Yön Sumu - RPGs

Befalas » Suo » Suuren suon saartamat

Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Jul 15, 2010, 1:28

Kun jokainen kitukasvuisten puiden väleihin linnoittautunut sammalmätäs litisi kosteuttaan ja paikoillaan pitkään seisoneet vesistöt erittivät vahvoja tuoksujaan ympäristöön, olisi hyvinkin voinut kuvitella kaikkien elävien olentojen välttelevän moiseen ympäristöön päätymistä parhaansa mukaan. Totta olikin, etteivät linnut juuri suolla laulelleet eivätkä sorkkaeläimet etsineet alueelta laidunta, mutta yksi koiraeläin paikalta kuitenkin löytyi. Kyseinen kippurahäntä liikkui maisemissa jopa täysin vapaaehtoisesti, sillä hän oli päätynyt saalistusmatkallaan alueelle, josta lyhin reitti hänen perheensä pesäkololle kulki juuri nimenomaan suon halki - ja lyhyt reitti oli hyvinkin tarpeen, sillä koirasusiuros tiesi monen nälkäisen suun odottavan hänen tuomaansa ateriaa kuola huulilta valuen.

Yön Sumu, jolla oli kerrankin ollut tuuri matkassaan, ravasi mahdollisimman nopeaa tahtia vetisen maaston halki kuollutta fasaania leukojensa välissä pidellen. Hänen pentunsa, hänen ja Kabahatlin pennut, olivat viimeaikoina saaneet aivan liian harvoin tyytyä järsimään ruotojen täyttämiä kaloja, sillä perheen isän saalistusreissut tuntuivat käyvän kerta kerralta hankalammiksi. Uros sai kiinni riistaa hyvin satunnaisesti syystä, jota hän ei ollut vielä edes puolisolleen rohjennut paljastaa: toisen silmänsä näkökyky oli alkanut heiketä nopeaa tahtia. Mahdollinen sokeutuminen pelotti tikaria kaulallaan kantavaa urosta suunnattomasti, mutta siitä huolimatta hän teki kaikkensa pitääkseen jälkeläisensä niin ravittuina ja onnellisina, kuin vain oli mahdollista.
Päämääränsä ajamana Sumu juoksikin jopa jokseenkin uhkarohkean ripeästi pitkin petollista suomaastoa. Hän tahtoi saada saaliinsa mahdollisimman pian perheensä ulottuville, jotta saisi nähdä heidän hymyilevät kasvot uroksen kertoessa, että joukolle olisi kerrankin kunnollinen ateria tarjolla.

// kawaii kera Sunnyn saapukoot suolle leikkimään! //

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Jul 16, 2010, 14:09

Sunnyksi nimetty nuori koirasusi nyrpisti kuonoaan mielenosoituksellisesti. Mikä olikaan tämä haiseva, märkä paikka, ei ollut koiraeläimelle siitä kerrottu. Etelässähän nuorikko oli kasvanut, kylässä. Suon kosteus oli sekoittanut hajut, mutta myös mokoma märkä lätäkkö oli jättänyt omat ominaishajunsa. Kirsu oli turtana, mutta nuorukainenhan ei halunnut vielä lähteä. Se olisi tarkoittanut, että hyvä seikkailu jäisi ohi, ja millä Sani sitten kehuskelisi, ellei sitten märällä lätäköllä, joka haisi tosi pahalle. Eikä tuossa suuressa, märässä paikassa tainnut olla edes mitään ruokaa, mutta se oli nyt sivuseikka. Ei Sani olisi kyllä mitään ravintoa tällä hetkellä halunnutkaan, joten äänien tarkkailu oli jäänyt vähemmälle. Märät litsahdukset lähtivät saattelemaan koirasutta, mutta eivät ne olleet suon ainoat litinät. Samankaltaista ääntä pitivät myös kippurahäntäisen askeleet, mutta Sani sekoitti ne nopeasti omiinsa. Katse tarkasti seuraavassa mättäässä jolle hypätä koirasusi kuitenkin tajusi vihdoin, että eivät kaikki litsahdukset olleet hänen jalkoistaan peräisin! Sillä kun hän pysähtyi, niin ääni jatkui siltikin. Innostuneena nuori narttu lähti jatkamaan matkaansa, käännellen siniharmaita korviaan nopeaan tahtiin.

Sitten kun jääsilmät vihdoin tavoittivat ruskeaturkkisen laumattoman, siniharmaa kermakuvioinen häntä rupesi heilumaan, tehden laajoja kaaria. Iloisesti nuori narttu hypähteli lähemmäs Sumua, eikä oikeastaan välittänyt pitämästään metelistä. Kuraiset tassut rummuttivat tasaiseen tahtiin, ja taisipa Sani astua vielä laholle, kaatuneelle puullekin.
”Hei, mikä tämä paikka on?”, aloitti jääsilmä, lähes huutaen kysymyksensä.
”Ja kuka sä olet? Minä oon Sunny, mutta sano miksi huvittaa!”
koirasusi kehotti leveästi hymyillen. Takapää heilui ilmassa, ja jäänsiniset silmät säihkyivät innosta sekä uteliaisuudesta. Koirasusi nosteli innostuneena valkoisia etujalkojaan, jääden hetkeksi hiljaa.
”Mikä tää paikka on? Kasvoin kylässä niin äiti ja isä ei kertonu mulle mitään tämmösestä lätäkköpaikasta”
Sani totesi, ja tuhahti hitusen pettyneenä. Olisi ollut kyllä kivempaa, jos Ocean ja Edi olisivat selittäneet Andriaanan paikkoja, mutta kai se oli ihan kiva tutkiskella yksin, omin päin. Ja tiesihän koirasusi, että Ederalla oli kartano ja Djalalla lato.

>> Täältä tulemme >8] <<

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Jul 17, 2010, 13:39

Sumu piti niin kovaa vauhtia yllä, ettei hän osannut hengästykseltään ja maastoa vasten lätsähteleviltä askeliltaan panna ollenkaan huomioon nuorta kulkijaa, joka matkasi häntä kohden. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että muukalainen kipitteli kaiken lisäksi juuri sillä puolella, jolla myös uroksen kenkkuileva silmä sattui olemaan. Näin ollen naaraan ensimmäinen huudahdus sai ruskeaturkin yllättymään ja säikähtämään niin kovasti, että hän näytti suorastaan pomppaavan ulos turkistaan.
"Ah!" Sumu ulahti iskiessään jarrut pohjaan ja kääntäessään päänsä hätäisesti ääntä kohden. Valitettavasti samassa hötäkässä maskikasvoisen ote fasaanista heltisi ja lintu putosi vetiselle mättäälle, mikä sai paikoilleen pysähtyneen koiran hätääntymään entisestään. Katseensa sinkoili epätoivoisella vimmalla saaliin ja ääntä pitäneen koiraeläimen välillä, kunnes aivonsa alkoivat hiljalleen käsittää, ettei mitään vaaraa tainnut oikeastaan olla: fasaani ei uponnut suonsilmäkkeeseen vaan makasi kiltisti paikoillaan, ja vieras siniturkki näytti olevan vain pieni, uteliaisuutta hehkuva pentu.

Päästyään kunnolla tilanteen tasalle uskalsi Sumu hengähtää helpottuneena ja siirtää huomionsa hieman tarkemmin muukalaiseen, joka juuri esitteli itsensä Sunnyksi ja uteli vastaavasti myös uroksen nimeä.
"Yön Sumu", kippurahäntäinen vastasi yksinkertaisesti lähtiessään astelemaan pudottamansa linnun luokse. Hänen kumartuessaan tutkimaan saaliille mahdollisesti aiheutuneita vahinkoja, esittikin nuorikko jo seuraavan kysymyksen kaksikon olinpaikan nimitykseen liittyen.
"Tämä on suo", Sumu valisti nuorempaansa. Samassa hän jäi kulmiaan kurtistaen ihmettelemään erästä seikkaa, joka naaraan puheista oli juuri käynyt ilmi.
"Olet kaukana kotoa. Et kai ole eksynyt?" uros tiedusteli hieman huolestuneeseen sävyyn nostaessaan katseensa fasaanista (joka vaikutti olevan ihan syömäkelpoisessa kunnossa) takaisin Sunnyyn. Naaras ei näyttänyt maskikasvoisen omia jälkeläisiä vanhemmalta, joten Sumu oletti automaattisesti tämän elävän vielä vanhempiensa huomassa, kuten hänen pentunsakin tekivät.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Jul 17, 2010, 20:21

Pikkuinen tirskahdus karkasi Sanilta, kun kippurahäntä näytti hetken pohtivan sitä, olisiko pennusta vaaraa. Siniharmaa osasi hädin tuskin metsästää, ja monesti oli saalis karannut. Jos oli huono saalistuuri, niin silloin koirasusi söi mustikoita ja metsämansikoita. Ne narttu ainakin tiesi turvallisiksi, loput marjat olivat sitten vaikeampi pala. Tämä vanhempi uros ei ollut tainnut huomata nuorikkoa, mutta se ei Sunnya yhtään haitannut. Hetken tarkkailtuaan urosta, huomasi koirasusi Sumun hännän. Hetken ajattelutuokio siinä meni, miettiä että oliko tuommoinen kikkara oikeasti häntä? Vai oliko se joku vanhuuden merkki, tai sairaus? Merkki ei ainakaan, Sani oli kuitenkin tavannut hänen äitiään ja isäänsäkin vanhemman koiran! Se oli ollut jo melkoista, koirasusi oli aina kuvitellut, että Ocean ja Edi olisivat maailman vanhimmat. Kummallisen pieni pää taisi koirasudella olla.
”Miksi sulla on tuommonen häntä?”
siniharmaa kysyi, kunhan oli aluksi kerännyt rohkeutta. Uteliaisuus oli kuitenkin vienyt voiton, pentu kun ei ollut ennen nähnyt tuommoista häntää.

Koirasusi nyökytteli kuuliaisena hetken. Vaan Sumun viimeisille sanoille Sani pudisteli päätään, ja mietti hetken. Eihän hän missään varsinaisesti asunut, nukkui missä milloinkin. Ja kotonahan sitä yleensä nukuttiin!
”En mä ole eksynyt, kun aijon tutkia koko saaren kokonaan! Enkä mä varsinaisesti kyllä missään asu, kun me saatiin jo lähtä pois kylästä.”
Nanu kertoi, iloisesti hymyillen. Tuntui hyvältä puhua pitkästä aikaa jollekin, vaikka sitten kohtauspaikka olikin melkoisen huono. Haiseva suo! Vaan voisihan sitä seuraavaksi marssia purolle tai vesiputoukselle ja peseytyä kunnolla. Se olisi ainakin parempi, kuin jäädä haisemaan. Sitä paitsi, haiseminen ei ollut hauskaa.
”Miksi sä olet täällä, suolla?”
pentu kysyi, ja kallisti päätään. Sani olisi mielellään istahtanut hetkeksi, mutta suo ei ollut vieläkään vaihtunut kuivaan maahan. Vaan minnekkäs suo olisi kadonnut, kun ei koirasusi ollut mihinkään liikkunutkaan.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Jul 18, 2010, 13:18

Sumun tutkailtua fasaaniaan tarpeeksi ja käännettyä katseensa puhekumppaniinsa, asetti hän tassunsa lähes huomaamattaan suojelevasti linnun päälle. Vaikkei uros sitä varsinaisesti tullut ajatelleeksi, saattoi mielessään nimittäin kummitella pieni pelko siitä, että nuori Sunny voisi yrittää viedä vanhemmaltaan hänen saaliinsa, mikäli maskikasvoinen ei sitä estäisi. Moisen aavistuksen juuret lienivät Sumun omassa menneisyydessä, sillä tuon ikäisenä oli hän siniturkin tavoin kuljeskellut jo omin päinsä maailmalla ja ollut lähes aina enemmän tai vähemmän nälkäinen. Vaan minkäs sille mahtoi, etteivät vanhempansa olleet ehtineet opettaa jälkeläisiään saalistamaan, ennen kuin olivat menneet molemmat kuolemaan kovin epäonnisten tapausten seurauksena.

Hetken kuluttua saikin Sumu kuitenkin ihan muuta ajateltavaa, kun Sunny otti ja yllätti uroksen utelemalla hieman kummallisia hänen hännästään.
"Koska... Koska minä olen koira?" tikarinkantaja vastasi epäileväiseen sävyyn, kuin olisi uskonut kysymyksen takana piilevän jonkinlainen loukkaus häntä kohtaan. Ei sillä, että kaikilla koirilla (ja eipä Sumukaan todellisuudessa edes puhdas piski ollut) olisi kippurahäntää ollut, mutta silti uros oli oppinut yhdistämään piirteen nimenomaan koiramaisuuteen.

Sunnyn kertoessa olevansa jo vapaa kulkemaan ympäri saarta ilman vanhempiensa valvontaa, pysytteli huolestuneeseen vivahtava ilme yhä tiukasti Sumun kasvoilla.
"Vai niin", uros tyytyi vastaamaan, vaikka pohtikin millaisista oloista siniturkki mahtoi olla lähtöisin. Hänen mielestään pentu kun oli vielä aivan liian nuori täyteen itsenäisyyteen, mutta ilmeisesti kaikki vanhemmat eivät sitten olleet niin tarkkoja asian suhteen.
"Olen läpikulkumatkalla, menossa perheeni luo. Vien heille ruokaa", Sumu kertoi kuonollaan fasaania osoittaen, kun ilmeisesti kyselemiseen ihastunut naaras jatkoi uteliaisuutta huokuvalla juttelulinjallaan.
"Voit... Tuota, kävellä seurassani, jos haluat. Suolla kun voi olla vaarallista liikkua yksin, jos ei tunne maastoa", päätti maskikasvoinen vielä varovasti ehdottaa. Ei hän tahtonut nuorikon seuraan toki tuppautua, mutta kieltämättä hän tulisi murehtimaan tämän kohtaloa lopun päivää, ellei itse näkisi tämän pääsevän suolta ulos ehjänä.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Jul 18, 2010, 14:15

Sunny ei huomannut edes Sumun suojelevaa liikettä fasaaninruhoa kohtaan. Toisaalta, tuskin siniharmaa sitä saisi vietyä, ellei sitten jotain ekstranopeaa superiskua kehittelisi, mutta ei Sani semmoisia tehnyt. Semmoiset kuuluivat Amnisin tapaisille, vähemmän hyvätapaisille nuorukaisille. Vaan ei sillä, kyllähän velipoikakin varmasti osaisi olla kiltisti. Ei jääsilmäinen osannut veljeään epäillä, olihan kyseessä koirasuden oma pikkuveli. Eikä perhettä sopinut inhota, vihata eikä mitään muutakaan ilkeää! Semmoinen ei olisi kivaa.
Seuraavaksi Sumu vastasi Sanin kysymykseen. Hetken koirasusi ajatteli vastausta, joka oli tullut hitusen epäilevään sävyyn. Ehkä kippurahäntä olikin ihan yleinen koirien keskuudessa! Siniharmaan iloinen hymy muuttui jonkinlaisen ymmärtäväiseksi hymyksi.
”Ai! Mutta ei kaikilla koirilla ole tuommoista häntää, sen minä tiedän. Mun isä on koira”
puolihukka totesi, ja nyökkäsi vielä sanojensa vakuudeksi. Oikea aikamuoto olisi ollut oli, mutta eihän pentu vielä tiennyt isänsä kohtalosta. Ja ehkä oli parempi niin, sillä kukapa tahtoisi kuulla läheisensä olevan kuolleen?

Sidejalka ei enää sen enempiä noteerannut vapauttaan, kun Sumukaan ei tuntunut asiasta olevan niin kiinnostunut. Tai tottahan ruskeaturkki olisi kysellyt, kuten pentukin! Se olisikin kummallista Nanun mielestä, jos jotakuta kiinnosti jokin asia, mutta ei siltikään kysyisi mitään.
Seuraavat Sumun sanat saivat koirasuden hihkaisemaan iloisesti.
”Aijaa! Tosi kivaa. Onko sulla kuin monta pentua?”
siniharmaa uteli. Jääsilmäisen mielestä kunnon perheessä oli aina edes yksi pentu, tai muuten se olisi vain uros ja narttu. Puolisusi heilautti häntäänsä innostuneena, ja ilmekin oli aurinkoinen kuten nartun nimikin.
Sitten vanhempi sanoi, että Sani saisi kävellä hänen kanssaan.
”Joo! En mä yksin tahtoiskaan kävellä, se on tosi kurjaa. Paljon hauskempaa on kävellä jonkun kans, jonka kanssa voi puhua”
koirasusi totesi, ja heilautteli häntäänsä. Eipä siniharmaan mielen vieressä käväissytkään, että Sumun matka olisi varmasti taittunut nopeammin, ellei valkojalkainen olisi roikkunut perässä. Eihän pentu ajatellut semmoisia, sillä kaikkihan pitivät seurasta ja puhumisesta.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Jul 25, 2010, 16:13

Sumu luimisti kolmiomaisia korviaan joutuessaan Sunnyn tarkkojen huomioiden kyseenalaistamaksi. Ei hän ilmeestään huolimatta kuitenkaan vihainen pennulle ollut, vaan pikemminkin vain epävarma sanojensa suhteen. Voi, jos hänen omat pentunsa olisivat ryhtyneet keskustelemaan tällaisista asioista, olisi uros saattanut kääntyä tukea saadakseen Kabahatlin puoleen! Nyt ei Kabia ollut kuitenkaan saatavilla, joten vaivautuneen tikarinkantajan oli selvittävä omillaan.
"No ei, tuota, ei ole, mutta... Joillakin on. Susilla taas ei ole koskaan kippuraista häntää. Ainakin, mm, ainakin luulen ja uskon niin", maskikasvo takelteli. Samassa hän tuli pennun puheiden avittamana huomioineeksi, että siniturkki omasi joitakin hienoisia sudenpiirteitä itsessään - vaan koska tämän isä oli kuuleman mukaan kuitenkin koira, ei naaras kokonaan susi voinut olla. Kyseinen tieto tuntui ruskeaturkista jollakin tapaa rauhoittavalta, sillä hän ei oikein tullut toimeen hukkien kanssa.

Kun Sunny uteli puhekumppaninsa perheenjäsenten määrää, laantui Sumun hermostunut ilme monella asteella ja kapusipa huulilleen jopa pieni, ujo hymynpoikanenkin.
"Viisi", uros vastasi. Äänensävystään oli helppo huomata, että hän puhui jälkeläisistään oikein mieluusti. Vaan miksei olisi puhunutkin, sillä naperot olivat yksi niistä elämänsä harvoista asioista, joista koira oli oikeasti ylpeä.
"Suurin piirtein sinun ikäisiäsi", Sumu vielä jatkoi, ennen kuin noukki fasaanin taas hampaisiinsa, jotta kaksikko voisi lähteä kulkemaan eteenpäin. Kieltämättä penikan seura kyllä hidastaisi matkantekoa, mutta se hinta lieni uroksen mielenrauhastaan maksettava.
"He afufat pulolla." Linnun piteleminen leukojen välissä muutti maskikasvoisen äänen huomattavan epäselväksi, sillä hän ei ollut alkuunkaan tottunut puhumaan sillä tavalla. Selventääkseen asiaansa uros nyökäyttikin kuonoaan kohti itää, jossa puro ja pentueen pesä sijaitsivat.
"Mennään finne päin", hän kehotti lähtiessään askeltamaan kohti osoittamaansa suuntaa.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Jul 27, 2010, 19:01

Uros ei näyttänyt ihan iloiseltakaan koirasuden kysymyksestä. Toivottavasti Sumu ei rupeaisi kovasti ärisemään siniharmaalle! Kaksivärinen häntä painui alemmas, ja heilahteli muutaman kerran sovittelevasti, ja kasvoille tupsahti varovainen hymy. Vaan kun kippurahäntä sitten sanoi vastauksensa, ei ääni kuulostanut vihaiselta. Siniharmaan häntä kohosi jälleen hitusen, ja lähti heilahtelemaan tarmokkaasti. Enää narttu ei näyttänyt hei-sori-en-minä-mitään-pahaa-tarkoittanut-ilmettä, vaan jälleen kerran se oli sitä lapsekasta, innokasta ja iloista hymyä. Hyvin oltiin neiti Aurinkoinen nimetty. Sani nyökkäsi, hymyillen yhäkin innokkaasti.
”Heh! Ei mustakaan susilla ole kikkarahäntää”
Koirasusi nyökkäsi uudemman kerran. Sumu oli todennut kippurahäntäisyyden koiruutensa syyksi, joten tuskin susilla olisi moisia. Ainakaan Sunin äidillä ei ollut semmoista häntää, puhdas susi kun oli.

Voi, miten hienolta siniharmaasta tuntuikaan! Sumu ei näyttänyt enää niin hermostunutta naamaa, vaan siellä oli kerrassaan hellyttävä hymy. Mikäli Sani olisi ollut vanhempi ja ymmärtänyt jotain rakkaudesta, niin olisipa nuorikko varmaan saattanut kokea jonkunlaisen ihastuksen.
”Viisi! Tosi kivaa! Meitä oli neljä, eikun viisi jos mutkin lasketaan!”
melkoista riehumista se olikin välillä ollut. Tuhahtaen kaihoisen kuuloisena siniharmaa kallisti päätään. Hymy oli leventynyt entisestään, eikä pentu näyttänyt ainakaan surulliselta.
Sumun pentujen tapaaminen olisi varmasti hirveän hienoa! Melkoiset riehujaiset siitä kuitenkin saattaisi tulla, pennut kun olivat pentuja. Tavallisesti pennut riehuivat minkä jaksoivat, ja niinhän Sanikin teki.
”Vau!”, oli ainoa asia, minkä siniharmaa sai sanottua. Ei pentu kuitenkaan uskaltaisi tulla pesälle asti, ellei koira sitä sitten vaatisi. Seuraavat uroksen sanat olivat melkoisen epäselvät, joten narttu joutui hetken tekemään aivotyötä, ennen kuin sanat selvenivät.
”Kivaa! Mä en ole tainnut käydä purolla, mutta kai se on ihan kiva mesta”
pentu totesi, ja nyökytteli jälleen kerran. Jos Sanilta puuttui veitsenterävä älykkyys, niin se korvautui mielistelyllä. Siniharmaa ei kuitenkaan vastannut mitään Sumun kehotuksiin, lähti vain hypähtelemään ylipirteään tahtiin kohti puroa.

”Heihei, tuletko sä mantereelta?”
koirasusi kysyi. Manner ja merimatka olivat ne asiat, jotka Sanilta oli jäänyt väliin. Pentu kun oli syntynyt Andriaanassa, kylässä tarkemmin sanoen. Manner kiehtoi pentua paljon, joten tottahan toki asiaa piti kysyä.
”Jos tulet, niin millasta siellä on?”

>> Aah, anteeksi kestoa! Monesti olen ruvennut kirjoittamaan jaja mutta jotain on hypännyt eteen. <<

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Jul 28, 2010, 20:43

// Kesto..? ='D Jos vastauksen kirjoittamisessa menee kaksi viikkoa kahden päivän sijaan, voi halutessaan ruveta pahoittelemaan kestoa. Ennen sitä moiseen ei ole mitään tarvetta, toveri hyvä. //

Vaikka Sunnyn sanat kikkarahännästä olivatkin kaikella tapaa viattomia ja suorastaan hyväntahtoisia, saivat ne Sumun vilkaisemaan hieman epäluuloisesti omaa selän päälle kiertynyttä huiskutintaan. Kikkarasta kun tuli koiralle mieleen lähinnä turkin kiharuus, mikä taas oli hänen uskoakseen melko naisellinen ominaisuus. Ei kai hänen häntänsä vain näyttänyt jotenkin kiharaiselta? Ei kyllä ainakaan uroksen omin silmin katsottuna, mutta mistä sitä ikinä saattoi tietää, miltä asiat ulkopuolelta nähtyinä vaikuttivat.

Ulkomuodostaan jo muutenkin melko epävarma Sumu olisi saattanut jäädä märehtimään kuulemaansa pidemmäksikin aikaa, ellei hän olisi saanut muuta päänvaivaa kaksikon lähtiessä matkaan. Koska Sunny ei selvästi ollut tottunut kulkemaan suolla, jäi maaston tarkkaileminen lähinnä maskikasvon huoleksi, mistä syystä hän keskittyikin työhönsä etenkin taipaleen alkumetreillä varsin tiiviisti. Huonosti toimivan silmän kanssa moinen oli vaikeaa ja vaati urokselta suurta huolellisuutta, eikä hän siten saanut samalla vastailtua järin mittavasti nuorempansa toteamuksiin perheestään. Hän tyytyi nyökyttelemään kuonoaan ja hymähtelemään kuuntelemisen merkiksi, kunnes puron seutu tuli puheeksi ja pakotti hänet avaamaan taas sanaisen arkkunsa.
"Onhan fe, mutta on tuolla, mm, metfäffäkin kaikkea kiintoifaa", Sumu saneli ja kurtisti huomaamattaan kulmiaan. Vaikka Sunny kuinka mukava penikka olikin, ei hän voisi raahata tätä noin vain etukäteen ilmoittamatta pesälleen vieraisiin. Niinpä hän toivoikin, että naaras tajuaisi itse lähteä omille teilleen metsää tutkailemaan, jahka suolta vain päästäisiin pois.

Lyhyen hetken verran Sumu jo luuli keskustelun asettuneen mukavasti ympäristöä ja perheasioita koskeville raiteille, kun sähikäisen keskittymiskyvyn omaava Sunny otti ja vetäisikin keskustelun aivan uudelle suunnalle.
"Ai manteleella?" uros toisti totisena ja vilkaisi pikaisesti puhekumppaniaan. Samalla hän päätti yrittää vaihtaa fasaanin asentoa suussaan sen verran, ettei puheensa puuroutuisi aivan niin pahasti, kuin mitä se nyt teki.
"No, siellä..." koira jatkoi kokeilevasti ja totesi, että oli saanut kuin saanutkin puhekykynsä toimimaan aiempaa sulavammin.
"Siellä on tungosta ja paljon erilaisia vaaroja. Ei mikään mukava paikka sinänsä. Täällä on paljon rauhallisempaa."

// Ah nyt jäi oikolukemiset lukematta, kun ukkonen rupesi jyrisemään. D= //

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Jul 29, 2010, 21:33

>> Minulla onki jotku ihan järkyttävän typerät paineet väärisä paikoisa 8''D Kokeita sun muita en jännitä yhtään mutta jos en saa roolattua yhesä päiväsä niin tulee kauhia panicpanic >] <<

Eipä vaikuttanut kovin puheliaalta toverilta tämä Sumu. Se oli Sunnyn mielestä harmillinen juttu, kun siniharmaa sattui puhumaan melkoisen paljon. Pelkkä nyökyttely ja puhuminen ei innostanut valkojalkaa jatkamaan aiheesta, joten pentujen hehkuttaminen jäi nyt vähemmälle. Ei ollut kivaa puhua yksinään. Tai kyllähän jossakin vaiheessa olisi pakko aukaista suu, ettei nyt tuppisuuksi muututtaisi! Semmoinen vaihtoehto olisi kyllä kauheaa.
Sani päätti, että hän lähtisi seuraavaksi tutkimaan metsää. Sumu sanoi, että siellä olisi jotain mielenkiintoista! Kenties koruja tai jotain muuta nättiä. Siniharmaa piti koruista, oikein paljon. Sen takia pennun tulevaisuudensuunnitelmiin kuului Djalaan liittyminen, kunhan nyt saataisiin tutkittua saarta oikein urakalla.
”Kivaa! Mä lähden sitten sinne, kun päästään pois täältä... täältä lätäköstä.”
lätäkön oikea nimi ei ollut jäänyt koirasuden päähän. Pennun piti siis käyttää vähemmän hienoja sanoja.
”Mutta aluksi pitää päästä täältä pois. Mutta kai tää nyt joskus loppuu?”, se olisikin aika karmaisevaa, jos ei loppuisi. Hyi olkoon, pelkkää märkää lätinää eikä mitään kivaa.

Koirasusi katsoi silmät pyöreinä vanhempaa koiraa. Toinen ihan varmasti oli mantereelta! Sani vetäisi syvään henkeä, ja nyökytteli. Puhekyky tuntui olevan nyt poissa käytöstä, turha höliseminen saattaisi keskeyttää Sumun ja sitten kippurahäntä ei kertoisi mantereesta mitään. Ja ei se semmoinen olisi hauskaa, koska sitten Sun ei ikinä saisi tietää, mitä kaikkia ihmeitä siellä olisi. Mutta maskikasvo ei tuntunut olevan kovin tyytyväinen mantereeseen. Innostunut ilme muuttui hivenen vähemmäninnostuneeseen, ja koirasusi tuhahti.
”Ei se sitte kuulosta kovin kivalta. En mä tahdo hyppiä vaarasta toiseen vaan sen takia, että näkisin jonkun tyhmän mantereen!”
narttu valitti. Saattoipa koirasusi kuulostaa vähän siltäkin, että Sumu olisi kehottanut, että jääsilmä lähtisi mantereelle.
”Mä haluan mieluummin olla täällä turvasa”, siniharmaa totesi, ja hymyili koiralle innokasta, ehkä hitusen palvovaa hymyä.

Koska manner oli tyhmä ja vaarallinen paikka, siitä ei kannattaisi edes puhua. Sen sijasta pentu koetti miettiä seuraavaa puheenaihetta, että ei tulisi mitään vaivautunutta hiljaisuutta. Semmoinen olisi varmasti ihan yhtä kauheaa, kuin manner!
”Ootko sä sitten ollut kauan tällä saarella?”, koirasusi kysyi, ja heilautti häntäänsä. Jos Sumu oli ollut saarella kauan, niin kai uros osaisi kertoa jotain kivoja paikkoja Sunnylle!

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Aug 5, 2010, 1:17

Kieltämättä Sumu oli kovin helpottunut kuullessaan, että Sunny oli innokas suuntaamaan kohti sankkoja havumetsiä, jahka kaksikko vain pääsisi pois nykyisestä ympäristöstään. Urokselle olisi nääs tuottanut liki ylitsepääsemättömiä vaikeuksia suorin sanoin kieltää toista seuraamasta itseään purolle saakka. Kyseisen seikan tajuaminen sai maskikasvoisen hieman mietteliääksi: missä vaiheessa elämäänsä hän oli muka alkanut välittää siitä, mitä vieraat hänestä tai hänen sanoistaan ajattelivat tai niiden ansiosta tunsivat?
"Fuo, niin", uros vastasi omiin aatteisiinsa puoliksi uppoutuneena, "loppuu fe. Ei ihan vielä tofin." Kaksikko taisi olla kutakuinkin nevan kesiosissa, joten matkaa reunalle olisi vielä tovi jos toinenkin.

Sunnyn käydessä arvostelemaan mantereen oloja varsin osuvin sanankääntein ei Sumu osannut olla hymyilemättä ujosti nuoremmalleen. Hän taisi myös hippusen toivoa, että omat pentunsa tajuaisivat suhtautua mantereelle lähtemiseen samanlaisella varauksella, kuin tämä siniturkki.
"Se on viisasta", uros vastasi ja käänteli yhä ateriaansa hippusen parempaan asentoon suussaan.
"Ei siellä mitään näkemistä olekaan. Mantereella, siis. Maa ja taivas näyttävät ihan samoilta, kuin täällä. Ja taloja pääsee katsomaan kylässäkin", koira jatkoi selostustaan kohti Sunnya katsellen. Tosiasiassa Sumu ei ollut Andriaanan ränsistyneessä kyläpahasessa edes kunnolla käynyt, mutta mielestään hän oli siitä huolimatta nähnyt tarpeeksi: samanlaisia ihmisten hökkeleitä ne hänestä olivat, kuin kaupungin talotkin. Hyödyttömiä tai jopa vaarallisia koirille, siis. Turha niitä oli siis sen lähemmälti tutkiskella.

Aikoessaan sanoa vielä jotakin mannerta kansoittavasta ihmispopulaatiosta joutui Sumu vetäisemään sanat sihahtaen takaisin, kun toinen etutassunsa läiskähti yhtäkkisesti hyvin upottavalta vaikuttavaan kohtaan maastossa.
"Ah!" uros kivahti säikähtäneenä ja pysähtyi niille sijoilleen toivoen, että Sunny ymmärtäisi hänen älähdyksensä ansiosta tehdä samoin. Jos naaras vain jatkaisi etenemistään saattaisi lieju saada otteen hänen jaloistaan, mikä taas johtaisi kertakaikkisen kinkkiseen tilanteeseen.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Aug 6, 2010, 19:00

Sunny hymyili aurinkoisesti Sumulle. Oli niin kivaa, kun maskikasvo oli sitä mieltä! Pentu taisi ottaa sanat samalla tavalla, kuin jos koira olisi kehunut häntä itseään. Siniharmaa haluaisi nähdä kuitenkin ihmisiä, kun niitä ei Andriaanalla näkynyt. Oli kuitenkin ehkä hitusen aikaista kehua, koska Sani vaihteli mielipiteitään kuin ihmiset vaatteita.
”Onko? Eiku siis, joo, on se!”
sininen sanoi, ja virnisti. Juurihan koira oli niin sanonut, joten vastaanvänkääminen saattaisi aiheuttaa vanhemmalle pahan mielen. Eikä se olisi kivaa, ei yhtään!
”Mä kasvoin kylässä! Ja löysin sieltä kaikki mun korut, mutta aijon ettiä enemmänkin. Äiti ja isä asuu siellä varmaan vieläkin, tai emmätii. Mutta siellä on tosi kivaa, kannattaa käyvä”
Aurinkoinen kehui kylää, ja heilautteli valkokuvioista häntäänsä. Ainakin Sunilla oli hauskaa.

Koirasusi olisi luultavasti kävellyt suoraan suonsilmään, ellei uros olisi äännähtänyt säikähtäneenä. Jääsilmä katsoi silmät suurina aluksi kippurahäntäisen kasvoja, ja sitten tassua. Älysi siniharma kuitenkin pysähtyi, eikä kävellyt eteenpäin. Taas pentu kuitenkin käänsi katseensa ruskeaturkkisen kasvoihin.
”Mikätoion?”
valkomahainen kysyi. Puhe sotkeutui nopeasti, joten siitä saattaisi olla vaikea saada selvää. Djalalainen katsahti uudestaan etutassua, ja sitten tassusta eteenpäin. Oliko tuossa jokin vaarallinen hirviö, jota karkuun pitäisi juosta? Söisikö se hirviö Sumun tassun? Kuulosti aika pelottavalta hirviöltä.

Hetken tuijoteltuaan suonsilmää Sun käänsi jäänsinisten silmiensä katseen vakavana koiraan. Se oli sinänsä hassu näky, kun pentu oli usein ylipirteä ja ainakin sosiaalinen. Nyt katseessa oli pentumaista vakavuutta ja ehkä jopa hitusen pelkoa. Niin, hirviöt olivat pelottavia! Järkikin sanoi, että niitä piti pelätä. Joku toinen olisi kyllä sanonut, ettei hirviöitä ole olemassakaan, mutta siniharmaasta se oli täyttä valetta.
”Onko tuo jokin hirviö?”
Djalalainen kysyi samaa pentumaista vakavuutta äänessään.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Aug 17, 2010, 17:40

Sunnyn alkaessa kertoa kylästä ja sieltä hankkimistaan koruista, vilkaisi Sumu vaivihkaisesti naaraan ylleen pukemia koristuksia. Oli punaista pantaa ja hopeista rengasta ja... Oliko jalkaan kiedottu sidekin pelkästään ulkomuodon vuoksi? Kaiketi näin oli, sillä ei pentu vaikuttanut ainakaan ontuvan kyseistä koipea tai näyttänyt muitakaan merkkejä raajan loukkaamisesta sinä aikana, kun uros sidosta katseli.
"Korusi ovat kyllä... Ne sopivat sinulle", uros totesi mahdollisimman luontevasti, vaikka äänensävynsä lipsui pakostakin aavistuksen vaivautuneelle suunnalle. Hän ei ollut ikinä oikein tajunnut tuollaisen ripellyksen päälle, mutta pikkutytöistä ne varmasti olivat oikein sieviä. Hieman haikeana uros tuli pian ajatelleeksi, kuinka hänen omilla tyttärillään ei ollut mitään tuollaisia yllään. Varmasti hekin olisivat sellaisista pitäneet, jos vanhemmillaan vain olisi ollut heille niitä tarjota.

Asian murehtiminen kuitenkin keskeytyi viimeistään siinä vaiheessa, kun tuli aika esitellä Sunnylle konkreettiseen tyyliin sitä, miksi suolla saattoi olla vaarallista liikuskella miten sattui. Pysähdyttyään paikoilleen alkoi Sumu kulmat kurtussa kiskoa vetiseen mutaan tahriutunutta etutassuaan irti nevasta, mikä sai kuran venymään ällöttävän näköisiksi rihmoiksi jalan ja maaperän välille.
"E-ei se hirviö ole. Mutta vaarallinen silti", uros selitti korviaan vakavasti luimistaen ja katseensa sitkeässä mutaseoksessa pitäen.
"Se on... Noh, se on oikeastaan juuri sitä suota. Siihen voi jäädä kokonaan kiinni, jos ei ole varuillaan." Samassa liejun vetolujuus ylittyi ja Sumun tassu pääsi irti pinteestään, vaikka jäikin yltä päältä harmaanruskean aineen tahrimaksi. Kun kippurahäntä laski jalkansa takaisin tukevammalle pinnalle, päästikin se nolon plörts-äänen kuran ja muutaman ilmakuplan jouduttua puristuksiin, mikä sai uroksen kääntämään kasvonsa pennun katsetta vältellen kohti taivaanrantaa.
"Meidän pitää etsiä toinen reitti. Tästä ei voi mennä yli", hän totesi ja oli selvästi harmistunut tilanteesta. Tämä kun tiesi kaiken muun kivan lisäksi yhä enemmän viivytyksiä saaliin kuljettamisen suhteen.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Aug 22, 2010, 16:18

Sumun kehut, vaikka saattoivat kuulostaa jonkun korvaan teennäisiltä, ilahdutti jääsilmää melkoisen paljon. Valkojalkainen venytti hymyään entistäkin enemmän, ja heilautteli häntäänsä tiuhaan tahtiin. Koirasuden koko olemus hehkui tyytyväisyyttä, sillä Sanikin piti koruistaan.
”Kiitti! Mäkin tykkään niistä”
siniharmaa totesi iloiseen sävyyn. Pentu oli selvästi nimensä veroinen, aurinkoinen.

Narttu nyökytteli vakavana, ja mulkaisi äkäisesti suonsilmää. Melkoisen inhottava otus se kuitenkin taisi olla! Ainakin se näytti oksettavan rumalta, joten tuskinpa semmoinen voisi olla ihan okei. Sanilla sattui olemaan tapana näkemään kaikki ihanat asiat vaaleanpunaisessa valossa, mutta inhottavat olivat rumia, kamalia ja ällöttäviä. Pentu irvisti pienesti suonsilmäkkeelle, mutta nosti sitten kuonoaan ylös. Kauheaa, että tuommoisiakin piti olla olemassa!
”Mä luulin, ettei täällä ole oikein mitään vaaroja, muuutta kai mä sitten olin väärässä!”
siniharmaa hihitti tyttömäisesti, kuin olisi sanonut maailman parhaan vitsin. Se olisikin sitten tyhmää, jos Sumua ei se sattuisi huvittamaan!
”Okei, eli siihen ei saa astua?”, Sunny kysyi, ja kallisti päätään kysyvästi. Aika jännää oli, kun suotkin olivat tuommoisia tassujenmussuttajia. Ja jos niihin astui, uppoaisiko ihan kokonaan niin, että jäisi sinne kokonaan satimeen, ja tukehtuisi sitten? Aika kauhea kuolema kyllä olisi.
Jääsilmä olisi varmasti nauranut hassulle äänelle, ellei maskikasvo olisi kääntänyt katsettaan jonnekin pois. Oli Sanilla sen verran edes älyä, että se hoksasi uroksen nolostuneen. Naurun sijasta valkojalkainen hymyili lohduttavasti ja tukahdutti naurun heti alkuun.
”Harmi! Nyt sä et pääse niin nopeasti viemään tuota ruokaa sun perheelles”
siniharmaa totesi ja mutristi suutaan. Sumu ei tainnut ilahtua asiasta, vaikka sehän merkitsi vain enemmän aikaa sidejalkaisen seurassa! Mutta ehkäpä seropi tahtoi viedä ruoat nopeasti. Pentu lähti kävelemään sivulle, olettaen että koira seuraisi perässä. Ei olisi kivaa hoksata, että eriparisilmäinen olisikin jäänyt jonnekin taakse!

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Sept 5, 2010, 15:04

Nähdessään, kuinka vaatimaton kehaisu sai nuoren naaraan kasvot suorastaan loistamaa, nousi ilosta kielivä hymy jopa Sumun itsensäkin kasvoille. Ilmeisesti pennun kertakaikkisen positiivinen elämänasenne oli niin tarttuvaa laatua, että se sai jopa negatiivisen perusolemuksen omaavan maskikasvon tuntemaan olonsa hetken verran tavanomaista keveämmäksi, mikä oli hyvin merkittävä saavutus puolituntemattomalta penikalta.

Kun suon vaarat olivat tulleet tutuiksi jaksoi Sunny yhä pitää hihittelevän riemukasta mieltään yllä, mutta Sumua tapaus ei sen sijaan naurattanut. Hän ei kuitenkaan tuominnut siniturkkia, joka ilmeisesti ei ihan ymmärtänyt asian vakavuutta, vaan selitti nuorikolle asiaa huomattavan kärsivällisesti yhä tarkemmin.
"Kieltämättä olit", uros myönsi ryhtyessään pyyhkimään mutaista tassuaan sammalmättääseen.
"Suolla on paljon vaaroja, erilaisia. Liejuisiin kohtiin ei pidä astua, niin kuin sanoit, tai voi upota niihin. Suolle kuolleisiin eläimiin ei myöskään kannata koskea, sillä muta on voinut jättää niihin tauteja. Eikä juoda suolla olevaa vettä", koira luetteli vakavana. Oli tosin myönnettävä, ettei hän ollut itse koskaan kokeillut tietojensa paikkansapitävyyttä, mutta näin hän oli kuitenkin kuullut kerrottavan. Turha sitä oli siis kohtaloa lähteä uhmamaan vain siksi, että olisi saanut tietää kuinka vaarallista jokin saastaisen veden latkiminen loppujen lopuksi olikaan.

Sunnyn harmitellessa ruoanviemisen hidastumista nyökäytti Sumu hitaasti kuonoaan ja keskittyi hinkkaamaan vielä viimeisiä mutakokkareista pois tassustaan, eikä siten huomannut heti pennun olevan jo jatkamassa matkaa. Naaraan otettua muutamia askeleita sivummalle havaitsi uros kuitenkin tilanteen ja jolkutteli nopeasti nuorempansa vierelle.
"Ei tälle kai mitään voi. Ennen pimeää on kuitenkin pakko päästä metsän puolelle, tai kulkemisesta tulee liian vaarallista", uros totesi ja oli hetken vaiti, ennen kuin kysyi juttukumppaniaan hieman pahoittelevasti vilkaisten:
"Jaksaisitkohan, tuota, juosta vähän matkaa?" Ei Sumu tahtonut pentua uuvuttaa, mutta yöksi suolle ei tosiaan voinut jäädä, sillä hämärässä samoileminen olisi ollut suoranainen itsemurha.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Sept 12, 2010, 17:44

Vähän pentua harmitti, kun kippurahäntää ei naurattanut. Nopeasti nauru kuoli siniharmaankin luota, mutta hymyä ei pystytty poistamaan. Sun kun sattui olemaan lähes aina iloinen. Mököttäminen kun ei ollut kivaa, ei sitten yhtään! Harmi, kun kaikki eivät olleet samanlaisia ilopillereitä, kuin neiti Aurinkoinen. Kaikesta huolimatta, valkojalkainen kuunteli kiltisti ja kuuliaisesti suon vaaroista, ja kurtisteli välillä kulmiaan. Aika hurja paikka, tämä suo! Sitähän saattaisi vaikka kuolla, jos saisi jonkun oikein pahan taudin.
”Muuutta, miksi tuota vettä ei saa juoda? Se kyllä haisee niiin pahalle että en kyllä jois, vaikka maksettais!”
sidejalkainen totesi, ja pudisteli päätään. Vesihän tuntui haisevan niin pahalle, että suorastaan oksetti! Ehkä se oli jokin varoitus, jos joku kiltti tyyppi olisi kaatanut suolle jotain pahalta haisevaa mömmöä, ettei kukaan vain joisi sitä. Aika kilttiä kyllä semmoinen! Jääsilmän maailmankuva oli melkoisen ruusuinen.

Sani katsahti kummastellen Sumua. Häh, mitä ihmettä? Kuka pentu nyt ei jaksaisi juosta? Juokseminenhan oli kivaa! Leveä hymy kohosi kuitenkin kohta siniharmaan huulille, ja pentu heilautteli häntäänsä innostuneena.
”Tietenkin jaksan! Lyödäänkö vaikka vetoa, että minä jaksan juosta enemmän kuin sinä?”
neiti uhosi, ja hypähteli nopeasti liikkeelle. Juokseminen suossa oli kuitenkin raskaampaa kuin kuivalla maalla. Lyhyet jalat loiskauttelivat vettä sinne tänne, ja pian Aurinkoisen kermansävyinen maha oli peittynyt suurelta osalta kuraan. Seuraavaksi pitäisi sitten varmaan juosta pesulle, sillä turkkiinkin jäi epämukava haju. Vaaleanpunainen kieli karkasi tummien huulten välistä, mutta jääsilmällä ainakin oli hauskaa. Pitäisi ehkä joskus mennä merenrantaan leikkimään, mutta siellä pitäisi ehdottomasti olla joku kaveri mukana! Sani loikki eteenpäin kuin mikäkin kaniini. Ja kuraa vain roiskui.

Kevyesti kikatellen djalalainen hypähteli eteenpäin. Toivottavasti Sumullakin olisi hauskaa juoksennella suolla! Pitäisi vain varoa niitä... suojuttuja, joihin uroskin oli meinannut tippua. Ei olisi hauskaa hukkua niihin, ei sitten ollenkaan. Jäänsiniset silmät etsiskelivät suolta kaikkea mielenkiintoista. Mitään ei kuitenkaan löytynyt – ainakaan ihan heti. Hetken juostuaan pentu teki kuitenkin äkkijarrutuksen ja kiljaisi vallan säikähtäneenä. Edessähän oli hirvenraato! Sen ympärillä pörräsi raatokärpäsiä, ja näky ei muutenkaan ollut mikään maailman ihanin.
”Tuohonko ei siis saa koskea?”, siniharmaa kysyi, ja vilkaisi maskikasvoon.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Sept 27, 2010, 23:04

Sumu oli jo antamaisillaan opetussaarnansa olla, kun Sunny päättikin takertua tarkemmin viimeiseen uroksen mainitsemaan varoitukseen. Kysymys sai maskikasvoisen kurtistamaan vaivautuneesti kulmiaan ja kääntämään katseensa epävarmana kohti etutassujaan.
"Noh", koira takelteli, eikä selvästi ollut ihan varma siitä, mitä toiselle oikeastaan vastaisi, "ka-kai siinäkin voi olla... Tauteja. Kuten raadoissa." Vaikka sanat tulivatkin ulos melkoisen hitaasti ja hapuilevasti, huomasi uros ne lausuttuaan jutun kuulostavan oikeastaan ihan loogiselta. Kosteassa ympäristössä jokainen lammikko kun tuntui olevan reitin tai toisen kautta yhteydessä toiseen lätäkköön, jossa taas saattoi piileskellä jokin sinne hukkunut eläinparka - varmasti samat bakteerit siis saattoivat vaikuttaa koko suuren suon alueella oleviin vesistöihin.

Koska lennosta keksitty selitys tuntui ihan tyydyttävältä, ei sen todenperäisyys jäänyt kaivelemaan Sumua Sunny lähtiessä hänen kehotuksestaan ravaamaan eteenpäin.
"Ehkä... Ei lyödä, mutta juostaan silti nyt vaan", uros vastasi nuoremmalleen hieman pahoittelevasti, ennen kuin lähti juoksemaan tämän vierellä kohti kaukana horisontissa häämöttävää metsikköä.

Kaksikko eteni kiitettävällä vauhdilla ja Sumu alkoi jo tosissaan uskoa heidän ehtivän pois vetisestä ympäristöstä ennen, kuin aurinko painuisi mailleen. Uros olikin juuri tiirailemassa kyseisen valopallon etenemistahtia, kun Sunnyn yhtäkkinen kiljaisu sai hänet lähes kompastumaan omiin jalkoihinsa.
"Mitä..?!" maskikasvo huudahti iskettyään niinikään jarrut päälle samalla, kun hän alkoi tähyillä ympäristöään vauhkosti. Nopeasti uros saikin hirvenraadon näköpiiriinsä, mikä ei tosin hänen huoltaan tilanteesta juuri vähentänyt.
"Ei, ei saa. Pysytään kaukana siitä ja... J-ja jatketaan vain matkaa", koria kehotti korviaan luimistaen, sillä hän oli pannut ruhosta merkille muutakin, kuin sen ympärillä leijailevat kärpäset. Jokin eläin - suuri eläin - ei nimittäin näyttänyt tuntevan suolla kuolleiden syömistä koskevia ohjeita, sillä mätänevän hirven takapäästä oli riivitty irti merkittävän kokoisia lihakimpaleita. Sumu ei tiennyt oliko asialla ollut suurikokoinen susi tai vaikkapa karhu, mutta oli mikä oli, ei hän tahtonut missään nimessä sitä kohdata.
"Mennään", hän kehottikin suorastaan pelokkaasti ja viittilöi etutassullaan Sunny jatkamaan juoksuaan eteenpäin.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Oct 13, 2010, 21:03

Vastaus oli ihan ymmärrettävä pienen pennun korviin. Sani nyökkäsi ihmeissään, ja katsoi haltioissaan Sumua. Sehän tiesi melkein kaiken! Ihan sama vaikka kippurahäntäinen puhuikin vähän hassusti, niin kuin maskikasvolla olisi kylmä.
”Sää oot aika viisas”
siniharmaa totesi ihaillen. Oooh, onneksi siniharmaa oli eksynyt suolle juuri tänään! Muuten pentu olisi ehkä syönyt raatoja suolta, tai juonut vettä. Toisaalta, edes Sunny ei ollut niin tyhmä. Vesihän haisi niin pahalle, että iu!

Valkojalkainen juoksi eteenpäin roiskuttaen tahallaan vettä minne sattui. Sinisilmäinen ei jäänyt odottelemaan urosta, vaan jatkoi vauhdikasta juoksuaan. Sanin kunto ei ollut huono, siitä piti huolen melkein kokoaikainen riehuminen. Eipä pentu oikein muuta osannutkaan, kuin leikkiä ja iloita maailmasta.
”Juostaan juostaan juostaan! Juokseminen on kivaa!”
koirasusi hehkutti, ja heilautteli häntäänsä iloisena. Jee jee, kivaa oli.

Oho, Sumu näytti olevan lennokkaalla päällä. Jääsilmä katsahti kummissaan vanhemman kompurointia, ja kallisti päätään. Hyi että, miksi hirvi oli tuossa? Oliko joku typerys tappanut sen ja raahannut suolle, vai oliko se kuollut suolla? Uros vaikutti myös hermostuneelta. Miksi, oliko suolla joku ilkimys? Apua, Sani ei tahtoisi kohdata semmoisia tyyppejä! Pennun silmät laajenivat pienoisesta kauhusta, ja siniharmaa lähti jälleen liikkeelle.
”Joo jatketaan heti, ennen ku se ilkimys tulee!”, penikka huudahti, ja kiihdytti tahtiaan. Tuskin ketään ilkimystä tulisi, mutta ei se ollut ensimmäinenkään kuviteltu asia. Kaikkein tyhmin niistä taisi kuitenkin olla erään Carmiksen nuotiopaikalla vietetyn yön tuloksia. Tyhmää ja turhaa. Sani olisi luultavasti kuollut kauhusta, ellei paikalle olisi saapunut pelastava mummeli, Lessu.

Jääsilmä juoksi hetken hiljaa, pyöritellen mielessään turhia asioita. Mutta sitten pennun mieleen ujuttautui eräs kysymys. Oli aika tylsää pelkästään vain juosta, vaikka se olikin kivaa. Mutta olisi vielä kivempaa, jos olisi voinut leikkiä jotain! Toisaalta, ei siniharmaa olisi uskaltanut jäädä suolle Sumun sanojen takia. Siellähän oli niitä löllöjä kohtia, tauteja ja ties mitä. Ja se ilkimys!
”Hei meneeks meillä vielä kauvvanki että me keretään tonne metsän tykö?”
Aurinkoinen katsahti Sumuun kysyvästi.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Oct 21, 2010, 19:43

Sumu ei rohjennut vastata mitään, kun pentu meni kehumaan hänen viisauttaan. Toisaalta koiran olisi kovasti tehnyt mieli kieltää toisen sanat, sillä hänhän oli keksinyt tälle antamansa selityksen täysin omasta päästään - oli suorastaan väärin ottaa vastaan sillä ansaittuja kohteliaisuuksia. Mutta toisaalta taas Sunny olisi voinut ryhtyä epäilemään vanhempansa muidenkin neuvojen todenmukaisuutta, jos uros nyt olisi paljastanut puhuneensa tässä asiassa ihan mitä sylki suuhun oli tuonut. Näin ollen kippurahäntäinen päätti vaikenemisen olevan kultaa, vaikka se jokseenkin kiusalliselta tuntuikin.

Kun aikansa eteenpäin juossut kaksikko pysähtyi mätänevän hirvenraadon äärelle, koetti Sumu tähyillä kulmat kurtussa ympärilleen siltä varalta, että sorkkaeläintä raadellut olento lymyilisi jossakin lähistöllä. Vaikka koira ei saanut mitään tai ketään näköpiiriinsä, oli hän kuitenkin huojentunut Sunnyn totellessa mukisematta hänen lähtökäskyään.
"Aivan, aivan", uros vastaili jokseenkin poissaolevasti lähtiessään taas ravaamaan nuorempansa perässä pois karmivan näyn luota.

Jälleen pinkoi parivaljakko hyvän matkaa eteenpäin, mutta Sumu ei saanut kuollutta hirveä millään pois mielestään. Hän ei ollut koskaan murehtinut turhan paljoa oman henkensä puolesta, mutta nyt kun hänellä oli viiden pennun katras ruokittavana ja vieläpä Sunny mukanaan, olisi jonkin murhanhimoisen olennon hampaisiin menehtyminen ollut kertakaikkisen sietämätön vaihtoehto. Uros jos joku nimittäin tiesi, ettei siniturkkisen naaraan ikäiselle penikalle tehnyt hyvää todistaa lajitoverin väkivaltaista kuolemaa lähietäisyydeltä.
"Mmh?" maskikasvo ynähti hätkähtäen, kun veriset ajatuksensa katkesivat Sunnyn kysymyksen ansiosta.
"Tuota, eipä oikeastaan. Katso, kaarretaan tuolle suunnalle, niin päästään itse asiassa ihan hetkessä ensimmäisten puiden luo", Sumu vastasi tajuttuaan, mitä naaras oikeastaan oli udellut. Samassa hän jo vaihtoikin kulkunsa kohti aluetta, jossa ensimmäiset käppyräiset männyt alkoivat kansoittaa maastoa. Ikävämpi juttu kuitenkin oli, että samaisessa paikassa lojui puun juurelle maastoutuneena myös eläin, joka oli vetäytynyt viettämään ruokalepoa syötyään koiraeläinten aiemmin kohtaamaa hirvenruhoa. Kaiken kukkuraksi tuo torkkuva karhu jäi Sumun sokeutuvan silmän puolelle, joten uros ei tajunnut lainkaan johdattavansa itseään ja Sunnya suoraan vaaravyöhykkeelle.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Nov 8, 2010, 17:31

Tosiaan, edessä alkoi kasvaa jo hassunnäköisiä puita! Pikkuisen pentua nauratti nuo puut, mutta samanlaisiahan ne olivat olleet siellä, mistä suo oli alkanutkin. Kummallisia puita. Mistähän se sitten johtui? Ehkä suon myrkkyvesistä, niin. Tai sitten jostain muusta, ehkä niistä jalansyöjämöröistä! Eikä Sani edes yhtään ihmettelisi, vaikka näin olisikin. Ne olivat molemmat yhtä outoja.

Toisin kuin Sumun, Sanin molemmat silmät olivat vielä käyttökelpoisia. Se huomasikin karhun, mutta ei tunnistanut sitä. Oltiin nartulle kerrottu, että mitä karhut olivat, mutta kovin tarkka kuvailu oli jäänyt pois. Näin ollen se ei jaksanut oikein kiinnostua nukkuvasta möykystä. Olihan suolla muutakin kummallista, niin kuin vaikka myrkkyvesi ja jalansyöjälätäkkö. Vaikka olisihan se ihan kivaa tietää, mikä ihme tuo otus oli? Vai olikohan se vain suon kummallisuuksia, vaikkapa karvainen kivi? Mutta ei se kivi voinut olla – sehän liikkui! Hetkeksi siniturkki pysähtyi, ja jäi tuijottelemaan epäuskoisesti otusta.
”Eäääh, Sumu”, pentu aloitti. Se otti pari varovaa askelta eteenpäin, mutta pian ne vaihtuivat taas normaaleiksi kävelyaskeliksi. Tuskinpa tuo kummajainen olisi mikään vaarallinen.
”Mikä on Andriaanan vaarallisin eläin? Ja miltä se näyttää?”
jääsilmä kysyi, ja käänsi kirkkaiden silmiensä katseen kohti vanhempaa urosta. Se ei kertonut, että oli juuri nähnyt jotain tavattoman kummallista. Mitä sitä nyt turhaan huolestuttamaan!

”Tai siis! Onko ne semmosia isoja ja karvasia?”, Sani jatkoi, ja heilautti häntäänsä. Jännää, mitähän maskikasvo vastaisi!

>> No niin - saatiimpas vastattua vihdoin ja viimein tähänkin! Anteeks kestua ja kökköisyyttä c___x <<

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Nov 12, 2010, 18:36

// No ehkä nyt tämän kerran saat anteeksi. >=3 //

Sumu ei edelleenkään havainnut itsekseen haukottelevaa karhua, jonka olinpaikka läheni eteenpäin kiitävää koiraeläinkaksikkoa huolestuttavan nopeasti. Edes Sunnyn hetkellinen hidastelu ei saanut urosta tajuamaan asioiden todellista laitaa, vaikka kieltämättä hän ihmettelikin aurinkoisen tyttösen yhtäkkistä arkailua.
"Hm?" maskikasvoinen äännähti kysyvästi ja kurtisti kulmiaan yhä vain syvempään kurttuun. Kun siniturkki sitten kuitenkin jatkoi askellustaan ja kertoi samalla tarkemmin mieleensä nousseista ajatuksista, uskoi Sumu hetken jo voivansa huokaista helpotuksesta. Vaan kun hän kävi pohtimaan vastausta toisen utelemaan asiaan, tuntui jokin seikka oudolla tavalla jäävän kalvamaan hänen mieltään - ikään kuin hänen vastauksensa tähän satunnaiseen petoeläinpohdiskeluun olisi ollut hyvinkin tärkeä.
"Isoja ja karvaisia... No joo, kaiketi. Tai siis karhut ainakin ovat isoja ja karvaisia, enkä minä ole kohdannut Andriaanalla mitään niitä vaarallisempia eläimiä." Sanojensa päätteeksi käänsi uros päätään taaksepäin ja nyökäytti totisena kohti takajalkaansa, jota halkoi kolme syvää ja usein kipeilevää arpea.
"Nuo esimerkiksi, ne ovat karhun kynsistä peräisin."

Jatkaessaan vielä matkaansa yritti Sumu viimein pyyhkiä huolestuneisuuttaan sivummalle, sillä parivaljakko alkoi olla jo aivan metsän rajalla. Puut muuttuivat hitaasti korkeammiksi ja elinvoimaisemmiksi, mutta silti pelon tunne vainosi uroksen mieltä. Niinpä hän päätti kysyä nuoremmaltaan vastakysymyksen, joka toivottavasti riittäisi poistamaan selittämättömän jännityksen ympäröivästä ilmastosta.
"Miksi, tuota, miksi kysyt tuollaista? Niistä pedoista?" Vaan juuri, kun kippurahäntä sai sanansa lausutuksi, päätti karhu viimein koiraeläinten tulleen liian lähelle itseään. Vain parinkymmenen metrin päässä kaksikosta otso nousi varoittavasti urahdellen seisomaan neljälle koivelle, mikä sai Sumun käännähtämään kohti eläintä ja jäämään kauhusta jäykistyen seisomaan paikoilleen. Vai tätä nuo kaikki pahat aavistukset siis olivat tienneet!

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Nov 16, 2010, 16:19

Nukkuva otus taisi olla karhu. Tai siis, karhut olivat isoja ja karvaisia, ja tuota nukkuvaa otusta ei voinut sanoa pieneksi ja karvattomaksi. Paitsi jos karhuilla olisi jokin supergeeni, joka tekisi ne karvattomiksi! Semmoinen olisi siistiä, mutta outoa. No, eipä Sanin ajatuksia aina voitu sanoa täysjärkisiksi. Enemmän koirasusi tykkäsi ajatella asiat omalla tavallaan. Muiden ajatukset voisivat jäädä muille. Sani ei tarvinnut niitä, tai ei ainakaan myöntäisi tarvitsevansa. Vaikka olihan paljon kivempaa, kun muut tykkäsivät Nanusta. Siksi mielisteleminen oltiin keksitty!
”Entä missä ne kaikkein eniten on?”, pentu kysyi. Sitten narttu tietäisi, mitä paikkoja kannattaisi vältellä! Vaikka todennäköisesti jääsilmä eksyisi juuri niille paikoille jossain vaiheessa. Eihän se voinut jättää koko Andriaanaa koluamatta! Ihan sama vaaroista, nehän toivat elämään pelkkää jännitystä.
Sumun arvet näyttivät hurjilta. Siniharmaa älysi ne vasta nyt, ja tunsi kuumotuksen leviävän poskilleen. Noinko vähän Aurinkoinen pisti asioita merkille? Onneksi kasvojen edessä oli
”Auts, mahto sattua.”
penikka totesi irvistäen. Pitihän sitä nyt jotain sanoa! Jos pysyisi hiljaa, niin se olisi kauhean epäsanimaista. Pelottavaa, kerrassaan.

Sani veti pahanhajuista ilmaa sisään. Niin, nyt pitäisi keksiä joku supervastaus. Miksi siniturkki oli kysynyt? Tietenkin siksi, että se halusi tietää, oliko nukkuva otus (tai karhu) vaarallinen. No, nukkuva otus kertoi asian itse. Siniturkki heilautteli häntäänsä iloisesti. Ehkä karhu tahtoi tulla puhumaan Sanin ja Sumun kanssa! Eipä jääsilmän mieleen välähtänyt, että karhut eivät tainneet puhua koirien kanssa samaa kieltä.
”Tuon takia!”, jääsilmä huudahti iloisen kuuloisena.
Sumu vaikutti kuitenkin vähän jäykältä. Oho, mikähän maskikasvoa nyt vaivasi?

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Dec 5, 2010, 17:58

Sumun huoli ei siitä ainakaan vähentynyt, kun Sunny yhä vain jatkoi kummien karhukysymysten heittelemistä ilmoille. Sen sijaan uros ähkäisi jokseenkin vaivautuneesti, sillä häntä ei suoraan sanottuna olisi huvittanut ajatella karhuihin tai mihinkään muuhunkaan yhtä epämieluisaan ja vaaralliseen liittyviä asioita näin tarkkaan. Nuorukaista aihe sen sijaan ei näyttänyt kiusaavan yhtään.
"Hmh, olen nähnyt niitä vain Befalasissa. Näissä havumetsissä, siis", maskikasvo vastasi mahdollisimman lyhykäisesti ja käänsi katseensakin pois siniturkista, koettaen siten hienovaraisesti vinkata, ettei keskustelisi asiasta sen enempää, ellei olisi aivan pakko. Arpiinsa liittyen hän kuitenkin suostui vielä pari hieman tuskaista sanaa sanelemaan.
"Sattui, ja sattuu yhä", koira tokaisi. Tällä hetkellä kipu ei tosin ollut suunnaton, mutta etenkin kylmällä säällä tai kovan rasituksen jälkeen arvet tuntuivat kuin vasta eilen syntyneiltä.

Kun karhu kävi ärjymään sitä paljon pienemmille koiraeläimille, alkoivat Sumun ajatukset hetken jähmetystilan jälkeen sinkoilla päättömästi sinne tänne. Hän ei edes kuullut Sunnyn iloista huutelua, kun mielessään pyöri lukemattomia ajatuksia omasta perheestään ja karhuista, elämästä ja kuolemasta. Ei sillä, että aatokset olisivat saaneet urosta kuitenkaan toimimaan - ei ennen kuin mesikämmen päätti lähteä lähestymään häiritsijöitään, kun nämä eivät selvästikään muuten tajunneet häipyä muille maille.
"JUOKSE!" Sumu viimein ulvahti ja oli jo melkeinpä pudottaa linnun hampaistaan käännähtäessään ympäri sekä lähtiessään säntäämään suoraan kohti nuorta naarasta.
"Pois, juokse pois, JUOKSE!" koira toisteli paniikissa ja painoi otsansa kohti menosuuntaa, tarkoituksenaan tyrkätä päällään iloisesti virnistelevä Sunny liikkeelle.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Dec 8, 2010, 21:56

Sumu tahtoi taas juosta. Sani katsahti kummastuneena vanhempaansa, ja päätteli pennunaivoillaan, että kyseessä olisi siis hippa. Ja hippahan oli kivaa! Varmaan karhu oli hippa, koska muutenhan kippurahäntä ei olisi juossut siniharmaata kohden. Ei, tai sitten maskikasvo oli hippa! Ihan kummaa, miksi jääsilmälle ei kerrottu, kuka oli hippa? Ei semmoinen hippa ollut kivaa. Tai olihan se tietenkin jännittävää, mutta oli kivaa tietää, ketä piti juosta karkuun.
Jääsilmä ei kuitenkaan aikonut paljastaa epätietoisuuttansa maskikasvolle, joka oli lähtenyt juoksemaan Sania kohden. Narttu ei kerennyt väistää Sumun tönäisyä, joten sidejalka lähti aluksi hitusen kompuroiden juoksemaan samaan suuntaan, kuin vanhempi koirasusi.

Sani ojenteli valkeita jalkojaan mahdollisimman pitkälle, jotta saisi juoksuunsa mahdollisimman paljon vauhtia. Koirasusi oli ampaissut liikkeelle melkoisen rakettimaisella tavalla, joten se ei tosiaankaan jaksanut katsella jalkoihinsa. Se kuitenkin kostautui, sillä jääsilmä kompastui kippuraiseen puuhun, joka lojui suoraan sen tiellä.
Nuorikko lensi kuperkeikan kera eteenpäin, ja sidejalkainen huusi koko lentomatkansa ajan kurkku suorana. Sen onneksi jalka ei kuitenkaan venähtänyt, joten se selvisi pelkällä säikähdyksellä.
”Kauheeta, ku pistetään puita tolleen eteen vaan!”, koirasusi ärähti kiukkuisesti, ja nousi pystyyn mahdollisimman arvokkaasti.
Sani päätti kuitenkin jatkaa juoksemista taakseen vilkaisematta. Sillä ei ollut mitään hajua, että oliko karhu päättänyt luopua takaa-ajosta vai jatkoiko otso vielä, mutta eipä siniturkkia oikeastaan kiinnostanutkaan. Se luuli tätä vieläkin leikiksi.

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Dec 15, 2010, 23:15

Tuntiessaan päälakensa tärskähtävän vasten Sunnya oli myös Sumu itse vähällä menettää tasapainonsa kostean maan luistaessa tassujen alla. Muutaman horjuvan askeleen jälkeen pääsi uros kuitenkin taas balanssiin ja lähti adrenaliinin suoman voiman turvin pinkomaan niin lujaa, kuin jalkansa vain antoivat myöden. Edes takajalan arvet eivät häntä hidastaneet, sillä aivoillaan oli nyt aivan liian paljon tekemistä, jotta ne olisivat ehtineet keskittyä vanhojen haavojen kanssa tuskailemiseen.
Vasta siniturkkisen naaraan alkaessa yhtäkkiä heitellä äänekkäitä kuperkeikkoja ympäriinsä, irrotti Sumu katseensa menosuunnasta ja vilkaisi kauhuissaan kohti kaatunutta pentua.
"Ylös vain, jatketaan, mennään", uros toisteli ääni väristen, eikä tuntunut edes huomaavan nuorempansa puulle suunnatta sättimistä - puhumattakaan siitä, että olisi tajunnut toisen pitävän päätöntä pinkomista vain kepeänä leikkimisenä.

Sunnyn kammetessa itseään jaloilleen katsahti Sumu kohti heidän tulosuuntaansa, mutta ei hämmästyksekseen nähnyt karhusta enää jälkeäkään. Koira pelkäsi tämän kaartaneen jonnekin heidän sivulleen ja väijyvän heitä jonkin pensaan tai puun takana. Todellisuudessa otso oli kuitenkin lähtenyt takaisin makuupaikalleen heti, kun oli saanut ärsyttävät piskit ajettua käpälämäkeen. Sellainen vaihtoehto ei kuitenkaan kippurahännälle tullut edes mieleen.
Näin ollen jatkoi Sumukin matkantekoa, kun nuori naaras pääsi takaisin jaloilleen. Kaikessa vaitonaisuudessa kaksikko juoksi aina niin pitkälle asti, että suo alkoi todella olla enää pelkkä vetinen muisto, joka sai väistyä havumetsän kiinteän sammalmaaston tieltä.
"Luulen... Luulen meidän... Voivan jo... Pysähtyä", maskikasvoinen päätti viimein hengästyneenä ilmoittaa, kun mesikämmen ei sitten edelleenkään ollut hyökännyt selustasta heidän kimppuunsa. Lopen uupuneena uros hidasti juoksunsa ensin hölkäksi, kunnes jäi viimein tyystin paikoilleen tasaama taivaisiin asti kauhusta kohonnutta pulssiaan.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Dec 19, 2010, 21:07

Vetinen suo muuttui pikkuhiljaa kiinteäksi havumetsäksi. Sani vilkaisi Sumua mietteliäänä. Milloin olisi sopiva aika pysähtyä? Juokseminen alkoi jo väsyttää pentua, ja askelet muuttuivat laahaavammiksi. Koirasusi oli hengästyneempi, kuin pitkään aikaan. Ei tämmöinen juostaan-henkemme-edestä-hippa ollut kivaa! Jääsilmä yritti peitellä väsymystään edes jotenkin, mutta se oli vaikeaa. Narttu toivoi pysähtymistä, vaikka ei kehdannut sanoa mitään.
Mutta onneksi Sumukin hiljensi hölkkään. Salaa mielessään Sani kiitti urosta, mutta ei sanonut mitään ääneen. Mitäpä narttu olisi sanonut?
Ja kun pelastus - eli pysähtyminen - tuli, siniturkki istahti paikalleen.
"Se... se on... kiva"
valkojalka totesi hengästyneenä. Hetken pentu ei keskittynyt muuhun kuin hengitykseen. Kun se oli tasaantunut edes jotenkin siedettävään malliin, narttu kohotti katseensa Sumun naamaa kohti.
"Miks ihmeessä me juostiin nuin paljo hippaa vaikka se karhuki käänty jo ajat sitte?"
pentu kysyi uteliaaseen sävyyn. Vaikka ääni olisi voinut olla syyttävä, sitä se ei ollut missään nimessä. Tuskin Sun edes tiesi sanaa "syyttävä". Tai jos oli kuullut sen joskus, niin olipa mokoma unohtanut sen merkityksen. Maailmahan oli vain kiva ja ihana ja kukkasia sekä perhosia!

Siniturkki vilkuili metsää ympärillään. Kaikki vaikutti hurjan kiinnostavalta. Salaa mielessään valkojalka toivoi, että maskikasvo vastaisi nopeasti. Narttu kun tahtoi nähdä jo kaikki ihmeet Befalasin metsästä.

>> Ahhah vitsi Sani on ihana lapsi <3 kurjaa on ikäännyttää sitä nyyh. <<

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Dec 26, 2010, 12:10

// Kieltämättä se on vallan ihastuttava pentu. =3 Mutta eiköhän se osaa olla myös ihastuttava nuorukainen! //

Kaksikon pysähdyttyä vetämään henkeä huomasi Sumu olevansa äärimmäisen kiitollinen siitä, ettei edes Sunny tuntunut omaavan hetkeen mitään sanottavaa tai kysyttävää, vaan vanhempi koira sai yrittää toipua niin henkisestä kuin ruumiillisestakin rasituksesta kaikessa hiljaisuudessa. Vasta, kun uros tunsi itsekin olevansa valmis toteamaan taas jotakin, avasi siniturkkinen pentu suunsa. Se mitä naaras sanoi, sai Sumun kuitenkin hämmentymään hyvin tehokkaasti.
"...hippaa?" kippurahäntäinen toisti epäuskon vallassa, kun hänen mieleensä hiljalleen hiipi ymmärrys siitä, että nuorukainen oli luullut äskeistä pelkäksi leikiksi.
"Se, me... Ei se..." uros jatkoi niin turhautuneena, ettei hänellä riittänyt edes sanoja selittämään tilannetta Sunny-paralle. Hetken yrittämisen jälkeen Sumun olikin syvän huokauksen saattelemana luovutettava ja annettava asian olla.
"Ei sen väliä. Jos vaan joskus vielä karhun näet, niin tee samoin. Juokse. Älä mieti, vaan juokse", maskikasvo käski päänsä uupumuksesta alas painaen.

Pään liikuttelu sai Sumun kiinnittämään pitkästä aikaa huomiota olentoon, jota hän oli koko tämän toiminnantäyteisen seikkailun ajan roikottanut suussaan. Kuollut fasaani näytti pahasti kärsineeltä ja riepotellulta, ei enää miltään juhla-aterialta, mutta minkäs sille mahtoi. Kyllä nälkäiset pennut sen siitä huolimatta pistelisivät varmasti poskeensa.
"Nyt kun päästiin pois tuolta, niin minun pitää jatkaa matkaani. Mennä kotiin. Älä sinäkään mene enää takaisin suolle, onko selvä?" Sumu vannotti kääntäessään katseensa taas kohti Sunnyä. Hän ei tosiaankaan halunnut, että kaiken tämän jälkeen penikka palaisi vaaralliseen ympäristöön itseään tapattamaan. Parempi, kun lähtisi vain tutkimaan kukkia jollekin niitylle tai tekemään jotain muuta pienille tytöille sopivaa.

Re: Suuren suon saartamat
Post by kawaii on Yesterday at 20:58

Sani nyökkäsi iloisesti. Siniharmaa saattaisi kyllä juosta kohti karhua, eikä otsoa karkuun. Se kun ei ollut todellakaan mikään älykkäin pentu maailman päällä, eikä siis aina älynnyt vaaraa. Ja mitä miettimiseen tuli, niin tuskin koirasusi siinä tilanteessa kovin paljon miettisi. Tai jos miettisi, niin ei mitään älykästä asiaa.
”Joo! Juoksen niin lujaa, että ne kaikki karhut jää ihan taakse!”
sinisilmäinen uhosi. Mutta niinhän se nytkin oli tehnyt. Juossut mahdollisimman lujaa, ja karhu oli jäänyt taakse.

Siniturkki nyökkäsi tottelevaisesti. Miksi penikka muka menisi takaisin haisevalle suolle? Eihän suo nyt niin mielenkiintoinen ollut. Vain haiseva, märkä ja ällöttävä. Ihan toista kuin vaikkapa kylä! Kylä oli hieno paikka, kylässä oli hienoja taloja ja koruja. Mutta suo oltiin nyt tutkittu, muttei ehkä niin tarkkaan, kuin olisi ollut mahdollista.
”Joo! Mä lähden tutkimaan nyt metsää. Moikka!”
pentu hihkaisi ja lähti kipittämään kohti synkkää metsää. Siniharmaa väisteli kuusia ja mäntyjä, eikä vilkaissut enää taakseen. Kyllä Sumu pärjäisi, olihan maskikasvo jo aikuinen.

>> Öhhhhhh joo DD: teksti on mitä on mutta öö joo.
Kiitosta pelistä! : DD kivaa oli. <<

Re: Suuren suon saartamat
Post by hitodama on Today at 11:06

Sumu nyökäytti hyväksyvästi kuonoaan ja olisi varmasti jopa hymyillyt karhuja pakenemaan lupautuvalle Sunnylle, ellei hän olisi tuntenut olevansa juuri nyt ihan liian väsynyt mihinkään niin koreaan ilmehdintään.
"Hyvä niin", uros sen sijaan päätyi painokkaasti toteamaan. Samalla hän muistutti mielensä sisäisesti itselleen, että pitäisikin heti seuraavan tilaisuuden tullen jutella myös hänen omien pentujensa kanssa karhujen ja muiden samanlaisten hullujen metsäneläinten vaarallisuudesta. Olisi huomattavan huojentavaa saada nämä siniturkkisen naaraan tavoin ymmärtämään, ettei sellaisten kanssa kannattanut ryhtyä pelleilemään, sillä moinen ei ollut mitenkään viisasta pitkän ja terveen elämän kannalta ajateltuna.

Kun iloluontoinen penikka heitti nopeat hyvästinsä ja olikin pian jo kovaa vauhtia katoamassa havupuiden suojiin, ehti Sumu hädin tuskin tajuta toisen lähtöaikeita. Yks kaks Sunny ei vain enää ollutkaan siinä, missä kippurahäntä oli heikosti näkevällä silmällään tämän olettanut seisovan.
"Hei vaan!" huikkasi uros toisen loittonevalle takamukselle, joka tässä vaiheessa oli enää kirjava läntti puiden keskellä. Pian sitäkään vähää ei enää näkynyt, jolloin Sumu itsekin lähti päätään pudistellen talsimaan kohti omaa määränpäätään. Pujahtaessaan metsikön kätköihin maskikasvoinen pohti, että mikäli hän omaisi edes puoleksi niin paljon energiaa kuin Sunny, hän olisi varmasti ratkennut liitoksistaan jo aikapäiviä sitten.

// Jee kiitos tosiaan, oli veikeän toiminnallinen peli! =3 //