Yön Sumu - RPGs

Afuel » Vuoret » Hyvästi

Hyvästi
Post by hitodama on Jan 10, 2009, 16:55

Tuuli puhalsi viiltävän kylmänä halki Afuelin valkeiden maiden, ja vaikkei lunta juuri nyt taivaalta satanutkaan, heitti viima sitä maasta kohti onnettoman kulkijan näkökenttää. Näin ollen joutui Yön Sumu kulkemaan lähes sokkona liukkailla, jäisillä kallioilla. Takajalan haavoja kivisti pahemmin kuin aikoihin ja voimat tuntuivat olevan lopussa, mutta askel askeleelta pääsi uros kuitenkin tavalla tai toisella etenemään. Hän ei tiennyt mikä vuorokaudenaika mahtoi olla, sillä taivas oli peittynyt paksun pilvikerroksen alle. Hän ei ollut varma mihin suuntaan kulki, eikä sillä ollut oikeastaan edes merkitystä. Hänellä oli mielessään vain yksi päämäärä: hänen oli löydettävä Precier.
Maskikasvoisella ei ollut pienintäkään hajua naaraan olinpaikasta, mutta toisen kuuluessa Afueliin olivat kyseisten valkoturkkisten maat varsin looginen paikka etsinnöille. Tosin tällä hetkellä koira oli melko varma siitä, että hän tulisi paleltumaan kuoliaaksi ennen mustamerkkisen löytymistä.

Huokaisten pysähtyi Sumu hetkeksi paikoilleen ja kohotti katseensa tähyilläkseen valkeaa maisemaa. Ympärillä erottui kuitenkin vain joka suuntaan jatkuvia lumisia kallioita, sekä omituinen sininen kaistale jossakin kaukana edessäpäin. Hetken koetti uros tiirailla tuota erikoista näkymää horisontissa, luullen tuota ensin taivaaksi. Vaan ei, taivas oli yhä pilvilauttojen vallassa, joten jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto.
Turhautuneesti uros ähkäisi; oliko hän tulossa meren rannalle? Jos se oli totta, ei hänen olisi järkeä enää valitsemaansa suuntaan jatkaa, sillä tuskin Precier olisi lähtenyt uimaan hyisessä meressä. Mutta minne muualle uros voisi mennä? Mistä hän voisi tavoitta valkoisen naaraan, jotta voisi pyytää tältä anteeksi kamalaa käytöstään?
Epätoivon kavutessa hitaasti mutta varmasti Sumun mieleen kohotti koiraeläin kuononsa ja päästi pitkän, etäisesti ulvomista muistuttavan äänen. Huuto pyyhkiytyi nopeasti tuuleen, eikä uros ollut täysin varma oliko hän saanut lainkaan ääntä edes aikaiseksi.
Ruskaturkin vaiettua lähtivät jalkansa kuljettamaan häntä jälleen eteenpäin, vaikkei rannikolle taivaltamisessa mieltä ollutkaan. Keho kuitenkin kieltäytyi jäämästä hankeen seisomaan, eikä mieli jaksanut laittaa vastaankaan.

// Vain Pipsu ja Precier.
Epäselvää ja tönkköä rooliani voisin sen verran selventää, että Sumu siis kulkee Affun vuoria "vaakasuuntaan", lännestä kohti itää. //

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Jan 11, 2009, 23:32

Epätoivoiset henkilöt tuppasivat saattaa itsensä äärimäisen epätodennäköisiin paikkoihin. Epätoivo ajoi nämä henkilöt usein myös epätoivoisiin tekoihin - kuten Yön Sumun etsimän, mustamerkkisen nartun, Precierinkin. Afuelin laumaan liittynyt, mutta hyvin erakkona elänyt koiraeläin olu saapunut samaiselle Afuelin vuorelle, meren puolelle. Siellä, lumessa ja tuulessa, kylmässä, katseli koira vaiteliaana alaspäin. Koira tiesi, että siellä velloi meri, muttei tiennyt, kuinka kaukana. Hän ei kuullut aaltojen ääntä, eikä edes tuntenut suolaista tuoksua kirsussaan. Myrskyinen tuuli veivät ne mukanaan lumen saattelemana. Precier saattoi vain luimistaen korviaan laskea päätään.
Se oli tehnyt päätöksen, joka vaikutti hänen elämäänsä. Itseasiassa päätös tulisi lopettamaan yksinäisen elämän heti tänä myrskyisenä iltana.

Precier niiskaisi. Se käänsi katseensa kohti taivasta, kykenemättä näkemään mitään kaiken lumentulon lävitse. Silmät sulkenivat hetkeksi, jolloin pieni kyynel putosi pehmeälle poskelle.
Miten hän oli saattanut itsensä tähän?
Precierin mieli ja ruumis olivat niin väsyneitä. Hänen tassunsa olivat viiltyneet pienille naarmuille tuon samotessa metsissä, mutta haavojen kirvellys ei enää tuntunut. Koko koiraeläin oli kuin ontto kuori. Hän ei tuntenut mitään, eikä edes tahtonut tuntea. Hän vain uskoi parempaan, jonka voisi saavuttaa meren kylmien aaltojen syleilyssä. Siellä hän voisi unohtaa kaiken.

Anteeksi Kain. Anteeksi Sumu.
Precies olisi mielellään hyvästellyt heidät molemmat.

Valkoisen ajatukset saivat särön, kun jostain tuulen seasta hän oli kuulevinaan tutun ulvonnan. Pystyt korvat värähtivät, kun syvänsiniset silmät kohosivat samoamaan ympäristöä. Mitään ei valkoinen nähnyt, mutta hän ei voinut uskoa kuulleensa harhoja. Vai joko hänen päänsä lopullisesti menetti järkensäkin?
Testatakseen asian kohotti suden verta omaava narttu kuononsa ilmaan, päästäen ulahdsta muistuttavan ulvonnan ilmaan. Ääni sekoittui tuuleen ja unohtui yhtä pian, kun oli vapauteen päässytkin. Kuuluiko ääni edes pitkälle?

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Jan 13, 2009, 22:19

Vailla ajatuksia jatkoi Sumu askeltamistaan, tuulen pyöriessä ympärillään ja heitellen lunta milloin mistäkin suunnasta. Uros kuitenkin jähmettyi nopeasti niille sijoilleen, kun korvansa tavoittivat ilmasta lyhyen ulvahduksen, joka sai kylmät väreet kulkemaan pitkin koiraeläimen selkää. Ääni kuulosti niin äärimmäisen tutulta, mutta ei uros kuitenkaan uskaltanut uskoa kuulemaansa. Mistä sen tietäisi, vaikka näillä oudoilla vuorilla tämä typerääkin typerämpi tuuli olisi kierrättänyt hänen oman äänensä takaisin hänen itsensä luokse.
Syttynyt toivon kipinä sai kuitenkin Sumun sydämen hakkaamaan nopeammin rinnassaan, sai kippurahäntäisen kiristämään kävelyvauhtiaan. Jos vuorilla todella olisi hänen lisäkseen joku - erityisesti eräs valkoturkkinen naaras - tahtoisi tikarinkantaja ehdottomasti hänet löytää. Takajalan kipukin alkoi turtua pois mielestä, uroksen työntäessä moisen vauhtiaan hidastavan tunteen tiiviisti taka-alalle. Saisi hänen puolestaan vaikka irrota koko typerä jalka, ei hän sitä tarvitsisi. Eihän sillä kuitenkaan voinut kunnolla kävellä nytkään.

Vaikkei aikaa ehtinyt kulua pientä hetkeä kauempaa, tuntui se kallioilla liukastelevasta ja eteensä juuri ja juuri näkevästä Sumusta pieneltä ikuisuudelta. Välillä hän koetti haistella tuulen mukanaan tuomia tuoksuja, mutta nenä tuntui olevan liian jäässä moiseen toimintoon. Vaan lopulta uros näki kaukana edessään jotakin, mikä sai hänen henkensä salpautuman: hän erotti valkean lumen keskeltä lajitoverin hahmon, näki tämän turkin mustat kuviot, jotka tuntuivat suorastaan hohtavan valkeaa taustaa vasten.
"Precieeer!" uros huusi hetkeäkään epäröimättä, lähtien juoksuun vaikeakulkuisessa maastossa. Saattoihan vieras olla joku aivan muukin, mutta sillä ei ollut juuri nyt väliä. Maskikasvo ei ymmärtänyt miksi, mutta jostakin syystä naaraan etäisesti erottuva olemus sai syvän huolestuneisuuden heräämään hänen sisällään. Kuin uros olisi aavistanut, ettei kaikki ollut nyt lainkaan hyvin.
Liiaksi ei ruskeaturkkinen asiaa kuitenkaan ehtinyt ajatella, hänen mielensä pyöriessä vain yhden asian ympärillä.
'Anteeksi, anteeksi... Minun on pakko pyytää anteeksi', kaikuivat sanat Sumun päässä, kun hän juoksi parhaan kykynsä mukaan kohti vuoren reunamaa, kohti sinistä merta.

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Jan 14, 2009, 20:44

Precier lankesi katseensa takaisin alaspäin, suuntaan, jossa meri velloi suurissa mittakaavoissa myrskyn vuoksi. Aaltoja narttu ei vieläkään kyennyt lumentulon takia näkemään, mutta seropi tiesi kuitenkin sen siellä olevan. Pienenä kuului vesimassan kohina, vaikka tuuli yritti sen nielaista ja kadottaa alleen.
Valkeaturkkinen luimisti korviaan, katsomatta taakseen. Se ei tiennyt Sumun kuulleen ulvontaansa ja lähestyvän. Koiraeläin keskittyi vain valmistelemaan itseään kohti kuolemaansa. Tätä oli mietitty tarkkaan. Kun narttu oli löytänyt veljensä, oli hän hetken jo uskonut, että kaikki muuttuisi hyväksi. Mutta pahuus ja suru koiraeläimen sisällä olivat muuttuneet niin suuriksi, tyhjiksi onkaloiksi, ettei niitä voinut enää pois saada. Siitä oli tehtävä loppu, koska ne onkalot raastoivat elämää kokoajan ympäriltään. Pian Precier olisi vain tyhjääkin tyhjempi kuori, joka piiloutui hauraan, lähestulkoon rikkoutuneen kuoren alle piiloon, jottei katoaisi.

Ajatukset pakenivat hetkeksi tuuleen, kun taaempaa mustamerkki kuuli jonkun huutavan nimeään. Precier käänsi päätään, havaiten lumen seassa itseään kohti juoksevan hahmon. Sekoitus ruskeaa ja violettiin vivahtavaa.. Sumu! Korvat napsahtivat höröön ja hämmennys valtasi sinisilmäisen kasvot, yksi hengenvetokin jäi ottamatta.
Se tosiaan oli Sumu!
Ei, miksi juuri tänään?
Precier luimisti korvansa niskaan ja antoi surun ja epätoivoin vallata kasvonsa. Se oli odottanut kuin kuuta nousevaa uroksen tapaamista, jotta voisi selvittää kaiken. Jotta kaikki olisi hyvin ennenkuin hän katoaisi. Mutta Precier ei ollut halunnut, että Sumu kohtaisi hänet nyt, kuolemansa rajalla.
"Sumu", narttu henkäisikin vaimeasti tuuleen, odottaessaan, että uros saapuisi lähemmäksi. Kaiken tämän ankeuden keskellä oli sinisilmän myönnettävä, miten suuri ikävä hänellä oli toista ollut.

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Jan 17, 2009, 1:36

Jäätävä ilma tuntui suorastaan viiltävänä keuhkoissa, kun Sumu juoksi syvästi hengästyneenä kinosten keskellä. Ei ollut mitenkään helppoa edetä pelkästään kolmea jalkaa käyttäen tällaisessa maastossa, syvien haavojen halkoman takajalan ollessa yhä lähes kykenemätön kannattelemaan uroksen painoa yllään. Karhun kynnet olivat repineet raajan melko pahoin rikki, eikä maskikasvoinen ollut lainkaan varma siitä, tulisiko jalka koskaan palautumaan ennalleen.
Sumun katse pitäytyi ehkä hivenen liiankin tiiviisti mustamerkkisessä hahmossa, mikä kostautui lopulta lumen alaisen jään saadessa uroksen liukastumaan ja kaatumaan ulahtaen puuterilumen sekaan. Pienen hetken ajan nouseminen tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta, mutta jostakin sai kippurahäntäinen kuitenkin ammennettua itseensä sen verran voimaa, että pääsi kapuamaan takaisin jaloilleen. Eripariset silmänsä suuntautuivat väsyneinä jälleen kohti nyt jo Precieriksi varmemmin tunnistettavaa hahmoa, ja se mitä uros näki, sai kylmän aallon vyörymään hänen lävitseen.

Kauempana seisovan naaraan epätoivon vääristämä ilme tuntui heittävän Sumun sekalaisten tunteiden kirjomaan pyörteeseen. Hän tahtoi jatkaa juoksuaan toista kohden, mutta toisaalta ei uskonut pystyvänsä kohtaamaan naarasta. Olihan Precierin ilmeen syy varsin selvä; tottahan toki toinen inhoaisi tai suorastaan pelkäisi olentoa, joka viime tapaamiskerralla oli käynyt hänen kimppuunsa. Kuinka paljon uros tekoaan häpesikään ja kuinka paljon olisikaan tehnyt, jotta olisi voinut sen tehdä tekemättömäksi.
"Precier..." koiraeläin huokaisi, kuulematta kuinka naaras vastaavasti hänen nimensä lausui tuuleen. Maskikasvonkin korvat kääntyivät vasten niskaa, kun olemattomat kyyneleet tuntuivat polttelevan silmiään.
"Älä... En minä tahdo mitään pahaa! Haluan vain puhua!" tikarinkantaja jatkoi nyt jo kuuluvammalla äänellä.
Hitaasti ja vaivalloisesti jatkoi Sumu taivallustaan tietämättä, pelkäsikö enemmän Precierin surun murtamaa ilmettä vai omaa, epävarmaa itseään.

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Jan 25, 2009, 16:18

Mihin Precier muka olisi karkuun lähtenyt? No, alas vuorelta, mutta eihän narttu niin kamala voinut olla, että kääntäisi vain selkänsä sanaakaan sanomatta ja loikkaisi alas odottavan meren syleilyyn. Ei, Precieriä oli kalvanut viimetapaaminen uroksen kanssa. Hän halusi selvittää asiat, jotta tietäisi kaiken olevan hyvin. Se ei kuitenkaan muuttaisi kasvavaa ahdistusta valkoisen sisällä, eikä pystyisi muuttamaan sekarotuisen kohtaloa. Hänen ei kuulunut elää vanhaksi, ei tulla onnelliseksi täällä maan päällä. Huvittavaa, että ateistina koko elämänsä elänyt seropi oli hiljalleen alkanut uskoa, että kuolema onkin lopun sijasta uusi alku. Hän halusi uskoa niin, koska ei tohtinut edes ajatella, että hänen tehtävänsä tässä maailmassa oli elää onnettomana.
Kun Sumu kompuroi saapuessaan lähemmäs mustamerkkistä, kavahti valkoturkkinen hieman ja otti varovaisen askeleen sivuun. Ihan pienen vain. Precier ei tiennyt, pitäisikö sen sännätä pystykorvan avuksi vai odottaa. Sumu oli ollut varsin agressiivinen viimetapaamisessa - voisiko se toistua? Sinisilmä painoi korvansa niskaansa vasten.

Kun Sumu lopulta pääsi jaloilleen ja lähemmäksi, kuuli Precier tämän äänen ilmassa. Korvat värähtivät höröön ja keho jäykistyi hetkeksi. Tuntui niin kummalliselta kuulla vanhan ystävän sanat taas, pitkästä aikaa. Kummalliselta, mutta jollain oudolla tavalla hyvältäkin.
"Sumu..", Precier henkäisi ja painoi päätään hieman alemmas. Narttu olisi mielellään painunut pieneksi, huomaamattomaksi palloksi lumen keskelle, tuulen riepoteltavaksi. Tilanne oli perin ahdistava, koska ei voinut tietää, mitä se toi tullessaan.
"En minä sinua pelkää", sekarotuinen lopulta hiljaa totesi urokselle.

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Jan 27, 2009, 13:03

Kyyryssä asennossa ja varsin lannistunut ilme kasvoillaan jatkoi Sumu etenemistään, vaikka aiemmin kuin pakonomaisesti eteenpäin pyrkineet raajat tuntuivatkin nyt raskailta ja vaikeilta hallita. Uros kuitenkin tiesi, ettei saisi mielelleen rauhaa, ennen kuin selvittäisi asiat Precierin kanssa. Ja sitä paitsi hän oli luvannut Kabahatlille, tai Sarkille, kuten maskikasvoinen naarasta kutsui, että seuraavan kerran heidän tavatessaan olisi uros saanut jätettyä menneet tekonsa taakseen. Ja Precier oli viimeinen auki oleva langanpätkä, joka kippurahäntäisen tuli solmia. Tämän jälkeen hän voisi aloittaa uuden elämän tietäen, että oli ainakin yrittänyt hyvittää tekonsa.
Lopulta oli matkaa kaksikon välillä enää muutamia metrejä, Sumun kyetessä jo näkemään lumisen vuoren yhtä lumisen reunaman edessään. Kurkkua kuristi mielessä jyskyttävä kysymys siitä, mitä mustamerkki vuoren reunalla oli mahtanut toimittaa. Tarkoituksenomaisesti sulki ruskea asian kuitenkin pois mielestä, kenties aavistaen, ettei hän todellisuudessa edes tahtonut saada kysymykseensä vastausta.

Sumun askelluksen pysähtyessä hän kuuli Precierin vaimeat sanat ja painoi eriparisten silmiensä katseen hankeen uponneita etutassujaan kohden. Kolmiomaiset korvansa olivat painautuneet tiiviisti vasten niskaa, ja raskas hengityksensä sekä juoksun liikkeelle laittama veri kohisivat korvissa.
"Olen etsinyt sinua", uros totesi varpailleen puhellen.
"Toivon, että voisit kuunnella mitä minulla on sanottavanani. Se olisi minulle hyvin tärkeää", maskikasvoinen jatkoi, ja käänsi varovaisesti katseensa kohti naarasta. Ei voinut parhaalla tahdollakaan väittää, että Sumu olisi millään tavoin uhkaavalta näyttänyt, mutta oli ulkonäkö ennenkin pettänyt. Ei tikarinkantaja toiselta luottamusta odottanut tai pyytänyt, sillä eihän hän suonut sitä edes itse itselleen.
"Silloin viimeksi... Tiedän, ettei se mitään muuta, mutta tahdon pyytää anteeksi. Sitä mitä tein ja sanoin. Ja haluan sinun tietävän, etten enää ikinä satuta sinua millään tavalla." Sanojensa päätteeksi uros huokaisi syvään ja painoi päänsä alas, katseensakin jälleen karatessa pois naaraan siroilta kasvoilta.
"Vaikka se vaatisi sitten sitä, etten enää koskaan näe sinua. En tahdo enää tuottaa sinulle tuskaa, Precier."

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Feb 2, 2009, 15:21

Precier tuskin hengitti. Koira ei liikkunut. Se seisoi aloillaan, keskellä tuulta ja lumituiskua ja odotti. Kuunteli sydämensä kiivasta sykkimistä, tuulen ujellusta ja lumisateen laulantaa. Kylmyyden pureskelu kropassa unohtui ja koko tilanne tuntui olevan tässä. Nyt. Kahden koiran välissä, koko muun maailman jäädessä unholaan.
Precier ei tiennyt, mitä hän oikein tunsi. Se ei ollut pelkoa, eikä edes väsymystä. Turtumusta? Mutta mitä ihmettä kohtaan?
Valkoturkkinen piti silmänsä tuijottamassa kohti Sumua, joka raahautui lähelle surkea ilme kasvoillaan ja koko eläkielessään. Kuinkakohan uroksella oli sujunut sinä aikana, kun he olivat olleet erossa. Oliko uros onnellinen? Tehnyt elämästä elämisen arvoista, toisin kuin Precier itse. Mustat korvat painuivat niskaan, tassujen ottaessa pienen sivuaskeleen taaksepäin. Mutta peruuttaa ei voinut, ellei tahtonut hypätä ennen aikojaan alas ikiuneen.

Sumun ääni sai sekarotuisen korvat liikahtelemaan. Precier kuunteli uroksen sanoja vaiteliaana, sisäistäen jokaisen sanan. Hän huokaisi hennosti, surumielisten silmiessä käydessä tutkimassa koko kippurahäntäisen kehon.
Ei pelkoa, ei ahdistusta. Mieli ei tuntenut mitään.
"Minä uskon sinua", Precier lausui hitaasti tuuleen, syvänsinisten silmien sulkeutuessa hetkeksi.
"Olen onnellinen, kun etsit minut, Sumu. Tapahtuma on kummitellut päässäni."
Silmien avautuessa olisi hetken voinut kuvitella, että pieni kyynel olisi kihonnut nartun silmäkulmaan, mutta ehkä se oli vain tuulen aiheuttamaa silmien kostumista. Precier puisteli hitusen päätään, ennenkuin mutisi:
"Olen iloinen, kun tapasimme. Minulla olisi niin paljon kerrottavaa, anteeksipyydettävää. Mutta niille ei ole aikaa. Nämä ovat jäähyväiset, Yön Sumu, sillä minun aikani on tullut."

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Feb 8, 2009, 22:13

Kuullessaan Precierin hennon äänen kohotti Sumu jälleen ahdistuneen katseensa toisen kasvoihin, koettaen painaa tämän sanoja syvälle mielensä uumeniin. Naaras ei vaikuttanut vihaiselta, ei edes pelokkaalta, vaan näytti todella voivan jollakin tasolla antaa urokselle anteeksi, uskoa tämän vilpittömyyteen. Toisen viimeiset sanat saivat kuitenkin kippurahäntäisen jähmettymään, tuntemaan kuin aika hänen ympärillään olisi jäätynyt niille sijoilleen. Hän ei kuullut enää sydämensä sykettä, ei muitakaan ympäristön ääni.
Vaikka maskikasvoinen oli luullut varautuneensa kaikkeen, jopa lopullisiin hyvästeihin, saivat valkoturkkisen sanat hänen sisimpänsä iskeytymään vasten kylmää kalliota ja hajoamaan pieninä sirpaleina tuulen riepoteltavaksi.
"Minun aikani on tullut." Sanat kaikuivat voimakkaina uroksen mielessä, eikä sekarotuinen muistanut lyhyen hetken ajan edes hengittää. Ei voinut olla totta. Ei saanut olla.

Jonkin aikaa seisoi Sumu vain hiljaa paikoillaan, kunnes kirkkaat kyyneleet lopulta kihosivat eriparisiin silmiinsä, joista tuuli ne nopeasti tempasi mukaansa.
"En... Enkö voi tehdä mitään, että muuttaisit mielesi?" Uroksella oli täysi työ estää ääntään värisemästä, estää itseään vaatimasta syytä ja selitystä, pakottaa naarasta perumaan sanansa. Nopeasti käväisi katseensa katkerana tutkimassa vuoren jyrkkää reunamaa, joka oli niin yhtäkkiä saanut olemassaololleen ilmiselvän selityksen.
"Mi-minä...", Sumu jatkoi sanoissaan takellellen, tietämättä varsinaisesti itsekään miten oli lauseen aikonut päättää. Taas kerran painuivat silmänsä kohti hankea, pois mustamerkkisen ulottuvilta.
"Tahdotko olla yksin?" uros kysyi vaimeasti, ja olisi varmasti itsekin ihmetellyt sanojaan, mikäli ylimääräisille tuntemuksille olisi juuri nyt ollut sijaa. Jostakin kuitenkin kumpusi ajatus viimeisestä keinosta, jolla tikarinkantaja enää ystäväänsä saattoi auttaa; seisoa toisen vierellä, mikäli tämä niin vain tahtoisi.

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Feb 9, 2009, 13:35

Precier herkistyi hieman Sumun reaktiolle, muttei saattanut näyttää sitä ulkoisesti. Mahdollisimman vahvana sekarotuinen seisoi paikallaan, katsellen kuinka uros häkeltyneenä selvitteli hänen sanomia sanojaan. Mikään ei saisi mustamerkkisen päätä enää kääntymään. Valkoinen antoi tuulen leikitellä turkissaan ja odotti, että Sumu pääsisi sanojensa päähän. Rotkon yksinäisyys kutsui häntä, mutta Precierillä ei ollut kiire.
Hän ehtisi levätä ajasta ikuisuuteen.
"Minä..", Precier viimein kuiskasi, kun Sumu tiedusteli, haluaisiko mustamerkkinen olla viimeiset hetkensä yksin. Sinisilmäinen nimittäin tiesi, että haluaisi. Kuinka hän voisi ottaa viimeisen askeleensa, jos Sumun katse seuraisi häntä? Niin monia hyviä asioita he olivat yhdessä kokeneet.

"Minulla olisi sinulle pyyntö..", Precier mutisi tuuleen. Korvat hörössä, mutta katse surumielisenä antoi koira päänsä roikkua apaattisena selkää alempana.
"Minä löysin veljeni, Kainin. Pyydän sinulta ystävänä, että etsisit hänet. Kertoisit, että olen onnellinen, kun tapasimme viimein. Ja että toivon hänen löytävän hyvän elämän täältä Andriaanasta."
Ääni oli katketa loppua kohden, mutta silti Precier sai kaikki sanansa sanottua. Itku takertuneena kurkkuun odotti narttu, mikä Sumu hänelle oikein vastaisi.

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Feb 10, 2009, 21:22

Vaikkei Precier Sumulle suoraa vastausta suonutkaan, uros kyllä uskoi ymmärtävänsä. Varsin katkerana maskikasvoinen ajattelikin, kuinka ei naaras ollut tarvinnut häntä tähänkään saakka, joten miksi olisi viimeisillä hetkilläänkään? Luultavasti hän olisi vain onnistunut nekin jollakin konstilla pilaamaan.
Jälleen kerran Sumu uskoi vakaasti, että kaikki mihin hän koski, kaikki minkä päästi lähelle itseään, särkyi kuitenkin lopulta teräviksi sirpaleiksi. Hetken ajan hän toivoi, että olisi voinut vaihtaa asemia mustamerkkisen kanssa; se olisi ollut oikein, kaikkien kannalta parempi. Precier ei ollut koskaan tehnyt kellekään pahaa, siinä missä uros itse vain tuhosi, repi ja raateli.

Naaraan lausumat sanat saivat kuitenkin Sumun korvat värähtämään, katseensa kohoamaan väsyneenä kohti toista. Pyyntö. Viimeinen palvelus.
Hitaasti uros nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
"Olisinpa löytänyt sinut aiemmin, Precier", kippurahäntäinen jatkoi hetken kuluttua vaisusti, "kunpa olisin osannut tehdä jotakin silloin, kun se vielä oli mahdollista." Enää ei jaksanut uros edes yrittää estää kyyneliään virtaamasta, vaan antoi kirkkaiden pisaroiden sumentaa katseensa ja kadota tuulen mukaan.
"Enää en kai voi estää sinua. Mutta älä luulekaan, etten haluaisi. Tiedäthän, että tekisin ihan mitä tahansa..." Ääni katosi, hukkui pöllyävän lumen sekaan. Vaan eipä sanoja enää tarvittukaan, sillä eivät ne riittäneet mitään kertomaan.
Sen sijaan lähti Sumu varoen astelemaan kohti reunalla seisovaa ystäväänsä, hänelle kaikkein rakkainta olentoa, jota ei tulisi enää koskaan näkemään. Toivoen, ettei pelästyttäisi naarasta, kurottautui maskikasvoinen kietomaan toisen hellään halaukseensa.

Re: Hyvästi
Post by pipsu on Feb 25, 2009, 13:37

Precier hengitti nopeilla hengähdyksillä. Lumipyryssä hapensaanti oli vaivalloisempaa, mutta ennenkaikkea itse tilanne oli se, joka yritti kovasti tyrehdyttää hapenkulun kokonaan. Hetki oli jotenkin.. uskomaton. Precier ei ollut arvannut, että tästä tulisi näin vaikeaa. Hänen kuului vain astua alas, pudota unohdukseen. Hän oli käynyt tämän tilanteen läpi päässään satoja kertoja, eikä siksi pelännyt. Mutta nyt sydäntä raastoi nähdä Sumun surullinen ilme ja pää yritti pitää kaikki hyvät muistot uroksesta poissa, jottei valkoinen tulisi katumapäälle. Koska mitään ei hänen sisimmässään enää ollut. Ei pientäkään syytä hengittää.
Uroksen vaivalloiset sanat saivat nartun laskemaan katseensa varpaisiinsa, vitivalkoiseen lumeen. Korvat painuneina taaksepäin vastasi Precier Sumulle varovaisesti:

"Olen käynyt tämän tilanteen läpi mielessäni. Tämä on oikein. Sinun ei pidä syytellä itseäsi, kuten ei kenenkään muunkaan. Tämä elämä ei vain ole minua varten."
Katseen kohotessa nosti koira pienen hymynkaarteen kuonolleen, katsellessaan Sumua mahdollisimman rauhallisesti. Silti suru ja epävarmuus paistoivat syvänsinisistä silmistä.
"Tämä on oma päätökseni."
Sanojen saattajaksi havaitsi Precier, kuinka Sumu alkoi astella lähemmäksi. Lihakset valpastuivat pieneksi hetkeksi, kunnes rentoutuivat uudestaan. Mustamerkkinen ei halunnut uskoa, että uros tekisi hänelle jotain pahaa. Ei enää. Piikkipantainen seisoi aloillaan, ja kun Sumu otti hänet lämpimään halaukseen, painautui narttu koiraa vasten.
"Olet rakkain ystäväni."

Re: Hyvästi
Post by hitodama on Feb 27, 2009, 21:54

Sumu kuuli Precierin vaimeasti lausutut sanat, ja kenties jossain sisimmässään ymmärsi toisen olevan oikeassakin. Samalla hän kuitenkin myös tiedosti, etteivät lauseet poistaneet sitä tosiseikkaa, että juuri syylliseksi hän tulisi itsensä tuntemaan. Kenties tunne kestäisi jonkin aikaa ja kuluisi sittemmin pois, mutta se ei maskikasvoisen luonteen tuntien ollut liian todennäköistä. Ei, koira tulisi luultavasti kantamaan taakkaa rakkaansa kohtalosta omien päiviensä päähän saakka.
"Niin...", kippurahäntäinen kuitenkin huokaisi itkuisena. Varovasti katsahtivat eripariset silmänsä mustamerkkistä, mutta painuivat pian taas kohti maata. Pelkkä naaraan näkeminenkin sattui niin kovin paljon.

Siksipä pitikin Sumu silmänsä suljettuina painaessaan valkoturkin itseään vasten. Kyyneleet virtasivat toisen turkkiin uroksen ajatellessa vain, kuinka paljon toista todella rakastikaan. Kuinka hän olisi tehnyt mitä tahansa, jotta tulevalta oltaisiin voitu välttyä. Mutta hän kyllä ymmärsi, ettei olisi voinut muuta kuin kiskoa toisen väkisin pois jyrkänteeltä, ja se taas ei olisi hyödyttänyt mitään. Ei hän tahtonut Precieriä kiduttaa pakottamalla tätä elämään elämää, johon ei naaras tuntenut kuuluvansa.
"Sinäkin... Olet ni-niin rakas", uros vastasi niin äänensä kuin ruumiinsakin kauttaaltaan väristen. Koirasuden kaulapannan piikit painautuivat terävinä uroksen ihoa vasten, saivat kärkensä punertamaan tunkeutuessaan sen lävitse. Sitä ei tikarinkantaja kuitenkaan tajunnut, hänen tahtoessaan vain tuntea toisen pehmeän turkin omaansa vasten.

Tovin jos toisenkin seisoi Sumu Precieriä vasten, lopulta kuitenkin hitaasti askeleen taemmas astuen. Runsain itku oli jo tyrehtynyt, mutta suru tuntunut kasvavan entistä suuremmaksi.
"Tahtoisin tulla mukaasi", uros aloitti totuudenmukaisesti, "mutta lupasinhan jo etsiä veljesi... Kainin." Lupaus oli tällä hetkellä kenties ainoa asia, mikä kiinnitti sekarotuisen tähän maailmaan. Ja sen hän aikoisi täyttää, ennen kuin omaa kohtaloaan kävisi jälleen pohtimaan.
"Toivottavasti tapaamme kuitenkin vielä joskus, jossain", Sumu lausui ja antoi päänsä painua lähes lumihankeen saakka. Ei uros taivaaseen tai vastaavaan ollut koskaan uskonut, mutta mistä sitä ikinä tiesi. Ehkä heille, jotka eivät olleet elämää omakseen tunteneet, olisikin sen jälkeen luvassa paikka, jossa voisivat saada itselleen rauhan.

Vielä sai Sumu pakotettua itkusta turvonneet silmänsä katsomaan kohti Precieriä. Hän tahtoi painaa toisen jokaisen piirteen muistiinsa, olla unohtamatta pienintäkään yksityiskohtaa naaraasta.
"Hyvästi", kuului vaimea kuiskaus, joka pyyhkiytyi nopeasti tuulen sekaan.
"Hyvästi, Precier Sinisilmä."

Uskoen, ettei enää hetken kuluttua saisi itseään liikkeelle, kääntyi uros hitaasti lähteäkseen, pitäen kuitenkin katseensa viimeiseen asti mustamerkissä. Hän ei osannut uskoa, etteivät he enää koskaan kohtaisi. Se oli kuin pahaa, julmaa unta.
Pian repäisi Yön Sumu katseensa irti rakkaimmastaan, lähtien haavoittunutta takajalkaansa ontuen juoksemaan lumisen maiseman poikki. Hän painoi silmänsä tiukasti kiinni, uskaltamatta katsoa kertaakaan taakseen peläten, ettei enää näkisikään Precierin hahmoa horisontissa.

// ;_______; Kiitos tästä pelistä, kuten myös kaikista aiemmistakin näillä kahdella pelatuista. //