Yön Sumu - RPGs

Carmis » Ranta » Viimeisellä matkalla

Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 11, 2010, 22:29

Veto.. Veto.. Veto.. Pintaa kohti. Veto..
Tummanharmaa koirasusi sukelsi kahden metrin päässä vedenpinnasta voimattomana. Naaraan suussa ja nielussa oli jo rutkasti vettä, jota se oli joutunut nielemäänkin. Oli hiuskarvan varassa ettei koirasusi ollut vielä hukkunut. Hyvin robottimaisesti, jokainen lihas jäätyneenä, turtuneena ja kangistuneena käytöstä tuo silti lähestyi taas kohti pintaa, missä se saisi haukattua happea ettei hukkuisi ja lopulta kuolisi meren pohjaan.

Rhianan siro pää pisti vihdoin pintaan ja naaras sylki rajusti vettä sekä veti ilmaa keuhkoihinsa kuin viimeistä päivää. Turtuneet lihakset pysähtyivät, niiden oli saatava levätä, ja niin viisivuotias painui jälleen pinnan alle. Nyt se jaksoi silti sukeltaa. Ainakin hetken.

Jossain välissä Rhiana oli kuitenkin menettänyt tajuntansa. Se oli painunut alaspäin, mutta koirasuden onneksi aallot olivat kuljettaneet sitä kivikkoiseen rantaan päin ja nyt tuo makasi tajuttomana vieraan saaren rannalla. Tummanharmaan vartalo oli puoliksi vedessä niin, että arvaamattomat aallot saattoivat suistaa sen takaisin pinnan alle minä hetkenä hyvänsä. Levollisen ilmeen omistava naaras oli saanut kivikosta ruhjeita ja vuosi päästä sekä etujalastaan verta.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 11, 2010, 23:35

Rannalla tajuttomana makaava koirasusi ei suinkaan ollut ainoa olento, joka kansoitti kivikkoista maastoa. Iltapäivän lämmittävän auringon alla kulki myös Yön Sumuksi kutsuttu koiraeläin, joka koetti parhaansa mukaan pitää eripariset silmänsä kiinni petollisessa kulkureitissään. Mokoma kun saattoi hyvinkin yrittää suistaa varomattoman kulkijan kyljelleen liukkaita, teräviä kiviä vasten. Kyseisenlaista tapahtumaa oli maskikasvoinen uros saanut jo kertaalleen todistaa, ja siitä merkkinä olikin hänen reidessään pari verta tihkuvaa naarmua. Kaiken lisäksi hänen oikea takajalkansa oli kaatumisen johdosta nyt tavanomaistakin kipeämpi, eikä kestänyt päällään juuri lainkaan painoa. Lieni sanomattakin selvää, ettei ruskeaturkin mieliala ollut juuri nyt järin hilpeä.

Sumun hiljaisen nyrpeä matka kuitenkin keskeytyi äkisti, kun hän huomasi sivusilmällään vesirajassa liikkumattomana makaava koiraeläimen, joka sai hänet pysähtymään ja vilkuilemaan näkyä melko epäluuloisesti. Varsin pian varovaisuus kuitenkin kaikkosi syvän huokauksen myötä, kun uroksen pessimismiin taipuvainen mieli kertoi omistajalleen vieraan naaraan olevan melko varmasti kuollut.
Koska raadoista ei vielä tähän päivään mennessä ollut Sumulle koskaan koitunut sen suurempaa vaaraa, päätti hän osoittaa edesmenneelle lajitoverilleen edes sen verran kunnioitusta, että kiskoisi tämän pois vedestä. Muuta hän tuskin voisi muukalaisen hyväksi tehdä.

Nilkutettuaan veden äärelle katseli Sumu korviaan murheellisesti luimistaen päänsä kolhinutta vierasta ja totesi, että tämä taisi olla lajiltaan ainakin puoliksi susi. Jos naaras olisi elänyt, olisi kyseinen asia voinut saada maskikasvoisen melko hermostuneeksi, mutta tummaturkin nykyisen tilan huomioon ottaen---
'Hengenveto.' Aivan yhtäkkiä uros pani merkille, että vierashan hengitti! Pinnallisesti ja tehottomasti, mutta hengitti kuitenkin. Tieto sai uroksen varautuneisuuden palaamaan, mutta myös tietynlaisen uteliaisuuden heräämään.
"He-hei..?" Sumu kysyi vaimeasti ja koetti saada naaraaseen eloa tökkäisemällä tätä varovasti etutassulla.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 11, 2010, 23:51

Tajuttomana makaava Rhiana ei kuullut uroksen epävarmaa sanaa eikä herännyt tähän. Sen suu oli raollaan ja sieltä valui vähän väliä hieman vettä. Pään ja jalan kolhujen verenvuoto oli värjännyt jonkinverran maata punaiseksi. Koko naaras oli veltto ja näytti kuolleelta. Mutta se hengitti, raskaasti ja vaikeasti.

Yhtäkkiä aaltojen kohinaan liittyi yskän ääni. Rhiana alkoi yskiä hillittömästi, vettä ja hieman verta. Tummanharmaaseen alkoi tulla eloa, sen koko vartalo liikkui naaraan yskiessä rajusti. Pian tuo liikautti myös takajalkaansa vedessä ja räväytti vihreät silmänsä auki.

Naaraan yskän vihdoin rauhoittuessa, kaiken veden tultua ulos tuon nielusta, se katsahti ylös vieraaseen ruskeaan koiraan. Koirasusi nosti päänsä ja yritti kammeta seisaalleen, muttei pystynyt käyttämään lihaksiaan. Rhiana laski päänsä takaisin hiekalle ja alkoi hiljalleen tajuta mitä oli tapahtunut.
"Missä.. mikä.. tämä paikka.. on?"
Koirasusi kysyi seuralaiseltaan käheällä, hiljaisella ja katkeilevalla äänellä.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 12, 2010, 17:45

Vieras ei reagoinut puheeseen tai kosketukseen, mikä sai Sumun ynähtämään selvästi vaivautuneena. Mitä hän voisi oikein tehdä? Uros muisti joskus kuulleensa, että tajuttomana olevia ei kaiketi tulisi turhaan liikutella mahdollisten luunmurtumien tai vastaavien takia, joten naaraan raahaaminen pois vedestä ei tullut kysymykseen. Ei sillä, että maskikasvoinen olisi moista edes halunnut tehdä - tai siihen välttämättä edes pystynyt, sillä muukalainen näytti olevan koipivammaista kippurahäntää suurikokoisempi. Kiva tilanne kerrassaan.

Yhtäkkiä muukalaiseen tuli kuitenkin eloa rajun yskänpuuskan muodossa. Ilmaa äkisti repivä ääni sai Sumun lähes hyppäämään ulos nahoistaan ja epäileväisen katseensa muuttumaan jokseenkin pelästyneeksi. Hän otti pari haparoivaa peruutusaskelta päästäkseen kauemmaksi mahdollisesti jonkin kohtauksen saaneesta naaraasta, mutta yhden liukkaan kiven päättäessä ryhtyä ikäväksi oli uros jälleen kaatua rähmälleen rannalle. Kun toinen takajaloista oli jo ennestään lähes käyttökelvottomassa kunnossa, ei Sumu saanut itseään pidetyksi pystyssä, vaan päätyi istumaan enemmän tai vähemmän pöllähtäneen näköisenä vesirajaan. Ja samassa vieras eläväkuollut jo saikin lausuttua ilmoille yskimisen lisäksi muutaman vaivalloisen sanan.
"Äh, tuota, ranta. Carmiksen", kippurahäntä vastasi töksähdellen, selvästi valmistautumattomana vastailemaan moisiin kysymyksiin.
"Olet Andriaanalla. Tulitko... Tulit varmaan mereltä?" hän jatkoi päätään kallistaen ja yhä tiiviisti paikoillaan kivikossa istuen.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 12, 2010, 19:07

Jokainen Rhianan lihas oli turtunut ja hirmuisen kipeä, sekä nielu ärtynyt yskimisestä ja veden nielemisestä. Tuuli sai pään ja toisen etujalan haavat vihlomaan entistä enemmän. Koirasusi katsahti vieraaseen, joka vaikutti pelokkaalta, mutta joutui irvistämään kivuista ja sulkemaan silmänsä.

"Andriaana.."
Rhiana kuiskasi hiljaa ja sen muisti alkoi palata äkkiä kokonaan. Andriaanaanhan hänen oli tarkoituskin tulla, veljensä takia! Hän oli selvinnyt tänne saakka pitkästä merimatkasta! Naaraan mieliala nousi äkkiä, mutta ilakoimiseen ei ollut voimia eikä energiaa. Ei vielä.
"Tulin."
Koirasusi vastasi heikolla äänellä ja katsahti taas ylös vieraaseen. Ruskea koira oli selvästi varovainen luonteeltaan. Voimattomasti Rhiana sai vienon hymyn huulilleen ennenkuin sulki taas silmänsä väsyneenä.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 13, 2010, 1:20

// Psst psst muista lisäillä Rhiana myös AK:seen. =) //

Ollessaan kaikin tavoin melkoisen yllättyneessä tilassa tuijotteli Sumu vierasta hetken suorasukaisen tutkivasti, ja pani tarkkaavaisuuksissaan merkille myös naaraan äänensävyn tämän toistaessa uroksen lausuman nimen. Aivan kuin toinen olisi muistanut jotakin tärkeää "Andriaanan" kuultuaan. Voisiko olla niin, että naaras tunsi saaren jo entuudestaan? Moinen vaikutti kippurahäntäisen koiran mielestä erittäin epätodennäköiseltä, mutta kai se mahdollista oli. Hänelle itselleen ei vain ollut koskaan tullut mieleenkään, että joku mantereella olisi tästä pahaisesta saaresta mitään tiennyt.

Vieraan sitten todetessa tulleensa Sumun oletusten mukaan mereltä, nyökäytti ruskeaturkki lyhyesti kuonoaan. Katseensa oli juuri lipumaisillaan kohti kaukaista ulappaa, kun uros huomasi muukalaisen hymyilevän hänelle. Vaikka naaraan tarkoitusperät olivat varmasti ystävälliset, sai moinen ele uroksen painamaan eripariset silmänsä hämillään kohti etutassujaan. Hän ei ollut koskaan ollut järin hyvä vastaamaan tällaisiin kohteliaisuuksiin.
"Tuota... Pääsetkö ylös?" Sumu hetken kuluttua kysyi ja vältteli yhä varsin lahjakkaasti vieraan katsetta.
"Tai siis ajattelin vain, että voisi olla hyväksi levätä vähän kuivemmalla alustalla."

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 13, 2010, 22:38

( kiitos kun muistutat minua hajamielistä :'))

Juuri ennen sulkiessaan silmänsä koirasusi huomasi uroksen eriparia edustavat silmät. Toinen suupieli nousi huomaamattomasti aavistuksen johonkin hymyn tapaiseen. Rhianaa viehätti tämä pieni yksityisseikka uroksessa. Mutta ujohkoon ruskeaturkkiin lähemmin tutustuminen ei ollut ensimmäinen asia mikä pyöri haavoittuneen naaraan mielessä.

"Kaunis ajatus. En usko pääseväni, olen uinut päiviä.."
Rhiana vastasi yhä uupuneella äänellä. Se ei jaksanut enää edes silmiään aukaista, kaikki energia piti nyt säilyttää elossa pysymiseen. Vaikka ei naaras kuolemassa ollut, ehkä paleltumassa paremminkin, jos ei pääsisi yöhön mennessä makaamasta kylmästä merivedestä.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 17, 2010, 22:15

// Äh, anteeksi jumahtamiseni. Olin niin kiinni piirtämisessä, etten saanut keskittymistäni jaettua pelaamisen puolelle. ='D //

Huolestuneisuus voitti hetkellisesti ujouden ja sai Sumun kohottamaan katseensa, kun vieras myönsi olevansa liian väsynyt liikkumaan. Kun nyt katsoi, näytti naaras todellakin siltä, että sai olla onnellinen kun jaksoi enää edes hengittää. Jotain tämän kunnosta kertoi varmasti jo se, että puhekumppaninsa oli vielä hetki sitten luullut häntä jopa raadoksi.
"Niin... Monet tänne tulleet ovat kokeneet saman", uros mutisi laskiessaan eriparisilmänsä takaisin varpaisiinsa. Hän tiesi kyllä mitä hänen pitäisi tehdä, mutta... Sen ehdottaminen vain oli niin kovin vaikeaa. Kippurahäntäinen kuitenkin tiesi, ettei hän saisi annettua itselleen anteeksi, jos jälleen yksi lajitoveri menettäisi henkensä sen takia, mitä hän teki tai ei uskaltanut tehdä. Siitä syystä hän koetti kerätä tahdonvoimansa ja saada jälleen suunsa avatuksi.
"Minä, tuota, minä... Voisin varmaan auttaa? Ettet paleltuisi sinne veteen tai mitään", Sumu lopulta ehdotti siirrellessään samalla etutassujaan pienin liikkein yhdeltä kiveltä toiselle, kuin osaamatta päättää, missä kehtaisi koipiaan pitää.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 18, 2010, 20:07

( eihän tässä hättii : ))

Rhiana nyökkäsi. Se ei avannut enää silmiään, keskittyi vain pitämään paniikin poissa. Se oli ennenkin ollut yhtä pahassa tilassa ja selviytynyt. Naaras oli kokenut elämänsä aikana liikaa kaikkea pahaa, mutta se oli kasvattanut sitä. Koirasusi ei pelännyt enää paljoa mitään.

Seuraavan kommentin kuultuaan Rhiana avasi vihreät silmänsä ja katsahti ylös urokseen. Jälleen naaras muisti ja jaksoi hymyillä.
"Olet hyvin kiltti. Jos pystyt siihen, olisin hyvin otettu avustasi."
Rhiana sanoi. Nyt oli vaikea kieltäytyä kohteliaasti tai kierrellä toisen ehdotusta, tosihan tässä kuitenkin oli kyseessä. Vaikka Rhiana arveli olevansa korkeampi kuin uusi tuttavuus, niin painoa naaraalla oli silti hyvin vähän. Eli uroksen tuska ei välttämättä olisi aivan hirveän suuri, vaikka eriparisilmäinen raahaisikin naaraan pois vedestä.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 20, 2010, 1:41

Tällä kertaa vieraan hymy onnistui jopa rauhoittamaan Sumua hivenen verran; tuskin lempeästi hymyävä olento nimittäin olisi aikeissa nauraa tai suuttua apuaan tarjoavalle urokselle. Rhianan sanat sen sijaan saivat kuitenkin maskikasvon luimistamaan korviaan ja katsahtamaan tätä varsin pahoittelevasti.
"En ole varma pystynkö, kun tuota, jalkani... Se on vähän huonossa kunnossa sekin", koira totesi lapojaan kohauttaen ja syvään huokaisten. Sanansa olivat tosiasiassa melkoisen vähätteleviä, sillä takakoipensa oli oikeastaan melkeinpä käyttökelvottomassa kunnossa. Siitä huolimatta hän jatkoi puhettaan:
"Mutta yritän kyllä."

Hieman vaivalloisesti nousi Sumu seisomaan liukkaiden kivien päälle ja yritti samalla vaivihkaisesti tunnustella, josko jalkansa olisi tässä levon aikana hieman toipunut. Uutiset eivät kuitenkaan olleet toivotunlaisia, sillä uroksen koettaessa laskea painoa oikealle takatassulleen tunsi hän sävähtävänsä polttavasta kivusta.
"Jos keräät voimasi, pääsetkö nousemaan ylös?" uros ehdotti lähtiessään nilkuttamaan vain kolmea jalkaa käyttäen naaraan luo. Hän yritti parhaansa mukaan unohtaa oman tuskansa ja keskittyä nyt käsillä olevaan tehtäväänsä.
"Voisit sitten ottaa minusta tukea. Tai nojata tai jotain", hän jatkoi pysähtyessään tummaturkkisen muukalaisen vierelle.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 20, 2010, 16:27

Rhiana katsahti huolestuneena eriparisilmäisen haavoittuneeseen takajalkaan.
"Voi ei. Minä voisin hoitaa sen kuntoon, mutta vyöni taskuissa olevat parannuskasvit ovat varmasti pilaantuneet uimisen aikana.."
Koirasusi sanoi hyvin harmistuneena. Vaikka Rhiana oli itse huonossa kunnossa, se ajatteli aina vain toisten tuskaa.

"Voinhan minä kerätä, mutta parempi ehkä että yritän laahautua itse pois vedestä, enkä tule sinun taakaksesi."
Rhiana sanoi ja vilkaisi toista vienosti hymyillen. Naaras piti urosta niin kovin ystävällisenä.
Sitten korukorvainen vaihtoi ensin asentoaan niin, että saisi noustua jalkojensa päälle. Toinen etujalka vihloi ja jokainen lihas tuntui muuttuneen hattaraksi. Silti vahva Rhiana, silmät puristettuina kiinni, nousi hoiperrellen seisomaan. Vihreäsilmäisen päätä huimasi ja jokainen lihas huusi, itki ja karjui. Varovasti naaras yritti astua askeleen eteenpäin.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 20, 2010, 21:17

Sumu tunsi olonsa tavallistakin kiusaantuneemmaksi, kun naaras kiinnitti katseensa hänen arpiseksi aikoinaan revittyyn takajalkaansa. Uros koetti vaivihkaisesti vaihtaa asentoaan sellaiseksi, ettei kyseinen koipi olisi niin selvästi toisen silmien ulottuvilla.
"Kiitos, mutta... En usko, että siihen kasvit juuri tehoaisivatkaan. Se on ollut tällainen jo kauan", maskikasvo kertoi vastahakoisesti, tahtoen kiivaasti keskustella jostakin muusta, kuin itsestään ja vammoistaan.

Kun Sumu oli seisahtunut tummaturkkisen vieraan vierelle, sai hän jo varsin pian seurata korviaan huolestuneesti luimistellen toisen tuskallista yritystä nousta seisomaan. Jonkin aikaa kippurahäntä oli täysin varma siitä, että naaraan yritys oli tuhoon tuomittu, mutta uroksen yllätykseksi toinen taisi löytää itsestään vielä joitakin käyttämättömiä voimavaroja. Sumua suurikokoisemman koirasuden sitten lähtiessä jopa yrittämään kävelemistä, painautui ruskeaturkki tämän estelevistä sanoista huolimatta varoen vasten hänen kylkeään, koettaen siten tarjota toiselle mahdollisimman paljon tukea. Tilanne oli kosketusta kammoavalle koiralle hyvin tukala, mutta kun hän kerran nyt oli päättänyt auttaa, aikoi hän tehdä sen edes kunnolla.
"Mikä, tuota, mikä... Sinun ni-nimesi on?" kippurahäntäinen päätti änkyttäen tiedustella. Hän toivoi kovasti, että tällainen keveä rupattelu tekisi tilanteesta jollakin mystisellä tavalla edes hitusen helpomman.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 21, 2010, 18:32

Astuminen oli tuskallista. Lähes mahdotonta. Jokainen lihas oli turta. Mutta Rhiana tiesi, ettei selviäisi jos jäisi makaamaan tähän. Sen olisi käveltävä edes muutama metri, jottei vilustuisi veden takia. Mutta silloinkaan naaras ei olisi turvassa.

Koirasusi vain nyökkäsi uroksen vaivaantuneelle kertomukselle. Hän oli puristanut huulensa tiukasti yhteen.
Toinen askel tuntui vielä pahemmalta. Uroksen tullessa vierelle, Rhiana hymyili toiselle pikaisesti ja jatkoi hidasta, kipeää ja vaivalloista kävelyään.
"Rhiana. Entä sinun?"
Naaras vastasi, yhä käheällä äänellä.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 25, 2010, 3:30

Koska Sumun nolo avunantoyritys ei tuntunut kovin merkittävästi Rhianan raskasta taivallusta toistaiseksi helpottavan, painautui uros vielä aavistuksen tiiviimmin tätä vasten viestiäkseen, ettei panisi pahakseen vaikka naaras hänen varaansa nykyistä enemmän tukeutuisikin. Maskikasvoinen kun oli jollakin tasolla saanut itsensä vakuuttuneeksi siitä, että vieraan auttaminen oli hänen tehtävänsä. Ei hän tosin tullut ajatelleeksi miksi niin oli, mutta asialla lieni varmasti jotakin tekemistä vanhojen tekojen hyvittämisen kanssa. Uros kun oli elonsa aikana ehtinyt tehdä ties mitä ei-niin-ystävällistä, joten kai hän alitajuisesti tahtoi nyt hieman tasoittaa tilejä menneisyytensä kanssa.
"Yön Sumu, tai tai Sumu. Sumu riittää", ruskeaturkki vastasi, ja yritti huonoin tuloksin kitkeä hermostunutta sävyä äänestään. Samalla hän otti jälleen yhden askeleen naaraan vierellä, sitten toisen. Ei ollut mitenkään vaivatonta kulkea aivan toisen kyljessä kiinni, mutta onneksi vähäinen vauhti helpotti matkantekoa.
"Jos, tuota, tuonne?" Sumu hetken kuluttua ehdotti nyökäyttäen kohti paikkaa, jossa lojui niin suuri yhtenäinen kivilaatta, että Rhiana saattaisi juuri ja juuri kyetä makaamaan sen päällä.
"Kävisikö se lepopaikaksi?"

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 25, 2010, 16:11

"Okei. Sumu."
Rhiana sanoi ystävällisellä äänensävyllä. Se oli kyllä huomannut toisen hermoilun, muttei pystynyt kiinnittämään siihen nyt enempää huomiota keskittyessään pystyssä pysymiseen. Naaras arveli toisen kokeneen ehkä jotain kurjaa nuorempana, änkytys ja alituinen hermoilu saattoi hyvinkin johtua sellaisesta.

Koirasusi katsahti eteensä, uroksen osoittamaan paikkaan.
"Varmasti."
Naaras sanoi ja voihkaisi kipua jalassa ja lihaksissa. Käveleminen oli alkanut tuntua jo paremmalta, koska Rhiana osasi jollain kummalla tavalla olla ajattelematta kipua, mutta kova vihlaisu tuntui luuytimissä saakka.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 28, 2010, 0:23

Sumu oli melkoisen helpottunut, kun Rhiana kelpuutti hänen valitsemansa lepopaikan kivikon keskellä. Ei sillä, että kovaa kallioainesta vasten olisi varmasti mitenkään kovin miellyttävä lepuuttaa ja parannella itseään, mutta totuuden nimissä oli sanottava, että tuskin kumpikaan kaksikosta olisi päässyt tällä tavoin kulkemaan yhtään kauemmaksi. Kun naaras olisi hieman paremmassa kunnossa, voisi hän varmasti itse siirtyä kauempana olevalle niitylle makoilemaan.
"Sinne sitten", uros totesi lähinnä itsekseen, ennen kuin tummaturkkinen koirasusi yllättäen voihkaisi jalassaan vihlovasta kivusta. Elleivät Sumun korvat olisi olleet jo valmiiksi painautuneina vasten elikon niskaa, olisivat ne viimeistään nyt painuneet niin littuun kuin olla ja voi. Ei ollut mitenkään kovin mieltäylentävää nääs tietää, että toinen kärsi varmasti varsin merkittävistä tuskista, joita ei uros osannut millään tavalla helpottaa.

Onneksi kävelymatka ei ollut pitkä - vaikka se siltä tuntuikin - ja jo muutaman askeleen päästä kaksikko oli laattamaisen kiven vierellä. Sumu ei saanut pidätellyksi helpotuksen aiheuttamaa huokausta hänen pysähtyessään järkäleen äärelle ja todetessaan, että tukala läheisyyskäsittely alkoi olla lopussa.
"Voit... Tai siis pääset varmasti itse siihen, vai kuinka?" koira vielä varmisti, vaikkei hän nähnytkään mitään syytä sille, miksei Rhiana olisi omin avuin saanut lysähdettyä matalan kiven päälle.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 29, 2010, 16:52

Rhiana nyökkäsi huulet yhä puristettuina tiukasti yhteen. Vihlaisun jälkikipu tuntui jo helpottavan ja taas naaras unohti kivun ja keskittyi pysymään pystyssä. Päätäkin oli huimannut, muttei enää niinkään. Koirasusi ja koira saapuivat vihdoin, lyhyen, mutta pitkältä tuntuvan kävelymatkan päästä kivelle jolle Rhianan oli määränpää mennä lepäämään.

Naaras astui varovasti kivelle ja kävi makuulleen hitaasti. Kun se vihdoin sai kaikki lihakset veltoiksi, ensin tuntui kamalalta, mutta pian alkoi helpottaa ja kipu ainakin niistä vihdoin lieveni. Haavat kuitenkin olivat tietenkin yhä kipeitä.
"Kiitos Sumu. Avustasi."
Rhiana sanoi sitten, katsahti helpottuneesti helpottuneeseen urokseen ja hymyili.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 30, 2010, 0:32

Rhianan liukuessa kivelle tuki Sumu naarasta vielä miten vain osasi, mutta toisen päästyä suhteellisen vakaaseen asentoon astahti maskikasvoinen välittömästi askeleen pari kauemmaksi. Vasta nyt hän pani merkille, kuinka kiivaasti hänen sydämensä oikein hakkasi. Ei sillä, että muutaman metrin kävely - oli sitten toinen koiraeläin kannateltavana ja yksi jalka käyttökelvottomassa kunnossa tai ei - olisi niin kovasti uroksen kunnon päälle käynyt, vaan kyse taisi olla vain hänen lähes paniikinomaisesta kosketuspelostaan.
Mokoman vian huomioiminen sai Sumun kääntämään katseensa harmistuneena kohti merta, kun tummaturkkinen naaras kävi häntä kiittelemään.
"Vähintä, mitä voin tehdä", hän vastasi mutisemalla ilmoille mitäänsanomattoman kohteliaisuuden, jonka oli joskus kauan sitten kaupungissa eläessään kuullut.

Pian Sumu nosti katseensa kuitenkin kohti taivasta ja pilvien takaa kurkistelevaa aurinkoa. Kyseisen valopallon lämpö kyllä kuivattaisi Rhianan melkoisen nopeasti, joten vilustumista tuskin oli enää tarve pelätä. Oli kuitenkin myös toinen asia, mikä saattaisi vielä aiheuttaa naaraalle pahoja ongelmia: ravinnon puute. Monen päivän uintireissun jälkeen tämä olisi levättyäänkin varmasti yhä niin heikossa hapessa, että aterian hankkiminen voisi olla liki mahdotonta.
Kyseisen asian tajuaminen sai Sumun tuntemaan, ettei hänen auttajanroolinsa ollut vielä tullut päätökseensä.
"Olet varmaan kamalan nälkäinen", uros totesikin yhä taivasta katsellen.
"Syötkö kalaa, jos minä hankin?"

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Jan 30, 2010, 19:17

Rhiana katseli seesteisin silmin Sumua ja hymyili taas vienosti. Naaras laski päänsä etujaloilleen ja tutki maisemaa. Sen mahassa alkoi lennellä perhosia: hän oli kuin olikin päässyt Andriaanaan, saarelle jolla velikin asui, saakka! Mutta vaikka naarasta houkutteli tutkia saaren alueita jo, hän ei pystyisi siihen vielä tunteihin. Olisi levättävä paljon ja syötävä. Ja haavat pitäisi hoitaa myös jossain vaiheessa. Koirasusi katsahtikin etutassunsa haavaan, johon ei ollut ehtinyt vielä tutustua. Harmistuneena naaras alkoi nuolla kipeää käpälää.
"Tuskin, pelastajani."
Rhiana vastasi hiljaa vilkaisten urosta.

"Minulle kelpaa mikä vain, mutta ei sinun tarvitse."
Koirasusi sanoi. Eihän hän voinut vaatia toiselta enempää palveluksia, Sumu vaikutti jo nyt kovin ahdistuneelta. Vaikka ruokaa oli saatava, ei se ollut puolituntemattoman uroksen tehtävä hankkia sitä. Vaikka kyllä Sumun ehdotus oli hyvinkin ymmärrettävä - melkein kuka vain olisi kysynyt keltä vain nälkiintyneeltä ja haavoittuneelta samaa.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Jan 31, 2010, 5:27

Vaikkei Sumu edes katsonut Rhianaa kohden tämän nimittäessä urosta "pelastajakseen", tunsi hän moisen kutsumanimen saavan ikävän punan nousemaan hänen kasvoilleen. Ei punehtuminen toki voinut ulkopuolinen nähdä koiran paksuhkon turkin takia, mutta silti Sumu oli varma, että naaras sen tavalla tai toisella huomaisi - mikä taas tuntui saavan veren kiertämään kasvoilla vieläkin vilkkaammin.
"Ihan... Sumu vain", koira ähkäisi siirrellessään taas kerran etutassujaan pienin liikkein kiveltä toiselle, kuten hänellä hermostuneena oli tapana tehdä.

Vaan onnekseen Sumu tajusi pääsevänsä lepuuttamaan hetkeksi hermojaan, kun Rhiana myönsi kyllä syövänsä kaloja, mikäli toinen niitä vain pyydystäisi. Samalla naaras kuitenkin koetti estellä maskikasvoa tekemästä enempää vuokseen, mutta uros ei ottanut moisia sanoja kuuleviin korviinsa.
"Ei ehkä tarvitse, mutta..." Sumu vastasi osaamatta päättää lausettaan mitenkään järkevästi, minkä takia hän korvasi puuttumaan jääneet sanat lapojensa kohautuksella. Ei hän edes itse ollut vieläkään ihan varma siitä, miksi oli nyt näin avuliaaksi heittäytynyt, joten pahapa sitä oli toiselle käydä selittelemään.
"Odota, tuota, lepäile sinä vain siinä. Tässä voi kestää vähän aikaa", hän vielä jatkoi, ennen kuin lähti konkkaamaan kohti kauemmaksi jäänyttä merta. Uroksen viimekertaisesta kalastuskerrasta oli jo aikaa, mutta eivätköhän pentuaikojen itse yrityksen ja erehdyksen kautta hankitut opit olleet kuitenkin yhä tallessa.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 3, 2010, 12:44

Rhiana huomasi eriparisilmäisen hermostuvan yhä enemmän hänen kehustansa. Naaras sulki silmänsä levollisesti, eikä antanut uroksen kärvistellä vihreän katseensa alla enempää. Toinen oli kovinkin hermostunut naaraan seurasta, joka tietenkin ihmetytti ja hieman harmittikin Rhianaa. Mutta koirasusi ei antanut tilanteen häiriintyä enempää.

"Hyvä on."
Rhiana myöntyi ja hymyili kiitollisesti Sumulle. Kun toinen lähti kävelemään naaras seurasi katseellaan uroksen kulkua hetken kunnes sulki taas silmänsä. Naaraan olo oli helpottunut, vaikka jokainen lihas ja haava olivat yhä armottoman kipeitä. Mutta kylmä ei enää ollut auringon kuivattaessa tummanharmaa-valkoista turkkia.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Feb 3, 2010, 20:47

Päästyään hetkeksi omaan rauhaansa saattoi Sumu huokaista syvään helpotuksesta. Ei hänellä toki mitään Rhianan seuraa vastaan ollut, mutta ehkä naaras oli kuitenkin näin tutustumisen alkumetreillä hieman turhan tuttavallinen siihen nähden, mihin uros oli tottunut. "Pelastajani"-jutun ajatteleminenkin sai kippurahännän yhä punastelemaan turkkinsa sisässä.
Päästyään takaisin meren rantaan kahlasi ruskeaturkki niin syvälle veteen kuin vain saattoi ilman, että joutuisi sentään uimaan pulahtamaan. Sitten hän alkoi tarkkailla aaltoja ja odottaa, että uteliaat pikkukalat tulisivat tutkailemaan kummallisia varpaita, jotka olivat heidän asuinalueelleen yllättäen ilmaantuneet.

---

Aikaa kului parisenkymmentä minuuttia, ennen kuin Sumu kokosi rannalle viskomansa eväkkäät yhteen ja nappasi ne pyrstöistä suuhunsa roikkumaan. Kolme pientä ja yhden aavistuksen isomman kalan oli koira onnistunut merestä kahmimaan, hänen ollessaan enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Kieltämättä hän oli saalistuksen alussa pelännyt koko jutun menevän pahemman kerran myttyyn, mutta kaiken nyt sitten sujuttua mukavasti oli jopa aavistuksenomainen hymy päässyt puikahtamaan uroksen huulille.

Saalis leukojensa välissä lähti Sumu talsimaan takaisin kivelle kuivattelemaan jättämäänsä Rhianaa kohden. Uroksen takajalan kivistäville arville oli viileä merivesi tehnyt hyvää, sillä ne olivat kuitenkin kipuilustaan huolimatta umpeutuneet täysin jo aikoja sitten, eivätkä siten itkeneet veden suolaisuudesta sen kummemmin. Niinpä koiran käynti oli nyt jokseenkin sujuvampaa, kuin aiemmin.
"Tässä", maskikasvo totesi jättäessään suomukyljistä suurimman sekä kaksi pienempää Rhianan ulottuville. Yhden otti uros itselleen, sillä hän tiesi tulevansa taas vain kamalan kiusaantuneeksi, mikäli ainoastaan katselisi toisen syömistä tekemättä itse mitään.
"Oletko jo, mm, kuivanut?" hän tiedusteli toiselta istuutuessaan varoen kylmien kivenlohkareiden päälle.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 4, 2010, 15:35

Rhiana oli nukahtanut. Se oli syvässä koiranunessa, syvemmässä kuin yleensä. Naaras oli niin väsynyt, ettei ollut jaksanut pitää itseään hereillä sen jälkeen kun antoi luomiensa lurpsahtaa kiinni. Niimpä koirasusi ei huomannut ajan kuluvan ja uroksen onnistuvan saalistuksessa.

Vasta kun Sumu alkoi lähestyä lepäävää narttua, Rhiana aisti toisen ja avasi silmänsä.
"Ooh. Kiitoksia Sumu."
Rhiana sanoi jo vähän pirteämpään sävyyn, vaikka ääni oli yhä heikko ja käheä. Koirasusi hymyili toiselle ja oli iloinen, että myös uros söi. Rhianakin olisi tuntenut tilanteen vaivaantuneeksi, jos olisi syönyt yksin, Sumun vain katsellessa vierestä. Naaras nousi parempaan asentoon ja otti yhden pienen kalan etujalkojensa väliin.
"Pidätkö sinä itse kalasta?"

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Feb 6, 2010, 20:28

Sumu ei saanut vastausta kuivamiskysymykseensä, mutta saattoihan hän toki ottaa asiasta selkoa ihan silmiensäkin avulla. Niinpä uros vilkaisi Rhianaa varoen kulmiensa alta ja totesi tämän turkin näyttävän huomattavasti aiempaa vähemmän märältä, siinä missä naaras muutoinkin vaikutti jo jokseenkin parempivointiselta. Voimien täyteen palautumiseen menisi varmasti aikaa, mutta ainakin oli huojentavaa tietää, että paranemisprosessi oli päässyt hyvään alkuun.
"Mm, kyllä kai minä pidän", kippurahäntä vastasi lapojaan kohauttaen ja kalaansa hajuaistin avulla tutkaillen.
"Ne olivat ensimmäisiä kunnon saaliita, mitä opin pentuna pyydystämään", Sumu jatkoi. Ennen kalastamaan oppimista olivat hän ja veljensä Kaste joutuneet tulemaan toimeen lähinnä ötököillä ja sammakoilla sekä jokusella pikkujyrsijällä, joten kalat olivat olleet tuolloin melkoinen parannus kaksikon ruokavalion laatuun.
"Asuin silloin mantereella, kuten, tuota, kai sinäkin. Tai siis ennen kuin tulit tänne, asuit kaiketi siellä?" uros koetti parhaansa mukaan keskustella. Samalla hän alkoi hitaasti maistella ateriaansa, jota piteli tiukasti etutassujensa alla kiveä vasten painettuna.
"Tulitko jostain tietystä syystä Andriaanalle? Jos vain voin kysyä, tietysti."

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 12, 2010, 15:28

( ohops tuo oli kyllä mun virhe ettei Sumuparka saanut kysymykseensä vastausta. Leikisti siinä ei sitten ollut mitään outoa ettei Rhiana vastannut D: jos vain sopii )

Rhiana tutki pientä kalaa, mutta alkoi pian syödä hyvällä halulla. Merimatkan alussa, silloin kun koirasusi matkusti vielä lautalla, hän oli pystynyt kalastamaan muutamia kaloja mukaan matkalleen eikä siksi ollut kuollut sentään nälkään.

Rhiana kuunteli Sumun puheita samalla syöden kalaa. Kun pieni kala oli järsitty, hän otti toisen pikkukalan suuhunsa nälkäisenä, virnitäen pikaisesti urokselle. Naaras nyökkäsi Sumun kertomukselle.
"Niin asuin."
Rhiana vastasi ja hymyili. Naaras oli ilahtunut kun toinen osasi hoitaa keskustelunkulkua paremmin kuin hän.
"Kai sitä aina saa kysyä. Minun pitäisi löytää veljeni tältä saarelta."

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Feb 15, 2010, 14:56

// Juu, toki se sopii. ^^ //

Sumu seurasi vaivihkaa sivusilmällä, kuinka Rhiana alkoi syödä uroksen hänelle tarjoamia pikkukaloja. Jotenkin koiran mieltä lämmitti, että ruoka kelpasi toiselle ilmeisesti vallan mainiosti - olipahan kerrankin ollut tikarinkantajan teoista jotakin ihan konkreettista hyötyä jollekin.
Rhianan sitten hymyillessä hänelle aurinkoisesti käänsi Sumu katseensa pikaisesti pois, sillä taisihan se olla jokseenkin epäkohteliasta tuijottaa toisten aterioimista. Hienoisesta nolostumisestaan huolimatta maskikasvo koetti hänkin kuitenkin väläyttää naaraalle pienen hymynpoikasen, ennen kuin kävi taas järsimään omaa kalaansa.
"Asuuko veljesi sitten täällä?" Sumu hetken kuluttua kysyi hieman hämmästyneenä. Olikohan naaras lähtenyt kotoaan tälle saaripahaselle ihan vain sen takia, että saisi tavata veljensä? Melkoista sisarusrakkautta sellainen.
"Tuota, mikä hänen nimensä on? Voihan olla nimittäin niin, että olen joskus tavannut hänet tai jotakin", uros jatkoi päätään kallistaen ja jälleen hetkellisesti eriparisten silmiensä katseen kohti Rhianaa suunnaten.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 15, 2010, 19:19

Rhiana oli syönyt toisenkin pikkukalan jo. Naaras katseli kolmatta, suurempaa yksilöä. Koirasusi ei pärjäisi pikkukaloilla pitkälle, mutta ehkä se voisi säästellä kolmatta kalaa myöhemmäksi, kun nyt ei meinannut jaksaa. Jos oli pieni maha, oli pieni vatsalaukku, ja silloin ei voinut syödä paljon vaikka haluaisikin.

"Kyllä tietääkseni."
Rhiana sanoi suorasukaisesti. Hänhän oli vain kuullut juttua missä viimeinen veli asusti. Mutta Rhianan elämällä ei ollut mitään väliä enää mantereella, joten ihan sama oli jos hän jäisi tänne. Oli sitten veli täällä tai ei. Rhiana katsahti Sumuun epäilevästi, hän ei useinkaan viitsinyt puhua yksityisasioistaan.
"Bergi. Nimi on Bergi."
Rhiana kertoi. Nyt hänen silmistään heijastui läpitunkevaisuus suoraan uroksen syövereihin.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Feb 16, 2010, 21:59

Rhianan epäileväinen ja sittemmin jopa läpitunkeva katse saivat hetkeksi jo melkeinpä rentoutuneen Sumun tuntemaan olonsa taas mitä suurimmissa määrin epävarmaksi ja suorastaan tukalaksi. Hän laski oman katseensa tiukasti kalaansa, jota keskittyi nyt järsimään näennäisesti merkittävän suurella tarmolla, kuin ei olisi naaraan läsnäoloa koskaan sen suuremmin huomioinutkaan. Samalla hän sätti itseään mielessään siitä, kuinka oli saattanut noin varomattomasti mennä utelemaan kamalan yksityiskohtaisesti tietoja lähes ventovieraan lajitoverin perheasioista.
"Bergi, mmmh. E-en ole, tuota, en ole koskaan ta-tavannut", uros mumisi sydän pamppaillen. Hän toivoi kovasti, että naaras päättäisi kielteisen vastauksen saatuaan lopettaa pistävän tuijotuksensa.
"Olen pahoillani."

Puhuessaan Sumu ahmi samalla pientä kalaansa sellaisella tuhovoimalla, että hyvin nopeasti ateria oli kadonnut ruotoineen päivineen maskikasvoisen sisuksiin. Hetken hän katseli ympäristöään melkeinpä epätoivoisesti siltä varalta, että olisi löytänyt siitä jonkin muun tekemistä tarjoavan virikkeen, mutta turhaan. Rannalla makoili vain erikokoisia kiviä, joiden pyöritteleminen tuskin vaikuttaisi kovin normaalilta puuhalta.
"Minä, minun... Ehkä minun olisi nyt mentävä, jotta voit levätä rauhassa", uros joutui hetken kuluttua arasti toteamaan tajutessaan, että jos hän vielä jäisi, kulkeutuisi tunnelma todennäköisesti vain vieläkin kiusaantuneempaan suuntaan.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 20, 2010, 23:16

Rhiana katseli pitkään urosta. Sumu kertoi ettei tuntenutkaan ketään Bergi-nimistä, joten naaras laski katseensa miettiväisenä maahan. Koirasutta alkoi arveluttaa, jos Sumu olikin joku saraseuralainen tai jotain muuta. Rhiana kun ei tiennyt saaresta mitään ja sitä paitsi oli puolustuskyvyttömässä tilassa. Äkkiä tuo kuitenkin ravisteli päätään, ja muisti taas olla kiitollinen vieraan toimista.

"Miten vain.."
Rhiana sanoi vähän anteeksipyytävällä äänellä. Miten hän oli saattanut edes hetken ahdistella toista katseellaan? Uros oli pelastanut hänet, sitten tuonut hänen eteensä ruokaa ja sitten yrittänyt vielä auttaa veliasiassa.
"Sumu.. Kiitos ja anteeksi."
Rhiana sanoi hiljaisellä äänellä ja katsoi urosta hymyillen vienosti.

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Feb 22, 2010, 18:12

Sumu nousi turkkiaan ravistellen seisomaan, kun ei Rhiana vaikuttanut kerran vastustavan uroksen lähtöaikeita alkuunkaan. Ei sillä, että koira olisi toivonut mitään suurta draamaa tapahtuvaksi, mutta ehkä jokin pieni osa hänen sisällään tunsi kuitenkin jonkinlaista pettymystä siitä, ettei naaras ollut pyytänyt häntä jäämään vielä hetkeksi aikaa seurakseen.
"Ei ole syytä pyydellä anteeksi", kippurahäntäinen vastasi katsellen auringon valaisemaa merimaisemaa ja kuulostellen heidän yläpuolellaan kirkuvia lokkeja, jotka kaiketi odottivat saavansa koiraeläinten lähdettyä rippeet maskikasvoisen saalistamista kaloista.
"Toivottavasti tulet parempaan kuntoon", Sumu vielä lausahti hyvästiksi, ennen kuin lähti askeltamaan pitkin karkeaa kivikkoa. Vasta pari askelta otettuaan hän kuitenkin pysähtyi muistaessaan, että oli jättänyt jotakin varsin olennaista tyystin kertomatta.
"Ah, niin", hän puhahti itsekseen, ennen kuin käänsi katseensa jonnekin Rhianan tassujen tienoille.
"Jos päätät jäädä Andriaanalle, voit varmaan liittyä johonkin laumaan. Edera, ainakin se ottaisi sinut uskoakseni joukkoihinsa", tikarinkantaja totesi. Hän ei tuntenut saaren laumoja kovinkaan kaksisesti, eihän hän edes kuulunut yhteenkään niistä itse, mutta tiesi kuitenkin Ederan ottavan suojiinsa oikeastaan kenet tahansa.

// Poista muuten jo ihmeessä tuo X nimesi perästä, sillä uudelleenilmoitus on loppunut jo aikoja sitten. =D //

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Feb 24, 2010, 1:08

( hupsis.. )

Rhiana seurasi katseellaan pettyneen oloista Sumua. Naaras rapsutti tassullaan kiveä tutkiskellen sitä hieman nolostuneena. Viisivuotias ei koskaan osannut olla tarpeeksi miellyttävän kohtelias. Jostain syystä sosiaalisuus ei vain tullut naaraan sisimmästä luontevasti.

Koirasusi säpsähti kun uros lähti jo painelemaan poispäin. Rhiana tunsi itsensä täysin ääliöksi.
Kun Sumu kääntyikin vielä takaisin kertomaan jotain hyödyllistä, naaras iloitsi sisässään.
"Mmm selvä."
Rhiana vastasi mietiskellen ja hymyili.
"Kiitos kaikesta. Jään sinulle ison palveluksen velkaa."

Re: Viimeisellä matkalla
Post by hitodama on Mar 1, 2010, 17:49

Sumu nyökäytti kuonoaan Rhianalle ja onnistuipa jopa naaraan esimerkistä mallia ottaen nostattamaan kuonolleen pienen, ujon hymynpoikasenkin.
"Ei kestä kiittää", uros totesi vaatimattomasti ja huiskaisi selän päälle kiertynyttä häntäänsä.
"Velasta tai mistään sellaisesta en kyllä piittaa, mutta ehkä tapaamme vielä joskus. Voit, tuota, kertoa sitten miten kävi. Löysitkö veljesi, tarkoitan", Sumu jatkoi totuudenmukaisesti. Hän ei missään nimessä tahtonut tummaturkin jäävän siihen uskoon, että hän oli auttanut tätä vain jonkin vastapalveluksen toivossa. Ei, hän oli kerrankin tehnyt jotakin vain hyvää hyvyyttään ja oli jossakin sisimpänsä syvimmässä sopukassa siitä jopa varsin ylpeä. Sen ansiosta uros ei kerrankin tuntenut itseään vain muiden elämiä olemassaolollaan pilaavaksi riesaksi.

Kun asia oli nyt kutakuinkin loppuun käsitelty, kääntyi Sumu takaisin menosuuntaansa ja jatkoi askellustaan kylmien kivien päällä.
"Hei sitten, Rhiana", hän vielä huikkasi aavistuksen haikealla äänellä, ennen kuin kääntyi kohti kauempana kohoavaa metsikköä. Aikansa askellettuaan katosi ruskeaturkkinen koira korkeiden lehtipuiden sekaan.

// Siinäpä se sitten. Kiitosta peliseurasta - toivottavasti oli mieluista rantautumispeli Rhianalle! n__n //

Re: Viimeisellä matkalla
Post by kapa on Mar 2, 2010, 15:37

Rhiana nyökkäisi. Sumu oli kunnon uros.
"Ja kiitos myös kalasta!"
Rhiana kiitti vielä.

Kiitteleminen tuntui menevän jo aika pitkälle, mutta se oli vähintä mitä naaras nyt pystyi tekemään. Hän haluaisi ehdottomasti auttaa Sumua hädässä, jos tälle sellainen joskus sattuisi. Nyt Rhiana ei voinut kuin levätä. Pitäisi nukahtaa edes hetkeksi. Siinä kyllä oli riskinsä, kuka vain joka sattuisi rannalle, voisi tehdä tuossa tilassa olevalle naaraalle mitä mielensä teki..
"Heihei Sumu."
Rhiana hyvästeli toisen ja jäi katselemaan uroksen perään. Sitten naaras huokaisi ja laski päänsä retkottamaan etutassuilleen. Viimeinen kala jökötti koirasuden nenän edessä, mutta korvakoruinen päätti säästää sitä myöhemmälle nälälle.
Ilman Sumua naaras olisi varmaan kuollut.

( Oli ehdottomasti! Kiitos paljon pelistä! : ))