena, kun suurin osa Lewisien poppoosta oli hetken kuluttua lähtenyt suuntaamaan kohti olohuonetta ja jäljellä olivat enää hän ja Charlotte.
"Pakko myöntää ettei perheesi ole kuule ihan kaikkein helpoiten miellytettävä ihmisjoukko, mutta eihän tässä silti ole ollut vielä mitään hätää", miekkonen jatkoi. Kieltämättä hän ehkä vähän liioitteli menestystään, mutta hyvähän sitä näin jälkikäteen ja vatsa mukavasti täynnä oli kohdattuja vaikeuksia muistella.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 12.2.2013 at 0:25

Reliamin kovin tyytyväistä, joskin ymmärrettävistä syistä hiljaisenpuoleista, hehkutusta kuunnellessaan ei Charlotte oikein muuta voinut kuin hymyillä. Olihan hän itsekin ehtinyt jo pöydän ääressä hermoilla, mutta onneksi kaikki oli lopulta kääntynyt parhain päin. Kun Stuckald-episodistakin päästiin niin pian eroon, mikä voisi enää mennä vikaan?

"No ollaanhan me kieltämättä aika omituisia!" punapää pohdiskeli puolitosissaan. "Mutta ihan siedettäviäkin tarpeen vaatiessa... Mutta hei, mennäänkö aukomaan paketteja? Olen aika varma että äiti osti sinullekin jotain," hän jatkoi ja viittilöi jo kädellään olkkarin suuntaan. Toki, olihan hänellä itselläänkin lahja ystävälleen, mutta sen hän oli jättänyt huoneeseensa ja ojentaisi mieluummin toiselle myöhemmin omassa rauhassa, koska jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä vähän tyhmä tai nolo, tai ehkä molempia!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 12.2.2013 at 0:40

Myös Reliam virnuili leveästi toverilleen kuunnellessaan, kuinka tämä kuvaili perhettään aivan samanlaisilla sanoilla, joilla miekkonen itsekin olisi omaansa voinut esitellä. Vaikka okei, ehkä Charlotte oli vetänyt vielä vähän pidemmän korren kun hassuja perheitä oltiin jaettu, mutta kunhan tässä nyt tultiin vaan kaikki toistensa kanssa jotenkin toimeen, niin ei kai sen ollut niin väliä.
"Oho ai jaa?" nuorukainen hämmästeli kuullessaan, että hänellekin saattoi olla odotettavissa jotain lahjaksi.
"Ja meikä kun jo välillä mietti, että oletko edes kertonut näille että olen tulossa. Porukka kun näytti niin kummastuneelta etenkin silloin ihan alussa", hän muisteli. Mies kun ei onnekseen ollut vieläkään tajunnut, että perheen alkujärkytys oli johtunut pikemminkin hänen pyörätuolistaan kuin silkasta läsnäolostaan.
"Mutta joo, mennään vaan! Lahjat odottaa!" nuorukainen vielä jatkoi ja lähti rullailemaan kohti olohuonetta, malttaen vain hädin tuskin odotella Charloten tulevan mukaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 12.2.2013 at 0:55

Charlotte köhäisi kurkkuaan Reliamin palatessa muistelemaan Lewisien perheen vanhempien ensireaktiota pyörätuolipotilaaseen. Tämä aihe olisi parasta haudata ja nopeasti, sillä vaikka kaikki olikin kääntynyt parhain päin, tuntui tytöstä silti jokseenkin kiusalliselta, ettei hän ollut äitinsä lukuisista uteluista huolimatta kertonut tälle ystävästään juuri mitään.

"No pöhkö, tietenkin kerroin! Edes minä en ole niin huonomuistinen," hän sanahti lyhyellä matkalla olohuoneen puolelle ja toivoi Reliamin jättävän asian siihen. Kaikki oli hyvin ja sitä rataa, joten sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, tai niin punapää ainakin tässä asiassa halusi ajatella.

Lewisien olkkari olikin koko talon kookkain huone, josta löytyi kaikkea mitä nyt saattoi odottaakin; tv-taso, kirjahyllykkö, sohvia ja pari tuolia ja pieni pöytätaso, puhumattakaan lukuisista joulukoristeista siellä täällä. Mainittavin oli tietysti huoneen nurkassa komeileva kuusi, jonka alla muutama lahjapaketti odotteli ottajaansa. Muu porukka olikin jo kerääntynyt puun äärelle Charlotten ja Reliamin tehdessä heille seuraa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 12.2.2013 at 1:09

Reliam tyytyi naurahtamaan Charloten vakuutteluille, sillä hän ei ollut kieltämättä ihan varma yrittikö likka nyt huijata vai puhuiko tämä oikeasti totta. Kun minkäs sille mahtoi, että Marilynin ja Emilin pöllämystyneet ilmeet kummittelivat yhä kovin eläväisinä mielessä!

Onneksi puheenaihe tosiaan jäi sitten siihen, kun parivaljakko saapui olohuoneeseen ja Reliam ryhtyi katselemaan uteliaana ympärilleen. Huone oli viihtyisä ja eritoten jouluisa, kiitos muhkean kuusen, jollaista ei olisi nuorukaisen kotona saanut mahtumaan minnekään vaikka olisi kuinka yrittänyt. Pääasia taisivat lopultakin olla kuitenkin lahjapaketit, jotka odottivat ottajaansa joulupuun juurella.
"Odottakaas, löysin tuossa matkalla vielä pari pakettia", Reliam joulun hengen mukaisesti sepitti ja kääntyi kaivelemaan reppuaan. Sieltä hän nosti esille kaksi salaperäistä lahjaa, joiden paketointi ei ehkä ollut ihan sitä korkeinta laatuluokkaa, mutta joiden puutteita oltiin ahkerasti yritetty paikkailla melkoisen runsaalla määrällä kiiltelevää pakettinauhaa.
"Noin. Eiköhän nyt ole kaikki kasassa", nuorukainen jatkoi laskettuaan viimeisetkin lahjat toviksi joulukuusen juurelle. Toisen, neliönmuotoisen ja selkeästi suklaarasiaa muistuttavan paketin päällä luki yksinkertaisesti "Lewisien perhe", kun taas pienempi ja pyöreämpi kaverinsa oli osoitettu nimenomaan Charlotelle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 12.2.2013 at 1:32

Charlotte jäi hieman sivummalle ja pyöräytteli silmiään huvittuneena Reliamin ryhtyessä leikkiin mukaan pyytämättä; eipä olisi ihan heti nuorukaisesta uskonut, mutta kaipa tämäkin sitten osasi olla vähän lapsi tarvittaessa!

"Oi kun kiva, tosi huomaavaista," Marilyn hymähti iloisesti Reliamin kannettua omankin kortensa kekoon. "Tämähän on oikeasti hurjan jännittävää, aloitetaan heti!" perheen äiti lisäsi malttamattomana ja kieltämättä innostus onnistui tarttumaan myös tyttäreensä, joka varsin uteliaana koetti kauempaa tiirailla etenkin toverinsa tuomia paketteja. Lahjanjakajan hommaan tottunut Lucas otti homman vetääkseen ja kumartui nappaamaan pari ensimmäistä pakettia kuusen alta.

"Ookkeii, tässä on äitille ja iskälle Lottelta... ja hmm Reliamille meidän porukalta," Lewisien esikoinen luetteli ja ojensi lahjat asianomaisille sukkelien olehyvien kera. Perheen vanhemmille tarkoitetussa lahjassa oli mitä ilmeisimmin jo paketin muodosta päätellen jonkinsortin viinipullo, eikä pyörätuolipotilaalle osoitetun paketin sisällöstäkään oikein voinut erehtyä; se kun oli aivan sen klassisimman ja tavanomaisimman konvehtirasian muotoinen ja kokoinen. Lahjojen jako sujui varsin sutjakkaasti, ja pian piteli Charlotte kätösissään kahta pakettia; toinen oli vanhemmiltaan ja toinen taasen se vastikään tiensä kuusen alle löytänyt Reliamin hankkima lahja. Useampi paketti oli myös muilla läsnäolijoilla Stuckaldin-vierasta lukuunottamatta; tälle kun oli kuusen juurelta löytynyt vain yksi ainokainen paketti. Tätä puutetta kävi nuorin Lewis kuitenkin pian paikkaamaan.

"Ööh, minulla on kanssa sinulle jotain mutta se jäi laatikkooni vissiin, saat sen kohta," hän totesi vaisusti ja sai velipoikansa suunnalta äärimmäisen kiusoittelevan katseen, joka kieli siitä että tämä todella sai tehdä parhaansa pitääkseen jonkin mielestään todella loistavan letkautuksen omana tietonaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 12.2.2013 at 2:03

Reliam ei tosiaankaan muistanut koska olisi ollut viimeksi näin innoissaan joulusta, sillä hän virnisti avoimesti myös häntä lahjoista kiittävälle Marilynille ja näytti paikalleen Charloten vierelle etsiydyttyään siltä, kuin olisi voinut koska tahansa puhjeta hyräilemään joululauluja. Sillä oli varmasti jotakin tekemistä Lewisien kodin perheyhteisömäisen hengen kanssa, sillä vaikkei se ollut Reliamia oikeastaan ikinä kiusannut, eivät heidän perheenjäsentensä välit vain olleet koskaan olleet kovin läheiset. Toki täälläkin selvästi oli omat jännitteensä, mutta silti Mirakan moderni pienperhe toimi ikään kuin ihan toisista lähtökohdista Lewiseihin verrattuna: he olivat melkein kuin kolme kämppäkaveria, jotka kyllä rakastivat ja tukivat toinen toistaan, mutta jotka kuitenkin elivät kaikki hyvin pitkälti omia elämiään. Etenkin joulun kaltaisina juhlapyhinä se näkyi siinä, etteivät he oikein osanneet keksiä kolmistaan mitään yhteistä tekemistä.

Kun Reliam sitten sai lahjakierroksen aikana paketin käsiinsä, hypisteli hän sitä loputtoman kiinnostuneena ja käänteli mokomaa ympäriinsä yrittäen selvittää mitä se sisälsi. Nuorukainen ei edes piitannut yhtään siitä että lahjasaaliinsa oli paljon laihempi kuin muilla, mutta kun Charlotte siitä huolimatta lupaili myöhemmin lisää lahjuksia, nyökytti hän toki hyväksyvästi tytölle päätään. Sitten ei auttanut kuin jäädä odottamaan, että joku laittaisi myös avauskierroksen käyntiin! Mieluusti partaveikko olisi toki repinyt omansa vaikka ensimmäisenä auki, mutta eiköhän ollut kuitenkin fiksumpi antaa muille mahdollisuus toimia mahdollisten perinteidensä mukaisesti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 12.2.2013 at 2:22

Kun lahjat sitten oli saatu oikeille omistajilleen, jäi jäljelle se hauskin ja kaikista odotetuin vaihe. Lucas ryhtyi malttamattomana aukomaan vanhemmiltaan saamaansa lahjaa, ja tästä mallia ottaen alkoi itse kukin availla omia pakettejaan. Charlotte tosin pyöritteli omiaan hetken kätösissään kuin pohtien, kummasta aloittaisi. Tämä oli aivan mielettömän jännää, olihan tämä varmaan ensimmäinen joulu aikoihin kun hän ei oikeasti osannut aavistaa, mitä yksi paketeistaan mahtoi pitää sisällään! Vaikka olisi mieluusti avannut Reliamilta saamansa lahjan heti, päätyi hän kuorimaan ensiksi vanhemmiltaan saamansa paketin, josta paljastui muuan uutuus-CD, jonka valitsemisesta hän todennäköisesti sai kiittää äitiään.

"Jess, kiitos äiti, iskä," hän kiitteli varsin tottuneeseen sävyyn ja alkoi sitten hypistellä toista lahjaansa. Sen sijaan että olisi avannut sen saman tien, vilkuili hän kuitenkin välistä muiden touhuja. Lucas oli ehtinyt repiä auki molemmat pakettinsa - tai oikeastaan toinen niistä oli se Reliamin koko Lewisin poppoolle osoittama konvehtirasia - ja kiitteli nyt yhtälailla vanhempiaan näiden hankkimasta lahjuksesta. Samaten kiitoksia sateli myös Marilynilta sekä jopa Emililtä vuoroin kunkin nuoren suuntaan.

// Mielikuvitukseni on jossain matkoilla niin vähän hmmm suurpiirteisiä lahjoja nyt sai Lucas ja vanhukset! %D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 14.2.2013 at 0:44

Kun muutkin ryhtyivät aukomaan lahjojaan, kuori myös Reliam sitten oman pakettinsa kääreet sivuun ja löysi niiden takaa jouluisen suklaarasian, joka ei sentään ollut ihan samaa sorttia kuin se, jonka nuorukainen oli Lewiseille ostanut. Olisi ollut vähän noloa vaihtaa tismalleen samanlaisia lahjoja keskenään, vaikka jonkin niin neutraalin kuin suklaan antamisessa ajatus selvästi se tärkein juttu tietysti olikin.
"Tattis!" kiitti miekkonen lähinnä Marilynia katsahtaen, ennen kuin hän kävi uteliaisuuksissaan silmäilemään muiden lahjapaketeista löytyneitä aarteita. Ainakin yksi paketeista oli kuitenkin vielä avaamatta, ja juuri se yksilö sai nuorukaisen jälleen virnuilemaan harvinaisen leveästi.
"Avaa nyt se toinenkin", hän siis hieman ilkikuriseen ja ehkä jopa malttamattomaan sävyyn tokaisi Charlotelle, joka oli säästänyt kaverilta saamansa mysteeripaketin viimeiseksi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 14.2.2013 at 1:10

Huomattuaan nyt selvästi jääneensä pakettien availussa jälkeen, siirsi Charlotte katseensa takaisin viimeiseen avaamattomaan lahjaan. Reliaminkin vielä hoputettua häntä aivan erikseen ja Lucasinkin lopulta yhdyttyä kehotukseen malttamattomana, alkoi tyttö varovasti kuoria paperiakäärettä lahjan sisällön paljastaakseen. Eipä siinä lopulta kauan edes kestänyt, mutta jokainen sekunti oli tuntunut kieltämättä pieneltä ikuisuudelta aina siihen saakka, että hän sai viimein pudottaa paperin lattialle ja jäädä pyörittelemään sen alta paljastunutta esinettä käsissään. Pokepallo? Tosin varsin erikoisen näköinen sellainen.

"Ööhmm...," Charlotte vasta haki sanojaan, kun Lucas syöksähti siskoaan lähemmäksi ja nappasi pallon tämän käsistä.

"Oho oho, tämän täytyy olla...," mies ihmetteli äänekkäästi, piti pienen tauon puheessaan ja teki sitten havaintonsa tiettäväksi vieläkin äänekkäämmin, jos se nyt suinkin oli mahdollista. "Tiesinhän minä! Se on ihan selvästi pokepallon muotoinen sormuskotelo! Onneksi olkoon, siskopieni, olen iloinen puolestasi!" Lucas pörrötti jälleen pikkusiskonsa päätä ja ojensi pallon takaisin tälle.

Eihän se voi olla..., Charlotte huomasi miettivänsä jopa oikeasti huolissaan. Ei, ei se mitenkään voinut olla niin, siinä ei olisi ollut niin mitään järkeä! Väkisinkin veljensä typerän letkautuksen seurauksena tytön mieleen palasi hänen ja Reliamin aiempi tekstarinvaihto, jossa puheeksi oli tullut - vaikkakin täysin vitsillä - sormusten hankkiminen. Hän tunsi punastuvansa eikä voinut kuin ihmetellä, miksi ihmeessä hän antoi velipojan huonolle vitsille noin paljon painoarvoa.

"No avaa se nyt!" Lucas alkoi hoputtaa kärsimättömänä. "Ei kukaan jaksa koko iltaa odottaa!"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 14.2.2013 at 1:22

Charloten käydessä viimeisen pakettinsa kimppuun avasi Reliam puolestaan oman suklaarasiansa kaupan muovikääreestä ihan vain siksi, että olisi saanut käsilleen jotakin tekemistä. Etukäteen ajateltuna lahjapokémon oli nääs tuntunut ihan huippuhyvältä ajatukselta, mutta tässä vaiheessa iski pakostakin pieni epävarmuus. Mitäpä jos punapää ei yhtään tykkäisi uudesta kumppanistaan? Toki kaverinsa oli tehnyt parhaansa valitakseen tälle kaikkein on oivallisimman yksilön lajista, joka oli käyttökelpoinen ja kai jonkun määritelmän mukaan ihan söpökin, mutta silti. Tytöistä ei voinut koskaan olla varma.

Paperien väistyessä hyökkäsi kuitenkin Lucas kehiin ennen kuin kukaan ehti sanoa tai miettiä mitään esiin tulleesta keltaisesta poképallosta. Aina yhtä vitsikäs miekkonen kävi heittämään niin kertakaikkisen hyvää läppää, että Reliamin käsi suorastaan nyki kertoen keskisormensa tekevän kovasti mieli kohota esille, mutta kun paikalla oli vanhempaa väkeä näkemässä, hillitsi partaveikko itsensä.
"Heko heko", hän vain kuivasti totesi ja koetti kaikin voimin olla nolostumatta sormusvihjailuista, jotka Lucas olisi varmaankin iskenyt pöytään vaikka paketista olisi paljastunut mitä hyvänsä.
"Vähän pieleen meni, mutta ei se silti pelkkä tyhjä pallo ole", nuorukainen jatkoi ja jäi muiden tavoin odottamaan seuraavaksi sitä, että Charlotte päästäisi poképallon asukin näkösälle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 14.2.2013 at 1:34

Reliam todellakin pelasti tilanteen todetessaan ääneen, että sormuksista ei todellakaan ollut kysymys. Charlotte sai oitis lisää varmuutta helpotuksesta huokaistuaan ja sai väännettyä kertakaikkisen hämmentyneen ilmeensä uteliaaksi hymyksi. Enempiä aikailematta hän sitten uskaltautui napauttamaan pokepallon nappia, jolloin pallo avautui ja sen sisuksista materialisoitui koko joukkion pällisteltäväksi pikkuinen sienipokemon, shroomish. Vähintään yhtä ihmeissään kuin sen ympärille kokoontuneet ihmiset se jäi tapittamaan edessään seisoskelevaa punapäätä sinisillä silmillään.

"Oh... shroomish?" Charlotte totesi kysyvään sävyyn katsellessaan tuoretta, odottamatonta kasvattiaan. Lopulta hän kuitenkin irrotti silmänsä siitä ja vilkaisi Reliamiin. "Nappasit minulle shroomishin?" Pyörätuolipotilas ei ehkä sitä vähäisen Mehabay-tuntemuksensa perusteella tiennyt, mutta kyseinen pokemon oli eräs yleisimpiä näillä main, ja nyt kieltämättä vaikutti siltä kuin miekkonen olisi vain kiireissään napannut ensimmäisen vastaantulevan pokemonin matkallaan Lewiseille. Muukin porukka tuntui jämähtäneen tyystin paikoilleen tuota kovin tavanomaista kasvipokemonia katsellessaan - edes Lucas ei osannut keksiä mitään äärimmäisen hauskaa heittoa tilanteeseen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 14.2.2013 at 2:02

Viimein Charlotte päästi shroomisin materialisoitumaan olohuoneen lattialle, jolloin Reliam tapitti innoissaan jokaisen perheenjäsenen ilmettä nähdäkseen mitä nämä jutusta tuumasivat. Hänen suureksi ihmeekseen kukaan ei kuitenkaan tuntunut olevan äkkiseltään kovin vakuuttunut otuksesta, joten itsekin hieman tilanteesta hämmentyen nappasi miekkonen rasiastaan palan suklaata ja ryhtyi mussuttamaan sitä keskittyneesti. Vasta uuden shroomishin omistajan tointuessa äimistyksestä ja avatessa suunsa ryhtyi Reliam varsinaisesti esittelemään hankintaansa tarkemmin.
"Ei ei, en shuinkhaan napannut", hän korjasi ja nielaisi sitten suklaakonvehtinsa ennen kuin jatkoi.
"Ostin sen yhdeltä hyvältä kasvattajalta. Meinaan, että halusin varmistaa sen taatusti olevan kunnollinen yksilö, josta tulee tottelevainen ja sitkeä ottelija. Katso, sillä on jalassa tatskakin kertomassa siitä, mistä se on kotoisin!" kaupunkilainen esitelmöi ja rullasi pyörätuolinsa vähän lähemmäksi kasviotusta.

Muistellen mitä shroomishin kasvattaja oli myrkkyjauheita tuottavan pokémonin käsittelystä ostajalle kertonut, kumartui Reliam rauhallisesti kohti otusta ja ojensi molemmat kätensä sen eteen. Ollessaan varma ettei tulisi säikyttäneeksi sitä millään tavalla, kietoi miekkonen kämmenet olennon ympärille ja nosti kasvipokémonin ilmaan esitelläkseen sitä paremmin Charlotelle.
"Valitsin sen ihan itse. Minusta se vaikutti tosi lupaavalta, vaikka tietty se onkin vasta poikanen. Eikä sillä ole vielä nimeä", hän hieman puolustelevaan sävyyn kertoi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 14.2.2013 at 2:16

Koko perhe seurasi enemmän kuin kiinnostuneena Reliamin touhotusta varsinkin kuultuaan, että shroomish oli ostettu ja vieläpä ihan laatuyksilö, mikäli nuorukaisen sanaan oli luottamista! Charlotte nielaisi ja tunsi suorastaan nolostuvansa tajuttuaan, miten kehnosti oli juuri ottanut vastaan noinkin arvokkaan lahjan. Tämähän oli melkein yhtä huono juttu kuin jos pallossa tosiaan olisi ollut se sormus!

"Oho, sehän on... tosi... tosi hienoa!" tyttö koetti paikkailla, tosin hyvästä yrityksestään huolimatta epävarmuus edelleen kuulsi hänen äänestään. "K-kiitti, se on kyllä tosi hieno," hän jatkoi samoja sanoja toistellen ja laski kokeeksi kämmenensä hitaasti kasvipokemonin otsalle, jolloin otus hyrähti ihmeissään ja sai punapään pakittamaan kiireesti.

"Ihan kasvattajalta?" Lucas toisti siskonsa ihmettelyt sivuuttaen. "Vau, toivottavasti ei ollut ihan himokallis! Mitä nyt itse olen kasvattajien hintoja nähnyt niin ne hipoo melkein pilviä, se on ihan hullua." Nämä sanat eivät ainakaan tehneet Charlotten oloa yhtään paremmaksi. Ei hän todellakaan ollut osannut odottaa saavansa jotakin noin arvokasta, ja yhtäkkiä hänen olisi tehnyt mieli juosta huoneeseensa ja polttaa Reliamille hankkimansa laimea lahjankuvatus.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 14.2.2013 at 2:38

Reliam sen kun ojenteli omasta mielestään oikeinkin hienoa sienimöhkälettä toverilleen, joka ei kuitenkaan äänestään päätellen vieläkään oikein tiennyt mitä olisi otuksesta ajatellut. Tai sitten Charlotte ei vain yksinkertaisesti tykännyt pokémonista yhtään? Ajatus sai Reliamin kulmat vetäytymään hitaasti kurttuun, ja kun pilkullinen otus vieläpä säikäytti tuttavuutta tekevän Charloten hyrisemällä kummallisesti, alkoi miekkosta jo melkeinpä ärsyttää omasta puolestaan. Mitä hän tosiaan oli oikein miettinyt hankkiessaan pokémonin tähän tapaan sokkona toiselle, jestas sentään.
"Älä viitsi, Charlotesta tulee teikän kouluttaja... Kai", nuorukainen torui shroomishia laskiessaan sen takaisin lattialle ja nostaessaan sitten kätensä ristiin rinnalleen. Ottaisikohan se stuckaldilainen kasvattaja vastaan palautuksia?

Lucasin kommentoidessa otuksen hintaa kohautti Reliam puolestaan olkiaan suoran vastauksen sijasta, sillä mitäpä tuohon olisi oikein voinut sanoa? Ei pokémon nimittäin ollut tosiaankaan mikään ilmainen ollut, eikä miehellä ehkä olisi oikeastaan ollut siihen varaa, mutta silti hän oli halunnut otuksen hankkia.
"Noo, ei se nyt niin paljon... Tai ei se halpa ollut, mutta äh", hän tapaili, mutta jätti asian nopeasti sikseen ja yritti vielä viimeisen kerran saada Charlottea vakuuttuneeksi siitä, ettei shroomish nyt ihan turha otus voinut millään olla.
"Minulla on siitä muuten jonkun syntymätodistuskin kai jossain, saat sen sitten myöhemmin kyllä. Ja niin joo, tuo sen pallo! Sen pitäisi kuulemma auttaa pokémonia oppimaan ja kasvamaan tavallista nopeammin", mies jo vähän epätoivoiselta kuulostaen kertoi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 14.2.2013 at 2:57

Charlottesta tuntui hetki hetkeltä kurjemmalta, sillä kun hän vähän väliä shroomishista katseensa irrottaessaan vilkaisi Reliamia, saattoi hän huomata tämänkin olevan hyvin vaivautunut. Tämä hommahan meni nyt aivan väärin! Hänen olisi pitänyt osata ottaa lahja vastaan hymyssä suin ja ainakin yrittää näyttää iloiselta. Sen ei olisi pitänyt olla liikaa vaadittua ja olisi ainakin säästänyt lahjan antajaa suuremmalta mielipahalta. Mutta no, ehkei ollut vielä vielä liian myöhäistä yrittää, ja niinpä tyttö sitten kävi polvilleen uuden kasvattinsa eteen ja taputti tätä uudestaan otsalle. Ehkä otuksen yleisilme ei ollut järin ystävällinen, mutta ei sen olemus millään muotoa uhkaavakaan ollut. Sehän oli vasta poikanen kuten Reliam oli juuri sanonut, ehkä sitäkin vain jännitti tai pelotti.

"Oho, aika siistiä," tuli Charlotte kiireesti vastaan miehen kerrottua shroomishin erikoislaatuisesta pokepallosta ja syntymätodistuksesta ja ties mistä. "Tai siis ihan oikeasti siistiä, en olisi ikinä osannut odottaa mitään tällaista," hän lisäsi jo hieman rehellisemmin hymyillen. "Niin siis, kiitos." Kömpelöitä kiitossanoja lausuessaan punapää silitteli sienipokemonin päälakea otuksen tupsahdettua istumaan paikalleen. Kenties sekin yritti tehdä olonsa mukavaksi.

"Minusta se on kyllä hurjan söpö," Marilynkin lopulta kantoi kortensa kekoon shroomishia kehuen, Lucasin myötäillessä äitinsä sanoja päännyökkäyksin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 14.2.2013 at 3:20

Reliamin onneksi Charlotte otti viimein itseään niskasta kiinni ja kävi kunnolla tekemään tuttavuutta nimettömän shroomishin kanssa. Otus parka, mies ajatteli ja totesi, ettei sekään taatusti tahtonut olla tällä tavoin kaiken huomion ja arvostelun keskipisteenä. Onneksi möykky ei sentään tainnut ymmärtää kuinka ei-toivottu se oikein oli - tai kuinka ei-toivotuksi ostajansa sen juuri nyt ainakin kuvitteli.
"Joo, olihan tämä vissiin aika hämärä lahja", nuorukainen myönsi, kun punapää viimein totesi ettei ollut osannut odottaa moista lahjaa.
"Olisi kai näin jouluna pitänyt hankkia edes delibird tai jotain", hän vielä väkinäisesti naurahtaen jatkoi ja kävi sitten hipelöimään jälleen kerran suklaarasiaansa.

Marilynin tehdessä parhaansa tilanteen silottelemiseksi soi Reliam tälle kiitollisen hymynpuolikkaan. Hetken kuluttua hän päätti myös ojentaa konvehtirasiaansa naiselle, sillä vaikka miekkonen itse oli tunkenut jo useamman suklaanpalan suuhunsa, ei hän ollut tajunnut tarjota herkkuja kenellekään muulle.
"Kuulin muuten aiemmin että teillä on ollut Charloten kanssa tapana mennä sellaiseen... Mikä se oli, joku joululaulujuttu? Moneltakohan se olikaan? Meinaan, ettei mene koko tilaisuus sivu suun", nuorukainen puheenaihetta viimein vaihtaen uteli tajutessaan, ettei ollut suonut ajan kulumiselle hyvään toviin ajatustakaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 14.2.2013 at 3:37

Reliamin kömpelöhköön vitsailuyritykseen Charlotte vastasi leveällä virneellä. Totta, hän ei ollut osannut ollenkaan odottaa tällaista lahjaa eikä välttämättä olisi ihan ensimmäisenä shroomishia omaan tiimiinsä ollut valitsemassa, mutta olihan tässä puolensakin; otus oli ainakin lajiltaan ja ominaisuuksiltaan varsin tuttu, vaikkei punapää ehkä halunnut heti ollakaan mainostamassa joskus ala-asteikäisenä härnänneensä samanmoisia otuksia koulukavereidensa kanssa aina siihen pisteeseen, että olivat saaneet kiukkuiset myrkkypölyä erittävät sienipokemonit peräänsä. No, ainakin hän nyt tosiaan tiesi mitä odottaa.

"Ei kun tämä on hyvä, ainakin se on minulle tutumpi elukka kuin vaikka, hmm, mienfoo oli silloin kun nappasin Pandoran," tyttö vakuutteli ja kääntyi katsomaan shroomishia, joka oli jollakin ilveellä onnistunut nukahtamaan siinä siliteltävänä ollessaan. "Oho, se kai haluaa nukkua ensijärkytyksen pois!" huvittunut Charlotte naureskeli mutta vaikeni äkisti miehen otettua puheeksi aiemmin paljon puhutun konsertintapaisen.

"Se alkaa kahdeksalta," Marilyn ehätti vastaamaan ennen tytärtään ottaessaan samalla kiitellen vastaan suklaakonvehdin Reliamin ojentelemasta rasiasta, vilkaisten sitten huoneen seinäkelloa, joka näemmä kävi vasta puolta seitsemää. "Meillä on tapana lähteä puoli kasilta niin saadaan hyvät paikat, sinne tuppautuu aina paljon väkeä ja tilat on aika pienet. Haluatko mukaan? Meidän perheen miehet on niin tylsiä ettei niitä paljon lauluhommat kiinnosta," hän täsmensi vielä suunniteltua lähtöajankohtaa ja uteli lisäksi Reliamin suunnitelmia. Kaikesta huomiosta paitsi jääneet Lucas ja Emil tuntuivat varsin tyytyväisiltä, kun heitä ei mokomiin rientoihin raahattu, ja isä ja poika pyöräyttivätkin silmiään toisillensa Marilynin leikkimielisesti haukuttua heitä tylsiksi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.2.2013 at 18:59

// Ähähäh minun vuoro iskeä kerrankin tilannekuvalla! http://i140.photobucket.com/albums/r12/hitodama89/pokerope/uNOlike.png //

Reliam kohotti yllättyneenä kulmiaan kuullessaan, että Charlotte tunsi shroomishien lajin entuudestaan. Miekkoselle sienimöykky kun oli ollut vain jännältä kuulostava pokémon siinä missä mikä tahansa muukin, eikä hän ollut yhtään osannut kuvitella mokoman olevan näillä main samanlainen tavallisuus, kuin rattatat ja pidgeyt tietyillä muilla alueilla olivat.
"Ai jaa?" nuorukainen siis tokaisi kysyvään sävyyn.
"Aika hyvä säkä! Meinaan, että eipä tarvi aloittaa kaikkea ihan puhtaalta pöydältä. Siinä on aina oma työnsä, kun pitää tehdä jutut yrityksen ja erehdyksen kautta", hän jatkoi kannustavasti, sillä partaveikon mielestä tämä kuulosti vain ja ainoastaan positiiviselta asialta, eikä se ainakaan auttanut yhtään häntä ymmärtämään toverinsa peiteltyä vastahakoisuutta.

Marilynin otettua itselleen suklaata ja käytyä selittämään illan aikataulua, ojensi Reliam konvehtirasiaansa järjestelmällisesti kaikille muillekin ja kuunteli samalla, miten asiat tästä etenisivät. Ilmeisesti heillä tulisi olemaan tässä välissä vähän luppoaikaa, jonka traditionaalista viettotavasta ei stuckaldilaisella ollut hajuakaan. Ehkä perheenjäsenet hajaantuisivat toviksi omille tahoilleen tarkastelemaan lahjojaan ja sulattelemaan ruokaansa tai jotakin sellaista.
"No tuota eh, tuli meikän vähän sellaista lupailtua. Jos ei siitä ole ihmeemmin vaivaa", vastasi nuorukainen puolestaan hänen osallisuutensa tulevassa laulutapahtumassa tullessa puheeksi. Kieltämättä hän näytti vähän nololta asiaa myöntäessään, kiitos silmiään muljauttelevan mieskaksikon, jonka tavoin olisi stuckaldilainenkin yleensä jättänyt moiset touhut mieluusti välistä. Mutta lupaus oli lupaus, eikä hän totta vie enää tässä vaiheessa touhusta lähtisi perääntymään!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.2.2013 at 20:55

// yhyhyy ihanaaaa. <3 Herranjumala kun kaikki niin söpöjä, Reli-parka varsinkin on niin symppis, käy sääliksi aivan! Kylläpäs nyt hemmottelet kun ekana tuo valokuvakuva ja nyt tämä aagh. :'D <3 En kestä tätä ihanuutta! Voi kultapienet he. //

Emil ja Lucas jättivät Reliamin suklaatarjouksen käyttämättä omista syistään; vanhempi kun ei muuten vain ollut suklaan ylin ystävä ja nuorempi ei pähkinäallergiansa takia viitsinyt ottaa riskiä, että joutuisi mahdollisesti kuljetetuksi sairaalaan ja ties mitä. Charlottelle sen sijaan suklaa kelpasi, ja hän nappasi itselleen konvehdin palautettuaan unten maille vaipuneen shroomishin takaisin palloonsa.

"Ei tietenkään ole vaivaa," Marilyn kävi nopeasti kommentoimaan. "Ihanaa että haluat tulla mukaan! Siitä tulee varmasti kivaa, mutta kiirettä ei tosiaan vielä ole, ehditään sulatella ateriaa rauhassa." Mitään sen kummempaa ohjelmaa ei perheellä siksi aikaa ollutkaan, ja isä ja poika siirtyivätkin seuraavaksi telkkarin ääreen töllistelemään jotakin vuosittain jouluna pyöritettävää leffantapaista Marilynin taas lähtiessä jonnekin omiin touhuihinsa. Charlotte puolestaan vinkkasi Reliamia palailemaan kanssaan huoneeseensa.

Kaksikon palailtua tytön pokemonien asuttamaan huoneeseen, sinne palaillut Aala tervehti heitä iloisesti haukkuen. Ninakin oli yhä hereillä, mutta kaikki muut olivat asettuneet nukkumaan kuka mihinkin varsin tyytyväisinä vaikkeivät vielä olleet edes jouluateriaa saaneet.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.2.2013 at 21:43

// No syytä onkin vähän hemmotella, kun itse olet aina näitä kavereita piirtämässä! X3 //

Reliamin tuputettua suklaataan kaikille laski hän rasian syliinsä ja vilkaisi vielä kertaalleen lattialle uinahtanutta shroomishia, ennen kui Charlotte palautti sen hassuun keltaiseen palloonsa. Pokémonin katseleminen oli nimittäin helpompaa kuin toisen ihmisen, kun Marilyn kommentoi niin kovin innokkaalta kuulostaen miekkosen halukkuutta (tai "halukkuutta") ottaa naisten kanssa osaa joululaulukonserttiin.
"Eheh, okei", vastasi hän jokseenkin vaivautuneena ja toivoi kovasti, etteivät Lewisin tytöt pakottaisi häntä sentään laulamaan muiden mukana. Nuorukainen kun ei ollut juuri avannut suutaan siinä mielessä sitten alakoulun musiikintuntien, joten hänen rääkymisensä voisi olla aika hirveää kuultavaa.

Jokaisen sitten hajaantuessa omalle suunnalleen lähti Reliam telkkarin ohjelmaa mennessään tuijotellen Charloten perään ja suuntasi siten näemmä takaisin likan huoneeseen. Joka paikka oli taas kerran täynnä pokémoneja, joten miekkosella oli kunnolla tekemistä hänen koettaessaan pujotella niiden lomitse peremmälle, eikä hänelle jäänyt näin ollen aikaa miettiä oliko punapäällä ollut jotain erityistä syytä palata pikaisesti omaan kämppäänsä. Tämän toverilleen lupailema lahja kun oli jo ehättänyt pudota pois miekkosen mielestä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.2.2013 at 22:17

// Ja jatkossakin piirtelen öhöhö. >3 Kunhan kotiin pääsee niin on taas luonnoksia viimeisteltäviksi! //

Huoneeseensa päästyään Charlotte moikkasi kutakin otustaan ja käveli istuksimaan työpöytänsä ääreen kääntyen sitten tuolillaan Reliamiin päin. Hän pyöritteli käsissään tuoreimman tiimiläisensä palloa yhtä jokseenkin vaivautuneena arvokkaasta lahjastaan.

"Tuota... jos olisin tiennyt tästä niin olisin osannut hankkia sinullekin jotakin oikeaa arvoluokkaa vastaavaa," tyttö sepitteli ja laski sitten shroomishin pokepallon pöydälleen ja kaivoi pöytälaatikostaan nättiin siniseen joulupaperiin käärityn paketin, jonka kiikutti hieman epäröiden nuorukaiselle.

"Tämä on nyt aika... eh, no ei oikein mitään johonkin laatupokemoniin verrattuna... mutta hyvää joulua silti." Hän ojenteli Reliamille lahjaa, jonka oli muutama viikko sitten hankkinut ystävänsä Elisabethin avustuksella. Se kätki sisäänsä vaaleansinisen kamerakotelon, johon punapää oli itse mustalla tekstiilitussilla taiteillut sarjakuvamaisen salamencen. Eihän hänellä ollut aavistustakaan, oliko kotelo edes oikeankokoinen, sillä hänen muistonsa ja tietonsa miekkosen kamerasta olivat hyvin rajoittuneet, mutta no, ajatushan oli tärkein?

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 17.2.2013 at 0:38

Charloten ryhtyessä puhumaan ja sitä myötä myös kaivamaan jotakin laatikoistaan, tajusi Reliamkin viimein mitä varten tänne oltiin tultu. Ajatus uudesta lahjasta sai hänet hymyilemään, vaikkakin ilmeessä oli tiettyä vaivautuneisuutta toverinsa sanojen takia - ei hän ollut hankkinut toiselle pokémonia (josta tämä kaiken lisäksi ei edes pitänyt) saadakseen siitä jotain vastinetta.
"Äh, ei se ole niin tarkkaa", nuorukainen koetti siis parhaansa mukaan vakuuttaa. Vaan pian söpö sininen lahjapaketti olikin jo hänen omissa käsissään ja sen enempiä sanailematta alkoi mies pärvöttää käärettä varovasti auki.

Saatuaan siististi taitellun paperin pois tieltä näki Reliam viimein kamerakotelon, jonka hän tajusi jo ensinäkemältä omalle kuvauskoneelleen vähintäänkin väljäksi, mutta jossa oli sentään jotain kivaa kuvitusta.
"Vau", partaveikko tokaisi nostaessaan kotelon lähempään tarkasteluun. Materiaali vaikutti oikein hyvältä ja noin sata kertaa kameraystävällisemmältä kuin repun paljas sivutasku, jossa miekkonen oli pientä pokkariaan säilyttänyt, mutta koristekuvio oli kuitenkin lopultakin se, joka veti hänen huomion puoleensa. Sen esittämä otus nääs paljastui salamenceksi ja kun nuorukainen vielä hetken tutkaili kuvaa lähemmin, tajusi hän sen olevan ihan taatusti itse piirretty.
"Sinä... Teikä teki tämän itse?" hän asian ymmärrettyään henkäisi ja kohotti katseensa kohti Charlottea. Hetken miekkonen vain hymyili toiselle kiitollisena, mutta lopulta virneensä kuoli melko murheelliseen huokaukseen.
"Kiitti. On tämä nyt paljon parempi lahja kuin se shroomish, jostain hinnasta viis. Mutta kun meikä vaan näki siellä kasvattajan luona niitä sen kehittyneitä muotojakin ja ne etenkin näytti niin vahvoilta, mutta silti niillä oli sellaiset isot ja pyöreät silmät. Ajattelin heti että sellainen olisi teikän mielestä söpö, mutta olisi tietysti pitänyt kysyä ensin", pääsi Reliam lopultakin tilittämään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 17.2.2013 at 1:25

Kun Reliam alkoi availla pakettiaan, aika tuntui jälleen suorastaan matelevan. Charlotte sai toden teolla käyttää kaiken itsehillintänsä ettei ryhtyisi jyrsimään kynsiään jännittäessään, mitä nuorukainen mahtaisi lahjasta tuumata. Kun paperi sitten väistyi itse lahjan tieltä, seurasi tyttö tarkkaavaisesti sen vastaanottajan reaktiota. Hän nyökkäsi ja hymähti myöntyvään sävyyn toisen kysellessä ehkä hieman ilmeistäkin asiaa kamerakotelon kuvituksesta ja jäi sitten kuuntelemaan, kuinka tämä kehui saamaansa lahjaa.

"Joo, eihän se nyt niin ihmeellinen ole, mutta en enää nykyisin piirrä kovin paljon," Charlotte selitti ja tuijotteli hetken lattiaa, ennen kuin sitten uskalsi kohdata Reliamin katseen omallaan. Kaipa tuo nyt sitten oli tulkittava niin, että kamerakotelo originaaleine kuvituksineen oli ollut ihan mukiinmenevä lahja.

"No eikä, shroomishit on kivoja ja niin on breloomitkin... sellaisia hassuja elukoita, ja onhan ne söpöjäkin!" tyttö kävi puolustelemaan sienipokemoneja toisen harmitellessa antamansa lahjan huonoutta, vaikka hänellä itse asiassa olikin varsin neutraali suhtautuminen kyseisiin otuksiin. Reliam kuitenkin vaikutti todella nähneen vaivaa shroomishin hankinnassa, olisi ollut kurjaa jos Charlotte ei olisi pitänyt lahjasta lainkaan. Kyllä hän varmasti kiintyisi uuteen tiimiläiseensä ajan mittaan. Tuskin toista kertaa voisi käydä kuten Roguen kanssa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 17.2.2013 at 1:52

Reliamista, joka ei monien muiden asioiden tavoin tiennyt piirtämisestäkään juuri tuon taivaallista, kamerakotelon salamence oli totta vieköön nimenomaan aika ihmeellinen! Hän saattoi vain kuvitella millainen sotku siitä olisi tullut, jos hänen kouriinsa oltaisiin istutettu musta tussi ja pala kangasta... Lopputulos olisi voinut olla vaikka mitä, mutta tunnistettavaa salamenceä siitä ei ainakaan olisi tullut!
"Tämä on kyllä ainakin tosi hieno", miekkonen siis sanojaan tarkoittaen vakuutti. Kaiken lisäksi hän tajusi sen tuskin olleen sattumaa, että Charlotte oli valinnut kuvituskohteeksi juuri loihkäärmepokémonin, josta toverinsa ihan erityisesti piti. Jos kerran punapää tiesi Reliamista tuollaisia juttuja, niin miksei homma toiminut yhtä hyvin toisin päinkin? Miten ihmeessä nuorukainen ei ollut aikaisemmin esimerkiksi kuullut likan keräilevän elokuvia tai piirtävän? Jostain syystä stuckaldilainen nääs totesi haluavansa tietää mikä oli toisen mieleen ja mikä ei. Tykkäsi siitä tai ei, oli Charloten mielipiteellä nimittäin jossain mystisessä vaiheessa ruvennut olemaan hänelle jotain väliä.

Uuteen oivallukseensa tukeutuen antoi Reliam siis itsesäälissä kieriskelyn olla, ja pureutui sen sijaan aikaisemmin sivuuttamaansa seikkaan, josta olisi kuitenkin hyvä aloittaa tutustuminen kaverinsa ajatusmaailmaan.
"Mistä teikä muuten tuntee ne niin hyvin ennestään? Kun meinaan, ettei meikä ainakaan tiedä shroomisheista yhtään mitään muuta kuin sen, mitä se kasvattajaheppu vähän aikaa sitten kertoi", miekkonen yrityksestään huolimatta yhä vähän nujerretulta vaikuttaen uteli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 17.2.2013 at 2:31

Charlotte ei tietenkään osannut hoksata, mitä kaikkea Reliam päänsä sisällä juuri läpi kävi. Ainakin toisen äskeinen ilmeinen harmistuneisuus vaikutti pikkuhiljaa vähenevän, mikä taas sai tytönkin rentoutumaan hieman tahollaan, ja kehut kamerakotelokuvituksesta puolestaan nostattivat tyytyväisen hymyn hänen kasvoilleen.

"No tuota, shroomisheja näkee täälläpäin aika paljon," punapää tokaisi lyhyesti ja sipaisi leukaansa sormellaan miettiessään, kuinka tarkkaa ja läpikotaista vastausta mies mahtoikaan nyt odotella. Ehkei hänen kuitenkaan ollut syytä käydä koko historiaa läpi, sillä hänen oli hyvin vaikea kuvitella Reliamin olevan oikeasti kiinnostunut sellaisesta lätinästä. "Mehabayn lähiympäristössä pyörii paljon kasvipokemoneja joten jo kersasta asti olen välillä joutunut niiden kanssa tekemisiin vaikken silloin joskus niin pokemoneista välittänytkään. Nyt taas on jo melkeinpä vaikea kuvitella elämää ilman noita elukoita." Siinä jutellessaan hän käytti katsettaan taas sängylleen etsiytyneissä Ariassa ja Fortessa sekä lattialla omissa nurkissaan retkottavissa muissa otuksissa.

"Muttajoo, ihan hyvä kyllä näin," tyttö vielä lisäsi mietteliäänä. "Ehkei aina ole helppoa, mutta kylläpä se nyt aina jotkin supermarketin kassatyöntekijän hommat voittaa."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 17.2.2013 at 2:53

Selvisipä viimein Reliamillekin, mistä syystä koko Lewisien perhe oli näyttänyt vähän kummastuneelta shroomishin nähdessään. Jestas, kaikki olivat varmaan ehtineet uskoa vieraansa vain napanneen ensimmäisen vastaan kävelleen pokémonin jostain täältä lähinurkilta kunnollisen lahjan puutteessa, ennen kuin nuorukainen oli ehättänyt selventämään asiaa!
"Ai joo, vai niin se olikin. En tajunnut, kun ei ole tullut meikäläisen näillä nurkilla liikuttua paljon muuten kuin noissa koordinointijutuissa silloin tällöin", kaupunkilainen niskaansa hieraisten pohti.
"Meillä päinkään kun toisaalta ei näe paljon villipokémoneja ja taas toisaalta ne mitä on, ovat tosi sekalaisesti vähän sitä sun tätä tyyppiä", hän vielä kertoi tehdäkseen selväksi sen, mistä ajattelemattomuutensa kumpusi. Ja kun asian nyt näin perin juurin perkasi, ei se kai ollut lopulta ihmekään että miekkonen oli pienen virheen mennyt tekemään! Asian ymmärtäminen kevensi omaatuntoa kummasti.

Charloten puolestaan todetessa kouluttajuuden voittavan muut sellaiset hommat mitä tämän ikäluokan ihmiset yleensä puuhasivat, vilkaisi Reliamkin rauhassa uinailevia pokémoneja, eikä voinut olla sanottavasti eri mieltä.
"Niin. Vielä kun keksisi miten tällä hommalla tienaisi ihan oikeasti rahaa, niin olisi vielä parempi! Jollain kisoista voitetuilla hiluilla kun ei kovin pitkälle pötki", miekkonen tosin muisti lyhyesti naurahtaen huomauttaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 17.2.2013 at 10:31

Charlottekin muisti useilta Stuckaldin-reissuiltaan, millaisia otuksia kyseisessä kaupungissa pitkälti pyöri, ja nyökkäilikin Reliamille varsin ymmärtäväisesti. Joka tapauksessa, oli lahjapokemon mikä oli ja hankittu kasvattajalta taikka ojasta, oli sen hankkiminen ollut sen verran kaunis ajatus että tyttö sai hyvinkin olla kiitollinen.

Miehen käytyä pohtimaan kouluttajille tavanomaisia taloudellisia ongelmia, pysähtyi punapääkin hetkeksi miettimään. Vaikka pokemonkouluttajuus olikin ollut oleellinen osa hänen elämäänsä nyt jo noin vuoden, ei hän itse asiassa ollut varma halusiko loppujen lopuksi tienata elantonsa kouluttajuudella. Nyt vanhempansa toki maksoivat hänen seikkailunsa suurimmilta osin, mutta entäpä sitten joskus, kun kaikki salimerkit olisi mahdollisesti tienattu? No, olihan hänellä omat "hienot suunnitelmansa".

"No niinpä, tosin eipä sitä vielä kai tarvitse murehtia," Charlotte totesi ja pyöritteli tuoliaan eestaas hitaasti. "Sitä paitsi olen kyllä miettinyt että tekisin jotain ihan muuta sitten... hmm, isona? Kouluttajuus on kivaa mutta kuten sanoit, ei sillä kyllä itseään elätä jos ei rupea lyömään ahkerasti vetoa tai jotain."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 18.2.2013 at 0:02

Reliam kohautti olkiaan Charloten väitettyä ettei rahan tienaaminen ollut vielä tämän hetken murhe, sillä vaikkei sitä ääneen sanonutkaan, oli miekkonen asiasta vähän eri mieltä. Hän kun tiesi, että mikäli elämänsä olisi mennyt toisin ja hän olisi todella edennyt jalkapallourallaan niin kuin oli aikanaan suunnitellut, olisi nuorukainen alkanut olla hiljalleen parhaassa peli-iässään. Hän olisi voinut jo kuulua Misrean aluejoukkueeseen ja oikeasti elättää itsensä pallon perässä juoksemisella. Toki hänen vanhempansa tukivat häntä taloudellisesti nyt asioiden mentyä sillä saralla mönkään, mutta ei se ollut oman elämän kannalta kovin kestävä ratkaisu.

Vaan siinä missä Reliam osasi lähinnä verrata elämäänsä tietynlaiseen vaihtoehtotodellisuuteen, kuului Charlotte puolestaan miettineen omia jatkosuunnitelmiaan ihan realistisesti. Seikka sai toverinsa kohottamaan kulmiaan kiinnostuneena, sillä kas tässäpä hänellä oli jo toinen tilaisuus päästä kurkistamaan punapään ajatuksiin.
"Niin, tai ole nero ja perusta alaan liittyvää yritystä, niin kuin eräät", täytyi miehen kuitenkin ensin Lucakseen viitaten viisastella.
"Mutta mitä teikä sitten on ajatellut tehdä? Mennä yliopistoon ja lukea lekuriksi vai mitä?" hän varsinaiseen asiaansa päästyään uteli ja mietti samalla asiaa omaltakin kantiltaan. Isänsä oli kyllä joskus puhunut että heidän firmaansa pääsisi jonkinlaiseksi harjoittelijaksi, mistä voisi sitten koittaa edetä ylemmäksi, mutta kahdeksan tunnin päivät toimistolla olivat ihan kuolettavan tylsä ajatus. Toisaalta opiskelukaan ei nuorukaista enää innostanut, mistä syystä hän melkoisessa pattitilanteessa olikin ja vältteli yleensä asian pohtimista parhaansa mukaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 18.2.2013 at 21:15

Charlotte ei oikeastaan ollut kovinkaan varma, olisiko välittänyt valottaa omia tulevaisuudensuunnitelmiaan - tai oikeammin sanottuna vain -haaveitaan - yhtään sen enempää. Laulajanurasta haaveileminen kun saattoi olla okei jollekin kymmenvuotiaalle, mutta täysin musiikkipainotteista koulutusta vailla olevalle parikymppiselle? Ei puhettakaan. Vastoin Reliamin oletuksia oli tytön uratoive siis kaikkea muuta kuin realistinen. Muutenkin, kun mies itse oli tuollainen (entinen) siisti jalkapalloilija, arveli punapää saavan osakseen lähinnä pilkallisia sanoja mikäli toisi julki oman unelma-ammattinsa.

"Äh, no ei ainakaan mitään sellaista," Charlotte viittasi kintaalla toisen klassisiin lääkäriarvailuihin. "Kun nyt ei ole tarvinnut olla koulussa enää aikoihin niin ei se kyllä kauheasti enää kiinnostakaan. Mutta kaipa se kuitenkin on jossain vaiheessa vielä edessä, kun ei nuo minun nykyiset suunnitelmantapaiset kuitenkaan taida loppupeleissä oikein toimia." Hän kohautti olkiaan ja siirsi katseensa sängyllä nukkuviin pokemoneihin keskustelukumppaninsa sijasta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.2.2013 at 21:42

Reliam ei ensialkuun havainnut toverinsa vastahakoisuutta paljastaa salaisia ammattihaaveitaan, mutta Charloten ainoastaan kieltäessä havittelevansa lääkäriksi kallisti toverinsa päätään sivulle ja risti kätensä vaativasti rinnalleen. Punapää vaikutti välttelevän suoran vastauksen antamista, mutta tämän haaveiden epärealistista luonnetta tuntemattomana ei miekkonen osannut arvata syytä moiseen käytökseen.
"Joo, ei meikääkään enää huvittaisi yhtään koulun penkille palata, mutta mitäpä työtä sitä paljon voi ilman koulutusta nykyään tehdä? Juuri joku oman yrityksen perustaminen on melkeinpä ainoa vaihtoehto, mutta siitäkään ei sitten yhtään tiedä tienaisiko siinä mitään rahaa vai ei", nuorukainen siis keskustelusävyyn alusti, jottei olisi vaikuttanut liian tunkeilevalta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että hän olisi unohtanut alkuperäistä mielenkiinnonkohdettaan.
"Mutta jos sitä ei ottaisi lukuun, niin mitä teikä sitten haluaisi tehdä? Ihan kaikista eniten?" Reliam siis pokémonejaan katselevaa ystäväänsä tarkasti tapittaen uteli jo toistamiseen, joskin käyttäen nyt vähän eri lähestymistapaa kuin aikaisemmin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.2.2013 at 21:53

Reliamin puheiden ajautuessa hieman eri urille ehti Charlotte jo huokaista helpotuksesta ja nyökkäillen sekä hymähdellen myötäillä miehen puheita. Joillekin riskien ottaminen saattoi sopia, mutta ei tyttö ainakaan olisi välittänyt mitään oman yrityksen perustamista pohtia, eikä hänen tähän hätään tarvinnutkaan keskustelukumppaninsa palatessa pian takaisin uteluihin hänen unelmaduunistaan, mikä sai hänet köhäisemään kurkkuaan hermostuneena.

"No siis joskus penskana ajattelin... ajattelin että olisi aika siistiä jos voisin olla... niinku, jos voisin olla laulaja," punapää empien ja sanojaan pitkittäen lopulta myönsi. "Tai siis en minä nyt enää halua mitään sellaista! Mutta jotain musiikkijuttua olisi kyllä aika kiva tehdä. Harmi kun panhuilu on maailman epäkäytännöllisin soitin oikein mihinkään, olisi pitänyt kai tajuta jo kersana aloittaa vaikka pianonsoitto!" hän äkkiä lisäsi ja naureskeli sitten levottomasti päälle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.2.2013 at 22:11

Charlotte-paran pelko toverinsa reaktiosta meni hyvin pitkälti hukkaan, sillä naureskelun sijasta Reliam vain kuunteli tarkasti ja nieli saamansa tiedon mitään mukisematta. Se tosin saattoi johtua siitä, ettei hänellä ollut kovinkaan kummoista käsitystä siitä miten paljon hyvää tuuria musikantin tai laulajan uran alkuunsaaminen vaati - vaan mitäpä loppujen lopuksi olisikaan voinut uskoa ammattijalkapalloilijaksi tosissaan aikoneelta nuorukaiselta, joka oli aikanaan seurustellut pienissä määrin esiintymistäkin harrastaneen viulistin kanssa? Hänelle moiset erityisammatit olivat melkein yhtä tavallisia kuin isänsä toimistoduuni, ainoastaan monin verroin mielekkäämpiä ja vähemmän rahakkaita.

"Meikä kyllä pitää paljon enemmän siitä huilusta kuin pianosta", Reliam siis vain tokaisi, joskin tämän hän sanoi huomattavan painokkaasti. Pikemminkin juttu taisi tosin mennä niin, että hän piti enemmän panhuilun soittajasta kuin ainoasta tuntemastaan pianistista, mutta sitä nyt lieni turha käydä kaivelemaan sen tarkemmin.
"Ja sitä paitsi eikö se ole hyvä, jos soittaa jotain erikoista? Meinaan vaan, kun ei varmaan monellakaan bändillä ole omaa panhuilistia, mutta kitaristeja tursuaa taatusti joka raosta. Teikä tarvitsisi vaan vähän mainosta. Voisit opettaa vaikka jonkun pokémonisikin soittamaan jotain, niin eiköhän se kiinnittäisi jo huomiota!" nuorukainen jatkoi ja käänsi katseensa Charloten tiimiin ihan tosissaan tutkien sitä, mikä otuksista pystyisi parhaiten pitelemään soittimia.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.2.2013 at 22:29

Charlotte yllättyi, oikeastaan suorastaan hämääntyi, siitä miten kannustavaksi Reliam hänen toiveammattinsa suhteen heittäytyi. Tai no, oikeastaanhan hän oli viime hetkellä jättänyt mainitsemasta todellista toiveammattiaan muuten kuin ohimennen ja päätynyt sitten selittämään jotain tarpeeksi aiheen vierestä. Joka tapauksessa kesti tytöltä hetken keksiä jotakin fiksua vastattavaa siinä yhä lähinnä pokemoneitaan tuijotellessaan ja käyttäessään katsettaan aina vain pikaisesti Reliamissa.

"Niin no, onhan se noinkin, mutta kun siis harva bändi soittaa justiinsa sellaista musiikkia että siihen sopisi panhuilukin," hän lopulta totesi päätään rapsuttaen ja katseellaan miekkosen katsetta hakien. "Vähän turhan rajoitettu instrumentti siis, eli se kitarakin voisi melkein olla kannattavampi, oli miten ylikäytetty soitin tahansa. Mutta niin, eihän tuollaisillakaan hommilla loppujen lopuksi tienaa... ei nyt sillä että kaipaisinkaan mitään ihmeellistä luksusta, mutta kun olisihan se nyt ihan kiva saada oma kämppä ja elätettyä itsensä sekä nämä kaikki elukat." Punapää heilautti käsiään suurpiirteisesti osoittaakseen kaikkia huoneessa loikovia otuksia. Eihän hän voisi enää kuvitellakaan luopuvansa kasvateistaan mistään hinnasta, mutta se myös tarkoitti sitä, että olisi oltava varaa paitsi ruokkia nämä, myös pitää tarpeeksi suurta asuntoa ettei otusten tarvitsisi viettää päiviä palloissaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.2.2013 at 22:50

No joo, kieltämättä Charlotte oli oikeassa: mikäli Reliam nyt mitään liki vuoden takaisesta panhuilunkuuntelustaan muisti, ei hän osannut yhdistää sen tuottamaa ääntä äkkiseltään minkään tunnetun biisin sävelkulkuun.
"Hmm, niin..." nuorukainen siis mietteliäästi ynisi. Vaikkei sitä itse tullutkaan ajatelleeksi, kumpusi kannustava asenteensa taatusti siitä, että hänen tapauksessaan maailman positiivisinkin asenne olisi ollut unelma-ammattinsa suhteen turhaa. Tai no, tietysti miekkonen olisi voinut yhä ottaa osaa erityisesti pyörätuolilla pelattaviin palloilulajeihin - sellaisiakin kun oli olemassa! - mutta sitä hän ei ollut ikinä suostunut edes harkitsemaan. Sehän olisi ollut nimittäin sama kuin oman rajoittuneisuutensa myöntäminen, jestas sentään.

Onneksi keskustelu kuitenkin kääntyi kuin itsestään uudelle suunnalle, joten Reliamin ei ollut tarpeen jäädä miettimään lopuksi iltaa sitä, miten hän tekisi yhtäkkiä panhuilusta muodikkaan soittimen. Asumisasioiden tullessa puheeksi käänsi kaupunkilainen huomionsa pokémoneista takaisin Charlotteen ja päästi vakavanoloisen olemuksensa purkautumaan laskemalla kädet syliinsä ja palauttamalla itselleen ominaisen virneen huulilleen.
"Niinpä. Teikän onneksi tällä suunnalla asunnon vielä saakin varmaan ihan inhimillisellä hintaa, toisin kuin meillä, mikäli meinaa asua jollain alueella jolla ei ole jatkuvana vaarana tulla ryöstetyksi tai hakatuksi", nuorukainen puolitosissaan totesi ja tuli samalla ajatelleeksi keskustelunpätkää, joka aiemmin aterialla oli ollut latistaa joulun tunnelman kertaheitolla.
"Mikä juttu muuten tuo teikän perheen suhtautuminen Stuckald cityyn oikein on? Tai siis toki tiedän, ettei se mesta ole ihan kaikkien suosiossa, mutta kun se tuli puheeksi, vaikutti teikän vanhemmat tosi kireiltä", hän pientä varovaisuutta äänessään uteli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.2.2013 at 23:10

Kun Reliam tarttui puheissaan asumisasioihin, joutui Charlotte pohtimaan hetken juuri silloin mieleen ponnahtanutta seikkaa; haluaisiko hän viettää tulevaisuutensa Mehabayssa? Vielä vuosi sitten olisi vastaus ollut aivan ehdoton kyllä, mutta nyt tilanne oli tyystin toinen. Koti oli aina koti, mutta enää tässä vaiheessa ei rauhallinen ja vehreä kaupunki tuntunut siltä kiinnostavimmalta paikalta asua.

"No joo, mutta en kyllä enää tiedä haluanko asua täällä loppuikääni," tyttö totesi pikaisesti ja jäi kuuntelemaan, miten mies jatkoi juttuaan tuoden puheeksi aiemman Stuckald-häslingin. Hän ähkäisi tuskaisena ja näytti juuri sellaista naamaa, josta saattoi helposti arvata hänen kaipaavan pikaista puheenaiheenvaihdosta. Kun sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla, päätti hän antaa periksi; kyllähän miesparka nyt muutenkin ansaitsi selityksen saatuaan osakseen sen verran töykeää käytöstä Lewisien perheen vanhemmilta.

"No kun iskä on itse kotoisin Ceiwoodista... tai oikeastaan se on Hoennista ihan alun perin, mutta penskana muutti perheineen Ceiwoodiin," punapää pohjusti hieman. "En oikeasti tiedä onko sen kylmän asenteen takana mitään muuta kuin ceiwoodilainen jääräpäisyys, kun sen mielestä Stuckald on vain kaikenlaista haittaa tuottava rikollisten pesä. Äiti ei kai ole ihan niin jyrkkä, mutta maanläheisenä ihmisenä se vissiin pelkää että Stuckald levittää saasteita lopulta ympäri koko Misrean tai jotain. Voit uskoa että olin itsekin tarpeettoman ennakkoluuloinen vielä siinäkin vaiheessa kun lähdin reissaamaan, mutta onhan se selvistä miinuspuolistaan huolimatta ihan siedettävä paikka. Ei se nyt voi täysin läpimätäkään olla kun sinä siellä asut." Pitkän luentonsa (joka odottamatta lopulta päätyi käsittelemään tytön vanhempien lisäksi myös hänen omaa mielipidettään suurkaupungista) päätteeksi Charlotte virnisti ilkikurisesti edelleen tuoliltaan Reliamia katsellen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.2.2013 at 23:35

Jos Reliam olikin osannut olla yllättymättä Charloten ammattihaaveiden suhteen, kohotti hän vaistomaisesti kulmiaan tajutessaan ettei toverinsa kokenut tarvetta jäädä asumaan lapsuudenkotinsa läheisyyteen. Myös tämä juonsi juurensa miekkosen omiin mielipiteisiin: hän kun oli aina tiennyt haluavansa asua Stuckaldissa, mutta ymmärtänyt sen samalla aika hulluksi haaveeksi. Tekiväthän hänenkin vanhempansa, etenkin isänsä, töitä niska limassa voidakseen maksaa heidän pientä kerrostalokolmiotaan, eikä nuorukainen puolestaan halunnut omistaa koko elämäänsä työlle, tulisi työ olemaan sitten mitä hyvänsä.

Mitään ei Reliam kuitenkaan siitä sen enemmälti kommentoinut, vaan hiljentyi vuorostaan kuuntelemaan Charloten selitystä sille, mitä perheensä stuckaldvihan takan oikein piili.
"Se tavallinen tarina, siis", hän lopulta totesi ja virnisti punapäälle aivan erityisen leveästi, kiitos tämän viimeisimmän huomautuksen.
"Ihan hyvä sinänsä. Meikä kun pelkäsi että siinä olisi jotain oikeita kaunoja messissä tai jotain, kun sen verran kylmäksi se tunnelma siellä pöydässä meinasi mennä", nuorukainen jatkoi ja naurahti lyhyesti osoittaakseen, ettei puolestaan enää ollut halukas murjottamaan asiasta.
"Ja joo, onhan Stuckald city kieltämättä vähän omalaatuinen paikka, mutta puolensa siinäkin mestassa silti on. Se asuntojen hintataso ei tosiaan valitettavasti niihin kuulu, joten eiköhän meikänkin pitäisi jotain toista paikkaa sitten joskus miettiä. Tai hei", Reliam uuden päähänpiston saatuaan yhtäkkiä innostui, "mehän voitaisiin asua yhdessä jossain! Kämppiksinä, niin että vuokra olisi helpompi maksaa. Mietipä vaikka jotain Lemidaea. Siellä kun olisi asunto, johon kuuluisi iso piha ja josta näkisi järvelle tai jollekin niistä sen joista. Olisi aika hienoa!"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.2.2013 at 23:54

// Herranjumala Reliam milloin sinusta tuli noin söpö. >:'| <3 hnnngh en kestä en kestääää kun se noin ihanan innoissaan sepittää! //

Siinäpä virnuili Charlotte niin kovin ominaiseen tapaansa vielä Reliamin ottaessa taas puheenvuoron itselleen. Hymynsä kuitenkin sai väistyä taas kerran hämmennyksen tieltä kun ystävänsä aivan ilman ennakkovaroitusta kävi ehdottamaan yhteisen asunnon hankkimista jonain kauniina päivänä. Punapää ynähti jotain kysyvään sävyyn koettaessaan samalla miettiä, mitä tuohon nyt vastaisi. Oliko toinen oikeasti ollut tosissaan? Hassua sinänsä oli sekin, että puheeksi oli tullut juuri Lemidae, joka oli onnistunut nousemaan tytön omaksi suosikkikaupungiksi seikkailujen myötä.

"Öääh, meinaatko?" hän varmisteli jokseenkin epäuskoisena, vaikkei miehen äskeinen ilmeinen innostus oikeasti ollut jättänyt paljoakaan tulkinnanvaraa. Mitä enemmän Charlottekin asiaa mietti, sitä ihanteellisemmalta kämppäkaveruus itse asiassa kuulosti varsinkin taloudelliselta kantilta pohdittuna. Ja no, ehkei ollut muutenkaan hullumpi ajatus muuttaa jonkun kanssa yhteen yksinasumisen sijaan, olisipa joku auttamassa huushollin kunnossapidossa, juoksemassa (tai rullaamassa) asioilla jos toinen vaikka oli sairaana, ja pitämässä seuraa noin yleisestikin... Lista sen kun jatkui.

"Sehän oikeastaan kuulostaa aika hyvältä! Lemidae on justiinsa kiva paikka," Charlotte lopulta tokaisi hieman varmemmin, joskin selvästi oikeanlaista sävyä sanoihinsa hakien. Oli hyvä kuulostaa kiinnostuneelta, kun nuorukainen oli itsekin niin innolla asiansa esittänyt, mutta toisaalta piti varoa kuulostamasta sentään liian innokkaalta; sehän olisi ollut aivan pöhköä ja väärin tulkittavissa ja ties mitä!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 20.2.2013 at 0:42

// Se on syntynyt söpöksi ja sieväksi, minä vaan potkin sitä päähän niin kauan että siitä tuli ruma ja ärsyttävä. u__u //

Reliam ei miettinyt sanomisiaan yhtään sen syvällisemmin, vaan laukoi vain ulos kaiken mitä sylki suuhun toi. Sillä kamoon, kyllähän se tuntui aina hauskalta idealta asua yhdessä kavereidensa kanssa, kun ei miettinyt mitään tylsiä käytännön ongelmia! Vasta Charloten epäileväinen äänensävy ryhtyi hilaamaan toveriaan hiljakseen takaisin maanpinnalle, mikä näkyi hassun selvästi hänen kasvoiltaan: ensin hänkin näytti vähän hämmentyneeltä, kuin ei olisi tajunnut mitä toinen oikein kyseli, jonka jälkeen tilalle tuli jonkinasteinen nolostuminen.
"No, heh, miksikäs ei?" nuorukainen siis hieman puolustelevaan sävyyn naurahti ja levitti kätensä kysyvästi ilmaan. Ei hän nyt tokikaan ollut tarkoittanut ehdottaa että he tästä paikasta muuttaisivat yksiin ja sillä selvä, mutta silti: miksi ei? Sitten kun kaksikko joskus kyllästyisi kiertämään Misreaa, voisi ajatus oikeasti ollakin ihan varteenotettava. Niin, ellei Charlotte sitten ehtisi sitä ennen perustaa perhettä jonkun kanssa, tietysti.

Kun Charlottekin näytti hiljalleen taipuvan samalle kannalle kaverinsa kanssa, koetti Reliam jättää turhan nolostelun taas sikseen, muttei hän sentään tavoittanut enää ensi-innostuksen kaltaista flow-tilaa asian suhteen. Sen sijaan hän hymyili jokseenkin hillitysti ja kumartui silittämään lähinnä häntä torkkuvaa pokémonia, joka sattui tällä kertaa olemaan Aria.
"Lemidae on. Jos ei Stuckald cityssä ole varaa asua, niin meikä ainakin tykkäisi ehkä siitä paikasta toiseksi eniten. Siellä on sentään pokeathlon ja kaikkea, niin että siellä liikkuu porukkaa välillä aika paljon. Meinaan, kun en niin kamalan pienistä paikoista ihmeemmin perusta", nuorukainen jutteli vähintäänkin yhtä paljon vulpixille kuin sen kouluttajallekin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 20.2.2013 at 1:05

// Höpönlöpön se mitään ruma ole, ärsyttävä ehkä senkin edestä sitten! Mutta onneksi osaa olla myös tuollainen herttainen höpsö. *u* Ja hmm ehkäpä kohta timeskippiä illemmaksi että pääsevät lauleskelemaan? //

Miksipäs ei? Se tosiaan oli varsin hyvä kysymys, sillä ei Charlotte ainakaan osannut keksiä kovinkaan paljon haittapuolia, mitä yhdessä asumiseen tuli. Ehkä se vain sitten oli hänenkin osaltaan sitä alkuinnostusta, sillä kaikkea positiivista hän sen kun keksi lisää ja lisää, mutta siinä vaiheessa kun hän todella tajusi pitävänsä ideasta tosissaan, oli Reliam ehtinyt jo iskeä vähän jarruja pohjaan sen perusteella, miten tämä juttuaan jatkoi.

"Joo, itse asiassa tykkään Lemidaesta varmaan eniten, se on vähän kuin Mehabay muttei liikaa, ja siellä vaikuttaa tapahtuvan enemmän," punapää totesi ja siirsi katseensa Ariaan, joka nosti päätään ihmeissään tuntiessaan yllättävän kosketuksen. Vulpix ei oikeastaan koskaan ollut osannut muodostaa kunnollista mielipidettä Reliamista, korkeintaan oli pitänyt tätä pikkuisen pelottavana joskaan ei täysin pahana tyyppinä kouluttajansakin hyväksyessä tämän lähelleen, joten aivan rennoksi se ei tuntenut itseään miekkosen sitä rapsutellessa.

"Niin siis, se ehkä tosiaan olisi sellainen paikka minne voisin kuvitella muuttavani vielä joskus. Tietenkin siinä tulisi sitten vastaan taas se että saako sieltä töitä ja silleen, mutta ainahan sitä voi suunnitella! Kämppiksen kanssa ei tosiaan tarvitsisi murehtia kuluista niin kamalan paljon ja olisipa ainakin joku ärsytettävä saatavilla aina tarvittaessa."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 20.2.2013 at 2:01

// Joo nyt vaikka saman tien vähän skipeti skip, jotta asiat etenee! //

Vulpix ei ottanutkaan silittelyjä vastaan vain kylkeään kääntämällä, joten otuksen nostaessa päätään ilmeisesti vähän huolissaan kohtelustaan, kutitti Reliam sitä enää lyhyesti päälaelta ja antoi sitten pokémonin olla rauhassa. Samalla Charlotte oli selittänyt jotakin siitä, kuinka miekkonen oli ilmeisesti onnistunut umpimähkään paikkaa nimetessään valitsemaan juuri sen, josta punapää jopa piti. Jännä sattuma sinänsä, sillä tavanomaisempaa olisi varmastikin ollut, jos juttu olisi mennyt täysin päinvastoin ja nuorukainen olisi päätynyt ehdottaamaan jotakin Zaumlan kaltaista paikkaa, josta ei kukaan täysijärkinen taatusti voinut tykätä.
"Voitaisiinhan me aina ruveta kalastajiksi, kun siellä sitä vettä kerran riittää. Ja jos laittaisi jonkun keittiöpuutarhan pystyyn, niin meillähän olisi jo ruokapuoli turvattuna, hah", miekkonen yhä niin puolitosissaan jatkoi, ettei hän itsekään enää tiennyt oliko kaikki puhe pelkkää ajatusleikkiä vai oliko siinä jonkinlainen totuudensiemen takana. Kiva tuumaa oli kuitenkin pallotella, eikä muulla kai tässä vaiheessa ollut väliä.
"Sitten myytäisiin turhat magikarpit suurina harvinaisuuksina jollekin kakaroille. Pitäisi tosin katsoa, ettei kävisi toisin päin ja annettaisikin niille vahingossa oikeasti feebaseja, niin kuin Calypson kanssa kävi."

Siitäpä Reliam sitten yltyikin kertomaan tarkemmin viimekesäisestä seikkailustaan, jonka tuloksena häntä huiputtanut kalakauppias oli myynyt hänelle feebasin shinyna magikarpina. Se tietysti oli tarinan huomionarvoisin seikka, mutta oman osansa saivat myös hassun pikkuvanha Miquel-ipana sekä slowpokelauma, jota he olivat treenimielessä hätyytelleet. Aika kului joutuisasti, ja ennen pitkää kello alkoikin olla huomattavan lähellä puolta kahdeksaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 20.2.2013 at 2:14

Charlotte uppoutui kuuntelemaan Reliamin jutustelua välillä huvittuneesti naureskellen tai muuten vain hymähdellen tai lyhyesti kommentoiden. Feebasien tullessa puheeksi oli houkutus saattaa viimekesäinen prism scale -mysteeri loppuun melkoisen suuri - punapää kun oli jo muutamia kuukausia sitten eräässä erikoisliikkeessä vierailtuaan onnistunut selvittämään mikä kyseisen esineen tarkoitus oli - mutta koska ei enää tässä vaiheessa kokenut mitenkään tarpeelliseksi kaivaa auki vanhaa juttua päästyään yli arvoesineensä menetyksestä, hän malttoi mielensä. Olipahan mokoma suomu ainakin mennyt hyvään tarkoitukseen, vaikka toki oli nätti tytön laukunkoristeena ollutkin. Eipä hän osannut lainkaan arvailla, että aivan yhtä perillä esineen kohtalosta oli ollut tovin kauemmin jo myös Reliam, mutta väliäkö hällä!

"Kaikkea sitä, mutta no ihan kiva edelleen että päädyitkin saamaan haltuusi miloticin sellaisen ruman gyaradosin sijaan," Charlotte lopulta kommentoi pokegearinsa kelloa katsellen. Hän oli vilkuillut sitä jo pariin otteeseen toisen tarinointia kuunnellessaan, mutta ei ollut raaskinut keskeyttää tätä kun aikaa oli kuitenkin vielä ollut. "Mutta hei, meidän pitää varmaan alkaa tästä lähteä että ehditään!" hän hihkaisi, nousi tuoliltaan ja nappasi laukkunsa olalleen vaikka tuskin sitä varsinaisesti tarvitsisikaan. Aala ja Nina ponnahtivat pystyyn huomatessaan emäntäänsä tulleen juuri yhtäkkiä eloa, mutta kun tämä vain viittoi käsillään otuksia jatkamaan uniaan, kumpikin istahti paikalleen pettyneinä tuhahdellen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 24.2.2013 at 3:01

Reliam sen kun tarinoi tajuamatta lainkaan ajan kulkua, vaikka Charlotte välillä vilkuilikin kelloaan paljonpuhuvasti. Niinpä likan lopulta muistuttaessa heidän täytyvän ryhtyä tekemään lähtöä, vilkaisi toverinsakin yllättyneenä kelloa eikä tuntunut hetkeen uskovan, että se todella oli ehtinyt edetä jo noinkin paljon.
"Ai hitto, melkein jo unohdin koko jutun", miekkonen päivitteli tultuaan siihen tulokseen, ettei kelloa kaiketi voinut syyttää äkillisestä edistämisestä. Niinpä hän siis nappasi sylissään olleen kamerakotelon käsiinsä, kaivoi varsinaisen kameran esiin, sujautti sen paikoilleen ja tuijotti näkyä hetken tyytyväisenä, ennen kuin palautti koko komeuden takaisin reppuun.
"Mutta mikäs kiire tässä olisi, jos lainattaisiin vähän sitä Lucasin salamencea! Paitsi, mmh, ehkä meitä on kyllä aika monta sen kyydittäväksi, vaikka se melkoinen otus olikin", lennokkaaksi aiemman tarinatuokionsa innostama nuorukainen pohti silmät poikamaisesta innosta kiiluen, kun Charlotte lähti johdattamaan heitä ulos huoneesta. Kieltämättä ongelmana lentosuunnitelmassa oli myös Lewisien äiti, jota tuskin voisi ottaa kovin hurjalle lennolle mukaan, mutta sopihan sitä siitä huolimatta unelmoida!

Miettien siis jo melkeinpä perinteeksi muodostuneeseen tapaansa sitä, kuinka hän lentelisi Charloten kera salamencella (tällä kertaa kyseessä vaan ei ollut Bron) taivaiden halki, seuraili Reliam toveriaan jälleen halki tämän kotitalon.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.2.2013 at 12:01

Käytävälle ehtinyt Charlotte vilkaisi taakseen Reliamiin tämän otettua puheeksi aiemmin näkemänsä lohikäärmepokemonin. Häntä ajatus Sharonilla yli Mehabayn lentämisestä ei houkuttanut sitten tippaakaan, ja äitiään varmasti vielä vähemmän, vaan mistäpä nuorukainen sen olisi voinut tietää.

"Joo, ei taida ihan onnistua, äiti kun pelk-- tai siis ei tykkää isommanpuoleisista pokemoneista yhtään sen enempää kuin minäkään," punapää totesi onnistuen pikaisesta korjauksestaan huolimatta melko lailla paljastamaan, että kookkaat pokemonit pelottivat sekä häntä että äitiään. Vaikka moisessa pelontapaisessa ei sinänsä kai ollut mitään hävettävää, olihan se ihan looginen, tunsi hän silti nolostuvansa spontaanista lipsahduksestaan siinä määrin, että koki tarpeelliseksi valottaa asiaa vähän lisää, paransi tai pahensi se sitten juttua entisestään.

"Kun siis, onhan se nyt vähän hermostuttavaa tietää että otus pystyy halutessaan katkaisemaan kaulani tai murtamaan selkärankani ihan vain yhdellä harkitulla liikkeellä, tai silleen," tyttö vielä perustellen lisäsi eteiseen saapuessaan. Hän riisui sisäkenkänsä ja ryhtyi kiskomaan lenkkareita jalkaansa, pälyillen samalla olkansa yli käytävän suuntaan. "Äiti hoi, ala tulla, ettei myöhästytä!" hän tuli hihkaisseeksi saatuaan jalkineenvaihdon suoritettua loppuun.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 24.2.2013 at 16:01

Reliamin ihastuttava haaveilu keskeytyi kun Charloten lipsauttama pelkää-sanan puolikas kiinnitti miekkosen huomion ja sai hänet kääntämään kysyvän katseensa kohti edellään kulkevaa tyttöä. Olisihan nuorukaisen pitänyt toisen kammo huomata jo paljon aikaisemminkin, sillä siitä oli näkynyt viitteitä ihan käytännön tilanteissa useamman kerran, mutta silti asian lausuminen ääneen (vaikka vain peitellystikin) iskosti sen kaupunkilaisen tajuntaan ihan erityisellä tehokkuudella. Valitettavasti pelon ymmärtäminen ei kuitenkaan kuulunut mukaan pakettiin.
"No joo, tietty isot villipokémonit voi olla aika vaarallisia", hän siis vastasi huomattavan huolettomasti siihen nähden, miten itselleen muinoin oli raivostuneen mamoswinen kanssa käynyt, "mutta ei kai koulutettujen kanssa nyt sellaista vaaraa ole? Meinaan, että ei kai Lucas tai kukaan muukaan kunnon kouluttaja antaisi otustensa kasvaa sellaisiksi, että niistä olisi vaaraa ihmisille."

Piittaamatta kuitenkaan väitellä asiasta tällä erää kovin syvällisesti ahtautui myös Reliam eteiseen Charloten vaihtaessa kenkiään. Partaveikko puolestaan otti jossain vaiheessa riisumansa takin esiin ja pujotteli sen päälleen, sillä ulkona oli varmasti tähän aikaan hämärän lisäksi jo jokseenkin viileää. Puettuaan vilkaisi myös hän kohti sisemmälle taloon johtavaa käytävää odottaen, että Marilyn ilmestyisi oletettavasti koska tahansa näkyviin ja lähtisi luotsaamaan joukkiota kohti yhteislaulun iloja.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.2.2013 at 16:16

Reliamin sanoissa oli paljon enemmän järkeä kuin Charlotte olisi halunnut myöntää. Kyllähän hän nyt itsekin tiesi, ettei Lucasin Sharon ollut millään muotoa vaarallinen otus, ehkä aavistuksen kylmäkiskoinen, mutta ei takuulla vahingoittaisi ketään. Sääli, ettei pelko tosiaan pahemmin järkeilyä kysellyt. Se vain oli ja eli, eikä siitä eroon päässyt (ainakaan jos ei viitsinyt edes yrittää).

"Totta, mutta... nojoo, äitiä et saisi Sharonin kyytiin vaikka lahjoisit miljoonalla, joten minkäs teet. Itse lentelin kerran Lucasin ja yhden tutun kanssa Sharonilla Hitralta mantereelle ja voin sanoa ettei se ole ollenkaan niin siistiä kuin mitä voisi olettaa!" punapää kävi lyhyesti puimaan omaa ainokaista lentokokemustaan hurjalla lohikäärmeellä. "Muttajoo, meiltä on sen verran lyhyt matka kulttuuritalolle että me kyllä ehditään ilman jättipokemonien apuakin ihan hyvin."

Kuin tilauksesta saapui myös Marilyn eteiseen kenkiään vaihtelemaan ja omaa hidasteluaan lyhyesti pahoitellen. Kun kolmen kopla oli valmis kohtaamaan illan myötä viilennen ulkoilman, pääsivät he jonkinasteisella menestyksellä ulkosalle ahtaanpuoleiseksi käyneestä eteisestä huolimatta ja matka saattoi alkaa. Koska aivan täydessä hiljaisuudessa olisi ollut varsin tylsää, heittäytyi vanhempi Lewis pian uteliaaksi.

"Harrastatko sinä jotain musikaalista, Reliam?" Marilyn tiedusteli pikaisia vilkaisuja nuorukaiseen luodessaan siinä katua eteenpäin tallatessaan. "Meillä pojat on niin epämusikaalisia ikävä kyllä, onneksi me Lotten kanssa sentään harrastetaan sekä soittamista että laulamista."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 24.2.2013 at 16:48

Mitään Reliam ei enää pelkoasiaan sanonut, mutta jestas sentään, miltä ilmeensä hetken näyttikään hänen kuullessaan Charloten jo joskus ratsastaneen salamencellä! Mokomakin likka, joka ei ilmeisesti osannut edes yhtään arvostaa kokemustaan, oli ennättänyt pahemman kerran toverinsa edelle. Kehtasikin!

Onneksi Marilyn todella saapui saman tien paikalle ja soi Reliamille tilaisuuden kerätä venähtäneen naamansa kasaan. Pian koko konkkaronkka olikin jo pukeutunut ja koetti parhaansa mukaan ahtautua ulos eteisestä, jonka tilavuutta porukan ainoan miesedustajan pyörätuoli verotti vallan ikävästi. Siitä kuitenkin selvittiin, joten matka saattoi vihdoin alkaa. Ja mikä olisikaan tietysti ollut parempi puheenaihe joululaulutilaisuuteen mentäessä, kuin musiikki?
"Eääh, eipä meikäkään taida harmi vaan oikein musikaalinen olla", joutui nuorukainen kuitenkin heti ensitöikseen hieman pahoittelevaan sävyyn myöntämään.
"Urheilu oli etenkin ennen vanhaan enemmän se meikäläisen juttu. Jalkapalloa ja semmoista. Mutta Charloten olen kyllä kuullut soittavan sitä sellaista kivaa pientä huilujuttua, ja kieltämättä se oli ihan siistiä. Enpä taitaisi kyllä vaan itse ikinä oppia moista", hän jatkoi kääntäen katseensa kohti ystäväänsä nähdäkseen, kuinka pahoillaan punapää mahtoi olla puheenaiheen siirtyessä häneen. Vaan minkäs mahtoi, kun ei partaveikko osannut keksiä mitään itseensä ja musiikkiin liittyvää kerrottavaa! Koulun nokkahuiluopinnotkin hän oli aikoinaan melko tehokkaasti jättänyt välistä ihan vain päästäkseen palloa potkimaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.2.2013 at 17:06

Charlottea ei tuntunut Reliamin vastaus yllättävän niin tippaakaan; kyllähän hän nyt tähän mennessä olisi jo kuullut mikäli ystävänsä jotain instrumenttia soittaisi tai muuta vastaavaa. Siinä missä punapää oli kertonut miehelle soittoharrastuksestaan, oli tämä puolestaan valottanut jalkapalloilutaustaansa joskus aiemmin. Vaan siinä missä Charlottelle ei tässä keskustelussa tosiaan ollut mitään uutta, Marilyn tuntui menevän jokseenkin vaikeaksi kuullessaan jalattoman nuorukaisen harrastaneen joskus jalkapalloa. Siinä kun väkisinkin heräsi päässä jos jonkinmoista kysymystä, joita ei nainen kuitenkaan kehdannut käydä esittämään, vaan sen sijaan tyytyi hymähtelemään hyväksyvästi Reliamin juttuihin.

"No, jokaiselle jotakin!" tytär päätti auttaa hiljaisuuden karkottamisessa. "Mutta ei se haittaa, tuolla on ihan kiva vain kuunnellakin jos ei välitä laulaa mukana," hän vielä vakuutteli selvästi aihetta vierastavalle pyörätuolipotilaalle. Tavallisesti hän olisi hyvinkin voinut vitsailla jotain aiheeseen liittyen, mutta koska äitinsäkin oli nyt mukana, tuntui fiksummalta jättää sellaiset sikseen.

Matka taittui kivasti ja noin vartin kävelyn (ja rullailun) jälkeen kolmikko löysi itsensä kulttuuritalon ovelta. Väkeä oli jo paikalla ihan mukavissa määrin, mutta molemmat Lewisit ainakin tiesivät ettei paikkojen saamisen suhteen ollut vielä mitään hätää.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 24.2.2013 at 17:33

Reliam ei puolestaan tajunnut edes sanoneensa mitään erityistä, ennen kuin Marilyn vain ei jatkanutkaan enää keskustelua ja sai miekkosen kertaamaan sanomisensa lävitse. Äh, hän oli jotenkin kai jo niin tottunut siihen, että Charlotte tiesi hänen urheilullisesta taustastaan ja sen ikävästä päätöksestä, ettei hän ollut tajunnut tämän äidin kuulevan asiasta nyt kenties ensimmäistä kertaa. Niinpä partaveikko tarttui kiitollisena ystävänsä heittämään pelastusköyteen ja ryhtyi juttelemaan puolestaan tälle.
"Joo, hah, se voi olla kaikille armeliainta jos meikä pysyy ihan kuuntelulinjalla. Siitä kun voisi olla joulutunnelma kaukana, mikäli yrittäisin väkisin kiekua mukana", hän vinosti virnistäen kertoi ja pudisti omalle osaamattomuudelleen päätään. Vaikkei nuorukainen yleensä tykännytkään omien vajavaisuuksiensa penkomisesta, ei laulaminen nyt ollut sellainen asia jota hän olisi liiemmälti edes tahtonut osata, joten sen kustannuksella sopi vähän jopa vitsailla.

Ja siihen malliin matka jatkui aina siihen saakka, kunnes nätein jouluvaloin valaistu rakennus oli kolmikon edessä. Reliam ei ollut koskaan Mehabayssa käytyään kiinnittänyt kulttuuritaloon mitään huomiota, joten hän katseli ympärilleen suhteellisen kiinnostuneena ja yritti siten pitää aisoissa pienoisen jännityksen alkavan tapahtuman kulkua kohtaan.
"Täällä tosiaan on porukkaa. Pitäisikö saman tien mennä jo istumaan, että päästään johonkin hyvään paikkaan?" mies uteli seuralaisiltaan ja oletti, että nämä varmastikin kokeneempina luotsaisivat heidät eteenpäin. Kaupunkilaisella itsellään kun ei ollut tietenkään edes tietoa siitä, mihin päin he etuovelta mahtaisivat ensimmäisenä suunnata.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.2.2013 at 17:47

Väkeä tosiaan riitti mukavasti ja lisää vaikutti lappavan ihan kivaa kyytiä, joten paikkojen varaaminen saman tien, vaikka se sitten tiesikin lyhyttä odottelua ennen varsinaisen ohjelman alkamista, oli todellakin ensimmäisenä myös Marilynin ja Charlotten ajatuksissa. Reliamille myöntyvällä hymähdyksellä vastattuaan lähti punapää seurailemaan äitiään sisätiloihin ja vilkaisi aina välillä taakseen, että ystävänsäkin seurasi mukana. Pikaisen suunnistuksen jälkeen kolmikko päätyi pääsaliin, joka oli rakennuksen suurin muttei siltikään mitenkään erityisen koolla pilattu. Arviolta vähän yli puolet paikoista oli jo mennyt, mutta etenkin taaimmaiset rivit loistivat vielä tyhjyyttään.

"Voidaan varmaan jäädä tähän," Marilyn totesi kysyvään sävyyn osoitellessaan kolmanneksi viimeistä penkkiriviä ja siitä puolestaan reunimmaisia paikkoja, eikä ainakaan Charlottella ollut niin mitään vastaansanottavaa asian suhteen. Äitinsä istahtikin toiseksi reunimmaiselle penkille jättäen kaikkein laitimmaisimman paikan tytölle, joka tosin ei vielä istuutunut.

"Tuota, sinä varmaan voit olla siinä, vai?" punapää kysyi Reliamin puoleen kääntyessään ja hyvin pienieleisellä kädenliikkeellä osoitti tämän pyörätuolia. Penkkirivien viereinen kulkuväylä oli sen verran leveä, että ketään tuskin haittasi vaikka nuorukainen pyörätuoleineen siihen Charlotten viereen istumaan jäisikin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 26.2.2013 at 0:21

Porukan lähtiessä hakeutumaan paikoilleen seuraili Reliam kuuliaisesti perässä, sillä häntä ei tosiaankaan huvittanut eksyä väenpaljouden sekaan. Naiskaksikon seuraaminen ei nuorukaisen parhaista yrityksistä huolimatta ollut ruuhkassa ihan helppoa, joten onneksi Charlotte tajusi silloin tällöin vilkaista taakseen ja jäädä katsomaan, ettei miekkonen pudonnut ihan tykkänään kelkasta.

Pääsalin puolelle siirryttäessä oli Reliam puolestaan hyvin tyytyväinen siihen, etteivät seuralaisensa mahdollisesta innostaan huolimatta olleet hakeutumassa eturivin tuntumaan, vaan ehdottivat jäämistä oikeastaan melko taakse. Niinpä partaveikko nyökytti ahkerasti päätään osoittaakseen että paikka oli hänenkin mielestään oikein hyvä. Vaan sitten tultiin siihen ainaiseen ongelmaan, että mihinkäs jätkän pyörätuoli tungettaisiin.
"Ääh, joo, kai se on pakko. Pitää vaan toivoa ettei kukaan päätä kompastua meikäläiseen", hän Charloten kysyessä asiasta mutisi ja itse asiassa punastui jonkin verran. Vaikka punapää olikin jo paljon paremmin sujut toverinsa vajavaisuuden kanssa kuin moni muu, ei miekkonen tykännyt taipua moisiin erityisjärjestelyihin edes tämän edessä. Mutta kuten todettua, pakko oli pakko, joten nuorukainen jäi siis hammastaan purren penkin vierelle istuksimaan.
"Näkyykö paljon tuttuja?" hän aiheesta toiseen siirtyäkseen jatkoi katsellessaan, kuinka kulttuuritalon paikat vain jatkoivat täyttymistään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 26.2.2013 at 0:53

Charlotte ihmetteli hetken itsekseen Reliamin punastelua, mutta jättipä silkkaa ystävällisyyttään senkin kommentoimatta. Oikeasti, mitä tämä nyt oli; hän olisi saanut naljailtua toiselle ties mistä päivän ja illan mittaan mutta ehei! Pitäisi korjata asia myöhemmin, kaiketi. Toistaiseksi hän tyytyi vain vaisunpuoleisesti hymähtämään toisen toteamukseen kompasteluista, ja vasta jutun jatkuessa uusille urille hän ympäröivää väkeä katseellaan haravoituaan päätyi vastaamaan.

"Nojoo, jotain puolituttuja aika paljon mutta ihan tuttututtuja ei hirveästi," tyttö totesi ja vilkaisi äitiään, jonka kohdalla tilanne tuntui olevan tyystin toinen; tämä kun kohotteli kättään melkeinpä joka toiselle saliin saapujalle ja vaihtoipa jopa pikaisia sanallisia tervehdyksiä monien kanssa. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt seisoskelemaan pidempää juttutuokiota kaipaillen, ettei kulkuväylälle tulisi ruuhkaa nyt, kun liki puolet siitä oli vallattu Reliamin ja tämän pyörätuolin toimesta. Miekkonen saikin osakseen monia uteliaita katseita ohitse kulkevilta ihmisiltä.

Sali sen kun täyttyi täyttymistään, ja lopulta koitti se odotettu heti, kun konsertti lähti komeasti käyntiin nuorisokuoron voimin. Reilut kaksi tuntia kestävä tapahtuma koostui niin kuoro- kuin yhteislauluistakin ja hartaampaa joulutunnelmaa olisi varmasti saanut hakemalla hakea koko Misreasta. Kuitenkin, jostain syystä ei Charlotte kokenut samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin aiempina vuosina, ja huomasi hermoilevansa tutumpiakin joululauluja toisten mukana laulellessaan, vaikkei se ulospäin oikeastaan näkynyt saati kuulunut. Kenties Reliamin läsnäolo sitten vaikutti jossakin määrin, olihan se nyt ihan eri asia tällä tavoin esitellä omaa osaamistaan suhteellisen henkilökohtaisessa asiassa kaverille kuin vain laulaa keskellä väkijoukkoa, joka ei kiinnittänyt yhteen satunnaiseen ihmiseen mitään huomiota!

Kun viimeisetkin laulut sitten oli lauleltu ja aplodit annettu, alkoi väki hiljakseen valua pois salista. Charlottella ja Marilynilla ei kuitenkaan tuntunut olevan ihmeempää kiirettä, vaan nämä jäivät mieluummin odottelemaan paikoilleen suurimman ruuhkan menemistä. Punapää vilkuili ohitse kulkevia ihmisiä ja tuntui vielä tässä vaiheessa välttelevän ystävänsä katsetta.

// Olinpas nyt taas tehokas skippailija koska mitäpäs tässä muutakaan! Kuitenkin kivempaa ja kiintoisampaa pelattavaa luvassa lauleskelun jälkeen niinnn. :'> //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 26.2.2013 at 2:30

// Joo tämä aivan mainiota näin! =D //

Eipä kuulunut Charloten kaveripiiri sitten tällaisissa tapahtumissa liikkuvan, mutta likan äidin tilanne näytti olevan vallan toinen. Reliam joutuikin varsin ahtaalle, kun täti toisensa jälkeen yritti tunkea tervehtimään Marilyniä ja vilkuilemaan samalla tuota tiellä olevaa miekkosta niin kiinnostuneesti, ettei nuorukainen tiennyt olisiko tahtonut mieluummin paeta vai motata rouvia päin naamaa. Kaikkien onneksi hän pidättäytyi tekemästä kumpaakaan ja selvisi tilanteesta kiemurtelemalla tuskallisena paikallaan ja narskuttamalla hampaitaan.

Lopulta ihmisvilinä asettui porukan päästessä istumaan, jolloin tapatuma myös lähti käyntiin. Lupauksensa mukaisesti Reliam ei edes yrittänyt ottaa osaa yhteislauluihin, vaan tyytyi ensialkuun kuuntelemaan lähinnä Charloten laulua, joka oli totta vieköön yllättävän nättiä kuultavaa. Ei ihme jos likka oli naperona aikonut ryhtyä valloittamaan maailmaa äänensä avulla, sillä kyllähän tuolla selvästi oli sille suunnalle kallistuvia taipumuksia.
Ikuisesti ei sekään stuckaldilaista toki jaksanut huvittaa, joten saatuaan tarpeeksi kaverinsa tarkkailemisesta käänsi hän huomionsa muihin ihmisiin. Milloin hän yritti laskea montako kukkakuvioista hattua näki, milloin yritti yhyttää kuorolaiset kaivamasta nenäänsä, mutta omin (hieman kyseenalaisin) huvituksinsa selvisi miekkonen tapahtuman loppuun tylsistymättä aivan kuoliaaksi.

Koska ei ollut mitään järkeä rynnätä ensimmäisen ruuhka-aallon sekaan, ei Reliamkaan aikonut kiirehtiä poislähtöä - ei ainakaan ennen kuin huomasi, että ihmisenruojat tuijottivat häntä ihan yhtä kiinnostuneina lähtiessään kuin saapuessaankin. Välttääkseen tunkeilevat katseet kääntyi partaveikko siis varsin pian Charloten puoleen.
"No sellanen oli sitten se tapahtuma. Ihan kivaa, oikeastaan", hän totesi mielipidettään kohteliaasti kaunistellen.
"Vaikka huomasitko, kuinka puolessa välissä yksi kuorolainen meinasi vissiin pyörtyä? Tai sen, kuinka joku lapsi ryömi melkein koko ajan tuolla penkkien alla?" yltyi nuorukainen kuitenkin epähuomiossa myös kertomaan ja paljastamaan siten sen, millaisten asioiden seuraamiseen hän oli huomionsa pääasiassa kiinnittänyt.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 26.2.2013 at 2:41

Vasta Reliamin puhjetessa puhumaan käänsi Charlotte katseensa tähän ja saikin naurahtaa toisen huomioille huvittuneena. Olihan hän itsekin huomannut muuan muksun penkkien alla seikkailemassa vaikka ystäväänsä enemmän oli varsinaiseen ohjelmaan keskittynytkin. Marilyn ei puolestaan kuunnellut nuorison juttua enää ollenkaan, vaan lähti toista kautta kiertäen tervehtimään joitakin tuttaviaan.

"No joo, etkö muka itse koskaan ollut kersana mukana tällaisissa tapahtumissa?" punapää naureskeli miehen huomioon viitaten. "Tai siis en minä ainakaan pienenä jaksanut ikinä vain olla paikoillani kun tänne tultiin tai edes hautajaisissa tai missään vastaavissa, varsinkaan jos Lucaskin oli mukana. Ainahan siitä tuli sanomista mutta kyllä me vain jotain piruutta onnistuttiin joka kerta keksimään."

Väen täyttämä sali tyhjeni yllättävän nopeasti, ja kun pahin ihmisvilinä oli takanapäin, jaksoi Charlotte viimein nousta paikaltaan. Hän vilkaisi kauempana ikätoveriensa kanssa sosialisoivaan äitiinsä ja tämän sopivasti katsahtaessa tyttärensä suunnalle, vilkutti hän tälle kuin ilmoittaakseen menevänsä oman seuralaisensa kanssa edeltä.

"Mennään vain jo," hän tokaisi kääntyen Reliamin puoleen saatuaan Marilynilta hyväksyvän nyökkäyksen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 26.2.2013 at 2:57

Myös Reliam naurahti huvittuneesti kuvitellessaan Charlottea ja tämän veljeä mönkimässä ihmisten jaloissa. Kieltämättä se vaikutti lapsen jännästä näkökulmasta katsottuna aika hauskalta puuhalta.
"No jaa, enpä kyllä muista ainakaan että oltaisiin ikinä oltu porukalla tällaisissa. Ei sillä etteikö meikä olisi kyllä ihan tavallisissa kyläilyjutuissa aiheuttanut joskus jotain hämminkiä, joten ehkä se lasketaan samaan kategoriaan", miekkonen omasta puolestaan pohdiskeli. "Hämminki" oli ehkä vähän lievä ilmaus kuvaamaan sitä, kuinka hän oli vaikkapa pöllinyt synttärisankarilta tämän uusimman lahjan, mutta ehkä sen saattoi jättää mainitsematta.

Marilyn katosi samaan aikaan sen verran nopeasti tuttaviensa seuraan, että Reliam virnisti tämän perään oikeastaan aika iloisena. Olisi nimittäin voinut luulla, ettei sairastavalla ja heikolla naisella ollut mitään elämää kotinsa ulkopuolella, mutta ilmeisesti asia ei sitten ollutkaan näin kurjasti. Niinpä oli ihan mukava jättää tämä omien ystäviensä pariin ja päästä lähtemään itsekseen pois varsin kuumaksi ilmastoltaan käyneeltä kulttuuritalolta.
"Jea, okei", partaveikko siis myönsi, käänsi pyörätuolinsa ympäri ja lähti rullailemaan ulospäin. Ihmisiä oli yhä jonkin verran eteisessä pyörimässä, mutta ilman sen suurempaa hämminkiä pääsi kaksikko silti luovimaan tiensä muukalaisten ohitse aina ulko-ovien tuolle puolen saakka.
"Oho, täällähän on tullut kunnolla pimeä", Reliam huomioi ensimmäisenä kääntäessään katseensa taivaalle. Näkyvissä ei ollut pilvenhattaraakaan, joten tumma taivaankansi oli pienten tähtien kirjoma, mikä sopi hänen mielestään joulun tunnelmaan suorastaan oivallisesti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 26.2.2013 at 3:06

Ulkosalle oli tosiaan varsin mukava päästä, ja vielä mukavampaa oli huomata miten kauniilta tumma taivas tähtineen näyttikään. Kello löi jo varmasti yli kymmentä, mutta onneksi ilma ei tuntunut mitenkään erityisen kylmältä, tai sitten Charlotte paksu punainen huppari teki tehtävänsä.

"Joo, aika kivaa," tyttö totesi itsekin taivasta töllöttäessään, mutta malttoi lopulta laskea katseensa taas seuralaiseensa päin. "Väsyttääkö jo, vai tykkäisitkö katsella miltä Mehabay näyttää näin iltasella? Tai hei, ehkä voidaan käydä siisteimmässä paikassa ikinä, siellä on ihan hurjan mukavannäköistä tähän aikaan!" hän ryhtyi ehdottamaan illan jatkamista ulkosalla toivoen, ettei toinen ollut vielä aivan naatti päivän koettelemuksista. Paljonhan sitä oltiin jo tottavie koettu, mutta jotenkin raikkaan ulkoilman hengittäminen sai ainakin Charlotteen vielä lisää eloa.

// Ahh muuten, ei kuulostais onlinetus miltään joku päivä tällä viikolla, jos et ole ihan hurjan kiireinen? Jos ei kuulosta hullummalta niin ite suosisin perjantaita koska silloin voi valvoa huoletta pitkään mutta ääh, melkolailla mikä vain päivä käy. :'D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 26.2.2013 at 18:26

// Onlinetyshän nyt passaa aina! Enköhän minä vaihtelevalla aktiivisuudella notku tässä pitkin viikkoa, mutta jos sitten tähtäisi oikein erityisesti siihen perjantaihin. =3 //

Myös Reliam laski katseensa tummasta taivaasta, kun Charlotte ryhtyi miettimään mitä he seuraavaksi tekisivät. Miekkonen epäili joulun varsinaisten ohjelmanumeroiden alkavan olla tässä, joten ehkäpä kaksikko voisi viimein hengähtää ja vain notkua tovin toistensa seurassa tavalliseen tapaansa. Niin kaupunkilainen ainakin toivoi.
"No kuka nyt maailman siisteimmän paikan näkemisestä kieltäytyisi?" partaveikko siis hörähti. Kieltämättä hänen olisi ollut jo vähän väsy, kiitos pitkällisen sosialisoimisen melko konstikkaassa seurassa jota ei saanut edes vetää turpaan, mutta eipä se nyt ollut este eikä mikään. Kyllä kirpeä yöilma hänet sitä paitsi tästä taatusti vielä virkistäisi.
"Näytäpä siis tietä, tulevaisuuden suuri laulajalupaus" nuorukainen kehotti hieman vinosti mutta samalla myös lämpimästi hymyillen. Totuushan se nimittäin oli, että punapään laulutaito oli tehnyt häneen äskettäin melkoisen vaikutuksen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 26.2.2013 at 18:43

// Hienoa hienoa, ajattelin että olisi kiva maratoonailla vähän ennen kuin lähden pikku reissuun lauantaina. *u* //

Charlottenkin kasvoille nousi varsin tyytyväinen hymy Reliamin suostuessa pieneen maisemakierrokseen, tosin liki samantien se saikin sitten väistyä nuorukaisen laulajakommentin myötä. Tyttö päästi kurkustaan varsin hassunkuuloisen hämmentyneen ynähdyksen ja tunsi poskiaan alkavan kuumottaa. Puna levisi nopeasti vallaten hänen kasvonsa melkeinpä kauttaaltaan, mikä sai hänet äkkiä kääntämään katseensa ihan toisaalle, suunniteltuun menosuuntaan. Vaikkei ystävänsä varmasti ollut tarkoittanut sanomisiaan mitenkään pahalla, Charlotte osasi silti kuvitella jonkinlaista ivallisuutta toisen sanojen taakse.

"N-no turpa umpeen ja mennään sitten!" punapää tokaisi karuin sanoin, mutta äänensävyssään oli nolostuksesta huolimatta tiettyä leikillisyyttä, josta ei voinut erehtyä. Hän katsahti vielä pikaisesti Reliamiin varmistaakseen, että tämä seurasi, muttei viitsinyt jäädä tuijottelemaan tätä sen pidemmäksi aikaa odotellessaan punan hiljakseen haihtuvan muuten niin kalpeilta kasvoiltaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 26.2.2013 at 19:12

Reliam ei arvannut puoliviattoman tokaisunsa kirvoittavan Charlotelta niin voimakasta reaktiota kuin mitä se teki, mutta lyhyen hämmästyksen jälkeen virnisti miekkonen toverilleen vain entistä leveämmin. Nytpä oli ilmeisesti toisen vuoro piilotella punaista naamaansa!
"Älä nyt, meikä oli ihan tosissaan!" miekkonen hihitti, kun punapää lähti lätkimään - toivottavasti kohti sitä superpaikkaa, mutta siitä Reliam ei ollut ihan varma. Niin tai näin, ryhtyi hänkin rullaamaan itseään Charloten perään ja mielessään poreilevista lukuisista äärimmäisen hauskoista lisähuomautusmahdollisuuksista huolimatta antoi tämän jäähdytellä hetken päätään ennen kuin sanoi yhtään mitään.
"Millaiseen mestaan me nyt ollaan sitten varsinaisesti menossa? Meinaan, kun ei jouluna välttämättä ole kaikki jutut auki tai mitään, ei etenkään tähän aikaan", stuckaldilainen tovin kuluttua sitten huomautti. Hän kun oletti automaattisesti, että kohteena olisi jonkinlainen aukioloaikojen mukaan elävä liike kaupungin suunnalla.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 26.2.2013 at 19:31

Charlotte ei enää edes vilkaissut Reliamiin päin tämän vakuutellessa olleensa aivan tosissaan äskettäin, mutta ei voinut olla hymyilemättä itsekseen nolostelun vaihtuessa tyytyväisyyteen. Ei toisen äänensävy kyllä mitenkään vakuuttava ollut ja olikin todella vaikea ottaa varmaa selkoa siitä, oliko mies tarkoittanut sanojaan, mutta ainakin oli monin verroin kivempaa olettaa niin.

"Olisin aika huolissani, jos se ei olisi nyt... ööh 'auki'?" punapää naurahti vasta toisen käännettyä keskustelun kurssia helpompaan suuntaan. "Se on katsos aina auki!" hän lisäsi katsahtaen Reliamiin huvittuneena; kuvitteliko toinen tosiaan, että hän oli viemässä tätä äärimmäisen tylsään Mehabayn keskustaan, jossa tosiaan ei näin aattoiltana tainnut yksikään liike olla avoinna? No, siinäpähän mokoma yllättyisi - toivottavasti positiivisesti! Siitä kun ei tyttö voinut olla yhtään varma suunnatessaan tyystin pois kaupungista, kohti läntistä merenrantaa. Toki aava meri korkealta kallionkielekkeeltä katseltuna oli kaikin puolin kaunis varsinkin näin öiseen aikaan, mutta Charlotten mielessä kummitteli silti epäilys, ettei suurkaupungin kasvatti kenties arvostaisi moista näkymää. Onneksi viimeisin vieraansa (joka myös sattui olemaan Stuckaldista) oli ollut sen verran vaikuttunut näkemästään, että sen turvin tyttö uskalsi toivoa upean näyn merkkaavan jotain Reliamillekin.

Hiljalleen kaupunkimaisema vaihtui pelkäksi aukeaksi, hyvinkin tylsäksi ja itseään toistavaksi ruohokentän peittämäksi maisemaksi. Matkaa olisi taitettava kävellen melkein puolisen tuntia, mutta sitä hän nyt ei ainakaan tässä vaiheessa viitsinyt toiselle sanoa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 28.2.2013 at 0:26

Reliam kallisti mietteliäästi päätään Charloten naureskellessa hänen olettamukselleen, jonka miekkonenkin varsin pian tajusi menneen päin mäntyä. Olisihan hänen pitänyt itsekin tajuta, että Mehabayn nähtävyyksistä merkittävimmät tuskin olisivat arkisen käytännöllisessä keskustassa, josta varmaan saisi kunnon menomestaakin etsiä ihan kissojen ja koirien kanssa.
"Ai jaa, no sehän on huomattavan käytännöllistä", stuckaldilainen siis itsekin naurahti ja yritti parhaansa mukaan olla nolostumatta hölmöilynsä takia. Alkoi nimittäin olla jo melkoisen ärsyttävää, kuinka hän tuntui menevän tänään hämilleen jokaisesta tehdystä virheliikkeestä, vaikkei sillä olisi ollut mitään oikeaa väliäkään. Oliko tämä muka ollut aina tällaista punapään seurassa? Ei kai sentään, joten jälleen tultiin ilmeisesti sen ikävän tosiseikan äärelle, että viimeaikoina nuorukainen oli alkanut antaa jonkinlaista painoarvoa toisen hänestä muodostamalle mielipiteelle. Joulun teeman mukaisesti hän totesi mielessään asian olevan varsinaista humpuukia, mutta ei kai sitä silti voinut miksikään muuttaa.

Kaupungin jäädessä taakse jätti Reliam myös asennemuutoksensa ihmettelemisen sikseen ja alkoi kiinnittää enemmän huomiota ympäröivään maailmaan. Ei sillä että tasaisessa niityssä olisi paljonkaan tutkittavaa ollut, mutta eipä miekkonen ollut Mehabayn tässä osassa kuitenkaan koskaan ennen tullut käyneeksi.
"Täällä varmaan asuu kaikenlaisia pokémonejakin, tällaisessa ruohikossa, meinaan. Oletikin ainakin niitä shroomisheja", nuorukainen itsekseen virnistäen päätteli.
"Onko teikä napannut Aalan aikoinaan jostain näiltä main?" hän tuli lisäksi miettineeksi ja vilkaisi opastaan uteliaan kysyvästi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 28.2.2013 at 0:37

Jos Charlotte olisi nähnyt ystävänsä pään sisään, olisi hän varmasti alkanut pyöritellä huomattavan samankaltaisia ajatuksia tästä omassa pääkopassaan. Koska sitä ei tyttö kuitenkaan kyennyt tekemään, tyytyi hän pohtimaan kaikkea sitä mihin oma ajatuksenjuoksunsa hänet ehti kuljettaa. Tai olisi ehtinyt, ellei Reliam olisi päättänyt jälleen avata sanaista arkkuaan. Vähän aikaa sitten tämän edeltä vierelle kävelemään siirtynyt punapää katsahti nopeasti toiseen ja pudisti napakasti päätään.

"Een, itse asiassa löysin Aalan kaupungilta kun se oli ihan pikkuinen," Charlotte kertoi muistellessaan puolentoistavuoden takaista tapausta. "Se oli ihan hirveän huonossa kunnossa ja nälissään, joten en minä oikein voinut sitä ihan huomiottakaan jättää! Ja kun erehdyin antamaan sille vähän ruokaa niin se mokoma seurasi kotiin saakka. Ja niinhän siinä sitten kävi että sen mokoman piskin takia minusta muutamaa kuukautta myöhemmin tuli pokemonkouluttaja. Sitä ennen päivät kului lähinnä kotona nyhjätessä enkä olisi muuta kaivannutkaan, huhhuh miten tylsää." Kylläpä nyt vain tuntuikin kummalliselta muistella, miten tylsään elämään tyttö oli aikoinaan tyytynyt ja jopa kokenut jonkinlaista kaipuuta siihen vielä matkustelunsa alettuaan. Onneksi muutamat tarpeeksi painavat syyt sitten olivat saaneet hänet jatkamaan tarpeeksi kauan, että touhu ehti muuttua tarpeeksi mielekkääksi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 15:54

Reliam kuunteli tarkasti Charloten tarinan Aalan alkuperästä ja virnisti sen päätökseksi jälleen kerran jtoverilleen. Eipä ollut nääs punapääkään napannut ensimmäistä kasvattiaan järin suunnitelmallisesti, mikä veti miekkosen ajatukset pakostakin hänen oman kouluttajauransa kivikkoisille alkumetreille.
"Hmh, niin vaan sitä mokomasta rääpäleestäkin saa ajan kanssa melko pätevän ottelijan, vaikkei aluksi ehkä uskoisi", hän pohdiskeli muistellessaan, kuinka ensimmäisissä muodoissaan olleet Saramu ja Aala olivat aikoinaan ottaneet ensimmäistä kertaa yhteen. Se oli itse asiassa ollut melko hassu juttu, sillä piskiä paljon kokeneempi scyther oli ottanut ja hävinnyt, eikä kouluttajansa ollut koskaan saanut selvitettyä mistä se oli voinut johtua.

"Eipä nimittäin meikänkään eka otus ollut aluksi oikein mistään kotoisin, puhumattakaan siitä että olisin tykännyt siitä tippaakaan", Reliam lyhyen mietintätuokion jälkeen jatkoi. Mikäs tässä nääs oli nyt turistessa, kun kerran viimeinkin oli aikaa puhella ilman sen suurempia päämääriä.
"Isä vaan lykkäsi Saramun meikäläiselle, kun olin lähdössä käymään Zaumlassa ekaa kertaa sen yhden tapauksen jälkeen", hän paljasti ja vilkaisi merkitsevästi jalantynkiään.
"Se ei kai oikein tykännyt ajatuksesta, että olisin säätänyt vuorilla tällä kertaa ihan yksin. Ties vaikka olisin törmännyt uudestaan siihen mamoswineen", nuorukainen vielä totesi ja pudisti hymähtäen itselleen päätään. Kyseistä mammuttia hän nimenomaan oli tietysti lähtenyt sinne nimittäin etsimään, mutta mitähän hän olisi tehnyt jos sen olisi oikeasti löytänyt? Tai no siis yrittänyt vangita palloon, sillä niin hän sen oli suunnitellut, mutta eihän siitä olisi tullut mitään ilman kunnon ottelua. Pelkkä yrityskin olisi varmaan saanut mamoswinen päästämään hänet vihdoin päiviltään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 16:16

Charlottenkin ajatukset palasivat takaisin Aalan pentuaikoihin Reliamin puheiden seurauksena, mutta paljoa hän ei ehtinyt silloista joka ärsykkeen perään juoksevaa pikkupiskiä muistella, kun mies jatkoi juttuaan huomattavasti mielenkiintoisempaan mutta myös vakavampaan suuntaan. Punapää vakavoitui kuuntelemaan tarkasti, miten nuorukainen lyhyen kaavan mukaan selitti omastaan ja Saramun alkutaipaleesta.

"Niin...," Charlotte vastasi hiljaa ja siirsi katseensa suoraan eteenpäin kovinkin mietteliäänä. "Mutta etpä törmännyt. Ja hyvä niin. Olette Saramun kanssa vielä ehjiä ja sehän se on pääasia," hän lopulta töksäytti ajatuksensa ilmoille ihan suoraan ja huomasi hymyilevänsä hyvillään siitä, että asia oli juuri niin. Vaikka mamoswine ei edelleenkään ollut lajina tytölle mitenkään tuttu, kyllä hän sen jo tässä vaiheessa ulkonäöltä tunsi ja pystyi hyvinkin arvaamaan, ettei aloittelevalla kouluttajalla ja scytherilla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia mokomaa hirviötä vastaan. Jos homma olisi mennyt toisin... no, sitä ei Charlotte välittänyt edes miettiä!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 16:38

Vaikka aihe tosiaan oli aika vakava, ei Reliam sitä monet kerrat päässään pyöritelleenä antanut sen masentaa itseään. Päinvastoin hän naurahti lyhyesti ja tyytyi olemaan samaa mieltä Charloten kanssa.
"Joo, toistaiseksi näytettäisiin kutakuinkin olevan. Toivottavasti asia pysyykin sillä tolalla", miekkonen nyökkäsi ja käänsi omankin katseensa kohti menosuuntaa. Tällaiset puheet saivat hänet kuitenkin ajattelemaan taannoista tapausta, jossa nimenomaan Saramun hyvinvointi oli ollut aika kriittisesti vaakalaudalla. Itse asiassa ötökkä taisi olla nuorukaisen tiimistä ainoa, joka tuntui kerran toisensa jälkeen saattavan itsensä ongelmiin muita suojellessaan tai sitten ihan muuten vain.
"Ei sillä, että Saramua voisi tosin sen omasta tilasta kiittää, vaan pikemminkin pokecenterin hoitajia. Meinaan, kun tuossa joku aika sitten oltiin esimerkiksi treenaamassa Lemidaen suunnalla, ja siellä tuli helposta treenimatsista melkoinen häly, kun useampi beedrill lähti jahtaamaan koko porukkaa. Saramu oli sen jälkeen niiden rihmoissa yltä päältä ja melkein jo luulin, että sen siivet oli mennyttä kalua", yltyi stuckaldilainen jälleen tarinoimaan.

Vaan vaikka omista seikkailuista selittäminen oli vauhtiin pääsemisen jälkeen yllättävän helppoa, tahtoi Reliam yhtälailla tietää mitä toverinsa oli mahtanut puuhata sitten viime näkemän. Tai noh, toki hän ainakin yhden selkkauksen tiesi jo entuudestaan, mistä syystä silmiinsä kohosikin vähän ilkikurinen pilke miekkosen vilkaistessa Charloten lyhyttä tukkaa.
"Mutta entäs teikä? Oletko ehtinyt tehdä muuta erityisen jännää, kuin vaihtaa kampausta?" nuorukainen kiusasi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 17:00

"Ihan tosi?" kysyi Charlotte melkeinpä automaattisesti kuultuaan Saramun kurjasta tuurista. "Mutta hyvä jos se nyt sentään on kunnossa. Se on kuitenkin ihan... kiva otus vaikka näyttääkin vähän hurjalta," hän vielä myönsi. Eipä sillä, hän oli nähnyt otuksen scizorina vasta kerran eikä kyllä välittänyt esimerkiksi juuri nyt nähdä toista kertaa, mutta silti. Saramu oli mukava ötökkä eikä siitä mihinkään päässyt, tuskinpa se evoluutionsa myötä muuttui muuten kuin ulkonäöltään.

Pian puheet kuitenkin kääntyivät miehen ja tämän pokemonien sijasta punapäähän, ja hän saikin ryhtyä pinnistelemään muistiaan palauttaakseen mieleensä kaikki jännimmät jutut viime kuukausilta. Mitä kaikkea sitä nyt olikaan ehtinyt olla? Zaumla- ja känniseikkailut oli jo käsitelty, mutta eihän siinä nyt suinkaan kaikki! Mitä enemmän hän sitä pohti, tuli Charlotte siihen tulokseen että kehno ja hyvä tuuri kulkivat hänen kohdallaan hassusti käsi kädessä.

"Äh, minä olen... no, kaikenlaista jännää on ehtinyt kyllä tapahtua," hän lopulta asiaa pohdittuaan tokaisi. "Jos nyt ei muistella enää kännäilyjä Stuckaldissa tai Roguen lähtöä tai sitä kun joku perkeleen hullu kummituspokemon otti minut maalitaulukseen, niin niiden lisäksi Nina tuli alkusyksystä varastetuksi, joku puukkohyypiö kävi kimppuun, ja onnistuinpa pahus vie itse asiassa ihan vastikään hukkaamaan Ninan toistamiseenkin! Hemmetin elukka se," hän luetteli ja huokaisi syvään jokseenkin turhautuneena kaikkia vastoinkäymisiä miettiessään. Vaan onneksi asioilla oli kuitenkin aina se toinenkin puoli.

"Huh, tuohan kuulosti siltä kuin elämäni olisi jotain maailman kurjinta! Mutta ei sentään, kaikki noista jutuista kääntyi parhain päin kiitos kivojen ihmisten, joiden kanssa olen sitten ollut tekemisissä jälkeenpäinkin," Charlotte jatkoi naureskellen, sillä ei suinkaan halunnut jättää kovin huonoa kuvaa seikkailuistaan toiselle. "Hassua kyllä, itse asiassa melkein kaikki parhaimmat tuttuni tuntuvat tulevan juuri Stuckaldista! Iskä saisi raivarin jos tietäisi."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 17:44

Reliam virnisti erityisen leveästi Saramun saadessa jonkintasoisen kehun osakseen Charlotelta, jonka pelon huomioon ottaen sanoilla oli ihan oikeasti merkitystä. Tosin kieltämättä hymyssä oli mukana vähän myös huvittuneisuutta, sillä partaveikko ei vain voinut käsittää miten hänen scizorinsa kaltainen otus saattoi pelottaa ketään! Olihan se isokokoinen olento, mutta luonteeltaan sellainen hempeilijä, että kouluttajaansa vähän ällötti.

Virne oli kuitenkin siinä vaiheessa enää pelkkä muisto, kun Charlotte ryhtyi kertomaan omista kuulumisistaan ja pääsi tarinassa siihen kohtaan, jossa hän oli joutunut jonkun epätoivoisen varkaan uhkailemaksi. Ajatus punapäästä puukko vasten kaulaa painettuna veti ystävänsä niin totiseksi, ettei hän saanut hyvään aikaan sanottua tälle yhtään mitään, sillä mielensä olisi lähinnä tehnyt sättiä likkaa arvokkaan shinypokémonin mahdollisesta esilläpitämisestä epämääräisillä alueilla. Toivottavasti, voi toivottavasti, mokoma oli ottanut sentään opikseen hankaluuksistaan eikä menisi enää jatkossa yllyttämään ketään laitapuolenkulkijaa leveilemällä omaisuudellaan!
"Onneksi sen ei tarvi tietää", nuorukainen lopulta kaikessa lyhykäisyydessään myönsi, kun Charloten kertomus tuli päätökseensä.
"Tosin noh, meikä taitaa olla jo menetetty tapaus, kun menin itse kotipaikkani epähuomiossa paljastamaan. Toivottavasti muistat varoittaa niitä... Muita ystäviäsi pitämään suunsa kiinni, ennen kuin niille käy samoin", hän yhä varsin vakavamielisenä jatkoi, mikä sai viittauksen punapään kavereihin kuulostamaan merkillisellä tavalla epäileväiseltä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 18:03

Kurjemmat kokemuksensa vain pikaisesti kerrannut Charlotte oli jo valmis jatkamaan keskustelua mukavampaan suuntaan, mutta huomatessaan Reliamin kaiketi jäävän vellomaan vakavampiin juttuihin, alkoi häntä kaduttaa että oli edes mennyt sanomaan mitään. Siis joo, olivathan ne kaikki tilanteet olleet sillä hetkellä ihan hurjan pelottavia, mutta kun niistä kerran oli selvitty (toivon mukaan aiempaa viisaampana) ja toivuttukin vallan mainiosti, niin miksi niitä nyt sitten olisi pitänyt vatvoa yhtään sen enempää?

"Hah, no totta," Charlotte hymähti itsekin hieman vaivautuneena toisen sanavalinnoista. "Tosin Guyta nyt tuskin koskaan uskaltaisin viedä meillä käymään vaikka se tänne eksyisikin - se on vähän hassu tapaus hyvällä tavalla muttei ehkä vanhusten mielestä - ja Vuk itse asiassa kyläilikin meillä jo kertaalleen. Onneksi ei tullut Stuckald silloin puheeksi, nyt kun miettii! Iskä kun ei tuntunut tykkäävän siitä oikein muutenkaan, luoja ties miksi," hän selitti lyhyesti ja jo hieman kevyemmin mielin molemmista kaupunkilaiskavereistaan, jotka kieltämättä olivat erikoisia tapauksia kumpainenkin. Onneksi tosiaan vaikutti hyvin epätodennäköiseltä, että kumpikaan olisi kyläilemään tulossa ainakaan lähiaikoina.

"Sinulla kävi kai kehnoin tuuri, olen tosi pahoillani kun unohdin varoittaa etukäteen!" punapää huomasi lopulta pahoitella aiempaa mokaansa ja hymyili miehelle varovasti. "Mutta kun... äh, hermoilin kai jostain tyhmästä syystä ihan liikaa tätä sinun vierailua, niin meninpä sitten unohtamaan kokonaan kun mietin kaikkea muuta."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 18:33

Kun nyt suojelevaiselle päälle oli kerran heittäytynyt, vilkaisi Reliam kulmat kurtussa Charlottea tämän kuvaillessa muita stuckaldilaisia kavereitaan. Jotenkin miekkosesta tuntui, ettei hänkään välttämättä tykkäisi mainituksi tulleesta kaksikosta, mutta sen hän jätti toki sanomatta jottei sentään kuulostaisi yhtä ennakkoluuloiselta kuin Emil. Sitä ei nuorukaisista kumpikaan tainnut tosin tajuta, että niin Charloten isän kuin Reliaminkin mielipiteen takana taisi olla sama vaikutin: kumpainenkaan ei halunnut Charloten joutuvan hankaluuksiin.

Hilliten kuitenkin itsensä antoi Reliam tosiaan keskustelun jatkua. Kaupunki oli tässä vaiheessa jäänyt jo kauas taakse, eikä lähistöllä näkynyt kaksikon lisäksi mitään muuta elämää. Onneksi taivas oli sentään niin kirkas, että tähdet ja kuu soivat kulkijoille sen verran valoa, ettei heidän ollut tarpeen kompastella jokaiseen eteen sattuvaan kivenjärkäleeseen.
"Ei se mitään", partaveikko sitten tokaisi punapään pahoitellessa unohdustaan, joka oli melkein johtanut joulupäivällisen pilallemenoon. Melkein, mutta ei sentään aivan, joten eipä sitä kai enää olisi ollut tarpeen muistella. Sen sijaan toinen tytön mainitsema seikka veti kuitenkin toverinsa huomion puoleensa ja sai hänet hetken mietintätuokion jälkeen takertumaan asiaan. Tiedä sitten oliko se fiksua vai ei, mutta juttu vaivasi nuorukaista, joten hän tahtoi selvittää miten asioiden laita oikeastaan oli.
"Mitä teikä sitten mietti ja hermoili niin kovaa? Pelkäsitkö, ettei meikä osaa käyttäytyä tai että kertoisin porukoille, ettei joulupukkia olekaan olemassa?" Reliam uteli ja virnisti jälleen pienesti, jottei vaikuttaisi olevan asiasta niin huolissaan kuin mitä hän todella oli.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 18:55

Charlotten olisi kaiketi ollut parasta osata kerrankin pitää suunsa kiinni, sillä häntä ei oikeastaan olisi huvittanut puhua omista hermoiluistaan, ja tietysti juuri niihin Reliamin mokoma meni sitten tarttumaan. Ainahan hän toki voisi vetää jotain olemattomasta hatustaan tavalliseen tapaansa, mutta jostakin syystä mitään tarpeeksi päätöntä ei vain tullut mieleen juuri sillä hetkellä, joten hän päätyi vain rapsuttamaan niskaansa nolostuneena.

"Eeeh, en mitään kovin ihmeellistä," punapää sanahti edes vilkaisematta seuralaiseensa. "Tai siis jos jotain käyttäytymisongelmaisia mietin niin sitten kyllä ihan yksinomaan minun kotiporukoita... sitä että mitä iskä sanoo vai sanooko mitään ja että tekeekö tai sanooko Lucas tavalliseen tapaansa jotain ihan idioottimaista. Sille on ihan henki ja elämä saada minut näyttämään tyhmältä kaverieni edessä." Tyttö piti vähän taukoa puheessaan ja selvästi keräsi rohkeuttaan sanoakseen seuraavan asiansa. Hän huokaisi syvään ja painoi katsettaan kohti kenkiään.

"Niin ja no, ehkä olin vähän huolissani siitä miten sinä viihdyt, kun eihän täällä nyt tosiaan ole oikein mitään hienoa nähtävää tai tekemistä, oltiin sitten kotona tai kaupungilla. Stuckaldissa nyt kuitenkin voi tehdä ihan vaikka mitä ja niin oikeastaan vähän kaikkialla muuallakin. Mehabay nyt vain on tällainen käpylä, kai minunkin se viimein pitää myöntää!" Charlotte naurahti sanojensa päätteeksi ja nosti katseensa taivaalle. Matka tuntui taittuvan kivan nopeasti kun oli juttuseuraa mukana.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 19:23

Kuten Reliam oli vähän pelännytkin, sai hänen kysymyksensä Charloten selvästi vaivautumaan, mutta se oli nyt vain kestettävä, mikäli partaveikko ei halunnut jäädä märehtimään puheeksi ottamaansa asiaa hyvinkin pitkäksi aikaa. Hänellä nimittäin oli oma pelkonsa sen suhteen mikä Charlottea oli saattanut hermostuttaa, mutta siitä miekkonen ei aikonut sanoa mitään - ei ainakaan ennen kuin olisi kuullut, miten punapää itse asian selittäisi.
"No jaa, sellaisia perheenjäsenet kieltämättä on. Jos ne voi sanoa jotain noloa, niin ne yleensä myös sanoo sen", stuckaldilainen myötäili Charloten aloittaessa. Kyllähän toinen varmasti totta puhui, sillä kukapa nyt ei olisi joskus hävennyt vanhempiensa tai sisarustensa puheita, mutta siitä huolimatta partaveikko jäi vaitonaisena odottamaan, olisiko asiassa vielä jotakin muuta.

Ja olihan siinä, muttei mitään sellaista mitä Reliam olisi osannut odottaa. Tajutessaan likan olleen huolissaan hänen viihtyvyydestään, kohotti mies aidosti yllättyneenä kulmiaan ja käänsi viimein kunnolla katseensa kohti toveriaan.
"Ai jaa?" hän äimisteli ja kohotti sitten suupielensä aiempaa aidompaan hymyyn.
"No jaa, eipä meikä onneksi nähtävyyksiä tullutkaan katsomaan. Olin vaan utelias näkemään, että miten teikä oikein asuu. Kun ei sitä tien päällä välttämättä millään tajua toisesta kaikkea, niin kuin nyt vaikka sitä elokuvien keräilyä. Halusin, tuota... No siis halusin tavallaan tuntea teikän paremmin. Sitä paitsi", Reliam kiirehti lisäämään, ennen kuin alkaisi kuulostaa täysin nössöltä, "teikä oli jo käynyt meillä aikoja sitten! Pitihän sitä tasata tilit."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 19:48

Siinä kävellessään keskittyi Charlotte yhä vain tuijottelemaan kenkiään niin kovin kiinnostuneena, ettei aikonut nostaa katsettaan keskustelukumppaniinsa päin - kunnes tämä sitten lopulta heittäytyi jotenkin kovin epäreliam'maiseksi puheissaan, eikä tyttö yksinkertaisesti enää kyennyt pitämään näennäistä mielenkiintoaan jalkineissaan, vaan haki katsekontaktin ystäväänsä. Hän avasi jo vähän suutaan sanoakseen jotain (vaikkei oikeastaan edes yhtään tiennyt olisiko saanut jotakin järkevää suolletuksi!), mutta Reliam ehti ensin tekemään pienen lisäyksensä, joka sai punapään hämmästyneen ilmeen muuttumaan iloiseksi hymyksi. Tuollaiseen hän vastaisikin huomattavasti helpommin! Ei nyt sillä, etteikö hänestä olisi tuntunut oikeastaan yllättävänkin hyvältä kuulla toisen aikaisempiakin sanoja, hänellä ei vain oikein ollut valmiuksia vastata moisiin mitään ainakaan näin yhtäkkiä.

"Nojoo, toivottavasti olet nyt sitten tyytyväinen etkä saanut loppuiäksi traumoja!" Charlotte totesi itselleen kovin tavanomaiseen, mahtipontisen äänekkääseen sävyyn ja olisi varmasti jatkanutkin juttuaan johonkin äärimmäisen absurdin typerään suuntaan, ellei olisi huomannut maan hiljalleen alkavan kohota jalkojensa alla. Hän katsahti eteenpäin ja huomasi tutun loivan mäen kohoavan vähän matkan päässä heidän edessään. Sen päälle päästessään näkisi kaksikko vihdoin meren. Röyhkeästi punapää otti etumatkaa hölkkäaskelin ja viittoi Reliamia seuraamaan.

"No niin, ollaan ihan justiinsa perillä, hopi hopi!" hän julisti harppoessaan vehreää mäkeä ylös. Sen laelle hän jäi sitten ystäväänsä odottelemaan vilkaistuaan pikaisesti kaunista edessä aukeavaa merimaisemaa. Sen takia tosiaan kannatti raahautua tänne saakka - toivottavasti Reliam vain oli samaa mieltä. Ihmeellistä, miten hiljaista oikeastaan olikaan; meri seisoi peilityynenä sen sijaan, että olisi heittänyt aaltoja vasten useamman metrin vedenpinnan yläpuolelle kohoavaa kallioseinämää. Siksipä Charlotte tavallaan toivoikin onnistuvansa yllättämään toisen kuten Vukinkin aikoinaan; nuorukaisella ei ollut ollut niin minkäänlaista aavistusta, miten lähellä merta he olivat olleet vaikka sen tuoksu toki kutittelikin nenää jo hyvissä ajoin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 20:15

Reliamin onneksi Charlotte ei jäänyt kiusaamaan häntä nolosta lässyttämisestä, johon miekkonen epähuomiossa oli mennyt sortumaan, vaan jatkoi juttua jo huomattavasti pirteämpään sävyyn. Eipä toverinsakaan siis enää säästellyt virnettään, vaan naurahti lämpimästi tuumalle punapään traumatisoivista kotioloista.
"Jaa-a, tuskin mitään mitä ei kylmä tuopillinen jossain vaiheessa kykenisi huuhtomaan pois", hän irvaili tällä kertaa ihan selvästi leikkiä laskien.

Reliamin mielessä ehti käydä, että hän voisi ehkä vielä kertoa toiselle siitä mitä hän oli pelännyt tämän vastaavan, mutta partaveikon vielä hakiessa muotoa sanoilleen ilmoittikin Charlotte heidän olevan saapumaisillaan perille. Huomautus sai kaupunkilaisen nostamaan katseensa kohti mäkeä, jolle punapää lähti yllättäen pinkomaan. Hän ei toistaiseksi nähnyt mitään erityistä, joten olettaen pääsevänsä asiasta selville vasta nyppylän laella, ryhtyi nuorukainen rullaamaan itseään vauhdikkaammin toverinsa perään. Maan kallistuessa yhä jyrkempään kulmaan olikin pyörätuolilla etenemisessä vähän tekemistä, joten fyysinen ponnistelu pyyhki tehokkaasti aiemmat keskusteluaiheet pois Reliamin mielestä.

Kun kaupunkilainen viimein sai Charloten kiinni, oli hän jokseenkin hengästynyt ja aikeissa jäädä tasaamaan henkeään, kunnes edessä - tai oikeastaan alla - aukeava maisema osui hänen silmiinsä.
"Johan on hitto!" nuorukainen henkäisi silmiään räpytellen. Hän ei ollut vaivautunut pitämään mitään kirjaa kulkusuunnasta, joten hiljaisena uinuvan meren tuleminen vastaan sai hänet todellakin yllättymään.
"Vähän on erilainen merimaisema kuin meillä päin. Se satama siellä... No joo, kai se kuvaa aika hyvin sitä, mikä ero Stuckaldilla ja Mehabaylla on", miekkonen pohdiskeli. Hän ei ehkä ollut se kaikkein etevin kaveri ymmärtämään luonnon kauneudesta mitään, mutta kyllä hänkin tajusi siitä jotakin katsellessaan näkymää, jossa musta meri heijasti peilin tavoin taivaan tähtien valoa takaisin ilmaan. Maisema näytti Reliamin mielestä siltä, kuin he olisivat Charloten kanssa seisseet kahdestaan avaruuden reunalla.

Tuumattuaan sen olevan kenties juuri nyt mukava ajatus, laskeutui Reliam sen enempiä puhelematta pyörätuolistaan ruohikolle istumaan ja jäi odottamaan, liittyisikö Charlotte hänen seuraansa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 20:31

Tajuttuaan miten tökeröä oli jättää pyörätuolilla kulkeva Reliam-parka yksin selviämään ylämäestä, teki Charlotten melkein mieli potkaista itseään. Tosin ehkei toinen olisi edes kaipaillut apua, tai ainakaan myöntänyt sitä avoimesti. Niin tyttö ainakin kovasti halusi itselleen uskotella hiljentääkseen omatuntonsa. Miehen päästyä hieman hänen jälkeensä mäen päälle, pyyhkiytyivät huolet mahdollisesta huonosta paikkavalinnasta oitis pois punapään mielestä; toisen ilme oli mitä mainioin ja vaikka Charlotte seurasikin sitä huvittuneena, tunsi hän samalla olonsa todella hyväksi.

"Eikö vain olekin siistiä!" hän ryhtyi intoilemaan ja kääntäessään katseensa merelle päin hengitti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Kun hän sitten malttoi irrottaa silmänsä niin kovin tutusta mutta silti aina yhtä silmiä hivelevästä maisemasta, huomasi hän Reliamin istahtaneen nurmelle. Suupielensä entistä leveämpään hymyyn vääntäen hän teki aivan yhtä sanattomasti seuraa ystävälleen, istahtaen tämän vierelle katselemaan tähtikirkasta taivasta ja sen alla tuikkivaa merta.

"Täällä jos missä on niin hurjan mukavaa vain olla ja unohtaa hetkeksi kaikki kiireet ja murheet ja mitä lie, niin pöhköltä kuin se ehkä kuulostaakin," tyttö hetken hiljaisuuden jälkeen totesi ja henkäisi sitten tyytyväisenä. Eihän tämä todellakaan ollut mitään kaikkein jännittävintä ja toiminnallisinta tekemistä, mutta tuskin Reliam oli sellaista odottanutkaan, kun Mehabaysta kerran oli kyse!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 20:54

Charloten tivatessa kaveriltaan mielipidettä "maailman hienoimmasta paikasta", tai miten tyttö sitä ikinä olikaan aiemmin mainostanut, nyökäytti Reliam painokkaasti päätään.
"No joo, pakko myöntää että on", hän totesi, eikä tosiasiassa ollut kyllä yhtään pahoillaan siitä, että punapää oli ollut oikeassa - kuten ei myöskään siitä, että tämä kävi niinikään istumaan vehreälle nurmelle. Kello lähenteli luultavasti pian jo yhtätoista, ja vaikka reipas kävelylenkki (no, kävely ja kävely) olikin totta vie virkistänyt stuckaldilaisen mieltä, huokaisi hän nyt syvään ja antoi itsensä viimein levähtää vähäsen. Sitä taustaa vasten punapään tokaisu kuulosti hyvinkin järkevältä.
"On sitä paljon pöhkömpiäkin ajatuksia tullut kuultua", nuorukainen tokaisikin asettaessaan kätensä selän takana vasten maata ja nojautuessaan niitä vasten.

Katseltuaan vielä tovin verran maisemaa yleiseltä kantilta, kohotti Reliam silmänsä kohti taivasta ja ryhtyi etsimään sieltä jotakin hänelle tuttua tähtikuviota. Se osoittautui kuitenkin yllättävän vaikeaksi, sillä silloinkin kun ilma oli Stuckald cityssä sen verran kirkas, että taivas sattui olemaan näkösällä, saivat kaupungin runsaat valot useimmat tähdistä pysyttelemään piilossa. Täällä tähtitaivas näytti paljon kirkkaammalta ja kansoitetummalta kuin kotipuolessa.
"Jos sattuisit nyt justiin näkemään tähdenlennon, niin mitä teikä toivoisi?" tuli nuorukainen udelleeksi ystävältään, kun vanha tapa ilmakehän halki kiitävien kappaleiden näkemisestä ja niihin liitettävistä toivomuksista tuli hänen mieleensä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 21:14

Charlotte hymyili itsekseen Reliamin myönnettyä pitävänsä paikasta. Toviksi hän kuitenkin uppoutui enemmän tähtien tiirailuun kuin toiselle vastaamiseen, sillä eivätpä toisen tokaisut juuri pientä myöntävää mmh-äännähdystä enempää kaivanneetkaan. Vaan kun ystävänsä - taas - hyvin itselleen epäominaiseen tapaan kävi juttelemaan kummallisia, siirsi punapää huomionsa maisemasta tähän ja virnisti huvittuneena.

"Aijaa, en arvannutkaan että välittäisit tuollaisista jutuista," hän tokaisi peittelemättä huvittuneisuuttaan, mutta koska toinen oli ollut ilmeisen tosissaan asian suhteen, ei tyttö raaskinut jättää kokonaan vastaamatta ja antoi virneensä hiljakseen laantua pieneksi hyväntahtoiseksi hymynpoikaseksi. "No mutta, en kyllä tiedä. Olen ihan hirveän huono tällaisissa! Joku miljoona wolaa voisi olla aika siistiä, mutta se on niin perus että ehkä toivoisin jotain uniikimpaa hienoa. Ehkä minun pitää miettiä vähän. Entä sinä?" Charlotte jatkoi päätyen heittämään kysymyksen takaisinkin päin ja ryhtyi yhtäkkiä tiirailemaan taivaalle aiempaa tarkemmin. Okei, eihän niitä tähdenlentoja näkynyt mutta oli niitä silti kiva yrittää bongata!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 21:45

No Charlotteapa näytti toverinsa valitsema puheenaihe huvittavan! Koska oli kuitenkin aiemmin miettinyt äkisti syttynyttä typerää herkkätunteisuuttaan sen suhteen, mitä mieltä punapää hänestä oli, päätti Reliam tietoisesti olla tällä kertaa nolostumatta pätkääkään. Sen sijaan hän teki parhaansa virnistääkseen takaisin, sillä oikeassahan toinen oli: eivät tähdenlennot ehkä olleet ihan sellainen asia, jota olisi miekkosen voinut uskoa mietiskelevän. Vaan noh, kun oli aikanaan viettänyt pitkän aikaa käytännössä omaan huoneeseensa lukittautuneena, oli sitä joskus pakostakin tullut taivaallekin vilkuiltua.
"En nyt sanoisi että välitän tai uskon tai mitään, mutta tuleehan sitä aina joskus kaikkea mietittyä", hän siis totesi jokseenkin ympäripyöreästi vastaukseksi ja sai melkein kitkettyä jopa puolustelevan sävyn pois äänestään.

Vaan pilkka osuikin nopeasti omaan nilkkaan, kun Charlotte sinkosi pulman takaisin antamatta itse oikeastaan minkäänlaista vastausta. Reliam oli ihan laskenut sen varaan, että hän voisi päättää oman toiveensa vakavuusasteen tytön sanomisten perusteella, mutta nyt hän olikin sitten ikävästi tyhjän päällä ja joutui turvautumaan valttikorttiinsa, jota ei ollut tarvis erikseen mietiskellä.
"Hah, eiköhän se nyt ole aika ilmeistä", miekkonen siis tuhahti ja nosti toista jalkaansa niin, että housujen puolityhjä lahje heilahti ilmassa.
"Tosin kyllä se miljoonakin kelpaisi, kun eiköhän sillä saisi jo teetettyä paremmat jalat kuin mitä alkuperäiset oli. Voisin asennuttaa niihin vaikka kaikkia piiloaseita, sellaisia mitä elokuvissa roboteilla aina on. Tai sitten laittauttaisin niihin suihkumoottorit, niin että voisin lisäksi lentää", hän yhä virnuillen vitsaili, vaikka taustalla ihan täyttä asiaa olikin. Jos nuorukainen todella olisi saanut mitä tahansa, olisi hän ehdottomasti heittänyt pyörätuolinsa mäkeen ja ollut taas tavalliselta näyttävä kaveri, jolle jonkun mäen päälle kiipeäminen ei olisi millään tapaa erityinen haaste.

// Tässä välissäpä käväisen saunassa ja palajan sitten taas! //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.3.2013 at 22:25

Siinä missä Reliam oikein tietoisesti päätti olla nolostelematta tippaakaan, tunsi Charlotte itsensä täydeksi ääliöksi kun ei ollut osannut arvata tämän toivetta saman tien. Sehän oli ollut aivan ilmeistä. Punapää vakavoituikin siltä istumalta silminnähden; siinä missä jalat ja käveleminen olivat hänelle aivan itsestäänselvää huttua, joutui ystävänsä kamppailemaan ihan arkistenkin asioiden parissa koska ei koipia enää omistanut. Kyllähän tyttö itse asiassa oli jonkin verran oppinut toisen rajoittuneisuutta huomioimaankin, mutta oli hän silti vain aivan mahdottoman kaukana siitä, että todella voisi ymmärtää miltä toisesta tuntui. Siihen hän tuskin koskaan pääsisi, niin kurjalta kuin se kuulostikin. Asia tosiaan oli Charlottelle sen verran hankala, ettei hän oikein tiennyt mitä olisi nuorukaiselle vastannut; vasta tämän ryhtyessä puhumaan hienoista rakettijaloista, ei hän voinut estää pientä naurunpyrskähdystä ja varovaista hymyä kasvoillaan.

"Joo, ja sitten ottaisit kyllä minut kyytiin, minäkin haluan lentää!" punapää ehdotti varsin käskevään sävyyn. "Olisit ihan oikea Relikopteri... tai no ehkä Relisuihkari tai jotain, koska koptereissa on se propellijuttu." Siinä asiaa hieman tarkemmin pohtiessaan huomasi hän pian saaneensa idean toivettaan varten ja malttoi taas vakavoitua hieman.

"Hei kuule," Charlotte aloitti vaisusti. "Ehkä minäkin sitten toivoisin sinulle jalkoja." Se varmaan tekisi sinut tosi iloiseksi, hän tajusi ajattelevansa ääneti sanojensa päätteeksi ja todella toivovansa, että voisi jollakin ilveellä antaa jalat hyvälle, tärkeälle ystävälleen.

Ennen kuin hoksasi ollenkaan prosessoida seuraavia sanomisiaan pääkopassaan, ehti hän jo jatkaa: "Se olisi kyllä varmasti ihan hirveän mukavaa... e-ei nyt siis sillä ettetkö olisi kiva juuri noinkin, tai siis... äh." Koska ei nyt jostain syystä selvästikään osannut ilmaista mietteitään lainkaan itselleen ominaisella ja helpolla tavalla, tyttö päätti typerästi takeltelevan lauseensa kesken ja laski katseensa alas maahan. Joskus olisi tosiaan ollut hyvä osata kelailla kaikki sanomisensa läpi omassa mielessään ennen niiden ilmoille laukomista!

// Toivottavasti oli mugavaa saunassa! //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.3.2013 at 23:33

// Olipa hyvinkin! Tosin melkein yhtä lämmin olo tuli nyt siitäkin, kuinka awwww osasi tällä kertaa Lotte olla. ;__; //

Reliam ei kaikelta lätinältään ehtinyt juurikaan huomioimaan Charloten ensimmäistä vakavoitumisaaltoa, joten ilman erityisiä omantunnontuskia kurjan aiheen esilletuomisesta jatkoi miekkonen vain naureskeluaan likan vaatiessa päästä mukaan jalkasuihkarilennolle.
"Totta kai ottaisin! Lisäksi tekisin itselleni varmaan oikean viitan ja ryhtyisin supersankariksi", hän vielä unelmoi, ennen kuin antoi viimein naurunsa laantua ja katseensa kääntyä taas kerran kohti taivasta. Nyt tarvittaisiin sitten enää se tähdenlento, jotta saataisiin toive lähetettyä matkaan!

Vaan Charlottepa ei ollut unohtanut sitä, ettei hän ollut vielä lausunut omaa toivettaan. Niinpä punapään aloittaessa puheensa käänsi Reliam huomionsa takaisin tähän ja kuunteli, kuinka tämä heittäytyi sen verran jalomieliseksi, että toverinsakin virne laantui hämmentyneeksi hymynpoikaseksi. Ensimmäisenä miehen mieleen toki tuli, että puheet olivat aina vain puheita, mutta kun punapää sen kun jatkoi juttuaan ja sotkeutui lopulta omiin sanoihinsa, huomasi kaupunkilainen ainakin tahtovansa uskoa toisen olevan tosissaan.
"...kiitti", hän lopulta totesi itselleen hyvin epäominaisen vaimeasti ja kohotti samalla toista kättään, mutta jätti liikkeen sitten kesken kuin tietämättä, mitä oli kourallaan ollut aikeissa edes tehdä. Hetken emmittyään ojensi miekkonen kuitenkin käden kohti toveriaan ja yritti päästä pörröttämään tämän hassun lyhyttä tukkaa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 2.3.2013 at 0:05

// Tuntekaamme siis molemmat olomme varsin lämpimiksi kun meikä puolestaan voi awwistella Reliamille tässä yhyy. <3 Kovin mukavaa pelattavaa nyt adsjhjk<3 //

Maata kovin kiinteästi tuijotteleva Charlotte ehti jo melkein toivoa uskaltavansa loikata alas kalliolta äskeistä tyhmyyskohtaustaan häpeillessään, mutta kun Reliamin reaktio koko touhuun olikin jotain aivan muuta kuin hän oli ehtinyt pelätä, nielaisi tyttö kuuluvasti ja nosti päänsä toisen kasvot nähdäkseen. Hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin hyvin äkkiä miekkosen käteen, jonka epävarmaa liikettä hän sitten jäikin seuraamaan uteliaasti katseellaan. Punapään silmät räpsähtivät vaistomaisesti kiinni hyvin pieneksi hetkeksi toisen laskiessa kätensä hänen päälaelleen, ja kosketus sai hänet värähtämään vaimean, häkeltyneen hengähdyksen kera.

Siinä Reliamin pörröttäessä hänen hiuksiaan, kohotti Charlotte kosketukseen totuttuaan katseensa ylemmäs, miehen ruskeisiin silmiin. Hän oli jo melkein avaamassa suutaan sanoakseen jotain, mutta päättikin viime hetkellä toisin ja tyytyi vain hymyilemään lämpimästi. Miten hyvä olo hänellä olikaan - hänestä tuntui samaan aikaan niin hyvältä sekä hämmentävältä; miten jollakin noin pienellä eleellä saattoikaan olla niin suuri vaikutus?

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 2.3.2013 at 0:31

Reliam puolestaan ei oikein tiennyt minne olisi katsellut yrittäessään keksiä mitä oli kädellään tekemässä, mutta kun hän viimein upotti sormensa punaisten hiusten sekaan ja sai tytön käyttäytymään melkein säikähtäneesti, kaartui hymynsä taas kerran toispuoleiseksi silmiensä jämähtäessä puolestaan tuijottamaan toisen kasvoja. Hassu tyttö; ei kai tämä nyt sentään ollut kuvitellut toverinsa ryhtyvän kiskomaan häntä tukasta tai jotain muuta yhtä ikävää? Vaan oli miten oli, toipui Charlotte onneksi varsin nopeasti eikä edes sanonut mitään typerää, mikä oli kerrassaan ainutlaatuista ottaen huomioon sen, että myös Reliam sai pidettyä hauskat sutkautukset sisällään.
"Hyvää joulua... Lotte", miekkonen kuitenkin tokaisi yhä jokseenkin vaimealla äänellä ja tuli käyttäneeksi kokeilevasti toisen lempinimeä, joka tähän asti oli ilmeisesti ollut varattu lähinnä likan kotiväelle. Reliam ei voinut kuin toivoa ettei tehnyt suurta virhettä niin sanavalinnan tai seuraavan vetonsakaan kanssa. Hän nimittäin jätti Charloten hiukset viimein rauhaan, mutta laski sitten kätensä tämän olkapäälle ja käänsi tyytyväisenä hymyävät kasvonsa kohti tähtitaivasta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 2.3.2013 at 1:01

Vielä pienen hetken sai Charlotte nauttia äärettömältä tuntuneesta hiljaisuudesta ja hiuksiaan hyväilevän käden kosketuksesta, kunnes ensiksi mainittu väistyi Reliamin toivottaessa hänelle hyvät joulut. Miehen valitsema lempinimi tosiaan herätti tytössä kovin monenkirjavia tunteita; vaikka Lotte noin yleisesti olikin varsin ystävällismielinen hellittelynimi, oli Lucas onnistunut tahollaan pilaamaan sitä käyttäessään sitä kovin väheksyvään sävyyn siskostaan puhuessaan. Koska Reliam ei kuitenkaan ollut Lucas (kaikeksi onneksi!), päätyi punapää alun kummastelun jälkeen vain hymähtämään toisen valitsemalle lempinimelle hyväksyvästi.

"Samoin... hyvää joulua, Reliam," Charlotte vastasi aidon iloisesti hymyillen. Sääli sinänsä, ettei hän itse tohtinut ottaa miehestä mallia ja käyttää jotain tämän lempinimistä, mutta no, Relikopteri ja Rellu nyt olivat jokseenkin vitsikkäitä nimityksiä, eikä tyttö todellakaan välittänyt pilata muuten niin nättiä hetkeä leikinlaskulla. Nuorukaisen siirrettyä kätensä hänen olkapäälleen, hiissautui Charlotte varoen hieman lähemmäs toista niin, että saattoi painautua tämän kylkeen ja siirtää omankin katseensa tähtien koristamalle taivaalle. Samalla hän vei toisen kätensä olkapäänsä tietämille ja laski sen Reliamin huomattavasti kookkaamman kouran kämmenselälle.

// Hihi pitipäs jotain pikaista väsätä tässä fiiliksissä! Kattoo jos uskaltaa/jaksaa/viittii/kehtaa joskus tehdä valmiiksikin asti niin saa nolot virheet pois. :'D Hirrrvee pino luonnoksia jo ennestään odottamassa että tekisin jotain niille. //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 5.3.2013 at 20:35

// Ääääää niin suloinen tuo kuva! ;___; Ehkä olen julma ja kiristän sanomalla, että jos teet tuon (tai jonkun muun ällösöpöyden) valmiiksi niin minä viimeistelen sitten tämän joskus. //

Reliam seurasi odottavin ilmein miten Charlotte hänen nimittelyynsä reagoisi, mutta kun tyttö ei asiaa mietittyään näyttänyt ainakaan vihaiselta - päin vastoin - uskoi mies jutun olleen tälle okei. Itse ei punapää hyviä jouluja toivottaessaan kylläkään käyttänyt toveristaan mitään tämän useista lempinimistä, mutta ehkä se oli omalla tavallaan ihan yhtä merkittävää kuin äskeinenkin, sillä harvoinpa tämä oli enää pitkiin aikoihin kutsunut partaveikkoa tämän oikealla nimellä.

Siirrettyään kätensä Charloten olalle luuli Reliam voivansa vain jäädä tuijottelemaan tähtiä sen enempiä asiaa ajattelematta, mutta kaverinsa oli ilmeisesti eri mieltä asiasta. Punapää nimittäin käpertyi hänen kylkeensä ja otti kiinni hänen kädestään omilla pikkuisilla, lämpöisillä sormillaan. Nuorukainen hymähti kyllä hyväksyvästi, mutta samalla mieleensä ujuttautui viimein huomattavan hämmentävä ajatus, jota hän oli parhaansa mukaan vältellyt: olisiko hän muka istuksinut tällä tavoin käsi kädessä tähtitaivaan alla kenenkään muun kaverinsa kanssa? Ei olisi, ei todellakaan, ja siitä juontuvat päätelmät saivatkin miehen hitaasti punastumaan. Hitto vie, tämä tästä nyt vielä puuttuikin!

Antaessa ajatustensa askarrella omaa tahtiaan asian kimpussa unohti Reliam tykkänään tarkkailla ajan kulumista. Ennen pitkää aiempi väsymys kuitenkin palasi takaisin ja pakotti hänen suunsa leveään haukotukseen.
"Äh, sori", miekkonen pahoitteli ja hieraisi pikaisesti silmiään saadakseen ne pysymään paremmin auki.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 5.3.2013 at 21:10

// Aaa, onpa suloinen tuokin! ;____; <3 Ja tottahan toki viimeistelen tuon omani (ja kuule varmasti paljon muutakin!), joten ei muuta kuin väriä tuohon teikän ihanuuteen aaahh! Hihi oon huomenillalla kotona, toivottavasti ehditään pelailemaan viikolla kivasti, oon aivan fiiliksissä, yhyhy! //

Kun Reliam ei ilmeisesti pistänyt Charlotten spontaania elettä pahakseen, keskittyi tyttökin pian tyytyväisenä taivaan tuijotteluun ja tietämättä miekkosen ajatuksista pui mielessään kovin samantapaisia asioita. Olihan hän jo kauan tiedostanut nauttivansa Reliamin seurasta toden teolla, mutta nyt juttu tuntui saaneen ihan uudet ulottuvuudet; toinen sai hänet tuntemaan olonsa niin hyväksi pelkällä läsnäolollaan. Miksihän? Tai no, kaipa punapää tiesi jo vastauksen kysymättäkin, mutta sen myöntäminen vain tuntui jotenkin kummalliselta ja jopa pelottavalta, joten Reliamin haukotus tuli lopulta kuin tilauksesta ajamaan hänen hämmentävät ajatuksensa muualle hetkeksi. Vaivautumatta juurikaan siirtymään, nosti Charlotte katseensa nuorukaiseen tämän pahoiteltua äskeistä haukotteluaan.

"Ai hitsi, väsyttääkö sinua ihan hirveästi?" tyttö kysyi hymyillen mutta jokseenkin nolona siitä, ettei ollut aiemmin tajunnut toisen olevan mahdollisesti hyvinkin uupunut; olihan tämä kaikkien muiden koettelemusten ohella myös taivaltanut Stuckaldista Mehabayhin päivän aikana. "En tullut edes ajatelleeksi, kun... nnh, tässä... tässä oli jotenkin tosi hyvä." Hymynsä laantui takeltelujensa myötä aivan huomaamattomaksi hänen katsellessaan seuralaistaan jokseenkin huolestuneena tämän jaksamisesta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.3.2013 at 0:11

// Joo toivottavasti ehitään tosiaan! Tällä kertaa en tosin uskalla vielä luvata kokonaista päivää onlinetukselle, mutta yritetään silti! //

Charlotte kiemurteli toverinsa kainalossa niin, että kaksikko sai tuijotettua toisiaan silmästä silmään. Niinpä Reliam tosiaan suuntasikin katseensa toiseen, jahka oli saanut enimmät unihiekat kaivettua ulos silmäkulmistaan.
"Joo väsyttää, mutta mh... Ei se oikeastaan haittaa", hän totuudenmukaisesti vastasi ja hymyili samalla sen verran leveästi, ettei sanojensa todenperäisyydestä ollut epäilystäkään. Sillä vaikka koko tilanne olikin saanut yhden sun toisen miettimään asioita jotka eivät niitä kaikkein helpoimpia olleet, ei Reliam olisi halunnut juuri nyt olla missään muualla enemmän kuin ihan tässä näin vain ihan kaikessa rauhassa. Sitä hän ei kuitenkaan osannut toistaiseksi ääneen pukea sanoiksi.
"Tosin perheesi voi kyllä ruveta ihmettelemään, jos me täällä ihan koko yö kukutaan", tuli miekkonen lisäksi ajatelleeksi ja vaikka hän naurahtikin lyhyesti tokaisunsa päälle, ei hän oikeastaan olisi halunnut tavata Emiliä jos hän palauttaisi tämän tyttären kotiin vasta aamuyön tunteina.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.3.2013 at 2:51

// Hyvältä kuulostaa noin~ //

Reliamin vastausta jännäillen odotelleen Charlotten huulille palasi pieni hymynpoikanen toisen saatua toteamuksensa ilmoille. Hän oli ehtinyt jo useampaan otteeseen miettiä ja pelätä, tunsiko mies kuitenkin olonsa epämukavaksi hänen ängettyä aika lailla kysymättä tähän kiinni, mutta ilmeisesti asia ei sitten ollut niin. Kiva huomio sai tytön hymyn levenemään hitaasti mutta varmasti tämän yhä edelleen pidellessä nuorukaista kädestä huomattavasti entistä huolettomammin.

"Ai joo," punapää tuli mutisseeksi ja vilkaisi aiemmin nurmelle viereensä laskemansa olkalaukun suuntaan kuin odotellen, että pokegear sen sisällä pärähtäisi soimaan hetkenä minä hyvänsä. Ei ollut todellakaan vaikea kuvitella välillä kovinkin huolehtivaisen Marilynin juuri sillä hetkellä vastustavan parhaan kykynsä mukaan suurta kiusausta soittaa tyttärelleen tämän olinpaikkaa tivatakseen. Charlotte malttoi viimein irrottaa otteensa Reliamin kädestä ja kurottautui vetämään laukkunsa luokseen, kaivaen sitten siellä lepäilleen puhelimensa esiin nähdäkseen, mitä kello oikeastaan jo olikaan.

"No voi että, kauanko me oikein istuskeltiin?" tyttö kummasteli ja käänsi pokegearin näytön myös miekkosta kohden, jotta tämä saisi todeta saman kuin hänkin; kello näytti jo yhtä. "Eipä nyt sillä että se äitille tai iskälle kuuluu missä minä seikkailen, mutta se ei estä niitä olemasta ihan pirun kiinnostuneita menemisistäni," hän vielä lisäsi jokseenkin vaivautuneena ja saattoi jo arvailla, mitä kaikkea vanhempiensa päässä oikein sillä hetkellä liikkuikaan! Ehkeivät näiden kaikki olettamukset loppupeleissä sentään menneetkään täysin päin mäntyä, mutta ihan yhtä noloksi Charlotte silti tunsi itsensä erityisesti pohtiessaan, millaiseen kuulusteluun vielä joutuisi kotosalla. Ihan kuin häntä olisi kiinnostanut puida jo muutenkin vaikeita asioita äitinsä tai etenkään isänsä kanssa!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.3.2013 at 16:05

Viimein oli Charloten pakko lähteä lämmittämästä toverinsa kylkeä, jolloin Reliam yhä itseään herätelläkseen kohotti kätensä ilmaan ja venytteli raajoja parhaansa mukaan. Samalla hän koetti vaivihkaa pyyhkiä likan sormien jättämän tuntojäljen kämmenselästään, sillä mitä nopeammin sitä pääsi tältä erää ajattelemasta, sen helpompi.

Vaan sittenpä sai Reliam muuta mietittävää ihan talonkin puolesta, sillä punapää lykkäsi pokégearinsa kellon hänen eteensä. Tajutessaan kuinka aika oli lentänyt ei miekkonen voinut muuta kuin irvistää.
"Oho, auts. Vähän kauemmin kuin meikä ainakaan tajusi", hän totesi ja jäi kuuntelemaan Charloten aavistuksen puolustelevaa selitystä hänen oikeuksistaan menemistensä suhteen. Tottahan toinen puhui, mutta etenkin niin kauan kun nuori asui vanhempiensa luona, oli tilanne silti harvinaisen mutkikas. Vaikeahan sitä oli noin vain kieltäytyä kertomasta asioita perheeltään, ja mikä ikävintä, sellainen käytös se vasta merkittäviä epäluuloja herättäisikin.
"Lucasista nyt puhumattakaan", muisti stuckaldilainen kaiken huipuksi lisätä. Loten nenäkäs velipoika kun ei ainakaan säästelisi sanojaan tipan vertaa, jos hän sattuisi kaksikon kotiintuloajan havaitsemaan.

Mutta sanoista tekoihin! Koska kukaan ei ollut tullut kehittäneeksi teleporttia kukkulan ja Lewisien talon välille, nousi Reliam polvilleen ja kapusi takaisin pyörätuolinsa päälle.
"Ei kai se auta sitten kuin lähteä menemään", hän henkäisi kääntäessään kulkupeliään ympäri.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.3.2013 at 16:25

Charlotte kurtisti kulmiaan Reliamin ottaessa Lucasin puheeksi. Kieltämättä velipoika terävine huomioineen oli myös äärimmäisen ärsyttävää seuraa varsinkin tällaisessa tilanteessa, joten oli kai vain parasta toivoa, että koko komppania kotona olisi jo painunut unten maille ja antaisi asian vain olla. Sitä oli kuitenkin ihan hirmuisen vaikea uskoa, mutta eipähän siitä vielä aivan tällä sekunnilla tarvinnut olla huolissaan.

Seuralaisensa kammettua itsensä takaisin pyörätuoliinsa, oli punapääkin ehtinyt jo sulloa pokegearinsa takaisin laukkuunsa ja nousta sitten seisomaan kaikin puolin valmiina lähtöön. Vielä kerran hän kuitenkin vilkaisi upeaa merimaisemaa; kuka ties milloin hän näkisi sen seuraavan kerran ja vielä näin nättinä. Nykyisin hän kuitenkin harvemmin jaksoi tänne aivan yksikseen raahautua.

"Niin," tyttö totesi myöntyvästi kääntyessään takaisin menosuuntaan ja Reliamiin päin. "Ei sitten nähty niitä tähdenlentoja," hän vielä pettyneenä huokaisi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.3.2013 at 17:31

Myös Reliam vilkaisi pikaisesti taakseen Charloten huomauttaessa, että tähdenlennot jäivät tällä kertaa ikävä kyllä näkemättä. Toverinsa olisi voinut mainita ettei sillä oikeastaan ollut merkitystä, sillä vaikkei miekkonen jalkojaan takaisin saanutkaan, sai hän silti jotakin ihan muuta tilalle. Mutta koska Reliam oli Reliam, piti hän tietysti suunsa kiinni ja yritti vieläpä uskotella itselleen, ettei koko ällöttävän hempeä ajatus ollut hänen mielessään käynytkään.
"No, ehkä joku toinen kerta sitten", hän vain tokaisi olkiaan kohauttaen ja lähti sitten punapää vierellään kävellen kulkemaan kohti tämän kotitaloa.

Taival Lewiseille sujui vallan tapahtumaköyhissä merkeissä, sillä jouluyönä useimmat levottomimmistakin sieluista viettivät aikaansa kotosalla. Niinpä Mehabayn kadut olivat lähes autiot ja tyystin hiljaiset, jos jokusta huhuilevaa hoothootia ei laskettu lukuun. Reliam oli tosin seikasta vain ja ainoastaan hyvillään, sillä ajatus nukkumaan pääsemisestä tuntui huomattavasti toisten yökulkijoiden kanssa sosialisoimista houkuttelevammalta.

Viimein kaksikko kääntyi tutulle tienpätkälle, mikä sai Reliamin vilkuilemaan toisaalta kiinnostuneena ja toisaalta myös vähän jännittyneenä edessä häämöttävää taloa ja eritoten sen valaistustilannetta. Mikäli nuorukainen pienen etäisyyden päästä mitään erotti, näytti Lewiseillä olevan ehkäpä ainakin eteisessä valot päällä, mutta se nyt ei kertonut vielä mitään siitä oliko Charloten perhe nukkumassa vai ei. Niinpä ei kai auttanut kuin jatkaa suoraan paikan päälle katsomaan mitä siellä olisi vastassa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.3.2013 at 17:53

"No niin kai," Charlotte totesi takaisin ja hymyili vaisusti. Hänen mielessään nimittäin jälleen kerran pyöri kovin samanlaisia mietteitä kuin seuralaisensakin, mutta ihan kuin hänkään olisi niitä tässä kaiken kansan (ts. Reliamin) edessä ilmoille halunnut laukoa! Kotimatkan sitten alkaessa koki tyttö tarvitsevansa jotain muuta ajateltavaa ja tuli kaivaneeksi olkalaukustaan panhuilunsa, jota sitten yhden miehen yleisönsä riemuksi soitteli osan matkaa.

Niittyjen vaihtuessa kaupunkialueeksi pääsi soitin takaisin laukkuun ja matka jatkui mukavan rauhallisissa merkeissä halki hiljaisten katujen. Lopulta päästiin tutulle talolle, joka tosiaan vaikutti suurimmilta osin kovin pimeältä. Hyvänä puolena jutussa oli kai se, että porukka saattoi hyvinkin olla jo nukkumassa, mutta pihalle päästyään huomasi Charlotte jotakin varsin huolestuttavaa; tunnustellessaan taskujaan hän käsitti unohtaneensa avaimensa kotiin!

"Voi helvetin kuustoista, minulla ei ole avainta," hän mutisi hampaitaan kiristellen ja alkoikin yhtäkkiä toivoa jonkun olevan vielä hereillä ja oven auki. Koska asioiden ei suinkaan kuulunut olla liian helppoja, ei tuuri kuitenkaan tällä kertaa potkaissut vaan ovi oli ja pysyi lukossa punapään koettaessa sen kahvaa. Että pitikin! Ulkosalle ei Charlotte kuitenkaan aikonut jäädä yötä viettämään, joten pikkuisen asiaa mietittyään arveli hän keksineensä pienimmän pahan.

"Soitan Lucasille, se saa tulla avaamaan," hän huokaisi ja alkoi kaivaa pokegeariaan laukustaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 7.3.2013 at 19:21

Charloten soittelua oli kieltämättä ilo kuunnella, mutta vielä riemukkaampaa oli päästä tämän kotitalon pihaan ja huomata, ettei huusholli todellakaan ollut turhan kirkkaasti valaistu. Kenties Marilyn oli vain jättänyt ulos jääneen kaksikon varalta eteiseen valot, jottei näiden tarvitsisi viimein sisään tullessaan kompastella sokkona ympäriinsä ja herättää siinä samalla yöpuulle painuneita ihmisiä. Vaan kaiketi fiksuinkin nainen saattoi mennä jossain kohden vikaan, sillä varsinaiseksi ongelmaksi koituvaa seikkaa ei perheen äiti ollut osannut ennakoida jättämällä talonsa ovea lukitsematta.
"Oikeasti?" Reliam ähkäisi Loten todetessa jättäneensä avaimensa kotiin. Vaan mikäs ihme se nyt olikaan, sillä eiköhän likka ollut alkujaan luottanut siihen, että he saapuisivat Marilynin seurassa ja tämän avainten turvin takaisin. Mutta toisinpa olivat asiat menneet, eikä läikkynyttä maitoa enää saanut takaisin lasiin.
"Ääh, oletko varma ettei meikä voisi kokeilla tiirikoida tuota auki?" pyörätuolimiekkonen kuitenkin valitti, kun toverinsa ryhtyi soittamaan veljelleen. Ei hänellä tosin ollut edes mitään etäisesti tiirikkaa muistuttavaa, puhumattakaan kokemuksesta joka rajoittui koulun pukukoppien auki näpertelemiseen, mutta silti vaihtoehto tuntui äkkiseltään houkuttavammalta kuin Lucasin naurujen vastaanottaminen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 7.3.2013 at 19:38

Charlotte oli jo päässyt näppäilemään Lucasin numeroa esiin puhelimestaan, kun Reliam heitti ilmoille jokseenkin absurdilta kuulostavan mutta silti tytön itse keksimää ideaa paremmalta vaikuttavan vaihtoehdon. Hän lakkasi pokegearinsa näpertämisen niille sijoilleen ja katsoi miekkosta kysyvästi. Osasiko toinen tosiaan jotakin tuollaista?

"Osaatko? Jos pystyt siihen ilman että lukko menee rikki tai siihen jää jälkiä niin se olisi kyllä ihan tosi hienoa," punapää pohdiskeli hieman epäileväisenä mutta kuitenkin jollain tasolla vaikuttuneena. Ei kai Reliam nyt olisi moista ehdottanut jos ei olisi osannut! Jos joku tytön tuttavista nimittäin oli sanojensa mittainen mies, niin se oli ehdottomasti tämä partaveikko. Kyseenalaisin keinoin sisälle pyrkiminen nosti kuitenkin jos jonkinlaista kysymystä Charlotten mieleen - päällimmäisenä toki se, missä ja miksi ihmeessä Reliam oli moisen taidon oppinut!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 8.3.2013 at 17:44

Reliam ei ollut ollenkaan arvannut Charloten ottavan hänen puheitaan todesta - eihän mies juuri ikinä ollut aivan täysin tosissaan! - joten kun tämä kysyi voisiko toverinsa tosiaan tiirikoida hänen kotitalonsa oven auki, katsahti miekkonen punapäätä varsin häkeltyneenä.
"No ääh, on sitä joskus tultu kokeiltua... Ei kyllä talojen ulko-ovilla, mutta..." hän yritti partaansa hieraisten selitellä. Samalla hänen oli mietittävä, kykenisikö hän oikeasti moiseen temppuun. Pelkkä lukko se tämäkin lukko lopulta vain oli, eikö? Ei se kai siis ihan mahdotonta olisi, jos vanhat taidot olisivat yhä tallella, mutta kaiketi laitonta senkin edestä. Ja koska ei halunnut olla yksin vastuussa siitä, jos joku kyyläävä naapuri kutsuisi poliisit paikalle, veti nuorukainen toverinsa mukaan uppoavaan veneeseensä.
"Eikä meikällä ole mitään välineitäkään. Mutta jos teikän laukusta löytyy jotain hiuspinnejä jotka saa taitella suoriksi, niin voihan sitä aina yrittää", hän ehdotti täysin varmana siitä, ettei punapäällä voisi moista kamaa olla mukanaan. Eihän Charlotte ikinä laittanut hiuksiaan mitenkään erikoisesti, joten miksipä tämä olisi kampaustarvikkeita kanniskellut ympäriinsä?

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 8.3.2013 at 18:01

Pettymys oli selvästi luettavissa Charlotten kasvoilta, kun Reliam ei sitten ilmeisesti taitanutkaan mainostamaansa superkykyä niin hyvin kuin tyttö oli ehtinyt arvella. Pitkään hän ei kuitenkaan ehtinyt asiaa harmitella, kun miekkonen jo pyysi häneltä kaikesta huolimatta jotakin tiirikointiin sopivaa välinettä lainaksi.

"No ei minulla ainakaan hiuspinnejä ole," hän heitti vastauksen kuin apteekin hyllyltä ikään. Hyvä jos hänellä oli moisia turhia härpäkkeitä edes huoneessaan, puhumattakaan nyt siitä että mokomat olisivat ikinä käytössä. Yhtäkkiä hän kuitenkin alkoi toivoa, että olisi jaksanut välittää hiustensa laitosta edes puoliksi niin paljon kuin "tavalliset" ikäisensä. "Mutta odotas..." Punapää ryhtyi penkomaan laukkuaan yrittäen löytää jotakin muuta käyttökelpoista, mutta kurjaa kyllä oli hän tyhjentänyt melkein koko sisällön huoneeseensa kotona oleskelunsa aikana. Ainoastaan panhuilu, pokegear, lompakko vähäisine rahoineen ja kortteineen sekä särkylääkepaketti löytyivät sen uumenista. Kovin onnettoman oloisena Charlotte pudisteli päätään Reliamille ja katsahti sitten happamasti lukittua ulko-ovea. Ja sitten hän sen keksi!

"Hei, nyt tiedän!" hän hihkaisi melkein tarpeettoman kovaa ja sen tajuttuaan peitti äkkiä suunsa kämmenellään, jämähtäen tyystin paikalleen kuuntelemaan, oliko hänen elämöintinsä herättänyt jonkun. Mistään päin ei kuitenkaan tuntunut kuuluvan ääntä eikä valojakaan syttynyt lisää, joten hetkisen päästä uskalsi likka huokaista helpotuksesta ja hymyillä vaimeasti. "N-niin siis, mitä jos menen minun huoneen ikkunasta ja tulen avaamaan sinulle oven? Pandora saa varmaan ikkunan auki," hän kävi ehdottamaan tällä kertaa liki kuiskaten.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 9.3.2013 at 21:32

Reliam sai suorastaan pidätellä itseään jottei olisi huokaissut helpotuksesta, kun Charlotte vahvisti hänen epäilyksensä tiirikointiin sopivien välineiden puuttumisesta. Kieltämättä olisi ollut toki jännittävää kokeilla olisiko operaatioista tullut mitään, mutta jos miekkonen olisikin pitkän yrittämisen jälkeen vain epäonnistunut... Noh, se olisi ollut sanalla sanoen noloa.

Mutta eipä Charlottekaan jäänyt enää neuvottomaksi, vaan ilmoittautui hieman turhankin suurella innolla vapaaehtoiseksi kiipeämään huoneensa ikkunasta sisään. Sekin ajatus kuulosti miellyttävämmältä kuin Lucasin hälyttäminen paikalle, joten hetken tuumimisen jälkeen nyökäytti Reliam päätään myöntymisen merkiksi.
"Noh, jos vaan lupaat olla telomatta itseäsi. Et potkaise mennessäsi ikkunaa rikki tai mitään", hän aavistuksen empiväisesti kuiskutti. Nuorukainen kun ei ollut ihan varma löytyisikö punapäästä tarvittavaa ketteryyttä tällaiseen, mutta ainakaan tämä tuskin juuttuisi kiinni tai mitään, kiitos niukkojen vartalonmuotojensa. Hyötynsä sitä kai siis oli kukkakeppimäisyydestäkin.

Niinpä, valmistautuen kokeilemaan suunnitelma c:tä, kiepautti Reliam pyörätuolinsa pois ulko-ovelta ja kääntyi kohti suuntaa, jossa muisteli Charloten huoneen olevan. Oikea ikkuna näytti olevan pimeänä, kuten loogista olikin, joten miehellä ei ollut hajuakaan mahtaisiko apulaiseksi toivottu Pandora majailla kämpässä vai ei. Eiköhän Charlotte kuitenkin asiasta saisi selkoa, joten tunkeilematta turhaan toisen suunnitelmaan jätti partaveikko estradin kokonaan toverinsa haltuun.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 9.3.2013 at 21:55

Charlotte tuhahti huvittuneena Reliamin ryhtyessä huolehtimaan hänen pärjäämisestään. Olihan ikkuna toki vähän korkealla näin ulkoapäin katsottuna, mutta ei tyttö suinkaan olisi heittänyt ehdotusta ilmoille ellei olisi tiennyt siihen pystyvänsä; olihan hänellä kuitenkin aikoinaan tapana luikahtaa Mehabayn yöhön kaveriensa kanssa juhlimaan nimenomaan ikkunan kautta ja kömpiä samaa tietä takaisinkin. Ei se toki aina ollut onnistunut niin hyvin kuin olisi voinut toivoa, mutta tällä kertaa ei punapää ainakaan ollut tippaakaan päihtynyt! Se oli iso plussa, se.

"Ei huolta, pärjään kyllä," Charlotte siis vakuutteli nuorukaiselle lähtiessä itsekin talsimaan kohti oman huoneensa ikkunaa. "Jos tämä onnistuu kännissä niin onnistuu se kyllä hitto vie näinkin," hän vielä lisäsi naureskellen päästessään vihdoin ikkunan kohdalle. Hän kurkisti sisään, mutta pimeään huoneeseen oli sen verran vaikeaa nähdä kunnolla, että hänen oli lopulta pakko koputtaa lasiin vaimeasti saadakseen selville, mitkä otukset huoneessa majailivat. Pian ainakin Aala oli erotettavissa; se loikki Charlotten työpöytää vasten yrittäen nousta sen päälle paremmin kouluttajansa nähdäkseen, jolloin tämän oli pakko äkkiä käskevin käsielein kieltää otusta jatkamasta moista aktiviteettia. Seuraavaksi pöydälle loikkasivat lähestulkoon yhtä aikaa Forte ja Pandora, joista jälkimmäisen nähdessään tyttö oli enemmän kuin hyvillään.

"Hei Pan, osaatko avata ikkunan?" punapää jutteli hiljaa ja viittoili käsillään kohti ikkunankehyksen lukkoviritelmää. Vähän aikaa päätään kallisteltuaan tuntui näätä saavan jutun juonesta kiinni ja kävi avaamaan tytön huoneen kaksiosaisen ikkunan kapeampaa osaa. Charlotte seurasi operaatiota varsin toiveikkaana ja katsahtipa Reliamiinkin päin ihan ylpeyttä säteillen; miten fiksu pokemon hänellä olikaan!

Vaan lukon kanssa näprääminen ei sitten ollutkaan ihan helppoa, sillä vaikka otus miten yritti, eivät sen käpälien sormet millään taipuneet samanlaisiin suorituksiin kuin ihmisten. Charlotte ei kuitenkaan aikonut luovuttaa, vaan kannusti mienfoota yrittämään uudestaan, vaikka pienoinen epätoivon tunne jo mieleen ehtikin hiipiä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.3.2013 at 15:35

Kuullessaan millaisiin juttuihin Charlotte yleensä oli ikkunaansa tottunut käyttämään, veti Reliam kasvoilleen epäuskoisuutta ja huvittuneisuutta sekoittelevan ilmeen.
"Teikä on oikeasti ollut aika hirveä teini kasvatettavaksi", hän hetken kuluttua naurahti, joskin muistaen edelleen pitää äänensä asiaankuuluvan vaimeana. Liekö syy sitten melko terveitä elämäntapoja vaatineen jalkapalloharrastuksen vai ainoastaan Stuckald cityn kerrostalokeskittymien, joista ei juuri kukaan olisi lähtenyt kiipeilemään alas, mutta miekkonen itse ei ollut tullut edes ajatelleeksi että ikkunoita saattoi ihan yleisesti hyödyntää moisina pakoreitteinäkin.

Vaan koska Charlotte siis eittämättä tiesi mitä teki, jättäytyi Reliam sitä suuremmalla syyllä pelkäksi statistiksi tässä missiossa. Kieltämättä hänkin olisi oikeastaan halunnut ninjailla kiipeämällä ikkunasta sisään, mutta koska se ei kävisi päinsä vaikka ikkunaa auki kangottamaan noussut Pandora omassa osuudessaan onnistuisikin, ryhtyi hän miettimään taas aikaisemmin esiin noussutta tiirikkajuttua. Voisi oikeastaan olla ihan kiva ja kätevä juttu teroittaa vanhat taidot sillä saralla, joten punapään kannustaessa pokémoniaan tekemään parhaansa päätti toverinsa puolestaan hankkivansa jonkinlaisen tiirikkasetin, jahka seuraavan kerran olisi käymässä kotikaupungin suunnalla. Stuckaldissa myytiin ihan kaikkea, joten kyllä jostain sellainenkin vehje taatusti löytyisi!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.3.2013 at 15:50

Charlotte ei vastannut Reliamin heittoon muuten kuin itsekseen virnistellen; okei, hän oli varmasti ollut kamala, ellei jopa aivan erityisen kamala vanhempiensa päästyä kasvattamasta liki absolutistin elämää kaikki teinivuotensa viettänyttä Lucasia! No, minkäs sille enää tässä vaiheessa teki.

Kun Pandora aikansa lukon kanssa väkersi, napsahti mokoma viritelmä lopultakin auki, mikä sai otuksen kouluttajan ainakin hymähtämään voitonriemuisena. Näätäpokemon työnsi varovasti ikkunaa pikkuisen raolleen, ja Charlotte puolestaan jatkoi siitä avaamalla ikkunan täysin selälleen. Antaen kouluttajalleen tilaa loikkasi mienfoo alas pöydältä, ja saman teki näätäpokemonin äskeistä urakointia koko ajan vierestä seuraillut Forte. Nyt ei mikään enää voisi mennä vikaan!

"Jess, tästä lähtee," punapää julisti kuiskaten ja tartuttuaan ikkunalautaan molemmin käsin, ponnisti jaloillaan vauhtia sen verran että sai nostettua itsensä ensiyrittämällä polvilleen ikkunalaudalle, toinen polvi puoliksi jo sisällä. Tämähän sujui paremmin kuin hyvin nyt, kun viina ei ollut sekoittamassa tytön motorisia taitoja. Hetken hän joutui kuitenkin kääntyilemään ja vääntyilemään, että sai itsensä jotenkuten keploteltua sisään, sillä vaikka Charlotte olikin varsin kapea tapaus, niin oli ikkunakin. Lopulta hän kuitenkin sai laskeuduttua polvilleen pöydälleen ja siitä lattialle, minkä jälkeen hän käännähti jälleen ulkona odottelevan Reliamin puoleen.

"Mene odottelemaan ovelle, tulen ihan justiinsa," hän neuvoi huiskauttaen kättään ulko-oven suuntaan, sulki ikkunan ja katosi pian miekkosen näköpiiristä. Aala oli kerrassaan onnessaan emäntänsä palatessa ja loikki tätä vasten, mutta jostakin syystä emäntä nyt ei vain tuntunut huomioivan sitä läksiessään suorinta tietä oman huoneensa ovelle! Olipa tämä nyt salaperäistä!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 15.3.2013 at 23:36

Ikkunan sulkumekanismin napsahtaessa auki tipahti Reliam omista ajatuksistaan taas tähän hetkeen ja käänsi katseensa kohti työnsä hienosti tehnyttä Pandoraa.
"Hyvä juttu", nuorukainen tokaisi tyytyväisenä ja myös jokseenkin helpottuneena. Jos tämä ei nimittäin olisi onnistunut, olisi Lucasin soittaminen avuksi kaiketi jäänyt ainoaksi käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi. Ja jos jopa tämä olisi nukkunut niin sikeästi ettei olisi kuullut puhelimensa ääntä... Noh, siinä olisivat kyllä olleet jo konstit vähissä.

Mutta nyt sitä oli enää turha miettiä, sillä toden totta näyttäen tehneen tätä ennenkin ponnisti Charlotte pian itsensä ikkunalaudalle ja jatkoi siitä samaa vauhtia oman huoneensa sisälle. Reliam seurasi toimitusta pää edelleen hienoisesta hämmästyksestä kallellaan aina siihen saakka, että punapää pääsi kääntymään takaisin hänen puoleensa antaakseen toverilleen seuraavat toimintaohjeet.
"Joo, selvä", tyytyi miekkonen kuiskaamaan, sillä eipä hänellä ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin pujahtaa etuoven kautta sisään. Epäreilua ja niin kovin tylsää, mutta sitähän se elämä joskus vain oli.

Niinpä, kun Charlotte oli kadonnut ikkunasta, käänsi Reliam kulkupelinsä takaisin kohti kuistia ja lähti rullailemaan eteenpäin. Hän oli enää muutaman metrin päässä ovelta, kun tapahtui jotakin mikä pysäytti niin miekkosen liikkeen kuin ajatustoiminnankin niille sijoilleen: toisessa päässä taloa olevaan huoneeseen syttyi valo. Hänellä ei ollut hajuakaan mikä huone siinä kohden sijaitsi, mutta vaikutti silti huomattavan epätodennäköiseltä, että ulko-ovea avaamaan lähtenyt Lotte olisi mennyt välillä käymään sillä suunnalla.
"Jessus, pitäisipä se nyt kiirettä..." nuorukainen jupisi suunnaten ajatuksissaan sanansa toverilleen. Samalla hän jatkoi omaa etenemistään, tehden sen kuitenkin tällä kertaa mieluummin täysin äänetöntä etanavauhtia kuin kiirettä pitäen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 15.3.2013 at 23:53

Charlotte oli äärimmäisen hyvillään tähän mennessä erittäin hyvin sujuneesta sisäänlivahdusoperaatiosta, ja napsautettuaan huoneensa valot päälle ja kenkänsä jaloistaan riisuttuaan availi hän äärimmäistä varovaisuutta noudattaen huoneensa oven ja hiipparoi käytävään huomiotta jäänyt herdier kintereillään. Missään muualla ei tosiaan enää valoja näkynyt, mutta eipä sen väliä, sillä kyllähän hän nyt osasi omassa kodissaan suunnistaa vaikka sokkona! Reliamilta sama tuskin onnistuisi, joten hieman vastahakoisesti joutui tyttö kuitenkin käytävän poikki matkatessaan napsauttamaan senkin valokatkaisijaa.

Vaan eipäs sujunut ninjailu siitä eteenpäin enää niin mutkitta, sillä vaikka Charlotte miten koetti hiiviskellä huomiota herättämättä, räpsähtivät valot olkkarissa päälle varsin epäonniseen aikaan tytön juuri päästessä eteiseen vievälle käytävälle. Hän jämähti niille sijoilleen vilkuillen jokseenkin hätääntyneenä olohuoneen ovelle päin, ja piankos häntä jo tervehti jokseenkin unisenoloinen Lucas, joka kuitenkin piristyi heti siltä seisomalta kun havaitsi armaan sisarensa käytävässä.

"Mooi, Lotte-pieni," isoveikka tokaisi huolettomasti mutta silti huomattavasti äänenkäyttöään hilliten. Ilmeisesti tämä oli ollut katsomassa olkkarissa jotakin leffaa ja nukahtanut, kuka ties. "Nytkö sinä vasta tulet? Missä sulhosi?"

"Shhh, mene nukkumaan," nuorempi Lewis tuhahti turhautuneesti mutta jokseenkin helpottuneena siitä, että veljensä osasi ainakin hillitä halunsa herättää koko talo pikkusiskon seikkailulta palaamista todistamaan. Sen enempiä sanomatta hän asteli eteiseen päästämään ulkona yhä värjöttelevän Reliamin sisään. Aala pinkoi jo edeltä eteiseen ja haukahti kuuluvasti, ansaiten äkkiä pikaisia hyssytyksiä ja hiljaisia toruja kouluttajaltaan tämän saavuttaessa piskin ja lopulta ulko-oven, jonka hän sitten avasi pyörätuolipotilaalle jälleen mahdollisimman hiljaa. Sääli, ettei Lucas mitenkään ollut malttanut jättää juttua siihen, vaan seuraili sisartaan eteiseen kovin kiinnostuneena siitä, mitä tuleman piti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.3.2013 at 0:30

Päästyään hiippailemaan (kyllä, niinkin saattoi pyörätuolilla tehdä, kun sen vain osasi) etuoven tuntumaan ei Reliam voinut kuin odottaa, mitä tuleman pitäisi. Samalla hän kuitenkin silmäili kulmat kurtussa talon muita ikkunoita siltä varalta, että meneillään olisi suurempikin valaistusoperaatio, mutta onneksi moinen kauhuskenaario ei sentään vaikuttanut pitävän paikkansa. Odottavan aika kävi kuitenkin nopeasti niin tuskallisen pitkäksi, että miekkonen päätti juuri painavansa seuraavaksi korvansa ulko-oven pintaa vasten kuullakseen oliko joku tulossa avaamaan, kun Aala tuli sen toisella puolella lausuneeksi lyhyen tervehdyspuheensa. Rikkumattoman hiljaisuuden keskeltä kajahtanut haukku sai miekkosen sydämen melkein pomppaamaan kurkkuun, mutta samalla se onneksi sai hänet myös perääntymään äkkiä pois oven välittömästä läheisyydestä - muuten hän olisi nimittäin seuraavassa hetkessä voinut saada siitä päähänsä Charloten kangottaessa oven vaimeasti auki.

Reitin viimeinkin avauduttua oli Reliam jo uskoa heidän voittaneen tämän pelin, mutta avatessaan ovea suuremmalle raolle näki hän toverinsa sijasta molempien Lewisin sisarusten olevan häntä vastassa.
"Noh, yritys oli ainakin hyvä", miekkonen huokaisi sarkastisesti rullatessa itsensä sisään ja sulkiessaan ulko-oven perässään. Häntä ei huvittanut sanottavasti jäädä katsomaan kummankaan sisaruksen ilmettä, joten toistaen saman kuin mitä oli tehnyt saapuessaan viimeksi taloon kaivoi nuorukainen pyyhkeen repustaan ja ryhtyi putsaamaan puolihuolimattomasti pyörätuolinsa renkaita.
"Lotella ei ollut avaimia, niin piti vähän yrittää kikkailla ettei oltaisi herätetty koko taloutta", Reliam jatkoi hivenen puolustelevasti hinkatessaan hiekkaa pois "jaloistaan". Samalla hän tuli itse sitä edes tajuamattaan käyttäneeksi jälleen Charloten lempinimeä, kiitos kenties umpiväsyneen mielentilansa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.3.2013 at 0:44

Charlotte mutisi jotain joon tapaista huomattavan nolona Reliaminkin lytättyä hänen kertakaikkisen hienon hiippailusuorituksensa. Minkä hän sille mahtoi, että Lucasin mokoma oli sattunut heräämään juuri huonoimmalla mahdollisella hetkellä! Eihän se tosiaan mitenkään voinut hänestä johtua, hänhän oli ollut niin varovainen. Tytön isoveljeä tilanne huvitti sitten senkin edestä, erityisesti tämän kaverin selittelyt kuultuaan.

"Aivan, aivan," Lewisien esikoinen kävi siis naureskellen myötäilemään eikä voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, että sisarensa lempinimi oli ilmeisesti tarttunut myös Reliamin käyttöön, vaikkei sitä nyt aivan suoranaisesti päätynytkään kommentoimaan. "Lotte on Lotte, ei se vaan osaa!" hän tyytyi tokaisemaan ja polkemaan (onneksi vain kuvainnollisesti) pikkusiskoaan entistä syvemmälle maahan. Nuorempaa ei moinen luonnollisestikaan naurattanut tällaisessa tilanteessa pätkän vertaa, mutta sen sijaan että olisi käynyt sanalliseen vastahyökkäykseen hän päätti vain pysyä vaiti, sillähän siitä nopeimmin päästäisiin.

Tai sitten ei, sillä pian kävi ovi myös toisella puolella taloa. Reliamin näkemä, aiemmin syttynyt valo ei nimittäin suinkaan ollut tullut olkkarista (etupihalle päin kun ei ollut ainoatakaan olohuoneen ikkunaa), vaan talouden vanhempien makuuhuoneesta. Eikä aikaakaan, kun Charlotten kauhuksi sekä äitinsä että isänsäkin seisoksivat käytävässä katselemassa nuorisokolmikkoa, Marilyn jokseenkin väsyneen oloisena, Emil taas kaikkea muuta kuin huvittuneena. Jopa Lucasin typerä virne pyyhkiytyi pois ennätysvauhtia tämän toljottaessa sisarensa lailla vanhempiaan kuin odottaen, räjähtäisikö kohta jotakin.

// Auts. :< //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.3.2013 at 1:12

// Aww män, nyt kävi köpelösti! X( //

Eipä Reliam kieltämättä voinut moittia Lucasta, kun tämä kävi naureskelemaan heidän epämiellyttävälle tilanteelleen, mutta saattoi hän silti toivoa tämän tajuavan tukkia suunsa mahdollisimman nopeasti. Eihän tämä tilanne nyt sinänsä Charloten syytä ollut, vaikka kieltämättä olisi ollut eduksi jos tämä olisi muistanut jättäneensä avaimet kotiin ennen kuin kaksikko erosi Marilynin seurasta, mutta silti! Ei likka sekaannusta tahallaan ollut aiheuttanut.
"Unohduksia nyt vaan sattuu..." miekkonen siis protestoi, vaikkakaan ei turhan pontevasti tajutessaan itsekin kuinka pahasti selittelyltä koko keskustelu alkaisi tällä menolla maistua. Niinpä hän tuli samaan päätelmään kuin toverinsakin: mitä vähemmän tässä ryhtyisi inttämään turhista, sitä nopeammin kaikki pääsisivät nukkumaan.

Tai niin juttu ainakin olisi mennyt, ellei jokin kohtalon oikku olisi saanut myös Lewisin perheen vanhempia kaivautumaan ylös sängystään ja saapumaan ihmettelemään eteiseen muodostunutta ruuhkaa. Harmi vain Reliam oli luullut Lucasin nähdessään tämän olleen syttyneiden valojen takana, joten hän ei ollut katsonut asiakseen mainita jutusta yhtään mitään. Jos hän kerrankin ei olisi pitänyt suutaan kiinni, olisi koko konkkaronkka voinut hyvällä säkällä kiirehtiä matkoihinsa ajoissa - mutta kun ei niin ei!
"Aa, mm, sori jos me herätettiin", kiirehti nuorukainen tovin hiljaisuuden jälkeen pahoittelemaan, sillä kaikki muut näyttivät menettäneen äkisti puhekykynsä. Täyteen ääneen puhuminen tuntui kaiken kuiskuttelun jälkeen suoranaiselta mahdottomuudelta, joten miekkosen sanat tulivat ulos sen verran vaimeina, että sen saattoi kenties tulkita katuvaisuudeksi tai muuksi vastaavaksi tällaisessa tilanteessa eduksi olevaksi tunteeksi.

Vasta puhuttuaan tajusi Reliam jääneen tuijottamaan Charloten vanhempia yhä hieman kurainen rätti kädessään, joten pikaisesti rievusta eroon päästäkseen ryhtyi hän sullomaan sitä takaisin reppuunsa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.3.2013 at 1:24

Niin Charlotte kuin Lucaskin pitivät niin tuppisuulinjaa vanhempiensa reaktioita odotellessaan, että yllättäen hiljaisuuden rikkova henkilö saikin olla Reliam. Emil vilkaisi nuorukaiseen vain pikaisesti ja käänsi sitten taas tuiman katseensa tyttäreensä, joka nielaisi kuuluvasti. Ei nyt sillä että hän olisi mitenkään pelännyt isäänsä; hän vain sattui tietämään mitä seuraavaksi olisi tulossa, eikä hän todellakaan halunnut ystävänsäkin joutuvan sitä todistamaan.

"Ei se mitään, hyvä että pääsitte ehjinä perille," Marilyn koetti yhä unisia silmiään hieroessaan silotella tilannetta, mutta turhaan. Miehensä katsahti tähän sen verran merkittävästi, ettei tämä enempää sitten asiaan kehdannutkaan sanoa, vaan jäi suosiolla hieman taka-alalle koko jutusta. Ennen kuin isän ja tyttären sanaharkka kuitenkaan pääsi alkamaan, kääntyi Charlotte Reliamin puoleen.

"T-tuota, mene jo edeltä jooko? Tulen ihan kohta," hän pyysi suorastaan anovin katsein ja koetti vääntää jonkinlaisen varovaisen hymyntapaisen huulilleen. Kuin tukeakseen sisartaan hädässä, asteli Lucas kiireesti Reliamin taakse ja tuuppasi jo tämän pyörätuolia hieman eteenpäin aikeenaan saattaa nuorukainen pikkusiskonsa huoneeseen. Emililläkään ei näyttänyt olevan mitään vastaansanomista asiaan, kaiketi tämä sitten mieluummin puhuisi tyttärelleen kahden kesken.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 16.3.2013 at 13:09

Eipä saanut Reliamin pahoitteluyritys vastakaikua muilta kuin Marilyniltä, joka tämäkin vaikeni lyhyen tokaisunsa jälkeen miehensä kiukkuisen ilmeen painostamana. Vieraana talossa olevasta partaveikosta alkoikin nopeasti tuntua, että juuri Emil oli se jota he olivat halunneet välttyä herättämästä, sillä tällä näytti selvästi olevan muutamia valittuja sanoja varastossa ihan vain tällaisten tilanteiden varalle. Miksei tämä sitten käynyt niitä jo lausumaan ilmoille, sitä ei nuorukainen sen sijaan ensialkuun tajunnut.

Vasta Charloten käytännössä anottua kaveriaan poistumaan paikalta ja Lucasinkin käytyä tuuppimaan Reliamin pyörätuolia eteenpäin, tajusi stuckaldilainen mitä tässä oikein oli tapahtumassa. Perheen isä tahtoi ilmeisesti haukkua tyttärensä kahden kesken, ja kenties häpeästä Lotte jopa aikoi alistua tilanteeseen. Vaikkei Reliam ollut millään tapaa erityisen ritarillinen kaveri, roihahti ymmärryksen mukana hänen silmiinsä epäreiluuden henkiin herättämä kiukku: johan se oli tullut selväksi, ettei tapahtuneessa mikään ollut suoranaisesti Charloten syytä! Niinpä, vaikka toverinsa häntä siitä tuskin kiittäisikään, työnsi partaveikko tuimin ilmein häntä eteenpäin johdattelevan Lucasin kauemmaksi.
"Ei käy", hän totesi painokkaasti ja käänsi sitten katseensa kohti Emiliä.
"Meikällehän tuolla ulkona oltiin kaupunkia esittelemässä, joten syy tästä... No, tästä, kuuluu vähintään puoliksi tälle suunnalle. Jos siis jollakin on jotain sanottavaa, niin saa sanoa sen sitten myös minulle." Äänessään oli selvästi tiettyä haastavuutta, jonka nuorukainen oli tähän mennessä saanut pidettyä joten kuten kurissa, mutta jota hän ei enää saanut hallituksi. Nytpä taidettaisiin siis nähdä, mihin kahden temperamenttisen miehen yhteentörmäys lopulta johtaisi - ellei perheen isä sitten jatkaisi mykän esittämistä vieraansa edessä ja perääntyisi tilanteesta viimehetkellä ulos.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 16.3.2013 at 16:12

Charlotte uskoi kyllä pärjäävänsä isänsä kanssa jotenkuten, eihän tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun kaksikko ottaisi toisistaan mittaa, ja näin hän huomasikin olla hyvinkin kiitollinen Lucasille, joka lähti johtamaan Reliamia pois kurjasta tilanteesta. Vaan eipäs ystävänsä sitten suostunutkaan tällaiseen järjestelyyn, mikä vei aika tehokkaasti pohjan kaikilta tytön omilta suunnitelmilta. Pahuksen Reliam, pitikö tämän kaikista hetkistä juuri nyt heittäytyä omaksi itsepäiseksi itsekseen! Emilin katse siirtyi hiljalleen tämän tyttärestä omatkin ajatuksensa julki tuoneeseen pyörätuolipotilaaseen. Yhtä lailla myös Marilyn ja Lucas loivat tähän kerrassaan kiinnostuneen katseen, sillä kukaan ei oikeasti yhtään osannut aavistaa, mitä nyt oli tulossa.

"Nuori mies, tämä on perheen sisäinen asia, joten arvostaisin jos et väkisin yrittäisi ängetä siihen mukaan," Emil lopulta totesi vakavan vaativasti, sivuuttaen täysin Reliamin äskeiset sanat. Sen enempää sanoja hän ei sitten viitsinytkään nuorukaiselle osoittaa, vaan kääntyi takaisin tyttärensä puoleen. "Charlotte, tästä on keskusteltu jo sen tuhat kertaa. Etkö sinä--" ehti mies hädin tuskin aloittaa tullessaan jo keskeytetyksi perheen kuopuksen toimesta.

"No voi hyvä helvetti sentään, me vain katseltiin kaupunkia!" punapää kivahti uhmakkaasti. "Ei tasan juotu tai hankkiuduttu vaikeuksiin tai tehty ylipäänsä mitään mistä sinun pitäisi--"

"Charlotte! Tässä talossa ei kiroilla, huudeta tai keskeytetä toista!" korotti perheen isä puolestaan ääntään ja tuli samalla rikkoneeksi kahta juuri ääneen lausumaansa kirjoittamatonta sääntöä samalla kertaa. Tämä sai jo muutenkin hyökkäävälle puolustuskannalle lähteneen tytön kihisemään kiukusta. Tilanteesta hieman ulkopuoliseksi jäänyt Marilyn puolestaan tarttui vaativasti Emilin käsivarteen ehdottaen, että tilanne setvittäisiin kunnon yöunien jälkeen, mutta miehensä oli nyt selvästi niin eri mieltä ettei kiinnittänyt tämän sanoihin tippaakaan huomiota. Lucas puolestaan ei edes yrittänyt sanoa mitään, vaan keskittyi hyssyttelemään Aalaa, joka oli jo pariin otteeseen alkanut haukkua huolestuneena emäntänsä ja tämän isän kiivaasta sananvaihdosta.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 17.3.2013 at 16:05

Reliam oli niin keskittynyt tapittamaan Emiliä silmästä silmään, että hän tajusi vain hämärästi muunkin perheen seuraavan tilanteen sekoittumista nyt jokseenkin uudenlaisella mielenkiinnolla. Tavallinen sanaharkka kun taisi olla kaikille tuttua, mutta jostain kumman syystä toisensa puolustaminen ei niinkään.

Vaan kun Emil loppujen lopuksi vain kielsikin vierastaan olematta sekaantumaan asiaan ja käänsi sitten huomionsa takaisin tyttäreensä, tuntui Reliamista kuin hänen sisällään olisi konkreettisesti roihahtanut jokin palamaan. Häntähän ei - yksinkertaisesti EI - jätetty tuohon tapaan huomiotta! Oli aivan sekunneista kiinni, ettei nuorukainen ehtinyt tuoda mielipidettään varsin tulikivenkatkuisesti julki, mutta Lewisien perheenpään ja Charloten ehättäessä edelle oli hänen pakko hillitä tovi raivoaan. Se tuotti selvästi suuria vaikeuksia, minkä saattoi havaita vähintäänkin miehen tavasta purra hampaansa voimalla yhteen sekä puristaa käsiään nyrkkiin niin, että kynnet kaivautuivat kämmenpohjiin. Itsehillintä teki kuitenkin hyvää, sillä saatuaan sen kerran käyntiin ei Reliam suoranaisesti räjähtänyt toisten silmille vielä siinäkään vaiheessa, kun hän viimein sai ryöstettyä puheenvuoron jälleen itselleen.
"Mikä tässä on oikeasti edes ongelmana?! Okei, me ollaan edelleen pahoillaan kun herätettiin kaikki eikä tajuttu ilmottaa mitään kun meni myöhään, mutta eikö nyt voitaisi vaan... Vaan..." hän sitä vastoin yritti käsiään levitellen selvittää piittaamatta yhtään siitä, kuinka hänen oltiin toivottu ja käsketty pitää suunsa tukossa.
"Nukkua!" partaveikko viimein kivahti turhautuneena siitä, kuinka maailma päätti ilmeisesti estävänsä häntä tai ketään muutakaan saamasta enää ikinä hitustakaan lepoa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 17.3.2013 at 16:39

Yllättäen puheenvuoron napannut, nyt huomattavasti kärkkäämmin asiaansa ajava Reliam sai jälleen hienosti koko perheen huomion käännettyä itseensä. Kukaan - ehkä Charlottea lukuunottamatta - kun ei varmasti ollut osannut odottaa pyörätuolimiekkosen uskaltavan korottaa ääntään Lewisien perheenpäälle. Jopa Emil katsoi Reliamia hetken jokseenkin hölmistyneenä, mutta vakavoitui liki saman tien, selvästi vielä sanoja hakien.

Tässähän ei tasan ole mitään oikeaa ongelmaa, Charlotte kyllä tiesi, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan. Olihan se nyt melkeinpä päivänselvää, että Emilin mielestä suurin ongelma tässä oli tyttärensä stuckaldilainen ystävä, jolla selvästi nyt oli ties mitä taka-ajatuksia tyttöparan suhteen tai mitä lie. Eihän noista epäluotettavista, moraalittomista suurkaupunkilaisista koskaan tiennyt. Reliam-parka kun ei vieläpä sattunut olemaan se kaikkein tavanomaisimman näköinen kaveri puuttuvine jalkoineen ja mitä, sen tiesi toki Charlottekin, joka oli juuri alkamassa puoltaa nuorukaisen mielipidettä, kun isänsä kuitenkin ehti avata suunsa ensiksi.

"Nuori mies, sinulla ei ole varaa leukailla siinä," Emil murahti ja sai kertaalleen itsensä rauhoittaneen tyttärensä suutahtamaan uudestaan. Tämän täytyi olla naurettavin ja epäreiluin asia, mistä he olivat koskaan kiistelleet!

"Et ole tosissasi!" punapää protestoi kuuluvasti. "Siis oikeasti me kaikki tässä varmasti halutaan nyt nukkumaan enemmän kuin mitään muuta niin miksi perkeleessä me vielä seisotaan tässä? Siis jos nyt vielä minulta anteeksipyyntöä kaipaat tästä kerrassaan kamalasta rikkeestä mikä se sitten lieneekin, niin sori!" Tytön äänensävy oli aivan kaikkea muuta kuin pahoitteleva, mutta ennen kuin Emil enää ehti ottaa puheenvuoroa takaisin itselleen, päätti Marilyn jo tyttärensä tavoin saaneen tarpeekseen tästä touhusta.

"No niin! Se oli sillä selvä, hyvä juttu! Nyt nukkumaan, koko konkkaronkka!" nainen julisti itsekin jo kovin kireään sävyyn ja kiskaisi miestään paidanhihasta entistä ponnekkaammin. Emil käytti vielä katsettaan Reliamissa sekä edelleen kovin kiihtyneeltä vaikuttavassa kuopuksessaan, mutta Marilynin kiskaistessa tätä uudemman kerran ja Lucasinkin lähtiessä hiljakseen valumaan oman huoneensa suuntaan, taipui perheenpääkin lopulta ja käännähti kannoillaan sanomatta enää mitään. Ainoastaan perheen äiti toivotti kaikille hyvät yöt (ei tosin erityisen lämpimään sävyyn) pariskunnan kaikotessa oman huoneensa suunnalle. Eteiseen jäivät enää vain Charlotte, Aala ja Reliam, joista ensiksi mainittu tilanteen rauhoituttua läimäisi kämmenensä otsalleen ja huokaisi syvään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 19.3.2013 at 23:16

Reliam ei taaskaan oikeastaan edes havainnut kääntäneensä koko perheen katseet puoleensa, sillä hänelle oli tässä tilanteessa oikeastaan vain Emilin huomiolla väliä. Niinpä nuorukainen saikin epämääräistä tyydytystä havaitessaan jonkin hämmennyksentapaisen käväisevän miehen kasvoilla, ennen kuin tämä taas kerran kunnollista vastausta suomatta tokaisi kiistakumppanilleen jotakin varsin mielikuvituksellista.
"Leukailla?!" Reliam suorastaan epäuskoisesti toisti, vaikka Charlotte olikin jo noussut tuomaan julki omaa mielipidettään keskustelun jokseenkin absurdista kulusta. Mitä joku leukaileminen oikeastaan edes tarkoitti, jestas sentään!

Sen enempää ei kiukusta pihisevä partaveikko ehtinytkään sitten tilannetta hankaloittaa, sillä Marilyn keräsi jostakin rohkeutta pakottaa miehensä takaisin nukkumaan ja Reliamin hienoiseksi yllätykseksi tämä itse asiassa taipui heiveröisen naisen tahtoon. Myös Lucas oli pujahtanut sulavasti jossain välissä omille teilleen, joten vanhempien häivyttyä tuli eteisessä yhtäkkiä varsin hiljaista - ellei laskenut lukuun Charloten otsaa vasten läiskähtävän kämmenen tuottamaa ääntä.
"Ne..! Se..!" stuckaldilainen tapaili kuiskauksenomaista volyymia ääneensä hakien, mikä sai kiivastuneet sanat tosin kuulostamaan vain lähinnä kimeältä vingahtelulta.
"Mitä hittoa tuo oli edes olevinaan? Mistä lähtien asioiden selvittäminen on ollut leukailua?" hän hetken sanoissa sekoiltuaan sai selvennetyksi. Oli selvää, että yöunen tasattua tilannetta ajautuisi Lewiseillä vieraana oleva Reliam mutisemaan vielä kertaalleen jonkinlaisen anteeksipyynnön käytöksestään, jonka jälkeen tämä ja perheen isä luultavasti vain välttelisivät sujuvasti toisiaan loppuvierailun ajan, mutta vielä ei nuorukainen ollut valmis edes harkitsemaan asiaa. Sen sijaan hän kykeni lähinnä miettimään, miten Charlotte oli saattanut sietää tällaista kohtelua ilmeisesti jo lukuisten vuosien ajan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 19.3.2013 at 23:35

Charlotte odotti jokseenkin kauhunsekaisin tuntein, mahtaisiko hän nyt saada Reliaminkin suunnalta haukut äskeisestä. Hän ei yksinkertaisesti kehdannut edes katsoa ystäväänsä päin, vaan tyytyi painamaan katseensa lattiaan odottaessaan toisen avaavan sanaisen arkkunsa. Ja senhän tämä totta vie tekikin, joskaan ei aivan sellaisella raivolla kuin tyttö oli ehtinyt pelätä. vaikkei tämä todellakaan mitenkään tyytyväiseltäkään kuulostanut.

"Olen... olen tosi pahoillani," hän sai kuiskattua ja lopulta myös nostettua epäröivän katseensa Reliamia kohti. "Ei iskä tavallisesti ole noin kohtuuton, vaikka ihan pässi onkin. Se... siis, ihan tosi anteeksi, en yhtään tiennyt että se voisi olla noin typerä." Kylläpä hänen kurkkuaan yhtäkkiä kuristikin. Tämä oli mennyt nyt aivan pieleen... tai no, olihan heille päivän mittaan sattunut yhtä ja toistakin vähän hölmönpuoleista, mutta tämä juttu oli ihan omaa luokkaansa. Nyt oli sentään jouluaatto, ja sen jos minkä oli punapää tottunut viettämään perheensä kanssa rauhassa ilman minkäänlaisia kahinoita, joten ymmärrettävästikin hän tunsi nyt olonsa ahdistuneeksi. Hän oli paitsi riidellyt isänsä kanssa, onnistunut myös pahoittamaan vieraansa mielen. Miten kovasti hän olisikin vain sillä hetkellä tahtonut lukittautua huoneeseensa ja parkua surunsa pihalle, mutta se oli juuri nyt sen verran mahdoton ajatus, että sen sijaan hän saattoi vain toivoa pystyvänsä ainakin tyynnyttämään Reliamin ennen nukkumaanmenoa edes jonkinlaisen mielenrauhan saadakseen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 20.3.2013 at 0:14

Reliamin viimein kääntäessä katseensa kohti Charlottea kesti häneltä tovi tajuta, ettei tämä hänen itsensä tapaan näyttänyt yhtään vihaiselta, vaan pikemminkin lähinnä murheen murtamalta. Nuorukainen ei kuitenkaan edes seikan havaittuaan osannut ymmärtää mistä kyseinen tuntemus kumpusi, kunnes punapää kävi kerran toisensa jälkeen pahoittelemaan käytyä sanaharkkaa.
"Hei, teikällä jos jollain tässä ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi", kiirehti Reliam vakuuttamaan. Vaikkei hän missään nimessä ollut äkäinen Charlotelle, sai sisällään yhä kupliva raivo miekkosen painottamaan sanojaan aivan erityisellä tehokkuudella, joka kertoi ettei hän ollut halukas kuulemaan yhtään vastaväitettä.
"Jos siitä murehdit että satuin olemaan todistamassa tuota hulluutta, niin sanonpahan vain että se ei kaduta tippaakaan. Meinaan, kun eipä kukaan muukaan näyttänyt teikän puolella oikein seisovan, ja en tasan meinaa antaa kenenkään puhua teikäläiselle tuohon sävyyn jos vaan voin olla estämässä. Oli se sitten sukua tai perhettä tai mitä hyvänsä", kaupunkilainen jatkoi.

Kun nyt asiaa ajatteli, oli koko selkkaus itse asiassa melkein suora toisinto Lewisien kuopuksen viimekertaisista syntymäpäivistä - vaikka okei, tämä kahakka ei ollut päättynyt nyrkkitappeluun, mutta silläkin kertaa oli toverinsa kaikkia maailman järkiseikkoja uhmaten noussut puolustamaan omaansa ja ystävänsä sanallista koskemattomuutta. Vaan minkäs sille mahtoi, että vaikka kunnioittikin Charlottea tiettyyn pisteeseen asti, oli punapää lopultakin vain nainen, joista ei Reliamin hölmön ajatusmaailman mukaan ollut puolustamaa itse itseään. Niinpä alkoi näyttää siltä, että miekkonen oli sitä varsinaisesti päättämättä alkanut yhä enemmän omia kyseistä työtä itselleen, sillä jonkunhan likasta oli pidettävä huolta!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 20.3.2013 at 0:48

// Voi aww kun Reliam on kaikessa tyhmyydessään niin ihana taas. ;A; <3 Ihan Lottekin liikuttuu~ //

Charlotte tunsi olevansa henkisesti valmis ottamaan vastaan vielä yhdet vuodatukset tälle iltaa, mutta kun Reliam ei yllättäen käynytkään valittamaan hänelle, vaan ehkä jopa päinvastoin, jäi hän tuijottamaan tätä kummissaan siksi aikaa kun tämä laukoi omia mielipiteitään. Mies kyllä esittikin aivan hyviä pointteja, sillä eihän punapää todellakaan ollut halunnut mitään tällaista tapahtuvan; eihän hän ollut voinut arvata millaisia käänteitä päähänpistonsa iltakävelystä aiheuttaisi. Siinä missä isänsä todennäköisesti ajatteli koko jutun olleen vain tyttären tavanomaista uhmaa, ei Reliam onneksi uskonut tällaista ystävästään. Tämän huomion myötä tunsi Charlotte kiven vierähtävän sydämeltään. Jostain pöhköstä syystä - ehkä hän vain oli kamalan väsynyt! - hän myös huomasi silmiensä kostuvan, mutta päätti lopettaa moisen heti alkuunsa ja pyyhkäisi silmiään paidanhihaansa. Kieltämättä myös punapään mieleen muistui ainakin etäisesti hänen ja Reliamin kesäinen seikkailu, jolloin mies oli tosiaan tullut sanoneeksi hänelle jotain hyvin samansuuntaista.

"Kiitos," tyttö lähestulkoon kuiskasi peittääkseen itkunhäivähdyksen äänestään, köhäisten sitten hieman ääntään ja hymyään palautellen. "Mutta älä ole huolissasi, me ollaan iskän kanssa napit vastakkain aika paljon, kyllä minä sen kanssa pärjään. Lucasia nyt ei voi odottaa avuksi kun se - usko tai älä - vissiin jollain tasolla pelkää iskää, ja äiti taas ei halua asettua kenenkään puolelle. Ymmärtäähän sen," hän koetti vielä perustella äitinsä ja veljensä valintoja perheen asioista juuri mitään tietämättömälle toverilleen.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 21.3.2013 at 21:23

// Onneksi se ei kerrankin sano mitä ajattelee. XD "Olet heikko nainen joka ei pärjää omillaan" vois olla vähän vähemmän ihanaa nääs ähähä. //

Jos Charlotte oli yllättynyt toverinsa reaktiosta, niin sen sai kyllä tehdä puolestaan myös Reliam kyynelten noustessa äkisti punapään silmiin. Se jos mikä sai samalla myös miekkosen vihan asettumaan, sillä hän epäili vahvasti juuri jyrkän asenteensa loukanneen toista niin pahasti, ettei tämä voinut kuin purskahtaa itkuun (mikä oli kyllä huomattavan liioiteltu ilmaus tapahtumien todelliseen kulkuun nähden, mutta millä tavoin nuorukainen asian kuitenkin ajatteli). Eihän hän olisi yhtään Emiliä parempi, mikäli kiusaisi ystäväänsä tähän tapaan.
"No, en kyllä oikeastaan tiedä ymmärränkö, mutta eipä sen kai väliä", Reliam siis yhä jokseenkin jurosti mutta ainakin huomattavasti aiempaa rauhallisemmin totesi, ennen kuin päästi loputkin patoutuneet kiukunrippeet ulos syvän huokauksen saattelemana.
"Eiköhän asiat huomenna selviä tai vähintään vaikene kuoliaaksi, niin että turha sitä tässä enää on jauhaa. Mitä sanot jos mekin mentäisiin viimein nukkumaan?" hän lisäksi ehdotti. Yö oli todellakin jo niin pitkällä, että ellei kaksikko tahtonut viettää koko joulupäivää unten mailla, oli heillä oikeastaan kiire päästä päihittämään univelkojaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 21.3.2013 at 21:44

// Ahaha no kyllä. :'D Herttainen kunhan pitää turpansa kiinni, jep! <3 Ja oi jess 2000 viestiä kasassa herranjestaasss! Relilotteilun merkeissä hyvä juhlistaa mokomaa lukua~ //

Olipa onnekasta, ettei Reliam välittänyt alkaa vatvoa asiaa sen enempää, vaikkei selvästi vielä tyytyväinen tilanteeseen ollutkaan. Tämä oli kuitenkin täysin oikeassa; asian selvittely oli parasta jättää aamuun, kun kukin osapuoli olisi saanut tarpeeksi unta ja pystyisi todennäköisesti keskustelemaan sivistyneesti. Niinpä Charlotte yhä jokseenkin valjusti hymyillen nyökkäsi myöntyvästi miehen ehdotukseen.

"Joo, mennään vain, huomenna kaikki näyttää varmasti paremmalta," tyttö totesi kääntyessään kannoillaan ja lähtiessään astelemaan huoneensa suunnalle, mutta katsahtikin sitten vielä olkansa yli toveriinsa. "Voit olla varma että saat vielä anteeksipyynnön iskältä, äiti varmasti läksyttää sitä parhaillaan oikein olan takaa," hän hymähti hiljaa jatkaessaan matkaansa talon läpi kohti huonettaan, Aalan pyöriessä tehokkaasti hänen jaloissaan. Hän sammutteli kulkiessaan valot tyhjiksi jääneiltä käytäviltä ja lopulta avasi jo raollaan olleen huoneensa oven. Valot olivat jo valmiiksi päällä hänen äskeisen hiipparointitehtävänsä jäljiltä, joten oli helppo nähdä minne kukin huoneen asukeista oli sillä hetkellä asettunut; yksikään otuksista ei sillä hetkellä sentään lattiatilaa vallannut, vaan Nina, Forte ja Aria olivat asettuneet nätisti sängylle siinä missä Pandora oli käpertynyt tytön työpöydälle. Ihan ensitöikseen kävi Charlotte sulkemassa edelleen avoinna olleen pikku ikkunan, josta oli päässyt huoneeseen suhteellisen paljon viileää ilmaa. Kylmä ei yö sentään onneksi ollut, joten paleltumisesta ei ollut vaaraa.

"Huh, olipa se päivä," punapää huokaisi ikkunan suljettuaan ja kääntyi jälleen Reliamiin päin. "Täytyy myöntää että vaikka olin varautunut melkein kaikkeen niin en todellakaan odottanut mitään tällaista." Suurpiirteisellä "tällaisella" tyttö viittasi paitsi äskeiseen episodiin, myös illan aiempiin tapahtumiin, mutta ehkäpä se oli hieman vaikeaa hoksata hänen valittua osittain tarkoituksellakin sanansa hieman epämääräisesti.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 21.3.2013 at 22:46

// Vau onnea komeasta tasaluvusta! =3 //

Valmistautuen itsekin rehaamaan itsensä viimein pois eteisestä katsahti Reliam kysyvästi Charlottea, kun tämä nukkumaanmenoon jo myönnyttyään kääntyi sittenkin vielä tokaisemaan jotakin. Vaan hyvä että hän päätti sen tehdä, sillä ajatus Emilin osakseen saamasta rangaistuksesta sai tämän kiistakumppanin virnistämään hävyttömän tyytyväisesti.
"Nooh, ehkä meikäkin voi muodon vuoksi pahoitella tuota vielä kertaalleen, jos se ihme oikeasti tapahtuu", nuorukainen armollisesti lupasi. Hänen kostonjanonsa kun oli tyydyttynyt hurjasti tämän tiedonmurusen ansiosta, ja jos toverinsa isä vieläpä olisi se joka ensimmäisenä myöntyisi pyytämään anteeksi, olisi miekkonen mielestään voittanut pelin; yksi rauhaa ylläpitävä sana ei siinä vaiheessa enää tilannetta muuksi muuttaisi.

Mieli siis jo astetta kevyempänä seuraili Reliam sitten Charlottea tämän huoneeseen ja sulki hiljaa oven perässään. Kuten aikaisemminkin, oli kämppä melkolailla täynnä pokémoneja, mutta Aalan lisäksi yksikään niistä sentään ei ollut onneksi tunkemassa itseään ihmisten tielle. Sen sijaan ne näyttivät nukkuvan niin kovin sikeästi, että mokomat tuskin edes havaitsisivat jos ne palauttaisi palloihinsa jatkamaan uinailua.
"Hmh, joo", punapäähän katseensa kääntävä miekkonen tovin kuluttua hymähti.
"Luulisi että oltaisiin jo totuttu siihen, ettei mikään tapaa mennä ikinä niin kuin on suunniteltu, mutta aina se silti jotenkin yllättää. Eipähän käy ainakaan elämä tylsäksi", hän päätään huvittuneesti pudistaen jatkoi. Toisin kuin tyttö, ei stuckaldilainen edes miettinyt mihin kaikkiin joulun tapahtumiin hän sanansa ulotti, sillä vaikka osa päivän sattumista oli ollut pienempiä kuin toiset, oli monenlaista yllätystä todella tullut vastaan.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 21.3.2013 at 23:09

// Kiits! \o/ Hauska juttu että mitä nyt pikaisesti laskin niin tuosta määrästä melkoisen reilu viidesosa on teikän kanssa pelattuja pelejä. :'D Ei valittamista, haha! <3 //

Charlotte kaivoi pokemoniensa pallot pöytälaatikostaan ja palautteli uinuvat otukset niihin kuunnellessaan, miten Reliam myötäili hänen äskeisiä sanojaan ja totesi sellaisen tosiseikan, joka sai tytönkin naurahtamaan ja kääntämään katseensa mieheen päin. Vaikka väsy jo painoikin, tuntui parempi tuuli pikkuhiljaa taas valtaavan ainakin hänen mielensä.

"No niin justiinsa," punapää hymähti takaisin palauttaessaan myös jokseenkin protestoivasti häntä katsovan Aalankin palloonsa. "Siksipä minä sinust-- seurastasi tykkäänkin... kun, kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu, ja niin... jos vaikka tapahtuu jotain tyhmää niin lopulta on kuitenkin aina hauskaa," hän jatkoi, huomaten puolitiessä olevansa sanomassa jotain niin hölmöä, että muutti kurssiaan kesken lauseen ja lisäsi perään vielä aavistuksen hermostunutta sepittelyä ja kääntyi poispäin miehestä käyttäen vallan mainiona tekosyynä tarvetta laittaa kasvattiensa pokepallot takaisin laatikkoon, josta hän oli ne vain hetkeä aiemmin poiminut. Pöydälle aiemmin jääneen plus ballin hän poimi myös kätösiinsä ja jäi mietteliäänä pyörittelemään sitä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 22.3.2013 at 1:23

// Vau! 8'D Tämän kaksikon touhuistahan saisi tällä menolla koottua jo melkoisen kirjan, hah. //

Charloten palauttaessa pokémoneja palloihinsa seuraili Reliam tämän touhuja vain puolella silmällä, joten kerrankin hänen huomiokykynsä jopa riitti panemaan merkille toisen erikoisella tavalla katkeavan ja äkisti toiseen suuntaan lähetetyn tokaisun. Edes nuorukainen ei ollut niin tyhmä etteikö seikka olisi herättänyt hänen kiinnostustaan, mutta milläpä hän olisi muka voinut udella mitä punapää oli mahtanut tarkoittaa ilman, että kuulostaisi puolestaan itse täysin pöhköltä? Ei millään, sitä paitsi todennäköisestihän miekkonen vain kuvitteli, että koko jutussa oli yhtään mitään erityistä. Oliko se nyt nääs ihmekään, jos näin väsyneenä itse kukin jo sekoili hieman sanoissaan?
"No sehän on hyvä. Kun olisihan se nyt aika kamalaa tajuta yhtäkkiä inhoavansa toisen seuraa sen jälkeen, kun ollaan jo näinkin kauan hengattu yhdessä", päätyi kaupunkilainen siis lopulta selkänsä kääntäneelle tytölle tavanomaisen puolivakavissaan toteamaan.

Vasta siinä vaiheessa Reliam tajusi Charloten jääneen pyörittelemään yhtä poképalloista käsissään. Kun hän vieläpä huomasi sen olevan tuo kellanvärinen yksilö, muistui melkein jo unohduksiin painunut joululahjaepisodi miekkosen mieleen. Se oli kieltämättä yksi päivän niistä tapahtumista, jotka olisivat voineet kenties sujua paremminkin.
"Oletko yhtään miettinyt mitä meinaat antaa sille nimeksi", nuorukainen shroomishin palloa etusormellaan osoittaen uteli.
"Meinaan, että jos haluat siis pitää sen", täytyi hänen tosin äkkiä lisätä, sillä vaikka syy kaikkien Lewisien alkuhämmästykseen otuksen suhteen olikin jo selvinnyt, ei Reliam oikeastaan ollut varma mitä punapää lahjasta nyt mahtoi ajatella.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 22.3.2013 at 1:41

Charlotte kääntyi kunnolla katsomaan Reliamia vasta tämän udellessa hänen suunnitelmiaan shroomishin suhteen, vaikka oli toki jo toisen aiempaankin toteamukseen vastannut hieman poissaolevalla, hyväksyvällä hymähdyksellä. Mitä ihmettä mies tosin nyt tarkoitti? Miksi hän ei olisi pitänyt tämän vaivoin ja harkiten hankkimaa lahjaa?

"Totta kai haluan," tyttö vastasi ja antoi itsensä jälleen hymyillä nuorukaista vakuutellakseen. "Tai siis olihan tämä kyllä yllätys, sitä en kiellä, mutta pitäähän sellaisia ollakin. Forte ja Pandorakin tuli tiimiin pahemmin sitä suunnittelematta ja hyvinhän meillä on mennyt." Tietysti sitten oli vielä Rogue, joka oli ollut aivan oma lukunsa. Mutta kuten punapää oli jo kertaalleen ehtinyt päättää, ei hän antaisi samanlaisten virheiden toistua niin itseään kuin pokemoniaan, kuin myös lahjan antanutta Reliamia säästääkseen.

"Itse asiassa vähän mietin, kun oltiin siellä konsertissa...," Charlotte jatkoi päästettyään irti entistä cubchootaan koskevista ajatuksista. "Mietin että ehkä Jean - jii, ee, aa, än - olisi kiva nimi, yhden säveltäjän mukaan... siis jos se on poika. Ei toista Nina-fiaskoa ja silleen. Mutta jos se onkin tyttö, niin sitten vain ännä ja ee perään, niin siitä tulee tytön nimi joka kuitenkin lausutaan ihan samalla lailla!" hän kertoili omia järkeilyjään alkuillalta. Reliam todennäköisesti tiesi, kumpaa sukupuolta otus oli jos tämän syntymätodistuksenkin oli kerran mukaan saanut, joten punapää jäi kiinnostuneena odottelemaan, josko miekkonen suostuisi valaisemaan häntä tässä äärimmäisen tärkeässä asiassa, joka ratkaisisi tulisiko tuoreimman kasvattinsa nimeksi Jean vai Jeanne.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 22.3.2013 at 2:11

Jostain syystä Reliamista tuntui hyvinkin helpottavalta kuulla, kuinka Charlotte oli päätynyt mielessään siihen tulokseen, että hän voisi pitää toverinsa hankkiman yllätyspokémonin tiimissään. Ehkä sillä oli jotakin tekemistä sen kanssa, kuinka miekkonen itse oli shroomishia valitessaan oikeasti tehnyt töitä miettiessään, mikä tarjolla olevista yksilöistä olisi punapäälle se kaikkein sopivin kumppani, joten olisi ollut kurja heittää sellainen lahja saman tien pois. Nyt otuksella olisi ainakin tilaisuus todistaa olevansa nähdyn vaivan arvoinen!

Vaan vaikka Reliam itse olikin shroomishin tulevasta kutsumanimestä kysynyt, tuli hän kieltämättä hieman yllätetyksi Charloten todella jo keksittyä mitä oivallisimman nimen, joka sopi pienin variaatioin peräti molemmille sukupuolille.
"Meikä kun luuli että olit ihan jossain musiikkihurmiossa siellä kaiken aikaa", miekkonen konserttiin viitaten myönsi.
"Mutta Jean kuulostaa tosi hyvältä nimeltä! Ja joo, se on poika, joten se voi olla ihan vaan jiieeaaännä. Muistuta muuten, että kaivan huomenna sen syntymätodistuksen esiin ja annan teikälle, kun tänään en kyllä enää jaksa sitä ruveta etsimään", hän jatkoi ja vilkaisi saman tien pokémoneista tyhjättyä vuodetta miettien, missähän Lewisit olivat oikeastaan suunnitelleet antavansa hänen nukkua. Joku varapatjaviritelmähän oli toki aina melko looginen vaihtoehto, mutta kun nyt kerran näinkin suuressa omakotitalossa oltiin, ei Reliam olisi ihmeemmin hämmästynyt vaikka perheellä olisi ollut erityinen vierashuone visiteeraajien majoittamiseksi.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 22.3.2013 at 2:31

Johtuiko väsymyksestä vaiko mistä, mutta toisen toteamus aiempaan musiikkitapahtumaan liittyen huvitti Charlottea siinä määrin, että hymynsä leveni melkein korviin asti. Siinä missä miekkonen oli aiemmin pohdiskellut sitä, miten naisista ei ollut itseään puolustamaan, sai punapää nyt puolestaan hymähdellä mielessään sille stereotyyppiselle väittämälle, jonka mukaan miehet kykenivät vain yhteen asiaan kerrallaan kun taas naiset olivat varsinaisia multitaskaamisen mestareita. Okei, se oli ehkä hieman liioiteltua, muttei ainakaan Charlottelle ollut tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia jäädä välillä mietiskelemään jotain ihan muuta ja laulaa samalla kovin tutuiksi käyneitä joululauluja.

"Tyhmä, minulla on monimutkaiset aivot, ne pystyy mihin vain," tyttö tyytyi tokaisemaan ääneen ja näyttämään toiselle pikaisesti kieltään, ennen kuin jutustelua jatkettiin varsinaisen nimiasian parissa. "Hyvä, Jean olkoon siis," hän sanahti tyytyväisenä, ehkä jopa hieman innoissaan uudesta tiimiläisestään. Nyt kun sillä oli nimi, ei se enää ollut mikä tahansa shroomish, vaan nimenomaan hänen Jeaninsa, josta tulisi vielä oikein hyvä ottelija! Hän olisi melkein tahtonut vapauttaa otuksen pallostaan ja tervehtiä sitä nyt uudemman kerran, mutta halusi sitä tai ei, häntäkin väsytti jo siinä määrin että se olisi parasta jättää huomiselle, kuten otuksen syntymätodistuksen etsiminenkin. Laskettuaan plus ballinkin laatikkoon ja suljettuaan sen, venytteli tyttö käsiään varsin pienieleisesti.

"Laitetaan sinulle varmaan patja tähän lattialle, jos se sopii?" hän ehdotti. "Paitsi jos nukut mieluummin sängyssä niin sitten minä voin nukkua lattialla."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 22.3.2013 at 2:55

Charloten lesoillessa monihyväisillä aivoillaan virnisti myös Reliam vallan leveästi. Hän olisi voinut muotoilla seuraavan tokaisunsa paljon pidemmin ja suoraan sanottuna rumemminkin, mutta kaikkien onneksi miekkonen pidättäytyi tällä erää yksinkertaisuudessa.
"No ainakin siitä keskimmäisestä väittämästä ollaan samaa mieltä!" Sillä niinpä, sinä päivänä kun yksikin mies ymmärtäisi miten naisten aivot todella toimivat, olisi maailmanloppu jo varmaankin aika lähellä.

Jeanin nimestä ei nuorukainen puolestaan keksinyt enää mitään erityistä sanottavaa, joten hän seurasi vain tyytyväisenä kuinka shroomishin pallo sujahti muiden (enemmän tai vähemmän) kaltaistensa joukkoon kirjoituspöydän laatikossa. Siellä sen olisi hyvä nukkua, tai mitä pokémonit palloissa ikinä tekivätkään, sillä välin kun kouluttajatkin vetäisivät unta palloon.
"Eikä mitä, patja käy ihan hyvin", Reliam kättään heilauttaen protestoi punapään sitten tarjotessa kohteliaasti hänelle omaa vuodettaan. Ele oli toki ystävällinen, mutta todellisuudessa ajatus Charloten sängyssä nukkumisesta tuntui etenkin kaiken tämänpäiväisen valossa vähän liian kummalliselta ollakseen toteutuskelpoinen idea.
"Heitä vaan meikälle jotain petikamppeita, niin eikö niistä joku nukkumiskelpoinen alusta aika äkkiä synny", hän jatkoi ja oli valmiina auttamaan, mikäli toverinsa tarvitsisi toista käsiparia peiton ja tyynyn tai minkä tahansa kokoonhaalimisessa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 22.3.2013 at 3:15

Reliamin tyydyttyä lattiamajoitukseen, nyökkäsi Charlotte hyväksyvästi (kyllähän hän nyt paljon mieluummin nukkuisikin omassa sängyssään kuin lattialla!) ja asteli sen enempiä empimättä yhden huoneensa seinistä osittain peittävälle kaappiriville, availlen laitimmaisen kaapin oven ja höpötellen samalla, miten kaikki löytyi kätevästi samasta paikasta. Ja toden totta, sisältä paljastui parilla ylimmällä hyllyllä odottelevien petivaatteiden lisäksi myös vieraspatja, joka oli kääritty kätevästi rullalle ja solmittu vahvalla narulla niin, että se rullalla myös pysyisi.

Aivan ensialkuun tyttö nosti esiin patjan, jonka viskasi pikaisen varoituksen älähdettyään nuorukaisen suuntaan, minkä jälkeen hän sitten nosti ylempää esiin kaiken muun tarpeellisen; lakanan, tyynyn tyynyliinoineen sekä peiton ja pussilakanan. Nämä hän laski käsistään sängylleen pohtiessaan, miten päin patja olisi järkevintä asetella. Vaikka se periaatteessa olisi mahtunut suhteellisen tilavaan huoneeseen melkein miten päin vain, olisi kaiketi käytännöllisintä asetella se hänen sänkynsä suuntaisesti niin, että patjan ja sängyn väliin jäisi sopivasti tilaa kulkemiseen.

"Laitetaan se tuohon noin," punapää kävikin sitten ohjeistamaan paitsi sanallisesti, myös käsillään elehtien. Eiköhän Reliam osaisi patjan taikoa paikalleen ihan ominpäinkin, joten Charlotte itse päätyi sillä aikaa taiteilemaan peittoa pussilakanan sisään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 22.3.2013 at 13:14

Vaikka Reliam oli mielessään osannut elätellä kuvitelmia suuren talon vierashuoneista ja ties mistä, tuli hänelle siitä huolimatta pienenä yllätyksenä että Charlotte ryhtyi kaivamaan kokonaista lisäpetiä esiin poistumatta ollenkaan edes omasta huoneestaan. Vaan kun miekkonen tunki itsensä toisen taakse urkkimaan seinänvierustalla olevan kaapin sisältöä, näytti kokoon kääritty patja muine mukavuuksineen totta vie mahtuvan tuohon hämmästyttävän pieneen tilaan ilman suurempia ongelmia.
"Melkoinen tilaihme, tuo kaappi", nuorukainen sanallisestikin ihmetteli ottaessaan patjakäärön vastaan. Se sylissään hän perääntyi jälleen kauemmas tehdäkseen tilaa punapäälle, sekä ryhtyi sitten näpertämään rullaa koossa pitelevien narujen solmuja auki.

Charloten päätettyä miten päin varavuode olisi lattialle parasta asetella, hymisi työhönsä keskittynyt Reliam tälle jotakin myöntävänsävyistä vastaukseksi. Kului vielä tovin verran ennen kuin paikoilleen jumittuneet solmut viimein antoivat periksi, mutta sen sitten tapahduttua pudotti erävoiton makuualustastaan saanut miekkonen sen saamiensa ohjeiden mukaan punapään sängyn vierelle niin, että petien väliin jäi reilun metrin verran tyhjää tilaa kulkemista varten.
"Nyt saa kyllä hampaat reikiintyä ihan vapaasti. Meinaan, kun meikä ei ainakaan jaksa enää miettiäkään mitään hammasharjoja", nuorukainen huokaisi poimiessaan seuraavaksi lakanan käsiinsä ja käytännöllisesti katsottuna vain heittäessä sen patjan peitoksi. Täten syntynyt kokonaisuus kyllä kelpasi hänelle paremmin kuin hyvin.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 22.3.2013 at 13:33

Saatuaan vihdoin vieraansa peiton kunnolliseen kuosiin ja sullottuaan myös tyynyn tyynyliinan sisään, käännähti Charlotte juuri parahiksi katsoaan miten Reliam asetteli lakanan paikalleen hyvin laiskanpuoleisesti, vaikka tähän toki olikin ilmeiset syynsä. Tyttö ei kuitenkaan halunnut jättää hommaa siihen, vaan mytättyään peiton ja tyynyn yhteen kasaan hän tälläsi ne miekkosen käsiin ja ryhtyi vielä laittamaan lakanan kuntoon.

"Joo, sama," tyttö puheli työnsä lomasta. "Suihkussa käymiset ja muutkin on varmaan fiksumpaa vain jättää aamuun, ettei tule enää möykättyä liikaa... itse käyn nyt kuitenkin vielä vaihtamassa yöpuvun päälle," hän lisäsi homman valmiiksi saatuaan ja siirtyi nostamaan oman sänkynsä päiväpeitteen pois; tottuneesti hän viskasi sen lattialle sänkynsä päätyyn yhtenä myttynä. Tavallisesti kun pokemon jos toinenkin olisi oitis hyökännyt siihen koisimaan, mutta nythän ei asia aivan niin ollutkaan. Peittonsa alta punapää löysi puolihuolimattomasti viikatun vaaleansinisen, valkoisin tähdin kuvioidun pyjamakokonaisuutensa, ja Reliamiin enää pikaisesti vilkaistuaan katosi hän sitten vessan suuntaan.

Kylppäriin päästyään Charlotte kuoriutui sutjakkaasti vaatteistaan ja kiskoi pyjaman ylleen. Vaatekertansa hän jätti nurkassa lojuvan pyykkikoneen päälle; siitähän ne sitten aamulla kätevästi löytyisivät. Pikaisesti vielä kasvonsa pestyään suuntasi likka takaisin huoneeseensa, minne päästyään hän sulki oven hiljaa perässään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 23.3.2013 at 3:30

Reliam hautautui hetkellisesti peiton ja muhkean tyynyn muodostaman muurin taakse Charloten ojentaessa koko komeuden hänen syliinsä, joten hän ei ehättänyt ilmoittaa vastustustaan likan ryhtyessä silottelemaan paikoilleen mäjäytettyä lakanaa parempaan kuosiin. Ei sillä, että miekkosella olisi toki ollut varsinaisesti mitään toisen toimia vastaan, mutta ihan turhaa työtähän moinen oli!
"Jep", nuorukainen tyytyi siis kaikessa yksinkertaisuudessaan tokaisemaan, kun hän sai viimein laskettua petivaatteet patjalle ja Charlotte puolestaan katosi pukemaan yöpukua ylleen. Tämän esimerkkiä seuraten riisui myös Reliam ensin takkinsa, joka eteisessä käydyn hässäkän aikana oli jäänyt epähuomiossa hänen ylleen, ja laskeutui sitten patjalle päästäkseen helpommin eroon myös farkuista. Viitsimättä taitella vaatteita edes näennäisen siististi viskasi partaveikko ne pyörätuolilleen ja sujahti puolestaan itse peiton alle istumaan, sillä vaikka toverinsa ehkä olikin jo jollain tasolla tottunut hänen jalattomuuteensa, piilotti hän mieluiten arpiset tyngät aina tilaisuuden tullen pois näkyvistä.

Ollessaan tovin yksin huoneessa tuijotteli Reliam niitä näitä tuumaillen jälleen ympärilleen, kunnes silmänsä seisahtuivat pöydällä nököttävään tuttuun ystävänpäivävalokuvaan. Hetken mielijohteesta hän kurkotteli sen käsiinsä ja katseli sitä vinosti itsekseen virnistäen aina siihen saakka, kunnes kuuli huoneen oven sulkeutuvan selkänsä takana.
"Pitäisi ehkä ottaa joskus lisää hölmöjä kuvia, ettei tämä tuntisi oloaan yksinäiseksi", stuckaldilainen naurahti heilauttaessaan kehystä ja kääntäessään katseensa kohti pyjamaan sonnustautunutta punapäätä.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 23.3.2013 at 4:45

Oven suljettuaan huomasi Charlotte Reliaminkin laittaneen itsensä jo valmiiksi nukkumista varten. Lähempi tarkastelu osoitti tämän poimineen ilmeisesti jonkin tytön pöydällä nököttävistä valokuvista kätösiinsä, joten uteliaana näkemään mikä kuva mahtoi olla kyseessä, hän asteli lähemmäs ja kyykistyi toisen viereen lattialle tämän juuri sanomisillaankin paljastettua, ettei valokuva ollut mikään muu kuin liki vuoden vanha, ystävänpäivän tienoilla Stuckaldissa otettu jokseenkin humalainen tuotos.

"Se olisi kyllä tosi hauskaa," punapää naurahti mielissään. "Ehkä jos kokeilisi vähän selkeämmässä mielentilassa niin ei posket punoittaisi tuolla lailla, tai olisi tuollaista pöljää kännistä virnettä," hän jatkoi luetellen itsestään löytämiään "vikoja", vaikkei todellisuudessa pitänytkään kuvaa ainakaan ihan hirveimpänä mahdollisena. Loppujen lopuksi kaksikko ei kuitenkaan ollut sinä iltana ehtinyt juomaan mitenkään erityisen paljon, eli suurempi osa silloisesta humalasta oli varmasti johtunut ihan vain seurasta ja tunnelmasta ja mistä lie.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 23.3.2013 at 19:47

Myös Charlotte näytti tulevan katsomaan Reliamin pällistelemään kuvaa, mikä sai miekkosen kääntämään virnuavat kasvonsa valokuvasta sen elävää vastinetta kohden. Vaikka ystävänpäivästä ei tosiaan ollut vielä vuottakaan aikaa, oli sen verran paljon ehtinyt tapahtua sen jälkeen, että tuntui vähän hullulta ettei siitä ollut mitään kuvallisia todisteita saatavilla. Onneksi esimerkiksi lähipäivinä voisi olla paljonkin aikaa kaivaa kamera taas esiin, mikäli asiat sujuisivat vähän alkusotkuja leppoisammalla tavalla eikä Emil esimerkiksi heittäisi vierastaan heti huomisaamun koittaessa pihalle talostaan.
"Hah, joo", stuckaldilainen siis hymähti, vaikka hän tosin ajattelikin kuvasta mahdollisia vikoja etsiessään tietysti vain omaa pöhköä ilveilyään.
"Ehkä vaikka huomenna sitten", hän jatkoi kurottautuessaan palauttamaan kehyksen sinne mistä oli sen ottanutkin.

Venyteltyään lyhyesti käsiään hilasi Reliam itsensä parempaan asentoon patjalla ja asettautui sitten mukavasti peittonsa alle makaamaan. Se hyöty näistä väsyttävän monivaiheisista seikkailuista aina oli, ettei miehen tarvinnut niiden jälkeen juuri koskaan jäädä kärvistelemään häntä muuten aina silloin tällöin vaivaavan unettomuuden kanssa, ja tälläkin kertaa hän uskoi unen saavuttavan mielensä kyllä sangen nopeasti.
"Ei kai tässä nyt muu auta kun sanoa hyvää yötä. Ja koita olla näkemättä painajaisia siitä mitä tapahtuu, jos päätän ottaa tästä lähtien vaikka tavaksi tulla tänne joka joulu laittamaan porukan pasmoja sekaisin", nuorukainen siis yhä ilkikurisesti toverilleen hymyillen toivotti.

// Huu, alkaiskohan tämä "joulupeli" lähestyä päätepistettään näiden nukahtaessa, vai pelataanko me sen jälkeen vielä jotain kohtausta tämän tapaamisen tiimoilta? =D //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 23.3.2013 at 20:17

// Haha, onhan tässä jo melkoisesti seikkailtu joten miten olisi jos vaikka tässä sellainen skippa-skip nyt Relin lähtöpäivään niin voisivat vielä heipat toivottaa ja silleen, mukavaa olisi se. o/ //

Reliamin nostaessa valokuvan takaisin pöydälle, nousi Charlottekin tämän viereltä keikkumasta yhä hymyten, käväisi napauttamassa valot pois ja kulki sitten varovaisin askelin pimeän huoneen poikki omaan sänkyynsä. Miten kivalta tuntuikin päästä nukkumaan; ei nyt sillä etteikö päivä olisi ollut hyvinkin kaikkien kommellusten väärti, mutta pitkä se oli todellakin ollut. Punapää haukotteli raukeasti ja naurahti ystävänsä hauskalle tokaisulle.

"Ihan vapaasti kuule, alkoi nimittäin parinkymmenen vuoden jälkeen jo vähän kyllästyttääkin kun joulut on olleet niin samanlaisia... vaihtelu virkistää!" hän suorastaan rohkaisi toista ottamaan jouluvierailun tavaksi, kuten tämä oli juuri uhkaillut. "Mutta niin, onhan meillä tätäkin joulua vielä jäljellä. Ehditään vaikka mitä, voidaan pelata ja käydä vaikka ulkona syömässä, tässä lähellä on yksi kodikas paikka," hän vielä höpötteli koettaessaan keksiä jotain ohjelmaa huomisellekin, joka toivon mukaan sujuisi vähän rennommissa merkeissä.

"Muttajoo, hyvää yötä, kivoja unia ja semmoista," Charlotte toivotteli jutustelunsa päätteeksi, haki itselleen mukavan asennon ja painoi silmänsä kiinni. Pitkälle yöhön kestäneet seikkailut todellakin vaativat veronsa, sillä vain hetken ehti tyttö kerrata erikoisen päivän tapahtumia mielessään ennen kuin simahti tyytyväisenä tuhisten.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 24.3.2013 at 23:06

// Aa joo, niinhän me meinattiinkin! Tehdäänpä siis niin. =3 //

Reliam jaksoi vain naurahtaa pimeyden laskeuduttua ja Charloten yllyttäessä häntä tulemaan "pilaamaan" perheensä juhlapyhiä uudemmankin kerran. Todellisuudessa voisi partaveikolla olla kieltämättä toinen ääni kellossa kun seuraava joulu alkaisi lähestyä, mutta hyvähän se olisi kuitenkin tietää olevansa ainakin yhden Lewisin puolesta tervetullut uusintavisiitille.
"Joo, ja meikä haluaa kyllä sitten jossain vaiheessa vilkaista sitä Lucasin salamencea!" muisti nuorukainen intoilla kaksikon miettiessä, mitä kaikkea he voisivat ainakin tämän nimenomaisen joulun puitteissa vielä tehdä.
"En tasan aio päästää käsistä tilaisuutta nähdä sellaista otusta läheltä." Vaikka kaupunkilainen oli ollut aluksi koko lohikäärmeestä ihan toista mieltä, oli asenteensa muuttunut sitä mukaa kun hän oli päässyt tutustumaan sen kouluttajaan ja todennut, ettei Lucas ollut oikeastaan yhtään hassumpi kaveri. Vähän nenäkäs kieltämättä, mutta niin kauan kun pilkka ei suuntautunut Reliamiin itseensä, oli sekin oikeastaan vain hyvä asia.

Vaan pian toivotti Charlottekin toverilleen kauniita unia, mikä kannusti miehen kaivautumaan entistä mukavampaan asentoon ja sulkemaan silmänsä, jotta uni olisi vapaa ottamaan viimein vallan.
"Öitä", huokaisi hän vielä viimetöikseen, ennen kuin päästi mielensä harhailemaan ja lipumaan jossain vaiheessa valvetilan tuolle puolen.

---

Päivät kuluivat hurjan nopeaa tahtia, eikä aikaakaan kun Reliam huomasi olevansa jo pakkaamassa tavaroita reppuunsa päästäkseen lähtemään Lewiseiltä kohti kotia. Oli kieltämättä ollut hurjan hauskaa viettää kerrankin pidempi yhtenäinen ajanjakso Charloten seurassa, mutta toisaalta miekkosen hermot kaipasivat kyllä hiljalleen jo lepoakin, kiitos punapään erityisten perheolojen. Marilyn oli toki ollut koko loman ajan yhtä ihastuttava kuin aluksikin, mutta väkinäisen sopimisen jälkeen olivat Reliam ja Emil puolestaan lähinnä vältelleet toinen toistaan, ja sellainen osasi olla pitkän päälle aika uuvuttavaa.
"Lotte! Oletko nähnyt meikän hammasharjaa missään?" omaisuuttaan keräilevä Reliam jossain vaiheessa huikkasi tajuttuaan, että oli - useiden muiden tavaroiden tavoin - tullut kai epähuomiossa jättäneeksi harjan lojumaan jonnekin, eikä hänellä ollut hajuakaan minne.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 24.3.2013 at 23:31

Päivät tosiaan kuluivat Charlottenkin mielestä kuin siivillä, ja yllättävää kyllä, huomattavasti vähemmin kömmähdyksin ja noloin tilantein kuin jouluaatto. Toki Lucas nyt oli oma tyhmä itsensä heitellessään milloin mitäkin vihjailevaa läppää kaksikon suuntaan, mutta loppua kohden sekin oli jo niin vanha vitsi ettei tyttö ainakaan viitsinyt edes suuttua, onnistuen saamaan velipojan lopulta kyllästymään moiseen touhuun. Reliamia visiitti arvatenkin kulutti kaikista eniten, mutta kiitettävän hyvin tämä kyllä kesti ystävänsä omalaatuista perhettä. Charlotte olisi mieluusti kestinnyt vierastaan vielä pidempäänkin, mutta ei jäänyt turhaan sitä surkuttelemaan auttaessaan tätä löytämään ja pakkaamaan kaikki kamppeensa mukaan. Toverinsa kaipaillessa hammasharjaansa, pinkaisi punapää kiireesti mutkan kylppärissä, Aala tiukasti kintereillään, mutta joutui valitettavasti palaamaan tyhjin käsin.

"Ei ole veskissä ainakaan, oletko varma ettet ole jo pakannut sitä jonnekin sinne repun pohjalle?" tyttö epäili varsin avoimesti. "Vaikka ei kai yksi hammasharja maailmaa kaada, ehkä olikin jo aika ostaa uusi."

Pakkaamisesta kovin innostunut herdier ei ollut kuitenkaan vielä valmis luovuttamaan, sillä vaikka se ei oikeastaan ollut aivan varma mikä kapistus hammasharja taas olikaan, ryhtyi se kovin touhukkaasti etsimään sitä emäntänsä sängyn alta. Muu pokemonpoppoo ei sitten ollutkaan niin kiinnostunut tarjoamaan apuaan tässä asiassa, sillä Aalan lisäksi ainoastaan Pandora hyöri siellä täällä ja koetti parhaansa mukaan olla avuksi. Evoluutiotaan edelleenkin selvästi juhlistava Nina puolestaan oli ängennyt olkkarin puolelle esittelemään taitojaan Kat-delcattylle, ja muu tiimi puolestaan - tuorein jäsen, Jean, mukaan lukien - kelli yhdessä kasassa emäntänsä sängyllä enemmän tai vähemmän unessa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 25.3.2013 at 0:20

Kaivettuaan Charloten vinkin ansiosta tiensä niin syvälle reppuun kuin kykeni, huokaisi Reliam jokseenkin alistuneeseen sävyyn ja antoi pääosin vaatteista koostuvan tavarakasan upota takaisin paikoilleen repun pohjalle.
"No jaa, kai se on pakko niin tehdä", hän myönsi olkiaan kohauttaen ja lisäsi hammasharjan mielessään varsin erikoiselle ostoslistalle, joka sisälsi tällä erää ainakin siis harjan sekä tiirikkasetin. Harmi vaan niitä ei välttämättä löytäisi molempia samasta kaupasta, ei edes Stuckald cityssa.
"Saatpahan pitää sen muistona, jos se joskus löytyy. Kohtele sitä hyvin, se oli hieno harja!" miekkonen vielä toverilleen virnistäen lupasi.

Sillä välin Reliamin pokémoneista ainoana pallonsa ulkopuolelle siivojen käytöstapojensa ansiosta päässyt Saramu istui risti-istuntaa muistuttavassa asennossa huoneen nurkassa ja seuraili, kuinka Aala katosi sängyn alle piiloon jääneitä tavaroita metsästämään. Pandoran puolestaan kulkiessa ohitse ojensi scizor sille kuljetettavaksi kouluttajansa likaisen sukkaparin. Mieluusti hyönteinen itsekin olisi käyskennellyt ympäriinsä apua tarjoamassa, mutta se tajusi olevansa ihan liian suurikokoinen tehdäkseen työnsä tehokkaasti ja mitään vahingoittamatta - sitä paitsi Charlotte tuntui kavahtavan pokémonia paljon vähemmän sen istuessa aloillaan ja näyttäessä siten todellista pienemmältä.

Hiljalleen Reliam uskoi saaneensa tavaransa kokoon, joten seuraavana vuorossa oli yrittää saada reppu menemään kiinni. Se oli vähintään yhtä mielenkiintoinen operaatio kuin pakkaaminenkin, ja vaati nuorukaista käyttämään ripauksen puhdasta voimaa kantovälinen taivuttelemiseksi.
"Eiköhän se... Ala... Olla siinä!" hän puhkui, kunnes kiinnitysmekanismi napsahti lopulta lukkoon.
"Kumma juttu, miten tavarat ei ikinä mahdu paluumatkalla yhtä hyvin reppuun tai laukkuun kun silloin, kun ne pakkasi sinne ekaa kertaa."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 25.3.2013 at 0:47

Ihan sama miten vitsiksi hammasharjaletkautus oli tarkoitettu ja miten epähygieninen Charlotte itsekin osasi joskus joissakin asioissa olla, oli toisen hammasharjan säilyttäminen sen verran puistattava ajatus että punapää saattoi vain kurtistella kulmiaan ja näyttää lopulta toiselle kieltään ällötystään avoimesti ilmaistakseen.

"Yhh, ehkä laitan sen hyvään talteen muiden roskien sekaan," hän totesi lyhyesti ja ytimekkäästi jatkaen sitten touhujaan, Pandoran puolestaan kiikuttaessa juuri Saramulta saamansa sukat pikaisesti Reliamille, minkä jälkeen siisteyttä rakastava otus kipittikin jonnekin omiin oloihinsa käpäliään putsailemaan. Kaikkeen sekin suostui avuliaisuuden nimissä, hyi sentään! Scizorin seurasta se oli kuitenkin alkanut pitää, ja olipahan kookasta ötökkää aluksi säikkynyt tyttökin hiljakseen oppinut olemaan tämän seurassa vähän luontevammin. Mitä enemmän hän sai otusta seurata, sitä selvempää oli että kyseessä oli yhä se sama vanha ja rauhallinen Saramu. Kovin lähelle tätä hän ei sentään välittänyt mennä, eikä onneksi kukaan ollut häntä moiseen pakottamassakaan.

"Hyvä homma!" Charlotte kehaisi ja tapautti käsiään yhteen pakkausoperaation vihdoin tultua päätökseensä. "Niinhän se yleensä on. Luulisi kyllä että kun on reissussa valtaosan ajasta niin kuin on viime aikoina tullut oltua, niin oppisi jotain pakkauksen saloja siinä, vaan kun ei niin ei," hän jatkoi huvittuneena, tarkoittaen ennemminkin itseään ja omia kehnonpuoleisia pakkaustaitojaan kuin Reliamia. "Muttajoo, ei kai sitten muuta kuin menoksi."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 27.3.2013 at 0:07

Ei Reliamkaan todellisuudessa toki pitänyt käytetyn hammasharjan vaalimista kovin hehkeänä ideana, mutta ei se tietenkään estänyt häntä vitsailemasta asian kustannuksella.
"Höh, tosi epäkiitollista", kaupunkilainen siis naurahti mukamas loukkaantuneena ja tunki samassa hetkessä Pandoran paikalle kiikuttamat haisevat sukat tavaroidensa joukkoon. Anteeksi, korjaan: eivät haisevat, vaan pelkästään miehiset.

Kun matkatavarapaljous saatiin lopulta tungetuksi pois näkyvistä, läpsäytti Reliam tyytyväisenä käsiään yhteen, ikään kuin olisi pyyhkinyt niistä pois työn mukana tulleita pölyjä. Ei ehkä se kaikkein fiksuin ele äskeiset vallan epähygieeniset puheenaiheet huomioiden, mutta sitä ei miekkonen tullut ajatelleeksi.
"Joo niin voisi luulla. Samoin tosin kaiken järjen mukaan tässä olisi oppinut jo kaikkea muutakin, kuten että pokémoncentereissä ei ole ikinä tilaa kun sitä eniten kaipaisi", partaveikko myötäili ja kääntyi sitten scizorinsa puoleen.
"Vaan alapa tulla sitten Saramu! Lähdetään menemään kotiin", hän ötökälle kättä heilauttaen jatkoi. Kuuliaisesti pokémon nousi seisomaan, odotti että kouluttajansa tovereineen pääsi ensin poistumaan huoneesta ja lähti sitten kävelemään näiden perään. Reissussa oleminen oli toki aina kiintoisaa, mutta kyllä kotiin pääsemisessä oli jopa hyönteisen mielestä omat puolensa.

Suunnatessaan kulkunsa kohti Lewisien talon eteistä kurkki Reliam samalla vastaan tuleviin huoneisiin muiden asukkien löytämisen toivossa. Hän kun havitteli pääsemistä heittämään hyvästit ainakin Lucasille ja mahdollisuuksien mukaan ehkä Marilynillekin... Ja noh, kaiketi sitten myös Emilille. Olisihan se nimittäin vain ja ainoastaan fiksua yrittää erota jokseenkin sopuisissa merkeissä kaikkien kanssa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 27.3.2013 at 0:34

Charlotte lähti jo ties kuinka monetta kertaa johtamaan ystäväänsä (ja tällä kertaa myös Saramua) halki kotitalonsa, Aalan ravatessa kaikkien edeltä jo eteiseen; kenties se toivoi itsekin pääsevänsä hetkeksi ulos nyt kun selvästi ainakin yksi seurueesta oli lähdössä. Tyttö puolestaan jämähti eteiseen johtavalle käytävälle. Hänkin osasi arvella niin sanotusti muodollisten hyvästien olevan jokseenkin hyvä idea, joten kuullessaan olkkarin suunnalta telkkarin pauketta kääntyi hän seuralaisensa puoleen ja vilkaisi merkitsevästi scizoria.

"Tuota, voisiko Saramu mennä jo eteiseen tai... no, vaikka palloon?" hän joutui jokseenkin nolona pyytämään, sillä tiesi äitinsä varmasti hermoilevan jo aivan tarpeeksi tietäessään moisen jättiötökän kulkevan vapaasti talossaan, eikä suostuisi taatusti tulemaan samaan tilaan moisen kanssa. Vähän noloahan moista oli pyytää, ja punapää loikin kovin pahoittelevan katseen ystävänsä lisäksi ötökkäpokemoniin, vaikka arvelikin ettei se ollut moisesta moksiskaan. Samalla hän tuli jo huikanneeksi olkkarin suunnalle, että tässä oltiin lähtöaikeissa, sillä eiköhän Saramu sillä aikaa pois näkösältä ehtisi kun toiset vielä olisivat kerääntymässä käytävään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 27.3.2013 at 1:03

Ketään ei sattunut matkalla vastaan, mutta siitä päätellen että olohuoneesta kuului ainakin television tuottamaa ääntä, taisi suurin osa Lewisien perheestä olla kerääntynyt sille suunnalle. Sen pääteltyään oli Reliam jo aikeissa mennä itse sanomaan heipat porukalle, mutta Charloten ujonpuoleinen pyyntö sai hänet pysähtymään. Miekkosen oli vilkaistava perässään tullutta ötökkää muistaakseen mikä tämän läsnäolossa oikein oli vikana, mutta tajutessaan lähestulkoon oven yläkarmia hipovan scizorin näennäisen pelottavuuden - jota nuorukainen ei kyllä vieläkään osannut ymmärtää - henkäisi hän myöntyväiseen sävyyn.
"Ah, no joo, kai se täytyy. Teikä matkaa tästä eteenpäin pallossa sitten", kouluttaja tokaisi olkiaan kohauttaen ja kaivoi onneksi taskuun jättämänsä pallon hyppysiinsä. Saramu näytti tavallistakin vaisummalta aiheuttaessaan ylimääräistä vaivaa pelkällä olemassaolollaan, joten rohkenematta muuta kuin vilkaista niin Reliamia kuin Charlotteakin heilautti se pienieleisesti toista kättään punapäälle hyvästiksi. Samassa omistajansa muutti sen punaiseksi energiavanaksi, joka poképallon sisään pujahdettuaan oli pian pelkkä muisto vain.

"Tuholaisongelma hoidettu", vitsaili Reliam pyöräyttäessään sitten palloa käsissään ja siirtyessään olkkariin jotakin huudelleen Charloten vierelle. Edempää talosta alkoi kuulua askelia, joten rauhoittaen tavanomaisen vinon virneensä normaalimmaksi hymyksi ryhtyi miekkonen psyykkaamaan itseään tältä erää viimeisen ah-niin-ihastuttavan yhteistapaamisen varalle.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 27.3.2013 at 2:09

Charlottekin ehti toivotella pikaiset hyvästit Saramulle lähinnä kädenheilautuksen muodossa, kun ötökkä jo katosikin palloonsa. Hyvä niin, sillä väki tosiaan alkoi valua olkkarista käytävään suhteellisen nopeasti, ja piankos Marilyn ja Emil jo seisoskelivat oven suussa ihmettelemässä, kun taas Lucas pinkoi kiireellä omasta huoneestaan, siltä suunnalta mistä siskonsa ja Reliamkin olivat juuri käytävään poukkoilleet.

"Vai on Relluhellu jo lähdössä?" aloitti Lewisien esikoinen tavalliseen tapaansa juuri keksimällään mielestään äärimmäisen hauskalla lempinimellä, jonka kuuleminen sai kussakin perheenjäsenessä aikaan aivan omanlaisensa reaktiot; Charlotte ynähti jotain aivan käsittämätöntä ja mulkaisi veljeään kuin komentaakseen tätä tukkimaan turpansa sillä sekunnilla, Marilyn tirskahti huvittuneena ja vei kätensä suunsa edustalle esiin pyrkivää hymyä peittääkseen, ja Emil tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja todennäköisesti myös toivomaan Lucasin pitävän moiset letkautukset jatkossa vain itsellään.

"Oli kyllä tosi kiva kun kävit," Marilyn sanoi iloisesti saatuaan itsensä kasattua. "Oltaisiin me sinut kyllä mielellään pidempäänkin pidetty, toivottavasti viihdyit etkä nyt ihan mahdottomasti säikkynyt meidän perheen kummajaisia." Nyt sai puolestaan äidin puhe molemmat lapset pyörittelemään päitään hyväntahtoisesti hymyillen, Emilin yhä pitäessä naamansa tiukasti peruslukemilla.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 29.3.2013 at 23:04

Piankos olohuoneen puolelta sitten alkoikin saapua porukkaa, mutta vanhempien Lewisien sijaan käänsi Reliam ensialkuun huomionsa käytävältä esiin pinkovaan Lucasiin. Tällä näytti olevan niin kiire, että partaveikko ihmetteli oliko toisella oikein jotain erityistä asiaakin, eikä hän oikeastaan ollut ihan väärässä.
"Öh, no, kyllä joo", kaupunkilainen siis hienoisesti punastuen joutui myöntämään, kun Lucas pääsi esittelemään uusinta lempinimikeksintöään. Mokoma oli taatusti hautonut tuota jo hyvän tovin, jotta pääsisi laukomaan sen ilmoille jossain ihan erityisessä tilanteessa!

Harmikseen Reliam ei ehättänyt kuitenkaan keksiä mitään nokkelaa vastavetoa, sillä Marilyn kävi seuraavaksi hyvästelemään vierastaan vähän poikaansa asiallisemmissa merkeissä. Pientä pilkettä tämänkin silmäkulmasta näytti tosin löytyvän, ja nostattipa naisen viimeisin tokaisu hillityn hymyn Reliaminkin huulille. (Leveämpi virnistely kun olisi voinut loukata Emiliä, eikä sellaista jaksanut nyt käydä lävitse.)
"Kiitti vaan kun sain olla näinkin kauan! Ja eiköhän meikä vielä joskus toistekin piipahda, joten ei kai tässä sitten muuta kun moikka siihen asti. Oli kiva tavata teitä kaikkia", nuorukainen vastasi ja kävi koko Lewisien porukan lävitse katseellaan niin, että saattoi viimeisimpänä jäädä vilkuilemaan aavistuksen kysyvin ilmein Charlottea. Hän kun ei ollut ihan varma tahtoisiko punapää lähteä saattamaan häntä ulos asti, vai hyvästelisivätkö hekin toisensa tässä saman tien.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 29.3.2013 at 23:25

Charlotte jäi suosiolla taka-alalle perheensä hyvästellessä heillä vierailleen kaupunkilaisen, sillä hän totta tosiaan oli ajatellut lähteä saattamaan toista vähän matkaa. Hän kun ei todellakaan saisi hyvästeltyä Reliamia luontevasti Lucasin - saati muunkaan perheensä - uteliaiden silmien alla! Kaikin puolin parempi näin. Enempää ei kukaan näyttänyt välittävän näitä koko joukkion hyvästejä pitkittää, joten lyhyet pyörätuolipotilaan sanoja myötäilevät vastaukset annettuaan niin Marilyn kuin Lucaskin vaikenivat, kun taas Emil peräti äityi (joskin yhtä totisena kuin aina) toivottamaan nuorukaiselle turvallista kotimatkaa. Kun viimein näytti siltä että kaikki olivat sanottavansa sanoneet, kohtasi tytön katse pikaisesti ystävänsä katseen ennen kuin hän kääntyi kotiporukoidensa puoleen.

"Mmh, Aala pitää viedä ulos joten taidan mennä tässä samalla ovenavauksella käyttämään," Charlotte totesi selvää selittelynmakua äänessään - Lucas kun oli juuri tunti sitten leikittänyt piskiä pihalla ja virnistikin nyt vielä ennen takaisin huoneeseensa poistumista sisarelleen oikein veikeästi. Herdieriä eivät emäntänsä sanat tosin haitanneet tippaakaan, se oli tyytyväinen tullessaan mainituksi ja pinkaisi jo edeltä eteiseen hakemaan hihnansa, jonka tyttö sitten sen kaulapantaan kiinnitti.

Marilynin ja Emilinkin lopulta kaikottua takaisin olkkariin, kääntyi punapää Reliamin puoleen yhä Lucasin tyhmäilystä nolona mutta silti hymyillen. "Mennäänkö?"

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 29.3.2013 at 23:47

Kieltämättä Reliam yllättyi melkoisesti Emilin periaatteessa ilmaistessa toivovansa, ettei tyttärensä stuckaldilaiskaveri putoaisikaan ensimmäiseen ojaan kotimatkallaan ja taittaisi niin tehdessään niskojaan. Nuorukainen vältti kuitenkin näyttämästä hämmästystään ulospäin, jottei kaksikon välille työllä ja tuskalla rakennettu rauha alkaisi viimehetkillä rakoilla, ja tyytyi siten kiittämään perheen isää lyhyesti tämän ystävällisistä sanoista.

Niin olivat yleiset läksiäiset hoidettu, ja tuli Charloten vuoro ilmaista omat aatteensa jatkon suhteen. Sen sijaan että tämä olisi reilusti vain sanonut tulevansa saattamaan toveriaan piti tämän kuitenkin jostain syystä keksiä ulos lähtemiselle niin läpinäkyvä selitys, ettei Reliam piitannut enää vilkaistakaan Lucasia sen kuultuaan. Hän kun arvasi tasan tarkkaan, miten raivostuttavan vihjaileva ilme tämän kasvoilta paistaisi.
"Mennäänpä vaan", nuorukainen myötäili vasta sitten, kun ylimääräiset Lewisit olivat poistuneet eteisestä omille teilleen. Katsottuaan Aalan olevan kiinni talutushihnassaan kääntyi Reliam siis ympäri, avasi ulko-oven ja rullasi itsensä etupihalle. Päivä oli pilvinen mutta kuitenkin ihan hieno, joten odottaessaan Charloten ottavan hänet kiinni veti miekkonen syvään henkeä. Tätä raikasta ulkoilman tuoksua hän kyllä kieltämättä voisi Stuckald cityyn palattuaan vähän kaivata.
"Noh, tuletko samaa matkaa meikän kanssa vai ihan tosissasiko vaan Aalaa aioit lähteä juoksuttamaan?" uteli miekkonen sitten toveriltaan lähtiessään taas matkaan, eikä edes yrittänyt enää piilottaa vinoa virnettään.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 30.3.2013 at 0:19

Reliamia ulos seuraillut ja Aalaa tiukasti talutushihnassaan pitelevä Charlotte huokaisi hiljaa hänen ja ystävänsä ollessa taas omassa rauhassaan. Ei nyt sillä, etteikö miekkonen ollut kaikki olosuhteet huomioon ottaen pärjännyt oikeastaan vallan mainiosti tytön perheen kanssa, mutta kyllä tunnelma oli heti monin verroin rennompi, kun kaksikko sai olla itsekseen, ja se näkyi nuorukaisen seuraavasta sutkautuksestakin.

"No älä nyt viitsi tai menen oikeasti tuonne päinvastaiseen suuntaan," punapää kättään tarkoittamaansa suuntaa kohti heilauttaen tuhahti, ja vaikka virnistelikin toiselle takaisin, kuulsi puheistaan läpi silti jokseenkin kiusaantunut sävy. Uhkailustaan huolimatta hän kuitenkin kääntyi samalle suunnalle seuralaisensa kanssa ja kiskaisi Aalaa eteenpäin kun tämä meinasi pysähtyä katselemaan, kuuntelemaan tai haistelemaan jotain sen mielestä äärimmäisen mielenkiintoista. Siinä hänen päähänsä myös iskostui kunnolla se ajatus, että niin se vain tämäkin tapaaminen oli nyt lähenemässä loppuaan. No, olihan tässä vielä vähän aikaa; vaan aikaa mihin? Eihän hänellä oikeastaan ollut enää mitään ihmeempää sanottavaa tai mitään, hän vain halusi roikkua mukana. Aika tyhmää.

"Tekee varmaan ihan hyvää päästä taas kotiin tuon kaiken hullunmyllyn jälkeen?" tyttö lopulta päätyi kyselemään etteivät viime hetket yhdessä sentään mykkäkouluiluksi menisi. "Kiva kuitenkin että ainakin luultavasti viihdyit kun et lähtenyt heti kättelyssä, tai silloin jouluaaton jälkeen, luikkimaan pakosalle."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.4.2013 at 17:54

Vaikka aavistikin Charloten uhkailut omille teille lähtemisestä perättömiksi, mutristi Reliam silti aavistuksen syyllisen näköisenä kulmiaan ja päätti vetää sanojensa terävimmän kärjen takaisin. Niin tylsää kuin se olikin, ei hän nimittäin näemmä oikein enää osannut jättää sutkautuksiaan ilmaan roikkumaan, mikäli toverinsa edes esitti niistä loukkaantuneensa.
"Ääh, älä mene", miekkonen siis lähinnä mankuvaa sävyä ääneensä hakien pyysi, muttei sentään pyyhkinyt urpoa virnettään vieläkään pois naamaltaan.

Ja eipä punapää onneksi häipynytkään, joten toverillisen hiljaisuuden vallitessa suuntasi kaksikko (tai kolmikko, mikäli Aala laskettiin mukaan) pitkin tietä sille suunnalle, jolta Reliam pääsisi kääntymään kohti Stuckald cityä. Charloten tavoin mietti partaveikko haikeana sitä, kuinka hauska viikko alkaisi nyt olla takanapäin, mutta ennen kuin mies ehätti ryhtyä pohtimaan jotakin erityishauskaa viimeistä letkautusta, hamusi Lotte puheenvuoron itselleen.
"No jaa, tuumasin että kun selviydyttiin siitä ekasta päivästä hengissä, niin ei mikään voisi enää olla paljon sen pahempaa", nuorukainen toisen mietteisiin liittyen vastasi.
"Ja oikeassapa olinkin! Kukaan ei kuollut tai saanut edes turpiinsa, meikää ei heitetty pihalle eikä Lucaskaan tikahtunut vitsiensä aiheuttamaan huvitukseen. Ihan kokonaan", hän lyhyesti naurahtaen jatkoi ja käänsi sitten katseensa kohti Charlottea.
"Meininki kotona tuntuu kyllä tosi hiljaiselta tämän jälkeen, sen ainakin tiedän."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.4.2013 at 18:16

Siinä leppoisaan tahtiin astellessaan jäi Charlotte punnistemaan Reliamin sanoja. Toden totta, hyvin oltiin selvitty mutta siitä huolimatta häntä harmitti kovasti, että toinen oli edes joutunut olemaan huolissaan mainitsemistaan asioista. Ehkä tämä heitti koko homman pelkällä vitsillä äänensävystään päätellen, mutta pakkohan siinä oli hieman totuutta olla seassa.

"Niin...," punapää tyytyi myötäilemään varoen pitkittämästä hiljaisuutta turhan paljon. "Olihan se aika uuvuttavaa, jouluaatto siis, mutta oli siinä paljon hauskaakin. Eikä meillä kyllä ikinä tarvitse mitään turparallia tai sellaista pelätä... Usko tai älä, iskä on ihan järkkymättömästi väkivaltaa vastaan, olisi paljon todennäköisempää että äiti mottaisi jotakuta kuin iskä," hän jatkoi ja yritti pitää keskustelun sävyn kevyenä huolimatta siitä, että ihan oikeita faktoja ilmoille laukoikin. Hän ei yhtään tiennyt mistä Emilin jyrkkä asenne kumpusi, mutta tässä asiassa hän oli kyllä hyvin yksimielinen vanhempansa kanssa.

"Kunpa meilläkin olisi hiljaista, tiedän että olet varmaan muutaman päivän ainakin meidän kämpän kuumin puheenaihe," Charlotte naurahti vielä ehdittyään pohtia millainen vastaanotto häntä odottaisi kunhan hän tästä kotiin kääntyisi. Reliam saisi palata kotiin normaalien vanhempiensa luo, siinä missä punapään olisi kestettävä niin äitinsä kuin Lucasin lukemattomat utelut eikä isänsäkään kyllä häntä takuulla kuulusteluitta päästäisi. Ehkei hänellä ollut vielä ihan kamala kiire takaisin!

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.4.2013 at 18:52

Reliam totta tosiaan oli tarkoittanut sanansa melko pitkälti täysiksi vitseiksi, mutta niin, totuudenpuolikashan myös kokkapuheissa täytyy olla jotta ne ketään naurattaisivat. Silti Charloten vakuuttelu isänsä väkivallan vastustamisesta sai nuorukaisen räpyttämään silmiään merkiksi siitä, että hän oli tovin verran vähän pihalla siitä, miksi ystävänsä oli tuollaisia ryhtynyt puhumaan. Kun nuorukainen lopulta sitten tajusi mistä ilmeisesti oli kyse, kapusi kasvoilleen aidosti hieman nolostunut ilme. Punapää oli nimittäin ymmärtänyt jutun ihan väärin: puhuessaan tappelun uhasta oli miekkonen tarkoittanut oikeastaan omaa haluaan iskeä Emiliä luuvitosella päin näköä, kun tämä oli puhunut tyttärelleen todella tökeröön sävyyn. Hetken asiaa punnittuaan ei Reliam kuitenkaan käynyt korjaamaan väärinkäsitystä, sillä asiaan syventyminen ei oikein tuntunut hyvältä puheenaiheelta näin yhteisen loman viimemetreillä.
"Se se voisikin olla melkoinen näky", hän siis vain naurahti ajatellessaan hentoista Marilyniä nyrkit pystyssä, ja jätti koko puheenaiheen sitten sikseen.

Vaan jos Reliam oli tuntenut äsken olonsa etäisen kiusaantuneeksi, ei Charloten seuraava tokaisu sitä tunnetta ainakaan lieventänyt. Ajatus koko Lewisien perheestä keskustelemassa vieraastaan sai suorastaan Reliamin korvat kuumottamaan, joten toverinsa kasvojen katselemisen sijaan käänsi hän huomionsa jälleen kohti menosuuntaa.
"Olisin ehkä ollut onnellisempi ilman tuota tietoa", miekkonen myönsikin, mutta jatkoi asiaan pidemmälti jämähtämättä saman tien puhumista.
"Vaan noh, kyllä meilläkin äiti taitaa laittaa meikälle rengaslukon tai jonkun, jos en meinaa heti ovesta sisään tultuani kertoa sille miten täällä meni. Onneksi se tosin on sen verran hyväuskoinen ihminen, ettei se välttämättä tajua vaikka jättäisin joitakin yksityiskohtia mainitsematta."

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.4.2013 at 19:13

Charlotten ei itse asiassa ollut mitenkään erityisen vaikea kuvitella Reliamin äitiä oikeasti lukitsemassa poikansa kulkuvälinettä paikalleen, sillä hänen oman äitinsä tapaan tämä vaikutti juuri sellaiselta uteliaalta tädiltä, joka ei kuitenkaan varsinaisesti tarkoittanut mitään pahaa kenellekään. Miekkosen onneksi tämä kuitenkin todellakin taisi olla helpommin huijattavissa (niin ikävä kuin kyseinen ilmaus olikin) kuin Marilyn.

"Saat kiittää onneasi ettei sinulla ole Lucasin kaltaista veljeä siinä pistämässä kapuloita rattaisiin kaikin mahdollisin keinoin," punapää hymähti kateellisena ja kiskaisi Aalan hihnaa piskin jumituttua nuuhkimaan jotakin maassa makaavaa paperiroskaa. "Mutta älä ole huolissasi, sinähän käyttäydyit tosi esimerkillisesti, en usko että kellään on sinusta mitään pahaa sanottavaa," Charlotte lisäsi vakuutellen ja ollen harvinaisen tosissaan ainakin ensimmäisestä toteamuksestaan. Samassa hän sai harmikseen huomata kaupungin rajan jo hiljalleen lähestyvän. Kohta olisi kaiketi käännyttävä takaisin, sillä kaupungin ulkopuolella sijaistsevalle ruohokentälle hän ei Aalan kanssa lähtisi ellei mielisi viettää siellä loppupäivää.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 1.4.2013 at 21:33

Kun Charlotte ei kiinnittänyt mitenkään erityisesti huomiota kaverinsa vaikeaan olotilaan, saattoi Reliamkin antaa sen hiljakseen painua omaan arvoonsa ja muistella lyhyesti sitä, kuinka hän oli joskus kakarana tainnut toivoa itselleen oikein isoa veljesmäärää. (Niin isoa itse asiassa, että he olisivat voineet yhdessä perustaa oman jalkapallojoukkueen.) Nyt kun hän oli tavannut Lucasin, oli mielipiteensä ainoana lapsena olemisesta muuttunut kuitenkin sen verran paljon, että hän osasi olla aika kiitollinen omasta tilanteestaan.
"Jaa-a, siinä tapauksessa en edes halua tietää mitä se olisi ollut jos meikä ei olisi tällainen tapakasvatuksen huipputulos", miekkonen vinosti hymyillen tuhahti.
"Mutta eikä, kyllä kai se oikeastikin meni ihan hyvin... Kaikki tilanteet huomioon ottaen. Niin kuin äitillesikin sanoin, niin saatan jopa uskaltaa tulla käymään joskus toisenkin kerran", hän sitten astetta vakavammin jatkoi. Tämä siksi, että kaupungin rajapinta alkoi tosiaan tulla vastaan, ja jostain syystä se nyt vain veti mielen aika totiseksi. Ehkäpä se johtui siitä, etteivät hyvästelyt ikinä olleet järin hauskoja tilanteita, vaikka ero vain väliaikainen tulisikin olemaan.

Kun tie sitten kaartui laajalle niitylle, käänsi Reliam pyörätuolinsa Charlottea kohden ja pysäytti rullatuolinsa paikoilleen.
"No joo, eiköhän tämä ala olla tältä erää tässä", nuorukainen aavistuksen haikeasti hymyillen huokaisi ja jäi oikeastaan alitajuisesti odottamaan, olisiko Charlotella vielä jotakin erityistä sanottavaa. Tämä kun oli loppujen lopuksikin ollut kaksikosta se, joka oli tahtonut (huonoin tekosyin) lähteä hoitamaan moikkaamisen ulkoilmassa, vailla ylimääräisiä ja ehdottoman uteliaita korva- tai silmäpareja.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 1.4.2013 at 22:31

Kun Reliam selvästi loppujen lopuksi vaikutti olevan tosissaan muistuttaessaan Charlottea aiemmista Marilynille lausutuista sanoistaan, saattoi tyttökin jokseenkin haikeasta mielialastaan huolimatta vielä hymyillä iloisesti nyökätessään toisen toteamukseen hyväksyvästi. Sillä vaikka hyvästely tuntuikin kurjalta, ei hän silti halunnut näin viime hetkillä näyttää maansa myyneeltä. Kyllä hän nyt saisi luvan yksien hyvästien ajan näyttää tyytyväistä naamaa!

Vaan eipä se sitten niin helppoa ollutkaan, kun toinen totesi sen jota tässä oltiin ristiriitaisin tuntein odotettu. Charlotten leveä hymy katosi melkein yhtä nopeasti kuin oli kasvoilleen piirtynytkin, ja jokseenkin vaivautuneena hän hieraisi niskaansa. Mitä tässä nyt enää saattoi sanoa? Aalakin oli huomannut emäntänsä oudon käyttäytymisen ja istahtanut maahan tarkkailemaan tätä kummissaan.

"Mmh. Joo, pidähän sitten itsesi turvassa ja silleen... Ei mitään baaritappeluita tai semmoisia kun en ole sinua vahtimassa ja paikkailemassa!" punapää lopulta päätyi läksyttämään ja koetti hakemalla hakea sanoihinsa itselleen tyypillistä pirteää sävyä, siinä jopa kohtalaisesti onnistuen. Kasvoilleen väkisin vääntämänsä virne tosin kieli siitä, ettei tyttö oikeasti ollut järin mielissään pian seuralaisestaan päästessään.

"Niin ja... tuota...," hän päätyi vielä lyhyen hiljaisuuden jälkeen takeltelemaan, vaikkei kyllä ollut oikeastaan yhtään varma, mitä halusi vielä toiselle sanoa.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 2.4.2013 at 7:45

Kun kaksikko/kolmikko pysähtyi aloilleen, havaitsi Reliam pian toverinsa näyttävän jollain tapaa hyvinkin tuskastuneelta. Ainakaan tietääkseen ei miekkonen ollut kuitenkaan sanonut mitään minkä olisi pitänyt moista aiheuttaa, joten Aalan tavoin uteliaana saattoi Reliam vain jäädä odottamaan, kertoisiko Charlotte omatoimisesti mistä oli kyse.
"Hah, okei!" hän sitten naurahti jutun alkaessa näyttää siltä, että kenties punapää olikin vain ollut huolissaan ystävänsä merkillepantavasta taidosta saattaa itsensä vaikeuksiin. Vaan eihän partaveikko ollut kyllä tässä porukassa ainoa sillä kyvyllä siunattu kaveri!
"Jos teikäkin lupaa pitää itsensä sen verran tolkuissaan, ettet ole joutunut ajamaan itseäsi kaljuksi sitten, kun seuraavan kerran nähdään. Tuo nykyinen kampaus on kyllä onneksi kiva, mutta se voisi olla jo vähän liikaa", heitti nuorukainen takaisin ja heilautti kättään kohti Charloten lyhyeksi leikattua kuontaloa.

Vaan ei likka ollutkaan saanut vielä kaikkea pois sydämeltään. Tämän ryhtyessä takeltelemaan jonkin asian kanssa nosti Reliam kätensä ristiin rinnalleen ja suuntasi Charlotteen katseen, jonka tarkoituksena oli lähinnä yllyttää tätä sanomaan sanottavansa, oli se sitten mitä tahansa. Eihän tapaamista nimittäin vain voinut päättää niin, että jokin jäisi tällä tavoin ilmaan roikkumaan! Itse kukinhan siinä tulisi pöhköksi miettiessään kesken jääneen asian laatua ja sitä, miten se olisi hyvästien tunnelmaan vaikuttanut.
"No kerro nyt. Vannon pyhästi etten naura tai suutu, paitsi jos haluatkin nyt sanoa että ei muuten enää moikata jos satutaan kadulla vastakkain", nuorukainen siis itselleen ominaiseen puolihumoristiseen tapaan sanaili.

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 2.4.2013 at 18:45

Onneksi Charlotte ei uskonut voivansa olla koskaan niin humalassa tai muutenkaan typerässä tilassa, että päätyisi ajamaan tukkansa tyystin kaljuksi, joten aivan muitta mutkitta kykeni hän myöntymään ystävänsä asettamaan ehtoon. Olihan se kiva tietää, että siinä missä tyttö oli halunnut toivoa miekkosen selviävän hengissä seuraavaan tapaamiseen, oli tämä puolestaan ilmeisesti vain huolissaan hänen hiuksistaan! No ei nyt sentään, eiköhän toisen pointti tullut ihan selväksi.

Seuraavia sanomisiaan punapää sen sijaan sai puntaroida tovin pidempään, ilmeisesti niin kauan että Reliamkin alkoi jo kyllästyä odotteluun. Jostakin kummasta syystä Charlotten oli kuitenkin ihan hirveän vaikea keksiä jonkinlaista järkevää muotoa sanoilleen, joten tuskastuneena hymähtäen ja kasvojaan lievästi väännellen hän ryhtyi yllättäen vilkuilemaan ympärilleen ihan kuin jotakin hakien.

"No siis, ei, ei oikeastaan mitään...," hän mutisi kierrettyään koko ympäristön katseellaan ja näin varmistettuaan että he todellakin olivat kahden (mikäli hihnan päässä nököttävää Aalaa ei laskettu), kääntyi hän lopulta taas Reliamin puoleen hienoisesti punastellen. "Minä vain..." Saamatta sitten kuitenkaan sanaa suustaan - itse asiassa hän ei edelleen edes tiennyt, mitä hän tarkalleen ottaen olisi toiselle halunnut sanoa - irrotti tyttö otteensa herdierin hihnasta, antaen sen pudota maahan, ja kumartui sitten rohkeutensa kerättyään kohti nuorukaista kietaistakseen kätensä tämän kaulan ympärille ja painaakseen poskensa tämän poskea vasten.

"N-nähdään taas pian...," Charlotte kuiskasi ennemminkin pyytävään kuin toteavaan sävyyn tuntiessaan poskiaan kuumottavan entisestään ja sydämensä lyöntitiheyden kohoavan melkein huolestuttaviin lukemiin. Ehkäpä tämä sittenkin oli ihan typerä idea.

// Lotte olet noloin ja lällyin ikinä. u____u' //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by hitodama on 2.4.2013 at 20:26

// Niin onkin, ja siksi siitä ei voikaan olla pitämättä! X3 //

Charlotte sen kun muuttui yhä kummallisemmaksi ryhtyessään tiirailemaan ympäristöä kuin jotakin erityistä etsien, jolloin Reliam puolestaan vilkaisi kysyvään sävyyn jo Aalaakin siltä varalta, että tämä osaisi arvata mistä tässä oikein oli kysymys. Joko piski päätti kuitenkin tietoisesti pitää kuononsa kiinni tai sitten sekin oli edelleen ihan yhtä pihalla kuin partaveikkokin, sillä herdierin suunnalta ei vastausta ainakaan herunut. Omistajansa puolestaan sanaili edelleen jotakin täysin merkityksetöntä, kunnes lopulta alkoi tapahtua.

Ystävänsä lähestyessä käänsi Reliam nopeasti huomionsa takaisin tähän, mutta paljon muuta nuorukainen ei ehättänytkään tehdä, ennen kuin Charlotte jo oli kietaissut kätensä hänen ympärilleen. Yllättynyt - joskaan ei nyt täysin äimistynyt, kiitos tytön käytöksen, joka oli antanut olettaa jo vaikka mitä - miekkonen oli aluksi melkoinen pökkelö halattavaksi, mutta kun hän tovin kuluttua laski puolestaan omat kätensä punapään yläselälle kykeni hän samalla jo hieman rentoutumaankin.
"Totta kai nähdään", Reliam hymähti takaisin ja lupauksensa mukaisesti todella pidättäytyi nauramasta, vaikka tilanne hänestä ehkä vähän huvittava olikin. Olihan Lotte nimittäin saanut laitettua yhdestä halauksesta melkoisen shown pystyyn!

Kun uskoi hempeilyn kestäneen tarpeeksi pitkään, taputti Reliam ystäväänsä vähän kömpelösti olkapäälle ja vetäytyi hienovaraisesti kauemmaksi. Äskeisen jälkeen tuntui todella turhalta ryhtyä enää kasaamaan mitään erillisiä jäähyväispuheita, sillä eiköhän kaikki tärkeä oltu jo ilmaistu. Niinpä, silmät tuikkien ja huulet vinoon virneeseen kaartuneina, heilautti stuckaldilainen vain pienellä ranneliikkeellä Charlotelle kättään.
"Moikka sitten", hän lisäsi, ennen kuin todella ryhtyi viimeinkin rullaamaan pyörätuoliaan eteenpäin. Matkaa Stuckald cityyn olisi melkoisesti, mutta ainakinpahan miehellä olisi taivaltaessaan roimasti aikaa miettiä yhtä sun toista kiintoisaa.

// NYT LOPPUI TÄMÄ! Oli erinomaisen parasta, ja taas taisi samalla tulla tehtyä jonkinlainen pituusennätys tekstimäärän suhteen. <3 //

Re: Ei mistelinoksia, kiitos
Post by roll on 2.4.2013 at 20:51

Hetken Charlotte jo toden teolla mietti, oliko juuri tehnyt itsestään ihan täyden pellen (ja jos ei, niin ei ainakaan ollut kaukana!), mutta onneksi Reliam lopulta pelasti tilanteen vastaamalla tytön kömpelöön halaukseen. Punapää henkäisi hiljaa helpottuneena ja muutenkin hyvillään sekä sulki silmänsä pieneksi hetkeksi, ennen kuin lopulta suoristautui taas antaen nuorukaiselle omaa tilaa. Nyt hän saattoi jo hymyilläkin paljon iloisemmin, sillä tottahan toki he näkisivät taas toisensa pian!

"Joo, heippa, turvallista matkaa," hän vielä toivotteli ja Aalan hihnan maasta nostettuaan huiskutti itsekin kättään hyvästiksi ystävälleen. Tilanteesta suhteellisen pihalla ollut herdierkin tuntui saavan tarmoaan takaisin ja haukahti sekin hyvästinsä miekkoselle tämän jo käännyttyä kohti menosuuntaansa. Pitkään ei piski kuitenkaan ehtinyt pyörätuolipotilaan perään tuijotella, kun kouluttajansa jo hellästi nykäisi hihnasta ilmoittaakseen, että heidänkin oli aika palata takaisin. Nopeasti vielä olkansa yli kaukaisuuteen katoavaa Reliamia vilkaistuaan alkoi yhä höpsösti hymyävä Charlotte ottaa reippaita askelia kotia kohti.

Se tosiaan oli kaikin puolin erikoinen ja ikimuistoinen joulu, se.

// Yhyy kiitoksia, oli oikein parasta tosiaan. ;u; <3 Ja herranjumala, 16. sivulle juuri ja juuri poukkoilimme, this is madness awesome! //