Yön Sumu - RPGs

Edera » Kartanon piha » Ammattiavun tarpeessa

Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 16, 2007, 22:15

Vaimea, keväinen tuuli puhalsi puuskittaisena suuren kartanon pihamaalla. Aiemmin päivällä aurinko oli paistanut suorastaan epämiellyttävän kuumasti, mutta nyt harmaa pilvimassa oli ottanut taivaanrannan haltuunsa. Harmaa ilma sai pensaiden keskellä jököttävän vanhan rakennuksen näyttämään jokseenkin aavemaiselta, ainakin erään koiran mielestä.

Yön Sumu oli saapunut Andriaanalle vasta pari päivää sitten. Tänä lyhyenä aikana se oli kuitenkin tavannut jo muutamia lajitovereitaan sekä tutkinut saaren vaihtelevaa maastoa. Jykevä, ränsistynyt kartano oli kuitenkin tähän mennessä vaikuttavin näky ilmeisesti varsin suurella saarella. Nuori uros oli jähmettynyt paikoilleen jonkin matkan päähän rakennuksesta ja tuijotti sitä suu hämmästyneesti raollaan. Oli hän kuullut, että saarella oli hylättyjä taloja, mutta että tämän kokoisia? Kartanoa ympäröivä puistontapainenkin vaikutti mielenkiintoiselta, jotenkin salaperäiseltä. Yleensä umpimielinen uros ei liiemmin piitannut tällaisista, mutta nyt se oli jotenkin tutkimushaluisella tuulella.

Niinpä kippurahäntä irrotti lopulta katseensa kartanosta ja suuntasi askeleensa kohti pensaiden muodostamaa sokkeloa. Koira oli varsin hyvällä tuulella, jopa pienen virnistyksen saattoi tarkkasilmäinen erottaa nostamasta eläimen suupieliä. Pieni retki puistoon oli enemmän kuin tervetullutta hupia yleensä tylsään elämään.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 16, 2007, 22:30

Tumma siluetti kartanon sisältä tuijotti tiiviisti ulkona olevaan urokseen. Siniset silmät olivat kuin lasittuneet, kunnes ne hennosti räpsähtivät ja siirtyivät aavistuksen. Suupielillä ei ollut hymyä, ei edes sen tapaista. Posket olivat kyynelten tuhrimat ja korvat olivat painetut taaksepäin. Valkoinen sudenristeytys istui hiirenhiljaa ikkunan takana, kuono alaspäin osoittaen. Sen kasvot olivat kuin kylmä tuulen kuiskaus, niin hauras ja säälittävä, kuin jokin hänelle tärkeä olisi väkipakoin riistetty hänen otteestaan ja alas rotkoon heitetty. Ehkä näin suurinpiirtein oli tapahtunutkin.
Precier, voi Precier.
Valkoturkkinen niiskaisi hiljaa, huokaisi, yritti koota itseään. Hän katsoi taas vieraaseen urokseen, joka nyt siirtyi vähän kauemmas rakennuksen luota. Nuori naaras oli reagoinut juuri samalla tavalla kartanon ensi kerran nähtyään. Tämä rakennus oli kiehtova, niin aavemainenkin.
Olen säälittävä itkupilli, tuhahti Precie itsekseen. Se painoi silmiään umpeen, pyyhkäisi sitten äkämystyneenä tassulla kasvojaan.
Mokomakin masentelija, se minä olen.

Kohta tuo nuori nousi jaloilleen, asteli pehmein askelin ovelle. Se työnsi kuonollaan ovea auki. Raskas oviaukko aukesikin naristen, herätti taatusti tuon vieraan huomion. Mutta ei se mitään. Piikkikaulapannan niitit välähtivät valon taittuessa niistä. Paahtava aurinko oli kaikonnut, pilvet pitivät sen poissa. Se oli vain hyvä Precien mielestä, paksu alusvilla ei pitänyt porottavasta auringonpaisteesta.
Tuo sudenristeytys astui ulos kartanon kätköistä terassille. Se seisoi paikallaan pää pystyssä, korvat etukenoon käännettynä. Sinisten silmien katse tarkkaili tuota vierasta urosta, joka asettakin näytti kantavan. Naaraan oli aika haudata itkunsa, pakottaa iloisuus esiin.
"Aikamoinen rakennus, eikö olekin?" tuo lausahti leppoisasti, yritti peittää särkynyttä sävyä. "Se herättää jonkinlaista kunnioitusta ajatuksissa."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 16, 2007, 22:59

Kuullessaan oven narahtavan auki Sumu käännähti heti kohti ääntä samalla hymyn kadotessa kevättuuleen. Koira ei ollut sitä kaikkein seurallisinta tyyppiä, joten seura sai sen aina jokseenkin varovaiseksi. Tunteet olivat heikkous ja niiden esittäminen merkitsi häviötä, niin uros oli tottunut ajattelemaan. Niinpä koiran kasvoilta saattoikin useinmiten erottaa vain mitäänsanomattoman perusilmeen. Eikä tämä tilanne ollut poikkeus.

Uroksen pystyt korvat osoittivat valppaasti kohti vierasta naarasta koiran tutkiessa tätä pikaisesti katseellaan.
'Onko se..? Ei, susilla ei ole kaulapantaa.',
järkeili ruskea vieraan ulkonäöstä. Susi olisi ollut kaikkein vähiten sitä, mitä se olisi tahtonut tänään kohdata. Uroksella kun oli jonkinasteisia kaunoja koko susien lajia kohtaan, niinpä kippurahäntä toivoi toisen olevan koira. Se kun ei ollut lainkaan tappelunhaluisella tuulella.

Uros ei ollut järin hyvä lukemaan toisten tunnetiloja, joten toisen aiempi surumielisyys jäi siltä täysin huomaamatta. Hetken ajatuksia koottuaan uros päätti vastata vieraan toteamukseen, vaikkei se ollutkaan varsinaisesti kysynyt mitään. Epätavallinen teko urokselta.
"Niin, on se."
Vilkaistuaan rakennusta mietteliäänä uros jatkoi puhettaan.
"Asutko... Sinä, asutko sinä täällä?"
Lähes aina Yön puheesta kuulsi tämän tottumattomuus minkäänasteiseen rupatteluun. Jälleenkin uros takelteli puheessaa kääntäessään katseensa hiukan harmistuneena kohti pensaikkoa. Oli se kumma, kuinka yksinkertaisiakin lauseita oli hankala saada tulemaan suusta ulos sujuvasti.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 16, 2007, 23:08

Precie näytti taas niin aikuiselta. Niin naiselliselta.
Sen terävät korvat olivat pystyssä, siro kuono osoitti eteenpäin. Siniset silmät kiiltelivät yhä hieman kosteina, suupielet olivat nousseet hieman ylöspäin. Pääosin valkoinen turkki heilahti hennossa tuulessa, pörröinen häntä mukaanluettuna. Tuo seisoi ylväänä pitkillä raajoillaan, kuin patsasta leikkien.
Precie tarkkaili toista. Se aisti toisessa jotain sellaista, mistä ei vaan saanut kiinni. Kuin uros eläisi omassa pienessä maailmassaan vailla ystäviä ja iloa. Heh, jos asia olisi niin, olisi tuolla otuksella ja Preciellä itsellään jotain yhteistä.
"Se on ollut tässä varmaan iät ja ajat." jutteli tyttö yhä soinnukkaalla, kuitenkin hieman matalalla äänellään. Se vilkaisi ylöspäin, ränsistyneeseen kattoon, kimmeltäviin hämähäkin verkkoihin.
"Paljon on nähnyt, mutta mitään ei voi kertoa. Seinät kun eivät puhu."
Piikkipantainen hymähti hiljaa, alkaessaan samalla astella portaita pitkin pihaan. Viimeinen askelma näytti uhkaavan laholta ja siksi tyttönen loikkasi sen ylitse. Jonkinlaista liikuntaa tämäkin.

Ja ehei, ei Precie susi ollut. Kokonaan. Ehkä susimaisuus erottui siitä, kun se teräväpiirteiset kasvonsa kohotti, sinisten silmien välähtäessä valon osuessa niihin. Hti sen jälkeen toinen räpyttelikin tiuhaan, valo ei tuntunut kivalta. Onneksi pilvet ahmaisivat kuitenkin kohta auringon taas painiotteluun. Mutta, kuitenkin. Rakenteellisesti Precie neitokainen ehkä muistutti enemmän nuorta huskya.

"En tässä talossa." vastasi tyttö samalla hymyn pakottaessa kuonolleen. Naaras kulki hieman lähemmän kippurahäntäistä.
"Kunhan olen ohikulkumatkalla. Nimeni on Precier, mutta pelkkä Precie tai Era riittää."
Miten Precie olikin itse nyt näin juttutuulella? Yleensä hän vain lähti pois tälläisessä mielentilassa. Vai halusiko tuo väkisin unohtaa ajatuksensa, tukehduttaa surunsa, jatkaa iloisesti hymyillen eteenpäin? Ehkä. Se ei olisi uutta, sen verran masokismia tässä susikoirassa oli, että tämä saattoi satuttaa itseään kipeitä ajatuksia tapattamalla.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 17, 2007, 1:04

Edelleen Sumu piti tiiviisti katseensa vehreissä pensaissa, kuin ne olisivat olleet hyvinkin kiintoisia. Naaras oli puhunut niin... Runollisesti vanhasta rakennuksesta, kun taas Yö itse vain töksäytteli sanansa ilmoille. Miten joku osasikin puhua tuolla tavalla? Itsekseen uros tuhahti hiljaisesti omalle jäykkyydelleen. Kyllä hän oli sitten surkea otus.

Naaraan astellessa sirosti kohti urosta, jännittyivät koiran lihakset vaistonomaisesti kulmien samalla hiukan kurtistuessa. Läheisyys oli aina hankalaa ruskealle koiralle. Huomaamattaan se painoi korviaankin hiukan luimuun jännityksestä. Kun naaras oli lopulta tullut lähemmäs, uskaltautui uros varovasti vilkaisemaan toista. Mutta vain nopeasti, itse asiassa hyvin pikaisesti. Sen verran, että sai vakuutettua itselleen, ettei toinen ollut susi. Ja myös huomatakseen toisen olevan uroksen mielestä hyvin kaunis. Havainto sai itse asiassa Yön olon vieläkin tukalammaksi ja se nielaisikin vaivautuneena. Uros itse ei juurikaan ajatellut ulkonäköään, mutta koki silti olevansa ruma ja pieni tyylikkääseen naaraaseen verrattuna.

"Krhm.",
selvitti uros kurkkuaan toisen kerrottua nimensä. Jopa nimi oli kaunis, se kuulosti jotenkin... Hauraalta. Kuin lasiselta kukalta, joka voisi pudotessaan särkyä tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi.
"Yön Sumu.",
sai uros jälleen töksäytettyä. Se vilkuili hermostuneen oloisesti pitkin pihamaata tajutessaan, ettei naaras ehkä tajunnut mistä uros oli edes puhunut.
"Siis, minä olen Yön SUmu",
se korjasi ja huokaisi vaimeasti. Puhuminen oli niin kovin vaikeaa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 17, 2007, 1:25

Neitosen pää kallistui pakostakin, sen tarkkaillessa tuota koiraa. Yön Sumu, siis? Precie päätti painaa nimen mieleensä.
"Nimesi on kaunis." totesi tyttö vilpittömänä. "Erilainen. Kaikilla tuntuu olevan äärimäisen hankalat nimet, joita ei osaa millään lausua."
Precie puheli kuin olisi ystävälleen jutellut, vaikka tämä tilanne oli kaukana siitä. Ensinnäkin, valkoinen ei edes tuntenut tätä urosta. Täysin vieras. Korvat yhä hörössä yritti susikoira saada toisen katsetta itselleen, onnistumatta siinä. Toinen oli niin ujo, piti katseensa poissa. Naaras hymyili hieman näkyvämmin.
"Ei tarvitse pelätä minua" rupatteli neiti. "Olen harmiton."

Sanat katosivat, hiljaisuus valtasi ilman. Tuuli humisi kauniina, liikutteli puiden oksia ja puskia. Jopa vanha kartanokin hieman natisi taustalla, luoden kolkkoa aavemaisuuttaan. Precie tunsi silti tämän jotenkin kotoisana. Senkö takia, että hän oli kasvanut ihmisten kanssa? Hän oli asunut suuressa talossa, kaupungin reunamilla. Kunnes tuli talon valtasi ja asukkaat tapatti. Precie oli ainoa joka astui palavasta talosta hengissä.
Ehkä se oli vain oikein. Ehkä se oli kohtalo. Hänhän tapasi..
Korvat painuivat luimuun, kun sydäntä vihlaisi surun täytteinen kipu. Ja vaikka silmissä välähti tuo ääretön, tuskin koskaan katoava suru, yritti Precie sisukkaasti hukuttaa tunteen sisälleen. Siksi tyttö rykäisi, kohotti katseensa maasta Sumuun.

"Oletko vasta saapunut?" yritti naaras pitää keskustelua yllä. Se laski hieman päätään, yritti yhä saada jonkinlaisen katsekontaktin toiseen. Häntä heilahti hennosti, turkkikin hulmahti. Precie siristi hieman katsettaan, otti muutaman askeleen, seisoi nyt vain pienen matkan päässä uroksesta. Tämä ei häirinnyt naarasta ollenkaan, hän oli tottunut että juttelukaveri oli lähellä, ei kilometrin huutomatkan päässä.
"Vaikutit samalta kuin minä silloin, kun näin kartanon ensi kerran." virnisti lapsonen sitten, antoi päänsä taas kallistua hieman, katseen levätessä tikarin kantajassa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 17, 2007, 2:01

Precien rupatellessa uroksesta tuntui yhä enemmän siltä, kuin se olisi tahtonut vajota maan alle. Ensin naaras oli kehunut toisen nimeä ja sitten vielä huomauttanut uroksen pelokkaanoloisen käytöksen turhuudesta. Ikään kuin Sumu ei olisi itse tiennut, ettei ystävällisen näköistä naarasta tarvinnut pelätä! Toisaalta, kehuminen oli tuntunut jollain tavalla ihan mukavaltakin... Sumu siirteli hermostuneena painoa jalalta toiselle tuntiessaan kasvojensa punastuvan harmaan karvansa alla. Precie herätti uroksessa kummallisia, ristiriitaisia tuntemuksia, joista koira ei pitänyt lainkaan.

Vaivihkaa nolostunut uros käänsi katseensa naaraaseen vain nähdäkseen tämän ilmeen muuttuneen jotenkin tuskaisaksi. Oliko... Oliko naaras pahastunut Sumun tökeröstä käytöksestä? Varsin typerän näköisesti koira aukaisi suunsa pyytääkseen anteeksi tai sanoakseen edes jotain, mutta sanat juuttuivat kurkkuun. Ei pihahdustakaan. Niinpä naaraan lopulta kääntäessään katsensa takaisin typerän näköiseen olentoon käänsi Sumu jälleen hätäisesti katseensa pois ehtimättä sanoa sanaakaan.

Samassa Precier otti muutaman askeleen kohti lukkoon mennyttä urosta. Pökkelö ei keksinyt mitään muuta kuin vastaavasti peruuttaa askeleen verran taaksepäin. Sen aivot kiljuivat teon olevan täysin tarpeeton, mutta minkäs teet, jalat vain liikkuivat. Mutta kerrankin uroksella välähti ja se kääntyi samaa vauhtia kohti lähellä häämöttävää pensaslabyrintti. Poloinen yritti naamioida väistöliikettään enemmän tarkoituksenmukaiseksi.
"Olen, olen uusi saarella, kyllä. Mutta tuota... Haluaisitko lähteä kävelylle puistoon?"
Kysymuksensä päätteeksi Sumu vilkaisi kysyvästi ja edelleen hyvin ujosti kohti naarasta. Ei se saanut millään katsettaan kulkemaan toisen kauniisiin silmiin asti, mutta ainakin se yritti. Jälleen nuoren silmät kuitenkin kääntyivät kuin itsestään kohti pensaita sen samalla ottaessaan askeleen kohti puistikkoa. Seuraisikohan toinen perässä?

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 17, 2007, 19:22

Precie hieman hätkähti, kun toinen peruutti askeleen hänen tultua lähemmäs. Korvat pysyivät hörössä, katsed oli hetken hämmentynyt, mutta kohta taas ymmärtäväinen. Toki Precie ymmärsi. Jos uros oli noin ujo kuin antoi hiljaisuudellaankin vaikuttaa.. niin, no. Kai tuollainen elehdintä kuuluu luonteeseen myös. Koira vaikutti siltä kuin .. pelkäisi Precietä. Tai tuntisi olonsa muuten ahdistuneeksi hänen kanssaan. Susikoira kurtisti kulmaansa, vilkaisi itseään.
Mistä lie johtui. Hento hymy pysytteli kuonolla.

Ja kun Sumu avasi viimein suunsa, kysyi tuon aavistuksen takeltelevan, ujon kysymyksensä, ei Precie yksinkertaisesti hennonnut kieltäytyä. Tytöt silmät välähtivät, tämä hymyili hiukkasen leveämmin ja nyökäytti pontevasti kuonoaan.
"Tottakai" lausuikin valkoinen, alkaessaan askeltaa toisen perässä kohti syvemmälle pihaan. Pitkäjalkaisen ei tarvinnut paljoakaan kiirehtiä pysyäkseen perässä. Naaras oli yllättävn suurikokoinen ikäisekseen, vaikkakin kaikki luulivat häntä muutenkin vähintään kolmevuotiaaksi käyttäytymisensä takia. Kuka uskoisi, että hän oli vasta kaksi kesää nähnyt.

Siinähän nuo askelsivat, pitkin kartanon puistoa, vanhan rakennuksen itse komeillessa taka-alalla. Precie katseli hetken vain nurmea tassujensa alla, sitten siirsi katseensa taivaalle. Pilvethän sitä peittivät, pari lintua pyrähti metsikön suojasta uusiin piiloihin.
"Oletko jo tutustunut moniin?" kysyi neito sitten hiljaisuuden katkaisten. Se antoi katseensa siirtyä koiraan, tarkkaili tätä rauhallisena korvat höröllään. Hän ei oikein osannut enään valita sanomisiaan, joten kliseinen peruskeskustelu tuntui hyvältä tähän. Edes jotain elämää. Ja ehkä kippurahäntä alkaisi pian tuntea olonsa paremmaksi, eikä muistuttaisi niin ahdistunutta.
Ehkä Precien paha olo tarttui toiseen?

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 17, 2007, 21:59

Toisen lähtiessä jolkottelemaan uroksen perässä pääsi tältä helpottunut, hiukan värisevä huokaus. Sumulla ei ollut mitään ideaa, mitä se olisi sanonut tai tehnyt, jos toinen olisi kieltäytynyt kävelylenkistä. Sitäpaitsi olo olisi muutenkin helpompi, kun voi keskittyä kävelyyn katseensa piilottelemisen sijaan. Olihan se ihan normaalia pitää katseensa tiukasti kävelyreitissään, eikö?

Pari pikkulintua liitelivät helpon oloisesti parin yläpuolella. Toisinaan, kauan sitten Sumukin olisi tahtonut osata lentää. Olisi voinut lähteä kauas pois, eikä olisi koskaan tarvinnut palata takaisin. Tosin pitkä uintimatka Andriaanaan oli loppuviimein ajanut saman asian, joten moiset haaveet olivat nyt turhia. Kuitenkin koiran eriväriset silmät nousivat haaveikkaasti tarkastelemaan taivaalla leikkiviä olentoja.

Sitten naaras kysyi jotain tuttavuuksista. Sekalaisia mielikuvia nousi yhtä aikaa kippurahännän mieleen tuoden muassaan varsin ristiriitaisia tunteita. Piklo oli ollut mukava, joskin vähän hömelö. Rongoteus taas kunnioitusta herättävä, häneen Sumu olisi tahtonut tutustua paremmin. Ja mikä sen yhden naaraan nimi olikaan, taisi olla Rakuen..? Ja sitten oli ollut Drage... Susi.

Silmiään räpäyttämällä Yö pakotti muistot takaisin sinne mistä olivat niin yhtäkkiä tulleetkin. Elämä eletään tässä ja nyt, ei menneisyydellä ollut väliä. Ei uros itsekkään moiseen kyllä uskonut, mutta tahtoi nyt vain ajatella edes hetken verran asioiden olevan niin.
"Jaa, no, olen minä muutaman tavannut. Rongoteuksen ainakin, tunnetko?",
sanoi uros huomattavati aiempaa sulavammin. Ei puhetta vieläkään kovin huolettomaksi voinut luokitella, ehkä lähinnä vähemmän tönköksi. Kävellessä oli ilmeisesti helpompi puhua, mistä lie johtuikaan.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 17, 2007, 22:15

Keskustelu uhkasi kuolla pahasti. Precier painoi korviaan hieman takaviistoon. Se tarkkaili toista vaiti, mutta ymmärtäessään katseensa piinaavuuden antoi sen laskeutua polkuun. Ajatukset tuntuivat itkun jälkeen yhä tiiviiltä mössöltä, yksikään ei irronnut saatika erottunut massasta. Precier vilkaisi toiseen, kuullessaan koiran vastauksen sen korvat värähtivät hieman.
"Enpä tunne." vastasi susikoira tyynesti. "Olen itse tavannut vasta Isterin ja Ketsutekin ja nyt tietenkin sinut. Olen kuljeskellut itsekseni." tuo sitten jatkoi, hetken kestäneen pohtimistauon jälkeen. Mutta ei asiasta sen enempää.

Valkoinen askelsi rauhaisana, huomasi ruusupuskan vieressään. Precien mielestä kukista kaunein oli ehdottomasti viininpunainen ruusu, siihen liittyi monia muistoja menneestä. Melkein asiasta kuin asiasta sai neitonen muiston puhkeamaan, mutta tämä..
Nyt nainen kokoa itsesi! kivahti naaras itselleen ja huiskautti päätään ylöspäin.
Samaisella sekunnilla painoi neito tassunsa liian lähelle petollista puskaa. Yksi terävä piikki osoitti sopivasti kohti naaraan tassua, repäisten pitkän pintanaarmun mustasukkaiseen etutassuun. Se sai naaraan inahtamaan ja seisahtumaan. Korvat hörössä, kulmat kurtussa katsoi tyttö alaspäin jalkaansa. Pieni punainen verivana aloitti kulkunsa alas anturoita kohden.
"Äh." tyttö ähkäisi itsekseen. "Olen tätä menoa arpien täyttämä."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 17, 2007, 23:07

Ilmeisesti Ronkka ei ollut tuttu naaraalle. Harmi, hän olisi voinut kertoa jotain Sumuun suuren vaikutuksen tehneestä punaisesta. No, mutta ei sen väliä, ei uroskaan ollut liioin kuullut naaraan tutuista. Joten parempi antaa asian olla, ilmeisesti kaksikolla ei tällä saralla ollut enempää puhuttavaa. Niinpä Sumu vain nyökkäsi kuuntelemisen merkiksi. Mitäpä sitä sanoja kuluttamaan.

Yhtäkkiä naaras lähti kävelemään toiseen suuntaan, kohti jonkinnäköistä kukkapuskaa. Sumu kallisti kummastuneena päätään. Minne se oli menossa? Olisiko Sumun sittenkin pitänyt sanoa jotain, lähtikö toinen pois? Pienen hätääntyneen hetken jälkeen uros huomasi toisen vain poikenneen hieman polulta, ilmeisesti ajatuksissaan. Kaunista kukkaa näytti naaras olevan matkalla nuuskimaan.
'Yhtä kaunista kuin Precier itsekin.',
ajatteli Sumu, eikä mahtanut mitään hennolle hymylle, joka kihosi uroksen suupielille. Oudon hilpeällä tuulella oli yleensä synkkä uros tänään. Ei kai se voinut vieraasta naaraasta johtua? Eeei, ei... Kai?

Yhtäkkiä Precier päästi pienen ähkäisyn ja pieni verinoro lähti liikkeelle tämän nilkasta. Samassa Sumun hymy katosi ja tilalle tuli huoli. Naaraaseen oli sattunut. Pahastikin? Uros otti pikaisasti loikan kohti Precietä unohtaen sekunniksi läheisyydenpelkonsa. Kuin ritari konsanaan sai jostain päänsä piilosta ruskea voimia seuraavaan tokaisuunsa.
"Oh, anna kun katson."
Veri valui pikkuhiljaa kohti maata ja Sumu kumartui oikeasti huolissaan kohti toisen siroa jalkaa. Hetken ajan se oli jo nuolaisemassa hoivaavasti naaraan haavan puhtaaksi, mutta sitten pidättyväisyys palasi oikealla ryminällä. Huomatessaan, mitä oli ollut tekemässä jähmettyi uros paikoilleen. Pian se nousi hitaasti ja jäykästi pystyyn naama tulipunaisena helottaen.
"Uh, se, tuota... Ei näytä kovin vakavalta. Ei varmaan jää... Ei arpea..."
Siinä se taas oli, sama vanha palikka, yhä seisoen kuitenkin varsin lähellä valkoista. Katse, kuinkas muutenkaan, harhaili jälleen jossain pensaiden vehreässä lehvästössä. Että sitä hävetti, hävettihävettihävetti.....

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 17, 2007, 23:25

Naaraan ilme oli hieman harmistunut, kun verivana kulki pitkin mustaa karvaa, mustat tassuthan hän omisti. Korvat olivat kuitenkin kääntyneet jo höröön ja katse liikkui Sumuun, kun toinen ritalrillisesti loikkasi polulta poikenneen luokse. Precier hymyili vinosti, oli sanomassa jotain, mutta koira ehti ensiksi.
Mitäpä susikoira olisi ehtinyt sanoa saatika tehdä? Seisoi siinä aloillaan hieman hämmentyneenä kun maskinaamainen kumartui tutkimaan hänen jalkaansa. Precier jähmettyi. Sydän alkoi sykkiä tiheämmin, kylmä väre kipusi selkää myöten. Ajatuksetkin tuntuivat jarruttavan, sitten taas irtovan, kun kaikki ne yhtäaikaa nousivat lentoon pään sisässä.

Näköjään Sumu itsekin tajusi nopeasti tilanteen.. tapauksen. Ja kohta uros äärimäisen nolostuneena nostikin päänsä, Precierin ollessa yhä täysin pihalla kaikesta. Seisoi vaan siinä paikallaan, katse osoitettuna urokseen, joka taas mielellään tutki ruohonjuuritasoa ja sen mönkijäisiä. Vino hymy kohosi valkoisen kasvoille, sen hymähtäessä hieman.
"Hyvä juttu, kiitos. Olen aina niin rampa ja sairas, että kohta ruumiini varmaan lakkaa kestämästä."
Precie osasi vain kuvitella, miten ujoa kippurahäntää nolostutti, eikä siksi reagoinut tuon kummemmin. Ihan normaalisti, kuin mitään ei olisi sattunut. Ja, hei, eihän mitään sattunutkaan!
Naaras laskikin itse kuonoaan, nuolaisi makean veren raajaltaan. Sitten pää nousi, siniset silmät katselivat Sumuun.

"Hmm, koska olet vastikään saapunut, oletko saanut vielä mitään kunnon ateriaa?" teidusteli valkoinen, yrittäen kääntää keskustelun muualle. Sen katse oli rauhallinen, kiiltelevä. Naaraan silmiä ei turhaan kutsuttu valtameren syvyydeksi.
"Voisimme yrittää saalistaa jotain." jatkoi Precie puheluaan ja oti askeleen eteenpäin. Hyvä, haavaa ei kirveltänyt. Vielä, mutta kohta ehkä.. olisi toinen juttu.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 18, 2007, 0:03

Lopulta koira sai otettua jäykän peruutusaskeleen päästen jälleen mukavan välimatkan päähän naaraasta. Uroksen kurkkua kuivasi ja sitä pyörrytti. Olikohan se koskaan tuntenut itseään näin noloksi? Tuskinpa. Onneksi Precie ei huomauttanut asiasta ja nuolaisi itse haavansa puhtaaksi. Vaivihkaa Sumun katse käväisi naaraan jalkaa lipovassa ruusunpunaisessa kielessä. Uroksen aivot sumenivat entisestään ja se oli varma, että menettäisi tajuntansa hetkellä millä hyvänsä. Niinpä sen oli pakko sulkea silmänsä ja olla katselevinaan toiseen suuntaan.
'Mikä helvetti minun on? Olenko tulossa kipeäksi?,
uros pohdiskeli tilaansa. Oli niin... Kumma olo.

Sitten naaras rupesi puhelemaan saalistamisesta. Yhä Sumu piti katseensa toisaalla, uskaltaen kuitenkin hiukan raottaa silmäluomiaan. Ehkä... Ehkä se ei pyörtyisikkään. Kuitenkin olo oli yhä varsin surkea. Puhumisesta tulisi vaikeaa. Vieläpä tavallistakin enemmän.

'Ei minun ole oikeastaan kovin nälkä.',
olisi Sumu tahtonut sanoa.
'Söin juuri metsäjäniksen ennen kartanolle saapumistani. Metsästin sen tuolta läheiseltä niityltä, siellä on niitä varmasti lisääkin, jos sinun on nälkä.'
Näin Yö olisi tahtonut sanoa. Mutta ainut mihin se kykeni, oli tiheätahtinen pään nyökyttely. Yrittipä uros kerran jos toisenkin avata suutaan sanoakseen jotain eleensä tehostamiseksi, mutta ääntä ei tullut. Niinpä se vain tyytyi katsahtamaan naaraan silmiin myöntymisen merkiksi.

Voi luoja, miten jonkun silmät voivatkin olla niin kovin kauniit...

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 18, 2007, 18:27

Precierin ilme oli hämmentynyt, mutta ehkä hieman huolestunutkin. Mutta kaikesta suurin tunnetila oli se, että neiti oli täysin pihalla kaikesta. Kuten yleensäkin, oikea piiloblondio realististen sanojensa takana. Valkoisen korvat painuivat hieman takaviistoon. Oliko hän sanonut jotain väärin, kun Sumu reagoi noin? Neiti puri huultaan.
Mitä tässä pitäisi sanoa?
Pää kallistui hieman, sirot korvat nousivat taas höröön. Tyttö istui siinä kuin viaton enkeli (vaikkei tuo enkeli sana luonnetta oikein kuvannutkaan.. niin suorasanainen tuittupää tuo on.)
"Okei. En itse ole syönyt tänään, niin lounas tekisi terää." puheli Precie. Totuus kylläkin oli, kasvavaksi että narttu söi yllättävän vähän kasvavaksi teiniotukseksi. Tuli useinkin välipäiviä, ettei kurkusta mennyt alas juuri mitään. Sitten taas on oikein kausia, jolloin ruokaa meni sisään enemmän kuin pitäisikään.. epätasapainoista, hyvin epätasapainoista. "Jos jonkun linnun vaikka saisi kiikkiin.."

Neiti omasi hyvät jalkavoimat ja piti siksi linnun metsästyksestä. Juoksemisessa susikoira oli säälittävä. Ei se pitkällä matkalla pärjännyt, eikä oikeastaan lyhyelläkään. Liian hidas ja kömpelö.
Neiti loikki pari kevyttä askelta Sumun ohitse, viehkommin kuin oli tarkoitustakaan. Oli Precissä naisellisempikin puoli, vaikkei naaras siitä itse lainkaan pitänytkään. Hän olisi mielellään miesmäisempi ulkoisestikin. Mutta mies ei koskaan. Jonkinsortin inhon sekainen kammo niihinkin jäänyt, vaikkei tuo sitä näyttänytkään eikä kokoajan moista ajatusta ajatellutkaan.
Naaras katsoi lapansa ylitse Sumuun, joka oli hieman taaempana. Katseli tätä sinisillä silmillään, tiiviisti tuijotteli, kuin vielä varmistaen jos toinen vaikka halusi perua metsästysretken.
"..Sumu? Oletko kunnossa?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 18, 2007, 18:57

Kerran katseensa naaraan silmiin saatuaan ei uros meinannut saada sitä enää irti. Toinen vaikutti jotenkin hämmentyneeltä, kuin ei olisi ymmärtänyt mikä Sumun oli. Mutta hei, eihän sitä ymmärtänyt Sumu itsekkään, niin miten sitten vieraanpuoleinen naaras? Viestittäen, ettei Yön outo käyttäytyminen ollut ainakaan Precien syytä, yritti uros vetää kasvoilleen jonkin hymyntapaisen. Ilme muistutti erehdyttävästi irvistystä. Nielaistuaan kerran varsin kuuluvasti koira uskoi saavansa taas jonkinnäköistä puhetta aikaan.
"Lintua. Selvä."

Lintujen metsästämisestä Sumu piti. Voimakkaat jalat kun olivat moisessa puuhassa hyödyksi. Aikaisemman jäniksen kiinnisaaminen oli ollut silkkaa tuuria, nopeus ei ollut uroksen vahvimpia puolia. Toisaalta se oli kuitenkin kestävä, joten suuremman riistan uuvuttaminenkin oli sille varsin vaivatonta. Mutta lintu kelpasi hyvin. Jokin pieni, jossa ei ollut paljon syötävää. Näin uros voisi jättää syömisen lähinnä naaraan huoleksi vaikuttamatta kuitenkaan töykeältä.

Precien lähtiessä loikkimaan kepeästi eteenpäin veti Sumu jälleen kerran värisevän huokauksen. Kun toinen oli edes hiukan kauempana, oli huomattavasti helpompi hengittää ja olla. Mistähän sekin voi johtua? Ei koira yleensäkään pitänyt kanssakäymistilanteista, muttei muistanut koskaan reagoineensa toiseen elävään tällä tavalla. Yleensä se oli vain hiljaa ja yritti esittää välinpitämätöntä. Mutta ei nyt, se ei tahtonut olla välinpitämätön Precieriä kohtaan. Kerrassaan outoa.

Sitten toinen kääntyi suloisesti kysymään kippurahännä vointia.
"Ihan kunnossa.",
tämä vastasi totuudenmukaisesti. Olo oli jo paljon parempi. Niinpä Yö lähti jolkottelemaan toisen perään saavuttaen naaraan varsin pian. Ei metsästys varmasti olisikkaan mitenkään huono idea. Saisi ainakin jotain muuta ajateltavaa typerille aivoilleen. Sitä paitsi olisihan se aikamoista, jos uros pääsisi kerrankin esittelemään omasta mielestään varsin mainioita metsästystaistoja jollekin. Kyllä tämä tästä vielä alkaisi sujua, ajatteli koira nostaessaan pienen hymyn huulilleen. Linnutkin tuntuivat taas laulavan jotenkin kauniimmin, kuin äsken.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 18, 2007, 19:04

Precie huokaisi helpottuneena ajatuksissaan, kun Sumu tuntui piristyvän. Toinen oli niin mietteissään ja neiti pohtikin, mitä toisen päässä mahtoi lennellä. Millaisia ajatuksia.
Valkoinen virnisti hennosti, kun Sumu kiri hänen rinnalleen. Intonsa poika tuntui takaisin saavan, se oli hetkellisesti jo leimahtanutkin kauniin kukan Precietä teloessa. Onneksi kukkasen piikki ei tuottanut järin suurta haavaa, mitättömän pintanaarmun vain.

Precie naurahti hennosti, alkoi astella eteenpäin, kartanoa ympäröivään metsään. Linnut liversivät, mutta aurinko ei vieläkään suvainnut ilmaantua koirien ilmoille. Toisaalta, oli mukavan lämmin vaikkei päivä paistellutkaan. Tuuli oli kolkko ja viileä, mutta paksuturkkinen naaras ei siitä piitannut.
"Hnn. Mukavaa kun ei ole niin kuuma." sanaili susikoira, jottei hiljaisuus vetäisi taas ylivaltaa. Katse siirtyi Sumuun. "Ei ole helppoa omistaa arktista karvamäärää kesähelteillä."

Vanha kartanonmetsä oli kaunis. Siinä sijaitsi paljon lehtipuita, mutta myös havupuita. Sekametsä oli pikkuotusten paratiisi, maata pitkin vilisti piipittävä hiirulainen ja punarinnat lauloivat. Rääkäisipä kolkko korppikin puiden latvustosta, tuijotti koiraeläimiin piinaavalla katseellaan.
Mutta mitään saalistettavaa ei Precie vielä aistinut. Se kohotti siroa kuonoaan, nuuhki hieman ilmaa. Sitten nuuhki maatakin, muttei saanut vainua fasaanista, pyystä tai muuta herkullisesta kanalinnusta. Harakat ja varislinnut olivat epämielyttävää syötävää.
"Hiljaista tänään. Yleensä peuratkin viihtyvät näissä metsissä."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 18, 2007, 21:15

Sudensukuisten jolkotellessa kohti metsää hymyili ruskea yhä hennosti. Kunhan oli samalla jotain tekemistä, Precier oli oikein mukavaa seuraa. Mukavaa ja... Kaunista seuraa. Hiljaisesti uros aina välillä vilkaisi toista silmäkulmastaan, ikään kuin vahingossa. Naaras oli hyvin aikuismaisen oloinen ja näköinen. Uskaltaisikohan Sumu kysyä toisen ikää?

Samassa naaras kuitenkin ryhtyi puhelemaan säästä. No, ehkä uros kysyisi asiaa myöhemmin. Luultavasti näin oli parempi, koira olisi vain takellellut sanoissaan ja mykistynyt jälleen nolona. Kyllä, oli todellakin helpompi vastata kuin kysyä.
"Ihan totta, kuumuus ei ole mukavaa."
Vau mikä lause! Ihan järjellinen ja sisälsi enemmän kuin kolme sanaa! Sumuhan alkoi päästä vauhtiin. Ja sitä paitsi koira tiesi mistä puhu, ei senkään turkki ollut sieltä ohuimmasta päästä. Ei nyt ihan sentään arktinen, kuten naaras oli sanonut, mutta tiheä ja karhea. Suojasi hyvin tuulelta, joka nytkin puhalteli hiljalleen metsässä.

Naaraan ryhtyessä vainuamaan saalista päätti Yö hiukan vilkuilla ympärilleen. Se ei ollut vielä nähnyt saarella tummanpuhuvaa sekametsää, vain Djalojen valoisan ja harvahkon lehtimetsän. Tämä tuntui huomattavasti turvallisemmalta, koiran turkin väritys soveltui tämänkaltaiseen metsään huomattavasti paremmin. Korpin rääkäistessä tuuhean kuusen latvasta mulkaisi uros lintua pahasti. Kuulosti, kuin viisas, musta siivekäs olisi yrittänyt varoittaa muita metsän eläimiä uhkaavasta vaarasta.

Naaraan nuuhkiessa ilmaa seurasi Sumu toisen esimerkkiä. Mitään erityistä ei tuntunut kuitenkaan olevan ilmassa, ei mitään syötäväksi kelpaavaa. Ilmeisesti Precier ajatteli samoin mainitessaan metsän olevan hiljainen tänä päivänä. Kippurahäntä oli samaa mieltä, tai no, eihän se tiennyt, millainen metsä yleensä oli. Mutta naaras tuntui tietävän mistä puhui, joten mitä sitä turhia kiistämään?
"Olet oikeassa. Hiljaista."
Korostaakseen sanojaan jäi koira itsekin vaiti. Hiljaisuus oli rauhoittavaa. Hiljaisuus oli hyvä.
"Kuin metsässä ei olisi ketään muita, kuin me.",
sanoi Sumu sen kummemmin ajattelematta. Onnekseen uros ei ajatellut jälkikäteenkään mitä oli sanonut, muuten se olisi jälleen nolostunut suunnattomasti. Nyt se vain jatkoi hiljaisuuden kuuntelemista. Se nautti metsän rauhasta suunnattomasti. Eikä seurakaan... No, joka tapauksessa uros istuutui nautinnollisen näköisenä ruohomättäälle. Tuuli puhalsi juuri sopivasti koiran hymyileviä kasvoja. Koskahan uros oli viimeksi tuntenut olonsa näin hyväksi? Ei se edes yrittänyt muistaa, siitä oli kauan.

Omituisessa rentoutuneisuuden puuskassaan esitti uros sitä aiemmin mietityttäneen kysymyksen.
"Kuinka vanha sinä olet, Precier?"
Naaraan nimen lausuminen tuntui hassulta. Yleensäkään Sumu ei juuri puhutellut ketään, vastaili vain. Mutta silti, nimi jotenkin kutitti kielenpäätä hassusti. Se ikään kuin leikki uroksen suussa. Kerrassaan hassua.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 18, 2007, 22:00

"Joskus sitä tosiaan harkitsee, että turkin voisi leikkauttaa lyhkäiseksi." jutusteli neitokainen ja naurahtikin päälle. Ei hän toki tosissaan ollut. Tai hulluna häntä pidettäisiin, sillä Precien turkki oli hyväkuntoinen. Valkomusta, pehmeän pörröinben, suojasi hyvin lumenvaltaamilla seuduilla. Arktisen suden veri sentään virtasi sinisilmäisessä, niin totta kuin se olikin.
Ja voi hmph.
Precie harmistuneena laski itsensä istuvalteen aluskasvillisuuden sekaan. Pää pysyi ylhäällä, katse tuijotti lasittuneena suoraan eteenpäin. Ajatukset näyttivät hetkeksi vallan ottavan, nousivat päällimmäisiksi alitajuntaan ja saivat koko naaraan näin mukaansa.
Neito heräsi transsitilastaan kun Sumu alkoi puhumaan. Tällöin hymy nousi taas kuonolle, katseen siirtyessä ruskeaan urokseen.
"Aivan niin." vastasi tuo soinnahtavasti, hetken hiljaisuuden sitten pitäen. Korvat värähtivät, katse nousi tuijottamaan kauemmaksi. "Kaksi hurjaa saalistajaa. Pikkueläimet luikkikoon piiloihinsa."
Hymy säteili hentona yhä, katseen taas siirtyessä Sumuun. Ehkä jokin saaliseläin vielä paikalle putkahtaisi, ennemmin tai myöhemmin. Olihan tämä mukava kohta, vaikka kartanokin oli lähellä. Suojaisa, oiva piilopaikka fasaanien kaltaisille.

Sumun kysymys sai pakostakin naaraan hieman nauramaan. Hän oli tottunut tähän kysymykseen, ei sillä. Tavallaan se oli hassua. Vaikuttiko Precie tosiaan niin ikälopulta?
"Eikös se ole epäkohteliasta ja kiellettyä tiedustella naisen ikää?" luikautti valkoinen sitten toiselle, hyväntuulisena. Vaikka ajatukset yhä kutkuttivat pään sisässä surullisina ja itkettävinä.
"Mutta ei, voin toki vastata. Ja häpeäkseni voin kertoa, että vasta kaksi kesää olen nähnyt. Kolmas syksyni sen sijaan jo lähestyy."
Häpeäkseen? Niin. Precie tunsi itsensä niin paljon vanhemmaksi. Hän oli aina ollut vanhempien seurassa ja on ns. vanhaluonne, oikea klassikkomieli. Näin liioitellusti. Pää kallistuneena, siniset silmät käännettynä Sumuun odotti tämä toisen reagointia.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 18, 2007, 22:28

Sumu hämmästyi kovin naaraan reaktiosta. Ensin tuo oli nauranut Sumun kysymykselle ja sitten vielä kommentoinut tuota sopimattomaksi. Oliko... Oliko hän todella sanonut niin väärin? Hymy katosi jo ties monennenko kerran päivän aikana uroksen kasvoilta ja korvat painuivat luimuun. Nyt sitä tosin ei hävettänyt vaan sen sydämen ympärille tuntui puristuvan jonkinlainen vanne. Kylmä, metallinen vanne, joka pisti kipeästi rinnassa. Hän... Ei hän ollut tahtonut olla epäkohtelias. Ei kujakoirana aikuiselämänsä suureksi osaksi viettänyt Sumu tiennyt mitään tällaisista käytöstavoista. Hän oli yrittänyt keskustella, hyvänen aika!

Onneksi toinen kuitenkin jatkoi kertomalla ikänsä, muuten olisi ollut taas aika kiusallisen hiljaisuuden. Hiukan lytistetty Sumu kysyi heti perään naaraalta iän häpeämisestä. Silmiin ei katsonut koira kuitenkaan, ei.
"Mitä häpeämistä siinä on?"
Äänessä oli hiukan loukkaantunut sävy, sillä juuri sitähän Sumu olikin. Juuri, kun koira oli kerännyt rohkeutensa keskusteluun sen yritys tyrmättiin epäsovinnaisena. Onnetonta, onnetonta. Sumu tunsi jälleen itsensä nii-iin surkeaksi ja huonoksi, että heikompaa hirvittäisi.

//Lyhyt, mutta kun nyt se vaan synkistelee siinä.//

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 18, 2007, 22:40

Precier olisi nyt voinut kiertää köyden kurkkunsa ympärille ja kuristaa itsensä.
Hänen hymynsä kaikkosi, korvat nousivat höröön, hämmennyksen noustessa kasvoille. Ja kun Sumu laski katseensa loukkaantuneen näköisesti, saattoi neito tuntea kuinka jokin särkyi hänen sisällään.
Ei, ei nyt.
Precien korvat painuivat taaksepäin.
"Voi ei, Sumu, minä vain vitsailin.." selitti Precie hätääntyneen oloisena. Tuo availi hetken suutaan kuin kala kuivalle maalle potkaistuna. Yritti keksiä sopivia sanoja, mutta tunsi menneensä täysin lukkoon.
"En todellakaan tarkoittanut asiaa niin.. anteeksi. Loukkasin sinua varmasti."

Voi Precietä. Se huokaisi särähtäen, sulki hetkeksi silmänsä. Kokosi itsensä ja tuskaili taas kerran, kun reagoi kaikkeen niin suuresti. Ei voinut tajuta, mistä kannatti panikoida tai loukkaantua, saattoi vetäistä herneen nenään typerimmästäkin asiasta.
"Mitäkö häpeämistä?" naurahti Precie hieman. Siniset silmät aukenivat.
"Elän teinin ruumissa, vaikka mieleltäni olen niin aikuinen. Ja kun mieli ei ole se, mikä tässä hallitsee vaan ruumis määrää. Fyysinen ikä on oikea ikä."
Tyttönen puheli tasapaksulla äänellä, ruoskiessaan samalla itseään ajatuksissaan. Juuri kun Sumu oli alkanut piristymään ja juttelemaan.. silloin juuri avasi neito sanojen arkun ja valikoi sieltä typerimmät sutjautukset.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 19, 2007, 13:51

Toisen huomatessa Sumun loukkaantuneen sutjauksestaan tämä ryhtyi pyytelemään vuolaasti anteeksi. Se jopa hieman helpotti uroksen oloa; ainakaan toinen ei ollut tahallaa loukannut tätä. Niinpä Sumu veti kasvoilleen surumielisen, jokseenkin anteeksipyytelevän hymyn. Hän katsahti naarasta, joka todella taisi olla pahoillaan koiran puolesta.
"Ei se... Mitään."
Uros tarkoitti sanomaansa. Ei olisi alun perinkään pitänyt ruveta kyselemään tyhmiä. Oltaisiin taas tältäkin säästytty. Hiljaisuus oli siis sittenkin hyve.
"En olisi saanut kysyä moista."

Precie puhui nyt ikänsä häpeämisestä. Jopa ylensä mitään tajuamaton uros kuuli, kuinka kauniin äänestä kuulsi jonkinlainen tuska. Johtu kai pieleen menneestä keskustelusta, mutta siinä oli myös muutakin. Jotain paljon syvempää, kuin naaras olisi yrittänyt nieleskellä verta, jota sisäiset haavansa vuosivat. Uros kuunteli tarkkaan toista ja sen äänensävyä; Sumu nimittäin tiesi hyvin miltä menneisyyden jättämät arvet tuntuivat. Tuskaisilta, niin kovin polttavilta ja kurkkua kuristavilta... Menneisyys oli jotain sellaista, mistä uros ei olisi tahtonut tietää mitään. Ihan turha keksintö koko aikamuoto.

Toista hiukan piristääkseen kohotti ruskeaturkkinen ryhtinsä hiukan pystympään asentoon. Surumielinen hymy pysytteli yhä tämän huulilla, vaikka itselleen tuntemattomasta syystä uros koittikin esittää jo tapauksesta toipunutta. Mitä naaras mahtoi tarkoittaa puhuessaan iän olevan niin tärkeä? Tästä kun koira ei ollut lainkaan yhtä mieltä. Ikä oli vain elettyjen kesien määrä, numeroarvo, jolla ei ollut mitään tekemistä yhtään minkään kanssa. Jostain Sumu saikin voimia tuoda mielipiteensä ilmoille.

"Ei iällä ole väliä. Ruumis on loppujen lopuksi vain kuori, jota kannamme mukanamme."
Nyt Yö hämmästytti jopa itseäänkin; mistä tuollainen kaunopuheinen lausahdus oli tullut? Tämä alkoi olla jo ennenkuulumatonta hiljaisen uroksen suusta. Hämmästys pyyhkikin lopulta tuon surevan ilmeen maskinaaman kasvoilta. Korvat kohosivat jälleen pystyyn ja kulmat silisivät mietteliäästä kurtustaan. Kokeellisesti uros päätti yrittää jatkaa. Jos suusta ei tulisi pihahdustakaan, ei ollut aihetta kummeksuntaan.

"Minäkin olen vasta kaksi, luulisin. En ole kyllä ihan varma."
Huoleen oli siis aihetta; toinen järjellinen lause minuutin sisällä. Olikohan koira kuolemansairas tai jotain? Hölmistyneenä omasta käytöksestään Sumu nuolaisi hitaasti huuliaan siirtäen samalla katseensa naaraaseen ja jäi odottamaan tämän vastausta. Toivottavasti hän ei ollut sanonut nyt mitään väärää.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 19, 2007, 15:44

"En todellakaan tarkoittanut, että olisit oikeasti ollut töykeä." selitteli tuo valkoinen, joka oli selvästi vihainen itselleen sanojensa vuoksi. Hänen ilmeensä oli niin anteeksipyytävä, että olisi voinut kuvitella neidon matelemassa toisen jalkojen juuressa anteeksiantoa anellen.
"Olen.. liiankin nopea joskus kieleltäni." selitteli likkanen sitten, istui hetken ilmeettä aloillaan, siniset silmät painuneina tuijottamaan alas sammalikkoon. "Tajuan puheeni vasta kun sanonut."

Voi että Precietä harmitti. Hän vain ruoski itseään aatteissaan, vaikka Sumu yritti kuinka nostaa komeaa hymynlaista kasvoille ja näyttää positiiviselta. Valkoinen psasi kuitenkin katsoa suoraan toisen ajatuksiin, näin kuvaannollisesti. Susikoira huokaisi.
"Ei siinä ollut mitään pahaa, kun kysyit. En ole hienostonainen joka loukkaantuisi tuollaisista kysymyksistä."
Niin, se oli totta. Likka kun oli oikea rämäpää, feministiä ollut nähnykään kuin ehkä ulkomuodossaan. Precie nuolaisi kirsuaan. Se ei viitsinyt vastata Sumun toteamukseen ruumiin mukanakannosta. Kun toisaalta, ikä vaikutti paljon. Kuinka paljon sinua haluttiin, missä mielessä sinua haluttiin ja minne pääset mukaan. Teiniä ei otettu niin vakavasti kuin aikuista, mikä oli surullista.

"Oh? Kaksi?"
Precie hämmentyi suuresti Sumun sanoista. Toinen vaikutti käyhtökseltään niin paljon vanhempaa. Lisäksi tuo oli jykevä ja lihaksikas ruumiinrakenteeltaan, ei pitkäjalkainen honteli kuten naaras itse. Hän olisi arvannut vähintään kolmivuotiseksi toista.
"Hassua. Vaikutat vanhemmalta. Onnekas."
Pieni virne nyt vasta liukeni kasvoille, korvien kääntyäessä etukenoon, sinisten silmien tuikkiessa kauniin sinisinä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 19, 2007, 18:29

Sumu naurahti hiukan toisen hienostokommentille. Koira nyt ei ollut hienostoa nähnytkään, hyvä jos onnellista keskiluokkaa. Naaras näytti edelleen olevan eri mieltä ikäkäsityksestä, mutta mitäpä siitä. Kaikilla oli oma mielipiteensä, ja sai toki ollakin. Jostain syystä toinen kuitenkin hämmästeli uroksen ikää. Miksiköhän? Sitten Sumulla kävi mielessä, että ehkä naaras olikin häpeillyt omaa ikäänsä juuri siksi. Jos hän siis oli luullut toista paljon vanhemmaksi kuin itse oli?

Ajatus jotenkin lämmitti Yön mieltä. Vaikuttiko hän tosiaan aikuiselta? Se olisi... Hyvä. Kun naaras kerran itsekin vaikutti niin kovin aikuismaiselta, olisi hyväksi sopeutua seuraan. Ja... No, muutenkin.
"Et sinäkään miltään lapselta näytä.",
sanoi Sumu hiukan ilkikurinen sävu äänessään. Naaras hymyili jälleen, mikä nosti huomattavasti ruskean mielialaa. Ehkä keskustelumokasta sittenkin päästiin todella yli.

Tunnelman jälleen käydessä rennommaksi päätti uros käydä vatsalleen makaamaan ruohomättäälle. Sen se tekikin, pitäen tiukasti katseensa toisen syövereihinsä upottavissa silmissä. Precien silmät olivat jotain sanoinkuvaamatonta, niin kauniit, niin kaiken kertovat. Ne tuntuivat imevän uroksen ajatukset sisäänsä.

"Tiedätkö, sinun silmäsi ovat hyvin..."
Pieni rohkeudenkeräystauko.
"Kauniit."
Siinä! Sumu todella sanoi sen. Tuntui heti paljon helpommalta. Kuin olisi saanut jotain painavaa pois sydämeltään. Toivottavasti kohteliaisuus olisi naaraalle mieleinen, ajatteli hiukan typeränoloista hymyä kasvoillaan pitävä uros.

//Puuroaivo yrittää ropettaa...//

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 19, 2007, 19:04

Precie kurtisti kulmiaan, virnisti sitten kevyesti.
"No, ehken lapselta." sanoi valkoinen ja kohotti kuonoaan hieman, kuin ylpeä kuningatar ikään. Sen kuonolle leikitteli jo vähän positiivisempi hymy, vaikkei olo täysin kohonnut vielä ollutkaan. Pää keinahti, korvat värähtivät.
"Riiviömäiseltä teiniltä ennemminkin."
Kurkijalka. Precie oli kurkijalka. Jalat olivat tosiaan pitkät, tassut pienet. Pää ehkä oli sopusuhtainen, mutta sekin suden ja koiran risteytys ja siksi typerä Precien mielestä. Silmät eivät olleet niin vinot kuin isällä, mutta eivät myös pyöreän koiramaisetkaan. Lisäksi Precie ei ole siro vaan jäntevä. Neiti ei vaan pitänyt itsestään, minkäs sille mahtoi.

Kappas, aurinko.
Pilvet väistivät hieman ja muutama säde siirtyi lämmittämään maassa olevia. Kokonaan ei tuo lämmin pallo vielä päässyt taivasta valaisemaan. Ja iltakin lähestyi, valoplaneetta oli jo laskenut. Sen lämpö oli kuitenkin tuntuva, Precie sulki silmiään ja nautti säteistä kasvoillaan. Se hymyili hiljakseen, korvat etukenoon käännettynä, ilme oli varsin tyytyväinen.
Jossain liitelivät pikkulinnut, laulelivat edelleen. Ja taivaalla liisi haukkakin! Se sai pikkulinnut hälytykseen, ne visertäen lähtivät vastaiskuun joukkoon muodostuneina. Haukka ei kuitenkaan kavahtanut, väisti pikkusotilaat leikiten. Mutta tirppaset eivät luovuttaneet. Sirpittäen ne syöksyivät suuremman perässä, pesäänsä ja jälkikasvuaan suojellen. Valkoinen susikoira katseli näytöstä hiienhiljaa, oli silmänsä saanut avattua.

Sumun puhe sai Precien värähtämään.
Tiedätkö, sinun silmäsi ovat hyvin... Kauniit.
Precie käänsi hieman hämmentyneen kasvonsa toisen puoleen. Pieni punastuskin oli nousta kasvoille, muttei sentään niin ikävästi käynyt. Korvat hörössä tuo katseli urosta, kunnes hymähdys karkasi huulilta.
".. Kiitos Sumu" osasi neito lausua. Hän tunsi olonsa melko hyväksi, ei häntä niin usein kehuttu - itseasiassa, äärimäisen harvoin.
"Tuollaisia kohteliaisuuksia ei ihan joka päivä saakaan. Vaikka eikai nämä nyt kummoiset ole.. normaalit silmät vain."
Niin, hyvin niillä näki, vaikka hieman valoarat olivat. Kapeakasvoinen istuskeli siinä, pienistä turkilla tanssivista säteistä nauttien, katse suunnattuna ruskeaan urokseen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 19, 2007, 20:08

Aurinkokin alkoi yllättäen paistaa taivaanrannasta. Se toisaalta valaisi synkkää metsää, mutta toisaalta taas sai varjot näyttämään pidemmiltä ja synkemmiltä. Asian kaksi puolta, ne löytyivät joka asiasta maailmassa.

Toinen oli selvästi mennyt hiukan hämilleen sille suunnatusta kehusta. Osoittaakseen, että todella tarkoitti mitä sanoi kallisti Sumu ystävällisen näköisesti päänsä vinoon, hymyn noustessa yhä aidommaksi ja lämpimämmäksi uroksen kasvoilla. Yhäkään se ei pystynyt irroittautumaan toisen silmien hypnoottisesta otteesta.
"Eivät ne ole tavalliset. Ne ovat kuin..."
Uroksen piti miettiä, mikä kuvaisi parhaiten jalokiven lailla säkenöiviä silmiä.
"Kuin meri, joka taivaanrannassa liittyy yhteen taivaan kanssa."

Kaikesta päätellen koira oli sekoamassa lopullisesti. Ei sillä olisi ennen tullut mieleenkään jaella korulauseita vastaantulijoille, hah, ei missään tilanteessa. Mutta nyt sillä ei jotenkin tuntunut olevan väliä, mitä uros suustaan päästi. Se vain tahtoi ilahduttaa toista, joka ei selvästikkään tajunnut yhtään, kuinka kaunis oikeastaan oli. Auringonvalokin hyväili toisen turkkia, siivilöityi sen läpi saaden naaraan näyttämään hohkaavan itsestään lämmintä valoa. Samaten osuivat säteet välillä tuon kaulapannan niitteihin niin kirkkain, että Sumun oli pakko siristää hiukan silmiään. Ilta oli lämmin, vaikka tuuli puhalsikin hiehkosti. Miten ihanaa kaikki yhtäkkiä olikaan.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 19, 2007, 20:57

Oliko ilta tosiaan vierinyt jo näin pitkälle? Ajatus tuntui hassulta. Vastahan päivä oli alkanut! Taas tarkemmin ajatellen, olihan kaikenlaista jo aamun alkaessa ehtinyt sattua.. aika oli vain livahtanut nopeasti. Oli se hassua. Miten päivät lipuivatkin niin pian, muuttuivat viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi. Hiljaisiksi, yksinäisiksi vuosiksi.
Sumun kehuminen sai Precien hämilleen. Hyvällä tavalla. Itseasiassa, naaras jopa punastui, karvaan hennosti tottakai. Ja samalla se käänsi katseensa rivakasti tuijottamaan muualle, korvat kuitenkin yhä hörössä.
"Ohh.." se vain sai ähkäistyä.
Mitä tässä tilanteessa pitäisi sanoa? Kuumeista pohdistaa. Kiitos? nVai pitäisikö tyrmätä kohteliaisuus? Ei, ehkei sitä... pitäisikö jättää koko asia tuohon?

Precie huokaisi.
"En osaa ikinä suhtautua kohteliaisuuksiin" se vastasi rehellisesti kuivasti naurahtaen. Sen häntä huiskahti hieman, siniset silmät sallivat taas siirtyä katselemaan Sumun erivärisiin silmiin, ruskeaan ja violettiin.
"Ensimmäisenä ajatuksissani tekisi mieli lytätä ne. Koska entunne, että minussa non mitään kohteliaisuuksiin suotavaa."
On se surullista kun omistaa niin karmean huonon itsetunnon. Tekisi mieli aina loikata vuoren huipulta sen vitsessään ei ole mitään mistä olla ylpeä, jotain mikä saisi pois "suvun musta lammas" tittelin.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 20, 2007, 17:19

Edelleenkin uros hymyili suupielet korvissa ja silmät suloisesti raollaan toisen yrittäessä vastata koiran odottamattomaan kohteliaisuudenpuuskaan. Sumu tiesi tasan tarkkaan, miltä naaraasta mahtoi tuntua. Ja muutenkin, illan aikana oli tullut jo monta tilannetta, joissa uros oli voinut hyvin kokea samaistuvansa naaraan puheisiin, tekoihin ja... Tunteisiin. Ennen ei koiran elämässä ollut näin samankaltaista henkilöä tullut vastaan. Ehkä jokseenkin outo käyttäytyminen johtuikin juuri siitä?

"Älä tyrmää, hyväksy vain.",
sanoi Sumu toisen lopetettua selittelynsä. Ehkä ei kannattaisi jäädä junnaamaan sen enempää asian pariin, tai Precier alkaisi hyvin pian tuntea olonsa tukalaksi. Niinpä koira päättikin nousta seisomaan samalla hiukan venytellen. Ravisteltuaan itsestään pois vatsaan tarttuneet ruohonkorret katsahti uros arvioivasti kohti taivaanrantaa. Ilme muuttui hiukan vakavammaksi, muttei kuitenkaan totiseksi. Aurinko oli totta vie jo painumassa mailleen.

"Jos aiomme saada vielä tänään ruokaa, kannattaisi varmaan jatkaa etsintöjä."
Niin, metsästämäänhän pari oli alunperin tullutkin. Tämä oli välillä oikeastaan jo unohtunutkin koiran mielestä, mutta jostain se kuitenkin palasi taas tämän ajatuksiin. Itse asiassa nyt voisi olla varsin hyvä aika saalistamiselle, metsälinnut kun olivat palaamassa pesilleen. Ja ainakin fasaanit pesivät maassa, joten ne olisivat nyt luultavasti varsin helppoja saaliita.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 21, 2007, 12:24

Precier istui aloillaan, tuijotti Sumuun hiirenhiljaa. Sen kasvot olivat hieman kallellaan, korvat höröllään. Auringon iltasäteet leikkivät valkealla karvalla ja saivat siniset silmät kiiltelemään. Nuoren ilme oli hämmentyneen mietteliäs, kunnes tämä lopulta antoi kunnollisen hymyn palata kuonolleen.
Sumu oli oikeassa, kehuista pitäisi olla vaan imarreltu. Mutta hän.. ei hallitse sitä hyväksymisen taitoa. Precier näkee mokoma itsensä niin surkeana maan matosena, joka ei ansaitse kehun kaltaisiakaan.
"Niin kai." narttu naurahtikin hennosti.

Ilta lähestyi, tuuli kosketteli puiden oksia. Jostain kaukaa kulkeutui Precierin kuonoon hento tuoksu. Se haistoi linnun. Fasaanin! Heti värähti nuoren tytön ruumis, sen loikatessa pitkille jaloilleen. Korvat etukenossa nuuski narttu ympärilleen, häntä hennosti keinahtaen. Katse kääntyi Sumuun, pieni virne kohosi kuonoa kaunistamaan.
"Ja kun ruokaa pyydetään, se saapuu." sanoi neito juhlallisesti. Korvat painuivat luimumpaan, kuono nousi taas nuuhkimaan ilmaa. Sitten valkomusta ehti kuulla jo rapinaakin. Lintu majaili lähistöllä. "Minä voin hoitaa tämän."

Suden vaistot ottivat nyt vallan nuoren tytön päässä. Ehkä juuri vaistojen avulla hän oli vaarallisessa maailmassa selvinnyt omistajien kuoltua - esi-isät auttoivat häntä ruokaa löytämään.
Valkoinen tuntui liitelevän hieman maan yllä, selkä suorana viivana, pää matalalla. Kuin nuolena se hiipi pitkin aliskasvillisuutta, katse tiukasti edessäpäin. Kuono veti keuhkoihin ilman tuoksua, jonka avulla susikoira etsi saalistaan.
Fasaani. Se seisoi keskellä metsikköä, katse tiukasti ympäristöä tutkien. Lintu näytti hiukan pelokkaalta, eikä syystä. Ehkä se aisti vaaran.
Htkisen Precier seisoi matalana aloillaan, ennenkuin ponkaisi eteenpäin. Pitkät jalat auttoivat, kun naaras ilman halki lensi lintua kohti kuin hidastettuna. Leuat aukesivat linnun loikatessa vaikeannäköiseen lentoon. Mutta vikkelä nuori oli nopeampi. Se laskeutui maahan, ponkaisi taas ilmaan, tarrasi hampaillaan kiinni linnun kurkusta. Lintu rääkäisi tukehtuneesti, mutta enempää ei sanoa ehtinytkään. Kun sudenristeytys pääsi maahan, se julmasti rusensi linnun niskat käyttökelvottomiksi, jolloin elämän loisto katosi sulkaisan silmistä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 21, 2007, 15:12

Toisen saatua vainua saaliista nuuhkaisi Sumukin tuulen mukanaan tuomia viestejä. Ja totta tosiaan, naaras oli oikeassa, jokin lintu oli saapunut lähistölle. Uros nuolaisi jälleen huuliaan nautinnollisesti samalla kurtistaessaan kulmiaan keskittyneesti. Lopultakin, tai oikeastaan juuri sopivasti. Mutta ennen kuin koira ehti esittää sanaakaan saaliinnappaamiseen tarjoutumisestaan, oli Precie jo käytännöllisesti katsoen menossa. Pöh, naaras oli ehtinyt ensin. Mutta minkäs sille nyt enää voi, olisi typerää ruveta väittelemään asiasta. Niinpä Sumu tyytyi puhaltamaan puheeseen varatut ilmat ulos nenänsä kautta ja myöntymään Precierin tahtoon.

"No, mikäs siinä."
Ihmeen hyvin onnistui uros peittämään pettyneen sävyn äänestään. Tilanteeseen sopeutuen lähtikin koira pää matalana jolkottelemaan kohti pientä marjapuskaa, josta voisi häiritsemättä seurata koirasuden toimia. Toisen lähtiessä hiipimään kohti fasaaniksi osoittautuvaa lintua kyyristyi Sumu hiiren hiljaa pensaan suojiin ja jäi seuraamaan näytöstä.

Luontevasti ja muutoinkin ihanan suloisesti hiipi valkomusta ääneti kohti pahaa-aavistamatonta saalistaan. Koirauros ei voinut muuta kuin hymyillä toista katsellessaan. Ehkä olikin parempi antaa nartun hoitaa saalistus, Sumu kun ei ollut kovinkaan suloliikkeinen olento. Kyllä koira hiljaisesti osasi liikkua, mutta sen hiipiminen oli kovin töksähtelevän näköistä valkoselän liikkeisiin verrattuna.

Sitten Precier suoritti hyökkäyksen kohti paniikissa pakoon yrittävää fasaania. Tyylipisteiltään täyden kympin ansaitseva loikka päättyikin linnun tukahdutettuun rääkynään, joka sekin oli hetkessä ohi. Saalis oli saatu kiinni. Naaraan uskomattoman komea loikka olisi normaalisti saanut katsojan haukkomaan henkeään, mutta vahvat jalat olivat tämänkertaisella katselijallakin. Sumu oli tottunut lintujenpyytäjä, eikä ilmasta nappaaminen tuottanut sille suuriakaan ongelmia. Kuitenkin hymy nousi uroksen huulilla hetkellisesti yhä korkeammaksi, ei se toisen taitoja kiistänyt.

Operaatio Saalistuksen päätyttyä astui Yö esiin piilopaikastaan lähtien saman tien ravaamaan kohti Precieriä. Perille päästyään uros tarkasteli naaraan saalista hiukan tarkemmin; fasaani oli mitä ilmeisimmin koiraspuolinen, mutta varsin pienikokoinen. Luultavasti viimekesän "satoa". Ihan hyvä niin, sillä Sumu ei ollut vieläkään kovin nälkäinen. Naaraan takiahan metsälle alunperin oli lähdettykin.
"Hienoa.",
totesi koira yksinkertaisesti kehuvaan sävyyn. Se ei viitsinyt kiusata toista enempää ylistämällä, kyllä valkoinen tiesi itsekkin, että oli suoriutunut hyvin. Metsästys oli aina menestys, jos retkeltä palattiin kera saaliin.

Sitten harmaakuvio vilkaisi hiukan hymyillen ja kippurahäntäänsä puolelta toiselle keinuttaen Precietä.
"Kuule, palataanko sinne talon pihalle syömään? Metsässä alkaa tulla hämärä."
Hoh, talo. Mutta ei koira ollut koskaan kuullutkaan kartanoista, joten rakennus oli sille oikeastaan vain hervottoman iso talo. Eikä Yö palaamista pelokkaana ehdottanut, vain järkevänä. Saalistajathan liikkuivat yöllä, minkä koirat olivat juuri todistaneetkin. Ties mitä synkeäksi käyvässä metsässä voisi tulla vastaan.

//Ooh! Preciellä on varmaan hyvin vahvat jalat! *Cross imitaatio* XD Anteeksi, oli pakko.//

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 21, 2007, 16:30

> Precier, annatko minun taistella ryhmänjohtajana?! *Kyoshiro imitaatio*<

Hihhei. Saalis oli napattu.
Ei voinut valkomusta kuin levittää hymyn kuonolleen pidellessään fasaania. Roikotti sitä kaulasta, liikautti mustia korviaan. Fasaani oli vielä lämmin. Sen herkullinen liha tuntui hyvältä, sulat pehmeiltä.
Narttu käänsi katseensa Sumuun. Koira oli kiltisti odotellut kauempana, kun neiti halusi työskennellä. Eikä se niin yleensä mennytkin? Naiset hankkivat ruuan.
Susikoiran häntä heilahti. Hän tiesi osaavansa metsästää lintuja, mutta nelijalkaiset eläimet.. eih. Precie oli vain niin säälittävä jahtihommissa.
"Kiitän." vastasikin neiti lyhyesti hymyillen.

Kartanolle meno tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Koira katsoi tulosuuntaan ennenkuin nyökkäsi myöntymisen merkiksi. Miksi jäädä tähän synkkään metsään kun talo antoi suojaa? Olihan kuitenkin viileää. Ja kokoajan kylmenisi lisää, kun yö lähestyi.
"Hyvä ajatus." Precier sanoi ja otti paremman otteen kanalinnusta. Naaras alkoi astella eteempäin, Sumun rinnalla. Sanaakaan ei neiti nyt keksinyt enään sanottavaksi, ajatteli liikaa. Asteli vaan ja sopeutti tassujensa askelten pituuden sopivaksi, jottei jäisi jälkeen Sumusta tai päinvastoin rymistäisi ohitse.
Ja kohta kaksikko olikin kartanolla. Se kohosi heidän edessään jylhänä ja aavemaisena. Precie seisahtuikin hetkeksi tuijottamaan rakennusta.
"Luulisi kartanon olevan nukkumapaikkana kovinkin taisteltu paikka" koira aprikoi ääneen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 21, 2007, 18:08

Koiraeläimet lähtivät Sumun ehdotuksesta jolkottelemaan kohti vanhaa, hylättyä kartanoa. Vaikka taivas punersikin jo auringonlaskun merkiksi, jaksoivat pikkulinnut yhä laulaa laulujaan liidellessään puiden välissä. Siinäpä nuo kaksi sitten käyskentelivät sanaakaan sanomatta. Sumun täytyi myöntää, että Precierin seurassa oli helppo olla hiljainen. Yleensä vastaantulijoilla oli hirveä tarve saada puhua puhumasta päästyäänkin jolloin hiljaisen uroksen olo kävi tukalaksi. Mutta valkomusta, lintuaan itse ylväästi kantava narttu ei näyttänyt pitävän hiljaisia hetkiä pahanaan.

Kartano kohosi omassa yksinäisyydessään puistikon keskellä, kuin ikuisesti odottaen kotiin palaavaa isäntäväkeään. Tänä iltana se saisi tyytyä näihin kahteen, Precieriin ja Yön Sumuun. Kuullessaan naaraan kommentin havahtui kippurahäntä omista ajatuksistaan.
"Nh, totta.",
tämä myötäili toisen sanoja varsin vakavalla äänellä. Vaikuttavan rakennuksen edessä ei vain tuntunut sopivalta nauraa.

"Mutta vaikuttaa hiljaiselta."
Jälleen lyhyt mietintätauko.
"Tuskin sisälle on poissa ollessamme mennyt ketään."
Niin, ainakin toivottavasti. Sumu ei liiemmin kaivannut lisää seuraa kuvioita sotkemaan. Naaraan kanssa alkoi jo sujua, muttaa... Ei, toivottavasti rakennus tosiaan oli tyhjillään.
"Tule."
Sanoi uros lähes kuiskaten naaraalle lähtiessään juoksemaan päin kartanoa. Tarkoituksenaan oli jäädä perille päästyään ihailemaan auringonlaskua kuistille, mikäli Precie vain tahtoisi.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 22, 2007, 10:58

"Tuskimpa" kommentoi Precierkin. Talo oli varmasti tyhjillään tai siltä se ainakin kuullosti. Joskus koiraeläimet suuntasivat mielellään talon kellariosaan, maukkaan viinin perässä tietenkin. Siitä litkusta susikoira ei piitannut. Miksi hankkia kännit vain sen takia, että oli hauskaa unohtaa edellinen päivä tyystin. Valkoinen tuhahti hiljaa, painoi korviaan hieman taaksepäin.
Sumun lyhyt, ystävällinen ehdoitus sai naaraan nyökkäämään. Lintua kantaen se pidensi askeltaan, lähti juoksuun toisen perään. Sydän hakkasi lujempaa. Tämä juoksu saalistustovin jälkeen alkoi olla liikaa naaraan kunnolle.

Voi niin, Precier oli rampaisuuden perikuva. Hänen jalkansa olivat epäluotettavat, liika rehkiminen sai kurkun supistumaan ja keuhkot täyttymään limalla. Pää oli epävakaa ja huono syöminen vaan vahvisti helppoa pahoinvoinnin tunnetta tai pyörtymisherkkyyttä.
Mitä vielä?
Lopulta oltiin kartanon viileydessä. Precierin rintakehä kohoili sen pudottaessa lintu maahan. Hetken neiti vaan haukkoi happea, ennenkuin ynähti hiljaa.
"Anteeksi."
Tuon sanottuaan kääntyi naaras hierman ja alkoi yskimään. Yski limaa keuhkoistaan, hengitys aavistuksen pihisten. Muutaman käheän, limantäytteiden yskähdyksen jälkeen kohotti neiti päänsä ylös urahtaen.
"Heh, mokoma rasitus." sanoi nuori sitten virnistäen. Hän oli tottunut tätä, vaikka fyysinen kunto inhotti häntä alituiseen. Mokomakin rampa kakara.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 22, 2007, 14:42

Pian eläinten pyrähdys päättyikin ränsistyneelle kuistille, johon auringonvalo ei enää yltänyt. Toinen pudotti saaliinsa vierelleen näyttäen samalla varsin huonovointiselta. Sumu katsoi toista kulma kysyvästi kohollaan, kunnes naaras ryhtyi yskimään tuskaisan kuuloisesti limaa ulos keuhkoistaan. Sumu suorastaan kauhistui. Mikä toisen oli yhtäkkisesti tullut? Ei... Eihän Sumu ollut edes tehnyt mitään? Niin, eihän toisen vointi tietysti uroksesta johtunut, mutta ei tämä muutakaan osannut ajatella. Kaikki oli aina kovaonnisen koiran syytä.

"O-oletko..? Oletko sinä ku-kunnossa?",
sai huolesta änkyttämään ruvennut kippurahäntä sanottua toisen lopetettua yskimisensä. Voi, miten ihmeessä koira voisi toista auttaa? Tuskainen huoli paistoi suoraan toisinaan varsin ilmeettömän oloisen Yön kasvoilta.
"Sattuuko sinuun?"
Kulmat kurtussa koira kierteli Precieriä hermostuneena. Voi, eihän uros osaisi edes auttaa mitenkään, jos toinen vaikka pyörtyisi. Taaskaan ei uroksesta olisi mitään apua, ei mitään hyötyä. Niin, sitä hän aina olikin, täysin hyödytön.

"Tuota... Pit-pitäisiköhän sinun mennä makuulle?"
Vaikka naaras ei mitenkään vakavsti sairaalta todellisuudessa näyttänytkään, ei Sumu voinut nyt keskittyä mihinkään muuhun. Lintu sai maata sinne minne se oli sattunut putoamaan, varovainen uros ei edes katsonut minne se laholla kuistilla asteli. Onnekseen yksikään esille työntyneistä nauloista ei kuitenkaan eksynyt -ainakaan vielä- huolesta seonneenoloisen koiran reitille. Korvansa olivat luimussa ja lopulta jopa pieni uikutuksentapainenkin pääsi ilmoille tämän kurkusta. Sumu vain tunsi itsensä jälleen niin kovin avuttomaksi.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 22, 2007, 18:01

Toisen huoli kosketti Precieriä. Se tuntui riipaisevan viillon naaraan sydämeen.
Neito ei osannut sanoa mitään. Se vain tuijotti hiljaa urokseen, toisen huolehtiessa kuin isä lapsestaa. Kierteli, tutki... oli jotenkin äärimäisen sympaattinen. Suloinen suorastaan.
"Oh, ei, minä olen kunnossa." ähkäisi neito ärsyyntyneenä siitä, kun sai itsensä aina hankaluuksiin ja toiset huolehtimaan itsestään. Aina hänen takiaan tuli ongelmiaan. Arhg.
"Tämä johtuu rasituksesta" koira kertoi. Se ei tietenkään tiennyt ihmisten versiota taudista, jota kutsuttiin rasitusastmaksi.
"Keuhkoihini tulee limaa ja hengitys vaikeentuu. Mutta se menee ohi." selitti naaras sinisillä silmillään urosta tarkkaillen.

Mitä Precie olisi osannut sanoa? Se ei voinut pyydellä anteeksi kun huolestutti uroksen tuon tuostakin, koska ei sairaudelleen voinut mitään. Mutta toisaalta se halusi pyydellä.
... mutta miksi uros edes välitti noin paljon?
Susikoira kohotti kulmaansa, mutta haihdutti ajatuksen samantien kauemmas. Valkeamusta seisoi nyt ryhdikkäämmin, korvat hörössä, pää hieman kallellaan, fasaani kuolleena maassa maaten.
"Tuo on varsin suloista." koira hymähti hiljaa. Se tarkkaili koiraa. "Kun huolehdit noin."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 22, 2007, 19:25

Edelleen Sumu piiritti toista hätääntyneen oloisena. Lopulta se kuitenkin pysähtyi kulmat kurtussa kuuntelemaan naaraan kertomusta sairaudestaan. Suu oli kaiken aikaa hieman raollaan, kuin uros olisi ollut valmiina nappaamaan kiinni toisesta, jos tämä sattuisi vaikka yllättäen kaatumaan kuistin lahoille lankuille.
"Kamalaa.",
sanoi Sumu hiljaisella äänellä, kuin toinen olisi kertonut vähintäänkin kuolevansa. Miksi tälläisiä sairauksia pitikin olla olemassa? Eikö elämästä muka löytynyt vielä tarpeeksi tuskaa ilman niitäkin?

"Tuota, auttaisikohan syöminen?",
lateli koira hoitotoimenpiteitä kuin paraskin lääkäri. Ääni oli jo hiukan varmemman oloinen ja korvat taas nousemassa pystyyn; olihan Precie juuri kertonut, että tila menee ohi. Uros noukki fasaaninruhon kuistilta ja asetteli sen varovasti paremmin toisen ulottuville, josko tämä kykenisi jo nauttimaan saaliistaan.

Samassa Sumun selkäpiitä pitkin kulki heikko väristys, kun Precier vilkaisi kippurahäntää kysyvästi. Koira vilkaisi naaraaseen, mutta jokin tämän katseessa sai uroksen kovin hämilleen. Mitä toisen mielessä olikaan mahtanut käydä? Samassa tämä luonnehti Yön käytöstä suloiseksi. Koira yskäisi hieman ja käänsi katseensa kohti puiston pensasrykelmiä. Jokin koirasuden katseessa teki katsekontaktin urokselle täysin mahdottomaksi. Niinpä tämä otti hiukan hämillään pari lyhyttä askelta kohti kuistin puista kaidetta ja hypähti niin, että etutassut nojasivat pystyyn puurakenteeseen. Samalla tuo katseli edelleen puistoon mietteliäästi.

"Sinun olisi pitänyt antaa minun metsästää."
Yritys vaihtaa puheenaihetta? Miten niin? Sumun ääni oli jotenkin vaisu, mutta kuitenkin varsin painokas. Vaikka naaras oli selvästi sairas, oli se silti tahtonut hoitaa metsästyksen yksin. Typerää. Kunnioitettavaa, mutta typerää.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 22, 2007, 20:32

"Kyllä minä tiesin tästä." koira sanoi. "Näin käy joka kerta."
Precieriä kosketti tuon uroksen huoli. Kuin uroksen ainoa tehtävä olisi pitää naaras terveenä, tyytyvisenä. Eikä toinen edes häntä tuntenut!
Toisen huolehtimisen vuoksi naaras ehkä päättikin syödä. Laski kuonoaan alemmas, nuuhkaisi lihaa pari kertaa. Sitten se upotti valkoiset hampaansa lintuun, repäisi palan irti siitä. Linnun liha maistui oikein hyvältä, sulat neito tosin jätti suosiolla ruokailematta. Ne putosivat vatsalaukun sijasta puiselle pohjalle.
Mutta Sumu ei näyttänyt pääsevän itseään syyttelevästä sävystä. Precie värähti. Se kohotti siniset silmänsä, katseli urokseen joka takajaloillaan nojasi kartanon terassin kaiteeseen. Valonsäteet leikkivät ruskean koiran karvalla, kuin yrittäen muodostaa valosäteen toista kiertämään.

Precie nappasi lihaa vielä vähän. Kun se sai palan nielaistua, ei omatunto ottanut vieläkään tehtäväkseen hiljentyä. Siksipä susikoira huokaisi hiljaa, vilkaisi urokseen. Tuo ei vaan liikkunut. Neito kääntyikin sitten, asteli kaiteen luo. Neitokin loikkasi takajaloilleen, ihan Sumun vierelle. Sinisten silmien katse oli suuntautunut samaan suuntaan kuin toisen ruskea ja violettikin.naaras kohotti etutassunsa, laski sen Sumun lavalle. Taputti pehmoisesti toisen lapaa pari kertaa, katse yhä toiseen suuntaan suunnattuna. Kuin kaveri taputtaa kaveriaan olalle surun hetkellä.
"Olen masokistinen naisiolento. Jääräpäinenkin. On hienoa että huolehdit, mutta älä syyttele itseäsi, tiesin riskin" neito lausui ja virnistikin vinosti.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 22, 2007, 21:35

Lopultakin toinen oli ryhtynyt syömään. Jokseenkin surumielisesti, mutta lähinnä helpottuneesti huokaisi uros tämän huomattuaan. Kuolevilla tuskin on ruokahalua, niin se päätteli. Auringon viimeiset säteet paistoivat mietteliääksi muuttuneen koiran kasvoille. Kohta tulisi pimeää, mitä sitten tapahtuisi? Haluaisiko Precie, että Sumu lähtisi pois? Yleensä kaikki halusivat. Olisikohan parempi lähteä itse, kuin jäädä tungettelemaan toisen lähettyville? Niin, se lienisi kohteliasta.

Sitten, kuin käskystä naaras astelikin Yön vierelle taivaanrantaa tuijottelemaan. Uroksen korvat painuivat hiukan takakenoon ja pää painui aavistuksen verran alemmas. Niinpä tietysti, nyt toinen pyytäisi kohteliaasti koiraa etsimään oma yösija. Varmasti. Sumu korjasi jo hiukan asentoaan, että olisi valmiina hyppäämään kaiteen yli pihamaalle ja lähtemään juoksuun kohti auringon laskua.

Mutta yllättäen kuin raekuuro kesällä, tunsikin ruskeaturkki kosketuksen olallaan. Se jähmettyi niille sijoilleen hengityksensäkin lamaantuessa. Toinenkin kosketus. Kolmas. Sydän tuntui pysähtyvän. Jalat muuttuivat makarooniksi. Näkö sumeni. Jep, Sumu ei ollut järin tottunut ystävällismieliseen kosketukseen. Viimeksi, kun koira oli toista elävää koskenut, ei tämä toinen ollut enää uutta aamua nähnyt. Sumun maailmassa kosketus oli aina ollut merkki siitä, etteivät sanat enää riittäneet. Tosin uroksen mieleen ei ollut koskaan tullut, että sanat voivat loppua myös positiivisessa keskustelussa.

Toinen puheli samalla jotain, mutta sanat eivät kantaneet Yön tajuntaan asti, vaan jäivät leijumaan jonnekkin korvien tienoille. Lopulta kuin päästen irti kosketuksen aiheuttamasta tilasta laski koira horjahtaen tassunsa takaisin kuistille yskänpuuskan ottaessa vallan eläimen olemuksesta. Koira kun ei ollut hengittänyt vähään aikaan lainkaan, joten keuhkot pakottivat olennon hankkimaan jollain tavalla ilmaa sisäänsä. Typerä ruumis teki aina toisin kuin mieli olisi tahtonut.
"Min- *köh* Anteeksi- *khöh köh* En-*hhohh*"
Hienoa. Oikein hienoa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 22, 2007, 21:52

Precier kohotti tassunsa nopeasti takaisin kaiteelle, Sumun jäykistyessä kuin sirpistä saaneena. Neito tuijotti toiseen korvat höröllään, katse kummastuneena, ehkä vähnä huolestuneenakin.
Tekikö hän jotain väärin?
Kun Sumu alkoi vielä yskimäänkin, vavahti Precien koko ruumis. Mutta aivan kuin aivot olisivat tienneet samalla heti, ettei hätää oikeastaan ollut. Kevyt hymy nimittäin nousi kuonolle, pään kallistuessa samalla hieman sivulle.
"Hengitähän hieman." tyttö sanoi hiljaisesti, hymähtäen hennosti päälle. Se tarkasteli Sumua silmillään, muttei laskeutunut alas. Auringonsäteet lämmittivät kasvoja, hännän heilahtaessa hieman.

Jossain rääkäisi korppi, taasen. Se lehahtikin pihan ylitse, kuin musta nuoli sinkosi pusikkojen halki. Precier väräytti korviaan, tuijotti hetgken eteenpäin laskevaan aurinkoon.
"On parasta, että yövymme molemmat täällä."
Tyttö vilkaisi sivusilmällä toiseen, joka oli onneksi saanut jo henkensä kulkemaan. Jos koira olisi vielä pökertynyt tuohon.. eih, naaras ei olisi tiennyt mitä tehdä. Hän oli surkea elvyttäjäkin.
"Ellet välttämättä halua lähteä öiseen metsään." hymyili naaras vielä. "Kartano on ainakin suojaisa, karhut pysyvät poissa."

Ja, niin, se fasaani. Makasi kuolleena ja vähän syötynäkin yhä maassa. Precier katsahtikin raatoon, sitten Sumuun. Korvat olivat nousseet täyteen höröön.
"Sinäkin tarvitset vähän ruokaa." koiranpuolikas saneli kuin kanaemo. Se tökkäsikin toisen kylkeä tassullaan vielä, ennenkuin pomppasi alas neljälle jalalle. Askeleet olivat taas kevyet, kun valkoinen tassutteli saaliin luo.
"Alahan tulla."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 22, 2007, 22:32

Sumu hengitti yhä raskaasti ja hengästyneen oloisesti. Onneksi Precier ei nostanut asiasta mitään sen kummempaa numeroa. Mutta pian toinen jo ehdottikin kartanossa yöpymistä. Siis... Yhdessä? Siis aivan oikeastikko? Olikohan uros voinut kuulla väärin? Silmät laajenivat hämmästyksestä ja koira kohotti päänsä hämmästyneenä. Onneksi yskiminen oli lakannut.
"Oletko... Siis yhdessäkö? Täällä?"
Hölmö pökkelö.

Naaras tarjosi koirallekin ruokaa. No, kaippa sitä vähän voisi... Noin niinkuin toisen mieliksi. Precien tökätessä ruskeaa leikkisästi tämä värähti varsin näkyvästi, muttei sentään lakkauttanut jälleen elintoimintojaan. Sumu lähti hiukan vaivalloisesti käyskentelemään toisen perässä pitäen huolen siitä, että pysyi kosketusetäisyyden ulkopuolella.

Koiraeläimet suuntasivat kulkunsa kohti hämärän ja pölystä harmahtavan kartanon sisäosia. Sumu ei ollut koskaan käynyt asutun rakennuksen sisällä, lähinnä joissain satamien varastoissa käynyt kurkkimassa. Niinpä kauniit, vanhanaikaiset kalusteet olivat jotain aivan uutta uroksen elämässä. Matotkin olivat sille aivan uusi kokemus. Pehmeä, hassun karvainen kävelyalusta sai hennon, ihmetyksen täyttämän hymyn nousemaan koiran kasvoille. Ja entäs huonekalut sitten? Oikeastaan Sumu ei edes täysin ymmärtänyt kaikkien piironkien ja hattuhyllyjen tarkoitusta, mutta ei se niinkään haitannut maskinaamaa.
"Missähän täällä voi nukkua? Tai syödä?"
No, mistäpä koira sitä olisi mitenkään tiennyt? Ihan luonnollinen, jokseenkin hivenen häpeilevästi esitetty kysymys. Liikoja ei uros kuitenkaan jaksanut tietämättömyyttään miettiä, kunhan ihmetteli uudenlaista kokemusta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 22, 2007, 22:48

"Miksei?" koira naurahti iloisesti, katsoi olkansa ylitse Sumuun. Toinen oli niin hämmentynyt. Senkin söpö. Precier virnisti kevyesti, huiskautti häntäänsä.
"Pimeä yllättää täällä nopeasti." susikoira kertoili, kun katsoi auringon viimesäteisiin. Hän muisti kuinka hämmentynyt olikaan ollut kerran, kun kesäisen päivän jälkeen oli yö langennut kuin tavella.

Precier hymyili vinosti, käveli eteenpäin tanssahtelevin askelin, kun Sumu oli valmis. Oli kuin energian täytteinen sirojalkainen hevonen, joka ei malttanut seistä hetkeäkään aloillaan. Korskuen loikki paikoillaankin silkasta loikkimisen ilosta.
Sisälle rakennukseen nuo kaksi kulkivat. Precierillehän paikka oli jo tuttu, vastikään toinen oli itkenyt vuolaasti ikkunan edessä. Naaras pysähtyikin hetkeksi, tuijotti paikkaa ilmeettä, kuin olisi voinut kuvitella itsensä murheellisena siihen.
"Öh, missä vain tuntuu hyvältä." susikoira hätkähti Sumun kysymykselle. Siniset silmät katsoivat maskinaamaiseen. Toinen näytti pitävän talon sisäpuolesta kovasti. Korvat liikahtelivat.
"Jos ihmiset olisivat täällä, he pitäisivät huolen ettemme sotkisi paikkoja tai nukkuisi sohvalla tai sängyllä." virnisti koira kevyesti, häntäänsä heilauttaen.
"Mutta sänky on pehmoisin nukkumapaikka, siksi ihmisetkin sitä varjelee. Yläkerrassa."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 23, 2007, 15:13

Sänkyjä ja sohvia, niin pehmoisen kuuloisia asioita. Vaikkei koira sitä myöntänytkään, ei hän oikeastaan edes tiennyt, miltä nuo kalusteet näyttäisivät. Uros vain toivoi ne tunnistavansa, kun sellaisen näkisi.
"Yläkerrassa?",
ihmetteli Sumu sitten. Se kohotti katseensa kohti kattoa ja huomatessaan sen olevan paljon matalammalla, kuin ulkoa katsoen näytti, levisi ymmärrys koiran kasvoille. Niinpä tietysti, talo olisi kaksikerroksinen! Siis yllä oleva katto olikin lattia.

"Ai siis yläkerrassa!"
Äänestä kuulsi pentumainen oivaltamisen ilo. Korvat sojottivat suoraan ylöspäin tutkivasti katseen kiertäessä ympäri huoneistoa. Hymykin kiiri pitkin eläimen kasvoja tämän todella tajutessa, että mukavuuksia tuhkuva talo oli siis oikeasti kokonaan heidän käytössään. Ei pois ajavia ihmisiä tai reviiriään puolustavia lajitovereita. Kuinka mukavaa, todella.

Yhtäkkiä Sumun silmät nauliutuivat johonkin seinän vieressä hiljaisena nököttävään puurakennelmaan. Kutsuvasti koira vilkaisi toveriaan ja lähti hiippailemaan pää matalana kohti mysteeristä rakennetta. Päästessää omituisen hökötyksen luo levisi jälleen kerran ymmärryksestä kielivä ilme kippurahännän kasvoille. Suu auki ja silmät suurina se tuijotti, kuinka portaikko johti kattolattiassa olevaan aukkoon ja täten siis siihen yläkertaan.
"Mennäänkö?",
kysyi eläin innostuneena Precieriltä. Se paloi halusta nähdä, mitä yläkerta piti sisällään. Se tahtoi nähdä sängyn.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 23, 2007, 17:12

"Niin, yläkerrassa." toisti neitonen, joka oli jo laskenut katseensa portaisiin. Seisoi hiljaa aloillaan, muistojen pyrkiessä ylöspäin. Kuin verkkokalvoille olisi elokuvan lailla piirtynyt aikaisemmin tapahtuneet asiat. Kuin ne eläisi uudelleen. Portaiden hiljainen tuijotus herätti välähdyksen naaraan muistoissa palavasta porraskäytävästä. Talo oli ollut tunkkainen, savun täyttämä. Tuli rätisi yläkerrassa, joskus poksahti kun lieskat leimahtivat voimakkaimmin. Talo oli täynnä ääniä, kiljumista, itkua, huutoa. Tuskan huutoa.
Precie oli melkein kaatunut portaisiin. Se oli paennut tulta ylhäältä alas. Ovet olivat lukossa, ikkunatkin. Precie oli itkenyt ja vinkunut samaan aikaan, pelosta ja raastavasta surusta.
Jotenkin naaras oli kuitenkin sitten ulos päässyt. Kellarin raollaan olevasta ikkunastako se onnistui? Oli juossut kylmään yä savua keuhkoista yskien. Sitten saapuivat paloautot, ambulanssit, poliisit.. Precier oli paennut pimeyteen, ei miettinyt miten perheelle oli tapahtunut.
Koiranpuolikas tuhahti hiljaa. Hän oli vain hylännyt heidät.

Mennäänkö?
Kysymys sai koko valkoisen kehon vavahtamaan. Siniset silmät kääntyivät tuijottamaan Sumuun, joka pursui energiaa ja uteliaisuutta. Hetken valkomusta oli hämmentynyt, kuin olisi pudonnut maahan toiselta planeetalta.
Oh, niin, tosiaan.
"Umh, joo." koira naurahti ilottomasti, otti muutaman askeleen.
"Mennään."

Portaat narahtivat, kun Precier astui ensimmäiselle askelmalle. Sen korvat nousivat höröön.
Talo oli vanha ja oli oltava varovainen, etteivät askelmat pettäneet. Varmajalkaisesti lähti susikoira astelemaan niitä ylemmäs, kuitenkin varovaisena samalla, tottakai. Tarkkaavaisena. Häntä heilahteli pienesti puolelta toiselle, askeleet nopeentuivat mitä lähempänä loppua oltiin.
Ja kohta koira pomppasikin tukevalle maaperälle. Se virnisti pienesti, katsoi Sumuun joka tuli perässä.
"Perillä" sanoi tyttö kevyesti.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 23, 2007, 23:00

Vaikka muistot raastoivat kipeästi toisen mieltä, oli Sumu aivan liian täpinöissään sitä nähdäkseen. Precien lähtiessä sitten nousemaan ylös lahoamispisteessä olevia portaita kipitti uros perässä lähes kiinni toisen peräpäässä, samalla yrittäen kurkkia valkoselän yli. Kuullessaan jalkojensa alla makaavien lankkujen narahtelevan ikävästi, sai koira kuitenkin osan tavanomaisesta varovaisuudestaan takaisin. Täytyi aina olla varovainen uusiin paikkoihin mennessä, sen uros oli elämässään oppinut. Niinpä sitä jokseenkin harmittikin äskeinen innokkuutensa. Sitäpaitsi käytös oli varmasti näyttänyt totaalisen typerältä.

Loppumatka sujuikin varsin hiljaisesti lankkujen enää narahtelematta. Koira kun oli muuttanut askeleensa huomattavasti varovaisemmiksi. Lyhyen kapuamisen jälkeen naaras astui yläkertaan tehden tilaa perässään saapuvalle kippurahännälle. Lopultakin koira pääsi näkemään tuon paljon puhutun makuuhuoneen, johon kuuleman mukaan koirilla ei ihmisten läsnäollessa ollut mitään asiaa. Tällä kertaa eläin sai kuitenkin pidettyä innokkuutensa kurissa ja tyytyi rauhallisesti tutkailemaan näkymää eriparisilla silmillään. Huone oli varsin hämärä, valoja kun ei ollut eikä auringostakaan ollut enää paljoa hyötyä. Pölyä oli, muttei jostain syystä niin paljon kuin alemmassa kerroksessa. Ehkä yläkerta oli suuremmassa käytössä saaren vallanneiden eläinten keskuudessa, pohti ruskeaturkki samalla nuolaisten mustaa nenänpäätään. Pöly kun kutitti tuota hieman, muttei onneksi tukalissa määrin.

Huoneessa oli kaiken näköisiä kalusteita kaksijalkaisten asukkiensa jäljiltä. Useita hyllykköjä ja kaappeja, nojatuoleja sekä katonrajassa killuva, kiiltelevä hökötys. Kristallikruunu, itse asiassa. Mutta lähellä näyttävän kokoista ikkunaa makasi pöyheän näköinen, joka suuntaan tasaisesti levittäytyvä pylvässänky. Vaikkei Sumu koskaan ollutkaan moista kohdannut, riitti hänen päättelykykynsä esineen tunnistamiseen. Hiukan tutkaillen ja hökötystä kierrellen lähti uros tekemään tuttavuutta mukavan näköiseen huonekaluun. Samalla se vilkuili Precieriä jotenkin anteeksipyytelevästi. Uros kun tunsi jonkinlaista syyllisyyttä omasta tietämättömyydestään, toinen kun vaikutti niin sivistyneeltä. Sumu oli pelkkä kujarakki hienoon valkoturkkiin verrattuna.

Lopulta aikansa nuuskittuaan Sumu laski kokeilevasti etutassunsa peiton peittämälle patjalle. Alusta tuntui tarpeeksi vakaalta, joten hiukan virnistäen hypähti olento vuoteelle. Sänky oli vanha ja kulunut ja patjakin oli nähnyt parhaat päivänsä jo vuosikymmeniä sitten, mutta Yö tunsi itsensä vähintäänkin kuninkaaksi. Sitten se vilkaisi jälleen toiseen.
"Se todellakin on pehmeä."
Uros hymyili ystävällisesti valkomustalle ja siirsi sitten katseensa takaisin sänkyyn. Kuin paraskin penikka, se siirsi painoaan edestakaisin etu- ja takakoipiensa välillä saaden aikaan hassun, pomppivan liikkeen. Koira naurahti hämmästyneenä. Se todellakin... Nauroi. Vain lyhyesti ja hiukan töksähtävästi, mutta silti. Nauroi, vilkaisi Precieriä ja nauroi lisää kiihdyttäessään huvittavan näköistä pompintaansa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 18:51

Precie tuskin ehti huomata, kun kippurahäntä jo viipotti makuuhuoneeseen. Toisen into vain hymyilytti susikoiraa. Se oli asunut ihmisten kanssa ja tiesi, millaista elämä oli. Se tunsi esineet ja tavat (joskin tapoja hän ei ollut noudattanut kovinkaan aktiivisesti...)
Koira lipaisi huuliaan ja kirsuaan ja katsoi ympärilleen. Oli niin pimeää. Ja pölyistä. Jossakin hiippaili hämähäkki mikä sai Precien väränhtämään ja ottamaan askeleen pari sivulle. Neiti ei pitänyt kahdeksanjalkaisista. Tuhahdettuaan havaitsi koira myös hiiren, joka kipitti nopeasti kauemmas petojen läheisyydestä, ikkunan raosta ulos pimenevään vapauteen.

Precie hiippaili uroksen perässä makuuhuoneeseen. Se ehti astua jo jonkin tahmeankin päälle ja irvistäen kääntyi nuuhkaisemaan länttiä. Ei mitään sen kuvottavampaa kuin verta, vaikka joksikin irstaammaksi naaras tuon ensin ajatteli. Oliko täällä pidetty jo jonkinlaisia rituaalejakin? Vai oliko kyseessä hieman liian rajuksi venynyt peli-ilta.
Precie ynähti hiljaa ja kohotti päänsä. Sumu oli loikannut pedin päälle ja loikkelehti sillä melkein jo kuin pentu ensimmäistä kertaa. Vino hymy kohosi naaraan kuonolle. Se ei itse tuntenut vetoa tekemään samaa, oli niin tylsä ja kalsea. Naaras katsoi maahan, tassuihinsa. Sen ilme oli hetken hiukan hämmentynyt, kun neito hiljaa laskeutui jälleen omaan ajatusmaailmaansa - sai päänsä takaisin kokoon vasta kun uros avasi suunsa puheen muodossa.

"Oh, niin." naurahti neiti kohottaessaan katseensa. "Siksi ihmiset sitä palvovatkin."
Valkomusta asteli eteenpäin. Se pääsi suuren ikkunan luokse, jonka pinta oli jo suttaantunut ja jonka väliin oli kärpäsiä kulkeutunut varmaan kuolemaan. Ikkunalauta oli sen verran leveä, että varovaisesti sirojalkainen loikkasi sille. Istui aloilleen, kietaisi häntänsä takasten päälle. Katse suuntautui laskevaan aurinkoon, jonka viimeisetkin säteet alkoivat kadota puiden taa. Tuijotti hiljaa eteenpäin ulos, havaiten yksinäisen peurankin joka näykki oksia metsän reunalla.
"Koirien paikka on lattialla eteisen matolla."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 19:34

Precie loikkasi ikkunalaudalle uroksen lopetellessa hauskanpitoaan. Yhä olento hymyili, muttei enää viitsinyt jatkaa hytkymistään. Lapsellista huviahan pomppiminen oli ollut, mutta silti niin hauskaa. Sumu käänsi rennonoloisen katseensa naaraaseen ja hymyili. Olipa hän ollut ajattelematon.

"Kuule, sinä saat tietenkin nukkua sängyssä."
Kippurahäntä taapersi vuoteen toiselle puolen ja loikkasi sitten alas jatkaen matkaansa ikkunan luo. Se nosti etutassunsa toisen vierelle pölyiselle ikkunalaudalle.
"Minä nukun jollain noista tuoleista."
Peti olisi riittänyt vallan mainiosti kahden koiraeläimen sillä nukkumiselle, mutta Sumu ei uskonut sen olevan naaraan mieleen. Eihän tämä ollut tullut sängylle koiran kanssa, vaan mennyt istumaan kylmälle ikkunalaudalle.

Sumukin suuntasi eriväriset silmänsä pihamaalle ja näki toisen huomion kiinnittäneen peuran metsänrajassa. Uros huokaisi tuhahtaen, onneksi kasvinsyöjä oli tajunnut pysytellä piilossa hetki sitten. Kippurahäntä kun ei olisi jatksanut mitenkään syödä moista otusta, se oli nytkin jo aivan täynnä. Sen kummemmin kuitenkaan asiaa päässään jauhamatta lähti koira loikkelehtimaan keveästi kohti vuoteen vierelle sijoitettua, pehmoisen oloista nojatuolia. Sille uros sitten hypähti istuutuen samaa vauhtia. Tuoli tuntui yhtä pehmeältä, kuin oli näyttänytkin.

"Tulisit pois sieltä. Vilustut.",
lausahti Sumu Precielle hetken hiljaisuuden jälkeen. Vanhasta ikkunasta oli todellakin käynyt sen verran kova veto, ettei varoitus ollut lainkaan liioiteltu. Sitä paitsi öiseen aikaan kylmyys lisääntyi huomattavasti, vielä ei olut kesä, vaikka päivisin niin olisi voinut luulla.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 19:51

Precie hätkähti. Sitä harmitti kun omat ajatukset lentelivät niin paljon, Sumu oli varmasti myös harmissaan kun joutui viettämään aikaa näin juntin naisen kanssa. Nuori kurtisti kulmiaan, puisteli päätään. Hänen piti keskittyä tähän!
"Ei, eiei" Precie saneli, samalla kun suoristi hieman ryhtiään. "Ei sinun tarvitse sohvalla nukkua. Kyllä tuo peti niin tilava on, että sille mahtuu kaksikin."
Ei Precietä punastuttanut nukkua uroksen kanssa. Oliko sillä syytä nolostua siitä? Pää kallistui hieman, sinisten silmien katsoessa syvälle kippurahännän erivärisiin. Kuin valkomusta voisi katsoa silmien lävitse, suoraan ajatuksiin ja sitäkin syvemmälle.

Precier vilkaisi vielä pimenevään iltaan ennenkuin loikkasi alas ikkunalaudalta. Se pörhäytti ruumistaan, heilautti hieman häntäänsä. Sitten se antoi päänsä nousta ylös. Ajatukset lentelivät vielä tovin, kun susikoira katseli ympärilleen huoneessa, piikkipannan niittien loistaessa kelmeässä valossa. Sitten sudenristeytys otti muutaman ripen askeleen ja loikkasi sängylle. Se narahti, pompautti risteytyksen ruumista hieman ilmaan. Sirolle kuonolle nousi kevyt hymy, muttei sen enempää, kun Precie istui jo aloilleen. Se kohotti etutassuaan, taputti sängyn pintaa.
"Ei hätää, en minä pure."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 20:39

Uros oli jo ehtinyt asettautua nojatuolille, mutta oli silti jotenkin helpottunut naaraan kutsusta. Sillä kun ei oikein ollut ideaa siitä, miten se olisi itsensä tunkenut tuoliin makaamaan. Hiukan se kuitenkin epäröi, olisihan tuo varmasti sopivaa? Kulmat kurtistuivat mietteliäästi, mutta silisivät pian kiitollisen hymyn saattelemana. Toisen toistaessa kutsunsa kapusi Sumu alas tuolistaan ja hypähti vuoteen jalkopäähän, jättäen eläinten väliin säädyllisen välin. Niin olisi varmasti parasta, koira uskotteli itselleen.

Kohta jo asettui maskinaama vatsalleen vuoteelle ja haukotteli näkyvästi. Ei sen varsinaisesti ollut vielä väsy, haukotus oli jonkinlainen sijaistoiminto. Sumu kun oli uudesta tilanteesta jälleen hiukan epävarma. Ilme oli mietteliäs ja silmät vilkaisivat vähän väliä Precierin sinisiä silmiä. Tahtoisikohan toinen jutella vai vain ruveta nukkumaan? Pitäisiköhen kysyä jotain vai olla vain tavanomaisesti hiljaa? Uros urahti hiukan tietämättömänä siitä, mitä siltä odotettiin. Niinpä se lopulta tokaisikin vain:
"Kiitos."

Kiitos siitä, että toinen oli kutsunut uroksen vierelleen lepäämään. Kiitos siitä, ettei naaras ollut pilkannut Sumua tämän tönköstä käytöksestä. Kiitos siitä, ettei tämä ollut lähtenyt ja jättänyt urosta yksin. Kiitos... Kiitos siitä, että Precier oli olemassa.

Sumun katse muuttui hiukan vaivaantuneeksi ja noloksi tämän ajatellessa kulunutta päivää. Mitenköhän Precie oli ikinä tahtonut viettää aikaansa tämmöisen pökkelön seurassa? Luulisi noin kauniin olennon saavan juuri sellaista seuraa, kuin milloinkin kaipasikin. Ehkä Sumu olikin siis vain jokin korvike jollekkin, mitä ei juuri nyt ollut saatavilla. Niin, niin se varmaankin olisi. Tätä miettiessä Yön ilme tummeni ja katse lähti vaeltamaan koiran omiin etutassuihin. Tassut olivat hassun väriset, sinertävän harmaat. Suorastaan naurettavat, ei tuollaiselle värille ollut edes nimeä.

Uuden kokemisen riemu oli kovaa kyytiä haihtumassa ja tilaa valtasikin jälleen koiran tavanomainen, epäilevän masentunut mielentila.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 20:52

Precier huomasi toisen mielialan laskun. Se sai naaraan värähtämään hiukan.
Sumussa oli jotain, mitä uroksissa harvoin oli. Yleensä ne mokomat vain machoilivat ja miettivät suorinta keinoa, jotta saisivat kauniin naisen leikkikaluikseen, jotta saisivat tunkea veitikkansa vierailemaan jonkun sisuksiin.
Naaras inhosi heitä. Hänellä oli huonoja muistoja. Hän inhosi itsensätyrkyttäjiä eikä toivonut itse olevansa sellainen, vaikka tutussa seurassa osasi kovin räiskyvä ja kieroja puheita puhuva ollakin. Mutta ei, hän ei ollut tosissaan. Hän oli aina uskollinen tosirakkaalleen ja uskoi kohtaloon, uskoi että se toisi sen oikean luokse kun sen aika tulisi.
Siksi koira nousikin jaloilleen, otti pari huojuvaa askelta toisen luokse. Sänky ei ollut mikään kestävin kävelyalusta, ei vakaa ainakaan. Siksi neito vähän horjahtikin viimeisellä askelmalla, mutta sai itsensä pidettyä ylhäällä.
Pehmeä esine tämä.
Precier istui Sumun vierelle. Se katseli toista sinisillä silmillään, uroksen tuijottaessa taas anturoitaan. Hymy nousi surumielisenä puolisuden kuonolle, kun tämä kohotti jälleen etutassunsa, taputtaen pehmeästi toisen lapaa - taas. Precierille hyvin ominainen tapa tämänkaltaisissa tilanteissa.

"Kerro jotain itsestäsi." valkomusta sitten pyysi, kun laski lohduttavan tassunsa takaisin sängyn pinnalle. Se ei viitsinyt käydä makuulleen, ettei ollut liian.. tyrkky. Tai muuten ahdistava toiselle. Pää kallistui, silmät räpsähtivät.
"Menneisyydestä tai jotain. Eikai vielä nukkumaankaan voi käydä, kun ilta on vasta niin nuori."
Näin sanoo yökukkuja numero 1. Precier valvoi vaikka kuinka myöhään, mutta usein heräsi myös aikaisin. Unet olivat lyhyet, liian lyhyet. Mutta silti neiti kesti päivänsä loistavasti. Susikoira asetti häntänsä hieman takatassujen päälle. Paransi etutassujen paikkaa. Heilautti hieman päätään, ennenkuin jätti sen rennosti aavistuksen kallelleen.

"Tai.. pakko ei tietenkään ole. Jos se on liian ahdistava tai.. jotain. Mutta.. niin."
Tällä kertaa naaras oli se, joka sekoili sanoissaan. Pieni puna nousi kuulaana poskille, mutta tuskin huomaamattomasti. Muuten naaraan eleet eivät muutenkaan muuttuneet, naaras pyrki peittämään "heikkoudet" itsessään, hyvin harvoin kuitenkaan siinä onnistumatta.
Hänen elämänsaä oli ollut seikkailuntahtoinen. Tai.. itseasiassa, tarkemmin ajateltuna, varsin tylsää eloa hän oli elänyt.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 21:40

Koira käänsi surumieleisen katseensa Precieriin tämän kävellessä lähemmäs makaavaa eläintä. Ilme oli samalla myös anteeksipyytävä, kuin Sumu olisi yrittänyt viestittää, ettei toisen tarvinnut tulla lähelle. Uros käänsi kuitenkin silmänsä taas takaisin jalkoihinsa, kuin ne olisivat olleet hyvinkin mielenkiintoiset. Yhtäkkiä aiemmin tapahtunut tuntui kuitenkin toistavan itseään naaraan taputtaessa ystävällisesti toista olalle. Jälleen koira sävähti ja veti sihahtavan henkäyksen keuhkoihinsa. Hengittämättömyys kun ei ollut oikein tuntunut toimivan viimeksikään. Tällä kertaa tapahtumasta päästiin kuitenkin yli sen suuremmitta kommelluksitta, ehkäpä Sumu alkoi jo tottua toisen alituiseen käpälöimiseen. Toisille kosketus kai vain oli tapa olla yhteydessä toisiin. Tosin Sumu ei kuulunut heihin, mikä oli jo todettukin.

Sitten Precier esitti kysymyksensä urokselle, joka käänsi katseensa puhujan varpaisiin. Katsekontakti olisi ollut jälleen jotenkin vaikea, joten oli parempi olla sitä nyt yrittämättä. Kulmat sen sijaan kurtistuivat jälleen mietteliäästi ja jalat vaihtoivat hiukan asentoaan. Miksikäs ei? Kai se olisi vain kohteliasta kertoa itsestään jotain, kun naaras oli olentoa näinkin kauan kestänyt. Eikä kukaan saarella, eikä kyllä muuallakaan, ollut vielä kertaakaan kysellyt urokselta hänen taustoistaan. Olihan tämä toki ollut odotettavissa ennemmin tai myöhemmin.
"Ei, kyllä minä voin kertoa."

Kuitenkaan ei koira ryhtynyt vielä puhumaan, vaan käänsi katseensa kohti ikkunaa ja sitä kautta tummaksi käyvää taivasta. Korvat kääntyilivät hieman Sumun miettiessä, mitä oikeastaan voisi keroa. Se ei tahtonut masentaa tunnelmaa liiaksi kertomalla kaikkein synkimpiä muistojaan, joten pitäisi keskittyä positiiviseen. Se tulisi olemaan vaikeaa. Hyvin, hyvin vaikeaa.
"No, tuota... Mistähän aloittaisin?",
yritti kippurahäntä pelata aikaa. Samalla se nuolaisi huuliaan ja rykäisi heikosti kuin paraskin tarinoitsija. Lopuksi uros vielä oikeastaan tiedostamattaan hivuttautui muutaman sentin kauemmas naaraasta, kylki osui vasten sängynpäätyä. Enää se ei pääsisi perääntymään muuten kuin loikkaamalla pois vuoteelta.

"No tuota... Pienenä elimme perheeni kanssa aika liikkuvaisesti. Ei se haitannut. Oikeastaan se oli ihan mielenkiintoista. Näki paljon uusia maisemia"
Alku sujui hyvin, puhe luisti eikä pahoista asioista puhuttu. Kuten siitä, että liikkuvainen elämä johtui puolisoaan etsivästä pentujen isästä, jota perhe pakoili. Totuus käväisi koiran mielessä välähdyksenomaisena silmien sumenemisena, mutta Sumu pyyhkäisi totuuden pois räpäyttämällä erivärisiä silmiään muutamaan otteeseen.

"Sitten myöhemmin elin ihmisten kaupungissa. Siitä en oikastaan pitänyt hirveän paljon, mutta ruokaa oli helppo saada."
Niin sitä piti, hypättiin epämukavien kohokohtien yli. Hyvinhän tämä sujui. Valehtelemaan uros ei tahtonut nimittäin ruveta, mutta asioiden sivuun sysääminen ei luultavasti ollut yhtä paha teko. Suorituksestaan hiukan piristyneenä käänsi Sumu taas hukan asentoaan ja päätti siirtää puheenaiheen pois itsestään.
"Entäs sinä? Et ole vissiin kotoisin tältä saarelta?"
Kysymys oli viaton, eikä pyrkinyt mitenkään olemaan tungetteleva. Siltikään ei koira kehdannut edelleenkään katsoa toista silmiin, vaan piti omat silmänsä liimautuneena ikkunasta häämöttävään taivaanrantaan.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 21:48

Ensinnäkin Precier huomasi, ettei Sumu tosiaankaan ollut järin läheiosyydenkaipuinen. Se kirpaisi naarasta. Hän oli ahdistanut toista sittenkin.
Valkomustan korvat olivat takaviistossa, katse tuijotti toisaalta urosta, toisaalta sänkyä. Rontakehä kohoili tasaisesti hengityksen tahdissa, korvien ollessa hieman taaksepäin kääntyneet. Rentoina sivusuunnassa. Ja tuo kuunteli hiljaa, ei keskeyttänyt. Kuvitteli pikku Sumun perheensä kanssa, eikä osannut aavistakaan tarinan synkeitä taustoja. Mutta eiväthän ne kuuluneetkaan hänelle.

"Oh, minä?" henkäisi naaras, kun Sumu sai tarinansa päätökseen. Hänen elonsa oli surkeaa, typerää, tylsää ja seikkailutonta. Täynnä erilaisia tunnetiloja, muttei oikeastaan sen enempää.
Mutta koska uros oli avautunut, miksei hänkin? Ehkä tarina oli sopiva unikertomukseksi.
"No.. synnyin ihmisten kodissa. Isääni en koskaan tuntenut, en tunne vieläkään, enkä oikeastaan haluakaan. Kun tulipalo vei kotini ja ihmiseni, lähdin ja opettelin elämään yksinäni." puheli naaras ilmeettä, tasapaksulla äänensävyllä. Se kohautti lapojaankin, piti surunsa kurissa. "Tutustuin erilaisiin koiriin ja elin päivä kerrallaan, kunnes saavuin tänne."
Siinä tiivistettynä.

Nyt naaras kohotti etutassunsa ilmaan. Srion, mustaloppuisen tassun, jäntevän muttei lihaksikkaan. Laski sen rintakehäänsä vasten, katseen ollessa lukkiutunut. Ruusun viiltämä pintanaarmu koreili yhä mustalla karvalla selkeänä. Siniset silmät olivat taas hieman surun samentamat, mutta kovasti puolisusi yritti tapattaa sen tunteen mielestään.
"Anteeksi jos.. ahdistan sinua jotenkin." koira sitten sanoi, kun hiljaisuus oli jo laskeutunut kuin pölyvaippa kaksikon ylle. Ei valkomusta uskaltanut kohottaa katsettaan, oli siinä vaan paikoillaan, viimeisen auringonsäteen kiillellessä piikkikaulapannan niitillä kuin tanssien.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 22:17

Uros kuunteli korvat höröllä, välillä toista silmäkulmasta vilkaisten. Tarina ei selvästikkään ollut niin leppoinen, mitä saattoi kuvitella, mutta uros antoi asian olla. Eihän sekään ollut menneisyyttään ihan totuudenmukaisesti kertonut, joten olisi kovin väärin painostaa naarasta. Ehkä jonain päivänä molemmat voisivat kertoa toisilleen pimeimmätkin salaisuutensa. Koira hymähti ajatukselle; tuskinpa niin koskaan kävisi.

"Hnnh.",
tämä ynähti tarinatuokion päätteeksi. Ei tuntunut sopivalta kysellä sen tarkemmin, vaikka koiraa kuinka olisivat kysymykset poltelleetkin. Tulipalosta ja siitä, mitä naisella oli isäänsä vastaan.
Yhtäkkiä Sumu kohotti korvansa ja kulmansa kysyväti pystyyn. Oliko hän kuullut oikein? Katse suuntautui naaraaseen ja uros nousi istumaan päästäkseen paremmin toisen tasolle. Miksi ihmeessä kaunis olento ahdistaisi Yötä läsnäolollaan?

"E-ei! Et sinä ahdista!"
Väite tuli suoraan sydämestä, joskin vähän hämmästyksestä haparoiden. Sumu asettui istumaan kohtisuoraan toiseen nähden ja kallisti päänsä vinoon. Jälleen kerran silmäkulmat kurtistuivat, mutta eriparisilmät olivat tällä kertaa kohdistettu suoraan naaraan surumielisiin kasvoihin. Kieli lipaisi hermostuneesti huulia ja jalat vaihtoivat asentoaan.

"An-anna anteeksi. Minä... Minä en vain oikein osaa..."
Voii-ih, kuinka Sumu olikin taas osannut käyttäytyä täysin väärin, tökerösti. Kieli kävi jälleen kostuttamassa huulia jotka tuntuivat kuivuvan epämukavasti. Aina sama juttu; vaikka eläin kuinka yritti, ei se pystynyt käyttäytymään toivotulla tavalla. Millä se voisi korjata tilanteen, jonka oli huolimattomuuttaan rikkonut? Mieti, oi mieti!

Sitten ajatus iski urosta kuin salama kirkkaalta taivaalta. Voi voi. Nyt se tiesi mitä tuli tehdä, mutta... Eih. Pystyisikö uros? Mutta sen naaras ymmärtäisi, siitä se tulisi paremmalle mielelle. Uros veti värisevän huokauksen ja... //rumpujen pärinää// Asetti toisen etukäpälänsä niin, että se juuri ja juuri kosketti toisen hiilenmustaa etukäpälää. Kosketus.
"Mi-mi-minäää..."
Uros oli punainen kuin punajuuri eikä saanut niin minkäänlaista, järjellistä sanaa suustaan. Se oli hinta, joka ennenkokemattomasta teosta oli maksettava.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 22:35

Tälläkertaa oli Precien vuoro kohottaa katseensa maasta Sumun silmiin. Katse tuntui tällä kertaa kovin.. ahdistavalta. Väärältä. Neito katui jo kun oli avannut suunsa ja sanonut nuo pahoittelut ilmaan. Hänestä tuntui oikealta, kun sanoi ne, mutta... ei, ei, ei, nyt nolotti.
Korvat painuivat taaksepäin, katse valahti taas alas. Ajatukset olivat kuin villihevoslauma, kookkaina ne laukkasivat korskuen ja pukitellen, ympäriinsä eestaas. Siniset silmät sulkeutuivat, oikein puristuivat kiinni. Kuin näin voisi naaras kadota paikalta, haihtua ilmaan ja pysyä poissa. Jättää kaiken tapahtuneen tapahtumatta oikeasti. Vaan se ei mahdollista ollut, ei vaikka kuinka olisi rukoillut.

Kosketus.
Oli Precien vuoro värähtää kauttaaltaan. Siniset silmät aukenivat, mutteivat sentään järkyttyneinä ammolleen. Hetken päästä ne myös kohosivat, tuijottivat hiljaa Sumuun, joka näytti nolostuneemmalta kuin kukaan koskaan aikaisemmin, jonka Precier oli tavannut. Kuin tuo hipaisu olisi vaatinut kaiken voiman ja energian, mitä kippurahäntäinen koira omisti.
Precier ei tiennyt mitä ajatella. Oliko tämä suloisen ystävyyden alku?
"....ynh... sanoin sopimattomuuksia"

Tuo lause katkaisi hieman kiristynyttä nauhaa. Precie laski tassunsa alas, yhä hieman hämillään. Korvat sentään nousivat jo höröön, katse ei siirtynyt toisen kasvoista. Itseasiassa tuo siro sudenpää kallistuikin hieman, sinisen silmäparin kiillellessä varjoissa mustien täplämerkkien alla. Häntä heilahti hiljaisesti, naaraan suorassa tuntiessa toisen hengityksen jossain lähipiirissä. ... herrajumala, ei toinen niin lähellä voinut istua! Vaan siinähän tuo uros oli. Sydän kiihdytti vauhtiaan.
Nyt oli naaraan vuoro kääntää päätään hieman hämillään. Tuo toljotti alas sängystä, pölyiseen lattiaan. Pieni puna nousi varmasti viiruina silmien alle, mutta taas kerran pyrki neiti tasaamaan järjenjuoksunsa mahdollisimman nopeasti, jottei nöyryytyksentunnetta tarvitsisi kokea.
"..ehm, niin.. tuota.."
Yritä tähän nyt keksiä jotain sanottavaa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 23:02

Ikuisuudelta tuntuvien sekuntien kuluttua vetäisi Sumu tassunsa pois hivenen töksähtävän oloisesti. Oliko kosketus sittenkin haitannut toista? Aaargh, tästä ei nyt tullut kyllä yhtään mitään. Kuinka kanssakäyminen saattoikin olla niin kovin hankalaa, pohti kasvoiltaan edelleen punainen uros.
"An-anteeksi... Luulin, tuota..."
Katse kääntyi Precierin tavoin kohti pölyistä lattiaa. Voikahan tilanne enää tämän nolommaksi mennä? Tuskin, päätteli Sumu, joka ei siten katsonut järkeväksi siirtyä jälleen kauemmaksi. Ei sillä ollut enää väliä. Hän oli pilannut kaiken, olisi varmaan viisainta lähteä poispoispoisss...

Uros nousi seisomaan hyvin murheellisena. Se kun olisi niin kovasti tahtonut olla hyvä naaraalle. Kyyneleet yrittivät kaikin voimin nousta kiillottamaan silmiä, eikä uros tahtonut millään saada niitä komennettua takaisin. Sydämeen sattui, vatsaa väänsi. Koskaan ennen kippurahännän elämässä ei ollut tullut vastaan mitään valkomustan naaraan kaltaista. Jollain mustan mielensä logiikalla Sumu päätteli tämän olevan vain oikein urokselle, kaiken täytyi olla hänen omaa syytään. Mitäs oli edes kuvitellut jotain jostain naurettavasta ystävyydestä. Koiran kohtalo oli viettää elämänsä yksin ja hylätynä, olihan se nyt jo selvää.

"Anna anteeksi."
Ääni särkyi kyynelten pyrkiessä ulos ruskeaturkin silmistä, jotka nyt puristuivatkin kiinni silkasta sisäisestä tuskasta. Korvat kääntyivät myötäilemään ikään nähden jykevää niskaa ja pää painui alas, alas. Jos se olisi ollut mahdollista, olisi häntä mennyt häpeällisesti koipien väliin, mutta eihän kippuraan kasvanut selkärangan jatke voinut sitä tehdä. Niinpä se vain makasi lötköttäen ruskean selän päällä, kuten aina.
"Haluat varmaan... Minun... Pitäisi lähteä..."

Ääni värisi edelleen tuskaisasti. Se oli muutenkin kuin kuolevan, kaiken toivonsa menettäneen onnetonta pihinää. Sitä Sumu tällä hetkellä tunsikin olevansa. Kumpa asiat olisivat menneet toisin, kumpa se ei olisi töpeksinyt niin pahasti. Uros otti yhden huteran askeleen kohti vuoteenlaitaa. Precier ei varmasti tahtoisi enää nähdäkkään tökeröä, tungettelevaa urosta. Ei koskaan.

//Tälläistä tämä on, kun kaksi itsensäsyyttelijää yrittää elää...//

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 24, 2007, 23:10

"EI! Odota!"
Precierin pää kavahti ylös niin nopeasti, että kyyneleet olisivat varmasti lennähtäneet ilmaan kristallin lailla, jos niitä olisi näkynyt. Vaan onneksi ei. Naaras vaan tuijotti syvälle urokseen, korvat tiukassa hörössä, silmät laajentuneina. Sumu aikoi lähteä. Ei.. ei! Ei tälläisen naurettavan kommahduksen takia. Sydän jyskytti, suu oli hieman raollaan. Sanat tahtoivat ulos, mutta pihaustakaan ei kuulunut. Ajatuksissa oli neito kirjoittanut jokaisen sanan valmiiksi, mutta.. ne eivät halunneet tulla kuuluville saakka!
"Älä.. älä mene."
Precie lopulta sai inahdettua, kuin tukehtumistilanteessa. Se osasi yhä vain tuijottaa toista. Toisen alakuloista ilmettä, kärsivää ilmettä. Ei Precie halunnut toisen poistuvan! Hän.. hän oli vain häkeltynyt.

Oli aika kasata itsensä. Precie huokaisikin syvään, sulki hetkeksi silmänsä. Hengitti kerran, syvään, ulos. Avasi silmänsä taas, katsoi hiljaa, hieman pahoittelevana urokseen. Kippurahäntäiseen, tikaria kantavaan urokseen. Precie piti toisesta, toinen oli mukavaa seuraa, kiltti, ei sellainen kuin miehet yleensä.
"Anteeksi käytökseni." naaras sanoikin suoraan, anteeksipyytävästi. Sen korvat painuivat hieman taaksepäin.
Pystyikö valkomusta onnistumaan? Jäisikö Sumu?
"Minä hieman häkellyin.. turhaan, kuinka ollakaan. Olen pahoillani." tyttö puheli, särkyvänä kuin lasiesine, varovaisesti kuin perhonen. Se nyt vasta osasi kääntää katsettaan hieman sivumpaan, ettei tuijottaisi kokoajan niin ahdistavasti. "Mutta en minä sinun pois halua lähtevän, en tosiaankaan."

>Lyhkänen, lähdettävä pois koneelta ny. :/ Mut hei tää kävi mielenkiintoseksi, kato nyy!<

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 24, 2007, 23:48

//Tämä on mielestäni ollut mielenkiintoista kaiken aikaa. Ja paranee vain vanhetessaan.//

Toinen pysäytti uroksen sanoillaan, niin kovin kauniilla. Kuinka olisikaan Yö tahtonut uskoa niihin, mutta ei. Tässä maailmassa sanat olivat petollisia, ne valehtelivat. Sanat olivat tärkeitä, mutta silti niin kovin merkityksettömiä tekojen rinnalla. Teot olivat se, mikä ratkaisi. Siksi uros olikin niin kovin pettynyt itseensä, se oli tehnyt väärin. Tullut liian lähelle, koskettanut. Ylittänyt rajan, jota ei olisi tullut ylittää.

Yksi suolainen kyynel vierähti pitkin murheenmurtaman uroksen poskea. Edelleen se seisoi sängyllä pää painuksissa ja silmät tiukasti ummessa. Kaikki tuntui olevan kuin kaunista unta, joka yllättäen painajaiseksi oli muuttunut. Kuin jokin, joka on aivan käsien ulottuvilla, riistettäisiin sitten pois.
"Ei. Et tiedä mistä puhut."
Ääni oli käheä ja hiljainen, lähes kuulumaton. Koiran ruumis värisi hivenen verran synkkääkin synkempien ajatusten kiertäessä kehää tuon pääkopassa.
"Sinä et tiedä, mikä minä olen."

Muistikuvat vilisivät nauhana ruskeaturkin suljettujen silmien edessä. Hänen isänsä, Danos, se kaikki veri... Veri, jonka nuori Sumu oli vuodattanut. Kaupungin laidalla vastaan tullut susi, jonka nimeä uros ei koskaan saisi tietää. Ja Drage, vain muutama päivä sitten... Verta, tikarin vuodattamaa verta... Tulenpunainen veri täplittämässä uroksen muistoja, niin kovin kipeitä. Niin kovin painavia.

Toinenkin kyynel pääsi puristumaan ulos Sumun silmäkulmasta. Se yhtyi edelliseen ja painonsa avulla vierähti vanhalle sängynpeitteelle jättäen jälkeensä vain tumman läntin. Uroksen suu aukeni raolleen, koska nenän kautta alkoi kyynelten tähden olla olla mahdoton hengittää. Jalat värisivät lihasten ollessa äärimmilleen jännitetyt. Kai se oli jonkinlainen keino kanavoida tuskaa, joka muuten olisi saanut olennon hulluksi.
"Minä olen huono, Precier."
Ääni oli väritön ja kylmä, hiljainen. Toteava. Uros veti suunsa kautta värisevän henkäyksen, kuin elämänsä viimeisen. Millään ei tuntunut olevan enää mitään väliä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 25, 2007, 17:15

Precierin sydän tuntui viiltyvän, puukko veti sen verille. Sanaakaan ei naaras osannut sanoa. Sitä raastoi kuinka hän oli aiheuttanut tuollaisen surun toiselle.
"Sinun ei kuulu näyttää tuolta takiani" naaras kuiskasikin, korvien ollessa painuneet taaksepäin. Hänen ilmeensä oli kuin alentuvainen ja anteeksipyytävä samaan aikaan. Naaraan ääni värähteli kuin itkun jälkeen, vaikka neidin poraushetkestä oli jo tovi kulunut. Aika kului nopeasti, kun oli hauskaa. Enemmän tai vähemmän. Ainakin naaras oli viihtynyt hyvin Sumun seurassa.

"Minä.. en oikein ymmärrä, mitä tarkoitat." Precie sitten sanoi, kun uros surkealla, kärsivälläkin äänensävyllä lausui nuo sanasensa. Valkoisen korvat olivat taaksepäin painuneet, sen taistellessa kyyneliä vastaan, onnistunein tuloksin. Katse oli empaattinen, kun sudenpuolikas tuijotti kippurahäntäiseen koiraan.
"Meillä jokaisella on salaisuutemme." puheli risteytys, siniset silmänsä hetkeksi sulkien. Hänelläkin oli, suuri sellainen. Silmät aukenivat, yrittivät saada Sumun silmien katsetta omakseen. "Mutta jos ne ovat kipeitä, niistä puhuminen voisi auttaa."

Precier ei osannut tätä. Hän teki parhaansa kuuntelijana ja auttajana, mutta hänestä tuntui ettei hän valinnut edes oikeita sanoja. Kurkkua kuristi, keuhkoja poltteli. Tämä tilanne oli palava kuin takka, raastava ja pelottavakin. Susikoira nielaisi hiljaa.
"Koska sanasi eivät ole totta." Precie pihahti sitten, kuiskasi kuin henkäyksenä. Hänen päänsä ei kääntynyt, katse ei siirtynyt. Katse pysyi lähtevässä uroksessa, joka onneksi oli nyt vielä jäänyt tuohon seisomaan. "Sinä olet hyvä. En ole koskaan tavannut urosta, joka olisi noin mukava heti alkutapaamisella." neiti vielä puheli, vaikka sanat jotka hän lausui tuntui jotenkin vääriltä tilanteeseen. Naaras ei kuitenkaan piitannut. "Kukaan huono ei käyttäydy noin, kuten sinä, Sumu."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 25, 2007, 19:40

"Ei tämä sinusta johdu!",
tiuskaisi uros kuulostaen ehkä jopa hiukan vihamieliseltä. Sitä se tavallaan olikin, muttei todellakaan Precierille vaan itselleen. Kyyneleet jatkoivat valumistaan ulos eläimen silmistä, hitaasti, mutta varmasti. Uros ei mahtanut sille mitään, tunteet olivat niin pitkän ajan kuluessa päässet pahoin kasautumaan ja pyrkivät nyt ryminällä ulos. Vaikka Sumu ei oikeastaan koskaan näyttänyt tunteitaan toisille, oli tämä tilanne ilmeisesti poikkeus tässäkin suhteessa. Jalat tärisivät ja hengitys pihisi kurkussa.

Lopulta Sumu kuitenkin avasi eripariset silmänsä raolleen. Ne olivat ikävän punertuneet, mutta uros ei välittänyt. Jälleen toinen lateli kohteliaisuuksia, paperinohuita, jotka yksi ainut sana voisi polttaa tuhkaksi.
"Ei.",
uros henkäisi.
"Ei, Precier."
Sumu käänsi samean katseensa kohti valkomustaa naarasta ja yritti miettiä, mitä tuo kaunis olento Yössä oikein näki. Mikä sai sen puhelemaan noin kauniisti? Joka tapauksessa totuus tulisi joskus ilmi, joten miksei sitten nyt? Uros veti sihahtaen henkeä.
"Precier, minä olen murhaaja!"

Huuto leikkasi ilmaa ja syvää, raskasta hiljaisuutta, joka eläimiä oli ympäröinyt. Nyt sen paikalla tuntui olevan tyhjiö, joka imi ajatuksetkin sisäänsä. Samassa Sumu romahti, vajosi nyyhkyttäväksi mytyksi ikivanhalle vuoteelle. Jälleen se sulki tiukasti silmänsä, se ei kestäisi nähdä naaraan inhoavaa ilmettä. Nyt se ainakin oli varmaa; kaikki oli menetetty.

//Öögs, tulikin äkkilähtö, mistä johtuu moinen pikasuhero. Anteeksi.//

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 25, 2007, 19:48

Precierin koko keho jäykistyi kuin iskun saaneena, kun Sumu karjaisi sanansa ilmaan. Kuin ukkosen aiheuttama salama olisi halkaissut ilmaa ja saanut koko metsän vaikenemaan sekunniksi tai toiseksi. Ei hengitystään tällöin kulkenut, susikoiran vaan tuijottaessa uroksen riutuneita kasvoja. Kyyneliä, pohjatonta surua, joka raastoi hänen omaa kurkkuaan auki sisältä päin. Koska Precie otti osaa toisten suruun. Hän oli empaattinen luonne, kun joku toinen suri, hänkin teki niin. Kun toinen oli vihainen, hänkin vihastui. Ei naaras voinut sille mitään, se vain.. aina tapahtui.
Precier, minä olen murhaaja!
Sanat vain helisivät naaraan korvissa. Se tuijotti eteenpäin, ajatukset myllertäen. Hengityskin palasi, rintakehän painuessa voimakkaasti alas. Siniset silmät tuijottivat hetken tassuihin, mutteivat kauaa. Sumu oli romahtanut makuulleen ja itki katkeraa, patoutunutta suruaan. Kenet Sumu oli tappanut? Precier ei tiennyt, eikä voinut uskoakaan asiaa.

Mutta naaraspa ei paennut. Ei syytellyt, ei myöskään udellut. Se käänsi kasvonsa Sumua kohden ja nousi jaloilleen. Hiirenhiljaa, kuin enkeli, asteli toisen vierelle. Hetken seisoi aloillaan ja katseli alaspäin, kivun korventaessa yhä kurkkua voimakkaasti.
Sitten naaras asetti etutassunsa toisen selän ylitse. Se laski kehonsa uroksen päälle, makasi tätä vasten, laski kuononsa toisen niskalle. Korvat olivat painuneet luimuun, kyyneleet pyrkivät tulvahtamaan silmistä. Ei sen takia, että Sumu pelottaisi häntä. Ei sen takia, että häneen sattuisi. Vain sen takia, että uroksen pohjaton suru kirpaisi hänenkin sydäntään.
"Itke vain" naaras kuiskasikin hiljaa, silmiään kiinni pidellen. Hän tunsi uroksen pehmeän turkin, vavahtelun mitä kyyneleet aiheuttivat. Naaras oli helppo tyrkätä pois, niin tunkeutuvainen lohduttaja tuo ei kuitenkaan ollut, että kynsin ja hampain kiinni tarttuisi.
"Sinä kadut tekoasi." kuiskutteli valkomusta hiljaa, kuin peläten paljastavansa itsensä. "Se on piirre, joka estää sinua olemasta sydämetön tappaja. Minä.. minä en usko, että olet sellainen."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 25, 2007, 21:55

Itke vain, oli naaras sanonut. Ja Sumu itkikin, itki riutuneen sydämensä pohjasta. Ei liioin pyrkinyt irti toisen otteesta tai tehnyt muutoinkaan enää lähtöä. Uros vain... Itki. Kyyneleet valuivat nyt vuolaina pitkin maskinaaman poskia tippuen aikanaan niin Precierin lumenvalkealle turkille kuin pylvässängyllekin kastellen molemmat läpimäriksi. Välillä koira ulisikin tuskaansa, mutta pääasiassa vain nyyhkytti hiljaa. Koko lähes kolmen vuoden elämästä koitunut sielua polttava tuska tulvi kerralla ulos turvallisen naaraan syleilyssä. Siinä nuo vain makasivat, Precier ja Yön Sumu. Makasivat niin kauan, että kun viimeisetkin kyyneleet alkoivat tyrehtyä, oli aurinko jo aikaa sitten painunut mailleen.

Uroksen silmät olivat punaiset ja turvonneet ja nenänsä totaalisen tukkeutunut. Raollaan auki olevat silmät tuijottivat apaattisin kohti seinää vasten nojaavaa piironkia. Sisällä tuntui jotenkin... Tyhjältä. Kuin koira olisi itkenyt tuskan muassa sielunsakin ulos. Jäljellä ei tuntunut olevan enää mitään. Huone tuntui kylmältä ja pimeys siltä, kuin se olisi onnistunut nielaisemaan koiraeläimen itseensä. Ainut, mikä tuntui enää miltään, oli lämpö, joka huokui murtuneen eläimen selkää vasten nojaavasta Precieristä. Tämä oli ainut todellisuudesta kertova asia, siitä, ettei kaikki ollutkin vain kuviteltua harhaa. Naaraan ruumiin lämpö ja keveä paino pitivät Sumun järjissään ja kiinni tässä maailmassa. Muuten tuo olisi varmaankin jo istunut ikkunalla miettien, miten sen saisi auki.

Aikansa paikallaan maattuaan Sumu liikahti hiukan ja niiskaisi nenällään. Toinen ei sittenkään ollut lähtenyt, vaikka uros oli ollut asiasta jo täysin varma. Se oli jäänyt ja hyväksynyt koiran teot paremmin kuin eläin itse koskaan oli pystynyt. Oikeastaan toinen oli tullut vain lähemmäs kaikkoamisen sijaan. Sumu tuhahti hiukan miettiessään, miten mitään naaraan kaltaista saattoi tässä julmassa maailmassa edes olla olemassa. Kaunis ja hento kuin lumenvalkea kevätkukka, mutta silti luja kuin vuosisatoja nähnyt kallio. Precier tuntui olevan mitä täydellisin olento ja silti tuo pysytteli edelleen rujon ja tunnevammaisen Sumun likellä.

"Khiitos.",
pihis lopulta ruskeaturkki käheäksi käyneellä äänellään. Silmät käväisivät hetken verran Precierin suloisilla kasvoilla, mutta palasivat nopeasti jälleen eläimen omiin etukäpäliin. Korvatkin nousivat hiljakseen takasin pystympään asentoon.
"Ja anteeksi."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 25, 2007, 22:27

Hiljaisuus oli laskeutunut. Sanat kuollet ja kaikonneet.
Precier makasi hiljaa aloillaan, silmät suljettuina. Keho mahdollisimman rentoja. Kyyneleitä nieleskellen, hengittäen tuskin kuulumattomasti. Kuin pienikin ääni voisi särkeä kaiken, kadottaa tästä maailmasta unohdukseen.
Naaraan ruumis nytkähti välillä, kun koira kyynelissään värähteli. Mutta se ei haitannut. Precier ei ollut lainkaan hermostunut, se halusi vain että uros pääsi sinuiksi itsensä kanssa. Se ei tietenkään tulisi tapahtumaan hetkessä taikka toisessa, mutta tämä oli ensimmäinen, suuri askel. Ja juuri ensiaskel oli se tärkein askel pitkällä matkalla.

"Älä turhaan pyytele anteeksi."
Precie avasi siniset silmänsä, kun ymmärsi Sumun hieman rauhoittuneen. Se käänsi katsettaan niin, että sivusilmällään pystyi näkemään toisen. Kasvot olivat rauhalliset, kuitenkin hieman ilmeettömät. Korvat nousivat pieneen höröön samalla, kun katse laskeutui alas tassuihin.
"En voi sanoa, että ymmärtäisin miltä tuo tuntuu." kuiskasi Precier, joka vihdoin päätti nousta tassuilleen. Johan Sumu tukehtuisi tätä menoa, kun joutui ruhoa kannattelemaan päällään. Susikoira istui aloillaan Sumun vieressä, tassut sirosti rinnakkain, häntä hieman takasten päällä. "..Mutta.. tavallaan minä ymmärrän sen yksinäisyyden ja ahdistuksen, jota varmasti kannat mukanasi."

Precierin salaisuus oli tuonut vihollisia, kadottanut ystäviä. Hän oli saanut julmia sanoja osakseen, tönimisiä, jopa kerran kiven kylkeensä. Mutta naaras ei piitannut siitä. Hänen rujo, kylmä ja panssarimainen kuorensa piti pahuuden ulkopuolella, antoi tilaa ja lämpöä sisällä sykkivälle voimalle. Koska julmat sanat eivät tätä naarasta kaataneet. Ne loivat säröjä ja ruhjeita, mutta vielä ei tuota kylmyyden rajaa oltu rikottu.
"Menneisyys tekee meistä sen, mitä nyt olemme." puheli hiljaa neito viisauksia, joilla oli itseään vahvistanut synkillä ja surullisilla hetkillään. Katse siirtyikin maskinaamaiseen, pienen, koruttoman hymyn noustessa sirolle kuonolle. Ilme oli jo lämpimämpi, vaikka surumielisyys loisti vielä selkeänä. Mutta kun tarkemmin ajatteli, se suru huokui aina valkomustassa. Se ei kaikonnut koskaan, ei nauraessa, ei edes onnesta hymyillessä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 25, 2007, 23:24

Valkomustan noustessa toisen päältä, olisi Sumun tehnyt mieli pyytää tätä jäämään paikoilleen. Nyt se jäisi jälleen yksin kylmyyteen ja pimeyteen, putoaisi omaan yksityiseen kuiluunsa. Kuitenkin se tyytyi vain ynähtämään lähes kuuluvasti, tuskimpa toinen tuota elettä huomaisi. Samalla koira kuitenkin päätti itsekin korjata mykkyräistä asentoaan hiukan järkevämpään suuntaan. Se veti takajalat alleen siirtyen normaaliin vatsallamakuuasentoon saaden edes pienen rahtusen pois rapisseesta arvokkuudestaan takaisin. No, ainakin koira tahtoi uskoa niin. Tunteidensa näin näkyvä paljastaminen kun oli kaikin tavoin varsin noloa ja alentavaakin, oli Sumu tottunut ajattelemaan.

Jälleen koira niiskaisi samalla siirtäen ilmeettömänoloisen katseensa Precieriin. Toisen olemus oli ilmeisestä surumielisyydestä huolimatta siro ja jotenkin rohkaiseva. Niinpä uros yritti parhaansa mukaan kohottaa itkemisestä surkean näköisille kasvoilleen jonkinasteisen hymynpuolikkaan, siinä kuitenkaan järin hyvin onnistumatta. Eleen saattoi tulkita ennemminkin jonkinlaiseksi irvistykseksi.

"Kiitos siitä, kun jaksat yrittää."
Uros yskäisi hiukan pyyhkiäkseen pois enimmän käheyden äänestään, nuolaisipa tuo vielä huuliaankin.
"Ymmärtää, siis."
Vielä vilkaisi hiukan häpeilevän oloisesti uros naarasta tämän kauniisiin silmiin, ennen kuin kohottautui itsekkin istumaan. Oli jokseenkin helpompaa puhua, kun oli samalla tasolla puhekumppaninsa kanssa.

Pieni hiljainen hetki otti jälleen vallan eläinten välillä. Ulkoakaan ei kuulunut oikeastaan mitään, elämä oli rauhoittunut yöpuulle. Kuukin oli jo kohonnut koristamaan sinimustaa taivasta, tosin se pääsi valaisemaan maata vain pilvien raoista kurkkien. Päivällä taivaan valtaansa ottaneet vesitiivistymät kun eivät olleet hajonneet mihinkään vuorokaudenajan vaihtuessa. Huoneessakin oli pimeää, mutta onneksi saalistajien silmät olivat varsin hyvin soveltuneet moiseen.

"Precier?",
katkaisi Sumu lopulta hiljaisuuden. Äänestä kuulsi hento kysyvä sävy ja katse oli suunnattuna jonnekkin naaraan varpaiden tienoille. Korvat kääntyilivät hermostuneen oloisesti puolelta toiselle.
"Mikä sinun menneisyydessäsi tekee sinusta... Sinut?"
Kysymys oli hassusti muotoiltu, mutta viittasi Precierin äsken tokaisemaan lauseseen. "Menneisyys tekee meistä sen, mitä nyt olemme.", oli naaras sanonut. Lause oli tullut sellaisella äänellä, että jopa Yö pystyi lukemaan osan sen sisältämästä tunnelatauksesta. Jokin salaisuus oli ilmeisesti toisellakin, ja Sumu tunsi hetken olevan varsin sopiva asian varovaiseen utelemiseen. Jos jäisi odottamaan toista tilaisuutta, saisi luultavasti odotella ikuisuudesta toiseen hetken kuitenkaan koskaan saapumatta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 25, 2007, 23:51

Precier ei osannut vastat toisen kiitokseen sanoin. Se sai aikaiseksi vain hymyn, joka lohduttomana loisti kapealla sudenkuonolla. umpa Precier olisikin persoona, jolle oikeat sanat muodostuivat automaattisesti. Mutta ei, neidon piti toden teolla aina miettiä, mitä suustansa laski. Ja kuten huomattiin, harmillisen usein sanoi valkomusta jotain ellaista, jota ei tilanteessa kuuluisi ääneen kertoa.
Mutta sitten ruskea lausui sanat, jotka saivat naaraan vavahtamaan. Sen silmät olivat hetkeksi painuneet hieman sirilleen, mutta nyt ne revähtivät auki kuin kivusta. Tai, no, järkytyksestä ainakin. Ei sillä, että kysymys jotenkin loukkaisi tai muuten pelottaisi. Precierillä oli vain huonoja muistoja siitä, mitä oli käynyt kun hän vastasi tuollaisiin kysymyksiin.

"Mikä teki minusta tälläisen?" toisti valkomusta kysymyksen uudelleen. Hän hymähti hiljaa, kohautti tyynesti lapojaan. Häntä heilahti hieman kun sudenristeytys järjesteli ajatuksiaan oikeaan järjestykseen. Paniikkiin ei ollut mitään syytä. Typerä Precie.
"Se, miksi synnyin ja kaikki ne asiat, mitä olen kokenut ovat muovanneet minusta tälläisen."
Ei ollut vain yhtä tekijää. Miksi Precie oli ailahtelevainen? Miksi hän vihasi itseään? Miksi hän vihasi miehiä ja miksi hän uskoi kohtaloon? Miksi hän tunsi vihaa tai surua, rakkautta tai pelkoa? Miksei surumielisyys koskaan kaikonnut?
Elämä, minkä valkomusta oli elänyt, antoi vastauksensa kaikkeen. Yli kaksi vuotta jatkunut elämä.
Hetken mustapantainen näytti jopa uhmakkaalta, kun se itsevamrasti nyökäytti päätään ylemmäs. Silmät tuntuivat kapenevan, kun yksinäinen vihanaalto leimahti koiraeläimen ylitse. Tuo itsevarmuus kuitenkin kaikkosi pian, kun Precie jatkoi matkaansa yhä syvemmälle ajatuksiinsa.
"Ei ole vain yhtä syytä." neito kuiskasi hiljaa, antoi päänsä taas laskeutua. Siniset silmät kääntyivät katsomaan ruskeaan, ilmeen ollessa normaalin surumielinen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 0:35

"Ei ole vain yhtä syytä.", sanoi neitokainen. Itseironinen ilme pyrki koiraan kasvoille sen kuullessa vastauksen kysymykseensä. Luultavasti Yö olisi vastannut jossain tilanteessa täysin samalla tavalla, ympäripyöreästi, mitään paljastamatta. Ja hei, niinhän se oli menneisyydestä turistessaan tehnytkin! Tosin ruskea ei enää oikein edes muistanut tuota omaa kiertelevää vastaustaan. Niinpä se vain kallisti päätään ja kohotti kulmiaan kysyvän oloisesti, jos toinen vaikka innostuisi keromaan tarkemmin.

"Asioihin on usein monia syitä.",
sanoi Sumu sitten pohdiskelevaan sävyyn jättäen kuitenkin tilaa toisen mahdolliselle puheen jatkamiselle. Käänsi uros sitten katseensa hienotunteisesti kohti ikkunaa, jos toisen olisi siten helpompi puhua. Alituinen tuijottaminen kun ainakin uroksesta oli hyvin ahdistavaa eikä ainakaan innoittanut puhumaan. Maskikasvo kun olisi nin kovin mielellään jakanut toisen tuskat, mikäli naaras vain ikinä tahtoisi.

Hiljaisuus tuntui jälleen puhaltavan huoneen läpi tuulen lailla. Ei se kuitenkaan ollut painostavaa, puhumaan pakottavaa hiljaisuutta, vaan lämmintä kuin vierelle painautuva ystävä. Sumu oli tottunut hiljaisuuteen, vähän puhuvaa sorttia kuin oli. Niinpä tunnelma ei ainakaan urosta häirinnyt, oikeastaan se oli jopa jokseenkin rauhoittavaakin. Hiljakseen se käänteli korviaan odottaen, vastaisiko toinen epäsuoraan kysymykseen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 12:01

"Aivan." vastasi koiraeläin korviaan taaksepäin liikauttaessaan. Ne nousivat samantien kuitenkin taas höröön, kasvojen kallistuessa hennosti. Kieli lipaisi kirsua, ilmeen ollessa mietteliäs.
Sumu oli paljastanut järkyttävän uutisen itsestän joka naaraan salaisuuteen verrattuna oli kuin kerrostalo kesämökin vieressä. Ja nyt valkomusta ajatteli, ettei kertoisi itse totuutta itsestään? Susikoira tuhahti. Oli hänkin raukkamainen!
Naaras kohotti kasvonsa, katseli tuota urosta edessään, joka taas tuijotti kauas susikoirasta. Eikä syyttä. Precier veti syvään henkeä, kohotti kuonoaan hieman.

"Totuushan on, että olen.. lesbo." koira sitten tokaisi kylmästi, kuin hänen sielunsa olisi jäätynyt noiden sanojen vuoksi. Siniset silmät pyörähtivät, kun naaras käänsi päätään niin, jotta saattoi tuijottaa ikkunaan, jonka takana metsä pimeni pikkuhiljaa yön viettoon.
"Koiramaailmassa sitä ei tajuta. Se on syy antaa selkään ja viskata seinään haukkumasanojen kera." naaras puheli ilmeettömästi, ei yksinkertaisesti pystynyt kääntämään katsetta Sumuun vaikka halusikin.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 12:26

Sumu piti tiukasti katseensa ikkunassa, ettei vahingossakaan estäisi toista puhumasta. Lopulta toinen sai kakistettua ulos sanansa, jotka selvästi oli hyvin vaikea lausua. Kuin ne olisivat tahtoneet pysyä hiljaa koiraeläimen sisällä, etteivät saattaisi tätä vaikeuksiin. Precierin vaiettua kääntyi Sumu lopulta takaisin päin naarasta ja katsoi tätä syvälle taivaansinisiin silmiin. Uros oli ilmeetön, mutta sydämessä tuntui olevan tukos. Kivulias, verta pumppaavan elimen kohtapian halkaiseva tukos. Syystä, jota uros ei lainkaan edes tiedostanut, toinenhan oli muutenkin vain... Ystävä. Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, ei ollenkaan. Niinpä uros nosti kasvoilleen hyväksymistä huokuvan hymyn ja tapitti edelleen toisen lasisilmiä.

"Ei ole olemassa hyväksyttävää syytä haukkua toista.",
sai uros tokaistua jotenkin fiksun oloisesti. Kurkkua kuitenkin kuristi, joten ääni oli edelleen jokseenkin käheä ja matala. Sanat kuitenkin olivat täyttä totta, Sumu todella uskoi niihin. Jokaisella oli oikeus olla juuri sitä, mitä olikin, vaikka ruskeaturkin sitä joskus olikin hankala hyväksyä. Sukupuolinen suuntaus ei kuitenkaan kuulunut näihin asioihin, se oli oikeastaan jotain uutta Yön elämässä. Moinen asia ei häntä ollut ikinä juurikaan koskettanut, sillä, kuten Precier oli sanonut, ei koiramaailmassa tällaista erilaisuutta oikein hyväksytty. Niinpä kaupungissa nuo seikat oli pidetty visusti piilossa, ne olivat tabu, josta ei sietänyt puhua. Sumu taas ei ollut koskaan päästänyt ketään niin lähelle itseään, että asiaa olisi ollut ajankohtaista miettiä.

"Ei sillä ole... Paljonkaan väliä."
Paljonkaan?! Eihän sillä kuulunut olla mitään väliä! Kuitenkin sana oli tunkenut lauseeseen kuin itsestään, ei Sumu ollut sitä niin tarkoittanut. Niinpä se korjasikin pikaisesti:
"Lainkaan väliä."
Ei, ei todellakaan. Sehän vain tarkoitti, ettei tulisi enempää ikäviä väärinkäsityksiä koiraeläinten välillä. Ei tarvitsisi niinkään miettiä, olisiko jokin sopivaa vai ei... Jostain syystä Sumu kuitenkin punastui jälleen ja sen oli käänneettävä nolostunut katseensa pois. Toinen oli vain niin kovin kaunis ja niin... Kovin... Ulottumattomissa. Uros kurtisti kulmiaan ajatuksilleen. Mitä se oikein kuvitteli? Ystävä, ystävä, ystävä! Sitä Precier olisi, jos edes sitäkään. Eihän sitä vielä tiennyt, ehkä tämä ei enää tahtoisikkaan koiraa seurakseen. Kaikki oli vielä auki, niin kovin epävarmaa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 12:40

Precier havaitsi tuon paljoakaan sanan yllättävän helposti. Sen korva värähti, katseen kääntyäessä katsomaan toista. Mitään naaras ei sanonut, ei vaikka Sumu korjasi lauseenkin. Valkomusta ei ollut odottanutkaan Sumulta väkivaltaa, jostain syystä ei haukkumistakaan. Hän oli odottanut, että ruskea ignooraisi koko asian, kohauttisi suurinpiirtein lapojaan. Mutta.. mistä tuo paljoakaan tuli? Ja miksi uros tuntui nolostuvan aavistuksen jälleen? Precier ei ymmärtänyt. Se vain katsoi toista pää hennolla kallella, siniset silmät kysyvinä.
"No, asian myöntäminen itselleen on myöntäminen sille, että tulee elämään koko elämänsä yksin." puheli valkomusta kuin säästä rupatellen. Nyt kun se oli salaisuutensa paljastanut, miksi piilotella enään mitään kylmiä tunteitaan? Lapojaan hän kohautti.
"Joka viides uros on homo, jonka sinä tapaat. Lesboja ehkä joka kymmenes, jos sekään."
Ironinen sävy loisti naaraan puheesta, sen liikauttaessa korviaan. Ei toki Sumun vuoksi vaan.. suuntautumisensa. Ei toki hän ollut ylpeä aatteistaan, muttei toki voinut itselleen mitäänkään. Ei voinut sille mitään, jos ei tunne mitään uroksia kohtaan. Ei mitään syvällistä.

"Kiitos että otat asian noin helposti." osasi vain valkomusta kiitellä, kun katsoi taas pieni hymynkaarre kuonollaan maskinaamaista. Häntä heilahti keinumaisesti, tassujen parantaessa asentoaan alustalla.
Tilanne oli niin... särkyvä. Kuin ei uskaisi edes hengittää, pelkäsi vain että kaikki särkyy käsiin hauraana lasina. Hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa, ainoista ääniä olivat talon hiljainen narina, tuulen kuiskiva ulvonta sekä kyyhkynen, joka surullista lauluaan lauleli jossain pihan lähistöllä. Vanhassa kirsikkapuussa, ehkäpä? Odotti sitä oikeaa seurakseen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 13:10

"Ei pidä paikkansa.",
sanoi uros hiljaisesti katse suunnattuna edelleen jonnekin lattianrajaan. Sumusta tuntui epäoikeudenmukaiselta, että täydellisyyttä hipova olento kuvitteli jäävänsä yksin. Miksi ihmeessä muka? Jos tuo vain sattuisi samankaltaisensa löytämään, olisi asia varmasti siinä. Eihän kukaan järjellinen päästäisi mitään naaraan kaltaista lipumaan pois tassujensa ulottuvilta.
"Et sinä jää yksin."
Se oli vain toteamus, ei arvelu. Sumu oli hyvin varma asiastaan, varmempi kuin oikein mistään omaan tulevaisuuteensa liittyvästä.

Kulmat kurtussa koira kuunteli Precierin kiitosta, jonka uros kuittasi tuhahtamalla vähättelevästi. Eihän ruskea ollut mitään erityistä tehnyt, ei ainakaan hyvässä mielessä. Töpeksinyt vain minkä kerkesi. Ei haitannut paljoakaan... Lause leijaili edelleen pystykorvan ajatuksissa häiritsevästi. Se yritti karista sanomisensa mielestään ravistamalla päätään kiivaasti, niin kuin koirilla toisinaan on tapana. Sitten se suuntasi taas kerran totisen oloiset kasvonsa kohti lumiturkkia. Kaunista, hentoista, herkkää mutta silti niin vahvaa naarasta...

Sumu olisi kovasti tahtonut sanoa jotain, muttei millään keksinyt mitä. Niinpä se vain tuijotti toista arvioivan näköisenä miettien, mitä tämä haluaisi kippurahännän tekevän. Puhuvan kenties jostain ihan muusta? Ei kai, se tuntuisi asian välttelyltä. Kysyvän jotain? Siinä olisi tosin jälleen vaarana liika tungettelevuus. Pitäisiköhän Sumun kertoa jälleen jotain itsestään? Voi, mistä senkin tietäisi, totesi eläin ajatuksissaan ja huokaisi sitten syvään. Totuus taisi jälleen olla paras vaihtoehto.
"En oikein tiedä, mitä minun pitäisi sanoa..."

Uros korjasi hiukan tassujensa asentoa käännellen samalla korviaan kiusaantuneesti. Se kun tiesi kyllä tasan tarkkaan, mitä se tahtoisi kysyä, mutta se ei olisi kovin sopivaa. Luultavasti Precie loukkaantuisi tai kiusaantuisi tai jotain. Mutta toisaalta, ei naaras ollut lähtenyt poiskaan, vaikka Yö oli tuolle lähestulkoon koko tunnekirjonsakin paljastanut. Tuskin yksi kysymys voisi enää tilannetta vaikeuttaa kovinkaan paljon.
"Etkö siis... Pidä uroksista..."
Jälleen kerran koira tunsi punan nousevan kasvoilleen, mutta urheasti se piti silti eriväriset silmänsä kiinni mustakuonon kasvoissa.
"...Ollenkaan?"
Ääni katosi loppua kohden melkein kuulumattomiin. Kysymys saattoi olla hyvinkin typerä, mutta Yön oli saatava tietää.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 14:09

Precier hymähti hiljaa. Hän kyllä tiesi, että totuus saattoi olla täysin toinen. Precier osasi olla persoona, jonka kanssa ihan joka tahansa ei hänen kanssaan pärjännyt parisuhteessa. Precier osasi olla vaativakin eläin. Hänen jääräpäisyytensä, periaatteensa ja muut samankaltaiset oikkunsa pitivät siitä huolen. Naaras katsahti Sumun eriparisiin silmiin, joita olisi voinut jäädä tuijottamaan pitemmäksikin aikaa. Ne olivat niin kauniin väriset.
"Kohtalo tuo mitä tuo mukanaan." Precier vaan saneli, oli hyväksynyt asian täysin. Hän eli päivä kerrallaan, siinä hetkessä. Vaikka valkomusta vaipuikin unelmoiniin surullisen usein, hän silti pyrki pysymään realistisena.

Sumun seuraava kysymys hämmensi naaraan mieltä kovasti. Sen huomasi hämmentyneestä ilmeestä, koiran katsellessa toista kulma hieman kohollaan. Kuin Sumu olisi puhunut täysin vierasta kieltä ja Precierin olisi pitänyt arvailla päänsä sisässä, mitä toinen sanoi.
"Kumpa ymmärtäisin millaista pitämistä tarkoitat," Precie naurahti hennosti ja puisteli päätään. Se hymyili pienesti, yritti saada taas sisäisen ilonsa loistamaan. Pyrki ottamaan sen kuoren esiin, jota kaikki rakastivat.
"Ei urokset minua kuvota. Kuten huomaat. Voin sanoa, että sinä olet oikea kultakimpale miesten keskellä. Voin olla ystävä, jutella.. mutta valitettavasti minulle on kehittynyt niin huonoja muistoja monista uroksista, että.."
Precier kohautti lapojaan, kun ei keksinyt miten lopettaa lausettaan. Hän katseli pienesti hymyillen jonnekin lattiatasoon, kuin toivoen keksivänsä sieltä jotain mielenkiintoista katsottavaa. Mutta eipä siellä ollut kuin pölyä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 14:42

Jaahah, ajatteli Sumu. Vaikkei toinen sitä ihan suoraan sanonutkaan, niin sai uros kuitenkin vastauksen kysymykseensä. Ystävä, selvä. Hyvä niin, oikein hyvä. Ei Sumulla ollut ystäviäkään, ei sen puoleen. Ystävät olivat tärkeitä, todella tärkeitä. Mutta vaikka kuinka yritti kippurahäntä itseään noin vakuutella, valtasi pienoinen pettymyksentapainen tilaa olennon sisimmässä. Niinpä sen ääni olikin varsin väritön ja onton oloinen.
"Ymmärrän."

Älköön kukaan käsittäkö väärin Sumun tarkoitusperiä. Ei se tahtonut missään nimessä pakottaa toista mihinkään, mikä hänelle ei olisi lainkaan luontevaa. Saati sitten että se olisi tarkoituksella ihastunut valkomustaan unelmaan. Niin, ihastunuthan uros oli, enää sitä oli varsin vaikea kiistää. Ja miksi kiistääkkän, kun ei sillä enää ollut väliäkään? Jos Yö olisi ollut toisenlainen luonne, hän olisi luultavasti nauraen kertonut tapahtunesta Precielle, joka tietenkin olisi myöskin vain nauranut huvittuneena. Sitten olennot olisivat ylimpinä ystävinä astuneet ulos maailmaan etsimään elämiensä naaraita. Yhdessä. Mutta kuten tiedämme, ei Yön Sumu ollut lainkaan sellainen. Niinpä se tyytyisi luultavasti lopun elämäänsä pitämään tunteensa omana tietonaan, kätkemään ne syvälle sydämeensä. Sydämeen, joka tosin tuntui tällä hetkellä survoutuneen veriseksi mössöksi.

Hiljaisuuden laskeuduttua Sumu haukotteli makeasti suu ammollaan. Jälleen kyseessä oli tuo sama sijaistoiminto, ei koiraa vieläkään väsyttänyt. Ilme oli lasittunut ja tyhjä, muttei kuitenkaan jäätävä tai ilkeän oloinen. Kippuralle kiertyvä häntä huiskahti hieman pitkin ruskeakarvaista selkää eläimen nuolaistessa huuliaan. Jälleen se oli jäänyt sanattomaksi ja tyytyi vain odottamaan, josko naaraalla olisi jotain asiaa. Mutta mistä tässä oikein voisi enää puhua vaikuttamalta siltä, että tahtoi vain vaihtaa aihetta? Siitä Sumulla ei ollut aavistustakaan.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 18:20

Precier istui hiljaa ja katseli Sumua. Se olisi niin kovin tahtonut tietää, mitä toinen ajatteli. Mitä oli noiden kahden eriparin silmän takana, millaisia aatteita ja pohdintoja ne kätkivät. Mutta naaras ei nähnyt sieluun, ei vaikka kuinka läpitunkeva hänen tuijotuksensa oli. Siksi tuon oli vain arvailtava, eikä tietenkään pystynyt siihen.
Naaras nousi jaloilleen, ostti askeleen lähemmäs toista. Korvat taaksepäin painaantuneina se istui sitten ihan Sumun eteen. Tarkasteli tätä katseellaan, muttei sanonut mitään. Ei ennenkuin laski päänsä uroksen kaulalle, ruskeaa turkkia vasten.. painaen ruumiinsa lähelle toisen rintakehää vasten. Koirien halaus, kun käsiä eivät omistaneet.

"Tietäisimpä, mitä ajattelet." kuiskasi naaras ontosti ja painoi silmänsä kiinni hetkeksi. Hengitti toisen tuoksua, tunsi toisen lämmön. Naaras inahti hiljaa, muttei sen kummemmin, painoi itsensä vaan lähemmäs toista. Kumpa piikkipantainen olisi edes tiennyt, millaisen tuskan saattoi aiheuttaa näinkin viattomalla teolla.
"Olet jotenkin.. no. Surumielinen. Omassa maailmassasi."
Precier vetäytyi taaemmas, kohotti katseensa silmät aukaisten. Se yritti saada toisen katseen omakseen, kuin vielä kerran yrittäisi ymmärtää toisen ajatuksia, niitä kuitenkaan tietämättä. Hymynhäiven kuonolla valkomusta kallisti hiljaa päätään, hymähtikin pienesti.
"Ehkä se on meissä yhteistä."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 19:13

Precien käyskennellessä lähemmäs kippurahäntää, muuttui tämän katse hiukan elävämmäksi. Samea ilme kaikkosi silmistä ja kulmat nousivat hiukan kysymyksen merkiksi, korvat taipuivat osoittamaan kohti naarasta. Mitä toinen oikein aikoi? Sitten tuo laskeutui uroksen lähelle ruskean vain istua jäpittäessä tiiviisti paikoillaan ymmärtämättä, missä nyt taas mentiin. Naaras kietoi kaulansa uroksen ympärille hellästi, ystävällismielisesti ja jotenkin lohduttavasti. Sumu oli yllättävästä eleestä kovin hämmentynyt, eikä osannut juurikaan reagoida, tavalliseen tapaansa. Hengityskin salpautui jälleen kerran, kuin kurkkua kiristävä köysi olisi taas vedetty tiukemmalle. Tämä jos joku, oli ilmeisesti kohtalon ivaa.

Precierin lämpinät sanat humisivat kuiskivan tuulen lailla Sumun korvissa. Koira sattoi tuntea toisen henkäykset niskassaan, tuntea tämän hengityksestä kohoilevan rintakehän itseään vasten. Tilanne oli yhtä aikaa niin kovin ihana kuin surullinenkin, eikä Sumu voinut itselleen mitään vastatessaan toisen halaukseen. Koira painoi toisen tavoin päänsä vasten valkoturkin niskaa vetäen itseään lähemmäs toista. Kurkkua kuristi yhä, mutta hengitys oli palannut katkonaisena. Precierin turkki oli pehmeää ja tuuheaa. Toinen oli lämmin, pörröinen... Ja vetäytyi yllättäen pois.

Sumu jäi entistä epätietoisemman näköisenä toljottamaan Precieriä. Jotenkin tilanne oli tuntunut olevan ohi vain niin kovin äkkiä. Uros olisi voinut jäädä siihen vaikka lopuksi elämäänsä, mutta sitten tuo ankea todellisuus löikin luuvitosellan taas päin uroksen kasvoja. Ystävä. Niin. Hiukan toettuaan Yö vastasikin Precierin lempeään katseeseen omallaan. Uroskin koetti hiukan hymyillä viestittääkseen, että kaikki oli hyvin. Ja kaikkihan todella olikin hyvin, oikein hyvin.

"Niin, ehkäpä.",
vastasi koira toisen toteamukseen. Jonkinlaista väriäkin oli jo äänestä jälleen havaittavissa, vaikka kurkku tuntuikin edelleen tukkoiselta ja kuristetulta. Heilauttipa tuo hiukan häntäänsäkin lähinnä itseään vakuuttaakseen omasta hyvinvoinnistaan. Nyt oli kyllä jo pako keksiä jotain sanottavaa, ei keskustelua voinut mitenkään jättää kokonaan naaraan harteille.
"Kuule, minusta on ollut mukava olla sinun kanssasi tänään."
No, olihan tuo tyhjää parempi toteamus. Siitä tuskin ainakaan saataisiin mitään konfliktia väännettyä. Hymy koristi yhä maskinaaman kasvoja ja saipa tuo myös katseensa pidettyä naaraan ihanaisissa silmissä. Että ne vain voivat olla pimeässäkin niin kovin, kovin kauniit.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 19:26

Precier naurahti hennosti. Vihdoin hymy levisi kunnolliseksi, ei vaan peilikuvaksi. Se oli aito, uskottava, vaikkei tuo alimmainen surumielisyys koskaan kaikonnutkaan. Tuo nyökäytti hieman siroa kuonoaan, paranteli tassujensa paikkaa, ennenkuin vastasi kohteliaisuuteen.
"Minullakin on ollut mukavaa." koirasusi puheli. Se oli totta. Hänellä ei ollut tunnetta, että pois olisi pian päästävä. Hän piti Sumusta, toinen oli niin mukava, kohtelias ja herkkä. Ja ailahtelevainen, kuten valkomusta itsekin. Se sai naaraan virnistämään rennosti.
"Minua ei edes väsytä vielä." naaras sitten sanoi, kuin se olisi itsestäänselvyys. Kulma kohosi hieman, katseen tutkiessa Sumua, tuota kippurahäntäistä koiraa. Eipä tuo Sumukaan näyttänyt kuolemanväsynyt olevan. Precier ehti jo miettiä, jos hän valvotti poikarukkaa vasten tahtoaan. Precier naurahti ajatuksissaan hennosti, tuntien samalla lämpöä jonka toisen halaus oli luonut syvälle sisimpään.

"Väsyttääkö sinua?" valkomusta kysäisi, ravisti hieman päätään pannan kilahtaessa hieman. Korvat olivat nyt jo kuin höröön lukittautuneet, kuin ei olisi enään mitään syytä masennella. Ehkei ollutkaan. Karkeat muistot vain.
"Haluatko että käymme nukkumaan tai teemme jotain muuta?" susikoira kysyi. Sitten se vasta tajusikin lauseensa hämäävyden, naurahti nopeasti ja korjasi puheitaan; "Tutkittaisiin kartanoa tai jotain."

>Lyhyt ää.<

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 19:51

Precier vaikutti jo selvästi pirteämmältä, kuin ainainen kurjuus olisi hetkeksi hellittänyt otettaan. Tämä huomio sai myös Sumun tuntemaan olonsa hiukan helpommaksi. Hymy muuttui jokseenkin aidommaksi eikä kurkkukaan tuntunut enää niin kurjalta. Tunnelma alkoi pikku hiljaa palata normaaliksi, tai siis niin normaaliksi, kuin kahden ailahtelevaisen tunnekimpun välillä nyt on mahdollista.
"Ei nukuta."

Koira käänteli päätään miettien, mitä kaksikko voisi nukkumisen sijaan tehdä. Mutta sitten naaras asian jo ilmaisikin. Uroksen ilme kirkastui ja tuo käänsi katseensa takaisin Precieriin.
"Kartanon tutkiminen kuulostaisi mukavalta."
Sen kummempia aikailematta Sumu nousikin jo seisomaan ja venytteli raajojaan, jotka olivat makoilusta hiukan päässeet jäykistymään. Vielä turkkia ravisteltuaan hypähti uros yli sängynpäädyn tömähtäen vaimeasti lattialle. Tuntui oikeastaan varsin mukavalta seistä välillä tukevalla alustalla. Kylähän vuode oli mukava ollut, mutta omasi omat haittansa.

Sumu vilkaisi vielä kerran ulos ikkunasta, ennen kuin lähti hiippailemaan kohti avonaista ovea. Taivas oli edelleenkin pilvinen ja sirppinä loistava kuu sai näyttäytyä vain välähdyksenomaisesti, kun pilvet antoivat sille hieman tilaa. Uros käänsi katseensa toiseen.
"Kun sinä kerran olet ollut täällä ennenkin, niin saat päättää, mihn mennään.",
huikkasi koira ovelle päästyään. Loogista. Turha kaikkein tylsimpiä koloja oli käydä läpi, kun kerran oli mistä valita.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 26, 2007, 20:06

Precier oli iloinen, että Sumulle sopi tämä pikku tutkimusmatka. Siksipä koirasusi loikkasikin alas vuoteelta heti uroksen perässä, toisen katsellessa uteliaana ulos ovesta. Hengähdys karkasi naaraan huulilta, tämän puistellessa pääosin lumenvalkeaa turkkiaan. Ja sitten tuo vilkaisikin urokseen.
Vai saisi hän itse toimia oppaana? Nieit herätteli aivosolujaan. Ei hän ollut kuin kerran käynyt täällä, hieman hiippaillut aikansa kuluksi.
"No.." neiti aloitti, kun alkoi saada päähänsä jonkinlaista kuvaa kartanon sisällöstä. "Ylä-ja alakerta ovat täynnä kaikenlaista rojua. Vinttikin löytyy, aavemainen paikka. Vaikkakin kellari päihittää karmivaisuudessaan."
Näin Precier muisteli. Se oli nähnyt varmasti ainakin viisi rottaa käyntinsä aikana, jotka kärttyisinä ääntelivät omissa nurkissaan. Kellari notkui erilaisia juomia ja muita elintarvikkeita. Jotkin olivat jo vanhuuttaan homehtuneet, mutta sieltä löytyi kaikenlaista muutakin mielenkiintoista.

"Kartanosta voi löytyä myös kaikenlaista rihkamaa." susikoira selitteli kun katsahti Sumuun. Samalla neiti alkoi astella eteenpäin, ulos makuuhuoneen suojista. Pöly leijaili heinoisesti ilmassa, tuntui ikävältä keuhkoissa. Mutta ei se mitään. Ainakin oli suojaa tuulelta ja yön tuomalta kylmyydeltä. Susikoira naurahti. "Koruja ja aseita. Epäilen, ettei tässä asuneet ihmiset olleet kovin positiivista porukkaa." tyttö rupatteli ja hypähti samalla epäilyttävän lahon laudan ylitse, tai siltä se ainakin näytti. Ettei tassu vain kokenut kuolemaa rysähtämällä lattian läpi. "Luultavasti juhlissaan hakkasivat vain toisiaan."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 26, 2007, 20:41

Sumu kuunteli kiinnostuneesti korvat höröllään toisen mietteitä kartanon sisäosista. Vai oli talossa vieläkin useampia kerroksia? Sitä ei koira olisi arvannut ensinäkemältä. Olihan rakennus suuri, mutta että niin suuri... Uros kohautti ajatuksissaan lapojaan. No, jos naaras niin kerran sanoi, niin kaippa tuo olisi uskottava. Paremminhan Precier asian tiesi, kuin vasta saapunut uros.

Toisen edelleen rupatellessa lähti uros kulkemaan tämän rinnalla. Hienoa, että taas päästiin liikkeelle, kävellessä oli niin paljon helpompi puhua. Ja ajatuskin tuntui kulkevan jotenkin sutjakammin, mistä lie johtuikaan. Koira käänteli päätään tutkivasti olentojen kulkiessa pitkin pimeää käytävää. Seiniä peittivät tasaisin välimatkoin toisistaan asetetut kultakehyksiset maalaukset. Useimmat esittivät ihmisiä, luultavasti kauan sitten kuolleita tai kadonneita. Heidän pukunsa näyttivät Yöstä kovin hassuilta, niin röyhelöisiltä ja pöyhkeiltä. Ei kaupungissa vaan kellään ollut sellaisia ollut.
"Hnmh.",
äännähti uros vastaukseksi toisen rupattelulle.

Sitten se käänsi silmänsä takaisin Precieriin.
"Miksikähän ihmiset ovat lähteneet?"
Ääni oli hiljainen ja pohdiskeleva, kuin puheen kohteet voisivat muutoin palata hetkenä minä hyvänsä kummittelemaan.
"Täältä ja koko saarelta?"
Niin, sitä Sumu oli miettinyt saapumisestaan asti. Piklo-niminen koira oli silloin asian ensi kertaa urokselle kertonut. Ettei saarella ollut enää lainkaan ihmisiä. Seikka kummastutti koiraa, joka oli huomannut, etteivät ihmiset kerran jäätyään hevillä sijoiltaan enää lähteneet.

Pian koiraeläimet saapuivat samantapaiseen portaikkoon, kuin mistä olivat yläkertaankin alunperin kavunneetkin. Tosin rappuset lähtivät tältä kohden kahteen suuntaan, sekä ylös että alas. Alakertaan ja ullakolle, sekä kellariinkin, mutta sitä ei ylhäältä nähnyt.
"Mitä sanot?"
Kysyi uros viitaten reittiin. Samalla se yritti kurottaa katsettaan alemmas nähdäkseen, millaisen huoneen rakennuksen tämä osa mahtoi kätkeä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 27, 2007, 20:31

Precier puisteli karvapeitettään astellessaan hiljaisin askelin natisevalla lattialla. Sen siniset silmät samosivat ympäristöä, tätä pölyävää, entistä ihmisloukkoa. Viimekerralla oli valkomustakin pohdiskellut ihmisten katoamista, muttei vieläkään ollut päässyt yksimielisyyteen aatteidensa kanssa.
"Ehkä koiraeläimet tappoivat heidät." valkomusta ehdotti. Se olisi mahdollista. Jos sudet tai koirat halusivat saaren, eivät nämä varmasti kaihtaneet keinoja. Ja ihmiset eivät olleet laji, joka pakenisi. Olisivat vain ampuneet pedot ja tehnyt niistä taljat.
Susikoira nuolaisi huuliaan. Syötiinköhän ihmiset vai haudattiin?

Oltiin taas portaikossa. Precie astui Sumun vierelle ja katsoi hänkin eteenpäin. Korvat hieman kääntyillen pohti neitonen, mutta itseasiassa ajatus oli varsin yksimielisesti jo päätetty.
"Mennään kellariin" susikoira ehdotti. Tuo aavemainen, synkkä paikka kiehtoi naarasta. Se rakasti kaikkea pelottavaa.. paitsi niitä hämähäkkejä. Inho kulki naaraan ruumiin lävitse sen kuvitellessa monisilmäistä, karvajalkaista otusta. Oksetti moinen.
"Ellet sinä välttämättä halua vintille?" kysyi naaras kuitenkin vielä ja hymyili vinosti. Sielläkin vasta pölyistä osasi olla! Ikiajan hiiret asuttaneet, seinien kantaessa synkän talon salaisuutta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 27, 2007, 21:16

Sumu nuolaisi huuliaan kuullessaan toisen pohdintoja taloa asuttaneista kaksijalkaisista.
"Hm, voi olla.",
se tyytyi toteamaan yksitoikkoisesti. Toisaalta uros ei oikein uskonut tuohon, ihmiset kun eivät olleet mitenkään helposti listittävää sakkia. Joskus kaupungilla oli eräs onneton koira yrittänyt ja saanut kymmeniä vastaavia karvattomia peräänsä. Yhden virheestä myös monet muut saivat ihmisten vihat niskaansa, eivätkä seuraukset olleet järin kauniit. Mutta mikäpä Sumu oli Precien teoriaa tuomitsemaan, mistä sitä kukaan tietäisi, mitä menneisyys kätki sisäänsä.
"Liekkö enää elossa ketään, joka totuuden tietää."

Portaikon luona Precie ehdotti matkaa pimeän kellarin sopukoihin. Suunta sopi urokselle oikein mainiosti, ullakko kun ei vaikuttanut jostain syystä läheskään yhtä mielenkiintoiselta, mistä lie johtui. Niinpä tuo hymyili vilkaisten naarasta valkomustiin kasvoihin.
"Kellariin sitten.",
tuo sanoi uutta intoa ulkoisesti puhkuen. Sisällys oli tosiasiassa vielä varsin sotkussa, mutta sitä ei ulkoa katsoen oikein olisi uskonut. Sen verran tarmokkaasti lähti koira viipottamaan pitkin portaikkoa sivulleen enää paljonkaan vilkuilematta. Alakertaan päästyään se pysähtyi hetkeksi odottamaan Precieriä, mutta jatkoi kohta jo matkaa.

Kellarin portaikko oli vielä huonommassa kunnossa, kuin muut tähänastiset kerroksenvaihtajat. Sai todellakin olla varovainen, ettei humpsahtaisi läpi lahojen lankkujen tai iskisi koipeaan törröttävään naulaan. Niinpä sekarotuisenkin oli pakko hidastaa vauhtia, mikä antoi sille hetkisen aikaa tutkailla uutta kerrosta katseellaan. Pian paikka paljastikin siällökseen runsaasti pölyä ja hämähäkinseittiä sekä runsaan määrän hyllyköitä, joilla lojui jos jonkinnäköistä lasiesinettä. Vielä eivät Sumun silmät tunnistaneet kamppeita erinäköisiä alkoholilajikkeita sisältäviksi pulloiksi, vaan siirsi se katseensa tutkimaan huoneen yleisilmettä. Paikka oli varsin vastenmielinen, lattiakin oli ties minkä tahrima. Suttuinen, se kuvasi talon kellaria hyvin. Hiukan nyrpisti koira kuonoaan astuessaan kivilattialle ja tehdessään Preciellekin tilaa astua pois portaikosta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 27, 2007, 22:04

Kellariin suunta.
Precier kipitti mahdollisimman pitkin askelin Sumun perässä, jottei jäänyt jälkeen. Askelmia alaspäin, varovaisesti, tarkkaavaisena. Jos joku askelma vaikutti laholta, hyppäsi neiti sen ylitse. Oli se hankalaa alaspäin kulkiessa, mutta parempi vaihtoehto sille että jalka iskeytyy läpi lahon askelman. Oikeaa kävely-extremeä.
Mutta kohta, lopulta, oltiin kellarissa. Sen tunkkainen haju täytti keuhkot, pimeys oli inhottavaa. Pöly kuin matto lattialla, hämähäkinverkot oikeita koristeita seinillä. Precier kurtisti kuonoaan. Toivottavasti verkkojen punojat pysyivät kaukana.
"Että osaa olla inhottava paikka" valkomusta kommentoi loikatessaan viimeiseltä askelmalta. Se katsahti Sumuun, sitten taas ympärilleen.
No, mitä sitä tässä seisoskelemaan. Precier astelehti eteenpäin kellarin pölyiselle, kylmällä pohjalla. Katseli tölkkejä, laatikoita ja .. pulloja? Kulma kohollaan nousi neito takatassuilleen yhteen kaappiin nojaten, tavoitteli pulloa hampaillaan ja onnistuikin nappaamaan sen. Valkomusta pudotti varovasti esineen maahan, hymähti sitten.
"Oletko koskaan maistanut ihmisten kuvottavia juomia?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 27, 2007, 23:16

Varsin inhana piti uroskin maanalaista kerrosta. Kulmiaankin hiukan kuononsa lisäksi tuo kurtisteli. Ehkä ullakko olisi sittenkin ollut parempi paikka?
"Totta. Kovin likainen."
Koira asteli kuitenkin hiukan peremmälle kosteaan loukkoon, kun kerran tänne asti oltiin tultu. Voisihan sitä nyt vähän paikkoja vilkuilla, vaikka törkyistä olikin, kunhan vain katsoi mihin astui. Ja toden totta, lattia olikin jos jonkinnäköisten aineiden tahrima. Sumu ei oikeastaan edes halunnut arvella, mitä nuo kaikki olivat ja mistä tulleet, väisteli vain.

"Yh...",
tuo äännähti heikosti inhosta tallatessaan kuitenkin lopulta johonkin kosteaan. Naama vääntyi irveeseen, mutta katse käännähti kohti Precieriä. Minne tuo oli oikein menossa? Hyllyn luo, haki sieltä jotain..? Uros unohti lattian tahmat ja lähti hiippailemaan korvat pystyssä toisen luo. Minkä Precier oli ottanut hyllystä hampaisiinsa? Sitten, toisen vierelle päästyään Sumu tunnisti esineen; se oli vanha, vihreä pullo, joka näytti olevan itse asiassa avaamatonkin.

Hiukan ymmällään kippurahäntä katseli vuoroin pulloa ja vuoroin valkomustaa naarasta.
"Een, en ole maistanut."
Koira kumarti hiukan lähemmäs hyllykköä ja nuuskaisi jäljellä olevaa pullorivistöä. Tuoksu oli voimakas ja jotenkin pistävä ja sai maskinaaman hiukan nyrpistämään nenäänsä. Ei haju kuitenkaan paha ollut, vain erilainen, kuin mitä koira oli ennen haistanut. Toisinaan kujilla oli kuljeksinut surkean näköisiä ihmisiä, joista oli huokunut tuo sama kitkerä tuoksu. Muualla ei koira ollut tällaista kohdannut.
"Mitä se oikein on?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 28, 2007, 22:06

Precier tiesi tasan tarkkaan pullon sisällön. Jo kitkerä haju riitti paljastamaan nesteen. Isäntä oli tätä usein juonut silloin joskus, valkomusta muisti. Varsinkin viikonloppuisin vapaailtoina. Oli miehen käytöskin muuttunut varsin roimasti silloin ja haju oli vastenmielinen. Precier
itseasiassa inhosi näitä nesteitä. Saattoihan sitä välillä vähän lipaista, mutta.. ei mitään sen enempää. Kännejä neito ei juomaan alkanut.
"Viiniä." sanoi susikoira samalla, kun alkoi korkkia tutkiskelemaan. Se lähtisi helposti pois. Naaras laski leukojaan hieman, käänteli päätään. Kohta se hampaillaan nyppäisi korkin kuitenkin näppärästi irti ja hymähti.
"Melkoista ainetta. Ei edes maistu hyvälle, mutta silti ihmiset sitä palvovat." neito puheli ja nuuhkaisi pulloa. Haju oli tunkkainenkin, aine oli vanhaa - ja varmasti myös vahvaa.

Precier otti pullon suun omaan suuhunsa, piteli hampaillaan kiinni samalla. Näppärästi tuo heilautti päätään sitten ylemmäs, pulloa samalla tottakai. Neste lähti liikenteeseen, valui suuhun ja sitä kautta kurkkuun. Montaa nielaisua ei Precier voinut kurkustaan alas laskea, kun jo painoi pullon maahan ja irvisti kunnossa korvat tiukassa luimussa, siniset silmänsä sulkien. Mitä etikkaa! Naaras puisteli päätään.
"Juovat tätä juhlissaan ja muutenvaan" tuo vielä selitteli yskittyään hieman. Neste suorastaan poltti kurkkua!

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 28, 2007, 23:08

Sumu katseli hiljaisena, kun Precie otti huikan avaamastaan pullosta. Samalla tuo mietti, miksi kummassa naaras sitä sitten joi, jos ei kerran pitänyt? Ei hyväksi ollut kehunut ja vielä köhikin ryypyn päälle. Korvat olivat jokseenkin kysyvästi höröllään ja häntä vaihtoi paikkaa epätietoisena, silmät kysyvinä nekin.
"Vai juhlissa."
Sanoi uros sitten lopulta, noin niinkuin pitääkseen yllä keskustelua. Pitäisiköhän senkin maistaa pikkusen? Koira käänsi katseensa hyllykköön ja etsi sieltä mieleistään pulloa. Toiset haisivat huomattavasti karmeammilta kuin toiset, jotkut olivat eri muotoisissa ja värisissä pulloissa. Hetken kierreltyään poimi uros varovasti hyllyltä hampaisiinsa pitkulaisen, vaaleanvihreän pullon, jonka tuoksu ei ollut liian voimakas. Oikeastaan haju oli jotenkin hassun hedelmäinen, kuin mehulla konsanaan.

Sumu kiersi takaisin Precierin vierelle ja alkoi avaamaan löydöstään. Tarkasti eläin tutkiskeli lasiesinettä, käänteli ja väänteli. Lopulta se asetti pullon tiiviisti etutassujensa väliin ja lähti hiljalleen liu'uttamaan korkkia hampaillaan pois paikoiltaan. Homma oli ensikertalaiselle jokseenkin hidasta ja vaivalloista, mutta lopulta tuke irtosi pienen poksahduksen kera. Koira hymyili arasti saavutukselleen ja vilkaisi vaivihkaa toista. Sitten tuo sylkäisi korkin suustaan ja nuuhkaisi pullon sisuksissa vellovaa nestettä. Vahva, muttei kovin kamala haju. Koira oli ilmeisesti osannut valita oikein, ehkä toiset olivat jotenkin pilaantuneita, kun haisivat niin hirveiltä. Tämä sen sijaan vaikutti hyvältä, jotenkin kummallisella tavalla houkuttelevalta.

Niinpä Yö nappasi toisen mallin mukaisesti pullon hampaisiinsa ja kulautti nestettä suuhunsa. Yllätys oli melkoinen aineen polttaessa kurkussa, olipa koko pullo pudota uroksen ottesta. Silmät laajenivat hämmästyksestä ja köhien tuo laski viinipullon takaisin kiviselle lattialle. Vedet kihosivat olennon silmiin tuon koittaessa toipua järkyttävästä kokemuksestaan.
"Mithä.. *khö* Kuuluuko sen maistua tuolta?! *köhhöh*"

Jonkin aikaa köhittyään sai Sumu koottua itsensä. Ajatukset eivät kuitenkaan oikein suostuneet menemään järjestykseen, sen verran yllättynyt tuo oli vielä äskeisestä. Jotenkin varuillaanolevan oloisesti se vilkaisi ensin pulloa ja sitten mustavalkoista kumppaniaan. Hymy kiipesi kohta takaisin uroksen huulille.
"No, mitäs me nyt sitten juhlisimme?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 28, 2007, 23:26

Precie istusteli paikoillaan, vino hymy kuonollaan. Heilautteli hieman häntäänsä, katseli tarkkaavaisena, kun Sumu haki pullon itselleen. Samalla neito asetteli pulloa jo vähän paremmin, jotta saisi uuden, kirvelevän huikan suuhunsa. Precier paran ajatuksissa ei tosiaankaan juoda itseään känniin, ei. Mutta koska viini oli vahvaa, saattoi se juovuttaa nopeammin ja helpommin kuin alkoholijuomat yleensä. Neito kulautti kurkustaan alas nestettä, sen polttaessa yhtä inhottavasti kuin edellisellä kerralla. Mutta nyt neiti osasikin varutua siihen, eikä irve ollut yhtä järkyttynyt kuin ensi kerralla. Punainen kieli lipaisi mustia huulia, kun siniset silmät kääntyivät katsomaan Sumuun.
Jo nauru herkesi Precierin kurkusta, kun Sumu reagoi voimakkaasti vahvaan nesteeseen. Hyväntuulisena kallistui pää, virneen levitessä iloisena siroja kasvoja koristamaan.
"Jeb." neito vastasi. "Juuri tuolta."

Naaras antoi kielensä lipoa hieman pullon suuta, ennekuin virnuillen nousi hetkeksi jaloilleen, otti askeleen sivumpaan, ennenkuin istahti taas. Kasvot hän käänsi Sumun silmien suuntaan, hetkellisen hämmennyksen vallatessa toisen sanojen vuoksi. Vai juhlinnalle kaivattiin syytä?
"No.." mietti Precier, tuumaili aatteitaan. Pää kallistui, korvat olivat hörössä, toinen hieman sivusuuntaan kääntyneenä. Sitten se suoristi taasen itseään, heilautti hieman päätään ja turkkiaan, ennenkuin ehdotti; "Miten olisi alkaneelle ystävyydelle?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 29, 2007, 20:22

Leveä hymy nousi Sumun kasvoille sen kuullessa naaraan ehdotuksen ystävyyden juhlimisesta. Sehän nimittäin tarkoitti, että Precie ilmeisestikkin piti urosta ystävänään. Tunne lämmitti olennon sydäntä kuin takkatuli pimeänä syysiltana. Jos toisesta ei koskaan kerran muuta kuin ystävä tulisi, niin ei kai sille sitten mitään voinut. Täytyisi iloita edes siitä. Sitäpaitsi naaras oli Yön ensimmäinen ystävä... No, hyvin pitkään aikaan. Ainoaa elossa olevaa veljeään koira saattaisi ystäväksi kutsua, mutta eipä noita tainnuta muita olla. Eikä velikullastakaan ollut kuulunut mitään hyvin pitkään aikaan, liekkö tuo sittenkään enää edes elossa.

Synkkä ajatus meinasi hiipiä Sumun mieleen, mutta tuo ravisti päätään kerran puolelta toiselle torjuakseen moiset tunteet. Veli oli missä oli, ei koira häntä mitenkään voinut täältä käsin auttaa. Niinpä kippurahäntä antoi asian olla ja suuntasi silmänsä takaisin valkomustaan naaraaseen.
"Ystävyydelle sitten.",
sanoi koira ykskantaan ja heilautti jälleen pullonsa kohti kattoa. Pienoinen poikamainen esittämisentarve otti hetkeksi vallan maskinaamasta, jonka oli ihan välttämätöntä juoda lähes puolet pullon sisällöstä kerralla. Kurkkua poltti ja vesi kihosi silmiin, mutta pakko oli lipittää enemmän kuin Precierin.

Lopulta koira laski astian takaisin lattialle ja veti kiivaasti henkeä, mutta ei enää yskinyt. Vinonoloinen hymy kasvoillaan se katsoi jälleen vierellään istuvaa puolisutta ja naurahti hiukan.
"Tuntuu hassun lämpimältä."
Niin, vaikkkei Sumu siitä ollutkaan millään tavoin tietoinen, alkoi juoma pikku hiljaa vaikuttaa ensikertalaisen kehossa. Korvat kääntyilivät suuntaan jos toiseen ja ajatukset liitelivät mukavasti. Jotenkin ei synkeä kellarikaan vaikuttanut enää niin pahalta paikalta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 29, 2007, 20:55

Precierkin virnisti, mutta kun Sumu kohotti pullon kohti kattoa, alkoi neitoa naurattaa. Sumuhan joi kuin ammattilainen, kittasi juomaa eikä edes henkeä välissä vetänyt. Mutta ei Precierkään aikonut jäädä kakkoseksi. Naaras nappasikin pullon suuhunsa, kulautteli aimo annoksia, vaikka polte oli ikävä ja makukin liian voimakas. Mutta silti jokin pikku ääni käski jatkamaan. Edes kerran saattoi vähän revitellä!
Pullo laskeutui alas. Pieni hymynväre loikoili valkomustan kasvoilla, juoman vaikutuksen alkaessa nousta päähän. Pieni jumputus alkaisi kohta rallata, mutta sudenpuolikas arveli että se loppuisi kun vähän hillitsisi juomingin lipittämisen nopeutta.

Pieni narina kuului kellarin katosta, eli lattiasta ylempänä kulkijan mielestä. Kartano kuiskaili omiaan, kertoi vanhoja tarinoitaan kielellä, mitä yksikään nelijalkainen ei ymmärtänyt. Ja totta, kellarikin alkoi vaikuttaa vähemmän oksettavalta, kun ei ajatellut sitä. Precier hymähteli itsekseen, lipaisi huuliaan, korvien kääntyillessä hieman.
"Nno? Mitä mieltä olet?" kysyikin neito sitten, kun kulautti vielä hieman juomaa alas kurkustaan. Hän paransi asentoaan, istui rennosti aloillaan, tarkkaili Sumua sinisillä silmillään.
"Ei ole järin viisaita nämä ihmisten juhlimistavat, mutta.."
Hento naurahdus karkasi huulilta vielä kaupanpäällisiksi.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 29, 2007, 21:51

Jotenkin poissaolevan näköisesti harhaili koirauroksen katse pitkin kellarinreunoja sen miettiessä vastaustaan. Järjellisen lauseen muodostaminen tuntui jälleen kerran kovin hankalalta, tosin aivan muusta syystä kuin yleensä.
"Eei kai sitä nyt aina niin viisas tarvi olla?"
Oikeastaan ruskeatuturkki ei edes ymmärtänyt, mitä epäviisasta juomassa oli, paitsi kurkussa tuntuva polte. Mutta ei sekään enää oikeastaan haitannut, jostain syystä tilalle oli hiipimässä hassun auvoinen olo. Syitä moiseen ei Sumulla tullut mieleen miettiä, olihan se vain kivaa, että joskus tuntui hyvältäkin. Tunne sai Sumunkin naurahtamaan höpsön kuuloisesti.

Jälleen koira nappasi vihreän putelin hampaisiinsa ja kulautti ainetta suuhunsa. Liike oli kuitenkin hiukan hutiloitu ja pullo kallistui ikävästi sivulle kastellen osan uroksen kuonosta sisällöllään. Nopeasti koira laski pullon maahan hölmistynyt ilme kasvoillaan. Pian olotila vaihtui kuitenkin huvittuneeksi nauruntyrskinnäksi.
"Olimpas minä hulio... Huolimaton."
Solmuun menevä kieli sai lievässä hiprakassa olevan eläimen hihittämään vain entistä enemmän. Miten kaikki tuntuikin tänään niin hassulta ja huvittavalta?

Sitten yritti Sumu nousta jaloilleen vaihtaakseen asentoaan ja ravistellakseen juoman kasvoiltaan, mutta yllättäen lattia tuntui varsin epätasaiselta. Koira hojaantui vasemmalle ja olisi kaatunutkin, ellei reagointikyky olisi pelannut vielä sen verran, että jalat korjasivat asennon pienen hapuilun jälkeen.
"Oohops.",
sanoi Yö yllättyneenä. Mitenkäs koira nyt noin oli yllättäen mennyt? Parin varovaisen askeleen jälkeen se istuutuikin jälleen Precien vierelle, hiukan lähemmäksi tällä kertaa. Silmät tapittivat kaunista valkoturkkia ja korvat sojottivat hassusti eri suuntiin. Hetken se aukoi suutaan kuin kuivalle maalle tyrkätty kala, selvästi yrittäen sanoa jotain. Joko aivojen sensuuri oli vielä jotensakin toiminnassa tai sitten kieli vain ei taaskaan toiminut, mutta ei sanoja kuitenkaan alkanut kuulua. Niinpä Sumu nappasikin pullonsa jälleen suuhunsa ja joi yhdellä hörpyllä liemen loppuun. Tätä täytyi saada lisää.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 29, 2007, 22:23

Precierkään ei juuri ole elämänsä aikana ryypiskellyt ja juuri siksi aine alkoi kihota nopeasti hänenkin päähänsä. Pientä hykertelyä' saattoi jo aistia, kun neito kittasi juomaa alas kurkustaan, unohtaen sen rauhallisuuden mikä yleensä hallitsi moisia aineita nauttiessa. Mutta hyvin harvoin naaras oli edes ilolientä saanut. Välillä maistanut pöydällä olleesta pullosta.
Sumu näytti reagoivan nopeammin. Precier kikatteli, kun maskinaamainen pudotti juomaa päälleen ja näytti hämmentyvän siitä. Vienosti valkomusta kallisteli päätään ja katsekli ruskean touhuja.
"Juoma alkaa käydä päähäsi" totesi Preci sitten kevyesti virnuillen. Hän kyllä tiesi, että alkoholi saattoi saada aikaan.. mielenkiintoisia asioita. Sellaisia, mitä ei koskaan täysijärkisenä tekisi. Sellaisia, joita ei edes pakosti myöhemmin muistaisi, mikä saattoi toisinaan olla vain parempi asia.

Kun Sumu asettui istumaan Precierin vierelle, katseli virnistelevä neitokainen tätä sinisillä silmillään. Pieni kikatus pääsi naaraan suusta, kun tämä kohotti pullon huulilleen ja hörppäsi taas aimo kulauksen. Itseasiassa sitä tuli suuhun vähän enemmän kuin oli tarkoitus.. mutta eipä se haitannut.
"Senkin sottaaja" puheli mustamerkkinen yhä virnistellen, viitaten märkään länttiin uroksen kasvojen karvapeitteessä. " Annas kun minä.."
Precie nosti mustaa tassuaan, Sumun kasvojen suuntaan. Laski sen toisen kuonolle, pyyhkäisi märkää länttiä kuin saisi sen muka kuivumaan hipaisulla. Vino hymy loisti susikoiran kuonolla.
"No.. voimme kuvitella että se katosi." tuo kikatti laskiessaan tassunsa alas.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 29, 2007, 23:31

"Miten niin päähän?",
kysyi Sumu pää kallellaan.
"Precier, olet kaunis, muttet kyllä kovin viisas."
Tavallisesti koira olisi pitänyt kommenttinsa omana tietonaan, mutta kuten tieädämme, on alkoholilla varsin löyhentävä vaikutus kielenkantimiin.
"Jjuoma menee vatsaan.",
sanoi tuo sitten tuntien itsensä hyvinkin fiksuksi. Itsetyytyväisyys loisti suoraan olennon kasvoilta auringon lailla. Hah, olipas se tiennyt jotain, mitä toinen ei. Hah!

Kun Precie huitaisi hennolla tassullaan toisen kuonoa, levisi suorastaan idioottimainen hymy koiran kasvoille.
"Kyllähän se varmasti katosikin. Sulotassusi pystyvät mihin vain!"
Lausahduksen päätteeksi alkoi Sumu jälleen hihittelemään superhassulle kommentilleen. Kuinka se keksikin tänään näin hauskoja juttuja? Kauan ei uros tuota kuitenkaan pohtinut, vaan lähti hakemaan itselleen lisää suunkostuketta. Lattia lainehti epämiellyttävästi, mutta jotenkin selvitti maskinaama tiensä hyllykön luo. Hassua, kuinka jano oli edelleen niin kova, vaikka juuri oli juonut suhteellisen paljonkin. Ei veden kanssa vaan näin ollut koskaan käynyt.

Tällä kertaa Sumu ei jäänyt pohtimaan viinilaatujen tuoksuja, vaan nappasi ensimmäisen silmiinsä osuneen putelin suuhunsa. Kapine oli kuitenkin yllättävän painava ja lipesi uroksen suusta räsähtäen ikävästi osuessaan kovalle lattialle. Lasiset sirpaleet lentelivät iloisesti ympäriinsä ja neste sotki jo ennestään törkyistä lattiaa.
"Oohops.",
sanoi uros jälleen. Samassa kuitenkin suupielistä pääsi ilmoille käheä hihitys ja pian koira nappasikin jo toisen pullon otteeseensa. Tällä kertaa ote piti ja otus lähti hoippumaan takaisin Precierin vierelle.

Lopulta se pääsi istumaan ja asetti läpinäkyvän pullonsa lattialle. Jossakin vasemman etutassun tietämillä tuntui outoa kihelmöintiä, joka sai kuin saikin kiinnitettyä eläimen huomion itseensä.
"Katos hittolaista.",
sanoi uros yllättyneennä nostessaan tassunsa ilmaan. Anturaan oli jäänyt kiinni lasinsiru rikkoutuneesta pullosta ja tummanpunainen verinoro valui pitkin sirun kirkasta pintaa. Tämäkin tuntui tänään jotenkin hassulta ja sai Sumun vain hymyilemään.
"Sehän on hei verta!"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on May 30, 2007, 21:20

No, Precier oli sentään selvemmillä vesillä kuin vastakkaista sukupuolta edustaja. Valtomusta ei voinut kuin kikattaa Sumun lepertelyille. Vai oli hän kaunis mutta tyhmä? Ei mikään hyvä yhdistelmä. Kovin blondimainen olo tuli samantien.
"Sinä se olet sitten oikea neropatti." vastasi susikoira terävästi, virneen loistaessa yhä sirolla kuonolla. Hänen ilmeensä olikin paljon positiivisempi kuin hetki sitten.. synkät ajatukset näyttivät väistävän tehokkaasti humalan tieltä. Ehkä se oli vaan hyvä. Sumun kannalta ajateltuna ainakin.
"Mutta ehkä minä sitten kauneudella pärjään maailmassa vaikka vailla viisautta!" kikatti valkomusta ennemmin itsekseen. Tuo oli jo outoa kuulla, Precier kun vihasi itseään ja kehoaan eikä selvänä olisi varmasti sanonut yhtäkään positiivista asiaa itsestään.
Mutta sitten jo päästiin puhumaan neidon tassusta. Hento nauru pääsi tuon huulilta, kun susipuoli nappasi pullon otteeseensa. Neste valui kurkkuun, viimeisetkin pisarat. Mokoma juoma loppui aivban liian nopeasti! Itsekseen hyristen tyrkkäsi piikkipantainen pullon kauemmas. Se ei ainakaan rikkoutunut, vieri pölyiseen nurkkaan unohdukseen.

Ja kas, Suru se teloi itseään. Precierin keho hätkähti hieman pullon särkyessä, mutta naurunremakka siitä vaan seurasi. Eipä asiassa mitään hauskaa ollut, mutta.. jostain syystä se kikatutti silti vallan mahdottomasti. Punaisella kielellään susikoira nuoleskeli huuliaan, sinisten silmien pilkahtaessa silti jotenkin samean oloisina. Viini kävi päähän ja sammutti kirkkaudenkin. Jollain keinolla näytti ruskea pääsevän takaisin naaraan vierelle. Ja johan kääntyi mustakorvaisenkin katse toisen kohotettuun tassuun, kun Sumu sitä siinä hänen edessään nosteli. Sumun huudahdus sai Precierin virnistämään.
"Oi, voi, Sumu parka tassunsa satutti." söpöili Precier ja kikatteli sitten typerää teinikikatusta, millaista ei koskaan uskoisi kuulevan maskuliiniluonteisen neidon suusta. "Pitäisikö minun nuolla veri pois ja puhaltaa?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on May 30, 2007, 21:52

Entistäkin pöllämästyneemmän oloisena yritti Sumu katsella valkomustaa, joka tarjoutui puhdistamaan vastasyntynyttä haavaa. Katse, ajatuksesta nyt puhumattakaan, tuntui kuitenkin harhailevan jossain aivan muualla. Yhtäkkiä koira kuitenkin putosi takaisin maanpinnalle ja suuntasi suurelle auenneet silmänsä Precieriin.
"Ei! Eiii missään nimessä. Hienot nnaiset eivät sotke itseään vereen."
Sanojaan korostaakseen tuo heilutteli päätään suureleisesti sivulta toiselle. Lopulta koiran oli pakko laskea verinen tassunsa maahan, alkoi nimittäin tuntua jälleen varsin huojuvalta, joten kaikki tuki oli tarpeen.

Pian Sumu jo korkkasi seuraavan pullon tätä uutta, ihmeitä tekevää juomaa. Tällä kertaa korkki lähti varsin helposti irti, tosin täyteen ahdettu pullo roiskautti päällimmäiset tippansa kohti uroksen rintapieliä. Eipä koira tainnut tapahtunutta edes huomata, vaan nappasi putelin huulilleen ja hörppi lientä ahnaasti. Samalla tuo koitti puuroutuvilla aivoillaan miettiä, miten ei ollut ennen tälläiseen juomaan törmännyt? Luulisi, ettei kansa muuta joisikkaan, kuin hassua, mieltä ylentävää juomaa. Niin, eihän Sumulla ollut mitään tietoa aineen jälkivaikutuksista. Seuraavana aamuna nekin tulisivat luultavasti hyvin tutuiksi. Mutta nyt ei tulevalle ollut ruskeaturkin ajatuksissa mitään sijaa, elämää oli vain tässä ja nyt.

Laskettuaan pullon takaisin lattialle, kierähti koira yllättäen kyljelleen makaamaan aivan Precien jalkojen juureen. Istuminen oli alkanut tuntua varsin tylsältä ja puuduttavalta, joten mikäs siinä oli välillä asentoa vaihtaessa. Sumun aivoissa kun alkoi pikku hiljaa olla aivan se ja sama, mitä ruumis teki, kunhan tuntui mukavalta. Hymy kareili otuksen alkoholista märillä huulilla ja kieli roikkui hullunkurisesti ulkona.
"Milthäs ssiellä ylhäällä näyttää?",
kysyi Sumu älyvapaasti katsellessaan ylös kohti naaraan kasvoja. Kauniita, siroja, hentoisia kasvoja... Sulostuttavien mustien merkkien koristamaa valkeutta.
"Täällä on ainakin khoreat näkymät.",
lausahti tuo sitten äskeisiin mietteisiinsä viitaten.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 1, 2007, 18:51

"Mistäs lähtien minä olen hieno neiti ollut?" lirkautti neiti takaisin, kikattaen sitten kevyesti ja heleästi. Pois se Precieristä! Hän se rämpi aina suossa ja metsissä, sotki itsensä ja oli aina ruhjeilla. Miloin oli tssu sijoiltaan, milloin lavat naarmuilla, milloin tassut verta valuivat. Hänestä hieno neiti oli kaukana. Valkomusta pyöräytti lapojaan, käänsi päätään sivulle, heilautteli häntäänsä laiskan puoleisesti. Juoma sumensi ajatuksenjuoksua pahasti, kuin pilven päällä asuisi. Susikoira virnuili ajatukselle. Pilvikotihan olisi mainio, linnunrataa pitkin pääsisi kaikkialle varsin nopeasti.

Juuri kun Precie oli aikeissa lähteä uutta pulloa etsimään, kellahti Sumu hänen jalkojensa juureen selälleen. Neidon korvat napsahtivat tiukkaan höröön, tuon napittaessa ruohonjuuritasolla kellivää ruskeaa. Siniset silmät tuikahtivat, virneen kohotessa takaisin kasvoille - johan se hetken oli poissa ollutkin..
"Jaa miltä?" kysyi naaras ja naurahti, laski päätään hieman alemmas kuin olisi muka jotenkin likinäköinen. "Joku koira tuossa näyttää nenäni edessä olevan."
Ja sitten Sumu ehti jo lausahtaa, että korat näkymät hänellä oli. Precie kikatteli neitimäisesti, puhalsi tuulta uroksen kuonolle virnuillen sitten vähintään typerän oloisena.
"Mihinkäs suuntaan sinä sitten katselet? Onko täällä vai joku kolmaskin?" kyseli susikoira nauraen - hänen järkensä kulki vielä.. suht koht hyvin? Tai sitten ei.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 1, 2007, 19:13

Sumun järki sen sijaan ei juossut enää lainkaan, se ryömi jossain ojanpohjalla sotkuisena. Mitähän lie viini olikaan sisältänyt, mutta ainakin se oli tainnut kiivetä suusta suoraan uroon pääkoppaan, joka ei muutenkaan ollut tottunut moiseen huvitteluun. Niinpä tuo vain virnuili ja tapitti yllään näkyvää Precieriä, joka puhalteli olennon kuonolle. Kylmät väristykset kulkivat koiran selkää pitkin, riitti sen huomiokyky tuon huomaamiseen tai ei.

Puhellessaan kumartui naaras hiukan lähemmäs lattialla makaavaa kasaa, jolle tuli mieleen jotain aivan järjetöntä. Jotain, mitä koira ei villeimmissä unelmissaankaan toteuttaisi. Mutta tilaneen ollessa alkoholin pahoin kostuttama, siirtui uros enempiä miettimättä ajatuksista tekoihin. Niinpä Sumu nosti päätään lähemmäs Precietä ja lipaisi kielellään toista kuonolle. Pieni ele, mutta niin kovin merkityksellinen. Se sisälsi kaiken sen, minkä kippurahäntä olisi tahtonut valkomustalle illana aikana sanoa.
"Ejj, vain shhinä Prrecier.",
lausahti tuo sammaltaen laskiessaan päänsä takaisin kiviselle lattialle. Silmistä saattoi yllättäen havaita jonkinnäköisen järjen pilkahduksen, joka kuitenkin pian katosi harmaaseen sameuteen.

"Vain kaunishh Prrecier."
Koira hymyili onnellisena suu hiukan raollaan. Kuinka kaikki tuntuikin niin kovin mukavalta ja helpolta. Mikseiköhän uros ollut tällainen aina? Sehän oli ihan tylsää olla sellainen huolestunut, hiljainen tiukkapipo, eikö? Tästä lähin koira olisi varmasti aina onnellinen, niin sen täytyi olla. Huuruisten ajatustensa saattelemana kierähti ruskeaturkki makaamaan selälleen lähes toisen varpaille. Samalla se ojensi toisen etutassunsa silittämään kömpelösti Precien poskea.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 1, 2007, 21:20

Siinä se sitten tuli. Lipaisu. Precierin koko keho jäykistyi niille sijoilleen, kun ruskean kieli kosketti hänen kuonoaan. Jos Precier olisi järjissään ollut, olisi hän reagoinut todella, todella vahvasti. Silmät olisivat varmasti suurentuneet teevadin kokoisiksi ja naaras olisi loikannut jaloilleen, luultavasti jopa läimäissyt paniikissa uroksen kasvoja karjaisten kuin purkautumaisillaan oleva tulivuori. Mutta ehei, koska alkoholi oli kivunnut hänen päähänsä, ei naaras osannut kuin puistella päätään.
"Sssumu, kai muistat mitä puhelimme aiemmin." tyttö jutusteli aiemmin, hämmentyneenä kyllä, muttei oikeastaan muuta. Aamulla voisi olla vähän erilainen reaktio kun pää selvenee ja ajatukset palaavat. Mutta silti naaras kohotti päätään turvallisuuden nimissä ylöspäin, vähän ennenkuin nousi Sumun tassu koskettamaan hänen poskeaan.
"Sumu.. ei.." inisi naaras paikoillaan painaessaan korvansa luimuun. Neito horjahti hieman sivulle päin, sai onneksi kuitenkin ajoissa etuset alleen ettei maahan mätkähtänyt.
Ja juomaakin piti hakea, mutta.. eihän tässä nyt voinut kun jaloissa makasi uros kuin kamppausnaruna.

Yö oli langennut. Pimeys vallannut taivaan ja metsän, linnut hiljenneet. Kovin nopeasti aika kulki kun oli hauskaa, sen Precierkin sai huomata. Ajantaju kadonnut kokonaan.
Siniset silmänsä susikoira aukaisi, katsoi alaviistoon Sumun kasvoihin. Herkkänä ja hauraana, sellaisena minkä puolen piti yleensä tiukasti piilossa, poissa muiden katseilta. Sillä hänhän oli vahva persoona, tulinen ja räjähtävä, sellainen jota kuka tahansa ei aisoissa pitänyt.
"Sumu, minä.." töksäytti Precier, kun pää nytkähti eteenpäin. Ei oikein ruumiinkaan osia hallittu tässä alkoholin vaikutuksen alaisena? Sumun tassukin näytti yhä lepäävän vielä lämpöisenä Precierin poskella, jotenkin turvallisena, mutta silti samalla niin vääränä ja petollisena, pahanakin.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 1, 2007, 21:55

"Hysssssss...",
sihisi uros toisen pyristelyille. Edelleen tuo silitteli Precien valkoista poskea samalla virnistäen leikkisästi.
"Ennn muishta, joten eii she voi olla mitään tärkeää."
Ja toden totta, ei Sumulla ollut juuri nyt minkäänlaista muistikuvaa vain vähän aikaa sitten käydystä keskustelusta. Eikä oikeastaan paljon mistään muustakaan, mennyt oli mennyttä, eikä sillä ollut väliä.
"Vain khaunis Pprecier on tärkeä."
Humalainen koira todella tarkoitti mitä sanoi, vain tuolla Sumun sydämen täyttäneellä olennolla tuntui olevan mitään merkitystä.

Lopulta ruskeaturkki palautti tassunsa vierelleen ja sulki hetkeksi silmänsä. Hassu tunne, vaikka silmät olivat sulkeutuneet, näkyi niissä silti Precien kuvajainen. Hiukan koira hihitteli moiselle ilmiölle ennen eriparisilmiensä raottamista. Sitten tuo käänsi päänsä kallelleen ja katseli jälleen toisen kauniita kasvoja. Niistä selvästikin kuvastui hyvin ristiriitaisia tuntemuksia, mutta eivät ne oikeastaan häirinneet urosta. Kyllä naaras varmastikkin ymmärtäisi pian rakastavansa Sumua sydämensä kyllyydestä. Se olisi yksinkertaisesti vain ajan kysymys, kuinkas muutenkaan?

Yö nuolaisi huuliaan edelleen katse suunnattuna hämmentyneeseen Precieriin.
"Jjos vain unohdettaishiin kaikki menneet jja aloitettashiin alusta. Jjjjookos?"
Maassa makaava kippurahäntä suuntasi korvansa eteenpäin kuuntelemaan, kuinka toinen luonnollisestikkin myöntyisi ehdotukseen naurahtaen samalla käheästi. Sumuhan oli suorastaan vastustamaton maatessaan toisen jalkojen juuressa!

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 1, 2007, 22:10

Precier parka. Se oli umpikujassa, hyvin ahtaassa sellaisessa, mistä ei vain päässyt pois. Sillä mustavalkoinen piti Sumusta, tottakai - mutta ei näin! Hän oli Sumun ystävä! Sen olisi naaras halunnut kiljua, mutta viina sumensi aivojen toimintaa. Se jylläsi omillaan, ei piitannut aivojen kantajasta tuon taivaallista.
Sydän itki, niin itki melkein naaraskin. Häntä kuvotti sydämessä, mutta silti hän ei tehnyt mitään. Kun lopulta laskeutui Sumun tassu maahan, ei Precier vastustellut. Itseasiassa hän kapusi jaloilleen, mutta huonoin tuloksin. Tasapaino petti ja kohta naaras makasi maassa Sumun vierellä.
Sydän takoi, ilme oli viinin sumentama mutta samalla hätääntynytkin. Sillä neito ei halunnut olla tyly urokselle, koska muuten ystävyys kuolisi ennen kunnollista alkuakaan. Mutta ei, EI! Hän vihasi miehiä, häntä inhotti tämä! Hän ei ollut mikään hetero!
"Sumu, tietenkin sinä muistat.." yritti Precier vielä, hymy tosin oli kuollut, mutta äänensävy oli vielä viinin täydentämä. Hän katsoi sinisillä silmillään vieressä olevaan urokseen.
"Tuo on alkoholin aikaansaannosta vainn..."

>perkeles, joku ylitiivistetty rooli tuli kyl nyt. x_X<

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 1, 2007, 22:37

//Ei haittaa. Oikeastaan tässä pelissä onkin ollut aika pitkiä viestejä suurimman osan ajasta. Kyllä sitä välillä voi vähän lyhyemminkin mennä.//

Sumu kurtisti hivenen kulmiaan ymmärtämättömyyden merkiksi. Asiat eivät olleetkaan sujuneet ihan odotetulla tavalla. Samalla tuo koetti penkoa puuroutuneesta muististaan, mitä Precie oli mahtanut sanoa aiemmin ja mistä asiasta? ...Ei, ei Sumu saanut mitään mieleensä. Samassa koiran ilme kuitenkin silisi naaraan humpsahtaessa myöskin maahan makaamaan. Koira naurahti hiukan, mutta lopetti kuin seinään nähdessään toisen lähes pakokauhuisen ilmeen. Mitä ihmettä valkoturkki muka saattoi pelätä, kaikkihan oli aivan täydellistä!

Jossain syvällä, järkensä viimeisessä turvapaikassa Sumu kuitenkin tajusi, että oli ehkä itse toisen tuskan aiheuttaja. Sydän tuntui särkyvän palasiksi koiran tuota miettiessä. Eihän se tahtonut mitenkään kiduttaa toista, ei ollenkaan! Tahtoi vain, että Precien oli hyvä olla.
Sumu kääntyi jälleen kyljelleen ja yritti kaikin voimin kohdistaa katseensa naaraan sinisiin silmiin. Tuskaa, silkaa tuskaa niistä heijastui. Uros kurtisti kulmansa surullisena ja päästi kysyvän urahduksen. Kurjaa, jos Preciellä ei ollutkaan mukavaa, koska ruskeaturkilla kyllä oli ollut.
"Sssinisilmä, äläsh nyt. Kaikki on iiiihan hyvin."
Ääni yritti olla sävyltään rauhoittava, mutta lähinnä känniseltä se kuulosti.

Kohta Sumun suupieliltä pääsi ilmoille leveä haukotus. Missä ihmeen välissä koiran oli tullut näin kovin väsy? Silmätkin tuntuivat painuvan kiinni eläimen tahdosta piittaamatta.
"Oli mhiten oli, yksi shinun pitää tietää."
Silmät olivat jo kokonaan kiinni ja pää painuneena vasten kylmää kivilattiaa. Ilmeisesti aivot olivat päättäneet, että nyt riitti tälle päivälle.
"Mhinä rhakastan sinua, Prhecier Shinishillmä."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 1, 2007, 23:19

Jopa kännisenä tunsi Precier sanat, jotka Sumu lopulta silmänsä suljettuaan lausui. Ja sillä hetkellä leimahti niin monta tunnetilaa naaraan sydämmesät. Hän tunsi suurta halua hirttäytyä ensimmäiseen naruun, joka roikkui maanpinnan yläpuolella. Hän halusi kiljua taivaalle, kirota Saatanalle. Halusi selittää Sumulle, pakottaa tätä perumaan puheensa. Halusi paeta. Ja ennenkaikkea halusi keksiä keinon, mitä tekisi ettei särkisi toisen sydäntä.
Karvaasti neito nieleskeli, painoi korviaan enemmän alaviistoon. Sumu tuhisi hänen vierellään. Humalainen uros oli suorastaan hehkunut jonkinlaista tunnetta. Kuin hän.. jollain tavalla olisi tahtonut Precieriä. Siniset silmät toljottivat suoraan ruskeaan, mutta kohta naaras laski päätään ja käänsi katsettaan muualle. Ja ajatukset surisivat. Varsin jähmeästi, kylläkin... mutta se oli varmaa, että nuo sanat neito muistaisi vielä aamullakin.
Mutta alkoholi alkoi vaikuttaa myös Precieriin. Itseasiassa tässä vaiheessa hän yleensä sai sen piristyskohtauksen, mutta nyt tilanne oli toinen. Jos Sumu oli naaras, olisi voinut tapahtua kaikenlaista sellaista, mitä ei lapsille suositella nähtävän. Mutta koska Precier olikin mikä oli, ei tätä sattunut kippurahäntäisen sukupuolen takia.
Precier inahti, muttei muuta. Hänen päänsä laskeutui, itseasiassa aivan Sumun pään vierelle. Häntä heilahti vielä jähmeästi neidon mennessä hieman kippuraan. Niin hän aina nukkui. Kerällä kuin käärme.

Ja tuuli ulvoi. Se lauloi lauluaan, kuiski salaisuuksiaan. Jossain huhuili huuhkajakin, kolkko oli ääni senkin. Yö oli luultavasti synkkä ja kylmä, aivan kuten kellarikin. Mutta mihinkään nuo kaksi eivät nyt pois pääsisi, nukkuisivat tällä kylmällä maalla homeen keskellä. Ruskea koira ja valkomusta puolisusi, railakkaan päivän jälkeen.
Siniset silmänsä Precier piti avoinna vielä tovin. Se tuijotti uroksen maskikasvoihin, hengitti tuskin ollenkaan. Jopa kyynel vierähti naaraan poskelle, muttei sen kummempaa.
Hän osasi reagoida melko hyvin promilleissakin.
Kohta kuitenkin vaati väsymys veronsa, silmät sulkeutuivat, uni otti vallan kehosta.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 2, 2007, 17:18

Tunti toisensa jälkeen kului koiraeläinten nukkuessa päitään selviksi kellarin lattialla. Tuuli tuiversi läheisessä metsikössä ja sai vanhan kartanon rakenteet natisemaan ikävästi. Herkkäunisempi olisi voinut herätäkkin aavemmaisiin ääniin, mutta illan aikana nautittu alkoholi piti tämän kaksikon unten mailla pitkälle aamupäivään. Vierekkäin nuo siinä vain tuhisivat yön lävitse, mistään mitään tietämättä.

Lopulta, auringon jo kivuttua taivaalle havahtui Sumu takaisin tähän maailmaan. Silmänsä pysyivät tiukasti kiinni eikä lihaskaan liikahtanut, mutta jyskyttävä päänsärky repi olennon tajuihinsa. Ynähtäen vaimeasti koira raotti hitaasti ja varovasti silmäluomiaan saaden ensimmäisenä silmiensä eteen aivan lähellä uinuvan Precierin kasvot. Uros suorastaan säikähti ja reväytti eripariset silmänsä apposen auki, mikä luonnollisesti lisäsi päänsärkyä parilla asteella. Moista Sumu ei kuitenkaan ehtinyt nyt miettimään, ainoa päässä pyörivä sana oli mitä. Mitä illalla oli oikein tapahtunut? Mitä varten eläimet nukkuivat kylmällä lattialla? Mitä Precie oikein teki aivan uroksen nenän edessä? Ja ennen kaikkea: mitä he oikein olivat illan aikana juoneet?

Kysymysten viilettäessä ristiin rastiin koiran pääkopassa yritti tuo samalla hilata itseään kauemmas toisesta, väliä kun ei ollut juuri nimeksikään. Seisomaan se ei edes uskaltanut yrittää, sen verran kova jyske päässä tuntui. Muutenkin oli todella huono olo ja tassuunkin sattui vietävästi. Lopulta noin metrin verran ryömittyään käänsi Yö katseensa tuskallisesti vihlovaan etutassuunsa, josta näkyi törröttävän ikävän näköinen lasinsiru. Koko tassunpohja oli tahriutunut kuivuneesta verestä ja jalan turkki oli ikävästi takussa. Entistäkin tuskaisampi ilme nousi näyn ansiosta eläimen kasvoille. Voi luoja, mitä täällä oikein oli viime yönä tapahtunut? Ja mihin ihmeeseen olivat kadonneet siitä kertovat muistikuvat?

Uros sulki jälleen silmänsä lievittääkseen jumputtavaa tunnetta päässään nykäistessään samalla lasinpalan irti käpälästään. Terävän esineen irrotessa kirposi kivusta kielivä ulahdus olennon huulilta ja haava alkoi jälleen tihkua verta. Olisi suoranainen ihme, jos viilto ei tulehtuisi pahemman kerran, sen verran ilkeältä haava näytti. Hiljaa jatkoi koira uikuttamistaan silmät ummessa tuskaisten mietteiden pitäessä kokoustaan elikon päässä.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 3, 2007, 18:43

Mikä lie oli syy, mihin Precier lopulta heräsi. Sumun vingahtava äännähdys vai kylmä, nihkeä maa, joka öisten sikeiden unien jälkeen alkoi jo vähintäänkin tuntua ahdistavalta? Oli Preci ikäviin nukkumapaikkoihin tottunut, mutta... eivät ne koskaan mukavilta tuntuneet.
Mutta tosiaan, Precierin päätä ei järin särkenyt. Mutta kun silmät revähtivät auki Sumun vingahtaessa, täytti äärimäisen pökkelöinen, väsynyt olo neidon kehon. Tämä räpyttelikin silmiään, urahti ja sulki ne taas. Raajat tuntuivat jäykiltä ja muutenkin olo oli todella raskas. Olikohan rekka ajanut hänen ylitseen?
"Mitäh.." mutisi Precier itsekseen, kunnes yön tapahtumat rymähtivät voimalla päähän. Humaltumiset, tapahtumiset, teot... jopas olikin Precier nopeasti hereillä. Pää nousi kiireesti, mikä sai kevyen oksettavan olon vellahtamaan vatsassa. Se sai neidon irvistämään pahasti, puistelemaan päätään. Ei näin.

"Huomenta. Ja hei, oletko kunnossa?" kysyi puolisusi repiessään ruumiinsa ylös kylmältä maalta istuvilleen. Silmät tuntuivat yhä olevan ristissä, kun pystykorvainen tihrusteli maskinaamaisen suuntaan. Ai, niin, tosiaan.. Sumuhan oli satuttanut tassunsa. Näköjään siihen sattui yhä ikävästi, uroksen ilme kertoi sen. Precier kurtisti kulmiaan.
"Tuo ei näytä yhtään.. hyvältä. Se pitää sitoa tai jotain." puheli neito samalla, kun sydän alkoi lyldä kiivaammin. Siniset silmät olivat näet kääntyneet katsomaan uroksen kasvoja ja samalla muistuivat toisen lausumat sanat valkomustan mieliin.
Rakastiko uros häntä oikeasti.. vai oliko se vaan humalan aiheuttamaa hölinää?

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 3, 2007, 19:20

Aluksi Sumu ei edes havainnut toisen heräämistä, silmänsä kun olivat tiukasti suljettuina ja tajunta keskittyneenä kipuun. Varovasti tuo kuitenkin toista silmäänsä raotti kuullessaan toisen sanat, korvatkin kääntyivät kohti naarasta. Tuolla ei näyttänyt olevan yhtä tukalat oltavat kuin Sumulla, ei ollenkaan. Uros sen sijaan näytti pahoinvoivalta ja hänestä tuntui pahoinvoivalta. Varovasti tuo kuitenkin suutaan raotti vastaukseen.
"Huomenta."
Ääni oli käheä ja matala, hiljainenkin.
"En ole ihan varma."

Samalla avonaisen silmän katse kääntyi takaisin runnottuihin anturoihin. Veri jatkoi tihkumistaan, pari pisaraa oli lattiallekin ennättänyt. Pää jumputti kuin rummulla hakattu, vatsassa velloi. Ihana tunne, kerrassaan.
"Mitä oikein tapahtui?"
Kaikki muistot eilisilasta tuntuivat jotenkin sumeilta, lähes unenomaisilta. Viimeinen selkeähkö muistikuva oli, kun olennot olivat lähteneet tutkimaan kartanoa, sen jälkeinen oli kuin usvaa. Miksiköhän ihmeessä he olivat jääneet kellariin nukkumaan, sänky kun oli ollut niin kovin mukava? Samassa Sumu oikeastaan huomasi missä hän makasi ja nousi kiireesti istumaan. Homeinen ja muutoin likainen kivialusta kun ei vaikuttanut millään tavoin hoikuttelevalta.

Istuvilleen päästyään venytteli uros niskojaan, mikä tuntui itse asiassa hiukan tappavan päänsärkyä tai ainakin ajavan sitä johonkin pienempään nurkkaan. Olo ei missään nimessä ollut hyvä, mutta kenties hivenen helpompi. Tästä rohkaistuneena avasi koira toisenkin silmänsä hiukan luomiaan räpytellen. Kellarissa oli edelleen hämärää, ikkunoita kun ei ollut. Pari tyhjentynyttä pulloa lojui pitkin lattioita, yksi oli jäänyt puolilleen. Hitaasti, jottei kipu yltyisi, käänsi maskinaama päänsä jälleen kohti Precieriä. Tämän ilme oli jotenkin... Hämmentynyt, mietteliäs. Uros käänsi päätään hiukan kallelleen samalla odottaen, muistaisiko toinen yöllisiä tapahtumia yhtään paremmin.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 3, 2007, 21:30

Precierin siniset silmät tuntuivat värähtävän hämmennyksestä. Sumu ei tosiaankaan muistanut. PELASTUS! Precier ei vaan sanoisi mitään, ei kerrassaan mitään. Sumun ei tarvinnut muistaa sanomisiaan, niin kiusallisia tilanteita ei kehittynyt. Precierinkin pitäisi vaan unohtaa ne. Naaras nyökytteli ajatuksissaan. Se olisi hyvä, mitä ei tiennyt, ei se satuttanut.
"Tuo näyttää pahalta.." inahti Precier, joka tarkasteli toisen tassua. Se vuoti taas vähän vertakin. Sumu oli totisesti vähätellyt haavaa eillisyönä. "Pudotit yhden lasipullon ja se särkyi. Olisimpa tajunnut sen tehneen noin pahaa jälkeä.." valkomusta mutisi ja irvisti. Tosin, olisiko hän siinä alkoholin alaisena osannut edes haavaa sitoa?

Nyt oli aika nousta ylös istuvaltaan. Kyllä tuon jalat vähän horjahtivat, kun tökkyrässä oleva neitokainen kipusi niille. Ynähdys karkasi naaraan huulilta, tuon käännellessä korviaan. Se ei pitänyt tilanteesta, muttei valittanut, koska tämä oli hänen omaa syytään. Mitäs hairahti juominkien polulle.
"Tuota.. ei mitään ihmeellistä." lipsautti neito sitten kiireesti. Hän ei todellakaan sanoisi, mitä tapahtui. Ei kertoisi sitä koskaan. Ei ikinä. "Joimme vähän liikaa viiniä."
Tuo riitti mainiosti, tarkemmat yksityiskohdat jääkööt unholaan. Katse hieman alaspäin suunnattuna mietti valkomusta kuumeisesti, miten saisi keskustelun etenemään uusille urille. Jos sen halusi kääntä, piti paikkaakin vaihtaa.
"Pystytkö kävelemään? Luultavasti ylhäältä löytyisi sidontatarpeita.. tassusi saataisiin kuntoon." selitti puolisusi kohottaessaan katseensa ruskeaan kippurahäntään.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 3, 2007, 21:54

Toisen vastaus oli yksinkertainen; liikaa viiniä. Tämä kuitenkin jätti Sumun aivan yhtä tietämättömäksi, kuin oli ollut aiemminkin. Ei uroksella kun ollut mitään käsitystä viinin oudoista vaikutuksista, mutta jälkivaikutukset olivat kyllä jo oikein hyvin selvillä. Päätä jyskytti edelleen.
Lopulta odottava ilme käänty taas takaisin tassuun. Se oli kyllä kieltämättä pahan näköinen, pakko kai se olisi sitoa jollakin. Niinpä vastauksena Precien kysymukseen nousi Sumu huojuen seisomaan, kolmea jaloistaan käytellen. Vasemman etutassun se piti tiukasti ilmassa, kylkeä vasten painettuna.
"Kyllä kai."

Uros otti muutaman hyvin epävarman askeleen kohti nurkasta alkavaa portaikkoa. Samalla se vilkuili silmäkulmastaan valkomustaa naarasta. Jokin hassu tunne vatsanpohjassa kertoi, ettei toinen ollut sanonut ihan kaikkea, mitä olisi pitänyt. Mihin se liitty, ei ollut Sumulla hajuakaan. Ja voihan tuo olla ihan vain kuvitelmaakin, miksi toinen muka olisi vaiennut jostakin? Huokaisten koira päätti antaa asian olla ja suuntasi huomionsa takaisin vaivalloiseen kävelyynsä. Portaisiin päästyään otus katsoi hämmentyneen oloisena ylös kohoavia rappuja. Millä ihmeellä se huojuvana ja kolmea koipea käytellen pääsisi ylös.

"Tuota..."
Muuta ei maskinaama sanonutkaan, hiljainen itsensä kun taas oli. Astui vain askeleen ylemmäs ja oli heti kerralla mätkähtää naamalleen. Tämä tulisi olemaan hyvin hankalaa...

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 6, 2007, 22:39

Precierin teki mieli läppäistä itseän tai vähintäänkin hakata turtunutta päätään vasten kellarin limaisia seiniä. Tietenkään hän ei ollut ottanut huomioon kellarin jyrkkiä portaita. Eikä sitä, ettei kävely ollut kovinkaan helppoa kolmella tassulla. Ja että he olivat krapulassa. Ja että.. no, oli monta sellaista asiaa mitä koirasusi ei ollut ottanut huomioon. Naaras puuskahti.
Häntä yhä hämmensi eillisöiset tapahtumat. Sumun sanomat sanat ja teot.. Kylmät väreet kulkivat läpi naaraan selän ja saivat pääosin valkoisen koko kropan värähtämään kuin kylmä hönkäys olisi häneen kohdistunut. Siniset silmänsä kiinni rutistaen yritti neito patistaa ajatukset turhina päästään.

"Öh, niin.." tuo älähti, kun tajusi vellovansa jossain pilvimaailmassa. Nopeasti piikkipantakaulainen loikki Sumun luokse, horjahti mokoma muutaman kerran askelissaan melkein seotessaan. Kohta tuo kuitenkin seisoi Sumun vieressä. Ja tajusipa siinä, että ainoa keino saada uros ylös olisi auttaa tätä niin hyvin kuin suinkin. Ja se taas... kuvotus kulki neidon läpi kun ajatukset taas heräsivät.
EI. Sumu on ystävä!
"Minä tuen sinua." tokaisi piikkipantainen töykeämmin kuin oli tarkoitus ja tajuttuaan tämän pahoitteli mustavalkea asiaa katsomalla sinisillä silmillään anteeksipyytävästi. Sitten tuo painoi kylkensä vasten Sumun kylkeä, jotta uros voisi laskea painoaan Precierille.
"Kivutaan.. rauhallisesti."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 6, 2007, 23:05

Tuntiessaan valkomustan kosketuksen vierellään kavahti Sumu kauemmas, lähes vasten rapistuvaa seinää. Teko oli jälleen refleksinomainen, eihän maskinaama sille mitään mahtanut. Kuten ei myöskään kasvoilleen kihoavalle punalle, joka tuli jälleen varmasti kuin auringon nousu. Katsekin harhaili jossain lahojen rappusten tietämillä.
"Tuo-tuota... Ei tarvitse."
Epävarmana koira otti seuraavan askeleen kohti yläkertaa. Hankalaa se olisi ollut toisen avustuksellakin, mutta ei maskinaama voinut täysissä järjissään oikein kuvitella itseään nojaamassa Precieriin. Ajatuskin vahvisti kasvojen väritystä entisestään.

"Kun...han... Pysyt lähellä... Jos siis kaadun tai... Jotain."
Vaikka illan tietämissä oli uros jo voittanut osan ujoudestaan, oli tunne kuitenkin edelleen läsnä. Se oli aivan liian kiinteä osa uroksen luonnetta voitettavaksi yhdessä päivässä. Mutta ehkäpä se vielä tästä, pikku hiljaa. Näin ainakin Sumu tahtoi uskoa ottaessaan askeleen toisensa jälkeen kohti päivänvaloa. Yhtäkkiä hymy nousi tämän huulille ja tuo käänsi katseensa Precieen.
"Sanoinko minä..."
Koira piti pienen tauon miettiessään, kehtaisiko kysyä. Muistot kun olivat niin kovin hataria ja utuisia.
"Sanoinko sinua eilen Precier Sinisilmäksi?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 8, 2007, 20:46

Precier kavahti kauttaaltaan kun Sumu reagoi niin voimakkaasti. Tokihan hän tiesi tulleensa kysymättä liian lähelle.. mutta, silti. Oliko se noin vastenmielistä? Ensin valkosusi ei tiennyt mitä ajatella, mutta sysäsi aatteet sitten nopeasti unholaan. Kohautti lapojaan, nyökäytti kuonoaan. "Okei. Pidän perää."
Vastauksensa susikoira lausui rempseästi ja kohautti lapojaankin. Hän voisi napata Sumun kiinni, jos toinen lähtisi rymisemään alas. Toivottavasti ei niin kävisi kuitenkaan. Mustavalkea ei ollut ihan kunnossa vielä näin nopeasti heräämisen jälkeen.
Niinpä siis kaksikko alkoi rauhaisaan tahtiin kipuamaan pois homeisesta kellarista.

Hiljaisuus vallitsi, Sumu näytti keskittyvän tassujensa asetteluun ja tsapainon ylläpitoon. Turhaan ei viitsinyt mustamerkkinen tätä hiljaisuutta katkaista, antoi toisen keskittyä ylöspäin kulkuun. Hänellä itsellään ei järin suuria ongelmia ollut. Tassu tuohon noin, toinen, kolmas..
Kun koira sitten aloitti varovasti lauseensa hymyillessään, kohotti Precier siniset silmänsä toiseen. Ja kun kippurahäntäinen sai sanasensa loppuun lausuttua, nousi kevyt puna sekaverisen poskille. Tämä painoi korviaan hetkeksi takaviistoon, oli hiljaa, ennenkuin sitten totesi:
"Juu, niin taisit sanoa." tämä lausui kuitenkin normaaliin äänensävyyn, sai kasvonsakin jo koottua peruslukemille. Hymy oli kevyt muttei järin vakuuttava, vaikka hittoakos sillä oli väliä.
"Jotain siihen suuntaan."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 8, 2007, 21:18

Sumu kurtisti hieman kulmiaan huomatessaan toisen kiusaantuvan kysymyksestään. Vaikka pian Precie jo ilmeensä normaaliksi korjasikin, jäi tapahtunut kuitenkin hämmentämään koiran mieltä. Siis Precierillähän oli kauniin siniset silmät, joten mikähän tuossa oli niin kummaa ollut? Sumu käänsi katseensa takaisin verkkaisasti hupeneviin portaisiin, mutta piti korvansa suunnattuna takanaan kulkevaan.
"Sanoinko... Enhän minä sanonut jotain typerää silloin? Illalla, siis."
Viaton, mutta niin merkitsevä kysymys.

Varsin pitkään kestäneen kapuamisen päätteeksi osuivat ruskeaturkin jalat jälleen keskikerroksen lattiaan. Oli uskomatoman mukava kävellä niin, ettei tarvinnut pelätä astuvansa johonkin homeiseen tai limaiseen. Koira antoi hitaasti katseensa kiertää huoneen ylellisessä sisustuksessa korvien ollessa höröllään pystyssä. Mistähän täältä löytäisi jotain sidontaan kelpaavaa? Toivottavasti valkomustalla olisi siitä parempi käsitys kuin kippurahännällä, muuten etsimisessä voisi mennä varsin kauan aikaa.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 8, 2007, 21:27

"Öh, typerää?" ynähti taaempana kulkeva valkea mustamerkkinen, joka kallisti päätään kävellessään. Vaikka ilme oli normaali, ajatukset pitivät yleistä pikajuoksua pään sisässä. Omatunto karjui että totuus olisi kerrottava. Mutta järki taas ilmaisi mielipiteensä ja totesi, että olisi parasta olla hiljaa. Mitä ei tiedä, ei satuta. Precier päätti seurata järkeä.
"Ehei, et sanonut." tuo valehtelikin kirkkain silmin vakuuttavana. Tai eihän toki valehdellut, eihän Sumun sanat typeriä olleet.. rehellisiä kai? Tai itsessään valehdeltuja. Precier yskäisi hieman keuhkoihinsa kertynyttä kellarin pölyä. "Kaikenlaista epämääräistä örinää vain."
No kai sen noinkin voi ilmaista?

Ja vihdoin! Ulkona kellarista. Precier oli kovin tyytyväinen päästyään loukosta ja vieläpä yhtäkään hämähäkkiä havaitsematta. Kun naaras sai tassunsa tukevalle maalle, hypähti tuo kuin kevätvarsa kauemmas portaikosta. Pää ei oikein hypystä pitänyt ja kipu viilsikin ikävästi, mikä sai susipuolen rauhoittumaan irvistäen.
Mutta nyt olisi etsittävä sidontatarpeita. Siniset silmät olivat hetken mietteliäät, kun järki alkoi taas juosta.
"Kylpyhuone! Etsitään se, siellä voisi olla lääkekaappi" Precier järkeili. Voisihan se toki muuallakin olla.. mutta se on hyvä paikka säilyttää moista.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 8, 2007, 22:22

Sen kummemin ei ruskeaturkki kommentoinut naaraan vastausta kysymykseensä. Hyvähän se oli, jos oli käyttäytynyt järkevästi, vaikka muistikuvat olivatkin hataria. Lähinnä vain erilaisia tunteita, pääasiassa iloa. Mutta seassa oli jotain muutakin, jotain... Vahvempaa? Uros yritti kovasti miettiä, mitä se olisi voinut olla, mutta ei saanut mitään päähänsä. Niinpä se päätti antaa asian olla, kaippa tuon joskus muistaisi, jos niin olisi tarkoitus.

Niinpä uroksen kasvot olivatkin jälleen varsin mitään sanomattomat Precierin järkeillessä kylpyhuoneen etsinnässä. Sumu luotti tässä asiassa täysin valkomustan tietoihin, koiralla itselläänhän kun ei ollut mitään tietoa talon tavaroiden mahdollisesta järjestyksestä.
"Selvä."
Ääni oli väritön, hyvin pelkistetty ja toteava. Mitäpä sitä turhia kiistelemään tai pohtimaan, ajanhukkaa olisi moinen. Katse liiteli edelleen pitkin seinänvieriä, nyt kylpypaikkaa tähyillen. Epähuomiossa Sumu oli antanut tassunsa laskeutua kovin lähelle maata ja yhtäkkiä irvistys kapusikin koiran kasvoille. Jo pelkkä lattialankkujen hipaisukin teki varsin kipeää ja sai jalan nousemaan ripeästi takaisin ylös.

Eripariset silmät kääntyivär hiukan anteeksipyytelevästi Precieriin.
"Tuota... Jos minä odottaisin tässä?",
kysyi eläin ujosti. Tuottaisi vain hankaluuksia lähteä juoksentelemaan ympäri rakennusta kolmella jalalla. Eikä maskinaamasta muutoinkaan olisi liiemmin hyötyä, hyvä jos ulos talosta löytäisi. Niinpä uros istahtikin varovaisesti odottamaan, josko toinen löytäisi jotain sidontatarpeita.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 9, 2007, 0:25

Precierin katse kapusi myös pitkin talon seiniä tuon etsiessä mahdollista kylpyhuonetta. Lopulta naaras muisteli sen löytyvän kerrosta ylempää. Neito nyökäyttikin päätään pontevasti, kuin näin itselleen uskotellen olevan oikeassa.
Ja sitten Sumu pyysi, että saisi jäädä odottamaan. Susipuoli katsahti toiseen ja antoi silmiensä katseen painautua ruskean tassuun.
"Oh, niin, tietysti." tuo sanoi ymmärtäessään ettei kävely toki sopinut laatuun. Tassu vain pahentuisi ja olisi varmasti tuskaisaa kolmella jalalla rykiä eteenpäin. "Odottele siinä vain, minä menen etsimään sidontavälineet."

Kohta susipuoli oli viipottanut pois Sumun luota yläkertaan vievien portaiden luokse. Tuo kipitti askelmat nopeasti ja seisahtui ollessaan portaiden päässä. Hetken piti toisen miettiä, minne suuntaan olisi viisainta mennä. Kohta mustamerkkinen jo kuitenkin talsi eteenpäin, löytäen sattumalta reitin kylpyhuoneeseen. Ja sieltähän lääkekaappi löytyikin! Laatikon avaaminen oli hieman hankalaa mutta kohta ahkeruus palkittiin. Precier otti nopeasti muutamia aineita ja sideharsoa mukaansa ja lähti sitten suuntaamaan reittinsä takaisin portaikkoon, kipitti ne sitten nopeasti alas palatakseen Sumun luokse.
"Täysosuma." Precier hihkaisi laskiessaan tavarat Sumun eteen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 9, 2007, 20:24

Sumu soi toiselle hennon hymyn tämän antaessa uroksen jäädä paikoilleen istumaan. Katseensa seurasi utuisena perässä, kun Precier varman oloisena kipitti kohti portaita kadoten pian näkyvistä. Sitten sulki maskinaama silmänsä yrittäen päästä eroon yhä tuntuvasta päänsärystä, asetti korvansa luimuun ja huokaisi kovin, kovin syvään. Itsekkän ei eläin oikein tiennyt henkäyksen syytä, tuntui vain siltä, kuin hengitys kulkisi siten helpommin. Tassua kivisti ja kirveli, mitä lie siihenkin oli kellarin törkyisestä lattiasta tarttunut. Olo oli muutenkin jotenki tunkkainen, sellainen, kuin olisi seissyt kokonaisen päivän tupakan savussa. Jahka jonkin näköinen sidos saataisiin paikoilleen, lienisi aika päästä ulos tästä talosta.

Hetkisen, jonka Precie vietti lääkekaappia tiirikoiden, yritti uros jälleen pohtia eilisillan tapahtumia. Vaikka koira olisi kuinka tahtonut antaa asian olla, palasivat mietteet yhä uudestaan päällimmäisiksi mielessä. Pienoinen puistatus vavahdutti pystykorvaa tämän muistaessa, kuinka oli pillittänyt kuin pahainen penikka naaraan läsnäollessa. Kuinka hän olikin antanut niin suuren vallan tunteilleen, mietti Sumu pudistellen päätään itsekseen. Mitähän Preciekin mahtoi moisesta ajatella? Kulmat kurtistuivat ja silmät aukenivat hitaasti; mitähän Precier ylinpäätään mahtoi ajatella Sumusta? Eläimet kun olivat tulleet kumman läheisiksi tunnettuaan kuitenkin vasta hyvin vähän aikaa, olisikohan ystävyys edes pysyvää? Niin, ystävyys...

Samassa ajatusten kohde jo laukkasikin takaisin ruskeaturkin luo hoitotarvikkeet mukanaan, pudottaen ne uroksen nenän eteen. Jälleen uros koetti hymyillä hennosti kiitoksena toiselle, katseen pitäytyessä vastalöydetyissä tavaroissa.
"Kiitos, olit nopea."
Sumu laski kuononsa alemmas tutkiakseen puteleita sekä hiukan jo kellastunutta harsoa, jolla tassu saataisiin varmasti parempaan kuntoon. Pullojen tarkoitus ei ihan ollut kippurahännälle selvillä, mutta tuo päätti antaa asian kuitenkin olla, kaippa se selviäisi aikanaan. Silmät vilkaisivat ohimennen toista, kääntyen kuitenkin pian takaisin lattialla lojuviin esineisiin.
"Mitenkähän, tai siis... Miten tämä onnistuisi helpoiten?",
sanoi tuo sitten viitaten sidontatoimenpiteeseen.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 9, 2007, 22:27

Precier oli tyytyväinen nopeaan suoritukseensa. Hän oli jopa saanut kaikki tavrittavat yhtä aikaa kannettua, mikä oli hieman hankalaa näin neliraajaisena. Nyt valkoinen lipaisi huuliaan, katseli hetken sinisillä silmillään Sumun kipeää tassua, ennenkuin kohotti katseensa urokseen. Kiitoksiin tuo vastasi lempeällä hymyllä, korvien ollessa höröllä ja ilmeen rentouttava. Precier alkoi pikku hiljaa päästä sujuiksi pahan olonsa kanssa, hänen oli ajateltava muutakin kuin oksentamisen halun tunnetta.
Mutta tosiaan, nyt olisi ongelma, kuinka tassu hoidettaisiin. Precierillä oli tosin vastaus siihen, vaikka.. hänestä tuntui, ettei Sumu ideasta pitäisikään.

"Jos vain suostut, minä voin hoitaa sen" sanoi piikkipantainen varovaisesti ja kysyvästi, ei lainkaan määräävänä. Koska hän ei apuaan tyrkyttäisi vasten tahtoa. Neiti seisoi siinä toinen korva hieman takaviistoon kääntyneenä, sinisten silmien katse yhä urokseen käännettynä. Hän ymmärsi tokaisunsa lisäksi kuullostaneen vain keksityltä, joten päätti parannella sanojaan.
"Omistajani oli lääkäri. Seurasin usein kuinka hän hoiti lastensa nirhaumia." valkomusta selitti. Emännän lapset olivat olleet tosiaan oikeita ongelmamagneetteja. Precier oli aina pitänyt välimatkaa lapsiin, jotka huusivat ja melusivat alituiseen. Ja vahingoittuivat, kuinkas muuten. Valkoinen häntä heilahti laiskasti Katse tutki nyt vaihteeksi tuomiaan puteleita.
"Uskon osaavani käyttää näitä. .."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 10, 2007, 15:03

Precier oli ollut hyvinkin oikeassa siitä, mitä Sumu ideasta pitäisi. Korvat painuivat luimuun ja ilme näytti varsin huolestuneelta; tämä tietäisi lisää koskettelua. Mutta eipä koiralla itsellään mitään parempaakaan ideaa ollut, joten tuskin olisi mitään järkeä kieltäytyä. Katse käväisi vielä hoitotarvikkeissa, palasi sitten toisen sinisiin silmiin. Vaivautuneena, mutta parhaansa yrittävänä.
"Tuota... Voisitko todella?"
Ääni oli lähes aneleva, kuin kuoleva pyytäisi lopettamaan kärsimyksensä. Muutoinkin kippurahännästä huokui jonkinlainen epätoivo, kuin Precie olisi todellakin ainoa, joka voisi koiraa enää miltään pelastaa.

Pian siirtyi jo totutun kaavan mukaan uroksen katse pois toisen kasvoilta, tällä kertaa ilmassa killuvaan tassunsa. Hetkisen tuo käänteli rosoisen viiltohaavan saanutta raajaansa, yritti miettiä kuinkahan kauan paraneminen saattaisi kestää. Yhtäkään pysyvää arpea ei koiraeläin ollut elämänsä aikana saanut osakseen, eikä muutoinkaan koskaan vakavasti loukkaantunut. Tämä oli todennäköisesti suurimpia haavoja, lasinsiru kun oli uponnut varsin syvälle. Vaikka kappale ei enää anturasta törröttänytkään, tuntui kuin se olisi edelleen poltellut haavauman sisällä. Huokaisten ojensi Sumu lopultakin tassunsa eteensä, hännän heilahtaessa selkää vasten kiitollisena. Korvatkin nousivat takaisin pystyyn, ilmeisesti idea naaraasta käpälöimässä jalkaa oli vain vaatinut pientä totuttelua.
"Jos tosiaan olisit niin kiltti..."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 11, 2007, 19:25

Precier oli kovin iloinen, kun Sumu lopulta pienen pohdinnan jälkeen päätti hyväksyä neidon avunannon. Se sai hymyn leviämään naaraan kasvoille, kun tuo korviaan käännellen eestaas tarkkaili hetken hoitotarvikkeita ja tassuja. Suunnitteli mielessään miten tämän tekisi, vaikka homma tavalaan hanskassa olikin.
"Tottakai viitsin." lupasi susikoira, joka asteli vähän lähemmäs. Hän laski puhdistusainetta vanutupon päälle ja otti puhtaan puolen suuhunsa. Varovasti painoi päänsä ihan ruskean virhautuneelle tassulle.
"Tämä varmasti kirpaisee." ehti valkoinen varoitella, ennenkuin töpötteli jo vanulla kuivunutta verta ja likaa pois. Keskittyneenä, sydän kuitenkin tykyttäen. Sillä Precier muisti mitä yöllä tapahtui. Ja hän ei tosiaan olisi halunnut muistaa sitä..

Kohta haava oli putsattu. Precier antoi vanun puota ja nappasi sideharson. Precier muisti, mitä emäntä oli kerran pojalleen sanonut kun poika oli kysynyt miksei rasvaa laitettu. Se kiehuu siteen alla aivan turhaan oli äiti tokaissut ja kieputtanut harsoa pojan käden ympärille. Puhdistusaine tappaa bakteerit ja luonto hoitaa omiaan.
Previer otti sideharson suuhunsa ja astahti taas Sumun luokse. Mustamerkkinen ei nähnyt tarpeekseen puhua mitään, keskittyi tekemisiinsä. Ja kohta (aluksi hieman kömpelösti) laittoi tuo jo harson nirhauman ympärille. Otti sitten toisen tassun omansa varaan kun solmi koko koreuden ja kohta päätään nyökäyttäen antoi Sumun koiven varovasti laskeutua maahan.
"Eiköhän se pidä." tyttö totesi tekelettä tarkkaillen.
"Kiristääkö se?"

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 11, 2007, 23:03

Tarkkaavaisin silmin seurasi Sumu, kuinka Precier kastoi vanutuppoa jonkinnäköiseen aineeseen. Valkoinen tuppo värjäytyi hieman rusehtavaksi, tuoksahtaen pistävästi kuin eilen nautittu iloliemi. Hiukan uroksen kuono kavahti taaemmas havaitessaan tuon yhtäläisyyden; voisikohan neste olla hyvästä? Ja kuin vastuksena mietteeseen, varoitti haavaa hoitava tulevasta kirvelystä. Ellei valkomusta olisi suunnannut huomiotaan tiiviisti puuhaansa, olisi tuo nähnyt kuinka maskinaaman silmät laajenivat kauhistuksesta ja pian myös kivusta tupon sivellessä käpälää. Ääntäkään tuo ei kuitenkaan suostunut päästämään, hän oli jo esitellyt toiselle ihan tarpeeksi tunteitaan. Tyytyi vain irvistämään, nielemään kivun sisäänsä.

Yllättävän nopeasti oli koko sidontaoperaatio ohitse ja jalka siististi paketissa. Jokseenkin yllättyneen oloisesti käänteli uros koipeaan, taivutteli sitä joka asentoon. Toinen oli todellakin osannut hommansa, sidos oli siisti ja varmasti pitävä. Varovasti koira päätti lopulta laskea jalkansa maahan, kuin kokeillakseen tuon rajoja. Hentoinen kosketus ei sattunut, mutta painoa ei vielä kärsinyt laittaa yhtään. Kippurahäntä oli oikein tyytyväinen ja käänsi pian katseensa ihmeidentekijäänsä.
"Kiitos. Se on juuri sopiva."
Ääni oli puhtaasti kiitollisuutta hehkuva, suorastaan palvova. Itse ei koira olisi ikipäivänä pystynyt moiseen, eivät kujarakin tieto saati taito olisi riittäneet.

Nyt olisi jo korkea aika siirtyä ulos tästä tunkkaisesta huushollista, päätti eläin astuessaan jälleen seisomaan kolmelle jalalle. Venytteli hieman niskojaan, kylmällä lattialla nukkuminen oli totisesti tehnyt hallaa lihaksille. Nuolaisi vielä pikaisesti huuliaan ja käänsi korvansa Precieriä kohti.
"Eiköhän lähdetä pois tästä talosta?"
Kysyvästi vilkaisi uros toista silmiin ennen kuin kääntyi suuntaan, jossa oletti uloskäynnin olevan. Se oli totisesti saanut tarpeekseen sisäelämästä, joka ei kaikesta päätellen ollut lainkaan sopivaa vapaudesta nauttivalle elikolle.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 13, 2007, 22:16

Precier vastasi Sumulle lämpimällä hymyllä.Hän oli iloinen jos Sumu oli, tai tyytyväinen ainakin. Ja hiljaa mielessään harmitteli tuo sitä, kun Sumu oli urokseksi syntynyt. Vaikkakin, yhä Precier tunsi olevansa vain yhden oma. Hän tuskin koskaan täysin pääsisi tästä tunteesta, mutta se ei haitannut häntä. Sillä jollain kierolla tavalla hän piti tunteesta. Vaikka se myös raastoikin sydäntä verille ja haavoille syville. Sinisissä silmissä välähti suru tuskin havaittavan hetken.
"Kuullostaa hyvältä vaihtoehdolta." naaras kuitenkin sanoi sitten reippaasti. Hn kohotti hymyn takaisin kuonolleen ja antoi korviensa painua etukenoon. Häntä huiskahti laiskasti. "Täällä alkaakin olla liian tunkkaista."

Kohta kaksikko jo talsi miltei ritirinnan kohti ulko-ovea vaikka taisi tuo puolisusi enemmän opastaa. Kohta musta kuono nimittäin työnsi oven narahtaen rakoselleen, jotta siitä ulos mahtuisi. Tuuli pahainen oli sen kiinni taas työntänyt.
Ilma oli raikas. Yöllä oli varmaan satanut, sen verran kostean tuntuista oli. Mutta nyt oli lämmin, aurinko puikkelehti puiden lehtien raoista hohtavana. Precieriä ilahdutti. Mustarastaan laulu, pikku tiaisten viserrys. Oravakin kiipeili jossain puun runkoa myöten. Tuo raikkais sai suorastaan päänsäryn kaikkoamaan, kun leikkisän varsan tavoin tuo hypähti pari kertaa pitkien jalkojensa varassa, jäi sitten seisomaan ryhdikkäänä pää pystyssä, hymy kasvoja koristaen, silmien katsoessa Sumua päin.

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 14, 2007, 12:42

Hiljaisesti suuntasi pari askelluksensa ulos vanhasta, pikku hiljaa ränsistyvästä talosta. Monta uutta salaisuutta oli rakennus saanut jälleen kannettavakseen, saisi niitä iltatuulessa ymmärtämättömällä kielellään kuiskia. Laulaa ilmoille, kuin nuori pikkulintu vastinpariaan etsien, kaihoisasti, innokkaasti. Huokailla yhteen ääneen kanssa pohjoistuulen, joka matkaa vailla päämäärää, kohti lukemattomia maita.

Mutta pian astuivat koiraeläimet ulos raikkaaseen, aamun kostuttamaan ilmaan. Lämmin ilma tuntui mukavalta kylmän kellarin jäljiltä, mutta kirkkaus sai Sumun silmät sirrilleen. Hämärään kun oli jo ehtinyt tottua ja toisin kuin Precierillä, uroksen päänsärky taisi pahentua asteella tai parilla. Niinpä tuo tyytyi luomiensa raosta vilkuilemaan, kuinka valkomusta otti muutaman siron loikan pitkillä koivillaan, kuin olisi juuri vapautunut jostain sielua tai ruumista kahlinneesta asiasta. Vastakohtana kivusta luimistetuile korvilleen koristi maskinaaman huulia hymy, joka tuntui säteilevän lämpöä hiljalleen nousevan auringon lailla. Hymy oli vilpitön, suunnattu vain ja ainoastaan tuolle kauniille olennolle, jolle Sumulla olisi ollut niin kovin paljon sanottavaa. Kuitenkin jokin sai uroksen pysymään hiljaa, antaen tilaa hentoisille luonnon äänille, joita metsän siimeksestä kaikui tasaisena virtana.

Hitaasti ja jokseenkin epäröiden lähti kippurahäntä kuitenkin jälleen kohti mustamerkkiä, jonka siniset silmät kimmelsivät uskomattoman kauniina ulkoilman kirkkaudessa. Kuinka olisikaan uros taas halunnut ylistää noita kauniita sielun peilejä, mutta tyytyi kuitenkin vain katselemaan niitä, uppoutuen niiden syvyyksiin. Muutaman askeleen päähän toisesta uros pysähtyi jääden vain katselemaan toista kaihoisasti hymyillen, sanaakaan sanomatta. Ei koiralla ollut mitään sanottavaa, ei mitään mikä olisi kuvastanut tuon mietteitä tahi tunteita oikealla tavalla. Siispä tyytyi tuo seisomaan paikoillaan, naaraaseen ystävälliset silmänsä suunnaten. Kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa, jota maailma noille kahdelle tahtoikaan suoda.

// Oli pakko vähän runoilla näin syntymäpäivän kunniaksi. ^^ //

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 14, 2007, 14:41

Precier seisoi aloillaan, katseli Sumuun yhtä hiljaa kuin uros häneen. Eipä sanottavaa puoliverinenkään keksinyt. Sen kuonolla hymy säkenöi pienenä, korvat osoittivat etukenoon, piikin pannat kiiluivat kevyesti kaihoisassa valossa. Naaras antoi kaulansa kaartua hieman, kallisti näin ollen päätään. Tassut pysyivät vankasti maata vasten, hännän kaartuessa hieman ylöspäin. Kippuralle se ei siltikään mennyt, pysyi melko susimaisena.

Precier tiesi, että nyt olisi hyvä aika jatkaa matkaa. Mutta hän ei tiennyt, miten sen sanoisi. Tuo maskinaamainen oli hyvä ystävä ja jollain lailla valkea pelkäsi, ettei tapaisikaan toista enään. Hölmö ajatus, muttei täysin mahdoton. Saari oli kuitenkin iso ja vaarallinen. Korvat kääntyivät takaviistoon. Toisaalta puolisusi ei saanut sielunrauhaa ellei tutkinut paikkaa läpikotaisin. Asukkeja, muunmuassa. Siksi haikeus täytti tuon kasvot, silmät olivat hetken tuijottaneet las ruohikkoon, nyt taas Sumun eriparin silmiin.
"Minusta.. tuntuu, että minun pitäisi jatkaa matkaani." sanoi neito varovaisen oloisena. Se nosti hymyn jälleen kasvoilleen.
"Mikä ei tietenkään tarkoita hyvästejä. Kyllähämme näämme, vai mitä?"
Häntä heilahti, askeleen mustamerkkinen otti eteen. "Ei ystävykset noin vain eroa."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 14, 2007, 17:41

Naaraan katse käväisi jotenkin haikeana mittailemassa ruohonkorsia tuon miettiessä oikeita sanoja. Edelleen Sumu jatkoi kauniin valkomustan katselua samalla kuitenkin tuntien, kuinka jokin terävä viilsi itsensä läpi uroksen sydämen. Koira tiesi nimittäin varsin hyvin, mitä toinen mielessään pyöritteli, jo ennen ajatusten julkituloa. Kyllähän kippurahäntä oli tiennyt, että näin oli käyvä ennemmin tai myöhemmin, mutta silti se satutti. Ilmekään ei kuitenkaan värähtänyt uroon kasvoilla, kun sanat hentoina kaikuivat ilmassa. Hymy oli yhä suloinen ja silmät tiukasti sirrillä.
"Tiedän.",
lausui tuo sitten äänessään hyväksyntää ja toteamusta, mutta silti tieto tulevasta kaipauksesta.

Hiljaa huokaisten astui Yökin lähemmäs Precieriä. Uskalsi jo avata silmänsä pikkuisen suuremmiksi, mikä sai auringon välkähtelemään eriparisissa silmissä. Nuo näyttivät nyt entistäkin yhteensopimattomimmilta, mutta jollain tavalla ehkä kuitenkin myös kauniilta. Koira laski loukkaantuneen tassunsakin maahan, uskomatta tokikaan sille painoa.
"Minä... lupaan."
Tauko, jonka aikana maskinaama veti jälleen huokaisevan henkäyksen suunsa kautta.
"Lupaan, että jos vain elossa pysyn, etsin sinut vielä käsiini."
Sitten tuo vaikeni, olisi kovasti tahtonut halata tai jotain, mutta "se jokin" esti jälleen moisen toiminnan. Kunnes tilanteeseen tyytyneenä vielä kuiskasi:
"Precier Sinisilmä."

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by pipsu on Jun 14, 2007, 22:06

Jotakin oli särkyä Precierin sisällä, kun Sumu lausui vielä viimeiset kuiskaukset. Precier Sinisilmä. Samalla kun ajatuksiin tulvahti viimeöiset tapahtumat, oli valkoisen jo pakko nieleskellä kyyneleen poikasia. Oli hassua, miten joihinkin kiintyi niin nopeasti. Joidenkin kanssa ei koskaan tullut vastapainoksi toimeen.
Valkoinen oli onneksi sellainen, jolle ei tuottanut vaikeuksia tehdä eri asioita. Siksi rohkeana tuo astui aivan Sumun eteen, painoi kaulansa toisen turkkia vasten koiramaiseen halaukseen. Hengähti raskaasti, seisoi siinä toista vasten painautuneena hiljaisen tovin.

Kohta kuitenkin oli pakko peruuttaa parin askeleen verran. Hymy levisi piikkipantaisen kuonolle takaisin, silmien loistaessa valoisassa aamussa. Kirsuaan naaras nuolaisi, ennenkuin naurahtaen lausui;
"Minä muistan nuo sanasi, Yön Sumu."
Precier peruutti vielä pari askelta, ryhdikkäänä, niin aikuismaisena vaikka kovin nuori olikin. Hymy levisi jo pieneksi virneeksi, hyväntahtoiseksi sellaiseksi. Mustamerkkinen uskoi tulevaan.
"Joten pidähän itsesi hengissä!"
Tuon haukahdettuaan kääntyi valkoinen ympäri. Sen jalat heilauttivat naaraan kropan eteenpäin, kun tuo viiletti eteenpäin. Loikki juurikkojen ylitse, väisteli puita. Metsänreunassa vielä seisahtui, katsoi taaksepäin. Kohotti kuonoaan, antoi ilmaan langeta kevyen ulvahduksen, joka herkkänä liiteli ilmassa ylitse Kartanon pihamaan. Sitten tuo syöksähti metsän varjoihin, kadoten niiden joukkoon.

>Kiitos hienosta pelistä. ~~<

Re: Ammattiavun tarpeessa
Post by hitodama on Jun 15, 2007, 0:12

Sumu oli kovin onnellinen siitä, että edes toinen heistä kykeni tekemään jotain niinkin uhkarohkeaa kuin halaaminen. Tällä kertaa tosin maskinaama sai pidettyä itsensä aisoissa, eikä värähtänyt saati paennut kauemmaksi. Itse asiassa painautui hellästi toista vasten, tunsi nahkaisen pannan niitit ihollaan. Uros hengitti naaraan tuoksua, kuin tahtoen saada sen elävänä muistoihinsa mukana kannettavaksi. Meinasivatpas kippurahännänkin silmiin kyyneleet kihota, sydänalaa samalla ilkeästi puristaen. Elämä olisi niin kovin epävarmaa ja turvatonta; mitä jos he eivät sittenkään enää tapaisi? Ei, moista ei sopinut edes ajatella, päätti pystykorva Precierin vetäytyessä kauemmaksi.

"Joo.",
lausui Sumu vielä viimeiseksi väriseväksi käyneellä äänellään, ennen kuin mustamerkki singahti itselleen tavanomaisella, energisellä tavalla kohti metsää. Siihen jäi Yö seisomaan ja katselemaan naaraan menoa, kyynelten yhä pyrkiessä silmiä kostuttamaan. Hymyili tuo kuitenkin; kuten toinen oli sanonut, eivät nämä olleet hyvästit. Vielä he näkisivät toisensa, jonakin päivänä.
"Toivottavasti löydät onnesi, Precie.",
kuiskasi uros itsekseen nähdessään koirapuolen pyörähtävän vielä viimeisen kerran taakseen katsomaan. Yksi ainoa, suolainen kyynel vierähti Sumun poskelle Eran ulvonnan halkoessa kesäilmaa. Olisi uros tahtonut vastata, mutta ei pystynyt. Tyytyi katsomaan, kuinka toinen juoksi tumman metsän siimekseen.

Sumu seisoi paikallaan vielä varsin kauan, ajattelematta oikeastaan mitään. Kuunnellen puita ja lintuja, antaen tuulen hyväillä turkkiaan. Lopulta kuitenkin maskinaamakin lähti konkkaamaan kolmella jalalla kohti metsänreunaa, suunnaten viistoon toisen kulkusuunnasta katsottuna. Katosi lopulta puiden joukkoon, sulautui osaksi luontoa, johon ruskea uros erottamattomasti kuuluikin.

// Itsellesi iso kiitos, oli todella mainio peli. ^-^ //