Reliam & Crew - RPGs

STUCKALD CITY » Kaupunki » Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 1:07pm

// Hitodama jee! //

Pilvinen päivä oli hiljalleen vaihtumassa illaksi, ja ihmisvilinä suurkaupungin kylmillä kaduilla tuntui vain lisääntyvän. Ei varsinaisesti kai ihmekään, sillä viikonloppu oli alkamassa ja päivätöistään päässeet ihmiset valmistautuivat illanviettoon kukin omalla tavallaan. Katukuvassa näkyi myös jo viikonlopun hyvissä ajoin aloittaneita, ympäriinsä örveltäviä nuoria sekä hieman vanhempiakin. Ei kai mitenkään epätavallista kaupunkielämään tottuneelle.

Stuckald City ei kaupunkina ollut mitenkään Charlotten mieleen, ja hän sai todeta sen taas katsellessaan ympärilleen. Hän oli joutunut aivan matkansa alussa yöpymään ja tekemään ostoksia täällä, eikä sitä missään nimessä voinut sanoa miellyttäväksi kokemukseksi. Hän oli tavannut vain töykeitä ihmisiä, joutunut ahdiselun kohteeksi ja hänen pyöränsäkin oli melkein varastettu - onneksi mukana kuitenkin oli ollut lillipup, joka piti tytön puolia parhaansa mukaan.

Tällä kertaa punapää oli vaivautunut karuun kaupunkiin kuultuaan, että jossakin sen uumenissa pidettiin harvinaisten evoluutioesineiden alennusmyyntiä. Sekin homma oli paljastunut pelkäksi huijausyritykseksi, joten liekö ihmekään, että tytön naama oli nyt ihan mutrulla. Olihan hän joutunut raahautumaan turhaan Lemidaesta asti tänne mielestään ikävimpään kaupunkiin, ja vieläpä täysin turhaan! Tämänkin ajan hän olisi voinut käyttää Aalan treenaamiseen ystävänpäiväkisaa varten.

Pettyneenä itsekseen jupisten ja mutisten Charlotte ajeli pyörällään massiivisen väkijoukon seassa. Eteneminen tuntui kauhean hitaalta - kävellenkin olisi varmasti päässyt nopeammin. Olisi kenties ollut viisasta vain poistua kaupungista jotakin hiljaista reittiä, mutta hän oli päättänyt ensiksi käväistä lähimmässä kaupassa ruokatarvikeostoksilla. Samahan se oli hoitaa alta pois, jotta nälkä ei vain yllättäisi, kun taivallus takaisin Lemidaeen alkaisi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 11, 2012, 6:40pm

// Jee! //

Ihmismassojen valtaamia katuja pitkin koetti edetä myös toinen pyörien päällä liikkuva toveri, joskaan Reliamin kohdalla kulkupelinä ei ollut polkupyörä. Yleensä rullatuolilla liikkumisesta ei ollut miehen mielestä sen ensimmäistäkään hyötyä, mutta tällaisina ruuhka-aikoina ihmisillä oli kieltämättä ihan miellyttävä tapa laota edes hitusen helpommin vammaisen kulkijan edestä kuin kenen tahansa muun tavallisen tallaajan tieltä. Asioita helpotti myös suurikokoinen ja itsevarmuutta ympärilleen huokuva houndoom - nuorukaisen isän pokémon - jonka partaveikko oli ottanut kotoa mukaansa kauppareissun ajaksi.

Vaan niin, Reliam oli totta tosiaan palannut jokunen viikko sitten kotikaupunkiinsa Stuckald cityyn. Harmikseen matkustamisen ja vapauden makuun päässyt nuorukainen ei kuitenkaan voinut suuresti väittää enää nauttivansa vanhempiensa luona lojumisesta, ja tällä hetkellä hänen ilmettään synkisti vielä toinenkin seikka. Hän ei nähnyt humalaisia nuoria, ohikulkijoita töniviä liikemiehiä tai muita kaupungin kummallisuuksia, jotka olivat hänelle täyttä arkipäivää, vaan aivoihinsa porautuivat tulevaa ystävänpäivää mainostavat hempeät julisteet. Vaikka kuinka yritti olla näkemättä niitä, tunkivat sydämet ja toisiaan pussailevat enkelit ja suurisilmäiset luvdiscit iholle joka suunnasta, mistä syystä mies eteni melkeinpä silmiään kiinni pitäen aina keskikokoisen marketin pihalle saakka. Lopulta hän kuitenkin saattoi rullailla piskeineen (rullatuolipotilaalta harvemmin kyseltiin miksi hänellä oli koira vapaana) sisään kaupan liukuovista, jolloin katujen suurin hälinä jäi taakse.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 7:07pm

Sopivan oloisen marketin bongattuaan tien toiselta puolelta, lähti tyttö polkemaan sitä kohti määrätietoisesti. Väkeä siellä varmaan olisi pilvin pimein juuri tähän aikaan, mutta sen jälkeen ei ainakaan hänen tarvitsisi siitä murehtia, kun matka saisi jo jatkua rauhallisemmille seuduille. Liikkeen pihalla punapää parkkeerasi kulkupelinsä polkupyörille tarkoitettuun telineeseen ja lukitsipa sen vielä siihen kiinni kestävällä tarkoitukseen sopivalla lukkoviritelmällä. Ja sitten ostoksille. Kuten kadun muutkin liikkeet, oli tämäkin koristettu ystävänpäivän tunnelman mukaisesti ja sisätiloista kaikuivat korviin heti kättelyssä radiosta soivat imelät rakkauslaulut.

Kauppa oli kuin olikin tupaten täynnä ihmisiä, ja lyhyehkön Charlotten oli hieman vaikeaa edetä kohti välipaloille pyhitettyä hyllyä - sen edessä oli tunkua muutenkin. Hetken päästä tilaa kuitenkin vapautui sen verran, että hän saattoi ovelasti hivuttautua valitsemaan itselleen jotakin mieleistä. Valikoima ei ollut kummoinen sillä hyllyt paistoivat jo melkein tyhjyyttään, mutta pari valmispakattua kolmioleipää sekä juustopatongin sai tyttö napattua koriinsa, minkä jälkeen hän kiirehti vauhdilla pois seuraavien hyllykölle mielivien alta. Nyt vielä jotakin naposteltavaa pokepallojen asukeillekin, ja ostosreissu olisi siinä.

Edetessään kohti pokemonruokahyllyjä, erotti tarkkaavainen turkoosi silmäpari joukon keskeltä jonkun kovin tutun oloisen tyypin - tai ainakin tämän takaraivon. Hepulla oli mukanaan houndoom, mutta eikös tämä vain ollutkin viimeksi sanonut isänsä omistavan moisen? Tytön vakava suu kääntyi pieneen hymyyn. Ainahan sitä voisi kokeilla. "Hei, Reliam!" hän hihkaisi lähtiessään astelemaan kohti pyörätuoliheppua ja tämän kookasta koirapokemonia.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 11, 2012, 8:52pm

Kaupassa ihmisvilinä vaihtui sinne tänne sinkoilevista yksilöistä hitaasti hyllyltä toiselle valuviin massoihin, mutta se ei Reliamia kiusannut - toisin kuin kaiuttimista raikaava loppumaton rakkauslaulujen tulva. Mies teki parhaansa ollakseen suomatta huomiota moiselle ja lähti ovelta kaappaamansa ostoskorin kanssa keräämään aikomiaan tavaroita syliinsä, mutta kun erään erityisen läheisesti mönkään menneeseen parisuhteeseensa liittyneen kappaleen alkusoinnut pärähtivät käyntiin, oli sydänalan tietämillä möngertävän tunneryöpyn hillitsemisessä jo tekemistä. Nuorukainen runnoi hyllystä nappaamansa oluttölkin tovereineen sen verran väkivaltaisesti koriinsa, että lähimmät kanssa-asiakkaat hivuttautuivat vaivihkaa kauemmaksi miehestä ja koirasta.

Kun pyörätuolipotilaan korin sisältö alkoi näyttää siltä miltä pitikin, suuntasi Reliam vielä kohti pokémonruoalle omistettua hyllykköä. Omatkin olentonsa tarvitsivat muonaa, mutta olipa hän luvannut hankkia syötävää myös houndoomille sekä äitinsä minccinolle. Kun mies lähti rullailemaan haluamaansa suuntaan, kuului takaansa kuitenkin yhtäkkiä etäisesti tuttu ääni, joka sai niin nimeltä kutsutun ihmisen kuin mustan koirapokémoinkin kääntämään päänsä kohti ääntä.
"Charlotte", Reliam tervehti kulmiaan kohottaen huomatessaan, kuinka tuttu punapää asteli hänen luokseen. Vaistomaisesti hän muisti myös napata kiinni houndoomin kaulaa ympäröivästä pannasta, sillä vaikka piski oli yleisesti ottaen varsin säyseä olento, oli sillä melkoinen suojeluvaisto.
"Tervetuloa suurkaupunkiin. Mikäpä sinut tänne on vetänyt?" miekkonen jatkoi matalalla olevan mielialansa takia aavistuksen vaisuun sävyyn.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 9:36pm

Pyörätuolihepun kääntyessä Charlotteen päin, häntä todellakin tervehtivät tutut kasvot, joskaan eivät järin iloisesti. Ei sillä, että Reliam sen yhden ainokaisen tapaamisen perusteella olisi miltään yltiöilopilleriltä vaikuttanutkaan, mutta hieman lämpimämpi vastaanotto olisi voinut olla ihan kiva. Ehkä toinen vain hämmentyi nähdessään hänet odottamattomassa paikassa.

Tyttö jäi pienen välimatkan päähän miehestä ja tämän koirasta. Läheltä katsottuna musta, kookas houndoom oli vielä pelottavampi ilmestys kuin missään kirjojen kuvissa. "Miksikäs noin pitkä naama?" punapää heitti vastakysymyksen virnistäen huvittuneena. "Oliko noin kauheaa törmätä minuun?" Hän alkoi kuitenkin katua sanomisiaan lähes saman tien, taas oli kenties tullut puhuttua ohi suun. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä toisella oli juuri ollut mielessä. Hän palasi kiireesti miehen esittämään kysymykseen, johon vastaaminen vaikuttamatta ihan täydeltä hölmöltä olisi vaikeaa. "Mutta siis joo, oli vähän asioita hoidettavana täälläpäin," hän päätyi vastaamaan olkiaan kohautellen. "Entäs sinä? Mitä kuuluu?"

// Reliamin oluentarpeen tulkitsen niin, että kaksikon pitäisi mennä baarikierrokselle. <3 //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 11, 2012, 10:28pm

// Siis yhtäänhän aikomukseni ei ollut johdatella tapahtumia sille suunnalle! Mitään en myönnä! XD //

Reliamin harmistukseksi Charlotte omasi naisellista tarkkanäköisyyttä juttukumppaninsa mielialojen suhteen, eikä toinen vaivautunut myöskään peittelemään tekemäänsä huomiota. Jossain toisessa tilanteessa miekkonen olisi voinut kenties kiukustua tuollaisesta suorasukaisuudesta ja vastata myöntävästi tytön hölmöön kysymykseen, mutta päänsä ollessa hieman sekaisin tyytyi hän tällä kertaa vain käpertymään entistä enemmän kuoreensa ja raaputtamaan hämmentyneenä niskaansa.
"Ei, en minä sillä..." nuorukainen vastasi kääntäessään katseensa välttelevästi punapäästä houndoomiin, joka aisti helposti ihmisten välillä olevan jännityksen ja oli siksi huomattavan varuillaan. Charlotte tuli kuitenkin pian sen verran vastaan, että ikävin tunnelma saatiin purettua ja keskustelu jatkui Reliamin alkujaan aloittamalla polulla.
"Kuuluu? Tuota kuuluu tuutin täydeltä", partaveikko heitti takaisin ja viskasi kättään kohti kattoa ja kaiuttimia, jotka kertoivat paraikaa imelällä äänellä sydänkuvioisten aamutossujen olevan alennuksessa.
"Mutta ei tässä muuten ihmeempiä. Vanhemmat asuu näillä nurkilla, joten sen tähden täällä ollaan. Tai kaupassa tosin ihan vain siksi, että joskus pitää syödäkin jotain. Ja juoda." Selostuksensa loppua kohden alkoi Reliamin äänensävy muuttua hiljalleen sarkastisen huvittuneeksi itsekseen, ja pujahtipa vino virnekin hänen huulilleen katseensa käväistessä osoittamassa korista pilkottavia kaljatölkkejä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 10:51pm

// Ehehe, ei kyllä haittaisi kun muutenkin olin miettinyt joskus pelaavani jonkin pöhkön örvellyspelin Charlottella. x'D <3 Tai jos nyt ei ihan baarikierrokselle niin ainakin tuhoamaan Reliamin ostamat oluet. //

Reliamin vaiteliaisuus hämmensi Charlottea, mutta onneksi tämä vaikutti hieman piristyvän loppua kohden - heti kun tuli puhetta juomista. Uteliaana tyttö kurkki toisen ostoskoriin, miehellä oli selvästi paljon kivempaa ostettavaa kuin hänellä! Useimmiten hyvin pienen budjetin kanssa taisteleva Mehabayn kasvatti harvemmin saattoi rahojaan mihinkään kovin väkevään pistää, niihin kun upposi hyvin äkkiä pieni jos vähän suurempikin omaisuus.

"Jaa jaa, vai sellaista," hän nyökkäili vastaukseksi miehen lopetettua. Hän ei kieltämättä itse ollut juuri edes kiinnittänyt huomiota ystävänpäivähömppään, se kun oikeastaan koskaan ollut koskenut häntä millään tavalla. Sehän oli nimestään huolimatta enemmän rakastavaisten kuin ystävien juhlapäivä, eikä Charlotte koskaan ollut ketään kelpuuttanut - tai kukaan ei ollut kelpuuttanut häntä. Hyvin mahdollista sekin. "Ystävänpäivästä toitottaminen on kyllä aika rasittavaa," punapää päätti myötäillä. "Ja juominen on tietysti tärkeää, joo. Pitää mielen virkeänä ja... niin päin pois." Mitähän hän nyt taas oikein sössötti siinä? Mielessä kävi tarjoutua juomaseuraksi, mutta olisikohan se ollut jo liian tuttavallista? Sitä paitsi, kuka ties vaikka mies piti häntä alaikäisenä; ei olisi suinkaan ensimmäinen kerta kun niin kävisi. Vaikka tuskinpa Stuckald Citystä ryyppääviä alaikäisiäkään puuttui.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 11, 2012, 11:07pm

// Joo, katsotaan mihin tapahtumat mahtavat kaksikon johtaa! >=3 //

Kun Charlotte tajusi myötäillä Reliamin katkeria tuntoja ystävänpäivää kohtaan, tuhahti miekkonen äänekkäästi merkiksi siitä, että oli hyvinkin samaa mieltä. Muutenkin koko juhlapäivä oli ällöttävä kaupallinen siirappiturhake, mutta kun se kaiken huipuksi vielä tapasi repiä rumasti auki jalattoman vanhoja haavoja, oli hänellä kaksin verroin syytä tuntea kaikkia mahdollisia negatiivisia tunteita koko jutun takia. Vaan tytön seuraavien sanojen ansiosta yltyi vanhempansa kaikesta huolimatta naurahtamaan huvittuneena, sillä vitsiksi kai tuollaiset puheet oli tarkoitettukin; eihän kukaan kai vakavissaan toteaisi ryyppäämisen virkistävän mieltä?
"Onko sinulla kiire? Meinaan, että voisithan liittyä seuraan, jos juominen kelpaa", ehdotti Reliam yhtään asiaa empimättä. Sillä kuten toinen päänsä sisällä arvelikin, ei näillä kulmilla ikä ollut este tai edes sen suurempi hidaste alkoholijuomien nauttimiselle. Näin ollen mies ei uhrannut ajatustakaan toverinsa iälle juominkeja ehdottaessaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 11:18pm

Hienoa, eipä tarvinnut tytön edes itse kysyä, kun toinen jo osasi ehdottaa seuraan liittymistä. Vaikka oikeastaanhan hänellä oli ollut kiire, kiire pois tästä ärsyttävästä kaupungista, mutta väliäkö sillä nyt? Olihan tässä aikaa.

"Joo, mikä ettei," Charlotte nyökkäsi hymyssä suin. "Voin kyllä itsekin kustantaa jonkin verran, mutta ensiksi otan vielä sekalaiselle sakilleni jotakin," hän selitti ja poimi lähimmästä hyllystä jotain yleispokemonruokaa. Se varmaankin kelpaisi kaikille neljälle, lihapitoista kun ainakin pakkauksen ison mainostekstin perusteella oli. Pakkaus ei myöskään ollut hinnalla pilattu, joten nyt jäisi rahaa pariin pulloon, ettei Reliamin suinkaan tarvinnut ihan kaikkea maksaa itse. "Juomat olivat kai lähempänä kassoja?" punapää kysäisi kuin ohimennen, viitaten kädellään suuntaan jossa suurinpiirtein arveli kassojen olevan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 11, 2012, 11:39pm

Charlotte suostui kuin suostuikin seuraneidin asemaan, mikä sai Reliamin hymyämään jälleen vinomman puoleisesti ja nyökäyttämään tyytyväisenä päätään. Olihan se nimittäin vähän säälittävää juoda yksistään, vaikkakin siihen oli nuorukainen joutunut pakon edestä vammautumisensa ja kaveripiirinsä hajoamisen jälkeen tottumaan.
"Joo, minäkin tarvin jotain omilleni ja tälle. Isseen houndoom, Devil. Nimetty vissiin jonkun sarjakuvahahmon mukaan", miekkonen vastasi joutuessaan viimein hellittämään otteensa koiran pannasta voidakseen hyödyntää molempia käsiään pyörätuolinsa liikuttelussa. Asiasta ei kuitenkaan koitunut sen suurempia ongelmia, sillä kireän tunnelman hellitettyä pysyi houndoom nahoissaan ilman erillistä pidättelyäkin ja askelsi kuuliaisesti kouluttajansa pojan vierellä heidän suunnatessa tytön tavoin kulkunsa pokémonruokavalikoiman luokse. Charlotte teki oman valintansa sen verran nopeasti, että hivenen suuremmalle katraalle murkinaa hamstraava Reliam jäi vielä punapään jälkeenkin katselemaan hyllyrivejä.
"Jep, siellä ne on. Tulen kanssa ihan kohta, nähdään vaikka kassoilla", pyörätuolipotilas ehdotti ja jäi täyttämään koriaan kahdensorttisella - toinen liha- ja toinen kasvispohjaista - murkinalla.

Asiansa toimitettuaan kävi Reliam vielä kertaalleen ostoksensa lävitse. Pokémonruoka, juomat, jokusia äitinsä tilaamia ruokatarvikkeita ja miekkosen itsensä valikoimia välipaloja; kaikki oli messissä. Niinpä hän jatkoi matkaansa kassalle ja katseli samalla ympäristöään Charlottea hakien. Silmänsä jumittuivat kuitenkin jälleen yhteen ystävänpäivätuotteita tuputtavaan hyllyyn, joka suorastaan pursusi erilaisia sydämenmuotoisia suklaakonvehteja ja muita makeisia, ja katseensa muuttui lasittuneeksi ajatusten suuntautuessa ulkomaailman sijasta sisään päin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 11, 2012, 11:55pm

Charlotte nyökkäsi hyväksyvästi ja lähti kassojen suuntaan hyväntuulisena. Jos jonkinlaista mehua vahvempaa notkuvat hyllyt tulivatkin pian vastaan. Tytön oli myönnettävä, ettei hän vielä kovin monia kertoja ollut itsekseen alkoholia ostanut, joten ehkä oli parempi mennä turvallisimman kaavan mukaan ja ottaa samaa, mitä hän oli Reliamillakin korissa nähnyt. Kolme tölkkiä löysi tiensä tytön käsivarressa keikkuvaan ostoskoriin, minkä jälkeen korin kantaja vielä pikaisesti laskeskeli päässään, ettei hän nyt elelisi yli varojensa. No, huomenna sitten soittamaan vanhemmille ja pyytämään lisää rahaa. Viime kerrasta olikin jo aikaa.

Varmistuttuaan rahojensa riittävyydestä lähti punapää tyytyväisenä kohti läheisiä kassoja. Hän erottikin pyörätuolihepun houndoomineen jo hyvän matkan päästä, nämä olivat jostakin syystä pysähtyneet kassan vieressä sijaitsevan pienen ystävänpäivähärpäkehyllyn eteen. Reippain askelin tyttö harppoi seuralaisensa luokse.

"Ettet sittenkin pitäisi tuollaisista?" Charlotte kysäisi kiusoitellen hypähtäessään miehen näkökentälle yltiöpinkkiä hyllyä osoitellen. "Jos minulla olisi vähän enemmän rahaa, voisin ostaa sinulle vaikka tuollaisen konvehtirasian," hän jatkoi leikillään naurahtaen ja silmäänsä iskien.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 12:11am

Reliam oli niin keskittynyt päänsä sisällä näytelmän tavoin eteneviin muisteloihin, ettei hän huomannut Charlotten saapumista kuin vasta Devilin murahtaessa ikään kuin varoituksena miekkoselle. Samassa likka olikin jo aivan vierellä, eikä partaveikko ehtinyt näin ollen peittää katseensa kohdetta toiselta. Niin epätodennäköistä kuin se Reliamin kaltaisen kovapäätä esittävän jätkän kanssa olikin, laukaisivat kiinni jääminen ja Charlotten kiusoittelevat sanat hänen kasvoillaan kerrassaan nolon punastusefektin.
"Näytänkö muka siltä?" hän murjaisi vakavana takaisin, ennen kuin tajusi että kieltämättä saattoi toisen silmissä näyttääkin. Huomio sai hänen olonsa niin kiusaantuneeksi, ettei kasvojensa puna voinut kuin syvetä entisestään.
"Äh, mennään vain jo sinne kassalle", Reliam jatkoi nopeasti toiseen katsomatta ja lähti rullaamaan kohti lyhintä jonoa, sekä asettui lopulta sen hännille odottamaan ostosvuoroaan. Houndoom jäi tällä kertaa kuitenkin hieman jälkeen voidakseen tarkkailla tovin punatukkaista tyttöä, joka sai Reliamin käyttäytymään taas kerran hyvin merkillisesti. Koira ei ollut enää yhtään varma oliko toisen seura nyt sitten hyvä vai paha asia, sillä omistajansa poika käyttäytyi niin kertakaikkisen kummallisesti ja ristiriitaisesti, ettei tuosta ottanut kyllä selvää kirveelläkään. Uhkaavan sijasta päätään kallisteleva tulipokémon vaikutti kuitenkin nyt lähinnä kiinnostuneelta, ikään kuin sen olisi tehnyt mieli kysyä tytöltä mikä oikein oli jutun juoni.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 12:27am

Mitä nyt? Punastuiko toinen tosiaan? Charlotte tirskahti itsekseen entistä huvittuneempana miehen reaktiolle, mutta päätti antaa asian ainakin toistaiseksi olla - ehtisihän hän heittää vitsiä asiasta vielä illan mittaan ja kenties ottaa selville, mistä moinen punastelu johtui. Tyttö seuraili toista kassalle, jääden tämän taakse jonottamaan omaa vuoroaan ja asettelemaan omat ostoksensa liukuhihnalle. Hän kaivoi jo valmiiksi rahat ja henkkarit laukustaan, sillä jälkimmäisiäkin hän todennäköisesti tarvitsisi, ellei Stuckaldissa sitten oltu tavallista löysempiä päihteiden myynnin suhteen. Se ei ainakaan Charlottea ihmetyttäisi tipan vertaa. Pian tulikin punapään vuoro maksaa ostoksensa.

"Henkilöllisyystodistus, kiitos," tympääntyneen oloinen kassatäti natisi paikaltaan, jolloin tyttö näytti tälle tarvittavaa paperiläpyskää ja sai ilman sen ihmeellisempää draamaa maksaa juomansa ja siirtyä pakkaamaan ostoksensa epäekologiseen muovikassiin. "No, minne sitten?" hän uteli kaupungin paremmin tuntevalta seuralaiseltaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 12:50am

Päästyään jonon suojiin sai Reliam koottua itseään sen verran, että punastus hälveni hiljalleen olemattomiin ja tilalle tuli ärsyyntyminen siitä, miten hän oli asettautunut noin helposti toisen pilan kohteeksi. Mielessään mies vannoi ettei antaisi saman toistua, vaan mitenpä hän sen sitten tällaisessa romantiikkalässytyksen täyttämässä kaupungissa estäisi? Sitä nuorukainen ei ehtinyt keksiä, ennen kuin jo tuli hänen vuoronsa lapata ostokset kassalle ja lopulta myös suoriutua niiden maksamisesta. Myrtyneenä hän näytti vielä tavanomaistakin vanhemmalta ja väsyneemmältä, joten kassaneiti ei vaivautunut alkoholiostoksista huolimatta utelemaan hänen ikäänsä, vaan antoi koiran kanssa liikkuvan vammaisparan jatkaa matkaansa yhtä typerää ongelmakohtaa köyhempänä. Niinpä miekkonen pääsi sullomaan ostoksensa kangaskassiin varsin nopeasti, mutta pakkausta hidasti kuitenkin viimehetken päätös laittaa kaljatölkit erilliseen pikkumuovipussiin, joita sai repiä kassalla olevasta rullasta.
"Jaa, no, viikonloppuna täältä ei kyllä juhlimispaikkoja puutu", Reliam vastasi saatuaan ostokset kasaan ja käännyttyään Charlotten puoleen uusin voimin.
"Mutta jos halutaan aloittaa rauhallisesti, niin ehkä keskuspuisto olisi hyvä. Sitä valvotaan sen verran, ettei siellä pyöri ainakaan ihan kaikkein nuorimpia teiniörveltäjiä ja kaatokännisiä jaloissa", kaupunkilainen jatkoi. Sitten hän kääntyi kuitenkin houndoomin puoleen ja nosti suuremman ostoskassinsa tämän eteen.
"Hei Devil, vie sinä tämä edeltä kotiin. Siinä pitäisi olla kaikki, mitä meidän piti hakea." Älykkäämmänsorttinen koira nyökäytti murahtaen päätään, ennen kuin nosti kassin hampaidensa väliin. Se ei kuitenkaan lähtenyt vielä menemään, vaan silmäili edelleen ihmiskaksikkoa kuin kysyen, mitä siltä haluttiin pitää piilossa ajamalla se tällä tavoin pois.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 1:13am

Keskuspuisto kuulosti tytön korvaan varsin mukiinmenevältä, varsinkin jos se tosiaan oli jokseenkin valvottu. Ennen kuin hän kuitenkaan vastasi miehelle mitään, hänen huomionsa kiinnittyi houndoomiin. Kuvittelikohan hän vain, vai tarkkailiko se tosiaan häntä vähän väliä? Fiksu otus joka tapauksessa, jos tosiaan osasi viedä ostokset kaupalta kotiin saakka. Kun Charlotte vain miettikin, miten samanlainen tehtävä Aalalta onnistuisi... siitä seuraisi vähintäänkin tuomiopäivä.

"No joo, jos mennään sinne puistoon sitten," tyttö vastasi palatessaan mietteistään tähän hetkeen. Toivon mukaan paikka olisi sen verran tilava tai vaihtoehtoisesti tyhjillään, että hän voisi ennen juomien nauttimista ruokkia koko päivän palloissa kykkineet pokemoninsa. Niilläkin oli varmaan ollut tylsä päivä, mutta tämän illan Charlotte kyllä käyttäisi juomien parissa otustensa viihdyttämisen sijaan. Viime kerrasta oli jo sen verran aikaa. "No, menoksi, menoksi," hän alkoi hoputtaa tajuttuaan, etteivät he siitä kaupan aulasta mihinkään jäätämällä pääsisi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 1:27am

Reliam ei ollut oikeastaan edes uskonut ideansa saavan vastustusta, mutta silti hän hymähti tyytyväisenä keskuspuiston saadessa kannatusta.
"Jep, selvä", mies vastasi, ennen kuin tuli itsekin kiinnittäneeksi huomiota houndoomiin, joka yleisen tottelevaisuutensa vastaisesti olikin jäänyt vain tuijottamaan ihmiskaksikkoa. Reliam tiukensi ilmettään ja katsoi koiraa niin käskevästi kuin vain osasi - ilme oli melkoisen pelottava - mutta pokémonin suupielet se tuntui vain kääntävään jonkinlaiseen ilkikuriseen hymyntapaiseen. Juuri tuosta seikasta piskissä mies ei ollut ikinä päässyt oikein selville: toisaalta se oli kuin mikä tahansa pokémon, vaikka fiksu olikin, mutta joskus se käyttäytyi niin raivostuttavan epäpokémonmaisesti, ettei tosikaan. Juuri kun pyörätuolipotilaan olisi tehnyt mieli ryhtyä rähjäämään otuksella ja kysyä mikä siitä oli niin hauskaa, otus kuitenkin käännähti kokoisekseen hyvin vikkelästi kannoillaan ja lähti pujottelemaan melkoista vauhtia ihmismassojen välistä kohti ulko-ovia, joista se pian jo katosikin hämärtyvään alkuiltaan.
"Sinne meni", mies tuhahti ja lähti itsekin Charlotten tavoin suuntaamaan pokémonia maltillisemmin kohti ulkoilmaa.

Kaksikon päästessä pois kaupasta vyöryi kaikennielevä ruuhka-aika jälleen päin kasvoja, mutta Reliam ei antanut sen häiritä itseään, vaan kääntyi vain kaikessa rauhassa kohti puiston suunnalle johtavaa tietä.
"Noh. Oletko nyt ehtinyt hommata jo sen toisen pokémonin, mistä silloin viimekerralla kovasti uhosit?" partaveikko aloitti saadakseen keskustelun käyntiin ja muistaessaan, ettei toisella ollut viimeksi heidän kohdatessaan ollut mukana kuin piskuinen terrierinnassikka, Aala-lillipup. Eipä mies osannut edes arvata, kuinka paljon tytön tiimi oli siitä tilanteesta ehtinyt kehittyä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 1:43am

Reliam saattoi olla kuin kotonaan suurenkin ihmisvilinän keskellä, mutta punapää ei pitänyt siitä lainkaan. Suunnalta jos toiselta ja kolmanneltakin kuului lukemattomien ihmiset pälpätystä päällekkäin, eikä hän oikein saanut selvää mistään. Tai no, eipä hänen välttämättä tarvinnutkaan, pääasia että hän suurin piirtein kuuli, mitä pyörätuolipotilas höpötteli. Lähtiessään tyttö nappasi vikkelästi oman polkupyöränsä parkista, asetti oman ostoskassinsa toiseen sen sarvista ja lähti kulkuneuvoaan talutellen kulkemaan partanaaman vierellä ilmeisesti kohti äsken mainittua puistoa.

"Arvaa vain!" Charlotte vastasi selvästi ylpeyttä ja itsevarmuutta säteillen. "Olen ihan varma, että rökittäisin sinut nyt mennen, tullen ja palatessa!" Hän virnuili jälleen kuin mikäkin pöhkö. Olihan hän sentään voittanut salin! Ja ollut pysäyttämässä niitä kaapupahiksia! Ja saanut kolme tiimiläistä mukaansa sitten viime tapaamisen Reliamin kanssa! Ja olipa Aalakin vielä kehittynyt pikku terrierinpenikasta... no, vähän isommaksi terrierinpenikaksi. Joka tapauksessa, siinä oli tytön mielestä saavutusta kerrakseen, ja hän sai todellakin pidätellä innostuneisuuttaan, ettei alkaisi vaahdota kaikista näistä jännittävistä tapahtumista kuin papupata. Täytyihän toista nyt jännityksessä pitää!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 1:55am

Charlotten kadotessa poimimaan polkupyöränsä näytti Reliam hetken ajan hieman hämmentyneeltä, mutta kun tyttö tuli takaisin sähäkänsinisen kulkupelin kanssa, palasi vino hymynpuolikas partamiehen kasvoille. Ilmeisesti toisella ei ollut tapana liikkua missään ilman tuota pyörää. Noh, se olisi Bronin onni; josko tällä kertaa luupää pääsisi vaikka kovasti rakastamansa vempeleen kyytiin asti.
"Th, niinhän ne aina sanoo", stuckaldilainen vastasi alkaessaan edetä määrätietoisesti kohti valitsemaansa suuntaa. Kieltämättä punapää kuulosti äärimmäisen itsevarmalta uuden tiimiläisensä (Reliam tosiaan uskoi, ettei niitä voinut millään olla enempää kuin yksi) suhteen, mutta ei se vielä mitään todistanut.
"Minä kävin kuitenkin siellä Zaumlan salilla ja kaikkea. Enkä muuten palannut tyhjin käsin", nuorukainen jatkoi itsekin varsin ylpeänä ja viisasi pikaisesti peukalolla selkänsä taakse, kohti pyörätuolin selkämyksessä olevaa reppua, jonka läppään vaaleansininen salimerkki oli kiinnitettynä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 2:04am

Tyttöä melkein ärsytti, ettei toinen vaikuttanut ottavan häntä tosissaan alkuunsakaan. Tosin ehkä se oli vain hyvä asia - hän pääsisi lyömään miehen ällikällä... vaan melko ällikällä lyöty oli hän itsekin huomatessaan Reliamin salimerkin. Tämäkin oli siis otellut salilla ja voittanut. Ilmeisesti he olivat kuitenkin olleet liikkeellä eri aikaan, kun eivät olleet kertaakaan lumikaupungissa törmänneet. Se tosin oli pyörätuolihepun onni - tämän ei ollut tarvinnut kestää sitä ärsyttävää Akiraa saati joutua niiden kummallisten kaapuhyypiöiden ahdistelun kohteeksi! Ehkäpä nyt ei kuitenkaan ollut aika miettiä sitä, kun kerran salimerkistä oli puhe tullut.

"Kävin minäkin siellä!" Charlotte tuhahti voitokkaasti ja esitteli miehelle omaa värikästä olkalaukkuaan, johon oli kiinnitetty samanmoinen sininen merkki. "Kyllä se joku muukin osaa," hän totesi ylpeänä. "Harjoiteltiin Aalan kanssa tosi kovasti, eikä meillä ollut pienintäkään ongelmaa pärjätä. Se varmaan peittoaisi sen sinun paksukallo-Bronisikin ihan tuosta vain."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 2:21am

Kun Charlotte pääsi esittelemään omaa voitonmerkkiään, sai Reliam jo mielestään aivan tarpeeksi syytä kohotella kulmiaan hämmästyksestä. Eipä olisi tuosta parivaljakosta uskonut!
"Oho", mies äimisteli, muttei mitenkään pettyneeseen sävyyn. Olihan se nimittäin oikeastaan aika kutkuttava tietää, ettei kaksikon seuraavakaan ottelu tulisi olemaan pelkkää tylsää mättöä vailla haastetta. Sitä ei nyt tosin tiennyt koska sen ottelun aika tulisi, sillä ajatus siitä, että kesken juominkien pitäisi lähteä kiikuttamaan tappelussa uuvahtaneita otuksia pokécenteriin, oli varsin puiseva. Ääni kellossa voisi kuitenkin muuttua, mikäli molemminpuolinen uho muutaman ryypyn jälkeen vielä jatkuisi yhtä voimallisena - silloin kun seurauksia ei jaksanut aina niin tarkkaan ajatella.
"No ei varmaan peittoaisi!" mies kaikesta huolimatta naurahti ajatellessaan lillipupin ja bagonin viimekertaista kamppailua.
"On Bronkin vahvistunut nimittäin. Ja kasvanut muutenkin. Kaupungissa oleminen on tehnyt sille siinä mielessä hyvää, että se on saanut melkoista siedätyshoitoa kaiken uuden kohtaamisen suhteen. Enää se ei juokse innoissaan ihan jokaisen näkemänsä jutun perään."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 4:22am

Charlotte tunsi melkoista mielihyvää seuralaisensa reaktion salimerkkiin nähdessään. Oli niin hauska yllättää toisia, varsinkin tässä tapauksessa kun viime kerralla onni suosi Reliamin bagonia ottelussa. Tai onni ja onni, olihan Aala silloin joutunut ottelemaan jo toistakin vastustajaa vastaan juuri aiemmin. Kunhan uusintamatsin aika koittaisi, hän ei todellakaan aikoisi hävitä! Itse asiassa tyttö olisi mielellään näyttänyt tiimeineen toisen pokemoneille taivaanmerkit vaikka saman tien, mutta ehkäpä nyt voisi oikeasti vain keskittyä rauhalliseen oleskeluun. Eihän sekään olisi huonon päivän jälkeen pahitteeksi.

"On Aalakin kasvanut, ainakin jonkin verran," punapää heitti takaisin pyörätuolimiehen kehuskeltua lohikäärmeenpoikasellaan oikein kunnolla. Tämän puheista päätellen otus oli todellakin ehtinyt kasvaa ja oppia uutta. "Tosin kyllä se koiranmokoma vieläkin juoksee jännien liikkuvien juttujen perään. Sen keskittymiskyky ei vain riitä mihinkään kovin kauan, otteluita lukuunottamatta. Mutta ei se ainakaan hauku enää niin hurjan kamalasti." Hän oli vähällä lisätä loppuun "paitsi joskus", mutta jätti sen tekemättä, sillä se olisi kai vain kumonnut aiemman väitteen kokonaan.

Pian keskuspuisto taisi jo häämöttääkin edessäpäin, tai jokin sellaista muistuttava maapläntti joka tapauksessa. Sinne oli istutettu puita ja ruohoa, mikä oli mukavaa vaihtelua niin kovin keinotekoiseen kaupunkimaisemaan. Puut tosin eivät näyttäneet mitenkään erityisen hyvin hoidetuilta, mutta no, puu kuin puu.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 1:39pm

Reliam naurahti uudemman kerran Charlotten koettaessa vakuuttaa häntä siitä, ettei Aalakaan ollut enää se sama ääliöpentu, josta lähti ääntä enemmän kuin yliherkästä varashälyttimestä.
"Se on sentään hyvä", mies omista epäilyksistään huolimatta tokaisi, sillä sitä mieltä hän todellakin oli. Mikäli oli olemassa edes pieni mahdollisuus sille, ettei rakki yrittäisi rikkoa lähistöllä olevien tärykalvoja jatkuvalla räkyttämisellään, olisi pyörätuolipotilas tyytyväinen.

Pian matalalle kukkulannyppylälle perustettu keskuspuisto tulikin näkyviin, ja Reliam osoitti puistikkoa pikaisesti sormellaan viestiäkseen matkakumppanilleenkin, että he olivat saapumassa päämääräänsä. Johonkin Ceiwoodiin verrattuna betonisten kävelyteiden halkomaa puistoa oli vähän vaikea edes kunnon puistoksi mieltää, mutta lähin sellaisen vastike se kaupunkilaisille kuitenkin oli. Alueelle oli ehättänyt jo asettumaan joitakin nuorisoseurueita, joista suurin osa näytti levittäytyneen piknikvilttien kanssa nurmelle, siinä missä jokunen lenkkeilijä mittaili kulkuväyliä juoksuaskelillaan. Lapsiperheitä tai yksinäisiä vanhuksia ei sentään näkynyt, sillä kirjoittamattoman säännön mukaan alue oli viikonloppuiltaisin varattu lähes yksinomaan nuorista aikuisista koostuvien kaveriporukoiden käyttöön.
"Ei sinulla muuten sattuisi olemaan mitään huopaa tai vastaavaa? On tuolla kai jokunen pöytäkin penkkeineen, mutta ne nyt ovat aina melko lailla varattuja", Reliam tuli udelleeksi, kun kaksikko lähti ylittämään vilkasta risteystä, joka erotti heidän kulkemansa kadun puistosta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 1:58pm

Vaikka porukkaa puistossa jo roikkuikin, ei paikka sentään aivan tupaten täynnä ollut. Hyvät istumapaikat oli kuitenkin pitkälti jo varattu, joten kaipa nurmelle asettuminen olisi sitten se ainoa vaihtoehto, eikä se oikeastaan Charlottea haitannut. Pääasiahan oli, että päästiin perille ja illanvietto voisi piakkoin alkaa. Reliamin kysymykseen hänen vastauksensa oli onneksi myöntävä.

"Joo, eiköhän minulta jotain sellaista löydy," hän totesi ja nakkasi päätään taaksepäin, pyöränsä tarakalle kiinnitettyyn retkirepun tapaiseen. Ensin oli kuitenkin löydettävä hyvä paikka, sillä eihän hän kesken kulkuneuvonsa taluttamisen voinut siirtyä reppua tonkimaan. Varsinaiselle puistoalueelle päästessään alkoi turkoosi silmäpari heti käydä aluetta läpi tarkemmin sopivan paikan toivossa. Hän halusi istahtaa jonnekin, missä ei olisi ihan hurjasti porukkaa lähettyvillä - illan mittaan paikan muutkin nuoret todennäköisesti nautiskelisivat kaikenlaista ja rupeaisivat elämöimään kunnolla, ja silloin oli parempi istuskella mukavan välimatkan päässä.

"Käykö tuo?" punapää pohdiskeli ääneen ja osoitteli vähän matkan päässä puun juurella tyhjillään olevaa ruoholänttiä. Tuskin kovin moni hakeutuisi puiden suojiin, kun ei ainakaan sään puolesta ollut mitään, miltä suojautua, kuten turhan voimakasta auringonpaistetta (eihän se näin myöhään täydeltä terältään paistanut tavallisestikaan) tai sadetta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 2:18pm

Reliam hymähti tyytyväisenä reppunsa suuntaan nyökyttelevälle Charlottelle. Itse miehellä ei ollut juuri lompakkoa enempää omaisuutta mukana, sillä kaikki retkikamppeensa ja muut lojuivat jossakin huoneensa nurkassa vartomassa joko matkustelun jatkumista tai pakkauksien purkamista. Ei hän muutenkaan ollut olettanut lyhyellä kauppamatkalla mitään varsinaista varustusta tarvitsevansa, mutta silti tapahtumien saama käänne tuntui kaikin puolin miellyttävältä. Kyllä nuorukainen nimittäin mieluummin puistossa tuttavansa kanssa viihtyi kuin tuijotti jotain vanhaa videota tuhannetta kertaa läpi kotonaan.

Parivaljakon päästessä puistoon löytyi heidän tarpeisiinsa sopiva soppi saasteista jokseenkin kärsineen puun katveesta, joten Charlotten ehdottaessa majoittumista niille main myöntyi Reliam ilman sen suurempia empimisiä.
"Joo, mikäs siinä", miekkonen tokaisi ja käänsi kulkupelinsä kävelytieltä nurmelle. Päästyään sovitun paikan liepeille jäi nuorukainen kätensä venytykseen kohottaen vartomaan, että punapää levittäisi sen lupailemansa alustan haluamaansa kohtaan.
"Voisi varmaan päästää pokémonitkin hetkeksi ulos, ennen kuin ilta tästä etenee. Omani ovat ainakin olleet pallossa jo vähän aikaa. Kerrostalokämpässä kun ei ole ihan turhan paljon tilaa mokomien riehumiselle."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 2:37pm

Huonokuntoisen puun alla ei ollut mitenkään erityisen viihtyisää, mutta olihan se tyhjää parempi. Ja tiesihän sekä Charlotte että varmaan Reliamkin, ettei ympäristön tarvinnut olla mitenkään erikoinen, jotta viihtyvyys olisi taattu, kunhan juomat vain astuisivat kuvioihin. Laitettuaan pyöränsä nojailemaan puuta vasten, tyttö laski olkalaukkunsa maahan, nosti repun tarakalta sen viereen ja penkoi sieltä valkoisen, sopivankokoisen liinavaatteen, asetellen sen sitten puun alle jokseenkin epätasaisesti. Vaalea väri oli tietenkin juuri aivan omiaan sotkeutumaan nurmella, mutta sepä ei pahemmin sen omistajaa haitannut. Matkatessa nyt ei muutenkaan koskaan voinut turhia hienostella.

"Joo, tosiaan," hän myötäili miehen toteamukseen. "Otukset eivät ole syöneetkään mitään sitten aamupalan saati olleet ulkona palloistaan, joten nyt olisi kai hyvä aika." Punapää kumartui nappaamaan ensitöikseen pari pokepalloa juuri nurmelle jättämästään olkalaukusta ja avasi nämä napinpainalluksella. Ensimmäisestä pallosta pölähti ulos ruskeaturkkinen, monihäntäinen kettuotus, toisesta puolestaan koiramainen siniturkki, joka tervehti kouluttajaansa oitis raikuvalla haukulla.

"Aala, muistatko vielä Reliamin?" Charlotte kysäisi terrieriltä, joka käänsi uteliaan katseensa miehen suuntaan, ja saman teki emäntänsäkin. Hän halusi nähdä hepun reaktion pentupokemonin kehittymiseen. "Tässä on siis Aala, kuten jo tiedätkin, ja tuo toinen on Aria," tyttö esitteli ylpeänä. Aranpuoleinen vulpixkin katseli Reliamiin päin, joskin huomattavasti varauksellisemmin kuin häntää vinhasti heiluttava tiimitoverinsa, joka selvästi muisti vielä miehen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 2:55pm

Reliam oli miehekkään piittaamaton (tai jopa tietämätön) vihreän ruohon ja valkean viltin yhdistämisen haittapuolista, joten hän ei suonut auki levitetyn alustan värille kahtakaan ajatusta, ennen kuin jo rullaili sen vierelle. Aikomuksenaan oli laskeutua tuolinsa päältä saman tien, mutta teko tosiaan jäi pelkäksi aikeeksi, kun Charlotte ryhtyi kaivamaan poképallojaan esiin. Niitä oli kaksi, joten tyttö oli totta tosiaan kartuttanut tiimiään uudella jäsenellä, ja mies oli utelias näkemään millaisen otuksen toinen oli saanut kiinni. Vaan kun kaksikko sitten materialisoitui ulos palloistaan, jäi heiveröiseltä vaikuttava kettuotus saman tien tutumman, mutta silti niin kovasti muuttuneen hahmon varjoon.
"Ai jaa, se... Aala on kehittynyt?" mies henkäisi silmät äimistyksestä leviten. Hän ei ehtinyt toistaiseksi edes muistaa näyttää katkeralta siitä hyvästä, että omat pokémoninsa olivat yhä samoissa vanhoissa ulkokuorissaan, sillä evolvoitumisen konkretisoituminen tällä tavoin pienen piskin kohdalla sai hänen silmänsä suorastaan hohtamaan innostuksesta. Rakki näytti nyt huomattavasti siedettävämmältä kuin viimeksi!
"Se on isompikin kuin viimeksi. Ja tuo toinen, Aria, eikö se ole vulpix?" partaveikko jatkoi ja huomasi viimein kiinnittää jonkinmoista huomiota monihäntäiseen pokémoniinkin.

Vaan jottei olisi näyttänyt ihan täydeltä tanopäältä, repi Reliam viimein katseensa irti Charlotten kasvateista ja kääntyi kaivamaan omia poképallojaan esiin. Punainen ja harmaa pallo käsissään hän kääntyi jonkin ajan kuluttua takaisin tyttöä kohden ja vapautti tutun kaksikon eteensä.
"Katsokaas ketä täällä on", mies kehotti, kun pallossa hyvän aikaa viettäneet olennot olivat venytelleet pikaisesti raajojaan. Molemmat käännähtivät tarkastamaan mistä kouluttajansa puhui, ja eritoten Bronin kasvot levisivät leveään virneeseen tuttujen tyyppien näkemisestä.
"Babagoon!" lohikäärme tervehti ja lähti vailla ujostelun hippustakaan astelemaan kohti Charlottea. Saramukin tunnisti toiset, mutta se käyttäytyi huomattavasti toveriaan hillitymmin ja jäi tiirailemaan etenkin kovasti viimekertaisesta muuttunutta Aalaa. Näytti siltä, että enää sirkan ei olisi tarpeen antaa koiralle tasoitusta ottelutilanteessa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 3:14pm

Charlotte nyökkäili myötäilevästi miehen toteamuksille ja kysymyksille hänen pokemoneistaan. Seuraavaksi hänelle suotiinkin kunnia tavata jälleen kerran iso, ei enää yhtään pelottavan oloinen sirkkaotus sekä lohikäärmeenpoikanen. Aala tuntui valpastuvan silminnähden Bronin huomatessaan - se muisti vielä viimekertaisen tappionsa. Saisikohan se tänään antaa mokomalle örkille köniin? Nyt se kuitenkin tyytyi tuijottamaan sinistä petoa silmä kovana, ja siitä jotenkin tuntui, että toinen oli kutistunut sitten viime näkemän...

"Hei, Saramu, Bron," punapää hymähti iloisena tutuksi käyneelle pokemonkaksikolle ja kääntyi sitten silittämään taaksensa jääneen vulpixin pörröistä päätä. Kettupokemon ei kai koskaan ollut nähnyt scythereita saati bagoneita, ei ainakaan kouluttajansa matkassa ollessaan. "Mutta, ei siinä suinkaan vielä kaikki," tyttö totesi mahtipontisesti kääntäessään katseensa takaisin Reliamiin ja tästä laukkuunsa, josta kaivoi vielä kaksi punavalkeaa palloa. Voisi olla ehkä hieman epäterveellistä päästää Rogue ulos pallostaan, mutta josko se nyt Aalan kanssa malttaisi mielensä. Olihan jäänallekin kuitenkin ruokittava. Näin myös kaksi nuorta jäätypin edustajaa pääsi ihmisten ilmoille.

"Tämä on Forte," Charlotte esitteli sneaseliään, joka oitis oli kipuamassa nyt paikalleen istahtaneen tytön syliin, josta se sitten jäi tarkkailemaan kummallisen näköistä miestä pyörätuoleineen sekä tämän pokemoneja. "Ja tässä Rogue," hän jatkoi, osoittaen kädellään violettisävyisen cubchoonsa suuntaan. Nalle istua tömähti paikalleen näyttäen sangen välinpitämättömältä, mutta sen ilme kirkastui heti terrieripokemonin tullessa pitämään sille seuraa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 3:35pm

Vasta katsellessaan koko pokémonnelikkoa yhdessä tuli Reliam kunnolla ajatelleeksi, että oli jäänyt oikeastaan vähän ikävästi jälkeen kilpakumppanistaan Aalan kehittymisen takia. Vaan minkäs sille mahtoi, kun hän oli "joutunut" mojumaan jo useamman viikon kotonaan sen sijaan, että olisi tehnyt oikeastaan mitään pokémoniensa treeniä edistääkseen. Mutta kun Charlotte sitten paljasti omaavansa vielä lisää pokémoneja, venähti miekkosen ilme jo toden teolla!
"Hei mitä hittoa?" nuorukainen naurahti äimistyneenä ja kumartui eteenpäin tuolissaan nähdäkseen paremmin, kuinka kaksi jääotusta, jotka itse asiassa olivat molemmat lajiltaan stuckaldilaiselle sattumalta tuttuja, ilmestyi ulos palloistaan.
"Päätit sitten vissiin tyhjentää koko Zaumlan pokémoneista siellä käydessäsi", mies jatkoi kääntyessään itsekin vielä kerran reppunsa puoleen. Kaivaessaan moon ball -palloa esiin hän tuli puoliksi alitajuisesti päättäneeksi, että hänen olisi ihan totta jatkettava matkaansa ja harjoittelua mitä pikimmiten. Sen kaupunkilainen olisi muutoinkin oikeastaan halunnut tehdä, mutta nyt hänellä oli siihen oikea syykin: hänen oli pakko ottaa Charlotte kiinni!

Löydettyään kolmannen poképallonsa sulki Reliam sen tiukasti käteensä, ennen kuin heilautti itsensä alas pyörätuolin päältä ja istuutui Charlotten tavoin viltille. Vaikka siirtymisoperaation olisi voinut olettaa olevan jokseenkin vaivalloinen, sai miekkonen sen näyttämään yllättävän helpolta ja nopealta.
"On minullakin vielä yksi, mutta se on vähän... Erikoinen. Sen nimi on Jerico", mies kertoi, ennen kuin suurensi viimeisen pallon ja vapautti sen asukin viltille. Tajutessaan mistä oli kyse kipitti Bron turvaa hakien Charlotten selän taakse, sillä se ei halunnut olla liian lähellä hullua myrkkypokémonia, joka käyttäytyi suurimman osan ajasta täysin ennalta-arvaamattomasti. Nytkin esiin päästessään näytti piskuinen, repalekorvainen nidoran jo valmiiksi äkäiseltä kuin mikä, ja silmänsä alkoivat saman tien haravoida ympäristöä kuin ensimmäistä tappeluparia etsien.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 3:48pm

"No, näin pääsi käymään," tyttö totesi huvittuneena. Oikeastaan kummankaan tiimiläisen mukaan tulo ei miltään osin ollut ollut suunniteltua, mutta eipä Forten saati Roguen mukana olo ollenkaan häntä haitannut. Varsinkaan juuri tällä hetkellä; Reliamin naama oli todellakin ollut näkemisen arvoinen tämän äimistellessä Charlotten sekalaista sakkia. Vaan ei mies pitkään sitä iloa hänelle suonut, kun rupesi jo kehuskelemaan omalla uudella tiimiläisellään. Tämä ei itse asiassa tullut punapäälle yllätyksenä, olihan pyörätuolipotilas jo viimeksi uhmaillut hankkivansa kolmannen otuksen siinä ajassa, kun tyttö itse nappaisi vasta toisen. Pallosta ilmestynyt pienikokoinen nidoran oli aika hauska näky.

"Onpa se pikkuinen," tyttö totesi huvittuneena tarkastellessaan jokseenkin äkäiseltä vaikuttavaa myrkkypokemonia. Liekö Bronilla ja sillä jotain kränää, kun tavallisesti niin tomera lohikäärmeenpoikanen vaikutti hakeutuvan piiloon punapään selän taakse. "Se on kai nidoran?" Kouluttajansa syliin käpertynyt sneasel ei edes vaivautunut katsomaan jyrsijän suuntaan, vaan eleli jo ihan omissa maailmoissaan, kun taas vulpix oli vetäytynyt tyystin omiin oloihinsa aivan puun juurelle. Aala puolestaan terävöityi saman tien - kylläpä nyt tapahtuikin kaikenlaista jännää! Se otti muutamia askelia kohti Jericoa ja nuuski sitä hieman kauempaa sangen uteliaana. Terrieristä esimerkkiä ottaen tuli myös shiny jäänalle kyttäämään punasilmäistä kummaa otusta tuimalla katseellaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 4:10pm

Kun Charlotte meni kommentoimaan Jericon kokoa - tai ennemminkin sen puutetta - kääntyi Reliamin virne hetkeksi väärin päin. Ei mistään miesten asioista saanut hei sanoa, että ovatpas ne pieniä!
"Mutta sillä on isot piikit, ja se tarkoittaa noilla, että se on tosi myrkyllinen", mies vastasi jokseenkin puolustelevaan sävyyn. Kysymykseen otuksen lajista hän ehti sen sijaan vain nyökätä myöntymisen merkiksi, sillä Aala ja tämän seurassa viihtyvä räkänalle päättivät tulla tutkimaan äksyä jyrsijää vähän lähemmin. Reliam tiesi että nyt olisi ollut fiksuinta kutsua vaarallinen otus takaisin palloonsa, mutta Charlotten vähättelevältä vaikuttanut tokaisu sai hänet empimään turhan pitkään: toisaalta hänen nimittäin teki kyllä mieli näyttää, ettei jyrsijä ollut pienuudestaan huolimatta millään tapaa turha otus. Niinpä nidoran ehti toimia ennen kouluttajaansa, joten vieraiden pokémonien lähestyessä se kohottautui varpailleen näyttääkseen mahdollisimman suurelta, kihisi ja sähisi jokseenkin epäsointuisasti sekä vaikutti aloittamansa leer-hyökkäyksen ansiosta sytyttävän raivoisat silmänsä suorastaan tuleen.
"No niin, riittää jo ääliö!" viimein mukaan tapahtumiin ehättävä mies komensi, mikä sai Jericon sijasta Saramuun liikettä. Scyther loikkasi nidoranin ja herdierin sekä cubchoon väliin, jottei tappelu pääsisi kunnolla edes alkamaan.
"En tajua miksi se on aina tuollainen. Vaikka sille tekisi mitä, yrittää hyvällä tai pahalla, niin se vain ärhentelee ja käy kiinni. Se on purrut minuakin", Reliam seliti, kun tilanne näytti olevan toistaiseksi Saramun hallinnassa. Samalla mies myös nappasi ensimmäisen oluttölkin pikkupussista, jonka hän oli jättänyt pyörätuolinsa istuimen päälle. Tästä lähtisi!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 4:36pm

Eihän Charlotte mitään pahaa ollut tarkoittanut - pienet pokemonit olivat hänestä hyvinkin söpöjä, ja niin oli Jericokin. Ainakin siihen asti, kunnes tyttö kuuli otuksen myrkkypiikeistä, ja kun tämä vielä rupesi uhittelemaan Aalalle ja Roguelle. Hieman hätääntyneenäkin kouluttaja kutsui kaksi pokemoniaan jälleen vierelleen, mutta cubchoo oli selvästi ehtinyt jo ottaa haasteen vastaan, muristen mokomalle pikku uhittelijalle oikein kunnolla. Saramun tullessa väliin, jäänallen keskittyminen kuitenkin herpaantui sen verran, että Aala sai tartuttua sen niskaan ja raahattua sitten puoliksi väkipakolla takaisin kouluttajansa vierelle.

"Nyt istutte nätisti," punapää komensi toruvaan sävyyn. Rogue kyllä istahti paikalleen, mutta loi vähän väliä murhaavia katseita jyrsijään. Aala laittoi makuulle jääkarhunpoikasen viereen ja vaikutti selvästi vahtivan sitä. Ehkä itseään holtittomamman otuksen lapsenvahtina oleminen teki tavallisesti niin keskittymiskyvyttömälle terrierille ihan hyvää. "Anteeksi tuosta, Roguekin on vähän omanlaisensa," tyttö naurahti miehelle ja katsoi mokomaa raivotautista jyrsijää nyt varautuneemmin. Purrut kouluttajaansa? Huhhuh. Huomattuaan Reliamin jo aloittelevan juomista ilman häntä, tuli Charlottelle kova kiire päästä mukaan. Hän laski Forten sylistään maahan ja kääntyi jälleen kaivamaan jotain repustaan - kertakäyttölautasia.

"Saatte taas syödä tällaisista," hän totesi pokemoneilleen, joista jokainen tiesi, mitä nyt oli tulossa. Jopa Rogue tuntui nyt keskittyvän Jericon sijasta ruoka-aikaan. Vaivatta tyttö avasi aiemmin ostamansa ruokapaketin ja jakoi siitä tasaisesti neljälle lautaselle, jotka levitti nurmelle taaksensa, jotta nämä olisivat kauempana nidoranista. Jokainen alkoi mättää ruokaa kitaansa omaan tahtiinsa, ja nyt sai kouluttajakin kaivaa ostoskassistaan tölkin itselleenkin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 5:25pm

Charlotte sai onneksi pidettyä oman pokémonkantansa aisoissa, joten "vihollisten" kaikotessa syömään jätti Jerico sentään önisemisen sikseen ja jäi suosiolla Saramun piiloteltavaksi. Selvästi se ei kuitenkaan suostunut rentoutumaan ollenkaan, vaan tarkkaili jatkuvasti muita paikallaolijoita, kuin nämä olisivat vain odottaneet tilaisuutta käydä jyrsijäparan kimppuun.
"Äh mitäs siitä. Ei kai sille mitään mahda, että jotkut noista vain ovat tuollaisia", Reliam vastasi kättään heilauttaen tytön pahoitteluihin. Miehellä itsellähän tässä olisi ollut Jericon takia enemmän anteeksi pyydeltävää, mutta kun tilanne kerran nyt vielä pysyi suhteellisen siedettävänä, oli moiset korulauseet parempi jättää toiseen kertaan.

Toisten pokémonien alkaessa aterioida uskaltautui Bron palaamaan Charlotten suojeluksesta takaisin kouluttajansa luo nykiäkseen tätä merkitsevästi housunlahkeesta. Miekkonen kuitenkin vain napsautti tölkkinsä auki ja joutui vastaamaan lohikäärmeelle kieltävästi.
"Sori, Devil vei meidän ruoat kotiin. Saatte sitten syödäksenne, kun palataan sinne", hän perusteli, mikä sai bagonin päästämään omituisen möh-äännähdyksen josta oli vaikea sanoa, oliko se pettynyt vai ottiko se vain tiedon tällä tavoin vastaan. Oli miten oli, pokémon asettui istumaan kaiken keskipisteenä olevan puun juurelle samalla, kun kaksi muuta seisoivat yhä paikoillaan ja Reliam sen sijaan ojentautui makaamaan selälleen viltille.
"No niin, no niin. Kippis ja kulaus vaan sitten", hän tokaisi ja imaisi nautinnollisen hörpyn juomastaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 5:55pm

Yksikään otus ei vaikuttanut olevan enää halukas aiheuttamaan lisää draamaa, joten Charlottekin uskalsi mukavan istuma-asennon haettuaan avata oman tölkkinsä ja maistaa sen sisältöä. Ei ehkä aivan omaksi suosikiksi lukeutunut ensi maistamalta, mutta varsin juotavaa siitä huolimatta, eikä tosiaan ollut hinnallakaan pilattua. Tyytyväisenä tyttö otti toisen hörpyn heti ensimmäisen perään ja jäi sitten tarkastelemaan ympäristöä paremmin. Oli oikeastaan aika hankala uskoa, että kovin kiireisestä ja ruuhkaisesta kaupungista löytyi tähän aikaan näinkin rauhallinen paikka, ja vieläpä kaiken keskeltä. Heitä lähimmän seurueenkaan älämölö ei kuulunut mitenkään häiritsevästi heidän luokseen.

"Meinaatkos muuten matkustella vielä lisää, vai kyllästyitkö jo?" punapää äityi utelemaan kyllästyttyään hiljaisuuteen kaksikon välillä. "Eipä kaupunkielämässäkään varmaan mitään vikaa ole siihen tottuneelle, mutta osaahan matkustaminenkin olla ihan jännää."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 12, 2012, 6:18pm

Reliam keskittyi ensihörpyn jälkeen vain nauttimaan tovin verran olostaan. Kotikaupunki oli toki aina kotikaupunki, vaikka se tällainen hassuja ihmisiä tulviva saastepesä olikin, joten miekkonen tunsi olonsa varsin rennoksi. Ehkä juuri siitä syystä hänen olikin suotava tovi aikaa vastauksen hakemiselle, jotta hän olisi osannut lausua totuudenmukaisen mielipiteensä Charlotten lausumaan kysymykseen matkustelemisen jatkosta.
"Ei tässä mitään vikaa ole joo, mutta... Meinaan minä jatkaa silti", hän totesi, mikä omalta osaltaan painoi viimeisen sinetin päätökselle. Hän kun ei tasan rupeaisi rikkomaan lupaustaan ja näyttämään likan silmissä nyhveröltä, joka ei sanoistaan huolimatta saanut itseään irti vanhempiensa nurkista!
"En tosin tiedä oikein minne. Zaumlaankin kun suuntasin silloin yhden vanhan jutun takia, enkä niinkään pokémonien perässä, saati sitten salia etsimään. Kai sitä voisi tietty kokeilla onneaan toisella salilla, jos senkin pääsisi vaikka läpi", mies vielä pohti ja veti ensimmäistä pidemmän kulauksen olutta alas kurkustaan. Maku nyt ei ikinä ollut näissä juomissa se pääasia, mutta silti nuorukainen saattoi jopa väittää jollain tapaa pitävänsä tämänkertaisen liemensä aromeista.
"Mitenkäs sinä sitten? Ystävänpäiväksi kotiin kullan kainaloon, vai kuinka?" hän vinosti virnistäen jatkoi, jahka hörppimiseltään vain kerkesi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 12, 2012, 6:58pm

Olipa hauska kuulla, että toinenkin suunnitteli jatkavansa matkaa. Charlotte itse olisi oikeastaan vieläkin mielellään vain palannut kotiin viettämään leppoisaa ja laiskaa elämää, mutta vanhemmille se tuskin kävi päinsä - hehän tytön olivat alun perinkin maailmalle potkineet. Eikä reissaaminen loppujen lopuksi mitenkään kamalaa ollut joitakin ikäviä sattumuksia lukuunottamatta ollut. Ottihan se kunnon päälle, kun oli elellyt lähes kaksikymmentä vuotta sohvaperunana, mutta tottumiskysymys varmaan sekin. Reliamin ystävänpäiväheittoon punapää viittasi kintaalla.

"Pois se minusta," hän tuhahti mukamas vakavana, mutta palautti huvittuneen hymynsä kasvoilleen liki saman tien. "Teistä miehistä on useimmiten sen verran paljon harmia, etten ole mokomaa vielä itselleni kelpuuttanut. Enkä taida muutenkaan olla menossa kotiin vielä vähään aikaan," tyttö jatkoi selostustaan ja siemasi jälleen juomaa tölkistään. Toki vanhemmat olivat olleet ylpeitä kuullessaan tyttärensä ensimmäisestä salimerkistä puhelimen välityksellä, mutta vaikuttivat odottavan tältä sen jälkeen entistä enemmän. "Isoveli on otellut liigatasolla asti, ja olisi aika metkaa tulla yhtä hyväksi... mutta niin, mitäs siellä Zaumlassa sitten?" Punapää oli harhautunut hölisemään omista asioistaan, vaikka oli jo Reliamin puhuessa kiinnittänyt huomiota "vanha juttu" -kohtaan, joten hän korjasi asian nyt hieman jälkijunassa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 15, 2012, 9:30pm

Reliamkin tyytyi kuittaamaan ystävänpäiväpiikkiin saamansa vastauksen lyhyellä naurahduksella, sillä vaikka oli itse ottanut juhlapäivän puheeksi, ei häntä oikeastaan huvittanut jumittua jauhamaan asiasta sen syvemmälti. Mielessään hän kuitenkin totesi, että Charlotte oli kieltämättä säästänyt itseään paljolta ajatellessaan noin. Tai siis ei sillä että miehistä olisi mitään harmia ollut, mutta parisuhteista vain sitäkin enemmän.

Vaan keskustelu eteni, mutta ei tosin ihan Reliamin toivomalle suunalle. Lyhyt viittaus Charlotten isoveljeen oli kyllä ihan kiintoisa, mutta tyttö jatkoi juttuaan niin nopeasti, ettei stuckaldilainen ehtinyt siihen takertua ja pelastautua siten osakseen saamaltaan kysymykseltä.
"Äh..." mies aluksi vain murahti ja pakeni oluttölkkinsä pariin, kun ei oikein tiennyt mitä suhteestaan Zaumlaan olisi toiselle kertonut. Aiheesta puhuminen kun teki vähintäänkin yhtä kipeä, kuin vaaleanpunaisen ystävänpäivähumun näkeminen.
"Tuli vain käytyä siellä jokunen vuosi sitten viimeksi, ja silloin ei asiat menneet ihan niin kuin piti. Menin kävellen sinne ja tulin tuolla takaisin", päätyi nuorukainen hetken hiljaisuuden jälkeen paljastamaan selvästi jokseenkin varautuneena. Viimeisimmällä tokaisullaan hän tarkoitti toki pyörätuoliaan, jota vielä varmemmaksi vakuudeksi osoitti myös lyhyesti peukalollaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 15, 2012, 9:55pm

Charlotte jäi uteliaana tuijottamaan Reliamia tämän hiljentyessä hetkeksi, ja siinä odotellessaan otti hän itsekin kulauksen tai pari omasta tölkistään. Kun mies viimein avasi sanaisen arkkunsa, jäi punapää puolestaan sanattomaksi. Mtä hänen tuohon pitäisi vastata? Mitä hän voisi vastata? Reliam vaikutti sen verran synkältä, ettei tytöllä ollut aavistustakaan, miten hänen olisi pitänyt asiaan reagoida. Toki, olihan hän aiemmin miettinyt, mikä mahtoikaan olla tarina pyörätuolin takana, mutta heti jotain siihen viittavaa kuultuaan hän tuntui olevan hukassa sanojensa kanssa. Vaivautuneena hän antoi katseensa kiertää muualla hetken; maisemassa, toisissa ihmisissä, ruokailun jo päättäneissä ja nyt nätisti paikallaan lepäilevissä pokemoneissa...

"Ai jaa...," hän lopulta sai sanotuksi uskaltautuessaan viimein katsahtamaan epävarmasti seuralaiseensa. Jotain oli pitänyt sanoa ihan vain sen vuoksi, jotta kiusallinen hiljaisuus ei olisi jatkunut vallan loputtomiin. Eri asia tietenkin sitten, oliko lyhyt sanahdus mitenkään erityisen hyvä vaihtoehto.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 15, 2012, 10:47pm

Tapa, jolla Charlotte otti kiusallisen tunnelman vastaan, ei varmaankaan olisi voinut olla tilanteen kannalta parempi, vaikka se siltä tuskin tytöstä itsestään tuntui. Reliam ei kuitenkaan olisi sietänyt suurempia lisäkysymyksiä asiaan liittyen, ja sitä paitsi kun toinen tunsi olonsa hänen itsensä tavoin epämukavaksi, venyi miekkosen toisen suupieli lopulta jopa vinoon, (itse)ironiseen virneeseen. Jostakin kieroutuneesta syystä muiden kärsimisen katsomisella vain oli joskus tapana saada hänet paremmalle tuulelle.
"Niinpä", hän tokaisi painokkaasti tytön lyhyeen vastaukseen ja kulautti paljonpuhuvasti olutta kitusiinsa. Eihän tähän oikeasti mitään muuta voinutkaan sanoa.
"Joten ei siitä sen enempää. Elämä jatkuu ja silleen", kaupunkilainen vakuutti, rutisti vasta tyhjäksi kittaamansa tölkin rusinaksi ja viskasi sen kohti puun varjossa nököttävää Bronia. Omiin (ruokaan liittyviin) aatoksiinsa hautautunut lohikäärme hätkähti kohti lentävää esinettä, muttei vaivautunut kuitenkaan väistämään sitä vaan antoi metallinpalan lierähtää jalkojensa juureen. Liikkeen pysähdyttyä bagon nousi seisoman ja ryhtyi tutkimaan esinettä suurella mielenkiinnolla.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 15, 2012, 11:04pm

Charlotte ei oikeastaan ollut tiennyt, mitä odottaa, ja tunnelman kääntyminen taas rennompaan suuntaan sai hänet hetkeksi entistä enemmän hämilleen. Vaivautuneisuus kuitenkin hälveni pikkuhiljaa, joskaan ei tyystin kokonaan, ja tyttö uskaltautui jopa vastaamaan jotain.

"Joo, niinhän se aina vain tuppaa jatkumaan," hän hymähti jokseenkin hermostuneena venkslaten molemmin käsin oluttölkkiään. 19 vuotta helppoa elämää viettäneen tytön oli vaikea käsittää, miltä rampautuneesta miehestä saattoi tuntua - eikä hän oikeastaan ollut varma, halusiko hän edes käsittää moista. Joka tapauksessa, sellaisesta selvinneen ihmisen täytyi olla tosi vahva. "Oho, oletpa sinä ottanut etumatkaa!" punapää älähti huomatessaan miehen jo tyhjentävän ensimmäisen tölkkinsä. Asian korjatakseen hän hörppäsi itsekin loput omastaan, tyrkäten tyhjäksi jääneen tölkin takaisin muovipussiin. Huomatessaan kouluttajansa käsien vapautuvan, Forte hypähti jälleen tämän syliin retkottamaan tyytyväisenä. Muu kolmikko jatkoi omaa laiskaa oleskeluaan yhdessä tiiviissä kasassa nurmella, kuin kolme pikkuista pentua yhteen painautuneina.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 15, 2012, 11:21pm

Jälleen Reliam sai syyn hymähdellä naurahduksenomaisesti, kun Charlotte huomautti hänen kulautelleen ensimmäisen tölkkinsä sisällön kurkkuunsa varsin vauhdikkaasti. Hänen olisi tehnyt mieli tokaista että se oli kyllä osittain tytön itsensä esiin ottaman puheenaiheen syytä, mutta päätti kuitenkin antaa asian olla. Ei viitsinyt kiusata nuorempiaan tällä kertaa tämän enempää.

Forten mönkiessä kouluttajansa sylin lämpöön noukki Bron juuri saamaansa "lahjaa" nurmelta ja aikoi lähteä esittelemään sen hienoutta jollekulle. Bagonin epäonneksi paikalla oleva porukka koostui kuitenkin vähän epäedullisista aineksista: Saramu oli jähmettynyt Jericon kanssa aloilleen ja molemmat olisivat kai rauhassa niin kauan kuin viimeksi mainittua ei häirinnyt, joten sinne ei ollut mitään menemistä. Charlotten pokémoneista suuri osa taasen oli ryhmittynyt sellaiseksi jengiksi, ettei sinne uskaltanut ulkopuolinen luupää yksin tunkea, joten vaihtoehdoksi jäivät vain itse Charlotte ja tämän luona oleva sneasel.
"Bagoon!" Bron äännähti ylpeänä astellessaan rutistunutta tölkkiä raahaten kaksikon luokse. Reliamia hoidokkinsa käytös huvitti ehkä enemmänkin kuin normaaleissa oloissa olisi ollut mahdollista, sillä entisenä himourheilijana ei miekkonen ollut koskaan ollut mikään juhlajuomien suurkuluttaja, eikä ollut näin ollen onnistunut kehittämään kummoistakaan resistanssia päihteiden vaikutuksia kohtaan.
"Pöljä. Luulee kai, että se on hienokin aarre", nuorukainen hymähteli kaivellessaan jo uutta tölkkiä avattavaksi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 15, 2012, 11:35pm

Bronin hellyttävä käytös sai kunnon hymyn takaisin punapäänkin huulille. Pikku lohikäärme oli kaikessa spontaaniudessaan äärettömän suloinen tapaus! Sneasel puolestaan ei ollut niinkään innoissaan sitä ja sen emäntää "häiritsemään" tulleesta bagonista, mutta tyytyi vain tuijottamaan sitä ilkeästi sen sijaan, että olisi oikeasti tehnyt asialle jotain.

"Mutta tuohan on tosi suloista," Charlotte naurahti vastalauseena Reliamin tokaisulle ja ojensi kättään silittääkseen Bronin päälakea. Se tuntui kieltämättä todella hassulta, sillä tytön omat pokemonit olivat kaikki pehmeitä ja pörröisiä, kun taas lohikäärme... ei niinkään. Eipä hän kuitenkaan antanut sen haitata, vaan taputti pikku petoa kovalle päälaelle useita kertoja. "Oletko vähän söpö, oletko? Vien sinut vielä mukanani," punapää rupatteli Bronille kuin millekin skittynpennulle. Okei, ehkä otus oli vähän pöljäkin kuten kouluttajansa juuri oli sanonut, mutta siitä huolimatta oikein hurmaava persoona. Paitsi Forten mielestä. Sneaselinpoikanen ei yhtään pitänyt siitä, miten emäntä jakoi huomiota nyt jollekin ihan muulle kuin sille. Tyytymättömänä se puski päällään varovasti tytön vatsaa vasten, mutta sai vastaukseksi vain pari hentoa silitystä. Tummaturkki tuhahti ja jätti lämpimän sylin, mutta kauas se ei mennyt, jäi vain kyttäämään ärsyttävää kovakalloista "kilpailijaansa" Charlotten selän takaa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 12:01am

Reliam pyöräytti itsekseen silmiään Charlotten kommentille ja antoi hymynsä levitä yhä vain leveämmäksi. Juuri niin naisille ominaista pitää kaikkea idioottimaista aina vain söpönä, vaikkei siinä oikeasti olisi ollut mitään päätä eikä häntää. Yhtäkkiä nuorukainen muisti olla kiitollinen siitä, että vaikka elämä kuinka oli häntä kolhinut, oli hän sentään saanut syntyä mieheksi.
"Bababaaa!" Bron kuitenkin vain kommentoi onnellisena siitä, että sen tempaus sai hyväksyntää edes yhdeltä suunnalta. Yrmeän sneaselin se jätti tykkänään huomiotta, mutta kun tämä päätti jättää omistajansa sylin taakseen käytti lohikäärme tilanteen häikäilemättömästi hyväkseen. Sen bagon oli jo ehtinyt oppia, etteivät ihmiset mielellään ottaneet sen painoluokkaan kuuluvaa otusta syliinsä, joten sininahka pyllähti ainoastaan Charlotten vierelle istumaan ja laski päänsä tytön polvelle. Pokémon näytti kerrassaan tyytyväiseltä itseensä.
"Hah, sen voin kyllä uskoa, että tuo voisi vaikka lähteäkin. Se on hyvä ottelija, mutta aivotoiminnassa olisi välillä vähän parantamisen varaa. Ehkä sitten kun se kehittyy, niin sen päähän mahtuisi viimein muutakin kuin panssaria", Reliam kommentoi naksauttaessaan tölkkinsä auki. Tämä yksilö oli näemmä päässyt hölskymään jossain vaiheessa sen verran, että yli kuohuvalta juomalta suojautuakseen miehen oli kiepsahdettava kyljelleen ja pideltävä tölkkiä hetken alustaviltin ulottumattomissa, jotta ylimääräiset kuplat pääsisivät valumaan nurmen sekaan.
"Harmi vaan, että lohikäärmeet kehittyy yleensä tosi myöhään. Joudut siis vielä vähän odottelemaan, että pistän sillä koko tiimisi matalaksi."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 12:21am

"Vai myöhään?" tyttö toisti keskittyessään kuitenkin enemmän lohikäärmeenpoikasen paijaamiseen. "Sepä hyvä, onhan se niin söpö näin pikkuisena. Ja kehittymistä odotellessa voinkin hyvin mielin pyyhkiä tiimilläsi lattioita useammatkin kerrat, vai mitä?" Punapään Bronille osoittama ystävällinen hymy vaihtui suorastaan ylimieliseksi virneeksi hänen kääntäessään katseensa Reliamin suuntaan. Oli ihan hönttiä uhota moisista asioista, mutta miehen seurassa se tuntui olevan melkeinpä väistämätöntä. Eihän hän voinut jättää sanomatta takaisin, kun toinen kerran aloitti.

Charlotte vääntäytyi itsekin - kuitenkaan bagonia pois ajamatta - kauppakassinsa suuntaan ja nappasi sieltä seuraavan uhrinsa. Fortekin heitti mököttämästä ja katseli uteliaana, miten kouluttajansa avasi tölkin ja siemaisi ensi maistiaiset siitäkin. Se kuitenkin perääntyi äkkiä nenäänsä nyrpistäen tytön ojentaessa tölkkiä sitä kohti. Haju oli liian voimakas pikku sneaselille, ja se jäi nyt hieman kauemmas tarkkailemaan, miten omistajansa otti toisenkin kulauksen tuota voimakkaalta ja inhottavalta haisevaa juomaa. Mikä siinäkin mahtoi niin hyvää olla?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 12:56am

Toisen uhoaminen sai Reliamin naureskelemaan jo astetta äänekkäämmin, sillä vaikka Charlotte totta tosiaan olisi varmaankin rökittänyt tällä hetkellä hänen tovin treenilomaa pitäneen tiiminsä, oli ajatus likasta kirjaimellisesti pyyhkimässä lattioita etenkin Saramulla ja Jericolla liian huvittava, jotta sen olisi voinut jättää kuvittelematta.
"Tiedä siitä nyt sitten. Ehkä en suostu ottelemaan ollenkaan, ennen kuin minullakin on joku kehittynyt pokémon. Bron tietysti olisi paras, mutta en tiedä oikein noiden kahden muun muuttumismistavoista. Voi olla, että ne ehtivät ennen sitä", miekkonen vastasi, kun juomansa oli kuohunut tarpeekseen ja nuorukainen uskalsi vetää sen maisteltavaksi. Näemmä myös Charlotte haali lisää juotavaa, mikä ei tosin Bronia tuntunut haittaavan pätkääkään. Lohikäärme oli painanut silmänsä kiinni ja vaikutti olevan vaipumaisillaan uneen, sillä mokoma naperopokémon ei ollut tottunut valvomaan turhan myöhään.

Samassa lähimmäksi kaksikkoa levittäytynyt piknikporukka kaivoi jostakin jonkin musiikkisoittimen esiin, ja ystävänpäivää hieman liian aikaisin juhlistamaan saapuneen joukon musiikkivalinnan sävelet ryhtyivät soljumaan ilmassa. Kaikkien onneksi Reliam alkoi valua hiljakseen tilaan, jossa ärsyttävätkin asiat olivat omalla tavallaan jotenkin hauskoja, joten hempeä musisointi ei saanut miekkosta saman tien kilahtamaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 1:18am

"Olet aika pelkuri noin äänekkääksi, siinä tapauksessa!" Charlotte alkoi läksyttää, itsekin sangen kovaäänisesti. "Mutta ei se haittaa, koska saan kehitettyä omaa tiimiäni ihan yhtä lailla." Vaikka tytöllä ehkä olikin määrällinen ylivoima, oletti hän kuitenkin tiimien olevan suunnilleen tasaväkiset, sillä Reliamhan oli matkustanut jo jonkin verran ennen häntäkin. Jos kumpikin treenaisi tasaiseen tahtiin, tulevat ottelut olisivat varmasti hyvinkin arvaamattomia tuloksiltaan.

Hempeän musiikin alettua soida, kiinnittyi punapään huomio siihen turhan uhoamisen sijaan. Parhaillaan soivan kappaleen hän tunsi itsekin varsin hyvin, oli moista joskus ihan omasta tahdostaankin kuunnellut useat kerrat. Ei kappale oikeastaan vieläkään huonolta kuulostanut, mutta ehkäpä hän jättäisi musiikkimakunsa ihan omaksi tiedokseen, kun seuralainen ei varsinaisesti tuntunut moisesta pitävän - ainakaan kauppareissun perusteella. "Jotkut ne sitten aloittavat ajoissa," hän tyytyi toteamaan heilauttaen vapaata kättään musiikkia huudattavaan poppooseen päin kuin selventääkseen, mitä sanansa koskivat.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 1:41am

Tullessaan haukutuksi pelkuriksi vetäisi Reliam kaljat suoraan nenäänsä. Sen siitä sai kun uhmasi kohtaloa ja yritti juoda makuullaan, vaikka kuinka vanhemmat sen vaaroista aina lapsiaan varoittelivat. Juttu oli vähän sama, kuin jos olisi juossut sakset kädessä tai tikkari suussa: vaikka se niin epätodennäköiseltä omalla kohdalla tuntuikin, päättyi se erittäin suurella todennäköisyydellä huonosti.
"Khöhhöhhh.. Khöh... Katso nyt mitä sait aikkhhhhöhöh!" mies yskähteli noustessaan istumaan ja pyyhkiessään kasvoja hihaansa. Saramukin joutui liikahtamaan ensimmäistä kertaa hyvään toviin sen huolestuessa kouluttajansa voinnista ja kääntäessään päänsä tätä kohden, mutta miehen saadessa köhimisensä kuriin päätti scyther jäädä yhä omalle paikalleen. Ilmeisesti Jerico tarvitsi sitä toistaiseksi enemmän, kuin tyhmäksi tekeviä juomia kittaava nuorukainen.

Siinä vaiheessa kun Reliam kykeni taas hengittämään ilman olutkuplien tupruttelua nenästään, oli musiikki päässyt jo hyvään vauhtiin. Sinänsä ehkä jopa ihan hyvä niin, sillä miehelle ei jäänyt aikaa muistella syytä sille, miksi hän olikaan käynyt vastikään tukehtumiskuoleman partaalla.
"Olisipa jotakin millä iskeä takaisin. Ei sinulla ole sattumalta mitään... No, öö, radioa tai soitinta tai jotain mukana?" stuckaldilainen päätyi utelemaan havaitessaan, että Charlottekin oli pannut imelän lurittelun merkille.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 1:56am

Outo välikohtaus pääsi onneksi loppuunsa ennen kuin Charlotte ehti hätänumeroa tai muuta vastaavaa pokegearistaan hakemaan (ei tosin kaukana enää ollut). Mutta kun "vaara" tuntui olevan ohi, mies selvisikin hengissä omin neuvoin ja tilanne alkoi tuntua lähinnä huvittavalta, oli tytöllä suorastaan pokassa pitelemistä. Muutama naurunpyrskähdys pääsi ilmoille, mutta hän yritti parhaansa mukaan peittää nekin vastaamalla Reliamin kysymykseen nyökkäillen kuin vähä-älyinen. Sen ihmeempiä sanomatta tyttö laski oluttölkkinsä kankaalle, siirsi Bronin hellävaraisesti sivuun ja nousi hakeakseen loitommalle jääneen reppunsa. Hän nosti sen kaksin käsin ja raahasi samalle paikalle, jossa oli juuri istuskellutkin, ja valahti laiskasti uudemman kerran istumaan. Kouluttajansa "välinpitämättömyyteen" kyllästynyt sneaselinpenikka puolestaan liittyi tässä välissä yhtenä kasana uinuvan kolmikon seuraan.

"Ei siitä kai paljon apua ole, mutta...," tyttö mutisi avatessaan yhden retkirepun pienemmistä taskuista ja nosti sieltä suorastaan voitonriemuisena kärsineen, pienikokoisen ja hyvinkin värikkään puisen panhuiluntapaisen. "Ei siitä kyllä paljon ääntä lähde, enkä osaa ihan kauheasti mitään soittaakaan, että sen puoleen." Ensimmäinen väittämä oli tosiaankin totta, ei surkea mini-instrumentti mitenkään voisi kilpailla toisen porukan soittimen kanssa, mutta toinen väittämä oli lähinnä punapään vaatimattomuutta ja epävarmuutta omista viime aikoina kovin vähälle käytölle jääneistä soittotaidoistaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 2:12am

Oikeastaan Reliam oli varsin yllättynyt saadessaan myöntävän vastuksen - tai sellaiseksi hän ainakin Charlotten liikehdinnän tulkitsi - äkkiseltään heittämäänsä kysymykseen. Harvemmin kun kukaan matkusteli ainakaan minkään kaiutinviritelmien kanssa, kun taas soitin sanan perinteikkäässä muodossa ei edes pälkähtänyt miehen päähän. Kun tyttö sitten kaivoikin repustaan esiin jännän puupilliviritelmän, joutui Reliam hivuttautumaan lähemmäksi toista jotta olisi uskonut silmiään. Hän ei ollut mikään musiikkimies eikä tiennyt mikä soitin oli nimeltään, mutta oli hän sentään joskus nähnyt jonkinlaisilla markkinoilla tuollaisia niin kaupattavan kuin soitettavankin. Äkkiseltään hän ei kuitenkaan muistanut yhtään millaista ääntä vekotin mahtoi pitää.
"Vou. Ei se mitään, kyllä ne sen huomaa silti ihan varmasti. Siinähän kuulevat, etteivät ole ainoita joista lähtee ääntä", mies kannusti nyt oikeastaan yhtä paljon uteliaisuuttaan kuin rakkauslauluja soittelevaan joukkoon kohdistuvaa kostonhimoaankin.
"Kokeile", hän vielä intti hivenen ilkikurisella äänellä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 2:25am

"No joo, mutta ei tästä oikeasti lähde paljon mitään ääntä," Charlotte myöntyi hieman vastahakoisesti. Hän ei ollut soittanut kenenkään kuullen enää aikoihin ja itsekseenkin niin harvoin, että jo pelkkä soittimen piteleminen sai hänen kätensä aloittamaan hikoilun ja huomaamattoman tärinän. Nyt oli sitten kriitikkona vieläpä Reliam, joka ei taatusti sanojaan säästelisi, jos ei pitäisi kuulemastaan. Tyttö asettui istumaan polvilleen ottaen muutenkin hyvän ryhdin, ja veti henkeä syvään rauhoittuakseen hieman. Vielä kerran vieressä odottelevaan mieheeen vilkaistuaan hän nosti soittimensa sopivalle korkeudelle kasvoihin nähden ja puhalsi summanmutikassa ensisävelet, jatkaen sitten siitä silkalla improvisaatiolla jonkinmoista melodiantynkää. Ei se mitenkään erikoiselta kuulostanut, mutta musiikkia se oli siitä huolimatta.

Lyhyen "näytekappaleensa" päätettyään Charlotte laski kätensä panhuilun kera polvilleen ja katsahti kysyvästi Reliamiin, kuin odottaen murskakritiikkiä lukion musiikinopettajan tyyliin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 2:39am

Charlotte yritti yhä hangoitella vastaan, mutta suostui kuitenkin lopulta ottamaan soittopelin käyttöön ja ryhtyä puhkumaan siihen eloa. Reliamista, joka ei tiennyt todellakaan mitään soittamisesta, sattumanvarainen melodia oli... No, eihän se hänen musiikkimakuunsa millään tapaa iskenyt, mutta osasi hän kuitenkin ihailla taidokkuutta, jolla tyttö sen loihti ilmoille. Taidon, jota miehellä itsellään ei ollut ja jota hän ei oikeastaan edes kaivannut, arvostaminen oli hänelle oikeastaan helpompaakin kuin jonkin tutumman asian, joka olisi herättänyt hänen kilpailuhalunsa alta aikayksikön.

Myös kaikki Reliamin pokémonit käänsivät katseensa Charlottea kohden tämän soittaessa, sillä tällainen musiikki oli niille jotakin aivan uutta. Bron ja Saramu näyttivät selvästi kiinnostuneilta ja Jerico taisi pitää ääntelyä jonkinlaisena uhkailueleenä, mutta kun scyther nökötti yhä tiukasti paikoillaan, ei nidorankaan lähtenyt sentään hyökkäykseen oudosti piipittävää tyttöä kohden.
"Vau", tuli partaveikko vain tokaisseeksi, kun punapää sitten lopetti soittonsa. Vino hymy oli kaikonnut hänen huuliltaan ja hän näytti yksinomaan hämmästyneeltä, sekä tuntui katselevan Charlottea ihan kokonaan uusin silmin saatuaan tämän "huiman erityiskyvyn" selville. Lopulta lumous kuitenkin rikkoutui, kun miekkonen tajusi näyttävänsä varmasti kerrassaan tyhmältä vain toljottaessaan värikästä soitinta ja sen käyttäjää.
"Äh, minä unohdin ihan katsoa kuulivatko nuo sitä!" nuorukainen jatkoi tajutessaan, että niin oli tosiaan päässyt käymään. Hän ei ollut tosiaan vilkaissutkaan viereisen soittoporukan puuhiin Charlotten ollessa äänessä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 2:54am

Charlotte meni aivan hämilleen saamastaan huomiosta, kun tajusi soittelunsa lopetettuaan Reliamin pokemonienkin tarkkailevan häntä kummissaan. Tytön omat otukset puolestaan jatkoivat huolettomina uniaan, soitto oli niille jo niin tuttua huttua, ettei sitä tarvinnut säpsähtää. Punapää yritti loihtia kasvoilleen jonkin hymyntapaisen, mutta epävarmuus ja vaivautuneisuus paistoivat siitä läpi vielä enemmän kuin jos hän vain olisi pitänyt pärstänsä peruslukemilla. Onneksi miehen huomio kuitenkin kiinnittyi pian muualle, jolloin tyttö itsekin tuli vilkaisseeksi vähän matkan päässä touhottavaa toista joukkiota. Pari henkilöä loi kyllä satunnaisia katseita heidän suuntaansa, mutta siihen se taisi jäädäkin.

"Sori, en kyllä katsonut itsekään," hän selitteli hiplaten kätösissään nököttävää soitinta kiusaantuneena. "Soittamiseen on pakko keskittyä kunnolla, jos meinaa edes jotekuten onnistua."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 16, 2012, 3:08am

Charlotte vaikutti kiusaantuvan niin selvästi saamastaan huomiosta, että jonkinasteisessa hiprakassa oleva Reliam olisi voinut todeta sen olevan jopa jokseenkin suloista, ellei se olisi syönyt hänen miehuuttaan ihan liian pahasti. Niinpä hän joutui jättämään tytön kärvistelemään tuskiinsa ja suomaan tälle helpotusta vain kääntämällä katseensa kohti viereistä retkiporukkaa, josta oli tosiaan vaikea sanoa olivatko nämä huomanneet mitään vaiko eivät. Jäljelle jäi siis luonnollisestikin vain yksi vaihtoehto.
"Ei voi sitten mitään, sinun pitää soittaa uudestaan", mies tokaisi liioitellun pahoittelevaan sävyyn peittääkseen sen, että oikeastaan hän tahtoi ihan muuten vain likan jatkavan vielä musisointiaan.
"Tällä kertaa seuraan silmä kovana niiden venähtäviä naamoja." Lupauksen antaessaan nuorukainen otti ryhdikkäämmän asennon toisen vierellä, risti kädet rinnalleen ja todellakin porasi katseensa naapureihin totisena kuin intiaanipäällikkö ikään. Myös hieman kauemmaksi hylätty Bron tahtoi musiikin jatkuvan, mistä syystä se kömpi unisena pystyyn, mönki Charlotten toiselle sivustalle loikomaan ja koetti parhaansa mukaan näyttää siltä, kuin sitä ei olisi väsyttänyt lainkaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 16, 2012, 3:21pm

"Mitä?" Charlotte puuskahti yllättyneenä. "Höntti, etkö tajua miten kovaa hommaa tämä on?!" Vaikka äänensävynsä saattoi kuulostaa jokseenkin turhautuneelta, oli hän oikeasti erittäin hyvillään siitä, että häntä oli pyydetty soittamaan uudestaan. Ihan sama vaikka pyynnön taustalla vaikuttikin vain olevan toisten ihmisten kiusaaminen. Tytön huulille piirtyi aidosti iloinen hymy, eikä hän voinut kieltäytyä soittamisen työläydestä huolimatta. Hän silitti pari kertaa lähelle ängennyttä, uneliasta Bronia.

"Okei, mutta ihan vähän enää," Charlotte totesi yrittäen pyyhkäistä naamansa peruslukemille, mutta turhaan - hymynkare oli ja pysyi. Huomattavasti aiempaa varmemmin ottein hän nosti soittopelinsä liki huulilleen ja alkoi soittaa. Tällä kertaa puhtaan improvisaation sijasta punapää päätti kokeilla erästä laajalti tunnettua ja sangen vauhdikasta lastenlaulua. Sen nyt ainakin luulisi herättävän toisten huomion. Oikeassa sävelessä pysyminen vei jälleen hänen keskittymiskykynsä täysin, joten hän oletti seuralaisensa tällä kertaa muistavan tarkkailla niitä varhaisen ystävänpäivän viettäjiä. Kauan hän ei tosiaan enää jaksanut pillipiiparia leikkiä, vaan jätti homman sikseen soitettuaan lyhyen melodian läpi kertaalleen.

// Hih, Charlotte ja Reliam on kyllä meikälle niin OTP tän pelin jälkeen ettei mitään rajaa. :'D //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 17, 2012, 11:13pm

// Trololol sittenhän meitä on kaksi! //

Vaikka Reliam kuinka yritti näyttää vakavaa naamaa, ei hän saanut estetyksi vinommanpuoleisen virneen kipuamista jälleen kerran suupielilleen, kun Charlotte yritti mesota jotakin soittamisen työläydestä. Samalla myös tyttö kuitenkin hymyili sen verran onnelliselta vaikuttaen, ettei stuckaldilainen nähnyt aiheelliseksi reagoida tämän kiivaisiin sanoihin yhtään mitenkään. Kaksikon yhteinen virnuilu kertoi jo kaiken olennaisen.

Soiton jatkuessa vajosi Bron nopeasti takaisin unten maille, siinä missä Reliam ryhtyi huomaamattaan naputtelemaan puuskaan kiedottujen käsiensä sormia tutun melodian tahdissa. Samalla hän totta tosiaan tarkkaili kiusan kohteena olevaa joukkiota, josta tällä kertaa irtosikin jonkin verran huomiota naapuriretkikunnalle. Ilmeet olivat kuitenkin pääosin iloisia, sillä eipä huilumusiikki ollut niin kovaäänistä, että siitä olisi ollut oikeasti mitään varsinaista vaikutusta heidän omaan musiikinkuunteluunsa. Lastenlaulun loppuessa heltyi jopa yksi pariskunta taputtamaan lyhyesti käsiään ja näyttämään kannustavasti peukkua live-esiintyjälle.
"Hah, nehän vain tykkäsivät!" Reliam nauroi remakasti ja heilautti kättään vastaukseksi joukkiolle, joka käänsi vastahyökkäyksenä siirappisen musavalintansa volyymia suuremmalle.
"Siitä onkin aikaa, kun olen tuntenut ketään tuollaista muusikkoa. Oletko kauankin pimputellut tuota huiluvehjettä?" mies jatkoi Charlottea kohden kääntyen. Samalla hän muisti hamuta hetken sivussa olleen tölkin taas huulilleen ja kulauttaa sen sisältöä muutaman hörpyn verran kurkkuunsa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 17, 2012, 11:34pm

Lyhyet taputukset yllättivät punapään, mutta ilo oli lyhytaikainen toisten kääntäessä soittimensa nuppeja entistä enemmän kaakkoon. Eipä sillä, että se niin kamalasti olisi enää tässä vaiheessa haitannut, sillä parhaillaan pyörivä kappale oli tytön mieleen, eikä Reliamkaan tuntunut enää "kostonsa" saatuaan kovin kyrsiintyneeltä toisen joukkion musiikkivalinnoista.

"En oikeastaan muista, aika kauan kai," Charlotte pohdiskeli vaihtaessaan huilun jälleen oluttölkkiin ja seuralaisestaan mallia ottaen kittasi muutaman kulauksen alas kurkustaan. "Halusin oppia jo ihan penskana, kun äiti tykkäsi soitella minulle tuota äskeistä kappaletta. Se oli kuitenkin sen verran vaikea, että tietenkin opin kaikkea helpompaa ensiksi ja siinä vaiheessa kun lopulta hallitsin tuonkin, ei se enää tuntunutkaan niin ihmeelliseltä. Aika hölmöä, mutta kaipa sitä kakarana oli motivoituneempi opettelemaan uusia juttuja, vaikka ei kovin kummoista syytä olisi ollutkaan." Jopa siinä tuli tekstiä, eikä oikeastaan edes vastausta miehen esittämään kysymykseen. Tytöllä nyt olisi ollut aiheeseen liittyvää juttua vaikka koko loppuillaksi, mutta se tuskin olisi mitään maailman kiinnostavinta kuultavaa, ja hän tiesi sen itsekin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 18, 2012, 12:01am

Charlotten ryhtyessä luotaamaan musiikkiharrastustaan yllättävänkin syvällisesti, laskeutui Reliam - aiemmasta tukehtumisepisodista mitään oppimattomana - puoliksi makuulleen ja jäi nojailemaan toisen kyynärpäänsä varaan. Kieltämättä aihe ei ollut miehestä sinänsä niitä maailman kiintoisimpia, joten ajatuksensa karkasi toviksi vertaamaan tytön tarinaa erään toisen tuntemansa musisoijan, johon hän oli puolivahingossa äskettäin viitannut, aloitusmotiiveihin. Tälle vanhemmat olivat vain lyöneet viulun käteen ja heivanneet musiikkitunneille, koska se oli kaiketi nuorelle neidolle sopiva harrastus tai jotakin sellaista.
"Hmm, no se on kyllä totta", miekkonen tajusi kuitenkin aatoksensa hyläten vastata, kun punapää viimein vaikeni.
"Itse olin muksuna enemmän urheilun perään, ja kyllä siihenkin tuli upotettua aikaa enemmän kuin ihan vähän. Silloin sitä riitti energiaa ja päivässä tuntui ehtivän tehdä ihan mitä hyvänsä", nuorukainen nostalgisoi kuin paraskin vanhus. Vaan niin se nyt vain oli, että ajan kuluessa jokainen vuosi tuntui edellistä lyhyemmältä ja aurinko laski mailleen eilistä vauhdikkaammin. Mistä puheen ollen kaupunkimaisema olikin jo ehtinyt hämärtyä sen verran, että valosensoreilla toimivat katulamput surahtivat yhtäkkiä päälle ja alkoivat valaista puistoa pehmeän kellertävällä valollaan. Pimeyden hidas hivuttautuminen lähemmäksi keskeytyi toistaiseksi, mutta tulevasta tietoisena alkoi Jerico kuitenkin käännellä päätään vielä aiempaakin hermostuneempana puolelta toiselle. Nidoran ei ollut pimeän ystävä sen ensimmäiselläkään tavalla.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 18, 2012, 12:28am

Nyt oli kai sitten Charlotten vuoro kuunnella Reliamin selostusta, ja sen hän mielellään tekikin. Oli aika hassua - joskin täysin odotettavaa - että heidän kiinnostuksenkohteensa olivat tyystin erilaiset. Siinä missä mies kertomansa perusteella oli (ainakin ollut) urheiluihmisiä, ei mikään liikunnallinen harrastus ollut koskaan tyttöä kiinnostanut. Sen sijaan kuvataide ja musiikki olivat hänen mieleensä, mutta tuskin kiinnostivat toista, ainakaan aivan hurjasti.

"Vai urheilua?" hän lopulta toisti hörpättyään taas lisää kurkunkostuketta tölkistään. Tällä menolla sekin tyhjenisi alta aikayksikön. "Sinut on kyllä tosi helppo kuvitella urheilijaksi. Minä taas lintsasin ainakin puolet liikunnantunneista ja vapaa-ajallakin tuli lähinnä vain harrastettua turhaa kävelyä ympäri Mehabayn katuja kavereiden kanssa." Punapää ei oikeastaan ollut ajatellut ajan kulkua ollenkaan, ja vasta katuvalojen mennessä päälle hän huomasi hämärän tosiaan tulleen. Kellonaikaa hän ei kuitenkaan ryhtynyt arvailemaan, sillä pimeä kai tuli muutenkin aikaisin jo valmiiksi hieman synkeän oloisessa kaupungissa, ja mihinpä hänellä kiire olisi ollutkaan? Meno ja meininki vaikutti vielä rauhalliselta ja olo oli muutenkin kaikin puolin mainio - tosin oli vaikea sanoa, kuinka paljon siitä jo juomien ansiota.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 18, 2012, 1:43am

Osasi Charlottekin halutessaan näemmä iskeä kehuilla oikeaan kohtaan, sillä jos Reliam jotakin sielunsa pohjasta tunsi olevansa, oli se juuri urheilija, jalkapalloilija - oli hänellä sitten jalkoja tai ei. Harvoin sitä kuitenkaan kuuli kenenkään muun enää sanovan miehen siihen rooliin sopivan, joten nuorukainen virnuilu sai nopeasti hyvinkin itsetyytyväisen sävyn tytön tokaisun ansiosta.
"No, ehkä minä urheilin sitten sinunkin edestä. Meinaan, että liikunta oli kieltämättä ainoa kouluaine, joka minua jaksoi ihmeemmin kiinnostaa", kaupunkilainen vastasi. Ei hän ollut ikinä uskonut tarvitsevansa muita oppiaineita mihinkään, sillä ammattipalloilijan ura oli tuntunut silloin ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta itsensä elättämiseen.
"Sittemmin tuli tosin havaittua, että kaikenlaiset teknologiavempeleetkin ovat aika kiinnostavia. Tai siis en minä osaa korjata mitään sellaisia, mutta... Noh, odotas." Saadakseen tölkin pois käsistään hörppäsi mies sen tyhjäksi, ennen kuin kurottautui kaivelemaan pyörätuolin selkämyksessä olevaa reppua. Olihan se nimittäin vain ihan reilua, että musiikkipelinsä esitellyt Charlotte saisi nähdä millaista kamaa toinen vastaavasti raahasi mukanaan. Selvin päin Reliam tuskin olisi ilman suurta harkintaa kaivanut kameraansa esille, mutta nyt hän kuitenkin nosti pienehkön vaan ei-ihan-niin-uuden kuvausvempeleen siihen kiinnitetystä rannenauhasta esille.
"Jonkun tällaisten kanssa sitä tulee aina välillä säädettyä."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 18, 2012, 2:04am

Utelias turkoosi silmäpari seurasi Reliamia tämän kaivellessa reppuaan ja nostaessa esille kameran. Aluksi tytön oli aivan pakko vain tuijottaa hämillään, hieraisipa hän jopa toista silmäänsä vapaalla kädellään ja katsoi uudestaan epäuskoisena. Hän oli odottanut näkevänsä jotain... vähän "miehisempää", kuten siistin uutuuttaan hohtavan pokegearin kaikkine hienoine lisineen tai jonkin jännän käsikonsolin peleineen. Tällainen vaihtoehto ei ollut mielessä ehtinyt käydä, mutta eipä se suinkaan ollut paha juttu! Tytön ilme kirkastui hetken hämmästelyn jälkeen.

"Siistiä!" hän hihkaisi huomattavasti tarpeellistä äänekkäämmin, pudotti sen kummempia ajattelematta lähes tyhjän oluttölkkinsä piknikkangasta sotkemaan ja änkesi lähemmäs katselemaan omasta mielestään varsin hienoa kameraa. "Tätä puolestaan en kyllä olisi ikinä arvannut! Mutta silti aika hienoa!" hän hehkutti innoissaan käsillään elehtien. Olihan se valokuvaus taidetta siinä missä muukin, ja vaikka Charlotte ei siihen itse ollut perehtynytkään, oli se silti mielenkiintoista. "Tai siis tosi hienoa! Mutta mitä sinä oikein kuvaat?"

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 18, 2012, 2:34am

Vasta nähdessään Charlotten epäuskoa huokuvan olemuksen tuli Reliam muistaneeksi, miksei hänellä yleensä ollut tapana esitellä kameraansa oikein kenellekään. Tytön ilmehdinnästä oli ensialkuun varsin hankala sanoa oliko tämä yllättynyt hyvällä vai huonolla tavalla, joten ennen kuin tämä ehätti selventämään asiaa, harkitsi partaveikko jo tunkevansa vain valokuvauskoneen saman tien takaisin reppuun. Ennen kuin miekkonen ehti tehdä mitään asian eteen, syöksyi punapää kuitenkin pelottavasti hihkuen lähemmäksi ja sai Reliamin suorastaan säikähtämään.
"Ai, no, öh, kiva", mies sopersi varsin hämillään, ennen kuin kykeni sisäistämään toisen olevan oikeasti vain puhtaan innoissaan. Nuorukaisen omasta mielestä ei valokuvaus nyt niin hienoa touhua sentään ollut, mutta... Noh, tytöt olivat tyttöjä ja liioittelivat nyt muutenkin aina kaikkea.
"En minä mitään erityistä... Mitä nyt vaan sattuu eteen. Ja tietysti kaikkea sellaista, mitä on kiva muistella sitten joskus jälkikäteenkin", Reliam jo hieman rennommin kuvauskohteisiinsa liittyen selitti. Täysin itsevarma itsensä ei miekkonen kuitenkaan osannut vempelettä käsitellessään olla, joten siirtäessään kameran käsivarren mitan päähän ja kääntäessä sen kohti häntä ja Charlottea näytti nuorukainen yhä jokseenkin totisen empiväistä naamaa, kuin olisi halunnut kysyä oliko toisella jotain kuvatuksi tulemista vastaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 18, 2012, 2:55am

Reliamin hämmentynyt reaktio huvitti Charlottea kovasti. Hän oli jo tyystin unohtanut olleensa hetki sitten ihan samanlainen, kun toinen oli kehottanut häntä soittamaan. Hän naurahti itsekseen kerran jos toisenkin, mutta malttoi kuitenkin lopulta hillitä itsensä vallan hilpeästä, kenties väkijuoman vauhdittamasta olostaan huolimatta. Huomatessaan miehen valokuvausaikeet tyttö vilkaisi ensin kameraa ja sitten Reliamia kysyvä hymy kasvoillaan. Jos juomareissu puolitutun kanssa oli sellainen tapahtuma, jota toinen haluaisi "muistella sitten joskus jälkikäteenkin", olisi kyllä hyvinkin kiinnostavaa tietää, mitä muuta kummallista tyyppi oli kuvannut! Okei, ehkä hän nyt ei kysyisi sitä. Sen sijaan hän päätyi virnistämään tyytyväisenä ja kietaisemaan toisen käsivartensa Reliamin kaulan ympärille mieheen varovasti nojaten.

"No niin! Ota kuva, ota kuva!" punapää elämöi ja käänsi kasvonsa kameraan päin. "Ja sitten voit kehystää sen ja kirjoittaa siihen, että 'paras juomareissuni ikinä maailman siisteimmän tyypin kanssa'!"

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 18, 2012, 3:12am

Charlotten estoton virnuilu sai lopulta hymyn palaamaan Reliaminkin huulille, mikä lieni vain hyvä, sillä jos olisi mennyt näyttämään itse ottamassaan valokuvassa kovinkin ujolta ja nololta olisi mies voinut viskata koko kameran jälkikäteen männikköön silkasta häpeästä.
"Muistan teettää sinulle kopion johon voit kirjoittaa ihan samaa", mies hymähti, ennen kuin kietoi vastapalveluksena kaulailusta vapaana olevan kätensä punatukan lantiolle ja kallisti päätään tätä kohden. Sitten hän painoi kameran laukaisimen pohjaan ja häikäisevä salamavalo välähti kaksikon kasvoille.

Ja siitäkös vasta sitten riemu repesi!

Pimeyden hermostuttaman Jericon pinna katkesi voimalla, kun ihmiset alkoivat yhtäkkiä räpsytellä jotakin hirvittäviä valoja ympäriinsä, ja nidoran suorastaan pomppasi ylös paikaltaan. Rauhallisuuteen tuudittautunut Saramukaan ei ehtinyt tehdä mitään estääkseen jyrsijää, joka paniikin ja raivon vimmalla lähti pihisten ja suhisten säntäämään suoraan kohti kouluttajia. Kaikki aseensa kynsiä, hampaita ja piikkejä myöten tanassa otus loikkasi parivaljakon kimppuun ja yritti iskeä itsensä kiinni johonkin - sille oli oikeastaan ihan sama mihinkä, kunhan joku saisi maksaa kalliisti tuollaisesta säikyttelystä!

// Jericooooo </3! //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 18, 2012, 3:40am

// Mietinkin, mitä hauskaa se mahtaa saada vielä tässä pelissä tehdä. :'> //

Kaikin puolin mukava hetki oli ohi silmänräpäyksessä nidoranin rynnistäessä kaksikon kimppuun. Charlotte älähti yllättyneenä, tajuamatta tilannetta täysin, mutta vetäytyi refleksinomaisesti hieman taaksepäin jyrsijän lähestyessä. Tästä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut mitään apua, vaan otus sai iskettyä hampaansa tytön vasempaan kyynärvarteen, mistä tietysti seurasi kauhistunut parkaisu. Kipu ei aivan sillä sekunnilla vielä ehtinyt punapään aivoihin rekisteröityä, mutta heti sen tapahduttua jatkui huuto koko puiston halki raikuvana. Melko lailla jokaisen puistossa iltaa viettäneen huomio kiinnittyi tähän erikoiseen näytökseen.

"Aaaaah! Irti! Irti!" tyttö kiljui ja hypähti seisomaan kättään riuhtaisten, jolloin Jerico irrottikin otteensa maahan varsin sutjakkaasti laskeutuen. Hätääntynyt Charlotte yritti potkaista pahansisuisen jyrsijän kauemmas puristaen samalla oikealla kämmenellään verta vuotavaa kohtaa. Kouluttajansa elämöinnistä herännyt pokemonnelikko oli myös liki kaaoksen vallassa. Siinä missä sneasel ja vulpix olivat säikähdyksestä paenneet kauemmas - ensin mainittu puuhun, viimeksi mainittu sen taakse - ryntäsi Aala nopeasti emäntänsä vierelle katsellen nidorania suorastaan murhaavasti ja uhmakkaasti haukkuen. Rogue puolestaan matki terrieriystäväänsä ja soi sekin jyrsijälle lievästi sanottuna tuiman katseen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 20, 2012, 2:27pm

Salamavalolla oli sen verran sokaiseva vaikutus sitä tuijottaneeseen Reliamiin, ettei hän Jericon pillastuessa nähnyt äkkiseltään yhtään mitä tapahtui. Hän tunnisti kuitenkin jyrsijän raivoa tihkuvan pihinän ja arvasi siten mitä oli tapahtumassa, mutta eipä siitä ollut oikein mitään hyötyä: nidoran sai kaikesta huolimatta iskettyä hampaansa Charlotte-paran käteen.
"Saakelin elukka!" mies mesosi. Hän yritti räpytellä silmiinsä eloa ja näkymä alkoikin hahmottua miehelle jo varsin hyvin siinä vaiheessa, kun punapää oli päässyt ponkaisemaan ylös ja Jerico oli ehättänyt irrottaa otteensa. Tyttö yritti kaiken kukkuraksi potkaista jyrsijää - minkä Reliamkin olisi eittämättä tehnyt jos olisi kyennyt - mutta tämä loikkasi pienen otuksen ketteryydellä likan jalan ulottumattomiin.
"Älä koske sen piikkeihin!" nuorukainen varoitti muistaessaan liiankin hyvin, miten huonoon kuntoon Bron oli mennyt nidoranin aiheuttaman myrkytyksen takia.

Myös bagon itse muisti kyseisen tapauksen liiankin hyvin, joten saadessaan rujon äkkiherätyksen mönki se nopeasti kauemmaksi taistelutantereesta, kohti muillekin pokémoneille suojaa tarjonnutta puuta. Saramu sen sijaan syöksyi heti tilaisuuden saadessaan tapahtumien keskipisteeseen ja asettui suojelevasti ihmiskaksikon ja Jericon väliin. Se ei kuitenkaan raivonsa pauloihin heittäytynyttä nidorania enää hillinnyt, vaan sen punaisten silmien raivoisa katse kääntyi kohti muita mahdollisia vastustajia: otollisimpana kohteena näytti olevan hassunvärinen räkänalle, Rogue. Kaikesta hälinästä huolimatta jyrsijä lähti päättäväisyyttä uhkuen juoksemaan otsapiikki tanassa kohti cubchoota, tarkoituksenaan päästä nirhimään tätä peck-iskulla.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 20, 2012, 3:54pm

Charlotte oli jonkinasteisessa shokinkaltaisessa tilassa, eikä hetkeen käsittänyt yhtään, mitä ympärillä tapahtui. Entistä kalpeammaksi valahtanut tyttö vain katsoi häntä juuri purrutta kiukkuista jyrsijää saamatta sanaa suustaan. Kun otus sitten alkoi pinkoa kohti turhankin itsevarmaa Rogueta - joka muuten vastasi nidoranin haasteeseen puhaltamalla tämän tielle powder snow'n - sai kouluttaja koottua itsensä ja pääsi suunnilleen tilanteen tasalle.

"Rogue! Ei! Nyt riittää!" punapää komensi vakavasti ja kovaan ääneen tehdessään samalla käskevän käsiliikkeen kunnossa olevalla, joskin hieman tärisevällä kädellään. Jäänalle ei kuitenkaan piitannut tästä tippaakaan, vaan oli nyt ehdottomasti sitä mieltä, ettei taistoa kesken jätettäisi. Se silmäili Jericoa ja tuhisten ja puhisten suorastaan yllytti tätä hyökkäämään uudestaan. Aala yritti päästä riitaisan pokemonkaksikon väliin, mutta cubchoo piti senkin loitolla tekemällä sitä kohti toisen powder snow'n, mikä pakotti terrierin perääntymään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 21, 2012, 9:51pm

// Toimitaanko taasen silleen taktisesti, että Jerico rökittää ensin Roguen, jonka jälkeen joku muu Charlotten pokémoneista vastaavasti saa vetää ääliöjyrsijän ketoon? //

Jerico sai powder snowsta päin naamaa, mikä sai jyrsijän vauhdin hidastumaan ja kurssin muuttumaan, eikä tämän peck näin ollen tavoittanut maaliaan. Saramu katseli tapahtumia kauhunsekaisin tuntein, mutta kieltämättä senkin mielestä nidoran sai nyt juuri sitä mitä oli kerjännyt. Niinpä sirkka päätti olla sekaantumatta tapahtumiin niin kauan, kuin riehuvat pokémonit eivät sotkisi enää ihmisiä taisteluun mukaan.
"Poképallo! Mihin minä sen laitoin?" huudahti Reliam samoihin aikoihin, kun Charlotte koetti turhaan saada cubchoota rauhoittumaan. Mies ei sen sijaan edes yrittänyt komentaa omaa jyrsijäänsä, sillä eihän se totellut häntä yhtään edes normaalissa tilanteessa, saati nyt sitten tällaisen sekasorron keskellä. Niinpä ainoa keino saada tilanne takaisin hallintaa oli tunkea mielipuoli hörökorva palloon jäähylle - vaan missä pallo, kas siinä vasta pulma!

Reliamin syöksyessä penkomaan pyörätuolinsa ympäristöä moon ballin toivossa, keräsi Jerico jääpuhurin häiritsemän keskittymiskykynsä kasaan ja lähti uudelleen juoksemaan kohti Roguea. Nalle oli paraikaa keskittynyt tiimitoverinsa höykyttämiseen, joten haluamatta heittää näin mainiota tilaisuutta hukkaan syöksyi nidoran kaikin voimin vastustajansa kimppuun jälleen peck-iskua hyödyntäen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 21, 2012, 10:13pm

// Sopii mainiosti! Aala olisi varmaan se loogisin vaihtoehto kun se on tuossa tilanteessa mukana muutenkin, mutta tuntuu jotenkin pahalta rökittää sillä noin paljon heikompi vastus. :'D Jospa se ei nyt haittaisi? //

Jäänalle oli tosiaan nyt sen verran keskittynyt pitämään terrierin loitolla sen "hauskanpidosta", ettei se lainkaan huomannut kuinka nopeasti nidoran oli powder snow'sta toennut. Se havaitsi jyrsijän sivusilmällään vasta, kun oli liian myöhäistä - peck osui suoraan nallekarhun etutassuun. Isku ei edes sattunut kovin, mutta kohde murahti silti tuntiessaan yllättävän piston käpälässään. Entistä suuttuneempana se yritti läimäistä Jericoa toisella tassullaan, mutta yhtäkkinen heikotus saikin sen kaatumaan maahan pahoinvoivana ja ulisten.

"R-Rogue?!" Charlotte parahti pelästyneenä ja hämillään. Nalle näytti selvästi kärsivän, ja lopulta hetken vääntelehdittyään menetti tajuntansa, jolloin tyttö hetkeäkään epäröimättä syöksyi pokemoninsa luo ja istahti sen vierelle sitä tutkien. "Mitä... mitä oikein tapahtui?" hän mutisi itsekseen tarkastellessaan Roguen saamaa pistohaavaa, vaikka oikeastaan ei kai ollut pienintäkään epäilystä siitä, että nidoranin myrkkypiikki oli tehnyt tehtävänsä. Punapään keskittyessä vain ja ainoastaan jääpokemoniin, hypähti Aala sivusta seuranneena kouluttajansa ja Jericon väliin muristen tälle uhkaavasti. Hetken piikikästä vastustajaansa mittailtuaan se pinkaisi tätä kohti ja yritti saada tämän hampaisiinsa jostakin itselleen mahdollisimman vaarattomasta kohdasta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 21, 2012, 10:39pm

// Pyh pah, turpiin vaan tuollaiselle kakkapäälle! XD Aala sopii siis ihan mainiosti. //

Jericon isku osui ja myrkkypistin pureutui nallekarhun käsivarteen. Onnistuminen sai jyrsijän päästämään kihertävän äänen, ikään kuin se olisi nauranut epäonniselle vastustajalleen, sillä se tiesi mitä oli todennäköisesti tulossa. Myrkkypokémonin ennustus kävi toteen, kun Roguen vastahyökkäysyritys keskeytyi äkisti ja pokémon putosi tuskissaan maahan. Nidoran tunsi myrkkynsä tehon, joten se ei perääntynyt askeltakaan vaan jäi hyvin itsetyytyväisen oloisena seuraamaan shinyn lyhyttä kamppailua, ennen kuin sen kiemurteleminen lopulta päättyi. Tällöin otuksen kouluttaja syöksyi paikalle, ja voittajafiiliksen hypnotisoima Jerico joutui pudottautumaan takaisin maanpinnalle ja peräytymään cubchoon luota. Se kun ei ollut unohtanut, kuinka likka oli vasta tovi sitten yrittänyt potkaista sitä vallan säälimättömästi.

Samaan aikaan Reliam vain jatkoi tavaroidensa penkomista ja lennätteli reppunsa sisältöä nurmelle. Kun hän viimein yhytti sinimustan pallon, oli Rogue jo menettänyt tajuntansa ja Jerico joutunut uuden vastustajan kynsiin - tai pikemminkin hampaisiin. Aala nimittäin pääsi purukalustoineen lähelle niin äkisti, ettei nidoran ehtinyt kääntää piikkejään tätä päin, vaan terrieri sai leuoillaan kiinni lovikorven kyljestä.
"Rrrrraaan!" pokémon huusi yhtälailla niin kivusta kuin raivostakin ja yritti saada piskin perääntymään huitomalla tätä double kickillä. Tämänhetkisestä asennostaan käsin ei otus saanut lauottua iskua järin tehokkaasti, mutta oli sekin nyt paikoillaan nököttämistä parempi vaihtoehto.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 21, 2012, 10:59pm

Charlotte oli ehtinyt huomata Aalan aikeet, mutta ei oikeastaan pystynyt tekemään mitään, kun koira oli jo saanut nidoranin leukojensa väliin. Roguen syliinsä nostettuaan tyttö yritti saada edes jonkinlaista kontaktia terrieriin. "Aala! Irti!" hän käski ja komensi sillä tutulla äänenpainolla, joka normaalistikin piskiin oli tehonnut, mutta ei nyt. Pokemon sen kun tiukensi otettaan, herkeämättä hetkeksikään matalaa, kurkustaan kumpuavaa vihaista murinaa. Se alkoi ravistella jyrsijää puolelta toiselle raivokkaasti kuin jotain vinkulelua, välillä pysähtyen ja sitten taas jatkaen, vailla minkäänlaisia lopettamisaikeita.

"Nyt lopetat, Aala!" punapää toisti, joskin huomattavasti epätoivoisempana kuin äsken. Tilanne oli kaikin puolin ahdistava, hän ei ollut koskaan nähnyt Aalaa tuollaisena. Puhumattakaan nyt muusta hallitsemattomasta kaaoksesta, ja vielä muutaman kerran koiraa kiellettyään ei Charlotte saanut enää edes ääntä itsestään, vaan jäi surkeana tuijottamaan, miten terrieripokemon rökitti Jericoa kuin viimeistä päivää. Kurjalta tuntuva pala kurkussaan hän puristi silmänsä kiinni ja painoi sylissään olevan tajuttoman Roguen rintaansa vasten. Tytön katkonainen hengitys muuttui hiljaiseksi nyyhkytykseksi, ja aiemmin vain puun takaa tilannetta seurannut Aria asteli nyt varoen tämän luokse ja puski tämän poskea varovasti kuonollaan. Silläkään ei ollut aavistustakaan, miten tästä selvittäisiin. Forte puolestaan tarkkaili edelleen tilannetta puun oksalta, uskaltamatta liikkua lainkaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 21, 2012, 11:23pm

Jericon nolo sätkiminen ei tehnyt terrieriin juurikaan vahinkoa, vaan potkuista piittaamatta koira vain kiristi otettaan ja ryhtyi tekemään jyrsijästä selvää jälkeä. Hetken nidoran jaksoi kivahdella ja ärjähdellä, mutta varsin pian se kuitenkin vaikeni ja alkoi valua tajuttomuuden autuaaseen pimeyteen. Sitä ei yksinkertaisesti oltu tehty kestämään näin kovaa fyysistä rääkkäystä.
"Nyt heti takaisin, saamarin otus!" Reliam viimein karjaisi heittäytyessään nolouspisteitä säästelemättä mahdollisimman lähelle taisteluparia ja tähdätessään esiin kaivamansa poképallon punaisen säteen pökertynyttä jyrsijää kohden. Meno oli sen verran vauhdikasta, että pari kertaa valonsäde osui minne sattui, mutta lopulta nidoran kuitenkin muuttui energiavirraksi ja sujahti Aalan otteesta moon ballin suojiin. Holtiton ottelu oli päättynyt.

Hetken typertyneenä ajatuksia keräiltyään käänsi hengästyneenä huohottava ja vatsallaan maassa pötköttävä Reliam katseensa kohti Charlottea ja tämän syliinsä kietomaa jääpokémonia. Näky oli puistattava ja kuristi miehen kurkun lähestulkoon umpeen: tytön kasvot olivat itkuiset, joka paikassa oli verta ja Rogue ei näyttänyt hievahtavankaan. Tajuamatta, että veri oli peräisin yksinomaan punapään käteen tulleesta haavasta Reliam pelkäsi, että cubchoolle oli käynyt nyt vähän peruuttamattoman pahasti.
"Oletko... Miten kävi?" mies henkäisi tukahtuneesti, mutta ei uskaltanut liikahtaakaan paikoiltaan, kuin tilanne olisi sillä voinut räjähtää uudemman kerran käsiin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 21, 2012, 11:52pm

Terrieri hämmästyi sen vastustajan kadotessa yhtäkkiä sen ulottumattomiin. Hetken se vain katseli ympärilleen yrittäen paikantaa jyrsijän, mutta rauhoittui lopulta huomatessaan, miten huonossa jamassa sen emäntä vaikutti olevan, Roguesta puhumattakaan. Koirapokemon ravasi vauhdikkain askelin nurmella istuvan, itkevän kouluttajansa luokse ja ulisi kuin kysellen tämän vointia. Punapää itse ei reagoinut tähän mitenkään, vaan vasta Reliamin sanat kuultuaan hän pakotti itsensä avaamaan kyynelten lähes kiinni liimaamat silmänsä ja katsahti kysyjään.

"En minä tiedä...," Charlotte sai vaikerrettua nyyhkytyksensä välistä. Hän nosti tärisevän kätensä ja pyyhkäisi kasvojaan, jotka muutama veriläiskä tahri siinä sivussa vielä karseamman näköisiksi. Pari kertaa nielaistuaan hän sai sanotuksi vielä muutaman sanan. "Jerico pisti sitä, eikä se liiku enää..." Vasemman kyynärvarren haava - vaikka se vielä vähän vuosikin - ei enää oikeastaan tuntunut miltään. Sillä ei ollut enää mitään väliä. Tytön keskittymiskyky oli sillä hetkellä tyystin olematon, eikä hän kyennyt pitämään ajatuksiaan kasassa monta sekuntia kauempaa kerrallaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 22, 2012, 12:32am

Vaikkei ainakaan Reliam sitä noteerannutkaan, oli metakan laannuttua ympäristökin laskeutunut suorastaan odottavansorttiseen hiljaisuuteen. Kaikki kuuloalueen sisäpuolella olleet olivat keskeyttäneet omat toimensa ja kääntyneet ainakin vilkaisemaan taistelutannerta, siinä missä lähimpänä oleva musiikkiporukka oli laittanut soittopelinsäkin pois ja kurkisteli nyt naapureitaan kohden huomattavan kiinnostuneina, mutta myös jokseenkin pelokkaina. Kontrolloimaton tappelu oli jopa sinne saakka näyttänyt melko hurjalta.
"Se varmaan sai Jericon myrkkyä", aloiltaan viimein hitaasti nouseskeleva stuckaldilaismies tokaisi synkästi. Saramu siirtyi suojelutehtävien päätyttyä tukemaan kouluttajansa liikkumista, eikä järkyttynyt nuorukainen huomannut torjua tökeröä avuntarjousta, vaan nilkutti scytheriin nojaten polvillaan lähemmäksi.
"Se, odotas nyt... Sen pitäisi pysyä aloillaan. Poképallossa. Ja sitten se pitää saada heti pokécenteriin parannettavaksi", nuorukainen muisteli kulmat kurtussa. Vasta nyt hän tuli havainneeksi mistä paikkoja sotkeva veri oli itse asiassa peräisin, mikä sai hänen ilmeensä vakavoitumaan entisestään, mikäli se oli edes mahdollista.
"Ja sinutkin pitäisi paikata."

Samaan aikaan musiikkiporukasta erkani kylki kyljessä pienempää joukkiota kohden pariskunta, joka ei varovaisesta hiippailustaan päätellen selvästikään ollut varma olisiko heidän pitänyt tunkea nokkaansa toisten asioihin vai ei. He olivat kuitenkin aikaisemmin intoutuneet jopa taputtamaan Charlotten lyhyelle soittoesitykselle, joten jo tuo hatara yhteys kaksikkoon teki hassut temput omalletunnolle ja sai auttamishalun heräämään.
"Hei, tuota, öh", parivaljakon miespuolinen jäsen, silmälasipäinen laiheliini, aloitti epävarmasti. Jatkoa kuului kuitenkin vasta sitten, kun tyttöystävänsä oli tökännyt tätä patistavasti kylkeen.
"Tarvitteko apua? Pokémonkeskukseen pääsemisen suhteen. Minulla olisi steelix, ja vaikkei sen kyyti ehkä ole kovin mukavaa, niin sillä pääsisi aika vauhdikkaasti etenemään."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 22, 2012, 12:52am

Reliamin sanat menivät melko lailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta sanan "pokepallo" tyttö sai rekisteröityä niin, että laski varovasti jäänallen maahan ja nappasi ulottuvillaan olevan laukkunsa, jota alkoi kuumeisesti kaivella. Ei aikaakaan, kun oikea pallo löytyi ja Rogue pääsi sen sisälle lepäilemään. Tilanteen rauhoituttua uskaltautui Fortekin viimein kipuamaan alas puusta joukon jatkoksi. Sen sijaan, että olisi antanut jäljelle jääneen kolmikkonsa olla edelleen vapaasti, kutsui Charlotte kaikki muutkin takaisin tavanomaisiin punavalkoisiin pokepalloihinsa. Jo tavallisestikin varsin kalpea tyttö olisi varmaan näyttänyt tällä hetkellä aaveelta, elleivät itkeminen ja kasvojen hankaaminen olisi saaneet kasvoja punoittamaan jonkin verran.

Yllättävään avuntarjoukseenkaan ei punapää osannut sanoa oikeastaan mitään, ja hetken hän vain tuijotti paikalle tullutta pariskuntaa hämillään. Lopulta hän onnistui kuitenkin jäsentelemään ajatuksiaan sen verran, että sai nyökätyksi myöntävästi kyytiä tarjonneelle miehelle. "Kiitos," hän kuiskasi nousten vihdoin ylös maasta. Itse asiassa kookkaan steelixin kyytiin nouseminen pelotti yleensäkin suuria pokemoneja kammoksuvaa tyttöä, mutta vielä enemmän pelotti Roguen kohtalo. Kiireesti Charlotte kävi lukitsemassa pyöränsä - sitä kun ei oikein mukaan voisi ottaa - ja pakkasi aiemmat ostoksensa reppuunsa, nosti sen selkäänsä ja laukkunsa olalleen, katsahtaen sitten kysyvästi Reliamiin. Olikohan tämä tulossa mukaan? Toivottavasti, sillä mies oli tällä hetkellä se ainoa tuki ja turva, johon tyttö koki jokseenkin osaavansa luottaa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 22, 2012, 1:25am

Reliam seuraili vaitonaisena kuinka Charlotte kutsui koko pokémonjoukkionsa takaisin palloihin. Itse ei mies ryhtynyt samaan operaatioon, sillä pallot olivat kaikkien muiden hänen tavaroidensa tavoin leviteltynä ympäri valkoista (nyt tosin jo ties minkä kirjavaa) vilttiä ja nurmikkoa. Vielä siinäkään vaiheessa ei nuorukainen sanonut aluksi mitään, kun naapurijuhlaporukasta kaksikko, jolle miekkonen muisti näyttäneensä aiemmin peukkua, tuli tarjoamaan auttavaa kättä. Hän ei ollut tottunut kotikaupungissaan tuollaiseen ystävällisyyteen, joten ensimmäisenä hänen mieleensä tuli vain mitä mokomat mahtaisivat vaatia vastapalvelukseksi. Vaan kun Charlotte säntäsi lukitsemaan pyöräänsä tuli partaveikko ajatelleeksi, että mitä sen oli oikeastaan väliä: mieluummin hän vaikka maksaisi kyydistä kaksikolle kuin ottaisi vastuun siitä, että ääliöpokémoninsa aiheuttaisi Roguen kuoleman. Niinpä Reliamin ilme lopulta lientyi aavistuksen ja hän ryhtyi viittoilemaan hieman nolona kohti pyörätuoliaan.
"Mitenkäs... Tuo? Sitä ei saa lukkoon", hän uteli katse kohti maata luotuna. Silmälasipäinen nuorukainen vilkaisi kulkupeliä ja kohautti lyhyesti olkiaan.
"Rex voi kokeilla kantaa sen suussa, jos siinä ei ole mitään hirveän helposti rikkoutuvia osia", mies lupasi toiselle, mihin vastauksena Reliam nyökäytti päätään. Se riitti hänelle, sillä mielessään ei edes käynyt, etteikö hän olisi lähtenyt pokécenteriin suuntaavan joukon mukaan.
"Saramu, Bron, pakataan kamat ja mennään!" hän huikkasi pokémoneilleen, kun Charlotte alkoi olla jo valmiina lähtöön. Nopeasti kolmikko heitteli pengotut tavarat takaisin reppuun, ja kun kouluttaja oli vielä sullonut herkimmät laitteet kuten kameran, pokégearin ja poképallot taskuihinsa, oli hänkin valmis.

Sillä välin kyytiä tarjonnut pariskunta oli siirtynyt vähän matkan päässä kulkevalle kävelytielle, jolle nuori mies nyt vapautti hervotonta kokoluokkaa olevan steelixinsä. Teräskäärme örisi matalasti materialisoituessaan tielle, mutta kouluttajansa rauhoitti sen nopeasti ja selitti mitä siltä odotettiin, ennen kuin jäi pokémoneineen vartomaan matkalaisten hyppäämistä kyytiin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 22, 2012, 1:42am

Hurjan kokoisen steelixin näkeminen sai Charlotten kädet tärisemään ja hikoilemaan vielä entistä pahemmin. Normaalisti ei tyttö missään nimessä änkeäisi niin lähelle moista jättiläistä, mutta nyt ei oikeasti ollut vaihtoehtoa. Sitä hän tolkutti mielessään itselleen alinomaa noustessaan teräskäärmeen kyytiin. Hän vilkaisi vielä kerran pyöräänsä sekä nurmelle jättämäänsä piknikkangasta. Jälkimmäiselle nyt oli ihan sama, sillä tuskin teki tämän jälkeen enää mitään, mutta pyörän jättäminen puistoalueelle tuntui jotenkin hölmöltä. Eipä sillä, että hän olisi sitä sen kummemmin jaksanut miettiäkään, sillä kaikkien noustua kyytiin lähti steelix melkoisella vauhdilla kohti pokecenteriä.

Matka taittui yllättävänkin nopeasti, vaikka siitä huolimatta se tuntui kestäneen ikuisuuden. Epätasaisessa kyydissä istuskelu oli saanut tytön voimaan entistä surkeammin, mutta toistaiseksi hän sivuutti sen, ja heti centerin pihaan päästyään hän kiiruhti alas käärmeen selästä, sisään ovista ja iski pokepallonsa tiskille väsymyksestä huohottaen. Hoitaja vaikutti olevan enemmän huolestunut punapään voinnista kuin pokepallon sisällöstä, mutta kouluttajan selitettyä myrkytyksestä, poistui hoitaja äkkiä taakse Roguen pallo mukanaan. Touhusta uuvahtanut Charlotte jäi nojaamaan tiskiin molemmin käsin ja vilkuili ympärilleen, oliko Reliam jo päässyt raahautumaan sisälle. Oli kieltämättä ollut hyvin töykeää jättää toinen pihalle niin vain ja kuskikin ilman kiitoksia, mutta sitä tyttö tuli ajatelleeksi vasta tässä vaiheessa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 22, 2012, 2:39am

Steelixkyydin odottaessa joutui Reliam kapuamaan ensiksi pyörätuoliinsa, jotta olisi päässyt kulkemaan sillä paikan päälle, minkä jälkeen oli vielä kiivettävä hirviön selkäänkin. Onnekseen miekkonen kuitenkin selviytyi urakasta omin voimin, sillä apua hän ei sentään puolituntemattomalta pariskunnalta olisi pyytänyt, vaikka Bronin he sentään saivat avittaa istumaan kouluttajan taakse. Molemmat tarrautuivat parhaansa mukaan kiinni kovapintaisen käärmeen ihoon, kun silmälasipäinen mies rullasi pyörätuolin kasvattinsa eteen, jätti sen kantamisen tämän huoleksi ja loikkasi itsekin otuksen selkään. Oli siinä ohikulkijoilla katsomista ja vierellä lentävällä Saramulla tekemistä, kun kymmenmetrinen metallipötkylä vyöryi ja mateli vauhdilla halki Stuckald cityn värikkään yöelämän!

Kun konkkaronkka sitten seuraavan kerran pysähtyi pokécenterin edustalla, katosi Charlotte näköpiiristä ennen kuin Reliam ehti edes kunnolla tajuta tämän häipyneen. Harmikseen mies ei päässyt samalla vauhdilla tämän perään, vaan hänen oli varrottava steelixin omistajaa, joka toi pyörätuolin hänen luokseen. Muutoinkin kuluneensorttinen kulkupeli näytti saaneen vielä muutaman kolhun lisää pintoihinsa, mutta mies ei siitä välittänyt, vaan valui vekottimen kyytiin ja maksoi annetun avun lykkäämällä avaamattomiksi jääneet oluttölkit käärmeen kouluttajalle. Nuorukainen otti ne mukisematta vastaan ja lähti palaamaan kohti keskuspuistoa, siinä missä Reliam rullaili itsensä sisään pokécenteriin ja ryhtyi hakemaan Charlottea katseellaan.
"Pääsikö se jo hoidettavaksi?" mies kysyi punapään löydettyään vakavana, ehkä omalla jäyhällä tapaansa myös huolestuneena. Jopa parrakkaan jaloissa pyörivä Bron oli tavallista hiljaisempi ja katseli Charlottea myötätuntoisesti, sillä se jos joku tiesi mitä Rogue joutui paraikaa kestämään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 22, 2012, 4:54pm

"Joo, pääsi se," Charlotte vastasi nyökäten nojaillessaan edelleen tiskiä vasten. Hän antoi retkireppunsa valahtaa selästään lattialle, nyt ei sitten millään jaksanut kannatella turhaa ylimääräistä painoa. "Kai se tulee nyt kuntoon?" ahdistuksen vaivaama tyttö lisäsi ja katsoi seuralaistaan anovasti, ikään kuin tämän olisi pitänyt osata moiseen varmuudella vastata. Hän ei ollut koskaan aiemmin todistanut pokemonin myrkyttymistä saati tiennyt siitä muuta kuin sen, että vaarallista se oli. Epätietoisuudesta johtuva huoli oli silmin nähtävissä. Pelko pokemonin menetyksestä - vaikka se sitten olikin "vain" se ärsyttävin ja tottelemattomin ja ällöin räkänalle - sai palan tytön kurkkuun.

Kaksikon taakse alkoi pakkautua väkeä, ilmeisesti nämäkin jonottelivat päästäkseen tuomaan pokemoninsa parannettaviksi. Charlotte ei edes noteerannut toisia ennen kuin sai kiukkuisen katseen hänen takanaan seisoskelevalta mieheltä. Tarkemmin ympäristöään tarkastellessaan hän saikin huomata, ettei kyseinen tyyppi suinkaan ollut ainoa häntä tuijottava, vaan muutama muukin jonottaja sekä läheisissä pöydissä istujat kyttäilivät hänen suuntaansa joko kummastuneina tai kuvottuneina, mikä saikin tytön muistamaan, miten kamalalta mahtoikaan sillä hetkellä näyttää. Ruma avoin haava vasemmassa kyynärvarressa, oikea kämmen yltä päältä kuivuneen veren peitossa sekä paidalle levinneet veriroiskeet. Puhumattakaan kasvoista, jotka olivat yhtä lailla kuivuneen veren tahrimat, vaikka sitä punapää ei tietenkään itse sillä hetkellä muistanut. Joka tapauksessa hän alkoi käsittää, miten hurja näky saattoi ulkopuolisen silmään olla! Ehkäpä vain pitäisi siirtyä pois jonoa tukkimasta ja kenties käydä siistiytymässä uutisia Roguen tilasta odotellessa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 23, 2012, 10:31pm

Reliam nyökytti totisena päätään ja yritti kuulostaa puhuessaan mahdollisimman vakuuttavalta, mutta vaikutelma oli loppujen lopuksi lähinnä vain väsynyt. Vaikka Charlotte olikin joutunut paljon miestä pahempaan myllytykseen, oli tällainen häsellys imenyt mehut myös kaikkea sivusta seuranneesta nuorukaisesta.
"No, ainakin Bron tuli, kun se joutui pistetyksi. Ja sillä meni paljon kauemmin päästä hoitoon", pyörätuolipotilas tokaisi, ja lohikäärmeenpenikka heilutti tarmokkaasti päätään vakuuttaakseen olevansa tosiaan ihan kunnossa. Samassa punapäinen tyttö alkoi katsella merkitsevästi ympärilleen, minkä ansiosta myös Reliam tajusi heidän jääneen vähän rumasti tukkimaan tietä muilta kouluttajilta.
"Mennään kuule putsaamaan nyt tuo... Tuo haava", hän ehdotti ja oli jo siirtymäisillään kauemmaksi, kunnes pysähtyikin vielä viskaamaan taskussaan nököttäneen moon ballin pokécenterin tiskille. Hän ei ollut yhtään varma missä kunnossa Jerico mahtoi olla, mutta tuskin ainakaan järin hyvässä Aalan rajun riepottelemisen jälkeen. Vaikka nidoran täysi ääliö olikin, ei sitä oikein viitsinyt jättää palloon kuolemaan, jos sillä sattuisi olemaan vaikka jotain haavoja tai sisäisiä vammoja raisun kohtelun jäljiltä.

Päästyään eroon illan pilanneesta myrkkypokémonista siirtyi Reliam kahden muun kasvattinsa kanssa viimein sivummalle ja etsi pesutiloihin ohjaavaa kylttiä katonrajasta. Lopulta oikealle käytävälle osoittava nuoli löytyikin, ja mies osoitti sen sijainnin sormellaan vaitonaisesti Charlotellekin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 23, 2012, 10:59pm

Reliamin ja Bronin vakuuttelut riittivät rauhoittamaan tytön mieltä hieman. Oli oikein helpottavaa kuulla jonkun samassa tilanteessa olleen kokemuksista, vaikka tietysti samalla kävi sääliksi lohikäärmeenpoikasta. Jerico ei enää tässä vaiheessa vaikuttanut tippaakaan söpöltä. Se oli vain pelottava, barbaarinen pikku elukka... tosin lähes samaa olisi Charlotte voinut sanoa Aalastakin, jonka käytös oli mennyt lievästi sanottuna överiksi. Hän oli ensimmäisen kerran oikeasti tuntenut, ettei ollut hallinnut kyseistä terrieriä ollenkaan, ja moinen ajatus tuntui äärimmäisen puistattavalta. Voisiko sama toistua? Tyttö onnistui kuitenkin karistamaan mokomat mietteet mielestään kuullessaan seuralaisensa ehdotuksen.

"Joo, mennään," hän myönteli vaisusti, nappasi jälleen reppunsa lattialta ja lähti pyörätuolihepun kanssa pesutiloja etsimään, eikä niihin johtavan oven löytymiseen lopulta kauaa mennytkään. Kyseisen oven takaa paljastui tilava aulantapainen, jossa oli muutama lavuaari ja näiden yllä melko lailla koko seinän peittävä peili. Lisäksi aulasta vaikutti menevän ovet erillisiin tiloihin naisille ja miehille, mutta ehkäpä haavaa varten riittäisi pikainen huuhtelu kylmällä vedellä. Tai jotain, ei Charlotte oikeastaan mitään ihmeellistä haavojen hoidosta tiennyt lukiossa suoritetusta ensiapukurssista huolimatta. Tarkastellessaan kuvajaistaan peilistä hän vasta tajusi, miten hirveältä näyttikään. Joku kovin ulkonäkönsä perään oleva neitokainen olisi voinut kauhistua näystä, mutta alkuhämmästyksen jälkeen punapää lähinnä naurahti lähinnä huvittuneena. Ihan kuin hän olisi ollut jossain kunnon tappelussa! Ensi töikseen tyttö nappasi muutaman käsipaperin, jotka kostutti vedellä, ja puhdisti sitten kasvonsa sekä kuivuneen veren käsistään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 23, 2012, 11:26pm

Porukka suuntasi varsin vaitonaisissa tunnelmissa suurikokoiseen tilaan, joka sulki sisäänsä niin vessat, suihkut kuin pokémonien pesemiselle omistetut soppensakin. Reliam ei ollut ensin yhtään varma olisiko soveliasta seurata Charlotten mukana sisälle, mutta kun tilanteen rauhoittumisesta jo hitusen rohkaistunut Bron viipotti sen kummempia ajattelematta tytön perään, ei kouluttajansa oikein auttanut kuin tehdä samoin. Miehen onneksi pesutilat olivat kuitenkin tällä hetkellä autiot, joten ainakaan paikalla ei olisi ketään mulkoilemassa miekkosta, joka varmaankin vaikutti siltä kuin olisi antanut mukanaan olevalle likkaparalle vastikään turpiin.
"Pitäisi vissiin ruveta pitämään ihan vakituisesti kunnon ensiapulaukkua messissä siltä varalta, että tuo otus päättää taas järjestää tällaisia kohtauksia. Tai sitten vain pukea se johonkin... Kokovartalosukkaan ja kuonokoppaan", mies sanaili puolitosissaan, kun Charlotte näki ensimmäistä kertaa karun kuvajaisensa peilistä ja rupesi putsaamaan tappelun jälkiä iholtaan. Bronia kiinnosti tietää mikä punapäätä nauratti, joten se kipitti toisen vierelle pesualtaiden luokse ja ryhtyi kiipeämään kömpelösti pesualtaiden päälle. Paikat oli onneksi tehty kestämään monenlaisten pokémonien mellastusta, joten Reliam antoi otuksen mennä ja rullaili itse Saramun kanssa huoneen seinustalle odottelemaan.

Pitkään ei mies ehtinyt kuitenkaan vaiti istuksia, kun pokegearinsa rupesi yhtäkkiä piipittämään merkiksi siitä, että laite oli vastaanottanut tekstiviestin joltakin. Väsyneesti huokaisten Reliam kaivoi vekottimen taskustaan tarkastaakseen mistä mahtoi olla kyse.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 23, 2012, 11:43pm

Charlotte seurasi sivusilmällään lohikäärmeen ponnistuksia päästä pesualtaiden päälle, muttei kuitenkaan lopettanut putsausurakkaansa. Reliamin tokaisuunkin hän vastasi vain mutisten myötäilevästi. Hänellä itsellään oli itse asiassa pieni ensiapupakkaus laukussaan, mutta ei siinä mitään kovin monipuolista ollut. Lähinnä sideharsoa, laastareita ja pieniä desinfiointipyyhkeitä. Jälkimmäiset tulisivat kaiketi nyt tarpeeseen, joten tyttö kaivoi moisen olkalaukussaan tähän asti lähinnä turhakkeena levänneestä pienestä paketista. Hän avasi pyyhkeen kääreestään ja painoi sen kyynärvarren jo kuivunutta haavaa vasten. Mokoma kirveli kovasti, mikä saikin punapään älähtämään yllättyneenä ja vääntelemään naamaansa jos jonkinlaisiin ilmeisiin. Hammasta purren hän kuitenkin jatkoi operaatiota, mutta vilkaisi Reliamiin päin kuullessaan tekstariäänen.

"Kotiintuloaika meni umpeen?" Charlotte uteli irvistellessään edelleen polttavaa haavaansa hoitaessaan. Kun urakka oli valmis, hän viskasi pyyhkeen lähimpään roskakoriin, silitti pöydälle päässyttä bagonia ja kaivoi sitten repustaan punaisen hupparin, jonka vetäisi t-paitansa päälle. Hän ei jaksanut siltä seisomalta lähteä kuteita vaihtamaan, joten pitkähihainen huppari piilottakoon t-paidan veritahrat ja suojatkoon samalla vieläkin pistelevää haaveria.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Feb 28, 2012, 2:30pm

Reliam lueskeli saamaansa viestiä kulmat kurtussa ja vilkaisi vain pikaisesti Charlottea tämän kärvistellessä desinfiointiaineen kiduttamana. Noloahan se vähän oli, mutta tytön heitto kotiintuloajoista osui vallan lähelle maalia.
"Mh, ihmettelevät vain miksi Devil palasi yksin kotiin", miekkonen vastasi vähättelevästi, vaikka todellisuudessa äitinsä lähettämä viesti sisälsi myös runsaasti huolestunutta vuodatusta nuorukaisen olinpaikasta. Partaveikko oli kuitenkin äärimmäisen tottunut äidin kanaemomaiseen huolehtivaisuuteen, joten hän tyytyi vastaamaan tälle vain lyhyellä "kaikki ok, tulen pian" -tyylisellä kuittauksella.

Kun oli saanut viestinsä lähetetyksi, ryhtyi Reliam yhä pokegear kädessään nojailemaan pyörätuolinsa käsinojaan mietteliään näköisenä. Ajatuksissaan poltteli nimittäin ihan looginen kysymys, jonka esittäminen kuitenkin oli jokseenkin kiusallista, sillä sen saattaisi taho jos toinenkin ymmärtää ties millä tapaa väärin. Miekkonen ei kuitenkaan jaksanut murehtia moista turhan pitkään, joten lyhyesti puhahtaen hän päätti sanoa sanottavansa vain suoraan, sillä niinhän siitä päästiin mahdollisimman helposti ylitse. Jos hän kiertelisi ja kaartelisi, vaikuttaisi koko juttu vain entistäkin epäilyttävämmältä.
"Onko sinulla muuten tiedossa mitään yöpaikkaa? Meinaan, että viikonloppuisin hotellit ovat täällä aika kalliita ja pienemmät mestat taas tupaten täynnä", kaupunkilainen uteli Charlotten sijasta ilmeettömänä aloillaan nököttävää Saramua katsellen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Feb 28, 2012, 4:15pm

Charlotte yllättyi kuullessaan osuneensa edes etäisesti lähelle arvaustaan. Oikeastaan hän olisi pikemmin arvellut jonkun kaverin kyselleen nuorukaista perjantai-illan viettoon tai jotain sensuuntaista. Heitto kotiintuloajoista juonsi puhtaasti juurensa siitä, miten tytön vanhemmat olivat aina soitelleet tämän perään tämän viilettäessä viikonloppuiöisin pitkin Mehabayta kavereineen. Hän ei kuitenkaan ajatellut kommentoida juttua sen enempää, eikä olisi ehtinytkään, kun mies jo esitti uuden kysymyksen. Tosiaan, eihän punapää ollut vielä ollenkaan suunnitellut, missä yönsä viettäisi - olihan hänen alun perin pitänyt lähteä Stuckaldista jo aiemmin ja yöpyä sitten jossain ihan muualla.

"Jaa-a, en olekaan tullut ajatelleeksi," tyttö vastasi itsekin varsin pohtivan oloisena. "Minunhan piti häippästä kaupungista jo tänään, mutta tietyt häiriötekijät estivät," hän jatkoi virnistellen ilkikurisesti. Ei tosissaan, kyllähän hänellä oli hauskaa ollut eikä leppoisa illanvietto koskaan ketään haitannut. Ikävän käänteen toki olisi voinut jättää väliin, mutta ei Charlotte enää sitäkään oikeastaan miettinyt, kun kaikki vaikutti nyt kuitenkin jälleen kääntyvän parempaan päin. "Ehdotuksia?" hän uteli takaisin nostaessaan jälleen reppunsa lattialta. Saattoihan hän kenties aavistaa Reliamin kysymyksen jo sinänsä olleen ystävällinen, kierrellen ilmaistu avuntarjous, mutta oli parempi kuitenkin varmistua asiasta. Centeriin hän ei nimittäin mielellään jäisi, ja olihan se polkupyöräkin vielä haettava puistosta illan aikana.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 2, 2012, 5:55pm

Reliam hymähti lyhyesti Charlotten valitellessa tielleen osuneista yllättävistä häiriötekijöistä. Eipä nuorukainen itsekään ollut suunnitellut illan sujuvan ihan tähän malliin, mutta ei hän ainakaan ollut asioiden saamista käänteistä kuitenkaan pahoillaan - ellei Jericon aiheuttamaa sählinkiä otettu lukuun.
"Noh, tämän häiriötekijän kotoa löytyy kyllä varapatjaa, vaikka tilaa ei siellä ihan hirveästi olekaan. Ja vanhemmatkin ovat harmi kyllä kotona, mutta jos hyvä säkä käy, niin ne ovat jo nukkumassa siinä vaiheessa, kun sinne ehditään", partaveikko vastasi yhä Saramua niin kiinteästi katsellen, että sirkka alkoi tuntea jo olonsa hieman tukalaksi ja kääntyi näin ollen pois päin kouluttajastaan. Scytherin liikehdintä sai miehen katsahtamaan viimein kysyvästi Charlotteakin samalla, kun hän vielä jatkoi kuin asialla ei olisi ollut hänelle oikeastaan yhtään mitään väliä.
"Mutta jos keksit jotain parempaa, niin ei siinä tietty sitten mitään! Stuckaldilainen massakerrostaloasunto kun ei kuitenkaan ole mikään hienoin nähtävyys maan päällä", pyörätuolipotilas naurahti aavistuksen kireään sävyyn. Häntä nimittäin hermostutti lähinnä se, mitä sitten tapahtuisi jos punapää todella päättäisi tulla yöksi ja tapaisi samalla Reliamin äidin, joka oli juuri sellaista tyyppiä, jota teini-iän vasta ylittäneillä miekkosilla oli tapana hävetä enemmän kuin mitään muuta: tämä oli suorapuheinen, lämminhenkinen ja utelias, puhumattakaan vielä tämän tavasta käyttää aikuistuneesta pojastaan yhä mitä noloimpia hellittelynimiä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 2, 2012, 6:34pm

Reliamin ehdotus kuulosti enemmän kuin hyvältä, sillä tyttöä ei yhtään kiinnostanut enää nähdä tälle iltaa vaivaa motellin tai vastaavan etsintään, ja olihan pienikin kerrostaloasunto varmasti mukavampi ja tilavampi kuin centerin surkeat majoitusmahdollisuudet.

"No, jos siitä ei ole vaivaa, varapatja käy hyvin," Charlotte tokaisi sen enempiä miettimättä ja vastasi Reliamin katseeseen omallaan. Itsehän mies oli yösijaa ehdottanut, joten tuskin tarjouksen hyväksyminen oli millään muotoa epäkohteliasta. Töykeämpää olisi voinut olla jättää tarjous käyttämättä. Saisipa tyttö siinä samalla otettua kunnon suihkunkin mitä todennäköisimmin - siitä kun ei ainakaan haittaa tällaisessa kunnossa olisi. Lisäksi, jostain hassun kierosta syystä, häntä jokseenkin kiinnosti nähdä, millaisessa luukussa Reliam vanhempineen asui. Eipä pieni uteliaisuus koskaan ketään ollut haitannut! "Toivottavasti ei ole kauhea vaiva kiertää sen puiston kautta, en viitsisi jättää pyörää sinne yöksi." Charlotten katse siirtyi tässä vaiheessa Saramuun, joka oli syystä tai toisesta kääntynyt katselemaan poispäin kouluttajastaan aivan muina sirkkoina. Näkiköhän otus jotain mielenkiintoista, vai mistä siinä oikein oli kyse?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 2, 2012, 6:48pm

Charlotte otti ja tarttui Reliamin ehdotukseen, mutta nuorukainen ei ollut ihan varma oliko se hänen mielestään hyvä asia vai ei. Vaan kun tyttö vielä ehdotti puiston kautta kiertämistä, kääntyivät miekkosen kasvot jo jonkinasteiseen hymyyn, sillä pienen lisälenkin tekeminen lisäisi mahdollisuuksia sille, että äitinsä ehtisi vaipua unten maille ennen kaksikon saapumista pyörätuolipotilaan kotiin.
"Joo ei, mennään vaan puiston kautta", kaupunkilainen näin ollen myöntelikin huomattavan innokkaana.
"Vähän lisälenkkiähän se tietää, mutta ei nyt turhan paljon. Harmi vaan se steelixkaveri ehti kyllä jo lähteä, että pitää kaiketi kävellä", hän vielä jatkoi.

Aiemman teräskäärmekyydityksen muisteloiminen veti Reliamin ajatukset takaisin syyhyn, jonka takia he varsinaisesti pokécenteriin olivat alkuaan saapuneet: Roguen tilaan. Ainakaan Bronin myrkyttyessä hoitoon ei ollut kulunut turhan pitkää aikaa - lähinnä sille oltiin annettu vasta-ainetta ja käsketty lepäillä muutama tovi kouluttajansa huomassa - joten jäänallekin voisi olla hiljakseen siinä kunnossa, että siitä voisi käydä kyselemässä hoitajilta.
"Bron, tule alas sieltä", mies tuli näin ollen itseään peilistä ihastelevalle bagonille huikanneeksi, "voitaisiin mennä katsomaan, onko muut pokémonit jo hoidettu kuntoon."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 2, 2012, 7:15pm

Eipä pieni kävelylenkki varmaan haittaisi mitään, vaikka illan tapahtumat (puhumattakaan aiemmin nautituista juomista) jo hieman väsyttivätkin. Raitis ulkoilma ehkä piristäisi vähän ja saisi kohennettua oloa muutenkin. Tai no, kun Stuckald oli kyseessä, ei ehkä voitu puhua "raittiista", mutta olihan sekin nyt sisätiloissa möllöttämistä parempi. Reliamin mainitessa hoidossa olevat pokemonit, otti Charlotte oitis valpastuneena pari askelta ovelle päin. Olisi tosiaan mukava jo saada tietää, miten Rogue voi.

"Joo, mennään," hän totesi tyytyväisenä ja otti vapauden kulkea ensimmäisenä käytävälle vievästä ovesta ulos. Kohteliaisuudesta hän jäi kuitenkin pitämään ovea avoinna pyörätuolipotilaalle ja tämän pokemonkaksikolle sen sijaan, että olisi pinkonut centerin tiskille yhtä vauhdilla kuin heidän saapuessaan aiemmin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 2, 2012, 8:19pm

Charlotten lähtiessä viilettämään ulos pesutiloista kiepsahti Saramu ympäri ja asteli tytön kanssa ulos. Reliam sen sijaan odotti vastentahtoisesti peilin luota alas laskeutuvaa Bronia, ennen kuin rullaili itsensä yhdessä lohikäärmeen kanssa toisten perään. Miehen yllätykseksi punapää ei tällä kertaa ollut kuitenkaan sännännyt suorinta tietä keskuksen tiskille, vaan jäänyt pitelemään jopa ovea jäljessä tuleville tovereilleen. Vähänhän tässä heittivät nyt perinteiset sukupuoliroolit kuperkeikkaa, kun likka aukoi ovia miehelle, mutta omalla tapaansa kuitenkin kiitollisena eleestä partaveikko virnisti vinosti toiselle tullessaan ulos ja lähtiessään kohti rakennuksen aulaa.

Ruuhka, jonka Reliam ja Charlotte olivat ehättäneet saapuessaan taakseen kerryttämään, oli jo ehtinyt tasaantua eikä sisääntuloaulassa ollut kuin muutamia pokémoneidensa tai ihmistovereidensa kanssa puuhailevia kouluttajia. Tiskillä ei ollut tällä hetkellä ketään, joten pyörätuolipotilas rullasi suoraan sen ääreen ja jäi etsiskelemään katseellaan hoitajaa, joka tietäisi kertoa missä tilassa heidän kasvattinsa olivat. Partaveikon perässä taapertanut Bron kiipesi aloilleen pysähtyneen miehen syliin juuri kun yksi centerin työntekijöitä saapui näköpiiriin, eikä kouluttaja siten ehtinyt komentaa painavaa lohikäärmettä pois.
"Toimme tänne vähän aikaa sitten nidoranin ja, ömm, cubchoon. Onkohan niitä ehditty jo hoitaa?" nuorukainen uteli, jolloin hoitaja lupasi tarkistaa asian. Naisen lähtiessä etsimään kaksikon pokémoneja kääntyi Reliam bagonin puoleen, mutta nähdessään kuinka tämä käpertyi väsyneenä torkkumaan hänen polvilleen, päätti mies tukalasta olostaan huolimatta olla tönimättä luupäätä saman tien pois.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 2, 2012, 8:36pm

Charlotte sulki oven varovasti perässään kaikkien ehdittyä ulos ja lähti sitten Reliamin mukana tepastelemaan kohti tiskiä. Aula oli onneksi jo melko lailla tyhjentynyt ja he pääsivätkin saman tien tiedustelemaan kasvattiensa vointia. Hoitajan kadottua ottamaan selkoa asiasta, punapää huokaisi mietteliäänä.

"Huh, onneksi kaikki menikin lopulta ihan hyvin," hän tuumaili ääneen, joskin äänensävystä saattoi päätellä tytön olevan puoliksi omissa ajatuksissaan. Nyt, kun keskittyminen oli taas siirtynyt jutustelusta pokemoneihin, alkoi kouluttaja väistämättä miettiä illan tapahtumia. Enemmän kuin cubchoon myrkyttyminen, häntä häiritsi aloituspokemoninsa tottelemattomuus aiemmin. Tilanne oli tietenkin ollut uhkaava ja outo Aalalle, mutta siitä huolimatta pokemonin oli tarkoitus kuunnella kouluttajaansa. Eihän koskaan voinut olla varma, toistuisiko sama vielä joskus. Vaikka herdier olikin pienikokoinen, niin oli kouluttajansakin, ja koirapokemonin aisoissa pitäminen olisi tälle hyvin vaikeaa, jos se toistekin päättäisi hyökätä jonkin - tai vielä pahempaa, jonkun - kimppuun.

Charlotte havahtui ikävistä ajatuksistaan hoitajan palatessa tiskille, mukanaan oli kaksi palloa. Tyttö poimi omakseen tunnistamansa punavalkean pokepallon tiskiltä ja kiitti varovaisesti, jolloin nainen tiskin takana kiitti takaisin ja muistutteli moneen otteeseen myrkytyksen vaarallisuudesta ja varovaisuuden tärkeydestä. Tyttö saattoi vain nyökkäillä ymmärtäväisenä, vaikka puolet tiedosta menikin suoraan toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 4:23pm

// Nyt lähtee taas! //

Reliam nyökäytti totisena päätään tilanteen kulkua puntaroivalle Charlottelle, mutta toisin kuin punapää, ei mies ryhtynyt hiljaisuuden laskeutuessa miettimään tapahtumia sen syvällisemmin. Hän käänsi vain huomionsa takaisin Bronin puoleen, ja kun lohikäärmeen paino alkoi viimein puuduttaa hänen jalkojaan, kaivoi kaupunkilainen otuksen harmaan pallon esiin ja sulki bagonin sen sijaan. Uneen vaipunut pokémon ei vaikuttanut huomaavan koko juttua, vaan jatkoi luultavasti koisimista pallon sisässä, mikäli mokomien otusten nyt saattoi energiamuodossa jotain olettaa ylipäätään tekevän.

Lopulta pokécenterin hoitaja palasi asiakkaiden poképallojen kanssa, ja toverinsa tavoin Reliam noukki omakseen tunnistamansa pyörylän itselleen. Jerico ei kuulemma tarvinnut sen suurempaa hoitoa kuin lepoa, sillä Aalan hampaat eivät olleet onneksi aiheuttaneet nidoranille mitään sisäisiä vaurioita. Jyrsijän myrkkyominaisuuksiin liittyvä saarna olikin sitten pidempää laatua, mutta partaveikko ei jaksanut suoda sille paljoakaan huomiota: hän oli jo saanut kuulla hyvinkin samanlaisen selonteon Bronin myrkyttymisen aikoihin. Lopulta hoitajan oli kuitenkin palattava muihin tehtäviin, ja kaksikko sai jäädä taas omaan rauhaansa.
"Huh", Reliam huokaisi vinosti virnistäen, "luulin jo ettei se ikinä lopeta. Mennäänkö nyt? Ensin puistoon, ja sitten meille." Koska nuorukainen ei suoraan sanottuna olettanut saavansa vastustusta ajatukselleen, lähti hän rullailemaan hiljakseen kohti keskuksen ulko-ovia jo ennen kuin sai minkäänlaista vastausta Charlotelta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 4:52pm

// Jeaah! Ehtikin olla jo ikävä. :> Ja oooh, seiskasivu! //

Läksytyksen loputtua Charlottekin huokaisi helpotuksesta, myötäili seuralaisen toteamukselle ja kipitti sitten toisen matkassa ulos. Olisi vielä reissattavaa illalle, mutta eipä se sinänsä haitannut. Pieni ulkoilu nyt, kun pää oli taas selvä - tai siis niin selvä kuin suinkin saattoi alkuillan kevyet juomiset huomioon ottaen - tuskin teki huonoa. Ihme kyllä tyttö muisti vielä itse, mistä päin he olivat centerille tovi sitten tulleet, joten reittiohjeita kyselemättä hän otti oikean suunnan ja lähti rauhallisin askelin kulkemaan. Pian hän saisi heivata raskaan reppunsa pyöränsä tarakalle, mikä helpottaisi ja kenties nopeuttaisi kulkua hieman.

"Enpä olisi ihan tällaista ennustanut vielä vähän aikaa sitten," punapää puhahti silmäillessään uteliaana kaikkia niitä rakennuksia, jotka he matkallaan ohittivat. "Siitä valokuvasta sai kyllä luvan tulla todella hyvä!" hän vielä lisäsi huvittuneena. Eipä sillä, kyllä hänelle huonompikin kuva kelpaisi, ellei Reliam sitten ollut vain vitsaillut sanoessaan ottavansa kopion hänellekin. No, ehkei sillä ollut niin väliä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 5:04pm

Joukkio poistui pokécenteristä alkuyöksi hämärtyneeseen ulkoilmaan Charlotte etunenässä ja Saramu perää pitäen, Reliamin rullaillessa pyörätuoliaan eteenpäin jossakin kaksikon välimaastossa. Ilma tuntui varsin kirpeältä lämpimien sisätilojen jälkeen, mutta eiköhän rivakka eteneminen saisi hienoisen kylmyyden unohtumaan varsin nopeasti.

Charloten sitten aloittaessa keskustelun ottamalla aiemman valokuvaussession puheeksi näytti Reliam hetken hämmentyneeltä, sillä hän ei oikeastaan ensialkuun muistanut yhtään mistä likka mahtoi puhua. Tovin tuumailun jälkeen miekkosen kasvot kuitenkin levisivät muistikuvien palautumisesta kielivään virneeseen eikä hän voinut kuin naurahtaa huvittuneena.
"Hah, totta vie! Olikohan muuten sattumaa että Jerico rupesi riehumaan juuri silloin, vai mahtoiko se friikahtaa salamavalon takia tai jotain? En nimittäin nyt kyllä muista olenko ottanut ikinä valokuvia sen ollessa lähistöllä", mies aikansa hörötettyään pohti ja kääntyi samalla kadunkulman ympäri tielle, joka ennen pitkää veisi heidät takaisin keskuspuistoon. Valitettavasti yön saapuminen oli tosin saanut ihmisiä liikkeelle yhä enenevissä määrin, ja keskustaa lähestyttäessä alkoi ympäristössä olla jo kunnon ruuhkan makua.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 5:21pm

"Jaa, veikkaisin salamavaloa," Charlotte arveli, sillä se tuntui käyvän järkeen Jericon riehumisen alkamisajankohdan huomioiden. Itse asiassa tytön muistikuvat kuvan räpsäisemistä seuranneista minuuteista olivat hyvin hajanaisia, eikä hän totta puhuen halunnut edes miettiä asiaa kunnolla. Hänen huomionsa kääntyikin äkkiä ihmisvilinään, kun poppoota tuntui säntäilevän sinne tänne joka tuutista koko ajan enemmän ja enemmän. Ikänsä pikkukaupungissa elänyt punapää ei ollut tottunut moiseen, ja hermostuneisuus alkoikin nopeasti olla silmin havaittavissa, kun tämä alkoi pälyillä ympärilleen yhä levottomammin ja näprätä poninhäntäänsä molemmin käsin.

"Ollaanko jo kohta perillä?" hän kysyi maltettuaan hetkeksi kiinnittää huomionsa Reliamiin. Oli kyllä todella outoa, että jotkut oikeasti ihan suosiolla asuivat tällaisessa paikassa! Kaduilla meni jos jonkinlaista kulkijaa, ja vaikka tyttö ei normaalisti kovin ennakkoluuloinen ollutkaan, nyt hän näki lähes kaikkialla sellaista porukkaa, johon ei mielellään tekisi lähempää tuttavuutta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 5:40pm

"Joo, niinpä", Reliam myötäili ja päätti mielessään, että köyttäisi joku kaunis päivä raivohullun jyrsijänsä kiinni puuhun ja räpsyttäisi salamavaloa sen nenän edessä niin kauan, että se joko tottuisi tai saisi sydänkohtauksen ja kuolisi pois. Ei arvaamattomalla ääliöpokémonilla nimittäin tuollaisenaan tehnyt yhtään mitään.

Väentungoksen alkaessa lisääntyä reagoi Saramu kutakuinkin samoin kuin Charlotte, mutta ötökän onneksi sillä oli keinonsa saada tilaa itsensä ja estottomasti toisiaan tuuppivien ihmisten välille: sirkka pyrähti siivilleen ja nousi hälisevän kansan päiden yläpuolelle. Reliam seurasi scytherin menoa katseellaan ja kääntyi sitten kohti punapäätä, joka jostain miehelle käsittämättömästä syystä näytti yhtäkkiä jotenkin hermostuneelta.
"Aika pian, jos nyt tältä tungokselta vaan päästään etenemään", nuorukainen vastasi olkiaan kohauttaen. Ruuhkalla ei selvästikään ollut häneen minkäänlaista vaikutusta, mitä nyt mokoma tosiaan hidasti ärsyttävästi kulkemista, mutta sille nyt ei mahtanut mitään.
"Hei Saramu, voit mennä jo edeltä puistoon jos tykkäät. Kai löydät sinne?" mies jatkoi seurattuaan vaihteeksi tovin taas hyönteistä, joka joutui sahaamaan ilmassa edes takaisin pysyäkseen lähellä ihan liian hitaasti eteneviä ihmisystäviään. Scyther ottikin luvan hyvillään vastaan, ja lähti myöntävästi äännähdettyään liitämään kohti puistoa ja Charlotten sähkönsinistä polkupyörää. Pokémon katosi nopeasti Reliamin näköpiiristä ja pääsi määränpäähänsäkin hyvän aikaa ennen kouluttajia, mutta mitäpä otus silloin puistosta löysikään! Hylätty pyörä oli lukotuksestaan huolimatta kerännyt ympärilleen pari vehkeestä kiinnostunutta nuorukaista, eikä Saramu tiennyt yhtään mitä sen nyt olisi kuulunut tehdä. Niinpä se jäi epätietoisen näköisenä lentelemään tapahtumapaikan ympärille toivoen, että Reliam ja Charlotte pääsisivät pian paikalle.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 5:59pm

Tyttö katsahti kateellisena scytheriin, joka saattoi vain lennähtää pois kaiken ruuhkan keskeltä, ihan noin vain. Ilmassa oli varmaan monin verroin turvallisempaa, kaikkien kummajaisten ulottumattomissa. Charlotte kuitenkin havahtui aatoksistaan miehen kehottaessa ötökkää siirtymään jo edeltä puistoon. Se vasta olikin fiksu idea, olisipa joku ainakin vahtimassa pyörää, jos se nyt siellä vielä oli. Mitä ihmettä hän olikaan ajatellut jättäessään lähes uuden kulkuneuvonsa ihmisiä kuhisevaan paikkaan? Vaan ehkä sitä oli turha sadatella nyt.

"En kyllä varmaan ikinä tajua, mitä hohdokasta ihmiset näkee suurkaupungeissa," tyttö naurahti hermostuksissaan, koska koki parhaaksi pölistä edes jotain saadakseen purkaa jännittyneisyyttään. "'Oma tila' tuntuu ihan tuntemattomalta käsitteeltä." Hän tarttui tiukemmin kiinni olkalaukkuunsa huomatessaan mielestään varsin epäilyttävän tyypin lähestyvän. Toinen kuitenkin vain paineli ohi omissa kiireissään Charlottea noteeraamatta, ja punapään vainoharhaisuus alkoi hänestä itsestäänkin tuntua pikkuhiljaa tyystin typerältä. Mutta eihän sitä koskaan tiennyt!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 6:22pm

Reliamin hälläväliä-ilme muuttui jälleen hieman hölmistyneeksi, kun Charlotte ryhtyi päivittelemään suurkaupunkien tungosta.
"Ai?" mies älähti osaamatta jakaa toisen tuntoja pätkän vertaa.
"Tai siis joo, onhan täällä porukkaa, mutta mitäpä siitä? On myös sentään jotain tekemistä, kun on liikkeitä ja mestoja ihan joka lähtöön. Minä taas en tajua miten jossain Ceiwoodissa vaikka ihmiset saavat aikansa edes kulumaan! Siellä on jotain yksi kahvio ja pari kauppaa, ja siinä se." Kuin Charloten mielipidettä puoltaakseen heitti kohtalo saman tien humalaisen keski-ikäisen horjahtamaan vasten Reliamia ja ottamaan tukea tämän pyörätuolista, mutta vielä sekään ei saanut nuorukaista muuttamaan kantaansa. Hän vain eteni etenemistään, heilautti paljonpuhuvasti keskisormeaan kompastelijalle ja jatkoi kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut.
"Puhumattakaan sitten Zaumlasta, jossa nyt ei edes tarkenisi tosin tehdä mitään, vaikka haluaisikin."

Samaan aikaan keskuspuiston ilmatilaa kiertelevä scyther alkoi herättää huomiota parivaljakossa, joka teki parhaansa saadakseen sinisen polkupyörän lukon tiirikoiduksi. Pokémon vaikutti olevan häiritsevän kiinnostunut heidän toimistaan, joten ties mitä aineita nauttineet nuorukaiset yrittivät ilmaa huitoen säikyttää hyönteisen kauemmaksi. Kun Saramu ei kuitenkaan lähtenyt pois, vapautti toinen vandaaleista omistamansa ninjaskin pallostaan ja komensi hyönteisen häätämään häiritsevän muukalaisen pois paikalta - ja siitäkös vasta nopeatempoinen agilityn ja double teamin täyteinen ilmataistelu alkoi!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 6:43pm

Charlotte oli juuri avannut suunsa puolustaakseen omaa kantaansa, mutta menetti keskittymiskykynsä säpsähtäessään yllättävän välikohtauksen aiheuttanutta humalaista. Hän tuijotti ihmeissään Reliamia, joka jatkoi juttuaan tapauksen jälkeen aivan, kuin sellainen olisi ollut arkipäivää - tai ehkä se tosiaan olikin. Zaumlasta tyttö puolestaan oli ihan samaa mieltä, tosin hänen mielipiteeseensä kyseisestä paikasta vaikuttivat kaikki sillä suunnalla tapahtuneet ikävyydet. Hän oli törmännyt siellä lähinnä vain ikäviin ihmisiin, puhumattakaan nyt sitten kaikista niistä kaapupukuisten roistojen aiheuttamista harmeista.

"No Zaumla nyt on muutenkin ihan turha paikka, ei olisi väliksi olla olemassakaan!" punapää totesi dramaattisesti ääntään korottaen. "Siinä loukossa ei ole mitään hyvää, mutta Mehabay puolestaan osaa olla ihan hauska paikka. Tarpeeksi tilaa itselle ja omille ajatuksille, ja kyllä sitä kaveriporukassa keksii kaikkea jännää, vaikkei olisikaan mitään hurjan isoja kauppakeskuksia sun muita." Charlotten "kaikki jännä" tosin koostui sen verran turhista ja lapsellisista jutuista, että niistä tuskin olisi huvia saanut kukaan muin kuin tyttö itse, ja tämän entinen vakiokaveriporukka. Mutta no, makunsa kai kullakin. Oli vain niin erilaista jutustella jonkun suurkaupungin kasvatin kanssa ajantappomieltymyksistä. Nyt kun punapää sitä tarkemmin ajatteli, ei hänellä muita tuttuja mistään suuremmasta kaupungista vielä ollutkaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 6:57pm

Reliamin suupielet kääntyivät jälleen vinoon virneeseen, kun Charlotte puolusti niin kovin kiivaasti kotikontujensa mainetta.
"Zaumlasta ollaan kyllä sitten samaa mieltä, ja ehkä pitää Mehabaykin joskus käydä ihan kunnolla tsekkaamassa, niin osaan sano jotain siitäkin", mies vastasi. Mielessään hän tosin ajatteli että tuskin tekisi paikassa paljoakaan, sillä sellaista paljon puhuttua kaveriporukkaa ei hänellä ollut itseään viihdyttämässä. Muistikuviensa mukaan kaupunkipahasessa taisi kuitenkin olla jonkinlainen kisahallitsydeemi pokémoneille, jonka voisi ainakin käväistä paremman tekemisen puutteessa katsastamassa.

Saramun ja ninjaskin ilmataisto oli tällä välin yltynyt niin vauhdikkaaksi, etteivät pyörävarkaat enää jaksaneet edes yrittää pysyä tapahtumista selvillä, vaan mokomat jatkoivat kaikessa rauhassa omia puuhiaan ja antoivat ötököiden tapella keskenään. Fury cutterit ja quick attackit viuhuivat, molemmat hyönteiset ottivat ja tuottivat vahinkoa, ja keskuspuiston liepeille pääsevät Reliam ja Charlottekin ilmestyivät viimein jonnekin Saramun näköpiirin laitamille. Scytherillä oli kuitenkin täysi työ kamppailunsa kanssa, eikä sille jäänyt aikaa huutaa minkäänlaista merkkiä tai avunpyyntöä kouluttajalleen, joka ei toistaiseksi osannut kiinnittää jossain kaukana viuhuviin pokémoneihin mitään huomiota.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 7:10pm

"No, aina kannattaa kokeilla, vaikka ei siellä ulkopaikkakuntalaisille kauheasti nähtävää ole. Mutta jos satun olemaan kotona, voin ainakin esitellä kaikkea mielenkiintoista. Kuten... kuten sellaisen ihan hurjan kiinnostavan muotoisen, puistossa möllöttävän kiven! Ja metapodia muistuttavan pensaan!" tyttö luennoi vakavan oloisena, mutta puheet kivistä ja pensaista olivat jo niin sarkastisen liioiteltuja, ettei hän itsekään kyennyt pokkaansa pitämään. Sen sijaan hän päätyi jälleen virnuilemaan hölmösti. Eipä Mehabay tosiaan tainnut turistien mielestä mikään huisin jännä lomakohde olla, koska edes siellä ikänsä asunut punapää ei kyennyt keksimään mitään oikeita nähtävyyksiä. Kisahalli toki oli yksi, mutta sen mainitseminen olisi tuntunut vain itsestäänselvyyden toteamiselta. Muutenkin, hän oli kuullut ihan tarpeeksi koordinointikisajuttuja kavereiltaan, ja mokomista puhuminen olisi tuntunut vain pakkopullalta.

Puisto tosiaan alkoi pian häämöttää edessäpäin, mutta vielä ei lyhyt tyttö saattanut nähdä tarpeeksi kauas pyöränsä tilaa havaitakseen, kiitos siellä täällä töpeksivän väen. Oli kuitenkin helpottavaa tietää olevansa jo niinkin lähellä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 7:29pm

Reliam ei edes yrittänyt näyttää vakavaa naamaa, kun Charlotte lupasi esitellä hänelle kaikki Mehabayn huimimmat nähtävyydet, joita ei ihme ja kumma mainittu minkään sortin matkaoppaissa.
"Tsah, odotan kuule innolla!" mies naurahti ja mietti, tulisiko oikeasti tapaamaan likan uudemman kerran joko tämän kotikaupungissa tai jossakin muualla. Tai siis pakkohan heidän oli vielä kohdata niiden kaikkien uusintaottelulla uhoamisten ja muiden jälkeen! Saattoi siis olla fiksu idea helpottaa elämää ja olla luottamatta kaikkea sattuman varassa harhailemisen huomaan.
"Onko sinulla muuten puhelinta? Meinaan, että voisin laittaa viestiä tai jotain jos satun oikeasti siellä päin joskus kulkemaan."

Ei ollut järin hyvä idea jakaa huomiotaan useammalle suunnalle taistelun tiimellyksessä, joten Saramun tiiraillessa hiljalleen lähemmäksi käveleviä Reliamia ja Charlottea, sai ninjask iskettyä harvinaisen hyvin tähdätyllä scratchilla vastustajansa alas ilmasta. Scyther putosi melkoisella rytinällä vasten maata... Tai ei, ei oikeastaan maata, vaan äimistyksestä ja säikähdyksestä huutamaan ryhtyviä pyörävarkaita, jotka jäivät suurikokoisen hyönteisen alle ja kaatoivat tiirikoimansa polkupyöränkin samassa rytäkässä kumoon. Ötökkä ei ihmisten tai kulkupelin kuntoa jäänyt kuitenkaan mietiskelemään, vaan hilautui nopeasti takaisin jaloilleen ja ryhtyi hohtamaan kirkasta valoa focus energyn merkiksi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 8:17pm

Varsin hyväntuuliseksi kääntynyt tunnelma sai tytönkin tyytyväiseksi ja ainakin toistaiseksi unohtamaan kaksikon ympärillä pyörivät ihmiset. Oikeastaan hän ei enää kamalasti viihtynyt kotipaikkakunnallaan - ei kaupungissa niinkään vikaa ollut, vaan kotioloissa. Jostain syystä lähes kaikki puheenaiheet olivat ennen Charlotten matkalle lähtöä koskeneet enemmän tai vähemmän hänen veljeään ja tämän erinomaisuutta. Hurjan kannustavaa, kun pikkusiskon saavutukset tunnuttiin vieläkin sivuutettavan koska veli oli jo ehtinyt tehdä kaiken paljon paremmin. Mutta olihan helpossa elämässä kotona tietenkin puolensakin, kun ei tarvinnut kokata itse, eikä säännöstellä rahankäyttöä. Punapää havahtui jälleen pienimuotoisesta koti-ikävästään Reliamin tiedustellessa hänen puhelinnumeroaan. Tai tarkalleen ottaen sitä, oliko hänellä puhelinta alkuunsakaan. Olipa siinä hassu kysymys!

"Ei Mehabay sentään niin takapajula ole, ettei sieltä puhelimia saisi," Charlotte tuhahti muka loukkaantuneena kaivaessaan pokegearinsa olkalaukustaan. Numeroiden vaihtaminen kuulosti kieltämättä ihan järkevältä, olisipa toinen helpompi saada kiinnikin kuin vain satunnaisesti Misreaa kierrellen. Tyttö avasi pokegearinsa puhelinluettelon ja kirjoitti sinne uuden nimen, naurahtaen sitten huvittuneena. "'Rellu'! Noin, annahan kuulua numerosi." Punapäällä oli paha tapa keksiä hölmöjä lempinimiä kavereilleen siitä huolimatta, että itse inhosi yli kaiken muutamia omasta nimestään helposti väänneltäviä nimityksiä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 8:47pm

Reliam ei ollut toisen mukamasloukkaantuneesta asenteesta moksiskaan, vaan kaivoi itsekin oman pokégearinsa jälleen esiin ja laittoi puhelimen valmiiksi numeron tallentamista varten. Likan keksimä lempinimi sai partaveikon tuhahtamaan huvittuneena ja vain hippuriikkisen ärsyyntyneenä siitä, ettei hän itse koskaan jaksanut keksiä puhelinmuistiotaan varten kenellekään tuollaisia typeriä nimityksiä. Niinpä Charlottekin saisi kaikkien muiden tavoin lunastaa paikkansa puhelimen muistista ihan omalla nimellään.
"Jeh, tässä tulee. STU 576 1335", mies luetteli, muuntaen alun tunnuksen Stuckald cityn nimestä lyhennettyyn yhdistelmään, jonka sai hakattua esiin näppäilemällä kutakin kirjainta vastaavan numeron irti näppäimistöstä.
"Sinun vuorosi", kaupunkilainen kehotti samalla, kun tuli vilkaisseeksi kauempaa puistosta hohkaavaa kummallista valoa. Näky sai nuorukaisen rypistämään kulmiaan, sillä hänestä tuntui kuin hänen olisi pitänyt tajuta siitä jotakin, mikä ei kaikesta huolimatta tullut nyt millään mieleen.

Saramu sai focus energynsä viimeistellyksi ja sinkosi sitten taas itsensä takaisin ilmaan. Pyörävarkaat mönkivät niin ikään kipujaan voivotellen pystyyn ja huomasivat, että heidän elämöimisensä oli saanut kaikkien lähistöllä olevien huomion vedetyksi aika ikävästi puoleensa. Niinpä miehet neuvottelivat nopeasti keskenään, nostivat koko pyörän yhdessä ilmaan ja lähtivät nopeasti raahaamaan lukossa yhä olevaa kulkupeliä pois paikalta. Samalla hetkellä voimansa keskittänyt Saramu sai kuitenkin iskettyä vastustajakseen jätetyn ninjaskin quick attackilla kanveesiin, jonka jälkeen sirkka saattoi lähteä liitämään kulkunsa paniikinomaiseksi juoksuksi kiihdyttävän rosvokaksikon perään.

// Tässä välissä noin tunnin saunatauko! //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 9:50pm

// Käytinpäs sen itsekin hyväksi käväisemällä suihkussa ja putsaamalla kissojen hiekkalaatikot. :'> //

Tyttö ei ollut pysyä Reliamin lausuman numerosarjan perässä, sillä eihän hänen puhelimensa kosketusnäytölle ilmestynyt, tietokoneen näppäimistöä muistuttava kosketusnäppäimistö näyttänyt, mitä numeroa kukin kirjain vastasi. Hän kuitenkin naputti kirjain/numerosarjan sellaisenaan ja vasta jälkikäteen sitten mietiskeli, mitä numeroa kukin kirjain edustikaan. Onneksi siitä ei vielä ollut aivan tolkuttoman kauan, kun hän oli itsekin vanhemmanmallisen kapistuksen omistanut, joten toivon mukaan ulkomuisti ei nyt pettänyt.

"Jooh, se on 634-3286646," Charlotte saneli vastaukseksi tallennettuaan Reliamin numeron puhelimensa muistiin, sulloen sitten laitteen takaisin yhteen laukun sisätaskuista. Hänkin alkoi taas vilkuilla alati lähenevän puiston suuntaan. Josko koettelemukset olisivat tältä iltaa ohi ja polkupyörä löytyisi hyvässä kunnossa? Muutoin tulisi huutia kotiporukoilta!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 10:16pm

// Fiksua! >=D //

Reliam ei huomannut ollenkaan Charlotten läpikäymää kirjainnumeroiden aiheuttamaa tuskaa, vaan hän keskittyi vain muina miehinä näpyttämään tytön pian ilmoille lausuman numerosarjan oman pokégearinsa muistiin.
"Siinä se! Nyt et pääse enää meikäläiseltä karkuun yrittämälläkään", miekkonen julisti, napsautti puhelimen läpän kiinni ja lähti punapään tavoin etenemään taas kohti puistoa.

Tällä välin Saramu oli saanut todistetuksi, ettei ihmisten jaloilla ollut mitään mahdollisuutta päästä pakoon lentävän scytherin kaltaista pokémonia. Sirkka syöksyi käsiterät ojossa päin miekkosia, jotka pyörineen kaikkineen rämähtivät jälleen vasten tannerta. Ilmeisesti kummallakaan heistä ei ollut ninjaskin lisäksi muita pokémoneja käytettävissä tai sitten joukkion herättämä huomio alkoi käydä liian kuumottavaksi, sillä miehet jättivät polkupyörän siihen paikkaan ja lähtivät pötkimään entistä vimmatummin pakosalle. Turpiin ottanut ninjask ryömi voipuneena perässä, ja niin Saramu jäi kahden mukiloidun mutta kuitenkin yhtenä palana olevan polkupyörän kanssa. Sirkka oletti että pyörä olisi parasta palauttaa alkuperäiselle paikalleen, joten kömpelösti otus lähti raahaamaan kapistusta takaisin puiston keskiosiin.

Kun Reliam viimein sai scythern ja polkupyörän näköpiiriinsä, olivat nämä kutakuinkin niillä main, missä joukkio oli aikaisemmin pitänyt nolosti loppunutta piknikiään. Pyörä tosin lojui kumollaan maassa, mikä sai miehen tuhahtamaan ärtyneenä.
"Noh, älä nyt sano että ötökkä on mennyt kaatamaan tuon?" hän päivitteli ja lisäsi vauhtia päästäkseen katsomaan millaista tuhoa pokémoninsa oli tällä kertaa aiheuttanut.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 10:37pm

// Ja todella törkeää miten autohittailet Charlotten polkupyörää noin! >8| Et saa ikinä anteeksi! Haha olen hauska. //

Charlotte kohautti olkiaan miehen toteamukselle. "No, ehkei minun sitten kannata edes yrittää," hän hymähti kohtaloonsa tyytyen. Kunnon kilpailuhenkinen kaveri oli tosin lähinnä vain hyväksi, sillä tyttö tunsi oitis suurta tarvetta päästä voittamaan toinen sali ennen kilpakumppaniaan, eikä pieni määrä kunnianhimoa ollut lainkaan pahitteeksi punapään tapauksessa.

Kun scyther ja sininen polkupyörä viimein alkoivat siintää näkyvissä, Charlotte huokaisi helpotuksesta huolimatta siitä, että kulkupeli oli kaatunut. Ainakin se oli vielä paikallaan. "On se voinut kaatua omia aikojaankin," hän puolusteli Saramua ja vauhditti askeliaan pysyäkseen pyörätuolissa kulkevan hepun kannoilla. Itse asiassa pyörä huoletti häntä enemmän kuin hän tahtoi myöntää. Kun kaksikko lopulta pääsi tarkastelemaan kulkuneuvoa tarkemmin, muuttui tytön huoli karuksi todellisuudeksi - pyörälle oli selvästi tehty jotain. Siinä oli rumia naarmuja, joita hän ei muistanut ennestään, ja se oli muutenkin jokseenkin kärsineen oloinen ja likainen. Ehjänä silti, yhtä kaikki, mutta ei se enää näyttänyt läheskään niin siistiltä kuin aiemmin. "No voi hitsi...," Charlotte mutisi harmistuneena nostaessaan polkupyöränsä pystyyn ja katsahti sitten kysyvästi Saramuun, vaikka eihän sirkka tietenkään mitään osannut sanoa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 10:47pm

// Pffft sinun pitää tehdä pyörälle tällä menolla oma topicinsa NPC-osioon. ='D //

Reliam ei ollut Charloten puolustelusta huolimatta yhtään vakuuttunut siitä, etteikö pyörän kaatuilu saattanut aivan hyvin olla Saramu syytä. Olihan ainakin Bron aina ollut kyseisen vekottimen perään, joten miksei sitten scytherkin? Vaikka okei, nuo kaksi pokémonia poikkesivat luonteiltaan kutakuinkin niin paljon kuin vain olla ja saattoi, mutta miehelle sillä nyt ei ollut sen suuremmalti väliä. Ne olivat molemmat pokémoneja ja sillä hyvä.
"Mitä? Onko se rikki" pyörätuolimies kysyi, kun he pääsivät punapään kanssa pyörän ja sirkan luokse. Hän ei itse ollut sitä tyyppiä, joka huolehti tavaroissaan jokaisen naarmun ja kolhun perään, joten nuorukainen oletti tilanteen olevan paljon todellista pahempi ja mulkaisi Saramua äkäisesti. Scyther näytti hänen silmiinsä todella syylliseltä painaessaan katseensa maahan ja väännellessään vaikeana käsiään, vaikka todellisuudessa pokémon oli pahoillaan vain siitä, ettei ollut onnistunut tekemään pyörän puolesta tämän enempää.
"Jos sinä onnistuit romuttamaan sen, niin saat kyllä luvan jäädä johonkin ikuiseen arestiin Jericon kanssa", mies vielä murahti, mihin vastauksena Saramu pudisti murheellisena päätään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 11:08pm

// No ehkäpä teenkin vielä! x'D //

Vaikka pyörän kohtalo ei yhtään miellyttänyt Charlottea, ei hän kuitenkaan seurannut Reliamin esimerkkiä ja alkanut moittia ötökkää tapahtuneesta. Olihan illan aikana tapahtunut jo paljon pahempaakin, joten ihan sama, vaikka kulkupelin aiemmin tyylikäs maalipinta olikin nyt vähemmän tyylikäs lukuisine naarmuineen.

"Ei, ei tässä mitään," hän vakuutteli laskiessaan reppunsa selästään maahan ja jatkaessaan pyörän tarkastelua. "Se vain näyttää vähän huonolta, mutta olisihan se ennen pitkää reissussa mennyt ihan samanlaiseen kuntoon." Tyttöä ei kiinnostanut enää yhtään aloittaa minkäänlaista draamaa tälle illalle, joten hän jätti Saramun syyllistämiset Reliamille ja kaivoi taskustaan polkupyöränsä lukon avaimen. Jo aivan pikainen lukon tarkastelu osoittikin, että sitä oli ronkittu, ja Charlottella oli aluksi hankaluuksia saada omaakaan avaintaan siihen enää. "Joku on kai härppinyt tätä," hän totesi kulmiaan kurtistellen keskittyessään jarrulukon kanssa taistelemiseen, mutta juuri sillä sekunnilla onnistui kuin onnistuikin sysäämään avaimen paikoilleen ja avaamaan lukituksen. Voitonriemuisena hän nousi ylös, kiinnitti reppunsa pyörän tarakalle ja tarttui kulkupeliä sarvista. Nyt ei kai sitten muuta kuin yösijaa kohti.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 11:22pm

Reliamkin jätti haukkumiset sikseen, kun pyörässä ei kuulunutkaan olevan muuta vikaa, kuin jollain tapaa kärsinyt ulkomuoto. Mies oli ihan samaa mieltä Charlotten jälkimmäisten sanojen kanssa: kyllähän sitä tavara käytössä nuhjaantui kaikesta huolimatta, joten mitäpä sitä sellaisesta niuhottamaan? Mutta vasta lukon päästessä tarkempaan syyniin suostui nuorukainen myöntämään - ainakin mielessään - että oli tainnut sättiä Saramua ilman oikeaa syytä.
"Ai jaa? No sellaiseen ei sentään tuosta ole", mies tokaisi kulmiaan kohottaen, mikä sai scytherin näyttämään huomattavan helpottuneelta. Ei ollut pokémonin elo aina helppoa, kun ymmärsi kutakuinkin mitä ihmiset keskenään puhelivat, mutta ei osannut viestittää näille takaisin juuri mitään!

Kun polkupyörän lukko sitten aukesi, kääntyivät niin Reliam kuin Saramukin kohti suuntaa, johon heidän olisi seuraavaksi lähdettävä. Jotta määränpää selviäisi Charlotellekin, nosti partaveikko etusormensa kohti kauempana häämöttäviä korkeita kerrostaloja ja viittilöi parhaansa mukaan niitä kohden.
"Tuolle suunnalle sitten. Sinne on täältä vähän matkaa, mutta huomattava osa siitä on välillä vähän jyrkkääkin alamäkeä. Ei pitäisi kulua kauan siis, ellei vielä tapahdu jotain yllättävää", mies selosti, ennen kuin lähti jälleen kerran matkaan. Tämän päivän jälkeen hänkin olisi kyllä varmasti saanut kaupungilla haahuilemisesta toviksi tarpeekseen!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 16, 2012, 11:36pm

Charlotte lähti jälleen kulkemaan pyörätuolipotilaan ja ötökkäpokemonin kanssa kohti uutta päämäärää, talutellen kolhiutunutta kulkuneuvoaan. Hän naurahti huvittuneen hermostuneesti miehen viimeisimmälle toteamukselle. Hänen puolestaan päivän seikkailut saivat kyllä olla jo tässä, mutta kun kerran kaupungissa oltiin, ei kai koskaan voinut tietää, mitä seuraavan nurkan takaa hyppäisi!

"Muuten, kiitos kun vahdit pyörääni, Saramu!" punapää hoksasi kiitellä hymyillen pienen hiljaisuuden jälkeen. Reliam oli kyllä ollut kärkkäästi syyttelemässä sirkkaa pyörän turmelemisesta ennen kuin ainakin osa asioiden oikeasta laidasta selvisi, mutta kaipa oli ihan aiheellista osoittaa kiitollisuuttakin edeltä puistoon lähteneelle ötökälle, joka oli osannut kuuliaisesti odotella kulkuneuvon luona. "Saramu on kyllä tosi viisas," tyttö vielä lisäsi ihaillen. Hän tuskin uskaltaisi antaa moista tehtävää yhdellekään omista kasvateistaan, vaikka osasivat nekin olla ihan luotettavia.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 16, 2012, 11:59pm

Matkan jatkuessa nousi Saramu jälleen siivilleen ja ryhtyi lentämään ihmisten rinnalla tuntematta tarvetta nousta nyt turhan korkealle, sillä pahin ihmisvilinäkaaos ei ulottunut asuinalueelle, jota kohti joukkio oli suuntaamassa. Charloten sitten käydessä jopa kiittelemään scytheriä sen tekemästä työstä, muuttui pokémonin helpotus suoranaiseksi riemuksi, joka tosin kävi ilmi ainoastaan hyönteisen tyytyväisestä sirityksestä. Reliam nyt ei ollut asiasta tytön kanssa yhtään samaa mieltä, mutta siihen Saramu oli jo ehtinyt tottua.
"Pöh, se on ötökkä! Luultavasti se on vain nököttänyt pyörän vieressä tajuamatta edes sitä, että se oli kaatunut", mies kuittasi kättään pikaisesti heilauttaen.
"Vaikka okei ehkä sekin saattoi olla tyhjää parempi. Meinaan, että onhan se sinänsä aika iso ja... No joo ei kyllä pelottava, mutta tuollainen luotaantyöntävä. Harvan tuskin tekee mieli tulla sitä silittelemään", nuorukainen vielä jatkoi. Vaikka se sinänsä ei siltä kuulostanutkaan, oli tokaisu tarkoitettu oikeastaan kehuksi hyönteiselle, jota miekkonen ei ollut ikinä osannut juurikaan arvostaa.

Puiston jäätyä taakse pujahti joukkio jonkin ajan kuluttua aiempia teitä kapeammalle ja hiljaisemmalle kadulle, joka johdatti heidät korkeuksiinsa kohoavien kerrostalojen sekaan. Epätasainen tie alkoi näyttää myös merkkejä alamäeksi muuttumisesta, kuten Reliam oli varoittanut, mikä sai nuorukaisen huulilla kareilevan virneen muuttumaan aiempaa leveämmäksi.
"Huvittaako katsoa kumpi pääsee alas nopeammin?" hän kysyi, koska mistäpä sitä ei olisi kilpailua saanut väännetyksi!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 17, 2012, 12:14am

Charlottea melkein harmitti, miten ikävästi Reliam puhui kasvatistaan. Tosin hänen oli myönnettävä, että scyther ei ollut mitenkään... erityisen halittava pokemon? Itse asiassa tyttö oli pelännyt sitä kovastikin silloin ihan ensitapaamisella, mutta kaipa sirkan rauhallinen olemus sitten sai hänet lämpeämään sille yllättävänkin nopeasti. "Minusta se on kyllä aika siisti...," hän pohti ääneen, mutta ei odottanut toisen olevan siitäkään samaa mieltä hänen kanssaan.

Maiseman vaihduttua alkoi punapää jälleen kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön seuransa sijaan. Oli mukavaa päästä pois ihmisvilinästä, vaikka kaipa hän ehti siihen jotenkin jo tottuakin - ainakin pikkuisen - kun se ei enää loppujen lopuksi ollut niin kovasti häirinnyt. Joka tapauksessa oli nyt oikein mukavaa kuulla taas omat ajatuksensa selkeämmin, vaikka eipä tyhjässä päässä mitään syvällisiä mietteitä liikkunutkaan. Onneksi hän kuitenkin sai ajateltavaa miehen ehdottaessa nopeuskilpailua vastaantulleessa alamäessä.

"Joo!" Charlotte hihkaisi ja virnisti takaisin, loikaten oitis valmiiksi pyöränsä selkään ja jäi sitten siihen istuskelemaan nojaillen toisella jalallaan maata vasten. Hetken hän malttoi odottaa toisen reaktiota, mutta sitten aivan yllättäen päättikin aloittaa aivan oman lähtölaskentansa. "Ykskakskolmenyt!" hän huudahti riemuissaan ja polkaisi maasta vauhtia ottaen kaikin puolin epäreilun varaslähdön.

// Miksi mun tekee mieli laittaa Charlotte törmäämään lyhtypylvääseen tai vastaavaan kisan päätteeksi! 8'D Mutta kun toisaalta aaah, se on kärsinyt jo ihan kivasti muutenkin, olisikohan tuo jo liian ilkeää. //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 17, 2012, 12:33am

// Minä en tiedä, saat nyt kyllä päättää ihan itse vastauksen tähän suureen kysymykseen! XD //

Reliam tyytyi kohauttamaan olkiaan Charloten inttämiselle, sillä tähän aikaan ja etenkin kaikkien päivän aikana tapahtuneiden asioiden jälkeen hän omasi harvinaisen vähän energiaa ja halua väitellä moisista pikkuasioista. Pitäköön tyttö mielipiteensä ja sirittäköön scyther ääliömäisen tyytyväisenä, jos molemmat moisesta ilahtuivat.

Onneksi kaksikko oli sentään samaa mieltä nopeuskisasta, eikä kulunut aikaakaan kun polkupyörällä liikkuva osapuoli oli jo polkaissut itsensä melkoiseen vauhtiin.
"Varaslähtö!" Reliam huusi Charloten perään, mutta ei siitä huolimatta jäänyt surkuttelemaan tapahtunutta, vaan pyöräytti itsensäkin kaikin voimin liikkeelle. Kieltämättä pyörätuolin nopeuteen ei voinut vaikuttaa millään yhtä paljon kuin pyörän vastaavaan, mutta mies luottikin sisun lisäksi kotikenttäetuun ja uskoi, että omasi kyllä ihan realistisien mahdollisuuden voittoon ihan vain tietämällä, missä piti varoa mukulakivetystä ja missä asfaltin murtumakohtia. Myös hyvälle tuulelle suitsutettu Saramu innostui kilpailusta ja lähti liitämään kaikin voimin eteenpäin, minkä ansiosta pokémon ohitti nopeasti kouluttajansa ja ryhtyi kirimään hiljalleen myös Charlottea. Alamäki kuitenkin jyrkkeni nopeasti, mikä sai myös Reliamin vauhdin kiihtymään sellaisiin lukemiin, ettei sitä olisi monikaan pyörätuolilla liikkuva pitänyt millään tapaa turvallisena.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 17, 2012, 12:49am

Vaikka Charlotte olikin päässyt matkaan aikaisemmin, joutui hän pian hidastamaan vauhtiaan mäen vain jyrketessä. Ei hän yleensäkään mikään rämäpääpyöräilijä ollut, mutta ehkä ne pari olutta sitten olivat se ratkaiseva rohkaiseva tekijä tässä tapauksessa. Hidastettuaan hän saattoi silmäkulmassaan havaita Saramun jo saavuttaneen hänet, eikä Reliamkaan varmaan kovin kaukana ollut. Hän ei kuitenkaan uskaltanut vilkaista taaksensa, vaan keskittyi pysymään tiellä satunnaisista kumpareista ja muista ajoa hankaloittavista pikku esteistä huolimatta. Jokin pikkukivi kuitenkin päätti osua juuri punapään reitille, ja hankala töyssy pakotti yllättäen sivuun lähteneen pyörän kuskin jarruttelemaan entistä enemmän. Siinä samassa hän saikin jo havaita pyörätuolihepun sujahtavan hänen ohitseen.

"Heeei, ei käy!" punapää älähti ja polkaisi äkkiä lisää vauhtia korjattuaan ensin kurssiaan. Kyllä hän vielä ehtisi saavuttaa toisen, ihan varmasti! Mäki tosin vaikutti uhkaavasti jo lähenevän loppuaan, mutta ei peli vielä ollut menetetty.

// Reliam saa kyllä mun puolesta voittaa, koska varaslähdöt on hyihyi! Ellet nyt sitten varta vasten halua sen häviävän. x) //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 17, 2012, 1:08am

Saramu, jonka ei tarvinnut piitata tuon taivaallista maassa olevista esteistä, kiisi pian Charlotenkin ohitse ja kuroi kunnon etumatkan kumpaiseenkin ihmiseen tytön joutuessa vieläpä jarruttelemaan menoaan. Myös Reliam hurahti pian punapään edelle, eikä voinut olla nauramatta voitonriemuisesti mennessään.
"Älä vänise!" hän huusi vastaukseksi toiselle ja keskittyi pysymään pystyssä möykkyisellä mukulakivikaistaleella, jonka joku neropatti oli joskus päättänyt katua koristamaan muurata. Mokoman esteen päätyttyä jatkui mäki vielä hetken aikaa melko jyrkkänä ja johdossa (jos kaukaisuuteen kadonnut Saramu jätettiin pois laskuista) porhaltava miekkonen nautti vauhdista täysin siemauksin. Kaikki kiva kuitenkin loppui aikanaan, ja lopulta tie alkoi tasaantua kisan päättymisen merkiksi - maalina kun oli ollut epämääräisesti vain kadun alaosa. Reliam antoi vauhdin hiljentyä itsestään ja kun tahti alkoi olla kutakuinkin hallittavissa mitoissa, kääntyi hän katsomaan miten Charlotte oli pärjännyt ja oliko tämä ylipäätään vielä yhtenä palasena.

// No se nyt voitti, koska muuten mokoma ääliö ryhtyisi murjottamaan ja se ei olisi kauhean kivaa! ='D //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 17, 2012, 1:30am

Harmikseen ei tytön enää onnistunut saada Reliamia kiinni eikä oikeastaan päästä edes kovin lähelle, sillä mukulakivetyksen alkaessa oli tytön pakko hidastaa uudemman kerran. Ihan mukavaa vauhtia hän kuitenkin viiletti alas asti ja sai jarruteltua pyöränsä pysähtymään nätisti mäen päätyttyä. Häviö ei tietenkään maistunut mukavalta, mutta eipä Charlotte kehdannut pettymystään avoimesti näyttää. Pieni leikkimielinen kisa ei kuitenkaan ollut mikään maailman vakavin asia!

"Hui, se oli hauskaa," hän naurahti loikatessaan pois pyörän selästä. Oli todella outoa seisoskella taas paikoillaan, kun vasta oli saanut lasketella tuhatta ja sataa, ja hetken tyttö vilkaiskin taakse jäänyttä mäkeä kaihoisasti. "Mutta tiedätkö, tietenkin sinun menopelisi on nopeampi! Siinähän on neljä pyörää, ja minulla vain kaksi! Sen on siis oltava tuplasti nopeampi!" punapää alkoi sepittää keksittyään mielestään jos ei nyt mitenkään järkevän niin ainakin mukiinmenevän selityksen. Äskeisessä vauhdissa oli kyytiä saanut myös tytön poninhäntä, joten hän irrotti sen suosiolla päästäen pitkät hiuksensa valahtamaan alas ja sulloi sitten hiusnauhan taskuunsa.

// No niinpä! Olisi käskenyt Lotten vielä nukkumaan ulkona. C8 //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 17, 2012, 1:51am

Charlotte näytti pysähtyneen mäen päätyttyä kokonaan aloilleen, joten Reliamkin katsoi asialliseksi ryhtyä jarruttelemaan, vaikka se pyörätuolin ollessa kyseessä kämmeniin aika kivasti ottikin. Vauhdin sitten hiljennyttyä tarpeeksi käänsi mies kulkupelinsä loivassa kaaressa ympäri ja antoi sen rullata jäljellä olevalla vauhdilla jonkin matkaa takaisin päin, kohti hiusnauhaansa paraikaa irrottavaa punapäätä. Oli kieltämättä jännä nähdä, kuinka yksinkertainen hiustyylin muutos saattoi vaikuttaa ulkomuotoon hyvinkin paljon, joten hetkeksi stuckaldilainen oli unohtua vain tuijottelemaan hiuksensa alas laskenutta likkaa.
"Fiksua logiikkaa", hän muisti tovin kuluttua lyhyesti tokaista. Vaikka keskustelun sävy yhä olikin kerrassaan leikkisä, ei nuorukaista huvittanut jatkaa sitä jutustelemalla pyörätuolistaan yhtään tämän enempää. Niinpä oli aika jälleen kerran osoitella kohti suuntaa, johon kaksikon olisi seuraavaksi suunnattava.
"Nyt ollaan ainakin jo ihan lähellä! Veikkaan, että Saramukin lensi suoraan kotiin asti, kun ei sitä kerran täällä näy", mies arvaili ja viisasi kohti tylsän laatikkomaista kerrostaloa, joka ei erottunut muista vierellä olevista yhtään mitenkään. Matkaa ei totta tosiaan ollut kuitenkaan enää pitkälti, joten Reliam pyöräytti menopelinsä uudelleen vauhtiin ja suuntasi kohti kotia.

Kun kadulta oltiin käännytty yhä kapeammalle kujalle ja siitä vielä kerrostalon etupihalle, saattoikin parivaljakko jo nähdä Saramun kykkivän lähimpänä olevan talon rapun ovella ihmistovereitaan odottamassa. Reliam kaiveli avainnippunsa esiin, survoi tarpeeksi lähelle päästyään oikean avaimen lukkoon ja päästi koko konkkaronkan vihdoin ja viimein sisälle.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 17, 2012, 2:06am

Charlotte lähti tepastelemaan pyöränsä kera miehen viittomaan suuntaan, eikä aikaakaan kun päästiin jo oikean rakennuksen luo. Oma-aloitteisesti tyttö talutti polkupyöränsä kerrostalon edustalla nököttävään pyörätelineeseen ja lukitsi sen jälleen, nostaen sitten reppunsa suoraan tarakalta selkäänsä. Tämän pienen urakan jälkeen hän sitten palaili Reliamin ja Saramun luokse, ja porukka pääsi siirtymään sisätiloihin. Talo oli vaikuttanut jo ulkoa päin melkoisen mitäänsanomattomalta, eikä käytäväkään järin koristeellinen tai muuten erikoinen ollut. Siitä huolimatta punapää sai tarpeeksi hupia ympärilleen vilkuilusta, kun harvemmin oli ihan kunnon kerrostaloissa päässyt vierailemaan, kotipuolessa kun sellaisia oli vähän heikonlaisesti. Sitä paitsi, oli hurjan jännää päästä käymään toisen kotona.

"Montako kerrosta tässä on? Missä sinä asut?" tyttö lateli kysymyksiä odottaessaan pyörätuolipotilasta jälleen tiennäyttäjäksi. Oletettavastikin kaksikko käyttäisi hissiä, eli sinänsä oli kai aivan sama, monenteenko kerrokseen he olivat matkalla, mutta kai sitä nyt kysyä sai.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 17, 2012, 2:32am

Charloten lukitessa pyöräänsä nousi Saramu seisomaan, venytteli väsyneenä raajojaan ja asteli Reliamin auki pitämästä ulko-ovesta sisään. Scyther tiesi jo entuudestaan miten talossa liikuttiin, joten ihmisiä venailleessan se keskittyi suorittamaan suurta tarkkuutta vaativaa operaatiota eli painamaan hissin tilausnappulaa varovasti käsiteränsä kärjellä. Niinpä, kun kouluttajatkin pääsivät siirtymään rappuun, oli hissi jo laskeutumassa kohti pohjakerrosta.
"Ihan tarpeeksi monta, mutta me mennään vain viidenteen kerrokseen. Se on kutakuinkin talon keskivaiheilla", Reliam vastasi vierailua ilmeisen innostuneena odottavalle Charlotelle. Mies sen sijaan ei ollut niinkään täpinöissään, sillä mieleensä palasi siellä jo aikaisemminkin kummitellut ajatus siitä, että äitinsä olisi vielä hereillä ja heitä vastassa. Sitä ei vain yksinkertaisesti jaksaisi näin toiminnantäyteisen päivän päätteeksi, ei sitten millään.

Tovin päästä hissin ovet avautuivat ja joukko pääsi astelemaan sisälle. Tällä kertaa Reliam painoi oikeaa nappulaa ja Saramu keskittyi pitämään kätensä kurissa, ettei vahingossakaan satuttaisi niillä ihmisiä tässä suhteellisen ahtaassa tilassa. Pokémon oli onneksi aloillaan pysyttelemisen mestari, joten ilman uusia kommelluksia hissi pysähtyi viidennen kerroksen kohdalla ja pullautti matkustajat useita ovia omaavalle tasanteelle. Yhden postiluukussa luki kuitenkin selvin kirjaimin Miraka, ja kuinka ollakaan, juuri sitä ovea kävi Reliam avaimellaan tällä kertaa aukomaan.
"Tervetuloa vaan", mies kuiskasi lukon naksahtaessa auki ja uksen paljastaessa takaansa keskikokoisen asunnon, jota olisi voinut kuvailla hyvin monella muullakin keski-alkuisella sanalla - keskinkertainen summasi kaiken kuitenkin aika hyvin. Reliamin napsauttaessa valot eteiseen ei missään näkynyt kuitenkaan ihmisiä, vaan ainoastaan aiemmin mukana keikkunut houndoom, joka näytti sitten aivan satavarmasti virnistävän ärsyttävän vihailevasti tulijoille.

// Ja niin he kuluttuviat päivänsä pelaamalla sitä, miten kaksi ihmistä siirtyy paikasta A paikkaan B! XD Hyvää yötä! //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 17, 2012, 2:59am

Hissimatka sujui onneksi kommelluksitta, ja pian oltiinkin jo oikeassa kerroksessa ja peräti oikealla ovellakin. Charlotte tavaili nimikyltin sisältöä mielessään - hän ei kai koskaan ollut kuullutkaan miehen sukunimeä, eikä tarkemmin ajateltuna muistanut kertoneensa omaansakaan. No, pikku juttu.

Asuntoon joukkion viimeisenä asteltuaan tyttö vilkuili ympärilleen uteliaana. Eteisestä tarkasteltuna kyseessä ei tosiaan ollut mikään tilaihme, mutta ei kai sen tarvinnut ollakaan. Oli ehkä muutenkin hassua verrata kerrostaloasuntoa omakotitaloon, jollaisessa punapää oli koko elämänsä elellyt. Joka tapauksessa ainakin hänen silminsä tarkasteltuna kämppä oli ihan viihtyisän oloinen. Heitä vastassa ollut houndoom puolestaan sai hänet levottomaksi, se kun tuntui tuijottavan kaksikkoa hassun ilmeen kera, mutta ehkä Charlotte vain kuvitteli kaiken? Eihän hän loppujen lopuksi tiennyt kyseisistä koirapokemoneista tai niiden elekielestä mitään. Hän päätti sivuuttaa otuksen täysin ja keskittyi riisumaan kenkänsä ja siirtämään ne kenkätelineeseen kaikessa hiljaisuudessa.

// Miksi tuo kuulostaa niin... Ei mitään. :'D Mutta kyllä ne vähintäänkin siirtyi paikasta A paikan B kautta paikkaan C, etten sanoisi! Mutta no, pääasia kai että lystiä oli. //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 23, 2012, 12:05am

// Sehän tässä niin huvittavaa onkin, kun kaksi ihmistä osaa repiä näin paljon huvia moisesta, heha! X3 //

Charloten riisuessa kenkiään keskittyi Reliam hätistämään eteistä tukkivaa Deviliä äänettömästi kauemmaksi, eikä houndoom laittanut sen kummemmin vastaan. Hyvässä yhteisymmärryksessä Saramun kanssa molemmat pokémonit astelivat kohti keittiötä, jossa scyther ryhtyi sirittäen ilmeisesti kertomaan toverilleen, mitä kaikkea heille oli tapahtunut koiran lähdettyä kotiin.

Pokémonien kaikottua lähti Reliam rullaamaan peremmälle asuntoon, jossa tuskin oli kenenkään mielestä paljoakaan nähtävää: kämppä koostui aiemmin mainitusta keittiöstä, pienestä olohuoneesta, kahdesta makuuhuoneesta ja pesutiloista. Nuorukaisen helpotukseksi toisen makuuhuoneen - hänen vanhempiensa - ovi oli kiinni, joten ilmeisesti talon muu väki oli jo unten mailla. Asian selvittyä miehestä tuntui, kuin hän olisi välittömästi kyennyt hengittämään huomattavasti aiempaa vapaammin.
"Käykö, että levitän patjan minun huoneeseeni? Meinaan, että herätys ei välttämättä ole ihan mukava, jos isseelle aamiaista laittamaan heräävä äiti löytää teikäläisen aamuvarhaisella olohuoneesta", Reliam kuiskutti avatessaan komeroa, joka kätki sisäänsä muun muassa muhkuraisen varapatjan ja pinon sekalaisia vuodevaatteita.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 23, 2012, 12:34am

// Minkä sille voi että ropehahmojen elämä on paljon mielenkiintoisempaa kuin oma! xD Tai no, ainakin allekirjoittaneen kohdalla, eheh. //

Charlotte katseli kahden pokemonin kaikkoamista muualle ja lähti sitten seuraamaan Reliamia kiltisti, varoen jokaista askeltaan. Olisi aika kamalaa ja noloa kompuroiden herättää muu väki! Hiippailu muistutti tyttöä hauskalla tavalla niistä kerroista, kun hän oli viikonloppuöisin karannut kaveriensa mukaan seikkailemaan ja palaillut vasta vähän ennen aamunkoita. Välillä reissut olivat onnistuneet jopa pysymään vanhemmilta salassa, mutta useimmiten oli teini jäänyt kiinni touhuistaan. Mukavat ja ei-niin-mukavatkin muistot saivat tytön hymyilemään itsekseen tämän katsellessa ahkerasti ympärilleen jokaisella askelmalla. Hän kurkkasi komeroon miehen avattua sen ja nyökkäsi myöntäväksi vastaukseksi tämän kysymykseen. Vauhdikkaan illan jälkeen olisi vain ja ainoastaan mukavaa saada nukuttua pitkään, joten Reliamin ehdotus oli varmaankin paras tilanteeseen nähden.

"Voinko auttaa?" punapää kuiskasi takaisin tarkastellessaan patjaa ja vuodevaatteita. Ehkä oli vähän hassua kysyä - tietenkin hän voisi auttaa kantamalla roinat oikeaan huoneeseen - mutta vielä oudompaa olisi kai ollut jättää kysymättä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 23, 2012, 3:26am

// Haha no sama vika se on kyllä tälläkin suunnalla. X3 //

Kun Reliam ei kuulunut saavan sanallista vastausta Charlotelta, vilkaisi hän pikaisesti tyttöä kohden ja ehti siten nähdä tämän nyökyttävän päätään myöntymisen merkiksi. Itsekin toiselle nyökäten kaivoi mies sitten patjamytyn ulos komerosta sekä nappasi toisella kädellään esiin ensimmäisenä eteen sattuvat petivaatteet ja lykkäsi ne apuaan tarjoavalle punapäälle.
"Tuolla ylempänä on tyynyä ja varmaan joku peittokin, ota vaan sieltä", nuorukainen ohjeisti ja jätti taktisesti mainitsematta, miksi juuri hän raahaisi isoa patjaa ympäriinsä helpommin kannettavien täkkien sijasta. Mokomat nääs olivat raajarikon kannalta liian korkealla, joten sen enempiä neuvottelematta tai selittämättä hän lähti taiteilemaan patjan kanssa huoneeseensa. Käytännön syistä johtuen se oli asunnon suurin, joten miekkonen sai leväytettyä patjan lattialle niin, että sen ja hänen oman vuoteensa väliin jäi jopa kapea kulkuväylä.

Mikäli ei olisi tiennyt mitään Reliamin urheilutaustasta, olisi se viimeistään hänen huoneensa näkemisen jälkeen tullut selväksi. Siellä missä ei ollut pieniä pokaaleja, oli jalkapalloja, pelipaitoja tai valokuvia miekkosen pelijoukkueesta - sekä samalla tietysti myös Reliamista jalkojen kanssa. Vaikutelmaa rikkoi ainoastaan pedatulla sängyllä nukkuva rusettikaulainen minccino, jonka syvää unta partaveikko ei epäröinyt häiritä.
"Ala vetää, mene olkkariin koisimaan", nuorukainen suhisi ja yritti tökkiä jyrsijää ylös.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 23, 2012, 9:26am

Charlotte siirtyi kuuliaisena komeron edustalle Reliamin tyrkättyä hänelle kasan petivaatteita ja tehtyä hänelle tilaa. Peitot ja tyynyt tosiaan olivat korkeammalla, mutta silti lyhyen tytön helposti saavutettavissa. Mokomat käsiinsä saatuaan hän painoi varovasti komeron oven kiinni jalallaan ja hipsi miehen perässä tämän huoneeseen.

Toviin hän ei sitten muuta osannut kuin ihmetellen ihastella toisen huonetta. Reliam oli maininnut pelanneensa aiemmin, ja se totta vie näkyi! Lukuisat palkinnot ja huoneen yleisilme muutenkin kieli sellaisesta omistautuneisuudesta, johon tyttö itse tuskin koskaan minkään asian suhteen kykenisi. Vasta miehen alkaessa häätää minccinoa pois sängyltä älysi Charlotte kiinnittää siihenkin huomiota. Pikku pokemon oli niin hurjan söpö ilmestys, ettei punapää voinut olla henkäisemättä ihastuksissaan: "Voi että kun on suloinen." Äänensä kävi hetken tarkoitettua korkeammalla, minkä tajuttuaan hän katsahti äkkiä Reliamiin pahoitellen, mutta kiinnitti sitten huomionsa takaisin minccinoon. Jos hänen kätensä eivät olisi olleet ihan täynnä, hän olisi takuulla tehnyt tuttavuutta otuksen kanssa. Sen turkki näytti niin pehmoiselta ja häntä pörröiseltä, vähän niin kuin hattara!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 25, 2012, 12:51am

Reliamin tökittyä minccinoa aikansa alkoi chinchilla viimein osoittaa hiljalleen heräämisen merkkejä. Vaan vasta Charloten alkaessa julistaa kermanvaalean elikon suloisuutta, avasi jyrsijä kunnolla silmänsä ja jäi pällistelemään vierasta tyttöä turkki unenpöpperöisesti pörröllään. Sörkkimisen lopettanut miekkonen taasen mulkaisi punapäätä jokseenkin kärsivästi kahdestakin syystä; ensinnäkin toisen ääni oli kohonnut vallan kimeäksi, ja toisekseen miekkosen mieleen tuli ikävästi edellinen kerta, kun likka oli hänen muistinsa mukaan tuota samaa hokenut. Silloin äimistelyn kohteena tosin oli ollut Jerico.
"Äidin rotta. Se ei sentään ole luonteeltaan samaa maata, kuin oma jyrsijäni", hän huokaisi. Samassa "rotta" nousi raukeasti venytellen ylös paikaltaan, jolloin Reliam töni sitä vielä sen verran, että pikkuinen tunsi olevansa pakotettu loikkaamaan alas sängyltä.
"Laita vaan ne petivaatteet ihan rauhassa. Minä käyn pesemässä hampaat", pokémonista erävoiton saanut nuorukainen päätti ja lähti rullailemaan kohti vessaa. Heti miehen kadottua minccino kuitenkin otti ja pomppasi takaisin hänen tyynylleen, istuutui siihen ja jäi pää kallellaan katselemaan Charloten toimia. Se oli selvästi hyvin utelias vieraan ihmisen suhteen, vaikka pidättäytyikin sentään tunkemasta suin päin tämän syliin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 25, 2012, 1:15am

Charlotte oli vähintäänkin yhtä kiinnostunut minccinosta kuin tämä hänestä. Hassunnäköisen chinchillaotuksen lajinnimestä hän ei ollut ihan varma, mutta eipä sillä niin väliä ollutkaan. "No kiva tietää, ettei tästä ole samanlaista petoa kuoriutumassa," tyttö totesi puolivakavana ääntään taas madaltaen. Miehen seuraavaan toteamukseen hän puolestaan vastasi vain lyhyellä myöntyvällä hymähdyksellä. Kun mies sitten poistui paikalta, laski Charlotte kanniskelemansa petivaatteet patjalle, vei sitten reppunsa ja laukkunsa nojailemaan lähintä vapaata seinää vasten ja alkoi laittaa nukkumapaikkaansa kuntoon. Vähän väliä hän kuitenkin silmäili sängyllä häntä tarkkailevaa minccinoa. Kun peti oli valmis, hän käännähti otuksen suuntaan ja hymyili varovasti. Pörröinen pokemon näytti kiltiltä, mutta mistä sitä koskaan tiesi, jos se ei vaikka pitänytkään vieraista.

"Hei vain," punapää kuiskasi minccinolle ja kohotti jo kättään viedäkseen sitä lähemmäs otusta, mutta jättikin sen sitten sikseen ja hetken hermostuneen katseidenvaihtelun jälkeen alkoi tarkemmin katsella huonetta koristavia pokaaleja ja muuta sälää. Oli niin paljon kaikenlaista nähtävää, tuntui melkein kuin hän olisi ollut jossakin minimuseossa! Toviksi hän jäi tuijottamaan erästä valokuvaa ilmeisesti miehen entisestä jalkapallojoukkueesta. Bongattuaan Reliamin kuvasta hänen kasvoilleen nousi hymynkare, mutta mitä kauemmin hän kuvaa katseli, sitä enemmän alkoi hänen ilmeensä vakavoitua. Miten rankkaa olikaan mahtanut olla luopua siitä kaikesta, sellaista ei osannut Charlotte edes kuvitella, mutta siitä huolimatta häntä harmitti toisen puolesta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 25, 2012, 1:40am

Minccino tyytyi tarkkailemaan Charlottea paikoiltaan, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen tätä päin edes tytön ojentaessa kättään otusta kohden. Kaikessa pörröisyydessäänkin punaisella rusetilla koristettu pallero oli loppujen lopuksi melko ilmeetön olento, jonka mielenliikkeistä oli varsin vaikea saada selkoa. Ellei se olisi ollut ulkonäöltään niin kovin erilainen, olisi sen voinut jopa väittää tietyllä tavalla muistuttavan hyvinkin paljon Saramua - tosin ilman minkäänlaista halua todistella ihmisille pätevyyttään missään, laiskanpulskea lemmikkipokémon kun oli.

Jonkin ajan kuluttua Reliam palasi iltapesulta huoneensa ovelle. Tumma päällyspaidan ja takin välimuoto oli kadonnut matkalla hänen yltään ja sen alla kaiken aikaa ollut valkoinen pelipaita pääsi nyt paremmin näkyviin.
"Jees, täällähän on valmista", miekkonen hymähti havaitessaan varavuoteen saaneen petivaatekuorrutuksen ylleen. Charloten tutkailuja nuorukainen ei oikeastaan edes huomannut, sillä hän keskittyi seuraavaksi tuijottamaan sängylle palannutta minccinoa. Otus pitäisi näemmä heittää konkreettisesti ulos huoneesta, jos siitä halusi päästä eroon.
"Jos haluat käydä vessassa, niin se on tuossa olohuoneen vieressä. Siitä ei oikein voi erehtyä, sillä se näyttää... Näyttää... Aika samanlaiselta kuin tuo", Reliam sitten jatkoi ja viittasi pikaisesti rusettiin puettua pokémonia kohden.
"Äidin juttuja. Ei kannata välittää." Lisäys sai hänet näyttämään jokseenkin nololta, mutta kieltämättä ihan syystä, sillä äärimmäisen nolo pinkein koriste-esinein ja rusetein sisustettu pesuhuone urheilijamiehen mielestä olikin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 25, 2012, 2:14am

Kuullessaan Reliamin palaavan, Charlotte havahtui mietteistään ja kääntyi tätä kohti. Hän kuunteli toisen jokseenkin tuskastunutta sepostusta asunnon vessatiloista, ja hänen kenties hieman vakavakin ilmeensä kääntyi jälleen pieneksi hymyksi aivan tahattomasti. Tyttöä nyt ei suinkaan söpösti sisustettu pesuhuone haitannut, mutta mies nyt selvästi oli aivan toista maata, eikä se ollut mikään yllätys.

"Joo, kiitti," punapää tokaisi lyhyesti ja alkoi oitis penkoa reppuaan. Kätösiin tarttui hammasharjan ja muut tärkeydet sisältävä pikku laukku ja pyjamakokonaisuus. Mennessään hän vielä katsahti sekä Reliamiin että oletettavasti pian kyytiä saavaan minccinoon. Tytön onneksi oikea ovi todellakin oli helppo löytää, ja vessaan päästyään hän vietti hetken vain ihastellen hauskaa sisustusta, joka sai oitis hänen perheensä koko talon näyttämään ihan tylsältä!

Iltarutiinien ja vaatteidenvaihdon jälkeen Charlotte sitten palaili huoneeseen vaatemyttyä ja laukkua kanniskellen. Yllään oli jokseenkin lapsekas yöasukokonaisuus; tummansiniset paita ja housut, paitaosaa koristivat vaaleanpunaiset ja keltaiset mareepit. Heti ovella hän alkoi tutkailla, oliko minccino saanut mieheltä armahduksen vai oliko tämä päätynyt ajamaan sen pois. Ei otus ainakaan ollut tullut häntä vastaan käytävässä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Mar 25, 2012, 10:52pm

Reliam seurasi hetken vailla sen kummempia ajatuksia Charloten toimintaa, kun tämä kaivoi laukkunsa uumenista esiin hammasharjaa ja yöpukua ja vaikka mitä tavaraa, jollaista miehelle tuskin olisi edes tullut mieleen kuljetella mukanaan. Vasta punapään lähtiessä suunnistamaan kohti pesuhuonetta, tajusi nuorukainen tulla pois huoneen ovelta ja suunnata huomionsa jälleen kohti minccinoa. Toteuttaen sen mitä oli aiemmin ajatellut, nappasi hän heti likan kadottua jyrsijää kiinni niskavilloista ja pudotti sen omasta mielestään ihan tarpeeksi helläkätisesti matolle.
"Olkkariin. Nyt", hän komensi tiukasti, mikä sai otuksen viimein liikkeelle. Täysin se ei kuitenkaan suostunut poikaa tottelemaan, vaan loikkelehti olohuoneen sijasta Saramun ja Devilin seuraksi keittiöön.

Pokémonista päästyään rullasi Reliam pyörätuolin sänkynsä päädyn vierelle ja nosti itsensä vuoteelle. Hän tajusi olla kiitollinen siitä, ettei Charlotte ollut näkemässä kuinka hän konttasi omasta mielestään erittäin typerältä näyttäen peremmälle vällyjen sekaan ja riisui capri-pituiset farkkunsa pois. Vaivautumatta vaihtamaan sen kummempaa yöpukua oli nuorukainen juuri käymässä makuulle, kun Charlotte sitten palasi vessaretkeltään.
"Uskomatonta, ettei enää tarvitse tarpoa yhtään mihinkään", nuorukainen tokaisi harvinaisen neutraalisti havaittuaan, ettei osaisi sanoa ainakaan likan muuttuneista vaatteista luultavasti yhtään mitään sellaista, mitä ei olisi voinut tulkita ivailuksi. Kieltämättä lammasyökkärit olivat hyvin... Charlottemaiset, mutta samalla ne saivat partaveikon miettimään, oliko hän tullut missään vaiheessa kuulleeksi tytön mainitsevansa ikäänsä. Eipä tämä ollut ainakaan epäröinyt alkoholijuomien kanssa, mutta silti... Kamoon, mareep-pyjama?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Mar 25, 2012, 11:27pm

// Mareep-pyjama olisi oikeasti todella pop, hmph tyhmä Reliam. u___u Täällä puhuu ihminen jolla on kerrassaan upea vaaleanpunainen lehmäpyjama. //

"Mmh," tyttö mutisi tassutellessaan repulleen, jonne sulloi kaiken tavaran käsistään nätisti laskostettua vaatemyttyä lukuunottamatta. Sen hän päätyi laskemaan lattialle reppunsa viereen, tuskinpa ne siinä enää sen sotkuisemmaksi menisivät kuin olivat jo. "Todellakin, tuli seikkailtua varmaan viikon edestä," hän totesi hymähtäen napatessaan olkalaukkunsa mukaansa ja pujahti omaan petiinsä. Laukusta hän kaivoi pokegearinsa kelloa katsoakseen ja sai samalla huomata, että jossain välissä siihen oli ehditty soittaakin.

"Äiti on vissiin soittanut, kun oltiin matkalla tännepäin," Charlotte sanoi alkaessaan naputella huolestuneelle vanhemmalleen lyhyttä tilannepäivitystekstaria. "Kolmesti. Pitää laittaa sille jotain, tai se ei nuku koko yönä." Naputtelun jälkeen hän vaihtoi kiireesti puhelimensa äänettömälle, sillä tuskinpa hän tästä oli kovin vähällä pääsemässä. Tekstaria seuraisi oletettavasti puhelinsoitto, tai ainakin vastaus tekstiviestitse, eikä tyttö todellakaan halunnut pokegearinsa hälytysäänen herättävän Reliamin vanhempia nyt, kun kaksikko oli niin hienosti ninjaillut tiensä aina tähän asti.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 1:19pm

// Reliam onkin huono eikä tajua mistään mitään, ei siitä kannata välittää. XD //

Charloten järjestellessä tavaroitaan upotti Reliam päänsä vasten tyynyä ja tunsi, kuinka uneliaisuus alkoi hamuta mieltä valtaansa harvinaisen tehokkaasti. Se tuntui kieltämättä mukavalta, sillä useinkin unettomuudesta kärsivän miekkosen ei olisi tehnyt mieli jäädä valvomaan ainakaan vieraansa jo vaipuessa unten maille. Kyllähän sitä nyt yksin valvoi ja räpelsi jotain, mutta jos pitäisi samalla vielä olla hiljaa ja antaa toiselle nukkumarauha... Uh, ajatus sellaisesta mitääntekemättömyydestä ei houkuttanut.
"Hmph, sellaista se on", nuorukainen sitten tuhahti aavistuksenomaisesti virnistäen, kun punapää huomasi tulleensa kotiväen kaipaamaksi. Seikka lievensi huomattavasti hänen nolostustaan kaikesta siitä, mitä oma äitinsä oli illan aikana järjestänyt: tekstiviestiä, itsepäistä minccinoa ja röyhelökoristeista vessaa.
"Kai sitä pitäisi oikeasti joskus muuttaa omilleenkin, mutta ensin pitäisi saada koulutus ja työtä. Harmi kun pelkällä pokémonkouluttajuudella ei oikein elä. Pitäisi ehkä ruveta lyömään vetoa otteluvoitoista, niin kuin jotkut tekevät", partaveikko vielä sanaili, vaikka olikin painanut samalla silmänsä kiinni ja nautiskeli vaiherikkaan illan jälkeensä jättämästä raukeasta tunteesta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 4:19pm

// Noin, työt tehty ja sapuska syöty - all ready to go. >3 //

Charlotte jäi vielä hetkeksi istuskelemaan, vaikka olikin vetänyt peittonsa jo jaloilleen. Sen kummempia ajattelematta hän antoi katseensa edelleen kiertää huoneessa. Samalla hän kaiketi odotteli vastausta äidiltään, oli se sitten puhelu tai tekstiviesti. Toivon mukaan jälkimmäinen.

"No, ehkä on ihan hyvä, että on valmis koti johon palata aina välillä reissuilta. Ehtiihän sitä myöhemminkin miettiä tulevaisuutta, kun minulla ei ainakaan ole aavistustakaan, mitä haluaisin tehdä. Jotain helppoa ja hyväpalkkaista kai," tyttö äityi selittämään innoissaan pyöritellessään valkoista pokegearia kätösissään. "Ja sitä paitsi...," hän oli juuri jatkamassa, kun tunsi puhelimen värinähälytyksen. Vain tekstiviesti, onneksi. Se tosin sisälsi huiman litanian lisäkysymyksiä, joihin vastaaminen olisi varmasti ollut monin verroin nopeampaa puhelussa. Punapää tuhahti jokseenkin harmistuneena, mutta alkoi sitten ahkerasti kirjoitella vastausta.

"Anteeksi, saat nyt olla ikäiseni tyttö, ettei äiti flippaa tyystin," hän naurahti viestiä naputellessaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 4:35pm

// Jeah! 8D Minä käyn tuossa 19.00 - 20.00 hyppelemässä jumpassa, mutta muuten lupaan istua tässä kuin tatti. //

Reliam antoi Charloten höpöttää tulevaisuudensuunnitelmistaan, jotka menivät unisella miekkosella suurelta osin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tytön jutun loppuosa sai kuitenkin hänet virnistämään ivallisesti itsekseen: hänellä oli ollut kiva, hyväpalkkainen ja ainakin hänelle myös sinänsä helppo ura tiedossa jalkapallon saralla, mutta siinä nyt sitten tosiaan kävi kuten kävi.

Enempää surkeaa kohtaloaan vatvomatta raotti Reliam kuitenkin pian toista silmäänsä kuullessaan, että seuralaisensa pokégear hurisi ilmeisesti merkiksi viestin saapumisesta. Nuorukainen seurasi tytön vastausurakkaa yhä vaiti pysytellen, kunnes toinen paljasti mitä oli äidilleen kirjoittamassa.
"Kiva", kaupunkilainen tuhahti kuivakasti, "toivottavasti se ei päätä soittaa ja vaatia meikäläistä puhelimeen." Ajatus oli onneksi hyvin epätodennäköinen, mutta toisaalta punapään aiemmat sanat saivat Reliamin ajatukset palaamaan ikäkysymykseen, joka tovi sitten oli jo hänen päässään lyhyesti käväissytkin. Saapumaisillaan ollut uni vetäytyi aavistuksen kauemmaksi.
"Jos nyt ei mietitä mitään typeriä kohteliaisuussääntöjä siitä mitä saa kysyä ja mitä ei, niin minkä ikäinen sinä muuten olet? Minulla tuli viime vuonna tasan kaksikymmentä täyteen."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 4:54pm

Reliamin huoli ei itse asiassa ollut tyystin aiheeton, sillä Charlotte saattoi hyvinkin kuvitella äitinsä voivan tehdä niin. Siitä huolimatta hän ei muuttanut jo liki valmiiksi saamaansa viestiä. Tai siis, tuskinpa äitimuori uskoi tyttärellään olevan mitään syytä valehdella? Kai? Punapää jatkoi kirjoittelu-urakkaansa kuunnellen kuitenkin miehen sanoja siinä samalla. Se, miten hassusti tämä oli seuraavan kysymyksensä - tai sen alustuksen - muotoillut, sai hänet hymähtämään huvittuneena.

"Hei, sittenhän me ollaan melkein samanikäiset," tyttö vastasi hymyillen ja katsahti seuralaiseensa ennen kuin jatkoi vielä viimeiset sanat romaanitekstariinsa ja uskalsi napauttaa näytöllä möllöttävää lähetyspainiketta. "Minä täytän kesällä kaksikymmentä." Hän ei oikeastaan ollut mieltänyt Reliamia minkään tietyn ikäiseksi ennen kuin kuuli varmistuksen mieheltä itseltään, eikä vastaus yllättänyt häntä ollenkaan. Tosin tuskin hän olisi yllättynyt siinäkään tapauksessa, jos toinen olisi sattunut olemaan häntä nuorempi - tai useammankin vuoden vanhempi. Ikäkysymyksestä likka keksikin lisää udeltavaa, vaikkei se aiempaan suoranaisesti liittynytkään. "Sinulla ei taida olla sisaruksia?" hän kysäisi painaessaan päänsä tyynylleen laskettuaan pokegearin viereensä patjalle. Hän ei ollut ihan varma, oliko mies missään välissä suoranaisesti maininnut, ettei tällä mokomia olisi, mutta ei sitä kai ollut niin vaikeaa järkeillä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 5:12pm

Reliam kohotti hippusen kulmiaan Charloten paljastaessa heidän olevan itse asiassa hyvinkin samaa ikäluokkaa keskenään. Sinänsä okei kun asiaa nyt ajatteli, oli yhdeksäntoista vuotta ehkä kaikkein loogisin kuviteltavissa oleva ikä tytölle, jonka olisi kaikesta päätellen voinut nähdä availemassa oluttölkkiä mareep-pyjamassa: tämä oli ollut täysi-ikäinen jo jonkin aikaa, mutta ei ilmeisesti vielä turhan pitkään muuttuakseen tylsäksi aikuiseksi. Niinpä miekkonen nielaisi saamansa tiedonjyväsen sen enempiä asiaa jauhamatta.
"Hyvä. Sisälsi edes jotain osatotuutta sitten se sinun viestisi", nuorukainen hymähti ja heilautti laiskasti kättään kohti vieraansa puhelinta, ennen kuin jäi kuuntelemaan seuraavaa esiin noussutta puheenaihetta.
"Joo ei ole. Eikä muutakaan sukua oikein näillä main, jos vanhempia ei lasketa. Asuvat kaikki ulkomailla", Reliam vastasi totuudenmukaisesti, haluamatta kuitenkaan edelleenkään nostaa esiin sitä seikkaa, ettei hän itse ollut myöskään syntynyt Misreassa.

Samassa huoneen ulkopuolelta alkoi kuulua kynsien vaimeaa rapsetta, kun keittiössä kokoontuneet pokémonit suuntasivat nukkumaan kuka minnekin. Saramu koetti hiippailla vaitonaisena Reliamin huoneeseen vain huomatakseen Charloten levittäneen patjan niille main missä se itse yleensä nukkui, joten sirkka kyykistyi istumaan jo aivan oviaukon eteen jahka se oli ensin vetänyt oven perässään kiinni. Reliam ei kiinnittänyt scytheriin oikein mitään huomiota, sillä otus nukkui muutenkin aina joko täällä tai poképallossaan heidän ollessaan kotona.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 5:32pm

Ulkomailla asuvat sukulaiset vaikutti puheenaiheena aika kiinnostavalta, ja Charlotte olisi voinut kysellä vaikka ja mitä siitäkin aiheesta, jos ei itsekin olisi jo tuntenut oloaan suhteellisen väsyneeksi. Kyselyjen sijaan hän vain totesi tyytyväisen oloisena jotain, mitä nyt vain oli tullut ensimmäisenä mieleen lisäkysymysten jälkeen: "Aika siistiä, olet varmaan saanut käydä vaikka missä. Suurin osa minun sukulaisista asuu ihan vain Misreassa. Mutta hei, kiva kuitenkin, että te asutte täällä."

Saramun nähdessään tyttö tervehti sitä iloisesti, mutta muisti sitten jälleen omatkin kasvattinsa. Niille oli tainnut jäädä illasta aika ikävä maku. Olisi ollut oikeastaan mukavaa katsoa, mitä niille mahtoi kuulua, mutta ehkäpä hän jättäisi sen suosiolla aamuun. Jos Aala vaikka oli edelleen yhtä kiukkuinen, se todennäköisesti vain herättäisi koko asunnon - tai vaikka koko talon - mekastuksellaan. Kenties olisi fiksuinta yrittää saada pian unenpäästä kiinni. Saapuisi sitten seuraava päiväkin nopeammin, vaikkei punapäällä mitään tällaista rauhallista juttutuokiota vastaankaan ollut.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 5:47pm

Reliam ei ollut ihan samaa mieltä siitä oliko ulkomailla asuvassa suvussa mitään siistiä vai ei, mutta miekkonen ei ehtinyt laittaa vastaankaan ennen kuin Charlotte tokaisi sen olevan kuitenkin mukavaa, että partaveikko itse asui näillä kulmilla. Ei sillä että nuorukainen tosin taas olisi siihenkään mitään heti vastannut, sillä hän jumahti miettimään mitä tyttö tarkkaan ottaen mahtoi tuolla tarkoittaa. Oliko tästä vain kiva omata tuttava Stuckald cityssä vai oliko hänestä yleensäkin ollut mukava päästä tutustumaan Reliamiin, jota tuskin olisi tavannut jos hän olisi muun sukunsa tavoin asustanut kaukana pohjoisessa? Etenkin viimeisin ajatus tuntui yllättävän miellyttävältä, minkä kaupunkilainen perusteli itselleen nykyisin jokseenkin vajavaisella kaveripiirillään. Ainakin hän kun oli viettänyt iltansa paljon mieluummin punapään seurassa kuin yksistään, mikä oli tällä erää käytännössä ainoa toinen tarjolla oleva vaihtoehto.
"No... Samoin", mies lopulta vastasi hieman tönkösti, kun ei tiennyt miten muutenkaan olisi ajatuksiaan ilmaissut kuulostamatta täydeltä ääliöltä. Ei tämäkään tokaisu tosin sen suurempaa viisautta huokunut, joten yrityksestään huolimatta Reliam käänsi sen jälkeen nolona kylkeä ja veti peiton lähes korvilleen asti.
"Voisi kyllä oikeasti nukkua jo. Että niin, hyvää yötä vaan", hän toivotti, painoi silmänsä kiinni ja ryhtyi jahtaamaan likimain karkuteille lähtenyttä uneliaisuuttaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 6:51pm

Vaikka nukkumaan ryhtyminen ei ollut ollut kaukana Charlottenkaan ajatuksista, hämmentyi hän silti miehen yhtäkkisestä vaiteliaisuudesta. Olikohan hän juuri erehtynyt sanomaan jotain typerää tälle? Ei hän ainakaan itse hoksannut, mutta toisaalta, olihan Reliam vähän kummallinen heppu toisinaan muutenkin, joten sen sijaan että hän olisi vatvonut ajatusta sen pidempään, hän jätti sen äkkiä taakseen vastatakseen toiselle.

"Aa, joo. Sori kun valvotan," tyttö pahoitteli, tosin jokseenkin leikkimieliseen sävyyn. "On hauskaa kun on välillä juttuseuraa, ja sitten vain hölötän ja hölötän... äh, juuri näin. No mutta siis, hyvää yötä ja kivoja unia." Sepityksensä loppuun saatuaan punapää käännähti selältään kyljelleen ja vilkaisi pokegeariaan, joka lepäili siinä ihan hänen vieressään. Kaipa huolehtivainen äiti sitten oli selonteon kelpuuttanut, kun vastausta ei enää tuntunut kuuluvan. Hiljaa tyttö haukotteli itsekseen ja sulki silmänsä. Eikä aikaakaan, kun tämä jo uinui tyytyväisenä tuhisten ja seuraavan päivän seikkailuja odotellen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 7:25pm

Reliam kaivautui petivaatteisiinsa ja kuunteli Charloten juttelua, johon hän ei osannut ja jaksanut keksiä enää mitään fiksua vastausta. Niinpä hän kuittasi tytön kauniiden unien toivottelut ja muut niin yksioikoiseen tapaan, kuin vain väsynyt mies vain saattoi osata.
"Juu", hän huokaisi ja jäi odottamaan unta, jonka saapumiseen ei onneksi edes kauhean kauaa lopulta kulunut. Joukkion viimeinen nukahtaja taisikin olla Saramu, joka yritti asetella itseään mukavammin ovinurkkaukseen ja torkahti lopulta hieman vaikeannäköiselle mykkyrälle.

---

Aamu sarasti Stuckald cityssä aina jokseenkin harmaana, joten auringon nouseminen ei ainakaan lepoa kaipaavaa Reliamia vielä riittänyt herättämään. Vasta aamupäivällä hän alkoi liikehtiä jokseenkin levottomasti, mikä taas vaikutti herkkävaistoiseen scytheriin ja sai tämän avaamaan silmänsä. Keittiöstä kuului tuttua astioiden kilinää sen merkiksi, että perheen äiti taisi olla tiskaamassa, joten piittaamatta siitä sen enempää kääntyi sirkka katsomaan kouluttajien tilaa. Reliam poukkoili unen ja heräämisen rajamailla, joten tämän herättelyyn tuskin oli tarpeen ryhtyä, mistä syystä jaloilleen noustuaan pokémon hiippailikin mieluummin ottamaan tarkemmin selvää Charloten valvetilasta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 7:37pm

Epämukavan muhkuraisesta patjasta huolimatta oli Charlotte saanut nukuttua koko yönsä yhteen menoon, eikä hänellä tuntunut olevan mitään kiirettä herätä vielä aamusellakaan. Kaikkialta kuuluvat erilaiset pienet äänet aina astioiden kilinästä ötökkäpokemonin hiljaisiin askeliin riittivät kuitenkin häiritsemään tytön unta siinä määrin, että tämä alkoi siristellä silmiään auki, ja hetken hän hämmentyneenä toljottikin, missä kummassa oli. Saramun havaittuaan hän säpsähti hieman, sillä mokoman otuksen näkeminen ensi töikseen ei todellakaan kuulunut hänen normaaleihin heräämisrutiineihinsa! Siinä samassa hän sitten muistikin, missä yötä oli tullut vietettyä. Vielä tovin hän vain tarkkaili sirkkaa ja kuunteli tarkkaavaisesti jokaista asunnon eri kolkasta kuuluvaa ääntä.

"Huomenta, Saramu," punapää lopulta kuiskasi varovaisen hymyn kera ja käänsi sitten katseensa Reliamin suuntaan, nostamatta kuitenkaan vielä päätään tyynystä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 8:00pm

Saadessaan Charlotte-paran hätkähtämään perääntyi Saramu hienotunteisesti taaksepäin, mutta kun tyttö sitten rauhoittuikin vallan nopeasti ja toivotti vielä huomenia pokémonille, lähestyi sirkka ystävällisesti sirittäen tyttöä uudemman kerran.
"Pää kiinni ötökkä..." kaikui sängyn puolelta vastaukseksi, kun puoleksi unten mailla yhä oleva Reliam koetti kaivautua syvemmälle petiinsä. Käskyn mukaisesti scyther hiljentyi, mutta jäi kuitenkin tarkkailemaan yhä hereillä olevaa tyttöä. Samassa keittiöstä kuitenkin kuului houkutteleva kutsu, joka sai pokémonin keskittymisen herpaantumaan.
"Syömään mussukat, tulkaa syömäään", naisääni hyräili ja sai vastaukseksi kiireisiä juoksuaskelia, kun niin houndoom kuin minccinokin lähtivät säntäämään keittiöön. Myös Saramu kääntyi kannoillaan ja lähti hamuamaan makuuhuoneen ovea auki, mutta tältä puolelta tehtävä oli sen kömpelöille käsille huomattavan vaikea. Toimituksesta syntyikin enemmän melua kuin lopputulosta, ja möykkä sai Reliamin kirjaimellisesti murisemaan ärtymyksestä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 8:20pm

"Oletko aina noin äkäinen aamuisin?" Charlotte kiusoitteli miehen komennettua scytheria vaikenemaan. Saramulle hän soi myötätuntoisen katseen ja ehtipä hän jo viedä kättään lähemmäksi ötökkää silittääkseen - olisipa muuten ollut ensimmäinen kerta kun likka olisi noinkin kookasta pokemonia vapaaehtoisesti hymyssä suin koskettanut - mutta vetäisi kätensä takaisin ja katsahti oven suuntaan kuullessaan jostakin ulkopuolelta naisen äänen. Ovelle pinkonutta Saramua tyttö tarkkaili aikansa, mutta päätti sitten auttaa toisen pinteestä. Hän nousi pediltään ja saikin samalla tuntea kerrassaan ihastuttavan kolotuksen niskassaan. Lattialla nukkuminen ei ehkä ollut se mukavin vaihtoehto, mutta eipä punapää nähnyt aiheelliseksi siitä valittaakaan, vaan niskaansa kerran naksautettuaan hän lampsi ovelle, avasi sen sirkalle ja painoi sen takaisin lähes kokonaan kiinni tämän mentyä, palaten sitten takaisin patjalleen istumaan. Hän pyyhkäisi sinne tänne sojottavia hiuksiaan suoremmiksi ja nappasi sitten patjalta lattialle yön aikana valuneen pokegearin käteensä. Ei viestejä saati soittoyrityksiä, hyvä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 8:31pm

Saramun päästyä Charloten avustuksella ulos huoneesta hölkkäsi tämä vauhdilla syömään, kun taas Reliam hiljentyi oven raapimisen loputtua. Hitaasti aivoihinsa kuitenkin alkoi valua tieto siitä, että häntä oltiin itse asiassa vastikään puhuteltu muullakin kuin scytherin ääntelyllä, mistä syystä mies avasi hetken kuluttua äkisti silmänsä. Nähdessään patjalle palanneen Charloten muisti hän nopeasti asioiden vallitsevan laidan ja rauhoittui venyttelemään käsiään ja haukottelemaan makeasti.
"Mmmm huomenta vaan", nuorukainen toivotti noustessaan sitten kyynärpäänsä varassa puoli-istuvaan asentoon.
"Mitä kello oikein on? Taidettiin nukkua aika kauan", hän vielä jatkoi havaitessaan punapään hipelöivän pokégeariaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 8:51pm

Tyttö laski pokegearinsa takaisin patjalle ja keskittyi heränneiden kirjoihin päässeeseen Reliamiin. "Ei se nyt niin paljon ole kuin luulla voisi. Kohta yksitoista," hän totesi vastaukseksi ja hieroi jomottavaa niskaansa. Tai ainakaan Charlotten itsensä mielestä kello ei vielä ollut paljon, mutta mistäkös hän tiesi, ehkäpä miehellä oli tapana herätä normaalisti seitsemältä tai jotain. Hänelle itselleen taasen edes puolilta päivin herääminen ei ollut millään muotoa epätavallista. "Mutta tulipas vain torkuttua hyvin," hän lisäsi tyytyväisenä venytellen, sillä tottahan se oli. Niskakivusta huolimatta oli tämä varmasti ollut pokecenteriä parempi vaihtoehto, siellä tuskin pitkään nukkuminenkaan olisi onnistunut.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 9:04pm

"Hmm, ai jaa, no hyvä", Reliam mutisi vastaukseksi kuullessaan, etteivät he sentään olleet iltapäivään asti nukkuneet. Kieltämättä hänellä oli etenkin arkisin tapana herätä jo uniongelmiensakin takia huomattavasti aikaisemmin, mutta ei tämäkään nyt silti mitään ennenkuulumatonta ollut. Jos olisi ollut, olisi äitinsä taatusti jo pyyhältänyt vailla mitään estoja huoneeseen katsomaan mikä armaalla poikakullalla oikein mahtoi olla vikana.
Mistä puheen ollen tuli Reliamkin kasvojaan hetken hierottuaan panneeksi merkille keittiöstä kantautuvat äänet, jotka saivat hänet ähkäisemään tuskaisesti. Olihan tämä ollut toki odotettavissa, mutta illalla ongelma oli tuntunut vielä paljon etäisemmältä ja pienemmältä kuin nyt, kun mokoma olisi pitänyt kohdata silmästä silmään.
"Äiti on sitten vissiin kotona ja hereillä. Voi jestas, en jaksaisi heti herättyä ruveta sille selittämään kaikkea", nuorukainen mutisi ja vilkuili ovea epäluuloisesti, kuin se olisi voinut koska tahansa lehahtaa itsestään auki.
"Tai siis ei sillä että se olisi vihainen tai mitään, vaan ennemminkin... Innokas. Vastineeksi aamupalasta se luultavasti utelee teikäläisestä ihan kaiken tietämisen arvoisen ja selittää sinullekin meistä enemmän kuin olet ikinä tahtonut tietää", Reliam varoitti ja käänsi katseensa sitten kysyvänä kohti Charlottea. Eivät he koko päiväksi tännekään voineet jäädä, joten olisiko toisella tarpeeksi rohkeutta lähteä katsomaan millaisesta perheestä toverinsa oikein oli kotoisin?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 9:15pm

Reliamin tuskastunutta selitystä kuunnellessaan ei Charlotte oikeastaan voinut muuta kuin hymähdellä huvittuneena. Kyllähän hän nyt miehen äidin kaltaisen ihmistyypin tunsi, jos tämä oli tippaakaan sellainen kuin mitä heppu parhaillaan oli selittänyt, eikä se häntä niinkään haitannut. Hänen oma äitinsäkin oli kaiketi melko samanlainen. Äitien ammattitauti, kenties?

"Joo, ei se haittaa," tyttö vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi heilauttaen samalla kättään vähättelevästi. "Enköhän minä siitä selviä. Kysymys kai kuuluukin, selviätkö sinä," hän lisäsi hyväntahtoisesti naurahtaen, sillä tilanne tosiaankin vaikutti olevan Reliamille paljon hankalampi kuin punapäälle. Toki ymmärsihän sen, sillä jos asiat olisivat olleet toisinpäin, olisi Charlotte varmaan itsekin hermoillut samaan tapaan. Parempi nyt joka tapauksessa näin päin, ainakin hänen kannaltaan!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 9:33pm

Charlotte vakuutti pärjäävänsä ja epäilevänsä ainoastaan Reliamin sietokykyä, mikä sai miehen puremaan nyrpeänä huultaan. Vaikkei sitä ääneen myöntänytkään, epäili hän sitä nimittäin mittavissa määrin itsekin.
"Se jää nähtäväksi", nuorukainen vastasi synkkänä ja nousi kurottelemaan farkkujaan vuoteen jalkopäästä. Paitaa hän ei viitsinyt tässä tilanteessa ryhtyä vaihtamaan, joten kiskottuaan puoliksi peittoon kääriytyneenä housut jalkaansa hivuttautui miekkonen niin arvokkaasti kuin vain kykeni sängyn reunalle ja nosti itsensä pyörätuolin kyytiin. Vielä kertaalleen rohkeutta huokauksen voimasta kerättyään hän lähti avaamaan huoneen ovea ja rullailemaan sen jälkeen kohti keittiötä. Onnekseen nuorukainen ei havainnut syömisensä jo syönyttä Deviliä, joka katseli ihmisten toimia olohuoneen puolelta ja virnuili jälleen niin vahingoniloisesti kuin vain olla ja taisi.

Rullaillessaan pieneen keittiöön koetti Reliam vaikuttaa mahdollisimman normaalilta, jottei antaisi äidilleen mitään ylimääräistä syytä sätkyilyyn.
"Huomenta, mitä on aamupalaksi?" hän kysyi tylsistynyttä sävyä tavoitellen, mikä ilmeisesti upposi hyvinkin liehuvan huiviin ja hameeseen kietoutuneeseen naiseen, joka ei edes kääntänyt katsetta pois tiskialtaalla pesemistään astioista.
"Puuroa on vielä aamulta, ja eiköhän jogurttiakin pitäisi oleman. Isä palaa uskoakseni pian lounaalle, joten jätä nyt hänellekin kuitenkin jotakin", nainen sanaili jokseenkin hyräilemistä muistuttavaan äänensävyyn.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 9:50pm

Charlotten pukeutumisoperaatio olisi vaatinut paljon enemmän kuin Reliamin vastaava, joten hän oletti voivansa kohdata miehen perheen lammaspyjamassaan. Olisi ollut ehkä vähän tylyäkin vain häippäistä vessareissulle tässä vaiheessa ja jättää toinen oman onnensa nojaan. Ei tytöstä itsestään ainakaan pyjamassa esittäytymisessä mitään pahaa ollut, toivottavasti toisen vanhemmatkin vain olivat yhtä rentoja. Niin itsevarmalta kuin punapää oli vaikuttanutkin, ei hän voinut kieltää etteikö häntä jonkin verran jännittänyt, joten Reliamin viimein lähtiessä keittiön suuntaan, seuraili Charlotte hiljaa perässä, yrittäen vielä varovasti suoristaa erikoista aamukampaustaan.

Kun tyttö sitten pääsi seuralaisensa mukana keittiöön asti, tuntui hänestä oitis, että hän oli huolehtinut turhaan. Vaikka keittiössä häärivä täti ei ollut häntä vielä huomannutkaan, vaikutti tämä olemuksensa puolesta ystävälliseltä ihmiseltä, mikä sai hänetkin uskaltamaan avaamaan suunsa. "H-huomenta vain," hän sanoi hieman empien ja jäi odottelemaan uteliaana, miten tilanne tästä kehittyisi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 10:06pm

Reliamin rullaillessa itseään pöydän äärelle tuli Charlottekin keittiöön ja sai tervehdyksellään tiskaamiseen keskittyneen naisen suorastaan hypähtämään paikoillaan yllätyksestä. Onnekseen hän ei kuitenkaan pudottanut mitään, vaan sai laskettua astiat pesualtaaseen ja napattua kuivauspyyhkeenkin käsiinsä, ennen kuin kääntyi vaatteet liehuen katsomaan kuka hänen keittiöönsä oikein oli saapunut. Kasvoillaan oli utelias ja innostunut ilme, jossa oli kuitenkin mukana myös ripaus suoranaista epäuskoa.
"Herttinen, enpä ollenkaan tiennyt että meillä on naisvieraita talossa", hän tokaisi naurahtaen ja vilkuili vuoroin pyjamapukuista tyttöä ja poikaansa kuin koettaen saada selkoa näitä yhdistävistä langoista ja niiden laadusta.
"Isä kyllä väitti aamusella että eteisessä on tykkänään vieras kenkäpari, mutta en ilmeisesti antanut sille tarpeeksi painoarvoa. Tiedäthän sinä millaisia miehet osaavat olla, eivät he erota kenkiä toisistaan! Hyvä jos muistavat itse edes pukea niitä ulos lähtiessään." Reliam pyöritteli silmiään äitinsä höpinöille ja ryhtyi kaivamaan itselleen leipää pöydällä olevasta pussista, jolloin nainen sai jälleen aihetta hätkähtää liki hypähdyksenomaisesti ja ryhtyä kaivamaan puhdasta vesilasia esiin kaapista.
"Oi tule sinäkin toki syömään! Siitä onkin aikaa kun olen kattanut aamiaista Reliamin... Ystäville?" Järkyttävän läpinäkyvästi painotettu ystävä-sana saikin sitten jo Reliamin läimäisemään kämmenensä kasvoilleen ja hieromaan ohimoitaan tuskastuneesti.
"Niin, äiti. Ystäville", hän koetti parhaansa mukaan vakuuttaa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 4, 2012, 10:27pm

Charlotte naurahti hermostuneena naisen kenkäsepostukselle, sillä hän ei ollut ollenkaan varma, mitä hän olisi siihen voinut sanoa, tai olisiko hänen edes kuulunut sitä kommentoida. Hetkellinen ujoudenpuuska kuitenkin alkoi laantua hiljalleen, kun hänet kutsuttiin syömään melkein kädestä pitäen. Hän valitsi paikkansa pöydän äärestä ja katsahti vielä Reliamin äitiin.

"Joo, kiitos. Anteeksi, että tupsahdin kyläilemään vähän yllättäen. Toivottavasti ei haittaa," hän pahoitteli kohteliaasti, joskin huomattavasti äskeistä reippaammalla äänensävyllä, ja siirsi sitten katseensa pöydän antimiin, valiten itsekin leipää aamiaisekseen. Enemmän kuin ruokaan hän kuitenkin keskittyi samassa huoneessa oleskeleviin ihmisiin, ja turkoosi silmäpari seurailikin tarkasti naisen ja tämän pojan ilmeitä ja eleitä. Ei kai tämä nyt miltään katastrofilta vaikuttanut, ainakaan tähän mennessä?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 4, 2012, 10:43pm

Molemmille pöydän ääreen asettuneille nuorille juomalaseja ojenteleva nainen naurahti jälleen heleästi ja heilautti vähättelevästi kättään, kun Charlotte ilmaisi kohteliaasti olevansa pahoillaan yllätysvierailustaan.
"Eikä mitä, tällaisia yllätyksiä soisin tapahtuvan useamminkin! Vaikkakin olen tosin kiinnostunut kuulemaan mistä kummasta oikein tupsahdit. En muista ainakaan nähneeni sinua aikaisemmin", nainen sanaili ja liehui sitten itsekin pöydän ääreen istumaan. Leipäänsä voita ja kurkkuviipaleita haalinut Reliam vaikutti kovin syventyneeltä syömiseensä, mutta katsoi silti asiakseen osallistua keskusteluun jälleen yhden vastauksen muodossa.
"Et olekaan nähnyt. Tapasin Charloten vasta matkani aikana. Hänkin on kouluttaja", nuorukainen selvensi lyhyesti, mikä sai äitinsä haukkomaan henkeään ihastuksesta.
"Oi, pokémonkouluttaja! Millaisia pokémoneja sinulla oikein on? Minä en ole ikinä ehättänyt perehtymään tällaisiin asioihin kovin merkittävästi, mutta tiedän kyllä jotakin. Tämä minccino on esimerkiksi minun omani. Tulehan tänne, tule tule tule tule!" nainen intoili ja maanitteli huoneen nurkassa syömässä olevaa jyrsijää luokseen. Otus pinkaisikin iloissaan omistajansa luokse ja loikkasi tämän syliin mussuttamaan mukana tuomaansa ruokanappulaa, olemaan silitettävänä ja näyttämään söpöltä.

// Örh sori hyydyn nyt vähän aikaisin, mutta olen jotenkin niin umpiväsynyt jo ettei oikein kirjoitus luista! X'D Jatkuu siis ensi jaksossa ei kun toisen kerran ei kun jotain. //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 5, 2012, 6:37am

// Edit: Wuuu 11. sivu ja jatkuu vain. <3 Tää on kyllä niin hurjan mahtavan eeppinen peli. C8 //

Charlotte otti vastaan juomalasinsa jälleen kiitellen ja hiljeni kuuntelemaan, mitä naisella oli seuraavaksi sanottavanaan. Hän ei ehtinyt vastata tämän uteluihin ollenkaan, kun Reliam jo puuttui peliin omilla sanomisillaan. Eipä sillä, että se olisi tyttöä haitannut, sillä mies osasi selventää asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi, siinä missä punapäällä puolestaan olisi hyvinkin voinut mennä vaikka varttikin aiheesta luennoidessa. Hän olikin ihan kiitollinen toisen ottaessa ohjat hetkeksi ja keskittyi sillä aikaa valmistelemaan oman yksinkertaisen juustoleipänsä. Seuraavaan kysymykseen hän kuitenkin arveli jo voivansa vastata ihan itsekin, sllä tuskin Reliam paloi halusta esitellä hänen tiimiään.

"Mmh, minulla on aika tavallisia," punapää totesi kohauttaen olkiaan. "Herdier, vulpix, sneasel ja cubchoo. Sellaisia pieniä tapauksia kaikki tyynni." Hän ei oikeastaan ollut varma, riittivätkö lajinnimet kuvailemaan hänen tiiminalkuaan tarpeeksi, jos toinen ei kerran paljon pokemoneista tiennyt, mutta ainakin herdier ja vulpix taisivat olla hyvinkin yleisesti tunnettuja otuksia. "Niin, näinkin minccinon jo aiemmin, se on tosi nätti," hän vielä lisäsi naisen esiteltyä oman pienen kasvattinsa.

// Eipä mitään, olin itsekin jo hieman tööt tuossa vaiheessa joten. Kiitos taas hauskasta peli-illasta. x) Pitää katella josko pystyisin perjantaina röyhkeästi änkeämään tänne ainakin pari viestiä kirjoittelemaan, jos se vain sinullekin sopii, siis! Riippuu hieman siitä, millä aikataululla kaveri on tännepäin tulossa. //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 6, 2012, 5:53pm

// On kyllä joo melkoinen peli haha ! X3 Ja jeah, tänne vaan taas jos aikataulu sallii. //

Kuullessaan Charloten pokémoneista läimäisi Reliamin äiti kätensä ihastuneena yhteen ja sai sylissään istuvan minccinon hätkähtämään. Vaikkei hän paljoa otuksista tiennytkään, tunnisti hän ainakin vulpixin nimen varmuudella ja kuvitteli näin ollen muutkin vähintään yhtä hurmaaviksi tapauksiksi.
"Voi kuinka suloista! Olet varmaankin harrastanut niiden kanssa kaikenlaista, vai kuinka? Minä itse olen aina haaveillut vain vieväni tämän höpönassun koordinointikisoihin, mutta eihän tässä ole ollut aikaa. Ehkä joskus kuitenkin", nainen höpötti venytellessään ja vanutellessaan rusettikaulaisen jyrsijän turkkia. Minccino oli selvästi tottunut moiseen käsittelyyn eikä piitannut siitä mitään, vaan keskittyi ainoastaan nuoleskelemaan viimeisetkin ruoanmurut tassuistaan.
"Mutta kuulkaas kuulkaas, minulla on oikein loistava idea! Ulkona on oikein kaunis sää ja haluaisin kovasti nähdä vulpixisi ja, no, kaikki ne muutkin. Voisitteko laittaa pokémoninne ottelemaan keskenään tuolla pihalla? Ihan pikkuisen vain, niin ettei kehenkään sentään satu tai mitään." Yhtäkkinen otteluhaaste - joka tuli kovin odottamattomalta suunnalta - oli saada Reliamin vetämään vesilasinsa sisällön väärään kurkkuun. Alkujärkytyksestä toivuttuaan hän käänsi kuitenkin katseensa kysyvänä kohti Charlottea. Kieltämättä mies oli aikaisemmin sanonut ettei suostuisi taistelemaan alivoimaisella tiimillä, mutta toisaalta myös kieltäytyminen tässä tilanteessa olisi ollut jokseenkin noloa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 6, 2012, 6:14pm

Harrastanut kaikenlaista? Ehkei vielä niinkään, sillä tavallisten otteluiden lisäksi Charlotte oli vain käyttänyt Aalaa pokeathlonissa kerran. Koordinointikisat sun muut hauskuudet olivat jääneet sikseen, koska tyttö ei niistä itse jaksanut kiinnostua laisinkaan. Jospa hän nyt ei kuitenkaan laukoisi rehellistä mielipidettään ilmoille, kun nainen tuntui kyseisistä kilpailuista olevan kiinnostunut.

"No, olen lähinnä otellut, olen aika aloittelija vielä," hän vastasi lyhyesti ja haukkasi palan leivästään, mussuttaen sitä tyytyväisenä. Seuraavaksi ilmoille heitetty ehdotus sopikin tytön intresseihin enemmän kuin kilpailuista höpiseminen, joten nielaistuaan leipänsä ja kulautettuaan vettä päälle, hän tokaisi: "Joo, sopii. En ole vielä otellut sneaselillä ja cubchoolla oikeastaan ollenkaan, mutta ystävällismielinen harjoitusottelu käy hyvin." Punapää vilkaisi huvittuneena Reliamiin muistellessaan, miten mies oli edellisenä päivänä uhannut kieltäytyvänsä otteluista. Oliko tällä kanttia kieltäytyä nyt?

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 6, 2012, 6:46pm

Reliam kiristeli tuskastuneena hampaitaan kuullessaan, kuinka Charlotte otti sumeilematta näytösottelukutsun vastaan. Näin sitä vaan kiiteltiin sitten yösijasta! Eipä miekkosen kunniantunto nimittäin jättänyt hänelle pienintäkään tilaa kieltäytyä haasteesta, joten pakko se kai oli sitten heti aamusta ryhtyä syömään sanojaan.
"Niinpä niin, mikäs siinä. Katsotaan vaan miten ne mahtavat Bronille pärjätä", vastahakoisesti tilanteeseen myöntynyt nuorukainen vastasi ja survoi loput leivästään kokonaisena suuhunsa. Äitiään pojan nyrpeä käytös huvitti, vaikkei hän sen syitä sen tarkemmalti tuntenutkaan, joten iloisesti kikattaen hän nosti minccinon syliinsä ja lähti liehuttelemaan ulos keittiöstä.
"Kuinka mukavaa! Laitan Devilinkin valmiiksi, niin voin ulkoiluttaa sen samal-- Oh, varapatjahan on täällä lattialla. Luulin ihan että olisitte molemmat mahtuneet samalle vuoteelle. Noh, ei sen väliä, kerään nämä jo pois jotta pääsemme matkaan."
"Arceus sentään..." vastasi Reliam itsekseen äitinsä sanoihin ja hautasi jälleen päänsä kämmeniinsä. Juuri tällaisina hetkinä hän olisi antanut mitä tahansa omasta asunnosta, joka olisi muuten ollut varsin kaukana typeriä höpisevistä vanhemmista!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 6, 2012, 9:10pm

Charlottekaan ei voinut olla huomaamatta muutosta Reliamin käytöksessä. Tai no, olihan tämä vaikuttanut kärsivältä jo melko lailla koko sen ajan, jonka he keittiössä olivat viettäneet, mutta nyt toinen oli selvästi kyrsiintyneempi. Ehkei tuollainen veto ollut ollut kovin reilu tytöltä, mutta miksipä hän nyt ottelusta olisi kieltäytynyt? Hupiahan se vain oli, ja samalla tärkeää harjoitusta tuleviin koitoksiin! Jokseenkin tyytyväisen oloisena hän jatkoi leipänsä mutustamista miehen äidin poistuessa. Kun hyväntuulinen nainen sitten rupesi höpisemään patjoista ja sängyistä toisessa huoneessa, olikin Charlotten vuoro lähes vetää juuri sillä hetkellä pureskelemansa leipäpala väärään kurkkuun. Siltä nyt onneksi kuitenkin vältyttiin, ja tyttö päätyi vain köhäisemään yllättyneenä, jatkaen sitten entistä kovemmalla kiireellä aamupalan tuhoamista. Hän tunsi punastuvansa mokomasta huomautuksesta, sillä nyt hän vasta oikeastaan tajusi, mitä Reliamin äiti olisi saattanut hänestä kenties ajatella. Miten se ei ollutkaan tullut hänen mieleensä aiemmin?

"N-noin, valmista," hän likimain änkytti syötyään leipänsä loppuun. "Menen tästä pukeutumaan." Niine sanoineen hän sitten nouti laukkunsa ja painui vähin äänin vessaan, jossa tovin viivyttyään palaili toisten pariin tavanomaiseen vaatetukseensa - punaiseen huppariin ja tummansinisiin farkkuihin - pukeutuneena sekä hiukset jälleen kiinni poninhännällä vasemmalla.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 6, 2012, 10:05pm

Reliam piti kätensä tiukasti kasvojensa edessä kuullessaan, kuinka Charlotte köhäisi ja mussutti sitten leipänsä nopeasti loppuun. Mies itse oli tasan tiennyt millaiset johtopäätökset äitinsä tällaisesta yökyläilystä tekisi, mutta ilmeisesti aiemmat kaverisuhteen painottamisetkaan eivät tämän oletuksia kyenneet kumoamaan.
"Joo, okei", mies huokaisi, kun lopulta itsekin tilanteen tajunnut Charlotte mumisi käyvänsä vaihtamassa vaatteita. Tytön mentyä hulautti Reliam vedenloput alas kurkustaan ja vinkkasi hiljaisena ja huomaamattomana nurkassa kyhjöttänyttä Saramua seuraamaan.
"Tule nyt sinäkin messiin sieltä", hän murahti ja tunsi vasta tapahtuneesta heräämisestä huolimatta itsensä jo kovin väsyneeksi rullaillessaan itseään ulos keittiöstä.

Sillä välin kun Charlotte oli linnoittautunut vessaan, vaihtoi Reliam paitansa puhtaaseen ja äitinsä sulloi varapatjan takaisin kaapin uumeniin. Punapään sitten tullessa taas ulos palautti ikätoverinsa Saramua juuri poképalloon, sillä hissi tulisi varsin täyteen jo ilman scytheriäkin.
"Minäkin käyn vielä vessassa", mies ilmoitti havaitessaan kylpyhuoneen vapautuneen. Hänen kadottuaan pyyhälsi äitinsä Charloten kimppuun ja alkoi tutkailla tämän tukkaa.
"Voi että, sinulla on kyllä oikein kauniin väriset hiukset, tiedäthän sen. Kuule, oletko koskaan kokeillut laittaa niitä kiinni pinneillä tänne ylös, katsos tällä tavoin..." nainen ryhtyi sanailemaan ja koettikin ehdotella mitä erilaisimpia kampausvaihtoehtoja liki katkeamattomana putkena aina siihen asti, kunnes Reliam jo saikin asiansa toimitettua ja tuli ulos kylppäristä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 7, 2012, 8:13pm

Charlotte vilkaisi Reliamiin tämän lähtiessä huitelemaan omille teilleen ja jättäessä tytön oman onnensa nojaan, mutta saadessaan jälleen jakamatonta huomiota miehen äidiltä, käänsi hän katseensa tämän puoleen. Hän oli hämmentyä toisen kehuista, eihän hän ollenkaan muistanut, milloin - jos koskaan - joku ei-sukulainen olisi viimeksi kehunut hänen hiuksiaan tuolla tavoin. Hän naurahti nolostuneena ja kuunteli naisen nonstop-luennointia vaiti, välillä nyökkäillen. Miten joku keksikin noin paljon puhuttavaa hiusten kiinnilaittotavoista? Välillä nainen kuitenkin sattui ehdottamaan jotakin tytön kenties joskus kokeilemaa tyyliä, jolloin tämä useimmiten kommentoikin jotain pelkän nyökkäilyn sijaan.

"Mutta no, yleensä pidän niitä ihan vain näin," hän lopetteli omaa sepistystään Reliamin palaillessa heidän luokseen. Mielessään hän suorastaan hurrasi sillä hetkellä, koska vaikka nuorukaisen äiti toki olikin kaikin puolin mukava ja ystävällinen, eivät hiusten- saati muutenkaan ulkonäönhoitoon liittyvät asiat olleet hurjan lähellä Charlotten sydäntä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 12, 2012, 7:41pm

Reliam ei kiinnittänyt sen ihmeemmälti huomiota äitinsä ja Charloten keskusteluun, sillä häntä nyt jokin hiusten laittaminen kiinnosti oletettavasti vielä vähemmän kun ystäväänsä.
"Mennään sitten", miekkonen vain tokaisi suorasukaisesti, mikä sai Devilin hölkkäämään omaa talutushihnaansa kantaen esiin. Joukkion vanhin nainen jätti lopulta hiusten hiplaamisen sikseen, kiinnitti löyhän pannan koirapokémonille ja liihotteli itsekseen hyreksien eteiseen.
"Oi, tämä on niin jännittävää! En ole nähnyt ottelemista vuosiin, enkä ikinä poikani ohjastamana. Älä sitten heittäydy liian totiseksi, Reliam! Et saa satuttaa omiasi tai Charloten pokémoneja pelkkää kilpailunhaluasi", nainen sanaili pujauttaessaan kengät jalkaansa ja sipsuttaessaan sitten saman tien rappukäytävään. Reliamin moinen varoittelu sai vain tuhahtamaan ja pyöräyttämään silmiään, sillä hän ei nähnyt kovinkaan selvästi itsessään mitään tuollaisia piirteitä, jotka kuka tahansa häntä yhtään tunteva olisi kyllä osannut nimetä ja osoittaa. Hetken ilmeiltyään meni hän kuitenkin äitinsä ja tämän vierellä kulkevan Devilin perään. Hissi saapui, ensimmäisenä sen luo ehättänyt kaksikko asteli sisään ja Reliam jäi ovenpieleen vartomaan Charlottea.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 12, 2012, 8:11pm

Kun porukka alkoi tehdä lähtöä, lähti Charlotte ihan ensiksi laittamaan kaikki kamppeensa kasaan mahdollisimman nopeasti. Pikaisen toimenpiteen jälkeen hän nosti reppunsa selkäänsä ja laukkunsa olalleen. Hän arveli käyttäneensä toisten vieraanvaraisuutta hyväkseen jo aivan tarpeeksi ja voisi varmaankin poistua ottelun jälkeen omille teilleen, vaikka toisaalta olisikin ollut mukavaa jäädä vielä päivää toisten seuraan viettämään. Eteiseen päästyään hän kiskaisi äkkiä kengät jalkaansa huomatessaan toisten olevan jo ihan valmiina häntä odottelemassa ja tallusti sitten käytävään porukan jatkoksi.

"Ajattelin jatkaa matkaa ottelun jälkeen," tyttö selitteli mukanaan olevia matkatavaroitaan. "Olette varmaan saaneet kestää minua tarpeeksi jo muutenkin," hän jatkoi naurahtaen ja seurasi sitten toisia hissiin, tsempaten samalla mielessään itseään tulevaan otteluun. Viimeksi Reliam oli voittanut ylivoimalla, mutta tällä kertaa ei ainakaan olisi sitä vaaraa! Punapää oli muutenkin ehtinyt harjoitella viimeisen parin kuukauden aikana tosi paljon - ainakin omasta mielestään - joten häviöstä tuskin olisi pelkoakaan!

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 12, 2012, 8:46pm

Charloten tullessa ulos ja selitellessä tavarapaljouttaan nyökäytti Reliam ymmärtäväisesti päätään - hänen yksinäisyydestä surkastunut sosiaalinen kestävyytensä alkoi olla muutenkin jo aika puhki kaluttu - mutta Devilin talutushihnaa pitelevä nainen näytti selvästi pettyneemmältä.
"Älä nyt toki noin sano! Ihanaa vain saada joskus naisseuraa, kun tässä miesvoittoisessa porukassa tuntee itsensä joskus suorastaan hupsun erilaiseksi." Sanoistaan huolimatta ei rouva Miraka yrittänyt suoranaisesti estellä vieraan lähtöä, sillä sellainen olisi osoittautunut varmasti kovin kiusalliseksi. Tyttö kun oli jo pakannut reppunsa ja kaikkea, joten tämän pidätteleminen tuskin olisi tuottanut tulosta.

Koko joukkion sullouduttua hissiin huristeli koppero alakertaan ja pullautti matkustajat maantasakerrokseen, jonne saapumisen jälkeen kipitti Reliamin äiti yhä erittäin innostuneena ulko-ovelle ja piteli sitä auki jäljessään tulevalle pojalleen sekä Charlotelle.
"Tässä, eikös tämä paikka kelpaakin? Mutta luvatkaa nyt vielä kerran olla varovaisia, asfaltilla leikkimisessä voi sattua pahastikin jos ei tiedä mitä tekee", nainen hössötti, mikä sai viimein Reliaminkin avaamaan taas suunsa.
"No eiköhän me nyt tiedetä ihan tarpeeksi hyvin. Anna jo olla ja katso, kun kerran halusit", nuorukainen töksäytti, mikä todella saikin äitinsä vaikenemaan. Devil murahti lyhyesti ja osoitti näin paheksuvansa moista töykeyttä, mutta pyörätuolipotilas vain keskittyi kaivamaan harmaata heavy ball -palloa esiin. Kuten oli luvannut, päästi hän vempeleen löydettyään Bronin esiin ja valitsi sen näin edustamaan omaa tiimiään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 12, 2012, 9:10pm

Hissimatka sujui sen suuremmitta kommelluksitta, vaikka aavistuksen ahtaalta kolmen ihmisen ja kookkaan koirapokemonin täyttämä hissi ehkä tuntuikin. Pian kuitenkin oltiin taas ulkosalla, ja vaikka kaupunki-ilma ehkä olikin kaukana raikkaasta, oli silti mukavaa päästä ulos auringonpaisteeseen. Reliamin töksäytys äidilleen sai Charlottenkin harmistumaan, sillä tuskinpa tuollainen nyt oli mitenkään tarpeellista. Eipä sillä etteikö tyttö olisi liiankin monet kerrat puhutellut omaakin äitiään samaan sävyyn, mutta näin ulkopuolisen silmin se vaikutti kauhean ikävältä.

"Joo, ollaan varovaisia," tyttö yritti pehmitellä tilanteen kireyttä varovaisen pirteällä äänensävyllä ja laski sitten reppunsa maahan otettuaan tarpeeksi etäisyyttä ottelutoveristaan. Eihän hän todellakaan aikonut pitää mokomaa lastia selässään koko matsin ajan. Nähtyään ensimmäisen vastustajansa mietti punapää hetken, mitä voisi itse käyttää lohikäärmettä vastaan, otus kun oli ollut sangen paksukalloinen viimeksi. Kun mitään ovelaa taktiikkaa ei ensimmäisillä sekunneilla tullut mieleen, eikä hän viitsinyt odotuttaa toisia, päätti hän aloittaa heikoimmallaan, ja näin ollen kaivoi laukustaan punavalkean tuikitavallisen pokepallon, johon oli aiemmin raapustanut F-kirjaimen. Pallosta vapautui pieni sneaselinpoikanen, joka katseli ympärilleen ihmeissään hetkisen.

"Forte, otellaan," Charlotte selitti lyhyesti, johon otus vain nyökkäsi hyväksyvästi. Sen viimeisin muisto oli edelleen eilisiltainen kaaos, mutta oletettavasti kaikki nyt sitten oli kunnossa, kun emäntäkään ei tuntunut stressaavan. Kissamainen otus lukitsi katseensa vastustajaansa, jonka se myös tunnisti eiliseltä. "Valmiina ollaan," tyttö julisti ja yritti näyttää mahdollisimman itsevarmalta, vaikka tilanne olikin kaikin puolin jännittävä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Apr 16, 2012, 4:30pm

Rouva Miraka hymyili ystävällismielisesti Charlotelle, joka niin kiltisti koetti pehmennellä Reliamin töppäilyjä, ja asteli itsekin houndoomin kanssa sivummalle. Kun pyörätuolipotilas sitten vapautti oman pokémoninsa, joka katseli hetken hämillään ympärilleen, vilkutti nainen tälle iloissaan kättään ja vaikutti jo unohtaneen poikansa sanat kokonaan. Vasta Forten tullessa ulos näytti täti-ihminen kuitenkin kunnolla innostuvan ja läimäyttävän jälleen käsiään yhteen silkasta ihastuksesta.
"Oi kun se on söpö!" hän vinkaisi ja olisi varmaankin lähtenyt katsomaan sneaselia lähemmin, ellei Devil olisi ollut kiinnostunut tulevasta ottelusta ja istahtanut samassa estelevästi emäntänsä jalkojen päälle.

Tajutessaan missä oli ja mitä oli ilmeisestikin pian tekemässä, käännähti Bron kohti Reliamia ja taputti vaativaan sävyyn vatsaansa. Se ei ollut syönyt sitten eilisen, joten oli ihan kohtuutonta vaatia sitä ottelemaan ilman aamiaista! Kouluttajansa oli kuitenkin jo niin keskittynyt havittelemaan voittoa, ettei häneltä irronnut yhtään myötätuntoa pokémonille.
"Älä ilveile siinä! Saat ruokaa, jos voitat sneaselin. Tupla-annoksen, jos seuraavankin haastajan", nuorukainen julisti, mikä sai bagoniin huomattavasti eloa. Se käännähti nopeasti päin vastustajaansa ja jäi itsekseen puhisten odottamaan ensimmäistä käskyä. Odotusaika ei venynyt turhan pitkäksi.
"Selvä, bite sitten kehiin!" Reliam komensi, osoitti sormellaan mahtipontisesti kohti Fortea ja sai Bronin lähtemään juoksuun kohti näätäpokémonia.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Apr 16, 2012, 4:41pm

Charlotte tunsi jotain hassua ylpeyttä Reliamin äidin kehuessa hänen sneaseliään. Olihan Forte toki söpö, mutta tuntui vielä kivemmalta kuulla se jonkun muunkin suusta. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä leijumaan kehuissa, vaan tyttökin keskittyi jälleen juuri aluillaan olevaan otteluun. Reliamilla tosiaan oli keinonsa kannustaa Bronia, lohikäärmeenpoikanen kun vaikutti saavan melkoisesti puhtia luvatusta ateriasta.

"Väistä ja tee scratch!" punapää ohjeisti sneaseliään kuullessaan Reliamin ensimmäisen käskyn. Ottelu päättyisi lyhyeen, jos Bron saisi heti otteen Fortesta, ihan niin kuin viimeksi Aalan kanssa. Ketterä sneasel väistikin vaivatta bagonin leuat, yrittäen sitten iskeä tätä kynsillään mihin nyt vain sattuisi osumaan. Tämä oli oikeastaan sen ensimmäinen kunnon ottelu, joten se ei oikein tiennyt, mitä tehdä, eikä emännän suurpiirteinen käskykään paljon auttanut asiaa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 9, 2012, 12:21pm

// ...saavutus se on sekin, mutta taisin juuri tehdä oman ennätykseni jumittamisessa roolipelaamisen saralla. =''D Anteeksi, ihan totta! Nyt kyllä yritän keinolla millä hyvänsä päästä taas rytmiin kiinni. //

Bron jyristeli ohi ketterän sneaselin, eikä ehtinyt edes väistää tämän teräviä kynsiä. Scratch osui lohikäärmenuorukaisen kylkeen, viilsi siihen pari rumaa verinaarmua ja katkesi sitten otuksen pääpanssarin pisimmän ulokkeen tullessa viimein tielle. Bagon rääkäisi yhtä paljon säikähdyksestä kuin kivustakin, mikä sai Reliamin ilmeen synkistymään nopeasti. Hyvä alku, toden totta! Onneksi sininahalla oli tosin ihan oma taktiikkansa tällaisenkin tilanteen varalta.
"Päälle vaan Bron! Rage!" mies komensi ja koetti kuulostaa yhä mahdollisimman itsevarmalta. Selvä käsky saikin bagonin lopettamaan hätäilynsä ja suuntaamaan katseensa jälleen kohti vastustajaansa.
"Babaaaaa!" otus huusi ja lähti pienet kädet edes takaisin vispaten juoksemaan jälleen kohti Fortea. Tarkoituksenaan oli vain saada toinen kiinni ja tehdä sitten mitä tehtävissä oli: lyödä, töniä tai tuuppia pientä pokémonia, kaikkea mihin vain tilaisuus tarjoutuisi.

Ensimmäisen iskun osuessa maaliinsa nosti rouva Miraka kädet suunsa eteen, jottei olisi kiljaissut jännityksestä. Suurin vaivoin hän sai hillittyä itsensä jottei olisi häirinnyt ottelua, mutta voimakkaan käden laskeutuessa pian olkapäälleen hypähti nainen sydän kurkussa ilmaan. Lounaalle saapunut aviomiehensä, Reliamin vanhempi ja jalallinen kuvajainen, nosti kuitenkin sormen huulilleen ja kehotti toista pysymään yhä vaiti. Myös hän jäi kaikessa hiljaisuudessa seuraamaan pihan tapahtumia.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 17, 2012, 10:50am

// Woohoo, back in action! Pitäisiköhän harkita onlinetusta jälleen jollekin päivälle tämän suhteen, saataisiin pois alta, kun ei tässä nyt enää hurjasti tapahtune? :'D //

Ottelu ei ollut vielä edes kunnolla käyntiin päässyt, kun Charlotte jo havaitsi sneaselinsä väsyvän silmissä. Eihän tämä ollut juoksennellut kuin pienen hetken, mutta otus näytti selvästi jo hengästyneeltä. Tosin, eipä Forte mikään täysikasvuinen otus ollutkaan, eikä poikaselta mitenkään voinut odottaa aikuisen kestävyyttä. Bron olisi siis saatava alta pois nopeasti.

"Varo, Forte!" tyttö huudahti bagonin lähestyessä hengitystään tasaamaan jäänyttä sneaseliä, joka ei kuitenkaan enää yrityksestä huolimatta ehtinyt pois alta, vaan kolautti päänsä lohikäärmeenpoikasen kovaa pääpanssaria vasten. Pikku pokemon kiljahti kivusta kuuluvasti ja kaatui selälleen kovalle maalle. Se yritti vielä nousta ylös, mutta isku oli ilmeisesti ollut sen verran tuntuva, ettei se vaikuttanut enää pysyvän tasapainossa, vaan horjahti istuma-asentoon päätään pidellen ja vikisten.

"No voi...," Charlotte totesi harmistuneena ja pikku pimeyspokemonia säälien. Epäröimättä hän nosti pokepallon ja kutsui otuksen takaisin, katsahtaen sitten Reliamiin hieman vaivautuneena. "Sori, en tosiaan ole ehtinyt otteluttaa Fortea vielä aiemmin," hän totesi laittaessaan pallon takaisin laukkuunsa ja ottaessaan uuden tilalle. Hän katsahti myös rouva Mirakaan, joka vaikutti saaneen seuraa. Hetken punapää vain saattoi tuijottaa jokseenkin hämmentyneenä paikalle saapunutta miestä - tämä oli aivan Reliamin näköinen. Yhdennäköisyys oli todella silmiinpistävä, vaikka toki ottelua tarkkaileva mies olikin huomattavasti Reliamia vanhempi. Tyttö ei ollut ihan varma, olisiko hänen pitänyt hetkeksi keskeyttää ottelu ja kohteliaasti esittäytyä, vaiko vain jatkaa saman tien.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 28, 2012, 5:00pm

// No siis pitäisi! Nimeä ihmeessä päivä, niin minä ilmestyn onlinettämään vaikka sitten pää kainalossa. //

Kaikessa kokemattomuudessaankin Forte osoitti olevansa sen verran urhoollinen taistelupartneri, ettei se luupanssarista iskun otettuaan jäänyt paikoilleen makaamaan tai yrittänyt karkuun tai mitään, vaan koetti nousta uudelleen jaloilleen. Valmiina toistamaan iskunsa hakeutui Bron siis paremmin tasapainoon ja pysähtyi tarkkailemaan näätää tuimasti, mutta seisomisyritys jäikin tosiaan pelkäksi yritykseksi ja lohikäärmepokémon rentoutui silminnähtävästi. Se oli ansainnut aamiaisensa, joten nyt ei ollut enää mitään hätää!

Reliam ei sen sijaan niin vähästä riemastunut, sillä kuten Charlotte asian ilmaisikin, oli sneasel ollut kovin kokematon ottelija. Niinpä hän huiskautti tytön anteeksipyytävät sanat kädellään sivuun ja toivoi kamppailun jatkuvan mahdollisimman pian. Vaan kun punatukan katse sitten jämähti heidän yleisöönsä, käänsi miekkonenkin silmänsä kyseiselle suunnalle ja kohotti yllättyneenä kulmiaan.
"Äh, moi isä", hän ähkäisi nolostuneena siitä, ettei ollut huomannut lainkaan tämän saapumista. Itsekin ottelemista muinoin harrastaneena herra Miraka ei kuitenkaan pannut asiaa pahakseen, vaan tyytyi nyökäyttämään vakavana päätään pojalleen ja sen jälkeen myös tämän otteluparille, joka vaikutti jokseenkin hämmentyneeltä.
"Jokaisen on joskus oteltava ensimmäinen ottelunsa, ei se kokemus muuten ala karttua", vanhempi mies tokaisi hyväksyvästi olettaessaan sen kenties kiusaavan tyttöä, että hän ja vaimonsa olivat nähneet pokémoninsa saaneen selkäänsä.
"Jatkakaa vain", hän vielä lisäsi ja kumartui sitten taputtamaan houndoominsa päätä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 28, 2012, 6:05pm

// Milloin vain käy! Paitsi perjantaina kun lähden kotipuoleen pikkuveljen ylppäreitä valmistelemaan. :'> Jos et ole kovin kovassa kiireessä, niin miten olisi huomenna? Olen toki töissä kahteen-kolmeen, mutta iltapäivä/iltahan se parasta ropetusaikaa onkin. //

Charlotte ei oikein tiennyt, mitä olisi herra Mirakalle vastannut, vai oliko tarpeen vastata mitään, joten jokseenkin epävarman "joon" jälkeen hän tyytyi vain kääntymään taas Reliamia kohti, valmiina jatkamaan ottelua. Hän avasi kädessään levänneen pokepallon, josta paljastui punaisen energiajuovan saattelemana punaruskeaturkkinen kettupokemon.

"Aria onkin jo vähän kokeneempi ottelija, nyt et pääse niin helpolla," punapää julisti virnistäen ja pyyhkien äskeisen ikävän tappion mielestään pikaisesti. Vulpix mittaili ottelun alkamista odotellessaan sinistä vastustajaansa, jonka oli saanut nähdä eilenkin, tosin rauhallisemmissa merkeissä. Lohikäärme ei vaikuttanut helpolta vastustajalta, mutta ainakin tulipokemonilla oli yksi etu puolellaan - se kykeni etähyökkäyksiin. Kun tyttö koki pitäneensä tarpeeksi taukoa puheessaan, hän jatkoi: "No niin, jatketaan! Aria, ember!" Eriparisilmäinen otus ei aikaillut, vaan heti käskyn kuultuaan puhalsi pieniä liekkejä kohti bagonia.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 4:36pm

// Vaikkapa huomen-- ei kun siis tänään joo! Välillä katoilen kyllä hommailemaan muita juttuja, mutta se nyt ei ole este vaan korkeintaan hidaste. //

Ottelun hiljalleen jatkuessa kääntyi Reliamin äiti supattamaan miehensä korvaan lyhyttä selostusta siitä, miten ihmeessä ottelu oli saanut alkunsa ja mistä Charlotte oli putkahtanut, jolloin houndoomin päätä rapsutteleva miekkonen vain nyökytti ymmärtäväisesti päätään. Reliam ei edes halunnut tietää millä tavoin äitinsä asiat selitti, joten vastustajansa vapauttaessa uuden pokémonin areenalle käännähti hän takaisin kamppailun pariin hyvillään siitä, että sai jotakin muuta ajateltavaa.
"Äläs sano, äläs sano!" nuorukainen naurahti tajutessaan, että heidän tiimillään olisi kaikesta huolimatta tyyppietu areenalle astuneeseen tulikettuun nähden. Sillä vaikka bagonin puolustus olikin parhaimmillaan fyysisten hyökkäysten torjumisessa, antoi lohikäärmetyyppi tälle myös yllättävän sietokyvyn tavallisimmille elementti-iskuille.

Voitostaan ja luvatusta ateriastaan riemastunut Bron tanssahteli hilpeää voitontanssia aina siihen saakka, kun Charlotte vapautti Aria-vulpixin kentälle ja käskytti tämän käymään hyökkäykseen. Väistely ei oikein kuulunut sininahkaisen liskon tyyliin, joten kouluttajansa ei edes yrittänyt komentaa tätä yrittämään moista, mikä sopi pokémonille ihan hyvin.
"Rage!" karjaisi Reliam yksinkertaisesti samalla, kun ketun sylkemä tuliryöpytys iski vastustajaansa ja sai lohikäärmeen kyyristymään turvaa antavan pääpanssarinsa taakse. Osa kekäleistä osui kaikesta huolimatta bagonin ihoon ja polttava tunne sai otukseen liikettä: kirpaisevan poltteen säikäyttämänä rääkäisevä otus loikkasi ensin tasajalkaa suoraan ilmaan ja lähti sitten ryntäämään vastustajaansa kohden, tarkoituksenaan jyrätä tämäkin tavalla tai toisella maahan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 5:05pm

Charlottelle lohikäärmetyypin otukset olivat sen verran tuntemattomia ominaisuuksiltaan, ettei hän osannut lainkaan aavistaa olevansa alakynnessä Arian kanssa. No, pysyipä ainakin taistelutahto korkealla. Tyytyväisenä hienosti osuneesta emberistä hän kehaisi kettupokemoniaan ja viittoi tätä väistämään piakkoin kohti syöksyvän bagonin iskun, mikä ei tuottanut pienintäkään ongelmaa vikkelälle punaturkille. Tämä väisti vauhdilla ja oli oitis valmiina uuteen käskyyn.

"Pysy koko ajan mahdollisimman kaukana siitä!" punapää neuvoi pokemoniaan ja kehotti yrittämään emberiä uudestaan. Etäisyyden pitämisessä oli toki ongelmansa, sillä pienet liekit eivät ylettäisi kunnolla lohikäärmeenpoikaseen, ellei niitä saisi ammuttua tarpeeksi läheltä. Emäntänsä käskystä vulpix kuitenkin pysytteli kaukana, vetäen sitten jo toistamiseen ilmaa keuhkoihinsa ja henkäisten tulenlieskoja Bronia päin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 5:28pm

Suoraviivainen jyräysisku ei tällä kertaa tuottanutkaan toivottua tulosta, kun Aria otti ja loikki ketterästi pois lohikäärmeen reitiltä. Törmäystä odottanut Bron oli menettää tasapainonsa kun mitään ei tullutkaan vastaan eikä tilanne ainakaan parantunut siitä, että vulpix kävi saman tien vastustajansa kimppuun uudella emberillä. Tällä kertaa bagon ei ehtinyt siirtää pääpanssaria suojakseen, joten kipunat osuivat estotta sen kylkeen ja saivat viimein pokémonin karjahtamaan silkasta kivusta yllätyksen sijaan. Reliamkin murahti tyytymättömänä nähdessään tulenlieskojen polttavan entistä pahemmin kasvattiaan ja kuluttavan näkyvästi tämän voimia.
"Ryhdistäydy!" nuorukainen komensi kädet nyrkkiin puristettuna, muttei saanut vakavasta äänensävystään huolimatta Bronia heti lopettamaan räpiköimistään ja palaneen kylkensä hipelöimistä. Niinpä partaveikko madalsi ääntään entisestään ja alkoi kuulostaa hiljalleen siltä, että bagonin olisi todellakin turvallisempi hyökätä tuliketun kimppuun kuin kohdata seuraukset kouluttajansa käskyn huomiotta jättämisestä.
"Jos joskus, niin nyt on ragen aika", kaupunkilainen sihahti. Kieltämättä hän käytti kyseistä iskua muutenkin jatkuvasti, sillä lohikäärmeenpenikan hyökkäysvalikoima oli vielä hyvin rajallinen, mutta käyttäjänsä keikkuessa nyt jaksamisensa rajamailla olisi isku nimenomaan vahvimmillaan.

Bronin saatua itsensä joten kuten hallintaan käänsi se kyynelistä kiiltävät silmänsä ja myrtyneet kasvonsa taas kerran kohti vulpixia ja lähti ryntäämään aavistuksen toista jalkaansa nilkuttaen tätä kohden. Nyt pokémon ei kuitenkaan piiloutunut panssarinsa taakse, sillä vikkelän nelijalkaisen iskemiseksi oli ilmeisesti välttämätöntä katsoa minne oli menossa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 5:49pm

// Random muuten, mutta me nyt tuskin enää pelaillaan sitä joskus vuonna nakki suunniteltua Mehabay-peliä, mutta en silti halua päästää sinua vähällä! Joten, kun Charlotten synttärit on ensi kuussa, pitäisikö hahmot pistää törmäämään niihin aikoihin jos sinulta aikaa liikenee. :'> <3 //

Charlotten oli äärimmäisen vaikeaa pidätellä innostustaan, kun toinenkin ember osui, ja vielä sitä ensimmäistä paremmin. Nyt oli kuitenkin pakko jättää turhat kehuskelut sikseen, kun kerran yleisöä oli. Alati kouluttajansa eleitä tarkkaileva Aria ei voinut olla huomaamatta tytön iloista mielialaa, josta se sai itsekin lisää varmuutta otteluun. Bagon näytti jo uupuneelta, joten seuraava isku voisi hyvinkin ratkaista kaiken. Molemmat ottelijat, sekä tyttö että vulpix, tuntuivat luottavan tähän, minkä takia kumpikaan ei enää välittänyt kiinnittää huomiota väistöön.

"Vielä kerran ember!" hihkaisi punapää elehtiessään innoissaan käsillään. Bagonin tulilinjalla seisova vulpix ei näin ollen enää välittänyt väistää, vaan puhalsi liekkejä suoraan kohti tulevaa vastustajaansa. Ketun ja tämän kouluttajan yllätykseksi lohikäärme kuitenkin porhalsi niiden läpi, iskien kovalla voimalla heiveröistä tulipokemonia. Kaiken keräämänsä voiman ansiosta tämä yksi ainoa tömäys vulpixin rintakehään riitti lennättämään sen taaksepäin ja kaatamaan sen tiedottomana maahan.

Charlotte henkäisi epäuskoisena. Hetkeen hän ei oikeastaaan muuta voinut kuin katsoa ottelusta voittajana selvinnyttä Bronia sekä asfaltilla makaavaa Ariaa, mutta lopulta hän kohotti kätensä palauttaakseen tajuttoman tiimiläisensä pitelemänsä pokepallon turviin. "Huhhuh," hän sai sanottua hämmästyksen ja pettymyksen sekaisin tuntein. "Bron on kyllä aika hurja tapaus, ei sitä käy kieltäminen." Hän vaihtoi jälleen uuden pallon laukusta käteensä. "Kai me jatketaan vielä?"

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 6:07pm

// Joo hei tuo kuulostaa ihan mainiolta! 8D Plus olen hyvin iloinen ettet kyllästynyt peliseuraani edes tämän äärinolon jumituksen takia tsihöhöhö. //

Vaikka suoraan päin tulevat kekäleet sattuivat yhtä paljon kuin pelottivatkin, sai Bron keräämänsä vauhdin turvi juostua niiden lävitse ja tömäytettyä itsensä vasten vulpixin pehmoista turkkia. Törmäys oli sen verran kova, että se kaatoi bagoninkin istualleen maahan ja sai otuksen haukkomaan hengästyneenä ilmaa. Oli selvää, ettei sininahkakaan ollut enää kaukana pökertymisestä, mutta Reliam joko ei piitannut asiasta vähääkään tai sitten hän ei vain voitonhuumassaan edes huomannut koko seikkaa.
"Totta kai!" hän näin ollen huudahtikin Charloten kysyessä jatkosta. Kouluttajansa julistus sai kuitenkin Bronin kääntämään katseensa vallan kauhistuneena pyörätuolimieheen - ei kolmannesta ottelusta oltu puhuttu yhtään mitään! Lohikäärme oli mielestään tehnyt jo enemmänkin kuin ansainnut aamiaisensa, mutta mies se vain heilutti kättään käskevästi merkiksi siitä, että halusi kasvattinsa nousevan seisomaan. Luupää ei katsonut voivansa tehdä muuta kuin totella.

Reliamin intautuessa voittoputkestaan vaihtoivat vanhempansa tietäväisen katseen keskenään. Nuorukaisen äiti näytti jokseenkin huolestuneelta, mutta miehensä vain kohautti olkiaan merkiksi siitä, että hänen mielestään ottelun jatkumisesta tuskin olisi mitään harmia. Vaimonsa oli kuitenkin epäileväisemmällä mielellä jo siitäkin syystä, että hänen pyynnöstäänhän kamppailu oli alkujaan aloitettu. Jos Reliam rökittäisi Charloten pokémonit oikeasti pahaan kuntoon, ei hän voisi antaa sitä ikinä itselleen anteeksi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 6:19pm

// Mitämitä, eihän sinuun voi kyllästyä! Ja Charlotte ja Reliam vain on yhdessä niin tuitui lutusia ja tyhmiä. *u* <3 //

Charlottekin oli itse asiassa aavistuksen huolestunut ottelun ottamasta käänteestä. Hänen pokemoninsa olivat ottaneet jo kunnolla köniin, ja nyt olisi Aalan vastuulla hoitaa pois alta kokonaiset kaksi pokemonia. Eipä sillä, että Bron-parasta enää kovasti vastusta olisi, sen nyt näki sokeakin.

"Okei, no menoksi sitten, Aala!" tyttö kuitenkin huudahti rohkaisten mielensä ja vapauttaen viimeisen ottelukelpoisen pokemoninsa. Pallosta ilmestynyt terrieri katseli hetken ympärilleen, sillä se oli hyvin samoissa tunnelmissa kuin sneaselkin oli aluksi ollut - se muisti oitis eilisillan tapahtumat. Kouluttajaansa vilkaistuaan ja tämän rohkaisevan hymyn nähtyään koira kuitenkin siirsi ikävät asiat mielestään. Nyt koirapokemonilla olisi viimein mahdollisuus antaa takaisin tuolle bagoninmokomalle, joka oli rökittänyt sen viime tapaamisella!

"Ja lähtee taas! Aala, take down!" punapää aloitti itsevarmasti. Kyllä hän nyt ainakin Bronin saisi raivattua pois tieltä, vaikka siihen sitten tarvittaisiinkin kolme pokemonia! Herdier haukahti käskyn saatuaan ja syöksähti hetkeäkään epäröimättä kohti sinistä vastustajaansa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 6:49pm

Charloten seuraava pokémonvalinta oli varsin looginen, mutta sai Bronin synkistymään ja hamuilemaan vaivihkaa katseellaan pakotietä. Aalahan oli sentään nykyisin jo toisen kehitysasteen pokémon, hyvänen aika! Reliamin hymy kuitenkin vain leveni tytön käskyttäessä piskinsä juuri sellaiseen hyökkäykseen, jonka kanssa Bronista vielä saattoi olla hyötyä edes vihollisen voimien verottamisen muodossa. Bagonia tämä ei lohduttanut tippaakaan, vaan antaen viimein periksi pelkuruudelleen käänsi sininahka kelkkansa ja lähti luikkimaan karkuun. Tuhoon tuomittu yrityshän tuo oli, sillä täysissä voimissaan oleva herdier oli nopea ja tönäisi lyhyeksi jääneen takaa-ajon päätteeksi lohikäärmeen asfaltille. Niiltä sijoiltaan ei pokémon enää omin voimin noussut.
"Hmh, ei tee mitään" kouluttajansa olkiaan kohauttaen tokaisi ja veti pökertyneen kovapään takaisin palloonsa ja kaivoi vastaavasti toisen poképallon esiin. Jericon käyttämisessä ei olisi ollut mitään mieltä, joten miekkonen vapauttikin odotetusti Saramun areenalle. Viimeksi scytherin ja entisen lillipupin ottelussa oli kyllä käynyt kerrassaan hassusti, mutta sitä suuremmalla syyllä partaveikko tahtoikin nähdä oliko sirkan silloinen heikkouskohtaus toistuvaa laatua.

Saramulta, joka oli ollut sisällä kuuntelemassa ihmisten aiempia keskusteluja, ei kulunut juurikaan aikaa uuden tilanteen hahmottamiseen vaan heti ulos päästyään käänsi se katseensa kohti Aalaa arvaten, että tämä olisi päätynyt taas kerran hänen vastustajakseen. Sirkka oli kuitenkin äärimmäisen hyvillään asiasta, sillä nyt kyseessä ei ollut enää pieni koiranpentu vaan kunnon taistelupari, jonka kassa tuskin oli tarpeen säästellä voimiaan. Nyt hyönteinen voisi hyvittää kouluttajalleen viimekertaisen nöyryytyksen, johon se oli kokenut olevansa pakotettu.
"Agility!" kuului ensimmäinen käsky, joka sai scytherin nousemaan siivilleen ja ryhtymään sinkoilemaan ympäriinsä sellaisella vauhdilla, etteivät ihmisen silmät juurikaan pysyneet perässä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 7:09pm

Oli pakko myöntää, että Bronia kävi sääliksi. Lohikäärmeparka oli lopen uupunut ja yritti pakoon, mutta myöhäistäpä oli siinä enää harmitella. Aala otti itsekin hieman vahinkoa töytäistessään vastustajansa kumoon, tämä kun oli huomattavan lujaa tekoa. Se kuitenkin tokeni äkkiä ja huomatessaan seuraavan haastajansa, se tunsi olonsa hyvin itsevarmaksi. Olihan se voittanut mokoman sirkan ennenkin, joten mikseipä tälläkin kertaa!

Charlotte ehti juuri ja juuri komentaa pokemoninsa käyttämään bitea, kun Saramu katosi lähes kokonaan näkyvistä lennellessään hurjaa kyytiä ympäriinsä. Sanomattakin kai selvää, ettei terrierikään mitenkään pysynyt scytherin perässä varsinkaan ilman lentokykyä. Se kääntyili sinne tänne hämillään, yrittäen arvailla, mihin ötökkä sinkoutuisi seuraavaksi - siinä onnistumatta. Oli kai vain odotettava, että vastustaja hidastaisi vauhtiaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 7:24pm

Rouva Miraka ynähti hämmästyneenä katsellessaan, kuinka Saramu otti ja muuttui sinne tänne singahtelevaksi vilahdukseksi. Myös aviomiehensä näytti hitusen hämmästyneeltä, mutta hänen tunnetilansa johtui lähinnä sen tuottamasta yllätyksestä, että poikansa oli tajunnut käyttää muitakin kuin suoraa vahinkoa tekeviä iskuja. Ilmeisesti mokoma kuumapää siis oli toden totta oppinut jotakin pokémoneista joutuessaan taivaltamaan niiden kanssa maan halki.

Reliam sen sijaan tuntui unohtaneen vanhempiensa koko olemassaolon ja keskittyvän vain seuraamaan, kuinka Aala yritti tuloksetta saada pikavauhtia liikkuvaa Saramua kiinni.
"Seuraavaks quick attack", mies tilannette lyhyen tovin punnittuaan komensi. Scytherin nimittäin ei kannattanut hukata saavuttamaansa vauhtia vaan pikemminkin hyötyä siitä, mistä koko hyökkäyksessäkin oli oikeastaan kyse. Niinpä, sinkoiltuaan vielä tovin sinne sun tänne, suuntasi ötökkä käsiterät ojossa suoraan Aalaa kohti silläkin uhalla, että joutuisi mahdollisen törmäyksen ansiosta pysähtymään hetkeksi aloilleen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 7:49pm

Terrierillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta väistää nopeasti tulevaa iskua, ja otus horjahtikin vinkaisten kumoon quick attackin voimasta. Kyljessä tuntuvasta kivusta huolimatta pokemon kuitenkin nousi sinnikkäästi ylös, jolloin kouluttajansakin sai huokaista helpotuksesta. Äskeinen isku oli Charlotten silmään näyttänyt todella pahalta, mutta sisukkaalla pikku terrierillä ei vaikuttanutkaan olevan kummempaa hätää.

"Noin, nyt se bite!" punapää hoputti, ja Aala lähti oitis käskyä täyttämään. Hetkeksi paikalleen jäänyttä scytheria kohti hypähtäessään terrieri paljasti hampaansa ja yritti tarttua sirkan jalkaan. Siitäpä ei piski hevillä otettaan irrottaisikaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 8:07pm

Saramun töytäisy osui, mutta kuten sirkka oli pelännytkin, suisti isku sen samalla pois tasapainosta ja pakotti hyökkäävän pokémoninkin seisahtumaan aloilleen maahan. Aalan nouseskellessa takaisin jaloilleen pudisteli scyther siis päätään ja koetti saada ohuet siipensä ojennukseen, eikä kouluttajansa voinut olla huomioimatta terrierin suunnalta piakkoin uhkaavaa vaaraa.
"Vauhtia ötökkä!" Reliam ärähti Charloten annettua oman hyökkäyskäskynsä ja lähetettyä herdierin matkaan. Lausahdus kiinnitti hyönteisen huomion ja sai sen nousemaan hätäisesti takaisin lentoon, mutta sen parempaan turvaan ei otus ehättänyt päästä ennen kuin jo tunsi koiran terävien hampaiden pureutuvan jalkansa ympärille.
"Skaa-ai!" Saramu rääkäisi ja yritti epätoivoisesti pyristellä korkeammalle, mutta Aalan paino piti sen tiukasti maan läheisyydessä. Niinpä Reliamin, joka toivoi sydämensä pohjasta pokémoninsa tällä kertaa toimivan saamiensa käskyjen mukaisesti, nappasi ohjat taas haltuunsa.
"Vacuum wave suoraan sitä päin!" mies komensi ja yltyi osoittelemaan scytherin jalassa roikkuvaa herdieriä tiukasti etusormellaan. Vaikka kipu saikin Saramun kiristelemään leukojaan, nosti se teränsä ilmaan, heilautti ne tyhjiöaaltoiskuun ja toivoi hyökkäyksen tyyppiedun olevan tarpeeksi kovaa koettavaa, jotta koira irrottaisi otteensa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 8:18pm

Saatuaan pitävän otteen sirkan koivesta, teki koira kaikkensa pitääkseen vastustajan maantasalla. Se riuhtoi ja repi, puristaen samalla hampaitaan tiukemmin yhteen. Jos sillä vain olisi ollut vähän enemmän voimaa, olisi se voinut heittää Saramun vaikka nurin, mutta siihen se ei sentään kyennyt, joten homma uhkasi jäädä pattitilanteeksi. Edes vacuum waven kasvoilleen saadessaan ei terrieri suostunut irrottamaan otettaan - eikä kouluttajansa sen koommin edes käskenyt sen väistää olettaessaan sen kyllä vielä kestävän. Terrieri vain sulki silmänsä kipua kestäen, vaikka tiukkaa tekikin.

Iskun loputtua oli Charlotte jo valmiina seuraavaan vaiheeseen. "Aala, irti ja take down!" Käskystä herdier irrottikin viimein otteensa, mutta hyökkäsi lähes saman tien kohti scytheria silläkin uhalla, että take down voisi osuessaan tehdä taas vahinkoa siihen itseensäkin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 8:44pm

Oli myönnettävä, että liki koko Mirakan sukukunnalle tuli melkoisena yllätyksenä se, kuinka hyvin Aala kesti päin naamaansa tulleen aaltoiskun. Reliam näytti lähinnä epäuskoisen ällistyneeltä, äitinsä sulki jo silmänsä jännityksestä ja Saramu tunsi voimiensa alkavan huveta pelottavaa vauhtia. Ainoastaan herra Miraka ja pokémoninsa Devil katselivat tapahtumia yhä suhteellisen tyyninä ja molempien suupielillä kareili samantyyppinen vino, vaikuttunut hymynpuolikas.

Vaan kun Charlotte sitten viimein sai herdierinsä irrottamaan otteensa, menetti Saramu taas kerran tasapainonsa ja tipahti jaloilleen maahan. Hyönteisellä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta take downin väistämiseen, joten koettaen suojata kehoaan veti pokémon vain teränsä ristiin eteensä ja antoi terrierin törmätä häntä vasten. Tömähdys oli varotoimista huolimatta melkoinen ja lennätti scytherin hyvän matkan päähän makaamaan.
"Saramu!" Reliam kivahti ääni särkyen ja liki hypäten ylös tuolistaan. Sydäntään vihlaisi pahasti hänen luullessaan ottelun olevan sillä selvä, mutta kun scyther sitten nousikin hieman huterasti pystyyn, huokaisi mies syvään helpotuksesta. Vaikkei sitä itse havainnutkaan, katseli hän lisäksi Aalaa tämän jälkeen huomattavasti aiempaa kunnioittavammin silmin.
"Enää ei ole varaa jäädä tuolla tavoin kiinni", nuorukainen murahti sen verran vaimeasti että olisi yhtä hyvin voinut puhua itselleen kuin Saramullekin.
"Nouse nyt ylös, korkealle! Focus energyllä ladatun quick attackin pitäisi tehdä tuosta selvää", mies jatkoi, mikä sai pokémonin pinnistämään itsensä parin metrin korkeudelle leijumaan ja alkamaan sitten hohtaa kellertävää valoa viimeisten voimanrippeidensä keskittämisen merkiksi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 8:56pm

Take down oli osunut aivan nappiin, mutta jälleen oli terrierikin loukannut itseään siitä hyvästä. Joka tapauksessa ottelu vaikutti nyt hyvin tiukalta, mutta Saramun noustessa korkealle ilmaan, oli Charlotte jo melko varma, ettei koirapokemon enää kestäisi, mitä seuraavaksi oli tulossa. Aala hoiperteli jo valmiiksi varsin hankalan näköisesti kammetessaan itseään pystyyn, eikä se meinannut enää jaksaa edes seistä. Vacuum wave oli selvästi tehnyt tehtävänsä, vaikkei ollutkaan saanut herdieriä irrottamaan otettaan äskettäin.

"Aala, jaksa vielä! Iske sitä tacklella heti kun voit!" punapää kannusti huolissaan. Terrieri haukahti taas myöntävästi emännälleen ja pysytteli pystyssä sitkeästi, vaikka se selvästi sille jo tiukkaa tekikin. Se murisi sen ulottumattomiin lentäneelle, voimiaan lataavalle scytherille ja yritti yllyttää sitä hyökkäämään ennen aikojaan. Kaikki oli nyt kiinni ajoituksesta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 9:21pm

Kaikki oli todellakin kiinni ajoituksesta.

Kyseinen lause soi luultavasti jokaisen paikallaolijan mielessä, kun Saramu keskittyi kaikessa rauhassa omaan tehtäväänsä ja Aala omaansa yrittämällä saada vastustajansa käymään kärsimättömäksi. Vaan jos scyther oli jotakin vielä enemmän kuin nopea oli se juuri pitkämielinen, eikä otus ollut siten kuulevinaankaan kamppailutoverinsa herjoja. Lopulta focus energy teki tehtävänsä ja keskitti rukoilijasirkan jäljellä olevat voimavarat vielä kerran käyttäjänsä ulottuville, jolloin Saramun hohde lakkasi ja se käänsi katseensa kohti alhaalla odottavaa Aalaa. Ilmeetön sirkka kävi nopean kamppailun itsensä kanssa siitä, käyttäisikö kouluttajansa tahdosta huolimatta vain false swipeä quick attackin sijaan, mutta lopulta herdierin päättäväinen asenne teki kuitenkin vaikutuksen ötökkään. Aala ei otellut pelosta tai pakosta vaan omasta halustaan - ja hyvin muuten ottelikin - joten olisi ollut jopa kunniatonta aliarvioida tätä säästelemällä tässä vaiheessa voimiaan.

Tehtyään päätöksensä käänsi Saramu itsensä nopeasti ylösalaisin ja ryhtyi syöksymään terät ojennettuina kohti tackleen valmistautunutta vastustajaansa. Se tiesi seuraavan hyökkäyksen ratkaisevan ottelun lopputuloksen ja hyväksyi sen mielellään - sitä vain ei vielä kyennyt kukaan sanomaan, tulisiko seuraava perille pääsevä istu olemaan scytherin quick attack vai herdierin tacle.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 9:37pm

Charlotte suurinpiirtein pidätti hengitystään niiden muutamien viimeisten sekuntien ajan, kun käsitti scytherin olevan valmis viimeiseen iskuunsa. Sen sijaan, että olisi alkanut huutaa pokemonilleen vielä viime hetken neuvoja, päätti tyttö luottaa sen arvostelukykyyn ja jättää mahdolliset häiritsevät kommentit pois. Nähdessään Saramun viimeistelevän focus energynsä, jännitti herdier lihaksensa jo valmiiksi, sen olisi hypättävä juuri oikealla hetkellä! Yrityksestä huolimatta ei se kuitenkaan ehtinyt edes ponkaista ylös maasta, kun tunsi jo sirkan quick attackin voiman - muuta se ei sitten ehtinytkään jalkojensa pettäessä alta ja tajuntansa heti perään menettäessään.

"Aala!" parahti punapää koiransa lysähtäessä niille sijoilleen. Hän ei tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Oli pettymys hävitä Reliamille tälläkin kertaa, mutta hän ei olisi voinut olla ylpeämpi hienosti ottelleesta pitkäaikaisimmasta pokemonkumppanistaan. Hän painoi katseensa alas kutsuessaan herdierin takaisin palloonsa. Loppujen lopuksi ottelu oli mennyt hienosti, vaikkei voittoa tullutkaan, mutta miksi silti harmitti niin paljon? Tyttö laittoi viimeisenkin pokepallonsa takaisin olkalaukkuunsa ja nosti sitten kasvonsa jälleen muidenkin nähtäville. Hän yritti parhaansa mukaan hymyillä, nyt oli oltava hyvä häviäjä. Ainakin parempi kuin viimeksi!

"Sepä oli melkoista kyytiä!" hän tokaisi yrittäen kuulostaa mahdollisimman pirteältä kohdatessaan kaikkien tilanteessa olijoiden katseet.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 10:04pm

Quick attack osui maaliinsa. Saramu vei voiton tajuntansa menettävästä Aalasta.

Lopputuloksen käydessä piinaavan jännityksen jälkeen selville parahti rouva Miraka yhtä aikaa kauhuissaan ja helpottuneena sekä pyristeli irti niin miehensä kuin tämän houndoominkin suojeluksesta sännätäkseen päistikkaa taistelukentälle.
"Voi, lopettakaahan jo lapset! Tämä... Tässä oli ihan tarpeeksi", hän sanaili ääni väristen, vaikka koettikin Charloten tavoin pitää kasvoillaan yhä yllä hymyn kepeää naamiota. Naisen päästessä ottelutantereen keskelle kutsuivat molemmat kouluttajat tosin jo muutenkin pokémoninsa palloihinsa sen merkiksi, että tämä todellakin oli tässä.
"Joo, se oli... Aikamoinen ottelu. Aalasta on tosiaankin tullut kehittymisen jälkeen vieläkin sitkeämpi", tokaisi Reliam tyytyväisenä, mutta ei sentään tällä kertaa nokkavan voitonriemuisena. Jopa hän nimittäin tajusi, että vaikka ottelu olikin nyt päättynyt, oltaisiin sitä pakon edessä vielä voitu jatkaa ja sitten lopputulos olisikin voinut olla jo ihan eri. Sanattomasta sopimuksesta Jerico ja Rogue pysyivät kuitenkin poissa areenalta, sillä kyseessä oli jännityksestä huolimatta ollut vain harmiton treeniottelu.

Pokémonien kadottua palloihinsa lähti Reliam rullailemaan pyörätuolillaan kohti äitiään, joka puolestaan säntäsi tällä kertaa Charloten luo selvästi huolissaan siitä, miten tytön pokémoneille oli käynyt. Naisen yrittäessä laskea kätensä tukea tarjoten toisen harteille kääntyi porukan huomio kuitenkin neljänteen ihmiseen, joka yhä seisoi vinosti hymyillen houndoominsa vierellä. Tämä oli ryhtynyt taputtamaan verkkaiseen tahtiin käsiään.
"Täytyypä sanoa, että näin kiintoisaa ruokatuntia en ole viettänyt vuosiin. Hienoa työtä, molemmat! Voitte hyvällä syyllä olla ylpeitä niin omista taidoistanne kuin kasvateistannekin", Reliamin isä kommentoi.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 10:19pm

// Hnnngh se oli kyllä oikeasti pirun jännittävä ottelu kirjoittaa, vaikka lopputulos oli tiedossa etukäteen. oAo <3 Mulla on muuten jotain pientä derppausta vielä, joten älä ninjasti lopettele vielä seuraavassa viestissä, haha. En tiedä oliko se edes aikomuksesi, mutta noh. //

Charlotte oli helpottunut kuullessaan Reliamin reaktion, sillä sitä hän oli pelännyt ehkä kaikista eniten. Viime kerta parin kuukauden takaa oli palautunut väkisinkin mieleen, mutta toisaalta, silloin tilanne oli ollut ihan erilainen. Tyttö katsahti vierelleen ehättäneeseen rouva Mirakaan yhä hymyillen kuin vakuuttaen, että kaikki oli aivan hyvin. Eihän tässä oikeasti mitään hätää ollutkaan.

"K-kiitos," hän puolestaan vastasi miehen kehuihin, jotka toki olivat puoliksi tarkoitettu Reliamillekin. Muuta hän ei sitten osannutkaan sanoa, vaan alkoi hieman hermoillen näprätä hiuksiaan. Kehut olivat aina mukavia, mutta häviö oli silti häviö. "Toivottavasti saadaan otella taas pian," punapää tyytyi sanomaan, osoittaen sanansa tällä kertaa nuorimmalle Mirakalle.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 10:35pm

// No oli! 8D Ja haha älä pelkää että lopettaisin, nautin tästä tasan niin kauan kuin sitä kestää. Derppaillaan siis ihan rauhassa vaan vielä! //

Herra Miraka lopetti taputtamisensa, viittasi huomaamattomasti Devilille ja lähti sitten kävelemään houndoomin kanssa kohti kerrostalon ulko-ovia.
"Vaan oli kuinka hienoa hyvänsä, niin en minä ilman syömistä voi töihin palata", mies tokaisi lyhyesti naurahtaen, mikä sai vaimonsa kääntelemään katsettaan vaikeana perheenisän ja vierellään olevan Charloten välillä. Punapää näytti kuitenkin olevan jo toipumassa häviöstään eikä käyttäytynyt muutenkaan siihen tapaan kuin pokémoneillaan olisi ollut jokin hätänä, joten hieman vastahakoisesti nainen lähti niin ikään hivuttautumaan kohti rappua.
"Voi odota, minä tulen kyllä!" rouva huikkasi ilmeisen varmana siitä, ettei toinen kyennyt tekemään itse itselleen voileipää tai lämmittämään eilisiä perunoita.
"Kiitos paljon, tämä oli oikein miellyttävää kaikin tavoin. Oli niin mukava tavata pitkästä aikaa Reliamin ystäviä, etenkin sellaisia kuin sinä! Tule vain toistekin käymään Charlotte, jos satut liikkumaan täällä päin", pois päin liihotteleva nainen sanaili ja sai Reliamin pyörittelemään hyväntahtoisesti silmiään. Hän ei edes yrittänyt tunkea itseään mukaan keskusteluun, ennen kuin äänekkäät vanhempansa olisivat häipyneet maisemista.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 10:52pm

Charlotte hymyili jo hieman aidompaa hymyään rouva Mirakalle ja tämän ystävällisille sanoille tämän lähtiessä hiljalleen kohti sisätiloja. Tästä olisi tosiaan voinut tulla hyvinkin erilainen aamu, jos Reliamin vanhemmat - ja erityisesti äiti - olisivat olleet hiemankaan erilaiset. Hermostuneisuuskin alkoi kaikota tilanteen muuttuessa koko ajan kepeämmäksi tunnelmaltaan, ja saman tien jäi hiusten näpertäminenkin sikseen.

"Joo, nähdään taas, oli mukava tavata," hän toivotteli ja huiskutti kättään iloisesti ennen kuin toinen pääsi sisälle saakka. Pienen ohitsekiitävän hetken hän vielä katseli rapun ulko-ovelle päin, mutta kääntyi sitten Reliamin puoleen, kun tällä ei ilmeisesti niin hoppu vanhempiensa perään ollutkaan. "Olipa se kivaa, sinulla on tosi mukavat vanhemmat," hän totesi tyytyväisenä, eikä maininnut sanallaankaan äskeistä ottelua. Eilen hän oli mennyt häviämään sen nopeuskisan, ja nyt vielä tämän! Reliamhan pitäisi häntä kohta ihan täytenä surkimuksena, jollei hän seuraavalla kerralla viimeistään saisi höykytettyä tätä oikein kunnolla. Vielä nolompaa tässä oli kai se, että hän oli niin itsevarmana ottelun kannalla ollut, siinä missä pyörätuolissa kulkeva kaverinsa olisi varmaan jättänyt matsin sikseen, jos tätä ei olisi siihen liki pakotettu.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 11:12pm

Huiskutettuaan nuorukaisille hyvästiksi pujahti rouva Miraka miehensä perässä sisälle, eikä jäänyt kyselemään olisiko Reliam tulossa piankin perässä. Poika kun ei ollut ottanut ulos lähtiessään minkäänlaisia matkakamppeita mukaan, joten ei tämä ainakaan pitkään voisi kotoa pysytellä toistaiseksi poissa.

Charloten ja Reliamin jäätyä viimein taas kahden alkoi viimeksi mainittu pudistella päätään vanhempiaan kehaisseelle tytölle. Partaveikko näytti kovasti siltä - kuten niin usein hänen äitinsä ollessa puheen kohteena - kuin ei olisi tiennyt olisiko mieluummin itkenyt vai nauranut.
"No siitä en tiedä, mutta meni tämä nyt paremmin kuin mitä pelkäsin. Tai siis ei isän kanssa nyt saa mitään ongelmia kehitettyä yrittämälläkään, mutta äiti on niin... Tuollainen. Elelee vähän jossain omissa pilvilinnoissa ja vetelee johtopäätöksiä sen mukaan, miten itse toivoisi asioiden olevan", nuorukainen selitti mainitsematta itsekään ottelua enää sanallakaan. Se tosin johtui ainoastaan siitä, ettei hän katsonut sen puimista aiheelliseksi: hän oli voittanut ja sillä selvä. Jos lopputulos olisi ollut toinen, olisi mies toki vatvonut sitä vielä hyvän aikaa, mutta sokeana omalle epäloogisuudelleen oli hän nyt vain aidosti hyvällä tuulella eikä vaivautunut suomaan äskeiselle ajatustakaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 29, 2012, 11:30pm

Tyttö kohautti olkiaan toisen toteamukselle. "No, sellaisiahan ne vanhemmat on joskus, ei siitä mihinkään pääse. Mutta ainakin äitisi vaikuttaa energiseltä ja hyväntuuliselta ja..." Terveeltä? Olisiko se ollut outo asia sanoa? Olisi varmaan, ja siksi punapää vaikenikin yllättäen kesken lauseen. Olihan hänen oma äitinsäkin useimmiten hyväntuulinen, muttei missään nimessä tuollainen täynnä elämää oleva tehopakkaus, hyvä kun pari päivää kuussa saattoi töissä käydä kun sairasteli niin paljon.

"Muttajoo, pitäisi varmaan alkaa miettiä, mitä seuraavaksi," Charlotte tokaisi pikaisesti puheenaihetta vaihtaen. Nyt ei huvittanut vatvoa äidin terveydentilaa, sitä nyt ehtisi myöhemminkin. Hän kaivoi siitä huolimatta pokegearinsa laukusta ja tarkasti sen viestien varalta - ei vielä mitään. Samalla tyttö huomasi laukkunsa pohjalla jotain muutakin, jonka hän oli autuaasti ehtinyt jo unohtaa. "Ai niin!" hän suorastaan hihkaisi ja nappasi löytönsä kouraansa.

"Nyt, käsi alle," punapää suorastaan komensi ja sen kummempia odottamatta kiskaisi vapaalla kädellään vieressään istuskelevan Reliamin kämmentä itseensä päin, laskien sille jotain pientä toisesta kädestään - sydämenmuotoisen suklaakonvehdin punaiseen foliopaperiin käärittynä.

"Tässä. Huomasin miten kaihoisasti katselit niitä karkkeja eilen siellä kaupassa, harmitti ihan kun ei ollut varaa ostaa sinulle sellaista rasiaa," tyttö naurahti ilkikurisesti virnistellen. "Mutta onneksi kassalla huomasin, että siellä oli näitä ilmaisnäytteinä, niin nappasin yhden ihan vain sinua ajatellen! Ja okei, no unohdin sen sitten tyystin mutta muistinpas sentään nyt. Eli hyvää aikaista ystävänpäivää, tai jotain." Charlotte hiljeni hetkeksi hymynsä muuttuessa leveästä virneestä huomaamattomammaksi ja jokseenkin hyväksyntää hakevaksi. "Onhan se tietenkin ihan hömppä päivä ja silleen, mutta kai vähän hauskakin," hän lisäsi hieraisten niskaansa hieman vaivautuneena, ikään kuin hänen olisi pitänyt perustella tempaustaan jotenkin.

// lol, jotenkin niin hassua pelata ystävänpäiväjuttuja vielä, mutkuuuu. :'D Charlotte on niin ihku joskus. //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 29, 2012, 11:59pm

// Aaaaawsdfzsfgdg! X3 //

Vaikkei Reliam yleisesti ottaen ollut millään tapaa hyvä tulkitsemaan toisten tunnetiloja, tuli jopa hän panneeksi merkille Charloten äkkinäisen puheenaiheen vaihtamisen. Mies loi toiseen jokseenkin kysyvän vilkaisun, mutta ei udellut asiasta kuitenkaan sen tarkemmin, sillä ehkä tämä oli taas jotain niitä kuuluisia "tyttöjen juttuja" joita ei tavallisten kuolevaisten ymmärrettäväksi ollut edes tarkoitettu.
"Joo, niinpä. Pitäisi hankkia varmaan vähän parempia retkikamppeita jatkoa varten, ja ehkä pokegeariakin voisi..." ryhtyi partaveikko siis kuuliaisesti pohdiskelemaan ja uppoutuikin aiheeseen nopeasti sen verran syvästi, että punapään nykäistessä hänen kätensä omaansa hätkähti nuorukainen silminnähtävästi. Hän ei kuitenkaan vetänyt kouraansa pois, vaan jäi yhtä aikaa epäileväisenä ja kiinnostuneena odottamaan, mitä tyttö aikoisi hänelle oikein lykätä.

Vaan vaikka Reliamilla olisi ollut kaikki maailman aika käytettävissään, ei hän varmaankaan olisi osannut arvata saavansa yhden noista sydänkonvehdeista, jotka niin kipeästi hänen sisintään eilen olivat repineet. Olihan mies unohtanut tykkänään jo koko ystävänpäivänkin, joten punaiseen kääreeseen käärityn makeisen näkeminen herätti hänessä melkoisen tunnemylläkän. Katkeruus, kaipaus, silkka hämmennys... Kaikki nämä välähtivät nopeassa tahdissa kaupunkilaisen kasvoilla, ennen kun hän hieman vaivautuneesti yskäisten veti kätensä karkkeineen päivineen lähelleen ja alkoi näpertää foliopakkausta auki.
"Hömppä, joo... Mutta, eh, tattis. Karkki on aina karkki", Reliam vastasi katkonaisesti nyppiessään folion pieniksi suikaleiksi sormillaan, jotka olivat paljon tottuneempia rullailemaan ronskisti pyörätuolin pyöriä kuin käsittelemään mitään näin haurasta materiaalia. Asfaltti nuorukaisen edessä olikin lopulta folionjämistä kirjava, kun hän sai karkin vapaaksi kuorestaan ja ryhtyi murtamaan sitä kahteen osaan.
"Ja koska et tietenkään tajunnut ottaa itsellesi omaa, niin tehdään sitten näin. Meinaan, jos vain kelpaa", mies jatkoi ojentaessaan hieman epäsiististi kahtia menneen sydänkonvehdin toista puolikasta toverilleen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 30, 2012, 12:15am

Uteliaana tyttö seurasi toisen reaktiota, josta ei kieltämättä voinut oikein sanoa mitään. Se oli, no, erilainen kuin hän oli odottanut, mutta olisi voinut mennä huonomminkin. Kovin monta ajatusta hän ei ollut pienen lahjan keksiessään suonut sille, riittäisikö miehen huumorintaju moiseen, vaikka nyt ehkä toivoikin, että olisi harkinnut kahdesti. Joka tapauksessa karkki kuitenkin vaikutti kelpaavan, eli loppu hyvin, kaikki hyvin? Aivan mielellään hän otti vastaan puolikkaan itselleenkin.

"Vai en tajunnut?" hän tuhahti napatessaan suklaan Reliamin kädestä. "Olisi ollut epäkohteliasta alkaa kahmia niitä roppakaupalla! Mutta kiitos nyt kuitenkin. Olen oikeastaan aina halunnut tietää, miltä nämä oikein maistuvat! Ei kamalasti tule itsekseen mokomia osteltua." Sen enempiä aikailematta heitti punapää karkin suuhunsa sitä maistellen. Selvästi laadukkaampaa kuin kaupan tusinasuklaat, mutta senpä takia taisi rasioilla niin huimia summia hintalapuissa lukeakin.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on May 30, 2012, 12:38am

Itsensä vaivoin hillinnyt Reliam tunsi typerän punan kohoavan poskilleen Charloten takertuessa hänen sanoihinsa, joita mies ei itse asiassa ollut edes tarkoittanut likikään niin piikitteleviksi kuin miltä tajusi nyt niiden täytyneen kuulostaa. Samalla hän ei kuitenkaan voinut olla miettimättä sitä, kuinka punapää otti kursailematta sotkuisen suklaanpalan käsiinsä ja tunki sen asiaa enempiä puntaroimatta suuhunsa. Se, jolle miekkonen oli viimeksi tällaisia karkkeja ojennellut, ei tasan olisi ottanut mitään puolikasta suklaamölttiä vastaan tai kyennyt olemaan mainitsematta jotain siitä, kuinka kamalan lihottavaa sellaisten syöminen oli. Charlotte ei kuitenkaan valittanut, ei tästä eikä ylipäänsä monesta muustakaan sellaisesta asiasta joita partaveikko oli luullut kaikkien naisten pitävän vähintäänkin vastenmielisinä. Huomio sai vinon hymyn - juuri samanlaisen kuin isällään - kohoamaan Reliamin huulille hänenkin heittäessä suklaan suuhunsa.
"Ei tule ei. Vaikka voisi kyllä tullakin, koska siis hyväähän nämä ovat. Viis siitä miten ne on pakattu", nuorukainen vastasi päästessään hiljalleen taas oman itsensä herraksi. Ja koska tahtoi asioiden pysyvän tällä tolalla, oli tällä kertaa hänen vuoronsa vaihtaa puheenaihetta.
"Pitäisi kai käydä taas kerran pokecenterissä ihan vain varmuuden vuoksi. Jestas, tällä menolla pitää vissiin hankkia sinne joku kanta-asiakaskortti!"

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on May 30, 2012, 12:57am

Charlotte nyökkäili myötäilevästi miehen kertoillessa mielipidettään suklaasta. Totta tosiaan, ainahan niitä voisi itselleenkin ostaa, sillä eihän kaupan kassatäti tasan voisi tietää, kenelle se sydämenmuotoinen suklaarasia sydämenmuotoisine karkkeineen olisi menossa! Hinta siinä vain edelleenkin oli esteenä. Nieltyään oman karkkinsa vihdoin, ehti tyttö jo hetken mielessään harmitella, miten seuraavaksi olisi kaiketi tehtävä jo lähtöä, sillä pelkkä pihalla seisoskelu... ja no, Reliamin kohdalla istuskelu, ei ehkä ollut sitä rakentavinta ajanvietettä, eikä hän tiennyt ollenkaan, kuinka kauan pyörätuolipotilas sitä jaksaisi harjoittaa. Tulipa tämä kuitenkin sitten maininneeksi pokecenterin.

"Joo!" punapää hihkui ilmeensä uudelleen kirkastuessa, tajuten vasta jälkeenpäin miten hölmöltä sekin taas kuulosti. "Äh, niin siis joo, siellä pitäisi varmaan minunkin käväistä, koska pian pitää lähteä taas matkaa taittamaan. Ja koska minulla ei suoraan sanottuna ole enää aavistustakaan, missä se eilinen oikein olikaan - tai oliko se edes kämppääsi lähinnä oleva center - sinä varmaan luonnollisesti opastat minut sinne!" Sanojensa päätteeksi hän pisti kätensä vaativasti puuskaan, vaikka ei missään nimessä tarkoittanutkaan kuulostaa vakavalta, mikä toivon mukaan oli helposti huomattavissa.

// Nyyh, miksen tahdo lopettaa tätä peliä vaikka tiedän että piakkoin olisi seuraava jo tulossa. ;u; <3 //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 1, 2012, 3:36pm

// No jos ne nyt käy vielä siellä centerissä ja sitten jättävät lopultakin toisensa toviksi rauhaan ahhahah? ='D //

Charloten innostuneisuus sai Reliamin hymyilemään huvittuneesti, eikä ilme siitä ainakaan lientynyt tytön komentaessa topakasti häntä johdattamaan heidät pokecenteriä kohti.
"Kai se on sitten pakko. Tiedä mihin sinä yksiksesi täällä kaupungissa edes päätyisit", mies myönsi olkiaan kohauttaen ja huokaisi samassa teatraalisen syvään, kuin olisi ollut tekemässä toiselle oikeinkin suuren myönnytyksen. Ajatuksensa olivat jo suuntautumassa kohti eilistä keskusta ennen kuin punapään tokaisema sivulause tunkeutui kunnolla nuorukaisen mieleen ja hän tuli todenneeksi, että itse asiassa heidän ei olisi tarvis kulkea sinne asti saadakseen pokémoninsa taas kuntoon.
"Joo, odotas... Mennään tästä pihojen poikki, niin päästään oikeastaan aika nopeasti yhteen pienempään centeriin. Siellä ei ole kai edes majoitustiloja tai mitään, mutta eipä me niitä nyt olla tarvitsemassakaan", Reliam sanaili kääntäessään pyörätuolinsa sittenkin kohti polkua, jota pitkin he pääsisivät haluamaansa paikkaan puikkelehtimaan. Kieltämättä matkalla pitäisi ylittää pari ojaa ja tunkeutua läpi jokusesta pensasaidasta, mutta se nyt oli vain tervettä vaihtelua jatkuvalle teiden tallaamiselle.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 1, 2012, 4:38pm

// Eiköhän se ole parasta niin. x'D //

Tyytyväisenä siitä, että saikin pitää seuralaisensa vielä hetken kauemmin, kipaisi Charlotte hakemaan polkupyöränsä telineestä ja oli pian jo valmis lähtemään kohti centeriä, joka miehen puheista päätellen poikkesi reilusti siitä eilisestä. Tyttö ehti jo miettiä, mahtaisiko reitti olla vaikeakulkuinen pyörän taluttamista ajatellen, mutta muisti sitten olevansa pyörätuolipotilaan seurassa - tuskinpa ongelmia tulisi, jos tämä kerran oli polkua pitkin mennyt ennenkin.

"No niin, matkaan sitten vain," hän tokaisi hyväntuulisena, ja näin kaksikko lähti liikkeelle pitkin aivan erilaista reittiä kuin se eilinen oli ollut. Kauan ei kuitenkaan ehtinyt tehotiimi kulkea, kun punapää havahtui puhelimensa soidessa. Hänen oli pakko pysähtyä ja iskeä pyörän jalka maahan, jotta sai ongittua pokegearinsa laukustaan. "Sori," Charlotte pahoitteli ja vastasi nostaen luurin korvalleen. "Hei, äiti."

Seurasi hurjan kiukkuista, köhivää luennointia siitä, miten puhelin oli aina pidettävä päällä ja siihen vastattava. Lisäksi liuta kysymyksiä tytön viimeöiseen majoitukseen liittyen.

"Joojoo, ei ollut mitään ongelmia... ei, en juonut mitään! Kaikki on aivan hyvin, olen lähdössä Lemidaeen päin, siellä on jotain pokeathlon-juttuja ensi viikolla," tyttö selitteli suunvuoron saadessaan ja loi välillä tuskastuneita katseita odottelemaan joutuneeseen kaveriinsa. "Oletko taas kipeänä? Älä oikeasti viitsi olla huolissasi, ei ole mitään hätää! Parantele vain itseäsi rauhassa... Sopiiko että soitellaan illalla, haluaisin päästä matkaan nyt..." Niin vähällä ei Charlotte kuitenkaan päässyt, vaan sai vielä tovin kuunnella äitinsä höpinöitä ja löpinöitä, joista osa meni jo ohi korvienkin. Lopulta tämä kuitenkin suostui päästämään tyttärensä jatkamaan matkaa.

"Joo, terkkuja iskälle... ja Lucasille jos se on siellä. Heippa," punapää lopetti puhelunsa ja kääntyi vasta nyt kunnolla Reliamin puoleen sitten puhelun aloittamisen. Sen kummempia sanomatta hän laittoi pokegearinsa takaisin laukkunsa turviin, nosti pyörän jalan jälleen ylös ja tarttui sitten ajokkiaan sarvista. "Ääh, äiti on vähän hassu," hän päätyi toteamaan silmiään pyöräyttäen. "Mennään nyt."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 1, 2012, 9:56pm

Kaksikon keskimäärin hitaampana kulkijana lähti Reliam jo työntelemään itseään kohti mainitsemaansa polkua, kun Charlotte vielä kipaisi hakemassa pyöränsä messiin ja tuli sitten perässä. Olisi voinut olla aiheellista mainita, että mies oli käyttänyt kyseistä reittiä viimeksi vuosia sitten joten hän joutui katselemaan maisemaa välillä hieman tutkailevasti varmistuakseen siitä, että he olisivat yhä menossa oikeaan suuntaan. Ennen kuin kumpainenkaan ehti kuitenkaan todeta mitään asiaan liittyen pärähti pyörää taluttavan tytön pokegear soimaan.
"Ei mitään", nuorukainen vastasi kättään heilauttaen, kun punapää vastasi puhelimeen ja toverukset pysähtyivät aloilleen. Koska toisten keskustelujen kuunteleminen ei ollut järin hienotunteista toimintaa, ryhtyi Reliam katselemaan mukamas hyvinkin kiinnostuneena ohi lipuvia pilvenhattaroita. Viimeistään naisten ryhtyessä väittelemään eilisen juomingeista paljasti miekkonen kuitenkin kuunnelleensa tyrskähtämällä heikosti peiteltyyn nauruun. Mutta kun Charlotte alkoi kysellä äitinsä terveydentilasta, sulki kaupunkilainen nopeasti suunsa. Lopun keskustelun aikaa hän keskittyikin näyttämään varsin mietteliästä naamaa.

Vasta Charloten saatua karistettua äitinsä linjan toisesta päästä käänsi Reliam huomionsa tyttöä kohden ja vastasi tämän selittelyihin vinolla hymynpuolikkaalla.
"Ihan kuin olisin kuullut tuon jossain aikaisemminkin. Ai mutta hei, taisin sanoa itse samaa ja vielä aika moneen kertaankin", mies vitsaili. Äänestään kuulsi kuitenkin silkan kiusoittelun sijasta myös annos ymmärrystä, sillä kuten selväksi oli lie käynyt, tajusi hän oikein hyvin mitä oli häpeillä vanhempaansa jonkin tähän liittyvän kummallisuuden takia.

Sen enempää ei Reliam puhelua kommentoinut tai siitä kysellyt, vaan jatkoi toisen tavoin matkaansa. Nuorukainen johdatti heidät toinen toistaan korkeampien kerrostalojen pihojen poikki, kunnes vastaan tuli asuntoalueen eräästä tiestä erottava korkea pensasaita. Sen nähdessään kurtisti mies kulmiaan ja ryhtyi kääntelemään päätään sivulta toiselle kuin jotakin etsien.
"Hmm, tässä pitäisi jossain olla aukko. Pensasaidassa, meinaan. Mennään siitä läpi."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 1, 2012, 10:21pm

Charlotten ei oikeastaan ollut ollut mitenkään vaikea arvata, että Reliam kenties tarttuisi hänen sanoihinsa, jotka olivat toisen suusta tulleet tutuiksi jo eilen. Eipä siinä mitään, heitä molempia kun selvästi oli siunattu vähän turhankin huolehtivaisilla äideillä, joten tyttö vastasi toisen kiusoitteleviin sanoihin silmiään pyöräyttämällä.

"Mmh, niinhän sinä taisit...," hän hymähti jokseenkin hyväntuulisesti siihen nähden, miten nolon kohtauksen hän ja äitinsä äsken puhelimessa aiheuttivat. Mies ei kuitenkaan käynyt kommentoimaan mitään muuta puheluun liittyvää, joten punapääkin unohti nopeasti koko välikohtauksen ja keskittyi jälleen maisemien katseluun ja etenemiseen. Pensasaidalle päästyään ja Reliamin toteamuksen kuultuaan alkoi Charlottekin etsiä kohtaa, josta he voisivat kulkea läpi. "Onkohan se tuo?" hän kysäisi hetken ihmettelyn jälkeen hoksattuaan melkein huomaamattoman kapean aukon aidassa. Sitä oli aika vaikea huomata muutoin kuin tietystä kulmasta, ja vaikka siitä oletettavasti vielä mahtuisikin kulkemaan, ei se ollut enää kovinkaan kaukana umpeen kasvamisesta. Tien tuntevaksi tyypiksi oli pyörätuoliheppu kyllä nyt hieman onneton tapaus. Mistähän moinen johtui?

"Kiva kyllä nähdä täällä vähän enemmän vihreääkin, tulee pikkuisen kotipuoli mieleen," hän höpötteli itsekseen varsin tyytyväisenä siihen, että harmaasta kaupungista löytyi tällaisiakin alueita.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 4:54pm

Charloten bongatessa pensasaidassa olevan kapean aukon rullaili Reliam lähemmäksi kyseistä reittiä ja jäi hetkeksi tuijottamaan sitä kriittisin silmin.
"No jos ei olisi tätä 'vihreää' tässä, niin kulkeminen olisi kyllä paljon helpompaa. Mutta joo, eiköhän me tuosta läpi päästä kuitenkin. Minusta tuo reikä oli kyllä isompi kun sitä viimeksi käytin", mies asioita hetken tuumattuaan tokaisi. Jos hän olisi ollut yksin matkassa, olisi nuorukainen ehkä voinut niellä ylpeytensä ja etsiä helpomman kiertotien, mutta punapään edessä hän ei kyllä ryhtyisi perääntymään. Niinpä, huokaistuaan syvään ja puristettuaan hampaansa yhteen, lähti partaveikko lähestymään päättäväisesti pensasta ja mulkoili sitä mennessään niin tuimasti, että olisi tuskin ollut ihme vaikka oksat olisivat tehneet hänelle tietä. Pensas kuitenkin pysyi - omaksi vahingokseen - tiiviisti paikoillaan, joten Reliamin tunkeutuessa kulkuaukkoon katkoi hän surutta pahiten tielleen tunkevat oksat pois ja viskoi ne sivummalle. Lyhyen puutarhurituokion jälkeen tie olikin raivattu sen verran leveämmäksi, että Reliam pyörätuoleineen pääsi kuin pääsikin lävitse.
"No niin, ja melkein ollaankin jo perillä", miekkonen tokaisi pysähtyessään odottamaan Charlottea ja suunnatessa katseensa kohti nuhjuista mainoskylttiä, joka pilkotti esiin muutamien matalampien talojen takaa.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 5:03pm

Charlotte katseli Reliamin vaivalloisen näköistä menoa ja mietti jo, olisiko ollut reilua tarjota apua. Tosin jos hän nyt vähänkään näiden parin tapaamisen perusteella oli miestä oppinut tuntemaan - ja kyllä hän vakaasti uskoi oppineensa - ei tämä välttämättä olisi sellaisesta avusta kovasti perustanut. No, tovin odottelun jälkeen oli pensasaita saanut hieman uutta ilmettä, ja tyttökin pääsi sen lävitse vaivatta jopa polkupyöränsä kera.

"Sehän sujui sutjakkaasti," hän erehtyi letkauttamaan, mutta vaikeni sitten ja katsahti samalle suunnalle kuin seuralaisensakin. Matka ei tosiaan ollut ollut pitkä, ja tovin vielä kuljeksittuaan löysikin kaksikko itsensä varsin kompaktin kokoisen pokecenterin ovelta. Punapää parkkeerasi jälleen pyöränsä lukkoineen päivineen (vaikka se edelleenkin reistaili siitä eilisestä) ja asteli miehen vanavedessä keskuksen aulaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 5:23pm

// Btw onko ideoita missä me laitetaan kaksikko tapaamaan seuraavan kerran? =D Kun sitä tässä mietin, että mitä paikkaa Reliam tekstiviestissään ehdottaisi. //

Reliam hymähti kuivakasti Charloten tokaisuun, sillä omasta mielestään pensaan ohitus olisi kyllä voinut siistimminkin tapahtua. Noh, tehty mikä tehty, ja ainakin kaksikko pääsi nyt jatkamaan matkaansa kohti pokecenteriä... Tai ehkäpä sitä olisi voinut kutsua ennemminkin pokekioskiksi tai -ensiapuasemaksi, jos sellaisia termejä vain olisi ollut tapana käyttää. Partaveikon rullaillessa sisään paikkaan sai hän nimittäin havaita, ettei rakennuksessa ollut ollenkaan muita asiakkaita - mikä tosin oli hyvä, sillä eipä sinne suuria joukkoja olisi mahtunutkaan. Keskus koostui lähinnä odotustilasta, palvelutiskistä ja jokusesta pelkästään hoitajille tarkoitetusta tilasta, jotka kätkeytyivät raidallisen väliverhon taakse. Edes henkilökuntaa ei näkynyt ensin missään, mutta onneksi yksi elävä sielu oli kuitenkin valppaana.
"Chaaaansiiii!" tervehti tiskin takana seisova pinkki pyörylä, chansey, asiakkaita ja sai samalla keski-ikäisen hoitajan hälytetyksi äänellään paikalle.
"Päivää, kuinka voin olla avuksi?" nainen kysyi selvästi jonkinlaisella automaattivaihteella olevalla äänellä, jonka kuuleminen sai Reliamin kohottamaan kulmiaan ja vilkaisemaan pienesti virnistäen Charlottea. Ei tainnut olla todellakaan toimintarikkain ja mielenkiintoisin työpaikka tämä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 5:38pm

// Eää Ceiwoodia olin tosiaan ehkä miettinyt. Peli rannalla voisi olla kiva ja käytännöllinenkin, jos siihen sisältyy se vesipokemonhommakin (ellei tuo nyt sitten ole liian aikaista sille?). Toki muutkin paikat käy, jos toiveita on ja/tai Ceiwood on Reliamin kannalta vaikea? //

Pokecenter tosiaan oli pieni, eipä ollut Charlotte ennen moista nähnytkään edes pienemmillä paikkakunnilla. Tosin niillä taisi olla lähinnä yksi iso center monen erikokoisen sijasta muutenkin. Punapää tervehti chanseyä takaisin, ja hoitajan tullessa paikalle myös tätä. Täti tosiaan vaikutti jokseenkin - tai paljonkin - työhönsä kyllästyneeltä, ja tyttö vastasikin Reliamin virneeseen lähes huomaamattomalla, kummastuneella hymyllä.

"Tuota, nämä pitäisi tarkistaa," Charlotte totesi kääntyessään taas hoitajan puoleen ja nostaen seuraavaksi kolme pokepalloa laukkunsa taskusta tiskille. "Ei varmaan ole mitään ihmempää, vähän vauhdikas ottelu vain takanapäin," hän jatkoi, minkä jälkeen teki tilaa tiskin edestä seuralaiselleen.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 5:58pm

// Eikäko joo, Ceiwoodin ranta käy hyvin! =3 //

Charloten kaivettua pokepallonsa esiin teki Reliam samoin, joskin hän läjäytti tiskille ainoastaan kaksi palloa. Hoitaja silmäili kertynyttä kasaa tylsistyneenä ja näytti hetken todella miettivän oliko hänen pakko ottaa pokémonit vastuulleen, mutta joko velvollisuudentunnon tai tekemisenpuutteen viedessä lopulta voiton kasasi nainen hoidettavansa eräänlaiselle tarjottimelle.
"Levollahan sellainen yleensä hoituu, mutta katsotaan nyt sitten", hoitaja vielä tokaisi, ennen kuin katosi palloineen ja chanseyneen takahuoneeseen ja jätti kaksikon viihtymään keskenään.
"Varsinainen unelmaduuni selvästi", Reliam kuiskasi naurahtaen ja rullaili itsensä odotushuoneen sohvan luokse. Koska keskuksen kaikki katsomisen arvoinen oli nopeasti katseltu lävitse, ryhtyi miekkonen hyvinkin pian nojailemaan kyynärpäällä pyörätuolin käsinojaa vasten ja naputtamaan toisen käden sormillaan kärsimättömästi polveaan.
"Noh... Mitäs sitten seuraavaksi? Teikä jatkaa kai viimein matkaansa, mutta onko suunnitelmia mille suunnalle?" nuorukainen uteli toveriltaan.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 6:12pm

// Jeesjees. Haluat varmaan pelailla kakkossalin + eventtipelin loppuun ennen kuin aloitetaan tuo, vai kuinka? Toki sen voi aloittaa aikaisemminkin, mutta sittenhän olisi periaatteessa hidasteltava poksujen osalta tiettyjä juttuja odotellessa. x) //

Siinä tosiaan oli synnynnäinen asiakaspalvelija! Tai sitten ei. Kun hoitaja lopulta kaikkosi takahuoneeseen kuivakan toteamuksensa myötä, Charlotte ei voinut kuin tirskahtaa huvittuneena Reliamin sanoille. "Toden totta, pistää tosiaan toivomaan että saa itse jotain mielekästä tekemistä sitten kun huvittaa 'kasvaa isoksi'," hän vastasi kuiskaten itsekin ja seuraili pyörätuolipotilasta lopulta sohvalle istahtaen.

"Mmh, no tiedäthän sinä miten kiireinen bisnesnainen olen, pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa tekemässä miljoonadiilejä ja silleen," punapää totesi välinpitämättömästi olkiaan kohauttaen. "Mutta toisaalta, ehkä vain tyydyn raahautumaan Lemidaeen sitä ystävänpäiväkisaa varten. Viime pokeathlon-kisa oli täysi katastrofi, Aala oli silloin vielä lillipup eikä pysynyt ollenkaan radalla ja... hei, se oli muuten juuri silloin kun me tavattiin!" tyttö jatkoi sepityksiään muina naisina, kunnes loppua kohden hassun pikku valaistumisen myötä tuli jopa hieman korottaneeksi ääntään.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 6:36pm

// Joo no salipelin yritän pelata tässä ihan heti kun saadaan tämä loppuun, ja sitten aloitan eventtipelin, jonka jälkeen voidaan kyllä aika pian jo aloittaa (6.6? ='D) uutta peliä tälläkin kaksikolla. Eihän Reliam nyt ensitöikseen varmaan kuitenkaan pokémoneja Charloten eteen levittele tai mitään, joten heha "tiettyjen juttujen" odottelusta tuskin tulee suurempia ongelmia. Ellei Charlotte tietysti sitten ole kiinni jo kahdessa pelissä? //

Jälleen sai Reliam aihetta pyöritellä silmiään, kun Charlotte täysin pokkana kertoili hänelle suurista ja tärkeistä kiireistään. Ei sillä että mies itsekään olisi oikein tiennyt tuon tarkemmin mitä seuraavaksi olisi tekemässä, paitsi ehkä nyt sitten hankkimassa niitä parempia retkeilytarvikkeita. Sitten pitäisi kai vain... Alkaa taas retkeillä?
"Niin joo, sinäkin otit osaa siellä siihen kisaan?" mies kuitenkin tulevat unohtaen tokaisi, kun menneet valottuivat hänellekin yhtäkkiä uudenlaisessa valossa.
"Minä laitoin Saramun sinne kun ajattelin, että kyllä se nyt siivellisenä voittaa sen ilman mitään vaikeuksia, mutta noh... Niillä olikin joku erilainen pistetaulukko lentäville, niin ei se tullut kuin kolmanneksi", partaveikko puolestaan selitti. Vaikka hän ei sinänsä pitänyt scytherin sijoitusta kovin ihmeellisenä, huomasi hän kuitenkin olevansa tyytyväinen pärjättyään pokémoneineen ilmeisesti punapäätä paremmin.
"Ystävänpäiväkisaan en minä kuitenkaan aio--"
"Valmista on!" Takahuoneen suunnalta kuuluva huikkaus keskeytti Reliamin lausahduksen ja sai hänet kääntämään päänsä kohti tiskiä. Hoitaja palaili sen taakse - mikäli mahdollista - vielä aiempaakin yrmeämmän näköisenä.
"Kuten sanottua, ei näillä mitään hätää ole. Turha pokémoneja on pelkän väsymyksen takia keskukseen kiikuttaa."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 6:50pm

// Aloitellaan milloin vain. ouo <-- lol Charlotte-hymiö, se käyttää kaikkia kummallisia joita en itse pokkana pystyisi. x'D //

Charlottestakin oli varsin kiinnostavaa kuunnella kaverinsa selostusta siitä eräästä kohtalokkaasta päivästä pari kuukautta sitten. Tai no kohtalokkaasta ja kohtalokkaasta, mutta erikoinen päivä se oli ollut joka tapauksessa, olihan Reliam kuitenkin ollut tytön ihka ensimmäinen otteluvastustaja, joka tosiaan otti homman vakavasti eikä pelkkänä huvina. Kiva juttu kuitenkin keskeytyi nyreän hoitajatädin palatessa pokemonien kera. Sepä kävi äkkiä. Punapää nousi paikaltaan harmistuneena ja nappasi pallonsa takaisin tiskiltä.

"No sori vain, että jouduit oikeasti tekemään töitä palkkasi eteen tänään," Charlotte tokaisi ivallisesti virnistäen, pinkaisten sitten aika kyytiä pihalle, jotta välttyisi kuulemasta tädin mahdollisesti kiukkuista reaktiota. Siinä samalla häneltä tosin jäi näkemättä, millaisen ilmeen hänen sanansa mahtoivat saada aikaan hoitajan happamilla kasvoilla.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 7:06pm

Reliam murahti vain itsekseen hoitajan töykeydelle ja lähti rullailemaan kohti palautettuja poképalloja, kun taas Charlotte vei koko jutun ihan uudelle tasolle sanoillaan. Tytön tokaisu sai niin hoitajan kuin pyörätuolipotilaankin naaman venähtämään, joskin viimeksi mainittu sai itsensä kootuksi vanhempaansa nopeammin ja nappasi niin ikään kasvattinsa tiskiltä sekä lähti huomattavalla vauhdilla kohti ulko-ovea. Hän oli kuitenkin sen verran toveriaan hitaampi, että korviinsa ehti kantautua muutama valittu sana nuorten röyhkeydestä ja ilmaisten palvelujen hyväksikäytöstä ja ties mistä, ennen kuin miekkonen sai punapään kiinni ja repesi äänekkääseen nauruun.
"Kiitti nyt vaan ihan kauheasti!" hän hirnui päätään pudistellen.
"Nyt en voi käydä tuolla ennen kuin tuo mandibuzz-nainen jää eläkkeelle! Se varmaan myrkyttäisi pokémonini jos tulisin sataa metriä lähemmäksi." Ei sillä että seikka olisi merkinnyt mitään naisen ilmeen näkemiseen verrattuna, sillä se oli ollut kerrassaan korvaamatonta. Näky saikin partaveikon hohottamaan vielä hyvän aikaa, ennen kuin nauru lopulta alkoi tyrehtyä hänen tajutessaan hyvästien hetken olevan hiljakseen käsillä.
"Pitää muistaa maksaa takaisin ja käydä kiusaamassa jotain teikäläisen kotikaupungin porukkaa joskus, kun satun sille suunnalle. Tykkäisitkö saada vaikka poliisit perääsi?" nuorukainen kuitenkin vielä tokaisi pilke silmäkulmassa ja selvästi sanojaan sen suuremmin tarkoittamatta.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 7:19pm

Charlotte henkäisi syvään pihalle päästyään ja tajusi vasta sitten kunnolla, mitä oikein tuli tehtyä. Hän ei ollut ihan varma, olisiko pitänyt nauraa vai hävetä silmät päästään, vai kenties molempia, mutta Reliamin paikalle tulo auttoi asiaa melkoisesti, ja tyttö repesi itsekin nauruun, eikä saanut kasattua itseään edes miehen valitellessa, ettei voisi enää kyseistä centeriä käyttää, ainakaan kovin lähiaikoina. Lopulta hänkin kuitenkin rauhoittui ja pyyhkäisi vedet silmistään. Hän ei tosiaankaan muistanut, milloin oli viimeksi saanut nauraa näin railakkaasti.

"Joo, sori tuosta," hän totesi kaikkea muuta kuin pahoillaan ja avasi jälleen pyöränsä lukon. "Ehkä minun sitten vain pitää ottaa se riski. Ei se muutenkaan olisi ensimmäinen kerta, kun poliisit minua taluttelisivat." Vakavin ilmein hän sanoi sanottavansa ja jätti tyystin miehen arvailujen varaan, mahtoiko viimeisin lausahdus olla totta vaiko tarua. Pian hänen mielensäkin tosin vakavoitui; tässäkö se nyt oli?

"Tuota, nyt pitää kyllä ihan kysyä, että minnepäin minun on nyt suunnattava että pääsen kaupungin oikealle laidalle Lemidaeen nähden?" punapää päätyi vielä kyselemään, sillä hänen suuntavaistonsa tällaisessa kaupungissa oli vähän mitä oli, eikä hän vieläkään ollut jaksanut opetella pokegearinsa navigaattorin käyttöä.

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 7:50pm

Reliamin ilkikurinen ilme muuttui kiinnostuneen kysyväksi Charloten vihjaillessa jotain epämääräistä poliisien kanssa tekemisissä olosta. Hän ei osannut sanoa vedättikö tyttö häntä ihan täysin vai oliko jutussa jotain perääkin, mutta eipä tämä nyt ollut kovin hyvä aika ja paikkakaan asiasta keskustelemiseen.
"Saat kyllä luvan kertoa tuosta joskus vielä tarkemmin", partaveikko kuitenkin vannotti ja koetti tökkäistä punapäätä kylkeen etusormellaan. Pian samainen sormi sai kuitenkin hyödyllisempääkin tekemistä, kun miekkonen nosti sen osoittamaan kohti kaupungin korkeimmalle kohoavia pilvenpiirtäjiä.
"Kannattaa aloittaa menemällä keskustaan, sillä siellä on kyllä joka nurkalla karttoja ja kylttejä siitä, mihin mikäkin tie johtaa", hän ohjeisti.
"Jos nimittäin lähtisit tästä nyt suoraan kohti Lemidaea, voisit huonolla säkällä päätyä pohjoisen vähän... Ränsistyneemmille alueille, joilla ei ole kauhean fiksua liikkua." Vaikka kertoikin slummeista osittain vain pelotellakseen punapäätä, oli mukana myös ripaus aitoa huolta siitä, että toinen eksyisi rääsyläisten ryöstettäväksi. Olisi sekin nyt ollut nääs nolo loppu tälle seikkailulle!
"Mutta ei kai siinä muuta. Soita jos nyt ihan eksyksiin päädyt, mutta en usko että edes sinä saat missattua kaikkia mahdollisia 'tästä menet Lemidaeen' -kylttejä."

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by roll on Jun 4, 2012, 8:27pm

Reliamin tökätessä Charlottea kylkeen, herkästi kutiava tyttö ei voinut olla naurahtamatta, ja perääntyi sitten pyörineen hieman kauemmas turvaan.

"No kerrotaan, mutta muista sinä sitten kehittää se kuva seuraavaan kertaan mennessä," punapää vastasi vaativasti. Kuka ties vaikka poliisijuttu unohtuisi siihen mennessä, jos totta puhuttiin, mutta sen valokuvan hän haluaisi joka tapauksessa, oli se sitten onnistunut tai vähemmän onnistunut. Konkreettinen muisto kerrassaan erikoisesta illasta kuulosti kuitenkin sen verran mukavalta, ettei kuvan laadulla loppujen lopuksi ollut suurtakaan väliä.

Saatuaan hieman suuntaohjeistusta ja aliarviointia (tai kenties realistista arviointia) suunnistustaidoistaan, tyttö käänsi katseensa korkeisiin pilvenpiirtäjiin, jotka ilmeisesti sijaitsivat siellä keskustassa, minne hänen nyt oli tarkoitus suunnata. Nyökkäillen ymmärtäväisenä ja kaupunkilaisen pelottelut slummeista todesta ottaen hän nousi jo valmiiksi pyöränsä selkään ja nosti kättään hyvästien merkiksi.

"No enköhän selviä," punapää tokaisi. "Mutta niin, elelehän sitten ihmisiksi, ja tottele äitiä, ja tekstaa joskus, ja muista pestä hampaat ja... niin! Heippahei, ikävä tulee!" hän lisäsi hymyillen jokseenkin haikeasti, polkaisten sitten pyöränsä liikkeelle ja jatkaen jälleen matkaansa kohti uusia seikkailuja. Vaikka mieliala olikin pääosin pirteä ja iloinen hauskan jälleennäkemisen johdosta, ei tyttö silti voinut mitään sille, että kadottuaan pian toisen näkyvistä, hän tunsi palan nousevan kurkkuunsa ja iloisuutensa hiipuvan. Hän kaipasi lisää tällaisia päiviä. Mutta vaeltavan pokemonkouluttajan arki kai vain oli sellaista; yksinäistä.

// Ja näin kaksikko pääsi ystävänpäiväilyistä, ja seuraavaksi kohti synttäreitä! Yhtä juhlaa näiden tapaamiset ainakin nimellisesti. :'D <3 Ja kiitos hurjasti yhdestä kaikkien aikojen ehdottomasti parhaista peleistä! ;v; //

Re: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Post by hitodama on Jun 4, 2012, 8:51pm

Reliam kohautti mitäänsanomattomasti lapojaan Charloten käskylle käydä kehityttämässä heidän yhteiskuvansa, sillä miestä ei huvittanut kertoa olleensa aikeissakin mennä heti likasta päästyään hoitamaan asiaa. Välttyäkseen tuntemasta itseään tottelevaiseksi sylikoiraksi päättikin hän saman tien käyvänsä sittenkin seuraavaksi kotona ja lähtevänsä kaupungille vasta illemmalla. Siitäs saisi punapää, kun yritti vanhempaansa tuolla tavoin komennella!

Charloten sitten heittäessä naljailevat hyvästinsä kaupunkilaiselle päristi Reliam vastaukseksi huuliaan ja heilautti vähättelevästi toiselle kättään.
"Joo joo, heti kun itse rupeat käyttäytymään niin kuin naiset eli käyttämään mekkoa ja meikkaamaan itsesi tunnistamattomaksi!" sivalsi mies takaisin. Vaan vaikka olisikin ollut ihan siistiä jättää juttu siihen, huomasi nuorukainen muuttavansa huiskimisen lyhyeksi vilkutukseksi ennen kuin likka pyörineen katosi näkyvistä.
"Nähdään taas!" huusi hän toisen perään ja jäi sitten päätään pudistellen vain istuksimaan paikoilleen. Nuorukainen olisi ehkä melkein saattanut myöntää voivansa ehkä melkein ikävöidä tovin kuluttua energistä seuralaistaan, ellei kiukustunut hoitajatäti olisi lopulta kyllästynyt työpaikkansa etupihalla jämähtäneeseen vandaaliin ja tullut ovensuuhun puimaan tälle nyrkkiä ja lausumaan lisää valittuja sanoja kaksikon käyttäytymisestä. Tapahtuma sai Reliamiin vauhtia ja itsekseen hihitellen hän lähti rullailemaan pyörätuoliaan kohti kotia.

// Kiitos vaan hurjasti itsellesi! 210 viestiä puhdasta awesomeutta on kyllä jo sellainen ennätys, että sitä ei ihan heti ole taatusti kukaan rikkomassa! X3 //