Yön Sumu - RPGs

Carmis » Ranta » Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt

Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on Jan 8, 2011, 23:58

Oli kulunut jo pari tuntia siitä, kun eräs koirasudeksi väitetty olento oli lähtenyt kuvainnollisesti ovet paukkuen juoksemaan pois Ederan metsistä, pois koko kyseisen lauman alueelta. Tuo uros, Yön Sumu, oli nyt päätynyt pitkästä aikaa meren rannalle ja pysähtynyt viimein tasaamaan hengitystään sekä tuijottamaan syyttävin silmin sinistä taivaanrantaa. Näytti pahasti siltä, kuin maskikasvo olisi yrittänyt sälyttää vihansa ja ärtymyksensä jollakin tapaa maiseman niskaan - ja niin hän kaiketi tekikin syyttäessään maailmaa ongelmista, joita hänen päänsä sisässä muhi.
'Vai että suden verta...' uros toisteli mielessään ja puri epätoivoissaan hampaitaan yhteen. Kuten hän oli aikaisemmin sanonutkin, saattoi moiset älyvapaat syytökset typerien metsäläissusien suusta vielä ymmärtää, mutta että hänen esikoistyttärensäkin oltiin saatu epäilemään moista omista sukujuuristaan!

Lopulta Sumu jätti taivaanrannan syyllistämisen sikseen ja painoi huokaisten päänsä alas, kun Kiymetli luikerteli hänen mieleensä. Millaisiin piireihin nuorikko olikaan heti kotoa lähdettyään etsiytynyt, voi, sitä ei uros osannut ymmärtää! Ei sillä, että tikarinkantaja olisi koskaan järin näkyvästi mainostanut susivihaansa perheelleen, mutta hän oli olettanut jälkeläistensä ymmärtävän moiset elämän perusasiat ihan itsestään. Kai se nyt oli sanomattakin selvää, ettei alkukantaisiin, villeihin hukanretaleisiin voinut luottaa? Vasta äskettäin käydyssä kinassakin se oli tullut harvinaisen selväksi.

// Kirsikkasilmä ja Kime jatkoille messiin hopsan hei! //

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by kirsikkasilma on Jan 17, 2011, 0:34

Kiymetli oli edelleen järkyttynyt miten hänen isänsä oli käyttäytynyt. Nuorukainen ei ollut ikinä ennen nähnyt isäänsä sellaisena, Sumu ei ollut ikinä huutanut hänelle. Korvat edelleen alhaalla painautuneina Kime seurasi sopivan matkan päässä isäänsä. Sen pudon kulttaturkkisen suden luokse hän ei halunnut jäädä eikä hän tiennyt mine muualle mennä. Nuorukainen vai toivoi, että Sumu olisi jo rauhoittunut. Neito vieläkin mietti oliko hän koira vai koirasusi? Oliko suden puheissa perää? Suolan pistävä haju sai Kimen taas maan päälle ajatuksistaan ja eriväriset silmät havaitsivat jälleen tuon ison meren.

Kiymetli pysähtyi ja katsoi isäänsä. Mitä hän voisikaan nyt sanoa, miten hän voisi rauhoittaa Sumua? Nuorukainen huokaisi ja asteli maskikasvon viereen.
"Isä, anteeksi"
Mitään muuta neito ei osannut sanoa. Miksi hän edes pyysi anteeksi, sitä hän ei tiennyt. Olikohan Edera kuitenkin väärä valinta tälle nuorukaiselle.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on Jan 20, 2011, 0:14

Sumun yksinäiset tuskailut keskeytyivät, kun hän kuuli yllättäen takaansa kivenlohkareita vasten rapsahtelevien kynsien ääntä. Uros käänsi kulmat kurtussa katseensa kohti tulokasta siinä pelossa, että kenties se typerä susi oli päättänyt seurata häntä, mutta onneksi totuus oli kuitenkin toinen. Saadessaan jokseenkin pelokkaalta näyttävän tyttärensä näköpiiriinsä luimisti ruskeaturkki niin ikään korviaan, ja painoi eripariset silmänsä etutassuihinsa.
"Voi Kime..." kippurahäntä ähkäisi toisen pyydellessä anteeksi. Uroksesta näki selvästi, ettei hän oikein tiennyt miten hänen olisi pitänyt käyttäytyä: ollako pahoillaan aikaisemmasta ärjymisestään vai jatkaa naaraan tiukkasanaista ripittämistä. Kummatkin vaihtoehdot kun tuntuivat ristiriitojen täyttämästä koirasta yhtä aikaa niin hyviltä kuin huonoiltakin vaihtoehdoilta.
"Miksi ihmeessä liityit siihen susilaumaan? Kai ymmärrät, ettei niiden raakalaisten joukossa ole paikkaa meidänlaisillemme?" maskikasvo hetken hiljaisuuden päätteeksi sitten mutisi. Katseensa oli yhä tiiviisti luotuna hänen omiin tassuihinsa, mikä toi äkisti Sumun mieleen tavan, jolla hän oli aina käyttäytynyt myös poikansa Zirkinin seurassa: välttelevästi, kuin haluamatta katsoa silmiin epämieluisaa totuutta, jonka toisen tutkaileminen olisi voinut tuoda päivänvaloon. Tahtomatta edes miettiä sitä, mitä tekemistä uroksen suvulla loppujen lopuksi saattoikaan olla susien kanssa.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by kirsikkasilma on Jan 21, 2011, 23:08

Kiymetlin kuullessaan oman nimensä, hän asteli isänsä vierelle, ei liian lähelle eikä liian kauas. Nuorukaista häiritsi, että Sumu ei voinut katsoa häntä. Erivärisiin silmiin tulvahti kyyneleet.
"Muttä isä... Minut otettiin hyvin vastaan. Minä sain Reiketsukanista, yhdestä vartiokaartilaisesta minulle opettajan."
Nuorukainen selitti isälleen siinä toivossa, että hänet hyväksytään.
"Minusta voi tulla jotakin, mestarini lupasi sen minulle"
Kiymetli sanoi ja painoi itsekkin katseen maahan. Kyyneleet valuivat poskia pitkin, lopulta päätyen maahan. Kime tunsi kuuluvansa Ederaan, toisaalta hän ei ollut kuulut muista laumoista juuri mitään. Hetki hetkeltä nuorukaista alkoi kaduttaa että oli liittynyt siihen laumaan, ehkä Sumu olikin oikeassa, se on vain susilauma jossa ei ole tilaa koirille.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on Jan 29, 2011, 11:49

Sumun ilme vääntäytyi yhä enemmän mutrulle, kun kyynelehtivä tyttärensä kävi sinnikkäästi puolustelemaan kyseenalaista laumavalintaansa. Toki uroksesta oli hyvä, että Kime tunsi olevansa tervetullut laumaansa ja että hänellä meni sillä saralla hyvin, mutta ei ruskeaturkki osannut vaientaa mielestään myöskään sitä osaa, joka huusi ongelmien olevan siinä tapauksessa vasta tulossa. Mistä sitä tiesi, mitä kaikki suunnitelmia Ederalla saattoi olla viattomien koiraparkojen osalle? Tuskin ainakaan sellaisia, joista Sumu tulisi pitämään.

Ja niin, sitten oli vielä se Kiymetlin "mestari", josta nuorukainen oli jo aikaisemminkin maininnut. Kyseisen olennon tuominen mukaan keskusteluun sai Sumun urahtamaan huolestuneesti ja kääntämään eriparisilmänsä omista varpaistaan kohti taivaanrantaa. Kimeä itseään ei kippurahäntä kyennyt vieläkään katsomaan.
"Kuka se Reiketsukan loppujen lopuksi edes on? Joku urossusi vai?" Sumu uteli selkeästi kovin paheksuvaan sävyyn.
"Pakottiko se sinut laittamaan tuon lävistyksen korvaasi? Tai tekemään jotain... Muutakin?" koira jatkoi summittaisesti kohti naaraan sulkakorvakorua nyökäten. Hänellä oli selvästikin omat oletuksensa siitä, millaisien asioiden perässä tuo "mestariksi" tituleerattu olento oikein hänen tyttärensä perässä juoksikaan.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by kirsikkasilma on May 17, 2011, 12:25

Kyyneleiden sekaan Kiymetli tuhahti, eikö isä käsittänyt ollenkaan mitä neito puhui?
"Reiketukan on uros ja hän on susi. Hän on Ederan vartiokaaressa." *Kiymetli piti pienen tauon ja käänsi katseensa isäänsä päin* "Hän ei pakottanut mitään. Hän oli häätämässä minut Ederan mailta, mutta ehdotti että haluaisinko liittyä laumaan ja kertoi Ederan laumasta minulle. Hänen korvassa oli tämmöinen koru ja halusin itsekkin sellaisen. Kylässä, missä oli niiden ihmisien rakentamia taloja, löydettiin tämä koru jonka Reiketsukan auttoi laittamaan korvaan. Samoin löydettiin tämä outo koru joka on kaulassani."
Kiymetli selitti isälleen tarinaa mitä on kokenut kotikolosta lähettyään. Puhe välillä pätki, koska itku ei meinannu loppua millään. Onneksi enää vain pari hassua kyyneltä oli erivärisissä silmissä ja ilme oli rauhoittunut ja ehkä hiukan vihainen.
"Ja jos sinua niin paljon haittaa tämä uros, niin tule kanssani tapaaman hänet"
Kiymetli tuiskasi ja käänsi katseensa pois isästään.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on May 23, 2011, 12:40

Kime vahvisti Sumun epäilykset Reiketsukanin henkilöllisyydestä, eikä uros voinut väittää olevansa järin hyvillään kuulemistaan tosiseikoista. Ja vaikka tyttärensä kuinka vakuutteli ryhtyneensä vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan ties mihinkä koruhankkeisiin, kuulosti koko touhu itsepäisen ruskeaturkin mielestä yhä silkalta kiristykseltä.
"Vai että liity laumaan tai tule häädetyksi..." Sumu mutisikin lähinnä itsekseen Kiymetlin puheen tauottua toviksi. Pian naaras kuitenkin jatkoi, jolloin isänsä katse kääntyi viimein tuijottamaan painostavasti suoraan nuoren naaraan eriparisia silmiä. Vaikka maskikasvo kuinka olisi halunnut jo rauhoittua, ei hän voinut mitään sille, että nuoremman sanat saivat hänen verensä jälleen kiehahtamaan.
"Näithän sinä itsekin, etten minä ole tervetullut Ederan alueille! Enkä sitä paitsi edes tulisi, vaikka saisinkin. En halua olla enää missään tekemisissä niiden raakalaisten kanssa!" uros murisi kuonoaan kurtistellen, ennen kuin hän puhahtaen jatkoi;
"Ei, puhun tästä äitisi kanssa. Hän saa luvan hoitaa asian miten tahtoo, kun kerran minun kasvatukseni on ollut yhtä tyhjän kanssa."

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by kirsikkasilma on May 23, 2011, 12:51

Kiymetlistä tuntui kuin kokonainen vuori litistäisi häntä kerta kerralta enemmän. Lopulta tunne oli niin painava, että neito luimisti korviaan, vetäisi häntänsä koipien väliin ja meni hiukan alistavaan asentoon. Silmät kostuivat ja kyyneliä alkoi taas tulemaan. Yöntytär ei halunnut uskoa korviaan, hän ei halunnut uskoa mitä hänen isänsä juuri sanoi.
"Tarkoitatko, että minäkin olen raakalainen koska olen Ederan laumassa...?"
Kiymetli kysyi ja ihmeellisen vakaalla äänellä vaikka kyyneleet valuivat erivärisistä silmistä. Kun Sumu alkoi puhua Kiymetlin äidistä neito laski päänsä ja katsoi maata.
"Ei ole ollu... Minä vain silloin hämmennyin kun Reiketsukan ehdotti Ederan laumaa ja kertoi siitä"
Kiymetli mutisi hiljaa kyyneleiden välistä.
"Voin minä erota siitä, eihän siitä laumasta olisi muuta kuin harmia... Mutta minä haluan jonkun lauman missä minut otetaan vastaan"
Neito myönsi tappionsa ja lösähti makaamaan. Tassut hän heitti kuonosta päälle peittäen silmät. Pieni nyyhkytys kuului kun neito häpesi itseään ja tekojaan.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on May 23, 2011, 14:55

Sumu teki parhaansa pysyäkseen lujana, mutta kun kyyneleet tulvahtivat uudelleen Kiymetlin silmiin, ei uros voinut kuin vetää katseensa pois ja kääntää sen taas kerran kohti taivaanrantaa. Ei hän pystynyt katsomaan tyttärensä itkua, ei etenkään tietäen, että se oli hänen aikaansaannostaan.
"Et ole, mutta ne voivat käyttää sinua tavalla tai toisella hyväkseen siellä. Eivät ne pedot sääli edes viattomia naaraita. Sudet vain ovat sellaisia, siitä ei päästä yli eikä ympäri", kippurahäntä julisti merimaisemalle. Kuullessaan sitten tyttärensä katuvaisena jatkavan sanojaan ja viimein pudottautuvan jopa kivikkoon makaamaan, painoi uros itsekin päänsä alas. Kuohahtanut viha alkoi jälleen väistyä hämmennyksen tieltä, eikä maskikasvo tiennyt miten hänen olisi pitänyt toiselle vastata. Kieltämättä hän olisi toivonut nuorikon eroavan Ederasta, mutta kävikö se muka noin vain? Mitä jos ne hukankuvatukset eivät päästäisikään tätä vapaaehtoisesti pois joukoistaan?
"En... tiedä. En tiedä onko se hyvä ajatus, enkä minä tiedä ovatko laumat ylipäätään hyvä keksintö. Minä ja äitisi olemme pärjänneet ilmankin", koira tokaisi huokaisten ja kävi itsekin istumaan rannalle. Hänellä ei ollut muuta sanottavaa, ei mitään mikä olisi tehnyt kaiken taas hyväksi.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by kirsikkasilma on May 23, 2011, 15:16

Kiymetli siirsi hiukan tassuaan ja katsoi kuinka Sumu istuutui alas. Neito ei tiennyt mitä sanoa, mitä ajatella tai edes mitä tehdä. Hänen isänsä selvästikin jo hiukan rauhoittui, hyvä vain, koska nuorukainen ei ole ennen nähnyt isäänsä vihaisena ja nyt hän ei pitänyt siitä ollenkaan.
"Mutta isä, te äidin kanssa kerran kerroitte, että kannattaa olla laumassa, silloin on turvassa. Ja sitten sanoitte, että se on kuin iso perhe ja minä haluan ison perheen, koska äiti, sinä ja sisarukseni ovat kaukana minusta"
Kiymetli muisteli mitä vanhemmat olivat aikoinaan opettaneet heille kotikololla. Perhettään Kime näki harvoin ja siksi oli aina luullut, että kun on laumassa niin jokainen laumalainen on hänelle kuin oma sisko tai veli. Paitsi se outo ja vihainen kultaturkkinen susi ei ollenkaan vaikuttanut perheenjäseneltä. Neito laittoi molemmat tassut kalliota vasten, mutta piti päänsä tiukasti maata vasten. Nousta hän ei aikonut vielä vähään aikaan. Korvat olivat edelleen luimistuneena merkkinä isälleen, että kyllä narttu kuunteli ja totteli isäänsä.

Re: Vaan sankareita ei meistä maailma tehnyt
Post by hitodama on May 24, 2011, 10:37

Sumun suupielet valuivat murheellisesti alaspäin hänen huomatessaan, että ainakin jokin hänen opetuksistaan oli jäänyt Kiymetlillä mieleen. Valitettavasti kyseessä oli kuitenkin juuri tuo lausahdus, jonka uros oli pakottautunut kertomaan lähinnä velvollisuudentunnosta, ei oman kokemuksen pohjalta.
"Niin, niin kai, mutta..." uros hetken kuluttua päätyi etutassujaan väännellen ähkimään.
"Tarkoitin sellaista laumaa, joka... Joka... No en ainakaan sellaista, jonka johto koostuu ylimielisistä susista! En tiedä paljonkaan Andriaanan laumojen johtajista, mutta eikö siellä nyt jossain toisessa laumassa joku koiransukuinenkin olisi?" maskikasvo jatkoi. Ainakin hän toivoi kovin hartaasti, ettei ollut asunut tietämättään vuosia saarella, jossa pelkästään susilla oli sanavaltaa minkään lauman asioissa. Vaikkei ruskeaturkki itse yhteenkään laumaan kuulunutkaan, oli ajatus moisesta hukkien ylivallasta nimittäin suorastaan hirvittävä.

Tilanteen käydessä hetki hetkeltä tukalammaksi nousi Sumu pikaisesta päähänpistosta takaisin seisomaan ja otti muutaman askeleen tytärtään kohden. Eriparisista silmistä, tavallisesta ruskeasta ja osittaisen sokeuden sameuttamasta violetista, paistoi aikaisemman vihan sijasta enää puhdas huoli hänen esikoistyttärensä kohtalosta.
"Kuule, minun pitää nyt oikeasti puhua tästä äitisi kanssa. Ja... Muutenkin ajatella asioita. Minä... Äh, Kime, älä tee mitään typerää, jooko? Se mikä on tapahtunut on tapahtunut, eikä sille mahda enää mitään, mutta älä ainakaan anna niiden susien tehdä itsellesi pahaa", tikarinkantaja takellellen ohjeisti, hänen tehdessään selvästikin lähtöä. Kuten oli itsekin todennut, tarvitsi hän nimittäin nyt tovin aikaa setviä ajatuksiaan, jottei olisi jälleen vain sanonut jotakin typerää ja tehnyt tilannetta vieläkin hankalammaksi.
"Nähdään taas", Sumu vielä yksinkertaisesti hyvästeli, ennen kuin lähti peräänsä murheellisena katsellen talsimaan kohti rannan takana kohoavaa metsää. Pian uros jo katosikin suurten lehtipuiden varjojen sekaan.

// No niin, eivätköhän ne nyt kinanneet tarpeeksi. =3 Kiitos pelistä! //