Yön Sumu - RPGs

Befalas » Puro » Kohti omia polkuja

Kohti omia polkuja
Post by hitodama on Jul 31, 2010, 17:45

// Yön Sumun & Kabahatlin pentueen lyhyt itsenäistymispeli - tarkoituksena olisi pelata pennut maailmalle mahdollisimman vähin pelikierroksin. (2-4 kierrosta ehkä.)
Pennut siis nyt 1-vuotiaita, mikä vastannee henkiseltä kehitykseltä noin 15-vuotiasta ihmistä. //

Maisemaa harmaana varjostava pilvirintama lipui verkkaiseen tahtiin Befalasin puron ja sitä ympäröivien metsien yllä. Ilma oli mukavan vilpoisa, muttei kuitenkaan missään nimessä kylmä, joten sää tuntui useiden yhtään paksumman turkin omaavien eläinten mielestä oikein optimaaliselta. Niin myös Yön Sumusta, joka istui mietteliäänä perheensä pesäkolon edustalla ja katseli pää kallellaan puron virtaamista. Vaikkei uros yleensä vertauskuvallisiin mietteisiin vaipuvaa sorttia ollutkaan, muistutti eteenpäin vimmatusti pyrkivä vesi häntä tänään siitä, kuinka aika virtasi samaan tapaan vääjäämättä eteenpäin. Sen hän oli viimeisimpien kuukausien aikana saanut pennuistaan huomata: jokainen heistä kun tuntui venyvän ja kasvavan jatkuvasti yhä aikuisemmaksi niin mieleltään kuin ruumiiltaankin. Viimeisimmän seikan ansiosta koko porukka ei enää millään mahtunut yhtä aikaa edes heidän pesäänsä, mikä oli luonnollinen merkki siitä hetkestä, joka jokaisella perheellä jossain vaiheessa tuli eteen: pentujen oli aika lähteä omille teilleen.

Ristiriitaisin tuntein asiaan suhtautuva Sumu kohotti hetken kuluttua katseensa vedestä ja alkoi haeskella perheenjäseniään lähiympäristön maisemasta. Uroksen violetti silmä oli jokin aika sitten alkanut menettää nopeasti näkökykyään, mistä syystä hän joutui kääntelemään päätään tavanomaista enemmän löytääkseen yhden silmän avulla jokaisen haluamansa henkilön, mutta lopulta hän sai urakkansa päätökseen. Koko perhe vaikutti olevan kuuloetäisyydellä.
"Hei kaikki", maskikasvoinen huikkasi vakavaan ja kieltämättä myös kovin vaivautuneeseen sävyyn.
"Tulkaa käymään täällä. Meidän pitäisi puhua yhdestä asiasta." Kun kutsu oli kuulutettu, käänsi yhä puron äärellä istuva kippurahäntä silmänsä etsimään erityisesti puolisoaan Kabahatlia. Kaksikko oli jo aikaisemmin kahden kesken puhunut tilanteesta, joten naaras osasi varmasti arvata Sumun kokoontumispyynnön takana piilevän syyn - tai niin tikarinkantaja ainakin kovasti toivoi. Hän kun tarvitsisi puolisoltaan kaiken mahdollisen tuen tässä vanhemmuuden kannalta kovin hankalassa tilanteessa.

// Josko minun jälkeeni tulisi Flam ja sitten pentujen pelaajat vapaassa järjestyksessä. //

Re: Kohti omia polkuja
Post by cheetah on Aug 5, 2010, 17:12

#Kiirettä vieläkin, anteeksi kesto.
Jos joku muuten haluaa pelailla tässä lähiaikoina näitä äiti/isä + pentu-pelejä, minua saa odotella vielä parisen viikkoa. Töitä edelleen tauotta, viikonloppuna olisikin muutto ja sitten alkaa koulusähläys, johon luonnollisesti meneekin hetki aikaa. Sen jälkeen elämä taas tasoittuu niin näette minua täällä ehket hieman enemmän ja aktiivisempana.#

Usva
Usva oli makoillut jo tovin puoliunessa puron varrella, katsellen väsyneellä, lasittuneella katseella puron virtausta ja sen mukana matkaavia pieniä kaloja. Nuori neitokainen oli kasvanut pennusta pitkäraajaiseksi, kauniiksi naaraaksi. Turkkikaan ei enää ollut niin untuvainen kuin ennen, se oli paksuuntunut ja muuttunut hieman karheammaksi. Sisaruksien kanssa ei ollut tullut pyörittyä aivan yhtä paljon kuin ennen, tuntui että toisia näki toisinaan lähinnä vain nukkumassa pesällä. Usva oli itsekin ryhtynyt tutkailemaan pesän ulkopuolista maailmaa mielenkiinnolla, ja pesä usean sisaren ja kahden vanhemman kanssa alkoi tuntua ahtaalle.

Naaraan ajatukset havahtuivat isän ääneen, joka kuulosti tavanomaista vakavammalta. Mitähän asiaa tällä oli, kun koko perhe kutsuttiin koolle? Kaikesta päätellen jotain tärkeää. Vastentahtoisesti Usva kampesi itsensä jaloilleen, ja venyttelikin vielä raukeasti osoittaakseen, että olisi mielellään pysynyt makuullaan. Se ei kuitenkaan tohtinut uhamata isäänsä, vaan asteli venyttelyn jälkeen isäänsä vastapäätä, istahtaen. Tuuhea häntä heilahteli jo malttamattomana nurmea vasten.

Kab
Kabahatli oli keskittynyt pesäkolon tarkkailuun, kun Sumun puhe kiinnitti sen huomion. Kab oli juuri tuuminut, että pesäkolo oli kovin pieni heille kaikille. Kenties sitä voisi laajentaa? Naaras tiesi kyllä, että se ei kannattaisi, olivathan pennut jo vuoden ikäisiä.
Kuullessaan Sumun sanat ja kohdatessaan tämän katseen, mustaturkki tiesi heti mistä oli kysymys. Kipu vihlaisi naaraan rintaa, eikä ilme ollut erityisen iloinen. Pentujen tulisi lähteä. Tällainen hetki oli rakastavalle äidille, eritoten herkälle sellaiselle, rankka paikka. Kabin eriparisilmien katse anoi Sumua perumaan puheensa, vaikka se sisimmässään tiesi, ettei tätä asiaa voinut enää venyttää.

Hiljaa huokaisten naaras asteli lähemmäs puolisoaan, ja istui tämän viereen, kykenemättä sanomaan sanaakaan. Sen täytyi nyt keskittyä pitämään itsensä kasassa ja näyttämään hieman huolettomammalta. Naaras nojautui kevyesti vasten puolisonsa pehmeää turkkia, hakien tukea tältä, samalla sitä toiselle antaen.

Re: Kohti omia polkuja
Post by mira on Aug 9, 2010, 9:34

Niara 

Aktiivinen ja elämäniloinen nuori koira, Niara, oli kasvanut. Se ei ollut enää sekoileva pieni karvakerä, nyt se oli sekoileva, iso, hontelojalkainen karvatuppoja pudotteleva koira. Massaa oli kertynyt Niaralle melko paljon, se ei ollut mikään siro prinsessa, ja jos Niara alkaisi tappelemaan, todennäköisesti se olisi niskanpäällä - massaa oli kertynyt, ja lihaksia. Niara oli Phononin tapaamisesta hyvin inspiroitunut 'urheilemaan' se harjoitteli hyppimistä, juoksemista ja kaikkea muuta. Tälläkin hetkellä nuori koiramme yritti kiivetä puuhun, huonolla menestyksellä, tosin. Niara tarrasi rungosta, ja yritti hinata itseään ylöspäin, mutta kuten voimme arvata - ei onnistunut. Niara tömähti maahan, ja oli juuri aikomassa yrittää uudelleen, kun isin ääni kuului kauempaa.
Niara nousi hämmentyneenä, koikkelehti eteenpäin, istahti Kabin ja Sumun eteen, katsoen kysyvästi eriparisilla silmillään.

Re: Kohti omia polkuja
Post by kirsikkasilma on Aug 15, 2010, 15:06

Kiymetli istui purolla. Ilmassa leijui haikea tunnelma, vaikka mitään syytä siihen ei ollut. Tai ainakaan itse Kime ei tiennyt mitä oli tapahtumassa. Yleensä nuori neito olisi ollut leikkimässä ja tutkimassa paikkoja, mutta nyt hän katseli myös virtaavaa vettä. Kiymetli oli jo kasvanut pienestä pennusta nuoreksi neidoksi, hän oli siro ja turkki oli vielä hieman pehmoisaa. Häntä pysyi usein suorana, mutta kun hän innostui, häntä meni ihan hiukan kippuralle. Kime oli aikoinaan huomannut, että pesä oli tullut hyvin ahtaaksi. Milloin pesää suurennetaan?

Neito katseli sisaruksiaan, osa oli väsynyt tai muuten hiljainen. Kohta korviin kantautui isän kutsu. Kiymetli nousi seisomaan ja otti hentoja askelia kohti vanhempia ja muita sisaruksia. Neito yritti pukata kuonollaan leikkisästi siskoaan Niaraa ja perään hymyili. Hän painoi takamuksensa siskonsa viereen ja heilautti tuuheaa häntäänsä. Miksi vanhemmat näyttivät surullisilta? Mitä oli tapahtunut, tai mitä oli tapahtumassa? Kiymetli pelkäsi pahimpaa. Jopa utelias neito piti nyt suunsa kiinni.

Re: Kohti omia polkuja
Post by leno on Aug 17, 2010, 0:18

Pilvinen ja harmaa sää ei ollut vaikuttanut perheen suklaasilmän mielialaan juurikaan, korkeintaan väsymystä luoden. Nyt jo komeaksi ja sorjaksi kasvanut Gece Karanlik oli siirtynyt pesän ulkopuolelle oikomaan koipiaan. Niin isolta kuin se oli vielä vähän aikaa sitten näyttänytkin, ei onkalo ollut enää riittävän kokoinen suodakseen koko perheelle edes suojaa sateelta. Onneksi pilviverhon maan ylle laskema hämäryys soi nuorelle herkkäsilmäiselle uroolle mahdollisuuden tassutella vapaasti ympäristössään.
Tämän tilaisuuden Gece käytti tällä kertaa hyväkseen tutkiskelemalla puunrungolla mielenkiintoisesti möngertäviä hyönteisiä. Kuukausia ja monta säkäsenttimetriä aikaisemmin tuon mielipuuhaa olivat suurimmilta osin sisarusten kanssa peuhaaminen, mutta verrattain lyhyessä ajassa Gecestä oli kasvanut omiin maailmoihinsa sulkeutunut haaveilija. Nyt mustaturkki hädin tuskin vietti lainkaan aikaa perheensä parissa sen vaellusretkien käydessä yhä pidemmiksi ja valonarkojen silmien haitaten päivärytmiä edelleen.

Sumun yllättävä ja varsin vakavankin kuuloinen kutsu repi Gecen takaisin todellisuuteen ötököiden kiehtovasta tarkkailusta. Näinä päivinä koko poppoota ei usein paikalle kutsuttukaan, joten tätä kokoontumista nuorikko ei osannutkaan odottaa. Kyseenalaistamatta isänsä kehotusta se jätti niveljalkaisten seurailun ja asteli rauhaisasti Usvan vierelle.
Gece olisi halunnut jo kysyä, mistä oli kyse, mutta tunnelma valahti raskaammaksi heti, kun se sai istahdettua perheen pariin. Kaikkein villeimmätkin tuntuivat tänään entistä vaitonaisemmilta, eikä niin tapahtunut usein.

Re: Kohti omia polkuja
Post by kipcha on Aug 17, 2010, 13:12

Kuten muutkin sisaruksensa, oli Zirkin viettänyt aikaansa omalla tahollaan miten parhaiten taisi. Juurikaan tekemistä ei sillä ollut ollut, vaan se oli pitkästyneenä puronvierellä lokoillut. Muutoinkin oli aika nykyään kulunut enemmänkin ulkona kuin sisällä pesässä, ja kuten muut, oli mustaturkkikin kasvanut kokoa melkoisesti, aikuisen koirasuden mittoihin – tai koiran, kuten se itse itselleen vakuutteli asioiden olevan - eikä koko porukka millään enää mahtunut samaan aikaan pienikokoiseen koloseen. Hyvällä ilmalla se ei haitannut, mutta sadesäällä oli luonnollisesti ikävää.

Kuullessaan Sumun kutsuvan sinitassu käänsi päätään isänsä suuntaan? Mistähän nyt oli tarkoitus puhua? Isän sanojen vakavahko sävy meni täysin ohi Zirkinin korvien. Ei se arvellut kyseessä olevan mitään erityistä, mitään käänteentekevää. Sellaista ei ollut sattunut aiemmin, miksi nytkään? Ajatellen kyseessä olevan jotain arkista, kippurahäntä ei kiirehtinyt, vaan nousi verkkaisesti ja tassutteli rauhalliseen tahtiin – silti hidastelematta – isänsä luo. Äitikin ja muut sisarukset olivat paikalle tulleet, Zirkinin saapuessa viimeisenä. Se istahti hiljaa maahan muiden sisaruksien viereen, ja katsoi kysyvästi vanhempiaan. Muutkaan eivät kysyneet mitään, mutta eiköhän Sumu sanoisi asiaansa muutoinkin.

Re: Kohti omia polkuja
Post by hitodama on Aug 17, 2010, 18:06

Kun Sumu viimein löysi Kabahatlin katseellaan, saivat naaraan kasvot toivotun itseluottamuksen valamisen sijaan uroksen vatsan muljahtamaan ikävästi. Toisen anova ilme sai maskikasvoisen luimistamaan korviaan ja toteamaan ajatuksissaan, kuinka mielellään hän olisikin toteuttanut rakkaimpansa joka ikisen pyynnön, jos hän vain olisi saanut sillä tuon ilmeen pyyhittyä olemattomiin. Mutta tämä keskustelu, tuleva ilmoitus... Sitä ei perheen isä kuitenkaan enää voinut lykätä. Osa pentueesta kun oli muutenkin alkanut jo tehdä aina vain pidempiä retkiä ympäristöön, joten oli vain ajan kysymys, koska joku heistä lähtisi omille teilleen pysyvästi. Uroksen mielestä oli parempi hoitaa tilanne yhdessä sen sijaan, että pennut olisivat joutuneet karkaamaan perheensä luota pelätessään, että vanhempansa joko suuttuisivat tai surustuisivat heidän kertoessa heränneistä muuttohaluistaan.

Porukan kokoontuessa Sumun ympärille painautui uros vasten vierelleen asettunutta Kabia, mikä sai parin näyttämään siltä, että kumpikin kaatuisi kyljelleen ilman toisen olemassaoloa. Kun kaikki olivat paikalla, veti uros värisevän henkäyksen muodossa ilmaa keuhkoihinsa, selvitti kröhäisten kurkkuaan ja koetti näyttää niin itsevarmalta, kuin tilanteen huomioon ottaen oli mahdollista.
"En tiedä muistatteko sitä, kun me noin, tuota, puolisen vuotta sitten puhuimme eräästä asiasta. Kerroimme äidin kanssa, kuinka joskus tulisitte muuttamaan omillenne ja ehkä liittymään johonkin laumaan ja... Alkaisitte elää ihan omaa elämäänne." Puhuessaan antoi ruskea koira katseensa kiertää kaikissa jälkeläisissään, mikä sai alkuvaikeuksien jälkeen pienen hymyn kapuamaan hänen totisille kasvoilleen. Uros nimittäin tajusi olevansa kovin ylpeä pennuistaan ja uskovansa samalla, että nämä kaikki todella tulisivat jo toimeen omillaan. Heistä oli varttunut vakuuttavia nuorukaisia, jotka maailma ottaisi avosylin vastaan. Aivan varmasti.
"Nyt, kun olette jo vuoden ikäisiä ja pesä alkaa käydä aika pieneksi meille kaikille te... T-te voisitte... Teidän olisi ehkä aika alkaa kokeilla sitä, miltä se oma elämä maistuisi." Tilanteen positiivisten puolien löytämisestä huolimatta joutui Sumu nieleskelemään palaa kurkussaan, ennen kuin henkäisi syvään ja jatkoi:
"Saatte siis lähteä tänään omille teillenne. Mutta ei tämä mikään ikuinen ero ole, tietenkään, kun voitte aina toki tulla katsomaan meitä. Ihan aina, koska vaan." Yhä varovaisesti hymyillen jäi Sumu sanottavansa lausuttuaan seuraamaan, millaisia reaktioita uutinen pesueen keskellä aiheuttaisi.

Re: Kohti omia polkuja
Post by cheetah on Aug 17, 2010, 21:38

Usva
Nuorukaisen silmät levahtivat varmasti teekupposten kokoisiksi, kun isä viimein kertoi, hieman takellellen, asiansa. Toki Usva muisti, että itsenäistymisestä oli puhuttu jo pitkin viimeistä puolta vuotta, niin vanhempien kuin sisarustenkin kanssa. Mutta... tuntui omituiselle. Nytkö oli koittanut se hetki, kun Usvan - kuten muidenkin - tuli alkaa huolehtia täysin itsestään? Nytkö täytyi aikuistua, näin yllättäen? Perhoset alkoivat lennellä silmukoita ja syöksyjä tuhkakuonoisen vatsassa. Toisaalta ajatus lähtemisestä pelotti, toisaalta se kutkutteli ihanasti: olihan isä luvannut, että heidän luokseen voisi milloin tahansa tulla. Varmasti he auttaisivat jos apua tarvittaisiin.
Usva pysyi vaiti, mutta vilkaisi sisaruksiensa reaktioita, erityisesti lähimpänä istuvan Gecen.

Kab
Jokainen sana oli mustaturkille raskasta kuultavaa, ja huolestunein silmin se tarkasteli jälkikasvunsa reaktiota. Sumu onnistui kuitenkin helpottamaan sekä Kabin että varmasti myös jälkikasvun oloa, kun sanoi pentujen voivan tulla milloin tahansa käymään. Niin, eiväthän heidän lapsensa lopullisesti olleet lähtemässä. Missä vaiheessa heistä oli kerennyt kasvaa niin suuria? Myös herasilmäinen oli huomannut lapsosten aina vain pidemmiksi ja myöhäisemmiksi venähtäneet retket. Jokainen heistä halusi kokeilla omia taitojaan ja rajojaan. Kabin ei auttanut kai hyväksyä tilanne sellaisena kuin se oli.

Naaras hengähti hiljaa, ja antoi katseensa vaeltaa jokaisessa nuorukaisista. Hymy oli lempeä, mutta taakse taipuneet korvat ja suruilmeiset silmät kertoivat varmasti jokaiselle, ettei tämä tehtävä ollut helppo eikä mieluinen, mutta se oli tehtävä.
"Pärjäätte varmasti hienosti omillanne, mutta olkaa varovaisia. Olemme aina apunanne ja tukenanne, oli kyse mistä asiasta tahansa."
Kab sanoi niin rohkeasti kuin pystyi. Hymyilevien kasvojen takana Kab kuitenkin pidätteli kyyneleitään, jotka varmasti pääsisivät valloilleen, kun jokainen pennuista olisi poistunut, kenties pitkäksikin aikaa.

Re: Kohti omia polkuja
Post by mira on Aug 29, 2010, 16:18

Niaraq tuijotti vakavana isää, korvat hieman eteepnäin suuntautuneena, valmiina nappaamaan pienenkin äänen. Puolessa vuodessa oli Niaran mieli ehtinyt muuttua, ja nyt narttu odotti innokkaana pois lähtöä.
Niaran kippurahäntä heilahti nopeasti, yks kaks. "Siis.. Tänään?" Niara esitti ensimmäisen kommentin hiljaisuuden jälkeen. Eriväriset silmät käväisivät nopeasti siskojen ja veljien luona, mutta katse pysähtyi Zirkiniin. Niara hymyili ja heilautti häntää, josko veli katsahtaisi Nirppuun, ja tämä heilautti häntäänsä.

"Siis nytkö?" Niara nousi seisomaan, hätäisen luonteensa ansiosta, astui muutaman askeleen kokeeksi poispäin. Tämä tarkkaili vanhempiensa reaktioita liikkeeseensä, seka sisarusten.

// anteeksi helvetti tää jumailu xC

Re: Kohti omia polkuja
Post by kirsikkasilma on Sept 2, 2010, 17:22

Kiymetli katsoi hyvin hiljaisena vanhempiaan. Nytkö he pääsisivät pois? Tämä tuli aika nopeasti, mutta tätä neito oli odotellut. Vihdoin hän tunsi itsensä "aikuiseksi". Hän katsoi sisaruksiaan ja seurasi muiden reaktiota. Kiymetli katsahti sisakoaan Niaraa joka nousi seisomaan ja sanomaan jo ensimmäiset sanat. Yleensä neito olisi laukaissut jonkin järkevän, tai ei niin järkevän, kommentin tähän väliin, mutta nyt Kime halusi pysyä hiljaa ja seurata muiden sisaruksien tekoja.

Neito ei maltanut odottaa, että pääsisi lähtemään vapaasti pois pesän luota ja mennä muiden luokse. Hän pääsisi kiertämään saarta ja löytämään oman pesän minne menisi asumaan. Ja hän saisi löytää itselleen rakkauden! Vaaroja ja rakkautta, tätä neito halusi nyt! Olisihan se tietenkin harmillista, että hän ei näkisi vanhempiaan ja sisaruksiaan usein, mutta sehän ei nyt kovin haittaisi, sillä näin elämä menee. Kiymetli heilautti pari kertaa häntäänsää ja odotteli innolla, pieni hymy kavoillaan, vanhempiensa seuraavia sanoja.

¤Anteeksi kesto, muuten, haluaisiko joku roolata minun kanssa tämän pelin jälkeen? Haluaisin, että Kiymetli lähtisi matkaan jonkun sisaruksensa kanssa ¤

Re: Kohti omia polkuja
Post by leno on Sept 6, 2010, 20:54

Tunnelma tuntui tiukalta, kun Sumu – ehkä vähän entistä vaitonaisempana – aloitti kertomalla, kuinka koko perhe oli puolisen vuotta sitten puhunut yhdessä laumaan liittymisestä, omista seikkailuista. Perheen jättämisestä. Gece, vaikka hajamielinen oli, ei ollut tyhmä. Se räpäytti suklaasilmiään, ja tiesi, mistä oli kyse. Pääskyjen oli aika lentää pesästä.
Hiilenmusta ei tiennyt mitä ajatella. Olivathan varmasti jokainen perheenjäsen jo alkanut huomata, ettei kotikolon tilaa enää riittänyt kaikille ja entispäivien veroinen perheen tiiviys oli hiljalleen murenemassa itsenäistymisen tieltä. Silti vanhempien uutiset tulivat uroolle yllätyksenä. Ajatus teiden eroamisesta oli kolkutellut ovia jo pitkään, mutta juuri nyt Gece ei osannut arvata sen rynnistävän ovesta sisään. Toisaalta se oli innoissaan ajatuksesta päästä viimeinkin koluamaan koko saaren kaikki kolkat ja kurkistamaan jokaisen kiven alle, mutta ero oli väistämättä haikea.

Pitkä hiljaisuus painoi, kunnes (ei yhtään yllättävästi) Niara loikkasi pystyyn häntä vispaten innostuksesta. Jos noin olisi sanonut kuka tahansa muu kuin Niara, Gece olisi voinut melkeinpä loukkaantua sisaruksensa innokkuudesta päästä eroon rakkaimmistaan. Mutta Niara oli Niara, ja kieltämättä varmasti kaikki pennut – tai nuorukaiset, pitäisikö sanoa – halusivat enemmän tilaa itselleen. Innokas sisko oli vain ainoa, joka antoi tämän halun ryöpytä hymyileville huulilleen ja heiluvalle hännälleen ehkä hieman sopimattomassa tilanteessa.
Gece tiesi äitinsä olevan herkkä, ja ihaili kuinka vahvana tämä pysyi vakuutellessaan vanhempien olevan pentujensa apuna ja tukena missä tahansa, tilanteessa kuin tilanteessa.
”Kyllähän me sen tiedämme, äiti”, yön lapsi sanoi hymy huulillaan, mutta haikeus suklaasilmissään, jotka näistä sanoista kostuivat hieman.

Re: Kohti omia polkuja
Post by kipcha on Sept 16, 2010, 17:24

[[Pahoitteluni hirveästä jumimisesta x_x ]]

Sumun puheen sävy oli alusta asti kuulostanut vakavalta, mutta lopulta asia pamahti päin kasvoja. Zirkin oli hiukan hämmästynyt. Tottahan sen oli jo tehnyt mieli aloitella omaa elämää, kokeilla maailman mahdollisuuksia. Mutta nyt? 'Isä vain haluaa minusta eroon,' ilkeä ääni mustaturkin korvassa yritti supattaa, mutta uros ravisti ajatuksen nopeasti päästään. Kaikkiahan tämä koski, ja eihän hän isälle nyt niin epämiellyttävä ollut.

Antaen katseensa kiertää sisaruksissaan sinitassu tutkaili toisten reaktioita. Niara tuntui tapansa mukaan olevan innoissaan, ja huomatessaan siskon katsoessa häntä hymyssä suin vastasi Zirkin siihen. Ihanat sisarukset ja vanhemmat hänellä oli, mutta Niaran innostuneen ilmeen rohkaisemana mustaturkki huomasi entistä vahvemmin kaipaavansa omaa tilaa ja aikuistumista. Suurin epäröinti suli pois, jättäen jäljelle vain haikeutta. Kyllähän perhettä näkisi taas. Nyt innostus omasta elämästä painoi päälle.
Vähän liiaksikin. Epäröityään hetken, epävarmana siitä olisiko seuraava repliikki tökerö, uros avasi suunsa.
”Niin. No. Kai tässä on sitten aika lähteä,”
sosiaalisesti kyvytön koirasusi takelteli, ja hymyili hiukan epävarmasti. Se tunsi olonsa tyhmäksi, muttei voinut enää vetää sanojaan sivuun.
”Minä sitten varmaan lähden.”
se töksäytti, tajutessaan liian myöhään, kuinka epäkohteliaalta kuulosti. Ei auttanut. Nyt oli hyvästely mennyt hassuksi, siltä Zirkinistä tuntui. Se ei tiennyt miten fiksusti hyvästelisi, joten hännänheilautuksen ja haikean hymyn saattelemana se kääntyi hitaasti poispäin.
”Tulee kyllä ikävä... Tulen pian taas katsomaan! Voikaa hyvin”,
se vielä sanoi, ja lähti hölkkäämään poispäin, metsän siimekseen. Olikin pitänyt näin munata tämä vakava hyvästelytilaisuus. Siinä hölkätessään tuli kaikesta huolimatta hyvä olo. Tästä alkaisi oma elämä.

[[Sinne nopsasti hooposti hujahti Zirkin, etten enää voisi tätä peliä jumia. Kiitokset mukavista peleistä kaikille!]]

Re: Kohti omia polkuja
Post by hitodama on Sept 19, 2010, 16:03

// Varmaan kannattaa Kirsis kysellä tarkemmin esim. yksityisviesteillä ihmisten pelihalukkuudesta. =) Tässä kysymys kun helposti hukkuu roolien sekaan.
Ja nyt muutkin Kitschin tavoin voivat tällä tai viimeistään seuraavalla kierroksella lähettää pentunsa maailmalle hupsan hei! //

Sumu seuraili sanojensa vaikutuksia sisäisesti melko hermostuneena, sillä hän hieman pelkäsi pentujen ajattelevan vanhempien olevan vain tylysti halukkaita pääsemään eroon jälkeläisistään. Kun Niara kuitenkin viimein puhkesi puhumaan ja vieläpä kovin innostuneeseen sävyyn, uskalsi uros taas rentoutua hippusen verran enemmän ja antaa kulmiensa syvimpien kurttujen silitä.
"Tänään, nyt", kippurahäntä vastasi nuorimmaistaan pää kallellaan katsellen, "jos vain yhtään itse haluatte." Tuskin niin Sumusta kuin Kabahatlistakaan olisi nuorukaisia nimittäin mihinkään pakottamaan, mikäli näistä joku tahtoisi sittenkin jäädä vielä hetkeksi kotipesälle notkumaan. Tosiasiassa ainakin maskikasvo toivoi kaikkien kuitenkin lähtevän kerralla, jottei sydäntä särkeviä jäähyväisseremonioita olisi tarpeen pitää useampaan otteeseen.

Muutkin alkoivat heräillä alkujärkytyksen jäljiltä eloon, mutta vasta Zirkinin puhuessa painoi Sumu vaivautuneesti eriparisten silmiensä katseen kohti tassujaan sen sijaan, että olisi katsellut kohti kyseistä tummaturkkia. Hän oli yrittänyt viimeisen vuoden ajan kaikin keinoin hyväksyä Zirkinin oudon susimaisuuden, mutta yhäkään ei uros voinut mitään sille, ettei katsekontakti Zirkinin kanssa ottanut sujuakseen häneltä sitten millään ilveellä. Olihan se surullista jättää asia sille tolalle pennun lähtiessä pois kotoa, mutta minkäpä ruskeaturkki itselleen mahtoi.
"Voi sinäkin hyvin, Zirkin", isä kuitenkin toivotti jälkeläiselleen, ja vaikkei hän tätä kohden osannutkaan hymyillä, heilautti hän lähtöä tekevälle nuorukaiselle edes kannustavasti häntäänsä. Hyvää elämää hän susisilmälle toivoi yhtä lailla, kuin muillekin pennuille.

Re: Kohti omia polkuja
Post by mira on Oct 5, 2010, 20:39

Niara kiljaisi innsotuenena, melkeinpä, ja heilutti kippuraista häntäänsä. Pian Zirkin olikin jo kadonnut, ja Niara suutahti. Se nyki paikoillaan, aikoi lähteä Zirkinin perään, Zirkin oli ehdoton lempiveli Nirpukalla!
"Hei, Zirkin! Venaa!" niara vlaitti, kirmasi nopeasti isän luo ja heilutti häntäänsä ja hymyili, sen jälkeen Niara ampaisi äidin luo, nuolaisi tuon poskesta ja kirmasi metsään, rytisten, etsien Zirkiniä, mutta jäljet olivat jo kadonneet.

Huomaamattaan urpo oli nääs juossut päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin susisilmäveli oli mennyt. Lolloti, Niara, olet säälittävä. Narttu ei tuntenut surua perheen jättämisestä, sillä Niarainen uskoi, että perhe oli aina olemassa, tietämättään kuolemasta mitään, tai no, ainakaan sitä, että se saattaisi ampaista vaikka läheisen puun varjosta lahkolaisen taikka karhun muodossa.

Niara suuntasi kulkunsa kohti Befalasin suota, aikeenaan etsiä lauma itselleen.

// Kiituksia, oli hyvin kivaa 8D

Re: Kohti omia polkuja
Post by kirsikkasilma on Oct 11, 2010, 14:13

Kiymetli seurasi kuinka hänen sisarukset lähtivät pois. Nuorukainen teki ympyrä kuviota tassullaan maaha ja lopulta nousi seisomaan. Hän keväli vanhempiensa luokse. Neito hymyili, mutta hymyn takana oli kyyneleitä.
"Äiti, isä, hyvää jatkoa teille. En unohda teitä, tulen vielä käymään"
Kiymetli antoi vanhemmilleen pusut huokaisi, katsoi molempia silmiin ja sitten lähti puol juosten pois. Häntä heilui ja hymy hieman hävisi. Oliko tämä sittenkin oikea ratkaisu?

Kiymetli pysähtyi ja tajusi, että vanhempia ei näkynyt enää kunnolla. Hän nyökkäsi ja lähti etsimään seikkailuja.

¤Kiitos tästä mukavasta pelistä : )¤

Re: Kohti omia polkuja
Post by cheetah on Nov 9, 2010, 20:45

#No nyt VIHDOIN saan oman osuuteni pelailtua loppuun. Ei tule mitään tästä ajanpuutteesta, josko se vielä helpottaisi.#

Usva
Nuori naaras katseli hieman hämillään kun sisarus toisensa jälkeen alkoivat kadota ympäriltä, kukin omaan suuntaansa. Ei tässä enää kai muukaan auttanut, kuin tehdä muiden tavoin. Usva kohottautui jaloilleen ja katsahti vanhempiaan, kaihoisa ilme silmissään, silti pieni hymy suupielillä väreillen.
"Minäkin sitten... lähden. Nähdään pian, äiti ja isä!"
Se sanoi ja lähti juoksemaan pois tutulta pesäkololta. Ensin askeleet olivat epäröiviä, mutta ne varmistuivat koko ajan. Vain kerran naaras kääntyi katsomaan taakseen, jatkaen silti matkaansa. Hetki hetkeltä nuori aikuinen uskoi itseensä enemmän. Ei auttanut enää kuin toivoa, että itsenäinen elämä alkaisi helposti ja mukavasti.

Kab
Teki niin kipeää katsoa lastensa katoavan pesältä yksi toisensa jälkeen. Viimeistenkin pentujen mentyä ja hyvästit jätettyään valtava väsymys valtasi naaraan. Olo oli jollain tapaa huojentunut, mutta enimmäkseen tummaturkin sydän oli täynnä kaipuuta ja kipua. Kyllä se vielä helpottaisi, ja olihan hänellä Sumu.
"Tule, rakas."
Se sanoi kuiskaten ruskeaturkkiselle urokselle, kääntyen kohden pesäkoloa. Niin hiljainenkin ääni tuntui huudolta tyhjentyneen pesän alueella. Kabahatlin täytyi päästä nukkumaan tunteensa paremmaksi.

Re: Kohti omia polkuja
Post by hitodama on Nov 15, 2010, 0:21

// Jea, tässäpä tämä nyt sitten useimpien osalta viimein oli. ^^ Hyvää elämätä penikoille vaan! //

Pentu toisensa jälkeen alkoi tehdä lähtöä, jolloin Sumu sai todellakin pinnistellä pitääkseen häntänsä heilahtelun yhä käynnissä ja naamansa peruslukemilla. Kyljessään istuvan Kabahatlin lämmön tunteminen sai uroksen kuitenkin jaksamaan niin, ettei hän edes sen suuremmin hätkähtänyt Kiymetliltä saamaansa pikaista suukkoa vaan hieraisi sen sijaan jopa esikoisensa poskea varovasti kuonollaan.
"Tule koska vain haluat", maskikasvoinen henkäisi tukahtuneesti hyvästiksi. Pian Kime olikin sitten jo kadonnut näkyvistä, kuten myös muutkin nuorukaiset. Vaikka hetki sitten tuskallinen tilanne oli vaikuttanut venyvän ikuisuuksien mittaiseksi, tuntui kaikki yhtäkkiä käyneen sittenkin kovin nopeasti. Jälleen aika oli edennyt virtaavan puron lailla: välillä suvantokohdissa mataen, toisinaan kosken pyörteissä kiiruhtaen.

Kuullessaan puolisonsa vaimeat sanat huokaisi Sumu erittäin syvään, ja käänsi hänkin niin ikään kovin voipuneelta näyttävät kasvonsa kohti Kabia.
"Tulen", uros inahti ja nousi lihaksiaan venytellen seisoman. Hetken hän vielä katseli haikein mielin hiljentynyttä maisemaa, ennen kuin lähti askeltamaan tummaturkkisen naaraan perään. Onneksi, voi onneksi, heillä oli sentään vielä toisensa tässä kylmässä maailmassa.