Yön Sumu - RPGs

Edera » Metsä » Me kasvoimme kuntohon sankarityön

Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 16, 2010, 21:28

][ hito kanssa Yön Sumun ][

Päivä oli alkanut suorastaan erinomaisesti Ederan metsässä. Linnut lauloivat, suoden kaunista sävyä muuten rauhalliseen hiljaisuuteen. Tuuli ei juurikaan lehtiä taikka Andriaanan kansalaisten turkkeja puistellut, eivätkä pilvet peittäneet auringon sulosäteitä. Oli lämmin ja riistakin viihtyi hieman typeränkin hyvin esillä, luoden loistavan tilaisuuden nälkää kurniville saalistajien vatsoille.

Tästä mahdollisuudesta oli saanut nauttia muuan ederalainen jo toista päivää putkeen. Nyt kylläisenä se makoili kalunneestaan peuran ruhosta loitompana erään pensaikon varjossa. Vierellään makoili komea haulikko, joka oli tällä erää jäänyt käyttämättä metsästyksessä. Peurojen kanssa piti olla sukkela, eikä sukkeluus ollut kovinkaan helppoa painavan tuliaseen kanssa.
Peuko haukotteli makoisasti ja tyytyväisenä. Sen oli oikein hyvä olla niillä sijoillaan, ei minkäänlaista tarvetta liikkua minnekään.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Nov 16, 2010, 22:07

// Jeii! //

Valitettavasti alueella liikkui eräs toinenkin koiraeläin, joka oli monilta osin kovin vastakohtainen tapaus raukeasti ruokalepoa viettävään Peukoon nähden. Kyseessä oli Yön Sumu, joka ei oikein voinut oleilla paikoillaan, vaikka olisi kenties halunnutkin. Nälkä nimittäin kalvoi vaativasti hänen vatsaansa, eikä heikkenevän näkökykynsä kanssa kamppaileva uros ollut onnistunut hyvistä olosuhteista huolimatta saamaan itselleen saalista. Sanomattakin lieni selvää, että moinen tilanne sai ailahtelevaisesta luonteenlaadusta kärsivän kippurahännän melkoisen ärtyisälle tuulelle.

Aurinko näytti kuitenkin viimein paistavan Sumun henkilökohtaiseen risukasaan, kun hän metsässä koko aamun samoiltuaan sai vainun elikosta, joka ei tainnut enää elävien kirjoissa vaikuttaa. Harkitsevaisemmassa mielentilassa uros olisi varmasti jäänyt pohdiskelemaan haaskalle etsiytymisen kannattavuutta, sillä kaadon tehnyt tahohan saattoi yhä oleilla jossakin lähistöllä, mutta nyt häntä eivät moiset aatteet jaksaneet liikuttaa. Sen sijaan maskikasvo lähti suorin tein painelemaan kohti paikkaa, jossa hajusta päätellen saattoi vielä olla syötävää tarjolla.
Varsin pian Sumu löysikin lähes loppuun kalutun peuranraadon, mutta ei huutavan nälkänsä keskellä tullut ollenkaan havainneeksi pensaikossa lymyävää susihukkaa. Niinpä hän syöksyi varauksetta kita ammollaan kohti päivän ateriaksi nimettyä sorkkaeläintä.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 16, 2010, 22:30

Lämmin kylläisyyden tunne tuuditti sutta pikkuhiljaa kohti pilvilinnoissa leijuvaa alitajuntaa. Ei olisi ollut mikään ihmekään, että Peuko olisi niille sijoilleen nukahtanut, ellei sitä olisi häiritty juuri sillä hetkellä. Unen ja valveilla olon euforisessa rajatilassa haahuileva mieli nimittäin säpsähti yllättäen hereille kirsuun osuessa vieraan koiraeläimen haju.
Ensimmäisenä susi tarkasti, että haulikkonsa oli yhä turvallisesti vierellään. Olihan se, ja vaikutti siltä ettei siihen oltu oikeastaan koskettukaan. Kultaturkki olisi kyllä joka tapauksessa varmasti aistinut niin lähellä olevan henkilön ennen kuin aseeseen olisi ehditty koskea.
Tämän tarkistettuaan Peuko nousi pusikon juurelta makeasti venytellen ja haukotellen. Se huomasi aikaisemman ateriansa tykönä ruokailevan ruskeaturkin ja höristi korviaan uteliaana. Suuttunut tai säikähtänyt ei susi ollut. Olihan se itse kuitenkin saanut ruokaa oikein hyvin vatsansa täytteeksi.

"Päivää?" Ederalainen tervehti kohteliaasti ja pysytteli etäämpänä, jotta ei vaikuttaisi uhkaavalta. "Maistuuko se?" Kysymyksellä ei sinänsä ollut vastauksineen suurta merkitystä, mutta susi tahtoi saada keskustelun tämän uuden tuttavan kanssa käyntiin. Äänensävy oli ystävällisen lämpöinen, eikä millään tapaa uhkaava, vaikka melko möreä ja iso ääni kultaturkilla sattuikin olemaan.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Nov 17, 2010, 0:20

Sumun päästessä peuranraatoon käsiksi alkoi hän välittömästi repiä siitä paloja nälkää näkevän epätoivoisella voimalla irti. Montakaan haukkausta ei uros tarmostaan huolimatta ehtinyt ottaa, kun hän oli jo kuulevinaan heikkonäköisen silmänsä puolelta - mistäpä muualtakaan - jotakin ääntä. Ensialkuun oli ruskeaturkki jättää tuon haukotuksenomaisen äännähdyksen tyystin huomiotta, mutta kun samalta suunnalta kantautui jo selkeämmin havaittava tervehdyskin, oli koiran myönnettävä saaneensa seuraa.

Kavahtaen selvästi muukalaisen läsnäoloa astahti Sumu askeleen verran kauemmaksi raadosta samalla, kun hän käänsi paremman toimivuuden omaavan silmänsä tarkastelemaan puhumaan pukahtanutta olentoa. Mielensä mustui entisestään ja niskakarvansa nousivat kauhusta pörhöön, kun uros havaitsi millaisen olennon kanssa oikein oli tekemisissä: toinen oli ilmiselvästi susi. Vaikka tämä nimenomainen yksilö ei mitenkään turhan uhkaavasti ainakaan vielä käyttäytynyt, oli Sumulla kyseisen lajin edustajista niin paljon huonoja kokemuksia, ettei hän ollut valmis ryhtymään tämänkään kanssa noin vain rupattelemaan mukavia.
"Miten niin?" maskikasvoinen siis uteli töksähtävästi ja tuijotti toista kulmat syvässä kurtussa. Vaikka olikin todellisuudessa melkoisen peloissaan, näytti koira siten lähinnä vihaiselta.
"Onko se sitten sinun?" hän vielä jatkoi ja nyökäytti pikaisesti kuonoaan kohti kaluttua raatoa. Katsettaan hän ei kuitenkaan rohjennut hukasta hetkeksikään irrottaa.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 17, 2010, 16:11

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kultaturkkia oltiin pelästytty. Susi sinänsä ymmärsi sen, olihan se kuitenkin melkoisen suurikokoinen uros. Tälläkin kertaa selkeästi tuota ruskeaturkkista isompi. Toisen niskakarvat olivat kavahtaneet jopa pystyyn, mutta Peuko koetti ylläpitää ystävällistä olemustaan tulokkaan pelosta huolimatta.
"En minä sitä enää syödä taida, joten ole hyvä vain. Minä sen tosiaan kaadoin, mutta olen kyllä ihan kyllikseni jo saanut."
Uros katseli saalistaan hetkisen puhuessaan ja sitten jälleen tuota koirasutta, koettaen pitää möreän äänensä mahdollisimman mukavana. Susi antoi haulikkonsakin olla siltä varalta, että toinen säikähtäisi vielä sen esiinottamista. Nyt ase vain loikoili pensaikon suojissa. Piti vain sitten lähtiessä muistaa ottaa se sieltä. Kultaturkki vilkaisi suuntaan, jossa haulikko sijaitsi, ja istuutui aloilleen.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Nov 18, 2010, 0:24

Vaikka muukalainen kuinka yritti näyttää ystävällistä naamaa, ei Sumu sallinut puolustusmuuriensa rakoilla hippustakaan. Sen sijaan hän jatkoi suden töykeää kyräilyä, kun tämä kävi puhelemaan saaliinsa luovuttamisesta sitä jo hieman pureksineelle koiralle. Moinen anteliaisuus näytti saavan Sumun entistäkin varautuneemmaksi, ja kuin vastauksena moiseen astui hän jälleen yhden askeleen kauemmaksi ruhosta. Mitään hän ei kuitenkaan käynyt vastaamaan - ei ennen kuin toinen uros istuutui alas ja antoi katseensa käväistä sen pusikon tienoilla, jonka suojassa hän lieni aikaisemmin tökerösti lymyillyt piilossa. Vaikka näkökykynsä ei enää täydessä terässä ollutkaan, erotti Sumu toisen katsetta seuratessaan kuitenkin lehvästöjen alta jonkinlaisen metallia ja puuta yhdistelemällä tehdyn kapistuksen, joka ei selkeästikään ollut mikään luonnossa itsestään syntynyt tuotos.
"Jaa niin vai?" kippurahäntä urahti korviaan luimistaen samalla, kun kääntyi takaisin hukan puoleen.
"Syödessäni kävisit varmaan ilolla kimppuuni tuon vekottimen kanssa, susi", Sumu jatkoi ja suorastaan sylkäisi viimeisen sanan suustaan.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 19, 2010, 6:51

Katse kääntyi rivakasti takaisin ruskeaturkkiin, joka hermostui vain entisestään. Toisen käyttäytyminen oli sen verran kummallista, että Peuko oli jopa loukkaantunut siitä miten sen kohteliaisuus käännettiin ylösalaisin. Kultaturkki nousi seisomaan enää uhkaavuuttaan varomatta, vaikka ei tahallaankaan kyllä uhkaavalta koettanut näyttää. Se kääntyi pusikon puoleen ja otti painavan haulikkonsa hampaisiinsa, kiskaisten sen sitten esiin ja ylös.
Ederalainen kääntyi takaisin toiseen urokseen ja katseli tätä hetken varsin jylhästi raskasta tuliasetta suussaan pidellen, mutta päästi varoen nuijansa tippumaan etujalkojensa juureen.

"Ja miksiköhän minä sen sitten tekisin?" Tundrasusi uteli jo vähemmän lempeällä äänellä. Ei sen vieläkään tehnyt mieli toisen kimppuun hyökätä, mutta ei aikonut tuollaista käyttäytymistä sietääkään. Uhrin Herrallehan tuosta ruskeaturkista saattaisi saada, mutta toisaalta vieras oli jo niin hermostuneessa tilassa, että kamppailu olisi turhan kovaa. 'Anteeksi nyt, Herra', Peuko ajatteli lahkokieleen mielessään, pyytäen laiskuuttaan ja mukavuudenhaluaan anteeksi. Näin hankalaa uhria se ei aikonut yrittää.
"Ei minulla ole ainuttakaan syytä hyökätä sinun kimppuusi", Peuko jatkoi, "minä en sinuun haulikollani koske."

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Nov 22, 2010, 16:21

// Jos tämä meinaa ihan ilmiriidaksi jossain vaiheessa mennä, niin siinä välissä varmaan olisi hyvä aika sen Sumun tyttären saapua hieman rauhoittamaan tilannetta, vai kuinka? =3 //

Kun hukka päätti noukkia oudon vempeleensä ylös maasta, nousi muutama syvä ryppy Sumun kuonolle samalla, kun kauhusta värisevä murahdus karkasi hänen huuliltaan. Pahinta alituisesti pelkäävä uros oli jo henkisesti valmistautumassa taas yhteen tappeluun susien lajia edustavan olennon kanssa, kun tämä päättikin yllättäen tiputtaa kapistuksen takaisin nurmelle. Moinen eipäsjuupas-leikittely sai maskikasvoisen koiran täysin pyörälle päästään.
"Helvetistäkö teistä voi tietää mitä aiotte tehdä tai mitä ette. Saati sitten mistä syystä", Sumu jupisi vaimeasti irvistyksensä hiljalleen lientyessä. Vaikkei ilmeensä enää hetken kuluttua niin uhkaava ollutkaan, pysyttelivät niskakarvansa kuitenkin yhä pörhössä verisuoniin karanneen adrenaliinin ansiosta.
"Ethän näytä tietävän itsekään, kun ensin uhkailet tuolla ja sitten heittelet sitä takaisin maahan", koira jatkoi kerraten äskeiset tapahtumat siten, kuin hän oli ne ymmärtänyt. Samalla hän myös nyökäytti kuonoaan kohti asetta - haulikoksiko sitä oli toinen uros kutsunut? - ja mulkaisi sitä kovin paheksuvaan sävyyn. Pakkoko tuon kokoisten koiraeläinten oli vieläpä raahata tällaisia hulluja mörssäreitä mukanaan? Vähemmästäkin sitä saivat jo normaalit koirat pelätä henkensä puolesta.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 23, 2010, 22:21

][ Käyhän se! Tämä meidän lyhytviestinen ja aktiivinen peli on menossa vähän väärään suuntaan :'D ][

Koirasusi oli tulkinnut aseen noukkimisen aivan väärin. Peuko ei ollut tahtonut epärehellisesti piilotella haulikkoaan, joten oli ehkä vähän turhankin näyttävästi ottanut sen esille, jotta toinen näkisi ettei susi yhtäkkiä vetäisisi sitä pensaikon suojista. Toisin kuitenkin kävi, ruskeaturkki ei leppynyt ollenkaan.
"Ei minun ollut tarkoitus uhkailla."
Peuko ei ollut aivan varma mitä toinen tarkoitti puhuessaan "teistä". Olikohan toinen tajunnut, että susi oli lahkolainen? Vai ederalaisuudessako kiikasti? Tuntui hassulta, että koirasusi olisi kultaturkkia pelännyt vain siksi, että tämä oli susi, mutta sekin vaihtoehto kävi suurikokoisen uroksen mielessä. "Miksi sinä edes pelkäät minua? Enhän minä ole tehnyt sinulle mitään pahaa."
Rauhallisena Peuko jatkoi paikallaan ja tarkasteli toisen eleitä. Olisi ehkä ollut parasta, jos kultaturkki olisi vain lähtenyt paikalta, mutta liikkuminen ei ollut sille mieliksi. Muutenkin riidat tuli sopia, eikä jättää selvittämättä.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Nov 26, 2010, 9:53

// Joo, olen tosi pahoillani tästä hitailusta! ;___; Työhommat vaan heittelivät ikävästi kapuloita rattaisiini nyt. //

Sumu ei tuntunut osaavan vieläkään päättää, tulisiko hänen suoda suden vakuutteluille tämän mukamas hyväntahtoisista aikeista mitään painoarvoa vai ei. Vanhat, vankat epäluulon muurit pitivät nimittäin yhä tiukasti pintansa ja jyräsivät näin ollen lopulta järjen ylitse, eikä uros saanut työnnetyksi vanhoja ennakkoluulojaan syrjään. Ne olivat yksinkertaisesti pinttyneet liian syvälle.
"En usko", maskikasvo tuhahti vaimeasti, koettaen tuolla toteamuksella tehdä kantansa lopullisesti selväksi ennemminkin itselleen, kuin hukalle. Uroksen mieleen ei kaiken lisäksi kertaakaan putkahtanut, että juuri hänen oma töykeytensä oli tässä kanssakäymisessä se merkittävin seikka, joka piti tunnelman kireänä ja suorastaan räjähdysherkkänä. Sen sijaan hän näki asian täysin päinvastaisena ja vyörytti koko asian rasistisesti suden lajin piikkiin.
"Sitä paitsi minä en pelkää", Sumu hetken kuluttua jatkoi, vaikka sanoistaan vain toinen puoli totta olikin. Hän nimittäin selvästikin oli vihainen ja pelkäsi.
"Olen vain saanut tarpeeksi kokemusta lajisi luotettavuudesta. Tiedän kyllä, millaisia murhaajapaskoja kaikki sisimmiltänne olette."

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Nov 29, 2010, 14:54

][ Olen itse aivan yhtälailla epäaktiivinen tämän pelin kanssa. Lähinnä meinasin sitä, että eivät ole ihan lyhyimmästä päästä nämä viestit kuitenkaan :3 ihan rauhassa vain, hito-rakas. Jos sinulla on kiireitä niin hoitelet ne ensin ja sitä rataa! ][

Nyt alkoi hiljalleen Peukoakin jo ärsyttää. Venäläinen kurtisti kuonoaan, kun ruskeaturkki ei ottanut uskoakseen suden kiltteyttä ja anteliaisuutta. Tällainen kiittämättömyys ei ollut lainkaan kultaturkin mieleen. Tuntematon uros ei tainnut myöskään olla ederalainen, eipä susi ollut toista koskaan aiemmin näillä main nähnyt. Selkeästi vieläpä uhkaili, haukkui Peukoa itseään. Ederalaista Ederan alueella.
Ärtymys tundrasuden sisällä kasvoi ahnaasti, imien kaikki negatiiviset mielipiteet tuollaisista koiranpahaisista sisäänsä. Niskakarvat nousivat taivasta kohden, ja haulikkoaan pariin otteeseen vilkaisten Peuko paranteli asentoaan.

"Vai että murhaajapaskoja?" Kultaturkki haastoi uhkaavaan sävyyn ja murahteli varoittavasti puheensa sivussa. "On sinulla kyllä otsaa lähteä riitaa tyhjästä haastamaan! Alapas painella Ederan mailta, kiittämätön hurtannulikka, ennen kuin pitää ojentaa haulikolla."
Venäläinen otti kaksi hyvin merkitsevää, käskevää askelta kippurahäntäistä kohden korvansa törröllä, hampaat irvessä. Kumeana uhkaava murina nousi kuuluville ärtyneen suden kurkusta. Nyt olisi heikommalla itku puserossa.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by kirsikkasilma on Dec 4, 2010, 23:12

¤Tältä tulee Kiymetli sekottamaan pakkaa >8D¤

Kiymetli hyppeli iloisesti takaisin Ederan maille. Tänne hän nyt kuului. Ylpeä hymy kasvoillaan hän otti nopeat ja kevyet askeleet. Metikössä oli aika hiljaista, mitä nyt pari hassua lintua lauleskeli välillä. Purolla hän ei ollut löytänyt vanhempiaan, mutta sepä ei haittanut. Hän oli tavannut uroksen Arukin ja siskonsa Niaran. Niaraa oli mukavaa nähdä, ainahan perheen näkeminen oli mukavaa!
Hieman Kiymetliä harmitti, että ei päässyt isälleen taikka äidilleen kertomaan mitä kaikkea oli tapahtunut. Paljon nuorukainen oli kokenut, päässyt Ederan laumaan, saanut Reiketsukanista opettajan ja saanut hyvän ystävän Arukista. Eikä pidä unohtaa, että hän sai korvakorun ja kauniin medaljonkin kaulaansa. Tyytyväinen Kiymetli oli, hän ei ole törmännyt tappeluihin taikka lahkolaisiin. Ihan hyvä näin.

Matka taittui mukavasti, mutta ilo loppui lyhyeen. Hieman kauempana kuului ääniä. Nuorukainen norti korvansa korkealle pystyyn ja kuunteli. Joku ärisi, tappelu, tuonne hän ei kyllä menisi. Korviin kuitenkin kantautui tuttu ääni. Sehän oli Yöntyttären oma isä Sumu. Kiymetli pelästyi ja lähti ripeää kohti ääniä. Pian eriväriset silmät havaitsivat suden joka näytti uhkaavalta ja itse Sumun. Nuorukainen pysähtyi järkyttyneenä korvat luimistaen ja vetäen hännän koipien väliin.
”Jätä isä rauhaan!”
Kiymetli huudahti ja juoksi isänsä luokse. Vihaisen katseen hän löi kultaturkkiseen urokseen. Vihaisen katseen takana oli kuitenkin pelko, tätä hän ei ollut toivonut näkevänsä.
”Isi, miksi hän ärisee ja mitä sinä teet täällä?”
Nuorukainen katsahti isäänsä huolestunut ja pelokas ilme kasvoillaan.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Dec 8, 2010, 23:35

Kun Peuko alkoi viimein hiiltyä, tunsi Sumu outoa tyytyväisyyttä siitä, että sai huomata olleensa kaiken aikaa oikeassa: tuollaiseksi toinen olisi nimittäin varmasti heittäytynyt siinäkin vaiheessa, jos kippurahäntä olisi kaikessa rauhassa käynyt "tarjottua" ateriaa syömään.
"Sanoinhan", uros tuhahti silmiään uhkaavasti siristäen. Vaikka maskikasvoinen oli kokonsa, voimiensa, näkökykynsä ja ties minkä puolesta pahasti alakynnessä, näytti hän suorastaan naulautuneen kiinni alustaansa, vailla aikomustakaan lähteä luikkimaan pakosalle. Hänhän ei tuollaisia raakalaismaisia hukanretaleita totellut!
"Heti tarttumassa aseeseen, joka vasta äskettäin piti heitellä tuohon esille mukamas jonakin... Rauhaneleenä", koira poistumisen sijasta jatkoi ja suorastaan sylkäisi viimeisen sanan ilmoille.

Sumun jo jännittäessä lihaksiaan epätoivoisen tappelun varalta kuuli hän kuitenkin (taas sen penteleen huononäköisen silmän puolelta!) tutun äänen, joka sai hänet pakostakin kääntämään päänsä saapuvaa naarasta kohden.
"Kime?" uros henkäisi ilme äimistyneeksi valahtaen, kun tyttärensä kirmasi järkyttyneenä hänen luokseen.
"Minä... Tämä on aikuisten juttuja... Parempi kun, tuota..." ryhtyi uros takellellen selittämään, ennen kuin vilkaisi hämmentyneenä Peukoa. Niin paljon kuin susi sitä kerjäsikin, ei koira voinut ryhtyä taistelemaan oman pentunsa nenän alla! Niinpä Sumun oli lyhyen tuumaustauon päätteeksi painettava päänsä alas ja vedettävä hampaansa piiloon, ikään kuin sanatonta välirauhaa toiselle tarjoten.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Dec 9, 2010, 8:49

Murinaa jatkui jonkun aikaa, kunnes se käänsi volyyminsa hiljemmälle ja himmeni kuuluvista kokonaan, nuoren nartun juostua paikalle. Jokseenkin hämmästynyt ilme kohosi äsken niin ärtyneille kasvoille, kun kippurahäntää isäkseen kutsuva pentu aukoi suutaan. Vastustaja myöskään ei vaikuttanut siltä, että olisi ainakaan odottanut tätä.
Peuko tunnisti maskikasvoisen naperon olevan ederalainen, minkä johdosta uhkaava olemus lämpeni neutraalimpaan tasoon. Yhäkin varautuneena susi kuitenkin tarkkaili koirasusia, vaikka täysikasvuinen osoittikin nyt jo sovun merkkejä. Pystyisikö tuohon nyt sitten luottamaan, tiedä häntä.

"Sinun isälläsi tuntuu olevan pahemmanpuoleinen asenneongelma susia kohtaan", Peuko totesi yhäkin hieman ärtyneeseen sävyyn nartulle, "ja siitä ei johto ole varmasti hyvillään. Sinuna, narttu, opettaisin isääsi tavoille ennen kuin hänen käytöksensä tekee hallaa sinullekin."
Asiahan tosiaan oli niin, että Ederan johto oli varsin susivoittoinen, eikä sietäisi tuon laumattoman osoittamaa käytöstä ei sitten hetkeäkään. Jos narttu tosiaan oli vielä maskikasvoisen uroksen pentu, oli sillä hyvät mahdollisuudet joutua erotetuksi laumasta taikka jopa tappouhan alle, jos oikeat tahot saisivat moisesta rettelöinnistä tietää. Ja Peukohan oli oikein valmis menemään tilanteesta kantelemaan, jos se samaan sävyyn jatkuisi.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by kirsikkasilma on Dec 9, 2010, 16:11

”Isä, älä yritä, minäkin olen kohta aikuinen, kyllä minä ymmärrän”
Kiymetli ei todellakkaan ymmärtänyt.. Mitä muka toinen sanoi, mitä hän muka tarkoitti? Isällä oli aina hyvät tavat. Eriväriset silmät kääntyivät kultaturkkiseen suteen.
”Isälläni ei ole ongelma tapojen kanssa”
Nuorukainen totesi ja alkoi tuumailemaan. Miten tämä tilanteen saisi korjattua. Hän voisi vaan sanoa, että hän saattaa isänsä pois Ederan mailta, mutta toisaalta se ei oisi hyvä ratkaisu. Toinen voisi vaikka haukkua heidät pelkureiksi.
”Isäni tuli tapaamaan minua, hän vallan unohti että Ederan maille ei saa tulla muita kun kuuli, että minä liityin Ederaan”
Kiymetli sanoi sudelle ja sitten käänsi katseensa Sumuun ja iski silmää niin, että kultaturkki ei huomaisi sitä. Kime toivoi sisällään, että hänen isänsä leikkisi mukana. Eihän se paljoa haittaisi, jos hänen isä leikkisi vähän hupsua joka unohtaa säännöt. Lisäksi Kiymetli ei halunnut tästä ongelmia, hän haluaisi päästä korkealle, hän haluaisi päästä vartiokaartiin. Harmikseen neito ei tiennyt sitä, että hän ei pääsisi siihen. Nyt ei kyllä mikään saisi estää hänen unelmia.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Dec 19, 2010, 11:45

Peukon uhkaavansävyiset varoitukset olisivat saaneet Sumun varmasti jälleen tulistumaan, mikäli hän vain olisi ymmärtänyt mitä hukka oikein tarkoitti. Ärähtelemisen sijaan jäikin koira nyt tuijottamaan toista kuin vähäjärkistä, jonka puheissa ei ollut päätä tahi häntää. Mistä ihmeen johdosta tämä hänelle puheli?
Samassa Kiymetli kävi kuitenkin jälleen puolustamaan isäänsä, mikä sai maskikasvoisen huomion kääntymään tyttärensä puoleen.
"Anna olla", hän murahti alistuneesti naaraalle. Turha valkonaamaista sutta oli enää ärsyttää tämän enempää, ja eipä Kime sitä paitsi puhunut oikeastaan edes totta isänsä tapaongelmien olemattomuudesta. Pentujensa edessä uros tosin oli saanut itsensä yleensä hillityksi, mutta kukaan perheen ulkopuolinen olento tuskin olisi nimittänyt Sumua millään tapaa hyvätapaiseksi toveriksi.
"Ja mitä sinä puhut Ederasta?" koira tämän jälkeen jatkoi, vaikka huomasikin Kiymetlin vinkkaavan silmäänsä salaliittomaisesti. Totinen uros ei kuitenkaan aikonut mennä mukaan moiseen valehtelemista vaativaan pelleilyyn, vaan hän tahtoi kunnollisen selityksen tässä ja nyt.
"Saati mitä sinulla on päälläsi? Kuka sinun korvasi on mennyt lävistämään? Ne... Nuo ederalaisetko?" Sumu vielä virkkoi selvästi moittivaan sävyyn.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Dec 19, 2010, 12:52

Valehtelija valehtelijan tunnistaa. Peukoa alkoi oitis epäilyttämään tuon maskinaamaisen nartun väitteet. Eikä sutta olisi alunperin haitannut, vaikka nartun isä olisikin käynyt aterioimassa ederalaisen metsästämällä haaskalla. Tunteet olivat tulistuneet vasta kun suvaitsematon heittiö oli ryhtynyt ärhentelemään suotta. Sinänsä ei nuoren väitteillä ollut minkäänlaista arvoakaan edes, ei Peuko niistä piitannut.
"Katsos, neiti, isäsi kävi ärhentelemään minulle aivan suotta. Aikeinani ei alunperin ollut häätää häntä Ederan mailta, mutta rasistinen kasvattajasi ryhtyi mellakoimaan ja puhumaan koko Ederan johtajakuntaa vastaan. Sellaista minä en hyväksy, en edes Ederan alueitten ulkopuolella, ja sekin sinun tulisi tietää."
Kultaturkki puhui yhäkin uhkaavaan sävyyn. Koirasusilta vain ropisi pisteitä sen silmissä, kun se katseli noita kahta mokomaa. Hieman isä-tytär-saarnakeskustelua keskeyttäen se rykäisi äänekkäästi.
"Koirasudet alkavat olla jo uhanalaisten listoilla ederalaisten joukossa, ja sinunkin tyttäresi voi käydä kalpaten, mikäli et hillitse käyttäytymistäsi", Peuko toisti vielä aiemman sanomansa hieman erilailla muotoiltuna, suunnaten sen nyt laumattomaan urokseen. Susi uhkaili kaksikkoa suorastaan, mutta asiat olivat juurikin niin kuin kultaturkki ne ilmoitti. Itse ei venäläinen välttämättä toimeenpanisi nuorukaisen hautajaisia, mutta joku toinen voisi hyvinkin listiä moisen kapinoitsijan jälkikasvun alta pois, jos vastaan tulisi.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by kirsikkasilma on Dec 30, 2010, 15:52

¤Anteeksi viivästys¤

Kiymetli katsoi ihmeissään isää. Miksi hän puhui noin, eikö hän ollutkaan iloinen, että nuorukainen liittyi laumaan? Seuraavaksi nuorukainen katsoi toista urosta. Rasistinen?
"Isä, puhuitko sinä tosiaan pahaa Ederasta?"
Kiymetli lausahti surullisena ja luimisti korviaan. Pää kääntyi Sumua päin ja erivärisissä silmissä näkyi surua. Nuorukainen pelkäsi, että hänen isänsä ei hyväksyisi häntä.
"Kyllä, Reiketsukan -minun mestari- auttoi laittamaan tämän korun korvaani ja katso" *Kiymetli otti hampaitensa väliin medaljonkin ja puraisi sen auki* "tässä näkyy kuva, nyt on sinun kuva tässä"
Nuorukainen selitti ja käänsi medaljonkia niin, että peili osoitti Sumua. Hän toivoi syvästi, että hänen isänsä hyväksisi, eikä puhuisi enää ollenkaan pahaa Ederasta. Kime pudotti medaljonkin suustaan ja katsoi kultaturkkia. Mitä hän muka puhui?
"Mitä sinä tarkoitat? Minähän olen kokonaan koira, en omista suden verta"
Kime ei voinut uskoa korviaan, tarkoittiko uros että nuorukaisen veressä olisi suden verta?

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Dec 30, 2010, 23:39

// Noh, pitäähän sitä jouluna vähän lomailla! n__n //

Peuko se vain jatkoi suunsoittoaan ja sai sanoillaan Kiymetlinkin jo hätääntymään, mikä venytti Sumun muutoinkin lyhykäisen pinnan katkeamispisteeseen. Ellei tyttärensä olisi seisonut surumielisenä siinä hänen vierellään, olisi uros jo syöksynyt seurauksista piittaamatta valkonaamaisen hukan kimppuun. Eipähän olisi ensimmäinen ederalainen susi, jonka hän päästäisi päiviltään - eikä edes korkea-arvoisin.
"Minä en ole puhunut halaistua sanaa Ederasta ennen sinun tuloasi", koira jupisi lähes muristen Kimelle, "saati sitten jostain sen johtajistosta." Viimeisimmän toteamuksen aikana mulkaisi maskikasvoinen Peukoa ilmeellä, joka todella kieli koiran keikkuvan sietokykynsä viimeisillä rajoilla. Tilannetta ei yhtään parantanut se, ettei hän puolinakaan aikoina tajunnut mihin kyseinen uros ylimielisillä sanoillaan viittasi. Laumattomana ikänsä elellyt piski kun ei esimerkiksi tiennyt mitään Ederan susivoittoisesta johtajasuvusta.

Kiymetlin alkaessa puhella uusista koruistaan ja mestaristaan, teki Sumu parhaansa keskittyäkseen nuorukaiseen ja tämän asioihin. Suoraan sanottuna häntä ei äkkiseltään miellyttänyt ajatus mistään Reiketsukaneista tai tämän lahjoista - ties mikä hullu hukanretale sekin mahtoi olla, kun lahjoi vasta pentuvilloista päässeitä tyttöjä helyillä - mutta hän pyrki olemaan ilmaisematta sitä toistaiseksi nuorikolle itselleen.
"Se on hieno", Sumu vain yksinkertaisesti totesikin. Pitkään hän ei kuitenkaan esikoisensa koristuksia ehtinyt ihailla, kun kolmannen pyörän virkaa toimittava susiuros päätti jälleen kajauttaa äänensä kuuluville.
"Tässä käy kuule ihan toisten tahojen kalpaten, jos lähdet uhkailemaan minun pentujani", kippurahäntä julisti ja astui suojelevasti Kiymetlin eteen.
"Ja kuten kuulit, niin jo penikkakin tajuaa, ettei täällä ole koirasusia mailla tai halmeilla. Mene toki etsimään toisaalta, jos juuri sellaisten kiusaamisesta kovastikin nautit."

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Dec 31, 2010, 0:27

Koirasusiuroksen sokea tiedottomuus ärsytti tundrasutta. Maskikasvoinen oli mitä räiskyvin lajirasisti asenteineen, eikä todellakaan saanut enää hitustakaan armoa myöten Peukon suunnalta. Joko uros lähtisi niille maille mille kuuluikin, tai vaihtoehtoisesti saisi kasan ederalaisia niskaansa. Olisi varmasti tuon heittiön tyttärellekin harvinaisen mieleenpainuva jälleennäkeminen, kun tuo kuvottava uros lopulta nirhattaisiin.
Maskikasvoisen sisällä myrskyävä viha hehkuii selkeänä venäläisenkin silmiin asti, mutta se ei isokokoista sutta pysäyttänyt. Olemus kävi asteen uhkaavammaksi Peukon pörhistäessä niskavillojaan, mutta maltillisesti tämä pysyi sentään paikallaan.
"Ederaa susivoittoisempaa laumaa ei Andriaanalta löydä. Mitä ylemmäs arvoasteikossa mennään, sitä ylväämpiä susia", tundrasusi tähtäsi ylpeän, mutta uhkaavan puheensa molempiin. Se kohotti päätään korkeammalle, vilkaisten haulikkoaan sivusilmällään.
"Susiahan sinä vihaat, eikös?"
Puhe oli nyt suuntautunut aikuiseen. Pistävä katse iskeytyi koirasuden kasvoihin. "Sinä nimenomaan loukkaat Ederan johtajistoa mitä syvimmin typerällä käytökselläsi." Kylmyys otti sijansa äänensävyssä. Armottomuutta ja julmuutta oli nähtävissä valkonaamaisen suden silmissä tämän katsoessa tuota kapista koirasutta. Hirteen tuollaiset.

Tundrasusi ei piitannut pätkääkään kaksikon keskustelujen kuuntelemisesta. Nyt oli tilanne päällä, mutta uroksen kersalla oli selkeästi vielä opittavaa sen suhteen, milloin tuli pitää kitansa ummessa ja milloin taas oli sopiva hetki esitellä korujaan ja kavereitaan.
Reiketsukan ei soittanut kelloja Peukon päässä, mutta luultavimmin oli ederalainen, kun kerta toimi tämän nartun "mestarina". Mahtoi olla hyvä mestari, kun ei ollut maskinaamaista ipanaa yhtään opettanut tilanteen tulkintaan. Mikä typerys tuo penikka olikaan, mutta isään katsoessa ei tämä mikään yllätys ollutkaan.
"Täällä suorastaan löyhkää koirasudelta."
Peuko murahti kovaan ääneen aikuisen kieltäessä tämän väittämät. Jos ei hajultaan, niin vähintäänkin olemukseltaan oli tuo kippurahäntäinen pahamaineinen koirasusi. Alun alkujaan lahkolainen oli ollut melkoisen avoin moisia kohtaan, mutta nyt alkoi avoimuus riittää. Likaisille koirasusille juurikin sen verran "arvoa" kuin mitä heille kuului, eikä yhtään enempää.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by kirsikkasilma on Jan 3, 2011, 13:36

Kaikki meni nyt ihan oudosti. Kiymetli katsoi Sumua ja sitten taas tuota outoa kultaturkkista sutta. Miksi he riitelivät? Miksi he eivät voineet olla sovussa? Vaikka nuorukainen ei tuntenut vielä kunnolla laumaansa, sen hän tiesi, että muita ei saisi tulla näille maille. Kimen oli myönnettävä, että hänen isänsä oli tehnyt virheen. Sumun astuessa suojelevasti neidon eteen Kiymetli tuhahti.
"Isä, myönnä jo että teit virheen. Lähdetään, en tykkää tuosta sudesta"
Neito sanoi ja vilkaisi Sumun takaa keltasilmäistä sutta. Toisen sanat vyöryivät neidon läpi. Koirasusi
"Isä, nyt sinun on kerrottava, miksi hän puhuu koko ajan koirasusista? Onko meidän veressä suden verta?"
Kiymetli halusi tietää ja siksi astui Sumun viereen, niin, että vieraskin näki neidon vaativan ilmeen. Jos Sumu ei alkaisi puhumaan, Kiymetli menisi kultaturkin puheille. Vaikka toinen ei tiennyt mitään, ehkä hän saisi jotakin totuuden tapaista kerrottua. Nuorukainen ei enää kestänyt tällaista.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by hitodama on Jan 6, 2011, 14:10

Alkoipahan Ederan johdossa keikkuvien olentojen lajitilanne selkiytyä Sumullekin, kun Peuko kävi siitä hänelle saarnaamaan. Koskaan aikaisemmin ei maskikasvoisella ollut ollut juuri minkäänlaisia mielipiteitä Andriaanalla majailevista laumoista, mutta tulipahan siihenkin asiaan nyt kertaheitolla muutos: Edera sai urokselta saman tien mitä kielteisimmän leiman otsaansa. Ja Kiymetli oli vieläpä mennyt liittymään moiseen roskasakkiin!
"Vihaan niitä, jotka sen ansaitsevat", kippurahäntä murisi matalasti hukanretaleelle tämän pörhistellessä niskavillojaan. Sen tarkemmin ei tikarinkantaja kuitenkaan rohjennut asiasta enää puhua, sillä jos toisen uroksen puheet pitivät paikkansa... Noh, Kime-rukka voisi tosiaan joutua pahaan pinteeseen pieleen menneen laumavalintansa kanssa, jos isällään paljastuisi olevan jotakin joukon johtajistoa vastaan.

Kun tyttärensä sitten ehdotti pois lähtemistä, mulkaisi Sumu tätä huomattavan ärtyneesti. Hyväähän naaras järkevillä kehotuksillaan tarkoitti, mutta nyt vallitsevassa mielentilassaan koira ei tosiaankaan olisi tahtonut kuulla nuoremmaltaan sanaakaan omista virheistään.
Viimeinen niitti kuitenkin oli, kun Kiymetli kävi Peukon kannustamana tivaamaan isältään omista sukujuuristaan.
"NYT RIITTÄÄ!" uros karjaisi tyttärelleen hurjistuneempana, kuin koskaan aikaisemmin omien pentujensa edessä.
"Sen minä vielä tajuan, etteivät tuollaiset tajua pitää suutaan soukalla", äkäinen kuononheilautus kohti Peukoa, "mutta että sinäkin kyseenalaistat oman syntyperäsi... Sellaiseksi en minä sinua kasvattanut, Kiymetli Yöntytär!"
Meuhkattuaan tarpeekseen käännähti Sumu saman tien kannoillaan ja lähti taakseen vilkaisematta ravaamaan pois paikalta. Muhikoot ihanat ederalaiset keskenään ihanilla alueillaan, ja jos Kime kerran tahtoi olla yksi heistä, niin olkoot! Se ei metsän sekaan katoavaa urosta liikuttanut - tai niin hän ainakin kovasti yritti itselleen vakuuttaa.

// Se meni nyt, ettei kenestäkään rupeaisi tulemaan hakkelusta. ='D Kirsis, jos haluat Kimen seuraavan isäänsä, niin voidaan kaiketi aloittaa uusi peli toisaalla? Mutta jos nuorikko jää sen sijaan tänne, niin minä kiitän osaltani teitä molempia peliseurasta! n__n Oli kivaa sanatappelua. //

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by tahmis on Jan 10, 2011, 17:20

][ Nonniin, loppui sitten sekin riita! Peukokin hipsii sitten paikalta toisaalle. ][

Vaikkakin hieman hämmästyneenä, niin myös varsin voitokkaana kultaturkki katsoi kuinka maskikasvoinen koirasusi karjaisi vihaansa omaan tyttäreensä ja liukeni sitten tuohtuneena paikalta. Toivon mukaan myös kokonaan pois Ederan alueilta, ettei tundrasuden tarvitsisi enää tuohon hurttaan törmätä.
"Se siitä sitten."
Uros totesi lähinnä itselleen, eikä enää välittänyt mitä tytär aikoi tehdä. Toinen oli ederalainen, eikä Peukolla näin ollen ollut minkäänlaista häätöoikeutta tai muutakaan toista kohtaan. Susi nappasi vain lyömäaseensa ja katsahti merkitsevästi narttuun, painaen mieleensä tämän, sekä isänsä, ja lähti sitten vähin äänin toisaalle aukealta. Vain peuranraato jäi.

Re: Me kasvoimme kuntohon sankarityön
Post by kirsikkasilma on Jan 10, 2011, 19:09

¤Kiitos, Kime jatkaakin isänsä perään : )¤

Kiymetli katsoi silmät vedestä märkinä isäänsä. Häntä kiepsahti koipien väliin ja korvat luimistuivat. Isä ei ikinä huutanut hänelle, huutoon teki vaikutuksen vielä se, että hän mainitsi neidon kokonimen. Neito katsoi kuinka Sumu lähti pois ja kultaturkki myös. Hieman aikaa hän seisoi paikoillaan. hän oli melkein lyhistynyt maahan pelosta millainen isä oli. Hetken hän tuumaili ja sitten päätti lähteä seuraamaan Sumua. Askelet olivat varovaiset mutta tarpeeksi nopeat.