Reliam & Crew - RPGs

RUINUY » Kaupunki » Prinssi ja sen prinsessa

Prinssi ja sen prinsessa
Post by roll on Feb 14, 2013, 9:10pm

// Voi miten gay otsikko! Enivei, hito ihanainen tänne! Vähän erikoisempi peli näin ystävänpäivän kunniaksi! :'D Vaikkei tää nyt niin ystävänpäiväaiheinen ole loppupeleissä öh. Suosittelen erityisesti Hymyä, Kinuskipyyriä, Tenshiä, Shinsouta, Nweekyä ja Kojia lukaisemaan! Mutta ennen kuin hätäännytte, muistakaa lukea loppuun (ja jos ette jaksa, vilkaiskaa vain tämän viestin lopusta mikä on homman nimi). //

Uhrautuvainen aurinko paistoi täydeltä terältään ja ympäripyöreä sää oli muutenkin kaikin puolin mainio kuraisen Charlotten ja arvaamattoman Reliamin kuljeskellessa pitkin Ruinuyn hassunhauskaa pääkatua ihmisvilinää parhaansa mukaan väistellessään. Lutusen ystävänpäivätapaamisen aiemmin sopinut riittämätön kaksikko oli kuulumisensa vaihdettuaan päättänyt lähteä katsomaan jotakin runnottua elokuvaa, mutta ensiksi olisi löydettävä miekkaileva leffateatteri! Siinä kävellessään uskonnollinen Charlotte silmäili erinäisten liikkeiden hännällisiä näyteikkunoita ja lopulta pysähtyi hetkeksi yhden eteen. Se oli mitä ilmeisimmin jokin tuulinen naamiaispukuvuokraamo tai jotakin vastaavaa, sillä ikkunassa näkyi niin sössöttävien prinsessojen kuin kämäisten prinssien hienoja (joskin överiksi koristuksissaan vedettyjä) asuja, muhkeita pikachu-kokovartalopukuja, puhumattakaan nyt nössöjen hoitsujen, ohraisten merirosvojen, hintahtavien vampyyrien ja ties minkä vetimistä! Ikävöivä Charlotte oli juuri jatkamaisillaan matkaa huomatessaan lapsellisen Reliaminkin pysähtyneen ja katselevan häntä kysyvästi.

"No kai sitä nyt katsoa saa!" poliittinen punapää tuhahti puolustelevaan sävyyn, kuin olettaen toisen tuomitsevan hänet kovinkin pahasti.

"Mitäs teikä oikein sitten katseli?" virtaviivainen mies kuitenkin vain tuli kysyneeksi ja vilkaisi kehittävää ikkunaa tarkemmin itsekin.

Kukkakuvioinen Charlotte katsahti vielä pikaisesti kaikkia typerää ikkunaa koristavia konemaisia asuja ja kääntyi sitten homeisen miehen puoleen tälle vastatakseen, mutta häntä tervehtikin odottamaton näky, joka sai hänen arkisen leukansa loksahtamaan; pirullisella Reliamilla oli yllään juuri äskettäin ikkunassa nähty raivokas prinssin asu ja kuvankauniilla kasvoillaan vähintäänkin yhtä hölmistynyt ilme kuin rähjäisellä Charlottellakin laulavan nuorukaisen katsellessa nenäkästä tyttöä. Äärimmäisen hämmentyneenä epäileväinen punapää loi pikaisen vilkaisun alaspäin ja huomasi itse seisoskelevansa siinä pikkutarkoissa prinsessakuteissa!

"Mitä helvettiä!" valaistunut tyttö puuskahti silmäillessään kalanhajuista asuaan tarkemmin hartaan miekkosen puolestaan huomattua omienkin massiivisten vaatteidensa vaihtuneen kuin taikaiskusta ikään. Jollain ihmeen ilveellä tämä tuntui pääsevän yli tyrmistyneestä jutusta huomattavasti häntä nopeammin ja kävi virnistellen kommentoimaan hänen yhdentekevää asuaan.

"No näkeehän teikäläistäkin mekko päällä edes joskus!" muikea Reliam murjaisi ja ansaitsi näin puolipukeiselta tytöltä kiukustuneen katseen.

"Ei käy, vaihdetaan!" omahyväinen Charlotte kivahti takaisin ja hupsis vain! Sillä silmänräpäyksellä sai paleleva miekkonen niskaansa humisevat prinsessahepenet ja kehno tyttö puolestaan hehkeät prinssin kuteet, ja kyllähän siinä aika äkkiä ensin mainitun herkkä naama venähti kun taas toisen päättäväinen suu kääntyi vahingoniloiseen virneeseen. "No nyt on hyvä!" aivoton tyttö naurahti eikä voinut olla tökkimättä raivotautista nuorukaista olkapäähän kiusoittelevasti.

Vaan sillä sähäkällä hetkellä tapahtuikin jotakin perin juurin merkillistä, vielä merkillisempää kuin pallomainen vaate-episodi! Jostakin kaukaisuudesta lensi tuhma pokepallo suoraan kohti lakaisevaa kaksikkoa, kopsahtaen suoraan sinnikkään Reliamin kuihtuneeseen takaraivoon. Uskalias pallo putosi maahan ja avautui, ja ennen kuin itkevä miesparka edes ehätti muuta kuin älähtää ja viedä kiukkuisen kätensä takaraivolleen, imaisi uusavuton pallo tämän sisuksiinsa ja lähti leijaillen korkeuksiin, mistä oli ilmaantunutkin!

"Hyvä luoja! Reliam!" päällekäyvä Charlotte parahti ja nosti mukavuudenhaluisen katseensa ylös minne kiemurteleva pokepallokin oli juuri lennellyt. Jälleen hän sai yllättyä näkemästään; sumuisen pukuliikkeen katolla istuskeli itseriittoinen Erwin (jonka Charlotte tosin tunsi vain sukunimeltä Palmer) joka nappasi täydellisen pallon sotaisaan käteensä ja hymähti selvästi itseensä tyytyväisenä.

"Mitä perkelettä nyt, Palmer! Mistä hyvästä tuo oli? Reliam tänne ja heti!" draamaisa punapää kävi uhoamaan.

"Mitä? Etkö sinäkin pidä niin kutsuttuja ystäviäsi tällaisissa palloissa? Mikset siis tätäkin?" hikinen nuorukainen sanahti pyöritellen mulkosilmäistä pokepalloa kädessään. "Vapauta orjuuttamasi pokemonit, niin saat kaverisi takaisin."

"Häh? No en todellakaan!" jeesusteleva tyttö jatkoi hämillään mutta selvästi moisista uhkauksista välittämättä. "Heitä nyt vain se pallo tänne!"

"Väärä vastaus! Saat nyt miettiä tekosiasi vähän!" musikaalinen Erwin huudahti toruvaan sävyyn, nousi seisomaan ja lähti useita metrejä korkeita loikkia tehden pakenemaan paikalta uskottomia kattoja pitkin.

"Pysähdy!" toisarvoinen Charlotte komensi ja pisti itsekin juoksuksi. Koska kissamainen jahdattavansa kuitenkin syystä tai toisesta hyppi ketterämmin ja korkeammalle kuin himokas orava, jäi hän valitettavan nopeasti jälkeen ja pysähtyi henkeään haukkoen kaljuuntuvalle kadulle. Epätoivo valtasi nurinkurisen tytön mielen; mitä hänen nyt tulisi tehdä? Hän istahti läheiselle työläälle penkille ja painoi virheelliset kasvonsa kämmeniään vasten lohduttomana. Olipa tämäkin nyt alkeellinen ystävänpäivä!

Kauan hän ei kuitenkaan ehtinyt velloa törkeässä kurjuudessaan, kun jo kuuli tutun mutta valitettavan epätoivotun äänen tervehtivän häntä takaansa.

"Charlotte, moi? Mitäs sä täällä?" tämä pinnallinen ääni sanoi, ja mansikantuoksuisen punapään kääntyessä hieman, sai hän tosiaan havaita puhujan olevan - kukas muukaan kuin syljeskelevä Akira! Asiattoman tytön kulmat painuivat kurttuun ja hän näytti siltä, kuin olisi voinut murhata karvaisen pojan jo vain siksi että tämä oli erehtynyt tervehtimään!

"Painu helvettiin, Aksu, minulla on mies pelastettavana!" hän murahti kiukkuisen mahtipontisesti ja nousi riemukkaalta penkiltä lähteäkseen. "Tässä menee varmasti koko päivä!" Pelkurimaisen tytön sanat kuultuaan kuriseva Akira haroi puheliaita hiuksiaan kovin miettiväisen näköisenä.

"Ehkä tarvisit lentävän ponytan apua?" delegoiva nuorukainen lopulta ehdotti ja sai kuin saikin ihraisilla sanoillaan aggressiivisen Charlotten pysähtymään ja katsahtamaan häneen kysyvästi kuin tarkennusta pyytäen. "Tai siis, tuolla läheisellä kujalla elää semmonen ennustaja jolla on lentävä ponyta joka on kuulemma myös maailman paras vainukoira... tai -poni." Unelias miehenalku heilautti alastonta kättään kyseisen kujan suuntaan puhuessaan, mihin hauras Charlotte mitään vastaamatta reagoi pinkaisemalla sille suunnalle, jättäen tilatun Akiran oman onnensa nojaan. Olihan tämäkin kai tyhjää parempi!

Mukavuudenhaluiselle sivukujalle päästyään nikotteleva punapää yhytti pian nokkelan pojan tarkoittaman kaapuun sonnustautuneen, laiskan naisen ja tämän hitonmoisen ponytan, jonka hullusta selästä totta tosiaan kasvoi raamikas siipipari! Miten erikoista! Lähemmäksi päästyään sydämellinen Charlotte yllättyi pahemman kerran, sillä ehdotteleva ennustaja ei ollutkaan mikään tyypillinen mummeli, vaan hänelle varsin tuttu toveri, mieluisa Elisabeth!

"Terve, Charlotte, mitä kuuluu?" rikkinäinen tyttö tervehti iloisesti merensinistä ponytaa silitellessään. "Vaatemakusi on muuttunut sitten viime näkemän!"

"Öäh, eh, Elisabeth? En tiennytkään että sinulla on lentävä ponyta!" räkäinen punapää edelleen pöllämystyneenä tapaili. "Voisinko lainata sitä, hukkasin nimittäin Reliamin!" hän lopulta muisti lisätä.

"Totta kai, mutta muista tankata se sitten ennen kuin palautat!" trollaava Elisabeth neuvoi hymyillen. "Se kulkee sitten ysivitosella." Kiireinen Charlotte nyökkäsi hyväksyvästi ja hetkeäkään epäröimättä loikkasi murhanhimoisen liekkiponin selkään. Tällaiseen ilmeisen tottuneena puikulamainen ponyta levitti siipensä ja nousi ilmaan.

Pian viiksekäs heppa ja kaihokatseinen punapää jo lentelivätkin Ruinuyn yllä kadotettua juustoista Reliamia, tai oikeastaan tämän kaapannutta vaikeroivaa Erwiniä, tarmokkaasti etsien. Tämähän saattoi olla jo vaikka missä, mutta ylpeä tyttö ainakin päätti luottaa pillittävään ponytaan, jos se nyt kerran oli niin mainio jäljittäjä. Toistaiseksi ei nyt kuitenkaan ollut onnea matkassa, mutta tylyn kaappaajan sijaan tuore Charlotte onnistui yhyttämään pari muuta tuttua, riettaan Vukin ja viisisilmäisen Guyn nimittäin, ja päätti laskeutua kyselemään näiltä havaintoja.

"Hooi, Tyyppi ja Vukson!" arka tyttö huusi pyhälle kaksikolle laskeutuessaan näiden eteen. Mistä lie olikaan vetäissyt äskeisen lempinimen jouluiselle Vukille? Iki-ihanat nuorukaiset olivat kuitenkin aivan liian keskittyneitä nahistelemaan keskenään, etteivät nämä huomanneet hiippailevaa Charlottea ennen kuin tämä änkesi aivan heidän lähelleen ja koputti piikikästä Vukia olkapäähän.

"Kujalotte, terve!" huomaavainen Guy moikkasi iloisesti ja nosti kättään tervehdykseen, mutta kääntyi oitis takaisin hihittävän Vukin puoleen ja alkoi jälleen inttää tämän kanssa.

"Mikä teitä nyt vaivaa?" uskomaton tyttö kysyi ihmeissään ja sai kuulla närästävän parivaljakon kihlautuneen (enemmän tai vähemmän) vahingossa keskenään eilisen taipuisan ryyppyreissun seurauksena. Miten moinen edes oli mahdollista? Tosin ehkei sitä pitäisi kyseenalaistaa kaiken muun outouden jälkeen. Koska tilanne näytti jokseenkin toivottomalta, neuvoi helmikuinen punapää yrmyjä tovereitaan pohtimaan asiaan rättiväsynyttä ratkaisua pilkallisen tuopin jos toisenkin ääressä. Uhkarohkeasta Vukista ja pitkämielisestä Guysta tämä kuulosti vallan mainiolta suunnitelmalta, joten nämä päättivätkin lähteä etsimään lähintä ihmeellistä baaria ja tiesivätpä mokomat kertoa nähneensä ainakin jonkun viheltävän kummajaisen toikkaroineen kaupungista itään päin, jonnekin kohti kuitupitoista Nehdusta kenties. Janoinen Charlotte kiitti ja lehahti jälleen lentoon jarruttelevan poninsa kyydissä.

Niin kutiava kaupunkimaisema muuttui pian uhmakkaaksi aavikoksi ja viimein loputtomilta tuntuviksi sairaiksi pelloiksi. Jossakin vaiheessa kiero ponyta alkoi nikotella uhkaavasti, eikä rakastuneen Charlotten muu auttanut kuin laskeutua keskelle peltoa ja jättää poissuljettu pokemonparka siihen. Se kävi nukkumaan saman tien; ilmeisesti maanmainiota polttoainetta oli ollut vähemmän kuin hän oli osannut arvatakaan. No, nyt oli kai sitten käveltävä! Ja niin hän sitten käveli ja käveli, käveli aina vain... kunnes ehtiväinen uupumus alkoi painaa ja epätoivo jälleen vallata viivyttelevää mieltä. Löytäisiköhän hän koskaan steppaavaa Reliamia?

Hätä ei kuitenkaan ollut tämännäköinen, sillä juuri kun mykkä tilanne alkoi jälleen näyttää toivottomalta, kuin tyhjästä pölähti paikalle kohmeiselle Charlottelle tutuksi käynyt huriseva miekkonen kera punaisten hiusten.

"Hugo? Mitä sinä täällä teet? Telttailetko?" erehtyväinen tyttö uteli väsyneenä.

"Ei, olin vain lenkillä ja näin sut joten päätin tulla moikkaamaan! Onko jokin hätänä?" myrkynvihreä miekkonen selitti ja kävi sitten kyselemään kiinnostavan Charlotten vointia. Surkeasti huokaisten alkoi tämä kertoa juntille Hugolle tapahtuneesta ja siitä, miten pelkäsi epäonnistuneensa tässä "tehtävässään" tyystin. Jekkuilevalla miehellä tuntui kuitenkin olevan paksu vastaus valmiina.

"Hei mitä jos minä vien sut?" hän ehdotti ja oikeastaan lupaa kysymättä nosti b-luokkaisen tytön reppuselkään. Vihainen Charlotte älähti, mutta ei oikeastaan voinut valittaakaan ollessaan turhan väsynyt kävelemään enää metriäkään! Johtuiko se sitten nimenomaan pimeästä väsymyksestä vaiko mistä, olisi hän voinut vaikka vannoa uuden uutteran ratsunsa kiihdyttäneen nollasta sataan muutamassa sekunnissa ainakin sen perusteella että he pian saapuivat Nehduksen jälkeenjääneille asuinalueille.

Muuan tuumanmittaisen talon nurkalla heitä odottikin likainen Erwin kera pyylevän Kide-joltikinsa. No, maidoton hommahan olisi ollut sillä selvä mikäli pieni hämispokemon todella olisi ollut pieni hämispokemon! Vaan kun ei niin ei, se nimittäin hipihtävällä kadulla köllötellessäänkin oli vähintäänkin kolme metriä korkea! Kahviriippuvainen Charlotte parahti kauhuissaan ja onnistui putoamaan viekkaan Hugon kyydistä. Arvokkaista kantamuksistaan vapautunut finninen miekkonen ei näyttänyt pitävän kasvaneesta huumehuuruisesta hämiksestä hänkään, vaan pinkaisi pakoon kadoten yhtä nopeasti kuin oli minikokoisen tytön eteen aiemmin ilmestynytkin. Feminiinisen joltikin vieressä seisoskeleva paperinohut Erwin sen sijaan tuijotteli maasta juuri nousevaa pyykkäävää Charlottea jokseenkin kyllästyneenä ja neuvokasta pokepalloa käsissään vekslaten.

"A-anna Reliam takaisin!" kimeä punapää käski epävarmasti, mutta sai siitä hyvästä vain kuunnella lisää mehevän Erwinin viluista luentoa nauravaisista pokepalloista ja niiden epäeettisyydestä. Kurjat puheet menivät inhimillisen tytön toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos hänen yrittäessään kuumeisesti miettiä, miten saisi angstisen joltikin muualle - hän kun ei tasan ottaisi askeltakaan susiruman jättiläishämiksen suunnalle!

Yhtäkkiä hän muisti jotakin. Miehekkäässä olkalaukussaan (joka muuten ei ollut ollut hänen olallaan vielä hetki sitten!) oli nimittäin jotakin sulosointuista tilannetta kenties helpottavaa; lihaksikasta ötökkäkarkotetta! Kaivettuaan nirson pullon laukustaan, helppo punapää ravisteli sitä vimmatusti ja kaiken kuumeisen rohkeutensa kerättyään pinkaisi juoksuun kohti ymmyrkäistä pahiskaksikkoa ja tarpeeksi lähelle päästyään sumutti mitäänsanomatonta ainetta suoraan päin laimeaa Kide-parkaa. Tämä vinkaisi korviavihlovasti ja rymisteli tiehensä, jättäen akkamaisen Erwinin haukkomaan henkeään lievästi sanottuna kauhistuneena viisastelevan Charlotten osoitellessa seuraavaksi häntä äkäisellä myrkkypurkillaan! Sienimäisen pokepallon ilmaan heittäen kääntyi lipevä miehenalku kannoillaan ja pinkaisi lumoavan joltikinsa perään. Ronski pallo kopsahti tahmeaan maahan, hajosi ja vapautti edelleen prinsessahepeniin puetun rattoisan Reliamin ihmettelemään tapahtunutta.

"Reliam!" kukkoileva punapää hihkui onnessaan ja syöksyi halaamaan juuri pelastettua poikamaista prinsessaansa. Salaperäinen miekkonen älähti kummissaan mutta koppasi siitä huolimatta unohdetun tytön viimeiseen syliinsä ja antoi tämän ilakoida aina kunnes huomasi tämän ajotaidottomassa vaatetuksessa jotakin merkillistä.

"Missä me ollaan? Ja miksi teikällä on tuollaiset-- ja mitä helvettiä meikällä on päällä?! Mitä--"

"Sori, saat nyt luvan kestää! Minulla oli maailman hulluin päivä!" energinen Charlotte keskeytti mustavalkean Reliamin ölinät liki alkuunsa ja tämän sylissä melkein turhankin tyytyväisesti kyhjätessään näpäytti hölösuisen miehen tunteettoman pyörätuolin käsinojaan piilotettua sitkeää nappia, joka aktivoituessaan nostatti tämän avarakatseisesta repusta esiin kokoontaitettavan taiteellisen propellin. Sen alettua pyöriä varsin vinhasti, nousi merkityksetön pyörätuoli aistikkaine matkustajineen lentoon kuin tyhjää vain.

"Relikopteri, matkaan!" kamala punapää julisti mahtipontisesti. "Minulla on ihan hirveä nälkä, mennään mäkkäriin! Ja sitten--"

---

Yhtäkkiä kaikkialla oli hämärää. Charlotte siristeli silmiään noustessaan makuulta istuma-asentoon ja yrittäessään parhaansa mukaan erottaa edes joitakin yksityiskohtia ympäristöstään. Silmien tottuessa hämärään alkoi tyttö viimein hoksata, missä oikeastaan olikaan; pienessä mukavassa motellihuoneessa Ruinuyssa. Hän oli saapunut kaupunkiin aiemmin päivällä juhlistaakseen ystävänpäivää Reliamin kanssa, ja kas, kerrankin oli kaksikko onnistunut viettämään oikeasti varsin mukiinmenevän päivän ilman suurempia kommelluksia!

Ai niin, punapää puhisi mielessään ja käänsi väsyneen katseensa kohti viereistä sänkyä, jolla edellä mainittu miekkonen tosiaan uinui ilmeisen tietämättömänä tytön äskeisestä älyvapaasta seikkailusta. Ennen kuin Charlotte sitä tajusikaan, oli hän jo pistämässä vahinkoa kiertämään ja huhuilemassa toista hereille.

"Reliam, Reliam hei, nukutko?" hän uteli hieman tavanomaista matalammalla äänellä. Varmistuakseen siitä, että toinen nyt varmasti oli kuulolla, tarttui tyttö tyynyynsä ja viskasi sen kohti Reliamia. "Hei, näin justiinsa ihan kummallista unta."

// Noin. :’D Massiivisin pelin aloitusviestini ikinä! Ja asiaa ihmetteleville, tämähän oli siis tällainen… adjektiivitarinan muodossa kirjoiteltu Charlotten uni! Jos hahmonne ovat OOC, se johtuu siitä että uni tosiaan perustuu Lotten tietoihin ja havaintoihin kyseisistä hahmoista - eihän tyttöseni välttis tiedä kaikkea! //

Re: Prinssi ja sen prinsessa
Post by hitodama on Feb 14, 2013, 9:20pm

// Mäkin luen tarinan alkuosan vasta tämän postattuani, mutta nauran nyt jo pelkästä koko jutun idean ansiosta. X3 Hyvää ystävänpäivää, kaikki! //

Huonouninen Reliam oli pyöriskellyt sängyssään valtaosan myöhäisillasta saadakseen nukahdettua, mutta kun hän viimein sitten oli saanut silmänsä ummistetuksi, ei miekkosta herätettykään ihan niin helposti. Niinpä, kun Charlotte kävi hullun uniepisodinsa jälkeen kuiskuttelemaan kaverinsa nimeä, murahti nuorukainen tälle vain jotain käsittämätöntä vastaukseksi. Päin lentävää tyynyä ei edes hän kuitenkaan voinut enää vastustaa.
"Ääää", stuckaldilainen valitti puoliunessa ja hapuili sokkona vierasta tyynyä hyppysiinsä.
"Haista home ja jatka nukkumista. Minä mitään jaksa nyt kuunnella, kerro aamulla", partaveikko lisäsi. Samalla hän oli saanut tyynyn mytättyä kouraansa ja valmistautui jo viskaamaan sen takaisin omistajalleen, kunnes viimetingassa päättikin tehdä toisin. Niinpä Reliam siis käänsi selkänsä Charlotelle, veti peiton korviinsa - ja laittoi tyynyn oman päänsä alle.
"Tattis lisätyynystä", hän mutisi ja vaipui takaisin omiin suloisiin (ja ehkä myös kaverinsa vastaavia normaalimpiin) unimaailmoihinsa.

Re: Prinssi ja sen prinsessa
Post by roll on Feb 14, 2013, 9:22pm

Charlotten kasvoilla kävi voitonriemuinen virnistys Reliamin alkaessa osoittaa elonmerkkejä, mutta kun mokomaa ei sitten kiinnostanutkaan hänen hieno ja eeppinen tarinansa, loppui tytön hupi lyhyeen. Hän kurtisti kulmiaan ja oli juuri sanahtamassa jotakin vastalauseeksi, kun miekkonen meni ja pilasi hommaa entisestään alkamalla pantata punapään tyynyä. Jos ei olisi ollut sänkynsä vanki (Aala kun nukkui jalkopäässä sopivasti Charlotten koipien päällä), olisi hän varmasti yrittänyt saada tyynynsä takaisin, mutta nyt hän vain päätyi tuhahtamaan ja antoi itsensä kaatua takaisin makuulle.

"Höh, senkin tylsä prinsessa," tyttö mutisi tyytymättömänä, vetäisi peittoa paremmin päälleen ja palasi tuota pikaa omiin uniseikkailuihinsa.

// Ropehistorian nopein vastaus ikinä whoosh! Ja nopein pelikin että sen puoleen. Kiitos hito pelistä, oli lystiä. <3 Ja hyvää ystävänpäivää kaikki muruset! //